N:o 39 . Vauhtia oli 178 km/h.
Tapaus sattui 16.5. Miehen ajokortti jäi
poliisin haltuun.
Iitin kunnanhallitus
esittää
osallistumista
rakenneselvitykseen
meisesti livennyt. Irtonumero 1 E
(sis alv.)
IITIN JA JAALAN SITOUTUMATON PAIKALLISLEHTI
Torstaina 23. Olemme kiitollisia
heille, joiden ansiosta meillä on kotiseutu, jolla elää ja
jolle palata. Myös voima
kestää kasvoi sen myötä: sota
oli kriisi, joka yhdisti iittiläisen kotirintaman. Me voimme katsoa
ympärillemme ja nähdä, miten se yhteinen aate ja tahto,
joka johti rintamalla kaatuneita, on kantanut hedelmää.
VOITTO RUOHONEN
Me saamme elää itsenäisessä, turvallisessa Suomessa.
Meillä on sankarivainajiemme antama kallis lahja, rauha.
Iitin kunnan edustajat ovat
olleet mukana neuvottelussa,
jonka tuloksena Iitin ohella Nastola, Lahti ja Kärkölä suunnittelevat yhteisen
kunta- ja palvelurakenneselvityksen teettämistä. Tyttö ei
pahemmin loukkaantunut,
mutta polvi oli kipeä.
Sunnuntain kääntyessä
keskiyön jälkeen maanantaiksi tehtäväksi tuli puhdistaa tieltä öljyä, jota oli
valunut valtatielle kivenheitto paloasemalta Kouvolan
suuntaan.
Kunnanhallituksessa
Hjalmar Kahanpää esitti,
että päätösehdotusta selvitykseen liittyvän esityksen
tekemisestä ei hyväksyttäisi
ja että selvityksen tekemiseen ei lähdettäisi. Asia
oli maanantaina esillä Iitin
kunnanhallituksessa, ja kunnanhallitus päätti merkitä
neuvottelun ja sen pohjalta
tehdyt toimenpiteet tiedoksi.
Samalla kunnanhallitus
hyväksyi asian jatkovalmistelun siten, että yksityiskohtainen esitys kunta- ja
palvelurakenneselvityksen
laatimiseksi on mahdollista
käsitellä valtuuston kesäkuun
kokouksessa.
. päivänä toukokuuta 2013
Kauppakatu 6 47400 Kausala . Sodan jälkeen
raskaan taakan harteillaan
kantoivat sotaveteraanit, sotainvalidit, sotalesket ja sotaorvot.
. Hän ajoi moottoripyörällään valtatie 12:lla 80
km/h -alueella poliisin tutkaan. 59. Tänään muistamme sankarihautoihin ja luovutetulle
alueelle haudattuja rakkaitamme, Jaakkola jatkoi:
. vuosikerta . 2013 . Yhteisvastuun tunne oli vahva, totesi
Rauno Jaakkola puhuessaan
Iitin kirkon sankarivainajien
muistomerkillä sunnuntaina
Kaatuneitten muistopäivänä.
Jaakkola painotti, että vaikka etäännymme ajallisesti
sota-aikojen tapahtumista,
niiden merkitys ei vähene,
emmekä koskaan saa unohtaa
sodan uhreja.
. Muun muassa
Kymenlaaksossa on suunnitteilla Kotkan ja Kouvolan
oikeusaputoimistojen yhdistäminen Kymenlaakson oikeusaputoimistoksi, jolla olisi
kolme toimipaikkaa, Kotka,
Kouvola ja Hamina.
Iitin kunnanhallitus antoi lausunnon, jonka mukaan
suunnitelmasta ei ole huomauttamista; toisaalta lausunnossa muistutetaan, että
Iitti on tehnyt valtioneuvostolle maakuntavaihtoa koskevan esityksen, ja sen toteutuminen merkitsisi kunnan
siirtymistä Päijät-Hämeen
oikeusaputoimiston piiriin.
Kahanpää vastusti kannatusta saamatta esitystä siltä
osin, kun lausunnossa viitataan Päijät-Hämeeseen.
Hallintosäännön muutosta ja uutta kuntastrategiaa
koskevat esitykset kunnanhallitus jättää päätettäväksi
ensi viikolla kokoontuvalle
valtuustolle.. N:o 5837
www.iitinseutulehti.fi
Kymi Ringin
aluetta
esiteltiin
maanantaina
päättäjille
Sivu 3
?Yhteinen kokemus oli raskas,
mutta ei lamaannuttava?
Kaatuneiden muistopäivänä seppeleet
laskettiin Kirkonkylässä, Vuolenkoskella ja Jaalassa
RITVA LAUNESKOSKI
. Lakiesityksen mukaan kuntien tulee marraskuun loppuun
mennessä ilmoittaa, minkä kuntien kanssa se aikoo
kunta- ja palvelurakenneselvityksen tehdä. Maailmassa,
jonka sotaa käyvillä alueilla
ihmiset joutuvat joukoittain
pakenemaan kodeistaan, on
tuskin arvokkaampaa asiaa
kuin turva, jonka koti antaa,
hän totesi.
Kaatuneitten muistopäivän seppeleen kirkon sankaripaadelle jumalanpalveluksen jälkeen laskivat vs.
kappalainen Marja LainioNurminen, kunnanvaltuuston puheenjohtaja Esa Lehtinen ja sotaorpojen edustaja
Tuula Kivinen.
Vuolenkosken sankarivainajien muistomerkillä
seppele laskettiin jo aamuyhdeksältä, ja Jaalassa seppele
laskettiin sankaripaaden lisäksi myös Veteraanikivelle.
Lämpimin, runollisinkin sanoin kuvaili puheessaan Rauno
Jaakkola Kaatuneiden muistopäivän synnyttämiä tuntoja.
Moottoripyörällä
tutkaan 178 km/h
Pelastustehtävä
ja öljyä tiellä
Pyörässä lisäksi väärä kilpi
Iitin VPK:lla oli viikonvaihteessa kaksi tehtävää.
Sunnuntai-iltana kahdeksan
maissa tehtäväksi tuli irrottaa
lapsi, joka oli jäänyt polvestaan puristuksiin hevostallin
karsinaan.
Tyttö oli kiivennyt katsomaan heinäpaalien päällä
olevia kissanpentuja ja il-
Törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta
sekä ajoneuvorikkomuksesta
epäillään iittiläistä 41-vuotiasta miestä. Selvityksen
tulisi lakiesityksen mukaan
olla valmiina vuoden 2014
heinäkuun alkuun mennessä.
Iitti on aiemmin ilmoit-
tanut lausunnossaan kuntarakenneselvityksestä valtiovarainministeriölle huhtikuussa
2012 sekä lausunnossaan rakennelakiluonnoksesta niin
ikään valtiovarainministeriölle tämän vuoden maaliskuussa, että Iitti haluaa laatia
selvityksen Lahden seudun
kuntien kanssa.
Perusteena on laaja sosiaali- ja terveyspalveluiden
yhteistyö Päijät-Hämeen
kuntien kanssa sekä myös Iitin jo aiemmin tekemä esitys
siitä, että kunta haluaa vaihtaa maakunnallista suuntautumistaan Kymenlaaksosta
Päijät-Hämeeseen.
Iitin lausuntoa pyysi oikeusministeriö esitykseen,
joka koskee oikeusaputoimistojen hallinnollista yhdistämistä. Sotiemme loppuvaiheissa
kaikki hyökkäykset torjuttiin
ja maamme säilytti itsenäisyytensä näiden puolustustahtoisten ja epäitsekkäästi
ajattelevien miesten ja naisten ansiosta. Esitys
raukesi kannattamattomana
ja Kahanpää jätti eriävän
mielipiteen.
Neljän kunnan edustajien
neuvottelussa nostettiin esille kaksi erilaista vaihtoehtoa
uudistukseen: joko eteneminen palvelut edellä eli palvelurakenneuudistus tai strateginen liitos, jossa keskeisiä
ovat elinvoimakysymykset.
Uusi kuntarakennelaki aiotaan saattaa voimaan
eduskuntakäsittelyn jälkeen
tulevana kesänä. Tämä yhteinen kokemus oli raskas, mutta ei
lamaannuttava. torstai-iltana klo 21.15 aikaan.
Raskaan ylinopeuden
lisäksi moottoripyörään oli
kiinnitetty väärä rekisterikilpi
Ravien
tilinpäätös jää kaikin mittarein positiiviseksi.
Kausalassa 23.05.2013
VOITTO RUOHONEN
Maassamme vietettiin sunnuntaina 19.5. Samalla tapaamme
paljon ystäviä, mikä on ollut
myös yksi tämän päivän idea.
Kahvilassa olimme varautuneet 50-70 kävijään, mutta
kuten päivän luonteeseen
kuuluu, siitä ei oteta paineita: tarjottavaa riittää, ja sitten
kun se loppuu, se loppuu.
. Tätä käytäntöä odotetaan myös muulta
taholta.
Seurakunnassamme on
nuoria pappeja, joiden tiedot
viime sotien tapahtumista
saattavat olla hatarat. Viime vuosina
kesäravit ovat olleetkin jo Hippoksen yksi markkinointivaltti, jolla raviurheilua on tehty tunnetuksi.
Kausalan ravit olivat vielä 1960-luvulla jopa kaksipäiväinen suurtapahtuma. Makutestejä olemme tehneet mm.
iltapalaa laitellessamme. Iltapäivän kahvilassa puolestaan oli tarjolla
suklaisia avokadoleivoksia;
pohjana oli versio mutakakusta ja päällä makeaa avokadokuorrutetta. 2
TÄNÄÄN
Torstaina toukokuun 23. Kaksi kattauksista oli tosin nk. Päivän ajaksihan kuka tahansa voi pistää
ravintolan pystyyn ja myydä
tekemäänsä ruokaa ja/tai leivonnaisia.
Ta m m i k uust a a l kaen
kavereidensa innoittamina
olivat osallistumistaan tapahtumaan alkaneet suunnitella Rautatienkadun varrella
Kausalassa asuvat Suvi ja
Saija Taimisto ja Valtteri Tohka. Lisäksi mukaan sai
vauvalle sopivan banaaniavokadososeen ohjeen.
kertoivat.
AVOTkado-ravintolassa
oli myös nähty vaivaa tiedottaa asiakkaita: pöydissä
oli luettavaksi tietopaketti
avokadosta, ja lounaalla vieraat saivat mukaansa vauvanherkun, banaani-avokadososeen, reseptin.
. suljettuja,
joihin oli kutsuttu kavereita,
mutta lauantaina iltapäivänä
oli kaikille avoinna kahvila.
AVOTkado-ravintolassa
tarjoiltiin aamupäivän lapsiperheiden lounaalla banaaniavokado -pilttiä, jota eräs
puolivuotias asiakas oli pistellyt hyvällä ruokahalulla.
Aikuisille oli tarjolla maukkaita avokado-pekonitäytteisiä toasteja. sodissa Kaatuneitten muistopäivää, jonka
valtakunnallinen tilaisuus
oli Lappeenrannassa. Aikaisemmin on ollut tapana, että
saarnan yhteydessä myös
tämän perinteisen Kaatuneit-
ten muistopäivän tilaisuus
huomioidaan, Odotimme
vaikkapa vähäistä mainintaa
muistopäivän vietosta.
Kaiken kaikkiaan sunnu nt a i nen Ka at u neit t en
muistopäivä kunnianosoituksineen muistuttaa meitä
sotavuosien tapahtumista ja
kansakuntamme vaiheista.
MATTI RANTALA
Tomi Dahl (vas.), Simo
Ollikainen, Jesse Rantanummi, Jukka Saarelma
(näkymättömissä takana)
ja Eija Hakkarainen pitivät
AVOTkado-ravintolan
tarjontaa täydellisenä.
. Pikanttina
lisänä kahvin kanssa tarjoiltiin cake popseja, herkku-
tikkareita, joissa oli totta kai
avokadoa, suolapähkinää,
chiliä ja suklaata. Illan suljetussa tilaisuudessa oli tarjolla aikuisille sopivaa sormin
syötävää ruokaa.
. Pelivaihtoakin kertyi lähes sata tuhatta euroa. Valmistelujen lop-
purutistus on vienyt neljä
henkilötyöpäivää, laskeskeli
Valtteri.
Ravintolapäivänä vastaavaa toimintaa järjestivät ainakin Iitin Taideseura taide- ja
pullakahvilallaan Kausalan
keskustassa sekä Virpi Petäjämäki Villivihannesravintolallaan kotonaan Sampolassa.. Innostus lähti parin lehden julkaisemista avokadoohjeista, ja siitä suunnittelu
ja reseptien haku, kokeilu,
soveltaminen ja maistelu alkoivat vähitellen jo keskellä
tukevinta talvea, mutta mukavasti arjen lomassa. Pari
viime viikkoa ennen tapahtumaa etsimme kavereilta pöytäryhmiä pihalle, järjestäjät
Saija ja Suvi Taimiston
sekä Valtteri Tohkan Pop
up -ravintolassa AVOTkadossa tarjoiltiin monia
avokadoherkkuja kuten
leivoksia ja herkkutikkareita. Katsojia laskettiin ollen yli 1.400 henkeä, mikä tekee raveista edelleen
Iitin suurimman yksittäisen yleisötapahtuman. Kaksipäiväisten kesäravien perinnettä pitää Suomessa yllä vielä Kokemäki, jonka tavaramerkkinä ovat juhannusravit.
Helluntairavit Kausalassa olivat jälleen onnistunut
tapahtuma, eikä iltapäivän sadekuurokaan merkittävästi latistanut tunnelmaa. Maininnat
tiedon puutteesta ovat erikoiset. Loput rahat säästämme
illan herkkuihin, tuumasi
Dahl.
Avokadosta makeaa ja
suolaista ravintolapäivässä
RITVA LAUNESKOSKI
TÄNÄÄN
Tapahtumasta on yleensä ilmoitettu seuratoimintapalstalla ja seurakunnan
ilmoituksissa. Seuratoimintapalstan ilmoituksissa on
asiallisesti mainittu, minkä
tapahtuman muistoksi tilaisuus pidetään. päivä
Raveissa on
tunnelmaa
Kausalan helluntairavit on pitkäikäisimpiä ja perinteikkäimpiä kesätapahtumia, mitä Iitti voi tarjota.
Nykyinen ravirata saatiin käyttöön vuonna 1924, ja
vihkiäisravit pidettiin muutamaa vuotta myöhemmin.
Tuohon aikaan Kausalan raveja mainostettiin valtakunnallisesti, ja ravien ohella Kausalassa oli monenlaista hevosiin liittyvää oheistoimintaa kuten
näyttelyitä ja markkinoita.
Iitin Hevosystäväinseura on perustettu vuonna
1906, mutta hevosharrastuksella on takana vielä
pidemmät perinteet, sillä mainintoja iittiläisistä
hevosista ja hevoskilpailuista löytyy jo 1870-luvulta alkaen.
Kausalan ravien kaltaiset tapahtumat olivat
2000-luvun alkupuolella uhan alla, sillä Suomen
Hippoksen johdossa vallitsi jonkin aikaa sellainen
henki, että paikallisraveista haluttiin luopua kokonaan.
Onneksi suunta muuttui, ja Hippoksessa tajuttiin,
että nimenomaan kesäravit ovat tapahtumia, joilla
saadaan uutta väkeä katsomaan ja kiinnostumaan
sekä hevosista että raviurheilusta. Eikö vastuu tiedon antamisesta ole siinä tapauksessa
henkilön esimiehellä?
Saimme viime sunnuntaina kuulla saarnatuolista
selkeää Johanneksen evankeliumin sisälukua. Luulisi
kuitenkin jo pappisopiskelun
Kansainvälistä ravintolapäivää vietettiin jälleen 18.
toukokuuta. päivänä
Torstaina2013
4.8.2011
TÄSTÄ TÄNÄÄN
Toukokuun 19. Päivän teema oli
avokado: tarjolla oli suolaista
ja makeaa peräti kolmessa eri
kattauksessa. Tilaisuudessa haudattiin myös 42
kentälle jäänyttä vainajaa.
Iitin sankarihaudoissa,
Kirkonkylässä ja Vuolenkoskella, on yhteensä yli
300 sankarivainajaa, joiden
muistoa on kunnioitettu perinteisin menoin laskemalla
seppele ja suorittamalla kunnianosoitus sankarihaudoilla.
Päivä
2-5m/s
Yö
+17
+11
Perjantai
Päivä
4-7 m/s
Yö
+18
+11
Lauantai
Päivä
2-5 m/s
Yö
+19
+10
Sunnuntai
Päivä
1-4 m/s
Yö
+19
+14
Maanantai
Päivä
0-3 m/s
Yö
+22
+13
yhteydessä kiinnitettävän
huomiota näihin perinteisiin,
valtakunnallisesti merkittäviin tapahtumiin
Esittelyssä on asiakkaan omien toiveiden mukaisesti muunneltu
Kastellin Plazia 139. TÄNÄÄN
Torstaina toukokuun 23. Näitä ovat tyhjät ja
puhtaat säilyke- ja juomatölkit (paperisia etikettejä ei
tarvitse poistaa) metallipurkit
ja -astiat, samoin emaloidut
puhdistetut alumiinivuoat ja
-foliot, metallikannet, kruunu- ja kierrekorkit, pantitto-
mat juomatölkit.
Myös isompia metalliesineitä otetaan vastaan, joten
keräykseen käyvät myös polkupyörät, liedet, kiukaat, pesukoneet, metalliset koneet ja
laitteet, metalliset huonekalut, huonekalujen metalliosat
ja sähköjohdot voi tuoda la-
valle.
Suu rempien mä ä r ien
noutamisesta kannattaa ottaa yhteys suoraan Janne
Koukoseen 0440-490487
tai Timo Paroseen 0400807195.
Iitin Kirkonkylässä järjestetään talo- ja tonttitapahtuma
25.-26.5.2013. Sorronniemessä pääsee tutustumaan Iitin kunnan tonttitarjontaan.
Useita toimijoita talon rakentamisen eri vaiheista on
esittelemässä palvelujaan, ja
Kirkonkylän edustajat ovat
kertomassa asumisesta Kirkonkylässä. Val-
Mukana 15 eri toimijaa
Metallin ja akkujen keräysastiat tuotiin Vuolenkosken urheilukentälle perjantaina. Iitin kunnalta
ovat edustajat paikalla antamassa ajankohtaista tietoa
Sorronniemestä ja Iitin tonttitarjonnasta.
Sorronniemessä on vielä
vapaana omarantaisia asuintontteja. Vaihtoehtoisesti on tontteja, joilla on
rannassa yhteinen venevalkamaoikeus. Aikaisintaan
keskuksen arvoidaan olevan
käytössä vuonna 2016. Keräys jatkuu kesäkuun lopulle saakka.
kuuluvat metallinkeräyslavalle. Ahlström, AKK
Sports, Iitin kunta ja Suomen
tion rahoitusta on toistaiseksi
ollut luvassa 1,5 miljoonaa
euroa.
Alueen kaavoitus on lähdössä liikkeelle, sillä siitä on
äskettäin tehty esisopimus
Iitin kunnan ja Kymi Ring
Oy:n välillä.
Sorronniemessä
viikonvaihteessa
talo- ja tonttitapahtuma
Metalli- ja akkukeräys
alkoi Vuolenkoskella
KIRI
Metalliromun ja akkujen keräys kylän liikuntapaikkojen
hyväksi alkoi viikonloppuna.
Keräyspiste on urheilukentällä, jonne keräyslavat tulivat
viime perjantaina.
Vuolenkosken alueelta ja
miksei kauempaakin otetaan
vastaan nurkissa lojuvia metalliromuja sekä vanhoja akkuja touko-kesäkuussa.
Si n i nen Kuusa kosk ikontti on metalleille, ja
akuille on erillinen harmaa
keräysastia.
Keräyksen lyhentämätön
tuotto käytetään paikallisen
liikuntatilaprojektin hyväksi.
Metallit ovat oivia kierrätettäviä, sillä kierrätys on
todella hyödyllistä sekä rahallisesti että ympäristön
kannalta. Tässä on mahdollisuus yhdistää asuminen
ja vapaa-ajanvietto.
Mukana tapahtumassa
ovat Kastelli-talot, Puustelli,
Jalotakka, Iitin KirkonkyläRadansuun kyläyhdistys, Iitin kunta, Iitin Kirkonkylän
osakaskunta, Maansiirtopalvelut Mikko Hietalahti, Antka Oy LVI-suunn.tsto, Helmi
Säästöpankki, Sp-Koti-Kouvolan Kotikeskus LKV, Agrimarket, LV-Ratalo Oy,
Sähkö Noponen Oy, Kymen
Laatutalot Oy ja Värisilmä Väriuitto Oy.. Metalleja voi sitä
paitsi kierrättää lähes loputtomiin.
Pienet metalliesineet
Moottoriurheiluliitto SML
ry.
Rahoituksen löytyminen
Kymi Ringin rakentamiseen
on tällä hetkellä suurin haaste. Tapahtumassa
esitellään uutta energiatehokasta ja uusia innovaatioita
sisältävää Kastellitaloa ja
Iitin kunnan tonttitarjontaa
Sorronniemessä, osoitteessa
Sorronniemenpolku 6. Tonteilla sallitaan
erillisen saunarakennuksen
rakentaminen. Kierrätysmateriaalia käytettäessä energiaa
säästyy 75-95 prosenttia verrattuna uuden raaka-aineen
käyttöön. päivänä 2013
Kymen vaalipiirin kansanedustajia ja eduskunnan liikennevaliokunnan jäseniä tutustui maanantaina Kymi Ringin
alueeseen Tillolassa.
3
Moottorirata- ja ajokoulutushanketta esitteli projektipäällikkö Timo Pohjola.
Kymi Ringiä esiteltiin
laajalle joukolle maanantaina
VOITTO RUOHONEN
Maanantaina oli Kouvolassa
Vetävät väylät ?nimellä kulkeva logistiikkaseminaari.
Sen yhteydessä joukko
muun muassa kymenlaaksolaisia kansanedustajia, eduskunnan liikennevaliokunnan
jäseniä sekä Kouvolan kaupungin väkeä tutustui Tillolaan suunnitteilla olevalle
Kymi Ring ?alueelle.
Paikan päällä aluetta
esitteli lyhyesti projektipäällikkö Timo Pohjola, ja asiaa
jatkettiin Iitin kunnan tarjoamalla lounaalla.
Lounaan aikana otettiin
esille myös muita varsinkin
Iittiä koskettavia, liikenteeseen liittyviä asioita, ennen
muuta valtatie 12:n tilanne.
Alun perin tilaisuuteen
piti tulla myös liikenneministeri Merja Kyllösen, mutta
hän on joutunut perhesyistä
perumaan koko viikon ohjelmansa.
Pohjola toi esittelypuheenvuorossaan esille, että
Kymi Ring ?radan on tarkoitus olla myös raskaan liikenteen ajokoulutuskeskus.
Ajokoulutuksesta ollaan parhaillaan tekemässä esiselvi-
tystä, joka valmistuu tämän
kuun loppuun mennessä.
Pohjola mainitsi myös,
että alueella on jo toimintaa
sinä mielessä, että siellä on
valmiina ja kovassa käytössä
endurorata.
Hanketta toteuttamaan
on perustettu osakeyhtiö,
Kymi Ring Oy, jonka osakkaita ovat A. Ensimmäisen vaiheen
kustannukset on arvioitu
noin 16 miljoonaksi euroksi
ja kokonaiskustannukset noin
30 miljoonaksi. Talo on
toimitettu peruspakettina ja
on nyt sisätyövaiheessa
Emme olekaan ihan
kaikesta vastuussa, vaikka syyllisiä ja syntisiä olemmekin. Pyhän kolminaisuuden päivän ehtoollisjumalanpalvelus klo 10 kirkossa, Nordlund, Lainio-Nurminen, Räsänen,
kirkkokuoro. Varhaisnuorten 13?14 -vuotiaiden leiri
Kesäkodilla,
Kallioistenniementie 155 A, hinta 26 ?/ hlö.
Ilmoittautuminen ma 10.6.
mennessä Merja Laiholle puh.
040 513 5831 tai merja.laiho@
evl.fi. Ps. Uskontunnustuksen kautta voimme yrittää
hieman tavoittaa sitä Jumalaa, johon uskomme. Olethan ajoissa paikalla! Retken hinta 25
?/hlö sisältäen kuljetuksen, lounaan ja kahvin. yläkouluikäisille ja siitä hiukan vanhemmille.
Päivä- ja perhekerho: Kevätkirkko Iitin kirkossa to 30.5. Jumala on niin salattu, että hänestä ei voida oikeastaan tietää mitään. klo 9 Jaalan koulun
Kevätkirkko, Kiviluoto, Karttunen, Tanska. Siitä on ollut
jonkin verran kysyntää, mutta kauppoja ei ole tullut.
IITTI
Lotta Serafiina Kiiski. klo 17 Heinlahdessa. Pauli
Heinola, puh. Myöhemmin hän lähestyi ihmisiä Jeesuksen välityksellä ja antoi meille hänen
kauttaan pelastuksen. 4
KIRKOLLISET
Torstaina toukokuun 23. 15.8.1932 Iitti
k. klo 18 Kahvituvassa, Joona 1, Jari Nordman.
KAHVITUPA: Kahvitupa on siirtynyt kesäaikaan ja on auki kerran viikossa. 34:19
Viikon miete
Jumala antaa meille sukulaiset; Jumalan kiitos voimme
itse valita ystävämme.
Addison Mizner (1872?1933)
Aurinko nousee
Ensi sunnuntaina vietetään kirkkovuodessa Pyhän Kolminaisuuden päivää, joka jakaa kirkkovuoden ikään
kuin kahtia. Arjen arvo
voi joskus osoittautua juhlaa paremmaksi. Tapahtuma suunnattu n. 1:16
SUNNUNTAINA
Jumala saa teissä aikaan sen,
että tahdotte tehdä ja myös
teette niin kuin on hänen
hyvä tarkoituksensa. Katikeesia Hertsi, Karttunen.
Ke 29.5. Eli täysin
ilman juhlia tuskin monenkaan meidän kesä tulee olemaan.
Kolminaisuuden päivän raamatunkohdat puhuvat
?salatusta Jumalasta?. Katikeesia
Hertsi, kanttorina Marianna
Pellinen. 045 323 1462
IITTI
Ari Pekka Rikkonen ja Heli Anneli Lahtinen.
IITTI
Niilo Olavi Niemelä 80 v. Nyt me elämme Pyhän Hengen
aikaa, jolloin Jumala on läsnä seurakunnassa näkymättömänä henkenä. past. Juhla jatkuu ulkoilmajuhlana Kuusankoski -talon
rannassa. Puhdista
minut rikkomuksistani, niistäkin, joita en itse näe. klo 17.30. 044 596 565 tai
pauli.heinola@evl.fi.
Rakentamaton
tontti meni
Iitissä kaupaksi
Iitin kunnanhallitus hyväksyi
Jari ja Päivi Niinisen tarjouksen ostaa heidän omistamansa kiinteistön vieressä
oleva rakentamaton tontti.
Kauppahinta on noin
8.000 euroa.
Tarjouksessaan Niiniset
toteavat 1970-luvulla rakennetulla alueella ko. suljettu. Ps.
19:13
KESKIVIIKKONA
Herra on lähellä niitä, joilla
on särkynyt sydän. Muista varhaisnuorten
leireistä voi tiedustella hajapaikkoja.
Lapsityö
Ma 5.8. klo 10 Pyhän Kolminaisuuden päivän sanajumalanpalvelus kirkossa, past. Jos et pääse
lähtemään retkelle, ilmoitathan siitä p. Iitinseudussa. Arjen kautta
opimme arvostamaan taas juhlan hetkeä, kun sen aika
koittaa. Lähtö seurakuntakeskuksen pp. Joh. Pe 24.5. tontilla
Uusia
ylioppilaita
puuston kasvaneen viereisiä
rakennuksia ja pihapiiriä varjostavaksi.
Kyseisen tontin osti kunta rakentamattomana takaisin
vuonna 2008. 829 3323
Avoinna: Ma-Pe klo 9-12
www.iitti.fi/srk/iitti
JUMALANPALVELUS
Su 26.5. Jumala on
jotain sellaista, mitä meidän ei ole tarkoitettukaan tietää,
eivätkä meidän aistimme sellaiseen edes pystyisikään.
Jumalan suuruus ja ihmeellisyys ylittää ihmisyyden rajallisuuden. Luuk.
11:2
LAUANTAINA
Hänen täyteydestään me kaikki olemme saaneet, armoa,
armon lisäksi. klo 9.30 Pienten lasten Kevätkirkko, Kiviluoto,
Karttunen, Laiho.
Varhaisnuorisotyö
Ke 3.7.?pe 5.7. juhlaton aika alkaa.
Voidaan sanoa, että siirrytään juhlasta arkeen. päivänä 2013
Rakkaamme
..
Viikkopaivyri
Nimipäiviä
TORSTAINA
Lyydia, Lyyli
PERJANTAINA
Tuukka, Touko
LAUANTAINA
Urpo
SUNNUNTAINA
Minna, Vilma, Vilhelmiina, Miina
MAANANTAINA
Ritva
TIISTAINA
Alma
KESKIVIIKKONA
Oiva, Oliver, Olivia, Oivi
Viikon sana
TORSTAINA
Kristus sanoo: Taivas ja
maa katoavat, mutta
Niilo Olavi Niemelä
minun sanani eivät katoa.
Luuk. Uskon kautta voimme
kuitenkin saada salatuille asioille merkityksen.
Jumalan salattu olemus ja tahto ottavat vastuun kaikesta pahastakin. Fil. Urpo
Antero Seppälä 68 v.
Helluntaisrk. Me emme tiedä,
missä hän on tai minkä näköinen hän on. Uskontunnustuksen mukaan Jumala on kolmiyhteinen; hänellä
on kolme persoonaa Isä, Poika ja Pyhä Henki. NUOKUN ulkoalueella ja sisällä
SHCOOL`S out Partyt klo 18?22. klo 9. Kirkollisten juhlapäivien täyttämä alkuvuosi päättyy Helluntaihin ja ns. Jeesuksen kautta Jumala on tuonut pelastuksen ja
pessyt meidät puhtaiksi. 7.5.2013 Iitti
On kotipiha tyhjä ja hiljainen
ei kuulu askelees poluilta sen.
Vaikk. klo 10 Messu kirkossa,
Tiekirkon ja Kesäkahvilan avaus ajalle 2.6.?11.8. Jutun alussa oli virhe.
Nykyinen hammashoitolan
talo toimi aikoinaan kun-
nanlääkäri Linnoisen asuintalona, jossa oli myös hänen
vastaanottotilansa. Niitä voisi kutsua oikeastaan Jumalan kolmeksi rooliksi. Ti 28.5. Lisätietoja past. 2:13
MAANANTAINA
Kuuntele minua, kansani,
kansakunnat, tarkatkaa sanojani, sillä laki on minusta
lähtöisin, minä säädän oikeuteni kansojen valoksi. klo 14.30?21.
AIKUISILLE: Naisten saunailta tänään to 23.5. Suvivirren sunnuntaihin kiinnostuneet lähtijät
voivat mennä juhlaan kimppakyydein. Meidän ei tarvitse aina ymmärtää tai tietää kaikkea. Su 26.5. Kerholaiset esiintyvät.
NUORILLE: Aikalisä ke 29.5. Arki on
tavallista jokapäiväistä elämää, joka kuitenkin antaa
mahdollisuuksia kristittynä kasvamiseen ja uuden oppimiseen.
Arki ei aina pelkästään tarkoita jotain tavanomaista, kenties tylsää asiaa, vaan arjesta saatamme löytää
kultaakin kalliimpia kokemuksia ja asioita. sydän kultaa ois
se kuitenkin kuihtui ja sammui pois.
Kaivaten
Kirsti ja Jarmo
Kari ja Aila
Lassi, Pirkko, Heini ja Marju
Ari ja Marja
Mervi, Sami, Joona ja Janne
Jari, Jaana ja Jenna
Nina, Jani, Toni, Eetu ja Janina
sukulaiset ja ystävät
Siunattu lähiomaisten läsnä ollessa.
Lämmin kiitos osanotosta.
TORSTAINA 23.5.
Aurinko nousee Iitissä 4.11 ja
Oikaisu
Pyhä Kolminaisuus
laskee 22.13.
PERJANTAINA 24.5.
Aurinko nousee Iitissä
4.09 ja laskee 22.15.
LAUANTAINA 25.5.
Aurinko nousee Iitissä
4.07 ja laskee 22.17.
SUNNUNTAINA 26.5.
Aurinko nousee Iitissä
4.05 ja laskee 22.20.
MAANANTAINA 27.5.
Aurinko nousee Iitissä
4.03 ja laskee 22.22.
TIISTAINA 28.5.
Aurinko nousee Iitissä
4.01 ja laskee 22.24.
KESKIVIIKKONA 29.5.
Aurinko nousee Iitissä
3.59 ja laskee 22.26.
Vanhan Kausalaa kierrelleestä kävelystä kerrottiin
maanantain 20.5. mennessä Merja Laiholle
yllä olevalla tavalla.
Tapahtumia
La 1.6. Se tarkoittaa sitä, että meidän ei tarvitse aina itse sitä taakkaa kantaa. Meidän ihmisten tieto on vajavaista,
niin kuin me ihmisetkin olemme vajavaisia. 2013, Kiviluoto, Karttunen.
Klo 13 Suvivirren sunnuntai ja
Kansanmusiikkijumalanpalvelus Kuusankoski -talon Voikkaa- salissa, lit. Kunnansairaala ei sijainnut nykyisessä hammashoitolan talossa
vaan sen takana erillisessä
rakennuksessa. Voimme tunnustaa reilusti, ettemme ymmärrä tai tiedä, miksi
jotkut asiat ovat niin kuin ovat. Jes.
51:4
TIISTAINA
Mutta kuka huomaa kaikki erehdyksensä. Virret: 131; 705; 130; 386:1-4; 603:1,4; 180:1-;
225; 457:1,7. 050 3871 648/Johanna
Remes.
Jumalanpalveluselämä
Su 26.5. Kolehti: Kirkon Ulkomaanavun säätiö.
TAPAHTUMIA
Raamattuluentosarja Joonan kirjasta ke 29.5. Kirkkokuoron harjoitukset klo 9 kirkossa.
Kirkkokuoron harjoitukset ke 29.5. Salattu Jumala näyttäytyy meille siis
kovin moninaisena ja välillä vaikeastikin käsitettävänä.
Ainoastaan usko voi välillä hieman valaista salattua Jumalaa, jota emme ilman sydämen uskoa voi tavoittaa
laisinkaan.
Salattu Jumala voi joskus olla myös helpotus. Ilmoittautuminen ma
10.6. srk.keskuksessa.
Miesten saunailta ke 29.5. Emme voi
oikeastaan edes tietää onko häntä olemassa.
Tiedolla ei kuitenkaan ole merkitystä tässä asiassa,
vain uskolla on. Hän on
ollut Isä luodessaan maailman. klo 18.00
Ilta iittiläisille
- haastateltavana
rovasti Jari Nordman,
Suomen Raamattuopisto
- puhe Sami Vottonen
Kahvitarjoilu. Vuolenkoskelta taksikuljetus seurakuntakodilta klo 8.15. Pahoittelemme sekaannusta.
IITIN SEURAKUNTA
KIRKKOHERRANVIRASTO
Puh. klo 18 Heinlahdessa.
RETKET: Muistutus ilmoittautuneille! Vanhemmänväen retki
Loviisaan ja Ruotsinpyhtäälle ti 28.5. Voimme näin rauhallisin mielin jättää taakkamme Jumalan kannettaviksi ja elää rauhallisin ja turvallisin mielin luottaen Jumalan hyvään
tahtoon meitä ihmisiä kohtaan.
MARJA LAINIO-NURMINEN
Iitin seurakunnan vs.kappalainen
s. Vanhemmat,
huoltajat ja koulun henkilökunta tervetuloa mukaan!
Tulossa
Su 2.6. Minttu
Maaria Auvinen.
JAALA
Niilo Olavi Hämäläinen.
Emma Savelainen on kirjoittanut ylioppilaaksi Kouvolan lyseon lukiosta.
HAUTAKIVIEN
OIKAISUT
Luotettavasti takuutyönä!
Hinnat 50 ??75 ?.
P. Kausala
Su 26.5. 21:33
PERJANTAINA
Jeesus sanoi: Kun rukoilette,
sanokaa näin: Isä, pyhitetty
olkoon sinun nimesi. klo 9?15 Viisivuotiaiden leiripäivät Kesäkodilla. ja ti 6.8. Pauli Heinola, saarnaa past. La 1.6. avoinna klo 11?14.
VARHAISKASVATUS:
Kerhot päättyneet. klo
18. Vaikka kirkkovuodessa elämmekin juhlatonta
aikaa, tiedämme, että kesä muuten on täynnä erilaisia
juhlia valmistujaisista rippijuhliin ja häihin
apurunko pitämään
torppa pystyssä. TÄNÄÄN
Torstaina toukokuun 23. Kirjasessa
on 12 tarinaa, joissa esitellään Lipun torppaa ja sen
asukkaita; heitä on ollut muitakin, näyttelyn esineistöä,
asumista Verlassa yleensä,
leikkejä, askareita ja sotaaikaa muun muassa.
Kirjaan ovat tekstiä tuottaneet Jaana Rannanpää,
joka nykyisin on Verlan museoamanuenssi sekä Inkeri
Ahvenisto, Hannu Pukkila, Aino Kyllönen ja Helly
Kyllönen, Enni Mäkinen
ja Anne Pasanen, Toini
Hälikkä, Oili Kinnunen,
Heikki Pukkila ja Tapani
Ahvenisto. toukokuuta avattiin Verlassa nk. päivänä 2013
5
Museoamanuenssi Jaana Rannanpään (vas.) ja kyläyhdistyksen aktiivi Inkeri Ahveniston kirjoitus toimii avaustekstinä kyläyhdistyksen julkistamalle Elämää ja asumista
Verlassa -kirjaselle.
Lipun torpan työläiskodin
hellahuoneen pienuus
häkellyttää nykyihmistä;
Lipun pariskunta eleli
tässä kuuden tyttärensä
kanssa.
Verlan Lipun torppa
pelastui näyttelykohteeksi
Kyläyhdistys julkisti työväenkotinäyttelyyn liittyvän Elämää ja asumista Verlassa -kirjasen
RITVA LAUNESKOSKI
Unescon maailmanperintöluetteloon kuuluva Verlan
puuhiomon ja pahvitehtaan
museoalue on saanut oivallisen täydennyksen hieman
tehdaspihapiirin ulkopuolelta. Isoin
asia oli pelastaa torpan pääty
ja koko rakennuksen runko,
sillä tilanne oli huono:
. Pääty oli puoliksi hautautuneena maahan, sillä torpan kulmasta kulki tuolloin
tie läheisille loma-asunnoille.
. Torppa arvi-
oidaan jopa 1700-luvulla rakennetuksi; joka tapauksessa
se on Verlan alueen vanhimpia rakennuksia.
Tor passa esillä oleva
näyttely esittelee työläiskodin elämää ja tunnelmaa
1900-luvun alkuvuosikymmeninä. Lipun torpan
työväenkotinäyttely, joka on
avoinna ja maksutta tutustuttavissa silloin, kun tehdasmuseokin on avoinna.
Lipun torpan asian innoittamana Verlan seudun
kyläyhdistys julkisti samana
päivänä viehättävän kirjasen
Elämää ja asumista Verlassa. oheisl u k e m i s t a t y övä e n k o t i näyttelyyn on 48-sivuinen
kirjanen; valokuvia on 16.
Museovirasto tuki kirjasen
taittoa ja painatusta 2.500
eurolla, ja koska kirjaan saatiin veloituksetta kuvia niin
asianosaisilta kuin maailmanperintökohde Verlaltakin, kyläyhdistys sai varsin
ihastuttavan teoksen ilmoille
ilman suurta taloudellista rasitetta.
Kirjasen tekstit ovat syntyneet osin Kouvolan kansalaisopiston perinnepiirissä,
osin yksityisesti. Kun tehdastyötä, sen tuotetta ja tekniikkaa on ihasteltu tehdasmuseossa vuodesta
1972 ja maailmanperintökohteessa vuodesta 1996 alkaen,
nyt saadaan kurkistaa tehdastyöläisen kotiin ja arkeen.
Kansainvälisenä museopäivänä 18. Siitä on otettu 1.300 kappaleen painos, ja sitä on edulliseen hintaan myynnissä
Verlan museokaupassa sekä
kyläyhdistyksen kesätorilla.
Lipun torppa on todennäköisesti siirretty nykyiselle paikalleen Valkealasta
1870-luvulla, sillä seuraavan
vuosikymmenen kartassa
mökki jo näkyy. Asuntoa ja etenkin
sen tiloja katsoessa on hyvä
muistaa, että samana vuonna
kun perheen esikoinen pääsi
ripille, syntyi kuopus.
Lipun torppa säästyi kuin
ihmeen kaupalla tähän päivään, kertoi runsaan vuoden
ajan Verlan tehdasmuseon
sekä UNESCOn Maailmanperintökohde Verlan johtajana toiminut Ville Majuri:
Työläiskotimuseo sijaitsee
sopivasti tehdasmuseoalueen ja Verlan seuratalon
välisellä alueella
. Torpasta löytyi runsaasti laho- ja tuholaisvikaa,
joten asia ratkaistiin rakentamalla nk. Rakennus oli kiinnittänyt asiaa tuntevien huomiota jo kymmeniä vuosia sitten
ja juuri siitä näkökulmasta,
että se tulisi säästää. Seppälän
talossa toimineesta työläiskotimuseosta sekä lahjoituksena Aarne ja Irma Pajulalta.
Lipun torpan sisätiloissa
oli yllättävän vähän korjattavaa; lattia meni uusiksi,
mutta muutoin vanha tunnelma löytyi puunaamalla
ja rapsuttamalla.
Verlan seudun kyläyhdistyksen viime vuonna talkoilla kokoama Elämää ja
asumista Verlassa . Monet
muut rakennukset ovat Verlasta hävinneetkin. Molemmat ovat Kyamkin opiskelijoita.
Tavarat työläiskotinäyttelyyn on saatu nk. Kirjan taiton ja
painatuksen teki Korian Kirjapaino Alanko Ky.. Nimensä torppa
on saanut sen ensimmäisen
asukkaan Antti Anders Lipun (1838-1911) mukaan.
Lippu oli tehtaan ensimmäisiä massapaalien soutajia. Näin voitiin
säästää vanhat hirsiseinät,
Majuri selvitti.
Sisätiloissa sen sijaan
päästiin verraten vähällä;
ainoastaan lattia meni kokonaan uusiksi, mutta siihenkin
on hyödynnetty vanhaa, Verlan seuratalon remontista ehjiksi jääneitä lattialankkuja.
Muutoin seinät, muuri ja katto tarvitsivat lähinnä ?vain
rapsuttelua?; siitä piti huolen
museo-oppaanakin toimiva
Larissa Mäenpää yhdessä
Elias Hynnisen kanssa. Tarinat
Venäjän ja Ruotsin rajan rajavartijan torpasta ovat pitäneet
Lipun torpan asian esillä.
Kymmenkunta vuotta sitten tehtiin suunnitelmia torpan kunnostamiseksi. Massapaalit soudettiin
veneillä Iittiin ja Kausalaan
juna-asemalle.
Lipun perheeseen kuului
vaimo Magdaleena, ja yhdessä he saivat seitsemän tytärtä, joista kuusi varttui aikuiseksi
Jaalassa, missä toimistommekin sijaitsee, olemme
palvelleet hautojenhoitoasioissa jo vuosien ajan. Kysy vaan äidiltä, hän
hymyili.
Ennen kävelylenkeille lähtöä oli mahdollisuus osallistua Iitin Ladun arvontoihin,
ja lisäksi palauteltiin mieliin
sauvakävelyn perustekniikkaa, johon opasti kunnan
liikunnanohjaaja Eija-Liisa
Virta. lk., Kymentaan koululta luokat 1-2,
3-4 sekä 5-6, Tillolan koululta luokat 1-2, 3-4 sekä 5-6, ja
Vuolenkosken koululta luokat
1-2, 3-4 sekä 5-6.
Tänä vuonna sauvakävelylenkille suuntasi noin 50 hengen joukko.
Iitin Ladun, Iitin vapaaaikatoimen sekä Benjamin
maatilatorin yhteistyössä
järjestämä perinteikäs sauvakävelytapahtuma sai tällä kertaa liikkeelle noin 50
kävelijän joukon; uutta ennätystä ei näin saavutettu,
mutta muutoin tapahtuma oli
onnistunut.
Sananmukaisesti kaapista
olivat sauvat esille ottaneet
kausalalaiset Irene Sjöholm
ja poikansa Tapani Heikkilä.
. Lukudiplomikampanja on erittäin suosittu
Iitin alakouluissa, suurin osa
luokista oli tänäkin vuonna
mukana kampanjassa, ja monille luokille osallistuminen
on jokavuotinen tapa.
Lukudiplomikampanja
jatkuu jälleen ensi lukuvuonna, ja kesän aikana diplomilistat uudistetaan ajantasaisiksi. Liikkumisen lisävälineitä on kotona kyllä
useitakin, mutta luotan ennen
muuta eniten omiin jalkoihini, ne ovat paras liikuntaväline. Taustalla
Iitin Ladun esittelypisteessä Aija Lehtinen.
4H:n kotityöpalvelu käyntiin Iitissäkin
Ringissä töihin lähtövalmiudessa jo useita nuoria
HELPOSTI GOLFAAMAAN
PELIOIKEUS 710?
10KPL GREEN FEE-PAKETTI 300?
30 PERÄKKÄISEN PÄIVÄN PELIOIKEUS 270?
KATSO MYÖS EDULLISET GREEN FEE HINNAT
HIENO RUUHKATON KENTTÄ LÄHELLÄ SINUA!
www.iittigolf.com
RITVA LAUNESKOSKI
Iitissä on juuri käynnistynyt
Pohjois-Kymen 4H-yhdistyksen järjestämänä nuorten kotityöpalvelu. Iitin kirjasto toivottaa
kaikille lukurikasta kesää!
Lukudiplomikampanjaan
osallistuneet luokat: HaapaKimolan koulun 1.-2. Luokan
ahkerin lukija suoritti jopa
kahdeksan diplomia.
Vuolenkosken koulun 1-2
luokka palkitaan jäätelölahjakortilla, ja kirjasto muistaa
erityisen ahkerasti lukeneita
koululaisia kirjalahjakorteilla.
Iitin koulujen ja kirjaston
yhteinen lukudiplomikampanja päättyy jälleen lukuvuoden lopussa. Iitissä on asian uutuuden takia ehditty tehdä vasta
pari sopimusta.
Eronen mainitsee, että kotityöpalveluun tekijä löytyy
yleensä nopeasti, vähintään
muutaman päivän sisään.
. päivänä 2013
Iitin kunnankirjasto palkitsee
lukevia koululaisia
Sauvakävelytapahtumassa
matala kynnys osallistua
RITVA LAUNESKOSKI
Vuolenkosken alaluokka teki sen jälleen
RITVA LAUNESKOSKI
Lukuvuoden 2012-2013 lukenein luokka on jo toista kertaa peräkkäin Vuolenkosken
koulun 1-2 luokka. lk.,
Kausalan koululta luokat 1b,
3a, 3b, 4a, 4b ja 5. He voivat
elellä vapaasti, ja sitten kun
työtehtäviä tulee välitettäväksi, etsimme heistä sopivimman tekemään pyydetyn
työn. Hän myös veti pienen lämmittelyjumpan ennen
kuin joukko suuntasi lenkille.
Sen jälkeen maatilatorin
pihalla odottelivat makkarat
ja mehut.
Irene Sjöholm ja Tapani
Heikkilä tuumasivat, että
sauvakävelytapahtumassa
oli riittävän matala kynnys
osallistumiseen. Tälläkin hetkellä nuoremme
hoitavat Jaalassa noin sataa
hautaa. Tämä on ennen muuta asiakaspalvelua,
jossa huolellinen työ ja hyvä
käytös poikivat taatusti lisää
työtehtäviä, Eronen korostaa.
Kotityöpalvelun piiriin
kuuluvat mm. Luulenpa, että teemme lyhyemmän
lenkin, en ole pitkään aikaan
liikkunut kovinkaan pitkiä
matkoja, vain lyhyehköä työmatkaa keskustan tuntumassa, Sjöholm kertoi.
No, miten Tapani oli innostunut lähtemään mukaan?
. Esimerkiksi
ensim mäiset sopimukset
koko kesän kattavista nurmikonajoista on jo tehty.
Toiminnanjohtaja Pinja
Erosen mukaan 4H-yhdistys voittoa tavoittelemattomana toimijana pystyy
kilpailukykyisiin palveluhintoihin. Nuorilta ei edellytetä,
että he istuvat kotona puhelinta tuijottaen. Myös
me yhdistyksessä kerromme
nuorille siitä, mitä me työnantajana edellytämme ja mitä
asiakas odottaa. Nyt pitäisi löytää asiakkaita, joten olemmekin
aloittaneet kotityöpalvelumme ahkeran markkinoinnin:
viemme esitteitä eri paikkoihin, ja myös nuoret itse voivat markkinoida työpalvelua
alkaen vaikkapa omasta lähipiiristään. Nyt kuitenkin lähdimme
mukaan sisareni houkuttelemina, Sjöholm kertoi.
. Passi-hankkeella. Periaatteessa
kotityöpalvelu toimii ympäri
vuoden, mutta nuoren opiskeluaikana työt voidaan tehdä
vasta iltapäivisin ja iltaisin.
. Muista mahdollisista tehtävistä on sovittava
aina erikseen. Nuoria
on valmisteltu työelämään
mm. Tämä on siinä mielessä
kiva tapahtuma, että tähän on
helppo sellaisenkin ihmisen
osallistua, joka ei mitenkään
aktiivisesti ole mukana paikkakunnan riennoissa. Kampanjan
tarkoituksena on auttaa lapsia
ja nuoria löytämään lukuilo
ja saada heidät lukemaan erilaisia kirjoja.
Lukudiplomin suorittamiseksi oppilaan tehtävänä
on ollut lukea lukuvuoden aikana kuusi kirjaa diplomikirjalistalta, ja opettaja on valvonut suoritusta teettämällä
oppilaalla jonkinlaisen tehtävän kirjasta. 6
Torstaina toukokuun 23. Tämä siksi, että tehtävät voivat olla hyvin erilaisia,
raskaitakin, joten huomioon
on otettava myös nuoren ominaisuudet suoriutua työstä,
Eronen muistuttaa.
Pohjois-Kymen 4H-yhdistyksessä kotityöpalvelua
välittävät toiminnanjohtaja
Pinja Eronen sekä yhdistyksen sihteeri Kirsi Fabritius.
www.pohjoiskymi.4h.fi. Emme harrasta sauvakävelyä tavallisesti ollenkaan. Hautojen kesähoitoa
voimme tarjota nyt myös Iitissä. Lisäksi kotityöpalvelusta ja hinnoista löytyvät
tiedot yhdistyksemme nettisivuilta, Eronen kertoo.
. Nuoret saavat palkkansa TES:n mukaisesti, ja
kun nuoret ovat työsuhteessa
yhdistykseen, he ovat myös
asianmukaisesti vakuutettuja
sekä työsuojelulain piirissä.
. Moni nuori on tänäkin
kesänä jäänyt ilman kesätyöpaikkaa, joten tämä väylä saada työkokemusta on
tärkeä kaikin puolin. Iittiläiset nuoret
ovat olleet asiassa aktiivisia,
ja yhteistyössä kunnan nuoriso-ohjaaja Tanja Lehtimäen
kanssa kokoon on saatu jo
toistakymmentä nuorta, joita
voi tilata erilaisiin kotitöihin.
Työtehtävät nuorille välittää 4H-yhdistys. Voittaja
ratkesi sillä perusteella, että
jokainen luokan 14 oppilaasta suoritti vähintään kaksi
diplomia, ja useimmat reilusti enemmänkin. siivousapu,
piha- ja puutarhatyöt, ulkoilu- ja asiointiapu, pienimuotoiset lumityöt sekä hautojen
kesähoito, kynttilöiden ja havujen vienti
Hän kirosi edessä laukanneen Mr Black Icen
ulostuloa, millä nostatti iittiläisruunan lähes pysähdyksiin. Taustalla
hevosta kolmivuotiskauden treenannut ja Kausalassa
lämmittänyt Kari Mustonen.
va lta k un na n yk kösää n i,
Lauri Hyvönen, Ravilinnan
haastavaan selostustorniin.
Kaikista katveista huolimatta Joensuun lahja Suomen
raviurheilulle loihti jälleen
tunnelman ja toi täydentävän
mausteen moniin loppusuoran kirikamppailuihin. Se toi kuulijat
lähimmäs kaikkein tärkeintä
eli hevosta.
Kaikesta hyvästä huolimatta parannettavaakin jäi.
Se on syytä jatkossa osoittaa
ravivieraisiin, sillä perheiden
viihtyvyydessä on Iitin suurimmassa kesätapahtumassa
vielä paljon toivomisen varaa. Toisen kierroksen Antti
Ristolan ja Seppo Litmasen
kasvattama nelivuotias tuli
vahvasti ja ehti vielä kolmanneksi.
Toisen r a ha sija n toi
Markku Johanssonin valmentama Ekoteko, joka laukkasi johtavan rinnalta, mutta
ehti vielä kuudenneksi. Parhaiten niistä
muistettaneen Viktori, jota
Ristola on ajanut.
. Parasta tarjoiltiin suomenhevosten kovimmassa voltissa,
missä viisi valjakkoa kaartui
viuhkana viimeiselle suoralle. Pariinkymmeneen vuoteen en ole ajanut kuin kymmenkunta starttia. Kakkoseksi ehti laukkaamaankin erehtynyt Tapio Perttusen kannustama
ja Kirsi Ellosen omistama
ja valmentama valkealalaisruuna Mr White Step ennen
Tanja Malisen valmentamaa ja Juhani Tapanin ohjastamaa Choconut Cakea.
Toinen kohde meni suosikille, kun Arto Laaksosen
Sävel Kärki oli keulaan päästessään lopulta ylivoimainen
ja nosti arvon vasta reiluun
kymppiin. Ensimmäiseen oikaisuliikkeeseen on aikaa tasan
vuosi, sillä selostustornista
kajahtivat jo tervetuloa-sanat ensi vuoden Helluntairaveihin, silloin kesäkuun
ensimmäisenä sunnuntaina.
Olkaamme siis valmiina,
järjestäjät, alue ja yleisö.
7. Troikan ja
kertoimen 365,54 täydensi
Elite Of Vice.
Ravien ensimmäisen lähdön voitti Jani Ruotsalaisen
ajama juvalaisori Pirttilän
Kusti ja toisen Tomi Jääskeläisen Timberlake, molemmat toisen kierroksen
vahvoilla kireillä. Kilpailuja hän aikoo
kiertää sadan kilometrin
säteellä. Yleisöä oli sitäkin viime vuotta enemmän, yli puolitoista tuhatta, joten myös
oheismyyjät saivat vastineen
tarjonnalleen.
Alkutahdit onnistuneelle ravipäivälle loi Iitin Hevosystäväinseuran johto jo
kuukausia ennen h-hetkeä.
Alkuperäisessä kalenterissa
Mikkeli olisi merkittävästi
vaikuttanut Kausalaan saataviin hevosiin ja ohjastajiin,
joten aktiivinen muutoshanke
ratojen välillä oli ymmärrettävää.
Iitin HYS:n puheenjohtaja Tommi Tiiran väsytystaktiikka toi usean kirjeenvaihdon myötä tulosta, kun
Hippoksen hallitus hyväksyi
Mikkelin ja Forssan hyvässä
yhteistyössä sopiman vaihtopäivän Kausalan eduksi.
Eduksi oli myös järjestävän seuran päätös saada
Kausalan helluntairaveissa puhtaasti iittiläinen parivaljakko oli Antti Ristola ja Vex Ant Expert. Anniina Suojasen valmentama
Veena laukkasi Vareksen
voittamassa lähdössä hyvävoimaisen näköisenä keulasta
ja Johanssonin Feeling Nicelle jäi jossiteltavaa rintaman
takana.
Antti Ristola palasi ravirattaille
RITVA LAUNESKOSKI
. Eskon kasvattajina ovat
yhdessä toimineet Seppo
Litmanen ja Ristola. Vex Ant Expertin nimen alku juontaa
iittiläiseen pitkän linjan hevosmieheen Veijo Litmaseen, jolta Ristola hevosen
osti. Nyt kierretään kilpailuja ja toivotaan, että Esko
pärjäisi kussakin kisassa
viiden sakkiin, niin siitä se
lähtisi. Ohjastaja Arto Laaksonen oli tyytyväinen hevoseen, mutta ei
vastustajiin. Kotioloissa se on suorastaan laiska, mutta kilpailutunnelma saa sen syttymään.
Kausalan raveihin tulimme,
koska niin moni tuttu siihen
kehotti, ovat nähneet Eskon
juoksevan, Ristola jatkaa.
Ristola ja Esko olivatkin
ainoat Kausalan helluntairaveissa puhtaasti iittiläinen
parivaljakko. Siitä alkoi kuitenkin jo mainittu nousu, kun
päälähtöjen voittajat Citius ja
Vinkan Hovi nostivat arvon
lukemiin 749,60 ?.
Ravipäivän päättäneessä
troikassa Arto Laaksonen
ohjasti pikku yllätyksen ja
päivän toisen voittonsa lyömällä Royl Cruisella niukasti Tuomo Kantelan ajaman
Lady Snappyn. Selästä kiritilaa
saanut Citius ja Ville Tonttila tulivat kuitenkin väkivahvasti rinnalle ja rutistivat
paalulla niukkaan voittoon.
T4-pelin kaksi avauskohdetta menivät selvillä eroilla
kakkos- ja ykkössuosikille.
Ensimmäisen vei kakkos-
suosikki Caesar Box, jonka Tapio Hoikka kannusti
piikkiin 500 jäljellä halliten
maalisuoraa mielensä mukaan. Eskon
sukutaustasta löytyy mm.
kovaa tulosta 1985-90 tehnyt
Angelique.
Kilpailla Ristola aikoo
Eskollaan nyt parin viikon
välein. Maalissa tosi tasaista
ja maalikamera kertoo, hehkutti loistavasti kirikamppailussa mukana ollut selostajavelho Lauri Hyvönen.
Kamerassakaan järjestys
ei muuttunut, ja Vinkan Hovin voitolla T4-arvo nousi
lähes kymmenkertaiseksi.
Kaksoisvedonlyönnissä pari
Vinkan Hovi-Huimani antoi
mehevästi kertoimen 187,27.
Hieno kamppailu nähtiin
myös lähtöä aikaisemmin
ajetussa lämpöisten voltissa,
mitä veti maalisuoran puoliväliin saakka selkeä pelipohja Exo Laros. Siitä
ei vielä tiedä, mitä siitä siunaantuu, mutta Vex Ant Expert, lempinimeltään Esko,
on ihanteellinen yksilö: taipuisa, se tekee mitä pitääkin
tehdä, ja se on todella kiltti.
Tässä iässä en pahapäisten
kanssa enää ryhtyisikään mihinkään, Ristola toteaa.
Tänä keväänä Eskon kans-
sa on alettu tulla radoille.
Takana on vasta muutama
startti, mutta hevonen on jo
lupaava:
. Olen kuskannut viime vuosina paljon
heinää eri talleille, ja sieltä
se kipinä vähitellen heräsi.
Tämän nelivuotiaan Vex Ant
Expertin lisäksi meillä on
porukalla omistuksessa sen
vuoden vanha täysveli. URHEILU
Torstaina toukokuun 23. Ison tilan
työt ovat vieneet paljon aikaa,
mutta nyt jälkikasvusta alkaa
olla niissä jo apua, kertoo sitikkalalaisisäntä Antti Ristola.
Ristolan tilalla kasvatettiin aikoinaan vain suomenhevosia. Tähänastisen kokemuksen perusteella ryhmälähdöt näyttävät sopivan Eskolle paremmin kuin voltit;
niissä lähtölaukka saattaa
olla herkässä.
. Monte oli
Virpi Kuossarin ratsastaman Tilia Farmingin koko
matkan hallintaa, vaikka
Mostly Harmless lähestyikin
Citius/ Ville Tonttila on maalissa ykkösenä Iitin kunnan lähdössä.
lopussa.
Iittiläisistä paras oli Antti ja Aleksi Ristolan Vex
Ant Expert, joka saattoi ensimmäisen kurvin laukassa
menettää jopa voiton. Ensimmäisten lähtöjen
vaihdot enteilivät jopa sadan
tuhannen ylitystä, mutta iltapäivään osunut sadekuuro
aiheutti yhdessä Rovaniemelle suuntautuneen nettipelin myötä notkahduksen niin,
että hamuttu tasarahahaaste
jäi vajaan kolmen tonnin
päähän lukemiin 97.172,90
euroa. Mieli palasi takaisin
hevosten pariin. päivänä 2013
Vinkan Hovi ja
Citius Helluntain
helminä
Arto Laaksonen suitsi
ainoana kaksi ykköstä
HOOBEE
Kausalan Helluntairavien
ratataistelut olivat jälleen
kerran hienoa nähtävää. Kotitilalle olen tehnyt kilometrin mittaisen harjoitusradan, ja sitä pitää nyt
alkaa kohentaa, jotta jalkavammoja ei ainakaan tulisi,
Ristola linjaa.
Pelivaihto sai suut messingille
HOOBEE
Kausalan Helluntairavit alkoivat sunnuntaina pilvipoutaisessa, mutta lämpimässä
säässä ja heti vilkkaalla pelillä. Sykähdyttävä selostus osoitti
jälleen kerran äänenkäytön
merkityksen. Sata metriä ennen maalia
johtavan selässä matkannut
Vinkan Hovi sai yliotteen
johtaneesta Amarosta, mutta
sai vielä haasteen kolmatta
rinnalle vyöryneeltä Huimanilta ja lopulta aivan aidan reunaa kirineeltä Timo
Tuomisen Madridilta.
050 387 1649
IITIN KUNTA TIEDOTTAA. Hoitov. päivänä 2013
Rovasti
Lehtonen
eläkkeelle
joulukuun
alusta
KUTSU
Mikkelin tuomiokapitulin
istunto on pidetty 21.5.2013.
Tuomiokapituli päätti myöntää rovasti Reijo Lehtoselle
eron Iitin seurakunnan kappalaisen virasta 1.12.2013
lukien. 02061 59618
Vaihde avoinna ma-pe klo 8-15
P. Osallisia ovat kaavoitettavan alueen maanomistajat sekä ne, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin laadittava kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa. 02061 59600
www.iitti.fi
KOUVOLAN TYÖ- JA ELINKEINOTOIMISTO
Iitti, Rautatienkatu 20, 2. klo 10-19, la 10-14,
aattoina klo 10-15
. kirjaamo.iitinkunta@iitti.fi.
Lisätietoja antaa tekninen johtaja Veikko Haimila, puh.
02061 59777 ja rakennustarkastaja Seppo Pätynen puh.
02061 59782.
IITIN KUNTA/
kaavoitustoimikunta/21.5.2013
IITIN KUNNANVALTUUSTON KOKOUS
Diakoniaviranhaltija
Sirpa Pusila....................... lähetyssihteeri
Anne Heikkilä................... -88.
Siisti, ei tarvitse remonttia. 02061 59760
Palo- ja pelastuslaitos
Kymenlaakson pelastuslaitos
...............................................(05) 23 161
Sosiaali- ja terveyspalvelut
Päijät-Hämeen sosiaali- ja
terveydenhuollon kuntayhtymä
................................................(03) 81 911
Ympäristöpalvelut
Kouvolan kaupunki................02061 511
ELÄINLÄÄKÄRIPÄIVYSTYS
Kausalan asemakaavan muutos Kansantalon ja
Arvolan alueella, osallistumis- ja arviointisuunnitelma
IITIN SEURAKUNTA
Asuntotoimisto .............02061 59765
Eläinlääkäri; vast.otto klo 8-9.30
...........................................02061 57902
ELÄINLÄÄKÄRIPÄIVYSTYS
KUULUTUS
Kaikki herkuttelemaan
kesäkahvilaan 24.?26.5.
Taloustoimisto..................(05) 829 3325
avoinna ma?pe 9?13
Kirkkoherra
Jyrki Nordlund ..................050 387 1640
Kappalainen
Reijo Lehtonen...................050 387 1641
Vs. Näiden alueiden kaavanmuutosta
jatketaan erillisenä käsittelynä.
Kaavanmuutoksen tavoitteet sekä selvitettävät vaikutukset on selostettu osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa,
joka pidetään yleisesti nähtävänä 23.5.?5.6.2013 Iitin
kunnan yhteispalvelupiste Monitorissa Kunnantalossa, os.
Rautatienkatu 20, Kausala sekä Iitin kunnan kotisivuilla
os. 60 ?. Iitin kunta/kaavoitustoimikunta, PL 32, 47401
KAUSALA tai sähköpostitse os. 050 387 1650
Lastenohjaajat.....................050 387 1652
Perhekerho ja pyhäkoulu.......................
..............................................044 766 5375
Aika
Tiistai 28.5.2013 klo 18.00
Paikka
Kunnantalo, valtuustosali
Käsiteltävät asiat
1 Hallintosäännön 24 §:n muutos
2 Kuntastrategiat 2014?2017
3 Tilinpäätös vuodelta 2012
4 Tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta
2012
5 Tilintarkastuskertomuksen käsittely ja vastuuva-
pauden myöntäminen tilikaudelta 1.1.?31.12.2012
Kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti
nähtävänä Kunnantalossa torstaina 30.5.2013 kello
9.00?15.00.
Esa Lehtinen
kunnanvaltuuston puheenjohtaja
Diakoniaviranhaltija
Johanna Remes................ 044 539 4393
SUOKANNAN
YKSITYISTIEN
vuosikokous pidetään Tapiolla to 6.6.2013 klo 18.00.
Vuosikokouksessa käsitellään yksityistielain 64 §:ssä
lueteltuja asioita.
Tiehoitokunta
Heti vapaa saunallinen RIVITALO KAKSIO.
Mottitieltä keskustaan n. Oma eteläinen iso pihaalue. Lisäksi osallisia ovat viranomaiset ja yhteisöt, joiden
toimialaa suunnittelussa käsitellään.
Osalliset voivat esittää mielipiteitä kaavoituksen tavoitteista ja osallistumis- ja arviointisuunnitelman
riittävyydestä edellä mainittuna nähtävilläoloaikana joko
postitse os. lainausos. 050 387 1653
VAIHDE puh. 0600 15333 (1,71 ?/min)
ark. 02061 59600
sähköpostiosoite: asiakaspalvelu@iitti.fi
Kunnantalo, Rautatienkatu 20, 47400 Kausala
Vanha kunnantalo, Rautatienkatu 22, 47400 Kausala
Toimistot avoinna klo 9.00-15.00
Iitin kunnan virallinen sähköpostiosoite: kirjaamo.iitinkunta@iitti.fi
henkilöille: etunimi.sukunimi@iitti.fi
Lähipoliisi ..........................07187 34139
Kunnanhallitus päätti 21.2.2011 Kausalan asemakaavan
keskusta-alueen ja Ravilinnan alueen kaavanmuutoksen
käynnistämisestä. n. kirjastoauto 040 548 2691
Kouvola ja Iitti p. keittiömestari
Anne Laaksonen.............. (05) 829 3323
khvirasto.iitti@evl.fi
avoinna ma?pe 9?12
Seurakuntamestari
Tiina Klemola....................050 387 1646
Vs. krs
Av. 10
8
Torstaina toukokuun 23. ti-ke klo 9?12 ja 13?15
Työnhakijapalvelut................010 19 4300
Työnantajapalvelut................010 19 4301
Työttömyysturvaneuvonta..010 19 4911
VEROTOIMISTO
Kauppamiehenkatu 4,
45100 Kouvola
(Verohallinnon yhteinen vaihde)
...............................................0206 12000
MUUMIPEIKKO
Yhteispalvelupiste avoinna ma klo 8.00-17.00, ti-pe klo 8.00-15.00
P. www.iitti.fi/ajankohtaista.
Osallisilla on oikeus ottaa osaa kaavan valmisteluun, arvioida sen vaikutuksia ja lausua kaavasta mielipiteensä
(MRL 62 §). ark. 02061 59792
Kuntosali..........................02061 59794
Kuntosalin aukioloajat:
ma - pe 8-22, la 9-18, su 9-19
Kirjasto,
Kausansaarentie 3..........02061 59800
. kappalainen
Marja Lainio-Nurminen.....050 387 1642
Vs. klo 8-19, la 8-14
aattoina klo 8-15
. seurakuntapastori
Aura Karjalainen..............050 387 1654
Kanttori
Leila Räsänen ...................050 387 1643
Talouspäällikkö
Iiris Mäenpää ...................050 387 1644
Nuorisotyönohjaajat
Jukka Kaunisto.................050 387 1647
Tuula Lehtoranta............. 17?08, pe 17?ma 08 ja juhlapyhinä
KUNNANVALTUUSTON KOKOUS
Diakonia- ja lähetystoimisto
Ravitie 2, Kausala
Päiväkoti Metsämyyrä...02061 59710
Päiväkoti Peltohiiri.........02061 59733
Päivähoidon ohjaaja...... 600 m. Tillolan koulun vanhempainyhdistys
Kirkkoherranvirasto
Eerolantie 1, 47400 Kausala
puh. Hinta 65.000 ?.
Yht. tiedot Mirja Ranta 0400 941 294
. lehtisali ark. Em. varasto. Autopaikka + erill. Sitä ennen hän pitää
kertyneet lomansa, joten tuomiokapituli määräsi pastori
Marja Lainio-Nurmisen
hoitamaan Iitin seurakunnan kappalaisen virkaa 2.9.30.11.2013.
Pastori Henna Huppuselle tuomiokapituli myönsi
virkavapautta Iitin seurakunnan seurakuntapastorin virasta 13.8.2013-1.1.2015.
maanmittaustoimitukseeen
Lohkominen, TN 2012-435851
tilalla 142-408-28-7 Kalliola II Lyöttilän kylässä Iitin kunnassa
Hakija
Toimitus on tullut vireille hakemuksetta määräalalle myönnetystä
lainhuudosta
Aika ja paikka
Maanantaina 24.6.2013 klo 9.00
lohkottavalla määräalalla, osoite
Matkuslammentie 199 Iitti
Toimituksen tarkoitus
Varsinaisen lohkomisen lisäksi
toimituksessä käsitellään mm.
muodostettavan lohkokiinteistön
tieoikeutta tilan 142-408-28-6 Koivurinne II kautta kulkevaan tiehen
Matkuslammen tiekunnan ykstyistielle pääsemiseksi.
Toimitukseen osallistuminen
Toimitukseen kutsutaan kaikki, joiden oikeutta toimitus välittömästi
koskee. 050 387 1648
Vs. 050 387 1645
IITIN KUNTA
Kansalaisopisto..............02061 59776
Kausalan
urheilukenttä.................... Rv. Asianosaisten poissaolo ei
estä toimituksen suorittamista.
Toimitusinsinööri Mikko Pekonen
Kaakkois-Suomen maanmittaustoimisto
040 041 3662
mikko.pekonen@maanmittauslaitos.fi
www.maanmittauslaitos.fi
RIVITALO
KAKSIO 44 m2
Tyynitie 7, Kausala.
P. kaavanmuutos hyväksyttiin valtuustossa 5.3.2013 siten, että hyväksymiskäsittelyn ulkopuolelle jätettiin Kauppakadun varrella sijaitseva Kansantalon alue ja Arvolan alue
Kohteina mm. Ilmoittautumiset 5.6. retken Hirvensalmen ja Kakskerran saariin. Lähempiä
tietoja Lahtisen Arjalta 040 585
1081.
Lyöttilän Martat. Ilm. klo 18.00.
Konttilan Kerhon kesäkauden
avajaiset maitolaiturilla sunnuntaina 26. Kesäkahvilavuoro 7.?9.6.
Tarvitaan kahvilaan työntekijöitä
sekä leipojia. klo 17.30?
19.00
Kausalan
ABC:llä. sekä vanhan kaupungin kävelykierros. 17.30. Eijäsenetkin mahtuu
mukaan. klo
Keilakauden
päättäjäiset
ja
palkintojen jako
Ponnilla huomenna pe 24.5. mennessä. Piirin liikuntapäivä to 30.5.
Repoveden kansallispuistossa. 5.6. ja
ilm. toukokuuta
alkaen klo 17.00.
Ohjelmassa myös arvontaa ja
jäsenmaksujen kerääminen.
FC
Kausalan
jalkapalloharjoitukset
Ravilinnan nurmikentällä
maanantaisin
ja
perjantaisin
klo
18.30 sekä keskiviikkoisin klo
18.00.
Iitin Invalidit tekevät retken Porvoo?Helsinki -seudulle Kuusankosken
Invalidien kanssa.
Retki käsittää esim.
Brunberg, Porvoon
Tuomiokirkko, Taidekeskus Emma, Ikea ym.
Linja-auto käy myös pyörätuolilaisille. Kunniamerkit.
Eläkeliiton Iitin
yhdistys. klo 18.00.
Erottajan uimarannan siivoustalkoot.
Työvälineitä mukaan. klo
17.00. 044 561 3279.
NIINIMÄEN MARTTOJEN
yhden päivä kesäretki Lappeenrantaan ti 11.6. Piikkiläiset
ja sotilaspojat omaisineen ovat
tervetulleita. klo 9?14
avoin onkikilpailu
Kimolassa. Maastojuoksukilpailut ti 28.5. mennessä
Pirjo Ojala 0400 824 321 tai
Eila Syrjäläinen 045 230 0630.
Nyt kaikki kiinnostuneet mukaan kesäretkelle!
9
Iitin Kalamiehet.
Su 26.5. Illalla
tanssitaan Tapsan tahtien merkeissä. Siivousvälineistöä mukaan!
Kokoontuminen
maanantaina
27.5. kello 12 mennessä
ollikainen.maarit@luukku.com
tai 041 544 9848.
Kaukaan maa- ja kotitalousseuran ja kyläyhdistyksen
yhteinen retki 29.6. 040 581 1670
tai s-posti hannu.backman@
pp.inet.fi . Tänään
ehtoopalvelus tsasounalla klo 18.00.
Muistathan kesäkahvilavuoromme viikolla 33.
LYÖTTILÄN LUJA. Makkaranpaistoa.
Torstain viikkopyöräily suuntautuu Kalmusaareen,
missä jalkaudumme pienelle kierrokselle. http://www.iitinjousiampujat.fi/
Iitin
Soutajat
ry:n
soutuharjoitukset pidetään
sunnuntaisin
ja
keskiviikkoisin klo
18.00. päivänä 2013
Lentopallo; Muutamia
lippuja
lentopallon Maailman- liigan otteluun Suomi?Portugali Helsingissä
pe 31.5. jos olisit autolla lähdössä
sekä erikoisruokavaliot. Porvooseen. Torstaina toukokuun 23. kirkko,
Runebergin-koti, japanilainen
puisto, August Eklöfin puisto,
Postimäen mäkitupalaismuseo
ym. Kaikki mukaan!
Kesäretki
Pärnu?Riika?Jurmala
22.?25.7.
Ilmoittautumiset
9.6. Edestakainen matka Kausalan torilta
on 12 kilometriä. Tänään torstaina
Marttailemme klo 18.00 alkaen Ipen luona, Merrankuja
23. Leenalle puh.
0400 551 247.
Kaakkois-Iitin
Metsästäjät. Lappeenrannan kesäteatteri ?Suomen
hevonen. Kahvilavuorolaisia tarvitaan. mennessä 0500 256
405/Ulla. katso myös www.
kausalanyritys.fi ja veikkaa
sieltä, tuet Yrityksen urheilua.
Veteraaniryhmän talkoot tänään to 23.5. Ilmoittautumiset 27.5. Siivoustalkoot huomenna pe 24.5. Kesäkahvilavuoromme on 28.?30.6.2013.
Kahvia ja pullaa on.
www.iitinseutulehti.fi
Julkaisija:
Iitin Lehti Oy
ISSN 0357-9107
Sitoutumaton
Sanomalehtien Liiton jäsen
Y-tunnus 0158721-0
Postiosoite:
PL 37, 47401 Kausala
Katuosoite:
Kauppakatu 6, Kausala
Internet-osoitteemme:
www.iitinseutulehti.fi
Telefax:
(05) 326 0321
Ilmestymispäivät:
Maanantai ja torstai
Painopaikka:
Lehtisepät Oy, Pieksämäki
Päätoimittaja
Voitto Ruohonen
0400 727 234, (05) 326 0357
voitto.ruohonen@iitinseutulehti.fi
Toimittaja
Ritva Launeskoski
0400 723 727
ritva.launeskoski@iitinseutulehti.fi
Konttoripäällikkö
Satu Santala
(05) 326 0355, 0400 857 577
asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi
Asiakaspalvelu, ilmoitukset, tilaukset
ja laskutus
Mainonnan suunnittelija
Eeva Sihvola
(05) 326 0355, 0400 857 577
ilmoitukset@iitinseutulehti.fi
Asiakaspalvelu, ilmoitukset, tilaukset
ja graafinen suunnittelu. klo 9.00.
Iitin
Karjalaseura. Kahvitarjoilu. mahtuu vielä
mukaan. La 27.7. 0400
561 259 tai kotisivujen www.
iitinpyrinto.fi kautta.
Polttopuutalkoot Peuralassa la
1.6. juhannusviikolla. Vielä jokunen paikka vapaana. Arvonta klo 8.30.
Kausalan
Seudun
Martat. klo 18.00 pururadalla.
Kaikki mukaan!
Iitin JHL 342.
Virkistytään
Orilammen
majalla teemalla Vireyttä
toimintaan ja mieleen, 8.?9.6.
Lähtö Kausalan linja-autoasemalta klo 11 kimppakyydein.
Ilm. Tuo kynttilänpätkiä sekä
valmistamiasi arpajaispalkintoja tullessasi. Ota yhteyttä puheenjohtajaan iltaisin puh. Itä-Suomen retkelle 7.?
8.8. klo 18.00
Kausalan ABC:
Kaarina Leiviskä
esittelee
tulevat
tallimääräykset.
TILLOLAN
KOULUN
VANHEMPAINYHDISTYS.
Kaikki mukaan herkuttelemaan
Kesäkahvilaan 24.?26.5.
Talkoot
Niskaportissa huomenna pe 24.5. Tienvierustan siivousta,
kalustovajan
kunnostus, aitanraput. alkaen
klo 12.00. Tarkempia tietoja mm. Halukkaat menevät omilla
kyydeillä. Ilm. Kokoonnutaan Piikin patsaalla Kouvolan
kirkkopuistossa. 0400 742 953/Anu.
Iitin Jousiampujat. Lähtö torstaina 13.6.
Kouvola 8.00, Koria ABC 8.15,
Paluu n. 31.7.?3.8.
matka Lehmirantaan josta
teemme 1.8. Ohjatut harjoitukset maanantaisin klo 18.00
ja perjantaisin klo
17.00 Kausalan
Kansantalolla. Martanpäivähemmottelut lauantaina 27.7.
klo 13?17 Veteraanimajalla.
Kirkonkylän kylätalon kesäkahvilavuoromme on ma?to 3.
?6.6. 18.7.
Honkalinnan kesäteatteri Hämeen Hidas. Kaikki halukkaat
tuomaan omia ideoita keskusteluun mukaan. pieni patikkaretki
infoineen, ruokailu ja illanvietto sekä savusauna. Honkalinnan kesäteatteri Hämeen Hidas ilm.
Leenalle puh. Kaikki
mukaan !
Iitin ja Jaalan kehitysvammaisten
tuki ry kokoontuu
tänään torstaina
23.5. Lähtö Lyöttilään
Rallista klo 9.30.
Kesän Saukonkallion kahvioja leivontavuorot
voit varata ilmoittamalla
asiasta
Pirjolle p. La
8.6. Kokoontuminen 9.30 Lapinsalmen
parkkipaikalle, navigaattori os.
Riippusillantie 55, Kouvola.
Patikointimatka 5?7 km. Tied. ?20.6. Molemmille retkille voivat osallistua myös ei-jäsenet. 0400 551 247.
Johtokunta toivottaa
yhdistyksen
jäsenet
joukolla mukaan
näyttelykehien
pystytystalkoisiin
Hiihtomajalle huomenna pe
24.5. mennessä. toukokuun loppuun
mennessä Einelle 040 732 4903
tai Riitalle 040 534 4206.
Iitin ortodoksiapiiri ry. ajo-ohjeista
sekä vaellusvarusteista saa
www.kymenlaakso.elakeliitto.
fi. alkaen klo 18.00.
Piikkirykmentin
juhla
2.6.2013 klo 11.15. Keskustelemme esim.
pankkiasiasta, kesäkahvilasta ja
kesäretkestä. koko perheen edullinen
päiväretki Helsinkiin Suomenlinnaan. Tied. Kesäkahvilavuoro
lähestyy 17. Ilm. Lähtö on kello 18.
Iitin Eläkkeensaajat. matkan varrella. Pysähdymme Hovimäki-sarjasta
tutussa Brinkhallin kartanossa
ym. sekä ruokailu. ja pe
31.5. Juhla jatkuu
seurakuntakeskuksen Maria-salissa. 18.7. Kokoontuminen kirkonkylän pappilan rantaan. Voit
tuoda myös arpajaisvoittoja.
16.7 Keuruun päivämatkalle
ilm. Tiedustelut ja ilmoittautumiset Marja-Tertulle puh.
0400 621 387.
Ukkojen ilta kuntoilee tänään to
23.5. 24.6. Kaikki
mukaan!
HO HOI Vuolenkoski!
Jalkapallokausi on alkanut.
Keskiviikkoisin klo 18 pelaillaan palloa urheilukentällä.
Kaikki mukaan pelailemaan! ?
Pohjois-Iitin Kiri
Kausalan Kerho.
Kevätkauden päätös ja petanquekilpailut
keskiviikkona 29.5. Tarvitaan kahvilaan
työntekijötä sekä leipojia. Ohjelmassa mm
KUOKKANEN
ATK-palveluja
Rakentamista
Jalkahoitoja
47710 Jaala, p. ..
Metsatyot
Fysioterapeutteja
..
Siivousliikkeita
KAUSALAN TAKSI
PUH. ..
Polttooljya
Kauneushoitoloita
.. päivänä 2013
KAUSALAN
SÄHKÖTYÖ KY
Asianajotoimistoja
A-ryhmän sähköurakointi.
Suunnittelu - Asennus - Myynti
p. ..
Rakennuspeltitoita
..
Kiinteistohuoltoa
..
..
Silmalasiliikkeita
Partureita ja
kampaamoja
Tilausajoon
saatavana
.. ..
..
Sahkoliikkeita. ..
..
Elainlaakareita
Rautakauppoja
.. 326 0210
Pitopalveluja
MARKKU VARPENIUS Ky
p. (05) 326 0143, 0400 553 417
..
Mainostekstiileja
.. 363 8233
Puutavaraa
..
Hautakivia
Hierojia
Kellot ja
kaiverrukset
.. ..
..
Hammaslaakareita
HAMMASLÄÄKÄRI
LEENA SIMOLA
Nuohous
Ravitie 2, Kausala.
P. 326 0068, 326 4800
Taksiautoja
AKKALA Oy:n TAKSI
Maanantaisin suljettu
(1+8 henk.)
KAMPAAMO KAIJA TURUNEN
Autotarvikkeita
Maalausja
.. Mäntynen, p. 10
Torstaina toukokuun 23. .... 0200 60450
(0,99 ?/puhelu+pvm)
.... 0400 746 273
Kuljetuksia
Autokorjaamoja
..
Jatehuoltoa
Maalausta ja
tapetointia
MATTI NIEMI
Puh. 3636118, 040-7523932
KAUSALAN MAALAUSAPU Ky
T. ..
..
lattianpaallystystyot
Anu 0400 500 182
Kylväjäntie 2, p. 0500 653 145/Timo Virtanen
Simolantie 90, 47440 Sääskjärvi
SÄHKÖPALVELU
M
Miami (16)
23.55 Hot Shots! - kaikkien elokuvien äiti (12)
01.35 Miami Medical (12)
02.30 - 06.00 MTV3 Deitti
Nelonen
06.10 Ostosruutu
06.40 LIVE: Tiedä ja Voita
07.00 Disneyn esikoulu
07.25 Disney esittää: Stitch!
07.50 Disney esittää: Aku ja kumppanit
08.00 Transformers Rescue Bots
08.25 Waverly Placen velhot (S)
08.55 Ullan unelmakakku
09.25 Luksusmammat
09.55 Lauran matkakuvia: Tukholma
10.20 Sarahin sisustusvinkit
10.50 Ostosruutu
11.30 Ostosruutu
12.10 LIVE: Tiedä ja Voita
12.50 Luksusmammat
13.20 Lauran matkakuvia: Tukholma
13.50 Sarahin sisustusvinkit
14.20 Ullan unelmakakku
14.55 Outo, uusi elämä (7)
15.55 Häähullut
17.00 Eläinten ABC
17.30 Huvila & Huussi
18.30 Nelosen uutiset
18.50 Nelosen sää
19.00 Eläinten ABC
19.30 Hauskat eläinvideot
20.00 Splash!
21.55 Keno
22.00 Elokuva: Wedding Daze - Sokkohäät (12)
23.55 Nelosen uutiset
00.05 Nelosen sää
00.10 Elokuva: Crank (18)
02.05 Perhe on pahin
02.40 - 05.00 Älypää-TV
Lauantai 25.5.
TV1
Sunnuntai 26.05.
TV1
TV2
TV2
04.00 Uutisikkuna
08.00 Yle Uutiset
08.05 - 08.50 Kiehtova maailma
09.00 Yle Uutiset
09.05 Ylen aamu-tv
10.00 Yle Uutiset
10.05 - 10.44 Ykkösaamu
11.00 Yle Uutiset
11.05 Pisara
11.10 - 11.55 Tanskan puutarhasuunnittelun
juhlavuosi
12.00 A-studio: Stream
12.30 Totuus rakkaudesta
13.00 - 13.45 Dokumenttiprojekti
14.35 Rakkaudesta puutarhaan
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 Viimeiset sanani
15.40 - 15.50 Luonnon ihmeitä
15.55 Viinakeisarin salaisuus (7)
16.50 Novosti Yle
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.05 Hakekaa kätilö! (12)
18.00 Yle Uutiset
18.10 - 18.14 Urheiluruutu
18.45 - 19.34 Avara luonto
19.40 Ryhmä Pullman (12)
20.30 Yle Uutiset
20.45 Lotto
20.51 Urheiluruutu
21.15 Oikeuden edessä: Juliet (16)
23.00 - 23.39 Kuka oikein olet?
00.15 - 04.00 Uutisikkuna
04.00 Uutisikkuna
07.45 Pikku Kakkonen
07.46 Nimipäiväonnittelu: 25.5.
07.48 Kaapo (S)
08.13 Pikku Kakkosen posti
08.20 Anniina Ballerina (S)
08.46 Babar ja Badun seikkailut (S)
09.00 Galaxi
09.02 Mimosan kummitustarinat
09.04 Kesäleiri (7)
09.19 Late lammas: Siivouspäivä (S)
09.28 - 09.55 Galaxin mestari
10.00 Pikkukarhun tarinoita (S)
10.25 Tartu Mikkiin
11.15 Yle Uutiset Uusimaa
11.25 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi
11.35 Yle Uutiset Lounais-Suomi
11.45 Yle Uutiset Häme
11.55 Yle Uutiset Keski-Suomi
12.05 Yle Uutiset Itä-Suomi
12.15 Yle Uutiset Pohjanmaa
12.25 Yle Uutiset Pohjois-Suomi
12.35 Oddasat
12.50 - 13.18 Pressiklubi
13.40 Peltsin Lappi
14.10 Extremen maailma
14.20 Hehku
14.50 - 15.18 Norjalaiset muodinluojat
16.55 Matkapassi: Venetsia
17.50 MotorSport
18.20 Luontoretkellä: Kotkamies ja taiteilijat
18.50 Maailman matkailuaarteet
19.00 Yle Uutiset
19.05 Urheiluruutu
19.20 Yle Uutiset sää
19.30 Taivaan tulet (12)
20.20 Maailman matkailuaarteet
20.30 - 20.58 Jopet-show (7)
21.30 Jalkapallon mestarien liiga
23.45 - 00.40 The Wire (16)
00.45 Jalkapallon mestarien liiga
01.15 - 04.00 Uutisikkuna
04.00 Uutisikkuna
08.00 Yle Uutiset
08.05 - 08.54 Avara luonto: Maapallo
lintujen silmin
09.00 Yle Uutiset
09.05 Aamusydämellä
09.40 - 09.49 Toinen minä: Marion Rung
09.55 - 09.59 Yle Uutiset
11.00 Yle Uutiset
11.05 Yle Uutiset Viikko viitottuna
11.15 - 11.54 Kuka oikein olet?:
Rosie O?Donnell
12.40 Prisma: Oudoimmat luonnonilmiöt
13.35 Schrödingerin kissa:
Tiedettä tutkaillen
14.05 Historiaa: Purjelaivojen hautausmaa
15.00 Yle Uutiset
15.05 - 15.09 Yle News
15.50 Viinakeisarin salaisuus (7)
16.50 Novosti Yle
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.10 Inhimillinen tekijä
18.00 Yle Uutiset
18.10 Urheiluruutu
18.15 - 19.52 Foylen sota (12)
20.30 Yle Uutiset
20.45 Urheiluruutu
21.05 Kotikatsomo: Juoksuhaudantie (12)
22.55 - 00.23 Vera Stanhope tutkii (12)
00.05 - 04.00 Uutisikkuna
00.25 - 01.04 Ykkösaamu
04.00 Uutisikkuna
07.45 Unna Junná
08.00 Pikku Kakkonen
08.01 Nimipäiväonnittelu: 26.5.
08.03 Lauri kilpa-auto (S):
Sisi syntipukkina
08.13 Musapoksi: Värejä
08.17 Puu Fu Tom (S)
08.40 Apina opena
09.00 Galaxi
09.02 Hevostähdet
09.12 Pok ja Mok (7)
09.21 Pihaleikit
09.28 - 09.55 Galaxi: Bofori (7)
10.00 Vili Vilperi (S)
10.25 Tanssiurheilua
11.20 Satuhäät
12.10 Jalkapallon mestarien liiga
12.40 Pikku prinsessa (S)
14.15 Extremen maailma
14.40 - 15.34 Hartain toive: lapsi
15.40 X-games
16.35 Työ on elämää varten
17.15 Kouluratsastuksen SM
18.15 Raviurheilua
19.00 Yle Uutiset
19.05 Urheilukatu 2
19.30 Kettu (12)
20.30 Toistaiseksi tuntemattomasta syystä
21.00 Borgiat, maan ja taivaan valtiaat (16)
21.50 Yle Uutiset
21.55 Urheiluruutu
22.05 Märät säpikkäät (12)
22.30 Angry Boys (12)
23.00 The Wire (16)
23.56 Theroux: Kovaa lakia
Johannesburgissa
00.55 - 04.00 Uutisikkuna
MTV3
06.00 MTV3 Deitti
07.00 Ostoskanava
08.00 Smurffit (S)
08.25 Ystävien kylä (S)
08.40 Tom & Jerry Kids Show
09.05 Winx-klubi (S)
09.35 PopPixie
09.55 Pokémon (7)
10.20 Jokakoti.fi
10.50 Spirit - villi ja vapaa (S)
12.30 Salatut elämät (S)
13.00 Salatut elämät (7)
13.25 Inside Grand Prix
14.00 Formula 1: Ennakkotunnelmat
14.30 Motor Forum: Rallicross SM
15.00 Junioriliiga 2013
16.55 Top Gear
18.00 Formula 1: aika-ajot
19.00 Seitsemän Uutiset
19.10 Tulosruutu
19.20 Formula 1: Extra
19.30 KIDSing
21.00 Amazing Race
22.00 Kymmenen Uutiset
22.10 Päivän sää
22.15 Tulosruutu
22.30 Lotto ja Jokeri
22.35 Kahden viikon iskuaika (S)
00.35 UEFA Champions League -huippuhetket
01.10 Southland (16)
02.10 - 06.00 MTV3 Deitti
06.00 MTV3 Deitti
06.50 Ostoskanava
07.50 Ystävien kylä (S)
08.05 Looney Tunes Show (S)
08.30 Katti kaiken tietää! (S)
09.00 Gumballin mieletön maailma (S)
09.30 Angry Birds Toons (S)
09.35 Beyblade: Metal Masters (7)
10.00 Pientä pintaremonttia
11.00 Kaappaus keittiössä
12.00 Salatut elämät (7)
12.30 Salatut elämät (7)
13.00 Piilokamera
13.30 Formula 1: Ennakkotunnelmat
14.00 Maailmanparantaja
15.00 Villi tusina (S)
17.00 Mike & Molly (12)
17.30 KIDSing
19.00 Seitsemän Uutiset
19.10 Tulosruutu
19.20 Formula 1: Extra
19.30 Uuno Turhapuro armeijan leivissä (S)
20.00 Paholaisen tytär
21.00 Kosto (12)
22.00 Kymmenen Uutiset
22.15 Viikon sää
22.20 Tulosruutu
22.35 Formula 1: osakilpailu
23.35 Formula 1: Extra
23.45 Ilman johtolankaa
00.45 Jokakoti.fi
01.15 - 05.30 MTV3 Chat
Nelonen
Nelonen
MTV3
05.00 Älypää-TV
06.20 Ostosruutu
07.50 LIVE: Tiedä ja Voita
08.30 Elixir
09.00 Start!
09.30 Koirakouluttaja Tanja Karpela
10.00 Neljän tähden illallinen
10.30 Neljän tähden illallinen
11.00 Neljän tähden illallinen
11.30 Neljän tähden illallinen
12.00 Eläintenpelastustiimi
12.30 Eläintenpelastustiimi
13.00 Eläinten ABC
13.30 Koiralle koti
14.35 Eläintenpelastustiimi
15.05 Shake It Up (S)
15.35 90210
16.30 Neljän tähden talkoot
17.00 Neljän tähden talkoot
17.30 Neljän tähden talkoot
18.00 Neljän tähden talkoot
18.30 Nelosen uutiset
18.50 Nelosen sää
19.00 Hauskat kotivideot
19.30 Fort Boyard - Linnake
20.57 Keno
21.00 Elokuva: Matka Maan keskipisteeseen (12)
22.55 Nelosen uutiset
23.05 Nelosen sää
23.10 Totuuden miekka
00.10 Elokuva: Paranormal Activity (16)
01.55 Perhe on pahin
02.30 - 05.00 Älypää-TV
05.00 Älypää-TV
06.05 Ostosruutu
07.35 LIVE: Tiedä ja Voita
08.15 Yllätyskokki Niki
08.45 Jaksa paremmin
09.15 Eden
09.45 Eden Pihaklubi
10.15 Huvila & Huussi
11.15 Elixir
11.45 Eläinten ABC
12.15 Koiralle koti
13.20 Eläintenpelastustiimi
13.50 Eläintenpelastustiimi
14.20 Vaaleanpunainen pantteri
14.30 Frasier
15.00 Frasier
15.30 Frasier
16.00 Frasier
16.30 Victoria?s Secret Fashion Show 2012
17.30 Kuninkaalliset häät
18.30 Nelosen uutiset
18.50 Nelosen sää
19.00 Hauskat kotivideot
20.00 Olipa kerran (12)
20.57 Keno
21.00 Elokuva: P.S. AALTONEN
P. Torstaina toukokuun 23. - 26.5.2013
Torstai 23.5.
TV1
Tilitoimistoja
06.25 Ylen aamu-tv
09.30 Pimeän puolella: Kadotuksen uhka
10.00 Sydämen asialla (7)
10.50 Ensyklopedia
11.00 - 11.04 Yle Uutiset
11.35 A-studio
12.30 Vanha suola janottaa (S)
13.00 - 14.39 Pikku Suorasuu (S)
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa
16.00 Eduskunnan kyselytunti
16.55 Novosti Yle
16.57 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.08 Sydämen asialla (7)
18.00 Yle Uutiset
18.22 Yle Uutiset alueeltasi
18.25 Yle Uutiset sää
18.30 Pimeän puolella: Olet hypnoosissa!
19.00 Benidorm (12)
19.50 Toinen minä: Marion Rung
20.00 - 20.21 Rakkaudesta puutarhaan
20.30 Yle Uutiset
20.55 Urheiluruutu
21.05 A-studio: Talk
22.00 Ulkolinja: Aseiden Yhdysvallat
22.55 Yle Uutiset
23.00 Monk (12)
23.42 Oddasat
23.55 - 04.00 Uutisikkuna
TV2
..
Tuote-esittelyja
LANDIS & STAEFA
YHTEISTYÖYRITYS
Säätölaitehuolto
A. ..
Vesi- ja lampo..
johtoliikkeita
..
Varikauppoja
06.50 PIKKU KAKKONEN
06.51 Nimipäiväonnittelu: 23.5.
06.53 Bertin ja Ernien suuret seikkailut (S)
06.59 Hertan maailma (S): Hertta maatilalla
07.03 Betoninkuljetusauto
07.08 Jessin kanssa (S)
07.19 Katinkontti Remix: Ihmismummu
07.35 Stella ja Sami (S)
07.47 Pikku perunat (S)
07.52 Muumilaakson tarinoita (S)
08.16 Maikki ja pelottava Pontso (S)
08.39 Sirkustelua
08.50 Pat & Stan (S)
09.00 Paluumuuttajat
09.30 Yle Uutiset Uusimaa
09.40 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi
09.50 Yle Uutiset Lounais-Suomi
10.00 Yle Uutiset Häme
10.10 Yle Uutiset Keski-Suomi
10.20 Yle Uutiset Itä-Suomi
10.30 Yle Uutiset Pohjanmaa
10.40 Yle Uutiset Pohjois-Suomi
10.50 Oddasat
11.05 - 11.43 Norjan rannikoilla
12.30 Uusi päivä (S)
13.00 Uusi päivä (S)
13.30 Sportmagasinet
14.00 Iloa puutarhasta
14.30 - 14.58 Parveke uusiksi
15.10 Tartu Mikkiin
16.00 Sissipuutarhurit
16.30 Galaxi
16.32 Tero hoitaa (7)
16.42 - 16.54 Pikku Nikke (S)
17.00 Pikku Kakkonen
18.00 Yle Uutiset minuutissa
18.02 Doctor Who (12)
18.50 Naurupalat (S)
19.00 Yle Uutiset alueeltasi
19.10 Yle Uutiset
19.16 Urheiluruutu
19.20 Yle Uutiset Suora linja
19.30 Hehku
20.00 Uusi päivä (S)
20.30 Uusi päivä (S)
21.00 Solsidan - Onnea onkimassa (12)
21.25 Solsidan - Onnea onkimassa (12)
21.50 Yle Uutiset
22.00 Urheiluruutu
22.05 True Blood (16)
22.50 True Blood (16)
23.40 True Blood (16)
00.35 True Blood (16)
01.27 Hehku
01.55 Taivaan tulet (12)
02.45 - 04.00 Uutisikkuna
MTV3
05.30 Aamusää
06.00 Studio55.fi
06.25 Huomenta Suomi
09.05 Studio55.fi
09.30 Uutiset
09.40 Mitä tänään syötäisiin?
09.45 Tunteita ja tuoksuja
10.35 Emmerdale
11.05 Emmerdale
12.35 Ostoskanava
14.05 Alueellinen sääennuste
14.10 Jamie Oliverin kotona
14.45 Jamie Oliverin helpot herkut
15.15 Mitä tänään syötäisiin?
15.20 Middle (7)
15.50 Dino X
16.50 Uutiset
16.55 Suomen ja maailman sää
17.00 Kauniit ja rohkeat
17.25 Kauniit ja rohkeat
17.55 Mitä tänään syötäisiin?
18.00 Emmerdale
18.30 Emmerdale
19.00 Seitsemän Uutiset
19.20 Päivän sää
19.30 Salatut elämät (7)
20.05 Suomen surkein kuski
21.00 Mentalist (12)
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 Tulosruutu
22.35 Ketonen & Myllyrinne
23.10 Formula 1: vapaat harjoitukset
23.40 Black Sheep - musta lammas (16)
01.25 V
02.25 - 05.30 MTV3 Deitti
Nelonen
06.10 Ostosruutu
06.40 LIVE: Tiedä ja Voita
07.00 Disneyn esikoulu
07.25 Disney esittää: Stitch!
07.50 Disney esittää: Aku ja kumppanit
08.00 Transformers Rescue Bots
08.25 Waverly Placen velhot (S)
08.55 Ullan unelmakakku
09.25 Luksusmammat
09.55 Lauran matkakuvia: Tukholma
10.20 Sarahin sisustusvinkit
10.50 Ostosruutu
11.30 Ostosruutu
12.10 LIVE: Tiedä ja Voita
12.50 Luksusmammat
13.20 Lauran matkakuvia: Tukholma
13.50 Sarahin sisustusvinkit
14.20 Ullan unelmakakku
14.55 Outo, uusi elämä (7)
16.00 Häähullut
17.00 Frasier
17.30 Hyvät ja huonot uutiset
18.30 Nelosen uutiset
18.50 Nelosen sää
19.00 Neljän tähden talkoot
19.30 Neljän tähden illallinen
20.00 Huvila & Huussi
20.57 Keno
21.00 Elokuva: Indiana Jones ja
kristallikallon valtakunta (12)
23.35 Nelosen uutiset
23.45 Nelosen sää
23.50 Frasier
00.20 Breaking Bad (16)
01.20 Lost (16)
02.20 Perhe on pahin
02.55 - 05.00 Älypää-TV
Perjantai 24.5.
TV1
06.25 Ylen aamu-tv
09.30 Pimeän puolella: Olet hypnoosissa!
10.00 Sydämen asialla (7)
10.51 Ensyklopedia
11.00 Yle Uutiset
11.05 Tosi tarina: Pasuunarakkautta
11.35 A-studio: Talk
12.30 Vanha suola janottaa (S)
13.00 - 14.29 Pinsiön parooni (S)
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa
16.00 - 16.45 Kiehtova maailma
16.50 Novosti Yle
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.08 Sydämen asialla (7)
18.00 Yle Uutiset
18.22 Yle Uutiset alueeltasi
18.25 Yle Uutiset sää
18.30 Pimeän puolella: Häpeän pelko
19.00 - 19.53 Hakekaa kätilö! (12)
20.00 Totuus rakkaudesta
20.30 Yle Uutiset
20.55 Urheiluruutu
21.00 - 21.28 A-studio: Stream
22.00 Inhimillinen tekijä
22.50 Yle Uutiset
22.55 Newsroom (7)
23.50 Oddasat
00.05 Eurojackpot
00.10 - 04.00 Uutisikkuna
TV2
06.50 PIKKU KAKKONEN
06.51 Nimipäiväonnittelu: 24.5.
06.53 Possu Pallero (S)
07.04 Noksu (S)
07.08 Lulu kilpikonna (S)
07.22 Lauri kilpa-auto (S): Laurin varikko
07.34 Nyt mennään!: Vanteet
07.41 Hupsu pikku pupunen (S)
07.45 Pikku Kakkosen posti
07.54 Muumilaakson tarinoita (S)
08.19 Disney esittää
08.41 Sirkustelua
08.50 Pat & Stan (S)
09.00 Paluumuuttajat
09.30 Yle Uutiset Uusimaa
09.40 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi
09.50 Yle Uutiset Lounais-Suomi
10.00 Yle Uutiset Häme
10.10 Yle Uutiset Keski-Suomi
10.20 Yle Uutiset Itä-Suomi
10.30 Yle Uutiset Pohjanmaa
10.40 Yle Uutiset Pohjois-Suomi
10.50 Oddasat
11.05 - 11.44 Norjan rannikoilla
12.50 Uusi päivä (S)
13.20 Uusi päivä (S)
13.50 Ravisuoran vihjeet
14.00 Koiramies kiertää Islantia
14.30 Strömsö
15.10 Satuhäät
16.00 Hehku
16.30 Galaxi
16.32 Velhot, jätit ja susihukkaset (7)
16.45 Karvinen (7)
17.00 Pikku Kakkonen
18.00 Yle Uutiset minuutissa
18.02 - 18.45 Doctor Who (12)
18.50 Naurupalat (S)
19.00 Yle Uutiset alueeltasi
19.10 Yle Uutiset
19.16 Urheiluruutu
19.20 Yle Uutiset Suora linja
19.30 Peltsin Lappi
20.00 Pressiklubi
20.30 Ravisuora
21.00 Tartu Mikkiin
21.50 Yle Uutiset
22.00 Urheiluruutu
22.05 Lain viitta (12)
22.55 Märät säpikkäät (12)
23.20 Angry Boys (12)
23.50 Rakas naapuri (12)
00.12 Rakas naapuri (12)
00.35 - 04.00 Uutisikkuna
MTV3
05.30 Aamusää
06.00 Studio55.fi
06.25 Huomenta Suomi
09.05 Studio55.fi
09.30 Uutiset
09.40 Mitä tänään syötäisiin?
09.45 Tunteita ja tuoksuja
10.35 Emmerdale
11.05 Emmerdale
11.35 Jamie Oliverin paluu kouluruokalaan
12.40 Ostoskanava
14.10 Viikonvaihteen alueellinen sääennuste
14.15 Minuuttipeliä
15.10 Mitä tänään syötäisiin?
15.15 Parisuhteellista (7)
15.45 Grand Designs - unelma-asunnot
16.50 Uutiset
16.55 Suomen ja maailman sää
17.00 Kauniit ja rohkeat
17.25 Kauniit ja rohkeat
17.55 Mitä tänään syötäisiin?
18.00 Emmerdale
18.30 Emmerdale
19.00 Seitsemän Uutiset
19.20 Päivän sää
19.30 Uuno Epsanjassa
21.30 Vedetään hatusta
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 Tulosruutu
22.35 Formula 1: Monaco Special
22.50 Kuukauden parhaat sekunnit
22.55 C.S.I. 326 5339, 0400 650 235
.. päivänä 2013
11
TV-OHJELMAT 23.5. Rakastan sinua (S)
23.35 Nelosen uutiset
23.45 Nelosen sää
23.50 Mad Men (12)
00.50 Lost (16)
01.50 Perhe on pahin
02.25 - 05.00 Älypää-TV
Tästä
huolimatta vierailijat pystyivät haastamaan Peltirummun
varsin mallikkaasti jo alusta
lähtien. Parilla vaihtomiehellä tai edes täydellä
11 pelaajalla FC Kausala
olisi todennäköisesti tuonut
Kouvolasta kolme pistettä,
mutta nyt käteen jäi vain luu.
Pisteitä on jaossa seuraavan
kerran perjantaina 24.5., kun
Ravilinnan nurmelle saapuu
Korian Ponnen ja Kouvolan
Susien yhdistelmäjoukkue.
Poletaeva, terriereitä arvostelevat Jetta Tschokkinen,
Karin Bergbom, Päivi Eerola sekä Irina Poletaeva.
Mäyräkoirat arvostelee Karin
Bergbom.
Ryhmäkilpailut, jossa
rotujensa parhaista koirista
valitaan ryhmien voittajat
alkavat noin klo 15.30. Lahtiselle ja Rami Mäenpäälle,
jotka molemmat pääsivät
yrittämään maalintekoa läpiajosta, turhaan. 4-1 -tappioasema oli siis yhtäkkiä muuttunut 4-3-tilanteeseen, ja FC
Kausala oli taas mukana pelissä.
Kaiken järjen mukaan
tässä vaiheessa Peltirummun
pelaajille piti iskeä paniikki,
mutta valitettavasti iittiläisten bensa loppui ratkaisevalla
hetkellä. Mäenpää
tosin sai kertaalleen pallon
maaliin Jesse Kiiskin antaman vapaapotkun jälkitilanteesta, mutta osuma hylättiin
vähintäänkin kyseenalaisesti
käsivirheen perusteella.
Theo Mood
I itin ja l kapa lloylpeyden
taival kutosessa jatkui helluntaina Kouvolassa, kun
joukkue matkusti Lehtomäen keinonur melle FC
Peltirumpu/2:n vieraaksi.
Koko ottelun yhden pelaajan
vajaalla pelannut FC Kausala
taisteli urhoollisesti, mutta tuloksena oli silti kauden
avaustappio.
FC Kausala joutui siis
otteluun huonoista lähtökohdista, kun erinäisten syiden
vuoksi kentälle saatiin vain
kymmenen pelaajaa. lk
Golden
Delicious omena
Ranska/Italia
1. Ryhmänäyttelyssä
ovat arvosteltavina ryhmä 2:
pinserit, snautserit, molossityyppiset ja sveitsinpaimenkoirat, ryhmä 3: terrierit sekä
ryhmä 4: mäyräkoirat, kaikkiaan 70 eri rotua, lähes 500
koiraa.
Ryhmän 2 rotuja tuomaroivat Markku Kipinä,
Hilkka Salohalla sekä Irina
FC Peltirumpu/2 piti pisteet Kouvolassa maalein 5-3 (2-0)
sijoituksella.
Helteisessä Lehtomäessä
poistuttiin tauolle kotijoukkueen kahden maalin johdossa. Peli näytti FC
Kausalan kannalta jo hävityltä, mutta Iitin ihme iski vielä
takaisin.
Ensin Rami Mäenpää
keskitti oikealta pallon pilkulle, jossa tilanteeseen
ryntäsi, kukapa muu kuin
mystinen hopeinen kärkimies Lahtinen, joka iski illan
toisensa. päivänä 2013
Lehtomäestä tuomisena
oli vain kokemusta
Tulossa suuri koiranäyttely
Länsi-Kymen Kennelyhdistys
ry:n 22:n toimintavuoden
historian suurin koiranäyttely pidetään Hiihtomajalla
25.5.2013. Vain minuutti tästä kotijoukkueen puolustaja
rikkoi Tero Rämää rangaistuspotkun arvoisesti, ja Mäenpää laittoi pallon pilkulta
varmasti sisään. 12
URHEILU
Torstaina toukokuun 23. FC Kausalan parhaat
maalintekopaikat osuivat
Matti ?Robin van. Isäntien viidennen maalin puski
78. Kotijoukkue kuittasi
neljä minuuttia myöhemmin,
kun Somppi viimeisteli lukemat 4-1:een. Viisi maalia omiin on tietysti liikaa,
mutta lähtökohdat huomioiden joukkue taisteli hyvin,
eivätkä iittiläiset pelillisesti
hävinneet isännille lainkaan.
Ottelun ratkaisu oli materiaalin kapeus. Puoliaikalukemat 2-0 viimeisteli
Teemu Somppi reilun puolen
tunnin pelin jälkeen rangaistusalueen kulmalta tarkalla
Toinen puoliaika alkoi
melko tasaisena, mutta pelikellon näyttäessä 57. 050 322 0188
Kausalan Alko
palvelee
ma?to 9?18,
pe 9?20,
la 9?16
www.facebook.com/kymenseudunosuuskauppa
BONUS JOPA 5 % I MAKSA S-ETUKORTILLA, SAAT MAKSUTAPAETUA 0,5 %
Pingviini
Eskimojäätelöpuikot
15 kpl, 525 g
(9,12/kg)
2220
Hinta voimassa 3.10.2012 alkaen
Karhu III
20 x 0,33 l,
6,6 l (2,91/l)
(sis. 4-3-tilanteessa pelin
hallinta siirtyi kotijoukkueelle, eivätkä iittiläiset saaneet
Peltirummun maalille enää
samanlaista painetta. Lahtinen
laukoi lähietäisyydeltä pallon vastustamattomasti verkkoon. minuuttia karkasi Peltirumpu
kolmen maalin johtoon, kun
Mikko Matilainen laukoi
rangaistusalueen kaarelta illan toisensa. lk
Fazer
Puikulat
450?550 g
(3,31?2,71/kg)
Fazer
Paahtoleivät
280-350 g
(2,83-3,54/kg)
90
Rainbow
Porsaan ulkofilepihvit
360 g (8,06/kg)
alkuperämaa Saksa
249
Valio
Koskenlaskija
Sulatejuustot
250 g (9,96/kg)
Arla Ingman
Maustetut
Jogurtit
200 g (1,25/kg)
Kausalan S-marketin yhteydessä
Palvelemme
Kausala 010 76 24460,
ma?pe 7?21,
Jaala 010 76 24440
Agrimarket 010 76 25380
la 7?18,
Kausala su 12?18, (0,0835 ?/puhelu + 0,1209 ?/min)
Jaala su 12?21
puh. Iittiläiset kuittasivat kuitenkin nopeasti, kun
Matti ?Jorginho. Tämän jälkeen FC Kausalalla oli vielä
muutama paikka kaventaa
ottelu, mutta lopputuloksena
helluntain ottelussa oli FC
Peltirumpu/2:n 5-3 voitto.
Tappiosta huolimatta FC
Kausalan esitys oli vähintään tyydyttävä. Emilian piha) klo 12.00-13.00
MAALAISPALVI
8,95/kg
Kievarin GRILLIS
5,95/kg
Meiltä myös edulliset makkarat ja mausteet grillaamiseen.
Suomalainen
679
Atria
Broilerin
grillileike,
BBQ-marinoitu,
900 g (7,54/kg)
Hinnat voimassa to-su
Suomalainen
285
099
199
Hinta voimassa to-su 23.-26.5.
139
149
099
025
479
Snellman
Sika-nautajauheliha 23 %
400 g (7,13/kg)
Saarioinen
Pizzat
200 g (4,95/kg)
Atria
Wilhelmgrillimakkarat
400 g (4,98/kg)
Katso vinkit: foodie.fm
Suomalainen
Hinta voimassa to-su 23.-26.5.
195
www.foodie.fm
2
kg
kg
Tomaatti
Suomi
1. minuutilla Tatu Laine
lähietäisyydeltä. Kuitenkin avausmaalin iskivät isännät, kun 16 minuutin kohdalla Mikko Matilaisen kaukolaukaus yllätti
FC Kausalan maalilla pelanneen Aki Korhosen. Päivä
päättyy näyttelyn kauneimman koiran eli Best In Shown
valintaan, ja valinnan suorittaa Markku Kipinä.
Iloisen Pojan
Liikkuva Lihakauppa
www.iloisenpojanlihakauppa.fi
Liikkuva lihakauppamme vierailee la 25.5.
Vuolenkosken Kesätorilla klo 10.00-11.30 ja
Jaalassa (Parturi-kamp. 19,20
+ pantti 3,00)