“Perinne on, että kaikki ovat aina käyneet avannossa” 3. ”Oma paikallislehti on Iitti-identiteetin kulmakiviä” iitinseutu.fi Vuodesta 1954 70-vuotisjuhlateema Sivu 19 Sarjakuvataiteilija Milla Paloniemen haastattelu. vuosikerta (N:o 5499) • Irtonumero 2,90 E Verkkolehden viikon luetuimmat: 1. Mukana ensimmäisen Iitinseudun näköispainos Sivut 5-14 Torstaina 23. “Periaatepäätös on, että pysymme Iitissä” 2. päivänä tammikuuta 2025 N:o 3 • 71
Tulevaisuutta on mahdotonta ennustaa, mutta se on selvää, että pikku hiljaa lehdet siirtyvät yhä vahvemmin printistä digitaalisille alustoille. Paikallisella tasolla sitoutumattomuus tarkoittaa lehdistössä tasapuolisuutta, sitä että kaikki äänet pääsevät kuuluville. Yhteistyö on ollut hedelmällistä, ja olemme kiitollisia lehdelle sen panoksesta yrittäjien tukemisessa. Kiitän tässä yhteydessä myös kaikkia nykyisiä lehden avustajia, joita ilman lehden tekeminen pelkästään konttorin kolmen vakituisen työntekijän voimin olisi mahdotonta. Eheä näköislehti on kasattu parista eri lähteestä, sillä arkistoista löytyneissä lehdissä on ajan hampaan vahingoittamia sivuja. Toki etu on, jos tiloja pystytään hyödyntämään monipuolisesti myös muussa käytössä, kuten kansalaisopiston opetukseen, harrastustoimintaan ja muuhun iltatai viikonloppukäyttöön. Seminaariin osallistuneilta valtuutetulta eniten puoltoa sai Keskuspuiston kortteli, mutta jonkin verran kannatusta oli myös Ravilinnan etumaaston vaihtoehdolle. Nyky-yhteiskunnassa ei toivoisi paljon sellaisia asioita olevan, joista ei uskalleta puhua omalla nimellä, mutta toisaalta lehteen yhteyttä ottaneet voivat luottaa vahvaan lähdesuojaan, jos tällainen asia on tiedossa. Koulun sijoittuminen näin tiiviisti sen ytimeen muuttaisi varmasti alueen toimivuutta sekä käytettävyyttä monin tavoin. Olin tehnyt juttuja hänen kirjoistaan edellisessä työssäni, ja nyt viimeksi Iitinseutuun Koskisen toimittajauran muistelmista Miltä nyt tuntuu, toimittaja. Paikallislehdet katsovat asioita paikallisesta näkökulmasta ja puolustavat paikallista etua. Nyt ensimmäinen numero on jokaisen lukijan saatavissa jotakuinkin ehjäksi parsittuna. Kiitän kaikkia iittiläisiä sydämellisestä vastaanotosta seudulle ja edeltäjääni Lumimarja Tirrosta erityisesti vakaalle pohjalle luotsatusta lehtiyhtiöstä. Toisaalta välillä törmää myös vääriin käsityksiin digilehdistä. Koulurakennus on todennäköisesti mahdollista suunnitella siten, että korttelin puistomaisuus pyritään säilyttämään kouluympäristön osana. Verkkosivu toimii siinä rinnalla nopeamman reagointikyvyn vuoksi, mutta ei yksin muodosta digilehden kaltaista hallittavaa ja aamukahvin lomassa nautittavaa kokonaisuutta. Vaikka Iitinseutu on sitoutumaton lehti, se ei ole puolueeton. Miksikään tapahtumaareenaksi tai ulkopuolelle vuokrattaviksi tiloiksi koulu taipunee silti sijainnista riippumatta rajoitetusti. Minulla oli kunnia toimia sittemmin edesmenneen Vesalaisen pitkäaikaisena työkaverina yli vuosikymmenen ajan edellisessä työssäni Kymenlaakson kaupunkilehdissä. Tiistaina pidetyssä valtuustoseminaarissa käytiin läpi vielä useita vaihtoehtoja, joista keskustan ohella merkittävin oli Ravilinnan etumaasto eli jäähallin viereinen paikka. Keskustakorttelin osalta vahvoiksi eduiksi nähtiin koulun keskeinen sijainti ja saavutettavuus myös iltaja viikonloppukäytön suhteen, positiivinen vaikutus kuntakeskuksen elävöittämiseen, koululaisten siirtymämatkojen merkittävä vähentyminen ja lyhentäminen nykyisiin sijainteihin nähden sekä suojellun hammashoitola-rakennuksen peruskorjaaminen ja jatkokäyttö. Jokunen kommentti seminaarissa tuli, että koulun sijainti keskustassa saattaisi lisätä levottomuutta joko koulun tai ympäristön osalta. Ensimmäisessä numerossa käy ilmi sitoutumattoman lehden taipaleen alku "vajavaisena lapsena ja horjuvin askelin" kohti vakiintunutta asemaa paikallisten asioiden uutisoijana ja tiedottajana. Halvan tilausmaksunsa johdosta pitäjälehdistä on tullut jokaisen kodin lehti levikkialueellaan ja kotiseudulta poismuuttaneille akkuna kotiseudun elämän seuraamiseen", kirjoitettiin ensinumerossa. Osaan edeltäjistäni olin ehtinyt – enemmän ja vähemmän – tutustuakin jo aikaisemmin. kilpailun puutteen vuoksi. Se ei ole pelkästään tiedonvälittäjä, vaan myös paikallisen elämänmuodon ja tapahtumien tallentaja. "Eiväthän nuoret tilaa lehtiä tai halua maksaa uutisista, kun niitä löytyy verkosta ilmaiseksikin", huudahtellaan. Lehti on luonut siltoja asukkaiden ja yrittäjien välille, ja sen vaikutus paikkakunnan elinvoimaisuuteen on ollut mittaamattoman arvokas. Olen itse lukenut kaikki lehdet diginä jo vuosien ajan, nopeuden ja vaivattomuuden vuoksi. Digitaalisuudesta huolimatta digilehti on konseptina printtilehteä muistuttava myös siinä vaiheessa, kun varsinaisia printtilehtiä ei enää ilmesty, sillä digilehti on tuotteena hahmotettavissa oleva asia, jolla alku ja loppu sekä selkeä osiointi. Säätiedot: Koulukeskus Keskuspuiston kortteliin Iittiin tulevan uuden koulukeskuksen paikka on näillä näkymin Keskuspuiston kortteli. Uutiserämaiden syntyminen ei ole minkään seudun etu. Jo tuolloin ymmärrettiin, kuinka tärkeää on saada oma lehti, jossa paikalliset yrittäjät voivat tiedottaa toiminnastaan ja tarjouksistaan. Yhdistyksemme ensimmäisen vuoden keskeisin aloite vuonna 1954 oli paikallislehden perustaminen Iittiin, ja näin syntyi Iitin Lehti Oy. Ahti Koskinen toimi lehden päätoimittajana vuosina 1982–85 ja kirjoittaa nykyisin eläkkeellä kirjoja. Pidetään "pitäjälehdet" elossa. Todennäköisesti myös rajoittaisi mahdollisuuksia sijoittaa sinne tulevaisuudessa uusia liikuntapaikkoja tai kehittää nykyisiä, toteaa Salonen. Vesalainen siirtyi töihin Iitistä Kouvolaan, omalla kohdallani toimitusten välillä siirryttiin päinvastaiseen suuntaan. Koskista seurasi lehden päätoimittajana Kai-Pekka Vesalainen 1986–90. Sen sivuilla ovat eläneet niin paikkakunnan arki, juhlat kuin historia. Samoin sen tehtävä on jyrkästi vastustaa sellaisia asioita, joiden se arvioi olevan omalle alueelleen haitaksi." Näin kirjoittaa entinen päätoimittaja Voitto Ruohonen Iitinseudun 50-vuotisjuhlalehdessä, eikä asia ole siitä miksikään muuttunut. päivänä 2025 PÄÄKIRJOITUS Pidetään “pitäjälehdet” elossa Veli-Pekka Kelloniemi veli-pekka.kelloniemi@iitinseutulehti.fi Veli-Pekka Kelloniemi I itinseutu juhlistaa tässä lehdessä 70-vuotista taivaltaan. — Ravilinnan alue on meillä jo nyt arvokas ja hyvin toimiva vapaa-aikaan ja liikuntaan keskittyvä kokonaisuus. — Koulurakennus itsessään suunnitellaan ensisijaisesti koulun ja opetuksen tarpeiden näkökulmasta. Lehden tehtävä on kaikessa puolustaa niitä arvoja, asioita ja toimintoja, joiden se kulloinkin arvioi tuolle alueelle olevan hyväksi. Megatrendi ekologisuus puhuu myös digitaalisuuden puolesta. Minä vastaan aina, että kyllä fiksut ihmiset lukevat lehtiä nyt ja myös tulevaisuudessa, erityisesti paikallisia lehtiä, joissa on paikallisia uutisia. Viime kädessä nimimerkin suojissa, jos sille on perusteltu syy. Myös ilmoittajan näkökulmasta lehti on houkuttelevampi konsepti kuin verkkosivun pohjaton juttuvirta. Olemme yhdessä rakentaneet siltoja yritysten ja paikallisyhteisön välillä sekä edistäneet paikkakunnan elinvoimaisuutta. Printti tulee olemaan vahva vielä vuosia, myös Iitinseudun osalta, mutta painetta digitaalisuuteen tulee monelta taholta, joista yksi on maamme lehtien jakelun rapautuminen mm. Kuinka tämä digiloikka suoritetaan, on tuhannen taalan kysymys, jota mietitään lähes jokaisessa Suomen lehdessä tällä hetkellä. Ne, jotka ovat huolissaan, kuinka lehdistö onnistuu pikku hiljaa tässä digitaalisessa siirtymässä, voivat mielestäni rauhoittua. "Päinvastoin, se on jyrkästi puolueellinen aina, milloin kyseessä on sen oma alue. 70 vuotta on kunnioitettava saavutus, ja olemme iloisia siitä, että Iitinseutu jatkaa paikallisen kulttuurin ja identiteetin ylläpitämistä. joulukuuta 1954 ilmestyneen ensimmäisen numeron näköispainoksen. Kunnanjohtaja Jarkko Salosen mukaan keskustaa koskeva kaavoitusesitys tuodaan kunnanhallitukselle helmikuussa. Maakunnallisten ja valtakunnallisten lehtien näkökulma on välttämättä laajempi. Iitin Yrittäjät ry:llä ja Iitinseutu -lehdellä on ollut vuosikymmenien ajan hyvä yhteistyö. Toivotamme lehdelle paljon menestystä myös tuleville vuosikymmenille! Markku Yli-Kaitala Puheenjohtaja Iitin Yrittäjät ry Tänään Perjantai Lauantai Sunnuntai Maanantai Tiistai Keskiviikko Päivällä Päivällä +1 Päivällä +2 Päivällä +3 Päivällä +1 Päivällä +2 Päivällä +3 Yöllä -1 Yöllä +1 Yöllä +2 Yöllä +1 Yöllä Yöllä +1 Yöllä +2 Grafiikka: Bulls. "Ilmoituslehtenä pitäjälehdet ovat muodostuneet tehokkaiksi tiheän levikkinsä ansiosta ja erikoisesti ilmoituksista, jotka eivät ole tarkoitettukaan koko maata tai maakuntaa käsittäviksi. TÄNÄÄN Iitinseutu 2 Sää Kausalassa Torstaina tammikuun 23. Paikallisuus on edelleen Iitinseudun valttikortti, samat valtakunnan ja maailman uutiset lukija löytää monesta eri tuutista, mutta paikalliset asiat kiinnostavat matalalla uutiskynnyksellä vain paikallislehteä. Oma taipaleeni Iitinseudun päätoimittajana alkoi viime vuoden elokuussa. Myös journalistinen vastuu ja laatu korostuvat edelleen tulevaisuudessa, kun sosiaalinen media höllentää otettaan disinformaation levittämisestä. Vastapainona kuitenkin hyvin valvotun koulurakennuksen sijainnin keskustassa arvioitiin vähentävän ei toivottuja ilmiöitä.. Digilehti on printtilehden digitaalinen näköispainos, ei siis verkkosivut uutisvirtoineen. Iitin Yrittäjät ry onnittelee lämpimästi Iitin Lehti Oy:tä ja paikallislehti Iitinseutua upeasta 70 vuoden taipaleesta! Olemme erityisen ylpeitä siitä, että Iitin Yrittäjät ry:llä oli merkittävä rooli lehden syntyhistoriassa. Onnittelut 70-vuotiaalle Iitinseutu-lehdelle! Iitinseutu on ollut koko olemassaolonsa ajan tärkeä osa iittiläistä identiteettiä. Juhlalehden kunniaksi julkaisemme tämän lehden välissä Iitinseudun 10
Lehtiyhtiön tulos on pysynyt plussalla, vaikka liikevaihto laskee trendinomaisesti. — On tärkeää, että tuloksia ja juttuja julkaistaan Iitinseudussa . Yhteistyöstä kiittäen! Iitin seurakunta Onnittelut 70-vuotiaalle paikallislehdelle! IITIN MAATILATORI f a r m h o u s e s h o p Uudistumme kevättalven 2025 aikana! Herkkuja läheltä & estetiikkaa kotiin maailmalta Avoinna tammi-helmikuussa: 22.1. Iitinseudun verkkolehti perustettiin kaksi vuotta sitten. Paperi ja jakelu kallistuvat, ja ilmoittajia on aiempaa vähemmän. ”Pitäjälehdet toimivat puolueettomina ilmoitusja uutislehtinä keskittyen levikkialueensa kunnallisen, seurakunnallisen, taloudellisen, kulttuurielämän, seuraja yhdistystoiminnan so. Samat haasteet koskevat Iitinseutua . Torstain painettu lehti on yhä haluttu ja odotettu lukijoiden keskuudessa. Iitin Lehti Oy:n hallituksessa hän on ollut keväällä kolmekymmentä vuotta, hallituksen puheenjohtajana keväästä 2007 lähtien. — Tulevaisuudessa kauppoja voi olla vielä vähemmän ja mainostaminen pienempää, Taimisto sanoo. TÄNÄÄN Iitinseutu 3 Lainasanat Mikään tässä ei ole uutta. Toteaa Maija Aalto Helsingin Sanomissa (20.1.) Nimipäiviä Torstai Enni, Eine, Eini Perjantai Senja Lauantai Paavo, Pauli, Paul Sunnuntai Joonatan Maanantai Viljo Tiistai Kalle, Kaarlo, Kaarle Keskiviikko Valtteri Johannes Niemeläinen Torstaina tammikuun 23. -palstan tekstiä Taimistolle. Onneksi tällä hetkellä paikallisia ilmoittajia vielä on. Hän nostaa esimerkiksi urheilun, jolla on vankka asemassa iittiläisessä elämänmenossa. Vielä 2000-luvullakin hallitus saattoi toimia eräänlaisena lukijaneuvostona, joka antoi vinkkejä päätoimittajalle esimerkiksi artikkelien pituudesta. Tuomo Taimistolla on riittävästi perspektiiviä arvioida Iitinseudun mennyttä ja tulevaa. Aiempina vuosikymmeninä tilanne oli toinen. Jokainen lisätilaaja on kuitenkin tarpeen. päivänä 2025 ”Oma paikallislehti on Iitti-identiteetin kulmakiviä” Me iittiläiset tarvitsemme Iitinseutua, Iitin Lehti Oy:n hallituksen puheenjohtaja Tuomo Taimisto sanoo lehden 70-vuotishaastattelussa Turha sitä on kaunistella: media-alan haasteet ovat saaneet yhden jos toisenkin pienen lehden lopettamaan. Lappua on kuitenkin turha odottaa luukulle, mikäli se on Iitinseudusta kiinni, Iitin Lehti -osakeyhtiön hallituksen puheenjohtaja Tuomo Taimisto sanoo. — Toivon, että iittiläiset tilaisivat Iitinseutua itselleen ja Iitistä opiskelemaan muuttaneille lapsilleen, Taimisto sanoo. — Se on jäänyt päätoimittajan vastuulle. joulukuuta 1954. — Kyllä me iittiläiset tarvitsemme Iitinseutua . Vuoropuhelua yritysten kanssa onkin tarkoitus jatkaa tiiviinä. — Meillä on ollut hyvät päätoimittajat, heihin on voinut luottaa, hän sanoo haastattelussa Iitinseudun 70-vuotisesta taipaleesta. Vakiasukkaiden lisäksi kesäiittiläiset tilaavat lehteä hyvin. Paikallisjournalismia jo vuodesta 1954. Ilman yritysten, kunnan, seurakunnan ja yhdistysten ilmoituksia Iitinseutu ei selviä. Verkkolehden perustamisen yhteydessä Iitinseudun maanantain numero lakkasi ilmestymästä. Onnea 70-vuotiaalle Iitinseudulle! Kiitos vuosikymmenten tarinoista, paikallisuutisista ja yhteistyöstä. Nyt hallitus on päätoimittajan tukena ja keskustelukumppani. Osakkeenomistajien suurin etu on, että lehti ilmestyy, Taimisto sanoo. Iitin Lehti Oy:n hallituksen tehtävä on paitsi tukea päätoimittajaa, myös edustaa hajallaan ympäri Iittiä olevia osakkeenomistajia. Hyvien päätoimittajien lisäksi lehden menestystä on avittanut hallituksen ja päätoimittajan selvä työnjako. Se on edelleen samalla tavalla, Taimisto toteaa, kun luen Iitinseudun ensimmäisen numeron Mistä on kysymys. Hallituksen puheenjohtajan murheita helpottaisi, jos Iitissä olisi 20 liikettä enemmän, Tuomo Taimisto huokaisee puolileikillään. Vaikka harvakseltaan jokin juttu saattaa kirpaista lukijoita, Taimistoon tai muihin hallituksen jäseniin ei kannata ottaa yhteyttä. Toivottaa, Iitin kunta. Alun perin yksipäiväisenä perustettu Iitinseutu muuttui kaksipäiväiseksi kesällä 1984 palvellakseen kauppiaiden viikonloppuilmoituksia. kaikkien paikallisten harrastusten selostajaksi ja kehittäjäksi .” Oma paikallislehti on Iitti-identiteetin kulmakiviä, Taimisto tähdentää. Nyt vain sanotaan ääneen, että teknologiajättejä ei kiinnosta pätkääkään, millaisen ryönän ja väärän tiedon levittämiseen niitä käytetään. Uusimpana aihiona Iitinseutu alkaa julkaista aiempaa tiheämmin teemalehtiä, joka kokoaa yhteen ilmoittajia saman aiheen ympärille. Samalla Iitinseutu toimii ilmoituskanavana paikallisille urheiluseuroille. — Lumimarja hoiti talouspuolta erittäin hyvin, Taimisto viittaa Iitinseudun edelliseen päätoimittajaan Lumimarja Tirroseen. — Kaikkea pitää kokeilla, Taimisto sanoo. Yksi keskeinen syy Iitin paikallislehden viime vuosien vakaaseen tilaan on päätoimittajaonni. Keskusteltavaa tosissaan riittää. — Pyrimme kaikin keinoin selvittämään, miten digilehti olisi kannattava, Tuomo Taimisto sanoo. Samaan aikaan lehden pitää toki olla kiinnostava ja hinta–laatu-suhteeltaan hyvä, hän toteaa. — Hallitus ei puutu lehden sisältöön tai operatiiviseen toimintaan, Taimisto selventää. Vaikka taivaanrannassa on taloushuolia, ei Tuomo Taimisto suostu synkistelemään. Iitinseudun ensimmäinen numero ilmestyi 10. Paperisen lehden rinnalla digilehti palvelee uusia yleisöjä, mutta eurot ovat tiukassa. alkaen KE-LA 10-16 TERVETULOA!
Tehtaalla valmistuu tällä hetkellä myös yrityksen omaa tuotantoa, mm. — Ensi vuonna tullaan rekrytoimaan suunnitelman mukaisesti noin viisi lisähenkilöä. Tammikuun haussa Päijät-Hämeen maakuntarahasto myöntää apurahoja maakunnassa asuville tai syntyneille hakijoille, maakunnassa tehtävään tai siihen kohdistuvaan tieteelliseen tai taiteelliseen työhön ja erilaisiin kulttuurihankkeisiin. Puolitoista vuotta Kiitokoria johtanut Flinkman tuntee yrityksen omistavan suomalaisen Steropes Oy:n taustahahmot, teollisuusneuvos Ilmari Mustosen ja talousneuvos Antero Sirkan, jo aikaisemman työnsä tiimoilta. Normaalisti vuosittain 10-15 erikoisajoneuvoa valmistavalla yritykselle alihankintasopimus Carrus Deltan kanssa on merkittävä. Ruotsi ja Saksa, kertoo Flinkman. Lainsäädäntö vaatii, että ajoneuvot täyttävät niille asetetut normit ja standartit. — Yrityksellä on positiiviset näkymät tulevaisuudessa. päivänä 2025 4 TEEMA Lämpimät onnittelut Iitinseudulle! Lämpimät onnittelut Iitinseudulle! — Vierivä kivi ei sammaloidu. Kolmevuotinen alihankintasopimus työllistää 15 uutta henkeä, jotka on jo palkattu. Yritys on kartoittanut lisätoimitilaa toiminnan laajentamista varten, ja sitä on Iitin seudulta tarjolla. Haun muita erityiskohteita ovat kotiseututyö ja kärkihankeapurahat, joita myönnetään vuosittain tavallista suurempiin hankkeisiin. Alusta katkaistaan ja siihen liitetään välirunko, jonka jälkeen asennetaan seinäkehät sekä etuja takakehä selvittää Flinkman tehdaskierroksella. Tiede tutuksi -tukimuodon tavoitteena on innostaa peruskouluikäisiä lapsia ja nuoria tieteen pariin sekä mahdollistaa lapsille ja nuorille tiedekasvatusta tasa-arvoisesti asuinpaikasta ja taustasta riippumatta. Päijät-Hämeen rahaston myöntövara on 528 000 euroa. — Uudet mallisarjan ajoneuvo joudutaan aina testaan. Jussi Flinkmanin vierellä olevasta aihiosta valmistuu Volvon turistibussi. Tuolloin linja-autot olivat vielä puuta ja miehet rautaa. — Meidän yrityksemme liikevaihto vaihtelee vuodesta riippuen 7–10 miljoonan välillä. evakuointitilana. Ajoneuvojen valmistusprosessi on noin 20–30 työviikkoa. Tammikuun haussa 2025 myönnetään miljoona euroa Tiede tutuksi -apurahoina. Saksaan tarvitaan mm. Apurahaa voivat hakea yhteisöhakijat kaikkien maakuntarahastojen alueilla. vankien kuljetukseen soveltuvia linja-autoja. Esimerkiksi viime vuonna valmistimme kolme kaivosbussia, jotka olivat varusteltu muun muassa matkustajien lisäilmajärjestelmällä. Yhteensä jaossa on 13,2 miljoonaa euroa tieteelle ja taiteelle. Veli-Pekka Kelloniemi Iitinseutu Torstaina tammikuun 23. Iitin musiikkijuhlat kiittää yhteistyöstä ja onnittelee 70-vuotiasta Iitinseutua. kirjastosekä paloja pelastusautoja. Onnea ja menestystä! Veikko Ikonen Onnea Iitinseutu! Iitin ortodoksiapiiri Kausalan Yritys Onnittelemme Iitinseutua ja kiitämme yhteistyöstä. Isot yritykset siirtävät toimintaansa edullisempien palkkakustannusten maihin. Ajoneuvot toimivat kaivoksissa myös ns. Iitin kotiseutuyhdistys 40 v. Menestystä jatkoon! Onnittelemme Iitinseutua ja kiitämme yhteistyöstä. — Kyllä ne miehet ovat rautaa vieläkin, toteaa yrityksen toimitusjohtaja Jussi Flinkman. onnittelee ja kiittää paikallista Iitinseutu-lehteä 70 vuoden toiminnasta. Valmistuksessa on samanaikaisesti useita ajoneuvoja ja se sitoo käyttöpääomaa pitkäksi ajaksi ennen kuin valmistetuista ajoneuvoista raha kotiutuu yhtiöön. Kiitokori on maailmanlaajuisesti pieni toimija, mutta ainoita alan yrityksiä Suomessa. Yrityksen henkilövahvuus on tällä hetkellä 53 työntekijää, hallinto mukaan lukien. Iitin yrittäjät ry Onnittelut 70-vuotiaalle Iitinseudulle! Vuosien hyvästä yhteistyöstä kiittäen Eläkeliiton Iitin yhdistys ry Kymenlaakson Syöpäyhdistys Iitin osasto onnittelee 70-vuotiasta Iitinseutua. — Ala elää murrosvaihetta. Meillä on oma paikkamme täällä Suomessa. Tämän vuoden aikana valmistetaan 20 linja-autoa, seuraavana vuonna 25 ja kolmantena 30. Menestystä jatkoon! "Periaatepäätös on, että pysymme Iitissä" Kiitokori sai merkittävän alihankintasopimuksen Kiitokori oy on yksi Iitin vanhimmista yrityksistä. Vuonna 1948 perustetun linjaja erikoisautojen koreja valmistavan yrityksen ilmoitus komeilee ensimmäisen Iitinseudun sivulla 1954. — Meille tärkeitä vientimaita ovat mm. urheilumanageri jasun talli Kiitos Iitinseudulle pitkäaikaisesta yhteistyöstä. Suomen Kulttuurirahasto tukee tiedettä ja taidetta kaikkialla Suomessa seitsemäntoista maakuntarahastonsa kautta. — Ajoneuvojen alustat tulevat meille tällaisena "pakettina". — Periaatepäätös on, että pysymme Iitissä ja Kiitokori oy:n toimii omissa kiinteistöissä. Noin 70–80 prosenttia erikoisajoneuvoista menee vientiin. Yrityksen mainos ensimmäisessä Iitinseutu-lehdessä on ajalta, jolloin linja-auton korista löytyi puuta. helmikuuta saakka. — Olemme keskittyneet erikoisajoneuvoihin. Onnittelumme Iitinseudulle. Onnittelemme 70-vuotiasta paikallislehti Iitinseutua! Kiitämme yhteistyöstä. Sekä Volvo että Scania lopettivat Puolan tehtaat. Kiitos yhteistyöstä! Säyhteen kyläyhdistys. Yksi merkittävä lisäkuluerä on autojen turvallisuuden liittyvät testaukset. Kiitos vuosien hyvästä yhteistyöstä. Yritys haluaa toistaiseksi jatkaa itsenäisenä tulevaisuudessakin, vaikka trendinä on sulautuminen osaksi isoja toimijoita. Ajoneuvon keulaosalle tehdään laskennallisesti ja fyysisesti kolaritörmäystesti sekä ajoneuvon korille kaatotesti. Päijät-Hämeen rahaston apurahat haettavissa Tammikuun haku eli Suomen Kulttuurirahaston maakuntarahastojen hakuaika jatkuu 7. — Olin aiemmin paloautoja valmistavassa Saurus oy:ssä paikallisjohtajana. Kausalan tehtaalla valmistuu parhaillaan Volvon linja-autoja kolmivuotisella alihankintasopimuksella Carrus Delta oy:n kanssa
Su 26.1. Ti 28.1. (5. Hän on jumalien Jumala, korkein Herra, suuri, väkevä ja pelottava Jumala. 1:16) Tämän viikon raamatunkohtia yhdistää viesti siitä, että uskon kautta Jumalan valtakunta on avoinna ihan jokaiselle. klo 12.30–14.30 Meilän juttu Raitissa, Keskuskaari 1 A. Kukin seurakunta on voinut päättää, millainen iltatilaisuus piispan vierailuun liittyy. Mukana matkalla.. 10:18) Entä kuka on tuo meitä varten tullut sinä. klo 18 Donkkis Srk-keskuksen kahvio. klo 10 Turinatupa Srk-keskuksen neuvottelutila. 102:18, 21.) Hän huolehtii leskien ja orpojen oikeuksista ja rakastaa muukalaista ja ruokkii ja vaatettaa hänet. Aikuisille Ma 27.1. Hautaan siunattu JAALA Mirja Ines Kilpeläinen 95 v. Tulossa: su 2.2. (Room. Ketkä kuuluvat tuohon joukkoon. klo 17 Syke-ilta Srk-keskuksen kahvio. Karoliina ja Pentti Ilonoja esittelevät Kimolan kirjaa. klo 14 Perjantaihartaus Kahvitupa, Ihebom. Kirkkovuoden tämän viikon raamatuntekstit antavat näihin kysymyksiin mm. Vierailu ei ole piispan tarkastus, eikä siihen liity ennakkovalmistautumista seurakunnan osalta. Seurakuntavierailun pohjimmaisena ajatuksena on vastavuoroinen tutustuminen: piispa tutustuu päivän aikana kunkin seurakunnan työyhteisöön ja tapaa kunnan johtohenkilöitä. Myös meitä kehotetaan rakastamaan muukalaisia, pelkäämään Herraa, palvelemaan häntä, pysymään hänelle uskollisina ja ylistämään häntä. Tervetuloa mukaan! Lähetysja avustustyö Ti 28.1. (Ps. Sopimuskautta on mahdollista jatkaa kahdella vuodella. To 30.1. (5. klo 11 Kahvituvan lounas, kalakeitto ja vispipuuro, 8 e . Lämmin kiitos osanotosta. päivänä 2025 Rakkaamme Mirjami Tuulikki Alastalo o.s. 10:19-21.) Paavali kirjoittaa roomalaiskirjeessä, että ei häpeä evankeliumia, “sillä se on Jumalan voima ja se tuo pelastuksen kaikille, jotka sen uskovat”. Alakouluikäiset voivat tulla ilman vanhempia. Nähtävissä myös Jaalan kappeliseurakunnan YouTubekanavalla. Jumalanpalvelukset ja uskonelämä Pe 24.1. (Kouvolan srk) IITTI Ilmo Iisakki Iiskola 95 v. helmikuuta. klo 16.30 Puuhapaja Vuolenkosken srk-koti. (5. Kouvola ilmoitti kilpailuttavansa uuden sopimuskauden ilman Iittiä. klo 15 Neulekahvila Kahvitupa. Sinä tulit meitä varten Näin rukoili eräs puhuja TV:ssä. Tapahtumia To 30.1. Lapsille ja lapsiperheille To 23.1. klo 14.45 16.15 Aikalisä 36 Aikalisä, 3-6 -luokkalaisten kerho. seurakunta, jossa piispa vierailee. Sopimuskausi päättyi viime vuoden lopussa. klo 17.30 Vuolenkosken perhekerho Vuolenkosken srk-koti. Hankinta maksaa Iitille koko sopimuskaudelta noin 33 000 euroa riippuen löytöeläinten määrästä. Ma 27.1. klo 13.30 Olohuone Kahvitupa. Moos. klo 10 Messu Kirkko, Pelkonen, Anne Suhonen, Tiina Lampinen. Illan päätteeksi nautitaan maittavasta iltapalasta. Kaipauksella muistaen Tuomo, Lea ja Tommi Ulla-Maija ja Pirjo sukulaiset ja ystävät Siunattu hiljaisuudessa. klo 10 Messu srk-keskuksen sali. Mutta keitä ovat nuo me. Moos. klo 13 Vuolenkosken srk-piiri Vuolenkosken srkkoti, Säyhteen srk-piiri. Yhteisvastuukeräyksen aloitus. Tanska, Pellinen. Kiitokset äitiä hoitaneille. Moos. Mitä hänestä kerrotaan. Su 26.1. Ma 27.1. Aikaisemmin Kouvolan kaupungilla ja Iitin kunnalla on ollut yhteinen sopimus löytöeläinten hoidon järjestämisestä. Verkkolehti Paperilehti Mainostilaa osoitteessa iitinseutu.fi torstaisin molemmissa Paikallisjournalismia jo vuodesta 1954. To 23.1. Hän kuulee vankien vaikerruksen ja vapauttaa kuoleman omat. Mirjami Tuulikki Alastalo 82 v. klo 10 Messu Jaalan kirkossa. Nuorille La 25.1. Pe 31.1. Mikkelin hiippakunnassa on 36 seurakuntaa. klo 18 21 Aikalisä. seurakunta on 24. klo 14 Perjantaihartaus Kahvitupa, Kauppinen. Vierailupäivän ilta on omistettu seurakuntalaisille ja heidän tapaamiselleen. klo 10 Perhekerho Srk-keskuksen monitoimitila. 10:17) Siis wau! Entä millaisia ohjeita teksteistä löytyy meille. Ke 29.1. Pohjola * 9.5.1942 † 29.12.2024 Enkeli hiljaa vierellä kulki, kädestä otti, syliinsä sulki. “Niin idästä kuin lännestä tulee monia, jotka taivasten valtakunnassa käyvät aterialle yhdessä Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin kanssa.” (Matt. Iitin Piispa Mari Parkkinen vierailee Iitissä. klo 10 Perhekerho Srk-keskuksen monitoimitila. Illat sisältävät toimintapisteitä, iltapalan ja raamattuopetuksen. Kahvia tarjolla klo 13.30 alkaen. Pöytä on katettu, nähdään siellä siis! Minna Ahtiainen www.iitinseurakunta.fi IITIN SEURAKUNTA www.jaalankappeliseurakunta.fi JAALAN KAPPELISEURAKUNTA Jumalanpalvelus Su 26.1. KSEY hoitaa Iitin löytöeläimet Kouvolan Seudun Eläinsuojeluyhdistys (KSEY) hoitaa Iitin löytöeläinten tilapäisen hoidon ainakin vuoden 2027 loppuun saakka. 8:11) Sinä tulit meitä varten, jotta me – eri tavoin sorretut, vangitut, orvot ja muukaiset – saisimme yhdessä käydä aterialle taivasten valtakunnassa. KSEY on toiminut pitkään Kouvolan ja Iitin löytöeläinten hoidon järjestäjänä ja sen toimitilat sijaitsevat Korialla. To 30.1. Tammikuun Syke-illan teemana on Rukous kantaa ja kannattaa. Ti 28.1. Mikkelin hiippakunnan piispa Parkkinen on ollut virassaan noin puolitoista vuotta. Suojaansa otti siivillään, kuiskasi hiljaa – lähdetään. Näin piispakin tulee tutuksi niin työyhteisölle kuin seurakuntalaisillekin. Mukana sellisti Sanna-Mari Kurki. Kahvia tarjolla klo 13.30 alkaen. Piispa Mari Parkkinen vierailee Iitin seurakunnassa Piispa Mari Parkkinen vierailee Iitin seurakunnassa 4. Seurakuntailta alkaa kello 17.30 Kausalan seurakuntakeskuksessa kahvituksella ja kello 18 ohjelmalla. klo 14.45 Kerho Srk-keskuksen monitoimitila, 0-2 -luokkalaisille. KIRKOLLISET 15 Iitinseutu VIIKON SANA Torstaina tammikuun 23. Hän ei ole puolueellinen eikä häntä voi lahjoa. Piispakautensa alussa hän päätti tehdä tutustumiskäynnin jokaiseen hiippakuntansa seurakuntaan. Kastettu IITTI Vertti Eelis Sakari Mikkola. Ti 28.1. To 30.1. tällaisia vastauksia: Jeesus katsoo sorrettujen puoleen. klo 18 23 Aikalisä. Aikataulun, aikaisemman kokemuksen sekä palveluntarjoaja-kartoituksen perusteella Iitti pyysi tarjouksen palvelusta vain KSEY:ltä. Soppatarjoilu
044 416 4886 https://hameentyovoimapalvelut.fi Maataloustoimisto, Iitti Avoinna toistaiseksi ajanvarauksella puh. Iitin Vuokratalot Oy........040 483 3765 /040 548 2693. — Kauppa voidaan panna täytäntöön suhteellisen nopeasti, kun vain tarvittavat täsmäytyslaskelmat ehditään tehdä, kommentoi Iitin kunnanjohtaja Jarkko Salonen. Kokoomus lähtee haastamaan keskustaa eniten ehdokkaita asettaneena puolueena. 0200 22020 Jakeluhäiriöt muualla Iitinseutu Painopaikka Lehtisepät Oy, Kouvola Pankit Nordea FI92 2131 1800 0041 25 Helmi Säästöpankki FI25 4212 0010 0979 68 OP FI 93 5069 0110 0003 50 Osoitemuutokset ja tilausasiat verkossa tai asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi 0400 857 577 iitinseutu.fi Virastoinfo IITIN KUNTA www.iitti.fi 020 615 9600 Puhelinvaihde avoinna arkisin klo 9–11 ja 12–15 Asiakaspalvelupiste Iitti-piste avoinna ma-ke 10–19, to-pe klo 10–16 Rautatienkatu 20, 47400 Kausala asiakaspalvelu@iitti.fi, kirjaamo@iitti.fi henkilöstö: etunimi.sukunimi@iitti.fi, www.iitti.fi/yhteystiedot Kunnantalo, Rautatienkatu 20, 47400 Kausala Vanha kunnantalo, Rautatienkatu 22, 47400 Kausala Päijät-Hämeen hyvinvointialue .................................................(03) 819 11 Sosiaalija terveyspalvelut sekä PäijätHämeen pelastuslaitos. 0400 650 293 Avoinna ma–su 5.30–22 Ravilinnan vapaa-aikakeskus ............................................0400 650 293 Kasvun ja oppimisen palvelut Koulutoimisto.................... Kokoomuksella on tällä hetkellä Iitissä kolme valtuutettua ja hyvinvointialueella yksi iittiläinen varavaltuutettu. 040 720 9934 tai 044 781 3711 16 IHMISET LUOTTAVAT SÄHKÖÖN KAIKESSA! KUN TULEE SÄHKÖKATKO, NIIN HE OVAT HUKASSA. Puhelinvaihde arkisin klo 8–18, viikonloppuisin ja arkipyhinä klo 9–18. Iitinseutu Kiroileva siili Kissauutiset Torstaina tammikuun 23. Asia koskee Kausalan Kaukolämpö oy:n osakkeiden myyntiä Adven oy:lle 6,5 miljoonalla eurolla. Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. Päätoimittaja Veli-Pekka Kelloniemi 044 768 9720 veli-pekka.kelloniemi@iitinseutulehti.fi Konttoripäällikkö Satu Santala (poissa) asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi ilmoitukset@iitinseutulehti.fi Asiakaspalvelu, ilmoitukset, tilaukset ja laskutus Toimitus, ilmoitusja asiakaspalvelu Minna Tervo 0400 716 053, 0400 857 577 minna.tervo@iitinseutulehti.fi Toimitus, asiakaspalvelu, ilmoitukset ja tilaukset Ilmoitusten jättöajat: Seurapalsta, pikkuilmoitukset, kuolinilmoitukset: asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi tiistaina klo 10.00 mennessä Vedosilmoitukset: ilmoitukset@iitinseutulehti.fi perjantaina klo 12.00 mennessä Ilmoitushinnat paperilehdessä Etusivu 2,17 E /pmm Takasivu 2,07 E /pmm Ennen tekstiä, tekstissä ja tekstin jälkeen 1,90 E /pmm Pienin ilmoituskoko 25 pmm Kuolinilmoitus 2,25 E /pmm Kiitosilmoitus 40,49 E /kpl Etusivu (silmä) 101,22 E /kpl Merkkipäiväilmoitus 40,49 E /kpl Onnitteluilmoitus kuvalla 70,84 E /kpl Palveluhakemisto 45,54 E /rivi 3 kk Ilmoitushinnat sisältävät arvonlisäveron 25,5%. Ilmoitushinnat verkkolehdessä: Katso iitinseutu.fi Tilaushinnat paperilehti sis. 044 024 6226 Päijät-Hämeen työvoimapalvelut työnantajille: tyonantajat@hameentyovoimapalvelut.fi puh. "Tärkeimmiksi teemoiksi nousevat talous ja turvallisuus" Veli-Pekka Kelloniemi Iitin kokoomuksen vaalistartissa muistutettiin ehdokasmäärän merkityksestä — Kokoomuksen ehdokkaan pahin vihollinen ei ole se toinen kokoomuslainen vaan kepulainen, muistutti yleisön edustaja Iitin kokoomuksen kuntaja aluevaalivaalien käynnistystilaisuudessa 16.1. Rautatienkatu 22, Kausala. Jakeluhäiriöt Kausalan varhaisjakelualue ma-pe 6-16 p. Lisää tavoitellaan. 040 1563 889 Ympäristöpalvelut Päijät-Hämeen Ympäristöterveys ............................................(03) 780 0211 Ympäristönsuojelu (Iitin toimipiste) ............................................040 559 6498 Vesihuolto Yleisen vesija viemäriverkoston vikailmoitukset 24H (Lahti Aqua Oy) ..............................................0800 3 0808 Lahti Aqua Oy asiakaspalvelu (vaihde) ..............................................(03) 851 590 Verotoimisto Kirkkokatu 12 B, 15140 Lahti (Verohallinnon yhteinen vaihde) ............................................. Korkein hallinto-oikeus ei myöntänyt asiaan valituslupaa, joten Hämeenlinnan hallintooikeuden päätös jää voimaan. juhlatila Callassa. — Vaalipäivää tärkeämpi päivämäärä on 4.3., jolloin ehdokaslistat jätetään. verkkolehti Kestotilaus 12 kk laskutusjakso 115,00 Määräaikaistilaus 12 kk laskutusjakso 125,00 Tilaushinnat verkkolehti: 12 kk jakso 75,00 (uudet tilaukset verkon kautta, maksu Visma Pay). Eläinlääkäri.......................044 480 1177 Rautatienkatu 27, Kausala. Puhelinaika arkisin klo 8–9. Hämeen kokoomuksen järjestöpäällikkö Janne Salminen painotti tilaisuudessa parikymmenhenkiselle yleisölle ehdokasmäärän tärkeyttä. Kansalaisopisto................040 554 6502 Kirjasto...............................040 483 3800 Rautatienkatu 20, Kausala (uusi kunnantalo) ma–ke 10–19, to-pe 10-16, la 9-15 omatoimiaika ma-pe 8-10, la 9-10 Kirjastoauto....................040 523 2543 Kuntosali.......................... 029 512 000 Päijät-Hämeen työllisyysalue Päijät-Hämeen työvoimapalvelut henkilöasiakkaille: info@hameentyovoimapalvelut.fi puh. MINÄ EN TARVITSE MITÄÄN MUUTA OLLAKSENI TYYTYVÄINEN KUIN LÄMPÖPEITTONI! EEEEIIIIII 62 327 Korkein hallintooikeus ei käsittele Iitin kaukolämpökaupan valitusta Hämeenlinnan hallintooikeus hylkäsi Iitin kaukolämpökauppaa koskevan valituksen. Keskusta on Iitissä suurin puolue, joten sitä haastetaan nyt vasemmalta ja oikealta. Salmisen mukaan yleisin syy siihen, miksi joku ei ole lähtenyt vaaleihin ehdolle on se, ettei kukaan ole pyytänyt.. 040 503 7341 Varhaiskasvatus Varhaiskasvatuspäällikkö ......................................... 040 5500 257 Päiväkodin johtaja (Pikku-Vieteri) ............................................040 595 7264 Päiväkodin johtaja (Peltohiiri, Nuppula, Kanttarelli) ........................ päivänä 2025 Julkaisija Iitin Lehti Oy ISSN 0357-9107 Sitoutumaton Uutismedian liiton jäsen Y-tunnus 0158721-0 Osoite Kauppakatu 6, 47400 Kausala Verkkolehti-osoitteemme iitinseutu.fi Paperilehden ilmestymispäivä Torstai Avoinna Ma–Ti 8.30–16 Ke–To 8.30–15.30 Perjantaisin palvelemme asiakkaita puhelimitse ja sähköpostitse. 0100 4070 Jaalan kirkonkylä ma-pe 6-16 p
Lakimuutos vaarantaisi erityisesti pienten kuntien jätehuollon ja nostaisi jätemaksuja kohtuuttomasti. Tilaisuudessa oli paikalla puhujana neljännen polven kokoomuslainen kansanedustaja Teemu Kinnari Hollolasta. — Käytännössä on vaikea sanoa, mikä summa olisi, koska eri kunnat ovat liittyneet jäteyhtiöön eri aikoina ja olleet mukana investoinneissa eri tavalla. Yhtiön yhdeksästä omistajakunnasta vain Kouvola, Kotka ja Hamina täyttävät vähimmäisomistusvaatimuksen. — En ole lyönyt hanskoja tiskiin. Keskustelutilaisuus maanrakennusyrittäjille torstaina 23.1. tammikuuta julkaisemassa mietinnössä esitetään, että kuntien olisi jatkossa omistettava vähintään 10 prosenttia sidosyksiköistään. Loput kuusi omistajakuntaa – Iitti, Miehikkälä, Virolahti, Pyhtää, Lapinjärvi ja Mäntyharju – omistavat kukin alle 10 prosenttia, Iitti 3,72 prosenttia. Iitti-Nastola Sydänyhdistys ry. 050 364 1582. Iitin osaston toiminta alkaa sunnuntaina 16.2. klo 12, Koivulehto. SKYkosmetologi Sinikka Heinonen kertoo, miten jalkoja hoidetaan. Minkä asian uskot nousevan ykkösteemaksi kuntavaaleissa. LYÖTTILÄN LUJA. Virtaa digiin -tilaisuus L-hallilla to 30.1. klo 16.3020.00. klo 10.00 seurakuntakeskus. L e n t o p a l l o a ; naisten 2-sarjan ylemmän jatkosarjan ottelu Yritys–Häme Lentis liikuntahallissa su 26.1. Tilaisuudessa oli puhujana myös Päijät-Hämeen hyvinvointialueen hallituksen puheenjohtaja Sari Niinistö. — On paljon ihmisiä, joilta menee muuten vaalit huomaamatta ohi, naurahtaa Salminen. Yhdistyksen kirkkopyhä su 2.2. Vähimmäisomistusvaatimus aiheuttaisi mittavia hallinnollisia haasteita ja kustannuksia myös jäteyhtiön suuremmille omistajakunnille. Nyt Eemeli ei ole ehdolla, joten voisin olla vielä yhden kauden valtuutossa, jos löytyy kannatusta. Asiointimatka Karismaan Lahteen ke 12.2. Kymenlaakson Jäte Oy:n toimitusjohtaja Kati Manskinen kuvailee tiedotteessa lakiesityksen vaikutuksia katastrofaalisiksi. — Koin, että minulla on vain kaksi vaihtoehtoa: asettua ehdolle tai muuttaa toiselle paikkakunnalle. Iitinseutu 17 Torstaina tammikuun 23. Aamujumppa perjantaisin klo 10.15–11.00. Kirkkovaltuuston puheenjohtaja SENIORIT Vastaanotto kirjastossa perjantaisin klo 10-11.30. Tämä vaarantaisi jätehuollon erityisesti pienissä kunnissa, joilla ei ole resursseja järjestää palveluita, Manskinen toteaa. Lakimuutos tarkoittaisi , että pienet kunnat joutuisivat järjestämään jätehuoltonsa – kuten jätteen keräyksen, käsittelyn ja neuvonnan – alusta alkaen itse. Niinistökin muistutti vaaleissa ehdolle asettumisen tärkeydestä, koska osa ihmisistä äänestää puolueuskollisesti, mutta osa ihmistä äänestää ensisijaisesti henkilöä ja puoluetta sen mukana. Kysy lisää Eijalta p. klo 10. Aluevaaleihin Lehtinen ei aio osallistua. Torstaina 20.2. Yhtiön tasearvo on 35,6 miljoonaa. Pelikerho ma 27.1. Tämä vaatimus koskisi myös kuntien yhteisiä jäteyhtiöitä, jotka järjestävät lakisääteisiä jätehuoltopalveluja. Kokouksen tarkistettu pöytäkirja pidetään nähtävänä kirkkoherranvirastossa 30.1. Valtuustolta on viety liikaa valtaa. niihin kohdistuvaan häirintään. klo 12, Koivulehto. IITIN MATKAILUYHDISTYS. Veli-Pekka Kelloniemi Hankintalain muutos vaarantaisi kunnallisen jätehuollon Kymenlaakson Jäte oy:n mukaan hallituksen esitys hankintalain muuttamiseksi uhkaa romuttaa toimivan kunnallisen jätehuoltojärjestelmän. Lisäksi virkamiehet voivat tehdä aivan toisenlaisia päätöksiä kuin mitä valiokunnissa on puhuttu. Kaikkien vauhti ei riitä valtuustoon, mutta kaikki ehdokkaat tuovat ainakin kourallisen sellaisia ääniä puolueelle, joita joku toinen ehdokas ei olisi saanut. 045 639 1662 / Juha Finlasko Oy Sahatie 7 Kausala Jaalan koulun ruokalista 27.1-31.1.2025: Ma: jauhelihakastike, jäävuoritomaatti-persikka-salaatti. Tulkaa mukaan kuuntelemaan tärkeää asiaa meille kaikille. — Hyvinvointialueelle ei tarvita ”kyläpoliitikkoja”, vaan on vedettävä koko hyvinvointialueen etua. klo 13-15.30. Kymenlaakson Jäte on rakennuttanut viimeisen vajaan 30 vuoden aikana mittavat jätteenkäsittelyinfrat. Käsityökerho ke 22.1. klo 10.00 alkavassa jumalanpalveluksessa. Työja elinkeinoministeriön hankintalakityöryhmän 15. Olisiko Iitin rahoitusosuus siis karkeasti tuo 10 prosenttia 35,6 miljoonasta eurosta eli noin 3,56 miljoonaa euroa. Äijävirtaa ti 28.1. Pe: hauskat kalapihvit, peruna, kermaviilikastike, jäävuorisalaatti, porkkanaraaste, kurkku. klo 16.00. Uimahallimaksu maksettava itse. Kasvisruokailijat: chilipapupata. Kirkkokahvit palveluksen jälkeen. Olen joutunut vastaamaan, että en ole enää kunnan luottamustehtävissä. Totesin sillon, että voin väistyä. Niinistön mukaan turvallisuusteema tulee näkymään – sujuvien palveluiden ohella – myös aluevaaleissa. Lakiesitys on lausuntokierroksella 11.3. Iitin Yrittäjät ry. Paikalla diakoniatyöntekijä Anneli Tamme. Iitin Eläkkeensaajat ry. Hän muistutti, että aluevaaleissa on osattava ottaa kotikuntaa laajempi näkökulma asioihin. — Jos 10 prosentin vähimmäisomistusvaatimus toteutuu, se johtaa käytännössä yhtiömme pakkopilkkomiseen. lähtee Kymin kerholle biljardia pelailemaan Kausalan torilta klo 12.30. Iitin Jousiampujat ry:n jousiammunnan valmennusvuorot maanantaisin ja perjantaisin klo 17.00–18.30 L-Hallilla (Sähkökuja 3). Tämä on Manskisen mukaan käytännössä usein mahdotonta. Tämä alkoi korona-ajasta ja jäi päälle. Nykymeno on sellaista, kommentoi nelinkertainen valtuuston äänikuningas. Digitaalisten palveluiden lisääntyessä on varauduttava mm. Ke: kasvissosekeitto, kurkkuviipale, juusto, ruispala. Jos olet kiinnostunut niin ota ennalta yhteyttä: Tero Tuomisto puh. — Pienillä kunnilla ei ole resursseja rakentaa jätteenkäsittelyinfrastruktuuria, saati ylläpitää loppusijoitusalueita. — Kokoomuksen kuntavaaliohjelmaa ei ole vielä julkaistu, mutta tärkeimmiksi teemoiksi nousevat talous ja turvallisuus, Kinnari vastaa. Torstaina 20.3. Jatkuu 10 kertaa. Liturgia lauantaina 9.2. 040 6353151, Iitin hyvinvointipalvelut. Kevään liikuntaryhmät: Lasten liikuntakerho torstaisin klo 17.30– 18.30. — Ihmiset soittavat minulle, jos jokin kunnan asia on rempallaan. 15.4.1955 "Tärkeimmiksi teemoiksi nousevat talous ja turvallisuus" Sari Niinistö ja Teemu Kinnari vastailivat yleisön kysymyksiin. Sääskjärven aikuisten päiväkerho kokoontuu Puttilassa, Puttilantie 60, ma 27.1. Ke: tortilla ja täyte, salaattisekoitus, tomaatti, punasipuli, ranskankerma. 69-vuotias Lehtinen jäi vuoden vaihteessa pois töistä ja aikoo keskittyä vain politiikkaan, jos tulee valituksi. asti. Tämä johtaisi tilanteeseen, jossa jätehuolto palautuu 30 vuoden takaiseen tilaan, Manskinen kuvailee. Muistutusten ja mielipiteiden tulee olla perillä 24.2.2025 klo 15.00 mennessä. Kokouksen asialista on nähtävänä kirkkoherranvirastossa ja seurakunnan kotisivulla. Sydänkerho Kahvituvassa ke 12.2. Mikä sai demarien "vanhan sotaratsun" lähtemään vielä ehdolle. Ti: thaimaalainen broilerinuudelivuoka, jäävuori-punakaali-salaatti, kurkku. 044 297 3067. Lehtisen mukaan virkamiehet ovat saaneet Iitissä liikaa valtaa. Ilmoittaudu: senioriohjaaja Virpi, puh. Lisäksi joka päivä: ruokajuoma, leipä, levite. Kasvislounas: porkkanapihvit. — Heitä ei kuulemma myöskään tavoita, ei edes valtuutetut. Kuntopiiri maanantaisin klo 18.30–19.30. päivänä 2025 Seuratoiminta Kouluruoka Myydään Kokouksia IITIN SEURAKUNNAN KIRKKOVALTUUSTON kokous pidetään maanantaina 27.1.2025 klo 18.00 Seurakuntakeskuksella Kausalassa. klo 13. Jos lakiesitys menee läpi, valtaosa kunnallisista jäteyhtiöistä joutuisi muuttamaan omistusrakennettaan – ja samalla purkamaan toimivan järjestelmän. – 3.3.2025 viraston aukioloaikoina ja seurakunnan kotisivulla iitinseurakunta.fi. Lisäksi tulee huomioida, että vuotuiset jätehuoltopalvelut ja investoinnit rahoitetaan kuntalaisilta kerättävillä jätemaksuilla ja omistusosuudet määräytyvät sen vuoksi kunkin kunnan asukasmäärän mukaan. Puffetti, missä käteinen, mobilepay tai kortti – tulkaahan joukolla kannustamaan! •Rakennustyöt ammattitaidolla – pyydä tarjous! •Sahatavaran myynti, myös kyllästettynä •Ulkovuorija sisäpaneelit Tied. Esitys on menossa eduskuntaan syysistuntokaudella.. Vuonna 2017 jäin pois valtuustosta Eemeli-poikani toiveesta. To: mannapuuro, mehukeitto, maksamakkara, maustekurkku, ruistassu. Vesijumppa Nastolan uimahallissa alkaa tänään to 23.1. Sukelletaan SoMen syövereihin kouluttaja Petra Kärkisen opein. Kahvittelua ja seurustelua entiseen tapaan. Kuulutus yhteislupahakemuksesta, maa-ainesten otto ja murskaus Iitin ympäristönsuojeluviranomaiselle on toimitettu ympäristöluvan ja maa-ainesluvan yhteislupahakemus. –24.2.2025 Iitin kunnan kirjastolla sen aukioloaikoina, Rautatienkatu 20, sekä Iitin kunnan sähköisellä ilmoitustaululla osoitteessa https://www.iitti.fi/. Myös omatoiminen kuntosaliharjoittelu on mahdollista seuratalon laitteilla. klo 14.30. klo 17 ravintola Kwalityssa Kausalassa. Lisäksi ehdokkaiden kannattaa mainita ainakin omille tutuille omasta ehdokkuudestaan. Kuntotestipäivä Ravilinnassa 31.1. Lisätietoja ilmoituksesta antaa ympäristönsuojelutarkastaja Taru-Tiina Kalliokuusi, 040 5596498, taru-tiina.kalliokuusi@ iitti.fi. Tästä voisi aiheutua pitkäkestoisia ja vaikeita rahoitusja omistusriitoja kuntien välille, vastaa Kati Manskinen. To: Saariston kalavuoka, perunat, kaalikesäkurpitsa-ananassalaatti. Pe: uunimakkara, perunasose, porkkanaraaste, kauravuoka. Hakemusasiakirjat ovat nähtävillä kuulutuksen nähtävillä oloajan 15.1. Veli-Pekka Kelloniemi Esa Lehtinen haluaa palata valtuustoon – vielä yhdeksi kaudeksi 36 vuotta valtuustossa ei riittänyt Esa Lehtiselle. Ti: makaronilaatikko, puutarhurin sekoitus, kiinankaali, persikka. Keskustellaan infrahankkeista Iitissä (aurinkoja tuulivoimapuistot, ohitustie), ja miten yritykset hyötyisivät niistä paikallisesti. Hän haluaa tehdä paluun Iitin valtuustoon ja asettuu ehdolle kuntavaaleihin. Näin ollen pienemmiltä kunnilta kerätyt jätehuoltomaksut ja jätehuollosta aiheutuneet kustannukset ovat alle 10 prosenttia, joten 10 prosentin omistus on ristiriidassa rahoituksen kanssa. Iitissä 15.1.2024 Viranomaislautakunta Iitin koulujen ja päiväkotien ruokalista 27.-31.1.2025: Ma: chilipata, riisi, jäävuorisalaatti, maissi, rucola. Syöpäosaston toimintaryhmän jäsenet ovat silloin Iitin kirkossa avustamassa palvelutehtävissä. Kasvisruokailijat: kasvismakaronilaatikko. Miesten jumppa tiistaisin klo 19.00–20.00. Lähtö klo 9.30 torilta. Etkö ole lyönyt jo kerran hanskoja tiskiin politiikan suhteen. Pitkä aika valtuuston puheenjohtajana, ensimmäisenä varapuheenjohtajana ja hallituksen puheenjohtajana näkyy Lehtisen arjessa edelleen siinä, että puhelin soi. Iitin yhdistys. Hakemuksen johdosta tehtävät muistutukset ja mielipiteet toimitetaan sähköpostilla osoitteeseen kirjaamo@iitti.fi tai postitse osoitteeseen Iitin kunta, Ympäristönsuojelu, PL 32, 47401 Kausala. klo 16.00 Kuuloset ry:stä kuulolähipalveluvastaavan Hannele Löytyn luennon aiheena on Puhetta kuulosta ja kuulolaitteista. klo 16.00 Koivulehdossa kirjaston vastaava kirjastovirkailija Tuula Heino kertoo kirjaston palveluista. klo 14.00
Kirkonkylä rakennuksineen ja kesäkahviloineen rauhoittaa mieltä muulloinkin kuin musiikkijuhlien aikana. Pystyn asumaan maalla ja toteuttamaan täällä haaveitani. Iitinseutu Torstaina tammikuun 23. Julkaisija on Myllykoskella perustettu Reuna Publishing House Oy, jonka toimitusjohtaja Sarpo on. — Minua kiinnostaa tarjota ponifarmilla kokonaisvaltaista hyvinvointia ja rauhoittumista. Iitinseudun sarjakuvasivulla seikkailee viikoittain Kiroileva siili . — Raivopositiisivuus on mun supervoima, sen avulla käännetään asiat myönteisiksi, Paloniemi sanoo. En ole aiemmin kokenut vastaavaa muualla, Paloniemi vakuuttaa. Joku napanuora on kuitenkin pitänyt minua etäiittiläisenä nämä vuosikymmenet. Paloniemen tilalla asuu kolme kissaa ja viisi hevosta. Pitkää ikää ja lisää lukijoita toivon lehdelle ja lehden myötä koko lukijakunnalle. Lavatanssit kesäisin kannattaa käydä valssaamassa Saukonkalliolla. Kesällä Milla Paloniemeltä ja Olli Sarpolta ilmestyy yhteinen lastenkirja Herra Kraa ja Pah Sanasammon jäljillä . Kiroileva siili -sarjakuva sai alkunsa vuonna 2003. — Olen tullut Iittiin paluumuuttajana rippikouluikäisenä ja lähtenyt maailmalle sotaväen jälkeen. Kävin silloin (70 vuotta sitten) junalla Lahdessa koulua ja tein omaa junalehteä. Teen mainosyhteistyötä Kiroilevan siilin kanssa Kouvolan kaupungin kanssa, hän kertoo. Onko jokin Iittiä koskevista uutisista jäänyt erityisesti mieleen vuosien varrelta. Tulevaisuudessa Sippolassa järjestetään muun muassa hevostaideleirejä. Viimeksi kiskomurtuma Mankalan ja Kausalan välillä rikkoi vaunujen pyöriä. Ajan Sippolassa hän on kokenut hyvin antoisaksi. Sanonnan mukaan ”Elämä ei ole mikään ponifarmi”. Paloniemi luki Hevoshullu -lehteä, ja siellä erityisesti Lena Furbergin piirtämä Polle -sarjakuva teki häneen lähtemättömän vaikutuksen. Ärräpäitä päästelevän piikikkään otuksen luoja on Milla Paloniemi, joka on kotiutunut Iitin naapurikaupunkiin Kouvolaan. Minulta voi tilata mainoskyniä vaalikampanjaan. Ajattelen anarkisesti päinvastoin. Kaivomäellä juna ajoi vuosia sitten varaston seinään ja 1950-luvulla Kausalassa sattui Junaryöstö. Mitä kertoisit Iitistä sellaiselle henkilölle, joka ei ole täällä ikinä käynyt. Kulttuuria pitää lehdessä olla. Iitinseudustahan olen voinut urheilusivuilta katsoa entisten tuttavieni lastenlasten menestystä hiihtokilpailuissa ja vanhempien tuloksia souduissa. — Junaharrastajana minua ovat aina kiinnostaneet rautatiematkustaminen ja tapahtumat junissa ja asemilla. Paloniemeä kiinnostaa hevosen ja ihmisen välinen yhteys, ja sitä kokemusta hän haluaa välittää muillekin. — Paikallislehti on mainio juttu luomaan seudun lukijoiden yhteisymmärrystä. Milla Paloniemen maalaiselämä Sippolassa on todeksi tullutta haavetta.. Sanon, että Ponifarmilla shit happens eli kakki järjestyy, hän veistelee, mutta jatkaa vakavoituen: — Shit happens auttaa hyväksymään tämän hetken. — Maalaisuus on kytenyt minussa lapsuudesta asti. Nuori nainen keskittyi graafiseen suunnitteluun ja piirtämiseen. Helsinkikään ei ole pitkän matkan päässä. Historia ja ajankohtaiset tapahtumat saavat minut kirjoittamaan. — Lehtiin, myös Iitinseutuun , olen kirjoitellut jo nuoruusvuosista lähtien. — Minulla on ilo onnitella Iitinseutua . Opitaan, kattellaan ja ollaan. — Minulla on ollut elämässä aina intohimoja joka suuntaan. — Sippola muistuttaa pientä eteläpohjanmaalaista Alavallin kylää, missä asuin lapsena, Paloniemi sanoo. Muutaman kirjankin olen saanut aikaiseksi junista ja ravintoloista. — Vanhan liiton miehenä arvosta paperilehteä, mutta kehitys ja kustannuspaineet varsinkin postikuluissa opettavat ymmärtämään digijärjestelmän nopeuden ja muut hyödyt. Iitti tunnettuna hevospitäjänä kuulostaa Paloniemestä paikalta, johon kannattaa tutustua lisää. Asut Hyvinkäällä eli olet yksi monista ulkopaikkakuntalaisista lehden tilaajista. — Minulla oli hetki elämässä, kun halusin pysähtyä. Vaikka siilistä on muodostunut hänelle hyvin merkityksellinen eläin sarjakuvatyön kautta, silti intohimoisin asia ovat hevoset. Hän pitää loistavana asuinpaikkansa Sippolan sijaintia, josta on lyhyt matka kotikaupungin tapahtumiin: Kouvola on avautunut hänelle vilkkaana kulttuurikaupunkina. Lauma elelee tilalla aktiivipihatossa. Tilallaan hän haluaa tuottaa elämyspalveluja, jotka antavat asiakkaille mahdollisuuden kokea läsnäoloa hevosten kanssa. Pitihän sitä tutkia, mistä kilpailija kirjoitteli. Vuonna 2019 Paloniemi alkoi toteuttamaan vanhaa unelmaansa ostaessaan ensimmäisen hevosensa, nyt viisivuotiaan islanninhevosen Kromin. Sekä hevostilan että yrityksen nimi on Ponifarmi. Paloniemen elämässä anarkistisella huumorilla on oma paikkansa. Olen käynyt puhumassa kouluissa, tehnyt piirtolivekeikkaa ja pitänyt näyttelyä. Sillä aikaa kun työt ja vapaa-aika vievät Paloniemeä kaupungin vilskeeseen, kotona maalla eläimet pärjäävät hetken itsekseen. Tiltunkin mainitsisin. Vinksahtaneella huumorilla Paloniemi tarkoittaa esimerkiksi sävyjä, joita löytyy niin Kiroilevasta siilistä kuin ajatusketjusta, joka johti hevostilan nimen syntymiseen. — Minulle on syntynyt täällä verkostoa ja paljon yhteistyötä. Haaveilin jo pienenä omasta tallista, minulla oli silloin mielikuvitushevostalli, hän muistelee. Vahvaa huumoria tarvitaan kotitilalla Sippolassakin, kun Ponifarmilla kohdataan vastoinkäymisiä. Kausalan aseman kahta puolta on aina silloin tällöin tapahtunut junaturmia. päivänä 2025 Pidän hauskoista tarinoista ja koetan saada lukijat hyvälle tuulelle. Tulisiko jotain muuta mieleen, mitä voisi todeta juhlalehdessä. Nyt tallissa korskahtelevat lisäksi 20-vuotias irlannincob Jussi, nelivuotias shetlanninponi Rokki, viisivuotias islanninhevonen Vessaharja eli Vessis ja jouluna saapunut 22-vuotias vuonohevonen Runo. Muutoinkin oman hevostallin perustaminen tuntui pitkään mahdottomalta tavoitteelta. — Ponifarmi tuli tilani ja yritykseni nimeksi saksalaisen sanonnan takia. Ennen Kouvolaan tuloa Paloniemi on asunut Helsingissä sekä Tampereella Teiskossa. Lopulta kaikki järjestyy. Teini-iässä Paloniemi joutui piilottelemaan hevoshulluuttaan, sillä häntä kiusattiin sen takia. — Tuleville kunnanvaltuutetuille toivon neuvotte(Kuva: Nihtilän albumi) Raivopositiivisuus on valjastettu supervoimaksi Sarjakuvataiteilija Milla Paloniemen elämä Ponifarmilla on todeksi tullutta haavetta luja yhteistyöhalukkuutta ja kykyä toimia enemmän Iitin kuin omaksi edukseen. Olet aktiivinen mielipidekirjoitusten ja kolumnien kirjoittaja, mikä saa sinut tarttumaan kynän varteen. Olen sittemmin onnistunut fokusoitumaan olennaisimpiin intohimoihin, Paloniemi pohtii. — Valan vannoneena merkkioppaana ja matkanjohtajana kertoisin Iittiin ensimmäistä kertaa tulevalla kunnan maineesta vanhana hevospitäjänä. Työ hevosten kanssa on paitsi unelmien täytteistä, myös vaativaa. Kaikkea ei voi kontrolloida. Lehti on olut sitkeä sissi. Pidän hauskoista tarinoista ja koetan saada lukijat hyvälle tuulelle. Sunnuntaina iltajunalla Helsinkiin mennessä tapasi melkein kaikki ikätoverit. — Täällä on kaikki mitä tarvitsen. ” 19 TEEMA Veli-Pekka Kelloniemi Minna Tervo "Iitinseutuun olen perehtynyt heti ensimmäisestä numerosta lähtien" Risto Nihtilä on etäiittiläinen, aktiivinen Iitinseudun lukija ja lehteen kirjoittaja Risto Nihtilä, milloin luit ensimmäisen Iitinseutulehtesi. Kaikki kiinnostaa. Kumpi on sinulle mieluisampi, printtilehti vaiko digilehti. Kauniit maisemat Urajärvellä ja Kymijoen rannoilla mainitsisin. Mitä mieltä olet paikallislehdistä ja niiden tulevaisuudesta. Paloniemi opiskelee hevospalvelujen tuottamista Harjun oppimiskeskuksessa. Yhteys hevosen kanssa on hyvin rauhoittavaa. Paloniemi muutti Sippolaan vajaa kaksi vuotta sitten viettämään maalaiselämää. Mikä on suhteesi Iittiin. Paloniemi on toteuttanut teoksen kuvituksen ja Sarpo tekstin. Siinä ohessa on huumoria, joka on ehkä vähän vinksahtanutta, Paloniemi hymyilee. Hänen mielestään on siistiä, että Kouvolalla on maine betonihelvettinä ja Suomen rumimpana kaupunkina. Silloin hevoset tulivat mukaan kuvioon. Tänne on päästy junalla jo vuodesta 1870. Monet ovat luovuttaneet kilpailuissa. Nyt on vaalivuosi, millaisen terveisen haluaisit välittää tuleville Iitin valtuutetuille. Lehti on tiedottava ja tietysti myös kaupallinen ilmoitusväline. — Iitinseutuun olen perehtynyt heti ensimmäisestä numerosta lähtien
Kyljykset katkaisi kirouksen Kliininen esitys toi tärkeän voiton Hatsinasta Kyljykset otti kauden makeimman voittonsa lauantaina 18. Loppulukemat 4–3 takasivat täydet kaksi pistettä kotiyleisön iloksi. Kesäduuni OP:n piikkiin -kampanjassa yhdistys työllistää nuoren kahdeksi viikoksi, ja OP Häme lahjoittaa nuoren palkan yhdistykselle. Kyljykset on nyt seitsemäntenä, vain kahden pisteen päässä neljännestä sijasta, joka oikeuttaa pudotuspelipaikkaan. Oma raha on edellytys sille, että oma talous alkaa kiinnostaa. Pyry Ingers, 16, oli Kyljysten tehokkaimpia pelaajia kotiturnauksessa, keräten päivän aikana tehot 3+0. Valmennus kuitenkin onnistui jakamaan peliajan tasaisesti, ja jokainen pelaaja vastasi haasteeseen erinomaisesti. Erän maalintekijöinä kunnostautuivat Nuutti Ikonen illan toisella osumallaan, Lauri Turunen ja Harri Huovilainen. Hän edustaa myös Sudet SB:n ja Pelicansin yhteistä U16 SM-sarjajoukkuetta. Kampanjan avulla pankki haluaa tukea myös Hämeen alueen yhdistysten toimintaa. päivänä 2025 URHEILU Veikko Ikonen Henri Haapaniemi Kortteliliigan mölkyn talvisarjat avattiin myös Lahden Energiahallin osalta alemman loppusarjan merkeissä 17. Yhdistys voi palkata nuoren työskentelemään esimerkiksi apuna urheiluseuran tai kyläyhdistyksen kesätapahtumassa, kunnossapitohommissa tai vaikkapa somereportterina tai kesäleirin apulaisohjaajana. Reipas johti vielä kolmannen erän loppupuolella lukemin 2–4, mutta kotijoukkue ei antanut periksi. Ottelua seurasi hieno yleisömäärä, 175 katsojaa, vaikka Kouvolan alueella oli samanaikaisesti runsaasti muitakin urheilutapahtumia. Maalivahti Otto Syrjänen urakoi tolppien välissä ja piti joukkuetta pystyssä tärkeillä torjunnoillaan. Taloustaidot luovat pohjaa pitkälle aikuisuuteen, sanoo tiedotteessa OP Hämeen vastuullisuusasiantuntija Mona Bebek. Turnauksen iltaottelu JPS-75 vastaan tarjosi kotijoukkueelle täyden pistepotin. Sijoilla 3.–8. Ottelun tehopelaajiksi nousivat Pyry Ingers (3+0), Matias Makkonen (0+3) ja Lauri Haapaniemi (1+1). helmikuuta saakka yleishyödyllisiä yhdistyksiä, jotka voivat tarjota kesätyötä 15–17-vuotiaille nuorille. Liekki aloitti loppusarjan pelinsä lupaavasti kaatamalla aina vaikean Sirkkulahden Tikan (SiTi:n) 3–1 ja pelaamalla tasurin Kaameiden Konnien kanssa 2–2. Ottelu alkaa kello 12. Rahan käyttö ja talouden hallinnan taidot ovat tärkeitä kansalaistaitoja, sillä omasta taloudesta huolehtiminen kasvattaa koko ajan merkitystään. Voitto oli Kyljyksille erityisen merkityksellinen, sillä joukkue ei ollut onnistunut voittamaan Hatsinaa kahden viime kauden aikana salibandyn kakkosdivarissa. Kyljykset lähettää ottelusta livelähetyksen Youtube-kanavallaan. Alemman ja ylemmän jatkosarjan pelit Energiahallilla pelataan vuoroviikoin perjantaisin. (Kuva: Yritysholvi / Julia Mäkinen) Kyljykset II kotiturnauksessa tiukkoja kamppailuja ja kolme pistettä kotiyleisön edessä Henri Haapaniemi Kyljykset II järjesti kauden toisen kotiturnauksensa, joka tarjosi yleisölle vauhdikasta 5. Toisessa erässä kamppailu jatkui tasaisena vääntönä, eikä kumpikaan joukkue päässyt hallitsemaan peliä. Osuuspankin tuki yhden nuoren työllistämiseksi on 500 euroa. Puolustuksemme ja kääntöpeli olivat tänään erittäin laadukkaita, ja parempi puolustus ratkaisi voiton. Vielä samassa alkusarjan Talvisarjan jatkot vauhtiin mölkyssä lohkossa pelannut Kaameat Konnat kyykytti Liekin alkusarjassa 3–1. Kampanja tarjoaa monelle 15–17-vuotiaalle nuorelle elämänsä ensimmäisen työpaikan. Ville Ala-Outinen kommentoi tärkeää voittoa: — Hatsina on ollut meille viime vuosina hankala vastustaja, sillä heidän joukkueessaan on paljon taitavia pelaajia. Voiton merkitystä korostaa se, että Hatsina on ollut viime aikoina hyvässä vireessä ja voitti edellisellä kierroksella sarjakärki Heinolan. Päätöserän osumista vastasivat Severi Porevesi, Ville AlaOutinen illan toisellaan sekä Leevi Paavilainen, joka viimeisteli ottelun loppulukemat. Kotijoukkueen kannattajat pääsivät nauttimaan Kyljysten tehokkaasta pelistä ja tärkeästä voitosta sarjapisteiden kannalta. Heikki Laiho, Ville Ala-Outinen ja Nuutti Ikonen veivät kotijoukkueen 3–1-johtoon ensimmäiselle erätauolle. Osuuspankit ympäri Suomen tarjoavat kesätyöpaikkoja 15–17-vuotiaille nuorille yleishyödyllisissä yhdistyksissä, kampanjan kautta työllistyy vuosittain yli 2000 nuorta. Kyljysten seuraava ottelu pelataan ensi lauantaina, kun joukkue matkustaa Savonlinnaan kohtaamaan sarjassa neljäntenä olevan TT Starsin. (Kuva: OP). Kotijoukkue pelasi turnauksen poikkeuksellisesti neljällä hyökkäysketjulla, mikä asetti haasteita peluutukseen. Bebekin mukaan pankki pyrkii helpottamaan lahjoituksella yhdistysten taloudellista tilannetta aikana, jolloin voimakas kustannusten nousu uhkaa taloutta ja monet yhteiskunnan tuet seuroille vähenevät. 20 Iitinseutu Torstaina tammikuun 23. Kyljysten viime minuuttien kiri toi tasapelin, kun Lauri Haapaniemi iski taululle lukemat 4–4 vain puolitoista minuuttia ennen ottelun loppua. Avauserässä nähtiin tasaista kamppailua, mutta Kyljykset olivat terävämpiä maalipaikoissa. Kolmannessa erässä Hatsina yritti vielä kaventaa, mutta Kyljykset kesti paineen ja iski ratkaisevat maalit. Yhden illan ja kahden pelatun ottelun jälkeen Liekki on kolmantena kolmella pisteellä ja edellä ovat vain perinteikkäät Lasvel ja Pojjaat neljällä pisteellä, sarja näyttää erittäin tasaiselta. — Me haluamme olla mukana tarjoamassa nuorille onnistuneita kokemuksia työelämästä. Hatsina ottelun -tilastot: Lauri Turunen 1+3 Ville Ala-Outinen 1+2 Nuutti Ikonen 2+0 Heikki Laiho 1+0 Leevi Paavilainen 1+0 Harri Huovilainen 1+0 Severi Porevesi 1+0 Aapo Ikonen 0+1 Arto Rossi 0+1 Joni Puolakka 0+1 Henri Haapaniemi MV 26/30 torjuntaa 86,7 prosenttia Kyljykset esitti viime launtaina kauden parhaimpia otteitaan Hatsinaa vastaan. Yli 10 tuntia kestänyt turnaus huipentui kotijoukkueen voittoon, kun Kyljykset nappasi kolme arvokasta sarjapistettä. Kyljykset II piti sarjassa sijan neljä, tiivistäen entisestään taistelua kärkipään sijoituksista. Pelaajapalkinnon sai ansaitusti Nuutti Ikonen, joka viimeisteli kaksi osumaa ja oli jatkuva uhka Hatsinan puolustukselle. — Neljä kenttää mahdollisti laajan rotaation ja piti pelaajat tuoreina tiukoissa tilanteissa. Päivän ensimmäinen ottelu Kotkan Reippaan II kanssa oli tapahtumarikas ja tiivistunnelmainen. Turnauksessa nähdyt suoritukset osoittavat hänen kehityksensä olevan vahvalla pohjalla, ja hän on varmasti seurannan arvoinen nimi tulevaisuudessa. Itse ansaittu kesätyöpalkka konkretisoi nuorelle rahaa. Kotijoukkueen nälkäisin pelaaja oli Ville Ala-Outinen tehoillaan 2+1. divisioonan salibandyä. tammikuuta. Tämä oli tärkeää etenkin päivän venyessä pitkäksi, totesi joukkueen peluuttaja Matti Lahtinen. Pankki valitsee helmikuun loppupuolella tuen saavat yhdistykset ja on yhteydessä kaikkiin tukea hakeneisiin yhdistyksiin. Pankki tarjoaa tukea yhteensä 100 000 euroa, jonka avulla kesäksi työllistyy yhteensä 200 nuorta. Ottelun onnistujia olivat Makkonen (2+0), Puntti (0+2), Erik Auvinen, Aapo Ikonen ja maalivahti Veikka Lindén, joka teki tärkeitä torjuntoja kriittisillä hetkillä. Kuvassa etualalla Jani Fri ja Severi Porevesi. Eevert Puntti kolisutti Reippaan maalin tolppaa aivan ottelun viime hetkillä. Osuuspankki tarjoaa kesätyötä 200:lle nuorelle OP Häme kutsuu mukaan kampanjaan kesätyöntekijöitä tarvitsevia yhdistyksiä OP Häme etsii 14. tammikuuta, kun Hatsina kaatui kotiyleisön edessä vakuuttavin lukemin 9–4. Yhdistys puolestaan hoitaa käytännön palkanmaksun ja vastaa työnantajavelvoitteista. olevat joukkueet ovat vain viiden pisteen sisällä toisistaan. Kyljykset piti voitollaan paikkansa tiukassa sarjakamppailussa. Kyljykset kuitenkin käytti maalipaikkansa tehokkaasti ja kasvatti johtonsa 6–2:een. Tasaväkisessä ottelussa Kyljykset taistelivat päätöserässä rinnalle ja ohi Väinö Jäppisen ja Matias Makkosen maaleilla