Ole hyvä ja käytä tulostamiseen lehden omasta valikosta löytyvää tulostuspainiketta.
Sen mukaan kevään ylioppilasjuhlia juhlitaan kaikkialla maassa vasta elokuun 2020 lopussa koronaviruspandemian aiheuttamien poikkeusolojen takia. Tällöin päivä olisi itsenäisyyspäivän aatto 5. Ylioppilastodistukset toimitetaan ylioppilaille tänä keväänä postitse. OMAN KYLÄN KAUPPA TILTUNTORI Tarjoukset voimassa To 23.4. Rikosnimikkeinä ovat ainakin vaaran aiheuttaminen ja ampumaaserikos. Poliisi otti Kausalassa sijaitsevan kiinteistön tiloista kiinni neljä miestä epäiltyinä vaaran aiheuttamisesta. Ampumisesta epäiltyjen henkilöiden kiinnioton yhteydessä poliisi kertoo takavarikoineensa kiinteistöstä useita luvattomia ampuma-aseita, patruunoita sekä pieniä määriä huumausaineita. Jos niin huonosti kävisi, ettei ylioppilasjuhlaa koronavirusrajoitusten takia voitaisi järjestää vielä elokuussakaan, varalla on vielä yksi vaihtoehto. vuosikerta • 2020 • N:o 5134 Irtonumero 2,50 E (sis. 3 pkt/talo us ERÄ Ilman plussa-korttia 4,79 rs (12,61-15,97 kg) 1 29 pkt PLUSSAKORTILLA Ilman plussakorttia2,09 pkt (2,09/l) 1 99 kg Tuore lohifilee a-leikattu, vakuumi, Norja Suomalainen Tomaatti Banaani Costa rica 99 kg rs 3 39 PLUSSAKORTILLA Pingviini Maustetut kermajäätelöt 1 l (1,29/l) ei vanilja eikä laktoositon Rajoitus 2 filettä/talous kg 10 95 Atria Perhetilan kanan ohuet fileeleikkeet 300-380 g (8,92-11,30/kg) www.iitti.. Keskiviikkona poliisi tiedotti, että rikoksesta epäillyt on kuulusteltu ja heidät on vapautettu. Tarjoustuotteita rajoitettu erä. mutta ylioppilasjuhla on päätetty pitää vasta elokuun lopulla. joulukuuta, Toropainen kertoo. elokuuta. päivänä huhtikuuta 2020 www.iitinseutulehti.fi Sivu 3 Kauppakatu 6 47400 Kausala • N:o 31 • 66. Lukion rehtori Ari Toropainen kertoo, että jonkinlainen koulun tervehdys uusille ylioppilaille saatetaan striimata netin kautta 30. Iitin lukion ylioppilasjuhla olisi normaalioloissa järjestetty toukokuun viimeisenä lauantaina 30.5. Yksityisellä paikalla oli ammuttu useita laukauksia. elokuuta klo 11-13 Ravilinnassa. Yksi luoti on osunut lähistöllä olevaan asuinkiinteistöön. ps Raj. Rikoskomisario Lari Röngän mukaan ampumiseen ei liittynyt vahingonaiheuttamistarkoitusta. Esitutkintaa jatketaan teknisellä tutkinnalla. Poliisin tiedotteen mukaan esitutkinnan perusteella on syytä epäillä, että kiinteistössä on ammuttu sisätiloista kohti ovea, josta luodit ovat menneet läpi. Iitin lukion ylioppilasjuhla siirtyy elokuun loppuun Kausalassa ammuskeltiin sunnuntaina Kaakkois-Suomen poliisilaitoksella oli tehtävä Kausalassa sunnuntaina 19.4. Juhla pidetään Ravilinnassa 29. noin klo 19 alkaen. Iitin lukion ylioppilasjuhla järjestetään lauantaina 29. Asuinkiinteistöön tuli vaurioita, mutta kukaan ei loukkaantunut. — Tarvittaessa juhla siirretään joulukuulle ja pidetään samaan aikaan kevään ja syksyn ylioppilaille. toukokuuta, mutta asiaa ei ole vielä lyöty lukkoon. asti, ellei toisin mainita. Torstaina 23. Su 26.4. alv.) LUMIMARJA TIRRONEN LUMIMARJA TIRRONEN IITIN JA JAALAN SITOUTUMATON PAIKALLISLEHTI Kymenlaakson Vuoden maaseututoimija on Jarmo Tähtinen K-Market Tiltuntori Merrankuja 2, Kausala, (05) 535 3880 sanna.huhtanen@k-market.com Palvelu pelaa Ma-Pe 7-21 , La 7-19 , Su 10-19 TILTUNTORI OSTA NOSTA & Debi t meidät löydät myös facebookista facebook.com/tiltuntori Kaikki kesän ainekset läheltä. Päätöksen taustalla on valtakunnallinen suositus, jonka ovat tehneet Kuntaliiton lukiofoorumi, Lukiolaisten liitto ja Yksityiskoulujen liitto
Opettajien lomauttamisesta päätetään erikseen syksyllä. Kuntakin lomauttaa Iitin kunnan yhteistoimintaneuvottelut päättyivät tämän viikon tiistaina. päivänä 2020 RITVA LAUNESKOSKI Konttoriasiointi virustilanteessa huolettaa osuuspankissa Iitissäkin pankkiasiointia on turvattu vartioinnilla, joka säännöstelee asiakasmäärät 3-4 henkilöön kerralla Päijät-Hämeen osuuspankki on nostanut vallitsevassa koronavirustilanteessa esiin huolensa konttoriasioinnin riskistä erityisesti niille asiakkaille, jotka ovat yleisestikin jo riskiryhmää. Torstaina 4.8.2011 2 TÄNÄÄN TÄSTÄ TÄNÄÄN RITVA LAUNESKOSKI Torstaina huhtikuun 23. — Asiakkaita on Iitissäkin riittänyt tiistaisin ja torstaisin koko aukioloajalle. huhtikuuta. Lomautus on hyvä ensiapu, mutta Iitin kunnan talouden voi pelastaa vain sote-menojen saaminen hallintaan. Päijät-Hämeen osuuspankin kaikissa kassakonttoreissa on otettu käyttöön vartijat, jotka turvaavat niin asiakkaita kuin pankin henkilökuntaakin. Oma arvioni on, ettei toimintaa jatketa, sanoo konsernin toimitusjohtaja Tapani Eronen Iitinseudulle . Meille niitä ei tarvitse erikseen lähteä tuomaan ja tulla suotta jonottamaan sen takia. Koronan myötä kunnan verotulojen arvioidaan jäävän noin 1,67 miljoonaa euroa budjetoidusta. Kunnan taloustilanne oli katastrofaalinen jo ennen koronatilannetta: viime vuoden tilinpäätös oli liki kolme miljoonaa euroa miinuksella. Koronaepidemian kaltaisessa poikkeustilanteessa lomautukset ovat varsinkin työvoimavaltaisilla aloilla nopein ja tehokkain keino yrittää pitää putiikki pystyssä. Konsernilla ei ollut muuta vaihtoehtoa, kun hakeutua konkurssimenettelyyn. Sote-menojen rinnalla summa on häviävän pieni. Opettajille tarjotaan nyt mahdollisuutta vapaaehtoisten, palkattomien talkoovapaiden pitämiseen, ja lomautustarve arvioidaan myöhemmin talkoovapaakertymän perusteella. Ajot koostuivat normaalin taksitoiminnan lisäksi soteja kouluajoista. Lomauttaminen on ilmeisesti jokseenkin harvinaista muualla maailmassa; koronatilanteen aikana olen kuullut siitä puhuttavan jopa suomalaisena keksintönä. Erityisesti kuun vaihde on pankkiasioinnissa vilkkainta aikaa, mutta virukseen liittyvän ohjeistuksen noudattaminen on näkyvissä Iitinkin konttorissa. Kajon Oy oli taksija pikkubussiliiketoimintaa harjoittava suomalainen perheyhtiö. Koronavirusepidemia aiheuttaa kunnalle lisäkustannuksia, minkä lisäksi se on suoraan yhteydessä verotulokertymän alenemiseen. — Asiakasmäärät ovat Iitissä noin puolittuneet, joten ohjeistukseen koronavirustilanteessa on reagoitu hyvin, kiittää pankinjohtaja Raija Laine-Paajanen. Juuri ennen tämän lehden painoon lähtöä Iitin kunnalta tuli tiedote, jossa se kertoo lomauttavansa koko vakituisen henkilöstönsä tänä vuonna kahden viikon ajaksi. Konserniyhtiö tiedotti asiasta lehdistötiedotteessa 16. — Miten asiakkaiden asiointia voisi vielä helpottaa, ovat maksupalvelukuoret. — Jos korttimaksaminen ei ole vaihtoehto, saa käteistä nostettua laajasti muualtakin kuin pankin konttoreista: osuuspankin kortilla käteisautomaattien lisäksi K-ryhmän ruokakauppojen, Tokmannien, R-kioskien sekä Nestepalveluasemien kassoilta, Väyrynen opastaa. Kassalle on asennettu pleksit suojaamaan niin virkailijaa kuin asiakasta. TÄNÄÄN Päivä Yö 4,1 m/s +10 +3 Perjantai Päivä Yö 3,8 m/s +7 Lauantai Päivä Yö 4,5 m/s +4 Sunnuntai Päivä Yö 3,7 m/s +5 +1 Maanantai Päivä Yö 2,7 m/s +6 +1 Grafiikka: Bulls. Iitin kunta tavoittelee lomautuksilla ja vapaaehtoisilla talkoovapailla vähintään 271.000 euron säästöjä tänä vuonna. Asiakkaita jonottamassa vuoroaan Kausalan osuuspankissa viime marraskuussa. Määräaikaisia työntekijöitä ei voi lomauttaa. Maksupalvelukuoren voi hyvin pudottaa postilaatikkoon vaikka kaupalla tai lenkillä käydessään, Laine-Paajanen ohjeistaa: — Ja nyt jos koskaan on alettava käyttää pankkikorttia, jos sellainen suinkin on. Lomautuksia ei myöskään kohdenneta henkilöstöön, jonka palkanmaksu on jo keskeytetty koronavirustilanteesta johtuvan toimipisteiden sulkemisen vuoksi. Kuitenkin koronapandemian COVID-19:n iskiessä koko taksiliiketoiminta seisahtui ja kassavirrat loppuivat yhtiöillä. — Jos konttorilla on pakko käydä, käynti kannattaa ajoittaa eläkkeiden ja Kelan tukien maksupäivien ulkopuolelle. Säätiedot: Kajon-konserniyhtiöt jättivät konkurssihakemuksen Kajonin taksi Kausalassa ei todennäköisesti jatka toimintaansa Kajon-konserniyhtiöt ovat jättäneet konkurssihakemuksen 15.4.2020 LänsiUudenmaan käräjäoikeuteen. Nämä maksetaan pääsääntöisesti kuukauden ensimmäisestä päivästä alkaen noin viikon ajan, Väyrynen selvittää. Suoramaksulla laskut maksetaan automaattisesti eräpäivänä ilman verkkoasiointia. Lehdistötiedotteen mukaan Kajonin konserniyhtiöitä oli hakeutunut jo tammikuussa 2020 yrityssaneeraukseen, ja yhtiöllä oli olemassa saneeraussuunnitelma. Myyntipäällikkö Leila Väyrynen OP Päijät-Hämeestä yhtyy ohjeisiin: — On erityisen tärkeää, että kaikki asiakkaat, jotka pystyvät käyttämään itsepalvelukanavia kuten verkkopankkia ja maksukortteja, käyttävät näitä palveluita konttoripalvelujen sijaan, ja laskut voi maksaa suoramaksulla tai maksukuoria käyttäen. Kajon laajensi voimakkaasti liiketoimintaansa uuden taksilain myötä vuonna 2018 ja laajeni koko Suomeen. Lomauttamisella on huono kaiku, mutta todellisuudessa se pelastaa monet yritykset ja työntekijät irtisanomisilta. Kaikki liikkeet apteekkeja myöden ovat vedonneet, että ostokset maksettaisiin pankkikortilla. Myös siivoamista on tehostettu ja käsihygieniaohjeita noudatetaan. Pankkien kassa-asiointi palvelee toistaiseksi normaalilla tavalla, Laine-Paajanen selvittää. Tällä hetkellä pesänhoitajaa ei ole vielä valittu, ja pesällä toki on mahdollisuus hakea liiketoiminalle jatkajaa. Kaikkiaan Kajon Oy työllisti omaa henkilökuntaa 400 henkeä ja lisäksi Kajonin Franchising-yrittäjät työllistivät noin 100-150 henkeä Suomessa. Ensisijainen ohjeistus on, että ne tulee lähettää meille valtion Postin kautta, eli kuoret tulee laittaa niihin keltaisiin laatikoihin. Hän kannustaa myös välttämään käteisen rahan käyttöä, sillä käteinen raha kulkee useiden käsiparien läpi. — Iitin Kausalan taksi kuului Kajon konsernin alaisuuteen, ja näillä näkymin Kajonin taksitoiminta päättyy myös Kausalassa. Kausalassa 23.4.2020 LUMIMARJA TIRRONEN lumimarja.tirronen@iitinseutulehti.fi. Vartijat ovat päästäneet kerrallaan pankkisaliin kolme, neljä asiakasta
— Nyt sain kyllä kylän. — Olen yrittänyt totella ja olla mahdollisimman paljon kotona, jotta tästä tilanteesta joskus päästäisiin, hän tuumii. — Aivan ihanalta, Tähtinen vastaa kysyttäessä, miltä valinta tuntuu. 1945) kävi opiskelemassa oikeustiedettä Helsingissä, mutta palasi 1980-luvun alussa kotiseudulleen Perheniemeen ja ryhtyi viljelemään maata kotitilallaan. Tähtinen on muun muassa Iitin Kyläasiain neuvottelukunnan perustajajäsen ja puheenjohtaja (vuodesta 2002 lähtien), Länsi-Kymen Kulttuuritien perustajajäsen ja puheenjohtaja sekä Kymenlaakson Kylät ry:n perustajajäsen ja johtokunnan jäsen. Kunnanjohtajan pohjaesitys puolsi luvan myöntämistä, mutta keskustelun aikana Vierumäki esitti Helinevan ja Laaksosen kannattamana, että kunnanhallitus yhtyy rakennuslautakunnan ja teknisen lautakunnan perusteluihin eikä myönnä poikkeamislupaa. Vuoden maaseututoimija on vakuuttunut siitä, että koronatilanne sataa maaseudun laariin: epidemia kun on osoittanut sen, että maalla on enemmän tilaa ja väljyyttä elää poikkeusoloissa. Sosiaalisessa mediassa Tähtinen jakaa aktiivisesti kylätoimintaan liittyviä linkkejä. Myös läntinen pysäköintialue on suunniteltu kunnan maille. Myöskään viranomaislausunnoissa hanketta ei muuten ole vastustettu, paitsi rakennusvalvontaviranomainen (rakennuslautakunta) ei puoltanut poikkeamishakemusta, vaan edellytti kaavoituksellista tarkastelua. Viime vuosina hän on ollut mukana Iitin kyläkoordinaattori -hankkeen toiminnassa. Kyläkoordinaattori Viktoria Lunkka on hyvillään Tähtisen saamasta tunnustuksesta: — Palkinto meni oikeaan paikkaan. Maakuntahallitus vahvisti valintatoimikunnan esityksen kokouksessaan maanantaina. Jarmo Tähtinen on täyttänyt tänä vuonna 75 vuotta, ja koronatilanteessa hän kertoo noudattaneensa kuuliaisesti kotikaranteenia. Valokuidun lisäksi Tähtisellä on toinenkin sydämenasia: — Maakuntarajat ylittävä yhteistyö. Vuoden 2020 kymenlaaksolaiseksi kyläksi valittiin Myllykoski ja Kylätoiminnan tiennäyttäjäksi Jari Elo Kotkasta. Ehdotuksia henkilövalinnoiksi valintatoimikunta sai viisi kappaletta, ja se huomioi myös aikaisempina vuosina saapuneet ehdotukset. Päätöksestä on tehty valituksia, joten se ei ole lainvoimainen, mutta valituksesta huolimatta kunnanhallituksen asiaan liittyvien päätösten tulisi kunnanjohtajan pohjaesityksen mukaan olla keskenään samansuuntaisia. Komulainen.) Jarmo Tähtinen Iitin Perheniemestä on valittu Kymenlaakson Vuoden 2020 maaaseututoimijaksi. Jarmo Tähtinen (s. Iitin Matkailu ry:n puheenjohtajana toimiva Markku Yli-Kaitala poistui esteellisenä kokouksesta asian käsittelyn ajaksi kirjautumalla ulos Teams-sovelluksesta. Ilman häntä kyläkoordinaattorihankkeen asiat olisivat edenneet paljon hitaammin. Tähtinen on profiloitunut maaseudun tietoliikenneyhteyksien puolustajana, ja hän on Kymijoen Kyläkuitu -osuuskunnan perustajajäsen ja johtokunnan jäsen. Lunkan mukaan Tähtisellä on valtavasti tietoa Iitistä. (Kuva: K. Näin ollen asiasta äänestettiin, eikä lupaa myönnetty. “Onneksi meillä on Jarmo!” Pärhän poika Jarmo Tähtinen on Kymenlaakson Vuoden 2020 maaseututoimija Juice Leskisestä kertoneessa näytelmässä Jarmo Tähtinen esitti pappia, vieressä Sari Rajulin. Ku n n a n j o h t a j a Riku Rönnholmin pohjaesityksessä todettiin, että kunnanhallitus on jo tehnyt kunnan kiinteistöjen käytöstä linjauspäätöksen 4.3.2019 hyväksyessään yhteistyösopimuksen Iitin Matkailu ry:n kanssa Säyhtee-Mankalan luontopolkuverkostosta tietyin reunaehdoin. Itse hän ajattelee tunnustusta nyt tulleen yli 30-vuotisesta työstä kylätoiminnan parissa. P e r u s t e l u i n a l u v a n myöntämiselle kunnanjohtajan pohjaesityksessä oli listattu seuraavat kohdat: 1) hakija on esittänyt poikkeamiselle erityisiä syitä ja ne ovat perusteltuja poikkeamiseen, 2) hanke ei aiheuta haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle, 3) hanke ei vaikeuta luonnonsuojelun tai rakennetun ympäristön suojelemista koskevien tavoitteiden saavuttamista ja 4) hanke ei johda vaikutuksiltaan merkittävään rakentamiseen eikä muutoin aiheuta merkittäviä haitallisia ympäristötai muita vaikutuksia. — Emme ole lyöneet hanskoja tiskiin ainakaan vielä; päinvastoin, puvustaja juuri soitteli, että rooliasua saisi mennä sovittamaan. Riippusilta-hanke on myös mainittu kunnan strategiassa elinvoimaa ja yrittäjyyttä vahvistavana toimenpiteenä. Riippusillan rakentaminen vaikuttaa alueella oleviin Iitin kunnan omistamiin kiinteistöihin muun muassa kiinteistöille ohjautuvan liikenteen osalta (polkuverkosto). Kunnan hallintoja talousjohtaja Jarkko Salosen mukaan riippusiltahanke voi nyt edetä vain joko kaavamuutoksen kautta tai kunnanhallituksen päätöksestä valittamalla. TÄNÄÄN 3 LUMIMARJA TIRRONEN ” Tähtinen on toiminut ansiokkaasti Iitin seudun hyväksi Torstaina huhtikuun 23. Lisäksi vastaan äänestivät Aito Iitti -ryhmän Seppo Lehtinen sekä kokoomuksen Mirja Helineva, joka oli kokouksessa Aito Iitti -ryhmän Riitta Alestalon varajäsenenä. Tekninen lautakunta päätyi käsittelyssään antamaan hankkeesta esittelijän ehdotuksesta poiketen kielteisen lausunnon, joka tukeutui rakennuslautakunnan lausuntoon. päivänä 2020 LUMIMARJA TIRRONEN Iitin kunnanhallitus hylkäsi riippusillan poikkeamisluvan Iitin kunnanhallitus päätti maanantaina etäkokouksessaan hylätä Iitin Matkailu ry:n hakeman poikkeamisluvan riippusillan rakentamiseksi Kymijoen yli Harakkakosken kohdalla. Vastaan äänesti kolme SDP:n valtuutettua: Juha Vierumäki, Eemeli Lehtinen ja Kyllikki Laaksonen. — Jarmon kanssa on aina mukava tehdä yhteistyötä. Perheniemen kyläyhdistyksen puheenjohtajana Tähmiehiltä kutsun tulla lintutornille kahville. Hakemuksesta annetuista lausunnoista ja mielipiteistä kunnanjohtaja totesi, että niissä on vastustettu hanketta muun muassa kulkuoikeuksiin, roskaamiseen, maisemahaittoihin ja luonnonarvojen pilaantumiseen vedoten. Asiasta äänestettiin. Tähtinen on toiminut aktiivisesti myös PohjoisKymen Kasvu ry:ssä. Hän on tutustuttanut minut Perheniemeen ja kertonut myös muista kylistä ja ihmisistä. (Kuva: Lumimarja Tirronen.) Iittiläinen Jarmo Tähtinen, 75, on Kymenlaakson Vuoden 2020 maaseututoimija. Kyläkoordinaattorihanke on saanut alkunsa Kyläasiain neuvottelukunnan ansiosta, ja Jarmo on ollut tukena koko hankkeen ajan. tinen toimi toistakymmentä vuotta. Tällä hetkellä Tähtinen harjoittelee vuorosanojaan IHT:n ensi kesän näytelmää varten. Kunnanjohtajan ehdotuksessa todettiin, että hakija on toimittanut kaavanlaatijan lausunnon yleiskaavaan liittyen, ja lausunto on puoltava. Omalla kylällään Pärhässä mies on aktiivinen talkoolainen ja kylätapahtumien järjestäjä. Kolmas vaihtoehto on hakea poikkeamislupaa uudestaan seuraavalla valtuustokaudella, jolloin asiasta saattavat olla päättämässä eri ihmiset kuin nyt. Istumme ulkoilmassa ja pidämme turvavälit, hyväntuulinen maaseututoimija jutteli puhelimessa. Esimerkiksi Kyläralli ja Länsi-Kymen Kulttuuritie ovat hyviä esimerkkejä tästä, Tähtinen sanoo puhelimitse kotoaan Perheniemestä. Puolesta äänestivät keskustan Atte Savelainen, Merja Lonka ja Sinikka Heinonen sekä kokoomuksen Terhi Kare. Onneksi meillä on Jarmo! Moni on nähnyt Tähtisen vuosien varrella Iitin Harrastajateatterin lavalla, ja JouluKausalan avajaisissa hän on tuttu näky lasten piirittämänä punanuttuna. Valintatoimikunta oli koottu Kymenlaakson Kylät ry:n, Leader Sepra ry:n ja Leader Pohjois-Kymen Kasvu ry:n edustajista. Ympäristönsuojeluviranomainen ei kunnanjohtajan mukaan ottanut kantaa siihen, ratkaistaanko asia poikkeamispäätöksellä vai kaavoituksella, mutta se edellytti lausunnossaan, että mikäli asia ratkaistaan poikkeamismenettelyllä, tulisi jo siinä huomioida ja vaatia lausunnossa mainitut seikat. Palkitsemisperusteluissa todetaan Tähtisen toimineen sen jälkeen ansiokkaasti Iitin seudun hyväksi. Pohjaehdotuksessa listattiin rakennuslupaa myönnettäessä huomioitavia asioita, kuten maiseman säilyttäminen mahdollisimman eheänä, turvallisuusnäkökohdat, sillan asianmukainen huolto ja pelastusreitit. Esimerkiksi lintutorni ja Erottajan uimaranta ovat hänelle tärkeitä paikkoja
Aurinko nousee Iitissä 5.15 ja laskee 21.11. Laumaasi suojele, Vapahtaja, pelko ja ahdistus pois hajota. Niin Hän on luvannut olla myös sinun kanssasi. Tartunnalle altistuneita asukkaita on 20 ja työntekijöitä kaksi. Näytteitä oli otettu noin 1.812. Yhteystiedot Kappalainen Minna Tanska p. Nyt käynnissä on etätehtävien suorittaminen, jolla korvataan rippikouluviikonloput. Paikalla on pappi tai muu seurakunnan työntekijä keskustelua ja sielunhoitoa varten. 5.Moos. Aurinko nousee Iitissä 5.18 ja laskee 21.08. 3:8 TIISTAINA Juoskaa siis niin, että voitatte! 1.Kor. päivänä 2020 Nimipäiviä TORSTAINA Jyrki, Yrjö, Jyri, Jori, Jiri, Yrjänä PERJANTAINA Pertti, Altti, Albert LAUANTAINA Markku, Marko, Markus SUNNUNTAINA Terttu, Teresa, Tessa MAANANTAINA Merja, Meea Kansallinen veteraanipäivä TIISTAINA Ilpo, Tuure, Ilppo KESKIVIIKKONA Teijo Viikon sana TORSTAINA Älkää heittäkö pois rohkeuttanne, sillä se palkitaan kerran runsaasti. Minun paitani selässä luki ”en pelkäisi mitään pahaa”. IITTI Aino Inkeri Rantala 95 v. Kun olimme vierekkäin niin koko psalmi oli luettavissa. IITTI Ruut Ester Niemeläinen. Koronaviruksen aiheuttamasta taudista parantuneita, joiden tartunta on varmistettu laboratorionäytteellä, on 44. Iitin musiikkijuhlien taiteellinen johtaja Laura Mikkola ja hänen tyttärensä Fredrika esittivät pääsiäismaanantaina musiikkia tyhjässä Iitin kirkossa. 05 829 3323 Avoinna: Ma-Pe klo 9-12 www.iitinseurakunta.fi Jumalanpalvelukset ja uskon elämä Su 26.4. LUMIMARJA TIRRONEN LUMIMARJA TIRRONEN LUMIMARJA TIRRONEN Torstaina huhtikuun 23. Se muistutti minua monessa tilanteessa: ei ole hätää, et ole yksin. Jeesus on paimen, hän kanssamme käy, armollaan kantaa, kun tietä ei näy. Paikalla on seurakunnan työntekijä. asti. Haaraoja, Lampinen. 10:35 PERJANTAINA Muista liittoa, jonka teit kanssamme, älä anna sen raueta! Jer. JAALA Sameli Otto Jalmari Timonen. 20 ikäihmistä altistunut koronatartunnalle yksityisessä senioritalossa PHHYKY:n alueella Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän alueella varmistettuja koronatartuntoja oli eilen keskiviikkona todettu 68. 050 345 2871 minna.tanska@evl.fi Diakonia Jos tarvitset apua tai tukea, ota yhteyttä p. Ainakin minun on helpompi kohdata haastavia tilanteita elämässä Jeesuksen kanssa, tiedän että en ole yksin. Jeesus haluaa kohdata sinut ja olla kanssasi joka hetki. Saarn. klo 10 Sanajumalanpalvelus katsottavissa internetissä live-striimattuna, osoitteessa www.facebook.com/iitinseurakunta tai www.iitinseurakunta.fi. 1.Moos. Jeesus on antanut meille myös tehtävän olla Hänen lähettiläänä, jotta kaikki saisivat kuulla Hänestä ja Hänen rakkaudestaan. Su 26.4. TIISTAINA 28.4. Et ole yksin Opiskellessa meillä oli luokkapaidat. Niiden selkään oli kirjoitettu psalmi 23. Ari Ollikainen videoi esityksen, ja se on katsottavissa Iitin seurakunnan Facebook-sivuilla sunnuntaihin asti. Joillakin heistä on ollut oireita, ja heistä kaikista otetaan koronavirusnäytteet. Kirkkoherranvirastossa ja taloustoimistossa pyydetään asioimaan sähköpostilla tai puhelimitse. 4 KIRKOLLISET Viikkopaivyri .. Kuvakaappaus videolta. Etäopetusta käytetään tarvittaessa tukitoimena. Hepr. Jeesuksen rakkaudella saamme rakastaa, auttaa ja lohduttaa toisiamme. Laura ja Fredrika Mikkola musisoivat tyhjässä Iitin kirkossa Videon esityksestä voi katsoa YouTubesta Rippikoulut siirtyvät, jos poikkeusolot jatkuvat kesällä Piispainkokous päätti kokouksessaan 15.huhtikuuta, että mikäli poikkeusolot jatkuvat kesällä 2020, rippikoulujen lähiopetusta siirretään myöhempään ajankohtaan. Viime viikkoina tuo psalmi on paljon mielessä, erityisesti kohdat: ”Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu” ja ”Vaikka minä kulkisin pimeässä laaksossa, en pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani. 040 538 1081. Fredrika ja Laura esittivät viululla ja pianolla Nicolas Bacrin kappaleen Méditation sekä Dmitry Kabalevskyn viulukonserton osan III Vivace giocoso. Hän rakastaa ja ohjaa meitä oikeaan. Aina, mutta erityisesti nyt on sen aika, että pidämme huolta toisistamme, autamme ja rakastamme. PERJANTAINA 24.4. Pop up -konsertti löytyy myös YouTubesta. Iitin kirkkoherra Mikko Pelkonen kertoo, että Iitin seurakunnassa rippikoulujen toteutuksesta laaditaan uusi aiesuunnitelma toukokuun ensimmäisellä viikolla. — Opetus toteutetaan siis osittain etänä. MAANANTAINA 27.4. Aurinko nousee Iitissä 5.27 ja laskee 21.00. Facebook-sivullamme voi käydä myös keskustelua kevään näkymistä. Aurinko nousee Iitissä 5.12 ja laskee 21.13. youtu.be/DxFdFSWYmRE Kuvakaappaus videolta. Else Annikki Heinonen 95 v. Nuorille www.facebook.com/aikalisaiitinsrk, www.iitinseurakunta.fi, IG ja SC Iitinsrk Perheet Syksyn päiväkerhoihin vuosina 2015–2017 syntyneet ilmoittautuminen nettisivujemme kautta www.iitinseurakunta.fi koko huhtikuun ajan. Jaalan kirkko on avoinna sunnuntaina klo 11–13 yksityistä hiljentymistä ja rukousta varten. Lisäksi loppukesästä ja syksyllä järjestetään lyhyempiä leirijaksoja, Pelkonen kertoo sähköpostitse: — Nyt laadittava suunnitelma tulee olemaan vasta aiesuunnitelma, sillä poikkeusolojen jatkumisesta ei voida saada varmaa tietoa. George Santayana (1863–1952) Aurinko nousee TORSTAINA 23.4. SUNNUNTAINA 26.4. Hän on luvannut olla kanssani, suojella ja johdattaa. KESKIVIIKKONA 29.4. Seurakunnan työntekijöiltä voi pyytää keskustelu-, rukousja käytännön apua. LAUANTAINA 25.4. 30:9 SUNNUNTAINA Ahdingossani minä kutsun Herraa avuksi, ja hän vastaa minulle. 14:21 LAUANTAINA Herra iloitsee jälleen teidän menestyksestänne, kuten hän iloitsi teidän esiisiennekin menestyksestä. Joona 2:3 MAANANTAINA Mies ja nainen menivät Jumalaa piiloon puutarhan puiden sekaan. Aurinko nousee Iitissä 5.24 ja laskee 21.03. Sairaalahoidossa oli viisi potilasta, joista tehohoidossa neljä. 9:24 KESKIVIIKKONA Tee voimiesi mukaan se mikä tehtävissä on. Silloin poikkeusolojen mahdollisesta jatkumisesta on toivottavasti saatu jo lisätietoa. klo 11–13 Kirkko avoinna hiljentymistä ja yksityistä rukousta varten. IITIN SEURAKUNTA KIRKKOHERRANVIRASTO P. Rippikouluun tulee sisältyä kaikissa vaihtoehdoissa leirimuotoinen tai päivärippikouluna toteutettava intensiivijakso poikkeusolojen jälkeen. Jumalanpalvelus Jumalanpalveluksia ja hartauksia katsottavissa Jaalan YouTube-kanavalla ja Kouvolan seurakunnat YouTube-kanavalla, joihin on linkki Jaalan kappeliseurakunnan kotisivulla. 9:10 Viikon miete Järki ja onni ovat kuten muutkin kukat – ne lakastuvat, kun ne poimitaan. Asiat ympärillämme ei muutu aina hetkessä, eikä niin kuin itse haluaisimme. (Virsi 177:1) Jumalan siunausta elämääsi! TUULA LEHTORANTA Iitin seurakunta. Herra on minun paimeneni, Häneen saan turvata kaikissa hetkissä kaikenlaisissa elämäntilanteissa. Koronaviruksen aiheuttamaan Covid-19 -tautiin on tähän mennessä menehtynyt Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän alueella kolme ihmistä. Aurinko nousee Iitissä 5.21 ja laskee 21.05. Kirkkoherran mukaan rippikoululaisia tullaan informoimaan asiasta lähiviikkoina. Mikko Pelkosen mukaan tavoitteena on, että jokainen rippikouluun ilmoittautunut saisi sen myös suoritettua. Kaikissa elämän tilanteissa saamme turvautua Jeesukseen, ja kaiken mikä mieltä painaa ja mistä olemme kiitollisia saamme jättää Hänelle. Aurinko nousee Iitissä 5.30 ja laskee 20.57. Olin tosi iloinen, että juuri minun paitaani tuli tuo teksti. Yhtymän alueella toimivan yksityisen senioritalon työntekijällä on todettu koronavirustartunta. Sinä suojelet minua kädelläsi, johdatat paimensauvallasi.” Epävarmoissa tilanteissa, niin kuin nytkin poikkeusoloissa, voi tuntua eksyneeltä kun kukaan meistä ei oikein tiedä mitä tulee tapahtumaan ja kauanko tämä kestää. Pieni iltakonsertti katsottavissa seurakunnan Facebook-sivulla 26.4. Työntekijät tavoittaa puhelimitse, sähköpostitse tai sosiaalisen median kautta, yhteystiedot tässä lehdessä tai osoitteessa www.iitinseurakunta.fi. Taltioinnilla Fredrika Mikkola voitti ensimmäisen palkinnon Pariisissa pidetyssä Vatelot-Rampal -viulukilpailussa
— Pienten lasten vanhemmilta tämä aika vaatii varmasti idearikkautta, Holmberg tuumii. Kansalaisopiston näyttelyvuoro olisi ollut toukokuussa.. — Mitään kursseja tai näyttelyitä ei voi oikein suunnitella, kun ei tiedä, miten tilanne tästä kehittyy. — Yhdessä tekemistä on ikävä, toteaa Meder. Näin tuumaavat Iitin Taideseuran aktiivit, joilla taideja käsityöharrastukset ovat jatkuneet lähes entisellään poikkeusoloissa. Kansalaisopiston perinteistä kevätnäyttelyä ei tänä vuonna järjestetä, koska Iitin Kirkonkylän kesäkahvila päästään avaamaan aikaisintaan kesäkuun alussa. Lehto on intoutunut virkkaamaan isoäidin neliöitä. — Tässä on saanut keskeneräisiä töitä hyvin valmiiksi. Oikealla pääsiäismunakilpailussa menestyneet Arja Lehto, Mape Nuuttila ja Eija Meder, jotka noutivat palkintonsa lauantaina Taidekulmasta. Eikä välttämättä tarvitse osatakaan; riittää kun on kiinnostusta ja halua oppia uutta. TÄNÄÄN 5 LUMIMARJA TIRRONEN ” Kansalaisopiston perinteistä kevätnäyttelyä ei pystytä nyt järjestämään Torstaina huhtikuun 23. Koronakevät inspiroi hänet myös tekemään pitkästä aikaa makramee-amppelin. Ruutuaika on, huomauttaa Meder. Myös kaikkien äänestäneiden kesken arvottiin palkinto. Nyt katsoin YouTubesta video-ohjeen makrameen tekemiseen. — Nyt kun on pakko olla kotona, ehkäpä nuoretkin innostuvat tekemään käsillään, Arja Lehto toivoo. Vasemmalla opiskelijoiden Pirkko Holmbergin kurssilla yhdessä tekemä maalaus, jonka piti tulla kansalaisopiston kevätnäyttelyyn Kirkonkylän kylätalolle. Kädentaitajat eivät ole ehtineet tylsistyä korona-aikana. Olen jopa tehnyt viidet villatumput, kun joulupukki toikin maalausvärien sijaan lankoja, kertoo taideseuran puheenjohtaja Pirkko Holmberg. Pirkko Holmberg muistuttaa, että miltei mihin tahansa löytyy nykyään opetusvideoita YouTubesta. Eija Meder on ihastellut sosiaalisessa mediassa korona-aikana levinneitä taideteosten toisintoja, joissa ihmiset ovat lavastaneet tunnettujen maalausten asetelmia omissa kodeissaan käytettävissä olevilla materiaaleilla ja kuvanneet luovat sommitelmansa toisten nähtäviksi. Osaavalle kun riittää aina jotain luovaa puuhaa kotosalla. — Edellisen tein 1970-luvulla. Voi olla, että tänä keväänä tehdyt sukat jäävät mieleen koronasukkina, naurahtaa puolestaan Eija Meder. Pääsiäismunakilpailun jaetulle toiselle sijalle tulivat Eija Meder ja Mape Nuuttila. Sekin tietysti harmitti, että kansalaisopiston kurssit loppuivat kesken, sanoo opistossa opettava Holmberg. päivänä 2020 Kädentaitajilla ei ole koskaan tekemisen puutetta Koronarajoitteet vaikeuttavat Iitin Taideseuran tulevan toiminnan suunnittelua Arja Lehto voitti pääsiäismunakilpailun ensimmäisellä minimosaiikkityöllään. Vaikka taideseuralaisilla ei ole tekemisen puutetta, harmittaa koronatilanne toki heitäkin. Osa taideseuralaisista on jo eläkkeellä, ja heidän mukaansa eläkeläiset ovat tottuneet olemaan kotona ja näpräilemään kaikenlaista. — Vaikka ei se taida olla muodissa. Taideseuralaiset palkitsivat lauantaina pääsiäismunakilpailussa eniten ääniä saaneet munat. Lehdon voittoisa muna sai yhden äänen enemmän kuin Mederin ja Nuuttilan tekemät munat. — Minä taas neulon sukkia: sisälläni asuu pieni neuloja. Voittajaksi ylsi Arja Lehto minimosaiikkimunallaan, jonka hän oli tehnyt Iitin kansalaisopiston Aikuisten askartelu -kurssilla
8.-9. Iso käsi kyläseuralle ja järjestäjille, erityisesti Mape Nuuttilalle, Rekola kirjoitti Iitinseudulle . tonikkunasta tähyillen. Eniten tipuja bongasivat Vilja Hartikainen, Virpi Koskela, Teija-Liisa Alinen ja Elina Rekola. Opettaja on valmis kokeilemaan järjestelyä yhden lukuvuoden ajan, kunhan ryhmään osoitetaan lähitunneille koulunkäynninohjaaja ja opetuksen tuesta huolehditaan muilla luokkatilaan ja oppitunnin kestoon liittyvillä järjestelyillä. luokalta lähtien. päivänä 2020 Bulldoggi Lola bongaili Saarasilla Saarasten kylällä järjestettiin pääsiäispyhinä nelipäiväinen ulkoilutapahtuma, johon osallistui omaan tahtiinsa yli 50 reippailijaa. Nyt A2-saksan opetus on järjestetty kahdessa opetusryhmässä. — Sää vaihteli lumoavasta valosta räntäsateeseen ja kaikkea siltä väliltä, mutta kivaa oli. Haastavan taloustilanteen vuoksi opettajan kanssa on neuvoteltu opetuksen järjestämisestä lukuvuonna 20202021 vain yhdessä ryhmässä. Tupsutipuja ripustamassa Ella-Noora Heikkilä. luokilla A2-saksa kuuluu valinnaisiin aineisiin. Iitin perusopetuksen opetussuunnitelman tuntijaossa on päätetty, että A2-kieltä, saksaa, opetetaan 2 tuntia viikossa 4. Erja Rekola kertoo, että samalla bongattiin myös lintuja, joita nähtiinkin kiitettävästi: joutsenia, palokärki, tutut töyhtöhyypät, kiuru ja korppi. Lähiopetusryhmän minimikooksi on lautakunta päättänyt 12 oppilasta ja etäopetusryhmän minimikooksi 6 oppilasta sekä päättänyt, että lähiopetusryhmä lopetetaan, jos sen oppilasmäärä laskee alle kahdeksaan oppilaaseen.. Syksyllä 2020 alkavaan vapaaehtoisen A2-saksan opetukseen on ilmoittautunut 19 Kausalan, kaksi Haapa-Kimolan ja yksi Vuolenkosken koulun oppilasta. Kausalan oppilaat osallistuvat ryhmään lähiopetuksessa, Haapa-Kimolan ja Vuolenkosken oppilaat etäopetuksessa. Yhteensä piilotettuja tipuja oli 54: niistä löydettiin 53. Kylätien varrella piilottelevia tupsutipuja, keramiikkakanoja ja pupujusseja etsiskeltiin sekä kävellen, pyöräillen että auEnglanninbuldoggi Lola teki tuttavuutta pääsiäisnoidan kanssa. Oheiset kuvat ovat Erja Rekolan ja Mape Nuuttilan ottamia. 6 LUMIMARJA TIRRONEN RITVA LAUNESKOSKI Torstaina huhtikuun 23. Pupupiilo löydetty! Tupsutipuja on helppo tehdä. Syksyllä Iitin kouluissa aloittaa vain yksi saksanryhmä Iitin koulutuslautakunta on päättänyt, että kunnan taloudellinen tilanne huomioon ottaen perustetaan vain yksi uusi A2-kielen eli saksan kielen ryhmä ensi lukuvuoden alusta. Lola oli yksi innokkaimmista bongaajista
Peluurin maksuttomaan auttavaan puhelimeen 0800 100 101 (arkisin klo 12-18) vastaa rahapeliongelmaan erikoistunut ammattilainen. Hanhivahingon arvioi aina maaseutuelinkeinoviranomainen paikan päällä. Mitä aikaisemmin huomaa mahdollisen riskipelaamisen, sitä vähäisemmiksi jäävät haitat. Monet muutkin toimijat valtakunnallisesti ja paikallisesti tarjoavat nyt tukea ja apua niin ahdistukseen kuin jokapäiväisiin askareisiin. 7 HOOBEE ” Nyt tarvitaan kaikille koti, joka tarjoaa turvallisen ympäristön Torstaina huhtikuun 23. Psyykkinen hyvinvointi on koetuksella. Propagoinnista en siksi ota syytä niskoilleni; valtaosa äänestäneistä oli jo ennen mielipidekirjoitustani kantansa ratkaissut ja äänensä antanut. HELI VAIJA Aluekoordinaattori Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry Hanhivahingoista Iitissä Iitissä varsinkin Sääskjärven ja Perheniemen pellot ovat alttiita hanhivahingoille. Parikymppisen Autereen lisäksi maajoukkueryhmään valittiin Kausalan Kuntoutuksen Vuokko Naukkarisen tyttäret, Michaela ja Yasmine Madsen. Toisaalta voi tarkkailla, onko oma pelaaminen nyt siirtynyt pelipaikoilta tai -automaateilta nettiin. (Kuva: Iitinseudun arkisto.). Virheetöntä ihmistä ei tiettävästi ole toistaiseksi keksitty. Hän ei ole ryhtynyt missään vaiheessa syyttelemään eteen tulleista ongelmista muita tahoja. Eristäytyminen ja yksinäisyys tai samojen seinien ja ihmisten kanssa oleminen voivat alkaa käydä raskaaksi. Mielipidettä muodostettaessa tärkeintä on pohtia, mikä on oman taustayhteisön — Iitin ja iittiläisten — kannalta parasta, hyvää tai ainakin suotavaa. Autereen nousu lajin kotimaiselle huipulle on ollut nopeaa. Jos vastaava kansanäänestys olisi nyt edessä, perustelisin mielipidettäni täsmälleen samoin. Isommalla tasolla pääministeri Sanna Marin on myös useaan kertaan todennut koronatilanteen tulleen niin äkillisesti ja kehittyneen niin laajaksi, että inhimillisesti on mahdotonta selvitä siitä ilman virheitä. Kaiken epävarmuuden keskellä parasta lapselle on vakaa ja myönteinen yhdessäolo turvallisten aikuisten seurassa. Virheistä opitaan ja siten voidaan tehdä asiat aiempaa paremmin seuraavalla kerralla, joka sekin valitettavasti tulee ennen pitkää eteen. — Olen seurannut Mestaruusliigaa kauden aikana, ja on ollut hienoa nähdä mm. Lopettaminen vaatii itsekuria, ja se voi olla vaikeaa, mutta ei mahdotonta. Vahva tukeutuminen Päijät-Hämeeseen oli mielestäni iittiläisten kannalta silloin ennen kansanäänestystä vähintäänkin hyvä ja suotava asia, ja samaa mieltä olen edelleen. Aiemman työnsä, THL:n ylijohtajan vakanssin perusteella hänellä on selvä näkemys siitä, mitkä THL:n resurssit ovat: ei voida vaatia enempää kuin mikä on mahdollista. Lumimarja muistutti aivan oikein, miten hänen edeltäjänään ilmaisin selvästi mielipiteeni esimerkiksi Iitin maakunta-asiassa. Emme voi väittää, ettemmekö olisi saaneet selviä ja järkeviä ohjeita jo hyvissä ajoin. Ella Autereen läpimurto liigassa pelaavaan kokoonpanoon, kertoi Kangasniemi Lentopalloliiton sivuilla. Omaa vointia ja reaktioita kannattaa tarkkailla. Nuuska ja tupakka sisältävät paljon nikotiinia ja aiheuttavat vaikean riippuvuuden. Rahat tulevat ympäristöhallinnosta. VOITTO RUOHONEN Eläkeläinen Pidä itsestäsi huolta ja ole läsnä läheisillesi Koronavirus aiheuttaa useimmissa meissä ahdistusta ja pelkoa. Arviointikäyntejä on pyydetty lähes joka vuosi. Mitenkään väheksymättä muita sairaanhoitopiirejä PHHYKY on hoitanut nähdäkseni koronatilannetta olosuhteet huomioon ottaen hyvin. Valtakunnallinen maksuton EHYT ry:n Päihdeneuvonta auttaa vuoden jokaisena päivänä, ympäri vuorokauden numerossa 0800 900 45. Hakkurin tontille pyrkivä ja Pihtiputaan LiigaPlokissa pelannut Yasmine on pelannut 32 maaottelua. Jos päihteidenkäyttö tai rahapelaaminen mietityttävät, kannattaa jutella asiasta jonkun kanssa. Olisikin ollut aivan eriskummallista, jos en olisi mitään mielipidettä ilmaissut. Nyt tarvitaan kaikille koti, joka tarjoaa turvallisen ympäristön ja vastuullista seuraa. Tupakoinnin lopettaminen parantaa keuhkojen toimintaa ja elimistön vastustuskykyä. Näin se on, ehdottomasti. Korvauksia on haettu viimeksi 2016-2017, joista yksi hakemus on johtanut maksuun. päivänä 2020 Mielipiteitä pitää olla Iitinseudun päätoimittaja Lumimarja Tirronen huomautti äskettäin pääkirjoituspalstallaan erittäin hyvin ja perustellusti, että paikallislehti ja etenkään sen päätoimittaja eivät voi olla mielipiteettömiä — sen sijaan puoluepoliittiset kannanotot eivät kuulu asiaan ja toimenkuvaan. Toivomme, että jokainen pohtisi omaa alkoholinkäyttöään. Tietenkään tuo parhain, hyvä tai suotavin asia ei aina saata olla jokaiselle sama. Poikkeustilanteessa mielihyvää on helppo lähteä hakemaan päihteistä tai rahapelaamisesta. Harmittomaltakin tuntuva tissuttelu voi johtaa käytöksen muuttumiseen epämiellyttäväksi. RIITTA ALESTALO Maaseutusihteeri Iitti Orimattilan YTA Ella Autere maajoukkueryhmään Kausalan Yrityksen kasvatti Ella Autere on valittu lentopallon naisten maajoukkueryhmään, joka valmistautuu elo-syyskuussa pelattaviin EM-karsintoihin. Potentiaali nähtiin jo juniorina Yrityksessä, mistä hänet sopivan joukkueen puuttuessa ohjattiin Valkealan Kajoon. Mainitsin maakunnan olevan itselleni lähinnä tunneasian. Pitkästä loukkaantumisjaksosta toipunut ja viimeksi HPK:ssa pelannut Michaela on 48 maaottelun rutiinilla maajoukkueen vakiokalustoa. Peltolohkon on täytettävä kuitenkin tietyt kriteerit, jotta maksatuksen edellytykset täyttyvät. Vahingosta viisastuneena iittiläiset viljelijät eivät kylvä enää syyskylvöisiä kasveja hanhipelloille, koska tuotantopanosten menetys on ilmeinen. Se on parasta lääkettä, ihan joka päivä. Epävarmuutta ja uusia haasteita joutuu kohtaamaan niin työssä kuin vapaaajalla. Poikkeustilanne voi olla myös mahdollisuus punnita omia valintoja ja sitä, miten ne vaikuttavat läheisiin. Vastuunsa tuntevat ministerit ovat vuoron perään nostaneet eri tilanteissa käden pystyyn ja todenneet, että ei mennyt kuten piti, mutta selvitetään, miksi ei, ja tehdään jatkossa paremmin. Kesken jääneellä Mestaruusliigan debyyttikaudella 2019-2020 Autereen tekemät pisteet keskitorjujan paikalla huomioi myös maajoukkuevalmentaja Tapio Kangasniemi, joka haki joukkueeseen uutta nuorta voimaa. Kiitos PHHYKY:lle kuuluu myös siitä, että meidän kuntalaisten suuntaan on yhtymästä ollut vain yhtä puhetta. Perheet viettävät nyt paljon aikaa yhdessä, kun vapaa-ajan tyyssijasta on tullut monelle myös työpaikka, koulu tai päiväkoti. Näin tein. Perustelin kantaani tavanomaista laajemmassa pääkirjoituksessa tarkastelemalla maakunnan merkitystä. Apua lopettamiseen saa esimerkiksi stumppi.fi-palvelusta. Siitäpä sain aasinsillan. Tupakanpoltto heikentää hengitysteitä ja voi pahentaa koronaviruksen aiheuttaman taudin oireita. Pidetään huolta itsestämme ja yhteyttä lähimmäisiimme. Veikkaus on sulkenut pelipaikkansa ja peliautomaattinsa koronaviruksen vuoksi. Yhtymän toimitusjohtaja Marina Erhola on julkisuudessa esiintynyt ryhdikkäästi. Sieltä 188-senttinen keskitorjuja siirtyi KoLe:n kautta Puijo Volleyn riveihin ja heti avauskauden jälkeen Suomen liigatasolle. Toki suojavarusteista on ollut tiukkaa, kuten joka paikassa muuallakin, ja monet käytännön asiat ovat eläneet tilanteen mukaan, koska ne muuttuvat päivittäin. Koronaepidemialla voi olla vaikutuksia myös tupakointiin ja nuuskan käyttöön. Yleensä ne tuovat vain lisää ongelmia ja lisäävät niin omaa kuin läheisen pahoinvointia. Ryhmän koko on 28 pelaajaa, ja joukkueharjoitukset alkavat heti, kun koronavirus antaa myöten. Ne saattavat antaa hetkellisen mielihyvän tunteen, mutta eivät poista ahdistusta tai korjaa ongelmia. Nyt on hyvä hetki pohtia, tuottaako tämä hankaluuksia omaan elämään. Rahapelaaminen voi olla mukavaa viihdettä, mutta kolikolla on myös kääntöpuolensa. Miksi ottaisin – ja toisaalta, miksi ei kannattaisi ottaa. Pääkirjoituspalstalla julkistin kantani 24.9.2015 ilmestyneessä lehdessä ennakkoäänestyksen päätyttyä, juuri ennen varsinaista äänestyspäivää. Yli neljännesvuosisadan kokemuksella uskallan väittää, että tilanteet, joissa Iitin ja iittiläisten kokonaisedusta olisi ollut useita erilaisia ja täysin sovittamattomia näkemyksiä, mahtuvat koko tuolta ajalta kuitenkin yhden käden sormiin. Toinen hanhivahingoille altis alue on Iitin Lyöttilä. Tärkeysjärjestyksessä ykkösenä oli silloin, ja on edelleenkin meille iittiläisille elintärkeiden terveyspalveluiden ja erityisesti erikoissairaanhoidon saatavuus mahdollisimman korkeatasoisena ja mahdollisimman läheltä. Ella Autere on Kausalan Yrityksen kasvatti
Olen pidättyväisyyden suuri ystävä. Scott Fitzgeraldin ja Thomas Wolfen teosten kätilö. Colin Firth osaa tehdä verratonta komediaa hyvin pienillä eleillä. (05) 829 3323 avoinna ma–pe 9–12 khvirasto.iitti@evl.fi www.iitinseurakunta.fi Talouspäällikkö Iiris Mäenpää ...................050 387 1644 Nuorisotyönohjaaja Tuula Lehtoranta............. Wolfen kirjailijanura edellytti kummankin miehen panosta; ilman Max Perkinsiä maailma ei ehkä olisi kuullutkaan Thomas Wolfesta, jonka jaarittelevat tekstinivaskat lähes kaikki kustantamot ennen Perkinsin edustamaa Scribnersiä olivat hylänneet. Elokuvan lehdistötilaisuus oli varmasti yksi koko festivaalin tähtipölyisimmistä. Mutta ei minulla ole mitään tällaisia rooleja vastaan. Maailman kuuluisimmaksi kustannustoimittajaksi tituleerattu Maxwell Perkins oli Ernest Hemingwayn, F. seurakuntapastori Johanna Haaraoja.............050 387 1654 Vs. Rytmikäs leikkaus luo tarinaan mukavan poljennon, ja alkupuolellaan elokuva on myös erittäin hauska. Hän ei todellakaan kirjoittanut vain juhlimisesta, vaan jostakin paljon syvällisemmästä. Kirjallisista aiheista tehtyjä elokuvia vaivaa usein tietty kuivakkuus, mutta Genius ei maistu paperilta. 8 Avoinna ma-pe klo 9.00–15.00 P. 050 387 1645 Puhelinpäivystys pe klo 10–12 Taloustoimisto avoinna ma–pe 9–12 Kiroileva siili Lassi ja Leevi Varastotie 8, 47400 Kausala, www.kausalanautokatsastus.fi puh. 02061 59600 www.iitti.fi IITIN KUNTA Verotoimisto Valimontie 5, 45100 Kouvola (Verohallinnon yhteinen vaihde) ............................................. 044 985 4690, asiakaspalvelu@kausalanautokatsastus.net Avoinna ma-pe 9-16.30. Avoinna ma-ke klo 9–15....044 781 3711 IITIN SEURAKUNTA Kirkkoherranvirasto Eerolantie 1, 47400 Kausala puh. 02061 59600 sähköpostiosoite: asiakaspalvelu@iitti.fi Kunnantalo, Rautatienkatu 20, 47400 Kausala Vanha kunnantalo, Rautatienkatu 22, 47400 Kausala Toimistot avoinna klo 9.00-15.00 Iitin kunnan virallinen sähköpostiosoite: kirjaamo.iitinkunta@iitti.fi henkilöille: etunimi.sukunimi@iitti.fi Iitin Vuokratalot Oy.....040 483 3765 ......................................... 02061 59600 (vaihde) Vaihde avoinna ma-pe 9.00-15.00 P. 050 387 1649 Nuorisotyönohjaaja lähetyssihteeri Maija Kauppinen..............050 387 1653 Lastenohjaajat.....................050 387 1652 Seurakuntamestari Tiina Klemola....................050 387 1646 Emäntä-siivooja Tanja Nieminen..................050 387 1650 Kirkkoherra Mikko Pelkonen................050 387 1640 Kappalainen Ville Hiltunen....................050 387 1642 Vs. 040 548 2693 Eläinlääkärin vast.otto klo 8–9.30 ...........................................02061 57902 Kansalaisopisto.............040 554 6502 Kausalan urheilukenttä..040 483 3792 Kuntosali........................ Vaikka hahmo olisi ulkoisesti hillitty, hänen sisällään voi tapahtua paljon. Luin myös kaikki Hemingwayn kirjat uudestaan Max Perkinsin rooliin valmistautuessani. te-palvelut.fi/kaakkois-suomi Maataloustoimisto, Iitti Vanha kunnantalo. 040 550 0257 Paloja pelastuslaitos Kymenlaakson pelastuslaitos ................................................(05) 23 161 Sosiaalija terveyspalvelut Päijät-Hämeen sosiaalija terveydenhuollon kuntayhtymä ................................................(03) 81 911 Ympäristöpalvelut Kouvolan kaupunki................02061 511 VAIHDE puh. Joku toimittajista kysyi, miksi Firth tekee niin paljon totisten pukumiesten rooleja. kanttori Janne Peltokorpi..............050 387 1643 Diakoniaviranhaltijat Sirpa Pusila....................... päivänä 2020 026 Vetävä draamaelokuva kirjamaailmasta ELOKUVA. Colin Firth paljasti muun muassa rakastuneensa uudestaan F. 029 512 000 Kaakkois-Suomen työja elinkeinotoimisto Asioi verkossa: te-palvelut.fi Asioi puhelimitse: henkilöasiakkaat...................0295 042 002 ja työnantajaja yritysasiakkaat ................................................0295 042 001 Asioi toimipaikoissa: ks. Olin Berliinin elokuvajuhlilla, kun Genius sai siellä ensi-iltansa helmikuussa 2016. Yle Areenasta löytyvä, 1920-luvun New Yorkiin sijoittuva Genius (2016) kertoo Perkinsin (Colin Firth) ja Wolfen (Jude Law) yhteistyöstä, jossa ryöppyävän tuotteliaan kirjailijan monituhatsivuisista käsikirjoituksista seulotaan olennaista esiin. (LT) Genius on katsottavissa Yle Areenassa vielä 19 päivän ajan.. Scott Fitzgeraldin tuotantoon: — Nuorena miehenä aliarvioin hänen kykyjään. Elokuvassa on paljon samaa kuin neljällä Oscarilla palkitussa Kuninkaan puheessa (Colin Firth, 1920-luku, kahden miehen ystävyysja avunantosuhde, epäelokuvallisen aiheen onnistunut käsittely). 0400 650 293 Kuntosalin aukioloajat: ma–su 5.30–22.00 Kirjasto Kausansaarentie 3...........040 483 3800 Kirjaston aukiolot: Omatoimiaika Palveluaika ma–su klo 7–21 ma–ti klo 12–19 ke klo 10–16 to klo 12–19 pe klo 10–16 Kirjastoauto....................040 523 2543 Päiväkoti Metsämyyrä...040 483 3710 Päiväkoti Peltohiiri.........040 483 3733 Päivähoidon ohjaaja...... — Koska minua pyydetään niihin, näyttelijä vastasi: — Olen aivan valmis pukeutumaan mankini-uimapukuun tai hyppäämään kakusta. Torstaina huhtikuun 23
AVI myönsi hankkeelle 5.000 euron valtionavustuksen, ja kunta osallistui kustannuksiin noin 8.000 eurolla. Ilmoittaudu Eijalle puh. 0400 155 669 Markku Väliahdet Yrittäjyyskasvatusyhteistyö jatkuu Opettajia valittiin Matalan kynnyksen lajikokeilu -kerho sai hyvän palautteen Iitin kunnalla oli vuonna 2019 pieni hanke, jossa kesäkerhossa teemana oli matalan kynnyksen lajikokeilut. 040 572 4653. Uskalla yrittää -semifinaalin, KOUahead-messut, opintoohjaajien yhteiset palaverit sekä tiedottamisen ohjausta. Hakuprosessissa virkaa haki seitsemän henkilöä, ja heistä kuutta haastateltiin. vielä muutama paikka vapaana. suunnitellun Iitin Musikkijuhlien Verlan konsertin toteutuminen on vielä epävarmaa. Käy täyttämässä maksuttomat tiedot osoitteessa www.iitti.fi/iitin-palveluopas. Kausalan koulussa on avoinna luokanopettajan virka, joka on tarkoitus täyttää 1. Tilaushinnat 1.1.2020 alkaen Kestotilaus 12 kk laskutusjakso: kotimaassa 105,00 ulkomailla 114,50 Määräaikaistilaus 12 kk laskutusjakso: kotimaassa 115,00 ulkomailla 114,50 Jakeluhäriöt Kausalan taajama klo 6.30–10 p. Tänä keväänä on päätetty, että siivoustalkoita ei järjestetä koronapandemian, kunnassa meneillään olevien ytneuvottelujen ja mahdollisten lomautusten sekä aiempien vuosien väärinkäytösten takia. Hanke toteutettiin 3.-20.6. 040 518 4214. Kausalan taajama-alueen ympäristön siivoustalkoita ei järjestetä v. Paalausta ja käärintää . Tekniset palvelut kuitenkin muistuttaa, että tontinhaltijalla (omistaja tai vuokralainen) on velvollisuus pitää osa katualueesta puhtaana kunnossaja puhtaanapitolain mukaan. Lisätietoja saa kunnan verkkosivuilta www.iitti.fi ja kunnan rakennusmestari Timo Vaarannolta puh. Lehden suurin vastuu ilmoitusten julkaisemisesta sattuneesta virheestä on ilmoitusten hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. Koulutuslautakunta päätti valita Kausalan koulun luokanopettajan virkaan KM Eerika Ojasen ja hänen kieltäytymisensä varalle ensimmäiselle varasijalle KM Laura Setälän ja toiselle varasijalle KM Perttu Nymanin.. Hankkeella oli myös suuri vaikutus perheille, joiden lapset olisivat ilman kerhoa joutuneet olemaan kotonaan itsekseen, kokosi hyvinvointikoordinaattori Irina Barkman hankkeen antia. 0200 22020 Jakeluhäiriöt muualla Iitinseutu Painopaikka Lehtisepät Oy, Pieksämäki Pankit Nordea FI92 2131 1800 0041 25 Helmi Säästöpankki FI25 4212 0010 0979 68 OP FI 93 5069 0110 0003 50 Osoitemuutokset ja tilausasiat asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi (05) 326 0355, 0400 857 577 www.iitinseutulehti.fi Torstaina huhtikuun 23. 2020 Tekniset palvelut on perinteisesti järjestänyt ja haastanut keväisin Kausalan taajama-alueen asukkaat ympäristön siivoustalkoisiin. Sopimus on määräaikainen ja voimassa tämän vuoden loppuun. Otamme kuitenkin edelleen ilmoittautumisia vastaan. elokuuta lukien. Puh. — Hanke sai kerholasten vanhemmilta positiivista palautetta. Yhteistyösopimuksen hinta on 1.500 euroa (+ alv.) kalenterivuodessa. Koulutuslautakunta hyväksyi yhteistyösopimuksen. Suorakylvöä. Hanke yhdistettiin kesäkerhotoimintaan Kouvolan kaupunki on tarjonnut Iitin yläkoululle ja lukiolle yhteistyötä tälle vuodelle yrittäjyyskasvatuksessa ja opinto-ohjauksessa aiempien vuosien tapaan. Heinolan kesäteatterin Riemu Raha-teatteriretkelle ti 7.7. Tekniset palvelut/17.4.2020 www.iitti.fi Iitin yhdistys. Pe 12.6. Toimi oli alkuvuodesta uudelleen haettavana, kun edellisessä haussa valituksi tullut kieltäytyi ottamasta tehtävää vastaan. 9 RITVA LAUNESKOSKI RITVA LAUNESKOSKI RITVA LAUNESKOSKI Julkaisija Iitin Lehti Oy ISSN 0357-9107 Sitoutumaton Sanomalehtien Liiton jäsen Y-tunnus 0158721-0 Osoite PL 37, 47401 Kausala Kauppakatu 6, Kausala Internet-osoitteemme www.iitinseutulehti.fi Avoinna Ma–Ti 8.30–16 Ke–To 8.30–15.30 Pe 8.30–15 Ilmestymispäivät Maanantai ja torstai Päätoimittaja Lumimarja Tirronen 0400 728 113 lumimarja.tirronen@iitinseutulehti.fi Toimittaja Ritva Launeskoski 0400 723 727 ritva.launeskoski@iitinseutulehti.fi Konttoripäällikkö Satu Santala (05) 326 0355, 0400 857 577 asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi Asiakaspalvelu, ilmoitukset, tilaukset ja laskutus Ilmoitusja asiakaspalvelu Eeva Sihvola ja Minna Tervo 0400 857 577, (05) 326 0355, ilmoitukset@iitinseutulehti.fi Asiakaspalvelu, ilmoitukset, tilaukset ja graafinen suunnittelu Ilmoitusten jättöajat Seurapalsta ja pikkuilmoitukset asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi Maanantain lehteen: perjantaina klo 10.00 Torstain lehteen: keskiviikkona klo 10.00 Vedosilmoitukset ilmoitukset@iitinseutulehti.fi Maanantain lehteen: torstaina klo 15.00 Torstain lehteen: tiistaina klo 15.00 Ilmoitushinnat Etusivu 2,15 E /pmm Takasivu 2,05 E /pmm Ennen tekstiä, tekstissä ja tekstin jälkeen 1,85 E /pmm Pienin ilmoituskoko 25 pmm Kuolinilmoitus 2,00 E /pmm Kiitosilmoitus 40 E /kpl Etusivu (silmä) 100,00 E /kpl Merkkipäiväilmoitus 40,00 E /kpl Onnitteluilmoitus kuvalla 70,00 E /kpl Palveluhakemisto 45,00 E /rivi 3 kk Ilmoitushinnat sisältävät arvonlisäveron 24%. Koulutuslautakunta on päättänyt valita Iitin varhaiskasvatuksen opettajan toimeen sosionomi AMK Saara Timosen. Palveluopas toteutetaan aluksi sähköisessä muodossa. Palveluopas julkaistaan Iitin kunnan eri nettisivuilla toukokuussa 2020. 2019 kolmen viikon mittaisena kesäkerhona, ja siihen osallistui 88 lasta. 03 757 5285 Jaalan kirkonkylä klo 6.00–10 p. Palveluopas toteutetaan kuntalaisten, vapaa-ajanasukkaiden ja matkailijoiden avuksi helpottamaan palveluiden löytämistä Iitin alueelta. päivänä 2020 Eläinlääkäripäivystys Kouvola ja Iitti p. Ilmoittautumiset Eijalle 040 518 4214. Iitin palvelut kätevästi yhdestä paikasta Iitin Palveluoppaaseen kerätään tietoa Iitin alueen palveluista ja asiointimahdollisuuksista sekä keskeisimmät yhteystiedot. Nyt hakemuksia saatiin neljältä, joista kahta haastateltiin, ja Timonen tuli valituksi. 16–08, pe 16–ma 08 ja juhlapyhinä Kunnanvirastot ja asiakaspalvelut suljettu 13.5.2020 asti. Sen mukaan Kouvola tarjoaa käytännön toimenpiteinä ja kehitystyönä Iitille mm. Palautteissa mainittiin usein lasten ohjattu toiminta sekä liikkumisen runsaus. Retken toteutumisesta tai peruuntumisesta ilmoitamme, kun asia varmistuu. 0600 15333 (1,71 €/min) ark. Koulutuslautakunta merkitsi hankeraportin tiedokseen. 0400 750 093 tai puutarhuri Maritta Vuoriselta, puh
Siivousliikkeita ... Autokorjaamoja ja huoltoja Rakennusliikkeita .. .. Hierojia Partureita ja kampaamoja Maalausta ja hiekkapuhallusta Polttooljya .. (05) 326 0143, 0400 553 417 Metsatyot .. Nuohous Sahkoliikkeita .. .. .. .. 0400 414 431, Tiina Jaatinen Kauppakatu 10, Kausala www.na ukionhautauspalvelu.fi Kiinteistohuoltoa .. 3636118, 040-7523932 Maalausta ja tapetointia MARKKU VARPENIUS Ky p. .... .. Kiinteistohuoltoa .. .. Hammaslaakareita .... 0500 653 145/Timo Virtanen Simolantie 90, 47440 Sääskjärvi ATK-palveluja Autotarvikkeita Hautakivia .. Nuohous Kauneushoitoloita Hautaustoimistoja Ravintolapalveluja Kotipalveluja Hautaustoimistoja Kukkakauppoja NaukioN Hautauspalvelu Surun keskellä autamme Teitä kaikissa hautajaisjärjestelyissä. Kuljetuksia Pitopalveluja Puutavaraa Elainlaakareita .. 10 KAUSALAN SÄHKÖTYÖ KY A-ryhmän sähköurakointi. Palvelemme ajanvarauksella, voitte varata ajan p. Jatehuoltoa .. Siivousliikkeita .. .. Tilitoimistoja Maalausja lattianpaallystystyot .. Suunnittelu Asennus Myynti p. Puutarhamyymaloita .. .. .. Rakennuspeltitoita .. .... päivänä 2020 Tuote-esittelyja .. Torstaina huhtikuun 23. .. MATTI NIEMI Puh. .
09.10 Kauniit ja rohkeat (S) 09.35 Emmerdale 10.05 Siipan saappaissa 11.05 First Dates Suomi 12.00 Ostoskanava Tvins.com 13.00 Jamie Oliverin säästöateriat 14.00 Siipan saappaissa 15.00 Maalla, merellä ja lautasella 16.00 Salatut elämät (S) 16.30 Kauniit ja rohkeat (12) 16.58 Uutiset 17.05 Viiden jälkeen 17.25 Uutiset 17.30 Viiden jälkeen 17.55 Uutiset 18.00 Viiden jälkeen 18.25 Emmerdale 18.55 Mitä tänään syötäisiin. TV1 04.00 Uutisikkuna 05.55 Vintage-valtakunta 06.25 Ylen aamu 09.30 Puoli seitsemän 10.00 Sydämen asialla (7) 10.50 Yle Uutiset Uusimaa 10.58 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.06 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.14 Yle Uutiset Häme 11.22 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.30 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.38 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.46 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.54 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.02 Yle Uutiset Lappi 12.10 Yle Oddasat 12.14 Oddasat 12.30 Murha paratiisissa (12) 13.25 14.40 Murheenkryynin poika (S) 14.45 Vuosirenkaita 15.00 A-studio 15.40 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.45 Yle Oddasat 15.50 Novosti Yle 15.55 Yle Uutiset viittomakielellä 16.00 Eduskunnan kyselytunti 17.00 Yle Uutiset 17.04 Yle Uutiset alueeltasi 17.08 Murha paratiisissa (12) 18.00 Yle Uutiset 18.21 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Dokumenttiprojekti: Rakas äitini (S) 20.00 I love muovi 20.30 Yle Uutiset 21.00 Urheiluruutu 21.05 A-Talk 21.45 Yle Uutiset 21.49 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.00 Ulkolinja: Vuosi al-Holissa 22.55 Oddasat 23.10 Rauha maan päälle (12) 00.05 Puoli seitsemän 00.35 04.00 Uutisikkuna TV2 04.00 Uutisikkuna 06.51 Pikku Kakkonen 06.52 Nimipäiväonnittelu: 23.4. TV1 04.00 Uutisikkuna 07.20 Elämää meren armoilla 08.00 Yle Uutiset 08.05 08.55 Avara luonto 09.00 Yle Uutiset 09.05 Flinkkilä & Tastula 09.55 Yle Uutiset 10.00 Jumalanpalvelus 10.45 Muisti: Kun AIDS tuli Suomeen 11.15 Vintage-valtakunta 11.45 Dokumenttiprojekti: Rakas äitini (S) 12.45 Seniori työssä 13.00 Meri joka katosi 13.55 Elämäni Biisi 14.40 Pimeä historia 15.10 Perjantai 15.50 Poldark (12) 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Murhia ja kantrimusiikkia (12) 18.00 Yle Uutiset 18.15 Ulos luontoon: Kevätseuranta 18.45 Arto Nyberg 19.30 Kriminalisti (12) 20.30 Yle Uutiset 20.50 Urheiluruutu 20.55 Karppi (12) 21.40 DNA (12) 22.20 Ulkolinja: Vuosi al-Holissa 23.15 Ykkösaamu 23.55 04.00 Uutisikkuna TV2 04.00 Uutisikkuna 06.51 Pikku Kakkonen 06.52 Nimipäiväonnittelu: 26.4. Lande 16.00 Joonas Nordman Show 17.00 Suurmestari 18.00 Masked Singer Suomi 19.00 Seitsemän uutiset 19.10 Tulosruutu 19.20 Urheiluextra 19.30 Rehtori (7) 20.00 Suurmestari 21.00 Pitääkö olla huolissaan. 00.00 Rouva varapresidentti (12) 00.30 04.00 Uutisikkuna MTV3 06.15 Aamusää 06.25 Uutisaamu 07.00 Uutisaamu 08.00 Uutisaamu 09.10 Kauniit ja rohkeat (12) 09.35 Emmerdale 10.05 Maalla, merellä ja lautasella 11.05 Kokkisota 12.00 Ostoskanava Tvins.com 13.00 Onnela (7) 13.30 Suomen kaunein koti: Kesämökit 14.30 Stadi vs. (12) 01.05 Rikospaikka 01.35 Teknavi 02.05 Huuma 03.30 Tervetuloa Ruotsiin! (S) 04.00 04.25 Tervetuloa Ruotsiin! (S) Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Rusty Rivets (S) 06.25 Ritariprinsessa Nella (S) 06.50 LEGO City Adventures (7) 07.05 Disneyn esikoulu: Vampyrina (S) 07.30 Arthur ja minimoit (7) 07.55 LEGO Ninjago (7) 08.10 Disney esittää 08.30 Angry Birds Piggy Tales (S) 08.35 Bakugan: Battle Planet (7) 09.00 Neljät häät Amerikassa 09.55 Pientä pilaa 10.00 Pientä pilaa 10.05 MasterChef USA 11.00 LIVE: Onnenarpa 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita 13.55 Huvila & Huussi 14.55 Neljät häät Amerikassa 15.55 MasterChef USA 16.50 HS Lasten uutiset 16.55 Onnenarpa 17.00 Remppa vai muutto Vancouver 18.00 Hansin matkassa 19.00 Hauskat kotivideot 20.00 Vain elämää 21.55 Keno ja Synttärit 22.00 Elokuva: Mies ja alaston ase (12) 23.40 Elokuva: Gravity (12) 01.25 Amerikan kovimmat keräilijät 02.15 Australian rajalla 02.45 Australian rajalla 03.10 Australian rajalla 03.40 05.00 Astral-TV Lauantai 25.4. 26.4.2020 Torstai 23.4. 22.00 Kymmenen uutiset 22.15 Viikon sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Teknavi 23.05 Vappu ja Marja Live 00.00 Stadi vs. 06.53 Astroset (S) 07.05 Albi Lumiukko (S) 07.14 Martta puhuu (S) 07.38 Sasu (S) 07.50 Pusse (S) 08.01 Siiri ja Krokotiili (S) 08.07 Mimosa ja Lennu (S) 08.22 Galaxi 08.23 Athleticus 08.25 Pertti ja Purtti (7) 08.38 Athleticus 08.41 Patu-koira (7) 08.50 Jumppahetki 09.00 Casualty (12) 10.00 Uusi päivä (S) 10.30 Muuttopäiväkirjat 11.00 Toivotut: Peräkamaripojat (7) 11.50 Toivotut: Reinikainen 12.15 Kulutustavaratarkastajat 12.55 Kovin kuski haussa 13.45 Paksut pariskunnat 14.30 Ambulanssi apuun! 15.10 Karhusaari 15.50 Jumppahetki 16.00 Toivotut: Reinikainen 16.35 Muumilaakso (7) 17.01 Pikku Kakkonen 18.00 Toivotut: Peräkamaripojat (7) 18.50 Luottomies (12) 19.05 Yle Olohuone 20.30 Modernit miehet (7) 20.50 Luottomies (12) 21.00 SAS 21.50 Modernit miehet (7) 22.15 Verta, hikeä ja T-paitoja 22.45 Mitä mietit, Ronja Salmi. 22.40 Elokuva: Beck: Tien päässä (12) 00.25 Burgerimies Euroopassa 01.15 Australian rajalla 02.45 05.00 Astral-TV. Perjantai 19.00 Seitsemän uutiset 19.15 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (7) 19.55 Elokuva: Vuonna 85 (12) 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.40 Elokuva: S.W.A.T. Lande 18.00 Suurmestari 19.00 Seitsemän uutiset 19.10 Uutisextra 19.20 Tulosruutu 19.30 Rehtori (S) 20.00 Masked Singer Suomi 21.00 Joonas Nordman Show 22.00 Kymmenen uutiset 22.10 Lotto, Jokeri ja Lomatonni 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Bäckström (12) 23.35 Bäckström (12) 00.35 Isänmaan puolesta 01.35 Selviytyjät 03.25 05.10 Tähdet, tähdet Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Rusty Rivets (S) 06.25 Ritariprinsessa Nella (S) 06.50 LEGO Friends (S) 07.15 LEGO City Adventures (7) 07.30 Arthur ja minimoit (7) 07.55 Bakugan: Battle Planet (7) 08.20 LEGO Star Wars (7) 08.45 Angry Birds Blues (S) 08.50 Angry Birds Blues (S) 09.00 Hauskat kotivideot 10.00 Elokuva: Riku Haikara (7) 11.40 Yksin kotona Suomi (S) 12.30 Eläinsairaala (7) 13.00 Remppa vai muutto Vancouver 13.55 Remppa vai muutto Vancouver 14.45 Remppa vai muutto Vancouver 15.40 Elokuva: Spark (7) 17.30 Farmi Suomi 19.00 Vain elämää 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Haluatko miljonääriksi. TV1 04.00 Uutisikkuna 05.55 Kandit 06.25 Ylen aamu 09.30 Puoli seitsemän 10.00 Sydämen asialla (7) 10.50 Yle Uutiset Uusimaa 10.58 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.06 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.14 Yle Uutiset Häme 11.22 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.30 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.38 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.46 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.54 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.02 Yle Uutiset Lappi 12.10 Yle Oddasat 12.14 Oddasat 12.30 Murha paratiisissa (12) 13.25 Johan nyt on markkinat (7) 15.00 15.55 Ylen aamun parhaat 16.00 A-Talk 16.40 Yle Uutiset selkosuomeksi 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.04 Yle Uutiset alueeltasi 17.08 Murha paratiisissa (12) 18.00 Yle Uutiset 18.21 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 19.53 Hakekaa kätilö! (12) 20.00 Pimeä historia: Suomalaiset terroristit 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 Perjantai 21.45 Yle Uutiset 21.49 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.00 Syntinen (16) 22.45 Oddasat 23.00 Elämäni Biisi 23.45 Puoli seitsemän 00.15 04.00 Uutisikkuna TV2 04.00 Uutisikkuna 06.51 Pikku Kakkonen 06.52 Nimipäiväonnittelu: 24.4. 06.53 Jääkarhu Otto (S) 07.03 Hertan maailma (S) 07.05 Musarullaa! 07.29 Petran poppoo (S) 07.42 Herra Mäyränen ja rouva Repolainen 07.54 Stella ja Sami (S) 08.06 Oktonautit (S) 08.19 Ryhmä Hau (S) 08.43 Bomppiduu 08.59 Galaxi 09.00 Näin meillä (7) 09.12 Aliisa ja yksisarvinen (7) 09.23 Athleticus 09.26 Neljä ja puoli kaverusta (7) 09.50 Athleticus 09.52 Råtta Booris (S) 10.00 Rölli ja kultainen avain (S) 11.25 Toivotut: Tankki täyteen (S) 11.56 Toivotut: Tankki täyteen (S) 12.24 Toivotut: Tankki täyteen (S) 12.50 Toivotut: Tankki täyteen (S) 13.20 Toivotut: Tankki täyteen (S) 13.55 Toivotut: Tankki täyteen (S) 14.28 Toivotut: Tankki täyteen (S) 14.58 Toivotut: Tankki täyteen (S) 15.30 Toivotut: Tankki täyteen (S) 15.57 Toivotut: Tankki täyteen (S) 16.28 Toivotut: Tankki täyteen (S) 17.00 Siskonpeti (7) 17.23 Siskonpeti (7) 17.47 Siskonpeti (7) 18.11 Siskonpeti (7) 18.35 Siskonpeti (7) 18.58 Siskonpeti (7) 19.25 Matkaaja: Amazon 20.15 Verta, hikeä ja T-paitoja 20.45 Mitä mietit, Ronja Salmi. Lande 00.55 Netin pimeä puoli (12) 02.00 Scorpion (12) 02.55 03.45 Scorpion (12) Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Rusty Rivets (S) 06.25 Ritariprinsessa Nella (S) 06.50 LEGO Friends (S) 07.15 LEGO City Adventures (S) 07.30 Arthur ja minimoit (7) 07.55 Bakugan: Battle Planet (7) 08.20 LEGO Jurassic World: Indominuksen pako (7) 08.45 Angry Birds Blues (S) 09.00 Yksin kotona Suomi (S) 10.00 Jaksa paremmin 10.30 Hauskat kotivideot 11.20 Suomen huutokauppakeisari 12.15 Rikkaat ja rahattomat 13.05 Huvila & Huussi 14.00 Farmi Suomi 15.20 Pientä pilaa 15.25 Pientä pilaa 15.35 Remppa vai muutto Vancouver 16.30 Remppa vai muutto Vancouver 17.25 Elokuva: Marvel: Planet Hulk (12) 19.05 Madventures Suomi 20.00 Haluatko miljonääriksi. 06.53 Kuu ja minä (S) 07.18 Richard Scarry: Touhulan arvoituksia 07.41 Kiri ja Lolo (S) 07.47 Franklin ja ystävät (S) 07.59 Pikku Kakkonen: Seikkailukone 08.21 Kaarle (S) 08.33 Puluboin ja Ponin Juujuutuubi (S) 08.44 Robottijunat (S) 08.59 Galaxi 09.01 Patu-koira (7) 09.08 Late Lammas (S) 09.15 Karvinen (7) 09.28 Galaxin Pallo 2020 10.00 Rölli hirmuisia kertomuksia (7) 11.20 Muumilaakso (7) 11.42 Muumilaakso (7) 12.04 Muumilaakso (7) 12.26 12.50 Muumilaakso (7) 12.55 Jumppahetki: Tuolijumppa 13.05 Jumppahetki: Tasapaino ja voimaharjoitus 13.15 Jumppahetki: Reipas jumppa 13.25 Jumppahetki: Kehonhuolto ja venyttely 13.35 Jumppahetki: Pihajumppa 13.45 Kummeli (7) 14.14 Kummeli (7) 14.43 Kummeli (7) 15.12 Kummeli (7) 15.36 16.02 Kummeli (7) 16.10 Toivotut: Reinikainen 16.35 Toivotut: Reinikainen 17.03 Toivotut: Reinikainen 17.27 Toivotut: Reinikainen 17.58 Toivotut: Reinikainen 18.30 Yle Olohuone 20.00 Michael McIntyre’s Big Show 21.00 The Graham Norton Show 21.50 22.10 Modernit miehet (7) 22.15 Modernit miehet (7) 22.35 Jadesoturi (12) 00.15 Strike Back (16) 01.00 04.00 Uutisikkuna MTV3 07.00 Ostoskanava Tvins.com 08.00 Monchhichi (S) 08.10 Puuha-Pete (S) 08.25 Muumilaakson tarinoita (S) 08.50 Muumilaakson tarinoita (S) 09.10 Mimmit musapatti 09.35 Winx-klubi (7) 10.00 Ostoskanava Tvins.com 10.30 Mitä tänään syötäisiin. Turvallisuuspalveluja Torstaina huhtikuun 23. 23.15 Isäviikonloput 00.00 04.00 Uutisikkuna MTV3 06.15 Aamusää 06.25 Uutisaamu 07.00 Uutisaamu 08.00 Uutisaamu 09.06 Mitä tänään syötäisiin. Lande 15.30 Salatut elämät (S) 16.00 Kauniit ja rohkeat (S) 16.30 Emmerdale 16.58 Uutiset 17.05 Viiden jälkeen 17.25 Uutiset 17.30 Viiden jälkeen 17.55 Uutiset 18.00 Viiden jälkeen 18.30 Mitä tänään syötäisiin. .. 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Elokuva: Mies ja alaston ase 2 . Vesija lampojohtoliikkeita .. Vesija lampojohtoliikkeita .. 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (S) 20.00 Suomen kaunein koti: Kesämökit 21.00 Vappu ja Marja Live 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.55 Isänmaan puolesta 23.55 Vappu ja Marja Live 00.50 Netin pimeä puoli (12) 01.55 NCIS: New Orleans (12) 03.45 04.40 Zoo (16) Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Rusty Rivets (S) 06.25 Ritariprinsessa Nella (S) 06.50 LEGO City Adventures (7) 07.05 Disneyn esikoulu: Vampyrina (S) 07.30 Arthur ja minimoit (7) 07.55 LEGO Ninjago (7) 08.10 Disney esittää 08.30 Angry Birds Piggy Tales (S) 08.35 Bakugan: Battle Planet (7) 09.00 Remppa vai muutto Vancouver 09.55 Pientä pilaa 10.05 MasterChef USA 11.00 LIVE: Onnenarpa 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita 13.55 Huvila & Huussi 14.55 Neljät häät Amerikassa 15.55 MasterChef USA 16.50 HS Lasten uutiset 16.55 Onnenarpa 17.00 Remppa vai muutto Vancouver 18.00 Rikkaat ja rahattomat 19.00 Huvila & Huussi 20.00 Farmi Suomi 21.25 Keno ja Synttärit 21.30 Temptation Island Suomi 7 23.00 El Chapo (16) 00.00 Madventures Suomi 00.55 Narcos 01.55 Suomen huutokauppakeisari Epsanjassa 02.45 Poliisit kotihälytys (7) 03.35 05.00 Astral-TV Perjantai 24.4. 11 Varikauppoja .. päivänä 2020 TV-OHJELMAT 23.4. 06.53 Kim ja Kai (S) 07.00 Ruskea pikkukarhu (S) 07.08 Killi ja Kiki (S) 07.15 Kallen keittiö (S) 07.26 Pikku Kakkosen posti 07.32 Tilda ja hänen ystävänsä (S) 07.44 Uula ja Kuu (S) 07.56 Jetron matkaan (S) 08.12 Galaxi 08.13 Ville ja Lousku vauhdissa (7) 08.24 Villit futarit (7) 08.50 Jumppahetki: Pihajumppa 09.00 Casualty (12) 09.50 Uusi päivä (S) 10.17 Uusi päivä (S) 10.45 Toivotut: Peräkamaripojat (7) 11.35 Toivotut: Reinikainen 12.08 Uusi päivä (S) 12.34 Uusi päivä (S) 13.00 Erämaan armoilla 14.00 Luontomatkalla 15.00 Eläinsairaala 16.00 Jumppahetki: Pihajumppa 16.10 Toivotut: Reinikainen 16.40 16.55 Eläinten ystävät 17.01 Pikku Kakkonen 18.00 Toivotut: Peräkamaripojat (7) 18.50 19.00 Luottomies (12) 19.05 Yle Olohuone 20.30 Verta, hikeä ja T-paitoja 21.00 Michael McIntyre’s Big Show 22.00 Euroviisaat 22.40 The Graham Norton Show 23.30 Mitä mietit, Ronja Salmi. 14.00 Jamie Oliver Italiassa 14.30 Teknavi 15.00 Stadi vs. 22.00 Elokuva: Beck: Tien päässä (12) 23.50 Elokuva: Lions for Lambs (12) 01.30 Madventures Suomi 02.20 Australian rajalla 02.45 Australian rajalla 03.35 05.00 Astral-TV Sunnuntai 26.4. TV1 04.00 Uutisikkuna 07.20 Luontoretkellä 08.00 Yle Uutiset 08.05 Historia: Mata Hari, vakoojista kaunein 09.00 Yle Uutiset 09.05 Ylen aamu 10.00 Yle Uutiset 10.05 Ykkösaamu 10.45 Perjantai-dokkari 11.00 Yle Uutiset Uusimaa 11.08 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.16 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.24 Yle Uutiset Häme 11.32 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.40 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.48 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.56 Yle Uutiset Pohjanmaa 12.04 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.12 Yle Uutiset Lappi 12.20 Yle Oddasat 12.24 Oddasat 12.40 RSO Musiikkitalossa 13.20 13.33 RSO esittää 13.40 Pisara 13.45 14.35 Prisma: Vuorovesi 14.40 Luontohetki 15.05 Puhuva katse 15.35 Kandit 16.05 Draken etsivätoimisto (12) 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Flinkkilä & Tastula 18.00 Yle Uutiset 18.15 Strömsö 18.45 Avara luonto: Luonto avaruudesta 19.40 Raastava tunnustus (12) 20.30 Yle Uutiset 21.00 Urheiluruutu 21.05 Maailma liekeissä (16) 22.00 Elämäni Biisi 22.45 Vastavirtaan (12) 23.40 Yle Live: J. Perjantai 11.00 Maalla, merellä ja lautasella 12.00 Suomen kaunein koti: Kesämökit 13.00 Elokuva: Riku Rikas (7) 14.50 Pilanpäiten 15.00 Masked Singer Suomi 16.00 Teknavi 16.30 Vedetään hatusta 17.00 Stadi vs. 21.15 One for the Money ensin rahat (12) 22.45 SAS: Erikoisjoukkojen kovassa koulussa 23.35 Hillo (12) 00.00 Yksittäistapaus: Buduaar (12) 00.20 04.00 Uutisikkuna MTV3 07.00 Ostoskanava Tvins.com 08.00 44 Cats (S) 08.10 44 Cats (S) 08.25 Muumilaakson tarinoita (S) 08.50 Muumilaakson tarinoita (S) 09.10 Karhuherra Paddingtonin seikkailut 09.35 Winx-klubi (7) 10.00 Suomen kaunein koti: Kesämökit 11.00 Supernanny Suomi 12.00 Maalla, merellä ja lautasella 13.00 Pitääkö olla huolissaan. .. .. Karjalainen 00.40 04.00 Uutisikkuna TV2 04.00 Uutisikkuna 06.51 Pikku Kakkonen 06.52 Nimipäiväonnittelu: 25.4. .
Vertailu tehtiin kohderyhmän hintaja laatupisteiden perusteella, paitsi tekstiilien osalta, joissa oli vain hintaperuste. Eikä ole tarvittavia suojavarusteita siltä varalta, että siellä tulisi koronatartunta. — Jos jotain kritiikkiä annan, niin se kohdistuu riittämättömään yhteistyöhön valtionhallinnon ja aluehallinnon välillä. Hankinnalle on varattu määrärahat koulutuspalveluiden talousarvion 2020 investointiosaan. Tarjouspyyntö avautui Hilmassa helmikuussa, ja tarjoukset tuli jättää maaliskuun loppuun mennessä. Pakettiautolla kulki Petteriksi sanottu tekstiilikauppias. Ne tarjoukset, jotka täyttivät tarjoajille ja tarjouksille esitetyt vaatimukset, otettiin mukaan vertailuun. Onni Pykälä liikkui polkupyörällä nyytti tarakassa. Meidänhän pitäisi toimia niin, että me ennalta ehkäistään: ettei yhtään tartuntaa tulisi yhteenkään hoivakotiin.” Lähija perushoitajaliitto Superin asiantuntija Elina Kiuru YLE TV1:n A-studiossa 21.4.2020 ”Lähes ainoa tällä hetkellä, joka sen tartunnan voi sinne hoivayksikköön tuoda, on hoitohenkilöstö. Erhola toimii nykyään Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän toimitusjohtajana. Kun äiti antoi hänelle leivänpuolikkaasta tehdyt eväät, Ahti kiitteli: ”Onkih oikein kunnon eväät. Ei ratayhtiö ole laskenut kaikkea yhden viikonlopun varaan. (...) Tällä hetkellä suojaimia kyllä joissakin työpaikoissa on, mutta niitä ei saa käyttää. Työpaikat ja työnantajat tuudittautuu siihen, että meillä ei ole yhtään tartuntaa tällä hetkellä, ja me odotamme täällä työpaikalla kunnes se tartunta tulee, niin sitten me alamme toimimaan. Muuan siisteissä vaatteissa kulkenut nuorehko, terveennäköinen mies vieraili useamman kerran pyytämässä ruokaa ja yösijaa, mutta töitä hän ei kysellyt. Pukarolta käsin kävi kulkukauppias Takki, joka oli ministeri Uuno Takin veli. (...) THL:n vastuulla on laaja määrä lakisääteisiä tehtäviä tilastoinnista vankiterveydenhuoltoon. Taavi viihdytti laulullaan ja mandoliininsoitollaan useammankin päivän. Kriisitilanne ei ole ohi.” Koronamallinnuksia tehnyt Aalto-yliopiston tilastotieteen professori Pauliina Ilmonen Helsingin Sanomissa 15.4.2020 ”Yhtiö ei mene nurin, vaikka MotoGP-kisa jouduttaisiinkin perumaan. Tuoleja arvioi varhaiskasvatuksen henkilöstöstä koottu nelihenkinen raati. Totta kai kisaviikonlopun perumisella olisi vaikutusta, mutta ei se ole koko maailma.” KymiRingin toimitusjohtaja Markku Pietilä Kouvolan Sanomissa 21.4.2020 ”Vakavin uhka teollisuudelle ei tule suoraan rajoitustoimista, vaan yleisestä luottamuksen heikkenemisestä. Romanit kulkivat hevosilla, yöpyivät saunassa ja kerjäsivät hevosilleen heiniä. Tarjoajat saivat toimittaa Metsämyyrän päiväkotiin tuolit koeistuttaviksi. extra-irtokalusteet ja tekstiilit. Valintaperusteeksi oli määritelty kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous, joka on hankintayksikön kannalta hinta-laatusuhteiltaan paras. Kokonaishankinnan hinnaksi tuli 121.000 euroa. Se näkyy siten, että osaa suosituksista ei pysty sellaisessa muodossa ja annetulla aikataululla toimeenpanemaan, Erhola sanoo.” Helsingin Sanomat 19.4.2020 ”Tutkivaa ja kriittistä journalismia saatetaan pitää yhteiskunnallisesti ongelmallisena tai epätoivottuna. Hänellä oli takanaan monipuoliset elämänvaiheet. Kuljettajana oli lihava poika, joka kumosi ehkä puolen vuoden aikana kertyneet tupakantumpit ja hiekan auton kumimatolta meidän pihapolullemme. Takki vakuutti, että terva on ainoa aine, joka suojaa puun, mutta myrkyt pehmittävät puun. Extra-irtokalusteista saatiin myös kolmas tarjous, mutta se jouduttiin hylkäämään vaillinaisuutensa takia. Ne on hoidettava, vaikka rahaa olisi vähemmän. Lautakunta myös päätti valtuuttaa sivistystoimenjohtajan allekirjoittamaan sopimukset toimittajiksi valittujen yhtiöiden kanssa. Vanhemmiten Tura asui Kymentakana Aution tienhaaraa vastapäätä olleessa mökissä. Tervakauppias Ville Takki kulki hevosella ja nelipyöräkärryillä, joiden peräpäässä olevasta tynnyristä hän laski tervaa asiakkaan astiaan. Laulu-Kalleksi kutsuttu Kalle Laakso piti naapurissa hartaustilaisuuden laulaen ja säestäen itseään kitaralla. Tarjouspyyntö koostui neljästä eri osa-alueesta: Irtokalusteet, toimistokalusteet, ns. Nimenomaan sillä, että hoitaja suojautuu, halutaan varjella sitä, että vanhukset eivät sairastuisi.” STM:n kansliapäällikkö Kirsi Varhila A-studiossa 21.4.2020 ”Vajaassa vuosikymmenessä yhteensä noin 460:ltä THL:n työntekijältä ovat loppuneet työt tai työtehtäviltä valtion rahoitus. Myrkyillä hän tarkoitti siihen aikaan mainostettuja Valttija Ventti-nimisiä litkuja. Hän oli elämäntavoiltaan boheemi, kun taas vihreitä kärryjään vetävä Onni Laakso oli ahkera ja siisti. Epävarmuuden lisääntyminen pistää jäihin investointiprojekteja. (Kuva: Niilo Napolan arkisto.) Muistuu mieleeni joitakin persoonallisuuksia sotienjälkeisiltä ajoilta. Artjärveläinen Leppäsen Ahti oli hyväntuulinen ja kiitollinen. Korintekijä Tura teki marjavasut, potaattikorit sekä pyykkija ruumenkessit. Maanviljelyskouluissa oppinsa saanut Frans Korpela teki peltoviljelyskarttoja, jotka olivat tarkkoja ja väritettyinä taideteoksia. 12 Torstaina huhtikuun 23. Eikä ole minkäänlaisia toimintaohjeita siitä, miten toimitaan esimerkiksi muistisairaiden kanssa, joita ei pysty eristämään. Siksi leikkaukset ovat kohdistuneet pitkälti laitoksen tutkimusja laboratoriotoimintaan. Tarjousvertailussa irtokalusteiden osalta hintalaatusuhteiltaan parhaaksi tarjoukseksi tuli Kuopion Woodi Oy, toimistokalusteiden osalta Edella Oy, extrairtokalusteiden osalta Tevella Oy ja tekstiilien osalta Kuopion Woodi Oy. Kulkukauppias Oksasen Jere ei meille poikennut, mutta vanha tuttu Uutelan Taavi tinasi kahvipannut ja kuparikattilat. Myllynkivien teroittaja ilmestyi myös aika ajoin. Kuka hän oli ja miksi piti tällaista elämäntapaa, ei meille koskaan selvinnyt. Oli Reijula-niminen nuohooja ja Vink-niminen mies, joka kauppasi keittiökasvien siemeniä ja osti hevosenhäntäjouhia harjantekijöille. (...) Tutkijan pelkona on se, että ihmiset nyt ajattelevat rajoituksien jo toimineen niin, ettei niitä enää tarvitsisi noudattaa. Tarjousten laatua vertailtiin irtokalusteissa erityisesti aikuisten korkeankäsinojallisen tuolin ja lasten korkean käsinojallisen tuolin avulla. Kokonaishankinnan hinnaksi tuli 120.989,05 euroa. (...) Voi ajatella, että sellainen teollisuudenala, joka kärsii yhtä aikaa kysynnän vähenemisestä ja toimitusketjujen häiriöistä, on ainakin lyhyellä aikavälillä eniten kärsimässä.” Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etlan ennustepäällikkö Markku Lehmus Helsingin Sanomissa 21.4.2020 ”Tähän ei ole selkeää ohjeistusta, että miten työpaikalla toimitaan, kun koronatartunta tulee. Toiset ku laittaa niin piänet että oikein naurattaa”. Median rooli on kuitenkin osoittaa epäkohtia myös silloin, kun se on kiusallista, sekä tuoda esiin vallan vääristymiä kansalaisten ja viranomaisten tilannekuvan parantamiseksi.” Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola Yle uutisten verkkosivuilla 21.4.2020 Pikku-Vieterin kalustetoimittajat on valittu Iitin koulutuslautakunta on päättänyt Pikku-Vieterin päiväkodin kalustehankinnoista. Hän puhui Jeesuksesta ja Jumalan armosta niin liikuttavasti, että mummuilla oli tippa silmässä. päivänä 2020 RITVA LAUNESKOSKI NIILO NAPOLA Kulkijoita ja kauppamiehiä Terva-Takki vuonna 1964. Tämä on nyt se ongelma. Määräaikaan mennessä irtokalusteista tarjouksen jätti kolme toimijaa, toimistokalusteista viisi toimijaa, extra-irtokalusteista kaksi toimijaa ja tekstiileistä kolme toimijaa. ”Rajoitukset ovat purreet. Aamulla lähtiessään mies valitteli: ”Kyllä se taas on niin, emäntä hyvä, että minulla ei ole varaa maksaa tätä ylläpitoa”. (...) THL:n entisen ylijohtajan Marina Erholan mielestä THL on koronaepidemian aikana tehnyt niukoilla resursseilla kokonaisuutena katsoen hyvää työtä. Toimistokalusteiden laatua arvioitiin erityisesti työtuolin avulla. Varsinaisista kulkumiehistä mainittakoon pari. Tähänastisten kokemusten mukaan näyttää siltä, että Takki oli oikeassa. Suomalainen teollisuus on enimmäkseen investointitavaroiden tuottaja, joten sitä kautta luottamuksen katoaminen iskee niihin suoraan