Hankkeen onnistuminen on osoitus siitä, että yhteistyössä on älytön voima. Tilaisuuden juontaja tiedusteli vuolenkoskelaisilta, mikä heidät oli alun perin saanut puuhaamaan liikuntahallia kylälle. Vuolenkosken liikuntahallia kiiteltiin siitä, että tilat mahdollistavat paitsi monipuolisen sisäliikunnan myös erilaisten tilaisuuksien järjestämisen. Vuoden urheilijan tittelin sai painija Arvi Savolainen Lahden Ahkerasta, ja vuoden liikuntaja urheiluteosta palkittiin Jukolan viestin hollolalaiset ja lahtelaiset järjestäjäseurat. Vuolenkosken liikuntahallihanke sai tunnustusta lauantai-iltana, kun se palkittiin Päijät-Hämeen Urheilugaalan erikoispalkintoluokassa. 3 rs/talous Virike kananmuna M10/580 g (1,72 kg) 1 00 rs Hinta ilman korttia 1,49 rs (2,57 kg) GRILLISTÄ Kuuma, grillattu Broilerin koipireisi 1 00 kpl ”Yhteistyössä on älytön voima” Vuolenkosken liikuntahallihanke palkittiin Päijät-Hämeen Urheilugaalassa Vuolenkosken liikuntahalli palkittiin Vierumäellä pidetyssä Päijät-Hämeen Urheilugaalassa. vuosikerta • 2019 • N:o 5011 Irtonumero 2 E (sis alv.) LUMIMARJA TIRRONEN Salaattibaari 2 rs K-Market Tiltuntori Merrankuja 2, Kausala, (05) 535 3880 sanna.huhtanen@k-market.com Palvelu pelaa Ma-Pe 7-21 , La 7-19 , Su 10-19 TILTUNTORI OSTA NOSTA & Debi t PLUSSAKORTILLA meidät löydät myös facebookista facebook.com/tiltuntori Kaikki kesän ainekset läheltä. Kaikki hyvä on lähellä TILTUNTORI Tarjoukset voimassa To 24.1. Varsinaisen liikuntahallin lisäksi noin 750 neliömetrin suuruiseen rakennukseen on tehty esimerkiksi pukuhuoneet, wc:t, ilmastointihuone, siivoustila ja varasto. Tunnustusta oli vastaanottamassa nelihenkinen delegaatio, johon kuuluivat puheenjohtaja Eero Paronen ja sihteeri Mirva Purho Vuolenkosken kyläyhdistyksestä sekä puheenjohtaja Heikki Lehtinen ja hallityöryhmään alusta asti kuulunut Janne Koukonen urheiluseura Pohjois-Iitin Kiristä. Rakennushankkeita yhdistää myös se, etteivät ne ole olleet puhtaasti kunnallisia projekteja. Aikaisemmin koululaiset joutuivat olemaan liikuntatunneilla ulkona kesät talvet, säästä riippumatta, Paronen puhui koko porukan puolesta: — Seitsemän vuotta hallin valmistumisessa meni. Su 27.1., ellei toisin mainita. Facebook-sivuillaan Vuolenkosken kylä vielä kiitti Päijät-Hämeen Urheilugaalan järjestäjiä saamastaan upeasta tunnustuksesta. Päivityksessä myös muistutettiin, että liikuntahalli toteutettiin yhteisenä hankkeena kylän, Iitin kunnan ja valtionavustuksen voimin. Muut gaalassa palkitut liikuntapaikkahankkeet olivat monitoimihalli Nikke Areena Orimattilasta sekä koripalloilulle omistettu YMCA Training Center Heinolasta. — Hanke lähti liikkeelle liikuntapaikan puutteesta. Palkitsemisraati jakaa erityispalkintoja sellaisille tahoille, jotka raadin mielestä ansaitsevat tulla palkituiksi mutta eivät sovi mihinkään olemassa olevaan palkintoluokkaan. Yksittäin 2,79 rs (5,58 kg) ps kg 9 99 99 kg Appelsiini Egypti 3 00 Vihreä ja tummarypäle 500 g Etelä-Afrikka (3,00 kg) Raj. Tarjoustuotteita rajoitettu erä. päivänä tammikuuta 2019 www.iitinseutulehti.fi Sivu 3 Luonto ja kulttuuri kiinnostavat kävijöitä matkamessuilla Kauppakatu 6 47400 Kausala • N:o 6 • 65. Kaiken kaikkiaan tilaisuudessa jaettiin kolmattakymmenettä palkintoa. Vuodelta 2018 erikoispalkintoluokassa haluttiin nostaa esiin kolme liikuntapaikkarakentamiseen liittyvää hanketta, joita palkitsemisraati piti positiivisina esimerkkeinä yritteliäisyydestä. Tämä on äärettömän hieno palkinto meidän kylällemme. Vuoden urheiluseura on lentopalloseura Salpis ry Hollolasta, ja elämänurapalkinto myönnettiin Lahden Taitoluistelijoiden Berit Kaijomaalle.. Vierumäen Urheiluopistolla pidetyssä gaalassa tunnustusta oli vastaanottamassa nelihenkinen delegaatio, johon kuuluivat puheenjohtaja Eero Paronen ja sihteeri Mirva Purho Vuolenkosken kyläyhdistyksestä sekä puheenjohtaja Heikki Lehtinen ja hallityöryhmässä alusta asti vaikuttanut Janne Koukonen urheiluseura PohjoisIitin Kiristä. IITIN JA JAALAN SITOUTUMATON PAIKALLISLEHTI Torstaina 24
Tätä asiaa ei Hannu Suhonenkaan nimenomaisesti vastustanut, vaikka käyttikin asiasta varsin kriittisen puheenvuoron. Ensimmäisessä äänestyksessä päädyttiin siihen, että toistaiseksi jatketaan entiseen malliin. Sen vuoksi käytännöt ovat olleet ja ovat edelleen hiukan epäselvät. Vuoden 2018 aikana Kymenlaakson pelastuslaitoksen palokunnille tuli yhteensä 3.831 pelastus-, ensivastetai tarkastustehtävää. Viime vuonna oli kaksi koelähetystä, joista saadut kokemukset olivat hyvinkin myönteiset. Kunnan hallintosääntöön tehtiin tekninen muutos, jonka mukaan ainakin vaalikauden loppuun asti vielä toimiva yksityistiejaosto antaa kunnan puolesta suostumukset, jotka koskevat liikenteen sallimista avustettavilla teillä. Esimerkiksi kunnallistekniikan KymiRingin alueelle voi yhtiö teettää joko itse tai teetättää sen Iitin kunnalla, jolloin kunnalle on annettava rakentamiskustannuksia vastaavat vakuudet, joko pankkitalletuksena tai kunnalle luovutettuna omavelkaisena pankkitakauksena. Ensivastetehtävät nousivat koko kunnan aluetta tarkastellen selvästi, 87:aan, kun edellisvuonna niitä kirjattiin 62, ja vuodesta 2013 tarkasteltuna määrä oli tätä ennen ollut kerran yli 70:n. Sen jälkeen mietittiin, valitaanko nyt myös johtokuntien jäsenet vai ei, ja varmuuden vuoksi äänestettiin vielä siitäkin. Näissä aloitteissa oli esitetty Kirkonkylän Kylätalon pihan päällystämistä, vesihuollon järjestämistä poikkeustilanteissa, Eerolantien leikkipuiston suunnittelua perhepuistoksi, aurinkovoimalan rakentamista, Hiihtäjänkaaren kevyen liikenteen väylää sekä kuntalaisten niin sanottua kuumaa linjaa. Hän haastoi valtuutetut osallistumaan kunkin sadalla eurolla PäijätHämeen keskussairaalan laajennuksen ja peruskorjauksen yhteydessä rakennettavien äiti-lapsija perhehuoneiden viihtyvyyden parantamiseen. Toisin kuin Kymenlaakson pelastuslaitoksen alueella Iitin kunnan alueella automaattiset palohälytykset ja palovaroittimien tarkastusja varmistustehtävät laskivat. Pelastuspäällikkö Juha Tiitinen toteaa palovaroittimia koskevien tehtävämäärien kasvun johtuneen palovaroittimien käyttöiän hiipumisesta. päivänä 2019 Vaihtoehdot hyviä, mutta… Iitin kirkkovaltuustossa on harvemmin päädytty äänestyksiin, mutta viimeisen vuoden aikana sellaisiakin on tullut vastaan. Valtatien kunnostuksen kokonaiskustannukseksi on arvioitu 17,2 miljoonaa, ja siitä tiesuunnitelman mukaiset rakennuskustannukset on laskettu 16,55 miljoonaksi. Pela st usla itok sel le t u l i hälytystehtäviä vuoden 2018 aikana yhteensä 15.333 kertaa (sis. Koko Kym e nlaak son pelastuslaitoksen alueella tehtävät lisääntyivät 222:lla vuoteen 2017 verrattuna. Tiedoksi merkittiin myös useiden loppuun käsitellyiksi katsottavien valtuustoaloitteiden tilanne ja tehdyt toimenpiteet. Kaikkeen ne eivät kuitenkaan sovi. Todellisuudessa Iitin kunta ei kuitenkaan tätä summaa joudu omasta pussistaan lopullisesti suorittamaan, sillä yhtäältä kunnan sekä toisaalta KymiRing Oy:n ja A. Kausalassa 24.01.2019 VOITTO RUOHONEN Kunnan osuus valtatien rakentamisesta päätettiin Maankäyttösopimus siirtää kulut yhteisvastuullisesti KymiRing Oy:lle sekä A. Vastaava sopimus on tehty myös Kouvolan kaupungin ja valtion välillä. Torstaina 4.8.2011 2 TÄNÄÄN TÄSTÄ TÄNÄÄN VOITTO RUOHONEN RITVA LAUNESKOSKI Torstaina tammikuun 24. TÄNÄÄN Perjantai Lauantai Sunnuntai Maanantai m/s Päivä Yö -12 -19 2-5m/s Päivä Yö -12 -13 2-5m/s Päivä Yö -11 -13 1-4m/s Päivä Yö -9 -19 1-4m/s Päivä Yö -16 -17 0-3. Tästä summasta valtio kustantaa yksistään 81,1 prosenttia; jäljelle jäävästä Iitin osuus on 11,4 prosenttia, Kouvolan 2,7 prosenttia ja laiteomistajien 4,8 prosenttia. Sen perusteella KymiRing Oy ja A. Johtokunnat päätettiin selvähköllä äänten enemmistöllä säilyttää, samoin niiden paikat täytettiin. Tuolloin varoitin hälyttää erheellisesti. Se oli illan helpoin tehtävä siinä mielessä, että henkilöt eri tehtäviin oli ryhmissä valmiiksi mietitty. Keskimäärin palo-, ensivasteauto tai ambulanssi lähti tehtävälle 42 kertaa vuorokaudessa. Koko Iitin aluetta tarkastellen viime vuosi poikkesi edellisestä mm. — Palovaroitin tulee uusia 5-10 vuoden välein, ja maksimi-ikä varoittimella on 10 vuotta. Sitä esitellään tuonnempana Iitinseudussa. Ahlström Kiinteistöt Oy:lle Iitin kunnan ja vuoden vaihteessa Liikennevirastosta Väyläksi nimensä muuttaneen valtion organisaation välillä on tehty sopimus valtatie12:n peruskorjaukseen liittyvistä töistä, yhteistyöstä ja kustannusten korvaamisesta. Uuden aloitteen jätti Seppo Lehtinen. Maastopalotehtäviä koko kunnassa oli kuivasta ja kuumasta kesästä huolimatta vain 11 (10). Samaan haasteeseen hän toivoi myös kaikkien Päijät-Hämeen kuntien valtuutettujen liittyvän. Koska Kouvola on päättänyt ryhtyä kaavoittamaan valtatien eteläpuolista Miehonkangasta, sen kaupungin osuus on jonkin verran kasvanut ja Iitin vastaavasti alentunut. Iitin valtuuston kokouksia aletaan lähettää verkossa jatkuvasti. Viime vuoden kaavoitustilannetta koskeva katsaus merkittiin valtuustossa tiedoksi. Vaihtoehdot ovat useimmiten hyvä asia, sillä vaihtoehdoton maailma olisi perin ikävä paikka. siinä, että vahingontorjuntatehtäviä oli vain 24, kun edellisvuonna niitä oli 62. Murheellisinta Kympen tilastossa on, että vuonna 2018 tulipaloissa menehtyi yhdeksän ihmistä, kun vuonna 2017 selvittiin täysin ilman palokuolemia. Ahlström Kiinteistöt Oy korvaavat yhteisvastuullisesti kunnalle niin teiden rakentamisesta kuin kevyen liikenteen väylistä ja kunnallistekniikasta aiheutuvat kustannukset. Sopimus hyväksyttiin tiistai-iltana Iitin valtuuston kokouksessa. Tarkennetun kustannusten jakotaulukon mukaan Iitin osuus on 1.889.570 euroa. Jaalan VPK:lla oli kyseisen tilaston mukaan 115 tehtävää vuonna 2018 (110). Lisäystä tehtävissä kertyi erityisesti maastopaloissa (+69), liikennevälinepaloissa (+37), automaattisen paloilmoittimen tarkistus-/ varmistustehtävissä (+41) sekä palovaroittimen tarkistus-/varmistustehtävissä (+54). Valtuustossa sopimus hyväksyttiin sitä ainoana vastustaneen Hannu Suhosen jättämän eriävän mielipiteen saattelemana. Verkkolähetysten tarpeellisuutta tiedusteltiin erikseen valtuutetuilta, ja heidän joukossaan eniten sai kannatusta malli, jonka mukaan kokoukset videoidaan ja tallennetaan, ja verkkolähetyksinä ovat katseltavissa aina kolmen viimeisimmän kokouksen taltiot. Samoin avunantotehtävien määrä kasvoi ja oli 17 (6). Yhtä lailla kunnanhallituksessa kuin kirkkoneuvostossakin asiat pitää valmistella niin, että valtuustolle tehdään vain yksi päätösehdotus, johon valtuutetut halutessaan tekevät muutosesityksiä, ei savolaismallisia, joiden mukaan suattaa se olla näinnii, vuan suattaa se olla toisinnii päin. Täysin kustannuksitta kunta ei rakentamisista selviä, sillä eri sopimusten mukaan kunnalle jää kolmen lyhyen yksityistieosuuden kunnossapitovastuu. Ahlström Kiinteistöt Oy:n kesken on tehty maankäyttösopimus. Tosin tällä kertaa lähtökohtakin oli ongelmallinen, kun kirkkoneuvosto asian valmistelijana oli tuonut päätettäväksi yhdessä pykälässä kaksi toisensa pois sulkevaa vaihtoehtoa. Näin siksi, että kunta on kaavoittamalla alueen nostanut merkittävästi sen arvoa. Ensivasteja avunantotehtävät lisääntyivät vapaapalokunnilla Palovaroittimien tarkistustehtävät vähenivät Iitissä toisin kuin koko pelastuslaitoksen alueella Iitin ja Vuolenkosken vapaapalokunnilla vuosi 2018 oli tehtävien määrissä normaaliksi luonnehdittava; Vuolenkoskella tosin tehtävämäärä tuplaantui. pelastustehtävät, ensihoitotehtävät). Liikennevälinepaloja oli kuusi (yksi), liikenneonnettomuuksiin vapaapalokunnat riensivät avuksi 23 kertaa (23) ja rakennuspaloihin viidesti (kolme). Ottamatta kantaa kumpaankaan malliin saati niiden hyvyyteen tai huonouteen huomio kiinnittyi – samoin kuin jo pariin kertaan edellisvuonna – siihen, että kirkkovaltuustossa äänestyksiä on ollut ilmeisesti liian vähän. Niitä oli kaikkiaan 26 (35). Samaisen tilaston mukaan eritellen Iitin VPK:lla oli 170 tehtävää (189) ja Vuolenkosken VPK:lla 43 tehtävää (20). Koko Iitin alueella vapaapalokunnilla oli Kymenlaakson pelastuslaitoksen tilastoinnin mukaan 218 tehtävää, 10 vähemmän kuin edellisvuonna. Maanantaina äänestettiin kahdesti, ensin siitä, pitäydytäänkö vielä ainakin kahden vuoden ajan johtokuntapohjaisessa hallintomallissa vai siirrytäänkö tiimivetoiseen toimintaan
VR:n haussa Iitti ei tuota tuloksia, vaan kohdeasemaa on osattava etsiä Kausalan nimellä. Lauantai oli messujen vilkkain päivä, ja silloin Iittiä edusti paikan päällä mallikkaasti Iitin Tiltu Päivi Matilainen. — KymiRingistäkin on kyselty, ja jotkut ovat sanoneet tulevansa sitten Iittiin, kun moottorirata valmistuu. Perjantaina ja sunnuntaina messuosastolla ei ollut ketään edustamassa Iittiä, mutta Parkon mukaan ainakin paikalla olleet Lahden ammattikorkeakoulun opiskelijat olivat luvanneet hoitaa myös Iitin markkinointia. Matilaisen mukaan liikkeellä oli paljon bussiryhmiä, kesälomiaan suunnittelevia perheitä ja vaellusreiteistä kiinnostuneita nuoria aikuisia. Matilainen koki, että kansallispuku madalsi ihmisten kynnystä tulla juttelemaan. Kouvolalla ei ole ollut omaa osastoa Matkamessuilla muutamaan vuoteen, mutta nyt Kouvola oli näyttävästi esillä. Verlan maailmanperintökohde Jaalassa ja Arboretum Mustila Elimäellä. Kouvolassa asuva saksalainen toimittaja tekee radioohjelmia valtakunnalliselle radiokanavalle Saksassa, ja hän haluaisi tehdä ohjelman Bertolt Brechtin ajasta Lyöttilän Marlebäckissä. — Myös niitä, joilla on mökki Iitissä, on tullut juttelemaan. Torstaina messuilla oli ammattilaispäivä, ja Iitin kunnasta paikalla oli tuolloin palvelusihteeri Laura Parkko. Sisäänheittäjinä Western Lakeland -osastolla oli lauantaina tunnettuja näyttelijöitä Heinolan kesäteatterin ensi kesän Pokka pitää -näytelmästä sekä Lahdessa kuvatun Supermarsu-lastenelokuvan pörröinen päähenkilö. Western Lakeland -hankkeen yhteinen nimittäjä on Päijänteen vesistö. Kuvia Iitistä oli kaksi: Kilkkilän Farmin strutseista ja Hiidenvuorelle kannetusta pianosta. — Olen aikaisemmin ollut messuilla töissä vain yleisöpäivinä, joten kokemus ammattilaispäivästä oli minulle ensimmäinen ja oikein myönteinen, Parkko kertoi. — Iitistä sopisi kertomaan vaikka joku kylähullun hahmo tai Supermarsun kaltainen maskotti. Ihastu Iittiin -vihkonen oli osastolla jaossa, samoin Iitin musiikkijuhlien esite, joka tosin loppui jo lauantaina alkuiltapäivästä. Seutukunnan kalleimmat matkailuhankkeet, KymiRing ja Kimolan kanava, loistivat poissaolollaan sekä Kouvolan että Päijät-Hämeen osastoilla. Iitti on laajan alueen kaakkoisimmassa kulmassa. Olen kertonut ihmisille esimerkiksi Tiltun hahmosta, Kirkonkylästä ja kotieläinpihoista. Pohjois-Euroopan suurin matkailualan tapahtuma valtasi Helsingin Messukeskuksen viime viikonvaihteessa. TÄNÄÄN 3 ” Iitti voisi vetää messuedustustaan räväkämmäksi LUMIMARJA TIRRONEN Torstaina tammikuun 24. Surkea keli verotti kävijöitä aamusta, mutta iltapäivällä vilkastui. Puhuvia päitä pitää olla varsinkin viikonloppuna paikalla, muuten emme täällä erotu. Visit Lahden Katse kesään 2019 -esitteessä Iitistä mainittiin musiikkijuhlat, Vuolenkosken Juustopolku, kotieläinpuistot Olgan Farmi ja Kilkkilän Farmi sekä Sääskjärven ympäripyöräily. — Moni ei tiedä, että Iittiin pääsee junalla. Matkamessut 2019:. Supermarsun neuvonantaja Jättiläismarsu asuu Lahden mäkimontussa hyppyrimäkien alla. — Koulussa olisi halukkuutta toteuttaa matkailualan oppilastöitä myös muualla kuin pääkaupunkiseudulla. Iitinkin markkinointia hoitava Lahti Region on yhteistyössä mukana omalla Western Lakeland Päijät-Häme -hankkeellaan. — Torstaipäivä poiki myös radiojutun Iitistä. Parkon mukaan messuilla kyseltiin erityisesti luontomatkailusta sekä lapsiperheille sopivista kohteista ja tapahtumista. Matilaisen mielestä Iitti saisi nousta paremmin esiin ylimaakunnalliselta yhteisosastolta. — Rooliasu pysäyttää paremmin kuin valkoinen huppari. Lupasin auttaa häntä asiassa eteenpäin, Parkko iloitsi. Kovin laajalle tieto Iitin maakunnanvaihtoaikeista ei siis ole vielä levinnyt. Messuosaston vetonauloja olivat mm. päivänä 2019 Iitissä kiinnostavat kulttuuri ja luontoliikunta Pienen kunnan haasteena erottuminen isompien joukosta Iitin Tiltu Päivi Matilainen kertoi kävijöille Iitistä lauantaina Matkamessuilla. Iitti oli messuilla mukana Päijät-Hämeen ja KeskiSuomen yhteisellä Western Lakeland -osastolla, kuten jo viime vuonnakin. Tiltu kertoi joidenkin etsineen Iittiä Kouvolan osastolta ja hämmästyneen, kun se löytyikin Visit Lahden yhteydestä. Moni on kuullut musiikkijuhlista, Hiidenvuoren yökonsertista ja Linda Lampeniuksen esiintymisestä ensi kesän festivaalilla. Palvelusihteeri oli keskustellut myös Haaga-Helia -ammattikorkeakoulun opettajien kanssa, ja luvassa saattaa olla yhteistyötä restonomiopiskelijoiden kanssa. Kävijätutkimuksen mukaan kiinnostus kotimaanmatkailua kohtaan on nousussa. Visit Finlandin kanssa yhteistyössä toteutettu Western Lakeland on kolmivuotinen projekti, jonka avulla Päijänteen aluetta markkinoidaan erityisesti saksankieliseen Keski-Eurooppaan ja Japaniin. Matkamessuilla kävi neljän päivän aikana 61.000 kävijää. Hän oli pukeutunut Iitin kansallispukuun ja erottuikin edukseen osaston muista, samanlaisiin valkoisiin huppareihin pukeutuneista edustajista. Päivi Matilaisen mielestä myös Iitti voisi vetää edustuksensa niin sanotusti överiksi. Matilaiselta oli kyselty myös kulkuyhteyksistä
TOIMINTAA: Pe 25.1. LAPSILLE, NUORILLE JA PERHEILLE: Varhaisnuoret ks. mennessä kappalaisellemme Villelle, joko puh. 21:26 SUNNUNTAINA Ole tukenani lupauksesi mukaan, niin saan elää. klo 12–15 Kahvitupa avoinna: Lähetyshetki klo 13, Kauppinen ja Hartaus klo 14, Huppunen. Juhlaviikolla erilaisia tilaisuuksia on joka päivälle. seurakunnan nettisivujen kautta: www.iitinseurakunta.fi. Toivon, että sinä voisit olla mukana meidän rippikoulumatkalla rukoilemassa. Uskon ydin on Jeesus, Hän herättää uskon. Elämän ja uskon suurten kysymysten äärellä kuljemme Raamatun opastamina. Aurinko nousee Iitissä 8.44 ja laskee 16.11. To 31.1. On hienoa olla tekemässä tätä matkaa kanssasi. 19:10 PERJANTAINA Lukemattomat ovat tekosi, Herra. Kolehti: Päihdeja kriminaalityöhön eri järjestöille Kirkkohallituksen kautta. Aurinko nousee Iitissä 8.53 ja laskee 16.01. Euripides (480–405 eKr.) Aurinko nousee TORSTAINA 24.1. Leirin hinta on 30 €. Koko perheen tapahtumassa on mukana taikuri Timo Tiikkainen, lapsikuoro Valonsäteet ja Donkkis-aasi. Seu r a k u n n a n ju h lavuoden kunniaksi järjestetään joka kuukauden ensimmäisenä tiistaina jokin juhlavuoteen liittyvä tapahtuma. Leirillä mukana ovat Henna Huppunen ja Maija Kauppinen. KINKERIT: Kinkerikausi pyörähtää taas keväällä käyntiin ja on aika ilmoittautua kinkereiden pitäjäksi. TULOSSA: 22.–24.2. www.facebook.com/aikalisaiitinsrk, www.iitinseurakunta.fi, IG ja SC Iitinsrk. Iitin ensimmäinen vauva on syntynyt 13. klo 18 Miesten saunailta Anninmäessä, Kurrintie 16. Luuk. Ps. Meille niin rakas Antti Vainio s. En muuta turvaa tiedä. klo 11–15 Yhteisvastuu-lipaskeräys. Aurinko nousee Iitissä 8.49 ja laskee 16.06. klo 11–14 Kahvitupa avoinna: Lounas klo 11–13, hinta 6 €. RITVA LAUNESKOSKI Helluntaisrk. Seurakunta tarjoaa juhlavieraille kakkua ja mehua. 1.Kor. 17.12.2018 kotona Elit täydesti tämän elämän ja jätit muiston kauniin, lämpimän. Ps. Koivikko valittiin jäseneksi Henkilöstöpalvelun johtokuntaan, ja hänen varajäsenensä on Anita Puholainen. Ehkä ne on edes hieman helpompi kestää ja selvitä, kun tietää ettei ole yksin ja saa ne kaikki viedä Jeesukselle. klo 18–23, ke 30.1. Ma 28.1. klo 13 Huhdasjärvi–Vesala–Siikakoski: Terttu ja Jouko Siltasella, Sulansalmentie 1146. SUNNUNTAINA 27.1. On varmasti monenlaisia tunnelmia ilmassa: iloa, jännitystä, epäilyä, innokkuutta ja jotain muuta. Älä vie toivoani. klo 18 Kirkonkylä– Kyrö–Pahasaari–Hausanniemi –Mettikylä: Marjatta Poterilla, Jaalantie 120 B. Jeesus kulkee sinun rinnallasi kaikissa elämän hetkissä. Kiinteistöja hautauspalvelun johtokunnan jäseneksi valittiin Jaalan Reino Grönlund, ja hänen varajäsenenään toimii Jyrki Lindberg. Pe 15.3. To 7.3. Vain tielläsi on iloni, jos minne tahdot viedä. Su 10.3. päivänä 2019 Nimipäiviä TORSTAINA Senja PERJANTAINA Pauli, Paavo, Paul, Paulus, Paavali LAUANTAINA Joonatan SUNNUNTAINA Viljo Vainojen uhrien muistopäivä MAANANTAINA Kalle, Kaarlo, Kaarle, Mies TIISTAINA Valtteri KESKIVIIKKONA Irja Viikon sana TORSTAINA Juuri sitä, mikä on kadonnut, Ihmisen Poika on tullut etsimään ja pelastamaan. Hienointa on kokea olevansa rakastettu ja arvokas juuri sellaisena kuin on, Jeesukselle olen sitä. Rippikoulun aikana saamme tutustua Jeesukseen. Ensimmäinen vauva syntynyt Jaalan Juha Vainio kirkkoneuvostoon Kouvolan seurakuntayhtymän uusi yhteinen kirkkovaltuusto aloitti nelivuotiskautensa 17. klo 12 Säyhteen seurakuntapiiri Ritva Tuomisella, Pekkalantie 2 as 2 Nastola. 115:12 Viikon miete Yksi mies, kaksi rakkautta. Jaalan kinkerit 2019 To 14.2. Tapahtumaan on vapaa pääsy.. Toivon, että voit olla rohkeasti avoimin mielin. Jaalan Niina Koivikko puolestaan toimii Ritva Janhusen varajäsenenä yhteisessä kirkkoneuvostossa. klo 10 Messu kirkossa. Se tapahtui hiukan aikaisemmin kuin Kuusankosken kunnan perustaminen, joka tapahtui 1921, kun Iitistä ja Valkealasta irrotettiin teollistuneet alueet omaksi kunnakseen. Toivon, että voisit ottaa tuon lahjan käyttöön yhä enenevissä määrin. klo 13 Paljakka–Pökölä: Palko-kylätalossa, Paljakantie 20. Kuusankosken seurakunta täyttää tänä vuonna 100 vuotta. Kinkereiden pitäjäksi ilmoittaudutaan 31.1. Ma 28.1. Leiri järjestetään, jos ilmoittautuneita on vähintään 15. Ilm. Illan hinta 2 €. (VK 295:3.) TUULA LEHTORANTA Iitin seurakunta J umalanpalvelus Su 27.1. Kausala Su 27.1. IITTI Toini Lahja Lehtinen 93 v. Nyt on aikuisten vuoro päästä leirille! Tule muistelemaan omaa rippikouluaikaasi ja kokemaan, millaista rippikoulussa on nykyään. Kuusankosken seurakunnalla alkanut 100-vuotisjuhlavuosi Kuusankosken seurakunnan juhlaa vietetään pitkin vuotta. Valtuusto valitsi yhteiseen kirkkoneuvostoon 10 henkilöä, mm. Minullakin on tällainen tällä viikolla. Nuorille Aikalisä la 26.1. 104:24 LAUANTAINA Kaikki kansojen kalleudet ja ihanuudet tuodaan sinne. helmikuuta. IITIN SEURAKUNTA KIRKKOHERRANVIRASTO P. Niiden vaikutus on suuri ja voi muuttaa meitä paljonkin. 10.7.1949 Iitti k. Tanska, Kukkonen. päivä vuorossa on lastenjuhla, jossa esiintyy taikuri Timo Tiikkainen. Jaalan Juha Vainion, ja hänen varaedustajakseen Kuusankosken seurakunnasta Jyrki Lindbergin. klo 10 Turinatupa srk-keskuksen Neuvottelutilassa. klo 18 Verla–Pyörylä: Verlan seuratalolla, Verlantie 346. Lipaskeräyspaikat S-market, K-market ja Matkakeidas. Lämmin kiitos tuesta ja muistamisesta. Lisäksi vuoden aikana on muita erityisiä tilaisuuksia. klo 18 Kimola–Sammallahti: Eeva ja Pentti Ilonojalla: Iitinkirkontie 18. Seurakuntavaaleissa valituksi tullut Riku Nöjd on muuttanut pois Jaalasta marraskuun alussa 2018. Rippikoulussa pohditaan mitä usko on ja eletään sitä todeksi. Aurinko nousee Iitissä 8.42 ja laskee 16.14. klo 18 Siikava–Taipale: Siikavan kylätalossa, Siikavantie 130. Valtuuston ensimmäisessä kokouksessa valittiin valtuuston puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja sekä yhteisen kirkkoneuvoston varapuheenjohtaja. P uheenjohtajiston ja yhteisen kirkkoneuvoston jäsenten toimikausi on kaksivuotinen, 2019-20 ja valtuuston sekä työalojen johtokuntien kausi nelivuotinen, 2019-22. Miten viisaasti olet ne tehnyt! Koko maa on täynnä sinun luotujasi. To 31.1. Su 17.2. www.iitinseurakunta.fi Ke ja to klo 9.30–11 Perhekerho srk-keskuksessa. TIISTAINA 29.1. LAUANTAINA 26.1. Aikuisten leiri Heinlahdessa. Sen ydin on kuitenkin sama, usko. klo 18–21. klo 12 Rukouspiiri Aikalisässä. Moni asia muuttuu ajan kuluessa, rippikoulukin on erilainen kuin vuosikymmeniä sitten. Aurinko nousee Iitissä 8.46 ja laskee 16.09. Lisäksi valittiin jäsenet yhtymän työalojen johtokuntiin. Helmikuun 5. Ti 5.2. Vanhemmat eivät tällä kertaa halunneet kunnan onnittelukäyntiä. Jos haluat olla antamassa panoksesi Yhteisvastuukeräykseen lipaskerääjänä, otathan yhteyttä diakoniatyöntekijä Sirpa Pusilaan p. klo 13 Vuolenkosken seurakuntapiiri srk-kodissa. Ehkä kaikesta hyvästä tulee vielä hienompaa, kun saa niistäkin kiittää Jumalaa. Toivottavasti uskallat sanoa Jeesukselle kyllä, ottaa Hänet Vapahtajaksesi ja ystäväksesi. To 14.3. Yhteisen kirkkovaltuuston puheenjohtajaksi valittiin Elina Lehtomäki, varapuheenjohtajaksi Tuula Rikala ja yhteisen kirkkoneuvoston varapuheenjohtajaksi Jouko Leppänen. klo 10 Messu Jaalan kirkossa. Rippikoulun omien ryhmien kokoontumiset ovat alkaneet. MAANANTAINA 28.1. Siitä ei mitään hyvää koidu. 050 387 1642 tai ville.hiltunen@evl.fi. Hartola–Ansalahden kinkeripaikka vielä avoin. Siitä Rakkaudesta on mahdollista rakastaa myös muita. Hiltunen, Lehtoranta, Perttunen Tarutiina, rippikoululaiset avustavat. 050 387 1645 1.2.2019 mennessä. Nykyisin Kuusankosken seurakunta on osa Kouvolan seurakuntayhtymää, kirkkoherranaan Kimmo Ylikangas. 13:12 KESKIVIIKKONA Herra muistaa meitä ja siunaa meitä. KESKIVIIKKONA 30.1. Varsinainen juhlaviikko 2.-9. 05 829 3323 Avoinna: Ma-Pe klo 9-12 www.iitinseurakunta.fi JUMALANPALVELUS Su 27.1. kesäkuuta käynnistyy Suvivirren sunnuntailla ja päättyy juhlajumalanpalvelukseen, jossa saarnaa piispa Seppo Häkkinen. Hän syntyi, eli, opetti, teki ihmeitä, kärsi, kuoli ja ylösnousi rakkauden tähden, Jumalan rakkaudesta sinuun. Ps. klo 11.00 Hyvänsanoman aamupäivä Ari Rautavirta Torstaina tammikuun 24. tammikuuta Kuusankoskella. Pe 15.2. Ti 29.1. Jeesus, armo ja rakkaus on pysyvää, muuttumatonta. Kiittäen ja kaivaten Leila Janne Petteri Tarja-sisko perheineen sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Aurinko nousee Iitissä 8.51 ja laskee 16.03. Aurinko nousee Iitissä 8.39 ja laskee 16.17. Rentoa yhdessäoloa, saunan ja iltapalan merkeissä, sekä keskustelua jostakin ajankohtaisesta aiheesta. Kyseessä on Elisa Kosinille ja Mika Koukille syntynyt poikavauva. Ilmoittautuminen tapahtuu 10.-31.1. klo 18 Uimila: Marja ja Teuvo Mäntysellä, Heinahontie 69. Kasteessa sinut on otettu Jumalan lapseksi ja olet saanut lahjaksi uskon. 4 KIRKOLLISET Viikkopaivyri .. Tapahtumissa huomioidaan kaikenikäiset. 1.5.1919 on päivämäärä, jolla seurakunta perustettiin. Edelleen koulusta tulee läksyjä, tulee finnejä, sattuu kun potkaisee varpaan kynnykseen ja muita vaikeita tilanteita ja kipua elämässä. Ti 29.1. Yhdessähän tätä matkaa tehdään. Jeesukseni, jää aarteeksi sydämeeni. 4:4 TIISTAINA Nyt tietoni on vielä vajavaista, mutta kerran se on täydellistä, niin kuin Jumala minut täydellisesti tuntee. Siihen kuka Hän on, mitä Hän teki ja opetti. Antti Vainio 69 v. Jeesus kutsuu Sinua! Elämme jännittäviä aikoja. tammikuuta. Kuusankosken seurakuntakeskuksessa vietetään juhlavuoden tiimoilta lastenjuhlaa 5. PERJANTAINA 25.1. Taikashown jälkeen lapset voivat kiertää toimintapisteissä, joissa on muun muassa askartelua ja kasvomaalausta. 119:116 MAANANTAINA Iloitkaa aina Herrassa! Sanon vielä kerran: iloitkaa! Fil
alkavasta yhteisvastuukeräyksestä, joka tänä vuonna kohdistuu lasten ja nuorten koulutuksen hyväksi sekä kotimaassa että maailman katastrofialueilla.. I l moit usasioissa hä n mainitsi, että väliaikaiseksi kanttoriksi helmikuun alusta kesäkuun loppuun on otettu Marja Ainali, joka oli viime vuonna toinen viranhakijoista. Tiimien puolesta puhuivat Harri Nuutinen, Pasi Jaakola ja Päivi Matilainen. Johtokun nat valitsee kirkkovaltuusto, tiimien valitsijana olisi esityksen mukaan ollut kirkkoneuvosto, ja niiden tehtävä väljästi suunnitella ja toteuttaa työalan toimintaa yhdessä viranhaltijan kanssa. Asiaa esitteli aluksi kirkkoherra Mikko Pelkonen, joka aloitti toteamalla ajatuksen tiimeihin siirtymisestä lähteneen seurakunnan strategiatyöryhmästä ja että sitä ovat kannattaneet seurakunnan työntekijät. Aalto arveli myös, etteivät tiimit seurakunnan työntekijöiden työtä vähennä: — Eiköhän tiimeissäkin olla työajalla. Nuutinen totesi myös tiimeistä olevan hyviä kokemuksia muista seurakunnista: — Tiimit ovat tätä päivää, ne ovat mahdollisuus uudistua. Kirkkoherra arveli, että nyt lankesi syvä epäluottamus työntekijöiden ja luottamushenkilöiden välille, kun nimilistat johtokuntiin valittavistakin olivat jo kokouksessa valmiina, mihin taas luottamushenkilöpuolelta todettiin, että heidän tehtävänsä on etukäteen varautua erilaisiin vaihtoehtoihin. Diakoniatyön johtokunnan puheenjohtaja on Leena Viitala, varsinaiset jäsenet Seppo Arola, Maria Kokkonen, Lasse Matikka, Tarja Mikkola, Maiju Peltola ja Esa Lehtinen sekä varajäsenet 1) Liisa Alatalo, 2) Mailis Alaharju ja 3) Heikki Reiman. Tiimejä olisi esityksen mukaan ollut viisi, työaloina lähetystyö, diakoniatyö, musiikkityö, julistustyö sekä kasvatus. Niihin voitaisiin valita jäseniä myös politiikan ulkopuolelta. Vieressä kirkkoherra Mikko Pelkonen ja talouspäällikkö Iiris Mäenpää, joka toimii valtuuston sihteerinä. Nuutinen viittasi työntekijöiden vetoomukseen tiimien puolesta ja painotti heidän olevan parhaita asiantuntijoita tässä kohtaa. Jatkokeskustelussa Lehtinen epäili, että tiimit täytettäisiin vain keskenään sovitusti ”hyvien ihmisten kesken hyvillä ihmisillä” ja osa seurakuntalaisia jäisi tai jätettäisiin ulkopuolelle toisin kuin siinä tapauksessa, että valtuusto valitsee johtokunnat. Samaa toivoi Lilli Aalto, joka myös ihmetteli, miksi seurakunnan työntekijöiden ulostulo asiassa tapahtui vasta vaalien jälkeen, ei ennen niitä. — Asia olisi voitu valmistella kunnolla jo viime kaudella. Kirkkoherran mukaan juhlavuotta on tarkoitus käsitellä jo kevään kinkerien aikana. Eila Metsäpelto kannatti Lehtistä ja totesi myös, että ainakin ensimmäiset kaksi vuotta olisi kompromissiratkaisuna syytä mennä entisellä mallilla sekä valmistella kunnolla asiaa niin, että olisi selvää, mitä asioita tiimit konkreettisesti tekisivät. — Seuraavan sukupolven aikana seurakuntiin kuuluu alle puolet väestöstä, jolloin niiden toiminta alkaa muistuttaa yhdistystoimintaa. Kirkkoneuvoston jäseniksi valittiin Lilli Aalto (varajäsen Mailis Alaharju), Päivi Matilainen ( Hannu Lonka), Maria Niinipuu ( Raili Pethman), Olli Pasila ( Pauli Similä), Eila Metsäpelto ( Marja Kausalainen), Timo Mikkola ( Jarno Pasonen) sekä Markku Saarelma ( Eira Leino). päivänä 2019 Iitin seurakunnan johtokunnat vuosina 2019-2020 Kasvatusasiain johtokunnan puheenjohtaja on Pauli Similä, varsinaiset jäsenet Sanna Jaakola, Raili Pethman, Elisa Tervo, Hannu Väinölä, Jarno Pasonen ja Merja Söderholm sekä varajäsenet 1) Marja Kausalainen, 2) Arja Talja ja 3) Juha Nikula. Työntekijöiden kantaan viittasi myös Jaakola todeten nyt olevan hyvän paikan aloittaa, ja Matilainen tiimityön keskeiseen rooliin tämän päivän työelämässä. Iitin syksyllä valittu uusi kirkkovaltuusto kokoontui maanantai-iltana ensimmäiseen kokoukseensa. Asialistalla olivat luottamushenkilövalinnat. — Toivottavasti saamme tuona aikana kanttorin viran pysyvästi täytettyä, Pelkonen mainitsi ja muistutti lopuksi 3.2. TÄNÄÄN 5 VOITTO RUOHONEN Torstaina tammikuun 24. Tulevaisuudessa tarvitaan enemmän toimintaa, vähemmän johtoa. Pientä jälkipuhetta päätöksestä käytiin. Johtokuntia on seurakunnassa ollut neljä, kasvatusasiain, diakoniatyön, jumalanpalvelusja musiikkityön sekä lähetystyön johtokunnat. Varajäsenet eivät ole henkilökohtaisia, vaan heidät on valittu siinä järjestyksessä, missä heitä kutsutaan tarvittaessa varsinaisten jäsenten tilalle kokouksiin. Iitin uusi kirkkovaltuusto järjestäytyi – toistaiseksi jatketaan johtokuntamallilla Veikko Ikonen on vuodet 2019-2020 Iitin kirkkovaltuuston puheenjohtaja. Asiassa päädyttiin keskustelun jälkeen äänestykseen, ja sen tuloksena äänin 11-7, 1 tyhjä ääni seurakunnassa jatketaan toistaiseksi johtokuntamallilla. Pitkä ja vilkas keskustelu sekä kaksi äänestystä käytiin siitä, jatketaanko seurakunnassa edelleen kolmiportaisella hallintomallilla, jossa valtuuston valitsemat johtokunnat ohjaavat eri työalojen työtä, vai otetaanko käyttöön malli, jossa eri työaloille kirkkoneuvosto nimeää seurakunnan työntekijän tueksi tiimin, joka kokoontuu työntekijän kutsusta. Kokouksen lopulla hän ja Esa Lehtinen ottivat vielä juhlavuoden esille toivoen sen näkyvän seurakunnan toiminnoissa esimerkiksi kymmenen vuotta sitten pidetyn juhlaseminaarin tapaan. Toisessa äänestyksessä päätettiin äänin 16 puolesta, kolme tyhjää, että johtokuntien jäsenet valitaan jo tässä kokouksessa. On hyvä, että vaaleissa ehdokkaita oli runsaasti ja äänestysaktiivisuus hyvä, intoa ei pidä päästää sammumaan, mutta toimintaa pitää uudistaa. Tosin on meillä hankalampiakin asioita, tehdään niin tai näin, ei se pieleen mene. Johtokuntamallia kannattivat Lilli Aalto, Veikko Ikonen, Esa Lehtinen, Eira Leino, Hannu Lonka, Eila Metsäpelto, Maria Niinipuu, Olli Pasila, Raili Pethman, Markku Saarelma ja Hannu Väinölä, tiimimallia Pasi Jaakola, Marja Kausalainen, Maiju Peltola, Päivi Matilainen, Harri Nuutinen, Jarno Pasonen ja Leena Viitala; Pauli Similä äänesti tyhjää. Epäselvyyttä aiheutti kirkkoneuvoston esitys, jossa ensinnäkin oli kaksi vaihtoehtoista päätösehdotusta, ja siinä tapauksessa, että johtokuntiin edelleen päädyttäisiin, jäsenet valittaisiin seuraavassa kokouksessa niinpä mietittiin, onko tämä istunto nyt seuraava kokous vai ei. — Puitteet ja rakenteet vievät paljon aikaa, hallinto ei palvele parhaalla tavalla toimintaa, hallinnossa on päällekkäisyyttä, hän luetteli muutostarpeita. Keskustelussa Esa Lehtinen totesi, että johtokunnissa jäsenetkin voivat osaltaan vastata hallintopuolesta, ja tällä hetkellä ei kaikilla työaloilla ole työntekijääkään viitaten kanttoritilanteeseen. Lähetystyön johtokunnan puheenjohtaja on Eila Harve, varsinaiset jäsenet Mailis Alaharju, Pasi Jaakola, Maria Kokkonen, Pauli Similä, Hannu Väinölä ja Liisa Alatalo sekä varajäsenet 1) Marja Hannikainen, 2) Arja Talja ja 3) Markku Saarelma. Kirkkoneuvostossa puhetta johtaa kirkkoherra. — Tiimien idea on, että ei ole sääntöjä ja kontrollointia, vaan luovaa ideointia. Jumalanpalvelusja musiikkityön johtokunnan puheenjohtaja on Eeva Tuomala, varsinaiset jäsenet Marja Hukkanen, Liisa Korpela, Hannu Lonka, Veikko Ojala, Jarno Pasonen ja Eira Leino sekä varajäsenet 1) Sanna Jaakola, 2) Tuula Laaksonen ja 3) Veikko Ikonen. Valtuuston puheenjohtaja vuosina 2019 ja 2020 on Veikko Ikonen ja varapuheenjohtaja Esa Lehtinen. Valtuuston kokouksen avasi Eila Metsäpelto vanhimpana valtuutettuna toivottaen vanhalle ja edelleen itsenäiselle kulttuuripitäjälle, kunnalle, seurakunnalle, järjestöille, yrityksille ja kaikille iittiläisille menestystä, kun nyt on alkamassa pitäjän 480-vuotisjuhlavuosi. Kirkkoneuvoston varapuheenjohtaja on Harri Nuutinen ja hänen varahenkilönsä Pasi Jaakola
Tänään 24.1. Lumosjousikvartetti, Kellopeli house band ja 12 laulavasta näyttelijästä koostuva solistiryhmä. Konsertissa kuullaan musiikkia muun muassa Broadway-musikaaleista Viulunsoittaja katolla, West Side Story, Fame, Cabaret, Cats ja Hair unohtamatta suomalaisia klassikoita kuten Myrskyluodon Maija ja Astoria. maaliskuuta ja asettelu vahvistetaan 14. päivänä 2019 Äänestäminen on mielestäni , koska sillä vaikuttaa itselleni tärkeisiin asioihin.” ” LEHDEN LOGO Olisihan se mukavaa. helmikuuta alkaen, sillä Kouvolan kaupungin kirjastoon kohdistuu säästötoimenpiteitä. Hänen mukaansa keväällä koko Kouvolan kirjastoautopalvelut suunnitellaan toteutettaviksi yhdellä kirjastoautolla. Mukana ovat mm. Jaalan kirjasto alkoi viime vuonna omatoimikirjastona, ja on avoinna joka päivä klo 7-21. Silloin kuu on kokonaan maan varjossa. Iitistä ainakin kolme ehdokasta Huhtikuussa pidettävissä eduskuntavaaleissa on Kaakkois-Suomen vaalipiiristä ainakin kolme iittiläistä ehdokasta. (Kuva: Ari Ollikainen.) ”Kuu on kuulemma ruosteenpunainen, ja niin surullinen. Nähdä vain sitä mitä haluaa nähdä. — Yhtään pysäkkiä ei ole jätetty pois Jaalan alueelta, kertoo Kouvolan kirjastotoimen johtaja Selja Kunttu. Niitä tarvitaan valistu neen mielipiteen muodostamiseen ja järkevän yhteiskunnallisen keskustelun käymiseen. Konserttien taustalla on Kulttuuriosuuskunta Kellopeli, joka on aktivoinut toimintaansa vuoden 2018 aikana. Osuuskunta pyrkii toiminnallaan rikastamaan Lahden kulttuuritarjontaa, työllistämään lahtelaisia ammattitaiteilijoita ja edistämään kulttuurialan ammattilaisten välistä yhteistyötä alueella. Oravan Matin pysäkit ennallaan Jaalassa Omatoimikirjaston tulo on vahvistanut Jaalan pääkirjaston asemaa Jaalan neljä pysäkkiä pysyvät ennallaan siitä huolimatta, että Kouvolan kirjastoauto Oravan Matin reitit harvenevat 4. kaupunginteatterin Eero-näyttämöllä nähdään musikaalinostalgiaa, kun Ilta musikaalien parissa -konsertti saa. Musikaalihuuman jälkeen siirrytään elokuvamusiikin pariin, kun Ilta Oscareiden tapaan -konsertti valtaa kaupunginteatterin Juhani-näyttämön 12.2.2019. Konsertista on toinen esityskerta 30. Siksi tarvitsemme riippumatonta, moni äänistä mediaa. Kellopeli on lahtelaisia ammattitaiteilijoita yhteen kokoava osuuskunta, joka on perutettu vuonna 2016. — Käyntejä on harvennettu suurimmalla osalla iltapysäkkejä. MIELIPITEET VOIVAT OLLA VAIHTOEHTOISIA – FAKTAT EIVÄT Kuunpimennys näkyi erinomaisesti Kausalassa Verikuu möllötti maanantaiaamuna Kausalankin taivaalla. maaliskuuta. Lukea vain asioista, jotka tukevat omia näkemyksiä ja sopivat omaan maailmankuvaan. Oravan Matti liikennöi pääasiassa Valkealassa ja Jaalassa. Ehdokashakemusten viimeinen jättöpäivä on 5. Osuuskunnan jäsenistö koostuu pääasiassa näyttelijöistä ja muusikoista, ja tällä hetkellä jäseniä Kellopelissä on yhteensä 30. Illan anti ei jää ainoastaan taitavaan laulantaan, sillä esityksen työryhmä höystää konsertin musiikkitarjontaa myös vauhdikkailla kohtauksilla ja viihdyttävillä koreografioilla. Liike Nyt julkisti maanantaina ehdokkaitaan, ja heidän joukossaan on työnhakuvalmentaja ja näytteli Jan Nyquist. Täysvarjoon pääsevät ilmakehän läpi vain pitkäaaltoiset punaisen ja oranssin sävyt, ja sen vuoksi kuu punertuu. Entuudestaan Iitistä ovat ehdolle asettuneet keskustan riveistä valtuuston puheenjohtaja Anniina Peltola ja sosialidemokraattien puolelta hallituksen puheenjohtaja Eemeli Lehtinen. Ni mensä mu ka isest i Ilta Oscareiden tapaan tuo Hollywoodin elokuvaglamourin suoraan Lahteen: gaalamaisen konsertin aikana kuullaan erityiskattaus Oscar-gaalassa Paras laulu -kategorian voittaneita kappaleita. Erityisintä konsertissa on sen esiintyjäkaarti: Illan musiikkikattauksen tarjoilee 20-henkinen muusikoista ja laulajista koostuva ensemble. Liike Nyt pyrkii oman ilmoituksensa mukaan olemaan riippumaton asiantuntijaja kansalaisorganisaatio, joka muotoilee kantojaan muun muassa nettiparlamentin avulla. Lii k keelle lä hdetää n 1930-luvulta, josta liidetään sävelten siivin läpi vuosikymmenten 2010-luvulle. Mutta todellisuus ei ole sellainen. Osuuskunnan puheenjohtajana ja päätuottajana toimii lahtelainen näyttelijä Panu Kangas. heinäkuuta, mutta täydellistä pimennystä saadaan odottaa aina syyskuuhun 2025 saakka. Lahden teatterilla kaksi konserttia Lahdessa nähdään tänä keväänä kaksi konserttikokonaisuutta, jotka toteutetaan lahtelaisten ammattitaiteilijoiden yhteistyönä. Seu r a ava osit t a i n en kuunpimennys nähdään Suomessa 16.-17. Punaisuus syntyy valon taipuessa maan ilmakehässä niin, että sininen väri katoaa lähes kokonaan. Jaalassa Oravan Matti pysähtyy parittoman viikon maanantaina Verlantie 282:ssa klo 17.25-17.40 ja parillisen viikon maanantaina Jaalan Hartolan kyläkaupalla klo 16.00-16.20, Mäntyharjuntie 1641:ssa Huhdasjärvellä klo 16.30-17.00 sekä Eiraskanmutka 23:ssa Kimolassa klo 17.40-18.10. Vaikuttaa siltä, että omatoimikirjasto on otettu Jaalassa hyvin vastaan, ja kirjaston käyttö on keskittynyt sinne, Kunttu toteaa. Syvimmillään pimennys oli aamulla heti kello 7 jälkeen, ja täydellinen vaihe kesti kaikkiaan pari minuuttia yli tunnin, joten sitä ehti hyvin seurata. Varhaiseen maanantaiaamuun sattunut täydellinen kuunpimennys näkyi erinomaisesti Kausalassa. Kaksituntinen dramatisoitu konsertti käy läpi Lahden kaupunginteatterin ohjelmistossa olleita musikaaleja 1990-luvulta tähän päivään asti esitellen jokaisen teoksen tärkeimpiä sävellyksiä. Mä en usko mitään ennen kuin näen omilla silmilläin”, lauloi Pelle Miljoona vuonna 1980, kun moottoritie oli kuuma. helmikuuta. Kellopelin alaisuudessa toimii jo nyt merkittäviä Lahdessa vaikuttavia kulttuuritoimijoita, kuten jousisoittajista koostuva Lumos-kvartetti ja LAMKin Musiikkiteatterilinjan alumneiden perustama Musiikkiteatteri NYT. Tämän konsertin toinen esityskerta on 20. — Tässä yhteydessä tarkastellaan onko mahdollisuutta ostopalveluihin, Kunttu mainitsee ja viittaa mahdolliseen yhteistyöhön esimerkiksi Iitin kanssa. Vaikka mielipiteitä on yhtä monta kuin meitä ihmisiäkin, faktat ovat faktoja. Huhtikuussa musiikkiesitykset jatkuvat konsertilla, jonka ohjelmiston muodostavat Vladimir Vysotskin laulut.. Täydellisessä pimennyksessä kuu on ruosteentai verenpunainen, ja sitä sanotaan verikuuksi. tammikuuta. 6 RITVA LAUNESKOSKI Torstaina tammikuun 24. Konsertissa kuullaan musiikkia muun muassa elokuvista Breakfast at Tiffany’s, Dirty Dancing ja La La Land unohtamatta kappaleita kuten The way you look tonight, My heart will go on ja Can you feel the love tonight
Gene Touchin kiri puri voittoon Kakkoset ja kolmoset koristeina kakussa HOOBEE Katariina Inkerin omistama ja valmentama Gene Touch on ravivuoden 2019 ensimmäinen iittiläisvoittaja. Syötöt osumaan antoivat Lauri Jokinen ja Joni Purhonen. Kärkijoukkueiden olisi jo hävittävä muutakin kuin keskinäiset ottelut. Panthers sai kiekon aloituksesta ja tarvitsi vain kahdeksan sekuntia ratkaisuun. Muutaman pelin vuosia sitten Jypissä liigaakin pelannut Mika Nyman pitäisi saada sivuttaisliikkeeseen ja vedot mielellään alas. Tämä ylivoima kaatui kuitenkin minuutin pelin jälkeen tulleeseen väärään vaihtoon ja tästä annettuun kakkoseen. Tasalukemissa mentiin erätauolle. Pelin hallintaa ei kuitenkaan kumpikaan joukkue saanut selvästi itselleen. Kolme viimeisintä voittoa ovat tulleet lähes tarkalleen vuoden välein, aina tammi-helmikuussa. Sieltä se nousi kolmannelle 400 metriä ennen maalia, mutta sai vauhdin päälle vasta kaarteen puolivälissä, joten suoralle tultaessa Jukka Torvisen ohjastamalla Giant Touchdownin pojalla oli voittovauhti päällä. Vain pari minuuttia ennen erän loppua hieman onnenkantamoinen syöttö tavoitti vapaaksi jääneen pelaajan maalin edestä ja Panthers iski tasoituksen. Jääkiekon kolmosdivisioonassa Iitti Hockey kohtasi lauantaina 19.1. Muutama minuutti osumasta puhallettiin molemmille kakkoset. Toinen erä jatkui samalla mallilla kuin ensimmäinenkin: vuorotahtiin päästä toiseen. Asemat säilyivät muuttumattomina viimeiselle puolikkaalle, jossa kärkipari Vitesse-Stonecapes Quantum karkasi omille teilleen. Erän lopulla tuli muutama kakkonen, mutta tasalukemissa mentiin jälleen erätauolle. Yksin neljästä kympistä startannut Antti Ristolan silmäterä ajoi porukan kiinni 2.200 jäljellä ja otti paikan neljännestä sisältä. Edellispäivänä Vermossa nähtiin Vex Ant Expertin hieno kiri kolmella kilometrillä. Molempiin päihin onnistuttiin luomaan painetta. Alusta alkaen Mika Forssin ajamana reipasta vetänyt Pertti Niverin valmennettava joutui viime metreillä antautumaan hyvän juoksun saaneelle Tähtimenevälle, mutta pystyi ajettuna kakkoseksi. Esillä ovat kunnanjohtaja, hallintoja talousjohtaja, sivistystoimenjohtaja, tekninen johtaja ja hyvinvointikoordinaattori. Sarjakärki on karannut kuuden pisteen päähän. Pisteitä on vielä jaossa, mutta kärkipaikka ja mestaruus eivät oikeastaan ole enää Iitti Hockeyn omissa käsissä. Tähän peliin hyökkääjäksi nostettu Jari Kaitila punnersi puolustajien välistä maalille ja nosti rystyltä ohi hieman yllättyneen Nymanin. Tilaisuus on avoin kaikille. Sitten on vuorossa Savitaipale vieraissa. Tästä ottelusta siis Iitti Hockeylle vain piste. Kentällä oli tilaa, ja tämän vierailijat hyödynsivät. Iitti Hockeylle jatkoaikatappio Hyökkäykseen nostettu Jari Kaitila onnistui heti maalinteossa. Hieman ennen erän puoltaväliä onnistui kotijoukkue maalinteossa. Matias Salon talli on kilpailut pienellä kalustolla ja voitot puuttuvat. Gene Touch oli hyvä neljäs jo Vermossa viikkoa aiemmin, ja kun katsoo ruunan uraa taaksepäin, niin kunto on aina löytynyt vuodenvaihteessa. 3-3-tuloksella mentiin jatkoajalle. Tallikaveri Klena Vito oli Vermossa ilman kiritilaa viides ja uusi sijoituksen Forssassa maanantaina, mutta oli lopussa hieman saamaton. Edellisessä kohtaamisessa Kausalassa lahtelaisjoukkue oli parempi, joten oli revanssin paikka. Jokimaalla saatiin Gene Touchin voiton lisäksi levikkialueelle maukkaat totosijat, kun Hulluduunari kesti keulasta kakkoseksi. Nyt kuitenkin kotijoukkueelle oli puhallettu rangaistus juuri ennen kolmannen erän loppua, joten IH pääsi jatkoerään ylivoimalla. Kiekkoa saatiin vastustajan alueelle, ja muutamia hyviä vetojakin onnistuttiin laukomaan. Kotijoukkue Panthers laukoi hieman hanakammin ja tuli tasoihin tasan yksitoista minuuttia avausosumasta. Iitti Hockey kohtaa seuraavaksi KY:n Haminassa 26.01. Kolmanteen erään IH lähti ehkä hieman tiukemmalla otteella. IH liikutti kiekkoa mieheltä toiselle. Ei ennakkoilmoittautumista. Ville Tonttila käänsi Vex Ant Expertin kaarteessa viidennelle radalle, josta selätti muun joukon ja ehti kolmanneksi. Hyvän kiekonsiirtelyn päätteeksi Niko Koskinen pyssytti siniviivalta kiekon reppuun. Parasta saatiin maanantaina Forssasta, kun Lassic Point pääsi Magic Mondayn päätöksessä aikaisessa vaiheessa johtopaikalle, mutta maalisuoralla Pops’ Sunrise oli vahvempi jättäen Antti Teivaisen ajokin kakkoseksi. Katariina Inkerin omistama Gene Touch oli Jukka Torvisen ohjastamana paras Jokimaan totonelosen päätöksessä. (Kuva: Olavi Ilmonen.). Mikko Raskisen omistama Murolii kiersi Pertti Niverin ohjastamana kaukaa kahdelta pakilta kolmanneksi. Seuraava kotiottelu on 10.02, jolloin vastustajaksi saapuu Parru HT Lappeenrannasta. Lisäksi AaKoo on hiipinyt jo kahden pisteen päähän vaanimaan. Ruuna sai makoisan reissun ensin kolmannessa, sitten toisessa parissa ulkona. Vain puolisen minuuttia tästä puhallettiin Panthersille toinen kakkonen. päivänä 2019 Ih as tu Iit ti in ! Ih as tu Iit in ky lii n! Iit in ky lä ko or di na at to ri – ha nk e 20 17 -2 01 9 Tervetuloa kaikkien aikojen ensimmäiseen kuntailtaan Iitissä ke 30.1.2019! Iitissä järjestetään ensimmäistä kertaa Kuntailta, johon sinä olet tervetullut keskustelemaan ja juomaan kahvit kunnan viranhaltijajohdon kanssa. Kuntailta pidetään Iitin kunnantalon valtuustosalissa (Rautatienkatu 20) ke 30.1.2019 klo 17.00-19.00. Global Spellbound otti viimeiset rahat sijoittumalla seitsemänneksi. Aloitus vietiin IH:n päätyyn. Lahdessa Panthersin. IH sai otteluun salamaalun. IH on sarjassa neljäntenä. Erän loppua kohden kotijoukkue lisäsi painetta. Ottelu ehti vanheta vain vajaan minuutin, kun Miska Heiskanen iski avausosuman Joni Purhosen ja Jyri Anttilan syötöistä. Kaikki kärkijoukkueet pelaavat vielä toisiaankin vastaan. Erä eteni aina puoliväliin asti kunnes nähtiin seuraava osuma. Valmennuskaksikko ohjeisti ennen peliä vastustajan maalivahdista. Joukkueilla on vielä viisi ottelua jäljellä. URHEILU 7 EIKKA Torstaina tammikuun 24. Jatkoaika pelataan neljällä neljää vastaan
02061 59600 www.iitti.fi IITIN KUNTA Verotoimisto Valimontie 5, 45100 Kouvola (Verohallinnon yhteinen vaihde) ............................................. 040 550 0257 Paloja pelastuslaitos Kymenlaakson pelastuslaitos ................................................(05) 23 161 Sosiaalija terveyspalvelut Päijät-Hämeen sosiaalija terveydenhuollon kuntayhtymä ................................................(03) 81 911 Ympäristöpalvelut Kouvolan kaupunki................02061 511 VAIHDE puh. Henkilöauto vaurioitui ajokelvottomaksi. 0295 021 395. Tuolloin Kunnantalolla pidetty tapahtuma sai varsin hyvän vastaanoton, ja sille onkin suunniteltu jatkoa tälle vuodelle, Iitin yrittäjät ry:n puheenjohtaja Markku Yli-Kaitala kertoo. 0600 15333 (1,71 €/min) ark. Parayleisurheilun SM-hallikilpailut pidetty Nastolassa Parayleisurheilun SM-hallikilpailut järjestettiin Nastolassa Pajulahden urheilukeskuksessa 20.1.2019. 040 548 2693 Eläinlääkärin vast.otto klo 8–9.30 ...........................................02061 57902 Kansalaisopisto.............040 554 6502 Kausalan urheilukenttä..040 483 3792 Kuntosali........................ (Laki liikennejärjestelmästä ja maantiestä 103 §). Hän jatkaa, että kunta jää pois lähinnä siksi, että se keskittyy alkutalvesta Lahdessa pidettäviin Raksamessuihin, joilla kunta on perinteisesti näkynyt omalla osastollaan. Viime vuonna Kunnantalo osoittautui ahtaaksi, joten tuleva tapahtuma pidetään Ravilinnassa ja liikuntahallilla, jolloin tilaa on reilusti käytettävissä. Lisätietoja suunnitelmasta antaa Uudenmaan ELY-keskuksessa Anna Elf puh. 16–08, pe 16–ma 08 ja juhlapyhinä www.iitti.fi Yritysneuvonta Yritysneuvontaa Iitin alueella hoitaa vuoden 2019 alusta alkaen Lahden Seudun Kehitys LADEC Oy. 050 387 1649 Nuorisotyönohjaajalähetyssihteeri Maija Kauppinen..............050 387 1653 Lastenohjaajat.....................050 387 1652 Seurakuntamestari Tiina Klemola....................050 387 1646 Emäntä-siivooja Tanja Nieminen..................050 387 1650 Kirkkoherra Mikko Pelkonen................050 387 1640 Kappalainen Ville Hiltunen....................050 387 1642 Seurakuntapastori Henna Huppunen..............050 387 1654 Diakoniaviranhaltijat Sirpa Pusila....................... 02061 59600 sähköpostiosoite: asiakaspalvelu@iitti.fi Kunnantalo, Rautatienkatu 20, 47400 Kausala Vanha kunnantalo, Rautatienkatu 22, 47400 Kausala Toimistot avoinna klo 9.00-15.00 Iitin kunnan virallinen sähköpostiosoite: kirjaamo.iitinkunta@iitti.fi henkilöille: etunimi.sukunimi@iitti.fi Iitin Vuokratalot Oy.....040 483 3765 ......................................... (Laki liikennejärjestelmästä ja maantiestä 103 §). 0400 650 293 Kuntosalin aukioloajat: ma–su 5.30–22.00 Kirjasto Kausansaarentie 3...........040 483 3800 Kirjaston aukiolot: Omatoimiaika Palveluaika ma–su klo 7–21 ma–ti klo 12–19 ke klo 10–16 to klo 12–19 pe klo 10–16 Kirjastoauto....................040 523 2543 Päiväkoti Metsämyyrä...040 483 3710 Päiväkoti Peltohiiri.........040 483 3733 Päivähoidon ohjaaja...... 0295 021 395. 02061 59618 Vaihde avoinna ma klo 9–17, ti–pe 9–15 P. 8 M U U M IP E IK K O Avoinna ma klo 8.00–17.00, ti–pe klo 8.00–15.00 P. 050 387 1645 Johanna Remes................ Lisätietoja suunnitelmasta antaa Uudenmaan ELY-keskuksessa Anna Elf puh. Kilpailuissa Iitin Pyrinnön Jani Töyrylä saavutti luokassaan suomenmestaruuden keihäässä ja kuulassa, pituudessa hopeaa sekä 60 metrillä pronssia.. 029 512 000 Kaakkois-Suomen työja elinkeinotoimisto Asioi verkossa: te-palvelut.fi Asioi puhelimitse: henkilöasiakkaat...................0295 042 002 ja työnantajaja yritysasiakkaat ................................................0295 042 001 Asioi toimipaikoissa: ks. Paikalliseen tapahtumaan kutsutaan mukaan kaikkia niitä yrityksiä ja esittelijöitä, jotka olivat viimeksi mukana, ja myös sellaisia, jotka vielä eivät mukana olleet. (05) 829 3323 avoinna ma–pe 9–12 khvirasto.iitti@evl.fi www.iitinseurakunta.fi Talouspäällikkö Iiris Mäenpää ...................050 387 1644 Nuorisotyönohjaaja Tuula Lehtoranta............. Iitin yritysyhteyshenkilö LADECissa on Pekka Mantila. Uudenmaan elinkeino-, liikenneja ympäristökeskus Iitin kunnanhallitus 24.1.2019 Rakentamisja remonttipäivä helmikuussa Iitin yrittäjät ja kunta järjestivät viime vuonna yhteisen Rakenna ja remontoi -päivän. Kun päivän järjestelyt tällä kertaa jäävät yrittäjäyhdistyksen vastuulle, osallistumisesta aiotaan kaikilta periä pieni maksu, jolla katetaan tapahtuman kuluja. päivänä 2019 Eläinlääkäripäivystys Kouvola ja Iitti p. Hän on tavattavissa Iitin kunnantalolla tiistaina 29.1.2019 klo 9–15.30. Päätös ja sen perusteena olevat asiakirjat valitusosoituksineen ovat jäljennöksinä nähtävänä 30 päivää 24.1.2019–25.2.2019 välisen ajan Iitin kunnassa, palvelupiste Monitorissa, Rautatienkatu 20, 47400 Kausala. te-palvelut.fi/kaakkois-suomi Maataloustoimisto, Iitti Vanha kunnantalo. 050 387 1648 Puhelinpäivystys pe klo 10–12 Taloustoimisto avoinna ma–pe 9–13 Torstaina tammikuun 24. Uudenmaan elinkeino-, liikenneja ympäristökeskus Iitin kunnanhallitus 24.1.2019 Valtatien 12 parantaminen välillä Mankala–Tillola, yleissuunnitelma, Iitti Liikennevirasto on hyväksynyt päätöksellään LIVI/3599/04.01.01/2018, 17.12.2018 yleissuunnitelman Valtatien 12 parantaminen välillä Mankala–Tillola, Iitti. Onnettomuus sattui iltapäivällä kello 14 jälkeen. helmikuuta. Nokkakolari Kurrintiellä Viime perjantaina Iitissä Kurrintiellä henkilöauto ja traktori ajoivat nokkakolarin, jossa henkilöauton kuljettaja loukkaantui lievästi ja vietiin Päijät-Hämeen keskussairaalaan tarkastukseen. — Kunta ei tosin tällä kertaa ole mukana, vaan tapahtuma on pelkästään yrittäjäyhdistyksen järjestämä, ja se pidetään 16. Pekka Mantila Liiketoimintakehittäjä Perustamisja kehittämispalvelut +358 40 773 3937 pekka.mantila@ladec.fi Valtatien 12 parantaminen välillä Uusikylä–Mankala, yleissuunnitelma, Lahti ja Iitti Liikennevirasto on hyväksynyt päätöksellään LIVI/3594/04.01.01/2018, 17.12.2018 yleissuunnitelman Valtatien 12 parantaminen välillä Uusikylä– Mankala, Lahti ja Iitti. Ota Pekkaan yhteyttä missä tahansa yrityksen perustamiseen tai kehittämiseen liittyvässä asiassa ja tule tervehtimään häntä kunnantalolle. Avoinna ma-ke klo 9–15....044 781 3711 IITIN SEURAKUNTA Kirkkoherranvirasto Eerolantie 1, 47400 Kausala puh. Myös tapahtumapaikka muuttuu. Päätös ja sen perusteena olevat asiakirjat valitusosoituksineen ovat jäljennöksinä nähtävänä 30 päivää 24.1.2019–25.2.2019 välisen ajan Iitin kunnassa, palvelupiste Monitorissa, Rautatienkatu 20, 47400 Kausala
Sitovat ilmoittautumiset Markulle puh. Kaikki mukaan! Iitin yhdistys. Juhlavuosi otetaan vastaan ympäri Suomen maailman suurimmassa martta-illassa to 31.1. Jäsenmaksun vuodelta 2019 voit maksaa alkuvuoden kerhoissa tai yhdistyksen tilille FI92 5069 0120 0171 70. 0400 755 393. Maakansan maaja kotitalousnaiset ry. 0400 507 451 Osalle tilaajista on tammikuun aikana tulostunut kaksi laskua eri laskuja viitenumeroilla. 03 757 5285 Jaalan kirkonkylä klo 6.00–10 p. Tule kanssamme juhlimaan Vuolenkosken seurakuntakodille (Piilahdentie 33) klo 17.00–19.00. Eläkeliitto Kymenlaakson piirille on varattu näytös Kuusankosken elokuvateatterissa STUDIO 123 tänään torstaina 24.1. Kaukaan maaja kotitalousseura. Vaalimaan Zsarin retkeltä yhteensattumien vuoksi. Se alkaa 30. Iitin Lauluveikot harjoittelee tiistaisin klo 17.15 alkaen lukiolla. klo 18.30 kevään toimintaa suunnitellen. 9 Julkaisija: Iitin Lehti Oy ISSN 0357-9107 Sitoutumaton Sanomalehtien Liiton jäsen Y-tunnus 0158721-0 Osoite: PL 37, 47401 Kausala Kauppakatu 6, Kausala Internet-osoitteemme: www.iitinseutulehti.fi Avoinna Ma–Ti 8.30–16 Ke–To 8.30–15.30 Pe 8.30–15 Ilmestymispäivät: Maanantai ja torstai Päätoimittaja Voitto Ruohonen 0400 727 234 voitto.ruohonen@iitinseutulehti.fi Toimittaja Ritva Launeskoski 0400 723 727 ritva.launeskoski@iitinseutulehti.fi Toimittaja Lumimarja Tirronen 0400 728 113 lumimarja.tirronen@iitinseutulehti.fi Konttoripäällikkö Satu Santala (05) 326 0355, 0400 857 577 asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi Asiakaspalvelu, ilmoitukset, tilaukset ja laskutus Mainonnan suunnittelija Eeva Sihvola 0400 857 577, (05) 326 0355, ilmoitukset@iitinseutulehti.fi Asiakaspalvelu, ilmoitukset, tilaukset ja graafinen suunnittelu Ilmoitusten jättöajat: Seurapalsta ja pikkuilmoitukset: asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi Maanantain lehteen: perjantaina klo 10.00 Torstain lehteen: keskiviikkona klo 10.00 Vedosilmoitukset: ilmoitukset@iitinseutulehti.fi Maanantain lehteen: torstaina klo 15.00 Torstain lehteen: tiistaina klo 15.00 Ilmoitushinnat: Etusivu 2,15 E /pmm Takasivu 2,05 E /pmm Ennen tekstiä, tekstissä ja tekstin jälkeen 1,85 E /pmm Pienin ilmoituskoko 25 pmm Kuolinilmoitus 1,85 E /pmm Kiitosilmoitus 30 E /kpl Etusivu (silmä) 80,00 E /kpl Merkkipäiväilmoitus 35,00 E /kpl Onnitteluilmoitus kuvalla 60,00 E /kpl Palveluhakemisto 40,00 E /rivi 3 kk Ilmoitushinnat sisältävät arvonlisäveron 24%. Eläkeliiton Nastolan yhdistys kutsuu meitä terveysinfoon. Lentopalloa; Fjunnujen pelitapahtuma liikuntahallissa su 27.1. KESKI-IITIN MAAMIESSEURA RIISTAJAOS. Kesto 2 t 6 min. Toimintakeskuksessa klo 15.00. Tavataan Ela Tuomisella, Kylväjäntie 6 C 2 Kausala, tänään to 24.1. Retki k e i l a a maan Kuusaan keilahalliin tänään to 24.1. V E R TA I S T U K I P I I R I OMAISHOITAJILLE kokoontuu tänään torstaina 24.1. Kaikki mukaan! KOSKENNISKAN MARTAT. Vuosikokous asioiden lisäksi käsitellään vastuuvapauden myöntäminen vuoden 2014 tilivelvollisille. klo 13.00. Hallituksen ja naistoimikunnan kokoontuminen ke 30.1.2019 klo 13.00 kunnantalolla. Mukana Yritys Vadelmat, Mustikat, Mansikat, Kajo sekä Ponnen pojat ja tytöt. klo 12.15 kimppakyytejä varten; mennään pelaamaan biljardia. päivä tätä kuuta Nastolan seurakunnan tiloissa klo 14.00 ja luennoitsijana on fysioterapeutti Mikko Poutala. Talvipalaveri la 26.1. Hallitus IITIN SOTAVETERAANIT RY ja NAISTOIMIKUNTA Yhdistyksen vuosikokous pidetään seurakuntakeskuksessa 8. klo 10.00. Vielä muutama uusikin mahtuu mukaan. S ä ä s k j ä r v e n kuntokäv e l i j ä t . klo 10.00. 0200 22020 Jakeluhäiriöt muualla: Iitinseutu www.iitinseutulehti.fi Painopaikka: Lehtisepät Oy, Pieksämäki Pankit: Nordea FI92 2131 1800 0041 25 Helmi Säästöpankki FI25 4212 0010 0979 68 OP FI 93 5069 0110 0003 50 Osoitemuutokset ja tilausasiat: asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi (05) 326 0355, 0400 857 577 Torstaina tammikuun 24. Lehden suurin vastuu ilmoitusten julkaisemisesta sattuneesta virheestä on ilmoitusten hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. klo 13.00 Ikitie-näytökseen. Tilaisuuteen nastolalaiset toivovat runsasta osanottoa, tilaisuus on ilmainen, kahvirahavaraus hyvä olla mukana. Käsitellään sääntöjen 10 §:ssä määrätyt asiat. Pahoittelut aiheutuneesta harmista! Syynä tähän oli laskutusohjelmassa ollut virhe, joka on nyt korjattu!. Äijävirtaa; kokoontuminen Kausalan torille tänään to 24.1. päivänä 2019 Verkonpauloituskurssi 1.–2.3. Vetreät Veteraanit; teillä talkoot paperivarastolla ma 4.2. klo 9.00. päivään mennessä 040 585 0548. IITIN NUORTEN ISÄNTIEN KERHON kevätretki Maamess-näyttelyyn Tarttoon 25.–27.4. K o k o o n t u m i n e n Sääskjärven koululla huomenna pe 25.1. Tilaisuuteen ilmoittautuminen Outi Saarelle 28. Ollaan taas täysillä mukana. Jos olet siis saanut kaksi laskua, niin viimeisin lasku (eräpäivä 31.1.) on aiheeton eli sen voit hävittää. klo 15.30–17.00 kirjaston Kirmossa. 0400 776 643 viimeistään 18.2. Kahvi klo 13.30 alkaen. klo 18.00 mennessä Juha Haapaniemi p. Tilaushinnat 1.1.2019 alkaen Kestotilaus 12 kk laskutusjakso: kotimaassa 98,00 ulkomailla 111,00 Määräaikaistilaus 12 kk laskutusjakso: kotimaassa 105,00 ulkomailla 111,00 Jakeluhäriöt Kausalan taajama klo 6.30–10 p. Kimppakyytejä ajatellen ota yhteyttä Veikkoon 0400 258 624. Pari paikkaa vapautunut 26.3. päivänä helmikuuta 2019 klo 14.00. Hallitus RT-HUONEISTO 3 h + k + s 81 m 2 P. Kaakkois-Iitin M e t s ä s t ä j i e n vuoden 2018 saalisilmoitukset tammikuun loppuun mennessä seuran sihteerille, 040 758 4259/Antti. IITIN RIISTANHOITOYHDISTYKSEN vuosikokous Iitin kunnan valtuustosalissa, Rautatienkatu 20 Kausala, tiistaina 5.2.2019 klo 18.00 alkaen. Jos olet kiinnostunut, lähde mukaan! Soita Leenalle 0400 551 247. Kimppakyydit. S ä ä s k j ä r v e n maaja kotitalousnaiset. kaikille kiinnostuneille Kausalan ala-asteella, Juoksijantie. Retki Lahden kaupunginteatteriin pe 15.3. Mikäli olet kiinnostunut jäsenretkestä, ota yhteyttä Veikkoon 0400 258 624. Valtakirjojen tarkistus klo 17.30 alkaen. Ilmoittautumiset 5.2. Sota-aikaan sijoittuva rakkausdraama. Martat täyttävät 120 vuotta. AINO-elokuva. Iitin Sotaveteraanit ry. Käytä maksamassasi viitettä 1009. Puffetti palvelee. klo 17.00 alkaen
.. Tilitoimistoja Puusepanpalvelut .. Hierojia Partureita ja kampaamoja Nuohous Tilausajoon Maalausta ja hiekkapuhallusta Polttooljya .. .. .. Hammaslaakareita .... Lä ht ee nk at u 2 Piia Salo 05 326 1463 Fysioterapeutteja MATTI NIEMI Puh. .... Suunnittelu Asennus Myynti p. MARKKU VARPENIUS Ky p. .. Kukkakauppoja Metallityot .. Siivousliikkeita .. päivänä 2019. Autokorjaamoja ja huoltoja Rakennusliikkeita .. .. .. Nuohous Sahkoliikkeita .. 3636118, 040-7523932 Maalausta ja tapetointia Mainostekstiileja .. 0500 653 145/Timo Virtanen Simolantie 90, 47440 Sääskjärvi ATK-palveluja Autotarvikkeita Hautakivia .. .. (05) 326 0143, 0400 553 417 Metsatyot .. Maalausja lattianpaallystystyot .. Torstaina tammikuun 24. .. Hierojia Kiinteistohuoltoa .. .. .. Kuljetuksia Pitopalveluja Puutavaraa Sahkoliikkeita .. .. 10 KAUSALAN SÄHKÖTYÖ KY A-ryhmän sähköurakointi. Taksiautoja Elainlaakareita .. Kauneushoitoloita Jatehuoltoa .. Rakennuspeltitoita .
16.55 Onnenarpa 17.00 Remppa vai muutto 18.00 Hyvät ja huonot uutiset 19.00 Hauskat kotivideot 19.55 Tulossa: Selviytyjät Suomi 20.00 The Voice of Finland 21.25 Keno ja Synttärit 21.30 Elokuva: Troija (16) 00.40 Elokuva: Rocky II Uusintaottelu 03.05 Suomen Tulli 04.00 Suomen Tulli 04.55 05.00 Astral-TV Lauantai 26.1. TV-OHJELMAT 24.1. Valokuvaamoja Vesija lampojohtoliikkeita .. 11.00 LIVE 13.55 Naimakaupalla alttarille 14.55 Rempalla kaupaksi 15.55 Haluatko miljonääriksi. TV1 04.00 Uutisikkuna 07.15 Historia: Hitlerin Sudenpesä 08.00 Yle Uutiset 08.05 08.55 Avara luonto 09.00 Yle Uutiset 09.05 Flinkkilä & Tastula 09.55 Yle Uutiset 10.00 SuomiLOVE 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle uutiset Viikko viitottuna 11.15 12.01 Hakekaa kätilö! (12) 12.10 Vaiheessa: Taiteilijasielu 12.20 Perjantai 13.00 Rallin MM: Monte Carlo, Power Stage Live 14.30 Sannikka & Ukkola 15.00 Yle Uutiset 15.05 15.33 Docstop: Meidän Liinu 15.40 Matematiikan taikaa 15.55 The Musketeers (12) 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 17.55 The Halcyon (12) 18.00 Yle Uutiset 18.10 Urheiluruutu 18.15 Luontohetki: Brasilian papukaijat 18.45 Arto Nyberg 19.30 Mittatilaustyönä 19.45 Jäljet päättyvät Berliiniin (12) 20.30 Yle Uutiset 20.45 Urheiluruutu 21.05 Kotikatsomo: Tuntematon sotilas 22.00 Yle Uutiset 22.05 Urheiluruutu 22.10 Syntinen (16) 22.50 Ulkolinja 23.45 Ykkösaamu 00.25 Babylon Berlin (16) 01.10 04.00 Uutisikkuna TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 27.1. Tilitoimistoja Tuote-esittelyja .. 11 Varikauppoja .. 27.1.2019 Torstai 24.1. 06.53 Timppa (S) 07.03 Kim ja Kai (S) 07.10 Satuja Soitosta 07.21 Ninni ja Nestori (S) 07.34 Pikku Kakkosen posti 07.39 Postimies Pate, erikoislähettipalvelu 07.58 Anton Siilinen ratkaisee (S) 08.13 Galaxi 08.14 Kapteeni Kari (7) 08.26 08.47 Moraalimittari (7) 09.00 Holby Cityn sairaala (12) 09.55 Casualty (12) 10.45 Urheilustudio 10.55 Mäkihypyn MC: Sapporo 12.15 Urheilustudio 12.25 Alppihiihdon MC: Kitzb¸hel 13.25 Taitoluistelun EM: Jäätanssin rytmitanssi 15.30 Ampumahiihdon MC: Miesten pikakilpailu 16.50 Urheilustudio 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Yliopistollinen eläinsairaala: Elmo-koira shokkitilassa 18.30 Noin Viikon Studio 18.55 Taitoluistelun EM: Naisten vapaaohjelma 21.00 Sohvaperunat 21.50 Rallin MM: Monte Carlo, päiväkooste 22.20 Koukussa (16) 23.15 Mullan alta: Paleface ja Milla Rumi 00.10 Muistin vanki (12) 00.50 04.00 Uutisikkuna MTV3 06.01 Ostoskanava Tvins.com 06.15 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 09.05 Mitä tänään syötäisiin. 09.10 Huomenta Suomi Extra 09.36 Kauniit ja rohkeat (S) 10.00 Emmerdale 10.30 Maajussille morsian 11.30 The Chefs’ Line 12.00 Ostoskanava Tvins.com 13.00 Huomenta Suomi Extra 13.30 Hei me rakennetaan! 14.30 Kokkisota 15.25 Suhdesoppa 16.25 Yökylässä Maria Veitola 17.25 Salatut elämät 17.55 Kauniit ja rohkeat (S) 18.25 Emmerdale 18.55 Mitä tänään syötäisiin. Lande 18.00 Yökylässä Maria Veitola 19.00 Seitsemän uutiset 19.10 Tulosruutu 19.20 Urheiluextra 19.30 Vedetään hatusta 20.00 Jahti 21.00 Ratamo (12) 22.00 Kymmenen uutiset 22.15 Viikon sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Uutisvuoto 23.35 Mielensäpahoittaja ennen kaikki oli paremmin 00.35 Bull (7) 01.30 Bull (12) 02.25 NCIS: New Orleans (12) 04.15 05.10 Agatha Christie Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Vili Vilperin seikkailut (S) 06.15 K3 (S) 06.30 Ritariprinsessa Nella 06.55 LEGO Legends of Chima (7) 07.20 Disneyn esikoulu: Leijonakaarti (S) 07.45 My Little Pony: Ystävyyden taikaa 08.10 Littlest Pet Shop 08.25 LEGO Ninjago (7) 08.50 HS Lasten uutiset 09.00 Hauskat kotivideot 10.00 Jaksa paremmin 10.30 Neljät häät Suomi 12.30 Kotikaupunki vaihtoon 13.00 Gaala (S) 14.30 Konttori (S) 15.00 Elokuva: Matka maan keskipisteeseen (12) 16.55 Tulossa: Selviytyjät Suomi 17.00 Vain elämää 19.00 Elokuva: Monsterit-yliopisto (7) 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Elokuva: Yön ritarin paluu (12) 00.15 Poliisit 2019 01.15 Grillit huurussa (S) 02.15 05.00 Astral-TV. 06.52 Hau Hau, Piip ja Veli (S) 07.03 Dinojuna (S) 07.27 Arvaa kuinka paljon sinua rakastan 07.40 Oktonautit (S) 08.02 Tete ja Mama (S) 08.09 Pikku Kakkonen: Seikkailukone 08.32 Petteri Kaniini 08.45 Retki-Roope (S) 08.59 Galaxi 09.02 Otso ja sopulit (7) 09.08 Villi tulevaisuus (7) 09.30 Meidän luokka 09.55 Joraavat juurikkaat (S) 10.00 Urheilustudio 10.05 Mäkihypyn MC: Sapporo 11.00 Urheilustudio 11.25 Yhdistetyn MC: Trondheim 12.20 Urheilustudio 12.25 Alppihiihdon MC: Kitzb¸hel 14.00 Urheilustudio 14.25 Ampumahiihdon MC: Naisten takaa-ajokilpailu 15.00 Yhdistetyn MC: Trondheim 15.25 Hiihdon MC: Ulricehamn 16.50 Ampumahiihdon MC: Miesten takaa-ajokilpailu 17.30 Taitoluistelun EM: Jäätanssin vapaatanssi 18.45 Taitoluistelun EM: Miesten vapaaohjelma 20.25 Freestylen maailmancup: Tremblant 21.50 Rallin MM: Monte Carlo, päiväkooste 22.20 Villi kortti 23.10 Sohvaperunat 00.00 Koukussa (16) 00.55 04.00 Uutisikkuna MTV3 07.00 Ostoskanava Tvins.com 08.00 Palomies Sami (S) 08.15 Muumilaakson tarinoita (S) 08.45 Muumilaakson tarinoita (S) 09.10 Littlest Pet Shop (S) 09.35 Winx-klubi (7) 10.00 Ostoskanava Tvins.com 10.30 Salatut elämät 11.00 Salatut elämät 11.30 Salatut elämät 12.00 Salatut elämät 12.30 Salatut elämät 13.01 Elokuva: Bratz: The Movie (S) 15.05 Rakettitiedettä. 09.10 Huomenta Suomi Extra 09.36 Kauniit ja rohkeat (S) 10.00 Emmerdale 10.30 Maajussille morsian 11.30 The Chefs’ Line 12.00 Ostoskanava Tvins.com 13.00 Huomenta Suomi Extra 13.30 Hei me rakennetaan! 14.30 Gok Wan: Kekseliäät kierrättäjät 15.30 Pitääkö olla huolissaan. Vaatekorjaamoja Torstaina tammikuun 24. TV1 04.00 Uutisikkuna 05.55 Hyvissä aikeissa 06.25 Ylen Aamu-tv 09.30 Puoli seitsemän 10.00 Hercule Poirot (12) 10.50 Yle Uutiset Uusimaa 10.58 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.06 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.14 Yle Uutiset Häme 11.22 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.30 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.38 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.46 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.54 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.02 Yle Uutiset Lappi 12.10 Yle Oddasat 12.14 Oddasat 12.30 Kuolema maalaa taulun 13.25 Hopeaa rajan takaa (12) 14.40 Palanen: Minnesota tango 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 Ylen Aamu-tv: Tänään otsikoissa 16.05 A-studio: Talk 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Kuolema maalaa taulun 18.00 Yle Uutiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 19.52 Valkoisia valheita (12) 20.00 Sannikka & Ukkola 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 Perjantai 21.45 Yle Uutiset 21.50 Urheiluruutu 21.55 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.05 Hiljainen todistaja (16) 23.05 Oddasat 23.20 The Same Sky Isku sydämeen (12) 00.10 Puoli seitsemän 00.40 04.00 Uutisikkuna TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 25.1. .. 16.26 Mielensäpahoittaja ennen kaikki oli paremmin 17.25 Salatut elämät 17.55 Kauniit ja rohkeat (S) 18.25 Emmerdale 18.55 Mitä tänään syötäisiin. 11.00 LIVE: Onnenarpa 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita 13.55 Naimakaupalla alttarille 14.55 Rempalla kaupaksi 15.55 Haluatko miljonääriksi. Vesija lampojohtoliikkeita .. 16.55 Onnenarpa 17.00 Haapasalon Suomi 18.00 The Wall Suomi 19.00 Heikoin lenkki 20.00 Grillit huurussa (S) 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 This Is Us 23.00 Grillit huurussa (S) 00.00 Poliisit kotihälytys (12) 01.00 Suomen Tulli 02.00 Madventures III (12) 02.45 Madventures III (16) 03.30 05.00 Astral-TV Perjantai 25.1. 06.53 Sasu (S) 07.04 Olivia (S) 07.25 Ruskea pikkukarhu (S) 07.32 Killen kimppakyyti (S) 07.43 Uula ja Kuu (S) 07.55 Enni ja Roi (S) 08.07 Ryhmä Hau (S) 08.32 Lelumesta (S) 08.45 Pii ja Poju (S) 08.59 Galaxi 09.02 Näin meillä (7) 09.12 Ville ja Lousku vauhdissa (7) 09.23 Fotarit 2018 09.36 Belle ja Sebastian (7) 09.49 Laita ittes likoon 09.59 Urheilustudio 10.00 Yhdistetyn MC: Trondheim 10.55 Urheilustudio 11.25 Alppihiihdon MC: Kitzb¸hel 12.10 Hiihdon MC: Ulricehamn 13.10 Yhdistetyn MC: Trondheim 13.40 Ampumahiihdon MC: Naisten yhteislähtö 14.30 Alppihiihdon MC: Kitzb¸hel 15.10 Hiihdon MC: Ulricehamn 16.45 Ampumahiihdon MC: Miesten yhteislähtö 17.30 Hiihdon Ski Classics 18.15 Taitoluistelun EM: Loppunäytös 20.00 20.45 Body Hack 21.00 Rallin MM: Monte Carlo, päiväkooste 21.30 Noin Viikon Studio 21.55 Stacey Dooley: Tytöt vastaan Isis 22.40 Ice Town Elämää äärirajoilla 23.30 Silicon Valley (12) 00.00 Girls (12) 00.30 04.00 Uutisikkuna MTV3 07.00 Ostoskanava Tvins.com 08.00 Monchhichi (S) 08.15 Muumilaakson tarinoita (S) 08.45 Littlest Pet Shop (S) 09.10 Winx-klubi (7) 09.35 Winx-klubi (7) 10.00 Makumuistoja 11.00 Koko Suomi leipoo 12.00 Kokkisota 13.00 Sara La Fountain Australiassa 13.30 Viipurin torilta maailman markkinoille 14.30 Jäinen planeetta (7) 15.35 Top Gear 17.00 Stadi vs. 06.53 Hyrräpäät (S) 07.04 Hei Taavi (S) 07.13 Planeetta Kosmo (S) 07.26 Sormilla vai puikoilla 07.31 Franklin ja ystävät (S) 07.44 Simo (S) 07.49 Vilkki Ankka (S) 08.01 Puu Fu Tom (S) 08.26 Galaxi 08.27 Tipu Touhukas (S) 08.29 Aika härdelli! (7) 08.40 08.47 Lulu ja lehmä (7) 09.00 Holby Cityn sairaala (12) 10.00 Casualty (12) 10.50 Tähtäimessä merivoimat 11.40 Talviunelmia 12.10 Äitiyssokki 12.40 Kulutustavaratarkastajat 13.10 Siyinqaba Kallioseinämän kutsu 13.35 Paloautolla Oslosta Mongoliaan 14.05 Tuhkimotarinoita 14.55 Modernit Miehet 15.20 Ampumahiihdon MC: Naisten pikakilpailu 16.45 16.52 Extremeä ympäri maailmaa 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Taitoluistelun EM: Miesten lyhytohjelma 19.00 Rallin MM: Monte Carlo, ennakko 19.30 Yliopistollinen eläinsairaala 20.00 Taitoluistelun EM: Parien vapaaohjelma 21.00 Villi kortti 21.50 Noin Viikon Studio 22.15 Rallin MM: Monte Carlo, ek 1 23.15 Muistin vanki (12) 00.00 Stacey Dooley 00.45 Modernit Miehet 01.10 04.00 Uutisikkuna MTV3 06.01 Ostoskanava Tvins.com 06.15 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 09.05 Mitä tänään syötäisiin. .. Lande 21.00 Vares Sukkanauhakäärme (12) 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Elokuva: Vihreän timantin metsästys 00.45 Rikospaikka 01.15 Pukumiehet (7) 02.10 Pukumiehet (7) 03.05 Kolme miestä ja tyttö (7) 03.35 04.00 Kolme miestä ja tyttö (7) Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Disneyn esikoulu: Leijonakaarti (S) 06.25 Vili Vilperin seikkailut (7) 06.35 Peukaloisen uudet retket (S) 06.50 Disney esittää: Avalorin Elena (S) 07.15 LEGO Friends 07.45 Disney esittää: DuckTales (7) 08.10 Heinähattu ja Vilttitossu (S) 08.35 Rusty Rivets (S) 09.00 Naimakaupalla alttarille 10.00 Haluatko miljonääriksi. päivänä 2019 Torstai 5.7. 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät 20.00 Kokkisota 21.00 Yökylässä Maria Veitola 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.55 Top Gear 00.10 Uutisvuoto 01.05 Yökylässä Maria Veitola 02.00 Kokkisota 02.55 Rouva Ministeri (S) 03.50 04.45 Hurjat sääilmiöt Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Disneyn esikoulu: Leijonakaarti (S) 06.25 Vili Vilperin seikkailut (7) 06.35 Peukaloisen uudet retket (S) 06.50 Disney esittää: Avalorin Elena (7) 07.15 LEGO Friends 07.45 Disney esittää: LEGO Star Wars 08.10 Ritariprinsessa Nella 08.35 Rusty Rivets (S) 09.00 Naimakaupalla alttarille 10.00 Haluatko miljonääriksi. TV1 04.00 Uutisikkuna 07.10 07.55 Rakkaudesta puutarhaan 08.00 Yle Uutiset 08.05 08.50 Kiehtova maailma 09.00 Yle Uutiset 09.05 Ylen Aamu-tv 10.00 Yle Uutiset 10.05 Ykkösaamu 10.45 Perjantai-dokkari 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle Uutiset Uusimaa 11.13 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.21 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.29 Yle Uutiset Häme 11.37 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.45 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.53 Yle Uutiset Itä-Suomi 12.01 Yle Uutiset Pohjanmaa 12.09 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.17 Yle Uutiset Lappi 12.25 Yle Oddasat 12.29 12.43 Oddasat 12.55 Hiihdon MC: Ulricehamn 14.30 14.43 Päivä Ruotsissa 14.50 Pisara 14.55 Yle Uutiset 15.00 Rallin MM: Monte Carlo, ek 12, live 16.00 Prisma: Vauvojen maailma 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Flinkkilä & Tastula 18.00 Yle Uutiset 18.10 Urheiluruutu 18.15 Strömsö 18.45 19.35 Avara luonto: Sri Lanka, meren helmi 19.45 Bletchleyn nelikko: San Francisco 20.30 Yle Uutiset 20.50 Urheiluruutu 21.15 SuomiLOVE 22.15 Yle Uutiset 22.20 Urheiluruutu 22.25 Babylon Berlin (16) 23.10 Syrjäinen maa (16) 00.40 04.00 Uutisikkuna TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 26.1. 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät 20.00 Stadi vs. TV1 04.00 Uutisikkuna 05.55 Docstop: Meidän Liinu 06.25 Ylen Aamu-tv 09.30 Puoli seitsemän 10.00 Hercule Poirot (12) 10.51 Yle Uutiset Uusimaa 10.59 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.07 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.15 Yle Uutiset Häme 11.23 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.31 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.39 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.47 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.55 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.03 Yle Uutiset Lappi 12.11 Yle Oddasat 12.16 Oddasat 12.30 Kuolema maalaa taulun 13.25 14.49 Päämaja (S) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 A-studio 15.45 Yle Oddasat 15.50 Novosti Yle 15.55 Yle Uutiset viittomakielellä 16.00 Eduskunnan kyselytunti 17.00 Yle Uutiset 17.04 Yle Uutiset alueeltasi 17.07 Kuolema maalaa taulun 18.00 Yle Uutiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Orjuus nyt: Lähi-idän kotiorjat (12) 20.00 Peltsin kova vuosi 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 A-studio: Talk 21.45 Yle Uutiset 21.50 Urheiluruutu 21.55 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.05 Ulkolinja 23.00 Oddasat 23.15 Hiljainen todistaja (16) 00.15 Puoli seitsemän 00.45 04.00 Uutisikkuna TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 24.1. .. (12) 15.35 Kokkisota 16.30 Myyrä 18.00 Uutisvuoto 19.00 Seitsemän uutiset 19.10 Uutisextra 19.25 Tulosruutu 19.30 Myyrä 21.00 Uutisvuoto 22.00 Kymmenen uutiset 22.10 Lotto, Jokeri ja Lomatonni 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Elokuva: Wallander: Rauhaton mies 00.30 Hävyttömät (16) 01.35 NCIS: New Orleans (12) 02.30 NCIS: New Orleans (12) 03.25 04.20 Hurjat sääilmiöt Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Vili Vilperin seikkailut (7) 06.15 K3 (7) 06.30 Ritariprinsessa Nella 06.55 LEGO Legends of Chima (7) 07.20 Disneyn esikoulu: Leijonakaarti (S) 07.45 My Little Pony: Ystävyyden taikaa 08.10 Littlest Pet Shop 08.25 LEGO Ninjago (7) 08.50 Angry Birds Piggy Tales (S) 08.55 Angry Birds Blues (S) 09.00 Elokuva: Räyhä-Ralf (7) 11.00 Vain elämää 13.00 Pientä pilaa 13.10 Kotikaupunki vaihtoon 13.40 Bachelor Suomi (S) 14.40 Bachelor Suomi (S) 15.40 Supertähdet (S) 17.05 Konttori (S) 17.35 Elokuva: Hei, taas me lennetään! 19.25 Tulossa: Selviytyjät Suomi 19.30 The Voice of Finland 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Elokuva: Tiikerinsilmä Rocky III 23.10 Elokuva: Yön ritari (12) 02.15 Suomen Tulli 03.15 Suomen Tulli 04.15 05.00 Astral-TV Sunnuntai 27.1. .
tammikuuta 1958. Siikavan Sampo oli vuoteen 2008 saakka Jaalan Voiman alaosasto, kunnes se rekisteröitiin vuonna 2009 omana yhdistyksenään. Hän oli Jaalan Voiman väreissä viidesti mitaleilla Kalevan kisoissa miesten moukarinheitossa. Valaistun ladun kunnossapito on talven aikana edelleen ohjelmassa, ja useamman vuoden ajan Sampo on vastannut Jaalan Hippo-kisojen toimitsijaja tulospalvelusta. Hänen aikanaan suomalaisen moukarinheiton taso oli kova, ja kirkkaimman mitalin tiellä oli aina sama mies, 15 vuotta putkeen 1998-2012 lajia suvereenisti hallinnut Olli-Pekka Karjalainen. Latupohja oli raivattu, sähköistetty ja purutettu kesän 1991 aikana. Kesälajiksi tuli sittemmin lisäksi lentopallo. Myös väen väheneminen ja joukkueiden kokoon saaminen toivat omat ongelmansa haasteviestien järjestämiseen sekä yleensäkin kilpailutoimintaan, historiikissa todetaan: — Tällä hetkellä Sampon toiminnan perustan muodostavat talvikaudella jumpat joka viikko. Erinomaisesti on menestynyt myös vuosina 2003 ja 2004 Sampon parhaana urheilijana palkittu Hanna Korell, joka on saavuttanut naisten pika-aidoissa ulkoradoilla SM-kultaa, viisi hopeaa ja pronssin ja menestyi myös sisäradoilla sekä sadan metrin sileällä. Latupohjan käytöstä oli seura tehnyt 30 vuoden mittaisen sopimuksen Hannu Eerolan ja Rauno Kukkolan kanssa. Muutamaa vuotta aiemmin Sampo oli hankkinut ensimmäisen oman moottorikelkan, ja rahoitus siihen oli koottu puutalkoilla sekä eri tahoilta saaduilla avustuksilla. Samoin kävi monessa muussakin kylässä aikanaan tehdyille hyppyrimäille: kunnossapito alkoi olla yhä vaativampaa, mutta toisaalta suurin innostus mäen käyttöön alkoi hiipua. Mäki ehti olla käytössä aina vuoteen 1970 saakka, kunnes sen kohtalona oli purkutuomio. päivänä 2019 Siikavan Samposta on lähtenyt kansallisen tason urheilijoita Seuralla on ollut monipuolinen lajivalikoima, nykyisin painopiste on jumpassa ja hiihtoladun ylläpidossa Jarkko Paljakka on Siikavan Sampon oma kasvatti. Tarkkaan ottaen juhlapäivä sattuu näin tammikuulle, sillä seuran perustava kokous on pidetty 20. peräti 25 vuotta voimassa olleen Leena Spoofin suomenennätyksen historiaan. Kousa oli sotien jälkeen Kymenlaakson parhaita hiihtäjiä. Kousa voitti esimerkiksi 1989-91 kolmesti peräkkäin Teutjärven ympärijuoksun. Tällöin hän juoksi aidoissa kultaa ja sileällä hopeaa, ja lisäksi hän siirsi ajallaan 13.13. Kaikkiaan puheenjohtajia on seuran historian aikana ehtinyt olla kymmenen ja sihteereitä yksitoista. Korellin uran tähtihetki oli kaksi vuotta myöhemmin, silloin tosin jo Lahden Ahkeran väreissä. Siikavasta on lähtenyt vuosien mittaan valtakunnan tasolle asti yltäneitä urheilijoita, jotka kisoissa edustivat pääseuraa eli Voimaa. Ensimmäisen valaistun ladun teki Rauno Kukkola, ja se oli aluksi käytössä tunnin ajan kolmena iltana viikossa. Sampon historiikki tietää kertoa, että alkuvuosina seuran toiminta oli vilkasta: lajeina olivat esimerkiksi maastojuoksu ja pesäpallo kesällä sekä talvella hiihto ja mäenlasku. Myöhemmin sääntöjä muutettiin niin, että mukaan otettiin myös naishiihtäjät, ja joukkueiden kokoa pienennettiin seitsemään hiihtäjään. Kaupunki maksaa pientä korvausta latujen ylläpidosta, ja vastapainoksi ladut ovat vapaasti kaikkien hiihtäjien käytössä. 12 VOITTO RUOHONEN Torstaina tammikuun 24. Sampon puheenjohtajana on vuodesta 2005 lähtien toiminut Vesa Kaarlampi ja sihteerinä Tapani Mikkola. — Vaihtelevat sääolosuhteet toivat hiihtokilpailujen järjestämiseen omat haasteensa. Jarkko Paljakka on Sampon menestynein oma kasvatti: hän heitti moukaria Kalevan kisoissa neljänä vuotena peräkkäin pronssille ja kerran hopealle. Jaalaa hän edusti pika-aitojen hopeamitalistina vuonna 2003, sitä ennen hän edusti Enonkosken Urheilijoita ja Mikkelin Kilpa-Veikkoja. Muun muassa juoksumatkoilla hyvin menestynyt Ismo Kousa palkittiin Sampon parhaana urheilijana vuonna 1987. Poikaja ukkomiesviestin järjestäminen alkoi kymmenmiehisin joukkuein, Mukaan tulivat perinteisellä ja sittemmin myös vapaalla tyylillä hiihdetyt kahden kilometrin osuudet. Uusi valaistu kahden kilometrin latu Siikavassa avattiin 8.12.1991. Ennen Siikavaan asettumistaan Taanila oli vaikuttanut Pohjois-Pohjanmaalla Muhoksen Urheilijoiden sihteerinä. Perustavassa kokouksessa seuran ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Olli Kousa, joka aiemmin oli ollut jäsenenä Lauritsalan Kisassa, Verlan Kirissä ja Jaalan Kisa-Veikoissa. Muut seuran perustajajäsenet vuonna 1958 olivat Kaarlo Lehtovirta, Esko Perttula, Alpo Heineman, Jaakko Perttula, Heikki Lindström ja Pauli Kaarlampi. Sampon hyväksi hän oli yksi aktiivisimmista talkootyön tekijöistä, ja hän lahjoitti seuralle muun muassa maapohjan hyppyrimäkeä varten. Korellin SE-tulos kesti aina vuoteen 2012 saakka, jolloin sen rikkoi ajalla 13.10 tämän hetken kirkkaimpiin naisurheilijoihimme lukeutuva Nooralotta Neziri.. Seuran ensimmäinen sihteeri Eino Taanila antoi niin ikään merkittävän panoksen talkootyöhön, lahjoitti hyppyrimäen rakennustarvikkeita ja osallistui henkilökohtaisella panoksellaan taloudellisiin hankkeisiin. Seuran vaiheista on Tuula Mikkola koonnut kattavan historiikin, josta ilmenee, miten monipuolista lajivalikoimaa pieni kyläseura on pystynyt vuosien saatossa pitämään ohjelmassaan. Urheilukentän puute hidasti yleisurheilutoimintaa, mutta opettaja Jorma Koivisto käynnisti jo vuonna 1959 lenkkija jumppaillat, ja vapaa-ajan liikunta tuli mukaan seuran toimintaan. Hyppyrimäki oli pystytetty talkoilla jo syksyllä 1957, ennen seuran perustamista. (Kuva: Iitinseudun arkisto.) Urheiluseura Siikavan Sampo juhlisti juuri joulun alla 60-vuotista historiaansa. Ladun valaistuksen maksoi aluksi Jaalan kunta, ja kuntaliitoksen jälkeen sen on kustantanut Kouvolan kaupunki