Tavan mukaan joulun
aluskausi avataan aina marraskuun viimeisenä perjantaina.
Tänä vuonna tapahtumia
on illan aikana tiiviisti monissa eri pisteissä.
Itse avaus tapahtuu torilla
kello 17, ja sen juontaa Iitin
Tiltu Olga Temonen. 2014 . Siihen
voi osallistua iltapäivän ja
illan aikana S-Market Kausalan aulassa.
Hyvän mielen joulupuulla
tuodaan jouluiloa vähävaraisiin iittiläisiin lapsiperheisiin.
Kaikissa JouluKausalassa
mukana olevissa liikkeissä
voi tavan mukaan osallistua
arvontaan, jossa palkintoina
on mm. Kunnan puolesta avaussanat lausuu ja Kausalan jouluvalot
sytyttää valtuuston ja kunnanhallituksen edustajana
Leif Drockila.
Avauksen lisäksi muuta
ohjelmatarjontaa ovat lasten kansanmusiikkiryhmän
esitys, joulupukin tervehdys
sekä jo useana vuotena nähty
Tiernapojat-kuvaelma, josta
nyt vastaavat vanhempainyhdistys Maakansan Maahiset
ry sekä kaikki Etelä-Iitin kyläyhdistykset.
Torilla on samaan aikaan
koko ajan tarjolla lapsille
ilmaista poniratsastusta, ja
partiolippukunta Kymen Kotkat ry esittelee toimintaansa:
se myy myös partiolaisten ad-
venttikalentereita sekä joulukortteja.
Torilla voi avauksen aikana lisäksi virkistäytyä nokipannukahveilla, makkaralla
ja glögillä.
Kahvi-, glögi- ja piparitarjoiluita on avajaispäivän
aikana useissa liikkeissä,
ainakin Käsityöläisten joulupuodissa, joka avautuu Sähkön talossa, samoin Kausalan
Kukassa ja Tiltuntorilla.
Lapsille on tapahtumia
erityisesti kirjastolla, jonne toivotaan lasten tulevan
suurella joukolla piirtämään;
piirroksista on tarkoitus koota joulukalenteri Iitin kunnan
internet-sivuille.
LC Kausalan järjestämä,
niin ikään vuosia jatkunut
perinne on Hyvän mielen
joulupuu ?tapahtuma. vuosikerta . N:o 91 . Irtonumero 1 E
(sis alv.)
IITIN JA JAALAN SITOUTUMATON PAIKALLISLEHTI
Maanantaina 24. Myyjäisissä on luonnollisesti mukana joulupuk-
ki, joka lisäksi kiertää lapsia
ilahduttamassa päivän aikana
JouluKausalassa mukana olevissa liikkeissä.. lahjakortteja, jotka
Joulupukki vierailee perjantaina JouluKausala-liikkeissä pitkin päivää ja on tavattavissa torilla kello 17 alkavassa avaustapahtumassa. 60. N:o 5990
www.iitinseutulehti.fi
Talvisodan
syttymisestä
tulossa
75 vuotta
Sivu 4
JouluKausala avataan
perjantaina torilla
Ohjelmaa on tiiviisti monissa eri pisteissä
VOITTO RUOHONEN
Iitin perinteinen joulunavaustapahtuma, JouluKausala lähestyy. päivänä marraskuuta 2014 Kauppakatu 6 47400 Kausala . (Kuva: Iitinseudun arkisto/ JouluKausalan avaus vuosi sitten.)
voi käyttää missä tahansa
kampanjassa mukana olevassa liikkeessä.
Yrityksillä on lisäksi
omia arvontojaan.
JouluKausala jatkuu avajaistunnin jälkeen lisäksi
Kansantalolla, jossa pide-
tään suuret joulumyyjäiset
viime vuoden joulunalusajan
tapaan
Keittolounas huomenna tiistaina 25.11.
klo 11?13. E. Valtion osallistuminen on siinä
mielessä perusteltua, että yksi osa Kymi Ringiä
tulee olemaan erityinen harjoittelualue, jota sen
valmistuttua käytettäisiin raskaan liikenteen kuljettajakoulutuksessa, ja tätä aluetta hyödyntäisivät
muun muassa Puolustusvoimat ja Pelastusopisto.
Käynnissä ovat monet valmistelevat toimet kuten
alueen ympäristölupamenettely, kaavoitus sekä
liikennejärjestelyjen suunnittelu, jotka kaikki vievät hanketta eteenpäin. Tervehdyssanat lausui Lottaperinneyhdistyksen puheenjohtaja Marjatta Nykänen ja päätössanat
Perinnekillan puheenjohtaja
Mikko Pesälä; Pesälä, Nykänen sekä Kaija Vesala ja
Timo Hopponen lausuivat
juhlassa myös sikermän Yrjö
Jylhän Kiirastulesta.
Juhlan ohjelmassa oli lisäksi useita musiikkiesityksiä
sekä Itä-Suomen Sotilaslää-
Pakkanen jatkaa Kymen
keskustan puheenjohtajana
Hikatin jo perinteeksi muodostunut joulusatu laittaa
katsojat nauramaan ja välillä
varpaanpäissä nipistelee pikkuinen jännityskin. huomasivat puheenvuorojen loputtua
ja muutosesitysten tekemättä jäämisen takia hyväksyneensä periaatteessa 30.000 markan määrärahan ensi
vuoden talousarvioon tarkoitusta varten.
Kahdet ravit taas
Kausalan kaviouralla
Kausalan raviradalla pidetään ensi vuonna kahdet ravit.
Iitin hevosystäväinseura on saanut jälleen luvan kahteen
ravipäivään, viime vuonnahan niitä oli vain yksi. Ensimmäinen Iitinseutu ilmestyi 10.12.1954.
Viikkoa tätä ennen perustettiin Kausalassa kahvila
Puistolassa yhtiö, jonka tarkoituksena on sanomalehden
julkaiseminen. 829 3323
Avoinna: Ma-Pe klo 9-12
www.iitti.fi/srk/iitti
KAHVITUPA. Iitissä lehti
menee käytännöllisesti katsoen joka sauhuun ja Jaalassakin jo valtaosaan. Yrjölä.
Nyt tiedämme Iitinseudun menestyneen hyvin ja
täysi-ikäiseksi tultuaan saavuttaneen lukijoiden luottamuksen paikallisena tiedonvälittäjänä. Yhtiö etenee ripeästi, sillä se on käynnistänyt avoimen tarjouskilpailun, jolla haetaan kumppaneita Kymi Ringiä toteuttamaan. Lehtiyhtiön talous on vakaa ja juuri
ennen 20-vuotispäiviä on päästy mukaan uudenaikaisimpaan lehdenvalmistustekniikkaan.
Puhemylly pururadasta
Iitin kunnanvaltuustossa
Yö
-1
Iitinseudun syntyajoista
näinä päivinä 20 vuotta
-2
Melkein tunnin keskusteli Iitin kunnanvaltuusto tiistaina Kausalan pururadan rakentamisesta ja ennen muuta
sen valaisemisesta ennen kuin valtuutetut . moni hämmästyksekseen . joulukuuta. Esitykset ovat kello 9 ja 10
aamupäivällä.
IITIN SEURAKUNTA
KIRKKOHERRANVIRASTO
Puh. Askel eteenpäin on Kymi
Ring Oy:n tekemä esisopimus, jonka myötä . Valtion liikuntaneuvosto päätti yksimielisesti esittää ensi ja seuraavaksi vuodeksi hankkeelle
kolmen miljoonan euron suuruista liikuntapaikkaavustusta. Esityksen
TÄNÄÄN
Päivä
Tänä syksynä on tullut kuluneeksi 70 vuotta siitä,
kun suojeluskunta- ja LottaSvärd-järjestöt Suomessa
lakkautettiin. jos
moottorirataosuus oheistoimintoineen valmistuu
. Varapu-
heenjohtajiksi valittiin Jaana
Keskitalo ja Topi Seppälä
Kouvolasta. Liisa Varjola Kouvo-
lasta ja Keskustanuorten pj.
Niko Heikkilä Iitistä.
Puoluehallitukseen valittiin Markku Pakkanen ja varalle Jaana Keskitalo
Hikatti kuljettaa
Jaalankin
lapset jouluun?
Kouvolan kirjaston nukketeatteri Hikatin musiikillinen
joulusatu Ama-nallen joulu
kertoo hellyttävän kirjastonallen piparinpaistosta.
. Kouvolan seudun Lottaperinneyhdistys ja
Pohjois-Kymen Sotilaspoikien Perinnekilta järjestivät sen johdosta lauantaina
70-vuotismuistojuhlan Kouvolan kaupungintalolla.
Isä n maa llisen juh la n
juhlapuhujana oli professori
Iitinseutu tulee lähipäivinä täysi-ikäiseksi, täyttää 20
vuotta. Piirihallituksen
muut jäsenet ovat Jouko
Yläjääski Haminasta, Matti
Tarula Iitistä, Kirsi Seppälä
Kouvolasta, Heikki Suutari Kotkasta, Riitta Rikkola
Miehikkälästä, Vappu Kuokka Virolahdelta, Ole Tjeder
Pyhtäältä sekä Keskustanaisten pj. Siihen taitaa tulla mutkia matkaan, kuiskaillaan
kirjastosta.
kesto on 45 minuuttia, joten
se soveltuu pienillekin katselijoille.
Hikatti kiertää esityksellään kaikki kirjastot, joten
kaupungin pikkuväellä on
mahdollisuus päästä nauttimaan esityksestä asuinpaikasta riippumatta. Sitten
pidetään perinteisten helluntairavien lisäksi heinäajot,
ilmeni seuran syyskokouksessa hyväksytystä toimintasuunnitelmasta vuodelle 1975.
Kuivurikurssit
Etelä-Iittiin
Kuivureista pitää Etelä-Iitin maamiesseura ensi vuoden
kurssinsa, päätettiin seuran syyskokouksessa Samolassa.
Myös öljykasvien viljelyneuvonnan tehostaminen kuuluu
ensi vuoden toimintasuunnitelmaan.. Hinta 5 ?/annos.
Iitinseutu 28.11.1974
Yö
Keskiviikko
1-4 m/s
Jatkosodan päättyessä aluksi välirauhansopimukseen siinä määrättiin
lakkauttamaan ennen sotia
ja sodan aikana toimineet
maanpuolustusjärjestöt.
Eduskunta lakkautti tältä
pohjalta sekä suojeluskuntaettä Lotta-Svärd-järjestön
marraskuussa 1944.
Lauantaisen juhlan tarkoituksena oli vaalia lakkautettujen järjestöjen perinteitä
ja muistaa samalla niin sotaveteraaneja ja ?invalideja
kuin kotirintaman naisia,
miehiä, poikia ja tyttöjä.
-2
Päivä
1-4 m/s
nin, Kouvolan kaupungin ja
Kouvolan seurakunnan tervehdykset, tuojina kenraali
Veli-Pekka Parkatti, apulaiskaupunginjohtaja Annikki Niiranen ja kirkkoherra
Keijo Gärdström.
Yö
Tiistai
1-4 m/s
Martti Häikiö. Luonnollisesti Hikatin esitykset ovat
maksuttomia, muistutetaan
kirjastoista.
Jaalan kirjastossa Hikatti
vierailee tiistaina 9. Heti ensi vuoden alkupuolella näemme, millaista kiinnostusta
hanke on herättänyt.
Kausalassa 24.11.2014
VOITTO RUOHONEN
2-5m/s
0
0
-1
Päivä
Yö
0
-1
Torstai
Päivä
Yö
-1
-1
Perjantai
Päivä
1-4 m/s
Keskustan Kymenlaakson
piiri valitsi 13.11 pitämässään
syyskokouksessa yksimielisesti kuljetusyrittäjä Markku
Pakkasen jatkamaan piirin
puheenjohtajana. Koko hankkeen alullepanijana oli iittiläinen monitoimimies, maanviljelijä ja sanomalehtimies
Lauri. Tillolassa ajettaisiin muutaman vuoden kuluttua useana kautena kansainvälisen MotoGP-luokan
osakilpailu.
Tavoitteena Kymi Ringissä on, että ainakin joitakin
osia kokonaisuudesta olisi rakenteilla jo vuonna
2016. Tuleeko se, on enää ministerin puumerkistä kiinni.
Summa ei tosin ole suuruudeltaan aivan sitä, mitä
valtion osuudeksi on toivottu, mutta toki parempi
kuin ei mitään. Se edellyttäisi, että valmistavat toimet kuten
kaavoitus, ympäristölupa, rakennuslupa, kunnallistekniikka ja tiejärjestelyt toteutuisivat ensi vuoden
aikana. 2
TÄNÄÄN
Maanantaina marraskuun 24.Torstaina
päivänä 4.8.2011
2014
Suojeluskuntia ja
lottia muisteltiin
TÄSTÄ TÄNÄÄN
Pää auki
rahoitukseen
Kymi Ringin moottoriratahanke näyttäisi nyt liikahtavan toden teolla yhden ison askeleen eteenpäin
TÄNÄÄN
Maanantaina marraskuun 24. Tämä
ajoneuvo oli vielä viime viikollakin samoilla sijoillaan
ojassa.
Valtateillä kolaroidun tai
muusta syystä hylätyn ajoneuvon siirto kuuluu tienpitäjälle.
Käytännössä tilanne etenee niin, että poliisi tekee
ajoneuvosta ilmoituksen
ELY-keskukseen ja ilmoittaa
samalla, jos ajoneuvon poistamiselle ei sen puolesta ole
esteitä. Se tukee apurahoilla paikallisten yhdistysten toimintaa. Ylipäätään hylätyt ajoneuvot ovat melkoinen riesa,
koska niistä pitäisi selvittää
aluksi niin omistajaa, haltijaa
kuin kuljettajaakin, mikä on
työlästä.
Haapakimolantien autosta Vaaranto kertoo saaneensa
rekisterin perusteella tietoa,
joista viimeisimmän mukaan
auto olisi vaihtanut omistajaa, mutta uusimmasta omistajasta tai haltijasta tietoa ei
ole, ja poliisi taas ei kerro
kuljettajaa.
Romuajoneuvojen poistamiseksi Iitin kunta on tehnyt sopimuksen Kuusakoski
Oy:n kanssa. Mielipiteet voi
toimittaa kirjallisena Iitin
kunnan kirjaamoon osoitteella PL 32, 47401 Kausala
tai sähköpostitse kirjaamo.
iitinkunta@iitti.fi. Tarina ei kerro,
hakiko mahdollinen omistaja
Hylätty ajoneuvo on odotellut noutajaa Haapakimolantien ja Konttilantien risteyksessä
jo kuukauden päivät. päivänä 2014
Kouluverkon muutos
on Iitissä päätettävänä
Kuntalaisia kuullaan Kausalan koululla 2. Sopijapuolen sitoutuminen hankkeeseen varmistetaan osakemerkinnällä ja
pääomalainalla. Paikallaan se oli vielä kuvan otttohetkellä viime viikon lopulla.
sen pois, vai poistattiko seurakunta sen.
Ensi sijassa kolarin tai
muun syyn vuoksi tielle jää-
neen auton siirtäminen kuuluu sen omistajalle, haltijalle
tai kuljettajalle. Hankintaprosessiin liittyy workshoppäivä 7.1.2015. Se auto koki ihmeellisiä vaiheita. Apurahoja jaettiin yhteensä 119.600 euroa, ja saajina oli lukuisia jaalalaisia yhteisöjä.
Eläkeliiton Jaalan yhdistys ry sai 420 euroa teatteripäivän bussikuljetukseen Kotkan kaupunginteatteriin.
Huhdasjärven talousalueen kylätoimikunnalle annettiin kaksi tuhatta euroa Touhua ja turinaa ?nimisten iltojen järjestämiskustannuksiin.
Jaalan kotiseutuyhdistys ry sai kaksi tuhatta euroa
Huhdasjärven museokankaan riihen ja ison aitan kattojen
korjauksiin.
Jaalan koulun viides luokka sai kolme tuhatta euroa
Selänpäästä tulevien oppilaiden leirikoulukustannuksiin
Savonlinnan Tanhuvaarassa.
Jaalan musiikki- ja monitaideyhdistykselle annettiin
tuhat euroa yhdistyksen tilavuokriin ja matkakustannuksiin konserttikiertueella.
Keski-Jaalan Erämiehet sai 1.500 euroa uuden nylkyliiterin kylmäsäilytys- ja lihankäsittelytilojen rakentamiseen.
Kimolan Maatalousnaisia tuetaan 330 eurolla Kevättä
rintoihin -retken kustannuksiin; retki suuntautuu Elimäen
Puustelliin.
MTK Jaala-Kuusankoski sai tuhat euroa erityisesti
nuorille jäsenille tarkoitetun retken järjestämiseksi Lahden Sibelius-talolle katsomaan imitaatioshowta.
Paljakka-Pökölän kyläyhdistys ry pääsee kunnostamaan tuhannella eurolla kylätalon piha-aluetta sekä tarjoamaan kylälle virkistystoimintaa.
Partiolippukunta Jaalan Jalopeurat on aikeissa hankkia puolijoukkueteltan, ja tätä hanketta tuettiin 1.500 eurolla.
Siikavan kyläyhdistys sai kaksi tuhatta euroa kyläläisten teatteriretkeen Lahteen ja Siikavan Sampo samoin
kaksi tuhatta euroa vesijumpan järjestämiseen seuran jäsenille, talkoolaisille ja kyläläisille.
Uimilan kyläyhdistyksen ensi kesänä järjestämää lasten uimakoulua säätiö päätti tukea 500 eurolla.
Verlan seudun kyläyhdistys ry sai tuhat euroa tukea
kyläläisten virkistysmatkan kustannuksiin; matkan kohteina ovat Kymijoen kartanot.
Kaikkiaan JEV-säätiön apurahoista 19.250 euroa kohdistui Jaalan alueelle.
kuukausi sitten tieltä ulos
päätyi Ford Mondeo ?merkkinen henkilöauto Haapakimolantien ja Konttilantien
risteyksen kohdalla. 2.12.2014
mennessä.
Kuntalaisille järjestetään yleinen keskustelu- ja
kuulemistilaisuus tiistaina
2.12.2014 Kausalan koululla
klo 18.00-20.00.
Kymi Ringillä pää auki
valtion rahoitukseen
Rakentajatahojen haku on jo alkanut
VOITTO RUOHONEN
Valtion liikuntaneuvosto on
päättänyt puoltaa liikuntapaikka-avustuksen myöntämistä KymiRingille siten,
että se saisi ensi vuonna miljoona euroa ja vuonna 2016
kaksi miljoonaa euroa.
Päätöksen liikuntapaikkojen rahoitussuunnitelmista tekee puolustusministeri
Carl Haglund.
Neuvoston esitys merkitsee sitä, että Kymi Ring
palautui takaisin valtakunnallisesti merkittävien liikuntapaikkahankkeiden listalle.
Kymi Ringin ensimmäisen vaiheen rakennuskus-
tannuksiksi on arvioitu noin
21 miljoonaa euroa, josta
valtion osuudeksi on toivottu
kolmannesta; toisen kolmanneksen Kymi Ring kattaisi
lainarahalla ja kolmannen
kolmanneksen omalla rahoituksellaan.
Valtion rahoitus kohdistuisi erityisesti radalla
annettavaan kuljettajakoulutukseen.
Kymi Ringin alueen kaavoitus on parhaillaan käynnissä, samoin tiejärjestelyjen
suunnittelu sekä ympäristölupamenettely.
Kymi Ring Oy on äskettäin
jättänyt julkisten hankin-
tojen hakukanava Hilmaan
ilmoituksen, jolla se pyytää
tarjouksia osallistumisesta
KymiRing-elämyskeskuksen
allianssihankkeeseen.
Ilmoituksen hankekuvauksen mukaan KymiRingelämyskeskushanke on vetovoimainen kansainvälinen
liiketoimintakokonaisuus,
joka rakentuu Pohjois-Euroopan johtavan moottoriradan ja ajokoulutuskeskuksen
ympärille.
KymiRing-elämyskeskushanke toteutetaan useassa vaiheessa ja tavoitteena
on toiminnan aloittaminen
vuonna 2016.
Hank keeseen sisältyy
moottoriurheiluradan ja siihen liittyvien rakennusten ja
rakenteiden toteuttaminen
yhteistyössä eri osapuolten
kanssa allianssisopimuksella. Selvityksen kohteena on mahdollinen
Tillolan ja Kymentaan koulujen lakkauttaminen ja oppilaiden siirtäminen Kausalan
kouluun
Asiaa on valmistellut Iitin
kunnan koulutuslautakunta,
joka hyväksyi kokouksessaan
23.9.2014 palveluverkkoselvityksen jatkotoimenpiteitä ja
talousarvion laadintaa varten. Jos poliisi kertoo, että siirrolle ei ole esteitä,
tehdään kunnassa siirtopäätös ja annetaan Kuusakoski
Oy:lle toimeksianto. joulukuuta.
Hylätty auto odottanut noutajaa
VOITTO RUOHONEN
Iitissä sattui kuukausi sitten
samana viikonloppuna kaksi
ulosajoa, joiden jäljiltä ajoneuvot ilmeisesti hylättiin.
Kausalan keskustassa ollutta ajoneuvoa olivat poliisit käyneet tutkimassa, ja se
oli teipattuna. päivä joulukuuta
VOITTO RUOHONEN
Iitin kunnassa on vireillä
kunnan varhaiskasvatuksen
ja perusopetuksen palvelurakenteen selvittely. Myöhemmin auto katosi sitten seurakuntakeskuksen parkista. Ensin se oli yön
pimeydessä hinattu seurakuntakeskuksen parkkipaikalle, jossa kävin sitten sitä
itsekin katsomassa. Allianssisopimusmuodon mukaisesti
hankintasopimukset tehdään
erikseen kehitys- ja toteutusvaiheesta.
Osallistumishakemusten
jättöaika päättyy 22. Sen jälkeen ELY-keskus tekee siirtopyynnön urakoitsijalle, jonka kanssa se on
tehnyt siirroista sopimuksen.
. Selvittelyn
yhteydessä ratkaistaan, jatkavatko kaikki nykyiset koulut
toimintaansa vai lopetetaanko joitakin kouluja. Näyttäisi siltä, että
ELY-keskus ei ole tuosta
ulosajosta saanut poliisilta
ilmoitusta, joten se ei ole antanut siitä urakoitsijalle siirtomääräystä, Vaaranto jatkaa:
. Palveluverkon kohdalla
se tarkoittaa kahden kyläkoulun, Tillolan, ja Kymentaan, yhdistämistä Kausalan
kouluun.
Hallinnon kohdalla se
tarkoittaa päiväkodin johtajan ja päivähoidon ohjaajan
tehtävien uudelleen järjestämistä sekä siir tymistä
alakouluilla yhden rehtorin
malliin.
Koulutuslautakunta teki
esityksensä kunnanhallitukselle, joka päätti kokouksessaan 3.11.2014 käynnistää
koulutuslautakunnan hyväksymän
Varhaiskasvatuksen ja
perusopetuksen laadun ja
palvelurakenteen kehittämissuunnitelman 2014 -linjausten vaatimien hallinnollisten
päätösten valmistelutoimet.
Iitin kunnanvaltuusto päättää
asiasta ennen kuluvan vuoden loppua.
Kuntalaisilla on mahdollisuus lausua mielipiteensä asiasta. Poliisi siirtää
auton siinä tapauksessa, että
se aiheuttaa vaaraa liikenneturvallisuudelle.
Samana viikonloppuna
3
JEV-säätiöltä
tukea useille
jaalalaisille
yhteisöille
VOITTO RUOHONEN
Jaalan, Elimäen ja Valkealan kehittämissäätiö, JEV-säätiö,
on jakanut juuri syksyn 2014 apurahat. Se siirtää romun Villähteellä olevaan keskitettyyn varastoon,
jossa ajokkia pidetään kuukauden ajan, ja jos omistaja
ei ilmoita sitä haluavansa,
omistusoikeus siirtyy kunnalle, joka vuorostaan siirtää
auton kierrätettäväksi ja romutettavaksi.. Silloin
autosta oli kadonnut ainakin
takaluukku, rakennusmestari
Timo Vaaranto tietää:
. Auto ehti olla
Iitintien ja Eerolantien risteyksessä kolmatta viikkoa,
ennen kuin se poistettiin.
seuraavaa: ?Kouluutus on pantava käyntiin ja tässä erikoisesti suljettu järjestys ja erikoismiehistön
kouluuttaminen tehtäviinsä. Miehet kokoontuivat suojeluskuntatalolle Ravilinnaan
ja marssivat sieltä 14.10. Sotapäiväkirja mainitsee
erityisesti, että näyttelijät vierailivat komppaniassa ja myös
ruokailivat siellä.
Lokakuun lopussa iittiläiset saivat uuden päällikön, luutnantti Veikko Ilmari Suorsan, joka toimi tehtävässään koko
talvisodan ajan. Kello 11:00 pidettiin tunnin ruokatauko
ja jatkettiin harjoituksia aina kello 17:00 saakka, jolloin oli
vuorossa iltaruokailu. Tämän jälkeen miehillä oli vapaata, jos
ei toisin määrätty, ja sen jälkeen päivä päättyi käskynjakoon,
iltahuutoon ja iltahartauteen kello 20:30.
Arkipäivät kuluivat erilaisissa koulutuksissa ja työpalveluksessa. Herätys kello 6:00, aamutoimet sen jälkeen ja erilaista toimintaa
kello 8:00 eteenpäin. päivänä kello 22:30 sai Divisioonan
esikunta tiedon, että Neuvostoliitto oli katkaissut diplomaattisuhteet Suomen kanssa. Joukkueenjohtajina toimivat luutnantti
Antti Aapo Kahila, vänrikki Olavi Yrjölä, molemmat Iitistä,
vänrikki Niilo Mänttäri Sippolasta ja vänrikki Erkki Imeläinen Karhulasta. Iitin komppania saapui Kirkkojärven koillisrannalla sijaitsevaan Kannilan kylään aamulla
27.11. Ehkäpä armeijan antama keittoruoka ei riittänyt
kaikkien nälkää torjumaan, ja siksipä sitä lievitettiin syömällä
rautaisannoksia.
Iittiläiset eivät olleet unohtaneet poikiaan Kannaksella,
vaan ainakin kahdesti saivat komppanian miehet vastaanottaa ?tuntemattoman sotilaan. Lokakuun puolen välin paikkeilla vuonna 1939
jaettiin myös Iitissä näitä kutsuja reserviläisille pitäjän eri kulmilla. Marraskuun 29. Pataljoona saapui Äyräpäähän myöhään iltapäivällä ja marssi sen jälkeen
Pölläkkälään. Koulu sijaitsi Pölläkkälän pohjoislaidalla lähellä seurojentaloa sekä sahalaitosta.
Ylimääräiset harjoitukset alkoivat iittiläisten osalta seuraavana päivänä oppitunnilla ja taistelukoulutuksella. ei sujunut aina oppikirjan mukaan. mm. 20 kilometrin marssi suoritettiin yöllä ja sen kerrotaan olleen raskas liukkaan tienpinnan vuoksi. päivänä komppaniasta määrättiin järjestyspartio, yksi aliupseeri ja kolme sotamiestä. Marraskuu teki kuitenkin tästä poikkeuksen.
Muutamat miehet saivat lyhyet lomat ja pääsivät kotiseudulleen tervehtimään perhettään, ystäviään ja tuttaviaan.
Samana päivänä kun Mainilan laukaukset ammuttiin, sai
rykmentti marssikäskyn siirtyä Punnusjoen tuntumaan. Voidaan sanoa, että II
pataljoonan miehistöstä liki puolet oli iittiläisiä. Miesten esiintyminen yhdyskunnan teillä ilman vyötä ja lakkia sekä takinnapit auki on
ehdottomasti kielletty?. Divisioonan johto tiesi heti, mitä se
merkitsi. ja majoittautui kylän taloihin. Marraskuun 5. Tietöitä tehtiin ja paaluja estelinjoja varten. Odoteltiin mitä tulee
tapahtumaan. Jäljellä olivat naiset, lapset ja vanhukset.
Yöllisen marssin jälkeisen päivän miehet nukkuivat ja
lepäsivät. Ne eivät tulittaneet, eivätkä
miehet niitä ensin tunnistaneetkaan, mutta havaitessaan ne
venäläisiksi koneiksi, heittäytyivät nopeasti maahan.?
Marraskuun viimeinen päivä oli lauha ja pilvinen. Tästä hyvänä esimerkkinä on
pataljoonasta tullut tiedustelu siitä, ketkä reserviläiset ovat
syöneet rautaisannoksensa. Divisioona, johon myös Jalkaväkirykmentti 32 kuului, siirtynyt lähemmäs puolustusasemia. höyryjuna kuljetti pataljoonan Kouvolasta Viipurin
kautta Äyräpään asemalle Keski-Kannakselle. Iitin komppanian
sotapäiväkirja kertoo 30.11. mm. Klo 10:15 Viholliskoneet häipyivät etelään
päin.?
Konekiväärikomppanian päällikkö luutnantti Hannes Tapanainen kertoo: ?Sotaa ei osattu odottaa syttyväksi. Siviiliväestöä ei vielä
ollut evakoitu, joten reserviläiset saivat yleensä talosta huo-
neen tai kaksi käyttöönsä. 1939 Kouvolaan Keski-Suomen Rykmentin kasarmeille. 4
Maanantaina marraskuun 24. Myös II pataljoonan esikuntakomppaniaan sijoitettiin runsaasti iittiläisiä. Komppanialle annettiin taistelukoulutusta, tosin sitä
oli järjestetty yllättävän vähän. Kasarmielämän säännöt otettiin siis
käytäntöön nyt hieman poikkeuksellisissa olosuhteissakin.
Päiväohjelma muodostui armeijan tapaan säntilliseksi. Maa
oli uuden lumen peitossa. Kymijoki ylitettiin Korialla ja miesjoukko
on saattanut käydä ruokailemassa Korian kasarmeilla ennen
saapumistaan Kouvolaan.
Silloisen järjestelmän mukaan muodostettiin iittiläisistä
everstiluutnantti Aarne Ilmari Kiiran johtaman Jalkaväkirykmentti 32:n II pataljoonan neljäs komppania (4./JR 32) sekä
2. ?pitäjäkomppanioita?.
Kouvolassa miehet jaettiin joukkueisiin ja heille määrättiin joukkueenjohtajat. Talojen asekuntoiset miehet olivat
kylläkin jo lähteneet omiin joukko-osastoihinsa ylimääräisten
harjoitusten alkaessa. konekiväärikomppania. Kiväärikomppanian vahvuus oli noin 200
miestä ja konekiväärikomppanian noin 150 miestä. Miehet
työskentelivät aivan rauhanaikaisesti aukealla, kun Pölläkkälän suunnasta kuultiin pommitusta ja koneita lensi hyvin
matalalla kylän laitaman ylitse. Iitin komppania määrättiin majoittautumaan
Uskin kansakoululle. Olihan koko 11. Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen koko
itärajan pituudelta aina etelästä pohjoiseen ja pommitti useita
suomalaisia kaupunkeja siviiliväestöstä välittämättä.
Tietolähteet: 4./JR 5 ja 2.D sotapäiväkirjat ja kirja ?Kymenlaaksolaisrykmentin mukana Talvisodassa?, Martti Saarento 1977.
Miehille jaettiin ylimääräisten harjoitusten alkaessa rautaisannokset. Pataljoonan
kaksi muuta jalkaväkikomppaniaa muodostettiin Jaalan (5.K)
ja Anjalan (6.K) miehistä.
Toki iittiläisiä oli sijoitettuna myös armeijan muihin yksiköihin, mutta nämä kaksi komppaniaa, kivääri- ja konekiväärikomppania, olivat selkeästi ns. paketin kotiseudultaan. Klo 10:00 Kolme
viholliskonetta kierteli Kannilan yläpuolella, pikakiväärit ja
kiväärit ampuivat. Nämä Pölläkkälän läheisyydessä tehdyt tie- ja
paalutyöt muodostivat ylimääräisten harjoituksen aikana suurimman kokonaisuuden iittiläisten miesten päiväohjelmassa.
Sunnuntait olivat vapaapäiviä, ja silloin pataljoona kokoontui
Pölläkkälän torille jumalanpalvukseen.
Siirtyminen siviiilielämästä ?armeijan harmaisiin. päivänä 2014
I
osa
Talvisodasta
75 vuotta
Marraskuun 30. Paketit
sisälsivät sukkia ja alusvaatteita, ja ne jaettiin eniten tarvitseville.
Kertaalleen Iitin komppanian miehet pääsivät nauttimaan
näytelmäesityksestä Pölläkkälässä. Pataljoonan komentaja Per Axel Wahren huomauttaa pataljoonan
käskyssä nro 1. Iitin, Jaalan ja Anjalan miehet 14.10.1939 II Pataljoonan perustamista varten.
(Kuva: Kalevi Siren.)
Iitin komppania talvisodassa
JARI JAAKKOLA
Ylimääräiset Harjoitukset. Julkaisemme
nyt ensimmäisen osan kirjoitussarjasta, jossa kaikkiaan
tulee olemaan neljä tai viisi
osaa.
Ensimmäinen osa kuvaa
tunnelmia juuri ennen sodan
puhkeamista.
Tähän Keski-Suomen Rykmentin rakennukseen kokoontuivat mm. Miehillä teetätettiin tietöitä, ja yritettiin pysyä rauhallisina. Partio
pidätti yhden sotilaskarkurin, yhden peräänkuulutetun ja yhden avunannosta karkausyrityksessä.
Lomia ei ylimääräisten harjoitusten aikana juurikaan
myönnetty. Kuriin majapaikoissa ja ulkopuolella on kiinnitettävä huomiota. Komppanian päälliköksi oli määrätty luutnantti Sipari ja II pataljoonaa komensi kapteeni Pehr Axel
Wahren.
Konekiväärikomppaniaa johti iittiläinen luutnantti Hannes Tapanainen. Seuraavana päivänä päiväohjelma sisälsi vain majoitustupien siivousta ja kunnostamista. Annos sisälsi
110 gr näkkileipää, teetä 5 gr, palasokeria 150
gr, hernesäilykkeitä
100 gr ja naudanlihaa peltipurkissa 300
gr. Uudet käskyt lähtivät rykmentteihin ja rykmenteistä
pataljooniin ja pataljoonista komppanioihin. päivä tulee
kuluneeksi 75 vuotta siitä,
kun talvisotana tunnettu, 105
päivää kestänyt sota Suomen
ja Neuvostoliiton välillä alkoi.
Iitistä lähtöisin oleva sotahistorian harrastaja Jari
Jaakkola on kerännyt tietoja
iittiläisten miesten vaiheista
talvisodassa. seuraavaa: ?Klo 10:00 Pataljoonan käsky: Viipuria kohti odotettavissa viholliskoneita, pikakivääri- ja kivääriryhmät ilmatorjuntaan. Pataljoonan esikuntakomppaniassa palveli noin 120 miestä.
Pari päivää kului varusteiden jaossa, kunnes aamulla
17.10. Se mitä oli pelätty, oli tapahtunut.
Talvisota oli syttynyt. Rautaisannos oli jaettu miehille harjoitusten alkaessa ja sen käyttö oli sallittu vain hätätilanteessa. Kun Neuvostoliitto esitti Suomen hallitukselle kutsun saapua Moskovaan neuvottelemaan
ajankohtaisista kysymyksistä maiden välillä, päätti Suomen
puolustusvoimien johto kutsua reserviläiset ylimääräisiin
harjoituksiin. Kuvasta puuttuu
naudanlihasäilyke.
(Kuva: Jari Jaakkolan
kokoelma.)
Virve Mattilan ideasta ja suunnitelmasta on valmistunut
musiikkia ja tanssia sisältävä
noin 40-minuuttinen esitys,
jossa kasarihengessä laulavat
ja tanssivat Virve Mattila,
Salla Mattila ja Janne Outinen. Lasten intoa ja vilpittömyyttä on ihana katsoa.
Siitä tulee hyvä mieli.
Lauluryhmä kokoontuu
seurakuntakeskuksessa parillisen viikon keskiviikkona
klo 17-18, mutta kevätpuolella, kun Kaisan ja Marian
abikiireet helpottavat, lauluryhmä päässee koolle kerran
viikossa. Olemme myös räpänneet. Tähtitaivasta esitetään ennen joulua
neljä kertaa.
Voimateatterin ohjelmistossa on myös toinen musiikkiesitys, Bees & Honey eli
Back to the 80?s s-how. Esityksen kesto on tunti 20 minuuttia ilman väliaikaa. KULTTUURI
Maanantaina marraskuun 24. Lippuja
Voimateatterin esityksiin on
varattavissa numerosta 044
9894342. Satuimme löytämään
Risto Räppääjän laulun
sanat ja nuotit, ja kyllähän
lapset räppäsivät paremmin
kuin me, vetäjät kertoivat hymyillen.
Kaisa, Jemina ja Maria
toivovat lauluryhmään lisää
lapsia. Suomalaista
iskelmämusiikkia, ajankuvia
ja aikamme laulajatähtiä parodioiva esitys on aikamatka
sota-ajoista tähän päivään.
Pilke silmäkulmassa valmistettu esitys tuo lavalle
mm. Esiintymässä ovat
Virve Mattila, Salla Mattila, Janne Outinen ja SimoPekka Patrikainen. Nyt mukana
olevat ovat alakouluikäisiä,
mutta iällä ei ole niin väliä,
jos tykkää laulaa.
Iitin Pelastakaa Lapset ry
oli seurannut lauluryhmän
vetäjänhakua, ja asian rat-
Iitin seurakunnan lasten lauluryhmää yhdessä vetävät Jemina Virtanen (vas.), Maria Anttila ja Kaisa Frost saivat ottaa
vastaan Lapsen oikeuksien päivän stipendin Iitin Pelastakaa Lapset ry:n puheenjohtajalta Irma Napolalta.
kettua olivat päättäneet tukea
toimintaa, jossa ei näpytellä
mitään laitteita.
. päivänä 2014
5
Neitotrio kyliltä vetää nyt
seurakunnan lasten lauluryhmää
Iitin Pelastakaa Lapset ry muisti Lapsen oikeuksien päivän kannustusstipendillään luomuharrastusta
RITVA LAUNESKOSKI
Hymyt ovat herkässä kolmella Iitin lukiota käyvällä
nuorella naisella, jotka ovat
ottaneet tänä syksynä vetovastuun Iitin seurakunnan
lasten lauluryhmän vetämisestä.
Iitin Pelastakaa Lapset
ry palkitsi puheenjohtajansa
Irma Napolan luonnehtiman luomuharrastuksen 300
euron stipendillä, jollaisen
yhdistys jakaa vuosittain
Lapsen oikeuksien päivänä
Lapset ja tulevaisuus -rahastosta.
Kaisa Frost Sääskjärveltä, Jemina Virtanen
Kymentaan Haukkalasta ja
Maria Anttila Artjärven
puolelta Hietanalta vetävät
nyt kolmistaan vuosi sitten
alkanutta lasten lauluryhmää.
Neitotrio luonnehtii tehtävää
hurjan hauskaksi:
. Tila on sekä esitys- että
koulutus- ja kurssitoimintaan
soveltuva. Taustakäsikirjoituksen on tehnyt
Virve Mattila, taustamusiikit
valmisti Simo Helkala ja puvustuksesta on vastannut työryhmä/Ajan ommel. Ohjelmiston aloitti
Miika Nousiaisen romaaniin
perustuva Metsäjätti, joka on
melankolinen komedia jatkuvien YT-neuvottelujen Suomesta. Bees & Honey esitetään
Voimateatterilla perjantaina 5.12.2014 klo 19. Alan ammattilaisia
olisi kyllä ollut saatavana
useitakin, mutta sillä tavalla
toimintaa emme olisi pystyneet järjestämään, nuorisotyönohjaaja Jukka Kaunisto kertoi ja on hyvin iloinen
siitä, että lasten toiminta on
saatu jatkumaan vapaaehtoisvoimin. Miten pitkään nuoret naiset pystyvät ryhmää
vetämään on vielä arvoitus,
mutta vaihto-oppilasvuotensa takia nyt lukion toista vuosikurssia opiskeleva Jemina
on luvannut ottaa homman
hanskaansa, jos Kaisa ja Maria päätyvät jatko-opintojen
pariin.
Kaikki kolme neitoa ovat
musikaalisia, laulavat ja vähintäänkin soittavat jotakin
instrumenttia, pääosassa tällä
haavaa on piano.
Stipendin turvin he haluaisivat hankkia lapsille
esimerkiksi laulukirjoja ja
muuta musiikkiharrastusta
tukevaa materiaalia.
Lauluryhmän laittoi alulle
kausalalainen Ella Nuutinen
vuosi sitten, mutta hän siirtyi
jatko-opintojen pariin, samoin kuin hänen tehtäväänsä
jatkanut Susanna Kivistö.
Lauluryhmän vetäjää etsittiinkin toden teolla moneen
kertaan tämän syksyn kuluessa.
. Metsäjättiä esitetään ennen joulua
kuusi kertaa, ja esitykset jatkuvat kevätpuolella 2015.
Toisena ensi-iltana Voimateatterilla nähtiin perjantaina 21.11.2014 musiikkiesitys Tähtitaivas. Laulua voi esittää
spontaanisti. Stipendinjakoiltaan
mennessä he olivat ehtineet
olla koolla kolmesti, ja joka
kerta oli tullut lisää lapsia.
Viimeksi heitä oli seitsemän,
sekä tyttöjä että poikia, ja
mukaan mahtuu. Voimateatteria tuottaa Piia Kleimolan
draama- ja teatterialan yritys
Toimintavoima Oy.
Iitin seurakunta sai kannustusstipendin myös kaksi
vuotta sitten. Lipunmyynti on
Valtarin aulassa tuntia ennen
esityksen alkua. Tuolloin se kohdistettiin seurakunnan lapsija nuorisotyöhön.
Lapsen oikeuksien päivä
2014 oli ainakin teoriassa
tavallista juhlavampi, sillä
Lapsen oikeuksien sopimus
täytti 25 vuotta.. Ohjaaja on Irja Ahtovirta ja näyttelijät Karoliina
Heiskanen, Sasu Junkkari
ja Olli-Pekka Lattu. Olemme tosi
hyvällä mielellä, että voimme
muistaa näin fiksuja nuoria
naisia, Napola kiitti.
Napolan rinnalla stipendinjakotilaisuuteen osallistuivat yhdistyksestä Sirpa
Mikkola, Elli Heikkilä ja
Eeva Mäkinen. Harmony sistersit, Esa
Pakarisen, Laila Kinnusen, Olavi Virran, Irwinin,
Armin ja Dannyn, Matin
ja Tepon sekä lopulta myös
Jenni Vartiaisen, Arttu
Wiskarin ja Jukka Pojan.
Musiikkiesityksen kesto on
reilu tunti. Seurakunnan puolesta tilaisuutta veti
ja alkusanat lausui Jukka
Kaunisto.
Voimateatteri
Kouvolan keskustassa
Vo i m a t e a t t e r i o n u u s i
75-paikkainen teatteritila
Kouvolan keskustassa, Kauppakeskus Valtarin alakerrassa. Hän myös painottaa,
että laulaa pitää sitä, mikä
puree ja mikä tuottaa iloa,
vaikka seurakunnan kerhossa ollaankin.
päivänä 2014
Peleus Ride ykkönen
Forssassa ja Teivossa
Risto Jokisen River Keep kesti kaiken Kouvolassa
HOOBEE
Toinen lyhyen jakson
iittiläisvoittaja on Risto Jokisen River Keep. Arto Laaksonen antoi käskyn kolman-
nelle toisen takasuoran lopussa ja tamma kiri hyvin
neljänneksi.
Lappeesta saatiin viikko
sitten sunnuntaina kaksi nelossijaa. Toinen Forssan vierailu toi uran
avausykkösen, kun Dream
Vacationin poika kiri neljännestä ulkoa lähdön parhaaksi.
Sama kaiku oli kavioiden
Tampereen Teivossa, missä
takarivin paikka oli jälleen
vain hidaste voittajaseremonioihin. To:
texmex-vuoka, kirpeäsalaatti,
juusto, kauraleipä. Kaikki hevosen uran
kolme starttia ajanut Hannu
Torvinen käänteli Peleus Riden kolmannesta ulkoa kiriin
700 metriä ennen maalia ja
siirtyi pitkällä loppusuoralla
neljännelle kaistalle edeten
varmaan voittoon.
Kirsi ja Janne Rajalan
sekä Olga ja Tuukka Temo-
sen taustoittaman Pelemies
Teamin ruuna on voitoillaan
vahvistanut valmennustiimin käsityksen kyvykkäästä
menijästä, jos vain terveys
kestää.
Iitin koulujen ja
päiväkotien ruokalista
24.?28.11.2014:
Ma: palapaisti, perunat, salaatti.
Ti: puuro, mehukeitto, leikkele.
Ke: kaalilaatikko, kasvikset,
salaatti. Ensin Salon tallin
Top Dreamcatcher ja ravien
päätöslähdössä samaan pystyi Valtteri Itkosen ja Toni
Niinisen Dancing Heel, joka
Itkosen ohjastamana pystyi
korotetulle rahalle.
Neljäs nelossija tuli torstaina Lahdesta, kun Combat
Boko näytti kirivoimansa
maalissuoralla. 6
URHEILU
Maanantaina marraskuun 24. Kari Venäläinen vältti alussa väijyneen
kuoleman paikan pakittamalla neljänteen sisälle, mistä
pääsi toiselle radalle 400 jäljellä. To: kalavuoka, perunat,
salaatti. Jokisen
omistama, kasvattama ja valmentama ruuna ajautui Kouvolassa kuoleman paikalle,
mistä Iikka Nurmonen ajoi
maltilla pikku hiljaa johtohevosen kupeelle, sai viimeisessä kaarteessa helposti
yliotteen, minkä piti varmasti
loppuun saakka.
Syystäkin valmentaja oli
tyytyväinen valjakon esitykseen ja edellisstartin vaisuus
jäi näin lyhytaikaiseksi.
Tyytyväistä taustaväkeä
nähtiin myös Kouvolan troikkakohteessa, missä Simo
Lindgrenin valmentama ja
omistama Priceless Avalanhce jäi takarivin lähtöpaikalta
neljänteen ulos. Pe: broilerpyörykät, currykastike, perunat,
kaali-tomaattisalaatti.
Lisäksi joka päivä: ruokajuoma,
leipä, levite.
www.iitinseutulehti.fi
Julkaisija: Iitin Lehti Oy
ISSN 0357-9107
Sitoutumaton
Sanomalehtien Liiton jäsen
Y-tunnus 0158721-0
Postiosoite:
PL 37, 47401 Kausala
Katuosoite:
Kauppakatu 6, Kausala
Internet-osoitteemme:
www.iitinseutulehti.fi
Telefax: (05) 326 0321
Avoinna
Ma?Ti 8.30?16
Ke?To 8.30?15.30
Pe 8.30?15
Ilmestymispäivät:
Maanantai ja torstai
Päätoimittaja
Voitto Ruohonen
0400 727 234, (05) 326 0357
voitto.ruohonen@iitinseutulehti.fi
Toimittaja
Ritva Launeskoski
0400 723 727
ritva.launeskoski@iitinseutulehti.fi
Konttoripäällikkö
Satu Santala
(05) 326 0355, 0400 857 577
asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi
Asiakaspalvelu, ilmoitukset, tilaukset
ja laskutus
Mainonnan suunnittelija
Eeva Sihvola
0400 857 577, (05) 326 0355,
ilmoitukset@iitinseutulehti.fi
Asiakaspalvelu, ilmoitukset, tilaukset
ja graafinen suunnittelu
Ilmoitusten
jättöajat:
Seurapalsta ja
pikkuilmoitukset:
asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi
Maanantain lehteen:
perjantaina klo 10.00
Torstain lehteen:
keskiviikkona klo 10.00
Vedosilmoitukset:
ilmoitukset@iitinseutulehti.fi
Maanantain lehteen:
torstaina klo 15.00
Torstain lehteen:
tiistaina klo 15.00
Ilmoitushinnat:
Etusivu 1,65 E/ppm
Takasivu 1,45 E/ppm
Ennen tekstiä, tekstissä ja tekstin
jälkeen 1,35 E/ppm
Pienin ilmoituskoko 25 ppm
Kuolinilmoitus 1,35 E/ppm
Kiitosilmoitus 25 E/kpl
Etusivu (silmä) 66,00 E/kpl
Merkkipäiväilmoitus 25,00 E/kpl
Onnitteluilmoitus kuvalla 45,00 E/kpl
Palveluhakemisto 30,00 E/rivi 3 kk
Ilmoitushinnat sisältävät arvonlisäveron 24%.
Lehden suurin vastuu ilmoitusten
julkaisemisesta sattuneesta virheestä
on ilmoitusten hinta ja muihin
lehtiin toimitetusta aineistosta sen
valmistusarvo.
Tilaushinnat
1.1.2014 alkaen
Kestotilaus
12 kk laskutusjakso:
kotimaassa 80,00
ulkomailla 92,00
Osoitemuutokset ja
tilausasiat:
asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi
(05) 326 0355,
0400 857 577
Määräaikaistilaus
12 kk laskutusjakso:
kotimaassa 86,00
ulkomailla 92,00
Painopaikka:
Lehtisepät Oy,
Pieksämäki
Huomautukset jakeluhäiriöistä
Kausalan taajamassa varhaisjakelualueella soita Esa Jakeluiden
päivystysnumeroon 03 757 5285
Jaalan kirkonkylässä Itellan
päivystykseen 0200 71400
Numerot päivystävät klo 6.30-10
Jakeluhäiriöt muualla: Iitinseutu
Pankit:
Nordea
FI92 2131 1800 0041 25
Helmi Säästöpankki
FI25 4212 0010 0979 68
OP
FI 93 5069 0110 0003 50
Sampo
FI64 8000 1500 0646 48. Uran avauksessaan
Forssassa lähdön pummannut
ruuna loisti toisen kierroksen
kirillään, mutta kahdessa
seuraavassa kaikki palaset
loksahtivat kohdalleen. Ti: silakkapihvit,
sitruuna-tillikastike, perunasose, kiinankaali-paprikasalaatti.
Ke: jauhelihakastike, pasta,
porkkana-vihersalaatti. Pe: broilerkeitto, juusto.
Lisäksi joka päivä: leipä, ravintorasva ja ruokajuoma.
Jaalan koulun ruokalista
24.-28.11.2014:
Ma: juustoinen riistakeitto,
tomaattia, kurkkua, salaattia, ruispala. Rahasuoran mittaisessa
kirissä Combat Teamin ruuna
oli terävä ja antoi uskoa menestyksestä myös jatkossa.
Kesk ivi i kon Ver moa
odotellessa solmitaan kooste ponimenestyksellä, mistä
vastasi Ilona Kilpeläinen ja
My Mate Ofelia, joka Lappeessa piti kakkoseksi.
River Keep/Iikka Nurmonen kesti johtohevosen rinnalta voittoon Kouvolassa.
MUUMIPEIKKO
Ruotsissa syntynyt ja Janne Rajalan valmennukseen
starttaamattomana tullut nelivuotias Peleus Ride on säväyttänyt jo kahdesti voittajakehään
Ilmoit- kierroksen Loviisan kappelissa
taudu nyt mukaan. 050 67670
(03) 872 0531
Kausalan torilla
tiistaina 25.11.
Kotimaisia
talvikenkiä,
Kuoman toppasaappaita
ja nilkkureita, kotimaisia
huopikkaita, Sievin nahkasaappaita, huopaisia aamutossuja ym. 56 m2 katutason liiketila.
Tavaraliikenne takapihan kautta.
Varastotilaa kellarikerroksessa.
Tied.puh. klo 17 Haapakimolan
koululla. Kaikki mukaan viettämään pikkujoulu-iltapäivää
Iitin Lauluveikkojen, puuron
ja torttukahvien kera kylän toimintakeskus Einolaan 30.11.
klo 15.00. avoimiin jousinkiin sunnuntai- lukoteihin, teemme opastetun
na 30.11. - 26.11.2014
Rautatienkatu 18, Kausala
lämmintä kellari-varastotilaa
n. Torstaina pikaisesti Tiinalle 050 326
27.11. tuet Yrityksen urheilua. ym.
Tmi Anitta Svahn
040 537 7265
Maanantai 24.11.
TV1
04.00 Uutisikkuna
05.55 Kuka kutsui Kokanderin
06.25 Ylen aamu-tv
09.30 Akuutti
10.00 - 10.50 Murdochin murhamysteerit
11.00 Yle Uutiset
11.05 Pisara
11.10 Jumalanpalvelus
12.10 Kuningaskuluttaja
12.40 Sydämen asialla (7)
13.30 Naiskohtaloita (7)
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 Yle Oddasat
15.15 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa
16.05 Arto Nyberg
16.50 Novosti Yle
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.10 - 17.54 Murdochin murhamysteerit
18.00 Yle Uutiset
18.22 Yle Uutiset alueeltasi
18.25 Yle Uutiset sää
18.30 Uutisvuoto
19.00 Prisma: Keho tehotarkkailussa
19.55 Tarinoita metsästä : Muurahaiset
20.00 MOT
20.30 Yle Uutiset
20.55 Urheiluruutu
21.00 A-studio
21.30 Dokumenttiprojekti: Neljäs kuolema
22.20 Kotikatsomo: Tellus
23.10 Yle Uutiset
23.15 Lupa välittää
23.45 Miehemme Berliinissä
00.40 - 04.00 Uutisikkuna
TV2
Jäsentapaaminen
Tuulensuojassa ke
26.11. päivänä 2014
7
TV-OHJELMAT 24.11. TuTaideretki Hel- tustumme mm. Jouluruokailu Ravilinnassa ke 26.11.
klo 13.00. Laurilan auto ajaa reittiä
lauantaina 13.12. Muiden jäsenten matK i r k o n k y l ä n - kaa yhdistys tukee! Retki avoin
Radansuun ky- kaikille. Ilmoittautumiset
27.11. Jouluruokaa, mu- joulumyyjäiset seuratalolla. mennessä Heidille 050
452 2241. klo 17.30.
Sampolan Martat. mennessä Pirjo 0400 824
321, Heidi 050 452 2241.
KAUSALAN
SEUDUN
MARTAT. Maksut
kerätään paikan
Keski-Iitin
Maa- ja kotitalousnaiset.
Kokoontuminen Vierumäellä ke 26.11.
klo 12.00.
Harjoitustunnit
Kuusankosken
keilahallissa tiistaisin klo 18?19.
Sääskjärven
Maatalousnaiset. alk. (S)
07.01 Herra Nokkelo (S)
07.06 Tiketi Tok (S)
07.18 Jokeri Pokeri Box
07.22 - 07.28 Samsam (S): Kuokkavieraat
07.33 Katinkontti
07.45 Taavi-tiikerin naapurissa (S)
07.58 Martta puhuu (S)
08.19 Muumilaakson tarinoita (S)
08.42 Late Lammas (S)
08.50 Naurupalat (7)
08.55 Naurupalat (7)
09.00 Sydänmailla (7)
09.45 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa
10.15 - 10.58 Satuhäät
11.05 Alivaltiosihteerin televisio-ohjelma
11.20 Uusi päivä (S)
11.50 Matkakumppanit
12.20 Kakola
12.50 Kakola
13.20 Valomerkki
13.50 Ajankohtainen kakkonen
14.25 Tarinateltta
14.40 - 15.09 Ykskaks paksuna (12)
15.15 Jinsy-saari (7)
15.40 - 16.21 Doctor Who (12)
16.30 Galaxi
17.00 Pikku Kakkonen
17.56 Neljä vuodenaikaa: Syksylaulu
18.00 Yle Uutiset minuutissa
18.02 - 18.45 Sydänmailla (7)
19.00 Yle Uutiset alueeltasi
19.10 Yle Uutiset
19.20 Urheiluruutu
19.24 Yle Uutiset sää
19.30 Valomerkki
20.00 Uusi päivä (S)
20.30 Ykskaks paksuna (12)
21.00 Syke (12)
21.50 Yle Uutiset
22.00 Urheiluruutu
22.05 Piripäiväkirja (16)
23.01 Valomerkki
23.30 - 23.58 Silminnäkijä
00.00 Unelmien kolhimat (7)
00.42 - 04.00 Uutisikkuna
MTV3
05.30 Aamusää
06.00 Studio55.fi
06.25 Huomenta Suomi
09.05 Studio55.fi
09.30 Huomenta Suomen Uutiset
09.40 Mitä tänään syötäisiin?
09.45 Kauniit ja rohkeat (7)
10.10 Emmerdale
10.40 Emmerdale
11.10 Lääkärit
12.05 Ostoskanava Tvins.com
13.35 Nigel Marvenin pingviinisafari
14.35 Ensisilmäyksellä (7)
15.05 Alueellinen sääennuste
15.10 Mitä tänään syötäisiin?
15.15 Unelmakoti puoleen hintaan
16.15 Peter Hispaniassa
17.15 Uutiset
17.20 Päivän sää
17.25 Kauniit ja rohkeat (7)
17.55 Mitä tänään syötäisiin?
18.00 Emmerdale
18.30 Emmerdale
19.00 Seitsemän Uutiset
19.20 Päivän sää
19.30 Salatut elämät
20.05 Hansin matkassa
21.00 Aku ja 7 ihmettä
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 Viking Lotto ja Jokeri
22.30 MTV Sport Uutiset
22.45 Teknavi
23.15 Kallista kipua (12)
00.15 Revolution (16)
01.15 - 01.45 UEFA Champions League
-huippuhetket 26.11.
Nelonen
05.00 Ennustaja-TV
06.30 Ostosruutu
07.00 Disneyn esikoulu
07.25 Disney esittää: Kim Possible (7)
07.50 Lazy Town (S)
08.20 Onnea matkaan, Charlie! (S)
08.50 Kiinalaisen keittiön herkut
09.20 Tomin keittiö
09.50 Pikakurssi kodinostoon
10.20 Jyrki Sukulan makujen maa
10.50 Ennustaja-TV
11.20 Ostosruutu
12.20 LIVE: Tiedä ja Voita
13.50 Jyrki Sukulan makujen maa
14.20 Hestonin huikeat pidot
15.25 Matkaoppaat
15.55 Huippumalli haussa
16.55 Deittikamera
17.25 Frasier (S)
17.55 Ravintola X
18.55 HS-uutiset
18.58 HS-sää
19.00 Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula!
20.00 Hotellit kuntoon, Jyrki Sukula!
20.57 Keno
21.00 Under the Dome
22.00 Hyvät ja huonot uutiset
23.00 Castle (12)
00.00 NCIS Rikostutkijat (16)
01.00 Frasier (S)
01.30 Asema 62 (12)
02.25 Jengielämää (12)
03.20 - 05.00 Ennustaja-TV. 040 705 0493.
kivessä la 29.11. Ohjatut harjoitukset ma
ja pe klo 18.00?
19.30.
Muistelukerho
kokoontuu
ti 2.12.2014 seurakuntakeskuksessa klo 13.00. puh. krs.,
heti vapaa kolmio n. klo 18?21.
Jos veikkaat netissä,
veikkaa
sivulta
www.
kausalanyritys.fi . Leenalle 0400
Maakansan
Maahiset
ry,
Haapakimolan
koulun vanhempainyhdistyksen
keskusteluilta
ja hallituksen kokoontuminen
26.11. klo 14.00
Sääskjärven puukoululla. puh. klo 14.30.
Teema: Jatkosodan
päättymisen syyt,
Raimo Mänty.
Kaukaan kyläyhdistys ry ja
Kaukaan maa-ja kotitalousseura. Vasiikkia, lapsille pikkupaketit, raa myyntipöytäsi Hennalta!
kinkkuarpajaiset, ym. klo 19.00
alkaen ruokailun
ja
saunomisen
06.50 PIKKU KAKKONEN
06.51 Nimipäiväonnittelu: 24.11.
06.53 Fungi (S)
07.00 Karhunpaini
07.09 Pikku Toni (S)
07.15 Nelli ja Iiro (S)
07.23 Tommin kiertävä sirkus (S)
07.34 Maltti ja Valtti (S)
07.42 Olivia (S)
07.56 Martta puhuu (S)
08.19 Muumilaakson tarinoita (S)
08.43 Klassikkotarina (S)
08.50 Naurupalat (7)
08.55 - 08.59 Naurupalat (7)
09.45 Tanskalainen maajussi
10.16 Niklaksen keittiössä
11.16 - 11.45 Tyylikkäitä tilaratkaisuja
11.50 - 12.15 Yesminen eksoottiset herkut
12.20 Kakola
12.48 Kakola
13.20 Kimmo (7)
13.45 Uusi päivä (S)
14.15 Uusi päivä (S)
14.45 Uusi päivä (S)
15.15 Pasila 2.5 - The Spin-Off (7)
15.40 - 16.25 Doctor Who (12)
16.30 Nuoret mestarit
17.00 Pikku Kakkonen
18.00 SuomiLOVE
19.00 Yle Uutiset alueeltasi
19.10 Yle Uutiset
19.20 Urheiluruutu
19.24 Yle Uutiset sää
19.30 Taistelulentäjät
20.00 Uusi päivä (S)
20.30 Ykskaks paksuna (12)
21.00 Imettäjät
21.25 Kätevä emäntä (7)
21.50 Yle Uutiset
22.00 Urheiluruutu
22.05 Lain viitta (12)
23.05 Taistelulentäjät
23.35 Unelmien kolhimat (7)
00.40 - 04.00 Uutisikkuna
MTV3
05.30 Aamusää
06.00 Studio55.fi
06.25 Huomenta Suomi
09.05 Studio55.fi
09.30 Huomenta Suomen Uutiset
09.40 Mitä tänään syötäisiin?
09.45 Kauniit ja rohkeat (S)
10.10 Emmerdale
10.40 Vapun valtakunta
11.10 Formula 1: osakilpailu
13.45 Amazing Race
14.45 Millerit (7)
15.15 Alueellinen sääennuste
15.20 Mitä tänään syötäisiin?
15.25 Tanssii Tähtien Kanssa
17.15 Uutiset
17.20 Päivän sää
17.25 Kauniit ja rohkeat (7)
17.55 Mitä tänään syötäisiin?
18.00 Emmerdale
18.30 Emmerdale
19.00 Seitsemän Uutiset
19.20 Päivän sää
19.30 Salatut elämät
20.05 Suomen kaunein koti
21.00 Mentalist (12)
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 MTV Sport Uutiset
22.35 Rizzoli & Isles (12)
23.35 Kuuma laki (12)
00.35 The Good Guys (12)
01.35 - 02.05 Super Fun Night (S)
Nelonen
05.00 Ennustaja-TV
06.30 Ostosruutu
07.00 Disneyn esikoulu
07.25 Disney esittää: Lilo ja Stitch (7)
07.50 Lazy Town (S)
08.20 Onnea matkaan, Charlie! (S)
08.50 Kiinalaisen keittiön herkut
09.20 Tomin keittiö
09.50 Pikakurssi kodinostoon
10.20 Unelmien talo
10.50 Ennustaja-TV
11.20 Ostosruutu
11.50 Ostosruutu
12.20 LIVE: Tiedä ja Voita
13.50 Jyrki Sukulan makujen maa
14.20 Hestonin huikeat pidot
15.25 Hulttio ja herrasmies (S)
15.55 Olipa kerran (12)
16.55 Deittikamera
17.25 Frasier (S)
17.55 Panttilainaamo
18.25 Panttilainaamo
18.55 HS-uutiset
18.58 HS-sää
19.00 Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula!
20.00 Ravintola X
20.57 Keno
21.00 Elokuva: Spy Hard - lupa läikyttää (S)
22.40 Kylmä rinki (16)
23.50 Long Islandin sarjamurhaaja
Osa 1/2 (12)
00.50 Long Islandin sarjamurhaaja
Osa 2/2 (12)
01.50 NCIS Rikostutkijat (12)
02.45 Frasier (S)
03.15 Mitä tuli tehtyä
04.15 - 05.00 Ennustaja-TV
Tiistai 25.11.
TV1
04.00 Uutisikkuna
05.45 Aamusydämellä
06.25 Ylen aamu-tv
09.30 Puoli seitsemän
10.00 - 10.44 Murdochin murhamysteerit
11.00 Yle Uutiset
11.05 Yle Uutiset Uusimaa
11.15 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi
11.25 Yle Uutiset Lounais-Suomi
11.35 Yle Uutiset Häme
11.45 Yle Uutiset Keski-Suomi
11.55 Yle Uutiset Itä-Suomi
12.05 Yle Uutiset Pohjanmaa
12.15 Yle Uutiset Pohjois-Suomi
12.25 Oddasat
12.40 Sydämen asialla (7)
13.30 Lapseni on minun (7)
14.45 Arkistokuvia: Ryyppy (S)
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 Yle Oddasat
15.15 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa
15.50 A-studio
16.20 Kuningaskuluttaja
16.50 Novosti Yle
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.10 - 17.54 Murdochin murhamysteerit
18.00 Yle Uutiset
18.22 Yle Uutiset alueeltasi
18.25 Yle Uutiset sää
18.30 Puoli seitsemän
19.00 Kiehtova maailma
19.45 Löytöretkiä maailmaan
20.00 Prisma Studio
20.30 Yle Uutiset
20.55 Urheiluruutu
21.00 Downton Abbey (12)
22.00 Erikoisryhmä Stuttgart (12)
22.45 Yle Uutiset
22.50 Prisma: Keho tehotarkkailussa
23.42 Kuka kutsui Kokanderin
00.10 - 04.00 Uutisikkuna
TV2
06.50 PIKKU KAKKONEN: Nallen aamu
06.51 Nimipäiväonnittelu: 25.11.
06.52 Pikku prinsessa (S)
07.04 Jussin matkat (S)
07.16 Laululeikit: Silkkitietä kotiin
07.20 Lulu kilpikonna (S)
07.33 Neppajymykerho
07.38 Ritari Mikke (S)
07.53 Martta puhuu (S)
08.17 Muumilaakson tarinoita (S)
08.41 Late lammas (S)
08.50 Naurupalat (7)
08.55 Naurupalat (7)
09.00 - 09.38 Tunturien ihmisiä
09.45 - 10.10 Yesminen eksoottiset herkut
10.15 - 11.13 Muuttoapua uusperheelle
11.20 Uusi päivä (S)
11.50 Täydellistä elämää
12.20 Kakola
12.50 Kakola
13.20 Taistelulentäjät
13.50 Imettäjät
14.15 Kätevä emäntä (7)
14.40 - 15.09 Ykskaks paksuna (12)
15.15 Jinsy-saari (7)
15.40 - 16.23 Doctor Who (12)
16.30 Galaxi: Kokit
16.31 Pok ja Mok (7)
16.38 Råtta Booris
16.44 Tero hoitaa (7)
17.00 Pikku Kakkonen
18.00 Yle Uutiset minuutissa
18.02 Sydänmailla (7)
18.45 Minun maisemani
19.00 Yle Uutiset alueeltasi
19.10 Yle Uutiset
19.20 Urheiluruutu
19.24 Yle Uutiset sää
19.30 Valomerkki
20.00 Uusi päivä (S)
20.30 Ykskaks paksuna (12)
21.00 Ajankohtainen kakkonen
21.35 Jalkapallon mestarien liiga
23.50 Valomerkki
00.20 Jalkapallon mestarien liiga
00.50 - 01.30 Unelmien kolhimat (7)
01.35 - 04.00 Uutisikkuna
MTV3
05.30 Aamusää
06.00 Studio55.fi
06.25 Huomenta Suomi
09.05 Studio55.fi
09.30 Huomenta Suomen Uutiset
09.40 Mitä tänään syötäisiin?
09.45 Kauniit ja rohkeat (7)
10.10 Emmerdale
11.10 Lääkärit
12.05 Ostoskanava Tvins.com
13.35 Pomo piilossa
14.35 Moderni perhe (S)
15.05 Alueellinen sääennuste
15.10 Mitä tänään syötäisiin?
16.15 Suomen kaunein koti
17.15 Uutiset
17.20 Päivän sää
17.25 Kauniit ja rohkeat (7)
17.55 Mitä tänään syötäisiin?
18.00 Emmerdale
19.00 Seitsemän Uutiset
19.20 Päivän sää
19.30 Salatut elämät
20.05 Kaikkien aikojen kosinta
21.00 Mentalist (12)
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 MTV Sport Uutiset
22.35 C.S.I. Martat, Martit ja marttojen ystävät.
Vielä muutama paikka Semmareiden juhlakonserttiin Sibeliustalolla la 29.11. 24.11.
pikkujoulut Loma- menn. leille leipojille ja työvuorossa
olleille. Seuraava liturgia 30.11. Yhteiskuljetus, ruokailu ennen konserttia
Iitin ortodoksia- Puusepänsalissa. mennessä Seijalle
040 734 9158 tai Irmeli 040
715 9009.
Kaikki joukolla
mukaan lasten
pikkujouluihin
29.11. La 13.12. 10 m2 pienvarastoista aina 400 m2 halliin asti.
Tied. Ilmoittaudu
piiri ry. Muistelujen lomassa
kahvittelua.
päällä.
Iitin Eläkkeensaajat ry. 96 m2
Tied. Kaikki joukolla mukaan!
Aikuisten päiväkerho kokoontuu
tänään maanantaina 24.11. klo 10?14 perinteiset
klo 18.00. Ilmoittautuminen ja maksu Kyläkaupalle, talkoolaiset ja alle 18 v
Iitin
Jousiamilmaiset.
pujat. klo 18.30.
Suunnitellaan tulevaa toimintaa. 150 m2 sis. 050 67670, (03) 872 0530
Kausalan keskusta kellarikerroksen
toimi-/varastotila n. klo 17.30 9479.
tsasounalla ehtoo- LYÖTTILÄN
MARTAT.
palvelus ja orto- Pikkujouluretki Loviisaan su
doksiapiiri. Seuraverkkarit
tilattavissa Urheilu- ja Koneliikkeestä.
Kesän talkoisiin
kylätanssit
ym.
osallistuneiden
pikkujouluruokailu Kylätalolla pe
12.12. klo 18.00.
Ilm. Retkelle mahtuu vielä
l ä y h d i s t y k s e n mukaan! Tied. ja ruokailemme jouluaterian.
Tarkemmat tiedot Yhdistys tarjoaa matkan kosaat kurkkaamalla www.iitin- konaisuudessaan
marttojen
taide.vuodatus.net tai soitta- kesäkahvilavuorossa talkoilmalla Marjolle, 040 520 6888. Ilmoittautumiset 1.12. Mukana
kirkkoherra Jyrki Nordlund ja
jouluista asiaa. Jouluruokailu
Lomakivessä ke
3.12. 050 67670, (03) 872 0530
Kausalan keskustassa,
liikerak. klo 18.30.
Ole paikalla jo klo 17.30.
merkeissä.
Hirviporukan
kritiikki-ilta majalla perjantaina
28.11. Tietenkin myös
kahvistelemme ja juttelemme,
laulamme joululauluja yms.
Kaikki mukaan!
Huomio Visiittiläiset! Konsertti
ja
joululauluilta
seurakuntakeskuksessa huomenna ti
25.11. Henna p. New York (16)
23.35 Pukumiehet (S)
00.35 Syyllisyys (12)
01.35 - 02.35 Glades (12)
Nelonen
05.00 Ennustaja-TV
06.30 Ostosruutu
07.00 Disneyn esikoulu
07.25 Disney esittää: Kim Possible (7)
07.50 Lazy Town (S)
08.20 Onnea matkaan, Charlie! (S)
08.50 Kiinalaisen keittiön herkut
09.20 Tomin keittiö
09.50 Pikakurssi kodinostoon
10.20 Jyrki Sukulan makujen maa
10.50 Ennustaja-TV
11.20 Ostosruutu
12.20 LIVE: Tiedä ja Voita
13.50 Jyrki Sukulan makujen maa
14.20 Hestonin huikeat pidot
15.25 Matkaoppaat
15.55 Beverly Hillsin lastenhoitajat (S)
16.55 Deittikamera
17.25 Frasier (S)
17.55 Panttilainaamo
18.55 HS-uutiset
18.58 HS-sää
19.00 Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula!
20.00 Suomen Tulli
20.57 Keno
21.00 NCIS Rikostutkijat (12)
22.00 Hotellit kuntoon, Jyrki Sukula!
23.00 Asema 62 (12)
23.55 NCIS Rikostutkijat (12)
00.55 Holmes NYC (12)
01.55 Frasier (S)
02.25 Elämää halpalentoyhtiössä (7)
02.55 Jengielämää (16)
03.50 - 05.00 Ennustaja-TV
Keskiviikko 26.11.
TV1
04.00 Uutisikkuna
05.55 Strada
06.25 Ylen aamu-tv
09.30 Puoli seitsemän
10.00 Murdochin murhamysteerit (12)
10.45 Ruotsalaisia salaisuuksia
11.00 Yle Uutiset
11.05 Yle Uutiset Uusimaa
11.15 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi
11.25 Yle Uutiset Lounais-Suomi
11.35 Yle Uutiset Häme
11.45 Yle Uutiset Keski-Suomi
11.55 Yle Uutiset Itä-Suomi
12.05 Yle Uutiset Pohjanmaa
12.15 Yle Uutiset Pohjois-Suomi
12.25 Oddasat
12.40 Sydämen asialla (7)
13.30 Tuomari Martta (7)
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 Yle Oddasat
15.15 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa
15.50 MOT
16.20 Lupa välittää
16.50 Novosti Yle
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.10 - 17.54 Murdochin murhamysteerit
18.00 Yle Uutiset
18.22 Yle Uutiset alueeltasi
18.25 Yle Uutiset sää
18.30 Puoli seitsemän
19.00 - 19.50 Historia: Saharan luurangot
20.00 Akuutti
20.30 Yle Uutiset
20.55 Urheiluruutu
21.05 Vaalien välissä
23.05 Yle Uutiset
23.10 Boss (16)
00.02 Ulkolinja: Kiinalainen uhkapeli
00.50 - 04.00 Uutisikkuna
TV2
06.50 PIKKU KAKKONEN
06.51 Nimipäiväonnittelu: 26.11.
06.53 Mitä ihmettä. klo 18.00. Kyllikki
ja Raine Narva esittävät isänmaallisia tuokiokuvia sanoin 551 247.
ja kuvin. klo 10.00.
Lyöttilä klo 9, Iitti kk, klo 9.05,
Kausala matkahuolto 9.15. 2. ja ilm. Pikkujouluun lähtijät! Lähtö Kausalan linja-autoasemalta Laurilan bussilla ke
26.11. Kaikki mukaan!
Joulumyyjäiset
Kansantalossa pe
28.11. autopaikan.
Pakettiauto mahtuu sisään.
Lisäksi pienvarastotilaa.
Puh. 050 67670, (03) 872 0530
Kausalan keskustassa parhaalla paikalla
n. Maanantaina marraskuun 24. Harjoituspaikka Kausalan
Kansantalo. klo 17 kyläkeskus Einolaan.
Ilmoittautumiset
26.11. Järjestäjänä Kaukaan
kyläyhdistyksen lastenkerho.
Perheniemen
maatalousnaiset.
Syyskokoontuminen Perheniemen kylätalolla to
27.11
Ohjelmassa oli mm.
sykähdyttäviä ja tunteikkaita
lauluesityksiä sekä kaupunginjohtaja Juha Majalahden
erittäin mielenkiintoinen esitys Karkkilan ajankohtaisista
asioista.
Kokouksesta jäi hyvä
mieli ja on pakko todeta, että
ystävyys on kuin aurinko
joka valaisee, lämmittää ja
antaa iloenergiaa sekä voimaannuttaa.
Joulu saapuu laulaen Iitistä
Kausalan Naislaulajien ensimmäinen levy vie joulun tunnelmiin
RITVA LAUNESKOSKI
Kausalan Naislaulajat on tavoittanut ja ylittänyt aivan
uuden virstanpylvään, sillä
se on saanut valmiiksi kautta
aikojen ensimmäisen äänitteensä. Se tuli
kansainvälisesti voimaan
3.5.2008, kun 20 jäsenvaltiota oli saanut päätökseen
kansalliset ratifiointitoimet.
Suomi allekirjoitti yleissopimuksen sekä valinnaisen
Kokouksen lopuksi kokousedustajille kerrottiin seuraavasta kevätkokouksesta,
joka pidetään Turussa 18.
-19.4.2015.
Kokouksen jälkeen nautittiin maittava illallinen
Karkkilan seurakuntatalon
tiloissa. Oikealla kuoron johtaja Marja Laiho. Lähellä laulettu levy
on yhtä hyvä lahjaidea kuin
lähiruoka, kuorolaiset ynnäävät.. päivänä 2014
Suomen liike- ja virkanaisten
syyskokous Karkkilassa
pöytäkirjan ensimmäisten
joukossa jo maaliskuussa
2007. Uutena puheenjohtajana aloittaa
Eeva Peltonen Tampereelta
ja varapuheenjohtajana Kirsi
Mäkinen Espoosta.
Liiton uudeksi toiminnanjohtajaksi valittiin kasvatustieteiden maisteri, filosofi-
Iitin liike- ja virkanaisia edustivat syyskokouksessa Pirjo Hopponen, Sinikka Kankare ja Annikki Ruokonen.
an maisteri Ritva Kattelus.
Ritvan työt liiton toimistolla
Helsingissä alkavat vuoden
2015 alussa. 8
Maanantaina marraskuun 24. Liittomme edellyttääkin, että sopimus ratifioidaan Suomessa
vielä tämän hallituskauden
aikana.
PIRJO HOPPONEN
Suomen liike- ja virkanaisten liiton syyskokouspäivät
pidettiin lokakuun alussa
Karkkilassa. Lisäksi kuoro
matkaa Lapinlahdelle yhteis-
konserttiin paikallisen kuoron kanssa 13. Kyseessä on joululevy
Joulu saapuu, ja kuorolaiset
luonnehtivat sitä uudenlaiseksi joululevyksi.
? Musikaalinen kokonaisuus sisältää suomalaisten säveltäjien (J.Sibelius,
J.Chydenius, Ilkka Kuusisto) joululaulujen lisäksi
englanninkielisiä klassikoita, mm. joulukuuta kuoro esiintyy Kouvolassa Maria-salissa klo 16.00
ja Iitin kirkossa samana päivänä klo 19.00. joulukuuta.
Konserteissa ja levyllä
kuoroa viululla säestää Tytti
Kankare ja pianolla Pekka
Asikainen.
Levyä on saatavana kuorolaisilta sekä Benjamin
Maatilatorilta, Lahden Trio
Kauppakeskuksesta sekä
Maria Drockilan kynttiläpajalta Orimattilasta.
. (Kuva: Kausalan Naislaulajat.)
Kausalan Naislaulajat
harjoittelee viikoittain Kausalan koululla ja on pitänyt
vuosittain useita onnistuneita
konsertteja.
. Sunnuntaina 7. Karkkilan yhdistys järjesti kokouksen ensi
kertaa ja suoriutui siitä erinomaisesti.
Iitistä virallisina edustajina olivat kokouksessa Pirjo
Hopponen, Sinikka Kankare sekä Annikki Ruokonen.
Kokous aloitettiin emäntäyhdistyksen tervehdyksellä,
jota seurasi upea tanssiesitys.
Varsinaisen syyskokouksen avasi liiton puheenjohtaja
Leena Roivas, jonka jälkeen
valittiin kokousvirkailijat.
Kokouksessa käytiin läpi
vuoden 2015 toimintasuunnitelma, talousarvio sekä määrättiin jäsenmaksu vuodelle
2015.
Hallituksen erovuoroisten jäsenten tilalle valittiin
uudet jäsenet sekä liitolle
uusi puheenjohtaja. Tutkimuksissa on todettu kuorolaulun lisäävän
fyysistä ja psyykkistä hyvinvointia, ja Hely toteaa sen
olevan täyttä totta täytettyään
tänä vuonna 75 vuotta. Joulukonsertin laulut
päätettiin tuottaa iloksi äänitettynä kaikille, ja viime
keväänä levytimme pienen,
mutta lahjakkaan kuoromme
äänet levylle.
Kuoron puheenjohtaja
Hely Kari on hyvä esimerkki
sitoutuneesta kuorolaisesta.
. Kansallinen ratifiointiprosessi on kuitenkin vielä
kesken, ja se edellyttää Suomessa lainsäädäntömuutoksia
eri hallinnonaloilla. Näin Ritva on
mukana toiminnassa auttamassa yhteistyössä yhdistys-
ten kanssa löytämään ne asiat
ja tavoitteet, jotka puhuttelevat nykynaisia.
Kannanottona 2014 kuultiin esitys vammaisten nais-
ten ja tyttöjen oikeuksista.
Y K:n yleissopi mus
vam maisten hen k ilöiden
oikeuksista on 2000-luvun
ensimmäinen kattava ihmisoikeussopimus. Levyn toteuttamiseen saimme rahoitusta
Kymin osakeyhtiön 100-vuotissäätiöltä.
Kausalan Naislaulajat on aloittanut toimintansa 1948 ja rekisteröitynyt yhdistyksensä 20 vuotta myöhemmin. Nyt 66-vuotias kuoro on tehnyt ensimmäisen äänitteensä. John Rutterin The
Colours of Christmas, The
Christmas Lullaby sekä monia muita tunnelmallisia sävelmiä, kertoo kuoron taiteellinen johtaja Marja Laiho.
? Levy on vuonna 1948
toimintansa aloittaneen kuoron ensimmäinen, ja siksi
sillä on kuorolaisille suuri
painoarvo. Tytär
Kirsi Sinersaari laulaa kuorossa sopraanona ja tyttärentytär Anni Sinersaari laulaa
osan uuden joululevyn upeista sopraanosooloista, Laiho
jatkaa.
Ensimmäisen levynsä kunniaksi Kausalan Naislaulajat
järjestää kolmen konsertin
sarjan