vuosikerta (N:o 5389) • Irtonumero 2,50 E • www.iitinseutulehti.fi Sivu 3 Iitin VPK ensi kertaa mukana Päivä paloasemalla -tapahtumassa LUMIMARJA TIRRONEN Sivu 8 RITVA LAUNESKOSKI ”Vanhusten huomioon ottaminen sekä nuorisotyö ovat tärkeitä” Virpi ja Juhani Närkki äänestivät ennakkoon seurakuntakeskuksessa Kausalassa. Nykyään Huppusella on kappalaisen virka Kouvolan seurakunnassa. Kokoomuksen Sinun näköisesi kirkko -listan ehdokkaista eniten kannatusta sai Eila Metsäpelto, jolle äänensä antoi 35 henkilöä. Iitissä 61,7% äänestäneistä kävi äänestämässä ennakkoon. Merja Söderholm (13) ja Anne Kaarlenpoika (4) jäivät varasijoille. Äänestyspaikkana heillä oli seurakuntakeskus. päivänä marraskuuta 2022 KymiRing Oy:llä kaksi erilaista vaihtoehtoa välttää konkurssi N:o 90 • 68. Alustava valtakunnallinen äänestysprosentti on 12,7, kun se edellisissä seurakuntavaaleissa oli 14,4. Varasijalle jäi Tarja Mikkola (6). Kokoomuksen listalta kirkkovaltuustoon valittiin Eila Metsäpellon lisäksi Anu Tähti (28), Juha Nikula (21) ja Kimmo Niemi (20). Keskustan ja kristillisdemokraattien listalta kirkkovaltuustoon valittiin Huppusen ja Ikosen lisäksi Seppo Arola (31), Jari Nordman (30), Olli Pasila (27), Maria Niinipuu (24), Mika Salminen (22), Hannu Väinölä (20), Lilli Aalto (20), Sanna Jaakola (19), Veikko Ojala (16) ja Leena Viitala (12). — Meillä on tapana, että aina käymme äänestämässä, oli kyse sitten seurakuntatai presidentinvaaleista. Keskustan ja kristillisdemokraattien listalla sitoutumattomana ehdokkaana ollut Huppunen sai 58 ääntä. Laskua vuodesta 2018 tuli reippaasti, sillä neljä vuotta sitten Iitissä äänesti 19,1 prosenttia äänioikeutetuista. Täytämme näin kansallisvelvollisuutemme. Närkeille on myös tärkeää noudattaa seurakunnan tilaisuuksissa tiettyjä perinteitä: — Me käymme kirkkopyhätilaisuuksissa, kuten kesäasukkaiden kirkkopyhässä, sekä joulukirkossa. — Työikäisinä me olimme jo mukana seurakunnan toiminnassa, Virpi Närkki vastasi kysymykseen, miten työikäiset tulisi ottaa huomioon. Uusia valtuutettuja on 10, nykyisestä valtuustosta tuttuja kasvoja yhdeksän. Eila Harve (15) jäi varalle. SDP:n listalta kirkkovaltuustoon valittiin Timo Mäntysen lisäksi Esa Lehtinen (33) ja Markku Saarelma (13). Toiseksi eniten ääniä sai SDP:n Yhteisvastuun seurakunta -listalla ehdokkaana ollut Timo Mäntynen, jota äänesti 39 henkilöä. Pidän myös tärkeänä, että seurakunta vierailee Ehtookodissa, Juhani Närkki linjasi. Iitissä äänioikeuttaan käytti vain kaksi alle 18-vuotiasta. Kausalalaiset Virpi ja Juhani Närkki kävivät äänestämässä jo ennakkoon seurakuntavaaleissa. Torstaina 24. — Toinen meille tärkeä työmuoto on nuorisotyö. Valitsimme henkilön, joka osallistuu muutoinkin seurakunnan toimintaan. Äänioikeutettuja Iitin seurakunnassa oli neljä vuotta sitten 4 548, nyt yli 300 vähemmän eli 4 217. Ehdokkaan valinta ei ollut pariskunnalle hankalaa: — Se oli helppoa. (Kuva: Ritva Launeskoski.). Närkeille on tärkeää, että seurakunta ottaa huomioon vanhukset. Iitin 19 uudesta kirkkovaltuutetusta naisia on seitsemän, mikä tekee 36,84 prosenttia. Eniten ääniä Iitissä sai Henna Huppunen, joka on työskennellyt pappina Iitin seurakunnassa. Aivan hänen kintereillään oli keskustan Veikko Ikonen 38 äänellä. Seurakuntavaaleissa äänioikeus on jo 16-vuotiailla. Iitissä äänestettiin aavistuksen vilkkaammin kuin koko maassa keskimäärin: Iitin äänestysprosentti on 12,9. Vaalikonetta ei nyt tarvittu, valtakunnallisissa vaaleissa olemme sitä joskus käyttäneet, mutta nyt meillä oli jo valmiiksi käytännön tietoa, Närkit kertoivat. Seurakuntavaalien äänestysprosentti laski Iitissäkin Henna Huppunen vaalien äänikuningatar, uurnilla kävi vain 12,9 % äänioikeutetuista Seurakuntavaalien äänestysprosentti laski vuoden 2018 vaaleista niin Iitissä kuin valtakunnallisestikin
KSS Energia on toimitusvelvollinen sähkönmyyjä Iitissä ja isossa osassa Kouvolaa. Kausi käynnistyi viime viikonloppuna, kun Maatilatorilla pidettiin joulumarkkinat ja Iitin taideseuran Taidekulmassa joulumyyjäiset. joulukuuta klo 10-14. Pienemmissä kunnissa äänestysprosentti on yleensä parempi, ja Pohjanmaalla on kuntia, joissa jopa kolmasosa äänioikeutetuista kävi vaaliuurnilla. Sähkön myyntiehtojen ja -hintojen sekä niiden määräytymisperusteiden tulee olla loppukäyttäjille julkisia. Seurakuntavaalien osalta Ketola mainitsi kehityksen olevan linjassa muiden seurakunnissa tutuiksi tulleiden harvenemisilmiöiden kanssa: esimerkiksi jumalanpalveluksissa käy vain vähän väkeä. Seurakuntavaaleissa niin ehdokkaiden kuin äänestäjienkin keski-ikä tuppaa olemaan korkea. Kouvolassa äänestysprosentti oli vain 8,9. Iitissä äänestysprosentti oli nyt valtakunnallisen keskiarvon tuntumassa, kun se neljä vuotta sitten oli reippaasti koko maan keskiarvoa korkeampi. Päätökset ovat valituskelpoisia. Viime lauantaina pukki jututti lapsia ja lapsenmielisiä Iitin Maatilatorin joulumarkkinoilla.. Tutkija nosti esiin myös sukupolvien väliset erot uskonnollisessa aktiivisuudessa. Nyt jo sopuvaalit järjestettiin 44 seurakunnassa, joissa ehdokkaita oli vähemmän kuin valtuustopaikkoja. Äänestäjien määrä on laskusuunnassa koko Pohjolassa, ja uskonnollisesti aktiivisten joukko on pienehkö, kun taas suurin osa seurakuntaan kuuluvista on niin sanottuja tapakristittyjä. Virasto voi ottaa kantaa hintoihin ainoastaan jälkikäteen annettavilla päätöksillä. Kaukaan kyläyhdistyksen joulumyyjäiset ovat entisellä ostarilla lauantaina 10. Myös Hahkija ry:n JouluMeijeri avataan lauantaina Sahatiellä ja Iitin käsityöläisten joulupuoti Sähkön talossa. adventtisunnuntai KS: Energiavirasto tutkii, onko KSS Energia rikkonut sähkömarkkinalakia Lain mukaan sähköä on toimitettava kohtuulliseen hintaan Energiavirastossa on tällä hetkellä vireillä useita tutkintapyyntöjä liittyen toimitusvelvollisen sähkön kohtuulliseen hintaan. Rastiseikkailu alkaa Siikavan kylätalon pihalta, ja tapahtuma on käynnissä klo 15-18. Kirjastolla jouluisia sävelmiä esittää Ukuli-yhtye, ja lapsille luetaan joulusatuja. Energiavirasto muistuttaa verkkosivuillaan, että sähkömarkkinalain mukaan jakeluverkkoalueen toimitusvelvollisen vähittäismyyjän on toimitettava vastuualueellaan sähköä kohtuulliseen hintaan kuluttajille sekä muille pienkäyttäjille. Ne alkavat jo aamukymmeneltä, kun taas JouluKausala on klo 14-16, joten molempiin ehtii hyvin. Energiavirastolla ei ole aiempia linjauksia kohtuullisesta hinnasta. Pienkäyttäjäksi katsotaan käyttöpaikka, jonka pääsulake on enintään 3x63 ampeeria tai vuosikulutus enintään 100 000 kilowattituntia vuodessa. Seurakuntavaalien äänestysprosentti laski niin valtakunnallisesti kuin Iitissäkin. Iitin kunnan yhdessä paikallisten yhdistysten kanssa järjestämä tapahtuma on tänä vuonna runsas ohjelmistoltaan, ja luvassa on muun muassa tonttujumppaa, tiernapoikia ja valosirkus. joulumarkkinat. Iitin Pyrinnön joulumarkkinat ovat perinteiseen tapaan Ravilinnan liikuntahallissa lauantaina 17. Ketola totesi, että kirkon tilanne Suomessa ei poikkea muista Pohjoismaista. Tätä menoa seurakuntavaaleja ei pian päästä pitämään ollenkaan, mikä on ongelmallista kirkollisen demokratian toteutumisen kannalta. Jaalan Siikavassa kuljetaan Jaalan Joulupolkua, jonka järjestävät jaalalaiset yhteisöt. Tähän ilmeisesti vaikuttaa herätysliikkeiden aikaansaama uskonnollinen aktiivisuus. Joulutapahtumia pidetään neljänä seuraavana viikonloppuna Joulupukilla pitää kiirettä tähän aikaan vuodesta. Kausalassa 24.11.2022 LUMIMARJA TIRRONEN lumimarja.tirronen@iitinseutulehti.fi TÄNÄÄN Torstaina marraskuun 24. joulukuuta klo 10-15. päivänä 2022 Iitinseutu 2 LUMIMARJA TIRRONEN LUMIMARJA TIRRONEN Sää Kausalassa Pienemmissä kunnissa äänestysprosentti on parempi ” PÄÄKIRJOITUS Päivän miete Eivät harmit ihmistä etsi vaan ihminen harmeja. Lasten ilona torilla pyörii tietysti myös joulupukki. Kouvolan Sanomien mukaan yksi tutkintapyynnöistä koskee KSS Energiaa: Energiavirastoa pyydetään tutkimaan, onko KSS rikkonut sähkömarkkinalakia. Kiinalainen sananlasku Edustuksellinen demokratia on kohta vaikeuksissa LUE IITINSEUTU VERKOSSA: lehtiluukku.fi/lehdet/iitinseutu Tänään Perjantai Lauantai Sunnuntai Päivällä -3 Päivällä -4 Päivällä -4 Päivällä -3 Yöllä -4 Yöllä -5 Yöllä -4 Yöllä -3 Grafiikka: Bulls. Säätiedot: Nimipäiviä Torstaina Lempi, Sivi, Lemmikki Perjantaina Katja, Kaija, Kaisa, Katri, Kati, Riina, Katariina, Kaisu, Kaarina, Katriina Lauantaina Sisko Sunnuntaina Hilkka, 1. Kimmo Ketola sanoi matalan äänestysaktiivisuuden haastavan kirkkoa itsereflektioon. Lyöttilän marttojen joulumyyjäiset pidetään niin ikään lauantaina Lyöttilän seuratalolla. Näin meneteltiin esimerkiksi Kouvolan Elimäellä. Kaiken kaikkiaan äänestysprosentti jatkoi pienenemistään varsinkin suurissa kaupungeissa, joista myös esimerkiksi Tampereella, Espoossa ja Vantaalla jäätiin alle 10 prosentin. Verlan tapahtumat ry järjestää ensimmäistä kertaa isot joulumarkkinat Verlan museoalueella niin ikään lauantaina klo 11-16. Arvonlisäverollinen energiamaksu on nyt 39 senttiä kilowattitunnilta. Samana päivänä eli 10.12. Seuraavana viikonloppuna joulutunnelmaan pääsee Perheniemessä, kun Haaviston seuratalolla pidetään lauantaina 3.12. Joulupukki aikoo ehtiä sinnekin. Kirkon tutkimusja koulutusyksikön tutkija Kimmo Ketola arvioi Ylen haastattelussa maanantaiaamuna syitä seurakuntavaalien äänestysaktiivisuuden hiipumiseen. Meno vain yltyy tulevana lauantaina, kun Kausalan torilla ja kirjastolla vietetään JouluKausalaa. Yhtiö korotti toistaiseksi voimassa olevan sähkösopimuksen hintaa lokakuun alussa lähes 200 prosenttia. Ratatiellä vierailee myös joulupukki. Edellisen hinnankorotuksen KSS Energia teki syyskuun alusta alkaen; tuolloin hinta nousi 30 prosenttia. Virasto kertoo verkkosivuillaan, että se tulee antamaan yksittäisiä vähittäismyyjiä koskevat ratkaisut ensi vuoden puolella. Ketola muistutti edustuksellisen demokratian menettäneen kiinnostavuuttaan myös kuntavaaleissa, mikä näkyy sekä ehdokkaiden määrän vähentymisenä että äänestysaktiivisuuden laskuna. Kyläyhdistyksen klo 10-14 järjestämässä tapahtumassa on muun muassa poniratsastusta lapsille säävarauksella. Joulumyyjäiskausi käynnistyi lauantaina Joulumyyjäisiä järjestetään tänä talvena vilkkaasti eri puolilla Iittiä
Etuoikeudettomien velkojien lista on pitkä. Peräyttämisvaateen perusteet on arvioitava ennen kuin mihinkään vaatimuksiin suostutaan, Salonen sanoo Iitinseudulle : — Mikäli takaisinsaantilain mukainen peräyttäminen toteutuu, pitää muistaa, että maankäyttösopimuksessa ovat osallisina molemmat yhtiöt, joten katse liittymäkustannusten osalta kääntyy luonnollisesti Ahlströmin puoleen.. Mobility Propertiesin hallituksen puheenjohtaja on liikemies Ilkka Kivisaari, josta tuli osakeannin jälkeen myös KymiRing Oy:n hallituksen puheenjohtaja. Tästä summasta riitautettua velkaa on kolmasosa. kesäkuuta ja 600 000 euroa 11. Näiden velkojien asema on käytännössä turvattu. KymiRing Oy:n liikevaihdoksi vuonna 2022 arvioidaan 165 000 euroa. Pienempiä saatavia on esimerkiksi Finprofilella ja Radalla Resortilla. — Ensisijaisesti nämä maksutapahtumat on otettu tarkastuksen kohteeksi siksi, että kyse on poikkeuksellisen suurista kertamaksuista, Majamäki kertoo Iitinseudulle . Listalla on yhteensä yli 50 yrityksen nimet. Ohjelmaehdotuksessa esitetään kaksi vaihtoehtoista etenemistapaa konkurssin välttämiseksi. Toiminta on jatkunut saneerausmenettelyn aikana tappiollisena. A. kesäkuuta, ja Iitin kuntaa johti tuolloin hallintoja talousjohtaja Jarkko Salonen. Pelkkä velkojen leikkaaminen ei siis riitä, vaan yhtiö tarvitsee kipeästi lisää rahaa investointeihin. Erikseen tarkastuksen kohteena mainitaan Iitin kunnalle suoritettu velan maksu kesäkuussa 2021. — Tällä hetkellä odotamme saneerausohjelman vahvistamista ja käymme keskustelua myös A. Macra Oy:n, Maanrakennus Pekka Rautiainen Ky:n ja Lahti Events Oy:n pyynnöstä toimikuntaa on täydennetty Macran toimitusjohtaja Jari Suomelalla ja asianajaja Pekka Kelonevalla, jotka edustavat vakuudettomien velkojien ryhmää. Ahlström Kiinteistöt on nyt ratayhtiön toiseksi suurin omistaja 24,45 prosentin osuudella ja Iitin kunta kolmanneksi suurin 9,48 prosentin osuudella. Ahlström Kiinteistöt Oy oli suurin 44,1 prosentin osuudella. päivänä 2022 KymiRing Oy:lle on hahmoteltu kaksi erilaista tapaa välttää konkurssi Velkojien kannalta parempi vaihtoehto edellyttäisi kolmen miljoonan euron lisärahoitusta lähestulkoon heti KymiRing Oy:n saneerausselvittäjänä toimivan asianajaja Klaus Majamäen ehdotus saneerausohjelmaksi saapui Päijät-Hämeen käräjäoikeuteen määräaikaan mennessä viime perjantaina. Ratayhtiötä yhdessä kouvolalaisen Macra Oy:n kanssa konkurssiin hakenut Maanrakennus Pekka Rautiainen Ky on listalla 264 000 euron summalla. Loput 10,6 % KymiRing Oy maksaisi velkojille erissä vuosina 2024-2029. Ahlström Kiinteistöt Oy:n välillä tehdystä maankäyttösopimuksesta. Opetusja kulttuuriministeriön myöntämien valtionavustusten ehdollinen palautusvastuu on yhteensä 6,5 miljoonaa euroa. roa; tästä summasta puolet menisi A.Ahlström Kiinteistöt Oy:lle, jolla on yrityskiinnitykseen perustuva etuoikeus maksunsaantiin. Vaatimus perustuu lakiin takaisinsaannista konkurssipesään, mutta vaatimuksen tarkemmat perusteet on määrätty salassa pidettäviksi. Tässä vaihtoehdossa yhtiölle ei jää varallisuutta eikä siten myöskään toimintaa. Ensimmäisen vaihtoehdon mukaan KymiRing Oy:n täytyy hankkia kolme miljoonaa euroa rahoitusta tammikuun 2023 loppuun mennessä. Riitautettujen kategoriaan kuuluvat Lahti Events Oy:n saatava, jonka tapahtumayhtiö on määritellyt vähintään kahden miljoonan euron suuruiseksi, sekä konkurssiin menneen Rakennusvarma Oy:n saatava. Osakeannin jälkeen yhtiön suurimmaksi omistajaksi on noussut viime vuonna perustettu Mobility Properties Oy 44,41 prosentin osuudella. Sen arvoksi selvittäjä arvioi peräti kuusi miljoonaa euroa. Tämä toi yhtiön pankkitilille 571 000 euroa pelivaraa. KymiRing Oy maksoi Iitin kunnalle 1,4 miljoonaa euroa kahtena peräkkäisenä päivänä kesäkuussa 2021: 800 000 euroa 10. Yhtiön toimitusjohtajana toimii edelleen Riku Rönnholm, joka on oikeutettu edustamaan yhtiötä yksin. Maksuissa on kyse Iitin kunnan, KymiRing Oy:n ja A. Lisärahoitusvaihtoehtoon perustuvan maksuohjelman mukaan vakuusvelat Nordealle ja Finnveralle maksettaisiin kokonaan pois vuoden 2024 loppuun mennessä. Tähän vaikuttaa myös se, että konkurssissa KymiRing Oy:ltä perittäisiin takaisin valtionavustuksia, jolloin etuoikeudettomien velkojien suhteellinen jako-osuus jäisi selvästi pienemmäksi kuin saneerausohjelman toteutuessa. kesäkuuta. Ennen täydennystä vakuudettomien velkojien ryhmää edusti vain KymiRingin entinen toimitusjohtaja Markku Pietilä. Elokuussa toteutettiin osakeanti, jossa merkittiin 8 930 uutta osaketta. Lisäksi yhtiö olisi velvollinen käyttämään saamaansa rahoitusta KymiRingin ja Lasse Kokon välillä tammikuussa 2022 tehdyn maanvuokrasopimuksen sisältämän kiinteistökaupan esisopimuksen mukaisen kaupan toteuttamiseen siten, että kauppa on pantu täytäntöön viimeistään maaliskuun alussa 2023. Selvittäjä aikoo esittää vaatimuksen siitä, että ratayhtiön Iitin kunnalle maksamat 1,4 miljoonaa euroa peräytetään. Suurin velkoja on ratayhtiön entinen pääomistaja A. Mikäli lisärahoitus ei toteudu, ohjelmassa on laadittu vaihtoehtoinen suunnitelma, jonka mukaan yhtiön omaisuus realisoidaan kokonaisuudessaan vakuusvelkojen lyhentämiseksi. Saneerausselvittäjä Klaus Majamäen mukaan toimitusjohtajan ja hallituksen jäsenten palkkiot ovat kohtuulliset ja kirjanpito on hoidettu asianmukaisesti. TÄNÄÄN Iitinseutu LUMIMARJA TIRRONEN LUMIMARJA TIRRONEN LUMIMARJA TIRRONEN 3 Torstaina marraskuun 24. Vakuudettomista veloista maksetaan siis vain viisi prosenttia. Iitin kunnalta aiotaan periä 1,4 miljoonaa euroa takaisin ratayhtiölle Selvittäjän huomion kiinnitti kaksi suurta kertamaksua kesäkuussa 2021 Selvittäjä Klaus Majamäki teetätti BDO Erityistarkastus Oy:llä kartoitusluonteisen saneeraustarkastuksen, jossa kiinnitettiin huomiota erityisen huomattaviin maksuihin ja poikkeuksellisiin tapahtumiin. Vakuudettomista veloista leikattaisiin 89,4 % pois. Myös koronaviruspandemia mainitaan, samoin se, että ”teknisten ratkaisuiden toteuttamisessa oli rakennusvaiheessa tehty eräitä virheitä, joiden korjaaminen on kallista ja aikaa vievää”. Velkojille tarjolla on vain huonoja vaihtoehtoja Parhaassakin tapauksessa vakuudettomat velkojat saavat vain noin kymmenesosan saatavistaan Vakuusvelkojia KymiRing Oy:llä on vain kaksi: Nordea 4,58 miljoonan ja Finnvera noin 1,42 miljoonan euron saatavalla. Ahlström Kiinteistöt Oy, jolla saatavia on yli 4,3 miljoonan euron edestä. A. Klaus Majamäki sanoo Iitinseudulle , että näistä ensimmäinen on se, jota kohti nyt pyritään; toinen on ohjelmaehdotuksessa mukana ”varmuuden vuoksi”. Vakuudettomista veloista leikkautuisi 89,4 prosenttia eli suurin osa pois. Ohjelmaehdotuksessa todetaan, että KymiRing Oy:n yritystoiminnan tervehdyttäminen edellyttää sekä velkojen määrän alentamista että ulkopuolista lisärahoitusta. Alle tuhannen euron pienvelat maksettaisiin kokonaan pois helmikuun 2023 loppuun mennessä. Tästä aiheutui viivästyksiä, perumisia ja mainehaittaa. Lasse Kokolle ratayhtiö on velkaa noin 253 000 euroa, Laso-Huolto Oy:lle noin 16 000 euroa, Kymit ITja pilvipalveluille noin 11 200 euroa ja Virpin Keittiölle 9 350 euroa. Konkurssivertailulaskelman mukaan konkurssissa velkojille jaettavien varojen määrä olisi noin 239 000 euIitin kunnan omistusosuus ratayhtiöstä on pienentynyt alle 10 prosenttiin Suurin omistaja on nyt Mobility Properties Kun saneerausmenettely alkoi, Iitin kunta oli KymiRing Oy:n toiseksi suurin osakkeenomistaja 17,1 prosentin omistusosuudella. Iitin kunnanjohtaja Jarkko Salonen kertoo informoineensa kunnanhallitusta vaatimuksesta heti perjantaina, kun saneerausohjelmaehdotus saatiin. Yhtiön taloudellisten vaikeuksien juurisyyksi Majamäki kertoo sen, että ”yhtiö ei kyennyt hankkimaan KymiRing-moottoriurheiluradan ja varikkorakennuksen rakentamisen loppuunsaattamiseen tarvittavaa rahoitusta riittävästi ja oikea-aikaisesti”. Iitin kunnanjohtaja Riku Rönnholm oli siirtynyt KymiRing Oy:n toimitusjohtajaksi 1. Ahlström Kiinteistöt Oy:n kanssa tilanteesta. Varikkorakennus myytäisiin kauden 2024 jälkeen ja vuokrattaisiin moottoriratayhtiön käyttöön sale and lease back -tyyliin. Iitin kuntaa listalla edustavalla Suomen Kuntaperintä Oy:llä on noin 527 000 euron saatavat ratayhtiöltä. Iittiläisiä yrityksiä listalla on useita. Mikäli lisärahoitusta ei järjesty ja käyttöön otetaan toissijainen realisaatiosaneeraus, KymiRing Oy:n vakuudettomista veloista leikkautuu 95 % pois. Realisoinnin onnistumiseen myönnetään liittyvän epävarmuuksia, mutta vaihtoehtoa pidetään velkojien kannalta parempana kuin konkurssia. Käytännössä kakkosvaihtoehto tarkoittaa pantatun varikkorakennuksen myymistä. Lisäksi Zwo Oy on tullut yhdeksi omistajaksi 0,15 % miniosuudella. Etuoikeudettomille velkojille, joita on siis yli 50, jäisi jaettavaa noin 119 000 euroa yhteensä. Tällä listalla on 15 yritystä. Majamäki kertoo vaativansa, että Iitin kunta velvoitetaan palauttamaan varat ratayhtiölle. Alle 10 prosentin omistusosuuksilla mukana ovat edelleen Suomen Moottoriliitto, AKK Sports Oy ja Markku Pietilä. Selvittäjä Klaus Majamäen mukaan molemmat vaihtoehdot tuottaisivat velkojille konkurssia paremman lopputuloksen. Salassa pidettävät tiedot on poistettu ehdotuksen julkisesta versiosta, jossa on 51 sivua. Tällä laskukaavalla esimerkiksi Lahti Events saisi vaatimastaan kahdesta miljoonasta eurosta noin 212 000 euroa vuoden 2029 loppuun mennessä. Ohjelmaehdotuksesta käy ilmi, että velkojatoimikunta on kokoontunut saneerausasian tiimoilta kuudesti. Perusteita Majamäki ei voi salassapitomääräyksen takia avata, mutta hänen mukaansa ne tulevat julkisiksi, kun vaatimus esitetään Iitin kunnalle piakkoin. Vakuudetonta velkaa ratayhtiöllä on noin 16 miljoonaa euroa
klo 17 Syke-ilta Srk-keskuksen sali. Ensimmäinen erä oli tasainen: Kyljykset nousi kaksi kertaa maalin johtoon, mutta StU tasoitti taukotilanteeksi 2-2. Sinne matkasi Kyljykset pikkubussilla arki-illan säbäpeliin. Ennakkoäänestysprosentti oli 6,1. Adventti Kun joku menestynyt urheilija tai kuuluisa julkisuuden henkilö saapuu Suomeen, kokoontuu lentokentälle vastaan suuri joukko ihmisiä toivottamaan tulija tervetulleeksi. Huhtamäki s. Kahdessa ensimmäisessä erässä kyljyspelaajilla oli vaikeuksia sijoittua isolla kentällä pelitilanteisiin nähden optimaalisella tavalla. Soppaa, Sanaa ja seurustelua kaikenikäisille. Hintaan sisältyy matka, vaellus, puuro, kahvi ja pulla. Tapahtumia To 24.11. Kiitän luottamuksesta! Työ Iitin seurakunnan ja seurakuntalaisten hyväksi jatkuu tuellanne! Eila Metsäpelto Hautaan siunattu Rakkaamme Maija Ekholm o.s. Pe 2.12. Mukaan pääset etänä osoitteessa: https://meet.jit.si/iitinseurakunnannettiraamis. klo 19 Opiston iltamessu Perheniemen evankelinen opisto. Illan teema: VALOA KOHTI! Haastatteluvieraana näyttelijä Sami Kosola, raamattuopetus Ville Hiltunen ja musiikissa Juha Tanska Band. Tanska, Eskola, Jaalan leijonat. Varhaisnuorten kerhot osoitteesta www.iitinseurakunta.fi Nuorille Ke 30.11. mennessä. klo 12 Rukouspiiri Kahvitupa. Su 27.11. Toisessa erässä molemmilla joukkueilla oli mahdollisuus useisiin lisäosumiin, mutta molemmat onnistuivat vain kerran. Jeesus tahtoo tulla jokaisen luo ja jokaiseen kotiin. Onhan hän maailman Vapahtaja ja syntiemme sovittaja. klo 14 Perjantaihartaus Kahvitupa, Miika Korppi. Kansa levitti tielle vaatteita ja palmunoksia. Myös Aulis Forssell ylsi sekä kirkkovaltuustoon että seurakuntaneuvostoon 56:lla ja 54:llä äänellään. Tilaisuus on kaikille avoin. Anna-Maaria Lempinen 54 v. Ei ollut punaista mattoa, niin kuin valtionjohtajilla, mutta viesti oli sama. Ennakkoääniä annettiin Kouvolassa 2 659. Paperilomakkeella kyselyyn voi vastata esimerkiksi kirjastoissa. Soi lintujen laulusta kukkiva kunnas ja varjoisat veet, niin varjoisat veet. Severi Porevesi maalasi myös kahdesti. Vainion vastaavat äänimäärät olivat 75 ja 74 ääntä. Ma 28.11. Lapsille ja lapsiperheille To 24.11. Adventtina muistamme sitä, kuinka Jeesus tulee ihmisten luokse ja keskelle. Kolmanteen erään Kyljykset nosti karvausta ja alkoi hallita peliä. Tanska. Olli Seppänen Kansan Raamattuseurasta pitää luennon Pelkosenniemellä käydystä taistelusta (noin 40 min). Niin kaunis on maa, niin korkea taivas. Hän otti ihmisen osan iloineen ja kipuineen. Ville Ala-Outinen viimeisteli kaksi maalia: toisen vastustajan virhesyötöstä, ja toisen erän lopulla tyhjään maaliin. Ti 29.11. Jakautuva yhtiö Kausalan Lämpö Oy jatkaa vesihuoltoliiketoimintaa nimellä Iitin Vesihuolto Oy. Ma 28.11. Saamme toivottaa hänet tervetulleeksi: ”Hoosianna! Siunattu sinä, joka tulet Herran nimessä!” HEIKKI PELKONEN Päijät-Hämeen rovastikunnan lääninrovasti Jaalan Reino Grönlund ja Juha Vainio kirkkovaltuustoon ja seurakuntaneuvostoon Kouvolan seurakunnan seurakuntavaaleista selkeästi sekä kirkkovaltuustoon että seurakuntaneuvostoon selvittivät tiensä jaalalaiset Reino Grönlund ja Juha Vainio. Kouvolan seurakunnan äänestysprosentti jäi 8,9:ään; pudotusta tässä oli prosenttiyksikkö vuoden 2018 vaaleihin verrattuna. To 1.12. Pallottomien pelaajien liike jäi samoin uupumaan muutaman metrin. Suunnitelman seurauksena yhtiö jakautuu osittaisjakautumisena siten, että kaikki sen kaukolämpöliiketoimintaan liittyvät varat ja velat siirtyvät uudelle perustettaKausalan Lämmöstä Iitin Vesihuolto Oy valle yhtiölle, jonka nimi on Kausalan Kaukolämpö Oy. Muutos ei edellytä liittymäasiakkailta toimenpiteitä. Heino, joka on seuran sihteeri ja aktiivinen seuratoimija, totesi, että joukkueen vahvuus on erinomainen yhteishenki. Infoa rippikouluista annetaan messun päätyttyä. Heinon mukaan isolla kentällä pelissä on vielä kehitettävää, mutta kotona joukkue pystyy voittamaan kaikki sarjassa pelaavat joukkueet. klo 10 Perhekerho Srk-keskuksen monitoimitila. klo 10 Messu Kirkko, Kontiainen, Hiltunen, Huhtala, Lehtoranta, seurakunnan isoskoulutettavat. klo 15.30 Kirkkokuoro Srk-keskuksen sali. klo 13 Lähetyshetki Kahvitupa. Lähetysja avustustyö Pe 25.11. klo 10 Messu. Ke 30.11. Eero Heino oli ensimmäistä kertaa Kyljysten aloittavana maalivahtina tällä kaudella. Laulun ystävät. Ma 28.11. Retken lasku tulee sähköpostiin ja on suoritettava ennen matkaa. Jouluvaellus Vivamossa lauantaina 17.12. klo 9–11.30 Vuolenkosken perhekerho Vuolenkosken srk-koti. Sitä samaa viestiä ihmiset kuuluttivat myös huudoin ja lauluin: ”Hoosianna! Siunattu sinä, joka tulet Herran nimessä!” Oli jännitystä ja suuren juhlan tuntu. Kuusankosken seurakunnan listalla, jolla jaalalaisetkin olivat ehdolla, oli ääniharavana Ritva Janhunen 124 äänellään. klo 10 Turinatupa Srk-keskuksen neuvottelutila. Nyt luvussa ei ole mukana Elimäen seurakunnan äänestysprosenttia, sillä Elimäellä järjestettiin sopuvaalit. klo 17–18.30 Neulekahvila Kahvitupa. Elokuvan ikäraja on K-12. (Joutjärven srk) www.iitinseurakunta.fi IITIN SEURAKUNTA www.jaalankappeliseurakunta.fi JAALAN KAPPELISEURAKUNTA Jumalanpalvelus Su 27.11. Jeesus on tullut maailmaan jokaista varten, sinua ja minua varten. Aikuisen hinta 25 € ja alle 18 v. Tomi Koho, Mikko Pelkonen, Sisko Huhtala. Hän tuli ja tulee niidenkin luo, joiden luokse kaikki eivät tahdo mennä. klo 12–14 Meilän juttu kaikille avoin, mukava, yhteinen kokoontuminen Raitissa, Keskuskaari 1 A . klo 10 Perhekerho Srk-keskuksen monitoimitila. Tietojen pohjalta valitaan vuosittaiset painopistealueet, joihin Kouvolan kaupunki kohdistaa terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen toimia.. Kausalan Lämpö Oy on tiedottanut asiakkailleen, että yhtiön hallitus on allekirjoittanut jakautumissunnitelman. Ma 28.11. Musiikki To 24.11. 24.05.1924 Kouvola k. klo 18 Pelkosenniemi 1939 -unohdettu taistelu, luento -ja elokuvailta Ravilinnassa. Lisätietoja Maijalta 050 387 1653 tai Terhiltä 050 387 1652. Hän vieraili Sakkeuksen kodissa, kohtasi samarialaisen naisen kaivolla, otti syliin lapsia ja siunasi heitä. Heinon mukaan 5/5-pelissä Kyljykset pärjäsi tälläkin kertaa mukavasti, vaikka peli oli alussa tahmeaa. Linja-auto lähtee srk-keskuksen pihasta klo 10.15 ja palataan takaisin n. Su 27.11. Muistamme yhä sitä, että Jeesus tulee meidän ihmisten luo. Ke 30.11. klo 17 Puuhapaja Vuolenkoski Vuolenkosken srk-koti. Kerran hän syntyi eläinten seimeen. Ma 28.11. Pe 25.11. klo 12.15 Laulun ystävät Srk-keskuksen sali. kaupungin verkkosivuilla. Kirkkokahvit. Ke 30.11. Äänestäminen oli Kouvolassa aktiivisinta Valkealan seurakunnassa, jossa äänestysprosentti nousi 10,6:een. Näistä StU pääsi ensimmäisissä erissä muutamaan ylivoimahyökkäykseen, jopa 2-0 ja 3-1, mutta kotijoukkueen viimeistely ei ollut kovin kliinistä. Aikuisille To 24.11. Hyvinvointikysely on auki 28.11.-11.12. Siksi, kun odotamme joulua, saamme muistaa juuri tätä. Kahvia tarjolla klo 13 alkaen. Ke 30.11. päivänä 2022 VIIKON SANA Kyljysten ensimmäinen vierasvoitto Savitaipaleen Urheilijat pelaa kotiottelunsa Taipalsaaren liikuntahallissa. klo 18 Nettiraamattupiiri. Vastauksia käytetään kehitettäessä asukkaiden hyvinvointiin liittyviä palveluita. Kouvola kysyy hyvinvoinnista nyt turvallisuusvinkkelistä Kouvolan kaupunki haluaa vahvistaa asukkaidensa hyvinvointia ja kuulla kuntalaisten kokemuksia siitä. klo 14 Perjantaihartaus Kahvitupa, Pusila. Adventista alkaa joulun odotus. klo 18 Siioninvirsiseurat Raitissa, Keskuskaari 1 A. ilmaiseksi. Hän kohtasi spitaalisia, sokeita, rampoja. Messuun kutsutaan kaikkia ensi vuoden rippikoululaisia ja heidän huoltajiaan. Luennon jälkeen on mahdollisuus katsoa ”Pelkosenniemi 1939 unohdettu taistelu” -elokuva. Nähtävissä myös Jaalan kappeliseurakunnan YouTube-kanavalla. 07.11.2022 Iitti Aurinko nousee, on kastetta maassa, aika on herätä, nousta ja lähteä, kohdata ystävä kallehin. klo 13 Vuolenkosken seurakuntapiiri Vuolenkosken srk-koti. klo 12.15 Laulun ystävät Srk-keskuksen sali. Kari Rydman Rakkaudella sinua muistaen, kiittäen Leena ja Matti perheineen Laura perheineen Liisa ja Heikki perheineen Outi ja Kimmo perheineen Anna-Liisa sisko perheineen Sukulaiset ja ystävät Kiitos Salmikodin henkilökunnalle Maijan hyvästä hoidosta. Kun hän ratsasti Jerusalemiin, suuri joukko riemuitsevia ihmisiä oli häntä vastassa. IITTI Eeva Annikki Niininen 90 v. klo 17. Jakautuminen on tarkoitus panna täytäntöön 1.1.2023. Grönlund sai kirkkovaltuustovaalissa 102 ääntä, toiseksi eniten, ja seurakuntaneuvostovaalissa 94 ääntä. To 1.12. klo 14.30–21 Pitkä Aikalisä. klo 11–13 Kahvituvan lounas Kahvitupa, nakkikeitto 7 €. Kahvia tarjolla klo 13 alkaen. Torjuntaprosentti oli hyvä 88. Jumalanpalvelukset ja uskonelämä Pe 25.11. Peli päättyi Kyljyksille 6-3. Ilmoittautuminen nettisivulla www.iitinseurakunta.fi 27.11. Teemana 1. Vaikutelmaa halutaan vielä korostaa plakaatein tai lipuin: olemme odottaneet sinua. adventti. Siksi hän tuntee meidät ja voi auttaa meitä. Illan päätteeksi tarjolla iltapalaa. Juha Pesonen. KIRKOLLISET RITVA LAUNESKOSKI ESA LAVONEN Kuolinilmoituksia Kiitokset 4 Iitinseutu Torstaina marraskuun 24
Suomessa yhtiön fokus on tiedotteen mukaan nyt Pirkanmaan Perhossa sekä elementX-kaupan myötä siirtyneissä seitsemässä varausalueessa, joista Rakokivenmäki on siis yksi. KYM ENRA NNAN TIE IITINTIE SIT IKK ALA NTI E KOU LUK ATU TEILIM ÄENT IE SA M PO LA NT IE RIESKANTIE 5. Tiedotteessa todetaan, että kaikki Suomen varaukset sijaitsevat alueilla, joilla tiedetään olevan kaivosmineraaleja, mutta alueita on tutkittu systemaattisesti vain vähän. 1. Kirjastoautossa piparin koristelua. Mukana yleisöarvonnassa Iitin kunta; JouluKausala. Kirjastolla, avoinna klo 12-16 klo 12.30 ja 13.30 Jouluiset satutunnit klo 13.00 Jouluisia sävelmiä by Ukuli klo 14-16 Jouluaskartelua Sekä joulukoristeiden kierrätyspiste ja poistokirjamyyn?. 10. 5. Lisäksi yhtiöllä on projekteja Argentiinassa sekä Kanadan Ontariossa ja Manitobassa. Iitin Maatilatori; Kymenrannantie 1, 47400 Kausala. BrodeeShop & Roopetex; Torikatu 5, 47400 Kausala. Iitin käsityöläisten Joulupuoti; Kauppakatu 15, 47400 Kausala. Herkkuja monenlaista; Makkaraa, mehua, glögiä, kahvia ja jouluisia herkkuja myymässä Ii?n Latu, Kymen Kotkat, Kausalan Yritys sekä yhteispisteellä LC Kausala + LC Kouvola/Iris. 3. Capella Mineralsin verkkosivuilla on julkaistu huonolaatuinen karttakuva elementXvarauksista Suomessa. Pääkirjasto avoinna klo 12-16. Kausalan Matkakeidas; Sitikkalantie 5, 47400 Kausala. Piparkakkutalojen arvonta; LC Kausala + LC Kouvola/Iris. Kuvakaappauksessa näkyy myös Rakokivenmäen varaus.. päivänä 2022 6 Joulutunnelmaan viri ävät tapahtuman järjestäjät: Eläkeliiton Ii?n yhdistys, Ii?n harrastajatea?eri, Ii?n Latu, Ii?n seurakunta, Ii?n Yri?äjät ry, Kausalan Yritys, Kymen Kotkat, LC Kausala + LC Kouvola/Iris, SPR Ii?n osasto ja Ii?n kunta. 1. TÄNÄÄN Iitinseutu LUMIMARJA TIRRONEN 5 Torstaina marraskuun 24. Esiintymislavalla klo 14.00 JouluKausalan avaus, kunnanvaltuuston puheenjohtaja Eemeli Leh?nen klo 14.15 Ton?ujumppa Ii?n vapaa-aikapalvelut klo 14.30 MisseKissa klo 15.00 Tiernapojat, LC Kausala klo 15.10 Ii?n Yri?äjät ry:n tervehdys, sihteeri Lauri Sopanen klo 15.15 Ii?n seurakunnan tervehdys klo 15.20 Eläkeliiton Ii?n yhdistyksen tervehdys Laulun Ystävät joululauluja ja yhteislaulua klo 15.40 Valosirkus Spektri klo 16.00 Tapahtuma pää?yy kausivalojen sytytys Yleisöarvonta 26.11.-11.12.2022 Osallistu JouluKausalan yleisöarvontaan paikallisissa liikkeissä ja JouluKausala-tapahtumassa. Capella Minerals -yhtiön kerrotaan keskittyvän akkuteollisuudessa käytettävien metallien etsintään Norjassa ja Suomessa sekä kullan etsintään Kanadassa. 9. 7. Eric Rothin kerrotaan väitelleen talousgeologian tohtoriksi Australiassa. 8. 6. Naukion kukka; Kaupppakatu 9, 47400 Kausala. -yhtiölle. Capella Mineralsin verkkosivuilla julkaistusta tiedotteesta käy ilmi, että kauppaan sisältyy myös Rakokivenmäen alueen varaus. Arpajaiset lähetystyön hyväksi Ii?n seurakunta. Pääpalkintoina 100 € ja 150 € lahjakor?t! Lisä?etoja arvonnasta: www.ii?.?/joulukausala2022. Torilla Joulupukki tava?avissa torilla klo 14–16. Kausalan apteekki; Kauppakatu 13, 47400 Kausala. Rothin mukaan Suomesta voisi tulla yksi EU:n merkittävimmistä toimittajista näille ”halutuille hyödykkeille”. ElementX-kaupasta Roth toteaa, että se tarjoaa Capella Mineralsille mahdollisuuden tulla Suomen kasvavan litiumin tuotannon keskeiseksi toimijaksi. Rothin mukaan kaivoksen on määrä aloittaa toimintansa PohjoisNorjassa vuonna 2025. 7. Kaivosyhtiön toimitusjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja Eric Roth sanoo tiedotteessa Norjan hallituksen tukevan vahvasti maan ensimmäisen litiumkaivoksen rakentumista Mo i Ranan pikkukaupunkiin. Rothilla kerrotaan myös olevan yli 30 vuoden kansainvälinen kokemus kaivosmineraalien etsinnästä ja kaivoshankkeiden arvioinnista. Yhtiön intressit liittyvät nimenomaan akkumetalleihin. Poniratsastusta klo 14–15.30: Vilja Kivinen ja jouluponit Söpö ja Pamela. 4. Iitinseutu on lähettänyt Eric Rothille sähköpostitse kysymyksiä yhtiön aikeista Rakokivenmäen alueella, mutta ei ole vielä saanut vastausta. Iitin Imarre; Kauppakatu 18, 47400 Kausala. Rakokivenmäen varaus osana yrityskauppaa kanadalaiselle Capella Mineralsille Varausilmoituksen Iitin ja Heinolan rajalla sijaitsevalle alueelle tehnyt pöytälaatikkofirma elementX Finland Oy on myyty kanadalaiselle Capella Minerals Ltd. 4. 9. VALTA TIE 12 8. S-market Kausala; Kauppakatu 13, 47400 Kausala. Capella Mineralsin englanninkielisen tiedotteen mukaan sillä on jo ennestään kaivostoimintaan tähtääviä projekteja Suomessa ja Norjassa. ElementX-kaupan myötä yhtiö kertoo parantaneensa asemiaan osallistua maailmanlaajuisiin sähköistämisen ja hiilineutralisoinnin prosesseihin. Kasvomaalausta Ii?n nuorisopalvelut. Vanha Sampo; Rieskantie 24, 47400 Kausala. 2. MisseKissa JOULUKAUSALA la 26.11.2022 klo 14-16 Kausalan torilla Joulupukki Valosirkus Spektri Kuva: Vedran Brnjeti. Suomessa kaupasta kertoi ensimmäisenä ruotsinkielinen Svenska Yle maanantaina. Tiedotteesta käy ilmi, että Capella Minerals on maksanut elementX:n osakkeista vähintäänkin satoja tuhansia Kanadan dollareita. 6. 10
Hakemusta koskevat mahdolliset huomautukset on toimitettava os: Iitin kunta, rakennusvalvonta, PL 32 (Rautatienkatu 22, vanha kunnantalo 2. Rakennushanke: Aurinkoenergian tuotantolaitos (aidatut peilikentät muuntamoineen sekä sähköasema/ muuntoasema). 040 5811 675 Päiväkoti Peltohiiri.........040 5491 893 Päiväkoti Nuppula..........040 5117 219 Paloja pelastuslaitos Päijät-Hämeen pelastuslaitos .............................................(03) 8773 112 Sosiaalija terveyspalvelut Päijät-Hämeen sosiaalija terveydenhuollon kuntayhtymä ................................................(03) 81 911 Ympäristöpalvelut Ympäristöterveydenhuolto ............................................(03) 780 0211 Ympäristönsuojelun viranomaispalvelut, Heinolan kaupungin ympäristötoimisto ..............................................044 769 3000 Taloustoimisto avoinna ma–pe 9–12 Talouspäällikkö Iiris Mäenpää ....................050 387 1644 Nuorisotyönohjaaja Tuula Lehtoranta............. 050 387 1653 Lastenohjaaja Terhi Altio..........................050 387 1652 Seurakuntamestari Tiina Klemola....................050 387 1646 Keittiövastaava Tanja Nieminen................050 387 1650 Kirkkoherra Mikko Pelkonen.................050 387 1640 Kappalainen Ville Hiltunen.....................050 387 1642 Seurakuntapastori Heini Kontiainen...............050 387 1654 Vs. Kokouspöytäkirja nähtävillä Kahvila Koskipannussa 17.-31.12.2022. Myös ei-jäsenet voivat osallistua. Ilmoittautuminen 2.12. Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. 0400 445 931 arkisin klo16 jälkeen. Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. 029 512 000 Hämeen TE-toimisto – Lahti: Henkilöasiakkaat................0295 025 500 Yrityspalvelut.....................0295 041 440 https://toimistot.te-palvelut.fi/lahti Maataloustoimisto, Iitti Avoinna toistaiseksi ajanvarauksella puh. 040 5957 264 Varhaiskasvatuksen palvelupäällikkö............. Kaikki mukaan joulupuurolle ja torttukahville. Verstaskatu 6, Kouvola). .040 548 2693 Eläinlääkäri, Iitin toimipiste Rautatienkatu 27...............044 482 3362 Kansalaisopisto...............040 554 6502 Ravilinnan vapaa-aikakeskus ............................................0400 650 293 Kuntosali.......................... 040 5500 257 Päiväkoti Pikku-Vieteri. Kahvitarjoilu. Iitin osaston joululounas jäsenille tiistaina 13.12. (Huom. klo 14.30 Radalla Resortiin Uimarintie 1, Iitti. Lisätietoja antaa rakennustarkastaja Petri Miettinen, 0400 254 450. Työpajat 30.11.2022: • nuorten työpaja lukion auditoriossa klo 14 alkaen. (Vuolenkoskentie 1231 A, 19160 Huutotöyry). Huomautukset on jätettävä viimeistään 8.12.2022. 040 720 9934 tai 044 781 3711 IITIN SEURAKUNTA Kirkkoherranvirasto Eerolantie 1, 47400 Kausala Puh. Tapaamisiin joululounaalla. Laulun ystävien kokoontuminen tänään klo 12.15 Ravilinnassa. Sukuseura on varannut 20 paikkaa bussimatkalle Tampereelle la 21.1.2023 katsomaan Broadway-musikaali Anastasiaa. Lounaan maksu suoritetaan tilillle Kymenlaakson Syöpäyhdistyksen IITIN osasto FI 85 5069 0120 0576 48 ja viitenro on 2053, eräpäivä 05.12. 0400 857 577 K iitä VUOLENKOSKEN OSAKASKUNNAN sääntömääräinen syyskokous pidetään Vuolenkosken kyläpisteellä (Vuolenkoskentie 1471) ma 5.12.2022 klo 17-19. Iitin Kalamiehet ry Syyskokous Ravilinnassa pe 2.12.2022 klo 17.30. Yhteen työpajaan mahtuu noin kymmenen ilmoittautunutta. mennessä Merja Salo-Jokela p. Vuolenkosken maaseutunaiset ry:n syyskokous to 1.12.2022 klo 18.00 Vuolenkosken seuratalolla. 02061 59600 sähköpostiosoite: asiakaspalvelu@iitti.fi Kunnantalo, Rautatienkatu 20, 47400 Kausala Vanha kunnantalo, Rautatienkatu 22, 47400 Kausala Iitin kunnan virallinen sähköpostiosoite: kirjaamo.iitinkunta@iitti.fi henkilöille: etunimi.sukunimi@iitti.fi Iitin Vuokratalot Oy.......040 483 3765 .......................................... mennessä: osakaskunta@vuolenkoski.fi tai 0404114591. 0400 650 293 Kuntosalin aukioloajat: ma–su 5.30–22.00 Kirjasto Kausansaarentie 3.............040 483 3800 Omatoimiaika Palveluaika ma–su klo 7–21 ma–ti klo 12–19 ke–pe klo 10–16 Kirjastoauto....................040 523 2543 Varhaiskasvatusyksiköiden esimies ........................... Päijät-Hämeen piirin syyskokoontuminen ti 29.11. Tervetuloa! Johtokunta Julkaisija Iitin Lehti Oy ISSN 0357-9107 Sitoutumaton Uutismedian Liiton jäsen Y-tunnus 0158721-0 Osoite Kauppakatu 6, 47400 Kausala Internet-osoitteemme www.iitinseutulehti.fi Avoinna Ma–Ti 8.30–16 Ke–To 8.30–15.30 Pe 8.30–15 Ilmestymispäivät Maanantai ja torstai Päätoimittaja Lumimarja Tirronen 0400 728 113 lumimarja.tirronen@iitinseutulehti.fi Toimittaja Ritva Launeskoski 0400 723 727 ritva.launeskoski@iitinseutulehti.fi Konttoripäällikkö Satu Santala (05) 326 0355, 0400 857 577 asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi Asiakaspalvelu, ilmoitukset, tilaukset ja laskutus Ilmoitusja asiakaspalvelu Minna Tervo 0400 857 577, (05) 326 0355, ilmoitukset@iitinseutulehti.fi Asiakaspalvelu, ilmoitukset, tilaukset www.iitinseutulehti.fi www.iitti.fi Suunnittelutarveratkaisuhakemus, naapurien kuuleminen, aurinkoenergian tuotantolaitos MRL 173 §:n ja MRA 86 §:n mukaisesti ilmoitetaan rakennuspaikan naapureille seuraavasta suunnittelutarveratkaisuhakemuksesta: Hakija: Sun Iitti Oy Rakennuspaikka: Iitin kunnan Niinimäen kylän kiinteistöt 142-411-4-189 ja 142-411-4-365. Sukuseura Jordan Peuronius kutsuu jäsenensä joulujuhlaan su 11.12. Käsitellään ja päätetään seuraavista: sääntöjen määräämät asiat, kalastuksenvalvojien valinnat, Vuolenkosken satama-alueen kunnostuksen kustannuksiin osallistuminen sekä metsästysoikeuden vuokraasia. Ilmoittaudu mukaan verkkosivu-uudistuksen työpajojen käyttäjäraatiin perjantaihin 25.11. Tervetuloa! Kausalan Työväenyhdistys Syyskokous ti 29.11.2022 klo 18.00 Ravilinnassa. Otan joululounaalle ilmoittautumisia vastaan myös 24.11. klo 9.30 Ravilinnasta Hiihtomajalle ja takaisin. Kaava-alue: Kausalan-Kirkonkylän osayleiskaava. klo 11.00 Ravilinnassa. Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. kanttori Sisko Huhtala....................050 387 1643 Diakoniaviranhaltija Sirpa Pusila .......................050 387 1645 Diakoniaviranhaltija Sirkku Lindstam ...............050 387 1648 Kokouksia Lassi&Leevi asiakkaita ja yhteistyökumppaneita kuluvasta vuodesta. Kahvitarjoilu klo 18.30 alkaen. illassa. Mitä sinä toivoisit verkkosivu-uudistukselta. Yhdistyksen ilta tänään torstaina 24.11. Ilmoittaudu mukaan Iitin kunnan verkkosivu-uudistuksen työpajaan! Älä oo pimee: KÄYTÄ HEIJASTINTA!. paikka!) Käsityökerho kirjastolla ma 28.11. Ilmoittautumiset Mervi Kaartoaholle 25.11. Naapurilla tarkoitetaan viereisen tai vastapäätä olevan kiinteistön tai muun alueen omistajaa ja haltijaa. 02061 59600 www.iitti.fi Toimistot avoinna klo 9.00–15.00 Vaihde avoinna ma-pe 9.00-15.00 P. Kappalainen Ville Hiltunen luennoi aiheesta Mitä ovat Vanhan testamentin apokryfikirjat. 050 387 1649 Nuorisotyönohjaaja lähetyssihteeri Maija Kauppinen............. 040 8484 323 Avoinna ma–pe 9–12 khvirasto.iitti@evl.fi www.iitinseurakunta.fi Virastoinfo IITIN KUNTA Vaihde puh. Mikäli huomautusta ei ole tehty määräajassa, katsotaan, ettei naapurilla ole huomauttamista hakemuksesta. Ladyt lenkillä lähtö tiistaina 29.11. mennessä joko puh. Läsnäolijoiden toteaminen ja valtakirjojen tarkastus aloitetaan klo 16. krs, tekninen toimisto), 47401 KAUSALA, missä lupahakemus on nähtävillä tai sähköpostitse osoitteella kirjaamo.iitinkunta@iitti.fi. klo 15.00 Vanhassa Sampossa. klo 15 mennessä: jenna.ahola@iitti.fi / puh. Tule ajoissa paikalle, kirjaston ovi suljetaan klo 16.00. Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Tervetuloa uudet ja vanhat jäsenet! Johtokunta VUOLENKOSKEN MAASEUTUSEURAN syyskokous seuratalolla ke 30.11.2022 klo 18.00. päivänä 2022 Verotoimisto Kirkkokatu 12 B, 15140 Lahti (Verohallinnon yhteinen vaihde) ............................................. klo 12–15. Tiedustelut ja ilmoittautumiset 9.12. klo 16.00 Kirmossa. Varaa ilmoituspaikkasi pian! ilmoitukset@iitinseutulehti.fi Puh. Tervetuloa! Hallitus Seuratoiminta Iitin yhdistys. 040 563 5039 (ellen ehdi vastaamaan, soitan takaisin) tai mervi.kaartoaho@gmail.com. Lisätietoja: Marko Kaarlenpoika, 040 569 5253. • työikäisille ja ikäihmisille suunnattu työpaja valtuustosalissa klo 16.30 alkaen • yhdistyksille ja yrityksille suunnatut työpajat valtuustosalissa klo 17.30 alkaen. 040 483 3995. MTK-Iitti ry:n vuosikokous pe 02.12.2022 klo 19.00 Turun Konekeskus Oy:n tiloissa Kouvolassa (os. Vastapäätä olevalla kiinteistöllä/alueella tarkoitetaan myös tien toisella puolella olevaa kiinteistöä/aluetta. IITIN KUNTA/Rakennustarkastaja Mihin Sinä hyödynnät Iitin kunnan verkkosivuja. Julkaisemme perinteiset joulutervehdykset 22.12. 6 Iitinseutu Torstaina marraskuun 24
06.52 Kim ja Kai (S) 07.00 Isot koneet 07.07 Remi ja Ubu (S) 07.20 Simo (S) 07.25 Pikin eläimet (S) 07.32 Tie tähtiin (S) 07.47 Martta puhuu (S) 08.10 Emmi ja Kuru (S) 08.24 Galaxi 08.25 Poika, tyttö, koira, kissa, hiiri ja juusto (7) 08.36 Romppu, Rasse ja Sikuriina (7) 08.50 Jumppahetki: Venyttely ja rentoutus 09.00 Arctic Air rakkautta ilmassa (12) 09.45 Uusi päivä (S): Uusi päivä (7) 10.13 Uusi päivä (S) 10.40 Syke (12) 11.30 FIFAn jalkapallon MM 2022 studio 11.50 FIFAn jalkapallon MM 2022: WAL IRN 14.00 FIFAn jalkapallon MM 2022 studio 14.10 FIFAn jalkapallon MM 2022 kooste 14.30 FIFAn jalkapallon MM 2022 studio 14.50 FIFAn jalkapallon MM 2022: QAT SEN 17.00 FIFAn jalkapallon MM 2022 studio 17.10 FIFAn jalkapallon MM 2022 kooste 17.30 Urheilustudio 17.40 Mäkihypyn MC, karsinta HS 142 18.50 Urheilustudio 19.15 Hiihdon MC, sprinttikooste 20.30 FIFAn jalkapallon MM 2022 studio 20.50 FIFAn jalkapallon MM 2022: ENG USA 23.00 FIFAn jalkapallon MM 2022 studio 23.15 FIFAn jalkapallon MM 2022 kooste 00.15 Gogin kantabaari 00.45 04.00 Uutisikkuna MTV3 06.15 Aamusää 06.25 Uutisaamu 07.00 Uutisaamu 08.00 Uutisaamu 09.10 Uutisaamu 09.30 Emmerdale 10.00 Kauniit ja rohkeat 10.30 Schitt’s Creek (7) 11.00 Ostoskanava Tvins.com 12.00 Valitut Palat Collection 12.30 Tanssii Tähtien Kanssa 14.30 MTV Uutiset Live 15.00 Vuoroin vieraissa Maria Veitola 15.30 Vuoroin vieraissa Maria Veitola 16.00 Salatut elämät 16.30 Kauniit ja rohkeat (S) 17.00 Emmerdale 17.30 MM-jalkapallostudio 17.50 FIFAn jalkapallon MM: Hollanti Ecuador 20.00 MM-jalkapallostudio 20.30 Salatut elämät 21.00 Suurmestari 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Elokuva: Beck: Itkevä poliisi (16) 00.35 Poliisit UK: Ajojahti (12) 01.35 Forensic Files (12) 02.05 Forensic Files (12) 02.35 Britannian parhaat pienoismallit 03.35 Schitt’s Creek (7) 04.05 Schitt’s Creek (7) 04.35 05.05 Schitt’s Creek (S) Nelonen 06.00 CoComelon (S) 06.25 Tuire ja Sateenkaarimaa (S) 06.50 Pyjamasankarit (S) 07.15 Smurffit (S) 07.30 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut (7) 07.55 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä 08.10 LEGO Ninjago (7) 08.25 Tara Duncan (7) 08.40 Tobot Galaxy Detectives (7) 09.00 Korkeasaari 10.00 Remppa vai muutto UK 11.00 LIVE: Onnenarpa 12.55 Valitut Palat Collection 13.55 Korkeasaari 14.55 Rikkaiden & kuuluisien Beverly Hills 15.55 Hauskat kotivideot 16.55 Onnenarpa 17.00 Superkauppiaat 18.00 Hauskat kotivideot 19.00 Syke 19.30 Syke 20.00 Vain elämää: Pelastakaa lapset 22.00 Keno ja Synttärit 22.05 Big Brother Suomi 23.40 Elokuva: Kadonneen aarteen metsästäjät (12) 02.05 04.05 Elokuva: Hyvästi, Emmanuelle Lauantai 26.11. TV1 04.00 Uutisikkuna 05.55 Kulttuuricocktail Live 06.25 Ylen aamu 09.30 Puoli seitsemän 10.00 Murhia ja kantrimusiikkia (12) 10.50 Yle Uutiset Uusimaa 10.58 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.06 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.14 Yle Uutiset Häme 11.22 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.30 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.38 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.46 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.54 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.02 Yle Uutiset Lappi 12.10 Yle Oddasat 12.14 Oddasat 12.30 Murha paratiisissa (12) 13.25 Vodkaa, komisario Palmu (12) 15.00 A-studio 15.40 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.45 Yle Oddasat 15.50 Novosti Yle 15.55 Yle Uutiset viittomakielellä 16.00 Eduskunnan kyselytunti 17.00 Yle Uutiset 17.04 Yle Uutiset alueeltasi 17.08 Murha paratiisissa (12) 18.00 Yle Uutiset 18.21 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Ilmakuvien Suomi 20.00 20.20 Rakkaat lapset 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 A-Talk 21.45 Yle Uutiset 21.49 Urheiluruutu 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.00 Ulkolinja: Qatarin kisojen lehmänkaupat 22.55 Oddasat 23.10 Hiljainen todistaja (16) 00.05 Puoli seitsemän 00.35 04.00 Uutisikkuna TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 24.11 06.52 Killi ja Kiki (S) 06.58 Pauli (S) 07.25 Arvaa kuinka paljon sinua rakastan 07.37 Kari Kiituri (S) 07.52 Enni ja Roi (S) 08.06 Q Putti 5 (S) 08.20 Galaxi 08.21 Late Lammas (S) 08.28 Taruvaeltajat (7) 08.40 Lulu ja lehmä (7) 08.50 Jumppahetki: Voimaa reisiin 09.00 Arctic Air rakkautta ilmassa (12) 09.45 Uusi päivä (S) 10.15 Alina idässä 10.45 McLeodin tyttäret (12) 11.30 FIFAn jalkapallon MM 2022 studio 11.50 FIFAn jalkapallon MM 2022: SUI CMR 14.00 FIFAn jalkapallon MM 2022 studio 14.10 FIFAn jalkapallon MM 2022 kooste 14.30 Peltsin Lappi 14.57 Peltsin Lappi 15.24 Peltsin Lappi 15.55 Mahtikoneita ja ilmastoihmeitä 16.10 Uusi päivä (S) 16.40 Luontosinfonia 17.55 Syke (12) 18.45 Harvoin tarjolla (12) 19.35 Matkapassi: 20 vuotta maailman ympäri 20.30 FIFAn jalkapallon MM 2022 studio 20.50 FIFAn jalkapallon MM 2022: BRA SRB 23.00 FIFAn jalkapallon MM 2022 studio 23.15 FIFAn jalkapallon MM 2022 kooste 00.15 04.00 Uutisikkuna MTV3 06.15 Aamusää 06.25 Uutisaamu 07.00 Uutisaamu 08.00 Uutisaamu 09.10 Uutisaamu 09.30 Emmerdale 10.00 Kauniit ja rohkeat (S) 10.30 Schitt’s Creek (7) 11.00 Ostoskanava Tvins.com 12.00 Valitut Palat Collection 12.30 Salatut elämät 13.00 Kauniit ja rohkeat 13.30 Emmerdale 14.00 MTV Uutiset Live 14.30 MM-jalkapallostudio 14.50 FIFAn jalkapallon MM: Uruguay Etelä-Korea 17.00 MM-jalkapallostudio 17.50 FIFAn jalkapallon MM: Portugali Ghana 20.00 MM-jalkapallostudio 20.30 Salatut elämät 21.00 Kaaoksen kesyttäjät 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Hamilton (12) 23.35 ESPN dokumentti: Catholics vs. Maksut Iitin Hys ry:n tilille FI12 5069 0110 0027 78, viestikenttään ilmoittautujan nimi/ nimet + Pikkujoulut22. Muista värityskilpailu! Ota mukaan pieni lahja arvontaan. mennessä Riitalle 045 258 6186. KAUSALAN SEUDUN MARTAT. klo 10–14. Maksuton. klo 18.00 Ravilinnaan. Convicts 01.40 Kirppiksen Kingi 02.35 Poliisit UK: Ajojahti (12) 03.35 Mielensäpahoittaja ennen kaikki oli paremmin 04.30 05.25 Aarrepaja Nelonen 06.00 CoComelon (S) 06.25 Tuire ja Sateenkaarimaa (S) 06.50 Pyjamasankarit (7) 07.15 Smurffit (7) 07.30 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut (7) 07.55 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S) 08.10 LEGO Ninjago (7) 08.25 Tara Duncan (7) 08.40 Tobot Galaxy Detectives (7) 09.00 Koti koiralle 10.00 Remppa vai muutto UK 11.00 LIVE: Onnenarpa 12.55 Valitut Palat Collection 13.55 Remppa vai muutto UK 14.55 Rikkaiden & kuuluisien Beverly Hills 15.55 Hauskat kotivideot 16.55 Onnenarpa 17.00 Leijonan luola USA 18.00 Superkauppiaat 19.00 Hauskat kotivideot 20.00 Suomen huutokauppakeisari 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Big Brother Suomi 22.35 Tulossa: Syke (12) 22.40 Arman ja viidenkympin kriisi (7) 23.40 4D: Haluan näyttää julkkikselta (12) 00.40 El Chapo (12) 01.40 02.40 Alaskan jäälentokenttä Perjantai 25.11. mennessä Pirjolle p. klo 19.00. klo.18.00 Kouvolan Bonnevillessä, Salpausselänkatu 27. Perinteinen joulupuuro kyläläisille Perheniemen opistolla ke 7.12. kierros 18.15 Tanskalainen maajussi 18.45 Luontosinfonia 20.00 Gogin kantabaari 20.30 FIFAn jalkapallon MM 2022 studio 20.50 FIFAn jalkapallon MM 2022: ESP GER 23.00 FIFAn jalkapallon MM 2022 studio 23.15 FIFAn jalkapallon MM 2022 kooste 00.15 04.00 Uutisikkuna MTV3 07.00 Ostoskanava Tvins.com 08.00 Muumilaakson tarinoita (S) 08.25 Muumilaakson tarinoita (S) 08.52 Myyrän seikkailut (S) 09.00 Tanssii Tähtien Kanssa 11.00 MM-jalkapallostudio 11.50 FIFAn jalkapallon MM: Japani Costa Rica 14.00 MM-jalkapallostudio 14.50 FIFAn jalkapallon MM: Belgia Marokko 17.00 MM-jalkapallostudio 17.50 FIFAn jalkapallon MM: Kroatia Kanada 20.00 MM-jalkapallostudio 20.30 Vuoroin vieraissa Maria Veitola 21.00 Suurmestari 22.00 Kymmenen uutiset 22.15 Viikon sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Teknavi 23.05 Hamilton (12) 00.05 MTV3doc: QAnon: Salaliittojen kultti 01.10 30 for 30 Series 02.15 Hypoteesi UK 03.10 Kyllä nolottaa (12) 03.40 Kyllä nolottaa (7) 04.15 Kyllä nolottaa (12) 04.50 05.45 Sukuni salat Nelonen 06.00 My Little Pony: Pony Life (S) 06.15 My Little Pony: Pony Life (S) 06.30 Tuire ja Sateenkaarimaa (S) 06.55 Pyjamasankarit (7) 07.20 Sunny Bunnies (S) 07.25 Sunny Bunnies (S) 07.30 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut (7) 07.55 K3 (S) 08.10 LEGO City Adventures 08.25 LEGO Jurassic World: Isla Nublarin legenda (7) 08.50 HS Lasten uutiset 09.00 Korkeasaari 10.00 Jaksa paremmin 10.30 Hauskat kotivideot 11.30 Annan herkulliset leivonnaiset 12.05 Remppa vai muutto UK 13.10 Remppa vai muutto UK 14.15 Poliisikoira Rex (12) 15.15 Poliisikoira Rex (12) 16.20 Rikkaat ja rahattomat 17.20 Elokuva: Frozen: huurteinen seikkailu 19.30 Selviytyjät Suomi 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Big Brother Suomi 23.05 Elokuva: Kadonneen aarteen metsästäjät (12) 01.30 02.30 Arman ja viidenkympin kriisi Iitin Invalidit ry. klo 17.00, jonka jälkeen Kauneimmat joululaulut klo 18.00 alkaen. Käsityökerho ke 30.11. klo 24. Perinteiset joulumyyjäiset seuratalolla la 26.11. Kaikki joukolla mukaan! Pikkujouluja lähdetään viettämään pe 2.12. pe 9.12. Maakansan Metsästäjät. fi viim. klo 13 Ponnilla, Kalevankatu 4, Kausala. pikkujouluraveihin Kouvolan raviradalle. 040 5508 366. Kausalan Yrityksen 95-pikkujoulu Ponnilla pe 16.12. Kaikki mukaan! Sääskjärven maaja kotitalousnaiset. klo 13.00 Kausalan ABC:n kabinetissa. Ilmoittaudu myyjäksi 28.11. Ilm. Sunnuntaina D-tyttöjen Tiikerisarjan lentopalloturnaus alkaen klo 10.30. päivänä 2022 Seuratoiminta TV-ohjelmat 24.11. 27.11. klo 12 Kausalan torilla. Vuosittainen kokoontuminen tänään to 24.11. Koko kylän väki joukolla mukaan! Pohjois-Kymen hengitysyhdistyksen Jouluruokailu 15.12. alkaen klo 11.00. Ilmoittautuminen ja tiedustelut 044 7266 669. 040 700 4090. klo 16.00. 5.12. TV1 04.00 Uutisikkuna 05.55 Pimeä historia: Viimeisellä rannalla 06.25 Ylen aamu 09.30 Puoli seitsemän 10.00 Murhia ja kantrimusiikkia (12) 10.47 Urheilustudio 10.55 Hiihdon MC, sprinttikarsinnat 12.05 Urheilustudio 12.10 Yhdistetyn MC, mäki HS 142 13.15 Urheilustudio 13.25 Hiihdon MC, sprinttifinaalit 15.20 Urheilustudio, Jatkoerä 15.45 Urheilustudio 15.55 Yhdistetyn MC, hiihto 5 km 16.20 16.30 Urheilustudio 16.40 Yle Uutiset selkosuomeksi 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.04 Yle Uutiset alueeltasi 17.05 Murha paratiisissa (12) 18.00 Yle Uutiset 18.21 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 19.55 Hakekaa kätilö! (12) 20.00 Viimeinen sana 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 Perjantai 21.45 Yle Uutiset 21.49 Urheiluruutu 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.00 Dublin Murders Tappaja Dublinissa 22.55 Oddasat 23.10 Paha ui paratiisiin (16) 00.10 Puoli seitsemän 00.40 04.00 Uutisikkuna TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 25.11. (S) 09.25 Merten syvyyksissä (7) 09.47 Galaxi makeover 09.57 Urheilustudio 10.00 Mäkihypyn MC, mäki HS 142 11.00 Urheilustudio 11.15 Mäkihypyn MC 11.45 Urheilustudio 11.55 Yhdistetyn MC, yhteislähtö 10 km 12.30 Urheilustudio 12.55 Hiihdon MC, N 20 km takaa-ajo (v) 14.15 Urheilustudio 14.25 Hiihdon MC, M 20 km takaa-ajo (v) 15.45 Urheilustudio 16.10 Yhdistetyn MC, HS 142 17.00 Urheilustudio 17.15 Alppihiihdon MC, N pujottelu 1. Kesäkahvilatoimintaan osallistuneille ruokailu on maksuton. Jouluruuan, yllätysohjelman ja ravien ääreen pääsee klo 17.00 Kausalan torilta lähtevällä yhteiskuljetuksella, ja paluukuljetus takaisin Kausalaan ravitanssien jälkeen n. Tästä päivämäärästä ilmoitellaan vielä tarkemmin. 8.12. klo 13.00 Kahvituvassa jouluisen pöydän ääressä. SÄYHTEEN KYLÄYHDISTYS. Otathan mukaan pienen paketin arpajaisiin. Iitinseutu 7 Torstaina marraskuun 24. Ilm. mennessä Kaisalle 040 54 35 360. Pikkujouluihin ilmoittautuneille: kokoontuminen la 26.11. Kaikki tiedustelut ja ilmot (huom! omavastuu) sihteerille 040 581 1670 tai sposti hannu.backman@pp.inet. Joululounas ke 14.12. Pikkujoulu keskiviikkona 14.12. 06.52 Minimuksut (S) 07.10 Pipsa Possu (S) 07.15 Piikki ja Siiri (S) 07.20 Tipo (S) 07.28 Fluugalaiset (S) 07.39 Pikku Kakkonen: Seikkailukone 07.59 Dinofarmi (S) 08.11 Kaarle (S) 08.23 Ässäluokka (S) 08.45 Pelastajapartio (S) 09.00 Galaxi 09.01 Kulman kunkut (S) 09.11 Kun olin ikäisesi (7) 09.23 Lassie (7) 09.46 Athleticus (S) 09.48 Kotikadun jengi ja vihreä valo (7) 10.00 10.54 Matkapassi: 20 vuotta maailman ympäri 11.00 Gogin kantabaari 11.30 FIFAn jalkapallon MM 2022 studio 11.50 FIFAn jalkapallon MM 2022: TUN AUS 14.00 FIFAn jalkapallon MM 2022 studio 14.10 FIFAn jalkapallon MM 2022 kooste 14.30 FIFAn jalkapallon MM 2022 studio 14.50 FIFAn jalkapallon MM 2022: POL KSA 17.00 FIFAn jalkapallon MM 2022 studio 17.30 Alppihiihdon MC, N suurpujottelu 1. ja 13.12) klo 17–19. Muistathan syystapaamisen ke 30.11. LYÖTTILÄN MARTAT. Myyntipaikan hinta sisältää myyntipöydän. TV1 04.00 Uutisikkuna 07.00 Antiikkikaksintaistelu 07.28 Antiikkikaksintaistelu 08.00 Yle Uutiset 08.05 08.50 Prisma: Tsunami hetki hetkeltä 08.55 Pisara 09.00 Yle Uutiset 09.05 Ykkösaamu 09.45 Oddasat 10.00 Yle Uutiset 10.05 Mäkihypyn MC, HS 142 10.55 Urheilustudio 11.10 Mäkihypyn MC, HS 142 11.45 Urheilustudio 11.55 Hiihdon MC, N 10 km (p) 13.15 Urheilustudio 13.25 Yhdistetyn MC, mäkiosuus HS 142 14.20 Urheilustudio 14.25 Hiihdon MC, M 10 km (p) 16.00 Urheilustudio 16.15 Yhdistetyn MC, hiihto 10 km 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Flinkkilä & Kellomäki 18.00 Yle Uutiset 18.10 Urheiluruutu 18.15 Strömsö 18.45 Avara luonto: Villeiksi syntyneet 19.40 Chelsean etsivä (12) 20.30 Yle Uutiset 20.45 Urheiluruutu 21.00 SuomiLOVE 22.30 Rakkaat lapset 22.50 Peaky Blinders gangsteriklaani (16) 23.50 Kahden keikka vaaralliset yhdessä 00.50 04.00 Uutisikkuna TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 26.11. Iitin Eläkkeensaajat ry. Iitin Kalamiehet kokoontuvat viettämään pikkujoulua pe 2.12. Kahvit klo 17.30, esitelmä klo 18.00. klo 8.00. Ilm. Tulkaahan mukaan! Seuraa somessa ja liity jäseneksi! Perheniemen tunnelmalliset joulumarkkinat la 3.12. Pikkujoulu 8.12. Ilmoittautumiset 2.12. Ilmoittautumiset ja muut maksutiedot Vesa p. Ruokailu, ansiomerkit, juhlakahvit, musiikkia ym. Iitin kirjastossa. Jouluvalot sytytetään Rantarinteellä lauantaina 3.12. Imastun Kummit ry. Buffetista puuroa, kahvia ja torttuja. Kuljemme Kouvolaan sovituin kimppakyydein. Peurajahti aloitetaan lauantaina 26.11. Kummilasten joululahjat toimitettava Kahvitupaan 2.12. mennessä Pirjolle 040 749 9951. mennessä. 28.11. Mukana yhteensä 7 joukkuetta ja mukana myös Yrityksen Team Leka. 0400 551 247.. klo 15.00 Vanhassa Sampossa. Marraskuussa tutustuminen Jaalan tähtitorniin, katsomaan taivaan tähtiä. TV1 04.00 Uutisikkuna 07.00 Talot huokuvat historiaa 08.00 Avara luonto: Villeiksi syntyneet 08.55 09.05 Perjantai-dokkari: Digiseniorit ja halu oppia 09.10 Flinkkilä & Kellomäki 10.00 Jumalanpalvelus 11.00 Mikaela & Thomas 11.15 12.14 Ilmakuvien Suomi 12.20 Menneisyyden metsästäjät 12.50 SuomiLOVE 14.20 Viimeinen sana 14.50 Perjantai 15.30 15.50 Rakkaat lapset 16.00 16.45 Naiskonstaapeli 56 (12) 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 17.55 Isä Brown ja hänen laumansa 18.00 Yle Uutiset 18.10 Urheiluruutu 18.15 Eränkävijät 18.45 Arto Nyberg 19.30 Kettu (12) 20.30 Yle Uutiset 20.45 Urheiluruutu 21.05 Paratiisi (12) 22.00 Pandore pahalle pikkusormi (16) 22.50 Ulkolinja: Qatarin kisojen lehmänkaupat 23.50 Ykkösaamu 00.30 04.00 Uutisikkuna TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 27.11. mennessä Leenalle p. (S) 09.10 Keltainen Lumimies (7) 09.22 Mitä jos. klo 17.30 seuratalolla piparileipojaiset ja askartelua lapsille. Paketit varustetaan saajan nimellä ja osoitteella sekä kuitataan lähettäjän nimellä listaan. – 27.11.2022 Torstai 24.11. klo 10.00–14.00. Iitin Sydänyhdistys ry. Perjantaina 9.12. Ilmoittautumiset viim. Esitelmän aiheena: Suomalaiset Saksan armeijan SS-joukoissa 1941–45. mennessä. kierros 18.30 Hiihdon MC, kooste 19.55 Alppihiihdon MC, N suurpujottelu 2. klo 10–14 Haaviston seuratalolla. Mukana Yritys, Kimmo, Espoo, Blues Volley ja ViLePa. Iitin Seudun Reserviläiset. 06.53 Nappulat 07.04 Hyrräpäät (S) 07.15 Tilkkupeiton tarinoita (S) 07.19 Maijuli (S) 07.28 Osku (S) 07.35 Vegesaurukset (S) 07.42 Barbapapa (S) 07.53 Oktonautit (S) 08.18 Ryhmä Hau (S) 08.40 HYRRÄ 09.00 Galaxi 09.01 Mahti-Mopsi (7) 09.08 Mitä jos. Tarjolla kuumaa juomaa ja pipareita parin tunnin ajan. Seuraa myös www.iitinhys.fi. L e n t o p a l l o a ; Naisten harrastesarjaa; Viking Line Cupin turnaus hallilla la 26.11. kierros 20.30 FIFAn jalkapallon MM 2022 studio 20.50 FIFAn jalkapallon MM 2022: ARG MEX 23.00 FIFAn jalkapallon MM 2022 studio 23.15 FIFAn jalkapallon MM 2022 kooste 00.15 Ivalo (16) 00.55 04.00 Uutisikkuna MTV3 07.00 Ostoskanava Tvins.com 08.00 Muumilaakson tarinoita (S) 08.25 Muumilaakson tarinoita (S) 08.50 Mimmit musapatti (S) 09.15 Monchhichi (S) 09.30 Alvin ja pikkuoravat (S) 09.45 Alvin ja pikkuoravat (S) 10.00 Ostoskanava Tvins.com 10.30 Lukaalit laajemmaksi 11.30 Jamie Oliver’s Christmas Cookbook 12.30 Elokuva: Gamba Sankarihiiren seikkailut (7) 14.30 Penn & Teller: Naruta meitä (7) 15.30 Suurmestari 16.30 Hockey Night Live 17.00 Teknavi 17.30 MM-jalkapallostudio 17.50 FIFAn jalkapallon MM: Ranska Tanska 20.00 MM-jalkapallostudio 20.30 Vuoroin vieraissa Maria Veitola 21.00 Suurmestari 22.00 Kymmenen uutiset 22.10 Lotto ja Jokeri 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Elokuva: Wallander: Pilvilinna (12) 00.35 True crime: Takapihalle haudatut (12) 01.30 Poliisit UK: Ajojahti (12) 02.30 Karalahti 03.30 Schitt’s Creek (7) 04.00 Schitt’s Creek (7) 04.30 Paras vuosi ikinä (S) 05.00 05.30 Paras vuosi ikinä (S) Nelonen 06.00 My Little Pony: Pony Life (S) 06.15 My Little Pony: Pony Life (S) 06.30 Tuire ja Sateenkaarimaa (S) 06.55 Pyjamasankarit (7) 07.20 Sunny Bunnies (S) 07.25 Sunny Bunnies (S) 07.30 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut (7) 08.00 K3 (7) 08.15 LEGO City Adventures 08.30 LEGO Jurassic World: Isla Nublarin legenda (7) 08.55 Angry Birds Stella (S) 09.00 Vain elämää: Pelastakaa lapset 11.05 Hauskat kotivideot 12.05 Hauskat kotivideot 13.05 Annan herkulliset leivonnaiset 13.35 Remppa vai muutto UK 14.40 100 Places to Be 14.45 Elokuva: Space Dogs 2 (S) 16.25 Suomen huutokauppakeisari 17.25 Selviytyjät Suomi 18.55 Vain elämää: Pelastakaa lapset 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Big Brother Suomi 22.35 Syke 23.05 Syke 23.35 Elokuva: Indiana Jones ja tuomion temppeli (12) 02.00 04.10 Elokuva: Kourallinen dollareita Sunnuntai 27.11. Haapakimolan ala-asteella sisäliikuntamahdollisuus lapsille ja nuorille joka toinen ti (29.11
Tämä Hämeen Pelastusliiton ILVES-kisa oli kolmeosainen, ja se kesti koko päivän. RITVA LAUNESKOSKI 8 Iitinseutu Torstaina marraskuun 24. Kisaan onkin hankala valmistautua muuten kuin käymällä aktiivisesti viikkoharjoituksissa ja pitämällä silmät ja korvat avoimina. Iitti on ottanut kisasta kolme voittoa; saman verran kuin Espoon VPK:n joukkue. Nuorille on pidetty tauon jälkeen myös suosittu Yö paloasemalla -tapahtuma. — Ensimmäisenä tehtävänä oli rakentaa Lego Duploista lentoasema niin, että joukkuekaveri antoi rakentamisohjeet sermin takaa, eikä näköyhteyttä ollut. Neuvojen vastaanottaja puhui vain englantia, joten nuoret joutuivat antamaan ohjeet englannin kielellä. karanteenikilpailu, eli kisaajat pääsivät kisapaikalle vasta, kun oli heidän vuoronsa kisata. Voitto tuli lokakuun puolivälissä Vantaalla pidetyssä kisassa. päivänä 2022 ”Pöydänputsaajat” palasivat jälleen Kilpailut ja menestyminen motivoivat Iitin VPK:n palokuntanuoria harrastamaan Iitin VPK ensi kertaa mukana Päivä paloasemalla -tapahtumassa Parin koronavuoden tauon jälkeen moni toiminta on alkanut uudelleen. Tätä ei saanut mennä fyysisesti auttamaan; vasta kun henkilö oli päässyt kuiville, hänestä saattoi huolehtia. Lähes samalla porukalla on takataskussaan myös kakkossija Lahdessa syyskuussa pidetystä aluekisasta, johon nuoret osallistuivat ensimmäistä kertaa. Aikuisille kiinnostuneille pidämme lauantaina erillisen infotilaisuuden kello 13 alkaen, Turunen vinkkaa. Niukasti toiseksi jäi Selänpään VPK:n joukkue 42,25 pisteellään. Tämä oli varmaan vaikein, mutta kun hajautimme joukkueen, loppupeleissä sekin meni ihan hyvin, nuoret kertoivat. Rescue Race -kisaa on järjestetty vuodesta 2010 alkaen, paitsi ei kahtena koronavuotena. Vuoden 2023 kilpailukalenterissa on jo nyt Rescue Race -kilpailu, joka pidetään 11. Nuorten tuli antaa ohjeet defibrillaattorin eli sydäniskurin käytöstä. Lisäksi he saivat kaulaansa mitalit sekä 300 euron arvoisen lahjakortin varusteiden hankintaan nuoriso-osastolle. Iitinkin joukkueet istuivat useamman tunnin karanteenissa. Veikon malja ja siihen liittyvä SMtietokilpailu pidetään 28. Veteraanitie 5, Kausala.. Päivä paloasemalla -tapahtuma pidetään tulevana lauantaina 26. Mukana on myös Kuvaa elämää – älä onnettomuuspaikkaa -hanke, jonka toteuttaa Palopäällystöliitto yhteistyökumppaneineen. Fazerin tehtaan puutarhassa oli päättelytehtäviä. Iitin VPK:n Päivä paloasemalla -tapahtuma lauantaina 26.11. — Lahteen meidän piti lähteä vain hakemaan kokemusta, mutta nuoret toivatkin mukanaan pokaalit molemmista sarjoista ja lisäksi palkinnot tietokilpailusta ja liitinviestistä, hymyilee VPK:n nuorisotyönjohtaja Katja Turunen. Neljännessä tehtävässä kisaajat menivät järven rannalle ja antoivat rauhoittavia neuvoja ja ohjeita veden varaan joutuneelle henkilölle. klo 10-14, os. Tapahtuma toimii Iitin VPK:lle myös rekrytointimahdollisuutena: — Mikäli liittyminen nuoriso-, hälytystai naisosaston toimintaan kiinnostaa, nyt on siihen hyvä mahdollisuus. Iitin VPK on ensi kertaa mukana valtakunnallisessa Päivä paloasemalla -tapahtumassa, joka avaa valtakunnallisen Paloturvallisuusviikon. Kannustimme nuoria kertomaan toiminnasta kavereilleen, ja nyt nuorisoa on taas lähes 40, Tuomas ja Katja Turunen ovat hyvillään. Siihen osallistui noin 30 nuorta. Lisäksi piti toimia samalla. Kisaaminen toimii myös kovana motivaattorina: — Nuoriso-osaston toimintaan osallistuu siksi hyvin mielellään, kun pääsemme välillä kisaamaan, kehui Neea Turunen. Siihen Iitin nuoret ansaitsivat paikan sijoittumalla Lahdessa toiseksi. Iitin VPK:n nuoriso-osastolla pyyhkii taas hyvin, kun runsaasti innokkaita nuoria on saatu toimintaan mukaan. Iitin VPK:ssa koronaajoista kärsinyt nuorisotoiminta on saatu uuteen kukoistukseen, ja samoin kilpailemiseen on tartuttu jälleen vahvalla ja innokkaalla otteella. Kilpaileminen on hyvä innostaja; kuvassa Rescue Race 2022 -kisan voittajajoukkue: vasemmalta Taru Niemelä, Aino Lindroos, Neea Turunen, Luukas Huppunen ja Veera Niittymaa. Hymy on herkässä Luukas Huppusella, Taru Niemelällä, Aino Lindroosilla, Neea Turusella ja Veera Niittymaalla, sillä he ovat tuoreita Rescue Race -kilpailun voittajia. Palkinnoksi menestyksestään Iitin VPK-nuoret saivat kiertopokaalin sekä pienemmän pokaalin, joka jää muistoksi. Seuraava tehtävä liippasi jo pelastustoimintaa. Nuoriso-osasto nousi nuorten oman aktiivisuuden ansiosta lähes kuin feenikslintu tuhkasta: — Pahimmillaan korona kutisti nuoriso-osastomme vahvuuden vain seitsemään. Valokuvakisassa tuli havainnoida onnistuneita tai epäonnistuneita turvallisuusratkaisuja. Iitin pisteet olivat 44,75. Lisäksi opastamme hälytysajoneuvon väistämisestä ja hätävilkkujen käytöstä, selvittää Iitin VPK:n päällikkö Tuomas Turunen. maaliskuuta. — Päivän teemat liittyvät paloturvallisuuteen: palovaroittimeen, paloturvalliseen keittiöön, alkusammutustaitoihin ja turvalliseen poistumiseen palavasta tilasta. Osiot olivat tietovisa, kalustokilpailu ja kalustontunnistustehtävä sekä paloletkujen liitinviesti. Kisaan osallistui 19 joukkuetta. Kilpailu oli ns. Yksi niistä on palokuntanuorille tarkoitettu kilpailutoiminta. Nuoret nimeävät tärkeimmäksi voimavarakseen hyvän yhteishengen: — Siitä saimme Rescue Race -kisassa täydet pisteet, joukkue iloitsee. Tehtävät Rescue Race -kisassa ovat hyvin vaihtelevia. huhtikuuta. marraskuuta. Toisessa tehtävässä menimme Ilmailumuseoon, jossa 10 minuutissa piti etsiä vastauksia 15 kysymykseen