Kisassa ammuttiin 120 nuolta
20 jaardin matkalla. Se kirjataan nyt
numeroin 571.
Ennätys syntyi 17. Kuntarahoituksen tulee perustua pääsääntöisesti palvelukäyttöön
ja suoritusperusteeseen. päivänä helmikuuta 2013
Kauppakatu 6 . Entinen
avautumisaika tulee voimaan heti, kun se on mahdollista.. 47400 Kausala N:o 15 . helmikuuta Espoon Tapiolassa, jossa pidettiin Suomen Maastojousiampujain Liiton (IFAA)
suomenmestaruuskilpailut. Asiakkailta kootaan kesän
aikana palautetta, ja samoin kahvilavuoroja hoitavilta
seuroilta ja yhdistyksiltä kootaan mielipiteitä siitä, miten
kahvila nyt toimii, millainen kunnan rooli on, ja millaisia
näkemyksiä kahvilatoiminnan jatkumisesta on olemassa.
Syksyllä aiheen tiimoilta pidetään toimijoiden kesken palautekeskustelutilaisuus.
Kahvilalla on Iitin kunnalle oma pr- ja palvelumerkityksensä. Jos yhtä koko maakuntaa koskevaa ratkaisua
ei saada aikaan, perustason
toiminta voidaan hoitaa peruspalvelukeskus Aavassa,
nykyisellä toimintamallilla.
Lausunnon mukaan on
syytä selvittää sekä erikoissairaanhoidon jalkauttamista
että liikkuvien peruspalvelujen käyttöä.
Keskussairaalan asema
uudessa palvelurakenteessa
tulee Iitin mukaan vähintäänkin säilyttää nykyisellään
sekä keskittää erikoissairaanhoito keskussairaalaan.
Ha llin nollisesti kesk ussairaala voisi olla kuntayhtymän liikelaitos tai liikelaitoskuntayhtymä. Se varmisti myös yhteistuloksen uuden SE:n.
Kesäkahvilavuorot
saivat täydennystä
Iitin uusi yhdistetty lautakunta, kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta on pitänyt ensimmäisen kokouksensa.
Kesäkahvilan loputkin vuorot on saatu täydennettyä
siten, että kahvilaa ensi kesänä pitävät myös Tanhuseura
Kasareikka ry (20.-23.5.), Iitin Invalidit (27.-30.5.), Iitin
Kalamiehet ry (26.-29.8.) ja A.J. Kunnanhallitus merkitsi asian tiedokseen
viime maanantain kokouksessaan.
Kunnan lausunnossa painotetaan yksiselitteisesti Iitin
osallisuutta Päijät-Hämeessä
nyt, ja tulevaisuudessa osuus
nähdään entistä vahvempana.
Vastauksessaan kysymykseen, jossa on mahdollisuus vapaasti tuoda esiin
seikkoja erityisesti sosiaalija terveydenhuollon palvelurakenteeseen liittyen, Iitti
toteaa olevansa suuntautunut
hyvin voimakkaasti PäijätHämeeseen:
. vuosikerta . Lautakunta merkitsi koulutoimen johtajan päätöksen
tiedokseen.
Kesäkahvilan tulevaisuuden toimintamallia pohditaan
ja suunnitellaan tänä vuonna. Irtonumero 1 E
(sis alv.)
IITIN JA JAALAN SITOUTUMATON PAIKALLISLEHTI
Maanantaina 25. siihen
kuuluvat kulut ylittävät toiminnasta saatavat vuokratuotot.
Muutamana viime vuotena on myös käynyt niin, että kaikkia vuoroja on ollut hankala saada ensi yrittämällä täyteen.
Ylimääräisenä asiana lautakunta päätti palauttaa kuntosalin arkiavautumisen takaisin kello seitsemään. 59. Backman myös luonnollisesti otti SMkultaa sarjassaan.
Backman ampui nousujohteisen kisan. Valtion tulee järjestää
kokonaan erva-tason rahoitus. Kustannusjaon tulee olla avointa,
selkeää ja läpinäkyvää.
Yhteistoiminta-alueiden
ja kuntayhtymien kasvavien
alijäämien syntyminen on
Iitin mukaan estettävä niin,
että alijäämät on katettava
kolmessa vuodessa kuten peruskuntienkin.
Anne Backman ampui
voiton ja uuden SE:n
Iittiläinen, nykyisin riihimäkeläistä Riihi-Jouset ry:tä
edustava Anne Backman on ampunut naisten tähtäinjousiluokan uuden Suomen ennätyksen. Kunnassa valmistellaan parhaillaan sosiaalipäivystyksen siirtämistä
Kouvolan alueelta Päijät-Hämeen alueelle, vastauksessa
selvitetään.
Vastausta täydennetään
tiedoilla työssäkäyntisuuntautumisen kasvusta sekä
todetaan sote-palvelujen
edullisuus Iitin kunnalle, ja
kumpikin osoitetaan PäijätHämeen eduksi vertailun
käydessä Kymenlaaksoon.
Pettymys karttamerkintäpuutteisiin tuodaan vastauksessa myös esiin:
. Iitti on PäijätHämeen sairaanhoitopiirin,
nykyään Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon
kuntayhtymän perustajajäsen.
Iitti on 1.1.2007 siirtänyt
perusterveydenhuollon ja
sosiaalipalvelut lasten päivähoitoa lukuun ottamatta Päijät-Hämeen sote-yhtymään.
Kymenlaakson erityishuoltopiiristä Iitti on siirtynyt
Etevaan vuoden 2010 alusta.
Työterveyden palvelut Iitti
ostaa Työterveys Wellamo
Oy:stä, joka on Päijät-Hämeen kuntien ja Iitin sekä
Myrskylän ja Pukkilan omistama yhtiö. Iitin kunnassa ollaan
hyvin pettyneitä siihen, että
valmistelumateriaalissa /
karttapohjissa Iittiä ei ole
otettu huomioon sosiaali- ja
terveyspalvelujen aluejakoihin kuuluvana Päijät-Hämeessä, vaikka Iitti selkeästi sisältyy edellä esitetyillä
palvelualoilla Päijät-Hämeen
kuntien kanssa yhteiseen palvelurakenteeseen.
Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämiseksi tulevaisuudessakin Iitin kunta
pitää parhaana ratkaisuna,
että Päijät-Häme (ja sosiaalija terveysyhtymässä olevat
kunnat) Iitti mukaan lukien
muodostavat yhden sosiaalija terveydenhuollon yhteistoiminta-alueen.
. Iitin kunnanvaltuusto
on selkeällä enemmistöllä
päättänyt hakea maakunnan
vaihtoa Kymenlaaksosta Päijät-Hämeeseen. ?
(Kunnan ja
kuntayhtymän liikelaitos on
osa kunnan/kuntayhtymän
organisaatiota. Kuntien valtionosuus
sosiaali- ja terveyspalvelujen
rahoituksesta tulee ohjata
peruskunnille osana kuntien
omistajaohjausta. 2013 N:o 5815
www.iitinseutulehti.fi
Koulujen
väliset
hiihdot
keräsi lähes
sata lasta
Sivu 8
?Sosiaali- ja terveyspalvelut
Iitille Päijät-Hämeessä?
RITVA LAUNESKOSKI
Iitti on antanut alustavan
lausuntonsa sosiaali- ja terveydenhuollon Tays:in / Päijät-Hämeen alueen selvityshenkilöille vastaamalla 15.2.
mennessä esitettyihin neljään
kysymykseen. Toisaalta kahvilakiinteistön ylläpito ym. Ensimmäisten
60 nuolen jälkeen hän oli toisena, mutta paransi toisella
jaksolla selvästi ja jopa niin, että aiempi 60 nuolen suomenennätys parani peräti 11 pisteellä ja on nyt 291. Liikelaitoskuntayhtymä on taas oma
organisaationsa, itsenäinen
yhteisö, mutta kunnallinen
liikelaitos.)
Viimeisenä vaihtoehtona
Iitti pitää yhden kunnan hallinnoimaa keskussairaalaa.
Osakeyhtiömallia Iitti ei pidä
lainkaan perusteltuna.
Iitti tukee Päijät-Hämeen
kuntayhtymän siirtämistä
HUS:n erityisvastuualueeseen (erva-alue).
Sosiaali- ja terveyspalvelujen rahoituksesta uudessa
palvelurakenteessa Iitti toteaa:
. Sjögrenin seura ry (30.31.8.)
07.02.2013
Ei kuulu askeleet
rakkaimman,
tupa tyhjänä
tyhjyyttä huokaa.
Tuli aikasi täältä
lähteä pois
minä yksin tänne
suremaan jäin.
Kiittäen ja kaivaten
Anja
Sanna perheineen
Seija perheineen
Tommi perheineen
Leena perheineen
sukulaiset ja ystävät
Syvästi kaivaten ja rakastaen
Leena
Mikko, Markus ja Aino
Isä ja äiti
Vesa
Veikko perheineen
Liisa perheineen
Muut sukulaiset ja ystävät
Heittäkää hiljaa arkulle multaa,
siellä on Iskä, siellä on kultaa.
Mikko, Markus ja Aino
Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa.
Kiitos kaikille, jotka olette muistaneet meitä ja ottaneet
osaa suureen suruumme.
Ystävällisenä kutsuna
ilmoitamme, että rakkaamme
siunataan Iitin siunauskappelissa sunnuntaina
3.3.2013 kello 12.00, minkä
jälkeen muistotilaisuus
seurakuntakeskuksessa.
Hilkkola
Heikki Samuli
s. seurataloja ja koulujen saleja . Ne kohdistuvat erityisesti
niihin kuntiin, joilla on taseissaan kattamattomia
alijäämiä, mahdollisesti usealtakin vuodelta.
Kausalassa 25.02.2013
VOITTO RUOHONEN
Veli-Pekka
SIMOLA
s. Kuka
on lanannut pihat, kuka sammuttanut turhat pihavalot
sekä sisävalot, kuka vienyt
lainatut kirjat kirjastoon, tai
tyhjentänyt jääkaapin sisällön. sillä, että Ursin on jo
vuosikausia ollut toimittajien
hyvä yhteistyökumppani.
?Hän hallitsee monipuolisesti työkenttänsä ja kertoo
joustavasti, kiinnostavasti
sekä avuliaasti metsäalan
eri puolista, perusteluissa
toetaan. Ursin taipuu toimittajien arvion mukaan aina
johonkin juttuaiheeseen.
?Jari Ursin on mutkaton, mitään aihetta, mediaa
(koosta riippumatta) väheksymätön ja innostunut sekä
asiansa osaava, kansantajuinen metsäammattilainen,
jota on helppo lähestyä ja voi
olla varma, että asian hoitaminen ei jää ainakaan hänestä kiinni.?
Jari Ursinille luovutettiin
keskiviikkona 20. Sitä jää viime vuoden
jälkeenkin taseelle vielä reilu miljoona euroa.
On kuitenkin selvää, että alkaneesta vuodesta ei ole
varaa enää tehdä tappiollista, vaan puskuria pitäisi
päästä jälleen kasvattamaan ylijäämällä. 4.2.2013
Muistaen
sukulaiset ja ystävät
Vappu ja Pertti
Ei tunne tietänsä ihminen
elo on kuin haihtuva hetkinen.
Siunattu läheisten läsnä ollessa.
Lämmin kiitos osanotosta.
Kiitokset Iitin Kotipalvelulle Heikin hyvästä hoidosta.
Hyvä autoilija,
Jos tyhjät olut- ja lonkeropullot ja -tölkit sekä viinilaatikot eivät pysy autossasi, ole
hyvä äläkä aja Kuuksontietä.
Pullot ja tölkit eivät kuulu
vitivalkoiselle hangelle vaan
kierrätykseen, vähintään
roskikseen. 23.1.2013 työmatkalla Tampereella
Päivä kun illaksi vaihtui,
tuli tyyntä ja hiljaista niin,
yksi portti vain hiljaa aukes
ja se iäksi suljettiin.
Vie muistosi kaunis eteenpäin meitä,
vaik. Kaatopaikalta Sahanlahteen johtavan ojan suu on Kymen vesipiirin tutkimusten mukaan
saastunut. Satutunnit johtaa sosiaalikasvattaja Marjatta Linna.
(ilmoitus Iitinseudussa). 1973
-5
Keskiviikko
Päivä
2-5 m/s
Yö
+3
-2
Torstai
Päivä
Kauramaasta muistutus kunnalle
Veittosten kaatopaikan valumisesta
ninen toimikunta muotoilemaan esitys tilakysymyksen
ratkaisuksi. Kirjapainoa
pyörittää toistaiseksi kaksi perhettä, joiden päänä ovat
Tuomo Kankaanpää ja Raimo Antila.
Satutunnit
(alle 8-vuotiaille) Iitin pääkirjastossa keskiviikkoisin
klo 13-14 (alkaen 7. Kokous päätti myös istuttaa Leininselkään 400
markalla ja Pikijärveen 200 markalla hauenpoikasia.
Iitin Painopiste
toimintaan Taasialla
Yö
Tiloista tiedusteltiin
1-4 m/s
+2
-3
Perjantai
Päivä
1-4 m/s
Yö
0
-4
Monitoimitalon tarpeesta
tuntui olevan yksimielisyys
Kausalan monitoimitalon tarpeesta tunnutaan olevan yhtä
mieltä, mutta myös sivukylien yhteisiä tiloja . 27.3.1941
k. 2
TÄNÄÄN
Maanantaina helmikuun 25. Eli pitäneet systeemit
käynnissä.
En mainitse nimiä (kun
en ole kysynyt lupaa). Päijät-Hämeen sote-yhtymä ei kerää taseelleen
kattamattomia alijäämiä toisin kuin mitä Kymenlaakso tekee, ja siitä seuraa näitä lisälaskuja. Todella rumaa
jälkeä jätätte kauniiseen ympäristöömme!
TÄNÄÄN
Päivä
1-4m/s
Kymenlaakson Journalistit
ry on valinnut vuoden 2013
Valottajaksi Metsänhoitoyhdistys Kymenlaakson toiminnanjohtaja Jari Ursinin.
Kymenlaakson Journalistit perustelee palkitsemista mm. Vaimoni Anu, on tällä hetkelläkin
Meilahden syöpäklinikalla,
ja kenties toipuu??
Takaisin otsikkoon: Te
ihmiset siellä Radansuussa
olette enemmän kuin hyviä,
vaikka tiedän, että sielläkin
päin on useita, joilla on sama
epämiellyttävä sairaus.
Me kaikki pärjäämme.
JARI AILIO
040-7332550
jari.ailio@pp-sonera.net
-2
Tiistai
Päivä
1-4 m/s
Yö
+1
Iitinseutu 1.3. sydän on täynnä kyyneleitä.
Rakkaamme
Ahti Ilmari
Jaakkola
s. 16.11.1937
k. Tämä
oli yleisvaikutelma neuvottelusta, johon urheilulautakunta
oli kutsunut vapaa-ajan vietosta kiinnostuneita torstaiksi
kunnantoimistoon. pnä maaliskuuta). Tämän tulisi tapahtua kevään aikana.
Kauramaan kalastuskunnan vuosikokous Issulassa 26.2.
päätti lähettää muistutuksen kunnalle Veittosten kaatopaikan valumavesistä. Arvio on tällä hetkellä
4,67 miljoonaa euroa, missä Larealin konkurssista
johtuneet alaskirjaukset ovat 3,25 miljoonaa.
Larealin konkurssin kirjanpidollinen tappio ei tulevina vuosina käyttötaloutta heilauta, sillä rakentamiseen otetun lainan korot ja lyhennykset ovat noin
150.000 euroa vuodessa.
Sosiaali- ja terveydenhoidon menoihin on odotettavissa vielä runsaan puolen miljoonan euron lisälasku. päivänä
Torstaina2013
4.8.2011
Jari Ursinista
Vuoden valottaja
TÄSTÄ TÄNÄÄN
Puskuri tuli
tarpeeseen
Iitin viime vuoden tilinpäätöksestä saadut ennakkotiedot kertovat kunnan historian suurimmasta kirjanpidollisesta alijäämästä. 23.11.1960 Valkeala
k. Neuvottelussa nimettiin seitsenjäse-
Taasian kansakoulun vuokrannut kommandiittiyhtiö
Iitin Painopiste on aloittanut toimintansa. Kun
lisäksi yksi 800.000 euron tuloerä Iitissä siirtyi tälle
vuodelle, siinä ovat lyhyesti selitykset huonoon tulokseen.
Lohdullinen puoli asiaa on, että huono tulos oli pääosin nimenomaan satunnaisista tekijöistä johtuvaa.
Kunnan käyttötalous eli arkipäiväisten rutiinien
pyörittäminen sujui sosiaali- ja terveyspuolta lukuun
ottamatta hyvin budjetoidussa.
Iitin onni tässä tilanteessa oli, että kunnan taseelle
oli hyvinä vuosina ehtinyt kertyä runsaasti tappiopuskuria eli vapaata pääomaa, jolla alijäämä voidaan kirjanpidossa nollata. Satuja, piirustusta, laulua, soittoa, improvisointia ja keväämmällä mahd.
nukketeatteria.
Mahdollisilla lasten saattajilla tilaisuus kirjastossa
lehtien lueskeluun ja satutuntien päätyttyä kirjojen lainaamiseen. helmikuuta Valottaja-palkinto, Elsa
Hulkkosen suunnittelema
keramiikkalyhty.
Kymenlaakson Journalistit ry valitsee vuosittain Vuoden valottajan, joka on kunnostautunut tiedotustyössä.
Valittava ei saa kuitenkaan
olla varsinaiselta ammatiltaan tiedottaja.
Rakkaamme
Yö
0
JOHANNA IKÄVALKO
Ei pidä paikkaansa
Mitenkä tuon nyt sitten sanoisi?
Valtavasti kiitoksia Radansuun kylän asukkaille,
jotka ovat avittaneet meitä
siinä taloudessamme. Vain siten
Iitti välttää kaikki valtiovallan taholta mahdollisesti
tulevat painostustoimet. toivotaan parannettavan
Arto Tuunelan tapasin
2000-luvun puolivälissä.
Hänen yhtyeensä Major Label tarvitsi rumpalia, Kivelä
kertoo.
Metallivaikutteista rockia
soittava Major Label on julkaissut kaksi pitkäsoittoa,
jotka ovat saaneet innostuneen vastaanoton. Paine live-esiintymisiin kuitenkin kasvoi suosion myötä. Hän
teki pari vuotta hanttihommia ja asui vanhempiensa
luona.
Seuraavaksi olivat vuorossa yliopiston pääsykokeet. Ensimmäiset omat
rummut sain 14-vuotiaana.
Siihen asti soitin koulun rumpuja. Nuoria aikuisia
voisi jotenkin aktivoida ja
Kausalan katukuvaa uudistaa. Sieltä tie vei vuodeksi Lahden kansanopiston
elokuvakulttuurilinjalle.
. Myöhem m in opin
tykkäämään siitä. Perheeseen kuuluvat avovaimo
Outi ja sekarotuinen Vilikoira.
Kivelän ensi kosketus
soittamiseen oli 4-vuotiaana,
jolloin poika laitettiin pianotunneille.
. Kivelä pyrki lukemaan
sosiologiaa, mutta jäi ensimmäiselle varasijalle. Bändisoittosoundi syntyi
oikeastaan vasta kolmannen
Kaikki on satua -levyn alla,
Kivelä kertoo.
Aluksi yhtye ei keikkaillut
ollenkaan. Myöhemmin menin lyömäsoitinopetukseen PohjoisKymen musiikkiopistoon.
Nuori muusikonalku oli
perustamassa useita bändejä
sekä Iitissä että Kouvolassa.
. En tarkoita pelkkää
yöelämää. Hän
päätti kuitenkin muuttaa
Helsinkiin.
. Menin varastohommiin, ja työkavereista löytyi muitakin muusikkopoikia. En keksi parempaa
ammattia kuin muusikko,
sanoo Ilari Kivelä, jonka
tie on vienyt Kausalasta
Helsinkiin ja suosittuun
Pariisin kevät ?yhtyeeseen.
LUMIMARJA TIRRONEN
Monille radion kuuntelijoille on tullut tutuksi haikean
yksinkertainen pop-kappale,
jossa lauletaan hämärästä,
hiljaisuudesta ja kasvoille
satavista kyyneleistä. Pariisin kevät -yhtyeen Kesäyö oli
viime kesän soitetuin kappale
radiossa.
Arto Tuunelan perustama yhtye on tehnyt lopullisen
läpimurtonsa kolmannen pitkäsoittonsa myötä. Sen enempää keikkaa
tässä maassa on vaikea tehdä.
Joku PMMP on poikkeus,
Kivelä toteaa.
Keikkakokoonpanossa
Kivelä soittaa koskettimia.
Rumpuja soittaa Reko Aho,
joka on kotoisin Inkeroisista.
?
Päivätyönsä varastossa
Kivelä jätti pois pari vuotta
sitten.
. päivänä 2013
3
Tämän kylän poikii
Pariisin kevät -yhtyeen kosketinsoittaja kasvoi muusikoksi Kausalassa
. Kimmon ja hänen veljensä Jukan kanssa otin rumpuhomman haltuun.
Armeijakaan ei keskeyttänyt soittamista, sillä Kivelä
pääsi suorittamaan asepalvelusta Lappeenrannan soittokuntaan. Lapsena muusikko
Rokkari kehuu Iitin Musiikkijuhlia ja paikallisten
käsityöläisten vireyttä, mutta
muuten paikkakunta tuntuu
hiljentyneen hänen nuoruusvuosistaan.
. Voisin kuvitella muuttavani tänne takaisin joskus.
Vähintäänkin haluaisin tulla haudatuksi Iittiin, Kivelä
pohtii.
Muusikko kertoo vierailevansa kotopuolessa nelisen
kertaa vuodessa. Ei olisi vaikeaa mennä
vähän eurooppalaisempaan
suuntaan, Kivelä sanoo ja
lisää kaipaavansa taajamaan
viihtyisää kahvilaa.
Muusikon ammattia Ilari
Kivelä pitää fantastisena.
. Astronautti-levyn
(2010) mainio Tämän kylän
poikii oli yhtyeen ensimmäinen isompi hitti.
Nyt keikoilla kuluvat
käytännössä kaikki viikonloput.
. Niitä Kivelä alkoi paukuttaa kymmenvuotiaana.
. En keksi parempaa
duunia. Oma koti on
Helsingin Sörnäisissä. Kaksi ensimmäistä
levyä olivat aika koneistettuja. Hyvä että laitettiin,
hän sanoo nyt.
. Musiikin tekemisen,
päivätyön ja muun elämän
yhdistäminen alkoi käydä
turhan raskaaksi. Muutos on ollut toivottu, vaikka se onkin vaatinut
sopeutumista tiettyihin asioihin kuten tulojen epäsäännöllisyyteen, Kivelä kertoo vanhempiensa luona Kausalassa.
muistaa kuunnelleensa ainakin Hectoria ja Juicea. Kivelä soittaa jo yhtyeen ensimmäisellä Meteoriitti-levyllä
(2008), vaikka kansiliepeestä
ei hänen nimeään löydykään.
Siihen painettiin hetken mie-
lijohteesta salanimi Mark
Several.
. Lapsia ei pidä patistaa, mutta heidät on hyvä
tutustuttaa erilaisiin harrastusvaihtoehtoihin.
Pianotunnit jatkuivat aikuisikään saakka, vaikka
päähuomion veivätkin rummut. Ainuttakaan tiukempaakaan hetkeä en vaihtaisi
pois.
Nuoria muusikonalkuja
Kivelä kannustaa paitsi soittamaan myös hakeutumaan
innostavaan seuraan.
. KULTTUURI
Maanantaina helmikuun 25. En usko kohtaloon,
mutta uskon hyvään tuuriin.
Kannattaa ympäröidä itsensä
kivoilla ihmisillä, jotka tekevät hyviä asioita.
Lapsia ei pidä patistaa,
mutta heidät on hyvä
tutustuttaa erilaisiin
harrastusmahdollisuuksiin. Vuoden aikana tajusin,
ettei liikkuva kuva ole minun
juttuni, Kivelä sanoo. Menestys
on tiennyt elämänmuutosta
myös yhtyeen kosketinsoittajalle, Ilari Kivelälle. Suuri
yleisö löytyi kuitenkin vasta
Pariisin kevään myötä. Tärkeä hahmo oli Kimmo Leivo, joka
poistui luotamme pari vuotta
sitten. En halunnut tinkiä rakkaudesta enkä
musiikista, joten leveämpi
leipä sai tippua yhtälöstä
pois.
Omaa musiikkimakuaan
Kivelä kuvailee monipuoliseksi. Leevi
& The Leavingsia hän sen
sijaan inhosi.
. Kesällä teimme kahdesta kolmeen keikkaa viikossa. Bändin
perustajajäseniin kuuluva.
vuonna 1982 syntynyt Kivelä
on kotoisin Iitistä, ja hänen
lapsuudenkotinsa on Kausalan vanhalla meijerillä.
. Pariisin
kevään musiikissa kuuluu
vaikutteita Leeviltä, mutta
myös esimerkiksi Panteralta
ja The Knifelta. Suosion salaisuus piilee varmaan siinä,
että musiikissa yhdistyvät perinteet ja omintakeisuus.
Kausalassa käydessään
Kivelä suuntaa paitsi vanhempiensa jääkaapille myös
paikalliseen yöelämään. Osa
kavereista asuu yhä Iitissä.
. Soittelin tietyn porukan kanssa
Kaikkiin
näytöksiin olivat tervetulleita
myös sellaiset lapset vanhempineen, jotka eivät ole koulussa tai päivöhoidossa:
. KyO on
Helsingin yliopiston alaisuudessa toimiva tiedekunta- ja
korkeakoulurajat ylittävä
poikkitieteellinen opiskelijajärjestö, joka kokoaa yhteen
pääkaupunkiseudun kymenlaaksolaiset korkeakouluopiskelijat.
. Juhlaa vietettiin
Helsingissä Astoria-salissa.
Juhlapuheen piti KaakkoisSuomen taidetoimikunnan
pääsihteeri, FL Petri Pietiläinen.
Varsinaista juhlaa edelsi
vuosijuhlaviikko, jolloin osakunta muun muassa julkaisi
uuden laulukirjan, laski seppeleen ensimmäisen inspehtorinsa haudalle ja kertasi
akateemisia juhlatansseja.
Lisäksi Kymenlaakson kirjastoissa kiertänyt 80 vuotta
kymenlaaksolaista osakuntaelämää -valokuvanäyttely oli
nähtävillä Helsingin yliopiston päärakennuksella.
Kymenlaakson Osakunta
(KyO) on perustettu vuonna
1933 Helsingissä. vuosijuhlaansa lauantaina. Lapsia vain tuli ja tuli,
kaikkiaan ensimmäistä konserttia kuunteli laskujeni mukaan 140 lasta.
Konsertin eteen oli nähty todella vaivaa. päivänä 2013
Lastenkonserttiin pujahdettiin satumetsän läpi.
Lastenkonsertissa
sukellettiin satumaailmaan
Intianityttö Pocahontas.
VOITTO RUOHONEN
Iitin yläkoulun ysiluokkien
valinnaisen musiikin ryhmät
ovat ottaneet tavaksi ilahduttaa vuosittain lastenkonsertilla.
Tänä vuonna Suvi-Kirsi
Korhosen ohjaamien ryhmien konsertin aiheina olivat
Disneyn sadut sekä Pikku
Prinssi, jonka tarinaan lapset
olivat tehneet omaa musiikkia.
Esityksiä yläkoulun juhlasalissa oli torstaina aamupäivän aikana kolme, ensinnä vuorossa olivat Peltohiiren
päiväkodin lapset sekä Kausalan koulun oppilaat ja perhepäivähoitajat lapsineen.
Toinen näytös oli suunnattu erityisesti Metsämyyrän päiväkodille ja kolmas
Yläkoulun ysiluokkien
musiikin ryhmät ilahduttivat jälleen lapsia kolmella
konsertilla.
Kausalan koulun eka- ja tokaluokkalaisille. Seniorijärjestö Kymen Lohen
Veljeskunnan ja Kymenlaakson Osakunnan Seniorit ry:n
myötä osakunnalla kohtaavat
kymenlaaksolaiset korkeakoulutetut eri ikäpolvista.. Nyt oli kutsua kuultu,
Suvi-Kirsi Korhonen iloitsi
ensimmäisen esityksen jälkeen:
. Osakunnalla tapaa ihmisiä, joita
kiinnostavat kotikaupungin
uutiset ja jotka puhuvat tuttua
murretta, sanoo Kymenlaakson Osakunnan hallituksen
puheenjohtaja Ester Pentti.
Osakunta tarjoaa jäsenilleen juhlia, kulttuuri- ja
liikuntatoimintaa, linkkejä työelämään, stipendejä
ja asuntoja sekä kanavan
seurata maakunnan asioita
myös opiskeluaikana. 4
KULTTUURI
Karhu Baloo.
Maanantaina helmikuun 25. Mukana laulujen
tarinassa oli koko ajan Pikku
Prinssi, joka laulujen myötä
kiersi ihmettelemässä niin
kaukaisia planeettoja muin
meren syvyyksiäkin.
Kymenlaaksolaista opiskelijaelämää jo vuodesta 1933
Helsingin yliopiston alainen,
kaikille kymenlaaksolaistaustaisille pääkaupunkiseudun korkeakouluopiskelijoille avoin opiskelijajärjestö
Kymenlaakson Osakunta
juhli 80. Tavallisesti osakuntaan liitytään paitsi yhteisöl-
lisyyden ja opiskelijaelämän
takia, mutta myös sen vuoksi,
että halutaan pitää maakunta elämässä mukana myös
pääkaupunkiseudulla. Yläkoulun
juhlasaliin piti pujahtaa Nalle
Puh ?tarinoista tutun Puolen
hehtaarin metsän läpi.
Konsertin lauluissa vilahtivat saduista tutut hahmot
Seitsemästä kääpiöstä Pocahontakseen ja Maija Poppasesta Viidakkokirjan Balookarhuun
Ennen tilaisuuden
alkua kirjastovirkailija Elina
Kuikka esitteli hieman kirjastoa ja sen toimintaa illan
vieraille. Pankin asiakasmäärä kasvoi historiallisen paljon viime vuoden aikana ja
oli vuoden lopussa 85.862.
Kasvua oli 3.356 asiakasta.
Kuusankosken Teatterissa ollaan lätkässä
Lätkässä on koko perheen
paikallisseikkailu, joka tuo
Kouvolan jäähallin Kuusankosken Teatteriin.
Näytelmä on esitys jääkiekkokaukaloista, äijien
ihailusta ja äidin rakastami-
Joona Oinas ja Suvi
Lehtoranta ovat näytelmän
päärooleissa. Paranemisen taustalla
olivat onnistuneet korkosuojaukset sekä kertaluonteiset
viivästyskorkotuotot. maaliskuuta talolla
esitetään Suomen kaikkien
aikojen toiseksi katsotuin kotimainen elokuva, Kulkurin
valssi, perinteiseen malliin
esitettynä.
Pääosissa ovat iki-ihanat
Ansa Ikonen ja Tauno Palo,
ja elokuvan on ohjannut Toivo Särkkä. Kantaesityksen ensi-ilta
oli Kuusankosken Teatterissa
16. Teos on rytmikkään
liikunnallinen koko perheen
esitys, jossa ponnahdetaan
arkitodellisuudesta absurdeihin mielikuvitusnäkymiin.
Esityksen valloittavasta energiasta vastaa lähes 30 Kuusankosken teatterin taiteen
perusopetuksessa olevaa lasta sekä viisi aikuista konkaria. Liikevoitto parani edellisvuodesta
0,5 miljoonaa euroa ja oli 4,4
miljoonaa euroa.
Pankin korkokate parani
merkittävästi ja oli vuoden
lopussa 13,8 miljoonaa euroa
(11,2). Oheistoiminnot
ovat haluttuja ja suosittuja.
Kuuntelijoita illan luentoon ahtautui lukusalin
täydeltä, osan joutuessa jäämään kirjastosalin puolelle.
Lukusaliin mahtui noin kolmekymmentä kuulijaa, ja tätä
voidaan pitää Jaalan mittasuhteissa jo yleisömenestyksenä. Elias haluaa paeta tilannetta, mutta löytääkin
jonkun toisen, joka on lähtenyt omalle pakomatkalleen.
Näytelmän on käsikirjoittanut Lauri Niskanen ja
esityksen ohjaa Kuusankosken Teatterille Annika Niskanen. Käsikirjoitus on
Mika Waltarin, musiikki
George de Godzinskyn sekä
Alfred Tannerin.
Kulkurin valssi on valmistunut 1941. Tästä määrästä 1,4 miljoonaa oli vakuuskohteiden
realisointiin liittyviä kirjauksia, joita vastaava summa
tuloutui korkokatteeseen viivästyskorkoina.
Pankin luottokanta (OP-
Asuntoluottopankille siirretyt luotot mukaan lukien)
kasvoi 4,4 prosenttia ja oli
1.114 miljoonaa euroa. satutunteja ja nukketeatteria. Esitys kertoo 11-vuotiaan Eliaksen tarinan, jonka
tapahtumapaikkoina ovat
tämän päivän Kouvola ja Eliaksen villi mielikuvitusmaailma.
Elias on 11-vuotias yksinhuoltajaäidin ja etäisän
poika, joka tuntee Mestisjoukkue KooKoon kuin omat
taskunsa ja haaveilee tulevaisuudesta joukkueen suurena
lupauksena. kiinteistöjen myyntivoittoja), jotka
paransivat merkittävästi edel-
lisvuoden tuottoja. Näytös alkaa klo 18.. päivänä 2013
5
Planeettojen
loistoa ja
komeettojen säihkettä
MAURI LINDBERG
Jaalan kirjaston lukusali toimi näyttämönä, kun Konut
Tählet ry avasi kevättalven
toimintakautensa järjestämällä luentoillan Jaalan kirjaston
tiloissa. Kysymyksiä satoi ja toiveita
kuultiin niin lisäluennoista
kuin aivan luentosarjastakin.
Avoin luentosarja yleisölle luvattiin Konujen Tähtien puolesta ottaa työn alle.
Ilta päättyi positiivisissa
ja tulevaisuuteen katsovissa
tunnelmissa. Pankin muut tuotot
olivat 10,1 miljoonaa euroa
(11,8). Myös Auringon
lähimmän planeetan Merkuriuksen tarkkailuun sai yleisö
hyvät ohjeet. Elias ei kuitenkaan saa äidiltään lupaa aloittaa jääkiekkoharrastusta, ja
hänestä tulee lätkäjunnuista
koostuvan kaveriporukkansa
heittopussi. Pankin jäsenmäärä kasvoi 1.252
jäsenellä ja oli vuoden lopussa 37.061, Laine jatkaa:
. Talletukset vuoden lopussa olivat
976 miljoonaa ja kasvua oli
saman verran kuin luotoissa
eli 4,4 prosenttia.
. Kuikka kertoi mm.
,että kirjaston tiloja käytetään aina silloin tällöin myös
oheistoimintoihin kuten nyt
luentotilana.
Kirjastossa järjestetään
myös mm. Näin suuren asteroidin törmääminen maahan
on harvinaista herkkua, ja
siitä riittää tutkijoille ja medialle pureskeltavaa vielä pitkäksi aikaa.
Tuomi kertoi antaumuksella tarinoita nyt keväällä
hyvin näkyvistä planeetoista.
Ennen kaikkea tarinaa löytyi
keväisen iltayön kaunistuksesta Jupiterista ja taivaalla
aamuöisin loistavasta Saturnuksesta. Vastaavia
tuottokertymiä ei vuonna
2012 ollut. Elokuvasta
näytetään 16 mm:n mustavalkofilmi vanhalla projektorilla.
Elokuviin on vapaa pääsy, ja paikalla palvelee puffetti. Naistenpäivän
iltana 8. (Kuva: Anssi
Ahola.)
sesta. Pankin vakavaraisuus
vuoden lopussa oli edellisvuotisella tasolla eli 13,3
prosenttia.
. Ilta oli pimenemässä ja yleisö poistumassa,
mutta niin kuin lähes koko
talven, pilveen vetäytyneen
tähtitaivaan alle.
Kari Tuomi kertoi yleisölle
antaumuksella keväällä hyvin näkyvistä planeetoista.
Kulkurin valssi
-elokuva Verlan
seuratalolla
Päijät-Hämeen Osuuspankki
paransi huomattavasti tulostaan
VOITTO RUOHONEN
Päijät-Hämeen Osuuspankki
pystyi vuonna 2012 haastavissa olosuhteissa kunnon
tulosparannukseen. Pankin kulut
kääntyivät laskuun ja olivat
17,8 miljoonaa euroa (17,9).
Luottotappioita pankki
kirjasi 1,6 miljoonaa euroa
(1,2). Muihin tuottoihin
kirjattiin vuonna 2011 kertaluonteisia eriä (mm. Tilaisuuteen on vapaa
pääsy. Viime vuoden lopulla
pankki päätti yhdistää Mariankadun toiminnat Trion
konttoriin 1.2.2013 alkaen.
Näin Lahdessa toimii yksi
tehokas ja toimiva henkilöja yritysasiakkaiden palvelupaikka, josta löytyvät kaikki
pankin tarjoamat pankki-,
vakuutus- ja kiinteistökeskuspalvelut saman katon alta.
Verlan seudun kyläyhdistys
jatkaa vanhojen suomalaisten
elokuvien esittämistä Verlan
seuratalolla. helmikuuta, esityksiä on
viisi ja aamuesitykset, viimeinen esitys on 10.3. klo 16.
Esitys kestää 1,5 tuntia sisältäen väliajan.
Pankki maksoi omistajajäsenilleen jälleen kerran edellisvuotista enemmän bonuksia, lähes 4 miljoonaa euroa.
Määrä on siten lähes puolet
pankin liikevoitosta. Niiden tulevasta kirkkaudesta ja näkymisestä yötaivaalla on vielä
vaikea sanoa paljoakaan, ja
ainakaan luvata mitään suurta ja komeaa.
Y leisö el i luen nossa
voimakkaasti mukana. Korkosuojaukset vaimensivat
vuoden 2011 lopulla voimakkaaseen laskuun lähteneiden
markkinakorkojen negatiivista vaikutusta pankin tulokseen, toimitusjohtaja Timo
Laine kertoo;
. Asuntoluotot kasvoivat edellisvuodesta 6,6 prosenttia. Nyt oli
kyllä tieto kulkenut ja kiinnostunutta yleisöä paikalla
sen mukaisesti.
Kari Tuomi aloitti luentonsa ajankohtaisella asialla kertomalla tuoreimmat
uutiset viikolla Venäjälle
pudonneen asteroidin putoamispaikan tutkimusten edistymisestä. Tulevan kesän
aikana Tuomi kertoi Aurinkokunnassamme vierailevan
useamman komeetan eli
pyrstötähden. TÄNÄÄN
Maanantaina helmikuun 25. Usein on nähty yleisötilaisuuksissa tyhjiä seiniä, ja
syyksi on tällöin kerrottu tiedon kulun heikkoutta
päivänä 2013
Seuraottelu ja avoimet
pilkit samalla kertaa
Iitin Kalamiehet järjesti sekä
avoimen kisan että seuraottelun samalla kerralla Urajärven jäällä 16. Kisa käytiin
henkilökohtaisena neljässä
sarjassa, joista kolmen voitto
jäi isännille.
Tulokset, kolme parasta ja
Kouvolan Vedellä
uusi verkkosivusto
Kouvolan Vesi on avannut
uuden verkkosivuston osoitteessa www.kouvolanvesi.fi
Verkkosivuston uudistuksella Kouvolan Vesi haluaa
erityisesti helpottaa asiointia
ja asiakkaille tärkeän tiedon
löytymistä. 9) Keijo Karhu 2.002, 10) Arvo Orpana
1.708, 11) Tuomo Rakkola
1.624, . vesihuoltoverkostoon liittymistä tai omistajanvaihdosta koskevissa tilanteissa.
Tieto poikkeustilanteista
tulee uusille sivuille näkyviin
entistä selkeämmin. 6
Maanantaina helmikuun 25. 15) Heimo
Pohjola 1.216, . 15) Kari
Auvinen 3.016, . 5) Olavi Saarinen 3.388, . 7) Tuomo Rakkola
2.508, . Mika Toropainen 1.328, . 9) Mika
Toropainen 1.564, 10) Seppo Varpenius 920, 11) Osmo
Rantanen 450.
Miesveteraanit 60: 1)
Eero Markkanen IKM 4.344,
Avoin pilkkikisa houkutteli
Urajärvelle 70 osallistujaa
2) Kari Töyrylä IKM 4.066,
3) Raimo Kammonen IKM
3.528, . 22)
Raimo Tarkkonen 910.
Miesveteraanit 70: 1)
Olavi Saarinen IKM 5.814,
2) Raimo Kammonen IKM
4.260, 3) Arvo Orpana IKM
4.040, . helmikuuta.
Seuraottelun Iitti kävi Elimäen Kalamiehiä vastaan,
ja yleiseen kisaan osanottajia
saapui lisäksi Lahdesta, Kouvolasta, Kuusankoskelta ja
Ruotsinpyhtäältä.
Tulokset, kolme parasta ja
paikalliset:
Naiset: 1) Katri Niemi
IKM 5.700, 2) Irma Toropainen IKM 2.766, 3) Seija
Orpana IKM 2.680, 4) Lilja
Lämsä 2.324, . Kutsu kuultiin
hyvin ja monella suunnalla, sillä saalista tavoitteli
rapiat 70 pilkkijää. 02061 59783.
Hakemusten palautus: Iitin kunta, Tekniset palvelut, PL
32, 47401 Kausala
Lomakkeet: Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen
sivuilta www.ara.fi
Kausala 20.2.2013
IITIN KUNTA
www.iitinseutulehti.fi
Julkaisija:
Iitin Lehti Oy
ISSN 0357-9107
Sitoutumaton
Sanomalehtien Liiton jäsen
Y-tunnus 0158721-0
Postiosoite:
PL 37, 47401 Kausala
Katuosoite:
Kauppakatu 6, Kausala
Internet-osoitteemme:
www.iitinseutulehti.fi
Telefax:
(05) 326 0321
Ilmestymispäivät:
Maanantai ja torstai
Päätoimittaja
Voitto Ruohonen
0400 727 234, (05) 326 0357
voitto.ruohonen@iitinseutulehti.fi
Toimittaja
Ritva Launeskoski
0400 723 727
ritva.launeskoski@iitinseutulehti.fi
Konttoripäällikkö
Satu Santala
(05) 326 0355, 0400 857 577
asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi
Asiakaspalvelu, ilmoitukset, tilaukset
ja laskutus
Mainonnan suunnittelija
Eeva Sihvola
(05) 326 0355, 0400 857 577
ilmoitukset@iitinseutulehti.fi
Asiakaspalvelu, ilmoitukset, tilaukset
ja graafinen suunnittelu
Ilmoitusten sähköinen
vastaanotto:
ilmoitukset@iitinseutulehti.fi
Seurapalstat ja
pikkuilmoitukset:
asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi
Ilmoitusten jättöpäivät:
Maanantain lehteen:
torstaina klo 15.00
Torstain lehteen:
tiistaina klo 15.00
Vedosilmoitukset vuorokautta
aikaisemmin.
Seurapalsta ja
pikkuilmoitukset
Maanantain lehteen:
perjantaina klo 10.00
Torstain lehteen:
keskiviikkona klo 10.00
Ilmoitushinnat:
Etusivu 1,60 E/ppm
Takasivu 1,40 E/ppm
Ennen tekstiä, tekstissä ja tekstin
jälkeen 1,30 E/ppm
Pienin ilmoituskoko 25 ppm
Kuolinilmoitus 1,30 E/ppm
Kiitosilmoitus 25 E/kpl
Etusivu (silmä) 66,00 E/kpl
Merkkipäiväilmoitus 25,00 E/kpl
Onnitteluilmoitus kuvalla 45,00 E/kpl
Palveluhakemisto 28,00 E/rivi 3 kk
Ilmoitushinnat sisältävät arvonlisäveron 24%.
Lehden suurin vastuu ilmoitusten
julkaisemisesta sattuneesta virheestä
on ilmoitusten hinta ja muihin
lehtiin toimitetusta aineistosta sen
valmistusarvo.
Tilaushinnat
1.1.2013 alkaen
Kestotilaus
12 kk laskutusjakso:
kotimaassa 78,00
ulkomailla 90,00
Määräaikaistilaus
12 kk laskutusjakso:
kotimaassa 84,00
ulkomailla 90,00
Huomautukset jakeluhäiriöistä
Kausalan taajamassa varhaisjakelualueella soita Esa Jakeluiden
maksuttomaan päivystysnumeroon
0800-30033
Jaalan kirkonkylässä Itellan
päivystykseen 0200-71400
Numerot päivystävät klo 6-10
Jakeluhäiriöt muualla: Iitinseutu
Painopaikka:
Lehtisepät Oy, Pieksämäki
Pankit:
Nordea
FI92 2131 1800 0041 25
Helmi Säästöpankki
FI25 4212 0010 0979 68
OP
FI 93 5069 0110 0003 50
Sampo
FI64 8000 1500 0646 48. Linkit yleisimmin käytettyihin palveluihin
ja yhteystietoihin on koottu
selkeästi etusivulle. 11) Heimo Pohjola
1.525.
Kausalan keskustassa parhaalla paikalla
valoisa 90 m2 kulma-liikehuoneisto
ja n. 13) Raimo Tarkkonen 1.584, . 18) Pentti
Kuortti 112.
Seurat, jouk kuetulokseen on laskettu kahdeksan
parhaan saaliit: 1) Iitin Kalamiehet 31.178, 2) Elimäen
Kalamiehet 28.146.
Iitin Kalamiehet järjesti avoimet pilkkikisat Urajärvellä 3.
helmikuuta. Osallistujia saapui Iittiin Lahdesta, Nastolasta, Haminasta,
Myllykoskelta, Kouvolasta,
Elimäeltä, Ruotsinpyhtäältä
sekä Kotkasta. 6) Kaarina
Peltola 1.580, 7) Lilli Hyyryläinen 186, 8) Anna-Liisa
Valtonen 104.
Miehet: 1) Kari Puustinen
Elimäen Kalamiehet 5.674, 2)
Reijo Niemi IKM 4.706, 3)
Kauko Mattila Kouvolan Kalamiehet 4.570, . 050 67670, (03) 872 0530
IITIN KUNTA TIEDOTTAA
ARA:n LAINAT, AVUSTUKSET JA TUET
ARA:n lainat, avustukset ja tuet 2013
Korkotukilainat ja avustukset ovat haettavissa määrärahojen puitteissa jatkuvana hakuna.
Yksityishenkilöiden korkotukilainat
MUUMIPEIKKO
1. erityisen energiatehokkaiden omakotitalojen raken-
taminen
Talokohtaiset korkotukilainat
1. vuokra-, asumisoikeus- tai osaomistustalon rakenta-
minen
2. erityisryhmille tarkoitettu palveluasumisen kohde
3. asunto-osakeyhtiömuotoisen vuokratalon rakenta-
minen
4. vuokra- ja asumisoikeustalon perusparantaminen
5. vuokra-asunnon tai vuokratalon hankinta
6. asunto-osakeyhtiötalon perusparantaminen, hake-
mus jätetään ARA:an
Takauslainat vuokrataloille
Muut avustukset, hakemukset jätetään ARA:an
1. Purkuakordi ja ?avustus
2. Rajoitusakordi
Lisätietoja: kiinteistömestari Pekka Äijö, p. Asiakkaita opastetaan sivustolla
myös mm. Tarvittaessa etusivun kuvakarusellin
yläreunaan ilmestyy tieto
vedenjakelun keskeytyksestä
tai vikatilanteesta hyvin erottuvalle punaiselle pohjalle.
Asiointikanavien ja ajankohtaisen tiedon lisäksi sivusto sisältää perustietoa
vedenhankinnasta ja -käsittelystä, vesi- ja viemäriverkostoista ja jätevesien puhdistuksesta sekä vesihuollon
kehittämisestä.
paikalliset:
Naiset: 1) Katri Niemi
IKM 4.522, 2) Seija Orpana
IKM 3.416, 3) Ritva Kaakko
Lahden Kalaveikot 2.694, ?
5) Irma Toropainen 2.015, ?
13) Kaarina Peltola 1.082, ?
15) Lilja Lämsä 696.
Miehet: 1) Reijo Niemi
IKM 6.080, 2) Ari Lampila
Myllykosken JMK 5.964, 3)
Jyrki Haaraoja Myllykosken JMK 5.734, . 21) Osmo
Rantanen 880.
Miesveteraanit 60: 1) Juhani Lehtinen Salpausselän
Pilkki 8.130, 2) Eero Markkanen IKM 5.972, 3) Raimo
Kuokkanen IKM 5.532, ?
7) Kari Töyrylä 4.400, . 56 m2 liiketila.
Tavaraliikenne takapihan last.sillan kautta.
Varastotilaa löytyy kellarikerroksesta.
Tied.puh
Mukaan tarvitsee jumppamaton (retkipatjakin käy) sekä
jumppatossut tai sisäliikuntakengät.
MANKALAN KYLÄNVÄKI. To 7.3. ja
sit. Hiihtolomalla terveyttä.
Iitin Eläkkeensaajat. Tied. Lähtö Kouvolan teatteriin
Sydämeni laulua katsomaan la
2.3. Kaikki joukolla mukaan! Lähdemme tanssimaan
Vuoksenniskan työväentalolle
pe 8.3. Phil
15.55 Hurja painonpudotus
18.30 Nelosen uutiset
17.00 Eläinten ABC
18.50 Nelosen sää
17.30 Leijonan luola
19.00 Matkaoppaat
18.30 Nelosen uutiset
19.30 Neljän tähden illallinen
18.50 Nelosen sää
20.00 MasterChef Suomi
19.00 Matkaoppaat
20.57 Keno
19.30 Neljän tähden illallinen
21.00 Holmes NYC (12)
20.00 Huippumalli haussa
22.00 Oscar-gaala
20.57 Keno
00.00 Nelosen uutiset
21.00 Elokuva: 007
00.10 Nelosen sää
- Timantit ovat ikuisia (16)
00.15 SM-liigan huippuhetket
23.40 Nelosen uutiset
00.20 Frasier
23.50 Nelosen sää
00.50 Taustapeliä
23.55 Frasier
01.20 Start!
00.25 Olipa kerran (12)
01.50 Panttilainaamo
01.25 Totuuden miekka
02.20 Panttilainaamo
02.25 Perhe on pahin
02.50 Perhe on pahin
03.00 - 05.00 Älypää-TV
03.25 - 05.00 Älypää-TV
MTV3
Nelonen
Nelonen
04.00 Uutisikkuna
06.50 PIKKU KAKKONEN
06.51 Nimipäiväonnittelu: 27.2.
06.52 Hanna Ankka (S)
07.03 Ystävykset (S)
07.09 Unelmajuttu
07.15 Kasper ja Liisa (S)
07.29 Monot mäkeen
07.36 Ika Oka (S)
07.46 Neppajymykerho
07.55 Muumilaakson tarinoita (S)
08.18 Oktonautit (S)
08.41 Late lammas
08.50 Viinitilan keisari (7)
09.40 Yle Uutiset Uusimaa
09.49 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi
09.58 Yle Uutiset Lounais-Suomi
10.07 Yle Uutiset Häme
10.17 Yle Uutiset Keski-Suomi
10.26 Yle Uutiset Itä-Suomi
10.35 Yle Uutiset Pohjanmaa
10.44 - 10.54 Yle Uutiset Pohjois-Suomi
13.00 Sokerileipurin herkut
13.30 - 15.43 Hiihdon MM: Miesten 15 km
15.50 Tarinateltta
16.00 Kukkaron herraksi
16.30 Galaxi
16.32 - 16.55 Roni Neutroni (7)
17.00 - 17.50 Pikku Kakkonen
17.55 Hiihdon MM: Mäkikarsinta
19.20 Yle Uutiset
19.30 Kukkaron herraksi
20.00 Uusi päivä (S)
20.30 Ciao da Val di Fiemme
21.00 Pirunpelto (12)
21.50 Yle Uutiset
22.00 Urheiluruutu
22.05 Keskiviikon ravisuora
22.10 Ääliö ulkomailla
22.55 Kukkaron herraksi
23.25 - 00.09 Luck (16)
05.30 Aamusää
06.00 Studio55.fi
06.25 Huomenta Suomi
09.05 Studio55.fi
09.30 Uutiset
09.40 Mitä tänään syötäisiin?
09.45 Tunteita ja tuoksuja
10.40 Emmerdale
11.10 Emmerdale
11.40 Lääkärit
12.35 Ostoskanava
14.10 Alueellinen sääennuste
14.15 Smash (7)
15.15 Mitä tänään syötäisiin?
15.20 Miehen paikka (S)
15.50 Pientä pintaremonttia
16.50 Uutiset
16.55 Suomen ja maailman sää
17.00 Kauniit ja rohkeat
17.25 Kauniit ja rohkeat
17.55 Mitä tänään syötäisiin?
18.00 Emmerdale
18.30 Emmerdale
19.00 Seitsemän Uutiset
19.20 Päivän sää
19.30 Salatut elämät
20.05 45 minuuttia
21.00 Kohde (16)
21.55 Viking Lotto ja Keskiviikko-Jokeri
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 Tulosruutu
22.35 Teknari
23.05 Myytinmurtajat
00.10 Fringe - rajamailla (16)
01.10 Rillit huurussa (S)
01.40 - 05.30 MTV3 Deitti
Nelonen
05.00 Älypää-TV
06.00 Ostosruutu
06.30 Ostosruutu
07.00 Disneyn esikoulu
07.25 Disney esittää: Timon ja Pumba (S)
07.50 Disney esittää: Aku ja kumppanit
08.00 Chuckin ja ystävien seikkailut
08.15 Vanessa ja pikkuväki
08.45 Ullan unelmakakku
09.15 Ihmisen paras ystävä
09.50 Kauneusklinikka Rand Rusher (7)
10.20 Yhteinen taloprojekti
10.50 Ostosruutu
11.30 Ostosruutu
12.10 Ostosruutu
12.50 Ihmisen paras ystävä
13.20 Kauneusklinikka Rand Rusher (7)
13.50 Yhteinen taloprojekti
14.20 Ullan unelmakakku
14.55 Saran ja Meri-Tuulin metropolit
15.55 Hurja painonpudotus
17.00 Melissa ja Joey
17.30 MasterChef Suomi
18.30 Nelosen uutiset
18.50 Nelosen sää
19.00 Matkaoppaat
19.30 Neljän tähden illallinen
20.00 Leijonan luola
20.57 Keno
21.00 Elokuva: Mies ja alaston ase 33 1/3:
Viimeinen solvaus (12)
22.50 Nelosen uutiset
23.00 Nelosen sää
23.05 Frasier
23.35 Taustapeliä
00.05 Pirunkaupat
01.05 Totuuden anatomia (12)
02.05 Perhe on pahin
02.40 - 05.00 Älypää-TV. Kaikki lenkkeilijät mukaan!
Eläkeliiton Iitin
yhdistys. Retkelle
voivat osallistua myös yhdistyksen ulkopuoliset. Ilmoittaudu Riitalle 1.3.
mennessä puh. Tiistaivuoro
Ravilinnassa
klo 20.30?21.45.
LYÖTTILÄN
MARTAT.
Ke 27.2. kurssille 28.2. ja tarkemmat tiedot
saat Leenalta puh. Kaikki mukaan! ?
Pekka Mertakorpi ja Vesa-Matti Virtanen.
Iitin Pelastakaa
Lapset jäsenet!
Olemme saaneet
kutsun Kahvituvan
ompeluseuraan to
28.2. klo 18.00.
Tänään ma 25.2.
klo 17.00?18.30
kylätalolla
voi
keskustella henkilökohtaisesti
Valokuitu
Nyt
-teemasta Etelä-Iitissä. Tervetuloa!
Kutsu Iitin Reserviupseereiden ja Iitin Reserviläisten
kerhoiltaan. Vierailun jälkeen kerhoiltaa jatketaan Koskelassa.
Ilmoittautumiset 28.2.13 mennessä Pekalle (pekka.mertakorpi@upm.com, 040 517 6044)
tai Vesa-Matille (vesa-matti.
virtanen@kolumbus.fi, 0400
791 462). klo
15. http://www.iitinjousiampujat.fi/
Aikuisten päiväkerho on tänään
maanantaina 25.
päivä Sääskjärven
puukoululla klo
14.00. Ilm. La 23.3.
retki Helsinkiin Lumenen ja
Marimekon tehtaanmyymälä
sekä Leivontatarvike Confetin
myymälä sekä ruokailu Ravintolalaiva Wäiskissä. klo 14.30.
Teemana Taisto
Tammen elämä
sanoin ja kuvin,
Kyllikki ja Raine Narva.
kevätkokous Vuolenkosken
seuratalolla 5.3 2013 klo
19.00. New York (16)
20.05 - 21.00 Diili
23.35 Kallista kipua (7)
21.02 House (12)
00.35 Rillit huurussa (S)
22.00 Kymmenen Uutiset
01.05 - 05.30 MTV3 Chat
22.20 Päivän sää
22.25 Tulosruutu
22.35 Helppo elämä (12)
05.00 Älypää-TV
23.35 Tulilinjalla (16)
06.00 Ostosruutu
00.35 - 05.30 MTV3 Chat
06.30 Ostosruutu
07.00 Disneyn esikoulu
07.25 Disney esittää: Timon ja Pumba (S)
07.00 Disneyn esikoulu
07.50 Disney esittää: Aku ja kumppanit
07.25 Disney esittää: Timon ja Pumba (S)
08.00 Chuckin ja ystävien seikkailut
07.50 Disney esittää: Aku ja kumppanit
08.15 Vanessa ja pikkuväki
08.00 Chuckin ja ystävien seikkailut
08.45 Ullan unelmakakku
08.15 Paluu lukioon
09.15 Ihmisen paras ystävä
08.45 Ullan unelmakakku
09.50 Kauneusklinikka Rand Rusher (7)
09.15 Ihmisen paras ystävä
10.20 Yhteinen taloprojekti
09.50 Kauneusklinikka Rand Rusher (7)
10.50 Ostosruutu
11.30 Ostosruutu
10.20 Yhteinen taloprojekti
12.10 Ostosruutu
10.50 Ostosruutu
12.50 Ihmisen paras ystävä
11.30 Ostosruutu
13.20 Kauneusklinikka Rand Rusher (7)
12.10 Ostosruutu
13.50 Yhteinen taloprojekti
12.50 Ihmisen paras ystävä
14.20 Ullan unelmakakku
13.20 Kauneusklinikka Rand Rusher (7)
14.55 Tanssi peppu pieneksi
13.50 Yhteinen taloprojekti
15.55 Hurja painonpudotus
14.20 Ullan unelmakakku
17.00 Eläintenpelastustiimi
14.55 Salattu teinielämä
17.30 Dr. Käsityökerho kokoontuu
kirjastolla ke 27.2.
klo 12?15. klo 11.00.
Järjestäjän puolesta kalastusvälineitä. Vielä
muutama paikka vapaana, soita
heti Virpille 0500 750 612.
Poikien pallokerhoa ei ole tänään
ma 25.2. Tarkemmin to 28.2. koko kylän kuntopäivä, 8.6. Tulossa 14.4. Lappeenrantaan katsomaan teatteriesitystä
?Suomen hevonen. Heinola?Iitti
-pilkkiottelu
2.3.2013 Heinolassa, samalla Iitin
oma kisa. Lähtö Matkalaihon bussilla, Metsäpelto 11.30, kiertää
kylän Yli-Kaitalan kautta. Vietämme
ulkoilu- ja pilkkipäivää seuraottelun merkeissä Inkeroisten?Anjalan
EKL:n kanssa 1.3.2013 Radansuussa kalamajalla klo 9?13.
Tarjolla kahvia, munkkia, makkaraa ja arpajaiset. Arpavoittoja vastaanotetaan paikan päällä.
Autottomat lähtö Kansantalolta
klo 8.30. 0400 551
247.
mukaan!
Kaukaan maa- ja
kotitalousseura.
Party lite -kynttiläkutsut pe 8.3.
klo 18.00 Noora
Elomaalla. klo 18 Arctic Nutrition -terveysilta Irmeli Roiton pitämänä Anneli Vilkillä,
Lyöttiläntie 365. perheretki
Helsinkiin, 27.7. 040 534 4206.
Maanantai 25.2.
TV1
04.00 Uutisikkuna
05.55 Puoli seitsemän
06.25 Ylen aamu-tv
09.30 Luontohetki: Eläintarinoita
09.55 - 10.55 Pyhät sodat
11.00 Yle Uutiset
11.05 Yle News
11.10 Puoli seitsemän
11.40 - 12.23 Arto Nyberg
12.30 Vielä virtaa (S)
13.00 Ruma Elsa (S)
14.11 Taistelu syöpää vastaan
14.55 Pisara
15.00 Yle Uutiset
15.05 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa
15.55 Antiikkia, antiikkia
16.25 Kuningaskuluttaja
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.08 Sydämen asialla (7)
18.00 Yle Uutiset
18.22 Yle Uutiset alueeltasi
18.25 Yle Uutiset sää
18.30 Uutisvuoto
19.00 - 19.52 Prisma: Korkeuksien haastaja
20.00 MOT
20.30 Yle Uutiset
20.55 Urheiluruutu
21.00 A-studio
21.30 Dokumenttiprojekti
23.00 Yle Uutiset
23.05 Kotikatsomo:
Missä kuljimme kerran (16)
23.55 YleLeaks
00.10 Panta kaulassa (12)
00.40 Oddasat
00.55 - 04.00 Uutisikkuna
Tiistai 26.2.
TV1
04.00 Uutisikkuna
05.55 MOT
06.25 Ylen aamu-tv
09.30 Kuningaskuluttaja
10.00 Sydämen asialla (7)
10.50 Hevosvoimia
11.00 Yle Uutiset
11.05 Yle News
11.10 Totuus yksityisestä vanhustenhoidosta
12.10 Painajaiset
12.30 Vielä virtaa (S)
13.00 - 14.23 On lautalla pienoinen kahvila (7)
14.30 A-studio
15.00 Yle Uutiset
15.05 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa
15.55 Suomi on ruotsalainen
16.25 Toisenlaiset frendit
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.08 Sydämen asialla (7)
18.00 Yle Uutiset
18.22 Yle Uutiset alueeltasi
18.25 Yle Uutiset sää
18.30 Puoli seitsemän
19.00 Kiehtova maailma
19.45 Löytöretkiä maailmaan
20.00 Prisma Studio
20.30 Yle Uutiset
20.55 Urheiluruutu
21.00 Pyhiinvaeltajan kuolema
22.00 Äänisen vettä
22.50 Yle Uutiset
22.55 Prisma: Korkeuksien haastaja
23.47 Oddasat
00.00 - 04.00 Uutisikkuna
TV2
Keskiviikko 27.2.
TV1
04.00 Uutisikkuna
05.55 Puoli seitsemän
06.25 Ylen aamu-tv
09.30 Antiikkia, antiikkia
10.00 Sydämen asialla (7)
10.50 Hevosvoimia
11.00 Yle Uutiset
11.05 Yle News
11.10 Puoli seitsemän
11.40 Aamusydämellä
12.21 Ensyklopedia
12.30 Vielä virtaa (S)
13.00 Komppanian neropatit (S)
14.15 Arkistokuvia
14.30 MOT
15.00 Yle Uutiset
15.05 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa
16.00 - 16.50 Avara luonto
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.08 Sydämen asialla (7)
18.00 Yle Uutiset
18.22 Yle Uutiset alueeltasi
18.25 Yle Uutiset sää
18.30 Puoli seitsemän
19.00 Historiaa: Olof Palmen tarina
19.55 Akuutti
20.25 Viking Lotto
20.30 Yle Uutiset
20.55 Urheiluruutu
21.05 A-studio
22.00 Treme (12)
23.00 Yle Uutiset
23.05 Ulkolinja: Taistelu Malista
00.00 Oddasat
00.15 - 04.00 Uutisikkuna
04.00 Uutisikkuna
06.50 PIKKU KAKKONEN
06.51 Nimipäiväonnittelu: 26.2.
06.53 Jääkarhu Otto (S)
07.03 Timppa (S)
07.14 Me Peltiset (S): Ikävä
07.20 Tinga Tinga -tarinat (S)
07.33 Monot mäkeen: Leikit ja pelit rinteessä
07.41 Pipsa Possu: Potilas (S)
07.46 Neppajymykerho
07.54 Muumilaakson tarinoita (S)
08.18 Oktonautit (S)
08.41 Late lammas
08.50 Viinitilan keisari (7)
09.40 Yle Uutiset Uusimaa
09.49 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi
09.58 Yle Uutiset Lounais-Suomi
10.07 Yle Uutiset Häme
10.17 Yle Uutiset Keski-Suomi
10.26 Yle Uutiset Itä-Suomi
10.35 Yle Uutiset Pohjanmaa
10.44 Yle Uutiset Pohjois-Suomi
10.54 Oddasat
11.10 Uutisikkuna
12.30 Aistit avoinna Italiaan
13.00 Toistaiseksi tuntemattomasta syystä
13.30 - 15.13 Hiihdon MM: Naisten 10 km
15.30 Hullu juttu
16.00 Kukkaron herraksi
16.30 - 16.57 Galaxi: Koiramestari
16.30 - 16.30 Galaxi
17.00 Pikku Kakkonen
18.00 Yle Uutiset minuutissa
18.02 Hiihdon MM
19.00 Yle Uutiset alueeltasi
19.10 Yle Uutiset
19.16 Urheiluruutu
19.20 Yle Uutiset Suora linja
19.30 Kukkaron herraksi
20.00 Uusi päivä (S)
20.30 - 20.58 Ciao da Val di Fiemme
21.50 Yle Uutiset
22.00 - 22.04 Urheiluruutu
23.15 Copycat - Kopiomurhaaja (K18)
01.15 - 01.42 Kukkaron herraksi
TV2
MTV3
TV2
MTV3
04.00 Uutisikkuna
06.50 PIKKU KAKKONEN
06.51 Nimipäiväonnittelu: 25.2.
06.53 Popi Kissa (S)
07.05 Lilli Pii (S)
07.10 Metkat Mesiläiset (S)
07.19 Jussin matkat (S)
07.31 Monot mäkeen: Hyppyrit
07.37 Humps (S)
07.45 Neppajymykerho
07.53 Älä luovuta!
07.56 Muumilaakson tarinoita (S)
08.19 Oktonautit (S)
08.41 Late lammas (S)
08.50 Pieni runotyttö (7)
09.40 Norjan rannikoilla
10.20 Eläinsairaala
10.50 Uutisikkuna
12.30 Aistit avoinna Italiaan
13.00 - 13.28 Yötyössä
14.00 Veljesten keittiössä
14.30 Uusi päivä (S)
15.00 Uusi päivä (S)
15.30 Uusi päivä (S)
16.00 Erätulilla
16.30 - 16.54 Villit futarit (7)
16.30 - 16.30 Galaxi
16.54 Ötökät (S)
17.00 Pikku Kakkonen
18.00 Yle Uutiset minuutissa
18.02 - 18.47 William & Mary (7)
19.00 Yle Uutiset alueeltasi
19.10 Yle Uutiset
19.16 Urheiluruutu
19.20 Yle Uutiset Suora linja
19.30 Kukkaron herraksi
20.00 Uusi päivä (S)
20.30 Ciao da Val di Fiemme
21.00 Satuhäät
21.50 Yle Uutiset
22.00 Urheiluruutu
22.05 Toistaiseksi tuntemattomasta syystä
05.30 Aamusää
22.35 Misfits (16)
06.00 Studio55.fi
23.22 Kukkaron herraksi
06.25 Huomenta Suomi
23.51 - 00.41 Game of Thrones (16)
09.05 Studio55.fi
09.30 Uutiset
09.40 Mitä tänään syötäisiin?
05.30 Aamusää
09.45 Tunteita ja tuoksuja
06.00 Studio55.fi
10.40 Emmerdale
06.25 Huomenta Suomi
11.10 Emmerdale
09.05 Studio55.fi
11.40 Lääkärit
09.30 Uutiset
12.35 Ostoskanava
09.40 Mitä tänään syötäisiin?
14.10 Alueellinen sääennuste
09.45 Tunteita ja tuoksuja
14.15 Harryn laki (7)
10.40 Emmerdale
15.15 Mitä tänään syötäisiin?
11.10 Emmerdale
15.20 Erilaisia suhteita (7)
11.40 HANKI: Hiihtolajien huippuhetket
15.50 Diili
12.35 Ostoskanava
16.50 Uutiset
14.10 Alueellinen sääennuste
16.55 Suomen ja maailman sää
14.15 Itämeri
17.00 Kauniit ja rohkeat
15.15 Mitä tänään syötäisiin?
17.25 Kauniit ja rohkeat
15.20 Better Off Ted (S)
17.55 Mitä tänään syötäisiin?
15.50 Selviytyjät Suomi
18.00 Emmerdale
16.50 Uutiset
18.30 Emmerdale
16.55 Suomen ja maailman sää
19.00 Seitsemän Uutiset
17.00 Kauniit ja rohkeat
19.20 Päivän sää
17.25 Kauniit ja rohkeat
19.30 Salatut elämät
17.55 Mitä tänään syötäisiin?
20.05 Pientä pintaremonttia
18.00 Emmerdale
21.00 Top Chef Suomi
18.30 Emmerdale
22.00 Kymmenen Uutiset
19.00 Seitsemän Uutiset
22.20 Päivän sää
19.20 Päivän sää
22.25 Tulosruutu
19.30 Salatut elämät
22.35 C.S.I. Hallituksen kokoontuminen 28.2.2013
ABC Kausala klo
18.00.
Jäsentilaisuus
Tuulensuojassa
27.2. Kahvitarjoilu. Tuukka Temonen tulee kertomaan erilaisista matkoistaan maailmalla.
Kahvia ja pullaa, jutustelua ja
viihtymistä tarjolla! Kokoonnutaan suurella joukolla!
LC Kausala. päivänä 2013
7
TV-OHJELMAT 25.2. Kaikki mukaan!
Iitin ja Jaalan
kehitysvammaisten
tuki ry:n
sääntömääräinen kevätkokous pidetään
Kausalan ABC:n kokoustilassa to 14.3.2013 klo
19.00?21.00.
Käsitellään
sääntömääräiset asiat. Maanantaina helmikuun 25. Tiedustelut: Pentti Kuortti 040 414
6225.
Pallokoulu
lomailee viikolla 9,
seuraavan kerran
tavataan 4.3. Ohjatut harjoitukset maanantaisin klo 18.00
ja perjantaisin klo
17.00 Kausalan
Kansantalolla. Merja
Ronimus opettaa korttien tekoa.
Tule mukaan askartelemaan!
Nuorten pilkkitapahtuma Urajärven kalamajalla
to 28.2. Kaikki
JUMPPAA kunnan liikunnanohjaaja
Eija-Liisa
Virran ohjaamana
Einolassa keskiviikkona 27.2. Tervetuloa!
Hallitus
Iitin Reserviläiset. Käsitellään sääntöjen
määräämät asiat. Lentopallo; varmista
hiihtolomaviikon
harjoitusvuorot valmentajalta.
Veikkaa netissä www.kausalanyritys.fi . sekä ruokailemaan.
Iitin Jousiampujat. Käsitellään sääntöjen
määräämät asiat. 040 705
0493. ilm. mennessä ja retkelle Henna p. - 27.2.2013
Vuolenkosken
maaseutuseuran ja
maaseutunaisten
Iitin Karjalaseura ry
Vuosikokous ma
11.3.2013
klo
14.00 Kausalan
ABC:n kabinetissa. Tervetuloa!
Johtokunta
Iitin Maa- ja kotitalousnaisten
kevätretki Tampereelle ke 3.4.2013.
Tutustutaan Pikkupalatsiin
ja
Kangasalalla Marjamäen Pajutilaan. Pallokerho seuraavan
kerran ma 4.3.
Kaikille avoimet
yhteislenkit keskiviikkona klo
19.00 ja sunnuntaina klo 12.00.
Lähtö Ravilinnan pihalta. Valaistu
latu kylän välittömässä läheisyydessä klo 21.30 asti. tuet Yrityksen
urheilua!
FC
Kausalan
jalkapalloharjoitukset. Kerhoiltaa vietetään maanantaina 4.3.2013
Kuusankoskella vierailemalla
Kymin Tehtaan Ammattikoululla, jossa oppaanamme Eero
Niinikoski.
Kokoontuminen
Kausalan ABC:llä klo 17.30,
josta jatketaan Kuusankoskelle
Kymin Tehtaan Ammattikoululle (osoite: Lauttakatu 6 Kouvola). lehdessä. klo
18 seuratalolla Anita Käyhtyn
sokerikoristekurssi
Yrityksen
tytöt lähtivät peliin hieman
anteeksipyydellen ja antoivat
vastustajan viedä ensimmäi-
sen erän alkua. Loppua Kari Venäläisen ajama ruotsalaisruuna tuli hyvin kakkoseksi.
Iittiläisistä kakkosen otti
myös Keisar, joka Kouvolassa Ranskan valmistautumisstartissa nujersi johtaneen
Joivirin, mutta ei voinut sisältä vapauteen päässeelle
Calimerolle mitään.
Joni Koivulan valmentama jaalalaistamma Zoogin?s
Day on noussut viime vuoden loppuun osuneen tauon
jälkeen hyvään kuntoon.
Tammikuun voiton jälkeen
tamma oli Lahdessa neljäs ja
paransi kahdella seuraavalla
kerralla Vermossa kolmoseksi. Yritys
lähti otteluun päättäväisesti ja
voitti ensimmäisen erän selvästi 25-14. Lopun vastaanottovirheet ja hermoilu antoi
PuMalle etulyönnin, mikä se
myös käytti lukemin 25-22.
Iltapäivän viimeinen ottelu vajaamiehistä Espoo Lentistä vastaan oli ensimmäisen
erän osalta täyttä Yrityksen
hallintaa. Toinen erä käynnistyi tasaisemmin, mutta
päättyi sekin lopulta Yrityksen voittoon 25-21. Stall Of
Coursen omistama ruuna pudotti alussa johtavan taakse,
mutta juoksi lopulta neljännessä sisällä, mistä pääsi toiselle viimeisen puolikkaan
alkaessa ja kaarteessa toiseen
pariin ulos. Voiton
vei vahvasti kolmatta rataa
kirinyt norjalainen Fetter?n
T.G ennen keulassa juosseita
Järvsofaksin ruotsalaispoikia
Raggmunkenia ja Gulijarvenia. Näin
kauden ensimmäinen voitto
Bluesista oli selviö.
Toisessa pelissä vastustajana oli selkeä ennakkosuosikki PuMa Pro. Loppukiri alkoi hieman liian myöhään ja
PuMa vei erän 25-21. Aamun ensimmäisessä pelissä vastaan asettui
Yritykselle tällä kaudella
iso kanto kaskessa ollut Järvenpään Blues Volley. päivänä 2013
Iitissä koulujen
väliset hiihdot
Iitin kunnan koululaishiihdot
hiihdettiin torstaina perinteisellä tyylillä Hiihtomajan
maastossa.
Tulokset, P3LK 1,5 km:
1) Tuukka Ingers Kausala
8.52,5, 2) Leevi Lehtikangas
Kausala 9.06,6, 3) Mikko
Piikki Kausala 9.12,6, 4) Joonas Näkki Tillola 9.17,1, 5)
Rene Takala Kausala 10.37,6,
6) Kalle Valtonen Kausala
10.44,2, 7) Akseli Helminen
Kausala 11.21,4.
T3LK 1,5 km: 1) Kerttu
Kyrkkö Vuolenkoski 8.28,3,
2) Jenna Töyrylä Kausala
8.58,6, 3) Annukka Vainonen Kausala 9.21,8, 4) Wil-
helmiina Rantanen Kausala
10.11,1, 5) Amanda Mäkelä
Kausala 10.29,5, 6) Erika
Sauvala Kausala 10.52,8,
7) Siiri Karjalainen HaapaKimola 12.13,5, 8) Ida Turunen Kausala 12.27,3, 9) Serina Rajulin Haapa-Kimola
12.54,2, 10) Siiri Ojapalo
Tillola 15.14,3.
P2LK 1,5 km: 1) Kaarlo Mikkola Kausala 9.20,7,
2) Onni Liikkanen Tillola
9.20,8, 3) Jesper Heikkilä Kymentaka 9.47,1, 4) Elias Taskinen Tillola 9.50,7, 5) Mikael Nippala Kausala 10.07,8,
6) Lauri Elomaa Kausala
10.31,8, 7) Ville Vihertö
Koululaishiihdoissa Hiihtomajalla vallitsi mainio talvisää ja tunnelma oli kohdallaan.
Kolmasluokkalaisten sarjan voittanut Tuukka Ingers
taitaa maaliintulon venytyksen.
Kausala 11.02,3, 8) Timo Purho Vuolenkoski 11.46,4, 9)
Kaapo Peni Kausala 11.58,8,
10) Atte Santala Tillola
12.32,7.
T2LK 1,5 km: 1) Joanna
Puukka Tillola 8.11,0, 2) Iida
Luoma-aho Kausala 9.26,1,
3) Jenna Tuomainen Kausala
10.02,4, 4) Enni Sauvala
Kausala 11.14,5, 5) Sini Suikkanen Tillola 11.32,5, 6) Siiri
Harjula Kausala 11.36,2, 7)
Asteri Koukonen Vuolenkoski 13.13,5, 8) Nilla Ryyppö
Kausala 13.36,4.
P4LK 2 km: 1) Otso Kolehmainen Kausala 10.14,6, 2)
Otto Puukka Tillola 12.24,4,
3) K im i Antila Kausala
13.14, 0, 4) Vei k ka Pen i
Kausala 13.42,5, 5) Konsta
Heikkikä Kausala 13.50,8,
6) Miro Pehkonen Haapa-Ki-
Keisar hienosti neljäs Pariisissa
Decor toinen, Zoogin?s Day kolmas Vermossa
HOOBEE
Hupi-Tallin omistaman Keisarin Ranskan reissu alkoi
torstaina Pariisissa, Vinnecesin radalla, hyvän esityksen
jälkeen nelossijalla. 8
URHEILU
Maanantaina helmikuun 25. Voittajan aika oli täydellä matkalla 24,3, josta Keisar
jäi kaksi kymmenystä.
Keisaria ajanut Jouni
Törmänen otti takarivin
uloimmalta paikalta lähdön
rauhallisesti ja matkasi joukon hännillä, kunnes lähti
kiertämään selässä kolmannelle ja viimeisessä kaarteessa jo neljännelle radalle.
Maalisuoralla kiri hiukan
katkesi, mutta ori taisteli hienosti loppuun saakka.
Muille suomalaisille kävi
heikommin. Toiseen erään lähtiessä pikkuyrityksettärien
kauluksen napit olivat kuitenkin jääneet pahasti auki,
ja Yritys sai tehdä täyden
päivätyön voiton eteen. Joukkueen huollosta vastasi Pekka
Rautiainen.. Toisen
erän alku oli myös tahmeaa,
mutta nyt kiri alkoi aikaisemmin. Lopputulos Yritykselle 2-0 (25-7,
27-25), mikä tiesi myös jatkoa C-poolissa.
Katja Backmanin val-
mentamassa joukkueessa
pelasivat Suvi Karjalainen,
Noora Hutri, Rosa Purtilo, Essi Puukka, Jenna
Puukka, Elli Töyrylä, Nea
Niemelä, Anni Mertakorpi ja Moonika Rautiainen.
Poissa oli sairaana ollut Heidi Paakkulainen. Suikun Rilla ja
Metkutus hylättiin laukoista
ja Tesantin kiri lähtösuoran
laukan jälkeen ei kantanut
kuin kahdeksanneksi.
Kylmäveriottelun toinen
startti ajettiin eilen sunnuntaina ja siihen palaamme
torstain numerossa.
Kotimaan parasta antia on ollut Matias Salon
valmennuksesta Vermossa
onnistunut Decor. Ensimmäinen tuli pitkällä
kierroksen kirillä, ja viime
keskiviik kona viimeisen
lenkin johtavan ulkopuolelta
loppuun asti puristaen.
Iittiläisomistuksessa on
juhlittu myös ykköstä, kun
Timo Armisen osaomistama Lili Nash kiersi Lahdessa
ajoissa johtavan Do It Easyn
rinnalle ja löi tämän loppusuoralla selityksittä. Solvallassa tamma jäi laukan jälkeen kuudenneksi.
Raviurheiluun palaamme
Keisarin ja helmikuun lopun
myötä ehkä jo tällä viikolla.
mola 15.02,4, 7) Rene Pesonen Kausala 16.32,0, 8) Petri
Heiskanen Kausala 17.24,8,
9) Eemeli Keinänen Kausala
18.47,4, 10) Samuli Savolainen Tillola 25.07,6.
T4LK 2 km: 1) Aino Simola Kausala 10.31,8, 2) Nea
Koskinen Kausala 12.52,5, 3)
Aada Salo Kausala 14.42,4,
4) Jul ia Sa l m i Kausa la
14.53,1, 5) Laura Lintukangas
Kausala 15.42,9, 6) Matleena
Pitkänen Kausala 16.16,3, 7)
Satu Honko Kausala 16.18,2,
8) Sanni Ruuskanen Kausala
17.25,4.
P6LK 3 km: 1) Aapo
Vainonen Kausala 16.32,1,
2) Eetu Tyvijärvi Kausala
18.42,4, 3) Jussi Kälviä
Kausala 20.17,2, 4) Lasse
Nieminen Kausala 21.18,2,
5) Petteri Mukula Kausala
21.58,6, 6) Lauri Eskola
Kausala 25.37,2, 7) Leevi Lautala Haapa-Kimola
26.25,9.
T6LK 3 km: 1) Pinja
Koskinen Kausala 19.29,6,
2) Anni Lindström Kausala
19.46,9, 3) Marleena Rajulin
Haapa-Kimola 19.50,3, 4) Janina Aro Kausala 20.37,1.
P5LK 3 km: 1) Akseli
Nuutinen Kausala 12.46,4,
2) Iivari Koukonen Vuolenkoski 16.40,0, 3) Nico
Niemelä Kausala 17.09,2,
4) Joonas Näppi Kausala
17.28,3, 5) Veli Tiihonen
Kausala 17.36,7, 6) Gunnar Stam Kausala 17.48,5,
7) Väinö Pitkänen Kausala
18.52,8, 8) Juho Lindroos
Tillola 20.59,8, 9) Anssi Nieminen Kausala 22.20,0, 10)
Henri Houni Tillola 22.32,8,
11) Teemu Hänninen HaapaKimola 23.00,1, 12) NuuttiEppu Mustonen Kausala
23.07,3.
T5LK 3 km: 1) Viola Jokela Kausala 16.59,1, 2) Nina
Piimäkorpi Kausala 17.03,0,
3) Kerttu Leiramo Kymentaka 18.32,9, 4) Veera Huppunen Kausala 18.43,1, 5)
Neea Hutri Kausala 18.54,8,
6) Noora Lehtinen Kausala
20.19,5, 7) Anniina Tamminen Kausala 20.30,3, 8) Melina Rajulin Haapa-Kimola
21.25,6, 9) Erna Lempinen
Kausala 22.15,7, 10) Maria
Valtonen Kausala 24.17,6.
Yrityksen C-tytöt
onnistui Helsingissä
HOOBEE
Yrityksen C-tytöt pelasivat SM-sarjan kolmannen
C-poolin turnauksen Helsingissä