Sisätilojen terveel-
lisyyttä ja viihtyvyyttä parantaville sekä rakennusten
energiatehokkuutta lisääville
ratkaisuille ja palveluille on
kysyntää. 47400 Kausala N:o 23 . Sopimukseen
on erityisesti kirjattu, että
kunta perii maanomistajalta
myös ne kustannukset, jotka aiheutuvat kaavoitettavan
alueen liittämisestä maantieverkkoon sekä vesihuoltoyhteyksien rakentamisesta.. Myös liikevoitto parani ja oli 13 miljoonaa
euroa.
Sisäilmastotuotteisiin ja
-ratkaisuihin sekä sisäym-
päristöpalveluihin erikoistuneen Haltonin toiminta
kanavoituu kolmeen liiketoiminta-alueeseen, jotka toimittavat ratkaisuja julkisiin
ja kaupallisiin rakennuksiin,
ammattikeittiöihin ja ravintoloihin sekä laivoihin ja öljynporauslautoille. päivänä maaliskuuta 2013 Kauppakatu 6 . Yrityksemme kasvun
perusta on voimakas panos-
tuksemme tuotekehitykseen
ja innovaatioihin. Yrityksen liikevaihto oli viime vuonna 168
miljoonaa euroa eli kasvua
edellisvuoteen verrattuna oli
16 prosenttia. Halton toimii myös
kiinteässä yhteistyössä johtavien yliopistojen ja tutkimuslaitosten kanssa, jotta alan
viimeisimmät tiedot saadaan
käytäntöön asiakasprojekteissa, selvittää Halttunen.
. Olemme erityisen tyytyväisiä siitä, että kasvu tuli
varsin tasaisesti kaikilta liiketoiminta-alueilta ja maanosista, kertoo Mika Halttunen, Halton-konsernin
hallituksen puheenjohtaja.
Halton on kasvattanut
läsnäoloaan maailmalla voimakkaasti. 59. Suomalaisen
perheyrityksen organisaatio
kattaa Euroopan ja Lähiidän, Etelä- ja Pohjois-Amerikan ja Aasian.
. Lisäksi kasvua tukee se, että eri liiketoimintaalueiden ja maantieteellisten
alueiden toiminnot tukevat
ja tasapainottavat toisiaan eri
markkinoiden vaihteluiden
aikana, Halttunen jatkaa.
Myös vuonna 2013 Halton Group panostaa kasvuun,
erityisesti kehittyvillä markkinoilla kuten Aasiassa.
Sopimus moottorirataalueen kaavoittamisesta
hyväksyttiin Iitissä
VOITTO RUOHONEN
Moottorirata-alueesta on valmistunut jo pari vuotta sitten alustava suunnitelma. laaditaan vielä
erikseen maankäyttösopimus.
Tuossa sopimuksessa lähdetään siitä, että sopimusalue
on KymiRing Oy:n omistuksessa ja että se vastaa kaikista
alueen käyttöön ottamiseen
liittyvistä rakentamisista, ja
että kunnalle ei tule mitään
ra ken nusk uluja. Aiemmin yritys
on laajentanut toimintojaan
yhteen tai kahteen uuteen
maahan vuosittain, mutta hiljattain se on avannut
myyntipisteet Brasiliassa, Filippiineillä, Saudi-Arabiassa
sekä Turkissa, ja perustanut
lisäksi yhteisyrityksen Halton-Innes SA:n Meksikoon.
Yritys investoi myös Suomessa: Haltonin Kausalassa
sijaitsevan tuotantolaitoksen
yhteyteen rakennetaan uusi
pelkästään ilmansuodattimien valmistukseen keskittyvä yksikkö, joka otetaan
käyttöön 2013. Irtonumero 1 E
(sis alv.)
IITIN JA JAALAN SITOUTUMATON PAIKALLISLEHTI
Maanantaina 25. Tällä hetkellä
Orimattilassa toimiva ilmansuodatinvalmistus siirtyy kokonaan Kausalaan.
. Haltonin
tuotekehityskeskukset kolmella mantereella mahdollistavat uusien tuotteiden ja
asiakkaille räätälöityjen ratkaisujen perusteellisen testaamisen. Nyt ryhdytään valmistelemaan alueen asemakaavoittamista, ja kaavan valmistuttua ja tultua hyväksytyksi aluetta voitaisiin ryhtyä rakentamaan. Alkuvuonna perustetun KymiRing Oy:n
keskeisin tehtävä tässä vaiheessa on rahoituksen etsiminen alueen rakentamiseen.
Iitin kunnanhallitus hyväksyi
viime maanantaina yksimielisesti sopimuksen, jolla käynnistetään asemakaavoitus KymiRing Oy:n kanssa Tillolaan
kaavaillulla moottorirata-alueella.
Sopimuksessa on tarkennettu asemakaavoituksen tavoitteita, eri osapuolten osallisuutta ja kustannusosuuksia.
Kaavoituksen lähtökohtina ovat vaihemaakuntakaavat
ja valtuustossa pari vuotta
sitten hyväksytty KausalanKirkonkylän osayleiskaava,
samaten moottoriurheilukes-
kuksen liiketoimintasuunnitelma.
Nyt tehty sopimus sisältää
asemakaavan laatimisen KymiRing Oy:n omistukseen tuleville maille, kaikkiaan noin
176 hehtaarin alueelle.
Sopimuksessa lähdetään
siitä, että tuleva maanomistaja, KymiRing Oy, vastaa kaikista alueen kaavoitukseen
liittyvistä kustannuksista.
Asemakaavoituksen
käynnistämissopimuksen
jälkeen, kun asemakaava on
luonnos- tai ehdotusvaiheessa, mutta kun sitä ei vielä ole
hyväksytty. vuosikerta . Toisaalta kunta ei peri KymiRing
Oy:ltä korvausta asemakaavoituksen tuomasta maan arvon noususta. 2013 N:o 5823
www.iitinseutulehti.fi
Lukupentu
Nemo
kuuntelee
ja nauttii
rapsuttamisesta
Sivu 5
Kansainvälinen laajeneminen jatkuu
VOITTO RUOHONEN
Talouden yleisestä epävarmuudesta huolimatta vuosi
2012 oli yksi Halton-konsernin historian menestyksekkäimmistä
Asiaa
valmistelee kirkkoherra, joka
tuo asian kirkkoneuvoston
toukokuun kokoukseen päättämistä varten.
Rakkaamme
Seija Kaarina
Lahtinen
s. Kirkkoneuvosto päätti, että kappalaisen viran jatkoa aletaan valmistella
vaihtoehdon kaksi mukaan.
Se tarkoittaa, että kirkkoneuvosto pyytää tuomiokapitulilta, että virkaa ei julisteta
haettavaksi, vaan se täytetään
1.12.2013 lukien virkamääräyksellä vuoden ajaksi. 11.3.1942 Jaalassa
k. Se on myös
ristiriidassa hallitusohjelman
kanssa, jonka mukaan mak-
Osmo Tapani
Karhu
Eini Tellervo
Koskinen
o.s. Se saa siis jäädä odottamaan parempia aikoja. Vieterin voittoaika oli 32,7. (?)
Ilkka Tokkola Jaalasta oli ensi kertaa tänä vuonna
Erokkaalla kilparadalla ja saavutti viidennen sijan 2100
tasoituksessa.. Se nähtiin ukkomiesten haasteviestissä,
joka laahattiin Siikavassa vetisellä ladulla 25.3. Torstaina
päivänä 2013
4.8.2011
Kappalaisen
viran
jatko
valmisteluun
TÄSTÄ TÄNÄÄN
Huolella
suunnitellen
Iitin Kirkonkylälle on suunnitteilla kevyen liikenteen väylä runsaan kilometrin mittaiselle osuudelle. Kiinnostavimmaksi asiaksi osoittautui johtokunnan valmistelema
navettaretkeily, joka tehdään Iittiin 5.4. 20.3.2013 Iitti
* 7.12.1938 Valkeala
. 2
TÄNÄÄN
Maanantaina maaliskuun 25. Jäsenpohjaa pyritään myös laajentamaan. Suunnittelijoiden toiveena oli saada jo aikaisessa vaiheessa palautetta, ja sitä myös tuli. 6.3.2013 PHKS
Kiitollisuudella muistaen
Mervi perheineen
Päivi perheineen
Raine perheineen
Saija perheineen
muut ystävät ja omaiset
Näin vain ajatelkaa:
Olemme nukahtaneet ikikesään.
Silti teidän olemme, lähellenne jäämme.
Tallentakaa menneen parhaat
muistot, unohtua muiden antakaa.
Kuin ennen voimissamme
te meidät muistakaa.
Siunaus toimitettu.
Kiitos myötäelämisestä surussamme.
suttomia yleiskalastusoikeuksia tulisi laajentaa eikä
supistaa.
Ikärajan poistaminen
ja maksun asettaminen yli
65-vuotiaille sotii suuresti
vastoin yleisesti hyväksyttyä ajatusta, että mielekäs
harrastustoiminta ja arkiliikunta pitävät yllä ikäihmisten ruumiillista ja henkistä
hyvinvointia. 40 metrin takamatkalta lähtenyt Vieteri oli johdossa jo noin 600 metriä
ennen maalia, mutta pääsi sisäradalle vasta viimeisessä
kaarteessa. Kalastusharrastus ja sen edistäminen
toimii myös osaltaan suurena syrjäytymisen ehkäisijänä ikäihmisten keskuudessa
eikä sille pidä asettaa esteitä
uusien maksujen muodossa.
Uusi 35 euron maksu
yli 65-vuotiaille toisi valtion kassaan arviolta noin 3
miljoonaa euroa vuodessa.
Tuo maksu voi heijastusvaikutuksineen (ikäihmis-
ten liikunnan vähenemisen
ja henkisen hyvinvoinnin
huonontumisen kautta) tulla
kuitenkin huomattavan paljon kalliimmaksi. Vahvelainen
* 2.7.1931 Vahviala
. Harmi, koska sitä todella
yhä enemmän tarvittaisiin.
Kausalassa 25.03.2013
VOITTO RUOHONEN
TÄNÄÄN
Päivä
0-3m/s
Yö
0
Iitin kirkkoneuvosto päätti
kappalaisen viran täyttämiseen johtavista toimista. Ensimmäiset varsinaiset suunnitelmat valmistuvat näillä
näkymin kesään mennessä, ja ne laitetaan aikanaan
julkisesti nähtäville; silloin on myös mahdollista
esittää suunnitelmasta huomautuksia.
Jo luonnosvaiheessa tapahtuvalla esittelyllä pyritään siihen, että vuorovaikutus suunnittelijoiden
ja kuntalaisten välillä olisi alusta alkaen toimivaa.
Silloin suunnittelussa voidaan alun alkaen ottaa
huomioon kuntalaisten toiveita, ja vastaavasti myös
tarve tehdä huomautuksia tai valituksia vähenee
tuntuvasti.
Kirkonkylän kevyen liikenteen väylän kohdalla
yksi iso kysymys on, miksi väylä tehtäisiin maantien viereen, vaikka se on jo valmiiksi ahdas, eikä
hyödynnetä esimerkiksi Kuoppaniementien ja Mullikkamäentien jo valmiiksi yhdistävää tietä.
Vastaus siihen on, että kevyen liikenteen väylä on
vahvistetussa kaavassa sijoitettu tien vierelle. Tuossa mietinnössä
esitettiin, että yli 65-vuotiaiden maksuton viehekalastusoikeus poistettaisiin.
Kalastusoikeuden kaventaminen on osa mietinnön
esittämää niin sanotun yhden
kortin mallia, joka sulauttaisi nykyisen läänikohtaisen
viehekortin ja veroluonteisen kalastuksenhoitomaksun
yhdeksi, kaikille 18 vuotta
täyttäneille kalastajille pa-
kolliseksi maksuksi.
Vastustamme kalastuksenhoitomaksun asettamista
yli 65-vuotiaille kansalaisillemme. Toinen iso kysymys on, miksi väylää ei saman tien uloteta reilua kilometriä pidemmäksi, jolloin se jatkuisi Radansuuhun uimarannan koivukujalle saakka.
Tähän taas on tylynä vastauksena, että rahaa ei ole
näin pitkään väyläosuuteen. Siten
laki suuntautuisi uudistuksen
tarkoitusta eli kalavarojen
ekologisesti, taloudellisesti ja
sosiaalisesti kestävää käyttöä
ja hoitoa vastaan. 1973
1-4 m/s
+1
-7
Keskiviikko
Päivä
0-3 m/s
Yö
0
-9
Torstai
Päivä
1-4 m/s
Yö
-1
-9
Perjantai
Päivä
2-5 m/s
Yö
-3
-4
Suomi-Neuvostoliitto -seuran
toiminta virinnyt Iitissä
Hiljaiseloa viettäneen Suomi-Neuvostoliitto -seuran Kausalan osaston toiminta on virinnyt YYA-sopimuksen juhlavuotena uuteen eloon Iitissä. Kohteiksi on valittu Pesälän navetta Sääskjärvellä, Niinisen navetta Kuuksossa ja Virtakosken navetta Lyöttilässä. Toiminnan suurin tapaus on
YYA-teemaviikon yleisötilaisuus Iitin yhteiskoulun suojissa 15.4. kappalainen
Marja Lainio-Nurmisen
virkamääräys.
Neuvostossa on pohdittu 1600-luvulla perustetun
kappalaisen viran jatkoa, ja
vaihtoehtoja on sitä varten
laadittu neljä. Rakennettava osuus ulottuisi Mullikkamäentien
kohdalta Sorronniemenkadun alkuun saakka.
Väylän ensimmäisiä luonnoksia esiteltiin viime viikolla. Nämä navetat
edustavat eri suuruusluokkia.
Huhdasjärven ukkomiesten
kymmenikkö voitti haastajat
Huhdasjärven ukkomiesten voima on sittenkin vahvempi kuin Siikavan. Pitkin askelin vetävän Vieterin voitto oli yhtä selvä
kuin odotettukin, joskin vettä ja lumista rapaa heittelevän
kelin paino selvästi näkyi loppumetreillä. Maksun
myötä osa kalastajista myös
lopettaisi harrastuksensa, ja
vähenevien kalastajamäärien
seurauksena maksulla olisi
alentava vaikutus myös kalastusvälineiden kauppaan.
Nykyisen lain pilaaminen maa- ja metsätalousministeriön virkamiestyön
esityksen pohjalta olisi
Eläk keensaajien mielestä iso takapakki kalastusharrastukselle ikäihmisten
keskuudessa.
ELÄKKEENSAAJIEN KESKUSLIITTO EKL ry
IITIN ELÄKKEENSAAJAT ry
-9
Tiistai
Päivä
Yö
Iitinseutu 29.3. Kappalainen Reijo Lehtonen on
jäämässä osa-aikaeläkkeeltä
kokoaikaiselle eläkkeelle 1.
joulukuuta 2013, ja samalla päättyy vs. Vaikka
matka oli vain kaksi kilometriä, se näytti imevän mehut
monesta ukosta, joskin toisten sukset näyttivät luistavan
hyvin vielä maalissakin.
Vieteri veteli
voittoon Kouvolassa
Kaarlo Partasen Vieteri voitti radan kuntoon nähden hyvällä ajalla Kouvolan lauantairavien 2100 metrin tasoituksen. Osaston
puheenjohtajaksi on valittu Väinö Kinnunen.
Jaalan maatalousseuralaiset
navettaretkeilylle Iittiin
Yllättävän runsaasti, lähes 40 henkeä, oli osanottajia Jaalan maatalousseuran kokouksessa torstaina. Mielestämme kalastusoikeuden kaventaminen vähentää ikäryhmälle
tyypillistä monilajista kalastusta, joka kohdistuu muihinkin kuin petokaloihin. 4.3.2013 Helsingissä
Lämmöllä muistaen
Teuvo
Helvi perheineen
Valma perheineen
Terttu perheineen
Osmo perheineen
Anja perheineen
Gary perheineen
ystävät
Minä päätteessä
matkani maisen tien
elon mattoni
Luojan eteen vien.
Sanon hiljaa kuiskaten.
Jumalain, minä osasin
kutoa tämän vain.
Siunattu hiljaisuudessa.
Eläkeläisiltä ei pitäisi periä
kalastuksenhoitomaksua
Eduskunnan käsittelyyn on
tulossa maa- ja metsätalousministeriön asettaman työryhmän esitys uudeksi kalastuslaiksi
Se lähtisi Mullikkamäentien risteyksestä ja alkuosuudella maantietä kavennettaisiin. Niitä esiteltiin yleisölle viime viikolla
siinä tarkoituksessa, että
suunnittelutyön jatkoa varten
saataisiin jo erityisesti Kirkonkylässä asuvien ja väylää
tulevaisuudessa käyttävien
mielipiteitä.
Suunnitelma valmistuu
kesään mennessä, ja silloin
se asetetaan yleisesti nähtäville. Maantie on
mutkainen ja kapea. Väylä etenisi maantien laidassa,
oikealla puolella, ja Kylätalon kohdalta se jatkuisi pienen matkaa myös Lyöttilän suuntaan.
Kirkonkylään suunnitellusta
kevyen liikenteen väylästä
annettiin keskustelussa palautetta
VOITTO RUOHONEN
Kaakkois-Suomen Ely-keskus on käynnistänyt suunnittelun, jonka tavoitteena
on saada aikaan kevyen liikenteen väylä Iitin Kirkonkylään.
Ely-keskuksen toimeksiannosta käytännön suunnittelutyötä tekee lahtelainen
TL-Suunnittelu Oy.
Suunnittelutyö on tällä
hetkellä vielä aivan alkutekijöissään, ja valmiina ovat
vasta ensimmäiset suunnitelmaluonnokset. Keskustelussa kevyenliikenteen väylää toivottiin
suunniteltavaksi Mullikkamäentien liittymästä olemassa olevalle yksityistieverkolle maantien laitaan
rakentamisen sijasta, ja samalla todettiin, että kesäaikana tuo yhteys on jo nykyisin
Haasteellisin osuus on Mullikkamäentien ja Museotien välinen osuus, jossa ajorata on valmiiksi ahdas. Lyöttiläntien vaihtoehdoista pidettiin pohjoispuolista parempana käyttäjien kannalta, ja kesäkahvilan
piha-alueella on kastanja,
joka tulisi mahdollisuuksien
mukaan säilyttää, Pentinniemi jatkaa:
. Keskustelussa painotettiin, että kapeimman
kohdan kiinteistönomistajiin
tulee ottaa yhteyttä suunnittelun aikana, ja näin toki ilman
muuta tehdään.
. TÄNÄÄN
Maanantaina maaliskuun 25. Samoin esitettiin mielipide, että teiden valaistus
koetaan häiritseväksi ja tarpeettomaksi, mutta toisaalta
esille tuli myös vastakkainen
mielipide, että valaistus lisää
kevyen liikenteen väylän käytettävyyttä ja turvallisuutta.
Keskustelussa toivottiin
suunnittelualueen laajentamista uimarannalle saakka.
. Kevyt
liikenne joutuu väistelemään
tien ulkopuolelle etenkin
raskasta liikennettä, Arja
Pentinniemi TL-Suunnittelu
Oy:stä tiivistää keskustelussa
esille tulleita ajatuksia:
. Kevyen liikenteen
väylän rakentaminen koettiin
kaiken kaikkiaan positiivisena asiana ja suunnitelmaa
pidettiin hyvänä ja toteutettavana, hän toteaa yhteenvetona tilaisuudessa käydystä
keskustelusta.. Keskustelussa toivottiin, että tutkittaisiin mahdollisuudet rakentaa linja-autopysäkkejä Mullikkamäentien
ja Sorronniementien liittymiin.
. Siihen luonnoksessa esitetään maantien
kaventamista.
käytettävissä, mutta kevyt liikenne kulkee silti pääasiassa
maantien vartta. päivänä 2013
3
Iitin Kirkonkylään suunnitellaan kevyen liikenteen väylää. Tällöin suunnitelmasta
voi tehdä muistutuksia; mutta toisaalta, kun asukkaiden
mielipiteitä kysellään jo luon-
nosvaiheessa, pyritään myös
siihen, että valmis suunnitelma olisi asukkaita tyydyttävä
ja tarvetta muistutuksiin olisi
vähemmän.
Suunniteltu alue ulottuu
Mullikkamäen tienhaarasta
Sorronniemeen johtavaan
tienhaaraan eli nykyisen Sorronniemenkadun liittymään.
Lisäksi Kirkonkylän kylätalon kohdalta kevyen liikenteen väylää ulotettaisiin
luonnoksen mukaan pienen
matkaa Lyöttiläntien vartta.
Luonnoksessa kevyen
liikenteen väylä on sijoitettu
koko osuudeltaan maantien
viereen, Mullikkamäen tienhaarasta päin tultaessa tien
oikeaan laitaan.
Mullikkamäen tienhaaran ja Museotien välisellä
osuudella luonnoksessa on
esitetty maantien kaventamista ja kevyen liikenteen
väylän sijoittamista tällä
osuudella hiukan kapeampana nykyisen maantien päälle.
Tässä kohtaa rakennukset
tulevat niin lähelle tietä, että
sijoitus nykyisen tielinjan ulkopuolelle ei ole mahdollista.
Maantien kapeus olikin
se seikka, joka luonnoksen
esittelytilaisuuden kommenteissa tuli eniten esille.
Toistaiseksi mennään
näillä. Pidetään välivuosi. Uimarintien valmistuttua nykyinen rannalle tuova
koivukuja muutetaan kevyen
liikenteen väyläksi. Neuvosto esittää, että lisämääräraha
katetaan edellisvuosien yli-/alijäämätililtä.
Esityksessä on kyse siitä, että viime vuoden investointisuunnitelmaan varattu, seurakuntakeskuksen pihavalaistuksen uusimiseen varattu määräraha
jäi osin käyttämättä, sillä valaistusurakka viivästyi
valaisintoimituksen oltua myöhässä; lisämäärärahaesityksen mukainen summa laskusta jäi siis maksettavaksi tämän vuoden puolelle.
Kirkon paikoitusalueille
esitetään
valaistusmäärärahaa
Iitin kirkkoneuvosto esittää valtuustolle 10.000 euron lisämäärärahan varaamista kuluvan vuoden talousarvion investointiosaan kirkon paikoitusalueiden
valaistuksen uusimista varten. 4
TÄNÄÄN
Maanantaina maaliskuun 25. Toistaiseksi
ei ole mitään aloitusta lyöty
lukkoon. Aluetta kehitetään
kaikille kuntalaisille yhteisenä virkistysalueena ja kunnan omin rahoin; Iitti Golf
tai Kartanohotelli Radansuu
eivät ole millään tavoin asiassa mukana, hän torjui huhuja,
joita alueen tulevaisuudesta
kuulemma on ollut liikkeellä.
Lehtinen jatkoi, että karavaanialueesta on laadittu
alustava suunnitelma, joka
sisältää monenlaisia aktiviteetteja, esimerkiksi tenniskentän, beach-volleykentän,
frisbee-golfia ja niin edelleen.
Koko suunnitelman toteuttaminen olisi miljoonainvestointi, ja siihen ei kunnassa ole kertarysäyksellä varaa.
. Hän korosti, että aluetta kehitetään kaikkien kuntalaisten yhteisenä virkistys- ja vapaa-ajan alueena.
Tänä kesänä vain
teatterikahvion pito
?
Kirkonkylä-Radansuun kyläyhdistys jatkaa liki entisin voimin
VOITTO RUOHONEN
Iitin Kirkonkylä-Radansuun
kyläyhdistys ry piti maanantai-iltana Lomakivessä
kevätkokouksensa. Lakia sovelletaan päätettäessä vuonna 2013 perittävistä maksuista.
Muutos aiheuttaa toimenpiteitä kaikissa niissä
seurakuntatalouksissa, joissa hautasijat tai hautaamiseen liittyvät palvelut ovat tähän saakka olleet
maksuttomia tai maksut ovat olleet vain nimelliset.
Iitin seurakunnassa vahvistettiin vuoden vaihteessa uudet hautamaksut, ja kirkkoneuvosto katsoo
niiden olevan seurakunnan periaatteiden mukaisessa
linjassa. Rannan
puustoon ei ole tarkoitus koskea. Tarkoitus on edetä
pienin askelin lähivuosien aikana, ja kuntalaisille tullaan
järjestämään tulevaisuudessa
kyselyitä, millaisia vapaaajan toimintoja alueelle ensi
sijassa halutaan, Lehtinen
painotti.
Tulevan kesän aikana
myös uimarannan puolta
siistitään, ja matonpesupaikkaa kunnostetaan. Ensi kesänä ei rakenneta muuta kuin yritetään
saada pieni ravintolalaajennus valmiiksi. Lähellä
rantaa olevat sauna- ja huoltorakennus kunnostetaan
nykyajan vaatimusten tasolle, ja ne ovat uimarannalla
virkistäytyvien kuntalaisten
käytössä.
Lomakiven Ismo Kivinen
puolestaan toppuutteli, että
heidän omistamilleen maille
ei ole tarkoitus välittömästi
rakentaa vielä mitään.
Hän totesi, että vireillä
olleella kaavamuutoksella
on haluttu varautua tulevaisuuteen monien vuosienkin
päähän.
. Asialistalla olivat viime vuoden
toimintakertomuksen ja tilien hyväksyminen, alkaneen
vuoden toimintasuunnitelma
ja talousarvio sekä henkilövalinnat.
Kokouksen alussa paikalla olleet kolmisenkymmentä
osanottajaa kuulivat kunnan
rakennusmestari Jussi Lehtisen selvityksen siitä, mitä
Radansuun entiselle karavaanialueelle suunnitellaan.
Samoin Lomakiven Ismo
Kivinen valotti yrityksen
suunnitelmia.
. Katsottiin, että kahvilavuorosta
voidaan vuodeksi luopua ja
hakea sitä taas seuraavana
vuotena. Kirkkoneuvosto päätti, että
tieto kirkkovaltuuston kokouksesta lähetetään sähköpostina välittömästi kokouspäivän selvittyä jokaiselle
kirkkovaltuutetulle, joka on ilmoittanut sähköpostiosoitteensa taloustoimistoon. Rannalle
rakennetaan uusi tieyhteys,
Uimarintie, pysäköintitila
noin 50 ajoneuvolle, uusi
25-metrinen vierasvenelaituri ja veneenlaskuluiska. Iitin seurakunnan jäseniä koskevia hautamaksuja ei aiota nostaa kustannusvastaavuutta edellyttävälle tasolle, vaan maksut halutaan pitää selvästi
sen alapuolella.
Kirkkoneuvosto merkitsi Kirkkohallituksen
yleiskirjeen asiasta tiedokseen.
Iitin kunnan rakennusmestari Jussi Lehtinen (keskellä) selvitti kyläkokoukselle, millaisia suunnitelmia karavaanialueelle on tehty. Yksi poikkeus on, ensi kesälle yhdistys ei hakenut kesäkahvilavuoroa.
Uimarantaalueesta tulee
kuntalaisten
yhteinen
virkistyspaikka
. päivänä 2013
Kokouspäivämäärät
sähköpostilla
Kirkkovaltuutettu Tuukka Temonen teki aloitteen
saada kirkkovaltuuston kokouspäivämäärät tietoon
nykyistä varhemmin. On
ollut hiukan vaikea saada porukkaa kahvilavuoroon. Mahdolliset puuttuvat
osoitteet tullaan kokoamaan kevään aikana.
Valaistusinvestointi
siirtyi osin tälle vuodelle
Iitin kirkkoneuvosto esittää kirkkovaltuustolle, että
se päättäisi varata 20.600 euron lisämäärärahan
kuluvan vuoden talousarvion investointiosaan seurakuntakeskuksen pihavalaistuksen loppuun saattamista varten. Teatterikahviosta
sen sijaan ei voi luopua, sen
paikan ottaa sitten joku muu.
Yhdistyksellä ei myöskään
juuri nyt ole välitöntä rahantarvetta, puheenjohtaja Petri
Rytikangas perusteli muutosta.
Muuta alkaneen vuoden
toimintaa ovat keväiset siivoustalkoot, retket ja tapahtumat. Radansuuhun investoidaan tänä vuonna noin
250.000 euroa. Viimeksi mainittuja
ovat perinteiset lipunnosto
tvapunpäivänä ja juhannuksena Kirkonkylän Lippukalliolla ja juhannuskokko ja
lipunnosto Radansuun laavulla, rantakalailta laavulla
heinäkuussa ja muikunkutujuhlat lokakuussa.
Alueen koululaisia muistetaan edelleen stipendein ja
ansioituneita kyläläisiä muistetaan merkkipäivien yhteydessä.
Merkittävä osa yhdistyksen toimintaa on vuokraus:
yhdistykseltä saavat kyläläiset vuokrata muun muassa
viime vuona hankittua juhlatelttaa sekä juhliin grilliä
ja kuohuviinilaseja sekä pihatöihin haketinta ja halkokonetta.
Alkaneen vuoden talousarvion loppusumma on 4.400
euroa.
Yhdistyksen puheenjohtajana jatkaa Petri Rytikangas.
Hallitukseen kuuluvat Kirkonkylästä Ahti Haapaniemi, Eeva Saarelma ja Jarmo Varanka.
Radansuusta hallituksessa ovat Anne Lundgren,
Markku Puntti, Helena
Rouvinen, Sami Saarikko
ja Annamaija Junkkari,
joka valittiin paikastaan luopuneen Irja Perttolan tilalle.
Junkkarin perhe on äskettäin muuttanut Pohjanmäkeen, ja he olivat kokouksessa tutustumassa kylään ja
kyläläisiin.
Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan,
sihteerin ja rahastonhoitajan.
Viime vuonna varapuheenjohtajana oli Sami Saarikko,
sihteerinä Eeva Saarelma
ja rahastonhoitajana Anne
Lundgren, joka on tehtävää
hoitanut jo vuosia.
Toiminnantarkastajina
jatkavat Antti Kankkunen
ja Tuija Pesonen.. Kartanohotellille päin avataan
Uimarintieltä uusi liittymä,
Lehtinen tiivisti.
. Neuvosto osaltaan hyväksyi toimintakertomuksen sekä tilinpäätöksen, joka osoittaa
99.613,60 euron alijäämää. Seurakunta pystyisi
hyödyntämään hankkeessa seurakuntakeskuksen
väliaikaisvalaisimia, jotka seurakunta voisi lunastaa
edulliseen hintaan.
Kirkon paikoitusalueiden valaistus on osin epäkunnossa ja valaisinpylväät ovat lahonneita.
Alijäämä piirun alle
100.000 euroa
Iitin kirkkoneuvosto esittää kirkkovaltuustolle seurakunnan toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen
vuodelta 2012. Ravintola sitoo jo yksistään aika paljon työtä.
Kyläyhdistyksen toimintasuunnitelma alkaneelle
vuodelle noudattelee paljolti
edellisiä vuosia. Summa ei juuri muuttunut vuoden aikana muodostuneista ennakko-odotuksista.
Asiakirjat kirkkoneuvosto jättää tilintarkastajille
tarkistettavaksi ja kirkkovaltuustolle vahvistettaviksi.
Iitin seurakunnassa
ei tarvetta
hautamaksumuutoksiin
Eduskunta on hyväksynyt hautaustoimen maksuja
koskevan muutoksen kirkkolakiin, ja se on tullut
voimaan 19.12.2012.
Lain mukaan hautasijan luovuttamisesta ja hautaamiseen liittyvistä palveluista tulee periä maksut,
joiden määräämisessä otetaan huomioon seurakunnalle palvelun tuottamisesta aiheutuvat kustannukset. Majoituspuolen tarpeita katsellaan ensi syksynä,
paljon riippuu muun muassa
siitä, miten moottorirata- ja
hevoskeskushankkeet etenevät.
Sen kärsivällisyys ei
ehkä aivan vielä riitä, mutta
valtavasti se on kehittynyt
viime kuukauden sisään.
. Kyllähän Nemo
myös olemuksellaan kovasti
ilahduttaa. Kirjaston satuhuoneeseen voi sopia tapaamisen
Nemo-koiran kanssa, joka
kuuntelee, kun sinä luet.
Nemo on kirjastovirkailijan
sijaisena toimivan Krista
Kelan koira, ja idea lukukoirasta on hänen.
Nemo on nyt viisi kuukautta vanha, aivan pentu
siis, mutta on päässyt jo hienosti jyvälle siitä, mistä lukuhommassa on kyse.
Pieni, täydellinen sydämenvaltaaja Nemo on Coton
de tulear -rotua, jolle ominaista on kaikenpuolinen ystävällisyys kaikkien kanssa
sekä se, että rotu on nk. Vaikka Nemo
on vielä pentu, se on Kristaemännän mukaan varsin
rauhallinen, ja on oppinut jo
?ajat sitten?, että hampaita ei
käytetä.
. Tästä tuli se paikka,
jossa rauhoitutaan asian äärelle, Krista kertoo.
Lukukoirista lähimmät ovat
Kristan tietojen mukaan Kotkassa, joten ajatus saada tännekin sellainen alkoi kiehtoa.
. Isona siitä tulee lukukoira. Tilanteessa yksi lukija
kerrallaan lukee Nemolle,
vain minä olen mukana, sillä
Nemo on vielä lukupentukokelas, Krista kertoo:
. Luin sille kotona pariin otteeseen, ja kummastelihan se, että mistä tässä on
oikein kyse. On vähän vaikea arvioida, mutta uskon, että kolme
lukijaa samalla reissulla on
Nemolle se, mihin se tässä
vaiheessa jaksaa keskittyä.
Yksi lukuhetki kestää kymmenisen minuuttia, ja lukijoiden välissä pitää tehdä pieni
kävelyretki, Krista mainitsee.
Lukuhetkeä Nemon kanssa vietti äskettäin Oskari.
Nemo jaksoi keskittyä hyvin,
ja on oppinut kiinnittämään
huomionsa lukijaan eikä
emäntäänsä, vaikka tämä on
vierellä samassa tilassa.
. TÄNÄÄN
Maanantaina maaliskuun 25. Olemme myös valmiita lähtemään tarvittaessa
kyläkouluille, mutta lukijoita
voivat olla periaatteessa kaikki, siis aikuisetkin. Koiranomistaja, kirjastolla työskentelevä Krista Kela
varmistaa läsnäolollaan, että kokelas keskittyy tehtäväänsä.. kouluille, mutta lukijoita ei haastatteluun
mennessä ollut vielä ilmoittautunut.
. Sitten tulimmekin tänne kirjastolle, missä
kirjasto-kulttuuritoimen johtajan Niina Hongon lapset ja
yksi heidän kaverinsa lukivat
Nemolle. Ei pelota yhtään lukea, tämä on niin lutuinen,
pehmeä karvapallo, Oskari
iloitsee ja palkitsee Nemon
?
Lukupentu
on seuraavan
kerran
kirjastolla
torstaina
pienellä, Kristalta saamallaan makupalalla ja monilla
rapsutuksilla.
Lukupentu Nemon voi
tavata kirjaston maaliskuun
satutunnilla torstaina 28.3.
klo 9.30.
Nemo on myös Faceboo-
kissa: www.facebook.com/
lukupentunemo
Oskari lukee, Nemo kuuntelee. Sittemmin,
kun olemme saapuneet tänne
kirjastolle, Nemo on heti touhukkaana tulossa satuhuoneeseen. vähäallergisoiva. Mieleen on myös
tullut, että voisimme harkita
ystäväkoiratoimintaakin.
Lukupentukokelaasta on
kerrottu mm. Nemon
lukuhetkestä voi kysyä kirjastolta tai minulta sekä myös
kirjaston Facebook-sivulta.
. päivänä 2013
5
Lukupentukokelas Nemo
on ylen ystävällinen ja se
on jo mukavasti oppinut
kuuntelemaan lukijaa.
Lue sinä,
Nemo kuuntelee
RITVA LAUNESKOSKI
Iitin kirjastossa on mahdollisuus uudenlaiseen lukukokemukseen. Lukukoira ei hauku,
korjaa eikä arvostele, jos lukeminen ei suju kuin vettä
vain. Onhan Nemosta muutakin iloa, sitä voi vaikka
vain rapsutella, siitä se pi-
tää kovasti. Se vain nuolaisee,
Krista hymyilee.
Lukupentukokelaan tehtävä on rohkaista lukemaan
ääneen erityisesti lapsia,
mutta myös kaikkia, jotka
jostakin syystä arastelevat tai
jännittävät lukemista toisten
ihmisten parissa kuten koululuokassa.
. Lapset ihastuivat
aivan ikihyviksi
Toisaalta
yrittäjälle raskasta oli myös
myynnin painottuminen perjantai- ja lauantai-illan myöhäisiin tunteihin.
Kausalan keskustan grillin tiloissa toimi 2000-luvulla vielä joitakin aikoja pizzeria ja viimeksi kiinalainen
ravintola. Vielä kymmenkunta
vuotta sitten grilliruokaa sai
rahtarikioskin ohella Kausalan keskustassa ja ohikulkijaa palveli myös Ravilinnan
edustalla ollut grillikioski.
Kausalan keskustassa
palveli Merrantorin 1980-luvun lopulla valmistuneessa
liikerakennuksessa ensin
pitkään Ömpön eväs, sitten
samalla liikepaikalla jonkin aikaa Villen grilli ja sen
jälkeen pidempään Merkun
Herkku.
Ravilinnan kioski tunnettiin Kohosen kioskina
vielä sen jälkeenkin, kun
omistajat olivat vaihtuneet ja
kioskin nimikin todellisuudessa muuttunut. Melan työhyvinvointityöstä kertoo asiantuntija Sirpa Havu. Piirihallitus on
valinnut keskuudestaan johtokuntaan Paavo Mikkosen.
Toiminnantarkastajiksi valittiin Kari Kantola ja Eino
Hienonen.
Sotainvalidien keski-ikä
on noin 90 vuotta, mikä aiheuttaa tiettyjä vaikeuksia.
Invalideilla on oikeus mm.
jalkahoitoihin, asiointimatkoihin taksilla, fysikaaliseen
hoitoon, hierontaan, siivousapuun ja kuntoutukseen pienehköä omavastuuta vastaan.
Yhteisistä tilaisuuksista mainittakoon ?Elämän kinkerit?,
jonka teemana on ?Elämän
eväät?. 6
TÄNÄÄN
Maanantaina maaliskuun 25. Nykyisin grillin
tila on tyhjillään.
Kunniakansalaisilla
vuosikokous
PAAVO MIKKONEN
Sotainvalidien veljesliiton Kymi-Karjala ?maakuntaosaston vuosikokous
pidettiin Kuusankoskella
seurakuntakeskuksessa helmikuun lopulla. Tilaisuus pidetään
Yli-Kaitalan lomamökeillä
Iitissä.
yhdeltä osaltaan hampurilaisja kebabravintoloiden määrän
nopeaa kasvua.
Kehitys näkyy myös Iitissä. Kunniakansalaiset ovat vielä innokkaita
toimijoita.
Kuvass a ansiomerkkien
saajat.. Koska maatalousyrittäjällä ei ole palkan-
saajien tavoin työyhteisöä
tukenaan, hän voi helposti
jäädä ongelmineen yksin.
Hyvinvointipäivän aikana voi kysyä myös omista sosiaaliturva-asioistaan.
Paikallinen Mela-asiamies
Olli Pasila neuvoo tai
häneltä voi halutessaan
varata ajan, jos asia sitä
vaatii. Varajäseniksi valittiin Martti Tuomainen ja
Paavo Metsäketo. päivänä 2013
Rahtarikioski esillä Hesarin raportissa
Perinteiset grillikioskit ovat katoava luonnonvara
VOITTO RUOHONEN
Viime viikon maanantain
Helsingin Sanomat esitteli
laajalla kolmen sivun raportillaan katoavaa kansanperinnettä eli perinteisiä grillikioskeja. Psykologi
Pirkko Lahdella on pitkä
kokemus muun muassa
terapiahoidosta ja paljon
tietoa erilaisista auttamismahdollisuuksista.
Monien tutkimusten
mukaan maatalousyrittäjiä kuormittavat eniten
työn sitovuus, taloudelliset huolet ja epävarmuus.
Isot investoinnit ovat kasvattaneet riskejä ja erikoistuminen sekä erilaiset
paperityöt ja tarkastukset
ovat lisänneet työmäärää.
Myös ihmissuhteisiin voi
liittyä monenlaisia ongelmia. Päivä
tarjoaa mahdollisuuden
arjesta irrottautumiseen ja
keskusteluun myös toisten
yrittäjien kanssa.
Hyvinvointipäivä
järjestetään yhteistyössä Melan, Maatilan hyvinvointi- ja Maatilojen
turvallisuus KaakkoisSuomessa -hank keiden
kanssa tänään maanantaina 25.3.3.2013 kello 9.30
- 14.30. Viimeksi
mainitun toiminnan lop-
pumiseen vaikuttivat sekä
kioskirakennuksen kunto
että sijainti.
Kausalan keskustassa
grillikioskin loppumisen
taustalla oli muun muassa
ravintola Tensikan toiminnan päättyminen; ravintolan
ollessa toiminnassa grillillä
riitti ravintolan sulkemisaikaan vipinää. Asiaa valottavat sekä
pappi että lääkäri. Hopeisen merkin
saivat Marja Mikkonen,
Kyllikki Saksi, Anja Pessa
ja Gina Drokila-Kosonen.
Osaston puheenjohtajaksi
vuodelle 2013 valittiin jatka-
maan piirin toiminnanjohtaja Markku Mikkola. Ratkaisu vaikeaan elämäntilanteeseen
voi löytyä keskustelusta, eri vaihtoehdoista tai
yrittäjän johdattamisesta
avun lähteille. Mela
tukee maatalousyrittäjän
hyvinvointia muun muassa
jakamalla aiheeseen liittyvää tietoa ja tilaisuudessa
saa vinkkejä myös oman
elämän hallintaan. Jäsenasiainsihteerinä jatkaa edelleen
Eeva Kaitila. Muut
johtokunnan jäsenet ovat
Kaija Vesala, Vilho Turunen, Onni Penttilä, Antti
Pilkama, Leo Merisalo,
Veikko Veijalainen ja Into
Koskimaa. Tilaisuuden
aluksi osaston jäsenasiainsihteeri Eeva Kaitila sytytti kynttilän edesmenneiden
muiston kunnioittamiseksi.
Piirihallitus oli myöntänyt
kultaisia ja hopeisia ansio-
merkkejä. Lehden toimittajat
vierailivat kahdeksalla paikkakunnalla kysymässä, vieläkö makkaraperunoilla on
kysyntää.
Yksi kioskeista ja samalla koko jutun avauskohde
oli Matin grilli Tillolan levähdyspaikalla, myös kansan suussa rahtarikioskina
tunnettu, koska perinteisesti
huomattava osa kioskin asiakkaista on ollut valtatiellä
liikkuvia rekkakuskeja.
Matin grillin omistaa
Matti Tamminen, joka myös
työskentelee itse grillissään,
ja Hesarin jutussa mainitaan
myös grillimyyjänä työskentelevä Sanna Ampuja.
Haastattelussa yrittäjä
sanoo jatkavansa toimintaa
niin kauan kuin jaksaa ja se
tuntuu mukavalta.
Kioskin kolme suosituinta annosta ovat lehtijutun
mukaan makkaraperunat,
katajansavupiirakka sekä
hampurilainen porsaanfilepihvillä.
Hesarin jutun mukaan
Merrantorin liikerakennuksen valmistuttua tällä
luukulla palveli Ompön
eväs, aikanaan laajalti
tunnettu legendaarinen
grillikioski.
perinteisiä grillikioskeja on
koko maassa jäljellä enää
noin sata kappaletta.
Tarkan tilaston mukaan
kioskeja on jäljellä 112, ja
2000-luvun aikana toimintansa on lopettanut 170 kioskia.
Hävikin syyksi on arveltu
Maatalousyrittäjien
hyvinvointipäivä
tarjoaa tukea ja tietoa
Hyvinvointipäivän tavoitteena on tarjota maatalousyrittäjille konkreettista apua, olipa mieltä
painava asia iso tai pieni.
Päivän aikana on tilaisuus
keskustella psykologi
Pirkko Lahden kanssa luottamuksellisesti ja
maksutta. Tulevasta
toiminnasta voisi mainita veteraanien ja invalidien kirkkopäivän Iitissä 23.
toukokuuta, virkistysleirin
Ruokolahdella kesäkuussa, Kolmen Koon kilpailun
Vekaranjärvellä , jossa on
myös rosvopaisti kesäkuun
puolivälissä. Kultaisen merkin
saivat Ilmari Harakka,
Unto Sinivaara, Heikki
Berg, Raili Valtonen, Raili
Paasonen, Allan Granlund,
Into Koskimaa, Eija Alinen, Aimo Honkkila, Hanna Murto-Unkila ja Erkki
Turkkila
Turnauksen
aluksi kukistui Espoo 97
selvästi 2-0 (25-14, 25-18) ja
heti perään myös PuMa Beat
eräpistein 25-9, 25-21.
Tauon jälkeen Jorma
Mäkisen valmennettavat olivat valmiit voittamaan myös
Espoon kolmosjoukkueen
puhtaasti 2-0 ( 25-12, 25-14),
joten kaikki oli tähän saakka
pedattu täydelliseen lentopal-
lopäivään.
Täydellisyys rapisi kuitenkin päivän päätteeksi, kun
aiemminkin Yritykselle vaikeuksia tuottanut Järvenpään
Blues Volley näytti jälleen
paremmuutensa. Mäntyharju
pystyi kahden voiton myötä
kakkoseksi, Hausjärvi yhdellä voitolla kolmanneksi ja
lopulta ilman voittoja jäänyt
Savitaipale sijoittui neljänneksi.
Jaana Aron valmentamassa Yrityksessä pelasivat
Erna Lempinen, Ella Autere, Pirita Näkki, Janina
Aro, Noora Lehtinen, Vilma Taavitsainen ja Veera
Huppunen.
Sunnuntaina tulessa olivat Yrityksen B-tytöt, jotka
pystyivät kolmeen voittoon
Supersarjan turnauksessa
Järvenpäässä. Heti
perään tuli hieman helpotusta, kun Mäntyharjun Virkistys talttui suoraan 2-0 (25-17,
25-22).
Turnauksen päätteeksi Savitaipaleen Urheilijat
kyseenalaisti pitkään ensimmäisessä erässä Yrityksen paremmuuden ja yllätti
emäntäjoukkueen numeroin
18-25. Tälläkin
kertaa ratkaisu venyi kolmanteen erään, kun Yritys
vei ensimmäisen 25-23, ja
Blues toisen 25-20. Yrityksen vieraina olivat Mäntyharjun Virkistys, Hausjärven
Hurrikaanit ja Savitaipaleen
Urheilijoiden kakkosjoukkue.
Helpolla voitot eivät tulleet, sillä heti avauksessa
Hausjärvi talttui vasta kolmessa erässä numeroin 2-1
(22-25, 25-23, 15-12). maaliskuuta.
Sarjaa esitetään torstai-iltaisin klo 19.30 Liv-kanavalla.
Olga kokkaa vanhassa
maalaistalossaan pienten tyttäriensä avustuksella maittavaa kasvisruokaa. Yrityksen takana,
vain kahden pisteen päässä
vaanii Espoo 97, mutta muut
jo kauempana. päivänä 2013
Sunnuntai-illan revontulishow
LIISA ALATALO
Koko Etelä-Suomen pilvettömässä pakkasessa loimunneet
tavallista komeammat revontulet näkyivät Iitissä usean
tunnin ajan. Vielä on jonkin
verran toivoa tänäkin keväänä revontulista, ennen kuin
yöt vaalenevat liiaksi. Etelä-Suomen
Supersarjan viimeinen turnaus pelataan Kausalassa 13.
huhtikuuta, jolloin tavoitteena on tietysti pitää kakkose-
Jaana Aron suojatit ottivat
kolme voittoa ja ilon irti jo
aikalisällä.
na ja kukistaa viimein myös
Järvenpään Blues.
Yrityksen joukkueessa
pelasivat Elina Salmi, Inka
Nieminen, Enni Lindholm,
Vilma Jokela sekä C-ikäiset
Rosa Purtilo, Anni Mertakorpi, Elli Töyrylä ja Moonika Rautiainen.
Olgan kotona
-sarja alkaa
ensi torstaina
hiukkaset törmäävät Maan
ilmakehään. Viime viikon
?keskivahva magneettinen
myrsky. Olemme eläneet au-
ringonpilkkujakson huippua,
joka toistuu noin yhdentoista vuoden välein. Ei se mitään,
vaikka et ymmärtäisi, sitä
on kiva katsella, kun kohdalle sattuu. Taivaallinen
näytös suosi kerrankin syrjäkyliä, joissa on vähemmän
ihmisten värkkäämiä keinovaloja kilpailemassa luonnon
kanssa.
Aurinko on ollut viime aikoina hyvin aktiivi-
nen. Vaikka se on joidenkin
mielestä kenties laiskotellut
lumensulatus- ja lämmityshommissa, sen pinnalla on
ollut vilkasta toimintaa, auringonpilkkuja ja roihupurkauksia. pyöritti Maan magneettikentässä hiukkasia,
joiden vuorovaikutuksesta yläilmakehän atomien
kanssa syntyi värinäytelmä,
typpiatomeista sinistä, yksiatomisesta hapesta vihreää
ja molekylaarisesta hapesta
punaista.
7
Iittiläisestä Olga Temosesta tehdyn tv-sarjan Olgan
kotona ensimmäinen jakso
nähdään juuri pääsiäisen alla,
torstaina 28. Kolmannessa erässä Yrityksen parhaat vaihteet oli jo käytetty
ja otteita väritti omat helpot
virheet, mistä Blues kuittasi
turnausvoiton numeroin 1510.
Yr ityksen valmentaja
Jorma Mäkinen oli kuitenkin suhteellisen tyytyväinen
joukkueensa esitykseen ja
nimenomaan joukkueensa
liberona debytoineen Moonika Rautiaisen otteisiin.
Vasta ensimmäisen vuoden
C-tyttö taisteli isoisten seurassa esimerkillisesti ja nosti
tukun puolustuspalloja verkkopelaajien ulottuville. Joka
jaksossa tilalle saapuu julkisuudesta tuttu vieras, joka
auttelee tilan töissä ruokapalkalla, kerrotaan ohjelmasta
Liv-tv:n Internet-sivuilla.. Tältä näytti
Myllylässä Kausalaan päin
katsellen sunnuntaina 17.
maaliskuuta kello 23.30.
Yrityksen D-tytöt dominoi kotiturnausta
B-tytöille kolme voittoa ja tappio Järvenpäässä
HOOBEE
Kausalan Yritys dominoi Dtyttöjen Etelä-Suomen Tiikerisarjan A-poolin toista lentopalloturnausta Kausalassa
viime viikon lauantaina. Edelliset
todella komeat revontulet
näkyivät Iitin taivaalla 11
vuotta sitten huhtikuun alkupuolella. Tällä
kertaa ne riittivät turnauksen
kakkossijaan, kun Järvenpää
teki jälleen puhdasta jälkeä.
Kokonaistaulukossa, yhdentoista ottelun jälkeen,
Yritys on myös toisena edellään puhtaan pelin Blues
Volley. Jatkossa Yritys palasi
tasolleen, voitti toisen erän
25-13 ja kolmannen 15-10
varmistaen turnausvoiton
puhtaalla pelillä. Maanantaina maaliskuun 25. Pienempiä värinäytöksiä luonto saattaa tarjota
välivuosinakin.
Revontulet syntyvät noin
sadan1 kilometrin korkeudessa, kun aurinkotuulen
Aurinkotuulen elektronit
ovat virittäneet neutraalien kaasujen valenssielektronit, jotka alkavat säteillä
fotoneja. Aurinkotuuli
on lähtöisin auringonpilkuissa tapahtuvista roihupurkauksista. Sitten
on isoja revontulia näin etelässä odoteltava taas noin 11
vuotta. Tulee värinäytös
taivaalle
Neljänkympin pakilta startannut
Arto Hammarin Helmin oli
kuitenkin nuollut sisärataa
pitkin kantaan, mistä kehitti
väylien auettua loppusuoran
mittaisen voittoisan kirin.
Salaus tuli yli kahden ja
puolen vuoden tauolta, ja paransi volttiennätystään lähes
kaksi sekuntia numeroihin
32,4.
Saran Salaman 7-vuotiaan pojan omistaa Waltter
Karlsson.
Myös Salon tallin kalusto
on palailemassa kaviourille.
Ensimmäisenä ehti Decor,
joka kiri Teivossa tiistaina
kolmanneksi.
Jou ko Su n i n G r a c e
Southwind palasi vajaan kolmen kuukauden tauolta Lah-
teen, missä oli pitkään neljännessä sisällä pussissa ehtien
lopussa neljänneksi.
Neljäs oli myös tauolta
palannut Juholan tallin Digi,
joka torstaina Lahdessa teki
neljännestä ulkoa pitkän kirin
korotetuille rahoille.
Ville Iiskolan ja Jonna
Koivulan jaalalaistamma
Zoogin?s Day juoksi Vermossa neljäntenä sisällä, pääsi viimeisen puolikaan alussa ulos
ja ehti viidenneksi. Tulimme punnitukseen melko myöhään, joten
paikalla ei ollut montakaan
kisailijaa. Kyläkisoissa harrastellen laji lähti liikkeelle.
Luova tauko kisailuun tuli
perheen kasvaessa kahdella
tyttärellä, mutta esimerkiksi
SM-kisoissa Katri Niemi on
käynyt jo kymmenkunta viime vuotta, aluksi perhesarjoissa. (Kuva: Hippos/ Eero Perttunen.)
Kouvolassa.. Työnantajaa on kiit-
Värikoukkupilkkiä on
pidettävä
koko ajan
liikkeessä
Katri Niemi voitti ensimmäisen pilkin SM-mitalinsa viikko sitten Keitelejärveltä. Joni Koivulan valmennettava kellotti
täydellä matkalla ajan 15,7a.
Loppua kohden maaliskuu tiivistyy ja tätä luettaessa
on jo tiedossa, miten Salon
kolmik ko Decor, Johnny
Muscles, Principal Value sekä
Juholan kaksikko Elmoori,
Viva Ze esiintyivät Keisarin
ja Salauksen maustamina
viikonloppuna Vermossa tai Keisar palkittiin Kiuruvedellä näyttelyn parhaana oriina. päivänä 2013
Katri Niemi pilkki SM-hopeaa
Yläkoululaiset
hakivat
moneen eri
Tähänastinen kausi on tuottanut pelkkiä voittoja
suuntaan
Iitin yläkoulun 9-luokkalaiset
hakivat tämän kevään yhteishaussa moniin eri paikkoihin.
Iitin lukio oli ensisijaisena valintana 43 hakijalla eli
pyöreästi puolella kaikista,
kun hakijoita oli kaikkiaan
87.
KSAO:oon haki 29 oppilasta, joista lähihoitajaksi 8,
merkonomiksi 4, putkiasentajaksi 4, autonkuljettajaksi 3,
datanomiksi 2, kokiksi 2, turvallisuusvalvojaksi 2, autonasentajaksi 1, kuva-artesaaniksi 1, parturi-kampaajaksi
1 sekä stailistiksi 1.
Salpaukseen haki 6, joista
Lahteen vastaanottovirkailijaksi 1, matkailuvirkailijaksi 1, leipuriksi 1 ja merkonomiksi 1 sekä Heinolaan
ICT-asentajaksi 1 ja mediaassistentiksi 1.
Muut lukiot kiinnostivat
kahta hakijaa, ja kohteina olivat Nastopoli sekä Kallion
ilmaisutaidon lukio.
Muihin oppilaitoksiin haki
seitsemän ysiluokkalaista, ja
paikat olivat Suomen urheiluopisto, Vierumäki, liikuntaneuvoja, Lahden diakonian
instituutti, nuoriso- ja vapaaajanohjaaja, Keuda, Mäntsälä, eläintenhoitaja, Lutheropisto, Järvenpää, lapsi- ja
perhetyön ohjaaja, Omnian
ammattiopisto, Espoo, metallialan artesaani, Jämsän
ammattiopisto, metsäkoneenkuljettaja sekä Ylä-Savon
ammattiopisto, Iisalmi, putkiasentaja.
RITVA LAUNESKOSKI
Iitin Kalamiehiä edustavalla kymentakalaisella Katri
Niemellä on ollut viime kuukausien pilkkikisoissa voittoputki päällä. 8
Maanantaina maaliskuun 25. (210 g).
Keisar paras Kiuruveden näyttelyssä
Salaus toinen Vermossa, Decor kolmas Teivossa
HOOBEE
Menestyksekkäältä Ranskanmatkalta helmikuun lopulla
kotiutunut Keisar ehti samalla viikolla vielä Kiuruveden orinäyttelyyn, missä
menestys sai jatkoa. Iitin Pyrinnössä harrastin yleisurheilua, lempilajini oli 100 metriä, ja sain
muutamia piirinmestaruuksia.
Pilkkimisestä Katri Niemi innostui tutustuttuaan
mieheensä. HupiTallin kasvatti arvosteltiin
kantakirjaan II-palkinnolla
ja palkittiin lisäksi näyttelyn
parhaana oriina Hippoksen
juhlavuoden pokaalilla. Sitä melkein unohti,
että käynnissä on noin 2.000
osallistujan SM-kisa, Niemi
kertoo.
. maaliskuuta
Keitelejärveltä, kun SM-kisoista napsahti hopeaa. Sarjassa oli 515
osanottajaa, ja sen voittajan
saalis oli 3.736 grammaa.
M55-sarjassa Kari Töyrylä oli sijalla 119 (852 g) ja
Eero Markkanen oli 127.
(815 g). Puntarimies kuitenkin totesi Katrin saalista,
että se on naisten sarjan kärkiluokkaa, muistelee aviomies Reijo Niemi kisatunnelmia.
Reijo ?Repa. Värikoukun sävy
oli huolella valittu Keiteleen
kirkkaaseen veteen sopivaksi.
. Kultamitali on kiva
haaste; uutta yrittämistä ja
periksi antamattomuutta ja
vielä enemmän tuuria, Niemi
puntaroi ensi vuoden kisaa,
joka käydään Hauholla.
. Mitali oli kyllä yllätys,
vaikka autossa tsemppasimme, että voittamaanhan
tänne on tultu. Värikoukkupilkillä
pyytäminen vaatii myös nopeutta; pilkkiä tulee käytän-
?
nössä pitää liikkeessä koko
ajan. Viime vuosina henkilökohtaiset sijoitukset ovat
jo olleet hyviä, 10 parhaan
sakissa.
. Pilkkivapa on
perinteinen, mutta kalaa siiman kärjessä houkuttaa Repan valmistama värikoukku;
perheessä ei muilla kalastetakaan. Paikallisista
ja alueellisistakin kisoista
Niemi on pilkkinyt voittoja,
ja taskussa on mm. Kantakirjauksen myötä unelma
Kuopion Kuninkuuskilpailuun osallistumisesta heinäkuun lopulla elää ja on jopa
realistinen.
Keisarin pisteet arvostelussa olivat 8-8-8-8/8-7. Osallistujia oli 361.
M65-sa r jassa Ra imo
Tarkkonen oli 117. Ylipäätään pilkkimisessä on oltava nopea, sillä jos
saalista alkaa nousta vaikkapa 10-grammaisena ahvenena, kiloon niitä pitää koota
sata, hän kuvailee.
Katri Niemellä on nuoruudestaan urheilutausta, ja sitä
myöten myös melkoinen kilpailuvietti.
. II
palkinto.
Hiljaisen maaliskuun
parasta raviantia radalta on
tuonut Markku Johanssonin valmennukseen siirtynyt
Salaus.
Johansson joutui Vermon
sunnuntai-illassa avaamaan
ruunalla kuolemanpaikalle,
pääsi 700 metriä ajettuna
johtoon ja näytti loppukurvissa vielä voittajalta. Niemi toimii myös Katrin valmentajana, laitteiden huoltajana ja
valmistajana. (697 g)
ja Raimo Kuokkanen 206.
(450 g).
N65-sarjassa Seija Orpana sijoittui 45:nneksi (594 g),
Kaarina Peltola oli 76., (360
g) ja Anna-Liisa Valtonen
89. Valitsimme paikan sopivan onkisyvyyden mukaan.
Reikiä tuli kairattua runsaasti, emme laskeneet, mutta
varmaan kuutisenkymmentä.
Avantoa kohden tuli keskimäärin yksi kala, enintään
viisi.
Kisa kesti neljä tuntia,
ja se on koko ajan aktiivista
pyytämistä. Mehua ehtii tarvittaessa nauttia, ei muuta.
Tuloon ja paluuseen oli varattu aikaa tunti kumpaankin.
. Autossa tutkailimme
kilpailualueen karttaa, ja päätimme paikan sen perusteella.
Lähdimme toiseen suuntaan
kuin suurin osa kilpailijoista,
ja siellä olikin varsin rauhallista; neljä muuta kilpailijaa
oli alueella meidän lisäksemme. Se on
Katri Niemen ensimmäinen
SM-mitali.
Naisten sarjassa pilkkinyt Niemi sai kilpailukalaa
eli ahventa 1.688 grammaa.
Sarjan voittaja pilkki 238
grammaa Niemeä enemmän,
mikä kuvaa kilpailun kireyttä
ja saaliiden niukkaa määrää
kautta linjan.
. Tällaisessa kilpailussa
ei huonolla kunnolla pärjää,
Katri Niemi mainitsee.
Pilkkijää auttavat kokemus ja vesistön samoin kuin
kalan liikkeiden tuntemus,
mutta onneakin tarvitaan.
. Sieltä tuli hopeaa, ja kaulassa on
myös kuukausi sitten saatu piirinmestaruuskulta.
täminen, että olen saanut ne
päivät järjestettyä vapaaksi,
mitä olen tarvinnut, vuorotyötä Matkakeitaalla tekevä
Niemi kiittää.
Samassa sarjassa Katri
Niemen kanssa kisannut Iitin Kalamiesten Enna Auvinen oli sijalla 21, ja hän
sai saalista 951 grammaa.
Osallistujia naisten sarjassa
oli 116.
Reijo Niemi pilkki Msarjassa 1.673 grammaa,
millä tuloksella hän sijoittui
69:nneksi. Kaakkois-Suomen alueen piirinmestaruus kuukauden takaa.
Viimeisin kova saavutus tuli
kuitenkin 17. Silti ajattelin
sijoitusta 4-8 välille, Niemi
kertoo.
Päällinen on liivatetta ja sisus elintarvikeväriä,
joten tästä ei ole luonnolle
eikä ihmisille haittaa. Iittiin on aikomus
kevään aikana saada Duunirinki-toimintaa, kertoi
4H-yhdistyksen tuore toiminnanjohtaja Pinja Eronen.
Hän halusi tulla tapahtumaan
mukaan tekemään yhdistystä
ja sen toimintaa tunnetuksi.
. Seura
kokoontuu harjoituksiin kahdesti viikossa.
. Ensimmäinen leiri
seurallemme on tärkeä asia,
se tietää sitä, että yhdistyksemme alkaa nyt mennä
eteenpäin.
Leiriläiset olivat tulleet
Iittiin eri puolilta Suomen, ja
lisäksi kaksi kaveria oli tullut
mukaan Virosta. Esimerkkiä
liikkeessä tehtävistä potkuista esitti Jari Lähdesluoma (keskellä), Simon Häggblom (vas.)
seuraa valmiusasemissa, ja Heikki Viitakare (2. vas.) sekä Patrik Hautanen ottivat sivulle
suuntautuvia potkuja suojuksiin.
Kaukaan
kyläyhdistyksen
pilkeissä
liikkui
pieni kala
Kaukaan kyläyhdistys piti
perinteiseksi muodostuneet
pilkkikilpailut Jokuenlahdella aurinkoisessa mutta
viileässä säässä. Teoriassa kuulan voisi siis vaikka
syödä, mutta se kyllä maistuu
niin ärjyltä, että taitaisi jäädä
tekemättä, Karjalainen tuumasi.
. Ahti ei ollut
oikein suopea, kertoo Esko
Rossi:
. Tämä on ihan
TES:n mukaista toimintaa,
Eronen muistutti.
Tällä hetkellä 4H-yhdistys järjestää Kouvolan ja
Iitin alueella lähinnä lasten
4H-kerhotoimintaa. Lisäksi
mm. Värikuulat ovat
yrittäjä Kimmo Karjalaisen
mukaan luontoystävällisiä:
. Minulla oli 16 leiriläistä majoituksessa, ja kaiken kaikkiaan leiriläisten
määrä on oikein hyvä, Viitakare mainitsi.
Leirin teemana olleita
potkuja harjoiteltiin ahkerasti.
. Värikuulan kantomatka on enintään
50 metriä. Tätähän voi pelata
melkein missä vain. koululaispalkalla, joka
on noin 70 prosenttia alan
peruspalkasta. Leirin nimeksi laitoin
huumorilla ?Potkitaan kuin
pienet eläimet?, hän mainitsi:
. 23 leiriläistä
harjoitteli kahtena päivänä
Ravilinnassa leirin teemaksi
valittuja potkuja sekä kataa
eli liikesarjoja.
. Iso osa porukasta
pelailee värikuulilla silloin,
kun mahdollisuus kohdalle
sattuu.
. Kotitreenit ovat arkea, ja sen vuoksi on mukava
lähteä välillä muualle tapaamaan oman tason kavereita,
yli 30 vuotta lajia harrastanut
Viitakare mainitsi.
Värikuulapelailu
sai liikkeelle
parikymmentä
nuorukaista
Pohjois-Kymen 4H oli mukana
järjestelyissä kunnan ja seurakunnan ohella
RITVA LAUNESKOSKI
Talvinen värikuulapeli kokosi
hiihtomajalle parikymmentä
12-20-vuotiasta kaveria. päivänä 2013
Iitin karateseuralla
ensimmäinen
kansallinen leiri
RITVA LAUNESKOSKI
Iitin KDS ry:n ensimmäisellä kansallisella leirillä harjoiteltiin mm. Leirit ovat tyypillisesti hyvin sosiaalisia
tapahtumia, leiriläiset esimerkiksi majoitetaan leirin
järjestäjien kodeissa:
. eli tehtäviä, joihin
pääsee sisään pienellä perehdyttämisellä, Eronen kuvaili.
. Iitin
nuorisotoimi ja seurakunta
olivat tapahtuman varsinaisia
järjestäjiä, mutta ne saivatkin
seuraa Pohjois-Kymen 4Hyhdistyksestä, joka tuli tilaisuuteen tekemään omaa nuorisotoimintaansa tutuksi.
Värikuula-aseet ja materiaalit toimitti paikallinen
Madball-yritys, ja hiihtomajan paikoitusalueen kupeeseen oli lumikasoja työnnelty
siihen malliin, että niistä tais-
teluissa sai suojaa ja etenemismahdollisuuksia. Kyse on nimenomaan
liikkeessä tehdyistä potkuista, joita harjoitellaan.
Suomessa pidetään vuosittain puolen tusinaa leiriä,
ja osalle niistä tulee vetäjä
ulkomailta. Jaalassa on kotityöpalvelu, ja se työllistää yhden
tukityöllistetyn.. Pystyisimme tarjoamaan näitä töitä asiakkaalle
edullisemmalla tuntihinnalla, nk. Olin suunnitellut viikonlopun ohjelman, harjoitteet sekä muun viihtyisän
yhteistoiminnan illanviettoja
myöten. ja Heli Peltola ?.
Nuoret: 1) Lauri Eskola
38, 2) Aki Tähti ?.
Tervaskannot: 1) Reino
Vilen 808, 2) Raimo Kammonen 594, 3) Tuomo Rakkola 478, 4) Mikko Juurela
160, 5) Urmas Altio 134, 6)
Veijo Auvinen 30, 7) Heikki
Juurela 18, 8) Timo Mäntynen . Tavoitteena olisi saada
nuoria, alle 29-vuotiaita työllistettyä ringin avulla. ja Jari Peltola ?.
Naiset: 1) Leila Auvinen
602, 2) Lilja Lämsä 440, 3)
Maarit Haapaniemi 350,
4) Irma Toropainen 158, 5)
Marja-Leena Huuskonen 24,
6) Reija Tähti . Leirien pituudet
vaihtelevat viikonlopusta
viikkoon; Viitakare on elokuussa lähdössä Englantiin
viikon mittaiselle leirille.
. ja Pekka Tuominen ?.
Iittiläisen Heikki Viitakareen luotsaama Iitin KDS ry
eli Iitin karateseura vietti lauantaina 16.3. Suojavarusteina
tarvitaan tukevat vaatteet,
käsineet ja kasvosuojus.
Paikalla grillailtiin makkaraa ja nautittiin reipashenkisestä ulkoilusta. Jos saat värikuulasta
osuman, olet kuollut, ja joudut pois pelistä, tiivisti Arttu
Ekholm homman nimen.
Porukan nuorimmat pelaavat aika ajoin myös air
Hiihtomajalle kasatut lumivallit antoivat hyvin suojaa vaania vastapuolen joukkuetta.
softia, jossa kuulat ovat pieniä ja osumatarkkuus vaati-
Värikuula-aseet tykötarpeineen Iitin tapahtumaan toimitti paikallinen Madball-yritys,
joka vuokraa laitteita.
vampaa. Pitäisin harjoituksia
useamminkin, mutta vuoro-
9
työni takia se ei onnistu, Viitakare harmittelee.
Jäsenistä kolme ehti mukaan leirille. Pelit jatkuivat pitkälle iltapäivään, ja
tapahtumaa suosi hieno sää.
Varsinaista juonta verraten lyhyissä peleissä ei ollut:
. Ter vaskantojen ja
naisten sarjan voittajat saivat
sentään pienet ahvenet, mutta aika paljon saalis koostui
pikkuisista kiiskistä.
Tulokset:
Miehet: 1) Jorma Lindström 624 grammaa, 2) Jari-Pekka Virta 418, 3) Kari
Huuskonen 336, 4) Arto Rossi 312, 5) Juha Haapaniemi
282, 6) Mika Toropainen 168,
7) Osmo Rantanen 102, 8)
Jari Tähti 78, 9) Tomi Lindholm 76, 10) Juha Syrjänen
50, 11) Tony Niemelä 40, 12)
Timo Lindholm 20, 13) Juha
Juurela 16, 14) Simo-Pekka
Eskola . potkuja. yksivuotissynttäreitään ja samalla järjesti
sen ensimmäisen kansallisen
karateleirin. Puoleen
päivään mennessä oli pelattu
hyvinkin puolenkymmentä
peliä, ja ajoittain tiimit koottiin eri tavoin, jotta peleihin
saatiin lisää tohinaa. URHEILU
Maanantaina maaliskuun 25. Leiriläisten joukossa oli
kaksi mustan vyön miestä,
Patrik Hautanen sekä Jari
Lähdesluoma, jotka antoivat
Viitakareelle tukea harjoitteiden ohjaamisessa.
Iitin KDS ry on lajille tyypillisesti pieni seura, siinä
on viisi, kuusi jäsentä. Peliin
kuului tiheäsilmäinen suojaverkko, jonka takana mittelöt käytiin. Viitakare oli
lähettänyt kutsut myös aiemmilta leireiltä tutuksi tulleille lajin harrastajille Puolaan
ja Englantiin, mutta sieltä ei
tällä kertaa vieraita saapunut. Työt
voisivat olla siivousapua,
kaupassakäyntiä, pihan haravointia jne
Tiltu iloitsi osumaa kai
hieman liikaa, sillä vastustaja
pääsi läpiajoon ja iski kavennuksen vain reilun puolen minuutin kuluttua. Pe: pitkäperjantai.
Lisäksi joka päivä: leipä, ravintorasva ja ruokajuoma.
Kun na a ras hautoo,
koiraat viettävät jo poikamieselämää. Lauri Ronimus osui Ari Virtasen syötöstä.
Reilu minuutti ennen erän loppua OsPa:lle tuomittiin kakkonen. Ke: lihamakaronilaatikko,
raastesalaatti, grahamleipä. päivänä 2013
Telkkäkoiraan juhla-asu sopii kevään ensimmäisille sulapaikoille, joilla vesi kimmeltää tummansinisenä.
Telkät tulevat
Vuolenkoskelle
MARKKU PAAKKINEN
Viikon 13 luontoääni Yleisradiossa on telkkä.
Keväällä telkkä näkyy ja
kuuluu. Lauri Ronimus
ampui maalin Petteri Kataisen
ja Niko Koskisen syötöistä.
Tämä oli illan viimeinen maali.
Tiltu sai vielä hyökkäyksen aikaiseksi ja vastustajan maalilla
syntyneen tönimisen jälkeen
puhallettiin kotijoukkueelle kakkonen. Tiltu määräsi tahdin ja
OsPa sai muutaman heppoisen
vastaiskun aikaiseksi. Kotijoukkue aloitti maalien teon. To:
punainen broilerpata, riisit,
jäävuori-kurkkusalaatti, mustaherukkahillo, rahkavaahto.
Pe: pitkäperjantai. Tällaisilla pesäpaikoilla on etunsa,
mutta näätä ja muut pikkupedot voivat niihin tunkeutua.
Iitin koulujen ja
päiväkotien ruokalista
25.?28.3.2013:
Ma: kalapihvit, perunat, kermaviilikastike, salaatti. Tiltulla oli koko ajan pieni paine
hyökkäyspäässä ja vetoja sateli
vastustajan maalille, jossa maalivahti piti joukkuetta hyvin ottein pelissä mukana.
Kotijoukkue pääsi jo kolmen
minuutin jälkeen koettamaan
ylivoimaa, mutta sen vastustaja vielä kesti. Ensin tuli Tiltulle osuma.
Mikael Helberg pussitti Petteri
Kataisen ja Niko Koskisen syötöistä. Viimeinen reilu
kymmenen sekuntia ei kuitenkaan enää tuonut merkintöjä
kummallekaan joukkueelle.
Tiltulle tuli siis selvä voitto
lukemin 8-1. Lisäksi
joka päivä: ruokajuoma, leipä,
levite.
www.iitinseutulehti.fi
Julkaisija:
Iitin Lehti Oy
ISSN 0357-9107
Sitoutumaton
Sanomalehtien Liiton jäsen
Y-tunnus 0158721-0
Postiosoite:
PL 37, 47401 Kausala
Katuosoite:
Kauppakatu 6, Kausala
Internet-osoitteemme:
www.iitinseutulehti.fi
Telefax:
(05) 326 0321
Ilmestymispäivät:
Maanantai ja torstai
Päätoimittaja
Voitto Ruohonen
0400 727 234, (05) 326 0357
voitto.ruohonen@iitinseutulehti.fi
Toimittaja
Ritva Launeskoski
0400 723 727
ritva.launeskoski@iitinseutulehti.fi
Konttoripäällikkö
Satu Santala
(05) 326 0355, 0400 857 577
asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi
Asiakaspalvelu, ilmoitukset, tilaukset
ja laskutus
Mainonnan suunnittelija
Eeva Sihvola
(05) 326 0355, 0400 857 577
ilmoitukset@iitinseutulehti.fi
Asiakaspalvelu, ilmoitukset, tilaukset
ja graafinen suunnittelu
Ilmoitusten sähköinen
vastaanotto:
ilmoitukset@iitinseutulehti.fi
Seurapalstat ja
pikkuilmoitukset:
asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi
Ilmoitusten jättöpäivät:
Maanantain lehteen:
torstaina klo 15.00
Torstain lehteen:
tiistaina klo 15.00
Vedosilmoitukset vuorokautta
aikaisemmin.
Seurapalsta ja
pikkuilmoitukset
Maanantain lehteen:
perjantaina klo 10.00
Torstain lehteen:
keskiviikkona klo 10.00
Ilmoitushinnat:
Etusivu 1,60 E/ppm
Takasivu 1,40 E/ppm
Ennen tekstiä, tekstissä ja tekstin
jälkeen 1,30 E/ppm
Pienin ilmoituskoko 25 ppm
Kuolinilmoitus 1,30 E/ppm
Kiitosilmoitus 25 E/kpl
Etusivu (silmä) 66,00 E/kpl
Merkkipäiväilmoitus 25,00 E/kpl
Onnitteluilmoitus kuvalla 45,00 E/kpl
Palveluhakemisto 28,00 E/rivi 3 kk
Ilmoitushinnat sisältävät arvonlisäveron 24%.
Lehden suurin vastuu ilmoitusten
julkaisemisesta sattuneesta virheestä
on ilmoitusten hinta ja muihin
lehtiin toimitetusta aineistosta sen
valmistusarvo.
Tilaushinnat
1.1.2013 alkaen
Kestotilaus
12 kk laskutusjakso:
kotimaassa 78,00
ulkomailla 90,00
Määräaikaistilaus
12 kk laskutusjakso:
kotimaassa 84,00
ulkomailla 90,00
Huomautukset jakeluhäiriöistä
Kausalan taajamassa varhaisjakelualueella soita Esa Jakeluiden
maksuttomaan päivystysnumeroon
0800-30033
Jaalan kirkonkylässä Itellan
päivystykseen 0200-71400
Numerot päivystävät klo 6-10
Jakeluhäiriöt muualla: Iitinseutu
Painopaikka:
Lehtisepät Oy, Pieksämäki
Pankit:
Nordea
FI92 2131 1800 0041 25
Helmi Säästöpankki
FI25 4212 0010 0979 68
OP
FI 93 5069 0110 0003 50
Sampo
FI64 8000 1500 0646 48. Joukkueilla on 2-3 ottelua jäljellä. Tämä jäikin
taukotulokseksi.
Toisen erän tahti jatkui samana. Erää edet-
tiin kuitenkin kotijoukkueen
komennossa. Juhla-asuinen koiras
nostelee ylpeänä päätään ja
korahtaa aika rumasti. Ensim mäisen osuman ampui
Ja rkko Matila inen Niko
Koskisen ja Mika Dahlin syötöistä. Tämä
soidin puree kuitenkin naaraaseen, jolle koiraasta tulee lyhytaikainen kumppani.
Naaras lentää rantapuuhun ja
tai syvemmälle metsään, sillä
sorsista poiketen telkkä pesii
pöntöissä ja koloissa. Heti alusta
oli myöskin selvää, kumpi vie.
Tiltu hallitsi kiekkoa ja pelitilanteita lähes kuten halusi.
Vastustaja pääsi lähinnä vain
purkukiekkoihin ilman sen
kummempaa päämäärää. Iitissä
ja Jaalassa telkkä on yleinen
pesimälaji, sillä järviä ja
pienvesistöjä on runsaasti.
Iitin Kettujärvi ja Jaalan
Niskajärvi ovat suosittuja
pesimäpaikkoja.
Lähde: www.tiira.fi
Jaalan koulun ruokalista 25.?28.3.2013:
Ma: suikalelihakastike, perunat, värikkäät porkkanat,
kiinankaali-tomaatti-mandariinisalaatti. Pisteitä on siis vielä
jaossa kaikille halukkaille.
MUUMIPEIKKO
Lyöttilän Erän pilkkikilpailut
pidettiin loistavassa kevättalven säässä lauantaina, 16.3.13. Tästä ei
edetty kuin reilu minuutti ja
kotijoukkue iski jälleen. Tilastomerkintöjä
saatiinkin jäähyn jälkeen odotella aina erän loppuosalle asti.
Viimeiseen viiteen minuuttiin
sitten merkintöjä tulikin urakalla. Toiselle tauolle mentiin
Tiltun 5-1-johdossa.
Kolmannen erän alkuun Tiltulle tarjoutui jälleen ylivoima.
Tämän vastustaja sai kuitenkin
hoidettua kunnialla. Ylivoima jauhoi
näyttävästi liki koko kaksiminuuttisen ajan. Puolisen minuuttia jäi
peliaikaa, kun Tiltun ylivoima
tuotti tulosta. Näin Tiltu nousi sarjassa neljänneksi OsPa:n
edelle. Kärjessä on tasaista ja
kärkinelikko on neljän pisteen
sisällä. Mylly jauhoi, mutta vastustajan maalivahti piti
hyvillä suorituksilla numerot
muuttumattomina. kotikaukaloon vieraakseen OsPa:n.
Molemmat joukkueet olivat
sarjataulukon puolivälissä tasapistein, mutta OsPa:lla oli yksi
ottelu enemmän pelattuna.
Ottelussa riitti vauhtia alkumetreistä alkaen. Ti: ohrapuuro, mehukeitto, leikkele,
kurkku. Hieman tämän jälkeen Tiltulle tarjottiin
ylivoimaa. Vain muutama
sekunti ennen rangaistuksen
loppua kotijoukkue iski illan
toisen osuman. Tiltu painoi
kuitenkin taukoamatta päälle,
ja erän loppuun saatiin vielä
merkintä, kun Niko Koskinen
osui. 10
Lyöttilän
Erän
pilkkikilpailut
Tiltu-Teamille helpot pisteet
EIKKA
Tiltu sai perjantaina 15.3. Emo johdattaa
pesästä hypänneet poikasensa lähivesille. Ke: broilerpastavuoka,
salaatti. Kisakeskuksena toimi jo
perinteisesti Hietalahden ranta, jossa saatiin nauttia isäntäväen järjestämästä lohikeitosta ja muusta kestityksestä.
Kalan tulo oli tiukassa ja vain
13 kilpailijaa sai saalista.
Tulokset, 1) Risto Salminen 284 g, 2) Antero Teittinen 205 g, 3) Pentti Nikula
130 g, 4) Erkki Laakso 121 g,
5) Teemu Takala 99 g, 6) Esa
Tirkkonen 94 g, 7) Eija Virta
77 g, 8) Vesa Soikkeli 65 g, 9)
Harri Löfman 62 g, 10) Aini
Nikula 40 g, 11) Eetu Virta
38 g, 12) Reijo Virta 22 g, 13)
Juha Koskinen 8 g.
Suurimman kalan erikoispalkinnon voitti Antero
Teittinen 179 g:n ahvenella.
Maanantaina maaliskuun 25. Reilu minuutti maalista
kului, ja Tiltu pääsi jälleen
ylivoimalle. Tilastomerkintöjä piti kuitenkin
odottaa yli viisi minuuttia.
Vesa Einola iski Petteri Kataisen syötöstä Tiltulle illan
kolmannen osuman. Sarjan lopputilanteen kannalta on kaikki vielä auki. Telkälle
kelpaavat niin pienet lammet kuin järvetkin.
Vaikka alkukevät on
ennätyskylmä, telkät ovat
muuttopuuhissa Vuolenkoskella ja Mankalassa. To: jauhelihakeitto,
juus-to. Maalien makuun
päästiin vasta noin kymmenen
minuutin kohdalla. Vajaa minuutti kului, ja
jälleen tuli maali. Janne
Nurminen osui Janne Kunnaksen syötöstä. Ti: silakkapihvit,
kermaviilikastike, perunasose,
kaali-purjosalaatti, ruisnallikka. Tällä kertaa Ari
Virtanen ohjasi Niko Koskisen
ja Janne Kunnaksen syötöistä
maalin. Tiltulla on jäljellä vielä
kolme ottelua
risteillään Kolilta Lieksaan. 050 67670, (03) 872 0530
vuosikokous ma 1.4.2013
klo 18.00 Kahvila Peurankellossa.
Toimitsijat
04.00 Uutisikkuna
05.55 Puoli seitsemän
06.24 Ylen aamu-tv
09.30 - 09.54 Luontohetki: Eläintarinoita
10.00 - 10.48 Sydämen asialla (7)
11.00 Yle Uutiset
11.05 Yle News
11.10 Puoli seitsemän
11.40 Arto Nyberg
12.25 Pisara
12.30 Vanha suola janottaa
13.00 - 14.09 Nukkekauppias ja
kaunis Lilith (S)
14.55 Pisara
15.00 Yle Uutiset
15.05 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa
15.55 Antiikkia, antiikkia
16.25 Kuningaskuluttaja
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.08 Sydämen asialla (7)
18.00 Yle Uutiset
18.22 Yle Uutiset alueeltasi
18.25 Yle Uutiset sää
18.30 Uutisvuoto
19.00 - 19.44 Prisma
20.00 MOT
20.30 Yle Uutiset
20.55 Urheiluruutu
21.00 A-studio
21.30 Dokumenttiprojekti:
23.00 Yle Uutiset
23.05 Kotikatsomo:
Missä kuljimme kerran (16)
23.55 YleLeaks
00.10 Oddasat
00.25 Uutisikkuna
TV2
S e u r a t a p a a m inen kerhon majalla ke 3.4. Kokoontuminen ke
27.3. Kokoontuminen
Ilonojan mökin vieressä. 28. - 27.3.2013
POHJOIS-IITIN
KIRIN
VUOSIKOKOUS Maanantaina 8.4.2013 klo 18.00
Vuolenkosken paloasemalla
Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. mennessä. klo 9.00.
Kokoontuminen Koijalle.
Iitin Liike- ja virkanaiset.
Retki
Helsinkiin la 6.4.
Urho Kekkosen
museoon Tamminiemeen ja Ikeaan.
Lähdemme linja-autoasemalta
klo 9.30 Laurilan Bussilla. Veikkaa
netissä . Matka Kolille 26.?28.8. New York (16)
23.35 Kallista kipua (7)
00.35 30 Rock (S)
01.05 - 05.30 MTV3 Chat
Nelonen
05.00 Älypää-TV
06.10 Ostosruutu
06.40 LIVE: Tiedä ja Voita
07.00 Disneyn esikoulu
07.25 Disney esittää: Ankronikka
07.50 Disney esittää: Aku ja kumppanit
08.00 Vaaleanpunainen pantteri
08.15 Vanessa ja pikkuväki
08.45 Niki viinitilojen keittiöissä
09.20 Juhlasuunnittelijat
09.50 Lauran matkakuvia: Tukholma
10.20 Eden
10.50 Ostosruutu
11.30 Ostosruutu
12.10 LIVE: Tiedä ja Voita
12.50 Juhlasuunnittelijat
13.20 Lauran matkakuvia: Tukholma
13.50 Eden
14.20 Nigellan uudet herkut
15.00 Suomi-tytöt New Yorkissa
16.00 Mitä tuli tehtyä
17.00 Fort Boyard - Linnake
18.30 Nelosen uutiset
18.50 Nelosen sää
19.00 Matkaoppaat
19.30 Neljän tähden illallinen
20.00 MasterChef Suomi
20.57 Keno
21.00 Holmes NYC (7)
22.00 Elokuva: Salainen ikkuna (12)
00.00 Nelosen uutiset
00.10 Nelosen sää
00.15 Frasier
00.45 Start!
01.15 Panttilainaamo
01.45 Panttilainaamo
02.15 Perhe on pahin
02.45 - 05.00 Älypää-TV
00.00 - 00.14 Oddasat
04.00 Uutisikkuna
05.55 Puoli seitsemän
06.24 Ylen aamu-tv
09.30 Antiikkia, antiikkia
10.00 - 10.48 Sydämen asialla (7)
11.00 Yle Uutiset
11.05 Yle News
11.10 Puoli seitsemän
11.40 - 12.19 Aamusydämellä
12.30 Vanha suola janottaa
13.00 - 14.10 Kukonlaulusta kukonlauluun (S)
14.25 MOT
14.55 Pisara
15.00 Yle Uutiset
15.05 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa
16.00 - 16.50 Avara luonto: Villi Pohjola
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.08 Sydämen asialla (7)
18.00 Yle Uutiset
18.22 Yle Uutiset alueeltasi
18.25 Yle Uutiset sää
18.30 Puoli seitsemän
19.00 - 19.49 Historiaa: Göringin salaisuus
19.55 Akuutti
20.25 Viking Lotto
20.30 Yle Uutiset
20.55 Urheiluruutu
21.05 A-studio
22.00 Treme (12)
23.00 Yle Uutiset
23.05 - 00.00 Ulkolinja
00.15 Uutisikkuna
04.00 Uutisikkuna
06.50 PIKKU KAKKONEN
06.51 Nimipäiväonnittelu: 27.3.
06.53 Hanna Ankka (S)
07.03 Ystävykset (S)
07.10 Sana-Arkku: Jekkujuttu
07.20 Kasper ja Liisa (S)
07.33 Ika Oka (S)
07.43 Neppajymykerho
07.52 Muumilaakson tarinoita (S)
08.16 Milli ja Molli (S)
08.40 Late lammas (S)
08.50 - 09.33 Viinitilan keisari (7)
09.40 Yle Uutiset Uusimaa
09.50 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi
10.00 Yle Uutiset Lounais-Suomi
10.10 Yle Uutiset Häme
10.20 Yle Uutiset Keski-Suomi
10.30 Yle Uutiset Itä-Suomi
10.40 Yle Uutiset Pohjanmaa
10.50 Yle Uutiset Pohjois-Suomi
11.00 Oddasat
11.15 Sydänmailla (7)
12.00 Uutisikkuna
12.30 Aistit avoinna Italiaan
13.00 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa
13.30 - 13.53 Urheilukatu 2
14.00 Tanskalaisten lempikakut
14.30 - 14.58 Suorana: Kortesmäki
15.10 Ajankohtainen kakkonen
15.45 Tarinateltta
16.00 LATELA
16.30 Galaxi
16.32 - 16.55 Roni Neutroni (7)
17.00 Pikku Kakkonen
18.00 Yle Uutiset minuutissa
18.02 Sydänmailla (7)
18.50 Hupipätkät (S)
19.00 Yle Uutiset alueeltasi
19.10 Yle Uutiset
19.16 Urheiluruutu
19.20 Yle Uutiset Suora linja
19.30 LATELA
20.00 Uusi päivä (S)
20.30 Suorana: Kortesmäki
21.00 Maan mitta (12)
21.50 Yle Uutiset
22.00 Urheiluruutu
22.05 Keskiviikon ravisuora
22.10 Ääliö ulkomailla
22.55 LATELA
23.25 Luck (16)
00.10 - 04.00 Uutisikkuna
MTV3
05.30 Aamusää
06.00 Studio55.fi
06.25 Huomenta Suomi
09.05 Studio55.fi
09.30 Uutiset
09.40 Mitä tänään syötäisiin?
09.45 Tunteita ja tuoksuja
10.40 Emmerdale
11.10 Emmerdale
11.40 Lääkärit
12.35 Ostoskanava
14.10 Alueellinen sääennuste
14.15 Smash (7)
15.15 Mitä tänään syötäisiin?
15.20 Miehen paikka (S)
15.50 Pientä pintaremonttia
16.50 Uutiset
16.55 Suomen ja maailman sää
17.00 Kauniit ja rohkeat
17.25 Kauniit ja rohkeat
17.55 Mitä tänään syötäisiin?
18.00 Emmerdale
18.30 Emmerdale
19.00 Seitsemän Uutiset
19.20 Päivän sää
19.30 Salatut elämät
20.05 45 minuuttia
21.00 Kohde (12)
21.55 Viking Lotto ja Keskiviikko-Jokeri
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 Tulosruutu
22.35 Teknari
23.05 Myytinmurtajat
00.10 Fringe - rajamailla (16)
01.10 30 Rock (S)
01.40 - 05.30 MTV3 Deitti
Nelonen
05.00 Älypää-TV
06.10 Ostosruutu
06.40 LIVE: Tiedä ja Voita
07.00 Disneyn esikoulu
07.25 Disney esittää: Ankronikka
07.50 Disney esittää: Aku ja kumppanit
08.00 Vaaleanpunainen pantteri
08.10 Vanessa ja pikkuväki
08.40 Nigellan uudet herkut
09.20 Juhlasuunnittelijat
09.50 Lauran matkakuvia: Tukholma
10.20 Eden
10.50 Ostosruutu
11.30 Ostosruutu
12.10 LIVE: Tiedä ja Voita
12.50 Juhlasuunnittelijat
13.20 Lauran matkakuvia: Tukholma
13.50 Eden
14.20 Nigellan uudet herkut
15.00 Suomi-tytöt New Yorkissa
16.00 Häähullut
17.00 Melissa ja Joey (S)
17.30 MasterChef Suomi
18.30 Nelosen uutiset
18.50 Nelosen sää
19.00 Matkaoppaat
19.30 Neljän tähden illallinen
20.00 Leijonan luola
20.57 Keno
21.00 Greyn anatomia (12)
22.00 Hyvät ja huonot uutiset
23.00 Nelosen uutiset
23.10 Nelosen sää
23.15 Frasier
23.45 Pirunkaupat
00.45 Totuuden anatomia (12)
01.45 Perhe on pahin
02.15 - 05.00 Älypää-TV. Paluu 30
min. mennessä 041 544 9848 tai ollikainen.
maarit@luukku.com.
Iitin Kalamiehet.
Kunnan
mestaruuspilkki 29.3.
klo 9?14 Urajärvi,
kalamaja. Ohjatut harjoitukset maanantaisin klo 18.00
ja perjantaisin klo
17.00 Kausalan
Kansantalolla. Ilm.
26.6. Ota
ystävä mukaan! Ilmoittautumiset 28.3. Ti 16.7. klo 9.00. 040 5278 009.
LC Kausala. Hallituksen kokoontuminen 28.3.2013
ABC Kausala klo
18.00.
Kaikille avoimet
yhteislenkit keskiviikkona
klo
19.00 ja sunnuntaina klo 12.00.
Lähtö Ravilinnan
pihalta. 045
110 9082 tai Reijo Dahlströmiin, p. Kaikki kalat.
Iitin Jousiampujat. Pääsiäismyyjäiset to 28.3. mennessä Sinikalle
puh. päivämatka kohde Vanha Keuruu. Mahdolliset tiedustelut pj. toimitilamme on suljettu.
FC
Kausalan
jalkapalloharjoitukset. Kaikista matkoista
tarkemmat tiedot Leenalta puh.
0400 551 247.
MANKALAN MAAMIESSEURAN RIISTAOSASTO.
Pilkkikilpailut 30.3. 240 m2.
Tilat voi jakaa tarvittaessa.
Puh. Timo
Heikkilä puh. Kaikki lenkkeilijät mukaan!
Eläkeliiton Iitin
yhdistys. Vapaa
pääsy.
Aikuisten päiväkerho on tänään
maanantaina 25.
päivä
Sääskjärven puukoululla
klo 14.00 alkaen.
Juttelua ja kahvinjuontia, pääsiäismäisissä tunnelmissa! Tule
seurustelemaan ja tuo ohjelmaa
tullessasi.
Iitin
Hengitysyhdistys ry. Yrityksen sivulta www.
kausalanyritys.fi . klo 17?20
Urajärvi, kalamaja. 9.5.
mennessä. klo 9?17, on vielä
muutama paikka vapaana. päivänä 2013
11
TV-OHJELMAT 25.3. Maanantaina maaliskuun 25. Ota
yhteys Jarmo Tähtiseen, p. klo
14.30.
Teema:
ikäihmisten etuudet, Kelan edus-
Seuraverkkarit
tilattavissa
Urheilu- ja Koneliikkeestä. Ilm. Myytävänä leivonnaisia.
Markkinatiistaina 2.4. Puulaakipilkki pe 5.4. n. ja
20.?21.4. http://www.iitinjousiampujat.fi/
taja.
Jäsentilaisuus
Tuulensuojassa ke 27.3. Tiistaivuoro
Ravilinnassa
klo 20.30?21.45.
MANKALAN
OSAKASKUNTA. tuet seuran
nuorisourheilua.
KIMOLAN
KALASTUSSEURAN pilkkikilpailut su
31.3. Ahven. pv. Ti 27. Paluu 30
min. klo
18.00.
Saamme
vieraita
EteläHämeen
muista
seuroista sekä liiton edustuksen. klo
10.00?12.00 toimitilassamme Ruuskasen Kukkakaupan alakerta (torin puoli). Kaikki reippaasti mukaan
yhteiseen illanviettoon!
Järjestyksenvalvojan peruskurssille, joka pidetään Sääskjärven puukoululla 6.?7.4. klo 18.
Ilmottautumiset 15.4. Päiväristeily ma 10.6.
Eckerö Line Finlandialla. klo 18.00 Mauri Tuomisella keväisten kalastusasioiden
merkeissä.
04.00 Uutisikkuna
06.50 PIKKU KAKKONEN
06.51 Nimipäiväonnittelu: 25.3.
06.53 Popi Kissa (S)
07.05 Lentokone
07.08 Metkat Mesiläiset (S)
07.17 Melkein mestari
07.25 Jussin matkat (S)
07.37 Humps (S)
07.44 Neppajymykerho
07.53 Muumilaakson tarinoita (S)
08.16 Milli ja Molli (S)
08.40 Late lammas (S)
08.50 Viinitilan keisari (7)
09.35 Julkkis lapsenvahtina
10.15 Tanskan rannikoilla
11.15 Piha kuntoon
11.45 Luontomatkalla Australiassa
12.15 Uutisikkuna
12.30 Aistit avoinna Italiaan
13.00 Yötyössä
13.30 Pressiklubi
14.00 Veljesten keittiössä
14.30 Uusi päivä (S)
15.00 Uusi päivä (S)
15.30 Uusi päivä (S)
16.00 Erätulilla
16.30 - 16.57 Galaxi: Bofori
16.30 - 16.30 Galaxi
17.00 Pikku Kakkonen
18.00 Yle Uutiset minuutissa
18.02 Sydänmailla (7)
18.48 - 18.55 Hupipätkät (S)
19.00 Yle Uutiset alueeltasi
19.10 Yle Uutiset
19.16 Urheiluruutu
19.20 Yle Uutiset Suora linja
19.30 LATELA
20.00 Uusi päivä (S)
20.30 Suorana: Kortesmäki
21.00 Satuhäät
21.50 Yle Uutiset
22.00 Urheiluruutu
22.05 Toistaiseksi tuntemattomasta syystä
22.35 Fresh Meat (16)
23.15 LATELA
23.45 - 00.37 Game of Thrones (16)
MTV3
05.30 Aamusää
06.00 Studio55.fi
06.25 Huomenta Suomi
09.05 Studio55.fi
09.30 Uutiset
09.40 Mitä tänään syötäisiin?
09.45 Tunteita ja tuoksuja
10.40 Emmerdale
11.10 Emmerdale
11.40 HANKI: Hiihtolajien huippuhetket
12.35 Ostoskanava
14.10 Alueellinen sääennuste
14.15 Itämeri
15.15 Mitä tänään syötäisiin?
15.20 Isän tyttö (S)
15.50 Selviytyjät Suomi
16.50 Uutiset
16.55 Suomen ja maailman sää
17.00 Kauniit ja rohkeat
17.25 Kauniit ja rohkeat
17.55 Mitä tänään syötäisiin?
18.00 Emmerdale
18.30 Emmerdale
19.00 Seitsemän Uutiset
19.20 Päivän sää
19.30 Salatut elämät
20.05 Diili
21.00 House (12)
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 Tulosruutu
22.35 Helppo elämä (12)
23.35 Tulilinjalla (16)
00.35 - 05.30 MTV3 Chat
Nelonen
05.00 Älypää-TV
06.10 Ostosruutu
06.40 LIVE: Tiedä ja Voita
07.00 Disneyn esikoulu
07.25 Disney esittää: Ankronikka
07.50 Disney esittää: Aku ja kumppanit
08.00 Vaaleanpunainen pantteri
08.15 Vanessa ja pikkuväki
08.45 Niki viinitilojen keittiöissä
09.20 Juhlasuunnittelijat
09.50 Lauran matkakuvia: Tukholma
10.20 Eden
10.50 Ostosruutu
11.30 Ostosruutu
12.10 LIVE: Tiedä ja Voita
12.50 Juhlasuunnittelijat
13.20 Lauran matkakuvia: Tukholma
13.50 Eden
14.20 Niki viinitilojen keittiöissä
14.55 Salattu teinielämä
15.55 Häähullut
17.00 Eläinten ABC
17.30 Leijonan luola
18.30 Nelosen uutiset
18.50 Nelosen sää
19.00 Matkaoppaat
19.30 Neljän tähden illallinen
20.00 Huippumalli haussa
20.57 Keno
21.00 Elokuva: 007 - Kuuraketti (16)
23.30 Nelosen uutiset
23.40 Nelosen sää
23.45 Frasier
00.15 Totuuden miekka
01.15 Perhe on pahin
01.45 - 05.00 Älypää-TV
Tiistai 26.3.
TV1
Keskiviikko 27.3.
TV1
TV2
TV2
04.00 Uutisikkuna
05.55 MOT
06.24 Ylen aamu-tv
09.30 Kuningaskuluttaja
10.00 - 10.48 Sydämen asialla (7)
11.00 Yle Uutiset
11.05 - 11.09 Yle News
12.30 Vanha suola janottaa
13.00 - 14.19 Rakkaus kahleissa (7)
14.25 A-studio
14.55 Pisara
15.00 Yle Uutiset
15.05 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa
15.55 Tosi tarina: Sijaisperhe
16.25 Toisenlaiset frendit
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.08 Sydämen asialla (7)
18.00 Yle Uutiset
18.22 Yle Uutiset alueeltasi
18.25 Yle Uutiset sää
18.30 Puoli seitsemän
19.00 - 19.44 Kiehtova maailma
20.00 Prisma Studio
20.30 Yle Uutiset
20.55 Urheiluruutu
21.00 Newsroom (12)
22.10 AMERICA IN PRIMETIME
23.05 Yle Uutiset
23.10 Prisma
23.55 Oddasat
00.10 - 04.05 Uutisikkuna
04.00 Uutisikkuna
06.50 PIKKU KAKKONEN
06.51 Nimipäiväonnittelu: 26.3.
06.52 Jääkarhu Otto (S)
07.03 Timppa (S)
07.14 Me Peltiset (S): Pulmalliset puvut
07.18 Tinga Tinga -tarinat (S)
07.32 Seitsemän suosikkia
07.39 Pipsa Possu: Pannukakut (S)
07.44 Neppajymykerho
07.52 Muumilaakson tarinoita (S)
08.15 Milli ja Molli (S)
08.41 Late lammas (S)
08.50 Viinitilan keisari (7)
09.35 Yle Uutiset Uusimaa
09.45 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi
09.55 Yle Uutiset Lounais-Suomi
10.05 Yle Uutiset Häme
10.15 Yle Uutiset Keski-Suomi
10.25 Yle Uutiset Itä-Suomi
10.35 Yle Uutiset Pohjanmaa
10.45 Yle Uutiset Pohjois-Suomi
10.55 Oddasat
11.10 Piha kuntoon
11.40 Uutisikkuna
12.30 Aistit avoinna Italiaan
13.00 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa
13.30 Toistaiseksi tuntemattomasta syystä
14.00 New Yorkin herkut
14.30 Suorana: Kortesmäki
15.00 Pakko tanssia
16.00 LATELA
16.30 Galaxi
16.30 Galaxi: Koiramestari
17.00 Pikku Kakkonen
18.00 Yle Uutiset minuutissa
18.02 Sydänmailla (7)
18.50 Hupipätkät (S)
19.00 Yle Uutiset alueeltasi
19.10 Yle Uutiset
19.16 Urheiluruutu
19.20 Yle Uutiset Suora linja
19.30 LATELA
20.00 Uusi päivä (S)
20.30 Suorana: Kortesmäki
21.00 Ajankohtainen kakkonen
21.35 Jalkapalloa
22.50 - 23.00 Yle Uutiset
22.55 Urheiluruutu
22.55 Jalkapalloa
23.50 - 00.18 LATELA
MTV3
05.30 Aamusää
06.00 Studio55.fi
06.25 Huomenta Suomi
09.05 Studio55.fi
09.30 Uutiset
09.40 Mitä tänään syötäisiin?
09.45 Tunteita ja tuoksuja
10.40 Emmerdale
11.10 Emmerdale
11.40 Lääkärit
12.35 Ostoskanava
14.10 Alueellinen sääennuste
14.15 Harryn laki (7)
15.15 Mitä tänään syötäisiin?
15.20 Erilaisia suhteita (7)
15.50 Diili
16.50 Uutiset
16.55 Suomen ja maailman sää
17.00 Kauniit ja rohkeat
17.25 Kauniit ja rohkeat
17.55 Mitä tänään syötäisiin?
18.00 Emmerdale
18.30 Emmerdale
19.00 Seitsemän Uutiset
19.20 Päivän sää
19.30 Salatut elämät
20.05 Pientä pintaremonttia
21.00 Top Chef Suomi
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 Tulosruutu
22.35 C.S.I. pv.
käymme Valamon ja Lintulan
luostareissa. 045 638 7117 tai sähköposti sinikka.kankare@gmail.
com.
Iitin
JHL
342.
Kokoonnutaan
Lomakiveen
Radansuuhun
sekä ruokailemaan 19.4. Tervetuloa.
Maakansan
Keskustanaisten
Maanantai 25.3.
TV1
LC-Kausala
Vuosikokous
( Va a l i k o k o u s )
11.4.2013 Ponnilla,
Kalevankatu 4, Kausala klo 19.00.
Käsitellään sääntöjen vuosikokoukselle
määräämät
asiat.
Keräkerhon
kokous
to
11.4.2013 klo 13.00 kirjaston Kirmossa.
Vuolenkosken
JAKOKUNNAN
Kausalan keskustassa valoisaa 2. 040 733 8551.
Piirin talvipäivätapahtumaan
Karhulaan
ilmoittautuneet!
Lähtö pe 5.4.13 klo 8.45 Kausalan linja-autoasemalta. krs:n
toimistotilaa yht
tekopaikkoja ja tehopisteitä kertyi monelle. yli-ikäistä
pelaajaa ja toinenkin 1997
syntynyt poika ilmoitti lopet-
tavansa, niin joukkue taisteli
aluejatkosarjassa D-ikäisten
poikien varassa.
haasta kokoonpanosta puuttui
kolme pelaajaa, joten vaihtopelaajia ei juuri ollut.
Jatkosarjan alku oli vaikea,
varsinkin vuonna 2000 syntyneiden poikien usko loppui,
ja he molemmat ehtivät lopettaa, ainakin väliaikaisesti.
Joukkueen taitotaso on hyvä,
ja vähitellen joukkue hitsautui
yhteen. Peli
aaltoilikin puolelta toiselle.
Ensimmäinen erä kirjattiin
Crackersille 4-2, toinen erä
Iitin Pallolle 5-3 ja kolmas
erä taas Iitille 4-2. Iitin pojat olivat kohdanneet susipojat useaan
otteeseen sekä harjoituspeleissä että kilpasarjassa parin
vuoden aikana. Teemu
Kurhila teki eräässä pelissä
joukkuehistoriaa pelattaessa
kolmella viittä vastaan vajaalla miehityksellä; hän onnistui tuolloin maalin teossa
Hatsinaa vastaan. Onko
silloin tiedossa myös paikalliskamppailuja?
Tehopisteitä tärkeämpää
on ollut joukkueen iso ke-
Kirkonkylän osakaskunnalla pilkkikisat Pappilanlahdella
Iitin Kirkonkylän osakaskunnan pilkkikilpailut pidettiin
Marianpäivänä Pappilanlahdella kauniin aurinkoisessa
kevättalven säässä. Myös muut
hyökkääjät kuten Roope Merehinen (yht. Samalla kariutui myös
Crackersin jatkopelihaave.
Kosken Dynamo ja Hatsina
karsivat haastajafinaalissa
jatkomahdollisuudesta.
Iittiläisillä oli paljon hyviä
ns. 14 p.) ja Eetu
Tyvijärvi (yht. Perjantain
harjoitusvuorolla Ravilinnassa hiottiin pienpelillä vielä
syöttöpeli kuntoon. Par-
Pelin ensimmäiset kymmenen minuuttia olivat varovaista ja tarkkaa pelaamista. Iitin
Pallokin jää ensi vuonna pelaamaan edelleen C2-poikien
kilpasarjaa, jossa pelaavat
1999-syntyneet pojat. Iitin Pallo
lähti peliin taktiikalla maalintekokilpailu sekä itsensä ja
katsojien viihdyttäminen. Molempien joukkueiden tarkka puolustuspeli jatkui. päivänä 2013
Iitin Pallo-68 on ensimmäisenä toimintavuotenaan keskittynyt yhden
junioripoikajoukkueen
salibandypeleihin. Päivän suurimman
kalan 110 gramman särjen
nosti avannosta Haapaniemen Ahti.
Tulokset, naiset: 1) Katja
Virtanen 1.290 grammaa,
2) Terttu Kiviaho 685, 3)
Arja Talja 350, 4) Tiina Apajasaari 315, 5) Tuija Pesonen
15. Sunnuntain säbämatseihin pääsi lähtemään yhdeksän poikaa. Hänellä on
tilastoissa koko kauden pistepörssissä huikeat lukemat
28+19, ja Kaakkois-Suomen
aluejatkosarjan pistepörssissä hän on sijalla kaksi. Kisan parhaan
tuloksen 2.130 grammaa
pilkki Virtasen Mika, saaden
toisen kiinnityksen kiertopalkintoon. Samalla varmistui
se, ettei susitaivallus edennyt
jatkopeleihin.
Viimeiseen peliin tuli vas-
taan Kotkan Crackers, joka
alkusarjan viimeiseltä sijalta
oli kauden aikana parantanut
peliään hurjasti. Elmo Lavonen teki viimeisessä turnauksessa tehot 3+7. Iitin Pallo
oli lopussa hallitsevampi, ja
voittomaalin teki ajassa 44:00
Toni Peltonen. Crackersin tehopelaaja ja kapteeni Valtteri
Kimmo, joka voitti aluejatkosarjan pistepörssin, teki tehot
3+4, mutta se ei tällä kertaa
auttanut jouk kuetta voittoon. Ajassa 13:54 joukkueen
kapteeni Aleksi Aaltonen
riisti pallon puolustusalueella,
taisteli puolittaisen läpiajon ja
teki maalin. Teemu ja Aleksi eivät pelanneet
jokaista sarjapeliä. Parhaimmillaan rekisteröityjä pelaajia
oli 18.
Seura tulee kesällä tukemaan muitakin pallopelejä,
joiden harrastaminen on Iitissä mahdollista. Sudet tasoitti ylivoimalla kolmannen
erän puolivälissä. Voittomaalin teki jälleen Toni Peltonen.
Iitin Pallon maalivahti Veikka Lindén pelasti muutaman
Crackersin läpiajon ja teki lopussa yhden haamutorjunnan
yläkulmasta. Sarjan kestäessä helmikuu toi jo kaksi tasapeliä.
Viimeisessä turnauksessa
Kuusankosken Urheilutalolla vastaan asettui Kouvolan
Sudet. 9 p.) olivat
kaudella 2012/13 tehokkaita.
Kuitenkin suurin tunnustus
on annettava koko ajan kehittyvälle puolustukselle, jossa
pelasivat Miska Näppi, Patrik Hömppi, Riku Klemola
sekä Elias ja Samuel Aaltonen. Hanskilla ja
Leifillä ohiuinteja.. Mirkulla ja Paulalla yhteensä yksi koivun oksa.
Miehet: 1) Mika Virtanen 2.130 grammaa, 2) Antti Parkkonen 1.550, 3) Ahti
Haapaniemi 550, 4) Antti
Apajasaari 540, 5) Asko
Koskelainen 490, 6) Alpo
Kiviaho 385, ja Heikki Hutri 385, 8) Paavo Juden 350,
9) Timo Hyytiäinen 335,
10) Veijo Alaharju 5, ja Jukka Janhunen 5. Yksi
virhe puolustusryhmityksessä
ja Sudet pääsi johtoon. Puolustuksen tehopisteet
kaudella olivat 21.
hittyminen joukkuepelissä ja
taktiikoiden noudattamisessa
sekä tärkeimpänä on ollut pelaajien taitojen paraneminen.
Joukkueen kaksi harjoituskertaa viikossa eivät tosin riitä henkilökohtaisten taitojen
riittävään valmennukseen.
Säbäpelaajien omaehtoista
valmentautumista tarvitaan
myös kuntopohjan, lihaskunnon ja vaikka pelkän juoksun
kehittämiseen. Toni
Peltonen teki turnauksessa
tehot 6+1 (yht. Tällä
kertaa Iitin Pallo ei päästänyt
viime hetken tasoitusmaalia,
vaan otti hallitun voiton lukemin 4-3. 13 p.). Iitin
joukkue piti varhaisen aikalisän. Sarjataso oli valittu
siten, että mahdollisimman
moni eri-ikäinen pelaaja pystyi osallistumaan peleihin.
Alkusarjassa Heikki Laihon
pistetehtailu ei riittänyt nostamaan joukkuetta ylempään
jatkosarjaan, joten Hemppa
siirtyikin kesken kauden pelaamaan Jengan B-poikiin.
Kun joukkueessa sai pelata vain kaksi ns. Toimintaa
laajennetaan vähitellen seuran varojen ja toimihenkilöiden resurssien mukaisesti.
Iitin Pallon pojat pelasivat
kilpailukaudella salibandyliiton C2-sarjaa, jossa pelaavat
pääosin 1998 syntyneet pelaajat. Rekisteröityjä pelaajia on
parhammillaan ollut 18.
(Kuva: Enna Lavonen.)
Iitin Pallo päätti
kautensa voittoihin
EsaL
Iitin Pallo-68 on ensimmäisenä toimintavuotenaan pitkän tauon jälkeen keskittynyt
yhden junioripoikajoukkueen
salibandypeleihin. Kesällä on
hyvä harrastaa myös muita
lajeja.
Kausi on salibandyliiton pelien osalta ohi, mutta Iitin Pallo-68 esittäytyy
joukkueellaan Ravilinnassa
huhtikuun aikana, jolloin
kutsuturnaukseen saapuvat
enna k kotietojen mu kaan
Päijät Hämeen Salibandy
ja Mäntyharjun Virkistys
D1/99-joukkueillaan. Toisessa erässä
Sudet siirtyi johtoon, mutta
Iitti kuittasi ennen erätaukoa
johtotilanteeksi 3-2. Pelitilasto oli
aikaisempien pelien osalta likimain tasan.
Koska ilmassa oli ennakkojännitteitä ja Susilla oli
mahdollisuus vielä jatkopeleihin, niin Iitin Pallo valmistautui peliin aikaisempaa
huolellisemmin. 12
URHEILU
Maanantaina maaliskuun 25. Hieno
pilkkikeli oli houkutellut
jäälle 20 kalannarraajaa,
joista suurin osa onnistui
nostamaan jäälle vaihtelevan
kalansaaliin. Vastustaja
otti maalivahdin pois. Teemu
Kurhila on joukkueen koko
kauden pistepörssissä toinen
tehoillaan 13+9 ja Aleksi
Aaltonen on kolmas