vuosikerta . 47400 Kausala N:o 84 . päivänä lokakuuta 2012
Kauppakatu 6 . Kelloja siirretään
silloin tunti taaksepäin.
Muutos vaikuttaa muun
muassa junaliikenteeseen.
Koska Venäjä ei siirry talviaikaan, Allegro-junien lähtöja saapumisajat Suomessa
aikaistuvat tunnilla.
www.iitinseutulehti.fi. Irtonumero 1 E
(sis alv.)
IITIN JA JAALAN SITOUTUMATON PAIKALLISLEHTI
Torstaina 25. lokakuuta vastaisena yönä
kello 4.00. 58. 2012 N:o 5783
Sotiemme
veteraaneilla
hengellinen
tilaisuus
Kausalassa
Sivu 2
Normaaliaikaan
palataan
Kesäajasta siirrytään takaisin
normaaliaikaan sunnuntain
28
Miehitykset, kyyditykset Siperiaan, paot Ruotsiin.
Missä kunnossa olisi maamme ylipäätään, tiet ja kaupungit. Siinähän neljä
miestä tuo halvaantuneen ystävänsä Jeesuksen luo paranemisen toivossa.
. Katselisimme täällä salaa Ruotsin
tv:tä niin kuin Virossa katseltiin salaa meidän tv:tämme?
Ta lvisoda n päätyt tyä
Moskovassa jouduttiin toteamaan, että sota ei ollutkaan
sujunut siellä tehtyjen suunnitelmien mukaan.
314 nimeä seurakuntakeskuksen vierellä olevassa
sankaripaadessa kertoo iittiläisten uhrista.
. Jumalan armo on suurempi kuin elämä. Lähes
moottoritietasoisena Lahden ja Kouvolan välin arvioidaan maksavan viimeisten laskelmien mukaan
176 miljoonaa, vähentämällä eritasoliittymiä ja
hyödyntämällä enemmän nykyistä tielinjaa selvittäisiin alle sadalla miljoonalla.
Ministeriön selvä kanta on, että tulevaisuuden tieremontit tulee toteuttaa kevyempiä vaihtoehtoja
hakien, jolloin kustannustehokkuus on olennaisesti
raskaita moottoritietasoisia malleja parempi.
Kausalassa 25.10.2012
VOITTO RUOHONEN
TÄNÄÄN
Päivä
0-3m/s
Yö
+2
-3
2-5 m/s
Yö
0
-3
Lauantai
Päivä
1-4 m/s
Yö
0
-5
Sunnuntai
Päivä
1-4 m/s
Yö
+1
Ajatusleikkinä
Baltian maiden kohtalo
RITVA LAUNESKOSKI
Sotiemme veteraanien hengellistä tilaisuutta vietettiin seurakuntakeskuksessa
Kausalassa sunnuntaina.
Juhlapuhuja, kirkkoherra
Keijo Gärdströmin esille
nostama ajatusleikki siitä,
että Suomi olisikin kokenut
Baltian maiden kohtalon, oli
sykähdyttävä. Moni on
varmasti saattanut rukoilla
vuosikausia, mutta apua ei
ole kuulunut. Entä urheilijamme:
Hakulinen olisi hiihtänyt ja
Virén olisi juossut CCCPmerkintä rinnassaan. Siitä ei pitäisi kuitenkaan olla pettynyt,
Lehtonen muistutti:
. Mitä, jos talvisotaa ei olisi ollutkaan, ja Suomi olisi itsenäistynyt Baltian
maiden kanssa vasta pari-
kymmentä vuotta sitten?
. Rukous kelpaa Jumalalle riippumatta siitä, kuinka
vahva usko on ja missä tilanteessa se sanotaan. Sillä uhrilla todellakin
oli katetta.
Kappalainen Reijo Lehtonen puolestaan tarkasteli
veteraanien tuntoja sekä suo-
Perjantai
Päivä
Iitin Lauluveikot Jouni Sjöblomin säestyksellä ja johdolla esitti kolme laulua sotiemme veteraanien hengellisessä tilaisuudessa.
-4
malaisen miehen uskoa Markuksen evankeliumin toisen
luvun valossa. Valtatie 12:n kunnostus on jo suunniteltu uudelleen nämä linjaukset
huomioon ottaen ja tuloksena on ollut kustannustason merkittävä aleneminen.
Yksi esimerkki kevennyksestä on, että uuden suunnitelman mukaan Kausalan kohdalla ei välttämättä
tarvita kolmea eritasoliittymää, vaan kahdellakin
tultaisiin hyvin toimeen.
Liikenneministeriössä on edellytetty, että tulossa
olevaa valtatie kuuden peruskorjausta Luumäen
ja Lappeenrannan välillä tarkastellaan samalla
tavalla, ja että siitä kevennysten myötä säästyvillä
varoilla voitaisiin aloittaa valtatie 12:n kunnostus.
Tosin Etelä-Karjalan puolella tästä on noussut jo
kohtuullisen kova meteli.
Liikenneministeriössä on kiitelty valtatie 12:n kunnostuksen uutta, kevennettyä suunnitelmaa. Usko
on pyhien asioiden ja arvojen
kunnioittamista. Usko nousee
pintaan, kun ihminen joutuu
ahtaalle kuten rintamalla.
Siellä tuskin oli miestä, joka
ei edes hiljaisessa mielessään
olisi lähettänyt rukoustaan
Jumalalle.
. Hän antaa
meille voimia kantaa heikkouttamme tai sairauttamme.
Hengelliseen tilaisuuteen
musiikkitervehdyksensä toi
Iitin Lauluveikot yhdeksän
miehen ja johtajansa Jouni
Sjöblomin voimin.
Tilaisuuden aluksi seurakunta tarjosi kahvit, ja tilaisuuden juonsi Timo Hopponen. Suomalainen mies ei
pidä uskostaan meteliä. Puheiden lomassa
laulettiin virsiä, ja päätössanat lausui Timo Heikkilä.
Hän lainasi veteraanipappi
Pentti Tapion ajatuksia tuen
saamisesta ja omasta vastuusta.
Maanantai
Päivä
1-4 m/s
Yö
+1
-4
Kirkkoherra Keijo Gärdström pohdiskeli puheessaan, millainen maamme olisi nyt, jos se olisi
kokenut Baltian maiden
kohtalon. 2
TÄNÄÄN
Torstaina lokakuun 25. Viitisenkymmentä kuulijaa koonneessa
tilaisuudessa Gärdström
totesi karun ajatusleikkinsä
jälkeen painokkaasti, että
Suomen uhri sodissa ei ollut
turha:
. Mitä jos he eivät olisi
taistelleet. Nöyrä kiitos sille sukupolvelle, joka esti Baltian
maiden kaltaisen kehityksen,
hän totesi ja palautti mieliin iittiläismiesten kohtalon
paikkoja sodan tuoksinassa,
ja kysyi:
. päivänä
2012
Torstaina
4.8.2011
TÄSTÄ TÄNÄÄN
Raskasta
vai kevyttä?
Äskettäin koko maata puhuttanut Liikenneviraston
pääjohtajan ero sivuaa pienellä, mutta mielenkiintoisella siivullaan myös Iittiä.
Yhdeksi eron syyksi on julkisuudessa mainittu pääjohtajan pyrkimys ajaa läntistä Suomea halkovan
valtatie 8:n peruskorjaus välittämättä eduskunnan
ja hallituksen liikennepoliittista linjauksesta, jonka mukaan pääväylien kunnostuksissa on haettava
kevyempiä vaihtoehtoja ja otettava kustannustehokkuus entistä tarkemmin esille
Tarjoukset on pyydetty noin 100 liukuesteparille,
ja toivon mukaan pääsisimme jakamaan niitä jo marraskuun tiistaimarkkinoilla
Kausalassa, mutta viimeistään joulukuun markkinoilla, kertoo Iitin ja Nastolan
perusturvajohtaja Päivi Hiltunen:
. Liukuesteet kenkiin on verraten
helppo ja edullinen tapa ehkäistä liukastumisia ja niistä
aiheutuvia vakavia loukkaantumisia. TÄNÄÄN
Iitin kunnanhallitus pohtii
ensi vuoden
talousarviota
VOITTO RUOHONEN
Iitin kunnanhallitus aloitti
maanantaina ensi vuoden
talousarvion käsittelyn. niiden olevan tarkoitettu minulle. Mutta minä en.
Siellä ei ollut kuin yksi ihminen paikalla, joka on voinut
ottaa omenat. päivänä 2012
3. Kun menin
sinne ei omenoista näkynyt
jälkeäkään, vaikka ystäväni
olivat sanoneet paikalla olleelle ?vartijalle. Kovin hekin
ihmettelivät. Asiasta käytiin tässä vaiheessa
yleiskeskustelua, ja yksityiskohtaisempi käsittely jatkuu
ensi viikon maanantaina.
Ensi vuoden talousaviovalmistelun pohjana on ennuste tämän vuoden tuloksesta, joka näyttäisi painuvan
noin puoli miljoonaa euroa
miinukselle.
Kunnanhallituksen käsittelyssä on lautakuntien ehdotusten ja virkamiesvalmistelun tuloksena syntynyt esitys,
jossa varaudutaan henkilöstömenoissa 2,6 prosentin
kasvuun ja muissa tulo- ja
menolajeissa 2,.2 prosentin
nousuun.
Kunnanhallituksen aiemmin hyväksymässä raamiehdotuksessa tavoitteena
on ensi vuodelle lähes nollatulos.
Tulopuolella alustavan
ehdotuksen mukaan on varauduttu sekä kunnallisveron
että kiinteistöverojen korotuksiin. Vuotuiset nettoinvestoinnit olisi
ehdotuksen mukaan tarkoitus pysyttää noin 2,5 miljoonassa eurossa.
Liukuesteitä
jakoon
vanhemmille
iittiläisille
Iitin yhteisneuvosto eli vanhus- ja vammaisneuvosto
pannut vireille liukuesteiden
hankkimisen vanhemmille
iittiläisille jaettavaksi.
. Olin
menossa viikonlopuksi Vuolenkoskelle, joten en ajatellut
asiaa sen enempää, kunnes
eilen näin ystäväni ja he ky-
syivät, että sainko omenat.
Sanoin, että en. Lisäksi investointeja
on ajoitettu uudelleen. Liukuesteitä jaetaan
noin 70 vuotta täyttäneille,
mutta ikäraja ei kovin jyrkkä, hän mainitsee.
Omat ja toisten
omat sekaisin
Pari viikkoa sitten pyysin ystäviltäni omenoita, ja he lupasivat toimittaa ne tiettyyn
paikkaan Kymenrantaan,
jossa lenkkeilen ja teen vapaaehtoistyötä. Toivottavasti
pääsemme jakamaan niitä
mahdollisimman pian, mutta
viimeistään joulukuun kuukausimarkkinoilla, Hiltunen
toivoo.
. Ja niinpä kysynkin, onko kyseinen henkilö sovelias vahtimaan muiden omaisuutta, kun ei näytä
tietävän, mikä kuuluu itselle
ja mikä ei?
Syysterveisin,
LEENA POUTIAINEN
Torstaina lokakuun 25. Nastolassa tehtiin täl-
lainen tempaus, mistä sitten
Iitissäkin on innostuttu
Tit. Keittolounas ti 30.10. klo 10 Messu Jaalan
kirkossa, Suomen Lähetysseuran kirkkopyhä. Ei, on suostuttava näkemään vaivaa, tutkimaan ja oppimaan Jumalan sanaa,
itsekin harjoittamaan ja elämään seurakuntayhteyttä ja
sakramenttien osallisuutta. 050 3871647 ja e-mail
jukka.kaunisto@evl.fi.
NUORILLE: Aikalisä la 27.10. klo 13 Virsi- ja juttutuokio Pappilassa, Kiviluoto,
Tommola.
To 1.11. Vain olemalla aidosti kristittyjä arvoinemme
kaikkinemme me kykenemme tuottamaan kunniaa
Jumalalle ja hyvää lähimmäisellemme. päivänä 2012
Rakkaamme
..
Viikkopaivyri
Nimipäiviä
TORSTAINA
Sointu
PERJANTAINA
Niina, Nina, Amanda,
Ninni
LAUANTAINA
Helli, Hellin, Hellä, Helle
SUNNUNTAINA
Simo
MAANANTAINA
Alfred, Urmas
TIISTAINA
Eila
KESKIVIIKKONA
Arto, Arttu, Artturi
Viikon sana
TORSTAINA
Paavali kirjoittaa: Minä
luotan siihen, että Juma-
Jouni Kaarlo Anselmi
RÄMÄ
la, joka on teissä aloittanut
hyvän työnsä, myös saattaa
sen päätökseen Kristuksen
Jeesuksen päivään mennessä.
Fil. Silloin valo on
kirkasta ja suolallamme on maku ja todistuksemme on
uskottavaa.
HEIKKI KIVILUOTO,
Jaalan rovasti
laskee 17.33.
PERJANTAINA 26.10.
Aurinko nousee Iitissä 8.25
ja laskee 17.30.
LAUANTAINA 27.10.
Aurinko nousee Iitissä 8.28
ja laskee 17.27.
SUNNUNTAINA 28.10.
Aurinko nousee Iitissä 7.31
ja laskee 16.25.
MAANANTAINA 29.10.
Aurinko nousee Iitissä 7.33
ja laskee 16.22.
TIISTAINA 30.10.
Aurinko nousee Iitissä 7.36
ja laskee 16.19.
KESKIVIIKKONA 31.10.
Aurinko nousee Iitissä 7.39
ja laskee 16.16.
IITIN SEURAKUNTA
KIRKKOHERRANVIRASTO
Puh. Suomalaisista kastettiin 78 prosenttia vuonna 2011 (84 % vuonna 2007). Kirkollisten vihkimisten osuus on vähentynyt huomattavasti koko 2000-luvun ajan.
Viime vuonna kirkollisten vihkimisten osuus oli 53 prosenttia
solmituista avioliitoista. Sähly torstaisin klo
16?17.30 yläkoulun sali (Ei vko 43, vko 44 ja 46).
AIKUISILLE: Gospel-jumppa naisille srk.keskuksen salissa Riitta Tuomalan johdolla ti 30.10 klo17.30. Musiikkia, kahvitarjoilu.
IITTI
Aija Kaarina Tenkanen 76 v.
Ilpo Ari Esko Laiho 59 v.
JAALA
Teuvo Aulis Anttila 80 v.,
Mauno Kalevi Laitinen 77 v.
* 11.3.1960 Iitti
. Uskova ihminen ei
voi jäädä lepäämään laakereillaan ja ajatella, että nyt
minulla on kaikki mitä tarvitsen, ja että se kyllä riittää
malliksi ja opiksi toisillekin. klo 14, Turkka Aaltonen. klo 18 ?Kasvukipuja?. klo 11?13. Hepr.
3:12
SUNNUNTAINA
Mitä hän sanoi, se tapahtui,
mitä hän käski, se pysyi. 1:5
Viikon miete
Nainen oli Jumalan toinen
virhe.
F.W. Kolehti: Suomen Ekumeeninen neuvosto
ry. Messun
jälkeen kirkkokahvit ja lähetystilaisuus srk-salissa, Kiviluoto, Hakala, Roitto, Tommola.
Nuorisotyö
Ke 31.10. On ymmärrettävä Herran
seurassa rukouksessa vietettävän ajan merkitys ja sen
tarkoitus oman hengenelämän rakentumiseksi. 21. Muiden jumalanpalvelusten
osallistujien osuus kasvoi 2 prosenttia vuodesta 2007. 829 3323
Avoinna: Ma-Pe klo 9-12
www.iitti.fi/srk/iitti
JUMALANPALVELUS
Su 28.10. Vahvasti kirkon
jäsenyyteen sitoutuneille seurakuntalaisille oli tyypillistä se,
että heillä oli useita kontakteja seurakuntaan vuoden aikana.
Kirkosta eroamista pohtivista valtaosa oli puolestaan sellaisia,
joihin seurakunta ei ottanut lainkaan yhteyttä viimeksi kuluneen vuoden aikana.
Tulos perustuu tiistaina julkaistuun kirkon nelivuotiskertomukseen ?Haastettu kirkko. Vai onko meillekin uskosta tullut tänään niin yksityisasia, ettei siitä voi kertoa kellekään tai edes yhteisesti pitää sitä ja sen arvoja julkisesti
esillä. Vaikkemme enää eläkään luontaistaloudessa, jossa suola oli yksi
kallisarvoisimmista ja välttämättömimmistä säilytysaineista ja mausteista, ymmärrämme kuitenkin sen
merkityksen sovellettuna ihmiselämään. klo 17.00. 3: 18 . Suomen evankelis-luterilainen
kirkko vuosina 2008?2011.. Kirkkokuoron harjoitukset ke 31.10. Ompeluseurat to 1.11. klo 16 Vuokko ja Kalevi Korhosella, Tyynitie
9, Turkka Aaltonen, Marja-Liisa Seppälä.
KAHVITUPA: Kahvitupa ja lähetysmyymälä avoinna ti ja pe
klo 10?15. klo 18?21 Nuorten
ilta Nuokussa, Jaalantie 97,
alakerta.
Muut tapahtumat
Su 28.10. Pääjumalanpalvelus menetti osallistujiaan
14 prosenttia neljän vuoden aikana. 1:6
PERJANTAINA
Jumalan armo on ilmestynyt
pelastukseksi kaikille ihmisille. 1.Sam. Sillä, joka on
kuin maan suola, on annettavaa ja jaettavaa, joka kestää
ja säilyy. Suvaitsevaisuus ei tarkoita oman identiteetin ja
uskon jättämistä, vaan siitä käsin keskustelua ja toimimista. 1:20
KESKIVIIKKONA
Voimallaan Jumala varjelee
teidät uskossa, niin että te
saavutatte pelastuksen, joka
on valmiina saatettavaksi
ilmi lopunaikana. Kokkikerhot MUUTTUNEET aikalisässä: 1?6 luokkalaiset ma klo 16?17.30.
UUTTA: Yhteistyönä kyläyhdistyksen ja kunnan kanssa
Vuolenkosken srk-kodilla 2.11. klo 14.30?21.
Aikalisä PP ti 30.10. 7:12
TIISTAINA
Kristus oli valittu jo ennen
maailman perustamista, ja
nyt aikojen lopulla hänet
on tuotu julki teitä varten.
1.Piet. Hartaus pe 26.10. klo 18.00
Ilta iittiläisille:
- musiikkia, Sanaa ja
keskustelua kahvikupin ääressä.
- haastateltavana
kirkkoherra Jyrki Nordlund.
Olet tervetullut!. Myös rakkaassa
Suomessamme olemme liukumassa hitaasti kohti yleisuskonnollisuutta ja uskonnollista neutraaliutta eli tilaan,
jossa Jumalalla ja kristillisyydellä ei ole suurtakaan
merkitystä. Noin 95 prosenttia
vainajista sai kirkollisen hautaan siunaamisen vuonna 2011.
Tulokset haastavat kirkkoa panostamaan nykyistä vahvemmin kontaktin säilyttämiseen kirkollisen toimituksen jälkeen.
Nelivuotiskertomus osoittaa, että aiempaa pienempi osuus seurakunnista otti seurakuntalaisiin yhteyttä kirkollisen toimituksen jälkeen
Helluntaisrk. klo 15 Maija Kauppisella, Veteraanitie 11 G.
VARHAISKASVATUS: Pelikerhot yläkoulun salissa keskiviikkoisin: 1?2 luokkalaiset klo 15.30, 3?4 luokkalaiset 16.30 ja
5?6 luokkalaiset klo 17.30?18.30. Lit. 4
KIRKOLLISET
Torstaina lokakuun 25. Kausala
Su 28.10. Yhteiskunnan
omanatuntona Jumalan sanan pohjalta kirkko ei voi kuitenkaan toimia, ellei se itse siihen usko ja valvo siinä
opetustaan ja elämäänsä. Se tarkoittaa kristityn kohdalla evankeliumin
pelastussanomaa ja uskonelämän koeteltua ja kypsynyttä viisautta, jota voi jakaa siitä osattomille. Yhteydenotot Jukka Kaunisto, p. 6?9-luokkalisille suunnattu oloilta. Uskonpuhdistuksen muistopäivä sanajumalanpalvelus klo 10 kirkossa, Kansanlähetyksen kirkkopyhä, Pirkko Valkama, Nordlund, Räsänen. klo 18?20 Raamatunopetussarja Pietarin kirjeistä
Jaalan Seurakuntasalissa, Jaalantie 140. Niistä pareista, joista vähintään toinen
kuului kirkkoon, kirkollisten vihkimisten osuus oli 62 prosenttia. Mutta jos se sen tekee, se voi
vaikuttaa ja pelastaa niin kansan kuin yhteiskunnankin
Jumalan tahdon vastaisilta asioilta. 2:11
LAUANTAINA
Varokaa siis, ettei kukaan
teistä ole sydämessään paha
ja epäuskoinen ja näin luovu
elävästä Jumalasta. klo 13?15 ja
perjantaina 2.11. klo 9.30-?11.30 (ensisijaisesti perhepäivähoitajille) RUOKAPÄIVÄT.
TULOSSA: Nimikkolähetti Elisa Nousiainen vierailee Iitissä
6.?9.11.
Jumalanpalveluselämä
Su 28.10. Vuonna
2011 jumalanpalvelukseen osallistui vähintään kuukausittain 6
prosenttia suomalaisista (7 % kirkon jäsenistä), mutta enemmistö (66 %) osallistui harvemmin kuin kerran vuodessa tai ei
ollenkaan.
Monilla suomalaisilla kirkolliset toimitukset ovat olleet
merkittävä yhteys kirkkoon, mutta ne tavoittavat entistä pienemmän osuuden suomalaisista. Nietzsche (1844?1900)
Aurinko nousee
TORSTAINA 25.10.
Aurinko nousee Iitissä 8.23 ja
Suolana ja valona
Jeesuksen sanat omilleen olemisesta suolana ja valona
tässä maailmassa ovat todella puhuttelevat. Turinatupa perjantaisin klo 10 srk.keskuksen neuvottelutilassa.
PERHEILLE: Perhekerho Kausalan srk.keskuksen alakerrassa
tiistaina 30.10 klo 9.30?11.30 tai torstaina 1.11. Ilman
näitä meidän suolamme saattaa menettää makunsa, jolloin meillä ei ole mitä antaa ihmisille heidän elämänsä
ja sielujensa ravinnoksi. Jumalanpalveluksen
jälkeen kirkkokahvit ja lähetystilaisuus srk.talossa.
Ke 31.10. Tämä on todella tarpeen jokaisen kristityn kohdalla, mutta yhteisesti se koskee myös
seurakuntaa ja kirkkoa.
Seurakuntakaan ei saa unohtaa tarkoitustaan ja tehtäväänsä, vaan sen on pysyttävä uskollisesti niin sanassa
kuin tunnustuksessakin ja kuitenkin elettävä ajan hermolla avoimin silmin ja kuulevin korvin. Kirkollisen vihkimisen valitsivat useimmin ensimmäisen
avioliiton solmivat ja alle 35-vuotiaat. Viikolla 44 ja 46 ei kerhoja
koulun tilaisuuksien vuoksi. Jos kristitty
ihminen menettää elämässään nämä molemmat, ei hänestä Jeesuksen sanojen mukaan ole enää mihinkään.
Hänen sanomastaan ja elämäntavastaan on tullut arvotonta asiaa, jota ihmiset naureksivat, pilkkaavat ja halveksivat. Kirkollisen hautaan siunaamisen osuudessa ei ole vastaavaa laskua. klo 18?23, ke 31.10. 4: 19,
Kiviluoto, Tommola. klo 18 viikkomessu Perheniemen Opistolla, Markku
Niemelä, Arvo Survo.
TAPAHTUMIA
Seurat pe 26.10. 1.Piet. Kirkkoauto: klo 9.30 Matkahuollosta. Kiviluoto, saarnaa hiippakunnan
lähetyssihteeri Ilkka Hakala,
kanttorina Tommola. Tämän vaaran vuoksi on tarpeellista valvoa
omaa elämäänsä ja kilvoitteluaan. Virret: 176; 708; 131; 422:15; 170:1-; 261:1,11. srk.keskuksessa. klo 18
alkaen.
LAPSILLE: Pyhäkoulu su 28.10. Se osoittaa, että sekä säännöllinen
että satunnainen osallistuminen seurakunnan toimintaan vähentyi nelivuotisjaksolla. 25.9.2012 Iitti
Ei elämä pääty kuolemaan,
vaan vaihtuu aikaan
helpompaan.
Joni ja Jonna
Äiti
Pertti perheineen
Eija
Jouni on siunattu omaisten ja ystävien läsnäollessa.
Kiitämme kaikkia myötäelämisestä surussamme.
Yhteys seurakuntaan
sitouttaa kirkon jäsenyyteen
Seurakuntalainen pysyy varmimmin kirkon jäsenenä, kun hänellä on riittävä yhteys omaan seurakuntaan. Ps.
33:9
MAANANTAINA
Tähän asti Herra on auttanut
meitä. 1 Piet. alkaen perjantaisin klo 18?21
varhaisnuorille ja nuorille n. Kuitenkin juuri uskolla ja luottamuksella
Jumalaan ja hänen sanaansa ja sen varassa yhteisesti
työtä tehden on tämän maan identiteetti ja vakaus rakennettu.
Entä loistaako meidän Jeesukseen uskovien valo
kaikille niin kuin sen lampun jalassa ollen eli esillä ja
näkyvillä pitäisi tehdä
Sillä voidaan saavuttaa 75 prosenttia tavoitelluista
vaikutuksista. Tarkastelemalla yhteysvälejä pienempinä osakokonaisuuksina pystytään ongelmat tunnistamaan
paremmin ja valitsemaan hyödyllisimmät ja tehokkaimmat ratkaisut. Parannusinvestointeja kyetään valtakunnan tasolla tekemään samalla rahalla enemmän
ja toimenpiteillä voidaan saavuttaa enemmän vaikttavuutta.
Selonteko päättyy tältä osin Valtineuvoston yksiselitteiseen linjaukseen: lähivuosien yhteysvälihenkkaiden kehittämisratkaisut uudelleenarvoidaan kustannustehokkaamman käyttäjäratkaisun löytämiseksi ja
toimenpiteiden mitoittamiseksi.
Hei!
Olen Tuula-Anneli Toivola, kahden tytön
äiti, tiimivastaava sairaanhoitaja ja
yhdessä puolisoni kanssa maatilayrittäjä.
Työkokemusta minulla on elintarviketeollisuudesta, puutarhalta, kiinteistönhuollosta, maa- ja metsätaloudesta sekä
terveydenhuoltoalalta.
Näkövammaisen reumalapsen vanhempana
ja alan työntekijänä kunnallistalouden
suurimman sektorin sosiaali- ja
terveydenhuollon käytännön ongelmat ovat
minulle tuttuja pöydän molemmin puolin.
Haluan puolustaa myös taajaman ulkopuolisten alueiden elinvoimaisuutta mm.
maankäytön ja infrastruktuurin alalla.
Johtavia periaatteitani on asettaa
yhteisen hyvän saavuttaminen oman edun
tavoittelun edelle.
Äänestä siis . Lisäksi arvioinnissa otettiin huomioon käyttäjähaastattelujen tulokset. Alkuperäisen tavoitetilan 176 miljoonan
euron suunnitteluratkaisun hyöty/kustannussuhdesuhde
oli 2,2.
Kustannussäästöihin vaikuttivat oleellisesti kalliiden eritasoliittymäratkaisujen poisjättäminen sekä
aiemmin suunniteltujen 2+2-kaistaisten osuuksien lyhentäminen ja muuttaminen ohituskaistatieksi. Huonotasoiset tieosuudet tiheimmän tienvarsiasutuksen ja Kausalan taajaman kohdalla kierretään välttämättömillä uusilla tielinjauksilla. Yhteysvälin ongelmanratkaisua
tarkasteltiin myös aluerakenteen ja liikennejärjestelmän
näkökulmista ja arvioitiin juna- ja muun joukkoliikenteen parantamista.
Selonteon mukaan hankkeelle muodostettiin neljä
eri vaihtoehtoista ratkaisua, joille laskettiin hyöty/
kustannus -suhteet ja arvioitiin vaihtoehdoilla saavutettavat vaikutukset. Prinsessa
65
5. Hyödyntämällä tehokkaammin nykyistä tietä lyhennetään
uuden tielinjauksen rakentamista. TÄNÄÄN
Torstaina lokakuun 25. Käyttäjien
kokemat ongelmat ja parantamistarpeet selvitettiin eri
käyttäjäryhmille suunnatuilla haastattelututkimuksilla
painottuen elinkeinoelämän- ja kuljetusalan toimijoihin
sekä alueen kuntiin. Arvioinnin mukaan optimaalisin tulos saavutetaan 96 miljoonaa euroa maksavalla ratkaisulla, jonka hyöty/kustannussuhdesuhde on
2,8. Peruskysymys oli, löydetäänkö yhteysvälille aiempaa suunnitelmaa kustannustehokkaampi, toteutettavissa oleva
käyttäjälähtöinen kehittämisratkaisu, joka parantaisi
riittävästi liikenteen toimivuutta ja turvallisuutta.
Tänä keväänä annetussa Valtioneuvoston liikennepoliittisessa selonteossa todetaan, että aiempi, lähes
moottoritietasoinen kehittämissuunnitelma on kustannuksiltaan niin kallis, 176 miljoonaa euroa, ettei sen
toteuttamiselle ole nähtävissä rahoitusta. päivänä 2012
Kevennetty malli
mahdollistaa
valtatien
kunnostukseen
Sata miljoonaa voi
löytyä, ei kahta sataa
VOITTO RUOHONEN
VT 12:lle Lahti-Kouvola ?yhteysvälille on haettu
kustannustehokkaampaa kehittämisratkaisua. Pitkälle tulevaisuuteen tavoittelevia suunnitteluratkaisuja pidettiin tarpeisiin nähden ylimitoitettuina, joten Nastola,
Iitti, Kouvola ja Kymenlaakson liitto ehdottivat suunnitelman tarkistamista hankkeen toteutumisen nopeuttamiseksi.
Niinpä tiestä tehtiin laajapohjaisena yhteistyönä
uusi ideasuunnitelma, jossa hanke jaettiin pienempiin
osiin ja jokaista osaa tarkasteltiin erikseen. Uudessa ratkaisussa tie on Lahden ja Nastolan
välilöä 2+2-kaistainen ja muilla osuuksilla keskikaiteellinen ohituskaistatie.
Liikennepoliittisen selonteon johtopäätös on, että
yhteisen ideasuunnittelun kautta hankkeen kustannusarvio saatiin puolitettua, kaikki olennaiset ongelmat
poistettua ja hankkeen kustannustehokkuutta parannettua huomattavasti. Puolet halvemman hankkeen toteutuminen on todennäköisempää, joten siitä yhteiskunnalle ja elinkeinotoiminnalle saatavat hyödyt toteutuvat
huomattavasti aikaisemmin kuin vanhan suunnitteluratkaisun höydyt.
Vastaavaa menettelyä on jatkossa tärkeää hyödyntää
muissakin valtateiden yhteysvälihankkeissa, selonteossa painotetaan.
. Niitä tarkasteltiin liikenteen toimivuuden, turvallisuuden ja hankkeiden kustannustehokkuuden näkökulmasta sekä ympäristön ja aluerakenteen
kannalta
Kun tähän mennessä
on kaksi vuotta myyty eioota.
Heikki Ilonoja (oikealla)
selvitteli kokousväelle valokuituverkon rakentamisen
nykytilannetta.. 6
TÄNÄÄN
Torstaina lokakuun 25. Liittymistilanne on
vielä huono. Toiset sata tarvittaisiin samaan
hankealueeseen kuuluvalla
Vuolenkoskella.
Ilonoja jatkoi, että liittyjätilanteen huonous ei sinänsä yllätä:
. Kimolaan kuituverkkoa voitaisiin rakentaa
jo ensi vuonna, jos saisimme
kokoon sata liittyjää. päivänä 2012
Valokuitu puhutti Kimolassa
Jaalan Kotiseutusäätiöltä luvassa tuntuva kädenojennus
VOITTO RUOHONEN
Kimolan kyläkokouksessa
käytiin perjantaina vilkasta
keskustelua valokuituverkon
rakentamisen nykytilannetta.
Asiaa selvittänyt Heikki Ilonoja totesi, että nyt on
työt vihdoin aloitettu, Valkealan puolella, ja kuitua on
vedetty jo parikymmentä kilometriä.
Heikki
Ilonoja väistyi kyläyhdistyksen hallituksen puheenjohtajan paikalta, mutta jatkaa
hallituksen jäsenenä.
Puheenjohtajaksi valittiin
Pasi Rontu, joka on puheenjohtajan nuijaa Kimolassa
käytellyt ennenkin.
Ha l l it u k s en e r ov uo roisista jäsenistä Markku
Luukka, Antti Mesiäinen ja
Leena Väärälä-Vesa valittiin
uudelleen. Kyse
on arvovalinnoista.
Poikkea torille juttelemaan
meidän iittiläisten yhteisistä
asioista la 27.10 klo 9-11.
15
?TIETTYÄ MUUTOSTA . Operaattoriksi Kyläkuitu on valinnut joensuulaisen Telekarelia Oy:n, jolla
on alalla pitkä kokemus eri
puolilla Suomea toteutetuissa
tietoverkoissa.
Myöhemmin operaattoria
voi vaihtaa, jos haluaa.
Ilonoja muistutti kokousväkeä myös siitä, että siinä
vaiheessa, kun kuituverkkoa
todella rakennetaan, päätös
liittymisestä tulee tehdä hyvissä ajoin ennen kuin kaivuri on kohdalla.
Muina asioina kyläkokouksessa käsiteltiin ensi
vuoden toimintasuunnitelma ja talousarvio ja tehtiin
henkilövalintoja. Oman
mutkansa asiaan tuo, että
Jaalan puolella hankealue
ulottuu kantatielle saakka,
mutta toisaalta Jaalan keskustaajama ei ole tukikelpoista
aluetta.
Torstaina lokakuun 25. Keittiön uusimisen
jälkeen tulisi mahdolliseksi
järjestää myös pitotarjoilua.
Seurapirtin piha-alueen
kunnostus otetaan myös
suunnitelmiin, yhteistyössä
Riistamiesten kanssa.
Henkilövalinnat oli etukäteen valmisteltu, ja niistä
päätettiin sujuvasti. TÄNÄÄN
Jaalalaisille on tulossa tuntuva kädenojennus Kotiseutusäätiön taholta.
. Kouvolan
kylien neuvottelukunnassa
Kimolaa edustaa Harri Tuominen.
www.anniinapeltola.fi
Nyt Kimolassa on liittyjiä nelisenkymmentä. Heittopaikat olivat Hyvinkää ja Riihimäki. Omaa rahaa ja
työpanosta on tarkoitus sijoittaa 3.500 euron edestä.
Seurapirtillä aiotaan uusia keittiön koneet ja kunnostaa kaikki lattiapinnat.
Koneiden uusiminen edellyttää myös sähköliittymän
uusimista ja sulakekoon nostamista 25:stä 35:een.
Remonttiasiaa selvitellyt
Leena Väärälä-Vesa totesi, että tavoitteena on saada
Seurapirtin käyttöaste nousemaan:
. päivänä 2012
IITTI ON MEIDÄN!
Koulut ovat Iitin kylien sydämiä, eikä yhtään sydäntä
saa enää pysäyttää. Talousarvion
loppusummaksi vahvistettiin
noin 16.600 euroa.
Uutena asiana toiminnassa on seuratalon keittiön ja
lattiapintojen remontointi.
Avustuksia on haettu sekä
Kotiseutuliitolta että Jaalan
Kotiseutusäätiöltä, edelliseltä 14.500 ja jälkimmäiseltä
10.000 euroa. Ehtona on, että liittyjällä on vakituinen postiosoite alueella, Heikki Ilonoja
täsmensi.
Valokuidusta käytiin vilkasta keskustelua, ja puheenvuoroissa tuotiin esille, että
jos kylää ylipäätään halutaan
pitää elävänä, kunnossa olevat tietoliikenneyhteydet ovat
sille yksi aivan olennainen
edellytys.
Liittymämahdollisuuksia
kyläkuituun on kolme erilaista: KyläKymppi tarjoaa 10/10
kiinteän yhteyden, KyläSata
100/100 kiinteän yhteyden ja
KyläSuper edellisen lisäksi
vielä laajakaistatv-mahdollisuuden. Lasse Päivätien
tilalle tuli Heikki Ilonoja ja
Matti Ukkosen tilalle Eeva
Patjas-Rontu.
Nuorisojäsenenä hallituksessa on Petri Tuominen.
Lisäksi hallituksen kuuluvat Eeva Ilonoja, Ulla
Järvi-Juurela, Leena Kinnunen, Tiina Paldán, Veijo
Valkeapää ja Hanna Salminen.
Toiminnantarkastajat
ovat Arto Äikää ja Aimo
Jälkö, varatoiminnantarkastajat Veikko Matikainen
ja Pentti Ilonoja. Säätiö on päättänyt
tukea liittyjiä 500 eurolla per
talous, ja tälle vuodelle on
varattu sataa liittyjää silmällä pitäen 50.000 euroa, Pirjo
Matikainen kertoi kokousväelle.
Säätiön tarkoituksena on
tukea tasapuolisesti kaikkia
kyliä samalla lailla.
Kimolalaisille tukipiikki
on nyt vuoden loppuun auki.
. Jumppaa
jatketaan yhteistyössä Katajaisten kanssa, keväällä ja
syksyllä pidetään ulkoilupäivät, kyläläisille järjestetään
retkiä muun muassa teatteriin ja keilaamaan, kylänraitti, uimaranta ja kesäto-
?
7
rialue siivotaan keväällä, ja
päätapahtuma luonnollisesti
on Sikajuhlat. Miehet yl.: 1) Pasi Kuusinen
Heinolan Isku 48p, 2) Esa Ypyä Keski-Uudenmaan Urh 48p,
3) Toni Nättiaho Korson Kaiku 40p.
www.kouvolanvihreat.fi/kuntavaalit-2012/
iitinvaaliohjelma
T eeskentelemätöntä tasa-arvon tukijaa
U mpikujassa uhrauksiin uskaltautuvaa
U hkatilanteesta ulospääsyyn uskovaa
L äheisyyteen lujasti luottavaa
A idosti asioita aistivaa
L ojaalin luonteen leimaamaa
L ahjomatonta liitoksista luopujaa
E
thän enää epäröi
?
Prinsessa
65. eiks je??
Säätiö tukee
liittyjää
500 eurolla
taloutta kohti
Ä lä äimistele äänestämättä
Ä änestä ärhäkkää äitiä
N yt naista nasevaa
I hmisyyttä isosti ihailevaa
Tuija Salonen ylivoimainen
saappaanheiton syyscupissa
Etelä-Suomen neliosainen saappaanheiton syyscup saatiin heitettyä. Tuija Salonen otti komean voiton.
Loppupisteet, naiset yl.: 1) Tuija Salonen Saapasseura
Ronttoset 60p, 2) Eeva Isokorpi Saapasseura Ronttoset 20p, 3)
Ulvi Jurikivi Korson kaiku 16p
päivänä 2012. 8
Torstaina lokakuun 25
perheitä, ystäväjoukkoja,
yksin asuvia . asiointia, siivousta,
ruuan valmistusta, ulkoilua
ja seurustelua. Asiakkaiksi voivat
sotainvalidien lisäksi tulla
Suomen Sotaveteraaniliiton,
Rintamaveteraaniliiton ja
soa juhlia?
Yleisradio etsii elokuvaa
varten erilaisia suomalaisia
. KULTTUURI
Torstaina lokakuun 25. Apu
on mm. Linnoittaudutteko perheen kesken koko illaksi sohvalle tunnistamaan julkkiksia
vai järjestätkö kavereille suuren kisastudion. Apua saavat niin sotiemme veteraanit
kuin heidän puolisonsa ja
leskensä. Rahoitusta haetaan nyt vuodelle 2013,
kertoo hankkeen projektipäällikkö Maija Karnaattu.
Avustajatoiminnasta
ammattiin -hanke täydentää vanhusten kunnallisia
avopalveluja. Vuonna 2012 Avustajatoiminnasta ammattiin
-hanke on työllistänyt 34
pitkään työttömänä ollutta
tai vajaatyökykyistä työnhakijaa. Sitä hallinnoi Sotainvalidien Veljesliiton Kymen piiri ry, ja se
työllistää avustajien lisäksi
projektipäällikön ja -sihteerin.
Avustajatoiminta on Sotainvalidien Veljesliiton tärkein jäsenpalvelu. Hankkeen tavoitteena
on avustajan avoimille työmarkkinoille siirtyminen,
ja näin avustajalle tarjotaan
mahdollisuus kouluttautua
työsuhteen aikana, jatkaa
Karnaattu.
Valtakunnallisesti vuonna 2011 kymmenet avustajat
suorittivat ammattitutkinnon
työsuhteensa aikana. Työsuhteensa päättäneistä avustajista 12 % jatkoi kouluttautumista hankkeen jälkeen,
ja 27 % työllistyi avoimille
työmarkkinoille. Moni avustajatoiminnan asiakkaasta ei
selviäisi enää kotona ilman
avustajatoiminnan apua.
Avustajilla on myös aikaa
olla asiakkaiden kanssa, ja
heidän käyntinsä lievittävät
vanhusten yksinäisyyttä.
Vuonna 2012 apua on
saanut jo noin 450 asiakas-
taloutta. Mikä juhlissa
kiehtoo, mikä herättää raivoa?
Onko teillä oma tapanne kat-
sa hanke on vastaus aluetta
uhkaavaan vanhus- ja vammaispalveluiden työvoimapulaan.
? Avustajatoiminta tukee huomattavalta osalta
Kymen ja Etelä-Karjalan
työllistämisvelvoitteen täyttymistä. Hoitohenkilökunnan eläköityessä ja
vanhusten määrän kasvaes-
Dokumenttielokuvaan
etsitään itsenäisyyspäiväfaneja
Oletko aina fanittanut Linnan
juhlia. päivänä 2012
9
Nämä taulut ovat Annikki
Tyyskän (yllä) ja MarjaLiisa Riuttalan (oikealla)
nypläämiä.
Tuula Heino: Pitsiliivi.
Nypläyksen solmuja Iitin kirjastossa
Nypläyksen harrastajat ovat
toimineet pitkään Iitissä, ja
vakituiseksi harrastetilaksi
on vakiintunut kirjasto, jossa
he säännöllisesti kokontuvat.
Kirjaston monitoimiti-
lassa on ensi kuun alkuun solmuihin.
asti esillä nyplääjien näyttely
Esillä on hyvin monenotsikolla Tutustu nypläyksen tyyppisiä nypläystöitä pienis-
Avustajatoimintahankkeelle
toivotaan edelleen rahoitusta
Avustajatoiminnasta ammattiin -hankkeessa tuetaan
sotainvalidien ja muiden
sotiemme veteraanien sekä
heidän puolisoidensa ja leskiensä kotona asumista. Muu rahoitus on tullut
kunnilta, Työ- ja elinkeinoministeriöltä, ELY-keskukselta ja TE-toimistolta.
neet Hellevi Eerola, Tuula
Heino, Terttu Lapila, Marja-Liisa Riuttala, Pirkko
Ronimus, Marja-Leena Simola ja Annikki Tyyskä.. Avustajatoiminnan valtakunnallisen
tukihankkeen rahoitus on
päättymässä.
? Kymen aluehanke
pitää tärkeänä toiminnan
jatkumista Kymen ja EteläKarjalan alueella. Valtakunnallisesti
apua saa vuosittain reilut
8.000 taloutta. Veljesliitto tukee
hanketta noin miljoonalla
eurolla vuodessa.
. Kuvauksia suunnitellaan jo kuumeisesti.
Ilmoittautumisia otetaan
vastaan osoitteessa itsenaisyys.
paiva@yle.fi tai 040 163 8552.
Rintamanaisten Liiton jäsenet sekä heidän puolisonsa
ja leskensä sekä Kaatuneitten
Omaisten Liiton sotalesket.
Hanke saa tukea näiltä jär-
tä liinoista suuriin, huiveista
liiviin ja koristetauluihin asti.
Töitä ovat esille laitta-
jestöiltä ja Veteraanivastuu
ry:ltä. eri puolilta
Suomea. Ilmoittaudu siis pian
mukaan tai ilmianna tuntemasi sopiva seurue ja osallistu ainutlaatuisen elokuvan
tekoon. Valtakunnallisesti avustajatoiminta
on toiminut jo 14 vuotta, ja
Kymen ja Etelä-Karjalan alueella 12 vuotta.
. Lisäksi avustajan
saama työmarkkinatuki jää
suoraan kuntaan ja helpottaa
näin alueen työttömyyttä.
Avustajatoiminnasta
ammattiin -hanke on yksi
Sotainvalidien Veljesliiton
valtakunnallisesti koordinoimasta avustajatoiminnan
16 aluehankkeesta. Avustajatoiminnasta ammattiin -hankeessa 41 % kouluttautui
työsuhteen aikana, työllistyi
tai siirtyi opiskelemaan työsuhteen jälkeen. Samalla se
vapauttaa kunnan rahaa ja
työvoimaa muihin vanhuspalveluihin. Tiedätkö
jonkun, jolle Linnan juhlat on
yksi vuoden merkkitapahtumista?
Tu l e v a n a i t s e n ä i -
syyspäivänä kuvattava dok u ment t ielok uva Itsenä isyyspäivä kertoo siitä, miten
suomalaiset eri puolilla maata
viettävät itsenäisyyspäivää.
Katsotaanko kaikkialla Linnan
juhlia, ja mikä niissä herättää
keskustelua
päivänä 2012
I 15
IITTI
Suora selkä ja
suoraa puhetta
Järjellä ja
tunteella
www.anniinapeltola.fi
Pienessä kunnassa on mahdollista
tehdä niin pieniä
kuin suuriakin
asioita - mutta
se onnistuu vain
yhteistyöllä. 10
Torstaina lokakuun 25. Lumisateet ja yöpakkaset voivat vaikeuttaa
liikennettä teiden liukkauden
takia.. Minun
Iittini on mahdollisuuksien kunta.
Varaudu
tulevaan
liukkauteen
Ilmatieteen laitoksen ennusteen mukaan sateet voivat tulla loppuviikolla koko
maassa lumena, joten autoilijoiden on syytä varautua
talvisiin ajokeleihin.
Loppuviikolla pohjoisesta
pääsee virtaamaan kylmempää ilmaa ja sateet tulevat
etelää myöten osittain lumena.
Sään kylmetessä etelässäkin jäädään vain hieman
plussalle. Yöpakkasia on
yleisesti.
Tälle viikolle ennustettu sademäärä on vedeksi
muutettuna 5-10 mm, maan
pohjoisosassa ja rannikon
läheisyydessä sataa paikoin
enemmän
Jarkko Ojapalo otti
75-kiloisissa voiton puolalaisvastustajastaan Tomasz Jabtonskista numeroin 15-10,
mutta viime vuoden 69-kiloisten Suomen mestarin
tie nousi pystyyn venäläistä
Ivan Klimashkinia vastaan
numeroin 18-12, ja Ojapalon
taival turnauksessa päättyi
tällä kertaa siihen.
on jo antanut 182, mikä tekee
prosentiksi 29,7.
Kausala I:n ja Kausala
II:n kohdalla aktiivisuus on
miltei tasoissa. Vastustajan pakkopeli toimi ja
vajaassa minuutissa se iski
illan toisen osumansa. Noin
minuutti edellisestä se iski
jälleen, eikä tästäkään osumasta edetty kuin parisen
minuuttia, kun kotijoukkue
iski jälleen. marraskuuta.
Rovaniemellä 8.-9. Vasemmistoliitto menetti vuoden 2008 vaaleissa
kahdeksan ääntä, 0,2 prosenttia.
Neljä vuotta sitten äänestysprosentti nousi hiukan
vuoteen 2004 verrattuna.
Tiltu matkasi 16.10 Kuusankoskelle kauden neljänteen
otteluun VJK:n vieraaksi.
Tätä on kutsuttu paikalliskamppailuksi, koska kotijoukkueenkin riveissä pelaa
useita iittiläisiä. Tiltu painoi
erän lopussa kovaa päälle
hakien tasoitusta. Tilanteet
vaihtelivat koko ajan päädystä toiseen ja maalivahdeilla
riitti askaretta. Komento oli vuorostaan lievästi
Tiltulla. Kausala I:n
alueella äänioikeutettuja on
2.079 ja ennakkoon äänestäneitä 571, 27,5 prosenttia, ja
Kausala II:n alueella 2.010
äänioikeutettua ja 580 ennakkoon äänestänyttä, 28,9
prosenttia.
Hiukan muita vähemmän
on ennakkoon äänestetty
Pohjois-Iitin alueella. Vastustajan ylivoima oli
murskaavan tehokas, kun se
iski yhdessätoista sekunnissa osuman. Suomi oli turnauksessa mukana viiden miehen
voimin. Tasaisissa merkeissä edettiin
edelleen aina yli erän puolivälin. Noin viiden
minuutin kohdalla Tiltulle
puhallettiin kakkonen. Tiltu jatkoi kuitenkin päälle painamista ja
viimeisen minuutin alkuun
Sergey toi hienolla yksilösuorituksella Tiltun jälleen
maalin päähän. Sitten sai Tiltu myllyä
aikaiseksi ja vastustajalle oli
tulossa rangaistus. Niinpä
kotijoukkue rankaisikin alivoimalla. lokakuuta
järjestetyssä HSK Boxing
Cupissa. Tulostakin tuli ajassa 35.04, kun Janne Kunnas
toi Ari Virtasen syötöstä
vierailijan jälleen maalin
päähän. Heti maalin jälkeen
pääsi Tiltu ylivoimalle, joten
mahdollisuutta tarjottiin.
Jotain meni kuitenkin pieleen ja Tiltun ylivoimapeli
oli aivan sekaisin. Vasemmistoliiton 140 ääntä tarkoittivat 3,7 prosentin kannatusta
ja yhtä valtuustopaikkaa.
Perussuomalaiset saivat
neljä vuotta sitten 81 ääntä,
2,1 prosenttia ja Kristillisdemokraatit 64 ääntä, 1,7 prosenttia.
Edellisissä kunnallisvaaleissa voittajia vuoden 2004
tulokseen verrattuna olivat
kokoomus (119 ääntä, 3,2
prosenttia), sosialidemokraatit (42 ääntä, 1,2 prosenttia),
keskusta (29 ääntä, 0,9 prosenttia) ja perussuomalaiset
(81 ääntä, 2,1 prosenttia).
Vuoden 2008 vaaleissa
suurin häviäjä oli Iitin Sitoutumattomien yhteislista, joka
menetti vuoden 2004 tulokseen verrattuna 277 ääntä ja
7,2 prosenttia kannatuksestaan. Sosialidemokraatit saivat 1.093
ääntä, 28,8 prosenttia ja kahdeksan valtuustopaikkaa.
Kokoomuksen saamat
620 ääntä olivat 16,4 prosenttia kaikista äänistä ja oikeuttivat neljään valtuustopaikkaan. päivänä 2012
11
Tiltu-teamille
Yli puolet Iitin
äänistä vielä jaossa toinen niukka tappio
EIKKA
VOITTO RUOHONEN
Ennakkoon äänesti Iitissä
1.684 henkilöä, mikä tekee
ennakkoäänestysprosentiksi
29,3. Janne Ojapalon seuraava tähtäin on A- ja
B-juniorien SM-kilpailuissa
Turussa 3.-4. Peli oli
painettu vastustajan päätyyn
ja otettiin maalivahti pois, ja
koetettiin tasoitusta kuudella
viittä vastaan. Nämä kohtaamiset ovat usein hyvin
tasaisia eikä nytkään tullut
poikkeusta.
Alkuhetkistä lähtien oli
tarkkaa ja tasaista vääntöä
päädystä toiseen. syyskuuta järjestetyssä XXVI
Ruskaturnauksessa täksi kaudeksi 69-kilosista 75-kiloisiin
siirtynyt Jannen isoveli Jarkko Ojapalo voitti uuden sarjansa.
Tammer-turnauksessa
18.-21.10. Tiltu kuitenkin
kasasi rivit ja sai paineen vastustajan puolustuspäätyyn.
Työ tuotti tulosta viitisen
minuuttia ennen erän loppua.
Janne Nurminen syötti ja
Janne Kunnas maalasi. Kävi kuitenkin kuten niin usein tällaisessa tilanteessa, VJK pääsi
kiekon riistoon ja vastustajien tehomies, Lauri Ronimus tehoilla 3+2, ujutti tyhjiin vain kaksitoista sekuntia
ennen loppuvihellystä. Sen
347 äänioikeutetusta äänen
on antanut vasta 91, mikä tekee ennakkoäänestysprosentiksi 26,2.
Neljä vuotta sitten pidetyissä edellisissä kunnallisvaaleissa keskusta sai 1.237
ääntä, 32,6 prosenttia ja kymmenen valtuustopaikkaa. Tiltu kuitenkin punnersi ja sai tilanteita
aikaan. Peli
oli tiukka, siisti ja tasainen
vääntö jälleen, mutta pisteet
menivät VJK:lle luvuin 8-6.. Näin lukemat
olivat jo 5-2. Torstaina lokakuun 25. Kolmisen minuuttia
painettiin kiekkoa vastustajan päätyyn ja erän lopulle
tuli vielä kavennusosuma.
Tällä kertaa Lauri Itkonen
osui Vesa Einolan syötöstä.
Kaksi erää oli käsitelty ja lukemat olivat 5-4.
Kolmannen erän alkuun
kotijoukkue oli jälleen paremmin hereillä. Sen jälkeen on kuntaan
saattanut tulla lähetekuoria
ulkomailta, mutta niillä ei ole
kovin suurta merkitystä kokonaismäärän kannalta.
Neljä vuotta sitten kunnallisvaaleissa äänesti Iitissä
ennakkoon 25,5 prosenttia
äänioikeutetuista, joten äänestysaktiivisuus näyttäisi
olevan kasvussa.
Yli puolet iittiläisten äänistä on silti vielä jaossa.
Edellisissä kuntavaaleissa
kokonaisäänestysprosentti Iitissä oli 65,8, joten jos sama
aktiivisuus saavutetaan, vielä
36,5 prosentin verran äänioikeutettuja pitäisi käydä sunnuntaina uurnilla.
Viimeksi pidettyjen presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella Iitissä äänesti
ennakkoon 33,4 ja toisella
kierroksella 36,4 prosenttia
äänioikeutetuista.
Äänioikeutettuja Iitissä
on kaikkiaan 5.750 henkeä,
joista siis 1.684 on jo äänensä
antanut.
Suhteessa vilkkainta ennakkoäänestys oli Etelä-Iitin
äänestysalueen asukkailla,
sillä 702 äänioikeutetusta
260 on jo äänestänyt. Se tekee prosentiksi tasan 37.
Toiseksi vilkkaimmin
ovat ennakkoon äänestäneet
Kirkonkylän alueen ihmiset,
612 äänioikeutetusta äänen
Janne Ojapalo
nyrkkeili
voiton Tanskassa
Lahden Kalevaa edustava
iittiläinen nuori nyrkkeilijä
Janne Ojapalo iski voittoon
Tanskassa 12.-14. Turnaus kokosi 375
nyrkkeilijää 11 eri maasta.
Sarjassa A-69 kiloa otellut Janne Ojapalo voitti ruotsalaisen vastustajansa Milad
Zamanin selvästi kaikin
tuomariäänin. Ensimmäisen erän lukemiksi
jäi tuo 2-2.
Toisen erän al ku oli
Tiltulle huono. Alkutahdit
tilastoihin löi kuitenkin kotijoukkue, kun se puolentoista
minuutin pelin jälkeen siirtyi
1-0-johtoon. Molemmissa
päädyissä riitti tapahtumia.
Tiltu pääsi punnertamaan
tasoituksen parin minuutin
kuluttua avausmaalista, kun
Janne Nurminen osui Vesa
Einolan syötöstä. Ennen
puhallusta onnistui vierai-
lija kuitenkin tasoituksessa.
Sergey Barbashin syötti ja
Mika Rihu viimeisteli. Vain vajaa
minuutti kerittiin pelata ja
Tiltulle tuomittiin kakkonen. Puolitoista
minuuttia mentiin ja VJK
pääsi jälleen kahden maalin
karkumatkalle. Iitin Sitoutumattomat
ry:n yhteislista keräsi 556
ääntä, 14,7 prosenttia ja se sai
myös neljä paikkaa. Tasaviisikoinkin
homma jatkui VJK:n hienoisessa komennossa
lehtisali ark. ark. Syyskokous klo19.00 Tervetuloa.
Hallitus
Uusi
VUOLUKIVITAKKA.
Tarjoamme hirvikeiton klo 13.00, jos et pääse
jahtiin, tule edes sopalle.
Tervetuloa!
Kansalaisopisto..............02061 59776
Kausalan
urheilukenttä.................... Kahvitarjoilu.
Toimikunta
Kausalan keskustassa parhaalla paikalla
valoisa 90 m2 kulma-liikehuoneisto
ja n. (05) 829 3323
khvirasto.iitti@evl.fi
avoinna ma?pe 9?12
Nuorisotyönohjaajat
Jukka Kaunisto.................050 387 1647
Tuula Lehtoranta............. 02061 59600
sähköpostiosoite: asiakaspalvelu@iitti.fi
Kunnantalo, Rautatienkatu 20, 47400 Kausala
Vanha kunnantalo, Rautatienkatu 22, 47400 Kausala
Toimistot avoinna klo 9.00-15.00
Iitin kunnan virallinen sähköpostiosoite: kirjaamo.iitinkunta@iitti.fi
henkilöille: etunimi.sukunimi@iitti.fi
Lähipoliisi ..........................07187 34139
sääntömääräinen syyskokous Ravilinnassa to 8.11.2012 klo 19.00.
Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Ylöjärveläisryhmä testaa kotijoukkue
Yrityksen päivän vireen naisten lentopallon 1-sarjan tärkeässä ottelussa, jossa voittaja
kärkkyy paikkaa kärkikaksikossa. Kokouksen jälkeen
kuullaan kertomus Erja ja
Reijo Nokelaisen kanoottiretkestä Suomenlahdelta
Perämerelle. klo 8-19, la 8-14
aattoina klo 8-15
. Oriveden Ponnistuksessa liigajoukkueessa.
Kotijoukkue Yritys on tervehtynyt kahden viikon tauon
aikana hyvin ja esittäytyy viime harjoitusten perusteella
lauantain ottelussa täydessä
kunnossa. Pisin pelaaja on viime
vuoden B-tyttöjen SM-kultaa
Ryhdin väreissä voittanut
185-senttinen hakkuri Nelli
Rantanen. 02061 59792
Kuntosali..........................02061 59794
Kuntosalin aukioloajat:
ma - pe 7-22, la 9-18, su 9-19
Kirjasto,
Kausansaarentie 3..........02061 59800
. 050 387 1653
KT YKSIÖ
lähellä Kausalan keskustaa.
1 kk takuuvuokra.
Luottotiedot tarkastetaan.
KOUVOLAN TYÖ- JA ELINKEINOTOIMISTO
Iitti, Rautatienkatu 20, 2. 040 700 3932
Maakansan Metsästäjät ry
järjestää perinteisen kutsujahdin maanomistajille, alueensa asukkaille sekä kaikille
hirvimetsästyksestä kiinnostuneille
la 27.10.2012 klo 9.00 Maakansan Seuratalolla.
MUUMIPEIKKO
Yhteispalvelupiste avoinna ma klo 8.00-17.00, ti-pe klo 8.00-15.00
P. 02061 59760
Palo- ja pelastuslaitos
Kymenlaakson pelastuslaitos
...............................................(05) 23 161
Sosiaali- ja terveyspalvelut
Päijät-Hämeen sosiaali- ja
terveydenhuollon kuntayhtymä
................................................(03) 81 911
Ympäristöpalvelut
Kouvolan kaupunki................02061 511
Syyskokous
Kalamajalla
ti
6.11.2012
klo
18.00. Illan ohjelma:
Kahvit klo 17.30 alkaen, esitelmä klo 18.00. ti-ke klo 9?12 ja 13?15
Työnhakijapalvelut................010 19 4300
Työnantajapalvelut................010 19 4301
Työttömyysturvaneuvonta..010 19 4911
VEROTOIMISTO
Kauppamiehenkatu 4,
45100 Kouvola .....................(05) 23 741
Iitin Hevosystäväinseura ry:n
SYYSKOKOUS
Tervetuloa!
Johtokunta
Mitat 575x750x1500.
P. 02061 59600
www.iitti.fi
Päiväkoti Metsämyyrä...02061 59710
Päiväkoti Peltohiiri.........02061 59733
Päivähoidon ohjaaja...... Esillä sääntöjen
syyskokoukselle määräämät
asiat. 02061 59618
Vaihde avoinna ma-pe klo 8-15
P. seurakuntapastori
Aura Karjalainen..............050 387 1654
Kanttori
Leila Räsänen ...................050 387 1643
Talouspäällikkö
Iiris Mäenpää ...................050 387 1644
sääntömääräinen syyskokous
pidetään
tiistaina 6.11.2012 klo 18.30
Ravilinnassa liikuntahallin
kokoustilassa A. (05) 311 5149, 020 615 7925. klo 10-19, la 10-14,
aattoina klo 10-15
. Tervetuloa!
Hallitus
maanantaina 5.11.2012
klo 19.00
Kausalan ABC.
IITIN SEURAKUNTA
Kirkkoherranvirasto
Eerolantie 1, 47400 Kausala
Iitin
Latu ry:n
Kausalan metallityöväen ammattiosasto ry
IITIN KUNTA TIEDOTTAA
ELÄINLÄÄKÄRIPÄIVYSTYS
Pe 26.10.12 klo 17.00?ma 29.10.12 klo 8.00
Sorvo, p. Tervetuloa!
sääntömääräinen
SYYSKOKOUS
maanantaina
12.11.2012
alkaen
klo
17.00 Kausalan ABC:n kokoustiloissa. Kahvitus alkaa klo
18.00. Kymenlaakson Liikunnan toiminnanjohtaja Tommi
Lehtinen haastaa keskustelijoita kysymällä, oletko koskaan
miettinyt, että nyt voit osittain
itsekin huomaamattasi kerätä
rahaa harrastustoimintaan:
. Siitäkin on selvittävä,
mutta mennään ottelu kerrallaan.
Lauantain lentopallopäivä
Kausalassa alkaa jo aamulla,
kun Yrityksen D-tytöt kohtaavat kauden avauksessaan
Etelän alueen runkosarjassa
Korian Ponnen, Salpiksen ja
Kolen kaksi joukkuetta. Alueen seuroja on
päässyt mukaan SLU:n ja
Veikkauksen yhdessä kehittämään verkkokumppanuustoimintamalliin, joka on osa
seuratoiminnan auttamiseen
tähtäävää yhteistyötä.
Mukana on Kymenlaaksosta tällä hetkellä neljä seuraa,
yhtenä niistä Kausalan Yritys.
Veik kaus korvaa seuan
sivun kautta pelatusta pelistä
asiamieskorvauksen seuroille
eli pelaaja ei maksa mitään
extraa ja saa ed elleen voitot
lyhentämättöminä tililleen.
Yritys-Ryhti
lentopallon herkkupalana
Sarjatulokas debytoi Kausalan lauantai-illassa
HOOBEE
Nuorekas ja ulottuva Ylöjärven Ryhti debytoi lauantaina
Kausalan liikuntahallissa lauantain iltaottelussa. 050 387 1650
Lastenohjaajat..................050 387 1652
Perhekerho ja pyhäkoulu.......................
..............................................044 766 5375
Diakonia- ja lähetystoimisto
Ravitie 2, Kausala
Diakoniaviranhaltija
Sirpa Pusila....................... Tukea
ei ole luvassa sunnuntaina,
kun joukkue matkustaa Vilppulaan. Turnaus alkaa jo aamukymmeneltä, joten pelit valmistuvat
hyvissä ajoin ennen Yrityksen
naisjoukkueen iltaottelua Ylöjärven Ryhtiä vastaan.
puh. Nimekkäin
pelaaja lienee kuitenkin Jenni Mäkisen kanssa nuorten
maajoukkueita kolunnut Liisa
Hurskainen, joka sittemmin
löi palloa mm. Lohkonelosena tasaisessa keskiryhmässä pisteen vastustajaansa jäljessä
oleva Yritys kurkottaisi voitollaan jo tanakasti kahden
sakkiin, joten panosta riittää.
Voitto tulee varmasti olemaan
kovan työn takana, mutta ei
mahdoton, sillä peliään parantava Yritys saanee jälleen
kotiyleisön täyden tuen. 56 m2 liiketila.
Tavaraliikenne takapihan last.sillan kautta.
Varastotilaa löytyy kellarikerroksesta.
IITIN KUNTA
Asuntotoimisto .............02061 59765
Eläinlääkäri; vast.otto klo 8-9.30
...........................................02061 57902
Iitin
Kalamiehet ry
P. 10
12
Torstaina lokakuun 25. lainausos. päivänä 2012
Veikkaamalla
voi tukea
seuratyötä
Kouvolan seudulla on käyty laajaa keskustelua lasten
harrastustoiminnan kustannuksista. kirjastoauto 040 548 2691
Iitin
Reserviupseerikerho ry:n
Tied.puh. 0400 756 523
Taloustoimisto..................(05) 829 3325
avoinna ma?pe 9?13
Kirkkoherra
Jyrki Nordlund ..................050 387 1640
Kappalainen
Reijo Lehtonen...................050 387 1641
Vs. Myös molemmat
keskipelaajat Tuulia Rinne
ja Titta Virtanen ylittävät
180 sentin rajan. kappalainen
Marja Lainio-Nurminen.....050 387 1642
Vs. Ykkössarjaan viime
keväänä noussut Ryhti on
Yrityksen tavoin nuori, mutta
kotijoukkuetta ulottuvampi
ryhmä. Käsitellään
yhdistyksen syyskokoukselle kuuluvat sääntömääräiset asiat. 050 67670, (03) 872 0530
VAIHDE puh. 050 387 1645
Lähetyssihteeri
Anne Heikkilä................... 050 387 1649
Seurakuntamestari
Tiina Klemola....................050 387 1646
Keittiömestari
Manu Remes................... krs
Av
Hotjoogassa
venytellään 35?38 asteen lämmössä. 4.11.
mennessä.
Te a t t e r i r e t k i
Kouvolaan
to
22.11. Tule
mukaan piristymään. päivänä 2012
Kausalan Kerho.
Tekniikan tohtori
Matti Savelaisen
esitys maapallon
taustasäteilyn tutkimusprojektista keskiviikkona
31.10. Kokoontuminen kodalle klo
8.00.
Eläkeliiton Iitin
yhdistys.
Käsityökerho
alkaa
tänään to 25.10.
klo 12?15 kirjaston näyttelyhuoneessa. klo 18.00 Heikintien
toimitiloihimme. Ilmoittaudu sihteerille viimeistään 23.11.
Yhdistysten yhteinen pikkujoulu la 17.11. mennessä. Kentän
kunnostajat ja toimitsijat paikalle viim. Veteraaniryhmän paperinkeräystalkoot
varastolla ti 30.10. alkaen klo
18.00 Kausalan Kansantalolla.
Ilm. Ilmoittautuminen ja illalliskorttitiedustelut
Annikki Ruokoselle p. Ilmoittautumiset viim. Lähdemme Pouhulan bussilla klo 16.30 Kausalan
linja-autoasemalta. Ota ystäväsi
mukaan!
Jäsenet ja talkoolaiset! Ranskalainen ilta Kurjenmiekassa pe 9.11.
alkaen klo 18.30.
Suvi-Kirsi Korhonen, laulu,
Mervi Myllyoja, viulu, Seppo
Korhonen, piano ja kitara; ranskalainen menu. Sitovat
ilmottautumiset 1.11. Ilmoittautumiset ja hintatiedustelut vuolenkosken maaseutuseuran sähköpostiin tai
Vesa-Matti 0400 791 462.
SAK Iitin paikallisjärjestö
kokoontuu
ti
30.10.2012
klo
18 Tiltun Baariin.
Toivomme,
että
mahdollisimman
moni Kausalan Metallityöväen am.os 175 ja Iitin JHL ry:n
jäsenistä pääsisi tilaisuuteen.
Kahvitarjoilu!
Iitin
ortodoksiapiiri ry. 2012. mennessä Leenalle 0400
551 247.
PTL-Eläkeläiset ry. Ilmoittautumiset 4.11.
mennessä Seppo Arolalle puh.
040 504 8831. Retki
Helsingin kaupunginteatteriin la 24.11.2012 näytökseen
?Sylvi ja Anita?. Ilmoittaudu Sinikalle 31.10. Nokipannukahvit tarjotaan
Pukkikankaalla
klo 19?20. Sitovat ilmoittautumiset Sinikalle 3.11.
mennessä puh. Esitys alkaa
klo 19.00. Vuokko.
19.30?21.00.
www.iitinseutulehti.fi
Julkaisija:
Iitin Lehti Oy
ISSN 0357-9107
Sitoutumaton
Sanomalehtien Liiton jäsen
Y-tunnus 0158721-0
Postiosoite:
PL 37, 47401 Kausala
Katuosoite:
Kauppakatu 6, Kausala
Internet-osoitteemme:
www.iitinseutulehti.fi
Telefax:
(05) 326 0321
Ilmestymispäivät:
Maanantai ja torstai
Päätoimittaja
Voitto Ruohonen
0400 727 234, (05) 326 0357
voitto.ruohonen@iitinseutulehti.fi
Toimittaja
Ritva Launeskoski
0400 723 727
ritva.launeskoski@iitinseutulehti.fi
Konttoripäällikkö
Satu Santala
(05) 326 0355, 0400 857 577
asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi
Asiakaspalvelu, ilmoitukset, tilaukset
ja laskutus
Mainonnan suunnittelija
Eeva Sihvola
(05) 326 0355, 0400 857 577
ilmoitukset@iitinseutulehti.fi
Asiakaspalvelu, ilmoitukset, tilaukset
ja graafinen suunnittelu
Ilmoitusten sähköinen
vastaanotto:
ilmoitukset@iitinseutulehti.fi
Seurapalstat ja
pikkuilmoitukset:
asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi
Ilmoitusten jättöpäivät:
Maanantain lehteen:
torstaina klo 15.00
Torstain lehteen:
tiistaina klo 15.00
Vedosilmoitukset vuorokautta
aikaisemmin.
Seurapalsta ja
pikkuilmoitukset
Maanantain lehteen:
perjantaina klo 10.00
Torstain lehteen:
keskiviikkona klo 10.00
Ilmoitushinnat:
Etusivu 1,50 E/ppm
Takasivu 1,33 E/ppm
Ennen tekstiä, tekstissä ja tekstin
jälkeen 1,23 E/ppm
Pienin ilmoituskoko 25 ppm
Kuolinilmoitus 1,23 E/ppm
Kiitosilmoitus 20 E/kpl
Etusivu (silmä) 66,00 E/kpl
Merkkipäiväilmoitus 20,00 E/kpl
Onnitteluilmoitus kuvalla 40,00 E/kpl
Palveluhakemisto 25,00 E/rivi 3 kk
Ilmoitushinnat sisältävät arvonlisäveron 23%.
Lehden suurin vastuu ilmoitusten
julkaisemisesta sattuneesta virheestä
on ilmoitusten hinta ja muihin
lehtiin toimitetusta aineistosta sen
valmistusarvo.
Tilaushinnat
1.1.2012 alkaen
Kestotilaus
12 kk laskutusjakso:
kotimaassa 74,00
ulkomailla 85,00
Määräaikaistilaus
12 kk laskutusjakso:
kotimaassa 80,00
ulkomailla 85,00
Huomautukset jakeluhäiriöistä
Kausalan taajamassa varhaisjakelualueella soita Esa Jakeluiden
maksuttomaan päivystysnumeroon
0800-30033
Jaalan kirkonkylässä Itellan
päivystykseen 0200-71400
Numerot päivystävät klo 6-10
Jakeluhäiriöt muualla: Iitinseutu
Painopaikka:
Lehtisepät Oy, Pieksämäki
Pankit:
Nordea
FI92 2131 1800 0041 25
Helmi Säästöpankki
FI25 4212 0010 0979 68
OP
FI 93 5069 0110 0003 50
Sampo
FI64 8000 1500 0646 48
13. Ohjelmatoimikunnan kokoontuminen
ti 30.10. Huom. -näytelmää. Tutustumme hotjoogaan liikuntakeskus
FunFitissä
(Kouvolankatu
15, 45100 Kouvola) la 27.10.
klo 15.00?16.00. 045 638 7117
tai sähköpostilla sinikkakankare@luukku.com. ja
sitovat ilm. Irma ja Niilo Napola
kertovat keskustelun pohjaksi
Iitin vanhoista papeista. Jutustelun lomassa tarjolla kahvit.
LC Kausala hallituksen kokoontuminen tänään torstaina 25.10.2012
ABC Kausala klo
18.00. http://www.iitinjousiampujat.fi/
Pohjois-Iitin Metsästysyhdistysseuran hirvijahti
ajomiesketjulla la
3.11. klo 14.00
alkaen Toimintakeskuksessa.
Seuran jäsenet ystävineen sekä
maanomistajat ja kyläläiset perheineen mukaan!
Elma messut -retki la
10.11. Tänään
torstaina
25.10.2012
klo
18.00
ehtoopalvelus tsasounalla.
Seuraava liturgia lauantaina
10.11.2012 klo 9.00.
Iitin Jousiampujat. Hei! Tule glögille
ja jouluiseen askarteluiltaan
to 8.11. klo 10.00.
Naisten 1-sarjaa
Yritys?Ryhti
la
klo 17.00. Muistattehan hirvipeijaiset la 27.10. Iltapala.
Lokakuun kuutamokävely patikoidaan perjantaina
26.10. Yrityksen ilmot
sihteerille 040 581 1670 viim.
4.11. Pikkujoulu
Yli-Kaitalan
Lomamökeillä
to 29.11., jossa Kettusauna +
kuumakylpyallas + perinteinen
joulupöytä. klo
Iitin Hengitysyhdistys ry. Maksaessasi käytä viitettä 3900. Tied. klo 10.00.
Yhdistysten yhteinen pikkujoulu Kansantalossa la 17.11.
klo 18.00. 040 825 4800, tapio.
johansson@metalli175.inet.
fi. mennessä. Kaikki
mukaan tekemään käsitöitä
joulumyyjäisiin! Hallitus kokoontuu Kausalan ABC- aseman kabinetissa ke 31.10. mennessä
040 740 5587 V. klo 18.00 Kausalan
ABC:n kabinetissa.
Iitin liike- ja
virkanaiset. Lähtö Vuolenkosken myllyltä klo 8.30 mukaan
pääsee myös matkalta. klo
10.00. klo 12.00
Kausalassa, Vieterinpuistossa.
Kaikki mukaan!
KAUSALAN
SEUDUN
MARTAT. Illan ohjelma
luettavissa kotisivuilta iitinlatu.
com. mennessä.
Muistelukerho
kokoontuu maanantaina 5.11.2012
seurakuntakeskuksessa.
Huomioikaa uusi alkamisaika
klo 12.30. Kaikki mukaan!
Lentopalloa; D-t
turnaus hallilla la
27.10. Klubitoimikunta kokoontuu tuntia
ennen klo 17.00. Lisäaikaa liikunnalle -tapahtuma
la 27.10. Ohjatut harjoitukset maanantaisin klo 18.00
ja perjantaisin klo
17.00 Kausalan
Kansantalolla. Talkoolaiset ilmaiseksi.
Ilmoittautuminen ja tiedustelut
Helena Rouviselle puh 044 531
1732 viimeistään 31.10.
KESKI-IITIN MAAMIESSEURA. aika muuttunut!
Pikkujouluristeily
Baltic
Princess -laivalla 4.?5.12. klo 19.00
katsomaan "Diiva ja sen sisko".
Bussikuljetus yhdistyksen puolesta. 040 513
5984 viimeistään ma 29.10.
Harrastesalibandy syyslomatauolla tänään
ma 22.10. Jatketaan ensi viikolla ma 29.10. työpaikkojen luottamushenkilöt tai Tapio Johansson puh. Vaerma. ja tied. 26.10. Lähdemme kimppakyydein Kausalan torilta klo 14.30.
Muistathan yhdistyksemme
60-vuotisjuhlan
10.11.2012
klo 18.00 Kymen Paviljongilla.
Bussi lähtee linja-autoasemalta
klo 17.30. Teatterimatka Lahteen 17.11. Ilm.
4.11. 15.30. Torstaina lokakuun 25. Kaikki mukaan
reippailemaan.
Yhdistysten
yhteinen pikkujoulu Kansantalossa la 17.11.12 klo 18
alkaen. katsomaan Dario Fo´n hulvattoman
hauskaa ?Näillä palkoilla ei
makseta
326 0068, 326 4800
Maalausja
.. Mäntynen, p. 3636118, 040-7523932
KAUSALAN MAALAUSAPU Ky
VUOLENKOSKELLA
PART.-KAMP. 0200 60450
(0,99 ?/puhelu+pvm)
Hierojia
..
Kiinteistohuoltoa
Partureita ja
kampaamoja
.. ..
..
Hammaslaakareita
PUKARON PARONI
HAMMASLÄÄKÄRI
LEENA SIMOLA
Ravitie 2, Kausala.
P. .... 019-613085
040 861 9019
Jaakko Heinonen
Puutavaraa
..
Siivousliikkeita
KARI LEHTINEN
0400 516 026
Kelakyydit
KAUSALAN TAKSI
PUH. 326 0210
Maalausta ja
tapetointia
MATTI NIEMI
Puh. ..
Polttooljya
Kellot ja
kaiverrukset
Nuohous
P. (05) 326 0143, 0400 553 417
..
Mainostekstiileja
Kauneushoitoloita
.. ..
Metsatyot
.... KUOKKANEN
47710 Jaala, p. 363 8233
..
Hautakivia
(1+8 henk.)
.. 0400 746 273
..
Jatehuoltoa
KAUSALASSA
Maanantaisin suljettu
KAMPAAMO KAIJA TURUNEN
Kylväjäntie 2, p. 0500 653 145/Timo Virtanen
Simolantie 90, 47440 Sääskjärvi
SÄHKÖPALVELU
M. 10
14
Torstaina lokakuun 25. 050 432 1731
Pitopalveluja
T. ..
..
Elainlaakareita
Anu 0400 500 182
.. ..
..
lattianpaallystystyot
Autotarvikkeita
Taksiautoja
MARKKU VARPENIUS Ky
AKKALA Oy:n TAKSI
p. ..
..
Sahkoliikkeita
KAUSALAN
SÄHKÖTYÖ KY
Jalkahoitoja
Autokorjaamoja
Fysioterapeutteja
Rakentamista
A-ryhmän sähköurakointi.
Suunnittelu - Asennus - Myynti
p. ..
Rakennuspeltitoita. päivänä 2012
Asianajotoimistoja
..
..
Silmalasiliikkeita
Kuljetuksia
Huonekalurestaurointia
ja verhoilua
ATK-palveluja
.. HIUSTUPA
p
Torstaina lokakuun 25. AALTONEN
P. 326 5339, 0400 650 235
..
Tuote-esittelyja
..
Varikauppoja
04.00 Uutisikkuna
06.50 PIKKU KAKKONEN
06.53 Totte
07.07 Roskaaja: Etuilu kaupassa
07.11 Sukkapyykkiä
07.14 Ketunleipää: Hedelmäsalaatti
07.21 Hupsis: Kirjahylly
07.30 Katinkontti Remix: Put-kissa kohisee
07.45 Niko ja ystävät
07.50 Neppajymykerho
07.56 Disney esittää: Mainio Manu
08.19 Galaxi
08.20 Pikku Nikke
08.32 Hirveä Henri
08.43 Råtta Booris
08.49 Lentävät lääkärit (7)
09.35 Yle Uutiset Uusimaa
09.45 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi
09.55 Yle Uutiset Lounais-Suomi
10.05 Yle Uutiset Häme
10.15 Yle Uutiset Keski-Suomi
10.25 Yle Uutiset Itä-Suomi
10.35 Yle Uutiset Pohjanmaa
10.45 Yle Uutiset Pohjois-Suomi
10.55 Oddasat
11.10 Isä Matteon tutkimuksia (7)
12.05 Viidakkoperhe (7)
12.50 Pat & Stan
13.00 - 13.10 Kalassa!
13.15 Veljesten seikkailuvene
13.45 Urheilukatu 2
14.10 Sportmagasinet
14.40 Hymy Pyllyyn
15.10 Tartu Mikkiin
16.00 Koiranpennun vuosi
16.30 Galaxi
16.34 Raimo
16.44 Pikku Nikke
17.00 Pikku Kakkonen
18.00 Yle Uutiset minuutissa
18.02 Viidakkoperhe (7)
18.50 Mikaelin naiset : Kaisa Vala
19.00 Yle Uutiset
19.10 Yle Uutiset alueeltasi
19.20 Yle Uutiset Suora linja
19.30 Teiniäidit
20.00 Hullu juttu
20.30 Ykskaks paksuna (12)
21.00 Kimmo (12)
21.25 Poliisi-tv
21.50 Yle Uutiset
22.05 Haven (12)
22.47 Päätapaus (12)
23.15 Silminnäkijä
23.45 - 04.00 Uutisikkuna
MTV3
05.20 Aamusää
05.50 Studio55.fi
06.25 Huomenta Suomi
09.25 Studio55.fi
10.00 Mitä tänään syötäisiin?
10.05 Tunteita ja tuoksuja
11.00 Emmerdale (S)
11.30 Emmerdale (S)
12.00 Ostoskanava
13.15 Nikon Grilli
13.40 Jamie Oliverin koululaishaaste
14.45 Mitä tänään syötäisiin?
14.50 Middle (S)
15.20 Luontodokumentti
16.25 Onnenpeli hyväntekeväisyysarpa
16.50 Uutiset
16.55 Suomen ja maailman sää
17.00 Kauniit ja rohkeat
17.25 Kauniit ja rohkeat
17.55 Mitä tänään syötäisiin?
18.00 Emmerdale (S)
18.30 Emmerdale (7)
19.00 Seitsemän Uutiset
19.20 Päivän sää
19.30 Salatut elämät
20.05 Sing along
21.00 Mentalist (12)
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 Tulosruutu
22.35 Ensisilmäyksellä (7)
23.05 Kuudes päivä (16)
01.25 - 05.15 MTV3 Deitti
Nelonen
06.20 Ostosruutu
06.40 Ostosruutu
07.00 Disneyn esikoulu: Jojon sirkus
07.25 Disney esittää: Timon ja Pumba (S)
07.50 Disney esittää: Aku ja kumppanit
07.55 Lazy Town (S)
08.25 Onnea matkaan, Charlie! (7)
08.55 Heikin lähiruokaa
09.25 Reissussa lasten kanssa
10.00 Leenan tyylitiimi
10.30 Pikakurssi kodinostoon
11.00 Ostosruutu
11.40 Ostosruutu
12.20 Ostosruutu
13.00 Reissussa lasten kanssa
13.35 Leenan tyylitiimi
14.05 Pikakurssi kodinostoon
14.35 Nigellan uudet herkut
15.10 Äidin stailauspäivä
16.10 Himohamstraajat
17.05 Nelosen sää
17.10 Matkaoppaat
17.45 Hyvät ja huonot uutiset
18.45 Nelosen uutiset
18.55 Nelosen sää
19.00 Neljän tähden illallinen
19.30 Poliisit
20.00 Dance
21.25 Keno
21.30 Toimintatorstai:
Con Air - lento vapauteen (16)
23.50 Nelosen uutiset
00.00 Nelosen sää
00.05 SM-liigan huippuhetket
00.10 Frasier
00.40 Poliisit
01.10 Neljän tähden illallinen
01.40 Panttilainaamo
02.10 Panttilainaamo
02.40 Maailman vaarallisimmat tiet
03.40 - 06.20 Älypää-TV
Perjantai 26.10.
TV1
04.00 Uutisikkuna
06.24 Ylen aamu-tv
09.30 Muisti: Tatska
10.00 Sydämen asialla (7)
10.51 Kansankodin kuokkavieraat
11.00 Yle Uutiset
11.05 Yle News
11.10 Puoli seitsemän
11.40 Kuntavaalit 2012: Loppukiri
13.40 Takki ja liivit pois
15.00 Yle Uutiset
15.05 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa
16.00 Kansankodin kuokkavieraat
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.08 Sydämen asialla (7)
18.00 Yle Uutiset
18.30 Puoli seitsemän
19.00 - 19.44 Downton Abbey (12)
20.00 Kotikatu
20.30 Yle Uutiset
20.55 Urheiluruutu
21.00 A-studio: Stream
21.30 Strada
22.00 Seitsemäs taivas
22.50 Yle Uutiset
22.55 Ketjukolari (12)
00.35 Oddasat
00.50 Eurojackpot
00.56 - 04.00 Uutisikkuna
TV2
04.00 Uutisikkuna
06.50 PIKKU KAKKONEN
06.53 Nalle Luppakorva
07.01 Possu Pallero
07.12 Anton Siilinen ratkaisee
07.25 Vertailuruutu
07.32 Noksu
07.38 Minun nimeni on
07.44 Hupsu pikku pupunen
07.48 Pikku Kakkosen posti
07.55 Disney esittää: Mainio Manu
08.19 Galaxi
08.20 Galaxi: Bofori
08.49 Lentävät lääkärit (7)
09.35 Yle Uutiset Uusimaa
09.45 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi
09.55 Yle Uutiset Lounais-Suomi
10.05 Yle Uutiset Häme
10.15 Yle Uutiset Keski-Suomi
10.25 Yle Uutiset Itä-Suomi
10.35 Yle Uutiset Pohjanmaa
10.45 Yle Uutiset Pohjois-Suomi
10.55 Oddasat
11.10 Isä Matteon tutkimuksia (7)
12.05 Viidakkoperhe (7)
12.50 Pat & Stan
12.58 Pat & Stan
13.09 Maailman matkailuaarteet
13.20 Ulkosuomalaisen tarina
13.50 Mansikkapaikka
14.40 Hymy Pyllyyn
15.10 Tuhkimotarinoita
16.00 Kätilöt
16.30 Galaxi: Säbämestari 2012
17.00 Pikku Kakkonen
18.00 Yle Uutiset minuutissa
18.02 Viidakkoperhe (7)
18.50 - 18.55 Villit eläinystävämme
19.00 Yle Uutiset
19.10 Yle Uutiset alueeltasi
19.20 Yle Uutiset Suora linja
19.30 Erätulilla
20.00 Pressiklubi
20.30 Isot ja pienet (7)
21.00 Tartu Mikkiin
21.50 Yle Uutiset
22.05 Taitoluistelun GP-kilpailut
22.35 - 23.15 Kova laki: Erikoisyksikkö (16)
23.20 Poliisi-tv
23.45 Bored to Death (12)
00.15 Ykskaks paksuna (12)
00.45 - 04.00 Uutisikkuna
MTV3
05.20 Aamusää
05.50 Studio55.fi
06.25 Huomenta Suomi
09.25 Studio55.fi
10.00 Mitä tänään syötäisiin?
10.05 Tunteita ja tuoksuja
11.00 Emmerdale (S)
11.30 Emmerdale (7)
12.00 Ostoskanava
13.15 Nikon Grilli
13.50 Pomo piilossa
14.50 Mitä tänään syötäisiin?
14.55 Rita Rocks (S)
15.25 Sing along
16.25 Onnenpeli hyväntekeväisyysarpa
16.50 Uutiset
16.55 Suomen ja maailman sää
17.00 Kauniit ja rohkeat
17.25 Kauniit ja rohkeat
17.55 Mitä tänään syötäisiin?
18.00 Emmerdale (S)
18.30 Emmerdale (S)
19.00 Seitsemän Uutiset
19.20 Päivän sää
19.30 Salatut elämät
20.05 SHOW
21.00 Elle Style Awards 2012
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 Tulosruutu
22.35 Formula 1: vapaat harjoitukset
23.05 Kingdom (16)
01.15 Rubicon (12)
02.10 - 05.15 MTV3 Deitti
Nelonen
06.20 Ostosruutu
06.40 Ostosruutu
07.00 Disneyn esikoulu: Jojon sirkus
07.25 Disney esittää: Timon ja Pumba (S)
07.50 Disney esittää: Aku ja kumppanit
08.00 Lazy Town (S)
08.25 Onnea matkaan, Charlie! (7)
08.50 Nigellan uudet herkut
09.25 Reissussa lasten kanssa
10.00 Leenan tyylitiimi
10.30 Pikakurssi kodinostoon
11.00 Ostosruutu
11.40 Ostosruutu
12.20 Ostosruutu
13.00 Reissussa lasten kanssa
13.35 Leenan tyylitiimi
14.05 Pikakurssi kodinostoon
14.35 Nigellan uudet herkut
15.10 Eläintenpelastustiimi
15.40 Eläintenpelastustiimi
16.10 Himohamstraajat
17.05 Nelosen sää
17.10 Eläintenpelastustiimi
17.45 Dr. päivänä 2012
15
TV-OHJELMAT 25.10. Phil (12)
18.45 Nelosen uutiset
18.55 Nelosen sää
19.00 Hauskat kotivideot
20.00 Vain elämää
21.25 Keno
21.30 Elokuva: Hot Tub Time Machine
- Kasarikankkunen (16)
23.35 Nelosen uutiset
23.45 Nelosen sää
23.50 Californication (16)
00.25 Elokuva: Wrong Turn at Tahoe (16)
02.15 - 06.35 Älypää-TV
Lauantai 27.10.
TV1
04.00 Uutisikkuna
08.00 Yle Uutiset
08.05 Kansankodin kuokkavieraat
09.00 Yle Uutiset
09.05 Ylen aamu-tv
09.54 Eurojackpot
10.00 Yle Uutiset
10.05 Ykkösaamu
10.45 YleLeaks
11.00 Yle Uutiset
11.05 Pisara
11.10 Naisten etsivätoimisto nro 1 (7)
12.05 A-studio: Stream
12.35 Tohtorit (7)
13.05 Kuntavaalit 2012:
Viittomakielinen versio
15.05 Strada
15.35 Luontohetki: Veden maailma
16.00 Hercule Poirot (7)
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.05 Kotikatu
18.00 Yle Uutiset
18.10 Urheiluruutu
18.15 Jaakko ja maailmanvalloittajat
18.45 - 19.35 Avara luonto
19.40 - 20.25 Scott & Bailey (12)
20.30 Yle Uutiset
20.45 Lotto
20.51 Urheiluruutu
21.15 YleLeaks
21.30 Uutisvuoto
22.00 Viimeistä päivää (16)
22.30 Yorkshiren etsivät (16)
23.25 Vieras menneisyydestä
23.55 - 04.00 Uutisikkuna
TV2
04.00 Uutisikkuna
07.45 Pikku Kakkonen
07.47 Richard Scarry: Touhulan arvoituksia
08.12 Pikku Kakkosen posti
08.18 Dinojuna
08.43 Lasten musiikkivideot
08.47 Babar ja Badun seikkailut
09.00 Galaxi
09.01 Late lammas
09.10 - 09.21 Hirveä Henri
09.28 - 09.55 Galaxi: Säbämestari 2012
10.00 - 10.23 Pikkukarhun tarinoita (S)
10.30 Tartu Mikkiin
11.20 Peliuutiset
11.40 Hiihdon Suomen cup
14.00 Ravisuoran vihjeet
14.10 Taitoluistelun GP-kilpailut
15.30 Erätulilla
16.00 Kätilöt
16.30 Toistaiseksi tuntemattomasta syystä
17.00 Telinevoimistelun SM
18.15 Ravisuora
19.00 Yle Uutiset
19.10 Urheiluruutu
19.25 Yle uutiset sää
19.30 HulaHula
20.25 Kimmo (12)
20.50 Syyttäjä (12)
21.50 Yle Uutiset
22.05 Taitoluistelun GP-kilpailut
22.55 Uhka (16)
00.10 Kova laki (16)
00.55 - 04.00 Uutisikkuna
MTV3
06.00 MTV3 Deitti
07.00 Ostoskanava
07.45 Uki (S)
07.50 Palomies Sami (S)
08.05 Tuomas Veturi (S)
08.20 Katti kaiken tietää! (S)
08.50 Madagascarin pingviinit (S)
09.20 Winx-klubi (S)
09.50 Ystävien kylä (S)
10.05 Leo
10.15 Formula 1: viikonloppu Paddockilla
10.30 Formula 1: Ennakkotunnelmat
11.00 Alppihiihdon maailmancup: Sölden
12.00 FUTIS+
12.30 Motor Forum:
Ralli SM 2012 kausikooste
13.00 Salatut elämät
13.35 Alppihiihdon maailmancup: Sölden
14.45 Salatut elämät
15.15 Salatut elämät
15.45 Perheleffa: Lucky Luke
- lähde länteen (S)
17.30 Harjakaisen & Piisisen talkoot
18.00 Formula 1: aika-ajot
19.00 Seitsemän Uutiset
19.10 Tulosruutu
19.20 Formula 1: Extra
19.30 Ennätystehdas
20.00 Syksyn sävel -retro
21.00 Voittajajoukkue
22.00 Kymmenen Uutiset
22.10 Päivän sää
22.15 Tulosruutu
22.31 Lotto ja Jokeri
22.35 Walk the Line (12)
01.15 Mentalist (12)
02.15 Formula 1: aika-ajot
02.45 - 05.15 MTV3 Deitti
Nelonen
06.35 Ostosruutu
07.35 My Little Pony: Ystävyyden taikaa
08.00 Chuckin ja ystävien seikkailut
08.15 Chuckin ja ystävien seikkailut
08.30 Elixir
09.00 Start!
09.30 Neljän tähden illallinen
10.00 Neljän tähden illallinen
10.30 Neljän tähden illallinen
11.00 Neljän tähden illallinen
11.30 Eläintenpelastustiimi
12.00 Muuttajat
12.30 Muuttajat
13.00 Muuttajat
13.30 Muuttajat
14.00 Waverly Placen velhot
14.30 Deittivinkit
15.25 Elokuva: Alvin ja pikkuoravat 2 (S)
17.15 Dance
18.45 Nelosen uutiset
18.55 Nelosen sää
19.00 AnkkaRäp 2012
19.30 Talent Suomi
20.57 Keno
21.00 Elokuva: Menetetty maa (16)
23.35 Nelosen uutiset
23.45 Nelosen sää
23.50 SM-liigan huippuhetket
23.55 Elokuva: Mirrors (18)
02.15 - 07.20 Älypää-TV
Sunnuntai 28.10.
TV1
04.00 Uutisikkuna
08.00 Yle Uutiset
08.05 - 08.55 Avara luonto:
09.00 Yle Uutiset
09.05 - 09.39 Aamusydämellä
09.55 Yle Uutiset
10.00 Jumalanpalvelus
11.00 Yle Uutiset
11.05 Viikko viitottuna
11.15 - 12.10 Naisten etsivätoimisto
nro 1 (7)
12.15 Kun velat painavat
12.45 - 13.15 Tohtorit (7)
13.20 Prisma: Mitä mätänemisessä
tapahtuu?
14.10 Prisma Studio
14.40 Historiaa:
Kultaryntäyksen aavelaivat
15.30 Akuutti
16.00 - 16.50 Hercule Poirot (7)
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.10 Seitsemäs taivas
18.00 Yle Uutiset
18.10 Urheiluruutu
18.15 Parittomat
18.45 - 19.13 Muisti:
Tekoaltaat
19.30 Kuntavaalit 2012
20.30 Yle Uutiset
20.45 Kuntavaalit 2012
00.30 Ykkösaamu
01.10 - 04.00 Uutisikkuna
TV2
04.00 Uutisikkuna
07.45 Ulda
08.00 Pikku Kakkonen
08.02 Raa Raa, leikkisä leijona
08.13 Keppihevostalli
08.22 Olivia
08.43 Katinkontti
09.00 Galaxi
09.01 Sherlock Jakki
09.16 - 09.20 Råtta Booris
09.26 - 09.55 Galaxi: Bofori
10.00 Tohtori Sykerö (S):
Elli Itikan tulitaika
10.25 HulaHula
11.20 Mestareiden liigan makasiini
11.45 - 13.53 Hiihdon Suomen cup
14.00 Sisu
14.30 Taitoluistelun GP-kilpailut
15.50 Hullu juttu
16.20 Telinevoimistelun SM
17.30 Uusi päivä (S)
18.00 Uusi päivä (S)
18.30 Uusi päivä (S)
19.00 Yle Uutiset
19.05 Urheilukatu 2
19.30 Pirunpelto (7)
20.20 Pan Am (12)
21.00 - 21.45 Borgiat, maan ja
taivaan valtiaat (16)
21.50 Yle Uutiset
22.05 Bored to Death (12)
22.30 Taitoluistelun GP-kilpailut
23.30 Yle Live: Snoop Dogg
00.25 Päätapaus (12)
00.55 - 04.00 Uutisikkuna
MTV3
06.00 MTV3 Deitti
07.00 Ostoskanava
07.45 Chuggington (S)
07.55 Baby Looney Tunes
08.25 Kivisten ja
Sorasten uudet seikkailut
08.55 Jogi-karhu
09.25 Karvinen (S)
09.55 Leo
10.00 Formula 1:
Ennakkotunnelmat
10.30 Hansin matkassa
11.30 Jokakoti.fi
12.00 Koiran elämää
12.30 Salatut elämät
13.00 Salatut elämät
13.30 Alppihiihdon maailmancup:
Sölden
14.45 Marigold (7)
17.00 Samaa sukua (7)
18.00 Formula 1: osakilpailu
19.00 Seitsemän Uutiset
19.10 Tulosruutu
19.20 Formula 1: Extra
19.30 Tulosilta
22.00 Kymmenen Uutiset
22.10 Tulosilta
23.00 Tulosruutu
23.15 Formula 1: Extra
23.25 Formula 1: osakilpailu
00.55 - 05.15 MTV3 Chat
Nelonen
07.20 Ostosruutu
08.20 My Little Pony:
Ystävyyden taikaa
08.45 Chuckin ja ystävien seikkailut
09.00 Chuckin ja ystävien seikkailut
09.15 Jaksa paremmin
09.45 Sikke - Ruokaa rakkaudella
10.15 Hurja remontti
11.15 Elixir
11.45 Eläintenpelastustiimi
12.15 Eläintenpelastustiimi
12.45 Eläintenpelastustiimi
13.15 Eläintenpelastustiimi
13.45 Frasier
14.15 Frasier
14.45 Frasier
15.15 Frasier
15.45 Talent Suomi
17.15 Vain elämää
18.45 Nelosen uutiset
18.55 Nelosen sää
19.00 Hurja painonpudotus
20.00 Olipa kerran (12)
20.57 Keno
21.00 Elokuva:
Iron Man (12)
23.35 Nelosen uutiset
23.45 Nelosen sää
23.50 Mad Men (12)
00.50 Jacksonien dynastia
01.50 Usko tai älä (12)
02.50 - 06.20 Älypää-TV. ..
Vesi- ja lampo..
johtoliikkeita
Tilitoimistoja
Torstai 25.10.
TV1
04.00 Uutisikkuna
06.24 Ylen aamu-tv
09.30 Akuutti
10.00 - 10.50 Sydämen asialla (7)
11.00 Yle Uutiset
11.05 Yle News
11.10 Puoli seitsemän
11.40 A-studio
12.35 Tohtorit (7)
13.05 - 14.28 Teerenpeliä
15.00 Yle Uutiset
15.05 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa
16.00 Eduskunnan kyselytunti
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.08 Sydämen asialla (7)
18.00 Yle Uutiset
18.30 Puoli seitsemän
19.00 Vanha suola janottaa
19.30 Kuningaskuluttaja
20.00 Kotikatu
20.30 Yle Uutiset
20.55 Urheiluruutu
21.05 Kuntavaalit 2012: Loppukiri
23.05 Yle Uutiset
23.10 Monk (12)
23.51 Oddasat
00.05 Uutisikkuna
TV2
LANDIS & STAEFA
YHTEISTYÖYRITYS
Säätölaitehuolto
A. - 28.10.2012
Tilausajoon
saatavana
.
lk
Torstai?sunnuntai
www.foodie.fm
499
199
055
199
Riitan Herkku
Hawai metripizza
750 g (6,65/kg)
1
Valio
Polar juustot
(ei viipaleet)
300?350 g
(8,54?9,97/kg)
129
kg
Ecuadorilaiset
Reilun Kaupan
Banaanit
1. 050 322 0188
BONUS JOPA 5 % I MAKSA S-ETUKORTILLA, SAAT MAKSUTAPAETUA 0,5 %
Kausalan Alko
palvelee
ma?to 9?18,
pe 9?20,
la 9?16. 2,49 +
pantti 0,80)
189
Ingman
Vaniljakermajäätelö
1 l (ei laktoositon)
Kausalan S-marketin yhteydessä
Kausala 010 76 24460, Jaala 010 76 24440
Agrimarket 010 76 25380 (0,0828 ?/puhelu + 0,1199 ?/min
puh. 16
Torstaina lokakuun 25. lk
Suomalainen
69
Rainbow
Sika-nautajauheliha 23 %
400 g (4,23/kg)
Palvelemme
ma?pe 7?21,
la 7?18,
su 12?18
Knorr
Lasagne tai
Lasagnette
262?273 g
(7,29?7,60/kg)
299
Oululainen
Reissumies
235 g (2,34/kg)
HK
Herkkumaksamakkara
300 g (6,63/kg)
329
Coca Cola tai
Coca Cola Zero 2 x 1,5 l
3 l (0,83/l) (sis. päivänä 2012
Päivi Hippeläinen
Mti, hankekoordinaattori
Mankala
?
Virkamiehet ja
päättäjät ovat
kuntalaisilla töissä.
Siksi avoimempi
Iitti!
29
Maksaja: Päivi Hippeläinen
Torstai?sunnuntai
369
Maksa S-Etukortilla ja
Katso vinkit: foodie.fm
VOITA AUTO!
Osuuskauppa Ympäristön oma
S-Etukorttikisa 1.9.?31.12.2012
Rainbow maustetut
Porsaanulkofileepihvit
alkuperämaa Saksa
360 g (10,25/kg)
069
X-tra
Uunilenkki
400 g (1,73/kg)
099
X-tra
Ranskanperunat
1 kg
089
kg
Espanjalaiset
Satsumat
1