päivänä helmikuuta 2019 www.iitinseutulehti.fi Sivu 4 Kauppakatu 6 47400 Kausala • N:o 15 • 65. Bussilla mennään, ja tavoitteena on, että teatterimatkaan liittyisi lapsille myös viimeisen päälle väliaikatarjoilukin, Miska Vainonen jatkaa. Ongintapaikalla oli jonoa. He järjestivät jo syksyllä yhden discon, ja toinen on tulossa hiihtoloman jälkeen. — Enpä muista, kuinka mones talvirieha kaikkiaan on menossa, minulla tämä taitaa olla kolmas, kertoi 2B:n opettaja Miska Vainonen, joka yhdessä 2A:n Krista Järvisen kanssa oli tapahtuman taustalla. Parituntisen iltatapahtuman aikana vanhemmat huolehtivat myös kaikista eri toimintapisteistä. Kausalan koulun kakkosluokkalaisten talviriehalla on pitkät perinteet jokatalvisena tapahtumana juuri hiihtolomaviikon alla. IITIN JA JAALAN SITOUTUMATON PAIKALLISLEHTI Maanantaina 25. Nyt lunta olisi periaatteessa riittänyt, mutta keskiviikkoiltana hyytäväksi yltänyt tuuli sai aikaan sen, että vain karaistuneimmat laskivat mäkeä vesitornin juurelta koulun suuntaan tai nauttivat koiravaljakkoajelusta. — Päävastuun kantavat oppilaiden vanhemmat. Sisätiloissa sen sijaan tunnelmaa ja kuhinaa riitti, kun tarjolla oli edellisten riehojen tapaan monenmoista ohjelmaa temppuradasta kasvomaalaukseen ja onnenpyörästä ongintaan. — Aikomus on lähteä Kouvolaan katsomaan Peter Pan -näytelmä. Kakkosluokkalaisten vanhemmat olivat hoitaneet talviriehaan runsaasti leivonnaisia, ja niistä pääsivät nauttimaan niin lapset kuin illan aikana tapahtumassa käyneet muut vanhemmat ja isovanhemmat. Heidän kanssaan on pidetty kaksi suunnittelupalaveria, ja vanhemmat ovat tuoneet palkintoja sekä leipomuksia. He keräävät discoilloillaan rahaa luokkaretkeen, ja tapahtumat liippaavat myös yrittäjyyskasvatusta, kun iltoihin liittyy tapahtumien järjestämiseen liittyvää ohjausta.. vuosikerta • 2019 • N:o 5020 Irtonumero 2 E (sis alv.) VOITTO RUOHONEN Maaseudulla kinkerit ovat vielä elävää perinnettä Talviriehalla tienattiin rahaa teatterimatkaan Temppurata oli pystytetty Kausalan koulun liikuntasaliin. Palkintoja on saatu myös lahjoituksina, Miska Vainonen kertoi. Talviriehalla kerättiin molemmille kakkosluokille rahaa, joka aiotaan sitten keväämmällä hyödyntää tekemällä yhteinen teatterimatka. Talviriehan tarjonnassa oli jokaiselle jotakin kiinnostavaa. Usein on jouduttu jännittämään, onko siinä vaiheessa vielä niin paljon lunta, että myös koulun ulkoalueita voidaan hyödyntää täysipainoisesti. Myös Kausalan koulun kuudesluokkalaisilla on oma projektinsa
Parhaillaan ovat lausunnolla ehdotukset Lahden seudun joukkoliikenteen uudesta runkolinjastosta. Normaalit linja-autovuorot ovat Kausalasta molempiin suuntiin loppuneet lähes tyystin. Iitin Latu kiittää muumien hiihtokoululaisia ja heidän vanhempiansa. Viikko sitten lauantaina 16 innokasta hiihtokoululaista suoritti tutkintoladun ja sai todistuksen. Matka sinne ei ole kohtuuttoman pitkä, mutta myös julkisten kulkuyhteyksien pitää toimia. Iitin kunnanhallitus: Työllistämisrahaa lisää 40 000 mk Iitin kunnanhallitus ehdottaa valtuustolle 40 000 markan lisämäärärahan myöntämistä työllisyystarkoituksiin. Samalla päätettiin järjestää mahdollisimman pian uusi urakkakilpailutus. Torstaina 4.8.2011 2 TÄNÄÄN TÄSTÄ TÄNÄÄN VOITTO RUOHONEN EEVA-RIITTA KOIVUNEN Maanantaina helmikuun 25. heinäkuuta 2020 mennessä, siis melko lähellä sitä aikataulua, joka hankkeelle oli alun perin asetettu. Etsintä onnistui ja jalkansa loukannut mies löytyi etsintäalueelta. Ruotsin Grölundasta kotoisin oleva lentäjä Mikael Borg ja helsinkiläinen Birgitta Stenholm olivat lähteneet ilmapallokyydillä Lahdesta lentääkseen niin kauas kuin pallo tuo. Hiihtokoulua pidettiin yhteensä 5 kertaa 8 ohjaajan voimin. Suunnitelmassa mainittu yksi keskeinen uusi runkolinja olisi numero yhdeksän, PHKS – Nastola/ Harjuviidantie/Uusikylä. Iitinseutu 1.3.1979 Outo lintu Varsin outo lintu laskeutui viime sunnuntaina Huutotöyrylle Piilahden tien varteen. Jos joka toinen uuden runkolinjan auto ulottaisi reittinsä Kausalaan saakka, se olisi todella merkittävä parannus kulkuyhteyksiin. On varmaa, että julkiset terveyspalvelut tulevat jossain muodossa edelleen keskittymään, ja meidän kannaltamme se tarkoittaa, että yhä useammat palvelut ovat keskussairaalassa. Varsinaisen kilpailutuksen hoitaa hankkeen rakennuttajakonsultti Berater Oy. Ja pallo toi heidät Huutotöyrylle, mistä matkalaiset soittivat auton noutamaan heidät ja kulkuvälineensä pois. Kausalassa 25.02.2019 VOITTO RUOHONEN Muumien hiihtokoulussa hiihdon perustaidot haltuun Vuoden 2019 hiihtokoululaiset yhteiskuvassa. Tarkoituksena oli kokeilla suojeluyksikköjen hälytysjärjestelmää sekä henkilöstön käyttöä yhdessä viranomaisten ja eri vapaaehtoisten järjestöjen kanssa. Lastentarhanopettaja Hanna Rothmanin syksyllä 1888 Helsinkiin perustama kansan lastentarha oli se itu, josta lähti kasvamaan koko maan kattava kunnallinen päivähoitojärjestelmä. Viime viikon kokouksessa tekninen lautakunta käsitteli asiaa uudelleen, ja se hyväksyi keskeiset tarkistetut kilpailutusasiakirjat, joihin kuuluvat tarjouspyyntö ilman liitteitä, urakkaohjelma sekähuonetilaohjelma. Saadut tarjoukset eivät olleet hyväksyttäviä. Ladut oli aina ajettu hiihtokoululaisia varten. Sitä oli nyt valmisteltu suunnittelutyöryhmässä, jossa ovat olleet mukana varhaiskasvatuksen johto, tekninen toimi sekä rakennuttajakonsultti Berater Oy. Onko Iitissä yritetty selvittää, miten pääsisimme mukaan Lahden seudun joukkoliikenteeseen ja mitä se kunnalle kustantaisi. TÄNÄÄN Tiistai Keskiviikko Perjantai Torstai Päivä Yö +4 +1 2-5m/s Päivä Yö +2 -5 2-5m/s +2 -1 2-5m/s Päivä Yö +3 2-5m/s Päivä Yö -3 1-4m/s Päivä Yö. Tarkistettujen asiakirjojen mukaan päiväkoti on edelleen 240-paikkainen, ja tavoitteeksi on asetettu, että koko urakkasuorituksen tulisi olla valmiina 3. Päiväkotitoimintaa Suomessa 90 vuotta Maamme lastentarhatyö täyttää tänä vuonna, sopivasti kansainvälisen lapsen vuoden kunniaksi, 90 vuotta. (Kuva: Harri Forsgren.) Iitin Latu järjesti jälleen 5-6-vuotiaille lapsille hiihtokoulun. (Kuvateksti Iitinseudussa.) Onnistunut etsintäharjoitus Siikavassa Kymen läänin väestönsuojeluyhdistys järjesti yhdessä Jaalan kunnan kanssa etsintäharjoituksen Siikavan koulun – Pakokorven maastossa viime torstaina. Suuret kiitokset kuuluvat myös kunnan latujen tekijöille. Tämän rahan ja talousarviossa jo varattuna olevan 35 000 markan turvin pystytään työllistämään koko vuodeksi Iitin kunnalla työllisyystöissä olevat 30 nuorta. Muumien hiihtokoulussa hiihdon perustaitoja opetellaan leikinomaisesti ja lapsilähtöisesti. Pikku-Vieterin uusi urakkakilpailu käyntiin Paloasemaa vastapäätä sijaitsevalle tontille kaavaillun uuden päiväkodin, PikkuVieterin kilpailutus keskeytettiin teknisessä lautakunnassa noin kuukausi sitten. päivänä 2019 Kausala mukaan seutuliikenteeseen. Lauta kunta valtuutti teknisen johtajan tekemään urakkalaskenta-asiakirjoihin vähäisiä muutoksia ja hyväksymään muun urakkalaskenta-aineiston. Lasten hiihtotaitojen huima kehitys hiihtokoulun aikana onkin ohjaajille mieluisinta palautetta. Se ei ainoastaan helpottaisi pääsyä keskussairaalalle, vaan matkan varrelle sattuisi myös kuntoutussairaala Jalmari. Keskeiset hiihdon tekniikat kuten vuorohiihto, tasatyöntö, mäenlasku ja kaatuminen sekä ylösnousu tulevat lapsille tutuiksi hiihtokoulun myötä. Uudet runkolinjat otetaan käyttöön vuosina 20192022 sitä mukaa, kun nykyiset liikennöintisopimukset ovat katkolla. Miksi ei myös Kausala. — Kuva Martti Ovaska. Jos nyt olisi tilaisuus hypätä kyytiin, seuraavaa mahdollisuutta ei tule kovin pian tarjolle. Junalla vielä pääsee, mutta kaikille eivät niiden ajat sovi. Suunnitelman mukaan tämä se ajaisi Uudestakylästä Lahden keskustaan Karjalankatua ja jatkaisi siitä Tapanilan kautta keskussairaalalle, jolloin sinne säilyisi yhteys sekä Nastolasta että Jalkarannantieltä. Runkolinjojen piirissä ovat Lahden kaupungin alueen ohella Orimattila, Heinola ja Hollola
— Se mm. Keräsimme varoja syöpäyhdistyksen Kouvolan osastolle. Vaimo Anne oli mukana jo viime vuonna tapahtumassa, nyt minäkin lähdin mukaan, Marko Kaarlenpoika kertoo. — Toni oli aloittanut hoidoissa Tampereen yliopistollisessa keskussairaalassa. — Se oli hieno tapahtuma, tunnelma oli mahtava. Mietin, että jos itsellä tai perheessä on vaikeaa, tätä pitäisi tulla katsomaan: on uskomatonta, miten vahvoja lapset ovat. En edes muista mistä kaikkialta tukea ja apua olemme saaneet, mutta tarpeeseen se on tullut. Kyllä se auttoi. Siinä käytävää kulkiessa katselin niitä kaikkia pieniä kaljupäitä, jotka olivat hoidoissa, mutta joilla elämänilo oli päällimmäisenä leikkiessään. järjesti teatteriliput perheellemme. Kaa rlenpoi ka tietää, kuinka perheessä vakava sairaus sulkee kuplaansa. Tukiverkkoja oli myös lähellä Kouvolassa, jossa asui perhettäni. Vakava sairaus oli pääroolissa kahden vuoden ajan. — Tonin poismenon jälkeen hukutin suruani ottamalla vielä toisen työn, joka vaikuttaa nyt aivan älyttömältä ratkaisulta. Työnantaja oli ymmärtäväinen, ja sain oikeastaan päättää, miten olisin työssä. Puhuminen ei ollut minun juttuni. — Kunnalta saimme kotiapua. Kantasoluhoito on raskas ja pitkä prosessi, ja Kaarlenpojan perheessä osa vakavan sairauden aikaan saamaa jatkumoa, jota eri vaiheet eivät rajaa tai poista elämästä: — Elämme nyt kriisien välistä seesteistä aikaa. — Meidän perheessä opimme pelaamaan niillä korteilla, jotka meille on jaettu.. Kun ei ole sanoja, se on hyvä tapa olla läsnä. — Kaikki alkoi melko viattomasti pitkittyneellä flunssalla. Kokemus on opettanut Kaarlenpojalle senkin, että ihmisten vaikeuksia ei voi vertailla. Perhe-elämän suorittamisella Tonin sairauden aikana oli seurauksensa. — Yksin ei pidä jäädä, sen tiedostan nyt. päivänä 2019 Kaarlenpojan perheessä eletään nyt seesteistä aikaa kriisien välissä Syöpään sairastuminen, siitä paraneminen tai siihen menehtyminen eivät rajaa sitä ulos elämästä Marko Kaarlenpoika on mukana Iitin kunnallispolitiikassa: — Kaikkiin asioihin emme voi vaikuttaa, mutta joihinkin kyllä voimme. Siihen osallistui koko perhe, ja 8-vuotias Liisa-tytär pudotti KooKoo:n ja HPK:n välisen ottelukiekon jäähän. — Kaikki on niin henkilökohtaista. Merkittävä geenivirhe on sittemmin paljastunut Tonin sairastumisen ja menehtymisen syyksi. 15. Iittiin Kaarlenpoika muutti 2004, vaimo vuotta myöhemmin. Se on parasta. Hoidot aloitettiin välittömästi. Parisuhde oli sekin kärsinyt, mutta pariskunta havahtui ja halusi hakea aktiivisesti apua. Tunnistan, että jokainen käsittelee asioita tavallaan, jota voi kestää ja sietää. Vuotta myöhemmin Toni oli kantasolusiirroissa Helsingissä, ja vaimo pääsi synnyttämään samaan sairaalaan Emma-tytärtä, Kaarlenpoika muistelee hienosti huomioon otettuja tilanteita ja niiden järjestelyjä. Kaikki tunteet vihan, pettymyksen, surun ja katkeruuden ympärillä olen käynyt lävitse. Saimme järjestymään niin, että vaimoni pääsi synnyttämään samaan sairaalaan. Se on ollut myös suuri kasvun paikka. Kaarlenpojan perhe on uusioperhe, jossa on yhteensä viisi lasta; kaksi heistä Anne ja Marko Kaarlenpojan yhteisiä. Se tuntuu itsestään selvältä, mutta ei sitä ole. Iittiläisellä Marko Kaarlenpojalla on tuoreessa muistissa muutaman viikon takainen #erätauko-tapahtuma Kouvolassa. — Elämä oli suorittamista, mentiin kovaa kyytiä eteenpäin. Puolipakottamalla mukaan. Aina ei kykene voittamaan, vaikka on kaikkensa tehnyt. Kaikki ei olekaan omissa käsissä. Hälytyskellot alkoivat soida. — Kuin olisi lekalla lyöty kasvoihin, Kaarlenpoika kuvaa tietoa Tonin sairastumisesta. helmikuuta vietettiin lasten syövän päivää, ja siihen liittyvä tapahtuma Kouvolassa oli 6. helmikuuta. Mitä perheessä tapahtuu tällaisessa tilanteessa, se tieto muilta puuttuu. Perheen äiti Anne on keskellä kantasoluhoitoja, ja tällä hetkellä työkyvyttömyyseläkkeellä. Valtakunnallisesti toimiva Sylva, psykososiaalista tukea syöpään sairastuneille ja heidän läheisilleen tarjoava järjestö tuli kuvaan mukaan. Itselle asia oli henkilökohtainen. Virhe tulee Kaarlenpojan vaimon puolelta, ja on siinä määrin vakava, että hoitamattomana se johtaa vaikeaan sairauteen. Asian, jollaista emme olleet itse osanneet ajatellakaan, tai kyenneet. Kaarlenpojan perheessä lapsen sairastuminen vei kaiken huomion, mutta jotakin muutakin tapahtui samaan aikaan. Liisatytär syntyi 2011 ja Emmatytär vuotta myöhemmin. Työkavereissa Kaarlenpoika arvostaa läsnäoloa: — Taputus olkapäälle on tapa osoittaa, että olen tässä, ja olen sinun tukenasi. Silloin sitä ei tajunnut, mutta nyt ymmärtää, että se apu oli meille kultaakin kalliimpaa. — Yritimme järjestää perhe-elämän ja työt. TÄNÄÄN 3 ” Pelataan niillä korteilla, jotka meille on jaettu RITVA LAUNESKOSKI Maanantaina helmikuun 25. Jotakin kuitenkin koin, kun menin katsomaan Tonia. Olisi auttanut jos olisin puhunut. — Olen luonteeltani korjaaja, työssäni toimin pääluottamusmiehenä ja korjaan tilanteita, se on luonteenpiirteeni. Vaikea on alkaa toista neuvoa. — Olen hyvilläni, että ymmärsimme hakea apua. Hänen huoneensa oli lasten syöpäosaston toiseksi viimeisenä. Miehenä Marko Kaarlenpoika on kokenut suuren riittämättömyyden tunteen: — Henkilökohtaisella tasolla on ollut järkyttävän vaikea hyväksyä sitä, että en miehenä ole pystynyt suojelemaan perhettäni, ja vaikka olen kaikkeni yrittänyt, se ei riitäkään. Perheen poika Toni menehtyi leukemiaan 2012 13-vuotiaana, kaksi vuotta sairastettuaan. Kantasoluhoito tähtää täydelliseen paranemiseen; Anne puhuu kantasolurekisteriin liittymisen puolesta. Sen vuoksi perheen vanhin tytär Taru on noin vuosi sitten käynyt kantasoluhoidossa, ja on nyt jo mukana työelämässä. Vaimoni on kyllä maailman rautaisin ihminen. Verikokeiden perusteella meidät passitettiin Lahteen ja sieltä tarkempien tutkimusten perusteella heti Tampereelle
Ne kehittyivät aikoinaan keskiajan papiston ripitysmatkoista. Possut tulivat 20-kiloisina, ja lähtivät täältä vähintään 70-kiloisina. 4 LUMIMARJA TIRRONEN Maanantaina helmikuun 25. — Lihotussikala, emakoita meillä ei ollut. Suomalaiset opetettiin lukemaan kinkereillä. Kanttori Muukka laulattaa vähemmän tunnettuja virsiä ja kehottaa opettelemaan niitä, vaikka läksyvirsistä puhuminen onkin nyt leikillistä. Siltaset ovat kuitenkin pitäneet kiinni omasta kinkerivuorostaan. Talollisten, palkollisten ja lukuiässä olevien lasten tuli kokoontua lukupiireittäin. Alun perin kinkerit eli lukuset ovat olleet kristinopin kuulustelutilaisuuksia. Minna Tanska täyttää kinkerikirjaan läsnäolijoiden lukumäärän ja sukupuolen. — Perinteisesti kinkereiden pitopaikka on mennyt talon numeron mukaan, kukin on järjestänyt ne vuorollaan. Kappalainen Minna Tanska ja kanttori Hannu Muukka näyttävät mallia. Siltasilla järjestettävät kinkerit ovat Huhdasjärven, Vesalan ja Siikakosken kylien yhteiset. Jaalan kappalainen Minna Tanska on levittänyt tuvan pöydälle kirjoja ja papereita, ja kanttori Hannu Muukka valmistautuu päivän ohjelmaan kannettavan sähköpianonsa takana. Lukukinkereiden pitäminen kirjattiin vuoden 1686 kirkkolakiin. Vanhassa maalaistalossa aloitellaan kinkereitä. Keskellä talon isäntä Jouko Siltanen. — Täälläkin on paikalla väkeä, joka on pyrkinyt kinkereillä rippikouluun. Virsi 919 lauletaan tukiviittomien kera. Jaalassa kinkerivuoden teemana on rukous. Talon kolme kissaa juoksentelevat kinkeriväen jaloissa. Lapset ovat käyneet kylissä vähiin, mutta yksi on lähtenyt äitinsä mukana kinkereihin. Kinkereille tultiin kuulemaan kylän ajankohtaiset asiat, Tanska summaa. Vuodesta 1971, jolloin Terttu tuli taloon, Sulansalmentiellä on pidetty ainakin viidet kinkerit. Paikalla on yhdeksän naista ja kolme miestä. Terttu ja Jouko Siltasen talon pihamaa Jaalan Huhdasjärvellä on täynnä autoja. Muukan johdolla palautetaan mieliin erilaisia virsityyppejä ja opitaan virsien historiaa.. Myös talon kissat osallistuvat kinkereille. Jouko Siltanen kertoo tilan olleen ennen EU-aikaa sikatila. Ulko-ovi on kutsuvasti auki, ja sisältä kuuluu iloinen puheensorina. Ennen yleisen oppivelvollisuuden tuloa lukukinkereillä oli huomattava kansansivistyksellinen vaikutus. Tanska merkkaa kirjaan myös Siltasten eläimet: kolme kissaa, kymmenen kanaa ja kukko. päivänä 2019 Kinkeriperinne elää vielä maaseudulla Jaalan Huhdasjärvellä kinkerikirjaan merkittiin eläimetkin Eija Arvila (oik.) esittelee Yhteisvastuu-keräystä, jolla tuetaan tänä vuonna lasten ja nuorten koulutusta Suomessa ja Keniassa. Jotkut painoivat jopa 90 kiloa. Nykyään moni jättää kinkerit ottamatta, ja niitä pidetään myös kylän yhteisissä tiloissa, kuten seurataloilla, kertoo Terttu Siltanen. Kinkereiden yhteydessä hoidettiin myös sairaanhoitoasioita, sillä paikalla oli yleensä kotisisar eli diakonissa
Virsikirja sisälsi lähinnä saksalaisia ja ruotsalaisia käännösvirsiä, yhteensä 101 kappaletta, Muukka kertoilee sähköpianonsa takaa. Lisäksi luonnoksessa esitetään, että kunta sitoutuisi tukemaan polkuverkoston ja rakenteiden vuosittaista ylläpitoa tuhannella eurolla vuodessa. Jaalan tämäntalvisista kinkereistä kolmet on nyt pidetty, viidet on vielä jäljellä. Lautakunta hyväksyi lausunnokseen äänin 8-1 muutosehdotuksen, jonka mukaan kunta ei tee esitettyä sopimusta Iitin Matkailu ry:n kanssa. Patteri oli ilmeisesti jäätynyt edellisen pakkaskauden aikana tai sen jälkeen. — Jäljellä olevista kinkereistä halutaan pitää kiinni. Raamatussa käsien ristimisen elettä ei opeteta. Rakentamiseen ja ylläpitoon tekninen toimi ei osallistuisi. Terttu Siltanen mainitsee Huhdasjärvellä näkyneen muuttoliikettä. Kartassa mainitaan erityisesti, että polkuverkoston sijainti ei ole lopullinen, vaan se tarkentuisi maastoselvitysten myötä. Jos kunta tukisi hanketta taloudellisesti, rahat tulisi osoittaa matkailutai elinkeinopuolelta. Esittelijän ehdotus sai taakseen vain yhden lautakunnan jäsenistä. Tiitiäisen lapsille on vesivahingon vuoksi järjestetty väistötila viereisestä kerrostalosta. Pohjana teknisen lautakunnan käsittelyssä oli esittelijän ehdotus, että kunta voisi myöntää yhdistykselle oikeuden rakentaa ja ylläpitää luontopolkua pysäköintialueineen, mutta yhdistyksen kunnan vuokralaisena tulisi korvata puusto ja muut mahdolliset kulut ja haitat. Tanska muistuttaa, että rukouksessa ei ole kyse ainoastaan ihmisen puheesta Jumalalle, vaan myös Jumalan kuuntelemisesta. Iitin tekninen lautakunta tiukkana: Jokamiehen oikeutta ei kuulu käyttää laajaan elinkeinotoimintaan Iitin Matkailu ry:n jättämässä sopimusluonnoksessa on ajantasaistettu kartta, joka poikkeaa jossain määrin tässä lehdessä aiemmin esitetystä. Sen jälkeen Eija Arvila esittelee tämänvuotisen Yhteisvastuukeräyksen teemaa, ja keräyslipas laitetaan tuvan pöydälle tulppaanivaasin viereen. Läsnäolijat muistelevat lapsuutensa iltarukousta, joka on ollut kaikilla ikään katsomatta sama: Levolle lasken luojani. Virsikirja painettiin Ruotsissa, sillä Suomen puolella ei ollut painokoneita. — Virsiä on syntynyt esimerkiksi siten, että saksalaisten juomalaulujen sanoja on vaihdettu hengellisiksi. Luontopolku liittyisi Iitin riippusilta -nimiseen hankkeeseen. Kanttori muistuttaa, että hengellistä sävelmää ei oikeastaan ole olemassa, vaan teksti tekee laulusta hengellisen. 5 VOITTO RUOHONEN Maanantaina helmikuun 25. — Se on peräisin germaaneilta ja ollut alun perin alamaisuuden osoitus. — Jumalan poikakin tarvitsi rukousta. Kosteusongelmia on ollut muissakin kunnan kiinteistöissä, viimeksi muun muassa pienteollisuustalon B-osan yhden toimitilan sosiaalitiloissa. Lausunnon lautakunta antoi kunnanhallitukselle. Vettä oli päässyt valumaan useita litroja, ja kattorakenne ja makuutilan lattia ovat vaurioituneet. Vaikka kinkereille osallistuu enää kourallinen ihmisiä, Minna Tanska on huomannut, että tälle aktiiviselle joukolle ne ovat tärkeitä. Asia oli lausunnon antamista varten käsittelyssä Iitin teknisessä lautakunnassa, koska sen toimialaan kuuluu kunnan maa-alueiden hallinta. Jos ei osaa säveltä, voi lukea sanoja hiljaa mielessään rukouksena, Muukka lisää. Iitissä julkisia tiloja kiusaavat vesivahingot eivät ota loppuakseen. Ennen kahvipöytään siirtymistä pappi kirjaa vielä kyliltä vuoden aikana poisnukkuneiden nimet kinkerikirjaan ja kyselee kyläläisten muita kuulumisia. Sen laati Jaakko Finno, mutta myös Mikael Agricola osallistui työhön. Muutama viikko sitten havaittiin vesivahinko Radansuussa päiväkoti Tiitiäisessä. — Väkeä on lähtenyt, mutta uusiakin on tullut tilalle. Matkailu ry puolestaan sitoutuisi keräämään luontopolkua ja rakenteita hyödyntäviltä yrityksiltä ja yhteisöiltä vuosittaista käyttömaksua sekä yksittäisiltä kävijöiltä vapaaehtoista kunnostusmaksua. Jeesus vetäytyi usein yksinäisyyteen rukoilemaan. Tanska valottaa käsien ristimisen taustaa. Tanska kertoo kinkeriväelle vielä rukoushelminauhan käytöstä, joka on yleistynyt luterilaisenkin kirkon piirissä viime vuosina. Iitin Matkailu ry:n nimissä on kuntaan jätetty luonnos yhteistyösopimukseksi, jossa esitetään, että kunta antaisi yhdistykselle oikeuden rakentaa ja ylläpitää 3-4 kilometrin mittaista luontopolkua siihen liittyvine rakenteineen sekä pysäköintialuetta kunnan omistamilla mailla Säyhteellä. Olennaisin muutos on, että Säyhteen puolella pysäköintipaikkaa esitetään nyt Pahanmäenkallion luoteiskulmalle, ja hyvin lähelle Kaunistontietä. — Metsässä kulkeminen on jokamiehen oikeutta, ja on ristiriitaista, että sitä käytettäisiin laajamittaiseen elinkeinotoimintaan, hyväksytyssä muutosehdotuksessa myös tuodaan esille.. — Virsikin on rukous. Perusteina ovat ensinnäkin kyseiseen alueeseen kohdistuva kunnan muu maankäyttö eli metsänhoito sekä jo olemassa olevat sopimukset eli metsästysoikeuden vuokraus. Minna Tanskan mukaan rukous voi olla sanoitettua, mutta myös hiljaista. päivänä 2019 Vesivahinko vaihteeksi päiväkoti Tiitiäisessä — Ensimmäinen suomenkielinen virsikirja ilmestyi 1583. Tätä on kuvattu kauniisti sekä Jaalan kirkon että Kuusankosken kirkon alttaritauluissa. Rakennuksen ullakkotiloissa olevan ilmanvaihtokonehuoneen vesikiertoinen lämmityspatteri venttiileineen oli jäätynyt. Kun virsiä on laulettu koko liuta, Tanska alkaa puhua kinkerivuoden teemasta eli rukouksesta
Hallitus Uhkaava vaaratilanne liukkaalla mökkitiellä Torstaina illansuussa maastoauton kuljettaja ajoi mökkitietä pitkin peräkärry perässään, kun yhdistelmä jäi jumiin mäkeen. MHY/Tero Koskela hoitaa puukaupan kilpailutuksen www.kuutio.fi -puukauppapalvelussa. Muistetaan kylään syntyneitä! Kahvitarjoilu! Tervetuloa! Perheniemen kyläyhdistyksen johtokunta KIMOLAN KALASTUSSEURA RY vuosikokous pidetään keskiviikkona 6.3.2019 klo 19.00 Keskitalon leipomon kahvilassa. Niistä oli aikuisia uroksia 28, aikuisia naaraita 13, urosvasoja 18 ja naarasvasoja 9. Jahti myös alkoi kyttäysjahtina viime syksynä 1.9. asti, ja sen jälkeen sai käyttää ajavaa koiraa, lähinnä mäyräkoiraa. Esillä sääntöjen muutos ja vuosikokoukselle kuuluvat asiat. Iitin Riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Harri Heino kertoo, että saaliiksi tuli yhteensä 68 peuraa. 6 M U U M IP E IK K O Julkaisija: Iitin Lehti Oy ISSN 0357-9107 Sitoutumaton Sanomalehtien Liiton jäsen Y-tunnus 0158721-0 Osoite: PL 37, 47401 Kausala Kauppakatu 6, Kausala Internet-osoitteemme: www.iitinseutulehti.fi Avoinna Ma–Ti 8.30–16 Ke–To 8.30–15.30 Pe 8.30–15 Ilmestymispäivät: Maanantai ja torstai Päätoimittaja Voitto Ruohonen 0400 727 234 voitto.ruohonen@iitinseutulehti.fi Toimittaja Ritva Launeskoski 0400 723 727 ritva.launeskoski@iitinseutulehti.fi Toimittaja Lumimarja Tirronen 0400 728 113 lumimarja.tirronen@iitinseutulehti.fi Konttoripäällikkö Satu Santala (05) 326 0355, 0400 857 577 asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi Asiakaspalvelu, ilmoitukset, tilaukset ja laskutus Mainonnan suunnittelija Eeva Sihvola 0400 857 577, (05) 326 0355, ilmoitukset@iitinseutulehti.fi Asiakaspalvelu, ilmoitukset, tilaukset ja graafinen suunnittelu Ilmoitusten jättöajat: Seurapalsta ja pikkuilmoitukset: asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi Maanantain lehteen: perjantaina klo 10.00 Torstain lehteen: keskiviikkona klo 10.00 Vedosilmoitukset: ilmoitukset@iitinseutulehti.fi Maanantain lehteen: torstaina klo 15.00 Torstain lehteen: tiistaina klo 15.00 Ilmoitushinnat: Etusivu 2,15 E /pmm Takasivu 2,05 E /pmm Ennen tekstiä, tekstissä ja tekstin jälkeen 1,85 E /pmm Pienin ilmoituskoko 25 pmm Kuolinilmoitus 1,85 E /pmm Kiitosilmoitus 30 E /kpl Etusivu (silmä) 80,00 E /kpl Merkkipäiväilmoitus 35,00 E /kpl Onnitteluilmoitus kuvalla 60,00 E /kpl Palveluhakemisto 40,00 E /rivi 3 kk Ilmoitushinnat sisältävät arvonlisäveron 24%. Käsitellään sääntöjen määräämien asioiden lisäksi peuratoimikunnan perustaminen. Iitissä valmistellaan kunnan puukauppaa MHY Kymenlaakson Tero Koskela on valmistellut Iitin kunnan vuoden 2019 puukauppaa. 03 757 5285 Jaalan kirkonkylä klo 6.00–10 p. Mäen liukkauden vuoksi yhdistelmä alkoi valua mäkeä alas, ja mäen alla ollut henkilö jäi peräkärryn ja lumipenkan väliin jumiin. Saalismäärä laski hieman viime vuodesta, jolloin oli 84 kaatoa. Peräkärryssä ollutta mönkijää oli alettu siirtää pois kyydistä, jotta kärry kevenisi ja auto saataisiin liikkeelle. Myytäväksi esitettävä leimikko sijaitsee Säyhteen kylässä MetsäKananojan tilalla RN:o 1:462. Iitin tekninen lautakunta hyväksyi mainitun leimikon ja pyytää tarjoukset siitä siten, että päätös voidaan tehdä lautakunnan huhtikuun kokouksessa. ja jatkui 28.9. Lehden suurin vastuu ilmoitusten julkaisemisesta sattuneesta virheestä on ilmoitusten hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. Iitissä kaadettiin yhteensä 68 peuraa Peurajahti on loppunut. 0200 22020 Jakeluhäiriöt muualla: Iitinseutu www.iitinseutulehti.fi Painopaikka: Lehtisepät Oy, Pieksämäki Pankit: Nordea FI92 2131 1800 0041 25 Helmi Säästöpankki FI25 4212 0010 0979 68 OP FI 93 5069 0110 0003 50 Osoitemuutokset ja tilausasiat: asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi (05) 326 0355, 0400 857 577 Maanantaina helmikuun 25. Pelastuslaitos veti maastoauton liikkeelle ja vapautti jumissa olleen henkilön, joka alkutietojen mukaan ei loukkaantunut vakavasti. Mukana sekä harvennusettä avohakkuuta. päivänä 2019 Salaojitettua PELTOA Sääskjärvellä n. Leimikossa on harvennushakkuuta noin 20 hehtaarilla ja avohakkuuta noin 13,5 hehtaarilla. 046 902 8881 Perheniemen kyläyhdistys Sääntömääräinen vuosikokous keskiviikkona 6.3.2019 klo 18.00 Perheniemen kylätalolla. 10 ha P. Tilaushinnat 1.1.2019 alkaen Kestotilaus 12 kk laskutusjakso: kotimaassa 98,00 ulkomailla 111,00 Määräaikaistilaus 12 kk laskutusjakso: kotimaassa 105,00 ulkomailla 111,00 Jakeluhäriöt Kausalan taajama klo 6.30–10 p. Koiraa sai käyttää tammikuun loppuun saakka, helmikuun 15. päivään asti oli vain kyttäysjahtia. Tervetuloa! Johtokunta Maakansan Metsästäjät ry V u o s i k o k o u s s u n n u n t a i n a 10.3.2019 klo 17.00 Maakansan seuratalolla. — Kaatolupia oli kaikkiaan 106 joten kaatoprosentiksi jäi 51,4, Heino laskee. Käsitellään sääntömääräiset asiat ja sääntömuutoksia. — Tämän talven paksu lumikerros hieman vaikeutti jahtia loppukaudesta, Heino arvioi alentuneen kaatomäärän taustaa
Kaikille avoin risteily 8.–10.7. 040 554 2047. Ajetaan Kirkonkylän kautta. 09.10 Huomenta Suomi Extra 09.36 Kauniit ja rohkeat (S) 10.00 Emmerdale 10.31 Kaunis elämä 11.30 Hei me rakennetaan! 12.30 Ostoskanava Tvins.com 13.31 Huomenta Suomi Extra 14.00 Asian ytimessä, Jaakko Loikkanen 14.31 Teknavi 15.00 Mielensäpahoittaja ennen kaikki oli paremmin 15.55 Stadi vs. Meidät on kutsuttu EKL:n pilkkimestaruuskilpailuihin 13.3. Tapaaminen Tuulensuojassa ke 27.2. Kaksi yötä laivassa, yksi hotellissa. Kimppakyydein Kausalan torilta klo 9.00. Vastuullinen matkanjärjestänä Matkapojat. Teatteriretken maksu 15.6. Yö laivalla, aamulla saapuminen Maarianhaminaan, päivä maissa. Sitovat ilmoittautumiset 25.3. matkan, majoitukset, aamiaiset ja kaksi illallista. Iitin Yrittäjien retki Ruotsiin 11.–14.4. 02.50 Kotoisa 03.45 04.40 Kaappaus keittiössä Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Rusty Rivets (S) 06.25 Disneyn esikoulu: Leijonakaarti (7) 06.50 Peukaloisen uudet retket (7) 07.05 Vili Vilperin seikkailut (S) 07.15 Ritariprinsessa Nella (S) 07.40 My Little Pony: Ystävyyden taikaa 08.05 Angry Birds Piggy Tales (S) 08.15 Disney esittää: LEGO Star Wars 08.35 LEGO Ninjago (7) 09.00 Naimakaupalla alttarille 10.00 Napakymppi 11.00 LIVE 13.55 Leijonan luola Kanada 14.55 Remppa vai muutto Australia 16.00 Napakymppi 16.55 Onnenarpa 17.00 Hyvät ja huonot uutiset 18.00 Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula! 19.00 Grillit huurussa (S) 20.00 Poliisit 2019 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Arman ja Suomen rikosmysteerit (7) 22.00 Selviytyjät Suomi 00.00 Poliisit 2019 01.00 Haapasalon Suomi 02.00 Stand Up! (S) 03.00 Mad Cook Show (7) 04.00 05.00 Astral-TV Kaukaan maaja kotitalousseura. Lähtö to 11.4. Nyt on aika tulla suunnittelemaan uutta toimintaa tälle vuodelle. Buffetissa grillimakkaraa, kahvia ja pullaa, lämmintä mehua. klo 12.00 Raija Multasella. klo 17–19. 27.2.2019 Maanantai 25.2. Sitovat ilmoittautumiset 26.3. mennessä Ailalle puh. Sotaorvot. Pajarinniementie 1, Puhos. N35 lentopallon SM-finaaliturnaus Kausalassa 13.–14.4. Matkan kokonaishinta sis. 0500 553 634, tai pirpana53@hotmail.com. Musiikki soi, heppa tulee vierailulle, kylien välinen jääkiekkoturnaus ja rusettiluistelua (jäätilanteen mukaan). mennessä AnnaLiisalle p. Y h d i s t y s t e n yhteinen Laskiaisrieha Hiihtomajalla su 3.3. vieraana kansanedustajaehdokas Anniina Peltola. pulkkamäkeä, poniajelua, maittavaa makkaraa ja puffetti. klo 14.00 näytökseen "Pokka pitää". Piirin pilkkimestaruuskilpailut 7.3. Liukurit ja pulkat mukaan. mennessä: Pirjo Anttonen, puh. Lande 01.55 Olet mitä syöt 02.50 Viron surkein kuski 03.45 04.40 Burgerimies Nelonen 06.00 Rusty Rivets (S) 06.25 Disneyn esikoulu: Leijonakaarti (7) 06.50 Peukaloisen uudet retket (S) 07.05 Vili Vilperin seikkailut (7) 07.15 Ritariprinsessa Nella (S) 07.40 My Little Pony: Ystävyyden taikaa 08.05 Angry Birds) 08.15 Disney esittää: LEGO Star Wars 08.35 LEGO Ninjago (7) 09.00 Naimakaupalla alttarille 10.00 Napakymppi 11.00 LIVE 13.55 Leijonan luola Kanada 14.55 Remppa vai muutto 16.55 Onnenarpa 17.00 Kotikaupunki vaihtoon 17.30 Napakymppi 18.30 The Voice of Finland 20.00 Haapasalon Suomi 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Grillit huurussa (S) 22.00 Elokuva: The Founder (7) 00.25 Elokuva: Suuri puhallus (12) 02.50 Amerikan kovimmat keräilijät 03.50 Mad Cook Show (7) 04.50 06.00 Astral-TV Keskiviikko 27.2. mennessä (nimi, synt.aika, puh. 4 tuntia, klo 12.30 lähtö kohti Helsinkiä, jossa ollaan klo 16.00. 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät 20.00 Kaappaus keittiössä 21.00 Pitääkö olla huolissaan. Keski-Iitin maaja kotitalousnaisten kokoontuminen ke 6.3. 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Myyrä 00.05 Theroux ja seksirikolliset (7) 01.20 Rikoksista pahin (12) 02.15 Rikoksista pahin (12) 03.10 Sääilmiöiden Top 10 04.05 05.00 Kaappaus keittiössä Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Rusty Rivets (S) 06.25 Disneyn esikoulu: Leijonakaarti (S) 06.50 Peukaloisen uudet retket (7) 07.05 Vili Vilperin seikkailut (S) 07.15 Ritariprinsessa Nella (S) 07.40 My Little Pony: Ystävyyden taikaa 08.05 Angry Birds Blues (S) 08.10 Angry Birds Piggy Tales (S) 08.15 Disney esittää: LEGO Star Wars 08.35 LEGO Ninjago (7) 09.00 Naimakaupalla alttarille 10.00 Napakymppi 11.00 LIVE: Onnenarpa 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita 13.55 Leijonan luola Kanada 14.55 Remppa vai muutto Australia 15.55 Napakymppi 16.55 Onnenarpa 17.00 Haluatko miljonääriksi. Ke 27.2. Lähde mukaan Naistenpäivän retkelle pe 8.3. Illalla laiva lähtee paluumatkalle. Johtokunta kokoontuu 16.45. Vielä muutama uusikin mahtuu mukaan. Tapaamme Kahvituvassa keskiviikkona 27.2. klo 18.30 johtokunnan ja vuosikokoontumisen merkeissä. Iitin Eläkkeensaajat ry. Iltapala.. Perjantaina Suomen Tukholman suurlähetystö ja Abba-museo. päivänä 2019 Maanantai 10.9. klo 12-15 Radansuun Areenalla. 06.54 Ludovic (S) 07.07 Siiri ja Krokotiili (S) 07.12 Rytmireissu 07.20 Mitä ihmettä. mennessä Leenalle puh. Arpavoittoja voi tuoda mukana. Perheet mukaan, mm. Kierrätysilta Iitin kirjastossa to 7.3. Kilpailuaika 10.00–14.00, jäälle 9.30, paluu 1 tunti. Kaikki joukolla mukaan! – Iitin Kirkonkylän-Radansuun kyläyhdistys Liu lau laskiaista! Kaikki joukolla laskiaismäkeen U-mäelle sunnuntaina 3.3. Ilmoittautumiset matkalle 2.3. Iitin yhdistys. 06.53 Metkat Mesiläiset (S) 07.00 Titta Pikkanen 07.08 Poppelikumpu (S) 07.14 Tie tähtiin (S) 07.26 Muru (S) 07.39 Ryhmä Hau (S) 08.05 Galaxi 08.06 Jessi ja Janni etevät etsiväkaksoset 08.30 Unna Junná 08.44 08.48 Kujeilevat eläimet (S) 09.00 09.49 Casualty (12) 10.30 Kaipuu takaisin paratiisiin 11.00 Away Bali: Kohti Jumalten saarta 11.30 Kulutustavaratarkastajat 12.00 Unelmakoti 13.00 Villi kortti 13.50 Niklaksen keittiössä 14.20 Riistametsällä 15.05 Herkullinen Toscana 15.30 Silicon Valley (12) 16.00 16.27 Yliopistollinen eläinsairaala 17.00 17.57 Pikku Kakkonen 18.10 Casualty (12) 19.00 19.48 Sohvaperunat 20.00 Muumilaakso 20.25 21.20 Matkalla Muumilaaksoon 21.30 Modernit Miehet (12) 21.55 23.35 Aloha (S) 23.40 00.27 Marja Hintikka Live MTV3 06.01 Ostoskanava Tvins.com 06.15 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 09.05 Mitä tänään syötäisiin. Kokkikurssi miehille huomenna tiistaina 26.2. Ilmoittautumiset 26.2. 0400 635 316. Tapahtumapäivän aluksi on kevätkokoontuminen klo 11 alkaen ja klo 12 on lounas. K o k o o n n u m m e Anneli ja Veikko Rutilla, Kurrintie 355 Mankala, ma 4.3. Kahvitarjoilu. 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät 20.01 Mielensäpahoittaja ennen kaikki oli paremmin 21.00 Studio 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Asian ytimessä, Jaakko Loikkanen 23.05 Suhdesoppa 00.05 Studio 01.00 Stadi vs. Tällaista risteilyä ei ole kuin tämä yksi tulevana kesänä. noin klo 13. Kausalan Kerho. Ilmoittautumiset ja tiedustelut viim. teemu@kymit.fi tai puh. 050 518 7386. Jätetään hetkeksi arjen touhut ja vietetään mukava ilta yhdessä! Iitin Lauluveikot harjoittelee tiistaisin klo 17.15 alkaen lukiolla. mennessä tilille: Kymenlaakson Syöpäyhdistys ry, Iitin osasto: FI85 5069 0120 0576 48, viite: 2011. Saapuu aamulla Tallinnaan, jossa maissa oloaikaa n. klo 17.00 Naapantuurassa. (S) 07.25 Pusse (S) 07.37 Askarrellaan 07.42 Mimosa ja Lennu (S) 07.56 Vekarat! (S) 08.22 Galaxi 08.23 Joraavat juurikkaat (S) 08.25 Peter Pan (7) 08.50 Muumilaakso 09.15 10.04 Casualty (12) 10.35 Away Bali 11.35 Lippu rakkauteen 12.05 Kun sydän särkyy 12.35 Linen mukana maailman ympäri 13.05 13.49 Karl Pilkington 14.00 Hiihdon MM: Urheilustudio 14.25 16.00 Hiihdon MM: Naisten 10 km (p) 16.45 Hiihdon MM: Urheilustudio 16.55 Hiihdon MM: Mäkihypyn n karsinta HS 109 18.00 Hiihdon MM: Päivän parhaat 19.05 Muumilaakso 19.30 Villi kortti 20.20 Ice Town Elämää äärirajoilla 21.10 Unelmia ja studiohommia 21.40 Latela 22.10 Kuolemaantuomitut (16) 23.00 Modernit Miehet (12) 23.30 00.09 Mr. klo 12.00–15.00. Ahvenanmaalle Silja Europalla. ja email). Mainitse ilmoittautuessasi lähtöpaikkasi. Kaikki joukolla mukaan! Kaikki joukolla mukaan viettämään keväistä tapahtumapäivää kanssamme lauantaina 9.3. torstaina tutustuminen Meyerin telakkaan ja laivanrakennusmuseoon, vierailu Varsinais-Suomen ja Turun yrittäjien luona. Tuotemyyntiä on entiseen tapaan. 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät 20.00 Kotoisa 21.00 Vappu ja Marja Live 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Rikospaikka 23.05 Ratamo (12) 00.00 Vappu ja Marja Live 01.00 C.S.I. TV1 05.55 MOT 06.25 Ylen Aamu-tv 09.30 Puoli seitsemän 10.00 Sydämen asialla (7) 10.50 Yle Uutiset Uusimaa 10.58 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.06 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.14 Yle Uutiset Häme 11.22 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.30 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.38 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.46 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.54 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.02 Yle Uutiset Lappi 12.10 Yle Oddasat 12.14 Oddasat 12.30 Murdochin murhamysteerit (12) 13.15 14.40 Miss Eurooppaa metsästämässä (S) 14.45 Arkistokuvia 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 Ylen Aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.50 A-studio 16.15 Suomi on metsäläinen 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 17.54 Murdochin murhamysteerit 18.00 Yle Uutiset 18.21 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 19.52 SPLIT (THE), S1 20.00 Vintage-valtakunta 20.29 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 A-studio 21.30 Perjantai-dokkari 21.45 Yle Uutiset 21.50 Urheiluruutu 21.55 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.05 SuomiLOVE 23.05 Oddasat 23.20 23.59 Perjantai 00.00 Puoli seitsemän 00.30 05.55 Uutisikkuna TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.53 Nimipäiväonnittelu: 26.2. TV-OHJELMAT 25.2. joko Minnalle 040 557 4979 tai Paulalle 050 564 2671. Lisätiedot yrittäjien sihteeri Teemu Tommola email. TV1 04.00 05.54 Uutisikkuna 06.25 Ylen Aamu-tv 09.30 Puoli seitsemän 10.00 Sydämen asialla (7) 10.50 Yle Uutiset Uusimaa 10.58 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.06 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.14 Yle Uutiset Häme 11.22 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.30 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.38 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.46 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.54 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.02 Yle Uutiset Lappi 12.10 Yle Oddasat 12.14 Oddasat 12.30 Murdochin murhamysteerit (12) 13.15 14.31 Yks’ tavallinen Virtanen (S) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 Ylen Aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.45 A-studio viittomakielelle tulkattuna 16.15 MOT 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 17.52 Murdochin murhamysteerit 18.00 Yle Uutiset 18.21 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 19.51 Prisma: Ihmiskehon ihmeet 20.00 Akuutti: Reumalla ei ole ikärajaa 20.29 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 A-studio 21.45 Yle Uutiset 21.50 Urheiluruutu 21.55 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.05 23.00 Outlander Matkantekijä 23.05 Oddasat 23.20 Sannikka & Ukkola 23.50 Puoli seitsemän 00.20 04.00 Uutisikkuna TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 27.2. klo 14.30. osaottelu 00.00 Our Girl (12) 00.50 01.42 Kuolemaantuomitut (16) MTV3 06.01 Ostoskanava Tvins.com 06.15 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 09.05 Mitä tänään syötäisiin. Kymin Huvilalle, jossa tarjoillaan Naistenpäivän iltabuffee. klo 8 Kausalan linja-autoasema, paluu su 14.4. Retki kaikille avoin. Ulkoilu/pilkkipäivä Kalamajalla ma 4.3. klo 13.00 seurakuntakeskuksessa. Lande 16.55 Salatut elämät 17.25 Kauniit ja rohkeat (S) 17.55 Neljän tähden illallinen 18.25 Emmerdale 18.55 Mitä tänään syötäisiin. TV1 04.00 Uutisikkuna 05.55 Merkkien salat 06.25 Ylen Aamu-tv 09.30 Puoli seitsemän 10.00 10.50 Sydämen asialla (7) 11.00 Pisara 11.05 Jumalanpalvelus 12.05 Antiikkikaksintaistelu 12.35 Murdochin murhamysteerit (12) 13.20 Poika eli kesäänsä (7) 14.40 14.54 Lyhytelokuva 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 Ylen Aamu-tv: Tänään otsikoissa 16.00 Arto Nyberg 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 17.52 Murdochin murhamysteerit 18.00 Yle Uutiset 18.21 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 19.53 Historia: Banaanivalta 20.00 MOT 20.29 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 A-studio 21.25 Suomi on metsäläinen 21.55 Yle Uutiset 22.00 Urheiluruutu 22.05 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.15 M/S Romantic () 23.15 Oddasat 23.30 Prisma: Tyrannosaurus rexin paluu 00.20 Puoli seitsemän 00.50 04.00 Uutisikkuna TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 25.2. Osoite on Moisiontie 163, Elimäki. Laskiastapahtuma su 3.3. 09.10 Huomenta Suomi Extra 09.36 Kauniit ja rohkeat (S) 10.00 Emmerdale 10.31 Kaunis elämä 11.30 Hei me rakennetaan! 12.30 Ostoskanava Tvins.com 13.31 Huomenta Suomi Extra 14.00 Tähdet, tähdet 15.45 Pilanpäiten 15.55 Yökylässä Maria Veitola 16.55 Salatut elämät 17.25 Kauniit ja rohkeat (S) 17.55 Neljän tähden illallinen 18.25 Emmerdale 18.55 Mitä tänään syötäisiin. klo 17.00, jonka jälkeen jäsenistö liittyy mukaan klo 18.00. Lähtö kimppakyydein klo 16.45 Paloasemalta. Bussikuljetus Kausalan torin laidasta klo 12.15. Moision kartanoon. 09.10 Huomenta Suomi Extra 09.36 Kauniit ja rohkeat (S) 10.00 Emmerdale 10.31 Kaunis elämä 11.30 Hei me rakennetaan! 12.30 Ostoskanava Tvins.com 13.31 Huomenta Suomi Extra 14.00 Pomo piilossa UK 15.00 Uutisvuoto 15.55 Kaappaus keittiössä 16.55 Salatut elämät 17.25 Kauniit ja rohkeat (S) 17.55 Neljän tähden illallinen 18.25 Emmerdale 18.55 Mitä tänään syötäisiin. 06.53 Jääkarhu Otto (S) 07.03 Hertan maailma (S) 07.06 07.11 Nipa ja Pete (S) 07.16 Kerkko Kukko (S) 07.23 Kikattava Kakkiainen (S) 07.31 Fluugalaiset (S) 07.42 Sana-arkku 07.53 Kaapo (S) 08.20 Galaxi 08.21 Aappo ja Tööt (S) 08.28 Tenavat (7) 08.36 08.48 Näin meillä (7) 09.00 09.49 Casualty (12) 10.30 Away Bali: Valintoja 10.58 Away Bali: Mun ihmiset 11.30 Rakkauden koodi 12.00 Rikshalla halki Intian 12.31 Kehonkieli 13.10 Talviunelmia 13.40 Villi kortti 14.31 Hiihdon MM: Urheilustudio 14.55 Hiihdon MM: Miesten 15 km (p) 16.50 17.10 Hiihdon MM: Urheilustudio, 17.55 Casualty (12) 18.45 Hiihdon MM: Päivän parhaat 19.25 Hiihdon MM: Mitalijuhla 20.10 Unelmia ja studiohommia 20.40 Toisen kanssa (12) 21.30 23.58 Jalkapallon Italian cup: Välieräottelun 1. Iitin Urajärvellä klo 10.00–14.00. klo 18.00. Robot (12) MTV3 06.01 Ostoskanava Tvins.com 06.15 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 09.05 Mitä tänään syötäisiin. Kyläyhdistyksen kanttiinista laskiaispullat kera kahvikupposen tai lämpimän mehun sekä lämmittelyä nuotion loimussa, jossa voit paistella makkaraa ja seurustella tuttavien kanssa tai tutustua uusiin. 7 Maanantaina helmikuun 25. Mukaan mahtuvat myös ei-jäsenet. Lähtö Helsingistä klo 17.00. Kaikki mukaan! Vuolenkosken Maaseutunaiset. Lauantaina tutustuminen Götan kanavaan Norrköpingissä. Iitin Liikeja virkanaiset. Kurssille ilmoittautuneet joukolla mukaan! Käsityökerho kokoontuu kirjastolla maanantaina 4.3. klo 10–13 Inkeroisten ja Anjalankosken Eläkkeensaajien kanssa. mennessä Matti Ravantti sähköpostiin matti.ravantti@wippies.fi, puh 040 537 5579. 1.3. Kymenlaakson Jätteen edustaja Laura Sartamo kertoo muovijätteiden lajittelusta kotitaloudessa. 18.00 Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula! 19.00 The Voice of Finland 20.00 Hyvät ja huonot uutiset 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Elokuva: Beck: Omaa vertasi (12) 23.05 Arman ja Suomen rikosmysteerit (7) 00.05 Poliisit kotihälytys (12) 01.05 Hyvät ja huonot uutiset 02.05 Mad Cook Show ( 7) 03.05 05.00 Astral-TV Tiistai 26.2. Kiteelle, Matkailukeskus Pajarinhovi, os. – Vahviala-seura ry Muistattehan vuosikokoontumisen tänään ma 25.2. S ä ä s k j ä r v e n maaja kotitalousnaiset. Teema: karaokea senioreille, Rami Turpeinen. Ohjelmassa mm. Johtokunta kokoontuu liikuntahallissa ma 11.3. 0400 551 247, saat tarkemmat tiedot matkasta. klo 12.00–14.00. Cyber (16) 01.55 Pitääkö olla huolissaan. Ilmoittautumiset pyydetään 28.2. kello 13.00. Ilmoittautumiset 27.2. Iitin osasto järjestää jälleen teatteriretken Heinolan kesäteatteriin ke 3.7. Musiikkiesitysten lisäksi kuulemme esitelmän ”Kuvien kautta Karjalan kirkkokummuille”
T2LK 1.0 km: 1) Neea Turunen Kausala 7.00,5, 2) My Kilkki Kausala 7.40,9, 3) Venla Vilen Kausala 7.43,2, 4) Olga Komulainen Kausala 8.24,1, 5) Moona Kostiander Kausala 8.38,3, 6) Netta Karhu Kausala 9.30,7, 7) Linda Venäläinen Kausala 9.45,4, 8) Aino Vihertö Kausala 13.37,6. Hiihdoissa oli osallistujia kaikilta Iitin alakouluilta sekä yläkoululta, eri sarjoissa maaliin asti hiihti yhteensä 116 lasta. Iitin kunnan koululaishiihdot 19.2.2019 (vapaa tyyli). T5LK 2.0 km: 1) Iiris Niemi Kausala 10.55,0, 2) Maisu Kyrkkö Vuolenkoski 10.59,1, 3) Saana Tapio Kausala 12.13,1, 4) Hertta Niemi Kausala 12.53,9, 5) Aada Romppainen Kausala 13.29,7, 6) Oona Ojala Haapa-Kimola 14.36,3, 7) Sara Suikkanen Kausala 16.06,4, 8) Viivi Laaksonen Kausala 16.21,6, 9) Vilja Hartikainen HaapaKimola 16.44,6, 10) Martta Huppunen Kausala 21.03,6, 11) Vilma Rilanko Kausala 25.25,7, 12) Kira Kinnari Haapa-Kimola 40.18,8. Lämpötila oli nollan tuntumassa, ladut hyvässä kunnossa, eikä tuulikaan kovin pahasti ulkoilijoita kiusannut. Iitin koululaisten hiihtokilpailut päästiin viime viikolla hiihtämään varsin kohtuullisissa olosuhteissa. P6LK 2.0 km: 1) Jesse Tuomainen Kausala 9.48,2, 2) Lassi Lääveri Vuolenkoski 10.32,3, 3) Weikko Taskinen Kausala 11.35,9, 4) Ville Nippala Kausala 12.11,8, 5) Elias Sauvala Kausala 12.13,0, 6) Roni Flekander Kausala 12.46,9, 7) Tomas Talo Kausala 13.33,7, 8) Johannes Pirinen Kausala 16.15,3, 9) Riku Ojapalo Kausala 18.02,7, 10) Otto Saarinen Kausala 19.50,3. P1LK 1.0 km: 1) Eetu Pussinen Kausala 7.00,0, 2) Niko Turunen Kausala 7.38,0, 3) Lukas Hyypiä Kausala 8.09,6, 4) Severi Kailio Kausala 8.09,9, 5) Tiitus Rytkölä Haapa-Kimola 8.27,6, 6) Antti Tolppala Haapa-Kimola 8.36,9, 7) Eemil Taavila Kausala 8.42,0, 8) Teemu Sopanen Kausala 8.45,8, 9) Akseli Koso Kausala 9.14,7, 10) Aamos Huppunen Kausala 9.56,1, 11) Elmo Backman Kausala 11.34,9. P5LK 2.0 km: 1) Aaro Holopainen Kausala 12.27,7, 2) Viljami Salo Kausala 12.32,6, 3) Aksu Montonen Kausala 13.22,4, 4) Oras-Antti Jaakola Kausala 13.30,8, 5) Konsta Kojonen Vuolenkoski 13.43,6, 6) Miro Haukkavuori Kausala 14.20,1, 7) Atte Virta Kausala 14.26,6, 8) Jussi Mikkonen Vuolenkoski 14.58,5, 9) Joel Castrén Kausala 15.29,1, 10) Timi Venäläinen Kausala 16.26,0, 11) Mirko Roos Kausala 19.05,7, 12) Niila Laakkonen Kausala 21.06,5. T3LK 1.5 km: 1) Iitu Kyrkkö Vuolenkoski 9.01,1, 2) Ellen Kojonen Vuolenkoski 9.15,8, 3) Sofia Hoikkala Kausala 12.31,1, 4) Lotta Hyypiä Kausala 13.00,4, 5) Ella Karhu Kausala 13.04,9, 6) Emilia Leivo Kausala 13.38,4, 7) Meea Mäkinen Kausala 15.57,9, 8) Niia Kinnari Haapa-Kimola 21.27,3. P3LK 1.5 km: 1) Jaakko Liikkanen Kausala 7.51,6, 2) Matias Makkonen Kausala 8.39,6, 3) Konsta Rantanen Kausala 9.48,6, 4) Eino Komulainen Kausala 9.59,6, 5) Luukas Huppunen Kausala 10.12,5, 6) Otto Syrjänen Kausala 10.47,9, 7) Onni Häkli Kausala 11.27,9, 8) Leevi Pussinen Kausala 11.31,9, 9) Venni Ojala Kausala 11.54,9, 10) Mikke Montonen Kausala 12.14,2, 11) Kristian Kotilainen Kausala 13.38,1. T4LK 1.5 km: 1) Reetta Koskelainen Kausala 10.17,9, 2) Aino Lindroos Kausala 11.46,0. P4LK 1.5 km: 1) Niklas Järvinen Kausala 8.01,9, 2) Taavi Rytkölä Haapa-Kimola 8.14,1, 3) Onni Lääveri Vuolenkoski 8.44,0, 4) Okko Mikkola Kausala 8.46,4, 5) Leevi Hyypiä Kausala 9.18,2, 6) Mikael Aalto Kausala 16.39,8, 7) Eeli Tuikka Kausala 16.40,4. Veeti Heikki sujutteli kakkosluokan poikien sarjan ykköseksi. Tulokset: P2LK 1.0 km: 1) Veeti Heikki Kausala 5.42,8, 2) Arttu Järvinen Kausala 6.34,7, 3) Elias Lehtonen Kausala 6.51,0, 4) Taavi Sopanen Kausala 9.06,3, 5) Peetu Näkki Kausala 9.06,5, 6) Lemmi-Tapio Leivo Kausala 9.28,7, 7) Sulo Lehesvuori Kausala 10.44,7, 8) Tuukka Leiniö Kausala 15.32,8. T8-9LK 2.0 km: 1) Jenna Tuomainen Yläkoulu 9.53,8, 2) Iida Luoma-aho Yläkoulu 10.23,5, 3) Jenna Tapio Yläkoulu 10.46,7. Oman värinsä hiihtoihin toi Hiihtomajalla luontopäiväkodissa olevien lasten Myllypeikot-ryhmä, joka kannusti kilpailijoita uuden kodan kupeella. päivänä 2019 Koululaisten hiihdoissa oli mukana yli sata lasta alakouluilta ja yläkoulusta Hiihtämään lähdettiin hyvässä järjestyksessä, kukin vuorollaan. T1LK 1.0 km: 1) Saini Sokero Kausala 8.44,6, 2) Ruusa Leiramo Kausala 9.22,1, 3) Anni Pöyhönen Kausala 9.26,5, 4) Cia Kilkki Kausala 9.46,9, 5) Iida Talo Kausala 10.06,1, 6) Minea Hoikkala Kausala 10.18,6, 7) Veera Niittymaa Kausala 10.41,1, 8) Iina Ravantti Kausala 11.26,0, 9) Jade Hagqvist Kausala 11.54,1, 10) Minttu Kinnari Haapa-Kimola 21.53,8. P8-9LK 2.0 km: 1) Elias Taskinen Yläkoulu 9.08,0, 2) Nico Kojo Yläkoulu 15.28,7. T6LK 2.0 km: 1) Saara Huppunen Kausala 11.19,9, 2) Helmi Lallukka Kausala 12.47,9, 3) Hilla Martikainen Haapa-Kimola 13.17,0, 4) Ansa Liikkanen Kausala 14.35,9, 5) Aada Laaksonen Kausala 14.43,1, 6) Nuppu Lehtimäki Kausala 31.09,9. P7LK 2.0 km: 1) Ville Noukkala Yläkoulu 9.22,7, 2) Veeti Ojala Yläkoulu 13.43,4. URHEILU 8 Maanantaina helmikuun 25. T7LK 2.0 km: 1) Kerttu Niemi Yläkoulu 10.40,5, 2) Sini Suikkanen Yläkoulu 12.19,3, 3) Mimmi Peltola Yläkoulu 14.32,6, 4) Anni Koskinen Yläkoulu 15.09,7.