Kausalan torille haetaan kahvilayrittäjää Aikaa tarjouksen jättämiseen on toukokuun puoleen väliin saakka VOITTO RUOHONEN Iitin kunnan elinvoiman ja Kausa la n kesk ust a n vi i ht y isy yden l isä ä m iseksi on esitetty ajatus torikahvilan saamisesta torille. Rakentaminen pääsee näin ollen käyntiin kesäkuun alussa, kun urakkasopimus on allekirjoitettu ja lautakunnan päätös on lainvoimainen. Urakasta saatiin määräaikaan mennessä neljä tarjousta, joista osa oli samoilta yrityksiltä kuin jo ensimmäisellä tarjouskierroksellakin. Kunta antaa tällöin alueen vuokralle rahoitusyhtiölle. asti. ps 79 2 39 rs Hinta ilman korttia 1,85 rs (4,63 kg) kpl 2 ps 1 59 Raj. Kaikki hyvä on lähellä TILTUNTORI Tarjoukset voimassa Ti 30.4. Tikakoski Oy:n kanssa käytiin ennen päätöksentekoa niin sanottu selonottoneuvottelu, jossa varmistettiin, että osapuolten välillä vallitsee yhteisymmärrys tarjouspyyntöasiakirjoissa esitetyistä ja tarjouksessa ilmoitetuista asioista. Urakkahinta ilman arvonlisäveroa on 5,75 miljoonaa euroa. vuosikerta • 2019 • N:o 5036 Irtonumero 2 E (sis alv.) Pikku-Vieterin rakentaja on valittu VOITTO RUOHONEN Iitin tekninen lautakunta ennätti pääsiäisen alla käsitellä uuden päiväkodin PikkuVieterin urakkatarjoukset. IITIN JA JAALAN SITOUTUMATON PAIKALLISLEHTI Torstaina 25. Loput kolme tarjousta pisteytettiin ennalta ilmoitetun menettelyn mukaisesti. toukokuuta saakka. Näistä Kuntarahoitus on kuntien täysin omistama rahoitusyhtiö, ja se on perinteisesti rahoittanut paljon yksittäisten kuntien rakennushankkeita. Torikahvilan toivotaan tuovan lisää palvelutarjontaa, rakennuksen tulee sopeutua torille, rakennuksen kerrosala saa olla korkeintaan 200 k-m2, siinä pitää olla mahdollisuus neuvotella rakennuksen WC-tilojen käytöstä yleisenä WC-tilana, ja yrittäjän tulisi vastata kaikista torikahvilan kustannuksista, kuten suunnittelusta, luvista ja rakentamisesta liittymineen. Yksi tarjous jouduttiin hylkäämään puuttuvien tarjousasiakirjojen vuoksi. pelvelemme klo 10-16 HAUSKAA vappua! Tiltuntorin väki toivottaa PLUSSAKORTILLA pkt Hinta ilman korttia 3,99 pkt (10,50-13,30 kg) Kivikylän Wanhanajan Nakki tai kalkkunanakki 300 g (7,87-9,97 kg) 2 99 Malviala Tippaleipä 2 kpl 110 g (17,27 kg) Vadelmamunkki 90 g (8,78 kg) PLUSSAKORTILLA Forssan Majoneesisalaatit 400 g (3,98 kg) rs 4 00 PLUSSAKORTILLA Taffel Megapussit 140-325 g (6,12-14,21 kg) Hinta ilman korttia 2,49 ps (7,66-17,79 kg). Aikataulussa on huomioitava, että neuvotteluja lupakäsittely sekä rakentaminen vievät aikaa vähintään puoli vuotta. Tarjoukset oli saatu kolmelta taholta, Kuntarahoitus Oyj:ltä, Nordea Oyj:ltä ja Op Yrityspankki Oy:ltä. Tek n i nen lauta k unta valitsi Rakennusliike Tikakoski Oy:n rakentamaan Pikku-Vieteriä. Konsultilta edellytetään sekä rakennustekniikan että myös LVI-, sähköja automaatiotekniikan asiantuntemusta. Leasing-rahoituksen antavaa yhtiötä kunnanhallitus ei päättänyt, vaan valtuutti kunnanjohtajan sekä hallintoja talousjohtajan tekemään ratkaisun saatujen tarjousten perusteella. Tällaisessa järjestelyssä, laskettuna 20 vuoden kiinteistövuokraukselle se tulee perinteiseen lainarahoitukseen verrattuna alkuvaiheessa 100.-150.000 euroa edullisemmaksi. Valittavasta yrittäjästä päätetään teknisessä lautakunnassa tarjoajien kanssa käydyn neuvottelumenettelyn jälkeen tarjottu kokonaisuus huomioon ottaen. Lautakunta tarkisti pöytäkirjan tämän pykälän osalta heti. Ilmoittautuneiden yrittäjien kanssa käydään neuvottelumenettelyt tarkemman konseptin laatimiseksi ja maanvuokrasopimuksen tekemiseksi. Se liittyy Iitin kun nan hallituksen edellisenä iltana tekemään päätökseen, jonka mukaan päiväkodin rakentamisessa käytetään leasing-rahoitusta. Koska kyseessä on kunnan oloissa merkittävyydeltään, laajuudeltaan ja monipuolisuudeltaan suuren luokan rakennushanke, on tarpeen palkata ulkopuolinen rakennuttajakonsultti kunnan edustajana valvomaan työmaata. Lisäksi selvitettiin, että kilpailutusprosessissa ei ole havaittavia ristiriitaisuuksia, vaan että päätös urakoitsijasta voidaan tehdä. päivänä huhtikuuta 2019 www.iitinseutulehti.fi Sivu 6 Pääsiäisenä muutamia tapahtumia eri puolilla aluetta Kauppakatu 6 47400 Kausala • N:o 31 • 65. Päiväkodin rakentamisessa on varauduttu ulkopuolisen konsultin palkkaamiseen. Kunnan teknisessä lautakunnassa on linjattu, että torikahvila on yrittäjävetoinen, ja yrittäjä siihen haetaan julkisella kilpailutuksella. Koko laina-aikana kustannukset ovat noin 100.000 euroa enemmän, mutta lisäkustannus painottuu vasta vuokra-ajan lopulle, kun esille tulee kiinteistön lunastaminen kunnalle sen jäännösarvosta. L a u t a k u n t a p y y t ä ä kiinnostuneita yrittäjiä tarjoutumaan Kausalan torikahvilayrittäjäksi. 3 pkt/talous Vappupäivänä Ke 1.5. ERÄ K-Market Tiltuntori Merrankuja 2, Kausala, (05) 535 3880 sanna.huhtanen@k-market.com Palvelu pelaa Ma-Pe 7-21 , La 7-19 , Su 10-19 TILTUNTORI OSTA NOSTA & Debi t meidät löydät myös facebookista facebook.com/tiltuntori Kaikki kesän ainekset läheltä. Se on projektinjohtoon ja rakennuttamiseen erikoistunut yritys, jonka lähin toimipaikka on Lahdessa. Tarjouksesta on käytävä ilmi liikeidea ja liiketoimintasuunnitelma, hahmotelma torikahvilasta ja sen sijoittumisesta torille sekä tiedot yrittäjästä ja yrittäjän taloudellisesta ja muusta valmiudesta toteuttaa hanke, aikataulu mukaan lukien. Kolmantena päiväkotiin liittyvänä asiana tekninen lautakunta päätti maanvuokrasopimuksesta. Painoarvoa oli muun muassa yritysten kokemuksella vastaavanlaisista rakennushankkeista. Lisäksi yrittäjän tulisi maksaa markkinahintaista maanvuokraa. Korkeimmat pisteet saaneen Rakennusliike S. Tarjoustuotteita rajoitettu erä. Se on tarkoitus toteuttaa niin sanottuna SReli suunnittele ja rakenna -urakkana. Tekniselle lautakunnalle osoitettuja tarjouksia otetaan vastaan 15. Saatujen tarjousten perusteella rakennuttajakonsultiksi tekninen lautakunta valitsi kahdesta tarjouksen jättäneestä Sweco PM Oy:n. Tarkkoja ehtoja torikahvilan toteutukselle ei vielä ole, mutta joitakin yleisiä periaatteita on tarjouksia jätettäessä otettava huomioon
Tärkeässä osassa ovat nuoret soittajat Kaisa Nikkilä, viulu ja Tia Nikkilä, piano. Hanhet ovat etologian eli vanhaan tyyliin eläinpsykologian koekaniineja. Valkoiset kesyhanhet eivät useinkaan muistuta kantaäitiään, harmaanruskeaa villiä merihanhea, mutta vaaleanpunainen kolmiomainen nokka sekä linnun ääni kertovat hanhimuotojen lähisukulaisuudesta. Kaiken kruunaa valtiopäiväneuvos Mikko Pesälän lausuntanumero. Iitin ja Jaalan lintulahdilla merihanhi on nykyään jokavuotinen muuttovieras. Iitin kansalaisopiston tasokkaat yksinlaulutunnit antavat siihen erinomaisen tilaisuuden. Se on nähty esimerkiksi Kausalassa torilla markkinapäivinä, mutta mitä palveluja se tarjoaa, tuskin on ehtinyt kaikille avautua. Iitissä se tarkoittaa, että palvelujen säilymiseksi niitä olisi vietävä saman katon alle. Monet Kuparisten laulajista, iästä riippumatta, opiskelevat laulua uutterasti. Suomessa merihanhi on ollut tiukasti meren rannikon ja saariston laji, mutta se on runsastumassa ja leviämässä sisämaahan. Jussi Ziegler on Sibelius-Akatemiassa kouluttautunut ja erikoistunut oopperaan, lauluopintoja on myös runsaasti ulkomailla. Hänen komeaan ääneensä ihastuttiin niin, että hänet kutsuttiin siitä paikasta kevätkonserttiin. Eri teoksista on löytynyt yhteisiä teemoja, jotka eivät voi olla koskettamatta. Se on näkynyt ainakin siinä, että palvelua on markkinoitu luvattoman huonosti. Silloin kun sanat eivät riitä, tarvitaan sävelet. Yksi peruslinjaus on, että ensi sijassa se kartoittaa huolella tilakustannukset. Laji pesii jo eteläisessä Kouvolassakin. Takana on menestystä kansallisissa ja kansainvälisissä laulukilpailuissa. Entisestä asunnosta muokattiin kirjastolle 36 neliömetrin suuruinen lukusali sekä 17,5 neliötä toimistoja sosiaalitiloja. Emoon leimautuminen tapahtuu hanhilla nopeasti, todisti jo Konrad Lorenz ja sai vuonna 1973 Nobelin palkinnon. Tule ja opi tanssitaito kesäksi! Jaalan Nuorisolautakunta (Ilmoitus Iitinseudussa) Linkku olisi tarpeellinen Hyvinvointiyhtymä on ryhtynyt tekemään ohjelmaa, jolla se pääsisi kuntien toivomiin kustannussäästöihin. Isokokoisella bussilla ei ole päässyt kaikkialle sinne, minne suunniteltiin. Kansalaisopistoa on myös kiittäminen kuorojen toimintamahdollisuuksista. Koululaisten hammastarkastuksissa on käytetty kiertävää Linkku-bussipalvelua. Tähän konserttiin kuoro on valmistautunut paitsi normaaliharjoituksilla myös lauluilmaisun opettajien vetämillä työpajoilla. ja 4.5. Kurssien vetäjänä toimii Lauantaitansseista tuttu Åke Blomqvist. Torstaina 4.8.2011 2 TÄNÄÄN TÄSTÄ TÄNÄÄN VMARKKU PAAKKINEN Torstaina huhtikuun 25. Kuoro päästää irti myös omat soolotaiturinsa Lena Nikkilän, Kaisa Korpelan, Reijo Leinon, Matti Mikkolan, Eeva Kotilaisen ja Panu Pietikäisen. Viulunsoittajassa Lähtö Anatevkasta tai Sound of Musicin kaipuu Edelweissiin tuovat mieleen kotinsa menettäneet lähellä ja kaukana. Siihen liittyvät päätökset olisi saatava tehtyä ja alettava käytännön toimiin, ensi tilassa hammashoitolan siirtämiseen terveysasemalle. Kun kiinteitä seiniä vähennetään, kiertävät palvelut ovat niitä, joita pitäisi tuntuvasti lisätä, ei suinkaan supistaa. Oppilaitoksilla ja yhtymällä tavoitteet eivät ole olleet ilmeisesti aivan samat. Merihanhen kesy muoto on ollut olemassa tuhansia vuosia. Kuoroa johtaa Pekka Asikainen. Hän on esiintynyt mm. Don Giovanni, Marcello ( La Bohème), Jussi Harri ( Pohjalaisia), Kreivi Almaviva ( Figaron häät). Nykyään hanhet vartioivat viskitehtaita Irlannissa. Kurssimaksu 50 mk/henkilö, alle 20-vuotiaitten nuorten osalta maksaa Nuorisolautakunta 30 mk. Musikaalikonsertin työnimellä kulkenut tapahtuma sisältää musiikkia laulunäytelmistä, opereteista, elokuvista, musiikkidraamoista ja musikaaleista. Kausalassa 25.04.2019 VOITTO RUOHONEN Kesyhanhella villi kantaäiti Siiven yläpinnan vaaleat kuviot ovat lentävän merihanhen paras tuntomerkki Viikon 17 luontoääni Yleisradiossa on merihanhi. Musiikkijuhlien talvikonsertissa viime vuonna kuorolla oli solistinaan baritoni Jussi Ziegler. Jaalaan lisätään Kimolan ja Verlan talouskylät. päivänä 2019 Iitinseutu 26.4.1979 Uusi seurakuntakeskus Alapellon alueelle Huomenna kokoontuvalle kirkkovaltuustolle esittää kirkkoneuvosto monien neuvottelujen jälkeen yksimielisesti, että uusi seurakuntakeskus rakennettaisiin Konttilan tien ja rautatien väliselle Sarkala – Pellonpalsta – Alapellon alueelle, joista kaksi ensin mainittua tilaa rouva Siiri Vehkaoja on jo tehdyllä esisopimuksella sitoutunut myymään seurakunnalle. TÄNÄÄN Perjantai Lauantai Sunnuntai Maanantai m/s Päivä Yö +20 +4 1-4m/s Päivä Yö +13 +5 1-4m/s Päivä Yö +14 +2 2-5m/s Päivä Yö +21 +4 1-4m/s Päivä Yö +21 +2 1-4. Viime aikojen musikaaliroolit ovat Svenska teaternin Kristina från Duvemolassa ja suurmusikaalissa Chess. Solistina hän on ollut myös useissa kirkkomusiikkiteoksissa, viimeksi Bachin Johannes-passion Jeesuksen roolissa Vantaan Pyhän Laurin kirkossa. Ilmajoen musiikkijuhlilla ja Suomen Kansallisoopperassa, rooleja mm. Näin seurakuntakeskuksen sijoitus saanee aikaisemmista suunnitelmista hiukan poikkeavan ratkaisun. Ehkä niin, mutta kyllä yksi syy on myös ollut Linkun taustajoukoissa. Jaalan kirjastolle lisätilaa Jaalan pääkirjastossa viime joulukuussa aloitettu lisätilojen rakentaminen on saatu päätökseen. Muutoksia talouskyläjakoon Kymenlaakson Seutukaavaliiton liittohallitus on Kymenlaakson maaseutualueiden rakennesuunnitelmasta saamiensa lausuntojen perusteella tehnyt levikkialueemme talouskyläjaotukseen seuraavat muutokset: Iitissä erotetaan Perheniemi ja Sääskjärvi omiksi talouskylikseen. Merihanhi on kotieläimenä pidettävän kesyhanhen kantamuoto. klo 18 Kirkonkylän koululla. illassa, siis yhteensä lähes 7 tuntia. Yhtymän mukaan Linkku ei ole saavuttanut sille asetettuja toiminnallisia ja taloudellisia tavoitteita. Linkkua on hallinnoinut Lamk, ja sen yhteistyökumppanina on toiminut koulutuskeskus Salpaus. Kurssin pituus on 2 tuntia 15 min. Naurusta kyyneliin — näyttämömusiikkia Kuparisten tapaan Kamarikuoro Kuparisilla on kevätkonsertti, joka varmasti tällä kertaa yllättää kuulijansa. klo 18.30 alkaen Kirkonkylän koulun juhlasalissa. Paitsi paistin ja hanhenmaksan tuottajana hanhella on merkitystä myös siivekkäänä vahtikoirana. Miten olisi kirjastoauton tapaan säännöllisin reitein ja aikatauluin kulkeva terveysbussi, jossa olisi saatavilla peruspalveluja kuten sairaanhoitajan vastaanotto, verenpaineja verensokerimittauksia, reseptien uusimista sekä perustason lääkevarasto. Åke Blomqvistin tanssikoulu Jaalan Nuorisolautakunta järjestää tanssikurssit 2.5., 3.5. Isoista tunteista musiikkinäytelmissä on kyse. Ilmoittautuminen ennakkoon Kunnantoimistoon tai 2.5. Jo muinaiset roomalaiset pelastuivat hanhiparven valppauden ansiosta. Ne luopuvat siitä ensi vuoden huhtikuussa. Jos osanottajia on yli 50 kurssi kestää neljä iltaa
Perhekeskustoiminta laajenee yhtyma?n alueella, ja se mahdollistaa oikea-aikaisen tuen ja hoidon ja?rjesta?misen lapsille, nuorille ja lapsiperheille. tavoitellaan ja?rjesta?ma?lla. Iitin Jousiampujat ry:lle ja?a. Palvelun yksityistämistä selviteta?a?n Myrskyla?n, Pukkilan, Iitin Onnelan ja Hartolan Kotisalon yksiköiden osalta. kuntien, ja?rjestöjen ja seurakuntien kanssa. kolmannelle osapuolelle. osin kuin se on mahdollista nykyisissa. Vuokralainen on velvollinen ja?rjesta?ma?a?n alueelle ja?tehuollon ja maksamaan saunarakennuksen vesija ja?tevesimaksut seka. päivänä 2019 Kunta päätti vuokrata KirkonkyläRadansuun kyläyhdistykselle maata Sopimus mahdollistaa Radansuu-Areenalla myös kesäaikaisen toiminnan Iitin Kirkonkyla?-Radansuun kyla?yhdistys ry teki huhtikuun alussa aloitteen, jonka mukaan Radansuuhun sijoitettu kaukalo ollut suosittu luistelun ja ja?a?kiekon harrastajien talviliikuntapaikka. kokonaan ta?ytta?ma?tta?. osan kotika?ynneista?. Sopimuksen on tarkoitus astua voimaan 15.5.2019 ja jatkua 31.12.2025 asti seka. viime vuosina voimakkaasti. Kyla?yhdistys on hakenut Pohjois-Kymen Kasvu ry:lta. varastoida alueella tarvittavaa kalustoa. Etenkin tyypin 2 diabetesta sairastavien verensokerin seurantaan tarkoitettujen va?lineiden ka?yttö on lisa?a?ntynyt, vaikka uusin tutkimustieto ei tue tihea?n omaseurannan tarpeellisuutta. on mieleka?sta. Kausalassa LINKKUA totuttiin näkemään markkinapäivinä. tapahtumiin seka. ei heikenneta?, vaan toiminnallisia ja taloudellisia hyötyja. Kotihoidossa lisa?ta?a?n digitaalista asiointia; kuvapuhelinyhteys korvaa jo ta?lla?kin hetkella. Hoitotarvikejakelun kustannukset ovat kasvaneet yhtyma?ssa. sopimusluonnos, jossa oli otettu huomioon alueen muu ka?yttö, Iitin Jousiampujientoiminta seka. yleisötapahtumien aikaiset saunan sa?hkökulut. on tavoite luopua joissakin kunnissa omasta tehostetun palveluasumisen tuotannosta ja siirta?a. Ka?yta?nnössa. vapautuvia tehta?via. Orimattilan Koivikko lakkaisi. monialaista yhteistyöta. vuokrattavan toimitilan va?hetessa?. lisa?a. Tukipalvelut perataan la?pi sen selvitta?miseksi, mitka. Hoitoon tai palveluihin pa?a?sya. tuottaa itse ja mitka. Samalla tavoitteena on luoda ja vakiinnuttaa sovittuun työnjakoon perustuva toimintamalli.. rahoitusta varusteiden pukemiseen tarkoitettujen katosten rakentamiseen seka. ja kuntoutumista edista?villa. Kyla?yhdistys ei saa vuokrata saunaa eika. niista. mukauttaa la?hivuosina toimintaansa va?estön kasvavan palvelutarpeen aiheuttamiin kustannuspaineisiin. Perhekeskusmalliin sisa?ltyy kotiin vieta?via. hiekkakentta?a. ka?ytössa. ta?ma. ajova?yla?a?n. Asumispalvelupaikkojen ka?yttöa. Yhtyma. palvelu ja kiinteistöt yhteistyössa. Kyla?yhdistys haluaisi alueelle tapahtumia myös kesa?isin. ja?a?nhoitokoneen hankintaan. sopimusta voi siirta?a. ehka?isema?a?n TE-toimiston, kuntien ja yhtyma?n työllisyytta. tapahtuu esimerkiksi palveluverkkoa tiivista?ma?lla?: sama palvelu työntekijöineen siirtyy tuotettavaksi toiseen toimipisteeseen, jolloin sa?a?stö saadaan seinista. palvelut nykyista. Linkkubussipalvelu loppuu, koska Linkkua hallinnoinut Lamk ja yhteistyökumppanina toiminut Salpaus luopuvat siita. muu yleinen virkistystoiminta. Saunasta olisi mahdollista ottaa vetta. tehostetaan parantamalla ta?yttöastetta. parantaa perustason mielenterveyspalveluita lapsille ja nuorille. maksatuksesta eli vuoden 2025 loppuun. poistamaan vuokra-alueelta omistamansa rakenteet ja muun omaisuuden seka. osin kuin se palvelee sen omia tarpeita. pyrkii aktiivisesti eroon tyhjentyneiden vuodeosastojen vuokranmaksusta. pyrita?a?n va?henta?ma?a?n ja nuorten syrja?ytymista. se voisi ostaa. Pitka?aikaistyöttömyytta. uimaranta-, veneenlasku-, ulkoiluseka. toimenpiteista?, joilla yhtyma. myös digitaalisten palveluiden osuutta ja tehostaa asiakasohjaustaan. Lonkan tekonivelleikkausten hoitoprosessia tehostetaan hoitoon pa?a?syn nopeuttamiseksi, jotta ulkopuolelta ostettavan palvelun tarve va?henee. Viime vuoden lokakuussa Irma Napola asioi LINKUssa Lahden ammattikorkeakoulun sairaanhoitajan ja LINKUn kuljettajan Pekka Kurkelan tutkimuksessa. Linkku ei ole yhtyma?n na?kökulmasta saavuttanut sille asetettuja toiminnallisia ja taloudellisia tavoitteita. Kyla?yhdistys on velvollinen vuokrasopimuksen pa?a?tyttya. 1.4.2020. sen ja?lkeen vuoden kerrallaan, jos sopimusta ei sanota irti kolmea kuukautta ennen sopimuskauden loppua. Keskussairaalassa yhtyma. maa-aluetta edelleen kolmannelle osapuolelle eika. Rahoituspa?a?tös edellytta?a. Sopimusluonnoksen ja sen pohjalta tehta?va?n maanvuokrasopimuksen mukaan alue on yleisessa. ka?yttöoikeus saunarakennuksen toisessa pa?a?dyssa. sopeuttaa naistentautien ja synnytysten resursointia pienentyviin synnytysma?a?riin ja valmistautuu rakennusvaihe 7:n mahdollistamiin toiminnallisiin muutoksiin silta. ja lasten kasvuympa?ristöihin jalkautuvia palveluita seka. ja?rkeva?mmin. Kyla?yhdistyksen esitta?ma?a. ja sa?hköa. sijaitsevaan varastotilaan seka. Henkilöstökuluja karsitaan lykka?a?ma?lla. siistima?a?n alueen. (Kuva: Iitinseudun arkisto.) ka?ytetty kierta?va. muulloin, paitsi Iitin Kirkonkyla?-Radansuun kyla?yhdistyksen ja?rjesta?mien maksullisten tapahtumien aikana. yhteen sovitetuilla palveluilla. Iitin teknisessä lautakunnassa oli ka?sittelyssa. Kyläyhdistys vastaa alueen talvikunnossapidosta ja alueen hoidosta niilta. Ja?tta?ma?ssa?a?n aloitteessa se pyysi vuokrasopimusneuvottelun aloittamista alueesta, johon sisa?ltyisiva?t ja?a?kiekkokaukalon alue, sen ita?puolella rannan puolella oleva hiekkakentta. Ika?a?ntyneiden palveluissa yhtyma?lla. tiloissa. ei sisa?llytetty sopimuksen piiriin. Vu o k r a o n 3 e u roa vuodessa, ja siina. Sopimuksen keston tulee olla va?hinta?a?n viisi vuotta viimeisesta. Muun muassa koululaisten hammastarkastuksissa Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymä lakkauttaa matalan kynnyksen terveydenhoitopisteen, liikkuvan LINKUN. ja entinen karavaaniyhdistyksen sauna. vuokrasopimuksen tekoa. on otet t u huom ioon v uokralaiselle kuuluva korjausja kunnossapitovastuu. Osana kokonaisuutta yhtyma. TÄNÄÄN 3 ” Asumispalveluissa yritetään tehostaa paikkojen käyttöastetta Torstaina huhtikuun 25. VOITTO RUOHONEN Palveluita järjestellään uudelleen kustannuskasvun hillitsemiseksi Linkku loppuu, Onnelan yksityistäminen on harkinnassa VOITTO RUOHONEN Hyvinvointiyhtyma?n hallitus pa?a?tti ennen pa?a?sia?ista. Yhtyma. Isokokoisella bussilla ei ole pa?a?ssyt kaikkialle sinne, minne suunniteltiin. rekrytointeja ja ja?tta?ma?lla. kuntien kanssa yksityiselle palveluntuottajalle
Oksanen * 21.1.1932 Asikkala 5.4.2019 Lahti Kaikk´ on niin hiljaa mun ympärilläin, kaikk´ on niin hellää ja hyvää. 05 829 3323 Avoinna: Ma-Pe klo 9-12 www.iitinseurakunta.fi JUMALANPALVELUS Su 28.4. Su 19.5. Kahvitupa suljettu! Ke 1.5. Keittoja kahvitarjoilu. Ollaan siis reilusti kristittyjä! Hyviä uskon askeleita sinulle! KRISTIINA JA JARI NORDMAN Rakkaamme Aune Marjatta LAHTI o.s. Lehtinen, Jaalan reserviupseerit ja veteraanit. Heinola, Pellinen. Keittotarjoilu. Turinatupa vierailee Elimäellä Turinatuvan vieraana. Aurinko nousee Iitissä 5.23 ja laskee 21.03. Kiitämme hoivakoti Coronaria Iltatuulen ja Iitin kotihoidon henkilökuntaa Kaukon hyvästä hoidosta. Emme esittele itseämme vaan Vapahtajaamme Jeesusta. 050 3871653 tai Sirpa Pusila p. Huppunen, Kauppinen ja Ainali. päivänä 2019 Nimipäiviä TORSTAINA Marko, Markus, Markku PERJANTAINA Teresa, Tessa, Terttu LAUANTAINA Merja Kansallinen veteraanipäivä SUNNUNTAINA Ilpo, Tuure, Ilppo MAANANTAINA Teijo TIISTAINA Miia, Mira, Mirva, Mirka, Mirja KESKIVIIKKONA Vappu, Valpuri Vappu, suomalaisen työn päivä Viikon sana TORSTAINA Ravitse meitä armollasi joka aamu, niin voimme iloita elämämme päivistä. Joh. Ilmoittautumiset 5.5.2019 mennessä Maija Kauppinen p. 32:39 MAANANTAINA Autuaita ovat puhdassydämiset: he saavat nähdä Jumalan. Suomen Gideonit. TOIMINTAA: Pe 26.4. Voin kertoa siitä, mikä minut saa uskomaan Jeesukseen. Perheleirille ilmoittautuminen käynnissä nettisivuilla. Kausala Su 28.4. Retken hinta 70 € , sisältää matkat, iltaja aamupalan Valamossa, yöpymisen Valamossa sekä ruokailun Kerimäen seurakuntatalolla. www.facebook.com/aikalisaiitinsrk, www.iitinseurakunta. La 27.4. 25:17 KESKIVIIKKONA Ei ole mitään parempaa kuin nyt iloita teoistaan. klo 12-15 Kahvitupa avoinna: Lähetyshetki klo 13 ja hartaus klo 14, Tapio Kyyhkynen Open Doors. 5:8 TIISTAINA Älkää pyrkikö hyötymään toistenne kustannuksella, vaan pelätkää Jumalaa. Kannustavan katseen alla ihminen kukoistaa. 90:14 PERJANTAINA Älkää tavoitelko katoavaa ruokaa, vaan katoamatonta, sitä, joka antaa ikuisen elämän. 14:6 SUNNUNTAINA Näethän nyt: minä olen ainoa, ei ole muuta jumalaa minun rinnallani. Todistustehtävää ei ole tarkoitettu vain joillekin ”superuskoville”. klo 9 Hautausmaan siivoustalkoot Vuolenkosken hautausmaalla. Maria Jotuni (1880–1943) Aurinko nousee TORSTAINA 25.4. Matt. Ma 29.4. klo 18-23, ke 1.5. klo 11-13 Simaa ja munkkeja sekä Kahvituvan lounas SRK-KESKUKSESSA. EI KIRKKOKUORON HARJOITUSTA. Jumalanpalvelus Su 28.4. kiinni. klo 20 seurakuntaretki Valamon luostariin ja Kerimäen kirkkoon. Maanantaina ruokailun jälkeen opastettu kierros Kerimäen kirkossa. Tai voit myös nähdä rukousjonon ja huikata hiljaisen rukouksen kanssajonottajien puolesta. IITIN SEURAKUNTA KIRKKOHERRANVIRASTO P. 3.Moos. Eino Leino Muistaen ja kaivaten Leena perheineen Lea perheineen Irja ja Tuula -sisaret perheineen sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten saattamana. Ps. IITTI Alma Meeri Matilda Vainio IITTI Tero Petteri Rämä Essi Emilia Salminen IITTI Kauko Anton Houni 96 vuotta Wapputapahtuma jälleen Kausalan torilla koko perheelle LC Kausala sekä joukko iittiläisiä yhdistyksiä ja toimijoita on jälleen yhdistänyt voimansa iittiläisten perheiden Vapun iloksi. Lähtö klo 9 srk-keskukselta kimppakyydein kohti Elimäkeä. Saarn. Ma 29.4. Sano hyvä sana Jeesuksesta Omaa uskoaan ei tarvitse piilotella tai hävetä. Pe 3.5. To 2.5. SUNNUNTAINA 28.4. Lämmin kiitos osanotosta. Rohkaiseva puhe nostaa masentuneen mielen. Osoita ystävällisyyttä Miksi panttaisimme hyviä sanoja. Voimme antaa aikaamme, osaamistamme tai pienen summan rahaa. Voimme auttaa häntä tavalla, joka on meille luonteva. 6:27 LAUANTAINA Jeesus sanoo: Minä olen tie, totuus ja elämä. Rippikoululaiset mukana messussa. klo 12-15 Kahvitupa avoinnna: Hartaus klo 14, Mikko Pelkonen. Tapahtumia To 25.4. 050 3871645. Su 5.5. Ma 6.5. Aurinko nousee Iitissä 5.09 ja laskee 21.16. klo 13 Jaalan lähetyspiiri Raitissa. Aurinko nousee Iitissä 5.11 ja laskee 21.14. Syvästi kaivaten Varpu ja Lasse Katja, Mika ja Matilda Kyllikki-sisar sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu 18.4.2019 Iitin kirkossa. LAPSILLE, NUORILLE JA PERHEILLE: To klo 9.30-11 Perhekerho srk-keskuksessa. Roitto. klo 10. Harjoituksen pitää kanttori Marja Ainali. Messu on Lasse Heikkilän säveltämä ja se toteutetaan Iitin kirkossa sunnuntaina 2.6. Sellainen on ihmisen osa. klo 11 Rukouspiiri Aikalisässä (huom. fi, IG ja SC Iitinsrk. 5.Moos. 14.10.1922 Vahviala k. Aurinko nousee Iitissä 5.20 ja laskee 21.06. LAUANTAINA 27.4. www.iitinseurakunta.fi Nuorille Aikalisä la 27.4. Minä lähetän kuoleman, minä annan elämän, minä lyön ja minä parannan, minun vallassani on kaikki. 29.3.2019 Iitti On päättynyt rakkaamme maallinen matka, niin yllättäen tuli lähtösi hetki. Paluu klo 12 aikoihin. klo 10 Messu kirkossa. Olkoon leposi rauhaisaa, pyhää. Jos sinä mietit, että mitä se sitten on käytännössä ja miten elää uskoaan todeksi arjessa, niin näillä seuraavilla askelilla pääsee jo hyvää alkuun: Kulje rukoillen Kun seisot kassajonossa tai liikenneruuhkassa, voit harmitella hukattua aikaa. Leiri järjestetään Heinlahdessa 12.-14.7. To 2.5. Varhaisnuoret ks. vappupalloja, pomppulinna, paistettua makkaraa, partiolaisten katupelejä, palokuntanuorten toimintanäytös ja kalustoesittelyä, 4H:n ongintapiste, lasi/astiakirppis ja ranskan opiskelijoiden buffet sekä arpajaiset.. TIISTAINA 30.4. Ti 30.4. Torilla on tuolloin tarjolla mm. Vapunpäivänä torilla on ohjelmaa 11-14 välisenä aikana, ja sitä järjestävät LC Kausalan lisäksi partiolippukunta Kymen Kotkat, Iitti Hockey, 4H, Iitin VPK:n nuoriso-osasto, yläkoulun ja lukion ranskanopiskelijat, iittiläinen hyväntekeväisyysorkesteri KSP sekä ensiesiintymisen tekevä iittiläinen The Showrunnerz -bändi. aika!). KESKIVIIKKONA 1.5. KIITOS LUOTTAMUKSESTA JA TUESTA! Rakkaamme Kauko Anton HOUNI s. klo 11.00 Hyvänsanoman aamupäivä Lasse Ripatti Torstaina huhtikuun 25. n. Voimme myös tarjoutua rukoilemaan toisen puolesta. klo 18 Suomalaisen messun ensimmäinen harjoitus srk-keskuksessa. Huomataan siis hyvä ja sanotaan se ääneen. Vappuun liittyvä ohjelma alkaa aattona, kun LC Kausalan leijonat myyvät perinteiseen tapaan Vappupalloja Kausalan torilla kello 11-15. Mukaan kutsutaan erityisesti iittiläisten kuorojen ja musiikkiryhmien laulajia. Toisten siunaaminen tuo siunauksen myös itselle. MAANANTAINA 29.4 Aurinko nousee Iitissä 5.14 ja laskee 21.11. Syksyn päiväkerhoilmoittautuminen huhtikuun loppuun nettisivuilta. Helluntaisrk. klo 13 Heikintien asukaskerho kerhohuoneessa. Kolehti: Raamattujen ja Uusien testamenttien painattamiseksi ja jakamiseksi koululaisille ja sotilaille sekä hotelleihin, vankiloihin ja sairaaloihin Suomessa ja Ukrainassa. Sitä teille antaa Ihmisen Poika, sillä Isä, Jumala itse, on merkinnyt hänet sinetillään. klo 17 Afrikkalainen gospel-messu. Miksi kiinnittäisimme huomiotamme vain kaikkeen kielteiseen. Kukat suuret mun aukeevat sydämessäin ja tuoksuvat rauhaa syvää. Kiitos Johannakodin henkilökunnalle Aunen hyvästä hoidosta. klo 16 Veteraanipäivän seppeleenlaskutilaisuus Jaalan sankarihaudoilla. Ja siitä, mitä hän on vaikuttanut elämässäni. klo 9 Hautausmaan siivoustalkoot Uudella hautausmaalla. Hänen Majesteettinsa palveluksessa Ensi pyhän aiheena on Ylösnousseen todistajia. Ojenna auttava käsi Kun kohtaamme toisen ihmisen, on hyvä kuulostella hänen tarpeitaan. Lämmin kiitos osanotosta. Jokainen kristitty, joka tunnustaa Jeesuksen Herraksi ja Vapahtajaksi, on kutsuttu todistajaksi Hänen Majesteettinsa palvelukseen. Seuraavien harjoitusten ajankohta päätetään ensimmäisessä harjoituksessa. klo 10 Sanajumalanpalvelus. 4 KIRKOLLISET Viikkopaivyri .. Aurinko nousee Iitissä 5.17 ja laskee 21.09. PERJANTAINA 26.4. klo 13.30 ma 20.5. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani. Joh. Ma 29.4. Aurinko nousee Iitissä 5.26 ja laskee 21.01. 3:22 Viikon miete Sinä voit pettää minua vain kerran, sen jälkeen olet sinä petturi aina
Metsäala on monipuolisuudessaan sellainen, että sitä voidaan soveltaa moneen eri oppiaineeseen, ja oppilaat pääsevät käytännössä testaamaan tietojaan ja taitojaan. TÄNÄÄN 5 ” Metsäalaa voidaan soveltaa moneen eri oppiaineeseen Torstaina huhtikuun 25. Päivään osallistui taloudellisella tuella myös Valkealan Perämetsäsäätiö. esiteltiin pylvässahan toimintaa, laskettiin pylväiden pituuksia ja tilavuuksia sekä tutustuttiin metsästä saataviin muihin tuotteisiin. Päivän järjesti MHY Kymenlaakso yhdessä Valkealan Perämetsäsäätiön ja Finprofilen kanssa. Finprofilen pylväslaani valikoitui retkikohteeksi paikallisena yrityksenä, jolla on Kymenlaaksossa suuri merkitys. päivänä 2019 Valkealalaisoppilaat tutustuivat metsätalouteen Finprofilella Oy Finprofile Ltd:n toimintaan ja suomalaisen metsän monipuolisuuteen käy oppilasja muita ryhmiä tutustumassa vuosittain. Retkikohteen kruunasivat ympäröivät, erilaisissa kasvun vaiheissa olevat metsäalueet. Oy Finprofile Ltd:n toimitusjohtaja Lauri Kokko pitää hyvin tärkeänä yhteistyötä oppilaitosten kanssa: — Vuosi sitten meillä kävi Iitin yläkoulun kahdeksasluokkalaisia. Myös toiminnan omanlaisuus teki kohteesta kiinnostavan. — Metsäteollisuudella on pitkät perinteet Kymenlaaksossa, joten on tärkeää tuoda tämä myös esiin alueen nuorille. Siksi haluamme järjestää nuorten metsäpäivän yhteistyössä paikallisten toimijoiden kanssa. — Olemme halunneet tarjota vuosittain metsäkasvatusta toimialueemme nuorille, sillä toisin kuin kymmenkunta vuotta sitten uumoiltiin, tämä ei ole mi kää n aur i ngon laskun ala, vaan vakavasti otettava työuravaihtoehto nuorille, metsänhoitoyhdistyksen viestintäasiantuntija Sanna Vornanen täsmentää. Oppilaat viettivät aurinkoisen päivän tutustumalla eri tehtävärasteilla suomalaisen metsän monimuotoiseen luonteeseen. Perämetsäsäätiö perustettiin, kun kolme metsänhoitoyhdistystä fuusioitui ja näiden yhdistysten metsäomaisuudet jätettiin fuusiosta ulkopuolelle. Päivän aikana nuoret kiersivät kuudella erilaisella rastilla, joilla mm. Retki on MHY:ssä jo perinne, ja nyt oltiin liikkeellä viidettä kertaa. Jokaisella rastilla käytettiin aikaa puolisen tuntia. RITVA LAUNESKOSKI Yhteensä 120 Valkealan yläkoulun kahdeksasluokkalaista oppilasta eli kolme bussilastillista tutustui metsätalouden laajaan sarkaan pääsiäisen alla Iitissä. Säätiön tarkoitus on edistää entisen kuntajaon mukaisen Valkealan kunnan ja Kouvolan kaupungin alueilla yksityismetsää omistavien metsänhoitoyhdistyksen jäsenten asiaa sekä edistää nuorten metsätuntemusta.. Kohteena toimi Oy Finprofile Ltd:n pylväslaani Tillolassa. Toimitusjohtaja Lauri Kokko huolehti yrityksen ja sahan esittelystä. Metsätalousinsinööri Terhi Tuominen MHY Kymenlaaksosta (oik.) kertoi metsän monimuotoisuudesta niin talouden kuin riistanhoidonkin näkökulmista, ja vinkkasi myös metsäalan koulutusmahdollisuuksista
Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen äänin 5-2, 2 poissa. Aikuisille on kahvia sekä suolaista ja makeaa kastettavaa, kyläyhdistyksen talkoohommissa hääränneet Janne ja Marianne Peltola taustoittivat. Kunnanhallituksen kokouksen päätöksen ja sopimusluonnoksen kirjaukset eivät ole tässä asiassa riittäviä. Osuessaan maahan se sytytti sänkipellon palamaan. Katkos ei kuitenkaan ollut kovin pitkä, se kesti vain tunnin verran. Vuokralle antaminen vastikkeetta johtaa eriarvoiseen kohteluun muiden kunnan kanssa vuokrasopimuksia tehneiden yhdistysten kanssa. VOITTO RUOHONEN VOITTO RUOHONEN Iitin kunnanhallitus hyväksyi taannoin yhteistyösopimuksen Iitin Matkailu ry:n kanssa Säyhteen ja Mankalan alueille Kymijoen läheisyyteen sunnitellusta luontopolusta. Jättäjä on kausalalainen Harri Lehtinen. Pelastuslaitokselta muistutetaan, että maastoja etenkin ruohikkopalojen vaara on nyt suurimmillaan. Niinpä ruohikkopalovaroitus on tällä hetkellä voimassa kattavasti Eteläja Länsi-Suomessa, ja myös sisämaassa Kymenlaaksossa ja Päijät-Hämeessä. Kaakkois-Suomen poliisin alueella pyhien aikana jäi kiinni 38 rattijuopumuksesta epäiltyä. Törkeitä liikenneturvallisuuden vaarantamisia huomattavista ylinopeuksista kirjattiin tutkintaan viisi. Talkoilla valmistettiin syötäviä, ja aika mukavastihan tänne on heti porukkaa tullutkin. Huomattavan suurista ylinopeuksista, jopa lähes kaksinkertaisista vauhdeista sallittuun verrattuna, kerrotaan myös muiden poliisilaitosten pääsiäistiedotteissa. Tapahtuman ohjelma oli rajattu napakasti yhteen tuntiin. päivänä 2019 Luontopolkuhankkeeseen osallistumisesta oli jätetty perusteellinen oikaisuvaatimus Haapakimolassa tapahtuma sekä lapsille että aikuisille Janne ja Marianne Peltola talkoilivat maanantaina Maakansan kyläyhdistyksen pääsiäistapahtumassa tarjoilupöydän takana. Tästä seuraa, että päätös on tehty ilman että hankkeen vaikuttavuutta olisi missään tarkoituksessa voitu arvioida. Määrä on poliisin näkökulmasta huolestuttava, sillä suuri osa teoista oli törkeitä. Saldona oli 43 rangaistusvaatimusta, rikosilmoitus törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, kolme ilmoitusta vakavasta piittaamattomuudesta ja yksi rattijuoppo. Vaikka maanantai oli hiukan edellisiä päiviä viileämpi, ei kylmästä tarvinnut kärsiä, ja varsinkin lapsilla näytti olevan munanetsintäleikissä oikein hauskaa. — Lapsille on tällainen munapeli, he etsivät maastoon kätkettyjä paperisia minua ja sellaisen löydettyään voivat vaihtaa sen suklaamunaan. Hämeen poliisin liikennevalvontasektorin partiot valvoivat liikennettä sunnuntaina Päijät-Hämeessä. Muutoin mm. Iitin kunnanhallitus totesi, että kunta on edellyttänyt sopimuksiin alueen vapaata ja maksutonta käyttöä koskevat kirjaukset polkuverkoston vapaan hyödynnettävyyden takaamiseksi. Päätöksestä on jätetty kunnanhallitukselle laajasti perusteltu oikaisuvaatimus. — Haluttiin järjestää pienimuotoinen tapahtuma, että samalla näkee kyläläisiä. TÄNÄÄN 6 Torstaina huhtikuun 25. Se tarkoittaa, että nuotion tai muun avotulen sytyttäminen on tällä hetkellä kiellettyä.. — Ta l o u d e l l i s e s s a mielessä todetun kytköksen johdosta olisi tullut erityisesti kiinnittää huomio siihen, että mitään siltahankkeesta tai sillasta aiheutuva vastuita, velvollisuuksia tai kuluja ei siirry Iitin kunnalle. matkailuyrittäjätoiminta jää yrittäjien oman toimeliaisuuden varaan, eikä sopimus heikennä kenenkään asemaa tai mahdollisuuksia toimia alueella. Vaatimuksen mukaan kokouksen pöytäkirjasta ei ilmene, että päätöksenteossa olisi ollut käytettävissä tarve-, hanketai rahoitussuunnitelma tai muu luotettavaksi katsottava edes suuripiirteinen mutta kattava selvitys. Sopimuksen tarkoituksenmukaisuusharkinta kuuluu kunnanhallituksen toimivaltaan, kunnanhallituksen päätöksen esittelytekstissä todetaan. Peltoa kulottui Tilannehuoneen tiedotteen mukaan noin hehtaarin alalta. Ostaja ei ole kuitenkaan pettymyksekseen saanut ostamaansa tuotetta, rahat ovat jääneet myyjälle ja poliisilta on pyydetty apua. Metsäläntiellä Perheniemessä katkesi sähköjohto sunnuntaina heti puolen päivän jälkeen. Sääkin sattui sopivaksi. Esimerkiksi Maakansassa kyläyhdistys järjesti tunnin mittaisen ulkoilutapahtuman seuratalon pihapiirissä. Jo perjantain ja lauantain välisenä yönä Hämeen poliisia työllistivät rattijuopot ja huomattavia ylinopeuksia ajaneet, ja kovia ylinopeuksia mitattiin edelleen lauantain aikana. Pääsiäispyhien aikana on tehty Kaakkois-Suomessa tehty rikosilmoitukset kahdeksasta nettipetostapauksesta. Erilaisia tapahtumia oli toki jonkin verran. Sähkö katkesi KSS Energian tiedotteen mukaan yllättävän laajalta alueelta, noin 500 kuluttajalta. Lisäksi Iitin Matkailu ry:n taustalla olevien henkilöiden sidonnaisuuksien ja toimintansa merkitystä asialle eri aikoina ei ole selvitetty ja huomioitu päätöksenteossa riittävästi. Jaalan puolella väkeä saivat maanantaina liikkeelle Vanhalla Kelolla pidetyt suurmarkkinat, jonne saattoi monen iittiläisenkin matka suuntautua. Sen vuoksi päätösehdotus oli, että tehty oikaisuvaatimus ei anna aihetta päätöksen muuttamiseen ja että kunnanhallitus hylkää oikaisuvaatimuksen perusteettomana. — Päätös perustuu puutteellisiin lähtötietoihin ja selvityksiin ja suurelta osin näistä seikoista johtuen päätöksen todellista vaikuttavuutta ei ole voitu arvioida riittävästi, Harri Lehtinen mainitsee oikaisuvaatimuksessaan: — Sopimus olisi kunnanhallituksen hyväksymillä ehdoilla kunnan ja kuntalaisten kannalta epäedullinen ja mahdollistaa riskien ja vastuiden kaatumisen kunnan kannettaviksi. — Ennen tavattiin kaupalla ja vaihdettiin sinä kuulumisia, nyt pitää melkein olla tällainen järjestetty juttu, että näkee kylän väkeä. — Vaikka kunta voi kuntalain mukaan antaa kiinteää omaisuuttaan vuokralle alle kymmeneksi vuodeksi ilman kilpailuttamista, ei se tarkoita sitä, että vuokrasopimuksen voisit ehdä vastikkeetta. — Mistään ei ilmene, että Iitin Matkailu ry olisi toimittanut tai että Iitin Matkailu ry:ltä olisi edes pyydetty luotettavaksi katsottavaa selvitystä yhdistyksen taloudellisesta tilasta ja kyvystä hoitaa hankkeeseen liittyviä velvoitteita rakentamisen tai käytön aikana. Iitissä pääsiäinen sujui rauhallisesti. Kaikissa tutkintaan tulleissa tapauksissa nettipalvelussa myynnissä olleesta tuotteesta (pääsylippuja, huonekaluja jne.) on hierottu kauppaa, hinnasta on päästy sopuun ja ostaja on maksanut tuotteen myyjän ilmoittamalle tilille. — Oi kaisuvaatimuksen tekijä ei ole muutoin esittänyt, että päätös olisi syntynyt virheellisessä järjestyksessä tai olisi lainvastainen. Rattijuopumuksesta epäillyllä oli ollut usein alkoholin lisäksi tai sen sijaan muitakin päihdyttäviä aineita veressään. Sähköjohdon katkeamisen syyksi arveltiin siihen osunutta lintua. Tämä koskee myös sopimusluonnoksessa mainittua talkootyön osuutta, Lehtinen mainitsee. Hirvikolareita kirjattiin kolme
Kouvolassa tallista debytoinut Olle Roc kiersi 1.200 jäljellä toisesta ulkoa johtavan rinnalle, josta kimppatalli Olle Groupin tuore Ruotsin-tuonti puristi maalisuoralla ylivoimavoittoon. (Kuva: Satu Pitkänen.) HOOBEE Matias Salon puolentoista viikon Roc-tarjonta on ollut parasta iittiläistä raviviihdettä alkaen Kouvolan Nostalgiaraveista ja päättyen pääsiäismaanantain Forssan Magic Monday -raveihin. r. Aluesarjassa pelaava Donitsit pelasi sunnuntaina Vihdissä sijoista 7-12, ja se taipui lohkovaiheessa kolmeen tappioon. Puhetta, musiikkia, kahvia. Kakkosen otti myös Salon tallin Pajas Face, joka vahvalla lopetuksella pesi mm. Katariina Inkerin Rim Bay Frenchy oli Suomi-Venäjä-Viro -maaottelulähdössä toinen. SKP:n Kausalan osasto Iitin järjestöyhdistys Vas. Salo lämmitti O.P.Rocin itse tallialueen takana, jotta ruuna pysyisi rauhallisena, ja hän oli silminnähden tyytyväinen valmennettavansa esitykseen. Pari päivää myöhemmin Salon tallin Lonely Rider oli Teivossa viides. Timanttiset pelaajat olivat Sofia Hoikkala, Lilja Säämänen, Enna Peltola, Neea Turunen ja Emilia Leivo. Bret Bokon. E-tyttöjen valmentajina olivat Sofia Peltola ja Heli Peltola. Kokonaissijoitus 71 ei kerro kaikkea joukkueen viimeaikaisista otteista, sillä syksyn ja alkukevään vaatimattomat esitykset näkyvät poolijärjestelmässä liiankin hyvin. Turnausvalmentajan Markku Sosunoffin mielestä B-tytöt esittivät hyviä otteita, ja hän oli ehdottoman tyytyväinen joukkueeseensa. Avaus oli kuitenkin voitokas, sillä PuMan Tiikerit taipui Yrityksen paineen alla . E-tyttöjen Etelä-Suomen Tiikerisarjassa Yritykseltä oli mukana Timantit, joka otti lohkovoiton kahdella 2-1-voitolla, kun ensin Blues Volley Sudet ja perään BW/ Norpat taipuivat molemmat Yrityksen hyvän loppupelin ansiosta. Avauspelissä Joensuussa Joen Jujun 2-joukkue kaatui suhteellisen helposti 2-0 ja sama tahti jatkui Puijo Wolleyta vastaan. Tia Nurmilaukaksen ohjastama Radiance Broline oli illan päätöksessä kolmas. valtuustoryhmä E-tytöillä kauden päätös vieraissa B-tyttöjen kausi päättyi Kuopiossa Kevätkauden otteet miellyttivät valmentajia HOOBEE Kausalan Yrityksen B-tytöt päättivät lentopallon SMsarjakautensa lauantaina 13.4 Kuopiossa. Kouvolan pääsiäisraveissa Rim Bay Frenchy oli viides ja Simo Lindgreniltä avausstartin tehnyt Hamilton Real Lady kahdeksas. URHEILU 7 Torstaina huhtikuun 25. Tamman ohjissa nähtiin virolainen Tiina Zöbin. Kolmesta ottelusta oli tuomisina kaksi voittoa ja yksi tappio. Ilman voittoisaa Rocmusikkia Salo ei kuitenkaan Forssasta poistunut, sillä O.P.Roc jatkoi Vermossa alkanutta Magic Mondayn taikaa. Alun Antti Teivaisen ohjastama ruuna kiersi neljättä, mutta se pääsi kaarteen lopussa pudottamaan toiseen ulos suosikki Littlepro Comeryn taakse. Rahoille selvisivät myös Koivun Tähti ollen kymmenes ja Sokru sijaa huonompana, kun se jäi tilojen puutteessa ajamattomaksi. K u o p i o s s a M a r k k u Sosunoffin valmentamassa joukkueessa pelasivat Erika Sauvala, Siiri Karjalainen, Katja Mäkelä, Anna Ikonen(C), Noora Rinne, Melike Köse, Minea Sosunoff ja Meri Ojanen. Avauskierroksen reipas 14-vauhti rauhoittui kolmannella puolikkaalla lukemiin 18,0, josta Talli RaviRingin omistama O.P.Roc karkasi 10,5-lopetuksella Suomenuransa kolmanteen voittoon ja täyden matkan ennätykseen 14,4ake. Kouvolan Nostalgiaraveissa menestystä tuli laajalla rintamalla. Sitä oli myös Teivainen, jonka mukaan kaikki ei ollut edes pelissä. Kolmaskin ottelu sujui pelillisesti hyvin, mutta Kiuruveden Luomu Wolley oli lopulta parempi pistein 2325, 21-25. Lähtö oli Iitin HYS:n nimikkolähtö, ja voittajakehässä nähtiin omistajien lisäksi seuran entistä ja nykyistä puheenjohtajistoa Olle Roc jatkoi pääsiäismaanantaina Forssassa, jossa se sai identtisen juoksun, mutta keulan lopettaessa 10,5 ruuna putosi kolmanneksi. Sipisipi palasi pitkältä tauolta, mutta sai viimeiset rahat sijoittumalla kahdeksanneksi. HOOBEE Kausalan Yrityksen E-tytöt päättivät lentopallon sarjakauden viikonvaihteessa vierasturnauksissa. Sanna-Kaisa Liukkosen Maisteri Jutila teki hyvän lopetuksen neljänneksi.. Sijoitusottelussa 11-12 Yritys sai vastaansa PuMan Delfiinit, joka oli lopulta helppo pala 25-19, 25-8 ja toi Donitseille sijan 11. Tallikaveri Bartender In oli samassa lähdössä viides. Lohkojen välisessä välieräottelussa joukkue hävisi Korson Vedolle ja pelasi kauden viimeisessä ottelussa pronssimitalista, mutta Kimmo Volley oli k parempi. Näin YritTimantit sijoittui Tiikerisarjassa neljänneksi. Pitkään johtanut Mika Forssin ohjastama ja Pertti Niverin valmentama tamma taipui vasta maalisuoralla kovan Dragenin hyökättyä rinnalle. Salon Roc-musiikki oli herkkua korville Rim Bay Frenchy maaottelun kakkonen Olle Rocin avausvoittoa Kouvolan nostalgiaillassa olivat juhlistamassa tuttujen osaomistajien lisäksi Iitin HYS.n aiemmista puheenjohtajista Timo Taina (vasemmalla) ja ruunan suupielessä Timo Heikkilä vierellään nykyinen puheenjohtaja Tommi Tiira. Jatkossa Naarasleijonat ja PuMa Yellow ottivat tasaisissa otteluissa 2-0-voitot ja jättivät Yrityksen lohkossa kolmanneksi. Joukkueessa pelasivat Peppi Peltola, Kiia Korhonen, Martta Leiramo, Reetta Koskelainen, Lotta Hyypiä ja Ellen Julkunen. päivänä 2019 MUISTOTILAISUUS JA KUNNIAKÄYNTI aatteensa puolesta murhattujen punakaartilaisten joukkohaudalla Iitin kirkon ylähautausmaalla vappuaattona 30.4. Päivää myöhemmin Vermossa Nissilän perheen Hulluduunari haki toista peräkkäistä voittoa. klo 17.00 Työkansan, työttömien, tulonjaosta syrjäytyneiden ja eläkeläisten perinteitä vaalivan VAPUNPÄIVÄN VIETTO Kausalan lavalla (Teilimäki) 1.5. Sosunoff on vaikuttanut lentopallossa Karhulan Veikkojen kautta, mutta tytär Minean siirryttyä syksyllä Yrityksen riveihin oli Markku luonnollinen valinta turnausvalmentajaksi varsinkin, kun paikalliset voimat keskittyivät N35-sarjan SMfinaaliturnauksen järjestelyihin. Tämänkin ottelun Yritys hoiti niin ikään kahdessa erässä. klo 12.00. Mikkelissä Gene Touch teki takapareista näyttävän kirin kolmanneksi. Siitä Teivainen teki yllätysiskun ja ajoi voimalla eteenpäin aina keulaan saakka
Näin sai alkunsa tulevan sadon siunaustilaisuus. Tällöin pyydetään siunausta tulevalle kesälle kaikille viljanviljelijöistä ja karjankasvattajista, puutarhaja palstaviljelijöistä, metsänkasvattajista, marjojen ja sienien poimijoista aina kesälomalaisiin asti, jotka keräävät tulevaa satoa jaksaakseen taas työskennellä tulevan pimeämmän vuodenajan kuukausina. Tervetuloa! Johtokunta IITIN AMMATTIAUTOILIJAT RY Vuosikokous pidetään pe 3.5.2019 klo 18.00 entisen Nordean tiloissa. 040 548 2693 Eläinlääkärin vast.otto klo 8–9.30 ...........................................02061 57902 Kansalaisopisto.............040 554 6502 Kausalan urheilukenttä..040 483 3792 Kuntosali........................ 040 485 4037, sähköposti: harri.hoffren@iitti.fi ja kaavan laatija FCG Suunnittelu ja Tekniikka Oy/arkkitehti Janne Tolppanen puh. 0600 15333 (1,71 €/min) ark. Tapa ht u ma pidet ä ä n Maatilatorin pihapiirissä keskiviikkona 8.toukokuuta 2019 klo 14.00. 16–08, pe 16–ma 08 ja juhlapyhinä Perhenniemen tuulivoimaosayleiskaava, valmisteluvaiheen kuuleminen, kaavaluonnos nähtävillä, yleisötilaisuus 16.5.2019 Perheniemen tuulivoimaosayleiskaava on tullut vireille kunnanhallituksen päätöksellä 20.11.2017 § 263. Johtokunta www.iitti.fi Eläinlääkäripäivystys Kouvola ja Iitti p. 050 387 1645 Johanna Remes................ Osallisilla ja kunnan jäsenillä on oikeus esittää kaavaluonnoksesta mielipiteensä tekniselle lautakunnalle osoitettuna nähtävänäoloaikana. Avoinna ma-ke klo 9–15....044 781 3711 IITIN SEURAKUNTA Kirkkoherranvirasto Eerolantie 1, 47400 Kausala puh. Nämä ovat kaikki 20-prosenttisia investointitukia. Yhteistyökumppaneina ovat Maatilatori ja Iitin seurakunta. Yleisötilaisuudessa voi myös esittää mielipiteensä suullisesti tai kirjallisesti. 8 M U U M IP E IK K O V.I. Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Mielipiteet pyydetään esittämään kirjallisesti os. Iitin yrityksille investointitukia Jaalan kunnantalolle majoitustoimintaa Pohjois-Kymen Kasvu ry on myöntänyt 41.211 euroa yrityksen investointitukea Jaala Network Oy:lle Jaalan entisen kunnantalon kunnostamiseen majoitusliiketimintaan soveltuviksi tiloiksi. 050 387 1648 Puhelinpäivystys pe klo 10–12 Torstaina huhtikuun 25. Kaavahankkeen valmisteluvaiheen yleisötilaisuus järjestetään to 16.5.2019 17.00 –19.00 Iitin Kunnantalon valtuustosalissa (Rautatienkatu 20, Kausala). 02061 59600 www.iitti.fi IITIN KUNTA Verotoimisto Valimontie 5, 45100 Kouvola (Verohallinnon yhteinen vaihde) ............................................. kanttori Marja Ainali.....................050 387 1643 Diakoniaviranhaltijat Sirpa Pusila....................... 050 387 1649 Nuorisotyönohjaaja lähetyssihteeri Maija Kauppinen..............050 387 1653 Lastenohjaajat.....................050 387 1652 Seurakuntamestari Tiina Klemola....................050 387 1646 Emäntä-siivooja Tanja Nieminen..................050 387 1650 Kirkkoherra Mikko Pelkonen................050 387 1640 Kappalainen Ville Hiltunen....................050 387 1642 Seurakuntapastori Henna Huppunen.............050 387 1654 Vt. kirjaamo.iitinkunta@iitti.fi. Pääsiäisen vieton alkuperää avasi piispa Teemu Laajasalo. 044 2787 307, sähköposti: janne.tolppanen@fcg.fi. 0400 650 293 Kuntosalin aukioloajat: ma–su 5.30–22.00 Kirjasto Kausansaarentie 3...........040 483 3800 Kirjaston aukiolot: Omatoimiaika Palveluaika ma–su klo 7–21 ma–ti klo 12–19 ke klo 10–16 to klo 12–19 pe klo 10–16 Kirjastoauto....................040 523 2543 Päiväkoti Metsämyyrä...040 483 3710 Päiväkoti Peltohiiri.........040 483 3733 Päivähoidon ohjaaja...... IITIN KUNTA/ tekninen lautakunta/23.4.2019 Retuperän kutsui Musiikkijuhlayhdistys Tulossa tulevan sadon siunaus Täydennyksenä iitinseudussa aiemmin olleeseen juttuun todettakoon, että Kausalassa pidetyt Retuperän WBK:n konsertit olivat Iitin musiikkijuhlayhdistyksen järjestämät. te-palvelut.fi/kaakkois-suomi Maataloustoimisto, Iitti Vanha kunnantalo. Sataprosenttisen perustamistuen, tasan 35.000 euroa, sai iittiläinen Solintech Oy. Yli-Kaitalan lomamökeille myönnettiin 11.600 euroa rahoitusta investointiin, joka sisältää muun muassa lumi-iglun sekä sähköauton latauspaikan. (05) 829 3323 avoinna ma–pe 9–12 khvirasto.iitti@evl.fi www.iitinseurakunta.fi Taloustoimisto avoinna ma–pe 9–12 Talouspäällikkö Iiris Mäenpää ...................050 387 1644 Nuorisotyönohjaaja Tuula Lehtoranta............. 02061 59600 sähköpostiosoite: asiakaspalvelu@iitti.fi Kunnantalo, Rautatienkatu 20, 47400 Kausala Vanha kunnantalo, Rautatienkatu 22, 47400 Kausala Toimistot avoinna klo 9.00-15.00 Iitin kunnan virallinen sähköpostiosoite: kirjaamo.iitinkunta@iitti.fi henkilöille: etunimi.sukunimi@iitti.fi Iitin Vuokratalot Oy.....040 483 3765 ......................................... Kaavaluonnos pidetään yleisesti nähtävillä 25.4.27.5.2019 Iitin Kunnantalon yhteispalvelupiste Monitorissa Monitorin aukioloaikoina, os. 02061 59618 Vaihde avoinna ma klo 9–17, ti–pe 9–15 P. Rautatienkatu 20, Kausala ja Iitin kunnan verkkosivuilla www.iitti.fi/vireillaolevat-kaavahankkeet. Iitin kunta, PL 32, 47401 Kausala tai sähköpostitse os. Avoinna ma klo 8.00–17.00, ti–pe klo 8.00–15.00 P. Eläkeliiton Iitin yhdistyksessä on kaivettu esille vanha perinteinen tapa, toukosiunaus, mutta koska touontekijöiden määrä on viime vuosina rajusti laskenut, on päätetty pyrkiä tuomaan ajatusta paremmin tämän päivän toimintaan kuuluvaan muotoon. Edellisessä Iitinseudussa oli pääsiäisen taustoista kertovasta jutusta pudonnut taittoa viimeisteltäessä ensimmäinen nimi pois. Uuden liiketoiminnan on tarkoitus lisätä matkailukapasiteettia Jaalan alueella ja tukea muita alueen matkailupalveluiden tarjoajia. Maaliskuun lopussa päättyneeseen Elinvoimaa kyliin -teemahankkeen alahankehakuun saapui peräti 31 hakemusta, joten yleishyödyllisille pienille investoinneille on tarvetta.. 040 550 0257 Paloja pelastuslaitos Kymenlaakson pelastuslaitos ................................................(05) 23 161 Sosiaalija terveyspalvelut Päijät-Hämeen sosiaalija terveydenhuollon kuntayhtymä ................................................(03) 81 911 Ympäristöpalvelut Kouvolan kaupunki................02061 511 VAIHDE puh. Aiempina vuosina yhdistys on järjestänyt talvikonsertteja, nyt oli kevätkonsertin vuoro. Tiedusteluihin vastaa tekninen johtaja Harri Hoffren puh. Iitissä Climecon Oy sai rahoitusta Kausalan toimipisteen tuotantotilojen laajennukseen runsaat 391.000 euroa. päivänä 2019 Iitin Keskustan kunnallisjärjestö V u o s i k o k o u s maanantaina 29.4.2019 Kausalan ABC:n kabinetissa. 029 512 000 Kaakkois-Suomen työja elinkeinotoimisto Asioi verkossa: te-palvelut.fi Asioi puhelimitse: henkilöasiakkaat...................0295 042 002 ja työnantajaja yritysasiakkaat ................................................0295 042 001 Asioi toimipaikoissa: ks
Tarjolla kevyt iltapala. Ruokailu Lemillä Säräpirtissä. puh. pe 17.5. Kunniamerkit. Keskustellaan seuran tulevasta toiminnasta. Heinolan kesäteatteriin ti 2.7. Ilm. Kokoontuminen torilla poikkeuksellisesti jo klo 9.30 kimppakyytejä varten. Kymen piirin rannaltaonginnan mestaruuskilpailut ke 5.6. Verkosta virtaa kirjastolla ke 8.5. Kaikki innolla mukaan! Kaakkois-Iitin Metsästäjät. Ilmoittaudu ke 8.5. Päiväristeily Tallinnaan ke 22.5. klo15.00– 18.00 Perheniemen kylätalolla os. klo 12.00 Kouvolan kaupungintalolla, Kouvola 10 vuotta -juhla. Perinteinen Vappu-piknik Lippukalliolla 1.5. Jos olet kiinnostunut matkasta kysy lisää 10.5. klo 10.00 Iitin kirkko, Iitin seurakunta 480 vuotta -juhla. katsomaan ”Pokka Pitää”, iltanäytös. Retki Verlaan ke 15.5. Su 2.6. Taidekellarinäyttelyt 1.5.–31.8. valtuustosalissa. upea Rundalen-palatsi ja Jurmalan hiekkarannat ym. lomakkeiden palautus ma 29.4. mennessä. Käyntikohteena mm. Menemme katsomaan Kari Tapiosta kertovaa komediallista musiikkinäytelmää. Ilm. Ilm. 0400 621 387. Ohjelmassa mm. klo 13.00 kunnantalolla. Heinolan kesäteatteri 2.7. klo 10.00. alkaen ja heittovuoro Saharassa alkaen klo 10.00! (Säävaraus, mikäli olosuhteet muuttuvat maanantaina huonoon suuntaan, jatkamme hiihtomajalla klo 9.00). (HUOM! muuttunut päivä) klo 9–12. Esilaulua. Ei-jäsenet myös joukolla mukaan! Emalikorukurssi 27.4. klo 12.00. Kesäretki Riikaan 29.7.–1.8. Mejä-kokeet 27.–28.4. Perinteinen äitien juhla seurakuntakeskuksessa su 5.5. Seija 040 734 9158. Leirinmäentie 1, kahvio, lapsille askartelua ja pomppulinna. Kirkonkylä-Radansuun kyläyhdistys. Korian Eläkkeensaajat kutsuvat meidät Korian Monitoimitalon kahvioon to 2.5. 044 744 4822/Pirkko tai sähköposti holmberg.pi@gmail.com. Länsi-Kymen Kennel ja Iitin Erä. klo 13.00 yhdessä Iitin seurakunnan kanssa. Marja-Tertulle 0400 621 387. Lähtö Kausalan linjaautoasemalta klo 6.00. Lemi–Lappeenranta. Talkoolaiset ilm. Jos olet kiinnostunut retkestä, kysy tarkempi retkiohjelma Marja-Tertulta p. Kaikki ilmoitukset 040 581 1670/HooBee. Kansallisen Veteraanipäivän tilaisuus Iitin lukion juhlasalissa la 27.4. Ilm. Finlandia-ajomatka Vermoon lauantaina 4.5. Lappeenrannassa vierailemme tunnelmallisessa Terva & Höyhen sisustusja lifestylepuodissa sekä ruokailemme omakustanteisesti puuhiiligrilliravintola Lalossa. Marja-Tertulle p. Ilmoittatuminen korukurssille puh. klo 10.00 roskareippailun merkeissä. klo 10.00–13.00. Kevään paperinkeräys lauantaina 11.5. Muistathan, että matkalla tarvitset passin tai kuvallisen henkilökortin. Vuolenkoskentie 1265, Huutotöyry). Lähtö Ravilinnasta klo 18.00. 9 Torstaina huhtikuun 25. Liikuntakorttien palautus kirjastolla to 9.5. Keski-Iitin maamiesseuran ja maatalousnaisten kesäretki to 27.6. Pelikerho kirjastolla ma 20.5. Iitin maaja kotitalousseuran kesäretki Lohjalle to 18.7. klo 12 alkaen. Mukaan omat eväät ja iloinen mieli. Ilmoittaudu Sinikalle 8.5. Kevätkauden päättäjäiset Kalamajalla pe 31.5. Paikalle tullaan tuntia ennen, lähtö Kausalan torilta 10.30. Kahvitarjoilu!. Haminassa. kello 12.00. Käsityökerho kirjastolla ke 15.5. Sotiemme veteraanien kirkkojuhla Kuusankosken kirkossa pe 17.5.2019 klo 10.00. Iitin Eläkkeensaajat ry. Käyntikohteina Kotkanniemi, Ratsuväkimuseo ja hiekkalinnat. klo 10.00. Valmistetaan emalikoruja valmiille pohjille, tarvikkeita voi ostaa kurssilta. Käyntikohteina Tytyrin kaivos, kasvihuoneilmiö, Kaarteen sotamuseo ja mosaiikkigalleria. Sokkomatka jonnekin ke 12.6. Lappeenrannan kesäteatteriin lähtijät, maksun keruu ma 29.4. katsomaan ”Pokka Pitää” -iltanäytös. Bussi lähteen Kausalan linjaautoasemalta klo 9.15. klo 17.00 Kausalan Matkakeitaalla ja vuosikokoontuminen samassa paikassa klo 18.00 alkaen. Kaikki mukaan! Ns Liekin kevätkokoontuminen tänään to 25.4. Iitin Karjalaseura ry:n tarinakerhon tapaaminen tänään to 25.4. Imastun kummit. klo 18.00 Korpelassa. Sääskjärven kuntokävelijä. Haemme Kausalan taajamasta ilmoitusten mukaan niput näkyvilta paikoilta puoleen päivään mennessä. Kilpailujen valmistelutalkoot seuran majalla la 27.4. Äijävirtaa -ryhmä lähtee lentonäytökseen Uttiin torstaina 9.5. AnnaLiisalle viim. klo 17.30 yhdessä Kouvolan Liikeja virkanaisten kanssa. FinProfile-seurakisat alkavat ke 1.5. Perheniemen kyläyhdistys.Talkoot Haavistolla la 27.4. Ilmoittautumiset 29.4. Yrityksen varastolla vastaanotto ja makkaratarjoilua. mennessä Timo Heikkilälle puh. 0400 551 247. klo 17.30. 0400 930 800. mennessä Hannelelle p. Olemme varanneet esityksestä 60 paikkaa. klo 10.00–12.00. mennessä, saat tarkemmat tiedot Leenalta puh. Maanantaina 29.4. Ei-jäsenetkin mahtuvat mukaan. klo 14.00 kirjastolla Kirstille. 0400 635 316. Esiintymiset: Su 5.5. Ke 8.5. Siirrymme ulkokauteen mölkynheiton osalta 29.4. Kohteina Pulsan vanha asema, jossa nautimme kahvit ja tutustumme sisustusputiikkiin. 0400 635 316. 19.5. Syysretki suuntautuu Rantasalmelle 2.–6.9. Varaa näyttelyvuorosi Pirkolta. Lähtö Kausalan linja-autoasemalta klo 6.00. Jäsenmatka kohdistuu tänä vuonna 31.7. Kymen piirin kirkkopyhä Kotkassa su 19.5. Kaikki mukaan! LYÖTTILÄN MARTAT. Varaa muovikassi ja käsineet roskan keruuta varten. Lähtö kimppakyydein Kausalan torilta klo 9.30. päivänä 2019 www.iitinseutulehti.fi Julkaisija: Iitin Lehti Oy ISSN 0357-9107 Sitoutumaton Sanomalehtien Liiton jäsen Y-tunnus 0158721-0 Osoite: PL 37, 47401 Kausala Kauppakatu 6, Kausala Internet-osoitteemme: www.iitinseutulehti.fi Avoinna Ma–Ti 8.30–16 Ke–To 8.30–15.30 Pe 8.30–15 Ilmestymispäivät: Maanantai ja torstai Päätoimittaja Voitto Ruohonen 0400 727 234 voitto.ruohonen@iitinseutulehti.fi Toimittaja Ritva Launeskoski 0400 723 727 ritva.launeskoski@iitinseutulehti.fi Toimittaja Lumimarja Tirronen 0400 728 113 lumimarja.tirronen@iitinseutulehti.fi Konttoripäällikkö Satu Santala (05) 326 0355, 0400 857 577 asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi Asiakaspalvelu, ilmoitukset, tilaukset ja laskutus Ilmoitusja asiakaspalvelu Eeva Sihvola ja Minna Tervo 0400 857 577, (05) 326 0355, ilmoitukset@iitinseutulehti.fi Asiakaspalvelu, ilmoitukset, tilaukset ja graafinen suunnittelu S ä ä s k j ä r v e n Maaja kotitalousnaiset. Kuukausitapaaminen to 16.5. Ilmot Tommi 050 388 4828. 0400 621 387. Klo 13.00 alkaen Iitin seurakunta toimittaa kylvöjen siunauksen Antti ja Riitta Finskaksen pellolla Vuolenkoskella (os. Kokoontuminen Kalamajalla tänään to 25.4. Kahvitus klo 13.00 alkaen. Iitin Liikeja virkanaiset. Käytössä Iitin Erän, KaakkoisIitin metsästäjien, Kuusankosken riistamiesten ja Uudenkylän metsästysseurojen maastoa. Iitin Kalamiehet. klo 13.00 Kausalan kirjaston neuvotteluhuoneessa, kaikki joukolla mukaan. mennessä puh 045 638 7117 tai sinikka.kankare@ gmail.com Keski-Iitin maatalousnaisten tienvarsisiivoustalkookahvit tänään torstaina klo 18.00 Niipalla. Koepaikka Iitin Erän maja. Ei-jäsenetkin mahtuvat mukaan. LÄHTÖ TORILTA KIMPPAKYYDEIN KLO 16.45. klo 13.00. klo 18.00. Ilmoittautuneet: varmistatteko ilmoittautumiset Veikolle puhelimitse 0400 258 624 tai tekstiviestillä samaan numeroon. Yhdistyksen kesäkahvilavuoro 20.–23.5. klo 12 kirjastolla. Hallituksen ja naistoimikunnan kokoontuminen torstaina 2.5. klo 10–14 Taidekulmassa. 0400 551 247. 0400 656 386. Päivän aikana selviää missä tuli käytyä. klo 14. Anna-Liisalle puh. 040 5278 009. Iitin srk-keskuksessa, EL:n Äitien juhlassa. Johtokunta ja lähtijät kokoontuvat päiväkahville Kahvitupaan tiistaina 7.5. EKOIDEA ry hallituksen kokoontuminen ma 29.4. Tied. Iitin yhdistys. klo 13.30–14.00. Lähtö linja-autoasema Kausala klo 11.40. Hotelli Järvisydämeen, erittäin kaunis ja erikoinen paikka. klo 10.00! Vappuetkot su 28.4. Lavaremontin takia taajaman ulkopuolelta noudamme paperit vasta toukokuun viimeisellä viikolla. Kaikki mukaan! Viljelijäväen kirkkopyhä on su 5.5. mennessä. Kesäkahvilan pihapiirissä olevassa maakellarissa. K o k o o n n u t a a n Sääskjärven koululla pe 26.4. klo 10.00–11.00 vappurääppiäisiin. Lähtö Kausalan linja-autoasemalta klo 10.00 paluu illalla samaan paikkaan. Ilm. MTKIitti ry tarjoaa k i r k k o k a h v i t jumalanpalveluksen jälkeen Kirkonkylän seurakuntatalolla. Huom! Ostosretki Lappeenrantaan siirtynyt la 4.5. (Säävaraus). maastopyöräretki. P e r h e n i e m e n maaja kotitalousnaiset Tallinnan matka Sääskjärven Maaja kotitalousnaisten kanssa ke 22.5. Jos olet kiinnostunut, näille matkoille kaikki halukkaat mahtuvat mukaan, soita Leenalle puh. Kevätretkelle lähtijät: maksu kummien tilille 30.4. Kauden päätöstapahtuma hallilla maanantaina 29.4. Lappeenrannan kesäteatteriin. maastojuoksuilla Vieterinpuistossa klo 17.00. perinteiset haastepelit, palkitsemiset ja tarjoilua. Hyvinvointilomien 26.–31.8
Kauneushoitoloita Jatehuoltoa .. .. päivänä 2019. (05) 326 0143, 0400 553 417 Metsatyot .. .. Maalausja lattianpaallystystyot .. Hammaslaakareita .... Torstaina huhtikuun 25. Rakennuspeltitoita .. .. 0500 653 145/Timo Virtanen Simolantie 90, 47440 Sääskjärvi ATK-palveluja Autotarvikkeita Hautakivia .. 10 KAUSALAN SÄHKÖTYÖ KY A-ryhmän sähköurakointi. .. Kukkakauppoja Metallityot .. .. Lä ht ee nk at u 2 Piia Salo 05 326 1463 Fysioterapeutteja MATTI NIEMI Puh. .. Hierojia Partureita ja kampaamoja Nuohous Tilausajoon Maalausta ja hiekkapuhallusta Polttooljya .. .. .. .. Siivousliikkeita .. Autokorjaamoja ja huoltoja Rakennusliikkeita .. .... Hierojia Kiinteistohuoltoa .. .... Suunnittelu Asennus Myynti p. .. .. Taksiautoja Elainlaakareita .. Tilitoimistoja Sahkoliikkeita .. 3636118, 040-7523932 Maalausta ja tapetointia MARKKU VARPENIUS Ky p. Kuljetuksia Pitopalveluja Puutavaraa Sahkoliikkeita .
TV1 04.00 Uutisikkuna 07.20 Luontoretkellä: Sopeutuminen 08.00 Yle Uutiset 08.05 08.55 Avara luonto: Ihmeellinen Tasmania 09.00 Yle Uutiset 09.05 Flinkkilä & Tastula 09.55 Yle Uutiset 10.00 Jumalanpalvelus 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle uutiset Viikko viitottuna 11.15 Kansan liike: Mikä autoiluissa maksaa. 19.00 The Wall Suomi 20.00 The Voice of Finland 21.55 Keno ja Synttärit 22.00 Elokuva: Man of Steel (12) 00.55 Elokuva: Pompeji (16) 03.10 Panttilainaamo 03.40 Panttilainaamo 04.10 Panttilainaamo 04.40 05.00 Astral-TV Lauantai 27.4. 10.00 Neljät häät Kanadassa 11.00 LIVE: Onnenarpa 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita 13.55 Haapasalon Suomi 14.55 Remppa vai muutto UK 15.55 Suomen hauskin tavis (S) 16.55 Onnenarpa 17.00 Asuntokaupat sokkona 18.00 Mitä lapsesi tekisi. TV1 04.00 Uutisikkuna 05.55 Vintage-valtakunta 06.25 Ylen Aamu-tv 09.30 Puoli seitsemän 10.00 Sydämen asialla (7) 10.50 Yle Uutiset Uusimaa 10.58 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.06 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.14 Yle Uutiset Häme 11.22 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.30 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.38 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.46 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.54 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.02 Yle Uutiset Lappi 12.10 Yle Oddasat 12.15 Oddasat 12.30 13.14 Presidentti (12) 13.25 14.15 Valtiopäivien avajaiset 14.30 Akuutti 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 Ylen Aamu-tv: Tänään otsikoissa 16.05 A-studio 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 17.52 Presidentti (12) 18.00 Yle Uutiset 18.21 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Dokumenttiprojekti: Uhrit 20.00 I love muovi vi 20.29 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 A-Talk 21.45 Yle Uutiset 21.49 Urheiluruutu 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.00 Ulkolinja: Kremli vs. TV1 04.00 Uutisikkuna 07.15 Puutarhan pelastajat 08.00 Yle Uutiset 08.05 08.55 Prisma: Diagnoosina spina bifida 09.00 Yle Uutiset 09.05 Ylen Aamu-tv 10.00 Yle Uutiset 10.05 Ykkösaamu 10.45 Perjantai-dokkari 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle Uutiset Uusimaa 11.13 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.21 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.29 Yle Uutiset Häme 11.37 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.45 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.53 Yle Uutiset Itä-Suomi 12.01 Yle Uutiset Pohjanmaa 12.09 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.17 Yle Uutiset Lappi 12.25 Yle Oddasat 12.29 Oddasat 12.45 13.43 RSO Musiikkitalossa 13.50 Yhdessä sata vuotta 14.50 Pisara 14.55 Yle Uutiset 15.00 16.00 Kansallisen veteraanipäivän juhlatilaisuus 16.10 16.19 Arkistokuvia: Felix ja Elle (S) 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Flinkkilä & Tastula 18.00 Yle Uutiset 18.10 Urheiluruutu 18.15 Strömsö 18.45 19.35 Avara luonto: Ihmeellinen Tasmania 19.40 20.24 Vera Stanhope tutkii (12) 20.29 Yle Uutiset 20.50 Urheiluruutu 21.15 21.37 Melkein totta (S) 21.45 Yle Uutiset 21.51 Urheiluruutu 21.55 Minkä taakseen jättää (12) 23.30 Timanttinen keikka 00.30 04.00 Uutisikkuna TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 27.4. 18.00 The Voice of Finland 20.00 Haluatko miljonääriksi. 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät 20.00 Jahti 21.00 Supernanny Suomi 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Formulasirkus 23.05 Dokumentti 00.15 Ambulanssi 01.10 Pitääkö olla huolissaan. loppuottelu 16.30 The DUFF (7) 18.10 Sohvaperunat 19.00 19.48 Villi kortti 20.00 Rallin MM: Argentiina, ek 14 live 21.00 Sutinaa maailmanlopun edellä (12) 22.40 Rallin MM: Argentiina, päiväkooste 23.10 AIKUISET (12) 23.35 Suden hetki (12) 00.27 04.00 Uutisikkuna MTV3 07.00 Ostoskanava Tvins.com 08.00 Palomies Sami (S) 08.10 Palomies Sami (S) 08.25 Muumilaakson tarinoita (S) 08.45 Muumilaakson tarinoita (S) 09.10 Legendat (7) 09.35 Paavo Pesusieni (7) 10.00 Ostoskanava Tvins.com 10.30 Salatut elämät 11.00 Salatut elämät 11.30 Salatut elämät 12.00 Salatut elämät 12.30 Mitä tänään syötäisiin. 09.10 Huomenta Suomi Extra 09.36 Kauniit ja rohkeat (S) 10.05 Emmerdale 10.35 Häät sulhasen tapaan 11.30 Unelmarempat 12.30 Ostoskanava Tvins.com 13.30 Huomenta Suomi Extra 14.01 Jahti 14.55 Kotoisa 15.55 Studio 16.55 Salatut elämät 17.25 Kauniit ja rohkeat (S) 17.55 Neljän tähden illallinen 18.25 Emmerdale 18.55 Mitä tänään syötäisiin. .. 12.00 Valontuojat 13.08 Melkein totta (S) 13.30 Dokumenttiprojekti: Uhrit 14.30 Sannikka & Ukkola 15.00 Yle Uutiset 15.05 15.44 Perjantai 15.50 16.42 The Collection muotitalon salaisuus (12) 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 17.55 Bletchleyn nelikko (12) 18.00 Yle Uutiset 18.10 Urheiluruutu 18.15 18.39 Luontohetki: Maa, tarunhohtoinen planeetta 18.45 Arto Nyberg 19.30 Syyttäjä (12) 20.29 Yle Uutiset 20.45 Urheiluruutu 21.05 Invisible Heroes (12) 21.55 Yle Uutiset 22.00 Urheiluruutu 22.05 Soturi (16) 22.55 4 Blocks veriveljet (16) 23.45 Ulkolinja: Kremli vs. TV-OHJELMAT 25.4. 10.00 Jaksa paremmin 10.30 Asuntokaupat sokkona 11.30 Elokuva: Ozzy (7) 13.20 Pientä pilaa 13.30 Neljän tähden talkoot 14.00 The Wall Suomi 15.00 Leijonan luola USA 16.00 Leijonan luola USA 17.00 Napakymppi 18.00 Huvila & Huussi 19.00 Haluatko miljonääriksi. TV1 04.00 Uutisikkuna 05.55 Akuutti 06.25 Ylen Aamu-tv 09.30 Puoli seitsemän 10.00 Sydämen asialla (7) 10.50 Yle Uutiset Uusimaa 10.59 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.07 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.15 Yle Uutiset Häme 11.23 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.31 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.39 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.47 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.55 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.03 Yle Uutiset Lappi 12.11 Yle Oddasat 12.15 Oddasat 12.30 Presidentti (12) 13.15 14.39 Asessorin naishuolet (S) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 Ylen Aamu-tv: Tänään otsikoissa 16.05 A-Talk 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 17.52 Presidentti (12) 18.00 Yle Uutiset 18.21 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 19.52 Hakekaa kätilö! (7) 20.00 Sannikka & Ukkola 20.29 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 Perjantai 21.45 Yle Uutiset 21.49 Urheiluruutu 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.00 Hiljainen todistaja (16) 22.55 Oddasat 23.10 Petos (12) 00.10 Puoli seitsemän 00.40 04.00 Uutisikkuna TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 26.4. Perjantai 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät 20.00 Posse 21.30 Onnela (S) 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 F1 Extra 22.45 Elokuva: Titanic (12) 02.25 Rikospaikka 02.55 Teknavi 03.25 Salvation 04.20 05.11 Salvation Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Disneyn esikoulu: Leijonakaarti (S) 06.25 Rusty Rivets (S) 06.50 Ritariprinsessa Nella (S) 07.15 Littlest Pet Shop 07.35 LEGO Ninjago: Wun teepuoti -kooste 08.00 LEGO Ninjago: Wun teepuoti (S) 08.05 Angry Birds Blues (S) 08.10 Disney esittää: DuckTales (S) 08.35 Disney esittää: Avalorin Elena (S) 09.00 Et sä tiedä kuka mä oon. 16.00 Supernanny Suomi 17.00 Salatut elämät 17.30 Kauniit ja rohkeat (S) 18.00 Emmerdale 18.30 Mitä tänään syötäisiin. .. 02.05 Uutisvuoto 03.00 Arrow (16) 03.55 04.50 Arrow (12) Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Disneyn esikoulu: Leijonakaarti (S) 06.25 Rusty Rivets (S) 06.50 Ritariprinsessa Nella (S) 07.15 Littlest Pet Shop 07.35 LEGO 08.05 Angry Birds Blues (S) 08.10 Disney esittää 09.00 Et sä tiedä kuka mä oon. Vaatekorjaamoja Torstaina huhtikuun 25. 14.30 Autolla Etelä-Amerikan halki 15.00 Laivakokin matkassa 15.30 Luontoretkellä 16.00 16.21 AIKUISET (12) 16.30 Uusi päivä (S) 17.00 17.50 Sohvaperunat 18.00 Jääkiekon Nordic cup: FIN SWE 20.20 20.47 Yliopistollinen eläinsairaala 21.00 Villi kortti 21.50 Rallin MM: Argentiina, ennakko 22.20 Alina idässä 22.50 Bonusperhe (12) 23.35 Theroux ja rajaton rakkaus 00.35 00.43 Meidän pitää puhua (12) 00.50 Sportliv 01.00 Rallin MM: Argentiina, ek 1 live 02.00 04.00 Uutisikkuna MTV3 06.01 Ostoskanava Tvins.com 06.15 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 09.05 Mitä tänään syötäisiin. päivänä 2019 Torstai 5.7. 00.15 Silicon Valley (7) 00.45 04.00 Uutisikkuna MTV3 07.00 Ostoskanava Tvins.com 08.00 Puuha-Pete (S) 08.10 Puuha-Pete (S) 08.25 Muumilaakson tarinoita (S) 08.45 Muumilaakson tarinoita (S) 09.10 Legendat (7) 09.35 Paavo Pesusieni (7) 10.00 Koiralle koti 10.30 Koiralle koti 11.00 Kotoisa 12.00 Kenen kotona. Vesija lampojohtoliikkeita .. Perjantai 13.00 Elokuva: Arthur ja kaksi maailmaa 15.00 Formula 1 Ennakkotunnelmat 15.30 Gladiaattorit 17.00 Posse 18.30 Formula 1 Paalupaikka 19.00 Seitsemän uutiset 19.11 Uutisextra 19.25 Tulosruutu 19.30 Putous 21.00 Uutisvuoto 22.00 Kymmenen uutiset 22.10 Lotto, Jokeri ja Lomatonni 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 F1 Extra 22.45 Elokuva: Johan Falk 4 Leo Gaut 00.40 Hävyttömät (16) 01.35 Putous 03.10 Bumtsibum 04.35 05.30 Taikuuden tuolla puolen Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Rusty Rivets (S) 06.25 Littlest Pet Shop 06.40 Disneyn esikoulu: Leijonakaarti (7) 07.05 My Little Pony: Ystävyyden taikaa) 07.30 K3 (S) 07.45 LEGO Friends 08.10 Disney esittää: DuckTales (7) 08.35 Peukaloisen uudet retket (7) 08.50 Angry Birds Blues (7) 08.55 Angry Birds Blues (S) 09.00 Selviytyjät Suomi (S) 10.30 Huvila & Huussi 11.30 Elokuva: Kadonneen arkin metsästäjät (7) 13.20 Pientä pilaa 13.30 Neljän tähden talkoot 14.00 Neljän tähden talkoot 14.30 Neljän tähden talkoot 15.00 Leijonan luola USA 16.00 Napakymppi 17.00 Mitä lapsesi tekisi. 06.53 Sasu (S) 07.04 Olivia (S) 07.26 Ruskea pikkukarhu (S) 07.33 Killen kimppakyyti (S) 07.45 Oktonautit (S) 07.58 Enni ja Roi (S) 08.10 Ryhmä Hau (S) 08.35 Jarin ja Karin kesäloma (S) 08.45 Pii ja Poju (S) 08.59 Galaxi 09.01 Näin meillä (7) 09.12 Ville ja Lousku vauhdissa (7) 09.23 Villien Toiveiden Virasto 09.38 Belle ja Sebastian (7) 09.51 Skede! 10.00 Muumilaakso (7) 10.26 Uusi päivä (S) 10.53 Uusi päivä (S) 11.21 Uusi päivä (S) 11.49 Uusi päivä (S) 12.20 12.39 Kioski Show 12.45 Futsal-liiga: Miesten 4. .. 11.30 Äitiyssokki 12.00 Unelmakoti 13.00 Adam & Eva 13.30 Alina idässä 14.00 Mitä mietit, Ronja Salmi. 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 The Wall Suomi 22.00 Elokuva: Passengers (12) 00.35 Elokuva: Napapiirin sankarit 2 (12) 02.30 Panttilainaamo 03.00 Panttilainaamo 03.30 Panttilainaamo 04.00 Panttilainaamo 04.30 05.00 Astral-TV Sunnuntai 28.4. 20.00 Selviytyjät Suomi (S) 21.30 Selviytyjät Suomi Extra 22.00 Keno ja Synttärit 22.05 Elokuva: Star Wars: The Force Awakens (12) 00.50 Suomen huutokauppakeisari Epsanjassa 01.50 Elokuva: Nightcrawler (16) 04.15 Panttilainaamo 04.45 05.00 Astral-TV. loppuottelu 15.00 Rallin MM: Argentiina, ek 16 live 16.00 Sportliv 16.10 16.59 Villi kortti 17.10 Sohvaperunat 18.00 YleXPop 2018 : Mikael Gabriel 18.50 Rallin MM: Argentiina, Power Stage live 20.20 Jääkiekon U18 MM: loppuottelu 23.15 Rallin MM: Argentiina, päiväkooste 23.45 Mitä mietit, Ronja Salmi. Tuote-esittelyja .. 06.52 Timppa (S) 07.02 Kim ja Kai (S) 07.10 Kotikisat 07.15 Katinkontti 07.30 Emmi ja Kuru (S) 07.41 Pikku Kakkosen posti 07.47 Jari ja Kari (S) 07.58 Anton Siilinen ratkaisee (S) 08.13 Galaxi 08.14 Kapteeni Kari (7) 08.26 08.48 Merten syvyyksissä (7) 09.00 Casualty (12) 09.50 Uusi päivä (S) 10.18 Uusi päivä (S) 10.46 Uusi päivä (S) 11.15 Uusi päivä (S) 11.45 Niklaksen keittiössä 12.15 Riistametsällä 13.00 Laivakokin matkassa 13.30 Luontoretkellä 14.00 Dok: Sunnmøren kiipeilyperintö 14.55 Kulutustavaratarkastajat 15.25 Tatuoinnin varjopuolet 15.55 Mitä vain vuoksesi, lemmikkini 16.35 Muumilaakso (7) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Yliopistollinen eläinsairaala 18.30 Jääkiekon Nordic cup: FIN SWE 21.00 Sohvaperunat 21.50 Euroviisaat 22.30 Rallin MM: Argentiina, päiväkooste 23.00 23.50 Suden hetki (12) 00.40 AIKUISET (12) 01.05 04.00 Uutisikkuna MTV3 06.01 Ostoskanava Tvins.com 06.15 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 09.10 Huomenta Suomi Extra 09.36 Kauniit ja rohkeat (S) 10.05 Emmerdale 10.35 Häät sulhasen tapaan 11.30 Unelmarempat 12.30 Ostoskanava Tvins.com 13.30 Huomenta Suomi Extra 14.00 Kokkisota 15.00 Pitääkö olla huolissaan. 16.00 Onnela (S) 16.30 Rimakauhua ja rakkautta (12) 17.25 Putous 19.00 Seitsemän uutiset 19.10 Tulosruutu 19.20 F1 Extra 19.30 Gladiaattorit 21.00 Gordon Ramsay ystävineen tien päällä 22.00 Kymmenen uutiset 22.15 Viikon sää 22.25 22.35 Tulosruutu 23.35 Formula 1 kooste: Azerbaidzhanin osakilpailu 00.35 Uutisvuoto 01.30 Rouva Ministeri 02.25 Rizzoli & Isles (12) 03.20 Billions (7) 03.25 Billions (7) 04.30 05.25 Taikuuden tuolla puolen Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Rusty Rivets (S) 06.25 Littlest Pet Shop 06.40 Disneyn esikoulu: Leijonakaarti (7) 07.05 My Little Pony: Ystävyyden taikaa 07.30 K3 (S) 07.45 LEGO Friends (S) 08.10 Disney esittää: DuckTales (7) 08.35 Peukaloisen uudet retket (7) 08.50 HS Lasten uutiset 09.00 Mitä lapsesi tekisi. 06.52 Hermanni Hiiri (S) 07.00 Martta puhuu (S) 07.26 Arvaa kuinka paljon sinua rakastan 07.37 Tilkkupeiton tarinoita (S) 07.41 Milli ja Molli (S) 08.05 Tete ja Mama (S) 08.13 Pikku Kakkonen: Seikkailukone 08.33 Petteri Kaniini (S) 08.45 Retki-Roope (S) 08.59 Galaxi 09.02 Patu-koira (7) 09.08 Viidakkojytä (S) 09.14 Karvinen (7) 09.26 Galaxin Pallo 2019 10.00 Yliopistollinen eläinsairaala 10.30 Alina idässä 11.00 Docstop: Kaikki mitä halusin (S) 11.30 Jos rakastat (12) 13.30 Docstop: Olen ajatellut elää (S) 14.00 16.19 Korisliiga: Naisten 5. 06.52 Hyrräpäät (S) 07.04 Sirkus Temppula 07.10 Dinojuna (S) 07.34 Hei Taavi (S) 07.42 Popi Kissa (S) 07.53 Franklin ja ystävät (S) 08.07 Simo (S) 08.12 Vilkki Ankka (S) 08.26 Galaxi 08.27 Tipu Touhukas (S) 08.29 Aika härdelli! (7) 08.40 08.48 Lulu ja lehmä (7) 09.00 Casualty (12) 09.50 10.18 Uusi päivä (S) 10.30 Jenny+ : Diagnoosi on uusi normaali 10.55 Jenny+ : Nainen, mikset jo lisäänny. 28.4.2019 Torstai 25.4. 11 Varikauppoja .. Valokuvaamoja Vesija lampojohtoliikkeita .. 10.00 Asuntokaupat sokkona 11.00 LIVE 13.55 Haapasalon Suomi 14.55 Rempalla kaupaksi 15.55 Tehoneliöt haussa 16.25 Onnenarpa 16.30 Asuntokaupat sokkona 17.30 Leijonan luola USA 18.30 Selviytyjät Suomi (S) 20.00 Napakymppi 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Syke (7) 21.30 Temptation Island Suomi 5 23.00 Vieraissa (S) 00.00 Amerikan kovimmat keräilijät 01.00 Leijonan luola USA 02.00 Napakymppi 03.00 Panttilainaamo 04.59 05.00 Astral-TV Perjantai 26.4. .. 13.00 Supernanny Suomi 14.00 Formula 1 Ennakkotunnelmat 14.30 Teknavi 15.00 Pitääkö olla huolissaan. nuoriso 00.40 Ykkösaamu 01.20 04.00 Uutisikkuna TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 28.4. nuoriso 22.55 Oddasat 23.10 Hiljainen todistaja (16) 00.05 Soturi (16) 00.55 Puoli seitsemän 01.25 04.00 Uutisikkuna TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 25.4
1,29 + pantti 0,40) HK Kabanossi grillimakkarat 340–400 g (4,95–5,82/kg) Kotimaista Coleslaw salaatti 350 g (4,43/kg) Tamminen Artisan Raakamakkarat 240 g (12,42/kg) Suomalainen Suomalainen Suomalainen Suomalainen 6 29 2 55 1 69 1 55 1 98 1 59 2 98 Kotimaista Burgerpihvi 500 g (11,18/kg) 5 59. Atria Kanan sisäfileevarras 400 g (15,73/kg) Vaasan Hampurilaistai Hot Dog -sämpylät 324–480 g (5,31–7,87/kg) Forssan Perunatai Punajuurisalaatti 400 g (3,98/kg) Fanta Appelsiini tai Fanta Zero Appelsiini 1,5 l (0,86/l) (sis. 12 Torstaina huhtikuun 25. päivänä 2019 S-market Jaala & Kausala Aukioloajat S-kanava.fi tai S-mobiili Grillit löydät Prismasta ja prisma.fi GRILLISESONKI KÄY JO KUUMANA