61. v.
60
Irtonumero 1 E
(sis alv.)
IITIN JA JAALAN SITOUTUMATON PAIKALLISLEHTI
Torstaina 26. vuosikerta . päivänä maaliskuuta 2015
Kauppakatu 6 47400 Kausala . N:o 4633
Maakansan
juhlat
hoidettiin
sunnuntaina
omin voimin
Sivu 3
www.iitinseutulehti.fi. 2015 . N:o 23
On siis turha
puhua senkään puolesta, että
pinta-alaltaan suuret kunnat
eivät pystyisi riittävällä tasolla tarjoamaan palveluita
asukkailleen. Viime vuosi
meni vielä mukavammin: nyt ylijäämää kertyi
lähes 748.000 euroa.
Toisin sanoen kahden viime vuoden aikana
ylijäämiä on kertynyt reilun miljoonan euron
edestä. ? Musiikkia ja psalmeja ?Jaalan
kirkossa sunnuntaina 29.3
klo 18.00.
Myllykosken kirkkokuoro ja soitinyhtye esiintyvät palmusunnuntaina kaikille avoimessa
konsertissa Jaalan kirkossa.. Kuntien
määrässä ei siis ole merkittävää eroa. Seinähirrestä löytyi rakennuksen pystytysajankohta, 4/6 47.
Jotta saamme rakennuksen historiasta kertovan kuvakoosteen majan seinälle,
niin toivomme iittiläisten
lainaavan valokuviaan, jotka
kertovat paikan historiasta.
Valokuviin haluamme
käyttöoikeuden, palautamme
ne kopioinnin jälkeen. Valokuvia ja tarinoita rakennuk-
sesta voi lähettää osoitteeseen:
Iitin Latu ry/Erkki Haapalahti, Välitie 3, 47400
Kausala.
Näin olet mukana kunnostushankkeen talkoolaisena, kiitos.
Talkoolaisten puolesta
ERKKI HAAPALAHTI
Iitin Latu ry
jo oven takana, kun Kymijoen kyläkuitu on pyytänyt
kunnalta 2,1 miljoonan euron
lainan rakennusvaiheen toiseen osaan. Lukua
voi hyvällä syyllä pitää käsittämättömän isona. Riskien realisoituessa pienet kunnat kärsivät seuraukset ja joutuvat
maksumiehiksi. Toinen merkittävä virhe oli Tanskasta
kopioitu malli, jossa uusissa
kunnissa tuli olla vähintään
20.000 asukasta. Tällaisesta kehityksestä myös meillä Iitissä
on katkeria muistoja puihin
menneen paperikuitutehtaan
takausten johdosta. Sivusto on
osoitteessa www.talvisota.fi
Tunnelmallinen musiikki-ilta Jaalassa
Palmusunnuntaina kuullaan
Jaalan kirkossa musiikkia ja
psalmeja teemalla ?Pyhän
kosketus?.
Myllykosken kirkkokuoro laulaa kanttori Eliisa Pokin johdolla. Musiikki on koottu psalmeihin sopivista lauluista.
Psalmit lukee Marja-Liisa
Lavonen.
Tilaisuuteen on vapaa
pääsy. Aiempiin vuosiin verrattuna suunta on ollut ylöspäin. Ensimmäiset, mutta ei
varmasti viimeiset kuntien pakkoliitokset tehtiin
viime vuonna.
Kausalassa 26.03.2015
VOITTO RUOHONEN
TÄNÄÄN
Päivä
2-5m/s
Yö
+1
-7
Perjantai
Päivä
2-5 m/s
Yö
+3
-7
Lauantai
Päivä
2-5 m/s
Yö
+3
+2
Sunnuntai
Päivä
1-4 m/s
Yö
+5
+1
Maanantai
Päivä
2-5 m/s
Yö
+2
+2
Suomen poliittisessa keskustelussa kuulee usein vertailua
Ruotsiin mitä erityisimmissä
asioissa. Tämän johdosta kunnat vaihtoehtojen
puutteessa takaavat huomattaviakin lainoja mitä
riskipitoisimmille elinkeinohankkeille. Suomessa kuntia on
317 ja Ruotsissa 290. Vähempikin olisi riittänyt. On
todettava, että Kataisen hallitus toimi ylimielisesti lähtiessään viemään uudistusta
virkamiesvalmistelu edellä
valmiiksi piirrettyjen kuntakarttojen kanssa. Vuosi 2012 oli
pahasti tappiollinen, kun Lacellista aiheutuneet
menetykset oli kirjattava kerralla tilinpäätökseen.
Alijäämää tuli tuolloin runsaat 4,6 miljoonaa euroa ja samalla kunnan taseella oleva tappiopuskuri supistui huomattavasti.
Vuoden 2013 tulos oli jo hiukan parempi: ylijäämää kirjattiin reilut 335.000 euroa. On täysin
kestämätöntä, että esimerkiksi Pohjois-Pohjanmaalla
on vieri vieressä useita muutaman tuhannen asukkaan
kuntia, vaikka ei ole olemassa mitään erityisiä reunaehtoja sille, etteivät nämä kunnat
voisi olla yhdessä. Teksti on lyhyttä ja tiivistettyä, joten se palvelee
hyvin nykyajan lukijaa. Sivusto on ei-kaupallinen tuote,
vapaasti kaikkien tutkijoiden,
opiskelijoiden, koululaisten ja
historian harrastajien luettavissa.
Talvisotayhdistys käynnisti talvisotasivustoprojektin
vuonna 2009 ja on edistänyt
sitä tarkoitukseen keräämiensä varojen sallimissa rajoissa.
Yhdistyksen tarkoituksena
on rahatilanteen niin salliessa
tehdä sivustosta myös ruotsin-, englannin- ja venäjänkieliset versiot sekä myös
laajentaa sivustoa. Toiminnan rakenteissa ei ole enää juuri purettavaa.
Kriisikunnan määritelmiä ovat edelleen se, että
kunta tekee peräjälkeen kolme alijäämäistä tilinpäätöstä ja sillä ei ole taseellaan enää pääomia,
joilla alijäämät voitaisiin kattaa.
Realismia on ymmärtää, että vaikka hallituspohja vaalien jälkeen olisi millainen hyvänsä, valtion kassasta ei ole kunnille ylimääräistä hyvää
ammennettavissa. Se on
16 % kaikista Suomen kunnista. Suomessa
vastaava luku on 1068 neliökilometriä. Suomen kunnat
ovat siis pinta-alaltaan keskimäärin vain noin 2/3 Ruotsin vastaavista. Tämän takia
on supistettava taloutta jostain muualta, ja toimenpiteet
kohdistuvat yleensä peruspalveluihin. Joka tapauksessa on
herättävä siihen todellisuuteen, että talouden heiketessä
ja kestävyysvajeen kasvaessa
on edelleen pyrittävä jatkamaan uudistuksia. Tästä johtuen
tein itsekin hieman vertailua
koskien Suomen ja Ruotsin
kuntia. Tämä on toki täysin
luontevaa, kun ottaa huomioon monet samankaltaiset
tekijät, joita maidemme välillä vallitsee. Tämä sotii varmasti monen oikeustajua vastaan.
Näkemys on, että kuntauudistusta pitää sitkeästi jatkaa myös tulevaisuudessa. Vastavuoroisesti Suomessa alle 2.500
asukkaan kuntia, jos Ahvenanmaan ja Lapin kunnat
jätetään tarkastelun ulkopuolella, on yhteensä 51. Kuntarakenteesta käydään
keskustelua vaalien jälkeenkin, ja taloutensa
piippuun ajava kunta on samojen perusasioiden
äärellä kuin tähänkin asti. Kahvitus seurakuntasalissa musiikki-illan jälkeen.
?Pyhän kosketus. Talvisodan kansallisen muistomerk in
peruskiven muuraustilaisuuden yhteydessä. Samalla kunnan tase on vahvistunut, ja
se antaa tulevaisuudessa taas hiukan enemmän
liikkumavaraa.
Sitä tarvitaan, sillä Iitissä ei ole enää jäljellä paljon sellaista, josta voitaisiin hakea säästöjä. 2
TÄNÄÄN
Torstaina maaliskuun 26.Torstaina
päivänä 4.8.2011
2015
TÄSTÄ TÄNÄÄN
Mitä seuraavaksi?
Parempaa
tulosta luvassa
Iitin viime vuoden tilinpäätös valmistui ja allekirjoitettiin maanantaina. Jo ensimmäinen
rakennusvaihe on osoittanut,
kuinka merkittäviä riskejä
hankkeeseen sisältyy. Ruotsissa kun
isoista pinta-aloista huolimatta kunnat takovat jatkuvasti
taloudellisesti hyvää tulosta.
Samanaikaisesti Suomessa
kuntien taloudellinen liikkumavara käy entistä ahtaammalle.
Suomessa ongelmana on,
että pienet kunnat on asetettu
tilanteeseen, jossa ne kaikin
keinoin yrittävät lyhytnäköisesti parantaa elinkeinopoliittista asemaansa; pitää
työllisyyttä yllä ja nostattaa
asukaslukuaan. Mielenkiintoista
on, että Ruotsin väkiluvultaan pienimmässä kunnassa
Bjurholmissa asuu noin reilut
2.400 asukasta. Tällainen
ajattelu nostaa totta kai niskakarvat pystyyn kuntapäättäjien keskuudessa ympäri
Suomea. Seuraava
mahdollinen pommi odottaa
Valokuvia Veteraanimajan historiasta
Remonttitalkoot Veteraanimajalla edistyvät hyvällä
vauhdilla. Vertailemalla maiden
kokonaispinta-alaa suhteessa
kuntien määrään, Ruotsissa
keskimääräiseksi kunnan
pinta-alaksi saadaan 1553
neliökilometriä. Sivustossa
on noin 200 sivuja tekstiä,
runsaasti karttoja ja valokuvia. Täten
on täysin hullunkurinen ajatus, että samanaikaisesti kun
kunta lakkauttaa kouluja, se
päättäisi antaa yli 2 miljoonan euron lainan huomattavia
riskejä sisältävälle hankkeelle. Soitinyhtyeessä
ovat mukana Sanna Lekander, huilu, Elina Lehtomäki, piano, Harri Ruotjoki,
basso ja Timo Nyman, kitara. Mahdolliset liitokset vähentäisivät
etenkin hallinnosta syntyviä
päällekkäisiä kustannuksia
ja kuntien elinkeinopoliittinen asema parantuisi, kun
esimerkiksi kaavoitus- ja
maankäyttöasiat virtaviivaistuisivat.
O n m iele n k i i nt oi st a
nähdä mitä Keskusta mahdollisesti tulevana pääministeripuolueena on valmis
tekemään hallinnon ja talouden uudistusten eteen.
Leikataanko tai jäädytetäänkö esimerkiksi kaikkein
pienituloisimpien ihmisten
toimeentulosta, vai olisiko
esimerkiksi järkevämpää hakea säästöjä kuntien määrää
vähentämällä ja luopumalla
päällekkäisistä hallintorakenteista?
EEMELI LEHTINEN, Iitti
Kunnanvaltuutettu, SDP
Talvisotasivusto
on avattu
Tasavallan presidentti Sauli
Niinistö avasi uuden Talvisodan virtuaalisen tietokeskuksen 13.3
Järjestömme mielestä
ruuan kohdalla kannattaisi
puhua hinnan sijasta enemmän laadusta ja vähentää
ruokahävikkiä.
Niilolan mukaan järjestön organisatorisessa toiminnassa suurimmat haasteet
liittyvät viestintään, avoimuuteen ja uusien toimintatapojen kehittämiseen, jotta
kaikenikäiset ja erilaisissa
elämäntilanteissa olevat ihmiset voivat osallistua.
Maakansan Maa- ja kotitalousnaisten vaiheita juhlassa
esittelivät Inkeri Neuvo ja
Irma Napola. Kerronnalla
maustettu kuvakavalkadi oli
persoonallinen ja raikas tapa
tuoda esille seuran historiaa,
joka sai alkunsa Marian päivänä 1935 Taasian meijerillä.
Ensimmäisenä puheenjohtajana toimi Naima Heikkilä
ja sihteerinä Alma Mattila.
. Siten kunnat eivät uskaltaneet
lähteä mukaan toimintaan.
No, nyt ei ole kodinhoitajia,
muttei riittävästi myöskään
kotipalveluyrittäjiä, Niilola
harmitteli.
Tuleva isuudessa voimistuvina trendeinä Niilola
näkee esimerkiksi ympäristövastuun sekä ruuan turval-
Runsas juhlatarjoilu oli valmistettu seuran omin voimin.
lisuuteen ja alkuperään liittyvät kysymykset.
. Alkuaikojen niukoissa materiaalisissa
olosuhteissa korostuivat paitsi omavaraisuus, raaka-aineiden tehokkaampi hyödyntäminen ja emäntien työtaakan
keventäminen myös vielä heikommassa asemassa olevien
auttaminen. Hopeisen merkin saivat
Inkeri Neuvo, Pirkko Lomperi-Ampuja, Pirjo Anttonen, Merja Ronimus, Merja
Lonka ja Eila Ihalainen.
Svengiä tilaisuuteen toi
kylän oma bändi Maakansa
Brothers.. Nykyään jäseniä on
viitisenkymmentä, mutta pienemmälläkin porukalla toiminta on edelleen aktiivista,
Irma Napola mainitsi.
Toimintaan sitoutumisesta voi kertoa osaltaan se, että
luottamustehtävissä on usein
palveltu pitkään.
Esiin historiasta nostettiin
eri aikakausien toiminnan,
tempausten, kurssien ja retkien ohella seurassa vaikuttaneita henkilöitä. päivänä 2015
3
?Maa- ja kotitalousnaiset
ollut edelläkävijä monessa?
Virkeää 80-vuotiasta naisyhdistystä juhlittiin sunnuntaina Maakansassa
SUVI IGNATIUS
. Jouduimme kuitenkin
lopettamaan hoivapalvelukokeilun, sillä aiheesta syntyi ammattiyhdistyskiista.
Väitettiin, että koulutamme
emännät tekemään kodinhoitajat tarpeettomaksi. Olemme tarttuneet asioihin etuajassa, joskus jopa
niin varhain, ettei kehitys ole
ottanut heti tulta alleen, mutta on kuitenkin muokannut
asenteita, Niilola sanoi.
Esimerkiksi lähi- ja perinneruoka on hänen mukaansa
aina kuulunut Maa- ja kotitalousnaisten yritysneuvonnan sisältöihin. Teknistymisen ja
teollistumisen myötä saatettiin keskittyä enemmän myös
vapaa-ajan virkistykseen, hyvinvointiin ja jaksamiseen.
Jäsenille suunnatun neu-
Pitkään palvelleita järjestöaktiiveja muistettiin kukin ja
merkein.
vonnan ja virkistyksen ohella
on seura on osallistunut laajemmin paikallisyhteisöjensä toimintaan esimerkiksi
kahvittajana ja muonittajana.
Maakansalaiset ovat osallistuneet aktiivisesti myös
maatalousnäyttelyiden kilpailuihin ja sittemmin valtakunnallisiin kampanjoihin.
Vaatteita tuunattiin Maakansassa jo silloin, kun ilmiötä
ei vielä kutsuttu tuunaamiseksi. 2000-luvun tempauksista mainittakoon mitalisija
valtakunnallisessa vyötärönkavennuskampanjassa sekä
osallistuminen puunhalaamisen epävirallisen Suomen
ennätyksen tekoon.
Kunnioitettavaan ikään
varttunutta naisyhdistystä
juhlittiin sunnuntaina yksityiskohtia myöten kauniin
keväiseksi somistetussa Maakansan seuratalossa. Maaseudun
elinkeinoja pyrittiin monipuolistamaan matkailu- ja
ruokapalveluiden kautta jo
1980-luvulla, kun laajemmin
ajatukseen havahduttiin vasta
EU-aikana.
1990-luvulla järjestö puolestaan toteutti hoivapalveluiden kokeiluhankkeen ja järjesti kotipalvelukoulutuksia.
Ne nähtiin mahdollisuuksina
maaseudun naisille.
. 80 vuotta
toimintaa ei ole syntynyt itsestään eikä tyhjästä, vaan
sitä on ollut rakentamassa lukuisa määrä aktiiveja, kiteytti
Maakansan Maa- ja kotitalousnaisten 80-vuotisjuhlassa
puheen pitänyt Liisa Niilola, joka on toiminut pitkään
Maa- ja kotitalousnaisten
Keskuksen toiminnanjohtajana.
Järjestötoiminnan linjoja
ovat Niilolan mukaan olleet
yhtäältä paikallisyhdistyksissä tehtävä vapaaehtoistyö ja
toisaalta ammattineuvojien
tekemä neuvontatyö.
Niilolan mukaan Maa- ja
kotitalousnaiset on paitsi seurannut aikaansa myös ollut
edelläkävijä monessa.
. Runsaimmillaan seu-
Naisyhdistyksen 80-vuotisjuhlan tervehdyssanat lausui Maakansan Maa- ja kotitalousnaisten puheenjohtaja Anneli Metso.
rassa oli mukana menneinä
vuosikymmeninä yli 160
jäsentä. Yhdistystoiminta vaatii
monen ihmisen työpanosta,
sitoutumista ja kykyä tehdä
asioita yhdessä. TÄNÄÄN
Torstaina maaliskuun 26. Myös
juhlatarjoilu oli valmistettu
seuran omin voimin.
Juhlan tervehdyssanat
lausui Maakansan Maa- ja
kotitalousnaisten nykyinen
puheenjohtaja Anneli Metso.
Pitkään luottamustehtävissä ja toimihenkilöinä palvelleita muistettiin juhlassa
ProAgria Keskusten Liiton
myöntämillä järjestömerkeillä
Ps. Keskiviikkona 1.4. klo 16 Pyhäkoulu Maija Kauppisella,
Veteraanitie 11 B.
PERHELEIRI Heinlahdessa 14.?16.8.2015. 99:5
Viikon miete
Ihmiset näyttävät tarvitsevan
paljon sanoja ilmoittaakseen etteivät tarvitse sanoja
vaan tekoja. On hyvä
havaita sekin tosiasia, ettei Jeesus toiminut suinkaan
Temppelin sisätiloissa, vaan ns. Kahvitarjoilu
srk-salissa kaikille.
Hiljaisen viikon ja Pääsiäisen
tapahtumat:
Ma 30.3. klo 10 Palmusunnuntain sanajumalanpalvelus Jaalan kirkossa, Kiviluoto,
Karttunen.
Nuorisotyö
La 28.3. Aikalisä aukeaa n. klo 9 Jaalan koulun
Pääsiäishartaus Jaalan kirkossa, Kiviluoto, Karttunen.
Klo 18 Kiirastorstain ahti ja
HPE Jaalan kirkossa, Kiviluoto, Karttunen.
Pe 3.4. 4
KIRKOLLISET
Torstaina maaliskuun 26. 40:2
SUNNUNTAINA
Minä tein maan ja loin
ihmisen sitä asumaan. Kirkkokuoron harjoitukset Huom! kirkossa
pe 3.4. klo 13 Juhlaluento, Anna-Liisa Valtavaara, klo 16 Raamattutunti, Kristiina Nordman, klo 18 Muistojen ilta ja iltahartaus, Martti Tamminen, Masaki Araki, Päivi Sipponen.
Su 29.3. Olli, oik. Klo 15 Via
Dolorosa, Tuskien Tie . klo 18 Hiljaisen viikon iltakirkko srk.keskuksessa,
Lehtinen, Räsänen.
To 2.4. Myytävänä rahkapullia ja -piirakoita, karjalanpiirakoita, leipää, käsitöitä, arpoja, kahvia. klo 12 Kahvituvassa.
IITTI
Joel Juhani Rastas.
JAALA
Pihla Helena Iiskola.
IITTI
Helmi Annikki Villa 88 v. Väinö
Nuorteva (1889-1967)
Aurinko nousee
TORSTAINA 26.3.
Aurinko nousee Iitissä 5.59
Kiivailemista Jumalan
kunnian ja pyhyyden puolesta
Palmusunnuntain kolmannen vuosikerran evankeliumi Matteuksen evankeliumin luvusta 21: 12?17
muistuttaa meitä mielenkiintoisesta tapahtumasta Jerusalemin Temppelissä. klo 9?12 ja 16?17 p. Virret: 15:1-3; 711;
- ; 61; 54:3,4; 719; 60:1-; 299; 15:4. klo 10 Pitkäperjantain
sanajumalanpalvelus
Jaalan kirkossa, Kiviluoto,
Karttunen. Kolehti: Suomen Lähetysseura ry. klo 18?21 Ei ole
Nuorten iltaa Nuokussa Hiljaisen viikon vuoksi.
Musiikkityö
Su 29.3.Klo 18 ?Pyhän Kosketus. Ilmoittautuminen
maanantaina 30.3. pääsiäismyyjäisten vuoksi, ks. Tuolloin Jeesus näytti suuttuneen oikein kunnolla ja ajoi temppelistä pois kaikki
rahanvaihtajat ja kyyhkystenmyyjät sekä kaatoi heidän pöytänsä ja jakkaransa. Ovatko ne rukousten huoneita ja Jumalan kohtaamisen paikkoja, pyhiä paikkoja, joissa Häntä palvellaan, kiitetään ja ylistetään?
Olen havaitsevinani, että ajassamme käsitys niin kirkon pyhyydestä kuin sen käytöstä on muuttumassa.
Onko se oikein vai tarvitsisimmeko mekin puhdistusta siihen?
HEIKKI KIVILUOTO
Jaalan rovasti
ja laskee 18.43.
PERJANTAINA 27.3.
Aurinko nousee Iitissä
ja laskee 18.46.
LAUANTAINA 28.3.
Aurinko nousee Iitissä
ja laskee 18.48.
SUNNUNTAINA 29.3.
Aurinko nousee Iitissä
ja laskee 19.51.
MAANANTAINA 30.3.
Aurinko nousee Iitissä
ja laskee 19.53.
TIISTAINA 31.3.
Aurinko nousee Iitissä
ja laskee 19.56.
KESKIVIIKKONA 1.4.
Aurinko nousee Iitissä
ja laskee 19.59.
Anja Annikki
Syrjänen
5.55
5.52
6.49
6.46
6.43
6.40
o.s. Sellaista ei odottaisi olevan pyhässä paikassa, Jumalan Temppelissä.
Systeemissä oli jokin mennyt pahasti pieleen, eivätkä
edes papit näyttäneet sitä huomaavan.
Kuninkaana ja Messiaana Jeesus ei tietenkään
voinut hyväksyä tällaista elämää tiloihin, joissa kokoonnuttiin palvelemaan Jumalaa ja rukoilemaan,
olemaan yhteydessä Hänen kanssaan. Jumalanpalveluksen jälkeen kohtaamiskahvit
srk.talossa.
Ti 31.3. Kuoroa
johtaa Pekka Asikainen,
joka soittaa myös cembaloa.
Uruissa on Pekka Ainali.
Sama solistijoukko, pääosin Pohjois-Kymen Musiikkiopistosta on edelleen
mukana. Veisaamme virret ilman urkuja. ja laulumatinea Jaalan kirkossa, pastori Timo Kuutti,
evankelista Riitta Kuutti, runot Ritva Kontunen ja Tuula
Heiskanen.
Su 5.4. 4. Suuri
yleisömenestys rohkaisi uudistamaan esityksen ja kutsu tuli Valkealaan. Jeesus
itsekin, opettivat kansaa. Tuokaa ne
päivänvaloon. 044 766 5375. Vetäjänä Justiina
Lampila.
Ke 25.3. 5:11,13
KESKIVIIKKONA
Ylistäkää Herraa, meidän
J u m a l a a m m e , k u m a r t ukaa hänen valtaistuimensa
eteen, hänen jalkojensa juureen! Hän on pyhä. klo 10 Pääsiäispäivän
messu Jaalan kirkossa, Kiviluoto, Karttunen, Kirkkokuoro, kahvitus.
Ma 6.4. klo 18 srk.keskuksessa.
AIKUISILLE: Turinatupa pe 27.3. Kaikki viime kesän
ja parin edellisen kesän nuoret, jotka olette kiinnostuneet
toimimaan isoisina rippikoulu
- ja lastenleireillä, tervetuloa
mukaan. Iitin lukiolla.
Vuosi huipentuu Ravilinnassa pidettävään juhlakonserttiin 18. klo 16.30?18.30 srk.kodissa. klo 9.30?11.30 (torstain kerho ensisijaisesti perhepäivähoitajille). Lämmin kiitos osanotosta.
Kiitos Iitin Terveysaseman Unikko 1:n henkilökunnalle
äitimme hyvästä hoidosta.
IITIN SEURAKUNTA
KIRKKOHERRANVIRASTO
Puh. Muut
solistit ovat Tapio Lehtinen, Juha Partanen, Lasse
Karppela, Kauko Lukkarinen, Juhani Mäkinen,
Sannamaria Salli ja Lena
Nikkilä.
Konsertti on sikäli erityinen, että siinä pääsylippujen sijaan kerätään kolehti
Valkealan kirkon vanhan
alttaritaulun entistämiseksi.
A.G.Thitzin vuonna 1819
maalaama taulu säästyi kirkon tulipalolta, koska se oli
tuolloin 1920 varastoituna
kellotapuliin.
Matteus-passio avaa Kamarikuoro Kuparisten 40.
juhlavuoden tapahtumat.
Seuraavana on vuorossa perinteinen kevätkonsertti sunnuntaina 3.5. lokakuuta.
v.
60. 21:7
LAUANTAINA
Hartaasti minä odotin Herraa, ja hän kumartui minun
puoleeni ja kuuli huutoni.
Ps. Näkemänsä ja kokemansa perusteella
Jeesus huomasi, että Temppelin tärkeimmäksi asiaksi Jumalan palvelemisen sijasta oli noussut kaupankäynti ja vieläpä papiston suostumuksella. Temppelissä siis tulee
toteutua Jumalan valta ja siellä täytyy päästä näkyviin
Hänen kunniansa ja ylistyksensä.
Tämä saa tietenkin ajattelemaan sitä, miten on
omien kirkkojemme laita. La
28.3. Anja
Annikki Syrjänen 84 v. Jopa lapset tajusivat tämän asiayhteyden ja
ylistivät spontaanisti Jumalaa. klo 9.30?11.30 tai keskiviikkona 1.4. Jeesus oli ollut Martan, Marian ja
Lasaruksen kodissa Betaniassa yötä, ja jo edellisenä
päivänä käynyt Temppelissä katselemassa kaikkea
siellä näkyvää ja tapahtuvaa näin juutalaisen Pääsiäisjuhlan aikaan. klo 15?17 Kahvituvassa. klo 9.30 Pienten Lasten Pääsiäishartaus Jaalan
kirkossa, Kiviluoto, Karttunen, Laiho. runo
. Myllykosken Kirkkokuoro ja soitinyhtye, joht. Paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä.
NUORILLE: Aikalisä la 28.3. Tällaisia olivat mm. Nyt
Temppelialue oli kuin markkinatori eikä kuin Jumalan huone, rukouksen ja hiljaisuuden paikka! Kuninkaana ja Messiaana Jeesus halusi jumalanpalveluksen
olevan oikeaa ja siksi tarvittiin puhdistus, huomion
kiinnittäminen oikeisiin asioihin.
Osoittaakseen valtuutensa tähän puhdistukseen
Jeesus heti tapahtuman jälkeen alkaa parantaa Temppeliin tulleita sokeita ja rampoja, siis apua tarvitsevia
ihmisiä. klo 18?2. temppeliveron maksaminen ja uhrieläimen osto, mutta nekin olisi varmaan
voinut hoitaa muualla kuin Temppelialueella. Klo 18 Hiljaisen
viikon keskiviikon ahti Jaalan kirkossa, Kiviluoto, Karttunen.
To 2.4. klo 13 Toisen Pääsiäispäivän
Perhekirkko
Jaalan kirkossa, Kiviluoto,
Karttunen, Lapsikuoro Lauluvaunu, kahvitus.
Kuparisten
Matteuspassio
Valkealan
kirkossa
Ka ma r i k uoro Kupa r iset
esittää palmusunnuntaina
Heinrich Schützin Matteuspassion Valkealan kirkossa.
Viime vuonna, niin ikään
palmusunnuntaina, teos esitettiin Iitin kirkossa. Evankelistan roolin laulaa Jussi Miilunpalo
Suomen Kansallisoopperasta
ja Jeesuksen roolin Valkealan
seurakunnan oma kanttori
Teemu Kääriäinen. Temppeli, Jumalan huone, on rukouksen huone. klo 18 Kiirastorstain ehtoolliskirkko Koskenniskan
rukoushuoneessa, Huppunen, Lampinen.
TAPAHTUMIA
Lähetyksen pääsiäismyyjäiset pe 27.3. Moos
26:12
TIISTAINA
Alkää osallistuko pimey-
den töihin: ne eivät kanna hedelmää. Mutta kaikki
tulee ilmi, kun valo sen paljastaa. Pitkänperjantain aamuna klo 9.
KINKERIT: Aihe: vapaaehtoistyö, virret 25 ja 622. Eliisa Pokki,
psalmit Marja-Liisa Lavonen.
Vapaa pääsy. Jes.
45:12
MAANANTAINA
Katso alas taivaasta, pyhästä asunnostasi, ja siunaa
kansaasi Israelia. Jes.
51:16
PERJANTAINA
Mooses rukoili kansansa
puolesta. 5.4.1930
k. 2.3.2015
Enkeli vuoteen vierellä kulki,
tarttui käteen, silmät sulki.
Hellästi laskimme äidin rakkaan
isän vierelle nukkumaan.
Syvästi kaivaten
Hannele, Harri ja Heidi
Tarja ja Asko
sukulaiset ja ystävät
Siunattu läheisten läsnä ollessa. klo 10 srk.keskuksen neuvottelutilassa. 829 3323
Avoinna: Ma-Pe klo 9-12
www.iitti.fi/srk/iitti
JUMALANPALVELUS
Su 29.3. Kosti
Paavo Tikander 81 v.
JAALA
Jouko Tapio Rihu 63 v.
Helluntaisrk. Kausalan
kinkerit ke 15.4. Moos. ?tapahtumia?.
PIIRI- ja KERHOTOIMINTAA: Mt-kerho kahvituvassa ke 1.4.
klo 13, Lehtinen.
VARHAISKASVATUS: Hiljasella viikolla 14 ei ole varhaisnuorten kerhoja.
Perhekerho: Kausalan srk.keskuksen alakerrassa tiistaina
31.3. Sinne eivät kuulu
maalliset asiat, vaikka ne sinällään olisivat tärkeänkin
tuntuisia. Vuolenkosken Perheiden pysäkki
kokoontuu torstaina 2.4. klo 10 Palmusunnuntain ehtoollisjumalanpalvelus
kirkossa, Lehtinen, Huppunen, Räsänen. klo 18 Kiirastorstain ehtoolliskirkko kirkossa, Nordlund, Lehtinen, Räsänen.
To 2.4. klo 13?16 ISKO eli
Isoiskoulutus jatkuu Jaalan
Pappilassa. klo 9.30?11.30
ja torstaina 2.4. Pakanoiden esipihalla, jossa nämä rahanvaihtajat ja kyyhkysten myyjätkin pitivät kauppatiskejään ja jossa sijaitsivat myös ne
pylväskäytävät, joissa juutalaiset rabbit, mm. Mikä sai Jeesuksen suuttumaan ja osoittamaan tällaista vahvaa tunnetta näille
sen ajan bisnesmiehille?
Ymmärtääksemme tapahtumaa meidän tulee
tietää sen tausta. klo 19 Nuorten Pääsiäisillan jälkeen ja on
avoinna klo 21 asti.
Nuorten Pääsiäisilta ke 1.4. ?konsertti kirkossa,
musiikkia ja psalmeja. päivänä 2015
..
Viikkopaivyri
Nimipäiviä
TORSTAINA
Manu, Manne, Immo, Immanuel
PERJANTAINA
Sauli, Saul
LAUANTAINA
Armas
SUNNUNTAINA
Kesäaika alkaa
Joni, Joonas, Jouni, Joona,
Jonne
MAANANTAINA
Usko
TIISTAINA
Irma, Irmeli
KESKIVIIKKONA
Peppi, Raita, Pulmu
Viikon sana
TORSTAINA
Minä olen pannut sanani
Rakkaamme
sinun suuhusi ja kätkenyt
sinut kätteni suojaan. Lahdenpää
s. klo 18.00
Hyvän Sanoman ilta
Jumalanpalveluselämä
Su 29.3. 5. Pyhäkoulutyö: Su 29.3. Ennen myyjäisiä klo
14.30 hartaus, Eija Murto.
Perheniemen opiston 90-vuotis toveripäivät 28.?29.3. klo 18 Hiljaisen viikon tiistain ahti Jaalan kirkossa, Kiviluoto, Karttunen.
Ke 1.4. klo 10 Messu, Petri Välimäki, Hannu Lehdeskoski,
Kimmo Puunenä.
KAHVITUPA: Kahvitupa kiinni hiljaisella viikolla sekä pe
27.3. Ef. Paikalla täällä esipihalla oli
varmasti tuhansia, ellei kymmeniätuhansia ihmisiä
ja kuhina ja meteli olivat valtavia. Kausala
Su 29.3. klo 13.30 Palvelukeskuksen Pääsiäishartaus
ja HPE ruokasalissa, klo 18
Hiljaisen viikon maanantain
ahti Jaalan kirkossa, Kiviluoto, Karttunen.
Ti 31.3
Yhteistoimintasopimukseen ja palvelutasopäätökseen tehdään tämän
päätöksen edellyttämät muutokset.?
Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä annettiin viisi
jaa-ääntä ja kuusi ei-ääntä.
Iitin oikaisuvaatimuksen
hyväksymisen takana olivat
lisäksi Erkki Arvila, Timo
Erkkilä, Harri Korva ja
Maire Lähteenmäki. kirjaamo.iitinkunta@iitti.fi. - 11.4.2015.
Iitin kunnassa olevat yleiset ennakkoäänestyspaikat:
1) Yhteispalvelupiste Monitori, Kunnantalo, Rautatienkatu 20, 47400 Kausala, puh.
020 615 9618 (äänestysaikana 040 483 3752).
Aukioloajat
Ke-pe 8. työvuorot on tämän päätöksen
perusteella järjesteltävä uudelleen.
Hallituksessa päätösehdotus oli, että Iitin oikaisuvaatimus hylätään. Äänestäjä on myös velvollinen esittämään selvityksen henkilöllisyydestään. www.iitti.fi, Ajankohtaista tai tilaamalla lomakkeen numerosta 020 615 9618, johon myös voi ilmoittautua äänestäjäksi.
Ilmoituksen voi tehdä myös sähköpostitse os. - 14.4.2015 ja ulkomailla keskiviikosta lauantaihin 8. Hallituksen mukaan esittelijänä
toimii sivistystoimen johtaja,
kunnes kirjasto-kulttuuritoimen johtajan viran lakkauttamisen johdosta on tehty
hallintosäännön muutoksia
koskevat päätökset.
Päätöstensä pohjaksi on
selvitetty tilannetta laajemminkin. Mikäli henkilöllä ei ole muuta henkilöllisyyttä osoittavaa asiakirjaa, hän voi saada poliisilaitokselta maksutta väliaikaisen
henkilökortin äänestämistä varten.
Yleistietoa vaaleista www.vaalit.fi.
Kausala 25.3.2015
Iitin kunta
Keskusvaalilautakunta. Lausuntoa asiasta on pyytänyt Kouvolan
rakennus- ja ympäristölautakunta, joka toimii hankkeen
lupaviranomaisena.
Aiemmin aluetta koskien
on käsitelty maakuntakaavoitus, Kausalan-Kirkonkylän yleiskaavoitus, alueen
asemakaavan luonnos on
valmistelussa, ja samoin on
käynnistetty yleiskaavan
ehdotus valtatien 12 liikennejärjestelyistä. Henkilöllisyyden voi todistaa esimerkiksi poliisin antamalla henkilökortilla, passilla, kuvallisella kelakortilla tai ajokortilla. Kotiäänestys toimitetaan jonakin ennakkoäänestysajanjaksoon sattuvana päivänä äänestäjälle erikseen ilmoitettuna, kello 9:n ja 20:n välisenä aikana.
Ilmoituslomakkeita saa Kunnantalon yhteispalvelupiste Monitorista os. Ilmoitus on tehtävä kirjallisesti tai puhelimitse viimeistään tiistaina 7.4.2015
ennen kello 16. - 14.4.2015 ja ulkomailla 8. Hallitus äänesti
asiasta, ja päätös syntyi Iitin
hyväksi äänin 6-5.
Se tarkoittaa, että Iitissä
ambulanssipalvelu palaa täysiaikaiseksi eli ympäri vuorokauden Iitissä päivystäväksi
toiminnaksi. Kaavan kumotut osat
ovat korttelin 315 tontit 1117, korttelin 320 tontit 13-20,
korttelin 315 ET-3-alue, korttelien 315 ja 320 väliin sijoittuva katualue ja lähivirkistys-
alue (VL) sekä korttelin 320
itäpuolella oleva M-alue.
Hallinto-oikeuden päätös
perustuu kaavasta tehtyyn
valitukseen; hallinto-oikeus
on kuitenkin päättänyt, että
se ei tutki vaatimusta siitä,
että korttelin 315 tontilla nro
13 oleva puistomuuntamo
on poistettava tai sijoitettava
Iitin kunnan omistamalle Malueelle.
Kunnanhallitus merkitsi
hallinto-oikeuden ratkaisun
tiedokseen, ja tyytyi päätökseen.
Pysähdyspaikat
Pe 10.4.2015
klo 10:00 - 11:00 Huutotöyry Sale, Vuolenkoskentie 1427
klo 11:10 - 12:10 Vuolenkoski Kylänmäki, Vuolenkoskentie 1142
klo 12:40 - 13:40 Kymentaan koulu, Väärtintie 24
klo 14:10 - 15:10 Lyöttilän maamiesseurantalo, Lyöttiläntie 350
La 11.4.2015
klo 10:00 - 11:00 Perheniemi Haaviston seurantalo, Kuninkaantie 847
klo 11:30 - 12:30 Haapakimolan koulu, Kolisevantie 8
klo 13:00 - 14:00 Tillolan koulu, Kuuksontie 83
Su 12.4.2015
klo 10:00 - 11:00 Kausala, Varsatie 4, kirjastoauton pysäkki (Ehtookoti)
klo 11:30 - 12:30 Hiisiö (Kaukaa) entinen koulu, Kuninkaantie 32
klo 13:00 - 14:00 Säyhde keskusta Säyhteentie 389, kirjastoauton pysäkki,
klo 14:30 - 15:30 Mankala entinen kyläkauppa, Ratatie 150
Kotiäänestys
Äänioikeutettu henkilö, jonka kyky liikkua ja toimia on siinä määrin rajoittunut, ettei
hän pääse äänestys- eikä ennakkoäänestyspaikkaan ilman kohtuuttomia vaikeuksia,
saa äänestää ennakolta kotonaan siinä kunnassa, joka on merkitty äänioikeusrekisteriin hänen kotikunnakseen. Rautatienkatu
20, Kausala, tulostamalla kunnan kotisivuilta os. Ilmoituksen voi myös tehdä äänestäjän puolesta tämän valitsema
henkilö. ennakkoäänestyspaikassa.
Ääänestys vaalipäivänä
Vaalitoimitus alkaa jokaisessa äänestysalueessa kello 9.00 ja jatkuu yhtäjaksoisesti
kello 20.00 saakka.
Kunta on jaettu viiteen (5) äänestysalueeseen, joissa vaalit toimitetaan seuraavissa
äänestyspaikoissa:
Äänestysalue
1 Kausala 1
2 Kausala 2
3 Etelä-Iitti
4 Kirkonkylä
5 Pohjois-Iitti
Äänestyspaikka
Kunnantalo valtuustosali, Rautatienkatu 20
Kunnantalo aula, Rautatienkatu 20
Haapakimolan koulu, Kolisevantie 8
Kirkonkylän kylätalo, Kymentaantie 1
Vuolenkosken koulu, Vuolenkoskentie 1296
Ohjeita äänestäjälle
Väestörekisterikeskuksen äänioikeutetulle lähettämä, äänioikeusrekisterimerkintää
osoittava ilmoituskortti pyydetään pitämään saapuvilla vaalitoimituksessa kaikissa
äänestysmuodoissa. Virkajärjestely
on hallituksen mukaan mahdollinen toteuttaa näin myös
sen vuoksi, että kyseessä on
tehtävien uudelleenjärjesteltyyn liittyvä perusteltu syy.
Kunnanhallitus päätti
myös, että kirjasto-kulttuuritoimen johtajan viran lakkauttamista koskeva esitys
sekä esitys siitä hallintosääntöön aiheutuvista muutoksista tulee tuoda hallitukselle ja
edelleen valtuustolle päätettäväksi, kunhan sivistystoimen johtajan viran täyttö on
saanut lainvoiman.
Edelleen kunnanhallitus
päätti todeta, että kulttuurija vapaa-aikalautakunnan
tulee tehdä erillinen päätös
kokoustensa esittelijästä. Yleiskaavan
muutos on ehdotusvaiheessa.
YVA-lain mukainen ELYkeskuksen yhteysviranomaisen lausunto on saatu viime
syksynä.
Alueen maanomistajien ja
yhtiön kanssa on laadittu
esisopimukset alueen siirtymisestä yhtiön hallintaan.
Autoalan järjestöt FIA ja
FIM ovat myöntäneet omat
lupansa viime syksynä. Myös kirjaston voimavarojen lisäys on nähty tarpeelliseksi muutostilanteessa.
5
EDUSKUNTAVAALIT 19.4.2015
Eduskuntavaalit toimitetaan sunnuntaina 19.4.2015. Keskusvaalilautakunnan postiosoite on PL 32, 47401 Kausala ja sihteerin puhelinnumero 040 776
5799.
Laitosäänestys
Ennakkoon äänestämisestä Iitin terveysasemalla ja tehostetun palveluasumisen yksikössä Onnelassa ilmoitetaan ao. TÄNÄÄN
Torstaina maaliskuun 26. päivänä 2015
Niina Hongosta
sivistystoimen johtaja
IITIN KUNTA TIEDOTTAA
Kirjasto-kulttuuritoimen
johtajan virka tulee lakkautettavaksi
RITVA LAUNESKOSKI
Iitin kunnanhallitus on yksimielisesti päättänyt, että sivistystoimen johtajan virkaan
siirretään sitä viime kuukaudet virkaa tekevänä hoitanut
kirjasto-kulttuuritoimen johtaja Niina Honko. - 12.4.2015 klo 10:00 - 13:00
Ma 13.4.2015 klo 09:00 - 20:00
Ti 14.4.2015 klo 09:00 - 18:00
2) Liikkuva ennakkoäänestyspaikka (kirjastoauto, ei lainaustoimintaa äänestysaikana)
Iitin ambulanssipalvelu
palaa täysiaikaiseksi
Sote-yhtymän hallitus äänesti Iitin puolesta 6-5
RITVA LAUNESKOSKI
Iitin kunnan tekemä, ensihoidon palvelutasopäätöstä
koskeva oikaisuvaatimus on
hyväksytty Päijät-Hämeen
sosiaali- ja terveysyhtymän
hallituksen kokouksessa
maanantaina. - 11.4.2015.
Vuoden 2015 eduskuntavaaleissa äänioikeutettu on asuinpaikkakuntaan katsomatta
jokainen Suomen kansalainen, joka viimeistään vaalipäivänä täyttää 18 vuotta. Iitillä
ei ole hallituksessa edustusta.
KymiRingin ympäristölupahakemus etenee
RITVA LAUNESKOSKI
Iitin kunnanhallituksella ei
ole huomautettavaa KymiRing Oy:n ympäristölupahakemuksesta. Kotona äänestävän äänioikeutetun perheenjäsenet, jotka eivät täytä
kotiäänestykselle säädettyjä edellytyksiä, eivät voi äänestää kotiäänestyksessä lukuun ottamatta omaishoitajaa, joka on tehnyt kunnan kanssa omaishoitosopimuksen;
asuu samassa taloudessa kuin hoidettavansa; ja on äänioikeutettu samassa kunnassa kuin hoidettavansa.
Henkilön, joka haluaa äänestää ennakolta kotonaan, on ilmoitettava siitä keskusvaalilautakunnalle. Äänestäjän on siis ensisijaisesti käytettävä tavanomaista
äänestysmuotoa. - 10.4.2015 klo 9:00 - 18:00
La-su 11. Äänioikeutettuja ovat siten 19.4.1997 ja sitä aikaisemmin syntyneet Suomen kansalaiset.
Ennakkoäänestys
Ennakkoäänestysaika on kotimaassa keskiviikosta tiistaihin 8. Käydyn
keskustelun kuluessa Anneli
Viinikka teki Mira Tiirikaisen kannattamana muutosesityksen:
?Hallitus hyväksyy Iitin
kunnan tekemän oikaisuvaatimuksen, ja että hallitus
päättää, että Iitin kunnan
yöaikainen valmius säilyy
vuoden 2014 tasolla. Mikäli henkilö, jonka kyky liikkua tai toimia on rajoittunut,
voi mennä yleiseen ennakkoäänestyspaikkaan tai vaalipäivän äänestyspaikkaan omin
neuvoin taikka muitten kuljettamana tai muuten avustamana, ei kuulu kotiäänestykseen oikeutettujen piiriin. Alueen luontoselvitys on tehty
2008 ja sitä on viime vuonna
täydennetty, ja uusi meluselvityskin on tehty.
Asian on valmistellut
rakennustarkastaja Seppo
Pätynen, jon ka mukaan
hakemus täyttää ympäristölainsäädännön asettamat
ympäristöluvan vaatimukset. Siirtoon
on saatu Hongon suostumus,
ja hän aloittaisi virassa kesäkuun alussa. Tässä yhteydessä
ei tehdä aiottuja päätöksiä
alakoulujen yhteisrehtorimallista, sillä työtä Tillolan
ja Kymentaan koulujen liittämisessä Kausalan kouluun
riittää. Eduskuntavaalien ennakkoäänestyksen ajanjakso on kotimaassa 8. Valmiusaika on 24/7 huomioiden
Iitin esittämät riskitekijät.
Tuottaja on pelastuslaitos ku-
ten tähänkin sakka, ja Iitin
kunta maksaa oman osuutensa 24/7 valmiusajasta. Esitys
ei ole ristiriidassa valtuuston
8.12.2014 § 54 tekemän päätöksen kanssa. Täysiaikaisuuden palautumiseen menee
jonkin aikaa, sillä mm. Hakemus on riittävän
yksityiskohtainen ja se on
YVA-selostuksen mukainen.
Ympäristövaikutukset on arvioitu kattavasti useilla selvityksillä, ja tulevan toiminnan
tarkkailu ja raportointi on
riittävästi selvitetty.
Hallinto-oikeus kumosi osan kaavaa
Hallinto-oikeus on kumonnut osan asemakaavasta, joka
koskee Kausalan itäistä osaaluetta
Silloin lähdetään liikkeelle.
Toinen osa hänen työtään
on asiakaspalvelu, sillä hän
toimii kiinteistönhuoltajan
työnsä ohessa myös torivalvojana.
. Paljon on
tämäkin työ muuttunut alkuajoista: silloin lämmitettiin
haloilla ja jo osin öljylläkin.
Sitten tuli yli 20 vuotta kestänyt öljylämmityksen kausi, ja
nyt on menty jo pitkään kaukolämpöautomaatiota näyttöpaneelista seuraten, Ojala
kertaa.
Keskusvalvomossa on
Ojalan päätyöpaikka, mutta
tarpeen mukaan hän liikkuu
kunnan kiinteistöissä tekemässä korjaus- ja huoltotöitä
niin pitkälle, kuin hänen ammattitaitonsa riittää. Jaalan haikarapaikkoja
ovat Jaalanlahti ja Niskajärvi.
. klo 12 Jaala,
Vanha Kelo Kevätrieha
La 28.3. päivänä 2015
?Liikkukaa, ihmiset,
tavalla millä tahansa?
Kiinteistönhoitaja Hannu Ojala
on Kausalassa tuttu näky pyörän selässä tai jalan
Nähdään lauantaina 28.3. Alle
20-kesäisenä aloin tehdä
juoksuni eteen tosissani töitä, ja vuonna 1979 olin Kalevan kisoissa SM-kuutonen
kolmen tonnin estejuoksussa.
Sillä ajalla olisin ollut viime
vuosina mitaleilla, Ojala huomauttaa.
Ojala harjoitteli aktiivisesti aina vuoteen 1982 saakka.
. Työt jatkuvat tällä tietoa nelisen vuotta.
. Kouvolan Sokos Hotel Vaakunassa
kello 13.30 - 19.00. Kinnossa.
Paraatikenttä 4
45100 Kouvola
Puh. Aktiiviurheilusta on
minulla myös monia mukavia muistoja. Niiden pesintä
on keskittynyt etelärannikon
tuntumaan. Korjaustyö ei
kuitenkaan kaikkoa nappia
painamalla, jos näytölle ilmestyy häiriömerkintä. klo 9www.saripalm.net
Kausalan
markkinoilla
45
Maksaja: Ehdokas
Tule juttelemaan
ehdokkaan kanssa!
www.saripalm.net
Iitin kunnan palveluksessa
39 vuotta ollut Hannu Ojala on aina ollut liikkumisen
kannalla. Siinä työssä tapaa monenlaisia ihmisiä, ja kaikkien
kanssa on tultu toimeen.
Kestävyysjuoksun jäätyä
Ojala suuntasi katseensa soutuun ja nimenomaan kirkkovenesoutuun, jossa tulostakin
tehtiin porukalla.
. Nyt jäähdytellään,
mutta olemme toki lähdössä
Sulkavan 25-vuotisjuhlasoutuihin naisjoukkueella sekä
meidän pappojen porukalla,
Ojala naurahtaa ja esittelee
parhaillaan huollossa ja lakkauksessa olevaa, kunnan
vaakunaa kantavaa kirkkovenettä.
. Eiffel-torni kohosi takanamme, Ojala kertaa mukavia muistoja.
Soutu on vienyt Ojalan
myös järjestötyöhön. klo 13.30
Vaalipaneeli
kaupungintalo Kouvola
La 28.3. Tällä hetkellä
lähinnä sydäntä on soutu.
RITVA LAUNESKOSKI
TAVATAAN
La 28.3. Siitä on hyötyä
ravinnon hankinnassa, sillä
harmaahaikara pyytää kaloja
ja sammakoita vaanimalla.
Ha r maa ha i ka rat ovat
liikkeellä alkukeväästä myö-
häissyksyyn. Sitä ennen tehdään
vielä töitä ja liikutaan.
Haikara Iitin kesävieras
KUINKA VARAUTUA YRITYKSEN
OMISTAJANVAIHDOKSEEN?
Seminaari tiistaina 21.4. klo 9-10
Kausalan torilla, kahvitarjoilu
Vaalikirppiksen aukioloa on pidennetty, tervetuloa Kausalan kirpputorille 27.4. Isoveljeni Erkin hiihtomenestyksen innoittamana
ja myös urheiluun sopivia
geenejä omaavana kiinnostuin juoksemisesta. Sulkavalta poimimme
idean saada soutukisa myös
Iittiin.
Iitin Soutajat on edustanut myös maailmalla; Euroopan-kiertueella joukkue souti mm. Keskusvalvomon lisäksi
meidän kiinteistöhuollon viiden miehen tiimillä on työpaikkakohtaiset näytöt, ja
periaatteessa tätä valvontaa
voisi tehdä vaikka etänä,
kotoa käsin. Soutu tuli juoksemisen tilalle vuonna 1990, ensin
kuntoilulajina, mutta vuosi-
kymmenen puolivälissä saavutimme kaksi suomenmestaruutta Sulkavan souduissa.
. Mielestäni Iitillä kiin-
teistönhuollon valvontatekniikka on aivan huippuluokkaa. Poralin Jussi lähti
armeijaan, joten tein vuoden hänen sijaisuuttaan, ja
siitä sitten siirryin kiinteistönhuoltopuolelle. Pariisin keskustassa
Seinellä.
. Katso lisää: www.kinno.fi/ov-seminaari
Ilmoittautumiset 13.4. mennessä: armi.lampinen@kinno.fi. Seminaari on maksuton.
Seminaarissa voit varata ajan maksuttomalle omistajanvaihdosklinikalle 6.5. klo 10
Rakennus- ja sisustusmessuilla
Ma 30.3. Täällä on hyvät maastot missä kulkea ja
mainio kuntosali, jossa pitää
kehosta huolta, päivänsankari
kannustaa.
Urheilun perässä PohjoisKarjalasta Iittiin muuttanut
Ojala tiedosti Vierumäen
urheiluopiston, joka oli kova
sana sisähalleineen talviajan
harjoitteluun jo 70-luvulla.
Hiihtokisoissa Ojala oli kohdannut myös iittiläisiä paikallisia nuorukaisia.
. 6
Torstaina maaliskuun 26. Tervetuloa!
?
?
?
MARKKU PAAKKINEN
Aloita
suunnittelu
ajoissa!
Yrityksen omistajan- tai sukupolvenvaihdoksen ajoittaminen.
Mitä omistajanvaihdoksen jälkeen?
Omistajanvaihdosoppaan julkaisu.
Kahvit ja kevyt iltapalabuffet. Kun kurki pesii
suomättäällä, harmaahaikara
rakentaa risulinnansa useimmiten puuhun.
Nuorien ja vanhojen haikaroiden parvia ilmestyy
kosteikkojen äärelle heinäkuussa, mutta se ei vielä ole
varma merkki pesinnästä
lähiseudulla. saakka!
Kansanedustaja
Maksaja: Ehdokkaat
SARI
PALM
SARI PALM
Tavattavissa
Kansanedustaja
tiistaina
7.4. klo 18 Jaala,
Vanha Kelo
Tänään 60 vuotta täyttävä Iitin kunnan kiinteistönhoitaja
Hannu Ojala on liikkunut
koko tähänastisen ikänsä;
nuorena miehenä hyvinkin
tosissaan ja tavoitteellisesti,
sittemmin lajia juoksemisesta soutuun vaihtaen. Suuri osa haikaroista on kotoisin Suomenlahden eteläpuolelta, josta ne
ovat lähteneet kesäretkelle
pohjoiseen.
Harmaahaikaroita vierailee Iitissä useimmiten Sääskjärvellä, Kausalanlahdella ja
Harmaahaikaran tikarinokka on tehokas pyyntiväline.
keväisinkin Mukulanlahdella. klo 15 ja
Su 29.3. Liikkukaa, ihmiset, tavalla millä tahansa, sillä Iitissä lajeja riittää. Olen joskus antanut
juoksu- ja hiihtoharjoitteluun
vinkkejäkin, mutta valmentajaksi ryhtymiseen ei aika ole
enää riittänyt, vaikka mahdollisuuksia olisi ollut.
Syntymäpäiväänsä Ojala
juhlii perhepiirissä, mutta
toki tarjoaa työkavereilleen
kahvit. Soutuliiton hallituksessa hän ehti
vaikuttaa neljä vuotta ja vuoden myös liiton varapuheenjohtajana.
Tänä päivänä Ojala nostaa tärkeäksi Iitissä seurojen
välillä tehtävän yhteistyön;
yksi hyvä esimerkki siitä on
parhaillaan käynnissä oleva
Veteraanimajan kunnostustyö, jossa talkoohenkeä vielä
löytyy.
Paikallisen urheilun saralta hän on iloinen lapsia ja
aikuisia yhdistävän Iitti-Hölkän paluusta sekä Yrityksen
hiihtopuolesta.
. 020 615 2710
info@kinno.fi
Viikon 13 luontoääni Yleisradiossa on harmaahaikara. Supisuomalainen kurki ja
etelästä päin Suomeen levittäytyvä harmaahaikara ovat
samanvärisiä, mutta ne erottaa olemuksestaan jo kaukaa.
Kurki pitää päätään kaulansa
ylväästi suorana sekä maassa
että ilmassa, mutta harmaahaikara vetää kaulansa ässän muotoon. Työssäänkään Ojala ei turvaudu
nelipyöräisiin vaan huristaa
Kausalan keskustassa kunnan kiinteistöille sekä torille
pyöräillen ja kävellen.
. Eurooppaa tuli
kierrettyä ja maailmaa nähtyä, hän summaa.
Vuonna 1975 iittiläistymään alkanut PohjoisKarjalan poika löysi työtä
kunnan palveluksesta aluksi
kentänhoitajana Ravilinnassa:
. Joskus
on turvauduttava ostopalveluihin.
. Tavoitteena on päästä
terveenä eläkepäivistä nauttimaan. Kestävyysjuoksu on
askeettinen laji, joka vaatii
sisua, äärirajoilla mennään.
Neljästi olen ollut Peltokallion leikkauspöydällä, kun
jalkoja on operoitu, Ojala
kertaa, mutta korostaa:
Iitin-Kimola 18.745 (Reijo Niemi,
Katri Niemi), 3. 430, 8. Arvo Orpana IKM
954, 5. Säyhte e
19.629 g ra m ma a ( Ti mo
Mäntynen, Seija Orpana,
Arvo Orpana), 2. Olavi Saarinen IKM
1.078, 4. Harri
Karvonen Sääskj. 76.
Miehet 55: 1. Vuolenkoski 2 2.972 (Aimo Kuukso,
Eino Leinonen, Jussi Virtanen).
jui ja yhdessä soittaminen
oli kivaa, päätettiin jatkaa
bänditoimintaa. Vuolenkoski
11.608 (Maarit Haapaniemi,
Henri Vallenius, Ville Virtanen), 4. Kausala 8.654 (Olavi
Saarinen, Mika Toropainen,
Irma Toropainen), 7. Jari
Auvinen Sääskj. Reijo
Niemi IKM 1.110, 4. Juice Leskisen syntymästä 60 vuotta
-konsertti vuonna 2010, sekä
Blues Brothers revue -kiertue
vuodelta 2012. Petri
Tojkander Iitin res. Puhallinsoittimien
lisäksi ensimmäistä kertaa on
mukana myös jousisoittimia.
Maakansa Brothers: Jar-
Reserviläispiiri pilkki Urajärvellä
Kymenlaakson Reserviläispiirin pilkkimestaruuskilpailu pidettiin Urajärvellä 21.
maaliskuuta. Torstaina maaliskuun 26. Janne Aalto ryhtyi
tuumasta toimeen, ja kasasi
yhtyeen kokoon Juha Yrjölän kanssa.
Yhtye kasattiin aluksi
vain tuota yhtä esiintymistä
varten, mutta kun soitto su-
Säyhtee
pilkkimestariksi
Kunnan osakaskuntien välinen mestaruuspilkki järjestettiin 15. Pentti Kuortti IKM
390, 6. Mika
Toropainen IKM 672, 5. päivänä 2015
7
Ensi-ilta pe 13.3. yhtye
järjestää Maakansa Brothers
10 vuotta -juhlakonsertin,
missäpä muuallakaan kun
Maa kansan seuratalolla.
Konsertissa kuullaan ohjelmiston parhaita paloja kymmenen vuoden ajalta. Tuohon tilaisuuteen
toivottiin paikallista musiikkia.
Pekka Luukkainen oli
jo aiemmin ehdottanut, että
kylälle pitäisi perustaa oma
bändi, kun Maakansan alueelta löytyy musiikin harrastajia. 608,
3. Brothersit ovat
myös sanoittaneet itse kotiseutuaiheisia kappaleita.
Lauantaina 28.3. Keikkoja
on tehty pääasiassa Iitissä,
mutta myös kuntarajojen ulkopuolellakin.
Vuosien varrella on järjestetty myös konsertteja, joista
mieleenpainuvimpina mainittakoon mm. Aulis Pekkola Iitin
res. Niinimäki-Radansuu
10.818 (Kari Töyrylä, Matti Sakkara, Juha Sakkara),
5. (Kuva:
Lilli Aalto.)
Liput: 14/12/10 ?
Lippuvaraukset: 040 830 4644
ark. Yhtyeen mu-
siikkityylinä on pääasiassa
suomirock, mutta myös ulkomaalaisia ikivihreitä löytyy
ohjelmistosta. Yhteensattumien vuoksi osanottajia oli vähänlaisesti, mutta siitä huolimatta mitalit saatiin jaettua.
Tulokset, naiset 55: 1.
Seija Orpana Iitin res. Juhani Tojkander Iitin res. Keijo Karhu Iitin res. 130.
Miesveteraanit 60: 1.
Kari Töyrylä IKM 2.594,
2. Iitin
res. Maaliskuun lopussa
vuonna 2005 pidettiin Maakansan seuratalon 70-vuotisjuhla. 3.130, 2. Syntymäpäivät,
häät, sekä Maakansan kyläyhdistyksen sadonkorjuujuhlat ovat täyttäneet yhtyeen
keikkakalenteria. Iitin res. 370, 9. Raimo Kuokkanen
IKM 270.
Älä
pukeudu
päivälliselle
mo Lindgren, laulu, Pekka
Rossi, laulu ja komppikitara,
Juha Yrjölä, piano ja taustalaulu, Kyösti Moilanen,
basso ja laulu, Janne Aalto,
rummut ja laulu, sekä Pasi
Toska, kitarat ja taustalaulu. Vuosien varrella Maakansa Brothers on
esiintynyt lähinnä yksityistilaisuuksissa. klo 15-19, la-su 11-15
Maakansa Brothersilla
10-vuotisjuhlakonsertti
Näinä päivinä tulee kuluneeksi 10 vuotta Maakansa
Brothers -yhtyeen perustamisesta. 104, 2. maaliskuuta Levijärvellä. Kai
Auvinen Sääskj. 1.960, 3. Anna-Liisa Valtonen IKM
218.
Miehet: 1. Pasi tuuraa kevään ajan
vakituista kitaristia Erkki
Moilasta, joka on parhaillaan armeijassa.
pe
su
ke
ma
ke
pe
su
ke
pe
su
27.3.
29.3.
1.4.
6.4.
8.4.
10.4.
12.4.
15.4.
17.4.
19.4.
klo 19
klo 15
klo 19
klo 15
klo 19
klo 19
klo 15
klo 19
klo 19
klo 15. Kari
Auvinen Sääskj. -.
Miehet 65: 1. Voiton vei Säyhteen
osakaskunta, toiseksi sijoittui
Iitin-Kimola ja kolmanneksi
ponnisti Vuolenkoski.
Tulokset: 1. 864, 2. Tapola 5.028 (Seppo Varpenius, Lilja Lämsä,
Osmo Rantanen), 9. 94.
Miehet yl: 1. Seija
Orpana IKM 3.760 grammaa,
2. Väliajan jälkeen lavalle nousee
Maakansa Brothers XL -kokoonpano, jossa on noin 20
soittajaa. 1.938
grammaa, 2. Terttu Pekkola
Iitin res. 548, 7. 1.
(Tojkander-Tojkander-Varpenius) 940.
Kalamiehet päihitti Sääskjärven
Iitin Kalamiehet ja Sääskjärven osakaskunta ottelivat
Urajärvellä 23. Lilja Lämsä IKM 398, 4.
Eeva-Liisa Kuikka IKM 320,
5. Urmas Altio
Sääskj. 626, 6. (Kuparinen-KarhuKuortti) 1.928, 2. maaliskuuta.
Kalamiehet vei voiton 12.024
gramman saaliilla, kun taas
Sääskjärven oli tyytyminen
8.348 gramman saaliiseen.
Tulokset, naiset: 1. 766, 2.
Pentti Kuortti Iitin res. Mikko Rau-
hala Sääskj. Erik
Auvinen Sääskj. Irma Toropainen IKM 902,
3. Mankala 7.970 (Raimo Kammonen,
Simopekka Eskola, Lauri Eskola), 8. klo 19
i
Myllykosk
7 46800tteri.fi
1
e
ti
n
e
Rautakonrvjalankoskentea
www.a
Kuvassa vasemmalta yhtyeen perustajajäsenet: Pekka Rossi, Janne Aalto, Jarmo Lindgren ja Kyösti Moilanen. Arvo Orpana, Iitin res.
350, 5. 2. Ari Tammela Elimäen res. Matti Kuparinen Iitin res. Tuomo Rakkola Sääskj.
1.154, 3. 102.
Edellä mainittujen lisäksi kaksi kilpailijaa ei palauttanut kilpailukorttiaan, joten
he eivät liene saaneet kuin
?nykyjä?.
Joukkuetulokset: 1. 554,
4. Sääskjärvi 9.160 (Mikko
Rauhala, Tuomo Rak kola), 6. Seppo Varpenius Iitin res
Turnaus päättyi 2-0
tappioon Kajolle, joka voitti
myös koko lohkon. 050 387 1648
Leila Räsänen ...................050 387 1643
Puhelinpäivystys pe klo 10?12
Talouspäällikkö
Iiris Mäenpää ...................050 387 1644 Vs. Kokouksessa käsitellään sääntöjen
määräämät tilinpäätösasiat.
Toimikunta kokoontuu klo
17.00. Hallitus perustelee asiaa
mm., että päätös on otettu
ensinnäkin käsittelyyn sääntöjen mukaisesti, ja että hallintosäännön muuttaminen
kuluu valtuustoon ns. 16?08, pe 16?ma 08 ja juhlapyhinä
MUUMIPEIKKO
RITVA LAUNESKOSKI
Iitin
Hengitysyhditys r.y:n. Tiikerisarjassa pelaavat sekä tyttö- että
poikajoukkueet ja niissä voi
olla myös rajattu määrä yliikäisiä.
Yritys hävisi hieman aamu-unisen esityksen jälkeen
Mäntsälän Urheilijoille 2-0
ja heti perään parantuneella
pelillä harmittavasti Haminan Arsin pojille 2-1, mistä
ratkaiseva erä 15-13.
Kolmannessa ottelussa
tuli sitten voiton vuoro, kun
Salpis talttui suoraan kahdessa erässä. Hän
IITIN SEURAKUNTA
Kirkkoherranvirasto
Eerolantie 1, 47400 Kausala
puh. 050 387 1653
Nuorisotyönohjaajat
Jukka Kaunisto.................050 387 1647 Keittiö
Tuula Lehtoranta............. 050 387 1645
Kanttori
Johanna Remes................ lehtisali ark. normaalipäätöksiin. ark. Kokouksessa päätetään
Iitin
Hengitysyhdistyksen
purkamisesta ja yhdistymisestä Kouvolan Seudun
Hengitysyhdistykseen.
Hallitus
PERHENIEMEN
OSTOYHTYMÄ
Sääntömääräinen vuosikokous su 12.4.2015 klo 15.00
ostoyhtymän rantasaunalla.
Käsitellään vuosikokoukselle kuuluvat asiat.
Kausalan metallityöväen ammattiosasto ry:n
sääntömääräinen
kevätkokous pidetään Kausalan
Kansantalon kokoustiloissa
maanantaina
13.4.2015
alkaen klo 18.00. Joukkueessa
pelasivat Sini Suikkanen,
Kerttu Niemi, Mimmi Peltola, Kerttu Ikonen, Helmi
Karjalainen ja Pauliina
Lintukangas.
ylimääräinen kokous on ma
13.4.2015 klo 18.00 Kausalan ABC-aseman kabinetissa. kirjastoauto 040 523 2543
Päiväkoti Metsämyyrä...040 483 3710
Päiväkoti Peltohiiri.........040 483 3733
Päivähoidon ohjaaja...... 040-365 0292.
IITIN KUNTA TIEDOTTAA
ELÄINLÄÄKÄRIPÄIVYSTYS
ELÄINLÄÄKÄRIPÄIVYSTYS
Kouvola ja Iitti p. klo 10-19, la 10-14,
aattoina klo 10-15
Kaakkois-Suomen työja elinkeinotoimisto
Asioi verkossa: te-palvelut.fi
Asioi puhelimitse:
henkilöasiakkaat...................0295 042 002
ja työnantaja- ja yritysasiakkaat
................................................0295 042 001
Asioi toimipaikoissa:
ks. päivänä 2015
Kunnanhallituksen
työ voi jatkua
Hallinto-oikeus on päätöksellään 4.3.2015 hylännyt
täytäntöönpanon k ieltoa
koskevan hakemuksen. 040 550 0257
Palo- ja pelastuslaitos
Kymenlaakson pelastuslaitos
...............................................(05) 23 161
Sosiaali- ja terveyspalvelut
Päijät-Hämeen sosiaali- ja
terveydenhuollon kuntayhtymä
................................................(03) 81 911
Ympäristöpalvelut
Kouvolan kaupunki................02061 511
Lähipoliisi .........................029 543 5407
Verotoimisto
Kauppamiehenkatu 4,
45100 Kouvola
(Verohallinnon yhteinen vaihde)
...............................................0206 12000
Esko Käki..........................0400 753 908
Puheenjohtaja, VAPEPA-kouluttaja,
ensiapupäivystykset
Sauli Peltola....................0400 151 889
Varapuheenjohtaja, SPR kotimaan-apu,
SPR sosiaalitoiminta, VAPEPA-yhdyshenkilö
Anneli Käki......................0400 704 370
Sihteeri, ensiapukoulutukset
oli myös vaatinut välitöntä
toimenpidekieltoa hallitukselle.
Kunnanhallitus ilmoittaa
hallinto-oikeudelle lausuntonaan, että valitus tulee hylätä,
samoin vaatimus oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. 0600 15333 (1,71 ?/min)
ark. lainausos. 02061 59600
sähköpostiosoite: asiakaspalvelu@iitti.fi
Kunnantalo, Rautatienkatu 20, 47400 Kausala
Vanha kunnantalo, Rautatienkatu 22, 47400 Kausala
Toimistot avoinna klo 9.00-15.00
Iitin kunnan virallinen sähköpostiosoite: kirjaamo.iitinkunta@iitti.fi
henkilöille: etunimi.sukunimi@iitti.fi
Iitin Vuokratalot Oy.....040 483 3765
......................................... lähetyssihteeri
Anne Heikkilä................... siirrä kelloa
tunti eteenpäin.
Ostetaan kaikki Toyotat käteisellä,
myös epäkuntoiset ja verovelkaiset.
Nouto kotipihasta.
Tarjoa myös muitakin
paketti- ja lava-autoja!.
Puh. 8
Torstaina maaliskuun 26. (05) 829 3323
khvirasto.iitti@evl.fi
avoinna ma?pe 9?12
Taloustoimisto..................(05) 829 3325 Seurakuntamestari
Tiina Klemola....................050 387 1646
avoinna ma?pe 9?13
Lastenohjaajat.....................050 387 1652
Kirkkoherra
Jyrki Nordlund ..................050 387 1640 Perhekerho ja pyhäkoulu.......................
..............................................044 766 5375
Kappalainen
Mirva Lehtinen..................050 387 1642 Diakonia- ja lähetystoimisto
Ravitie 2, Kausala
Seurakuntapastori
Henna Huppunen..............050 387 1654 Diakoniaviranhaltijat
Sirpa Pusila....................... 050 387 1650
IITIN KUNTA
VAIHDE puh. Kakkoseksi viiden joukkueen lohkossa sijoittui Arsin pojat ja
kolmanneksi Yritys ennen
Salpista ja Mäntsälän Urheilijoita.
Yrityksen valmennuksesta vastannut Leena Ikonen oli avaukseen pettynyt,
mutta mieli palasi tasolleen
hyvän Arsi pelin ja Salpis
voiton jälkeen. te-palvelut.fi/kaakkois-suomi
. 050 387 1649 Anne Laaksonen............... Kahvitarjoilu.
Toimikunta
Kesäaika alkaa
sunnuntaina 29.3.!
. 040 548 2693
Eläinlääkäri; vast.otto klo 8-9.30
...........................................02061 57902
Kansalaisopisto.............040 554 6502
Kausalan
urheilukenttä...................040 483 3792
Kuntosali.........................0400 650 293
Kuntosalin aukioloajat:
ma - pe 7-22, la 9-18, su 9-19
Kirjasto,
Kausansaarentie 3........040 483 3800
. 02061 59600
www.iitti.fi
Yhteispalvelupiste avoinna ma klo 8.00-17.00, ti-pe klo 8.00-15.00
P. Hjalmar
Kahanpää teki vastaesityksen, mutta se raukesi kannattamattomana.
E-tytöt Parikkalassa
ja Mäntsälässä
HOOBEE
Yrityksen E-tytöt vierailivat kahdella joukkueella
Parikkalassa, missä ratkottiin Aluesarjan finalisteja.
Emäntäjoukkue Parikkalan
Urheilijat oli lopulta paras
voittamalla kaikki ottelunsa.
Yrityksen kakkosjoukkue
taisteli toiseksi voittamalla
Blues Volleyn ja Yritys ykkösen.
Yritys yk könen voitti
kahden tappion jälkeen Blues
Volleyn 2-0 ja sijoittui näin
turnauksessa kolmanneksi.
Alueen finaaliturnaukseen
joukkue pääsi pelaamaan sijoista 7-12.
Yrityksen joukkueen valmentajina toimineet Marja
Puukka ja Nea Ristola voivat molemmat olla tyytyväisiä joukkueiden esityksiin.
Kaksi joukkuetta Etelä-Suomen Aluesarjassa on hyvä
saavutus, ja finaaleihin jäi
vielä tavoitteiden kirkastaminen vaikkapa mitaleille.
Yrityksen kolmas E-tyttöjoukkue oli Tiikerisarjan
turnauksessa Mäntsälässä,
mistä kotimatkalle saatiin
yksi voitto. klo 8-19, la 8-14
aattoina klo 8-15
. 02061 59618
Vaihde avoinna ma-pe klo 8-15
P. Asia
koskee hallintosäännön 7 § 2
momentin muuttamista niin,
että kunnanhallituksessa on
10 jäsentä, ja jokaisella on
henkilökohtainen varajäsen.
Valtuusto on myös asian käsitellyt ja äänestysten jälkeen
sen hyväksynyt.
Valtuutettu Hannu Suhonen on valittanut päätöksestä hallinto-oikeudelle ja
vaatinut päätöksen kumoamista ja sitä, että hallituksen
päätökset ovat laittomia
ja ilm. Potkukelkkaa
saa käyttää. Kerho jälleen 10.4!
Retki Anjalankosken Teatteriin katsomaan komediaa
"Älä pukeudu päivälliselle"
su 12.4.2015 klo 15.00 näytökseen. Tied. klo 18
alkavan kokoontumisen yhteydessä. päivänä 2015
Keski-Iitin maatalousnaisten kokoontuminen
2.
pääsiäispäivänä
ma 6.4. 0400 621 387.
MTK-Iitti ry:n
vuosikokoontuminen tänään to
26.3. klo
12.00. Vanhoillle jäsenille
jäsenmaksut 2015 lähetetty spostitse tai kirjeitse.
Iitin
Kalamiehet. Paperinkeräys; talkoot ti
31.3. Toivomme paikalle
kaikkia talkootyöhön osallistuvia. Evita
-musikaalia katsomaan. klo 18.00 kylätalolla. Kaikki mukaan!
www.iitinseutulehti.fi
Julkaisija: Iitin Lehti Oy
ISSN 0357-9107
Sitoutumaton
Sanomalehtien Liiton jäsen
Y-tunnus 0158721-0
Postiosoite:
PL 37, 47401 Kausala
Katuosoite:
Kauppakatu 6, Kausala
Internet-osoitteemme:
www.iitinseutulehti.fi
Telefax: (05) 326 0321
Avoinna
Ma?Ti 8.30?16
Ke?To 8.30?15.30
Pe 8.30?15
Ilmestymispäivät:
Maanantai ja torstai
Päätoimittaja
Voitto Ruohonen
0400 727 234, (05) 326 0357
voitto.ruohonen@iitinseutulehti.fi
Toimittaja
Ritva Launeskoski
0400 723 727
ritva.launeskoski@iitinseutulehti.fi
Konttoripäällikkö
Satu Santala
(05) 326 0355, 0400 857 577
asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi
Asiakaspalvelu, ilmoitukset, tilaukset
ja laskutus
Mainonnan suunnittelija
Eeva Sihvola
0400 857 577, (05) 326 0355,
ilmoitukset@iitinseutulehti.fi
Asiakaspalvelu, ilmoitukset, tilaukset
ja graafinen suunnittelu
Ilmoitusten
jättöajat:
Seurapalsta ja
pikkuilmoitukset:
asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi
Maanantain lehteen:
perjantaina klo 10.00
Torstain lehteen:
keskiviikkona klo 10.00
Vedosilmoitukset:
ilmoitukset@iitinseutulehti.fi
Maanantain lehteen:
torstaina klo 15.00
Torstain lehteen:
tiistaina klo 15.00
Ilmoitushinnat:
Etusivu 1,75 E/ppm
Takasivu 1,65 E/ppm
Ennen tekstiä, tekstissä ja tekstin
jälkeen 1,45 E/ppm
Pienin ilmoituskoko 25 ppm
Kuolinilmoitus 1,45 E/ppm
Kiitosilmoitus 25 E/kpl
Etusivu (silmä) 66,00 E/kpl
Merkkipäiväilmoitus 25,00 E/kpl
Onnitteluilmoitus kuvalla 45,00 E/kpl
Palveluhakemisto 31,00 E/rivi 3 kk
Ilmoitushinnat sisältävät arvonlisäveron 24%.
Lehden suurin vastuu ilmoitusten
julkaisemisesta sattuneesta virheestä
on ilmoitusten hinta ja muihin
lehtiin toimitetusta aineistosta sen
valmistusarvo.
Tilaushinnat
1.1.2015 alkaen
Kestotilaus
12 kk laskutusjakso:
kotimaassa 84,00
ulkomailla 96,00
Osoitemuutokset ja
tilausasiat:
asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi
(05) 326 0355,
0400 857 577
Määräaikaistilaus
12 kk laskutusjakso:
kotimaassa 90,00
ulkomailla 96,00
Painopaikka:
Lehtisepät Oy,
Pieksämäki
Huomautukset jakeluhäiriöistä
Kausalan taajamassa varhaisjakelualueella soita Esa Jakeluiden
päivystysnumeroon 03 757 5285
Jaalan kirkonkylässä Itellan
päivystykseen 0200 71400
Numerot päivystävät klo 6.30-10
Jakeluhäiriöt muualla: Iitinseutu
Pankit:
Nordea
FI92 2131 1800 0041 25
Helmi Säästöpankki
FI25 4212 0010 0979 68
OP
FI 93 5069 0110 0003 50
Danske Bank
FI64 8000 1500 0646 48. tuet Yrityksen urheilua. Ilm. Huom! Myös ei jäsenet voivat osallistua retkelle.
MANKALAN
OSAKASKUNNAN
kokoontuminen
keväisten
kalastusasioiden
merkeissä Mauri Tuomisella
su 29.3. 0400 551 247.
LYÖTTILÄN LUJA. Nuorten
piiriottelu su 20.9. Järjestäytyminen.
Sääskjärven
maa- ja kotitalous naisten kevätkokoontuminen
huomenna pe 27.3.
koululla klo 18.00.
Kevätretki Hämeenkyröön la
18.4. Kaikki
mukaan!
19.30.
Iitin
Jousiampujat. Lähtö
Kausalan
linja-autoasemalta
klo 9.30. klo 13.00
Kaarina Rautiaisella.
Iitin Reserviupseerikerho
ry.
Esitelmätilaisuus
ke 1.4. Harjoituspaikka Kausalan
Kansantalo. klo 17?20, Urajärvi. Johtokunnan
kokoontuminen huomenna pe
27.3. Ravilinnassa, jossa pitää
esitelmän Kaakkois-Suomen
Aluetoimiston
päällikkö ev.ltn Esa Hyytiäinen. HalHarjoitustunnit
Kuusankosken
keilahallissa tiistaisin klo 18?19.
Iitin
Ampujat.
Muistattehan kevätkokoontumisen
tänään to 26.3. Teema:
jalkahoitoa.
Tarkemmin Sanna Nousiainen p.
044 253 1514. Olethan sinäkin paikalla keskustelemassa toiveistasi
kuluvalle kaudelle.
Tapaamisiin! . Paikkoja varattu 25,
sitovat ilmoittautumiset ja lisätiedot 8.4. Bussikuljetus. Vastustajina kaksi KooKoon joukkuetta. Tilaisuus alkaa kahvilla
klo 17.30.
Iitin Seudun Reserviläiset. Avecit tervelulleita. Puulaakipilkki ti
31.3. Kaikki kalat.
LC
Kausalan
hallituksen kokoontuminen ABC
Kausala 2.4. Ilmoittautuminen Sinikalle puh. Esitelmän
pitää Kaakkois-Suomen Aluetoimiston päällikkö ev.ltn Esa
Hyytiäinen.
Muistelukerho kokoontuu ti
7.4.2015 seurakuntakeskuksessa klo 13.00. Paluu 30 min. klo 8?16.
Urajärvi. Matkailukysymyksiin
tulevat vastaamaan Elena ja
Timo Ruokola Kouvolan Matka-Majurista to 16.4. Kunniakierrostapahtuma pidetään su 24.5.
Muista seurata kotisivuja www.
iitinpyrinto.fi.
9
Eläkeliiton Iitin
yhdistys. 040 7794 491. Ravilinnassa.
Tilaisuus
alkaa
kahvilla klo 17.30. Muistattehan
esitelmätilaisuuden ke
1.4. Ilm Leenalle
puh. Ohjatut harjoitukset ma
ja pe klo 18.00?
Iitin Liike -ja virkanaiset. Seuraverkkarit tilattavissa Urheilu- ja Koneliikkeestä.
Jos veikkaat netissä, veikkaa
sivulta www.kausalanyritys.fi
. Maraton/Iso
ahven -pilkki su
29.3. klo
18.00.
Ukkojen ilta kuntoilee tänään to
26.3. Päivämatka Tallinnaan ti
19.5. Kahvitarjoilu klo 9.30 alkaen ja tukikoulutus klo 10.00?15.00.
IITIN-JAALAN
KALASTUSALUEEN kokoontuminen
Kurjenmiekassa tänään to 26.3.
klo 18.00 alkaen.
NIINIMÄEN MARTAT kokoontuvat ti 31.3. 0400 551
247.
Uskallatko matkailla Venäjällä. Lähtekää joukolla muukaan, matka on jäsenille edullinen. Marja-Tertulle
p. Tiedustelut 0400 465 222.
Lentopallo; tyttöjen tuomari- ja
kirjurikoulutus
hallilla la 28.3.
klo 9.00. Kahviakin on luvassa.
litus
Ns Liekin kevätkokoontuminen
Korpelassa huomenna pe 27.3.
klo 17.30. klo 18.00 kylätalolla. osa ma
3.8., Iitti games su 9.8. Pelien jälkeen osallistumismitalien jako joukkueille.
Kaikki mukaan kannustamaan!
Iitin maa- ja kotitalousnaisten
kesäretki to 9.7.
Käyntikohteina
mm.
Huovilan
puisto, Riihimäen
Lasimuseo, Sälinkään kartano
ym. Kokoonnumme Anninmäessä ke 8.4. klo 17.00
Niipalla.
Leijona-kiekkok oulu lais ten
pelisarjan lopputurnaus
Halton
Areenalla su 29.3.
klo 12?14. Teatteriretki Tampereelle la 25.4. Lähtö Kausalan linja-autoasemalta
klo 13.45. alkaen klo 9.00 varastolla. Leenalle p. 045
638 7117 tai sähköposti sinikka.kankare@gmail.com 31.3.
mennessä.
Iitin Invalidit. Torstaina maaliskuun 26. Pellervo Pekkola
lukee Kalaksuen kirjasta tarinan isästään Rafael Pekkolasta
ja Riitta-Liisa Innanen lukee
Johannes Riuttalan muistelmia
sotilaselämästä
1892?1895.
Lisäksi kahvittelua tuttuun tapaan.
Iitin
musiikkijuhlat 2015 talkooinfo su 12.4.
klo 14 Iitin yläkoululla (Koulutie
20). klo 9.00 Ravilinnassa. Tämän
ja ensi viikon liikuntakerho on
peruttu. Aiheina lipunmyynnin,
infopisteen ja kahvilatoiminnan
järjestelyt. mennessä Tuula Kivinen puh. Kaikki
mukaan!
Kesän tärkeät kotikisapäivät Ravilinnassa tiedoksi
urheilijoille
ja
toimitsijoille. klo
18.00 vanhalla paloasemalla. Iitti
hölkkä ke 29.7.,
Vattenfall Seuracup 2. Samalta sivulta uusien jäsenien
liittymiset. Esityksen jälkeen ruokailu omakustanteisesti. Käyntikohteina Luontovakka, Frantsilan Kehäkukka
ym. Paluu 30
min. klo 18.00
..
..
Sahkoliikkeita
KAUSALAN
SÄHKÖTYÖ KY
A-ryhmän sähköurakointi.
Suunnittelu - Asennus - Myynti
p. ..ja
..
lattianpaallystystyot
Anu 0400 500 182
MARKKU VARPENIUS Ky
p. 10
ATK-palveluja
Torstaina maaliskuun 26. ..
Metsatyot
.... ..
Rakennuspeltitoita
Partureita ja
kampaamoja
.. 3636118, 040-7523932
Autotarvikkeita
AKKALA Oy:n TAKSI
(1+8 henk.)
Maalaus.. .... (05) 326 0143, 0400 553 417
Kauneushoitoloita
.. 040 837 7764
ma 10-18
ti 11-16
ke 10-18
Taksiautoja
KYMENLAAKSON TAKSI
0100 87227
Maalausta ja
tapetointia
(1,25 ?/puh.+0,68 ?/min.)
MATTI NIEMI
Puh. 0400 746 273
..
Jatehuoltoa
Kausalan jäteasema
Sahatie 17 A
p. ..
..
Hammaslaakareita
Kellot ja kaiverrukset
..
Hautakivia
..
Kiinteistohuoltoa
Nuohous
Puutavaraa
..
..
Silmalasiliikkeita
Hierojia
.. (05) 326 0210
Rautakauppoja
Pitopalveluja
.. ..
..
Sahkoliikkeita
SÄHKÖPALVELU
M. ..
Maanrakennustoita
Maanantaisin suljettu
KAMPAAMO KAIJA TURUNEN
Kylväjäntie 2, p. 0500 653 145/Timo Virtanen
Simolantie 90, 47440 Sääskjärvi
Tilausajoon
saatavana. päivänä 2015
Hierojia
Autokorjaamoja
ja - huoltoja
Kuljetuksia
Partureita ja
kampaamoja
Rakentamista
.. KUOKKANEN
Kukkakauppoja
47710 Jaala, p. ..
Polttooljya
..
Metallityot
..
Siivousliikkeita
.. ..
..
Elainlaakareita
..
Mainostekstiileja
Fysioterapeutteja
.
Polttoöljymyynti toimitettuna ja
. À la carte -annokset
omasta mittarista
. Puh. Elintarvikemyymälä . päivänä 2015
Tilitoimistoja
.. Aamiainen
. Noutopöytä
. Sitikkalantie 5, Kausala . ..
Vesi- ja lampo..
johtoliikkeita
..
Varikauppoja
04.00 Uutisikkuna
06.50 Pikku Kakkonen
06.51 Nimipäiväonnittelu: 26.3.
06.53 Raa Raa, leikkisä leijona (S)
07.04 Postimies Pate, erikoislähettipalvelu
07.19 Kikattava Kakkiainen (S)
07.25 Pipsa Possu: Huviretki (S)
07.30 Ella ja Aleksi (S)
07.37 Neppajymykerho
07.42 Sasu (S)
07.56 Touhukkaat: Naruvoro (S)
08.19 Viidakkokirja (7)
08.41 Pok ja Mok (7)
08.50 Näin Norjassa
09.00 Hunnutetut norjalaiset
10.00 Vauhtimimmit
10.15 Tyger tutkii: Ulkonäköpaineet
11.15 Sinun viikkosi, minun viikkoni
11.45 Teiniäidit
12.45 Kioski
13.15 Tanskalainen maajussi
13.45 - 14.42 We Want More
15.00 Taitoluistelun MM
16.30 Uusi päivä (S)
17.00 Pikku Kakkonen
18.00 Taitoluistelun MM:
19.00 Erätulilla
19.30 Kioski
20.00 Silminnäkijä: 74 surmattua lasta
20.30 - 20.53 Pasila 2.5 - The Spin-Off (7)
21.00 Kätevän emännän juhlat (S)
21.25 Noin viikon uutiset
21.50 Yle Uutiset
21.55 Urheiluruutu
22.00 True Blood (16)
22.55 Maailma on valmis (12)
23.45 Ladattu ase 1 (12)
01.05 - 04.00 Uutisikkuna
MTV3
05.30 Aamusää
06.00 Studio55.fi
06.25 Huomenta Suomi
09.05 Studio55.fi
09.30 Huomenta Suomen Uutiset
09.35 Viking Loton ja Jokerin tulokset
09.40 Mitä tänään syötäisiin?
09.45 Kauniit ja rohkeat (S)
10.10 Emmerdale
10.40 Emmerdale
11.10 Lääkärit
12.05 Ostoskanava Tvins.com
13.35 Unelmien koti
14.35 Jamie Oliverin 30 minuutin ateriat
15.05 Mitä tänään syötäisiin?
15.10 Rikas ja rakas (7)
15.35 Salatut elämät
16.10 Pientä mökkiremonttia
17.05 100 tarinaa Lastensairaalasta
17.15 Uutiset
17.20 Päivän sää
17.25 Viking Loton ja Jokerin tulokset
17.30 Kauniit ja rohkeat (S)
17.55 Mitä tänään syötäisiin?
18.00 Emmerdale
18.30 Emmerdale
19.00 Seitsemän Uutiset
19.20 Päivän sää
19.30 Salatut elämät
20.05 Maajussille morsian
21.00 Enbuske & Linnanahde Crew
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 MTV Sport Uutiset
22.35 Whiteout - kuolema jäätiköllä (16)
00.35 Teknavi
01.05 - 05.30 Voittostudio
Nelonen
Tervetuloa monipuoliseen taukopaikkaan!
. Reissumiehen makeistukku
. (05) 326 0448
www.matkakeidas.fi . Torstaina maaliskuun 26. ..
Vesi- ja lampo..
johtoliikkeita
TV-OHJELMAT 26.3. - 29.3.2015
Torstai 26.3.
TV1
04.00 Uutisikkuna
05.55 MOT
06.25 Ylen aamu-tv
09.30 Puoli seitsemän
10.00 - 10.46 Isä Brown ja hänen laumansa
11.00 Yle Uutiset
11.05 Yle Uutiset Uusimaa
11.12 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi
11.19 Yle Uutiset Lounais-Suomi
11.26 Yle Uutiset Häme
11.33 Yle Uutiset Keski-Suomi
11.40 Yle Uutiset Itä-Suomi
11.47 Yle Uutiset Pohjanmaa
11.54 Yle Uutiset Pohjois-Suomi
12.01 Yle Oddasat
12.05 Oddasat
12.20 - 13.05 Sydämen asialla (7)
13.10 Tähtisumua (S)
14.35 Islannin lohijoella
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 Yle Oddasat
15.15 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa
16.00 - 16.43 Eduskuntavaalit: SDP
16.50 Novosti Yle
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.06 Yle Uutiset alueeltasi
17.10 Isä Brown ja hänen laumansa (12)
18.00 Yle Uutiset
18.22 Yle Uutiset alueeltasi
18.30 Puoli seitsemän
19.00 Bomb Girls (12)
19.45 Mittatilaustyönä
20.00 Kuningaskuluttaja
20.30 Yle Uutiset
20.55 Urheiluruutu
21.05 A-studio: Talk
22.00 Ulkolinja: Yhden miehen suurvalta
22.55 Yle Uutiset
23.00 Hiljainen todistaja (16)
23.55 - 04.00 Uutisikkuna
TV2
..
Tuote-esittelyja
Vaatekorjaamoja
.. Perävaunun vuokraus
Matkakeidas Kausala . Avoinna kesä-elokuun klo 05-01, talvisin 05-23
11
05.00 Ennustaja-TV
06.30 Ostosruutu
07.00 Disneyn esikoulu
07.25 Disney esittää
08.00 Onnea matkaan, Charlie! (7)
08.30 Merieläinten pelastajat
09.00 Vaaleanpunainen pantteri (S)
09.10 Hotellit haltuun
10.15 Sarahin sisustusvinkit
10.50 Onnenarpa
11.50 LIVE: Tiedä ja Voita
13.50 Deittikamera
14.20 Vaaleanpunainen pantteri (S)
14.30 Koiralle koti
15.40 Korealaisen keittiön aakkoset
16.15 Sokkokokki
17.20 Frasier (S)
17.50 SM-liiga Play-offs Extra
17.55 Hotellit kuntoon, Gordon Ramsay
18.55 HS-uutiset
18.58 HS-sää
19.00 Adoptoidut
20.00 Kaisa ja luksuskodit
20.57 Keno
21.00 Elokuva: Indiana Jones ja
kristallikallon valtakunta (12)
23.35 SM-liiga Play-offs Extra
23.40 MasterChef VIP
00.40 Kylmä rinki (16)
01.50 Virta (12)
02.50 Frasier (S)
03.20 - 05.00 Ennustaja-TV
Perjantai 27.3.
TV1
04.00 Uutisikkuna
05.55 Prisma Studio
06.25 Ylen aamu-tv
09.30 Puoli seitsemän
10.00 - 10.46 Isä Brown ja hänen laumansa
11.00 Yle Uutiset
11.05 Yle Uutiset Uusimaa
11.12 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi
11.19 Yle Uutiset Lounais-Suomi
11.26 Yle Uutiset Häme
11.33 Yle Uutiset Keski-Suomi
11.40 Yle Uutiset Itä-Suomi
11.47 Yle Uutiset Pohjanmaa
11.54 Yle Uutiset Pohjois-Suomi
12.01 Yle Oddasat
12.05 Oddasat
12.20 Sydämen asialla (7)
13.10 - 14.24 Toivelauluja (S)
14.30 Luontohetki
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 Yle Oddasat
15.15 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa
15.55 A-studio: Talk
16.50 Novosti Yle
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.06 Yle Uutiset alueeltasi
17.10 - 17.55 Isä Brown ja hänen laumansa
18.00 Yle Uutiset
18.22 Yle Uutiset alueeltasi
18.30 Puoli seitsemän
19.00 Hakekaa kätilö! (12)
20.00 Pressiklubi
20.30 Yle Uutiset
20.55 Urheiluruutu
21.00 Eduskuntavaalit: KD
21.45 Strada
22.15 Inhimillinen tekijä
23.05 Yle Uutiset
23.10 Titanic (12)
00.40 - 04.00 Uutisikkuna
TV2
04.00 Uutisikkuna
06.50 Pikku Kakkonen
06.51 Nimipäiväonnittelu: 27.3.
06.53 Metkat Mesiläiset (S)
07.03 Runoja ja roskia: Ennustuksia (S)
07.07 Tilda ja hänen ystävänsä (S)
07.19 Lintumiehet
07.25 Stella ja Sami (S)
07.37 Pikku Kakkosen posti
07.44 Tinga Tinga -tarinat (S)
07.59 Kimmo Kuu (S)
08.18 Sohvaset (S)
08.27 Dino-Dan (7): Dino-Dan
08.50 Näin Norjassa
09.00 Erätulilla
09.30 Kun mieli sairastaa
10.00 Maailman kovimmat kisat
10.45 Bensaa suonissa
11.15 Teiniäidit
11.45 Kioski
12.15 Hiihdon SM : Parisprintti
15.00 Taitoluistelun MM
16.30 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa
17.00 Pikku Kakkonen
18.00 Taitoluistelun MM
19.00 - 19.25 Rentoa ruokaa Lontoossa
19.30 Kioski
20.00 We Want More
21.00 Sohvaperunat
21.50 Yle Uutiset
21.55 Urheiluruutu
22.00 Firma (16)
22.41 Firma (16)
23.25 The Mob Doctor (16)
00.10 Pasila 2.5 - The Spin-Off (7)
00.35 - 04.00 Uutisikkuna
MTV3
05.30 Aamusää
06.00 Studio55.fi
06.25 Huomenta Suomi
09.05 Studio55.fi
09.30 Huomenta Suomen Uutiset
09.40 Mitä tänään syötäisiin?
09.45 Kauniit ja rohkeat (S)
10.10 Emmerdale
10.40 Emmerdale
11.10 Lääkärit
12.05 Ostoskanava Tvins.com
13.35 Tähdet, tähdet
15.05 Mitä tänään syötäisiin?
15.10 Mike & Molly (S)
15.35 Salatut elämät
16.05 Maajussille morsian
17.05 100 tarinaa Lastensairaalasta
17.15 Uutiset
17.20 Päivän sää
17.25 Kauniit ja rohkeat (7)
17.55 Mitä tänään syötäisiin?
18.00 Emmerdale
18.30 Emmerdale
19.00 Seitsemän Uutiset
19.20 Päivän sää
19.30 Salatut elämät
20.05 Luojan kiitos!
21.00 Tuubi
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 MTV Sport Uutiset
22.35 Formula 1: vapaat harjoitukset
23.05 Ransom - Lunnaat (16)
01.25 Eurojackpot ja Jokeri
01.30 Cult (12)
02.30 - 05.30 Voittostudio
Nelonen
05.00 Ennustaja-TV
06.30 Ostosruutu
07.00 Disneyn esikoulu
07.25 Disney esittää: Stitch! (7)
07.50 Disney esittää: Aku ja kumppanit (S)
08.00 Onnea matkaan, Charlie! (S)
08.30 Merieläinten pelastajat
09.00 Vaaleanpunainen pantteri (S)
09.10 Hotellit haltuun
10.15 Sarahin sisustusvinkit
10.50 Onnenarpa
11.50 LIVE: Tiedä ja Voita
13.50 Deittikamera
14.15 Koiralle koti
15.20 Eläinten pelastajat (S)
15.50 Eläinten pelastajat (7)
16.20 Sokkokokki
17.20 Frasier (S)
17.50 SM-liiga Play-offs Extra
17.55 Tuuri
18.55 HS-uutiset
18.58 HS-sää
19.00 Hauskat kotivideot 10 vuotta
20.00 The Voice of Finland
21.55 Keno
22.00 Elokuva: Jokikyttä (16)
00.10 SM-liiga Play-offs Extra
00.15 Elokuva: John Q - oikeuden puolesta
02.35 Frasier (S)
03.05 Castle (12)
04.05 - 05.00 Ennustaja-TV
Lauantai 28.3.
TV1
04.00 Uutisikkuna
08.00 Yle Uutiset
08.05 - 08.51 Kiehtova maailma
09.00 Yle Uutiset
09.05 Ylen aamu-tv
10.00 Yle Uutiset
10.05 Ykkösaamu
10.45 YleLeaks
11.00 Yle Uutiset
11.05 Yle Uutiset Uusimaa
11.12 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi
11.19 Yle Uutiset Lounais-Suomi
11.26 Yle Uutiset Häme
11.33 Yle Uutiset Keski-Suomi
11.40 Yle Uutiset Itä-Suomi
11.47 Yle Uutiset Pohjanmaa
11.54 Yle Uutiset Pohjois-Suomi
12.01 Yle Oddasat
12.05 Oddasat
12.20 Sydämen asialla (7)
13.10 Dokumenttiprojekti: Kihniö
14.05 Islannin lohijoella
14.30 Ihminen ja yhteiskunta
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 Pisara
15.15 - 15.43 Pullopostia lapsuudesta
15.50 - 16.41 Prisma: Eläinten ymmärrys
16.50 Novosti Yle
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.10 Inhimillinen tekijä
18.00 Yle Uutiset
18.10 Urheiluruutu
18.15 Rouva varapresidentti (S)
18.45 - 19.33 Avara luonto:
Kädelliset sukulaisemme
19.40 - 20.25 Scott & Bailey (12)
20.30 Yle Uutiset
20.50 Urheiluruutu
21.15 YleLeaks
21.30 Uutisvuoto
22.00 George Gentlyn tutkimukset (12)
23.30 Syytön sarjamurhaaja
00.30 - 04.00 Uutisikkuna
TV2
04.00 Uutisikkuna
07.45 Pikku Kakkonen
07.46 Nimipäiväonnittelu: 28.3.
07.48 Pikku Kakkosen posti
07.54 Hertan maailma (S)
07.58 Ryhmä Hau (S)
08.22 Milli ja Molli (S)
08.49 Yökyöpelit (S)
09.00 Galaxi
09.02 Jack (S)
09.15 Minä, kissa
09.22 Tero hoitaa (7)
09.35 Peter Pan (7)
10.00 Urheiluviikonloppu
10.05 Yleisurheilua: Maastojuoksun MM
10.45 Urheiluviikonloppu
10.50 Hiihdon SM : Naisten viesti
11.55 Yhdistetyn SM
12.10 Yhdistetyn SM
12.50 Hiihdon SM : Miesten viesti
15.15 Urheiluviikonloppu
15.20 Mäkihypyn SM
17.10 Urheiluviikonloppu
17.15 MotorSport: Extra Päijänne
17.45 Urheiluviikonloppu
17.50 Taitoluistelun MM
18.50 Urheiluviikonloppu
19.00 Yle Uutiset
19.05 Urheiluruutu
19.10 Kätevän emännän juhlat (S)
19.35 Noin viikon uutiset
20.00 - 20.48 Maailma on valmis (12)
21.00 - 21.42 The Mob Doctor (16)
21.50 Yle Uutiset
21.55 Urheiluruutu
22.05 District 9 (16)
00.15 Kova laki: Rikollinen mieli (16)
01.00 - 04.00 Uutisikkuna
MTV3
07.05 Ostoskanava Tvins.com
08.05 Ella Elefantti (S)
08.20 Chuggington (S)
08.35 Katti kaiken tietää! (S)
09.05 Winx-klubi (7)
09.31 Ostoskanava Tvins.com
10.00 MTV Sport: F1 Ennakkotunnelmat
10.30 Salatut elämät
11.00 Salatut elämät
11.30 Salatut elämät
11.55 Salatut elämät
12.25 Salatut elämät
12.55 Lentopallon Mestaruusliiga
15.55 Formula 1: aika-ajot
16.55 100 tarinaa Lastensairaalasta
17.00 MTV Sport: Ravikunkku
18.00 Suomen surkein kuski
19.00 Seitsemän Uutiset
19.10 MTV Sport Uutiset
19.20 MTV Sport: F1 Extra
19.30 Uuno Turhapuro armeijan leivissä
20.00 Pop?n¥Roll
21.00 Selviytyjät
22.00 Kymmenen Uutiset
22.10 Päivän sää
22.15 Lotto ja Jokeri
22.25 MTV Sport Uutiset
22.40 Johan Falk 10
- Organisaatio Karayan (16)
00.35 Dallas (12)
01.30 Vaarallinen totuus (16)
02.25 - 05.30 Voittostudio
Nelonen
05.00 Ennustaja-TV
06.10 Onnenarpa
07.40 Bumba (S)
07.50 Lego Ninjago (7)
08.05 Lego Ninjago (7)
08.20 Merieläinten pelastajat
08.50 Elixir
09.20 Elixir Sport
09.50 Neljän tähden illallinen
10.20 Neljän tähden illallinen
10.50 Neljän tähden illallinen
11.20 Neljän tähden illallinen
11.50 Elokuva: Tunteet ilman sanoja (S)
13.35 Elokuva: Crazy in Alabama (S)
15.50 Elokuva: Rakkauden rasvaprosentti
17.55 Adoptoidut
18.55 HS-uutiset
18.58 HS-sää
19.00 Guinness World Records ñ
Ihmeelliset ennätysvideot
19.30 Napamiehet
20.00 Vino Show
21.25 Keno
21.30 Elokuva: 007 ja Kultasormi (16)
23.50 SM-liiga Play-offs Extra
23.55 Elokuva: After Life (16)
02.05 Tukikohta (16)
04.05 - 05.00 Ennustaja-TV
Sunnuntai 29.3.
TV1
04.00 Uutisikkuna
08.00 Yle Uutiset
08.05 - 08.53 Avara luonto
09.00 Yle Uutiset
09.05 - 09.43 Aamusydämellä
09.55 Yle Uutiset
10.00 Florence Karlssonin viimeinen matka
11.00 Yle Uutiset
11.05 Yle Uutiset Viikko viitottuna
11.15 Pressiklubi
11.45 Eduskuntavaalit: KD
12.30 Sydämen asialla (7)
13.15 Kuvia Grönlannista
13.40 Kiehtova maailma: Maustematkalla
14.30 Strada
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 Akuutti
15.40 Löytöretkiä maailmaan
15.55 Historia: Natsit ja Lähi-itä
16.50 Novosti Yle
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.10 YleLeaks
17.25 - 17.53 Uutisvuoto
18.00 Yle Uutiset
18.10 Urheiluruutu
18.15 Luontohetki: Sarvekkaan tekopesä
18.45 100 päivää ilman viinaa
19.30 Stolberg (12)
20.30 Yle Uutiset
20.45 Urheiluruutu
21.05 Kotikatsomo: Satanen (12)
21.50 Hiljainen todistaja (16)
22.45 Ykkösaamu
23.25 Kitkerä totuus suklaasta
00.10 - 04.00 Uutisikkuna
TV2
07.45 Unna Junná
08.00 Pikku Kakkonen
08.01 Nimipäiväonnittelu: 29.3.
08.03 Niksi-Nella (S): Poniratsastusta
08.09 Musarullaa!
08.34 Pusse (S)
08.46 Babar ja Badun seikkailut (S)
09.00 Galaxi
09.02 Karvinen (7)
09.16 Late Lammas (S)
09.25 Tenavat (7)
09.35 Galaxin Soundi
10.00 Urheiluviikonloppu
10.05 Hiihdon SM : Naisten 30 km
12.00 Urheiluviikonloppu
12.05 Jalkapallon Mestarien liiga
12.30 Urheiluviikonloppu
12.35 Hiihdon SM : Miesten 50 km
16.30 Urheiluviikonloppu
16.35 Palloilua: Salibandyä
18.10 Urheiluviikonloppu
18.13 - 21.08 Jalkapallon Euroopan
karsinnat: NIR - FIN
19.00 Yle Uutiset
19.05 - 19.09 Urheiluruutu
21.10 The Musketeers (12)
22.03 Yle Uutiset
22.08 Urheiluruutu
22.20 Mad Dogs (16)
23.05 Noin viikon uutiset
23.30 - 23.53 Kätevän emännän juhlat (S)
MTV3
07.05 Ostoskanava Tvins.com
08.05 Palomies Sami (S)
08.15 Chuggington (S)
08.30 MTV Sport: F1 Ennakkotunnelmat
09.00 Hello Kitty
09.10 Maija Mehiläinen (S)
09.25 Winx-klubi (7)
09.50 Chaplin (S)
10.00 Loton ja Jokerin tulokset
10.05 Mira ja miljoonakodit
11.05 Grand Designs - unelma-asunnot
12.10 Upeat skandikodit
12.50 Enbuske & Linnanahde Crew
13.50 MTV.doc: Suomen tulevaisuus
14.55 Formula 1: osakilpailu
15.55 Hinnalla millä hyvänsä
16.50 100 tarinaa Lastensairaalasta
16.55 Luojan kiitos!
17.55 Pop?n¥Roll
18.55 Naapurit-arvonta
19.00 Seitsemän Uutiset
19.10 MTV Sport Uutiset
19.20 MTV Sport: F1 Extra
19.30 Tähdet, tähdet
21.00 Amazing Race
22.00 Kymmenen Uutiset
22.15 Viikon sää
22.20 MTV Sport Uutiset
22.35 MTV Sport: F1 Extra
22.45 Mentalist (12)
23.45 Myytinmurtajat
00.50 Teknavi
01.20 - 05.30 Voittostudio
Nelonen
05.00 Ennustaja-TV
06.25 Onnenarpa
07.55 Bumba (S)
08.05 My Little Pony: Ystävyyden taikaa
08.30 Jaksa paremmin
09.00 Tervetuloa kotiin
10.00 SM-liigan viikkomakasiini
10.30 Nelonen Pro: Moor Gääs
11.00 Elixir
11.30 Elixir Sport
12.00 Eläintarhassa tapahtuu
12.30 Eläinten pelastajat (S)
13.00 Eläinten pelastajat (7)
13.30 Frasier (S)
14.00 Frasier (S)
14.30 Frasier (S)
15.00 Frasier (S)
15.30 Vino Show
17.00 The Voice of Finland
18.55 HS-uutiset
18.58 HS-sää
19.00 MasterChef VIP
20.00 Hauskat kotivideot 10 vuotta
20.57 Keno
21.00 Elokuva: Suljettu saari (16)
23.50 SM-liiga Play-offs Extra
23.55 SM-liigan viikkomakasiini
00.25 Nelonen Pro: Moor Gääs
00.55 Kylmäverisesti sinun (12)
02.00 Virta (12)
03.00 Valheen vangit (S)
04.00 - 05.00 Ennustaja-TV
Pienen pyörityksen
päätteeksi onnistuttiin jälleen
maalinteossa. Kalki pääsi katkoon omassa päädyssä, sama
mies karkasi läpiajoon ja kavensi. Janne Nurmisen syöttö
tavoitti Janne Kunnaksen,
joka viimeisteli. Tiltukin joutui erässä
alivoimalle, mutta se saatiin
jälleen hoidettua siihen asti
kunnes vastustajallekin tuli
kakkonen ja kentälle tasavajaa. Tolsin
viimeinen ottelu oli 24.3.
Kausalassa Kakia vastaan,
ja Tiltu:n viimeinen ottelu on
huomenna perjantaina 27.3.
Halton-Areenalla Kukia vastaan klo 19.30 alkaen.
0
25
Rainbow
Maustetut
jogurtit
150 g (1,67/kg)
0
85
Kinder
Surprise
Suklaayllätysmuna
20 g (42,50/kg)
1
89
Kymppi
Maukkaat
KymppiMämmi
700 g (2,70/kg)
1
99
Vain
S-market
Kausalan
Paistopisteestä
0
Kausalan
S-marketin yhteydessä
PARTURI-KAMPAAMO
Priima
puh. Kotijoukkueena
vastustajaksi luisteli Tiltun
kanssa tasapisteissä ollut
Kalki. Nyt pelikelloon saatiin vain kymmenen sekuntia, kun Tiltu iski
alkutahdit. Jälleen sai
Tiltu hyvää pyöritystä aikaan,
mutta tulosta ei syntynyt. Heti alkuun vierailijat ilmoittautuvat taistelemaan tosissaan sarjan
kärkipaikoista. Miestä epäillään
törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Nopeusrajoituksen ylitys oli niin huomattava, että
poliisi otti saman tien myös
miehen ajokortin haltuunsa.
Tapaus sattui maanantaina 14.30 aikaan iltapäivällä.
Iitin tilinpäätös
mukavasti
plussalle
Iitin kunnanhallitus saattoi
todeta, että vuosi 2014 sujui ennakko-odotuksia huomattavasti paremmin. Tiltun maalille syntyi
erään hyökkäyksen aikana
armoton hässäkkä, jonka
päätteeksi Tiltun kenttäpelaja sulki kiekon alleen maalivahdin alueella. Tasaviisikoin peli oli Tiltulta
lievää yliyrittämistä. Kalki pääsi
alueellaan kuitenkin katkoon
ja sai Tiltun puolustuksen välistä syötettyä miehen karkumatkalle. Tiltu sai pelistä
kiinni ja sai luotua muutaman hyvän tilanteen. Pieni epäselvyys
on vielä jopa siitä, kuka vie
sarjavoiton. Erän puolivälin jälkeen Tiltu pääsi koettamaan
ylivoimaa, mutta tämä ei tu-
losta tuottanut. lk
Hinta voimassa
to-su 26.-29.3.
0
79
Ruukkujääsalaatti
Suomi, 1. Tiltun puolustus
ja maalilla Jukka kuitenkin
hoitivat tämän alivoiman.
Loppuerä ei oikein enää
herättänyt kumpaakaan. Tilanteen käänsivät
positiiviseksi tulokseksi useat eri tekijät kuten verotulojen kasvu, toimintatuottojen
kasvu ja -kulujen lasku sekä
metsänmyyntitulojen kasvu.
Torstaina maaliskuun 26. Sarjan lopputuloksissa on vielä monta eri versiota
mahdollista. Pelin
edetessä sai Tiltu hieman
otetta ja paineen Kalkin
päätyyn. Se saikin pientä painetta Tiltun puolustukseen.
Peli ei edennyt kahtakaan
minuuttia, kunnes Tiltu joutui alivoimalle otettuaan
täysin turhan kakkosen käytöksestä. Yksi
näistä sitten tuotti tulostakin,
kun Niko Koskinen osui Miika Herrasen syötöstä.
Kotijoukkue ei kuitenkaan antanut periksi, ja se
onnistuikin jälleen kavennuksessa erän loppuosalla.
Kalki painoi päälle hakien
tasoitusta. Seuraava maali oli kuin toisinto
edellisestä. Kiekko tuotiin
aloituksen jälkeen oman kentän kautta hyökkäysalueelle. Tulos
nousi 677.895,31 euroa ylijäämäiseksi, ja poistoeron
(69.828,68 euroa) vähennyksen kirjauksen jälkeen ylijäämä on 747.723,99 euroa.
Hallitus allekirjoittaa
tilinpäätöksen, ja antoi hallinto- ja talousjohtajalle
oikeuden tehdä tilinpäätösasiakirjaan teknisluonteisia
korjauksia.
Talousarviossa 2014 ennakoitiin 130.000 euron alijäämää. lk
1
69
Fazer
Paahtoleivät
520-550g
(3,07-3,25/kg)
Familia
Lampaan
Luuton paisti
armotta päälle, tilanteesta
selvittiin. Voitto tästä ottelusta pitää Tiltun vielä mukana voittotaistelussa koko
sarjaa ajatellen.
Tiltu ei vieraskoreaksi
ruvennut. Inkeroisten
jäähallilla. 12
URHEILU
Ajokortti hyllylle
Poliisin partio mittasi Iitissä
Iitintiellä 40km/h nopeusrajoitusalueella henkilöautolle
keskinopeusmittarilla nopeudeksi 94,5km/h.
Henkilöautoa kuljetti
orimattilalainen 20-vuotias mies. Sarjavoittoon ei Tiltu:lle
riitä voitto viimeisestä ottelustaan, vaan sarjakärki Tolsin on myös hävittävä oma
viimeinen ottelunsa. Erässä ei enempää
merkintöjä kertynyt, ja näillä lukemilla mentiin tauolle.
1
99kg
Kotimaista
Broilerin
Koipireisi
marinoitu
n. Tiltulla ei kuitenkaan ollut mitään hätää.
Ottelua ollessa jäljellä noin
viitisen minuuttia Tiltulle
tuomittiin jälleen kakkonen,
ja tämäkin oli aivan turha
hyökkäyspään jäähy. Eero Haara
sekä Niko Koskinen syöttivät ja Mika Dahl viimeisteli.
Pian vihellettiin kotijoukkueelle kakkonen. Alivoima kuitenkin
toimi, ja vaikka Kalki painoi
Suomalainen
Suomalainen
Hinnat voimassa to?su 26.?29.3.
Tasaviisikoin sitten sai
kotijoukkue lievää otetta peliin. päivänä 2015
Tiltu-team nousi kakkospaikalle
Kalkin maalilla riitti ajoittain säpinää.
EIKKA
Tiltu-teamin kauden toiseksi viimeinen ottelu pelattiin
torstaina 19.3. 7-21, la 7-18, su 12-18 010 76 24440
Agrimarket 010 76 25380 (0,0835 ?/puhelu + 0,1209 ?/min)
Omistajan käyntikortti
www.facebook.com/kymenseudunosuuskauppa
10
49kg
Apetit
Savukirjolohi
n.800-1600 g
Suomalainen
Hinta voimassa
to-su 26.-29.3.
1
95kg
Jaffa Orri
Mandariini
Israel,
1. Rangaistuksen myötä vierailijat saivat
lievää yliotetta ja hyvää pyöritystä aikaan. Tiltulle tuli voitto numeroin
3-4, jo kahdeksas putkeen,
ja nousu sarjan kakkoseksi.
Kärkijoukkueilla molemmilla on yhdet ottelut jäljellä. 7-21, la 7-18, su 12-18 010 76 24460
S-market Jaala
ark. Tiltun maalilla Jukka Taavilan hanska
heilahti päättäväisesti kohdilleen ja koppasi kiekon
talteen. 1,1 kg
1
95
X-tra
Grillinakki
900 g
(2,17/kg)
alkuperämaa Uusi Seelanti
S-market Kausala ark. Näillä luvuilla mentiin erätauolle.
Toisen erän alkuosiolla
Tiltulle puhallettiin kakkonen, mutta alivoima toimi
eikä takaiskua tullut. Kumpikaan
joukkue ei saanut peliin selvää hallintaa, vaan vuorotahtiin kokeiltiin maalivahtien
vireyttä.
Maalinteon makuun pääsivät seuraavaksi jälleen vierailijat. Kotijoukkue näki tässä tilaisuutensa ja painoikin päälle
vimmatusti. Ottelussa oli
salama-alku jälleen. Näiden rangaistuksien aikana ei kummallakaan oikein
peli auennut.
arketin
Kausalan S-m REET TUOTTEET
O
ESTÄ UUNITU n joka päivä!
a
PAISTOPISTE
ta
in
h
ulliseen
pysyvästi ed
7
95
Suomalainen
kg
5
95kg
Kymen
Lihatukku
Porsaan
ulkofilee
suolattu
Kolmanteen erään kotijoukkue laittoi sitten kaikki
peliin. Tästä oli
seurauksena rangaistuslaukaus. Tämä ei erehtynyt,
vaan iski kavennuksen. Kalki asetti ampujaksi jo
kaksi läpiajoa onnistuneesti
hoitaneen pelaajansa, mutta tuloksena oli kaksi vaan
ei kolmatta. 050 3220188
Valio Viola
Tuorejuustot
200 g (9,95/kg)
Alko Kausala
ma-to 9-18,
pe 9-20, la 9-16
BONUS
JOPA
%
S-ETUKORTILLA,
SAAT MAKSUTAPAETUA
0,5 %
BONUS
JOPA
5 % I5 MAKSA
S-ETUKORTILLA,
SAAT MAKSUTAPAETUA
0,5 %MAKSUTAPAETUA
BONUS
JOPA
% I I MAKSA
MAKSA
S-ETUKORTILLA,
SAAT
0,5 %
39
Rainbow
Voicroissant
65 g (6,00/kg). Tiltun onnistuneen
pyörityksen jälkeen Janne
Nurminen osui Janne Kunnaksen ja Juho Purhosen
syötöistä