Ministeriö
pyytää Hollolan kunnalta
lausuntoa osallistumisesta
selvitykseen mm. Selvitysmiehen pitäisi tuntea alueen ohella yleisemmin
kuntasektori ja valtionhallinnon käytännöt sekä nauttia
luottamusta alueella.
Päätöksen selvittäjästä
tekee valtiovarainministeriö.
. päivänä elokuuta 2013
Kauppakatu 6 47400 Kausala . Irtonumero 1 E
(sis alv.)
IITIN JA JAALAN SITOUTUMATON PAIKALLISLEHTI
Maanantaina 26. N:o 5865
www.iitinseutulehti.fi
Yli 60 maan
matkaajan
valokuvia
kylätalossa
Sivu 3
Kuntanelikko kaavailee
selvitysmieheksi
Kärkölän Seppo Huldénia
Iitin, Lahden, Nastolan ja Kärkölän ylin johto kiirehtii kuntajakoselvityksen aloitusta
SUVI IGNATIUS
Kuntajakoselvityksen käynnistämistä valtiovarainministeriölle kesäkuussa esittäneet
Iitti, Lahti, Nastola ja Kärkölä
kaavailevat selvitysmieheksi Kärkölän kunnanjohtajaa
Seppo Huldénia. Lisäksi
Asikkalalle, Hämeenkoskelle, Orimattilalle ja Padasjoelle on varattu mahdollisuus
lausua oma näkökantansa.
Lausuntoja selvitysalueesta ja selvittäjästä pyydetään
kunnilta 1.10.2013 mennessä.
? Rakennelain kriteerien perusteella Hollola joutuu
joka tapauksessa osallistumaan johonkin selvitykseen,
joten tämä olisi sille luonteva
vaihtoehto, Toivanen tulkitsee.
Jos Hollola lähtee mukaan, olisi selvitysalue maantieteellisesti eheä.
? Yhtenäinen alue olisi helpommin hahmotettava
palvelujen tuotannon kannalta, Toivanen kommentoi.
Kuntanelikko kiirehtii
selvityksen aloittamista, ja on
siksi jo aloittanut vapaaehtoisen esiselvityksen. Lisäksi
mukana olivat valtiosihteeri
Sari Raassina ja ylijohtaja
Päivi Laajala valtiovarainministeriöstä.
. Se
on lähettänyt lausuntopyynnön esityksen tekijöiden ohella muutamille muille PäijätHämeen kunnille. Heistä tilaisuudessa mukana oli kunnanhallituksessakin vaikuttava
Hjalmar Kahanpää, joka
puheenvuorossaan esitti syitä, miksi Iitti ei hänen mielestään kuulu Lahden seudun
selvitysalueeseen.
?
Iitin kunnan puheenvuoron
Lahdessa käytti kunnanvaltuuston puheenjohtaja Esa
Lehtinen. Rooli on kuitenkin
vaativa ja merkittävä selvityksen onnistumisen kannalta. Mitä varhaisemmin
työ saadaan käyntiin, sitä
punnitumpi selvitys todennäköisesti saadaan määräajassa
tehtyä, painottaa Toivanen,
jonka mukaan etupainotteista liikkeelle lähtöä puoltaa
työn vaativuuden ohella myös
useiden samanaikaisten selvitysten synnyttämä kilpailu
halutuimpien selvittäjien työpanoksesta.
Valtiovarainministeriön
edustajille kerrottiin Lahden
tilaisuudessa tavoista joil-
la selvitysaloitetta kunnissa
oli käsitelty. Samassa
yhteydessä Lehtinen nosti
esille Iitin maakunnan vaihtoesityksen Kymenlaaksosta
Päijät-Hämeeseen. Tilaisuudessa neuvoteltiin kuntarakenneselvityksen käytännön valmisteluista, ja hahmotettiin
yhteisiä tavoitteita ja toimintatapoja. Koska kyseessä on
valtion erityisselvitys, valtio
myös vastaa hankkeen kaikista kustannuksista, Toivanen lisää.
Valtiovarainministeriö on
jo ottanut kuntien selvitysaloitteen käsiteltäväkseen. Huldénin
nimi nostettiin esille kuntien
ylimmän johdon kokoontuessa Lahdessa 8. Hän toi esille perusteita, miksi Iitti on lähdössä mukaan selvitysprosessiin.
Hän mainitsi teollisuuden ja
työssäkäynnin vahvistumisen Päijät-Hämeen suuntaan
sekä sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyön. Varsinaisen selvityksen olisi määrä
valmistua vuoden 2014 kesäkuun puoliväliin mennessä.
. Huldén oli mukana jo
aiemmassa Päijät-Hämeen
Uusi kunta ?selvityksessä.
Hän tuntee alueen kunnat, ja
on ollut myös maakuntaliiton
palveluksessa, Toivanen perustelee.
Toivanen ei koe ongelmalliseksi sitä, että selvitysmies tulisi alueen sisältä.
. N:o 65 . vuosikerta . Hän viestitti valtiovarainministeriön
edustajille, että aloite tulisi
ottaa ministeriössä käsittelyyn mahdollisimman pian.
Hollolalle
tämä
olisi
luonteva
vaihtoehto. elokuuta.
Tilaisuuteen oli kutsuttu neljän kunnan hallitusten
jäsenet, valtuustojen puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat
sekä kunnanjohtajat. yhdyskuntarakenneperustein. 59. Selvittäjän valinnassa
on monenlaisia käytäntöjä.
Osa tulee alueen sisäisestä,
osa ulkopuolisesta hallinnosta tai politiikasta, Toivanen
huomauttaa:
. 2013 . Todettiin, että
Nastolan ja Lahden osalta
päätös aloitteesta oli syntynyt yksimielisesti, kun taas
Kärkölän ja Iitin osalta siitä
oli äänestetty valtuustoissa.
Iitissä selvitystä vastusti kolme valtuutettua. Samalla kuultiin
valtiovarainministeriön tämänhetkisistä valmisteluista,
taustoittaa Iitin kunnanjohta-
ja Pentti Toivanen ja lisää
tilaisuuden osanottajamäärän
kivunneen yli neljäänkymmeneen.
Selvitysmieheksi punnitaan vielä muitakin nimiä,
mutta Huldén on Toivasen
mielestä hyvä vaihtoehto.
Uutta on myös se, että
opisto järjestää erilliset avajaiset. Niitä vietetään tänään iltapäivällä Kunnantalolla parin tunnin ajan,
ja samalla reissulla voi myös ilmoittautua opiskelijaksi. 16.7.2013.
vientitoiminta aloitettiin varhain. Hän
harrasti myös pallopelejä ja
mm. Myös
Ylläksen maisemissa hän
viihtyi hyvin. Vuonna 1942 hän
pääsi Helsinkiin Strömbergin
konepajakouluun ja suoritti
siellä sähkömuuntaja-asentajan tutkinnon. Osallistuminen varmasti
antaa jokaiselle jotakin uutta; oppia koko ikä, kuten
kansalaisopiston mottona on pitkään ollut.
Kausalassa 26.08.2013
RITVA LAUNESKOSKI
TÄNÄÄN
Päivä
0-3m/s
Yö
+22
+11
Tiistai
Päivä
1-4 m/s
Yö
+19
Päivä
Edustuksia
Yö
+17
+13
Torstai
Päivä
2-5 m/s
Yö
+15
+14
Perjantai
Päivä
2-5 m/s
Yö
+16
Tavoitteena oma yritys
Nousujohteinen ja turvallinen ura suuryrityksen palveluksessa kesti vuoteen 1969,
jolloin Seppo Halttunen
toteutti unelmansa ryhtyä
yrittäjäksi. Hän
sai valtakunnallisen yrittäjäpalkinnon vuonna 1984,
ja Talouselämä-lehti valitsi
hänet vuoden liikemieheksi
vuonna 1985.
Kansanomainen johtaja
ja myyntimies
?Asiakas on kuningas?, oli
yksi Seppo Halttusen ohjenuorista. Vuonna 1988 Halton
sai tasavallan presidentin
vientipalkinnon.
Alaisilleen Halttunen oli
aidosti välittävä esimies, joka
halusi aina kiertää tehtaalla
ja keskustella ihmisten kanssa saadakseen monipuolisen
käsityksen päivän tilanteesta.
?Oveni on teille aina auki?,
oli hänen viestinsä ihmisille.
Urheilu oli
lähellä sydäntä
Sinnikästä yrittämistä Seppo Halttunen oli oppinut jo
nuorena urheilukentillä. Opiskelu
kiinnosti, ja hän suoritti työn
ohella vuonna 1953 Vaasassa
koneteknikon tutkinnon ja
muutaman vuoden kuluttua
Tampereella sähköinsinöörin tutkinnon. Halttusen visiossa Halton
oli kansainvälinen yritys, ja
+14
Keskiviikko
2-5 m/s
Teollisuusneuvos, insinööri
Seppo Halttunen, nukkui pois
heinäkuun 16. Yhteistyö aloitettiin
Teknillisen Korkeakoulun
kanssa, ja rahoitustukea kehitykseen saatiin mm. Tämän vuoden rakennuskauden jälkeen
Sitikkala-Säyhtee-Lyöttilä
-hankealueen valmiusaste on
yli 50 prosenttia. Halton Oy perustettiin Iitin kunnan Kausalan
kylään. Aluksi tuotannon
pääpaino oli kylmälaitteissa
ja myymäläkalusteissa, mutta samalla suunniteltiin ja
kehitettiin liikeideaa korkealaatuisista ilmanvaihtolaitteista. päivänä
2013
Torstaina
4.8.2011
Seppo Halttunen rakensi
tyhjästä maailmanmenestyksen
TÄSTÄ TÄNÄÄN
Iitin kansalaisopisto
hyvinvoinnin asialla
Iitin kansalaisopiston ohjelma on kopsahtanut postilaatikkoon ja -luukkuun pääasiassa viime viikolla.
Nyt ollaan pääsemässä harrastamaan paria viikkoa
aiemmin kuin viime vuonna; viime syksynä aloittanut uusi rehtori on siis saanut hyvän otteen asiasta.
Ohjelma tarjoaa paljon tuttua tekemistä, mutta
myös uutta, kuten tapana on. Pääkonsuli Heikki Tavela ja
MK-tuote Oy palkkasi hänet
vuonna 1964 teknilliseksi
johtajaksi, mutta pian Upo
houkutteli hänet takaisin kylmäkalustetehtaan johtajaksi
Nastolaan.
+10
Ku n n a n h a l l it u s va l it s i
edustajiaan erityyppisiin
tilaisuuksiin. Ilmoittautuminen tapahtuu kuten totuttua
Monitorissa.
Avajaisissa paikalla on aineopettajia, ja eri aineryhmät ovat esillä Kunnantalon aulassa, kunnanhallituksen huoneessa sekä valtuustosalissa.
Aine-esittelyjen aikataulut on porrastettu, joten
ihan pienoismessuista ei sentään voida puhua. Seppo Halttunen
oli Suomen PK-teollisuuden
vahva edustaja. Seppo Halttunen
sai teollisuusneuvoksen arvonimen vuonna 1983.
Seppo Halttunen ymmärsi suomalaisen yrityksen
menestyvän kestävällä tavalla
vain panostamalla tuotteiden
korkeaan laatuun ja ihmisten
osaamiseen. Sitralta. Kannatusta
hän sai Seppo Lehtisen
lisäksi nyt myös Jyrki Pitkäseltä sekä Riitta Alestalolta, mutta esitys hävisi
äänestyksessä luvuin 4-5.
Kunnanjohtajan päätösehdotuksen taakse asettuivat Leif Drockila, Merja Lonka, Jarkko Salonen,
Merja Seppälä ja Satu
Tiira. Kunnan ja teollisuusyritysten väliseen
tapaamiseen osallistuvat
ainakin Pentti Toivanen,
Olli Pasila, Esa Lehtinen ja
Jarkko Salonen.
Kuntaliiton ja Kymenlaakson liiton järjestämässä
Kymenlaakson maakuntatilaisuudessa Iittiä edustavat
Olli Pasila, Hjalmar Kahanpää, Esa Lehtinen, Pentti
Toivanen ja Jarkko Salonen.
Iitin ortodoksiapiirin tsasounan 10-vuotisjuhlissa edustaa
kuntaa Esa Lehtinen.
Uusi päätös
ei muuttanut
yksittäistä
kaavaratkaisua
Teollisuusneuvos Seppo Halttunen 23.8.1927 . kaavanlaadinnan aikaisen kuulemisvirheen vuoksi toimiin kaavan
muuttamiseksi. nosti Vaasan Salaman
koripallojoukkueen mestaruussarjaan pelaajavalmentajana. Hän oli mutkaton
ja huumorintajuinen kansanmies, jonka oli helppo saada
kontakti erilaisiin ihmisiin.
Hän pyrki itse luomaan luottamukselliset suhteet sekä
koti- että ulkomaisiin asiakkaisiin. Silti
konkreettiset esittelyt ovat varmasti paikallaan, sillä
aina on tulossa uusiakin opiskelijoita tai heitä, jotka
perinteisten harrastustensa rinnalle tai sijaan hakevat jotakin uutta.
Kurssiesittelyjä voi seurata ja keskustelua opettajien
kanssa käydä tietotekniikasta, liikunnasta, musiikista, kielistä, taideaineista sekä käsitöistä. Osaomistajia olisi tullut
kuulla kaikkia suoraan.
Kaava on kuitenkin lainvoimainen, eikä kaikkien
osaomistajien kuuleminen
olisi muuttanut kaavaratkaisua, sillä tilan alueelle
ei mitoitusperusteiden mukaan kuitenkaan saisi kahta
rakennuspaikkaa.. Hän
juoksi 400 ja 800 metrin matkoja hyvällä menestyksellä
kansallisella tasolla. Kokonaisuudessaan liittymiä tällä
hankealueella on myyty 300
talouteen, ja myynti jatkuu
edelleen. Suomisen rakennuttamalle Huurre Oy:n
uudelle kylmälaitetehtaalle
teknilliseksi johtajaksi. Valmistuttuaan hän siirtyi Lahteen Upo
Oy:lle ja sieltä parin vuoden
päästä Ylöjärvelle, vuorineuvos Paavo V. Kunnostaan
hän piti huolta hiihtäen ja kävellen.
ERKKI NIEMINEN
ESKO KUKKONEN
Kirjoittajat ovat Seppo Halttusen
ystäviä ja työtovereita.
Kyläkuidulle puolet tuesta,
kun puolet on valmiina
Kunnanhallitus on päättänyt
pari vuotta sitten valtuuston
tekemään päätökseen perustuen, että Osuuskunta Kymijoen Kyläkuidulle maksetaan
enna k kosuor ituksena 50
prosenttia päätetyn 277.010
euron avustuksen määrästä
eli 138.505 euroa sillä edellytyksellä, että osuuskunta
on toteuttanut 50 prosentin
osuuden hankealueen suunnitellusta valokuituverkosta
ennen maksatusta.
Osuuskunta aloitti Sitikkala-Säyhtee-Lyöttilä -han-
kealueen rakentamisen vuosi sitten toukokuussa. Kaiken kaikkiaan
Kyläkuidun liittymän tilanneita on jo yli 1.200 taloutta.
Yksityinen maanomistaja
Vuolenkoskelta on tehnyt
kunnanhallitukselle oikaisuvaatimuksen hallituksen kesäkuussa tekemästä
päätöksestä, jonka mukaan
lainvoimaista rantayleiskaavaa ei voida itseoikaisuna
korjata ja että lohkomistoimituksessa, missä kiinteistöt muodostetaan, kunnalla
ei ole puhevaltaa.
Oikaisuvaatimuksen jättäjä katsoo, että päätös on
ollut hämmentävä ja monitulkintainen, ja on pyytänyt
kunnanhallitusta käsittelemään asian uudelleen.
Keskustelun kuluessa
Hjalmar Kahanpää mm.
uudisti kesäkuussa tekemänsä esityksen, että kunta
ryhtyisi mm. Yhtiö kasvoi nopeasti
ja kannattavasti, ja tänään
Halton on alansa johtavia
valmistajia maailmassa ja
toimii 29 maassa. Yrityksellä on tuotantoa yhdeksässä
maassa ja liikevaihto on 168
miljoonaa euroa. Siten päätökseksi tuli
kunnanjohtajan ehdotus,
jonka mukaan lainvoimaista
rantaosayleiskaavaa ei voida
itseoikaisuna korjata, ja että
hallitus tarkistaa päätöstään
niin, että kunnalla ei ole
perusteita käynnistää rantaosayleiskaavan korjausta
hakijan omistaman tilan
osalta.
Rakennuslautakunta
on vuonna 1980 myöntänyt
yhdelle rakennuspaikalle
luvan kahdelle lomarakennukselle, ja kaavassa tilan
alueelle on osoitettu yksi
omarantainen rakennuspaikka.
Asiassa on tapahtunut
kuulemisvirhe niin, että
osaomistuksessa olevan tilan yhtä omistajaa oli kuultu kirjallisesti, ja hänet oli
velvoitettu tiedottamaan
asiasta muille osaomistajille. Aktiiviurheilu-uran
jälkeen lähimpänä hänen
sydäntään oli jalkapallo. 2
TÄNÄÄN
Maanantaina elokuun 26. Vuodesta
1948 hän toimi asentajana
ja tarkastajana Strömbergin
Vaasan tehtaalla. Hän
oli yksi avainhenkilö, kun
Lahteen perustettiin Kuusysin ja Reippaan kunniakasta
historiaa jatkamaan FC Lahti, jonka hallituksessa hän
työskenteli useita vuosia.
Liikkuminen luonnossa
ja kalastus kesämökillä Iitin Säyhteellä olivat hänelle
rakkaita harrastuksia. Hän uskoi tutkimukseen ja tuotekehitykseen
ja vahvaan yhteistyöhön. Tänä
vuonna rakentaminen kattaa
noin 110 kilometriä valokuituverkkoa ja saavuttaa yli
200 tilaajaa. Halttunen
perusti ja loi Halton-konsernin, joka tänä päivänä on yksi
maailman johtavista toimijoista sisäilma-alalla.
Seppo Halttunen syntyi
pienviljelijän poikana Ähtäriin, jossa koulunkäyntimahdollisuudet olivat varsin
rajalliset. päivänä pitkäaikaisen sairauden murtamana Helsingissä 85-vuotiaana.
Hän oli syntynyt Ähtärissä
23.8.1927. Jos harrastustaan haluaa vielä miettiä, ilmoittautumisaikaa
on tämä viikko.
Rehtori iloitsee ohjelman esipuheessaan siitä, että
kuntatalouden kiristymisestä huolimatta vapaa sivistystyö asettuu kunnan asettamiin tavoitteisiin,
eikä toiminta ole uhattuna; rehtori viittaa hyvinvointipalvelujen tuottamiseen liittyviin haasteisiin.
Aivan oikein hän näkee, että harrastustoiminta on
tärkeä osa hyvinvointia; mieluinen harrastus antaa
yhdelle mielekästä tekemistä ja yhdessäoloa, toiselle
se voi merkitä rentoutumisen ja irtautumisen mahdollisuutta arjen kiireistä. Halton on
edelleen Iitin kunnan suurin
työnantaja
Olen metsästäjänä
aika valikoiva. Ne ovat Salmisen
elämän tärkeitä hetkiä ja havaintoja, joiden hän toivoo
puhuttelevan myös katsojia.
. Mahdollisesti ensi
v u o n n a n ä h d ä ä n uu si a
perspektiivejä paitsi Salmiselta myös hänen vävyltään
ja tyttärenpojaltaan.
Mika Salmisen luontovalokuviin voi tutustua kylätalossa 1. Se oli
urakka, joka alkoi jo keväällä
ja päättyi näyttelyn avajaisia
edeltävänä iltana, kertaa Salminen, joka aikoo seuraavaksi kuvata yöperhosia ja vanhoja suomalaisia latoja.
Näytettävää jää siis tulevaisuuteenkin, ja kokoelma
kasvaa jatkuvasti. Puolisoni on kansainvälisessä työssä, joten sen
myötä minullekin on avautunut mahdollisuus matkustaa,
mainitsee yli kuudessakymmenessä maassa vieraillut
Mika Salminen.
Salminen katseli maailmaa videokameran linssin
läpi jo 1980-luvulla, mutta toden teolla valokuvausharrastus alkoi vuonna
2005. Joskus olen lähtenyt
aseen ja järjestelmäkameran
kanssa metsään, mutta palannut saaliinani valokuvia ja
kantarelleja, hän naurahtaa.
Sor sa st uskausi a l koi
haastattelupäivänä. Kohtasin kaulushaikaran omassa pihassani vappuaattona 2011. TÄNÄÄN
Maanantaina elokuun 26. Lähitienoilta muistikortille on
Mika Salminen: Muuttohaukka.
tallentunut muiden muassa
sammakoiden lempeä, kesäinen superkuu sekä metsästykseen liittyvä odotuksen
tunnelma. Sorsastuksen
ohella hirvestän ja pyydän
pienpetoja, mutta metsäkanalintuja en metsästä. Esimerkiksi hirvikanta on pidettävä tietyllä tasolla liikenneturvallisuuden vuoksi.
Kirkonkylän kylätalon
näyttely on Salmiselle ensimmäinen julkinen esiintyminen luontokuvaajana.
. Vitsaillaan, että luontokuvaajan pahin vihollinen
on linssin suojus, sillä sen
poistamisen aikana moni
ratkaiseva hetki ehtii mennä ohi, naurahtaa Mika
Salminen, joka kulkee aina
kamera mukanaan.
SUVI IGNATIUS
. Perusajatus on, että
kuvat ovat mahdollisimman
lähellä ottamisen hetkellä
vallinnutta tilaa ja tunnel-
maa. Pääsin linnusta
parhaimmillaan neljän metrin päähän, kertaa Salminen
ja lisää haikaran jähmettyneen pelosta suoraksi kameran edessä ennen pakomatkaa.
Muillakin kuvilla on oma
tarinansa. päivänä 2013
3
Iitistä Iittiin halki savannien ja sademetsien
Maailmaa kiertänyt Mika Salminen katselee luontoa
sekä kameran että kiväärin tähtäimen läpi
. Toisin sanoen en ole
niitä juuri muunnellut tai jalostanut kuvankäsittelyohjelmilla, vaikka niitä osaankin
käyttää.
?Olen nähnyt paljon todella taiteellisia ja steriilejä
käsiteltyjä kuvia, mutta itse
haen nyt ainakin tässä ensimmäisessä näyttelyssäni luonnollisia tiloja, avaa Salminen,
joka on löytänyt sosiaalisen
median välityksellä valokuvaamisessa kehittymiseen
kannustavan viiteryhmän
Suomen Luontokuvaajista.
Myö s E t el ä - Su o m e n
Luontokuvaajiin kuuluva
Salminen on valikoinut näyttelyyn värikkään kattauksen
kuvia ulkomailta. Tapolan kotitontillaan Salminen on ikuistanut
kuikkien, joutsenten sekä erinäisten päiväperhosten ohella
kaulushaikaran, jonka sanotaan näyttäytyvän vain harvoin, mutta kuuluvan kauas.
. syyskuuta asti.. Seinillä myötäpäivään marssiva kuvien
sarja alkaa Salmisen lapsuudenmaisemista Iitin Tapolan
Sorvasta ja päättyy kehän
kierrettyään samaan miljööseen. Haastavinta oli teosten valikoiminen yli 14.000
kuvan kokoelmasta. Tuolloin hän hankki
ensimmäisen digipokkarinsa tallentaakseen muistoja
matkoiltaan. Sekä Iitissä että Valkealassa metsäs-
Mika Salminen: Pihlajaperhonen.
tysseuratoiminnassa mukana
oleva Salminen oli lähdössä
mukaan jahtiin.
. Iitin Kirkonkylän kylätalon näyttely on yhtäältä
rakkaudenosoitus kotikonnuilleni Iitissä ja toisaalta läpileikkaus elämästäni tähän
asti, tiivistää luontokuvausta
harrastava Mika Salminen.
Hän on koonnut yli seitsemästäkymmenestä vuosina
2005-2013 ottamastaan valokuvasta koostuvan näyttelyn
?Iitistä Iittiin?. Mukana
ovat muiden muassa panoraama Iguazún putouksista Brasilian ja Argentiinan rajalla,
mettä hakevan kolibrin siiveniskut Etelä-Amerikassa,
eteläafrikkalaisen vuoriston
ylle kerääntyneet myrskypilvet, keskellä Milanoa kukkiva unikkopelto, Afrikassa
laumansa hylkäämä elefanttiuros ja emästään jälkeen
jäänyt kirahvinvasa, geneveläisessä suihkulähteessä
kylpevät lokit, kenialaiset
kalastajat Intian valtameren
jokisuistossa, hongkongilaiset varpuslintujen heimoon
kuuluvat lystikkäät bulbulit
sekä veijarimaisesti hymyilevä argentiinalainen tukaani.
Suomen kuvat ovat puolta
kymmentä pääkaupunkiseudun huurteista tunnelmakuvaa ja erästä sinistä hetkeä
lukuun ottamatta Iitistä. Seuraava
näyttely on jo mietintämyssyssä. Välissä poiketaan kuitenkin mitä moninaisimmissa viipyilevissä tunnelmissa
ja dynaamisissa hetkissä
Ranskasta Keniaan ja Argentiinasta Uuteen-Seelantiin.
. Olen nykyään valtaosan vuodesta Iitissä. Vain
talven pimeimmät kuukaudet
asun Vantaalla. Osa kaupunkilaisista voi kokea, että
metsästys on julmaa, mutta
minusta ihmisten ja luonnon
tasapaino pitää säilyttää. Pian edessä oli
siirtyminen järjestelmäkameraan, joka vaihtui sittemmin
puoliammattilaismalliin.
U l ko m a a n m a t ko j e n
ohella Salminen on saanut
kuvauskimmokkeita Suomen
metsissä ja maaseudulla viettämästään ajasta sekä metsästysharrastuksestaan.
. Täällä luonnon keskellä eläimet, hyönteiset ja kasvit valikoituvat
kuvauksen kohteeksi luonnostaan, hän luonnehtii.
Luonto on kuvittanut
Salmisen elämää alusta asti;
hän sanoo syntyneensä metsän keskellä, viettäneensä
varhaislapsuutensa Kuusankoskella ja Iitissä, asuneensa
Helsingin maalaiskunnassa
sekä tehneensä nyttemmin
paluuta mummonsa Tyyne
Salmisen vuonna 1936 perustetulle pientilalle Iitin Tapolaan.
Juuret maalla näkyvät
myös metsästysharrastuksessa, jonka Salminen kokee
osaltaan tukevan luontokuvausta.
74 ha, tuottaa vuokrattuna
koko ajan. Nyt tapahtuma
järjestetään itsellisenä, yhteistyössä kylän toimijoiden
kanssa.
Paikallishistoriaa, suomalaisen elokuvan historiaa
sekä lapset huomioon ottaen
tulevaisuutta yhdistävät tapahtumat, jotka kytkeytyvät
kaikki Vuolenkosken-Koskenniskan alueeseen, ovat
iltojen tavoitteena.
Aikuisten (K15) perjantain elokuvailtaan on panos-
tettu.
. Vuosina 1952 sekä
1955-56 täällä järjestettiin
suuria tukkilaiskisoja, jotka
parhaimmillaan vetivät yleisöä jopa 15.000 henkeä. Tuottamattomista
kiinteistöistä on päästävä
eroon.
Valtuustolle tämä on vakavan pohdinnan paikka.
RIITTA ALESTALO
Kunnanvaltuutettu,
kunnanhallituksen jäsen
Hallinto- ja talousjohtaja
toimi asianmukaisesti
Kunnanhallitus on todennut Hjalmar Kahanpäätä
lukuun ottamatta, että hallinto- ja talousjohtaja on
toiminut oikein pyytäessään
valtuutettu Hannu Suhosta
poistumaan kunnan tiloista
sulkemisaikana, sillä ko-
kousta ei ollut käynnissä eikä
alkamassa.
Kahanpää näki talous- ja
hallintojohtajan olleen provosoiva, ja totesi myös, ettei
Suhosesta ollut häiriötä. Löysimme
radioäänitteen, ja sen perusteella olemme ammattilaisella nuotittaneet kappaleen,
Pisto kertoo.
Ohjelman jälkeen on mahdollisuus pitää kahvipaussi,
sillä rannassa toimii Koskenniskan Marttojen puhvetti.
Elokuva päässee alkamaan
noin klo 21.00, kun ilta on
riittävästi pimentynyt.
Perjantain 30.8. Sorronniemi ja
Omakylä Vuolenkoski ovat
tästä hyviä esimerkkejä.
Viime kunnanhallituksessa
19.8. Paikallisen haitarimestarin Ahti Sainion säveltämä ja sanoittama Muistoja
Vuolenkoskelta -valssi kuullaan tapahtumassa todennäköisesti ensi kerran sitten
vuoden 1974. Tukkilaisaihe on ollut seudulla kova sana
1950-luvulla:
. Toivomme, että lapsiperheet ottavat mukaan
omat eväät ja viltin, jolla napostella ja katsella elokuvaa.
Tapahtuma on lapsiperheille
maksuton, ja paikoitus on
myllyn viereisellä pellolla
sekä Keisarintie 80:n kohdalla, mikä paikka on lähempänä elokuvan esityspaikkaa.
Kannattaa varautua lämpimällä vaatetuksella, sillä
auringonlaskun jälkeen ilma
viilenee, Pisto opastaa.
Lapsiperheiden tapahtu-
Vuolenkoskella järjestetään
loppuviikosta kaksi elokuvailtaa.
ma alkaa klo 20.30, ja alussa on lapsille ohjelmaa, mm.
maalausta ja leikkejä.
. Vaihtoehtoisesti noilla vuotuisilla kustannuksilla
pidettäisiin yllä yhtä kyläkouluakin jo melko pitkälle.
Kunnan tehtävänä on
huolehtia ensisijaisesti kuntalaisistaan. paikallisen musiikkierikoisuuden.
Lapsiperheiden elokuvailta torstaina toteutetaan
piknik-periaatteella, kertoo
talkoolaisista Ville Pisto:
. Arvonnousukin lienee sangen
vaatimatonta. 4
TÄNÄÄN
Maanantaina elokuun 26. päivänä 2013
Iitin Pyrintö lahjoitti tv:n vuodeosastolle
Yhdistyksille keväällä Perheniemen kyläyhdistyksen
heittämä haaste lahjoittaa
televisioita terveyskeskuksen
vuodeosastoille sai jatkoa
torstaina, kun Iitin Pyrintö
ry otti haasteesta kopin.
Elokuun alussa Pyrinnön
järjestämä Iitti Hölkkä onnistui yli odotusten niin, että toivotusti televisio saatiin hankittua tapahtuman tuotolla.
Osastonhoitaja Satu Jokelan mukaan tällä haavaa
neljästä huoneesta puuttuu
televisio.
. päätettiin esittää tiettyjen maa-alueiden myyntiä
valtuuston päätettäväksi.
Kyseessä on siis talouden tasapainotustoimenpide.
Myöhemmin kokouksen
kuluessa ilmeni, että Iitin
Vuokratalot Oy:llä, on n.
40 asuntoa tyhjillään, joista koituu vuosittain menoja
n. Lahjoituksen otti vastaan osastonhoitaja Satu Jokela.
Laulu tulipunaisesta kukasta
-elokuvanäytös Vuolenkoskella
Perjantaina erikoisohjelmaa, torstaina lapsiperheille Pekka ja Pätkä salapoliiseina -näytös
RITVA LAUNESKOSKI
Kymen virran rantamaisemat Koskenniskalla ja Vuolenkoskella kutsuvat jälleen
ulkoilmaelokuvanäytösten
pariin tulevana torstaina ja
perjantaina. Edullisella
hinnalla markkinointi esim.
nuorille perheille ja nuorille
ylipäätään voisi jopa lisätä
asukaslukua. Ulkonäytökset juontavat juurensa OmaVerkko
-hankkeen viimekesäisestä
tapahtumasta, joka sai suuren suosion. Mukavaa olisi, jos
maksua varten olisi varattu
mahdollisimman sopiva raha.
Paikoitus on Vuolenkosken
myllyn viereisellä pellolla,
os. Tyhjien
asuntojen, jopa kokonaisten
talojen lämmittäminen ja
ylläpito ei ole kuntalaisten
etu. Kahanpää jätti päätöksestä eriävän mielipiteensä.. Pelto, jota kunnalla on
n. Kunta- ja
soteuudistukset ovat levällään, eikä tilanne ole omiaan
lisäämään kuntien talouden
vakautta.
Iitin taloutta rasittaa surullinen Lacell-saippuaooppera, josta koituu vuosittain
maksettavaa n. Kaikki em.
toimenpiteet lisäävät metsän arvoa ja metsän kasvua.
Puuvarasto metsissä lisääntyy joka vuosi, koska puu
on uusiutuva luonnonvara.
Maaomaisuus siis hiljaisesti
tuottaa koko ajan.
Mitä Iitin kunta tekee 40:lla
tyhjällä asunnolla, joista koituu kuluja joka vuosi. 200.000 euroa, ja yhtiön
2012 tappio oli lähes 90.000
euroa. Tyhjätkin asunnot
vaativat per uslämpönsä,
huoltonsa ja ylläpitonsa.
Asuntojen myynnistä on keskusteltu, mutta markkinointi
sujuu sammutetuin lyhdyin.
Maa on siitä kiitollinen
omaisuusosa, että siitä ei
koidu suurempia ylläpitomenoja. Kävi vuodeosastopaikkojen vastaisuudessa miten tahansa, voin
luvata, että iittiläiset potilaat
näitä televisioita katselevat,
Jokela totesi.
Talouden
tasapainotusta
Iitin Pyrinnön lahjoittaman television kävivät
tuomassa puheenjohtaja
Harri Nuutinen ja hölkkätapahtuman aktiivi Teemu
Huppunen (oik.). Hoitokotivaihtoehdotkin tulisi kartoittaa.
Iitin-Nastolan perusturvalautakunnassa 15.8. esityksenä
oli, että Iitin ambulanssipalveluja supistettaisiin siten,
että lähtövalmius poistettaisiin kokonaan yöajalta ja
säästettäisiin 200.000 ?/v.
Toinen vaihtoehto olisi
ollut lähtövalmiuden viivästyttäminen 15 minuutilla,
säästö 100.000 ?/v.
Lautakunta hylkäsi ehdotuksen yksimielisesti.
Olin kokouksessa kunnanhallituksen edustajana, ja
koska minulla puheoikeus on,
puolustin meidän lanssia henkeen ja vereen, ja niin tekivät
muutkin iittiläiset, eivätkä
nastolalaisetkaan vastaan
panneet.
Nämä ylimääräiset rahanreiät uhkaavat siis jo kuntalaisten henkeä ja terveyttä.
Velkasitoumuksille ei enää
mitään voida, mutta muuten
olisi otettava opiksi. Mm.
Heinosen sisarukset ovat
kertomassa omista kokemuksistaan.
Elokuvan historiasta ja
Tuliosta kertoo ääninauhan
välityksellä veteraaniohjaaja,
professori Matti Kassila, 89.
Häntä käytiin haastattelemassa viime viikolla.
Lisäksi paikalle on luvannut saapua Mauriz Åkerman, jolla oli pääosa Tulion
viimeiseksi jääneessä elokuvassa Sensuela (1973).
Erikoisnumerona illassa
on kylästä kootun yhtyeen
esittämä kappale, Pisto kertoo:
. Töihin voisi
pendelöidä kaikkiin ilmansuuntiin. Pohjois-Iitin
Kiri, Koskenniskan Martat
sekä innokas talkoojoukko
järjestävät ensin torstai-iltana lapsiperheille pikniktapahtuman, jossa esitetään
Armand Lohikosken 1957
ohjaama Pekka ja Pätkä salapoliiseina.
Perjantai-iltana on aikuisemman yleisön vuoro, kun
näytöksenä on Teuvo Tulion
melodraama Laulu tulipunaisesta kukasta vuodelta 1938.
Ilta sisältää mielenkiintoisen
oheisohjelman, mm. Osassa huoneita on
potilaiden omia televisioita.
Emme ole sille hanttiinkaan
laittaneet, vaikka tarkoitus
on, että televisiot olisivat
talon puolesta. Vuolenkoskentie 1516.
Paikoitusalueelta on tunnelmallinen, noin 300 metrin
kävelymatka tapahtumapaikalle. Ilta viilenee, joten
kannattaa varata mukaan ylimääräistä lämmintä vaatetta
tai vilttejä.
Kesäkauden jälkeen on lähtenyt käyntiin seuraavan
vuoden budjetin ja taloussuunnitelmakauden valmistelu.
Taloustilanne on tiukka
niin Iitissä kuin koko valtakunnassakin. Tarina kertoo, että esimerkiksi
Helsingin olympiavuonna
1952 kisoja seuraamaan oli
saapunut mm. Kuntalaisten
turvallisuudesta, terveydenhoidosta, koulutuspalveluista ja muista pakollisista kunnalle määrätyistä tehtävistä.
Kunnan tehtäväksi voi
mielestäni katsoa myös uusien asukkaiden haalimisen
kuntaan, jota on kohtalaisella menestyksellä saatu
aikaankin. Ranskan koripallojoukkue, Pisto mainitsee.
Elokuvan tukkilaisteeman innoittamana kuullaan kyläläisten muisteloita,
tunnelmia sekä kokemuksia noista kisoista, joita oli
hyvinkin erilaisia, ei vain
pelkkää koskenlaskua. elokuvanäytökseen on seitsemän
euron elokuvapiletit, mitä
varten järjestäjät toivovat
tulijoiden varaavan käteistä
rahaa, sillä korttimaksupäätteitä ei rannassa ole.
. 160.000, siis
yhden ambulanssin kustannusten verran 25 vuoden
ajan, koroista riippuen tietenkin. Vuokralaisia tuskin ilmaantuu laumoittain, kun lomituskin pääsi lipsahtamaan
Elimäelle. Ilta alkaa klo 20.00
ohjelmalla, joka on hyvin
monipuolinen ja mielenkiintoinen, Pisto vinkkaa.
Laulu tulipunaisesta kukasta -elokuvassa on 10-15
minuutin verran tukinlaskukohtauksia, jotka on kuvattu
Vuolenkoskessa. Lisäksi sekä kaavoitetun että kaavoittamattoman maan tuottoon voidaan
lisätä vuotuinen arvonnousu,
jolloin tuotto vielä paranee.
Metsien, joita kunnalla
on lähes 2.000 ha, hoito vaatii panostuksia uudistamise-
na ja nuoren metsän kunnostuksena sekä teiden ja ojien
ylläpitona, joka kuitenkaan
ei ole jatkuvaa
Erikoissairaanhoidon taloustilanne jatkuu
vaikeana, joskin pientä valon
pilkahdusta on nähtävissä kesäkuun tuloksessa. Loppuvuoden aikana
on välttämätöntä jatkaa entistä päättäväisemmin työtä erikoissairaanhoidon ylityspaineiden vähentämiseksi. lastensuojeluja toimeentulotukimenojen
kasvun tasaantumista. Pekka Makkonen oli jo vuosia sitten
kiinnittänyt huomion pellon
laidalla kasvaneeseen rujoon 25-metriseen kuuseen,
jonka latvassa hän havaitsi
hämmästyttäviä taiteellisia
muotoja.
. Se paljastattiin pari
vuotta sitten kanavan reunalla.
. Hoito- ja palvelutakuu on toteutunut Aavassa lähes 100-prosenttisesti,
kuvaa myönteistä kehitystä
Sirkka-Liisa Pylväs.
ja maalasi teoksen lopulliseen asuunsa tämän vuoden
kevään ja kesän aikana.
. Metsän henki on lähes
nelimetrinen ympäristötaideteos, joka seisoo kumpareella keskellä vehnäpeltoa.
Veistoksen jalat ovat tiukasti
maassa kallioon porattuina.
Sen ontto runko kuitenkin
kurottaa kohti taivasta ?kaukoputkena?, jonka kautta voi
otollisissa olosuhteissa nähdä
Joutsenen tähtikuvion.
Veistos syntyi maanviljelijä Pekka Makkosen ja kuvanveistäjä Antero Toikan
yhteistyönä. Tämä on
kuitenkin kyetty korvaamaan
muun toiminnan sopeuttamisella, mikä on talouden
näkökulmasta hyvä asia.
Merkittävää on myös se, että
henkilöstön sairauspoissaolot
ovat vähentyneet 16,9 prosenttia, asiakastyytyväisyys
on parantunut sekä yhteydenotot potilasasiamieheen ovat
vähentyneet. päivänä 2013
5
Metsän henki tähyää taivaalle Kimolassa
SUVI IGNATIUS
Kimolan Lampila on saanut
arvoituksellisen mannunvartijan. Alijäämäuhkaksi arvioidaan 0,6
miljoonaa euroa, kun edellisessä osavuosikatsauksessa
esitetty arvio oli 0,7 miljoonaa euroa.
Peruspalvelukeskus Aava-liikelaitoksen talouden
kehitys on ollut hallittua alkuvuoden aikana. Jäsenkuntien maksuosuusennustetta laskettaessa on arvioitu loppuvuonna
toteutettavilla sopeuttamistoimenpiteillä leikattavan
ylityspaineita siten, että maksuosuuksilla jäisi katettavaksi
10,5 miljoonan euron suuruinen alijäämä.
Keskussairaalan menojen
kasvu näyttää jossakin mää-
rin taittuneen kesäkuussa.
Yhden kuukauden perusteella ei vielä kuitenkaan ole perusteltua tarkistaa merkittävästi aikaisempia ennusteita.
Akuutti24:n yleislääketieteen palveluissa käyntimäärät ja tulot ovat jäämässä talousarviota alemmaksi, mikä
aiheuttaa noin 0,5 miljoonan
suuruisen alijäämäuhkan.
Ensihoidon tulot jäävät
ennusteen mukaan talousarviosta. Aava n toi m i n na n
ja talouden tasapainoinen
toteuma on hyvä suoritus
henkilökunnalta, kun ottaa
huomioon tämän hetkisen
toimintaympäristön. Epävarmuus sosiaali- ja terveydenhuollon tulevaisuudesta ei ole
vienyt työmotivaatiota, vaan
asetettuihin tavoitteisiin on
määrätietoisesti edetty, toteaa
peruspalvelukeskuksen johtaja Sirkka-Liisa Pylväs.
. Aavan
maksuosuuksien seurannan
ja ennustamisen haasteellisuutta lisää vuoden alusta
käyttöön otettu suoriteperusteinen ja hinnastonmukainen
laskutus.
. Kimolassa kesiään
viettävä Antero Toikka veisti
Ympäristötaideteos syntyi maanviljelijä Pekka Makkosen ja kuvanveistäjä Antero Toikan
yhteistyönä.
Erikoissairaanhoidosta jäänee jäsenkunnille 10,5 miljoonaa katettavaa
Aava selvinnee kuivin jaloin
Päijät-Hämeen sosiaali- ja
terveysyhtymän osavuosikatsauksen mukaan koko
kuntayhtymän tasolla tammikesäkuun tulos päätyy 8,7
miljoonan euron alijäämään.
Peruspalvelukeskus Aavaliikelaitos ja ympäristöterveyskeskus näyttäisivät päätyvän lievästi ylijäämäiseen
tulokseen. Nyt
on taloudellisiin tavoitteisiin
sitoutumisen ja tekojen aika,
painottaa kuntayhtymän johtaja Jouni Mutanen.
Erikoissairaanhoidon
alijäämäksi kesäkuun lopun
tietojen perusteella ennustetaan 12,5-13,5 miljoonaa
euroa. Maanantaina elokuun 26. Latvan muoto oli syntynyt aikanaan ilmeisesti lumen painosta. Yhtymän
toimintakulut talousarviossa
ovat 441 miljoonaa euroa.
. Ongelmana on lisäksi
se, että uuden ensihoitokeskuksen lomapalkkavaraukseen ei ole varauduttu talousarviossa. Kimolan Delta on vahvasti geometrinen, kun taas
Metsän hengen muoto on orgaanisempi, musikaalinen ja
lyyramainen, luonnehtii Antero Toikka.
Elämä näyttää viihtyvän Metsän hengen lähellä.
Puun kuivattamisen aikana
hiiriperhe oli käynyt taloksi sen sisuksiin ja tapetoinut
asumuksensa Hesareilla.
Peltosaarekkeelle pystytetyn
veistoksen jalkojen juuressa
puolestaan on kukoistanut
kuluvana kesänä Eeva ja
Pentti Ilonojan kartoituksen
mukaan ainakin kolmekymmentä eri kasvia sekä määrittämättömiä sammalia ja
jäkäliä.
Otollisissa olosuhteissa onton rungon läpi voi nähdä Joutsenen tähtikuvion.. Rakennemuutosta on
viety eteenpäin sekä uusia
toimintoja otettu käyttöön.
Talouden osalta merkittävin
riski on ollut kasvava työttömyys, joka on lisännyt sekä
suoraan että epäsuorasti sosiaalipalvelujen käyttöä ja
siten myös menoja. Muutama talvi
sitten kaadoin puun, jonka
tyvestä saatiin kolme tukkia.
Latvan otin talteen, Pekka
Makkonen kertaa.
Suoment aja Ma rk ku
Päkkilä kuori latvan kesällä
2011, jonka jälkeen puu kuivui vajaat pari vuotta navetan
ylisillä. Nä k i si n t e o k s e n
eräänlaisena jatkumona tai
kommenttina maa- ja peltotaiteen perinteelle, sanoo
Antero Toikka, joka lehdistötilaisuudessa myös lauloi
puuvillapelloista.
Metsän hengen voimakas
keltainen väri on yhtenevä
Toikan aiemmin veistämän
Kimolan Delta -teoksen
kanssa. Ensihoitokeskus ja
pelastuslaitos kykenevät kuitenkin sopeuttamaan muita
menojaan siten, että menojen
arvioidaan alittavan talousarvion määrärahavaraukset
noin 100.000 eurolla. Tilikauden
tulokseksi ennustetaan noin
130.000 euron ylijäämää.
Ennusteen toteutum inen
edellyttää mm
elokuuta on match-show
iltatapahtumana. autopaikan.
Pakettiauto mahtuu sisään.
Lisäksi 2 x 35 m2 pienvarastotilaa.
Puh. ym.
Tmi Anitta Svahn
040 537 7265
KESÄHINNOIN!
Räystäskourut, syöksytorvet, tikkaat, lumiesteet ym.
MYÖS PIIPUN HATUT.
TIISTAINA 27.8. Ke: pinaattiohukaiset,
perunat, juustokastike, salaatti,
hillo. 96 m2
Tied. Luokat ovat pienet pennut,
isot pennut, pienet koirat, isot
koirat, laumanvartijat, veteraanit sekä lapsi & koira.
Sunnuntaina on vuorossa
rotukatselmus, johon odotetaan tulevan noin 15 eri rotua.
Jälki-ilmoittautuen ehtii mukaan vielä klo 10, ja arvostelut
alkavat klo 10.30.
Loput työhousut, -takit ja
-paidat sekä naisten kesähousut 2 ?/kpl, haalarit 5 ?/
kpl ym.
Kausalan torilla ti 27.8. Järvinen Oy, p. 050 67670
(03) 872 0531
IITIN KUNTA TIEDOTTAA
YHTEISTYÖPALAVERI
Kylätalon toimijoiden yhteistyöpalaveri
keskiviikkona 28.8.2013 klo 18.00 Kirkonkylän kylätalossa (Kymentaantie 1). Pe: nakkikeitto, juusto.
Lisäksi joka päivä: leipä, ravintorasva ja ruokajuoma.
Match-show ja
rotukatselmus
Jaalassa
Suuret Laumanvartijarodut ry
järjestää Jaalan Aurantolassa
syystapahtuman. 150 m2 sis. päivänä 2013
Aikuisetkin Pukkikankaalla
KS-iltarastit juostiin 13.8.
Tillolan Pukkikankaan vauhdikkaissa kangasmaastoissa.
Rasteja haki kaikkiaan 203
suunnistajaa.
A-rata 5,5 km: 1) Marko
Koskelainen 37.14, 2) Markku
Saksa 39.39, 3) Kalle Kelkka
40.28, 4) Riku Mattila 40.44,
5) Hannu Parikka 41.44, 6)
Sami Hämäläinen 42.03, 7)
Urpo Särkkä 42.51, 8) Ossi
Tapanainen 43.25, 9) Tiina Veijola 43.35, 10) Seppo
Pohjoisaho 43.46, 11) Juha
Suurnäkki 44.03, 12) Tommi
Salminen 44.18, 13) Mikko
Mannari 44.19, 14) Tuomas
Talka 44.42, 15) Kari Huhta
45.31, 16) Harri Lepistö 46.07,
17) Mika Elo 46.23, 18) Pasi
Sarilampi 46.55, 19) Aku Pyymäki 47.27, 20) Elisa Mattila
48.03, 21) Raine Honkaselkä
48.04, 22) Pyry Mattila 48.21,
23) Jukka Sakki 48.21, 24)
Markus Pajari 49.28, 25) Jari
Nahkuri 49.52, 26) Hannu
Peni 50.16, 27) Rauno Kahri
50.24, 28) Harri Vainio 51.44,
29) Janne Kyrönviita 52.05,
30) Jari Leinonen 53.02, 31)
Jan-Erik Savolainen 53.24,
32) Alexander Pullinen 54.07,
33) Eero Pasanen 54.14, 34)
Ari Hietanen 54.25, 35) Timo
Simonen 55.04, 36) Lasse
Kääpä 55.18, 37) Heikki Olkku 56.30, 38) Harri Leinonen
56.52, 39) Maria Bezrodnaja 57.35, 40) Veikko Velling
1.00.36, 41) Seppo Peltola
1.03.17, 42) Iina Hasu 1.03.17,
43) Mikko Anttonen 1.03.44,
44) Antti Kuusela 1.03.50, 45)
Matti Tulla 1.05.16, 46) Pekka
Äijö 1.08.58, 47) Hannu Haimi 1.11.49, 48) Jukka Sinkkonen 1.12.47, 49) Ida Koskinen
1.12.53, 50) Oskari Ojanperä
1.15.00, 51) Lauri Nieminen 1.21.31, 52) Ville Koski
1.27.40, 53) Jari Jäske 1.49.40,
54) Ari Lautamatti 1.49.52,
55) Petri Kupias 1.49.54.
B-rata 4,3 km: 1) Sauli Saarinen 27.11, 2) Eemil Sakki
30.47, 3) Leif Haajanen 31.25,
4) Juha Karhima 32.15, 5)
Maria Espo 33.28, 6) Aaro
Ojala 33.52, 7) Jukka Salo
33.57, 8) Jonni Lohi 34.18,
9) Hannu Töyrylä 34.43, 10)
Seppo Tuominen 34.46, 11)
Antti Kekki 35.04, 12) Reino Hemmilä 36.25, 13) Roosa Pekkalin 36.37, 14) Jouni
Salojärvi 36.46, 15) Arttu
Lindqvist 37.14, 16) Mikael
Linden 37.48, 17) Veli-Pekka
Rinkinen 37.50, 18) Juha Pohjoisaho 37.58, 19) Ismo Kujala
38.41, 20) Sakari Martikainen 38.48, 21) Ismo Tuononen 38.53, 22) Mikko Kekki
39.03, 23) Aarno Kohonen
39.23, 24) Terhi Harjula 39.34,
25) Aki Heinonen 39.41, 26)
Päivi Kekki 39.49, 27) Maija
Blomqvist 39.51, 28) Hannu
Rantanen 39.58, 29) Arvi Tol-
munen 40.52, 30) Johannes
Nikkanen 40.54, 31) Maija
Hintsanen 41.29, 32) Ilkka
Närhi 41.44, 33) Jyrki Vainio
42.06, 34) Iina Lukkari 42.08,
35) Tuomas Kunttu 42.31, 36)
Sakari Smeds 42.46, 37) Jari
Lohi 42.53, 38) Esko Autio
43.06, 39) Tuija Tyynelä 43.33,
40) Kari Mustonen 43.43, 41)
Leo Pekonen 43.55, 42) Pentti
Torikka 44.08, 43) Petri Lindqvist 44.08, 44) Helena Kattelus 44.25, 45) Jari Vesanen
46.40, 46) Henri Savolainen
47.21, 47) Juha Tuomala 47.39,
48) Antti Salo 47.43, 49) Erja
Turkia 47.54, 50) Kati Halonen 47.56, 51) Hannu Kurittu
48.19, 52) Laura Koso 48.23,
53) Raine Björkman 50.01,
54) Janita Savolainen 50.28,
55) Minna Kujala 52.04, 56)
Antti Rinkinen 53.10, 57)
Maarit Kukkohovi 53.30, 58)
Tarja Eskelinen 57.23, 59)
Jarmo Liimatainen 1.01.37,
60) Reijo Kämppi 1.04.39, 61)
Enni Turkia 1.11.09, 62) Päivi
Pollari 1.14.17, 63) Markku
Suur-Kujala 1.16.42, 64) Marja Kausalainen 1.44.06.
C-rata 2,3 km: 1) Antero
Rossi 20.57, 2) Viljo Siekkinen 22.31, 3) Aino Simola
25.22, 4) Mikko Hartikainen
28.54, 5) Petri Siimesjärvi
31.05, 6) Vesa Kujala 31.05,
7) Sari Linden 31.08, 8) Juha
Tiitinen 32.14, 9) Elias Suurnäkki 33.30, 10) Urho Ojala
35.28, 11) Einar Kurittu 35.37,
12) Saara Särkkä 36.19, 13)
Bessel Minderhoud 41.38, 14)
Aino Hämäläinen 42.04, 15)
Helmi Kujala 47.16, 16) Marko
Korpi 48.11, 17) Veeti Kattelus 59.52, 18) Kaapo Kattelus
1.08.59.
Tukireitti 2,0 km: 1) Urho
Ojala 21.16, 2) Leevi Harjamaa 26.48, 3) Johannes Kotala
27.15, 4) Jatta Juvonen 27.58.
Rastireitti 2,4 km: 1) Topi
Lindqvist 18.05, 2) Rasmus
Viljakainen 19.56, 3) Lauri
Mattila 20.26, 4) Aino Hasu
21.29, 5) Lotta Hakola 27.04,
6) Juho Hemmilä 32.40, 7)
Jarno Viljakainen 42.48, 8)
Luka Viljakainen 49.48.
Iitin koulujen ja
päiväkotien ruokalista
26.?30.8.2013:
Ma: broilerpyörykät, riisi, currykastike, salaatti. Tuomareina
toimivat Inka Viemerö, Ritva Piskunen ja Mari Pohjola. Pe: pinaattiohukaiset, perunasose, jäävuori-tomaatti-kurkkusalaatti,
puolukkasurvos.
Lisäksi joka päivä: ruokajuoma,
leipä, levite.
Tiistaina 27.8. 0400 353 749
MUUMIPEIKKO
Kausalan keskusta kellarikerroksen
toimi-/varastotila n. Ti: kala-kasviskeitto, juusto, kurkku, marjakiisseli. 2. Loput KESÄKENGÄT 20 ?/pari ym. Kausalan torilta klo 9?12.
L. 050 67670, (03) 872 0530
Kausalan keskustassa,
liikerak. Ke: hernekeitto,
juusto, kurkku, grahamsämpylä.
To: palapaisti, perunat, raastesalaatti, ruisleipä. Ti: lohikiusaus,
porkkanat, amerikansalaatti,
kauraleipä. Tervetuloa keskustelemaan!
Iitin kunnan kulttuuripalvelut
www.iitinseutulehti.fi
Julkaisija:
Iitin Lehti Oy
ISSN 0357-9107
Sitoutumaton
Sanomalehtien Liiton jäsen
Y-tunnus 0158721-0
Postiosoite:
PL 37, 47401 Kausala
Katuosoite:
Kauppakatu 6, Kausala
Internet-osoitteemme:
www.iitinseutulehti.fi
Telefax:
(05) 326 0321
Ilmestymispäivät:
Maanantai ja torstai
Päätoimittaja
Voitto Ruohonen
0400 727 234, (05) 326 0357
voitto.ruohonen@iitinseutulehti.fi
Toimittaja
Ritva Launeskoski
0400 723 727
ritva.launeskoski@iitinseutulehti.fi
Konttoripäällikkö
Satu Santala
(05) 326 0355, 0400 857 577
asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi
Asiakaspalvelu, ilmoitukset, tilaukset
ja laskutus
Mainonnan suunnittelija
Eeva Sihvola
(05) 326 0355, 0400 857 577
ilmoitukset@iitinseutulehti.fi
Asiakaspalvelu, ilmoitukset, tilaukset
ja graafinen suunnittelu
Ilmoitusten sähköinen
vastaanotto:
ilmoitukset@iitinseutulehti.fi
Ilmoitusten jättöpäivät:
Maanantain lehteen:
torstaina klo 15.00
Torstain lehteen:
tiistaina klo 15.00
Vedosilmoitukset vuorokautta
aikaisemmin.
Seurapalstat ja
pikkuilmoitukset:
asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi
Seurapalsta ja
pikkuilmoitukset
Maanantain lehteen:
perjantaina klo 10.00
Torstain lehteen:
keskiviikkona klo 10.00
Ilmoitushinnat:
Etusivu 1,60 E/ppm
Takasivu 1,40 E/ppm
Ennen tekstiä, tekstissä ja tekstin
jälkeen 1,30 E/ppm
Pienin ilmoituskoko 25 ppm
Kuolinilmoitus 1,30 E/ppm
Kiitosilmoitus 25 E/kpl
Etusivu (silmä) 66,00 E/kpl
Merkkipäiväilmoitus 25,00 E/kpl
Onnitteluilmoitus kuvalla 45,00 E/kpl
Palveluhakemisto 28,00 E/rivi 3 kk
Ilmoitushinnat sisältävät arvonlisäveron 24%.
Lehden suurin vastuu ilmoitusten
julkaisemisesta sattuneesta virheestä
on ilmoitusten hinta ja muihin
lehtiin toimitetusta aineistosta sen
valmistusarvo.
Tilaushinnat
1.1.2013 alkaen
Kestotilaus
12 kk laskutusjakso:
kotimaassa 78,00
ulkomailla 90,00
Määräaikaistilaus
12 kk laskutusjakso:
kotimaassa 84,00
ulkomailla 90,00
Huomautukset jakeluhäiriöistä
Kausalan taajamassa varhaisjakelualueella soita Esa Jakeluiden
maksuttomaan päivystysnumeroon
0800-30033
Jaalan kirkonkylässä Itellan
päivystykseen 0200-71400
Numerot päivystävät klo 6-10
Jakeluhäiriöt muualla: Iitinseutu
Painopaikka:
Lehtisepät Oy, Pieksämäki
Pankit:
Nordea
FI92 2131 1800 0041 25
Helmi Säästöpankki
FI25 4212 0010 0979 68
OP
FI 93 5069 0110 0003 50
Sampo
FI64 8000 1500 0646 48. Perjantaina
30. ja
Jaalassa ke 28.8.
Harri
040 512 1687
Jaalan koulun ruokalista
26.?30.8.2013:
Ma: broilerkastike, riisit,
kiinankaali-retikkasalaatti, mustaherukkahillo. To: peruna-lihalaatikko,
salaatti. 6
Maanantaina elokuun 26. krs.,
heti vapaa siisti
kolmio n. klo 9?13
Kausalan torilla
Sievin
kävelykenkiä,
Sievin
nahkasaappaita,
kumisaappaita,
Kuomalenkkareita, Reino ja Aino
aamutossuja. puh
Tallinnan risteilylle la
28.9. Järjestämme vielä kesän päätöskisat yleisurheilussa sunnuntaina
15.9. Perhis liikuttaa lauantaiaamuisin klo 9.30?10.30.
Liikumme sisällä ja ulkona.
Ryhmään mahtuu mukaan n.
kymmenen perhettä. http://www.iitinjousiampujat.fi/
Te a t t e r i r e t k i
Kouvolaan la 7.9.
klo 18.00. Pärhän aamujumppa klo 11.00
Eijan huomassa ja klo 19.00?
19.45 jumppaa Tiinan tahdissa.
Kesän tori- ja terassikausi on
päättynyt, kiitokset kaikille.
Iitin
Soutajien
kuntosoudut keskiviikkoisin 28.8.
asti klo 18.30.
Soutuharjoitukset keskiviikkona klo 18.30 ja
sunnuntaina klo 18. päivä. Järjestelytalkoot huomenna tiistaina
27.8. klo 17.30?20.30 Kausalassa ja lähialueella ovelta ovelle keräyksenä.
Keräyksen tuotolla tuetaan pienituloisten sotaveteraanien,
rintamaveteraanien ja sotaleskien sekä heidän puolisoittensa tai leskien kotona asumista.
KIITOS tuestanne. 040 588 0753 tai Maarit
Piekiäiselle puh. Retki Repovedelle la 14.9. Liput
ja matka laskutetaan autossa.
Ilmoittaudu elokuun loppuun
mennessä Erkille p. Lisäksi saimme sunnuntain, 1.9. klo
10.00?15.00. Kipparikokous
klo 9.30. Käsitellään mm.
Sdp-esitys Iitin kunnan myymisestä Lahden porvareille.
Keräys toteutetaan Karjalan Prikaatin toimesta to 29.8.2013 n. Kiväärikenttä 5 Tyrrissä tänään maanantaina 26.8. Esiakatemia
aloittaa huomenna tiistaina
27.8. Kesäkahvilavuoromme on elokuun 30. päivänä 2013
Vasemmistoliiton
kunnallisjärjestön ja
Iitin järjestöyhdistyksen
yleinen kokous pidetään
Kausalan lavalla (os. Palaverin jälkeen
oman johtokunnan kokoontuminen. Lähtö Kausalasta
linja-autolla on klo 11.30. 0500
485 252.
Iitin
Eläkkeensaajat
ry. Kilpailupaikka kunnan uimaranta, Radansuu. Retkeilkää porukalla
kahville syksyiseen kirkonkylään.
Iitin Reservijärjestöt. Ilmoittautuminen käy helposti sitä kautta
tai soittamalla Harrille p. mennessä puh.
045 638 7117. klo
17.00 Perheniemen
kylätalolla. -28.8.2013
Karjalan Prikaatin varusmiehet
suorittavat
SOTIEMME VETERAANIT-keräystä
FC
Kausalan
jalkapalloharjoitukset
Ravilinnan nurmikentällä
maanantaisin
ja
perjantaisin
klo
keskiviikkoisin klo
Perheniemen kyläyhdistys. Lähtö
torilta kimppakyydeillä klo
9.30. Ilmoittautumiset
Sinikalle 5.9. Tiedonsiirtoa,
kehittämisideoita,
esitelmiä
Perheniemestä. klo 11?16 Ravilinnassa.
Kaikista lisätietoa www.iitinpyrinto.fi -sivuilta. klo 15.00.
Perheliikunta
aloittaa
syyskuussa 7.9. klo 15.00?18.00.
Lähdemme patikoimaan 5 km
pitkälle Ketunlenkille Lapinsalmen portilta. 18.00.
17.30 ja F-tytöt (2005-06 synt.)
klo 16.30?17.30. klo.13.00 kunnantalon
valtuustosalissa.
kaan!
Mölkkyharjoitukset
Ravilinnan
Saharassa
maanantaisin,
keskiviikkoisin ja
perjantaisin
klo
17.00. New York (16)
00.35 Täydelliset parit (S)
01.05 - 05.55 MTV3 Chat
06.10 Ostosruutu
06.40 LIVE: Tiedä ja Voita
07.00 Disneyn esikoulu
07.25 Disney esittää
07.50 Disney esittää: Aku ja kumppanit
07.55 Chuckin ja ystävien seikkailut (S)
08.10 Inspector Cartoons
08.15 Melissa ja Joey (S)
08.45 Huippukokki lähtee maalle
09.15 Reissussa lasten kanssa
09.50 Tuhluriprinsessat
10.20 Yhteinen taloprojekti
10.50 Ostosruutu
11.30 Ostosruutu
12.10 LIVE: Tiedä ja Voita
12.50 Reissussa lasten kanssa
13.30 Tuhluriprinsessat
14.00 Yhteinen taloprojekti
14.30 Huippukokki lähtee maalle
15.00 Häähullut
16.00 Tyyliä vai ei
17.00 Neljän tähden illallinen
17.30 90210 (7)
18.30 Nelosen uutiset
18.50 Nelosen sää
19.00 Neljän tähden illallinen
19.30 Poliisit
20.00 Junior MasterChef
20.52 Tulossa: The Voice Kids
20.57 Keno
21.00 NCIS Rikostutkijat (12)
22.00 Beck: Herran nimeen (16)
00.00 Nelosen uutiset
00.10 Nelosen sää
00.15 Weeds (12)
00.50 Poliisit
01.20 NCIS Rikostutkijat (12)
02.20 - 05.00 Älypää-TV
05.30 Aamusää
06.00 Studio55.fi
06.25 Huomenta Suomi
09.05 Studio55.fi
09.30 Uutiset
09.40 Mitä tänään syötäisiin?
09.45 Suurin pudottaja
10.45 Amazing Race
11.45 Jamie Oliverin 30 minuutin ateriat
12.20 Esittelyssä: Erilaiset äidit
12.25 Ostoskanava
13.55 Alueellinen sääennuste
14.00 Asunto 23 (7)
14.30 Moderni perhe (S)
14.55 Mitä tänään syötäisiin?
15.00 Jamie Oliverin Amerikan herkut
16.00 Riemuloma Kanarialla
16.30 Salatut elämät (7)
17.00 Salatut elämät (7)
17.25 Salatut elämät (7)
17.55 Mitä tänään syötäisiin?
18.00 Suurin pudottaja
19.00 Seitsemän Uutiset
19.20 Päivän sää
19.30 Riemuloma Kanarialla
20.00 Duudsonit tuli taloon (S)
21.00 Kauhukeittiö
21.55 Viking Lotto ja Keskiviikko-Jokeri
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 Tulosruutu
22.35 Diili
00.25 UEFA Champions League -huippuhetket
00.55 Viidenkympin villitys (S)
01.55 - 06.00 MTV3 Deitti
06.10 Ostosruutu
06.40 LIVE: Tiedä ja Voita
07.00 Disneyn esikoulu
07.25 Disney esittää
07.50 Disney esittää: Aku ja kumppanit
07.55 Chuckin ja ystävien seikkailut (S)
08.10 Inspector Cartoons
08.15 Melissa ja Joey (S)
08.45 Huippukokki lähtee maalle
09.15 Reissussa lasten kanssa
09.50 Tuhluriprinsessat
10.20 Yhteinen taloprojekti
10.50 Ostosruutu
11.30 Ostosruutu
12.10 LIVE: Tiedä ja Voita
12.50 Reissussa lasten kanssa
13.30 Tuhluriprinsessat
14.00 Yhteinen taloprojekti
14.30 Huippukokki lähtee maalle
15.00 Häähullut
16.00 Tyyliä vai ei
17.00 Neljän tähden illallinen
17.25 Tulossa: The Voice Kids
17.30 Junior MasterChef
18.30 Nelosen uutiset
18.50 Nelosen sää
19.00 Neljän tähden illallinen
19.30 Poliisit
20.00 Tuuri
20.57 Keno
21.00 Elokuva: Snatch - Hävyttömät (16)
23.10 Nelosen uutiset
23.20 Nelosen sää
23.25 Poliisit
23.55 Hestonin huikeat pidot
00.55 Dexter (16)
02.00 Dr. klo 13. Kaikki mu-
7
Maanantai 26.8.
TV1
05.55 Ulkosuomalaisen tarina
06.25 Ylen aamu-tv
09.30 Kohtauspaikka: Ysiluokka
10.00 Sydämen asialla (7)
10.50 Kansallismaisemat:
11.00 Yle Uutiset
11.05 Suomi tuli Saamenmaahan
12.00 - 12.24 Merten siirtolaiset
12.30 Ulkosuomalaisen tarina
13.00 Koskenlaskijan morsian (S)
14.10 Vuosirenkaita
14.20 Keksitehtaan työtaistelu
14.55 Pisara
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa
16.00 - 16.45 Tiedolla köyhyyttä vastaan
16.50 Novosti Yle
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.08 - 17.54 Sydämen asialla (7)
18.00 Yle Uutiset
18.22 Yle Uutiset alueeltasi
18.25 Yle Uutiset sää
18.30 Kohtauspaikka: Ysiluokka
19.00 Prisma: Minä, ihminen
19.45 - 19.54 Euroopan tiede
20.00 Kukkaron herraksi
20.30 Yle Uutiset
20.55 Urheiluruutu
21.00 A-studio
21.30 Dokumenttiprojekti
22.30 Kotikatsomo: Yksinen (12)
23.30 Yle Uutiset
23.35 Eutanasia, kyyneleitä vai helpotus?
00.30 - 04.00 Uutisikkuna
TV2
04.00 Uutisikkuna
06.50 PIKKU KAKKONEN: Neposen aamu
06.51 Nimipäiväonnittelu: 26.8.
06.53 Mohvelit (S)
06.58 Kukasta kukkaan: Lumme
07.04 Popi Kissa (S)
07.17 Norsulan perhe (S)
07.28 Oiva-nallen oivallukset (S)
07.35 Satuja Soitosta
07.45 Paula (S)
07.55 Dinojuna (S)
08.19 Oktonautit (S)
08.40 Tero hoitaa (7)
08.50 Pat & Stan (S)
09.00 Luokkakuva
09.30 Unelmien puutarha
10.00 Muuttoapua uusperheelle
11.00 - 11.39 Luontoretkellä
11.45 Laivuri ja tyttö
12.15 Tanskalainen maajussi
12.45 Hehku
13.15 Niklaksen keittiössä
13.45 Uusi päivä (S)
14.12 Uusi päivä (S)
14.40 - 15.08 Uusi päivä (S)
15.15 Ääliö ulkomailla
16.00 - 16.25 Soramonttuprinsessat
17.00 Pikku Kakkonen
18.00 Yle Uutiset minuutissa
18.02 McLeodin tyttäret (7)
18.45 - 18.53 Naurupalat (S)
19.00 Yle Uutiset alueeltasi
19.10 Yle Uutiset
19.16 Urheiluruutu
19.20 Yle Uutiset Suora linja
19.30 Tulli
20.00 Uusi päivä (S)
20.30 Suorana: Kortesmäki
21.00 - 21.42 Bomb Girls (12)
21.50 Yle Uutiset
22.00 Urheiluruutu
22.05 Kauneuskupla
23.05 Seksiministeriö
23.35 Boss (16)
00.30 - 04.00 Uutisikkuna
MTV3
05.30 Aamusää
06.00 Studio55.fi
06.25 Huomenta Suomi
09.05 Studio55.fi
09.30 Uutiset
09.40 Mitä tänään syötäisiin?
09.45 Suurin pudottaja
10.45 Formula 1: osakilpailu
11.45 Monster Jam - Behind the Scenes
12.00 Jamie Oliverin 30 minuutin ateriat
12.35 Ostoskanava
14.05 Alueellinen sääennuste
14.10 Asunto 23 (7)
14.35 Moderni perhe (S)
15.05 Mitä tänään syötäisiin?
15.10 Minuuttipeliä
16.00 Hännänheiluttajat
16.30 Salatut elämät (7)
17.00 Salatut elämät (7)
17.25 Salatut elämät (7)
17.55 Mitä tänään syötäisiin?
18.00 Suurin pudottaja
19.00 Seitsemän Uutiset
19.20 Päivän sää
19.30 Riemuloma Kanarialla
20.00 Duudsonit tuli taloon (S)
21.00 House (12)
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 Tulosruutu
22.35 Rizzoli & Isles (16)
23.35 Vihjeet hukassa (7)
00.35 Work It (7)
01.05 - 06.00 MTV3 Chat
Nelonen
05.00 Älypää-TV
06.10 Ostosruutu
06.40 LIVE: Tiedä ja Voita
07.00 Disneyn esikoulu
07.25 Disney esittää
07.50 Disney esittää: Aku ja kumppanit
07.55 Chuckin ja ystävien seikkailut (S)
08.10 Melissa ja Joey (S)
08.40 Huippukokki lähtee maalle
09.10 Reissussa lasten kanssa
09.50 Lauran matkakuvia: Tukholma
10.20 Yhteinen taloprojekti
10.50 Ostosruutu
11.30 Ostosruutu
12.10 LIVE: Tiedä ja Voita
12.50 Reissussa lasten kanssa
13.30 Tuhluriprinsessat
14.00 Yhteinen taloprojekti
14.30 Huippukokki lähtee maalle
15.00 Häähullut
16.00 Hurja remontti
17.00 Matkaoppaat
17.30 Ruotsin miljonääriäidit
18.30 Nelosen uutiset
18.50 Nelosen sää
19.00 Neljän tähden illallinen
19.30 Poliisit
20.00 Huippumalli haussa
20.57 Keno
21.00 Elokuva: Jätä se! (7)
23.35 Nelosen uutiset
23.45 Nelosen sää
23.50 Poliisit
00.20 Olipa kerran (12)
01.20 Olipa kerran (12)
02.20 Olipa kerran (12)
03.20 Maailman vaarallisimmat tiet (7)
04.20 - 05.00 Älypää-TV
Tiistai 27.8.
TV1
Keskiviikko 28.8.
TV1
TV2
TV2
05.55 Ulkosuomalaisen tarina
06.25 Ylen aamu-tv
09.30 Kohtauspaikka: Ysiluokka
10.00 Sydämen asialla (7)
10.50 Kansallismaisemat: Tammerkoski
11.00 Yle Uutiset
11.05 Jumalanpalvelus: Nojatuolikirkko
11.50 Luontoretkellä: Vuosi Vassfaretissa
12.30 Ulkosuomalaisen tarina
13.00 - 14.15 Nuori luotsi (7)
14.20 Arkistokuvia
14.30 A-studio
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa
16.00 Estradilla: Alivaltiosihteerin juhlat
16.50 Novosti Yle
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.08 - 17.54 Sydämen asialla (7)
18.00 Yle Uutiset
18.22 Yle Uutiset alueeltasi
18.25 Yle Uutiset sää
18.30 Puoli seitsemän
19.00 Kiehtova maailma:
19.48 Luonnon ihmeitä
20.00 Prisma Studio
20.30 Yle Uutiset
20.55 Urheiluruutu
21.00 - 21.45 Maailma vailla loppua (16)
21.50 Rupert Murdoch, lööppien kuningas
22.40 Prisma: Minä, ihminen
23.25 Yle Uutiset
23.30 Pienet kameliratsastajat
00.20 - 04.00 Uutisikkuna
06.50 PIKKU KAKKONEN
06.51 Nimipäiväonnittelu: 27.8.
06.52 Jääkarhu Otto (S)
07.03 Runoja ja roskia: Tietarinat (S)
07.06 Timppa (S)
07.18 Taide on tehtävä
07.23 Jessin kanssa (S)
07.34 Riku ja Rami
07.42 Neppajymykerho
07.48 Pipsa Possu: Isän videokamera (S)
07.56 Dinojuna (S)
08.20 Oktonautit (S)
08.41 Tero hoitaa (7)
08.50 Pat & Stan (S)
09.00 Hehku
09.30 Yle Uutiset Uusimaa
09.40 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi
09.50 Yle Uutiset Lounais-Suomi
10.00 Yle Uutiset Häme
10.10 Yle Uutiset Keski-Suomi
10.20 Yle Uutiset Itä-Suomi
10.30 Yle Uutiset Pohjanmaa
10.40 Yle Uutiset Pohjois-Suomi
10.50 Oddasat
11.05 - 11.47 McLeodin tyttäret (7)
12.00 Niklaksen keittiössä
12.30 Hehku
13.00 Mitä Kiinassa syödään?
13.30 Huuhkaja - pahan onnen lintu?
14.00 XL-sukupolvi
14.30 Suorana: Kortesmäki
15.00 Minun maisemani
15.15 Ääliö ulkomailla
16.00 Tulli
16.30 Galaxi
16.32 Tero hoitaa (7)
16.43 Martine (S)
17.00 Pikku Kakkonen
17.54 Älä luovuta!
18.00 Yle Uutiset minuutissa
18.02 McLeodin tyttäret (7)
18.48 Naurupalat (S)
19.00 Yle Uutiset alueeltasi
19.10 Yle Uutiset
19.16 Urheiluruutu
19.20 Yle Uutiset Suora linja
19.30 Tulli
20.00 Uusi päivä (S)
20.30 Suorana: Kortesmäki
21.00 Ajankohtainen kakkonen
21.35 Jalkapallon mestarien liiga
23.40 Urheilukatu 2
00.04 Extremen maailma
00.15 Jalkapallon mestarien liiga
00.45 - 04.00 Uutisikkuna
04.00 Uutisikkuna
05.55 Puoli seitsemän
06.25 Ylen aamu-tv
09.30 - 09.54 Kadotettu sukupolviko?
10.00 Sydämen asialla (7)
10.50 Kansallismaisemat: Vanajavesi
11.00 Yle Uutiset
11.05 Puoli seitsemän
11.35 Aamusydämellä
12.11 Arjen huimapäät: Nosturinkuljettaja
12.20 Arkistokuvia
12.30 Ulkosuomalaisen tarina
13.00 Korkein voitto (7)
14.30 Elisabeth kohtaa: Denis Mukwegen
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa
16.00 - 16.45 Avara luonto
16.50 Novosti Yle
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.08 - 17.54 Sydämen asialla (7)
18.00 Yle Uutiset
18.22 Yle Uutiset alueeltasi
18.25 Yle Uutiset sää
18.30 Puoli seitsemän
19.00 - 19.48 Historiaa: Sivilisaation kehto
19.55 Akuutti
20.25 Viking Lotto
20.30 Yle Uutiset
20.55 Urheiluruutu
21.05 A-studio
22.00 Taivaan pilarit (16)
23.00 Yle Uutiset
23.05 - 00.00 Ulkolinja
06.50 PIKKU KAKKONEN: Neposen aamu
06.51 Nimipäiväonnittelu: 28.8.
06.52 Babar ja Badun seikkailut (S)
07.04 Fungi (S)
07.12 Seikkailija Saku (S)
07.19 Sanasieppari
07.30 Olivia (S)
07.42 Arvaa kuinka paljon sinua rakastan (S)
07.55 Dinojuna (S)
08.19 Oktonautit (S)
08.40 Tero hoitaa (7)
08.50 Pat & Stan (S)
09.00 Hehku
09.30 Yle Uutiset Uusimaa
09.40 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi
09.50 Yle Uutiset Lounais-Suomi
10.00 Yle Uutiset Häme
10.10 Yle Uutiset Keski-Suomi
10.20 Yle Uutiset Itä-Suomi
10.30 Yle Uutiset Pohjanmaa
10.40 Yle Uutiset Pohjois-Suomi
10.50 Oddasat
11.05 - 11.48 McLeodin tyttäret (7)
12.00 XL-sukupolvi
12.30 Hehku
13.00 Elämäni eläimet
13.30 Urheilukatu 2
13.55 Ajankohtainen kakkonen
14.30 - 14.58 Suorana: Kortesmäki
15.05 Maailmanmenoa
15.15 Ääliö ulkomailla
16.00 Tulli
16.30 Galaxi
17.00 Pikku Kakkonen
18.00 Yle Uutiset minuutissa
18.02 McLeodin tyttäret (7)
18.48 - 18.55 Hupipätkät (S)
19.00 Yle Uutiset alueeltasi
19.10 Yle Uutiset
19.16 Urheiluruutu
19.20 Yle Uutiset Suora linja
19.30 Tulli
20.00 Uusi päivä (S)
20.30 Suorana: Kortesmäki
21.00 Taivaan tulet (12)
21.50 Yle Uutiset
22.00 Urheiluruutu
22.05 Keskiviikon ravisuora
22.10 DOCVENTURES MAKASIINIOHJELMAT
22.23 Docventures esipuinti
22.25 - 23.45 KUMARE
23.50 - 00.30 Docventures jälkipuinti
00.35 The Pacific
01.32 - 04.00 Uutisikkuna
MTV3
MTV3
Nelonen
Nelonen
05.30 Aamusää
06.00 Studio55.fi
06.25 Huomenta Suomi
09.05 Studio55.fi
09.30 Uutiset
09.40 Mitä tänään syötäisiin?
09.45 Suurin pudottaja
10.45 Hännänheiluttajat
11.15 Remonttimestari
11.50 Jamie Oliverin 30 minuutin ateriat
12.25 Ostoskanava
13.55 Alueellinen sääennuste
14.00 Asunto 23 (7)
14.30 Moderni perhe (S)
14.55 Mitä tänään syötäisiin?
15.00 Jamie Oliverin Amerikan herkut
16.00 Riemuloma Kanarialla
16.30 Salatut elämät (7)
17.00 Salatut elämät (7)
17.25 Salatut elämät (7)
17.55 Mitä tänään syötäisiin?
18.00 Suurin pudottaja
19.00 Seitsemän Uutiset
19.20 Päivän sää
19.30 Riemuloma Kanarialla
20.00 Kotia kohti
21.00 Koko totuus (7)
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 Tulosruutu
22.35 C.S.I. Matkalla keitetään nokipannukahvit ja paistetaan makkaraa. Uudet ja
vanhat soutajat joukolla pappilanrantaan!
Iitin Jousiampujat. Vattenfall
Seuracupin
finaalimatka
30.31.8. Kaikki jäsenet
joukolla mukaan!
Eläkeliiton Iitin
yhdistys. klo 18.00
Haaviston seuratalo, Perheniemi. Kesän aikana Saukonkallion tansseissa
talkoilleet leipojat, siivoojat,
myyjät, liikenteenohjaajat, järjestyksenvalvojat, vastuuhenkilöt, kesän päättäjäiset ruokailun
merkeissä Saukonkalliolla sunnuntaina 1.9. Järj.
Niinimäen-Radansuun yhteisen
kalaveden osakaskunta ja Iitin
Kalamiehet ry.
Silja Line Seurakisat huomenna tiistaina 27.8.
klo 18. Lähdemme
seurakunnan
vieraaksi Heinlahteen ke 28.8.
Lähtö kimppakyydein Kansantalolta klo 9.30.
Kaikki joukolla mukaan!
Syksy tekee tuloaan ja on aika
siivota ja järjestellä Pajala kurssikuntoon. mennessä
Seijalle 040 734 9158 tai Irmelille 040 715 9009. Lähtekää
mukaan edulliselle risteilylle.
Kylätalolla alkavat 2.9. New York (16)
23.35 C.S.I. on vielä muutamia paikkoja vapaana. Kahvilavuoroon
tarvitsemme työntekijöitä keittiöön, myyntityöhön ja leivontaan. alk. Ohjatut harjoitukset maanantaisin klo 18.00
ja perjantaisin klo
17.00 yläkoulun
kentällä. mennessä puh.
045 638 7117.
Avoin uistinkilpailu,
Urajärvi-uistelu la 7.9. ja
paikkana on Metsämyyrän
päiväkoti
(lukion
takana). klo 17.00 alkaen, kaikki
mukaan! Pölyn lisäksi tiedossa
kahvia ja pullaa.
LC
Kausala.
Edellisen ja uuden
hallituksen
kokoontuminen
29.8. Lue matkasta lisää netistä: www.iitinlatu.com.
Melontaretki Jaalassa sunnuntaina 8.9. Sjögrenin Seuran ystävät ja jäsenet. 050 521 6441.
A.J. Bussikuljetus.
Matkalla valitaan edustajat liiton syyskokoukseen 12.?13.10.
Espooseen. Phil (7)
02.55 - 05.00 Älypää-TV. Virkistyspäivä seurakunnan leirikeskuksessa Heinlahdessa
ke 28.8. klo 10.00. Syyskauden kerho alkaa
ti 10.9. Ilmottaudu Marja 040 734
9167 tai Mailis, 0400 755 391
tai tuo leipomuksesi kahvilavuoroon. Ennakkoilmoittautumiset perhikseen
voi tehdä sähköpostitse aija.
lehtinen@luukku.com. Menemme musikaalin Katri-Helena
ensi-iltaan kimppakyydein.
Keräystoimikunta
Lentopallo; Pienten tyttöjen harjoitukset alkavat
hallilla
tänään
maanantaina 26.8.
D-tytöt (2001-02
synt.) klo 15.15?16.30, E-tytöt 18.30 sekä
(2003-04 synt.) klo 16.30. Ilmoittautuminen
alkaa klo 9.00. 040 715
7600. Yhteispalaveri kylätansseista su 1.9. Esitys on Satamaravintola Kairossa klo 13.00,
Edith Piaf. klo 18.00. Ilmoittautuminen
Sinikalle 29.8. Teilimäentie 51) su 1.9.2013
klo 12.00. Mukaan omat eväät
ja säänmukainen vaatetus.
Retken järjestäjänä Repojotos
omalla
melontakalustollaan.
Ilmoittautumiset ja tiedustelut
iltaisin Eeva-Riitta Koivuselle
puh. ja
31. Lähtö Kausalasta kimppakyydein torilta klo
8.30 ja Jaalasta Kelopirtiltä
klo 9.15. Eckerö Linen Finlandialla
ilmoittautumiset 8.9. Maanantaina elokuun 26. Alajärvelle. Iitin
järjestämisvuoro.
TV-OHJELMAT 26.8. Lisätietoja sivuiltamme www.iitinlatu.
com/laji/perheliikunta-perhis.
Teatteriretkelle
Kotkaan
21.9
klo 17
Lahdessa.
Tulevia koko päivän kestäviä tapahtumia ovat Otetta
elämään - seminaari 3.9. Korjausavustuksella
säilytetään ja parannetaan
seurantalojen kulttuurihistoriallista arvoa, kuntoa ja toimivuutta.
Avustusten myöntämisen
edellytyksenä on, että eduskunta osoittaa tarvittavat
määrärahat valtion ensi vuoden talousarviossa. päivänä 2013
Silja Line Seurakisat 20.8.2013
Tulokset:
40 m aj P5: 1) Joona
Puukka 9,6, 1) Jaakko Liikkanen 9,6, 3) Luukas Huppunen 9,9, 4) Rafael Pekkola
10,0, 5) Taavi Rytkölä 10,2,
6) Pyry Ingers 10,5, 7) Niklas Järvinen 11,0, 8) Leevi
Hyypiä 11,2, 9) Okko Mikkola 11,5, 10) Vilppu Pirinen
11,8, 11) Eino Porkka 11,9,
12) Mikko Niskanen 12,0, 13)
Jami Seppälä 12,4, 14) Otto
Kauppinen 12,6, 15) Matias
Makkonen 13,9, 16) Onni
Suikkanen 14,3, 17) Venni
Ojala 14,6.
Pallonheitto P5: 1) Joona
Puukka 15,14, 2) Mikko Niskanen 11,80, 3) Okko Mikkola 9,23, 4) Jaakko Liikkanen
8,67, 5) Rafael Pekkola 8,01,
6) Eino Porkka 7,40, 7) Pyry
Ingers 6,58, 8) Jami Seppälä 5,92, 9) Onni Suikkanen
5,63, 10) Taavi Rytkölä 5,56,
11) Venni Ojala 5,55, 12)
Leevi Hyypiä 5,32, 13) Luukas Huppunen 4,20, 14) Otto
Kauppinen 3,75, 14) Niklas
Järvinen 3,75, 16) Vilppu Pirinen 3,70, 17) Matias Makkonen 3,43.
40 m aj P7: 1) Tomas Talo
8,4, 1) Arttu Ojapalo 8,4, 3)
Saku Siivola 8,8, 4) Aapo
Ryyppö 8,9, 4) Tuomas Elomaa 8,9, 6) Johannes Pirinen
9,1, 7) Asser Kajasto 9,2, 8)
Max Koutajoki 9,3, 9) Nooa
Eklund 9,5, 10) Weikko Taskinen 9,7, 11) Jesse Tuomainen 10,0, 12) Aapeli Keinänen 10,6, 13) Lauri Kolsi
12,6.
Keihäs P7: 1) Kaapo
Ryyppö 10,08, 2) Tomas Talo
9,09, 3) Weikko Taskinen
9,02, 4) Saku Siivola 7,98,
5) Aapeli Keinänen 7,04, 6)
Jesse Tuomainen 6,99, 7)
Tuomas Elomaa 5,86, 8) Johannes Pirinen 5,26, 9) Arttu
Ojapalo 4,62, 10) Asser Kajasto 4,20, 11) Nooa Eklund
4,14, 12) Lauri Kousi 4,08,
13) Max Koutajoki 3,50.
60 m aj P9: 1) Leevi Mäkinen 10,6, 2) Elias Taskinen
10,8, 3) Onni Liikkanen 10,9,
4) Tapio Tiihonen 11,0, 5)
Otso Häyrynen 11,1, 6) Kaarlo Mikkola 11,5, 7) Tomas
Puumalainen 12,3, 8) Onni
Porkka 12,5, 8) Lasse Mikkola 12,5, 10) Ville Noukkala
12,8, 11) Veeti Ojala 12,9, 12)
Joel Sirbu 16,4.
Kuula P9: 1) Onni Liikkanen 6,13, 2) Elias Taskinen
5,75, 3) Onni Rustholkarhu
LahdA 5,60, 4) Otso Häyrynen 5,32, 5) Leevi Mäkinen
5,26, 6) Tapio Tiihonen 4,75,
7) Tomas Puumalainen 4,63,
8) Kaarlo Mikkola 4,62, 9)
Ville Noukkala 4,38, 10)
Onni Porkka 4,24, 11) Joel
Sirbu 4,00, 12) Lasse Mikkola 3,98, 13) Veeti Ojala 2,66.
60 m aj P11: 1) Tuukka
Ingers 11,83, 2) Otso Kolehmainen 11,98, 3) Eero Haapaniemi 13,77, 4) Leevi Lehtikangas 14,55, 5) Veikka Peni
14,77.
Korkeus P11: 1) Otso
Kolehmainen 115, 2) Veikka
Peni 110, 3) Leevi Lehtikangas 110, 4) Eero Haapaniemi
110, 5) Tuukka Ingers 100,
Mikko Matilainen ?.
P13 60 m aj: 1) Akseli
Nuutinen 10,48, 2) Nico Niemelä 13,20, 3) Olli Ahlgren
13,54, 4) Veli Tiihonen 14,34.
Pituus P13: 1) Akseli
Nuutinen 4,29, 2) Nico Niemelä 3,67, 3) Veli Tiihonen
3,59.
Pituus P15: 1) Teemu
Kurhila 5,19.
40 m aj T5: 1) Hilkka Virta
9,1, 2) Veera Elomaa 9,3, 3)
Helga Temonen 10,9, 4) Nella
Eklund 11,5, 5) Suvi Eerikäinen 11,7, 6) Elina Noukkala
11,9, 7) Emilia Leivo 12,1, 8)
Elsi Savelainen 13,8, 9) Neea
Lunkka 14,3, 10) Enna Peltola 14,4, 11) Lotta Hyypiä 14,7,
12) Sofia Pekkola 16,3.
Pallonheitto T5: 1) Hilkka Virta 8,15, 2) Elina Noukkala 7,64, 3) Elsi Savelainen
6,83, 4) Suvi Eerikäinen
6,29, 5) Nella Eklund 5,86,
6) Helga Temonen 5,85, 7)
Neea Lunkka 5,32, 8) Veera
Elomaa 5,06, 9) Emilia Leivo
5,05, 10) Enna Peltola 4,28,
11) Sofia Pekkola 3,90, 12)
Lotta Hyypiä 3,88, 13) Janika
Ruokonen 3,40.
40 m aj T7: 1) Saara Huppunen 8,3, 2) Jenni Seppälä
8,5, 3) Ansa Liikkanen 8,6,
3) Aino Salo 8,6, 5) Assi Tiihonen 9,0, 5) Hilla Martikainen 9,0, 7) Aada Romppainen
9,2, 8) Alisa Häyrynen 9,3, 9)
Martta Huppunen 9,4, 10)
Hilma Virta 9,8, 11) Ida Honko 9,9, 12) Iiris Niemi 10,2,
13) Amanda Pekkola 10,5,
14) Siiri Kauppinen 10,7, 15)
Jenni Nurminen 10,8, 15)
Inkeri Reiju 10,8, 17) Hertta
Niemi 10,9, 18) Aino Virtanen 12,0, 19) Nuppu Lehtimäki 14,0.
Keihäs T7: 1) Ansa Liikkanen 9,00, 2) Saara Huppunen 7,94, 3) Alisa Häyrynen
6,52, 4) Assi Tiihonen 6,17, 5)
Aino Salo 5,96, 6) Jenni Seppälä 4,91, 7) Ida Honko 4,90,
8) Hilma Virta 4,44, 9) Aada
Romppainen 4,30, 10) Jenni
Nurminen 4,03, 11) Inkeri
Reiju 3,81, 12) Iiris Niemi
3,72, 13) Nuppu Lehtimäki
3,56, 14) Hilla Martikainen
3,55, 15) Hertta Niemi 3,54,
16) Amanda Pekkola 3,38,
17) Aino Virtanen 3,05, 18)
Martta Huppunen 2,98, 19)
Siiri Kauppinen 2,90.
60 m aj T9: 1) Joanna Puukka 10,4, 2) Iida Luoma-aho
11,0, 2) Crista Ingers 11,0,
4) Viivi Ojala 11,8, 5) Pihla
Martikainen 12,2, 6) Jenna
Tuomainen 12,3, 7) Kerttu
Niemi 12,5, 8) Enni Peltola
12,8, 9) Helmi Karjalainen
14,2, 10) Aada Ojapalo 17,1.
Kuula T9: 1) Joanna
Puukka 6,51, 2) Jenna Tuomainen 4,74, 3) Iida Luomaaho 3,78, 4) Viivi Ojala 3,54,
5) Crista Ingers 3,52, 6) Enni
Peltola 3,35, 7) Aada Ojapalo
3,18, 8) Helmi Karjalainen
3,11, 9) Kerttu Niemi 2,68,
10) Pihla Martikainen 2,18.
60 m aj T11: 1) Laura
Lintukangas 10,93, 2) Annukka Vainonen 12,51, 3)
Nea Koskinen 12,95, 4) Julia
Salmi 13,62, 5) Aada Salo
14,18, 6) Satu Siivola 14,70,
7) Neea Eklund 16,13, 8) Ida
Turunen 17,49, 9) Siiri Karjalainen 18,22, 10) Satu Honko
19,14.
Korkeus T11: 1) Nea
Koskinen 120, 2) Laura Lintukangas 115, 3) Satu Siivola
105, 3) Annukka Vainonen
105, 5) Julia Salmi 105, 6)
Siiri Karjalainen 095, 7)
Neea Eklund 095, 8) Aada
Salo 090, Ida Turunen NH,
Nea Lehtimäki NH, Satu
Honko ?.
T13 60 m aj: 1) Jenni
Kurhila 11,88, 2) Nina Piimäkorpi 13,53, 3) Ella Helminen
14,36, 4) Sara Siivola 14,60,
5) Veera Huppunen 14,65, 6)
Erna Lempinen 14,82.
Pituus T13: 1) Jenni Kurhila 3,68, 2) Nina Piimäkorpi
3,59, 3) Ella Helminen 3,33,
4) Sara Siivola 3,09, 5) Veera Huppunen 2,93, 6) Erna
Lempinen 2,81.
80 m aj T15: 1) Taina
Puumalainen 16,33, 2) Veera
Rautiainen 17,11.
Pituus T15: 1) Taina Puumalainen 3,65, 2) Veera Rautiainen 3,59.
Digi, Lyric Broline ja Principal Value totossa
HOOBEE
Glenwood on pitänyt elokuun starteissa parasta vauhtia. Korjausavustusta
voi hakea yhteisö, joka omistaa vapaaseen kansalaistoimintaan tarkoitetun seurantalon. Niitä
saattoi täyttyä jo eilen Kouvolassa, missä oli useita mielenkiintoisia nimiä, joiden
kohdalla voitto ei yllättäisi.
Niistä kuitenkin myöhemmin.
Suomen Kotiseutuliitto on
julistanut haettavaksi vuoden
2014 seurantalojen korjausavustukset. Hämeen ELY-keskuksen tiloissa
Lahdessa, Liikkujan Apteekki 5.9. Levikkialueen voittajista Malkin kilpaili eilen Kouvolassa
ja Rocket Richard viime keskiviikon Derby-karsinnoissa,
missä kuudes sija kaikkine
kiertelyineen toi viimeiset
rahat, mutta ei paikkaa finaalissa.
Parasta vauhtia elokuun
starteissa on pitänyt Salon
tallin Glenwood, joka Tampereen 75-lähdössä sai nappireissun kolmannessa sisällä
ja tuli alta kympin lopetuksessa vahvasti kolmanneksi
mailin ajalla 12,7a. PäijätHämeen Liikunta ja Urheilu
ry:n syksyn koulutukset löytyvät osoitteesta www.phlu.fi.
Iltakoulutuksina syyskuussa on mm. 8
Maanantaina elokuun 26. Tallikaveri Johnny Muscles kiri samaa reittiä viidenneksi.
Joensuussa G.W. Ilmoittautua voi koko koulutukseen, yksittäisiin koulutuksiin tai tilata seuralle
räätälöidyn kokonaisuuden.
Lisätietoja www.phlu.fi.
Seurantalojen
korjausavustusten
haku alkoi
Glenwood elokuun parhaassa vauhdissa
Elokuun kavioura on viimeistä viikkoa vaille valmis. Jaalalaisen
Reino Grönlundin taustoittama Lyric Broline lähti tavoilleen uskollisena hitaasti
matkaan, vaipui kauas kärjestä, mistä nousi kolmannelle kierros jäljellä. klo
18. Stablen
omistama Glenwood juoksi
kolmannessa ulkona, mistä
hyökkäsi 350 metriä jäljellä
kolmannelle, ajautui loppukaarteessa jo neljännelle,
missä menetti vauhtiaan,
kunnes syttyi maalisuoran
09,5 vauhdissa ohituksiin ja
neljänneksi.
Reijo ja Mirja Juholan
Digi haki Kouvolan Lounasraveissa alun keulat, antoi pois Gladstone Gangille,
minkä takana tuli pitävässä
pussissa toiseksi.
Principal Value suoritti
Vermon kolmella kilometril-
PHLU:n
syksyn
koulutukset
käynnistyvät
matkasi koko ajan takajoukoissa, mistä nousi lopussa
viimeisille rahoille.
Elokuun viimeinen viikko on toiveita täynnä. (Kuva: arkisto.)
lä taas tasollaan, kun sai paalulta hyvän paikan kolmannesta sisältä. Lahden Urheilukeskuksessa sekä Liikunnan ja
urheilun olosuhdeseminaari
26.9. Koulutuksessa kuullaan
koripallon ja lentopallon tarinaa Loimaalta, kun paikalle saapuu Nilan Bisonsin ja
Hurrikaanit Loimaan edustajia.
Päivähoidon ja koulun
ohjaajille järjestetään Lasten
tanssin avaimet -koulutus
keskiviikkona 18.9. Vuonna
2013 korjausavustusta myönnettiin 197 yhdistykselle yhteensä 1,7 miljoonaa euroa.
Korjausavustuksista päättää Suomen Kotiseutuliiton
hallitus Seurantaloasiain neuvottelukunnan lausunnon perusteella helmi-maaliskuussa
2014. Hakemukset on
toimitettava Kotiseutuliittoon
viimeistään 30.9.2013.
Seurantalojen korjausavustus on valtionavustus,
jonka jakamisen opetus- ja
kulttuuriministeriö on antanut Suomen Kotiseutuliiton
tehtäväksi. Loppua kohti
kiihtyvässä vauhdissa ruuna
pysyi omistajanimensä, Stall
Goljat, mukaisesti hyvin mukana ja varmisti kolmosen.
Hurjin esitys nähtiin viime
torstaina Lahdessa, joskin
sarjoja alempana. Edellisessään Mona Häggin ja Risto Jokisen laittama Markos
Liikunnan ja urheilun syyskausi on pyörä htämässä
vauhdilla käyntiin. Yksin
kolmatta puskenut Mikko
Nurmilaukaksen valmennettava tavoitti kärjen loppusuoralla ja ahdisti lopussa
jopa voittaja Dreamlineria
jääden kuitenkin kakkoseksi.
Kouvolan Lounasraveissa
oli myös Markos, joka kulki
elävässä parijonossa pääosin
toisessa, kolmannessa ulkona, hyökkäsi 500 jäljellä kolmannelle, mistä laukkasi yhden sijan kaarteen lopussa ja
oli lopulta neljäs. Neuvottelukunnassa
ovat edustettuna seurantaloja
omistavien yhdistysten keskusjärjestöt sekä opetus- ja
kulttuuriministeriö, ympäristöministeriö, Museovirasto ja
Kuntaliitto.. Lahden Urheilukeskuksessa.
Kaikkien lajien valmentajille avoin koulutus (50h)
alkaa Lahdessa lokakuussa
ja jatkuu keväällä 2014. mielenkiintoinen Menestyvä seura
-koulutus torstaina 12.9