Kymenlaaksossa kahdeksan tartuntaa Kymenlaaksossa varmistui viikonloppuna uusia koronatartuntoja, ja eiliseen keskiviikkoon mennessä varmistettuja tartuntoja oli yhteensä kahdeksan. alv.) LUMIMARJA TIRRONEN LUMIMARJA TIRRONEN IITIN JA JAALAN SITOUTUMATON PAIKALLISLEHTI ” Päijät-Hämeessä keskiviikkona 13 varmistettua koronatartuntaa Iitin kirkossa otettiin käyttöön kastepuu K-Market Tiltuntori Merrankuja 2, Kausala, (05) 535 3880 sanna.huhtanen@k-market.com Palvelu pelaa Ma-Pe 7-21 , La 7-19 , Su 10-19 TILTUNTORI OSTA NOSTA & Debi t meidät löydät myös facebookista facebook.com/tiltuntori Kaikki kesän ainekset läheltä. Toinen onnettomuuden uhreista oli kävellyt läheiseen taloon hakemaan apua. Kolme koronatartunnan saaneista oli eilen sairaalahoidossa, kaksi heistä tehohoidossa. Epidemiavaiheesta puhutaan silloin, kun kaikkia tartuntataudin tartuntaketjuja ei enää pystytä selvittämään. Ensisijaisesti on pysyttävä kotona ja vältettävä kaikenlaisia kokoontumisia, noudatettava sosiaalisen etäisyyden pitämisestä annettuja turvaväliohjeita sekä huolehdittava käsihygieniasta. Loput tartunnan saaneet sairastavat kodeissaan. Vielä sunnuntaina Kymsote tiedotti, ettei se enää julkaise tietoa todetuista koronavirustartunnoista omilla verkkosivullaan. Jos oireiden kanssa ei enää pärjää kotona, soitetaan päivystysapuun numeroon 116 117. Henkilöauto suistui ulos tieltä ja päätyi kyljelleen jokeen, osittain veden alle. Iittiläiset eivät ole mukana Kymenlaakson luvuissa, koska Iitti kuuluu Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän sairaanhoitopiiriin. — Siinä on jouduttu etsimään jonkin aikaa, ennen kuin auto on löydetty, kertoo tutkinnanjohtaja Mira Nieminen Kouvolan poliisista. päivänä maaliskuuta 2020 www.iitinseutulehti.fi Sivu 6 Kauppakatu 6 47400 Kausala • N:o 24 • 66. Koko maailmassa kuolleita on nyt vajaat 20.000. Sitä, oliko päihteillä osuutta asiaan, Nieminen ei vielä pystynyt vahvistamaan. Torstaina 26. Su 29.3. Onnettomuuspaikka oli Kolisevantiellä Haapakimolassa, Taasianjoen vanhan kivisillan kohdalla. Päivystysavun henkilöstö on kolminkertaistettu normaalitilanteeseen verrattuna. Koronaepidemian leviämistä on edelleen mahdollista rajoittaa merkittävästi, mikäli väestö noudattaa annettuja suojautumisohjeita. Yli 2-3 hengen ryhmissä tapahtuvia kokoontumisia tulee välttää, ja ohje koskee myös isompia perhekokoontumisia. Onnettomuuden uhrit eivät olleet iittiläisiä. vuosikerta • 2020 • N:o 5127 Irtonumero 2,50 E (sis. Autossa oli kuljettajan lisäksi yksi matkustaja. liikenneonnettomuus, jossa kuoli yksi ihminen. OMAN KYLÄN KAUPPA TILTUNTORI Tarjoukset voimassa To 26 .3. Terveysasemalle flunssaisena menevä asiakas saattaa altistaa itsensä tarttuville taudeille. 2/talous 99 rs kpl 1 00 PLUSSAKORTILLA 99 Kariniemen Kananpojanfileesuikaleet 400-450 g (8,8910,00/kg) 2 rs Kuolonkolari Haapakimolassa Etelä-Iitissä tapahtui perjantain ja lauantain vastaisena yönä 20.3. Sinne voivat soittaa myös ne epätavallisista hengitystieoireista kärsivät, jotka sairastavat keuhkosairautta, ovat raskaana tai käyttävät elimistön puolustusmekanismeja heikentävää lääkitystä. Päivystysavusta annetaan ohjeet hoitoon hakeutumiseen. Toisen kerran sama onnettomuus on kirjattu Pelastustoimen mediapalveluun aamuviideltä, jolloin tapahtumapaikaksi on vaihtunut Kolisevantie. Osa tartunnoista on peräisin ulkomailta. Yhtymä korostaa, että oikein toimimalla säästetään terveydenhuollon voimavaroja niille, jotka ovat kipeimmin hoidon tarpeessa. Ensimmäinen hälytys tapahtuneesta tuli vähän kolmen jälkeen Haapakimolantielle. Flunssaisen on peruttava kiireettömät vastaanottoaikansa. asti, ellei toisin mainita. Tarjoustuotteita rajoitettu erä. Tiistaina Kymsote kuitenkin avasi verkkoon erillisen Koronainfon, jossa julkistetaan varmistetut koronatartunnat. ps Ilman plussa-korttia 2,09 kpl (6,33 kg) 8 00 PLUSSAKORTILLA Yksittäin ja ilman plussa-korttia 4,49 rs (9,98-11,23 kg) 2 49 pkt Banaani Costa rica PÅGEN Oivallus! Kauraisa moniviljapalaleipä 330 g (3,03/kg) PLUSSAKORTILLA Hinta ilman plussakorttia 3,29 rs (6,58 kg) Valio Voi 500 g normaalisuolainen (4,98 kg) Raj. Yhtymä ei tiedota potilaista enempää heidän yksityisyytensä suojaamiseksi. Jos koronavirukselle altistuminen tai tartunta mietityttää, Omaolossa voi tehdä koronavirustaudin oirearvion. Keskiviikkona iltapäivällä tartuntojen määrä oli yli kaksinkertaistunut 13 kappaleeseen. Varmistettuja koronatartuntoja PHHYKY:n alueella oli maanantaina todettu kuusi kappaletta, kun tartuntojen määrä oli pitkään pysynyt kahdessa. Kaiken kaikkiaan Suomessa on varmistettu nyt yli 800 tartuntaa, joista noin kaksi kolmasosaa Uudelmaalla. Rikoskomisario Nieminen vahvistaa Iitinseudulle , että toinen uhreista oli jo menehtynyt, kun hänet löydettiin. Haapakimolassa oli lauantaina aamuyöllä yhteensä yli 10 hälytysajoneuvoa. Onnettomuuspaikalle oli tuotu viikonloppuna kynttilöitä. 2 pkt/talous kg Miniluumutomaatti 250 g (3,96/kg) Espanja/Marokko Raj. PHHYKY on tiedottanut alueensa koronatartuntojen määrästä ja varautumisestaan koronaepidemiaan joka päivä.. Yhtymä pyytää väestön apua epidemian hidastamiseen, jotta sosiaalija terveydenhuollon resurssien riittävyys saadaan turvattua tilanteen edetessäkin. Osaa uusien tartuntojen lähteistä ei ole toistaiseksi pystytty selvittämään. Yhtymä kehottaa välttämään kaikkia tarpeettomia tapaamisia ja pitämään kahden metrin etäisyyden toisiin ihmisiin sisätiloissa. (Lukijan kuva.) PHHYKY:n alueella siirrytty epidemiavaiheeseen Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymä tiedotti maanantaina Päijät-Hämeen siirtyneen koronaviruksen osalta epidemiavaiheeseen. Suomessa kolme ihmistä on tähän mennessä kuollut covid-19-tautiin
Työikäisiä on joutunut tehohoitoon ennakoitua enemmän. Hän on perehtynyt Business Finlandin koronarahoitukseen ja osaa ohjata oikeiden tahojen puoleen rahoitusratkaisuissa. Kehitysyhtiö LADEC on perustanut Koronapuhelimen, johon yrittäjät voivat soittaa kohdatessaan ongelmia yritystoiminnassa. Kunnassa on tekeillä suunnitelma, joka valmistuu huomiseen perjantaihin mennessä. 040 3566654. Tammisen yhteystiedot ovat risto.tamminen@iitti.fi, puh. Mutta monella on myös hätä omasta ja lähimmäisten toimeentulosta. Tällä pyritään suojelemaan nimenomaan kehäkolmosen ulkopuolista Suomea: jos epidemia pääsee leviämään samalla voimalla maakuntiin, tehohoitopaikat loppuvat hyvin äkkiä kesken. Ohjausja neuvontapalveluilla on käytössä takaisinsoittojärjestelmä. Kauppaja asiointiapua Iittiinkin Koronatilanteen edetessä osa väestöstä tulee tarvitsemaan apua selviytyäkseen arjesta. Koronavirus jatkaa vääjäämätöntä levittäytymistään. Pankin ja tavarantoimittajien kanssa voi aina yrittää neuvotella. Tilanteesta tekee entistä vaikeamman epätietoisuus siitä, kuinka kauan poikkeustilanne tulee jatkumaan; kestääkö se pari-kolme kuukautta vai peräti pidempään. Kumman valitsisit, mahdollisuuden hädän hetkellä tehohoitoon vai mahdollisuuden istua baarissa silloin kun mieli tekee. Itsekkyys rehottaa oikein kunnolla. PHHYKY suosittelee ikäihmisiä ja riskiryhmiä hankkimaan kauppaja asiointiapua läheisten tai naapureiden avulla. Iitin Yrittäjät ry on koonnut alle yhteystietoja ja nettisivuja, joilta saa neuvoja yritystoiminnan vaikeuksiin ja mieltä askarruttaviin kysymyksiin. MARKKU YLI-KAITALA puheenjohtaja Iitin Yrittäjät ry. Iittiläisillä ei näytä olevan mitään hajua siitä, kuinka kaupassa käyttäydytään näinä poikkeusaikoina. Liiketoiminnan hiljentyessä voi olla hyvä aika miettiä oman liiketoiminnan kehittämistä ja esimerkiksi sähköisten palveluiden virtaviivaistamista. Torstaina 4.8.2011 2 TÄNÄÄN TÄSTÄ TÄNÄÄN LUMIMARJA TIRRONEN RITVA LAUNESKOSKI Torstaina maaliskuun 26. HUS:in diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen on laskenut, että jos reilu kolmasosa suomalaista saa koronatartunnan, tehohoitoa tulee tarvitsemaan epidemian aikana 96.000 suomalaista. Tärkein asia on tietysti saada epidemia aisoihin ja minimoida sen terveydelliset vaikutukset. Mielestäni nyt on kaivettava esiin se niin kutsuttu talvisodan henki, jossa kaveria ei jätetä. Puhelimeen vastaajien ringissä on useita yritystoiminnan asiantuntijoita, mukana on myös LADECin Iitin yhteyshenkilö Pekka Mantila. Ravintolat ja baarit menevät kiinni todennäköisesti lauantaina. Siten olemme varmistamassa paikallisten palvelujen ja yritysten selviämistä tästä erittäin poikkeuksellisesta tilanteesta. Voi vain toivoa, että Suomessa ei käyttäydyttäisi yhtä edesvastuuttomasti kuin Britanniassa, missä nuoret aikuiset rynnivät sankoin joukoin juhlimaan ravintoloiden sulkemisen alla. Olennaista ei nyt ole se, saako baarissa istuskella, vaan se, onko se vastuullista ja järkevää. Iitin kunnan kehittämisasiantuntija Risto Tamminen on myös luvannut olla yrittäjien apuna. Tällä muutoksella Kymsote pyrkii vähentämään päivystysnumeroon 116 117 tulevien puhelujen määrää.. Olin alkuviikosta Kausalan S-marketissa ruokaostoksilla. Maailmanlaajuisesti varmistettujen tartuntojen määrä lähestyy puolta miljoonaa, mutta todellinen luku on moninkertainen, sillä testauksia tehdään tiukalla seulalla. IITTILÄINEN LÄHIMMÄINEN Yrittäjille on tarjolla apua ja neuvoja tässä vaikeassa tilanteessa Koronaviruspandemia on levinnyt kulovalkean tavoin ympäri maapalloa. Tällainen vastakkainasettelu olisi vielä kuukausi sitten tuntunut absurdilta, mutta nyt se on täysin perusteltu. Toisilla aloilla vaikutukset ovat olleet lievempiä. Lisäksi LADEC on avannut verkkosivustolleen erillisen koronasivun (ladec.fi/koronaapu), jolla on jatkuvasti päivittyvää informaatiota sekä linkkejä yrittäjälle hyödyllisiin tietolähteisiin. Suurin tartuntarypäs on luonnollisesti pääkaupunkiseudulla, jossa viidesosa suomalaisista asuu. Päijät-Hämeen keskussairaalan teho-osastolla on kahdeksan potilaspaikkaa, Kymenlaakson keskussairaalassa viisi. Koronapuhelimen numero on 044 7022700. Muutoksen sisältä on aina mahdollista löytää uuden ja erilaisen toiminnan siemen. Myös monet elintarvikeliikkeet, erikoistavarakaupat, apteekit ja taksiyrittäjät toimittavat tilauksesta elintarvikkeita ja lääkkeitä kotiin. Kannattaa myös selvittää, voiko myyntisaatavia nopeuttaa ja lainojen, ostolaskujen tai vakuutusmaksujen eräpäiviä siirtää. Tukekaamme toisiamme. Ketään ei tuntunut kiinnostavan vastuu toisesta ihmisestä. Ennakkoveroihin voi hakea lykkäystä OmaVero-palvelussa. On ennustettu, että tulossa on suoranainen konkurssiaalto, kun yrityksiltä ja yrittäjiltä loppuvat rahat. Jos yritys toimii vuokratiloissa, vuokranantajan kanssa kannattaa yrittää neuvotella vuokranalennuksesta. Paikkojen määrä pyritään nyt kaksinkertaistamaan, mutta se ei välttämättä riitä. 044 482 5050 Sosiaalihuollon ohjausja neuvontapalvelu Polku (alle 65 v.) Avoinna arkisin klo 9-15 Puh. Myös Iitissä järjestetään kauppaja asiointiapua riskiryhmille. Kyse ei ollut samaan perheeseen kuuluvista, vaan joka ainoassa kassajonossa näin käyttäytyivät aikuiset, toisilleen vieraat ihmiset: keski-ikäiset ja yli 70-vuotiaat. Yrittäjät: pidetään huolta toisistamme, ja noudatetaan annettuja ohjeita tartuntavaaran vähentämiseksi. Lisäksi riskialueilta kotiutetaan tai on jo kotiutettu noin 200.000 suomalaista; osa heistä on todennäköisesti tartuttanut muita ihmisiä jo matkallaan lentokentältä kotiin. 03 819 4850 Kymsote ohjeistaa hammaspäivystyksestä Kymsoten hammashuollon päivystyspotilaat ohjataan soittamaan Kotkan hammashoidon ajanvarausnumeroon 020 633 6501 virka-ajan ulkopuolella arkisin klo 15–18 ja viikonloppuisin klo 8–18. Soittaja ohjataan aina parhaiten asiasta tietävän pakeille joko puhelimitse tai sähköisesti chatissa. Suomen hallituksen tavoitteena on, että yli 70-vuotiaat pysyttelevät mahdollisuuksien mukaan erillään kontakteista ja väkijoukoista. Iitin Yrittäjät ry:n rahastonhoitaja , tilitoimistoyrittäjä Pirjo Niskala antaa seuraavia neuvoja tilanteeseen: Kassan hallintakriisin uhatessa yrittäjän tulee selvittää itselleen, mihin asti rahat riittävät. Toisilla aloilla vaikutukset ovat olleet dramaattisia: myynti on käytännössä loppunut kokonaan, ja jo tehtyjä tilauksia perutaan. Kerromme asiasta lisää maanantaina ilmestyvässä Iitinseudussa . Toimi ajoissa; älä jää odottamaan, että asiat järjestyvät itsestään. Hallitus valmisteleekin nyt Uudenmaan maakunnan tai sen osien eristämistä muusta maasta. Yritän olla se etulinjan kaupparatsu. Apua tarvitsevat voivat olla jo nyt puhelimitse yhteydessä asiakasohjaus Siiriin (65 vuotta täyttäneille) tai sosiaalihuollon ohjaus ja neuvonta Polkuun (alle 65-vuotiaille). On pohdittava, mistä menoista voi karsia ja voiko investointeja lykätä. Kaupassa oli yllättävän paljon väkeä kahden-kolmen aikaan iltapäivällä. Toimialoittain vaikutukset ovat olleet varsin erilaiset. Toistaiseksi olemme kaikki pysyneet terveinä, mutta kaupassa on hyvin vaikea välttää lähikontakteja, jos ihmiset eivät noudata turvavälistä annettuja ohjeita. Kausalassa 26.3.2020 LUMIMARJA TIRRONEN lumimarja.tirronen@iitinseutulehti.fi Ovatko iittiläiset koskemattomia. Ostokset voi jättää asunnon ulkopuolelle, turhia kontakteja on syytä välttää. Säätiedot: Kumman valitset. päivänä 2020 TÄNÄÄN Päivä Yö 4,5 m/s +10 +1 Perjantai Päivä Yö 4,0 m/s +10 +1 Lauantai Päivä Yö 3,4 m/s +7 -1 Sunnuntai Päivä Yö 3,7 m/s +2 -3 Maanantai Päivä Yö 3,7 m/s +2 -3 Grafiikka: Bulls. Se on tuonut tullessaan suuria haasteita yritysten ja yrittäjien käsiin, niin myös täällä Iitissä. LADECin yritysneuvonta toimii nyt niin ikään sähköisesti tai puhelimitse. Se tosiasia, että terveydenhuoltomme on kohta pulassa, ei myöskään näyttänyt käyvän kenelläkään mielessä. Asiakasohjaus Siiri (yli 65 v.) Avoinna ma, ti, to, pe klo 9-15 ja ke klo 9-16. Iitti ei ole mikään onnela koronan suhteen, joten pitäkää ihmiset se metrin turvaväli, kun jonotatte kaupan kassalle. Elintarvikkeiden tai apteekkiostosten hankinta voi vaikeutua myös liikkumisrajoitusten tai karanteenin vuoksi. Suomen Yrittäjien nettisivuilla on laaja paketti koronatietoutta yrittäjille (yrittajat.fi/yrittajat/ kaikki-koronasta-yrittajalle). Normaalioloissa koko Suomessa on raskaan tehohoidon paikkoja noin 300. Mutta näin oli sitten ajatellut moni muukin. Me selviämme tästä yhdessä, niin yrittäjät kuin koko yhteisökin. Kymen Yrittäjien sivuilta löytyy myös neuvoja (yrittajat.fi/kymen-yrittajat/a/ uutiset/622251-mista-apuakoronakriisiin). Pyritään käyttämään paikallisia palveluja ja ostetaan lahjakortteja tulevia tarpeita varten. Kello 18-21 soitetaan edelleen numeroon 116 117. Itse ajattelin, etten mene kauppaan puoliltapäivin, jolloin siellä on lounastaukolaisia, vaan ajoitan käyntini alkuiltapäivään, ennen kuin työstä palaavat tulevat ruokakauppaan. Lähipiirissäni on useita riskiryhmäläisiä, joille käyn kaupassa ja toimitan kassit ovelle. Jos katsoo vähänkin omaa napaansa pidemmälle, vastaus on selvä. On yrittäjien ja kuluttajien yhteinen asia, miten saamme pidettyä yritykset pystyssä ja säilytettyä mahdollisimman paljon työpaikkoja. Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä lupaa järjestää yhdessä kuntien kanssa kauppaja asiointiapua. Helsingin Sanomien mukaan Suomen terveysviranomaisten arviot tilanteesta ovat synkistyneet merkittävästi. Ripeästi pitää tarttua myös kaikkiin niihin erilaisiin tukija lainamahdollisuuksiin, joita valtiovalta tarjoaa eri kanavien kautta yritysten pelastamiseksi. Tämä tilanne tulee heijastumaan laajalle koko yhteisöömme. Kassojen työntekijät voisivat huomauttaa asiakkaille asiasta, mutta kukaan ei ainakaan minun nähteni niin tehnyt. Puh. Ihmiset tunkivat kassajonossa toisiinsa kiinni ja jäivät rupattelemaan keskenään kassan tienoille
saakka. Pitäisikö karanteenissa pysytellä neljän seinän sisällä, kun ulkona on hyvin tilaa liikkua. Kiikarit kannattaa ottaa avuksi. Jos on terve eikä ole altistunut virukselle, voi lainata ikäihmiselle lehtiä, kirjoja tai vaikka DVD-elokuvia. Ruoan hakutilanteessa pidetään kahden metrin turvaväli ja suositaan lähimaksamista kassoilla. Kausalan koulun lisäksi Iitissä annetaan lähiopetusta kahdessa lastensuojeluyksikössä. Koronaepidemian aikana Urpo Lahtinen yrittää elää viranomaisilta tulevien ohjeiden mukaan. Nyt ei ole vielä jyrkkä karanteeni. Sairastuessaan hän oli ollut jo usean päivän ajan poissa töistä, eikä hän ole altistanut työtovereitaan eikä asiakkaita. Kaikki tiet olivat tukkeessa, sotilaat ja poliisit olivat vartioimassa niitä. Miehen rauhallista suhtautumista selittää osittain 30 vuoden työkokemus sairaankuljettajana. O p e t u s m i n i s t e r i o n suositellut vahvasti lasten pitämistä kotona etäopetuksessa, jos se vain suinkin on vanhemmille mahdollista. — Vielä lauantaina vaikutti siltä, että uusi linjaus nostaa lähiopetukseen osallistuvien lasten määrän 17-18 oppilaaseen, kertoo Kausalan koulun rehtori Ari Ollikainen: — Sunnuntaina tuli kuitenkin useita perumisia. Eerola luottaa siihen, että viranomaisilta otetaan vastaan ohjeita ja asiat järjestyvät. päivänä 2020 Nyt on vaalittava yhteyksiä sekä mielen ja kehon kuntoa Ikäihmisiä on velvoitettu pysymään erillään toisista ihmisistä, mutta heitä ei silti pidä unohtaa ”Otetaan ohjeita vastaan ja toimitaan rauhallisesti” Suomen hallitus ohjeistaa yli 70-vuotiaita kansalaisia elämään koronaepidemian ajan karanteenia vastaavissa olosuhteissa mahdollisuuksien mukaan. Päijät-Hämeen ateriapalvelut noudattaa erityisohjeita, joilla tehdään kaikki tarpeelliset rajausja suojaustoimet.. Koska kevät on tulossa, voi tarkkailla, mitä pihalla tapahtuu ja mitä lintuja siellä näkyy. Jos en olisi terve, niin tätä tilannetta pitäisi ajatella toisella tapaa. Matot syrjään ja musiikki soimaan. Uuden linjauksen mukaan kaikki peruskoulun 1.-3.-luokkalaiset ovat oikeutettuja lähiopetukseen. Naapurukset suhtautuivat koronaepidemian synnyttämään yhteiskunnalliseen tilanteeseen rauhallisesti. Korttiin on muistettava laittaa myös puhelinnumero. — Olen huomannut, että tiellä liikkuu nyt paljon vähemmän ulkoilijoita. Tänään tiistaina lähiopetuksessa on ollut vain 13 oppilasta. Näin tiedot niistä eivät jää unholaan. — Mielestäni tässä tilanteessa riittää se, että kuuntelee, mitä viranomaiset neuvovat, ja tekee sen mukaan. Aiemmassa linjauksessa oikeus lähiopetukseen oli rajattu niihin oppilaisiin, joiden huoltajat työskentelevät yhteiskunnan kannalta kriittisillä toimialoilla. Kaikki palvelut pelaavat täällä, Lahtinen summaili. PHHYKY tiedotti myös, että maakunnan ulkopuolella asuva, yhtymässä työskentelevä henkilö on sairastanut hyvin lieväoireisen koronan. — Täytyy noudattaa niitä ohjeita, mitä viranomaisilta on saatu. Suomessa ei nähty maanantaina suurta ryntäystä kouluihin, joten vanhemmat tiedostavat riskit ilmeisen hyvin. Voi myös rauhoittua muistelemaan asioita ja kirjoittaa niitä ylös tai katsella vanhoja valokuvia ja muistoesineitä, ja tehdä niistä muistiinpanoja. Tähän liittyy mielestäni ristiriitaista ohjeistusta. Opetusministeri Li Anderssonin vetoomuksella saattoi olla siihen vaikutusta. Vanhustyön keskusliitto sekä Ikäinstituutti muistuttavat ikäihmisten hyvinvoinnin tärkeydestä nyt, kun yli 70-vuotiaat on velvoitettu pysymään erillään muista ihmisistä. Muutoin minun ei tarvitsekaan mennä oikein minnekään. Yhtymä valmistautuu tarjoamaan henkilöstölleen tilapäisiä vuokra-asuntoja. Lahtisen lähellä asuva Hellevi Eerola kertoi, että hän ei ole hermostunut koronaepidemian takia. Tilanne on aivan toinen sellaiselle henkilölle, jolla on sairauksia. Elintarvikealan yritykset, kuten ravintolat ja elintarvikemyymälät, voivat kuljettaa ruoka-annoksia tai ruokaostoksia kaupasta asiakkaalle ilman, että kuljetuksesta tarvitsee tehdä erillistä elintarvikehuoneistoilmoitusta. Mikäli asuu kerrostai rivitalossa ja taloyhtiössä on vapaa kaappi tai hylly, siitä voi tehdä kirjojen, lehtien ja DVD-elokuvien vaihtopisteen. Yhtymän toimipisteiden henkilöstöravintoloissa siirryttiin tiistaina annospakattuihin aterioihin. Käyn itse asioilla, mutta nyt vain pienemmissä ruokakaupoissa. Helpotus on voimassa 13.4. TÄNÄÄN 3 LUMIMARJA TIRRONEN LUMIMARJA TIRRONEN MINNA TERVO LUMIMARJA TIRRONEN RITVA LAUNESKOSKI ” Kannattaa tehdä mielen hyvinvoinnin tekoja itselle ja muille Torstaina maaliskuun 26. Tilanteeseen saataneen nyt helpotusta, kun valtion Huoltovarmuuskeskuksen varastot avataan sairaaloiden tarpeisiin. Suomen hallitus kehottaa iäkkäitä kansalaisia välttämään mahdollisuuksien mukaan muiden ihmisten lähellä olemista. Ymmärrän hyvin määräykset karanteenista. Elintarvikkeiden kuljetukseen ei tarvita poikkeusoloissa lupaa Iitissä ei ryntäystä lähiopetukseen Valtioneuvosto muutti 1.-3.-luokkalaisten lähiopetusta koskevaa linjaustaan viime perjantaina. Kotona olen tavallisesti paljon muutenkin. Etäällä asuvalle läheiselleen voi esimerkiksi tilata ruokaa kotiinkuljetuksena. Rajoitusten takia monet harrastukset ovat tauolla, joten kaikenlainen ulkoilu on noussut suosioon. Lähiopetuksessa lasten tartuntariski on huomattavasti suurempi. Niihin vuosiin mahtuu mukaan myös monet influenssat. Ikäihmiset voivat toimia myös itse. Kauppojen osittain tyhjentyneet hyllyt eivät ole tuottaneet myöskään ongelmia. — Lapinjärvellä oli suuja sorkkatautiepidemia. Urpo Lahtiselle muistui mieleen karanteeni, johon hän joutui nelivuotiaana mukaan 1950-luvun alkupuolella. Iitissä lähiopetusta alakoululaisille on järjestetty vain Kausalan koulussa, jossa lähiopetukseen osallistuvien määrä oli jo ehtinyt vakiintua alle kymmeneen koululaiseen. Arki rullaa tuttuun tapaan. Mediaa kannattaa seurata eri välineistä sekä hyödyntää esimerkiksi YLE Areenan tarjontaa. Kuljetustoimintaa koskeva helpotus on voimassa 13.4.2020 asti. Yhteydessä tulee olla nyt puhelimitse tai verkon välityksellä, jos se on mahdollista. Ikäihmiset ovat ottaneet suosituksen vastaan eri tavoin: osa eristäytyy kotiinsa täysin, kun taas osa vanhuksista toteuttaa hallituksen kehotusta väljemmällä tulkinnalla. Muistan, miten kävelimme kalkkilaatikoissa, jotta kengät puhdistuvat. Ulkona liikkuminen on myös Eerolalle tärkeää, ja hän aikoo jatkaa sitä. HYKY:n hen kilöstöä pyydetään välttämään kimppakyytejä. Kausalan Tyynitien pihaalueelta viime perjantaina tavoitetut Urpo Lahtinen (70) ja Hellevi Eerola (72) olivat tietoisia hallituksen ohjeista seniorikansalaisille. Myös keskussairaalan kahvion salaattibuffet suljettiin tiistaina. — Koronatilanne ei minua paljon heilauta, sillä totuin ambulanssissa näkemään kaikenlaisia tilanteita. Alan toimijoiden lisäksi myös muut tahot, kuten kunnat, seurakunnat ja yhdistykset, voivat kuljettaa elintarvikkeita ilman erillistä ilmoitusta poikkeusolojen aikana. Lisätietoja asiasta antaa toimialajohtaja Silja Mäkelä ympäristöterveyskeskuksesta: silja.makela@phhyky.fi Toimia sote-henkilöstön ja asiakkaiden suojaamiseksi Viikonloppuna PHHYKY tiedotti, että kankaisten hengityssuojainten paikallista tuotantomahdollisuutta selvitetään, sillä suojavarusteiden saatavuudessa on ollut ongelmia. Jos haluaa yleisesti auttaa, voi vaikka pudottaa kivan postikortin ikäihmisen postilaatikkoon ja kertoa, että on tarvittaessa apuna. Jalkoja kannattaa vahvistaa kotivoimistelulla sekä liikkumalla ulkona. Vanhustyön keskusliitto on koonnut vinkkilistaa, josta voi poimia sopivia tapoja toimia ikäihmisten hyväksi. — Nyt on aika tehdä itselle ja muille mielen hyvinvoinnin tekoja, suunnata ajatuksia myönteisiin asioihin, pitää yhteyttä puhelimitse tai verkossa läheisiin sekä tehdä mieluisia asioita ja tuttuja arkirutiineja kotona, korostaa psykologian tohtori Sirkkaliisa Heimonen Ikäinstituutista. Vaarin hautajaisiin pääsivät vain lähiomaiset. Myös mielen hyvinvointia voi ja kannattaa vahvistaa. Kausalan kaupoista olen löytänyt kaiken, mitä olen tarvinnut. Yhtymässä valmistaudutaan tarjoamaan etäyhteyksiä yhä useammille työntekijöille, ja Uudeltamaalta työssäkäyvän henkilöstön perheenjäsenten sairastamisen vaikutuksiin luvataan kiinnittää huomiota. Hänen mielestään paniikkiin ei ole syytä. Pestäviä kangasmaskeja on otettu koekäyttöön tällä viikolla erityisesti vanhustenhoidon ja sosiaalipalvelujen tehtävissä asiakkaiden suojaamiseksi. Lounasta ei ole tarjolla linjastossa eikä ruokailu ole mahdollista ravintolasaleissa, vaan annokset otetaan mukaan. Urpo Lahtinen kertoi , että koronavirusepidemia ei näy hänen arjessaan toistaiseksi kovinkaan paljon. Eerola sanoo ymmärtävänsä hyvin, että eristäytyminen on osalle ihmisistä vieläkin tärkeämpää: — Minä olen perusterve ihminen, enkä sairastu helposti flunssaan. Koronaviruksen leviämisen ehkäisytoimet ovat sulkeneet karanteeniin 844.000 yli 70-vuotiasta. PHHYKY tiedotti tiistaina, että ruoka-annosten kuljetustoimintaan ei tarvita koronaepidemian aikana erillistä lupaa. Jos kotikaranteenissa olevalla on oma piha, siellä voi tehdä keväthommia. Pelaa korttia, tee käsitöitä, askartele, nikkaroi, maalaa ja muista liikkua. Kumpikin järjestö pitää tärkeänä, että ikäihmisiin pidetään yhteyttä ja heidän päiväänsä piristetään
Syvin paastonaika alkaa ”Jerusalem, Jerusalem! Sinä tapat profeetat ja kivität ne, jotka on lähetetty sinun luoksesi. LUMIMARJA TIRRONEN LUMIMARJA TIRRONEN LUMIMARJA TIRRONEN Torstaina maaliskuun 26. Vanhat kristityt opettivat: rukoillaan ja tehdään työtä. Salpakankaan terveysaseman suljettu vuodeosasto avataan uudestaan. Entä MotoGP-kisoja. Aurinko nousee Iitissä 5.40 ja laskee 19.58. KESKIVIIKKONA 1.4. Moni kokee vallitsevan poikkeustilanteen pelottavana. Paikkoja tehdään noin 50.. 17:9-10 LAUANTAINA Jeesus sanoo: Se, joka tekee Jumalan tahdon, on minun veljeni ja sisareni ja äitini. Miten monesti olenkaan tahtonut koota lapsesi, niin kuin kanaemo kokoaa poikaset siipiensä suojaan! Mutta te ette tahtoneet tulla. Aurinko nousee Iitissä 5.50 ja laskee 18.50. 38:19 PERJANTAINA Petollinen on ihmissydän, paha ja parantumaton vailla vertaa! Kuka sen tuntee. Siunaus toimitettu. Mitä voimme tehdä tässä vaikeassa tilanteessa. Maailman suurimpaan ilmastotapahtumaan voivat kaikki osallistua sammuttamalla turhat valot. Nuorille www.facebook.com/aikalisaiitinsrk, www.iitinseurakunta.fi, IG ja SC Iitinsrk Perheet Syksyn päiväkerhoihin vuosina 2015–2017 syntyneet ilmoittautuminen nettisivujemme kautta www.iitinseurakunta. Jumalanpalvelukset Facebookissa Johanna Haaraoja toimi pappina nettiin striimatussa jumalanpalveluksessa sunnuntaina. — Nyt kriisiaikana seurakuntamme haluavat kehottaa kaikkia rukoilemaan maamme ja koko maailman puolesta. (Kuvakaappaus Iitin seurakunnan Facebook-sivuilta.) Iitin kirkossa pidettiin viime sunnuntaina sanajumalanpalvelus ilman yleisöä, kuten monissa muissakin Suomen kirkoissa. Ritva Helvi Tuulikki Grönqvist s. Lyhyelläkin rukouksella voi osallistua yhteiseen esirukoukseen. Jeesus ei kuitenkaan lähtenyt pakoon, vaan jatkoi työtään odotettavissa olevasta huonosta lopputuloksesta huolimatta. Anja Aili Hietanen 84 v. 3.3.2020 Iitti Yö kun aamuksi vaihtui, tuli tyyntä ja hiljaista niin. MAANANTAINA 30.3. Seurakunnan työntekijöiltä voi pyytää keskustelu-, rukousja käytännön apua. Tuntuu kuin tuo profetia olisi tullut todeksi nyt viime päivinä. Piloille menneet suunnitelmat tulevat maksamaan paljon rahaa. TIISTAINA 31.3. Yhteiset kokoontumispaikat ovat hiljentyneet, ja seurakunnan kokoontuva toimintakin on keskeytetty. Sunnuntaina kirkossa otettiin käyttöön kastepuu, josta lisää tämän lehden sivulla 6. 6:37 TIISTAINA Kaukaisista maista saapuu minun temppeliini rakentajia. Jer. — Heinäkuussa 1944, kun maamme kohtalo oli sodassa veitsenterällä, silloisen presidentin puoliso Gerda Ryti kehotti Suomen kansaa yhteiseen esirukoukseen maamme puolesta. Kaikkien lainojen eräpäiviä on siirretty 4.5. Aurinko nousee Iitissä 5.56 ja laskee 18.45. IITIN SEURAKUNTA KIRKKOHERRANVIRASTO P. asti. 24.10.1935 Koski Hl k. klo 10.00 Sanajumalanpalvelus internetissä live-striimattuna, osoitteessa www.facebook.com/iitinseurakunta tai www.iitinseurakunta.fi. 4 KIRKOLLISET Viikkopaivyri .. MIKKO PELKONEN Iitin seurakunta Salpakankaalle koronaosasto PHHYKY tiedottaa varautuvansa etupainotteisesti koronaviruksen etenemiseen. 05 829 3323 Avoinna: Ma-Pe klo 9-12 www.iitinseurakunta.fi Jumalanpalvelukset ja uskonelämä Su 29.3. Ei siellä enää kuulu itkun ääntä, ei valitusta. Tarkoituksena on voimassa olevan ohjeistuksen mukaisesti välttää sosiaalisia kontakteja ja vähentää tartuntariskiä. Tuntuu siltä, ettemme me ihmiset nyt voi varmaksi tietää, mikä on lopulta oikein. Kiinalainen sananlasku Aurinko nousee TORSTAINA 26.3. Aurinko nousee Iitissä 5.53 ja laskee 18.48. klo 10 alkaen. Minä annan kullekin sen mukaan, miten hän elää. IITTI Ritva Helvi Tuulikki Grönqvist 89 v. Aurinko nousee Iitissä 5.44 ja laskee 19.56. Mutta Jumala voi. 4.3.2020 Iitti Äärettömässä surussa kaivaten Omaiset Sukulaiset Ystävät Tuli rauha, uni ikuinen. Perhekirkossa ääneen pääsivät myös keltaisen sermin takaa kurkistelevat pehmolelut. Lämmin kiitos Iitin Ehtookodin henkilökunnalle. Muistoista aika rakentaa lohdutuksen. Palvelus striimattiin reaaliaikaisesti nettiin, ja sitä pystyi seuraamaan Iitin seurakunnan Facebooksivujen kautta. Jaalan kirkko on yksi tapahtumaan osallistuvista kiinteistöistä. Kuulkaa siis: teidän temppelinne on jäävä asujaansa vaille.” (Luuk. Kirkkoherranvirastossa ja taloustoimistossa pyydetään asioimaan sähköpostilla tai puhelimitse. fi koko huhtikuun ajan. Työntekijät tavoittaa puhelimitse, sähköpostitse tai sosiaalisen median kautta, yhteystiedot tässä lehdessä tai osoitteessa www.iitinseurakunta.fi. Aurinko nousee Iitissä 5.47 ja laskee 19.53. päivänä 2020 Nimipäiviä TORSTAINA Manu, Immo, Manne, Immanuel PERJANTAINA Sauli, Saul LAUANTAINA Armas WWF Earth Hour klo 20.30–21.30 SUNNUNTAINA Kesäaika alkaa Jouni, Joni, Joonas, Joona, Jonne, Jonni MAANANTAINA Usko TIISTAINA Irma, Irmeli KESKIVIIKKONA Peppi, Raita, Pulmu Viikon sana TORSTAINA Minä tunnustan rikkomukseni, olen murheellinen syntieni tähden. SUNNUNTAINA 29.3. Marianpäivän jumalanpalvelus on katsottavissa Facebookissa myös jälkikäteen. Siksi häneen kannattaa turvautua ja nöyryydessä, hiljaisuudessa ja rukouksessa kysellä hänen neuvojaan. Paikalla on myös pastori Minna Tanska henkilökohtaista keskustelua varten. Ei epidemiaakaan voiteta lopulta kuin Jumalan armon avulla. Minä, Herra, tutkin sydämet, tiedän salaisimmatkin ajatukset. Aurinko nousee Iitissä 5.37 ja laskee 20.01. maaliskuuta kello 20.30-21.30. Ps. Siitä merkkinä Turun tuomiokirkon kellot soivat heinäkuussa 1944 päivittäin klo 12, kuten ne ovat soineet tähän päivään saakka, Gärdström avaa taustaa kirkonkellojen soitolle. Miten käy kesätapahtumien. fi/jaalansrk 29.3. Outo sairaus on teljennyt ihmisiä kotien seinien sisälle, ja julkisia tilaisuuksia on peruttu. Jaalan kirkko on auki sunnuntaina 29.3. Rakkaamme Anja Aili HIETANEN o.s. Ps. Salpakankaan terveysasemalle Hollolaan valmistellaan väliaikaistiloja mahdollisten koronapotilaiden käyttöön. Su 29.3. Tavoitteena on, että koronaviruksen mahdollisesti edetessä yhtymässä on valmius laajan potilasjoukon hoitoon. Paikalla on pappi tai muu seurakunnan työntekijä keskustelua ja sielunhoitoa varten. 13:34-35) Näin synkästi Jeesus profetoi ensi sunnuntain evankeliumissa, kun sai kuulla Herodeksen häneen kohdistuvasta vihasta. LAUANTAINA 28.3. Jes. Iitin kirjasto luopuu Kirjakassi-palvelusta Iitin kunnankirjasto tiedotti eilen luopuvansa yleisen turvallisuuden nimissä Kirjakassi-palvelusta sekä ilmaisten poistokirjojen jaosta tästä torstaista alkaen. Ystävät Siunattu ystävien läsnä ollessa. Hiltunen, Peltokorpi. 6:15 KESKIVIIKKONA Minä iloitsen kansastani. Terveysaseman muutostyöt käynnistyvät tällä viikolla. 6.11.1930 Iitti k. Myös Kouvolan seurakuntayhtymä osallistuu Earth Hour -ilmastotapahtumaan. Kelloja soitetaan Jaalan, Kuusankosken, Va l k e a l a n, A nj a l a n, Inkeroisten, Myllykosken, Korian ja Elimäen kirkoissa sekä Kouvolan Keskuskirkossa. 142:4 MAANANTAINA Jeesus sanoo: Sitä, joka luokseni tulee, minä en aja pois. 3:35 SUNNUNTAINA Voimani ovat lopussa, mutta sinä näet jokaisen askeleeni. Jumalanpalvelus Kärsimyksen sunnuntain Gospel-kirkko on katsottavissa Jaalan kappeliseurakunnan YouTube-kanavalla www.lyli. Earth Hour sammuttaa valot Jaalassa Ympäristöjärjestö WWF:n järjestämä Earth Hour -ilmastotapahtuma on tämän viikon lauantaina 28. PERJANTAINA 27.3. Joh. Sak. Tämän symbolisen eleen avulla jokainen voi ilmaista huolensa ympäristön tilasta ja ilmastokriisistä päättäjille. Kouvolan seurakuntien yhteistä kirkonkellojen soittoa ehdotti Kouvolan seurakunnan kirkkoherra Keijo Gärdström. Entä läheisteni. Kadutaan ja paastotaan nyt, kun on sen aika. Ettei kävisi niin, että meidänkin paikkakuntamme liikkeet, temppelit ja kunnantalot ”jäävät asujaansa vaille”. Miten minun käy. klo 11.00–13.00 kirkko avoinna hiljentymistä ja yksityistä rukousta varten. Voidaanko musiikkijuhlia järjestää. Mark. Maan hallitus yrittää auttaa yhteiskunnan eri toimijoita — sairaaloita, yrittäjiä ja kuntia — selviämään. Lauantai-iltana valot sammutetaan niistä kiinteistöistä, joissa on aikaohjaus valoille. JAALA Nelly Mirjam Nieminen 99 v. Earth Hour ei siis ole sähköntai energiansäästötempaus. 65:19 Viikon miete Ellei miehellä ole liikanimeä, hänestä ei koskaan tule rikasta. Yksi portti vain hiljaa aukesi joka iäksi suljettiin. Vilkman s. Kirkonkellojen ääni muistuttaa siitä. Myös ensi sunnuntain palvelus striimataan nettiin. klo 11–13 yksityistä hiljentymistä ja rukousta varten. Kirkon kellot soivat päivittäin Jaalassa Kouvolassa kirkkojen kellot soivat maanantaista torstaihin klo 12-12.05 maaliskuun loppuun asti. Jo sovitut kirjakassinoudot ovat voimassa, mutta uusia ei oteta vastaan. Kiitos Iitin kodinhoidolle
Myös esimerkiksi leijonien ja valaiden näkemisestä on usein seurannut hillitön itkukohtaus. Saimme sitten henkilökohtaisen oppaan koko reissun ajaksi. Kesyjä ne eivät olleet, mutta eivät myöskään vierastaneet. Säätiön nimi juontuu toisen perustajan nuoruudesta Rellussa, silloisessa Tampereen Reaalilyseossa. Minulla on oma rengastusalue vanhan Anjalankosken alueella. Toimintaa koordinoi Luonnontieteellisen keskusmuseon rengastustoimisto. Vierailimme mm. Laura ja Petri Parkon Ruandassa kuvaama vuorigorilla.. Orankeja myös ammutaan pois häiritsemästä ihmistä. Eivät, mutta esimerkiksi Ruandaan oli helppo matkustaa. Poikaset noukin pöntöstä ja teen tarvittavat rengastukset ja mittaukset pikavauhtia, jotta saan poikaset äkkiä takaisin pesään. Se on sydäntäsärkevää. Saimme olla niiden lähettyvillä tunnin verran. On niin valtava kokemus päästä olemaan eläinten lähellä, mutta samalla tulee valtava suru siitä, mitä niille tehdään. Kuljettuamme pari-kolme tuntia rinnettä ylöspäin näimme gorillat. Miten juot kahvisi. Olen kasvissyöjä, suosin lähiruokaa, kompostoin ja kierrätän. Lisäksi luontoturismi työllistää puistonvartijoita ja oppaita, jotka pitävät osaltaan huolta eläimistä. Madagaskarille en lähtisi omin päin, sillä se on hyvin köyhä maa, eikä julkinen liikenne toimi. Olimme lopulta ainoat valkoihoiset jatkolennolla, sillä kaikki muut suomalaiset olivat peruneet lähtönsä ebolan takia. Suojavarusteina minulla on pehmustettu kypärä, visiiri ja paksu takki. Säätiön alkupääoma on peräisin enkelisijoittajilta, lahjoituksista ja merkkipäiväkeräyksistä. Pyrin edistämään luonnonsuojelua arjen valinnoilla. Rengastustoiminnan tarkoitus on tuottaa tilastotietoa lintujen lukumääristä, pesimisestä ja ympäristön muutosten vaikutuksista lintujen pärjäämiseen. Koulussa toimi — ja toimii vieläkin — perinteikäs ja aktiivinen luontokerho Vuokko, jonka toiminnassa mukana vietetyt vuodet ovat vaikuttaneet monen nuoren käsitykseen luonnonja ympäristönsuojelun tärkeydestä. Kerro siitä. Ne eivät ole ihan tavallisia matkakohteita. Kyseessä oli valmis pakettimatka. Aloitit t ammikuussa Vuokon Luonnonsuojelusäätiön osa-aikaisena tiedottajana. Matkaan lähdettiin varhain aamulla. Ebolaa oli tuolloin tavattu 4.000 kilometrin päässä Ruandasta. Maasto oli vaikeakulkuista, jyrkkää ja liukasta. Metsässä oli myös pistäviä nokkosia. Kerro joku sykähdyttävä muisto matkoiltanne. Mitä Vuokon Luonnonsuojelusäätiö tekee. Apinakuvia alkoi kertyä, joten parilla edellisellä reissulla Thaimaassa ja Madagaskarilla keskityimme kuvaamaan nimenomaan niitä. Ennen kuin korona sulki paikat, sinulla ja miehelläsi Petri Parkolla oli Kuusankosken Taideruukin Pato Galleriassa valokuvanäyttely, jota varten kuvasitte apinoita eri puolilla maailmaa. Sisällisodan jäljet eivät oikeastaan näkyneet päällepäin. Orankien orpokoti Borneolla oli liikuttava paikka. Mikä teidät sai kiinnostumaan juuri apinoista. Olen orankifani, mutta niitä on todella vaikea päästä näkemään luonnossa. Meidän piti pysytellä seitsemän metrin päässä eläimistä, mutta gorillathan eivät sitä tienneet vaan tulivat kyllä lähemmäskin. Laura Parkon kanssa Laura Parkko piipahti Iitinseudussa aamukahvilla ennen koronatilanteen tuomia rajoituksia. Kerran vuodessa teemme ulkomaanmatkan kauemmas. Ihmiset olivat todella mukavia. Sekin on tiedostaen tehty valinta, sillä monien lajien kohdalla turismi on ainoa syy niiden säilymiseen. Kinabatanganjoella onnistuin näkemään orangin veneestä, se oli unohtumaton kokemus. Viirupöllöt voivat olla vähän ärhäköitä; kerran yksi pöllö iski kyntensä käteeni kiinni, eikä siinä auttanut kuin odottaa, että se irrottaa ne. Ruandan lisäksi olette käyneet kuvausmatkoilla mm. Emo pyydystetään rengastamista varten haavilla. Teen tosiaan vapaaehtoistyötä luonnonsuojelun parissa. Toimit myös petolinturengastajana. päivänä 2020 ”Unohtumattomiin kokemuksiin yhdistyy valtava suru” Iitin kunnan palvelusihteeri Laura Parkko rengastaa petolintuja ja valokuvaa ihmisapinoita Sinut tunnetaan Iitissä kunnan matkailusta ja markkinoinnista vastaavana palvelusihteerinä, mutta sinulla on myös mielenkiintoisia harrastuksia. Olen vienyt sinne pöllönpönttöjä, ja rengastan alueellani haukkoja ja pöllöjä. TÄNÄÄN 5 LUMIMARJA TIRRONEN Torstaina maaliskuun 26. Siellä näimme lasin läpi 10-20 leikkivää pikkuorankia, jotka nahistelivat keskenään aivan niin kuin ihmislapset. Mitä luonnonsuojelu sinulle merkitsee. Missään ei ole niin siistiä kuin Ruandassa, sillä roskaamisesta saa isot sakot. Tuettavien hankkeiden joukossa on muun muassa suoja perhostutkimuksia ja maakotkien pesimähankkeita. Ugandassa ja Madagaskarilla. Olemme osallistuneet opastetuille retkille, jotka saattavat olla hyvinkin kalliita. Jäljittäjät olivat lähteneet jo pari tuntia aikaisemmin sademetsään paikantamaan gorillat. Säätiön perustivat vuonna 2007 Pertti Nupponen ja Pirjo Pesola. Esimerkiksi Ruandassa maksoimme gorillojen näkemisestä useita satoja euroja. Mustana ja mahdollisimman tummapaahtoisena. Koska turistit maksavat rahaa villieläinten näkemisestä, niitä kaikkia ei tapeta. Säätiö jakaa apurahoja luonnon monimuotoisuutta edistäviin hankkeisiin ja projekteihin. Seuraavat sarjan jutut tehdään puhelimitse tai sähköpostitse. Miten olette päässeet kuvaamaan apinoita lähietäisyydeltä niiden luontaisilla elinalueilla. Orankien elintila on kaventunut, koska sademetsiä poltetaan ja tilalle istutetaan öljypalmuja. Olemme lomaja harrastusmatkoillamme kuvanneet paljon muitakin eläimiä ja luontoa. Hotelli Ruanda -elokuvan kuvauspaikalla
Jälkikäteen niitä tullaan syyttämään joko ylitai alireagoinnista. Sitä on jokaisella suomalaisella. Lehdet viipyvät kastepuussa ensi vuoden tammikuun Kasteen sunnuntaihin , joka on ensimmäisenä sunnuntaina loppiaisesta. — Tällä hetkellä tartunta on mahdollista saada kaikkialta kotimaasta, ei vain Lapin lomakeskuksista. (…) Vaikka oma mökki voi tuntua eristetyltä paikalta, tarkoittaa mökillä olo yleensä myös paikallisessa ruokakaupassa käyntiä ja muuta liikkumista, jolloin voi pahimmillaan olla itse levittämässä koronaa uusille, hauraammille paikkakunnille.” Helsingin Sanomat 25.3.2020 “Sekä viranomaiset että media ovat jo viikkoja olleet samassa tilanteessa. (...) Ei tässä paljon ehdi syömään eikä mitään. Se on ekologinen, ja ekologisuutta on ajateltu myös puun lehdissä. Jos alireagoidaan, menetykset ovat inhimillisiä ja lopullisia.” Medialiiton toimitusjohtaja Jukka Holmberg Medialiitto.fi:n Agendalla -palstalla 15.3.2020 “Siihenhän menee ilman muuta viikkoja, mutta meneekö siihen vähän enemmänkin, se jää nähtäväksi.” PHHYKY:n pandemia-työryhmän puheenjohtaja Tuomo Nieminen Ylen alueuutisissa 23.3.2020 kysyttäessä epidemian huipusta Päijät-Hämeessä. Jos lieväoireiset nuoret ja terveet ihmiset jatkavat elämäänsä normaalisti, sairaus pääsee leviämään tehokkaasti. Tämä on hoitohenkilökunnalle, potilaille ja perheenjäsenille todella raskasta psykologisesti. Lisäksi on toivottu, ettei etenkään pienille paikkakunnille matkustettaisi, sillä siellä terveydenhuolto ei välttämättä kestä ylimääräistä kuormitusta. Nyt määrä on Kymenlaaksossa noudattanut WHO:n ja THL:n arvioimaa nopeutta, jossa tartuntojen määrä tuplaantuu 5–6 päivän välein. Mäntymaa kertoo, että lähiviikot näyttävät, miten rajoitustoimenpiteet vaikuttavat viruksen leviämisnopeuteen. Lehti ja sen vihreä väri edustavat elämää, toivoa ja kasvua, Haaraoja kuvailee. Puu on hankittu budjettihankintana. (...) Kuka voi saada tämän epidemian laantumaan. Kastepuu on hankittu kotimaiselta valmistajalta Lovi Oy:ltä. Sitten kun jumalanpalveluksia voidaan taas järjestää tavalliseen tapaan, syntyneiden lasten vanhemmat voivat halutessaan tulla itse paikalle ripustamaan lehden. Silloin aloitetaan uusi lehtikierros, ja puussa olleet kastelehdet pääsevät asianomaisiin perheisiin. Näin sanoo johtajaylilääkäri Marja-Liisa Mäntymaa Kymenlaakson sosiaalija terveyspalvelujen kuntayhtymästä Kymsotesta. Lehden vihreä väri sen sijaan on liturginen väri, joka symboloi elämää, toivoa ja kasvua. Lehtiä lisätään kasteiden mukaan joka sunnuntai ympäri vuoden. Kaikki tänä vuonna Iitin seurakunnassa kastetut saavat nimilehden, joka ripustetaan kastepuuhun. Selvät ohjeet siihen on annettu. Tästä tulee kaikenlaisia traumoja ja puhutaan jo posttraumaattisesta stressitilasta, joka varmaan tulee kaikille, jotka ovat tämän läheltä nähneet.” Espanjassa 18 vuotta lääkärinä toiminut sisätautija infektiolääkäri Sari Arponen Yle Uutisten verkkosivuilla 24.3.2020 “Koronaviruksen takia on suositeltu, että suomalaiset välttäisivät myös kotimaan matkailua. Lehtien ripustaminen tapahtuu yhtä aikaa esirukouksen kanssa, eli silloin kun kastettujen puolesta rukoillaan. Kastepuu on koivuvaneria. Tilanne on kauhea heikkokuntoisille potilaille. Jos tilanteeseen ylivaraudutaan, ovat menetykset tilapäisiä ja taloudellisia. Lehden ripustaminen on vapaaehtoista, kertovat seurakuntamestari Tiina Klemola ja seurakuntapastori Johanna Haaraoja. — Olemme näitä yhdessä suunnitelleet lastenohjaajien kanssa. Siksi nyt ei pidä odottaa, että viranomaiset sulkevat vaatekaupat, ravintolat ja muut julkiset tilat, vaan ottaa käyttöön sosiaalinen poikkeusaika.” Kotimaantoimituksen esimies Päivi Paulavaara Helsingin Sanomissa 16.3.2020 “Olen ollut kauan töissä ja olen nähnyt kaikenlaista. Kastepuu on tehty koivuvanerista. — Idea hankkia kastepuu myös Iitin seurakunnalle tuli maailmalta, sillä näitä on ollut jo vuosien ajan useissa seurakunnissa. päivänä 2020 RITVA LAUNESKOSKI Iitin kirkossa otettiin käyttöön kastepuu Kastepuun lehdet korvaavat kastetuille ennen sytytetyt kynttilät Kastelehden ripustamista kokeilivat seurakuntamestari Tiina Klemola ja seurakuntapastori Johanna Haaraoja (oik.). Tämä pahensi osaltaan maan katastrofaaliseksi mennyttä tilannetta. Ja myös niille terveydenhuollon ammattilaisille, jotka yrittävät hoitaa uutta sairautta, jota vastaan ei ole vielä vastustuskykyä, rokotetta eikä lääkettä. Koronavirus on vakavan taudin kuljettaja, ei siitä mihinkään pääse. Mikään alue ei ole turvassa. “Aluksi vähättelin mutta olin väärässä niin kuin usein ennenkin. He kuolevat yksin, eikä heidän perheensä voi hyvästellä heitä. — Vihreään lehteen me kirjoitamme kastetun etunimet sekä kastepäivän. — Mielestämme kastepuu sopii hyvin kirkkoomme. Mutta en ole ikinä nähnyt enkä kuvitellut mitään tällaista. Minä itse, meistä jokainen. Lehden voi ripustaa kastetun perhe tai perheen edustaja, kummi tai myös seurakunnan työntekijä. Tämä on kaikkien yhteinen asia.” Arkkiatri Risto Pelkonen Helsingin Sanomissa 22.3.2020 “Koronavirustartuntoja on joka puolella maakuntaa, niin Kouvolassa kuin muuallakin. Kastepuu voidaan siten tarvittaessa myös purkaa ja kätevästi siirtää. Kummasta, se selviää myöhemmin tänä keväänä. Omat valinnat ratkaisevat, ja niitä pitää pystyä tekemään jo paljon ennen viranomaisten tai poliitikkojen määräyksiä tai jopa kokonaan ilman niitä.” Helsingin Sanomien pääkirjoitus 24.3.2020 “Italiassa kyllä suljettiin kouluja, mutta ravintolat pysyivät auki ja arkielämä jatkui ennallaan. Aiemmin kastetuille on sytytetty kynttilät, mutta nyt ne vaihtuvat kastepuun lehtiin. — Luku nousee nopeaa tahtia, jos ihmiset eivät rajoita elämäänsä.” Kouvolan Sanomat 24.3.2020 “Viruksen leviämisen estämisessä valta on hyvin hajautettua. Kastepuuhun ripustettavissa ”lehdissä” on eroja eri seurakunnissa; puun lehtien lisäksi on sydämiä, enkeleitä ja lintuja. Me halusimme puuhun ihan perinteisiä lehtiä, koska puussa kasvavat lehdet kuvaavat seurakunnan ja Jumalan perheen kasvua hyvin, Klemola ja Haaraoja kertovat. — Koska asia on meille uusi, tämä ensimmäinen vuosi varmasti opettaa asiassa parhaat käytännöt. 6 Torstaina maaliskuun 26. Kastepuu on sijoitettu kirkossa alttarin oikealle puolelle seurakuntalaisten suunnasta katsottuna. Iitin seurakunnassa on otettu käyttöön kastepuu. Vihreät, hamppunarulla varustetut kartonkilehdet syntyvät seurakuntamestari Tiina Klemolan ”pajassa”. — Kastepuu ja lehdet tekevät kasteen näkyväksi, ja samalla nähdään, että seurakunta kasvaa. Näistä syistä mökkimatkat eivät nyt ole toivottavia. Siinä ei ole lainkaan liimaa tai nauloja, vaan se kootaan valmistajan nimen mukaisesti lovia hyödyntämällä. (...) Nyt on aika osoittaa solidaarisuutta niille, joiden kohdalla koronavirus voi olla kohtalokas. Myös seurakuntalaisilta tuli tästä toiveita. Niitä on noudatettava ja sillä siisti
Työt keskittyvät taajamien keskustoihin, vilkasliikenteisille kaduille ja kevyen liikenteen väylille. Siirretyt ryhmät toimivat omina ryhminään uusissakin tiloissa. Suomen kuvajournalistit ry on järjestänyt kilpailua vuodesta 1962 lähtien. Äärimmäisessä kiireessä päätös voi olla myös suullinen. Vierailut asumisyksiköihin eivät ole nyt mahdollisia. Ohjausja neuvontapalvelut toimivat toistaiseksi normaalisti, ja niiden lisäämiseen on varauduttu. Lapsimäärät pudonneet, siirroissa ei yhdistetä ryhmiä Kouvola on aloittanut hiekoitushiekan poiston Kouvolan kaupunki on aloittanut hiekoitushiekan poiston, ja työt kestävät olosuhteista riippuen kuudesta kahdeksaan viikkoa, eli huhtikuun lopulle. (Kuva: Lumimarja Tirronen.) Pysäytä infektioiden leviäminen ja vähennä riskiä saada tartunta. Hyvinvointikuntayhtymä on jo joutunut supistamaan merkittävästi ryhmämuotoista toimintaa. Pölynsidontaa tehdään pölyämisen estämiseksi. Myös sosiaalityö ja sosiaaliohjaus palvelevat kuten ennenkin. Kalustoa on liikkeellä pääsääntöisesti arkipäivisin klo 6-22 ja lauantaisin klo 6-18. Kilpailu on kutsukilpailu Suomen kuvajournalistit ry:n jäsenille, mutta Video 2019 -sarjaan myös yhdistyksen ulkopuolisilla henkilöillä oli mahdollisuus osallistua. Kaupunki pahoittelee työstä aiheutuvia häiriöitä.. Tänä vuonna kisaan osallistui 77 valokuvaajaa 1.794 kuvalla. Sosiaalipalvelujen asiakkaita pyydetään välttämään asiointipisteisiin saapumista flunssaisina tai muutoin sairaina. Kilpailussa palkitaan edellisen vuoden parhaat kuvat ja videot useassa eri sarjassa. Video oli nähtävillä Sakari Piipon näyttelyssä Suomen valokuvataiteen museossa vuodenvaihteessa. Suojaudu koronavirukselta Pese kätesi www.thl.fi Pieni teko vaikutus Suuri Muutoksia sosiaalipalveluihin Kiireelliset tarpeet luvataan hoitaa nopeasti Koronaviruksen aiheuttaman poikkeustilanteen takia PHHYKY:n asiakkaan käyttämiä sosiaalipalveluja saatetaan joutua muuttamaan. Lapsella ja hänen perheellään on oikeus saada viipymättä lapsen terveyden ja kehityksen kannalta välttämättömät sosiaalipalvelut. Tästä johtuen joitakin ryhmiä siirretään toisiin tiloihin, mikä on poikinut yhteydenottoja ja aiheuttanut huolta vanhemmissa. Kirjallinen päätös on annettava heti, kun se on mahdollista. Maan merkittävin vuotuinen suomalaista kuvajournalismia palkitseva kilpailu tunnettiin aiemmin nimellä Vuoden lehtikuvat. — Toimenpiteet, jotka olemme toteuttaneet, on tehty tarkasti harkiten. päivänä 2020 LUMIMARJA TIRRONEN Iitin kunnanvaltuustossa kuvatulle videoteokselle merkittävä palkinto Valokuvaaja Sakari Piipon Iitin kunnanvaltuuston kokouksessa kuvaama videoteos Puheenvuoro on voittanut Kuvajournalismi 2019 -kilpailun videosarjan. Kuntouttavaa työtoimintaa ei järjestetä toistaiseksi. Pariskunta katseli Iitin kunnanvaltuustossa kuvattua videoteosta Valokuvataiteen museossa viime joulukuussa. (Kuva: Lumimarja Tirronen.) Kuvakaappaus Sakari Piipon videoteoksesta. Kyse ei ole ryhmien yhdistämisestä toisiin ryhmiin, vaan enemmänkin ryhmän siirrosta omasta toimipisteestä isompaan päiväkotiin. Video on kekseliäästi koottu muotokuva modernista demokratiasta. Esimerkiksi taajama-alueiden keskustoissa töitä tehdään myös öisin. Varhaiskasvatuspäällikkö Helena Kuusisto korostaa, että toimenpiteisiin on ryhdytty terveys ja vastuullisuus edellä, tilanteen kehittymiseen varautuen. Kilpailun perinteiden mukaisesti tuomaristo teki päätökset anonyymien kuvien perusteella. Näitä siirtoja on tehty silloin, kun päiväkoti toimii useassa eri toimipisteessä tai rakennuksessa, ja myös silloin, jos lasten määrä toimipisteessä on vähentynyt muutamaan lapseen, toteaa Kuusisto. Lapset toimivat kuitenkin omana ryhmänään päiväkodissa, johon ryhmä on siirretty. Pakkasella ja sateella työ hankaloituu merkittävällä tavalla. Esiopetukseen osallistuminen on vähentynyt paljon, ja ryhmien siirrot liittyvät esiopetusryhmiin. 7 LUMIMARJA TIRRONEN RITVA LAUNESKOSKI Torstaina maaliskuun 26. Sääolosuhteet vaikuttavat töiden etenemiseen. Videon henkilöt ovat omanlaisiaan sankareita, koska käyttävät aikaansa erilaisten näkemysten yhteensovittamiseen. Jo asiakkaina olevia pyydetään olemaan yhteydessä ensisijaisesti siihen työntekijään, joka asiakkaan asioita muutenkin hoitaa. Vastaanottoajat ja kotikäynnit korvataan tarvittaessa puhelimitse tapahtuvalla asioinnilla. Demokratia toimii, koska siihen kuuluvat myös eriävät mielipiteet. Voittajakuvat nähdään näyttelyssä Sanomatalon Mediatorilla Helsingissä jossain vaiheessa tämän vuoden aikana. Asiakkaan oikeus välttämättömään huolenpitoon ja toimeentuloon turvataan välittömällä asian käsittelyllä sekä päätöksellä ja sen toimeenpanolla. Jaalassa suunta on Peukaloisten etäpisteestä Vuokkolan päiväkotiin. Hoitolasten siirrot aiheuttavat huolta Jaalassa Koronavirustilanteen vuoksi Kouvolan kaupungin varhaiskasvatukseen osallistuvien lasten määrä on vähentynyt merkittävästi. Hiekanpoistoon kalustoa saadaan liikkeelle noin 40 yksikköä. Kiireelliset palvelutarpeen arvioinnit taataan myös poikkeustilanteessa, mutta muista palvelutarpeen arviointien määräajoista voidaan poikkeusoloissa poiketa. Määräaika oikaisuvaatimuksen tekemiseen tai muutoksenhakuun alkaa vasta kirjallisen päätöksen tiedoksisaannista. Video on tyyliltään tahallisen riisuttu, mutta demokratian näyttämöt — kuten videon kunnanvaltuuston sali — ovatkin ankeita ja värittömiä, ja niissä toimivat ihmiset loisteputkilamppujen alla kalpeita. Tällaista ei näe televisiosta.” Videolla kuvataan Iitin kunnanvaltuutettujen ja viranhaltijoiden ilmeitä valtuutettu Hannu Suhosen monologin kuuluessa taustalla. Tuomareina toimivat tänä vuonna tanskalainen kuraattori, valokuvahistoroitsija ja KATALOG -lehden päätoimittaja Jens Friis, dokumenttielokuvaohjaaja ja käsikirjoittaja Virpi Suutari sekä lehtikuvaaja Joel Maisalmi. Nyt videon voi nyt katsoa myös netissä osoitteessa kuvajournalismikilpailu.fi/ voittajat/video-2019. Piipon videon palkintoperusteissa todettiin seuraavaa: ”Tekijän lähestymistapa on käsitteellinen, ja valittu konsepti on älykäs. Poikkeustilanteen takia myös tilapäisasumisen järjestämistä on jouduttu supistamaan
Palomäen lukiossa pidetyssä näyttelyssä markkinoitiin Iittiä tutulla tunnuksella: Iitti – avain sinullekin. 050 387 1649 Nuorisotyönohjaaja lähetyssihteeri Maija Kauppinen..............050 387 1653 Lastenohjaajat.....................050 387 1652 Seurakuntamestari Tiina Klemola....................050 387 1646 Emäntä-siivooja Tanja Nieminen..................050 387 1650 Kirkkoherra Mikko Pelkonen................050 387 1640 Kappalainen Ville Hiltunen....................050 387 1642 Vs. 8 Avoinna ma-pe klo 9.00–15.00 P. Keräyslistat kaikissa Kausalan pankeissa. 044 985 4690, asiakaspalvelu@kausalanautokatsastus.net Av. Lasten ja nuorten Onks tää normaalia -chattiin vastaavat alueella toimivat ammattilaiset. päivänä 2020 019 Iitinseutu 27.3.1980 Kirkkovaltuusto hyväksyi Kausalan srk-keskuksen luonnospiirustukset Puolitoistatuntisen keskustelun jälkeen, konkreettisia muutosesityksiä tekemättä hyväksyi Iitin seurakunnan kirkkovaltuusto Kausalan uuden seurakuntakeskuksen luonnospiirustukset. Yhtymässä valmistellaan myös lasten huoltajille suunnatun En jaksa -chatin käyttöönoton aikaistusta.. 02061 59600 www.iitti.fi IITIN KUNTA Verotoimisto Valimontie 5, 45100 Kouvola (Verohallinnon yhteinen vaihde) ............................................. (05) 829 3323 avoinna ma–pe 9–12 khvirasto.iitti@evl.fi www.iitinseurakunta.fi Varastotie 8, 47400 Kausala, www.kausalanautokatsastus.fi puh. nyt toisen kerran. ma-ti 8-17, ke, to, pe 9-16, muina aikoina sop. Kouvolassa järjestettyyn Omakoto 80 -näyttelyyn, josta vastasi Pohjois-Kymen rakennusinsinöörit ja arkkitehdit r.y. Avoinna ma-ke klo 9–15....044 781 3711 IITIN SEURAKUNTA Kirkkoherranvirasto Eerolantie 1, 47400 Kausala puh. 050 387 1645 Puhelinpäivystys pe klo 10–12 Taloustoimisto avoinna ma–pe 9–12 Kiroileva siili Lassi ja Leevi Torstaina maaliskuun 26. Rakentamiseen päästään käsiksi aikaisintaan ensi syksynä. Rakennustoimikunta sai valtuudet ryhtyä hankkeen toteuttamiseen heti, kun luonnospiirustukset ovat saaneet kirkkohallituksen siunauksen. (Ilmoitus Iitinseudussa.) Iitin kunta mukana Omakoto 80-näyttelyssä Iitin kunta osallistui useimpien Pohjois-Kymenlaakson kuntien lailla 22.-24.3. kanttori Janne Peltokorpi..............050 387 1643 Diakoniaviranhaltijat Sirpa Pusila....................... luvalla yleisen varainkeräyksen niiden vuokralaisina olleiden perheiden hyväksi, jotka Almin talon tulipalon johdosta joutuivat suuriin vaikeuksiin. te-palvelut.fi/kaakkois-suomi Maataloustoimisto, Iitti Vanha kunnantalo. Keräys tulipalossa kärsineille Kausalan Lions Klubi toimeenpanee ao. 040 548 2693 Eläinlääkärin vast.otto klo 8–9.30 ...........................................02061 57902 Kansalaisopisto.............040 554 6502 Kausalan urheilukenttä..040 483 3792 Kuntosali........................ 02061 59600 sähköpostiosoite: asiakaspalvelu@iitti.fi Kunnantalo, Rautatienkatu 20, 47400 Kausala Vanha kunnantalo, Rautatienkatu 22, 47400 Kausala Toimistot avoinna klo 9.00-15.00 Iitin kunnan virallinen sähköpostiosoite: kirjaamo.iitinkunta@iitti.fi henkilöille: etunimi.sukunimi@iitti.fi Iitin Vuokratalot Oy.....040 483 3765 ......................................... Chat tarjoaa jutteluapua lapsille ja nuorille joka arkipäivä klo 10-18 osoitteessa normaali.fi/ph/ Iitin nuorisotyöntekijät ovat tavoitettavissa sosiaalisen median kautta, puhelimella sekä Nuorten Iitti -palvelimella, joka on virtuaalinen Nuokku Discordissa. seurakuntapastori Johanna Haaraoja.............050 387 1654 Vs. Nuorille lisää tukea ja neuvontaa PHHYKY ja sen alueen kunnat vahvistavat yhteistyössä lasten ja nuorten ohjausja neuvontapalvelua. 0400 650 293 Kuntosalin aukioloajat: ma–su 5.30–22.00 Kirjasto Kausansaarentie 3...........040 483 3800 Kirjaston aukiolot: Omatoimiaika Palveluaika ma–su klo 7–21 ma–ti klo 12–19 ke klo 10–16 to klo 12–19 pe klo 10–16 Kirjastoauto....................040 523 2543 Päiväkoti Metsämyyrä...040 483 3710 Päiväkoti Peltohiiri.........040 483 3733 Päivähoidon ohjaaja...... Vahvat näytöt Haminasta Iittiläiset käsityöt läänin parhaita Iittiläisten naisten jo vanhastaan hyväksi tunnetusta käsityötaidosta ja suunnittelun tyylikkyydestä saatiin vakuuttavat näytöt sunnuntaina Haminassa, missä koko läänin kansalaisopistojen kulttuuripäivillä Kymentaan emännät Aliisa Mäkelä ja Vieno Hohti voittivat selvästi sarjansa sangen vaativassa kilpailussa. 02061 59600 (vaihde) Vaihde avoinna ma-pe 9.00-15.00 P. Iitin kunnan nuorisotyöntekijät päivystävät siellä ma, ti, to ja pe klo 14-18. Moni lapsi ja nuori kuormittuu nyt tavanomaista enemmän. Samalla hyväksyttiin 3,5 miljoonan markan alustava kustannusarvio sekä vuoksiksi 1980-81 ajoittuvat rahoitusohjelma. 040 550 0257 Paloja pelastuslaitos Kymenlaakson pelastuslaitos ................................................(05) 23 161 Sosiaalija terveyspalvelut Päijät-Hämeen sosiaalija terveydenhuollon kuntayhtymä ................................................(03) 81 911 Ympäristöpalvelut Kouvolan kaupunki................02061 511 VAIHDE puh. mukaan Talouspäällikkö Iiris Mäenpää ...................050 387 1644 Nuorisotyönohjaaja Tuula Lehtoranta............. 029 512 000 Kaakkois-Suomen työja elinkeinotoimisto Asioi verkossa: te-palvelut.fi Asioi puhelimitse: henkilöasiakkaat...................0295 042 002 ja työnantajaja yritysasiakkaat ................................................0295 042 001 Asioi toimipaikoissa: ks
Iitin Kokoomus ry. Jatkosta tiedotetaan myöhemmin erikseen. saakka nykytiedon mukaan. Iitin Lauluveikot. Ilmoittautumisen jälkeen odottakaa eläimenne kanssa autossa tai ulkona. Iitin Ladun vuosisuunnitelman mukaiset kevätkauden tapahtumat on koronavirustilanteen takia peruttu. Valvontatehtävien kiireettömiä tarkastuksia ei toistaiseksi tehdä. Tällaisia ovat esimerkiksi eläinsuojelulain mukaiset ilmoituksenvaraisen toiminnan tarkastukset sekä alkutuotannon hygienian valvontakäynnit (mm. Maksu mieluiten kortilla. on peruttu. Huomio jäsenet: to 26.3. Liturgia la 28.3. Vain yksi ihminen/ potilas vastaanottotiloihin. Mikäli olet flunssainen ja eläimesi tarvitsee kiireellistä eläinlääkärin hoitoa, ole yhteydessä vastaanotolle puhelimitse. Pese ja desinfioi kätesi heti vastaanotolle tullessasi. 0200 22020 Jakeluhäiriöt muualla Iitinseutu Painopaikka Lehtisepät Oy, Pieksämäki Pankit Nordea FI92 2131 1800 0041 25 Helmi Säästöpankki FI25 4212 0010 0979 68 OP FI 93 5069 0110 0003 50 Osoitemuutokset ja tilausasiat asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi (05) 326 0355, 0400 857 577 www.iitinseutulehti.fi Torstaina maaliskuun 26. Uusi ajankohta ilmoitetaan myöhemin. Koronavirustilanteen vuoksi kaikki kevään tapahtumat on peruttu. Mikäli epidemia leviää (eläinlääkäreitä sairastuu tms.) varaudutaan siihen, että kiireettömien potilaiden hoito lopetetaan ja siirrytään pelkkien päivystyspotilaiden hoitamiseen. Hyvää kevättä kaikille! Muistelukerhot ovat koronavirusepidemian vuoksi peruttu sekä huhtikuun että toukokuun osalta. Retket ja muu toiminta jatkuvat vasta KORONAvirusrajoitusten jälkeen. Iitin ortodoksiapiiri ry. Näin pyritään pitämään odotustilan ihmismäärä mahdollisimman pienenä. Tilaushinnat 1.1.2020 alkaen Kestotilaus 12 kk laskutusjakso: kotimaassa 105,00 ulkomailla 114,50 Määräaikaistilaus 12 kk laskutusjakso: kotimaassa 115,00 ulkomailla 114,50 Jakeluhäriöt Kausalan taajama klo 6.30–10 p. Lehden suurin vastuu ilmoitusten julkaisemisesta sattuneesta virheestä on ilmoitusten hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. Tule kokeilemaan jousiammuntaa. päivänä 2020 MANKALAN OSAKASKUNNAN kokoontuminen su 29.3. – Hallitus. Syyskauden tapatumien osalta ilmoitetaan seurapalstalla sitten kun niistä on lisää tietoa. Eläinlääkäripalveluissa on siirrytty ennaltaehkäisevästi hieman supistettuun palveluun: asiakkaita pyydetään varaamaan kiireettömiä toimenpiteitä vasta myöhemmin keväällä/alkukesästä. Päivystystoiminta jatkuu normaalisti, ja valvontaeläinlääkäri hoitaa eläinsuojeluvalvontatehtävät. Peruminen on voimassa toistaiseksi ja koskee tapahtumakalenterissa olevia retkiä sekä kokouksia myös yleistä vuosikokoontumista sekä hallituksen ja työryhmien kokoontumisia. 0600 15333 (1,71 €/min) ark. Tällaisia toimenpiteitä ovat esimerkiksi Kennelliiton viralliset röntgentutkimukset, koirien kastraatiot ja sterilisaatiot. Seuratkaa ilmoittelua seurapalstalla, yhdistyksen nettisivuilla (www.iitinhys.fi) tai Fb:ssa. Iitin Sotaveteraanit ja naistoimikunta. Valmentaja paikalla perjantaisin klo 17.30–18.30, Zeppo-halli, Tillolantie 32, Kausala. lypsykarjatilat).. Imastun Kummit ry. Kummilapsia voitte muistaa vaikka pääsiäiskortilla. 9 RITVA LAUNESKOSKI Julkaisija Iitin Lehti Oy ISSN 0357-9107 Sitoutumaton Sanomalehtien Liiton jäsen Y-tunnus 0158721-0 Osoite PL 37, 47401 Kausala Kauppakatu 6, Kausala Internet-osoitteemme www.iitinseutulehti.fi Avoinna Ma–Ti 8.30–16 Ke–To 8.30–15.30 Pe 8.30–15 Ilmestymispäivät Maanantai ja torstai Päätoimittaja Lumimarja Tirronen 0400 728 113 lumimarja.tirronen@iitinseutulehti.fi Toimittaja Ritva Launeskoski 0400 723 727 ritva.launeskoski@iitinseutulehti.fi Konttoripäällikkö Satu Santala (05) 326 0355, 0400 857 577 asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi Asiakaspalvelu, ilmoitukset, tilaukset ja laskutus Ilmoitusja asiakaspalvelu Eeva Sihvola ja Minna Tervo 0400 857 577, (05) 326 0355, ilmoitukset@iitinseutulehti.fi Asiakaspalvelu, ilmoitukset, tilaukset ja graafinen suunnittelu Ilmoitusten jättöajat Seurapalsta ja pikkuilmoitukset asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi Maanantain lehteen: perjantaina klo 10.00 Torstain lehteen: keskiviikkona klo 10.00 Vedosilmoitukset ilmoitukset@iitinseutulehti.fi Maanantain lehteen: torstaina klo 15.00 Torstain lehteen: tiistaina klo 15.00 Ilmoitushinnat Etusivu 2,15 E /pmm Takasivu 2,05 E /pmm Ennen tekstiä, tekstissä ja tekstin jälkeen 1,85 E /pmm Pienin ilmoituskoko 25 pmm Kuolinilmoitus 2,00 E /pmm Kiitosilmoitus 40 E /kpl Etusivu (silmä) 100,00 E /kpl Merkkipäiväilmoitus 40,00 E /kpl Onnitteluilmoitus kuvalla 70,00 E /kpl Palveluhakemisto 45,00 E /rivi 3 kk Ilmoitushinnat sisältävät arvonlisäveron 24%. Näillä toimilla halutaan vähentää ihmisten välisiä kontakteja ja suojaamaan sitä kautta sekä asiakkaita että henkilökuntaa. 16–08, pe 16–ma 08 ja juhlapyhinä www.iitti.fi Eläinlääkintähuolto toimii vielä lähes normaalisti Eläinlääkintähuollon henkilökunta palvelee tällä hetkellä edelleen yhteisvastaanotolla Kuusankoskella ja Kausalan vastaanotolla. Lisätietoja 040 562 6570/Ulla Matikka. Ketunleivässä on peruttu koronaviruksen vuoksi. 03 757 5285 Jaalan kirkonkylä klo 6.00–10 p. Kansalaisopiston järjestämät kuoroharjoitukset on tältä keväältä peruttu! Iitin Hevosystäväinseura ry. Lisätietoja: www.iitinjousiampujat.fi Iitin yhdistyksen kaikki suunnittelut tapahtumat on peruttu koronaviruksen takia 31.5. Yhdistyksen kevään kokoontumiset ja kokoukset siirretään myöhempään ajankohtaan. Koronaepidemian takia eläinlääkärivastaanotolle tulijalle on annettu toimintaohjeet: Älä tule vastaanotolle, jos sinulla on lieviäkään flunssaoireita. varsinainen kokoontuminen siirretään pidettäväksi myöhempänä ajankohtana. Eläinlääkäripäivystys Kouvola ja Iitti p
.... Suunnittelu Asennus Myynti p. (05) 326 0143, 0400 553 417 Metsatyot .. .. Metsatyot .. .. Torstaina helmikuun 6. .. Kotipalveluja Kauneushoitoloita Hautaustoimistoja Kukkakauppoja NaukioN Hautauspalvelu Surun keskellä autamme Teitä kaikissa hautajaisjärjestelyissä. 3636118, 040-7523932 Maalausta ja tapetointia MARKKU VARPENIUS Ky p. .. Hammaslaakareita .... Palvelemme ajanvarauksella, voitte varata ajan p. 0400 414 431, Tiina Jaatinen Kauppakatu 10, Kausala www.na ukionhautauspalvelu.fi. Kiinteistohuoltoa .. Nuohous Kauneushoitoloita Hautaustoimistoja Ravintolapalveluja Sahkoliikkeita .. Autokorjaamoja ja huoltoja Rakennusliikkeita .. .. MATTI NIEMI Puh. Rakennuspeltitoita .. päivänä 2020 Tuote-esittelyja .. .. Kuljetuksia Pitopalveluja Puutavaraa Taksiautoja Elainlaakareita .. Hierojia Partureita ja kampaamoja Tilausajoon Maalausta ja hiekkapuhallusta Polttooljya .. 0500 653 145/Timo Virtanen Simolantie 90, 47440 Sääskjärvi ATK-palveluja Autotarvikkeita Hautakivia .. Siivousliikkeita .. Tilitoimistoja Maalausja lattianpaallystystyot .. .. 10 KAUSALAN SÄHKÖTYÖ KY A-ryhmän sähköurakointi. .... .. Jatehuoltoa .. .. .
Vesija lampojohtoliikkeita .. 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät 20.00 Siipan saappaissa 21.00 Vappu ja Marja Live 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.55 Isänmaan puolesta 23.55 Vappu ja Marja Live 00.50 Kaappaus keittiössä 01.45 NCIS: New Orleans (12) 02.40 NCIS: New Orleans (12) 03.35 04.30 Ota rahat ja juokse Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Rusty Rivets (S) 06.25 Disneyn esikoulu 06.50 LEGO City Adventures (7) 07.05 Arthur ja minimoit (7) 07.30 LEGO Jurassic World 07.55 LEGO Ninjago (7) 08.10 Disney esittää 08.30 Angry Birds Piggy Tales (S) 08.35 My Little Pony: Ystävyyden taikaa 09.00 Mitä lapsesi tekisi. .. 06.52 Richard Scarry: 07.16 Kiri ja Lolo (S) 07.23 Franklin ja ystävät (S) 07.34 Pikku Kakkonen: Seikkailukone 07.59 Kaarle (S) 08.11 Ässäluokka (S) 08.32 Yökyöpelit (S) 08.44 Robottijunat (S) 08.59 Galaxi 09.00 Patu-koira (7) 09.08 Late Lammas (S) 09.15 Karvinen (7) 09.28 09.58 Galaxin Pallo 2020 10.50 Hiihdon Suomen Cup: Naisten 3x5 km viesti 11.50 Kohti jalkapallon EURO 2020 -kisoja 12.20 Hiihdon Suomen Cup: Miesten 3x 7,5 km viesti 13.40 15.20 Hiihdon Ski Classics: Reistadløpet 17.00 18.31 Kesän kuninkaat 20.10 Sohvaperunat 21.00 The Graham Norton Show 21.50 Modernit miehet (7) 22.35 Strike Back (16) 23.20 00.17 YleXPop 2019: Pyhimys MTV3 07.00 Ostoskanava Tvins.com 08.00 Monchhichi (S) 08.10 Puuha-Pete (S) 08.25 Muumilaakson tarinoita (S) 09.10 Mimmit musapatti 09.35 Winx-klubi (7) 10.00 Ostoskanava Tvins.com 10.30 Mitä tänään syötäisiin. päivänä 2020 Varikauppoja .. .. 22.00 Kymmenen uutiset 22.15 Viikon sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Teknavi 23.05 Vappu ja Marja Live 00.05 Posse 01.35 Ina <3 porno (16) <ql> 02.30 03.25 Ota rahat ja juokse Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Rusty Rivets (S) 06.25 Disneyn esikoulu 06.50 Disneyn esikoulu 07.15 My Little Pony: Ystävyyden taikaa 07.40 Disneyn esikoulu: Vampyrina (S) 08.05 Teini-ikäisten mutanttininjakilpikon 08.25 LEGO Jurassic World 08.50 HS Lasten uutiset 09.00 Mitä lapsesi tekisi. 06.52 Jääkarhu Otto (S) 07.03 Pikku perunat (S) 07.06 Hertan maailma (S) 07.09 Maikki ja pelottava Pontso (S) 07.33 Petran poppoo (S) 07.44 Nelli ja Iiro (S) 07.54 Safari (S) 08.06 Oktonautit (S) 08.18 Ryhmä Hau (S) 08.43 Lelumesta (S) 09.01 Galaxi 09.02 Näin meillä (7) 09.12 Aliisa ja yksisarvinen (7) 09.23 Robomestarit 2020 / video 09.35 Neljä ja puoli kaverusta (7) 10.00 Syke (12) 10.50 11.45 Hiihdon Suomen Cup: N 10 km yhteislähtö (V) 12.05 Hiihdon Suomen Cup: M 20 km yhteislähtö (V) 13.40 Uusi päivä (S) 14.07 Uusi päivä (S) 14.35 Uusi päivä (S) 15.03 15.31 Uusi päivä (S) 18.00 Kohti jalkapallon EURO 2020 -kisoja 18.30 TOUGH GUY 20.00 Verta, hikeä ja T-paitoja 20.30 Mitä mietit Ronja Salmi. TV1 04.00 Uutisikkuna 07.00 Huutokauppakesä 08.00 Yle Uutiset 08.05 08.54 Historia 09.00 Yle Uutiset 09.05 Ylen aamu 10.00 Yle Uutiset 10.05 Ykkösaamu 10.45 Perjantai-dokkari 11.00 Yle Uutiset Uusimaa 11.08 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.16 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.24 Yle Uutiset Häme 11.32 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.40 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.48 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.56 Yle Uutiset Pohjanmaa 12.04 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.12 Yle Uutiset Lappi 12.20 Yle Oddasat 12.24 Oddasat 12.40 RSO Musiikkitalossa 13.40 Pisara 13.45 14.35 Prisma: Kannabis lääke vai huume. Perjantai 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät 20.00 Posse 21.30 Sunnuntailounas (7) 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Elokuva: The Sentinel Salaliitto 00.40 Rikospaikka 01.10 Hamilton 02.10 Huuma 03.35 04.30 Ota rahat ja juokse Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Rusty Rivets (S) 06.25 Disneyn esikoulu 06.50 LEGO City Adventures (7) 07.05 Arthur ja minimoit (7) 07.30 LEGO Jurassic World 07.55 LEGO Ninjago (7) 08.10 Disney esittää 08.30 Angry Birds Piggy Tales (S) 08.35 My Little Pony: Ystävyyden taikaa 09.00 Mitä lapsesi tekisi. (12) 02.30 Selviytyjät 03.25 04.20 Selviytyjät Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Rusty Rivets (S) 06.25 Disneyn esikoulu 07.15 My Little Pony: Ystävyyden taikaa 07.40 Disneyn esikoulu: Vampyrina (S) 08.05 Teini-ikäisten mutanttininjakilpikon 08.30 LEGO Jurassic World 08.55 Angry Birds Blues (S) 09.00 Hauskat kotivideot 10.00 Suomen huutokauppakeisari 11.00 Kadonneen jäljillä (S) 13.00 Remppa vai muutto Vancouver 16.00 Elokuva: Monsteriperhe (7) 18.00 Farmi Suomi 19.30 The Voice of Finland 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Mental Samurai Suomi 22.00 Elokuva: Beck: Invaasio (12) 00.00 Elokuva: I Am Legend (16) 02.10 Kummeli esittää: Kontio & Parmas 04.10 05.00 Astral-TV Sunnuntai 29.3. 14.40 Luontohetki 15.05 ETT UNDERBART LIV 15.35 Akuutti: ADHD:n piilevä voima 16.05 Draken etsivätoimisto (12) 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Flinkkilä & Tastula 18.00 Yle Uutiset 18.10 Urheiluruutu 18.15 Strömsö 18.45 Avara luonto: Ihmeellinen Australia 19.40 20.24 Raastava tunnustus (12) 20.29 Yle Uutiset 20.50 Urheiluruutu 21.15 Maailma liekeissä (16) 22.15 Elämäni Biisi 23.00 Vastavirtaan (12) 23.50 Syrjäinen maa (16) 01.25 04.00 Uutisikkuna TV2 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 28.3. TV1 04.00 Uutisikkuna 05.55 Akuutti: ADHD:n piilevä voima 06.25 Ylen aamu 09.30 Puoli seitsemän 10.00 Sydämen asialla (7) 10.50 Yle Uutiset Uusimaa 10.58 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.06 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.14 Yle Uutiset Häme 11.22 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.30 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.38 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.46 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.54 Yle Oddasat 12.00 Nuorten parlamentti 13.00 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 13.08 Yle Uutiset Lappi 13.16 Oddasat 13.30 Katarina kaunis leski (S) 15.00 15.53 Ylen aamun parhaat 16.00 A-Talk 16.40 Yle uutiset Selkosuomeksi 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 17.52 Murdochin murhamysteerit 18.00 Yle Uutiset 18.21 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 19.52 Hakekaa kätilö! 20.00 Marja Sannikka 20.29 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 Perjantai 21.45 Yle Uutiset 21.49 Urheiluruutu 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.00 Syntinen (16) 22.45 Oddasat 23.00 Elämäni Biisi 23.45 00.13 Puoli seitsemän 00.30 04.00 Uutisikkuna TV2 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 27.3. Vesija lampojohtoliikkeita .. 09.10 Kauniit ja rohkeat (S) 09.35 Emmerdale 10.05 Siipan saappaissa 11.05 Kotoisa 12.00 Ostoskanava Tvins.com 13.00 Neljän tähden illallinen 13.30 Rantabaari (7) 14.00 Siipan saappaissa 15.00 Neljän tähden illallinen 15.30 Neljän tähden illallinen 16.00 Salatut elämät 16.30 Kauniit ja rohkeat (S) 16.58 Uutiset 17.05 Viiden jälkeen 17.25 Uutiset 17.30 Viiden jälkeen 17.55 Uutiset 18.00 Viiden jälkeen 18.25 Emmerdale 18.55 Mitä tänään syötäisiin. 06.52 Kim ja Kai (S) 07.00 Ruskea pikkukarhu (S) 07.09 Killi ja Kiki (S) 07.16 Kallen keittiö (S) 07.27 Pikku Kakkosen posti 07.33 Tilda ja hänen ystävänsä (S) 07.45 Uula ja Kuu (S) 07.57 08.09 Jetron matkaan (S) 08.15 Galaxi 08.16 Ville ja Lousku vauhdissa (7) 08.26 08.48 Merten syvyyksissä (7) 09.00 09.49 Casualty (12) 10.00 Uusi päivä (S) 10.27 Uusi päivä (S) 10.55 Uusi päivä (S) 11.23 Uusi päivä (S) 11.55 Kovin kuski haussa 12.50 13.29 Sisällä 14.00 Luontomatkalla 15.00 KOLL PÅ KNARK 1-3 15.10 KOLL PÅ KNARK 1-3 15.20 KOLL PÅ KNARK 1-3 15.30 Sairaan kaunis koira 16.00 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa 17.00 17.57 Pikku Kakkonen 18.10 Casualty (12) 19.00 Vielä lasillinen 19.30 Rattikärpäset 20.00 20.49 The Graham Norton Show 21.00 Sohvaperunat 21.50 Noin Viikon Studio 22.20 Rouva varapresidentti (7) 22.50 00.07 Seksiä nettikamerassa (12) MTV3 06.15 Aamusää 06.25 Uutisaamu 07.00 Uutisaamu 08.00 Uutisaamu 09.10 Kauniit ja rohkeat (S) 09.35 Emmerdale 10.05 Kaappaus keittiössä 11.05 Siipan saappaissa 12.00 Ostoskanava Tvins.com 13.00 Neljän tähden illallinen 13.30 Neljän tähden illallinen 14.00 Rantabaari (7) 14.30 Rantabaari (7) 15.00 Neljän tähden illallinen 15.30 Salatut elämät 16.00 Kauniit ja rohkeat (S) 16.30 Emmerdale 16.58 Uutiset 17.05 Viiden jälkeen 17.25 Uutiset 17.30 Viiden jälkeen 17.55 Uutiset 18.00 Viiden jälkeen 18.30 Mitä tänään syötäisiin. Turvallisuuspalveluja TV-OHJELMAT 26.3. 29.3.2020 Torstai 26.3. 10.00 Jaksa paremmin 10.30 Eläinsairaala (S) 11.00 Rikkaat ja rahattomat 12.00 Huvila & Huussi 13.00 Farmi Suomi 14.30 Remppa vai muutto Vancouver 15.30 Remppa vai muutto Vancouver 16.30 Elokuva: Marvel: Doctor Strange 18.05 Suomen huutokauppakeisari 19.00 Mental Samurai Suomi 20.00 The Voice of Finland 21.25 Keno ja Synttärit 21.30 Elokuva: Inception (12) 00.30 Elokuva: Beck: Invaasio (12) 02.30 Kummeli esittää: Kontio & Parmas 03.30 05.00 Astral-TV. 11 Torstaina maaliskuun 26. 16.00 UNICEF Maailman tärkein ilta 18.00 Masked Singer Suomi 19.00 Seitsemän uutiset 19.10 Tulosruutu 19.20 Urheiluextra 19.30 Talent Suomi 21.00 Pitääkö olla huolissaan. TV1 04.00 Uutisikkuna 07.00 Elämää meren armoilla 07.30 Elämää meren armoilla 08.00 Yle Uutiset 08.05 Avara luonto: Ihmeellinen Australia 09.00 Yle Uutiset 09.05 Flinkkilä & Tastula 09.55 Yle Uutiset 10.00 Itse asiassa kuultuna : Kaj Chydenius 11.00 Mikaela & Thomas 11.15 Vintage valtakunta 11.45 Dokumenttiprojekti: Vaalitaisto 2.0 12.45 Muisti: Sekaisin shaahista 13.15 Noin Viikon Studio 13.45 Elämäni Biisi 14.28 Some deep story 14.40 Marja Sannikka 15.10 Perjantai 15.50 Poldark (12) 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 17.54 Murhia ja kantrimusiikkia 18.00 Yle Uutiset 18.10 Urheiluruutu 18.15 18.37 Luontohetki 18.45 Arto Nyberg 19.30 Kriminalisti 20.29 Yle Uutiset 20.45 Urheiluruutu 21.05 Paratiisi (12) 21.50 Heikolla jäällä (16) 22.35 Karppi (12) 23.25 Ulkolinja: USA:n syvä kahtiajako 00.40 Ykkösaamu 01.20 04.00 Uutisikkuna TV2 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 29.3. Perjantai 11.00 Kotoisa 12.00 Masked Singer Suomi 13.00 Elokuva: Space Chimps (7) 14.40 Pilanpäiten 15.00 Talent Suomi 16.30 Liigalive 360 17.00 Onnela (7) 17.30 Posse 19.00 Seitsemän uutiset 19.11 Uutisextra 19.20 Tulosruutu 19.30 Rehtori (S) 20.00 21.00 Masked Singer Suomi 22.00 Kymmenen uutiset 22.10 Lotto, Jokeri ja Lomatonni 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.40 Elokuva: Wallander: Mastermind (16) 00.35 Isänmaan puolesta 01.35 999: Mikä hätänä. 06.53 Astroset (S) 07.05 Albi Lumiukko (S) 07.12 Martta puhuu (S) 07.35 Pikku Kakkonen 07.36 Sasu (S) 07.48 Pusse (S) 08.01 Mimosa ja Lennu (S) 08.12 Gudrun, viikinkiprinsessa (S) 08.21 Galaxi 08.22 Pertti ja Purtti (7) 08.34 Patu-koira (7) 08.42 08.47 Hullabalooba (7) 09.00 09.49 Casualty (12) 10.00 Uusi päivä (S) 10.30 Paluumuuttajat 11.00 Veljekset Price ruokamatkalla Pohjoismaissa 11.45 Kulutustavaratarkastajat 12.25 Ambulanssi apuun! 13.06 Paras ruokavalio 14.05 FLOCKEN 1-8 14.35 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa 15.35 Rattikärpäset 16.05 Uusi päivä (S) 16.35 Muumilaakso (7) 17.00 17.57 Pikku Kakkonen 18.10 Casualty (12) 19.00 19.47 Syke (12) 20.00 Modernit miehet (7) 20.22 Modernit miehet (7) 20.45 Yksittäistapaus: Pikku juttu (S) 21.00 TOUGH GUY 22.30 Operaatio Kultakuume 23.20 00.02 Deitti (12) MTV3 06.15 Aamusää 06.25 Uutisaamu 07.00 Uutisaamu 08.00 Uutisaamu 09.06 Mitä tänään syötäisiin. 10.00 Rempalla kaupaksi 11.00 LIVE: Onnenarpa 12.30 LIVE: Tiedä ja Voita 13.55 Huvila & Huussi 14.55 MasterChef Australia 16.55 Onnenarpa 17.00 Remppa vai muutto Vancouver 18.00 Hauskat kotivideot 19.00 Mental Samurai Suomi 20.00 The Voice of Finland 21.25 Keno ja Synttärit 21.30 Elokuva: I Am Legend (16) 23.40 Elokuva: Guardians of the Galaxy 02.10 Kummeli esittää: Kontio & Parmas 03.10 Kummeli esittää: Kontio & Parmas 04.10 05.00 Astral-TV Lauantai 28.3. .. TV1 04.00 Uutisikkuna 05.55 Vintage valtakunta 06.25 Ylen aamu 09.30 Puoli seitsemän 10.00 Sydämen asialla (7) 10.50 Yle Uutiset Uusimaa 10.58 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.06 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.14 Yle Uutiset Häme 11.22 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.30 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.38 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.46 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.54 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.02 Yle Uutiset Lappi 12.10 Yle Oddasat 12.14 Oddasat 12.30 Murdochin murhamysteerit (12) 13.15 14.45 Punahousut (S) 15.00 A-studio 15.40 Yle uutiset Selkosuomeksi 15.45 Yle Oddasat 15.50 Novosti Yle 15.55 Yle Uutiset viittomakielellä 16.00 Eduskunnan kyselytunti 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 17.52 Murdochin murhamysteerit 18.00 Yle Uutiset 18.21 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Dokumenttiprojekti: Vaalitaisto 2.0 20.00 Noin Viikon Studio 20.29 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 A-Talk 21.45 Yle Uutiset 21.49 Urheiluruutu 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.00 Ulkolinja: USA:n syvä kahtiajako 23.15 Oddasat 23.30 Heikolla jäällä (16) 00.15 Puoli seitsemän 00.45 04.00 Uutisikkuna TV2 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 26.3. 10.00 Rempalla kaupaksi 11.00 LIVE: Onnenarpa 12.30 LIVE: Tiedä ja Voita 13.55 Huvila & Huussi 14.55 Neljän tähden talkoot 15.25 Pientä pilaa 15.40 MasterChef Australia 16.55 Onnenarpa 17.00 Remppa vai muutto Vancouver 18.00 Rikkaat ja rahattomat 19.00 Huvila & Huussi 20.00 Farmi Suomi 21.25 Keno ja Synttärit 21.30 Temptation Island Suomi 7 23.00 Stand Up! (S) 00.00 Narcos (16) 01.00 Suomen huutokauppakeisari 02.00 Katastrofin anatomia (S) 03.00 Amerikan kovimmat keräilijät 04.00 05.00 Astral-TV Perjantai 27.3. .. 21.00 Killing Them Softly (16) 22.35 23.34 Ade Adepitanin Afrikka MTV3 07.00 Ostoskanava Tvins.com 08.00 44 Cats 08.10 44 Cats 08.25 Muumilaakson tarinoita (S) 08.45 Muumilaakson tarinoita (S) 09.10 Karhuherra Paddingtonin seikkailut 09.35 Winx-klubi (7) 10.00 Kaappaus keittiössä 11.00 Supernanny Suomi 12.00 Siipan saappaissa 13.00 Kotoisa 14.00 Jamie Oliver Italiassa 14.30 Teknavi 15.00 Pitääkö olla huolissaan
— Osittain suosion laskuun on saattanut vaikuttaa esimerkiksi Tykkimäen sauna, sillä aikaisemmin myös moni kouvolalainen kävi Veteraanimajalla. Tarkastuspäivät Kotkan poliisiasemalla ovat keskiviikkoisin ja torstaisin kello 9–11 ja 13–15 osoitteessa Ruukinkatu 12, 48100 Kotka. Uimilan viime kesä keskittyi kesäkioskin ohella kansanlaulukirkon järjestelyihin, siivoustalkoisiin sekä pikkujouluihin. Kyläkoordinaattori Viktoria Lunkan mukaan suunnittelun alla olleet asiat ovat osittain toteutumassa. Kaakkois-Suomen poliisiasemien tarkemmat yhteystiedot löytyvät osoitteesta www.poliisi.fi/kaakkois-suomi/yhteystiedot. Iitissä oli kahdeksan työtöntä vähemmän kuin vuosi sitten. Asetarkastukset keskitetään Kymenlaakson alueella Kotkan poliisiasemalle. marraskuuta. Iittiä alempi työttömyysprosentti löytyi helmikuussa ainoastaan Lemiltä ja Taipalsaarelta. Kirjaa käynneistä pidetään tukkimiestyyliin. Kokousväkeä oli mukavasti, 13 henkilöä. Forsgrenin mukaan sulavan jään reunaa on syytä varoa, sillä se voi viiltää haavan. Iitin kyläkoordinaattorihanke lähestyy loppuaan Iitin kyläkoordinaattori -hanke on lähestymässä loppuaan toiminnallisen puolen osalta. Kyläyhdistyksen hallitus selvittää nyt, onko ranta edelleen kaupungilla, ja kuka hoitaa vakuutukset. Kesäkioskia pidetään, ja kylän uimarantaa pidetään yllä ja hyödynnetään kylän tekemisissä. Viktoria Lunkka muistuttaa, että Iitti on kylien kunta, jossa on 19 maarekisterikylää: Haapakimola, Kauramaa, Kausala, Kimola, Kirkonkylä, Koliseva, Koskenniska, Lyöttilä, Muikkula, Niinimäki, Perheniemi, Radansuu, Saaranen, Sitikkala, Säyhtee, Sääskjärvi, Taasia, Tapola ja Vuolenkoski. Korkeimmat työttömyysprosentit olivat Lahdessa (13,7) sekä Heinolassa (14,3).. Esiintyjänä on Kymen biisiuittamo. Kouvolan työttömyysprosentti oli 11,6. Uudet talviuimarit tulevat kokeilemaan avantoa tuttavien houkuttelemana tai kaveriporukalla. Kyläyhdistykset ja -seurat ovat saaneet uusia jäseniä, ja useammassa kyläyhdistyksessä on vaihtunut puheenjohtaja. Iitin Pyrinnön kanssa yhteistyössä järjestetty järjestyksenvalvojan kertauskurssi oli 7.3. Työpaikkoja oli Iitissä noin kaksinkertaisesti (42) tarjolla helmikuussa kuin vuosi sitten. Kylän ilmoitustaulu vaatii kunnostamista, ja nopeusliikennemerkki on kylällä väärässä paikassa. Päijät-Hämeessä työttömien määrän aleneminen hidastui ja oli enää 25 henkilöä vähemmän kuin vuosi sitten. Nyt ohjelmaa on enemmän: kyläyhdistyksen tavoitteena vuodelle 2020 on järjestää toimintaa lapsille, sillä heitä on kylällä paljon. Uinnit alkoivat perjantaina klo 20 ja jatkuivat lauantai-iltaan klo 20:een. Forsgrenin mukaan talviuinnin suosio Veteraanimajalla vaikuttaisi olevan pienessä laskussa. Jos asiointi verkossa ei ole mahdollista, poliisi suosittelee hoitamaan asian puhelimitse. Poliisiasioissa toimitaan samoilla ohjeilla kuin lupapalveluissa. Kyliin on muuttanut uutta väkeä ja syntynyt uusia vauvoja. Eniten määrä pieneni Kouvolassa ( 245 henkilöä). Uimilan uimaranta-asia on jälleen esillä, kuten on ollut muutamana viime vuotenakin. Iitin työttömyys aleni edelleen Työttömien työnhakijoiden määrä laski helmikuussa edellisen vuoden vastaavasta ajankohdasta neljässä kaakkoissuomalaisessa kunnassa: Iitissä, Kouvolassa, Miehikkälässä sekä Parikkalassa. Latulaisista Ulla-Maija Vainio kertoi kylmänvedenuinnin auttavan moneen vaivaan: — Kylmänsietokyky kasvaa, verenpaine alenee ja muodostuu ruskeaa rasvaa, hän tiesi. Varajäsenet ovat Reijo Yla?talo, Joni Rantanen ja Harri Ma?ntynen. — Kahtena viime vuotena kumpanakin oli viisi kävijää enemmän kuin nyt. Kaikille tarkoitettu puhelinpalvelu on käytettävissä maanantaista perjantaihin klo 9-11, ja riskiryhmille on oma puhelinpalvelu klo 12–15. Sähköinen asiointi löytyy osoitteesta www.poliisi. Iitissä on hurjan hieno talkoohenki. Iloisena asiana kirjattiin, että kylälle on muuttanut uusia asukkaita, ainakin kuusi uutta taloutta. Uutena tapahtumana on Jaalan Musiikkija Monitaideyhdistys ry:n järjestämä Folk-konsertti 28. Samalla muutetaan tarkastuksiin liittyviä käytäntöjä siten, että tarkastuksissa ei käytetä toistaiseksi ajanvarausta. Ruuhkatilanteessa pyydetään jonottamaan omaa vuoroa ulkotilassa. Asiakaspalvelua hoidetaan sähköisellä asioinnilla ja puhelinpalveluilla, ja henkilökohtaista asiointia on vältettävä. Viime vuonna pulahdettiin 90 kertaa useammin, ja nyt puhaltanut navakka tuuli saattoi hillitä pulahtamista. Hankkeen puitteissa oli tarkoitus tehdä vielä päivämatka Mathildedaliin, mutta se peruuntui koronatilanteen takia. Kolmatta Kuntailtaakaan ei ole tulossa. päivänä 2020 RITVA LAUNESKOSKI RITVA LAUNESKOSKI RITVA LAUNESKOSKI Avantouintimaratonilla 46 kävijää ja 435 pulahdusta Iitin Ladun perinteeksi muodostunut avantouintimaraton käytiin 13.-14.3. Vuorokauden aikana maratoniin osallistui 46 henkilöä, ja pulahduksia saunomisen lomassa tehtiin 435 kertaa. Suunta on tarkoitus ottaa Viroon Pärnuun 30.7.2.8. Vedessä voi viipyä silloin hieman pidempään, Forsgren tietää. Rannan kota savuttaa, ja sen korjausmahdollisuus selvitetään rantatalkoiden yhteydessä. Mikäli se ei ole mahdollista, voi soittaa rikosilmoitusten vastaanottojen numeroon: Kouvolan pääpoliisiasema 0295 414 400 (klo 9-15). Joka vuosi tulee sairastumisia, mutta tiedossa ei ole, että jättikö kukaan tulematta viruksen saamisen pelossa, kokoaa tapahtumaa Harri Forsgren. Kyläyhdistyksen kokoonpano 2020 on seuraava: Kirsi Ma?ntynen (puheenjohtaja), Saija Harju (sihteeri), Liisa Ma?ntynen (varapuheenjohtaja) ja jäsenet Ari Heikkila, Anna-Marja Kulomaa sekä Tiia Herrala (kesäasukkaiden edustaja). Toiminnantarkastajaksi kokous valitsi Tommi Harjun ja varatoiminnantarkastajaksi Marjukka Ma?ntysen. Avantouintipaikalla oli aloitettaessa ollut sentään vielä avanto, mutta lauantaina päivällä jäätä oli enää vain vähän. Uimilassa tulossa vilkkaanoloinen kesä Jaalalaiskylään on muuttanut ainakin kuusi uutta taloutta Uimilan kyläyhdistyksen vuosikokous pidettiin 8. — Ilman jäitäkin vesi on mukavan viileää vielä toukokuussa. maaliskuuta Saija ja Tommi Harjulla. — Hankkeen aikana on ollut ilo seurata kylien ja kylätoimijoiden kehitystä. fi/verkkoasiointi. Kyläyhdistyksen hallitus miettii, elvytetäänkö tämä perinne. Myös nuoret ovat kiinnostuneet kylätoiminnasta, Lunkka iloitsee: — Useassa kylässä on toteutunut erilaisia hankkeita ja uusia tapahtumia, joista kylätoimijat voivat olla ylpeitä. Muutokset koskevat lupapalveluiden ja rikosilmoitusten vastaanoton asiakaspalvelua sekä asetarkastuksia. 12 Torstaina maaliskuun 26. Siitä yhdistyksen hallitus on yhteydessä asiaa hoitavalle taholle. Pikkujoulut ovat 28. Ensisijaisesti pyydetään käyttämään sähköisen rikosilmoituksen tekoa. Puhelinnumero on poliisiaseman lupapalveluiden numero: Kouvolan pääpoliisiasema 0295 414 411. Siellä voi hoitaa muun muassa passien ja henkilökorttien hakemisen sekä tehdä sähköisen rikosilmoituksen. Riskiryhmään kuuluvien henkilökohtaisista käynneistä poliisiasemilla sovitaan etukäteen puhelimitse asiaa hoitavan poliisin kanssa. Työttömien kokonaismäärä oli 260 henkilöä ja osuus työvoimasta 8,7 prosenttia. RITVA LAUNESKOSKI Poliisin asiakaspalvelussa on siirrytty etäpalveluihin Kaakkois-Suomen poliisilaitos on joutunut muuttamaan koronaviruksen aiheuttaman poikkeustilanteen ajaksi asiakaspalveluaan. Joka talvi avannolla myös näkee uusia kävijöitä, joten harrastuksella vaikuttaisi olevan jatkuvuutta, Forsgren uskoo. Iitin kyläkoordinaattori -hankkeen edistymistä voi seurata Facebookissa ja Instagramissa. Ensi kesänä on myös kyläyhdistyksen perheretken vuoro. kesäkuuta metsästysseuran talolla. ja Kylätoimijoiden opas on valmistumassa. Ulla-Maija Vainio nautti avantouintimaratonista Veteraanimajalla. Lupa-asioissa otetaan käyttöön poikkeustilanteen ajaksi laajennettu puhelinpalveluaika. Kylien kotisivujen ja Facebook-sivujen kautta saa tietoa kylien tapahtumista. Aikaisemmin kyläyhdistys on toivottanut uudet tulokkaat tervetulleiksi viemällä lahjaksi kattilan. Mukana olleet saivat kuitenkin nauttia yhdestä tämän talven kauneimmista päivistä, ja viileyttäkin riitti ilmassa tuomaan talven tuntua