Viime keskiviikkona
lukion tarjontaan tutustuivat
päivällä yhdeksäsluokkalai-
Jaalan kirjastossa
enemmän
kävijöitä,
vähemmän lainoja
set sekä illalla vielä vanhemmat.
Iltatilaisuus kokosi noin
30 hengen yleisön, mihin
rehtori Ari Toropainen oli
varsin tyytyväinen. Onnettomuus sattui klo 6.20 aikaan viime keskiviikkoaamuna.
Tapahtumapaikka sijaitsee noin kilometrin päässä liikenneympyrästä Lahden suuntaan.
Kauris oli juossut tielle autoilijaan nähden oikealta
puolelta. Esittelypäivää varten lukiolla oli laitettu pystyyn pienoismessut,
jossa kaikki aineopettajat olivat koolla ja esittelivät sekä
lyhyin puheenvuoroin että
?messuosastoillaan. Tapahtumia Jaalan
kirjastossa järjestettiin viime vuonna 16 kertaa, ja niissä
oli kävijöitä 370. Autoilija yritti väistää eläimen oikealta, mutta
se kääntyikin takaisin sillä seurauksella, että auto törmäsi
eläimen takaosaan. Se on 146 kävijää enemmän kuin vuonna
2011.
Kirjastoaineistoa Jaalan kirjastoon hankittiin viime
vuonna 750 kappaletta, niistä valtaosa, 677 oli kirjoja, ja
painopiste oli lastenkirjoissa, joita hankittiin 302. Aiemmin päivällä yhdeksäsluokkalaisille
pidettiin oma esittelytilaisuus,
ja parisen viikkoa sitten Iitin
lukio oli mukana Kouvolassa
Kouahead-koulutusmessuilla.
Jaalan kirjastosta otettiin viime vuonna 24.906 lainaa,
mikä on 1.182 lainaa ja 4,5 prosenttia vähemmän kuin
edellisvuonna. Kirjastoaineistoa hankittiin yhteensä runsaat 28.000 kappaletta, ja
yhteenlaskettujen tapahtumien määrä Kouvolan kirjastoissa
viime vuonna oli 458, kävijöitä niissä runsaat 14.000.
Kauris auton
eteen valtatiellä
Paikkakuntalainen mies törmäsi henkilöautollaan tielle
juosseeseen kauriiseen Kausalassa valtatie 12:lla. Irtonumero 1 E
(sis alv.)
IITIN JA JAALAN SITOUTUMATON PAIKALLISLEHTI
Maanantaina 28. Aikaa
Iitin lukion toimintaan tutustumiseen sekä vanhempien
kysymyksiin ja keskusteluihin oli varattu iltakuudesta
klo 20.30 saakka.
Iitin lukiota koulun opettajakunta esitteli aktiivisesti viime
viikolla auditoriossa noin 30
vanhemmalle. lukio-
Iitin lukion kansainvälisyys on 2000-luvulla ottanut ison
harppauksen eteenpäin. Näin silti, vaikka Kouvola sulki
keväällä Pilkanmaan, Utin ja Kääpälän kirjastot. päivänä tammikuuta 2013 Kauppakatu 6 . Sen innoittamana Maria Anttila
on suunnitellut lukiotaan kuvaavan logon.
opiskelua ja sen tarjoamia
mahdollisuuksia sekä lukion
kurssisisältöjä; jopa lukiolaisten ainekohtaisia tehtäviä oli
vanhemmille esiteltävinä.
Vaivaa oli nähty, sillä
esittelypöydät olivat runsaan
materiaalin täyttämiä. Kävijöitä kaikissa Kouvolan kirjastoissa yhteensä oli
viime vuonna noin 784.000, mikä on noin 1.500 kävijää
edellisvuotta enemmän. 47400 Kausala N:o 7 . Sen sijaan kävijämäärä Jaalan kirjastossa
kasvoi. 59. Kävijöitä kirjattiin 14.825, edellisvuoteen nähden
475 henkilöä ja 3,3 prosenttia enemmän. vuosikerta . AV-aineistoa hankittiin 62 kappaletta ja muuta aineistoa 11 kappaletta.
Kouvolan kirjastotoimessa otettiin viime vuonna yhteen
sä lähes 1,6 miljoonaa lainaa, 10.800 edellisvuotta enemmän. Kauris kuoli ja auto vaurioitui törmäyskohdasta Henkilövahinkoja ei sattunut.. 2013 N:o 5807
www.iitinseutulehti.fi
Kausalassa
kuvattiin
koko ilta
musiikkivideota
Sivu 3
Iitin lukio
pitää
itseään esillä
RITVA LAUNESKOSKI
Iitin lukio on jo muutamien
viime vuosien ajan pitänyt
itseään aktiivisesti esillä ennen yhteishaun alkamista.
Kolmena viime vuotena lukio on ollut esillä Kouvolassa
Kouahead-koulutusmessuilla,
viimeksi vajaat kaksi viikkoa
sitten
1973
Yö
+1
+1
Moottoritien vaihtoehto
yritetään saada syksyksi
Lahden-Kouvolan moottoritien vaihtoehtoinen suunnitelma Kausalan eteläpuolelta pyritään saamaan jotensakin valmiiksi syksyyn mennessä, kertoi Iitinseudulle
suunnittelupäällikkö Ville Mäkelä Kymen tiepiiristä.
Tielinja voidaan Mäkelän mukaan suunnitella melko pitkälle kartan perusteella, ja kesällä se tarkistetaan
maastossa.
Iittiläiset taantuneet
jalankulkukulttuurissa
Alkuinnostuksen mentyä iittiläiset ovat pahasti taantuneet jalankulkijakulttuurissa. Seurakunta oli anonut 153.000 euron
avustusta kirkon lasimaalausten kunnostamiseen.
Kirkkohallituksen virastokollegio oli käsitellyt kaksi
Iitin kirkkovaltuuston päättämää maa-kauppaa/tilusten
vaihtoa. sitten
sinä tulit pelastavana enkeli-
nä ja autoit minua sekä annoit vielä viisaita neuvoja
vastaisuuden varalta, miten
pitää toimia, jos vastaavaa
sattuu.
Olin kyllä kuullut, että
iittiläiset ei hevillä auta,
mutta tässä tapauksessa se
ei kyllä pitänyt paikkaansa.
Ottakaamme me muutkin
tästä esimerkistä opiksemme
ja auttakaamme ystävää, naapuria tai tuntematonta hädän
hetkellä, sillä emmehän tiedä
etukäteen hädän ja auttamisen tarvetta.
MIRJA ORPANA
aivoverenvuodon sairastanut
-9
Tiistai
Päivä
1-4 m/s
Yö
0
0
Keskiviikko
Yö
Kansaneläkkeiden
maksutapa muuttuu
Kaarnakoski perustanut
oman huonekaluverstaan
Yö
Päivä
2-5 m/s
Suurin osa eläkkeistä . 6.1.2013
Rakkaudella muistaen
Kyllikki
Timo, Tiina, Elias ja Aleksi
Tommi, Päivi, Henja ja Henni
Matias
Hymni soi holvissa hiljaa,
tummana kaipuuta soi.
Aika on korjannut viljaa,
sarka jo kynnetty on.
Soita tuuli, kerro ikävämme.
Uni kaunis anna,
ikirauhaan kanna.
Elämäsi oli työtä,
sydämesi oli hyvyyttä.
Olkoon leposi rauhaisaa.
Siunaus toimitettu läheisten
ja ystävien läsnä ollessa.
Kiitämme osanotosta
suruumme sekä Iitin Terveyskeskuksen henkilökuntaa Erkin
hyvästä hoidosta.
Auttajalle kiitos,
malliksi muillekin
Lämmin kiitos sinulle ystävällinen henkilöauton kuljettaja, joka tiistaina 22.1. Viime
kokouksen päivämäärä selvisi valtuutetuille noin viikkoa
ennen.
Rakas puoliso, isä, vaari
Erkki Anger
Jopila
* 25.9.1942
. Toistaiseksi omaan ulkorakennukseen pystytetyssä
?verstaassa. Kansaneläkkeensaajista noin neljäsosa on nostanut eläkkeensä
postista. Lisäksi mietintään on
otettava, miten hallia saadaan hyödynnettyä kesäaikanakin, onhan siellä nyt runsaasti säältä suojassa
olevaa tilaa.
Kausalassa 28.01.2013
VOITTO RUOHONEN
RITVA LAUNESKOSKI
Iitin kirkkovaltuusto kokoontui viime keskiviikkona
kahden ensimmäisen vuoden toimikautensa jälkeen
valitsemaan puheenjohtajiston sekä kirkkoneuvoston
vuosille 2013-14. Maakauppa Lallukan kanssa on hyväksytty,
joten seurakunta voi laatia
nyt asianmukaiset kauppakirjat. Tarjolla on maksuttomia
yleisövuoroja, sekä mailan kanssa että ilman mailaa luisteleville, ja erityisesti sunnuntaipäivästä on
varattu maksuttomiin yleisövuoroihin neljä tuntia.
Pelkästään luistelua harrastavat voivat toki entiseen
tapaan käyttää myös viereistä ulkojäätä, mutta ainakin tuulisempina ja kylmempinä päivinä sisätilat
tarjoavat varmasti houkuttelevan vaihtoehdon.
Halliin saatiin lisäksi katsomotilaa, kun viiden vuosikymmenen takaiset jalkapallokatsomot kunnostettiin hallin katsomoiksi. Ensimmäiset kokeilijat olivat jäällä
jo viime viikolla, ja ensimmäiset kommentit ovat
olleet pelkästään tyytyväistä hyrinää.
Nyt ei tarvita muuta kuin että iittiläiset sankoin
joukoin löytävät paikalle. Itse en
päässyt siitä mitenkään ylös
. Torstaina
päivänä 2013
4.8.2011
Hanna Savelainen
jatkaa Iitin
kirkkovaltuuston johdossa
TÄSTÄ TÄNÄÄN
Nyt sinne
pääsee!
Kausalan tekojää on nyt katettu, ja kaikki alkaa olla
valmiina pieniä viimeistelytöitä lukuun ottamatta.
Rakentajat pysyivät hyvin aikataulussa, ja komeaa
katseltavaa on saatu aikaiseksi.
Hallin viralliset avajaiset antavat odottaa itseään
vielä muutaman viikon ajan, mutta hallin käyttämistä se ei estä. Yhteispisteissä Iitti jäi 20:nneksi!. työskentelee vain neljä henkeä.
+1
+1
Torstai
Päivä
2-5 m/s
+2
+2
Perjantai
Päivä
1-4 m/s
Iitinseutu 1.2. 2
TÄNÄÄN
Maanantaina tammikuun 28. riensit
auttamaan minua Iitintien ja
Eerolantien risteyksen kohdalla: pysäytit autosi ja tulit
pika pikaa nostamaan minut
pystyyn lumihangesta, johon
olin tuiskahtanut yrittäessäni
ylittää korkeaa lumipenkkaa.
TÄNÄÄN
Päivä
2-5m/s
Kirkkoneuvostoon kaksi uutta jäsentä
Yö
-7
Olin nimittäin menossa
hiihtämään sille juuri tehdylle ladulle, kun kömpelyyttäni
(pitkän sairauteni jälkeen)
tuiskahdin päistikkaa mahalleni lumihankeen. Tämä käytäntö muuttuu siten, että ensi huhtikuusta alkaen Kansaneläkelaitos maksaa kaikki eläkkeet saajan tilille hänen määräämäänsä rahalaitokseen.
Kaluste-Parviaisen entinen työnjohtaja Pertti Kaarnakoski on perustanut oman yrityksen, Kaarnakoski &
kumpp., joka myös valmistaa verhoiltuja huonekaluja. enkä saanut myöskään
suksia pois jaloista . Näin voidaan päätellä Iitin menestyksestä viime vuoden jalankulkukilpailussa,
jossa heijastimen käyttö oli läänin toiseksi harvinaisinta. Niinpä hallilla voi myös
käydä yleisövuorojen aikana pelkästään seuraamassa muiden luistelemista, välttämättä ei tarvitse itse
osallistua.
Suurin haaste tulee olemaan jatkossa talouspuolella.
Pikaisesti on saatava käyntiin jäävuorojen markkinoiminen ulkopuolisille tahoille, koska seuraavaa
kautta koskevia ratkaisuja tehdään monissa seuroissa jo aikaisessa vaiheessa. myös kansaneläkkeistä ?
maksetaan eläkkeensaajille pankkien kautta. Tilusten vaihtoa koskevaa
kirkkovaltuuston päätöstä
kollegio ei ottanut tutkittavakseen, joten sekin asia on
nyt loppuun hoidettavissa.
Tuukka Temonen jätti
aloitteen, missä hän esittää,
että kirkkovaltuuston kokouspäivämäärän voisi ilmoittaa
valtuutetuille nykyistä aikaisemmin.
Kirkkovaltuustolla on
vuodessa tavallisesti neljä
kokousta, kaksi kevätkaudella, kaksi syyskaudella. Valinnat
sujuivat mutkattomasti, ja
kokoonpanoihin tuli vain
muutamia muutoksia.
Kirkkovaltuuston puheenjohtajana jatkaa Hanna
Savelainen, ja valtuuston
varapuheenjohtajaksi valittiin Markku Saarelma.
Kirkkoneuvoston varapuheenjohtajana jatkaa Timo
Hopponen, ja hänen henkilökohtaisena varajäsenenään
Tuukka Temonen.
Kirk koneuvoston puheenjohtajana toimii viran
puolesta kirkkoherra Jyrki
Nordlund.
Kirkkoneuvostossa jatkavat Tiina Onikki, Leena
Viitala, Veikko Ikonen, Anne-Helena Ääri-Mikkola ja
Kari Vaalgamaa, ja uusina
neuvostossa aloittavat työskentelynsä Juhani Ristola ja
Maria Luoma-aho.
Onikin varajäsen on Paula Niinipuu, Viitalan Minna
Ampuja, Ikosen Lasse Matikka, Ristolan Olli Pasila,
Ääri-Mikkolan Marja Hannikainen, Vaalgamaan Sauli
Peltola ja Luoma-ahon Ulla
Talvi.
Konservointiavustusta ei
Kirkkohallitus myöntänyt Iitin seurakunnalle
Taustalla on
hänen uusi laulunsa Murheen
musta mieli, jonka taustavi-
Murheen musta mieli, johon Kausalassa taustaa kuvattiin, on ihmisen mielentilojen kartoitusta:
?Sinua katselen taivaal lentelemässä
ja piirrän arkille mieleni viereen.
Muutun pieneks, pienen pieneksi pisteeks.
Musteläikän pisarasta pikseliksi himmeeks.
Mustavalkosuus valottaa tyhjän pään.
Mä musteläikän musteläikässä nään.
Tänään tuska laukee, koitan rustaa sen yli.
Nyt yö on sysimusta, taivas aukee hyvin.
Tervehtimään sielt alas korppi lentää
versepitäjän, niin partsille mennään.
Vierellä viisas, varovainen, hento,
käteni ojennan, pois liipaset lentoon.
Kai viikate leijuu, vaan kyllästymäs kävi.
Hetken täältä lävitsesi avaruuteen näki.
Sekunnin katsot minuu silmästä silmiin
ja matala mieli käy paperilla ilmi.?
Ohjaaja Irja Ahtovirta meikkaa Niilo Kivistä esiintymiskuntoon.
deosta nyt on kysymys, Kivioja jatkaa.
Iitin ohella videota on
tehty myös Elimäellä ja Valkealassa, ja sitä on tarkoitus
kuvata vielä haminalaisten
nuorten kanssa.
. Aluksi puhuttiin, että video olisi taustana jollekin kouvolalaiselle
kellaribändille, mutta tuntui
paremmalta ajatukselta, että
video tehtäisiin ihan oikealle
artistille.
. Jännittää, tyytyivät
pääosan esittäjät kommentoimaan:
. Illan aikana oli
tarkoitus kuvata musiikkivideota rap-artisti Asan uuteen
lauluun, ja mukana videon
teossa oli viisi iittiläisnuorta: Tanja ja Emilia Murto,
Emilia Helminen, Janika
Salmi ja Niilo Kivinen.
. (Videolta poimitut kuvat: Marko Kivioja.)
3. päivänä 2013
Emilia Helminen, Janika Salmi sekä Tanja ja Emilia Murto jännittävät kuvausten alkamista.
Iitissä kuvattiin
musiikkivideota
VOITTO RUOHONEN
Kausalan Nuokulla oli viime
viikolla tiistai-iltana jännitystä ilmassa. Ryhmät eivät tiedä
toisistaan. On tää myös hienoa.
Videota ohjasi Irja Ahtovirta ja kuvasi Marko Kivioja.
. Olemme tehneet en-
tuudestaan paljon yhteistyötä, muun muassa Kuusankosken teatterissa, he kertovat:
. Murheen musta mieli
on noin neliminuuttinen kappale, joten jokaiselta paikkakunnalta videolle tulee
lopulta tallennetta minuutin
verran.
. KULTTUURI
Maanantaina tammikuun 28. Kouvolan kulttuuritoimenjohtaja oli yhteyksissä
meihin, ja esitti, että tehtäisiin nuorten kanssa tällaista
musiikkivideota. Näin on tarkoitus
huolehtia siitä, että jokaiselta
saadaan ihan omannäköisensä osuus kokonaisuuteen.
Musiikkivideon valmistuttua Kivioja arvelee sen näkyvän parhaiten YouTubessa:
. Asa on tullut tunnetuksi sanoituksista, joissa arvostellaan valtapuolueita ja
eriarvoisuutta sekä kuvataan
elämää Helsingin lähiöissä.
Suomirapin kärkeen kuuluu
muun muassa Asan kappale
Roihuvuori, jossa hän kuvaa
omaa asuinympäristöään.
Murheen musta mieli ?musiikkivideolla on voimakkaita kontrasteja, pysähdyttäviä koreografioita ja tiukkoja lähikuvia. Asalle olen kuvannut
musiikkivideota aiemminkin, joten hän suostui mielellään ideaan. Televisiokanavat ovat
nykyisin varsin nihkeitä esittämään musiikkivideoita.
Rap-artisti Asa on vaikuttanut alalla jo vuosikymmenen ajan, ja ensialbumi
Punainen tiili ilmestyi vuonna 2001
Viimeinen Joensuun
Elli nähdään lauantaina 16.
helmikuuta.. Yksi
tärkeä yhteistyökumppani
kaikki nämä vuodet on ollut
Utin koulu, josta aina kulloinenkin 5.-6.-luokka on huolehtinut narikasta. Nyt
auto on saatu taas kuntoon, ja
se aloitti autokirjastovirkailija Jouko Koivusen ohjaamana ajot viime torstaina.
?
Ensi-illassa
Ellin puinen
penkki
meni kahtia
sästä löytyy ruumis.
Tähän kohtaan on näytelmän taustanauhoja työstänyt
Simo Helkala tehnyt aivan
mielettömän hienon, potkaisevan sovituksen Jukka Siikavireen klassikosta Liehuva
liekinvarsi.
Musiikki on, kuten jo todettua, erittäin toimivaa, ja
sitä on muutenkin sovitettu
aiempaa rohkeammin. Teatteri
muisti 100 euron stipendillä
nyt yhteistyövuorossa olevaa
luokkaa, joka kokoaa narikkamaksuista luokkaretkikassaa.
Joensuun Elliä esitetään
18 kaikkiaan näytöstä perjantaisin, sunnuntaisin ja keskiviikkoisin. Korvat
lepäävät muikeassa pohjois-
karjalaisessa murteessa ja
näppärien sanankäänteiden
säilässä, eikä näytelmässä
kuulla ainoatakaan v-sanaa,
vaikka läheltä taitaa kerran
liipata...
Näytelmään on kirjoitettu
18 roolia, ja niistä on kaksi
tuplaa, joten parhaimmillaan
estradilla, kyläkioskin ja
maalaisrakennusten keskellä
nähdään 16 henkilöä yhtä aikaa. 4
KULTTUURI
Maanantaina tammikuun 28. Mukaan on saatu muun muassa pari reipasta
nuorukaista, joten monesti
myös poikien rooleja vetämään joutunut Henna Hännikäinen saa nyt hehkua
omana herkullisena itsenään,
ja sen myös tekee.
Hauska ajatusleikki on
ottaa mukaan pieni aikakone: kun ulkosalla ensi-iltana
paukkui 25 asteen pakkanen,
näytelmässä, vuositasolla
puoli vuotta myöhemmin,
vietetään juhannusta ja mitä
ilmeisemmin helteisessä
säässä. Näytelmässä
murheellisin on pariskunta
Jousimäki (Matti Olenius
ja Kirsi Tikander), jossa
isäntä ei tahdo löytää itseään
miltään kartalta. Nakarissa huomi-
on kiinnittää erityisesti vielä
se, että hän on opetellut vuorosanojensa murteen todella
hyvin.
Kaiken kaikkiaan koko
porukka selviää esityksestä
hyvin.
Ai niin, onhan vielä mainittava luottonäyttelijä Antti
Niemen esittämän Veijon
lausahdus, joka tuntuu yhtä
legendaariselta kuin Piukat
paikat päättävä ?No, kukaan
ei ole täydellinen?.
Veijo tokaisee heleän vilpittömällä äänellä, kun Lilli
(Henna Hännikäinen) houkuttelee tätä teltoille:
?Eihä minnuu viel väsytä.?
Kymmenvuotisen toimintansa kunniaksi ensi-illassa
jaettiin tavallista enemmän
huomionosoituksia. Näytelmän alussa hirvittääkin, mitä tästä tulee, mutta
ei huolta; ohjaaja on ratkaissut ruuhkan nostamalla esiin
useita kohtauksia, joissa asioita ratkotaan kahden, kolmen tekijän kesken.
Tarpeeseen tulevat kuitenkin muutamat mehevät
joukkokohtaukset, joista ei
tunnelmaa ja sanailua puutu; ensi-illassa Ellin puinen
penkki meni kahtia, joten
otteetkin ovat kohdallaan.
Näyttelijöillä tuntuu rohkeuskin lisääntyneen: huomiota herättävät esimerkiksi
ne kohtaukset, joissa ollaan
lähes nenät toisiaan vasten ja
sanotaan valittuja sanoja.
Joensuun Elli on pohjoiskarjalaisen kylän leirintäalue,
jonne väkeä, niin omaa kuin
vierasta, saapuu juhannuksen
viettoon. Toinen hauska aikamatka suuntautuu 70-luvulle,
mitä näyttämön tapahtumissa saadaan seurata. He nahistelevat, kaveeraavat ja seurailevat
salaa omasta piilopaikastaan
juha n nusväen toila iluja.
Näissä nuorukaisissa on kyllä
harrastajan mallia vaikka toisille jakaa. Juhannuksenviettoa kuvaavassa
musiikkinäytelmässä meno
on aika ajoin hulvatonta.
Lilli (Henna Hännikäinen)
yrittää vietellä Veijoa (Antti
Niemi), taustalla tilannetta
tarkkailee kovia kokenut
Jousimäen Vuokko (Kirsi
Tikander). Onneksi asiat löytävät uomansa ja kääntyvät
parempaan suuntaan, mutta
murheitta ei selvitä, kun met-
Pilkku on taas liikenteessä
Iitin kirjastoauto Pilkku joutui yllättävän koneremontin
takia taannoin korjaamolle,
jossa se lopunperin vietti
melkein kolme viikkoa. päivänä 2013
Tankeros, tankeros love
Uusi Teatteri Utin Joensuun Ellissä musiikki, koreografia
ja tiiviit kontaktit antavat juhannuspippaloille ryhtiä
Valkealalaisen Uusi Teatteri Utin Joensuun Elli on
harrastajajoukon 10-vuotisjuhlanäytelmä. Helppoa ei
leirintäalueyrittäjä Pajarilla
ja tämän vaimolla Sinikallakaan (Esko Olenius ja
Anne Nieminen) saati kesävieraista tohtori Laitisella
ja tämän vaimolla Eevillä
(Ari Hännikäinen ja Irma
Olenius). Näytelmän keskiössä on tumma ja vähänpuheinen nainen, Paula (Tiina
Österberg-Huttunen), johon yhden sun toisen miehen
silmät palavat. Se löytyy
rakkaudesta eri muodoissaan:
Tankeros, tankeros love.
Tämän talviseen esitykseen teatteri on valmistautunut osin uusin eväin, ja
uskon, että se näkyy lopputuloksessa. Toki ei voida vähätellä sitä, että noin 30 hengen
talkoojoukossa on kolmasosa
heitä, jotka ovat olleet mukana täydet 10 vuotta. Iskevyys, rytmissä pysyminen on
vaativaa, mutta se sujuu hyvin, ja musiikilliset kohtaukset on koreografioitu hyvin.
Liehuvan liekinvarren ohella
Musta Tango, Vain elämää,
Oma kultasein, Chirpy, chir-
py, cheep, cheep, Tankeros
love ja Tuli mies ovat erityisen vetävää kuultavaa ja katseltavaa.
Näyttelijöistä parhaat
pinnat menevät nuorukaisille,
Pajarin poikaa Heinoa esittävälle Jimi Nakarille sekä
Jousimäen Vuokko-vaimon
edellisestä avioliitosta olevaa
Juha-poikaa esittävälle Aleksi Kauhaselle. (Kuva: Uusi
Teatteri Utti.)
RITVA LAUNESKOSKI
Uusi Teatteri Utti juhlii parhaillaan 10-vuotista toimintaansa. Viikolla 7 esitys
on myös torstaina, ystävänpäivänä. Kyllähän
kokemus näkyy, ja se on palkitsevaa myös ryhmää vuosittain seuraaville katsojille.
Uutta on, että laulut on
harjoittanut Katja Sorsa, ja
näytelmän ohjaajaa, nuorisoseuran puheenjohtaja Marjo Näremaata on työssään
opastanut Kuusankosken
teatterin toiminnanjohtaja
Piia Kleimola.
Myös muutamat uudet
kasvot tekevät tässä näytelmässä terää. Juhlanäytelmänä
nähdään Heikki Turusen
romaaniin perustuva, Arto
Niemisen dramatisoima
Joensuun Elli, jonka ensi-ilta
oli reilu viikko sitten Kuivalan nuorisoseurantalolla.
Uttilaiset ovat aina käyttäneet esityksissään runsaasti
musiikkia, ja puheroolejakin
on ollut sopivassa suhteessa.
Tällä kertaa musiikki on kuitenkin erityisen iskevää, rytmikästä ja hienosti sovitettua,
ja koreografi Irja Ahtovirta
on saanut harrastajaväen liikkeet kohdilleen.
Näytelmässä ihmissuhteet ovat keskiössä, vaikka
välillä jauhetaan politiikkaa
ja muuta yhtä loppumatonta
lorua. Kaupungin ja maaseudun väliset jännitteet eivät
korostu niin, että siitä löytyisi punainen lanka
Ykköspalkinto kummassakin lähdössä on
10.000 euroa.
Virallinen varmistus valittavista hevosista tulee tämän viikon keskiviikkona,
kun ilmoittautuminen päättyy. Vuoden
lopussa potilasvakuutuskeskus ilmoitti kasvattavansa vahinkorahastonsa kokoa niin,
että yhtymälle muodostuu
lisäkustannusta 2,4 miljoonaa euroa. Alussa hienoon
paikkaan, toiseen ulos päässyt Jouni Törmäsen ajokki
juoksi lopulta kaukana neljännessä ulkona, kun ensin
Pyrypolun Dumdum kiirehti
takaa johtohevosen rinnalle
ja heti perään Teemu Okkolin haki 25-vauhdissa saman
paikan Ruletolla.
Pertti Niveri nosti Vieskerin Valon takaa kolmannelle kierros jäljellä, ja pakotti
näin Keisarin vetämään kolmannen radan letkaa. Jos
kuntalaskutus toteutetaan
kesäkuussa hyväksytyn muutostalousarvion suuruisena,
toimiala tekee 11,6 miljoonan euron alijäämän, josta
varsinaisen toiminnan osuus
on 6,4 miljoonaa euroa, yhtymästä kerrotaan:
. päivänä 2013
3
Erikoissairaanhoidon menojen
kasvu ei loppuvuonna taittunut
Iitille tulevan lisälaskun suuruus selviää lähiviikkojen aikana
Vuoden 2012 tilinpäätöksen ennakkotietojen mukaan
Päijät-Hämeen sosiaali- ja
terveysyhtymän toimintakulut kasvoivat 10,4 prosenttia.
Toimintamenojen kasvua
selittää osaltaan yhteispäivystyskeskus Akuutti24:n
toiminnan käynnistyminen.
Merkittävimmät kustannuspaineet olivat erikoissairaanhoidon toimialalla. Ensikäyntijonot
ovat lyhentyneet yli tuhannella potilaalla. Alijäämän syynä ovat
pitämättömien lomien mää-
rän kasvaminen sekä ennakoitua suuremmat luottotappiot, joiden yhteisvaikutus on
800.000 euroa. Tuloarviot olivat
liian optimistisia, joten alijäämää muodostuu 1,3 miljoonaa euroa.
Keskussairaalan johtaja
Martti Talja näkee erikoissairaanhoidon kustannusylitysten keskeisimpinä syinä
keskussairaalan vuodeosastohoidon huomattavan kasvun, merkittävästi kallistuneen uuden hoitoteknologian
ja siihen liittyvät ostopalvelut
sekä polikliinisten ensikäyntijonojen lyhentämisen lisätöinä:
. Ulkopuolisen ja
oman selvitystyön perusteella
on päätettävä toimenpiteistä,
joilla varmistetaan hallittu
talouskehitys realistisella aikataululla, sanoo Mutanen.
.
Keisarin voima
valloitti Vermon
Kierroksen kiri varmisti matkan Pariisiin
HOOBEE
Hupi Tallin omistama Keisar
teki mahtijuoksun Vermon
65-lähdössä viime keskiviikkona. Molemmissa sarjamääritys on sama: lähdöt
ovat avoimia 4-10-vuotiaille
kylmäverisille, joiden voittosum ma on enintään
150.000 euroa. Hoitopäivien lisäys
on ollut koko erikoissairaanhoidossa 4,1 prosenttia. Vaikeutunut röntgenlääkäripula
aiheutti ennakoimattomia
lisäkustannuksia välttämättömien tutkimusten ostojen
muodossa. Kahden viime vuoden
toiminta ja talous on välttämätöntä käydä tarkasti läpi.
Sitä varten tarvitsemme ulkopuolista arviota, jossa analysoidaan erikoissairaanhoidon
menojen kasvun syitä vuosina 2011 ja 2012 ja taloudellisten ja henkilöstövoimavarojen ja suoritteiden suhdetta
eli tuottavuuden kehitystä
sekä esitetään riittävän järeitä toimenpiteitä hallitun
talouskehityksen toteuttamiseksi. Selvitystyön päävastuuhenkilönä toimii HYKS
sairaanhoitoalueen johtaja
Jorma Lauharanta, jota
pidän tällaista työtä ajatellen
yhtenä Suomen eturivin asiantuntijana. Hevonen tuntui koko
ajan hyvältä, mutta jarrutteli
hiukan rinnalla ja sen olisi
Keisar työntyi loppusuoralla tasaisesta rintamasta
ensimmäiseksi. Erikoissairaanhoidon,
sosiaali- ja perusterveydenhuollon sekä ympäristöterveydenhuollon lopulliset
kuntakohtaiset maksuosuustiedot valmistuvat helmikuun
puoleen väliin mennessä. (Kuva:
Pekka Salonen.)
21. Lä-
hiviikkoina siis selviää myös,
kuinka paljon Iitille mahdollisesti vielä tulee lisälaskua.
Y ht y m ä n t i e d o t t e e n
mukaan kertaluotoiset kustannuserät, joista erityisesti
potilasvakuutusmaksujen
kasvuun oli mahdotonta varautua, selittävät ylityksestä
5,2 miljoonaa euroa. päivinä Pariisissa
ajettaviin kylmäverilähtöihin. Vuoden aikana olemme
parantaneet merkittävästi
tutkimusten saatavuutta sairaalassa lisätyön avulla. Ennustetun alijäämän kattaminen
vaatii suurten lisämaksuosuuksien kantamista jäsenkunnilta.
. Loppusuoralle
kaartui tiivis nippu, missä
Keisar valloitti voimillaan ja
puristi tasaisesta rintamasta
ykköseksi ennen Rulettoa.
Voiton jälkeen Jouni Törmänen kiisti hevosen olleen
edellisstartissa yhtään tätä
huonompi, mutta 40 metrin
pakilta on vain vaikea ehtiä.
. Henkilöstön pitämättömien vuosilomapäivien
määrä kasvoi edellisvuodesta
niin, että tilinpäätökseen joudutaan tekemään 2,8 miljoonan euron suuruinen lomapalkkavelkakirjaus.
Yhteispäivystyskeskus
Akuutti24:n tuottamat perusterveydenhuollon ja suun terveydenhuollon päivystyspal-
velut pystyttiin tuottamaan
menojen osalta talousarvion
puitteissa. Vuodelle 2013
laadittu tuloksellisuusohjelma valmistellaan uudelleen
ja tavoitteita tiukennetaan
merkittävästi ja hoidon toteutusta perusterveydenhuollon
kanssa yhteistyössä.
Sosiaali- ja perusterveydenhuollon toimialan tilikauden alijäämä on ennakkotietojen mukaan 900.000
euroa. Hevosessa oli vielä painetta ja voitti sen ansiosta
vähän kuin varkain, jutusteli
Törmänen Aimo Vuorisalon
valmennettavasta.
Keisarin näyttö osui oikeaan paikkaan, ja nyt lienee jo varmaa, että iittiläisedustaja valitaan helmikuun
Keisarin voittojuoksua
juhlistamassa omistaja
Markku Pisto ja apuvalmentaja Kirsi Ek Aimo
Vuorisalon tallista. Matkalle ovat lähdössä
myös kasvattaja/omistajat
Hupi Tallin Tiina Huovila ja
Markku Pisto, joiden matkavalmisteluihin palaamme
myöhemmin.. Talousarviossa suunniteltiin tilikauden
tulokseksi -200.000 euroa,
joten ilman kertaluontoisia
eriä tulos on talousarvion
mukainen. Kolmas puolikas mentiin 25.5,
ja Keisar saavutti kärkiparin Tixa-Ruletto viimeisessä
kaarteessa. ja 24. (Kuva: Pekka Salonen.)
pitänyt voittaa selvemminkin. Torstaina ravataan Prix
des Trotteurs Sang Froid ja
sunnuntaina Prix des Pays
Nordiques Trophee Jarvsofaks. TÄNÄÄN
Maanantaina tammikuun 28. Menojen kasvu
edelliseen vuoteen nähden oli
6,6 prosenttia, ja kasvua selittävät muun muassa merkittävät lisäpanostukset vanhusten
asumispalveluihin.
Kuntayht ymän johtaja
Jouni Mutanen toteaa, että
erikoissairaanhoidon menojen kasvu vuoteen 2011
verrattuna on kohtuuttoman
suuri kuntien taloudellisen
kantokyvyn kannalta. ja vain pieni
osa potilaista joutuu odottamaan ensikäyntiä yli lain
salliman kolmen kuukauden
määräajan.
. Alkusyksystä 2012
tehtiin loppuvuodelle sopeuttamisohjelma ylitysuhan
pienentämiseksi vaatimattomin tuloksin. Samalla varmistui mahdollisuus päästä
osallistumaan Pariisissa juostaviin kansainvälisiin kylmäverilähtöihin
Paikalla
on pulkkamäki, lumikenkäkisa, temppurata, puffetti jne.
Järjestäjinä ovat Iitin Latu, Iitin Pyrintö ja Kausalan Yritys.
Nahkarannekeaskartelua
on tarjolla maanantaina 11.2.
Nuokulla. 23.2.-27.3.
Piipa Toivosen ?Puistopäivä
. Yhtye on liikkeellä
Kymenlaaksossa, ja Iitistä se
suuntaa jälleen takaisin Inariin. on vuorossa Iitin
Laturetki koko perheelle klo
9-15. päivänä 2013
Nuorten
vanhemmille
tarkoitetut luennot
saavat jatkoa
Nyt kuullaan ja keskustellaan
nuorten seksuaalisuudesta
RITVA LAUNESKOSKI
Iitin Nuorisotyöryhmä järjestää jatkoa nuorten vanhemmille tarkoitetuille luennoille. Yhtye
esiintyy ainakin Kausalan
koululla. suunnataan ulos, kun yhdistysten
yhteinen koko perheen Talvirieha pidetään Kausalan hiihtomajalla klo 14-16. alkaa
lukion auditoriossa klo 18.00.
Lasten Kulttuuriviikoilla
Iitissä vaikka mitä menoa
14.2.) on luvassa saamelaisen
Angelin tytöt -yhtyeen koulukonserttikiertue Iitissä. Tule kuuntelemaan ja
keskustelemaan aiheesta, hän kannustaa.
Iitin Nuorisotyöryhmän tavoitteena on järjestää
kevään kuluessa vielä kolmas luento, jonka aiheena on
väkivalta. Sen aikataulu selviää myöhemmin.
Nuorten seksuaalisuutta koskeva luento 7.2. perhepäivähoitolapsien taidenäyttely ?Talvi?
on esillä Kirmossa (kirjaston
monitoimitilassa). Latuasemina toimivat
Lyöttilän seurantalo, Anhavan
maja, Kausalan hiihtomaja
sekä Harjunmaja. Tämä retki on
maksullinen retki, ja sille mukaan haluavan on ilmoittauduttava nuorisotoimeen. Lauantaina vietetään myös
jäähallin avajaisia, vaikka se ei
varsinainen kulttuuriviikon tapahtuma olekaan.
Sunnuntaina jatketaan ulkoilua: 24.2. Seksuaalisuus saattaa herättää hämmennystä nuoressa ja toisaalta uteliaisuutta.
Asiat koetaan hyvin yksityisinä, mutta toisinaan rajoista
kiinni pitäminen on vaikeaa, Santalahti avaa luentonsa
aihetta:
. Tapahtuman
järjestäjänä on Iitin nuorisotoimi.
Tiistaina 12.2. Mukaan voi tulla koko
perhe laskemaan mäkeä ja kokeilemaan lumikengillä kävelyä. Samaisena aamuna on
alle kouluikäisten satutuokio
klo 9.30-10 kirjastolla.
Lauantaina 23.2. Ensimmäinen luento pidettiin marraskuussa, jolloin kuultiin ajankohtaisia
asioita sosiaalisesta mediasta.
Nyt tapetille nostetaan toisenlaisia asioita.
Torstaina 7. EkoIdea ry
järjestää lasten puuhapäivän
kirjastossa klo 10-15. Samasta
paikasta saa myös lisätietoja
retkestä.
Ke 27. Molempiin
tapahtumiin on oma pääsylippunsa, mutta edullisemman
yhteislipun voi myös hankkia,
jos haluaa nauttia kummastakin esityksestä. on vuorossa alakoulun talviriehapäivä
Kausalan koululla.
Ystävänpäivänä (torstai
Hiihtoloman alkajaisia
juhlistetaan sunnuntaina 24.
helmikuuta, kun Iitin Taideseura järjestää ulkoilun lomassa lapsille konsertin sekä
elokuvaesityksen. 2. Kyyditys
Kausalasta lähtee klo 17.30,
ja takaisin palataan klo 21.30.
Osallistumaan pääsee pikkurahalla ja ilmoittautumalla
nuorisotoimistoon, joka retken
myös järjestää.
www.iitinseutulehti.fi
Julkaisija:
Iitin Lehti Oy
ISSN 0357-9107
Sitoutumaton
Sanomalehtien Liiton jäsen
Y-tunnus 0158721-0
Postiosoite:
PL 37, 47401 Kausala
Katuosoite:
Kauppakatu 6, Kausala
Internet-osoitteemme:
www.iitinseutulehti.fi
Telefax:
(05) 326 0321
Ilmestymispäivät:
Maanantai ja torstai
Päätoimittaja
Voitto Ruohonen
0400 727 234, (05) 326 0357
voitto.ruohonen@iitinseutulehti.fi
Toimittaja
Ritva Launeskoski
0400 723 727
ritva.launeskoski@iitinseutulehti.fi
Konttoripäällikkö
Satu Santala
(05) 326 0355, 0400 857 577
asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi
Asiakaspalvelu, ilmoitukset, tilaukset
ja laskutus
Mainonnan suunnittelija
Eeva Sihvola
(05) 326 0355, 0400 857 577
ilmoitukset@iitinseutulehti.fi
Asiakaspalvelu, ilmoitukset, tilaukset
ja graafinen suunnittelu
Ilmoitusten sähköinen
vastaanotto:
ilmoitukset@iitinseutulehti.fi
Seurapalstat ja
pikkuilmoitukset:
asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi
Ilmoitusten jättöpäivät:
Maanantain lehteen:
torstaina klo 15.00
Torstain lehteen:
tiistaina klo 15.00
Vedosilmoitukset vuorokautta
aikaisemmin.
Seurapalsta ja
pikkuilmoitukset
Maanantain lehteen:
perjantaina klo 10.00
Torstain lehteen:
keskiviikkona klo 10.00
Ilmoitushinnat:
Etusivu 1,60 E/ppm
Takasivu 1,40 E/ppm
Ennen tekstiä, tekstissä ja tekstin
jälkeen 1,30 E/ppm
Pienin ilmoituskoko 25 ppm
Kuolinilmoitus 1,30 E/ppm
Kiitosilmoitus 25 E/kpl
Etusivu (silmä) 66,00 E/kpl
Merkkipäiväilmoitus 25,00 E/kpl
Onnitteluilmoitus kuvalla 45,00 E/kpl
Palveluhakemisto 28,00 E/rivi 3 kk
Ilmoitushinnat sisältävät arvonlisäveron 24%.
Lehden suurin vastuu ilmoitusten
julkaisemisesta sattuneesta virheestä
on ilmoitusten hinta ja muihin
lehtiin toimitetusta aineistosta sen
valmistusarvo.
Tilaushinnat
1.1.2013 alkaen
Kestotilaus
12 kk laskutusjakso:
kotimaassa 78,00
ulkomailla 90,00
Määräaikaistilaus
12 kk laskutusjakso:
kotimaassa 84,00
ulkomailla 90,00
Huomautukset jakeluhäiriöistä
Kausalan taajamassa varhaisjakelualueella soita Esa Jakeluiden
maksuttomaan päivystysnumeroon
0800-30033
Jaalan kirkonkylässä Itellan
päivystykseen 0200-71400
Numerot päivystävät klo 6-10
Jakeluhäiriöt muualla: Iitinseutu
Painopaikka:
Lehtisepät Oy, Pieksämäki
Pankit:
Nordea
FI92 2131 1800 0041 25
Helmi Säästöpankki
FI25 4212 0010 0979 68
OP
FI 93 5069 0110 0003 50
Sampo
FI64 8000 1500 0646 48. Wokki-Myyrät
konsertoi Ravilinnassa klo 13,
ja lasten elokuva konsertin jälkeen alkaa klo 14.30.
Hiihtolomaretkelle voi
osallistua tiistaina 26.2., kun
Iitin nuorisotoimi järjestää retken Lappeenrantaan kylpylään
ja keilaamaan. Nuori tarvitsee aikuisen tukea ja ymmärrystä
kehitykselleen. Antaako tämä aika, jossa jokainen meistä elää, tarpeeksi rauhaa tutustua ja totutella kehossa ja
mielessä tapahtuvaan muutokseen. Maksuttomassa, päiväkoti-ikäisille
tarkoitetun puuhapäivän ohjelmassa on askartelua kierrätys-
Lasten kulttuuriviikkoesitettä somistaa kulttuuriviikkojen
julistekilpailun voittajatyö.
MUUMIPEIKKO
materiaaleista, puuhailua keppinukketeatterissa ja lajittelun
opettelua Roskisnallen kanssa.
Päivän touhuja ohjaavat Sari
Korpela, Päivi Hippeläinen
ja Birgitta Wulf.
Samaisena perjantaina vietetään kirjastolla myös Lainanpäivää koko päivän ajan.
Sunnuntaina 10.2. Iitin Ladun Perheliikunta eli Perhis
esittelee toimintaansa Peltohiiren päiväkodilla klo 9.3010.30. Nuoruusikään liittyvät herkistyminen ja voimakkaiden tunteiden kokeminen. 6
Maanantaina tammikuun 28. leikittävä pahvinen näyttely?
on esillä Kirmossa ja satuhuoneessa.
Iitin Ladun järjestämä
Muumien hiihtokoulu on alkanut ja se jatkuu huomenna illansuussa Kausalan hiihtomajalla. Muut kokoontumiskerrat
ovat ensi lauantaina, sitten
kahtena tiistaina ja päätöskekkerit pidetään 16. Klo 18 alkava maksuton tapahtuma on tarkoitettu
yli 12-vuotiaille. Iitti on viikoilla
mukana ja ohjelmaa riittää
joka lähtöön: erilaisia ulkoilutapahtumia, askartelua, taidenäyttelyitä, pari konserttia
ynnä muuta mukavaa mahtuu
helmikuun kalenteriin.
4.-16.2. Miten vanhempana
ja aikuisena osaan toimia oikein. helmikuuta Iitin lukiolla nuorten seksuaalisesta kehityksestä ja sen suojaamisesta tulee puhumaan kliininen seksologi ja psykoterapeutti Tarja
Santalahti Väestöliitosta.
. on v uorossa
pulkkamäki-ilta Mankalassa Yli-Kaitalassa. Tapahtumalla on säävaraus, ja järjestäjänä
toimii Iitin Latu.
RITVA LAUNESKOSKI
Kymenlaakson Lasten kulttuuriviikkoja vietetään helmikuussa. helmikuuta.
Perjantaina 8.2
klo 12.45
Haapakimolan
risteyksestä,
Saaranen ja Kausalan linjaautoasema klo 13.00. Phil
14.55 Salattu teinielämä
18.30 Nelosen uutiset
15.55 Hurja painonpudotus (S)
18.50 Nelosen sää
19.00 Matkaoppaat
17.00 Eläinten ABC
19.30 Neljän tähden illallinen
17.30 Tuuri
20.00 MasterChef Suomi
18.30 Nelosen uutiset
20.57 Keno
18.50 Nelosen sää
21.00 Holmes NYC (12)
19.00 Matkaoppaat
22.00 Villa Helena (12)
19.30 Neljän tähden illallinen
23.00 Nelosen uutiset
20.00 Huippumalli haussa
23.10 Nelosen sää
20.57 Keno
21.00 Elokuva: Pelastakaa sotamies Ryan (16) 23.15 SM-liigan huippuhetket
23.20 Frasier
00.15 Nelosen uutiset
23.50 Taustapeliä
00.25 Nelosen sää
00.20 Start!
00.30 Frasier
00.50 Panttilainaamo (S)
01.00 Olipa kerran (12)
01.20 Panttilainaamo
02.00 Totuuden miekka
01.45 Perhe on pahin
03.00 Perhe on pahin
02.20 - 05.00 Älypää-TV
03.35 - 05.00 Älypää-TV
Nelonen
04.00 Uutisikkuna
05.55 Puoli seitsemän
06.25 Ylen aamu-tv
09.30 Isien sota
10.00 - 10.50 Sydämen asialla (7)
11.00 Yle Uutiset
11.05 Yle News
11.10 Puoli seitsemän
11.40 Aamusydämellä
12.20 Maailman matkailuaarteet
12.30 Vielä virtaa (S)
13.00 Miesmalli (7)
14.30 MOT
15.00 Yle Uutiset
15.05 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa
16.00 - 16.50 Avara luonto
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.08 Sydämen asialla (7)
18.00 Yle Uutiset
18.30 Puoli seitsemän
19.00 - 19.49 Historiaa
19.55 Akuutti
20.25 Viking Lotto
20.30 Yle Uutiset
20.55 Urheiluruutu
21.05 A-studio
22.00 Treme (12)
23.20 Yle Uutiset
23.25 Pojan hauras mieli
01.00 Oddasat
01.15 - 04.00 Uutisikkuna
04.00 Uutisikkuna
06.50 Nimipäiväonnittelu: 30.1.
06.50 PIKKU KAKKONEN
06.52 Hanna Ankka (S)
07.03 Ystävykset (S)
07.09 Sana-Arkku: Varastetut eväät
07.19 Kasper ja Liisa (S)
07.31 Pupulaarimusiikkia
07.37 Ika Oka (S)
07.47 Neppajymykerho
07.55 Martta puhuu (S)
08.19 Viidakkokirja (7)
08.40 Late lammas (S)
08.50 Pieni runotyttö (7)
09.40 Yle Uutiset Uusimaa
09.50 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi
10.00 Yle Uutiset Lounais-Suomi
10.10 Yle Uutiset Häme
10.20 Yle Uutiset Keski-Suomi
10.30 Yle Uutiset Itä-Suomi
10.40 Yle Uutiset Pohjanmaa
10.50 Yle Uutiset Pohjois-Suomi
11.00 Oddasat
11.15 Uutisikkuna
13.35 Urheilukatu 2
14.00 Sokerileipurin herkut
14.30 - 14.58 Luontoretkellä
15.10 Ajankohtainen kakkonen
16.00 Ypäjä
16.30 Galaxi
16.32 - 16.54 Roni Neutroni: Isä uusiksi
17.00 Pikku Kakkonen
18.00 Yle Uutiset minuutissa
18.02 - 18.49 William & Mary (7)
19.00 Yle Uutiset
19.10 Yle Uutiset alueeltasi
19.20 Yle Uutiset Suora linja
19.30 Ypäjä
20.00 Uusi päivä (S)
20.30 - 20.55 Putoojat (12)
21.00 Pirunpelto
21.50 Yle Uutiset
22.00 Urheiluruutu
22.05 Keskiviikon ravisuora
22.10 Ääliö ulkomailla
22.55 Ypäjä
23.25 Luck (16)
00.21 Uuden Musiikin Kilpailu
01.09 Uuden Musiikin Kilpailu
01.33 - 04.00 Uutisikkuna
MTV3
05.30 Aamusää
06.00 Studio55.fi
06.25 Huomenta Suomi
09.05 Studio55.fi
09.30 Uutiset
09.40 Mitä tänään syötäisiin?
09.45 Tunteita ja tuoksuja
10.40 Emmerdale (S)
11.10 Emmerdale (S)
11.40 Lääkärit
12.35 Ostoskanava
14.05 50 parasta ravintolaa
15.15 Mitä tänään syötäisiin?
15.20 Miehen paikka (S)
15.50 Pientä pintaremonttia
16.50 Uutiset
16.55 Suomen ja maailman sää
17.00 Kauniit ja rohkeat
17.25 Kauniit ja rohkeat
17.55 Mitä tänään syötäisiin?
18.00 Emmerdale (S)
18.30 Emmerdale (S)
19.00 Seitsemän Uutiset
19.20 Päivän sää
19.30 Salatut elämät
20.05 45 minuuttia
21.00 C.S.I. Maanantaina tammikuun 28. klo 17.00.
Yleinen kettujahti 2.2. Pe: jauhelihakeitto, juusto.
Lisäksi joka päivä: leipä, ravintorasva ja ruokajuoma.
Jaalan koulun ruokalista
28.1.?1.2.2013:
Ma: suikalelihakastike, perunat,
kaali-paprikasalaatti. Ti: nakkikastike, perunat, salaatti. Pe: kasvissosekeitto, grahamsämpylä,
juusto, hedelmä.
Lisäksi joka päivä: ruokajuoma,
leipä, levite.
Kirjastoauto kulkee taas!
Lisätietoja: Jouko Koivunen p. klo 19.00
Mitikalla (Rieskantie 500).
Kimppakyyti kannattaa!
04.00 Uutisikkuna
06.50 PIKKU KAKKONEN
06.51 Nimipäiväonnittelu: 28.1.
06.53 Popi Kissa (S)
07.04 Lilli Pii (S)
07.08 Metkat Mesiläiset (S)
07.17 Melkein mestari
07.24 Jussin matkat (S)
07.36 Loruloikkaa
07.39 Humps (S)
07.47 Neppajymykerho
07.56 Martta puhuu (S)
08.19 Viidakkokirja (7)
08.41 Late lammas (S): Päivä parturissa (S)
08.50 Pieni runotyttö (7)
09.40 Norjan rannikoilla
10.20 Työ on elämää varten
11.00 Eläinsairaala
11.30 Uutisikkuna
13.30 Pressiklubi
14.00 Veljesten keittiössä
14.30 Uusi päivä (S)
15.00 Uusi päivä (S)
15.30 Uusi päivä (S)
16.00 Ypäjä
16.29 Galaxi
16.30 Villit futarit
16.54 Galaxin fillerit: Eläininsertit: Poni
17.00 Pikku Kakkonen
18.00 Yle Uutiset minuutissa
18.02 - 18.49 William & Mary (7)
19.00 Yle Uutiset
19.10 Yle Uutiset alueeltasi
19.20 Yle Uutiset Suora linja
19.30 Ypäjä
20.00 Uusi päivä (S)
20.30 - 20.55 Putoojat (12)
21.01 Satuhäät
21.50 Yle Uutiset
22.00 Urheiluruutu
22.05 Toistaiseksi tuntemattomasta syystä
22.35 Misfits (16)
23.20 Ypäjä
23.50 Game of Thrones (16)
00.45 - 04.00 Uutisikkuna
MTV3
05.30 Aamusää
06.00 Studio55.fi
06.25 Huomenta Suomi
09.05 Studio55.fi
09.30 Uutiset
09.40 Mitä tänään syötäisiin?
09.45 Tunteita ja tuoksuja
10.40 Emmerdale (S)
11.10 Emmerdale (S)
11.40 HANKI: Hiihtolajien huippuhetket
12.35 Ostoskanava
14.05 50 parasta ravintolaa
15.15 Mitä tänään syötäisiin?
15.20 Better Off Ted (S)
15.50 Amerikan lapsityrannit
16.50 Uutiset
16.55 Suomen ja maailman sää
17.00 Kauniit ja rohkeat
17.25 Kauniit ja rohkeat
17.55 Mitä tänään syötäisiin?
18.00 Emmerdale (S)
18.30 Emmerdale (S)
19.00 Seitsemän Uutiset
19.20 Päivän sää
19.30 Salatut elämät
20.05 Hansin matkassa
21.00 Helppo elämä
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 Tulosruutu
22.35 Rizzoli & Isles (16)
23.35 Burn Notice (12)
00.35 - 05.30 MTV3 Chat
Tiistai 29.1.
TV1
Keskiviikko 30.1.
TV1
TV2
TV2
04.00 Uutisikkuna
05.55 MOT
06.25 Ylen aamu-tv
09.30 Kuningaskuluttaja
10.00 - 10.50 Sydämen asialla (7)
11.00 Yle Uutiset
11.05 Yle News
11.10 Au-lapsen kova osa
12.07 Ensyklopedia
12.15 High Hopes
12.30 Vielä virtaa (S)
13.00 Nuoria ihmisiä (7)
14.15 Tunteet jne.
14.30 A-studio
15.00 Yle Uutiset
15.05 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa
15.55 Suomi on ruotsalainen
16.25 Toisenlaiset frendit
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.08 Sydämen asialla (7)
18.00 Yle Uutiset
18.30 Puoli seitsemän
19.00 - 19.54 Kiehtova maailma
20.00 Prisma Studio
20.30 Yle Uutiset
20.55 Urheiluruutu
21.00 Kahden kerroksen väkeä (12)
22.00 Mannerheim - Jörn Donnerin kertomana
23.00 Yle Uutiset
23.05 Prisma: Selviytyjät
23.55 Oddasat
00.10 - 04.00 Uutisikkuna
04.00 Uutisikkuna
06.50 PIKKU KAKKONEN
06.51 Nimipäiväonnittelu: 29.1.
06.52 Jääkarhu Otto (S)
07.03 Timppa: Timppa (S)
07.14 Me Peltiset (S): Äänekäs ystävä
07.20 Tinga Tinga -tarinat (S)
07.34 Ella ja Aleksi
07.42 Pipsa Possu: Äidin syntymäpäivä (S)
07.47 Neppajymykerho
07.55 Martta puhuu (S)
08.18 Viidakkokirja (7)
08.41 Late lammas (S): Lampola lietsussa (S)
08.50 Pieni runotyttö (7)
09.40 Yle Uutiset Uusimaa
09.50 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi
10.00 Yle Uutiset Lounais-Suomi
10.10 Yle Uutiset Häme
10.20 Yle Uutiset Keski-Suomi
10.30 Yle Uutiset Itä-Suomi
10.40 Yle Uutiset Pohjanmaa
10.50 Yle Uutiset Pohjois-Suomi
11.00 Oddasat
11.15 Uutisikkuna
13.50 Toistaiseksi tuntemattomasta syystä
14.20 Annen espanjalaisherkut
14.50 Parturin Amerikan-matka
15.10 Tartu Mikkiin
16.00 Ypäjä
16.30 - 16.57 Galaxi: Lentismestari
16.30 - 16.30 Galaxi
17.00 Pikku Kakkonen
18.00 Yle Uutiset minuutissa
18.02 - 18.49 William & Mary (7)
19.00 Yle Uutiset
19.10 Yle Uutiset alueeltasi
19.20 Yle Uutiset Suora linja
19.30 Ypäjä
20.00 Uusi päivä (S)
20.30 - 20.55 Putoojat (12)
21.00 Ajankohtainen kakkonen
21.50 Yle Uutiset
22.00 Urheiluruutu
22.05 Bound (16)
23.50 Ypäjä
00.20 Game of Thrones (16)
01.13 - 04.00 Uutisikkuna
MTV3
05.30 Aamusää
06.00 Studio55.fi
06.25 Huomenta Suomi
09.05 Studio55.fi
09.30 Uutiset
09.40 Mitä tänään syötäisiin?
09.45 Tunteita ja tuoksuja
10.40 Emmerdale (S)
11.10 Emmerdale (S)
11.40 Lääkärit
12.35 Ostoskanava
14.05 50 parasta ravintolaa
15.15 Mitä tänään syötäisiin?
15.20 Erilaisia suhteita (7)
15.50 Minuuttipeliä
16.50 Uutiset
16.55 Suomen ja maailman sää
17.00 Kauniit ja rohkeat
17.25 Kauniit ja rohkeat
17.55 Mitä tänään syötäisiin?
18.00 Emmerdale (S)
18.30 Emmerdale (S)
19.00 Seitsemän Uutiset
19.20 Päivän sää
19.30 Salatut elämät
20.05 Pientä pintaremonttia
21.00 Top Chef Suomi - missä he ovat nyt?
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 Tulosruutu
22.35 C.S.I. aivo- ja tuolijumppaa,
ottakaa laulukirjat mukaan.
Arpajaiset (voittoja voi tuoda).
Kerätään jäsenmaksuja. klo 15, kun
liikunnanohjaaja
Eija-Liisa
Virta
tulee kyselemään, minkälaista
jumppaa tai kuntopiiriä kylälle
haluaisimme.
04.00 Uutisikkuna
05.55 Puoli seitsemän
06.25 Ylen aamu-tv
09.30 Luontohetki: Eläintarinoita
09.55 - 10.55 Amerikan kodittomat lapset
11.00 Yle Uutiset
11.05 Yle News
11.10 Puoli seitsemän
11.40 - 12.23 Arto Nyberg
12.30 Vielä virtaa (S)
13.00 Valkoiset ruusut (7)
14.45 Uutisvuosi
14.55 Pisara
15.00 Yle Uutiset
15.05 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa
15.55 Antiikkia, antiikkia
16.25 Kuningaskuluttaja
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.08 Sydämen asialla (7)
18.00 Yle Uutiset
18.30 Uutisvuoto
19.00 Prisma: Selviytyjät
19.50 Luonnon ihmeitä
20.00 MOT
20.30 Yle Uutiset
20.55 Urheiluruutu
21.00 A-studio
21.30 Dokumenttiprojekti
22.30 Kotikatsomo:
Täällä pohjantähden alla (12)
23.20 Yle Uutiset
23.25 YleLeaks
23.40 Panta kaulassa (12)
00.10 Oddasat
00.25 - 04.00 Uutisikkuna
TV2
Kausalan keskustassa,
liikerak. krs.,
heti vapaa siisti
Lyöttilän
Erä ry:n
Maanantai 28.1.
TV1
LC Kausala. Hallitus ja naistoimikunta kokoontuu to 31.1.2013 klo 13.00 kunnantalolla.
Keilailun ohjatut
harjoitustunnit
tiistaisin klo 18?
19 Kuusankosken
keilahallilla. To:
punainen broilerpata, riisit,
päärynäinen salaatti. Ohjelmassa
mm. puh. 56 m2 liiketila.
Tavaraliikenne takapihan last.sillan kautta.
Varastotilaa löytyy kellarikerroksesta.
Tied.puh. poikkeuksellisesti Ponnilla klo
18.00.
FC
Kausalan
jalkapalloharjoitukset. Kokoontuminen Säyhteen
kylälle. Hallituksen kokoontuminen pidetään to
31.1. Ke:
riisi/ohrapuuro, mehukeitto,
leikkele. klo
8.00. Kaikki
mukaan !
Saarasten nuorisoseuran
ja
Keski-Iitin maatalousnaisten
linja-auto Kouvolan teatteriin lähtee lauantaina 2.2. 96 m2
Tied. Tervetuloa!
Johtokunta
Muumien hiihtokoulu
ilmoittautuneille jatkuu
hiihtomajalla huomenna
tiistaina
29.1. (12)
21.55 Viking Lotto ja Keskiviikko-Jokeri
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 Tulosruutu
22.35 Myytinmurtajat
23.40 Fringe - rajamailla (16)
00.40 Rillit huurussa (S)
01.10 - 05.30 MTV3 Deitti
Nelonen
05.00 Älypää-TV
06.00 Ostosruutu
06.30 Ostosruutu
07.00 Disneyn esikoulu
07.25 Disney esittää: Finias ja Ferb
07.50 Disney esittää: Aku ja kumppanit
08.00 Chuckin ja ystävien seikkailut
08.15 Onnea matkaan, Charlie! (7)
08.45 Leila leipoo
09.20 Luksusmammat
09.50 Elixir
10.20 Sisustuskaksoset
10.50 Ostosruutu
11.30 Ostosruutu
12.10 Ostosruutu
12.50 Luksusmammat
13.20 Elixir
13.50 Sisustuskaksoset
14.20 Leila leipoo
14.55 Inno
15.25 Teinielämää
15.55 Hurja painonpudotus
17.00 Melissa ja Joey
17.30 MasterChef Suomi
18.30 Nelosen uutiset
18.50 Nelosen sää
19.00 Matkaoppaat
19.30 Neljän tähden illallinen
20.00 Tuuri
20.57 Keno
21.00 Elokuva: Balls of Fury - pallot liekeissä (12)
22.55 Nelosen uutiset
23.05 Nelosen sää
23.10 Frasier
23.40 Taustapeliä
00.10 Pirunkaupat
01.10 Hurja painonpudotus
02.10 Perhe on pahin
02.40 - 05.00 Älypää-TV. 050 67670
(03) 872 0531
vuosikokous pe
8.2.2013
klo
18.00 Maamiesseuran talolla. Ti: koululaisen kala, tillikastike, perunasose, kiinankaali-tomaattimandariinisalaatti, punajuuri.
Ke: jauhelihaperunalaatikko,
raastesalaatti, ruisleipä. klo 12.00.
Eläkeliiton Iitin
yhdistyksen torstaikerho kokoontuu 31.1.2013 klo
12.00 kunnantalon
valtuustosalissa. 020 615 9984
Kausalan keskustassa parhaalla paikalla
valoisa 90 m2 kulma-liikehuoneisto
ja n. Miami (16)
23.35 Paljastavat valheet (16)
00.35 Rillit huurussa (S)
01.05 - 05.30 MTV3 Chat
Nelonen
05.00 Älypää-TV
06.00 Ostosruutu
06.30 Ostosruutu
07.00 Disneyn esikoulu
07.25 Disney esittää: Finias ja Ferb
05.00 Älypää-TV
07.50 Disney esittää: Aku ja kumppanit
06.00 Ostosruutu
08.00 Chuckin ja ystävien seikkailut
06.30 Ostosruutu
08.15 Onnea matkaan, Charlie! (7)
07.00 Disneyn esikoulu
08.45 Leila leipoo
07.25 Disney esittää: Finias ja Ferb
09.20 Luksusmammat
07.50 Disney esittää: Aku ja kumppanit
09.50 Elixir
08.00 Chuckin ja ystävien seikkailut
10.20 Sisustuskaksoset
08.15 Paluu lukioon
10.50 Ostosruutu
08.45 Leila leipoo
11.30 Ostosruutu
09.20 Luksusmammat
12.10 Ostosruutu
09.50 Elixir
12.50 Luksusmammat
10.20 Sisustuskaksoset
13.20 Elixir
10.50 Ostosruutu
13.50 Sisustuskaksoset
11.30 Ostosruutu
14.20 Leila leipoo
12.10 Ostosruutu
14.55 Inno
12.50 Luksusmammat
15.25 Teinielämää
13.20 Elixir
15.55 Hurja painonpudotus (S)
13.50 Sisustuskaksoset
17.00 Eläintenpelastustiimi
14.20 Leila leipoo
17.30 Dr. Yhteislähtömahdollisuus klo 17.20 Lounas
Cafe Kanttiinan edestä.
Kymikunnan
Metsästäjät ry
Sääntömääräinen vuosikokous
su 10.2.2013 klo
18.00 Matkakeitaalla. Antoisaa
teatteriretkeä! . Tiistaivuoro
Ravilinnassa
klo 20.30?21.45.
SAMPOLAN
MARTAT.
Suunnitellaan tulevia tänään
maanantaina 28.1. To: kasvislasagne, salaatti. Marja-Terttu
Iitin Sotaveteraanit ry. http://www.iitinjousiampujat.fi/
Kaikki joukolla
kyläkeskus Einolaan keskiviikkona 30.1. - 30.1.2013
IITIN KUNTA TIEDOTTAA
PILKKU KULKEE TAAS!
Iitin koulujen ja
päiväkotien ruokalista
28.1.?1.2.2013:
Ma: kalapihvit, perunat, kermaviilikastike, salaatti. Ohjatut harjoitukset maanantaisin klo 18.00
ja perjantaisin klo
17.00 Kausalan
Kansantalolla. 050 67670, (03) 872 0530
kolmio n. 2. Käsitellään
sääntöjen määräämät asiat.
Johtokunta
Veteraaniryhmän
talkoot paperivarastolla torstaina
31.1. päivänä 2013
7
TV-OHJELMAT 28.1. Lisätietoja 0400 340
321.
Iitin Jousiampujat
Ra kenta mat tom ia
asuinrakennusten paikkoja
on vähän; merkittävin poikkeus on Kausansaarella, jonne on aikanaan varattu tilaa
vielä yhdelle kerrostalolle
nykyisten Hakakadun kerrostalojen länsipuolelle.
Uudessa kaavaehdotuksessa alue on varattu erillispientalojen korttelialueeksi
merkinnällä, että rakentaminen tulee tyylin ja mittasuhteiden puolesta sovittaa nykyiseen rakennuskantaan.
Hakakadun, Kausansaarentien ja Ravitien välisellä alueella olevia omakotialueita
on varustettu samanlaisella
merkinnällä, että mahdollinen uusi rakentaminen tulee
sopeuttaa jo olemassa olevaan rakennuskantaan.
Erityisesti suojeltavia rakennuksia tällä alueella on
kuusi, Kauppakadun varrella
sijaitsevat Hammashoitola,
Arvola ja Pankinmaa sekä
lisäksi kirjaston takana oleva
Reitala, Kausalan koulu ja
Ravilinna.
Liikenne- ja virkistys-
alueet kaavaesityksessä on
säilytetty pääosin ennallaan,
Ravilinnan ympäristö on
osoitettu urheilualueeksi,
jonne on osoitettu rakennusoikeutta, joka mahdollistaa
myös tarvittaessa liikuntahallin laajennuksen. päivänä 2013
Valtuuston hyväksyttäväksi piakkoin tulevassa
Kausalan keskusta-alueen
asemakaavan muutos- ja
laajennusehdotuksessa
Harjulan (etualalla oikealla) ja vanhan neuvolan
(taustalla vasemmalla)
kiinteistöjen tilalle olisi
mahdollista rakentaa nelikerroksinen kerrostalo.
Kausalan keskustan asemakaavaehdotus tulossa valtuustoon
Varauksia on useille uusille rivitaloille
sekä neli- ja kolmikerroksisille kerrostaloille
VOITTO RUOHONEN
Iitin kunnanhallitus esittää
valtuustolle hyväksyttäväksi
Kausalan keskusta-alueen
asemakaavan muutos- ja laajennusehdotuksen. Kyse on
Kausalan alueen asemakaavojen uusimisen kolmannesta
vaiheesta, ja nyt tarkastelussa on alue, joka kattaa suurin
piirtein Iitintien, valtatien,
rautatien ja Karjalaistien väliin jäävän alueen sekä lisäksi valtatien pohjoispuolella
Ravilinnan alueen.
Kaavoitus on ollut vireillä runsaan vuoden ajan, ja
vuoden 2011 marraskuussa
sitä esiteltiin yleisölle. Uusi
kaava mahdollistaa sen, että
vanha neuvola ja Harjulan
kiinteistö voidaan purkaa, ja
niiden tilalle voidaan tarvittaessa rakentaa nelikerroksinen kerrostalo.
Muita kin merkittäviä
varauksia on. Kaavassa todetaan, että uusilla
rakennuksilla rajataan Kauppakatua sille luonteenomaisella tavalla.
Vanhan kunnant alon
pohjoispuolelle kaavaehdotus
antaa mahdollisuuden niin
ikään kerrostalorakentamiseen; se sijoittuisi rinteeseen
siten, että se olisi alarinteen
puolella kolmi- ja ylärinteen
puolella kaksikerroksinen.
Uusi kerrostalovaraus on
tehty myös Merrankujan ja
Iitintien kulmauksessa olevalle entisen Osuuspankin
tontille; kaavaehdotus mahdollistaisi heikkokuntoisen
asuin/liiketalon purkamisen
ja kolmikerroksisen kerrostalon rakentamisen sen tilalle.
Kaavan perusteluissa tode-
taan, että tällainen ratkaisu
täydentäisi uuden kerrostalon
hallitsemaa taajamakuvaa.
Merkittävimmät rivitalovaraukset on osoitettu seurakuntakeskuksen eteläpuolelle. Samalla tiivistetään
aluerakennetta, haetaan liikenneturvallisuutta parantavia ratkaisuja sekä varataan
paikka raskasta polttoöljyä
käyttävälle varavoimalle;
sen paikka on Tuurinkorventien varressa vastapäätä Laineentietä.
Kaavaselostuksen mukaan alue on pääosin asemakaavan mukaisessa käytössä. Saatujen mielipiteiden perusteella
kaavaehdotusta on tarkenneltu, ja loppuvaiheessa sen
ulkopuolelle päätettiin jättää
Kausalan Kansantalo Oy:n
ja Kiinteistö Oy Kausalan
Arvolan tontit, joille jää voimaan nykyinen asemakaava.
Kaavamuutoksen taustalla ovat nykyisen kaavan
vanhentuminen ja se, että
alue on rakentunut osittain
voimassa olevan kaavan vastaisesti. Sinne on sijoitettu kaavaan
rivitaloalue, joka täydentäisi
viereistä, Kylväjäntiellä jo
olevaa rivitaloasutusta.
Ratkaisu perustuu kaavaselostuksen mukaan jo
olemassa olevaan katuverkkoon ja kunnallistekniikkaan.
Nykyisessä kaavassa alue
on osin rivitalo-, osin omakotialuetta, ja sen toteuttaminen
olisi edellyttänyt uuden kadun rakentamista.
Uudessa kaavaehdotuksessa rakentaminen sijoittuu
voimassa olevaa kaavaa kauemmaksi rautatiestä ja Iitintiestä.
Paloasemaa vastapäätä
on vanhassa kaavassa varaus
yleisten rakennusten alueelle, uudessa kaavaehdotuksessa sen tilalla on varaus
rivitaloalueelle, joka samalla
tukisi voimassa olevassakin
kaavassa olevia rivitalovarauksia.
Sekä seurakuntakeskuksen eteläpuolisella alueella
että paloasemaa vastapäätä olevalle alueella uudessa
kaavaehdotuksessa kiinnitetään erityistä huomiota rakennusten sijoitteluun niin,
että meluhaitat ovat mahdollisimman vähäiset.. Kaava saatetaan tältä
osin vastaamaan todellista tilannetta, samoin liikenne- ja
puistoaluevaraukset tarkistetaan vastaamaan todellista
tarvetta. Kirjaston ja
Kansantalon väliin jäävälle
tyhjälle tontille on mahdollista uuden kaavan tultua hyväksytyksi rakentaa enintään
kaksikerroksisia asuintaloja,
olkoot ne sitten kerros-, rivitalo- tai omakotitaloja. 8
Maanantaina tammikuun 28. Myös
jäähallin edellyttämä rakennusoikeus on kaavaehdotuksessa mukana, ja vanhan
paloaseman alue on osoitettu
uudessa kaavassa pysäköintialueeksi.
Entisen valtion virastotalon alue on muutettu liike- ja
toimistorakennusten korttelialueeksi, jolle voi sijoittaa
Vanhan Osuuspankin kiinteistön tilalle uusi kaavaehdotus tarjoaa kolmikerroksista
kerrostaloa, joka täydentäisi Merrankujan toiselle puolelle jo valmistuneen kerrostalon
luomaa katukuvaa.
myös hoivapalveluja; tältäkin osin kaava siis saatetaan
vastaamaan jo vallitsevaa
tilannetta.
Uusia kerrostaloalueita on varattu jonkin verran.
Merkittävin on Kauppakadun
ja Iitintien risteysalueella,
Kansantaloa vastapäätä