Uimarannalle on
rakennettu uusi tieyhteys,
Uimarintie, joka lähtee Radansuun kartanohotellin liittymän kohdalta.
Sen päätteeksi on rakennettu pysäköintialue sekä vierasvenevalkama ja kolmesta
betonielementistä koostuva
veneenlaskupaikka.
. Näistäkään ei ole päätöksiä tehty, kyse on vasta
suunnitteluasteella olevista
ajatuksista. N:o 5883
www.iitinseutulehti.fi
Seurakunta
katsastaa
kiinteistöt
aina kerran
vuodessa
Sivu 3
Urajärven ranta-alue
alkaa valmistua
VOITTO RUOHONEN
Urajärven ranta-alue alkaa
valmistua. Lautakunnassa ei tästä
vielä ole päätöksiä tehty, vaan
kyse on alustavasta suunnittelusta. N:o 83 . Samalla estetään
kiintoaineksen valumista
veden mukana.
. 59. vuosikerta . päivänä lokakuuta 2013
Kauppakatu 6 47400 Kausala . Verottomat
kustannukset ovat kaikkiaan
noin 230.000 euroa.
Uimarintieksi nimetty uusi
tieyhteys sekä pysäköintialue
on rakennettu murskepintaisiksi. Rakennustöiden yhteydessä jouduttiin tien ja pysäköintialueen alta poistamaan
runsaasti pintamaata, jota on
koottu korkeaksi rintaukseksi
koivukujan lähelle.
Koivukuja jää Uimarintien valmistuttua ainoastaan
kevyen liikenteen käyttöön.
. Jousiammuntapaikka
toimisi tietenkin myös muussa käytössä silloin, kun he eivät siinä harjoittele.
Haimila mainitsee, että
alueelle voidaan lähelle uimarantaa rakentaa melko
helposti beachvolley-kenttä,
ja kohtuullisen helposti myös
kivituhkalla päällystetty pallokenttä sen taakse.
Urajärven rannalle vievä
uusi tieyhteys, Uimarintie,
sen päätteenä oleva pysäköintialue sekä veneenlaskupaikka alkavat olla lähes
valmiina.
Veden juoksuttaminen Uimarintien varrelta on ratkaistu kauniisti porrastetulla ojalla. 2013 . Vastaanottotarkastus
on tämän kuun viimeisenä
päivänä, tekninen johtaja
Veikko Haimila kertoo
Iitin tekninen lautakunta
pyysi rakentamisesta tarjouksia alkukesästä, ja urakoitsijaksi valikoitui viiden
yrityksen joukosta Lemminkäinen Infra Oy. Irtonumero 1 E
(sis alv.)
IITIN JA JAALAN SITOUTUMATON PAIKALLISLEHTI
Maanantaina 28. Alueelle on valmistumassa ja tulossa lautakuntakäsittelyyn uusi yleissuunnitelma, johon sisältyvät
beachvolley- ja pallokenttä
sekä jousiammuntapaikka, ja
ylijäämämassoja on pyritty
sijoittamaan tulevat käyttötarkoitukset huomioon
ottaen.. Alustavasti on keskusteltu jousiampujien kanssa,
että heille rakennettaisiin
noin 50 kertaa 90 metrin
kokoinen alue harjoittelu- ja
kilpailupaikaksi, ja silloin
rintaus toimisi koivukujalle
päin suojavallina.
Kuka
tästä kärsii . Kuitenkin opetussuunnitelmaa
tulee noudattaa ja kokeet pitää ajallaan. Mitä lomautukset tarkoittavat käytännössä?
Palveluiden heikkenemistä,
jatkuvasti, myös tulevaisuudessa.
Lomautusten vaikutuksista koulumaailmassa voi
kysyä naapurista Kouvolasta.
Siellä on katsottu elokuvia
yms. 20
oppilaan yhdysluokkaa voi
jakaa luokkatason mukaisiin
ryhmiin esim. Lasten ja nuorten
itsetunto kärsii, kun ei opi,
mielenterveysongelmat saattavat lisääntyä jne. Levottomuus ja
kiusaaminen kasvavat, koska
osan päivää lapset ovat keske-
nään. Raittiusjytä ?
Kausalan Kansantalolla 27.10. Näin
tuen tarvitsijat putoavat kelkasta, koska opettajan aika
ei riitä tarvittavaan henkilökohtaiseen opetukseen ja
ohjaukseen. Kaikki lapset ja nuoret eivät opi samalla tahdilla
ja samalla opetuksen määrällä edes perusasioita. Vain
puolitoista vuotta sitten nousi esille ensihoidon kustannusten laskutusvirhe, joka oli summaltaan huomattava ja kertynyt monen edellisen vuoden aikana.
Olisi toivonut, että tuon virheen havaitseminen olisi
johtanut tarkempaan toimintaan jatkossa, mutta niin
ei näytä käyneen.
Kunnille virheet ovat kiusallisia, koska ne hankaloittavat huomattavasti oman talouden seurantaa ja
hallitsemista. Vasikat ovat voineet oikein hyvin,
mutta viidettä, kuudetta kertaa poikineelle Pupulle
yhteenlasku Yks-Ynnä-Yllätys tuotti ymmärrettävästi
jonkin verran väsymystä.
Heiluuhan sinulla
heijastin pimeässä?
(Palstanpää Iitinseudussa)
Satutunneilla
kolmena ryhmänä
Mielikuvitus ja luova toiminta ovat etusijalla Iitin kirjaston satutunneilla. Vasikkakolmoset syntyivät
17.10 illalla, taloon viime keväänä Lyöttilän Hietaselta
ostetulle Pupulle, joka oli astutettu Karimon Ukarosnimisellä sonnilla. Pystytäänkö koululaisten turvallisuus takaamaan
lomautusten aikana. Nuorison toiminnoille tarvitaan uusia tiloja.
. Erehdyksiin johtanut käytäntö
pitää korjata heti, kun se huomataan.
Lisäksi selvityksen tulokset on saatettava kuntien
tietoon, jotta niissä voidaan vakuuttua korjauksen
aiheellisuudesta. vaikutteita imettyään.
Yks ynnä yllätys
+8
on viikon vanha vasikkakolmikko, joka ystävällisesti
kurkistelee Eero Niinisen uudenaikaisen navetan vasikkakarsinoista Kuuksossa. 1973
1-4 m/s
+9
+7
Keskiviikko
Päivä
2-5 m/s
Yö
+5
+5
Torstai
Päivä
1-4 m/s
Yö
+6
+4
Perjantai
Päivä
1-4 m/s
Yö
+6
Tarkastusta, läheisyyttä,
tilaa, ymmärtämystä
. Toivottavasti sellainen saadaan
kuntaan mahdollisimman pian.
Kausalassa 28.10.2013
VOITTO RUOHONEN
TÄNÄÄN
Päivä
2-5m/s
Yö
+10
Iitin koulutuslautakunnalla
oli talousarviokokouksessaan päätettävänään, mistä
leikataan vai jatketaanko entisellään. klo 20. päivänä
2013
Torstaina
4.8.2011
TÄSTÄ TÄNÄÄN
Päättäjät päättävät
Laskuvirheet
harmittavat
Viime viikolla Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymä ilmoitti, että inhimillisen erehdyksen vuoksi tänä ja viime vuonna eräiden huoltopalveluiden
kustannuksia on neljän Aava-kunnan kesken kohdennettu väärin.
Niitä on kahden vuoden aikana laskutettu 463.000
euroa liikaa Sysmältä ja vastaavasti kolmelta muulta
kunnalta, Iitiltä, Nastolalta ja Orimattilalta saman
verran liian vähän.
Iitin osuus kahdessa vuodessa on 123.623 euroa.
Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun yhtymässä
lasketaan kuntakohtaisia kustannuksia väärin. Esim. Perjantaina meille soitti Mankalasta
kesäasukas, joka kertoi, että
jutun juurena ollut seitsemän poikasen joutsenperhe
on syntynyt ja pitää kotiaan
Kotojärvellä.
. Samalla virheet nakertavat luottamusta yhtymän toimintaa kohtaan, ja jo senkin vuoksi
sen luulisi olevan toimissaan tarkkana.
Erehtyminen on toki inhimillistä, mutta kun sellaista sattuu, on syytä tarkkaan selvittää, minkä takia.
Jos syitä erehdyksiin ei selvitetä, on aina mahdollista, että ne toistuvat. Alkoholitarkastusta on tiukennettava Iitissä.
. Sitä, että ryhmäkoot kasvavat. nuoret.
Tuntikehyksen pienentäminen tarkoittanee myös sitä,
että tukiopetusta vähennettäisiin. 2
TÄNÄÄN
Maanantaina lokakuun 28. lapset/nuoret.
Olen kuullut, että koulupuolella mietitään tuntikehyksen pienentämistä
säästöjen saamiseksi. Kunnassa päätökset
tekevät päättäjät, viranhaltijat
työnsä puolesta vain hyviä tai
huonoja ehdotuksia.
Haluan vanhempana ja
kuntalaisena tuoda esiin joitakin näkökantoja.
Henkilöstön lomautukset
ovat yksi vaihtoehto leikkauksiin; tasapuolinen koskien
kaikkia työntekijöitä ja hetkittäistä laskennallista säästöä syntynee. Taksit
haluavat kampanjan myötä
muistuttaa, että taksin ratin
takana istuu aito auttamishaluinen ihminen.
Järjestäytyneen taksilii-
kenteen taksit on kampanjaviikon ajaksi teipattu näyttävästi kampanjatunnuksin ja
taksin sisältä asiakas löytää
tarkemmat tiedot lahjoituksen tekemiseen.
Kampanjaviikko huipentuu 5.11.2013 Helsingissä järjestettävään Taksiparaatiin,
jonka päätteeksi siihen mennessä kerätty lahjoituspotti
luovutetaan Uusi Lastensairaala tukiyhdistys 2017 ry:lle.
Valopilkku-kampanjalla
halutaan madaltaa taksin
käyttökynnystä ja kertoa
taksien monipuolisista palveluista. Siitä seurannee se,
että iittiläiset nuoret hakeutuvat naapurikuntien lukioihin,
joissa on enemmän valinnanmahdollisuuksia oppiaineissa
ja oppilasmäärien laskiessa
koko lukiotoiminta lakkaa.
Tässäkin suurimpina kärsijöinä . Ilman taksia
suurin osa suomalaisista olisi
pelkän yksityisauton varassa.
JANNE AALTO
toa päätettiin ulkoistaa. juuri äidinkielen ja matematiikan tunnilla.
Tasoerot lienevät jo näillä
luokka-asteilla jonkinmoiset,
joten kärsijänä tässäkin . Koulupsykologi tai -kuraattori helpottaisi nuorten
ongelmien ratkaisemista.
. Puolensataa 2-6-vuotiasta lasta
käy viikoittain kolmena ryhmänä sosiaalikasvattaja
Marjatta Linnan ohjaamissa luku- ja leikkituokioissa.
. Enemmän vanhempien ja lasten välistä luottamusta.
. Päätös lienee helppo, kun katsoo
mahdollista syntyvää säästöä
n. 4.000 e /vuosi. Esiintyy Hella
Wuolijoki -yhtye. Raittiuskasvatus nuorille läheisemmäksi.
Siinä tarpeita, jotka ilmenivät, kun yhdeksänhenkinen paneeli keskusteli ongelmista päivän alustusten ja
Nostoväkinäyttämön ?Huumepiikin. äidinkielen tai matematiikan
tunnilla luokkaa ei jaeta enää
kahtia, jolloin opettaja voi
opettaa pienempää ryhmää
kerrallaan ja aikaa jää enemmän henkilökohtaiseen ohjaukseen, vaan koko luokkaa
opetetaan yhtä aikaa. Asioita tulee
tarkastella iittiläisten näkökulmasta objektiivisesti ja
tunteetta sekä nähdä päätösten vaikutukset tulevaisuuteen ja kuntalaisen hyvinvointiin.
IITTILÄINEN
Joutsenet
vain kylässä
Kylliäisellä
Joutsenet ovat puhuttaneet
viime päivinä Iitissä. viikkotolkulla. lap-
set/nuoret.
Lukiossa tuntien vähentäminen käsittääkseni tarkoittaa sitä, että valinnaisaineiden määrää on pakko
vähentää. Pitkässä
juoksussa ongelmat kasvavat
ja erityissairaanhoidon menot
lisääntyvät. Perhe on käynyt suunnilleen joka toinen päivä kyläilemässä Kylliäisjärvellä,
ja juuri tällä hetkellä se on
täällä Kotojärvellä, soittaja
mainitsi.
Hän täsmensi myös, että
Kotojärvellä on pesinyt aiemminkin yhtä iso joutsenperhe.
Toimittajan käydessä Kylliäisjärvellä ei siten ilmeisesti
sattunut olemaan joutsenperheen vierailupäivä.
+9
Tiistai
Päivä
Yö
Iitinseutu 25.10. Liput
3:?.
(Ilmoitus Iitinseudussa). Kärsijät
lapset/nuoret, jotka eivät saa
riittävää tukea oppimiseensa
ja opiskeluunsa.
Kansalaisopiston hallin-
Taksien Valopilkku-kampanja
kerää rahaa uudelle lastensairaalalle
Järjestäytynyt taksiala kampanjoi lokakuun lopussa viikolla 44 näkyvästi eri puolilla maata ja kerää rahaa
valtakunnalliselle Uusi lastensairaala 2017 -hankkeelle.
Rahaa kerätään uuden lastensairaalan rakentamiseen
taksialan sisällä sekä taksiyrittäjiltä, kuljettajilta, yhdistyksiltä että yhtiöiltä, ja myös
Taksiliitto antaa keräykseen
oman lahjoituksensa. Teemaviikkoja kaikkiin kouluihin oppilaiden itse
rakentamina.
. Taksi on koko kansan
kulkuväline.
Valopilkku-kampanja
viestii taksien merkityksestä
niin yksityisille henkilöasiakkaille kuin yrityksille ja
yhteiskunnallisille tilaajille.
Valopilkku viestii alan
vastuullisuudesta ja kyvystä toimia julkisen liikenteen
tärkeänä lenkkinä sekä kaupungissa että harvaan asutuilla alueilla. Mitä
se tarkoittaa. Kyläkoululla se
tarkoittanee, ettei esim. Rautaista menoa koko rahalla. Säilyykö
kurssitarjonta nykyisellään?
Kansalaisopisto on vuosien
varrella tarjonnut ja tarjoaa
yhä monipuolista harrastustoimintaa iittiläisille eri
puolilla kuntaa henkisen ja
fyysisen hyvinvoinnin ylläpitämiseksi.
Päättäjät ovat isojen ja
tärkeiden päätösten äärellä.
Iitin rahat eivät riitä, leikata
pitää sillä juustohöylä-aika
on taakse jäänyttä elämää.
Asioihin ja niiden vaikutuksiin tulee perehtyä, koskevat
tai kiinnostavat ne päättäjää
itseään tai eivät
Jatkamme hakumenettelyä normaalilla tavalla
kuten tähän asti, hän totesi.
Kokouksessa keskusteltiin ensimmäiseen määräaikaan mennessä saapuneista
hakemuksista, ja niitä pidettiin kyllä hyvinä, mutta
määrä on vain pieni:
. Tavoitteena on
saada laajempi vertailupohja kuin mitä ensimmäinen
haku tuotti, Salonen toteaa.. Lisäksi viestissä on sähköpostiosoite voiton lunastamiseen
tarvittavaksi yhteydeksi.
Taisto Karjalainen haluaa
varoittaa kanssaihmisiä, ettei
viestiin pidä missään nimessä eikä millään tavalla vastata, vaan se on syytä poistaa
saman tien.
Myös poliisi on viime
aikoina törmännyt useisiin
huijaustapauksiin, ja varoit-
taa yhtä lailla kansalaisia olemaan vastaamatta tai muuten
kiinnostumatta ko. Kaikenlaista pientä
korjattavaa kuitenkin raporttiin päätyi; muun muassa nurmikoiden ja hiekkakäytävien
kunnostamista, pensaikkojen
Iitin Kirkonkylän seurakuntatalo on katselmuspöytäkirjan mukaan toimiva, vaikkakin vanhanaikainen, ja sisätiloissa olisi peruskorjaus tarpeen.
harventamista, poppeleiden
poistamista, katon sammaloitumisen ehkäisemistä.
Piha-alueella olevasta
sankarivainajien muistomerkistä erityisesti todetaan, että
sen valaistus on hyvin suunnattu.
Kirkonkylän siunauskappelin tilat todettiin toimiviksi
ja hyväkuntoisiksi, ja kappelisalin ja kylmiökäytävän väliseen tilaan suunniteltu vainajien näyttötila valmiiksi.
Rakennuksen räystäskourujen kiinnikkeitä ja kattorakenteita uusittiin kesän aikana. Päätöstä jatkaa hakuaikaa pidemmäksi kuin
aiotut kaksi viikkoa perustellaan sillä, että hakumme
ehtii mukaan valitsemiimme
ilmoituslehtiin; Kuntalehteen
on päästävä ehdottomasti
mukaan, korostaa Jarkko
Salonen.
Kuntalehden seuraava numero ilmestyy 14.11.
. viesteistä.
nus on peruskorjattu vuonna
1988. Tilat ovat edelleen toimivat, vaikkakin vanhanaikaiset, ja perusteellinen peruskorjaus olisi sisätiloissa
tarpeen.
Heinlahden leirikeskuksessa on vuosien saatossa
tehty useita remontteja, ja
seuraavana vuorossa tulee
katselmuspöytäkirjan perusteella olemaan majoitusrakennus.
Vuolenkoskella tutkittavia kohteita on ollut paljon.
Kappelissa oli selvitelty biokäymälän rakentamista sakastin tiloihin, mutta se oli
tunnaisesti isommissa hautajaisissa. Ensimmäisessä haussa tulleet hakemukset otetaan huomioon jatkoajan
päätyttyä. Kunnanhallitus hyväksyi ja vahvisti
työryhmän esityksen yksimielisesti torstaina päivällä
pitämässään ylimääräisessä
kokouksessa.
Työryhmässä hakuajan
pidentämisestä kolmeviikkoiseksi ei oltu täysin yksi-
mielisiä, ja sen vuoksi pöytäkirjaan kirjattiin yksi eriävä
mielipide. Raken-
Huijausviestit tunkevat
jo kännyköihinkin
RITVA LAUNESKOSKI
Kausalalainen Taisto Karjalainen heräsi perjantaiaamuna klo 05.16 matkapuhelimensa viestiääneen.
Viesti paljastui huijausviestiksi, joita tuntuu tunkevan
sähköpostin lisäksi nyt myös
käynnyköihin.
Karjalaisen saamassa
viestissä kerrottiin poikkeuksellisesti varsin hyvällä
englannin kielellä, että hänen
sattumalta valituksi tullut puhelinnumeronsa on voittanut
2,5 miljoonaa puntaa tämän
vuoden ensimmäisessä ilmaisen lottopelin arvonnassa. Uudesta hautausmaasta
katselmuspöytäkirjaan on
kirjattu maininta, että se on
saanut seurakuntalaisilta hyvää palautetta.
Kirkossa on alkanut lasimaalausten konservointi,
jonka arvioidaan valmistuvan ensi vuoden loppuun
mennessä. Ongelmaa helpotetaan lisäämällä irtotuolien
määrää.
Vuolenkosken hautausmaan kartoitustyön todettiin olevan lähes valmiin;
sankarihaudan hautakivet
on puhdistettava ja maalattava uudelleen, samoin kuin
myös Kirkonkylän vanhan
hautausmaan sankarihaudan
kivet.
Seurakuntakotina toimiva osakehuoneisto on
hyvässä kunnossa ja vastaa
toiminnan tarpeita.
Kunnanjohtajan
viran hakuaika jatkuu
18. Asiasta ei työryhmässä kuitenkaan äänestetty.
. marraskuuta saakka
RITVA LAUNESKOSKI
Taisto Karjalaisen matkapuhelimeen tullut huijausviesti
oli kirjoitettu hyvällä englannin kielellä. marraskuuta saakka. TÄNÄÄN
Maanantaina lokakuun 28. Ensimmäiset hakuilmoitukset ovat olleet valit-
semiemme ilmoituslehtien
eilisen sunnuntain numeroissa. Useat sähköpostiin saapuvat huijausviestit ovat pääsääntöisesti olleet
kehnoja käännöksiä, jotka heti ymmärtää linssiin viilaamisen yrityksiksi.
todettu heikosti toimivaksi
ratkaisuksi, samoin sähkökäymälä, joten ratkaisuksi
on kirjattu ulkorakennuksen
saniteettitiloihin hankittavat
patterikäyttöiset desinfiointilaitteet.
Kappelin todettiin kaipaavan ulkomaalausta, ja
pöytäkirjassa esitetäänkin
siihen varattavaa määrärahaa
seurakunnan ensi vuoden talousarvioon.
Katselmuksessa tultiin
siihen tulokseen, että kappelin laajennus ei ole tarpeen.
Tilat ovat ahtaat vain noin
kerran vuodessa jouluaaton
hartaustilaisuudessa, ja sa-
Iitin kunnanjohtajan valintaa valmisteleva haastattelutyöryhmä päätyi keskiviikkoillan kokouksessaan
esitykseen, että viran hakuaikaa jatketaan vielä kolmen
viikon ajan eli 18. päivänä 2013
3
Seurakunnan kiinteistöjen
kunto tarkastetaan joka vuosi
Perusteellinen katselmus antaa eväät investointien suunnittelulle
VOITTO RUOHONEN
Iitin seurakunnassa tehdään
vuosittain kiinteistöjen ja
hautausmaiden katselmus,
jonka yhteydessä usein tarkastetaan myös erillisiä metsäpalstoja.
Katselmuksesta laaditaan
pöytäkirja, jonka kirkkoneuvosto käsittelee ja kirkkovaltuusto merkitsee tiedoksi.
Katselmuksen tekijöinä ovat
kirkkoneuvoston jäsenet sekä
useat seurakunnan viran- ja
toimenhaltijat.
Pöytäkirja antaa hyvät
edellytykset suunnitella seurakunnan kiinteistöihin kohdistuvia investointeja pidemmällä aikavälillä.
Tänä vuonna katselmuksen kohteina olivat Kausalassa seurakuntakeskus, Kirkonkylässä siunauskappeli
ja uusi hautausmaa, kirkko
ja vanha hautausmaa sekä
Kirkonkylän seurakuntatalo,
Heinlahden leirikeskus sekä
sen jälkeen Vuolenkosken
kappeli, hautausmaa ja seurakuntakoti.
Lisäksi tarkastettiin Tapolassa yksityisille vuokrattuna oleva metsätila ja erikseen vielä tila, josta osa on
metsänhoitoalueena, ja osasta
on tehty ostotarjous.
Kausalan seurakuntakeskuksen tilat todettiin katselmuksessa yleisesti ottaen
hyvin toimiviksi ja hyväkuntoisiksi. Kokonaisuutena
kirkossa ja sen ympäristössä
todettiin monia pieniä kunnostuskohteita.
Kirkkorakennus on hyvässä kunnossa samoin kuin
tapulirakennus.
Kirkonkylän seurakuntatalo on entinen pitäjäntupa,
joka tuli seurakunnan käyttöön vuonna 1937
Meillä ei ole jonoa
eikä jonotusaikaa, ja pystymme toimimaan asiakkaan tarpeet huomioiden tarvittaessa
hyvinkin joustavasti, Multanen mainitsee.
Iitin lisäksi toimintakeskuksia on Aavan kunnista
Sysmässä ja Hartolassa ja
Nastolassa. t-paitoja
sekä tehdään alihankintana
usealle yritykselle palveluksia, lähinnä tuotteiden kokoonpanoa sekä haluttaessa
niiden pakkaamista. Haluamme rohkaista asiakkaitamme heidän
omien vahvuuksiensa ja taitojensa käyttämiseen. Vaikuttaa siis siltä,
että syyslomalla vastaisuudessa on järkevää keskittyä
selkeästi lapsia ja nuoria
kiinnostaviin tapahtumiin.
Täälläkin (Tyttöjen torstaissa) on käytössä neljän ihmisen työpanos.
Perjantaina oli vielä vuorossa Poikien perjantai, johon osallistujia houkuteltiin
aterialahjakorttiporkkanalla.
Umbron paistamat letut
päätyivät Nuokulla iltaansa
viettäneille.
Maanantaina lokakuun 28. Toimintakeskuksessa kudotaan, ommellaan,
askarrellaan, tehdään puutöitä, painetaan mm. 4
TÄNÄÄN
Retki,
Nuokku,
Aikalisä
ja leffat
nuorten
suosiossa
RITVA LAUNESKOSKI
Iitin syyslomaviikon ohjelmatarjonnasta torstai-iltaan
mennessä parhaiten suosiota
olivat saaneet tiistain ostosja kylpyläretki, lasten elokuvat kirjastossa sekä nuorisotilat Nuokku ja Aikalisä.
Tyttöjen torstai eli saunailta
Veteraanimajalla geokätköilyineen ja muurikkalettuineen ei saanut liikkeelle ketään, ja viikolla pidetyt lasten
liikuntatapahtuma ja frisbeegolf saivat kokosivat kouralliset osallistujia kumpikin.
Kirjastossa näytetyt lastenelokuvat olivat kohderyhmänsä mieleen. Lehtoranta lettuja tyttöjen torstaita varten
paistellessaan.
. Lisäksi
tehdään yksittäisille ihmisille tilaustöitä, esimerkiksi
kudonnaisia tai huonekalujen
kunnostusta.
. Monelle kehitysvammaiselle sen sijaan tämä
paikka on oikea työpaikka.
Meidän päätehtävämme on
tukea asiakkaidemme arjessa
selviytymistä ja tarjota järkevää, monipuolista tekemistä
ja pitää yllä toimintakykyä.
Täällä voi myös kehittyä ja
oppia uutta, ja meillä on paljon käsiä tarjota esimerkiksi
yrityksille tehtäviin, joissa
niitä tarvitaan, Multanen toteaa.
Toimintakeskuksen kautta yritykset voivat myös tiedustella, olisiko keskuksessa
sopivia henkilöitä avotyöhön.
. Aikalisässä tämä syksy on ollut verraten hiljainen,
mutta tällä viikolla väkeä on
ollut selvästi enemmän.
Samaa tuumasi nuorisoohjaaja Tanja Lehtimäki
Nuokusta:
. Kenelläkään täällä ei
ole leimaa otsassa. Tässä työn alla
vaativaa kuviomattoa.
?
Vastaava ohjaaja Soila Kuhmola seuraa, kun Victoria Ledneva valmistaa joulukortteja.
Haluamme
rohkaista
asiakkaita
omien taitojensa
käyttämiseen
nimuotoisiin palveluksiin
pystymme kyllä useimmiten
vastaamaan, selvittävät Multanen ja Kuhmola.
Käynnistymässä on myös
ruokapiiri, jossa opetellaan
tekemään oikeaa ruokaa alusta asti. Keskuksen tavoitteena on antaa evästä, motivaatiota ja itseluottamusta
oman elämän hallintaan.
Työtoiminnan koordinaattori Marko Multanen ja vastaava ohjaaja Soila Kuhmola
ovat tyytyväisiä, että toiminta
yhteisen katon alla on saatu
hyvin alkuun. Siellä on ollut tosi
täyttä, joukossa on ollut ihan
uusia kasvoja sekä heitä, joita ei ole vähään aikaan enää
säännöllisesti nuorisotiloissa
käynyt.
. Kehitämme toimintaa ryhminä ja jokaisen oman toimintakyvyn
mukaan. Hyvä esimerkki
on, kun taannoin paikkakunnalle muuttanut henkilö tuli
kysymään meiltä huonekaluja, ja ne järjestyivät meidän kauttamme edullisesti.
Emme kilpaile paikallisten
yritysten kanssa, mutta pie-
Teuvo Lahti viihtyy kangaspuiden äärellä. maaliskuuta PäijätHämeen sosiaali- ja terveysyhtymän peruspalvelukeskus
Aava liikelaitoksen Iitin toimintakeskus, johon on nyt
keskitetty koko toiminta, kun
palvelukeskus Koivulehdossa
olleet tilat kävivät pieniksi.
Aikuisten sosiaalityön
ja erityispalvelujen sekä työvoimahallinnon kanssa tiivistä yhteistyötä tekevässä
toimintakeskuksessa on niin
aikuisten kuntouttavaa työtoimintaa kuin vammaisille
ja kehitysvammaisille sekä
päihde- ja mielenterveyskuntoutujille paikka ja järkevää
tekemistä. Kysymys on pienistä
aputöistä kuten puiden pinoamisesta liiteriin, nurmikonajosta tai kauppa-avusta.
Lähestymme tätä asiaa kuitenkin pienin askelin, sillä
tällaisen palvelun tarjoaminen on jo hiukan vaativampaa, Multanen korostaa.
Samoin lähestytään yrityksiä ja paikkakunnan yhdistyksiä, joiden kanssa onkin jo ensimmäiset kontaktit
solmittu.
Kuntalaisten suuntaan
toimintakeskusta on tehty
tutuksi avoimin ovin esimerkiksi toripäivinä.
Toimintakeskus on tietyllä
hetkellä tiettyä tukea tarvitsevien ihmisten paikka.
. Asiakkaan on itse haluttava tätä. Kiitollisia he
ovat alussa saaduista monista kalustelahjoituksista, jotka
asiakkaiden kanssa yksissä
tuumin löysivät paikkansa ja
keskuksen toiminta sittemmin ensimmäiset muotonsa.
Ny t suun n it tei l la on
avautua kohti omaa yhteisöä: kuntalaisia, yhdistyksiä
ja yrityksiä, jotta toimintaa
voitaisiin edelleen kehittää.
Pieniä tehtäviä onkin jo ollut:
ulkohommia kuten maalausta
sekä yrityksen kalustusta.
He toteavat toimintakeskuksen olevan paikka, jossa
ovi on avoinna ja kynnys matalalla asiakkaille.
. Meiltä voi periaatteessa kysyä mitä vain palvelusta,
niin selvitämme, voimmeko
olla avuksi. Meillä on kovin pienet
varastotilat, joten pystymme
ottamaan vastaan esimerkiksi huonekalulahjoituksia vain
rajallisesti, hän muistuttaa.. Monelle
on karttunut taitoja, joita he
voivat opastaa toisillekin.
Sellaisia ovat esimerkiksi
puusepän- tai tietotekniikan
taidot, Multanen mainitsee.
Runsaan puolen vuoden
toiminnan Kuhmola näkee
hyvävauhtiseksi:
Toimintakeskuksen myymälässä on tarjolla vaikka mitä
mukavaa, mutta myymälä on silti vain pieni osa keskuksen monipuolista toimintaa.
. Perustavoite
on, että tähän ei jäädä, vaan
suunnitellaan asia k kaan
ka nssa hä nen pol k ua a n
eteenpäin ja tutkitaan jatkon
vaihtoehdot niin opiskelun,
työllistymisen, työkokeilun
sekä eläkkeen ja sairausloman osalta. Toimintakeskuksessa
työskentelee kaikkiaan kuusi
ohjaajaa, joista jokaisella on
vastuualueensa, mutta jotka
kaikki yhtä lailla ovat mukana koko talon toiminnassa.
Soila Kuhmolan lisäksi ohjaajina toimivat Niina Sollo,
Tiina Hyötyläinen, Mikko
Jaanu, Minna Lallukka ja
Jaana Viljanen.
. päivänä 2013
Iitin toimintakeskuksessa on
avoin ovi ja matala kynnys
Monipuolinen ja kehittyvä toimintakeskus on
tietyllä hetkellä tiettyä tukea tarvitsevien ihmisten paikka
RITVA LAUNESKOSKI
Kausalassa torin kulmassa
aloitti 1. Heitä onkin jo paikallisissa kaupoissa sekä Aavan
omissa yksiköissä.
Toimintakeskuksen näkyvin osa on torille hauskasti
somistetun ikkunan myötä
avautuva myymälä, mutta se
on vain pieni siivu siitä, mitä
toiminta talossa on.
Tarkoitus on, että talon
asiakkaat kokeilevat kaikenlaisia töitä. Keväällä/kesällä meillä oli kaiken kaikkiaan noin
30 asiakasta kuntouttavassa
työtoiminnassa, ja heistä on
sittemmin kymmenkunta jatkanut eteenpäin.
Ensi vuotta ajatellen toimintakeskuksessa suunnitellaan palvelujen kehittämistä
enemmän ulospäin, esimerkiksi kotipalvelun avuksi:
. Ostos- ja kylpyläretken
ensimmäinen bussi tuli täyteen hetkessä, ja toiseenkin
bussiin tuli vielä 30 osallistujaa, kertoi seurakunnan
nuor isotyöntek ijä Tuula
?Umbro. Soila Kuhmola
korostaa, että Iitin toimintakeskus ei ole sama asia kuin
Parik-säätiön Hallitiellä pitämä Ekotori:
. Aamun
New year?s eve -elokuvan
katsojat mahtuivat yhden käden sormiin, mutta iltapäivän
Räyhä-Ralfiin oli suorastaan
tungosta, sillä se houkutteli
40 katsojaa, ja Jogi-karhukin
parikymmentä.
Ohjelmisto on Ellan mukaan reipasta ja iloa pursuavia lauluja:
. Olen saanut
seurakunnastakin hyvää palautetta kuoroideasta. Se on isänpäivän
iltana seurakuntakeskuksessa järjestettävässä Olet niin
rakas -tapahtumassa, Ella
kertoo, eikä ole huolissaan
aikataulusta:
. Kuoro oli
tullut erityisen lähelle laulettuani Cumina-kuorossa.
Samoin ajatus siitä, että kuorolla voisi olla esityksessään
liikettä kuten Cuminassa,
viehätti. Kokemusta on, että
kerran pyhäkoulun aikana
harjoitettiin esitys saman päivän iltaa varten. Ne koskevat Teilimäenkadun, Tanhuantien, Kotikujan, Pihapolun ja Heikintien
Kausalalainen Ella
Nuutinen kutsuu
lapsia seurakuntakuoroon, joka aloittaa
keskiviikkona illansuussa.
Tule mukaan
lasten kuoroon!
RITVA LAUNESKOSKI
Kausalalainen 18-vuotias
musiikin monipuolinen harrastaja Ella Nuutinen kutsuu
1.-6.-luokkalaisia seurakunnan lapsikuoroon. lokakuuta klo
17.00 Kausalan seurakuntakeskuksen alakerrassa. Kuitenkin jo kahden
harjoituskerran jälkeen meitä
odottaa ensimmäinen esiintyminen. Ella
arvelee, että täällä on paljon
innokkaita laulajia.
. Kuoro
aloittaa toimintansa keskiviikkona 30. Toinen
instrumentti on piano.
. Idea syntyi perheessäni,
ja innostuin siitä. päivänä 2013
5
Katualueesta korvauksia
Teilimäen asemakaava-alueella on ollut vireillä yleisten
alueiden lohkomistoimituksia. Jos isänpäivän iltana
on este, se ei ole kuitenkaan
este kuoroon mukaan tulemiselle.
Kuoron alkamisesta on jo
jaettu tietoa alakouluille. Vaikka kuoro on alakouluikäisille, ei haittaa,
jos yläkoulusta löytyy myös
innokkaita laulajia, päinvastoin, mukaan vain.
Kuoro kokoontuu kerran
viikossa tunnin ajan. Nythän on
sentään kaksi harjoituskertaa,
Ella hymyilee ja muistuttaa:
. Kuoroon on kuitenkin ihan matala kynnys tulla: riittää, että tykkää laulaa,
Ella kannustaa.
. Esimerkiksi Jippiilauluja, jotka ovat ikäluokalle sopivia hengellisiä lauluja.
Jeesuksesta laulamme, hän
tiivistää:
. Siellä
uskotaan, että laulajia löytyy
ja että tällaista toimintaa kai-
vataan, Ella jatkaa:
. Ainakaan minun aikanani ei seurakunnalla ole
ollut lapsikuoroa, ja olisin
sitä kaivannut. Ensimmäinen esiintyminenkin
on jo tiedossa.
. KULTTUURI
Maanantaina lokakuun 28. Vaikka olen nyt perustamassa kuoroa, johdan
sitä kuitenkin pääasiassa
pianon äärestä säestämällä.
Lähdemme liikkeelle yksiäänisesti, mutta jos halua ja
valmiutta on, stemmalauluakin voimme ottaa mukaan.
Esiintymistilaisuuksia tulee
varmasti, ja näkisin nyt näin
alkuvaiheessa, että varmasti
löytyy paljon tilaisuuksia ja
paikkoja, joissa voisimme
olla tuomassa väriä.
katualueita.
Iitin kunnanhallitus käsitteli neljälle kiinteistölle
ma ksettavia kor vauksia.
Yhden kiinteistön kohdalla
todettiin, että korvattavaa ei
ole, kolmen muun kohdalla
korvauksia päätettiin maksaa. Toki joulun lähestyessä jotakin jouluista otamme
mukaan. Korvattavaa ovat muun
muassa kadun alle jäävä
maapohja sekä koristekasvillisuus.. Olisi ihanaa, jos tulisi
niin paljon lapsia, että voisimme puhua kuorosta, mutta lauluryhmä on yhtä hyvä.
Olkoon lapsia kolme tai kolmekymmentä, ei haittaa.
Ella on laulanut pienestä
pitäen ja seitsenvuotiaasta
alkanut soittaa huilua
Iitin Pyrinnön omistama Saukonkallion tanssilava Urajärven
maisemassa sijoittui kahdenkymmenen eniten ääniä saaneen
joukkoon. Syvälahden lava, Kangasniemi, 2. päivänä 2013
Koko perheen liikuntatapahtumaan osallistuivat niin perheiden pienimmät kuin aikuisetkin
Perheliikunta veti väkeä
HOOBEE
Iitin kunnan vapaa-aikapalveluiden ja seurojen vuorokuukausina järjestämä koko
perheen liikuntatapahtuma veti hallille toista sataa
osallistujaa. 6
Maanantaina lokakuun 28. 17. Valasranta, Yläne, ... Seuraava
järjestetään marraskuun 17.
päivänä, jolloin vetovastuusta huolehtii salibandyseura
SC Jenga, ja joulukuussa on
vielä Iitin Ladun vuoro.
Suomen kaunein kesälava 2013 -lukijaäänestys on pidetty
SuomiViihde -lehden kesänkauden kilpailun yhteydessä. Sijoitus oli 17., ja se oli urheiluseuralle mieluinen
yllätys. Yrityksen lentopallotytöt olivat koonneet
liikuntahalliin monenlaista
tekemistä, joista varsinkin
köydet, temppurata ja sähly
vetivät lapsia erityisen hyvin.
Kahden tunnin aikana
tapahtuman tarkoitus, myös
vanhempien osallistuminen
yhteiseen hetkeen, toteutui
mainiosti. Särkkä, Punkalaidun, 4. Urjanlinna,
Sievi, 3. Vanhemmat jopa
viihtyivät lattian tasolla, juuri
siellä, missä ohjausta ja tukea
tarvittiin.
Syksyn ensimmäisen ta-
pahtuman järjesti syyskuussa
kunnan vapaa-aikapalvelut,
nyt lokakuussa oli vuorossa
Kausalan Yritys. Ensimmäiset lukijoiden äänestämät kesälavat pistejärjestyksessään: 1. Käenkoski, Parkano, 5. Äänet jakautuivat kaikkiaan 99 eri tanssipaikan kesken. Saukonkallio, Iitti.
MUUMIPEIKKO
Saukonkallion tanssilava
20 parhaan joukossa
www.iitinseutulehti.fi
Julkaisija: Iitin Lehti Oy
ISSN 0357-9107
Sitoutumaton
Sanomalehtien Liiton jäsen
Y-tunnus 0158721-0
Postiosoite:
PL 37, 47401 Kausala
Katuosoite:
Kauppakatu 6, Kausala
Internet-osoitteemme:
www.iitinseutulehti.fi
Telefax: (05) 326 0321
Avoinna
Ma?Ti 8?16
Ke?To 8?15.30
Pe 8?15
Ilmestymispäivät:
Maanantai ja torstai
Päätoimittaja
Voitto Ruohonen
0400 727 234, (05) 326 0357
voitto.ruohonen@iitinseutulehti.fi
Toimittaja
Ritva Launeskoski
0400 723 727
ritva.launeskoski@iitinseutulehti.fi
Konttoripäällikkö
Satu Santala
(05) 326 0355, 0400 857 577
asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi
Asiakaspalvelu, ilmoitukset, tilaukset
ja laskutus
Mainonnan suunnittelija
Eeva Sihvola
(05) 326 0355, 0400 857 577
ilmoitukset@iitinseutulehti.fi
Asiakaspalvelu, ilmoitukset, tilaukset
ja graafinen suunnittelu
Ilmoitusten
jättöajat:
Seurapalsta ja
pikkuilmoitukset:
asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi
Maanantain lehteen:
perjantaina klo 10.00
Torstain lehteen:
keskiviikkona klo 10.00
Vedosilmoitukset:
ilmoitukset@iitinseutulehti.fi
Maanantain lehteen:
torstaina klo 15.00
Torstain lehteen:
tiistaina klo 15.00
Ilmoitushinnat:
Etusivu 1,60 E/ppm
Takasivu 1,40 E/ppm
Ennen tekstiä, tekstissä ja tekstin
jälkeen 1,30 E/ppm
Pienin ilmoituskoko 25 ppm
Kuolinilmoitus 1,30 E/ppm
Kiitosilmoitus 25 E/kpl
Etusivu (silmä) 66,00 E/kpl
Merkkipäiväilmoitus 25,00 E/kpl
Onnitteluilmoitus kuvalla 45,00 E/kpl
Palveluhakemisto 28,00 E/rivi 3 kk
Ilmoitushinnat sisältävät arvonlisäveron 24%.
Lehden suurin vastuu ilmoitusten
julkaisemisesta sattuneesta virheestä
on ilmoitusten hinta ja muihin
lehtiin toimitetusta aineistosta sen
valmistusarvo.
Tilaushinnat
1.1.2013 alkaen
Kestotilaus
12 kk laskutusjakso:
kotimaassa 78,00
ulkomailla 90,00
Määräaikaistilaus
12 kk laskutusjakso:
kotimaassa 84,00
ulkomailla 90,00
Huomautukset jakeluhäiriöistä
Kausalan taajamassa varhaisjakelualueella soita Esa Jakeluiden
maksuttomaan päivystysnumeroon
0800-30033
Jaalan kirkonkylässä Itellan
päivystykseen 0200-71400
Numerot päivystävät klo 6-10
Jakeluhäiriöt muualla: Iitinseutu
Painopaikka:
Lehtisepät Oy, Pieksämäki
Pankit:
Nordea
FI92 2131 1800 0041 25
Helmi Säästöpankki
FI25 4212 0010 0979 68
OP
FI 93 5069 0110 0003 50
Sampo
FI64 8000 1500 0646 48
Paluu n. klo 18.0021.00. Lähtö Kausalasta 6.11.
klo 16.00. mennessä Maria
Niinipuulle, p. Pe: nakkikeitto,
raastesalaatti, raejuusto.
juusto.
Lisäksi joka päivä: leipä, ravin- Lisäksi joka päivä: ruokajuoma, leipä, levite.
torasva ja ruokajuoma.
Iitin Pallo harjoitusvuorot Ravilinnassa C2-junnut
keskiviikkoisin klo 14.45 ja
torstaisin klo 14.45. Maanantaina lokakuun 28. http://www.iitinjousiampujat.fi/
Kaikille
avoin
yhteislenkki keskiviikkoisin klo
19.00 ja sunnuntaisin klo 12.00.
Lähtö Ravilinnan
05.55 MOT
06.25 Ylen aamu-tv
09.30 Kuningaskuluttaja
10.00 Sydämen asialla (7)
10.50 Kuvakirjeitä Euroopasta
11.00 Yle Uutiset
11.05 - 12.03 Jumalanpalvelus
12.40 Herra ja ylhäisyys (S)
14.30 A-studio
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa
15.50 Muisti: Viron ystävät
16.20 Ulos luontoon: Lintupönttöekspertti
16.50 Novosti Yle
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.08 - 17.54 Sydämen asialla (7)
18.00 Yle Uutiset
18.22 Yle Uutiset alueeltasi
18.25 Yle Uutiset sää
18.30 Puoli seitsemän
19.00 - 19.52 Kiehtova maailma
20.00 Prisma Studio
20.30 Yle Uutiset
20.55 Urheiluruutu
21.00 Downton Abbey
22.00 Neiti Marple: Murha maalaiskylässä (12)
23.35 Prisma: Koirien salattu elämä
00.20 - 04.00 Uutisikkuna
TV2
Keskiviikko 30.10.
TV1
05.55 Puoli seitsemän
06.25 Ylen aamu-tv
09.30 Muisti: Viron ystävät
10.00 Sydämen asialla (7)
10.50 Kuvakirjeitä Euroopasta
11.00 Yle Uutiset
11.05 Puoli seitsemän
11.35 Aamusydämellä
12.15 - 12.25 Arkistokuvia:
12.30 Viinan viemät
13.00 Kolmastoista koputus (7)
14.20 Uutisvuosi
14.30 MOT
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa
16.00 Avara luonto: Saksa
16.50 Novosti Yle
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.08 - 17.54 Sydämen asialla (7)
18.00 Yle Uutiset
18.22 Yle Uutiset alueeltasi
18.25 Yle Uutiset sää
18.30 Puoli seitsemän
19.00 - 19.53 Historiaa
20.00 Akuutti
20.30 Yle Uutiset
20.55 Urheiluruutu
21.05 A-studio
22.00 The Hour (12)
22.55 Yle Uutiset
23.00 - 23.57 Ulkolinja: Voittoa Aidsilla
00.00 Uutisikkuna
06.50 PIKKU KAKKONEN: Neposen aamu
06.51 Nimipäiväonnittelu: 29.10.
06.52 Jääkarhu Otto (S)
06.50 PIKKU KAKKONEN
07.02 PIKKU KAKKONEN
06.51 Nimipäiväonnittelu: 30.10.
07.03 Timppa (S)
06.52 Babar ja Badun seikkailut (S)
07.13 Taide on tehtävä
07.05 Fungi (S)
07.19 Jessin kanssa (S)
06.50 PIKKU KAKKONEN:
07.12 Seikkailija Saku (S)
07.30 Riku ja Rami
06.51 Nimipäiväonnittelu: 28.10.
07.19 Herra Nokkelo
07.39 Neppajymykerho
06.53 Mohvelit (S)
07.24 Lauran tähti: Karkki vai kepponen?
07.44 Niko ja ystävät (S)
06.58 Maapallottelua
07.37 Laululeikit
07.52
Disney
esittää:
Mainio
Manu
07.01 Popi Kissa (S)
08.15 Richard Scarry: Touhulan arvoituksia 07.40 Arvaa kuinka paljon sinua rakastan (S)
07.14 Norsulan perhe (S)
07.54 Disney esittää: Mainio Manu
08.39
08.46
Late
lammas:
Moottoriturpa
(S)
07.25 Oiva-nallen oivallukset (S)
08.17 Richard Scarry: Touhulan arvoituksia
08.39 - 08.39 Galaxi
07.33 Satuja Soitosta
08.40 Galaxi
08.50 Pat & Stan (S)
07.43 Noksu (S)
08.40 Late lammas: Noutopitsat kaikille (S)
09.00
Kukkaron
herraksi
07.50 Disney esittää: Mainio Manu
08.50 Pat & Stan (S)
08.13 Richard Scarry: Touhulan arvoituksia 09.30 Yle Uutiset Uusimaa
09.00 Kamrat
09.40
Yle
Uutiset
Kaakkois-Suomi
08.37 Late lammas
09.30 Yle Uutiset Uusimaa
09.50 Yle Uutiset Lounais-Suomi
08.44 - 08.44 Galaxi
09.40 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi
10.00
Yle
Uutiset
Häme
08.50 Pat & Stan (S)
09.50 Yle Uutiset Lounais-Suomi
10.10 Yle Uutiset Keski-Suomi
09.00 Kukkaron herraksi
10.00 Yle Uutiset Häme
10.20
Yle
Uutiset
Itä-Suomi
09.30 Matkapassi: Panama ja Kolumbia
10.10 Yle Uutiset Keski-Suomi
10.30
Yle
Uutiset
Pohjanmaa
10.20 Minun New Yorkini
10.20 Yle Uutiset Itä-Suomi
10.40 Yle Uutiset Pohjois-Suomi
10.30 Hymy Pyllyyn
10.30 Yle Uutiset Pohjanmaa
10.50 Oddasat
10.40 Yle Uutiset Pohjois-Suomi
11.00 McLeodin tyttäret (7)
11.05 McLeodin tyttäret (7)
10.50 Oddasat
11.45 Näin Norjassa
11.50 Näin Norjassa
11.05 McLeodin tyttäret (7)
12.00 Tanskalainen maajussi
12.00 Veljesten keittiössä
11.50 Näin Norjassa
12.30 Kukkaron herraksi
12.30 Kamrat
12.00 Ikuiset arvet
13.00 Rikshalla halki Intian
13.00 Vietnamin monet maut
12.30 - 12.53 Urheilukatu 2
13.30 Pressiklubi
13.30 - 13.52 Kakola
13.00 Elämäni eläimet
14.00 Veljesten keittiössä
14.00 Ikuiset arvet
13.30 Suorana: Kortesmäki
14.30 Uusi päivä (S)
14.30 Suorana: Kortesmäki
14.00 A2: Islam-ilta
14.58 Uusi päivä (S)
15.00 Hupipätkät (S)
14.50 A2: Islam-ilta
15.25 Uusi päivä (S)
15.10 Elämää suurempi kysymys
16.00 Blogistania: Evil dressmaker
15.55 - 16.23 Erätulilla
16.00 Teiniäidit
16.30 Galaxi
16.30 Galaxi
16.30 Galaxin mestari: Kartingmestari
17.00 Pikku Kakkonen
16.32 Tero hoitaa (7)
17.00 Pikku Kakkonen
18.00 Yle Uutiset minuutissa
16.43 Martine (7)
18.00 Yle Uutiset minuutissa
18.02 McLeodin tyttäret (7)
17.00 Pikku Kakkonen
18.02 McLeodin tyttäret (7)
18.48 - 18.55 Hupipätkät (S)
18.00 Yle Uutiset minuutissa
18.45 - 18.53 Hupipätkät (S)
19.00 Yle Uutiset alueeltasi
18.02 McLeodin tyttäret (7)
19.00 Yle Uutiset alueeltasi
19.10 Yle Uutiset
18.48 - 18.55 Hupipätkät (S)
19.10 Yle Uutiset
19.16 Urheiluruutu
19.00
Yle
Uutiset
alueeltasi
19.16 Urheiluruutu
19.20 Yle Uutiset Suora linja
19.10 Yle Uutiset
19.20 Yle Uutiset Suora linja
19.30 Hullu juttu
19.16 Urheiluruutu
20.00 Uusi päivä (S)
19.30 Teiniäidit
19.20 Yle Uutiset Suora linja
20.30 Suorana: Kortesmäki
20.00 Uusi päivä (S)
19.30 Blogistania: Evil dressmaker
21.00 Taivaan tulet (12)
20.30 Suorana: Kortesmäki
20.00
Uusi
päivä
(S)
21.50 Yle Uutiset
21.00 Love Connection
20.30 Suorana: Kortesmäki
22.00 Urheiluruutu
21.50 Yle Uutiset
21.00 A2
22.05 Keskiviikon ravisuora
22.00 Urheiluruutu
21.50 Yle Uutiset
22.10 Docventures: Elokuvan esittely
22.05 Rakkautta ja jälkikasvua (12)
22.00 Urheiluruutu
22.25 Docventures esittää: Albert Hofmannin LSD (12)
22.50 Hung (16)
22.05 - 23.13 A2
23.55 - 00.40 Docventures: Live
23.15 Teiniäidit
01.40
04.00
Uutisikkuna
00.35 - 02.03 Boardwalk Empire (16)
23.45 Boss (16)
00.40 - 01.08 Hullu juttu
00.40 Haven (12)
02.05 The Pacific: Tyynenmeren taistelutoverit (16)
01.26 - 04.25 Uutisikkuna
03.02 - 04.00 Uutisikkuna
05.30 Aamusää
06.00 Studio55.fi
06.25 Huomenta Suomi
05.30 Aamusää
09.05 Studio55.fi
05.30 Aamusää
06.00 Studio55.fi
09.30 Uutiset
06.00 Studio55.fi
06.25 Huomenta Suomi
09.40 Mitä tänään syötäisiin?
06.25 Huomenta Suomi
09.05 Studio55.fi
09.45 Tunteita ja tuoksuja (7)
09.05 Studio55.fi
09.30 Uutiset
10.35 Emmerdale (S)
09.30 Uutiset
09.40 Mitä tänään syötäisiin?
11.05 Emmerdale (S)
09.40 Mitä tänään syötäisiin?
09.45 Tunteita ja tuoksuja (7)
11.35 Grand Designs - unelma-asunnot
09.45 Yhteispeli
10.35 Emmerdale (S)
12.40 Ostoskanava
09.50 Tunteita ja tuoksuja (7)
11.05 Emmerdale (S)
14.10 Alueellinen sääennuste
10.40 Emmerdale (S)
11.35 Kadonneen jäljillä UK
14.15 Selviytyjät
11.10 Emmerdale (S)
12.40 Ostoskanava
15.15 Mitä tänään syötäisiin?
11.40 Jamie Oliverin ruokavallankumous
14.10 Alueellinen sääennuste
15.20 Ben ja Kate (7)
12.40 Ostoskanava
15.50 MTV3.doc
14.10 Alueellinen sääennuste
14.15 Isän tyttö (S)
16.50 Uutiset
14.15 Selviytyjät
14.45 Mitä tänään syötäisiin?
16.55 Suomen ja maailman sää
15.15 Mitä tänään syötäisiin?
14.55 Tanssii Tähtien Kanssa
17.00 Kauniit ja rohkeat (S)
15.20 Rasittavat tyttäret (S)
16.50 Uutiset
17.25
Kauniit
ja
rohkeat
(S)
15.50 Koko Suomi leipoo
16.55 Suomen ja maailman sää
17.55 Mitä tänään syötäisiin?
16.50 Uutiset
17.00 Kauniit ja rohkeat (S)
18.00
Emmerdale
(S)
16.55 Suomen ja maailman sää
17.25 Kauniit ja rohkeat (S)
18.30 Emmerdale (S)
17.00 Kauniit ja rohkeat (S)
17.55 Mitä tänään syötäisiin?
19.00
Seitsemän
Uutiset
17.25 Kauniit ja rohkeat (S)
18.00 Emmerdale (S)
19.20 Päivän sää
17.55 Mitä tänään syötäisiin?
18.30 Emmerdale (S)
19.30 Salatut elämät
18.00 Emmerdale (S)
19.00 Seitsemän Uutiset
20.05 Koko Suomi leipoo
18.30 Emmerdale (7)
19.20 Päivän sää
21.00 Kosketus (12)
19.00 Seitsemän Uutiset
19.30 Salatut elämät
22.00 Kymmenen Uutiset
19.20 Päivän sää
20.05 Suomen kaunein koti
22.20 Päivän sää
19.30 Salatut elämät
21.00 House (12)
22.25 Tulosruutu
20.05 Syksyn Sävel 2013
22.00 Kymmenen Uutiset
22.35 C.S.I. Ke: linduunilohi, kermaviilikastike,
ströminpihvi, perunasose,
perunat, jäävuori-ananassalsalaatti. alkaen
varastolla klo 10.00. To:
kasvikset, salaatti. Ilm. Ohjatut harjoitukset maanantaisin klo 18.00
ja perjantaisin klo
17.00 Kausalan
Kansantalossa. Liity
Yrityksen jäseneksi - hoida jäsenvelvoitteet nyt osoitteessa
www.kausalanyritys.fi
Ho Hoi Vuolenkoski, SÄHLYKAUSI ALKANUT. ohjelmaa. Ti: kaalilaatikko,
grahamsämpylä, hedelmä. Hikijumpat
järjestää Pohjois-Iitin Kiri ry.
Lisäinffoa 0440 490 487 Janne.
Iitin
JHL
342 syksyinen
kokoontuminen 7.11. Mikko Pöyry pitää opastuksen
Mikkelistä ja Mikkelin Klubin historiasta, jonka jälkeen perinneillallinen. Käsityökerho kokoontuu kirjastolla
ke 13.11. Paluu Kausalaan n.
22.30. Voit maksaa piirin teatteriretken maksun kerhossa. - 30.10.2013
Maanantai 28.10. klo 20. päivänä 2013
7
TV-OHJELMAT 28.10. Tied.
ja ilm. 050 67670, (03) 872 0530
05.55 Puoli seitsemän
06.25 Ylen aamu-tv
09.30 - 09.54 Luontohetki: Eläintarinoita
10.00 Sydämen asialla (7)
10.50 Kuvakirjeitä maailmalta
11.00 Yle Uutiset
11.05 Puoli seitsemän
11.35 Arto Nyberg
12.20 - 12.28 Kuinka nainen sai housut
13.00 - 14.35 Jees ja Just (S)
14.55 Pisara
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa
15.50 Luontohetki: Pussipiru
16.20 Kuningaskuluttaja
16.50 Novosti Yle
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.08 - 17.54 Sydämen asialla (7)
18.00 Yle Uutiset
18.22 Yle Uutiset alueeltasi
18.25 Yle Uutiset sää
18.30 Uutisvuoto
19.00 Prisma: Koirien salattu elämä
19.48 Luonnon ihmeitä
20.00 MOT
20.30 Yle Uutiset
20.55 Urheiluruutu
21.00 A-studio
21.30 Dokumenttiprojekti: Hilton!
22.45 Yle Uutiset
22.50 Kotikatsomo: Väärät juuret (12)
00.25 Rajankäyntiä
00.55 - 04.00 Uutisikkuna
Jaalan koulun ruokalista 28.10.?1.11.2013:
Kouvolan yhteiskoulun lukion
abiryhmän toiveruokaviikko
Ma: uunimakkara, perunasose, aurinkokasvikset,
jäävuori-meloni-kurkkusIitin koulujen ja
päiväkotien ruokalista alaatti. To: kalavuoka, peruaatti, ruisleipä . 8.11.
mennessä Maarit 041 844 9848
tai ollikainen.maarit@luukku.
com. 4.11. Miami (12)
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
23.35 Kallista kipua (12)
22.20 Päivän sää
22.25 Tulosruutu
00.35 Mike & Molly (S)
22.25 Viking Lotto ja Jokeri
22.35 Isänmaan puolesta (16)
01.05 - 05.30 MTV3 Chat
22.30 Tulosruutu
22.40 Syksyn Sävel 2013 -tulokset
23.40 Kovat kaulassa (12)
23.00 Teknari
00.40 Mike & Molly (12)
23.30 Myytinmurtajat
01.10 - 05.30 MTV3 Chat
06.10 Ostosruutu
00.35 Kuuntelija (12)
06.40 LIVE: Tiedä ja Voita
01.35 - 05.30 MTV3 Deitti
07.00 Disneyn esikoulu
07.25 Disney esittää: Koukussa
06.10 Ostosruutu
07.50 Disney esittää: Aku ja kumppanit
06.40 LIVE: Tiedä ja Voita
08.00 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7) 06.10 Ostosruutu
07.00 Disneyn esikoulu
06.40 LIVE: Tiedä ja Voita
08.25 Pound Puppies (S)
07.25 Disney esittää: Koukussa
07.00 Disneyn esikoulu
08.50 Mikki Hiiri: Rohkea rokan syö (7)
07.50 Disney esittää: Aku ja kumppanit
07.25 Disney esittää: Koukussa
07.55 My Little Pony: Ystävyyden taikaa 09.05 Näin teet ranskalaista ruokaa
07.50 Disney esittää: Aku ja kumppanit
09.40 Onni Extreme
08.20 Pound Puppies (S)
07.55 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7)
10.15 Koti Suomessa
08.45 Näin teet ranskalaista ruokaa
08.20 Pound Puppies (S)
10.50 Ostosruutu
09.15 Reissussa lasten kanssa
08.45 Näin teet ranskalaista ruokaa
11.30 Ostosruutu
09.50 Onni Extreme
09.15 Reissussa lasten kanssa
12.10 LIVE: Tiedä ja Voita
10.20 Koti Suomessa
09.50 Onni Extreme
12.50 Reissussa lasten kanssa
10.50 Ostosruutu
10.20 Koti Suomessa
10.50 Ostosruutu
13.30 Onni Extreme
11.30 Ostosruutu
11.30 Ostosruutu
14.00 Koti Suomessa
12.10 LIVE: Tiedä ja Voita
12.10 LIVE: Tiedä ja Voita
14.30 Näin teet ranskalaista ruokaa
12.50 Reissussa lasten kanssa
12.50 Reissussa lasten kanssa
15.00 Tyyliä vai ei
13.30 Onni Extreme
13.30 Onni Extreme
16.00 Huippumalli haussa
14.00 Koti Suomessa
14.00 Koti Suomessa
17.00 Neljän tähden illallinen
14.30 Näin teet ranskalaista ruokaa
14.30 Näin teet ranskalaista ruokaa
17.30 Ruotsin miljonääriäidit
15.00 Huikeat kakut
15.00 Tyyliä vai ei
18.30 Nelosen uutiset
16.00 Prom Queen
16.00 Hurja remontti
18.50 Nelosen sää
17.00 Eläintarhojen elämää
17.00 Neljän tähden illallinen
19.00 Neljän tähden illallinen
17.30 Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula!
17.30 Dr. Kokoontuminen
ja lähtö paloaseman pihalta
kimppakyydeillä. Maarit 041 544
9848 tai ollikainen.maarit@
luukku.com viimeistään 4.11.
50 v.-JUHLAT 23.11. klo 18.
koululla kahvin ja
vapaamuotoisen seurustelun
merkeissä. Bussikuljetus - aikataulusta myöhemmin tällä
palstalla.
Harjoitusilta tiistaisin klo 18?19
Kuusankosken
keilahallissa.
Iitin liike- ja virkanaiset. Valmistamme kasvisruokia
Virpi Petäjämäen opastuksella.
Ilmoittautuminen 31.10. Ilm. Kaikki mukaan!
Sääskjärven kyläyhdistys.
Aikuisten päiväkerho ma 28.10. Mikäli et saanut Vihtoria,
ilmoita.
Sääskjärven
maatalousnaiset.
Vietämme
syksyistä iltaa perjantaina 1.11. 045 638
7117 tai sinikka.kankare@
gmail.com
KOSKENNISKAN
MARTAT järjestää retken Lahden
Eurokankaaseen to 7.11. Mukaan
vaaleapohjaiset
sisätossut!
Sekä positiivinen juoksujalka
ja -mieli! Tule juoksemaan reikäpallon perässä. Sählyä
pelataan Vierumäellä aina keskiviikkoisin. sihteerille viimeistään ma 28.10. krs:n
toimistotilaa yht. Muistathan syyskokouksen
keskiviikkona 6.11. klo
11.00. 050 378 1507.
Lähdetään yhdessä tutustumaan kangaskauppaan.
FC
Kausalan
jalkapalloharjoitukset
Ravilinnan nurmikentällä
maanantaisin
ja
perjantaisin
klo
18.30 sekä keskiviikkoisin klo
18.00.
Kausalan kerhon
vierailu Mikkelin
Klubille ke 6.11.
Perinneyhdistyksen pj. klo 12-15.
Kymenlaakson
Syöpäyhdistys.
Kymenlaakson
Syöpäyhdistyksen
jäsenten
pikkujoulu Haminassa,
Simeon-salissa
lauantaina 23.11.
klo 13. 240 m2.
Tilat voi jakaa tarvittaessa.
Puh. klo
13.00 kunnantalon
valtuustosalissa.
Päijät-Hämeen Osuuspankin
edustajat tulevat kertomaan
suoraveloituksen päättymisestä
ym. klo
14.00 puukoululla.
Eläkeliiton Iitin
yhdistys.
Kerho
tiistaina 5.11. Tulkaa joukolla
mukaan.
MTV3
MTV3
MTV3
Nelonen
Nelonen
Nelonen. mennessä Sinikalle puh. n. Lähtö klo
18. Ti: broilerkastike,
riisit, kirpeä salaatti, mus28.10.?1.11.2013:
taherukkahillo, kauraleipä.
Ma: palapaisti, perunat,
Ke: kasvissosekeitto, juusto,
salaatti. Lähtö klo 16.30 baarin
pihasta kimppakyydein. illalla. Toivotaan runsasta osallistumista!
Iitin Jousiampujat. Höntsää
säbää -harrastevuoro Ravilinnassa syyskauden tiistaisin klo
20.30?21.45.
Iitin Invalidit. klo
17.30 ABCKausala. Tiistai 29.10.
TV1
TV1
Kausalan keskustassa valoisaa 2. Improteatteria,
orkesteri tanssittaa ja hauskuuttaa ym. Pe: lasagnette,
nat, salaatti. Ilmoittautumiset Ailalle puh. klo 16
alkaen Ponnilla. Ruokailuilta Iitin lukiolla
ti 5.11. 50 v. juhlainfoa ja
toimihenkilöiden
valinnat.
Ruokailu, ilm. Phil (S)
19.30 Matkaoppaat
18.30 Nelosen uutiset
18.30 Nelosen uutiset
20.00 Sokkokokki
18.50 Nelosen sää
18.50 Nelosen sää
20.57 Keno
19.00 Neljän tähden illallinen
19.00 Neljän tähden illallinen
21.00 Holmes NYC (12)
19.30 Matkaoppaat
19.30 Matkaoppaat
20.00 Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula!
22.00 NCIS Rikostutkijat (12)
20.00 Huippumalli haussa
20.57 Keno
23.00 Nelosen uutiset
20.57 Keno
21.00 Greyn anatomia (12)
23.10 Nelosen sää
21.00 Elokuva: FC Venus (12)
22.00 Hyvät ja huonot uutiset
23.15 SM-liigan huippuhetket
23.20 Nelosen uutiset
23.00 Nelosen uutiset
23.20 NCIS Los Angeles (12)
23.30 Nelosen sää
23.10 Nelosen sää
00.20 Start!
23.35 Olipa kerran (7)
23.15 NCIS Los Angeles (12)
00.50 Holmes NYC (12)
00.35 Olipa kerran (7)
00.15 Defenders (S)
01.50 Perhe on pahin
01.35 Perhe on pahin
01.15 Perhe on pahin
02.25 Pulkkinen (S)
02.10 Pulkkinen (7)
01.50 Pulkkinen (S)
02.55 - 05.00 Älypää-TV
02.40 - 05.00 Älypää-TV
02.20 - 05.00 Älypää-TV
TV2
TV2
Lentopalloharjoitukset ja pallokoulu palaavat
loman
jälkeen
tästä päivästä lukien
normaalipaikoilleen.Veteraaniryhmä;
keräyspaperin ja -pahvin kuukausipaikkojen tyhjennystalkoot torstaina 31.10. sähköpostilla
tai puh 050 385 8567.
Pyhäinpäivän
myyjäiset 2.11.
klo 11.00 alkaen
Iitin
kesäkahvilassa.
Myyjäistuotteita voi pihalta.
tuoda suoraan paikan päälle ja
tulla samalla ostamaan. 040 554 2047 viimeistään 7.11
Pekka Pätynen
sijoittui toiseksi, kun Jukka
Härkönen taituroi reikäpelimestariksi.
Perhepelin mestar uus
ratkeaa viimeiseksi. Kausikilpailussa jaettiin pisteitä
henkilökohtaisten tulosten
eikä siis sijoitusten mukaan,
maksimin ollessa 20 pistettä.
Viimeisessä ns. Jari Honkanen
pokkasi keväällä alkaneen
viikkokilpailujen sarjan ykköspalkinnon. Vaikka ensimmäistä
erää mentiin pitkään tasalukemissa, otti Lempäälän
Kisa lopussa otteen itselleen
ja teki toisessa erässä pelin
selväksi alusta alkaen. Vierasverkon verkkoliikenteen sisältöä suodatetaan ja rajoitetaan niin, että
haittaliikennettä tuottavien
sivustojen sekä aikuisviihdesivustojen käyttö on estetty.
Myös jokaisen vierasverkon
käyttäjän tietoliikennekaistaa rajoitetaan, jotta mahdollisimman moni asiakas voi
hyödyntää verkkoa yhtäaikaisesti, kertoo tietoturvapäällikkö Antti-Olli Taipale.
L a ngat tom a n verkon
käyttämiseen vaaditaan sala-
sana, joka vaihtuu viikoittain.
Salasanan saa vahtimestarilta tai muulta henkilökunnalta
pyytämällä.
Langatonta vierasverkkoa
on tarkoitus laajentaa Aavan
yksiköihinkin, mutta siitä ei
ole vielä tarkempaa aikataulua sovittuna.
Akku- ja paristokäyttöisinä omia laitteita voi käyttää
myös lääkintätiloissa, ellei
sille ole muuta estettä esimerkiksi hoitotoimenpiteisiin
liittyen.
Kaikissa lääkintätiloissa on omien sähkölaitteiden
liittäminen sähköverkkoon
kielletty. Parhaan
scratchtuloksen pelasi Marko Honkanen, 76 lyöntiä.
Marko oli kokonaiskisan kolmas. Kausi k ilpa i lu
täydentää hienosti kilpailukautta, koska osakilpailut
poikkeavat toisistaan hyvin.
Joukkoon mahtuu lyöntipeli-,
pistebogey- ja joukkuekisoja;
siis jokaiselle jotakin.
Senioreiden kk-kisa koostui neljästä osakilpailusta ja
finaalista. kinkkukilpailussa Erkki Nykänen
pelasi hyvän tasoituksellisen
lyöntipelituloksen 71 (cratch
81), joka tuotti osakilpailuvoiton lisäksi 17 pistettä.
Erkki kuittasi kokonaiskisan
voiton 99 pisteellä. Kokonaislyöntimäärä oli myös
alhainen, 79 lyöntiä. Numerot 25-18, 25-11 kertovat
tylyä kieltä.
Turnauksen voittoon pelasi
Salpis ennen Lempäälän Kisaa, Yritystä ja Lapin Narvi
Palloa.
Yrityksen otteita ja peruspelin virheitä tuskaili
myös valmentaja Jorma
Mäkinen, joka katsoi parhaimmaksi suunnata sulattelemaan ajatuksiaan lenkkipolulle.
Mäkisen valmentamassa
Yrityksessä pelasivat Susanna Helminen, Elina Salmi,
Vilma Jokela, Enni Lidholm, Inka Nieminen, Suvi
Karjalainen, Noora Hutri,
Riikka Ahonen, Anni Mertakorpi, Elli Töyrylä ja Kiia
Ojala.. päivänä 2013
Palkintoja kauden golfkilpailuista
. Yrityksen otteet
jatkuivat tässäkin pelissä
hapuilevina ja NarPa veikin
avauserän niukasti 25-23.
Tasaisena vellonut toinen
erä kääntyi lopulta jatkopisteillä Yritykselle numeroissa
26-24, minkä jälkeen ratkaisut nähtiin kolmannessa erässä. Pisteistä kauden aikana jaettiin
viikkokilpailujen sijoitusten
mukaan yhdeksälle parhaalle
voittajan saadessa 15 pistettä.
Jari oli kokonaiskisassa
ylivoimainen 78 pisteellä. Kielto koskee kaikkia verkkosähkökäyttöisiä
laitteita kuten kännyköiden,
tablettitietokoneiden sekä
kannettavien latauslaitteita.
Vierasverkon käyttöohje löytyy yhtymän sivuilta
www.phsotey.fi kohdasta
Asiakasinformaatio -> Keskussairaalan vierailuajat ->
Hyvä tietää sairaalassa ->
Vierasverkon käyttö.
Reikäpelimestarit Jukka Härkönen ja Arja Salonen. Sitä mentiin lievässä kotijoukkueen hallinnassa, joka
piti loppuun saakka nume-
Yrityksen koko joukkue varmistaa Kiia Ojalan hyökätessä pisteen Lapin Narvi Palloa
vastaan.
roin 15-10 tuoden emännille
tärkeät pisteet numeroin 2-1.
Voitto jäikin ainoaksi,
sillä iltapäivän kolmannessa
ottelussa väsymys alkoi jo
näkyä. Esa Lavonen oli kokonaiskisan toinen 55 pisteellä.
Esa oli finaaliviikonloppuna
edustamassa Iitin Golfseuraa yhdessä Pekka Pätysen,
Jukka Härkösen ja Osmo
Hattusen kanssa golfsenioreiden 55+ SM-joukkuekisassa.
Klubitoimikunnan kausikilpailu oli seitsemän osakilpailun mittelö, jossa voittaja
ratkesi viimeisessä kilpailussa, kun johtoa lähes koko
kauden pitänyt Timo Ryhtä
ei kilpaillut. Toinen oli Arja Salonen
ja kolmas Helena LöfgrenM ikkola. Senioreiden
kausi oli pelillisesti hieno ja
kiireinen; seuraottelut ja eri
seurojen yhteinen Sikspäki
lisäsivät mielenkiintoa. Kilpailut pelattiin
pistebogey -menetelmällä ja
pisteitä kerrytettiin kuukausittain sijoitusten perusteella
parhaan saadessa 10 pistettä.
Finaalin, jossa jaettiin
kaksikertaiset pisteet, voittoon pelasi Olli Pasila. Timo sijoittui
kokonaiskisassa kuitenkin
toiseksi 93 pisteellä. Kirsti Rautio on tehnyt mahtavaa
työtä senioritoiminnan vetäjänä.
Reikäpelimestaruuteen
pelasi naisten puolella Arja
Salonen, joka voitti finaalissa
Birgitta Siikaluoman. Miesten sarjaan osallistui 24 pelaajaa. Finaalin voittoon tasoituksellisessa lyöntipelissä, joka oli
myös koko sarjan pelimuoto, pelasi Petri Savolainen
hyvällä tuloksella 68. IGS:n kausi on ollut pitkä, lämmin ja värikäs.
Lumi hautaa vaippaansa kentän ja kauden; golffarit jäävät
odottamaa seuraavaa kevättä.
Toki simulaattori on pystytetty avittamaan talvikauden
harjoittelijoita.
B-tytöille voitto ja kaksi tappiota
HOOBEE
Yrityksen B-tytöt pelasivat
kauden toisen tasonmittausturnauksensa kotisalissaan
viime viikon lauantaina.
Vastustajina olivat Salpis,
Lempäälän Kisa ja Lapin
Narvi-Pallo.
Yritys aloitti aamupäivän ottelulla vahvaa Salpista
vastaan. Sarja koostui
kahdeksasta osakilpailusta
ja finaalista, jossa oli jaossa
kaksinkertaiset pisteet. Toiseksi
sijoittui 25 pisteellä Kalevi
Siikonen, joka ei pelannut
Langaton verkko
keskussairaalassa
asioivien käyttöön
RITVA LAUNESKOSKI
Päijät-Hämeen sote-yhtymässä on otettu käyttöön langaton
wlan-verkko. Hän
nousi kokonaiskilpailun kolmanneksi samalla tuloksella
Hannu Virtasen kanssa.
Esa Lavonen voitti kokonaiskisan kolmannen kerran
peräkkäin, tällä kertaa tuloksella 41 pistettä. 8
URHEILU
Maanantaina lokakuun 28. Vierasverkko kattaa keskussairaalan alueen, mm. (Kuva: Jenni Hakulinen.)
finaalikilpailussa, joten hän
jatkoi samaa sarjaa kuin
viikkokisan ja kausikilpailun kakkoset. kahvion,
aulan, päivystyskeskuksen
odotustilan, päiväkirurgian
kokous- ja koulutustilat, osan
sairaalan vuodeosastoista ja
poliklinikat.
. Välierissä kilpailusta
putosivat Timo Ryhtä ja Jari
Karvanen. Kolmanneksi nousi Esko Ihalempiä.
Naisten sarjan voittoon pelasi
Hannele Yrjönen 70 pisteellä. Finaalissa Elmo ja Esa Lavonen
kohtaavat Raili ja Pekka
Pätysen. Jukka Härkönen reikäpelimestariksi
EsaL
Iitin Golfseuran pelit on
saatu kesän 2013 osalta päätökseen. Verkkoa voivat
hyödyntää keskussairaalan
poliklinikkojen ja vuodeosastojen potilaat, potilaiden
omaiset ja vieraat sekä muut
satunnaiset käyttäjät. Selvä
voitto kirjattiin vierailijoille
erin 2-0 (25-18, 25-10).
Toisessa ottelussa vastaan asettui ensimmäisen pelinsä Lempäälälle hävinnyt
Narvi-Pallo. Lämmittelyssä vielä
kaikki oli kunnossa, mutta
pelissä jäätiin pahasti vahvan
Salpiksen jalkoihin