alv.) LUMIMARJA TIRRONEN LUMIMARJA TIRRONEN MINNA TERVO IITIN JA JAALAN SITOUTUMATON PAIKALLISLEHTI Futis Kuuluu Kaikille -kerhossa tytöt pelaavat jalkapalloa Korona-ajan puhdetöitä Kirkonkylän kylätalon Suvigalleriassa Iina Helanderin korona-ajan puhdetöitä on esillä Suvigalleriassa Iitin Kirkonkylän kylätalolla 12.8. Myyntinäyttelystä löytyy villasukkia, taidemaalauksia, kynttilöitä, postikortteja sekä kuivattuja sieniä. Vaikka kanava on näyttänyt valmiilta jo jonkin aikaa, ei teknisissä testauksissa ole voitu ottaa oikoreittiä, kertoo Väyläviraston projektipäällikkö Harri Liikanen perjantaina julkaistussa tiedotteessa: — Sulkuporttien toimivuuden varmistaminen vei jonkin verran ennakoitua pidempään, mutta nyt odotus palkitaan, kun uusi vesireitti otetaan käyttöön. Kanavan vanha uittotunneli lujitettiin ja louhittiin. Kanavan avautumista on odotettu koko kesä; alun perin kanavan avajaisten piti olla 5. Maanantaina 3. Hankkeen kustannusarvio on 20,8 miljoonaa euroa. Ryhdyin neulomaan villasukkia omien mallieni mukaan, Helander kertoo. Kanavan myötä Kouvolasta muodostuu yhtenäinen vesitieyhteys Kansallisveden koillisosaan Pielavedelle saakka. Apuna hänellä oli Enni Saarinen (vas.). — Sitten jouduin vesivahingon takia lähtemään kotoa kissojen kanssa evakkoon mökille, joten olin täysin eristyksissä. Seuraavan arvion mukaan avaamispäivämäärä olisi ollut heinäkuussa, mutta siitäkin siis myöhästyttiin vielä tovi. — Kanava on työllistänyt paikallisia ja tuonut alueelle sitä kautta lisää elinvoimaa, sanoo Kouvolan kaupungin rakennuttajapäällikkö Antti Nyberg tiedotteessa. Maaliskuun alussa Helander opetti vielä kuvaamataitoa, piirustusta ja maalausta Iitin kansalaisopistossa, kunnes koronarajoitukset keskeyttivät työnteon. Kimolan kanavayhteys ja läheisten satamien kehittäminen lisäävät HeinolaIitti-Kouvola -alueen veneilymahdollisuuksia ja kytkevät seudun vesistöt keskiseen Järvi-Suomeen. Paikalla oli 10 pelastuslaitoksen yksikköä, ja sammutus kesti koko aamupäivän. Tuhoisa navettapalo Jaalan Siikavassa Navettarakennus tuhoutui tulipalossa Jaalan Siikavan Aurantolantiellä varhain torstaiaamuna. Pelastuslaitoksen lisäksi paikalla oli paikallisia auttajia ja vapaaehtoisia pelastajia avustamassa karjan käsittelyssä. Kanava on jo itsessään hieno nähtävyys jylhine maastoineen. Eläinlääkäri pyydettiin jo varhain aamulla kohteeseen tarkastamaan pelastuneet eläimet. Iina Helander toi puhdetöinä tekemänsä villasukat Suvigalleriaan. Noin 5,5 kilometriä pitkä kanava muodostaa uuden vesireitin Päijänteeltä Kouvolaan. Palossa menehtyi parikymmentä eläintä. Kimolan kanavan erikoisuuksia ovat 70-metrinen veneilytunneli, joka on ainoa laatuaan Suomessa, sekä poikkeuksellisen korkea 12 metrin sulutuskorkeus. Tilalla oli lypsykarjaa: yhteensä 147 nautaa ja vasikkaa. Kanavahankkeessa Konniveden ja Iitin Pyhäjärven välinen Kimolan kanava on muutettu veneilykäyttöön sopivaksi. Palanut rakennus oli navetan ja pihaton yhdistelmä, kooltaan noin 1.200 neliömetriä. Valtion rahoitusosuus on 2/3 ja Kouvolan, Iitin ja Heinolan yhteensä 1/3. saakka. vuosikerta • 2020 • N:o 5160 Irtonumero 2,50 E (sis. Ensihoito tarkasti kolme henkilöä, jotka olivat pelastamassa eläimiä ulos pihatosta, mutta kukaan ihmisistä ei loukkaantunut palossa eikä ketään tarvinnut toimittaa sairaalaan. Hänelle koronarajoitteet ja eristäytyminen eivät tarkoittaneet toimettomuutta: — Olen käsityöläinen ja kuvataiteilija, joten käsillä tekeminen on aina ajankohtaista. — Uusi reitti avaa mahdollisuudet veneilyn lisääntymiselle ja luo matkailulle tilaisuuden kehittää uudenlaisia palveluita. Valmistuttuaan kanava jää Kouvolan kaupungin omistukseen.. Lisäksi uusittiin kanavan ylittävät Kimolan ja Taipaleen sillat. päivänä elokuuta 2020 www.iitinseutulehti.fi Sivu 3 Kauppakatu 6 47400 Kausala • N:o 57 • 66. Vanha nippunosturi purettiin, ja sen paikalle rakennettiin venesulku. Kanavan sulkua voi ihailla myös näköalatasanteelta. Kahden vuoden aikana kanavaa ruopattiin ja levennettiin, ja siihen tehtiin veneliikenteen vaatimat eroosiosuojaukset. Pelastuslaitos pelasti pihaton sisältä noin 20 vasikkaa ja nuorta nautaa. Kohteen omistajille ja osakkaille on järjestetty kriisiapua. — Tämä on ollut mielenkiintoinen ja ainutlaatuinen hanke myös tekijöilleen. kesäkuuta, mutta teknisten ongelmien takia avaamista lykättiin. Valtion Väyläviraston, Kouvolan kaupungin, Iitin kunnan ja Heinolan kaupungin yhteishankkeessa entinen puunuittokanava kunnostettiin vesiliikenteen käyttöön. Kimolan kanava avautuu veneilijöille tänään maanantaina Väylävirasto kertoi perjantaina pitkään odotetun uutisen: Kimolan kanava avautuu vihdoin veneilijöille tänään maanantaina 3. Pelastustoimi haluaa kiittää näitä noin 20 henkilöä suuresta avusta. Kanavan muutostyöt aloitettiin vuonna 2018. Navetan koko oli 400m² ja pihaton 800m². Navettaosa paloi kokonaan, ja pihatosta menetettiin noin kaksi kolmasosaa. elokuuta klo 10. Tilan omistajat pelastivat palon alkuvaiheessa suurimman osan eläimistä
Rantamakasiinilla ollaan veden äärellä nyt myös valokuvin Valokuvaaja Anu Hedborg on löytänyt näyttelylleen mainion tilan Iitin Jokuen rantamakasiinilta: näyttely kantaa nimeä Veden äärellä . Hedborg on valokuvaaja , sisustussuunnittelija ja taideterapiaohjaaja. Yksi tällainen superviikonloppu on yleensä ollut KesäKausalan avajaisten yhteydessä kesäkuussa ja toinen heinäkuussa. Tungoksia ja tiiviitä jonoja ei siis saa päästää syntymään. Kausalassa 3.8.2020 LUMIMARJA TIRRONEN lumimarja.tirronen@iitinseutulehti.fi. Ovet avautuvat jo puoliltapäivin, ja iltayhdeksän kieppeillä starttaa ohjelma, josta huolehtivat The ShowRunnerz, Ärräpää Orkesteri ja illan päättävä Jake’s Blues Band. Kuvasi kultaisen me suljemme kätköihin sydämen. Yli 500 henkilön yleisötilaisuuksia saa nyt järjestää myös sisätiloissa, kunhan noudattaa THL:n ja OKM:n ohjeita koronatartuntojen ehkäisemisestä. Antero ja Arto Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. 27.9.1931 k. Motomonttu avautuu yleisölle ensimmäisen kerran tämän viikon lauantaina, kun tiedossa on kolmen bändin kattaus live-musiikkia. Paikasta on Elokuu on uusi heinäkuu Niistä kuudesta kesästä, jotka olen ollut Iitinseudussa töissä, kulunut kesä on ollut tapahtumien puolesta ylivoimaisesti hiljaisin. Rakkaamme Raija Irmeli Taimisto o.s. saakka. Kauniit muistot eteenpäin vievät, vaikka silmät ovat täynnä kyyneleitä. Paikkakunnalla järjestetään ainakin Iitti-hölkkä, jousiammunnan SM-kilpailut, piirinmestaruusonginta, uuden Motomontun avajaistapahtuma, Iitti-aiheisen rap-albumin levynjulkkarit, Säyhteen iltatori ja kuuleman mukaan myös Iitin ympäriajo. 12.7.2020 Kauniit olivat yhteiset päivät, rakkaat muistot jäljelle jäivät. Anu Hedborg kuvaa merellisiä ihmishahmoja. Koska syksystä ei kukaan vielä tiedä, nyt kannattaa nauttia tapahtumista ja toisten ihmisten seurasta. Lämmin kiitos osanotosta kaikille meitä muistaneille. Lohduksi meille jäivät tuhannet hyvät päivät. Ensi viikonloppuna Iitissä ei ole tekemisen puutetta. Rakkaudella kiittäen Mervi ja Kalle Siunaus toimitettu 31.7.2020 läheisten läsnä ollessa. Lämmin kiitos osanotosta. Toki se on sitä edelleen, mutta koska epidemiatilanne on Suomessa nyt rauhallinen ja tämän kuun alusta rajoituksia on höllennetty entisestään, elokuusta voi povata kesän 2020 vilkkainta tapahtumakuukautta. Koronarajoituksia on purettu asteittain kesän aikana, ja epätietoisuus tulevasta oli suurta vielä alkukesästä. Tilaisuuksissa on huolehdittava hyvästä käsihygieniasta ja varmistettava riittävät turvavälit seurueiden välillä. Torstaina 4.8.2011 2 TÄNÄÄN Maanantaina elokuun 3. Myös henkilöt kuvissa ovat silminnähden sopusoinnussa veden äärellä sekä kuvauksen kohteina. Jos tilaisuuteen liittyy ravintolatoimintaa, jokaisella asiakkaalla pitää olla oma istumapaikka, ja asiakaspaikat täytyy sijoittaa riittävän väljästi toisiinsa nähden. Näyttely on esillä 9.8. TÄNÄÄN Päivä Yö 3,3 m/s +18 +13 Tiistai Päivä Yö 3,7 m/s +20 +14 Keskiviikko Päivä Yö 3,9 m/s +19 +12 Torstai Päivä Yö 3,2 m/s +20 +14 Perjantai Päivä Yö 2,5 m/s +22 +14 Grafiikka: Bulls. Soramontun ympäristöä on kunnostettu ja maisemoitu muutenkin, sillä siihen oli tarkoitus tulla valtava motoristien telttakylä KymiRingin MotoGP:n ajaksi. Säätiedot: Motomonttu on Iitin uusin ravintolatulokas Lauantaina kunnostetussa hallissa esiintyy kolme bändiä Heimo Auvinen on luotsannut aikaisemmin esimerkiksi ravintola Villen Mestaa Kausalassa. Hedborg on saanut rannoilla ja kallioilla ottamiinsa kuviin herkkiä tunnelmia, jotka syntyvät valon ja värien sävyistä. Puolisoa, isää ja vaaria kiittäen ja kaivaten Sinikka Antero perheineen Arto perheineen Suvi ja Karri Enoa lämmöllä muistaen Marketta perheineen sukulaiset ja ystävät Lyheni askeleet, muistot, lauseet. Syykin on selvä: korona. FinProfilen omistaman hallin on siivonnut ja kunnostanut ravintolakäyttöön Heimo Auvinen, jolla on toimintaan ympärivuotiset luvat. Tillolan vanhalle sorakuopalle, uuden ampumaradan viereen on kaikessa hiljaisuudessa valmistunut Motomonttu-niminen anniskelupaikka, jossa voidaan järjestää bileitä ja muita tapahtumia. LUMIMARJA TIRRONEN Iitissä on vietetty koronakevään jälkeen hiljaiseloa suuren yleisön iltarientojen ja musiikkitapahtumien osalta, mutta nyt luvassa on jotain aivan uutta. 25.2.1931 Iitti k. Turvavälit on pidettävä myös tilaisuuteen saavuttaessa ja sieltä poistuttaessa. Käsihygieniasta on kuitenkin syytä huolehtia, sillä myös elokuuta koskevia rajoituksia voidaan muuttaa nopeastikin, mikäli epidemiatilanne sitä vaatisi. Valokuvateoksissa on käytetty teemoina muun muassa Myrskyluodon Maijaa, Wellamoa ja muuta veden kansan väkeä. Erityiskiitos Palvelutalo Onnelan henkilökunnalle Raija-äidin hyvästä hoivasta. päivänä 2020 MINNA TERVO TÄSTÄ TÄNÄÄN Rakkaamme Kauko Johannes Mäkinen s. 11.7.2020 Iitti Hiljeni sydän kultainen, surumme suuri, kaipaus sammumaton. Aiempiin kesiin on aina mahtunut pari niin sanottua superviikonloppua, jolloin tapahtumia on ollut eri puolilla pitäjää ja väkeä runsaasti liikkeellä. Hedborg haluaa tuoda töissään vahvasti esille tarinoita ja tunteita. Alle 500 henkilön tilaisuudet ovat nyt sallittuja ilman erityisiä edellytyksiä, mutta niissäkin suositellaan turvavälija hygieniaohjeiden noudattamista. Hän kertoo pitävänsä luonnon ja miljöiden yksityiskohtien tutkimisesta sekä potreteista. Kiitokset Jaalan kotisairaanhoidolle Kaukon hyvästä hoidosta. Rantanen s
Koska pojat pelaavat paljon omissa ryhmissään, tytöillä on hyvin helppoa tulla tähän mukaan, Hovi kertoo. Mahdollisesti pidän täällä vielä toisetkin bileet tänä syksynä. Kausalan ohella FKK-kerho toimii Korialla, Valkealassa, Myllykoskella, Voikkaalla, Pilkanmaalla sekä VahteroMielakassa. Live-musiikkia on kaivattu, ja uskon saavani tuvan täyteen lauantaina.. Valtatien toiselta puolelta kääntyy Suokannantie, Kausalasta katsoen oikealle. Pelituntiin kuuluu lämmittelyohjelmaa, erilaisia tekniikkaharjoituksia sekä lopuksi loppupelit, jotka ovat olleet eniten tyttöjen mieleen. Kausalassa tyttöryhmää valmentavat Ann-Marie Hovi ja Oona Sydänmaa. Myös viemäröinnit on tehty tänä vuonna. Entinen huoltohalli on siivottu ja kunnostettu ravintolakäyttöön. Rouheaa ilmettä tavoitteleva Auvinen on keräillyt kalustoa eri puolilta pitkin kevättä. Hankkeen tavoitteena on laajentaa harrastusmahdollisuutta taajamien ulkopuolelle maaseutualueille. — En ole huolissani syrjäisestä sijainnista. Tummat pilvet enteilivät sadetta, mutta kukaan ei ennättänyt kiinnittämään siihen huomiota: — Tosi kivaa on! Jos alkaa sataa, sitten me vaan laitetaan takit päälle ja jatketaan pelaamista, tytöt huikkasivat juomatauolla ja kiirehtivät jatkamaan harjoittelua. Korona hiljensi toimintaa, mutta nyt kerhoissa on taas vilkkaampi meno. Helmikuussa aloitin työt tyhjentämällä tilat rojusta; jäteasemalle lähti viisi kontillista tavaraa, Auvinen kertoo. Sudet Kausala vetää Futis Kuluu Kaikille -kerhoa, jolla innostetaan tyttöjä lajin pariin. Kausalassa Futis Kuuluu Kaikille -kerhossa tyttöpelaajia ohjaavat Ann-Marie Hovi ja Oona Sydänmaa. — Halusin kuitenkin tehdä tämän nyt loppuun asti valmiiksi. Hienoa, että meitä pyydettiin tulemaan Iittiin vetämään jalkapalloa. Tapahtuneen jälkeen Iitin paikkatietoinsinööri teki nopeasti päätöksen uuden tien nimeämisestä. Tulevaisuudessa tilaa voi vuokrata myös yksityistilaisuuksiin, mutta talvikäyttöön halli ei sovellu. Jos pelaajien ikähaitari ryhmässä venyy, voimme helposti tehdä harjoittelua kahdessa ikäryhmässä, sillä meitä on kaksi ohjaajaa paikalla, Hovi mainitsee. Nyt hiekkatiellä on nimi: Ampumaradantie. Tälle on ollut tarvetta, Harri Koskinen kiittelee. Ideaan kuuluu, että kerhojen ohjaajatkin ovat tyttöjä, Koskinen kertoo. Uuden ampumaradan virallinen osoite on nyt Ampumaradantie 17 ja Motomontun Ampumaradantie 44. — Kerho on ollut todella kiva juttu. Kiinteistöjen virallinen osoite on ollut Kymentie. Koska ryhmät ovat vain tytöille, se madaltaa kynnystä lähteä mukaan. Hiekkatiellä on nyt nimi: Ampumaradantie Motomonttu ja uusi ampumarata sijaitsevat valtatien 12 välittömässä läheisyydessä, noin viisi kilometriä Kausalasta Kouvolan suuntaan. — Hallista olisi tullut leirintäalueella majoittuvien tukikohta, jossa olisi ollut wc-tilat, konttisuihkut, ravintolapalvelut ja iltaohjelmaa, Auvinen kertoo. — Sisäseinät olen rakentanut yksin, mutta esimerkiksi sähkötöissä olen saanut apua paikallisilta yrittäjiltä. puolentoista kilometrin kävelymatka moottoriradalle, ja matka taittuu metsäreittiä pitkin. päivänä 2020 MINNA TERVO Oma kerho rohkaisee tyttöjä jalkapallon pariin Kausalassa Futis Kuuluu Kaikille -kerhoon osallistuu innokas pienten tyttöjen porukka Jalkapalloharrastus on Kausalassa tämän vuoden aikana kasvanut uudella kerhotulokkaalla. — Ryhmä on avoin 4-11-vuotiaille. Jalkapallon saloja opetellaan leikkien kautta. Sisustus tulee koostumaan kierrätyshuonekaluista ja esimerkiksi räsymatoilla päällystetyistä kuormalavoista. Ampumaradalla koettiin keskikesällä vaaratilanne, kun radan rakennustöihin osallistunut mies loukkasi kätensä. Alueelle kääntyy nimeämätön hiekkatie, jolla joskus on ollut ampumaradan tienviitta. Sudet ry:n toiminnanjohtaja Harri Koskinen kertoo, että Futis Kuuluu Kaikille on Kouvolan Jalkapallon kaksivuotinen hanke, jota tukee Pohjois-Kymen Kasvu ry. Meillä on ryhmässä nyt paljon 5-7-vuotiaita. Halli on kooltaan 300 neliömetriä, ja asiakaspaikkoja on yhteensä 600 kappaletta: 250 sisällä ja 350 terassilla. Romuvarastona toimineen entisen huoltohallin lattia ja piha on asfaltoitu, ja halli on saanut uuden peltikaton, joka on maalattu. TÄNÄÄN 3 Maanantaina elokuun 3. Koskinen on tyytyväinen , että alkuvuonna käynnistyneet kerhot ovat saaneet hyvän vastaanoton. — Hankkeen ideana on innostaa tyttöjä mukaan jalkapalloon. — Meidän mielestämme koko hanke on ollut äärettömän hyvä. Nyt nämä suunnitelmat siirtyivät vuodella eteenpäin, kun Iitin MotoGP-osakilpailu peruttiin koronan takia, mutta Auvinen näkee tilanteessa myös hyvää: nyt kaikki saadaan viimeisteltyä ajan kanssa ja huolella ensi kesää varten. Koko alueen koko on 16 hehtaaria. Iloista tyttöenergiaa olikin kovasti liikkeellä heinäkuisena tiistaina Ravilinnan pelinurmella pidetyssä kerhossa. Hätäkeskus oli ymmällään osoitteesta ja oli vähällä lähettää ambulanssin Suokannantielle. Irem Köse, 8, Ronja Malmström, 6, ja Oona Parijoki, 4, malttoivat tulla hetkeksi valokuvaan taitoharjoituksista
Taloudesta tarkastuslautakunta toteaa, että reilun kahden miljoonan alijäämä kunnan taseessa olisi katettava seuraavien neljän tilikauden aikana, mikäli kriisikuntamenettely halutaan välttää. Iitti siirtyy Päijät-Hämeen maakuntaan vuoden 2021 alusta. Iitin kunnan ja PHHYKY:n erimielisyyksiä ratkotaan parhaillaan hallinto-oikeudessa, ja tarkastuslautakunta pitää pätevämmän juridisen tulkinnan saamista tarpeellisena. Osa johtoryhmän jäsenistä toivoisi johtoryhmältä selkeämpää ja vahvempaa tiimityöskentelyä sekä yhteisten näkemysten etsimistä. Kunnan työntekijöiden sairauspoissaolot ja tapaturmat vähenivät hieman edellisestä vuodesta, mutta henkilöstön kehityskeskustelujen käymisessä on puutteita. ”Iitin kunnan taloudelle luopuminen peruspalveluiden tuottamisesta omana toimintana on ollut taloudellisesti arvaamatonta ja viime vuosina suorastaan katastrofaalista. Peräkkäisten tappiollisten tilinpäätösten olisi lautakunnan mielestä voinut ajatella vaativan toimenpiteitä jo aikaisemmin. Tästä huolimatta johtamistoiminnassa on raportin Substanssiosaamista kaivataan Iitillä ei ole ollut erityisesti sote-asioista vastaavaa toimielintä eikä viranhaltijaa. Tarkastuslautakunta oli saanut sellaisen vaikutelman, että vuonna 2018 hyväksyttyä kuntastrategiaa ei ole aina huomioitu päätöksenteossa, ja että kunnanhallituksessa on suhtauduttu jopa välinpitämättömästi strategiaan. Investoinneista suurin menoerä 2019 oli Kimolan kanava siltoineen ja retkisatamahankkeineen: noin 780.000 euroa. Aktiivisempaa otetta on kaivattu konsernijohtamiseen ja sotepalveluiden vaihtoehtoisten tuottamistapojen etsimiseen. Suurin osa alijäämästä syntyi PHHYKY:n lisälaskusta, joka oli viime vuonna 2,2 miljoonan euron luokkaa. Peruskorjauksien investointimenoja pidettiin pieninä todennäköiseen tarpeeseen nähden. Lautakunta kysyy, pitäisikö hallintosääntöä muuttaa siten, että valtuuston jo päätettyä suuresta investoinnista vaihto leasingiin tulisi tuoda valtuuston päätettäväksi tai ainakin sille tiedoksi. Silloin myöskään vaatimuksia korjaustoimista ei voida kohdentaa. Vuonna 2019 järjestettiin kahdet vaalit: eduskuntaja europarlamenttivaalit. Kunnan työllisyyspolitiikkaa pidettiin lukujen valossa tuloksellisena, joskin myös suhdannetilanne oli vuonna 2019 suotuisa. Arviointikertomuksessa todetaan, että kahdelle taholle suuntautuminen on tarjonnut yhteistyösuhteita ja näkökulmia, mutta vaatinut keskeisiltä luottamushenkilöiltä paljon aikaa. Kunnanhallitus päättikin toteuttaa Pikku-Vieterin päiväkodin rakentamisen leasing-ratkaisulla, mitä tarkastuslautakunta hieman ihmetteli, sillä valtuusto oli varannut määrärahan päiväkoti-investointiin. Isompia investointeja olivat myös Koivulehdon palvelukeskuksen asuntojen peruskorjaus (278.000 euroa) ja Sorronniemen tien päällystystyöt (115.000 euroa). Yhtymältä saatavista luvuista on kuitenkin vaikea päätellä, mistä summat muodostuvat. Valtuusto ei kuitenkaan myöntänyt määrärahoja, vaan päätti sen sijaan vahvistaa taloushallintoa controller-tyyppisellä henkilöllä. Kunnanhallitus ei kuitenkaan rekrytoinut myöskään sellaista. Arviointikertomuksessa tosin valituksen tekijäksi nimetään Iitin kunta, vaikka asian vei hallintooikeuteen PHHYKY. Työllisyyden hoitamiseen varatut määrärahat alittuivat 150.000 eurolla, ja työttömyysprosentit alentuivat kaikissa ryhmissä. PHSOTEY:n tilalle perustettu PHHYKY aloitti rakenteellisen valmistautumisen valtakunnalliseen sote-uudistukseen, joka sitten kaatui. Saarelman mielestä ongelmat alkoivat, kun valtiovalta ryhtyi sekaantumaan perustason asioihin. Sihteerinä toimi kunnan palvelusihteeri Heli Janhunen. Viime vuoden lopulla kehittämispalveluihin palkattiin henkilö hoitamaan LADEC-yhteistyötä sekä kunnan tonttija yritysmarkkinointia. Saarelman mukaan vuoden 2019 sote-kustannusten karkaaminen käsistä ei selity pelkästään väestömuutoksilla. Johtamisessa edelleen jännitteitä Tarkastuslautakunta kiinnitti huomiota Iitin kunnan johtamisongelmiin vuoden 2018 arviointikertomuksessaan. Kustannusten nousu on niin suurta, ettei sitä pystytä kompensoimaan vain muuta kunnan toimintaa saneeraamalla”, arviointikertomuksessa todetaan. Iitin lakimiestaustaisen kunnanjohtajan erityisosaamisesta arvioidaan olleen merkittävää hyötyä. Myös KymiRing ja Kimolan kanava ovat synnyttäneet lisätarvetta substanssiosaamiseen. päivänä 2020 Tarkastuslautakunta perää erityisesti sote-kustannuksiin tarkempaa analyysiä Iitin kuntastrategiaan on suhtauduttu lautakunnan mukaan välinpitämättömästi Tarkastuslautakunnan viime vuoden osalta laatima arviointikertomus käsiteltiin Iitin kunnanvaltuuston kesäkuisessa maratonkokouksessa, jossa siihen käytettiin sopeutusohjelman jälkeen toiseksi eniten aikaa. Uusimman raportin mukaan ongelmiin on reagoitu muun muassa säännönmukaistamalla johtoryhmätoimintaa sekä aloittamalla tehtäväkuvausten, vastuiden ja päätösvallan rajojen määrittelyt eri johtajuustasoilla. Kimolan kanava oli Iitin kunnan suurin investointi vuonna 2019, kun Pikku-Vieterin päiväkoti päätettiinkin toteuttaa leasing-ratkaisulla. Iitin tarkastuslautakunnan kutsusta järjestettiin tammikuussa PHHYKY:n ja sen jäsenkuntien tarkastuslautakuntien puheenjohtajiston neuvottelutapaaminen Vuolenkoskella. Pasilan ja Saarelman lisäksi lautakuntaan kuuluivat kaudella 2019 Yrjö Nurmi, Merja Seppälä, Juha Nikula, Marja Hannikainen ja Arja Talja. Saarelman ja Olli Pasilan mukaan eri kuntien edustajien yhteinen kokemus oli se, että PHHYKY:n toiminta perustasolla on ollut taloudellisesti arvaamatonta ja kiinteistöjen osalta ailahtelevaa. Matkailuyhteistyö jatkui Lahti Region Oy:n kanssa, ja maaseudun kehitystyötä on jatkettu Pohjois-Kymen Kasvun Leader-ryhmässä, johon kuuluu Iitin lisäksi Kouvola. ”Näin ollen keskushallinto on toiminut koko vuoden raskaasti kuormitettuna ja enimmäkseen ilman erikoistuneiden viranhaltijoiden apua ja asiantuntemusta”, arviointikertomuksessa todetaan. Arvioinnissa kiinnitetään huomiota myös viime vuosien alibudjetointiin. Kunnanvaltuuston ja kunnanhallituksen puheenjohtajilta lautakunta kertoo odottavansa kohoamista omien ryhmäintressien yläpuolelle ja vastuuta ryhmien välisestä yhteistyöstä. Suuret kehityshankkeet huomioiden toimenpide oli lautakunnan mukaan tarpeellinen. Virkamiestaholla suuremman aktiivisuuden edellyttäminen on koettu raportin mukaan puuttumisena operatiiviseen toimintaan tai strategisen ja operatiivisen johtamisen sekoittamisena. Kunnan oman toiminnan osalta ylitykset tulivat etupäässä varhaiskasvatuksesta. Sosiaalija terveydenhuollon nykytilannetta pohjustetaan arviointikertomuksessa kertaamalla viime vuosikymmenten isoja muutoksia. (Kuva: Minna Tervo.). Suurten lisälaskujen osalta pitäisikin pystyä paremmin selvittämään, missä menee pieleen. Äänestysaktiivisuus nousi eduskuntavaaleissa 2,2 prosenttiyksikköä vuoden 2015 vaaleista ja europarlamenttivaaleissa 1,5 prosenttiyksikköä vuoden 2014 EU-vaaleista. Valtuustossa pitämässään alustuksessa Saarelma totesi, että vielä 1990-luvulla Iitissä oli muihin kuntiin verrattuna tehokas perusterveydenhuollon palvelurakenne, vaikka väestö oli vanhusvoittoista jo silloin. Viime vuonna aloitettu elinkeinoyhteistyö Lahden Seudun Kehitys LADEC Oy:n kanssa on koettu valtaosin myönteisenä. Työllisyyskehityksellä suhdanteet puolellaan Epäselvä sote mukaan havaittavissa edelleen jännitteitä: erilaisten odotusten ja tavoitteiden vuoksi johtoryhmätyö on ollut ontuvaa. Kunnanjohtaja on pitänyt lähtökohtana sitä, että kukin johtaja hoitakoon oman vastuualueensa itsenäisesti. Henkilöstöpolitiikan osalta lautakunta pitää tärkeänä sitä, että eri vuosien henkilöstökertomusten tiedot ovat nyt keskenään vertailukelpoisia; tämä mahdollistaa jatkossa trendien havaitsemisen. Lautakunnan mukaan yhteisiin esityksiin ja päätöksiin ei ole haluttu pyrkiä neuvotteluteitse. 4 LUMIMARJA TIRRONEN MINNA TERVO Maanantaina elokuun 3. Arviointikertomus perustuu kunnan tilinpäätökseen ja toimintakertomukseen 2019, toimielinten kokousasiakirjoihin, viranhaltijoiden ja luottamushenkilöiden kuulemisiin sekä tutustumiskäynteihin. ”Työllisyyskoordinaattori on aivan ilmeisesti palkkansa ansainnut”, raportissa todetaan. Henkilöstön ikärakenne painottuu 50-60-vuotiaisiin, ja noin 5-10 kunnan työntekijää eläköityy vuosittain. Lautakunnan puheenjohtaja Olli Pasila ja varapuheenjohtaja Markku Saarelma esittelivät kertomuksen valtuutetuille, minkä jälkeen arviointikertomuksesta käytiin lyhyt keskustelu. Raportissa spekuloidaan, tullaanko kriisikuntakriteerejä kenties muuttamaan koronapandemian takia. Käytännössä sote-sektori on ollut kunnanhallituksen, kunnanjohtajan sekä hallintoja talousjohtajan vastuulla. Osa kunnan johtavista luottamushenkilöistä ei ole ollut tyytyväinen kunnan johtamiseen. Osio on Markku Saarelman käsialaa. Johtopäätelmänä ehdotetaan kuntastrategian päivittämistä, mikäli nykyistä strategiaa ei kyetä noudattamaan. Talousarvion 2019 laadinnan yhteydessä kunnanhallitus ehdotti valtuustolle hallinnon vahvistamista henkilöillä, joilla tätä substanssiosaamista olisi
— Seuraavaksi lähden Viron Ruilaan. Korjaustarpeita on runsaasti, mikä saattaa merkitä korotuksia vuokriin. Myös varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelma on päivitetty. Kiinteistö Oy Iitin Jäähallin liikevaihto oli viime vuonna 126.361 euroa. Metsien vuotuinen kasvu on kuitenkin hyvällä tasolla, mitä selitetään etenkin nuorten metsien hyvällä hoidolla. Varhaiskasvatuksen talousarvioylitys oli menojen osalta lähes 400.000 euroa. Riita Kouvolan Veden kanssa toi 200.000 euron lisälaskun. Talousarvio ylittyi tulopuolella, sillä luparuuhkaa saatiin purettua projektityönä. Säästöä aiempaan verrattuna kertyi syksyn 2019 osalta yhteensä noin 73.000 euroa. Liida Lehtonen ratsasti hopeaa Hyvinkäällä Liida Lehtonen ja Cedrick 11 antoivat Hyvinkäällä hienon tyylinäytteen, jolla irtosi puhdas rata ja kakkospalkinto. Päivähoitomaksut kattavat vain noin 10% toimintamenoista. Lautakunta moitti esimerkiksi vastuuhenkilöiden nimeämisen puutteita. Puukaupoista kunta on saanut viime vuosina tuloa keskimäärin 350.000 euroa vuodessa. Kaavoitustoiminnassa tekninen lautakunta on toiminut pääosin moitteettomasti, mutta syksyllä 2019 tuulivoimakaavan käsittelyssä lautakunta erehtyi menettelytapoihin, jotka eivät olleet lainmukaisia. Kunnan asuntojen määrä aleni kaupan myötä 15:llä. Toisena valmentajana toimii Ville Kulkas, joka voitti Hyvinkään kilpailun. Vuokrataloyhtiön uusi toimitusjohtaja aloitti tehtävässään joulukuussa 2019. Rakennusvalvonnan tavoitteena on ollut käsitellä lupahakemukset kolmessa viikossa, mutta siihen ei aivan päästy. Pikku-Vieterin 10-ryhmäisen päiväkodin tulevan toiminnan suunnitteluun on osallistunut ammattilaisten lisäksi lasten vanhempia ja koulutuslautakunnan edustajia. Noin neljän miljoonan euron velkamäärä säilyi ennallaan. Iitin Vuokratalot Oy myi Radansuun Koilliskujalla sijaitsevat vuokratalot keväällä 2019, mistä aiheutui 118.000 euron tappiokirjaus. Raportissa todetaan, että lautakunnan jo kaksi vuotta sitten edellyttämä perusselvitys jäähallitoiminnan organisaatiosta ja hallinnoinnista tulisi tänä vuonna vihdoin tehdä. Siirtyminen vähärikkiseen raskaaseen öljyyn kaukolämpötoiminnassa aiheutti toimintahäiriöitä lämpökeskuksessa ja ylimääräisiä palkkakustannuksia. Teknisellä puolella kuntastrategian pitkän aikavälin tavoitteita on tarkastuslautakunnan mukaan onnistuttu toteuttamaan. Liidalle ratsastus on ykkösasia, ja häntä valmentaa Ranskassa menestyksekkäästi kilpaileva Maiju Mallat. Vieraan pääoman määrä oli noin puolet taseen loppusummasta, 738.182 euroa. Kirjaston lainausja kävijämäärät olivat kasvaneet vuonna 2019. Hiihtomajan luontopäiväkotiryhmä toimi kokeiluna vuoden 2019 loppuun, ja sitä pidettiin onnistuneena. Varhaiskasvatus on lailla tarkoin säädeltyä toimintaa, joten tarkastuslautakunnan mukaan säästökohteita on haasteellista löytää. Kirjastoja kulttuuripalvelujen sekä vapaa-aikapalvelujen osalta lautakunta kiinnitti huomiota saavutettujen tavoitteiden mittaamiseen. Vuorohoidon järjestäminen ja tilapäisen henkilökunnan vaikea saatavuus ovat nekin lisänneet kustannuksia. Lautakunta tutustui kunnan varikkoon ja näki kehityskohteina kustannustehokkuuden sekä varikon palveluiden markkinoimisen kuntalaisille. Kotikentällään Iitin Usvalaaksossa harjoitteleva Liida Lehtonen tekee vahvaa nousua ratsastajien joukossa. Lautakunnan mielestä Iitin tilastollisia näkymiä voitaisiin parantaa kuntastrategiaan kirjatuin toimin. Kausalan Lämpö Oy:n toimintaan vaikuttivat viime vuonna useat satunnaistekijät, jotka aiheuttivat paljon ylimääräistä työtä ja kustannuksia. Kunnanjohtaja palautti prosessin lailliselle uralle. Ylitys aiheutui muun muassa väliaikaisista toimitiloista ja muista kiinteistöongelmista. Varhaiskasvatuksen puolella on oltu odottavalla kannalla. Mitään periaatekeskustelua konsernihallinnon tavoitteista ei kunnanhallituksessa ole lautakunnan mukaan käyty. Ylimääräisenä työnä voi pitää myös runkovesilinjan siirtoa uuden päiväkodin alta. Yhteistyö pelastuslaitoksen ja ympäristöviranomaisten kanssa on ollut sujuvaa. Pari viikkoa sitten hän ratsasti Hyvinkäällä ensimmäistä kertaa 140-senttiset esteet puhtaasti ja sijoittui vain reilun sekunnin aikatappiolla toiseksi 16 ratsukon joukossa. 5 HOOBEE Maanantaina elokuun 3. Arviointikertomuksessa nostetaan esiin alhainen syntyvyys; Lahdessa ja Kouvolassa syntyvyysluvut ovat raportin mukaan maan alhaisimpia. Pukukoppien myötä tuntivuokra on nostettu 95 euroon. Vuosikorjauksia toteutettiin hieman edellisvuotta enemmän, noin 440.000 eurolla. Kunnan ja konserniyhtiöiden yhteistyössä tiivistämisen varaa Kuntakonserniin kuuluvien Iitin Vuokratalot Oy:n, Kausalan Lämpö Oy:n ja Kiinteistö Oy Iitin Jäähallin toimintaa yleisesti arvioidessaan tarkastuslautakunta toteaa, että konserniyhtiöiden ja kunnan yhteistyömahdollisuuksia tulisi etsiä lisää esimerkiksi hankintojen alueelta. Yhtiön tulos oli noin 10.000 euroa tappiollinen. Jäähallissa on tehty 168.000 euron pukukoppi-investointi, joka rahoitettiin velkarahalla, avustuksilla ja kassavaroilla. Teknisen ylitysten taustalla yllättäviä menoeriä Tekninen lautakunta pysyi kutakuinkin talousarvion antamissa puitteissa. Ylitykset johtuivat yllättävistä menoeristä, kuten vesivahingoista ja kiinteistöjen sisäilmaongelmista. Opetusryhmät ovat yhä liian suuria, ja esimerkiksi tietokoneita on liian vähän verrattuna muihin kuntiin. Sieltä jatketaan Powerparkin SM-kilpailuun, kertoi Liida Lehtonen tulevasta ohjelmastaan.. Lasten määrä lisääntyi erityisesti kokopäivähoidossa ja esiopetuksessa, mikä lisäsi henkilöstömenoja. Hyvinvointikoordinaattorin tekemää hyvinvointikatsausta pidettiin hyvin ja asiantuntevasti laadittuna. Hakkuumäärät ovat ylittäneet metsäsuunnitelman suositteleman määrän. Tilinpäätös oli noin 170.000 euroa voitollinen. päivänä 2020 . Esimerkiksi Kouvolaan johtava siirtoviemäri rikkoutui syksyllä 2019 ja jouduttiin korjaamaan kiireellisenä työnä. Kiinteistönhoidon tulosalueella strategian tavoitteet eivät myöskään toteutuneet, mikä selittyy lähinnä teknisten palvelujen henkilöstövajeella. Eläköityneen toimistosihteerin paikkaa ei täytetty, vaan palvelut ostetaan kunnalta. Vuonna 2019 kunnan metsiin istutettiin 35.000 puuntaimea, ja taimikoita hoidettiin lähes 50 hehtaarin edestä. Kulkas käy myös säännöllisesti valmentamassa Stable Usvalaaksossa. Sähköinen asiointi ja arkisto on saatu toimiviksi ja rakennusjärjestyksen ajantasaistaminen hyvään alkuun. Syiksi nimetään puun kysyntä ja hyvä hinta. I KOUMET.._ Energiapuuharvennukset litin ja Jaalan seudulla PYYDÄ TARJOUS! Jussi Laakso 040 054 7482 www.koumet.fi jussi.laakso@koumet.fi Varhaiskasvatuksen budjetti paukkui Koulutuspalveluissa ei viime vuonna onnistuttu alentamaan oppilaskohtaisia kustannuksia. Noin puolet käytöstä oli kunnan vapaa-aikatoimen, koulujen ja päiväkotien käyttöön ostamaa aikaa 85 euron tuntihinnalla. Ratsuna oli Ossiisän omistama Cedrick 11. Kertomuksessa arvioidaan, että uudelleen kilpailutetut kouluja asiointikuljetukset ovat sujuneet alun hankaluuksien jälkeen hyvin. Opetuksen laatua pidetään kuitenkin Iitissä hyvänä. Kokonaisvelka aleni lähes 850.000 euroa; velkaa on jäljellä noin 8,6 miljoona euroa. Menopuolen alitus johtui pelastusja ympäristöpalvelujen arvioitua pienemmistä maksuosuuksista, käyttämättä jääneistä kalustomäärärahoista sekä Palosuojelurahaston avustuksesta. . Jäähallin käyttöaste aleni edellisen vuoden 64,4%:sta 60,7%:iin. Katujen, tiestön ja yleisten alueiden hoidossa tavoitteista jouduttiin poikkeamaan riittämättömien määrärahojen takia
Tallikaveri Com Tuff oli illan päätöslähdössä rahoilla seitsemäs. vieraillut No Vice, joka 800 metrin kirillä karkasi ylivoimaiseen voittoon ennätyksellään 13,5aly. Mölkky (Anna ja Ossi Kalliola, Matti Mäkinen,Veijo Purho ) 203 p, 2. Tilaushinnat 1.1.2020 alkaen Kestotilaus 12 kk laskutusjakso: kotimaassa 105,00 ulkomailla 114,50 Määräaikaistilaus 12 kk laskutusjakso: kotimaassa 115,00 ulkomailla 114,50 Jakeluhäriöt Kausalan taajama klo 6.30–10 p. Tämän jälkeen vauhti rauhoittui ja Com Milton pääsi välispurtilla toiseen ulos, mistä se kamppaili kolmanneksi. EL Iitin yhdistyksen hallitus (Eija Taavila, Pertti Jantunen, Juhani Tojkander, Veikko Ikonen) 190 p, 3. (Kuva: Leena Kurkinen.). päivänä 2020 052 Yllätysmestarit mölkyssä Talkoomölkyn loppuottelut tuottivat yllätyksen. Le Gros Bill voitolla SM-finaaliin Myös Salon talli jatkoi voittokannassa Suur-Hollola-ajossa mainiosti menestynyt Le Gros Bill palasi reilun kolmen viikon tauolta loistokunnossa Suurmestaruusajon karsintaan Tampereelle. Vanhojen mopojen Vuohijärven ympäriajo järjestettiin sunnuntaina 26. Riksun illan päätteeksi Mikko Raskisen Murolii oli totokamppailussa, mutta jäi niukasti neljänneksi. Voittoon ylsi Mikkelissä 23.7. Vilja Kivisen taiten ohjastama ja Arsi Skytän omistama ja valmentama Scarlet Collection taisteli vahvan esityksen jälkeen toiseksi. Mölkyn ja Sääskjärven vajaiden joukkueiden pelaajista muodostettu Mölkyn joukkue heitti viidentenä joukkueena viiden kierroksen loppuottelussa. Jäännöspisteille avauskierroksella jäänyt KTJ vei toisen kierroksen ja EL Iitin hallitus kolmannen. Team Luck’apin omistama ori teki täydellä matkalla mainion ajan 12,2a. AA (Anu Syrjänen, Markku Rytkölä, Pekka Mettälä) 189 p, 4. Karsintoja ajettiin kaikkiaan kolme, joista toisessa Matias Salon valmentama Dartagnan Sisu kamppaili johtaneen Sobel Conwayn takaa kolmanneksi ja puolentoista viikon kuluttua ajettavaan finaaliin. 0200 22020 Jakeluhäiriöt muualla Iitinseutu Painopaikka Lehtisepät Oy, Pieksämäki Pankit Nordea FI92 2131 1800 0041 25 Helmi Säästöpankki FI25 4212 0010 0979 68 OP FI 93 5069 0110 0003 50 Osoitemuutokset ja tilausasiat asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi (05) 326 0355, 0400 857 577 www.iitinseutulehti.fi Kiroileva siili Lassi ja Leevi Maanantaina elokuun 3. HJK 166 p ja 5. KTJ 141 p. Lauantaina Joensuussa Salon talli aloitti kakkosella, kun Rocktown Inspector joutui alussa kolmannen kautta revittämään keulaan, mistä se taipui kovaa parijonosta hyökänneelle Amour Songille. Antti Teivainen laski kiihdytyksessä heti pitävään piikkiin, ankkuroi vauhdin puolireippaaksi ja irrotti 11-vauhtisen kierroksen lopussa irti muista. Taisto Pellikalla täydennetty HJK vei avauskierroksen, mutta jäi toisella kierroksella nollille, joten sen peli oli pelattu. 6 HOOBEE VEIKKO IKONEN Julkaisija Iitin Lehti Oy ISSN 0357-9107 Sitoutumaton Sanomalehtien Liiton jäsen Y-tunnus 0158721-0 Osoite PL 37, 47401 Kausala Kauppakatu 6, Kausala Internet-osoitteemme www.iitinseutulehti.fi Avoinna Ma–Ti 8.30–16 Ke–To 8.30–15.30 Pe 8.30–15 Ilmestymispäivät Maanantai ja torstai Päätoimittaja Lumimarja Tirronen 0400 728 113 lumimarja.tirronen@iitinseutulehti.fi Toimittaja Ritva Launeskoski 0400 723 727 ritva.launeskoski@iitinseutulehti.fi Konttoripäällikkö Satu Santala (05) 326 0355, 0400 857 577 asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi Asiakaspalvelu, ilmoitukset, tilaukset ja laskutus Ilmoitusja asiakaspalvelu Eeva Sihvola ja Minna Tervo 0400 857 577, (05) 326 0355, ilmoitukset@iitinseutulehti.fi Asiakaspalvelu, ilmoitukset, tilaukset ja graafinen suunnittelu Ilmoitusten jättöajat Seurapalsta ja pikkuilmoitukset asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi Maanantain lehteen: perjantaina klo 10.00 Torstain lehteen: keskiviikkona klo 10.00 Vedosilmoitukset ilmoitukset@iitinseutulehti.fi Maanantain lehteen: torstaina klo 15.00 Torstain lehteen: tiistaina klo 15.00 Ilmoitushinnat Etusivu 2,15 E /pmm Takasivu 2,05 E /pmm Ennen tekstiä, tekstissä ja tekstin jälkeen 1,85 E /pmm Pienin ilmoituskoko 25 pmm Kuolinilmoitus 2,00 E /pmm Kiitosilmoitus 40 E /kpl Etusivu (silmä) 100,00 E /kpl Merkkipäiväilmoitus 40,00 E /kpl Onnitteluilmoitus kuvalla 70,00 E /kpl Palveluhakemisto 45,00 E /rivi 3 kk Ilmoitushinnat sisältävät arvonlisäveron 24%. Riihimäellä kilpailtiin Timo Nurmos Oppilasohjastajamestaruudesta. 03 757 5285 Jaalan kirkonkylä klo 6.00–10 p. Mölkky vei neljännen erän ja HJK viimeisen erän, jossa Mölkky tuli toiseksi. Salon valmennettavat viihtyivät jo edellisellä viikolla totokolmikossa. Lehden suurin vastuu ilmoitusten julkaisemisesta sattuneesta virheestä on ilmoitusten hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. Mestaruus meni siis Mölkylle. Ympäriajoon osallistui noin 70 vanhaa mopoa. Joensuun T75-rivin päätti avoin Joensuu-ajo, jossa Salon Com Milton starttasi takarivistä ja pääsi kolmanteen pariin ulos, kun Big Headache joutui ahdistettuna avaamaan 08,5. heinäkuuta, ja letkan taukopaikka oli Jaalan Paljakan ja Pökölän kylien yhteinen kylätalo Palko. Kesän 2020 talkoomölkyn loppuottelun tulokset: 1
Kausalan urheilukentällä. Lisätietoja matkasta saa Päiviltä, 040 727 5501. Iitti Golfiin ja lajin saloihin tutusminen ma 10.8 klo 17.30 alkaen. Toimitsijat ilmoittautukaa Tainalle, p. Lähtö pyöräilijöillä torilta 12.45 Juhani Tojkander´in johdolla. Iitin kunnanvaihde vastaa arkisin klo 9–15 Sudet Kausala jalkapalloharjoitukset ovat alkaneet Ravilinnan kentällä. klo 14 alkaen Veteraanimajalla. TV 1 04.00 Uutisikkuna 06.25 Luontoretkellä: Nuoret erämaassa 06.55 Ylen aamu 09.30 Eränkävijät 10.00 Kyläsairaala (12) 10.50 8 minuuttia 11.00 Yle uutiset Uusimaa 11.03 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.06 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.09 Yle Uutiset Häme 11.12 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.15 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.18 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.21 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.24 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 11.27 Yle uutiset Lappi 11.30 Erikoisryhmä Köln (12) 12.15 Kotiin takaisin (12) 13.10 Yks' tavallinen Virtanen (S) 14.30 Meidän maamme Vårt land 15.00 Ylen aamun parhaat 15.55 Laika, Lada, Marx ja mä 16.25 Tehdään historiaa 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Kotiin takaisin (12) 18.00 Yle Uutiset 18.12 Yle Uutiset Uutis-Suomi 18.20 8 minuuttia 18.30 Eränkävijät 19.00 19.55 Euroopan koronaloki: vyöry ja vastarinta 20.00 Kandit 20.29 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 A-studio 21.40 8 minuuttia 21.50 Yle Uutiset 21.54 Urheiluruutu 21.58 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.05 Kimppakämppä (12) 22.50 Varjojen maa (16) 23.50 Mullan alta: Heikki Kuula ja Yona 00.45 04.00 Uutisikkuna TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 5.8. Päälle mukavat vaatteet ja tukevat kengät. Yhteydenotot: Tero Wallin 050 561 8828. Kokoonnutaan paikan päällä (Iitintie 684). Kilkkilän Farmille, jonka jälkeen rentoutumista savusauna Kammilla Vierumäellä. päivänä 2020 TV-OHJELMAT 3.8. Yhteislaulua Anjalankosken teatteriväen kanssa, arvontaa, kahvit ja makkarat. 10.00–15.00. Voipaalan taidekeskukseen Ceramega 2020 keramiikkanäyttelyyn ja Tampereen käsityöläismarkkinoille. Kesäkahvila-vuoroomme 7.-9.8. Tule mukaan jahtaamaan edelleen koronaa pois. Kausalan martat. Toimitsijoita tarvitaan kentälle ja reitin varteen. Fkk (futis kuuluu kaikille) kerho tiistaisin klo 14.00–15.00. Lisätietoja ja ilmoittautumiset Vilhulle (p. Ilmoita myös erityisruokavalio, pohjoiskymi@ hengitysyhdistys.fi tai tekstiviesti 044 312 0653 tai Matti S. 0400 859 553) tai Markulle (p. 7 Maanantaina elokuun 3. Tulokset: A-rata 6,1 km 1) Hannes Vickholm 53.41, 2) Marko Koskelainen 56.53, 3) Pasi Sarilampi 57.26, 4) Ali Mättölä 57.33, 5) Tero Koskela 1.00.22, 6) Einari Fyhr 1.00.46, 7) Tuomas Talka 1.01.02, 8) Sami Hämäläinen 1.01.38, 9) Harri Mauno 1.02.34, 10) Mikko Inkeröinen 1.02.42, 11) Jarno Kiintola 1.05.31, 12) Eero Ryytty 1.07.16, 13) Patrik Starck 1.10.29, 14) Juha Koski 1.11.16, 15) Sami Blomqvist 1.16.05, 16) Asko Määttä 1.26.44, 17) Teemu Huppunen 1.27.44, 18) Harri Halonen 1.29.12, 19) Alexander Pullinen 1.34.35, 20) Jarmo Hokkanen 1.38.25. Kaikki ennakkoon lasten sarjoihin ilmoittautuneet ilmaiseksi mukaan. Iitin Pyrintö. Ilmoittautumiset etukäteen www.iitinpyrinto.fi. C-rata 2,0 km 1) Kari Heikkilä 19.58, 2) Emilia Kiintola 23.00, 3) Jaakko Saarilaakso 27.02, 4) Eero Talka 27.39, 5) Aapo Talka 27.54, 6) Viivi Peri 32.35, 7) Einar Vickholm 32.55, 8) Arto Matinen 33.00, 9) Minna Viljasuo 33.19, 10) Jarmo Liimatainen 34.30, 11) Selma Linden 35.41, 12) Leo Laukkanen 38.52, 13) Merja Venäläinen 40.04, 14) Inka Ryytty 43.01, 15) Kauko Seitsonen 45.34, 16) Susa Vottonen 50.18, 17) Julia Joutjärvi 50.50, 18) Raija Mauno 51.33, 19) Elena Ryytty 53.02, 20) Markku Peltola 55.07, 21) Leevi Lintukangas 1.03.42.. Yhdessä oleilua sään mukaan joko ulkona tai sisällä. Tule mukaan virkistymään yhdessä! Liikuntaryhmä tavoitteena 100 lähtee vierailulle Karralan kotiseutumuseolle pyöräretken merkeissä 4. (12) 14.00 Jamien parhaat kasvisruoat 15.00 Supernanny Suomi 16.00 Fort Boyard Suomi 17.30 Kesäterassi 18.00 Kauniit ja rohkeat (12) 18.25 Emmerdale 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät 20.00 Kaappaus keittiössä 21.00 Rimakauhua ja rakkautta (7) 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Pukumiehet (7) 23.36 Suurmestari 00.30 ESPN dokumentti: Len Bias menetetty unelma (16) 01.40 Rikospaikka 02.10 Rikospaikka 02.35 Tuttu Juttu Show 03.30 04.26 Sinulle on postia Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Rusty Rivets (S) 06.25 Ritariprinsessa Nella (S) 06.50 Bing (S) 07.00 Hatchimals (S) 07.05 Disney esittää: Avalorin Elena (S) 07.30 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S) 07.45 LEGO Ninjago (7) 07.55 LEGO City Adventures (7) 08.10 Arthur ja minimoit (7) 08.35 Bakugan: Battle Planet (7) 09.00 Neljän tähden talkoot 09.30 Remppa vai muutto Vancouver 10.30 LIVE: Onnenarpa 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita 13.55 Himohamstraajat 14.55 Neljät häät Amerikassa 15.55 Hauskat kotivideot 16.55 Onnenarpa 17.00 Remppa vai muutto Vancouver 18.00 Huvila & Huussi 19.00 Poliisit 2019 (7) 20.00 Suomalainen menestysresepti 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Elokuva: 007 ja kultainen ase (16) 23.30 Elokuva: Emmanuelle 4 (16) 01.25 Hansin matkassa 02.25 Poliisit 2019 (7) 03.20 Madventures I (7) 03.50 48 tuntia rikoksesta (12) 04.50 05.00 Astral-TV Tiistai 4.8. B-rata 4,1 km 1) Marko Koskelainen 39.02, 2) Veijo Kauppinen 44.52, 3) Hannu Töyrylä 46.04, 4) Asko Karjalainen 46.48, 5) Kari Lahtela 47.42, 6) Harri Lepistö 47.51, 7) Katri Lehtikangas 48.00, 8) Petteri Koskenniemi 48.03, 9) Konsta Koskenniemi 48.04, 10) Terhi Harjula 50.09, 11) Marko Tuominen 50.11, 12) Amalia Linden 50.53, 13) Lars Forsblom 55.44, 14) Petri Tähtinen 59.25, 15) Helena Kattelus 1.05.00, 16) Vesa Laitonen 1.05.20, 17) Kari Mustonen 1.07.28, 18) Mervi Ryytty 1.07.40, 19) Eino Ryytty 1.08.42, 20) Juhani Lallukka 1.10.18, 21) Jaakko Helminen 1.10.19, 22) Mikko Kekki 1.11.09, 23) Ilona Koskenniemi 1.20.20, 24) Simo Ranta 1.20.47, 25) Sari Linden 1.24.52, 26) Heli Rajamäki 1.26.13, 27) VeliPekka Pylkkä 1.29.07, 28) Erkki Helminen 1.30.29, 29) Jouni Tetri 1.33.15, 30) Juha Tuomala 1.35.15, 31) Heikki Lehtinen 1.37.13, 32) Matti Virtanen 1.38.26, 33) Jukka Vekkeli 1.40.22, 34) Kaisa Korpela 1.40.25, 35) Maria Luoma-aho 1.47.24, 36) Sauli Peltola 2.03.39, 37) Haoyuan Xu 2.03.53. Kaikkien osallistujien kesken arvotaan Jopo-polkupyörä. TV 1 04.00 Uutisikkuna 06.25 Laika, Lada, Marx ja mä 06.55 Ylen aamu 09.30 Eränkävijät 10.00 Kyläsairaala (12) 10.50 8 minuuttia 11.00 Yle uutiset Uusimaa 11.03 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.06 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.09 Yle Uutiset Häme 11.12 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.15 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.18 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.21 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.24 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 11.27 Yle uutiset Lappi 11.30 Entä jos. Ohjelmassa kahvi, luento Heli Louekoski, ulkoilua, lounas, luontopolku, sauna, uinti, ym. Eläkeliitto Iitin yhdistys. Paikkana Puhjonranta, Puhjonrannantie 80 Valkeala. Retki tulossa, kalenterit esiin ke 22.8. Paikan päällä tutustumiskierros kävellen. Myös miehet ja lapset mukaan yhteiseen illanviettoon! Iitin maaja kotitalousseura tarjoaa kahvit! K y m e n t a a n kyläseura. Tulkaa joukolla mukaan. Tarjoiluakin vielä löytyy. Kerhon retki la 15.8. elokuuta. Hahkija ry. Lounas Café Kanttiinassa klo 18.00. 01.30 Pukumiehet (7) 02.25 Ulosottomiehet 03.20 Remontilla rahoiksi 04.20 05.15 Grand Designs unelmaasunnot Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Rusty Rivets (S) 06.25 Ritariprinsessa Nella (S) 06.50 Bing (S) 07.00 Hatchimals (S) 07.05 Disney esittää: Avalorin Elena (S) 07.30 LEGO Friends 07.45 LEGO Ninjago (7) 07.55 LEGO City Adventures (S) 08.10 Arthur ja minimoit (7) 08.35 Bakugan: Battle Planet (7) 09.00 Neljän tähden talkoot 09.30 Remppa vai muutto Vancouver 10.30 LIVE: Onnenarpa 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita 13.55 Himohamstraajat 14.55 Neljät häät Amerikassa 15.55 Paasosen polttaritoimisto (S) 16.55 Onnenarpa 17.00 Remppa vai muutto Vancouver 18.00 Huvila & Huussi 19.00 Madventures Suomi (12) 20.00 Kummeli esittää: Kontio & Parmas20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Elokuva: 007 Kuuraketti (16) 23.35 Narcos: Mexico 00.45 Suomen huutokauppakeisari 01.45 Madventures I (7) 02.15 Madventures I (7) 02.45 Madventures I (7) 03.15 48 tuntia rikoksesta (12) 04.15 05.00 Astral-TV www.iitti.fi Palvelupiste Monitorin aukioloajat Iitin kunnan Palvelupiste Monitori palvelee taas arkisin klo 9–15. Metsästäjätutkinnot tiistaina 4.8. Ilmottautuminen 7.8. 06.52 Kaapo (S) 07.18 Hilla ja avaruuden Eetu (S) 07.29 Pikin eläimet (S) 07.37 Näin tehdään 07.42 Simo (S) 07.49 Ninni ja Nestori (S) 08.01 Askarrellaan 08.06 Ella, Oskari ja Huu (S) 08.21 Galaxi 08.22 Urheiluhullut (S) 08.24 08.46 Lassie (7) 09.00 09.49 Casualty (12) 10.00 Uusi päivä (S) 10.30 Au pairit Uudessa-Seelannissa 11.00 Perheonnea 12.10 Lofoottien kalamestari 13.10 Tanskalainen maajussi 13.40 Luontomatkalla 14.40 15.38 Luontoretkellä: Teno on paras lohijoki 15.50 Team Bachstad Karibialla 16.30 Uusi päivä (S) 17.00 17.57 Pikku Kakkonen 18.10 Casualty (12) 19.00 19.47 Karjalan kunnailla (7) 20.00 Koiranpentujen ensihetket 21.00 Stacey Dooley: Maailmanlopun odottajat 21.45 Top of the Lake: China Girl (12) 22.45 Lauri Mäntyvaaran tuuheet ripset 00.15 Bates Motel (16) 01.00 04.00 Uutisikkuna MTV3 06.45 Aamusää 06.55 Uutisaamu 08.00 Uutisaamu 09.10 Kauniit ja rohkeat (12) 09.35 Emmerdale 10.05 Villa Hintikka 11.00 Ensitreffit alttarilla 12.00 Ostoskanava Tvins.com 13.00 Remontilla rahoiksi 14.00 Grand Designs unelma-asunnot 15.00 Koko Suomi leipoo 16.00 Fort Boyard Suomi 17.30 Salatut elämät 18.00 Kauniit ja rohkeat (S) 18.25 Emmerdale 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät 20.00 Stadi vs. Maaja kotitalousnaiset järjestää ”Kymenlaakson helmiä” -tapahtuman ja samalla maakuntakokoontumisen Iitin Hiidenvuorella 6.8.2020 klo 18.00. Finprofile-seurakisat ti 4.8. 0400 776 643) viimeistään 9.8. 06.52 Tiketi Tok (S) 07.04 Poppelikumpu (S) 07.09 Tete ja Mama (S) 07.17 Kettu ja Jänö (S) 07.28 Kaisa ja Olli (S) 07.35 Mauno (S) 07.46 Ota koppi! 07.54 08.15 Ässäluokka (S) 08.21 Galaxi 08.22 Aappo ja Tööt (S) 08.29 Otso ja sopulit (7) 08.36 08.47 Näin meillä (7) 09.00 09.47 Casualty (12) 10.00 Uusi päivä (S) 10.30 Au pairit Uudessa-Seelannissa 11.00 Avoimena 11.30 Petra rakastaa itseään 12.00 Unelmakoti 13.00 Tanskalainen maajussi 13.30 Luontomatkalla 14.30 Ruotsin lihavimmat koirat 15.00 15.28 Kulutustavaratarkastajat 15.40 Karjalan kunnailla (7) 16.30 Uusi päivä (S) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Kummeli (7) 18.30 Ylen yleisurheilukesä: Espoon GP 21.00 Syysprinssi (12) 22.30 Exit (16) 23.10 Kuollut mies katoaa (12) 23.50 Bates Motel (16) 00.35 04.00 Uutisikkuna MTV3 06.45 Aamusää 06.55 Uutisaamu 08.00 Uutisaamu 09.10 Kauniit ja rohkeat (S) 09.35 Emmerdale 10.05 Yökylässä Maria Veitola 11.00 Selviytyjät 12.00 Ostoskanava Tvins.com 13.00 Remontilla rahoiksi 14.00 Grand Designs unelma-asunnot 15.00 Koko Suomi leipoo 16.00 Fort Boyard Suomi 17.30 Salatut elämät 18.00 Kauniit ja rohkeat (S) 18.25 Emmerdale 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät 20.00 Stadi vs. Lande 21.00 Yökylässä Maria Veitola 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 ESPN dokumentti: Rodman 00.35 Pitääkö olla huolissaan. 2010 syntyneet tiistaisin ja torstaisin klo 12.30–14.00. ja torstaina 6.8. 045 1589839. Ilmoittaudu mukaan kotisivujen kautta. klo 18. 045 247 8664 Iitin Riistanhoitoyhdistys. voi toimittaa vielä arpavoittoja ja ilmoittautua leipomisja kahvilatehtäviin Merjalle puh. Mahdollisuus tulla paikalle myös autoilla, kimppakyytejä varten kokoontuminen torilla 13.40. 0400 657 801 tiistaihin mennessä. Poikkeuksellinen aukioloaika tiistaina 4.8.2020: Palvelupiste Monitori avoinna klo 12–15. klo. Kesän viimeinen kyläilta seuratalolla 6.8. Kesto 2-3h. IITIN NUORET ISÄNNÄT. Ilmoittautuminen satusofia.peltola@gmail.com tai 050 911 4204 pe 7.8 mennessä. Viimeiset iltarastit Haapakimolassa Kesän viimeiset iltarastit suunnistettiin Haapakimolassa. TV 1 04.00 Uutisikkuna 06.25 Tarinanmetsästäjät (12) 06.55 Ylen aamu 09.30 Eränkävijät 10.00 Sydämen asialla (7) 10.50 Pisara 10.55 Dokumenttiprojekti: Hulluus kylässä 12.30 Kotiin takaisin (12) 13.15 14.24 Orpopojan valssi (S) 14.30 Meidän maamme Vårt land 15.00 Ylen aamun parhaat 15.50 16.20 Tanskan aarteenmetsästäjät 16.25 Tehdään historiaa 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.04 Yle Uutiset alueeltasi 17.08 Kotiin takaisin (12) 18.00 Yle Uutiset 18.10 Yle Uutiset Uutis-Suomi 18.20 8 minuuttia 18.30 Eränkävijät 19.00 Historia: Franco unohdettu diktaattori (12) 20.00 Laika, Lada, Marx ja mä 20.29 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 A-studio 21.35 Perjantai-dokkari: Vitun huora, mä rakastan sua 21.50 Yle Uutiset 21.54 Urheiluruutu 21.58 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.05 Rakkaus ja laki (12) 22.55 Prisma: Totuus hiilihydraateista 23.55 Superaivot 00.25 04.00 Uutisikkuna TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 3.8. 12.15 Kotiin takaisin (12) 13.10 Tytön huivi (S) 14.15 14.25 Uutisvuosi 14.30 Meidän maamme Vårt land 15.00 Ylen aamun parhaat 15.50 A-studio 16.25 Tehdään historiaa 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.03 Yle Uutiset alueeltasi 17.07 Kotiin takaisin (12) 18.00 Yle Uutiset 18.10 Yle Uutiset Uutis-Suomi 18.20 8 minuuttia 18.30 Eränkävijät 19.00 19.55 Eroja ja avioeroja (12) 20.00 Laulu sisällissodasta (12) 20.29 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 Allsång på Skansen 22.00 Yle Uutiset 22.04 Urheiluruutu 22.08 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.15 Kahden keikka vaaralliset yhdessä 23.15 Jackie Malton: Rikollisen jäljillä (12) 00.02 04.00 Uutisikkuna TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 4.8. Kymenlaakson hengitysyhdistysten alueellinen virkistysja ulkoilupäivä la 29.8. 2014–2011 syntyneet tiistaisin ja torstaisin klo 11.00–12.20. 5–7-sarjalaiset aloittavat klo 17.30 ja 9–15-sarjalaiset klo 18.30. Ravilinnassa. Iitti-hölkkä la 8.8. 5.8.2020 Maanantai 3.8. mennessä. Lasten lähdöt klo 11, aikuiset klo 12. 06.53 Hirviökoulu (S) 07.00 Pipsa Possu (S) 07.06 Arvaa kuinka paljon sinua rakastan 07.18 Vilkki Ankka (S) 07.32 Petteri Kaniini (S) 07.57 Ryhmä Hau (S) 08.22 Galaxi 08.23 Karvinen (7) 08.35 08.47 Belle ja Sebastian (7) 09.00 09.47 Casualty (12) 10.00 Uusi päivä (S) 10.30 Au pairit Uudessa-Seelannissa 11.00 11.42 Tobias leipoo maailmalla 11.50 Kulutustavaratarkastajat 12.20 Eloonjääneet 13.00 Tanskalainen maajussi 13.30 Luontomatkalla 14.30 Unelmakoti 15.30 Petra rakastaa itseään 16.00 Älä kokeile tätä kotona 16.30 Uusi päivä (S) 17.00 17.57 Pikku Kakkonen 18.10 Casualty (12) 19.00 Siskonpeti (7) 19.25 19.47 Siskonpeti : Aika (12) 20.00 20.50 Näytön paikka (12) 21.00 Das Boot Sukellusvene U-612 (16) 22.00 Council of Dads 22.45 Vogue Williams: Playgirls (12) 23.35 Bates Motel (16) 00.20 04.00 Uutisikkuna MTV3 06.45 Aamusää 06.55 Uutisaamu 08.00 Uutisaamu 09.10 Kauniit ja rohkeat (12) 09.35 Emmerdale 10.05 Suomen kaunein koti 11.00 Formula 1: Iso-Britannian osakilpailu 13.30 Rakettitiedettä. Vietämme perinteistä virkistyspäivää maanantaina 10.8. Lande 21.00 Kotoisa 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Maria Wern: Onnenkaappaaja 23.35 Rimakauhua ja rakkautta (7) 00.30 Kaappaus keittiössä 01.25 Kauneuden hinta 02.20 Rakas, sinusta on tullut pullukka 03.15 Remontilla rahoiksi 04.15 05.10 Grand Designs unelmaasunnot Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Rusty Rivets (S) 06.25 Ritariprinsessa Nella (S) 06.50 Bing (S) 07.00 Hatchimals (S) 07.05 Disney esittää: Avalorin Elena (S) 07.30 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S) 07.45 LEGO Ninjago (S) 07.55 LEGO City Adventures (7) 08.10 Arthur ja minimoit (7) 08.35 Bakugan: Battle Planet (7) 09.00 Neljän tähden talkoot 09.30 Remppa vai muutto Vancouver 10.30 LIVE: Onnenarpa 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita 13.55 Himohamstraajat 14.55 Eläinsairaala (S) 15.25 Farmi Suomi 16.55 Onnenarpa 17.00 Remppa vai muutto Vancouver 18.00 Huvila & Huussi 19.00 Poliisit 2019 (7) 20.00 Suomen huutokauppakeisari 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Elokuva: 007 rakastettuni (16) 23.30 Suomen huutokauppakeisari 00.30 Hansin matkassa 01.30 Poliisit 2019 (7) 02.30 Madventures I (7) 03.00 Madventures I (7) 03.30 48 tuntia rikoksesta (12) 04.30 05.00 Astral-TV Keskiviikko 5.8
Nyt meillä on koneita työssä parisenkymmentä. Metsänomistajat ovat olleet tyytyväisiä siihen, että olemme tarjonneet metsänhoitoon vaihtoehdon, Laakso mainitsee. Kun aluksi prosentit olivat metsäyhtiöille 7030, luvut painottuvat nyt jo enemmän metsänomistajien puolelle. Onneksi olivat yksityiset metsänomistajat. — Olemme kehittäneet työn kustannustehokkuutta, ja sen vuoksi plusmiinusnollatilanteeseen päästään kaikista vaikeimmissakin kohteissa — eli sellaisissa, joissa metsänomistaja normaalisti saisi useiden satojen eurojen laskun hehtaaria kohden. Sanotaankin, että etuajassa tehdyt metsätyöt tulevat loppupeleissä halvemmiksi kuin tekemättä jätetyt, Laakso kokoaa. Mies voi olla monelle metsänomistajalle tuttu jo metsänhoitoyhdistyksen ajoilta. — Läpipääsemättömässä metsässä olisi työsarkaa, ja tällaiset kohteet kiinnostavat meitä, sanoo KouMetin Jussi Laakso.. Yritykselle erityisen hyvä kausi oli 2017-2018, kertoo Laakso: — Puukauppa veti hyvin, ja meillä oli parhaimmillaan 39 metsäkonetta työssä samaan aikaan. KouMet Oy:n omistavat yrittäjä ja hallituksen puheenjohtaja Petri Liljander 70 prosentin osuudella sekä tämän isä Esko Liljander 30 prosentin osuudella. Puuta kertyi kaudella piirun alle puoli miljoonaa mottia. Laakso ja Topi Vainikka huolehtivat puunostosta. Heidän palvelujaan haluamme edelleen jatkaa ja kehittää niitä palvelusopimusten suuntaan; tarjoaisimme palveluista kokonaispakettia. Nuoren metsän hoidosta voi myös selkeästi saada puukauppatuloa, Laakso selvittää esitellessään onnistunutta kohdetta Iitin Sääskjärvellä. Toisaalta yritystä kiinnostavat myös yhteisöja kunta-asiakkaat: — Kouvolalle olemme tehneet töitä jo vuosia, ja äsken solmimme sopimuksen Mäntsälän kunnan kanssa. — Palvelutarjontamme laajennus on onnistunut hyvin. Se näkyy esimerkiksi siinä, että emme harvenna puustoa liikaa. Maria Laakso vastaa yrityksen taloushallinnosta. Nuoren metsän hoidossa korjattu puu menee KouMet Oy:ssä energiapuuksi. Koin, että minun oli luonteva jatkaa työtä iittiläisten ja jaalalaisten metsänomistajien parissa, Laakso kertoo: — Aloittaessani päätimme alkaa laajentaa palveluntarjontaa suoraan metsänomistajille. Iitissä voitimme äskettäin Kirkonkylän venesatama-alueen puuston raivauskilpailutuksen, Laakso mainitsee. Laakso painottaa sen tärkeyttä metsänhoidon isossa kuvassa, vaikka tätä työlajia ei ole kaikkein helpointa markkinoida. KouMet Oy:ssä työn pääpaino on nuorten metsien hoidossa. — Nuoren metsän hoito on tärkeä työvaihe, ja se vaikuttaa oleellisesti myös lumija myrskytuhoja vastaan. Metsäala on jollakin tavalla edelleen vanhoillista, ja ensimmäisten kauppojen aikaan saaminen vaatii paljon luottamusta, Laakso sanoo. On aika paljon antoisampaa työskennellä, kun asiakkaalla on kasvot. — Aloitin KouMet Oy:ssä noin kolme ja puoli vuotta sitten. Yrityksen toimitusjohtaja on isänsä puolelta neljännen polven iittiläinen Jussi Laakso, jolla on noin 15 vuoden kokemus metsäpalveluista. Yritys käyttää paikallisten ja monille tuttujen sopimusyrittäjien palveluja. — Tällaisessa suomalaismetsässä silmä lepää, esittelee Jussi Laakso Sääskjärvellä olevaa nuoren metsän hoitokohdetta, josta metsänomistaja sai selkeästi puunmyyntituloa. 8 Maanantaina elokuun 3. Anton Vinnikan tehtävänä on Stora Enson puunkorjuu. Tämä vuosi on ollut hankalin yrityksen historiassa: ensin ei tullut talvea lainkaan, ja kun paikat alkoivat kuivahtaa niin, että töihin olisi taas päässyt, tuli korona. Suurten metsäteollisuuden yritysten kanssa sellaista tunnetta ei oikein pääse syntymään. Henri Vauhkonen ja Aake Jussila ovat yrityksen niin sanottuja sekatyömiehiä ja he vastaavat muun muassa infra-hakkuista eli sähkölinjojen, tienvarsien ja rautateiden varsien erityiskohteista. — Panostamme työmme laatuun. päivänä 2020 RITVA LAUNESKOSKI Vaihtoehto metsänomistajien tarpeisiin KouMet Oy:ssä panostetaan työn laatuun, nuorten metsien hoito on ykköstehtävä KouMet Oy on kouvolalainen, vuonna 2011 perustettu täyden palvelun puunkorjuuyritys. — Olemme yrittäneet monin eri tavoin tiedottaa olemassaolostamme, mutta aina tulee vastaan ihmisiä, jotka eivät vielä tunne meitä. Työtämme ohjaavat niin Tapion metsänhoidon suositukset, standardit kuin Kemera-tuen kriteerit. — Olisi hyvä saada viestiä niidenkin suuntaan, että metsälle kannattaisi jotakin tehdä, jotta tulisi jotakin jaettavaa, Laakso sanoo. Se toimii Kouvolan, Päijät-Hämeen ja Itä-Uudenmaan alueella — myös Iitissä ja Jaalassa. Raivaamatonta työsarkaa olisi usein myös perikuntien metsäasioissa