nuoret pääsevät syventymään ilmaisutaidon, draaman, teatterin ja näyttelemisen saloihin Elina Elorannan ja Eevamaria Halttusen luotsaamassa Improtyöpajassa. Tapahtumatarjonta ulottuu työpajoista konsertteihin, teatterista taiteeseen ja liikunnasta kirjallisuuteen. (Kuva: Veli-Pekka Kelloniemi). helmikuuta kahteen tapahtumaan: aamupäivällä perheen pienimmät pääsevät ilmaisemaan itseään Laulava kynä -työpajassa, jossa taide ja musiikki yhdistyvät hauskaksi ja opettavaiseksi hetkeksi. käsityöperinteen säilyttäminen nousee esiin käsityöläispaneelissa, jossa paikalliset käsityöläiset ja käsityön opettajat jakavat näkemyksiään ja kokemuksiaan keskustelun ja kokemusten vaihdon merkeissä. Kolmas kokonainen kulttuuriviikko käynnistyy kahdella kiinnostavalla tapahtumalla: maanantai-iltana 17.2. “Periaatepäätös on, että pysymme Iitissä” 3. Ravilinnan kokoushuoneessa järjestettävässä kirjoitustyöpajassa opitaan Iitinseudun päätoimittaja Veli-Pekka Kelloniemen luotsaamana, kuinka laaditaan onnistunut kolumni, yleisönosastokirjoitus tai muistelma. Maanantaina 24.2. Iitin vapaa-aikakeskus Ravilinnan Ravilinnasalissa kello 12 alkaen. KulttuuriQ:n päätösjuhlaa vietetään perjantai-iltana 28.2. Päätösjuhlassa on mm. liikunta ja taide yhdistyvät Haapa-Kimolan koululla, tarjoten lapsille ja perheille iloa, energiaa ja yhteistä tekemistä. Samana päivänä alkaa myös Iitin kirjastolla Lukutunneli, joka on avoinna Kymen Kotkat -partion yhteistyössä rakennettuna kuun loppuun asti. Keskiviikkona 19.2. Iitin yläasteen ja lukion bändit ottavat Ravilinnasalin lavan haltuun Pimeästä valoon -konsertin merkeissä. KulttuuriQ:n avajaiset järjestetään lauantaina 1.2. Kolmas viikko huipentuu torstai-iltana 20. Ravilinnasalissa. helmikuuta jatkuen monipuolisella tapahtumakattauksella helmikuun loppuun saakka. Sirkuskoulu Bravuurin sirkustyöpaja ja Matti Mikkolan esitelmä Iitin historiasta. pistetään sormet taikinaan iittiläisessä perinneruokaillassa, jossa esitellään ja kokataan iittiläisiä perinneruokia Annikki Ruokosen johdolla. helmikuuta Ravilinnasalissa, kun iittiläinen elokuvaohjaaja Keke Soikkeli kertoo työstään ja tuoreen Koston enkeli -elokuvan tekemisestä. päivänä tammikuuta 2025 N:o 4 • 71. Torstaina 13.2. A.J.Sjögrenin seuran tilaisuudessa Iitin lukiolla ovat Ritva Mäkelä-Kurtto ja Jaakko Helminen. vuosikerta (N:o 5500) • Irtonumero 2,90 E Verkkolehden viikon luetuimmat: 1. Maanantaina 3.2. Tunnelmallisessa majassa voi lukea kirjoja taskulamppujen valossa, ja partiohenkisesti solmumestariksi voi harjoitella kirjaston viidakon tunnelmissa. Tiistaina 25.2. Kirjastovirkailijoilta saa solmumestarin diplomin. aikuiset pääsevät sukeltamaan itseilmaisun maailmaan psykofyysisen taideterapiatyöpajan kautta. Iitin jousiampujien tiloissa L-hallissa tanssahdellaan hauskanpitoon nuorille suunnatussa Villasukkadiskossa – hyvä fiiliksellä ja pehmoisin askelin. Samana iltana Haapa-Kimolan koululla päästään nauttimaan liikunnan ja taiteen yhdistelmästä Mannerheimin Lastensuojeluliiton Iitin yhdistys ry:n järjestämässä tilaisuudessa. Keskiviikkona 26.2. Tapahtumia on tarjolla kulttuurin ensikertalaisille sekä kokeneemmille kulttuurinkuluttajille. KulttuuriQ:n ystävänpäivän juhlatunnelma valtaa Ravilinnasalin ja nuorisotila Nuokun, kun ystävänpäivätapahtumaa tahdittaa DJ Junski. Tiistaina 4.2. Perjantai-iltana 14.2. Ravilinnasalissa nähdään Henry Räsäsen juhlakiertueen esitys Näyttämöltä näyttämölle. Keskiviikkona 5.2. Helmikuinen KulttuuriQ tunnetaan paikallisesti alkutalveen sijoittuvina Iitin kulttuuriviikkoina, minkä tapahtumakattaus on paikallisten järjestöjen, kulttuurituottajien ja kunnan yhteistyön tulos. Karaoketanssit vauhdittavat sunnuntaina 2.2. Ravilinnasalissa kuullaan kirjailijapaneeli, jossa kirjailijat Kari Valto, Kalle Veirto, Eila Piekkari ja Johanna Hasu keskustelevat siitä, miten kirjailijatyö on muuttunut vuosien saatossa. Lajikokeilut jatkuvat heti torstai-iltana, kun Iitin jousiampujat avaavat tilojensa ovet L-hallissa lajiesittelyn ja -kokeilun parissa. helmikuuta Ravilinnasalissa elokuvaohjaaja Keke Soikkeli kertoo tuoreen Koston enkeli -elokuvan tekemisestä. Tänä vuonna ohjelmaan kuuluu myös kirjoituskilpailu, jossa omaa Iitti-suhdetta ilmaistaan sanataiteen kautta, sekä kaikille avoin valokuvanäyttely, joka esittelee eri näkökulmia iittiläisestä luonnosta ja sen kauneudesta. KulttuuriQ:n toinen kokonainen kulttuuriviikko käynnistyy Ravilinnasalissa maanantaina 10.2. Tapahtuman avaa Iitin kunnanvaltuuston 1. “Jos liikunta on pakkopullaa alusta asti, ei siitä tule mitään” iitinseutu.fi Vuodesta 1954 Iitin KulttuuriQ tekee paluun KulttuuriQ tuo Iittiin kulttuuria kaikenikäisille koko helmikuun ajaksi. yhteislaulutilaisuudella Jouni Sjöblomin johdolla. varapuheenjohtaja ja palveluvaliokunnan puheenjohtaja Ari Ollikainen. Karaoketanssien yhteydessä tapahtuvan varainkeräyksen avulla tuetaan Mannerheimin Lastensuojeluliiton Iitin paikallisosaston toimintaa. Iitin uuden koulukeskuksen paikka on näillä näkymin Keskuspuiston kortteli 2. Ohjelmaja maksullisuustiedot julkaistaan KulttuuriQ:n verkkosivuilla sekä sosiaalisessa mediassa. Lisäksi torstai-iltana Iitin musiikkijuhlien talvikonsertissa Fredrika ja Laura Mikkola soittavat Bachin, Sibeliuksen, Saariahon ja Wieniawskin teoksia viululle ja pianolle Iitin lukion juhlasalissa. Viikonloppu huipentuu lauantaina 8. Suurin osa tapahtumista on kaikille avoimia ja maksuttomia, mutta mukana on myös muun muassa maksullisia konsertteja ja teatterinäytöksiä sekä ennakkoilmoittautumista vaativia työpajoja. Miia Salmi antaa vinkkejä liikuntainnon säilyttämiseen Sivu 5 Iitissä merkittäviä arkeologisia kohteita Sivut 6-7 Torstaina 30. Lauantai 15.2. Päivän päättää kello 14 alkava historiakävely, jossa Kausalan torilta lähtevällä kierroksella matkaopas Tiina Mitikka johdattaa osallistujat paikallisiin tarinoihin ja menneisyyden kerroksiin. Kuukauden aikana kulttuuri näkyy ja kuuluu Iitissä ja ohjelmassa on kymmenittäin kulttuuritapahtumia laidasta laitaan. 20. tarjoaa kulttuurielämyksiä aamusta iltaan: aamupäivällä perheen pienimmät voivat osallistua Laulava kynä -työpajaan Iitin taideseuran tiloissa, iltapäivällä Ravilinnasalissa nähdään One size fits all , Teatteri Rajapinnan häpeilemätön ja nokkela show, ja illan kruunaa Radalla Resortissa järjestettävä Show & Dinner -ilta, jossa Tarinateatteri Hetkinen luo illallisen jälkeen tarinoiden taikaa Min Iittim -esityksellään. Tiistai-iltana18.2. KulttuuriQ alkaa lauantaina 1. Keskiviikkona 12.2. Tapahtumakattaus huipentuu neljännellä kokonaisella kulttuuriviikolla hyvinvoinnin ja liikunnan iloa sekä iittiläisiä perinteitä ja historiaa esiin nostattaen. Tiistai-iltana 11.2. sykettä nostatetaan neljätuntisen jumppamaratonin parissa – mukaan voi tulla kokeilemaan yksittäisiä lajeja tai osallistua maratoninomaisesti kaikkiin. Työpaja on suunnattu 14 vuotta täyttäneille ja sitä vanhemmille nuorille
Kannatatko ajatusta, että koulukeskuksen sijainnista äänestettäisiin vielä valtuustossa ennen kuin siitä tehdään esitys kunnanhallitukseen. Oliko valtuuston puheenjohtajiston ulostulo sinulle yllätys, kunnanhallituksen puheenjohtaja Atte Savelainen. Lisäksi, jos koulukeskuksen tilaratkaisussa päädyttäisiin pieneen saliin, alle 350 neliötä, niin säästyneellä rahalla, 2 miljoonalla, voitaisiin rakentaa erillinen ja erittäin hyvä liikuntahalli. Ajatus, että lopullista päätöstä ei ole tehty, on hatara. On ikävää, että kunnanvaltuuston seminaareihin ei sitouduta ja sieltä lähdetään kesken pois. Kunnanhallitus tekee valiokuntien ohjauksella ja virkamiesten tuella esitykset valtuuston päätettäväksi. Taustakeskusteluissa on vahvistunut, että uusien, isompien ja tarpeellisten liikuntatilojen rakentamiseen kunnanjohtajan lisäksi myös kokoomuksen ja keskustan puheenjohtajat suhtautuvat nuivasti. Vastaavasti koulua voitaisiin käyttää kesällä suurtapahtumien aikana majoituksiin. päivänä 2025 Meidän tulee kuunnella toisiamme ja etsiä yhteisiä ratkaisuja. Liikuntahallin, jossa olisi kaikille lajiryhmille, myös yleisurheilulle riittävät harjoittelumahdollisuudet. Nämä ratkaisut ja päätökset tulee tehdä avoimesti iittiläisten meille valtuutetuille suomalla päätösvallalla kunnanvaltuustossa. Tarpeita voidaan tarkastella myös lasten, nuorten, sosiaalisten vaikutusten ja yhteisöllisyyden näkökulmasta. Paras vaihtoehto olisi erillinen liikuntahalli, jossa olisi kaikille liikuntaseuroille riittävät harjoittelutilat. voi tallenteelta tarkastella. Työpaikoilla ja parisuhteilla on vaikutusta asuinpaikan valintaan, mutta vielä suurempi vaikutus on harrastuksilla ja viihtyvyydellä, mitä kunnalla on tarjota. — Uskon, että kunnanhallituksen iltakoulussa käydään myös tästä keskustelua. Muutama sana omasta näkövinkkelistä uuden koulukeskuksen tulevasta paikasta ym. Siksi olemmekin hämmästyneitä siitä, että huolimatta hankkeen merkittävästä suuruudesta ja sen lopullisen sijainnin vaikutuksesta meidän tuleviin Kausalassa koulua käyviin lapsiimme, heidän vanhempiinsa sekä opetusja kasvatushenkilöstöömme, sijaintipäätös näyttää menevän päätettäväksi suljettujen ovien taakse, demokratian ulottumattomiin. Lehdestä olen saanut lukea, että jokaisessa paikassa, mihin uutta koulukeskusta kaavaillaan, on mahdollista rakentaa tämän yhteyteen liikuntahalli. Tosin tällä kunnan hallintosäännöllä valiokuntien valtaa ei juuri ole, virkamiehet tykkäävät... Toisaalta tämä mahdollistaisi Ravilinnan alueen hyödyntämisen paremmin erilaisissa tapahtumissa ja koulun käytön kesällä esimerkiksi suurtapahtumien majoituksissa ilman häiriötä keskustan alueella. — Hallintosääntö ohjaa kunnan toimintaa. Jokaisen kuntalaisen ja päättäjän mielipide on aivan yhtä arvokas, antakaamme myös arvoa sille ja asialliselle sananvapaudelle. — Valtuuston puheenjohtajiston ulostulo oli täysi yllätys minulle. Syrjäytymisen ehkäisemiseen ohjattu harrastus on hyvä keino. Iltakoulun jälkeen kunnanhallitus valmistelee asiaa. Messuja muut tapahtumat saisivat tiloja. Minun mielestäni toimintojen järkevä toiminnallinen keskittäminen lisää vetovoimaa ja parantaa paljon puhuttua pitovoimaa, sekä parantaa opetuksellista aihepiirin hallintaa. Se osoittautui vääräksi erilaisten luontohaasteiden ja historiallisen kulttuuriympäristön takia. Onnistuminen demokraattisessa päätöksenteossa edellyttää harkintaa, avoimuutta ja aktiivista osallistumista sekä erityisesti avointa vuoropuhelua ja yhteistyötä kunnan virkamiesten ja luottamushenkilöstön välillä. Voitaisiinko tästä tinkiä, jos Ravilinnan sali olisi koulun käytössä. Valtuusto on kansanvaltaa ja hyvät investoinnit lisää vetovoimaa. Tekniselle johtajalle on toimitettu tästä suunnitelma ja laskelma. Myös talousarvioiden pitää olla tarkemmat, mitä nyt on esitetty. Yhteisöllisyys saa kasvua katsomosta ja erilaisista tapahtumista. Valtuuston puheen johtajisto ei vetoa kirjoituksessaan lakiin vaan demokratiaan. Nyt on virinnyt johtoryhmässä keskustelua Ravilinnan liikuntasalin laajentamisesta. Vaalien lähestyessä keskustelu erilaisten asioiden ympärillä kiihtyy, mielipiteiden jakautuminen on selvempää ja päätöksentekoa saatetaan pyrkiä kiirehtimään jopa valtuuston ulkopuolelta tarpeettomasti. Lisäksi kaikki kolme valiokuntaa ovat jo yksimielisesti linjanneet kantansa ko. Tulkitsenko oikein , että et kannata, että koulukeskuksen sijainnista äänestettäisiin valtuustossa. Toisena nykyisen kunnantalon ja keskuspuiston alue, jonne sijoittuva koulukeskus toisi kirjaston palvelut lähelle koulua ja jossa koulu olisi paremmin kylillä liikkuvien saavutettavissa esimerkiksi iltakäytössä. Vielä toistaiseksi valtuusto, jonka tehtävä on varmistaa demokratian toteutuminen päätöksen teossa, käyttää kunnassa ylintä päätösvaltaa. Salibandyn ongelmat harjoitusvuorojen saatavuudessa ja Ravilinnan puutteiden osalta ovat kaikkien tiedossa. Demokratia on perusarvo, joka takaa jokaiselle iittiläiselle mahdollisuuden tulla kuulluksi, mahdollisuuden vaikuttaa ja osallistua yhteisten asioiden hoitamiseen. Kunnanhallitus käsittelee asiaa ja valmistelee sen valtuuston päätettäväksi. Toivon, että esittelevät virkamiehet ymmärtävät myös sen, että he joutuvat kertomaan omalla virkavastuulla meille parhaan ehdotuksensa. Miltä tämä kuulostaa. Todellisuudessa kunnanvaltuusto ei kokouksessaan tätä tahtotilaa vahvistanut, vaan taloussuunnitelmassa on koulukeskuksen yhteyteen varattu rahat pienelle liikuntasalille. Ravilinna on säilytettävä puutteineen, sen repiminen ei mielestäni ole ensimmäinen vaihtoehto, koska kaikkia puutteita ei voitaisi korjata, ja kuitenkin rakennuksen arkkitehtuuri kärsisi. Esa Lavonen Onko se avoimuus päätöksenteossa vai viehättävä, turvallinen asuinpaikkakunta peruspalveluineen vai hienot rannat, laiturit ja luiskat ja kesäiltoina hypetys ja hyttyshuiskat. varapuheenjohtaja Markku Yli-Kaitala (kok) 3. Olemme jo nyt käsitelleet kunnanhallituksessa ja sen iltakoulussa paljon koulukeskuksen sijaintiin liittyviä asioita. Kukaan ei varmastikaan kiellä liikuntaseurojen ja muiden yhdistysten asemaa hyvinvoinnin tuottajina Iitin kunnassa. Kyseessä on lähiaikana tehtävä päätös tulevan koulukeskuksemme sijainnista, josta valtuustolle on useamman kerran ja viimeksi nyt tammikuussa esitelty useita erilaisia vaihtoehtoja. Virkamiehet eivät tule edistämään hankkeita, joita ei ole taloussuunnitelmassa. varapuheenjohtaja Liikuntahalli Kausalaan Kunnanvaltuusto hylkäsi 10.12. Meidän tulee kuunnella toisiamme, käydä keskustelua ja etsiä yhteisiä ratkaisuja, jotka palvelevat koko yhteisöämme. Valiokunnissa on paljon puhetta hyvinvoinnista ja kunnan vetovoimatekijöistä. Demokratian puolesta, Eira Leino (sd) valtuuston puheenjohtaja Ari Ollikainen (kesk) 1. ” LUKIJALTA Veli-Pekka Kelloniemi Kannanotto demokratian puolesta Hyvät lukijat, me, kunnanvaltuuston puheenjohtajisto, haluamme nostaa yhteiseen keskusteluun asian, joka koskettaa jokaista iittiläistä, nykyistä ja tulevaa. Seppo Lehtinen (ai) Mitkä asiat ovat Iitin vetovoimaa "Hallintosääntö ohjaa kunnan toimintaa" Iitin kunnanvaltuuston puheenjohtajisto vaatii julkisessa kannanotossaan koulukeskuksen sijainnista päätettävän valtuustossa ”suljettujen ovien” kunnanhallituksen sijaan. Lisäksi futsalia joudutaan tilan ahtaudesta johtuen pelaamaan vajaalla miehityksellä. Säätiedot:. varapuheenjohtaja Janne Aalto (ai) 2. Päätöksentekoa kunnanvaltuuston kokouksesta 10.12. Erilaisia hankkeita voidaan tarkastella rahoituksen tai tilatarpeiden näkökulmasta. — Prosessi on kesken. Tämä vaatii myös esitteleviltä virkamiehiltä hyvän valmistelun ja uskon heidän sitä myös tekevän. talousarviokokouksessaan esityksen liikuntahallista tai vaihtoehtoisesti isomman liikuntatilan rakentamisesta uuden koulukeskuksen yhteyteen. Vapaa-ajalla on suuri vaikutus kuntalaisiin. Jos koulukeskuksen rahoitukseen varattu pieni liikuntatila rakennettaisiin isompana noin 1 200 neliön salina, niin lisäkustannus olisi tuo 1,5 miljoonaa euroa. Molemmissa vaihtoehdoissa on siis hyvät puolensa eikä kustannuksissa juurikaan ole eroa. Siellä on valmiina liikunnalliset suoritepaikat kaikkine höysteineen, hyvä setti kaikin puolin edelleen kehitettäväksi. Nykyinen valtuusto otti toimintakautensa aluksi rahat pois kyseiseltä hankkeelta, jonka kustannusarvio oli 1,5 miljoonaa euroa. Jalkapalloharrastajille ei tällä hetkellä ole tarjolla vuoroja kuin muutaman kerran vuodessa, Ravilinna on täyteen buukattu. Koulukeskuksen pienen tai keskisuuren 680 neliön tilan rakentaminen riittävän isona yli 1 200 neliön tilana maksaisi saman 1,5–2 miljoonaa euroa vaihtoehdoista riippuen. Koska kunnanvaltuusto ei sisällyttänyt taloussuunnitelmaan riittäviä liikuntatiloja, niin onko seuraava askel kuntalaisaloite. Me olemme jo kerran tehneet väärän kaavoittamispäätöksen. Minä näen Ravilinnan alueen myös vetovoiman kannalta varsin hyvänä vaihtoehtona. Jos tarkastellaan mitä muuta tuolla summalla saisi, niin sillä saisi liikuntahallin. TÄNÄÄN Iitinseutu 2 Sää Kausalassa Torstaina tammikuun 30. Virkajohto valmistelee kunnanhallituksen iltakoulua ja iltakoulukeskustelu jatkuu vielä. On kuntavaalivuosi, joten keskustelu liikuntahallista varmastikin jatkuu. vaikutuksista elinvoimaan ja koulutyön sujumiseen ammattikunnan ja oppilaiden silmin. Kunnanhallitus, joo, päättää kaavoituksesta, mutta jos mieli muuttuu ja riippuen siitä mistä milloinkin tuulee, tuuti lullaa... Kaikki vaihtoehtoiset hankkeet ovat siis saman hintaisia noin 1,5 miljoonaa euroa. Johtavat kuntapoliitikot haluavat pitää tätä mielikuvaa yllä. Iitin kunnan historian suurin taloudellinen investointi sijaintivaihtoehtoineen tulisi viedä Iitin kunnan valtuuston päätettäväksi. Liikuntatilojen käyttö koskettaa suoraan noin 2 000 henkilöä, kun huomioidaan myös muut tapahtumat liikunnan ohella. vaihtoehdon puolesta. On hyvä varmistaa, että kaikki se tieto, mitä asiasta on käytettävissä, saadaan myös kaikille päätöksentekijöille. Päällimmäisiksi ja käytännön kannalta parhaiten toteutettaviksi vaihtoehdoiksi nousi kaksi sijaintia: Ensimmäisenä valiokuntienkin alun perin kannattama Ravilinnan alue, jonne sijoittuva koulukeskus mahdollistaisi muun muassa liikuntapaikkojen ja luonnon parhaan saavutettavuuden sekä siirtymien vähenemisen koululaisten näkökulmasta parantaen myös liikenneturvallisuutta. Tänään Perjantai Lauantai Sunnuntai Maanantai Tiistai Keskiviikko Päivällä +3 Päivällä +1 Päivällä -1 Päivällä -1 Päivällä -2 Päivällä -1 Päivällä Yöllä +1 Yöllä -2 Yöllä -3 Yöllä -3 Yöllä -5 Yöllä -2 Yöllä -2 Grafiikka: Bulls. — Kun tehdään päätöksiä, niiden tulee perustua faktoihin
Valmistelusta on kerrottu myös julkisesti. Maanantaina kokoontunut kunnanvaltuusto ei vielä tehnyt koulun paikasta periaatepäätöstä vaan palautti asian takaisin valmisteltavaksi. Jos ei, niin varsinkin siinä tapauksessa toivotan päättäjille erityistä viisautta tässä tärkeässä päätöksessä. Vastapainona kuitenkin ihmisten liikkumisen ja hyvin valvotun koulurakennuksen sijainnin keskustassa arvioitiin vähentävän ei-toivottuja ilmiöitä ja lisäävän yleistä turvallisuutta. Tontin pienuus aiheuttaa ongelmia myös saavutettavuuden suhteen. Kunnanhallitus ei ole sidottu pohjaesitykseen, jota ei ole kuitenkaan vielä tehty, vaikka valtuustoseminaarin suuntaviivat ovat tiedossa. Ilmoittaudu 11.2. Kunnanhallituksen pöydän ympärillä ovat kunnanhallituksen jäsenten lisäksi puheja läsnäolooikeudella nyt kannanoton allekirjoittanut valtuuston puheenjohtajisto, joten ilmauksen ”suljettujen ovien taakse, demokratian ulottumiin” tarkoitusta on vaikea hahmottaa tässä yhteydessä. Koulua ympäröivät katujen viereiset puurivistöt, muuten itse koulun tontti näyttää varsin puuttomalta. Runebergin päivä Iitin lukion wanhojen tanssit Ravilinnassa 6. helmikuuta klo 19 Tanssijoiden itse valmistamia leivonnaisia tarjolla kahviossa klo 18 alkaen. Harrastusteema. Kuka valvoo ja ketä valvotaan. Opettajat asetetaan tekemättömän paikan eteen. Toivon tässä suhteessa malttia ja harkintaa kaikille sekä erityisesti myös avointa keskustelua julkisuudessa, valmistelevissa seminaareissa ja päättävissä kokouksissa, jotka kukin ovat olennainen osa demokraattista päätöksentekoa. 040 706 1984 • Hilman matkassa maailmaan – rooliopastus Suomen suurin liikkuva vaatekauppa vierailee Nastolassa ja Kausalassa! Laadukkaita vaatteita nyt talvi-alessa! Tervetuloa tekemään hyviä löytöjä! Kausala Ti 4.2. Valvotaanko nuoria, etteivät he poistu koulurakennuksesta kesken koulupäivän vai ulkopuolisia, jotta he eivät pääse häiritsemään koulun toimintaa. Toisaalta edellytettiin hyvin valvottua koulurakennusta. Jarkko Salonen Kunnanjohtaja Kotiseudun historiaa tutuksi! Tervetuloa! lauantaina 15.2. On selvää, että varsin pienelle tontille ei sovi iso koulurakennus pihoineen ja samalla edustava puisto. Iitinseudun artikkelin havainnekuva antanee varsin hyvän kuvan lopputuloksesta. Tavoitteena on ollut tuottaa mahdollisimmat laajat tiedot päätöksenteon tueksi ja mahdollistaa kunnollinen keskustelu aiheesta – laajemmin, mitä vain kokouksissa on mahdollista. Jos koulu sijoitetaan Keskuspuiston kortteliin, nuoria ei voi säilöä koulurakennukseen ja pihaan. Kunnanhallitus tekee valmistelun pohjalta aikanaan päätösesityksen kunnanvaltuustolle, ellei katso asian kuuluvan hallintosäännön perusteella sen omaan päätösvaltaan. Koko tähänastisen koulukeskussuunnittelun ja -keskustelun ajan Ravilinnan aluetta on pidetty eniten esillä. Kunnanvaltuuston seminaarissa esitettiin huoli, että koulun sijainti keskustassa saattaisi lisätä levottomuutta joko koulun tai ympäristön osalta. klo 13.30 alkaen Voit olla yhteydessä myös soittamalla: kodin johtaja Sari Karo p. TÄNÄÄN Iitinseutu 3 Torstaina tammikuun 30. Kunnantalojen parkkipaikat vai toriparkki. Koulupäivistä tulee loputon taistelujen kenttä, jossa muiden päätöksistä kärsivät sekä nuoret että henkilökunta. Koulunkäyntiin ehkä syvällisimmin vaikuttava ajatus on koulun positiivinen vaikutus kuntakeskuksen elävöittämiseen. Sijainti vaikuttaa myös koulun ja ympäröivän yhteisön suhteisiin. Loogisin tulkinta kuntakeskuksen elävöittämisestä on se, että nuorten näkyminen Kausalan keskustassa on positiivinen asia. Miten järjestetään pysäköinti. Nykyisen yläkoulun alueella on koripallotelineet, liikuntakenttä kaukaloineen sekä frisbeerata. Hankitaanko vartijoita vai hoitavatko opettajat valvonnan kaiken muun työn ohessa. Sijaintivaihtoehtoja on käsitelty kunnanhallituksen iltakoulussa sekä valtuustoseminaareissa useita kertoja luottamushenkilöiden toiveiden mukaisesti ja materiaalia on päivitetty jatkuvasti matkan varrella. Kirjoituksessa todetusti vaalien lähestyessä keskustelu erilaisten asioiden ympärillä kiihtyy. Saavutettavuus ei välttämättä parane nykyisestä. Sijainti vaikuttaa monin tavoin koulunkäynnin käytänteisiin. Iitinseudun mukaan tiistain 21.1. Tervetuloa! Koulukeskuksen sijainti ei ole vain kaavoitusasia ”Iitin uuden koulukeskuksen paikka on näillä näkymin Keskuspuiston kortteli” uutisoi Iitinseutu -lehti artikkelissaan (23.1.). koulun keskeinen sijainti ja saavutettavuus myös iltaja viikonloppukäytön suhteen sekä positiivinen vaikutus kuntakeskuksen elävöittämiseen. 040 848 3999 TIEDUSTELE MEILTÄ MYÖS: • Lämpimän ruoan kotiinkuljetus keskustan alueella tai nouto Ehtookodilta • Omaishoidon vapaat tai muut lyhytaikaishoidon tarpeet AVOIMET OVET TERVETULOA TUTUSTUMAAN EHTOOKOTIIN! TARJOLLA MAKKARA A • Fysioterapeutin jumppa klo 13.30 • Ehtookodin tarjoamat kahvit klo 14 • Vapaiden asuntojen esittely klo 14.30-15.30 • IITTI-tietovisa klo 15.30-16 • Vapaiden asuntojen esittely klo 16-17 Varaa paikkasi mainokselle! to 20.2. Kuntakeskusta elävöitetään, kun nuorilla on mahdollisuus välituntisin liikkua ja vaikkapa käyttää paikkakunnan kauppapalveluja. mennessä: info. Kännykkä ja kaverit. Ovatko päättäjät ja yhteisö tähän valmiita. Koulun sijoittuminen näin tiiviisti sen ytimeen muuttaisi varmasti alueen toimivuutta sekä käytettävyyttä monin tavoin. Nimipäiviä Torstai Irja Perjantai Alli Lauantai Riitta Sunnuntai Lumi, Jemina, Aamu Maanantai Hugo, Valo Tiistai Ronja, Armi, Mio Keskiviikko Asser J.L. klo 10-15 Kauppakatu 15 Nastola Ma 3.2. On puhuttu synergiaedusta, jossa koululaiset voisivat nykyistä enemmän hyödyntää Ravilinnan liikuntamahdollisuuksia ja toisaalta liikuntapaikat saisivat enemmän käyttäjiä. Olisi kiintoisaa kuulla, mitä tämä tarkoittaisi itse kullekin päättäjälle ja kuntalaiselle. Koulun piha toimii myös välituntialueena. Koulukeskuksen sijainnissa ei ole kyse vain sijainnista. En tiedä, onko kunnanvaltuuston seminaareissa tai kunnanhallituksen kuultavana ollut rehtoreita, opettajia tai muuta koulujen henkilökuntaa. Kertoo Etelä-Suomen Sanomat 29.1. päivänä 2025 Lainasanat Padasjoen kunta ottaa aikalisän isossa kouluhankkeessaan. Sisäänpääsy 3 €. Keskuspuisto on Kausalan ydinalueen parhaiten hoidettu puisto. Esitettiin myös, että koulurakennus on todennäköisesti mahdollista suunnitella siten, että korttelin puistomaisuus voitaisiin säilyttää. klo 11-16 Timpurintie 2 Talvitapahtuma EHTOOKODILLA torstaina 6.2. Luottamushenkilöiden keskusteluissa esiintuodut näkökulmat auttavat myös kunnanjohtajaa kunnanhallitukselle tehtävän pohjaesityksen hahmottelussa. Mielenkiintoinen ja asiaa valaiseva artikkeli, joka samalla herätti kysymyksiä. Toisaalta hallinnon kielen termi puistomaisuus taipunee varsin hyvin tällaiseenkin näkymään. pksukututkijat@gmail.com tai p. valtuustoseminaarissa keskustakorttelin osalta vahvoiksi eduiksi nähtiin mm. klo 13-15 Jaalan koulu, Jaalantie 36 Ohjelmassa: Pohjois-Kymen sukututkijat ry • Jaalan pyöveli – Vänrikki Sulo Nykäsen rikos ja rangaistus • FT Aleksi Mainio • Tiina Mitikka, Kouvolan matkailuoppaat tilaisuus on maksuton! tilaisuutta tukee jaalan Kotiseutusäätiö. Mitä vaihtoehtoja jää keskustakorttelin alueelle. Erkki Sankari opinto-ohjaaja Iitin yläkoulu, Kausan koulu ja Iitin lukio Koulukeskushanketta on valmisteltu avoimesti ja huolellisesti Iitinseudun lukijalta-palstalla julkaistiin kirjoitus ”Kannanotto demokratian puolesta”. Miten tätä keskustelua pitäisi tulkita. Koska kirjoituksessa voidaan katsoa arvosteltavan koulukeskushankkeen valmistelua demokratian näkökulmasta, haluan kunnanhallituksen esittelijän ja kunnanjohtajan roolissa tuoda esiin, että koulukeskushanketta on valmisteltu avoimesti ja huolellisesti valiokuntien ohjausten sekä useiden valtuustoseminaarien ja iltakoulujen keskustelujen pohjalta. Nyt kuitenkin vaikuttaa siltä, että koulu ja koululaiset olisivatkin ongelma, suora lainaus Iitinseudun artikkelista: ”Ravilinnan alue on meillä jo nyt arvokas ja hyvin toimiva vapaa-aikaan ja liikuntaan keskittyvä kokonaisuus. Maksutapa käteinen, kortti, mobilepay. Todennäköisesti myös rajoittaisi mahdollisuuksia sijoittaa sinne tulevaisuudessa uusia liikuntapaikkoja tai kehittää nykyisiä, toteaa (kunnanjohtaja Jarkko) Salonen.” Olisi kiinnostavaa tietää miten ja miksi näkemykset ovat kääntyneet näin päälaelleen. Puisto tullaan urakan ensivaiheessa todennäköisesti kaatamaan, jotta rakentamisen kustannukset saataisiin alhaisemmiksi
Kokouksessa valittiin kirkkoneuvoston jäsenet ja heidän varajäsenensä. klo 10 Perhekerho Srk-keskuksen monitoimitila. La 15.2. Tämän vuoden keräyksellä vahvistetaan nuorten tulevaisuususkoa. klo 11.30 Yhteisvastuulounas Srk-keskuksen kahvio. Ke 12.2. Tulossa Su 9.2. Tanska, Laurila, Eskola. Alakouluikäiset voivat tulla ilman vanhempia. Su 9.2. Hartauselämän vastuuryhmän puheenjohtajaksi valittiin Ritva-Liisa Kontula. ja Hannu Väinölä (Veikko Ojala). Helmikuun Syke-illan teemana Kaikella on aikansa. 050 387 1642. Ti 4.2. klo 14 Perjantaihartaus Kahvitupa, kahvia tarjolla klo 13.30 alkaen. Pe 28.2. Vastuuryhmän tehtävänä on kehittää, suunnitella ja toteuttaa oman vastuualueensa toimintaa yhdessä seurakunnan työntekijöiden kanssa. klo 15 Neulekahvila Kahvitupa. Salminen ja Merja Söderholm. Soppatarjoilu. klo 14 Perjantaihartaus Kahvitupa, Ihebom. Su 2.2. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo.” (Joh. klo 12.30 Muistelukerho Srk-keskuksen kahvio. Kirkkovaltuusto valitsi neljä vastuuryhmää puheenjohtajineen. Kun Simeon vihdoin vuosien odotuksen jälkeen sai Jeesuksen syliinsä, hän ylisti Jumalaa niin lupauksen täyttymisestä kuin kaikille kansoille valmistetusta pelastuksesta ja kirkkaudesta. klo 10 Messu Srk-keskuksen sali, Kähkönen, Kauppinen, Turunen. klo 10 Markkinahartaus Kahvitupa, Kähkönen. Su 16.2. Muu tilaisuus Ti 4.2. klo 18 Donkkis Srk-keskuksen kahvio. Maija Kauppinen UUTISTEN VIIKKO 27.–31.1.2025 KUN SELAAT, TUNNISTA LUOTETTAVAT LÄHTEET Isä, veli, eno ja vaari Ilmo Iisakki Iiskola s. 17.12.2025 Iitti Kun pitkän elämän elää saa, voi rauhassa nukahtaa. klo 14 Perjantaihartaus Kahvitupa, kahvia tarjolla klo 13.30 alkaen. Kirkkovaltuuston puheenjohtajana jatkaa Veikko Ikonen ja varapuheenjohtajana Timo Mäntynen. To 6.2. Aikuisille Ma 3.2. Kahvitus ennen tilaisuutta klo 17.30 alkaen. klo 10 Turinatupa Srk-keskuksen neuvottelutila. klo 13 Omaishoitajat Kahvitupa. Hänen lisäkseen ryhmään valittiin Tarja Mikkola, Timo Mäntynen, Kimmo Niemi, Mika P. Ti 4.2. 8:12) ”Jumala on valo, ja usko on elämän näkemistä uudessa valossa,” tiivistää Petri Merenlahti kynttilänpäivän sisällön. Talouden ja kiinteistöjen vastuuryhmän puheenjohtaja on Eila Metsäpelto. klo 12.30–14.30 Meilän juttu Raitissa, Keskuskaari 1 A. Kasvatuksen vastuuryhmän puheenjohtajaksi valittiin Harri Nuutinen. Su 23.2. klo 14.30-21 Pitkä Aikalisä. Keskiajalla kynttilänpäivänä vihittiin kirkossa vuoden aikana käytettävät kynttilät. Tervetuloa tutustumaan hiippakuntamme uuteen piispaan Mari Parkkiseen. To 30.1. Pe 7.2. Hänen ryhmäänsä kuuluvat Marja Kausalainen, Jari Nordman, Olli Pasila, Markku Saarelma ja Leena Viitala. Jeesus haluaa kohdata myös jokaisen meistä, kutsua meidät seuraansa ja ohjata meitä oikeaa tietä. klo 10 Markkinahartaus Kahvitupa. Kirkkoneuvoston varapuheenjohtajana jatkaa Henna Huppunen. klo 13 Vuolenkosken srk-piiri Vuolenkosken srkkoti. klo 14 Perjantaihartaus Kahvitupa, Kauppinen. Kahvitus ennen tilaisuutta klo 17.30 alkaen. Ti 11.2. klo 10 Gospelmessu. klo 13 Naisten päiväkahvit Kahvitupa. klo 13 Rukouspiiri Kahvitupa. Ti 4.2. Ennen vanhaan kynttilänpäivänä vihittiin kynttilöitä valaisemaan kirkkoa. Yhteisvastuukeräyksen avaus. klo 14.45-16.15 Aikalisä 36 Aikalisä, 3-6-luokkalaisten kerho. päivänä 2025 VIIKON SANA Minna Tervo Kristus, Jumalan kirkkauden säteily ”Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme. Simeonin kohtaaminen Jeesuksen kanssa oli lyhyt, mutta merkityksellinen. klo 17.30 Vuolenkosken perhekerho Vuolenkosken srk-koti. Haluatko tarjota tänä vuonna kinkeripaikkaa. Jumalanpalvelukset ja uskonelämä Pe 31.1. Kirkkovaltuustossa valittiin henkilöitä luottamustoimiin Iitin kirkkovaltuusto päätti maanantaina henkilövalinnoista seurakunnan luottamustoimiin vuosiksi 20252026. Yhteisvastuukeräyksen aloitus. Nuorille Ke 5.2. klo 18 Piispan ilta Srk-keskuksen sali. Su 23.2. Ti 4.2. klo 11.30-14 Yhteisvastuulounas Srk-keskus. klo 12.15 Laulun ystävät Srk-keskuksen sali. Kahvia tarjolla klo 13.30 alkaen. Palvelun vastuuryhmän puheenjohtaja on Eila Harve. Kahvia tarjolla klo 13.30 alkaen. Juhlan Raamatullisena aiheena kynttilänpäivänä on puolestaan Jeesus-lapsen tuominen temppeliin sekä hänen ja Simeonin kohtaaminen. Ti 4.2. Kirkkokahvit. www.iitinseurakunta.fi IITIN SEURAKUNTA www.jaalankappeliseurakunta.fi JAALAN KAPPELISEURAKUNTA Jumalanpalvelus Su 2.2. Ma 24.2. Pe 7.2. Nähtävissä myös Jaalan kappeliseurakunnan YouTube-kanavalla. klo 10 Sanajumalanpalvelus Kirkko. Lapsille ja lapsiperheille To 30.1. Ti 4.2. Hän oli täynnä armoa ja totuutta.” (Joh. klo 15.30 Kirkkokuoro aloittaa kevätkauden Srkkeskuksen sali. Tule mukaan tuomaan toivoa ja valoisampaa tulevaisuuttaa Suomen ja maailman nuorille. Karoliina ja Pentti Ilonoja esittelevät Kimolan kirjaa. klo 10 Messu Kirkko. Ma 3.2. Jeesus on antanut meille tehtävän olla valona maailmassa. Ryhmä tukee omalla vastuualallaan seurakunnan viranhaltijoita ja työntekijöitä heidän tehtävissään ja seuraa työalansa toimintaa niin oman seurakunnan kuin koko kirkon tasolla. Tervetuloa tutustumaan hiippakuntamme uuteen piispaan Mari Parkkiseen. Simeon oli jo vanha , mutta hän oli uskollisesti luottanut Jumalan lupaukseen saada nähdä Herran Voideltu ennen kuolemaansa. Lämmöllä muistaen Riitta Satu ja Juha Erika, Saki, Helmi ja Aada sukulaiset ja ystävät Siunaus on toimitettu läheisten läsnä ollessa. Ti 4.2. Jeesus sanoi: ”Minä olen maailman valo. 1:14) Ensi sunnuntaina vietämme kynttilänpäivää. To 6.2. klo 10 Perhekerho Srk-keskuksen monitoimitila. Kirkkoherra Mikko Pelkonen toimii kirkkoneuvoston puheenjohtajana. Lämmin kiitos osanotosta. klo 11 Kahvituvan lounas, Janssonin kiusaus 8 e . klo 13 Naisten päiväkahvit Kahvitupa. Ota yhteyttä vs. Nykyään kynttilänpäivänä avataan vuosittain Yhteisvastuukeräys. Ryhmän jäseniä ovat Sanna Jaakola, Juha Nikula, Kristiina Nordman ja Heikki Vihertö. 8.11.1929 Verla k. klo 10 Messu Srk-keskuksen sali. La 15.2. klo 18 Piispan ilta Srk-keskuksen sali. klo 10 Messu Kirkko. klo 13.30 Olohuone Kahvitupa. Hänen lisäkseen vastuuryhmään kuuluvat Virve Helminen, Esa Lehtinen, Eero Paronen, Elisa Tervo ja Anu Tähti. Vastuuryhmillä ei ole seurakunnassa päätösvaltaa.. Tapahtumia To 30.1. Musiikki To 6.2. Yhteisvastuukeräyksen aloitus. KIRKOLLISET 4 Iitinseutu Torstaina tammikuun 30. Me saimme katsella hänen kirkkauttaan, kirkkautta, jonka Isä ainoalle Pojalle antaa. Pe 14.2. klo 12.15 Laulun ystävät aloittaa kevätkauden Srkkeskuksen sali. Helmikuun tapahtumat Iitin seurakunnassa 2025 Su 2.2. Kun kaikki on valmista, tehty työ, on edessä rauhaisa yö. Pe 21.2. klo 14 Perjantaihartaus Kahvitupa, kahvia tarjolla klo 13.30 alkaen. To 6.2. klo 17 Syke-ilta Srk-keskuksen kahvio. klo 14.45 Kerho Srk-keskuksen monitoimitila, 0-2-luokkalaisille. Eläkeliiton Iitin yhdistyksen väkeä palvelutehtävissä. Su 9.2. Illat sisältävät toimintapisteitä, iltapalan ja raamattuopetuksen. Ke 5.2. Lähetysja avustustyö Ma 3.2. kappalainen Pia Kähköseen p. klo 14 Perjantaihartaus Kahvitupa, kahvia tarjolla klo 13.30 alkaen. Kirkkoneuvostossa istuvat nyt Päivi Matilainen (Olli Pasila), Maria Niinipuu (Seppo Arola), Juha Nikula (Kimmo Niemi), Jari Nordman (Sanna Jaakola), Markku Saarelma (Merja Söderholm), Anu Tähti (Eila Metsäpelto) Kirkkovaltuuston puheenjohtajana jatkaa Veikko Ikonen Kirkkovaltuusto kokoontui Iitin seurakuntakeskuksessa maanantaina. Kahvia tarjolla 9.30 alkaen
Joukkue pelasi Mestarien liigan ottelun paikallista seuraa vastaan tiistai-iltana. — Tarvitaan liikuntaa, tarvitaan oikeanlaista ruokaa, että jaksetaan treenata ja yksi, tärkeä, palikka on vielä lepo, palautuminen ja nukkuminen. Kuvassa Miia Salmi pilatespallojen kanssa. — Meidän tavoitteena on, että meillä liikkuu kaikki. Kuten todettua, arvostan suuresti todellista faneutta ja “logolle omistautumista”. — Meillä on täällä crosstraining-pohjaista eli toiminnallista harjoittelua. Sen lisäksi meillä on tarjolla mm. Jussi Mikkonen Kirjoittaja on Iitin lukion toisella luokalla Kolumni julkaistaan osana koulujen ja Uutismedian liiton jäsenlehtien yhteistä Uutisten viikkoa, jota vietetään 27.–31.1.. Toivoisinkin, että myös Suomessa otettaisiin mallia fanikulttuurista muualta Euroopasta. Salmen mukaan Iitissä on monipuolisesti erilaisia liikuntamahdollisuuksia punttisalista jäähalliin, joten mahdollisuuksia riittää. ” Veli-Pekka Kelloniemi "Jos liikunta on pakkopullaa alusta asti, ei siitä tule mitään" Toiminnallista harjoittelua olen harrastanut noin kymmenen vuotta, kertoo yrittäjä ja personal trainer Miia Salmi Näin helmikuun tienoilla vuoden alussa aloitettu kuntoiluharrastus ja -into voi alkaa hyytymään. Kuntosalilaitteissa treenataan kohdistetummin jotain tiettyä lihasta, vapaalla painolla samaa lihasta treenatessa tulee tehtyä samalla muitakin lihaksia. TÄNÄÄN Iitinseutu 5 Torstaina tammikuun 30. Kehitystä ei tule ilman riittävää lepoa, siksi Salmen mukaan treenin määrä ei korvaa laatua. Koko yläasteja lukioajan on kaveripiiriini kuulunut molempien seurojen kannattajia, mikä on tuonut urheilun seuraamiseen omanlaistaan maustetta. Otan jälleen esimerkiksi Keski-Euroopan, jossa Vimpelin kaltaiset kyläseurat ovat verrattain yleisiä. — On myös tärkeää saada onnistumisen kokemuksia ja että liikunta on hauskaa. Maltillisella liikkeelle lähdöllä jaksaa pitempään. Niin ikään kymmenvuotiaassa salissa toimii myös Neea Hutri Barren ja lasten liikuntaryhmien ohjaajana. Toissa syksynä olimme reissussa Itävallan Salzburgissa, Pelicansin matkassa. Personal trainer (PT) voi auttaa myös ruokavalion suhteen, kertoo itsekin PT:nä toimiva Salmi. Liput otteluun olivat vähintään Suomen hinnoissa, eikä yleisöä ollut sen enempää kuin täälläkään. — Esimerkiksi kävelyn ohelle voi ottaa ryhmäliikunnan. Lisäksi ilman lepoa vaarana on ajautua ylikuntoon, mikä on ikävä tila. Urheiluseuran kannattaminen on hienoa puuhaa, joka saattaa toisinaan, hyvän tuurin sattuessa, olla myös palkitsevaa. Ottelulippu ostetaan ainoastaan, mikäli joukkueen sarjasijoitus on vähintään kohtalainen ja tilanteesta riippumatta kotiin lähdetään kolme minuuttia ennen loppua, että edes ruuhkat vältettäisiin. Myöskään Kausalan fanikulttuuria en suoriltaan lähde moittimaan, vaikka paikalliset seuramme eivät ole tasoltaan lähelläkään Suomen kärkeä. Yhtä ruokavaliota ei voi kuitenkaan suositella kaikille. Uusin laji Barre eli joogan, pilateksen ja baletin yhdistelmä, jossa käytetään apuna barrea eli balettitankoa. Helposti lähdetään liian nopeasti liikkeelle, vaikka keho ei ole vielä tottunut lisääntyneen liikunnan määrään. Eikä näin toimita ainoastaan Lahdessa, vaan myös hieman kärjistäen kaikkialla maassamme, myös Kouvolassa. Mikä avuksi, jos motivaatio salilla käyntiin alkaa rakoilla, Mahtisalin yrittäjä Miia Salmi. — Jokainen periaatteessa tietää, kuinka tulisi syödä, siis enemmän kasviksia ja vähemmän pikaruokaa. Voin vahvistaa, että stereotypia suomalaisista, jotka tuulipuku päällään ja kädet puuskassa valittavat oman joukkueensa suorituksista, pitää täysin paikkansa. Lähiseutumme kahden suurimman urheiluseuran kohtaaminen tuo minulle sitä jotakin, mitä urheilua seuraamattoman on luultavasti vaikea käsittää. Toki poikkeuksiakin on, kuten Vimpeli, jossa paikallinen pesäpallojoukkue on hyvinkin suosittu. Salmen mukaan toinen asia alkuinnostuksen hyytymisen estämiseen on harjoitella alussa riittävän rauhallisesti. — Pitää löytää sellainen laji, josta oikeasti pitää. — Täällä käy henkilöitä 1,5-vuotiaista senioreihin asti, kertoo Salmi. Painonpudotuksessa ravinnolla on suurempi merkitys kuin treenillä, sillä ihminen voi helpommin syödä enemmän kaloreita kuin mitä kovakaan treeni kuluttaa. Virvokkeet olivat halpoja ja paikalliset kannattivat omiaan loppuun saakka, vaikka vierasjoukkue olikin täysin ylivoimainen ja ottelu alkoi verrattain myöhään. Salmella on omaa taustaa parikymmentä vuotta lentopallon parissa. Eri lajeista on erilaista hyötyä myös keholle. Toiminnallinen harjoittelu on kasvattanut suosiotaan perinteisen kuntosaliharjoittelun rinnalla. Ideologia on treenata vapailla painoilla, kahvakuulilla ja kehonpainolla. Suurin yhteys minulla on kuitenkin jääkiekkoon. Viikonlopun tuplakohtaaminen KooKoon ja Pelicansin välillä ei tehnyt asiassa poikkeusta, vaikka tulos olisikin voinut mielestäni olla hieman erilainen. perusjumppaa ja pilatesta. Kyllästymiseltä välttyy, kun ei tee koko ajan samaa harjoitusta. Maailmassa on monta kolkkaa, joissa omaa seuraa kannatetaan, vaikka oltaisiinkin 0–2-tappioasemassa. Sitä tarkemman ruokavalion kohdalla ongelma on, että me olemme erilaisia, se mikä sopii toiselle, ei sovi toiselle. Liikunta, ravinto ja lepo muodostavat kolmion, joka romahtaa jonkin kulman pettäessä. Kymmenen vuoden kokemus Pelicansin peleistä on näyttänyt minulle sekä seuran yläettä alamäet, mutta myös niiden kanssa käsi kädessä kulkevan fanikulttuurin. Englantilaisen jalkapallopelin tunnelmasta ei sen sijaan voi puhua edes samana päivänä. Alueen suurempi väkimäärä selittänee täydet hiihtostadionit, mutta jäähallin pienestä fanijoukosta lähtevää suurta desibelimäärää se ei selitä. Tunnelma oli kuitenkin täysin erilainen. Paikan päällä tutuksi on tullut muun muassa hiihto, jalkapallo sekä snooker. — Toiminnallisissa harjoitteluryhmissä käydään koko keho läpi erilaisin harjoituksin. Jos liikunta on pakkopullaa alusta asti, ei siitä tule mitään. — Toiminnallista harjoittelua olen harrastanut noin kymmenen vuotta. Samantyyppinen kokemus minulta löytyy myös unkarilaisesta jalkapallopelistä. — Alkuinnostus toimii sekä hyvässä että pahassa. Esimerkiksi jos ei ole aikaisemmin juuri juossut ja nyt aikookin juosta kympin neljä kertaa viikossa, voi alun jälkeen tulla haasteita vastaan. Kolmas vinkki harjoittelumotivaation ylläpitämiseen on muistaa myös syödä ja levätä oikein. Salmen mukaan liikunnan pitää tuoda elämään jotain lisää, ei viedä jotain pois. päivänä 2025 KOLUMNI Maltillisella liikkeelle lähdöllä jaksaa pitempään. Fanikulttuurissa olisi kehittämisen varaa Mennyt viikonloppu oli minulle hieman tavallista viikonloppua merkityksellisempi. Olen seurannut urheilua pienestä pitäen
Suomesta valittiin kaikkiaan 1 010 VARK-aluetta. Esimerkiksi Heinolasta nimettiin 1 alue, Lahdesta 7 ja Orimattilasta 3. Museovirasto perustelee Iitin Hiidensaaren etelärannalla sijaitsevan Hiidensalmen VARK-valintaa näin: ”Harvinainen lapinrauniokalmisto, jonka ympäristö pysynyt pääpiirteissään samanlaisena kuin lapinraunioiden rakennusaikana.” Lapinraunioilla tarkoitetaan näkyville paikoille järvien rannoille kasattuja kiviröykkiöitä, joita on käytetty hautoina. 6 Iitinseutu Torstaina tammikuun 30. (Kuvat: Museovirasto). Keramiikkalöytöjen perusteella siellä on asustellut ihmisiä varhaismetallikaudella. Hiidensaarta ja mannerta yhdistävällä hiekkakannaksella sijaitsee Keidasniminen vanha asuinpaikka, joka myös nimettiin VARKalueeksi. Suurin röykkiöistä on noin 6 kertaa 9 metrin laajuinen ja nykyään vain noin 30-40 senttimetriä korkea. marraskuuta 2024 maankäyttöja rakennuslakiin perustuvien valtakunnallisten alueiden käyttötavoitteiden tarkoittamaksi inventoinniksi. Tällainen useamman lapinraunion muodostama kalmisto on varsin harvinainen muinaisjäännös. Näyttävät kalliomaalaukset osoittavat, että Iitistä löytyi jo kivikaudella poikkeuksellista taiteellista lahjakkuutta Museovirasto on laatinut luettelon valtakunnallisesti merkittävistä arkeologisista kohteista (VARK). – 300 jaa. Hiidensalmen järvenrantakalliolta niitä on löydetty kolme kappaletta. päivänä 2025 Sami Tapanainen Iitistä valittiin valtakunnallisesti merkittäviä arkeologisia kohteita – Tunnetko nämä paikalliset muinaismuistoalueet. ”Kyseessä on kalliotaiteemme ehkä taidokkain liikkuvan hirven kuva.” Kelloniemen HaukkavuoKelloniemen Haukkavuorelta on löydetty Suomen kenties taidokkainta kivikauden hirvitaidetta. Päijät-Hämeestä valittiin 37 VARK-aluetta, joista 5 sijaitsee Iitissä. Kymenlaakson 56 VARKalueesta 10 on Kouvolassa. Valtioneuvosto hyväksyi sen 7. Edellä mainitut Hiidensalmen lapinrauniot ovat peräisin samalta aikakaudelta. Tavoitteena on, että ne muodostavat yhdessä hyvän kokonaiskuvan maamme muinaisuudesta. VARK-alueet huomioidaan esimerkiksi kaavoituksessa ja muussa maankäytön suunnittelussa. Tämä tarkoittaa pronssikautta ja rautakauden alkua eli Suomessa noin ajanjaksoa 1 800 eaa
päivänä 2025 Iitistä valittiin valtakunnallisesti merkittäviä arkeologisia kohteita – Tunnetko nämä paikalliset muinaismuistoalueet. Iitin viides VARK-alue on Salmenniemen kivikautinen asuinpaikka, jota Museovirasto kuvailee tutkimuksellisesti poikkeuksellisen mielenkiintoiseksi kohteeksi. Varhaisimmat viitteet asutuksesta ovat noin ajalta 6 000 eaa. Kohteita arvioitiin VARK-hankkeessa kuudella kriteerillä, jotka ovat kulttuurihistoriallinen merkittävyys, tutkimuksellinen arvo, harvinaisuus, arkeologinen monimuotoisuus, säilyneisyys sekä ympäristö ja maisema. ren jyrkän kallioseinämän muinainen maalaus kerää ylistystä Museovirastolta. Arkeologit arvioivat, että luut ovat peräisin maalaukselle jätetyistä eläinuhreista. Vuoden 2011 sukellustutkimuksissa niiden edustalta löydettiin hirven ja linnun luita, jotka ovat ajanjaksolta 1850-500 eaa. Harvinainen lapinrauniokalmisto, jonka ympäristö pysynyt pääpiirteissään samanlaisena kuin lapinraunioiden rakennusaikana. Muinainen taiteilija on ikuistanut kallioon ainakin hirven ja ihmiskuvion. Kaivauksissa havaittiin punamultaläikkiä, joihin oli aseteltu vieretysten kvartsin kappaleita. ” Iitinseutu 7 Torstaina tammikuun 30. Kvartsin vanha nimi ukonkivi liittyy todennäköisesti juuri tuleen. Tavalliselta vaikuttava kivikasa voi olla joskus arkeologinen harvinaisuus, nimittäin Hiidensalmen lapinraunio. Eräässä myytissä tulen synnystä kerrotaan, kuinka Ukko ylijumala iskee tulen. Salmenniemestä on löydetty runsaasti saviastian palasia, kvartsimateriaalia ja palanutta luuta sekä muutamia kivityökaluja. Keidas arvioitiin 10 pisteen muinaismuistoalueeksi. Hankkeen aikana läpikäytyjen kohteiden valtakunnallinen keskiarvo oli 12,8 pistettä. Kokonaan punaisella värjätty laukkaavaa hirveä esittävä maalaus on peräisin neoliittiselta kivikaudelta eli noin ajalta 5 200–1 800 eaa. Haukkavuori, Kelloniemen Haukkavuori ja Hiidensalmi keräsivät kukin 13 pisteen potin. Ei siis ihme, että se valittiin valtakunnan merkittävimpien arkeologisten kohteiden joukkoon. Uhrit on saatettu asettaa kalliossa oleville kapeille kielekkeille, mistä ne ovat ajan mittaan pudonneet veteen. Salmenniemi sai arvioinnissa peräti 15 pistettä. Haukkavuoren maalaukset on tehty kivitai varhaismetallikaudella. Kuinka arvioida muinaismuistoalueiden merkittävyyttä. Myöhemmin sitä käytettiin tuluksissa, joilla tehtiin tuli. Haukkavuoren kalliomaalaukset ovat Kotojärven eteläpään itärannalla pystysuorassa veteen tippuvassa kalliossa. Kvartsia tarvittiin kivikaudella esimerkiksi kaapimissa, naskaleissa ja nuolenkärjissä. Alue sijaitsee Arrajärven salmen itärannalla olevassa metsäisessä niemessä. Punavärillä tehdyt maalaukset ovat noin 3,0-5,5 metrin korkeudella veden pinnasta. Näyttävät kalliomaalaukset osoittavat, että Iitistä löytyi jo kivikaudella poikkeuksellista taiteellista lahjakkuutta Arrajärven rannalla Salmenniemessä on ollut ihmisasutusta jo 8 000 vuotta sitten. Yhdestä kriteeristä voi saada 0, 1, 2 tai 3 pistettä, joten maksimispisteet ovat 18. Lähteet: Iitin kohteet Museoviraston muinaisjäännösrekisterissä, www.kyppi.fi (luettu 20.1.2025) VARK-hanke Museoviraston kotisivuilla, https:// www.museovirasto.fi/fi/ kulttuuriymparisto/arkeologinen-kulttuuriperinto/valtakunnallisesti-merkittavatarkeologiset-kohteet-vark (luettu 20.1.2025) Valtioneuvoston tiedote 7.11.2024 VARK-alueita koskevasta päätöksestä, https:// valtioneuvosto.fi/-/1410903/ suomen-valtakunnallisestimerkittavien-arkeologistenkohteiden-inventointi-onpaivitetty (luettu 20.1.2025). Iitstä nimettiin toinenkin kalliotaidetta sisältävä VARK-alue
Pohjois-Kymen sukututkijoilla on esittelypöytä tilaisuudessa. com tai puh. 044 416 4886 https://hameentyovoimapalvelut.fi Maataloustoimisto, Iitti Avoinna toistaiseksi ajanvarauksella puh. MITÄ. verkkolehti Kestotilaus 12 kk laskutusjakso 115,00 Määräaikaistilaus 12 kk laskutusjakso 125,00 Tilaushinnat verkkolehti: 12 kk jakso 75,00 (uudet tilaukset verkon kautta, maksu Visma Pay). 0100 4070 Jaalan kirkonkylä ma-pe 6-16 p. 040 8484 323 khvirasto.iitti@evl.fi Kirkkoherranvirasto ja taloustoimisto Avoinna ma, ti, to klo 9-12, ke klo 10-12 Muina aikoina sopimuksen mukaan www.iitinseurakunta.fi Talouspäällikkö Iiris Mäenpää ......................050 387 1644 Nuorisotyönohjaaja Tuula Lehtoranta...............050 387 1649 Lastenohjaaja Terhi Altio...........................050 387 1652 Seurakuntamestari Tiina Klemola.....................050 387 1646 Keittiövastaava Tanja Nieminen..................050 387 1650 Kirkkoherra Mikko Pelkonen..................050 387 1640 Vs. Ilmoitushinnat verkkolehdessä: Katso iitinseutu.fi Tilaushinnat paperilehti sis. ...JOTTA SAISIN KAHVIA. kanttori Juha-Matti Turunen...........050 387 1643 Diakoniatyöntekijä Maija Kauppinen................050 387 1653 Julkaisija Iitin Lehti Oy ISSN 0357-9107 Sitoutumaton Uutismedian liiton jäsen Y-tunnus 0158721-0 Osoite Kauppakatu 6, 47400 Kausala Verkkolehti-osoitteemme iitinseutu.fi Paperilehden ilmestymispäivä Torstai Avoinna Ma–Ti 8.30–16 Ke–To 8.30–15.30 Perjantaisin palvelemme asiakkaita puhelimitse ja sähköpostitse. UISIN MINKÄ TAHANSA MEREN YLI... Eläinlääkäri.......................044 480 1177 Rautatienkatu 27, Kausala. 040 706 1984. 040 503 7341 Varhaiskasvatus Varhaiskasvatuspäällikkö ......................................... Kyseessä on Pohjois-Kymen sukututkijat ry:n järjestämä maksuton yleisötilaisuus. 0400 650 293 Avoinna ma–su 5.30–22 Ravilinnan vapaa-aikakeskus ............................................0400 650 293 Kasvun ja oppimisen palvelut Koulutoimisto.................... 0200 22020 Jakeluhäiriöt muualla Iitinseutu Painopaikka Lehtisepät Oy, Kouvola Pankit Nordea FI92 2131 1800 0041 25 Helmi Säästöpankki FI25 4212 0010 0979 68 OP FI 93 5069 0110 0003 50 Osoitemuutokset ja tilausasiat verkossa tai asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi 0400 857 577 iitinseutu.fi Virastoinfo IITIN KUNTA www.iitti.fi 020 615 9600 Puhelinvaihde avoinna arkisin klo 9–11 ja 12–15 Asiakaspalvelupiste Iitti-piste avoinna ma-ke 10–19, to-pe klo 10–16 Rautatienkatu 20, 47400 Kausala asiakaspalvelu@iitti.fi, kirjaamo@iitti.fi henkilöstö: etunimi.sukunimi@iitti.fi, www.iitti.fi/yhteystiedot Kunnantalo, Rautatienkatu 20, 47400 Kausala Vanha kunnantalo, Rautatienkatu 22, 47400 Kausala Päijät-Hämeen hyvinvointialue .................................................(03) 819 11 Sosiaalija terveyspalvelut sekä PäijätHämeen pelastuslaitos. TEETTE63 328 Pohjois-Kymen sukututkijat järjestää yleisötilaisuuden Jaalassa Kotiseudun historiaa tutuksi -tapahtuma pidetään Jaalan koululla 15. Aleksi Mainio kertoo tilaisuudessa kirjan synnyn monista vaiheista ja kirjaa voi myös ostaa paikan päältä. Hilma elää vuotta 1930, mutta juttelee sujuvasti varhaisemmistakin tapahtumista. IHMETTÄ. Ilmoittautumiset tilaisuuteen viimeistään 11.2. Hilma alias Tiina Mitikka Kouvolan matkailuoppaista vie tilaisuudessa yleisön aikamatkalle menneeseen maailmaan. 040 5500 257 Päiväkodin johtaja (Pikku-Vieteri) ............................................040 595 7264 Päiväkodin johtaja (Peltohiiri, Nuppula, Kanttarelli) ........................ Päätoimittaja Veli-Pekka Kelloniemi 044 768 9720 veli-pekka.kelloniemi@iitinseutulehti.fi Konttoripäällikkö Satu Santala (poissa) asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi ilmoitukset@iitinseutulehti.fi Asiakaspalvelu, ilmoitukset, tilaukset ja laskutus Toimitus, ilmoitusja asiakaspalvelu Minna Tervo 0400 716 053, 0400 857 577 minna.tervo@iitinseutulehti.fi Toimitus, asiakaspalvelu, ilmoitukset ja tilaukset Ilmoitusten jättöajat: Seurapalsta, pikkuilmoitukset, kuolinilmoitukset: asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi tiistaina klo 10.00 mennessä Vedosilmoitukset: ilmoitukset@iitinseutulehti.fi perjantaina klo 12.00 mennessä Ilmoitushinnat paperilehdessä Etusivu 2,17 E /pmm Takasivu 2,07 E /pmm Ennen tekstiä, tekstissä ja tekstin jälkeen 1,90 E /pmm Pienin ilmoituskoko 25 pmm Kuolinilmoitus 2,25 E /pmm Kiitosilmoitus 40,49 E /kpl Etusivu (silmä) 101,22 E /kpl Merkkipäiväilmoitus 40,49 E /kpl Onnitteluilmoitus kuvalla 70,84 E /kpl Palveluhakemisto 45,54 E /rivi 3 kk Ilmoitushinnat sisältävät arvonlisäveron 25,5%. Kansalaisopisto................040 554 6502 Kirjasto...............................040 483 3800 Rautatienkatu 20, Kausala (uusi kunnantalo) ma–ke 10–19, to-pe 10-16, la 9-15 omatoimiaika ma-pe 8-10, la 9-10 Kirjastoauto....................040 523 2543 Kuntosali.......................... 040 720 9934 tai 044 781 3711 TÄMÄ KÄMPPÄ ALKAA OLLA PAAHTUNUT! JA IHMISISTÄ ALKAA TULLA EPÄTOIVOISIA. ÄLKÄÄ KOKEILKO TÄTÄ KOTONA! KIIPEÄISIN VAIKKA MITEN KORKEALLE VUORELLE... 044 024 6226 Päijät-Hämeen työvoimapalvelut työnantajille: tyonantajat@hameentyovoimapalvelut.fi puh. helmikuuta kello 13-15. Nyt vuosien työ on saatettu yksiin kansiin ja Jaalan mystisestä pyövelistä on ilmestynyt perusteellinen tietokirja Jaalan pyöveli – Vänrikki Sulo Nykäsen rikos ja rangaistus , joka valottaa Sulo Nykäsen elämäntarinaa aina lapsuuden Pietarista viimeisiin hetkiin Viron maaperällä. kappalainen Pia Kähkönen......................050 387 1642 Seurakuntapastori Charlotta Ihebom...............050 387 1654 Vs. Hilma alias Tiina Mitikka Kouvolan matkailuoppaista vie tilaisuudessa yleisön aikamatkalle menneeseen maailmaan.. 040 1563 889 Ympäristöpalvelut Päijät-Hämeen Ympäristöterveys ............................................(03) 780 0211 Ympäristönsuojelu (Iitin toimipiste) ............................................040 559 6498 Vesihuolto Yleisen vesija viemäriverkoston vikailmoitukset 24H (Lahti Aqua Oy) ..............................................0800 3 0808 Lahti Aqua Oy asiakaspalvelu (vaihde) ..............................................(03) 851 590 Verotoimisto Kirkkokatu 12 B, 15140 Lahti (Verohallinnon yhteinen vaihde) ............................................. Jakeluhäiriöt Kausalan varhaisjakelualue ma-pe 6-16 p. Tilaisuuden toteuttamiseen on saatu apuraha Jaalan Kotiseutusäätiöltä. mennessä info.pksukututkijat@gmail. 8 Iitinseutu Kiroileva siili Kissauutiset Torstaina tammikuun 30. Iitin Vuokratalot Oy........040 483 3765 /040 548 2693. Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. päivänä 2025 IITIN SEURAKUNTA Eerolantie 1, 47400 Kausala Puh. 029 512 000 Päijät-Hämeen työllisyysalue Päijät-Hämeen työvoimapalvelut henkilöasiakkaille: info@hameentyovoimapalvelut.fi puh. FT, historiantutkija ja tietokirjailija Aleksi Mainio on selvittänyt Sulo Nykäsen vaiheita parikymmentä vuotta. TE. Puhelinvaihde arkisin klo 8–18, viikonloppuisin ja arkipyhinä klo 9–18. Rautatienkatu 22, Kausala. Puhelinaika arkisin klo 8–9
SKYkosmetologi Sinikka Heinonen kertoo, miten jalkoja hoidetaan. haara@gmail.com. — Tuo summa oli viime vuoden määräraha kokonaisuuden suunnitteluun, kilpailuttamiseen ja hankinnan valmisteluun. Käsityökerho ma 3.2. Torstaina 20.3. Osassa kiertuepaikkakunnista, näillä näkymin myös Iitissä, mukana on myös aluehallituksen puheenjohtaja Sari Niinistö. Kävelylenkki pe 7.2. Kaikki joukolla mukaan. Purku on 8.2. Käsityökerho ke 5.2. klo 16.00 Koivulehdossa kirjaston vastaava kirjastovirkailija Tuula Heino kertoo kirjaston palveluista. klo 12.00-15.00, Koivulehto. — Kuntakierros on hyvinvointialueella jo säännöllinen tapa. Nähdään maanantaina 3.2. Tilaisuudet ovat kaikille avoimia ja maksuttomia, ja ne järjestetään yhteistyössä kuntien kanssa. Mitä turvallisuusjärjestelmiä ja mihin kohteisiin Iitti on hankkimassa. Valmisteluvastuu asiassa on kunnanhallituksella. Näitä hankitaan valitun kumppanin kautta seuraavien vuosien aikana. Matkan hinta sisältää bussikyydit, laivamatkat, hotellimajoitukset, aamiaiset ja ruokailut, paitsi lauantain lounas. Maalausryhmä kokoontuu 1.2.–2.2. Varsinaisessa tarjouspyyntövaiheessa tarjouksia saatiin neljältä eri tarjoajalta. Torstaina 20.2. Iitin Ravilinnaan kiertue saapuu perjantaina 7. Kaukaan maaja kotitalousseura. Yrittäjien kevätretki Pärnu-Riika 10.13.4.2025. Kala: Ahven. Ilmoita Pirkolle oletko tuomassa töitä näyttelyyn. Kokoonnutaan ke 12.2. klo 12 Kausalassa, lähtö Tokmannin luota. Kuluvalle vuodelle on varattu 80 000 euroa investointiin. Työt voi tuoda klo 11 jälkeen. klo 12.15 seurakuntakeskus. Ke: tonnikalapasta, tomaattiketsuppi, kaali-omenasalaatti, kurkku. klo 13 Naapantuurassa. Jaalan koulun ruokalista 3.-7.2.2025: Ma: broilerkastike, kaurahelmilisäke, jäävuorimandariini-tomaattisalaatti. — Näiden rakennuspaikkojen valitseminen kuuluu ymmärtääkseni asian valmisteluun. Sarjat: Nuoret alle 18 v, naiset, naiset+65, miehet, miehet+65+70 v. klo 12.00 ja purku 2.3. Iitti-Nastola Sydänyhdistys ry. Hallitus paikalle. Puffetti palvelee kaikilla maksutavoilla. klo 12.00. Käsityökerho ke 19.2. Jo mukana olevat ilmoittautuvat Nimenhuudon kautta harjoituksiin Harrastelentopalloa pelataan keskiviikkoisin 20-21.30 ja perjantaisin 19.30-21 Ravilinnassa. Maakansan maaja kotitalousnaiset. Tervetuloa! Turvallisuusjärjestelmistä ei yhtään hyväksyttävää tarjousta Veli-Pekka Kelloniemi Iitin kunta on hankkimassa turvallisuusjärjestelmiä kiinteistöihin. klo 10.00 seurakuntakeskus. Kasvisruokailijat: mifukasvisvuoka. Iitinseutu 9 Torstaina tammikuun 30. Pelikerho ma 10.2. Näyttely on kaksiosainen: Ensimmäinen näyttelyjakso on 1.2.–8.2. 044 297 3067. To: kasviskepukka, sweet&sour-kastike, perunasose, jäävuori-maissitomaattisalaatti Pe: lihakastike, kukkakaali, perunat, porkkanavihersalaatti. Muistanko oikein, että nyt puhutaan 18 000 euron kertahankinnasta. Tarjolla kahvia, teetä, mehua ja pullaa maksuvälineenä käteinen. Mitä seuraavaksi tapahtuu, tekninen johtaja Harri Hoffren. 045 639 1662 / Juha Finlasko Oy Sahatie 7 Kausala iitinseutu.fi Mille taholle kuuluu kuntaan rakennettavan koulukeskuksen paikan valitseminen, Kuntaliiton juristi Kirsi Lamberg. Jokainen saa tuoda 1-3 työtä. Paikalla Anu Purho esittelee HomeCareja Swipe-tuotteita. Kahvilatreffit ma 3.2. Voit samalla tuoda arpavoittoja kesäkahvilaan. Kirkkokahvit palveluksen jälkeen. Hyvinvointialuejohtaja vierailee Iitissä Hyvinvointialuejohtaja Petri Virolainen vierailee kaikissa Päijät-Hämeen kymmenessä kunnassa tammi-helmikuun aikana tapaamassa hyvinvointialueen asukkaita. Paikka: Urajärvi, Harjamäki 35. Mukaan mahtuu uusiakin pelaajia. Lentopalloa; Ctyttöjen Pooliturnaus hallilla la 1.2 klo 11.00. klo 16.00 Kuuloset ry:stä kuulolähipalveluvastaavan Hannele Löytyn luennon aiheena on Puhetta kuulosta ja kuulolaitteista. Suunnitellaan kevään toimintaa. Samoilla töillä voi osallistua kumpaankin jaksoon, tai töitä voidaan vaihdella. klo 16 Iitin sotekeskuksesta sh Karppinen Meri ja Harjun terveydestä johtava hoitaja Halonen Tiina kertovat sairaanhoitajan palveluista terveyskeskuksessa. Kasvisruokailijat: kasvispyörykkä. Perheniemen opiston rehtori, poisnukkuneiden muistaminen sekä arvomme vapaaehtoisja kuntokorttien palauttaneiden kesken palkintoja. klo 17.30 Mirjalla, Aallontie 4, Kausala. • Esimerkiksi tämän kokoinen ilmoitus paperilehdessä kampanjahintaan 242 euroa. Lisätietoja toiminnasta Pirkolta 044 744 4822, holmberg.pi@gmail.com Avoin pilkkikisa ja seuraottelu Elimäki–Iitti su 2.2. helmikuuta kello 14. Usean vuoden kestävän sopimuksen kokonaisarvo lieneen noin 150 000 euroa. Tuttuun tapaan kahvittelua ja vapaata seurustelua. Tervetuloa! Iitin Pyrintö H a l l i t u k s e n kokous pidetään torstaina 13.2.2025 klo 18.30 Pyrinnön toimistolla. Siirtymä: Meno 15 min, paluu 30 min. Iitin koulujen ja päiväkotien ruokalista 3.-7.2.2025: Ma: tonnikalapastavuoka, kiinankaali, kurkku, kirsikkatomaatti. Taideseuran jäsenten yhteinen talviaiheinen näyttely Taidekulman ikkunassa järjestetään osana KuttuuriQ:n ohjelmaa. Onhan nykyisissä rakennuksissakin turvalaitteet toiminnassa, mutta nyt siirrytään uudempiin ja yhtenäiseen järjestelmään. klo 10. (kesäkahvilavuoro 9.–11.5.). Hankinta menee kuitenkin uusiksi, sillä yhtään hyväksyttävää tarjousta ei tullut. • Verkkomainontaa osoitteessa iitinseutu.fi Varaa paikkasi! Iitin Jousiampujat ry:n jousiammunnan valmennusvuorot maanantaisin ja perjantaisin klo 17.00–18.30 L-Hallilla (Sähkökuja 3). Liturgia lauantaina 8.2. Iitin Liikeja virkanaiset ry Sääntömääräinen vuosikokous tiistaina 18.2.2025 klo 18.00 Juhlatila Callassa, Kauppakatu 18, 47400 Kausala. Uudet ja aiemmat laulajat reippaasti mukaan! Helmikuun tapaaminen ma 10.2. Kumpaankin ryhmään mahtuu vielä uusia harrastajia. Tule ja tuo ystäväsikin mukaan! Raija, p. — Hankinta koskee kokonaisuutta: kulunvalvontaa, murtohälyttimiä, kameravalvontaa, lukitustakin. Saukonkallion lavalle otetaan vastaan vuoden 2025 varauksia. päivänä 2025 Seuratoiminta Kouluruoka Vuokrattavana Myydään Kokouksia Viihtyisä iso rivitaloyksiö 44 m 2 , Rauhallisella alueella Kausalassa, Vatajantiellä, päätyasunto. klo 12.00-14.00, Koivulehto. Myös Hiihtomajaa on mahdollista vuokrata vaikkapa lasten teemasyntymäpäiväjuhliin. Iitin Eläkkeensaajat ry. Lisätietoja ja ilmoittautumiset teuvo. Valtuusto päättää sitten valmistelun pohjalta asiasta. Tarjousten arvioinnin jälkeen todettiin, että yksikään jätetyistä tarjouksista ei vastannut tarjouspyynnön kriteerejä. Yhdistyksen kirkkopyhä su 2.2. Iitin Pyrintö. Aluksi turvallisuusjärjestelmä asennetaan Ravilinnaan, valmistuvaan kirjastoon, kunnanvirastoon jne. Syöpäosaston toimintaryhmän jäsenet ovat silloin Iitin kirkossa avustamassa palvelutehtävissä. Torstaina 24.4. Mukaan mahtuu hyvin uusia harrastajia oppimaan liikunnan perustaitoja ja ryhmätaitoja. Vaikuttamisen mielenkiintoa on syytä nostaa, Petri Virolainen kertoo tiedotteessa. To: kanakeitto, juusto, paprika, kaurasämpylä, vadelmarahka. Nyt kierros on erityisen tärkeä, sillä edessä ovat aluevaalit ja kuntavaalit. Osallistuminen on maksutonta. Kuukausitapaaminen to 13.2. Muistelukerho kokoontuu tiistaina 11.2.2025 klo 12.30 Kausalan seurakuntakeskuksessa. — Odotellaan hylkäyspäätösten lainmukaisuus, sitten aloitetaan uusi kilpailutus tai neuvottelumenettelyin suorahankinta. Iitin yrittäjät ry. 040 441 4812 Hei alueja kuntavaalien ehdokas, saat näkyvyyttä kampanjaasi Iitinseudussa. Iitin yhdistys. klo 10.00 alkavassa jumalanpalveluksessa. Kasvisruokailijat: linssikeitto, savutofuseljanka. Ti: porkkanasosekeitto, raejuusto, palvikinkku, maustekurkku, ruistassu. Kilpailijat kilpailevat omalla vastuullaan, osallistumismaksu. isoimpiin kiinteistöihin. klo 11.00–14.30. Tällä kertaa Niilo Napola tarinoi meille Iitin murteella. Pystytys 22.2. Nämä ohjelmistoineen ja laitteineen. Keramiikan tekijät kokoontuvat aina torstaisin klo 10–14. välisenä aikana klo 10-13. Pystytys 1.2. Hinta 630 euroa/ hlö/25 hengen mukaan, 1hhuoneen lisähinta 110 euroa. klo 13.00 Ravilinna, kahvi 12.30. klo 12.00-15.00, Koivulehto. klo 14.00. Tulkaa mukaan kuuntelemaan tärkeää asiaa meille kaikille. P. Käsitellään ajankohtaiset asiat. klo 18 Ostarilla, Ratatie 150, Mankala. Kuntakierros ja kulttuuria -nimellä kulkevien tilaisuuksien aiheina ovat muun muassa hyvinvointialueen kuulumiset, digipalvelut ja yleinen keskustelu. Sääskjärven naiset. Ke: pyttipannu, jäävuorisalaatti, porkkanaraaste, ananas. vuokralaiselle.Vapautuu pian. Jos olet kiinnostunut niin ota ennalta yhteyttä: Tero Tuomisto puh. klo 12.00-14.00, Koivulehto. Iitin osaston toiminta alkaa sunnuntaina 16.2. Salamat (7-9v.) treenaavat Ravilinnassa torstaisin 17-18 ja Hurrikaanit (10->) maanantaisin 17-18.30 ja torstaisin 16.45-18.15. Kevättä kohti! M i n i v e k a r a t liikuntaryhmä 3-4-vuotiaille klo 17-17.50 ja Vauhtivekarat 5-6-vuotiaille klo 18-18.50 Kausalan alakoululla tiistaisin. klo 12.00–15.00 Koivulehto. Turvallisuusjärjestelmien kilpailutus käynnistettiin viime vuoden marraskuussa. Ilmoittautua voi paikan päällä tai ennakkoon. Ensimmäisessä ilmoittautumisvaiheessa osallistumispyyntöjä saatiin viisi kappaletta, jotka kaikki hyväksyttiin. klo 9.00–14.00. sauna, sähkölämmitys, uudehko ilmalämpöpumppu. Ti: jauhelihakeitto, kaurapala, maustekurkkuviipale. ”Oletan, että taustalla on kuitenkin periaatepäätös”. Ota yhteyttä -lomake ja lisätietoa kotisivuilla www.iitinpyrinto.fi. klo 14.00. Luotett. Pe: lihapyörykät, perunasose, jäävuorisalaatti, herne, sweetchili-kukkakaalit. Laulun ystävät aloittavat kevätkauden to 6.2. Oletan, että taustalla on kuitenkin periaatepäätös tai muut valtuuston päättämät suuntaviivat alueesta tai kaupunginosasta, jonne koulu rakennetaan. •Rakennustyöt ammattitaidolla – pyydä tarjous! •Sahatavaran myynti, myös kyllästettynä •Ulkovuorija sisäpaneelit Tied. Lisäksi joka päivä: ruokajuoma, leipä, levite. Toinen näyttelyjakso on 22.2.–2.3. 040 558 5927. Pelikerho ma 24.2 klo 12.0014.00, Koivulehto. Kausalan Yritys. Kasvisruokailijat: kasvispyttipannu. Sis. Kierroksella konsertoi kärköläläislähtöinen Riikka Jaakkola, joka on menestynyt muun muassa Voice of Finland -kilpailussa. Meidän on hyvä kuunnella asiakkaita ja asukkaita ja saada suoraa palautetta. Sydänkerho Kahvituvassa ke 12.2. Paikalla diakoniatyöntekijä Anneli Tamme. Tulkaa mukaan kokeilemaan myös uudet yleisurheilusta kiinnostuneet ilman ilmoittautumista. Mukana Joroisten Urheilijat, Blues Volley, Häme Lentis ja Yritys. Jos keliolosuhteet sallivat, pidämme Hiihtomajan kahviota avoinna yhdistysten Eläkeliitto, Pyrintö, Yritys ja Latu toimesta lauantaisin 1.2.-29.3
päivä helmikuuta, kun Kausalaan saapuu Karhulan Veikot. Joukkueen turnausvalmentajina ovat toimineet Katja Backman ja Maija Leivo. Kiitettävä arvosana pitää antaa myös valmennukselle, mikä Arto Oinaksen johtamana pysyi hyvin tilanteiden herrana. Yrityksen nousu aina tasatilanteeseen 20–20, mistä vastustaja karkasi tilanteeseen 20–22. Kevätkauden alkuun joukkue sai kotiturnauksen, jossa voitti kaksi ottelua ja hävisi yhden. Vaikka tuntui siltä, että Häme Lentis oli tyytynyt kohtaloonsa, venyi joukkue vielä kerran lähemmäs, kunnes Joanna Puukka päätti pelin numeroissa 25–20 ja koko pelin Yritykselle 3–1. Kaikista kolmesta ottelusta joukkue otti 2–0 voitot ja tavoiteltu poolinousu oli tosiasia. Yrityksen sisäisessä valinnassa joukkueen "ropelipääksi" valittiin pelissä onnistunut Viivi Ojala. A-tyttöjen nuori joukkue on viimeisissä turnauksissaan löytänyt hyvän pelivireen taistellen mm. Joukkuetta valmentaa Katja Backman, jonka harjoitusapuna kauden aikana on ollut Jenna Puukka sekä naisjoukkueen valmentajat Arto Oinas ja Joonas Vihertö. juuri ennen joulua hyvätasoisen kotiturnauksen. päivänä 2025 URHEILU Kati Backman Lentopallon nuorten sarjojen kevätkausi käyntiin kotiturnauksilla Lentopallon nuorten sarjat ovat edenneet jo siihen vaiheeseen, että seuraavien turnausten jälkeen pelataan kaikkien ikäluokkien välieräturnauksia. Tästä Yritys aloitti vimmatun takaa-ajon ja vieraat jäätyivät totaalisesti. Iitinseutu 11 Torstaina tammikuun 30. Myös viimeistelyn hoitaneet, toisesta kosketuksesta vastustajan torjunnan yllättänyt passari Aada Romppainen sekä hyökkääjät Joanna Puukka, Silmu Cihangir, Viivi Ojala ja ennen kaikkea Krista Kantola, jotka vastasivat emäntäjoukkueen ratkaisevista tehoista numeroihin 27–25. Tästä Yritys jatkoi lievälla hallinnalla, kunnes suorastaan karkasi otteluvoittoa enteilevästi jo lukemiin 22–12. Parhaina pelaajina palkittiin ansaitusti kotijoukkueen Krista Kantola ja Häme Lentiksestä 4-paikalta paljon pisteitä tehnyt yleispelaaja Aino Riihimäki. B-tyttöjen kausi on olYrityksen iloiset C-tytöt onnistuneen turnauksen päätteeksi. Joukkueessa pelaavat Enna Peltola (kapt.), Emilia Leivo, Sofia Hoikkala, Lotta Hyypiä, Isabella Tatarintseva, Iina Kokko, Teea Koskinen, Jenni Lahtela, Anni Pokki, Ronja Mäkelä ja Elsi Espo. Apuna joukkueella ovat olleet B-tytöistä lainatut Enna Peltola ja Sofia Hoikkala. Apuja joukkue saanut saman ikäluokan naisjoukkueen pelaajista, kun yksittäisiä turnauksia ovat pelanneet Oona Ojala, Noora Ojala, Anni Hyvärinen ja Matilda Linnala. Ero venyi taistelusta huolimatta uudelleen ja nyt jopa eräpalloon 19–24. Kaikki kentällä käyneet tekivät töitä vahvalla asenteella, joskin jo mainitut nimet nousivat vahvimmin esille. Seuraava kotiottelu on sunnuntaina 16. Otetut aikalisät ja pelaajavaihdot osuivat kohdilleen ja näin terävin seitsikko sai hetken aikaa hengähdykselle. Toista erää mentiin tasatahtia, kunnes Häme Lentis karkasi kolmen pisteen piikkiin, missä edettiin tilanteeseen 16–19. Yritys lähti peliin vahvalla asenteella ja piti Häme Lentistä kovilla ja johtikin jo parilla pisteellä, kunnes vieraat saivat myllyn pyörimään ja karkasivat Yrityksen aikalisän jälkeen muutaman pisteen karkumatkalle, mikä piti loppuun saakka. Tulevana viikonloppuna C-tytöt taistelevat jälleen Ravilinnan parketilla. Vaikka joukkue on pysynyt terveenä, uusien ja vanhojen pelaajien yhteistyö on vaatinut paljon. A-tyttöjen joukkueessa pelaavat Hertta Niemi, Iiris Niemi, Mia Laiho, Inkeri Reiju, Noora Laitinen (kapt.), Sini Sarjala, Lumina Muhli, Emma Parviainen ja Saara Huppunen. Tammikuun kotiturnaukseen joukkue lähti harmillisesti vasta G-poolista ja turnauksen ainoa tavoite olikin turnausvoitto. Ottelun tuomariston muodostivat päätuomari Ari Heikkinen, rajatuomareina Erika Sauvala ja Jouko Laiho. Yritys ei kuitenkaan luovuttanut, vaan nousi Krista Kantolan kolmella hyökkäyspisteellä sekä Silmu Cihangirin ja Viivi Ojalan onnistumisilla jo eräpallotilanteeseen 25–24. Liekö kotihallin taika vai mikä, mutta Yrityksen tyttöjen turnaus sujui nousujohteisesti. B-tyttöjen sarja jatkuu helmikuun alussa Porvoossa F-poolissa. Nuorimmat C-tytöt ovat löytäneet oman tasonsa valtakunnallisessa sarjassa ja kierroksesta toiseen joukkue pelaa F-poolia. Vuoden ensimmäinen turnaus Lempäälässä toi joukkueelle kolme puhdasta 2–0 voittoa ja sarja jatkuu E-poolissa vielä ennen hiihtolomaa. Kausalan keskeinen sijainti oli ratkaisevassa roolissa, kun joukkue sai heti perään uuden kotiturnauksen. Hannu Backman Yrityksen naiset venyivät 3–1 voittoon Häme Lentis kaatui yleisön kannustaessa Kausalan Yrityksen naisten lentopallojoukkue venyi loistoesityksellä 3–1 voittoon lohkon kakkosesta, Häme Lentiksestä. Kolmas erä alkoi sekin tasaisesti, kunnes Häme yritti karkuun tilanteessa 5–9, mutta Yrityksen onnistui aikalisän jälkeen kuromaan ero kahteen. Yrityksen voittoisa joukkue niminä: Krista Kantola, Aada Romppainen, Viivi Ojala, Joanna Puukka (kapt.), Silmu Cihangir, Sabina Forsström, Oona Jalkanen, Anni Hyvärinen, Sara Kiukas, Ansa Ampuja, Noora Ojala, Oona Ojala, Hilla Martikainen ja A-tytöissä lauantaina Lempäälässä kolme voittoa ahkeroinut Matilda Linnala. Neljänteen erään Häme Lentis tuli taas vahvasti, sai kolmen pisteen edun, minkä Yritys kuroi kiinni tilanteessa 9–9. Viimeiset pisteet olivat kuitenkin tiukassa ja ratkaisuun tarvittiin peräti kuusi eräpalloa ennen kuin vastustaja taipui tappioon numeroissa 28–26. Tytöt ovat pelanneet hyvää ja tasaista kautta, vaikka joukkue ei ole ollut kokonaisuudessaan kasassa vielä yhdessäkään turnauksessa. Tästä alkoi Joukkueiden parhaiden pelaajien Yrityksen Krista Kantolan ja Häme Lentiksen Aino Riihimäen (12) välissä palkinnot jakanut Finprofile oy:n Lauri Kokko. Sitä ennen Yritys pelaa vierasottelut Lempäälää ja Hel Volleyta vastaan.. Kausalan Yrityksellä on joukkueet kaikissa näissä kolmessa ikäluokassa, tyttöjen A-, Bja C-sarjoissa. Joukkueen pelaajista osa tulee Kouvolan alueelta, joten yhteisharjoitusten pitäminen on ollut osin haastavaa. (Kuva: Kati Backman) lut vaihteleva ja joukkueen poolitasot ovat eläneet koko syksyn. Turnaukset joukkueilla ovat pyörineet koko syksyn kolmen viikon välein ja sama tahti jatkuu lukuun ottamatta hiihtolomien ja ylioppilaskirjoitusten vuoksi tulevia pieniä taukoja. Joukkue harjoittelee yhdessä A-tyttöjen kanssa. Kirivaiheen ratkaisijoina oli paitsi katsomon kannustus, myös koko joukkueen hurmioitunut puolustus, mitä johti liberona huikeasti töitä tehnyt Hilla Martikainen. Nelieräisen ottelun eräpisteet olivat trillerimäiset 21–25, 28–26, 27–25, 25–20. C-tyttöjen joukkueessa pelaavat Neea Turunen (kapt.), Moona Kostiander, My Kilkki, Laura Tatarintseva, Tuuli Makkonen, Silja Suikkanen, Cia Kilkki ja Irem Köse. Toivottavasti valmentajat Vilma Taavitsainen ja Julia Salmi saavat vihdoin koko kahdeksikon kasaan. Silloin tavoiteltu poolinousu jäi vielä yhden erän päähän, mutta nyt tammikuun turnauksessa se tavoite saavutettiin. Yrityksen voiton takeena oli katsomon valtava kannustus ja joukkueen tasaisuus. Lopulliset sijoitukset ratkotaan huhtitoukokuussa ikäluokkien finaaliturnauksissa
Edullista arkiruokaa Katso resepti yhteishyvä.fi 3 99 Atria Parempi nauta jauheliha 10% 400 g (9,98/kg) 2 99 Kotimaista Kanan koipireisi 1 kg kg Kotimaista Siskonmakkara 400 g (6,23/kg) 2 49 Coop Pastakastikkeet 390 g (3,82/kg) 1 49 Voim. Iitin Jousiampujat mahdollisti tämän nyt toista kertaa. Matkan aikana nautittiin aamupalaa bussissa, ja Juvalla pysähdyttiin jaloittelemaan, jotta bussijalat eivät yllättäisi avauserässä. Sarja on erittäin tasainen. päivänä 2025 URHEILU Arja Lehto Henri Haapaniemi Neljä Suomen ennätystä kolmella ampujalla Iitin Jousiampujat täyttää helmikuussa 40 vuotta ja juhlavuoden avasi 25 metrin naisten kilpailu, jossa ammuttiin neljä Suomen ennätystä kolmella ampujalla. Tästä huolimatta ammuttu tulos hyväksytään harrastajan varsinaisen luokan tulokseksi ja on näin myös ennätyskelpoinen. Seuraavan kerran Iitin Jousiampujat järjestävät 40-juhlavuoden kilpailut 8-9.2. 12 Iitinseutu Torstaina tammikuun 30. Vielä on kuitenkin mahdollisuuksia nousta pudotuspeli kamppailuun mukaan. Savonlinnalaiset lisäsivät vielä johtoaan erän puolivälissä tuomariston avustuksella lukemiin 4–1. Kyljysten parhaana pelaajana palkittiin maalivahti Eero Heino, joka piti joukkuetta pystyssä torjuen ottelussa yhteensä 18 laukausta. Järjestävän seuran ampujia oli nyt kisaviivalla Yleinen tähtäin -luokassa kolme. 29.1.–2.2. Päätöserän viimeisellä kymmenminuuttisella Ville Ala-Outinen onnistui kaventamaan Jani Friin syötöstä tilanteeksi 4–2, mutta kiri jäi vajaaksi, eikä tasoitusta saatu aikaan. 25 metrin kilpailu on harvemmin ammuttu kilpailumuoto. Kyljysten ainokaisesta osumasta vastasi Heikki Laiho, joka viimeisteli tarkasti pallon maaliin Severi Poreveden nappisyötöstä. Viime vuodesta oli myönteiset kokemukset ja myös nyt harrastajia tuli kauempaakin kuten Jyväskylästä, Helsingistä ja Tampereelta. Kyljykset olivat kuitenkin hyvin hereillä avauserässä ja onnistuivat vastaamaan TT Starsin kaikkiin haasteisiin. Seuraava koitos on edessä lauantaina 8. Toinen erä toi mukanaan enemmän vauhtia ja maalipaikkoja. Ottelu Savonlinnassa käynnistyi kello 12. Appelsiini Navel Egypti 99 ALLE EURON HEVIT kg Voim. helmikuuta, kun Kyljykset isännöi ilmaisottelussa SB Coyotesia Ravilinnassa. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että Junioreista Mastereihin ampuvat samassa luokassa aselajin mukaan. Tappio tiesi Kyljyksille sitä, että ero pudotuspeliviivaan kasvoi viiteen pisteeseen. Hän on juuri perustanut uuden jousiammuntaseuran nimeltään Helsinki Archers, jonka nimissä hän kilpaili nyt ensi kerran. Rainbow Pistaasipähkinät 150 g (13,33/kg) Yksittäin 2,85/kpl (19,00/kg) 4 00 2 kpl 2 KPL Voim. Hän myös voitti Taljaluokan kultaa. Vaisto naiset 60 -luokassa ampui Suomen ennätyksen Riihi-Jousien Maarit Väisänen tuloksella 443 voittaen myös luokan kullan. TT Stars ottelun -tilastot: Heikki Laiho 1+0 Ville Ala-Outinen 1+0 Severi Porevesi 0+1 Jani Fri 0+1 MV Eero Heino 18/22 torjuntaa 81.8% S-market Kausala Kauppakatu 13, Kausala Aukioloajat S-kaupat.fi tai S-mobiili Kampanjatuotteita saatavilla rajoitettu määrä. Kilpailukutsussa oli määriteltynä vain yleiset luokat. Ottelun jälkeen Heino kommentoi joukkueen taisteluilmettä: — Tänään jokainen antoi kaikkensa, mutta vastustaja oli terävämpi ratkaisevalla hetkellä. TT Stars oli ylivoiman jälkeen hereillä ja rankaisi armotta Kyljyksiä, iskemällä nopeasti kaksi maalia ja siirtyen 3–1-johtoon. Kolmas erä alkoi Kyljysten kannalta lupaavasti ylivoimalla, mutta tilaisuus jäi hyödyntämättä. Kahdesta Suomen ennätyksestä vastasi Tampereen Jousiampujien Liisa Onnela luokissa Tytöt 17 Talja ja Naiset 20 Talja tuloksella 552. Keskeltä kultaa voittanut Antero Sistonen, vasemmalla hopeamitalisti, Jyväs Sulan Petri Ihanus ja oikealla pronssimitalisti, Lahden Vasamaa edustava Arto Nuuttila. tammikuuta Kyljykset matkasi varhain aamulla Savonlinnan liikuntahalliin kohtaamaan TT Starsin kauden aikaisimmassa ottelussa. tuloksella 481. 29.1.–2.2. Joukkueen bussi starttasi Kausalan torilta kello 7. Yleisen tähtäinluokan voitti Antero Sistonen tuloksella 573. (Kuva: Arja Lehto) Kyljysten Savonlinnan visiitti ei tuottanut pisteitä Lauantaina 25. Ottelun avauserä oli tarkkaa ja varovaista pelaamista, sillä molemmat joukkueet tiedostivat pelin tärkeyden sarjatilanteen kannalta. 29.1.–2.2. Lauantaina on yleiset ja Juniori-luokat ja sunnuntaina Masters-luokat. Kirsi Huikari-Roivas sijoittui seitsemänneksi tuloksella 524 ja Petri Kauppinen oli 12. Arja Lehto siirtyi vuoden vaihteessa Naiset 70 tähtäin -luokkaan ja ampui Suomen ennätyksen tuloksella 510 sijoittuen yleisessä tähtäin -luokassa yhdeksänneksi. Rosten Runebergintorttu 2 kpl, 240 g (13,71/kg) 3 29 Coca-Cola Zero Sugar 2 x 1,5 l, 3 l (0,73/l) (sis. Ensimmäisessä erässä ei kuitenkaan nähty maaleja, joten erätauolle lähdettiin tasatilanteessa 0–0. Molemmat joukkueet pääsivät maalinteon makuun, ja erä päättyi tasalukemiin 1–1. Luokat olivat yleinen tähtäin, yleinen talja ja yleinen vaisto. Joukkue on tällä hetkellä sarjassa sijalla 7., ja jäljellä on neljä ottelua, jossa jaossa on yhteensä 12 pistettä. 2,19 + pantit 0,80) 2 99