Jos olet, olet tottunut tarttumaan toimeen ja tekemään. päivänä heinäkuuta 2018 www.iitinseutulehti.fi Sivu 3 Kauppakatu 6 47400 Kausala • N:o 58 • 64. Kirkkoneuvosto valitsee suurimman osan seurakunnan viranhaltijoista. Seurakunnan viranhaltijat ja työntekijät eivät voi olla ehdokkaina. Mikään ei estä asettumasta ehdolle myös ryhmistä riippumatta. Kirkkovaltuuston erityiseen toimivaltaan kuuluu kappalaisen valinta sekä valtuutettujen äänioikeus hiippakuntavaltuuston, kirkolliskokousedustajien ja piispan vaalin maallikkovalitsijoitten vaalissa. IITIN JA JAALAN SITOUTUMATON PAIKALLISLEHTI Maanantaina 30. Luottamushenkilöt valitsevat myös maallikkoedustajat kirkolliskokouksen, joka on koko kirkon korkein päättävä elin. Iitin seurakunnassa on käynnistetty strategiatyö, jossa tavoitteena on luoda hahmotus siitä, miltä seurakunta ja seurakunnallinen elämä näyttävät pidemmällä aikavälillä. Lisäksi edellytetään, että ehdokas antaa kirjallisen suostumuksen ehdokkaaksi asettumisesta, että hän on kristillisestä vakaumuksestaan tunnettu, eikä ole vajaavaltainen. vuosikerta • 2018 • N:o 4963 Irtonumero 2 E (sis alv.) VOITTO RUOHONEN Kimolan kanavan tunnelissa valoa ja varjoja Haluatko vaikuttaa, kaipaatko muutoksia. Siihen saat myös kirkkoherranvirastosta ohjeet. Tiedät, että tavoitteet täyttyvät vain, kun käärii ensin hihat. Kirkkoneuvostossa puhetta johtaa kirkkoherra. siitä minkälaista toimintaa seurakunnassa järjestetään ja mihin seurakunnan rahoja käytetään. Kirkkoneuvosto johtaa seurakunnan toimintaa ja toimii kirkkovaltuuston valmisteluja täytäntöönpanoelimenä. Ehdokasasettelu seurakuntavaaleihin päättyy jo runsaan kuukauden kuluttua, 18. Kirkkovaltuusto valitsee kirkkoneuvoston, joka vastaa käytännön johtamisesta ja valmistelee asiat kirkkovaltuuston päätettäväksi. Iitin seurakunnan kirkkovaltuustossa on perinteisesti ollut kolme ryhmää: keskusta, kokoomus ja sosialidemokraatit. Seurakuntavaalit pidetään marraskuussa — ehdokkaiden hakuun aikaa reilu kuukausi Seurakunnan toiminnassa tarvitaan hihojen käärimistä ja työkaluja, mutta myös kannustusta. (Kuva: https://www.seurakuntavaalit.fi). He päättävät mm. Teemana tulevissa seurakuntavaaleissa on kautta maan Minun kirkkoni.. Kirkkoneuvosto edustaa seurakuntaa suhteessa valtioon ja muihin viranomaisiin, solmii seurakunnan sopimukset ja edustaa oikeudellisissa toimissa. Silloin seurakunnassa on varmasti tilaa kaltaisellesi aikaansaajalle. Oletko vaikuttajaja tekijätyyppiä. Ehdokkaaksi voi asettua jokainen konfirmoitu kirkon jäsen, joka täyttää 18 vuotta viimeistään 18.11.2018 ja on seurakunnan jäsen viimeistään 17.9.2018. Vajaavaltaisuus tarkoittaa alle 18-vuotiasta sekä sellaista täysi-ikäistä, joka on virallisesti julistettu vajaavaltaiseksi. Seurakuntavaaleissa valitaan edustajat kirkkovaltuustoon, joka Iitissä on 19-jäseninen. Seurakuntavaaleissa marraskuussa valitaan seurakunnan uudet luottamushenkilöt. Kirkkovaltuuston päätösvaltaan kuuluvat esimerkiksi päätökset seurakunnan toiminnan ja talouden päälinjoista, kirkollisvero, rakennushankkeet ja uudet virat. Jos haluat vaikuttaa jonkun ryhmän kautta, ota yhteyttä kirkkoherranvirastoon ja kysele ryhmien yhteyshenkilöitä. Keräät ympärillesi samanhenkisiä ihmisiä, ja haluat olla viemässä itsellesi tärkeitä asioita eteenpäin kohti yhteistä tavoitetta ja parempaa lopputulosta. Kirkkoneuvosto vastaa seurakunnan yleisestä hallinnosta ja on seurakunnan taloudenhoitaja. Ajattelet, että muutos on mahdollisuus. syyskuuta. Käytännössä vakaumusta ei tutkita, sillä kristillinen vakaumus ilmenee kussakin ihmisellä hänelle itselleen ominaisella tavallaan. Jos haluat vaikuttaa ryhmistä riippumatta, kerää vähintään kymmenen henkeä muodostamaan valitsijayhdistys. Kristillisestä vakaumuksesta tunnettu -ilmaisu kertoo siitä, että henkilö kuuluu kirkkoon ja on sitoutunut rakentamaan yhteisön tulevaisuutta. Tämä on tarpeen toimittaessa seurakunnan luottamuselimessä
Vesi on jokapäiväisessä elämässä välttämättömyys, ja tuhansien järvien maassa sitä pitäisi ainakin teoriassa olla riittävästi. Suomessa lehtokurppaa metsästetään vähänlaisesti, mutta talvehtimisalueellaan Keski-Euroopassa se on himoittu saalis. Ainakin ensimmäinen päivä suorastaan innosti veteen ja tärkeää uimataitoa opettelemaan: aurinko porotti siniseltä taivaalta ja peilityynien järvien vesi oli kesäisen lämmintä. Kum ma lli nen soidi n innoitti aikoinaan luonnon tutkijan piirtämään selkeän kahdeksikon kuvaamaan kurpan lentorataa. Lehtokurppa on ovela lintu muutenkin kuin soitimellaan. Yksilön kokemus voi hyvinkin olla pelin vaikeutuminen ja oman elämän hallinnan menetys eikä tieteellä ole yksilötason sanottavaa siitä, millainen ”olio” yksilön tietoisuus omasta elämyksestään ja janoamisestaan oikeasti on. markan määräraha. Kuntasuunnittelutoimikunta esitti kuitenkin, että em. Löytyisikö määritelmää tai yhteisymmärrystä sellaisella poikkeukselliselle olosuhteelle, jonka vallitessa pelastuslaitos voisi erikseen päätettäessä auttaa vesipulaan joutuneita. Perushankinnat — vene ja purje — maksavat kyllä yli 5000 markkaa, mutta on muistettava, että kulut ovat tämän jälkeen hyvin pienet. toteuttamisohjelman kustannusten selvittämiseen käytettäisiin kiireellisesti konsulttiapua, koska lähinnä Kausalan seudun koulutilojen kokonaistarve on vielä avoinna. Kook kaa n ka hlaaja n lehtokurpan soidin on ainutlaatuinen näky. Yhdyn pitkälti ilmaisuun ”jokainen filosofiaa, psykologiaa tai vaikka kulttuuritutkimusta opiskellut humanisti tai yhteiskuntatieteilijä on varmasti eri mieltä”, mutta kommentoin nyt, etteivät ihan kaikki ja etteivät eri mieltä olevat ole välttämättä muotoilleet kysymystä itselleen ajantasaisesti. markkaa. Mutta tämä on vain näköharhaa. Jos rakennetun verkoston alueella veden jakelu katkeaa tai veden laadussa on ongelmia, verkoston ylläpitäjän on järjestettävä korvaava ratkaisu. Tarkoitukseen on kuluvan vuoden toisessa lisäbudjetissa varattu 6 milj. Osasyynä on se, että nimestään huolimatta kurppa pesii myös tuoreissa sekaja havumetsissä karuimpia mäntykankaita lukuun ottamatta. O m a n ko ke mu k s e n i mukaan psykologian, yhteiskuntatieteen kuten myös taloustieteen ja politiikan tutkijoiden keskuudessa ei läpäisevästi tunnisteta vastaavia rajoittavia ajatuskulkuja, joita ovat matematiikassa Gödelin teoreema ja fysiikassa Heisenbergin epätarkkuusperiaate. Iitin seudulla lehtokurppa on yleinen, mutta ei ylenpalttisen runsas laji. Suurimpina kohteina ovat mm. Kunnanhallitus hyväksyi esityksen. Pitkästä nokasta kuuluu vuoroin kuiskutus, vuoroin kurnahdus. Luettelemani humanistiset tieteet ovat tyypillisesti tilastollisia tai hahmollisia kuvailuja, jota voi käyttää hyödyksi markkinoinnissa, indoktrinaatiossa ja muussa vallankäytössä. Aikanaan Iitissä autettiin pulaan joutuneita siten, että VPK kuljetti tarvittaessa säiliöautolla vettä. Iitin kunnanhallitus: Koulusaneeraukseen konsulttiapua Iitin kunnan koululautakunta on laatinut vv. Näissä olennaista on sen havaitseminen, että tutkimus muuttaa tutkimuksensa kohdetta. Sen lisäksi, että ne auttavat ymmärtämään tapahtumia etenkin menneitä ne monimutkaistavat maailmaa ja heikentävät sen merkitystä, mihin yksilöt subjekteina pyrkivät. Avustusta puimurin hankintaan Valtioneuvosto on tehnyt päätöksen leikkuupuimurihankintoihin myönnettävästä valtion avustuksesta. päivänä 2018 TÄSTÄ TÄNÄÄN MARKKU PAAKKINEN Iitinseutu 27.7. Näin sanoi Jukka Pitkänen, joka yhdessä Pauli Holopaisen kanssa toimi ohjaajana seurakunnan Heinlahdessa viime viikonloppuna järjestämällä purjehdusleirillä. Kiitos uutisoinnista! Näkemyksekseni kirjautui aivan oikein, ”ettei tieteellä ole mitään sanottavaa siitä, miten ihmiset kokevat olemassaolonsa”. Itseään tarkastelevissa järjestelmissä vastaava on, että ”ymmärrys muuttaa todellisuutta”. Dialogisaarnasta Veden saanti tulisi turvata Pitkään jatkuneiden helteiden ja kuivuuden seurauksena pohjaveden pinta laskee monin paikoin tuntuvasti, ja pahimmillaan kaivot saattavat tyhjentyä. Puhtaan veden saannin tulisi meillä olla perusoikeus. Ihminen ja yhteiskunta tarkastelevat itseään. Ne haja-asutusalueet, joihin kunnan tai osuuskunnan verkosto ei ylety, ovat jääneet oman onnensa nojaan. Jos omasta kaivosta vesi loppuu, konstit ovat vähissä. Sitä juhlistetaan pukeutumalla kansallispukuun, kansanpukuun, muinaispukuun tai johonkin muuhun perinteiseen vaatteeseen tai osaan kansallispuvusta ja menemällä ulos piknikille tai muulla tavoin kokoontumaan yhteen tuulettamaan kansallispukuja. Torstaina 4.8.2011 2 TÄNÄÄN Maanantaina heinäkuun 30. Avustus voidaan myöntää viime huhtikuun jälkeen tehdystä hankinnasta. Se johdattaa vainoajansa poikasten luota kauemmaksi siipirikkoa teeskentelemällä ja kaiken kukkuraksi poikanen näyttää kulkevan mukana jalkojen välissä. Kansallispukuja tuulettamaan Elokuun 5. TÄNÄÄN Tiistai Keskiviikko Perjantai Torstai Päivä Yö +29 +20 2-5m/s Päivä Yö +28 +19 1-4m/s +29 +19 1-4m/s Päivä Yö +29 +19 1-4m/s Päivä Yö +28 +19 1-4m/s Päivä Yö. Kausalassa 30.07.2018 VOITTO RUOHONEN Lumimarja Tirronen kertoi ensimmäisestä dialogisaarnasta Iitin kirkossa. Viime vuosikymmeninä lehtokurppa on lisääntynyt päin vastoin kuin monet lehtimetsien lajit. Viikon 31 luontoääni Yleisradiossa on lehtokurppa. MARKKU SAARELMA Salaperäistä soidinmenoa Lehtokurpan soidinlento on kiehtova näky. päivää pidetään kansallispuvun syntymäpäivänä. Uimakouluissa on nyt kivaa Iitin kunnan urheilulautakunnan järjestäminä jatkuivat lasten uimakoulut jällen Säyhteellä, veteraanimajan rannassa Leininselällä ja Huutotöyryssä kylän rannassa. Tästä luovuttiin osaksi sen vuoksi, että palvelua käytettiin myös väärin. Avustus on 4000 mk hankittua leikuupuimuria kohden. Vilkasta soidinta on tänä kesänä havaittu muiden muassa Iitin Vuolenkoskella ja Jaalan Niskajärvellä. Kosiolento vajaan kilometrin säteellä on kuitenkin reitiltään mielivaltainen. Kausalan koulun saneeraus ja lisätilat (600.000 mk), Haapakimolan koulun täyskunnostus (650.000 mk) ja Sampolan koulun lisätilojen rakentaminen (700.000 mk). 1978 Heinlahdessa purjehdittiin — Ei purjehdusta ainakaan tällaisen mökkipurjehtimisen tasolla voi pitää kovin kalliina harrastuksena, vaikka näin yleisesti ajatellaankin. Pintavesi ei kuitenkaan useinkaan ole juomakelpoista. Lintu lentää jäykin, konemaisin siiveniskuin kesäyössä kuin kiertäen samaa rataa. Muutamat taloudet, jotka olivat Kausalassa vesijohtoverkoston piirissä, eivät olleet siihen liittyneet, ja kun kaivo tyhjeni, huudettiin palokuntaa apuun. 1979-1983 eri peruskoulujen uusien tilojen rakentamisesta tai vanhojen saneeraamisesta toteuttamisohjelman, jonka kokonaiskustannukset ovat 3,33 milj. Eri puolilta Iittiä on kuulunut tietoa, että kaivoissa vesitilanne alkaa olla huolestuttava. Veden puutteesta tulee ongelma omakotiasujalla, kun kaivo ehtyy, ja erityisen suuri ongelma siitä tulee karjatilalle, jossa vettä kuluu päivittäin useita satoja litroja
Rahasumma on saatu selvityksestä, jossa oli vuonna 2016 arvioitu, paljonko Päijät-Hämeen alueen vierasvenesatamissa käyneet olivat keskimäärin kuluttaneet rahaa. Siitä eteenpäin laskelmassa hyötysuhde paranee, mutta se perustuu oletukseen, että veneily kasvaisi tasaisella kolmen prosentin lisäyksellä vuodesta toiseen. Toisaalla selvityksessä kerrotaan, että vuosina 2010-2016 sulutusten määrä sisävesillä Saimaan kanavaa lukuun ottamatta oli vähentynyt noin neljänneksellä. TÄNÄÄN 3 VOITTO RUOHONEN Maanantaina heinäkuun 30. Vaikutusselvityksessä on kanavan valmistumista seuraaville kymmenelle vuodelle laskettu tuntuvasti hyötyä siten, että sen on oletettu nostavan vaikutuspiirissään olevien kiinteistöjen arvoja. Äskeisessä tiedotustilaisuudessa todettiin, että jo nyt kanava työllistä kymmenkunta henkeä, ja enimmillään määrä nousee yli viidenkymmenen. Tulos on kuitenkin sikäli tulkinnanvarainen, että kahtena ensimmäisenä vuotena, rakennusaikana, kanava ei tuota itsessään mitään. Hän meloi ja samalla tallensi valokuvaten Kimolan kanavaa ja meloi myös tunneliosuuden ikuistaen sieltä löytyviä varsin dramaattisia näkymiä. Jaalalainen Mauri Lindberg kävi jokin aika sitten meloen tutkailemassa maisemaa, jota ei kohta enää ole. Ka nava n ydinalueella Iitissä ja Kouvolassa on laskettu olevan 189 rakennettua ja 13 rakentamatonta kiinteistöä. Heinola, Iitti ja Kouvola teettivät keväällä uuden selvityksen kanavahankkeen kustannusja hyötysuhteesta. Kimolan kanava on ollut suosittu onkikisojen pitopaikka, muun muassa pari vuotta sitten siellä järjestetyt SM-kisat toivat paikalle peräti 800 onkijaa. päivänä 2018 Suurin hyöty alkuvaiheessa näyttää tulevan kiinteistöjen arvonnoususta Tätä maisemaa ei kohta samanlaisena enää ole Tunneli tarjoaa dramaattista valon ja varjon leikkiä. Viimeksi mainitun kanavan sulutusten tuntuva väheneminen herättää erityisesti huomiota, koska sen kautta kulkee yhteys Heinäveden reitiltä yhteen vesistöalueen huomattavimmista matkailukohteista, Valamon luostariin.. (Kuvat: Mauri Lindberg.) Kimolan kanava tässä muodossaan on kohta historiaa. Juuri tämä osaltaan tekee selvityksessä kanavasta kannattavan investoinnin. Silloin seuraaminen onnistuisi kotisohvaltakin. investointeihin. Ka nava n käyttömäärä selvityksessä on laskettu oletuksella, että sen valmistumisen jälkeen kolmena ensimmäisenä vuotena käyttäjämäärä olisi tuhat venekuntaa kaudessa (venekunnan keskikoko kolme henkilöä, oleskeluaika alueella kaksi päivää ja rahan kulutus 47 euroa henkeä kohden vuorokaudessa). Toisaalta sen rakennusaikainen tuotto on huomattava. Valmistumisen jälkeen työllisyysvaikutukseksi on arvioitu alkuvaiheessa 10-15 henkilötyövuotta. (Kuva: Mauri Lindberg). Kanavasta ryhdytään aluksi poistamaan pohjasta uppotukkeja ja muuta jätettä, ja kanavaan tehdään kevennysleikkauksia. FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy:n selvityksessä kanava on saatu 30 vuoden aikajänteellä kannattavaksi siten, että keskimäärin yksi sijoitettu euro toisi melkein kaksi takaisin. Voiko kanavatyömaan etenemistä seurata mitenkään. Jo tällä viikolla kanavan alue muuttuu työmaa-alueeksi. Kymijoen vesistössä Vääksyssä vähennys oli 16 prosenttia, Kokemäenjoen vesistössä Muroleessa seitsemän prosenttia ja Vuoksen vesistössä Taipaleessa 27 ja Varistaipaleessa 41 prosenttia. Valmistumisesta seuraavan kymmenen vuoden jälkeen hyötysuhde putoaa selvityksessä hetkeksi alle yhteen, jolloin sijoitettu euro tuottaisi takaisin vain 90 senttiä. Kolmen vuoden jälkeen venekuntien määrän arvioidaan tippuvan 600 kappaleeseen vuodessa, mutta kääntyvän sitten siitä tasaiseen kolmen prosentin vuotuiseen kasvuun. Kustannuspuolella selvityksessä ei oteta kantaa mahdollisiin laituri-, väyläym. Viime viikon tiedotustilaisuudessa luvattiin, että vielä huomiset onkikilpailut voidaan kanavalla järjestää, mutta ensi viikolla sinne ei ole enää asiaa. Siihen ei tiedotustilaisuus tuonut suoraa vastausta, mutta ainakin mietintään jäi mahdollisuus, että alueelle asennettaisiin web-kamera tai useampikin, jotka näyttäisivät kuvaa alueelta. Siihen selvitys ei ota kantaa, miten ja kenelle mahdollinen kiinteistön arvonnousu tuloutuu
Kulkijat ja niiden auttajat voitiin vangita ja saattaa punakaartin keskuksiin tai surmata paikan päällä. Hänet tunnettiin lehtori Aino Vallina, joka ennen opettajanuraansa nuorena maisterina 1924-28 kokosi Sanakirjasäätiön palkkaamana litin ja Jaalan murresanaston. Punaisen osapuolen vahvana aseena olivat panssarijunat, ja niitä liikkui radalla Kausalan sivuitse. Iitin ja Jaalan kielen etymologinen sanaja perinnekirja ilmestyi postuumisti 1989 Iitin kunnan kustantamana, ja sitä auttoi Aino Vallin tekemä testamenttilahjoitus. Samaan punaisten pakenemiseen liittyivät tapahtumat Vuolenkoskella, josta muistona on niin ikään kivi lähellä Vuolenkosken koulua. Salaiset etappitiet, hevosilla kuljettavat talvitie ja hiihtoladut lähtivät pohjoiseen Mankalasta, ja tärkeänä etappina oli Perolahden Mikkolan talo. Niiden tietoihin ei luotettu. Valitettavasti niitä ei ole säilynyt. Syy oli sota-aika ja Lahti oli yksi punaisen Suomen keskuksista ja lopussa tärkeä taistelutanner. Hän piti kirjaa kulkijoista ja merkitsi muistiin tapahtumia, olihan kievari tärkeä tiedonvälityspaikka, kun vain punaiset lehdet saattoivat ilmestyä. — Kun sisällissodasta ja ukkimme traagisesta kohtalosta on jo tullut sata vuotta, olisimme tyytyväisiä, jos yksityiskohdat viimein selviäisivät ja mahdolliset virheet Sotasurmat 1914–1922 –tiedoissa oikaistaisiin, Helena Karjalainen toivoo: — Että tietäisimme, missä ukkimme viimeinen leposija on, Karjalainen päättää.. 1908, Eino s. Häneltä jäi viisi lasta, Uuno s. Iitistä lähti aluksi 20 miestä ja sodan kestäessä noin 50. Vasemmalla Helena Karjalainen, keskellä Oili Pekkarinen ja oikealla Sinikka Neuvonen. Vuoden 1918 sisällissota oli Iitin ja Jaalan alueilla monimutkainen kokonaisuus. Myöhemmin hän käsikirjoitti jo eläkkeellä ollessaan niistä sanakirjan. Paavo Laitinen oli torppari ja työmies, joka syntyi 23.06.1883 Heinolan maalaiskunnassa ja kuoli 28.04.1918 Iitissä. Rada lla r isteilleessä panssarijunassa oli mukana myös muutamia iittiläisiä. Synkkä sisällissodan jälkinäytös oli, kun punaisia vankeja ammuttiin tutkimatta Jaalassa Poterin pellolle. 4 Maanantaina heinäkuun 30. Oheisessa kirjoituksessa Aimo Mäkelä kertoo Aino Vallin toiminnasta valkoisen puolen auttajana, ja toisessa kirjoituksessa pohditaan, löytäisivätkö vuonna 1883 syntyneen Paavo Laitisen jälkeläiset vihdoin lopullisen tiedon ukkinsa kohtalosta. He kokivat sodan toiveikkaan alun, verisen käännekohdan ja paniikinomaisen paon vihollisen tieltä. Sodan päätyttyä Aino palkittiin erityisellä ansiomitalilla. Aino ei jäänyt toimettomaksi, vaan ryhtyi viestinviejäksi auttamaan litistä ja sen eteläpuolisista pitäjistä pohjoiselle rintamalle kulkevia. Paavoa tai Konsta Ekmania ei kuitenkaan näy Tammisaaren kuolleiden luettelossa. Aino Vallista valmistui 2015 elämäkerta ”Lählätti min tänneh Iittih”. Kouvolan historiaan ovat jääneet niin sanotut veripellot, jotka historiantutkija Mirja Turunen on dokumentoinut. —Tietääksemme hän ei ollut mukana sisällissodassa. Punaisten huolimattomuus, epäonnistuneet ajoitukset ja silkka huono onni seurasivat toistaan. Aino tallensi muistiinpanonsa kamarinsa tapettien taakse työntäen ne seinäpahviin tekemänsä viillon läpi. Heidän tietonsa perustuvat oman äitinsä, vanhempien veljiensä ja paikkakuntalaisten kertomaan. Iittiläisillä punaisilla ei ollut surmatöissä osuutta, vaan tekijöinä olivat muun muassa kotkalaiset ja muilta paikkakunnilta kotoisin olleet. — Monien vuosien aikana me Paavon lapset ja lastenlapset olemme käyneet Vuolenkosken muistomerkillä ikään kuin hänen haudallaan, ja edelleen meitä kiinnostaa, onko ukkimme hauta muistomerkin kohdalla. Sen jälkeen valkokaartilaisia Mankalan miehiä oli käynyt torpalla etsimässä punakaartilaisia, ukkinsa taustoja etsinyt Helena Karjalainen, Paavo Laitisen tyttären tytär kertoo: — 28.4.1918 Paavo ja naapuritorpan mies Konsta Ekman lähtivät veneellä Arrajärven taakse Rantalaan viskaamaan pellavan siemeniä. Sen paremmin Vierumäen kuin Vuolenkoskenkaan haudoista ei ole koskaan tarkkaan saatu selvitettyä vainajia. Sillä tavoin opimme kunnioittamaan toistemme mielipiteitä, vaikka ne erilaisia olisivatkin, ja luomaan demokratian keinoin välineet keskustella myös riidoista. Yleensä kuitenkin nämä salaiset matkat onnistuivat, ja väsyneet ja nälkäiset matkaajat pääsivät määränpäähänsä. Tieto oli peräisin kirkonkirjoista. Iitissä tapahtui punaisten tekemänä kaksi erityistä pahennusta herättänyttä surmaa. Punaiset olivat surmanneet Jaalassa Suomen sotasurmat -tietokannan mukaan vain kolme ihmistä. Paavo Laitisen tyttären tyttäret muistomerkillä marraskuussa 2005. Aluksi punainen osapuoli surmasi Kouvolassa toista sataa pääosin muualta tuotua valkoista, ja osien vaihduttua valkoiset ampuivat vuorostaan Kasarminmäellä toista sataa punaista vankia. Iitin seurakunnasta aikanaan ilmoitettiin, että kyseessä on vain muistomerkki, ei hautapaikka. Kumpi k i n sisä llissoda n ja sen jälkiselvittelyt läpikäynyt osapuoli syyllistyi surmatöihin. Onko tässä ukkimme hautapaikka. Samaa asiaa Niinistö korosti jo aikaisemmin Nivalassa, jossa kunnioitettiin Kyösti Kallion toukokuussa 1918 pitämää sovintopuhetta: — Me selvisimme suhteellisen nopeasti sovinnon ja demokratian kautta. Konstantin Ekmanin kuolinajaksi on merkitty 28.4.1918 ja kuolinpaikaksi Iitin Vuolenkoski sekä kuolinsyyksi mestattu; tieto on peräisin suvulta. 1915 ja Elli s. Kirkonkylässä surmattiin vapun alla kirkkoherra Johan Pajula ja Etelä-Iitissä hiukan aikaisemmin vakaumukselliset tolstoilaiset ja aseista kieltäytyneet Akseli ja Eelo Isohiisi. Keskisen rintaman taisteluista ja elämästä on ilmestynyt Jukka Kulomaan ja Leena Hekkosen kirja ”Heinola 1918, kapinan aika”. Kansallismuseo tallensi valokuvat. päivänä 2018 VOITTO RUOHONEN AIMO MÄKELÄ Sisällissota Iitissä ja Jaalassa oli monimutkainen kokonaisuus Kausala oli sodan aikana läpikulkupaikka, Jaalassa sodan jälkeen kostoteloituksia Aino Valli sisällissodassa Sata vuotta on kulunut niistä ajoista, jolloin nuori 15-vuotias Aino Oksanen, Kausalan kestikievarin pitäjän tytär vietti talvipäiviään kotonaan, kun koulunkäynti Lahden tyttökoulussa oli keskeytynyt. Ammuntaa johtanut Sulo Nykänen käytti oman käden oikeutta, ja koston uhreja lasketaan olleen ainakin 53. Surmia kohdistettiin molemmin puolin myös henkilöihin, jotka eivät olleet kumpaankaan osapuoleen kuuluneita. Hänet vietiin Kouvolan punakaartin keskukseen ja sodan päätyttyä hänen teloitettu ruumiinsa löytyi veripellosta. Molemmat kirjat löytynevät Iitin kirjastosta. S u o m e n s o t a s u r m a t 1914–1922–projekti antoi hämmästyttävän tiedon, Helena Karjalainen jatkaa: — Paavo Laitinen olisi sen mukaan kuollut heikkouteen Tammisaaren vankileirillä 28.4.1918. Luulen, että tässäkin tilaisuudessa siitä on aika paljon kysymys, että kunnioitetaan kaikkien muistoa, mutta rakennetaan yhteyttä, Niinistö sanoi. VOITTO RUOHONEN Paavo Laitinen asui Iitin Vuolenkoskella Inkerinniemessä Rantalan talon torppaa vaimonsa Anna Matildan ja viiden lapsensa kanssa. Aino Oksanen opasti etappiteille pyrkijöitä. Huhut vääristivät tosiasioita. — Laitisten välit Rantalaan säilyivät ystävällisinä, ja Anna Matilda asui torppaa 50-luvulle saakka. Hiihtolatu kulki jäätyneitä järvenselkiä hyödyntäen ensin Haapajärvelle, Mäkijärvelle ja sieltä edelleen Uimilan itäiselle reunalle ja Karijärvelle, Rihun kartanoon, josta Salojärvelle ja sieltä Mäntyharjuun. Venettä vastassa Rantalassa oli tuntemattomia kiväärimiehiä, jotka ottivat vangiksi Paavon ja Konstan. Tietokirjailija Tuija Wetterstrandin teos Punaisten panssarijuna 1918 kertoo, kuinka sodan tapahtumat etenivät panssarijunan miesten silmin. Iitissä juopa torpparien ja maanomistajien oli loiventunut, kun Perheniemen kartanon omistaja Ivar Alopaeus oli jo 1903 vapauttanut torppareitaan päivätyövelvollisuudesta ja antanut 1907 heille omia maita. Kaikkiaan Iitissä kirjoilla olleita valkoisia surmattiin Suomen sotasurmat -tietokannan mukaan Pajulan ja Isohiiden veljesten lisäksi 16 henkeä. Iittiä sisällissota kosketti erityisesti siksi, että Kausala radanvarsialueena oli läpikulkupaikka. Punaisten viimeinen rintama perääntyi Pohjois-Iitin kautta kohti rannikkoa. Kuka sitten oli tämä Aino Oksanen (1902-87). — Lähetin joulun alla vuonna 1998 tiedot Sotasurmat-projektille, ja sen jälkeen Paavon kuolinsyyksi luettelossa muuttui ammuttu, mutta kuolinpaikkana säilyi Tammisaaren vankileiri. Sitä ennen 1700-luvulla Perheniemessä samoin kuin Elimäellä oli ollut rankkoja torpparikapinoita, jotka historiantutkija Kimmo Katajala on dokumentoinut. Näillä retkillä oli suuri vaara tarjolla, jos törmättiin punakaartin tarkastuspartioihin. — Jatkosodan jälkeen Vuolenkosken työväenyhdistys sai aikaan sen, että ammuttujen torpparien hautapaikka Nikkilän kartanon maalla siunattiin ja heille laitettiin muistokivi. Se selittää myös sen, että Iitissä ei sisällissodan päätyttyä koettu samanlaista koston aaltoa kuin joillakin muilla paikkakunnilla. Työväen arvio oli, että torpparit ammuttiin kostoksi Rantalan isännän ampumisesta, vaikka ainakaan Paavolla ei tiettävästi ollut riitaa isännän kanssa. 1913, Sylvi s. — Saamamme tiedot ovat peräisin Paavon tyttäriltä, äidiltämme 1915 syntyneeltä ja tädiltämme 1917 syntyneeltä. Sisällissodan ikävimmät näytökset tällä suunnalla tapahtuivat Kouvolassa ja Jaalassa. Vierumäellä käytiin iso taistelu, jonka uhrit päätyivät joukkohautaan. Jaalassa ammutuista suurimmalla osalla ei tutkimustiedon mukaan ollut muuta syytä kohtaloonsa kuin että olivat olleet punaisten puolella. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö huomautti aiheellisesti Kaatuneiden muistopäivänä, jossa samalla muistettiin myös sisällissodan uhreja molemmin puolin, että suomalaiset muistavat sisällissodan historialliset tapahtumat, ja niistä voi myös oppia jotakin. Muistomerkkialue on keskellä teollisuusaluetta, ja sitä ollaan siirtämässä asiallisempaan paikkaan. Näin kävi, kun ylioppilas Olli Kausalainen, Ainon ikätoveri, tavattiin kotikäynnille tulossa Perolahden Mikkolassa. 1911, Onni s. 1917. Heidät vietiin Vuolenkoskelle Nikkilän kartanoon, tutkittiin ja kyseltiin ja samana päivänä ammuttiin Nikkilän pajan taakse. Sieltä matka jatkui Koskenniskaan, jossa Holmströmin veljekset Allan ja Kalle ohjasivat kulkijat Koskenniskan sydänmaan talviteille, jotka veivät Uimilan kylään, josta eri reittejä Lusiin ja Sysmän kirkonkylään. — On hyvä muistaa se, että siitä selvittiin. Talvella 1918 Rantalan talon isännän Kalle Rantalan olivat ampuneet tuntemattomat miehet, joita pidettiin punakaartilaisina
Tälle kesälle uusi yhteistyökumppani löytyi sitten Ylöjärveltä, hän iloitsee. — Toivottavasti ratsastusrippileirille tulisi nyt jatkoa. Kaikkenaan tämä on jo neljäs ratsastusrippileiri Ylöjärven seurakunnalla, Sari Oksavuori kertoo: — Kokemukset Tortolasta ovat olleet oikein myönteiset, täällä on kaikilla ollut todella mukavaa, itsekin ratsastusta harrastava Sari jatkaa. päivänä 2018 KymiRingin risteyssillan kiertotie otetaan käyttöön Eritasoliittymän rampeilla kulkeva päällystetty kiertotie on noin 800 metriä pitkä. Ylöjärven seurakunta on mittava rippileirien järjestäjä, siellä rippikoulun käy vuosittain yli 400 nuorta. Tortolan tallilla Hietanalla pidettiin viime viikolla viiden vuoden tauon jälkeen ratsastusrippileiri. 5 VOITTO RUOHONEN Maanantaina heinäkuun 30. Koko hankealueella on voimassa nopeusrajoitus 80 km/h. Kysyimme muilta lähiseurakunnilta, mutta he eivät halunneet tulla toisten alueille. — Tämä paikka valikoitui, kun Heli oli verkosta huomannut, että täällä on aiemminkin pidetty ratsastusrippileirejä ja täällä on myös riittävästi hevosia. (Kuva: Liikennevirasto.) VOITTO RUOHONEN Valtatie 12:lla otetaan huomenna käyttöön KymiRingin risteyssillan kiertotie. Kiertotie kulkee tulevan KymiRingin eritasoliittymän rampeilla ja sen korkein sallittu nopeus on 60 km/h. Olemme aiemmin pitäneet ratsastusrippileiriä Kanniston kotieläintilalla, mutta siellä hevosia ei ole ihan tarpeeksi. Kiertotie on käytössä noin vuoden, kunnes kohteen siltatyö valmistuu. Lisäksi leirillä oli mukana kaksi valvojaa ja viisi isosta. Ylöjärven ulkopuolella leirejä on tänä vuonna ollut esimerkiksi pääsiäisenä Posiolla, kesäkuussa Lapissa Muonion lähellä sekä Ahvenanmaalla ja Virossa seurakunnan omien leirikeskusten lisäksi. Siltatöiden takia käyttöönotettava kiertotie on noin 800 metriä pitkä. Eri puolilta Suomea tulleita leiriläisiä oli viime viikolla yhteensä 18 tyttöä, ja heillä ohjaajina Ylöjärven seurakunnan nuorisopappi Heli Airikka ja kanttori Sari Oksavuori, jotka vastasivat leirin hengellisestä sisällöstä. Kiertotien leveys on mitoitettu siten, että myös kevyt liikenne kulkee samalla reitillä. Leirin isosiin kuuluva Elina Sorsa tuli ratsastuksen lomassa poistamaan nestevajausta. Työt valtatie 12:lla jatkuvat suunnitellusti läpi lomakauden. — Ennen kuntaliitosta teimme yhteistyötä Artjärven seurakunnan kanssa, järjestimme leirille papit ja muun tarvittavan väen, ja Artjärven seurakunta oli tukena, Eila Kalliola taustoittaa: — Valitettavasti Orimattilan seurakunta sanoi yhteistyön irti sillä perusteella, että ratsastusrippileiri ei kuulu heidän perustehtäviinsä. Jatkuvatko ratsastusrippileirit Tortolassa seuraavina kesinä, siihen Oksavuori ei tiennyt ottaa kantaa: — Riippuu varmaan seurakunnan resursseista. Viime viikon leirillä ohjelmassa oli joka päivä jokaiselle osallistujalle tunti ratsastusta sekä lisäksi muutakin puuhailua hevosten kanssa. Nämä ovat meille olleet mukavia tapahtumia, nuorten kanssa on kiva touhuta, Eila Kalliola päättää.. Ratsastusrippileiri Tortolassa viiden vuoden tauon jälkeen Joukko nuoria oli leirillä viime viikon ajan Samaan aikaan leiriläiset harjoittelivat kahdessa ryhmässä estekentällä ohjaajanaan Ida Vanonen. Maneesissa isosia ohjasi Sanna-Kaisa Liukkonen. Esimerkiksi torstaina leiriläiset olivat ulkona estekentällä, jossa he ratsastivat kahdessa vuorossa, ja samaan aikaan leirin isoset olivat ratsastamassa maneesin puolella. Tie on päällystetty ja varustettu kaiteilla
Leevi hyppäsi upean ennätyksensä korkeudessa ylittäen 114. — Kilpailu on tuntunut hyvälle, Taavi sanoi minulle keskittyneenä kolmiloikkapaikalla. Kisat alkavat kello 18.00 ja ilmoittautumiset puoli tuntia aiemmin. Joona Puukka, 10, oli Janakkala Gamesin jälkeen edelleen iskussa. 03 757 5285 Jaalan kirkonkylä klo 6.00–10 p. Niklas Järvinen oli viidessä lajissa. Korkeus ja pituus sujuivat hyvin ja kiekko lensi hienosti yli 15.39. T11-sarjassa Saana Tapio juoksi hyviä aikoja, 150 m 24.84 ja 1.000 m 3.58,74. Hän juoksivat 150 ja 1.000 m, hyppäsivät korkeutta ja pituutta, heittivät kiekkoa ja moukaria. päivänä 2018 Kyvyt esiin -naperokisat huomenna tiistaina Futiskoulujen kunniakirjat jaetaan torstaina Huomenna tiistaina Kausalan urheilukentällä on ennätysten ilta. Hän juoksi 200 ja 1.000 m, 60 m aidat, hyppäsi kolmiloikkaa ja korkeutta, heitti keihästä ja työnsi kuulaa. Niklas osallistui myös kuulaan ja oli kovien kuulamörssärien jälkeen pronssilla. Luukas Huppunen on näin viimeisen 2-ottelun pronssimitalisti. Ottelu koostui kolmesta lajista: 40 m, korkeus ja 1.000 m, joiden tulokset muutettiin pisteiksi 2-otteluun. Korkeudessa ei päästy lähelle Taavin ennätystulosta, mutta kolmiloikkaa Taavi hyppäsi pitkälle, 7.34. Hän juoksi 150 ja 1.000 m, hyppäsi korkeutta ja kolmiloikkaa ja heitti kiekkoa ja moukaria. Emilia Tojkander, 9, juoksi 40 m ajalla 8,23 ja korkeudessa ylittyi 79. Kultaisen mitalin Viljami juoksi itselleen 1.000 metrillä ajalla 3.44,38. Hilla osallistui myös kolmiloikkaan ja hänen paras hyppynsä oli 7.74. Ainon parhain työntö 8.18 toi pmpronssia. Korkeutta hän hyppäsi 114, ja se riitti pronssimitaliin. Niistä vastaavat alle kouluikäiset tytöt ja pojat, jotka kilpailevat Kausalan Yrityksen järjestämässä Kyvyt esiin -naperokisassa. Niklas ansaitsi kolme piirinmestaruusmitalia itsevarmalla suorittamisellaan. Hän juoksi 150 ja 1.000 m, hyppäsi korkeutta ja kolmiloikkaa ja heitti kiekkoa. — Olen tyytyväinen työntöihini ja heittoihini, kertoi Ansa, jonka kesä jatkuu aktiivisella harjoittelulla ja kilpailulla. Jami Seppälä keskittyi piirinmestaruudessa ainoastaan 150 metrin pikajuoksuun. Hän juoksi 150 ja 1.000 m, hyppäsi pituutta ja korkeutta, heitti kiekkoa ja moukaria. Pallokoululaiset ja pienimmät Ffutiskoululaiset palkitaan heti omien tuntiensa jälkeen kello 12.00 ja vanhemmat tuntia myöhemmin. Kymmenet Iitin Pyrinnön yleisurheilijat tekivät hienoja kilpailusuorituksia, taistelivat piirinmestaruusmitaleista ja nauttivat kotikentän kilpailutunnelmasta. Helmi Karjalainen heitti keihästä hienosti 24.83 ja oli keihään pm-viitonen. Jenni Seppälä juoksi 200 m, 60 m aidat, hyppäsi kolmiloikkaa ja heitti keihästä. Vilppu Pirinen juoksi 150 m, hyppäsi korkeutta ja kolmiloikkaa ja heitti kiekkoa. 1.000 metrillä Joona juoksi pronssille ajallaan 3.47,06. Kauden ensimmäinen yleisurheilun piirinmestaruusosakilpailu on takana Nuorten ensimmäinen piirinmestaruusosakilpailu oli Ravilinnan kentällä 17.-18.7. Hän juoksi 200 ja 1.000 m, 60 m aidat, hyppäsi korkeutta ja kolmiloikkaa, heitti keihästä ja työnsi kuulaa. Siinä 9-13-vuotiaat yleisurheilijat kilpailivat kesäillan auringossa. Aino heitti keihästä pronssille parhaallaan 24.56. Saara Huppunen, 12, oli mukana seitsemässä lajissa. Juoksut eivät kulkeneet ennätystahtia, keihään paras heitto kantoi 18.07 ja korkeuden viimeinen ylitys 124. Joona aloitti pm-kilpailunsa 150 metrin voitolla ja korkeuden ja moukarin pronssilla. Kerttu Niemi, 13, kilpaili jokaisessa seitsemässä lajissa. Kolmiloikan paras hyppy oli 7.60 ja kiekko lensi 15.55. Ansa jäi 11 sentillä kilpailun neljänneksi, kun hänen hyvä heittonsa oli 24.45. Niklas oli erityisen vahva juoksuradalla, 150 metrin aika oli 26.16 ja 1.000 metrin 3.52,22. Tällä kertaa juoksut myös kellotetaan ja heitot ja hypyt mitataan, joten selvää on, että kyseessä on ennätysten ilta. Tyttöjen piirinmestaruuskilpailut olivat monipuoliset, he keskittyivät tuloksiin omalla tasollaan ja onnistuivat lajeissaan. Sekunneista ja senteistä huolimatta kaikki osallistujat palkitaan. Tilaushinnat 1.1.2018 alkaen Kestotilaus 12 kk laskutusjakso: kotimaassa 94,00 ulkomailla 106,00 Määräaikaistilaus 12 kk laskutusjakso: kotimaassa 100,00 ulkomailla 106,00 Jakeluhäriöt Kausalan taajama klo 6.30–10 p. Älyttömän monimutkaista piirinmestaruuskäytäntöä ei onneksi käytetä enää tämän kilpailun jälkeen. URHEILU 6 SONJA VAINONEN HOOBEE M U U M IP E IK K O Julkaisija: Iitin Lehti Oy ISSN 0357-9107 Sitoutumaton Sanomalehtien Liiton jäsen Y-tunnus 0158721-0 Osoite: PL 37, 47401 Kausala Kauppakatu 6, Kausala Internet-osoitteemme: www.iitinseutulehti.fi Avoinna Ma–Ti 8.30–16 Ke–To 8.30–15.30 Pe 8.30–15 Ilmestymispäivät: Maanantai ja torstai Päätoimittaja Voitto Ruohonen 0400 727 234 voitto.ruohonen@iitinseutulehti.fi Toimittaja Ritva Launeskoski 0400 723 727 ritva.launeskoski@iitinseutulehti.fi Toimittaja Lumimarja Tirronen 0400 728 113 lumimarja.tirronen@iitinseutulehti.fi Konttoripäällikkö Satu Santala (05) 326 0355, 0400 857 577 asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi Asiakaspalvelu, ilmoitukset, tilaukset ja laskutus Mainonnan suunnittelija Eeva Sihvola 0400 857 577, (05) 326 0355, ilmoitukset@iitinseutulehti.fi Asiakaspalvelu, ilmoitukset, tilaukset ja graafinen suunnittelu Ilmoitusten jättöajat: Seurapalsta ja pikkuilmoitukset: asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi Maanantain lehteen: perjantaina klo 10.00 Torstain lehteen: keskiviikkona klo 10.00 Vedosilmoitukset: ilmoitukset@iitinseutulehti.fi Maanantain lehteen: torstaina klo 15.00 Torstain lehteen: tiistaina klo 15.00 Ilmoitushinnat: Etusivu 2,05 E /pmm Takasivu 1,95 E /pmm Ennen tekstiä, tekstissä ja tekstin jälkeen 1,75 E /pmm Pienin ilmoituskoko 25 pmm Kuolinilmoitus 1,75 E /pmm Kiitosilmoitus 30 E /kpl Etusivu (silmä) 70,00 E /kpl Merkkipäiväilmoitus 30,00 E /kpl Onnitteluilmoitus kuvalla 50,00 E /kpl Palveluhakemisto 38,00 E /rivi 3 kk Ilmoitushinnat sisältävät arvonlisäveron 24%. He juoksivat hyviä aikoja 150 metrillä Joonan voittoajan 23.49 rinnalla. Kaikki ikäluokat, 0-3-, 4-5ja 6-7-vuotiaat pyrähtävät ensin 40 metriä ja heti perään pienimmät heittävät palloa, 4-5 vuotiaat solumuovikeihästä ja vanhimmat hyppäävät pituutta. Ansa Liikkanen ja Aino Salo kilpailivat mitaleista vahvalla heittoja työntökädellään osallistuen keihäänheittoon ja kuulaan. 1.000 metrillä hän juoksi pm-pronssia hienolla ajalla 3.53,33. T12-sarjassa H illa Martikainen juoksi 200 m viidenneksi hyvällä ajalla 31.73. Saimme jälleen ihailla Joonan hienoja suorituksia. Jennin kolmiloikkatulos on vaikuttava, parhain hyppy kantoi 8.06. P11-sarjassa Viljami Salo kilpaili jokaisessa kuudessa lajissa ja teki monipuolista ja hienoa tulosta. Taavi Rytköläkin juoksi 150 m, hyppäsi korkeutta ja kolmiloikkaa ja heitti kiekkoa. Alkanut viikko on iso myös palloja futiskoululaisille, sillä nämä Yrityksen järjestämät koulut päättyvät ensi torstaina 2. Ansa työnsi kuulan pm-voittotuloksen 9.02. Leevin monipuolisuus yleisurheilijana korostuu lajivalinnoissa, hän tekee hienoja suorituksia kentällä lajissa kuin lajissa. P9-sarjassa Arttu Järvinen, Luukas Huppunen, Jaakko Liikkanen, Lukas Hyypiä ja Aamos Huppunen kilpailivat 2-ottelussa. Emilian ensimmäinen piirinmestaruus ja kaksi hyvää tulosta lisäävät itsevarmuutta. T10-sarjassa Veera Elomaa ja Hilda Laakso juoksivat 150 metrillä molemmat hienot ennätysaikansa. Hertta Niemi juoksi 150 ja 1.000 m, hyppäsi pituutta sekä heitti kiekkoa ja moukaria. Ihailtavan monipuolisen yleisurheilijan erityinen vahvuus, 1.000 m, sujui hienolla ajalla 3.42,49. Vilppu juoksi 150 m aikaan 26.44 ja heitti kiekkoa 11.01 m. — Mielestäni olisi voinut mennä paremmin, sanoi Aino, jonka mieltä kaksi pronssimitalia kuitenkin lämmittivät Niklas Näkki, 13, haali keihään ja korkeuden kultamitalit lajien ainoana osallistujana. Martta Huppunen ja Iiris Niemi olivat mukana kuudessa lajissa. Jesse Tuomainen, 12, juoksi 200 ja 1.000 m, hyppäsi korkeutta ja heitti keihästä. — Suoritukseni tuntuvat hyville. Leevi Hyypiä oli mukana jokaisessa kuudessa lajissa. päivä elokuuta, jolloin jaetaan kunniakirjat kahdeksan viikon aherruksesta. 0200 22020 Jakeluhäiriöt muualla: Iitinseutu www.iitinseutulehti.fi Painopaikka: Lehtisepät Oy, Pieksämäki Pankit: Nordea FI92 2131 1800 0041 25 Helmi Säästöpankki FI25 4212 0010 0979 68 OP FI 93 5069 0110 0003 50 Osoitemuutokset ja tilausasiat: asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi (05) 326 0355, 0400 857 577 Maanantaina heinäkuun 30. Lotta Hyypiä, 9, juoksi ensimmäisen piirinmestaruutensa 1.000 metrillä ajalla 4.45,24. Haluan nostaa esille heistä jokaisen, sillä monipuolisuus, intohimo ja itseluottamus ovat näillä nuorilla yleisurheilijoilla ihailtavia. Lehden suurin vastuu ilmoitusten julkaisemisesta sattuneesta virheestä on ilmoitusten hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. Ajallaan 29.83 Jami ei yltänyt taistelemaan palkintosijoituksista, mutta kasvatti varmuuttaan juoksuradalla. Korkeuden viimeinen ylitys jäi niukasti alle metrin, kolmiloikan pisin hyppy kantoi 6.36. Ennätyksiä olen tehnyt melkein jokaisessa lajissani, Kerttu sanoi minulle hymyillen.. Kerttu tykkää kilpailla monissa lajeissa. P10-sarjassa kilpaili Joonan lisäksi viisi pyrintöläistä. 150 m aika oli todella hyvä, 24.20
Toimitsijat ajossa paikalle. Lasten lähdöt klo 17.30, aikuiset klo 18.30. 06.53 Metkat Mesiläiset (S) 07.01 Laululeikit 07.05 Niksi-Nella (S) 07.12 Tinga Tinga -tarinat (S) 07.25 08.48 Lassie (7) 07.29 Astroset (S) 07.41 Puutarhan tonttu 07.48 Pingu (S) 07.55 08.18 Ryhmä Hau (S) 08.24 08.25 Galaxi 08.50 Näin Norjassa 09.00 09.50 Casualty (12) 10.00 Holby Cityn sairaala (12) 11.00 Mitä vain vuoksesi, lemmikkini 11.30 Mitä vain vuoksesi, lemmikkini 12.00 Playing House (7) 12.20 Playing House (7) 12.40 Playing House (7) 13.00 Playing House (7) 13.20 Playing House (7) 13.40 Playing House (7) 14.00 Playing House (7) 14.20 Playing House (7) 14.40 Kioski Show 15.00 Kummeli (7) 15.30 Latela 16.00 Uusi Päivä (S) 16.28 Uusi Päivä (S) 17.00 18.00 Pikku Kakkonen 18.10 Casualty (12) 19.00 Playing House (7) 19.20 Playing House (7) 19.40 Yhden illan juttu (16) 19.44 Yhden illan juttu (16) 19.47 Yhden illan juttu (16) 19.50 Yhden illan juttu (16) 19.52 Yhden illan juttu (16) 19.54 Yhden illan juttu (16) 20.00 20.55 Koukussa pornoon (12) 21.00 Luther (16) 22.00 Yle Uutiset 22.05 Urheiluruutu 22.10 Kolme muskettisoturia (12) 23.55 04.01 Uutisikkuna MTV3 06.30 Aamusää 06.55 Huomenta Suomi 09.05 Kesäterassi 09.35 Kauniit ja rohkeat (S) 10.00 Emmerdale (12) 10.30 Leila leipoo Ranskassa 11.00 Formula 1: Unkarin osakilpailu 13.30 Remontilla rahoiksi 14.30 Remonttipiiskuri 15.30 Ruokaritarit Jamie ja Jimmy 16.30 Salatut elämät (S) 17.00 Salatut elämät (S) 17.30 Salatut elämät (7) 17.55 Kauniit ja rohkeat (S) 18.25 Emmerdale (7) 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Kesäterassi 20.00 Kotoisa 21.00 Stadi vs. Opastus VT ABC. Alle kouluikäisten Kyvyt Esiin -kilpailut kentällä tiistaina 31.7. Iitin Liikeja virkanaiset. latualue@gmail.com.Puh. Silloin rekisteristä poistettiin noin 14.000 toimintansa lopettanutta yritystä. Maakansan Metsästäjät. Futiskoulut -11-10 synt. 20.00 Heikoin lenkki 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Elokuva: 007 Hänen majesteettinsa salaisessa palveluksessa (16) 23.50 Suomen huutokauppakeisari 00.50 Arman ja Suomen rikosmysteerit (7) 01.50 Ex on the Beach Ruotsi (7) 02.50 Anthony Bourdain maailmalla 03.50 Stand Up! SPESIAALI: Naurupartio (S) 04.50 05.00 Astral-TV Tiistai 31.7. klo 12–15, la 25.8. Viimeksi PRH poisti toimimattomia yrityksiä kaupparekisteristä elokuussa 2017. Retki Kuhmoisiin Annikin ja Oivan vieraaksi la 11.8. Arpapalkinnot mukaan. Lisätiedot ja ilmoittautumiset kotisivujen kautta. klo 11.00, -09-08 synt. Lisätietoja ja sitovat ilmoittautumiset 2.8. Ilm. klo 11.00 Iitin kunnantalolla. Rekisteristä poistaminen rekisteriviranomaisen aloitteesta on mahdollista kaupparekisterilain perusteella. Perinteinen ja kaikille tarkoitettu pyöräretki Kesäkahvilaan pe 2.8. Ruokailu Roinilan talossa. 14.55 Vain elämää 15.55 Onnenarpa 16.00 Huvila & Huussi 17.00 Leijonan luola USA 18.00 MasterChef Suomi 19.00 Haluatko miljonääriksi. Yhteydeotot Pirjolle 040 703 5638. klo 11.00. Pallokoulu -1312 synt. Rekisteristä poistot tehdään syyskuussa 2018. Latulaisten kesäpäivät 10.–12.8. TV1 04.00 Uutisikkuna 06.25 Toisenlaiset frendit 06.55 Ylen Aamu-tv 09.30 Sadan vuoden talo 10.00 Doc Martin (12) 10.50 Päivän kasvo 11.00 Yle Uutiset Uusimaa 11.07 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.14 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.21 Yle Uutiset Häme 11.28 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.35 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.42 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.49 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.56 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.03 Yle Uutiset Lappi 12.10 Antiikkikaksintaistelu 12.40 Elämä käännekohdassa 13.10 Serenaadi sotatorvella (S) 14.35 Kivet kertovat 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.50 A-studio 16.20 Aarteenetsijät 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Doc Martin (12) 18.00 Yle Uutiset 18.13 Yle Uutiset alueeltasi 18.20 Päivän kasvo 18.30 Sadan vuoden talo 19.00 Puutarhan pelastajat 19.45 Mittatilaustyönä 20.00 Tanja ja kuuro Eurooppa 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 Allsång på Skansen 22.00 Motherland äitien sota (7) 22.30 Yle Uutiset 22.35 Prisma: Eläinäidit 23.25 Raja jota ei ylitetä (16) 00.20 04.00 Uutisikkuna TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 31.7. p. Linja-auto lähtee Kausalan linja-autoasemalta klo 7.45, Saarainen, Haapakimola klo 8.00, Taasia, matkan varrelta pääsee kyytiin. Perinteiseen tapaan kaikki apu on tarpeen, paitsi tiskin taakse ja keittiöön, myös arpajaispalkinnoille on tilausta. Aleksanteri II aikaa -kansanooppera Elimäen museonäyttämöllä su 19.8. Seuran mestaruusammunnat: Ilmakivääri ke 1.8. Lajit: 0-3 v. 0400 771 970. 40 m ja solumuomikeihäs, 6-7 v. Arvontaa -tarkemmin torstain numerossa. Jousikisat la 18.8. Jotta poistomenettelyssä mukana oleva yritys tai asunto-osakeyhtiö pysyy kaupparekisterissä, sen täytyy tarkistaa kaupparekisteritietojensa ajantasaisuus ja tehdä muutosilmoitus 30.8.2018 mennessä.PRH poistaa kaupparekisteristä ne poistomenettelyssä olevat yritykset ja asunto-osakeyhtiöt, joilta ei tule ilmoitusta määräaikaan mennessä. Kaikki joukolla mukaan! Teatteriretki Nastolan Taarastiin su 5.8. nyt myös klo 12.00. Maakansan maaja kotitalousnaiset ry. Ilm. 06.52 Humps (S) 07.00 Ludovic (S) 07.14 I-hah-haa 07.19 Rikke (S) 07.25 Kikattava Kakkiainen (S) 07.32 Sasu (S) 07.43 Noksu (S) 07.49 Ota koppi! 07.56 Kaapo (S) 08.23 Galaxi 08.24 Aappo ja Tööt (S) 08.31 Tenavat (7) 08.39 Tallitytöt 08.50 Näin Norjassa 09.00 Casualty (12) 10.00 Holby Cityn sairaala (12) 11.00 Mitä vain vuoksesi, lemmikkini 11.30 Mitä vain vuoksesi, lemmikkini 12.00 Vita ja Wanda 14.15 10 tapaa tulla dumpatuksi (16) 14.26 14.31 10 tapaa tulla dumpatuksi 14.40 Satuhäät 15.30 Kummeli (7) 16.00 Uusi Päivä (S) 16.27 16.55 Uusi Päivä (S) 17.00 17.57 Pikku Kakkonen 18.10 Casualty (12) 19.10 Playing House (7) 19.30 Playing House (7) 19.50 Yhden illan juttu (16) 19.53 Yhden illan juttu (16) 19.55 Yhden illan juttu (16) 20.00 20.53 Kuinka nainen pokataan. 06.52 Kuiske (S) 06.59 Kotkaperhe 07.06 Tilda ja hänen ystävänsä (S) 07.17 Killen kimppakyyti (S) 07.28 Keppihevostalli 07.36 Pusse (S) 07.51 Askarrellaan 07.58 Vekarat! (S) 08.24 Galaxi 08.25 Urheiluhullut (S) 08.27 Merten syvyyksissä (7) 08.50 Näin Norjassa 09.00 09.50 Casualty (12) 10.00 Holby Cityn sairaala (12) 11.00 Mitä vain vuoksesi, lemmikkini 12.00 Lofoottien kalamestari 13.00 Kielletyt koirarodut 13.30 15.18 Kohta 18 (12) 15.30 15.54 Kummeli (7) 16.00 Uusi Päivä (S) 16.27 16.55 Uusi Päivä (S) 17.00 18.00 Pikku Kakkonen 18.10 Casualty (12) 19.00 Playing House (7) 19.40 Wendy and The Refugee Neverland 21.00 Satuhäät 21.50 Yle Uutiset 21.55 Urheiluruutu 22.00 HasBeen (12) 00.20 04.00 Uutisikkuna MTV3 06.30 Aamusää 06.55 Huomenta Suomi 09.05 Kesäterassi 09.35 Kauniit ja rohkeat (S) 10.00 Emmerdale (7) 10.30 Moderni perhe (S) 11.00 Kokkisota 12.00 Ostoskanava Tvins.com 13.00 Leilan superfood 13.30 Remontilla rahoiksi 14.35 Selviytyjät 15.30 Amazing Race 16.30 Salatut elämät (S) 17.00 Salatut elämät (S) 17.30 Salatut elämät (7) 17.55 Kauniit ja rohkeat (S) 18.25 Emmerdale (7) 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Kesäterassi 20.00 Remonttipiiskuri 21.00 Radalla 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Pukumiehet (7) 23.35 Agatha Christie 00.35 Alasti-klubi 01.30 Billions (7) 02.35 Billions (12) 03.40 04.35 Arrow (16) Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Transformers Rescue Bots (7) 06.25 LEGO Friends (S) 06.50 Angry Birds Blues (S) 06.55 Angry Birds Piggy Tales 07.00 Ritariprinsessa Nella (S) 07.25 Kung Fu Panda (7) 07.50 My Little Pony 07.55 Peukaloisen uudet retket (7) 08.10 Vili Vilperin seikkailut (S) 08.25 Sonic Boom (7) 08.35 My Little Pony: Ystävyyden taikaa 09.00 Candice sisustaa 09.30 Leijonan luola (S) 10.30 LIVE 13.55 Haluatko miljonääriksi. Pukkikankaan hartauden, kahvien ja makkaranpaiston jälkeen paluu seurakuntakodille tapahtuu noin klo 20.00. Kaikki pelistä kiinnostuneet mukaan! Konttilan kerhon mölkkymestaruuskilpailut heitetään Anne ja Veikko Ikosella huomenna ti 31.7. Antoisaa kesäretkeä, Marja-Terttu. mennessä Hans Kampelle. Kotkassa Rentoudu ja viihdy meren rannalla! Tapahtuma on avoin kaikille latulaisille. 40 m ja pituus. Yrityksen Kesäkahvilavuoro pe–su 3.–5. Kokoonnumme seuratalolla tänään 30.7. Ilm. mennessä Tiina Kulmalahti 040 828 4903/ tiina.kulmalahti@gmail. klo 18.00 Toittilassa. Kaikki mukaan! Iltarastit ti 31.7. Lande 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Isänmaan puolesta (12) 23.40 Agatha Christie 00.40 Rouva Ministeri (7) 01.35 Aallonmurtaja (16) 02.30 Salvation (12) 03.25 Arrow (12) 04.15 05.10 NCIS: New Orleans (12) Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Transformers Rescue Bots (S) 06.25 LEGO Friends (S) 06.50 Angry Birds Blues (S) 06.55 Angry Birds Piggy Tales 07.00 Ritariprinsessa Nella (S) 07.25 Kung Fu Panda (7) 07.50 My Little Pony 07.55 Peukaloisen uudet retket (7) 08.10 My Little Pony 08.35 Disney esittää 09.00 Candice sisustaa 09.30 Leijonan luola (S) 10.30 LIVE: Onnenarpa 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita 13.55 Suomen hauskin tavis (7) 14.55 Vain elämää 15.55 Onnenarpa 16.00 Huvila & Huussi 17.00 Leijonan luola USA 18.00 MasterChef Suomi 19.00 Haluatko miljonääriksi. Mukaan hyvät jalkineet ja myös oma virsikirja. 00.15 04.00 Uutisikkuna TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 30.7. Mukavaa yhdessäoloa ja ulkoilua meren äärellä! Ilmoittautuminen 31.7. Piirin varaama näytös. Huomenna tiistaina 31.7. Iitin seurakunnan järjestämä yhdistysten virkistyspäivä on Heinlahdessa tiistaina 28.8. Rekisteristä poisto uhkaa 12.000 yritystä ja yhtiötä Kaupparekisteriä ylläpitävä Patenttija rekisterihallitus poistaa rekisteristä toimintansa lopettaneita yrityksiä ja asunto-osakeyhtiöitä. 40 m ja pallo, 4-5 v. klo 18.00 Iitin seurakunta ja Iitin Latu järjestävät Pienen pyhiinvaelluksen Pukkikankaan laavulle. TV1 04.00 Uutisikkuna 06.25 Aarteenetsijät 06.55 Ylen Aamu-tv 09.30 Pokka pitää (S) 10.00 Doc Martin (12) 10.50 Päivän kasvo 11.00 Pisara 11.05 Itse asiassa kuultuna 12.05 Tanja ja kuuro Eurooppa 12.35 13.15 He loivat Tanskan 13.25 14.49 Kaksi vanhaa tukkijätkää (7) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.50 Tarinanmetsästäjät (12) 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Doc Martin (12) 18.00 Yle Uutiset 18.13 Yle Uutiset alueeltasi 18.20 Päivän kasvo 18.30 Sadan vuoden talo 19.00 Historia 20.00 Suomi on suomalainen 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 A-studio 21.30 Dokumenttiprojektis 22.50 Yle Uutiset 22.55 Kotikatsomo: Korpelan kujanjuoksu 23.45 00.37 Murhaaja Pohjois-Koreasta. 14.55 Hauskat kotivideot 15.55 Onnenarpa 16.00 Huvila & Huussi 17.00 Leijonan luola USA 18.00 Heikoin lenkki 19.00 Suomen hauskin tavis (S) 20.00 Suomen huutokauppakeisari 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Elokuva: 007 Elä ja anna toisten kuolla (16) 23.30 Katastrofin anatomia (12) 00.30 Arman Pohjantähden alla (7) 01.30 Napamiehet (S) 02.00 Ex on the Beach Ruotsi (7) 03.00 Anthony Bourdain maailmalla 04.00 05.00 Astral-TV Iitin yhdistys. Poistouhan alla ovat kaikki ne yritykset ja asunto-osakeyhtiöt, jotka eivät ole tehneet kaupparekisteriilmoitusta 10 vuoteen, joilla ei ole yrityskiinnityksiä ja jotka ovat Verohallinnon mukaan toimimattomia. Iitin maaja kotitalousseuran kesäretki to 2.8. Iitin Soutajat järjestää perinteiset kuntosoudut halukkaille Iitin Kirkonkylän vanhan pappilan rannassa torstai-iltaisin klo 18.30. 7 Maanantaina heinäkuun 30. Annathan panoksesi seuran hyväksi. Mennään kimppakyydeillä. klo 18.00. Kerään retkimaksun autossa. klo 14.00 vakavaan näytökseen -valelääkäri. Leena Suhoselle p. 21.00 Henkesi edestä (12) 22.30 Satuhäät 23.20 Rakas kiven sisässä 00.05 04.00 Uutisikkuna MTV3 06.30 Aamusää 06.55 Huomenta Suomi 09.05 Kesäterassi 09.35 Kauniit ja rohkeat (S) 10.00 Emmerdale (7) 10.30 Moderni perhe (7) 11.00 Kokkisota 12.00 Ostoskanava Tvins.com 13.00 Leilan superfood 13.30 Remontilla rahoiksi 14.40 Rakas, ostin meille kodin 15.35 Näe minut 16.35 Salatut elämät (S) 17.00 Salatut elämät (S) 17.30 Salatut elämät (7) 17.55 Kauniit ja rohkeat (S) 18.25 Emmerdale (7) 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Kesäterassi 20.00 Yökylässä Maria Veitola 21.00 Näe minut 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Myytinmurtajat 23.40 Radalla 00.35 Billions) 02.50 Arrow (16) 03.45 04.40 I Dated a Psycho Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Transformers Rescue Bots (7) 06.25 LEGO Elves (7) 06.50 Angry Birds Piggy Tales 07.00 Ritariprinsessa Nella (S) 07.25 Kung Fu Panda (7) 07.50 Disney esittää: Avalorin Elena (S) 08.10 Vili Vilperin seikkailut (7) 08.25 Sonic Boom (7) 08.35 My Little Pony: Ystävyyden taikaa 09.00 Candice sisustaa 09.30 Remppa vai muutto: Jillian ja Justin 10.30 LIVE 13.55 Haluatko miljonääriksi. mennessä. Keskustellaan mm. päivänä 2018 TV-OHJELMAT 30.7. 0400 551 247. Harjoitusammuntavuorot Elimäen Pakinkankaan, kivääriradalla: su 5.8. Työntekijöitä kahvilaan, leipojia ja arpajaisvoittoja tarvitaan kipeästi. klo 12.00 Elimäki Pakinkangas. klo 17.00. klo 12.00 seuran maja. 20.00 Heikoin lenkki 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Elokuva: 007 Timantit ovat ikuisia (16) 23.25 Suomen huutokauppakeisari 00.25 Arman ja Suomen rikosmysteerit (7) 01.25 Grillit huurussa (S) 02.25 Ex on the Beach Ruotsi (7) 03.25 Anthony Bourdain maailmalla 04.25 05.00 Astral-TV Keskiviikko 1.8. klo 12–15. Arvontaa. Hallitus kokoontuu maantaina 6.8. normaalisti ja torstaina 2.8., minkä jälkeen jaetaan kaikille osallistujille kunniakirjat. Tänä vuonna PRH poistaa kaupparekisteristä toimimattomien yritysten lisäksi sellaisia toimiviakin osakeyhtiöitä ja osuuskuntia, jotka eivät toimita tilinpäätöstään määräaikaan mennessä.. klo 12.00 ja HUOM! -0706 synt. Iitin Sydänyhdistys r.y. Lue lisää: www.iitinlatu.com Ns Liekin kesäkahvilavuoro 6.– 9.8. klo 17.00 seuran maja. Lähtö Kausalan matkahuollosta klo 9.30 Laurilan bussilla. Sähköposti: kymivuoksi. TV1 04.00 Uutisikkuna 06.25 Toisenlaiset frendit 06.55 Ylen Aamu-tv 09.30 Sadan vuoden talo 10.00 Doc Martin (12) 10.50 Päivän kasvo 11.00 Yle Uutiset Uusimaa 11.07 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.14 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.21 Yle Uutiset Häme 11.28 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.35 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.42 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.49 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.56 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.03 Yle Uutiset Lappi 12.10 Antiikkikaksintaistelu 12.40 Elämä käännekohdassa 13.10 Kahden ladun poikki (7) 14.20 Viulunrakentaja Jacob von der Lippe 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.50 Suomi on suomalainen 16.20 Kesäksi kotiin 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 17.55 Doc Martin (12) 18.00 Yle Uutiset 18.13 Yle Uutiset alueeltasi 18.20 Päivän kasvo 18.30 Sadan vuoden talo 19.00 19.48 Prisma: Eläinäidit 20.00 Elossa 24h 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 A-studio 21.35 The Same Sky Isku sydämeen (12) 22.25 Siinä näkijä missä tekijä (12) 23.25 Yle Uutiset 23.30 Ulkolinja: Katolisen kirkon suojissa 00.25 04.00 Uutisikkuna TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 1.8. Tutustuminen Riihigalleriaan.Ilmoittautuminen Annikille puh. Lähtö tapahtuu klo 17.45 kimppakyydein seurakuntakeskukselta, maastoon lähdetään klo 18 Toittilantien alkupäästä. mahdollisesta kivääriradan rahoituksesta. 040 744 4822. Kiväärikisat la 15.9. Iittihölkkä Ravilinnassa to 2.8. Kesäpäivät järjestää Kymi-Vuoksen latualue. com Muutkin kuin jäsenet! Palloja Futiskoulut jatkuvat kentällä tänään maanantaina 30.7. Pirkolle 2.8. Kaukaan kyläyhdistyksen sekä Kaukaan maaja kotitalousseuran yhteinen maksullinen päiväristeily Viipuriin la 1.9. klo 12–15, su 16.9. päivä elokuuta. Liisalle 040 562 1914. Poistomenettelyssä on mukana noin 1.000 toimimatonta yritystä ja asuntoosakeyhtiötä. alkaen klo 18.00. 1.8.2018 Maanantai 30.7. 040513 5984, 30.7. Kuljetus järjestetty. Nyt on mahdollisuus pelata porukalla petanqueta (petankkia) Ravilinnassa Saharan kentällä perjantaisin klo 10.00. klo 16.30–18.30 H a a p a k i m o l a n tie 514. Lähtö torilta klo 17.00. Ilmoittautumiset 17.30 alkaen. Tarkemmat tiedot www.iitinsoutajat.iitinlatu.com Muistattehan kokoontumisen huomenna ti 31.7
— Se on loppujen lopuksi pitkä aika. Kausalassa lähinnä lentopallon parista tutuksi tullut Sauvalan perhe on tehnyt näyttävää työtä myös kesälajissaan pesäpallossa. päivänä 2018 Iitistä löytyy golfin pituuslyönnin Euroopanennätysmies Marko Mustonen kotikenttänsä Niskaportin maitolaiturilla. Näytösluontoisesti pituuslyöjät tekevät myös viihdettä. Joukkuelajien yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen vetoavat myös lapsiin suuresti, päätti Harri kiireisenä, mutta tyytyväisenä. — Pesäpallo on vahvasti mukana perheessämme, sillä pelejä ja treenejä tulee kesän mittaan useampi sata. Loppulausumaksi osuu hyvin isä Harrin arvio lajista ja leireistä. Pietarissa sain neljä pallo menemään yli 400 jaardin. Finaalissa aikansa suurten pesäpallonimien Pertti Longan ja Pertti Salosen mukaan nimetty Pepet voitti pelijohtajien Joel Salon ja Pertti Pitkäsen kannustamana Joensuun Mailan 2006 syntyneiden joukkueen juoksuin 6-1. Aika pesäpallokentillä joukkuekavereiden parissa on hauskaa. (Kuva: Kati Kettunen.) Sauvalat pesäpalloilevat perheenä Elias ja Harri E-poikien suomenmestareita Tuoreet pesäpallon Suomen mestarit, KPL:n Harri ja Elias Sauvala Kouvolan turnauksen mitalit kaulassaan. — Onneksi olen saanut paikallisia tukijoita, mutta toki lisääkin mahtuu mukaan. Lopulta kaikki kuitenkin sujui hyvin. Sekä Enni että Elias valittiin leirin Itä-Länsi arvootteluihin. — Mailani jäivät Helsinki-Vantaalle, ja jouduin lyömään lainamailalla, joten kyllä siinä pienen paniikin ainekset uhkasivat olla. Viimeinen valtakunnallinen leiri, C-ikäisten (20032002) nuorisoleiri, pelataan Seinäjoella 29.7-3.8, ja siellä Sauvalan perheestä Puhdin väreissä nähdään Erika ja Enni. heinäkuuta. Tätä kirjoitettaessa perhe on juuri palannut Tampereen suurleiriltä, jossa perheen D-ikäinen 2004 syntynyt Enni pelasi Kuusankosken Puhdin joukkueessa ja Erika oli toisena pelinjohtajana. Seuraava tavoite hänellä on Chesterissä kuun vaihteessa käytävä MM-kisakarsinnan finaali. Yhteensä leirillä oli 107 joukkuetta, joista pelkästään Kouvolan Pallonlyöjillä Pepet-joukkueen lisäksi kolme muuta poikajoukkuetta, koviin pesäpallonimiin viittaavat Naket, Lököt ja Rymyt. Marko Mustonen osallistuu European Long Drive Tourina tunnettuun pituuslyönnin kilpailuun seniorien eli tässä tapauksessa yli 45-vuotiaiden sarjassa. — Olisiko tuo kuvan yläkulman numero seuraava tavoite, hän hymyilee. Hän harjoittelee käymällä salilla 3-4 kertaa viikossa ja pituuslyöntiharjoituksia on pari kertaa viikossa. — Yhtään polviltalyöntikilpailua en ole vielä hävinnyt, ja putterillakin menee yli 200 metriä.. Mustonen kuvailee golfin pituuslyöntikilpailua nopeusja voimalajiksi. Iitistä löytyy mies, joka hallitsee golfpallon lyömisen kauas. Mustonen esimerkiksi lyö tarvittaessa polviltaan, ja ennätys tällä tavoin on Niskaportissa 279 metriä. — Yleensä lyön kerralla 40-60 palloa. Toisin kuin varsinaisessa golfissa pituuslyöntikilpailuissa ei vielä jaeta suuria rahoja. Mustonen on selvittänyt jo kaksi alkukarsintaa sekä semifinaalit. Ne on kisattu Lontoossa, ja semifinaalissa oli mukana kosolti jännitystä. — Sen voittamalla pääsen MM-kisaan Amerikkaan, ja tältä osin tavoite on selvä. — Itse kilpailussa lyödään kuusi palloa, ja hyväksytyssä suorituksessa sen on mentävä sekä pitkälle että osuttava tietylle määrätylle sektorille. Seuraavaksi Sauvalat ovat Haapajärven Naperoleirillä, jossa peliasun päälleen pukee perheen nuorin pesäpallovesa Eeli. Joukkueessa pelasi Elias Sauvala ja joukkueenjohtajana toimi Harri Sauvala. 8 URHEILU ” Pesiskentällä on hauskaa VOITTO RUOHONEN HOOBEE Maanantaina heinäkuun 30. Mestaruus oli KPL:n E-junioreille ensimmäinen sitten vuoden 1988, jolloin temppu tehtiin Loimaalla. Valtakunnallisten leiritapahtumien myötä perheeseen on tullut myös menestystä ikäluokan terävimmästä kärjestä, kun KPL:n E-poikien Pepet voitti epävirallisen suomenmestaruuden kotikentällään Kouvolassa, jossa titteliä hamusi peräti 50 Eikäluokan joukkuetta. Aikaa kuuden pallon lyömiseen on kaksi minuuttia ja 45 sekuntia. Kesäkuun alkupuolella Pietarissa uudella Peterhof Golf Clubilla käydyssä kilpailussa kaikki osui kohdalleen, ja tuloksena oli seniorien Euroopan ennätystulos, 414 jaardia, noin 379 metriä. Valtakunnallinen E-ikäisten tenavaleiri tytöille ja pojille järjestettiin Kouvolan eri kentillä kuuden päivän aikana 8.-13. Mukana oli myös Kouvolan Pallonlyöjissä pelannut Elias. Kesä on pesäpallossa valtakunnallisten leirien aikaa ja Sauvalat kaikissa vahvasti mukana. Kouvolan Pallolyöjiä ja Kuusankosken Puhtia edustavat Erika, Enni, Elias ja Eeli pitävät kiireisenä paitsi itsensä, myös perheen isän Harrin ja äiti Maaritin. Pituuslyöntikisa ovat Mustosen mukaan hyvinkin erilaisia kuin muu golf: — Rokki soi, ja kilpailijat saavat valita suorituksensa taustalle omaa mielimusiikkiaan, minun valintani Chesterin kisaan on Motorhead. Amerikassa pituuslyöntikilpailut ovat jo hyvin suosittuja, ja Euroopassa ne valtaavat koko ajan lisää alaa. Tärkeää on saada itselle hyvä rytmi ja fiilis lyönteihin