IITIN JA JAALAN SITOUTUMATON PAIKALLISLEHTI LUMIMARJA TIRRONEN Maakunta vaihtuu perjantaina 1.1.2021 Iitin liittyminen Päijät-Hämeeseen tuo muutoksia viranomaisyhteistyöhön Iitin kunta siirtyy 1.1.2021 hallinnollisesti Kymenlaakson maakunnasta Päijät-Hämeen maakuntaan. tammikuuta tietojärjestelmistä johtuvista syistä. Raj. Esimerkiksi yritysneuvonta on ollut Lahden Seudun Kehitys LADEC Oy:n hoidossa jo pari vuotta. Iitti liitettäneen nk. Su 3.1. Matkailuyhteistyötä Iitti tekee Lahti Regionin kanssa. — Tällä ei pitäisi olla suurta merkitystä, sillä nykyiset hätäkeskusalueet ovat muutenkin laajoja, ja käytössä on paljon työtä helpottavaa tekniikkaa, kuten GPS-paikannus, vakuuttaa apulaispoliisipäällikkö Tero Seppänen Hämeen poliisilaitokselta. Iitti kuuluu huomisesta alkaen Kaakkois-Suomen poliisilaitoksen sijaan Hämeen poliisilaitoksen toimialueeseen. Vastaavasti pelastustoiminnan palvelut tuottaa jatkossa Kymenlaakson pelastuslaitoksen sijaan Päijät-Hämeen pelastuslaitos. — Muutenkaan maakunnan vaihtuminen ei kuntalaisille hirveästi näy. päivänä joulukuuta 2020 www.iitinseutulehti.fi Kauppakatu 6 47400 Kausala • N:o 98 • 66. asti, ellei toisin mainita. Kunnanjohtaja kertoo, että kyltin siirtämisestä oli kaavailtu pienimuotoista seremoniaa, mutta kyltti oli kiirehditty vaihtamaan niin hyvissä ajoin, ettei suunnitelmaa ehditty toteuttaa. ELY-keskusten toimialueet perustuvat maakuntiin, ja Iitin osalta Kaakkois-Suomen ELY-keskus vaihtuu Hämeen ELY-keskukseen. Poliisin hälytystehtävät siirtyvät Hämeen poliisilaitoksen vastuulle vasta maanantaina 4. Valtatien 12 varressa maakuntarajasta kertova kyltti oli siirretty KymiRingin tienoille jo hyvissä ajoin ennen joulua. vuosikerta • 2020 • N:o 5201 Irtonumero 2,50 E (sis. Ennätykselliset viisi kuntaa siirtyy huomenna toiseen maakuntaan. Hätänumeroon soitettaessa palvelua saa siis jatkossa Kuopion sijaan Turusta. Maaseutuvaltaisessa Iitissä ELY-keskuksen vaihtuminen näkyy Paukun mukaan eniten Kouvolasta Lahteen siirtyvissä TE-palveluissa sekä viljelijätukiasioissa, mutta kovin isoa muutosta hän ei näe tapahtuvaksi. alv.) Sivut 1-5 Mikä kaikki muuttuu. Tarjoustuotteita rajoitettu erä. — Asiat hoituvat kyllä. 10-16 TILTUNTORI OSTA NOSTA & Debi t meidät löydät myös facebookista facebook.com/tiltuntori Kaikki kesän ainekset läheltä. Torstaina 31. Itä-Häme -tiimiin, ja yrityspuolella Paukku näkee esimerkiksi Kiitokorin sopivan hyvin Päijät-Hämeen klusteriin, jossa panostetaan sähköiseen liikenteeseen ja infrastruktuuriin. K-Market Tiltuntori Merrankuja 2, Kausala, (05) 535 3880 sanna.huhtanen@k-market.com Palvelu pelaa Ma-Pe 7-21 , La 7-19 , Su 10-19 To 31.12. Kelan osalta maakunnanvaihdos ei Iitin kunnanjohtaja Riku Rönnholmin mukaan muuta mitään. Vaihdos tuo tullessaan useita muutoksia. Vastaavasti Hiisiössä ei kyseistä PäijätHäme -kylttiä enää ole. ELY-keskukset tekevät muutenkin paljon yhteistyötä keskenään. Niin Iitti, Lahti kuin Kouvolakin kuuluvat Kelan Eteläiseen vakuutuspiiriin, joka käsittelee näiden kuntien asukkaiden etuushakemukset. Iitti kuuluu jatkossakin Pohjois-Kymen Kasvun Leader-ryhmään yhdessä Kouvolan kanssa, mitä Paukku ei pidä ongelmana. HYVÄÄ UUTTA VUOTTA TILTUNTORI Tarjoukset voimassa To 31.12. Heinävesi siirtyy EteläSavosta Pohjois-Karjalaan, Joroinen Etelä-Savosta Pohjois-Savoon, Kuhmoinen Keski-Suomesta Pirkanmaan maakuntaan ja Isokyrö Pohjanmaalta Etelä-Pohjanmaalle. Poliisin ja palokunnan palveluissa tapahtuvista muutoksista kerromme tarkemmin tämän lehden sivuilla 2 ja 5. 3 pkt/talous 2 ps 4 00 59 Appelsiini Espanja kg Taffel Megapussit 140-325 g (6,15-14,29 kg) PLUSSAKORTILLA Forssan Majoneesisalaatit 400 g (4,13 kg) Hinta ilman plussa-korttia 1,85 rs (4,63 kg) 1 65 -10 % Tex Mextuotteet PLUSSAKORTILLA PLUSSAKORTILLA Hinta ilman plussa-korttia 3,49 pkt (8,31-9,97 kg) Hinta ilman plussa-korttia ja yksittäin 2,99 ps (9,20-21,36 kg) PLUSSAKORTILLA HK Aitonakit 350-420 g (7,12-8,54 kg) 2 99 pkt rs Tiltuntorin väki kiittää kaikkia asiakkaita kuluneesta vuodesta ja toivottaa Onnellista Uutta vuotta 2021!. Käytännön asioita on siirretty Päijät-Hämeen puolelle pikku hiljaa, ja Iitti on jo hyvin sisällä PäijätHämeen rakenteissa. Johtaja Jarmo Paukku Hämeen ELY:stä onnittelee Iittiä pitkään tapetilla olleen asian saamisesta maaliin ja kehuu Päijät-Hämeen hyvää yhteistyömoodia. Myös hätäkeskusalue muuttuu, sillä Päijät-Häme kuuluu Turun hätäkeskusalueeseen, kun taas Kymenlaakso kuuluu Kuopion hätäkeskusalueeseen, johon Kouvolan hätäkeskus yhdistettiin vuoden 2012 lopulla. 7-18, Pe 1.1
Kausalassa 31.12.2020 LUMIMARJA TIRRONEN lumimarja.tirronen@iitinseutulehti.fi Iitin kunnan alue siirtyy Kaakkois-Suomen poliisilaitokselta Hämeen poliisilaitoksen toimialueeseen vuoden vaihtuessa. Toinen suosittu paikka on Maasotakoulu Haminassa. — Nykyään maa on jaettu maanpuolustusalueisiin, joilla on omat aluetoimistonsa. Vuosi 2020 tulee jäämään maailmanhistoriaan koronavuotena, mutta rokote on tuonut tunnelin päähän valon. Hallinto-oikeuden osalta Iitti siirtyy Kuopiossa sijaitsevan Itä-Suomen hallintooikeuden toimialueen piiristä Hämeenlinnan hallinto-oikeuden toimialueelle. Toinen suuri muutos on Iitin terveysaseman siirtyminen yksityisen Mehiläisen ja hyvinvointikuntayhtymän yhdessä perustaman yhteisyrityksen hoidettavaksi. Iitin lisäksi toiseen vaalipiiriin siirtyvät Joroinen ja Heinävesi. Oikeudenkäyntipaikka vaihtuu Kouvolasta Lahteen Iittiläisten rikos-, riitaja hakemusasioita on käsitelty Kymenlaakson käräjäoikeudessa, mutta huomisesta alkaen Iitti siirtyy Päijät-Hämeen käräjäoikeuden toimialueeseen. Seuraavissa eduskuntavaaleissa Kaakkois-Suomen vaalipiiri menettää paikkoja asukasluvun pienentymisen seurauksena. Asiakas voi asioida valtakunnallisen organisaation missä tahansa toimipisteessä; Iitistä katsoen lähimmät ovat Kouvolassa (Vuorikatu 1) ja Lahdessa (Kirkkokatu 12 A). Käytännössä se tarkoittaa rahaa, jolla palkata lisää poliiseja. Ennen 1.1.2021 kirjatut rikosjutut tutkitaan kuitenkin loppuun Kaakkois-Suomen poliisilaitoksella. A-luokan tehtävissä on yleensä henki tai terveys uhattuna; kyse voi olla esimerkiksi tappelusta, puukotuksesta tai ampumisesta. Lupapalveluasioissa iittiläiset voivat edelleen asioida haluamallaan poliisiasemalla, sillä kansalaiset päättävät itse, millä poliisiasemalla käyvät esimerkiksi passia tai henkilökorttia hakemassa. Tällä vaalikaudella (2019-2023) Hämeen vaalipiiristä istuu eduskunnassa 14 kansanedustajaa: SDP:n Tarja Filatov, Ville Skinnari, Johannes Koskinen ja Mika Kari, kokoomuksen Sanni Grahn-Laasonen, Timo Heinonen ja Kalle Jokinen, perussuomalaisten Rami Lehto, Lulu Ranne ja Jari Ronkainen, keskustan Hilkka Kemppi, vihreiden Mirka Soinikoski, vasemmistoliiton Aino-Kaisa Pekonen ja kristillisdemokraattien Päivi Räsänen. Poliisihallitukselle esitetyissä laskelmissa Hämeen poliisi arvioi tarvitsevansa 5,8 henkilötyövuotta lisää, mutta Seppäsen mukaan Kaakkois-Suomen poliisilaitokselta ei juuri voi väkeä vähentää ilman että kirstun pohja alkaisi häämöttää. Iitti on kuulunut Kaakkois-Suomen vaalipiiriin, mutta maakunnan vaihtumisen myötä kunta siirtyy Hämeen vaalipiiriin. — Päijät-Hämeen tuomiopiiri tosiaan laajenee, ja esimerkiksi Iitin kunnanvaltuuston valitsemat lautamiehet, joita rikosasioissa joskus käytetään, siirtyvät nyt tänne meille, kertoo laamanni Juha Kolu Päijät-Hämeen käräjäoikeudesta: — Vastedes Lahden oikeustalolla käsitellään ne rikosasiat, joiden tekopaikka on Iitti tai joissa on vastaajana iittiläinen. Hämeen poliisi saa Iitin alueen myötä neljä henkilötyövuotta lisää. — Poliisilaitoksethan eivät toimi samalla tavoin kuin palokunnat, eli matkaan ei lähdetä yhdestä tietystä osoitteesta, vaan partioita on alueella liikkeellä koko ajan, muistuttaa Seppänen: — Hämeen poliisilla on melko paljon tehtäviä Nastolassa, joten toisinaan lähin partio tulee varmasti sieltä. Hämeen partioita on myös ohjeistettu käymään Iitissä ja tutustumaan paikkoihin. — Toki tilannetta pitää seurata. Maantieteellisesti Iitin sijainti ei tietenkään muutu mihinkään, ja ajan kanssa nähtäväksi jää, kuinka paljon maakunnan vaihtuminen ruohonjuuritasolla lopulta näkyy. Kaakon paikkamääräksi on alustavasti arvioitu vuoden 2023 vaaleissa 13-14 paikkaa. Sote-keskusta myös remontoidaan siten, että syksyllä kaikkien perustason sosiaalija terveyspalvelujen pitäisi löytyä saman katon alta. Siitä, miten valtuuston kokoonpano mahdollisesti muuttuu, päättävät äänestäjät. Näissä tilanteissa paikalle tulee lähin poliisipartio, eli luultavasti poliisi tulee Iittiin jatkossakin usein Kouvolasta. Pitkään ajettu maakunnan vaihto toteutuu huomenna, ja Iitistä tulee hallinnollisesti osa Päijät-Hämeen maakuntaa. Siihen, missä iittiläiset suorittavat asepalveluksensa, maakunnan vaihtumisella ei Koukkarin mukaan ole mitään vaikutusta. Tämä näkyy eduskuntavaaleissa vuonna 2023. Tämäkin muutos astuu voimaan huomenna. Myös rikosten tutkintavastuu siirtyy KaakkoisSuomen poliisilaitokselta Hämeen poliisilaitokselle. Maaoikeusja sotilasoikeudenkäyntiasioissa Päijät-Hämeen kuntien asukkaiden asiat käsitellään Kanta-Hämeen käräjäoikeudessa. Siirron jälkeen Hämeen poliisilaitos hoitaa poliisipalvelut alueella. Niinpä sieltä otettiin Hämeeseen neljä henkilötyövuotta, mutta annettiin vastineeksi kaksi henkilötyövuotta lisää, eli Hämeen toivomat kuusi henkilötyövuotta jaettiin neljä-kaksi kahden poliisilaitoksen kesken. Pääsääntöisesti asevelvolliset pääsevät suorittamaan asepalvelusta sinne, minne haluavat, Koukkari toteaa. Myös Padasjoki, Sysmä ja Hartola ovat kaukana Lahdesta, mutta alueelle ei kuitenkaan ole myönnetty harvalisää, koska palvelujen katsotaan hoituvan. Myös KymiRingin tapahtumia koskevien lupa-asioiden käsittely on jatkossa Hämeen poliisilaitoksen vastuulla. Asepalveluksen suorittamispaikkaan maakunnan vaihdos ei vaikuta Kutsunnat ja niitä edeltävät ennakkoterveystarkastukset pidetään jatkossakin Kausalassa, mutta puolustusvoimien sisäisessä organisaatiossa Iitin valvontavastuu siirtyy Kaakkois-Suomen aluetoimistolta Hämeen aluetoimistolle. päivänä 2020 Iitti siirtyy huomenna Hämeen poliisilaitoksen toimialueeseen Vaalipiiri vaihtuu Hämeeseen Eduskuntavaalien vaalipiirijako noudattelee maakuntajakoa, ja vaalipiireistä valitaan kansanedustajia niiden asukasluvun mukaan. Säätiedot:. Oikeuspaikka vaihtuu siis Kouvolasta Lahteen. Sähköisesti verkossa vireille laitetut lupa-asiat ohjautuvat automaattisesti vuoden vaihteesta lähtien asuinkunnan perusteella käsiteltäväksi Lahden pääpoliisiasemalle (Hennalankatu 270). TÄNÄÄN Päivä Yö 1,8 m/s Perjantai Päivä Yö 1,2 m/s -1 Lauantai Päivä Yö 1,7 m/s -1 Sunnuntai Päivä Yö 1,9 m/s -1 -1 Maanantai Päivä Yö 1,4 m/s -1 -2 Grafiikka: Bulls. Kolmas iso muutos on se, että Iitin kunnanvaltuusto todennäköisesti uusiutuu huhtikuussa pidettävien kuntavaalien myötä. Ulosottolaitoksesta kerrotaan, että ulosottolaitoksessa on tehty 1.12.2020 organisaatiomuutos: Suomessa on nyt vain yksi ulosottolaitos, ja ulosottotarkastaja voi olla mistäpäin Suomea tahansa. Kouvolan Vekaranjärvelle, eikä tähän ole odotettavissa muutosta. Maaoikeuden piiriin kuuluvat esimerkiksi kuolinpesiin liittyvät lohkomiset ja halkomiset. Koronasta riippuu, täyttyvätkö KymiRingiin lastatut odotukset vielä tulevanakaan kesänä täydessä mitassaan, mutta seuraavan kesän osalta voitaneen jo olla varmoja siitä, että Iitillä on uusia ja ennennäkemättömiä kokemuksia horisontissaan. On mahdollista, että joukkosuojaan vaadittava määrä suomalaisia olisi rokotettu kesään mennessä ja elämä voisi taas palautua normaaliksi — ehkä matkustusrajoituksia lukuun ottamatta. Iittiläisille alkava vuosi on muutosten vuosi. Suunnatkaamme siis toiveikkain mielin uuteen vuoteen, uuteen maakuntaan ja kohti uutta valtuustokautta. Kaakkois-Suomen vaalipiiristä eduskuntaan valittiin vuoden 2019 vaaleissa 17 kansanedustajaa, joista viisi on SDP:stä, neljä perussuomalaisista, kolme kokoomuksesta, kolme keskustasta ja kaksi vihreistä. Lahden oikeustalo sijaitsee rautatieaseman lähistöllä osoitteessa Askonkatu 9. Ennen puhuttiin sotilaspiireistä, mutta majuri Jukka Koukkarin mukaan termi on vanhentunut. Aikaisemmin Päijät-Häme, Kymenlaakso ja Etelä-Karjala muodostivat yhdessä Kouvolan hallinto-oikeuden toimialueen, mutta tiet erkanivat vuoden 2014 alkupuolella. Poliisin tehtävillä on kiireellisyysluokitus, ja kiireellisimmissä A-luokan tehtävissä poliisi noudattaa niin sanottua lähimmän partion periaatetta. Kausalasta on noin kaksi kertaa pitempi matka Lahteen kuin Kouvolaan, mutta Hämeen poliisin apulaispoliisipäällikkö Tero Seppänen ei usko, että iittiläisten poliisipalvelut merkittävästi huonontuisivat. Torstaina 4.8.2011 2 TÄNÄÄN TÄSTÄ TÄNÄÄN LUMIMARJA TIRRONEN LUMIMARJA TIRRONEN LUMIMARJA TIRRONEN LUMIMARJA TIRRONEN Torstaina joulukuun 31. — Iitistä suunnataan yleisimmin Karjalan prikaatiin Kohti uutta Kukapa olisi vuosi sitten uskonut, että aivan nurkan takana lymyilee pari miljoonaa kuolonuhria vaativa ja talouden rampauttava pandemia
Asikkalassa on vahvaa ja vireää kylätoimintaa, ja olemme ylpeitä kyliemme yhteisöllisyydestä. Iitin kunnanvaltuusto valitsi edustajikseen Anniina Peltolan (varalla Atte Savelainen) ja Eemeli Lehtisen (varalla Antti Kankkunen). Asikkala on tunnettu vapaa-ajan asumisen kunta, ja olemme panostaneet vahvasti matkailuun. Paitsi vesiyhteys meillä on myös tieyhteys, ja koska olemme samaa työssäkäyntija asiointialuetta, uskon, että Heinola on jo monelle iittiläiselle tuttu. Päijät-Hämeen liitto oli ilmoittanut kunnalle, että Iitin paikat ovat siten Suomen Keskustan ja Suomen Sosiaalidemokraattisen puolueen. Lahden alueella on yli 150.000 asukasta, ja Iitti on nyt tosi lähellä. 2) Tervetuloa Iitti ja iittiläiset Päijät-Hämeeseen! Kärkölän kunnan pormestari Markku Koskinen: 1) Kärkölä on 4.350 asukkaan kunta täällä teistä katsoen Lahden takana. Toivotamme iittiläisille sitkeyttä koronarajoitusten kanssa! Lahden kaupunginjohtaja Pekka Timonen: 1) Tervetuloa Päijät-Hämeeseen sekä käymään Lahteen, maakunnan pääkaupunkiin. Meillä on hyvin vahva liikuntaseuratoiminta; kaupungissa on yli 20 erilaista liikuntaseuraa. (Kuva: Päijät-Hämeen liitto.) Peltola ja Lehtinen maakuntavaltuustoon Iitistä tulee maakunnan vaihtumisen myötä Päijät-Hämeen liiton jäsen. päivänä 2020 Terveisiä iittiläisille Päijät-Hämeen kunnista! Teimme soittokierroksen Päijät-Hämeen kuntiin, ja kysyimme kunkin kunnan johtajalta kaksi kysymystä. Kunnassa on noin 23.500 asukasta, VT12:n varrella sijaitsevan keskustaajama Salpakankaan lisäksi lännessä sijaitseva osakeskus Hämeenkosken pitäjä ja VT24:n varrella Vesikansa Lahden pohjoispuolella. Siirto Hämeen TE-toimiston asiakkuuteen tapahtuu automaattisesti tammikuun ensimmäisellä viikolla. Käyntikohteista tunnetuin on Huovilan puisto, tervetuloa ensi kesänä tutustumaan. Orimattila haluaa olla ihmisen kokoinen. 2) Mielestäni on upeaa, että saamme Iitin osaksi hyvää vauhtia kehittyvää Päijät-Hämettä. LUMIMARJA TIRRONEN Digija väestötietovirastossa asioiminen ei muutu Digija väestötietoviraston eli entisen Maistraatin palvelut on viety pitkälti verkkoon. Sosiaalisessa mediassa käytössä ovat tunnisteet #montaluontoa ja #hirveenihana. 2) Toivotamme iittiläiset lämpimästi tervetulleiksi Päijät-Hämeen päätöksentekoon, ja olemme ilahtuneita, että iittiläiset omalta puoleltaankin halusivat valita Päijät-Hämeen. Lahdessa aulapalvelut ovat avoinna arkisin klo 9-16. TÄNÄÄN 3 LUMIMARJA TIRRONEN LUMIMARJA TIRRONEN RITVA LAUNESKOSKI Torstaina joulukuun 31. Laajat luontoreitistöt ovat talvisin hiihtäjien paratiisi. Kuntamme on kooltaan suuri, mutta väkeä on vähän, alle 3.000. Hartolan kunnanjohtaja Merja Olenius: 1) Hartola on kuningaskunta, ja voidaan sanoa, että meillä on aina tunnettu syvää yhteyttä Iittiin. Iitti, Orimattila ja Kärkölä saivat digitalisaation käytännön kehittämiseen liittyvään yhteishankkeeseen myönteisen rahoituspäätöksen. Tästä huolimatta kansanvaltaa yleensä korostava Hannu Suhonen ehdotti maakuntavaltuustoon itseään ja varalle Arto Vahvelaista. Meillä yhteisenä asiana on myös perusterveydenhuollon toteutuminen Harjun Terveys Oy:n toimesta. Iitti on maakunnan itäisin kunta. Meiltä on hyvät liikenneyhteydet eri puolille eteläistä Suomea. Iitti ja Orimattila ovat samankaltaisia maaseutumaisia kuntia, ja ne ovat varmaan monissa maakunnan asioissa samoilla linjoilla. Iittiläisille lähin asiointipaikka Hämeen TE-toimistossa on Lahden toimipaikka osoitteessa Kirkkokatu 12. Vääksy sijaitsee kapealla kannaksella Vesijärven ja Päijänteen keskellä. Iitti tuo maakunnan toimintaan lisäarvoa moottoriurheilun muodossa, ja näin voimme tarjota Päijät-Hämeeseen tulijoille entistä monipuolisempia mahdollisuuksia. Valtuuston kokouksessa kuultiin kunnanjohtajan selvitys siitä, että toimielimessä edustettuina olevien ryhmien ääniosuuksien tulee vastata jäsenkuntien valtuustoissa edustettuina olevien eri ryhmien kuntavaaleissa saamaa ääniosuutta maakunnan alueella vaalilaissa säädetyn suhteellisuusperiaatteen mukaisesti. Sysmän kunnanjohtaja Marketta Kitkiöjoki ei kiireiltään valitettavasti ennättänyt antaa vastauksiaan. Hollola on vanha emäpitäjä. Näen radan varressa olevan Hollola-Iitti -kehitysakselin, joka voi olla alueelle merkittävä. Olen nyt tässä ulkona, ja vieressä kuhertelevat kyyhkyset. TE-palvelut Hämeestä TE-palveluihin työnhakijoiksi ilmoittautuneet Iitin asukkaat sekä kunnan työnantajat saavat TE-palvelunsa jatkossa Hämeen TE-toimistolta. Lahden ohitustien valmistuttua matka taittuu alle tunnissa. Heistä on jäänyt luotettava ja aktiivinen kuva. Iittiläiset voivat varata ajan mihin tahansa Digija väestötietoviraston palvelupaikkaan; lähimmät ovat Kouvolassa ja Lahdessa.. Asikkala tunnetaan valtakunnallisesti panostuksestaan myös terveysliikuntaan (olimme Suomen liikkuvin kunta vuonna 2018). 2) Toiveena on, että Iittikin rohkeasti tarjoaa lahtelaisille omia palveluitaan, vaikkapa virkistykseen ja matkailuun liittyen, ja ainahan voi keksiä myös jotakin uutta. Toivon, että maakuntamme kehittyminen ja vahvistuminen jatkuu. 2) Olen erittäin iloinen, että Iitti liittyy mukaan. Kuntakeskus on Vääksy, jossa sijaitsee liikekeskusta, Vanhan Vääksyn idylli sekä Vääksyn kanavan suosittu matkailualue. Kunta on Päijät-Hämeen lapsivaltaisin. Lämpimästi tervetuloa! Orimattilan kaupunginjohtaja Osmo Pieski: 1) Orimattila on kehittyvä maaseutukaupunki Päijät-Hämeessä. Tänne pääsee sujuvasti junalla tai autolla. Olen aiemmin toiminut pitkään Päijät-Hämeen maakuntajohtajana, jossa maakunnanvaihdosasiakin on tullut jo kauan sitten tutuksi, ja yhteistyö on ollut senkaltaista, kuin jo olisimme olleet samaa maakuntaa. uudistamalla koulurakennukset; yksikään oppilas ei opiskele väistötiloissa. Suomen kaunein maisemareitti, Pulkkilanharju, kulkee Asikkalan ja Päijänteen kansallispuiston läpi. Maakuntavaltuuston jäsenten ja varajäsenten tulee olla jäsenkuntien varsinaisia valtuutettuja. Mahtaako olla kuhertelua tiedossa… Heinolan kaupunginjohtaja Jari Parkkonen: 1) Iitti on meille pitkäaikainen naapuri, ja olemme tehneet jo pitkään monenlaista toiminnallista ja taloudellista yhteistyötä; viimeisin harjoitus on Kimolan kanava. 2) Mitä ajatuksia Iitin liittyminen Päijät-Hämeen maakuntaan herättää. Ajan voi edelleen varata vihkimistä, ulkomaalaisten rekisteröintiä ja julkisen notaarin palvelua varten, mutta esimerkiksi henkilötietojen muutokset ja avioliiton esteiden tutkinnat voidaan hoitaa sähköisesti tai postitse. Päijät-Hämeessä on kuntien välillä monenlaisia yhteistyömuotoja ja yhteinen kehittämisen ilmapiiri. Tieto asiakkuuden siirtymisestä näkyy jo nyt Oma asiointi -palvelussa. Henkilötai yritysasiakkaan ei tarvitse tehdä muutoksen takia mitään toimenpiteitä, eikä muutoksella ole myöskään vaikutuksia henkilöasiakkaiden työttömyysturvaan. Iitin kunnan hallintoja talousjohtaja Jarkko Salonen pitää maakuntaliiton jäsenyyttä kunnan kannalta ehkä merkittävimpänä muutoksena, sillä se helpottaa Iitin edunvalvontaa. Näin kuntien ja kaupunkien johtajat vastasivat: Asikkalan kunnanjohtaja Rinna Ikola-Norrbacka: 1) Asikkala on raikas ja elinvoimainen kunta Lahden pohjoispuolella. Lapsiin on panostettu mm. Meillä on paljon yhteisiä intressejä, joiden kehittämisessä voimme auttaa toinen toistamme. — Olemme jatkossa niin sanotusti täysiverisesti samoissa pöydissä Päijät-Hämeen muiden kuntien kanssa, kun ennen maakuntaliitto ja sote-asiat ovat olleet eri suunnilla, Salonen toteaa. 2) Me kärköläläiset toivotamme iittiläiset tervetulleeksi tänne Päijät-Hämeen maakuntaan. Iitistä on käyty tutustumassa meihin, ja sen perusteella tunnemme hyvin Iitin päättäjiä. Vallitsevan koronatilanteen vuoksi kaikessa asioinnissa suositellaan verkkotai puhelinasiointia. Asukkaita on noin 8.200, ja viimeisen vuoden aikana olemme saaneet hienoista muuttovoittoa kuntaan. Kiva, että olemme nyt samassa maakunnassa. Kärkölä on myös tässä Salpausselän harjulla, ja vesistöjä meillä on vähänlaisesti. Yhteistyöstämme tulee vielä tiiviimpää, ja Iitin päättäjäthän ovat jo entuudestaan tuttuja, naapureita kun olemme jo olleet. 2) Iitti lisää maakunnan kokoa ja antaa oman uuden lisäpanoksensa teollisuuden, matkailun ja asumismahdollisuuksien muodossa. Erilaisuus on rikkaus, ja sen myötä tapahtuu kehittymistä. Se, mistä voisimme Orimattilassa ottaa oppia Iitistä, on kylien ja kyläläisten aktiivisuus (esimerkiksi Vuolenkoski). Tulkaa iittiläiset nauttimaan suuren kaupungin matkailu-, tapahtumaja ostospalveluista! Lahti tarjoaa paljon mahdollisuuksia, ja se on myös yliopistokaupunki sekä Euroopan ympäristöpääkaupunki. Maaja metsätalous sekä puuteollisuus ovat suuressa osassa meidän elinkeinoelämäämme. Päijät-Hämeen maakuntaan kuuluu huomisesta lähtien 10 kuntaa, joista kolme on kaupunkeja. Nyt kun näin todella on, toivon yhteistyön vain syvenevän. Kunta tunnetaan erityisesti keskiaikaisesta kivikirkosta, Messilän laskettelukeskuksesta ja Etelä-Suomen korkeimmasta kohdasta Tiirismaasta. Kunnan keskeiset taajamat sijaitsevat järvien kupeessa. Suhosen esitystä ei voitu ottaa huomioon, koska se oli maakuntavaltuustojen kokoonpanoa koskevien säännösten vastainen, minkä lisäksi toinen ehdotetun nimiparin henkilöistä on varavaltuutettu ja siten vaalikelvoton maakuntavaltuuston jäseneksi. Padasjoen kunnanjohtaja Petri Koivula: 1) Padasjoki on luonnonkaunis kunta Päijänteen rannalla, kansallispuiston ja Evon retkeilyalueen välissä. Toivottavasti tien 12 parannus etenee, niin mekin pääsemme sujuvammin seuraamaan KymiRingin kisoja. 1) Miten luonnehtisit omaa kuntaasi iittiläisille. Uskon, että meillä on kaikilla tässä vain voitettavaa, ja toivotamme Iitin erittäin lämpimästi tervetulleeksi iloiseen joukkoomme. 2) Ainahan pitää tervetulleeksi toivottaa! Emme tunne kovin hyvin Iittiä; itse olen tosin mökkeillyt joskus Mankalan voimalaitoksen liepeillä, sillä taustani on energiapuolella. Sydämellisesti tervetuloa! Hollolan kunnanjohtaja Päivi Rahkonen: 1) Hollola on perinteistä ja luonnosta ammentava, aktiivinen ja vireä kunta. Olemme olleet muuttotappiokunta, vaikka työpaikkaomavaraisuus on korkea
Lämmin kiitos osanotosta. Ensi helmikuussa olisi tarkoitus pitää Päijät-Hämeen rovastikuntaverkoston kanssa kokous täällä Iitissä, mutta se vielä epäilyttää, Pelkonen sanoo. Tämä tieto tietä kai lohduttaa, on hänen unensa nyt tuskatonta ja rauhaisaa. 10:23 TORSTAINA Paavali kirjoittaa Filemonille: Minä kiitän Jumalaani aina, kun muistan sinua rukouksissani. 20:13 SUNNUNTAINA Jeesus sanoo: Minä olen maailman valo. Hepr. Perinteisesti vuodenvaihteessa tehdään lupauksia. Entäpä jos alkavana vuonna ei katsoisikaan itseensä tai omiin lupauksiinsa. — Esimerkiksi valmiusja kriisitilanteissa tämä korostuu. Lähetä tekstiviesti KOLEHTI10 (10) numeroon 16155. ”Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. 139:16-18) Uusi vuosi aukeaa minulle aivan uutena ja tuoreena ihan konkreettisesti, sillä vaihdan työpaikkaa. klo 10 Loppiaisen sanajumalanpalvelus Jaalan kirkosta, Sanna Suutari (Nimikkolähettimme videolla Kyprokselta), Tanska, Heinola, Roitto, Eskola. — Lausuimme, että maakuntapohjainen rakenne on hyvä, ja koska maakuntamuutos oli tulossa, me saimme liittyä jo vuoden 2020 alusta mukaan PäijätHämeen rovastikuntaan tuomiokapitulin päätöksellä. RITVA LAUNESKOSKI Torstaina joulukuun 31. Tammikuussa kirkkovaltuusto valitsee vastuuryhmiin työalasta kiinnostuneita seurakuntalaisia. Yhteistyö jatkuu vielä muiden muassa Kouvolan perheneuvonnan ja kehitysvammaistyön kanssa. Aurinko nousee Iitissä 9.25 ja laskee 15.12. Tavoitteena tässä on luonnollisesti yhteistyörakenteiden yhtenäistäminen ja yhteistyön helpottaminen. 4 KIRKOLLISET Viikkopaivyri .. klo 10 Sanajumalanpalvelus Kuusankosken kirkosta. Aurinko nousee Iitissä 9.28 ja laskee 15.19. 8:12 MAANANTAINA Jumalan laskema perustus pysyy lujana, ja siinä on merkkinä nämä sanat: ”Herra tuntee omansa”. Jumalanpalvelukset ja uskon elämä 1.1.-8.1. 29:11) Ei tuleva vuosi eivätkä mitkään päivät ole omissa käsissämme. Ke 6.1. 17.11.1943 Iitti k. Aurinko nousee Iitissä 9.29 ja laskee 15.21. SUNNUNTAINA 3.1. Asukkaiden kuuset ja tinat otetaan maksutta vastaan kaikilla Kymenlaakson jäteasemilla. — Päijät-Hämeen aluekeskusrekisteri on tietenkin yksi tärkeä yhteistyökuvio, jossa olemme olleet mukana jo tämän vuoden. Kirkkoherranvirastossa ja taloustoimistossa pyydetään asioimaan ensi sijassa sähköpostitse tai puhelimitse. Lahjoita haluamasi summa MobilePay:llä numeroon 63500. Aristoteles (384–322 eKr.) Aurinko nousee TORSTAINA 31.12. Kirkkoherra mainitsee, että kirkollisen ”aluehallinnon” uudistuksen yhteydessä Iitin seurakunnalta kysyttiin, kokeeko se uusista hahmotteilla olevista rovastikunnista vetoa enemmän Kymenlaakson vai Päijät-Hämeen rovastikuntaan, ja mitä Iitissä ajateltiin rovastikuntauudistuksesta. Entä jos katselisikin kohti Jumalan lupauksia. 2.Tim. Seurakuntaan valitaan vastuuryhmät Kiinnostuneita seurakuntalaisia haastetaan mukaan Uudet vastuuryhmät aloittavat toimintansa Iitin seurakunnassa tulevan vuoden aikana. Kolehdin sijasta voit osallistua lahjoittamalla MobilePay:llä tai tekstiviestillä. LAUANTAINA 2.1. Sairaalasielunhoitoa hoidetaan meillä jo nyt yhdessä muun muassa PäijätHämeen keskussairaalassa ja Jalkarannassa. Lisäksi Kouvolassa ja Iitissä järjestetään tammikuun ensimmäisellä viikolla maksuton kiertävä keräys asukkaiden kuusille ja tinoille. Ps. Su 3.1. Aurinko nousee Iitissä 9.25 ja laskee 15.14. Kirkkovaltuuston puheenjohtaja on Veikko Ikonen (veikkoikonen1@gmail. Minä lopetan, mutta tiedän: sinä olet kanssani.” (Ps. klo 10 Uudenvuodenpäivän kirkkohetki Jaalan kirkosta, Lehtinen, Eskola. Rukoilen, että yhteinen uskontomme auttaisi sinua käsittämään kaiken sen hyvän, minkä Kristus on meille antanut. Kiitos yhteisesti koetuista hetkistä, kiitos katseista ja hymyistä. 16:24 LAUANTAINA Älä tapa. Ajan kanssa näitä varmaan mietitään, onko tarvetta muutoksiin, Pelkonen toteaa. Pelkonen kertoo, että kirkollisessa kentässä hallintouudistusta tehtiin jo aiemmin: tarkoitus oli, että rovastikunnat vastaisivat tulevaisuudessa maakuntia. 2:19 TIISTAINA Jos Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan. Loppiaisen kolehtikohde on seurakuntatyö maailmalla Suomen Lähetysseuran kautta. Pe 1.1. Aurinko nousee Iitissä 9.26 ja laskee 15.11. Ke 6.1. Aurinko nousee Iitissä 9.26 ja laskee 15.09. Joh. Aurinko nousee Iitissä 9.24 ja laskee 15.15. Seurakunnasta toivotaan, että toiminnan kehittämisestä ja toteuttamisesta kiinnostuneet henkilöt ottaisivat yhteyttä kirkkovaltuutettuihin mahdollisimman pian. Lupauksia Edessä on uusi vuosi. päivänä 2020 Nimipäiviä TORSTAINA Uudenvuodenpäivä Silvo, Sylvester PERJANTAINA LAUANTAINA Aapeli SUNNUNTAINA Elmeri, Elmo, Elmer MAANANTAINA Tiitus, Ruut TIISTAINA Lea, Leea KESKIVIIKKONA Loppiainen Harri TORSTAINA Aku, Aukusti, August Viikon sana TORSTAINA Hän on kuullut hartaan pyyntöni ja vastaa rukoukseeni. 6:10 PERJANTAINA Pyytäkää, niin te saatte, ja teidän ilonne on täydellinen. 24.11.2020 Jalmari, Lahti Muistaen Jari ja Jaana Minna ja Juha Juha ja Mari lastenlapset lastenlastenlapset sukulaiset ja ystävät Kun taivaan isä ottaa luokseen sairaan ja väsyneen, oisko aihetta muuhun kuin kiitokseen. Se on kuin puhdas, valkoinen sivu – kokonaan uusi alku. PERJANTAINA 1.1. Vastuuryhmät ovat kirkkoneuvoston alaisia toiminnallisia ryhmiä, joiden tehtävänä on kehittää, suunnitella ja toteuttaa oman työalansa toimintaa yhdessä työntekijöiden kanssa. Ennakkotilauksesta Kouvolan ja Iitin taajamien taloyhtiöille ja omakotiasukkaille on tarjolla myös maksullinen kuusennoutopalvelu suoraan kotipihasta.. Room. Hän tietää, mitä elämäämme kuuluu. Paski, Pellinen. TIISTAINA 5.1. Ensi vuonna aion olla, ensi vuonna aion tehdä… Vuosi alkaa pontevasti lupausten parissa ahkeroiden, mutta sitten ne saattavat unohtua. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo. Tämän kirjoitukseni myötä haluan toivottaa sinulle rakastavan Jumalan siunausta ja kaikkea hyvää elämäsi poluille! HENNA HUPPUNEN Iitti on jo osa PäijätHämeen rovastikuntaa Koronavuosi on haitannut suunniteltua tutustumista Iitin maakunnanvaihdos Kymenlaaksosta Päijät-Hämeeseen ei ole Iitin seurakunnan kannalta kovinkaan merkittävä, kertoo kirkkoherra Mikko Pelkonen: — Kovin suurta merkitystä maakuntamuutoksella ei meille ole. Siirryn helmikuun alusta Kouvolan seurakunnan palvelukseen. Tallenne. Kuuset ja tinat keräykseen Kymenlaakson Jäte muistuttaa, että joulukuuset ja perinteiset uudenvuoden lyijytinat eivät kuulu kodin tai taloyhtiön jäteastioihin. Su 3.1. 1:4,6 Viikon miete Toivo on valveilla olijan unta. Jumala antaa tulevaisuuden. Koronavuoden vuoksi tutustuminen uuteen rovastikuntaan ei ole toteutunut ihanteellisella tavalla. KESKIVIIKKONA 6.1. — Rovastikuntaverkosto on Päijät-Hämeen rovastikuntaa edeltäneen Hollolan rovastikunnan lääninrovasti Anna-Kaisa Rantalan lanseeraama nimitys kirkkoherrojen ja johtavien luottamushenkilöiden neuvottelujoukolle, jonka kanssa toivottavasti voimme jatkossa tavata säännöllisesti ja suunnitella yhteisiä toimia. Ennen kuin olin elänyt päivääkään, olivat kaikki päiväni jo luodut. IITIN SEURAKUNTA KIRKKOHERRANVIRASTO P. Vastuuryhmiä valitaan seitsemän: Varhaiskasvatus, Nuorisoja rippikoulutyö, Diakonia, Lähetys, Hartauselämä, Musiikki, sekä Talous ja kiinteistö. Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Kuinka ylivertaisia ovatkaan sinun suunnitelmasi, Jumala, kuinka valtava onkaan niiden määrä! Jos yritän niitä laskea, niitä on enemmän kuin on hiekanjyviä. com). MAANANTAINA 4.1. 2.Moos. Pääset kanavalle myös Jaalan kappeliseurakunnan kotisivun kautta. Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.” (Jer. 8:31 KESKIVIIKKONA Pysykäämme horjumatta tunnustuksessa ja toivossa, sillä hän, joka on antanut meille lupauksensa, on luotettava. klo 10 Sanajumalanpalvelus (katsottavissa netissä), Pelkonen, Peltokorpi. Iitin seurakunta toivottaa kaikille iittiläisille, seurakuntalaisille, vastuunkantajille ja yhteistyötahoille siunattua ja rauhallista vuotta 2021! Pe 1.1. Aurinko nousee Iitissä 9.27 ja laskee 15.15.17. — Koska samalla PäijätHäme liittyi Tampereen hiippakunnasta myös Mikkelin hiippakuntaan, ei Kymenlaakson suuntaankaan ajateltu tulevan suurta rajaaitaa. klo 12 Sanajumalanpalvelus (katsottavissa netissä), Antero Rasilainen Ely ry:stä, Huppunen, Tiina Lampinen. Jumalanpalvelus Katsottavissa Jaalan kappeliseurakunnan YouTube-kanavalla; www.lyli.fi/jaalansrk. Joh. Hän tuntee meistä jokaisen sisintämme myöten: ”Sinun silmäsi näkivät minut jo idullani, sinun kirjaasi on kaikki kirjoitettu. 040 8484 323 Avoinna: Ma-Pe klo 9-12 www.iitinseurakunta.fi Jumalanpalveluksia voi seurata live-striimattuna Iitin seurakunnan facebook -sivulla tai seurakunnan nettisivujen kautta. klo 10 Sanajumalanpalvelus (katsottavissa netissä), Pelkonen, Tiina Lampinen. TORSTAINA 7.1. Rakkaamme Marjatta KÄRKINEN s. Rahankeräyslupa RA/2020/1538. Filem
Palvelut ja pelastustoiminta jatkuvat kuntalaisille kuten ennenkin. Päijät-Hämeessä toimii ensi vuodesta alkaen yhteensä 21 sopimuspalokuntaa.. — Jokaisella on omia käytänteitään, ja niitä päästään opettelemaan pikku hiljaa, samoin viestintää. KymiRingin suurtapahtumat tulevat tulevaisuudessa vaatimaan pelastuslaitokselta varautumista. Kymenlaakson pelastuslaitokselta siirtyy kaksi vahvaa sopimuspalokuntaa Päijät-Hämeen pelastuslaitoksen talliin. Kuntalaiset eivät muutosta juuri huomaa, toteavat Päijät-Hämeen ja Kymenlaakson pelastuslaitosten eli PHPELA:n ja Kympen edustajat. Suurin osa Iitin kunnan alueella tapahtuneista onnettomuuksista sijoittuu valtatien 12 varteen. Muutokset tehtiin, jotta pelastustoimen aluejako vastaisi muuttunutta maakuntajakoa. Iitin siirtoon liittyvät käytännön valmistelut aloitettiin keväällä suunnittelutyöllä. Sen jälkeen valmistelua on tehty säännöllisesti. Päijät-Hämeen pelastuslaitos varmistaa riittävät riskienhallinnan resurssit alueen laajennettua Iitillä ja perustaa uuden palotarkastajan viran. Palokunnat ovat tuottaneet tehokkaasti pelastustoimen lähipalveluja iittiläisille, ja niin jatkuu myös tulevina vuosina, Parkko jatkaa. Kuvassa käynnissä ovat talvisen liikenneonnettomuuden raivaustyöt. (Kuva: Vuolenkosken VPK.) ”Vain kirjaimet kaluston kyljessä muuttuvat” Iitin VPK ja Vuolenkosken VPK muodostavat yhdessä PHPELA:n suurimman sopimuspalokunnan Iitin VPK:n päällikkö Tuomas Turunen kertoo olevansa odottavalla mielellä, kun vaihdos Kymenlaakson pelastuslaitoksesta Päijät-Hämeeseen astuu voimaan. Kumpikin Iitin sopimuspalokunnista toimii I-valmiusasteen palokuntana. Vain osa tekijöistä vaihtuu, ja PHPELA perustaa uuden palotarkastajan viran alueen laajennuttua Iitillä. Kuntalaisia ja yhteistyöviranomaisia palvelee myös muu henkilöstö, oli kyseessä sitten turvallisuuteen liittyä ohjaus, neuvonta tai koulutus, muut asiantuntijapalvelut tai pelastustoimintaa vaativa hätätilanne. Hälytysosastoon kuuluu 69 henkilöä, mikä on sopimuspalokunnalle paljon. Samaa mieltä on Kymenlaakson pelastuslaitoksen pelastusjohtaja Vesa Parkko: — Maakuntavaihdoksen suunnittelu on sujunut kivuttomasti ja ammattitaitoisesti. Kaikki valmistelut tähtäävät siihen, että pelastustoimen palvelut säilyvät kuntalaisille vähintään samantasoisina kuin ne ovat olleet aiemmin Kymenlaakson pelastuslaitoksen tuottamina. joulukuuta yhteistoimintaviranomaiset huomioiden, kertoo aluepalopäällikkö Heikki Suomalainen. Päijät-Hämeen pelastuslaitos odottaa alueensa hälytysmäärän nousevan Iitin myötä noin 200 hälytyksellä vuodessa. Yhdessä ne muodostavat PHPELA:n suurimman sopimuspalokunnan. Muutostöitä tehtiin viime viikolla, jolloin muun muassa hälytysja viestijärjestelmät päivitettiin PäijätHämeen mallin mukaiseksi. Vuonna 2019 alueella oli 184 pelastustehtävää, joista 64 ensivastetehtävää, 36 liikenneonnettomuutta ja 24 tulipaloa tai tulipalovaaraa. — Kymenlaakson ja Päijät-Hämeen pelastuslaitokset ovat tehneet ennakoivasti yhteistyötä moottoriradan turvallisuusasioissa jo radan suunnitteluvaiheessa, kertoo riskienhallintapäällikkö Marjo Oksanen Päijät-Hämeen pelastuslaitokselta. Ne lähtevät hälytykseen ensisijaisena palokunta noin viidessä minuutissa hälytyksestä. Sekä Iitin VPK että Vuolenkosken VPK ovat perinteikkäitä ja aloittaneet toimintansa jo vuonna 1929. Sopimusneuvottelut sujuivat Turusen mukaan varsin jouhevasti: — Joskus neuvottelut ovat venyneet lähelle vuodenvaihdetta, mutta nyt meillä oli paperit valmiina allekirjoituksia varten jo marraskuun alkupäivinä. — Toimimme siis jatkossa kuten ennenkin; kaikki osastomme jatkavat toimintaansa, ja uusi vuosi aloitetaan samalla kalustolla niin meillä kuin varmaan Vuolenkoskellakin. — Iitin hälytykset on siirretty Päijät-Hämeen pelastuslaitokselle pyhien vuoksi jo 29. — Ensimmäiset neuvottelut siirrosta pidettiin jo 2017. Hän toivottaa Iitin VPK:lle ja Vuolenkosken VPK:lle menestystä tärkeässä työssä. Kuntalaisten suuntaan muutokset eivät juuri näy, ainoa asia on, että kalustoon vaihdetaan Päijät-Hämeen pelastuslaitoksen tekstit. päivänä 2020 Iitin pelastuslaitos on vastaisuudessa Päijät-Hämeessä Hätäkeskusalue vaihtuu muutoksen myötä Kuopiosta Turkuun Iitin VPK ja Vuolenkosken VPK jatkavat vuoden 2021 alusta sopimuspalokuntina, mutta nyt Päijät-Hämeen pelastuslaitoksen alaisuudessa. Iitissä on reilut 20 kohdetta, joissa on automaattinen paloilmoitusjärjestelmä. Viime kesänä auennut Kimolan kanava saattaa sekin lisätä lomakauden hälytyksiä. Talouden sekä palvelutasopäätöksen osalta neuvotteluissa on ollut mukana myös Iitin kunta. Kunnat määrittelevät palvelutasopäätöksessä pelastuslaitoksen palvelujen tason ja tavan. kesäkuuta pelastustoimen aluejaon muutoksista. Palokuntien liikkuvuus raja-alueella jatkuu suurin piirtein samoin kuin ennenkin; sopimus sisältää myös sen, että Iitistä liikutaan edelleen myös Kympen alueella, kun tarvis on. Päijät-Hämeen pelastuslaitos tuottaa jatkossa pelastustoimen palvelut Iitin kunnalle. Iitin kunta ja alueen kaksi sopimuspalokuntaa, Iitin VPK ja Vuolenkosken VPK, siirtyvät Päijät-Hämeen pelastuslaitoksen alaisuuteen huomenna 1.1.2021. Valtioneuvosto päätti 25. Iitin VPK ja Vuolenkosken VPK muodostavat vahvan kokonaisuuden, sillä ne ovat yhdessä PHPELA:n suurin sopimuspalokunta. Vuolenkosken VPK:lla oli viime vuonna 53 pelastustehtävää, joista 10 ensivastetehtäviä. Iitin VPK:lla oli viime vuonna 152 pelastustehtävää, joista 48 ensivastetehtäviä. — Pitää olla äärettö män tyytyväinen, että meillä on näin hyvä määrä henkilöstöä, Turunen on hyvillään. Molemmat sopimuspalokunnat hoitavat myös ensivastetoimintaa. Palokunnan päällikkönä toimii Tuomas Turunen. Näitä ovat esimerkiksi hoitolaitokset ja teollisuuslaitokset. — Neuvottelut ovat sujuneet hyvässä hengessä, ja asioista on saatu sovittua hyvissä ajoin ennen ”isännän” vaihdosta, Hyvärinen sanoo. TÄNÄÄN 5 RITVA LAUNESKOSKI ” Molemmat Iitin VPK:t toimivat I-valmiusasteen palokuntina, jotka lähtevät tehtävälle noin 5 minuutissa hälytyksestä Torstaina joulukuun 31. Vuolenkosken VPK:n päällikkönä toimii Tauno Lehtinen. Hälytysosastossa on 23 jäsentä. Myös lupien haku ja ilmoitukset tulee jatkossa tehdä Päijät-Hämeen pelastuslaitokselle. Neuvotteluja on käyty lähinnä Kympen sekä alueen sopimuspalokuntien kanssa, pelastusjohtaja Jari Hyvärinen Päijät-Hämeen pelastuslaitokselta kuvaa. Iitin VPK:n asemapaikka on Kausala
6 Torstaina joulukuun 31. Harjun terveyden asiakkaana saat lääkärin ja hoitajan apua Digiklinikalta ympäri vuorokauden, vuoden jokaisena päivänä. alkaen osoitteessa Aleksanterinkatu 24 a (Fimlab Aleksanteri) Avosairaanhoito: (03) 410 89 420, vastaamme ma–pe 8–20 ja la 10–16 Suun terveydenhuolto: 040 688 8675, vastaamme ma–pe 8–16 Alueen kaikki sote-palvelut ja Harjun terveyden Digiklinikka osoitteessa: päijät-sote.fi Jatkossa pääset sote-palveluihin kahdesta puhelinnumerosta:. Harjun terveyden sote-keskuksista saat avosairaanhoidon ja suun terveydenhuollon lisäksi mielenterveysja päihdepalveluja, fysioterapian suoravastaanottopalveluja ja terveydenhuollon sosiaaliohjauksen palveluja. Digiklinikalta apua minuuteissa. *Lataa sovelluskaupastasi nimellä OmaMehiläinen. Etävastaanotto toimii osoitteessa päijät-sote.fi ja Päijät-Sote -sovelluksessa*. päivänä 2020 Harjun terveys aloittaa Lahdessa, Kärkölässä ja Iitissä Lahden, Kärkölän ja Iitin julkiset terveysasemat, terveyskeskukset ja lähiklinikat siirtyvät Harjun terveyden vastuulle 4.1.2021 alkaen. Digiklinikan kautta voit myös lähettää viestejä omaan sote-keskukseesi sekä saat apua suun terveyteen ja pärjäämiseen liittyvissä huolissa. Harjun terveyden sote-keskukset palvelevat pidennetyin aukioloajoin Lahden sote-keskus Harjukatu 48, 15100 Lahti Avoinna ma–pe klo 08–20 ja la 10–16 Nastolan sote-keskus Pekkalantie 12–14, 15560 Nastola Avoinna ma–ke 8–18 ja to–pe 8–16 Iitin sote-keskus Iitintie 29, 47400 Iitti Avoinna ma–pe 8–16 Kärkölän sote-keskus Opintie 1, 16600 Kärkölä Avoinna ma–pe 8–16 Laboratoriopalvelut 4.1
Lahden päihdepäivystys on avoinna ma-pe klo 8.15-11. Koronatestaus maksaa yhtymälle yhdestä kahteen miljoonaan euroon kuukaudessa, vaikka testauksen hinta onkin laskenut. Suojatarvikkeita on hankittu yhtymän varastoon merkittäviä määriä, arviolta yli kymmenellä miljoonalla eurolla. Avustukset kattavat osan koronan aiheuttamista lisäkustannuksista. Alueen asukkaiden rokotussuunnitelmasta yhtymä tiedottaa myöhemmin. Marraskuun jälkeen tulos näyttää peräti 15 miljoonan euron ylijäämää. Sienikeitto Lindströminpihvit Yrttibroiler Ke 6.1. Liha Kala Viikon 1 ruokalista. Suojalasien käyttö on pakollista kaikille. Puhelinnumerot 4.1. Kuljettajista viiden epäillään ajaneen huumausaineen vaikutuksen alaisena ja syyllistyneen rattijuopumuksen lisäksi huumausaineen käyttörikokseen. Puhelinpalvelu on kiinni tänään 31.12.2020 ja huomenna 1.1.2021. Rokotukseen tulee varata aika. Ilotulitteiden käyttö on sallittua kahdeksan tunnin ajan Kaakkois-Suomen poliisi muistuttaa, että uudenvuoden ilotulitteiden käyttö on sallittua vasta tänä iltana klo 18.00. Ensi viikosta alkaen aletaan rokottaa ensihoidon, avosairaanhoidon hengitystieinfektiovastaanottojen ja Lahden alueen ikääntyneiden ympärivuorokautisen hoivan henkilökuntaa sekä koronanäytteenottajia ja koronavirusdiagnostiikkaa tekevää laboratoriohenkilökuntaa. Koronavirusepidemian vuoksi toimintaa supistettiin keväällä muutaman kuukauden ajan voimakkaasti, ja sen seurauksena suoritemäärissä ollaan jäljessä talousarviotavoitteista. Nyt näyttää siltä, että ennakkoon on laskutettu liikaa. Ilotulitteita saa ampua kello kahteen asti yöllä 1.1.2021. Poliisi: Joulua vietettiin pääosin rauhallisesti Kaakkois-Suomen poliisin mukaan joulun vietto sujui Pohjois-Kymenlaaksossa pääosin rauhallisesti. Kukkakaalikeitto Läskisoosi Mozzarellabroiler La 9.1. Lahden perhekeskus avaa tammikuun alkupuolella ovensa osoitteessa Aleksanterinkatu 11. Nastolan sote-keskus on avoinna ma-ke klo 8-18 ja to-pe klo 8-16. 7 LUMIMARJA TIRRONEN LUMIMARJA TIRRONEN LUMIMARJA TIRRONEN Torstaina joulukuun 31. Poliisi on kirjannut viisi rikosilmoitusta joulun pyhien aikana Kouvolassa ja Iitissä tapahtuneista pahoinpitelyistä. Sote-keskuksista saa saman katon alta yleislääkäritasoisen sairaanhoidon palveluiden lisäksi perustason mielenterveysja päihdepalveluita, terveydenhuollon sosiaaliohjausta sekä fysioterapian suoravastaanottopalveluita. Kolmella kuljettajista ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta. päivänä 2020 Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän tulos näyttää 15 miljoonan euroa ylijäämää Yhtymä on saanut korona-avustusta valtiolta noin 10 miljoonaa euroa Jäsenkunnille luvassa palautuksia: Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä tiedotti joulun alla, että sen taloustilanne näyttää vuoden 2020 osalta oikein hyvältä. riku.fi. Kuljettajat tavattiin Kouvolassa, Kuusankoskella, Korialla, Valkealassa ja Iitissä. Yhtymän tuloista suurin osa eli 85 prosenttia tulee jäsenkuntalaskutuksesta. Asiakkaan yhteydenotot ohjautuvat automaattisesti nimetylle yhteyshenkilölle, kertoo Harjun terveyden käynnistysvaiheen toimitusjohtaja Joonas Turunen. Epäiltyjä rattijuopumuksia kirjattiin yhteensä kymmenen. Digipalveluissa sovelletaan hyvinvointiyhtymän asiakasmaksuhinnastoa. Edelleen jatkuvan koronaepidemian vaikutukset yhtymän toimintaan ja talouteen ovat vaikeasti ennakoitavissa. Perhekeskuksesta löytyvät äitiysja lastenneuvola, lasten ja nuorten kuntoutuspalveluja, alaikäisten mielenterveysja perheneuvolapalveluja, perheoikeudellisiaja arjen tuen palveluja sekä Perhetilkkukohtaamispaikka. Kaikki palvelut Lahden nykyisistä toimipisteistä siirtyvät sinne. Viikoittain vaihtuva menu Tuomme ma-pe noin klo 10.30 alkaen oman keittiön LOUNASATERIOITA Kausalan keskustan alueelle Hinnat alk. Henkilökunnan rokotuspisteitä on kaksi: Päijät-Hämeen keskussairaala ja Lahden kaupunginsairaala. Jatkossa järjestelmä tunnistaa soittajan puhelinnumeron perusteella, ja puhelu ohjautuu automaattisesti omalle yhteyshenkilölle. Kertynyttä hoitovelkaa on jo purettu reilusti, mutta tehtävää jää myös ensi vuodelle. Kahta kuljettajaa epäillään lisäksi liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Yhteensä rokotusaikoja on ensi viikolla tarjolla 875 työntekijälle. Lopulliset kuntakohtaiset maksuosuudet lasketaan tilinpäätöksen valmistelun yhteydessä. Perjantaina viedään myös viikonlopun ruoat, jotka ovat pakastettuja. Yhtymän lisäksi koronaavustusta on suunnattu kuntien peruspalveluihin. Myös Harjun terveys Oy:n ylläpitämien toimipisteiden palveluvalikoima laajenee vuoden vaihteessa. Iitin sote-keskus eli tutummin terveysasema on avoinna ma-pe klo 8-16. Viranomaiset ovat kehottaneet erityiseen varovaisuuteen ilotulitteiden kanssa tänä vuonna, jotta koronaepidemian valmiiksi kuormittamalle terveydenhuollolle ei turhaan aiheutettaisi lisäkuormitusta ilotulitteista johtuvien vammojen muodossa. Asiakkaille nimetään heidän palvelutarpeensa mukaisesti kootusta tiimistä yhteyshenkilö, joka koordinoi hoitoa. Ruoat laktoosittomia ja gluteenittomuus huomioidaan. Kanakeitto Jauhemaksakastike Kampelarulla To 7.1. Yhtymä on saanut sosiaalija terveysministeriöltä hankerahoitusta palvelujen kehittämiseen. Heti huomenna 1.1.2021 Iitin asukkaille avautuu ympäri vuorokauden palveleva Digiklinikka. alkaen: Avosairaanhoito (03) 410 89 420 Hammashoito 040 688 8675 Päihdepäivystys 044 4828214 Iitin terveysasema on 1.1.2021 alkaen sote-keskus, jonka palvelut tuottaa yksityisen Mehiläisen ja Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän yhteisyritys Harjun terveys Oy. Digiklinikalla on neljä asiointikanavaa: ympäri vuorokauden palveleva yleislääkäritasoinen sairaanhoidon kanava, sote-keskusten aukioloaikoina palveleva hoidon tarpeen arvioinnin ja neuvonnan kanava, vuoden jokaisena päivänä palveleva suun terveyden kanava sekä Huoli omasta jaksamisesta -kanava. Tilaukset edellisenä päivänä klo 14 mennessä. Alle 18-vuotiaat eivät saa käyttää eivätkä pitää hallussaan ilotulitteita. Myös suun terveydenhuolto on avoinna ma-pe klo 8-16. Yhtymän mukaan viime vuonna valmistellut sopeuttamistoimet ovat onnistuneet suurelta osin. — Sote-keskuksissa siirrytään vaiheistetusti moniammatilliseen, lääkärijohtoiseen tiimityömalliin. Ainakin osalle kunnista on siis tulossa jäsenkuntalaskutuksen palautusta. 040 506 9271 arto.makela77@gmail.com Ma 4.1. Tutustu palveluumme ja kysy tarjousta: Ravintola Taksvärkki – Arto Mäkelä Puh. Liha Kana Su 10.1. Harjun terveyden palvelukseen on myös rekrytoitu asiakasohjaajia, jotka ohjaavat asiakkaita oikeaan paikkaan sekä opastavat digitaalisten palveluiden käytössä. 9,50 e Ruokalista on ateriapalvelua koskeva. Vuoden 2019 talouskriisi on selätetty, mutta kuntien heikko taloustilanne tuo jatkossakin rahoitushaasteita. Hernekeitto Nautastroganof Kalalaatikko Pe 8.1. Yhtymä lupaa viestiä palveluissa tapahtuvista muutoksista tulevina viikkoina aktiivisesti. Rikosuhripäivystys palvelee suomeksi ma-pe klo 9-20 ja ruotsiksi ma-pe klo 12-14 puhelinnumerossa 116 006 sekä verkossa www. Ensimmäisissä rokotuksissa ei ole ilmennyt haittavaikutuksia. Oma yhteyshenkilö nimetään asiakkaalle ensimmäisen yhteydenoton aikana. Ensimmäisessä vaiheessa rokotteita on saatu PHHYKY:n alueelle vain 100 kappaletta, ja rokotteet jaetaan koronapotilaita hoitavan teho-osaston, keuhko-osaston ja keskussairaalan päivystyksen henkilökunnan kesken. Pinaattikeitto Paneroitu, täytetty broiler Makkarakastike Ti 5.1. Yhtymän perussopimuksen mukaan mahdollinen ylijäämä palautetaan jäsenkunnille tilinpäätösvuoden palvelukäytön suhteessa. Koronaa ei ole huomioitu kuluvan vuoden talousarviossa, eikä myöskään ensi vuoden talousarviossa. Yhtymä on saanut koronaepidemian hoitoon kaksi valtionavustusta, joiden yhteissumma on 10,2 miljoonaa euroa. Tiistain ja sunnuntain välisenä aikana poliisi tapasi Pohjois-Kymenlaakson alueella viisi henkilöauton kuljettajaa, joiden epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen sekä viisi henkilöauton kuljettajaa, joita epäillään törkeästä rattijuopumuksesta. Yhtymän henkilökunnan koronarokotukset aloitettu Hyvinvointiyhtymän henkilökunnan koronarokotukset on aloitettu tällä viikolla. LUMIMARJA TIRRONEN Harjun terveys Oy tuottaa Iitin terveyskeskuspalvelut huomisesta alkaen Myös digiklinikka avautuu iittiläisille huomenna Vuodenvaihde tuo muutoksia Iitin sosiaalija terveyspalveluihin, kun Mehiläisen ja yhtymän perustama yhteisyritys Harjun terveys Oy ottaa vastuulleen perustason palvelujen tuotannon. Poliisi haluaa muistuttaa Rikosuhripäivystyksen (RIKU) tarjoamista tukipalveluista rikoksen uhrille, hänen läheisilleen sekä rikoksen todistajille. Suosimme aterioissa Liha-Iitin tuotteita! Ja pitopalvelut yhteistyössä Naukion Hautauspalvelun kanssa. Asiakas ei sitoudu mihinkään, vaan voi ottaa vaikka 1 ruoan viikossa ja lopettaa kun haluaa
Kunta on alueensa ihmisten yhteisö; päätös hoitaa yhdessä asioita. 040 5500 257 Päiväkoti Pikku-Vieteri. MYR:issä on ollut yksi iittiläinen jäsen: Atte Savelainen (varajäsen Anniina Peltola). Mitkä niistä kerromme ensi vuonna. päivänä 2020 093 Juuristaan ylpeä ja avoin Iitti Kulunut vuosi on ollut monella tapaa poikkeuksellinen. Koronavirusepidemia yllätti kaikki. Avoinna ma-ke klo 9–15....044 781 3711 Iitin Vuokratalot Oy.....040 483 3765 ......................................... Arkea hallinneet poikkeuksellisen suuret asiat ovat kuitenkin arkipäivän aaltoja suhteessa syvävirtauksiin, joita meidän olisi syytä pysähtyä hetkeksi yhdessä tarkastelemaan. Tällä valtuustokaudella liiton luottamushenkilöhallinnossa ei ole ollut muita iittiläisiä luottamushenkilöitä. Miksi on niin tärkeää, että Iitin talous tasapainotetaan ja että Iitti säilyy itsenäisenä. Mutta samaan aikaan rahat uhkaavat loppua sekä valtion että kunnan kassasta. Arvostuksesta kumpuaa kotiseuturakkaus ja ylpeys. Iitin yhteisö on ainutlaatuinen. Halu huolehtia yhteisön jatkuvuudesta kertoo terveestä ylpeydestä suhteessa niihin asioihin, joita olemme yhdessä menneiden sukupolvien kanssa saaneet aikaan. 1.1.2021 alkaen Kymenlaakson maakunta muodostuu seuraavista kunnista: Hamina, Kotka, Kouvola, Miehikkälä, Pyhtää ja Virolahti. Jokaisella meistä on tuhat ihanaa tarinaa Iitistä kerrottavana. Maakuntavaltuusto merkitsi tiedoksi, että maakuntavaltuuston jäsenmäärä on 1.1.2021 alkaen 32 valtuutettua ja päätti perussopimuksen 34 §:n mukaisesti, että Iitin kunnalle suoritetaan korvaus peruspääomaosuudesta 1.712,14 euroa. Monen mittarin mukaan arki on meillä Suomessa ja Iitissä maailman parasta. kanttori Janne Peltokorpi..............050 387 1643 Vs. te-palvelut.fi/kaakkois-suomi Maataloustoimisto, Iitti Vanha kunnantalo. Se maksetaan tasasuuruisina erinä kolmen vuoden aikana eron voimaantulosta lukien. Opiskelutai työpaikan sijainti ei enää määrittele niin voimakkaasti asuinpaikan valintaa. Poikkeusvuosi pysäytti ja osoitti, etteivät turvallisuus ja terveyskään ole itsestäänselvyyksiä. 02061 59600 sähköpostiosoite: asiakaspalvelu@iitti.fi Kunnantalo, Rautatienkatu 20, 47400 Kausala Vanha kunnantalo, Rautatienkatu 22, 47400 Kausala Toimistot avoinna klo 9.00-15.00 Iitin kunnan virallinen sähköpostiosoite: kirjaamo.iitinkunta@iitti.fi henkilöille: etunimi.sukunimi@iitti.fi VAIHDE puh. Terve, avoin ja asiallisesti debatoiva yhteisö arvostaa kaikkia jäseniään. Sitä ennen oli tiedusteltu muilta Kymenlaakson kunnilta halua lunastaa Iitin osuus, mutta mikään kunnista ei siihen halunnut ryhtyä. Meillä on onni elää väljästi ja luonnon lähellä Iitissä — yhteisössä, joka on samaan aikaan sekä riittävän pieni että riittävän suuri. joulukuuta ja käsitteli Iitin kunnan siirtymistä Päijät-Hämeen maakuntaan sekä siihen liittyen Iitin peruspääomaosuuden maksamista takaisin. Moni arkinen asia on muuttunut meille jo itsestäänselvyydeksi. Vuoden vaihtuessa on hyvä pysähtyä tarkastelemaan syvävirtauksia, joille koronavirusepidemia antoi lisää voimaa. Ylpeys omista juurista houkuttelee yhteisöön uusia jäseniä. 02061 59600 (vaihde) Vaihde avoinna ma-pe 9.00-15.00 P. Syvävirtaukset on ymmärrettävä, jotta voimme uida myötävirtaan ja pitää yhteisön elinvoimaisena. Mikä kunta oikeastaan on. Tämä vuosi osoitti , että valtaosa tietotyöstä on todellisuudessa riippumatonta paikasta. 8 Kiroileva siili Lassi ja Leevi Avoinna ma-pe klo 9.00–15.00 P. Pitääksemme sen elinvoimaisena meidän tulee ymmärtää ihmisiä liikuttelevat syvävirtaukset. Ainakin seuraavat asiat ovat mielestäni merkityksellisiä: avoin, lämmin ja tervetulleeksi toivottava ilmapiiri, yrittämisen ja itsensä ylittämisen eetos, välittäminen ja toisten huomiointi, asioiden ja asioinnin mutkattomuus, monipuolinen kiinteistöja asuntotarjonta, toimintavarmat ja nopeat verkkoyhteydet sekä arvon antaminen jokaiselle. 029 512 000 Kaakkois-Suomen työja elinkeinotoimisto Asioi verkossa: te-palvelut.fi Asioi puhelimitse: henkilöasiakkaat...................0295 042 002 ja työnantajaja yritysasiakkaat ................................................0295 042 001 Asioi toimipaikoissa: ks. Juurille palaaminen on nyt helpompaa kuin koskaan. Mikä saisi muuttamaan Iittiin. Iitin kunnalla on ollut Kymenlaakson maakuntavaltuustossa kaksi jäsentä, Janne Aalto (varajäsen Olli Pasila) ja Eemeli Lehtinen (varajäsen Antti Kankkunen). Vuonna 2019 se oli 74.304 euroa.. 040 8484 323 avoinna ma–pe 9–12 khvirasto.iitti@evl.fi www.iitinseurakunta.fi Taloustoimisto avoinna ma–pe 9–12 Talouspäällikkö Iiris Mäenpää ...................050 387 1644 Nuorisotyönohjaaja Tuula Lehtoranta............. 040 5957 264 Varhaiskasvatuksen palvelupäällikkö............ 040 5811 675 Päiväkoti Peltohiiri.........040 5491 893 Päiväkoti Nuppula..........040 5117 219 Paloja pelastuslaitos Kymenlaakson pelastuslaitos ................................................(05) 23 161 Sosiaalija terveyspalvelut Päijät-Hämeen sosiaalija terveydenhuollon kuntayhtymä ................................................(03) 81 911 Ympäristöpalvelut Kouvolan kaupunki................02061 511 IITIN SEURAKUNTA Kirkkoherranvirasto Eerolantie 1, 47400 Kausala puh. Iitin kunnan poisjäänti merkitsee maakuntavaltuuston jäsenmäärän pienentymistä kahdella. Iitissä on valmistauduttu huomenna koittavaan maakunnan vaihtoon. 050 387 1645 Torstaina joulukuun 31. 0400 650 293 Kuntosalin aukioloajat: ma–su 5.30–22.00 Kirjasto Kausansaarentie 3...........040 483 3800 Kirjaston aukiolot: Omatoimiaika Palveluaika ma–su klo 7–21 ma klo 12–19 ti klo 12–19 ke klo 10–16 to klo 10–16 pe klo 10–16 Kirjastoauto....................040 523 2543 Varhaiskasvatusyksiköiden esimies .......................... Sekä kunnassa että sote-palveluita tuottavassa PHHYKY:ssä on aloitettu samaan aikaan suuret sopeutusohjelmat. ANNIINA PELTOLA Iitin kunnanvaltuuston puheenjohtaja RITVA LAUNESKOSKI Kymenlaakson liiton peruspääomasta Iitille 1.712 euroa Muut jäsenkunnat eivät kiinnostuneet Iitin osuuden lunastamisesta Kymenlaakson liiton maakuntavaltuusto kokoontui 14. Asioita, joista saamme ympärillämme nauttia joka päivä. Vuodelle 2020 Iitin kunnan jäsenmaksuosuus Kymenlaakson liitolle on 67.739 euroa. 040 548 2693 Eläinlääkärin vast.otto klo 8–9.30 ...........................................02061 57902 Kansalaisopisto.............040 554 6502 Kausalan urheilukenttä..040 483 3792 Kuntosali........................ Ky m e n l a a k s o n m a a kunnan yhteistyöryhmässä on puheenjohtajan lisäksi edustettuina Kymenlaakson jäsenkunnat (seitsemän edustajaa + puheenjohtaja). 02061 59600 www.iitti.fi IITIN KUNTA Verotoimisto Valimontie 5, 45100 Kouvola (Verohallinnon yhteinen vaihde) ............................................. 050 387 1649 Nuorisotyönohjaaja lähetyssihteeri Maija Kauppinen..............050 387 1653 Lastenohjaajat.....................050 387 1652 Seurakuntamestari Tiina Klemola....................050 387 1646 Emäntä-siivooja Tanja Nieminen..................050 387 1650 Kirkkoherra Mikko Pelkonen................050 387 1640 Kappalainen Ville Hiltunen....................050 387 1642 Seurakuntapastori Henna Huppunen.............050 387 1654 Vs. diakoniaviranhaltija Vuokko Järvinen.............. Nuorilla, koulutetuilla, iittiläislähtöisillä, Iitissä mökkeilevillä ja kenellä tahansa muullakin on aidosti mahdollisuus valita, missä asuu
Va lit t ava n h e n k il ö n tausta voi olla esimerkiksi tapahtumien järjestämisessä, urheilun suoritustai tapahtumapaikkojen johtamisessa tai kiinteistöjalostuksessa. 03 757 5285 Jaalan kirkonkylä klo 6.00–10 p. Päivystysnumero on maksullinen: klo 8–20 (2,035 €/min) ja klo 20–8 (4,006 €/min). Ilmoituksen mukaan nykyisen toimitusjohtajan projektina on ollut rahoituksen ja rakennusaikaisen toiminnan johtaminen. Koronan takia emme kokoonnu tammikuussa Maakansan Metsästäjät ry. 0200 22020 Jakeluhäiriöt muualla Iitinseutu Painopaikka Lehtisepät Oy, Pieksämäki Pankit Nordea FI92 2131 1800 0041 25 Helmi Säästöpankki FI25 4212 0010 0979 68 OP FI 93 5069 0110 0003 50 Osoitemuutokset ja tilausasiat asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi (05) 326 0355, 0400 857 577 www.iitinseutulehti.fi Torstaina joulukuun 31. T:mi Anitta Svahn Iitin kunnaneläinlääkärin palvelut siirtyvät Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymään 1.1.2021 alkaen. Peurajahti jatkuu lauantaina 2.1.2021 klo 9.00 Maakansan seuratalolla. Tilastojen teko tammikuussa. Lähetys alkaa tänään klo 19.00. Lähetys kestää vajaan tunnin ja on katsojille maksuton. Lähetyksen kerrotaan sisältävän sketsejä, lauluja tanssinumeroita sekä Joulushow ’n ja Kirka -musikaalin esiintyjien haastatteluja. Toinen kansainvälinen suurtapahtuma on elokuussa ajettava motocrossin MMosakilpailu MXGP. Suosittua tapahtumaa ei haluta kuitenkaan kokonaan peruuttaa koronapandemian vuoksi. Viikonloppuisin ja arkipyhinä Päijät-Hämeessä toimii eriytetty pieneläinpäivystys klo 8–20 vuoroin Lahdessa Lahden eläinlääkäriasemalla ja Päijät-Hämeen eläinlääkäriasemalla. Kunnaneläinlääkärin palvelut ja vastaanottotoiminta säilyvät ennallaan. Silloin saat myös uuden kuntokortin. Päivystysalueena on Hollola, Iitti, Kärkölä ja Lahti. www.iitti.fi RT-kaksio/kolmio Kausalasta. Vapaamuotoinen hakemus palkkatoivomuksineen pyydetään lähettämään 20.1.2021 mennessä ratayhtiön hallitukseen kuuluvalle Tapio Nevalalle. Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän eläinlääkäripäivystys: pieneläimet 0600 392 121, tuotantoeläimet ja hevoset: 0600 392 120. Nevalan lisäksi lisätietoja antaa nykyinen toimitusjohtaja Markku Pietilä.. Koronan pelaajat huomioikaa maskit ja mielellään suojakäsineet. kello 19. Kaikki huomioidaan, joten tarjoa rohkeasti. Eläinlääkäripäivystys on tarkoitettu ainoastaan kiireellistä hoitoa vaativille eläinten sairastapauksille. Sirkus Bravuuri on valmistanut neliosaisen valoshow’n, joka koostuu sirkusartistien näyttävistä numeroista. Tehtävä tulisi ottaa vastaan kevään 2021 aikana. P. heinäkuuta. päivänä 2020 KENKÄKAUPPIAS TIISTAINA 5.1. Päivystävä toimipiste selviää aina soittamalla päivystysnumeroon. Arvonta palautettujen korttien kesken vuoden ensimmäisessä kerhossa toivottavasti 8.2. Katsellaan samalla vähän tulevan vuoden näkymiä. Arki-iltaisin sekä yöaikaan yksi kunnaneläinlääkäri hoitaa päivystysalueen pieneläimet, tuotantoeläimet ja hevoset. 0400 165 510 Iitin yhdistyksen Äijä-virtaa ryhmäläiset! Tule vuoden viimeiseen tapaamiseen tänään torstaina klo 13 hiihtomajan laavulle makkaranpaistoon (omat makkarat mukaan). Kausalan torilla. Voit palauttaa kuntokortin ja vapaaehtoistyön kortin Eijan postilaatikkoon, Kylväjäntie 15 A, tai maanantaina 11.1. kerhoon. 9 LUMIMARJA TIRRONEN Julkaisija Iitin Lehti Oy ISSN 0357-9107 Sitoutumaton Uutismedian liiton jäsen Y-tunnus 0158721-0 Osoite PL 37, 47401 Kausala Kauppakatu 6, Kausala Internet-osoitteemme www.iitinseutulehti.fi Avoinna Ma–Ti 8.30–16 Ke–To 8.30–15.30 Pe 8.30–15 Ilmestymispäivät Maanantai ja torstai Päätoimittaja Lumimarja Tirronen 0400 728 113 lumimarja.tirronen@iitinseutulehti.fi Toimittaja Ritva Launeskoski 0400 723 727 ritva.launeskoski@iitinseutulehti.fi Konttoripäällikkö Satu Santala (05) 326 0355, 0400 857 577 asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi Asiakaspalvelu, ilmoitukset, tilaukset ja laskutus Ilmoitusja asiakaspalvelu Eeva Sihvola ja Minna Tervo 0400 857 577, (05) 326 0355, ilmoitukset@iitinseutulehti.fi Asiakaspalvelu, ilmoitukset, tilaukset ja graafinen suunnittelu Ilmoitusten jättöajat Seurapalsta ja pikkuilmoitukset asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi Maanantain lehteen: perjantaina klo 10.00 Torstain lehteen: keskiviikkona klo 10.00 Vedosilmoitukset ilmoitukset@iitinseutulehti.fi Maanantain lehteen: torstaina klo 15.00 Torstain lehteen: tiistaina klo 15.00 Ilmoitushinnat Etusivu 2,15 E /pmm Takasivu 2,05 E /pmm Ennen tekstiä, tekstissä ja tekstin jälkeen 1,85 E /pmm Pienin ilmoituskoko 25 pmm Kuolinilmoitus 2,00 E /pmm Kiitosilmoitus 40 E /kpl Etusivu (silmä) 100,00 E /kpl Merkkipäiväilmoitus 40,00 E /kpl Onnitteluilmoitus kuvalla 70,00 E /kpl Palveluhakemisto 45,00 E /rivi 3 kk Ilmoitushinnat sisältävät arvonlisäveron 24%. kunnantalolle klo 10–13. Mukavaa kuntoiluvuotta 2021! RITVA LAUNESKOSKI LUMIMARJA TIRRONEN Kouvola juhlistaa uutta vuotta valoshow’lla YouTubessa Kouvolan kaupungin uudenvuoden tapahtuma toteutetaan verkkotapahtumana kaupungin YouTube-kanavalla. Kouvolan kaupungin uudenvuoden tervehdyksen esittää kansanedustaja Paula Werning. Arki-iltaisin ja yöaikaan pieneläimet viedään kunnaneläinlääkärin vastaanotolle. Talvikengät, Kuomat ym. Rakennustyöt ovat valmistumassa, ja KymiRingin varsinainen operatiivinen toiminta alkaa keväällä 2021. Tilaushinnat 1.1.2020 alkaen Kestotilaus 12 kk laskutusjakso: kotimaassa 105,00 ulkomailla 114,50 Määräaikaistilaus 12 kk laskutusjakso: kotimaassa 115,00 ulkomailla 114,50 Jakeluhäriöt Kausalan taajama klo 6.30–10 p. Eläinlääkärin yhteystiedot muuttuvat: puhelinnumero 044 482 3362, s-posti taina.rautell@phhyky.fi. Kesän 2021 päätapahtuma on moottoripyöräilyn MM-osakilpailu MotoGP, joka ajetaan 11. Vuoden 2020 kuntokorttien palautus. Lehden suurin vastuu ilmoitusten julkaisemisesta sattuneesta virheestä on ilmoitusten hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. Toimitusjohtajan tehtäviin kuuluvat muun muassa radan päivittäisen toiminnan organisointi, radan vuokraus ja markkinointi sekä pienen organisaation henkilöstöjohtaminen, joka edellyttää päivittäistä läsnäoloa radalla. Tämän jälkeen jalkaannutaan eri harrasteisiin kinkunsulatukseen; ainakin frisbeegolf kierrokselle ja osa koronan peluuseen. Kouvolan kaupunki ei järjestä ilotulitusta Kuusankoskitalon piha-alueella tänä vuonna. Kouvolan Teatteri tarjoaa Uuden Vuoden Show’n striimattuna Kouvolan Teatteri esittää YouTube-livelähetyksenä Uuden Vuoden Show´n tänään torstaina 31.12. Linkki lähetykseen julkaistaan teatterin nettisivuilla: www.kouvolanteatteri.fi/ livestream KymiRing etsii uutta toimitusjohtajaa KymiRing Oy kertoo Facebook-sivuillaan hakevansa yhtiön palvelukseen toimitusjohtajaa. Vastaanotto arkisin ilman ajanvarausta klo 8.00–9.30
Rakennusliikkeita .. 0400 414 431, Tiina Jaatinen Kauppakatu 10, Kausala www.na ukionhautauspalvelu.fi Sahkoliikkeita .. .... Autokorjaamoja ja huoltoja Kauppakatu 16, Kausala, P. Hammaslaakareita .... Jatehuoltoa .. p. 0500 653 145/Timo Virtanen Simolantie 90, 47440 Sääskjärvi Autotarvikkeita Hautakivia .. Suunnittelu Asennus Myynti p. Kiinteistohuoltoa .. .. .. .. Siivousliikkeita .. .. Tuote-esittelyja .. .... .. Nuohous Kauneushoitoloita Ravintolapalveluja Hautaustoimistoja NaukioN Hautauspalvelu Surun keskellä autamme Teitä kaikissa hautajaisjärjestelyissä. 050 572 7670 Rakennusliikkeita .. .. Tilitoimistoja Maalausja lattianpaallystystyot .. .. MATTI NIEMI Puh. Hierojia Partureita ja kampaamoja Maalausta ja hiekkapuhallusta Polttooljya .. 10 KAUSALAN SÄHKÖTYÖ KY A-ryhmän sähköurakointi. .. Torstaina joulukuun 31. (05) 326 0143, 0400 553 417 Metsatyot .. .. Hautaustoimistoja Kukkakauppoja Kiinteistohuoltoa .. .. .. päivänä 2020. Varikauppoja .. Kiinteistöt -pihanhoito Avant kuormaajatyöt -myös vuokraus Lepcon Oy Sähköasennukset -pätevyys S2 lepcon.fi 040 5150386 Mikael Leppä Vesija lampojohtoliikkeita .. Rakennuspeltitoita .. 3636118, 040-7523932 Maalausta ja tapetointia MARKKU VARPENIUS Ky p. Kuljetuksia Pitopalveluja Elainlaakareita .
19.00 Seitsemän uutiset 19.10 Tulosruutu 19.20 Täydellinen kesä 19.50 Elokuva: Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja (12) 22.00 Kymmenen uutiset 22.10 Lotto, Jokeri ja Lomatonni 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Elokuva: Wallander: Jokeri (16) 00.30 Hävyttömät (12) 01.40 Arrow (16) 02.35 Arrow (12) 03.30 04.25 Arrow (16) Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 My Little Pony: Ystävyyden taikaa 06.25 Ritariprinsessa Nella (S) 06.50 My Little Pony: Pony Life (S) 07.00 My Little Pony: Pony Life (S) 07.15 LEGO Friends 07.30 LEGO Ninjago (7) 07.45 Pac-Manin aavemaiset seikkailut (7) 08.10 Teini-ikäisten mutanttininjakilpikonnien nousu (7) 08.35 Disney esittää: Avalorin Elena (S) 09.00 Elokuva: Rölli ja metsänhenki (S) 10.50 Elokuva: Viidakkojengi (7) 12.45 Pientä pilaa 12.55 Pientä pilaa 13.05 Toisenlaiset teiniäidit 14.05 Leijonan luola USA 15.05 Leijonan luola USA 16.05 Leijonan luola USA 17.05 Panttilainaamo 17.35 Panttilainaamon parhaat 18.05 Panttilainaamon parhaat 18.35 Panttilainaamon parhaat 19.05 Elokuva: Vaaleanpunainen pantteri 2 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Elokuva: Godzilla (12) 23.30 Elokuva: Precious Cargo (16) 01.20 Kummeli esittää: Kontio & Parmas 02.20 05.00 Astral-TV Sunnuntai 3.1. 06.53 Tik Tak 06.58 Killen kimppakyyti (S) 07.09 Rytmimunashow (S) 07.14 Petran poppoo (S) 07.28 Herra Mäyränen ja rouva Repolainen 07.42 Liisa ja Leo 07.54 Oktonautit (S) 08.05 Ryhmä Hau (S) 08.29 Salasaaren seikkailijat 08.59 Galaxi 09.00 Näin meillä (7) 09.22 Mahti-Mopsi (7) 09.30 Lasten tasavalta (7) 09.53 Keskiajalla keksittyä (7) 10.00 Ratsastuksen maailma 10.25 11.15 Holby Cityn sairaala (12) 12.05 12.13 Sportliv 12.30 Hiihdon MC: Tour de Ski, miesten 15 km 13.20 Urheilustudio 13.25 Alppihiihdon MC: Zagreb 14.25 Mäkihypyn MC: Innsbruck 15.25 Urheilustudio 15.45 Mäkihypyn MC: Innsbruck 16.20 Hiihdon MC: Tour de Ski, naisten 10 km 16.55 17.50 Alppihiihdon MC: Zagreb 18.15 Taivaan tulet (12) 19.00 19.50 Taivaan tulet (12) 20.00 Luottomies 2 (7) 20.30 Peltsin toinen luonto 21.00 Marie Antoinette (S) 23.00 Stacey Dooley: Espanjan huumesota 23.50 00.09 Kaksi ruumista rannalla (12) MTV3 07.00 Ostoskanava Tvins.com 08.00 Chuggington (S) 08.10 Chuggington (S) 08.20 Muumilaakson tarinoita (S) 08.45 Muumilaakson tarinoita (S) 09.10 Nuori Robin Hood (7) 09.20 Nuori Robin Hood (7) 09.35 Paavo Pesusieni (7) 10.00 Jäinen planeetta (7) 11.00 Kirppiksen Kingi 12.00 Pitääkö olla huolissaan. (12) 13.31 MasterChef 2020 14.31 MasterChef 2020 15.30 Agatha Christie: A Pocket Full of Rye (12) 17.30 Laulu Rakkaudelle: Secret Song Suomi 19.00 Seitsemän uutiset 19.10 Tulosruutu 19.20 Urheiluextra 19.30 Täydellinen kesä 20.00 Agatha Christie: Neiti Pinkertonin salaisuus (12) 22.00 Kymmenen uutiset 22.15 Viikon sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Laulu Rakkaudelle: Secret Song Suomi 00.05 Kunnian päivä 01.05 Mestareiden mestari 02.00 999: Mikä hätänä. 06.54 Hyrräpäät (S) 07.05 Ruskea pikkukarhu (S) 07.13 Oiva (S) 07.22 Kallen keittiö (S) 07.33 Tilda ja hänen ystävänsä (S) 07.44 Viiru ja Pesonen (S) 07.59 Enni ja Roi (S) 08.11 Tarinoita puumajasta (S) 08.22 Galaxi 08.23 Athleticus 08.25 Athleticus 08.28 Merten syvyyksissä (7) 08.51 Tiikeri keittiössä 09.15 RSO:n ja Pikku Kakkosen lastenkonsertti /video: RSO:n ja Pikku Kakkosen lastenkonsertti 09.52 09.57 Kujeilevat eläimet (S) 10.05 Casualty (12) 10.55 Luottomies 2 (7) 11.05 Luottomies 2 (7) 11.15 Tanskalainen maajussi 11.45 Taivaan tulet (12) 12.35 Hiihdon MC: Tour de Ski, sprintit 14.30 Muumilaakso (7) 14.50 16.49 Mäkihypyn MC 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 19.25 Luolamies (7) 19.30 20.51 Pingviinien matka 2 (S) 21.00 Iron Sky The Coming Race (12) 22.30 23.21 Kylie Minoguen salainen ilta MTV3 07.50 Aamusää 08.00 Myyrä ja karnevaalit (S) 08.05 Myyrän ystävät: Toukan tähtihetki 08.25 Chuggington (S) 08.35 Mimmit musapatti (S) 09.00 Emmerdale 09.30 Emmerdale 10.00 Salatut elämät: MC Taalasbiili (7) 10.30 Salatut elämät: Paluu Tuulirantaan 11.00 Salatut elämät: Paluu Tuulirantaan 11.30 Ostoskanava Tvins.com 12.30 Tervetuloa Sjölyckaniin (S) 13.00 Tervetuloa Sjölyckaniin (S) 13.30 Tervetuloa Sjölyckaniin (S) 14.00 Tervetuloa Sjölyckaniin (S) 14.30 Tervetuloa Sjölyckaniin (S) 15.00 Tervetuloa Sjölyckaniin (S) 15.30 Tervetuloa Sjölyckaniin (S) 16.00 Laulu Rakkaudelle 17.30 Kauniit ja rohkeat (S) 18.00 Emmerdale 18.30 Emmerdale 19.00 Seitsemän uutiset 19.15 Päivän sää 19.20 Tulosruutu 19.30 Täydellinen kesä 20.00 Laulu Rakkaudelle 21.30 Sunnuntailounas (7) 22.00 Kymmenen uutiset 22.15 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Elokuva: Heat ajojahti (16) 02.05 (12) 03.00 04.10 Theroux ja kuolemansairaat Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 My Little Pony: Ystävyyden taikaa 06.25 Rusty Rivets (7) 06.50 My Little Pony: Pony Life (S) 07.00 My Little Pony: Pony Life (S) 07.15 LEGO Friends 07.30 LEGO Ninjago (7) 07.45 Pac-Manin aavemaiset seikkailut (7) 08.10 Teini-ikäisten mutanttininjakilpikonnien nousu (7) 08.35 Disney esittää: Avalorin Elena (S) 09.00 Remppa vai muutto UK 10.00 Hansin matkassa 11.00 Elokuva: LEGO elokuva (7) 13.00 Elokuva: Rölli ja metsänhenki (S) 14.50 Pientä pilaa 15.00 Toisenlaiset teiniäidit 16.00 World Vision: Riku & ilta sankareille 18.00 Elokuva: Matti (12) 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Kevyttä yläpilveä 22.00 Elokuva: Sex and the City Sinkkuelämää (12) 01.00 Elokuva: Creed: The Legacy of Rocky (16) 03.40 Kummeli esittää: Kontio & Parmas 04.40 05.00 Astral-TV Lauantai 2.1. 044 985 4690, asiakaspalvelu@kausalanautokatsastus.net Avoinna ma-pe 9-16.30. 06.52 Olivia (S) 07.13 Yhdessä (S) 07.17 Pipsa Possu (S) 07.22 Paperitarinoita (S) 07.28 Popi Kissa (S) 07.40 Q Putti 5 (S) 07.51 Pikku Kakkonen: Seikkailukone 08.11 Auvo Raitanen (S) 08.21 Onneli, Anneli ja Nukutuskello (S) 08.34 Ässäluokka (S) 08.59 Galaxi 09.00 Minä, Elvis Riboldi (7) 09.11 Romppu, Rasse ja Sikuriina (7) 09.23 Eksynyt Ozissa (7) 09.44 09.55 Salainen museo 10.00 Ratsastuksen maailma 10.25 10.53 Peltsin toinen luonto 11.50 Harvoin tarjolla (12) 12.45 13.13 Hymy Pyllyyn 13.25 14.20 Hiihdon MC: Tour de Ski, naisten 10 km 14.25 15.30 Mäkihypyn MC: Innsbruck 15.40 16.30 Hiihdon MC: Tour de Ski, miesten 15 km 17.00 Onneli, Anneli ja nukutuskello (S) 18.15 Supermarsu (S) 19.35 Suurperheen maalaiselämää 20.20 Elämämme Galapagossaarilla 21.10 The Graham Norton Show 22.00 23.20 Black Dynamite (16) MTV3 07.00 Ostoskanava Tvins.com 08.00 Chuggington (S) 08.10 Chuggington (S) 08.20 Muumilaakson tarinoita (S) 08.45 Muumilaakson tarinoita (S) 09.10 Nuori Robin Hood (S) 09.20 Nuori Robin Hood (7) 09.35 Paavo Pesusieni (7) 10.00 Ostoskanava Tvins.com 10.30 Jamie Oliverin 15 minuutin ateriat 11.00 Koko Britannia leipoo 12.00 Kotoisa 13.00 Elokuva: Hotel Transylvania (7) 14.50 Pilanpäiten 15.00 Rakettitiedettä. 11.00 Salatut elämät: MC Taalasbiili (S) 11.30 Ostoskanava Tvins.com 12.30 Tervetuloa Sjölyckaniin (S) 17.30 Kauniit ja rohkeat (S) 18.00 Emmerdale 18.30 Emmerdale 19.00 Seitsemän uutiset 19.15 Päivän sää 19.20 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät: Paluu Tuulirantaan 20.00 Elokuva: Risto Räppääjä ja yöhaukka 21.30 Jarkko Tamminen Show Livenä lavalla 22.00 Kymmenen uutiset 22.15 Päivän sää 22.20 Tulosruutu 22.30 Pitääkö olla huolissaan. 06.52 Metkat Mesiläiset (S) 07.00 Albi Lumiukko (S) 07.08 Maikki ja pelottava Pontso (S) 07.32 Siiri ja Krokotiili (S) 07.39 Pusse (S) 08.01 Minirekat (S) 08.09 Petteri Kaniini (S) 08.25 Galaxi 08.26 Athleticus 08.28 Tero hoitaa (7) 08.50 Athleticus 08.53 Kati ja Töppö: Kati ihmemaa Ozissa 09.15 09.58 Ryhmä Hau mahtavat Mahtipennut 10.05 Casualty (12) 10.55 Uusi päivä (S) 11.25 Yliopistollinen eläinsairaala 11.55 Pohjolan luonto 12.10 Peltsin toinen luonto 12.40 Tanskalainen maajussi 13.10 Tuhkimotarinoita: Mitä kuuluu, Timo. (12) 15.30 Jahti 16.30 Hockey Night 360 17.00 Unelmaduuni Australiassa 18.00 Pitääkö olla huolissaan. TV1 04.00 Uutisikkuna 07.30 Topi nuoren miehen elämää 08.00 Yle Uutiset 08.05 08.54 Avara luonto 09.00 Yle Uutiset 09.05 Suomi on maalainen 09.35 Melkein totta (S) 10.00 Yle Uutiset 10.05 Hakekaa kätilö! (7) 11.00 Yle Uutiset Uusimaa 11.08 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.16 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.24 Yle Uutiset Häme 11.32 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.40 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.48 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.56 Yle Uutiset Pohjanmaa 12.04 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.12 Yle Uutiset Lappi 12.20 Illallinen yhdelle (S) 12.38 Cedar Cove Olivian valinta (7) 13.25 Vaimoke (S) 14.50 Jari Tervo haastattelee 15.45 16.43 Snowhow Pohjolan talvi 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 17.52 Cedar Cove Olivian valinta 18.00 Yle Uutiset 18.21 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Suomi on maalainen 19.00 Ola, Topi ja Tapsa 300 vuotta 20.00 Noin viikon studio kooste 31.12.2020 20.29 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 Jari Tervo haastattelee 22.00 Yle Uutiset 22.04 22.08 Urheiluruutu 22.30 Vuosi vaihtuu 2020 00.05 Vuosi vaihtuu 2020: Vuosi vaihtuu -jatkot 01.00 Tappajan kantapäillä (12) 01.45 04.00 Uutisikkuna TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 31.12. TV1 04.00 Uutisikkuna 07.00 Talot huokuvat historiaa 08.00 Luontosinfonia 09.15 Judi Dench seikkailee Borneossa 10.00 10.52 Jumalanpalvelus 11.00 Muisti: Viron ystävät 11.30 Murhatun miehen viimeinen tahto 12.30 Oma maa (7) 14.15 Itse asiassa kuultuna: Eino Grön 15.15 Hercule Poirot: Teetä kolmelle (7) 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 17.53 Juttu joka ei jätä rauhaan 18.00 Yle Uutiset 18.10 Urheiluruutu 18.15 Veden saartamat 18.45 20.15 Agatha ja keskiyön murhat 20.29 Yle Uutiset 20.45 Urheiluruutu 21.05 White Wall (12) 21.50 Top Dog (12) 22.35 Brexit temppu ja miten se tehtiin 00.10 04.00 Uutisikkuna TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 3.1. TV1 04.00 Uutisikkuna 07.30 07.58 Akuutti: Sokea näkee toisin 08.05 08.53 Avara luonto 09.05 Suomi on maalainen 09.35 09.59 Melkein totta (S) 10.05 10.57 Hakekaa kätilö! (7) 11.10 Marjatta Sarpaneva muusa ja arjen sankari 12.00 Tasavallan presidentin uudenvuodenpuhe 12.30 Uudenvuoden konsertti Wienistä 15.00 Jari Tervo haastattelee 15.55 Revontulien armoilla 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 17.54 Cedar Cove Olivian valinta 18.00 Yle Uutiset 18.10 Ikimuistoinen: Laila Kinnunen 18.30 Suomi on maalainen 19.00 19.52 Viimeinen tango Halifaxissa 20.00 Laika, Lada, Marx ja mä 20.29 Yle Uutiset 20.45 Urheiluruutu 20.55 Itse asiassa kuultuna: Eino Grön 21.55 Babylon Berlin (16) 22.40 Komisario Montalbano (12) 00.30 04.00 Uutisikkuna TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.52 Nimipäiväonnittelu: 1.1. (12) 02.55 Stupid Man Smart Phone 03.50 05.00 Theroux ja kuolemansairaat Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 My Little Pony: Ystävyyden taikaa 06.25 Ritariprinsessa Nella (S) 06.50 Hatchimals (S) 06.55 Hatchimals (S) 07.00 My Little Pony: Pony Life (S) 07.10 My Little Pony: Pony Life (S) 07.25 Peukaloisen uudet retket (S) 07.40 LEGO Friends 07.55 LEGO Ninjago (7) 08.10 Teini-ikäisten mutanttininjakilpikonnien nousu (7) 08.35 Disney esittää: Avalorin Elena (S) 09.00 Et sä tiedä kuka mä oon. 23.30 Kirppiksen Kingi 00.25 Suurmestari 01.25 Stadi vs Lande 02.20 First Dates UK 03.15 First Dates Suomi 04.10 05.25 RuPaul’s Drag Race: All Stars Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S) 06.25 Rusty Rivets (S) 06.50 My Little Pony: Pony Life (S) 07.00 My Little Pony: Pony Life (S) 07.15 LEGO Friends 07.30 LEGO Ninjago (7) 07.45 Pac-Manin aavemaiset seikkailut (7) 08.10 Teini-ikäisten mutanttininjakilpikonnien nousu (7) 08.35 Disney esittää: Avalorin Elena (S) 09.00 Remppa vai muutto UK 10.00 Hansin matkassa 11.00 Elokuva: My Little Pony 12.00 Elokuva: Vaaleanpunainen pantter 2 13.50 Elokuva: Saapasjalkakissa (7) 15.35 Kuppilat kuntoon, Hans Välimäki! 16.30 The Wall Suomi 17.30 Vain elämää: Yllätysbiisit 19.00 Elokuva: Napapiirin sankarit 2 (12) 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Elokuva: Harjoittelija (S) 23.30 Elokuva: Magic Mike XXL (12) 01.50 Lisää löylyä, Hjallis ja Jethro! 02.50 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (7) 03.50 05.00 Astral-TV Perjantai 1.1. TV1 04.00 Uutisikkuna 07.00 Prisma: Notre-Damen jälleenrakentaminen 08.00 Yle Uutiset 08.05 Meri joka katosi 09.00 Yle Uutiset 09.05 Historia: Suuren pyramidin salaisuudet 10.00 Yle Uutiset 10.05 SuomiLOVE 11.05 RSO Musiikkitalossa 11.45 Pisara 11.50 Topi nuoren miehen elämää 12.20 Mystinen metsätyömies (S) 13.20 Eränkävijät 13.50 Akuutti: Sokea näkee toisin 14.20 Agatha ja Ishtarin kirous 16.00 Sydänlääkärin syöksykierre (12) 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 17.55 Judi Dench seikkailee Borneossa 18.00 Yle Uutiset 18.10 Urheiluruutu 18.15 19.26 Luontosinfonia 19.40 Scott & Bailey (12) 20.29 Yle Uutiset 20.50 Urheiluruutu 21.15 Pieniä suuria valheita (7) 22.45 SuomiLOVE 23.45 Timanttinen keikka 00.45 04.00 Uutisikkuna TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 2.1. 13.00 Rakettitiedettä. Torstaina joulukuun 31. 14.00 Taivaan tulet (12) 14.50 15.58 Mäkihypyn MC: Garmisch-Partenkirchen 16.05 Uusi päivä (S) 16.35 Muumilaakso (7) 17.00 17.58 Pikku Kakkonen 18.10 Casualty (12) 19.00 Taivaan tulet (12) 19.45 Kätevän emännän juhlat (S) 20.10 Kansansankari: Vexi Salmi 21.00 Rentun ruusu (7) 22.40 Irwin Goodman NYT! 23.25 00.50 Kummelistories (7) 23.25 01.42 Berlin Station (12) MTV3 07.50 Aamusää 08.00 Myyrä kemistinä (S) 08.05 Myyrän ystävät: Koiranpentuni (S) 08.15 Myyrä ja tulitikut (S) 08.25 Chuggington (S) 08.35 Mimmit musapatti (S) 09.00 Emmerdale 09.30 Emmerdale 10.00 Pitääkö olla huolissaan. päivänä 2020 Sunnuntai 3.1. 10.00 Jaksa paremmin 10.30 Elokuva: Viidakkojengi (7) 12.30 Elokuva: Kadonneen arkin metsästäjät (7) 14.20 Leijonan luola USA 15.20 Pientä pilaa 15.30 Pientä pilaa 15.40 Panttilainaamon parhaat 16.10 Panttilainaamon parhaat 16.40 Panttilainaamon parhaat 17.10 Panttilainaamo 17.40 Toisenlaiset äidit 18.40 Elokuva: I Feel Pretty (12) 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Elokuva: Napapiirin sankarit 2 (12) 22.50 Elokuva: Sex and the City Sinkkuelämää (12) 01.50 Kummeli esittää: Kontio & Parmas 02.50 05.00 Astral-TV. 11 Varastotie 8, 47400 Kausala, www.kausalanautokatsastus.fi puh. TV-OHJELMAT 31.12.2020 3.1.2021 Torstai 31.12
Yhtymä suosittelee, että alueen toisen asteen oppilaitokset palaavat heti kevätlukukauden alussa mahdollisimman normaaliin opetukseen. Lautakunnassa ympäristönsuojeluasioiden o s a l t a v a l m i s t e l i j a na ja esittelijänä toimii ympäristönsuojelutarkastaja eli ns. — Viime vuonna käyntikertoja oli 1.905, ja lisäksi taloa käyttivät omatoimikutojat. Lehtiartikkelissa asia on ilmaistu näin: ”Temosten kotipihan vieressä on tyhjillään kunnan omistama suuri puutalo, joka sopisi mainiosti pitseriaksi. — Länsi-Kymen Kulttuuritien reitistä, nähtävyyskohteista ja matkailupalveluista 98% sijaitsee Uudenmaan itäosien, Kymenlaakson länsiosien ja Iitin kunnan osalta PäijätHämeen maakunnan itäosien maaseutualueilla, kertoo yhdistyksen sihteeri Pekka Hyvärinen: — Yhdistyksemme haluaa säilyttää postiosoitteensa ja kokouspaikkansa reitin maaseutualueella, ja Iitin sijainti sopii siihen tarkoitukseen erinomaisen hyvin. Yhdistys hakee ensi kesän ajaksi sopivaa toimitilaa Iitistä Kulttuuritien infokeskuksen käyttöön. Kyläyhdistyksen ja kylän kannalta pahin vaihtoehto olisi se, että kiinteistö myytäisiin täysin ulkopuoliselle taholle. Kimolan kanavalle etsitään kioskiyrittäjää Kouvolan kaupunki etsii kaikille avoimen tontinluovutuskilpailun kautta kioskiyrittäjää Kimolan kanavalle. Kaikki vinkit lämpimistä kylän ”navetanvinttitiloista” otetaan toki kiitollisina vastaan. Tänäkin vuonna taloa on käytetty hurjasti koronasta huolimatta. Koronarajoitukset jatkuvat 25.1. rehtori Jussi Mänttäri kertoo, että kurssien kestoa pidennetään loppupäästä, eli jos kurssi pääsee alkamaan esimerkiksi kaksi viikkoa myöhässä, se kestää vastaavasti kaksi viikkoa pitempään. Kunnanjohtaja uskoo, että korvaavia kokoontumistiloja kyläyhdistykselle löytyy kyllä, jos on halua ja kykyä etsiä uusia ratkaisuja. Kyläyhdistyksen puheenjohtaja Riitta Tuomala sanoo pienen yhdistysporukan puntaroineen asiaa monelta kantilta ja päätyneen lopulta siihen, ettei yhdistys pysty taloa ostamaan. 12 Torstaina joulukuun 31. Iitin kansalaisopiston vt. Yhtymä kertoo seuraavansa tarkasti eri paikoista ilmaantuvia jatkotartuntoja. Nyt kun sopimus Kouvolan kanssa päättyy, osa ympäristöpalveluista ostetaan Heinolasta, osa Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymältä. Asukkaiden kannattaa varmistaa isännöitsijältä, miten kuusien kanssa menetellään. Kanavalle saa rakentaa enintään 100 kerrosneliömetrin kokoisen rakennuksen sulun yläpuoliselle parkkialueelle. Kilpailuehdotus pitää jättää 11.1.2021 klo 12 mennessä, ja sen tulee sisältää mahdollisten referenssikohteiden lisäksi liiketoimintasuunnitelma ja alustava kuvaus suunnitellusta rakennuksesta. Rönnholmin tietojen mukaan rakennuksesta ei ole jätetty muita ostotarjouksia. Paitsi pettynyt Tuomala sanoo olevansa myös vähän helpottunut. — Toivomme tietysti tiivistä yhteistyötä Temosten kanssa. Se ei myöskään ole ollut julkisesti missään myynnissä, mutta paikkakunnalla toki tiedetään, että kunta aikoo myydä talon. Hesarin jutussa ollutta luonnehdintaa ”tyhjillään olevasta puutalosta” Tuomala ei allekirjoita. Näin ollen myöskään Iitin kansalaisopiston kurssit eivät käynnisty ennen rajoitusten purkua. Iitin tekninen johtaja Harri Hoffrenin mukaan Heinolan ympäristölautakunta ei kuitenkaan käsittele Iitin ympäristöasioita, joten Iitti tekee sen itse. Kymenlaaksossa on todettu yksi koronatartunta, joka on Iso-Britanniassa leviävää uutta koronamuunnosta. Autoon otetaan myös tinat. Huom. Hänen mukaansa kunnassa ei ollut tahtoa tulla vastaan asiassa. päivänä 2020 RITVA LAUNESKOSKI LUMIMARJA TIRRONEN LUMIMARJA TIRRONEN LUMIMARJA TIRRONEN Keräyskierros maanantaina 4.1. Temoset ovat juuri tehneet tarjouksen rakennuksesta.” Iitin kunnanjohtaja Riku Rönnholm vahvistaa Iitinseudulle , että tarjous on jätetty, ja asiaa käsitellään kunnanhallituksessa alkuvuodesta. Yhtymän mukaan joulun ja uudenvuoden vaikutus epidemiaan näkyy vasta ensi viikolla. Postiosoite on joulukuun puolivälistä alkaen ollut yhdistyksen puheenjohtaja Jarmo Tähtisen osoite Iitin Perheniemessä. Kulttuuritieyhdistys perustettiin vuonna 2014 Moision kartanossa, ja kartanossa on siitä lähtien ollut yhdistyksen postiosoite ja kokouspaikka. Kaupunki vuokraa rakennuspaikan kilpailun voittajalle 30 vuoden sopimuksella. Tuomala ei ole täysin tyytyväinen myöskään kunnan ja kyläyhdistyksen välillä käytyihin neuvotteluihin. Iitin nimikkoviranhaltija, jonka Heinola tehtävään palkkaa. Riitta Tuomala ei näe esimerkiksi Ravilinnaa sopivana paikkana Sääskjärven kylän yhdistystoiminnalle. Joulukuuset ja tinat keräykseen Maksutta jäteasemille aina aukioloaikoina Asukkaat voivat tuoda kuusensa ja tinansa maksutta myös kaikille Kouvolan ja Iitin jäteasemille aina silloin, kun jäteasemat ovat avoinna. Kuuset on tuotava keräyspisteelle keräysauton ollessa paikalla. — Vasta olivat pensselit kuivuneet viime kesän maalaustalkoista, kun kunta ilmoitti, että kiinteistö myydään nyt. Lopullisesti tarjouksen hyväksymisestä päättää kunnanvaltuusto. Rakennuslautakunta on vuoden 2021 alusta alkaen Iitin ympäristöviranomainen, ja asiassa on hyväksytty hallintosäännön muutos kunnanvaltuuston viime kokouksessa. Osoitteenmuutoksen taustalla on Kouvolan kaupungin myyntilistalle joutuneen Moision kartanon kulttuurimatkailutoiminnan päättyminen Elimäellä. Tuntuu kurjalta, että samana vuonna jouduimme tekemään päätöksen toimitiloista luopumisesta. Kyläyhdistys toivoo, että kunta antaa sille tarpeeksi aikaa tyhjentää taloa ja auttaa etsimään säilytyspaikan koulun vanhoille tavaroille, kansalaisopiston kangaspuille sekä kaikille niille nuorisoseuran, kyläyhdistyksen ja maatalousnaisten tavaroille, joita kylätalolla on. Maksullinen noutopalvelu taajamien taloyhtiöistä järjestetään aiemmista vuosista poiketen vain ennakkotilauksesta. Viruksen kantaja oli tullut Kymenlaaksoon Iso-Britanniasta. — Esimerkiksi Haapakimolan koululla on tyhjää iltaisin, ja Kausalassa on paljonkin kunnan tiloja, joita voi käyttää, Riku Rönnholm sanoo. Nyt kylältä loppuvat lasten ja aikuisten kerhot sekä kansalaisopiston toiminta, hän suree. — Nyt on aika katsoa eteenpäin ja kehittää tapoja toimia ilman omaa kokoontumistilaa. Uusi muunnos leviää entistä tehokkaammin. — Kurssit pidetään täysimääräisinä, joten kukaan ei menetä kurssimaksujaan, Mänttäri sanoo. Yksi luku kylän historiaa päättyy. Yhtymän suositukset kasvomaskien käytöstä, yksityistilaisuuksien välttämisestä (ei yli 10 hengen tilaisuuksia), etätyön tekemisestä ja aikuisten ryhmäharrastusten keskeyttämisestä ovat ennallaan 25.1. — Sääskjärven kyläyhdistys täytti tänä vuonna 40 vuotta. Kuusia ei saa laittaa kodin jäteastioihin, ei edes pilkottuna. Hoffrenin mukaan nimikkoviranhaltija on osa-aikainen, ja on kolmena päivänä viikossa paikalla Iitissä. On harmillista, ettei kunta halua kehittää kylien tiloja koko kunnan toimintakeskuksiksi. asti Kansalaisopiston kevään toiminnan aloitus siirtyy Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän alue on edelleen koronaepidemian leviämisvaiheessa, vaikka viime aikoina päivittäiset tartuntamäärät ovat olleet huomattavasti pienempiä kuin pahimpina viikkoina. Sääskjärven kylätalosta on tehty ostotarjous kunnalle Kyläyhdistys ei pysty taloa ostamaan Helsingin Sanomissa oli jouluna Olga ja Tuukka Temosen haastattelu, jossa pari kertoi tehneensä Iitin kunnalle tarjouksen Sääskjärven vanhasta puukoulusta. — Loppuu ainakin epävarmuus siitä, mitä talolle käy. Kun talo päätettiin Iitin kunnan sopeutusohjelman myötä pistää myyntiin, ensisijaisena vaihtoehtona kunnan puolelta pidettiin sitä, että kyläyhdistys hankkisi talon omistukseensa. Alueellinen koronayhteistyöryhmä suosittelee, että aluehallintovirasto jatkaa yleisötilaisuuksien ja julkisten kokoontumisten kymmenen henkilön rajoitusta kolmen viikon ajalle eli 5.1.25.1.2021. Sopimukseen kuuluu siirto-oikeus.. Heinolan kaupunki huolehtii vuoden 2021 alusta Iitin ympäristönsuojelusta ja hyvinvointiyhtymä ympäristöterveydenhuollosta, mukaan lukien eläinlääkäripalvelut Kausalassa. asti. Kausalan ekopiste K-market, Merrankuja 2 Jaalan ekopiste S-market, Jaalantie 117 Ekokaari 50 46860 Keltakangas vaihde: 05 744 3400 www.kymenlaaksonjate.fi RITVA LAUNESKOSKI Iitin rakennuslautakunta on jatkossa ympäristöviranomainen Vuodenvaihde tuo muutoksen Iitin rakennuslautakunnan toimintaan, kun ympäristönsuojeluja ympäristölupa-asiat palautuvat pitkän ajan jälkeen käsiteltäviksi Iittiin. Jos laavua voidaan käyttää nykyisellä paikallaan entiseen tapaan, ongelmaa ei Rönnholmin mukaan pitäisi olla. Mikäli talo myydään Temosille, Tuomala toivoo, että kyläyhdistys voisi jatkaa toimintaansa tiloissa jossakin muodossa. Kunta löi kiinteistölle sellaisen hintalapun, että yhdistyksen rahkeet eivät sellaiseen riitä. Pohjois-Kymen Kasvun tuella pihapiiriin on pystytetty esimerkiksi laavu, jonka siirtäminen toiseen paikkaan vaatii rahoittajan luvan. Alueella on ollut hyvin vähän jatkotartuntoja toisen asteen oppilaitoksista: viimeisen lähiopetuksena toteutetun kuukauden aikana jatkotartuntoja tuli niistä vain kaksi. Aiemmin ympäristöä koskeva lupa-asiat hoituivat vuosien ajan Kouvolan rakennusja ympäristölautakunnassa, kun Iitti osti ympäristöpalvelut Kouvolalta. Länsi-Kymen Kulttuuritieyhdistyksen uusi kotipaikka on Iitti Kesäksi etsitään toimitilaa infokeskuksen käyttöön Länsi-Kymen Kulttuuritieyhdistys ry on päättänyt rekisteröityä Kouvolan kaupungin sijaan Iitin kuntaan. Entinen koulu on toiminut Sääskjärven kyläyhdistyksen kylätalona, ja yhdistyksen aktiivit ovat kunnostaneet paikkoja talkoilla ja Leader-rahalla. 18.20–18.35 19.10–19.25 Keräys on maksuton