Aktiivisessa vapaapalokunnassa toimivat hälytysosaston ohella naiset ja nuoriso-osasto, josta kasvaa uusia palokuntalaisia, uuden vuoden vastaanoton juontanut Antti Nurmi kertoi yleisölle. Myös lyhyt juhlapuhe kuultiin, ja siitä vastasi kesäjaalalainen Kalle Liesinen. Tälläkin kertaa se oli näyttävyydessään todella upea. päivänä tammikuuta 2018 www.iitinseutulehti.fi Sivu 3 Raketit valaisivat kauniisti Kausalan taivaan Kauppakatu 6 47400 Kausala • N:o 1 • 64. vuosikerta • 2018 • N:o 4906 Irtonumero 2 E (sis alv.) Jaalassa ei näyttävyydestä tingitty Helmi Mattila, Vilma Kauppila, Linnea De Lucia ja Jonna Pusa esittivät Laura Karttusen säestyksellä kaksi laulua. Myös sää suosi ilotulitusta; ilma oli kirkas, eikä parin asteen pakkanen haitannut yleisöä, jota tapahtumaa seuraamaan kertyi hyvinkin pari sataa henkeä. IITIN JA JAALAN SITOUTUMATON PAIKALLISLEHTI Torstaina 4. Mäen ja tien väli peittyi välillä sankkaan savuun, mutta taivas oli sitten sitäkin komeampi. Siikavassa kesiään viettävä Liesinen arveli suomalaisten vajoavan usein suotta murehtimaan menneitä, kun tärkeämpää olisi katsoa eteenpäin tuleviin sataan vuoteen. Ensi vuosi onkin Jaalan VPK:lle juhlavuosi, sillä se täyttää 80 vuotta. Kriisinhallinnan asiantuntijana Liesinen on ollut presidentti Martti Ahtisaaren Crises Management Initiative -toimiston johtaja. rs Merrankuja 2, Kausala, (05) 535 3880 sanna.huhtanen@k-market.com meidät löydät myös facebookista www.facebook.com 3 kpl 3 pack T I LT U N TO R I kg kg Tarjoukset voimassa To 4.1. — Jaalassa kaikki hyvä on lähellä, koska olemme lähellä toisiamme, hän muistutti ja kertoi omakohtaisena kokemuksenaan, että Jaalan VPK on maailman paras, se hoiti viime kesänä nopeasti kesäpaikan lähellä syttyneen ruohikkopalon. Pääosassa on ollut aina ilotulitus, jonka Jaalan VPK on hoitanut. Ilotulituksen mahdollistivat tänäkin vuonna Jaalan Kotiseutusäätiön tuki sekä monet paikalliset yritykset, jotka kantoivat kortensa kekoon. Tarjoustuotteita rajoitettu erä. Suomi sata -hengessä pidetty uuden vuoden vastaanotto käynnistyi kahdella laulunumerolla. Helmi Mattila, Vilma Kauppila, Linnea De Lucia ja Jonna Pusa lauloivat Laura Karttusen säestyksellä ensin Pekka Simojoen kappaleen Laulun siivin ja sen jälkeen Ranskan euroviisuvoittajakappaleen Lintu ja lapsi vuodelta 1977. Su 7.1., ellei toisin mainita. pkt rs kg Palvelu pelaa Ma-Pe 7-21 , La 7-19 , Su 10-19 kg kg kg rs Kauppiaan parhaat tarjoukset Hinta ilman korttia ja yksittäin 2,25 rs (7,50 kg) kg Kiivi 500 g, Kreikka (1,98 kg) Trip juomat 2 dl (ei sokeriton) (1,67 l) rs kg kg 3 pkt PLUSSAKORTILLA Kulta Katriina kahvi 450-500 g (6,00-6,67 kg) 9 00 Hinta ilman korttia yksittäin 3,49-4,59 pkt (6,98-10,20 kg) ps 99 ps Suomalainen Jääsalaattipussi 100 g (9,90 kg) Palvelemme myös LOPPIAISENA klo 7-19 GRILLISTÄ Porsaan grillikylki 9 95 kg Yksittäin 0,46 kpl (2,30 l) 1 00 99 rs. VOITTO RUOHONEN Jaalassa uutta vuotta on perinteisesti otettu vastaan paloaseman edustalla. Hän on ollut yhdessä Ahtisaaren neuvottelemassa muun muassa Sri Lankassa rauhaa Acehin alueelle. Jaalan VPK ampui näyttävän ilotulituksen Liikasenmäen edustalta. Näytös oli tehty huolella, ja taustalla tietysti sekin, että osalla Jaalan vpk-laisista on takanaan pyrotekniikan opintoja
Hän sanoi tarkoittaneensa, että meidän pitää syödä, vaikka ei ole nälkäkään. Tapahtuman järjestävät yhteistyössä Rekrystä toimeen -hanke, Kouvolan Ohjaamo, Kaakkois-Suomen TE-palvelut, Kouvola Innovation Oy ja Kouvolan kaupunki. Kotkaan päin suunnattiin. Alla oli Pertin sedän Erkin melko uudenkarhea Warre eli rintintin. Niilolla oli piikkinokka Mosse, jolla köröttelimme Karhulaan. Listan halvin annos taisi olla paistetut sardiinit. Päätös viivästyi sen verran, että oltiin kaukana pellolla. Niilo sanoi jättävänsä oman autonsa kulman taakse, kun siinä oli kuljettajan puoleinen sivuikkuna korvattu faneerilevyllä. Mukaan mahtuu 30 työnantajaa. Varsin moni oli kävellyt yli kuin hän olisi ollut kynnysmatto. Uuteen vuoteen liittyy sekä toiveita että odotuksia. Torstaina 4.8.2011 2 TÄNÄÄN Torstaina tammikuun 4. helmikuuta kello 14-17. mennessä Kouvolan seudun suurin rekrytointitapahtuma Duunitreffit järjestetään ensi helmikuussa jo kolmatta kertaa. Juomaa tuli pöytään. Niilo kuunteli tarinamme ja lupasi auttaa. Tämän sade-ennätyksen viime vuosi olisi saavuttanut ilman joulukuunkin sateita. Liian runsaasta kuhakannasta johtuen Sääskjärven kuhissa on esiintynyt laikkutautia, johon sairastuneet kuhat eivät ole syötäväksi kelpaavia. Tällaiset ilmiöt ovat äärimmäisen pelottavia ajan merkkejä. Olemme siirtyneet vuoteen 2018. Torikatu 10, Kouvola. Pertin kortti oli melko tuore ja keli talvinen. Tämän jutun olen kirjoittanut yli 60 vuotta sitten kouluaineena, mutta tuntuu tämä vieläkin naurattavan. Siellähän auto oli. Iitinseutu 4.1.1978 Uutta teollisuutta Tillolaan Iitin kunnanhallitus on vuokrannut Tillolan teollisuusalueelta Terätuote Oy:n ja Kuplatuen väliseltä alueelta AH Porraskaluste Oy Huuhtaselle 6.000 neliötä uutta teollisuushallia varten. Duunitreffit Kouvolan kaupungintalolla torstaina 1.2.2018 kello 14-17., os. Sanoimme tarjoilijalle, että käy vain syömässä. Helilän ympyrässä ei ollut yhtään autoa eikä edes sinne edellispäivänä jättämäämme Warrea. Juoma oli kaakaolikööriä. Myöhemmin hovimestarina olen kyllä oppinut, että meillä oli paljon aukkoja tiedoissa varsinkin juomatavaraopin kohdalla. Niilon äiti tuli avaamaan ja kertoi Niilon olevan Kouvolassa elokuvissa. Hyvää uutta vuotta toivottaen, Postinjakaja (Imoitus Iitinseudussa) Duunitreffit tulossa helmikuussa Kouvolaan Työnantajat voivat ilmoittautua mukaan 7.1. Tapahtumassa työnhakijat ja työnantajat kohtaavat toisensa kasvotusten. Myllykosken kohdalla ei osattu ajoissa päättää, käännytäänkö vasempaan sillalle ja keskustaan, vai jatketaanko kohti Anjalaa. Niilo ajoi yöllä lämmenneen auton ulos tallista ja kysyi, missä tässä ehjässä autossa pitäisi vikaa olla. Siihen aikaan poliisi vielä palveli ja lupasi käydä läheisellä tiellä laskemassa vedet pois Warren jäähdyttäjästä. Voisiko someaikanakin pitää toisista huolta muutenkin kuin älypuhelinta näpyttelemällä. Tarjoilija ilmoitti, että pitää syödäkin. Auto nostettiin takaisin tielle ja matka jatkui. Olisiko huolenpito lähimmäisistämme edelleen yksi asia, jota pitäisimme tärkeänä. Duunitreffeillä voi kokeilla myös työhaastattelusimulaattoria, tutustua kansainväliseen työnvälitykseen ja saada TE-palveluiden vinkkejä työnhakuun ja cv:n tekemiseen. mennessä osoitteessa duunitreffit. Essolla oli vain nuori poika, joka osasi myydä bensaa ja neuvoa, että Inkeroisissa on Kymenlaakson tietävin mies, mikäli kysymys on kaksitahtisen auton korjaamisesta. Duunitreffit järjestetään Kouvolan kaupungintalolla torstaina 1. Lankapuhelimet välittivät avunpyynnön Karhulan poliisilaitokselle. Kausalassa 04.01.2018 VOITTO RUOHONEN RISTO NIHTILÄ Se oli loppiainen joskus 1950 -luvun lopulla. Häntä hieman huvitti hätämme. Me Kausalan pojat päätimme lähteä loppiaisajelulle. Sääskjärven kuhissa laikkutautia Sääskjärven-Perheniemen kalastuskuntien joulukuun kokous pidettiin Myllylän koulussa viime tiistaina. Se maistui kaakaoliköörin kanssa hieman kummalliselta. Pirkanmaalaisen lehden toimittaja oli ollut äskettäin kolaritilanteessa, ja hänen kokemuksensa mukaan osa ohi ajavista oli raivonnut siitä, että liikenne ei suju. Verkossa on mahdollista kiukutella milloin mistäkin asiasta, ja kun kommentteja voi laittaa nimettömästi, voidaan saada aikaan lumipallon kaltainen huhuvyöry, jossa ei ole totuuden häivää. Uusi yrittäjä valmistaa elementtiportaita omakotija rivitaloihin. Warressa on jäähdyttäjässä pelkkää vettä ja ulkona kymmenen astetta pakkasta. Miehen nimi on Niilo. Näin seikkailu päättyi onnellisesti ja Niilosta jäi mukava muisto huumorimiehenä ja avuliaana ystävänä, automiehenä ja ilmailun harrastajana. Parhaimmat kiitokseni Lyöttilän kyläläisille saamistani joululahjoista. Aamulla kymmeneltä olimme taas Niilon pihassa apua anelemassa. Mukaan ovat jo ilmoittautuneet Burger King, Go On, Hesburger, ISS Palvelut, Jakelusuora Oy, Kouvolan kaupunki, Kymen Seudun Osuuskauppa, Lidl Suomi, Suoramarkkinointi Mega Oy, UPM, Vannetukku.fi Oy ja VMP Varamiespalvelu. Kotkassa mentiin Kyminlaakson ravintolaan sitten, kun oli puhuttu vahtimestari ympäri ja vakuutettu tarjoilijalle, että sotaväetkin on jo käyty, vaikka ei ollutkaan. Viime vuonna tällä mittausasemalla satoi 655,4 millimetriä — elikkä reilut kumisaappaatkin olisivat varresta vettä ryypänneet. Pyysi palaamaan aamulla asiaan. Sosiaalisen median etuna on mahdollisuus tavoittaa laajasti ihmisiä, mutta huonompi puoli on kontrollin puuttuminen. Paluumatkalla oli sen verran pakkasta, että Warre hyytyi Karhulassa Helilän ympyrään juuri Esson huoltoaseman kohdalle. TÄNÄÄN Perjantai Lauantai Sunnuntai Maanantai m/s Päivä Yö +1 2-5m/s Päivä Yö -3 -4 4-7m/s Päivä Yö -3 -7 4-7m/s Päivä Yö +2 +1 2-5m/s Päivä Yö 1-4. Työnantajat, jotka etsivät uusia työntekijöitä, voivat ilmoittautua mukaan tapahtumaan sunnuntaihin 7.1. Inkeroisissa pääsimme nyt jo huojentunein mielin yöksi isäni Reino-serkulle ja ehdimmepä vielä Anjalaan talolle tansseihinkin. Toisella kolaripaikalla Hirvensalmella ohikulkija oli pysähtynyt kuvaamaan ja pyytänyt surevia ihmisiä asettumaan autojen eteen niin, että saisi mahdollisimman hyvän kuvan. Samoin hyvin pelottava asia on niin sanottu someraivo. Sitten muistimme kauhean asian. Somessa virheellistä tietoa ei ole juurikaan mahdollista oikaista, ja pahinta on, että kerran levitetty viesti on saattanut tavoittaa kymmeniä tuhansia henkilöitä. Ajattelimme mennä poliisilaitokselle kyselemään automme kohtalosta. Totean yli 30 vuotta tarinoita kirjoittaneena Hyvinkään Sanomien ja Aamupostin kolumnistina. (…) Kalataloudellisen tutkimuslaitoksen lausuntoon perustuen kokous pienensi alimman sallitun verkon silmäkoon 45 mm:iin. Siitä vain liftasimme Inkeroisiin ja kävelimme kolkuttelemaan Niilon kotiovelle. Sateisinta 10 vuoteen Oman sääprofessorimme Mauri Saikon Iitin Sääskjärvellä suorittamien tarkkojen päivittäisten mittausten mukaan vuosi 1977 oli — kuten arvata saattoikin — sateisin 10 vuoteen. Hän kertoi, että poliisit eivät olleet illalla saaneet Warren vesihanaa enää auki, joten he olivat hinanneet auton poliisilaitoksen lämpimään talliin. Uskallusta ei pojilta puuttunut. fi/naytteilleasettajalle. Viime aikojen uutisissa on kerrottu, kuinka junassa matkustanut nuori nainen oli saanut hirvittävät vatsakivut ja hänen oli ollut pakko mennä makaamaan junan eteisen lattialle, ennen kuin pääsi seuraavalla asemalla junasta ja sairaalaan. Laitoksella meidät otti vastaan Olli Asteljoki, laitok sen päällikkö. päivänä 2018 TÄSTÄ TÄNÄÄN ” Sanoimme tarjoilijalle, että käy vain syömässä Loppiaisajelulla Uusi vuosi, entä yhteisöllisyys
— Luther korosti jokaisen kristityn oikeutta saada lukea Raamattua omalla äidinkielellään, ja näin pappien latinankieleen perustunut ylivalta jäi taakse ja sivistys alkoi levitä kansan keskuuteen, ja tuli kaikkien yhteiseksi omaisuudeksi. — Tärkeitä asioita tulevalle vuodelle ovat esimerkiksi uuden kuntastrategian valmistuminen, uuden päiväkodin suunnittelun aloittaminen ja Kausalan koulun liikenneturvallisuusparannukset, näin muutaman mainita kseni. Kulunut vuosi on ollut merkittävä juhlavuosi niin meille suomalaisille, kuin luterilaisille kristityillekin. Alina on Sveitsin evankelinen, siis tarkemmin sanottu reformoitu, kun taas Urs tulee katolisesta perheestä. Siis siitä hetkestä, kun uskonpuhdistajamme Martti Luther julkaisi 95 teesiä katolisen kirkon anekauppaa vastaan, kirkkoherra Mikko Pelkonen aloitti seurakunan tervehdyksen: — Luterilainen kristillisyys leimaa meidän suomalaisten elämää ja yhteiskuntaa. Seurakuntaan on valittu kaksi uutta pappia, lisäkseni kappalainen Ville Hiltunen. Pelkonen viittasi myös seurakunnassa tapahtuneisiin muutoksiin: — Iitin seurakunnalle kulunut vuosi on ollut muutosten aikaa. Lisäksi on syytä mainita isoista hankkeista KymiRing. TÄNÄÄN 3 Torstaina tammikuun 4. Toivoa sopii, ettei valinta ole ollut niin suuri pettymys, että ensi vuonna pitäisi taas erota. Hän muistutti kuulijoita lisäksi kaiken ajallisuudesta: — Kirkkokäsikirjan mukaisesti tämä uuden vuoden aatto muistuttaa meitä siitä, että meidän aikamme on Jumalan kädessä. Ohjelmaa seuraamassa oli tiiviin rupeaman aikana hyvinkin 600-700 kuntalaista. Päättyvä vuosi on ollut tapahtumarikas niin meillä Suomessa kuin maailmalla. VOITTO RUOHONEN Uusi vuosi vaihtui Iitissä perinteisin menoin torilla. Tällä kertaa sää oli kirkas ja taivas liki pilvetön, joten raketit näkyivät hyvin. Juuri se on ollut se alkusysäys monien evankelisten kirkkokuntien synnylle, ja jollakin tasolla myös eurooppalaisten, modernien yhteiskuntien länsimaiselle sivistykselle. — Reformaation hedelmänä voisi pitää tätä nuorta sveitsiläistä vihkiparia täällä, jotka olemme saaneet vieraiksemme. Helmikuun alussa he avioituvat, mikä tuskin olisi tullut kyseeseen vanhaan aikaan. Lehtinen muistutti, että uusi vuosi on aina uuden toivon aikaa. Kukaan meistä ei tiedä, kuinka paljon meille on annettu elämän päiviä, ja milloin taivaallinen Isämme kutsuu meidät pois tästä ajasta, Pelkonen sanoi päättäen tervehdyksensä yhteiseen rukoukseen.. Uskonpuhdistuksen perintöä on sosiaalisesti valveutunut yhteiskuntamme, pohjoismainen hyvinvointi, ja monet hyvät asiat, joista tässä maassamme saamme nauttia. Hankkeesta on toivottu pitkään kaivattua piristysruisketta ja kaikkien toiveissa on, että hanke saataisiin vietyä maaliin asti. Näillä sanoilla haluan toivottaa teille jokaiselle oikein hyvää ja menestyksekästä vuotta 2018. Monin eri tavoin vietetty maamme satavuotisen itsenäisyyden juhlavuosi on tuonut oman arvokkuutensa vuoden kulkuun, Lehtinen aloitti: — Myös meillä Iitissä itsenäisyyden juhlavuotta on vietetty näyttävästi. Tehdään tulevastakin vuodesta yhdessä onnistunut. Itsenäinen maamme täytti 100 vuotta, ja lokakuussa tuli kuluneeksi 500 vuotta luterilaisen reformaation alusta. päivänä 2018 Uusi vuosi vaihtui Iitissä perinteisin menoin torilla Kirkkaassa säässä ilotulitus näkyi nyt kunnolla ja kauas Kausalassa ilotulitus ammuttiin viime vuosien tapaan kirjaston lähistöltä. Samalla ensi vuonna pääsee toden teolla käyntiin valmistautuminen maakuntaja soteuudistuksen jälkeiseen aikaan. Paikallinen ohjelma on tarjonnut varmasti mieluisia tapoja osallistua merkkivuoden viettoon ja tuonut samalla ihmisiä yhteen. Näin vuoden päättyessä on syytä kiittää kaikkia vapaaehtoisia, yhteisöjä ja yrityksiä, jotka ovat olleet mahdollistamassa ikimuistoista juhlavuotta. Kun viemme asioita yhteistyössä eteenpäin, saavutamme myös varmasti aina paremman lopputuloksen. Vajaan puolen tunnin ohjelmassa olivat seurakunnan ja kunnan tervehdykset, Maamme-laulu sekä ilotulitus. Vuosi 2018 tuo eteen mahdollisuuksia sekä haasteita, joihin on rohkeasti pyrittävä tarttumaan, hän kannusti: — Varmasti kaikkien toiveissa on, että me iittiläiset pystymme yksissä tuumin ja toisiimme luottaen viemään tärkeinä pitämiämme asioita eteenpäin. Seurakunnan tervehdyksen uudelle vuodelle toi kirkkoherra Mikko Pelkonen, ja kunnan tervehdyksen esitti tällä kertaa kunnanhallituksen puheenjohtaja Eemeli Lehtinen: — Vuosi 2017 vaihtuu pian uuteen. Monille suomalaisille itsenäisyyden 100-vuotisjuhla on reformaatiojuhlaa tärkeämpi tapaus, mutta meidän on hyvä muistaa uskonpuhdistajamme työn laajempi merkitys maailmalla. — Tässä työssä tulevaisuuteen on pystyttävä katsomaan rohkeasti. Meille luterilaisille suomalaisille tällainen ongelma on täysin tuntematon. Seurakunnan väkiluku kasvoi lähes sadalla, missä ehkä kirkkoherranvaalien toimittamisella oli oma osansa. Alinaa ja Ursia. Ovathan syksyllä edessä seurakuntavaalit, jolloin pääsee jälleen vaikuttamaan seurakunnan asioihin
5.Moos. Jumalan kämmenellä on turvallista olla. alkaen. Tule kuulemaan Kaijan viimeiset kuulumiset Taiwanilta ja saattamaan hänet uusiin tehtäviin. Kun otat yhteyttä, kerro seuraavat tiedot: 1.) Minkä kylän tai alueen kinkereistä on kyse. Huppunen, Pelkonen, Räsänen. klo 13 Kausalan diakoniapiiri, Annikki Tyyskällä Viherpolku 2. Aurinko nousee Iitissä 9.17 ja laskee 15.27. Pelkonen, Huppunen, Räsänen. Sinä olit minulle vihoissasi, mutta vihasi väistyi ja sinä lohdutit minua. Hän tietää, mitä meille kaikille kuuluu. Niin saa olla kastetilannekin. TULOSSA: Seurakuntamme nimikkolähetin Kaija Grundellin kotiinpaluuilta to 11.1. Jaalan yhteiskalastajille myönnettiin 1.300 euroa weke-katiskojen hankintaan hoitokalastuksia varten. Ti 9.1. Oravalan osakaskunta sai 1.700 euroa hoitokalastuspaunetin hankintaan ja Mankalan osakaskunta 2.000 euroa weke-katiskojen hankintaan hoitokalastuksia varten. Kastaminen on määrätietoisempaa. 7:7-8 PERJANTAINA K u n h u u s i n s i n u a , sinä vastasit, annoit sydämeeni voimaa ja rohkeutta. Minä piirrän ristinmerkit kastettavan otsaan ja rintaan, mutta Jumala näkee niiden merkityksen: tämä ihminen kuuluu Jeesukselle. klo 14.30–16.15 Lähetyskerho Kaiken maailman kaverit srk-keskuksessa. Vieraana nimikkolähetti Kaija Grundell. RITVA LAUNESKOSKI RITVA LAUNESKOSKI Helluntaisrk. Lyöttilän osakaskunta sai 1.000 euroa ruovikoiden niittoon osakaskunnan vesialueilla. 4 KIRKOLLISET Viikkopaivyri .. Kasteleminen on iloista ja huoletonta. En minä itse, vaan suuri, kolmiyhteinen Jumala on ja vaikuttaa. Jumala muistaa. Ps. Ei haittaa, vaikka tilanteessa olisi vauhtia tai ääntä. Aurinko nousee Iitissä 9.20 ja laskee 15.23. Aurinko nousee Iitissä 9.21 ja laskee 15.21. Iitin-Jaalan kalastusalue myönsi avustuksia Kuntokorttien palautus lähestyy Vuoden 2017 Kuntokortit on palautettava 31.1.2018 mennessä Ravilinnan vapaaaikatoimistoon (Veteraanitie 2, 47400 Kausala). TOIMINTAA: Pe 5.1. Ikäihmisille jaetaan jälleen liukuesteitä Iitin ikäihmisten ja vammaisten neuvottelukunta esitti, että käytäntöä jakaa ikäihmisille (+65-vuotiaat iittiläiset) jalkineisiin kiinnitettäviä liukuesteitä jatkettaisiin. Nimikkolähetti Kaija Grundell kertoo työstään srk-keskuksessa Iitin seurakunnan Taiwanin nimikkolähetti Kaija Grundell on palannut viime vuoden loppupuolella Suomeen ja tulee kertomaan Iittiinkin tekemästään työstä ja kohtaamistaan asioista torstaina 11. Aurinko nousee Iitissä 9.23 ja laskee 15.17. 18:18 MAANANTAINA Kuka teistä voi murehtimalla lisätä elämänsä pituutta kyynäränkään vertaa. 6:27 TIISTAINA S i n ä j u o t a t v u o r e t korkeuksien vesillä, ja maa kantaa sinun töittesi hedelmää. Kausala Su 7.1. Palautettujen korttien kesken järjestetään arvonta. Hänen syliinsä me kaikki kastetut kuulumme. Aurinko nousee Iitissä 9.22 ja laskee 15.19. Kun kastan, olen välittämässä jotakin suurta ja pyhää. Herra rakasti teitä. MAANANTAINA 8.1. Su 7.1. Kun lumivalkolaivat uivat sieltä lailla pilvien. klo 16.00 Ehtoolliskokous Mauri Makkonen ja Heikki Vanhanen Torstaina tammikuun 4. Sanaleikki nauratti minua, ja olenkin puhunut kastelemisesta usein tämän kohtaamisen jälkeen. Kinkerit pyritään pitämään helmi-, maalisja huhtikuun aikana. 05 829 3323 Avoinna: Ma-Pe klo 9-12 www.iitinseurakunta.fi JUMALANPALVELUS La 6.1. Jes. Tervetuloa! Ma 11.1. Uutta on tänä vuonna se, että kinkereiden pitäjäksi ilmoittaudutaan 31.1. Edellisen kerran liukuesteitä on jaettu syksyllä 2015. Ma 8.1. 5.Moos. Sairauslomallakin kävin hyviä keskusteluita monien ihmisten kanssa ja uskon, että niillä oli todellista merkitystä.” Taiwanin nimikkolähetti Kaija Grundell Iitin seurakunnan vieraana srk-keskuksessa Kausalassa to 11.1. Kalastusalue oli varannut tarkoitukseen 6.000 euroa, ja jakoi sen kaikki. LAPSILLE, NUORILLE JA PERHEILLE: Päiväkerhot alkavat entisin ajoin Perhekerhot kokoontuvat keskiviikkoisin ja torstaisin klo 9–10.30 Kausalan srk-keskuksessa. Seurakuntakeskuksessa Kausalassa järjestettävässä iltatilaisuudessa hän tullee varmasti kertomaan myös onnettomuudesta, johon hän joutui, mutta josta on jo toipunut, kuten hän muun muassa kertoi uutiskirjeessään 8.12.2017: ”Hei kaikki ystävät ja tukijat! Nyt olen jo Suomessa palannut työkaudeltani, jota lyhennettiin parilla kuukaudella minua kohdanneen skootterionnettomuuden takia. TIISTAINA 9.1. klo 16 Kirkkokuoron kevät toimintakausi alkaa srk-keskuksessa. Eikä sekään haittaa, vaikka jälkikäteen ei muistaisikaan, mitä pappi puhui. mennessä kappalaisellemme Villelle, joko puh. Se oli hakenut 2.000 euroa vesistöjen niittoa varten. HENNA HUPPUNEN Rakkaamme Päivi Marjatta Klemolin s. Ei haittaa, vaikka liikutukseltaan ei pystyisi laulamaan. KINKERIT Kinkerikausi pyörähtää taas keväällä käyntiin. seurakunta, helluntaiseurakunta ja ortodoksia-piiri. Iitin ev.-lut. Silti minä en itse ole se, joka toimii. Katsoa ja katsella, kastaa ja kastella. Kaste on kokonaan Jumalan työ. Hän tietää, että olemme tosissamme ja pyhän äärellä, vaikka emme totisia olisikaan. klo 18 srk-keskuksessa. Kolehti: Evankelioimistyöhön Aasiassa Suomen Lähetysseuran kautta. Kesälomalta palattuani en oikein työtä ehtinyt aloittamaan ennen onnettomuutta, mutta silti koen, että se mikä siellä oli minun tehtävä tuli tehtyä. 5.10.1951 Iitti k. 15.12.2017 Iitti Äitiä, muoria ja sisarta kaipauksella muistaen Omaiset Kerro mistä laivat myötätuulen purjeisiinsa saivat. LAUANTAINA 6.1. Iitin kunta on tarjouspyyntöjen kautta hankkinut 200 paria liukuesteitä, jotka ovat tulleet jaettavaksi Kausalan Urheiluja koneliikkeessä tiistaista 2.1. Silti minusta kasteleminen kuvaa jotakin kasteen luonteesta. Matt. Su 7.1. Jes. Kolehti: Syrjäytettyjen aseman parantamiseen Suomen Lähetysseuran kautta. PERJANTAINA 5.1. Kaikkiaan haetut avustukset nousivat 12.000 euroon. Messun jälkeen kirkkokeitto ja loppiaisen lähetysjuhla srk-salissa, aiheena Kylväjän juutalaistyö: Hanna Lindberg. – Badding – Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan Iitin siunauskappelissa lauantaina 6.1.2018 klo 12.30. Jaalan Palojärven osakaskunta jäi ilman avustusta. Hakijoiden ja avustusta saaneiden on annettava selvitys myönnettyjen varojen käytöstä hankkeisiin ja tuloksista 2017-18. Aikalisä on auki keskiviikkoisin klo 14.30–21 (parilliset viikot), klo 18–21 (parittomat viikot), lauantaisin klo 18–23. Ke 17.1. Minä kastelen – Jumala saa aikaan kasteen. tammikuuta. klo 10 Messu Jaalan kirkossa. klo 10 Messu kirkossa. SUNNUNTAINA 7.1. Ps. www.facebook.com/aikalisaiitinsrk www.iitinseurakunta.fi To 11.1. Kasteleminen on minusta sävyltään huoletonta ja iloista; kunhan tässä vähän huiskin vettä ympäriinsä. 12:1 Viikon miete Rangaistus tulee ontuen, mutta se tulee. 3.) Alustava toive kinkerien ajankohdaksi. Jos hanke ei jostakin syystä toteudu, on käyttämättömät varat palautettava kalastusalueelle.. klo 10 messu Kausalan srk-keskuksessa. KESKIVIIKKONA 10.1. Aurinko nousee Iitissä 9.19 ja laskee 15.25. Tervetuloa kaikki! Jumalanpalvelus La 6.1. Hän totesi pääsevänsä kastelemaan. Minä valelen vettä kastettavan päähän ja lausun sanat: Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aurinko nousee Iitissä 9.24 ja laskee 15.15. Se kohdistuu ihmiseen, joka on tuotu Jumalan eteen. Nuorille Aikalisän kevätkausi alkaa ke 10.1. 050 387 1642 tai ville.hiltunen@evl.fi. klo 11–14 Kahvitupa avoinna: Lounas klo 11–13, hinta 6 €. 2.) Osoite jossa kinkerit pidetään ja muut tarvittavat yhteystiedot. klo 10.00 Hiljaisen rukouksen messu Jaalan kirkossa Tanska, Karttunen. Mulle tuovatko ne viestin vielä jostain kaukaisen. 104:13 KESKIVIIKKONA Minä kiitän sinua, Herra. Iitin-Jaalan kalastusalueen hallitus on myöntänyt viime vuoden lopulla avustuksia hakemusten perusteella kalaveden hoitoon tarkoitettuihin toimiin. Anne Heikkilä, Tanska, Karttunen. Aina. Kerro uivatko mun luokseni, näin lapsuudesta laivat. klo 11 Vuolenkosken srk-piiri srk-kodissa. 138:3 LAUANTAINA Itse Herra tulee suuressa voimassaan, hän hallitsee vahvalla kädellään. George Herbert (1593– 1633) Aurinko nousee TORSTAINA 4.1. Kasteltu ja kastettu Erään kollegan kanssa tuli kerran puhetta viikonlopun töistä. Ke 10.1. Ei haittaa, vaikka kastettavaa pitäisi hiukan hyssytellä tai hoivata. klo 12–15 Kahvitupa avoinna: Hartaus klo 14, Kauppinen. päivänä 2018 Nimipäiviä TORSTAINA Tiitus, Ruut PERJANTAINA Lea, Leea LAUANTAINA Harri Loppiainen SUNNUNTAINA Aku, Aukusti, August MAANANTAINA Titta, Hilppa TIISTAINA Veikko, Veli, Veikka, Veijo KESKIVIIKKONA Nyyrikki Viikon sana TORSTAINA Ei Herra siitä syystä mieltynyt teihin eikä valinnut teitä, että te olisitte kansana kaikkia muita kansoja suurempi – olettehan kaikista kansoista pienin. IITIN SEURAKUNTA KIRKKOHERRANVIRASTO P. Liukuesteitä jaetaan iittiläisille +65-vuotiaille niin kauan, kun tavaraa riittää. klo 18 Kristittyjen ykseyden rukousilta Kausalan srk-keskuksessa. klo 18. 40:10 SUNNUNTAINA Herra sanoi Moosekselle: Minä annan heidän omien jälkeläistensä joukosta nostaa profeetan, joka on sinun kaltaisesi; minä panen sanani hänen suuhunsa. Lumivalkolaivat uivat sieltä lailla pilvien
Sukukirja on sujuvasti kirjoitettu ja toimitettu. Piirroksen tekijä Anna Salonen Sirkka Vileniuksen luonnoksen pohjalta. Nämä kaikki yhteensä tavoitti 1.554 katsojaa. Työpäivät olivat tehtaissa aluksi pitkiä ja raskaita, ja siksi useat lapsista olivat aktiivisia työväenliikkeen ihmisiä; vaatimus kahdeksan tunnin työpäivästä oli siihen aikaan keskeinen tavoite. Työryhmä: Avikainen Maria Liisa, Jaakkola Eero, Laitinen Mira-Carita, Mäkelä Ritva, Mäki Pirkko, Puukko Timo, Syrjänen Raimo, Töyry Eeva, Vilenius Ilpo, Vilenius Jussi, Vilenius Sirkka, Wilenius Matti. Monista sukukirjoista poiketen Räätäl-Taavin lapsissa on annettu paljon tilaa sukuun kuuluneiden persoonallisuuden hahmottamiseen. Vastaavasti Räätäl-Taavin lasten vaiheet ovat yhtä aikaa sekä yksityisiä että yleisiä: samalla tavoin tuhansien muidenkin tie vei aluksi maalta tehtaaseen, sitten viimeistään 1930-luvun pulavuosina joko vielä isompiin kaupunkeihin tai sitten siirtolaisiksi. Helmikuun loppuun asti nähtävä esitys lähtee Lahdesta pienimuotoiselle Suomen kierrokselle. Pohjantähtien esitykset jatkuvat. Enimmät merkinnät toki sattuvat edelleen Iittiin ja Kuusankoskelle. Bookwell Oy, Porvoo 2016. Sukukirja julkistettiin seuran viettäessä Lyöttilän seuratalolla kymmenvuotisjuhlaansa. Klassinen esimerkki tällaisesta lähestymistavasta oli reilut kaksi vuosikymmentä sitten ilmestynyt sosiologi Risto Alapuron tutkimus Suomen synty paikallisena ilmiönä 1890-1933. Syksyn 2017 suursatsauksen Täällä Pohjantähden alla osia 1 ja 2 on esitetty yhteensä 31 kertaa saaden 13.630 katsojaa. Myö ollaa Räätäl-Taavin lapsii. Esitys jatkaa vielä kevätkaudella 2018 teatterin ohjelmistossa. alkaen. Työryhmään kuuluivat myös Juutinen Veera, sekä Raunio Saana. Noin 300-sivuinen kirja jakautuu useaan eri osaan. Ensimmäisen vaimon kolme lasta siirtyivät äidin kuoleman jälkeen Taavin veljen hoidettaviksi. Lisäpisteet kirja saa tyylikkäästä ulkoasustaan, jonka takana ovat Kymenlaakson ammattikorkeakoulun opiskelijat Miitta ja Milla Hietanen. Hän hankki tuon ajan niukoissa oloissa käsityöläisammatin ja kasvatti suuren perheen. KULTTUURI 5 Torstaina tammikuun 4. Toisen vaimon kanssa lapsia siunaantui kaksi ja kolmannen kanssa kahdeksan. Julkaisija: Räätäl-Taavi Wilenius (Vilenius) –sukuseura. Hän oli syntynyt vuonna 1813 ja kuoli 1893. Osasta on ollut saatavilla vain niukkoja tietoja, osasta taas on voitu laatia pienoiselämäkertoja. Lähes kaikki lapset saivat ainakin jossain vaiheessa elantoaan Kymijoen varrelle nousseista tehtaista. Wilenius. Tosin kirjan loppuosassa olevat sukutaulut ulottuvat nykypäivään asti. Sukukirjan mukaan Taavilla ehti olla kolme vaimoa. Tatu ja Patu esittelevät kotimaatamme vielä kevätkaudellakin 5.1. Hyvänä kakkosena tuli Seela Sella kolmella esityksellään keräten 1.769 katsojaa. Käsittelemme ikäjärjestyksessä Taavin 13 lapsen elämää ja heidän perheitään”. Toiseksi teos juhlistaa vuonna 2006 perustettua Räätäl-Taavi Wilenius (Vilenius) –sukuseuraa, joka merkittiin yhdistysrekisteriin joulun alla 2006. Sen jälkeen teos etenee siten, että siinä käydään järjestyksessä läpi Taavin lapset ja heidän jälkeläisensä. Tässä tutkimuksessa yksi satakuntalainen pitäjä, Huittinen, saa edustaa koko Suomea. Yhteensä Eero-näyttämöllä kävi katsojia 25.358 henkilöä. Lahden kaupunginteatterin ja Lahden peruskoulujen yhteistyönä toteutettiin erilaisia pedagogisia taidekasvatushankkeita draamakasvattaja Anna-Riitta Partasen johdolla. Taavista itsestään teoksessa todetaan, että ”hän ehti ehkä aavistella teollistumisen tapahtuvan, mutta hän sai jatkaa omaa ammattiaan tutun maaseudun rauhassa. Alussa luodaan katsaus siihen, mitä Taavin synnyinaikana tapahtui ja mitä sitten on seurannut, kuinka muun muassa sukuseura on saanut alkunsa. Keväällä ohjelmistossa ollut Iso paha susi ehti ilahduttaa isoja ja pieniä katsojia 29 kertaa tavoittaen 5.465 katsojaa. Osa lapsista teki myös aikakaudelle tyypillisiä ratkaisuja siirtyen paremman elintason toivossa siirtolaiseksi Amerikkaan, ja kaksi Taavin pojanpoikaa päätyi myös kokeilemaan onneaan Neuvosto-Karjalassa, missä molemmat menehtyivät sodan aikana “nälkään ja viluun”. Se tekee kirjasta kiinnostavaa luettavaa, vaikka itse suku olisi lukijalle täysin vieras. Vierailuesityksistä Rantarouvat eli Sinikka Sokka ja Jaana Saarinen sai Eeronäyttämön täyteen kaksi kertaa kevätkaudella ja kaksi kertaa myös syyskaudella. Taavi on varmasti haudattu Iitin kirkolle, mutta hänen hautapaikkaansa emme ole saaneet selville”. Syyskaudella vierailulla kävi Nukketeatteri Niveltämö Nukkemusikaalillaan sekä Musikkiteatteri NYT Vain Jouluelämää –showlla. Esipuheessa todetaan, että ”tämä kirja sisältää tarinoita Räätäl-Taavin, hänen lastensa ja lastenlastensa elämästä. Edellisen näytäntökauden musikaali Housut pois ehti tavoittaa kevätkaudella 4.371 katsojaa, kun taas musiikkinäytelmä Harmony Sisters keräsi 30 esityksellään 10.289 katsojaa. Teoksesta löytyy lukukappale Iitin kirjastosta. Lahden kaupunginteatterin vuosi 2018 käynnistyy helmikuun puolivälissä.. päivänä 2018 ” Kirja saa lisäpisteitä tyylikkäästä ulkoasusta Myö ollaa Räätäl-Taavin lapsii Sukukirja kuvaa yksilöiden kautta teollistumisen synnyttämää murroskautta Räätäl-Taavin sukupuuta. Vierailuesityksiä Aino-näyttämöllä oli kevätkaudella kolme: Jalostamo-kollektiivin Kädettömät, Musikkiteatteri NYTin Photo Sapiens sekä Spatula-ryhmän Pummiluuserit. Tällaisena teos lähestyy niin sanottua mikrohistoriaa; aikakauden suuret tapahtumat voidaan tuoda eläviksi ja havainnollisiksi hyvinkin pienen tarkastelukulman kautta. Koulutuskeskus Salpauksen Sirkusartistikoulutus esitti omaa esitystään Painovoimaa paossa yhdeksän kertaa tavoittaen 1.062 katsojaa. Yhteensä vierailuesitykset tavoittivat Lahden kaupunginteatterissa 13.230 katsojaa 70 esityskerralla. Vuonna 2016 ilmestynyt teos on ensinnäkin esipuheensa mukaisesti kunnianosoitus suvun esi-isälle, lyöttiläläiselle Räätäl-Taaville eli räätälimestari David Påhlssonille, vuodesta 1838 Wileniukselle. Vuonna 2017 Lahden kaupunginteatterissa kävi 81.169 katsojaa VOITTO RUOHONEN Teatterin suuren näyttämön Juhanin esityksistä eniten katsojia keräsi musikaali Love Me Tender, jolla on ollut syksyllä 35 esitystä ja 17.406 katsojaa. Yhteistuotantona Teatteri 2.0 kanssa toteutettu Taija Helmisen kirjoittama kantaesitys Merkkipäivä keräsi 1.510 katsojaa. Pieni näyttämö Eero oli perheiden suosiossa. Syyskaudella Tatun ja Patun suomi on tähän mennessä esitetty 32 kertaa ja sen on nähnyt nyt jo 6.463 katsojaa. Juhani-näyttämöllä kävi vuoden 2017 aikana yhteensä 54.257 katsojaa. Aino-studionäyttämöllä esitetty ikisuosikki Luolamies veti viimeiset kahdeksan esitystä keväällä 2017 saaden vielä 613 katsojaa. Eri lailla toteutettuihin draamapajoihin osallistui 3.575 henkilöä. Piirros löytyy teoksen sivulta 190. VOITTO RUOHONEN Uusimpia iittiläisiä sukukirjoja on Wileniuksen suvun vaiheita valottava Myö ollaa Räätäl-Taavin lapsii. Esipuheessa huomautetaan osuvasti, miten Taavin lapset syntyivät Suomen historian ratkaisevassa murroskohdassa: teollistuminen alkoi radikaalisti muuttaa ihmisten elinoloja. Juhani-näyttämön vierailuesityksistä suosituin oli Kivikasvojen Satumaani Suomi –show, joka keräsi neljällä esityksellään 1.898 katsojaa. Asia havain nollistuu Räätäl-Taavissa teoksen sisällöstä liki kolmanneksen täyttävissä 252 sukutaulussa ja niissä mainituissa henkilöissä, joiden asuinpaikat kattavat kirjan ilmestymis -hetkellä liki sata paikkakuntaa Suomessa ja myös ulkomailla. Kirjamme kertoo Taavista, hänen ajastaan Iitissä
Sille on valtion puolesta luvattu ehdollinen rahoitus, joka on sidottu KymiRingin yksityisen rahoituksen toteutumiseen. Iitissä koko kunnan alue on lainvoimaisten vaihemaakuntakaavojen piirissä. Uusi maakuntakaava on tekeillä, ja sitä koskeva osallistumisja arviointisuunnitelma valmistunee ensi vuonna. Sen kaavoitettu kokonaispinta-ala on 73,6 kilometriä, josta maa-aluetta 27 neliökilometriä ja rantaviivaa 136 kilometriä. Rakennettuja paikkoja on rannoilla 686 ja taustamaastossa 92, uusia rakennuspaikkoja rannoilla 152 ja taustamaastossa 51. Tämä muutos koskee noin kahden hehtaarin suuruista aluetta, ja kaava on tarkoitus saada hyväksytyksi vuoden 2018 aikana.. Pyhäjärven, Leininselän ja Urajärven alueen rantayleiskaava hyväksyttiin vuonna 2000. Kymijoen-Mankalan rantayleiskaava on vuodelta 2002. Kesällä 2016 valtuusto hyväksyi valtatien 12 yleissuunnitelmaan liittyen Tillolan ja Jokuen välistä osuutta koskevan yleiskaavan. Kymijoen-Konniveden rantayleiskaava on vuodelta 2004, ja siinä kaavoitettu kokonaispinta-ala on 45 neliökilometriä, josta maaaluetta 25 neliökilometriä ja rantaviivaa 152 kilometriä. Niiden ulkopuolella ovat ainoastaan Sääskjärvi sekä yhden yksityisen maanomistajan ranta-alueet. Kaavoituksella haetaan mahdollisuutta rakentaa alueelle kuusi tuulivoimalaa. Ensi vuonna Iitin pitäisi siirtyä Päijät-Hämeen maakuntaan, jolloin Iitin alueet siirtyvät Kymenlaakson maakuntakaavasta PäijätHämeen maakuntakaavaan käytännössä viimeistään seuraavan maakuntakaavan päivityksen yhteydessä. Tänä kesänä hallinto-oikeus hylkäsi siitä tehdyn valituksen, joten kaava on toteutunut kunnan päätöksen mukaisesti. Nyt vireillä oleva kaavamuutos on tulossa käsittelyyn vuoden 2018 aikana. Vuonna 2011 on hyväksytty Kausalan-Kirkonkylän yleiskaava-alue, joka kattaa noin 69 neliökilometriä. Kuntalaiset voivat vaikuttaa kaava-asioihin muun muassa tekemällä aloitteita sekä osallistumalla keskusteluun. Kaavoituskatsaus on lakisääteinen: kuntien tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus sekä kunnassa että maakunnassa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista, jotka eivät ole merkitykseltään vähäisiä. Kyse on 697 hehtaarin suuruisesta alueesta, joka on jo pääosin ajan tasalla. Samoin vuonna 2018 tulee käsittelyyn Perheniemen suunnalle laadittava, tuulivoimaan liittyvä osayleiskaava. Niiden yhteenlaskettu kokonaispinta-ala on 1.187,80 hehtaaria. Rakennettuja paikkoja on rannoilla 658 ja taustamaastossa 130, uusia rakennuspaikkoja rannoilla 174 ja taustamaastossa 72. Kausalan asemakaava on päätetty saattaa vaiheittain ajan tasalle. Tällä hetkellä on vielä käynnissä ajantasaistaminen noin 180 hehtaarin suuruisella alueella radan eteläpuolella, Haravakylän itäosassa ja Kuusikalliolla Anttilantien pään ja valtatien välisellä alueella. Iitissä on voimassa kolme rantayleiskaavaa. Valtatien 12 yleissuunnitelma on voimassa välille Uusikylä-Tillola. Rantarakentamista ohjaavat lähes kaikki kunnan ranta-alueet kattavat rantayleiskaavat. Lainvoimaisia rantaasemakaavoja on 21. Siihen sisältyvät Kausalan, Pohjanmäen ja Radansuun sekä Sorronniemen asemakaavaalueet. päivänä 2018 Rakennuspaikat eivät Iitistä ihan heti lopu Iitin rannoilla on edelleen tilaa rakentaa etenkin loma-asuntoja Kausalan asemakaavaa on saatettu osa-alueittain ajan tasalle, vastaamaan todellista tilannetta ja tarpeita. Kaavoituksesta Iitissä vastaa nyt yksinomaan tekninen lautakunta; aiemmin oli erikseen kaavoitustoimikunta, mutta siitä luovuttiin alkaneella valtuustokaudella, kun kunnan organisaatiota muutettiin. Asemakaavoitettuja alueita Iitissä on Kausalassa, Pohjanmäen-Radansuun alueella, Sorronniemessä ja Vuolenkoskella. Siinä on selvitetty kaavoitustilannetta ja vireillä olevia kaavahankkeita Iitin kunnan alueella. Merkittävimmät työn alla olevat kaavoitushankkeet ovat Kausalan eteläisen alueen asemakaavan ajantasaistus, Veteraanitien päiväkodin alue sekä Perheniemen tuulivoimaosayleiskaava. Katsauksessa tulee selostaa lyhyesti kaava-asiat ja niiden käsittelyvaiheet sekä sellaiset päätökset ja toimet, joilla on välitöntä vaikutusta kaavoituksen lähtökohtiin, tavoitteisiin, sisältöihin tai toteutumiseen. Vapaiden tonttien pinta-ala on 52 hehtaaria, ja vakituisen asumisen tontteja niillä on yhteensä 32, joista vapaina enää alle puolet. Loma-asuntotontteja on niillä yhtyeensä 434, joista vapaita, vielä rakentamattomia noin 150 kappaletta. Tällä alueella rakennettuja paikkoja on rannoilla 707 ja taustamaastossa 67, rakentamattomia rannoilla 110 ja taustamaastossa 55. Tarkoitus on järjestellä uudelleen lomarakennuspaikkoja sen jälkeen, kun aiempi kaava oli hallinto-oikeudessa tullut hylätyksi. Välille Suvioja-Tillola on tehty tieosan parantamista koskeva toteuttamissuunnitelma. Veteraanitien varrella paloasemaa vastapäätä sijoittuvalla alueella on vireillä kaavamuutos, joka mahdollistaa uuden päiväkodin rakentamisen. Siinä rakennettu kokonaispinta-ala on 68,7 neliökilometriä, josta maa-aluetta 36,5 neliökilometriä ja rantaviivaa 178 kilometriä. Ne ovat Kivikärki-Kinnarin, Kotolan tilan, Patoniemen, Hiidensaaren, Keisarin tilan, Kivisalmen, Sahaniemi-Sahalahti-Siltasaaren, Piilahden, Sorronniemen, Isosaaren, Ali-Kaitalan, Perttolan tilan, Nuuttilan tilan, Alestalon, Kalliola-Karlsbergin, Vähäsaaren, Eskolan, Tapolanniemen, Arrajoen, Säyhteen/ Metsä-Kananojan sekä Kettuvuoren rantakaavat. Kunnan sisällä kaavoituksesta erityisesti vastaavia henkilöitä ovat tekninen johtaja Harri Hoffren, rakennustarkastaja Ville Partio sekä paikkatietoinsinööri Jukka Sipola. 6 Torstaina tammikuun 4. Säyhteellä Tiirinmaan, Selkojärven ja Haramaanjärven alueilla on vireillä rantayleiskaavan muutos ja täydennys. Koko prosessi saataneen vuoden 2018 aikana loppuun, kun Kausalan eteläisen osan, Kuusikallion alueen, Haravakylän itäosan sekä Veteraanitien päiväkodin asemakaavat on hyväksytty. Niihin sisältyy 466 kilometriä kunnan kaikkiaan 478 kilometrin mittaisesta rantojen kokonaispituudesta. VOITTO RUOHONEN Iitin kunnanhallituksessa on hyväksytty vuotta 2017 koskeva kaavoituskatsaus
päivä tammikuuta.. Lisää mannaa saatiin illan kuudennessa lähdössä, missä Kari Lähdekorven omistama Poulter debytoi Suomesta ja Salon valmennuksesta. Lentisradio kertoo, että Team Sahassa nähdään sunnuntain iltapäivässä mukana mm. Hallin puolella mennään palloharjoitukset edellä ja siellä tarkastellaan tekniikka, taktiikkaa ja ikäryhmien mukaan myös pelipaikkoja. E-, D-, Cja B-tytöt kokoontuvat liikuntahallille klo 9.30 varmistamaan osallistumisensa kaksipäiväiseen leiriin. Loppusuoran alkaessa Berlioz tavoitti kärjen ja haki kolmikon keskellä johtopaikan, kunnes suoran puolivälissä laukka oli sotkea suunnitelmat. Näin 2017 ravipaketti lienee koossa ja hyvässä sellaisessa. Jenni ja Hanna Mäkinen. 16.30–17.00 17.30-18.00 18.30-19.00 19.00-19.30 Ekokaari 50 46860 Keltakangas vaihde: 05 744 3400 www.kymenlaaksonjate.fi Salo Stable päätti vuoden tuplaan Seuraleiri avaa lentopallon kevätkauden Team Saha jälleen Yrityksen nuorten esimerkkinä Salon tallin vuoden 2017 viimeiset voittajat Berlioz ja Poulter nauttivat Aadan seurassa ansaitusta tarhapäivästä. Iltapuhteen aloitti tytär Aada, joka tallin omistamalla Berliozilla lähti ponilähdössä 60 metrin takamatkalta rivakasti liikkeelle ja nousi vahvalla takasuoran spurtilla jo kolmanneksi. Autoon otetaan myös tinat. Sunnuntaina mennään hieman rauhallisemmin ja tietysti ikäluokkien mukaan harjoituspaikkoja vaihdellen. Kausalan ekopiste K-market, Merrankuja 2 Jaalan ekopiste S-market, Jaalantie 117 Jokelan ekopiste S-market, Kauniskankaantie 2 Valkealan ekopiste ABC, Kalevantie 1 Keräyskierros tiistaina 9.1. Debyytti oli paras mahdollinen, sillä vahva 4-vuotias käänteli Tapio Perttusen toimesta neljännestä ulkoa kiertoon jo 1.300 jäljellä ja pääsi johtavan Capo The Flyn rinnalle kierros jäljellä. Kausalan Yrityksen naisten edustusjoukkue Team Saha järjestää jo neljännen kerran seuran nuorille lentopallotytöille yhteisen Seuraleirin. Mikko Raskinen kiitti vuolaasti Kari Venäläistä, joka ohjastuksen lisäksi antoi starttiin ratkaisevia ohjeita varustepuoleen, jotka saattoivat olla ravin suhteen merkittäviä. Ajankohta on ensi viikonloppu, kun loppiaislauantaina 6.1. Kari Venäläinen pääsi Moroliillä johtohevosen taakse ja sen laukattua jo kärkeen. Iittiläiseksi liigavarsaksi nimetty ja sitä kautta julkisuutta saanut Sipisipi on ollut myös hyvien avausstarttien myötä hoitovapaalla, mutta nyt 5-vuotiaaksi varttuneella tammalla Reijo Juhola ajaa maltillista peruskuntoa ja starttiin, ”kun hanget sulaa”, lupailee Juhola. Harjoitustiloja käytössä on lähes 50 ilmoittautuneelle sekä liikuntahallissa että Ravilinnan teatterisalissa, joissa lihaskunto, koordinaatio ja ryhmähenki ovat vahvasti esillä. Matias Salon valmennettavat ovat jatkaneet kaikkien tilastojen kärjessä, mutta unohtaa ei sovi Matti Mäki-Mattilan voittoputkessa viihtynyttä Sokrua, joka omistajan positiivisin odotuksin tulee radalle tämän vuoden puolella. 7 HOOBEE HOOBEE Torstaina tammikuun 4. Ottelun tuomitsee Kari Lehtonen ja se on nuorten seurattavissa tilanteesta tilanteeseen yhdessä vanhempiensa ja tietysti kaikkien lentopallosta kiinnostuneiden seurassa katsomon ylimmillä riveillä heti iltapäivästä alkaen. Lauantaina kaikille osallistujille on luvassa myös Yrityksen naisjaoston järjestämä ruokailu. Puhtaan juoksun raskaalla radalla tehnyt Mika Karppisen valmennettava antautui vasta maalisuoralla vahvasti loppua tulleelle Etusorjalle. Tiedoksi vielä, että kaikkien junnuryhmien, niin Pallokoulujen kuin lentopallotyttöjenkin, harjoitukset alkavat entisin ajoin heti loppiaisviikonlopun jälkeen hallilla maanantaina 8. Iittiläismenestystä lähdössä täydensi Eeva ja Pekka Niemisen Inton Rilla, joka pystyi Moroliin takaa neljänneksi. Leiri myötäilee kolmen viime vuoden ohjelmaa, missä lauantaina keskitytään monimuotoisten harjoitusten läpiviemiseen. Palataan vielä ponien pariin ja Vilja Kivisen kolmoseen Vermossa, jossa rattaiden edessä oli Kananojan Roosaliina. Leirin lopuksi on yleensä saatu luento eri aiheista, mutta tällä kertaa yhteensattumien vuoksi nuoret näkevät lentopallo-ottelun, missä Yrityksen N-35 SM-sarjaan valmistautuva joukkue kohtaa Viking Line Cupin naisten sarjan kolmospaikkaa pitävän Team Sahan. Kotien kuuset ja tinat voi tuoda maksutta myös Kouvolan ja Iitin jäteasemille. Viimeiseen kaarteeseen tuli ulkoakin painetta, mutta Poulter jyräsi suoran alussa johtoon ja torjui varmasti viime hetken hyökkäyksen ulkoa tehneen Hot Beerin. Salon voittojen varjossa Mikko Raskisen Morolii oli Vermossa kuin uudestisyntynyt verrattuna uran avausstarttiin Forssassa (hll). Kuuset on tuotava keräyspisteelle keräysauton ollessa paikalla. Vuosi 2018 on jo tätä lukiessa tuottanut menestystä, ja siihen palataan maanantain numerossa. Aada taiteili ruunan kuitenkin raville vähän ennen maalia ja pelasti ykkösen sivuamalla volttiennätystään 2.47,7. Matias Salo teki uudenvuoden aattona täsmäiskun Lappeen iltaraveihin ja onnistui sataprosenttisesti: kaksi starttia, kaksi voittoa. päivänä 2018 Joulukuuset ja tinat keräykseen Keräys on maksuton
040 548 2693 Eläinlääkärin vast.otto klo 8–9.30 ...........................................02061 57902 Kansalaisopisto.............040 554 6502 Kausalan urheilukenttä..040 483 3792 Kuntosali........................ klo 5.30–22, la klo 5.30–18, su klo 5.30–19 Kirjasto Kausansaarentie 3...........040 483 3800 Kirjaston aukiolot: Omatoimiaika Palveluaika ma–pe klo 7–20 ma–ti klo 12–19 la–su klo 7–16 ke klo 10–16 to klo 12–19 pe klo 10–16 Kirjastoauto....................040 523 2543 Päiväkoti Metsämyyrä...040 483 3710 Päiväkoti Peltohiiri.........040 483 3733 Päivähoidon ohjaaja...... 050 387 1648 Puhelinpäivystys pe klo 10–12 Torstaina tammikuun 4. Tyttäret Miranda ja Rosanda viettävät sosiaalista elämää ja tyo?ntekijät Juska sekä Irma ahkeroivat Timon toiveiden mukaisesti multiosaajina kylpylässä. Timon yhtiökumppani Välly entisestä elämästä ilmestyy kuvioihin perimään rahojaan pieleen menneestä yritystoiminnasta ja kadonneista käteisvaroista. Kylpylän omistajalla Timolla on aihetta juhlaan, sillä vaimo Sirpa täyttää pyo?reitä ja asiakkaita riittää. Sosiaalipäivystystä on hoidettava yhteistyo?ssä ensihoidon, terveydenhuollon päivystyksen, poliisin, pelastustoimen, hätäkeskuksen ja tarpeen mukaan muiden toimijoiden kesken. te-palvelut.fi/kaakkois-suomi Esko Käki..........................0400 753 908 Puheenjohtaja, VAPEPA-kouluttaja, ensiapupäivystykset Sauli Peltola....................0400 151 889 Varapuheenjohtaja, SPR kotimaan-apu, SPR sosiaalitoiminta, VAPEPA-yhdyshenkilö Anneli Käki......................0400 704 370 Sihteeri, ensiapukoulutukset Maataloustoimisto, Iitti Vanha kunnantalo. Sosiaalipäivystäjät toimivat kiinteässä yhteistyo?ssä poliisiasemalla toimivien sosiaalityo?ntekijo?iden kanssa. 0400 650 293 Kuntosalin aukioloajat: ark. Akuutti24:n sosiaalipäivystäjät ovat tavoitettavissa päivittäin 8-22, perjantaisin ja lauantaisin 8-23. Perheyritys kukoistaa, vaiko sittenkään. Eläkeläisten laturetki Eläkeliiton Iitin yhdistyksen parin viikon välein kokoontuvassa Äijät-ryhmässä pelmahti esiin mahdollisuus tänä talvena järjestettävästä eläkeläisten laturetkestä. Luvassa on musiikkipainotteinen, piristävä kylpyläelämys. päivänä 2018 Eläinlääkäripäivystys Kouvola ja Iitti p. Ohjaajana toimii pitkän linjan näyttelijä, Kouvolan teatterista tuttu Ilmo Ranne. Sosiaalipäivystys alkaa Akuutti 24:ssä maanantaina Sosiaalihuoltolain mukaan sosiaalipäivystys on järjestettävä ympärivuorokautisesti kiireellisen ja välttämätto?män avun turvaamiseksi. Pääasiassa joka vuosi näin alkuvuonna harrastajaporukka tarjoaa hilpeyttä uuden alkuun, niin tälläkin kertaa. klo 19. Säitähän me emme tiedä kukaan, mutta ajatusta ryhdyttiin välitto?mästi kehittelemään ja se pyrittäneen toteuttamaan jonain torstaiiltapäivänä helmikuussa. Näytelmän teksti tulee jälleen Markku Hyvöseltä, ja Uttiin sen on sovittanut Ilkka-Juhani Rostedt. Tämä eläkeläisten laturetki olisi mahdollisimman vapaamuotoinen tapahtuma, jossa tärkeintä olisi ulkoilu ja pieni liikunta, joko suksilla, sauvakävellen taikka kävellen. 02061 59618 Vaihde avoinna ma klo 9–17, ti–pe 9–15 P. Avoinna ma-ke klo 9–15....044 781 3711 Taloustoimisto avoinna ma–pe 9–13 Talouspäällikkö Iiris Mäenpää ...................050 387 1644 Nuorisotyönohjaajat Jukka Kaunisto.................050 387 1647 Tuula Lehtoranta............. Terveellistä ja toimeliasta uutta vuotta toivottaa Äijät.. 040 550 0257 Paloja pelastuslaitos Kymenlaakson pelastuslaitos ................................................(05) 23 161 Sosiaalija terveyspalvelut Päijät-Hämeen sosiaalija terveydenhuollon kuntayhtymä ................................................(03) 81 911 Ympäristöpalvelut Kouvolan kaupunki................02061 511 IITIN KUNTA Verotoimisto Kauppamiehenkatu 4, 45100 Kouvola (Verohallinnon yhteinen vaihde) ...............................................0206 12000 Kaakkois-Suomen työja elinkeinotoimisto Asioi verkossa: te-palvelut.fi Asioi puhelimitse: henkilöasiakkaat...................0295 042 002 ja työnantajaja yritysasiakkaat ................................................0295 042 001 Asioi toimipaikoissa: ks. 8 M U U M IP E IK K O VOITTO RUOHONEN RITVA LAUNESKOSKI V.I. Eiko?hän ratkaista tämä musiikkipainotteisella parisuhdeterapialla, josta ei yllätyksiä puutu. Juska tuuraa kylpylän kosmetologia Sirpaa, joka ei ole hoitanut omia to?itään, ja asiakkaalle päätyykin erehdyksessä hieman erilainen hoito kuin pitäisi. Sen tarkoituksena on muodostaa vastapari viime kesänä järjestetylle ”tunnissa maailman ympäri -kävelylle”, joka on suunnitelmissa toteuttaa jossain muodossa myo?s ensi kesänä. Sosiaalipäivystäjinä toimivat kolme sosiaaliohjaajaa vastaavat Akuutti24:een hakeutuvien asiakkaiden sosiaalihuollollisesta kiireellisen avun tarpeen arvioinnista. Poika Diego on lo?ytänyt elämänsä rakkauden ja haluaa tutustuttaa tämän perheelleen. Sosiaalipäivystystä on järjestettävä laajan ympärivuorokautisen päivystysyksiko?n yhteydessä vuoden 2018 alusta alkaen. VAIHDE puh. Lakimuutoksen vuoksi Päijät-Hämeen sosiaalipäivystys laajenee Akuutti24:een tammikuussa 2018. Os. Uusi Teatteri Utti: Kylpylä Happy End, ensi-ilta pe 19.1. Päijät-Hämeen keskussairaalan sosiaalipäivystäjiin saa 8.1.2018 alkaen yhteyden puhelimitse numerosta 0444 82 82 00. Tervetuloa! Kylpylä Happy End Uusi Teatteri Utissa Harrastajateatteri Uusi Teatteri Utti toimii aktiivisesti Kuivalan seuratalolla Utissa. 02061 59600 www.iitti.fi Avoinna ma klo 8.00–17.00, ti–pe klo 8.00–15.00 P. Kukoistaako rakkaus sittenkään heidän pojallaan Diegolla. 050 387 1645 Johanna Remes................ Äijät-ryhmä toimisi jonkinlaisena osajärjestäjänä, mutta kaipaa ehdottomasti myo?s muilta tukea ja myo?tämieltä. Asiakkaan jumppahumppatuokio aiheuttaa Juskan vaimossa Irmassa mustasukkaisuutta, kun Juska on sellainen herkku, että voisi syo?dä suihinsa. H a p p y E n d n äy t el m ä ke r t o o pienestä kylpylästä, sen henkilo?kunnasta sekä asiakkaiden mieleenpainuvista sattumuksista. (05) 829 3323 avoinna ma–pe 9–12 khvirasto.iitti@evl.fi www.iitinseurakunta.fi Kirkkoherra Mikko Pelkonen................050 387 1640 Kappalainen Ville Hiltunen....................050 387 1642 Seurakuntapastori Henna Huppunen..............050 387 1654 Kanttori Leila Räsänen ...................050 387 1643 Diakoniaviranhaltijat Sirpa Pusila....................... 050 387 1649 Lähetyssihteeri Maija Kauppinen..............050 387 1653 Lastenohjaajat.....................050 387 1652 Seurakuntamestari Tiina Klemola....................050 387 1646 Emäntä-siivooja Tanja Nieminen..................050 387 1650 IITIN SEURAKUNTA Kirkkoherranvirasto Eerolantie 1, 47400 Kausala puh. 16–08, pe 16–ma 08 ja juhlapyhinä www.iitti.fi Iitin osasto Sääntömääräinen vuosikokous on torstaina 18.1.2018 klo 17.00 Kirmossa kirjastossa Kausalassa. 0600 15333 (1,71 €/min) ark. Ps. Kuivalantie 135, Utti. K y l p y l a. Päivystys on järjestettävä siten, että palveluun voi saada yhteyden ympäri vuorokauden ja kiireelliset sosiaalipalvelut voidaan toteuttaa. Piristääko?hän Timon yllätyssyntymäpäivät vaimoa Sirpaa, vai onko kyseessä liiankin suuri yllätys. 02061 59600 sähköpostiosoite: asiakaspalvelu@iitti.fi Kunnantalo, Rautatienkatu 20, 47400 Kausala Vanha kunnantalo, Rautatienkatu 22, 47400 Kausala Toimistot avoinna klo 9.00-15.00 Iitin kunnan virallinen sähköpostiosoite: kirjaamo.iitinkunta@iitti.fi henkilöille: etunimi.sukunimi@iitti.fi Iitin Vuokratalot Oy.....040 483 3765 ......................................... Sosiaalija terveydenhuoltolakeihin on tehty päivystystoimintaan liittyvät lainsäädänto?uudistukset vuoden 2017 alussa. Näytelmässä nähdään tälläkin kerralla iittiläissyntyinen Kirsi Tikander
Hakemukset viimeistään 18.2. Hengitysliiton tuettu loma 14.–19.5. Hallitus klo 11.30. Kimppakyytejä varten kokoontuminen Kausalan torilla klo 16.45. Ota yhteyttä! Juha Viljanen 044 015 2566 juha.viljanen@remax.fi remax-noste.fi. Teemme ruokaa ja leivonnaisia mifusta, härkiksestä ja nyhtökaurasta. Tutustumme uuteen kesän 2018 näytelmään, tulossa rooleja myös nuorille, joten kaikki kiinnostuneet joukolla mukaan! (Toteutetaan Iitin kansalaisopiston kurssina.) Iitin Eläkkeensaajat ry. Tiedustelut Matti 045 247 8664. Lomajärjestö Hyvinvointilomat Ry. Käsityökerho kokoontuu kirjastolla Kirmossa maanantaina 8.1. Härmän Kuntokeskuksessa. mennessä Eila 045 230 0630. päivänä 2018 Eläkeliiton Iitin yhdistys. mennessä. 9 Julkaisija: Iitin Lehti Oy ISSN 0357-9107 Sitoutumaton Sanomalehtien Liiton jäsen Y-tunnus 0158721-0 Postiosoite: PL 37, 47401 Kausala Kauppakatu 6, Kausala Internet-osoitteemme: www.iitinseutulehti.fi Avoinna Ma–Ti 8.30–16 Ke–To 8.30–15.30 Pe 8.30–15 Ilmestymispäivät: Maanantai ja torstai Päätoimittaja Voitto Ruohonen 0400 727 234 voitto.ruohonen@iitinseutulehti.fi Toimittaja Ritva Launeskoski 0400 723 727 ritva.launeskoski@iitinseutulehti.fi Toimittaja Lumimarja Tirronen 0400 728 113 lumimarja.tirronen@iitinseutulehti.fi Konttoripäällikkö Satu Santala (05) 326 0355, 0400 857 577 asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi Asiakaspalvelu, ilmoitukset, tilaukset ja laskutus Mainonnan suunnittelija Eeva Sihvola 0400 857 577, (05) 326 0355, ilmoitukset@iitinseutulehti.fi Asiakaspalvelu, ilmoitukset, tilaukset ja graafinen suunnittelu Ilmoitusten jättöajat: Seurapalsta ja pikkuilmoitukset: asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi Maanantain lehteen: perjantaina klo 10.00 Torstain lehteen: keskiviikkona klo 10.00 Vedosilmoitukset: ilmoitukset@iitinseutulehti.fi Maanantain lehteen: torstaina klo 15.00 Torstain lehteen: tiistaina klo 15.00 Huomautukset jakeluhäiriöistä Kausalan taajamassa varhaisjakelualueella soita Esa Jakeluiden päivystysnumeroon 03 757 5285 Jaalan kirkonkylässä Jakelupäivystykseen 05 2800 4650 Numerot päivystävät klo 6.00-9.30 Jakeluhäiriöt muualla: Iitinseutu Osoitemuutokset ja tilausasiat: asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi (05) 326 0355, 0400 857 577 www.iitinseutulehti.fi VARAA AIKA: 010 397 1010 tai www.laakarikeskus.net Puhelun hinta 8,28 snt/puhelu + 5,95 snt/ja matkapuhelimista + 17,04 snt/min TERVEYDENHUOLLON ERIKOISLIIKE lääkärit, magneettikuvaus, röntgen, ultraääni, maha-suolikanavan tähystykset, naprapatia, fysioterapia, astmaja diabeteshoitaja, työterveyshuolto, CERAD muistitestit, rokotukset Torstaina tammikuun 4. klo 18.15. Kausalan ABC liikennemyymälän kabinetissa klo 18.00 alkaen. Kaikki lentopalloharjoitukset jatkuvat maanantaista 8.1. Kokoontumisessa saatavilla lomahakemuskaavakkeita ja opastusta kaavakkeen täytössä. Vanhat ja uudet käsityön ystävät mukaan. Keilataan, saunotaan, syödään iltapala ja ihmetellään maailmanmenoa. Farmaseutti Heidi Romppanen kertoo lääkkeiden kelakorvattavuudesta, toimitusväleistä, reseptien uusinnasta sekä lääkelistasta. Ilmoittautumiset keskitetysti sähköpostitse jukka.kaunisto(at)evl.fi 8.1. Ennakkoilmoittautumisten varmistukset hallilla klo 9.30, minkä jälkeen leiri käynnistyy. Hallitus + varajäsenet suunnittelupalaveri ma 8.1. Lomaa voivat hakea myös muut kuin yhdistyksemme jäsenet. Kokoonnutaan aloittamaan vuoden toimintaa to 11.1. Osallistumismaksu paikan päällä. mennessä. Käsitellään muut ajankohtaiset asiat. Kaukaan maaja kotitalousseura järjestää kurssin la 13.1. Ensimmäinen tapaaminen ke 10.1. Ilm. klo 12.00–15.00. Kaikki asiasta kiinnostuneet joukolla mukaan! Iitin toimikunnan kokoontuminen 15.1. klo 17.30 ja 5–6 v. klo 13.00 kunnantalon valtuustosalissa. klo 10.00 Einolassa. klo 17.30–22.00. klo 18.00 Iitin lukion auditoriossa. Myös sähköinen haku on mahdollinen. klo 9.00 Matkakeitaalla. Muistelukerho kokoontuu tiistaina 9.1.2018 klo 13.00 seurakuntakeskuksessa. lähtien normaalisti. 8.1. Palvelen teitä kaikenlaisissa asuntoasioissa. Myös Pallokoulut 3–4 v. Lentopalloa; Seuraleiri E-, D-, Cja B-tytöille hallilla la–su 6.–7.1. Äijät-ryhmä tekee yhteiskeikan seurakunnan miesten kanssa miesten keilailtaan Kouvolan Happy Bowlingiin pe 12.1
Suunnittelu Asennus Myynti p. .. Autokorjaamoja ja huoltoja Rakennusliikkeita .. .. Maalausja lattianpaallystystyot .. Hierojia Kiinteistohuoltoa .. .. päivänä 2018 KAUSALAN SÄHKÖTYÖ KY A-ryhmän sähköurakointi. Siivousliikkeita .. .. Tilitoimistoja. Hammaslaakareita .... .. 0500 653 145/Timo Virtanen Simolantie 90, 47440 Sääskjärvi ATK-palveluja Autotarvikkeita Hautakivia .. .. .. .. Rakennuspeltitoita .. Kukkakauppoja Kausalan jäteasema Sahatie 17 A p. .. Taksiautoja Elainlaakareita .. Sahkoliikkeita .. Kauneushoitoloita Jatehuoltoa .. .. Fysioterapeutteja MATTI NIEMI Puh. 10 Torstaina tammikuun 4. Lasitukset Hierojia Partureita ja kampaamoja Nuohous Tilausajoon Maalausta ja hiekkapuhallusta Polttooljya .. .. 040 837 7764 ma 10-18 ti 11-16 ke 10-18 Metallityot .. Puutavaraa Silmalasiliikkeita .. .. 3636118, 040-7523932 Maalausta ja tapetointia Mainostekstiileja .. .... Kuljetuksia Pitopalveluja Polttooljya .. (05) 326 0143, 0400 553 417 Metsatyot .. MARKKU VARPENIUS Ky p. .
.. TV1 04.00 Uutisikkuna 08.00 Yle Uutiset 08.05 08.55 Avara luonto: 09.00 Yle Uutiset 09.05 Inhimillinen tekijä 09.55 Yle Uutiset 10.00 Dokumenttiprojekti: Kitkajoki (S) 11.00 Yle Uutiset 11.05 11.53 Näin syntyi Järven tarina 12.35 Dokumenttiprojekti 14.00 SuomiLOVE 15.00 Yle Uutiset 15.05 16.37 Neiti Marple: Neiti Pinkertonin salaisuus (12) 16.50 Yle Novosti 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Kotilieden lämpöä (12) 18.00 Yle Uutiset 18.10 Urheiluruutu 18.15 18.42 Peltsin Lappi 19.15 Jäljet päättyvät Berliiniin (12) 20.00 Elossa 24h 20.30 Yle Uutiset 20.45 Urheiluruutu 21.05 Kotikatsomo: Raja (12) 22.00 Silta (16) 23.00 Operaatio Alaska 00.10 Hiljainen todistaja (16) 01.10 04.00 Uutisikkuna TV2 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 7.1. 06.52 Hermanni Hiiri (S) 07.00 Kaapon ja Laten pähkinät 07.05 Puuharit (S) 07.19 Sanni Sateenkaari (S) 07.33 Töötti ja Pulteri (S) 07.54 Anton Siilinen ratkaisee (S) 08.08 Galaxi 08.09 Tipu Touhukas (S) 08.11 Syrhämä (7) 08.41 Karvinen special (7) 09.44 Satuhetki (S) 10.00 Jääkiekon nuorten MM: Välierä 11.30 Holby Cityn sairaala (12) 12.30 The Late Late Show with James Corden 13.10 Lippu rakkauteen 13.40 Niklaksen keittiössä 14.10 Elämäni eläimet 15.10 Ampumahiihdon MC: Miesten pikamatka 16.30 Pikaluistelun EM 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Jääkiekon nuorten MM: Välierä 19.31 Puuttuminen (7) 20.00 21.45 Chinese Zodiac (12) 21.50 Yle Uutiset 21.55 Urheiluruutu 22.00 The Late Late Show with James Corden 22.40 Syke (12) 23.30 Downshiftaajat (12) 00.10 00.38 Jonah: From Tonga 02.50 05.50 Jääkiekon nuorten MM: Loppuottelu MTV3 07.30 Aamusää 08.00 Puuha-Pete (S) 08.15 Elias ja pelastusryhmän seikkailut 08.30 Alvin ja pikkuoravat (S) 08.45 Paavo Pesusieni (7) 09.10 Lentävät koirat 10.05 Leila leipoo Ranskassa 10.30 Kauniit ja rohkeat (S) 10.55 Mitä tänään syötäisiin. 19.00 Heikoin lenkki 20.00 Suomen huutokauppakeisari 20.58 Keno 21.00 Stand Up! Special: 22.00 Elokuva: Ocean’s Thirteen (7) 00.35 Stand Up! (S) 02.35 Holmes NYC (7) 03.35 Poliisit (7) 04.05 05.00 Astral-TV Perjantai 5.1. 10.50 LIVE: Onnenarpa 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita 13.45 Heikoin lenkki 14.45 Haapasalo goes lomalle 15.45 Haapasalo goes lomalle 16.50 Onnenarpa 16.55 Leijonan luola USA 17.55 Hauskat kotivideot 19.00 Hauskat kotivideot 20.00 The Voice of Finland 21.25 Keno ja Synttärit 21.30 Elokuva: Poliisiopisto (12) 23.40 Stand Up! Special: 00.40 Elokuva: Kauhea kankkunen (12) 02.50 Mad Cook Show (S) 03.50 05.00 Astral-TV Lauantai 6.1. Robot MTV3 07.00 Ostoskanava Tvins.com 08.00 Palomies Sami (S) 08.15 Karhuherra Paddingtonin seikkailut 08.40 Muumilaakson tarinoita (S) 09.05 Winx-klubi (7) 09.30 Paavo Pesusieni (7) 10.00 Ostoskanava Tvins.com 10.30 Ueli Steck Huippujen valloittaja 11.10 Koripalloilija Kobe Bryantin tarina 13.00 15.00 Elokuva: All About Steve (12) 16.00 Nykyajan ihmeitä 17.00 Tinan tunturikeittiö 18.00 Punk’d Suomi 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 Tulosruutu 19.16 Elokuva: Kekkonen tulee! (12) 21.05 Uuno Turhapuro armeijan leivissä (7) 21.30 Uuno Turhapuro armeijan leivissä (7) 22.00 Kymmenen Uutiset 22.10 Päivän sää 22.15 Lotto, Jokeri ja Lomatonni 22.25 Tulosruutu 22.35 Elokuva: Wallander: Valokuvaaja (16) 00.40 Alppihiihdon maailmancup: Adelboden 01.35 Mäkihypyn maailmancup: Bischofhofen 02.30 Viikingit (16) 03.25 Tyrant (16) 04.25 Vintiöt (12) 04.50 Vintiöt (7) 05.20 05.45 Fameless tuplajäynät Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Myyrä ja Panda (S) 06.15 Myyrä ja Panda (S) 06.25 Vili Vilperin seikkailut 06.40 Vili Vilperin seikkailut 06.50 Rusty Rivets (S) 07.15 Disney esittää: DuckTales 07.40 Peukaloisen uudet retket (7) 07.55 Peukaloisen uudet retket (7) 08.10 My Little Pony: Ystävyyden taikaa 08.35 LEGO Ninjago (7) 09.00 Elokuva: Sammyn suuri seikkailu (7) 10.55 Amerikan Gladiaattorit 13.00 Vaaleanpunainen pantteri 13.10 Suomen huutokauppakeisari 14.10 Peto Show 15.50 Elokuva: Mahtava Oz (12) 18.30 Hauskat kotivideot 19.30 The Voice of Finland 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Elokuva: Star Wars: Pimeä uhka (12) 23.50 Elokuva: Star Trek (12) 02.30 Stand Up! (S) 03.30 Stand Up! (S) 04.30 05.00 Astral-TV Sunnuntai 7.1. TV1 04.00 Uutisikkuna 08.00 Yle Uutiset 08.05 08.53 Historia: Kiinan unohdettu keisari 09.00 Yle Uutiset 09.05 Prisma: Kissojen salainen elämä 09.55 Yle Uutiset 10.00 Jumalanpalvelus 10.45 Seniori työssä 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle Uutiset Uusimaa 11.12 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.19 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.26 Yle Uutiset Häme 11.33 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.40 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.47 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.54 Yle Uutiset Pohjanmaa 12.01 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.08 Yle Uutiset Lappi 12.15 Yle Oddasat 12.20 Oddasat 12.35 13.04 Kaikkialla RSO 13.45 Meidän romanssi 15.00 15.04 Yle Uutiset 15.50 Hakekaa kätilö! (12) 16.50 Yle Novosti 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Inhimillinen tekijä 18.00 Yle Uutiset 18.10 Urheiluruutu 18.15 Strömsö 18.45 19.35 Avara luonto: Kengurukuningas 19.40 20.25 Grantchester (12) 20.30 Yle Uutiset 20.50 Urheiluruutu 21.15 SuomiLOVE 22.15 Minkä taakseen jättää (12) 23.45 Outlander Matkantekijä (16) 00.40 04.00 Uutisikkuna TV2 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 6.1. 06.52 Jääkarhu Otto (S) 07.03 Stella ja Sami (S) 07.18 Arvaa kuinka paljon sinua rakastan 07.28 Fluugalaiset (S) 07.41 Maikki ja pelottava Pontso (S) 08.08 Galaxi 08.09 Pertti ja Purtti (7) 08.21 Tero hoitaa (7) 08.33 Late Lammas (S) 08.40 Karvinen special (7) 09.44 Satuhetki (S) 10.00 Holby Cityn sairaala (12) 11.00 11.40 The Late Late Show with James Corden 12.00 Älä kokeile tätä kotona 12.30 Kohteessa: Amsterdamista Marokkoon 13.20 Ampumahiihdon MC 14.50 Downshiftaajat (12) 15.30 Naissotilaat 16.00 Silikonisukupolvi 16.30 Uusi päivä 2018/ video 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Ampumahiihdon MC 19.00 Urheilu-Suomi 20.00 Syke (12) 20.50 Miranda (S) 21.23 Miranda (S) 22.00 Yle Uutiset 22.05 Urheiluruutu 22.10 The Late Late Show with James Corden 22.50 Jääkiekon nuorten MM: Välierä 01.40 02.32 The Leftovers (16) MTV3 07.30 Aamusää 08.00 Puuha-Pete (S) 08.15 Elias ja pelastusryhmän seikkailut 08.30 Alvin ja pikkuoravat (S) 08.45 Paavo Pesusieni (7) 09.10 Lentävät koirat 10.05 Leila leipoo Ranskassa 10.30 Kauniit ja rohkeat (S) 11.00 Selviytyjät 12.00 Ostoskanava Tvins.com 13.30 Penn & Teller: Naruta meitä! 14.30 Australian kaunein koti 15.30 Grand Designs unelma-asunnot 16.30 Suomen ihanimmat häät 17.25 Kauniit ja rohkeat (S) 17.55 Selviytyjät 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Älä jäädy 20.00 Kokkisota 21.00 Saknad (12) 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Rikoksista pahin (12) 23.35 Mäkihypyn maailmancup: Innsbruck 00.35 60 päivää kiven sisässä 01.30 Saknad (12) 02.25 NCIS: New Orleans (12) 03.20 Aku ja 7 ihmettä (S) 04.15 Eläintarhan salaisuudet 05.05 05.55 Eläintarhan salaisuudet Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Myyrä ja Panda (S) 06.30 Vili Vilperin seikkailut 07.00 Rusty Rivets (S) 07.25 Peukaloisen uudet retket (7) 07.40 My Little Pony: Ystävyyden taikaa 08.05 Angry Birds Toons (S) 08.10 Disney esittää: LEGO Star Wars 08.35 LEGO Ninjago (7) 09.00 Heikoin lenkki 09.55 Haluatko miljonääriksi. 11.00 Selviytyjät 12.00 Ostoskanava Tvins.com 13.30 Penn & Teller: Naruta meitä! 14.30 Amazing Race 15.30 Kokkisota 16.30 Rankat duunit 17.25 Kauniit ja rohkeat (S) 17.55 18.55 Selviytyjät 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Älä jäädy 20.00 Mökkireissu 21.00 Amazing Race 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Elokuva: Me kaksi ja Irene (16) 00.55 Mäkihypyn maailmancup: Biscofhofen karsinta 01.50 Hävyttömät (12) 03.00 Punk’d Suomi 03.55 Mökkireissu 04.50 Duudsonit (16) 05.15 05.40 Fameless tuplajäynät Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Myyrä ja Panda (S) 06.30 Vili Vilperin seikkailut 06.45 Vili Vilperin seikkailut 07.00 LEGO Elves (7) 07.25 My Little Pony: Ystävyyden taikaa 07.45 Kung Fu Panda (7) 08.10 Disney esittää: LEGO Star Wars 08.35 LEGO Ninjago (7) 09.00 Heikoin lenkki 09.55 Haluatko miljonääriksi. Vesija lampojohtoliikkeita .. Tilitoimistoja Tuote-esittelyja .. 06.52 Tiketi Tok (S) 07.03 Olivia (S) 07.26 Martta puhuu (S) 07.50 Tilkkupeiton tarinoita (S) 07.54 Nelli ja Noora (S) 08.02 Vilkki Ankka (S) 08.13 Pikku Kakkonen: Seikkailukone 08.33 Mimosa ja Lennu (S) 08.44 Jetron matkaan (S) 08.59 Galaxi 09.01 Näin meillä (7) 09.12 Karvinen (7) 09.25 Merten syvyyksissä (7) 09.46 Kammokatu (7) 10.00 Jääkiekon nuorten MM: Loppuottelu 11.55 The Late Late Show with James Corden 12.35 Naissotilaat 13.01 Urheiluviikonloppu 13.08 Ampumahiihdon MC: Naisten takaa-ajokilpailu 14.00 Jääkiekon nuorten MM: Loppuottelu 15.55 Ampumahiihdon MC: Miesten takaa-ajokilpailu 16.45 17.28 Pikaluistelun EM 17.45 18.58 Muumit Rivieralla (S) 19.05 Urheiluruutu 19.10 20.46 Hassut hurjat hirviöt (7) 20.55 Job Interview Työhaastattelu (7) 21.00 22.22 The Ones Below alakertalaiset (12) 21.50 21.55 Yle Uutiset 22.25 The Late Late Show with James Corden 23.05 23.49 Mr. .. TV1 04.00 Uutisikkuna 07.30 Majakan miehet 08.00 08.04 Yle Uutiset 09.00 Yle Uutiset 09.05 09.47 Avec Tastula 09.55 Yle Uutiset 10.00 10.46 Doc Martin (7) 11.00 Yle Uutiset Uusimaa 11.07 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.14 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.21 Yle Uutiset Häme 11.28 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.35 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.42 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.49 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.56 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.03 Yle Uutiset Lappi 12.10 Yle Oddasat 12.14 12.28 Oddasat 13.25 14.42 Kolmastoista koputus (7) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 15.38 A-studio 15.45 Meidän maamme Vårt land 16.15 Kekkonen 16.45 Yle Oddasat 16.50 Yle Novosti 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Kotiin takaisin (12) 18.00 Yle Uutiset 18.22 18.29 Yle Uutiset alueeltasi 19.00 19.46 Durrellin perhe (7) 20.00 Panorama: Rolls-Roycen menestyksen hinta 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 Yle Live: Kaija Koo 22.05 Hiljainen todistaja (16) 23.05 Yle Uutiset 23.10 Oddasat 23.25 4 Blocks veriveljet (16) 00.15 04.00 Uutisikkuna TV2 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 5.1. .. Vaatekorjaamoja Torstaina tammikuun 4. Vesija lampojohtoliikkeita .. 11 Varikauppoja .. 10.50 LIVE 13.45 Heikoin lenkki 14.45 Haapasalo goes lomalle 15.45 Haapasalo goes lomalle 16.50 Onnenarpa 16.55 Leijonan luola USA 17.55 Haluatko miljonääriksi. 7.1.2018 Torstai 4.1. päivänä 2018 TV-OHJELMAT 4.1. TV1 04.00 Uutisikkuna 07.30 Docstop: Siuruan senaattori 08.00 Yle Uutiset 08.05 Avara luonto 09.00 Yle Uutiset 09.05 09.46 Avec Tastula 09.55 Yle Uutiset 10.00 10.45 Doc Martin (7) 11.00 Yle Uutiset Uusimaa 11.07 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.14 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.21 Yle Uutiset Häme 11.28 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.35 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.42 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.49 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.56 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.03 Yle Uutiset Lappi 12.10 Yle Oddasat 12.14 12.28 Oddasat 13.25 14.52 Salakuljettajan laulu (7) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 15.38 A-studio 15.45 Meidän maamme Vårt land 16.15 Kekkonen 16.45 Yle Oddasat 16.50 Yle Novosti 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Doc Martin (7) 18.00 Yle Uutiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Pimeä historia: Ongelmanuori Mannerheim 19.00 Kettu (12) 20.00 Kekkonen 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 A-studio 21.35 Ulkolinja: Pako Turkista 22.30 Yle Uutiset 22.35 Oddasat 22.50 23.47 Silta (16) 00.20 04.00 Uutisikkuna TV2 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 4.1. .. 9 (12) 00.40 04.00 Uutisikkuna MTV3 07.00 Ostoskanava Tvins.com 08.00 Palomies Sami (S) 08.15 Karhuherra Paddingtonin seikkailut 08.40 Muumilaakson tarinoita (S) 09.05 Winx-klubi (7) 09.30 Paavo Pesusieni (7) 10.00 Makumuistoja 11.00 Lentävät koirat 12.00 Kokkisota 13.00 Jamie Oliver: Super Food Family Classics 14.00 Arktiset vedet 14.30 Teknavi 15.00 Nykyajan ihmeitä 16.00 Hurrikaanin jahtaajat 17.00 Rankat duunit 18.00 Mökkireissu 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 Tulosruutu 19.20 Hiihto Extra 19.30 Elokuva: Sel8nne (S) 21.50 Piilokamera 22.00 Kymmenen Uutiset 22.15 Viikon sää 22.20 Tulosruutu 22.30 Bull 23.30 Alppihiihdon maailmancup: Adelboden 00.30 Rikoksista pahin (12) 01.25 Penn & Teller: Naruta meitä! 02.20 Penn & Teller: Naruta meitä! 03.15 Voitolla yöhön 04.40 05.35 Mökkireissu Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Myyrä ja Panda (S) 06.15 Myyrä ja Panda (S) 06.30 Vili Vilperin seikkailut 06.45 Vili Vilperin seikkailut 07.00 Rusty Rivets (S) 07.25 Rusty Rivets (S) 07.50 My Little Pony 08.15 Sonic Boom (7) 08.30 Angry Birds Toons (S) 08.35 LEGO Nexo Knights (7) 09.00 Eläinpotilaiden pelastaja 10.00 Liiga: Viikkomakasiini 10.30 Jaksa paremmin 11.00 Amerikan Gladiaattorit 12.05 Suomen huutokauppakeisari 13.05 Suomen huutokauppakeisari 14.10 Elokuva: Grease Live! (7) 16.50 Hauskat kotivideot 17.55 Hauskat kotivideot 19.00 Elokuva: Monsterit Oy (7) 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Elokuva: Kauhea kankkunen 2 (12) 23.10 Stand Up! (S) 00.10 Stand Up! (S) 01.10 Stand Up! (S) 02.10 Poliisit (7) 04.10 05.00 Astral-TV. 06.52 Hyrräpäät (S) 07.04 Musarullaa! 07.28 Runoja & rusinoita (S) 07.32 Pikku perunat (S) 07.35 Pipsa Possu (S) 07.41 Ninni ja Nestori (S) 07.55 Ryhmä Hau (S) 08.19 Oktonautit (S) 08.41 Onnelin ja Annelin talvi (S) 08.59 Galaxi 09.01 Aappo ja Tööt (S) 09.08 Kesäleiri (7) 09.21 Minä ja Carolina 09.31 Otso ja sopulit (7) 09.38 Galaxi Play 10.00 Uusi Päivä (S) 10.28 Uusi päivä 2018/ video 10.58 Uusi päivä 2018/ video 11.30 The Late Late Show with James Corden 12.10 Urheiluviikonloppu 12.20 Ampumahiihdon MC: Naisten viesti 13.55 Urheiluviikonloppu 14.00 Cheerleadingin SM 15.10 Urheiluviikonloppu 15.25 Ampumahiihdon MC: Miesten viesti 16.55 Urheiluviikonloppu 17.00 Ratsastuksen maailma 17.30 Pääpeli: Marcus Sandell kuolemanpelko 18.00 18.58 Pikaluistelun EM 19.05 Urheiluruutu 19.10 Matkaaja: Pohjois-Amerikan Suuret järvet 20.05 20.52 SAS: Erikoisjoukkojen kovassa koulussa 21.00 Urheilu-Suomi 22.00 Yle Uutiset 22.05 Urheiluruutu 22.15 Reggie Yates: Britannian nuoret 23.10 Girls (12) 23.40 Silicon Valley (7) 00.10 Inside No
päivänä 2018 Nyt Bonusta helpommin! Saat parhaan 5 % Bonuksen jo 900 € kuukausiostoilla. s-kanava.fi/kso Irish Pub. Laskimme ylempiä bonusrajoja pysyvästi. 12 Torstaina tammikuun 4