— Kunhan päivä kerrallaan eletään, sanoi Valtonen. vuosikerta (N:o 5451) • Irtonumero 2,90 E Verkkolehden viikon luetuimmat: 1. Hän ja Malmström eivät ole tavanneet tehdä uudenvuodenlupauksia. — Uudenvuodenlupaukset ovat hömppää, Saarinen totesi. Miehet kertoivat, että uudenvuoden perinteisiin ei heillä kuulunut lupausten tekeminen. Uudenvuodenaattona torin tilaisuuteen tuleminen on pitkä perinne Eija Malmströmille ja Ritva-Liisa Kontulalle. Kausalaan on suunnitteilla GRK:n biohiililaitos Sivu 5 Tomi Metsäketo ja Maria Lund saapuvat Iitin musiikkijuhlille MINNA TERVO Sivu 7 Torstaina 4. Uusi ensivasteauto saapui jouluksi 2. Kausalassa ja Jaalan kirkonkylällä ilotulitus uudenvuodenaattona 3. — Tuttuja on paikalla paljon: toivottelemme toisillemme hyvää uutta vuotta, naiset kertoivat. Aikuiset vaihtoivat keskenään kuulumisia, ja lapset peuhasivat innokkaina toripihan lumikinoksissa. Sen sijaan odotuksia ja toivomuksia heiltä löytyi uudelle vuodelle. — Jos jotain nyt lupaisi, se olisi liikunnan määrän lisääminen, he tuumasivat. Vuodelta 2024 molemmat toivovat terveyttä. päivänä tammikuuta 2024 N:o 1 • 70. Eija Malmström ja Ritva-Liisa Kontula. Miesten mielestä lupauksia voi tehdä ajankohdasta riippumatta. Ennen ohjelman alkua Mika Valtonen ja Marko Saarinen vaihtoivat torilla kuulumisia samalla kun pitivät silmällä lasten mäenlaskua. Jospa meillä ei tulevan vuoden aikana sairastettaisi yhtä paljon kuin menneen vuoden aikana, toivoi Saarinen, jonka perheessä on viisi lasta. Tuomion saari on ohjaajansa työnäyte iitinseutu.fi Vuodesta 1954 Uudelta vuodelta toivotaan terveyttä Iitissä uuteen vuoteen siirryttiin sunnuntaina hyvin talvisessa säässä. Valtonen oli samoilla linjoilla: — Ei niitä tulisi pidettyä. — Tässä iässä terveyden toivominen on tärkeintä, Kontula tähdensi. Alkuillasta Kausalan torille kokoontui runsaasti väkeä seuraamaan perinteistä uudenvuoden ilotulitusta. He pitävät tapahtuman lämpimästä tunnelmasta. Lapset valtasivat torin lumikasat leikkeihinsä.. — Toivon terveyttä ja menestystä harrastuksissa
Tänään Perjantai Lauantai Sunnuntai Maanantai Tiistai Keskiviikko Päivällä -23 Päivällä -19 Päivällä -17 Päivällä -20 Päivällä -10 Päivällä -2 Päivällä -6 Yöllä -26 Yöllä -19 Yöllä -18 Yöllä -22 Yöllä -11 Yöllä -6 Yöllä -1 Grafiikka: Bulls. — Viimeiset vuodet ovat tuoneet tumman varjon yhteisen elämän ylle. Käynnissä on jälleen uusi sopeuttamisohjelma. Meidän on tehtävä voitavamme suunnan kääntämiseksi. Tiia Reho kirjoittaa, että terveydenhuollossa on jo vuosia tehty priorisointia piilossa julkiselta keskustelulta. kirkkoherra Pekka Särkiö totesi vuoden vaihtumiseen liittyvän toiveikkuutta edessä olevan vuoden mahdollisuuksista. Hänen mielestään uusi vuosi on hyvä ottaa vastaan arvostamalla menneisyyttä. Puutteellisella rahoituksella on pakko priorisoida, ja siitä pitäisi käydä rehellistä keskustelua. Päijät-Hämeessä toteutettiin Marina Erholan johtajakaudella mittava sopeuttamisohjelma, mutta sekään ei riittänyt. Tutkimusmenetelmät ovat alati hienostuneempia ja kalliimpia, ja yhä useampaa sairautta pystytään hoitamaan. Särkiön mukaan seurakunnalla ja kunnalla on runsaasti liittymäkohtia ja yhteistyön mahdollisuuksia. Tiivistetysti Rehon viesti on tämä: jos julkiseen terveydenhuoltoon ei löydy lisää rahaa, on rehellisesti myönnettävä, että nykyistä palvelutasoa ei pystytä pitämään yllä. Esimerkiksi uuden koulukampuksen suunnittelulla ja rakentamisella haluamme varmistaa kunnassa tarjottavien palvelujen laatua, saatavuutta ja siten asukkaidemme kokonaishyvinvointia. Kirkkoherra otti esille kiristyneen taloustilanteen tuomat huolenaiheet kotimaassa. Pekka Särkiö kertoi torin väelle Iitissä viettämästään neljän kuukauden ajasta. Säätiedot: iitinseutu.fi. Iitin kunnan puolesta puheen piti kunnanhallituksen ensimmäinen varapuheenjohtaja Eira Leino. Tänään voimme nähdä menneistä haasteista saadut opit, joita oli silloin vaikea nähdä, mutta joiden ansiosta tiedämme nyt enemmän ja osaamme tulevaisuudessa paremmin. Tänä vuonna maailmaa verhoaa erityinen pimeys, Särkiö puhui: — Ukrainassa on jo toinen sotajoulu, ja Betlehemiin kuuluu sodan ääniä. Kausalassa kuulluissa juhlapuheissa palattiin hetkeksi menneeseen vuoteen, josta ajatukset siirrettiin kohti tulevaa. Pekka Särkiön tavoin hän otti esille koronavuodet: — Pandemia pysäytti osaltaan maailman lähes täysin. Toivomme ja rukoilemme oikeudenmukaista rauhaa Ukrainaan. Yhdessä tekeminen antaa mahdollisuuksia Uudenvuoden puheissa etsittiin toivoa tulevaisuuteen Iitissä ilotulitus on säilynyt uudenvuoden tilaisuuden perinteenä. Hyvinvointialueita on kehotettu kehittämään palveluitaan, mutta jo vuosikausia nyljettyä systeemiä ei voi enää merkittävästi tehostaa — ainakaan perusterveydenhuollossa löysää ei ole.” Reho peräänkuuluttaa avointa ja julkista keskustelua priorisoinnista. Se toimi kuitenkin edistäjänä monelle asialle. Vastaanoton ohjelman järjestivät Iitin kunta ja Iitin seurakunta. Kahden kuukauden päästä hän siirtyy töihin Keski-Lahden seurakuntaan, jossa hän Iitin tapaan toimii kirkkoherran sijaisena. Särkiö kuvaili vuoden vaihtuvan jännitteisessä maailmantilanteessa. Iittiläisessä yhteisöllisyydessä Särkiö näkee vahvuutta. — Ja miten tärkeitä me olemme toisillemme yhteisöissämme; pienemmissä tai isommissa. ”Olemme priorisoineet erikoissairaanhoitoa yli perustason”, Reho väittää ja jatkaa: ”On tosiasia, että jos nykyinen hoidon valikoima ja taso halutaan säilyttää, terveydenhuolto tarvitsee lisää rahaa. päivänä 2024 Iitissä juhlistettiin uuden vuoden saapumista toritapahtumalla. Hyvinvointialueet ovat olleet nyt vuoden verran toiminnassa. Leino sanoi puheessaan, että haastavien aikojen keskellä hänelle on ollut antoisaa ja opettavaista nähdä, miten sitkeitä ihmiset ovat. — Jo nyt monet perheet kamppailevat talousvaikeuksien keskellä. Muuten vastuu lykätään yksin lääkäreille, hoitajille ja muille sote-alan työntekijöille, mikä on epäreilua — eiväthän he päätä sote-palveluiden rahoituksesta, vaan siitä päättävät poliitikot. — Kun kurkistamme taaksepäin kuluneeseen vuoteen, ehkä pariin aikaisempaankin, huomaamme varmasti monia haasteita, joita olemme kohdanneet yksilöinä tai yhteisönä; joko omien valintojemme takia tai tahtomattamme, Leino sanoi. Rehon mukaan erikoissairaanhoidon menot ovat kasvaneet koko 2000-luvun ajan. — Aiempina vuosina yhdessä tehdyt toimet näkyvät nyt kunnan hyvänä taloudellisena tilanteena, mikä mahdollistaa kehittämisen nyt ja tulevaisuudessa. Tulevien vuosien Eira Leino uskoo tarjoavan mahdollisuuksia oppimiseen ja osallistumiseen. LUMIMARJA TIRRONEN lumimarja.tirronen@iitinseutulehti.fi MINNA TERVO Torstaina tammikuun 4. Lisäksi Särkiö otti kantaa ilmastonmuutokseen, johon liittyvä huoli koskettaa kaikkia. Samalla hetki pitää sisällään haikeutta taakse jäävästä vuodesta. Ensin kulkutauti ja sitten sota. Meidän on nähtävä apua tarvitsevat lähimmäisemme ja annettava heille tarvittava tuki, hän kehotti. Lääketieteen tohtori Tiia Reho kirjoitti lokakuussa Lääkärilehdessä , että Suomen julkinen terveydenhuolto on ajamassa talla pohjassa kohti rotkoa. Iitti on tiivis yhteisö, jossa ollaan tietoisia vanhoista perinteistä. — Kun jokainen osallistuu ja ottaa vastuulleen vähän, onnistumme varmemmin ja saamme jokaiselle enemmän. Siinäpä fundeerattavaa päättäjille. — Suurena varjona kaiken yllä on tietoisuus siitä, että kulutamme tulevien sukupolvien elämän mahdollisuuksia ja luonnon elinvoimaa. Leinon mukaan pienessä kunnassa yhteisöllisyys ja yhdessä tekemisen merkitys korostuvat. — Olen nähnyt monia hyviä asioita iittiläisestä elämästä. Säästää pitää, vaikka kaikesta on jo säästetty. TÄNÄÄN Iitinseutu 2 Sää Kausalassa Säästää pitää, vaikka kaikesta on jo säästetty ” PÄÄKIRJOITUS Ketkä hoidetaan. ”Niin inhottava keskustelu kuin se onkin, se on joko käytävä tai oltava valmis tuntuvasti lisäämään rahoitusta terveydenhuoltoon”, Tiia Reho kirjoittaa. Iitin seurakunnan vs. — Tulevat vuodet haastavat osapuolia vielä tiiviimpään yhteistyöhön iittiläisten hyväksi. Tämä on tietysti hienoa meille kuolevaisille, mutta kysymys kuuluu, millä tieteen mahdollistama kehitys rahoitetaan. ”Fiatin hinnalla ei saa Volvoa”, hän toteaa osuvasti. Yhteinen identiteetti tuo juurevuutta muutosten keskellä. Syy ei liity niinkään väestön ikääntymiseen, vaan siihen, että sairauksien diagnosointi, hoitomuodot ja lääkkeet kehittyvät koko ajan
päivänä 2024 Iitinseudun verkkolehden vuoden 2023 luetuimmat Iitinseudun reilu vuosi sitten perustetussa verkkolehdessä julkaistiin vuoden 2023 aikana yli 1 500 artikkelia. Hyvinvointialuetta koskevista uutisista luetuin oli Iitistä lakkautetaan yhden ensihoitajan yöyksikkö kokonaan . Kolmanneksi eniten lukijoita kiinnosti Vuolenkosken kyläkaupan kauppiaan vaihtuminen. Tuo joulukuuset maksutta keräykseen Keräys on maksuton. Tunnuksen aktivointi sähköpostiin tulleesta viestistä. Tulipalosta myöhemmin samana päivänä tehty lyhyt jatkojuttu Palon syttymissyy saattoi olla munkkirasva oli vuoden neljänneksi luetuin juttu. 4. Kirjaudu verkkolehteen sisään uusilla tunnuksillasi. Klikkaa rekisteröidy-painiketta. Kuuset on tuotava pisteelle keräysauton ollessa paikalla. Kotitaloudet voivat tuoda joulukuusensa maksutta myös kaikille jäteasemillemme aina, kun asemat ovat avoinna. Viime vuoden ylivoimaisesti luetuin juttu verkossa oli Keskellä Kausalaa palaa talo , jossa kerrottiin Eerolantiellä sattuneesta omakotitalon tulipalosta. Näin rekisteröidyt verkkolehden käyttäjäksi osoitteessa iitinseutu.fi: 1. Seitsemänneksi luetuin juttu oli Kausalan Urheiluja Koneliike sulkee ovensa tänä keväänä , jossa yrittäjä Juuso Rämä kertoi keskittyvänsä jatkossa Kouvolan Pyöräpajan kehittämiseen. Tilausnumeron löydät tilauslaskulta tai voit kysyä sitä asiakaspalvelustamme. Neljä kuukautta tulipalon jälkeen haastattelimme palaneen talon asukkaita. TÄNÄÄN Iitinseutu 3 Sää Kausalassa Lainasanat Varmuudella meillä on vain yksi elämä, ja mielestäni se kannattaa käyttää elämiseen eikä harmitteluun. Jutussa Ossi Varpenius esitteli linjaautoaseman rakennukseen remontoimaansa ravintolaa. Viidentenä vuoden luetuimpien listalla on uutinen Hannu Suhosen kuolemasta. 5. Toiseksi eniten urheilun puolella kiinnosti ravien peruuntumisesta kertonut Rauli Ala-Karvian ”Koko päivä reissussa turhan takia” ja kolmanneksi eniten Henri Haapaniemen Kyljysten sarjapelit käynnistyvät kotiottelulla tulevana lauantaina . Yhteystiedot ja aukioloajat löydät osoitteesta www.kymenlaaksonjate.fi. Kahdeksantena on jälleen tulipalouutinen: Omakotitalo tuhoutui tulipalossa Hiisiössä . Luo tunnukset. Syötä tiedot ja rekisteröidy. Klikkaa kirjaudu-linkkiä. Vuoden 2023 toiseksi luetuin kulttuurijuttu oli niin ikään Kesälehdessä julkaistu Turvallisuusalan yrittäjä käsikirjoitti kauhuelokuvan , joka on tälläkin hetkellä viikon kymmenen luetuimman jutun joukossa. 6. Jo yli neljä vuotta jatkuneessa Aamukahvilla-sarjassa luetuin oli Iitin kunnassa yli 17 vuotta nuorisotyöntekijänä työskennelleen Tanja Lehtimäen pitkä haastattelu. 2. Urheilun puolella luetuin juttu oli Iittiläinen Ensio Lehto palkittiin Urheilugaalassa Vuoden taustavaikuttajana . (Kuva: Iitinseudun arkisto.) Tilaajana pääset lukemaan torstaisen paperilehden lisäksi kaikki verkkolehden jutut ja saat käyttöösi näköislehden arkiston, kun rekisteröidyt verkkopalvelun käyttäjäksi. Seurakuntaan liittyvistä jutuista korkeimmalle ylsiKirkonkylän seurakuntatalon myyntitoimet käynnistetään . Artikkelissa ohjaaja-käsikirjoittaja Keke Soikkeli kertoo Tuomion saari -elokuvansa taustoista. Kuusia ei saa laittaa kiinteistön jäteastioihin, ei edes pilkottuna, koska astiasta tulee liian painava. Myöhemmin haastattelimme myrskybongari Markku Siljamaa paikan päällä; hän kertoi Jaalan syöksyvirtauksen olleen yksi kesän voimakkaimmista koko maassa. 3. Kymmenenneksi klikatuimpien listalla ylsi hieman yllättäen uutinen syöksyvirtauksen aiheuttamista tuhoista Jaalan Karijärvellä. Kolmanneksi luetuin kulttuurijuttu verkossa oli Hot Stuff veti tuvan täyteen Rehtorissa . Lukuiloa! Tilaaja, ota käyttöön Iitinseudun verkkolehti! Verkkolehti on auki osoitteessa iitinseutu.fi Paikallisjournalismia jo vuodesta 1954.. Jutussa ”Koirien kohtalo valvottaa” kerrottiin järkyttävästä tapahtumasta ja sitä seuranneista vaiheista, mutta luotiin myös katsaus asukkaiden valoisammalta näyttävään tulevaisuuteen. Kuudentena on Törkeä rattijuopumus Kausalassa . Verkkolehden toiseksi klikatuin juttu oli onnettomuusuutinen Rekka ja henkilöauto ovat törmänneet valtatiellä 12 . Psykologi Maarit Grönroos Eeva-lehdessä Nimipäiviä Torstai Tiitus, Ruut Perjantai Lea, Leea Lauantai Harri Loppiainen Sunnuntai Aku, Aukusti Maanantai Titta, Hilppa Tiistai Veikko, Veli, Veijo Keskiviikko Nyyrikki LUMIMARJA TIRRONEN Torstaina tammikuun 4. Iitin kuntaa koskevista jutuista luetuin oli Veteraanimajan avantouintija saunamaksuihin sekä Ravilinnan ja Vuolenkosken kuntosaleille esitetään hinnankorotuksia . Aiheiden lisäksi juttujen klikkausmääriin vaikuttivat esimerkiksi some-jaot ja se, olivatko jutut maksumuurin takana vai vapaasti luettavissa. Tarvitset palvelun käyttöön sähköpostiosoitteen. Kooste oli samalla vuoden luetuin kulttuurijuttu. Tulipalot, onnettomuudet ja yritysuutiset kiinnostivat paikallislehden lukijoita Ekokaari 50 46860 Keltakangas vaihde: 05 744 3400 www.kymenlaaksonjate.fi Keräys torstaina 11.1. Klikatuimpien listan sijalle 11 ylsi Kesälehdessä julkaistu Rockia, klassista ja räppiä Iitin kesässä , jossa esiteltiin kesän musiikkitarjontaa Iitissä ja lähialueilla. Juttua on klikattu auki yli 6 200 kertaa. Kuusia ei saa jättää pysähdyspaikalle. Yleisönosastokirjoituksista ylivoimaisesti luetuin oli Erkki Sankarin Iitti – maalaiskunta kahden todellisuuden välissä . Yhdeksänneksi luetuin juttu oli ”Katiska on kiva mennä kokemaan” . 14.45.-15.00 15.45-16.00 Kausalan ekopiste K-market, Merrankuja Jaalan ekopiste S-market, Jaalantie 117 Omakotitalo paloi Kausalan Eerolantiellä toukokuussa. Vuoden toiseksi luetuin kuntauutinen oli Kunnan kirjastoja kulttuuripäällikkö irtisanoutui ja kolmanneksi luetuin Heinlahden yleinen uimaranta on valmistunut
klo 10 Kasteen sunnuntain perhekirkko Kirkko, Särkiö, Lindstam, Altio, Tiina Lampinen. Idän tietäjät lähtivät seuraamaan tähteä, joka johdatti heidät Betlehemiin. Ennen vuotta 2023 syntyneisiin koiriin sovellettiin siirtymäaikaa, ja ne tuli ilmoittaa vuoden 2023 loppuun mennessä. Koirien mikrosirutus ja rekisteröinti tulivat Suomessa pakolliseksi vuoden 2023 alusta osana maaja metsätalousministeriön asetusta. Rekisteriin ilmoitetaan jatkossakin pentujen syntymät, haltijanvaihdokset, maahantuonnit ja pysyvät maastaviennit, kertoo jaostopäällikkö Terhi SimonenJokinen tiedotteessa: — Myös koirakaverin kuolemasta pitää muistaa rekisteriin ilmoittaa. He kumarsivat maahan ja antoivat kalliita lahjoja: kultaa, suitsuketta ja mirhaa. Välillä suunnitelmiin tulee ilahduttavia yllätyksiä; näin kävi myös idän tietäjille. päivänä 2024 Rakkaamme Ritva Hilkka PEKKOLA o.s. Yllättäköön ilo sinut tänä vuonna! CHARLOTTA IHEBOM seurakuntapastori Iitin seurakunta Sydäntalvi. Sen mukaan koirat tulee ilmoittaa rekisteriin viimeistään kolmen kuukauden iässä tai ennen kuin ne luovutetaan eteenpäin. Lähetysja avustustyö Ti 9.1. (LT) Suunnitelmia ja iloisia yllätyksiä Miten sinun uusi vuotesi alkoi. Vuoden viimeisenä päivänä rekisteriin ilmoitettiin 23 241 koiraa. He halusivat tulla osoittamaan kunnioitustaan. 15.12.2023 Iitti Et ole ikiunessa, et ole poissa, olet tuhat tuulta puistikossa, olet välke aallokossa, olet timantti hankien loistossa. Jumalanpalvelukset ja uskonelämä La 6.1. Lukijamme ikuisti lumen luomat sydänmuodostelmat pihallaan Kausalassa. Lämmin kiitos osanotosta. Kiitämme Iitin Ehtookodin henkilöstöä Matin hyvästä hoidosta. Viranomaisrekisterin päätarkoituksena on koirien hyvinvoinnin tukeminen. Kastettu JAALA Elsa Verona Kankare. Messussa otetaan huomioon perheen pienimmät. Aikuisille Ti 9.1. Kiittäen ja kaivaten Lilly Pia ja Auvo Eero, Taru, Viola ja Leo Veli-Matti Anna-Leena, Mike ja Joonas Hanna ja Ville sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Kastepuun riisuminen. Loppiainen on lähetystyölle omistettu päivä. To 11.1. Tämän viikon lauantaina 6. Pe 12.1. Tämä lahja on lahja kuninkaalle, Jeesukselle. Kirkkokahvit ja lähetystilaisuus. Mukaan kutsutaan erityisesti vuoden aikana kastettuja perheineen. Lämmin kiitos osanotosta. Salonen * 21.11.1937 Iitti † 28.11.2023 Lahti Jäi jälkeesi kotipiha hiljainen, sen puut ja pensaat lintuineen. KIRKOLLISET 4 Iitinseutu VIIKON SANA LUKIJAN KUVA Torstaina tammikuun 4. Yhteyspäällikkö Tuija Numminen Suomen Pipliaseurasta, Tanska, Roitto, Perkkiö. Idän tietäjät seurasivat juutalaisten kuninkaan tähteä, joka nousi taivaalle. Nuorille Ke 10.1. Kaikkiaan viranomaisrekisterissä oli vuoden 2023 loppuun mennessä ilmoitettuna 238 665 koiraa. klo 14 Perjantaihartaus Kahvitupa, Hiltunen. Hautaan siunattu IITTI Matti Leo Birger Haukkapää 86 v. Nähtävissä myös Jaalan kappeliseurakunnan YouTube-kanavalla. klo 12.30 Muistelukerho Srk-keskuksen kahvio. klo 10 Messu loppiaisen teemalla. He löysivät Marian ja Jeesus-lapsen luo. www.iitinseurakunta.fi IITIN SEURAKUNTA www.jaalankappeliseurakunta.fi JAALAN KAPPELISEURAKUNTA Jumalanpalvelus Su 7.1. Idän tietäjät lähtivät takaisin omaan maahansa. Ei poluilla enää kulkijaa, vain muistot kodissa asustaa. tammikuuta on loppiainen. Kiittäen ja kaivaten Aimo Teija perheineen Mervi perheineen Annemari ja Davide sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. — Koirarekisteriin saa ilmoittaa vanhoja koiria edelleen; se on elävä ja kehittyvä rekisteri. Kansat kaukana saavat ilosanoman, suuri ilo on kaikille kansoille. Kuningas oli ensin kokoontunut ylipappien ja lainopettajien kanssa, jotka tunsivat profeetan kirjan ilmoituksen messiaasta. Jatkossa tiedetään tarkemmin, miten paljon Suomessa on koiria. Rakas puolisoni, isämme, vaarimme ja isovaarimme Matti Leo Birger Haukkapää s. Loppiaisena idän tietäjät tulivat Jerusalemiin. Mukana matkalla.. Pakollinen tunnistusmerkintä ja rekisteröinti ehkäisevät pentutehtailua ja koirien laitonta maahantuontia. Kirkkokahvit ja lähetystilaisuus messun jälkeen. He menivät kuningas Herodeksen puheille. Yhteisvastuu-keräyksen tuotto vuonna 2023 oli 5 808,15 euroa. Kiitos lahjoittajille. Suomessa arvioidaan olevan noin 800 000 koiraa. 1.7.1937 Iitti k. Jumala tiesi Herodeksen ajatukset ja ohjasi unessa tietäjiä olemaan palaamatta Herodeksen luo. Su 7.1. Idän tietäjät täyttyivät ilosta. klo 10 Messu Srk-keskuksen sali, Hiltunen, Kauppinen, Vilmalotta Schafhauser, Tiina Lampinen, lähetyksen vastuuryhmän väkeä palvelutehtävissä. Ruokaviraston tiedotteen mukaan rekisteröinti on jatkunut vuodenvaihteen jälkeenkin vilkkaana: vuoden 2024 ensipäivinä on rekisteröity 4 207 koiraa. Et ole jättänyt meitä, et ole vaiti, olet lintujen laulu taivaalla, olet kuiskaus viljapellolla, olet henkäys rakkaasi poskella. Koirarekisteriin ilmoitettu kolmannes koirista Ruokaviraston koirarekisteriin on ilmoitettu noin kolmannes koirista. Heidän kuningas Herodekselle esittämänsä kysymys yllätti ja pelästytti kuninkaan: ”Missä se juutalaisten kuningas on, joka nyt on syntynyt?” Kuningas kehotti heitä menemään tähden luo Betlehemiin. klo 14.30–21 Pitkä Aikalisä. Itse tein puhelimeni muistiinpanoihin listan asioista, joita en ehtinyt vielä tehdä joulukuun loputtua ja joita alan tekemään tammikuussa. klo 17 Aikalisän lisäaika. klo 11 Kahvituvan lounas Kahvitupa, hinta 8 €
Monille iittiläisille Kuusankosken halli on lähin uimahalli. Rajavartiolaitoksen itärajalle rakennuttama pilottiaita on GRK:n rakentama. Rekkakuljetuksia on arviolta kahdesta neljään päivässä. Myös näinä päivinä halli on avoinna iltayhdeksään. see ravitalli Salo Stable. Kuivauksessa syntyvät kaasut johdetaan kuivurin katolla olevan poistoilmaputken kautta ilmaan. helmikuuta klo 15 mennessä. Toiminnassa syntyvien jätevesien määrä on alhainen, eikä prosessijätevesiä synny. Tiistaina 23. Haketusta on alueella kolmesta kuuteen kertaan vuodessa, ja se kestää muutamasta päivästä muutamaan viikkoon kerrallaan. Lähimmät asuinrakennukset sijaitsevat lännessä noin 400 metrin päässä tontista. Kun Kouvolan Urheilupuiston uusi uimahalli valmistuu, Kuusankosken uimahalli suljetaan pysyvästi. tammikuuta dosentti ja tietokirjailija Aleksi Mainio luennoi aiheesta ”Jaalan pyöveli Vänrikki Sulo Nykäsen rikos ja rangaistus”. Yhtiö rakentaa ja korjaa teitä, raiteita ja siltoja, mutta harjoittaa myös ympäristöliiketoimintaa. Hiilinegatiivisen biohiililaitoksen ylijäämäenergialla kuivataan prosessiin syötettäviä raaka-aineita, ja loppu hyödynnetään kaukolämmön tuotannossa. Kuulutus ympäristölupahakemuksesta on julkaistu Iitin kunnan verkkosivuilla tänään. Uusiouutisten mukaan GRK aikoo rakentaa lähivuosina neljä tai viisi biohiililaitosta, jotka tuottaisivat yhteensä 10 000 tonnia biohiiltä. Tiistaisin halli avataan vasta klo 13 ja perjantaisin klo 14. Halli oli kuukausien ajan suljettu turvallisuusriskin takia: hallin märkätiloista vuosi vettä niiden alapuolella oleviin sähkötiloihin. (LT) Kuusankosken uimahalli on avattu Päijät-Hämeen hyvinvointialueen ensihoito toimii nyt kokonaisuudessaan terveysja sairaanhoitopalvelujen toimialalla Akuutti24:n yhteydessä. Kuusankosken uimahalli avattiin tiistaina uimareille pitkän tauon jälkeen. Kaasut sisältävät hiukkasia sekä vähäisiä määriä VOC-yhdisteitä ja typen oksideja. tammikuuta FT, dosentti Lasse Laaksonen luennoi sotapropagandasta Suomen ja Venäjän suhteissa. Yle kertoi reilu vuosi sitten GRK:n ensimmäisestä biohiililaitoksesta, joka valmistui tänä vuonna PohjoisPohjanmaan Utajärvelle. TÄNÄÄN Iitinseutu 5 VOIDAAN OTTAA MAINOKSIA TÄLLE SIVULLE LUMIMARJA TIRRONEN Torstaina tammikuun 4. — Muutoksen jälkeen hyvinvointialueen koko ensihoidon henkilöstö on samassa työyhteisössä, ja toimintaa kehitetään viime syksynä tehdyn suunnitelman ohjaamana, sanoo muutosta valmistelleen työryhmän puheenjohtaja, ylihoitaja Pirjo Orre tiedotteessa. Ympäristölupahakemuksesta käy ilmi, että laitoksessa aiotaan jalostaa hakkeesta, rakennusjätepuusta, puutarhajätteestä ja muusta biomassasta korkeamman arvon tuotteita. Luentoja voi seurata myös suorina verkkolähetyksinä Kouvolan kaupungin YouTube-kanavalla tai katsoa jälkikäteen tallenteet. Palomiesten työpanosta hyödynnetään jatkossakin ensihoidon perustason tuotannossa. Hakemusasiakirjat ovat nähtävillä myös kirjastolla. (LT) Päijät-Hämeen hyvinvointialueen ensihoito kokonaisuudessaan Akuutti24:n yhteyteen Näkökulmia Suomen historiaan -luentosarja Kuusankoskella Kuusankoskitalossa järjestetään vuoden viitenä ensimmäisenä tiistai-iltana luentosarja Suomen historiasta. Asiakkaat saavat apua aiempaan tapaan, eikä muutos vaikuta ensihoidon palvelutasoon. Ensi viikon tiistaina 9. Liikenne alueelle tapahtuisi joko reittiä Jukolantie-Tillolantie-Karjalaistie-Kymentie tai Jukolantie-Tillolantie-Kanervatie-Kymentie. tammikuussa luennointivuorossa on FT Tuomas Hoppu, jonka aiheena on ”Suomalaisia kahden maan armeijassa”. GRK hakee lupaa aloittaa toiminta mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta. Termisen käsittelylaitteiston rakennustyöt ovat jo käynnissä, ja laitteisto siirretään Kausalaan valmiina. (LT). GRK ostaa tontin, jos tarvittavat luvat toiminnalle saadaan. Hyvinvointialueen tiedotteen mukaan muutos auttaa yhtenäistämään toimintamalleja. Hakkuri ja muut koneet aiheuttavat melua haketusaikoina. Kuvakaappaus ympäristölupahakemuksesta. Tontin omistaa Iitin kunta, ja hakemuksen mukaan kiinteistökaupasta tehdään kunnan kanssa esisopimus. Raaka-aineet haketetaan mobiilihakkurilla. Tiistaina 16. Yhdellä tonnilla biohiiltä saadaan sidottua 3,5 tonnia hiilidioksidia ilmakehästä. Haketuksesta aiheutuu myös vähäisiksi kuvailtuja pölypäästöjä. Uimahalli on avoinna maanantaisin, keskiviikkosiin ja torstaisin aamukuudesta iltayhdeksään. Tilaisuuksiin on vapaa pääsy. Lauantaisin uimaan pääsee klo 10-18 ja sunnuntaina klo 11-18. Asianosaisilla on oikeus tehdä muistutus ja muilla kuin asianosaisilla on oikeus ilmaista mielipide hakemuksesta. Syntyviä tuotteita voidaan käyttää esimerkiksi maarakentamisessa parantamaan kasvualustan rakennetta ja ravinteiden sidontakykyä sekä vesienkäsittelyn suodatinmateriaaleina. päivänä 2024 Kausalan Jukolantielle on suunnitteilla biohiililaitos Jos tarvittavat luvat heltiävät, GRK aloittaa biohiilen tuotannon Iitissä syksyllä GRK Suomi Oy hakee ympäristölupaa biohiililaitokselle, joka rakennettaisiin Kausalan Ainolaan Jukolantielle. Muistutusten ja mielipiteiden tulee olla perillä kunnassa 9. Niin ikään 400 metrin päässä idän suunnalla sijaitBiohiililaitos on tulossa oranssilla neliöllä merkatulle alueelle. GRK on infra-alan yritys, joka toimii Suomen lisäksi Ruotsissa ja Virossa. Käsiteltäviä jätemateriaaleja otetaan vastaan enintään 19 990 tonnia vuodessa. Kouvolan kaupunginvaltuusto päätti marraskuussa, että Kuusankosken uimahalli saa jatkoaikaa vuoteen 2026 asti. Halliin on tehty välttämättömät korjaustoimenpiteet. Ympäristölupaa haetaan sekä uudelle biomateriaalien termiselle käsittelylaitokselle että raaka-aineiden varastoinnille ja haketukselle. Pelastustoimen toimialalla aiemmin työskennelleet ensihoitajat ovat siirtyneet terveysja sairaanhoitopalveluihin pääosin entisissä tehtävissään. Jos rakennuslupa heltiää, jo keväällä tontille rakennetaan esimerkiksi varastohalli. Luennot alkavat klo 18. Biohiilen tuotanto on tarkoitus käynnistää syksyllä 2024. Pohjavesialueen raja menee 200 metrin päässä tontista. Teemoina ovat Venäjä Suomen naapurina sekä Suomen historian suuret kriisit
Äänioikeusilmoituksessa on tieto äänestyspaikasta vaalipäivänä. Vuoden 2019 eduskuntavaalien jälkeen vaalipiirijakoon on tehty muutoksia, ja Iitti on siirtynyt Kaakkois-Suomen vaalipiiristä Hämeen vaalipiiriin. Vuoden 2024 presidentinvaaleissa äänestäjän on ilmoitettava halustaan äänestää kotonaan oman kuntansa keskusvaalilautakunnalle kirjallisesti tai puhelimitse viimeistään tiistaina 16.1.2024 klo 16 mennessä. Adven Oy ostaa kunnan kaukolämpöliiketoiminnan, mutta prosessi on kesken valitusten takia. Äänestäjän puolesta ilmoituksen voi tehdä myös hänen valitsemansa henkilö. Yleistietoa vaaleista www.vaalit.fi. Presidentinvaalit 28.1.2024 Presidentinvaalit toimitetaan sunnuntaina 28.1.2024. Kotiäänestyksessä tulee äänestäjän lisäksi olla läsnä äänestäjän valitsema tai hyväksymä 18 vuotta täyttänyt henkilö. Yhtiö lähetti perjantaina kaukolämpöasiakkailleen tiedotteen, jossa hinnan kerrottiin nousevan 4,48 senttiä per kilowattitunti. Suomalaisessa laivassa ulkomaan ennakkoäänestys voidaan aloittaa jo keskiviikkona 10.1.2024. Henkilöllisyys on todistettava äänestyspaikalla ennen äänestystä. Presidentinvaaleissa noudatetaan vaalilain 5 §:n mukaista vaalipiirijakoa. Äänestäjän on esitettävä vaalivirkailijalle kuvallinen henkilöllisyystodistus, esimerkiksi passi, henkilökortti tai ajokortti. Tiedotteen mukaan muutos on tehostanut lämmöntuotantoa ja lisännyt toimitusvarmuutta. Omaishoitajan äänestämisestä on ilmoitettava kunnan keskusvaalilautakunnalle samalla kun ilmoittautuminen kotiäänestykseen tehdään. Laivaäänestyksessä saa äänestää vain laivan henkilökunta. Kausalassa käytetään pääpolttoaineena kotimaista puuhaketta, jonka hinta on noussut keskimäärin 30 prosenttia vuodentakaiseen verrattuna. Iitin kunnassa olevat yleiset ennakkoäänestyspaikat: 1) Kunnantalo, Rautatienkatu 20, 47400 Kausala Aukioloajat: Ke–pe 17.–19.1.2024 klo 9.00–18.00 La–su 20.–21.1.2024 klo 10.00–13.00 Ma 22.1.2024 klo 9.00–20.00 Ti 23.1.2024 klo 9.00–18.00 2) Liikkuva ennakkoäänestyspaikka (kirjastoauto) Pysähdyspaikat: Lauantai 20.1.2024 klo 9.00–10.00 Kausala, Varsatie 4 (Ehtookoti), kirjastoauton pysäkki klo 10.45–11.45 Huutotöyry Kyläkeskus, Vuolenkoskentie 1471 klo 11.55–12.55 Vuolenkoski Kylänmäki, Vuolenkoskentie 1142 klo 13.40–14.40 Lyöttilän maamiesseurantalo, Lyöttiläntie 350 klo 14.50–15.50 Iitin kirkonkylä, kirkon parkki Sunnuntai 21.1.2024 klo 9.30–10.30 Perheniemi, Erottaja (Rantatie 1) klo 11.15–12.15 Hiisiö (Kaukaa) entinen koulu, Kuninkaantie 32 klo 12.30–13.30 Säyhde keskusta, Säyhteentie 389, kirjastoauton pysäkki klo 13.45–14.45 Mankala entinen kyläkauppa, Ratatie 150 Kotiäänestys Äänioikeutettu henkilö, jonka kyky liikkua ja toimia on siinä määrin rajoittunut, ettei hän pääse äänestyseikä ennakkoäänestyspaikkaan ilman kohtuuttomia vaikeuksia, saa äänestää ennakolta kotonaan siinä kunnassa, joka on merkitty äänioikeusrekisteriin hänen kotikunnakseen. Henkilöllisyyden voi todistaa esimerkiksi poliisin myöntämällä henkilökortilla, passilla, ajokortilla taikka vastaavalla kuvallisella asiakirjalla. Tiedotteen mukaan kaukolämmön hinta Kausalassa on edelleen noin 10 prosenttia alle maan keskimääräisen kaukolämpöhintatason. Kotiäänestys toimitetaan jonakin kotimaan ennakkoäänestyksen ajanjaksoon sattuvana, äänestäjälle erikseen ilmoitettavana päivänä, kello 9–20. Hinnankorotuspainetta aiheuttavat yleinen inflaatio sekä energiamarkkinoiden muutokset, jotka heijastuvat polttoainekustannuksiin. — Energiamarkkinoiden epävakaa tilanne jatkuu edelleen. Ennakkoäänestyksen ajanjakso on kotimaassa 31.1.–6.2.2024 (seitsemän päivää keskiviikosta tiistaihin) ja ulkomailla 31.1.–3.2.2024 (neljä päivää keskiviikosta lauantaihin). Vuoden 2024 presidentinvaaleissa äänioikeutettuja on asuinpaikkakuntaan katsomatta jokainen Suomen kansalainen, joka viimeistään vaalipäivänä täyttää 18 vuotta. Keskusvaalilautakunnan sihteerin puhelinnumero 040 152 6085 ja sähköposti sonja.peltonen@iitti.fi. — Myös markkinoiden haasteet pääpolttoaineen saatavuudessa vaikeuttavat muuttuviin tilanteisiin varautumista, Kuivinen sanoo tiedotteessa. Kausala 4.1.2024 Keskusvaalilautakunta Iitin kunta. Käytännössä lämmöntuotannon operoinnista vastaa Adven Oy. Perusmaksuun ei tule muutoksia. Tarkkaavaisen lukijamme ansiosta kävi kuitenkin pian ilmi, että tiedotteessa oli pilkkuvirhe: todellisuudessa hinta nousee 0,448 senttiä per kilowattitunti. Äänioikeutettu voi äänestää joko vaalipäivänä tai ennakkoon ennakkoäänestysaikana. Laitoksissa voivat äänestää vain niissä hoidettavina olevat tai niihin otetut henkilöt. Keskusvaalilautakunnan postiosoite on PL 32, 47401 Kausala. Hinnankorotus on siis noin 0,45 senttiä per kilowattitunti. Mikäli henkilöllä ei ole muuta henkilöllisyyttä osoittavaa asiakirjaa, hän voi saada poliisilaitokselta maksutta väliaikaisen henkilökortin äänestämistä varten, sitä hakiessa tarvitaan kaksi enintään kuusi kuukautta vanhaa passikuvaa. Kaukolämmön kulutusmaksu laskutetaan joka kuukausi, ja sen verollinen hinta on helmikuun alusta lähtien 81,73 euroa per megawattitunti. Äänestää voi ennakkoon missä tahansa ennakkoäänestyspaikassa. Kausalan kiinteistöt lämpenevät lähinnä kotimaisella puuhakkeella sekä palaturpeella. Äänioikeusilmoituksen mukana on luettelo lähialueen ennakkoäänestyspaikoista. Palaturpeen hinta on noussut noin 10 prosenttia. Ennakkoäänestys Ennakkoäänestysaika on kotimaassa keskiviikosta tiistaihin 17.–23.1.2024 ja ulkomailla keskiviikosta lauantaihin 17.–20.1.2024. Fossiilisen öljyn käyttöä Kausalan kaukolämmön tuotannossa on onnistuttu pudottamaan 30 prosentilla tänä vuonna. Etenkin polttoainemarkkinoilla hintojen kehitystrendi on ollut kasvava kovan kysynnän vuoksi, sanoo Kausalan Kaukolämmön toimitusjohtajana toimiva Juha Kuivinen Advenilta tiedotteessa. Laitoksen, jonka asukkaat haluavat äänestää, on tehtävä ilmoitus keskusvaalilautakunnalle. Äänioikeusilmoitusta ei välttämättä tarvitse mukaan äänestyspaikalle, henkilöllisyystodistus riittää. Lisäksi yhtiö kertoo investoineensa öljynkäsittelyyn ja varastointialueisiin kemikaalilainsäädännön vaatimusten mukaisesti pääja varalaitoksella. Vuoden 2022 alusta alkaen erityisinä ennakkoäänestyspaikkoina toimivat myös Puolustusvoimien varusmieskoulutusta antavien joukko-osastojen varuskunnat ja Rajavartiolaitoksen varusmieskoulutusta antavat yksiköt. Muilla, esimerkiksi laitoksen henkilökunnalle, ei ole oikeutta äänestää laitosäänestyksessä. Ilmoituksen voi tehdä numeroon 040 152 6085 (ma–pe kello 9–16) tai 020 615 9600 (ma–pe kello 9–15) tai sähköpostitse osoitteeseen kirjaamo@iitti.fi. laivaäänestys laivan henkilökunnalle. Kotiäänestyksen yhteydessä voi äänestää myös kotiäänestäjän kanssa samassa taloudessa asuva omaishoidon tuesta annetussa laissa (937/2005) tarkoitettu omaishoitaja, joka on tehnyt kunnan kanssa omaishoitosopimuksen, asuu samassa taloudessa ja on äänioikeutettu samassa kunnassa kuin hoidettavansa. 6 Iitinseutu LUMIMARJA TIRRONEN Torstaina tammikuun 4. Jos presidentinvaalissa toimitetaan toinen vaali (toinen kierros), sen vaalipäivä on sunnuntai 11.2.2024. Äänestys vaalipäivänä Vaalitoimitus alkaa jokaisessa äänestysalueessa kello 9.00 ja jatkuu yhtäjaksoisesti kello 20.00 saakka. Tämä henkilö ei voi olla vaaleissa ehdokkaana oleva. Lisäksi ulkomailla pysyvästi asuvat ja vaalien ajan ulkomailla oleskelevat äänioikeutetut voivat äänestää kirjeitse ulkomailta. päivänä 2024 Kaukolämmön hinta nousee Kausalassa Hinnankorotus on noin 0,45 senttiä per kilowattitunti Kausalan Kaukolämpö Oy nostaa kaukolämmön hintaa helmikuun alusta lähtien. Ilmoitus on tehtävä kirjallisesti tai puhelimitse viimeistään tiistaina 16.1.2024 klo 16 mennessä. Kunta on jaettu neljään (4) äänestysalueeseen, joissa vaalit toimitetaan seuraavissa äänestyspaikoissa: Äänestysalue Äänestyspaikka 001 Kausala Kunnantalo aula, Rautatienkatu 20 002 Etelä-Iitti Haapakimolan koulu, Kolisevantie 8 003 Kirkonkylä Kirkonkylän kylätalo, Kymentaantie 1 004 Pohjois-Iitti Vuolenkosken koulu, Vuolenkoskentie 1296 Ohjeita äänestäjälle Digija väestövirasto on lähettänyt kaikille äänioikeutetuille ilmoituksen äänestysoikeudesta kirjeitse. Kotona äänestävän äänioikeutetun perheenjäsenet, jotka eivät täytä kotiäänestykselle säädettyjä edellytyksiä, eivät voi äänestää kotiäänestyksessä. Ilmoituskortti on tullut sähköisenä, jos Suomi.fi -palvelu on otettu käyttöön. Laitosäänestys Erityisiä ennakkoäänestyspaikkoja ovat kotimaassa sairaalat, ympärivuorokautista hoitoa antavat ja muut kunnanhallituksen päätöksellä määrätyt sosiaalihuollon toimintayksiköt (esimerkiksi vanhainkodit, hoivakodit ja palvelutalot) sekä rangaistuslaitokset. Kylmimpään talviaikaan käytetään lisäksi kevyttä polttoöljyä. Iitin kunnan kaukolämpöliiketoiminta siirtyi Kausalan Kaukolämpö Oy:n vastuulle tämän vuoden alusta lähtien. Ulkomailla olevissa suomalaisissa laivoissa järjestetään ns. Ennakkoäänestyksen ajanjakso on kotimaassa 17.–23.1.2024 ja ulkomailla 17.–20.1.2024. Äänestäminen ulkomailla Ulkomaan yleisinä ennakkoäänestyspaikkoina ovat valtioneuvoston asetuksella määrätyt Suomen edustustot ja niiden toimipaikat. Kunnanhallituksen nimeämä vaalitoimikunta saapuu kuhunkin kunnan alueella olevaan laitokseen toimittamaan äänestyksen vähintään yhtenä ja enintään kahtena ennakkoäänestysajanjaksoon sattuvana päivänä Laitosäänestys toimitetaan pääpiirteissään samalla tavalla kuin yleinen ennakkoäänestys
Yli kahdenkymmenen kotimaisen taiteilijan lisäksi festivaalilla esiintyy pariisilainen Enesco-kvartetti, joka soittaa kaikissa kolmessa kirkkokonsertissa. Teoksen lausuntaosuudesta vastaa näyttelijä Hannu-Pekka Björkman. Toinen kantaesitys on säveltäjä Kimmo Hakolan pianosonaatti, jonka kantaesittää Iitin kirkon lauantaikonsertissa festivaalin taiteellinen johtaja Laura Mikkola. Joukkue on matkalla alempaan loppusarjaan, jossa menestymismahdollisuudet ovatkin jo kohtuulliset. Ns. Menneen vuoden ainoan mitalin SM-kisoista Iittiin toi Supinkulman Jouni Hiljanen trippelin kisasta yhdessä poikansa Joosuan ja tämän vaimon Tiian kanssa. Hiidenvuoren yökonsertissa esiintyvät laulajat Maria Lund ja Tomi Metsäketo. Liekin Farmi näyttää siis olevan matkalla ylempään loppusarjaan. (Kuva: Ohjelmanaiset.) Kortteliliigan mölkyn alkusarjat lopuillaan Lahden Kortteliliigan Muurainkadun alkusarjojen mölkkyottelut on jo heitetty. Myllykangas yhdistelee teoksissaan perinteisiä käsityötekniikoita erilaisiin materiaaleihin. Iittiläisjoukkue on koonnut kuudesta ottelustaan 10 pistettä sijoittuen alkulohkossaan kolmanneksi, vaikka joukkue on pelannut vähemmän otteluita kuin useimmat lohkon muut joukkueet. Maria Lund esiintyy Hiidenvuorella yhdessä Tomi Metsäkedon kanssa. Hannu Laaksosen edustama MC Pelurit heitti viimeisenä alkusarjan iltana kolme tasuria ja keräsi kuusi pistettä sijoittuen alkulohkonsa kolmanneksi. Energiahallilla heitettävät alkusarjat ovat vielä kesken. Perjantain iltapäiväkonsertissa Iitin kirkossa kuullaan musiikkia Walt Disneyn elokuvista. Kertojana toimii Hannu-Pekka Björkman, ja konsertti sopii myös lapsille. Samoin lukemin tuli voitto myös EH:sta, jota on pidetty suurimpana ennakkosuosikkina hallisarjan voittajaksi. Lopuksi joukkue vei pisteet Poijjiilta 3-1 ja Hupsilta 4-0. Liekin ottelut ovat sujuneet vaatimattomammin. päivänä 2024 Luotettavan uutismedian tunnistat tästä nimestä Millaisista palasista sinä rakennat oman polkusi elämässä. Tuona perjantai-iltana joukkueessa heittivät Ville Petäjämäki, Markku Rytkölä, Juha Saari ja Juhani Tojkander. Iitin musiikkijuhlien vuoden 2024 kuvataiteilijoita ovat oululaiset Pasi Räbinä ja Moosa Myllykangas. Liekin Farmi oli loistavassa vireessä viime vuoden viimeisissä otteluissa. Verlassa esiintyy Jukka Kuoppamäki tyttärensä Inka Auhagenin ja festivaaliorkesterin kanssa. Säveltäjä Jouko Tötterströmin uusi teos esitetään avajaiskonsertissa Iitin kirkossa. Myös pianisti Folke Gräsbeck saapuu musiikkijuhlille, joten kirkkokonserteissa on luvassa kahdelle pianolle sävellettyjä teoksia. – Jere LÖYDÄ OMA JUTTUSI Maria Lund ja Tomi Metsäketo Hiidenvuoren yökonsertin laulusolistit ensi kesänä Iitin musiikkijuhlilla kuullaan kaksi kotimaista kantaesitystä Iitin musiikkijuhlilla kuullaan kesäkuussa kaksi kotimaista kantaesitystä. Kirkonkylän kylätalolla Gräsbeck pitää luennon suomalaisesta musiikista. Joulukuussa menehtynyt Hietanen oli musiikkijuhlien pitkäaikainen vakioesiintyjä. Viimeisenä peli-iltana tuli avausvoitto Assan Ball´sta 3-1, mutta tämän jälkeen tuli 3-1-tappiot MC Pellurielle ja Kipeille Ukkeleille. Näiden juttujen kautta sain toivoa, että mustakin voi tulla vielä koko Suomen Jere Vantaalta... Lähelle pääsivät Halli SM:ssä Liekin Ketut (Juha Saari ja Veikko Ikonen) neljännellä sijallaan ja Tupamölkyn SM:ssä Liekin Rammat Ketut (Taisto Pellikka ja Veikko Ikonen) viidennellä sijallaan.. Avausottelussa joukkue voitti YKK Taikurit luvuin 3-1. Melodraama on sävelletty V.A.Koskenniemen runoon Huomisehtoo , joka on julkaistu kokoelmassa Elegioja vuonna 1918. Saukonkallion lauantaisessa iltapäiväkonsertissa kuullaan muun ohjelman ohessa muusikko Pedro Hietasen lempikappaleita. Muistan, kuinka Rusan Shellillä luin inspaavia tarinoita omasta paikallislehdestä siitä, miten omalta kylältä oli päästy maailman isoille lavoille, NHL-kaukaloihin ja aina sinne Suomen torille asti. Uutismedia on luotettava tietolähteesi matkasi varrella, avaamassa näkymiä uusiin mahdollisuuksiin. Joukkueella on koossa kuudesta ottelusta kolme pistettä ja sijoituksena seitsemäs sija. Metsäketo laulaa lauantaina myös Saukonkalliolla ja kirkossa. Pikku poikana olin kiinnostunut muusikoista, taiteilijoista ja urheilijoista. Radalla Resortin jazziltamissa soittaa Anssi Mänttäri Quintet. Tötterström on säveltänyt melodraaman nimenomaan Björkmanille, pianisti Laura Mikkolalle ja viulisti Fredrika Mikkolalle. Iitinseutu 7 LUMIMARJA TIRRONEN VEIKKO IKONEN Torstaina tammikuun 4. Ou lu n kaupunginteatterin pitkäaikainen pukusuunnittelija Räbinä on juuri saanut viisivuotisen taiteilijapro fessuu rin, joka on Suomen kaikkien aikojen en sim mäi nen pukusuunnittelun alalla. Joukkueen heitot jatkuvat ylemmässä loppusarjassa
Vuonna 2024 yksityisteiden avustuksiin on varattu sama summa kuin tänä vuonna: 160 000 euroa. Vuodenvaihde työllisti poliisia Hämeessä ja kaakossa Hämeen poliisi kertoo uudenvuodenaaton olleen kiireinen. 0400 650 293 Kuntosalin aukioloajat: ma–su 5.30–22.00 Kirjasto Kausansaarentie 3.............040 483 3800 Omatoimiaika Palveluaika ma–su klo 7–21 ma–ti klo 12–19 ke–pe klo 10–16 Kirjastoauto....................040 523 2543 Varhaiskasvatusyksiköiden esimies ........................... Huhtikuussa nähdään vielä Kuusankosken Teatterin nuorisoteatteriryhmän esitykset. .040 548 2693 Eläinlääkäri, Iitin toimipiste Rautatienkatu 27...............044 480 1177 Kansalaisopisto...............040 554 6502 Ravilinnan vapaa-aikakeskus ............................................0400 650 293 Kuntosali.......................... Tehtäviä oli yhteensä 176 kappaletta; näistä raketteihin liittyviä tehtäviä oli 31. Viimeiset kohdeavustukset jaettiin marraskuun alussa, jolloin määrärahat tulivat käytetyiksi loppuun. PEPPERONIJA JUUSTOHERKUT OVAT HYVIN TODENNÄKÖISIÄ! PIENI MAHDOLLISUUS SÄHKÖISYYDELLE! 14 279 Kuusankosken Teatterin viimeinen vuosi pyörähtää käyntiin Kuusankosken Teatterin viimeisen vuoden ensimmäinen produktio on Olli Tolan käsikirjoittama farssi Vuokravaimo , jota esitettiin viime kesänä Kuusankoskitalon ulkonäyttämöllä. Ilotulitteet sytyttivät myös rakennuspaloja. 0200 22020 Jakeluhäiriöt muualla Iitinseutu Painopaikka Lehtisepät Oy, Kouvola Pankit Nordea FI92 2131 1800 0041 25 Helmi Säästöpankki FI25 4212 0010 0979 68 OP FI 93 5069 0110 0003 50 Osoitemuutokset ja tilausasiat verkossa tai asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi (05) 326 0355, 0400 857 577 iitinseutu.fi Torstaina tammikuun 4. Alkuyöstä oli useita kotihälytyksiä ja häiriötehtäviä. Poliisilla oli yhteensä 290 tehtävää vuorokauden aikana. Ilmoitushinnat verkkolehdessä: Katso iitinseutu.fi Tilaushinnat paperilehti sis. Yöllä poliisia työllistivät kotitehtävät, yleisillä paikoilla tapahtuneet häiriöt sekä rattijuopumukset. 0100 4070 Jaalan kirkonkylä arkisin 6-16 p. Tekninen johtaja ei voinut myöntää näille yksityisteille avustusta, koska määrärahaa ei ollut enää jäljellä. Putkassa oli vuorokauden aikana kuusi henkilöä. Lämminhenkisen draamakomedian ohjaa Arto Käki. 040 5811 675 Päiväkoti Peltohiiri.........040 5491 893 Päiväkoti Nuppula..........040 5117 219 Paloja pelastuslaitos Päijät-Hämeen pelastuslaitos .............................................(03) 8773 112 Sosiaalija terveyspalvelut Päijät-Hämeen hyvinvointialue ................................................(03) 81 911 Ympäristöpalvelut Ympäristöterveydenhuolto ............................................(03) 780 0211 Ympäristönsuojelun viranomaispalvelut, Heinolan kaupungin ympäristötoimisto ..............................................044 769 3000 LUMIMARJA TIRRONEN Julkaisija Iitin Lehti Oy ISSN 0357-9107 Sitoutumaton Uutismedian liiton jäsen Y-tunnus 0158721-0 Osoite Kauppakatu 6, 47400 Kausala Verkkolehti-osoitteemme iitinseutu.fi Paperilehden ilmestymispäivä Torstai Avoinna Ma–Ti 8.30–16 Ke–To 8.30–15.30 Perjantaisin palvelemme asiakkaita puhelimitse ja sähköpostitse. 040 5957 264 Varhaiskasvatuksen palvelupäällikkö............. Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. Jakeluhäiriöt Kausalan varhaisjakelualue ma-pe 6.00-16, la-su 6-12 p. (LT) Kevään ohjelmistossa farssin uusintakierrros ja lämminhenkinen draamakomedia Aution ja Suokannan yksityistiet jäivät vaille kohdeavustusta Kunnan vuoden 2024 talousarviossa yksityisteiden avustuksiin on varattu 160 000 euroa Yksityisteiden tukemiseen oli varattu kunnan talousarviossa 160 000 euron määräraha tänä vuonna. Tämän jälkeen kuntaan saapui vielä kaksi kohdeavustushakemusta Aution ja Suokannan yksityisteiltä. PÖRRÖINEN PEITTORINTAMA ON KOHTAAMASSA PÖRRÖISEN KYLPYTAKIN, MIKÄ LUO MUKAVUUSMYRSKYN. Määrä on pienempi kuin vuosi sitten, jolloin ilotulitteista sai terveydenhuollossa hoidettuja silmävammoja 16 ihmistä.. Helmikuun 16. 22.-23. 02061 59600 sähköpostiosoite: asiakaspalvelu@iitti.fi Kunnantalo, Rautatienkatu 20, 47400 Kausala Vanha kunnantalo, Rautatienkatu 22, 47400 Kausala Iitin kunnan virallinen sähköpostiosoite: kirjaamo.iitinkunta@iitti.fi henkilöille: etunimi.sukunimi@iitti.fi Iitin Vuokratalot Oy.......040 483 3765 .......................................... päivänä 2024 PUCK TÄSSÄ SUORASSA LÄHETYKSESSÄ MISSÄ NAINEN ON ASETTUMASSA SOHVALLE ILLAN AJAKSI. Uusintakierroksella Karolina Eklund-Vuorelan ohjaama Vuokravaimo saa kuusi lisäesitystä Luolanäyttämöllä 18.-27. Esitystä kuvaillaan koskettavaksi hyvän mielen tarinaksi naisyhdistyksen rohkeasta hyväntekeväisyyskampanjasta. Päätoimittaja Lumimarja Tirronen 0400 728 113 lumimarja.tirronen@iitinseutulehti.fi Konttoripäällikkö Satu Santala 0400 857 577 asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi ilmoitukset@iitinseutulehti.fi Asiakaspalvelu, ilmoitukset, tilaukset ja laskutus Toimitus, ilmoitusja asiakaspalvelu Minna Tervo 0400 716 053, 0400 857 577 minna.tervo@iitinseutulehti.fi Toimitus, asiakaspalvelu, ilmoitukset ja tilaukset Ilmoitusten jättöajat: Seurapalsta, pikkuilmoitukset, kuolinilmoitukset: asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi tiistaina klo 10.00 mennessä Vedosilmoitukset: ilmoitukset@iitinseutulehti.fi perjantaina klo 12.00 mennessä Ilmoitushinnat paperilehdessä Etusivu 2,15 E /pmm Takasivu 2,05 E /pmm Ennen tekstiä, tekstissä ja tekstin jälkeen 1,85 E /pmm Pienin ilmoituskoko 25 pmm Kuolinilmoitus 2,15 E /pmm Kiitosilmoitus 40 E /kpl Etusivu (silmä) 100,00 E /kpl Merkkipäiväilmoitus 40,00 E /kpl Onnitteluilmoitus kuvalla 70,00 E /kpl Palveluhakemisto 45,00 E /rivi 3 kk Ilmoitushinnat sisältävät arvonlisäveron 24%. verkkolehti Kestotilaus 12 kk laskutusjakso 105,00 Määräaikaistilaus 12 kk laskutusjakso 115,00 Tilaushinnat verkkolehti: 12 kk jakso 69,00 (uudet tilaukset verkon kautta, maksu Visma Pay). maaliskuuta Musaklubi-bändin käsittelyssä on Freud Marx Engels & Jung -yhtyeen musiikki. Kaakon poliisin tiedossa ei kuitenkaan ole vakavia rikoksia uudenvuodenyöltä. 8 Iitinseutu Kiroileva siili Kissauutiset Virastoinfo Verotoimisto Kirkkokatu 12 B, 15140 Lahti (Verohallinnon yhteinen vaihde) ............................................. päivä Kuusankoskitalolla saa ensi-iltansa Tim Firthin tositapahtumiin perustuva Kalenteritytöt , joka tunnetaan myös elokuvana. tammikuuta. 040 720 9934 tai 044 781 3711 IITIN KUNTA Vaihde puh. 02061 59600 www.iitti.fi Toimistot avoinna klo 9.00–15.00 Vaihde avoinna ma-pe 9.00-15.00 P. 029 512 000 Hämeen TE-toimisto – Lahti: Henkilöasiakkaat................0295 025 500 Yrityspalvelut.....................0295 041 440 https://toimistot.te-palvelut.fi/lahti Maataloustoimisto, Iitti Avoinna toistaiseksi ajanvarauksella puh. Kesän ja syksyn ohjelmistosta teatteri tiedottaa myöhemmin. Eri poliisilaitosten tiedotteista käy ilmi, että kireä pakkanen rauhoitti aamuyön tunteja jonkin verran. Ylen mukaan koko maassa ainakin yhdeksän ihmistä loukkasi silmänsä ilotulitteiden takia siten, että tilanne vaati sairaalahoitoa. Henkilön suojaamiseksi tai häiriökäyttäytymisen vuoksi putkassa oli 20 henkilöä. Avustuksia voi hakea jälleen ensi vuonna. 040 5500 257 Päiväkoti Pikku-Vieteri. Raketeista aiheutui monin paikoin häiriötä ja vaaraa, kun niitä ammuttiin kohti ihmisiä ja rakennuksia. Myös Kaakkois-Suomen poliisilaitoksen alueella vuoden vaihtuminen työllisti poliisia
Yhteistyössä on voimaa: Kaikille avoin tupailta pe 2.2. Voittoja oli neljä ja muita totosijoja 23. Kaikki mukaan! Iitin liike-ja virkanaiset. Paikallisten toimijoiden ja Iitin kunnan mahdollistamia ilmaisia, puolen tunnin liikuntatuokioita kaiken ikäisille. Käsityökerho ti 9.1. (Kuva: Kuopion ravit.) tuli Maisteri Jutilan juoksemana. Vesijumppa Nastolan uimahallissa alkaa 1.2. Lisäksi joka päivä: ruokajuoma, leipä, levite. Kuulolähipalvelu pe 12.1. Ti: bolognesekastike, pasta, tomaattiketsuppi, kaali-ananas-kurkkusalaatti (sydänmerkkiateria) . klo 12.30. Kuninkuusraveissakin käyneen Pertti Niverin valmentamat hevoset tienasivat 47 670 euroa. Viisi voittoa, kolme kakkosta ja neljä kolmosta takasivat Christa Packalénin valmentaman ruunan palkinnoiksi 34 650 euroa. Järj. Tiedustelut jumpista Nilla p. Liturgia lauantaina 13.1.2024 klo 10 tsasounalla! Paikalla seurakunnan diakonityöntekijä Anneli Tamme (anneli.tamme@ort.fi). Koko kylä liikkuu – kaikille avoin ja ilmainen liikuntatempaus su 7.1. Palkintorahavertailussa Salo ylsi sijalle 18 valmentamiensa hevosten 197 410 euron potilla. Kuusaan Kuuloset ry:n nimi on muuttunut: Kuuloset ry. juoksi kahden voiton lisäksi kahdeksan muuta totosijaa ja keräsi 21 700 euron palkinnot. klo 13.00. Tapahtumaviikonloppuna tehdyt havainnot ilmoitetaan osoitteessa pihabongaus.fi tai postikortilla. Ke: ohrapuuro, marjakeitto, juusto, kurkkuviipale, pitkä limppu. Lisäksi kahvit ja vapaata seurustelua. Lisätietoja ja ilmoittautumiset viim. Kymppitonnin ykköspalkinnon ravasi kolmatta kertaa Salolta kilpaillut viisivuotias ori Furioso Wohlrab. BirdLifen Pihabongaus järjestetään jälleen tammikuun viimeisenä viikonloppuna. Hakemusasiakirjat ovat nähtävillä kuulutuksen nähtävillä oloajan 2.1.–9.2.2024 Iitin kunnan kirjastolla sen aukioloaikoina, Kausansaarentie 3, sekä Iitin kunnan sähköisellä ilmoitustaululla osoitteessa www.iitti.fi. Hei! Aloitamme ensi vuoden retkellä Anjalankosken teatteriin sunnuntaina 14.1.2024. Iitin yhdistys. Vieraana tällä kertaa Iitissäkin työskennellyt Kirsi RuponenHoward. Jos olet kiinnostunut niin ota ennalta yhteyttä: Tero Tuomisto puh. Furioso Wohlrab tienasi Salolta kahdella voitolla ja yhdellä kolmostilalla 15 000 euroa. Ke: tortilla täyte, tortilla, salaattisekoitus, tomaatti, punasipuli, ranskankerma. 0400 498 202. Iitin koulujen ja päiväkotien ruokalista 8.-12.1.2024: Ma: chilipata, riisi, jäävuorisalaatti, maissi, rucola. Iitinseutu 9 Seuratoiminta Myydään Kouluruoka RAULI ALA-KARVIA Torstaina tammikuun 4. Com Miltonilta voitot jäivät ravaamatta, mutta kaksi kakkostilaa ja kuusi kolmosta ynnä muut sijat tuottivat omistajille lähes 30 000 euroa. Suurimmat tulouttajat olivat KevätCupin kakkonen Montsan Vippi sekä kolme kertaa voittanut Quick Diablo. Lisätietoja ilmoituksesta antaa ympäristönsuojelutarkastaja Taru-Tiina Kalliokuusi, 040 559 6498, taru-tiina.kalliokuusi@ iitti.fi. Paula Ahoselle 050 564 2671 tai paula.ahonen@ vuolenkoski.fi, www.vuolenkoski.fi Muistelukerho kokoontuu Kausalan seurakuntakeskuksessa tiistaina 9.1. (Lomalla 7.1.2024 asti.) Iitissä 2.1.2024 Viranomaislautakunta. Kerho ke 10.1. Tied. Autamme kojeen puhdistuksessa, letkun vaihdossa yms. Sanna-Kaisa Liukkosen vuosi 2023 valmentajana tuotti palkintoina 20 320 euroa, joista melkein joka euro Matias Salon valmennukseen siirtynyt Furioso Wohlrab voitti kymppitonnin ykköspalkinnon uudenvuoden aatonaattona Kuopiossa Tommi Kylliäisen ajamana. 28.1. Salon valmennettavista Borin T.N. Loppuvuonna Kokkolaan valmennukseen siirtynyt Com Tuff juoksi vuoden aikana rahaa 19 650 euroa. Tallin syömähammas oli edelliskauden superhevonen Global Withdrawl, joka keräsi päättyneellä kaudella Vermon Isokengän voitosta ja kahdesta kolmossijasta 33 500 euroa. päivänä 2024 HÖYLÄja SAHATAVARAA myös kyllästettynä. Hakemuksen johdosta tehtävät muistutukset ja mielipiteet toimitetaan sähköpostilla osoitteeseen kirjaamo@iitti.fi tai postitse osoitteeseen Iitin kunta, Ympäristönsuojelu, PL32, 47401 Kausala. Esitys Vares alkaa klo 15.00. Pe: kinkkukiusaus, punajuurikuutio, porkkanaraaste. Suomen suurimmassa luontotapahtumassa seurataan tunnin ajan lintuja omalla pihalla tai muulla paikalla. klo 14.00–18.30 Vuolenkoski Areenalla (Vuolenkoskentie 1290). Hän kertoo kokemuksistaan sairaanhoitajana SaudiArabiassa. SÄÄSKJÄRVEN NAISTEN JA YSTÄVIEN yllätyskahvilatreffit Kausalan aseman kahvilassa tänään to 4.1. Ilmoittaudu Tuulalle viimeistään 5.1.2024 tuulairene.laaksonen@gmail.com tai 040 550 6805. Kasvisruokailijat: chilipapupata. Muistathan palauttaa kuntoja vapaaehtoistyön kortit tammikuun kerhossa. Voittojen määrällä mitattuna Matias Salo oli 24:llä ykkössijallaan valmentajien rankingissa kolmaskymmeneskolmas. Tuolijumppa Bedan pirtillä Nastolassa alkaa ma 8.1. Palvelu on kaikille avointa ja ilmaista. Ota kuulokojeen ohjekirja mukaan. Omistajille valmennettavat tuottivat 26 330 euroa. Tule tapaaman meitä, jos on kysyttävää kuuloasioista. Iittiläisten Timo Armisen ja Kimmo Saariston Get It Stablen omistama edellisvuoden Jokimaa Tekee Tähtiä -sankari Let's Get It Up ravasi upean kauden ja putosi 16:ssa lähdössä vain kahdesti rahasijojen ulkopuolelle. Kasvisruokailijat: kasvismakaronilaatikko. Muistutusten ja mielipiteiden tulee olla perillä 9.2.2024 klo 15.00 mennessä. Salon ravivuosi päättyi voittoon Iittiläisvalmentaja Matias Salon ravivuosi 2023 päättyi Kuopiossa Haastajadivisioonan finaalivoittoon. Aihe: Arki liikuttaa – vireyttä päivään – tupajumppa. Lisäksi joka päivä: leipä, levite ja ruokajuoma. Pihabongauksen tavoitteena on innostaa tarkkailemaan talvisia lintulaudan ja kotipihan lintuja sekä kiinnostumaan omasta lähiluonnosta. Kuulutus ympäristölupahakemuksesta, biohiililaitos Iitin ympäristönsuojeluviranomaiselle on toimitettu hakemus ympäristöluvasta. Jätekatokset mittojen mukaan. Vieraana koulutettu ammattijärjestäjä Leena Pusa-Tiainen. Kasvisruokailijat: porkkanapihvit. Aina auki tilaajille osoitteessa iitinseutu.fi BirdLife innostaa tarkkailemaan talvilintuja 27.-28.1. Kuka tahansa voi osallistua Pihabongaukseen, ja sen tuloksista saadaan arvokasta tietoa talvisen linnuston muutoksista. Terveysliikuntakoordinaattori Heli Hautalahti. VUOLENKOSKEN MAASEUTUNAISET. Kerho ma 8.1. To: ohrapuuro, mehukeitto, maksamakkara, kurkku, ruistassu. Vuolenkosken Maaseutunaiset. Kunnan liikunnanohjaaja Henniina antaa vinkkejä kuntosalille! Nappaa mukaan juomapullo ja pientä välipalaa, niin ei jano eikä nälkä yllätä! Tarkempi aikataulu löytyy www.vuolenkoski.fi ja Vuolenkosken Maaseutunaisten fb-sivulta. Avecit mukaan! Iitti-Nastola Sydänyhdistys ry. klo 13.00 kunnantalo. Jaalan koulun ruokalista 8.-12.1.2024: Ma: kahden kalan keitto, omena, kauravuoka (sydänmerkkiateria) . 040 700 4090 tai 0400 558 535 Finlasko Oy, Sahatie 7, 47400 Kausala Iitin Jousiampujat ry:n jousiammunnan valmennusvuorot maanantaisin klo 17.00– 18.30 L-Hallilla (Sähkökuja 2). Ti: makaronilaatikko, puutarhurin sekoitus, jäävuorisalaatti, persikka. Jatkuu joka toinen maanantai. 044 297 3067. Vilja Kivisen suojatit ottivat kuusi voittoa ja saman verran niin hopeakuin pronssitiloja. klo 12–15 kirjasto. Tommi Kylliäisen ohjastama Muscle Hillin poika teki kilometriajan 16,9a. To: broilerpyörykät, currykastike, perunasose, jäävuori-mandariini-hernesalaatti (sydänmerkkiateria) . Lähtö kimppakyydein Kausalasta klo 14.00. Pe: kalapyörykkä, peruna, kermaviilikastike, jäävuorisalaatti, porkkanaraaste, kurkku. klo 10–11 Iitin kunnan kirjasto, Kausansaarentie 3, 47400 Kausala. klo 17 Vuolenkosken Seuratalolla (Vuolenkoskentie 1231 A). klo 14 Kahvituvassa, Kauppakatu 16, Kausala
Tilitoimistoja Rakennusliikkeita .. MATTI NIEMI Puh. .. Autotarvikkeita Autokorjaamoja ja -huoltoja Pienkonekorjaus ja -huollot Varastotie 8, 47400 Kausala, www.kausalanautokatsastus.fi puh. .. .... .. .. .. Kuljetuksia Kauneushoitoloita Kiinteistohuoltoa .. Torstaina tammikuun 4. .. Antti Ampuja aaputkioy.fi • Daikin lämpöpumput 045 272 9792 AA-Putki Oy iitinseutu.fi/ilmoittajalle Tutustu Iitinseutua luetaan verkossa! mainosta sähköisesti osoitteessa iitinseutu.fi ! Yrittäjä, iitinseutu.fi/ilmoittajalle/verkkomainonta/. päivänä 2024 Vesija lampojohtoliikkeita .. .. .. 3636118, 040-7523932 Maalausta ja tapetointia Metsatyot .. 10 Iitinseutu Palveluhakemisto Polttooljya .. Vaatekorjaamoja Metsatyot .. 044 985 4690, asiakaspalvelu@kausalanautokatsastus.net Avoinna ma-to 9-17, pe 9-16. .... Nuohous MARKKU VARPENIUS Ky p. Hautaustoimistoja Kukkakauppoja Sahkoliikkeita .. Elainlaakareita .. .. Varikauppoja .. Hammaslaakareita .... .. Siivousliikkeita .. .. Hierojia Hautakivia .. (05) 326 0143, 0400 553 417 Maalausta ja hiekkapuhallusta Maalausja lattianpaallystystyot .
Huuskon fantasiateoksia löytyy Iitin kirjaston ja muiden Kyyti-kirjastojen valikoimista. tammikuuta myös ihotautien ja allergologian poliklinikan vastaanotot. Samana vuonna hän alkoi kirjoittamaan aktiivisesti ensimmäistä kirjaansa prinsessa Leonasta. Tarjousvertailun mukaan SOL:in veroton kokonaishinta on 535 euroa kuukaudessa. SOL Kiinteistöpalvelut osti alkuvuodesta Kymen Vartiointipalvelu Oy:n turvaliiketoiminnan. Ihan mitä tahansa fantasiakirjailija ei voi kuitenkaan teoksissaan tehdä, sillä tarinan maailman pitää aueta lukijalleen riittävän loogisena. Reumapoliklinikan vastaanotot ovat 10. — Olen lähettänyt kirjabloggareille lukunäytteitä. Neliosaisen kirjasarjan Huusko jakaa peruselementtien mukaan maahan, ilmaan, tuleen ja veteen. Voin toki tulevaisuudessa kirjoittaa muutakin kuin fantasiaa, hän pohtii. Haluan tietää, mitä tarinassa tapahtuu, joten kirjani valmistuvat nopealla tahdilla. Yksiköihin on oma sisäänkäynti toimistorakennuksessa. Muutoista luvataan tiedottaa lähempänä. Osa keskussairaalan poliklinikoista ja osastoista muuttaa purettavista tiloista saneerattuihin väistötiloihin. Ensimmäisen teoksen on painanut Bookcover ja toisen Sälekarin kirjapaino. Torstaisin rokotuksia annetaan ajanvarauksella. Jatko-osa Vuorovettä on tuore: ilmestymispäivä oli 20. — Kahden ensimmäisen kirjan työstäminen sujui helposti, mutta kolmannen kirjan kanssa olen jumittanut enemmän, Huusko sanoo hymyillen. Uudistaminen ajoittuu vuosille 2024–2029. Oikealle osastolle tai poliklinikalle löytää opasteita seuraamalla sekä kutsukirjeen mukana postitetun reittikartan avulla. Huusko jatkoi kirjoituskursseilla käymistä ja kaivoi pöytälaatikostaan hyvin paljon prinsessa Leonaa muistuttavan tarinan. Ensimmäisistä kirjoista on otettu sadan kappaleen painokset kummastakin. Vanhoja sairaalan osia puretaan pois, ja tilalle rakennetaan korvaavat rakennusosat. Teoksen työnimi on Vuoren vanki , ja se on kirjasarjan kolmas osa. Tein kaverin kanssa yhteistyössä satuvihkosen, ja tarinassa esiintyi Leonan esikuva. Syynä kirjoittamisen takkuamiseen hän uskoo olevan hänelle ominainen työskentelytyyli. Tykkään fantasiasta, ja olen lukenut sitä paljon. Yksiköihin kuljetaan sairaalan pääovesta. Yritykset olivat tehneet jo pitkään yhteistyötä hälytysvalvonnan osalta. — Leonasta olen saanut palautetta, että hän muistuttaa minua. Seuraavissa osissa satumaisuus hälvenee ja Leonan itsevarmuus kasvaa. Hän on asettanut teoksensa Metsän sydän ja Vuorovettä myyntiin Kirjavälitykseen ja Bookyyn, jotka välittävät teoksia kaupoille ja kirjastoille. Osa keskussairaalan poliklinikoista muuttaa väistötiloihin Päijät-Hämeen keskussairaalan seuraavan vaiheen rakentaminen käynnistyy keväällä. Samaan paikkaan siirtyvät 15. Luodessaan fantasiaa Huusko ammentaa aineksia omasta kokemusmaailmastaan, mutta ei tarkoitushakuisesti kirjoita omasta elämästään tai tuntemistaan ihmisistä. Kolmannen teoksen jälkeen ilmestynee tarinan päättävä neljäs teos. Kun naapurivaltion prinssi katoaa, Leonan elämässä alkaa iso seikkailu. Esimerkiksi Instagramissa tunniste #bookstagram ja TikTokissa tunniste #booktok antavat näkyvyyttä kirja-aiheisille päivityksille. Määräaikaan mennessä tarjouksen jättivät SOL:in lisäksi Etelä-Suomen Lisäturva Oy, Securitas Oy ja STSEC Ky. SOL:in tarjous oli halvin. Odotan innolla heidän palautettaan. Kymen Vartiointipalvelu Oy on toiminut Kymenlaakson ja Päijät-Hämeen alueella turvapalveluiden tuottajana vuodesta 1990 lähtien. (LT) Koronarokotukset keskitetään Lahden sotekeskukseen Koronarokotukset keskitetään Lahden sote-keskuksen tartuntatautiyksikköön 8. — Minä itse pidän tiiliskiven kokoisten kirjojen lukemisesta. Influenssarokotusta sieltä ei iittiläinen saa. Taudin sairastaminen on jo antanut suojan vakavaa koronatautia vastaan. Maalis–huhtikuussa muuttaa lisää poliklinikoita ja osastoja. Lahden sote-keskus sijaitsee kaupungin keskustassa osoitteessa Harjukatu 48. Henna Huuskon mielestä kaikki osa-alueet kirjan tekemisessä ovat kiinnostavia. Kirjoittaessani en voi miettiä samaan aikaan asiakkaiden tilinpäätöksiä, Huusko sanoo. Rokotuksen voi hakea Lahdesta tiistaisin ilman ajanvarausta klo 8.30– 10.30. Henna Huusko kertoo kirjasarjan teossa ajatelleensa nuorta lukijakuntaa. TÄNÄÄN Iitinseutu 11 Torstaina tammikuun 4. Hän on prinsessa Leonan seikkailua kirjoittaessaan tarkastellut useaan otteeseen tapahtumien kulkua kirjasarjan aiemmissa osissa. Sähköinen ajanvaraus avautuu 8. Seuraavaksi kehitän kokonaisuuden kohtien ympärille, Huusko kertoo. — Jos sinulla on pöytälaatikossa omia tekstejä, suosittelen tutustumaan niiden kustantamiseen itse, Henna Huusko kannustaa. Kirjoittaminen on Huuskolle harrastus, ja se antaa hänelle hyvän vastapainon tilitoimistoyrittäjän työpäiville. Toteutuva laskutus riippuu kuukausimaksun lisäksi hälytyskäyntien määristä ja ajankohdista, erikseen tilattavista vartijakäynneistä sekä mahdollisten uusien tai poistuvien vartiointikohteiden määrästä.. Fantasiamaailman lempikirjoikseen Huusko nimeää Harry Potterit, Nälkäpeli sarjan ja Taru Sormusten herrasta -trilogian. Ne sijoittuvat mihin tahansa kohtaa tarinassa. Ulkomailla painokustannukset olisivat olleet edullisemmat, mutta hän päätyi valitsemaan kirjapainon kotimaasta. Henna Huuskon luoma fantasiamaailma sijoittuu Rosalian kuningaskuntaan. Huusko hyödyntää sosiaalista mediaa teostensa markkinoinnissa. Omat säännöt on pidettävä jatko-osia tehdessä mielessä, jotta tyyli pysyy samana, Huusko valottaa. tammikuuta alkaen rakennuksen ST-osan K2-kerroksessa, joka on toimistorakennuksen katutasossa. Ensimmäinen kirja Metsän sydän ilmestyi kesällä 2021. tammikuuta keskussairaalan H-osaan, toiseen kerrokseen. Kovakantisen kirjan painoerän hinta oli noin 1 200 euroa. Ensimmäiset kaksi osaa ovat sivumäärältään alle 250, joten teoksen pituuden ei pitäisi olla esteenä lukemiselle. — Fantasia on täydellistä vastapainoa numeeriselle arjelle. Sen sijaan, että Huusko olisi lähettänyt käsikirjoitustaan kustannusyhtiöille ja odottanut julkaisupäätöstä, hän ryhtyi tutkimaan mahdollisuutta kustantaa teos omaehtoisesti. Pääosassa on prinsessa Leona. Kun ajatukseni selviää ja tarina jatkuu, tunne on ihana. — Seikkailun aikana Leona etsii itseään ja identiteettiään. Iitistä kotoisin oleva Henna Huusko viimeistelee parhaillaan kolmatta fantasiakirjaansa. Tärkein sieltä saamani yksinkertainen neuvo oli, että kirjoittaminen pitää aloittaa, hän kiittelee. Kirjojen kannet, muut graafiset elementit ja taiton Huuskon kirjoihin on toteuttanut Sinidesini-yrityksen graafinen suunnittelija Sini Törhönen. marraskuuta. Kirjailija on vakuuttunut omakustantamisesta hyvänä mahdollisuutena toteuttaa käsinkosketeltava, oikea kirja. Teosten valmistumisen aikatauluista kirjailijan ei ole tarvinnut stressata, sillä siitä on tarina itsessään pitänyt huolta: — Kirjoittamisen edetessä minusta tulee kärsimätön. Lasten ja nuorten neurologian poliklinikka sekä lastenneurologian osasto 14 siirtyvät 8. Tekstiä hän kuvailee helppolukuiseksi. Sen takia haluan kirjoittaa fantasiaa. Kirjailijuuteen Huusko sai kipinän Iitin kansalaisopiston luovan kirjoittamisen kurssilla vuonna 2020. — Tällä kertaa tarinan kuljettaminen tuntui olevan vaikeampaa kuin aiemmissa osissa, mutta en halunnut luopua lempikohdistani. — Kurssi antoi minulle inspiraation kirjoittamiseen. — Kirjoittaja määrittää fantasiamaailmaansa rajoitteet. — Markkinointia ja myyntiä olen opetellut tekemään itse. tammikuuta. Jos koronataudin on sairastanut syksyllä tai tämän talven aikana, ei tehosteannosta THL:n mukaan tarvitse ottaa tällä kaudella. Fantasian kirjoittamisessa Huusko sanoo nauttivansa siitä, ettei hänen tarvitse pysyä realiteeteissa. Hän asuu Korialla ja käy töissä toimistossaan Kausalassa. päivänä 2024 MINNA TERVO ”Fantasiassa kaikki on mahdollista” Henna Huusko kustantaa itse kirjoittamansa kirjat Henna Huusko on kotoisin Iitin Perheniemestä. — Olin malttamaton, halusin päästä pitämään kirjaa kädessäni. — Pöytälaatikon vanha tekstini syntyi päättötyönä yhdeksännellä luokalla. Ajan voi varata oman sotekeskuksen ajanvarauksen kautta. Kunta ostaa vartioinnin SOL Kiinteistöpalveluilta vuosina 2024-2026 Iitin kunta ostaa kiinteistöjensä vartiointipalvelut vuosina 2024-2026 SOL Kiinteistöpalvelut Oy:ltä. Fantasiassa kaikki on mahdollista. Ensimmäisen osan tyyliä Huusko kuvailee sadunomaiseksi: se sopii nuoren ja naiivin prinsessan elämänvaiheeseen. tammikuuta alkaen. — Haluan ensiksi kirjoittaa tärkeimmät kohdat, jotka olen kuvitellut tarinaan etukäteen
Miehinen katse on elokuvassa peittelemätön, jopa läpitunkeva ja siten korni. Uusimpana teattereissa pyörii Keke Soikkelin Tuomion saari , jonka ensi-ilta oli perjantaina 29. Elokuva lähtee vaikuttavasti käyntiin. Soikkeli kertoi keväällä Iitinseudulle saneensa arvokasta tukea ja tietoa Tuukka Temoselta, joka on yhdessäOlga Temosen kanssa käynnistänyt uuden elokuva-ajan Iitissä. Vastapainoksi voisi nostaa myös onnistumisia: läppä lentää, ja suomalainen metsä pääsee oikeuksiinsa kaikessa kauneudessaan ja kauheudessaan. Kyllä Iitissä osataan! Kiitos Kupariset, kiitos Pekka Asikainen. Soikkelin yrittämisen palo näyttää elokuvateatterissa uskottavalta. Pekka Asikaisen juontamistapa oli hauskan juoheva ja hienosti laulujen taustaa valaiseva. Raha ei ruudulla tuoksu, mutta se ei haittaa. Keke Soikkeli on iittiläisille monesta ja monista yrityksistään tuttu. Elokuvan tekeminen vaatii vision lisäksi kykyä toteuttaa se. Lisäksi konsertin väliajalla saimme nauttia Ruokosen pariskunnan loihtimista leivonnaisista ja glögistä. Aika näyttää, alkavatko toistot näkyä yksityiskohtien hioutumisena Soikkelin elokuvissa. Tuomion saari on pienehkön budjetin elokuva, joka viihdyttää omassa slashergenressään. Tuomion saaren näyttelijöissä onkin tuttuja kasvoja Temosten edellisistä tuotannoista. Ehkä ensi vuonna näemme monipuolisten esitysten lisäksi vielä digitaalisen keräyslippaan. Ennätysmäärä yleisöä kertoi tarpeesta kuulla elävää musiikkia ja eläytyä vielä kerran jouluisen musiikin tunnelmaan. Koston enkelissä näyttelevät muiden muassa Konsta Hietanen, Vivi Wahlström, Karoliina Tuominen, Sara Chafak, Lauri Untamo ja Hannele Lauri. Sairaustapausten vuoksi joitakin taidonnäytteitä jäi kuulemattakin. Esitys suorastaan lääkitsi mieltä. Tuomion saari on kauhuelokuva, joka näyttää ja tuntuu kauhuelokuvalta. Kiitos siis konsertista! Tämän myötä suonette anteeksi, että perheemme oli hiukan myöhässä ja käteinen rahakin piti nykynuorison lainata ukilta. Soikkelin lisäksi elokuvaa on ollut tuottamassa kuusankoskelainen Jesse Tervolin. Kuoron johtaja Pekka Asikainen oli koonnut tasapainoisen ohjelman niin vanhojen tuttujen laulujen kuin uusien pohjalta. Aina halu tehdä tai näkyä ei tarkoita taiteellista onnistumista. Toivottavasti hän ilahduttaa niin heitä kuin yleisöäkin vielä monet vuodet ja innostaa ehkä muitakin harrastuksen pariin. Iittiläisinä voimme nauttia jo siitä, että elokuva elää Iitissä. Kotimatkalla pääkaupunkiseudulle makustelimme kokemaamme taiteellista elämystä ja tunnelmaa. Tunnelmaa vahvisti myös Anneli Kurjen lausuma Yrjö Jylhän runo Pyhä yö . Tiukka tuotantotahti kertoo halusta tehdä. Elokuva on iittiläisen Soikkelin ohjaama ja käsikirjoittama. SUVI SYVÄRANTA. Iitin kauniit maisemat ovat pahaenteinen tausta puolentoista tunnin hirmuteoille. päivänä 2024 Tuomion saari on ohjaajansa työnäyte Iitti-elokuvan uusi tuleminen jatkuu. Pääosassa nähdään somesta ja Suomen Selviytyjistä tuttu Sonja Aiello, joka onnistuu hetkittäin petetyksi tulleena Miana. Kuparisten laulu soi kirkkaana ja kohotti tunnelman valovoimaiseksi. Mitkään lauluvalinnat eivät saa peitettyä sitä lämminhenkistä tunnelmaa, joka kuorolla on ja jolla he myös ovat toivottaneet tervetulleeksi uuden jäsenensä. Teemu Villikan työ kameran takana ja leikkaajana on ammattimaista. Tuomion saaren näyttelijäkaartissa on sekä harrastelijoita että kokeneempia esiintyjiä. Ohjelmassa oli myös upeita sooloesityksiä. Välillä tämä paistaa läpi niin Tuomion saaren näyttelijäsuorituksista kuin muistakin yksityiskohdista. Ooppera-aaria Laulu kuulle Anton Dvorakin säveltämästä oopperasta Rusalka oli vaikuttava. Kuvassa etualalla Jenni Rautiainen ja Karo Auvinen, vasemmalla Konsta Hietanen. KULTTUURI 12 Iitinseutu LUKIJALTA JOHANNES NIEMELÄINEN Torstaina tammikuun 4. Yhteislaulut rytmittivät konsertin perheen pienemmillekin soveltuvaksi, ja itse sain niiden ajan ilahduttavasti nauttia vieressä istuvan seurakunnan entisen kanttorin laulutaidoista. SIRPA HAVU PIRKKO LAHTI Kiitokset Kuparisille konsertista! Iittiläinen kamarikuoro Kupariset veti tänä vuonna seurakuntasalin tupaten täyteen perinteisellä viattomien lasten päivän konsertillaan. Tarinoita ilmeisesti pulppuaa Soikkelin päähän sitä vauhtia, että hänen organisointikyvyillään ne on mahdollista tuoda elokuvateattereihin nopeasti. Perustarinakin on klassinen: lapsi, menneisyyden hirmuteko, joukko nykynuoria ja legenda saaresta, jolta kukaan ei palaa. (Kuva: Teemu Villikka.) Elokuvan kutsuvierasensi-ilta oli Veturin Kino123:ssa ennen joulua. Oikealla tuottaja Jesse Tervolin, toisena oikealta ohjaaja Keke Soikkeli. Elokuva, sen visuaalisuus ja muutamat onnistuneet näyttelijäsuoritukset jaksavat pitää otteessaan alusta loppuun. Ja kiitos Iitin seurakunta. joulukuuta. Sympaattisia hahmoja elokuvassa on lopulta kaksi: kouvolalaisen Jenni Rautiaisen näyttelemä Laura ja Elmeri Rantalaisen portsari-Timo. Jokavuotisten herkullisten väliaikatarjoilujen lisäksi ohjelmaa täydensi tänä vuonna kuoron tuorein jäsen, sopraano Renata Dobkowska, jonka tulkinnat tulivat perille yleisön sydämiin, vaikkei kieli niissä aina ollutkaan tuttu. Esimerkiksi paniikin näytteleminen lienee vaikeaa, eivätkä ohjaaja ja näyttelijät täysin onnistu tunteen välittämisessä. Jo Tuomion saaren toteutuminen on hyvä työnäyte Keke Soikkelin osaamisesta. Kuorossa on toki muitakin taitureita, Anneli Kurjen eläväinen lausunta ja Maria Kokkosen yksinlaulu näistä esimerkkeinä. Keke Soikkelin seuraavan elokuvan kuvaukset alkavat maaliskuussa. Dobkowskan ja tenori Pauli Hatsalan duetto Oi jouluyö sai ansaitusti yleisön jopa osoittamaan suosiotaan seisaaltaan. Marko Hartama ja Teemu Villikka ovat olleet osatuottajina. Taito karttuu tehdessä. Konsertin päätöslaulu Adamsin Oi jouluyö Pauli Hatsalan ja Renata Dobkowskan esittämänä ei varmasti jättänyt ketään kylmäksi vaan sai kyyneleet silmäkulmaan. Taiteellisten ja viihteellisten onnistumisten osuus kasvaa elokuvanteon taidon mukana. Näytöksen päätteeksi tekijäkaarti kukitettiin. Kuoronjoht aja Pekka Asikainen turhaan pahoitteli aina yhtä viihdyttävissä puheissaan melankolista ohjelmistoa. (Kuva: Lumimarja Tirronen.) Lämmin kiitos kamarikuoro Kuparisille tunnelmallisesta musiikki-illasta Tulimme nauttimaan kamarikuoro Kuparisten jouluisesta musiikista viattomien lasten päivänä Kausalan seurakuntakeskukseen. Soikkelin perustaman Nordic Filmsin verkkosivuilla kerrotaan, että vuonna 2024 olisi tulossa tuotantoon myös Haudattu -elokuva. Tänä vuonna hänet valittiin Iitin Vuoden nuoreksi yrittäjäksi. Konsta Hietanen tekee ammattilaisen suorituksen Kimmona, iittiläinen Emma Lahti ottaa suurempaa roolia Maijana ja myös Timo Dadu pyörähtää ruudulla. Iitin maisemat aina Virran siltaa myöten nousevat esiin. Tämän esitti puolalainen sopraano Renata Dobkowska, joka on erinomainen lisä Kuparisten kuoroon