Sami Saarikko (vas.) ja Jarkko Laitinen Kausalan Lämmöstä tutkailevat vuotokohtaa, johon on järjestetty jätevesien ohipumppaus. vuosikerta • 2019 • N:o 5090 Irtonumero 2 E (sis alv.) Kirjasto by Night oli jälleen supersuosittu LUMIMARJA TIRRONEN Massiivinen putkirikko Kausalan siirtoviemärissä Kausalan Lämpö: ”Kustannuksiltaan merkittävä paukku kunnalle” Maaston korkeuserot ja tuuletuksen puute selittävät viemärikaasujen käyttäytymistä ja sementtiputken ennenaikaista hapertumista. Koko viettoviemäriosuus on nyt kuvattava. Ne ovat hyvin työllistettyjä. Kaiken kaikkiaan jätevesiä Kausalasta Kouvolaan kuljettavalla viemäriputkistolla on pituutta noin 20 kilometriä. Totesimme, että tämä on tekemätön paikka, Laitinen kuvailee karmeaa löydöstä. — Todennäköisesti maaperä hoitaa homman, mutta tilannetta on seurattava tarkkaan. Periaatteessa vesi sisältää lähinnä ”sitä itseään”, mutta kyseessä on pohjavesialue, ja jätevedessä on paljon haitallisia bakteereja. Kausalan Lämmön päivystäjä sai tiedon vuodosta keskiviikkona 23. Tuuria on sikäli ollut matkassa, että jätevettä on valunut maastoon suhteellisen pienelle alueelle, ja läheinen suo on pysäyttänyt leviämisen. Suomessa on muutamia firmoja, jotka tekevät tämäntyyppisiä hätäkorjauksia. Lämmön oma hälytysjärjestelmä ei ollut viestittänyt vuodosta, koska sen asetukset olivat pielessä. Virtaussuuntakin on onneksi poispäin kiinteistöistä. Vuotokohta on Tillolan Niinimäentien alapuolella, pian valtatieltä Kuuksoon kääntyvän tienhaaran jälkeen. Helsinkiläinen Putkisaneeraus Eerola tekee sujutuksen, mutta vahinkoalueella on tällä hetkellä työntekijöitä neljästä eri firmasta. Jäteveden rikkikaasut ovat syövyttäneet viemäriputken niin perusteellisesti, että korjaus sukittamalla ei onnistu. Tietysti pelottaa, mitä kuntokartoitus paljastaa; pelkästään tämä hätäkorjaus maksaa kunnalle kymmeniä tuhansia euroja. Laitisen mukaan ei ole todennäköistä, että kovinkaan suuri osa siirtoviemäristä olisi yhtä haperossa kunnossa: iso osa putkistosta on muoviputkea, ja Niinimäen vuotokohdassa maaston korkeuserot ovat poikkeuksellisen jyrkät, mikä on osaltaan aiheuttanut viemärikaasujen virtaamisen ylöspäin putkessa. Kaivoveden juomista ei nyt suositella, joten olemme toimittaneet juomaveden näihin talouksiin, Laitinen kertoo: — Alustavana toimenpiteenä maastoa myös kalkitaan. — Aloitimme kiireesti ohipumppauksen, ja keskiviikon ja torstain välisenä yönä vuoto oli tukittu, kertoo Kausalan Lämmön toimitusjohtaja Jarkko Laitinen, joka oli hälytyksen tullessa itsekin lomalla. Lähistöllä on neljän kiinteistön kaivot, jotka ovat onneksi virtauskohdan yläpuolella. ELY-keskus ja Kouvolan valvova viranomainen seuraavat tilannetta maastoon valuneen jäteveden osalta. Terveysviranomaiset ovat ottaneet kaivoista näytteet. — Selkeästikään putken tuuletus ei ole toiminut kunnolla, ja sille on jatkossa tehtävä jotakin. Siirtoviemäri Kausalan ja Korian välille on rakennettu vuonna 1998 valtioavusteisesti. Pahimmassa tapauksessa tiedossa voi olla miljoonien remontti. lokakuuta, mutta järjestelmästä näkyy, että vuoto on alkanut jo sunnuntaina 20.10. Kuntokartoitus tehdään ensi vuoden puolella. Tekemistä riittää jo ennen sujutusta muun muassa ohipumppauksessa, uuden putken osien hitsauksessa ja maansiirtotöissä. Ikänsä puolesta putken ei olisi pitänyt vielä hapertua. Kausalan Lämmöllä oli sikäli onnea matkassa, että yhden tällaisen firman työntekijöitä oli Kuusankoskella töissä, ja heidät saatiin nopealla aikataululla Iittiin. IITIN JA JAALAN SITOUTUMATON PAIKALLISLEHTI Maanantaina 4. Korialla Kausalasta tuleva putki yhtyy Kouvolan viemäriverkostoon. — Siirtolinjoissa liikkuu isoja vesimääriä, ja tällaiset ongelmat eivät ole kovinkaan harvinaisia. Uuden muoviputken pakkosujuttamiseen päästäneen tällä viikolla.. — Kaivoimme putken esiin vuotokohdan vierestä ja kuvasimme sen sisäpuolelta. Kyseessä on iso vuoto: sunnuntain ja torstaiyön välillä jätevettä ehti valua maastoon 4.200 kuutiota. — Kyllä siinä sai soitella ympäri Suomea ja kysellä urakoitsijoita paikalle, Laitinen kertoo. Putki korjataan pakkosujuttamalla, eli vanhan putken sisään viedään muoviputki. Vuotokohdan kaivon kansi on hapertunut, ja sama pätee itse sementtiputkeen, joka on kauttaaltaan syöpynyt 170 metrin matkalta. Paikoin putken sementtiseinämää ei ole enää ollenkaan jäljellä, ja kattoa on sortunut putken sisälle. päivänä marraskuuta 2019 www.iitinseutulehti.fi Sivu 8 Kauppakatu 6 47400 Kausala • N:o 85 • 65. Tuolloin jätevesihuoltoa keskitettiin laajalta alueelta Kouvolaan, ja Iitin kuntakin maksoi osuuden Kouvolan jätevesipuhdistamon laajennuksesta. Iitin kunnan jo entuudestaan heikko taloustilanne sai syyslomaviikolla uuden kuprun, kun Kausalan jätevedet Kouvolaan kuljettavassa siirtoviemärissä havaittiin putkirikko
Vaikka käytössä olisikin jonkin sortin hälytysranneke, jolla kenties yöpartion voi paikalle kutsua, siinä saattaa kulua aikaa. Olen vanhustyön ammattilainen, teen työtäni sydämellä. Kutsu lähti kolmelle sanataiturille. Siellä kerättiin adressia heti palveluverkkosuunnitelman julkistamisen jälkeisenä päivänä, kun Iitissä vasta heräiltiin siihen, mitä laajan palvelutason terveysaseman menettäminen voisi tarkoittaa. Nappulateatteri alkaa jälleen! Viime talvikaudella hyvän suosion saavuttanut Lastenteatteri on taas aloittamassa toimintaansa Kausalassa. Rakkaudella kaivaten Eeva-Liisa Marja-Liisa Arja, Marko, Aaron ja Mianna Arto, Rasmus ja Alisa Juha-Matti, Tuula, Jari-Matti, Mari ja Sari muut sukulaiset ja ystävät Siunattu läheisten läsnä ollessa. Kolmea runon kirjoittajaa yhdistää se, että runojen kautta on voinut lohduttaa, ilahduttaa ja kiittää omia läheisiään. Heli Mesiäinen, Mauri Lindberg ja Pirita Seppälä vastasivat kutsuun ja lupasivat tulla lausumaan omia runojaan lauantaina 9.11. Välillä on hektistä, toisinaan kiire, mutta aina on antoisaa. EEVA KIRI kohta entinen lähihoitaja Iloa kaamokseen Seurakuntatyö johtaa monesti seurakuntalaisten lahjojen äärelle. Runoja ei ole julkaistu painetussa muodossa, mutta Helin runoja on voinut lukea facebookista. JTGB vastaa muutoinkin illan musiikista. Heli ja Pirita löysivät runon lahjan jo teinivuosina, Mauri alkoi nuorena aikuisena kirjoittaa vaimolleen Salmelle onnittelurunoja. Postipankki Iitissä ja Jaalassa Postipankin asiakkailla on Iitissä käytössään 9 ja Jaalassa 4 postitoimipaikkaa. laskee aamuvuoro sitten työhön tullessaan. päivänä 2019 Iitinseutu 31.10.1979 Rakennusteknilliset työt Rakennusliike Henttonen Kouvolasta, LVI-työt Kymen Putkiasennusliike Kouvola ja R. Iitistä se veisi ainakin röntgenin. Lämmin kiitos osanotosta. Yöhoitajat poistetaan työpaikaltamme. Luultavasti kuormitetaan muuta terveydenhuoltoa raskaasti, kun öiset kaatumiset yms. Tätä vaihtoehtoa selvitetään alustavasti myös Iitissä. Lausunnoissa tuodaan esiin huoli siitä, että viemällä lähipalvelut pois yhtymä vain lisäisi kokonaiskustannuksiaan, kun esimerkiksi Akuutti ruuhkautuisi entisestään. Tavoitteena on tankata iloa ja voimia kaamoksen keskellä Jaalan valoisassa kirkossa. Urakkatarjoukset käsiteltiin kunnanhallituksen kokouksessa eilen illalla. Suorassa asiakaspalvelussa toimii Iitissä viitisentoista ja Jaalassa viisi postipankkivirkailijaa. Suojaansa otti siivillään, kuiskasi hiljaa – lähdetään. Iittiläisillä on Postipankissa noin 4000 säästöja talletustiliä, joiden saldokehitys oli viime vuonna keskimääräistä tasoa. ”Mäkisen aika päättyi kauniisti” Lähtöjuhlassaan sunnuntaina sai eläkkeelle siirtyvä kirkkoherra, Rovasti Eino Mäkinen puolisoineen monin tavoin kokea sen kiitollisuuden, jota tunnettiin niin hänen työtään kuin henkilöään ja perhettäänkin kohtaan. Sen kolmeen kerrokseen tulee kaikkiaan 15 asuntoa ja talo valmistunee kesän alkuun. Yhtymän hallituksesta kuntien kritiikkiin on vastattu korostamalla esimerkiksi sähköisten palveluiden ja etäpalveluiden mahdollisuuksia (ESS 30.10.). Ryhmää ohjaamaan on lupautunut Auli Asikainen, joka saa tarvittavaa tukea työhönsä kansalaisopiston Kausalan näytelmäryhmästä. Vaikka ei välitöntä apua yöllä tarvitsisikaan, on monella asukkaalla kuitenkin ohjauksen tarvetta myös öisin. Itsemääräämisoikeuskin on siis poistettu. klo 18 kansalaiskoulun tiloissa. Toivottavasti vessahätä ei ole suuri tai kivut kovat, toivottavasti ei ehdi tukehtua vaikka yöpöydältä napattuun pastilliin ennen avun saapumista… Millaistahan säästöä tällä saadaan. Ensimmäinen kokoontuminen on keskiviikkona 31.10. Ehkä pontevimmin muutosta on vastustettu Padasjoella. 21.4.1931 k. Vuokratalo VI Kausalaan Vielä tämän vuoden aikana ryhdytään Kausalaan Heikintien alueelle rakentamaan kunnan kuudetta vuokrataloa. Kenellä on vuorokaudenaika hukassa, kenellä edesmennyt puoliso kadoksissa, kenellä mitäkin. Jaalalaisten 1400 tilin saldokehitys oli keskimääräistä parempi. Jaalan kirkkoon. Maurin runoja on kuultu aiemmin seurakunnan ja harrasteyhdistysten tilaisuuksissa, mutta Heli ja Pirita astuvat nyt ensi kertaa estradille. Kausalassa 4.11.2019 LUMIMARJA TIRRONEN lumimarja.tirronen@iitinseutulehti.fi Rakkaamme Eeva Inkeri KAITILA s. Ympärivuorokautista hoivaa eli yöllisiä apuja tarvitsevia muutetaan kevyemmän palvelun puitteisiin, eli siis puretaan sopimus tehostetun avun tarpeesta tuetuksi. Tosiasia on myös se, että ihmisen ruumiin ja mielen hoitamista ei voida koskaan kokonaan ulkoistaa koneille, eikä sellaiseen pidä pyrkiä. Sen enempää tekniikka kuin sen käytön edellyttämä osaaminenkaan eivät ole vielä kehittyneet sille tasolle, että vanhustenhoitajat voitaisiin korvata roboteilla tai lääkärikäynnit skype-yhteyksillä. Minulla eikä varmaan monella muullakaan hoitajalla ole sydäntä laittaa hoivakodin ovea kiinni iltavuoron jälkeen ja toivoa, että ikäihmiset pärjäävät keskenään seuraavaan aamuun. Padasjoen kunnanhallitus on ilmoittanut, että mikäli lääkäripalvelut Padasjoelta viedään, kunta kääntyy yksityisten palveluntarjoajien puoleen. Tästedes saavat sitten olla huolinensa aamuvuoron tuloon asti. Mutta ainakin omalla työpaikallani jysähti pommi viime viikolla. 3.10.2019 Enkeli hiljaa vierellä kulki, kädestä otti, syliinsä sulki. Illassa kuullaan Maurilta myös yksi sävelletty runo, jonka esittää Juha Tanska Gospel Band. Kunnat kyseenalaistavat voimakkaasti yhtymän suunnitelmat ja niistä aiheutuvan säästön. mk. Se tuntuu epärealistiselta ja ennenaikaiselta. Sen olen Jaalan pappina useasti huomannut. 1,6 milj. ne olivat seuraavat: Aiheellinen sote-huoli Kunnat ovat antaneet lausuntonsa Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän palveluverkkouudistukseen. Vaikeina aikoina kirjoittaminen on auttanut jaksamaan erilaisia kipuja ja vaikeuksia. Lääkärin on päästävä tutkailemaan ja tunnustelemaan potilasta lähietäisyydeltä, jos kaikki epäilyttävät kyhmyt ja kuprut halutaan löytää. Toivonen. Vanhustenhoidon tulevaisuus. Viime vuodet ovat tuoneet eteen myös runoja, ja yhdessä mieheni Juha Tanskan kanssa syntyi idea illasta, jossa pöytälaatikkorunoilijoiden tekstit pääsisivät kuuluviin koko seurakunnan iloksi. Harvinaisen runsas seurakuntalaisten joukko oli mukana niin jumalanpalveluksessa, missä rovasti piti lähtösaarnansa kuin lähtöjuhlassakin, jossa eroavalle kirkkoherralle osoitettiin monta vilpitöntä tunnustuksen sanaa ja ojennettiin lukuisia lahjoja. Kokonaiskustannusarvio n. A. Koska lehtemme oli silloin jo painettu, voimme tässä vaiheessa kertoa vain ne esitykset urakoiden antamisesta, jotka kunnanjohtaja oli hallitukselle tehnyt. Vaihtoehtoisesti asukas voi muuttaa muualle, muttei saa itse päättää minne. Uudistus huonontaisi sote-palvelujen saatavuutta useilla paikkakunnilla. Myös potilaan mielenrauhalle kasvokkain tapahtuva kohtaaminen hoitohenkilökunnan kanssa voi olla ensiarvoisen tärkeä. TÄNÄÄN Tiistai Keskiviikko Perjantai Torstai Päivä Yö +1 2-5m/s Päivä Yö -1 -1 2-5m/s -1 -1 2-5m/s Päivä Yö +2 +2 1-4m/s Päivä Yö -3 0-3m/s Päivä Yö. Aivan hirveää toimintaa. Tapahtuma sai nimen Elämän ilon ilta . Wickholm Elimäki, sähkötyöt Jaalan Sähköpojat Velj. Työskentelen ympärivuorokautisessa hoivakodissa, jossa asuu yli 20 apua tarvitsevaa ikäihmistä. Uuden hallituksen astuttua remmiin huokaisi moni hoitaja varmaan tyytyväisyydestä: nyt lähtevät asiat rullaamaan oikeaan suuntaan, ja meille tulevaisuuden rakentanut sukupolvi saa ansaitsemansa hoivan ja arvostuksen. Tiedotusluonteisesti meille työntekijöille kerrottiin, että Päijät-Hämeen kuntayhtymä on säästökuurilla, ja tietenkin säästö kohdistuu juuri ikäihmisiin. Torstaina 4.8.2011 2 TÄNÄÄN TÄSTÄ TÄNÄÄN ” Aivan hirveää toimintaa MINNA TANSKA Maanantaina marraskuun 4
Sopimukseen on kirjattu, että mikäli sopimus päättyy, Iitin kunnalta Kouvolan kaupungille siirtyneet eläinlääkäri ja ympäristösihteeri siirtyvät takaisin Iitin kunnan palvelukseen. — Turnaukset tulee saada takaisin, hän totesi.. Tyytyväisyys kyläkoordinaattorin osuuteen yhteisöllisyyden ja kylien asiassa kirvoitti oikein aplodit. Toimialalla myös toivotaan, että kunnalla on varaa sitä palkata. Sivistyspalveluissa panostetaan koko ajan riittävään henkilöstöön. Kari Lehtonen oli huolissaan, ettei Ravilinnan käyttöasteen kasvu kaatuisi kalliisiin salimaksuihin. Tiedottamisen selkeyttä todettiin tarvittavan myös kunnan verkkosivuille. Iitin rakennuslautakunta on linjannut, että mikäli nykyinen sopimus Kouvolan kanssa irtisanotaan, se tulee tehdä tämän vuoden loppuun mennessä. Anniina Peltola myönsi, että oli yrittänyt turhaan ymmärtää kunnan syöttöliikenteestä julkaistua lehti-ilmoitusta. Tilaisuus kokosi kuntalaisia parisenkymmentä, joista muutama henkilö kävi aktiivista keskustelua ja haastoi luottamushenkilöpaneelia tiukoillakin kysymyksillä. Samaan aikaan on vielä valtava määrä asioita, joihin ei ole tartuttu, sillä Iitti elää murrosvaihetta ja on sekä talousettä sotepalvelukriisissä. Yhtymähallituksessa Iitillä ei ole edustajaa lainkaan. Alkuperäisen ehdotuksen puolesta äänestivät Merja Lonka, Atte Savelainen ja Sinikka Heinonen. Keskustelussa esiin nousivat Ravilinnan käyttöaste ja liian korkeat salimaksut, kevyen liikenteen väylän saaminen Kirkonkylään, Iitin ja Kausalan pystyssä pysyminen, ikäihmisten liikkumisen mahdollisuudet niin terveyspalvelujen ääreen kuin vaikka vaateostoksille sekä tietämättömyys syöttöliikenteestä Päijät-Hämeeseen. Viestintään tarvitaan selkeyttä. Isoiksi jo otetuiksi askeleiksi nimettiin uusi päiväkoti ja KymiRingin tuomat mahdollisuudet. Hyvinvointikuntayhtymän hallinnossa Iitin sija ei ole järin vahva. Irtisanomisen kannalla olivat Kyllikki Laaksonen, Seppo Lehtinen, Riitta Alestalo, Juha Vierumäki ja Eemeli Lehtinen. Tuolloin selvitettiin se vaihtoehto, että ympäristöterveydenhuollon palvelut ostettaisiin Päijät-Hämeen sote-yhtymältä ja ympäristönsuojelu järjestettäisiin joko omana toimintana tai ostopalveluna Lahden kaupungilta. Keskusteluun nousivat myös kunnan asioista tiedottamisen tehostaminen, arvio kuntastrategian toteuttamisen tähänastisesta onnistumisesta, elinkeinoasiamiehen tarve, valotaulu kunnantalolle tiedotusta selkeyttämään, katuvalaistuksen tarve taajamaalueella, riittävän henkilöstön saaminen etenkin koululaisten tueksi, päihdeongelmaisten ihmisten auttaminen ja rumien rakennusten pois saaminen katukuvasta. Nykyisiltä nimikkeiltään nämä viranhaltijat ovat kaupungineläinlääkäri ja ympäristöterveystarkastaja. Valtion viranomaisen vaihtuminen vaikeuttaisi Iitin ympäristönsuojelun hoitamista Kouvolassa. Kunnan edustajista paneelissa kysymyksiä pohtivat valtuuston puheenjohtaja Anniina Peltola, kunnanhallituksen puheenjohtaja Eemeli Lehtinen, valtuutettu ja teknisen lautakunnan jäsen Leena Viitala, valtuutettu ja rakennuslautakunnan puheenjohtaja Antti Kankkunen, valtuutettu ja kulttuurija vapaa-aikalautakunnan jäsen Siiri Mertakorpi sekä koulutuslautakunnan puheenjohtaja Satu Ruuskanen. Sopimuksen irtisanomisesta päättäminen kuuluu kunnanhallituksen toimivaltaan. Sen sanamuoto kuului niin, että kunnanhallitus valtuuttaa teknisen johtajan ja rakennustarkastajan selvittämään eri vaihtoehdot ympäristöpalvelujen järjestämiseksi niin, että päätös nykyisen sopimuksen irtisanomisesta voidaan tehdä tarvittaessa 31.12.2019 mennessä. Kyläkuidun taloudesta kerrottiin, että se on tehnyt kolme peräkkäistä positiivista tilinpäätöstä. Asiasta joudut tiin äänestämään. Ympäristönsuojelun osalta valtionhallinnon valvonnan yhteistyöviranomainen vaihtuu Kaakkois-Suomen ELY-keskuksesta Hämeen ELY:ksi. Kuntailta 2.0 oli aihepiirien basaari Yhdessä tekemisen merkitys sai huomiota, tiedottamiseen toivotaan selkeyttä Iitin toista kuntailtaa istuttiin kunnantalolla keskiviikkona lukemattomien aiheiden parissa. Viimeksi ympäristöpalvelujen järjestämistä pohdittiin vuonna 2011, jolloin Iitti päätti esittää valtioneuvostolle maakunnan vaihtamista. Satu Ruuskanen piti järkyttävänä kysymystä, jossa tuotiin esille huoli lasten jaksamisesta ja loppuun palamisen uhka. Selvityksen mukaan pelkästään eläinlääkintähuollon ja terveysvalvonnan osalta kustannukset olisivat nousseet sote-yhtymälle siirrettyinä 34.000 euroa verrattuna Kouvolalle maksettuun. Vuolenkosken malliin viitattiin useassa puheenvuorossa. Nopeiden tietoliikenneyhteyksien osalta kerrattiin aiempi päätös: Iitti ei lähtenyt lainoittamaan Kymijoen Kyläkuitua, ja sen vuoksi Iitissä ei nyt rakenneta, vaan työmaat ovat Kouvolassa. Tänä syksynä rakennuslautakunta on esittänyt kunnanhallitukselle, että Iitin ympäristöpalvelujen järjestäminen 1.1.2021 alkaen selvitetään sellaisella aikataululla, että sopimus Kouvolan kanssa voidaan tarvittaessa irtisanoa kuluvan vuoden loppuun mennessä. Kunnanhallitus päätyi kokouksessaan viime viikon maanantaina irtisanomaan sopimuksen Kouvolan kanssa, vaikka palveluiden järjestäminen ja hintalappu tulevaisuudessa ovat vielä auki. Koska Iitin kunta siirtyy vuoden 2021 alusta Kymenlaakson maakunnasta Päijät-Hämeeseen, y m p ä r i s t ö p a lveluj e n järjestäminen on mietittävä uusiksi. Keskustelussa muistutettiin useampaan otteeseen itse tekemisen ja yhdessä tekemisen mahdollisuuksista; elinvoiman kasvamisesta omista teoistamme ja toinen toisiamme auttamalla. Kouvola on järjestänyt Iitin ympäristöterveydenhuollon ja ympäristönsuojelun lakisääteiset palvelut sekä muun muassa eläinlääkäripalvelut. Kuntastrategian toteuttamisessa ollaan vielä vähän vaiheessa, koska valtuustokausikin on kesken. Yhteistyö luo mahdollisuuksia myös monipuolisen kulttuurin saralle, joka on osa kuntalaisten hyvinvointia. En syytä ketään, mutta virkamiehet on velvoitettava viestimään siten, että jokainen lukutaitoinen voi viestin ymmärtää. Illan juonsi Iitin Tiltu Päivi Matilainen, ja keskustelu lähetettiin suorana YouTubessa. Yhdistysten välisen yhteistyön voimasta on jo näyttöjä, ja sitä kehitystä pitäisi edelleen vahvistaa. Yhtymäkokouksessa on vain kaksi edustajaa, kun kokouksen koko vahvuus on 201 henkilöä. Jälkimmäisen ostaminen sote-yhtymältä ei ollut mahdollista. päivänä 2019 LUMIMARJA TIRRONEN Iitin ympäristöpalvelujen järjestäminen vuoden 2021 alusta on auki Sopimus Kouvolan kaupungin kanssa irtisanotaan Kouvolan kaupungilla ja Iitin kunnalla on ollut sopimus Iitin kunnan ympäristöpalvelujen järjestämisestä vuoden 2009 alusta lähtien. Edelleen paikallaolijoita keskusteluttivat huoli iittiläisten äänen kuulumisesta PHHYKY:n hallinnossa, tyhjät liiketilat, huoli Kausalan nykyisen keskustan tyhjenemisestä uuden valtatielinjauksen valmistuessa, nopeiden tietoliikenneyhteyksien tilanne, junamatkailun tukeminen, paikallisen kulttuurin monipuolinen suunnitteleminen, poliisin saaminen katukuvaan, hiilijalanjäljen pienentämissuunnitelmat, maaseudun tyhjien asuntojen kunnostus ja myynti, elävien kylien tukeminen ja yhteen tuominen, kyläohjelman päivittäminen sekä etsivän vanhustyöntekijän saaminen kuntaan. Kuntaillan paneelissa asioita puivat luottamushenkilöistä Anniina Peltola (vas.), Leena Viitala, Antti Kankkunen, Eemeli Lehtinen, Siiri Mertakorpi ja Satu Ruuskanen. Selvityksessä myös todettiin yhteistyön Kouvolan kanssa sujuneen erittäin hyvin. Kouvolalla ei myöskään välttämättä ole enää kiinnostusta Iitin asioiden hoitoon. — Tuumin, että onneksi minun ei tarvitse näitä käyttää, sillä en ymmärtänyt lukemaani. Elinkeinoasiamiehen tarve on nyt uudessa tarkastelupisteessä. TÄNÄÄN 3 RITVA LAUNESKOSKI Maanantaina marraskuun 4. Liikkumisen hankaluuden tunnisti niin valtuuston kuin hallituksenkin puheenjohtaja. Iitissä odotetaan, että asiaan löytyisi järkevä toteuttamisratkaisu. Montaakaan lopullista vastausta ei panelisteilla ollut kysymyksiin antaa, mutta muutamien seikkojen todettiin olevan hyvinkin aiheellisia pohdittavia. Esimerkiksi Ravilinnan vetovoimaisuutta tulisi vahvistaa. Sopimuksella on yhden vuoden irtisanomisaika
Pohjoisin kokeilutila on Sodankylässä. Koealallaan Mikkolat testaavat kerääjäkasvien lisäämisen vaikutuksia maaperään. Luomuviljelyyn he siirtyivät vuonna 2012, jolloin Jyrki luopui koneurakoinnista. Samalla tuetaan mikrobiston monimuotoisuutta. Varhaiskasvatuksen uudet toimet liittyvät Aluehallintovirastolta tulleeseen kehotukseen palkata varhaiskasvatukseen lisää väkeä. Mikkolat viljelevät pelloillaan mallasohraa, kauraa, vehnää, ruista, härkäpapua ja syysrypsiä. 4 LUMIMARJA TIRRONEN LUMIMARJA TIRRONEN Maanantaina marraskuun 4. Irtokalusteita ovat muun muassa huonekalut ja IT-laitteisto, kun taas esimerkiksi sängyt ovat mukana kiinteissä kalusteissa. Toimintamenoissa merkittävimpiä muutoksia ovat palkankorotukset (2,5%), lomarahaleikkausten päättyminen, varhaiskasvatukseen perustetut uudet toimet (noin 185.700 euroa), Pikku-Vieterin päiväkodin leasing-vuokra (noin 145.000 euroa), Kausalan koulun uuden pienryhmän perustaminen (57.000 euroa) sekä väliaikaisten päiväkotitilojen ennallistamiskustannukset (17.000 euroa). Silti se on teettänyt paljon työtä. Monien miljoonien hankekokonaisuuteen osallistuu eri rahoittajia, useita yrityksiä sekä sata maatilaa eri puolilta Suomea. Jyrki ja Tarja Mikkolalla on yhteensä 125 hehtaaria viljeltyä peltoa, joten kolmen hehtaarin koealue on vain pieni pläntti. AVI katsoi varhaiskasvatuksen esimiesten kuormittuvan liikaa muun muassa sen vuoksi, että joutuvat sijaistamaan työntekijöitä kentällä. Kausalan kouluun perustetun pienryhmän kulut aiheutuvat erityisopettajan palkasta. Suurin ero Kesyn ja Villin välillä on se, että koealalle kylvetään paljon monipuolisemmin kasveja kuin vertailualalle. Vuonna 2017 käynnistetty Carbon Action on Itämeren suojeluun tähtäävän Baltic Sea Action Groupin (BSAG) koordinoima ja Sitran käynnistysrahoittama pilotti, jonka tutkimusyhteistyöstä vastaa Ilmatieteen laitos. Toisella viljelypalstalla asiat tehdään kuten ennenkin, toisella kokeillaan uusia toimenpiteitä ja mitataan niiden vaikutuksia. Sen lisäksi tutkimusryhmään kuuluvat Helsingin yliopisto, Suomen ympäristökeskus ja Luonnonvarakeskus LUKE. — Meillä on kaksi puolentoista hehtaarin kokoista viljelypalstaa, joista toinen toimii koealana ja toinen vertailualana. — Näytteet otetaan samoista kohdista viiden vuoden välein. päivänä 2019 Auvilan tilalla varastoidaan hiiltä peltoon Jyrki ja Tarja Mikkola tuottavat koepalstallaan aineistoa tieteellisen tutkimuksen käyttöön BSAG:in koulutuspäällikkö Sanna Söderlund ja projektijohtaja Eija Hagelberg olivat viime kuussa Carbon Action -hiilitilakiertueella ja vierailivat myös Auvilan tilalla Iitin Sampolassa. Heinäkuussa 2020 valmistuvan Pikku-Vieterin päiväkodin irtokalusteisiin on arvioitu kuluvan 200.000 euroa. — Ensimmäinen iso työ oli viljelypalstojen mittaaminen metrimitalla, Jyrki kertoo. Sivistystoimenjohtaja Pia Harmokiven mukaan Iitissä on haluttu pitää kiinni hyväksi havaitusta pienryhmäkäytännöstä, vaikka OPS suosittaakin pienryhmien integroimista isompiin ryhmiin. Näiltä main hankkeeseen osallistuu Mikkoloiden lisäksi Elsa ja Hermanni Lallukan Marttilan tila Lyöttilän kupeesta. Olemme nimenneet peltopläntit Kesyksi ja Villiksi, pariskunta kertoo kotonaan Auvilan tilalla. Koulutuslautakunta esittää summaa lisättäväksi talousarvion investointiosaan. Hiiliviljely parantaa maan rakennetta ja pellon tuottavuutta, sillä sen avulla maaperän kyky pidättää kosteutta ja ravinteita paranee. Iitin varhaiskasvatukseen on nyt palkattu kuusi uutta työntekijää: neljä opettajaa ja kaksi lastenhoitajaa. Lisäksi sivistyspalveluiden sisäiset vuokrat nousevat noin sadalla tuhannella eurolla, ja eläkemenoperusteiset maksut nousevat. Alun perin lautakunta esitti 6,7% nousua ensi vuoden menoihin, mutta summa on tullut siitä alaspäin palkkoihin liittyneen laskuvirheen vuoksi. Siinä missä Villi-lohkon siemenseos sisältää vain timoteitä ja puna-apilaa, Kesylohkon siemenseos koostuu niiden lisäksi kaurasta, rukiista, valkomesikästä, koiranheinästä, valkoapilasta ja sikurista. — Kaikki on oikeastaan mennyt pieleen, mikä mennä voi, pariskunta naurahtaa: — Koealan nurmi perustettiin viime vuonna, ja heti ensimmäinen kesä 2018 oli rutikuiva. Sanna ottaa ryhmäselfien Jyrki ja Tarja Mikkolasta, itsestään ja Eija Hagelbergista. Hiilen määrää maaperässä on tarkoitus lisätä jopa neljä promillea vuodessa, Jyrki Mikkola kertoo. Pikku-Vieterin päiväkodin irtokalusteiden hinnaksi on arvioitu 200.000 euroa. Metsillä on tunnetusti merkittävä rooli hiilensidonnassa ja ilmastonmuutoksen hillinnässä, mutta myös peltomaahan voidaan varastoida hiiltä ilmakehästä. Muutenkin Kymenlaaksossa on tavallista, Koulutuslautakunta esittää nousua ensi vuoden menoihin Koulutuslautakunnan ensi vuoden talousarvioehdotuksessa nettomenot kasvavat jonkin verran tämänvuotisista. Luomuviljelijät Jyrki ja Tarja Mikkola Iitin Sampolasta ovat mukana viisivuotisessa Carbon Action -hankekokonaisuudessa, jossa tieteellinen tutkimus kohtaa käytännön viljelytyön
Vellamon toimitusjohtajan mukaan asiointi vakuutusyhtiön konttoreissa on vähentynyt 10-15 prosentin vuosivauhdilla ja asiointi siirtynyt yhä enemmän verkkoon ja puhelinpalveluihin. Tukea voi hakea esimerkiksi maatalouden ravinnekuormituksen vähentämiseen uusia innovatiivisia menetelmiä käyttämällä, pienten vesistökunnostushankkeiden toteuttamiseen kuormituksen vähentämiseksi ja monimuotoisuuden lisäämiseksi sekä alueellisten asiantuntijaverkostojen vahvistamiseen vesienhoidon toimenpiteiden toteuttamiseksi. Tarja Mikkola esittelee kuvista koottua powerpoint-esitystä Sanna Söderlundille ja Eija Hagelbergille. — Peltomaa voi sitoa hiiltä siinä missä metsäkin. Ruoantuotannon ohella viljelijät voivat tehdä paljon ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Kouvolan Vammaisjärjestöjen Yhdistys KVY järjestää Kouvolan Porukkatalolla Marrasmyyjäiset lauantaina 16.11. 5 ” Maataloudella on ilmastopahiksen maine osin turhaan Maanantaina marraskuun 4. Neuvottelujen piirissä on koko henkilökunta, eli 124 työntekijää Kymenlaaksossa, Päijät-Hämeessä ja Kanta-Hämeessä. päivänä 2019 Sanna Söderlund tutkii Mikkoloiden Kesy-viljelypalstan maata. klo 12-16. ELY-keskuksen mukaan kaakossa on vielä paljon kunnostusta odottavia järviä ja jokia. Periaatteessa kaikki kasvit sitovat kasvaessaan hiiltä ja päästävät happea takaisin ilmaan. LähiTapiola-ryhmään kuuluva vakuutusyhtiö Vellamo käy yt-neuvotteluja. Vesiensuojelun tehostamisen tavoitteena on parantaa Suomen sisävesien ja Itämeren tilaa vesistökunnostuksilla ja vähentämällä ravinteiden ja haitallisten aineiden päätymistä vesistöön maaja metsätaloudesta, yhdyskunnista ja haja-asutusalueilta sekä aluevesillä olevista vanhoista vedenalaisista hylyistä. Pienryhmillä on verkossa oma keskustelufoorumi, jolla vertaillaan kokemuksia ja annetaan vinkkejä. — Mitä enemmän maaperässä on elämää, sen parempi, hän tietää. Eri ryhmien viljelijät testaavat esimerkiksi biohiilen tai eloperäisen aineen lisäyksen vaikutuksia maaperään sekä hiiltä maksimaalisesti sitovaa laidunnusta. Suomen Punaisen Ristin Nallesairaalassa luvataan paikata pehmolelut kuntoon. Moni viljelijä on harmitellut, että maaperän mikrobiologaa ei opetettu maatalouskoulussa. Myyjäisissä ovat paikalla myös iittiläisyritykset Takomo Riimurauta Kurrista sekä Suhosen puusepänverstas Sääskjärveltä. Mikkolat kuuluvat kahdeksan viljelijän pienryhmään, jonka jäsenet tutkivat omilla koealoillaan samaa asiaa. Vesiensuojelutoimien tukirahoitusta on lisätty, joten avustuksia on aikaisempaa enemmän jaossa. Mikkola näkee maanviljelijät ympäristökriisin ratkaisijoina. Rahaa vesiensuojelun tehostamiseen on valtakunnallisesti jaossa 69 miljoonaa euroa vuosille 2019-2023. Ongelma on tutkimuksen puute: tiedämme Jupiterin ilmakehästä enemmän kuin omista pelloistamme. Jatkuvuus on maanviljelyksessä henki ja elämä. Kausalassa ollut Lähi-Tapiolan konttori laittoi lapun luukulle kesäkuussa. Osoitteessa Savonkatu 23 sijaitseva Porukkatalo on yhdistysten, yritysten ja kaupungin toimijoiden yhteinen toimitila Kouvolan keskustassa.. Konttorin sulkemista perusteltiin juuri asiakasmäärien vähentymisellä. että kevätkylvöjen jälkeen on kuukauden tai parin ajan hyvin kuivaa. Tuen ehtona on valmiiksi neuvoteltu omarahoitusosuus, joka on perinteisesti ollut puolet hankkeen kokonaiskustannusarviosta. Jyrki Mikkolan mielestä maataloudella on osin turhaan ilmastopahiksen maine. Lapsille tarjolla on luova liikennematto, tonttujen huovutuspaja ja ongintaa. Lähi-Tapiolan Vellamossa yhteistoimintaneuvottelut Tukea järvien kunnostukseen Iittiläisyrityksiä Marrasmyyjäisissä Kaakkois-Suomen ELY-keskus tiedottaa mahdollisuudesta hakea tukea vaikkapa mökkijärven kunnostukseen. Lisäksi tapahtumassa on eri yhdistysten ja yrittäjien esittelyja myyntipöytiä, kirpputori ja kahvio. Mikkolat ovat dokumentoineet osallistumistaan Carbon Action -hankkeeseen valokuvin. Vähennystarpeeksi on kerrottu 15 henkeä. — Viljelijät kunnioittavat luontoa ja ajattelevat tulevia sukupolvia
Osa haudoista on vanhoja, ja useimmissa on harvinainen rautaristi. Samalla ratkeaa myös seurakunnalle palautuneiden hautojen, joita ei sa?ilyteta?, tilanne. Lisäksi joka päivä: leipä, levite ja ruokajuoma. 6 M UU M IP EI KK O RITVA LAUNESKOSKI Julkaisija Iitin Lehti Oy ISSN 0357-9107 Sitoutumaton Sanomalehtien Liiton jäsen Y-tunnus 0158721-0 Osoite PL 37, 47401 Kausala Kauppakatu 6, Kausala Internet-osoitteemme www.iitinseutulehti.fi Avoinna Ma–Ti 8.30–16 Ke–To 8.30–15.30 Pe 8.30–15 Ilmestymispäivät Maanantai ja torstai Päätoimittaja Lumimarja Tirronen 0400 728 113 lumimarja.tirronen@iitinseutulehti.fi Toimittaja Ritva Launeskoski 0400 723 727 ritva.launeskoski@iitinseutulehti.fi Konttoripäällikkö Satu Santala (05) 326 0355, 0400 857 577 asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi Asiakaspalvelu, ilmoitukset, tilaukset ja laskutus Ilmoitusja asiakaspalvelu Eeva Sihvola ja Minna Tervo 0400 857 577, (05) 326 0355, ilmoitukset@iitinseutulehti.fi Asiakaspalvelu, ilmoitukset, tilaukset ja graafinen suunnittelu Ilmoitusten jättöajat Seurapalsta ja pikkuilmoitukset asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi Maanantain lehteen: perjantaina klo 10.00 Torstain lehteen: keskiviikkona klo 10.00 Vedosilmoitukset ilmoitukset@iitinseutulehti.fi Maanantain lehteen: torstaina klo 15.00 Torstain lehteen: tiistaina klo 15.00 Ilmoitushinnat Etusivu 2,15 E /pmm Takasivu 2,05 E /pmm Ennen tekstiä, tekstissä ja tekstin jälkeen 1,85 E /pmm Pienin ilmoituskoko 25 pmm Kuolinilmoitus 1,85 E /pmm Kiitosilmoitus 30 E /kpl Etusivu (silmä) 80,00 E /kpl Merkkipäiväilmoitus 35,00 E /kpl Onnitteluilmoitus kuvalla 60,00 E /kpl Palveluhakemisto 40,00 E /rivi 3 kk Ilmoitushinnat sisältävät arvonlisäveron 24%. To: pinaattikeitto, kananmuna, tuorepala. Ehdotukset tulee jättää 15.11. Jaalan koulun ruokalista 4.–8.11.2019: Kouvolan Yhteiskoulu toiveruokaviikko Ma: juustoinen riistakeitto, tomaatti, kurkku, salaatti, kauraleipä. Seuran jäsenet, maanvuokraajat, kyläläiset sekä yhteistyökumppanit ystävineen tervetuloa! Peijaistoimikunta Salaojitettua PELTOA 19 ha ja METSÄÄ 1 ha Haapakimolassa. Pe: perunalihalaatikko, kasvikset, salaatti. Jaalan asioissa. Ke: ohrapuuro, marjakeitto, juusto, kurkkuviipale, ruispala. Yhdistys tarvitsee hallitukseen uusia jäseniä, joten kaikki ovat tervetulleita. Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Kimmo Seppa?nen on siirtynyt ela?kkeelle ja ja?tta?ytynyt pois työryhma?sta?. Paikka seurakunnan Kahvitupa, Kauppakatu 16 Kausala. Kulttuuripalkinto luovutetaan kunnan itsenäisyyspäivän juhlassa ja on arvoltaan 1000 e. Työryhma. Pe: jauhelihakastike, pasta, jäävuori-ananassalaatti (sydänmerkkiateria) . Ti: palermon pasta, porkkanat, kiinankaali-tomaatti-hernesalaatti. edelleen yhteisen kirkkovaltuuston vahvistettavaksi neuvoston pa?a?töksen Jaalan suojeltavista haudoista. Haudat hoidetaan hiekkapintaisina ilman kukkaistutuksia, tai jos haudan pinta on kauniisti sammaloitunut, se ja?teta?a?n paikoilleen ja hautaa hoidetaan kitkema?lla?. Ti: kanakastike, moniviljariisi, salaatti. Suojeltavat haudat on valokuvattu viime kesa?na?. 03 757 5285 Jaalan kirkonkylä klo 6.00–10 p. mennessä postitse: Kulttuurija vapaa-aikalautakunta, PL 32, 47400 Kausala tai sähköpostitse: kirjaamo.iitinkunta@iitti.fi (otsikoksi Kulttuuripalkinto) Tarkemmat tiedot www.iitti.fi Kulttuuripalkinnon saaja Iitin Invalidit ry Syyskokous ke 20.11.2019 klo 12 Anninmäessä . Yhteinen kirkkoneuvosto perusti kokouksessaan vuonna 2017 työryhma?n, johon nimettiin luottamushenkilöt Tuula Rikala ja Juha Vainio, museoamanuenssi Kimmo Seppa?nen ja ylipuutarhuri Janne Saarinen. Ke: uunimakkara, perunasose, salaatti. Kymentaan Metsästysseura ry:n HIRVIPEIJAISET lauantaina 9.11.2019 klo 18.30 alkaen Kymentaan Seuratalolla. Työryhma?n tehta?va?na. päivänä 2019 www.iitti.fi Kulttuurija vapaa-aikalautakunta pyytää ehdotuksia Iitin kunnan kulttuuripalkinnon saajaksi vuonna 2019. Sen mukaan Jaalan hautausmaalla esiteta?a?n seurakunnan kustannuksella suojeltavaksi seitsema?n hautaa. Kulttuuripalkinto myönnetään yksityishenkilölle tai ryhmälle ansiokkaasta toiminnasta iittiläisen kulttuurin hyväksi. Kirkkoneuvosto hyva?ksyi kiinteistöja hautauspalvelun johtokunnan esityksen asiasta. Haudat voidaan luovuttaa uudelleen kolmen vuoden kuluttua ta?sta?, aikaisintaan 1.1.2022 la?htien. on ollut suojeltavien hautojen valitseminen seurakunnan kustannuksella ja poistettavien hautakivien ha?vitta?minen tai uudelleenka?yttö.. Tilaushinnat 1.1.2019 alkaen Kestotilaus 12 kk laskutusjakso: kotimaassa 98,00 ulkomailla 111,00 Määräaikaistilaus 12 kk laskutusjakso: kotimaassa 105,00 ulkomailla 111,00 Jakeluhäriöt Kausalan taajama klo 6.30–10 p. To: uunimakkara, perunasose, raastesalaatti. Hallitus Kaukaan kyläyhdistys ry syyskokous sunnuntaina 17.11. Tarjolla lohikeittoa ja kakkukahvit tämän vuoden ahkerille yhdistyksen kanssa yhteistyötä tehneille kyläläisille.Tervetuloa! Hallitus Iitin koulujen ja päiväkotien ruokalista 4.–8.11.2019: Ma: kolmen kalan keitto, juusto. Lisäksi joka päivä: ruokajuoma, leipä, levite. Yhteinen kirkkoneuvosto julisti hautojen hautaoikeuden pa?a?ttyneeksi 23.5.2018. klo 13.00 Einolassa, Kuninkaantie 32, 47460 Hiisiö. Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Tervetuloa! Jaalan hautausmaan suojeltavat haudat ovat nyt selvillä Kouvolan yhteinen kirkkoneuvosto esitta?a. Lisätietoja: petri@lintukangas.fi 050 435 7400 Yhdistyksen sääntömääräinen SYYSKOKOUS pidetään maanantaina 11.11.2019 klo 17.30. Muistomerkit sa?ilyteta?a?n toistaiseksi paikoillaan, ja ne oikaistaan tarvittaessa. 0200 22020 Jakeluhäiriöt muualla Iitinseutu Painopaikka Lehtisepät Oy, Pieksämäki Pankit Nordea FI92 2131 1800 0041 25 Helmi Säästöpankki FI25 4212 0010 0979 68 OP FI 93 5069 0110 0003 50 Osoitemuutokset ja tilausasiat asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi (05) 326 0355, 0400 857 577 www.iitinseutulehti.fi Maanantaina marraskuun 4. Valokuvat tallennetaan seurakuntayhtyma?n Y-asemalle, ja sa?hköiset kopiot kuvista toimitetaan myös Poikilomuseoiden kuva-arkistoon. Jaalassa hoitamattomien hautojen kuulutusmenettely ja?rjestettiin 2017-18. Lehden suurin vastuu ilmoitusten julkaisemisesta sattuneesta virheestä on ilmoitusten hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. Käydään läpi määrätyt asiat. on kutsunut mukaan työryhma?a?n Jussi Lemminka?isen, jolla on runsaasti tieta?mysta
Iitin Lauluveikot harjoittelee tiistaisin lukiolla klo 17.15–18.45. TV1 04.00 Uutisikkuna 05.55 Eränkävijät 06.25 Ylen aamu 09.30 Puoli seitsemän 10.00 Sydämen asialla (7) 10.50 Yle Uutiset Uusimaa 10.58 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.06 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.14 Yle Uutiset Häme 11.22 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.30 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.38 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.46 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.54 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.02 Yle Uutiset Lappi 12.10 Yle Oddasat 12.14 Oddasat 12.30 Kotilieden lämpöä (12) 13.15 14.40 On lautalla pienoinen kahvila (7) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 Ylen Aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.45 A-studio viittomakielelle tulkattuna 16.15 MOT 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 17.55 Kotilieden lämpöä (12) 18.00 Yle Uutiset 18.21 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Prisma: Pidä kädet ratissa! 19.50 Mä oon mä 20.00 Akuutti: Vaativa vanhemmuus 20.29 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 A-studio 21.45 Yle Uutiset 21.49 Urheiluruutu 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.00 Deutschland 86 22.45 Oddasat 23.00 Sannikka & Ukkola 23.30 Valkoisia valheita (12) 00.30 Puoli seitsemän 01.00 04.00 Uutisikkuna TV2 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 6.11. Iitin Kalamiehet. Syöpäyhdistyksen kirkkopyhä sunnantaina 10.11. joulukuuta klo 13.00. klo 10.00. Ilmoittautumiset Eijalle p. Sääskjärven kylätalon pihalla kyläläisten yhteinen "Marras-ilta" uudistetun pihan sekä kotalaavun avajaisten merkeissä to 7.11. Pelikerho kirjastolla tänään ma 4.11. Joulukuun liturgia on lauantaina 14.12. Perjantai 11.00 Formula 1: USAn osakilpailu 13.30 Huomenta Suomi Extra 14.00 Teknavi 14.30 Fort Boyard Suomi 16.00 Salatut elämät 16.30 Kauniit ja rohkeat (S) 17.00 Viiden jälkeen 18.25 Emmerdale 18.55 Mitä tänään syötäisiin. klo 13.00. Verkosta virtaa kirjastolla ti 19.11. klo 12.00–14.00. Hinta sama kuin viime vuonna. Yhdistys tarjoaa jäsenilleen edestakaisen bussikuljetuksen kohteeseen kiitokseksi kuluneesta vuodesta. klo 15.30–17.00. 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät 20.00 Suomen surkein kuski 21.00 Ensitreffit alttarilla 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Uutisvuoto 23.35 Billions 00.50 Ulosottomiehet 01.45 Sadan tonnin talot 02.55 999: Mikä hätänä. Tule mukaan viettämään iltaa ja tapaamaan muita kyläläisiä. Tapaaminen Kahvituvalla to 21.11. MTV3 06.01 Ostoskanava Tvins.com 06.15 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 09.05 Mitä tänään syötäisiin. Käsityökerho kirjastolla ke 13.10. 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Rikospaikka 23.05 Bull (7) 00.05 Duudsonit: Päällikkö 01.00 Ulosottomiehet 01.55 999: Mikä hätänä. mennessä. Paikkoja varattu 30, sitovat ilmoittautumiset ja lisätiedot 14.11. Kaikki joukolla mukaan!. Käsityökerho kirjastolla ke 27.11. klo 17.30 alkaen. Hallituksen ja naistoimikunnan kokoontuminen to 14.11.2019 klo 13.00 kunnantalon valtuustosalissa. päivänä 2019 Maanantai 10.9. klo 10 Iitin kirkossa. Marraskuun tapaaminen normaalisti kirjastolla torstaina 21.11. Teatterin jälkeen ruokailu Vanhassa Sammossa. Vieraana hammaslääkäri Leena Simola. 040 5651 440. Bussikuljetus. Marraskuun kuukausitapaaminen kunnantalolla maanantaina 11.11. Varaukset Minna Koskelainen 040 519 1758 tai Timo Koskelainen 050 325 9714. 7 Maanantaina marraskuun 4. TV1 04.00 Uutisikkuna 05.55 Noin Viikon Studio 06.25 Ylen aamu 09.30 Puoli seitsemän 10.00 10.47 Sydämen asialla (7) 11.00 Pisara 11.05 11.52 Jumalanpalvelus 12.10 Kotilieden lämpöä (12) 12.55 14.54 Onnellinen ministeri (S) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 15.55 Ylen Aamu-tv 16.00 Arto Nyberg 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 17.55 Kotilieden lämpöä (12) 18.00 Yle Uutiset 18.21 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 19.48 Historia 20.00 MOT 20.29 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 A-studio 21.45 Yle Uutiset 21.49 Urheiluruutu 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.00 Pientä laittoa (12) 22.40 Rikollinen mieli 23.10 Oddasat 23.25 Prisma: Toimivatko dieetit. klo 18.00 Lomakivessä. 040 7794 491 tai Tuula Käkelä puh. Retki Anjalankosken Teatteriin katsomaan musiikkinäytelmää "Tangoon tarvitaan kaksi" su 17.11. backman@pp.inet.fi. Syksyn kokoontuminen 5.11. Järjestysmieskurssi; Iitin kunta on järjestämässä yhdessä Kansalaisopiston kanssa järjestysmieskurssin. klo 17.30 alkaen. Omat makkarat mukaan. Huom! Myös ei-jäsenet mahtuvat mukaan. Tarjolla makkaraa ja kahvit. KAUSALAN SEUDUN MARTAT. Kurssista kiinnostuneet jäsenet, ottakaa pikaisesti yhteys sihteeriin 040 581 1670 tai s-posti hannu. 06.52 Kimmo Kuu (S) 07.12 Hilla ja avaruuden Eetu (S) 07.24 Titta Pikkanen (S) 07.33 Mitä ihmettä. Matkaan mahtuu 50 ensimmäistä ilmoittautunutta. klo 18.00. Hiihtomajalle klo 13 Pukkikankaan laavulle lähtöä varten. Kaikki joukolla mukaan kirkkoon. Tiedustelut: Tero Wallin 050 5618 828, tero.wallin@sudetjalkapallo.fi, Joni Huhtala 044 949 4049, joni.huhtala@sudetjalkapallo.fi. klo 15.00 näytökseen. Muistelujen lomassa kahvittelua. (7) 03.50 04.47 Metsästäjät (16) Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Rusty Rivets (S) 06.25 Disneyn esikoulu 06.45 Littlest Pet Shop 07.00 Ritariprinsessa Nella (S) 07.20 Disneyn esikoulu: Vampyrina (S) 07.45 My Little Pony: Ystävyyden taikaa 08.10 LEGO Ninjago (S) 08.25 Transformers Cyberverse (7) 08.35 LEGO Legends of Chima (7) 09.00 Asuntokaupat sokkona (S) 10.00 Remppa vai muutto UK 11.00 LIVE: Onnenarpa 12.30 LIVE: Tiedä ja Voita 13.55 Remppa vai muutto UK 14.55 Kadonneen jäljillä (S) 15.55 Eläinsairaala (S) 16.25 Pientä pilaa 16.30 Pientä pilaa 16.40 Onnenarpa 16.45 Haluatko miljonääriksi. Pelikerho kirjastolla ma 18.11. P.S. Puffetti. Muistattehan syyskokoontumisen Kanttiinassa to 7.11. TV-OHJELMAT 4.11. 09.10 Huomenta Suomi Extra 09.35 Kauniit ja rohkeat (S) 10.00 Emmerdale 10.30 Kokkisota 11.30 Uutisvuoto 12.30 Ostoskanava Tvins.com 13.30 Huomenta Suomi Extra 14.00 Uutisvuoto 15.00 Maajussille morsian 16.00 Salatut elämät 16.30 Kauniit ja rohkeat 17.00 Viiden jälkeen 18.25 Emmerdale 18.55 Mitä tänään syötäisiin. 6.11.2019 Maanantai 4.11. Hirvipeijaiset la 9.11. Jos et ole vielä yhdistyksen jäsen, liity viimeistään nyt! Liittyminen onnistuu myös verkkosivujemme kautta. klo 13.00. KAUSALAN KYLÄYHDISTYS ry järjestää jouluisen ostosretken Zsar Outlet Villageen Vaalimaalle 7.12., www.zsar. Kausalan Kerholla (Ponnilla) ti 5.11. klo 17.00 Kausalan Matkakeitaalla, tilaisuudessa on ruokailu. Ravintola Ometta kuuluu osaksi Lehmonkärjen lomaja juhlakeskusta. klo 12.00–14.00. Syyskokousesitelmä ”Ajankohtaista aluetoimistosta”, majuri Olli-Pekka Männistö. Lauantaina 9.11. Äijävirtaa-ryhmä kokoontuu to 7.11. Anarkisti. Verkosta virtaa kirjastolla ti 5.11. Kaikki joukolla mukaan! Verlan seuratalolla pe 8.11. com 22.11. Lähtö torilta klo 17.15, yhteiskuljetus. 00.16 Puoli seitsemän 00.45 04.00 Uutisikkuna TV2 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 4.11. Ilmoittautumislomake on auki 1.–23.11. klo 10.00–13.00. Esa Anttas esittelee Valkealan kotiseutuyhdistyksen videon 13.8.1989 veskansan kirkkopyhästä Iitin kirkolla. mennessä Tuula Kivinen puh. klo 13.00. Käsityökerho kirjastolla tänään maanantaina 4.11. Kaakkois-Iitin Metsästäjät myyvät taas hirvenlihaa maanvuokraajille. Kaikki joukolla mukaan! Järj. Iitin JHL. klo 18.00 alkaen Heikintiellä. fi. Iitin osasto tarjoaa kirkkokahvit jumalanpalveluksen jälkeen seurakuntatalossa. 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät 20.00 Maajussille morsian 21.00 Aallonmurtaja (12) 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Asian ytimessä, Jaakko Loikkanen 23.05 Ina <3 Suomi <ql> 00.05 01.30 Fort Boyard Suomi 02.25 Theroux ja pornotyöläiset (12) 03.40 04.35 Metsästäjät (16) Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Rusty Rivets (S) 06.25 Disneyn esikoulu 06.45 Littlest Pet Shop 07.00 Ritariprinsessa Nella (S) 07.20 Disneyn esikoulu: Vampyrina (S) 07.45 My Little Pony: Ystävyyden taikaa 08.10 LEGO Ninjago (7) 08.25 Transformers Cyberverse (7) 08.35 LEGO Legends of Chima (7) 09.00 Asuntokaupat sokkona (S) 10.00 Remppa vai muutto UK 11.00 LIVE: Onnenarpa 12.30 LIVE: Tiedä ja Voita 13.55 Remppa vai muutto UK 14.55 Kadonneen jäljillä (S) 15.55 Eläinsairaala (S) 16.25 Pientä pilaa 16.35 Pientä pilaa 16.45 Onnenarpa 16.50 Suurin pudottaja Suomi 17.50 MasterChef Australia 19.00 The Wall Suomi 20.00 Yksin kotona Suomi 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Arman Pohjantähden alla (7) 22.00 Syke (12) 22.30 Stand Up! (S) 23.30 Arman ja Suomen rikosmysteerit (7) 00.30 Mad Cook Show (7) 01.30 Supertähdet (S) 03.00 Madventures I (S) 03.35 Madventures I (S) 04.05 05.00 Astral-TV Tiistai 5.11. Punkkari. 09.10 Huomenta Suomi Extra 09.35 Kauniit ja rohkeat (S) 10.00 Emmerdale 10.30 Tanssii Tähtien Kanssa 12.30 Ostoskanava Tvins.com 13.30 Huomenta Suomi Extra 14.00 Suomen surkein kuski 15.00 First Dates Suomi 16.00 Salatut elämät 16.30 Kauniit ja rohkeat (S) 17.00 Viiden jälkeen 18.25 Emmerdale 18.55 Mitä tänään syötäisiin. V E R TA I S T U K I P I I R I OMAISHOITAJILLE kokoontuu joululounaalle ravintola Vanhaan Sampoon keskiviikkona 18. Kaikki mukaan! Yhdistyksemme jäsenten yhteinen joululounas Asikkalassa Kiviravintola Ometassa maanantaina 9.12. 06.52 Jääkarhu Otto (S) 07.03 Tilkkupeiton tarinoita (S) 07.07 Tete ja Mama (S) 07.16 Maapallottelua 07.19 Kaisa ja Olli (S) 07.27 Herää sukka! 07.37 Mauno (S) 07.49 Ennin Intia 07.55 Vekarat! (S) 08.21 Galaxi 08.22 Tenavat (7) 08.29 Otso ja sopulit (7) 08.36 08.48 Näin meillä (7) 09.00 Casualty (12) 09.50 Uusi päivä (S) 10.20 10.45 Kummeli (7) 10.50 Luottomies (12) 11.00 Unelmia ja studiohommia 11.30 Tanskalainen maajussi 12.15 12.54 Line ja muovinen planeetta 13.00 Kulutustavaratarkastajat 13.30 Holby Cityn sairaala (12) 14.30 Ambulanssi apuun! 15.10 Kapina 16.00 Kertomuksia eräästä avoimesta suhteesta 16.30 Uusi päivä (S) 17.00 17.56 Pikku Kakkonen 18.10 Casualty (12) 19.00 Muuttopäiväkirjat 19.30 Muuttopäiväkirjat 20.00 Romeshin epämukavuusmatkat 21.00 Kielletty hedelmä (12) 22.40 Naissotilaat 2 23.10 Hiljaisten palvelijat (16) 23.45 Docventures: Docventures 00.00 Miehiä ja poikia (7) 01.25 02.23 Docventures: Talk Show MTV3 06.01 Ostoskanava Tvins.com 06.15 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 09.05 Mitä tänään syötäisiin. Muistelukerho on tarkoitettu kaikille asiasta kiinnostuneille. 09.10 Huomenta Suomi Extra 09.35 Kauniit ja rohkeat (S) 10.00 Emmerdale 10.30 Mitä tänään syötäisiin. Verlan seudun kyläyhdistys ry Iitin ortodoksiapiiri ry. välisenä aikana. klo 17.00. (S) 07.38 Ritari Mikke (S) 07.53 Askarrellaan 07.59 Ella, Oskari ja Huu (S) 08.11 Jarin ja Karin kesäloma (S) 08.23 Galaxi 08.24 Joraavat juurikkaat (S) 08.26 08.47 Villi tulevaisuus (7) 09.00 Casualty (12) 09.50 Uusi päivä (S) 10.20 Kummeli (7) 10.50 Luottomies (12) 11.00 Unelmia ja studiohommia 11.30 Miss Perfect 12.00 12.38 Tyttöjen erämaaseikkailu 12.50 Downshiftaajat (12) 13.30 Holby Cityn sairaala (12) 14.30 15.27 Isänä ja poikana 15.41 Sohvaperunat 16.30 Uusi päivä (S) 17.00 17.58 Pikku Kakkonen 18.10 Casualty (12) 19.00 Villi kortti 19.49 Viki, Köpi & Henkka tieteen armoilla 20.00 Syke (12) 20.50 Pysähdys (S) 21.00 Docventures: Docventures 21.15 Miehiä ja poikia (7) 22.36 Docventures: Talk Show 23.35 00.01 Docstop: Pappi. Meille on varattu pöydät 10 hengelle. Iitin Eläkkeensaajat ry. 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät 20.00 Duudsonit: Päällikkö 21.00 Pitääkö olla huolissaan. klo 12.00–14.00. 17.45 MasterChef Australia 19.00 Yksin kotona Suomi 20.00 Huvila & Huussi 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Suomen huutokauppakeisari 22.00 Syke (12) 22.30 Selviytyjät Suomi 00.00 Selviytyjät Suomi Extra 00.30 Stand Up! (S) 01.30 Keisari Aarnio (7) 02.30 Madventures I (7) 03.05 Madventures I (7) 03.40 05.00 Astral-TV Keskiviikko 6.11. Kaikki mukaan kahvittelun ja yhteislaulun merkeissä. Teatteri Kouvolassa 30.11. Tiedustelut: Johanna Kiiski-Soikkeli 044 975 6762, johanna.kiiski-soikkeli@sudetjalkapallo.fi. Marttailta torstaina 7.11. Perhefutis keskiviikkoisin klo 17.00–17.50 Ravilinnan nurmella. klo 18.00 alkaen seuran majalla. 040 518 4214 tai eijataavila@gmail. klo 12.00– 14.00. Lähtö Kausalan linja-autoasemalta klo 13.45. (12) 02.50 Rakas, ostin meille kodin 03.45 04.55 Sadan tonnin talot Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Rusty Rivets (S) 06.25 Disneyn esikoulu 06.45 Littlest Pet Shop 07.00 Ritariprinsessa Nella (S) 07.20 Disneyn esikoulu: Vampyrina (S) 07.45 My Little Pony: Ystävyyden taikaa 08.10 LEGO Ninjago (7) 08.25 Transformers Cyberverse (7) 08.35 LEGO Legends of Chima (7) 09.00 Asuntokaupat sokkona (S) 10.00 Remppa vai muutto UK 11.00 LIVE: Onnenarpa 12.30 LIVE: Tiedä ja Voita 13.55 Remppa vai muutto UK 14.55 Neljät häät Suomi 15.55 Eläinsairaala (S) 16.25 Pientä pilaa 16.40 Onnenarpa 16.45 The Wall Suomi 17.45 MasterChef Australia 19.00 Huvila & Huussi 20.00 Suurin pudottaja Suomi 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Temptation Island Suomi 6 22.00 Syke (7) 22.30 Arman Pohjantähden alla (7) 23.30 Stand Up! (S) 00.30 Ylpeästi erilaiset (S) 01.30 Keisari Aarnio (12) 02.30 Madventures I (7) 03.35 05.00 Astral-TV Muistattehan syyskokoontumisen ti 12.11. Iitin yhdistys. klo 18 Kaivopuiston kaunis Regina. klo 12.00–15.00. Sitovat ilmoittautumiset verkkosivullamme: kausalankyla.yhdistysavain.fi. Huom! Säävaraus. TV1 04.00 Uutisikkuna 05.55 MOT 06.25 Ylen aamu 09.30 Puoli seitsemän 10.00 Sydämen asialla (7) 10.50 Yle Uutiset Uusimaa 10.58 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.06 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.14 Yle Uutiset Häme 11.22 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.30 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.38 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.46 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.54 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.02 Yle Uutiset Lappi 12.10 Yle Oddasat 12.14 Oddasat 12.30 Kotilieden lämpöä (12) 13.15 14.49 Maija löytää sävelen (S) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 Ylen Aamu-tv: Tänään otsikoissa 16.00 A-studio 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Kotilieden lämpöä (12) 18.00 Yle Uutiset 18.21 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Salaisuuksien kesä (12) 20.00 Rikollinen mieli 20.29 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 A-studio 21.30 Perjantai-dokkari 21.45 Yle Uutiset 21.49 Urheiluruutu 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.00 Kriminalisti (12) 23.00 Oddasat 23.15 Perjantai 23.55 Puoli seitsemän 00.25 04.00 Uutisikkuna TV2 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 5.11. klo 10.00–13.00. Joukolla mukaan. klo 10.00 liturgia tsasounalla. Tärkeiden asioiden ja valintojen lisäksi paikalla Anne Luttinen ja Ranch Kellyn tarina. Ajankohta ilmoitetaan myöhemmin. P a l l o k e rhot keskiviikkoisin Ravilinnan kentällä klo 17.00–20.00 niin kauan kuin kelejä riittää, muutoin yläkoulun salissa. Vanhat ja uudet laulajat toivotetaan mukaan. 06.53 Raa Raa, leikkisä leijona (S) 07.03 Saara ja Sorsa (S) 07.12 Poppelikumpu (S) 07.19 Vilkki Ankka (S) 07.30 Muru (S) 07.43 Ryhmä Hau (S) 08.08 Galaxi 08.09 Kesäleiri (7) 08.22 Viidakkojytä (S) 08.27 Urheiluhullut (S) 08.30 Unna Junná 08.44 08.48 Kujeilevat eläimet (S) 09.00 Casualty (12) 09.50 Uusi päivä (S) 10.20 Kummeli (7) 10.50 Luottomies (12) 11.00 Unelmia ja studiohommia 11.30 Kulutustavaratarkastajat 12.00 Näin Norjassa 12.15 Kertomuksia eräästä avoimesta suhteesta 12.45 Tanskalainen maajussi 13.30 Holby Cityn sairaala (12) 14.30 14.43 Eläinten ystävät 14.50 Villi kortti 15.40 Syke (12) 16.30 Uusi päivä (S) 17.00 17.57 Pikku Kakkonen 18.10 Casualty (12) 19.00 19.48 Sohvaperunat 20.00 Muuttopäiväkirjat 20.25 20.55 Muuttopäiväkirjat 21.00 Naissotilaat 2 21.30 True Detective (16) 22.26 True Detective (16) 23.21 True Detective (16) 00.16 True Detective (16) 01.31 02.25 Game of Thrones (16) MTV3 06.01 Ostoskanava Tvins.com 06.15 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 09.05 Mitä tänään syötäisiin. Muistelukerho kokoontuu ti 12.11.2019 klo 13.00 seurakuntakeskuksessa
Haku tapahtuu kilpailulla, johon voi osallistua 13.11. luokat. Kummiluokka pääsee seuraamaan näytelmän valmistumista harjoitteluvaiheesta valmiin esityksen näkemiseen. Kummiluokka tekee kauden aikana muutamia vierailuja Kouvolan teatteriin ja tutustuu sen toimintaan ja eri ammattilaisiin. Hakemukseen tulee valmistaa enintään A2kokoinen luokkakuva vapaalla toteutustavalla. Toiminnan tavoitteena on lisätä valitun koululaisryhmän teatterija kulttuuritietoutta ja tarjota mahdollisuus tutustua teatterin kulissien takaiseen työskentelyyn. Olipa yhteen kirjaston nurkkaan pystytetty diskokin.. Kummiluokaksi voivat hakea kaikki Kouvolan alakoulujen 3. Hyvä on myös kertoa, miten luokka toimii yhdessä ja miten teatteri-innostus luokan lapsista välittyy. päivänä 2019 LUMIMARJA TIRRONEN RITVA LAUNESKOSKI Jaalan koulusta voi hakea teatterin kummiluokaksi Kouvolan Teatteri etsii uutta kummiluokkaa näytäntökaudelle 2019–2020. Kouvolan teatteri ja alakoulut ovat tehneet yhteistyötä vuodesta 2015 alkaen. Keskeisenä sisältönä on maaliskuussa 2020 ensi-iltansa saava Adalmiinan helmi -lastennäytelmä ja siihen liittyvät aiheet. Katso video Iitinseudun Instagramista. Jaalankin koulusta on mahdollisuus ponnistaa kummiluokaksi. ja 4. Vuoden suosituin päivä Iitin kirjastolla on varmasti jokasyksyinen Kirjasto by Night -tapahtuma, jonka kirjasto ja Iitin nuorisotyö yhdessä järjestävät. Kirjaston käytävillä tuli vastaan niin luurankoja, haamuja, noitia, viikatemiehiä kuin saksipäinen tyttökin. Kummitoiminnan sisältö on luokalle maksutonta, mutta mahdollisista kuljetuskustannuksista teatterille koulu vastaa itse. Kummiluokaksi valitaan yksi koululuokka marraskuun aikana. Salaperäinen seurue vaelteli kirjahyllyjen välissä. Torstaina kirjasto täyttyi jälleen toinen toistaan mielikuvituksellisemmin pukeutuneista lapsista ja heidän vanhemmistaan. Mukaan tulee liittää kirjalliset perustelut, miksi juuri hakijaluokka olisi sopivin kummiluokaksi. Teatterilaiset vierailevat myös koululla eri teemoin. Ukulele-yhtye IHKU esiintyi Kirmossa täydelle salilliselle kuulijoita. Halloween-humua ja pukuloistoa kirjastolla Seela Salo, 5, oli itse ideoinut näyttävän lookkinsa. Satuhuoneeseen päästettiin tällä kertaa vain alle kouluikäiset, jotka pääsivät tutkimaan ällöjä mömmöjä ja värittämään kurpitsanaamoja. Isäkin oli vähän auttanut. Emilia Savolaisen, 6, upean luurankolettikampauksen oli tehnyt äiti. asti. Ohjelmaa oli joka lähtöön: Jaalan oma tähtitieteellinen yhdistys Konut Tählet esitteli aavemaisia tähtikuviota, Iitin kansalaisopiston ukuleleyhtye IHKU esiintyi Kirmossa täydelle salilliselle kuulijoita, Vilma Virtanen veti piirustustyöpajaa ja ranskanopiskelijat pitivät kahviota. Kuvasta tulisi ilmetä, millainen luokka on ja keitä siihen kuuluu. KULTTUURI 8 Maanantaina marraskuun 4