Kaksikko jatkoi Jyva?skyla?ssa?, missa. Hannu Suhonen esitti, ettei kunnanhallituksen esitysta. sopia, etta. Jos leva. Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenneja ympa?risto?keskus (ELY-keskus) tiedottaa leva?tilanteesta sa?a?nno?llisesti. Puuston hinnan arvioinnissa ka?yteta?a?n tarvittaessa metsa?asiantuntijaa. Ajantasaiset leva?tilannetiedot ovat na?hta?villa. rakentamattomana edelleen. Valmistelussa ka?ytiin la?pi muun muassa sita?, miten tonttien takaisinostolta va?ltytta?isiin ja rakentamisvelvoitteen toteutumista tehostettaisiin. Näin tunnistat sinileva?n: va?ha?inen ma?a?ra. valjakko sijoittui toiseksi parantaen enna?tyksensa. Asiaa on valmistellut paikkatietoinsino?o?ri. osin, kuka pa?a?tta?a. haki sadan metrin juoksun ja?lkeen johtopaikan ja hallitsi takamatkan Frida Fighterin la?hestymisesta. Mika?li ostaja laiminlyo. Sinileva?t voivat kuitenkin runsastua uudelleen sa?a?n la?mmetessa. viime viikolla, mutta runsaita leva?havaintoja on ollut edelleen Iitin Uraja?rvella?, kerrottiin torstaina ELY-keskuksen tiedotteessa. muodostuu. Ainon voitokkaan kuukauden kruunuksi Jokima?en Sakke uudisti voittonsa kuun viimeisena. Ponit kilpailevat Salostable.com:in nimissa?, mutta ovat kaikki Ainon valmennuksessa. ja tyyntyessa?, joten loppukesa?n sa?a?olosuhteet tulevat ma?a?ritta?ma?a?n sen, minka?lainen sinileva?kesa?sta. silta. muodostaa tyynella. myo?s omia yleiso?havaintoja. Kaakkois-Suomen viranomaiset ja koulutetut vapaaehtoiset seuraavat leva?tilannetta viikoittain noin 19 havaintopaikalla syyskuun alkuun asti. Havaintola?hettia. tekninen johtaja. on jokin muu kuin sinileva?. hyva?ksyta?, mutta esitys raukesi kannattamattomana. voi olla sinileva?. Aino Salo on tehnyt poneillaan hurjaa ja?lkea?. hiukkasilta. Valmistelussa pa?a?dyttiin siihen, etta. oli CB Predator. Iittila?isista. ostaja sitoutuu olemaan myyma?tta. Kaakkois-Suomen alueelta tehdyt levähavainnot voi ilmoittaa Kaakkois-Suomen levälinjalle, puh. tai muutoin luovuttamatta kiinteisto?a. voi ka?ytta?a. Sopimussakosta vapauttamisesta kokonaan tai osittain pa?a?tta?a. Ja?rviwikisivustolla, jonne voi lisa?ta. kakkonen ajalla 2.09,4 ja Vermossa laukanneena nelja?s, mutta parantaen lukemiin 2.06,1/1760 metria. kunta poistaa puut tontilta, jolloin ostajan ei tarvitse maksaa puista. Vesilasissa sinileva?t nousevat pintaan viherta?vina. voltista. arvokkaammasta puustosta perita?a?n hinta kaupan yhteydessa?, ellei kunta poista puustoa ennen kauppaa. oikeaksi. Aino otti myo?s voiton, kun edessa. leva?lauttoja ja sita. Urajärvellä ollut yhä runsaasti sinilevää Kaakkois-Suomen alueen leva?seurannan vakiohavaintopaikoilla sinileva?ma?a?ra?t ovat olleet va?ha?isia. Jos leva?massa hajoaa tikulla kokeiltaessa hippusina veteen, kyseessa. hippusina noin tunnin kuluessa. Markkinoinnissa ilmoitetut arvot ovat kuntaa sitovia. pa?a?tta?a. Vallintarajoituksesta linjattiin, etta. Pintaveden la?mpo?tilat ovat 20 asteen tuntumassa Kaakkois-Suomen ja?rvilla?. Myrskytuhojen kohdatessa puuston hinta korjatataan kauppaa tehta?essa. roikkumaan keppiin, kyseessa. kasautuu rantaveteen. Runsas ma?a?ra. nyt nelja. voidaan viela. tarvetta muista alueista poikkeaville myyntiehdoille, vaan kaikkien asuintonttien osalta esiteta?a?n noudatettavaksi samaa ka?yta?nto?a?. Nelja?vuotiaan ruunan ura ka?sitta?a. siihen valmiusasteeseen, etta. päivänä heinäkuuta 2020 www.iitinseutulehti.fi Sivu 3 Kauppakatu 6 47400 Kausala • N:o 49 • 66. ilmalla veteen viherta?via. Myo?s Sini Suikkanen on aloittanut kauden ja heti menestyksella?, kun Rosenbergs Allegro pystyi Vermossa kakkoseksi uudella enna?tyksella?a?n 2.43,1/1140 metria. Lisa?ksi tavoitteena oli selkeytta?a. Teivossa, missa. esimerkiksi jatkoajoista ja sopimusakoista. huolimatta maaliin saakka. Tejas Klarita, joka palasi radalle Lappeessa sijoittuen Jerry Rauoksen ohjastamana kolmanneksi. sinileva?a. ka?yta?nto?a. Havainnot voi tallentaa Ja?rviwikiin suoraan havaintopaikalta puhelimen avulla. na?ytta?a. Tekninen lautakunta ja kunnanhallitus hyva?ksyiva?t ehdotuksen, ja myo?s kunnanvaltuusto hyva?ksyi asuintonttien myynnin pa?ivitetyt periaatteet. voltista.. (Kuva: Maisa Hyttinen.) Myo?s poniurheilu on pa?a?ssyt ta?ysilla. vedessa. Rannalle voi ajautua kapeita leva?raitoja. Aino Salo voittovauhdissa Aino Salon kolmas voitto kesäkuussa tuli Jokimäen Saken rattailla Teivossa. vuosikerta • 2020 • N:o 5152 Irtonumero 2,50 E (sis. ja?a. Vallintarajoituksesta poikkeamisesta pa?a?tta?a. vihreilta. jo lukemiin 2.58,6a. sinileva?a. ei ole ena?a. Jyva?skyla?sta. Ainon syntyma?pa?iva?lahjaksi Salon talliin hankittu B-poni, Valdo Wee, oli debyytissa?a?n Kuopiossa hyva. rakennustarkastusviranomainen voi suorittaa ka?ytto?o?nottokatselmuksen. Kesa?kuun avauksessa Turussa voittoon ylsi koko matkan johtanut Jokima?en Sakke. Jos ostaja luovuttaa kiinteisto?n sopimuksen vastaisesti edelleen, silloinkin ha?n on velvollinen suorittamaan myyja?lle sopimussakkona tontin kauppahinnan suuruisen summan (va?hinta?a?n 2.000 euroa). Valtuustossa 15.6. tekninen johtaja. kunnan myymien asuintonttien myyntiehtojen yhtena?ista?misja ajantasaistamistarpeet. Tekninen johtaja arvioi va?ha?ista. tai kellerta?via. Sorronniemessa. Rajoitus on voimassa viisi vuotta kauppakirjan allekirjoittamisesta alkaen. Rakennusaikojen pidenta?misesta. arvokkaamman puuston hintatiedot, ja muutokset pa?iviteta?a?n markkinointiaineistoon sa?a?nno?llisesti. starttia, joista tuloksena kaksi voittoa ja kaksi kakkosta. Maaliskuussa CB Predator aloitti Kouvolassa kolmosella ja koronatauon ja?lkeen kesa?kuussa on kuudesta startista tullut kolme voittoa, kaksi kakkosta ja yksi nelonen. Maanantaina 6. ostaja sitoutuu rakentamaan rakennuksen kolmen vuoden kuluessa kaupantekohetkesta. rakentamisvelvoitteen, ha?n on velvollinen suorittamaan kunnalle sopimussakkona tontin kauppahinnan suuruisen summan (va?hinta?a?n 2.000 euroa) ja ta?ma?n ja?lkeen vuosittain 20 % kauppahinnasta seuraavien viiden vuoden ajan, mika?li rakentaminen on edelleen kesken. pa?iva?na. ka?yntiin. tekninen johtaja. Kauppaa tehta?essa. To n t i l l a k a s v a v a s t a va?ha?ista. Ruuna paransi enna?tysta?a?n la?hes 20 sekuntia lyo?den po?yta?a?n voittotuloksen 2.59,6a. Radalla on esiintynyt myo?s Vilja Kivisen kestomenestyja. Rakentamisvelvoitteen osalta myyntiehtoihin kirjataan, etta. 040 767 5388 tai sähköpostitse osoitteeseen: levaseuranta.kaakkois-suomi(at) ely-keskus.fi. tai kellerta?vilta. Ja?rviwikin tunnuksilla. alv.) HOOBEE LUMIMARJA TIRRONEN RITVA LAUNESKOSKI IITIN JA JAALAN SITOUTUMATON PAIKALLISLEHTI Iitti Golfissa vauhtikevättä seuraa kehittämistyön aika Valtuusto hyväksyi asuintonttien myyntiehtojen päivittämisen Tekninen johtaja päättää poikkeamisista Iitin kunnanhallitus antoi viime vuoden lopulla tekniselle lautakunnalle tehta?va?ksi selvitta?a
Kauempana on tiilitalo, jossa siinäkin oli ennen kauppa. Viime vuonna alkaneet tuhot ovat tänä kesänä jatkuneet ja levinneet laajemmille alueille. Iitin Kirkonkylässä on jäljellä paljon pitäjän historiaa, kuten tämän seurakuntatalon seinässä olevasta laatastakin käy ilmi.. Rakkaamme Armas Plit s. Kuitusen mukaan koivut toipuvat yhden vuoden syönnistä yleensä hyvin. Kävijämäärä kasvoi 52 prosentilla, ja siitä huolehtivat niin omat jäsenet mutta myös vierailijat. Metsänhoidon asiantuntija Pekka Kuitusen mukaan vastaavia epidemioita on esiintynyt aiemminkin Suomessa. Kiitos surussamme myötäeläneille. Jäätelökioskilla pääsen kesän ensimmäisen jäätelön makuun. Harvennus edistää jäljelle jäävien puiden elpymistä ja nopeuttaa puiden kasvukunnon palautumista. Siinä on nyt museo ja vieressä kesäteatteri. Tilaan teen kanssa sillivoileipää ja toscapiirakkaa. 28.8.1934 Heinolan mlk k. 10.6.2020 Kouvola Elit ahkeran elämän, jätit muiston kauniin, lämpimän. Torstaina 4.8.2011 2 TÄNÄÄN Maanantaina heinäkuun 6. Toisella hautausmaalla lepää äitini ja useita jo maallisen vaelluksensa päättäneitä ystäviäni. Meillä Iitissä ulkoilun ja retkeilyn eräänlainen keskittymä on tullut ilmi Radansuun kylässä, mutta myös muualla ja eri lajeissa on koettu nostetta. Kirkonkylän raitin varrella on vielä vanhoja rakennuksia syreenipensaiden takana. Kannan runsastuttua on tästä tavallisesti melko harmittomasta lajista kehittynyt paikallisesti merkittävä metsätuholainen. Lämmin kiitos osanotosta. 19.6.2020 Iitti Teija, Jarmo, Tomi ja Miina sisarusten lapset perh. Pieni, noin kolmen senttimetrin kokoinen lumimittari on yksi myöhäissyksyn viimeisimpiä yöperhosia. Loppukesästä näissä nyt lähes kaljuissa koivuissa on jo uusi lehtikerta. 16.4.1937 Karjalohja k. Hassua, että Suomen sulkeneella ja kaikenlaisia vaikeuksia maan eri toiminnoille ja toimijoille aiheuttaneella pandemialla on ollut tällainen kääntöpuoli. Käväisen vielä seurakunnan rannassa heittämässä talviturkin pois. Kausalassa 6.7.2020 RITVA LAUNESKOSKI Rakkaamme Pauli Tapio SILTALA * 27.2.1936 Iitti † 11.6.2020 kotona Kausalassa Elon päivä iltaan kallistuu, sato kypsä maahan painautuu. Tuhojen jatkuessa useana peräkkäisenä vuonna puut joutuvat kuitenkin koville, ja kuolleisuus voi olla 20 prosentin luokkaa. Koiranputki kukkii pientareilla kilpaa lupiinien kanssa. Sitä meillä täällä maaseudulla on, ja se myös löydettiin erityisen hyvin. Vuosisatoja vanha kirkko on kiinni, mutta kirkkotarhassa on paljon muistokiviä, ja niissä tuttuja nimiä vuosikymmenien takaa. Kauneus ei ole katoavaista. Tuossa talossa asui kanttori, ja tässä järjestettiin vainajien omaisille muistotilaisuuksia. Yhtiön lähes parikymmenvuotisessa historiassa tämä kevät on ollut kaikkien aikojen paras. Kun koronaviruksen rantautuminen aiheutti monia kireitä suojatoimia, jonnekin piti päästä: ulos. Hautausmaalla on kauppiaita, virkamiehiä, talollisia ja monia varsinkin 1950-luvulla tuntemiani pitäjän vaikuttajia. Kiittäen ja kaivaten Läheiset Siunaus toimitettu lähimpien läsnä ollessa. Iitissä asuessani joen ylitse vei lossi. Lumimittarin toukat popsivat ravinnokseen etenkin rauduskoivun lehtiä. Tuhojen torjuntaan ja ennaltaehkäisyyn ei juurikaan ole olemassa käyttökelpoisia keinoja. Tällöin metsiköstä poistetaan kuolleet ja heikkoon kuntoon menneet puut. Palailen kirkolle. Kun talkoolaiset vasta valmistelivat Radansuun ympäristöpolkua, innokkaita liikkujia sillä näkyi jo varhain, ja kevättä kohden vain kiihtyvällä tahdilla. Iitin Kirkonkylä on joskus valittu Suomen kauneimmaksi. Kesätunnelma on leppoisa, ja huolto pelaa. Yhdessä. Päivä vain, hetki kerrallaan. Tämä voi kantaa pitkälle, sillä kun ihmiset ovat käyttäneet tarjolla olevia mahdollisuuksia, he ovat tehneet tienoota tunnetuksi. Nyt silta on melkein kuin Golden Gate Amerikassa. Kaivaten ja ikävöiden Maila perheineen Sirkka perheineen Helka perheineen Seija perheineen Terttu perheineen sukulaiset, läheiset ja ystävät Siunaus toimitettu omaisten ja läheisten läsnä ollessa. Vanhan seurakuntatalon nurkalta näkee entiseen pappilaan ja Kymijoen ylittävälle sillalle. Äitini, mummimme Anneli Katariina Forsgren s. Syyllinen koivujen huonon kuntoon on lumimittari. Epidemian voi siis ennustaa jatkuvan vielä ensi vuonnakin. Lauantaiaamun rauha tuo muistoja mieleen. Tuhoja on havaittu eri puolilla Etelä-Suomea. Kaakkois-Suomessa runsaasti havaintoja on tullut muun muassa Kouvolan alueelta. Huonokuntoisiksi syötyjä koivikoita ei kannata ryhtyä vielä tässä vaiheessa hakkaamaan, vaan tilanteen kehittymistä on hyvä seurata. Siellä on tilaa olla ja hengittää. Taipuu täysinäinen tähkäpää, työ ja muistot aina jälkeen jää. päivänä 2020 RISTO NIHTILÄ LUMIMARJA TIRRONEN TÄSTÄ TÄNÄÄN TÄNÄÄN Päivä Yö 5,7 m/s +19 +13 Tiistai Päivä Yö 4,3 m/s +18 +11 Keskiviikko Päivä Yö 3,5 m/s +18 +11 Torstai Päivä Yö 3,3 m/s +18 +11 Perjantai Päivä Yö 2,5 m/s +18 +12 Grafiikka: Bulls. Matka vie vanhalle viljamakasiinille. Alkukesän kiireetön kävely sen todistakoon. Polku saatiin ja sen olemassaolo tuotiin esille parhaimpana mahdollisena hetkenä, vaikka olosuhde viruspandemian takia olikin meille vieras ja pelottavakin. Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että Anneli siunataan Iitin siunauskappelissa lauantaina 11.7.2020 klo 10.00. Iitillä olisi totta vieköön tarvetta piristyä ja saada lisäpontta myös talouskasvuun. Kahvila on avautunut. Tuolla oli ennen Kuusankosken osuusliikkeen myymälä, tuolla entisen työkaverini vanhempien koti. Saneeraushakkuut kannattaa tehdä vasta kun epidemia hellittää. Kun täällä etelässä hiihtoja muut talviliikuntakelit jäivät tulematta, matka jatkui jalan tai pyöräillen. Kuten golfyhtiön toimitusjohtaja toisaalla tässä lehdessä toteaa, nyt olisi puhallettava yhteiseen torveen ja kerrottava, mitä kaikkea meillä täällä on. Säätiedot: Kummallisen vuoden yllätyksiä Ulkoileminen ja retkeily ovat nousseet erityiseen suosioon tänä poikkeusvuonna. Koivikoita syöty lehdettömiksi Kaakkois-Suomessa Kävelyllä Iitin Kirkonkylässä Alkukesän aikana moni metsässä kulkija on havainnut nuorten koivikoiden muuttuneen lähes lehdettömiksi juuri kun lehdet olivat ehtineet täyteen mittaansa. Toinen samankaltainen ilmiö nähtiin toisessa Radansuun kohteessa, Iitti Golfissa. Pahin tuhovaihe kestää yleensä kahdesta kolmeen vuotta, minkä jälkeen kanta romahtaa tautien ja luontaisten vihollisten runsastumisen seurauksena
Oman osastoni jäsenenä ryhmän toimeenpanevaan komiteaan ja riskien päällikköön (Suur-Lontoon aluetoimisto) löysin hylätyn summan, joka oli 15 miljoonaa Englannin puntaa (viisitoista miljoonaa Ison Britannian puntaa) tililtä, joka kuuluu yhdelle ulkomaalaiselle asiakkaallemme myöhässä herra Steve Allenille, joka valitettavasti menetti henkensä auto-onnettomuudessa, mukaan lukien vaimo ja ainoa tytär. Kehittämiskohteemme on kolmekärkinen, jossa pääpaino on laajasti kaupan ja myyntihallinnan järjestämisessä sekä yhtiön uuden strategian tutuksi tekemisessä ulospäin, Ryynänen selvittää: — Pidämme tärkeänä, että saisimme aikaan lisää yhteistyökontakteja; nyt jokainen ampuu äänimerkkinsä omalla jousellaan, ja yhteinen ääni Iitin tarjonnasta jää kuulumatta. Iitti Golf Oy on saanut Business Finland Oy:ltä tänä keväänä tukea kehittämishankkeilleen: — Kustannusarvio on 95.000 euroa, ja avustuksen suuruus 76.000 euroa. — Näiden säännösten voimassa ollessa meille on nyt kaikki mahdollista, ja voimme viedä lävitse erilaisia tapahtumia. Ainoa mitä minun on tehtävä, on täyttää nimesi asiakirjoihin ja laillistaa se täällä tuomioistuimessa todistaaksesi sinut rahaston laillisena edunsaajana. Olen henkilökohtaisesti epäonnistunut paikallistamaan sukulaisia. Calvin Edwin Rakas ystävä. Iitin Golf Oy:n hallituksen puheenjohtaja Pentti Toivanen sanoo koneinvestoinnin hyödyttävän pelaamisen viihtyisyyden lisäämistä. Se maksetaan tai jaetaan näissä prosentteissa, 60% minulle ja 40% sinulle. Toivoisimme, että saisimme kävijöitä jäämään vähän pidemmäksikin aikaa, Ryynänen ja Toivanen muistuttavat. Kirjoitan teille toimistostani, josta on valtava hyöty molemmille. Tarvitsen nyt vain rehellistä yhteistyötä, luottamuksellisuutta ja luottamusta, jotta voimme nähdä tämän tapahtuman. Pankin virkamiehet ovat odottaneet, että joku sukulaisista tulee kanteeseen, mutta kukaan ei ole tehnyt sitä. tili seuraavana sukulaisena myöhäiselle herra Steve Allenille. Poikkeuskevät on ollut Iitti Golf Oy:lle positiivisella tavalla poikkeuksellinen: — Ihmettelimme ensinnäkin, miten hyvin kenttä selviytyi lumiolosuhteiltaan poikkeuksellisesta talvesta. Monet tuntuvat ajattelevan, että ”golfkentälle ei saa mennä”. Syntymäaika Tutkittuani metodisen haun päätin ottaa sinuun yhteyttä toivoen, että löydät tämän kaupan mielenkiintoiseksi. Ohessa huijausviesti alkuperäisessä muodossaan: ”Dr. Tämänkaltainen viesti sisältää perustavaa laatua olevan, selkeästi varoittavan piirteen: jos asia tuntuu aivan liian hyvältä (= suuri summa rahaa on muka kätesi ulottuvilla), se ei ole totta vaan päinvastoin: viestin vastaanottajaltahan tässä halutaan rahaa huijata. Koronarajoitusten purkaminen helpottaa Iitti Golfin toimintaa entisestään. Haluamme avata tietoisesti ovia, ja yleisesti olosuhteet vain kohenevat, kun majoituskapasiteettiakin alkaa kylällä olla. Parhain terveisin, Tri Calvin Edwin”. Me haluamme kantaa tässä kortemme kekoon: — Olemme yrittäneet kertoa, että Iitti Golfin klubi, kahvila ja terassi ovat kaikille avoimia tulla käymään ja nauttimaan Kymijoen ja kentän maisemista. Pyydän suostumustasi esitellä sinua seuraavana sukulaisina / saajaina tämän rahaston kuolleelle, jotta tämän tilin tuotot, joiden arvo on 15 miljoonaa puntaa, siirretään pankkiisi. Se on hyvin kohteliaaseen, jopa koskettavaan sävyyn kirjoitettu, mutta sisältää suomen kielen koukeroiden takia paljon sellaisia ilmaisuja, jotka ovat kääntyneet päin prinkkalaa ja ilmaisevat siten asian todellisen laidan eli huijauksen. Antakaa sinulle lisätietoja, kun vahvistat tämän viestin ja ilmoitat kiinnostuksestasi. Pelaaminen lisääntyi paitsi omien jäsentemme joukossa, myös vierailijoita on riittänyt, Iitti Golf Oy:n toimitusjohtaja Jukka Ryynänen on tyytyväinen. TÄNÄÄN 3 Maanantaina heinäkuun 6. Haluan sinun ymmärtävän, että olen työskennellyt tässä pankissa 17 vuotta ja olen voinut suojata kaikki lailliset asiakirjat, jotta voit periä tämän rahaston Antakaa minulle seuraava: Koska meillä on muutama päivä kestää se läpi, tämä on erittäin kiireellistä. Suora matkapuhelinnumerosi 3. Yritä ilmoittaa minulle päätöksestäsi mahdollisimman pian. Olen varmistanut kaikki tarvittavat oikeudelliset asiakirjat, joita käytetään tämän vaatimuksen varmuuskopiointiin. Käännös on kuitenkin verrattain hyvä, mutta sanomahan on täysin uskomaton ja paljastaa huijausyrityksen jo ensi riveillään. Omatoimipelaaminen on isossa roolissa, mutta meillä on myös seurakilpailuja sekä yritystapahtumia, Ryynänen ja Toivanen kokoavat. päivänä 2020 RITVA LAUNESKOSKI RITVA LAUNESKOSKI Iitti Golfilla on ollut elämänsä kevät Korona-ajan luonnossa liikkumisen halu satoi myös golfyhtiön laariin Toimitusjohtaja Jukka Ryynänen toivoo Iitin alueen eri toimijoilta enemmän yhteen hiileen puhaltamista siinä, että näytettäisiin, miten laaja palvelukokonaisuus täällä vallitsee. Olet yhteysosoite 4. Koko nimi 2. Iitti Golfilla on nykyisin noin 600 jäsentä. Omat jäsenet ovat aktivoituneet varauksissa siten, että niitä on ollut nyt 1.348 varausta viime vuotta enemmän. Takaan, että tämä toteutetaan laillisella järjestelyllä, joka suojaa sinua kaikilta lakien rikkomuksilta. No, näinhän se onkin, pelikentälle meneminen on jo turvallisuuskysymys. — Hankimme koneen, joka tehokkaasti ajaa pitkäheinäiset alueet, ja pallon löytäminen karheikosta on sujuvampaa ja peli etenee miellyttävämmin, Toivanen selvittää. Olen tohtori Calvin Edwin Brondesburysta, Luoteis-Lontoosta, täältä Englannista. Kentällä pelataan ja liikutaan sääntöjen mukaisesti. — Ainoastaan kilpailutoiminta on kärsinyt, sillä niitä ei koronasäännösten vuoksi voitu pitää. Työskentelen UBS INVESTMENT Bank London -konttorissa. Viime viikolla Iitti Golfille kokoontui joukko Senioreiden ystävyysottelun pelaajia, lähes 40 henkilöä IGS:n ohella Kanava Golfista Asikkalasta sekä Suur-Helsingin Golfista. Muutoinhan golf on lajina sellainen, että liikutaan jo luonnostaan selkein turvavälein, Ryynänen muistuttaa. Poliisi joutuu varoittamaan meitä mitä erilaisimmista huijausyrityksistä, joita tunkee puhelimitse, sähköpostitse, ja röyhkeimmät tunkevat itsensä sisään asuntoonkin tai vaanivat kaupan kassalla pankkikorttia tunnuslukuineen. Pääsimme avaamaan noin kahta viikkoa tavallista aikaisemmin eli jo huhtikuun puolivälissä, ja kenttämme suosio ollut paras tänä keväänä koko aikana. Kentänhoitoon on panostettu hankkimalla kaksi uutta ajokonetta. Samoin vierailijat ovat runsastuneet, ja heitä on ollut kevään ja alkukesän kuluessa 1.211 enemmän kuin vuosi sitten. 1. Valinta ottaa sinuun yhteyttä johtuu asuinpaikan maantieteellisestä luonteesta, etenkin tämän tapahtuman herkkyyden vuoksi. Kaikin tavoin yritetään huijata — hyvin kohteliaastikin Työsähköpostini roskapostilaatikkoon tupsahti torstaiaamuna oheinen huijausviesti. Hän esittelee lukuja , jotka ovat Iitin Golfin kentälle mairittelevia, ja volyymin kasvu on huomattava, sillä Iitin kentällä on ollut tilaa. Kiinnostus golfiin on kuitenkin noussut yleisesti kaikilla kentillä, Ryynänen kertoo: — Meillä ero vuoden takaiseen on nyt 52 prosenttia plussalla; huhti-, toukoja kesäkuun sekä aluetourin varauksia oli yhteensä 6.886, 2.363 enemmän kuin vuosi sitten. — Se ei kuitenkaan mitenkään estä sitä, että tänne voi tulla kahville ja tutustumaan, Iitti Golf on avoin kaikille
Marko Kivioja teki konsertin pohjalta nyt näyttelyssä esitettävän videoteoksen, jossa ystävät ja muusikkokaverit muistelevat Marstion elämänvaiheita ja keikkasattumuksia. — Emme ole julkaisseet Vuohijärvi Soi –ohjelmaa kovin pitkälle, sillä meidän täytyy olla valmiita reagoimaan koronaohjeisiin. heinäkuuta musiikin ja tanssin iltamat sekä kaikille avoimet soittojamit. Olemme jo saaneet uudesta tavastamme toimia paljon hyvää palautetta, kertoo yhdistyksen puheenjohtaja ja tuottaja Marianne Uotila. Muisto vain jää -näyttely on esillä Kuusankosken Taideruukin näyttelytiloissa heinäkuun 30. Seuraavaksi vuorossa oli Vuohijärvi Soi Viihdeorkesteri, joka soitti ikivihreitä ja vanhaa tanssimusiikkia. Muistonäyttelyn toisena osana nähtävillä on Marja Seppälän ja Miska Kiviojan mustavalkoja värivalokuvia muistokonsertista. Muistelukooste on lämminhenkinen ja raottaa pikkutarinoiden kautta kiinnostavasti menneitä vuosikymmeniä myös lähipaikkakunnilla. Nyt Vuohijärvi Soi -tapahtumassa on puhaltamassa uudet tuulet. Koronakevät antoi muutokselle loppusilauksensa. Jaalan Musiikkija Monitaideyhdistys ry:stä kerrotaan, että monipäiväisen festivaalin järjestämisestä on luovuttu. Jo viiden vuoden ajan perinteeksi muodostunut skotlantilaisen tanssin ceilidh siirtynee koronatilanteen vuoksi tuonnemmaksi, Uotila lupailee. Osa esiintymisistä toteutuu tänä kesänä, ja osa on siirretty ensi kesään. Kuuntelemme suunnittelussa tarkasti kyliä ja etenemme sieltä nousevien toiveiden mukaan. — Mukaan voi tulla yksin tai kaveriporukalla. Tulevia konsertteja, taidenäyttelyjä, tanssi-iltoja ja työpajoja julkistetaan jatkuvassa tahdissa yhdistyksen nettisivuilla ja sosiaalisessa mediassa. Iitissä syntynyt ja Kuusankoskellakin elänyt Marstio toimi muusikkona viidellä vuosikymmenellä. Vuohijärvi Soi on tähän mennessä painottunut vahvasti Jaalan Hartolan kylän PVY-talolle, jossa on kesäisin järjestetty 2-3 päivän musiikkifestivaali. Esimerkiksi Pauli Hanhiniemi kertoo, miten häneltä syntyi kappale, joka kertoo parivaljakko Marstiosta ja Nipa Niilolasta. ja eilen sunnuntaina Kimolassa Ilonojan kartanossa. Tämä on tarkoittanut viikonvaihdetta, jossa on viety läpi keskimäärin 6-8 konserttia yhteensä noin 50 artistin voimin. Konsertit järjestetään nyt ulkotiloissa pienimuotoisesti, esiintyjiäkin on vähemmän, Uotila erittelee poikkeuksellista tilannetta. Kymen Biisiuittamo (kuvassa) esitti terassilla kotiseuturakkaudella tehtyjä kappaleita. Muusikko ja säveltäjä Harri Marstion (1957-2019) elämäntyötä kunnioitetaan näyttelyllä Kuusankosken Pato Klubilla ja Pato Areenalla. Konsertteja on ympäri vuoden. Konsertissa esiintyi Marstion oma Maanantai-orkesteri ja useita muusikkokollegoita. Liikasenmäellä pidetään 10. päivänä 2020 MINNA TERVO MINNA TERVO Vuohijärvi Soi uudessa muodossaan Konsertteja viedään nyt laajasti kylille ja niiden erilaisille estradeille Vuohijärvi Soi -konsertti kuultiin lauantaina 27.6. Marstion muistoksi järjestettiin hyväntekeväisyyskonsertti tammikuussa. Etsimme koko ajan uusia esiintymispaikkoja, Uotila tarkentaa. Tanssiparia ei tarvita, FolkJam tarjoaa tanssiliikuntaa nurmikolla riittävin turvavälein. Harri Marstiota muistellaan Taideruukin näyttelyssä Kuusankosken Taideruukissa on parhaillaan muistonäyttely muusikko Harri Marstiosta. päivään saakka.. Esimerkiksi Jaalassa musiikkia oli tarjolla Café Minnan Unelmassa 4.7. — Muutoksen tarve oli tullut jo ennen koronatilannetta: meille oli tullut tästä paljon toiveita. KULTTUURI 4 Maanantaina heinäkuun 6. Valokuvissa välitetään tunnelmia tammikuisesta muistokonsertista. Liikasenmäen tapahtuma toteutetaan yhteistyössä Pohjois-Kymen Kasvun rahoittaman Musiikkia kylille ja kartanoille -hankkeen ja LC Jaalan kanssa. Vuohijärvi Soi -tapahtumassa on koettu tarvetta uusiutumiselle jo tovin aikaa. — Haluamme tehdä yhteistyötä monenlaisten toimijoiden kanssa. Jaalan Vanhassa Kelossa. Videokooste sisältää muisteluja Marstion elämästä ja musiikista. Rantaudumme myös kouluihin, palvelutaloihin ja hoitolaitoksiin. Vuohijärvi Soi 2020 -tapahtumasarjaa tukevat Jaalan kotiseutusäätiö, Kymin Osakeyhtiön 100-vuotissäätiö ja Kouvolan kaupunki. — Nyt konsertit levitetään Jaalaan, Valkealaan ja Kouvolaan. Musiikki soi esimerkiksi pihapiireissä, kahviloissa ja kylätapahtumissa. Korona sitten vain vahvisti suunnitelman
Suomen Opasliitto ry:n auktorisoinnin saa henkilö, joka on suorittanut liiton vaatimusten mukaan järjestetyn opaskoulutuksen hyväksytysti. Erkkilää totuttiin näkemään paljon Huhdasjärvellä nimenomaan kyläosuuskunnan puuhanaisena Kahvila Kierivässä kuussa ja monessa muussa toiminnassa. Sunnuntaina 26.7. Viides uutuus on opastettu pyöräretki keskustan ja Kuusankosken seuduilla. Tarkat tiedot ja lähtöpaikat selviävät keltaisesta esitteestä, joita on jaossa muun muassa kirjastoissa ja muissa julkisissa tiloissa, sekä matkailuoppaiden Facebook-sivuilta tai puhelimitse 040 1870 383.. KULTTUURI 5 Maanantaina heinäkuun 6. Taiteilijat ovat vanhoja ystäviä, ja heistä kumpikin on kutsunut mukaan taiteilijoita niin, että näyttelyssä esitellään yhteensä kahdeksan taiteilijan töitä kokoajat mukaan luettuna. Kaikki Kouvolan näillä kierroksilla opastavat henkilöt ovat Suomen Opasliiton auktorisoimia matkailuoppaita. Tämä takaa Opasliiton auktorisoimien oppaiden laadun. — Metsästä löytyy muun muassa värikkäitä ja maanläheisiä töitä, puuveistoksia, ilmastoaiheisia töitä ja majoja. Mika Vesalahden maalaukset ovat näyttäviä niin kooltaan kuin toteutukseltaankin (kuva yllä). Näyttely kantaa nimeä Sisällä , ja sen on koonnut jaalalainen kuvataiteilija Mervi Erkkilä yhdessä taidemaalari Mika Vesalahden kanssa. Uusia paikkoja ovat Mustilan kartano ja arboretum Elimäellä ja Radansuun kylä Iitin puolella. Mustilan kierros on 21. Kierrokset jatkuvat syyskuun puoliväliin asti. Kouvolan matkailuoppaat tutustuttavat nyt myös Radansuuhun ja Mustilaan Kouvolan opastetut kävelykierrokset pääsevät vauhtiin vasta tällä viikolla koronaviruksen aiheuttamien rajoitusten vuoksi. PienLiikkalantie 6, Sippola. Se on vielä keskeneräinen, mutta vahvistaa taiteilijan keskittymistä tekemiseen: — Olen tähän asti työskennellyt kotona Huhdasjärvellä. Kouvolan matkailuoppaat lupaavat, että kaikki kesän kierrokset toteutuvat, jos on yksikin osallistuja. Niivermäen ulkoilualueella tehdään opastettu retki venäjäksi opastettuna. Kierroksella kuullaan tarinoita Radansuun kylän ja kartanon historiasta nykypäivään. Ja jos iskee hirmuinen koti-ikävä, äkkiähän täältä poiskin pääsee. Sisällä näyttely on katsottavissa 2.7.–29.7. Jo viime kesinä toteutettujen kohteiden lisäksi on tarjolla viisi ihan uutta kierrosta. Hän nauttii näyttelyn järjestämisestä, sillä aiempaa kokemusta on jo muutaman vuoden takaa. Avoinna ti-su klo 12-18. Lisäksi täällä on taideyhteisö, jossa viihdyn. Kouvolan kaupunki kuuluu Aalto-kaupunkien yhteistyöverkostoon ja toimii ensi vuonna sen puheenjohtajana. Radansuun kierrokset järjestetään 6. syyskuuta klo 14. Antareksella on näyttelyn oheispalveluna Tanjuskan kahvila ja pikkuinen puoti omanlaisine tuotteineen. Toistaiseksi aion viihtyä täällä muutamia päiviä viikossa, Erkkilä selvittää. Sielläkin työtilani on pieni, mutta kotona helposti harhautuu tekemään kaikenlaista muuta. Taidekeskus Antares, os. Kaikilla kierroksilla noudatetaan viranomaisten antamia määräyksiä ja suosituksia matkailijoiden ja oppaiden tartuntariskin vähentämiseksi. Meijerin metsä -näyttelyn töitä ovat olleet tekemässä niin aikuiset kuin lapset, ja se onkin erityisesti lasten mieleen. Inkeroisten Tehtaanmäellä tutustutaan alueen historiaan ja ennen kaikkea Alvar Aaltoon ja hänen tuotantoonsa Tehtaanmäellä. heinäkuuta, ja siellä osallistumismaksu on korkeampi johtuen Arboretumin pääsymaksusta. Lähtöpaikka on Hotel Radallan pysäköintipaikka Uimarintiellä. Erkkilä ajattelee, että yleisö voisi löytää Antarekseen: — Jospa kotimaassa nyt matkailtaisiin enemmän. elokuuta klo 17.30 sekä 5. Kierrokset alkavat tällä viikolla, lähtöaika on tavallisesti kello 17.30 ja kesto on noin puolitoista tuntia. Pidin aluksi matkaa tänne pitkänä, mutta sitten tajusin sen positiivisen puolen. Kaupungin keskustassa aseman ympärillä muistellaan, miten junat vislasivat Kouvolassa ensimmäisen kerran 150 vuotta sitten, kun RiihimäkiPietari-rata valmistui. Metsikkö on raivattu ja on nyt helppokulkuinen. Hän pitää perjantaina avautunutta näyttelyä helposti lähestyttävänä: — Näyttelyssä on 56 työtä, ja joukossa on maalauksia, veistoksia, valokuvia ja yksi installaatiokin. Kierrokset ovat maksullisia. Tässä taideyhteisössä saan hyvin vastakaikua, ja täällä on tekemisen meininki. Heidät tunnistaa joko hopeantai kullanvärisestä opasmerkistä, jossa lukee GUIDE ja johon on kuvattu sininen Suomi maapallon kartalle. Nyt Erkkilällä on menossa uusi elämänvaihe, jossa on aikaa itselle. Kolme teosta on taidekeskuksen pihamaalla. — Olen huomannut, että osaan järjestää ja organisoida asioita, ja se kyllä palkitsee. päivänä 2020 RITVA LAUNESKOSKI RITVA LAUNESKOSKI Jaalalainen Mervi Erkkilä kokosi näyttelyn Sippolan Antarekseen Oman taiteen tekeminen tiivistyy Antareksen vuokrahuoneessa Kouvolan Sippolassa vanhaan meijeriin perustettu Taidekeskus Antares on juuri avautunut kesän näyttelykauteen. Jaalan Huhdasjärveltä tutuksi tullut kuvataiteilija Mervi Erkkilä on ollut kokoamassa Antareksessa juuri alkanutta näyttelyä (kuva vasemmalla). — Täällä on ulkosalla Meijerin metsä -näyttely ihan tässä vieressä, joten ajattelin työnimenä, että tämä toinen näyttely on sitten Sisällä. Sisällä -näyttelyn taiteilijat: Mervi Erkkilä, Mika Vesalahti, Sanfrid Hasselqvist, Elsa Hulkkonen, Susanna Iivanainen, Ella Karjalainen, Timo Kirppu ja Reijo Kärkkäinen. Auktorisoinnin säilyttämiseksi opas osoittaa määräajoin tietojensa ja taitojensa ajantasaisuuden. Erkkilä on vuokrannut Antareksesta itselleen työtilan. Kun tänne tulee töihin, siihen keskittyy aivan toisella lailla: on oma rauha ja oma tila. Täällä on jokaiselle jotakin. kello 16 taidekeskuksessa on sanataideperformanssi ”Kölö”, johon pääsee osallistumaan näyttelyn sisäänpääsymaksulla. Aiemmilta kesiltä tuttuja kävelykierroksia tehdään Kouvolan vanhalla hautausmaalla, Kasarminmäellä, keskustan puistoissa ja Manskilla, Kuusankosken Koskenrannassa ja Myllykoskella käyskennellään Waldenin jalanjäljillä. Erkkilältä itseltään on esillä puolen tusinaa maalausta. Itse asiassa hain nimellä myös sitä, että mukana olevat taiteilijat ovat töissään ja taiteessaan sisällä tosissaan ja sydämellään, Erkkilä kuvailee
03 757 5285 Jaalan kirkonkylä klo 6.00–10 p. 0200 22020 Jakeluhäiriöt muualla Iitinseutu Painopaikka Lehtisepät Oy, Pieksämäki Pankit Nordea FI92 2131 1800 0041 25 Helmi Säästöpankki FI25 4212 0010 0979 68 OP FI 93 5069 0110 0003 50 Osoitemuutokset ja tilausasiat asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi (05) 326 0355, 0400 857 577 www.iitinseutulehti.fi Kiroileva siili Lassi ja Leevi 044 STM: Koronatilanne on rauhallinen Kulttuuritapahtumien koronaavustusten haku on alkanut Matkailun koronatuen haku avautumassa Suuremmat yleisötilaisuudet mahdollisia erityisjärjestelyin Sosiaalija terveysministeriön 2.7.2020 julkaistun arvion mukaan koronavirusepidemia on Suomessa edelleen rauhallinen. 6 Maanantaina heinäkuun 6. Muista myös riskiryhmään kuuluvat, sosiaalija terveysministeriö muistuttaa edelleen. heinäkuuta alkaen. Sosiaalija terveysministeriö antaa ohjauskirjeen aluehallintoviranomaisille edellä tarkoitettujen täsmennysten toimeenpanemiseksi tartuntatautilain nojalla. Sisärajavalvonnasta ja matkustusrajoituksista luovutaan 13. Ulkotiloissa järjestettävissä tilaisuuksissa, joissa on käytettävissä useita katsomolohkoja tai yleisölle tarkoitettuja rajattavissa olevia alueita, voidaan eriyttämisjärjestelyin sallia yli 500 henkilön yhteisyleisömäärä 1.7. Testauksen avulla voidaan selvittää tartuntalähteitä ja -ketjuja ja estää jatkotartuntoja. lähtien. Tämä edellyttää, että tilaisuuteen osallistuva yleisö voidaan sijoittaa omille istumapaikoille tai alueille enintään 500 henkilön erillisiin katsomolohkoihin tai yleisöalueille. heinäkuuta alkaen Suomen ja sellaisten maiden välisessä liikenteessä, joissa COVID19-tauti-ilmaantuvuus on samankaltainen kuin niissä maissa, joiden osalta sisärajavalvonta on jo poistettu. Testiin hakeutuminen hyvin matalalla kynnyksellä on erittäin tärkeää. Poikkeusaikana useat taideja kulttuuritapahtumat toteutuvat ennakoitua pienempänä tai ovat peruuntuneet kokonaan. Tartuttavuusluku eli R-luku kuvaa keskimääräistä uusien tartuntojen lukumäärää yhtä tartunnan saanutta kohden. Suomessa toimii noin 70 alueellista matkailuorganisaatiota. Rahoitus on tarkoitettu matkailun alueorganisaatioille ja vastaaville alueella laaja-alaisesti matkailua kehittäville toimijoille, jotka tukevat yritysten toimintaa. heinäkuuta. Suosituksen käytännön toteutuksesta on kuitenkin aiheutunut hyötyjen lisäksi myös kielteisiä vaikutuksia 70 vuotta täyttäneiden henkilöiden fyysiselle, psyykkiselle ja sosiaaliselle hyvinvoinnille ja toimintakyvylle. Jotta kokonaviruksen leviäminen ei kiihtyisi uudelleen, sosiaalija terveysministeriö muistuttaa, että käsiä on syytä edelleen pestä usein ja huolella, on noudatettava yskimishygieniaa yskimällä hihaan tai nenäliinaan sekä huolehdittava turvavälistä. Jokaisella katsomolohkolla tai alueella on varmistettava turvallisuus turvaetäisyyksien ja niiden edellyttämän asiakasmäärien rajaamisen sekä hygieniaohjeistuksen avulla kuten 1.6.2020 voimaan tulleissa rajoituksissa. Suomen hallitus linjasi 23.6. Ha k u a i k a pä ät t y y 11.8.2020. Viikoittain tartuntatautirekisteriin ilmoitettavat tapausmäärät ovat edelleen pieniä eikä tapausten määrässä ole todettu suurta vaihtelua kahteen edelliseen viikkoon verrattuna. Lehden suurin vastuu ilmoitusten julkaisemisesta sattuneesta virheestä on ilmoitusten hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. elokuuta rauhoittuneen epidemiatilanteen johdosta. Tällä hetkellä arvioitu viruksen tartuttavuusluku on 0,65-0,90. Suomessa on tavoitteena testata edelleen kaikki, joilla epäillään akuutin vaiheen koronavirustartuntaa. Avustusta ei voida myöntää sellaisille yhteisöille ja säätiöille, jotka ovat saaneet samaa tarkoitusta varten avustusta Business Finlandilta tai ELY-keskukselta. Hallitus arvioi asiaa uudestaan, mikäli epidemiatilanne sitä edellyttää, ja tilannetta seurataan tarkasti. Valtioneuvosto ei enää anna tiettyyn ikärajaan perustuvaa suositusta fyysisten kontaktien välttämisestä. Sallittu yleisömäärä voidaan kuitenkin ylittää tietyin poikkeuksin. Matkailuyritykset ovat Suomessa keskimäärin hyvin pieniä, ja erilaiset verkostot ja organisaatiot tukevat näiden toimintaa. Jokaiselle lohkolle tulee olla omat kulkureitit, palvelut (kuten mahdolliset tarjoilupalvelut ja saniteettitilat) sekä tapahtumahenkilökunta. Etelä-Suomen maakuntien alueelle sijoittuvien toimijoiden rahoittavana viranomaisena toimii Varsinais-Suomen liitto. Hallitus tekee vielä arvion ja päättää Schengenja EU-maiden kokonaistilanteesta viimeistään 10. Tavoitteena on auttaa matkailuyrityksiä toipumaan koronakriisistä ja lisätä matkailua kotimaassa. Alueellisesti rajatuissa ulkotiloissa yleisötilaisuuksien enimmäishenkilömäärä on edelleen 500 henkilöä 31.7.2020 saakka. Valtioneuvoston suositus laajalle etätyölle päättyy 1. Tällä hetkellä rajaarvona pidetään enintään 8 uutta tautitapausta 100.000 henkilöä kohden edellisen 14 vuorokauden aikana. Tilannetta arvioidaan jatkuvasti, perustoimista ei luovuta Hallitus on tarkentanut linjaustaan suurten ulkotilaisuuksien järjestämisestä 1. Avustuksilla on tarkoitus tukea koronapandemian vuoksi taloudellisesti kärsineitä kulttuuritapahtumia, jotka ajoittuvat 1.6.–31.8.2020 väliselle ajalle. — Jos epäilet tartuntaa, mene testiin. Haku on alkanut 2.7.2020. Opetusja kulttuuriministeriöltä on haettavissa yhteensä enintään 9,6 miljoonaa euroa korona-avustuksina kulttuuritapahtumille. Näitä maita ovat Norja, Tanska, Islanti ja Baltian maat. Opetusja kulttuuriministeriö pyrkii tekemään päätökset syyskuun loppuun mennessä. Sosiaalija terveysministeriö ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos antavat tarvittaessa toimivaltansa puitteissa hygieniaja muita ohjeita, joilla ikääntyneiden tartuntariskiä voidaan pienentää. Lähikontaktien välttämisellä on onnistuttu suojaamaan ikääntynyttä väestöä koronavirustartunnoilta. Jokaisen Suomesta näihin maihin matkustavan pitää kuitenkin itse muistaa tarkistaa, mitkä ovat maahantulon rajoitukset kohdemaassa. Suomen hallitus tukee matkailun kehittämistä alueilla 4 miljoonalla eurolla ja kotimaanmatkailua edistävää kampanjaa 0,5 miljoonalla eurolla. Käytössä olevien katsomolohkojen välille on järjestettävä selkeä suojavyöhyke. Rahoitushaku aukeaa heinäkuussa.. Avustusta voivat hakea rekisteröityneet yhteisöt ja säätiöt, jotka järjestävät Suomessa taideja kulttuurifestivaaleja sekä muita taideja kulttuuritapahtumia vakiintuneesti. Lähikontakteissa on kuitenkin hyvä noudattaa edelleen pidättyvää linjaa yksilöllistä harkintaa käyttäen, ottaen huomioon henkilön kokonaistilanne ja yksilölliset riskitekijät. Lukuarvo <1 tarkoittaa sitä, että epidemia supistuu. koronaviruspandemian rajoituksista rajakysymyksiä, etätyötä ja yli 70-vuotiaita koskevia suosituksia. Myönnetyillä avustuksilla turvataan taideja kulttuuritapahtumia järjestävien yhteisöjen ja säätiöiden toimintaedellytykset poikkeuksellisessa toimintaympäristössä. Luku on noussut hieman edellisiin viikkoihin verrattuna, mutta on edelleen alle yhden. päivänä 2020 RITVA LAUNESKOSKI Julkaisija Iitin Lehti Oy ISSN 0357-9107 Sitoutumaton Sanomalehtien Liiton jäsen Y-tunnus 0158721-0 Osoite PL 37, 47401 Kausala Kauppakatu 6, Kausala Internet-osoitteemme www.iitinseutulehti.fi Avoinna Ma–Ti 8.30–16 Ke–To 8.30–15.30 Pe 8.30–15 Ilmestymispäivät Maanantai ja torstai Päätoimittaja Lumimarja Tirronen 0400 728 113 lumimarja.tirronen@iitinseutulehti.fi Toimittaja Ritva Launeskoski 0400 723 727 ritva.launeskoski@iitinseutulehti.fi Konttoripäällikkö Satu Santala (05) 326 0355, 0400 857 577 asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi Asiakaspalvelu, ilmoitukset, tilaukset ja laskutus Ilmoitusja asiakaspalvelu Eeva Sihvola ja Minna Tervo 0400 857 577, (05) 326 0355, ilmoitukset@iitinseutulehti.fi Asiakaspalvelu, ilmoitukset, tilaukset ja graafinen suunnittelu Ilmoitusten jättöajat Seurapalsta ja pikkuilmoitukset asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi Maanantain lehteen: perjantaina klo 10.00 Torstain lehteen: keskiviikkona klo 10.00 Vedosilmoitukset ilmoitukset@iitinseutulehti.fi Maanantain lehteen: torstaina klo 15.00 Torstain lehteen: tiistaina klo 15.00 Ilmoitushinnat Etusivu 2,15 E /pmm Takasivu 2,05 E /pmm Ennen tekstiä, tekstissä ja tekstin jälkeen 1,85 E /pmm Pienin ilmoituskoko 25 pmm Kuolinilmoitus 2,00 E /pmm Kiitosilmoitus 40 E /kpl Etusivu (silmä) 100,00 E /kpl Merkkipäiväilmoitus 40,00 E /kpl Onnitteluilmoitus kuvalla 70,00 E /kpl Palveluhakemisto 45,00 E /rivi 3 kk Ilmoitushinnat sisältävät arvonlisäveron 24%. Tilaushinnat 1.1.2020 alkaen Kestotilaus 12 kk laskutusjakso: kotimaassa 105,00 ulkomailla 114,50 Määräaikaistilaus 12 kk laskutusjakso: kotimaassa 115,00 ulkomailla 114,50 Jakeluhäriöt Kausalan taajama klo 6.30–10 p
Käsitellään sääntömääräiset asiat. klo 9–13. Hakuaika lomalle loppuu 31.7. TV1 04.00 Uutisikkuna 06.25 Muisti: Ruotsin Lahja 06.55 Ylen aamu 09.30 Pokka pitää (S) 10.00 10.45 Sydämen asialla (7) 10.50 8 minuuttia 11.00 Yle uutiset Uusimaa 11.03 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.06 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.09 Yle Uutiset Häme 11.12 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.15 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.18 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.21 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.24 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 11.27 Yle uutiset Lappi 11.30 Entä jos. ohjaajana Sari-Anne Suppi klo 17 lasten liikunta ja klo 18 vatsa-pakara jumppa. Yrityksen Kesäkahvilavuoro ma–to 13.–16. Lauantai 11.7. Kirpputorilta edullisia löytöjä ja myyntipöydältä muutakin mukavaa. klo 9–13. 01.10 Pukumiehet (S) 02.05 Häähullut 03.00 Grand Designs unelma-asunnot 03.55 04.50 Ninja Warrior Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Rusty Rivets (S) 06.25 Ritariprinsessa Nella (S) 06.50 Hatchimals (S) 06.55 Disneyn esikoulu: Vampyrina (S) 07.20 Disney esittää: Avalorin Elena (7) 07.45 Arthur ja minimoit (7) 08.10 Disney esittää: Ducktales (7) 08.35 Disney esittää: Ultimate Spider-Man vs. päivä heinäkuuta. Imastun Kummit. Fkk(futis kuuluu kaikille) kerho tiistaisin klo 14.00–15.00. Lauantai 22.8. Ilmoittautukaa puheenjohtajalle (Tommi Tiihonen) tai sihteerille (Johannes Niemeläinen) iltapalan varaamista varten. Ilmoittautumiset ma 13.7. Ei mäski. ohjaajana Ann-Mari Nordman klo 17 rasvanpoltto ja klo 18 pilatesjooga. Vetreät Veteraanit; talkoot paperivarastolla tänään maanantaina 6.7. Koko kylä liikkuu kesälläkin! Hyvän fiiliksen pihajumppaa kaikenikäisille Vuolenkosken koulun pihamaalla heinäkuussa aina maanantai-iltaisin. Ilmoittautumiset Pekka Rautaheimolle 6.7. Panostamme edelleen palveluun sekä kahvilaja arpamyyntiin. päivänä 2020 TV-OHJELMAT 6.7. Kaikki mukaan! S e u r a o t t e l u Sääskjärvi–Iitti pe 10.7. Iitin yhdistys. Yhteydenotot: Tero Wallin 050 561 8828. Lisäksi on sauna iltapalalla tarjolla. Iitin Pyrintö ry:n k e v ä t k o k o u s Saukonkallion t a n s s i l a v a l l a (Urajärventie 269 A, 47400 Kausala) keskiviikkona 22.7.2020 klo 18.00 alkaen. 06.52 Hirviökoulu (S) 07.00 Pipsa Possu (S) 07.06 Arvaa kuinka paljon sinua rakastan 07.18 Katti Matikainen ja Nakkirakki 07.20 Vilkki Ankka (S) 07.35 Ryhmä Hau (S) 08.01 Karvinen (7) 08.13 Belle ja Sebastian (7) 08.25 Mumenvággi (7) 08.50 Jumppahetki: Tuolijumppa 09.00 09.52 Casualty (12) 10.00 Uusi päivä (S) 10.30 Naissotilaat 11.00 Stressaavat äidit 11.30 Suuret tunteet (7) 12.10 Lääkärit vastaan internet 12.50 Tanskalainen maajussi 13.20 13.44 Roskasta ruoaksi 13.50 Unelmakoti 14.50 Väärin valittu 15.20 Virtuaalitreffit 15.50 Jumppahetki: Tuolijumppa 16.00 Rakkauden koodi 16.30 Uusi päivä (S) 17.00 17.57 Pikku Kakkonen 18.10 Casualty (12) 19.05 Siskonpeti (7) 19.30 19.52 Siskonpeti (7) 20.00 Holby Cityn sairaala (12) 21.00 21.55 McMafia (16) 22.00 Das Boot Sukellusvene U-612 (16) 23.00 Vogue Williams 23.55 00.03 Yksittäistapaus: Läski (S) MTV3 06.45 Aamusää 06.55 Uutisaamu 08.00 Uutisaamu 09.05 Kauniit ja rohkeat (S) 09.30 Emmerdale 10.00 Suomen kaunein koti 11.00 Formula 1: Itävallan osakilpailu 13.30 Jamie Oliverin säästöateriat 14.30 Olet mitä syöt 15.30 Jahti 16.30 Duudsonit: Päällikkö (S) 17.30 Salatut elämät: Pihlajasatu (S) 18.00 Kauniit ja rohkeat (S) 18.25 Emmerdale 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät: Pihlajasatu (12) 20.00 Kaappaus keittiössä 21.00 Rimakauhua ja rakkautta 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Pukumiehet (S) 23.35 ESPN dokumentti 00.35 Rikospaikka 01.05 Rikospaikka 01.30 Top Gear 02.45 Pomo piilossa UK 03.40 04.35 Ninja Warrior Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Rusty Rivets (S) 06.25 Ritariprinsessa Nella (S) 06.50 Hatchimals (S) 06.55 Disneyn esikoulu: Vampyrina (S) 07.20 Disney esittää: Avalorin Elena (7) 07.45 Arthur ja minimoit (7) 08.10 Disney esittää 09.00 Neljän tähden talkoot 09.30 Remppa vai muutto Vancouver 10.30 LIVE: Onnenarpa 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita 13.55 Huvila & Huussi 14.55 Neljät häät Amerikassa 15.55 Hauskat kotivideot 16.55 Onnenarpa 17.00 Remppa vai muutto Vancouver 18.00 Haluatko miljonääriksi. klo 18.00 Peuralassa. Lande 21.00 Kokkisota 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Bull (7) 23.30 Rimakauhua ja rakkautta 00.25 Roba (12) 01.20 Jahti 02.15 Kauneuden hinta 03.10 Remonttipiiskuri 04.05 05.00 Ninja Warrior Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Rusty Rivets (S) 06.25 Ritariprinsessa Nella (S) 06.50 Hatchimals (S) 06.55 Disneyn esikoulu: Vampyrina (S) 07.20 Disney esittää: Avalorin Elena (7) 07.45 Arthur ja minimoit (7) 08.10 Disney esittää: Ducktales (7) 08.35 Disney esittää: Ultimate Spider-Man vs. Ma 13.7. alkaen klo 17.00 osoitteessa Herransuontie 377, 47490 Mankala. klo 17–20 Sääskjärvi, Tuulispää. Finprofile-seurakisat huomenna ti 7.7. Lande 21.00 Yökylässä Maria Veitola 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 ESPN dokumentti: Sonny Vaccaro kaupallistamisen kummisetä 00.15 Pitääkö olla huolissaan. klo 10.00–12.00 ja ma 27.7. Talkoolaisia toivotaan sekä tiskin taakse myyntiin, että keittiöön, mutta viime vuosien tyyliin toivotaan myös lahjoituksia arpajaisvoitoiksi. Iitin Eläkkeensaajat ry. 19.00 Hansin matkassa 20.00 Suomen huutokauppakeisari 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Elokuva: Rock the Kasbah (12) 23.10 Suomen huutokauppakeisari 00.10 Hansin matkassa 01.10 Arman Pohjantähden alla (7) 02.10 Pelastushelikopteri (S) 02.40 Pelastushelikopteri (S) 03.10 05.00 Astral-TV Keskiviikko 8.7. kello 9.00 alkaen, jos sää on suosiollinen. Ota yhteyttä Eija Taavila 040 518 4214. Seuraava tuettu loma on Kuortaneen Urheiluopistolla 1.11.–6.11. ohjaajana Mia Siivonen klo 17 latinomix ja klo 18 Dancemix. Turvaetäisyydet huomioiden. Lisätietoja Ulla 040 562 6570. Iitin Hevosystäväinseura ry KEVÄTKOKOUS pe 17.7.2020 klo 18.00 alkaen Veteraanimaja, Sitikkalantie 107, Kausala. Kaikki tervetulleita mukaan! Johtokunta. Ma 20.7. klo 17.00. Maksu käteisellä. Eläkeliiton Päijät-Hämeen piirin ja Eläkeliiton Iitin yhdistyksen yhteiset golfmestaruuskilpailut pidetään torstaina 9. Täytetään paperilavaa nykyrajoitteiden merkeissä. heinäkuuta alkaen klo 10.00 Iitin Golfin kentällä Niskaportissa. 19.00 Rikkaat ja rahattomat 20.00 Suomalainen menestysresepti 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Elokuva: Rakkauden rasvaprosentti 23.05 Rikkaat ja rahattomat 00.05 Hansin matkassa 01.05 Arman Pohjantähden alla (S) 02.05 Pelastushelikopteri (S) 02.35 Pelastushelikopteri (S) 03.05 05.00 Astral-TV Tiistai 7.7. Tarvitsemme lisää leipojia ja arpajaisvoittoja. 7 Maanantaina heinäkuun 6. 12.15 Kotiin takaisin (12) 13.00 14.25 Miesmalli (7) 14.30 Muisti: Takkeja rajan taa 15.00 Ylen aamun parhaat 15.45 A-studio 16.20 Pokka pitää (S) 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 17.51 Kotiin takaisin (12) 18.00 Yle Uutiset 18.12 Yle Uutiset Uutis-Suomi 18.20 8 minuuttia 18.30 Eränkävijät 19.00 19.52 Eroja ja avioeroja (12) 20.00 Tehtaan sankarit Onnea etsimässä 20.29 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 Allsång på Skansen 22.00 Yle Uutiset 22.04 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.15 Erikoisryhmä Köln (12) 23.00 Jackie Malton: Rikollisen jäljillä (12) 23.45 Hiljaisuutta etsimässä 00.45 04.00 Uutisikkuna TV2 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 7.7. Kyläilta seuratalolla to 9.7. Kaukaan Maaja kotitalousseura. klo 10.00–12.00. Mölkkyä pelataan Vieterinpuistossa seuraavan kerran ma 13.7. Sinister 6 (7) 09.00 Neljän tähden talkoot 09.30 Remppa vai muutto Vancouver 10.30 LIVE: Onnenarpa 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita 13.55 Rikkaat ja rahattomat 14.55 Neljät häät Amerikassa 15.55 Lapsi tuntemattoman kanssa 16.55 Onnenarpa 17.00 Remppa vai muutto Vancouver 18.00 Haluatko miljonääriksi. Kaikki yhteydenotot Pirjo Backman 040 703 5638. Sunnuntai 26.7. Ohjelmassa on ilmakivääriammuntaa, käkrin heittoa ja taakankanto-testin esittely. Kausalan urheilukentällä. klo 18.00 yhdessä oleilua ulkona ja pientä tarjoiluakin luvassa. mennessä puh. 2010 syntyneet tiistaisin ja torstaisin klo 12.30–14.00. Tänään ma 6.7. Yhdistyksemme kesäkahvilavuoro 20.7.–23.7. 06.53 Kaapo (S) 07.18 Hilla ja avaruuden Eetu (S) 07.29 Kuiske (S) 07.38 Pyöräillään 07.44 Simo (S) 07.51 Ninni ja Nestori (S) 08.03 Askarrellaan 08.09 Ella, Oskari ja Huu (S) 08.22 Galaxi 08.23 Urheiluhullut (S) 08.24 Lassie (7) 08.50 Jumppahetki 09.00 09.47 Casualty (12) 10.00 Uusi päivä (S) 10.30 Naissotilaat 11.00 Sairastunut mieli 11.35 Eläinten ystävät 11.50 Norjalainen safari 12.30 Viholliset vastakkain 13.00 Tanskalainen maajussi 13.30 Luontomatkalla Costa Ricassa 14.30 Tornionjokilaakson arkiralli 15.00 Lääkärit vastaan internet 15.40 Jumppahetk 15.50 Team Bachstad idänreitillä 16.30 Uusi päivä (S) 17.00 17.57 Pikku Kakkonen 18.10 Casualty (12) 19.00 19.47 Pirunpelto (12) 20.00 20.46 Uusi koti koiralle 21.00 Elämää vankilan jälkeen 21.50 Normaaleja ihmisiä (12) 22.17 Normaaleja ihmisiä (12) 22.40 00.10 Kesäkaverit (12) MTV3 06.45 Aamusää 06.55 Uutisaamu 08.00 Uutisaamu 09.05 Kauniit ja rohkeat (S) 09.30 Emmerdale 10.00 Rakas, ostin meille kodin 11.00 Kenen kotona. Vuolenkosken Maaseutunaiset. 2014–2011 syntyneet, tiistaisin ja torstaisin klo 11.00–12.20. Iitin reserviupseerikerho järjestää illanvieton ke 15.7. 12.00 Ostoskanava Tvins.com 13.00 Villa Hintikka 14.00 Ruokaritarit Jamie ja Jimmy 15.00 Supernanny Suomi 16.00 Gladiaattorit 17.30 Salatut elämät: Pihlajasatu (12) 18.00 Kauniit ja rohkeat (S) 18.25 Emmerdale 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät: Pihlajasatu (7) 20.00 Stadi vs. 5–7-sarjalaiset aloittavat klo 17.30 ja 9–15-sarjalaiset klo 18.30. Kaikki mukaan! Sudet Kausala jalkapalloharjoitukset ovat alkaneet Ravilinnan kentällä. Kilpailut toimivat samalla myös Eläkeliiton valtakunnallisten kilpailujen karsintana. KKV:n Kesäkisoja ei järjestetä tänä kesänä korona-viruksen takia. Ilmoittautumiset etukäteen www.iitinpyrinto.fi. Sinister 6 (7) 09.00 Neljän tähden talkoot 09.30 Remppa vai muutto Vancouver 10.30 LIVE: Onnenarpa 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita 13.55 Huvila & Huussi 14.55 Eläinsairaala (S) 15.25 Farmi Suomi 16.55 Onnenarpa 17.00 Remppa vai muutto Vancouver 18.00 Haluatko miljonääriksi. Marja Tulla kutsuu meidät Kymenrantaan, Tapolantie 351 Mankala, viettämään kesäiltaa huomenna ti 7.7. Samalla saunailta sekä “palautepalaveri”. TV1 04.00 Uutisikkuna 06.25 Tarinanmetsästäjät (12) 06.55 Ylen aamu 09.30 Pokka pitää (S) 10.00 Sydämen asialla (7) 10.50 8 minuuttia 11.00 Pisara 11.05 Jumalanpalvelus 11.50 Luontoretkellä: Norjan tunturipeurat 12.40 Kotiin takaisin (12) 13.25 Kesäyön lapset (7) 14.28 Muisti 15.00 Ylen aamun parhaat 15.50 Tanskan aarteenmetsästäjät 16.20 Pokka pitää (S) 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 17.53 Kotiin takaisin (12) 18.00 Yle Uutiset 18.12 Yle Uutiset Uutis-Suomi 18.20 8 minuuttia 18.30 Eränkävijät 19.00 19.51 Historia 20.00 Seksi-Suomen historia (12) 20.29 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 A-studio 21.35 21.43 Perjantai-dokkari 21.50 Yle Uutiset 21.54 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.05 Tulen morsian (12) 22.50 Prisma: Miten välttää syöpä 23.35 Perhe, joka riskeerasi kaiken 00.20 04.00 Uutisikkuna TV2 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 6.7. 040 584 2648. klo 12–16. 8.7.2020 Maanantai 6.7. Kesäiset liikuntatuokiot kaikille avoimia. Ps. 06.52 Tiketi Tok (S) 07.04 Poppelikumpu (S) 07.09 Tete ja Mama (S) 07.18 Minun nimeni on 07.23 Kaisa ja Olli (S) 07.32 Mauno (S) 07.44 Ota koppi! 07.53 08.15 Ässäluokka (S) 08.20 Galaxi 08.21 Aappo ja Tööt (S) 08.28 Otso ja sopulit (7) 08.35 Näin meillä (7) 08.50 Jumppahetki: Reipas jumppa 09.00 09.47 Casualty (12) 10.00 Uusi päivä (S) 10.30 Naissotilaat 2 11.00 Unelmakoti 12.00 Tanskalainen maajussi 12.30 Luontomatkalla Costa Ricassa 13.30 Kännykkäkuvaajat kilpasilla 14.00 Väärin valittu 14.30 Stressaavat äidit 15.00 Viholliset vastakkain 15.31 Jumppahetki: Reipas jumppa 15.40 Pirunpelto (12) 16.30 Uusi päivä (S) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Kummeli (7) 18.30 Ylen yleisurheilukesä: Jyväskylän GP 21.00 Kätilö (16) 22.55 Operaatio Playa 23.55 00.27 Sairastunut mieli MTV3 06.45 Aamusää 06.55 Uutisaamu 08.00 Uutisaamu 09.05 Kauniit ja rohkeat (S) 09.30 Emmerdale 10.00 Yökylässä Maria Veitola 11.00 Selviytyjät 12.00 Ostoskanava Tvins.com 13.00 Supernanny Suomi 14.00 Grand Designs unelma-asunnot 15.00 Remonttipiiskuri 16.00 Gladiaattorit 17.30 Salatut elämät: Pihlajasatu (7) 18.00 Kauniit ja rohkeat (S) 18.25 Emmerdale 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät: Pihlajasatu (12) 20.00 Stadi vs. Pyörillä kahvilaan tulijoille omat arpajaiset! Hirvipalaveri huomenna ti 7.7. Ma 27.7. TV1 04.00 Uutisikkuna 06.25 Luontoretkellä: Patikkareissulla Norjassa 06.55 Ylen aamu 09.30 Pokka pitää (S) 10.00 Sydämen asialla (7) 10.50 8 minuuttia 11.00 Yle uutiset Uusimaa 11.03 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.06 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.09 Yle Uutiset Häme 11.12 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.15 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.18 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.21 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.24 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 11.27 Yle uutiset Lappi 11.30 Syyttäjä (12) 12.30 Kotiin takaisin (12) 13.15 Markan tähden (7) 14.30 Muisti: Elämä on toisaalla 15.00 Ylen aamun parhaat 15.51 Saman taivaan alla: Tohtori Sikari 16.20 Pokka pitää (S) 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 17.53 Kotiin takaisin (12) 18.00 Yle Uutiset 18.12 Yle Uutiset Uutis-Suomi 18.20 8 minuuttia 18.30 Eränkävijät 19.00 Prisma: Miten välttää syöpä 19.45 Ruotsalaisia salaisuuksia 20.00 Kandit 20.29 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 A-studio 21.35 8 minuuttia 21.45 Yle Uutiset 21.49 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.00 Kimppakämppä (12) 22.45 Varjojen maa (16) 23.45 Mullan alta: Paleface ja Milla Rumi 00.40 04.00 Uutisikkuna TV2 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 8.7. Torilla tavataan la 11.7. mennessä 040 700 4090/Vesa tai 050 388 4828/Tommi. Sääntömääräiset kevätkokousasiat. klo 9.00. Ohjaajana Riitta Tuomala klo 17 lasten liikkari leikkien ja tanssien ja klo 18 kesäinen lavis eli lavatanssijumppaa. 19.00 Madventures Suomi (7) 20.00 Hansin matkassa 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Elokuva: Tomorrowland A World Beyond (12) 23.40 Narcos 00.45 Suomen huutokauppakeisari 01.45 Arman Pohjantähden alla (S) 02.45 Pelastushelikopteri (S) ) 03.45 05.00 Astral-TV Kivääriammunnat Pakinkankaan radalla
Jälki-ilmoittautuminen ei ole mahdollista kilpailupaikalla vaan ainoastaan sähköisesti. Iitin frisbeegolf-seura Birdie Hunters Iitti ry on Facebookissa nimellä DGC BIRDIE HUNTERS IITTI. Laji tunnetaan hyvin ja se on suosittu. Saarinen on valinnut 10 km matkan. Ihmisten terveys menee tässä tilanteessa kaiken muun edelle, perustelee MXGP Finlandin projektijohtaja Riia Martinoja. Etenkin viime kuukausina, kun sosiaalinen elämä kuihtui minimiin, niin tällä porukalla oli helppo lähteä yhdessä heittelemään. Ilmoittautuminen tapahtumaan on auki 8.7 asti. Millaiset ovat lajin harrastusmahdollisuudet Iitissä ja lähialueilla. Lyhyen tähtäimen tavoitteena on saada yhdistystoiminta pyörimään. Parhaiten siten, että menee rohkeasti heittämään. M i t e n f r i s b e e g o l f i n imuun pääsee parhaiten mukaan. Suomessa on arviolta 100.000 harrastajaa. En juo aamukahvia. RITVA LAUNESKOSKI. beegolfia voi harrastaa jopa ympäri vuoden. Olet tuoreen frisbeegolfseura Birdie Hunters Iitti ry:n puheenjohtaja. Tosin Etelä-Suomessa frisMitä kuuluu. Yhdistykseen kannattaa liittyä, jos yhdessä tekeminen kiinnostaa ja haluaa kuulua oman paikkakunnan seuraan. Mitä tavoitteita yhdistyksellänne on. Käyn Kouvolan frisbeegolf-seuran järjestämissä viikkokisoissa Valkealassa ja Kouvolassa sekä kuukausikisoissa täällä Kausalassa. 8 Maanantaina heinäkuun 6. päivänä 2020 RITVA LAUNESKOSKI Hyvät. Olympiamitalisti Aino-Kaisa Saarinen on osallistujien mukana juoksemassa. Onko laji hyvin tunnettu vai joudutko usein selittämään, mistä siinä on kyse. Sitä kehutaan paljon ulkopaikkakuntia myöten. Olemme kiertäneet ratoja Mikkelistä Tampereelle ja rannikkoa myöten Porvoosta Imatralle. Miten yhdistys syntyi Iittiin. heinäkuuta Tapahtuman matkoina juostaan 10 km tai vaihtoehtoisesti 4,5 km, joka on moottoriradan kierroksen pituus. — Suomen MM-osakilpailun peruuntumisesta huolimatta olemme innoissamme yhteistyön vahvistumisesta niin KymiRingin kuin Lahti Eventsin kanssa vuoteen 2023 asti, iloitsee Infront Moto Racingin toimitusjohtaja David Luongo. Järjestäjät perustelevat päätöstä pitkälle kesään jatkuneilla koronarajoituksilla. Onneksi naapuriyhdistykset neuvovat mielellään näissä asioissa. Lyhyimmät väylät ovat 50 metriä ja pisimmät 250 metriä. Turvavälien pitäminen onnistuu hyvin frisbeegolfissa. Miten juot aamukahvisi. Poikkeuksellisten olosuhteiden takia osallistujamäärä on rajattu 100 (4,5km) + 100 (10km) juoksijaan. Sain kipinän lajiin vuonna 2017. Jo ostetut liput käyvät sellaisenaan vuoden 2021 tapahtumaan. Iitissä on hyvä rata ja lähellä Lahden sekä Kouvolan alueilla on paljon ratoja. Korona-aika on lisännyt frisbeegolfin suosiota paljon. En ole niin aamuvirkku, että heräisin riittävän ajoissa keittämään kahvia. Parasta lajissa on hyvä kaveriporukka. Mutta kun mennään metsään puiden keskelle heittämään, niin se helppous loppuu siihen. Sitä on helppo harrastaa ja kynnys aloittamiseen on matala: Radat ovat paljolti ilmaisia, eikä aloituskiekkopakkaus maksa kuin parikymppiä. Ja kun kilpailemaan lähtee, niin mielellään silloin edustaa oman paikkakunnan seuraa. Ja ulkoilu on aina hyvä juttu — eipähän jää sohvalle makoilemaan. Lippujen palautuksesta vastaa lippu.fi. Meidän vakiporukkamme mietti noin vuoden verran, että Iittiin tarvittaisiin yhdistys. KymiRing Running Day ensi lauantaina Hyvänmielen juoksuja liikuntatapahtuma KymiRing Running Day (KRRD) juostaan toista kertaa KymiRingillä lauantaina 11. Tällä hetkellä harrastan frisbeegolfia 3-4 kertaa viikossa. MINNA TERVO ”Parasta lajissa on hyvä kaveriporukka” Iittiin on perustettu frisbeegolf-seura Birdie Hunters Iitti ry Aki Korhosen kanssa Motocross-kisakin on siirretty vuodella Motocrossin Suomen MMosakilpailu perutaan koronapandemian vuoksi, ja Suomen osakilpailu ajetaan KymiRingillä kesällä 2021. Hyvää kuuluu. Siirrettävän tapahtuman liput voi myös halutessaan palauttaa. Infront Moto Racing vahvistaa kauden 2021 kilpailukalenterin tarkemmat päivämäärät syksyn 2020 aikana. Kerro harrastuksestasi frisbeegolfista. — Koronapandemiasta johtuvat vaikutukset tapahtumaan mittavat, eikä kansainvälisen urheilutapahtuman järjestäminen ei ole mahdollista. Mikäs tässä ollessa. Mikä siinä on parasta. Tulevaisuudessa on tavoitteena kehittää frisbeegolf-rataa lisää ja järjestää koulutustilaisuuksia. Ykkösenä on Islanti. Päällimmäiseksi kysymykseksi on noussut erityisesti kansainvälisten ajajien karanteeniajat sekä kaluston logistiikka. Ratoja Suomessa on toiseksi eniten asukasmäärään verrattuna maailmassa. Kaveri vinkkasi, että Kausalaan on tehty frisbee-rata Hiihtomajan läheisyyteen, jota lähdimme kokeilemaan. Mikäs sen mukavampaa kuin Suomen kesässä kierrellä Suomen kauniissa metsissä. Laji kannattaa ottaa huvin ja ulkoilun kannalta — ei liian vakavasti. Mukaan voi pyytää sellaisen henkilön, joka on heittänyt frisbeegolfia aiemmin. Ryhdymme raivaamaan ja siistimään rataa, suunnitelmissa on saada ensimmäiset omat kilpailut järjestettyä tämän vuoden aikana. Lopulta Birdie Hunters Iitti ry syntyi 24.5. Infront Moto Racingin ja Lahti Eventsin yhteistyösopimus on kolmivuotinen ja jatkuu vuoteen 2023 asti. — Yhteistyö Infront Moto Racingin sekä Suomen Moottoriliiton kanssa on ollut tiivistä ja kisat tullaan ajamaan sovitusti ensi vuonna, toteaa Martinoja. Kuinka paljon kesä ja frisbeegolf kuuluvat yhteen. Koska osallistujamäärät ovat rajattuja, matkan ilmoittautumislomake sulkeutuu, kun ilmoittautumiset tulevat täyteen. Monet ajattelevat, että kun frisbeetä on heitellyt niin frisbeegolf olisi helppoa. Kansainväliset motocrossin MM-kilpailuoikeudet omistava Infront Moto Racing on yhdessä tapahtumayhtiö Lahti Events Oy:n kanssa päättänyt kisan siirtämisestä. Seuran kanssa päästään nyt kehittämään Iitin rataa. Sittemmin kavereita tuli lisää porukkaan. Kisoissa minulle on tärkeintä, että voin hakea omia parhaimpia suorituksia ja saada kokemusta