päivänä heinäkuuta 2023 Jaala Gospel poikkeuksellisesti kirkossa N:o 27 • 69. Kurssit ovat maksullisia. Ensimmäiset alkeiskurssit pyörähtivät käyntiin pian kentän avauduttua yleisölle. Rämän ohjaamalla tunnilla pelasivat Vili Heikkinen 10, Aarni Martikainen 11, Olga Komulainen 12, sekä Moona Kostiander 12 vuotta. — Teimme hakemuksen Pohjois-Kymen Kasvulle Säpinäsataset-rahoituksesta. Esikouluikäisetkin oppivat pelin alkeet ja pääevät pelaamaan nopeasti. Haapaniemen mukaan se on helpompaa kuin tennis. Ohjaajina ovat toimineet Iitin Pallon Titta Rämä sekä padelvalmentaja Mari Rantalainen. Saimme avustuksen, jolla hankittiin seuralle mailoja, palloja sekä muuta tarpeellista. vuosikerta (N:o 5425) • Irtonumero 2,50 E • www.iitinseutu.fi Sivu 2 Tarinat sykkivät kirkonkylällä Pelissä pallo saa osua seiniin ” Sivu 6 MINNA TERVO Padelin nelinpeli käy jo vilkkaana Iitin kunnan rakentama kenttä ahkerassa käytössä Iitin Pallo järjestää lajivalmennusta Titta Rämä Iitin Pallosta seuraa pelin kulkua ja opastaa pelaajia tarvittaessa. Olgan ja Moonan pelaamisesta saattoi havaita nelinpelin edellyttämää yhteistyötä. Ensimmäisen kuukauden aikana vuoroja varattiin yli 50 kappaletta. Pienempienkin pelaajien kanssa saatiin kivasti jo peliä haltuun. Pelivälineet ja ohjaus sisältyvät kurssimaksuun. Lisäksi kenttää ovat käyttäneet ilman ennakkovarausta saapuneet pelaajat sekä ohjatut ryhmät. Padelia kuvataan tenniksen ja squashin välimuodoksi. Padel on seurapeli, se on mukavaa. Pelissä ei tarvitse niin hyvää kuntoa kuin tenniksessä, sillä siinä ei liikuta yhtä paljon. — Seuraan tulee yhteydenottoja ja kursseja on jo käynnissä. Kesäkuussa Ravilinnan kentällä eskarija alakouluikäisten padelharjoituksia ohjasi Titta Rämä. Kiersimme kavereiden kanssa lähialueiden halleissa pelaamassa. Haapaniemi pelaa itsekin padelia muun urheilun ohessa. Suosituimpia aikoja ovat illat ja viikonloput. Seura oli valmis panostamaan omalta osaltaan lajiin, kun selvisi, että kunta toteuttaa kentän Ravilinnaan. Hän kertoi, että kesäkuu oli mennyt harjoituksissa oikein hyvin. Iitin Pallon puheenjohtaja Henri Haapaniemi kertoo, että vuonna 2021 seuraan perustettiin kasvaneen kiinnostuksen myötä padel-, tennisja sulkapallojaosto. Tytöt nostivat tuon tuosta tsemppihenkeä kilauttamalla mailat yhteen.. (Kuva: Titta Rämä.) Kesäkuun alussa avautui Ravilinnassa liikkujien käyttöön padelkenttä. Nyt pelaaminen on mahdollista omalla paikkakunnalla. Liikunnanohjaaja Henniina Hulkko on huomannut, että tieto padelkentästä on tavoittanut iittiläiset hyvin. — Pelaajat ovat olleet innokkaita sekä pelaamaan että auttamaan pelivalmisteluissa. Pelivälineet ovat käytössä kursseillamme. Kenttä on Iitin kunnan rakentama ja siitä vastaavat vapaa-aikatoimi sekä liikuntapalvelut. Yleensäkin kentällä näyttää olevan hyvin käyttäjiä, Haapaniemi sanoo. Torstaina 6. Varaus merkitään kynällä varauskirjaan, joka on postilaatikossa kentän ulkoseinämällä. Varaus omaan pelivuoroon kannattaa käydä aina tekemässä etukäteen, Hulkko suosittelee. — Pelissä pallo saa osua seiniin toisin kuin tenniksessä, kuvaili Aarni lajin erityispiirteitä. Kopin tilanteesta on ottanut myös urheiluseura Iitin Pallo, joka järjestää kentällä vaihtelevan tasoisia kursseja sekä tutustumistilaisuuksia. — Kentällä on ollut mukavasti säpinää. Lainattavana ovat varusteet neljälle pelaajalle. — Padelia on helppo oppia ja se sopii kaikenikäisille. Padel on helpompaa kuin tennis. Nelikko kertoi, että padelin oppiminen on ollut innostavaa. Iittiläisiä ei olla jätetty pelkästään kentän reunalle ihastelemaan uutta areenaa, vaan kiinnostuneille on tarjottu ohjattua toimintaa ja opetusta. Ensimmäinen kuukausi on vaikuttanut kaikin puolin lupaavalta jatkoa ajatellen. — Koronavuosien aikana, kun yhdessä harrastettavat liikuntalajit jäivät tauolle, niin padel oli yksi niistä lajeista, jota pääsi pelaamaan. Välineitä säilytetään kirjastossa, mistä niitä voi lainata käyttöönsä. — Onnistuminen pelissä on kivaa, Vili kertoi
On vaikeaa mieltää, millaisena nykyisyys näyttäytyisi ilman näitä, kokemuksemme kolmiulotteiseksi tekeviä, muistijälkiä. Tänä päivänä vain taiteilijat pystyvät siihen, mihin kyläsepät taannoin. Muistaminen on yksi kokemusmaailmamme peruspilari. Asiasta voi saada jonkinlaisia viitteitä, kun seuraa muistisairaan elämää. Ajattelutavan mukaan yksilön henkilökohtaiset kokemukset muodostavat tästä hetkestä kullekin henkilölle uniikin nykyisyyden. Jouduin luopumaan äidistäni jo ennen hänen menehtymistään. Kari Lempiäisen mielestä kirkossa esiintyneet gospelartistit olivat taidokkaita ja musiikki tuntui sopivalta hänen makuunsa. Tänään Perjantai Lauantai Sunnuntai Maanantai Tiistai Keskiviikko Päivällä +18 Päivällä +21 Päivällä +19 Päivällä +17 Päivällä +20 Päivällä +21 Päivällä +21 Yöllä +13 Yöllä +13 Yöllä +14 Yöllä +12 Yöllä +13 Yöllä +14 Yöllä +14 Grafiikka: Bulls. Miksi menneisyydestä kannattaa olla kiinnostunut. Kryptaan pystytetyssä näyttelyssä vieraili noin 3 000 kävijää. Pyhälahden esityksen jälkimmäinen osa oli kevyempi. Säätiedot: Yle Radio1 katsoo menneeseen tänä kesänä. Samalla ihminen on menettänyt myös tulevaisuutensa. Juurien kesä -teeman alle on koottu monipuolinen kokoelma radioohjelmia. TÄNÄÄN Iitinseutu 2 Sää Kausalassa Torstaina heinäkuun 6. Ovet ovat kiinni joka suuntaan. Onni Pyhälahti yhtyeineen aloitti musisoinnin sähkökitaralla, ja kappaleista välittyi parvelle saakka R&B:n kaltaista voimaa. Iitin menneisyydestä kertova näyttely antaa perspektiiviä tähän päivään. — Kaikenlaisissa muissa musiikkitilaisuuksissa on tullut käytyä, mutta nyt vasta gospelissa, Ulla Lempiäinen totesi ja kertoi menevänsä seuraavaksi Savonlinnan Oopperajuhlille. Vanhan äärellä on merkittävää pysähtyä tuumailemaan, mistä tulemme ja minne olemme menossa. Mitä siitä seuraa. Minkälaiseen tulevaisuuteen kantaa matkapuhelimen ja tabletin näppäimistön laulu tai tunne yksinolosta maailmassa, joka vyöryy tietoisuuteemme digilaitteiden kautta. Mukana oli perinteiseen tapaan omaa paikkakuntaa edustava bändi JTGB eli Juha Tanska Gospel Band. Muistisairas elää historiattomassa tilassa. Iitin näyttelyssä voi aistia siivuja edesmenneiden iittiläisten elämäntavasta sekä heidän kulttuurisesta muististaan. Akustisempi kitara soi kirkossa kauniisti. Jäljet eletystä elämästä ovat pois, on vain tämä hetki. Aiemmin Jaala Gospel on järjestetty Liikasenmäellä. — Tänä vuonna tilaisuus päätettiin tuoda sisälle kirkkoon, ja se vapautti järjestäjät jännityksestä säätilan suhteen, Tanska kertoi. Kulttuuripitäjä Iitti -näyttely tarjoaa hienon tilaisuuden iittiläisille tutustua kotipaikkakuntansa juuriin ja historiaan. Alzheimer on ikävä vieras. Sehän meni jo. Kulttuuripitäjä Iitti -näyttely on yksi osoitus siitä.. päivänä 2023 PÄÄKIRJOITUS Kulttuurinen muisti pääomana SUSANNA LOHI susanna.lohi@iitinseutulehti.fi MINNA TERVO Gospelin syvällisempi puoli esillä Jaalassa Kirkossa Jaala Gospelista muotoutui herkkä tilaisuus Jaalan kirkossa kokoonnuttiin keskiviikkona gospelmusiikin äärelle. jo tapahtuman alkaessa yleisöä oli paikalla sata henkeä. Kysymys on nykyhetken määrittämisestä. — Olemme kesäasukkaita Jaalassa ja pyrimme käymään paikkakunnan tapahtumissa. Jaala Gospelissa esiintyivät tänä vuonna Jussi Syren & The Groundbreakers, Onni Pyhälahti ryhmänsä kanssa sekä Juhani Tikkanen Duo. — Ihan hyvää on ollut, hän kommentoi konsertin alkupuolen musiikkia. Kulttuurihistorian tutkimuksessa käytetään termiä ajan kerroksellisuus. Vanha pysäyttää kysymään, mistä rakentuu tämän päivän lasten ja nuorten kulttuurinen muisti. Jaala Gospel ei ole kuulunut Kärkisen vuotuiseen kesäohjelmaan. Kun katsoo menneisyyden artefakteja, hämmästyy joka kerta. Ilman muistoja kokemuksemme nykyhetkestä olisi kovin ohut ja outo. — Juuri ajattelin, että elämässä pitäisi kuunnella paljon erityyppistä musiikkia, sillä niin monenlaista tyyliä on olemassa. Vanhan äärellä herää myös kysymyksiä. He toimivat yksilönä yhteisöissä sekä yhteisönä maailmassa. Jaalan Hausanniemessä asuva Aki Kärkinen kertoi lähteneensä ihan muuten vain kuuntelemaan gospelia seurueensa kanssa, koska tilaisuus järjestettiin heille sopivana päivänä. Ulkoilmatapahtumassa yleisö on liikkunut ja tanssinut vapaasti. Kyse ei ole menneisyyteen haahuilusta, vaan vakavasta oivalluksesta, että mennyt on osa jokaista päiväämme, halusimmepa sitä tai emme. Nyt kirkkosalissa tilaisuudesta muodostui intiimi ja herkkä. Väliajalla Jaalan kappeliseurakunnan kappalainen Minna Tanska iloitsi, että Juhani Tikkanen Duon esitys oli syvällinen loppunumero Jaala Gospelille. Tänään on tullut muutamalta osallistujalta palautetta, että Liikasenmäellä tapahtumassa oli enemmän festivaalihenkeä. Menneisyydellä on väliä. Hän suhtautui avoimella mielellä eri musiikkilajeihin. Kaikesta siitä , mikä kumpuaa yhteiskuntien ja yksilöiden historiasta, rakentuu yhteinen kulttuurinen muistimme. Yleisön joukossa oli mukana myös Pytynlahdessa parhaillaan rippikoulua viettäneitä nuoria. Joukossa oli paljon uusia kävijöitä. Käymme joka kesä ainakin lähetyskahvilassa ja kesäteatterissa. Kuusankoskelaiset Ulla ja Kari Lempiäinen olivat ensimmäistä kertaa gospelkonsertissa. Oman kokemukseni mukaan seurauksena on paljon hätää, pelkoa ja avuttomuutta. Näyttely kävi ennen kotiseudulle rantautumistaan kierroksen Helsingissä. — Unelmana meillä on, että jos Liikasenmäen katsomo joskus katetaan, niin Jaala Gospel siirtyisi taas sinne. Illan edetessä musiikki sai yhä herkempiä sävyjä. Tässä hetkessä katsotaan olevan läsnä kolme ajan ulottuvuutta: eilinen, tämä hetki ja tulevaisuus
Toivo kehottaa luottamaan siihen, ettei kannata luovuttaa, sillä toivo elää. Live-musa a Pe 7.7. Esimerkiksi alakuloisuus, muistisairaudet, murtumien ja leikkausten jälkitilat sekä runsas lääkitys voivat huonontaa ruokahalua, toteaa ravitsemusterapian professori, laillistettu ravitsemusterapeutti Ursula Schwab Duodecim Terveyskirjaston sivuilla. Mikäli omaishoitaja tai muu vanhuksen hyvinvoinnista huolehtiva henkilö kokee, että kotikonstit eivät riitä, voi pyytää pääsyä ravinto-ohjaukseen. karaoke klo 20 alkaen Artisti kertoi yleisölle kappaleidensa syntyhistoriaa. Anu Varjonen kannustaa iäkkäitä ja heistä huolehtivia ottamaan yhteyttä, mikäli epäilee syömisen olevan epätasapainossa. L ämpimällä säällä vanhusten ruokahalu ja janontunne vähenevät usein entisestään. Uneliasta ja henkisempää tunnelmaa tarjosi Juhani Onni Pyhälahti aloitti yhtyeensä kanssa sähköisesti, mutta kevyempi osuus mentiin akustisempana. Kaksikon pehmeä soitto ja luonnosteleva laulamistapa sopivat hienosti Tikkasen syvällisiin kappaleisiin. Hyvinvointialueella on mahdollisuus päästä ravitsemusterapiaan tai -ohjaukseen matalalla kynnyksellä. Asia voi tulla yllätyksenä sekä omaisille että vanhukselle itselleen Lukemisen iloa paikallislehden parissa. KATISKASTA kajahtaa Rock’n roll bändi True Klang Baaripähkinä keskiviikkoisin ja musavisa perjantaisin. Anu Varjosen mukaan on ensiarvoisen tärkeää huolehtia helteillä iäkkäiden nesteytyksestä. Mikäli vanhus on hoivakodissa tai kotihoidossa, voi aliravitsemusepäilyksen ottaa puheeksi hoivakodin työntekijöiden tai palvelun tuottajan kanssa. Helteellä, jolloin hikoilu voimistuu, tarvitaan muutaman lasillisen verran nesteitä enemmän kuin normaalisti. M u i s t i s a i r a a t voivat Schwabin mukaan unohtaa syömisen välillä kokonaan. Liian vähäinen ravinteiden saanti vaikuttaa kokonaisvaltaisesti ihmisen vireystilaan. Sekä Scwab että Varjonen kehottavat kiinnittämään huomiota iäkkäiden riittävään proteiinin saantiin. — Ruokahalu voi heikentyä ikääntymisen myötä. Niistä voi aiheutua myös hajuja makuaistin muutoksia tai pahoinvointia, mikä vähentää ruokahalua entisestään. Hampaiden ja suun ongelmat voivat myös vaikeuttaa puremista ja nielemistä. Siitä on usein seurauksena toimintakyvyn aleneminen ja se, että vanhus ei pärjää enää kotona. Nykysuosituksen mukaan lautasella tulisi olla yksi kolmannes vihanneksia, toinen kolmannes proteiinilähteitä ja yksi kolmannes energialisää, kuten perunaa. Anu Varjosen mukaan on tärkeää tunnistaa jo varhaisessa vaiheessa merkit liian vähäisestä syömisestä, koska aliravitsemus voi laukaista kierteen, jossa laihtuminen vähentää lihaksia. Kappaleen sanat kertoivat olennaisen Jaala Gospelin annista: "Elää, kuunnella, tuntea… Jokainen kyynelten jälkeen haluaa olla iloinen." Vanhukset kärsivät usein vajaaravitsemuksesta Ikäihmisten on todettu kärsivän yllättävän usein vajaaravitsemuksesta tai vääränlaisesta ravinnosta. Tikkanen yhdessä kitaristinsa Jere Valkosen kanssa. Sen seurauksena kaatumisja murtumavaara kasvaa. Niistä voi olla seurauksena vakaviakin terveyshaittoja. Guillaume Apollinaire Nimipäiviä Torstai Esa, Esaias Eino Leinon päivä, runon ja suven päivä Perjantai Klaus, Launo Lauantai Turo, Turkka Sunnuntai Jasmin, Jade, Nanna, Jasmiina, Ilta Maanantai Saimi, Saima Tiistai Noora, Elli, Nelli, Eleonoora Keskiviikko Hermanni, Herkko, Herman SUSANNA LOHI SÄILÖNTÄAIKA ON NYT! SUORAAN TILALTA MANSIKAT VALMIIKSI POIMITTUNA TAI ITSEPOIMIEN. Ravitsemusterapeutti Anu Varjonen Päijät-Hämeen hyvinvointialueelta toteaa, että vajaaravitsemuksen ensimmäisiä merkkejä voi olla vaikea tunnistaa. päivänä 2023 Lainasanat Kaikilla aloilla voi olla runoilija: pitää vain olla seikkailumieltä ja tarttua toimeen. Energiansaantia hän suosittelee tehostamaan sisällyttämällä aterioihin rasvojen lähteitä, kuten kasviöljyjä, juoksevia margariineja sekä suositeltavien, sydänmerkkikriteerit täyttäviä leipärasvoja. Vanhusten ravintosuosituksia on päivitetty joitakin vuosia sitten. TÄNÄÄN Iitinseutu Toivo elää ” 3 Torstaina heinäkuun 6. – Varhaiset merkit ovat sellaisia, että ruoka-annosten koko alkaa pienetä, aterioita jää väliin ja paino laskee, Varjonen toteaa. – Tarkistaisin lautasmallin yhtenä kotikonstina vajaaravitsemuksen selättämiseksi, Varjonen neuvoo. Meidän kanssamme viihdyt!. LA 8.7. Päivittäin olisi hyvä nauttia viidesta kuuteen ateriaa. — Iäkkäällä nestehukka ei välttämättä aiheuta janontunnetta. Schwabin mukaan proteiinipitoista ruokaa tulee olla tarjolla joka aterialla, välipalat mukaan lukien. Hän kertoo opetuslapsi Pietarista, joka vajoaa veden syvyyksiin vähäisen uskonsa vuoksi. — Minun vastaanotolleni pääsee kaikkien terveydenhuollon ammattilaisten lähettämänä, ja myös sosiaalipuolelta ja ikääntyneiden asiakasohjauksesta voi saada lähetteen. Varjosen mukaan on tärkeää kiinnittää huomiota myös ateriarytmiin. Voimakas väsymys, jolle ei ole selitystä tai sekavuus voivat olla seurausta aliravitsemuksesta tai matalasta verensokerista. soita ja varaa (05) 3664 636 Kurrintie 351, 47490 Mankala Iitintie 2 Kausala Seuraa meitä somessa! Keittiö palvelee klo 21.30 asti. — Varsinkin liian niukka proteiinin, pehmeän rasvan ja D-vitamiinin saanti voi aiheuttaa lihaskatoa, joka heikentää liikuntaja toimintakykyä sekä kehon hallintaa. Iäkkäälle, jolla on huono ruokahalu, on viisasta tarjota useampia pieniä aterioita päivässä
Jo perinteeksi muodostunut pyöräilytapahtuma on hyvän mielen tapahtuma, jossa tyyli on vapaa ja kiire ei vaivaa. Kilpailutyöt palautetaan Rantamakasiinille postitse tai viemällä työt paikan päälle. Kilpailuun osallistuvat vastaavat siitä, että heillä on oikeus käyttää ja jakaa kuvia. Tervetuloa mukaan osallistumaan, kuulolle ja seurakunnan eri tehtäviin! MIKKO PELKONEN Rakkaamme Lauri Antero Laisi s. päivänä 2023 VIIKON SANA Iitin seurakunnan vuoden 2022 toimintakertomuksesta käy ilmi, että koronaan liittyvät rajoitukset vaikuttivat toimintaan vielä viime vuoden aikana. KIRKOLLISET 4 Iitinseutu Torstaina heinäkuun 6. Tapahtuman järjestivät Sääskniemen ja Perheniemen kyläyhdistykset. 10.06.2023 Ei lähtöäs todeksi uskoa vois, sait äkkiä kutsun luotamme pois. Musiikki To 6.7. Jumalanpalveluksien striimaaminen nettiin mahdollisti seurakuntalaisten osallistumisen niihin etäyhteydellä. Te olette kiviä siinä rakennuksessa, jonka perustuksena ovat apostolit ja profeetat ja jonka kulmakivenä on itse Kristus Jeesus. Kasteiden määrä lisääntyi noin 17 % edelliseen vuoteen verrattuna. Jokainen meistäkin on kutsuttu Herran palvelukseen. Koronan vaikutus näkyy vielä seurakunnan viime vuoden tunnusluvuissa Iitin seurakunnan jäsenmäärä väheni noin sadalla hengellä taan siunaamisia 102. Kirkollisia toimituksia järjestettiin vuonna 2022 suurin piirtein saman verran kuin edeltävänä vuonna. Osallistujia ilahduttivat Sääskjärven kauniit rantamaisemat. Su 9.7. Seurakuntaan liittyi 20 uutta jäsentä, ja siitä erosi 44 henkeä. Varsinainen Sääskjärven ympäripyöräilyreitti on noin 14 kilometriä pitkä. Muuttoliike vähensi jäsenmäärää 24 henkilöllä. Kaivaten Sari, Onni ja Leevi Äiti ja Isä Hanne perheineen Sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. 2:19–22) Kristus katsoo myös meidät, jokaisen kristityn, arvolliseksi osallistumaan työhönsä. SPR:n väki oli paikalla huolehtimassa ensiavusta. Kukin etenee vauhdilla, joka itselle parhaiten sopii. Tanska, Perkkiö, Iida-Maria Kuronen kannel. Miten sinä vastaat tähän kutsuun. Kastepuu Iitin kirkossa. Iitin kirkko on suosittu vihkikirkko. Tehtävät ja luonteenpiirteet eivät olleet samanlaisia, eikä tarvitsekaan olla. Kokoonnumme jumalanpalveluksiin ensin Kausalan seurakuntakeskukselle ja sitten Karralan kotiseututalolle. Kun meidät on kastettu ja olemme kuuliaisia Jumalan sanalle, olemme myös osallisia uudesta elämästä Kristuksessa. Ullamaija Rolig 80 v. Min Iitti -kilpailuun ehtii osallistua vielä. Perheen pienimmät olivat mukana lastenistuimissa ja pyöräperäkärryissä. Laulamme Laulun aika on tullut -vihkosta Yhteisvastuun hyväksi. Imastun Kummit järjestää kahvituksen jumalanpalveluksen jälkeen. klo 12 Rukouspiiri Kahvitupa. Tapahtumat Ke 12.7. Kilpailun järjestävät toivovat kuvaajilta persoonallisia otoksia, joissa näkyy oman näköinen Iitti. Lapsille oli oma reitti, joka oli noin 5 kilometriä pitkä. Paikalle saapui miltei sata pyöräilijää. Sunnuntain epistolassa sanotaan rohkaisevasti: "Te ette siis enää ole vieraita ja muukalaisia, vaan kuulutte Jumalan perheeseen, samaan kansaan kuin pyhät. Viime vuonna järjestettiin kolme rippikoululeiriä ja yksi päivärippikoulu. Sellaisena kuin olet, omana itsenäsi. klo 12-15 Jaalan lähetyksen kesäkahvila srksalissa. Lämmin kiitos osanotosta. Nykyisin tänä kirkkovuoden sunnuntaina muistellaan kaikkia apostoleja. Pyöräilijöiden lisäksi paikalle oli saapunut joukko katsojia, jotka kannustivat pyöräilyyn osallistuvia. Avioliittoon vihkimisiä oli 15 ja hauSinutkin on kutsuttu Ensi sunnuntaina vietetään apostolien päivää. Kilpailusta ja sen säännöistä voi lukea lisää kunnan nettisivuilta tai Iitinseutulehden verkkolehdestä. Se kiersi Puttilantien kautta takaisin Haavistolle. Hautaan siunattu IITTI Hannu Henrik Suhonen 81 v. klo 12 Karralan kesäkirkko, Pelkonen, Huhtala. Viime vuonna seurakunnassa toimitettiin 43 kastetta. www.jaalankappeliseurakunta.fi JAALAN KAPPELISEURAKUNTA Jumalanpalvelus Su 9.7. klo 13 Kansanlaulukirkko Huhdasjärven koulumuseossa. Uskallatko kuulla kutsun ja lähteä seuraamaan Rakkautta, jakamaan iloa ja toivoa. Keskiajalla vietettiin apostoli Pietarin ja Paavalin päivää, jotka ilmeisesti surmattiin Roomassa keisari Neron toimeenpanemissa vainoissa vuonna 67. heinäkuuta kello 20 saakka. Kaikkien osallistujien kesken arvottiin myös palkintoja. www.iitinseurakunta.fi IITIN SEURAKUNTA Jumalanpalvelukset ja uskonelämä To 6.7. Iitin seurakunnan jäsenmäärä oli vuoden lopussa 4 996 henkilöä, mikä on 95 henkilöä vähemmän kuin vuotta aiemmin. Tapahtuma käytiin lopulta lämpimässä kesäsäässä. Lauri Antero Laisi 37 v. Sää oli varoituksista huolimatta suosiollinen pyöräilijöille. 18.11.1985 k. Lapsia kastettiin 43 kertaa. Tärkeintä on kuulla Jumalan puhuttelu. Lähtö tapahtui Haaviston seuratalolta. Raamatusta saamme lukea, kuinka Jeesus kutsui apostoleja toimintansa alkuvaiheissa. Kuvan käyttäjällä oltava suostumus kaikilta kuvissa esiintyviltä henkilöiltä. Jokainen heistä vastasi tähän kutsuun omalla tavallaan ja ajallaan. Näin saapui suru ilmoittamatta, katkesi elämä odottamatta. Haluatko toimia seurakunnassa, eri tehtävissä Jeesuksen lähettiläänä. Tilaisuutta oli tukenut suuri joukko paikallisia ja alueellisia yrityksiä sekä muita toimijoita. klo 14 Yhteislauluja kirkonkylän kesäkahvilassa. Iitin seurakunnan ulkopuolelta tulleita pareja vihittiin 16 kertaa. Niihin osallistui yhteensä 72 nuorta. Pyöräilytapahtumaa markkinoidaan koko perheen tapahtumana. Vain muistot ja rakkaus jäljellä on ja kaipuu niin pohjaton. klo 10 Messu Srk-keskuksen sali, Pelkonen, Huhtala. (Kuva: Iitinseudun arkisto.) Sääskjärven ympäripyöräilyn vetovoima säilyy vuodesta toiseen Säätilan epävakaisuus ja sateen uhka eivät lannistaneet Sääskjärven ympäripyöräilijöitä. Tapahtumia oli vähemmän, ja järjestettyihin tilaisuuksiin osallistui tavanomaista vähemmän seurakuntalaisia. Mukana olikin kaiken ikäisiä osallistujia aina vauvasta vaariin. (Kuva: Riitta Tuomala.) Iitin kunnan ja Iitin Rantamakasiinin järjestämään Min Iitti -valokuvauskilpailuun voi jättää kilpailutöitä perjantaihin 7. Hän liittää koko rakennuksen yhteen niin että se kasvaa Herran pyhäksi temppeliksi, ja hän liittää teidätkin Hengellään rakennuskivinä Jumalan asumukseen." (Ef. Kaikki lapset saivat pienen palkinnon osallistumisestaan. Su 9.7
Iitin kunta vastaa jatkossa alueen turvallisuudesta, jätehuollosta sekä muusta ylläpidosta. Näyttely kertoo monipuolisesti Iitin pitäjän historiasta lähes viidensadan vuoden ajalta. Heinlahden rantaa on aikaisemmin käytetty omatoimiseen uimiseen, mutta siellä ei ole järjestetty ylläpitoa. Mikäli haluaa lähettää tiedot matkapuhelimella, voi käyttää siihen tarkoitettua linkkiä. A.J. Hyvärisen mukaan rajalinjojen muutokset ovat vaikuttaneet iittiläisten elämään merkittävästi vuosisatojen ajan. Hyvärisen mukaan Haukkavuoren kalliomaalaus on hieno esimerkki paikallisesta muinaishistoriasta. Kunta ottaa alueen hoitovastuulleen ja rakentaa yleisen uimarannan. Näyttelyssä on esillä muun muassa käyttöesineitä sekä perinnekäsitöitä. Lomakkeelle on mahdollista ladata myös kuva löydetystä lähteestä. — Iittiläiset ryijyt ja täkänä sekä kansallispuvut näyttivät kiinnostavan eri puolilta maailmaa tulevia naisia yhtäläisesti, kertoi Hyvärinen. Lähteellä tai lähteiköllä tarkoitetaan luontokohdetta, jossa pohjavettä purkautuu maanpintaan. Ennen kunnantalolle saapumista näyttely oli esillä Helsingin tuomiokirkon kryptassa. Digitaalinen näyttelymateriaali muodostaa tärkeän osan näyttelysisältöä. Iitin kunta on allekirjoittanut vuokrasopimuksen hiekkarannan alueesta Iitin seurakunnan kanssa. Näyttelyryhmän vetäjä, Länsi-Kymen Kulttuuritieyhdistyksen sihteeri Pekka Hyvärinen kehotti avajaisissa näyttelyvieraita paneutumaan Iitin historiaan esihistorialliselta ajalta alkaen. Kansalaisia haastetaan lähteiden havainnointiin Kymenlaaksossa Lähteet ovat erittäin uhanalaisia Etelä-Suomessa Lomakkeessa on kartta, johon kohteen sijainti merkitään. Kulttuuripitäjä Iitti -näyttely avautui yleisölle lauantaina 1. Näyttelyssä onkin esillä informatiivista materiaalia kalliomaalauksista. Iittiä voi olla vaikea mieltää rajapitäjäksi. Pekka Hyvärinen valotti avajaisvieraille Iitin kirkkopitäjän syntyhistoriaa. Hyvärisen mukaan KusNäyttelyssä kattavasti tietoa Iitin pitkästä historiasta Kulttuuripitäjä Iitti -näyttely saapui kotiin Länsi-Kymen Kulttuuritieyhdistyksen sihteeri Pekka Hyvärinen on ollut keskeinen henkilö näyttelyn kokoamisessa. Laituria uimarannalle ei tule, sillä Heinlahden rannassa on lapsiystävällinen hiekkapohja, ja veden syvyys on matala. Uimaranta saataneen käyttöön loppukesästä. SYKE arvioi, että suurin osa Suomen lähteiköistä on muuttunut tai tuhoutunut. Sjögreniä esittävän piirrosmuotokuvan sijoittaminen kunnanisien joukkoon on hauska oivallus näyttelyn rakentajilta. Kunnassa ollaan tyytyväisiä mahdollisuudesta rakentaa uusi uimaranta puhtaiden vesien ääreen. Se voi näyttäytyä selvänä vesialtaana tai hetteisenä, sammaleisena tihkupintana. Sjögren oli monen muun ohessa valtioneuvos. Tieverkko, soranotto ja pienkonelentokentät ovat myös osasyitä lähteiden katoamiseen. Ympäristökeskuksen nettisivuilta löytyy lisätietoa kampanjasta sekä QR-koodi ja linkki havaintolomakkeeseen lähteiden merkitsemistä varten. päivänä 2023 MINNA TERVO SUSANNA LOHI Suomen ympäristökeskus eli SYKE kartoittaa Kymenlaakson alueella sijaitsevia lähteitä sekä niiden tilaa. Etelä-Suomessa ne ovat erittäin uhanalaisia. TÄNÄÄN Iitinseutu 5 Torstaina heinäkuun 6. Näyttelyhankkeen toteutuksesta vastaavat Iitin Kotiseutuyhdistys ja LänsiKymen Kulttuuritieyhdistys yhteistyössä useiden iittiläisten yhteisöjen kanssa. Hyvärisen mukaan kesäkuun aikana kryptan näyttelyssä vieraili 3 000 kävijää. Havainnot lähteistä lähetetään ympäristökeskukselle havaintolomakkeen avulla. Alueen vanhempaakaan historiaa ei ole unohdettu. Iitinseutulehti uutisoi Helsingin kryptassa pidettyä näyttelyä kattavasti 15. — Kustaa Vaasan elämään voi tutustua näyttelyssä dokumenttivideon kautta. Uimarannan rakentamiseen on varattu 35 000 euroa kunnan investointibudjetista. ”On hyödyllistä paneutua paikkakunnan esihistoriaan.” Puusepän taidot ovat osa Iitin kulttuurihistoriaa. Nyt kerättävää aineistoa käytetään lähteiden nykytilan arviointiin sekä niiden ennallistamisen suunnitteluun.. Työt aloitetaan puuston raivauksella ja maanrakennustöillä. SYKE haastaa suomalaiset mukaan lähteiden kartoittamiseen. Kunnan teknisessä toimistossa on laadittu suunnitelmat pysäköintialueesta sekä tarvittavista rakennelmista. Siellä ylivoimaisesti kuvatuimpia olivat olleet perinnetekstiilit. Valmista pitäisi tulla loppukesästä Heinlahden uimarannan rakennustyöt käyntiin Heinlahteen suunnitellun uimarannan rakennustyöt käynnistyvät ensi viikolla. Karttaan on merkitty jo tiedossa olevat lähteet. — Kuningas Kustaa Vaasa antoi vain kaksi määräystä Suomeen perustettavista pitäjistä: ensin tuli Iitti, joka perustettiin vuonna 1539 ja sen jälkeen 11 vuotta myöhemmin perustettu Helsinki. heinäkuuta Iitin uudella kunnantalolla. Se oli huomioitu näyttelyssä. Lomake sisältää kysymyksiä löydetyn lähteen sijainnista sekä sen tilasta. Lisäksi näyttelyssä valotetaan alueen esihistoriaa. Metsänhoidolliset toimenpiteet, kuten hakkuut ja ojitukset, sekä vedenotto tuhoavat lähteitä. Kartoitus tehdään kansalaishavaintokampanjana kuluvan vuoden kesän ja syksyn aikana. Hän korostaa menneisyyden tuntemisen merkitystä. Tarkoitus on saada tietoa karttoihin vielä merkitsemättömistä lähteistä. Sitä Iitti on ollut pitkään historian saatossa. kesäkuuta julkaistussa numerossaan. Vuonna 2008 valmistuneessa Suomen luontotyyppien uhanalaisarvioinnissa arvioitiin, että lähteiköt säilyvät tulevaisuudessa PohjoisSuomessa. taa Vaasalla on oma paikkansa näyttelyssä
Vanhojen hautojen rauta-aidat eivät olleet koristeita, vaan ne pitivät laiduntavat eläimet pois hautojen päältä. Kirkon nostaminen mahdollisti kivijalan korottamisen yhdellä kivivarvilla. Osa iittiläisistä oli sitä mieltä, että Italiasta vuonna 1913 tilatut lasimaalausikkunat olivat turhan koreat. Väliajalla nautitut kirkkoryypyt saattoivat toisinaan aiheuttaa rettelöintiä. Saarnatuolin messinkinen kynttilänjalka on 1700ja 1800-lukujen vaihteesta. Siihen on ikuistettu työmiehen käsi, jota tekijä käytti mallinaan.. Kirkon katossa on 40 000 betonipaanua. Filmi antoi vauhtia Iitin matkailun alkutaipaleelle. Oikeus oli osa heidän palkkaansa. Kierros päättyi ArtVuorelaan, missä Vuokko Salmenkivi kertoi talon historiasta sekä omasta suhteestaan paikkaan. Maatiainen ry myönsi kylälle Suomalainen perinnemaisema -tunnustuksen vuonna 2020. Se on peräisin 1700-luvun loppupuolelta. Saarnatuolin tehnyt puuseppä Jacob Nygrén, jätti jälkensä myös iittiläisiin koteihin. Vuonna 1991 kuvattu Suomen kaunein kirkonkylä -filmi ja Maatiaisen tunnustus ovat olleet Mitikan mukaan matkailun kehittymisen kannalta merkittäviä. Kiinnostavana yksityiskohtana nousi esiin Sjögrenin yhteys Kalevalan syntyyn. Kun kirkko peruskorjattiin, koko rakennusta nostettiin puoli metriä ilmaan tukien varassa. Sjögrenin, elämästä ja saavutuksista kertoi Eila Harve. Asikkalalaiset kirkontekijät rakensivat kirkon kotipaikkakuntansa mallin mukaisesti. Kirkon vanhin esine on hiekkakello eli tiimalasi. Kanttorilla ja suntiolla oli ennen oikeus päästää eläimensä laiduntamaan hautausmaalle kesäisin. Vanhassa tiimalasista voi valita kolme eri pituista aikaa: 15, 45 ja 60 minuuttia. Kierros päättyi ArtVuorelaan. Kirkon vanhin esine on saarnatuolin hiekkakello eli tiimalasi. Säkeistä osa päätyi Kalevalan ensimmäisiksi runoiksi. Kylien näkyvyyttä pyritään lisäämään tarinoiden, roolihahmojen ja matkailun keinoin. Kulttuurikierroksella viihdyttiin. Päivä painui jo mailleen, kun Vuokko Salmenkivi kertoi Vuorelan talon tarinoita. Suuren pohjansodan (1700-1721) aikana kasakat käyttivät kirkkoa hevostallina. Kukin kylä rakensi asukasmääräänsä suhteutetun pätkän aitaa. Saarnan aikana pidettiin väliaika, jolloin syötiin eväitä tai otettiin kirkkoryyppy. Se on peräisin 1700-luvun loppupuolelta. Talon näyttelytilat ja kahvio olivat avoinna vieraille. Matkailuoppaiden puheenjohtaja Tarja PeltolaWelin kertoi aluksi hankkeesta. Seurakuntamestari Tiina Klemola kertoi seurakunnan ja kirkon historiasta kiinnostavia yksityiskohtia. Laki määräsi vanhoina aikoina, että saarnan tuli kestää kolme tuntia. Iitin kirkonkylä voitti Euroopan kaunein kylä -kilpailun Suomen osakilpailun vuonna 1991. Kirkon aita rakennettiin kyläkunnittain. Niissä oli runsaasti koristeaiheita, mikä oli poikkeuksellista tavallisesti melko yksinkertaisille talopoikaishuonekaluille. Asikkalan kirkon esikuvana on Klemolan mukaan ollut kivirakenteinen Tukholman Katariinan kirkko. Hänen oppipoikansa omivat mestarinsa tyylin ja Iittiin syntyi omaleimainen huonekaluntekijöiden koulukunta, kerrotaan Kansallisbiografiassa. Heistä noin puolet oli Kouvolan matkailuoppaita, jotka olivat paikalla harjoitusmielessä tulevia toimeksiantoja ajatellen. Kulttuurikierrokselle osallistui nelisenkymmentä paikallishistoriasta kiinnostunutta. Saarnatuoli oli valmistuessaan monen iittiläisen mielestä liian korea. — Tavoitteena on tehdä tunnetuksi Kouvolan ja Iitin alueen Kymijokivarren kyliä. Hän keräsi runoja kansaja kielitieteellisillä tutkimusmatkoillaan. päivänä 2023 SUSANNA LOHI Tarinat sykkivät Iitin kirkonkylällä Paikan historia on ainutlaatuisen värikäs Iitin kirkonkylän kulttuurikierros tarjosi mukanaolijoille aimo annoksen elävää kulttuurihistoriaa. Värikkäimpiä tarinoita tarjosivat kirkko ja sen ympäristö. Iittiläiset huonekalut erottuivat selvästi omaksi ryhmäkseen talonpoikaishuonekalujen joukossa. Yleisö osallistui keskusteluun kertomalla omia tarinoitaan alueesta. Kirkon oven vieressä on puusta veistetty kynttilänjalka. Matkailuopas Tiina Mitikka kertoi ennen kierrokselle lähtemistä Iitin kirkkopitäjän perustamisesta sekä kirkonkylän myöhemmistä vaiheista. Kierros oli osa Kouvolan matkailuoppaiden Tarinat sykkimään -hanketta. Iitin suuren pojan, filosofian tohtori, akateemikko ja valtioneuvos A. J. 6 Iitinseutu Torstaina heinäkuun 6. Aidan epätasaisuus on seurausta tästä. Matkailuopas, Iitin Matkailu ry:n sihteeri Tiina Mitikka (kesk.) kirkon ovivahtina. Tavoitteena on tehdä tunnetuksi Kymijokivarren kyliä ” Tiesitkö tätä
Pappilakauppaan kuului vuonna 1898 rakennetun päärakennuksen lisäksi niin kutsuttu pehtoorintalo, aitta, liiteri, autotalli ja konevaja. Säästettävää on ollut muutenkin hyvin vähän, totesi Kare. Olen aina pitänyt vanhoista rakennuksista, vaikka en sellaisessa aikaiLeena Kare kulttuurikierroksella ArtVuorelan kahvilassa. Kare ja Tamminen halusivat jättää tarjouksen paikasta. Kare ja Tammisto ajoivat aikaisemmin pappilan ohi, kun he menivät Vuolenkoskelle mökille. Tilintarkastajalla ja lautakunnan määräämillä luottamushenkilöillä ja viranhaltijoilla on läsnäolovelvollisuus lautakunnan kokouksessa lautakunnan niin päättäessä. — Kummituksiakaan ei ole, ei mitään negatiivista. VEIKKO IKONEN tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Menikö oikein?. ”Mistään ei kuulu mitään ääniä, siitä syntyy se levollisuus, mikä täällä on.” Iitin pappila remontin jälkeen. Olemme tyytyväisiä itseemme, että laitoimme paikan kuntoon. Topeliuksen jälkeläiset kokivat kovia asuessaan pappilassa. Kare ei säiky paikan historiaa. Kokousmenettelyssä noudatetaan muutoin 15 luvun määräyksiä." Kunnanvaltuusto valitsee tarkastuslautakunnan, ja se ei ole kunnanhallituksen alainen. päivänä 2023 LUKIJALTA SUSANNA LOHI Satusedän kauneimmaksi nimeämässä pappilassa on hyvä flow "Täällä on hirveän hyvä henki, joka katselee meitä vintin kulmasta" Kouvolan matkailuoppaiden järjestämä Iitin kirkonkylän kulttuurikierros oli Leena Karelle pitkälti vanhan kertausta. Paikan historia-arvot ovat vastaansanomattomat ja Kare arvostaa tilan menneisyyttä. Kaikki korjaukset on tehty perinnerakentamisen opein nykytekniikkaa hyödyntäen. Päärakennus ja pehtoorintalo purettiin lähes rungoille. Pappila oli myynnissä ensimmäisen kerran noin kaksikymmentä vuotta sitten. Kare ei ole kokenut suojelua ongelmaksi, päinvastoin. Kunnanhallitus ei voi määrätä edustajaansa tarkastuslautakunnan kokouksiin. Rakennukset olivat erittäin huonossa kunnossa ja piha oli saanut villiintyä kymmeniä vuosia. Moderni rakennus on maisemoitu rantarinteeseen ja heinäkatto piilottaa loputkin rakennuksesta katseilta. (Kuva: Leena Kare ja Jorma Tamminen.) semmin olekaan asunut, toteaa Kare. Tarina kertoo, että satusedällä oli oma nimikkotuoli pappilassa, jossa hän vieraili tyttärentyttärensä Karin Pajulan (o.s. Täällä on hirveän hyvä henki, joka katselee vintin kulmasta meitä. Pappilasta tuli perheen koti. Tämä oli mun unelma pitkään. Lastulevyjä ja muita sopimattomia rakennusmateriaaleja poistettiin valtavat määrät. Iitin matkailun sihteeri Tiina Mitikka tiedusteli kulttuurikierroksen aikana Kareelta, onko pappilassa säilynyt vanhaa esineistöä. Hän ei koe myöskään historian velvoittavan itseään. Pappila ei sattunut tällä kertaa historiakierroksen varrelle. — En mä osaa ajatella, että olisimme lenkki paikan historiassa tai että historia velvoittaisi. Uutta on rakennettu ajatuksella ja harkiten. Nyberg) ja tämän perheen vieraana. Hänet murhattiin ja ruumis upotettiin Urajärveen. Rantasauna on tilan ainoa uudisrakennus. Minulle kokouksen suurin yllätys oli, kun kunnanjohtaja Jarkko Salonen ryhtyi tarkastuslautakunnan vuoden 2022 arviointikertomuksen käsittelyn yhteydessä ohjeistamaan tarkastuslautakuntaa. Sisustus mukailee rakennuksen alkuperäistä tyyliä. Parasta ovat kauneus ja rauha, äänet eivät kuulu mistään. —Ihmisellä täytyy olla unelmia. Erityisen kiinnostuksen kohteena oli tuoli, joka oli nimetty Sakari Topeliukselle. Kare tuntee kylän historian, kuten pappilan emännälle sopii. Paikassa on hyvä flow. Seurakunta kuitenkin keskeytti järjestämänsä tarjouskilpailun. Kareelle vanhassa rakennuksessa asuminen merkitsee rauhaa ja hiljaisuutta. Kokouksen kestokin oli poikkeuksellinen tälle valtuustokaudelle. On hyvä tiedostaa nykyisen, voimassa olevan ja päivitetyn hallintosäännön pykälässä 66 todettavan tarkastuslautakunnan kokouksista: "Tilintarkastajalla on läsnäoloja puheoikeus lautakunnan kokouksissa. Hän hankki huonokuntoisen pappilakiinteistön miehensä Jorma Tammisen kanssa vuonna 2009. Toisella myyntikierroksella heitä onnisti. Vuonna 1918 vieraspaikkakuntalaiset punaiset hakivat Pajulan puolison, tutkija, historioitsija ja kirkkoherra Johan Samuel Pajulan kotoaan. Aikaisempien remonttien väärät materiaalivalinnat olisivat ajan oloon tuhonneet rakennukset. Korjausurakka oli valtava. Seuraavan pykälän viimeinen lause kuvaa hyvin tarkastuslautakunnan itsenäistä asemaa: "Tarkastuslautakunta voi raportoida tilikauden aikana valtuustolle myös muista merkittävistä havainnoista." Sitä paitsi tarkastuslautakunnan kertomuksessahan on todettu nykyisen valiokuntamallin heikkouksiin kuuluvan yhtenä kohtana, ettei siihen ole liitetty seuraamusta, mikäli valiokunnan ohjeistusta ei ole noudatettu. Päärakennus on Museoviraston suojelema ja ainutkertaista miljöötä ei ole haluttu tyylillisesti rikkoa. — Esineistöä ei ole juurikaan tallessa, oikeastaan ei mitään. Juhannuksen alla pidettyyn kunnanvaltuuston kokoukseen oli kerätty tai kerääntynyt todella paljon päätettävää. Museovirastolta on saatu arvokkaita neuvoja paikan ennallistamisessa. Paikka kiehtoi mielikuvitusta, eikä se jättänyt rauhaan. Eihän meidänkään tarvitse senkään takia välittää saamastamme ohjeistuksesta. Iitinseutu Kummituksiakaan ei ole ” 7 Torstaina heinäkuun 6. Jos pappilan pihassa näkyi elämää, Leena Kare saattoi kysyä mieheltään, että kukahan meillä nyt asuu. Tarkastuslautakunnan päätökset tehdään ilman viranhaltijaesittelyä puheenjohtajan selostuksen pohjalta. Aikaisemmin pihapiiriin kuulunut jykevä kivinavetta on erotettu kokonaisuudesta jo aikaisemmin
040 5500 257 Päiväkoti Pikku-Vieteri. 040 720 9934 tai 044 781 3711 IITIN KUNTA Vaihde puh. Pyrintöläiset kannustamassa Jenni Seppälää N17-sarjan 200 metrin juoksussa.. Jakeluhäiriöt Kausalan varhaisjakelualue arkisin 6.30-16 p. päivänä 2023 Virastoinfo Verotoimisto Kirkkokatu 12 B, 15140 Lahti (Verohallinnon yhteinen vaihde) ............................................. Pyrinnön joukkueessa pisteitä keräsivät Jenni Seppälä, Minea Elomaa, Tuuli Makkonen, Mirella Roos, Taavi Rytkölä, Eino Komulainen, Taru Tolonen, Isla Vainio, Hulda Huppunen, Neea Turunen, Tiitus Rytkölä, Joona Saarinen, Lemmi-Tapio Leivo, Akseli Koso, Rakel Rantonen, Emilia Tojkander, Cia Kilkki, Venla Vilén, My Kilkki, Olga Komulainen, Tuure Rytkölä, Adele Elomaa, Venja Elomaa, Irem Köse, Noora Tojkander, Ella Riuttala, Alisa Pesälä, Sara Rajakko, Elsa Rantonen, Ronja Malmström ja Jenna Riuttala. 02061 59600 sähköpostiosoite: asiakaspalvelu@iitti.fi Kunnantalo, Rautatienkatu 20, 47400 Kausala Vanha kunnantalo, Rautatienkatu 22, 47400 Kausala Iitin kunnan virallinen sähköpostiosoite: kirjaamo.iitinkunta@iitti.fi henkilöille: etunimi.sukunimi@iitti.fi Iitin Vuokratalot Oy.......040 483 3765 .......................................... verkkolehti Kestotilaus 12 kk laskutusjakso 105,00 Määräaikaistilaus 12 kk laskutusjakso 115,00 Tilaushinnat verkkolehti: 12 kk jakso 69,00 (uudet tilaukset verkon kautta, maksu Visma Pay). Karhulassa hyvässä säässä pyrintöläiset tehtailivat urakalla omia ennätyksiään. Ajankohtaista pistetilannetta voi seurata päivittyvältä seuracupin tuloslistalta. 02061 59600 www.iitti.fi Toimistot avoinna klo 9.00–15.00 Vaihde avoinna ma-pe 9.00-15.00 P. 040 5811 675 Päiväkoti Peltohiiri.........040 5491 893 Päiväkoti Nuppula..........040 5117 219 Paloja pelastuslaitos Päijät-Hämeen pelastuslaitos .............................................(03) 8773 112 Sosiaalija terveyspalvelut Päijät-Hämeen hyvinvointialue ................................................(03) 81 911 Ympäristöpalvelut Ympäristöterveydenhuolto ............................................(03) 780 0211 Ympäristönsuojelun viranomaispalvelut, Heinolan kaupungin ympäristötoimisto ..............................................044 769 3000 MARIA SIPPALA Julkaisija Iitin Lehti Oy ISSN 0357-9107 Sitoutumaton Uutismedian liiton jäsen Y-tunnus 0158721-0 Osoite Kauppakatu 6, 47400 Kausala Verkkolehtiosoitteemme iitinseutu.fi Paperilehden ilmestymispäivä Torstai Avoinna Ma–Ti 8.30–16 Ke–To 8.30–15.30 Perjantaisin palvelemme asiakkaita puhelimitse ja sähköpostitse. 8 Iitinseutu Torstaina heinäkuun 6. .040 548 2693 Eläinlääkäri, Iitin toimipiste Rautatienkatu 27...............044 480 1177 Kansalaisopisto...............040 554 6502 Ravilinnan vapaa-aikakeskus ............................................0400 650 293 Kuntosali.......................... 0400 650 293 Kuntosalin aukioloajat: ma–su 5.30–22.00 Kirjasto Kausansaarentie 3.............040 483 3800 Omatoimiaika Palveluaika ma–su klo 7–21 ma–ti klo 12–19 ke–pe klo 10–16 Kirjastoauto....................040 523 2543 Varhaiskasvatusyksiköiden esimies ........................... Seuracupissa 11–17-vuotiaat kilpailevat lähes kaikissa yleisurheilun lajeissa. Päätoimittaja Lumimarja Tirronen 0400 728 113 lumimarja.tirronen@iitinseutulehti.fi Toimittaja Susanna Lohi 0400 723 727 susanna.lohi@iitinseutulehti.fi Konttoripäällikkö Satu Santala (05) 326 0355, 0400 857 577 asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi Asiakaspalvelu, ilmoitukset, tilaukset ja laskutus Ilmoitusja asiakaspalvelu, toimitus Minna Tervo ilmoitukset@iitinseutulehti.fi Asiakaspalvelu, ilmoitukset, tilaukset ja toimitus Jättöaika, seurapalsta ja pikkuilmoitukset: asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi keskiviikkona klo 10.00 mennessä Jättöaika, vedosilmoitukset: ilmoitukset@iitinseutulehti.fi tiistaina klo 15.00 mennessä Ilmoitushinnat paperilehdessä Etusivu 2,15 E /pmm Takasivu 2,05 E /pmm Ennen tekstiä, tekstissä ja tekstin jälkeen 1,85 E /pmm Pienin ilmoituskoko 25 pmm Kuolinilmoitus 2,15 E /pmm Kiitosilmoitus 40 E /kpl Etusivu (silmä) 100,00 E /kpl Merkkipäiväilmoitus 40,00 E /kpl Onnitteluilmoitus kuvalla 70,00 E /kpl Palveluhakemisto 45,00 E /rivi 3 kk Ilmoitushinnat sisältävät arvonlisäveron 24%. 040 5957 264 Varhaiskasvatuksen palvelupäällikkö............. Ilmoitushinnat verkkolehdessä: Katso iitinseutu.fi Tilaushinnat paperilehti sis. 0200 22020 Jakeluhäiriöt muualla Iitinseutu Painopaikka Lehtisepät Oy, Lahti Pankit Nordea FI92 2131 1800 0041 25 Helmi Säästöpankki FI25 4212 0010 0979 68 OP FI 93 5069 0110 0003 50 Osoitemuutokset ja tilausasiat verkossa tai asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi (05) 326 0355, 0400 857 577 iitinseutu.fi Kiroileva siili Lassi ja Leevi 246 Pyrintöläiset urakoivat pisteitä Karhulassa Seuracupissa on tärkeintä kerätä pisteitä omalle seuralle Yleisurheiluseurojen perinteinen joukkuekilpailu Seuracup alkoi Lahden, EteläKarjalan ja Kymen piirien osalta yhteisellä kilpailulla Karhulassa. Pisteitä kertyi 6 352, mikä on reilusti enemmän kuin vuosi sitten ensimmäisessä osakilpailussa. Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. 0100 4070 Jaalan kirkonkylä arkisin 6-16 p. 029 512 000 Hämeen TE-toimisto – Lahti: Henkilöasiakkaat................0295 025 500 Yrityspalvelut.....................0295 041 440 https://toimistot.te-palvelut.fi/lahti Maataloustoimisto, Iitti Avoinna toistaiseksi ajanvarauksella puh
Ympäristön kunnostus ja majan maalaus. Kuljettajalla oli vaikeuksia pysyä omalla kaistallaan. Bussilla Vuolenkosken kesätorille, laiva m/s Suomen Suvi lähtee satamasta klo 11.30 ja Kimolan kanavan kautta Hirvelän satamaan saavumme noin klo 14.30. Törkeä rattijuopumus Iitintiellä Hätäkeskukseen tuli maanantaina iltapäivällä useita ilmoituksia henkilöautosta, jonka kulku oli epävarmaa Iitintiellä. klo 10–13. Maisemamaal a u s k u r s s i pe 7.7. Terassin kahviosta virvokkeita, kahvia ja leivonnaisia. Kaikki mukaan! Vuolenkosken metsästysseura ry. Mäski. IITIN NUORTEN ISÄNTIEN KERHON kesäolympialaiset pe 14.7. (Kuva: Maisa Hyttinen / Hippos.) Pitkään kilpailematta ollut iittiläisori Le Gros Bill juoksi Porissa koelähdön valmentajansa Ari Vianderin ohjastamana. Le Gross Bill on voittanut 32 kilpailua ja tienannut lähes 250 000 euroa palkintoina. Kurssitöiden näyttely Taidekulman ikkunassa 12.7.–26.7. klo 18.00. VMS ampumaradalla klo 12.00– 16.00. Kummit tarjoavat kirkkokahvit ja kotiin lähtiessä porstuassa arpajaiset. Esiintyjänä Jorma Vinnikka ja Tanssiorkesteri Tahdistin, liput ovelta, Perheniemen kyläyhdistyksen maksaneet ilmaiseksi. Haaviston seuratalolla. Hyväksytty koe päättyi kilometriakaan 14,9, ja viimeiset 500 metriä tultiin 12,5-kyytiä. Ilmoittautumiset Petri Lindgrenille 16.7. Kaikki joukolla mukaan kuulemaan runoja ja vaikka lausumaan Eino Leinoa itse. Kaikki joukolla mukaan. Terassi avautuu klo 18.00 ja laulamaan pääsee n. Pitkään Ruotsissa ollut ja ilman kilpailuja siellä jäänyt Aki ja Pertti Lukanderin kasvattama ori palautui tänä vuonna kotimaahan toteutumattoman kaupan jälkikiemuroissa. Toiveena trimmeri mukaan, heinää riittää. Ennätyksensä 10,3a Com Milton ravasi Mikkelissä St Michelin katsastuksessa kesällä 2020. klo 18–21. Lisätietoja Ulla 040 562 6570 ja Riitta 045 258 6186. Autoa kuljetti 58-vuotias mies, joka puhalsi alkometriin lukeman 0.91 mg/l. Jos olet kiinnostunut niin ota ennalta yhteyttä: Tero Tuomisto puh. Yleisurheilukilpailut la 8.7. Kaukaan kyläyhdistyksen ja Kaukaan maaja kotitalousseuran yhteinen bussi-laiva kesäretki la 22.7. klo 10.00 alkaen. Ilmoittautuminen Marjalle p. klo 9.00 alkaen talkoot. klo 15 Seuratalon kentällä. mennessä p. päivänä 2023 Seuratoiminta RAULI ALA-KARVIA Le Gros Bill vakuutti koelähdössä Iittiläisori pääsi kilpailemaan tauon jälkeen Antti Teivainen on ohjastanut enimmän osan Le Gros Billin kilpailuista. Lisätiedot ja ilmoittautumiset kursseille: 044 744 4822/Pirkko, holmberg.pi@gmail.com Kalamajalla su 9.7. Iitin Erä ry:n hirviharjoitusammunnat Tillolan ampumaradalla: pe 7.7. Valvojat: Jani Komppula, OlliPekka Martikainen, Pekka Karpio. klo 12.00. Kaikki joukolla kisailemaan! Pesäpallo keskiviikkoisin klo 19 ja tulossa myös kiva kylän kesätapahtuma 22.7. päivä maalataan työt valmiiksi Taidekulmassa. Seuraa ilmoittelua! Isot kiitokset kaikille kesäkahvilatoimintaamme osallistujille, arpajaisvoittojen lahjoittajille ja leipojille sekä vierailijoille toukokuussa. Edellisen kerran yhdeksänvuotias ruuna on mennyt kovempaa viime lokakuussa Turussa. Onkikilpailu, seuraottelu Elimäki-Iitti, Koria, Rantaraitti ke 12.7. Iitinseutu 9 Torstaina heinäkuun 6. klo 10.00–12.00, su 8.10. Haaviston seuratalolla klo 18.00. Jos olet tällaisesta retkestä kiinnostunut, soita Leenalle 12.7. Harjoitusammunnat su 9.7. Iittiläisen Matias Salon valmentamalta Global Withdrawlilta odotettiin menestystä Härmän juhannusmaililla. Tuo ystäväsi mukanasi! Tulossa myös torstaina 27.7. 050 340 0792 viim. Lähtö Kausalan linja-autoasemalta klo 8.30, paluu n. Paikka-arvonta klo 17.30. 2. Rannaltaonginta Kausalan venevalkama, tiistaina 18.7. Viikkoammunnat Tillolan ampumaradalla tänään to 6.7. 0400 551 247. klo 17.00–19.00, la 16.9. Tonnin väliaika oli 09,5, mutta viimeisen 300 metrin koittaessa kahdeksanvuotias ruuna luovutti ja lasketteli maaliin kymmenentenä ajalla 11,3a. 044 297 3067. Lahdessa Montén SEkokeessa 2 640 metrin matkalla Sanna-Kaisa Liukkosen omistama ja valmentama Maisteri Jutila ravasi Jenni Koskelan ajamana toiseksi (30,0a) ja Vilja Kivisen valmentama Montsan Vippi neljänneksi (32,0a). Imastun Kummit kutsuu kesäkirkkoon Karralaan (Myllymäentie 32) su 9.7. Syyskuussa jatkamme yhdistyksen toimintaa, seuraa ilmoittelua. Tarjolla sauna, järvi, yhteinen ruokailu, päiväkahvit ja tietysti arpajaiset iloisessa seurassa. Hannu Korven Hierro Boko kääri 20 000 euron ykköspalkinnon ajalla 10,4a. Syömme lounasta ja vaihdamme kuulumisia pitkästä aikaa. klo 14.00 ravintola Vanhaan Sampoon (Rieskantie 24). Kokemäellä toimiva treenari miettii nyt hevoselle kilpailuohjelmaa. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. heinäkuuta mennessä 044 744 4822. mennessä Pirjo p. Team Luck'apin omistama yhdeksänvuotias ori on edellisen kerran kilpaillut marraskuussa 2021 Lahdessa. Kaikille avoin sokkoretki to 20.7. – su 9.7. Vapaa pääsy! Lisätietoja www.perheniemikyla.fi, Facebook ja Instagram Perheniemen kyläyhdistys Konttilan Kerhon talkoolaiset ruokailuun Radalla perjantaina 21. Iitin Eläkkeensaajat ry. Antti Teivainen ajoi tammaa toisella radalla, ja kirikerrokselle kaarrettaessa meno näytti tahmealta. Kausalassa auto päätyi liikerakennuksen parkkipaikalle, ja todistajat ohjasivat poliisipartion oikean auton luokse. klo 17.00– 19.00, järjestelyvuorossa Mankala. Me onnistuimme hyvin yhdessä kaikkien Teidän ansiosta. klo 18.00 alkaena osoitteessa Leppäkorventie 123, Artjärvi. Karaoke-ilta pe 7.7. Lokakuussa tulossa vauvojen ja taaperoiden ensiapuun keskittyvä kurssi. Varapaikka Sutki, Myllykoski. Sarjat: miehet, naiset ja lapset. Ammutaan liikkuvaa hirveä. Tarjoilua, kahvia ja makkaraa. Ennen omalaatuista Ruotsin reissuaan ori ehti juosta 32 voittoa. klo 19.00. Perinteiset kolmiottelulajit pikajuoksu, pituus ja kuula. Salon tallin Loveyou Hangover (13,6a) ja Com Tuff (13,4a) juoksivat lauantaina Lahdessa kumpikin kolmosSääskjärven maaja kotitalousnaiset. klo 17.00–19.00, pe 18.8. Lapsiperheille suunnattu taidenäyttely Kesäkahvilalla 8.8.–21.8. Kaikki mukaan! Vietetään hyvä talkoopäivä yhdessä. klo 12.00–14.00. Torstaina 13.7. klo 11.00–14.30. Kuski ei enää Hulluduunaria patistanut, vaan valjakko hölkkäsi maaliin viimeisenä ajalla 29,2a. Lahden Suur-Hollolan viikonloppuna Matias Salon valmentama Com Milton juoksi Hopeadivisioonan finaalissa kakkoseksi (12,5a). heinäkuuta klo 12.00. Suurin kala palkitaan. ja 3. Hei terveyskeskuksen eläkeläiset! Kaikki joukolla mukaan kesäiseen tapaamiseen ti 18.7. Konttilan Kerhon jäsenet, lähtö Iitin kesäteatterin esitykseen sunnuntaina 23.7. Verlassa vapaata tutustumista alueeseen. LYÖTTILÄN LUJA. 17.7. Kaikki mukaan! Iitin Soutajat ry:n keskiviikkoharjoituksiin toivotaan lisää osanottajia. klo 11.00–16.00 kesäinen rantapäivä Jaalassa, Kallioistenniementie 155 A. Harjoitukset alkavat klo 18.00 kirkonkylän pappilan rannasta. mennessä, mieluiten tekstiviestillä. Laji: Hirvi & haulikko. 0400 824 321. Tulkaahan joukolla tutustumaan kirkkovenesoutuun. Suomenhevosten tammalähdössä Pertti Niverin valmentaman Hulluduunarin juoksu kertoi, että kaikki ei ollut kunnossa. Kurssipäivä 1 vietetään Rantamakasiinin ympäristössä luonnoksia tehden. Pisteiden perusteella kunkkareihin saa paikan kymmenen parasta. Hulluduunari on Kouvolan kuningatarkilpailun pisteissä nyt sijalla kahdeksan. osoitteessa iitinseutu.fi Aina auki tilaajille Tervetuloa!. Sitovat ilmoittautumiset ja tiedustelut pe 14.7. klo 15.00. Montsan Vippiä ratsasti Miisa Pulkkanen. Runon ja suven päivää vietetään kirkonkylän venevalkamassa torstaina 6. Ota ystäväsi kyytiin. Iitin Jousiampujat ry:n jousiammunnan valmennusvuorot maanantaisin klo 17.00–18.30 Kymppirannassa (Uimarintie 2). Elokuussa tavataan perinteisessä Heinlahden päivässä 16.8. Santtu Raitala satsasi kuten ennenkin mukaan starttiin, ja ensimmäinen puolikas paineltiin henkeäsalpaavasti 07,5-kyytiä. mennessä 0400 903 788. Klo 17.00 JokeriPokeriBox Taikuriesitys (show klo 18.00), poniratsastusta, kepparirata, kahviosta herkkuja. Lasten tapahtuma ke 26.7. Haaviston seuratalon terassilla. Bussilla Verlan kautta kotiin. Laivassa ruokailu. Torstai -tanssit 13.7. Ilmoittautumiset ja lisätiedot Pirkolta 16. Tarvikkeita voi ostaa taideseuralta. Osoite Ampumaradantie 17, Finrem Shooting Center. heinäkuuta kello 13. sijan ja tiensivat kolme tonnia per nuppi. järjestelyvuorossa Pilkanmaa
MATTI NIEMI Puh. .. Siivousliikkeita .. Hierojia Hautakivia .. 040 678 7784 Palvelemme ma-pe 9 – 17, la 9-14. naukionkukka@gmail.com Torstaina heinäkuun 6. Tilitoimistoja Tuote-esittelyja .. Iitinseutua luetaan mobiilissa! saat suuren yleisön pieneen hintaan! Verkkomainoksen viikkohinta alkaen 49 euroa Yrittäjä, Lisätietoja: iitinseutu.fi/ilmoittajalle/verkkomainonta/ Vesija lampojohtoliikkeita .. Autotarvikkeita Autokorjaamoja ja -huoltoja Pienkonekorjaus ja -huollot Varastotie 8, 47400 Kausala, www.kausalanautokatsastus.fi puh. Kuljetuksia Kauneushoitoloita Kiinteistohuoltoa .. päivänä 2023 Rakennusliikkeita .. Hammaslaakareita .... 0400 414 431 Palvelemme ma-pe 9 – 16. Hautaustoimistoja Kukkakauppoja Sahkoliikkeita .. .... .. Hautaustoimistoja Kukkakauppoja Elainlaakareita .. Muina aikoina sopimuksen mukaan. .. www.nakionhautauspalvelu.fi Naukion Kukka Kauppakatu 10, Kausala p. 3636118, 040-7523932 Maalausta ja tapetointia Metsatyot .. 044 985 4690, asiakaspalvelu@kausalanautokatsastus.net Avoinna ma-to 9-17, pe 9-16. .. .... Nuohous MARKKU VARPENIUS Ky p. .. .. Naukion Hautauspalvelu Kauppakatu 10, Kausala Kauppakatu 9, Kuusankoski p. 10 Iitinseutu rantojen ruoppaukset Kanervatie 2 Palveluhakemisto Polttooljya .. .. .. (05) 326 0143, 0400 553 417 Maalausta ja hiekkapuhallusta Maalausja lattianpaallystystyot .. Rakennusliikkeita .. ... .
Vuonna 2004 Iitin Tiltu -esitys kuului Joroisten musiikkipäivien musiikkiohjelmaan. Ostoksia voi tehdä kirjaston palveluaikoina eli maanantaina ja tiistaina kello 12-19 sekä keskiviikkona, torstaina ja perjantaina kello 10-16. Sovitukset teki studio-orkesterin johtaja, kapellimestari, säveltäjä, sovittaja ja pianisti Antti Hyvärinen. Ehytlaitaiset verholehdet eteenpäin kuten valamonruusulla.” Ruusun alkuperää ei tunneta. Kirjasto myy poistoon meneviä tuotteita Kirmossa Iitin kirjastolla alkoi perinteinen Heinähässäkkä maanantaina. Näyttelijä ja laulaja Ritva Oksanen levytti Iitin Tiltu -nimisen musiikkialbumin vuonna 1974. Legendat ovat nimensä mukaisesti tarinoita, ja sellaisina ne pysyköön.” Hiski Salomaa teki Iitin Tiltusta maailmankuulun, kun hän sai sanoittamastaan Iitin Tiltu -laulusta levytyssopimuksen yhdysvaltalaisenglantilaisen Columbia Records levy-yhtiön kanssa 1.6.1930. Näytelmän sävelsi ja sovitti musikaaliksi Jouni Sjöblom. Kirjan esittelytekstissä sanotaan: ”Kaikki naiset ovat menneet jo ajat sitten manan majoille, joten totuuksia ei tiedä enää kukaan. Salomaa, alun perin nimeltään Hiskias Mättö, syntyi Suomessa. Kukka on yksinkertainen, iso, läpimitaltaan jopa 10-12 cm, lämpimän karmiinintai tiilenpunainen ja melko voimakkaasti tuoksuva. Se on vahvasti osa iittiläistä ja myös kansallista elävää kulttuuriperintöä. heinäkuuta saakka. Iitin Tiltu -legenda tai -myytti, joksi Satu Nummila Tiltu-hahmoa kuvasi, on ollut innoituksen lähde monella kulttuurin alalla. Runsas ja pitkään jatkuva kukinta voi alkaa jo kesäkuun puolivälissä. Se on löydetty jo ennen toista maailmansotaa Iitin kirkonkylästä, jossa sitä edelleenkin kasvaa. Se kuuluu samaan folkloreen kuin Kaunis Veera, Muhoksen Mimmi, Savotan Sanni, ym. Esitys on katsottavissa Yle Areenasta. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kansanrunousIitin Tiltu on elävää kulttuuriperintöä arkistossa on laulun sanoituksesta kahdeksan versiota ja ne ovat erityyppisiä kuin muut Iitin Tiltu -laulut, mutta perustuvat samaan polkkamelodiaan. kuvitteelliset naiset. Nämä ovat liikkuneet Riihimäki-Pietari radan rakennustyömaalla, uittotyömailla ja markkinoilla. Perimätiedon mukaan Iitissä on eri aikoina, 1860-luvulta 1900-luvun alkupuolelle saakka, ollut ainakin kolme kaunista, toimeliasta ja iloluontoista Matilda-, Tildatai kansanomaisesti Tiltu-nimistä naista, joihin kansanlaulun teksti sopii. Iitin Tiltu -kansanlaulusta on olemassa useita toisintoja, jotka käyvät ilmi Nummilan tutkimuksesta. Iitin Tiltu valitaan aina kahdeksi vuodeksi kerrallaan. Hänen levytyksensä ovat tärkeä osa suomalaista äänityshistoriaa. Vuonna 2008 Suomen Ruususeura valitsi vuoden ruusuksi Iitin Tiltun. Salomaa hankki elantonsa räätälinä, mutta oli myös suosittu esiintyjä suomalaisten maahanmuuttajien keskuudessa. Nyt tutustuin mukavaan pizzeria Rehtoriin Sääskjärvellä. Kiitos ja Kumarrus. Legendojen tehtävä on saada ihmisten mielikuvitus siivilleen. Iitin Tiltu hyväksyttiin Iitin PR-henkilön symboliksi vuonna 1986 edistämään kunnan elinkeinoelämää ja kulttuuria. Ritva Oksasella on vuosikymmenien aikana ollut satoja konsertteja ja teatteriesityksiä ympäri Suomea, myös Iitissä. Iitin Tiltuksi vuosille 2023-2024 kruunattiin Kaisa Märkjärvi. Neljästä Tivoli -finalistista myös Johanna Hasulla ja Kari Valtolla on yhteys Iittiin. Ne julkaistiin aikana, jolloin suomalaisia levyjä julkaistiin hyvin vähän. Iitin Tiltu on ajankohtainen nyt, kun Euroopassa parhaillaan vietetään elävän kulttuuriperinnön teemavuotta. RISTO NIHTILÄ Kiitokset Rehtorille. Kirjan kymmentä naislegendaa, joista yksi on Iitin Tiltu, yhdistää se, että heistä kaikista on tehty laulu. Tämänvuotisessa Heinähässäkässä hintataso on edullisempi kuin esimerkiksi vuonna 2019, jolloin hinta oli 0,20 euroa myytävältä tuotteelta. Näytelmässä on yhdeksän miesja neljä naisroolihahmoa. Ne kertovat 1900-luvun alkupuolen ajoista. Tiltujen Tiltu on vuonna 2018 tehtävään valittu Iitin Tiltu Päivi Matilainen. Palveluhakemisto Torstaina heinäkuun 6. Ajallisesti he saattavat edustaa jopa kolmea eri sukupolvea. Se saattaa olla peräisin Venäjältä, Pietarista. Niistä kuuluisin varmaan on amerikansuomalaisen kuplettilaulaja ja lauluntekijä Hiski Salomaan (1891-1957) sanoitus. Vuonna 2010 muistomerkin juurelle istutettiin ranskanruusu Iitin Tiltu. Iitin Tiltu -nimikkeellä löytyy 84 kappaletta YLE:n arkiston Fono.fi -äänitietokannasta, jonne tietojen tallentaminen lopetettiin 14.1.2022. Tiltua on käsitelty kansanperinteessä, taiteissa ja jopa puutarhakulttuurissa Lehden viime viikon numerossa oli juttu Iitti Libri -kirjallisuustapahtumasta. Aikojen kuluessa monet muutkin laulajat ja soittajat ovat tehneet Iitin Tiltusta levytyksiä. Varikauppoja .. Ensimmäiseksi Iitin Tiltuksi valittiin vuonna 1986 FM, lehtori Marja Pullinen. Kuka ja millainen henkilö Iitin Tiltu oli. Se koostuu seitsemästä Hiski Salomaan humoristisesta kupletista ja neljästä muusta samanhenkisestä laulelmasta. Salomaa kuoli New Yorkissa vuonna1957. Iitin Tiltun henkilöhahmoa on selvitellyt Satu Nummila Joensuun yliopiston Suomen kielen, kirjallisuuden ja kulttuurintutkimuslaitokselle tekemässään pro-gradu tutkielmassaan vuonna 2000. Lisäksi mukana on markkinaväkeä. Iitin Tiltu -ruusu kasvaa sopivissa kasvuolosuhteissa jopa yli kaksi metriä korkeaksi, leveäksi pensaaksi. .. Heinähässäkkää vietetään 28. Hän edusti Iittiä kolme vuotta, koska koronarajoitukset estivät Tiltun valinnan vuonna 2020. Kurtturuusuperimän ansiosta Iitin Tiltu saattaa kukkia uudestaan melko runsaasti syyspuolella. Jälki-istuntoahan sieltä yleensä tuli tunti tai kaksi. Vuosien myötä suhteeni rehtoreihin on parantunut ja joukkoon on sattunut muutama mukavin rehtori. Vuonna 2006 kirjailija Anne Lampiselta ilmestyi teos Kaunis Veera ja muita naislegendoja . Juurivesoja muodostuu jonkin verran. Hän muutti äitinsä kuoltua vuonna 1909 Yhdysvaltoihin. päivänä 2023 LUKIJALTA RITVA MÄKELÄ-KURTTO Iitin Tiltu on suomalaisen kansanperinteen tuntema hahmo ja ehkä myös Iitin tunnetuin hahmo. Sitä kuvataan seuraavasti: ”Se on ranskanruusun (valamonruusun?) ja kurtturuusun risteymä. Mielyttävässä ympäristössä. Esityksestä vastasi musiikkipäivien silloinen taiteellinen johtaja, oopperalaulaja Topi Lehtipuu ja HumppAvanti. TÄNÄÄN Iitinseutu 11 Vesija lampojohtoliikkeita .. Kaikki myytävät tuotteet maksavat 0,10 euroa. Hän myös asui Iitissä jonkin aikaa ja teki lähes parikymmentä vuotta yhteistyötä kesäiittiläisen muusikko, kapellimestarin Pedro Hietasen kanssa. Eikä absoluuttista totuutta ole olemassakaan. Poikkeukselliset naiset ovat aina kiinnostaneet kansaa. Iitin Tiltu -näytelmä oli Limingan teatteriyhdistys Lite ry:n ohjelmistossa Abrahamin kulttuuripuiston lavalla vuonna 2022. Hänen keräämänsä muistitiedon mukaan Iitin Tiltusta on tullut legenda ja myytti niin että todellinen henkilö Tiltun takana on hämärtynyt. Pulleita päärynämäisiä kiulukoita muodostuu. .. Ainakin neljä henkilöä kävi meitä palvelemassa ja vielä annettiin yksi pitsa laatikossa evääksi tattiskaupalla. Taidemaalari , professori Unto Pusa (1913-1973) on tehnyt Iitin Tiltusta värikkään maalauksen vuonna 1968. Muistokivi on kodin porraskivi, koska kodista ei ole enää jäljellä kuin kivijalka ja talli. Kirjaston poistoon menevää aineistoa myydään monitoimitila Kirmossa. Se on nimetty Hiski Salomaan laulelman mukaan. Teos kuuluu Helsingin taidemuseon kokoelmiin. Iitin Harrastajateatteri toteutti näytelmän kantaesityksenä samana kesänä Iitin kirkonkylän kesäteatterissa. Tarkennus Ennen kouluaikana, kun tuli ulos rehtorin kansliasta, kaverit kysyivät heti, paljonko sait. Kangasniemen Kotiseutuyhdistys pystytti vuonna 1979 muistokiven Hiski Salomaan syntymäkodin paikalle. Iitin Tiltu kasvaa komeaksi, yli 2 m korkeaksi, leveäksi pensaaksi. Tilasimme, söimme ja maksoimme kaksi maistuvaa pitsaa. Laila Seppä kirjoitti täyspitkän näytelmän Iitin Tiltu , joka julkaistiin vuonna 1999. Ensimmäiseksi Iitin Tiltuksi valittiin FM, lehtori Marja Pullinen, joka loi pohjan vieläkin jatkuvalle perinteelle
Hyvinä talvina hän myös hiihti mielellään. Omalla perehtyneellä otteellaan Hannu piti vuosikymmenten aikana hyvällä tavalla johtavat viranhaltijat sekä luottamushenkilöt varpaillaan ja haastoi meitä parempaan ja tarkempaan toimintaan. Valtuutetun voi jättää ilman lautakuntaja hallituspaikkoja, mutta ääntä ja puheoikeutta häneltä ei voi viedä. Raviurheilu oli myös Suhoselle mieluinen harrastus ja varsinkin, kun sai lahjaksi oman lämmiverivarsan, Forest Lenchipperin, jota hän kävi itse ruokkimassa ja ajamassakin. Laskennan tekevät vapaaehtoiset metsästäjät. Myöhemmin Hannu Suhonen mieltyi lentopalloon ja pelasi 1980-luvulla Lentopalloliiton 4-sarjaa Kausalan Yrityksen 2-joukkueessa. Alkukesä on poikastuotannon kannalta tärkeää aikaa. Se tulee voimaan vähän ennen kuin kanalintujen metsästysaika alkaa. Hannu Suhonen oli ainoa laatuaan. Tietokoneella sivusto toimii parhaiten. Perheelle tehtiin pikaisesti talo Jokueeseen, mikä jäi myöhemmin Suhosten omistukseen. Kun Hannu Suhonen valittiin Iitin kunnanvaltuustoon, hän työskenteli Rakennustyöväenliiton Kymenlaakson aluetoimitsijana. (lainaus Kirkkoherran siunauspuheesta) Aatteellisen vakaumuksen vakuudeksi Hannu Suhonen kävi nuorena miehenä Sirola Opiston Hämeenlinnan Vanajanlinnassa. Hannu taisteli niillä keinoilla, mitä hänellä oli. Lopulta lahjavarsan elämä päättyi dramaattiseen loukkaantumiseen. Suhosen työura oli myöhemmin pätkäluonteista ja hän opiskelikin aikuisiällä Kouvolan Kauppakoulussa, mistä valmistui merkonomiksi. Vaikea sairaus päätti energisen kuntapoliitikon taipaleen 6. Nuorena poikana hän hyppäsi mäkeä, mutta ura jäi jalan katkeamisen ja äiti Aunen topakan ohjeen antamana lyhyeksi. Hannu näytti meille kuinka olla parlamentaarikko sanan varsinaisessa merkityksessä ja kuinka käyttää sitä mandaattia täysimääräisesti, jonka kuntalaiset olivat valtuutetuille aina neljäksi vuodeksi lainaan antaneet. Varsinaisena valtuutettuna Suhonen ehti toimia 48 vuotta vuosina 1973-2021. Nisäkkäistä laskennassa seurataan karhujen ja metsäjänisten määrää. On siinä meillä aukkoa täytettäväksi. Metsäkanalintujen metsästysajat määrätään metsästysaika-asetuksella, joka lähtee lausunnolle jo elokuun puolenvälin jälkeen. Valituksia kunnan päätöksistä Hannun kynästä lähti hallinto-oikeuteen satoja. Myöhemmin Suhonen opiskeli musiikkia Markku Heikkisen johtamassa Iitin kansalaisopiston ryhmässä ja esiintyi monesti myös Jorma Vinnikan ja Timo Mäkisen rinnalla muun muassa Kausalan toritapahtumissa. — ”Hannu Suhonen oli syntynyt Harjavallassa Aune ja Uuno Suhosen esikoisena. Viime kesän laskennan perusteella todettiin, että metsäkanalintujen tiheydet olivat pysyneet edellisvuoden tasolla. Hän esiintyi jo 1960-luvun alussa rumpalina mm. Nopeasti asiat eivät aina Hannun kanssa hoituneet, sillä puhelimessa oli aluksi varauduttava kuuntelemaan nauhoitettu maailmanpoliittinen talouskatsaus, joissa valtaeliitti, rahamafiat ja EU saivat kuulla kunniansa. Olisi hyvä muistaa vieläkin, että maailmaa on myös Iitin ulkopuolella, ja rahan vallan lonkerot ulottuvat kaikkialle. Isä Uuno oli rakentamassa Kokemäenjoen voimalaitosta ja sama turbiinitunneleiden rakennustyö toi perheen myös tänne Iittiin, kun Mankalan voimalaitosta rakennettiin. Hannu Backman Anna-Leena Ilmarinen Esa Lehtinen Eemeli Lehtinen Juha Kojonen Hannu Suhonen (1941-2023) Riistakolmioiden kesälaskenta lähestyy Laskenta on hyvä tehdä laskentakauden alussa Tänä vuonna riistakolmioiden kesälaskenta suoritetaan 22.7.-6.8. Oli valitusta linjasta mitä mieltä tahansa, on kiistatonta, että lukuisilla värikkäillä puheenvuoroilla ja kannanotoilla Hannu teki Iitin kunnanvaltuustosta omaleimaisen ja jätti iittiläiseen luottamushenkilöhistoriaan lähtemättömän jäljen. Kausalan Yrityksen johtokunnassa hän oli vuosina 1980-86, joista kaksi viimeistä vuotta rahastonhoitajana. Säätiön taustalla olivat Suomen kommunistinen puolue (SKP) sekä Suomen Kansan Demokraattinen Liitto (SKDL) ja sen jäsenjärjestöt. päivänä 2023 Iittiläinen maamerkki on poissa in Memoriam Kesäkuun ensimmäinen viikko oli lopuillaan, kun tuli tieto Hannu Suhonen poismenosta. 12 Iitinseutu Torstaina heinäkuun 6. Ei Hannu toimistaan aina kehuja saanut, tuskin niitä kovin kaipasikaan. Riistakolmio on tasasivuinen kolmio, jossa laskentalinjan kokonaispituudeksi muodostuu 12 kilometriä. Fyysistä kuntoaan Hannu Suhonen harjoitti useita vuosia ergosoudulla. (Kuva: Tapani Hellman.). Siten varmistetaan, että tulokset ehtivät varmasti metsästysaika-asetuksen pohjaksi, kerrotaan LUKEn tiedotteessa. Lindénin mukaan alkukesän säätiloilla on suuri merkitys kantojen säilymiseen. Vuonna 1969 vanhemmat hankkivat itselleen eläkekodin Harjavallasta ja Hannu jäi Kausalaan”. Ketju kirjaa havainnot 60 metrin levyiseltä kaistalta. — Etsi itsellesi vaarattomampi laji, totesi äiti pojalleen. Hannu Suhonen oli kiinnostunut myös yhdistystoiminnasta. oman pitäjän The Exotic-yhtyeessä yhdessä Antero Virtasen sekä Eero ja Seppo Ravin kanssa. Usein oikeutetusti. Periaatteet eivät olleet kaupan. Vuodesta 1981 alkaen Hannu Suhosesta tuli täyspäiväinen kunnallispolitiikko. Suomen riistakeskuksen sivuilta voi tarkistaa metsästysajat. Kaikki eivät niistä pitäneet, mutta vuosien saatossa osa valtuutetuista, varsinkin neljässä pienryhmässä, oppi niistä pitämään ja ryhmät tiivistivät yhteistyötä niin paljon kuin mahdollista. Viimeisimmän valituksensa kunnan lämpöyhtiön myynnistä hän myös voitti. Hän oli loppuun asti uskollinen omalle tyylilleen ja valitulle linjalle. Karhu on mukana tämän vuoden laskennassa. Hän edusti iittiläistä henkeä, joka ajattelee itse ja panee vastaan niin hyvässä kuin pahassakin. Lannistumaton Hannu Suhonen oli iittiläinen maamerkki ja aikamoinen järkäle olikin. Laskenta suoritetaan kolmen laskijan ketjuissa. Suhosen sanansäilä saattoi olla armoton, mutta muistutti meitä kaikkia siitä, että politiikassa ja luottamustehtävissä merivettä on tarvittaessa siedettävä. Railakkaista otteistaan työmailla tunnettu Suhonen irtisanottiin Rakennusliiton palveluksesta vuonna 1980. Linnuista laskennassa ovat mukana metso, teeri, pyy, riekko ja lehtokurppa. Heinä-elokuun vaihteessa tehtävät riistakolmiolaskennat kertovat metsäkanalintukantojen tiheyksistä sekä siitä, miten metsäkanalintujen lisääntyminen on onnistunut, kertoo Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Andreas Lindén. Kausalan Yrityksen ansiomerkin Suhonen sai seuran 70-vuotisjuhlassa vuonna 1997. Myös musiikki oli miehen mieleen. Hänellä oli aikaa perehtyä kunnan ja kuntalaisten asioihin ja erityisesti häneen ottivat yhteyttä ne kuntalaiset, jotka olivat tulleet mielestään kunnan tai yleensä yhteiskunnan toimesta kaltoin kohdelluiksi. Isä kulki reissutöissä, mutta pojat, Timo ja Hannu, saivat olla kotona, äidin hyvässä hoidossa. Hänet tunnettiin myös urheilumielisenä. päivä kesäkuuta Salpausselän Kuntoutussairaala Jalmarissa. Ironista kyllä, päätös ei enää Hannua tavoittanut, sillä hän nukkui pois kolme päivää ennen Hämeenlinnan hallinto-oikeuden asiasta tekemää päätöstä. Sivustolla kerrotaan, että sen käyttäminen matkapuhelimella tai tabletilla voi olla hankalaa. Tuskin monikaan iittiläinen kunnanvaltuutettu on koskaan saanut yhtä paljon huomiota kunnan rajojen ulkopuolella kuin Hannu Suhonen. Luonnonvarakeskus eli LUKE suosittelee tekemään laskennan kahden ensimmäisen viikon aikana. Palautukset voi jättää omariistakolmiot-sivuston kautta. Riistakolmiot ovat pysyviä, riistakantojen seurantaa varten tehtyjä laskentareittejä. Hannu Suhosen vertaansa vailla oleva luottamushenkilöura alkoi jo vuonna 1970