Ohjelmassa toimenpiteet on jaoteltu välittömästi toteutettaviin, harkiten toteutettaviin ja vain ”äärimmäisessä hädässä” toteutettaviin. Nuorten laitoshoitoon käytetty raha ylitti miljoonan euron rajan v. Yli 65-vuotiaiden, alle 6-vuotiaiden ja alakoululaisten menot ovat keskimääräistä pienemmät, kaikkien muiden suuremmat. Konsernin rahoitusvarallisuus sen sijaan on alle koko maan keskiarvon. Erityisesti työikäisten määrä vähenee, kuten koko PäijätHämeessä ja vielä paljon jyrkemmin Kymenlaaksossa. Työikäisten tulot jäävät maan keskitason alapuolelle. Harkiten toteutettavia ovat esimerkiksi rakennuslautakunnan korvaaminen lupajaostolla v. Iitin menot ovat koko maan keskiarvoa suuremmat. Sopeutusohjelman lisäksi kunnan olisi saatava hillittyä toimintakatteen kasvua. Iitissä on myös hyvätuloisia eläkeläisiä. Lista on pitkä. Maanantaina 8. Kunnan rahavarat ovat lähes koko maan keskiarvon tasolla. Yhteisöveron kasvu on sen sijaan ollut koko maata parempaa. 2021, yksityistiejaoston siirtäminen tekniselle lautakunnalle 2021, luottamushenkilöiden määrän vähentäminen, sähköisiin kokouskäytäntöihin siirtyminen ja ei-pakollisten hankintojen lopettaminen kahdeksi vuodeksi. Niistä palveluista, joihin sopeutustoimia nyt kohdennetaan, sopeutustavoite oli peräti 8,9 prosenttia. Lisäksi ohjelman laadintaan ovat osallistuneet kunnan toimialojen johtavat viranhaltijat, esimiehet ja asiantuntijat. Metsää ja peltoa myydään, ja metsienhoidon kumppani kilpailutetaan. Teknisen toimen taksoja korotetaan kauttaaltaan, yksityistieavustuksia vähennetään, uimarantoja lakkautetaan ja palvelukeskuksen uima-allas jätetään tyhjilleen. Kunnan taseeseen kertynyt alijäämä voi johtaa kriisikuntamenettelyyn neljän vuoden kuluessa ja viime kädessä kunnan itsehallinnon menettämiseen. Uusi kunnantalo saattaa jäädä tyhjilleen.. Poismuutto on ollut tulomuuttoa suurempaa, ja syntyvyys laskee. Sopeutusohjelmaa ovat sorvanneet kuntatalouden konsultointiin erikoistunut Perlacon sekä ohjausryhmä, joka on koostunut Iitin valtuustoryhmien puheenjohtajista, kunnanhallituksen ja kunnanvaltuuston puheenjohtajista, kunnanjohtajasta sekä sihteerinä toimineesta hallintoja talousjohtajasta. Iittiläisten mediaani-ikä on koko maan keskiarvoa korkeampi. Tällä yhdistelmällä päästäisiin vuositilinpäätöksissä niukasti plussalle vuodesta 2022 lähtien, mutta taseessa olisi edelleen vuonna 2025 pari miljoonaa edellisten tilikausien alijäämää. Hallinnon puolella välittömästi toteutettavia ovat muun muassa seuraavat toimenpiteet: uuden kunnantalon sulkeminen, koulutuslautakunnan ja kulttuurija vapaa-aikalautakunnan yhdistäminen v. 2021, iltapäiväkerhojen maksujen nostaminen, yksityisen hoidon tuen puolittaminen, kahden ryhmäavustajan vakanssin lakkauttaminen, hoidettavan latuverkoston supistaminen, kirjaston aukioloajan supistaminen neljään päivään viikossa, kansalaisopiston tuntimäärän vähentäminen sekä ulkopuolelta vuokrattujen opetustilojen vuokraamisesta luopuminen. vuosikerta • 2020 • N:o 5145 Irtonumero 2,50 E (sis. Erikoissairaanhoidon menot per asukas ovat Iitissä korkeammat kuin MannerSuomen kunnissa keskimäärin. Toimintakatteen kasvua ei ole Iitissä onnistuttu hidastamaan, ja tulopohjan kasvu on hidastunut koko maata enemmän. Iitin kunnan tilinpäätökset ovat olleet alijäämäisiä vuodesta 2016 lähtien, ja viime vuodelta alijäämää jäi lähivuosina katettavaksi yli kaksi miljoonaa euroa. Investointeja kunnassa on tehty viime vuosina hyvin vähän verrattuna valtakunnalliseen keskiarvoon: kun bruttoinvestoinnit koko maassa ovat olleet keskimäärin 645 euroa asukasta kohden, Iitissä ne ovat olleet 179 euroa per asukas vuosina 2016-2018. Teknisissä palveluissa välittömästi ryhdytään myymään kunnan kiinteistöjä, millä pyritään ylläpitokustannusten pienentämiseen ja henkilöstöresurssin vähentämiseen. Kaiken kaikkiaan kunnan ongelmat ovatkin selkeästi enemmän menokuin tulopuolen ongelmia. Iitti käyttää selvästi vähemmän rahaa hallintoon, opetukseen ja kulttuuriin kuin kunnat keskimäärin, joskin oppituntikohtainen kustannus ylittää keskiarvon. päivänä toukokuuta 2020 www.iitinseutulehti.fi Sivu 2 Kauppakatu 6 47400 Kausala • N:o 42 • 66. Ilman sopeutustoimia Iitin kunnan kumulatiivinen alijäämä huitelisi jo vuonna 2023 yli 11 miljoonassa ja vuonna 2025 lähes 20 miljoonassa. Valtuusto hyväksyy tai hylkää ohjelman kokonaispakettina, eli ehdotettuja toimenpiteitä ei käsitellä erikseen. Esiopetukseen rahaa on käytetty reilusti verrokkikuntia enemmän, samoin koulukuljetuksiin. Eniten tuloveroa maksavat 45-49-vuotiaat. Valtionosuus on ollut laskussa yleisen trendin mukaisesti. 2018. Pelkällä sopeutusohjelmalla ei kuitenkaan pitkälle pötkitä: jos muuta ei tehdä, kumulatiivinen alijäämä on vuonna 2025 lähes 10 miljoonassa. Pelastustoimen osalta ollaan valtakunnallisen keskiarvon tuntumassa. Tulotasoltaan Iitti yltää kaikkien Suomen kuntien joukossa sijalle 138. Iitin kunnan toimintakulut olivat viime vuonna noin 44,5 miljoonaa euroa, joten sopeutustavoite oli noin neljä prosenttia kaikista kuluista. Sopeutusohjelmassa ei voida puuttua sosiaalija terveyspuolen menoihin, koska Iitti on luovuttanut sote-palveluiden järjestämisvastuun Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymälle. Sopeutustoimet on pyritty kohdentamaan mahdollisimman laajasti kaikkiin kunnan palveluihin sekä myös itse päätöksentekojärjestelmään ja sen kustannuksiin. Koska tulopuolella ei ole ihmeitä tehtävissä, käytännössä se merkitsee menojen karsimista minimiin. Sairaanhoitomenot ovat kasvaneet selvästi vuodesta 2012. Lohdullista on se, että Perlaconin mukaan taantuvan kunnan on helpompi sopeuttaa kuin kasvavan kunnan: palvelurakennetta keventämällä pyritään varmistamaan kokonaisuuden säilyminen. Sote-puolen kustannusrakenteesta on kuitenkin tekeillä erillinen selvitys, jota tekee pitkään sote-selvitysmiehenä toiminut lääketieteen tohtori, professori Arto Alanko. Selvityksestä muodostuu kuva taantuvasta kunnasta, jonka väki vähenee ja vanhenee. Sopeutusohjelman aikana toteutettavat toimenpiteet on listattu pääpiirteissään tämän lehden sivulla 3. Huoltosuhde heikkenee. Valtuuston hyväksyttäviä keinoja on 1.687.000 euron edestä ja kertaluonteisia toimia reilun puolen miljoonan edestä. Lainaa Iitissä on otettu hyvin maltillisesti: lainakanta oli 2018 alle puolet maan keskiarvosta. Ulkopuolelta vuokratuista tiloista, kuten kylätaloista, luovutaan. Vain ”äärimmäisessä hädässä” toteutettavia toimenpiteitä olisivat esimerkiksi Haapakimolan ja Vuolenkosken koulujen lakkauttaminen vuonna 2022, koulusihteereiden määrän vähentäminen, lukion muuttaminen yksisarjaiseksi ja Nuokun aukioloaikojen supistaminen. Muiden kuin sote-palveluiden osalta ohjausryhmä määritteli sopeutustarpeeksi vähintään 1,75 miljoonaa euroa vuositasolla. 2021, työterveyshuollon supistaminen ja Vuolenkosken koulun valmistuskeittiön muuttaminen jakelukeittiöksi, jolloin ruoka ostettaisiin Heinolasta tai Vierumäeltä. Sopeutusohjelman valmistumisen jälkeen sopeutuskeinojen yhteissummaksi on saatu 2.283.000 euroa vuosien 2020-2022 aikana eli kahdessa ja puolessa vuodessa. Tulojen puolesta Iitti on keskikastissa: keskiarvon yläpuolella, mutta mediaanin alapuolella. Sivistyspalveluissa välittömästi toteutettavia toimenpiteitä olisivat esimerkiksi yhden bussin vähentäminen koulukuljetuksista v. Harkiten lykätään kaikkia ei-välttämättömiä investointeja tai haudataan ne kokonaan. Perlaconin selvityksessä Iitin taloustilanne ja väestörakenne on analysoitu tarkkaan. alv.) LUMIMARJA TIRRONEN IITIN JA JAALAN SITOUTUMATON PAIKALLISLEHTI Päivi Matilainen jatkaa vielä Iitin Tiltuna Lähivuosina jaossa on lähinnä niukkuutta Kunnanvaltuusto päättää huomenna Iitin sopeutusohjelman hyväksymisestä Iitin kunnanvaltuusto kokoontuu huomenna tiistaina päättämään sopeutusohjelman hyväksymisestä. Teknisen varikon tarpeellisuus arvioidaan erillisen selvityksen jälkeen. Sote-menojen osuus toimintakatteen kasvusta on Iitissä selvästi verrokkikuntia korkeampi: vuosina 20082017 peräti 92 prosenttia Iitin toimintakatteen kasvusta on johtunut sote-menojen kasvusta
Tapahtumarintamalla on tavallista hiljaisempaa jatkossakin, eikä tilanne olennaisesti muutu ennen kuin epidemia on kokonaan kukistettu tai rokote keksitty. l uita sekä Kimolan kanavaa. Valintapäätös tehdään kunnanhallituksen kokouksessa 17. Kausalassa 8.6.2020 LUMIMARJA TIRRONEN lumimarja.tirronen@iitinseutulehti.fi. Haluaisin aktivoida ihmisiä liittymään näihin lähellä oleviin yhdistyksiin ja löytämään ne kanavana asioiden eteenpäin viemiseen, hän rohkaisee. Rakkaamme Jari Uolevi RASI * 9.10.1959 Suonenjoki † 14.5.2020 Järvenpää Päivänä kauniin kesäisen hiljeni sydän kultainen. — Tiltupestiäni olen pyrkinyt hoitamaan mahdollisuuksien mukaan, ja olen pystynyt vastaamaan aika lailla kaikkiin pyyntöihin myöntävästi. Olen korvat kuullolla tuleville toiveille ja tilauksille Tiltu-hahmoni suhteen. Kiitämme osanotosta suuressa surussamme. Kunnanhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti, joten valintaryhmään nimettiin kunnanhallituksen puheenjohtaja Eemeli Lehtinen, kunnanvaltuuston puheenjohtaja Anniina Peltola, koulutuslautakunnan puheenjohtaja Satu Ruuskanen, kunnanjohtaja Riku Rönnholm, kunnanhallituksen jäsenet Seppo Lehtinen ja Merja Lonka sekä valtuutettu Hannu Suhonen. Valintatyöryhmä kokoontuu tekemään esityksen kunnanhallitukselle 11.8. Palveluja on rahoittamassa alati pienenevä veronmaksajien joukko, ja samanaikaisesti sote-palvelujen tarve kasvaa ikääntymisen myötä. Kausalassa asuva Matilainen kertoo ajautuneensa Käy Kotihin -tapahtuman kautta Kausalan kyläyhdistyksen toimintaan mukaan. Sopeutusohjelma on välttämätön, sillä ilman sitä Iitti olisi jo viiden vuoden päästä lähes 20 miljoonaa euroa miinuksella, kun kattamatonta alijäämää nyt on reilut kaksi miljoonaa. Torstaina 4.8.2011 2 TÄNÄÄN LUMIMARJA TIRRONEN LUMIMARJA TIRRONEN TÄSTÄ TÄNÄÄN Maanantaina kesäkuun 8. Lisäksi valittavalta henkilöltä edellytetään hyvää perehtyneisyyttä sivistystoimeen, vähintään kahden vuoden soveltuvaa kokemusta vastaavista kunnallisista sivistyspalvelujen johtotehtävistä sekä osoitettua kykyä johtaa henkilöstöä, toimintaa ja taloutta kustannustehokkaasti. päivänä 2020 Päivi Matilainen jatkaa Iitin Tiltuna kolmannen vuoden Päivi Matilainen jatkaa Iitin Tiltuna vielä kolmannenkin vuoden. Mikäli valtakunnallinen sote-uudistus saadaan lähivuosina maaliin ja valtio ottaa sote-kulut kuntien harteilta, Iitinkin tilanne helpottuu. Keskustelun aikana haastattelutyöryhmään esitettiin pohjaesityksessä mainittujen lisäksi Hannu Suhosta, Seppo Lehtistä, Anniina Peltolaa ja Merja Lonkaa. Matilainen kertoo kuluneen koronakevään vaikuttaneen aika paljon hänen edustustehtäväänsä tiltuna. Iitin taloudellisen ahdingon taustalla on kaksi ilmiötä, jotka molemmat noudattelevat valtakunnallista kehitystä. Toiseksi sosiaalija terveyspalveluiden hintalappu on noussut roimasti viime vuosina. Matkamessuilla markkinoitiin KymiRingiä, Iitin alueen majoitusta ja muita palvePäivi Matilainen on hoitanut Iitin Tiltun pestiä nyt kaksi vuotta. Säätiedot: Sote ratkaisee Olen lukenut Perlaconin johdolla tehdyn, Iitin kunnanhallituksen hyväksymän sopeutusohjelman tarkkaan. Soteen sen sijaan uppoaa rahaa keskimääräistä enemmän. Siitä nousee esiin muutama olennainen asia. Lisäksi tarvitaan tiukkaa menokuria lähitulevaisuudessa. — Siellä olemme ideoineet erilaista kehittämistä. Rakkaudella kaivaten Tiina Timo ja Laura sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu 6.6.2020. Ideat ovat tervetulleita! Iitin Tiltu haluaa toivottaa kaikille iittiläisille oikein hyvää kesää: — Pidetään huolta toisistamme. Kuvasi kultaisen suljemme kätköihin sydämen. ellei se ole tehnyt esitystä heti haastattelujen jälkeen. Lähtösi vaikea kestää on surumme suuri ja sanaton. TÄNÄÄN Päivä Yö 1,7 m/s +19 +12 Tiistai Päivä Yö 2,6 m/s +19 +10 Keskiviikko Päivä Yö 2,8 m/s +21 +12 Torstai Päivä Yö 2,4 m/s +21 +12 Perjantai Päivä Yö 1,0 m/s +23 +13 Grafiikka: Bulls. Eemeli Lehtinen toimii valintatyöryhmän puheenjohtajana. — Lahden Raksa-messut olivat sitten ensimmäiset, jotka peruuntuivat ihan kalkkiviivoilla ennen tapahtuman toteutusta. Iitin talouden viisivuotisennuste on synkkä. Sopeutusohjelmassa höylätään tonneja sieltä täältä, mutta soten miljoonaylityksille ei mahdeta mitään. Jos itsenäisyyttä pitää tärkeänä, nyt kannattaa pelata aikaa. Mikäli kunta mielii pysyä itsenäisenä, sopeutusohjelman lisäksi olisi pysyteltävä lähivuodet tiukalla kulukuurilla ja käyttää rahaa vain aivan välttämättömään. Samalla peruuntui myös Tyttöjen ilta Ravilinnassa, ja lopulta aivan kaikki, Matilainen kuvailee. Iitin Yrittäjät ry päätti pyytää Matilaista jatkamaan, sillä koronatilanteen takia uutta Tiltua ei olisi päästy kruunaamaan asianmukaisin menoin. Iso ryhmä valitsemaan uutta sivistystoimenjohtajaa Vesannon kunnanjohtajaksi valittu Pia Harmokivi on irtisanoutunut Iitin kunnan sivistystoimenjohtajan virasta 1.8.2020 alkaen. — Tämä vuosi tulee olemaan tapahtumien suhteen erityinen, joten tiltukauden jatkaminen tuntui järkevältä vaihtoehdolta, sanoo jatkopestin mieluusti vastaanottanut Matilainen. Hakuilmoitus julkaistaan kunnan verkkosivuilla ja Kuntarekry-palvelussa. elokuuta. Pitkässä juoksussa itsenäisen Iitin voi pelastaa vain valtakunnallinen sote-uudistus. Ensinnäkin Iitin väki vähenee ja vanhenee. Kuitenkin juuri sote on se, mihin Iitissä ei tunnuta pääsevän käsiksi. — Tähän viimeiseen keväthetkeen oli paljon juttuja tulossa. Valintaa valmistelemaan nimettiin valintatyöryhmä, joka tekee esityksen valittavasta henkilöstä kunnanhallitukselle. Hakuaika päättyy 26.7.2020 klo 23:59. Kelpoisuusehtona on soveltuva ylempi korkeakoulututkinto. Itsenäisenä kuntana sellaisilla luvuilla ei kituuteta. Mutta sopeutusohjelmalla ostetaan vain lisäaikaa, eikä se yksinään riitä mihinkään. Haastattelut järjestetään 5.8. Uskon, että samaa periaatetta on hyvä jatkaa myös jatkovuonna. Pohjaesityksen mukaan valintatyöryhmään olisi nimetty kunnanhallituksen puheenjohtaja ja yksi kunnanhallituksen jäsen, koulutuslautakunnan puheenjohtaja sekä kunnanjohtaja. Ehdin tammikuussa olla Matkamessuilla: siellä oli vielä todella positiivisen odottava tunnelma tulevan kesän kaikista hyvistä tapahtumista Iitissä. Iitin kunnantalolla. Iitissä käytetään keskimääräistä vähemmän rahaa melkein kaikkeen muuhun: hallintoon, opetukseen ja kulttuuriin. Sopeutusohjelma ei ratkaise ongelmia pitkällä tähtäimellä. Jos se olisi ainoa säästökeino, kumulatiivinen alijäämä olisi siltikin liki 10 miljoonaa viiden vuoden päästä. Matilainen kertoo, että virtuaalitiltuakin on pohdittu: — Saas nähdä, miten sen toteuttaisi. Lisäksi Matilaisen tiltukausi tavallaan keskeytyi, kun kaikki kevään tapahtumat peruttiin koronan takia. Koronatilanteen takia hänen kauttaan pidennettiin vuodella. Kunnanhallitus myönsi Harmokivelle eron ja päätti julistaa viran haettavaksi
TÄNÄÄN 3 Maanantaina kesäkuun 8. muuttaminen kolmisarjaiseksi • Yksityisen hoidon tuen puolittaminen • 2 ryhmäavustajan vakanssin täyttämättä jättäminen eläköitymisen myötä • Touko-elokuun iltaja viikonlopputyöt liikuntapaikoilla lopetetaan • Yksi liikuntapaikkahoitajan vakanssi jätetään täyttämättä • Liikuntapaikkojen ja -ryhmien maksujen korotus • Hoidettavan latuverkoston supistaminen • Nuorisopalvelujen omakustannushintojen nosto • Kirjastosta yhden henkilötyövuoden vähentäminen, aukioloajan supistaminen • Musiikkiopiston tukea on vähennetty 10% • Kansalaisopiston tuntimäärän vähentäminen 400 tunnilla • Kansalaisopiston opetuspaikkojen vähentäminen • Kansalaisopiston kurssikokojen uudelleen tarkastelu • Kansalaisopiston toiminnan siirtäminen ainoastaan kunnan tiloihin Harkiten toteutettavat: • Lukion kurssitarjottimen supistaminen • Opettajan vakanssi vähenee alakoulussa 2022 • Kaukopalvelu-, myöhästymisja muistutusmaksujen korottaminen Toteutus vain ”äärimmäisessä hädässä”: • Lukion siirtyminen yksisarjaisuuteen, –20 kurssia • Koulusihteerien määrän vähennys 0,5:llä • Haapakimolan koulun lakkauttaminen 2022 • Vuolenkosken koulun lakkauttaminen 2022 • Seura-avustukset on jo puolitettu • Nuokun aukioloaikojen supistaminen • Kirjaston aineistomäärärahan väliaikainen vähentäminen • Kulttuuritoiminnan avustusmääräraha -10% Tekniset palvelut Välittömästi toteutettavat toimet: • Kunnan palvelutoiminnan kannalta tarpeetonta irtaimistoa myydään • Kaikki teknisen toimet taksat ja maksut korotetaan • Sääskjärven kylätalon myyminen esim. Myytäviä kohteita: Karralan kotiseututalo, yhdistyksille vuokratut rantatontit, Reitalan omakotitalo, Hammashoitola, Säyhteen 8 omarantaista tonttia, linjaautoasema • Luovutaan kiinteistönhoitajien talviviikonloppujen päivystyksestä • Vähällä käytöllä olevien uimarantojen sulkeminen • Palvelukeskuksen uima-altaan jättäminen tyhjäksi • Hoidettavan puistopinta-alan vähentäminen • Jatkuvaa kastelua vaativista kesäkukista luopuminen tai hoidettavien kohteiden vähentäminen • Yksityistieavustusten väliaikainen vähentäminen • Katujen valaistuksen vähentäminen • Kunnan tilojen vuokraus markkinahintaan MotoGP-aikaan • Venepaikkamaksujen korotus ja ylläpidon tarkastelu • Tiettyjen peltoalojen sekä pienien metsälöiden myyminen markkinahintaan • Metsienhoidon kumppani kilpailutetaan, harkitaan puunmyynnin tilapäistä lisäystä • Myydään lisämaata olemassa oleviin tontteihin • Pienteollisuustalon vuokrien mahdollinen korotus • Hulevesimaksun pikainen käyttöönotto • Rakennusvalvonnan maksujen korotus 1015% • Kiinteistökartoituksen teettäminen kiinteistöveropohjan kasvattamiseksi Harkiten toteutettavat: • Teiden aurausten toimintamallin muuttaminen: auraus joko kokonaan omana työnä tai kokonaan ulkoistettuna • Yksityisteiden lanauksia ja suolauksia ei tehdä • Arvioidaan teknisen varikon tarpeellisuus • Energiatehokkaisiin valaisimiin siirtymistä jatketaan ja uusitaan käytönohjausjärjestelmät • Luovutaan alennetuista vuokrista • Satamapalveluista luovutaan • Rakennusvalvonnassa laaditaan suunnitelma sähköiseen rakennusluvitukseen siirtymisestä Investoinnit ja poistot Välittömästi toteutettavat toimet: • Kaikkien poisto-ohjelmien uudelleentarkastelu ja poistoaikojen pidentäminen jos mahdollista Harkiten toteutettavat: • Ei-välttämättömien ja lisäkäyttökuluja aiheuttavien investointien lykkääminen tai hautaaminen Kuntakonserni Harkiten toteutettavat: • Jäähallin tuntihinnan korotus • Jään ylläpito hallissa lopetetaan maaliskuun loppuun mennessä Lisäksi: Taitoiitti Oy:n fuusioimisen valmistelu, yhtiöiden taloushallinto kunnan tehtäväksi, vuokra-asuntoyhtiöiden rakennusten salkutus, vesiosuuskuntien veden hinnanalennusten pienentäminen, vesija jätevesimaksujen perusja kulutusmaksujen korottaminen.. tilausten lopetus (tilataan vain kirjastoon) • Lehti-, nettiym. ja 9. päivänä 2020 Sopeuttamisen keinot ja toimenpiteet Iitin kunnan sopeutusohjelma: Hallintoja talouspalvelut Välittömästi toteutettavat toimet: • Luottamushenkilöiden kokouspalkkioiden tilapäinen alentaminen • Kokoustarjoiluista luopuminen • Koulutussekä kulttuurija vapaa-aikalautakunnan yhdistäminen • Yksityistiejaoston tehtävien siirtäminen tekniselle lautakunnalle • Valtuuston, hallituksen, lautakuntien, jaostojen ym. luottamushenkilöelinten jäsenmäärien vähentäminen • Sähköisiin kokouskäytäntöihin siirtyminen • Kokousten määrän vähentäminen • Sanoma-, aikakauslehtiym. lk. ilmoittelun merkittävä vähentäminen • Siivoustyön mitoitus valmiiksi, henkilövähennykset mahdollisia • Uuden kunnantalon sulkeminen ja henkilöstön siirtyminen vanhalle kunnantalolle • Henkilöstön muistamiskäytännön uudistaminen • Koko lomakausi otetaan käyttöön, sijaistarve vähenee • Palvelupisteiden kesäsulkujen pidentäminen • Asiantuntijapalvelujen käyttö toistaiseksi vain tasapainotukseen • Ei-pakolliset hankinnat lopetetaan 2 vuodeksi • Siirtyminen Kuntaperinnän asiakkaaksi • Talkoovapaiden markkinoiminen henkilöstölle • Koko henkilöstön 14 vrk:n lomautus mahdollisimman laajana Harkiten toteutettavat: • Rakennuslautakunnan korvaaminen lupajaostolla • Koko kuntaa koskevan ylityökiellon käyttöönotto • Työterveyshuollon supistaminen lakisääteiselle tasolle, sairauslomalle jäämisen määritteleminen uudelleen • Vuolenkosken valmistuskeittiön muuttaminen jakelukeittiöksi • Henkilöstön kokouksiin osallistumisiin käytettävän ajan vähentäminen Sivistyspalvelut Välittömästi toteutettavat toimet: • Koulujen hankinnat yhteishankintoina • Opetusmateriaalien käytön tehostus • Alkuopetus kolmeen jakotuntiin, tukiopetuksen maltillinen vähentäminen • Iltapäiväkerhomaksut lähikaupunkien tasolle • Yhden bussin vähennys koulukuljetuksista • Yläkoulun 7. kyläyhdistykselle • Päiväkoti Tiitiäisen myyminen • Mäkipellon myyminen purettavaksi • Luovutaan ulkopuolelta vuokratuista tiloista (Kaukaa, Lyöttilä, Perheniemi, Säyhtee) • Omien tilojen käyttöasteen parantaminen • Kiinteistösalkutuksen päivitys ylläpitokulujen vähentämiseksi
— Jos yhdistykset kiinnostuvat vuorojen ottamisesta, olkaa ihmeessä nyt meihin päin yhteydessä, Harmokivi kannustaa. Joillakin voi olla houkutus ajaa yksittäisten kuntalaisten tai alueiden etua, mutta toivon, että valtuutetuilla on kykyä nähdä suurempi kokonaisuus. E sim erkik si L ahte en liittyneen Nastolan lukio sulkee ovensa ensi vuonna. Satalukuisen talkoolaisjoukon innokas työ musiikkijuhlaviikon aikana on herättänyt arvostusta kunnan rajojen ulkopuolellakin. Pystyimme jopa perustamaan taseeseen riskienhallintarahaston, jonka avulla kestäisimme joitakin taloudellisia takaiskuja. Mutta samalla ne ovat välttämättömiä, jos haluamme pitää Iitin kunnan ja iittiläisten palveluiden kohtalon omissa käsissämme. Samalla lautakunta sysää meidät jälleen taloudellisen kuilun partaalle ja pakottaa näköjään turvautumaan kriisitilanteissa taas hallituksen jäsenten omaan lompakkoon. Juhlavieraat jättävät oletettavasti vielä suuremman summan Iittiin. Laavun Iitin Latu rakensi paikalle silloisen Iitin liikuntalautakunnan pyynnöstä 1995. Vuonna 2019 moni asia vihdoin onnistui. Koronakevään jälkeen kehotan jokaista meistä avaamaan silmänsä ja katsomaan ympärilleen. Kun yöambulanssia oltiin edellisen kerran lakkauttamassa vuonna 2015, kunta päätti maksaa 230.000 euroa ekstraa palvelun säilyttämiseksi. Iitin Musiikkijuhlayhdistys ry:n hallitus OLLI PASILA HILKKA HELMINEN KIRSTI PITKÄNEN-NURMI MARKKU SAARELMA EEVA TUOMALA JOUKO ELORANTA JUHANA SALMINEN Epäoikeudenmukainen mutta välttämätön säästöpaketti Iitissä on käyty vilkasta keskustelua ensihoidon yöpäivystyksen päättymisestä. Samoin talkootyö polttopuuhuollossa on tervetullutta. Hän kertoo, että kunnasta on tehty aktiivinen soittokierros yhdistyksiin aukkojen paikkaamiseksi, toistaiseksi siinä onnistumatta. Vaikka tänään sote-palveluiden heikkeneminen ja säästöpaketti tuntuvat epäoikeudenmukaiselta, koittaa huominen Iitissä parempana. päivänä 2020 Haluaako Iitin kulttuurija vapaaaikalautakunta lopettaa musiikkijuhlat. Tyhjiä vuoroja on useampia kesä-, heinäja elokuussa, ja sivistystoimenjohtaja Pia Harmokivi toteaa, että kahvilatoimintaan uhkaa tulla taukoja, mikäli yhdistyksiä ei saada toimintaan mukaan. Joudumme kysymään , onko tämä kohtuullista, kun kysymys on Iitin kunnan elämään ja imagoon merkittävästi vaikuttavasta tapahtumasta. Kulut saatiin pysymään aisoissa, liput menivät hyvin kaupaksi ja apurahojakin tuli mukavasti. Harmokivi siirtyy vuosilomalle jo ennen juhannusta, mutta hän ohjaa yhdistyksiä olemaan yhteydessä palvelusihteeri Tanja Pesoseen, hallintoja talousjohtaja Jarkko Saloseen tai kunnanjohtaja Riku Rönnholmiin. Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun kuntalaiset paikkaavat Iitin johtavien virkamiesten ja luottamushenkilöiden – myös omani – edunvalvonnan epäonnistumista. Tekninen lautakunta toteaa päätöksessään, että Iitin kunta kunnioittaa Iitin Latu ry:n tekemää työtä Pukkikankaan kodanrakentamisessa ja alueen pitkäaikaisessa hoitamisessa. Jokainen juhlavuosi olisi voinut olla viimeinen. 4 RITVA LAUNESKOSKI RITVA LAUNESKOSKI Maanantaina kesäkuun 8. Olemme ristiriitaisessa tilanteessa: Iitti on vienyt perussopimuksen vastaiset sote-kulujen ylitykset oikeuden ratkaistavaksi, mutta samalla puolustamme palvelujamme tiukasti. ANNIINA PELTOLA Iitin kunnanvaltuuston puheenjohtaja Kesäkahvilapuolella on tilaa yhdistyksille Poikkeuksellinen koronapandemiakevät on monen muun asian ohella aiheuttanut sen, että osa perinteisistä Kirkonkylän kahvilavuoron tekijäyhdistyksistä on katsonut tarpeelliseksi perua kahvilavuoronsa terveyden vaalimisen vuoksi. — Resurssien vähetessä on ymmärrettävää, että kota halutaan luovuttaa kunnalle. Säästöpakettia voi tarkastella ainoastaan kokonaisuutena. Kunta voi osoittaa metsistään puuainesta ja tarjota vähäisessä määrin kuljetuksen, lautakunta toteaa.. Kansainvälisen huippupianistin Laura Mikkolan luoma tapahtuma on tuonut Iittiin korkealuokkaisia kotimaisia ja ulkomaisia esittäviä taiteilijoita, säveltäjiä ja kuvataiteilijoita. Valon lisääntyessä Iitin elämä on lähtenyt avautumaan kuin keväinen tulppaani. Sosiaaliterveyspalveluiden palvelurakenteen uudistaminen voi olla myös perusteltua. Tulevat leikkaukset osuvat erityisesti niihin asioihin, jotka tuottavat meille hyvinvointia ja iloa. Tilanteeseen on yhdistyksen hallituksessa haettu pitkäjänteisesti korjausta kontrolloimalla tiukasti kuluja, lisäämällä talkootyötä esimerkiksi mainoshankinnassa ja hakemalla sisukkaasti pieniäkin apurahoja eri lähteistä. Kesäkahvilavuoroja on peruuntunut, kahvilaan uhkaa tulla taukoja Pukkikankaan rakennelmat Iitin kunnan omistukseen Iitin Ladun talkooapu kelpaisi edelleen Iitin Latu ry on lähestynyt Iitin teknistä lautakuntaa esityksellä, että kunta ottaa Pukkikankaan rakennelmat eli kodan, laavun ja puukatoksen omaan hoitoonsa. Kaikkiaan näitä lainoja on otettu joitakin tuhansia euroja. Kassavarat ovat olleet vähissä, ja useana vuonna olemme joutuneet ottamaan muutamilta hallituksen jäseniltä pikavippejä laskujen maksamiseksi alkuvuodesta, jolloin tuloja ei ole ja on pitänyt aloittaa seuraavan kesän mainonta. Lautakunta kuitenkin toivoo, että kota voitaisiin säilyttää paikallaan kohtuullisin kustannuksin jatkossakin, lautakunta lausuu. Toistaiseksi meillä ei ole strategiaa jo tapahtuneen perumiseksi. Nyt sitten keskellä koronapandemian koettelemuksia, kun juhlat on jouduttu musiikkikurssia lukuun ottamatta peruuttamaan ja rahaa on huvennut hukkaan, Iitin kulttuurilautakunta palkitsee meidät vastuullisesta taloudenhoidosta kaappaamalla yhdistykseltä pahan päivän varalle säästetyn pesämunan omaan taskuunsa. Mikäli Iitin kunta on sitoutunut palvelurakenteen uudistamiseen, tulisi myös se viestiä kuntalaisille avoimesti. Saimme vihdoin niin hyvän taloudellisen tuloksen, että pystyimme maksamaan pois velat hallituksen jäsenille ja investoimaan hiukan valaistusja äänentoistolaitteisiin. Iitti on vastuullinen toimija iittiläisille tuotetuissa palveluissa niin pitkään kuin kuntamme on itsenäinen. Tarvitsemme sotepalveluiden edunvalvontaan, kehittämiseen ja niistä viestimiseen asiaan vihkiytynyttä osaajaa. Nämä leikkaukset tuntuvat epäoikeudenmukaisilta, ja sitä ne myös ovat. Viimeiset viisi vuotta on kuljettu taloudellisen kuilun partaalla. — Kunta toivoo kuitenkin, että Iitin Latu voisi tehdä uuden katteen asennustyön talkoilla. Sama kohtalo olisi varmasti edessä myös Iitin lukiolla, joka oli tänä keväänä pienten lukioiden kärkiporukassa. Itsenäisyys tarvitaan, jotta voimme kehittää myös tulevina vuosikymmeninä ainutlaatuista kotikuntaamme. Lisäksi Latu totesi odottavansa vastausta siitä, miten alueen ylläpitoja työtehtävävastuut jatkossa jaetaan. Osa on ottanut ensihoidon yöpäivystyksen puolesta kantaa näkyvästi, osa vaikuttamalla aktiivisesti taustalla. Yleisessä tietoisuudessa ei ehkä ole, että Iitin musiikkijuhlayhdistys on vuoden 2010 jälkeen tehnyt vain kahtena vuonna ylijäämäisen tilinpäätöksen. Iitin Kirkonkylän kesäkahvila, näyttelytilat ja Suvipuoti ovat niin paikallisten kuin kesäasukkaiden ja matkailijoiden suosikkikohteita, jossa nk. Sekä tapa, jolla asia on hoidettu, että itse asia koettelevat iittiläisten oikeudenmukaisuuden tuntoa. Pitämällä päätöksenteon omissa käsissämme voimme vaikuttaa siihen, miten Iitti kehittyy. Luottamusta herättävä ja ennakoitava yhteistyö Iitin kunnan kanssa on Iitin musiikkijuhlien kannalta elintärkeää. Kunta ottaa lahjoituksen vastaan kiitollisuudella. Siitä kertovat jo vuotuiset sote-perustaiset alijäämät sekä viime vuosien lakkautettavien asioiden lista: vuodeosasto, odottavien äitien lääkärintarkastukset, röntgen, yöpäivystys. Iitin musiikkijuhlat on ostanut suoraan iittiläisiltä toimijoilta vuosittain palveluita noin 15.000-18.000 euron arvosta eli enemmän kuin kunta on avustanut yhdistystä. Kiinteistömestari on tehnyt paikalle katselmuksen ja arvioinut lähinnä kattojen uusimisen ottavan 4.000-5.000 euroa. Päättäjiä aktiivisempia asiassa ovat olleet monet kuntalaiset. Kunnanvaltuusto oli jo vähentänyt kulttuurimäärärahoja lähes 40 prosenttia, ja lautakunta leikkasi meiltä toisen mokoman. Kesäkahvilatoiminta on erityisen tärkeä tulonlähde monille yhdistyksille. Puusee onkin alun perin kunnan. Nykyinen edunvalvonnan taso ei riitä. Säästöt joudutaan tekemään, sillä olemme tehneet sosiaalija terveyspalveluissa miljoonaluokan alijäämää vuosi toisensa jälkeen paljolti siksi, että Iitin valtuusto on päättänyt olla panostamatta sote-osaamiseen, emmekä ole käyneet aktiivista dialogia PHHYKY:n kanssa Iitin sote-palveluiden kehittämiseksi. Maakunnan vaihtaminen ei ole helpottanut Iitin asemaa. Itsenäisyys pyritään turvaamaan huomenna valtuuston käsittelyssä olevalla säästöpaketilla. tukkimiehen kirjanpidon mukaan on normaalisti vieraillut noin 20.000 kävijää kesässä. Kun palvelut kehittyvät, ne voivat muuttaa muotoaan. Vaikkapa sen yhden sateisen lauantain, jolloin yökonsertti Hiidenvuorella jouduttaisiin peruuttamaan, mikä maksaa meille tuollaiset 6.000 euroa. On Ravilinnassa kirmaavia lapsia, Radansuun luontopolkua, rantamakasiinia, KymiRingiä, avautuva Kimolan kanava, Vuolenkoski… Esimerkkejä voisi luetella kymmenittäin. Musiikkijuhlien viime vuosina saama 15.000 euron tuki putosi 3.000 euroon. Kulttuurija vapaaaikalautakunnan ratkaisu vie siltä nyt pohjan. He ovat tarjonneet laajalti tunnustusta saaneita elämyksiä monenlaisille kuulijoille. Katon kunnostamisen materiaalikustannukset kustannettaisiin kunnan ulkoilualueiden määrärahoista
Talkoohenki kylässä on vahva ja hyvä, viimeisin näyttö siitä ovat ELY-keskuksen ja kunnan avustuksien turvin tehdyt pihapiirin laavukota ja pihakalusteet, joita kuka tahansa voi käyttää vaikka pyöräretkellä levähtämiseen. kesäkuuta. Viime vuonna kylätalolla kävi 1.905 henkilöä sekä omatoimikutojat päälle. Yhdistyksen 40-vuotisjuhlaa vietetään kesä-/syysjuhlan yhteydessä, pidetään kesäkirppis ja grilli-ilta, kesäpäivä Tuulispäässä, talkoolaisten retki, perheretki ja puurojuhla. Tuomala korosti kyläyhdistyksen avoimuutta avata rajoja muualle Iittiin, ja sen vuoksi kylätalon ja vastakunnostetun pihan merkitys on paljon omaa kylää laajempi. — Emme lähteneet tapauksesta huutelemaan sen enempää, mutta tiedotimme asiasta metsästäjien kesken sekä maatiloille, joilla on eläimiä, kertoo Kymentaan metsästysseuran suurpetoyhdyshenkilö Reijo Niemi. Merkittävä asia on, että yhdistys pystyy työllistämään kaksi nuorta kahden viikon ajaksi. Lisäksi todettiin, että mikäli kylätalo joutuu kunnan säästöpuristukseen, kyläyhdistys toivoo kunnan kunnioittavan yhdistyksen toimintaa kyläläisten ja muidenkin iittiläisten eteen niin, että ainakaan lainaa eli yhdistyksen tarvitsisi ottaa. Vahvat perinteet omaava kylä on silti tukevasti nykyajassa. Yhdistyksen talous on kunnossa, ja se odottaa vielä loppumaksatusta ELYkeskukselta, kun laavukota on saatu viimeisteltyä eli maalattua. Hänen mukaansa suomenpystykorvat ovat susille jostakin syystä mieluinen saalis. Useat eri tahot järjestivät talolla vakituista toimintaa ja eri järjestöt sekä yksityiset henkilöt pitivät kokouksia ja juhlatilaisuuksia. Varajäsenistä jatkavat VeliPekka Martikainen ja Olga Temonen, uusina valittiin Taina Auvinen ja Oona Salama. Fakta on aina faktaa, muuten voidaan vain epäillä, Niemi korostaa. Toimintakertomus 2019 oli runsas, ja etenkin kylätalo oli toiminnan keskipisteessä. En näkisi asiassa huolta, vaikka onhan lemmikin menettäminen aina kamala juttu.. Lumisena talvena sekin hakeutuu kulkureiteille. Kylä on 540-vuotias, kyläyhdistys 40-vuotias ja kylätalona toimiva puukoulukin yli 110-vuotias. Pilkanmaassa viime viikolla nähdystä sudesta on poliisi tehnyt karkotuspäätöksen. Turhautumista lisää etenkin mennyt lumeton talvi, joka hankaloitti paljon jäljestämistä. Taustalla on Päijät-Hämeen osuuspankin Kesäduuni OP:n piikkiin -kampanja, josta kyläyhdistys on saanut tukea nuorten työllistämiseen. Toimintaa talolla oli 135 päivänä, ja samana päivänä on ollut usein useampi tapahtuma. — Esimerkiksi ajokoiria on susien tappotilastoissa paljon vähemmän. Nuorille on luvassa monenlaisia tehtäviä pihaja rantahommista kesäkahvilaan. Hyvää yhteistyötä tehdään yli rajojen, kuten muun muassa Jaalan ja Elimäen kanssa. 5 RITVA LAUNESKOSKI Maanantaina kesäkuun 8. kesäkuuta kylätalon eli puukoulun pihapiirissä. — Ilvekseen verrattuna vahva epäilys on sudesta siksi, sillä ilves ei pysty katkomaan luita, Niemi mainitsee. ”Metsästäjien välinen yhteistyö on tuntuvasti vahvistunut” Iitin ja Kouvolan seudulla arvioidaan pyörivän kaksi eri susiyksilöä Susihavainnot ja epäilys suden tappamasta koirasta ovat nostaneet petoaiheen jälleen pöydälle. Tämän vuoden toimintaja taloussuunnitelmat oli päivitetty koronakevään jälkeiseen aikaan. Tuomala on sitä mieltä, että Iitin kunta voisi markkinoida Sääskjärven tukikohtaa. Toiminnantarkastajien lausunnon perusteella myönnettiin vastuuvapaus. Niemi kertoo metsästyspiireissä arveltavan, että susia liikkuu seudulla kaksi eri yksilöä. Susi yleensä väistää ihmisen, samoin karhu. Kylän juhlavuoden kunniaksi kyläyhdistys on varannut Kausalan venevalkamasta paikan ja vienyt veneen käyttöön Sääskjärven kyläläisille. päivänä 2020 RITVA LAUNESKOSKI Sääskjärven kylässä iso juhlavuosi Kylä on 540-vuotias, kyläyhdistys 40-vuotias Juhlavuonna kyläläisille on vene Kausalan venerannassa Sääskjärven kyläyhdistyksen vuosikokousta vietettiin ilmeisesti ensimmäistä kertaa ulkona ja kesäkuussa. Niemi kertoo myös suurpetoyhdyshenkilöiden sopineen yhteisistä toimintatavoista. On myös hyvä, että suden silminnäkijät ilmoittavat asiasta, ja erityisen nopeasti silloin poliisille, jos susi on eläimen kimpussa. — Olemme tietyllä tavalla huolissamme nykyisestä kehityksestä. Noin 10 hengen kokousväestä kuvassa kuulolla Taina Auvinen ja Leena Suhonen. Kokouksen avannut puheenjohtaja Riitta Tuomala on iloinen, että kyläyhdistykselle tärkeä toimitila puukoulu on säilynyt kunnan omistuksessa, jo sen arvon ja historian vuoksi. Sääskjärven kyläyhdistys onkin se, jonka kahvilavuoron myötä kesäkahvila avautuu 12. Juhlallisuuksia tavoitellaan pidettäväksi kesällä tai syksyllä. Tuomala muistutti, että kyläyhdistyksessä toimitaan rennolla tavalla: jokainen osallistuu panoksellaan, eikä huonoa omaatuntoa tarvitse kantaa. Myös hallitus on entisellään eli Tuomalan lisäksi Pia Karjalainen, Pirita Hatavara, Riikka Lintukangas ja Anna-Leena Haukkapää. Kymentakana epäilty susi oli vienyt koiran keskelle peltoa, ja se oli niin kuivaa ja kovaa, ettei sudenjälkiä näkynyt. Jos se luontoon kuuluu, sen paikka on metsässä, ei ihmisasumusten liepeillä. Yhdistyksen säännöt on tarkoitus saattaa ajan tasalle. Talousarvio on laadittu + – 2.000 eurolle. — Niitä on kuvattu useampaan kertaan, ja ne ovat aivan eri värisetkin. Suden kesyys hämmentää; jos seudulla liikkuvat ovat Länsi-Suomen kantaa, ne ovat tottuneet niin ihmisiin kuin riistaeläimiinkin. Niemen mukaan susien liikkeet ja havaintojen seuraaminen ovat saaneet aikaan sen, että metsästäjien välinen yhteistyö on tuntuvasti vahvistunut. Lisätietoja saa ja varauksia veneestä voi tehdä yhdistyksen nettisivujen kautta, saaskjarvi.fi. Taloudellisesti merkittävintä kyläyhdistykselle oli kesäkahvilavuoron pitäminen Iitin Kirkonkylän kylätalossa. Kirjoihin ja kansiin on saatu Sääskjärven kyläsuunnitelma 2020-2025, jonka linjauksiin kylässä nojataan seuraavat vuodet. Muissa asioissa päätettiin, että laavukodalle tuodaan vieraskirja, pihalle lasten leikkeihin toivottiin käytettyjä leluja, ja että päivitetty kyläsuunnitelma on valmis. Kylätalon sisämaalausta jatketaan, ja juhlavuoteen valmistaudutaan kylän 500-vuotismuistomerkin kunnostuksella ja pihatöillä. Iitin Sääskjärven kyläyhdistys piti siirretyn vuosikokouksensa 2. Niemi arvelee suden jollakin tavalla kiihottuvan paikallaan haukkuvasta koirasta. Viime viikolla susihavainto tehtiin Kuusankosken Pilkanmaasta, ja runsaat kaksi viikkoa sitten suden epäillään tappaneen Kymentakana suomenpystykorvan. Karhuhavaintoja tehdään yleisesti ottaen paljon enemmän kuin susihavaintoja. Suteen on monta näkökulmaa. Toiminnantarkastajina jatkavat Kimmo Karjalainen ja Kimmo Lintukangas. Kyläyhdistys järjesti monia eri tapahtumia kesäkahvilasta kesäretkeen ja Tuulispään rannan talvitapahtumasta ja kunnostuksesta Sääskjärven ympäripyöräilyyn. Kokousta vetivät puheenjohtaja Riitta Tuomala (oik.), Pia Karjalainen sekä Anna-Leena Haukkapää. Metsästäjät kokevat karkotuspäätökset turhauttaviksi eläinvahinkojen kohdalla. Ihmisten ei tulisi olla liikaa asiasta huolissaan, Niemi rauhoittelee: — Jos menee metsään vaikka vihdantekoon, kannattaa vihellellä tai lauleskella ja näin tehdä sudelle ilmoitus siitä, että täällä ollaan. — Seuraamme tilannetta koko ajan, ja metsästäjät ovat valmiina, jos tilanne sitä vaatii. — Jos karkotuspäätöksiä kohdistuu samaan yksilöön useita, silloin lopettamislupa voi tulla helposti. Kyläyhdistyksen hallituksen puheenjohtajana valittiin jatkamaan Riitta Tuomala. Erikoinen kevät aukeaa koronarajoitusten lievennysten myötä Sääskjärvellä mahtavaan juhlavuoteen. — Susi on voinut kulkea mistä vain, jos ei ole lunta. Mikäli olosuhteet ja toimintarajoitukset eivät anna muuhun aihetta, toimintaansa jatkavat aikuisten päiväkerho ja Etelä-Iitin avoin perhekerho, kansalaisopiston käsityöryhmä, yksityisten ja yhteisöjen järjestämät tilaisuudet, Liikkis ja kuntojumppa kesällä ja syksyllä, vatsatanssiryhmä sekä kuntokävelijät
Sen sijaan Iitin kunnanhallitus katsoo lausunnossaan, ettei siirtoon eikä keskussairaalapiirien rajojen tarkistamiseen ole aihetta. Kurvinkujan hevostallihanke sai puoltavan lausunnon Tekninen lautakunta puoltaa suunnittelutarveratkaisun ja poikkeamisluvan myöntämistä Kurvinkujan hevostallihankkeelle. 6 Julkaisija Iitin Lehti Oy ISSN 0357-9107 Sitoutumaton Sanomalehtien Liiton jäsen Y-tunnus 0158721-0 Osoite PL 37, 47401 Kausala Kauppakatu 6, Kausala Internet-osoitteemme www.iitinseutulehti.fi Avoinna Ma–Ti 8.30–16 Ke–To 8.30–15.30 Pe 8.30–15 Ilmestymispäivät Maanantai ja torstai Päätoimittaja Lumimarja Tirronen 0400 728 113 lumimarja.tirronen@iitinseutulehti.fi Toimittaja Ritva Launeskoski 0400 723 727 ritva.launeskoski@iitinseutulehti.fi Konttoripäällikkö Satu Santala (05) 326 0355, 0400 857 577 asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi Asiakaspalvelu, ilmoitukset, tilaukset ja laskutus Ilmoitusja asiakaspalvelu Eeva Sihvola ja Minna Tervo 0400 857 577, (05) 326 0355, ilmoitukset@iitinseutulehti.fi Asiakaspalvelu, ilmoitukset, tilaukset ja graafinen suunnittelu Ilmoitusten jättöajat Seurapalsta ja pikkuilmoitukset asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi Maanantain lehteen: perjantaina klo 10.00 Torstain lehteen: keskiviikkona klo 10.00 Vedosilmoitukset ilmoitukset@iitinseutulehti.fi Maanantain lehteen: torstaina klo 15.00 Torstain lehteen: tiistaina klo 15.00 Ilmoitushinnat Etusivu 2,15 E /pmm Takasivu 2,05 E /pmm Ennen tekstiä, tekstissä ja tekstin jälkeen 1,85 E /pmm Pienin ilmoituskoko 25 pmm Kuolinilmoitus 2,00 E /pmm Kiitosilmoitus 40 E /kpl Etusivu (silmä) 100,00 E /kpl Merkkipäiväilmoitus 40,00 E /kpl Onnitteluilmoitus kuvalla 70,00 E /kpl Palveluhakemisto 45,00 E /rivi 3 kk Ilmoitushinnat sisältävät arvonlisäveron 24%. Kunnanhallitus on sitä mieltä, että liikenneyhteydet Lahteen ovat paremmat kuin Kotkaan, ja että yhteistyö Lahden keskussairaalan kanssa on tähän mennessä sujunut hyvin. päivänä 2020 037 Ostetaan peltoa LAATUMAA.FI Paras pala Suomea Ostetaan kivennäismaapeltoa siemenviljelymetsän perustamista varten Iitti-Jaala alueelta. Kausalan kesätori, kanoottiretki, linja-autoretki, runon ja sävelen ilta. Rakennettava hevostalli tukeutuu olemassa olevaan asuinrakennukseen. Etsitty henkilö oli onneksi palannut omin avuin takaisin lähtörantaan. Naapuritiloilla ei ole asutusta. Poikkeaminen koskee lähinnä etäisyyksiä naapureihin, jotka eivät kaikilta osin ole riittävät. Iittiä vedetään Lahteen ja Kotkaan Ministeriön asettama toimikunta esittää, että Iitin kunta siirrettäisiin Päijät-Hämeen keskussairaalapiiristä Kotkan keskussairaalapiiriin. Lehden suurin vastuu ilmoitusten julkaisemisesta sattuneesta virheestä on ilmoitusten hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. Kyseessä on neljän paikan hevostalli, 202 neliötä, tarhat sekä ratsastuskenttä. Discoilta Haaviston seuratalossa. Pääjuhla. Hengellisen musiikin ilta Iitin kirkossa. Yleiskaavan ohjausvaikutus (maaja metsätalousvaltainen alue, jolla on erityistä ulkoilun ohjaamistarvetta) ei estä haettua rakentamista tälle alueelle eikä näin vaikeuta asemakaavan laatimista tulevaisuudessa. Vierailuja Iitin yrityksiin ja teollisuuslaitoksiin. Taidenäyttely, nuotioilta, tanssit. Hälytys tuli viime torstaina noin 21.30 aikaan. MU-alue on tarkoitettu pääasiassa maaja metsätalouden harjoittamiseen, mitä toimintaa hevostalli nimenomaan on. Kymenlaakson seutukaavaliitto on lausunnossaan kannattanut tätä esitystä. Tilaushinnat 1.1.2020 alkaen Kestotilaus 12 kk laskutusjakso: kotimaassa 105,00 ulkomailla 114,50 Määräaikaistilaus 12 kk laskutusjakso: kotimaassa 115,00 ulkomailla 114,50 Jakeluhäriöt Kausalan taajama klo 6.30–10 p. – Kesätiltutoimikunta (Poimintoja Kesätiltu-ilmoituksesta Iitinseudussa ) Mihin keskussairaalaan. Kesätiltu-viikolla tanssitaan myös, ja urheillaan. Yhteydenotot: Heikki Ollila Metsähallitus Kiinteistökehitys Puh 0400 185 127 heikki.ollila@metsa.fi I itinseutu 5.6.1980 Iitin Kesätiltu 8.-15.6.80 Tapahtumia Maakansassa ja Kirkonkylässä. Lisäksi hakija on esittänyt poikkeamiselle erityisiä syitä ja ne ovat perusteltuja poikkeamiseen.. 03 757 5285 Jaalan kirkonkylä klo 6.00–10 p. Radanvarsi ei soveltuisi asumiseen kaavoitettavaksi tai muuhun melusta kärsivään toimintaan. Pellon tulee olla yhtenäinen ja kooltaan 5-10 ha, ja viljelykäytössä yli 20 vuotta. Lautakunta edellyttää, että vesihuoltoratkaisuissa on huomioitava Kausalan Lämpö Oy:n lausunnossa esitetyt seikat, ja ympäristönsuojeluviranomaisen lausunnossa mainittuja lantalaa koskevia säännöksiä on noudatettava. Iitin kunnanvaltuuston kokous Aika Tiistai 9.6.2020 klo 18.00 Paikka Teams-sovelluksella sähköisesti Käsiteltävät asiat 1 Pyhäjärven–Leininselän–Urajärven rantayleiskaavan muutos Lyöttilän Myllyniemen alueella, kaavaehdotus 2 Talouskatsaus 1.1.–30.4.2020; neljännesvuosiraportti 3 Hallintosäännön muutos; konsernijaosto 4 Konserniohjeen päivittäminen 5 Kunnan asuintonttien myynnin periaatteet ja käytännöt 6 Henkilöstökertomus 2019 7 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1.–31.12.2019 8 Tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2019 9 Tilintarkastuskertomuksen käsittely ja vastuuvapauden myöntäminen tilikaudelta 1.1.– 31.12.2019 10 Talouden sopeutusohjelma Pöytäkirja on yleisesti nähtävillä Iitin kunnan sivuilla osoitteessa www.iitti.fi. 0200 22020 Jakeluhäiriöt muualla Iitinseutu Painopaikka Lehtisepät Oy, Pieksämäki Pankit Nordea FI92 2131 1800 0041 25 Helmi Säästöpankki FI25 4212 0010 0979 68 OP FI 93 5069 0110 0003 50 Osoitemuutokset ja tilausasiat asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi (05) 326 0355, 0400 857 577 www.iitinseutulehti.fi Kiroileva siili Lassi ja Leevi Maanantaina kesäkuun 8. Anniina Peltola kunnanvaltuuston puheenjohtaja www.iitti.fi Kalastaja palasi omin avuin Kymenlaakson pelastuslaitos etsi kalaan lähtenyttä henkilöä veneiden avulla Jaalanselällä Pyhäjärvellä
19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät 20.00 Suomen kaunein koti: Kesämökit 21.00 Menu Finnjävel 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Mielensäpahoittaja ennen kaikki oli paremmin 23.30 ESPN dokumentti 01.10 Top Gear 02.15 Kokkisota 03.10 Pomo piilossa 04.00 04.55 Penn & Teller: Naruta meitä! Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Rusty Rivets (S) 06.25 Ritariprinsessa Nella (S) 06.50 Hatchimals (S) 06.55 Bing (S) 07.05 Disney esittää: 07.55 Disney esittää: Ducktales (S) 08.20 LEGO Ninjago (7) 08.35 Lego Friends 08.50 Angry Birds Blues (S) 08.55 Angry Birds Piggy Tales (S) 09.00 Neljät häät Britanniassa 10.00 Remppa vai muutto Vancouver 11.00 LIVE: Onnenarpa 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita 13.55 Huvila & Huussi 14.55 Neljät häät Britanniassa 15.55 Eläinsairaala (S) 16.25 Eläinsairaala (S) 16.55 Onnenarpa 17.00 Hauskat kotivideot 18.00 Remppa vai muutto Vancouver 19.00 Hansin matkassa 20.00 Rikkaat ja rahattomat 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Elokuva: Luokkakokous 2 (12) 22.50 Temptation Island Suomi 7 (12) 23.50 Rikkaat ja rahattomat 00.50 Apollo 11 ñ ensimmäinen kuukävely 01.50 Arman Pohjantähden alla (S) 02.50 Pelastushelikopteri (7) 03.20 Pelastushelikopteri (7) 03.50 Pelastushelikopteri (7) 04.20 05.00 Astral-TV Tiistai 9.6. klo 14.00–19.00 Kuuksossa, Kuuksontie 419. Sähkön talo) Tavaraliikenne takapihan kautta. Hirvikiväärin harjoit u s a m m u n n a t Elimäellä Pakinkankaan ampumaradalla: La 13.6. Tarkastus maksaa 10 euroa sammuttimen koosta riippumatta. Tilat voi jakaa tarvittaessa. 09.10 Kauniit ja rohkeat (S) 09.35 Emmerdale 10.05 Suomen kaunein koti: Kesämökit 11.00 Kenen kotona. Ilmoittautuminen kurssille viimeistään 5.7. 10.6.2020 Maanantai 8.6. klo 17.45, Kimolan kanava. Leipojat ja kahvilatyöntekijät, teitä tarvitaan taas. 0400 657 801 tai sähköpostilla kymentaankylaseura@ gmail.com. Tied.puh. Tule keskustelemaan tulevasta toiminnasta. Mölkynheittäjät heittävät maanantaisin Ravilinnassa klo 10.00. Tarvitaan vapaaehtoisia työntekijöitä ja leipojia sekä arpavoittoja. Maalausja piirustuskurssi 7.–8.7. Turvaetäisyydet huomioiden.. Mikäli tarvitset sammuttimen hakua kotoa, ota yhteys kyläyhdistyksen puheenjohtajaan Janne Peltolaan (040 538 5522). Vuosinäyttelymme Kesäkahvilassa pidetään 22.6.–6.7. Kesäkahvilavuoromme on 3.–5.7. Lyhyelle lenkille lähtö tapahtuu veneiden laskupaikalta. 16 m 2 . Iitin Eläkkeensaajat ry. klo 10.00–12.00. Vuokran lis. 044 744 4822/Pirkko. klo 12–14. Ilmoittautumiset Eijalle puh. Avoin myös seuran ulkopuolisille jos vapaita aikoja jää. sähkö ja vesi. Iltarastit huomenna ti 9.6. krs:n toimisto-/toimitilaa yht. klo 10–14 Taidekulmassa. Mikäli et pääse paikalle ja sinulla on halua osallistua, niin voit myös ilmoittautua Merja Märkjärvelle puh. 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 ESPN dokumentti: Urheiluhullut 00.35 Stadi vs. klo 20.00. Keskiviikko-kilpailusarjan aloitus ke 10.6. Myös ulkopuoliset voivat osallistua. klo 12–14. Kannattaa tulla kokeilemaan. Myytävänä myös paloturvatuotteita. 06.53 Tiketi Tok (S) 07.04 Poppelikumpu (S) 07.09 Tete ja Mama (S) 07.18 Minun nimeni on 07.22 07.29 Kaisa ja Olli (S) 07.35 Mauno (S) 07.46 Ota koppi! 07.55 Vekarat! (S) 08.21 Galaxi 08.22 Aappo ja Tööt (S) 08.28 Otso ja sopulit (7) 08.35 Näin meillä (7) 08.50 Jumppahetki: Reipas jumppa 09.00 09.55 Casualty (12) 10.00 Uusi päivä (S) 10.30 Away Bali: Valintoja 11.00 Uutisikkuna 12.30 Tanskalainen maajussi 13.00 Kännykkäkuvaajat kilpasilla 13.30 Huumeet keskellämme 13.38 Huumeet keskellämme 13.45 13.55 Huumeet keskellämme 14.00 Weggen huimapäät Lofooteilla 14.30 Linen mukana maailman ympäri 15.00 Apua, meille syntyy vauva 15.30 Jumppahetki: Reipas jumppa 15.40 Pirunpelto (7) 16.30 Uusi päivä (S) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 18.25 Ylen Futiskesä 18.30 Kummeli (7) 19.00 Pirunpelto (7) 19.50 Luottomies (12) 20.00 Uusi elämä Kreikassa 20.45 20.55 Luottomies (12) 21.00 Tom of Finland (12) 22.55 Docventures 23.10 Toimettomat: Alkushokkeja ja lomautuslappuja 23.24 Toimettomat: Kunhan hengissä selviää 23.39 Toimettomat: Päättymätön perjantai 23.55 Toimettomat 00.05 Docventures 01.05 Ampumavälikohtaus Nygatanilla 02.05 04.00 Uutisikkuna MTV3 06.15 Aamusää 06.25 Uutisaamu 07.00 Uutisaamu 08.00 Uutisaamu 09.06 Mitä tänään syötäisiin. Tarvitsemme väkeä kahvilavuoroon 26.–28.6. 040 725 134 Kausalan keskustassa parhaalla paikalla n. Sähkön talo) • Toimitila n. klo 10.00–12.00 ja ma 27.7. Työt saavat olla enintään kolme vuotta vanhoja. TV1 04.00 Uutisikkuna 06.25 Tarinanmetsästäjät (12) 06.55 Ylen aamu 09.30 Pokka pitää (S) 10.00 Sydämen asialla (7) 10.45 8 minuuttia 10.55 Pisara 11.00 Jumalanpalvelus 12.00 Rakkaudesta puutarhaan 12.50 Kadonneen kirjeen arvoitus (12) 13.30 14.43 Dynamiittityttö (S) 15.00 Ylen aamun parhaat 15.55 Some deep story: SDS 16.10 Pokka pitää (S) 16.40 Yle Uutiset selkosuomeksi 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 17.53 Kadonneen kirjeen arvoitus 18.00 Yle Uutiset 18.12 Yle Uutiset Uutis-Suomi 18.20 8 minuuttia 18.30 Eränkävijät 19.00 Historia: Kuningatar Viktorian lapset 19.45 Mittatilaustyönä 20.00 Huume-Suomen historia 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 A-studio 21.35 21.45 Perjantai-dokkari: Sokea äiti 21.50 Yle Uutiset 21.54 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.05 Viulisti (12) 00.05 Oddasat 00.20 Prisma 01.20 04.00 Uutisikkuna TV2 00.00 Uutisikkuna 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 8.6. Iitin Kalamiehet. niin kahvilaan kuin leipomispuolelle. Kesäkahvilavuoromme on ma 20.7.–to 23.7. poliisiasema) alakerrassa. • Kysy myös vapaana olevia yläkerran liikehuoneistoja. A.J. Varastotilaa kellarikerroksessa. Kesäkahvilavuoron suunnittelukokoontuminen Seuratalolla to 11.6. kello 9–13. Kirpputoripäivät ja pop up-kahvila Taidekulmassa 12.–13.6. Lande 01.30 Pitääkö olla huolissaan. Autopaikka pihalla. Lähtöpaikkana täydelle kierrolle toimii matonpesupaikan parkkipaikka Urajärven rannalla. 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät 20.00 Stadi vs. Kimppakyytejä varten kokoontuminen Kausalan torille klo 13.45. 09.10 Kauniit ja rohkeat (S) 09.35 Emmerdale 10.05 Kodista puutarhaan 11.05 Selviytyjät 12.00 Ostoskanava Tvins.com 13.00 Supernanny Suomi 14.00 Remonttipiiskuri 15.00 Menu Finnjävel 16.00 Salatut elämät 16.30 Kauniit ja rohkeat (S) 16.58 Uutiset 17.05 Viiden jälkeen 17.25 Uutiset 17.30 Viiden jälkeen 17.55 Uutiset 18.00 Viiden jälkeen 18.25 Emmerdale 18.55 Mitä tänään syötäisiin. Opastus VT 12, Tillolan risteys. Yleisurheiluharjoitukset ovat alkaneet. 0400 725 134 Rautatienkatu 18 (ent. 7 Maanantaina kesäkuun 8. 06.53 Kaapo (S) 07.18 Hilla ja avaruuden Eetu (S) 07.29 Kuiske (S) 07.36 Simo (S) 07.42 Pyöräillään 07.51 Ritari Mikke (S) 08.03 Askarrellaan 08.08 Ella, Oskari ja Huu (S) 08.22 Galaxi 08.23 Urheiluhullut (S) 08.25 Lassie (7) 08.50 Jumppahetki 09.00 09.50 Casualty (12) 10.00 Uusi päivä (S) 10.30 Away Bali: Kohti Jumalten saarta 11.00 Aistielämyksiä: ASMR-ilmiö 11.30 Meille tulee koiranpentu 12.00 Linen mukana maailman ympäri 12.30 Weggen huimapäät Lofooteilla 13.00 Tanskalainen maajussi 13.30 Merta päin! 14.00 Yksineläjä Severin 14.30 Norjalaisia tarinoita 14.55 Lääkärit vastaan internet 15.35 Eläinten ystävät 15.50 Jumppahetki 16.00 Kova ulkokuori 16.30 Uusi päivä (S) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 18.24 Ylen Futiskesä 18.30 Kummeli (7) 19.00 Pirunpelto (7) 19.50 Luottomies (12) 20.00 Docventures 20.15 Toimettomat 21.10 Docventures 22.10 Normaaleja ihmisiä (12) 23.15 Uusi koti koiralle 00.05 00.47 Kohta 18 (12) 00.35 04.00 Uutisikkuna MTV3 06.15 Aamusää 06.25 Uutisaamu 07.00 Uutisaamu 08.00 Uutisaamu 09.06 Mitä tänään syötäisiin. • Pieni autotalli n. Kaikkiin ryhmiin mahtuu lisää harrastajia. klo 10.00–12.00, ma 13.7. Ripustus aloitetaan klo 12.00. Maksaa voi kortilla, käteisellä tai laskulla. 30 m 2 Kausalassa virastotalon, (ent. Puh. Seuraavat peliajat ovat ma 29.6. Koronaviruksen riskiryhmään kuuluvien sammuttimet haemme tarvittaessa kotoa Maakansan alueelta huollettavaksi ja palautamme päivän jälkeen. Kyläyhdistys pitää päivän ajan kahviota, varaa käteistä mukaan. Sammuttimentarkastuspäivä Maakansan seuratalon pihalla lauantaina 13.6. La 25.7. kuntoliikuntatapahtuma toteutetaan tiistaina 16. Kurssi on kaikille avoin, eikä aikaisempaa kokemusta piirtämisestä tai maalaamisesta tarvita. TV1 04.00 Uutisikkuna 06.25 Luontoretkellä: Jättihirven jäljillä 06.55 Ylen aamu 09.30 Pokka pitää (S) 10.00 Sydämen asialla (7) 10.50 8 minuuttia 11.00 Uutisikkuna 12.30 Kadonneen kirjeen arvoitus (12) 13.10 Poikamiesten holhokki (S) 14.35 14.46 Vuosirenkaita 15.00 Ylen aamun parhaat 15.40 Huume-Suomen historia 16.10 Pokka pitää (S) 16.40 Yle Uutiset selkosuomeksi 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 17.52 Kadonneen kirjeen arvoitus 18.00 Yle Uutiset 18.12 Yle Uutiset Uutis-Suomi 18.20 8 minuuttia 18.30 Eränkävijät 19.00 19.55 Prisma 20.00 Kandit 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 A-studio 22.00 Yle Uutiset 22.04 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.15 Dokumenttiprojekti: Jihadi John 23.50 Oddasat 00.05 Mahdoton maa 01.00 04.00 Uutisikkuna TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 10.6. Fkk (futis kuuluu kaikille) kerho tiistaisin klo 14.00–15.00. Lande 21.00 Pitääkö olla huolissaan. Arpavoittoja voit toimittaa Eijalle, Kylväjäntie 15. Puh. TV1 04.00 Uutisikkuna 06.25 Huume-Suomen historia 06.55 Ylen aamu 09.30 Pokka pitää (S) 10.00 Sydämen asialla (7) 10.50 8 minuuttia 11.00 Yle uutiset Uusimaa 11.03 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.06 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.09 Yle Uutiset Häme 11.12 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.15 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.18 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.21 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.24 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 11.27 Yle uutiset Lappi 11.30 Yle Oddasat 11.34 Oddasat 11.50 Kettu (12) 12.50 Kadonneen kirjeen arvoitus (12) 13.35 14.53 Irmeli seitsentoistavuotias (7) 15.00 Ylen aamun parhaat 15.35 A-studio 16.10 Pokka pitää (S) 16.40 Yle Uutiset selkosuomeksi 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 17.53 Kadonneen kirjeen arvoitus 18.00 Yle Uutiset 18.12 Yle Uutiset Uutis-Suomi 18.20 8 minuuttia 18.30 Eränkävijät 19.00 Espanjalainen prinsessa (12) 20.00 Tehtaan sankarit Onnea etsimässä 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 Puukkoa selkään (12) 21.50 Yle Uutiset 21.54 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.05 Erikoisryhmä Köln (12) 22.50 Oddasat 23.05 Hillary Rodham Clinton 00.10 04.00 Uutisikkuna TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.52 Nimipäiväonnittelu: 9.6. Kellarinäyttelyt Kesäkahvilan pihapiirissä alkavat 11.6. klo 18.00 Korpelassa. krs. 0400 725 134 Maakansan Metsästäjät. 0400 725 134 AUTOTALLI n. 02.25 Myytinmurtajat Juniori 03.20 Ambulanssi (12) 04.15 05.10 Ninja Warrior Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Rusty Rivets (S) 06.25 Ritariprinsessa Nella (S) 06.50 Hatchimals (S) 06.55 Bing (S) 07.05 Disney esittää 07.55 Disney esittää: Ducktales (7) 08.20 LEGO Ninjago (7) 08.35 Lego Friends 08.50 Angry Birds 09.00 Neljät häät Britanniassa 10.00 Remppa vai muutto Vancouver 11.00 LIVE: Onnenarpa 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita 13.55 Rikkaat ja rahattomat 14.55 Neljät häät Britanniassa 15.55 Himohamstraajat 16.55 Onnenarpa 17.00 Remppa vai muutto Vancouver 18.00 Poliisit 2019 (S) 19.00 Madventures Suomi (7) 20.00 Huvila & Huussi 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Elokuva: Avengers: Age of Ultron 23.55 Narcos (12) 01.05 Suomen huutokauppakeisari 02.05 Poliisit 2019 (S) 03.05 Arman Pohjantähden alla (S) 04.05 Pelastushelikopteri (S) 04.35 05.00 Astral-TV Kausalan keskustassa valoisaa 2. 240 m 2 . Ns Liekin kevätkokoontuminen ti 16.6. 0400 725 134 Kausalan keskustassa liikerak. Pöytävaraukset Pirkolta puh. Maanantaina 15.6. Yhteydenotot: Tero Wallin 050 561 8828. 040 518 4214. Ilmoittautumiset kahvilatalkoisiin ja kurssille, sekä lisätiedot näyttelyistä puh. 2. Petanquen pelaajat kokoontuvat keskiviikkoisin ja perjantaisin klo 10.00 myöskin Ravilinnassa. 2010 syntyneet tiistaisin ja torstaisin klo 12.30–14.00. 90 m 2 kulmahuoneisto, katutaso. (ent. Lande 16.00 Salatut elämät 16.30 Kauniit ja rohkeat (S) 16.58 Uutiset 17.05 Viiden jälkeen 17.25 Uutiset 17.30 Viiden jälkeen 17.55 Uutiset 18.00 Viiden jälkeen 18.25 Emmerdale 18.55 Mitä tänään syötäisiin. klo 18.00. 2 23.50 Temptation Island Suomi 7 (12) 00.50 Suomen huutokauppakeisari 01.50 Poliisit 2019 02.50 Arman Pohjantähden alla (7) 03.50 Pelastushelikopteri (7) 04.50 06.00 Astral-TV Keskiviikko 10.6. Sudet Kausala jalkapalloharjoitukset ovat alkaneet Ravilinnan kentällä. klo 10– 15. Näyttelyn purku 6.7. Osallistujille tarjotaan retkikahvit. 09.10 Kauniit ja rohkeat (S) 09.35 Emmerdale 10.05 Villa Hintikka 11.05 Maalla, merellä ja lautasella 12.00 Ostoskanava Tvins.com 13.00 Ruokaritarit Jamie ja Jimmy 14.00 Rakas, ostin meille kodin 15.00 Stadi vs. n. Näyttelyn kesto kaksi viikkoa tai sopimuksen mukaan. 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät 20.00 Maalla, merellä ja lautasella 21.00 Kokkisota 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Bull (S) 23.35 Jahti 00.30 Roba (12) 01.25 Menu Finnjävel 02.20 Remonttipiiskuri 03.15 Ninja Warrior 04.10 05.05 Ninja Warrior Nelonen 06.00 Rusty Rivets (S) 06.25 Ritariprinsessa Nella (S) 06.50 Hatchimals (S) 06.55 Bing (S) 07.05 Disney esittää 08.20 LEGO Ninjago (7) 08.35 Lego Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä 08.50 Angry Birds 09.00 Neljät häät Britanniassa 10.00 Remppa vai muutto Vancouver 11.00 LIVE: Onnenarpa 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita 13.55 Huvila & Huussi 14.55 Neljät häät Britanniassa 15.55 Himohamstraajat 16.55 Onnenarpa 17.00 Remppa vai muutto Vancouver 18.00 Poliisit 2019 19.00 Hansin matkassa 20.00 Suomen huutokauppakeisari 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Elokuva: Guardians of the Galaxy Vol. 56 m 2 katutason liiketila. 06.53 Hirviökoulu (S) 07.00 Pipsa Possu (S) 07.06 Arvaa kuinka paljon sinua rakastan 07.17 Heimo ja Hemmo (S) 07.21 Vilkki Ankka (S) 07.33 Pikku Kakkonen 07.34 Ryhmä Hau (S) 07.59 Galaxi 08.00 Kesäleiri (7) 08.13 Belle ja Sebastian (7) 08.25 Mumenvággi (7) 08.50 Jumppahetki: Tuolijumppa 09.00 09.50 Casualty (12) 10.00 Uusi päivä (S) 10.30 Rattikärpäset 11.00 Apua, meille syntyy vauva 11.30 12.05 Suuret tunteet (7) 12.10 Lääkärit vastaan internet 12.50 Tanskalainen maajussi 13.20 Docstop: Kyberkosto 13.50 Vapautuksen jälkeen 14.50 Väärin valittu 15.20 Virtuaalitreffit 15.50 Jumppahetki: Tuolijumppa 16.00 Rakkauden koodi 16.30 Uusi päivä (S) 17.00 18.00 Pikku Kakkonen 18.10 Casualty (12) 19.00 19.25 Siskonpeti (7) 19.30 Motherland äitien sota (7) 20.00 Holby Cityn sairaala (12) 21.00 McMafia (16) 21.55 Das Boot Sukellusvene U-612 (16) 22.55 Vogue Williams 23.50 23.56 Yksittäistapaus: Pysäkki (7) MTV3 06.15 Aamusää 06.25 Uutisaamu 07.00 Uutisaamu 08.00 Uutisaamu 09.06 Mitä tänään syötäisiin. La 4.7. Liikuntaryhmän tavoitteena 100 1. Sjögrenin seuran vuosikokoontuminen pidetään Iitin Kirkonkylässä Iitin Harrastajateatterissa tai sateen sattuessa Iitin kotiseutumuseon riihessä ti 16.6. Ei mäski. klo 10.00–12.00 pelataan mölkkyä Vieterinpuistossa. Lisäksi arpajaisvoittoja otetaan mieluusti vastaan. Arpavoittoja otamme mielellämme vastaan. Lisätiedot harkkaryhmistä ja ilmoittautumiset www.iitinpyrinto.fi. TV-OHJELMAT 8.6. Luottotiedot tarkistetaan. P. kesäkuuta alkaen klo 14.00 Radansuun luontopolun kierrolla. Jäsenet voivat tulla myymään omia tuotteitaan tai kirppistavaroitaan Taidekulmaan. klo 12–14. (ent. 044 744 4822. 2014–2011 syntyneet tiistaisin ja torstaisin klo 11.00–12.20. alkaen klo 16.00. 12.00 Ostoskanava Tvins.com 13.00 Maalla, merellä ja lautasella 14.00 Rakas, ostin meille kodin 15.00 Jahti 16.00 Salatut elämät (12) 16.30 Kauniit ja rohkeat (S) 16.58 Uutiset 17.05 Viiden jälkeen 17.25 Uutiset 17.30 Viiden jälkeen 17.55 Uutiset 18.00 Viiden jälkeen 18.25 Emmerdale 18.55 Mitä tänään syötäisiin. P. päivänä 2020 Maanantai 10.9. Iitin yhdistys. Työt tuodaan kahvilalle klo 10–12, 3–5 kpl koosta riippuen. Taideteoksien aihe ja tekotapa vapaa. Sähkön talo) Heti vapaa asunto 3 h+k 96 m 2
— Meille on tärkeää tarjota erilaisia vaihtoehtoja, kun vierailukiellon vuoksi hoivakotiin ei nyt pääse sisälle. Tasavallan presidentti on ylentänyt Puolustusvoimain lippujuhlan päivänä 4. Iitissä tiistaina 16.6. kesäkuuta 2020 yhteensä 902 reservin upseeria ja erikoisupseeria. Hakemuksista Kymenlaaksoon kohdistuu 816 kpl. Keräykseen voi tuoda kodin vaarallisia jätteitä, metallia ja sähkölaitteita. Iittiin tuli kaksi ylennystä: Yliluutnantiksi on ylennetty Jari Pekka Juhani Aalto ja luutnantiksi JuhoKusti Kajander. Bussi on siitä hyvä, että mikrofoni auttaa heikompikuuloisia eikä sadekelikään haittaa tapaamista, hän sanoo. K-market Keskuskaari 1 Kimolan seurapirtti Iitinkirkontie 180 Maakansan kylätalo Kimonkyläntie 134, Haapa-Kimola Perheniemen ekopiste Rantatie 1 Mankalan ekopiste Ratatie 150 Perämankalan ekopiste Mankalantie 590 Kirkonkylä, kirkon p-alue Iitintie 846 Lyöttilän maamiesseurantalo Lyöttiläntie 355 Tuo myös sähkölaitteet ja metallit Kymenlaakson Jäte Oy järjestää vaarallisen jätteen keräyskierrokset Iitissä ja Jaalassa kesäkuussa. Jäteasemapalvelujen kehittämistavoitetta pidetään hyvänä. Kuvassa Kehräämökodissa asuva Erkki odottelee omaisensa tapaamista. päivänä 2020 RITVA LAUNESKOSKI LUMIMARJA TIRRONEN Vaarallisen jätteen keräys Iitissä ja Jaalassa Jaalassa torstaina 11.6. Leinon mukaan bussikokeilu vaikuttaa oikein lupaavalta. 14.00–14.30 15.00–15.30 16.00–16.30 17.00–17.30 18.00–18.30 Ekokaari 50 46860 Keltakangas vaihde: 05 744 3400 Verla, tehdasmuseon p-alue Verlantie 288 Hartola, PVY:n talon kenttä Ansalahdentie 8 Uimila, seurantalo Uimilantie 615 Kirkonkylä, ent. Kuntien resurssit ovat rajalliset, joten ehdotettuun ekotukihenkilötoimintaan ei nähdä mahdollisuutta, eikä tarvetta, lautakunta toteaa.. Iitin tekninen lautakunta toteaa lausuntonaan kunnanhallitukselle, että jätepoliittisessa ohjelmassa korostuu alan toimijoiden välisen yhteistyön kehittäminen, jota voidaan pitää tarpeellisena ja hyvänä tavoitteena. Ylennyksiä ja kunniamerkki Tasavallan presidentti on myöntänyt Puolustusvoimien lippujuhlan päivän 4.6. Lautakunta osoitti kuitenkin keskustelullaan, ettei yhdistystä voi jättää ilman avustusta, ja sen vuoksi nipistettiin muutamista avustusesityksistä, jotta Kirin avustus saatiin kokoon tasavertaisena. johdosta kunniamerkkejä ansioituneille Suomen kansalaisille. Kaakkois-Suomen aluetoimiston päällikkö on ylentänyt reservissä ylikersantiksi Assi Arla Inari Kokon. uuden kustannustuen avautumisen myötä. Kymenlaaksossa on tehty 301 myönteistä tukipäätöstä, joiden yhteissumma on 3.357.920 euroa. Näistä tilanneanalyysejä on 242 kpl ja kehittämistoimenpiteitä 59 kpl. Nuorisojärjestöt: Iitin Vapaaehtoinen Palokunta ry 550, Partiolippukunta Kymen Kotkat ry 550, Vuolenkosken Nuorisoseura Vunse ry 150. Kaakkois-Suomen ELYkeskuksen koronarahoitusta oli hakenut tiistaihin 2.6. Liikuntajärjestöjen avustukset jaettiin seuraavalla tavalla: Iitti Hockey ry 1.600 euroa nalle 4.6. Iittiläinen Eira Leino työskentelee Orimattilassa sijaitsevan Attendo Kehräämökodin johtajana, ja hän kertoi Iitinseudulle Kehräämökodissa käyttöön otetusta tapaamisbussista. Iittiin tuli yksi kunniamerkki, Suomen Leijonan ritarimerkki, joka on myönnetty kapteeni Janne Kristian Aroselle. (Kuva: Eira Leino.) Tapaamisbussi kiertää kesäkuussa Attendon Päijät-Hämeen hoivakoteja. Esityksen mukaan kustannustukea voisi hakea, vaikka yritys olisi jo saanut muita suoria tukia koronatilanteessa, mutta muut suorat tuet vähennettäisiin kustannustuesta. Nämä ovat hyväksyttäviä tavoitteita, joskin niiden toteuttamisessa kunnan sijaan vastuutahona tulisi korostetummin olla Jätehuoltoyhtiö, jolle kunnat ovat tehtävän antaneet. Molemmat määrärahat jaettiin kokonaisuudessaan, mutta pitkän keskustelun jälkeen. Tekninen lautakunta lausui Jätepoliittisesta ohjelmasta Kymen jätelautakunnan toimialueen kuntien edustajat ovat valmistelleet luonnoksen koko alueen yhteiseksi jätepoliittiseksi ohjelmaksi vuoteen 2025. 10.00–10.30 10.45-11.15 11.45-12.15 13.00-13.30 14.00-14.30 15.45-16.15 www.kymenlaaksonjate.fi Seuraa meitä Facebookissa! Öljyn imuauto on myös mukana Jaalan ja Iitin keräyskierroksilla! Tapaamisbussi tuo hoivakodin asukkaat ja heidän läheisensä yhteen Kehräämökodilla nähtiin iloisia ilmeitä, kun hoivakodin asukkaat ja heidän läheisensä pääsivät pihaan parkkeeranneen tapaamisbussin kyytiin. Esittelijän ehdotuksessa Pohjois-Iitin Kiri ry oli jäämässä ilman avustusta, koska anomuksen liitteet olivat tulleet hyvinvointikoordinaattorille vasta kokouspäivän aamuna. + 50h maksutonta jääaikatuntia, Iitin Jousiampujat ry 500, Iitin Keilaajat ry 500, Iitin Latu ry 850, Iitin Pallo-68 ry 100, Iitin Pyrintö ry 2.400, Iitin Soutajat ry 500, Jenga Team ry 1.600, Jokuen VPK:n urheilijat ry 50, Kausalan Yritys ry 2.400, Pohjois-Iitin Kiri ry 500. Tämän jälkeen Business Finland ja ELY-keskukset rahoittavat yrityksiä normaaleilla rahoitusvälineillään. Se toimii nyt ikäihmisten ja heidän läheistensä kohtaamispaikkana, Leino iloitsee: — Bussin takaosaan asennettiin remontissa pleksilasi sekä mikrofoni-kaiutin-järjestelmä, joten kävijät näkevät ja kuulevat toisensa kirkkaasti. Suurimpina tuen saajina toimialoista ovat olleet tukkuja vähittäiskauppa, majoitusja ravitsemistoiminta sekä kuljetus ja varastointi. Lajitteluohjeita ja lisätietoja keräyksestä: www.kymenlaaksonjate.fi. Keräys on maksuton. Lakiesitys uudesta kustannustuesta yrityksille oli tarkoitus antaa eduskunPohjois-Iitin Kirille kaivettiin avustus Kulttuurija vapaa-aikalautakunta on jakanut liikuntaja nuorisojärjestöjen harkinnanvaraiset avustukset. mennessä 1.512 yritystä. ELY-keskusten myöntämien maaseudun yritysten, alkutuotannon ja kalatalouden koronatukien hakuja ei kuitenkaan suljeta, kertoo Kaakkois-Suomen ELY-keskus uutiskirjeessään. (Kuva: Eira Leino.) Koronaepidemia sulki hoivakotien ovet asukkaiden läheisten vierailuilta. Elinkeinoministeri Mika Lintilän mukaan valmistelun aikana on käynyt selväksi, että tarvitaan tarkemmat toimialarajaukset, jotta tuki kohdistuu mahdollisimman hyvin juuri koronasta kärsineisiin yrityksiin. Ohjelmassa korostuvat myös jätteen määrän väheneminen, kierrätyksen korostaminen ja tiedotuksen lisääminen. Kustannustuella on tarkoitus vahvistaa yritysten maksuvalmiutta ja pienentää konkurssiuhan alle joutuvien yritysten määrää. Jaettavaa oli 11.000 euroa liikuntajärjestöille ja 1.250 euroa nuorisojärjestöille. RITVA LAUNESKOSKI ELY-koronatukihaku päättyy tänään Kaakkois-Suomessa tukea on hakenut yli 1.500 yritystä, Kymenlaaksossa myönteisiä päätöksiä 301 ELY-keskusten ja Business Finlandin koronatukihaut päättyvät tänään maanantaina 8.6. Kymen jätelautakunnan toimialueella on yhdeksän kuntaa, joille jätelautakunta on varannut mahdollisuuden kommentoida ohjelmaluonnosta. Kunnan nimeämien luottamushenkilöiden vastuuta tavoitteiden edistämisessä tuodaan esiin. Kevään mittaan eri puolilla Suomea on kuitenkin kehitetty tapoja, joilla asukkaat pääsevät tapaamaan omaisiaan turvallisesti. — Aiemmin koululaisia kuljettanut minibussi on remontoitu ja desinfioitu perusteellisesti. 8 Maanantaina kesäkuun 8