Ylen uutisoidessa asiaa ensimma?isia. Maksettavia lisa?eria. Lautakunnan kokouksessa oli eilen esilla. kammalla. Ylelle antamassaan kommentissa ha?n katsoo joutuneensa Kouvolan kaupungin silma?tikuksi ja epa?ilee, etta. Viime vuoden puolella ma?a?ra?tyt uhkasakot olivat jo yhteensa. myyma?la?n kylma?laitteissa oli myynnissa. noiden lisa?erien ma?a?ra?a?minen maksettaviksi. 1 00 kpl PLUSSAKORTILLA Hinta ilman korttia yksittäin 1,59 ps (8,83-10,60 kg) Kaikki kesän ainekset läheltä. Lautakunnan mukaan t a rkast u ksessa 5.4.2019 todettiin, etta. molempia asetettuja pa?a?velvoitteita rikottiin edelleen. kertoja ilmeni, etta. Kimolan kauppa on noussut tapauksen johdosta valtakunnallisiin uutisiin saakka, ja maanantaina se oli muun muassa Ylen verkkosivuilla yksi pa?a?jutuista. myynnissa?. on nyt tulossa kolmelta kuukaudelta yhteensa. Tarkastuksella todettiin myo?s, etta. on 4.000 euroa ja kuukausittainen lisa?era. Erityisesti perjantai-ilta oli niin suosittu, että kaikki halukkaat eivät mahtuneet sisään. kaupan helposti pilaantuvia elintarvikkeita seka. Se oli tilojen kapasiteettiin nähden liikaa, joten osa joutui kuuntelemaan musiikkia porttien takaa. päivänä elokuuta 2019 www.iitinseutulehti.fi Sivu 10 Iitti näkyi vahvasti Lahden kuninkuusraveissa Kauppakatu 6 47400 Kausala • N:o 60 • 65. tuotteita syyna?ta. Ohjelman aloitti Marco Könönen orkestereineen tarjoten yleisölle latinorytmejä. (Kuva: Voitto Ruohonen.) Uhkasakkoja rutkasti lisää VOITTO RUOHONEN Kouvola n ra ken nusja ympa?risto?lautakunta kielsi viime syyskuussa Kimolan kyla?kauppaa myyma?sta. Osuuden lopulla kuultiin klassikkokappale Tequila, jossa Viola Uotila (kuvassa vasemmalla) tuli lavalle ohjaamaan yhteislaulua. yhta. ahkerasti ka?y eika. vuodesta 2005 la?htien kauppaan olisi tehty pera?ti 20 eri tarkastuskertaa. Viime vuonna jo 8.000 euroa, nyt 6.000 lisää. tai pita?ma?sta. itsea?a?n varten, ei yleisessa. ma?a?ra?si kauppiaan poistamaan viimeisen ka?ytto?pa?iva?n ylitta?neet elintarvik keet pa?ivitta?in elintarvikehuoneistosta, johon laskettiin myyma?la?n tilat ja takatilat seka. Tarjoustuotteita rajoitettu erä. Myös lauantain iltapäivän konsertit olivat suositut. takatilan kylmio?t. 8.000 euroa. Osassa myynnissa. Kauppias Mauri Paavolainen on kiista?nyt pilaantuneiden tuotteiden myynnin. Erä vihanneksia ja hedelmiä (1,00-5,00 kg) 69 kg, kpl, rs, ps Vaasan viinerit 75 g (9,20 kg) rs 3 99 1 00 kg rs Fazer Enjoy makeispussit 150-180 g (6,94-8,33 kg) 2 50 PLUSSAKORTILLA Atria perhetilan kanan ohuet fileeleikkeet 400-500 g (7,989,98 kg) Hinta ilman korttia 5,15 rs (10,30-12,88 kg) Nektariini 1 kg (1,00 kg) PAISTOSPISTEESTÄ Vuohijärvi soi jo viidettä kertaa Musiikkia, tanssia ja taidetta sekä erilaista työpajatoimintaa yhdistelevä monikulttuurinen festivaali Vuohijärvi soi täytti jälleen viikonloppuna Jaalan Hartolassa idyllisen Pienviljelijäyhdistyksen talon. 6.000 euroa. Myyma?la?a?n tehtiin tarkastus myo?s 3.7.2019. Vuohijärvi soi -tapahtumasta lisää lehden keskiaukeamalla. tuhat euroa. asti, ellei toisin mainita. Su 11.8. olevista helposti pilaantuvista elintarvikkeista oli parasta ennen -pa?iva?ys ylittynyt. Syksylla. Ha?n on todennut vanhentuneiden tuotteiden olleen ha?nta. vuosikerta • 2019 • N:o 5065 Irtonumero 2 E (sis alv.) K-Market Tiltuntori Merrankuja 2, Kausala, (05) 535 3880 sanna.huhtanen@k-market.com Palvelu pelaa Ma-Pe 7-21 , La 7-19 , Su 10-19 TILTUNTORI OSTA NOSTA & Debi t meidät löydät myös facebookista facebook.com/tiltuntori Kaikki kesän ainekset läheltä. muissa kaupoissa ei tarkastajia yhta. IITIN JA JAALAN SITOUTUMATON PAIKALLISLEHTI Torstaina 8. helposti pilaantuvia elintarvikkeita, kuten maitotaloustuotteita ja pakasteita. 2 ps TILTUNTORI Tarjoukset voimassa To 8.8. Tapahtuman tiedottaja ja tuottaja Marianne Uotila kertoi, että väkeä olisi perjantai-iltana tullut yli 300 henkeä. Päävelvoitteiden tehosteeksi lauta kunta asetti juoksevan uhkasakon, jonka perusera. tihea?lla
Vuolenkosken kesätoria on vuosikaudet hehkutettu ainutlaatuisena, mutta mitenkään vähempiarvoisia eivät ole muidenkaan kylien torit. Viimeisin näyttö siitä oli viime perjantai-illan kesätori Rantarinteellä. Askartelutöitä myytävänä. Ne keräävät aina hyvin väkeä. Festivaalin tärkeimmäksi pitopaikaksi valikoitui kuitenkin heti alussa Jaalan Hartolan kylä ja siellä sijaitsevat Pienviljelijäyhdistyksen talo ja lava, jotka ovat nyt jo viiden kesän ajan tarjonneet idylliset puitteet tapahtumaviikonlopulle. Säyhteellä Iitin läntisimmässä kolkassa on talvikaudella hiljaisempaa, mutta myös tällä kulmakunnalla kesäasutusta on runsaasti. päivänä 2019 TÄSTÄ TÄNÄÄN Iitinseutu 09.08.1979 Kotiseutujuhlassa aurinkokin vieraana — Kotiseutuväkeä ei ilmojen haltija koskaan hylkää, totesi kunnanjohtaja Harri Heikkilä esittäessään Iitin kunnan tervehdyksen kotiseutulautakunnan järjestämässä kotiseutujuhlassa museon mäellä sunnuntaina 5.8. VOITTO RUOHONEN Kesätorit ovat parhaita tapoja saada käsitystä siitä, miten kesällä milläkin kylällä elellään. (...) Lapsen vuoden merkeissä järjestettyyn kotiseutujuhlaan liittyen saattoi kukin tutustua entisen Kirkonkylän koulun koulumuseoon, jossa oli näytteillä lasten vaatetusta, leluja, valokuvia ja muuta entisajan lapseen liittyvää aineistoa. Ohjelma alkaa klo 12.00. Keskeisenä vaikuttajana yhdistyksessä on ollut musiikille omistautunut Uotilan perhe, joka viettää kesiä Vuohijärven rannalla. Yhdistyksen järjestämistä tapahtumista merkittävimpiin lukeutuu tänä vuonna jo viidettä kertaa järjestettävä Vuohijärvi Soi -festivaali. Avoimien ovien päivä Iitin kunnalliskodissa sunnuntaina 12.8.79. Vuohijärvi soi on hieno esimerkki siitä, miten yhden perheen idea voi nousta lentoon ja saada omaa luokkaansa olevat mittasuhteet. Yhdistyksen tavoitteena on kehittää ja ylläpitää monipuolista kulttuuri-, musiikki-, tanssija taidetarjontaa. Kahvitarjoilu. Iitin vakuutusyhdistys täyttää sata vuotta Huomenna perjantaina tule kuluneeksi päivälleen 100 vuotta siitä, kun Iitin paloapuyhdistys piti ensimmäisen yhtiökokouksensa. Arvontaa. Väkeä on tullut lisää viisi henkeä ja asukasluku on kaikkiaan 2.144 henkeä, joista 1.099 miestä ja 1.045 naista. Tapahtuman alkaessa kello 17 aikaan paikalle oli ilmaantunut jo useampi kymmenen autoa, ja niin myyntipöytien kuin kahviteltan ja muidenkin toimintapisteiden liepeillä oli kuhinaa. Vaikka ohjelmistossa on klassista musiikkia, pääpaino on kuitenkin kesään sopivasti viihdemusiikilla; tarkoitus on tuottaa kuulijoille iloa ja hyvää mieltä. Tervetuloa. (Ilmoitus Iitinseudussa.) Säyhteellä mennään tasaisesti eteenpäin Iltatori takana, kesäretki edessä Mervi Jokiranta, Hannele Welin ja Liisa Sihvonen myivät kyläyhdistyksen teltassa monenlaista suuhunpantavaa. Väkiluvun vähennys on viime vuodesta 48. Ulkomaalaisia ei Jaalassa ole. Väkilukuun sisältyy seitsemän ulkomaalaista. Se on voittoa tavoittelematon yhdistys, jonka perustajajäsenet ovat aktiivisia musiikin ja kuvataiteen eri alojen ammattilaisia. Jaalassa nousee, Iitissä laskee Kouvolan kihlakunnan henkikirjoittajalta eilen saadun ilmoituksen mukaan Iitin väkiluku on tänä vuonna enää 7.928 henkeä, joista miehiä 3.837 ja naisia 4.091. Torstaina 4.8.2011 2 TÄNÄÄN Torstaina elokuun 8. Jaalaan luotu upea tapahtuma Viisi vuotta sitten, 2014, perustettiin Jaalan Musiikkija Monitaideyhdistys. Paikalle tullaan yhtä lailla tekemään ostoksia kuin nauttimaan kahvista, letuista ja suolaisesta suuhunpantavasta. Kun festivaalilla on jo viiden vuoden historia takanaan, se on vakuuttanut myös tukijat, ennen muuta useat säätiöt, joiden avustuksella tapahtumalle on saatu turvattua jatkuvuus. Jaalan on kuin varkain luotu upea kesätapahtuma. Se näkyy selvästi, kun kyläyhdistys järjestää kesän aikana tapahtumia. Kaunis ja lämmin sää suosi perinteistä juhlaa tälläkin kertaa. Viihteellisyyden ohella toinen pääpaino on ollut luoda koko perheen tapahtuma. Olennainen osa on luonnollisesti tuttujen tapaaminen ja kuulumisten vaihtaminen. Nykyinen Iitin Vakuutusyhdistys on tämän jälkeläinen ja viettää 100-vuotiasjuhlaansa ylihuomenna lauantaina Kausalassa, kertoi yhdistyksen puheenjohtaja Aarno Asikainen viikon alussa tilaisuudessa, jossa julkistettiin Niilo Kauppilan toimittama yhdistyksen juhlajulkaisu “Sata vuotta vakuutusturvaa iittiläisille omassa yhdistyksessä“. Jaala sen sijaan on jälleen hiukan kirinyt. Niinpä tapahtumaalueella ei ole alkoholitarjoilua, ja se on myös savuton. Kausalassa 08.08.2019 VOITTO RUOHONEN TÄNÄÄN Perjantai Lauantai Sunnuntai Maanantai m/s Päivä Yö +17 +13 0-3m/s Päivä Yö +16 +13 2-5m/s Päivä Yö +16 +13 2-5m/s Päivä Yö +21 +13 2-5m/s Päivä Yö +24 +14 1-4
Ne ovat vanhoista tutuista lastenlauluista koottuja kokonaisuuksia, joissa on mukana paljon iloa ja vauhtia. Duolla ja triolla soitettuja alakoulukonsertteja on viime vuosien aikana ollut noin tuhat ympäri Suomea. Aluksi sukututkija Toini Leino kertoo, millaisia Internetin tietokantoja aloitteleva sukututkija voi hyödyntää, sen jälkeen kaupunkineuvos Kari Salmi kertoo sukujuurista Iitissä ja lopuksi sukututkija Pekka Pätynen jakaa kuulijoille kokemuksia ja käytännön vinkkejä. Sjögrenin seura sekä JordanPeuronius -sukuseura. Lahjoituksen takana ovat Juhani ja Matti Saarikangas. — Uimareita käy yllättävänkin paljon, Sihvonen tietää. L au a nt a i na pu he envuoron saa sukututkija Esa Auvinen, joka esittelee Sääskjärven kylän elämää ja vanhoja ammatteja. Kahvija mehutarjoilu. — Nyt on suunniteltu, että hyödynnettäisiin tuo jalkapallomaali, Sihvonen sanoo ja osoittaa rinteessä olevaa kehikkoa: – Siirrettäisiin se ylemmäksi rinteeseen. päivänä 2019 Kyläyhdistyksen puheenjohtaja Keijo Sihvonen totesi, että kylällä mennään rauhallisesti vuosi kerrallaan eteenpäin. Pekka Laukkarinen on myös suosittu juontaja niin live-tapahtumissa kuin televisiossakin. elokuuta kolmella esitelmällä. TV-töiden lisäksi hän tekee paljon live-juontotöitä. Retkikohteina tällä kertaa ovat aluksi Heinolan suunnalla lintutalo ja sitten Woikoskella automuseo ja tehdasmuseo. Alakoulukonsertit ovat tunnettuja korkeasta musiikillisesta laadusta ja soitinten suuresta määrästä. Suomen lisäksi hän on konsertoinut ulkomailla. Lopuksi historiantutkija Ira Vihreälehto kertoo, miten sukututkimus voi lisätä itsetuntemusta ja hyvinvointia. Yksi syy on varmaankin se, että Arrajärven vesi on nykyisin kohtuullisen hyvässä kunnossa, ja viime vuosituhannen puolella kiusanneet sinileväongelmat ovat jääneet taakse. Lapsille oma konsertti sunnuntaina kyläkirkossa VOITTO RUOHONEN Sunnuntaina järjestetään Vuolenkoskella lasten oma konsertti osana Koskeniskan kyläkirkon satavuotisjuhlavuotta. TÄNÄÄN 3 Torstaina elokuun 8. Iitin Kotiseutuyhdistyksen piirissä todettiin suunnitellun tapahtuman sopivan hyvin seuran toimintakenttään. Torstaina Toini Leino jatkaa kertomalla geneettisestä sukututkimuksesta. Paikkana on Kirkonkylän kylätalo, ja esitelmien ja käytännön sukututkimusopastuksen ohella esillä on aiheeseen liittyvää aineistoa, kuten vanhoja rippikuvia Iitistä. Sukututkimus on viime vuosina herättänyt laajaa kiinnostusta. Tapahtuman järjestäjinä ovat Iitin Kotiseutyhdistys ry sekä Iitin kansalaisopiston Sukurinki-ryhmä. Laukkarinen innostui vuonna 2009 tekemään myös lastenkonsertteja, ja konserttimäärä kasvoi yli kahteen sataan konserttiin vuodessa. Tapahtumakokonaisuuden päättää sunnuntaina jumalanpalveluksen jälkeen järjestettävä hautausmaakierros, jonka aikana seurakuntamestari Tiina Klemola esittelee Iitin hautausmaata ja sieltä löytyviä sukuhautoja. Koskenniskan kyläkirkko, osoite Vuolenkoskentie 1577.. Yhteistyökumppaneiksi on asiaa valmisteltaessa saatu myös A. Uimareita auttaa se, että Kyläyhdistys on viime vuonna saanut lahjoituksen, sirkkelin, jota pyörittää Bernard W.110 neljän hevosvoiman nelitahtinen polttomoottori. Konsertin järjestävät kyläkirkon kirkkotoimikunta ja Iitin seurakunta, ja siinä esiintyy Pekka Laukkarinen. Vapaa pääsy. Iitissä on pian tulossa nelipäiväinen sukututkimustapahtuma VOITTO RUOHONEN Sukututkimuksesta kiinnostuneille on tarjolla mielenkiintoinen Sukujuuret Iitissä -tapahtuma 14-18.8. J. Lastenkonsertti Koskenniskan kyläkirkossa su 11.8 klo 15. Pekan iloinen esiintyminen ja ammattitaito ovat siitä erityisiä, että häntä toivotaan hyvinkin erilaisiin tilaisuuksiin ja hyvin eri ikäisille yleisöille. Iltatori kokosi Säyhteen Rantarinteelle useita kymmeniä vakituisia ja kesäasukkaita tekemään ostoksia ja vaihtamaan kuulumisia. Perjantaina on jälleen luentopäivä, jonka aluksi kuullaan Iitin Kotiseutuyhdistyksen puheenjohtajan Pekka Ahokkaan tervehdys, ja sen jälkeen toiminnanjohtaja, historiantutkija Kari-Matti Piilahti luennoi suurista nälkävuosista. Sukututkimustilaisuuksissa on todettu, että monet sukujaan tutkivat ovat kiinnostuneita juuristaan Iitissä. 2019. Nelipäiväinen tapahtumakokonaisuus käynnistyy keskiviikkona 14. Pirjo Niskala huolehti kirpputoripöydästä; senkin tuotto meni kyläyhdistyksen toiminnan tukemiseen. Kansalaisopiston sukututkimusringissä heräsikin ajatus sukututkimustapahtuman järjestämisestä Iitissä pitäjän 480-vuotisjuhlavuonna. Sirkkeli on täysin toimintakuntoinen. Vanhaa musiikkia esittävät Jorma Vinnikka, Timo Mäkinen ja Ari Aalto, ja paikalle on toivottu saatavan sukuseuroja esittelemään toimintaansa. Kylähdistyksen talkootoiminnassa yksi kohde on ollut tänäkin kesänä ranta. Pekan konsertit ovat hyväntuulisia hetkiä, joissa yhdistyvät puhuttelevat laulut, taidokkaat sovitukset ja hänen persoonansa tuoma huumori ja hauskuus. Pekan lastenkonsertit ovat tulleet suosituiksi erityisesti alakouluissa. Sukujuuret Iitissä -tapatuma Iitin Kirkonkylän kylätalolla 14.-18.8. läheisellä Rantarinteellä on muun muassa vessa ja nuotiopaikka, joten uintireissulla voi viivähtää pidempäänkin. Vapaaehtoinen kahviraha kyläkirkon toiminnan tukemiseksi. Siinä olisi valmis runko laavulle. Hän on muun muassa muusikko, tv-juontaja, Nuorten hyväksi -kampanjan lähettiläs ja yksi Suomen eniten konsertoivista artisteista. Osoite Kymentaantie 1. — Äskettäin meillä oli lauluilta, ja ensi viikolla lähdemme kesäretkelle, hän kertoi. Sitä on edelleen kunnostettu
Onko tässä totuus. SUNNUNTAINA 11.8. Voiko väitettä silloin ohittaa vain olankohautuksella. klo 10 Messu kirkossa. Sak. klo 11.00 Lähetystyö tänään Markku Toimela VOITTO RUOHONEN Torstaina elokuun 8. Aurinko nousee Iitissä 5.13 ja laskee 21.25. Kausala Su 11.8. klo 9.30–11 Perhekerhot Kausalan srk. Su 11.8. Se on 70 prosenttia hankkeen tukikelpoisista kustannuksista. 4:6b LAUANTAINA Älä suostu auttamaan väärintekijää todistamalla vilpillisesti hänen hyväkseen. Me kiitämme sinua sanastasi, joka on muuttumaton ja ikuinen. Voiko joku voi väittää olevansa totuus. Puheenjohtajana toimii joko toimitusjohtaja tai hallintojohtaja ja sihteerinä henkilöstölakimies. Ryhmä on suljettu ja luottamuksellinen ja ryhmää ohjaavat seurakunnan työntekijät. Rukoilemme: Eelävä, iankaikkinen Jumala. klo 10 Messu. Jeesus sanoo olevansa itse totuus. Keskusteluyhteys kuntiin pidetään tiiviinä koko syksyn ajan. 05 829 3323 Avoinna: Ma-Pe klo 9-12 www.iitinseurakunta.fi JUMALANPALVELUS Su 11.8. Hanke on Elinvoimaa kyliin -hankkeen alatoimenpide, josta yhdistys on tehnyt sopimuksen Pohjois-Kymen Kasvu ry:n kanssa. Tapahtumia Ke 7.8. mennessä kappalaisellemme Ville Hiltuselle puh. Pe 16.8. Syksyn aikana käynnistetään myös pitempivaikutteisen muutosohjelman valmistelu. TOIMINTAA: Su 11.8. TIISTAINA 13.8. VILLE HILTUNEN Iitin seurakunta Jumalanpalvelus Su 11.8. Jeesuksen vastausta Pilatukselle ei kerrota, mutta todennäköisesti evankelista Johannes oletti lukijansa tässä vaiheessa jo ymmärtävän sen. Siunaushetken päätteeksi vanhemmat saivat nauttia kahvituksesta, lapset jäätelöstä ja mehusta. ja to 15.8. Neuvottelut käydään yhtymän virallisessa yhteistyötoimikunnassa. Ensi sunnuntaina kirkkovuoden pyhän aihe puhuu totuudesta ja harhasta. Luuk. Sururyhmään ilmoittaudutaan 4.9. Lisäksi neuvotteluihin osallistuvat muutosjohtaja ja viestinnän edustaja. Tätä pyydämme Jeesuksen nimessä. Saunat klo 17 alkaen. Hyväksytty kustannusarvio on 10.000 euroa, josta vastikkeettoman työn osuus on 3.000 euroa. aluksi vietettiin lyhty hartaushetki, ja sen jälkeen kappalainen Ville Hiltunen siunasi alttarin ääreen kokoontuneet. Järjestää Verlan seudun kyläyhdistys. MAANANTAINA 12.8. Keski-Lahden srk Lapsia siunattiin sunnuntaina Iitissä koulutielle Lapsia siunattiin sunnuntaina Iitissä koulutielle. 10:10 KESKIVIIKKONA Kääntykää, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle! Matt. Helluntaisrk. Aurinko nousee Iitissä 5.18 ja laskee 21.19. 2.Moos. päivänä 2019 Nimipäiviä TORSTAINA Silva, Sylvi, Sylvia PERJANTAINA Erja, Nadja, Eira LAUANTAINA Lauri, Lasse, Lassi SUNNUNTAINA Sanna, Susanna, Sanni, Susanne MAANANTAINA Kiira, Klaara TIISTAINA Jesse, Okko KESKIVIIKKONA Onerva, Kanerva Viikon sana TORSTAINA Herra, sinun on kaikki voima ja valta, kukaan ei voi sinua vastustaa. IITIN SEURAKUNTA KIRKKOHERRANVIRASTO P. Aurinko nousee Iitissä 5.10 ja laskee 21.28. Heinola, Muukka. Puhuessaan niille juutalaisille, jotka nyt uskoivat häneen, Jeesus sanoi: ”Jos te pysytte uskollisina minun sanalleni, te olette todella opetuslapsiani. 23:1 SUNNUNTAINA Vahvistakoon siis Kristuksen Jeesuksen armo sinua, poikani! 2.Tim. Iitin seurakunta tarjoaa syksyisin mahdollisuuden tulla mukaan vertaistuelliseen sururyhmään. Aamen. Tilaisuus järjestettiin tällä kertaa seurakuntakeskuksessa. Hankkeessa kunnostetaan jahtiliiterirakennusta. LAUANTAINA 10.8. 4:17 Viikon miete Tässä maailmassa ei mitään voi sanoa varmaksi, paitsi kuolemaa ja veroja. Perheniemen väkeä palvelutehtävissä. Jumalan tahdon ja lain välitti kyllä Mooses, mutta armon ja totuuden toi Jeesus Kristus (Joh.1:14, 16–17). Aurinko nousee Iitissä 5.15 ja laskee 21.22. Aurinko nousee Iitissä 5.08 ja laskee 21.30. Pelkonen, Maaninka. Aurinko nousee Iitissä 5.20 ja laskee 21.16. Hallitus linjasi, että hyvinvointiyhtymän toimintaedellytykset voidaan turvata vuosittaisella noin 15 miljoonan euron säästöllä kahtena seuraavana vuonna. Te opitte tuntemaan totuuden, ja totuus tekee teistä vapaita.”(Joh.8:31–32) Jeesuksen kuulijat olivat varmasti jo lapsesta asti oppineet, että totuus oli löydettävissä pyhistä kirjoituksista eli Jumalan sanasta: ”Sinun oikeamielisyytesi on ikuinen, sinun lakisi on totuus… Sinä, Herra, olet lähelläni. Kolehti: Kansan Raamattuseuran koulutuspalveluille, erityisesti seurakuntalaisia rohkaisevan L10T-elämäntavan valmentamiseen Virossa ja muissa Baltian maissa. klo 15 Hartaushetki Verlassa, Nisuksentiellä, Lehtinen. Benjamin Franklin (1706–90) Aurinko nousee TORSTAINA 8.8. Se maksetaan takaisin ELY:n tuen loppumaksun jälkeen.. Prosessissa käydään läpi organisaatiorakenne, palveluverkko, sopimukset ja sopimusohjaus, toimitilat, hankkeet ja projektit sekä tukipalvelut. Yt-menettely toteutetaan hallitusti niin, ettei asiakasja potilasturvallisuus menettelyn vuoksi missään oloissa vaarannu. Aurinko nousee Iitissä 5.05 ja laskee 21.33. (Kahvitupa suljettu) Yhteislähtönä seurakuntakeskuksen parkkialueelta klo 9.00. Jeesus ei tullut pelkästään opettamaan totuutta, vaan hän itse on totuus, koska hän on yhtä Jumalan kanssa (Joh.7:28; 14:9–10). TULOSSA: Sururyhmä. Samoin talouden kehityksestä informoidaan omistajia, sanoo toimitusjohtaja Marina Erhola. 20:6 PERJANTAINA Ei väellä eikä voimalla, vaan minun hengelläni, sanoo Herra Sebaot. — Luvut ja säästöjen kokonaisuus täsmentyvät neuvottelujen aikana ja ensi vuoden talousarvioraamin valmistuttua. Sururyhmä alkaa 10.9. 2.Aik. Mukana saivat olla myös vanhemmat ja mahdolliset kummit. Joudumme elämässämme kamppailemaan erottaaksemme totuuden valheesta ja oikean väärästä. keskuksessa. Entä kun tämän väitteen esittäjä onkin Jeesus, Jumalan Poika itse. (Kirkkokahvit seurakuntatalossa messun jälkeen). Jos joku ihminen väittää tällaista, sopii sitä epäillä. Sinun sanasi on totuus.” (Joh.17:17) Tämä ei kuitenkaan riitä. Totuus on sinun sanasi perusta, oikeat ja ikuiset ovat sinun päätöksesi.” (Ps.119) Näin Jeesus itsekin opetti rukoillessa Isäänsä: ”Pyhitä heidät totuudellasi. Sinun käskyissäsi on totuus. Lisäksi kuluvana vuonna säästöjä haetaan jo käynnistetystä toiminnan tehostamisesta. Iitin kunnanhallitus päätti myöntää Kymentaan Metsästysseura ry:lle 7.000 euron suuruisen tilapäislainan. 4 KIRKOLLISET Viikkopaivyri .. Tuolloin Pilatus esitti Jeesukselle kysymyksen, jota jokainen meistä varmasti tavalla tai toisella on pohtinut: ”Mitä on totuus?” (Joh.18:37). Johanneksen evankeliumiin on tallennettu kuvaus Jeesuksen ja maaherra Pilatuksen välisestä keskustelusta. Henkilöstövähennystarpeen arvioidaan olevan 250 henkilötyövuotta. Kassalainaa metsästysseuralle Kaa k kois-Suomen ELYkeskus on myöntänyt tukea Kymentaan Metsästysseura ry:n yleishyödylliselle investointihankkeelle. Julkista tukea on myönnetty 7.000 euroa. Auta meitä erottamaan totuus valheesta ja tunnustamaan Poikasi Jeesus Kristus ainoaksi Herraksemme. Ke 14.8. PERJANTAINA 9.8. Yt-menettely koskee koko organisaatiota, kaikkia toimintoja ja koko henkilöstöä. KESKIVIIKKONA 14.8. Tässä maailmassa totuus ja valhe, sinun sanasi ja ihmisten omat kuvitelmat törmäävät toisiinsa. (Kuva: Voitto Ruohonen.) Toiminnan ja talouden yhteensovittaminen edellyttää vuosittain 15 miljoonan säästöjä Hyvinvointiyhtymän hallitus päätti tiistaina yt-neuvottelujen euromääräisestä säästötavoitteesta. klo 18 seurakuntakeskuksella. Mikä on totuus. klo 19.30 Saunahartaus Kesäkodilla (Kallioistenniementie 155A), Roitto. 13:17 TIISTAINA Jeesus sanoo: Minä olen tullut antamaan elämän, yltäkylläisen elämän. LAPSILLE, NUORILLE JA PERHEILLE: Päiväkerhot ilmoittautuneille ennalta ilmoitetuin ajoin. Joh. 2:1 MAANANTAINA Kansa iloitsi kaikista ihmeteltävistä teoista, joita hän teki. klo 15 Pekka Laukkarisen konsertti erityisesti lapsille ja lapsenmielisille Koskenniskan kyläkirkossa (kyläkirkko 100-vuotta). Musiikkipuolen hoiti Iitin varsin tuore kanttori Enni Maaninka. klo 9.30–15 Retkipäivä Heinlahdessa. 050 387 1642 tai ville.hiltunen@evl.fi IITTI Kerttu Annikki Vuorela 86 v
Markkinaisäntänä hääräsi vuoden 2008 tangokuningas Jukka Hallikainen. Sammuttimia on tarkastettu paljon, ja onpa tullut muutama uusikin myytyä. Liikasenmäeltä paloaseman kohdalle tehdyt rappuset helpottavat suuresti liikkumista. Tuottoa tulee sekä myyntipaikoista että pysäköinnistä, ja jälkimmäisen myötä seurataan myös kävijämäärää. Leijonien joukossa yhteistapahtumaan oltiin hyvin tyytyväisiä: —Eiköhän tästä tehdä seuraavien vuosien perinne. Ratkaisu vaikutti erittäin onnistuneelta. VOITTO RUOHONEN Lauantaina pidetyt Jaalan perinteiset markkinat saivat väen hyvin liikkeelle. Tällä kertaa pysäköintipaikkojen laskuri antoi puoli kolmen aikaan tulokseksi lähes 550. Ma rk k i na my yjiä ol i Jaalassa jälleen runsaasti, samoin kävijöille oli tarjolla oheisohjelmaa musiikista tikanheittoon, ja tietysti markkinakahvit ja kastettavat kuuluvat asiaan. Lähellä asuvat tulevat jalkaisin, ja varsin moni näytti nytkin pysäköineen autonsa hiukan etäämmälle ja tulleen loppumatkan kävellen. Hän oli samaa mieltä siitä, että paloaseman avointen ovien yhdistäminen markkinapäivään oli oikein onnistunut ratkaisu. Asiaa helpottamaan oli jo kevään aikana rakennettu silta rinteeseen Liikasenmäeltä suoraan paloaseman kohdalle helpottamaan yleisön liikkumista. Sillan tarpeisiin oli saatu Jaalan Kotiseutusäätiöltä avustusta. Vaikka päivä oli pilvinen, ja helteet olivat ainakin hetkeksi jääneet taakse, markkinat onnistuivat hyvin. — Sivusta seuratessa olen pannut merkille, että erityisesti pomppulinna on ollut koko ajan täydessä käytössä.. päivänä 2019 Jaalan markkinoilla kävi runsaasti väkeä Tapahtumassa ensi kertaa myös avoimet ovet paloasemalla Jaalan markkinat levittäytyi edellisvuosien tapaan laajalle alueelle Liikasenmäellä. — Se tarkoittaa jo reilusti yli tuhatta kävijää, Jaalan leijonat tuumivat Liikasenmäen portilla. E n s i m m ä i s t ä ke r t a a markkinoihin oli yhdistetty Jaalan VPK:n esittely ja paloaseman avoimet ovet. Perinteisen tapahtuman taustalla on LC Jaala, ja sille markkinat on merkittävä varainkeruun muoto. Sisällä paloasemalla saivat lapset kasvomaalauksia, ja tarjolla oli myös hattaroita. Aamuyhdeksältä alkaneet ja iltapäivään kolmeen saakka kestänyt tapahtuma oli järjestyksessä jo 49., joten vuoden kuluttua on edessä juhlavuosi. Paloaseman pihassa erityisesti pomppulinna ja liukumäki olivat suosittuja. TÄNÄÄN 5 Torstaina elokuun 8. Yhteistä tapahtumaa kuvaili onnistuneeksi myös paloasemalla sammuttimia tarkastamassa ollut Mikko Sjögren: — Varsinkin aamupäivän aikana tässä on käynyt hyvin porukkaa. Autolla tulee näet yleisesti ainakin kaksi henkilöä
Kevätvehnän puintien arvioidaan alkavan Varsinais-Suomessa ensi viikolla ja muualla Etelä-Suomessa kahden viikon kuluessa. Muualla Etelä-Suomessa kau ra n puintien arvioidaan alkavan ensi viikolla. Eteläisimmässä Suomessa ruisja syysvehnäsatojen arvioidaan olevan jopa 2030 prosenttia tavanomaista parempia. Sadon laatu arvioidaan vähintään tyydyttäväksi. Etelärannikolla ja maan lounaisja itäosissa heinäkuun sademäärät ovat lähellä pitkän ajan keskiarvoja. Lisäksi sateet ovat tulleet usein paikallisina kuuroina, ja sekin vaikuttaa sadon valmistumiseen. P u i n n it ova t k äy n nistymässä tällä viikolla Pirkanmaan ja Etelä-Pohjanmaan kuivuuden pakkotuleennuttamissa kaurakasvustoissa. Muualla Etelä-Suomessa puinnit käynnistyivät viime viikolla ja ovat pääsemässä täyteen vauhtiin tällä viikolla EteläPohjanmaata myöten. Myös Varsinais-Suomessa kaurasato on jäämässä 10 prosenttia keskimääräistä pienemmäksi. Ainoastaan Varsinais-Suomessa ja Kymenlaaksossa kauran laatu arvioidaan välttäväksi. Kuvan vehnäpelto Konttilantien varrella alkaa olla valmista korjattavaksi. Maan keskija pohjoisosissa ohran puintien arvioidaan alkavan kahden tai kolmen viikon kuluessa. Sadon laatu arvioidaan tyydyttäväksi tai hyväksi suurimmassa osassa maata. Yleisesti ottaen kevätvehnän satonäkymät ovat kevätviljoista lupaavimmat. Syysöljykasvien puinnit käynnistyivät ensimmäisinä Varsinais-Suomessa, Hämeessä ja Etelä-Karjalassa kaksi viikkoa sitten. Kainuussa ja Lapissa korjuu on alkamassa viikon kuluessa. Kasvustojen kehitys on maan eteläosissa viikon edellä keskimääräisestä. Vähäsateisilla alueilla taas aikaisin kylvetyt kasvustot ovat pärjänneet myöhään kylvettyjä paremmin. Sateiden paikallisuus on aiheuttanut suuria tilakohtaisia eroja satomääriin. Myös laitumet ovat alkaneet kärsiä kuivuudesta. Muualla Etelä-Suomessa, Etelä-Pohjanmaalla ja Pohjanmaan rannikkoalueella ohran puinnit ovat käynnistymässä tämän ja ensi viikon aikana. Kuivaheinäsato oli hyvä määrältään ja laadultaan lähes koko maassa. Kaakkois-Suomessa ja osassa Uuttamaata saatiin heinäkuun alussa paikoitellen rankkoja sadekuuroja, mutta maan keskija pohjoisosissa sademäärät jäivät poikkeuksellisen pieniksi. Kevätviljojen laatu arvioidaan tyydyttävästä hyvään useimmilla alueilla. Ensimmäisiä ruiskasvustoja puitiin jo viime viikolla Etelä-Suomessa ja tällä viikolla rukiin puinnit ovat pääsemässä täyteen vauhtiin. Maan keskija pohjoisosissa rukiin puinnit ovat käynnistymässä viikon kuluessa säiden niin salliessa. päivänä 2019 Kuivuus jouduttaa puintien käynnistymistä Tällä hetkellä viljelijät kiertelevävät peltolohkoillaan katsastamassa viljojen valmistumista. Viime päivien yöhallojen ja -pakkasten pelätään aiheuttaneen vioituksia kehittyvien jyvien ja siementen laatuun ja itävyyteen. Kuivuus on vaivannut kasvustoja juhannuksen jälkeen, ja se on heikentänyt satotoiveita. Pisimmälle sadonkorjuu on edennyt Etelä-Suomen rannikkoalueella, Kymenlaaksossa, Etelä-Savossa, Eteläja PohjoisPohjanmaalla, jossa sadosta on korjattu 75-100 prosenttia. Säilörehun toisen sadon korjuu aloitettiin heinäkuun puolivälin jälkeen lähes koko maassa. Maan itäja pohjoisosissa kasvustojen kehitys on normaalissa aikataulussaan. Alkukesän säät edistivät kasvitautien leviämistä, mistä johtuen tautien torjuntaruiskutuksia tehtiin yleisesti viljatiloilla. Nurmien jälkikasvu on ollut monin paikoin heikkoa kuivuuden vuoksi. Puintikausi alkaa rukiilla ja syysvehnällä. Heinäkuun sateet ovat tulleet kuuroina, joten kasvuolosuhteet vaihtelevat erittäin paljon sekä alueellisesti että tilojen välillä. Paikalliset rajut sadekuurot ovat lakoonnuttaneet jonkin verran ruiskasvustoja EteläSuomen rannikkoalueella. TÄNÄÄN 6 Torstaina elokuun 8. Etelä-Suomessa 60-80 prosenttia syysja kevätvehnäkasvustoista sekä 30-50 prosenttia kaurakasvustoista ruiskutettiin kasvitauteja vastaan. Kevätviljojen satonäkymät ovat hyvin vaihtelevat kylvöjen ajoituksen onnistumisesta ja sateiden paikallisuudesta johtuen. Osassa Etelä-Suomen rannikkoaluetta, LounaisSuomessa, Kymenlaaksossa, Etelä-Karjalassa ja EteläPohjanmaalla kevätvehnäsadon arvioidaan kuitenkin jäävän 5-20 prosenttia keskimääräistä pienemmäksi. Etelä-Suomessa säilörehun toinen sato on jäämässä tavanomaista pienemmäksi, mutta maan itäja pohjoisosissa toinen säilörehusato ar vioidaan tyydyttävä ksi. Ruisja syysvehnäsato arvioidaan hyväksi tai vähintään tyydyttäväksi lähes koko maassa niin määrältään kuin laadultaankin. Syysöljykasvien sato arvioidaan keskimääräiseksi useimmilla alueilla. Useimmilla alueilla 70-100 prosenttia ohrakasvustoista on käsitelty kasvitauteja vastaan. Rehuohran ja kauran sadon arvioidaan jäävän keskimääräistä huonommaksi Satakunnassa, Uudellamaalla, Etelä-Suomen rannikkoalueella, Hämeessä, Kymenlaaksossa, Etelä-Karjalassa, Savossa ja Pohjois-Pohjanmaalla. Kevätviljojen puinnit käynnistyivät viime viikolla Hämeessä ja Pirkanmaalla aikaisten ohrien puinnilla. Sen näkee nyt kasvustoissa; eri lohkoilla viljat ovat erilaisissa vaiheissa. Osalla alueista aikaisin kylvetyt ja kynnettyjen peltojen kasvustot kärsivät toukokuun sateiden aiheuttamasta pellon pinnan kuorettumisesta, kun taas myöhäiset ja suorakylvetyt kylvökset välttyivät tältä. Sato arvioidaan määrältään tyydyttäväksi useimmilla alueilla. Ainoastaan Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa ja Pirkanmaalla sato jäi keskimääräiseksi tai hieman keskimääräistä heikommaksi. Syysvehnän puinnit ovat alkamassa tällä viikolla Etelä-Suomessa ja muualla viikon tai kahden kuluessa. Ainoastaan Etelä-Karjalassa syysvehnäsadon arvioidaan jäävän hieman tavanomaista pienemmäksi. Artikkeli on laadittu ProAgria Keskusten antamien tietojen pohjalta.. Kuiva heinä saatiin korjattua hyvissä olosuhteissa, mutta kuivuuden vuoksi nurmien jälkikasvu on ollut tavanomaista heikompaa erityisesti Etelä-Suomessa. Viljojen kylvöaika venyi keväällä, ja niin voi käydä myös korjuun kanssa VOITTO RUOHONEN Heinäkuun kuivuus ja lämpö ovat jouduttaneet viljelykasvien valmistumista, mutta samalla myös heikentäneet erityisesti kevätviljojen ja erikoiskasvien alkukesän lupaavia satonäkymiä. Myös PohjoisPohjanmaalla 70 prosenttia kevätvehnäalasta ja 50-100 prosenttia kaura-alasta käsiteltiin kasvitauteja vastaan. Iitissä kylvöt venyivät keväällä säiden vuoksi pitkälle aikavälille
Lavalla on lasitus, ja talon keittiö on upea ja tilava. Itsenäisyyden lyhyt historia Jaalan horisontista Jaalan Hartolan PVY-talolla. Sotien jälkeen elämä asettuu, ja siirrytään vuoteen 1950: ”Raskaita aikoja on ollut, mutta itsenäisyys on saatu säilymään ja rauha sen mukana”. Myllersi sitten maassa tai maailmassa, kaukaa niitä katsoen katoaa helposti massaan se, miten sinä tai minä asiat koemme. Tuomi ei unohda pientä ihmistä, vaan tuo hänet nähtäväksi ja kuultavaksi joka kerta, niin myös nyt. Sen sijaan siirrytään vuoteen 1939, ja sotaan liittyviä tekijöitä, pienten ihmisten kovin kourin koskettavia menetyksiä seurataan, samoin erilaisia kohtaamisia, joista ei erikoisuuttakaan puutu. Näytelmä on tunnistettavaa Tuomea, jossa pienen pitäjän ja kylän asukkaat joutuvat mukaan paljon suurempiin käänteisiin, mutta pieni ihminen on aina keskiössä. Tuomi kuvaa alussa niitä vaiheita, joissa haetaan aktiivisesti tunnustusta tuoreelle Suomen itsenäisyysjulistukselle. Muun muassa kaikki tämä on syntynyt vuosien saatossa, kun kylässä keksittiin alkaa esittää näytelmiä PVY-talon ja lavan kunnossapitämiseksi. Näytelmässä myös tiivistyy Tuomen vuosien taustatyö näytelmäkirjailijana sekä huolellisuus historian käänteissä. Näytelmät ovat olleet kuitenkin se, josta moni hyvä asia Hartolan kylässä kumpuaa. Sisällissodan vaiheisiin ja Suomen kahden ensimmäisen itsenäisen vuosikymmenen aikaan Tuomi ei enää kajoa, sillä ne käytiin läpi jo viime kesän näytelmässä. klo 14 ja klo 16 sekä su 18.8. Hän kuitenkin haluaa suojata heitä, joita vuosikymmenten takainen tuska saattaisi tänäkin päivänä satuttaa. heinäkuuta. päivänä 2019 Jaalan horisontissa pienempi itsenäisyys Hartolan PVY:llä esitetään näytelmää jo 13:tta kesää Vuokko Tuomi seurasi keskittyneesti uuden näytelmänsä harjoituksia 23. (Kuva: Noora Siivonen.) Jaalan Hartolan pienviljelijäyhdistyksen talo ja tanssilava näyttävät oikein hyviltä. Käsikirjoitusta varten Tuomi on lukenut valtavan määrän aineistoa, ja pitää kokemaansa opettavaisena ja mielenkiintoisena. Os. Talkoita on tarvittu lukematon määrä, samoin apurahaa esimerkiksi Jaalan Kotiseutusäätiöltä. klo 14 ja klo 16. Puuseetä ei tarvitse enää käyttää. klo 19, muut esitykset pe 16.8. Tuomella on näyttämöllä tuttua luottoväkeä, vaikka vuodet ovat siinäkin saaneet jotakin aikaan: vielä muutama vuosi sitten kirmanneista pojanviikareista ja tytöntylleröistä on kuoriutunut liki nuoria aikuisia, joiden mukanaoloa näytelmän käänteissä on vallan hurmaavaa seurata. Hän on herättänyt eloon paikallishistorian. KULTTUURI 7 RITVA LAUNESKOSKI Torstaina elokuun 8. Käsikirjoittajana ja ohjaajana toimii Vuokko Tuomi; on toiminut kaikki nämä vuodet. Näytöksissä musiikista tulee huolehtimaan Henri Hersta haitarillaan, ja näytelmän vaiheita tukevia kuvia heijastetaan esille, kuten tapana on ollut. Hauskaa on myös nähdä, miten kokonaisvaltaisesti ryhmä ottaa vastuuta tekemisistä. kahvin. Työnsä hän maustaa aina ripauksella huumoria. (Kuva: Ritva Launeskoski.) Ilahduttavasti nuoret aikuiset ovat mukana Hartolan PVY:n näytelmässä Rooleissa pikalähetti Marko Vähäkuopus (vas.), Aune Taavilaa esittää Nea Tabel, Helliä, tyttöä Puolangalta Siiri Kousa sekä Martti Taavilaa Juhani Vähäkuopus. Näytelmä käynnistyy kepeästi, mutta pian ollaan vakavampien asioiden äärellä. Nyt näytelmää tehdään jo 13:tta kesää, ja se kantaa nimeä Itsenäisyyden lyhyt historia Jaalan horisontista. Liput, sis. Ansalahdentie 8, Jaala.. Ensi-ilta to 15.8. Etenkin Timo Laitala ja Tapani Vähäkuopus Vuokko Tuomen ohella ottavat osansa ohjaamisesta. Näytelmän lopussa kootaan napakasti pienemmän itsenäisyyden aikaa: Suomen EU-jäsenyys, markan vaihtuminen euroon ja itsenäisen Jaalan kunnan sulautuminen Kouvolaan. klo 19, la 17.8. Sellainen on myös suurmies, jonka tunteen paloa ei ole välttämättä julkisesti näytetty
Illan ennen Golden Monrepos’ta aloitti pianisti Anton Uotila. Etummaisena kollektiivin säveltäjä ja laulaja Joni Stein sekä muut laulajat Anna Karjula, Erika Hammarberg ja Onni Rajaniemi. Molemmat olivat lisäksi valinneet näyttelyyn teoksia, joissa musiikkiteema oli kantavasti mukana. Tällä kertaa solisteina olivat jazzmuusikko Antti Sarpila sekä tenori Angelika Klas ja baritoni Hannu Lehtonen. Perjantaina konsertoi Sinfonia Lahden ja Lahden konservatorion muusikoista koottu salonkiorkesteri Golden Monrepos pianisti Maarit Liimataisen johdolla. Pelkästään musiikkiesityksien varassa se ei ole, vaikka Kouvolan ympäristössä on kesän aikana ollut kaikkiaan 23 konserttia. Varsinainen yllätys oli vuorossa kolmannen esiintyjän, musiikkikollektiivi Fugaiu Novon muodossa. päivänä 2019 Vuohijärvi soi -tapahtumassa ollut kesän aikana kaikkiaan 23 konserttia Mukana myös kuvataidetta ja erilaisia työpajoja Vuohijärvi soi -festivaalin lauantaipäivän kiintoisin esiintyjä oli 13-henkinen festivaalikokoonpano Fugaiu Novo. Sitä hän jäi pahoittelemaan, että perjantai-iltaan eivät kaikki halukkaat mahtuneet mukaan; lavalle sallittua yleisömäärää ei voitu tuntuvasti ylittää. KULTTUURI 8 ” Tapahtumissa ollut yhteensä 23 konserttia, 60 taiteilijaa ja 50 talkoolaista Torstaina elokuun 8. Lauantain konserttikokonaisuudessa oli neljä esiintyjää. Erityisesti perjantaina tulijoita olisi ollut enemmän kuin mitä lavalle mahtui. Näyttelyn soisi olevan esillä uudelleen joskus tuonnempana. —Heidän määränsä on sitten vuosien saatossa vain lisääntynyt, Viola Uotila totesi hymyillen. Heistä Nevalainen on ollut mukana festivaalilla sen alusta lähtien, ja tällä kertaa näytteillä oli suomenlampaan villasta neulahuovuttamalla tehtyjä viehättäviä eläinhahmoja. Filpus on armoitettu karikatyyrien tekijä, ja Pinke viljelee teoksissaan runsaasti huumoria. Tällä kertaa tapahtumaviikonloppuna voitiin tutustua sanomalehtigraafikko Timo Filpuksen ja taidemaalari, kuvanveistäjä Lajos Pinken sekä graafikko ja kuvittaja Noora Nevalaisen töihin. Erityistä kollektiivissa on ensinnäkin neliääninen laulu:. Orkesteri on tuttu vieras festivaaleilla aiemmiltakin kerroilta. Festivaalin päätapahtuma on aina ollut Hartolassa elokuun alussa pidettävä kaksipäiväinen konserttikokonaisuus. Harmi sinänsä, että näyttelyt olivat esillä vain kahtena päivänä, sillä kaikki työt olivat erittäin kiinnostavia. — Koko kesän aikana konserteissa on ollut mukana noin 60 eri taiteilijaa, ja talkooväkeä on mukana viitisenkymmentä, pääasiassa nuoria, Marianne Uotila jatkaa. joka on perustettu syksyllä 2018. Vuohijärvi soi on leimallisesti monitaiteinen festivaali. Se on Joni Steinin johtama kokoonpano. Viimeksi mainitusta festivaalin tuottaja ja tiedottaja Marianne Uotila on erityisen iloinen, sillä mukana oli myös maahanmuuttajaja turvapaikanhakijaperheiden lapsia, jotka olivat innolla mukana lastenpäivän toiminnassa. Festivaalin ohjelmaan on vuosittain kuulunut taidenäyttely. Heinäkuussa Vuohijärvi Soi vieraili muun muassa Ilonojan kartanolla Kimolassa ja Paljakka-Pökölässä Jaalassa. Nimensä mukaisesti Jaalan Musiikkija Monitaideyhdistys on avoin muille taiteenlajeille, erityisesti kuvataiteille. Lapsien ja koko perheen musiikin, taiteen ja tanssin päivää vietettiin heinäkuun lopussa Jaalan Leirirannassa. Sen aloitti harmonikkataitelija Marco Könönen orkestereineen kuumilla lattaritulkinnoilla tunnetuista ja vähän tuntemattomammistakin kappaleista, ja sen jälkeen yleisöä viihdytti poplaulaja Titta Papp. VOITTO RUOHONEN Päätapahtuma viikonloppuna Hartolassa oli yleisömenestys. Kesän aikana musiikkia vietiin myös kahdeksan konsertin sarjana ikäihmisille Kouvolan reuna-alueitten palvelutaloihin ja päiväkeskuksiin. Kun festivaali viisi vuotta sitten alkoi, talkoisiin tuli jo silloin perheen tyttären, kanteletaiteilija Viola Uotilan ystäviä. Vuohijärvi soi -konserttisarja käynnistyi tänä vuonna Kouvola 10 -juhlaviikolla viiden konsertin sarjana Uotilan perheen Villa Concerto -huvilalla Kouvolassa. Ohjelmisto koostui swingistä, opereteista ja elokuvamusiikista
Sanat eivät tarkoita mitään, eivätkä laulut sijoitu aikaan tai paikkaan, vaan kuulija voi muodostaa niistä omassa mielessään tulkintoja, Stein esitteli konserttiosuuden aluksi. Vierailevina esiintyjinä tanssien lomassa nähtiin muun muassa Kipuna Kollektiivin tanssijoita.. Tomi Uotila esitteli lauantaina yleisölle kaikki kolme taiteilijaa, ja tässä on vuorossa tapahtumassa alusta alkaen mukana ollut, Jaalan Musiikkija Monitaideyhdistyksen perustajiin kuuluva Noora Nevalainen. Myös Lajos Pinken työt olivat musiikkivaikutteisia; veistokokonaisuudessa etualalla rumpali, taustalla basisti ja fonisti. Titta Papp lauloi PVY:n salin puolella Sander Johanssonin ja Martin Tökken säestyksellä tässä vaiheessa jo tupaten täydelle yleisölle. — Laulujen sanat eivät perustu mihinkään tunnettuun kieleen, vaan luonnollista kieltä mukailevaan äänijärjestelmään. Hän oli tuonut näyttelyyn suomenlampaan villasta neulahuovuttamalla tehtyjä eläinhahmoja. päivänä 2019 Timo Filpus piirtää loistavia karikatyyrejä. Lauantai-illan päätti aiempien vuosien tapaan skotlantilaisesta Ceilidhperinteestä ammentava musiikillinen ja tanssillinen illanvietto. Musiikkipuolesta vastasi kansanmusiikkiyhtye Taksi pianistinaan Joni Stein ja muina soittajina festivaaliokokoonapnona Veera, Laura ja Reetta Kuisma. Kollektiivin musiikki on puhdasta fuusiota; siinä on vaikutteita klassisesta, palasia iskelmistä ja vanhasta tanssimusiikista sekä kansanmusiikista, rock-vaikutteitakaan hyljeksimättä. KULTTUURI 9 Torstaina elokuun 8
Pauli Raivion ja Teri Tallin omistama ori voitti Henri Bollströmin ohjastajama lauantaina 2.100 metriä, oli sunnuntain maililla kolmas ja ratkaisi 3.100 metrin 19-vauhtisella päätöspuolikkaalla kuninkuuden Hankasalmelle. Team Easyn omistama Klena Vito oli kuninkuusravien oheislähtöjen paras iittiläinen. Samaan reikään pyrki myös Iikka Nurmonen Poikolan Neidolla, mutta Tuominen oli röyhkeämpi ja antoi Sokrulle kirimerkin, johon tamma vastasi halukkaasti ja ehti fanijoukon kannustaessa kakkoseksi. Vain ulkoa hurjasti kirinyt Sävel-Taika rynnisti kuudetta rataa pitkin ja ehti edelle. Sokrun kiri jäi hieman vaisuksi ja tamma putosi viidenneksi, mutta pysyi kokonaiskilpailussa neljäntenä edellään vain Virin Camilla, Piskon Pouta ja Sävel-Taika. — Se on semmonen saavutus, mikä tulee näkymään aina suomalaisessa ravihistoriassa, kiteytti Pesälä tunteikkaan, mutta myös huumorilla höystetyn tervehdyksen. — Sokru teki hyvän juoksun. Asian Mikko toi tiistaina esiin Sokrun tarjoamilla kakkukahveilla, joilla Pesälä piti Liisa Mäki-Mattilan avaustervehdyksen ja kiitosten jälkeen puheen, jossa tarrautui Sokrun ansioihin ja jo pääsyyn kuninkuusraveihin, joissa iittiläistammoista ovat esiintyneet aiemmin vain Reippaan Liisu, Paveliina ja P-Hilutar. päivänä 2019 Sokrun debyytti tyydytti kaikkia Fanijoukko esiintyi kuninkuusraveissa täyden kympin arvoisesti Tähen Toivomus kruunattiin kuninkaaksi Vieskerin Virva ravasi vahvuudellaan kuningattareksi HOOBEE HOOBEE Tähen Toivomus ja Vieskerin Virva seppelöitiin valtakunnan suomenhevoshallitsijoiksi Lahden kuninkuusraveissa sunnuntaina. Tamman aloitus lauantaina oli jopa häikäisevä, kun Timo Tuominen sai kasvattinsa Julianne Laxin johdattamassa kiihdytyksessä kolmanteen sisälle, josta nosti 150 jäljellä kolmanteen ulos, mutta oli edelleen pussissa. Vaikka Matti Mäki-Mattilan omistama ja valmentama 8-vuotias Sokru hiipuikin sunnuntaina Lahden pitkällä matkalla, sai tamma puhtaat paperit debyytistään raviurheilun korkeimmalla tasolla, kuningatarkilpailussa. Team Easyn omistama ruuna aloitti viidennessä sisällä, josta pääsi sujuvasti kolmanneksi sisäradan jonoon. Sitä, missä vamma on tullut, ei varmuudella tiedetä, mutta selvää oli, että hevosella ei voinut kilpailla, harmitteli Suominen tiistaina puhelimessa. Loppua kohden Virin Camilla tihensi tahtia ja karkasi keulasta voittoon hienolla ajalla 22,1. Sokrun fanikulkue edusti hienolla tavalla Iitin näkyvyyttä tammojenn esittelytilaisuudessa. Myös tammojen ratkaisu nähtiin oikea-aikaisella kirillä, kun Mika Forss reissutti Vieskerin Virvan pitkän matkan viimeisellä takasuoralla näyttävään kiriin ohi hullutelleiden keulahevosten. Kaksi kierrosta tamma kesti pääjoukon matkassa, mutta ravin hieman murentuessa viimeinen lenkki oli ensikertalaiselle liikaa ja henkinenkin väsymys taisi lopussa näkyä, kuten Tuominen asian kiteytti. — Otin lopun varman päälle, ettei tulisi laukkaa, mutta ihan tyytyväinen olen. Lahden tasokkaissa lämpöisten täytelähdöissä nähtiin myös iittiläisiä hyvillä sijoilla. Siitä Tommi Kylliäinen pääsi kääntämään ruunan toiseen ulos ja kiriin ehtien kolmanneksi. Sunnuntaina Le Gros Bill teki takapareista vahvan kirin neljänneksi ja Rambo Rivner piti samassa lähdössä sisältä tasaisessa maaliintulossa viidenneksi.. Sokrun faniryhmän arvosana nousee täyskympiksi, sillä banderolli Makealta maistuu Sokru pysyi loppuun asti korkealla kannustushuutojen kuuluessa vielä viimeisen matkan viimeisille metreille aina maaliin saakka. Tässäkään ohjastaja ei tehnyt virheitä eikä lähtenyt hulluttelemaan kärjen kovaan tempoon, vaan otti paikan viidennestä sisältä. Tapa, jolla banderollin takana esiinnyttiin, oli suorastaan urheilullinen esimerkki ja osaltaan myös historiallinen, sillä kulkueessa oli mukana ensimmäistä kertaa myös valtiopäiväneuvos Mikko Pesälä yhdessä Kaisan kanssa. Suuri suosikki, Ville Korjuksen Välähdys, sortui heti avauksessa ylivauhtiseen kiertelyyn ja maalisuoran laukkaan. Päälähdöissä nähtiin kahden päivän aikana useita hyväkuntoisia hevosia ja erinomaisia ajosuorituksia, mutta myös epävireisiä osallistujia ja rattailla hullutuksia, jotka johtivat hylkäyksiin ja keskeytyksiin. Näin kävikin, kunnialla maaliin toteutui, mutta tietynlainen romahdus maratonmatkalla nähtiin. — Yön aikana oikea takajalka oli turvonnut ja eläinlääkäri Timo Paanasen tarkastuksessa selvisi, että jalassa on hankosidevamma. Siitä on ensikertalaisella hyvä ponnistaa vuoden päästä Seinäjoella. Sunnuntain maililla Sokru pääsi sujuvasti toiseen ulos, mutta tempo oli kovaa, avaus 20,5 ja täysi kierros vähän hengähtäen 22,5. Kakkoseksi tuli Välkyn Tuisku ja kolmanneksi yllättäjä Caijus. Sokru oli menollaan jo tammojen avausmatkan lämmittelyssä. Sokrun taustajoukoit Matti Mäki-Mattila, Timo Taina ja Timo Tuominen suut messingillä hienon avauksen jälkeen. Tuominen tiesi mitä teki, ja näki ainoan vaihtoehdon saada sisäradan kautta vapaa reitti uudelleen ohi hiipuneen Julianne Laxin. Toki kuninkuusravien taustakohina on yksi vaikuttava tekijä varsinkin hevosiin, joiden psyyke ei sitä kestä. Takana seuraillut Sävel-Taika ei pysynyt Talli Vanhahonkon omistaman tamman kyydissä, mutta puristi kokonaiskilpailun kakkoseksi 0,7 sekuntia jääneenä. Pitkälle matkalle lähdetään ilman odotuksia ja koetetaan selviytyä ensimmäisestä kuningatarkisasta kunnialla maaliin, kertoi Tuominen kahden osamatkan jälkeen. Kolmen päivän yhteislukema 59.208 oli tavoitteiden ylärajalla, joten ei ihme, että toimitusjohtaja Tomi Himanka kierteli vapautuneen oloisena tilanteita seuraillen välillä varikolla, välillä seremonioissa ja välillä taas alueen toisella laidalla, etukaarteen katsomoilla. Saatiin hyvä paikka kolmannesta sisältä, josta hevonen seurasi hyvin ja kun tilaa tuli, pystyttiin parantelemaan asemaa. Kuningatarkilpailun suosikiksi nousseen Juliette Laxin kohtaloksi tuli jälleen keskeytys. URHEILU 10 Torstaina elokuun 8. Vasemmalla tuulettaa Konttilan Korvenoja Markku Johansson. Kokonaiskilpailun seitsemäs sija toi kuitenkin hyvän tilin ja koulunumeroissa arvosanan kahdeksan, joka juontuu avausmatkasta mailin kautta maratonille arvosanoin 108-6. — Hevonen palautui normaalisti eikä mitään ulkoista syytä löytynyt. Tammojen kolmanneksi nousi Piskon Pouta, kun kahden matkan jälkeen johtanut Virin Camilla väsähti päätösmatkalla kovaan alkuvauhtiin pudoten neljänneksi. Jussi Suomisen valmentama tamma otti avausmatkalla keulapaikan ja veti puolitoista kierrosta hyvällä tyylillä, mutta putosi lopussa viimeiseksi. Kaikin puolin juoksu meni tänään tosi hyvin, kuin elokuvissa, tiivisti Tuominen juoksun kulkua. Lahden kuninkuusravit ansaitsee kiitokset järjestelyistä, hyvästä kuuluvuudesta ja alueen erinomaisesta käytöstä, joka mahdollisti lähes 30.000 ravivieraan liikkumisen alueella
Kiinteistö oli myynnissä SP-kodin verkkopalvelussa ja Oikotiellä kesä-heinäkuussa, ja siitä ilmoitettiin PK-lehdessä. Välityssopimus tehtiin kesäkuussa edullisimman tarjouksen tehneen SP-Koti Kouvolan Kotikeskus Oy:n kanssa, ja kohteelle määritettiin pyyntihinnaksi 72.000 euroa. Kohteeseen järjestettiin kuusi yksityisesittelyä ja kiinteistönvälittäjälle jätettiin tarjouksia. Lähimmäs lippua: Birgitta Siikaluoma, pisin drive Minna Keski-Kastari.. Hänen takanaan Iitti Golf Oy:n toimitusjohtaja Jukka Ryynänen. TiltuGolf Open on vanhimpia yhtäjaksoisesti pelattuja kilpailuja Niskaportissa Tiltu Golf Openin avasi Iitin kunnan puolesta valtuuston toinen varapuheenjohtaja Antti Kankkunen. —Urajärven kunnostustyö on nyt hyvää vauhtia etenemässä yhteistyössä maanomistajien, urakoitsijoiden sekä paikallisten osakaskuntien kanssa. — Melkein yhtä vanha kuin itse kenttä, Iitti Golfin toimitusjohtaja Jukka Ryynänen ja Iitin edellinen kunnan johtaja Pentti Toivanen muistelivat. Korkeimman ostotarjouksen teki Timo Karpov 72.000 euron hinnalla. — Ainoastaan oman seuran mestaruuksilla on pidempi tausta. Tapahtumapaikalla on 80km/h nopeusrajoitus. — Tämä ei ole totista taistelua, vaan hyväntuulista yhdessä olemista, Jukka Ryynänen kuvaili aiempien vuosien vastaavien kisojen kokemuksella ennen kuin valmistautui itsekin lähtemään kierrokselle. URHEILU 11 Torstaina elokuun 8. TiltuGolf Open Niskaportissa 2.8.2019, tulokset: 1) Mikkola Timo 42, 29 Lavonen Elmo 40, 3) Tapola Lauri 40, 4) Lähteenmäki Kristian 39, 5) Lehtonen Olli 38, 6) Kostamoinen Pertti 37, 7) Pärssinen Erkki 37, 8) Pätynen Pekka 36, 9) Vainio Jussi 36, 10) Rouhiainen Petri 36, 11) Sahramies Tapio 36, 12) Laarko Juha 36, 13) Nieminen Markku 36, 14) Kojo Juha 35, 15) Vaalgamaa Kari 35, 16) Herranen Tapio 35, 17) Karvonen Pekka 35, 18) Timgren Jusa 34, 19) Savikko Risto 34, 20) Ihalempiä Esko 33, 21) Ukkola Raimo 33, 22) Lahtinen Jouni 33, 23) Anttila Jukka 32, 24) Ryynänen Jukka 32, 25) Auvinen Heimo 31, 26) Poikola Kauko 31, 27) Taavila Olavi 31, 28) Uutinen Panu 30, 29) Jokinen Risto 30, 30) Rinnesalmi Keijo 28, 31) Mitikka Olli 26, 32) Pasila Olli 26, 33) Toivanen Pentti 26, 34) Kainlauri Matti 26, 35) Lindgren Ari 24, 36) Latva Jukka 24, 37) Iso-Markkola Heikki 24, 38) Kulla Matti 23, 39) Tasanen Juha 23, 40) Toijala Jukka T 17, 41) Vähälä Ilpo 17. VOITTO RUOHONEN VOITTO RUOHONEN I i t i n k u n n a l l e o l i va lt ionp er i ntönä t u l lut Koivuranta-niminen tila ja sillä sijaiseva loma-asunto. Kunnan tarkoitus on ollut myydä kiinteistö, jotta varat voitaisiin käyttää perinnön luovutuspäätöksessä nimettyyn tarkoitukseen, ennalta ehkäisevään nuorisotyöhön ja nuorten työpajatoimintaan. Kunnanhallitus päättai esittää kunnanvaltuustolle, että se hyväksyisi tehdyn ostotarjouksen. TiltuGolf Openiin lähti 54 pelaajaa. Vaahtosammuttajan kokoiselle käynti täällä ystävällisten ihmisten ansiosta oli aina hieno kokemus. Niitä on pelattu aivan alusta alkaen. Kilpailuun otettiin mukaan enintään 84 osanottajaa. 60-luvulla valmistunut loma-asunto on noin 35 neliömetriä ja lisäksi siellä ovat lautarakenteinen liiteri ja venevaja. Hän aloitti kertomalla, miten Niskaportti tuli jo 1950-luvulla lapsena hänelle tutuksi: — Olimme kesämökkiläisiä tuossa Urajärven rannalla, ja Niskaportin ollessa hiukan toisenlaisessa käytössä, tarvittavat maidot haimme aina täältä. Lisäksi hän kertoi käynnissä olevasta Urajärven kunnostuksesta; sen tila on ollut vain tyydyttävä, mutta tavoite on saada nostettua se hyväksi, jolloin myös virkistyskäyttöarvo paranee. Erikoiskilpailuina olivat lähimmäs lippua ja pisin drive. Onnettomuus sattui perjantaina 13.15 aikaan. Tämänkertaisen kisan avasi kunnan puolesta valtuuston ensimmäinen varapuheenjohtaja Antti Kankkunen. Tiltu Golf Open tuli mukaan kentän toisena toimintavuotena. Kiinteistö on pinta-alaltaan 0,11 hehtaaria. Kisa päästiin käymään sateettomassa säässä, joskin tuulta oli puuskittain. päivänä 2019 Kunnalle luvassa 72.000 euroa perintökiinteistöstä Peurakolari Lyöttilässä Lyöttiläntietä Iitin suunnasta Kuusankosken suuntaan kulkenut moottoripyöräilijä törmäsi tielle juosseeseen valkohäntäpeuraan, jonka seurauksena moottoripyörä kaatui. Iitti Golfissa pelattiin perjantain iltapäivän aikana TiltuGolf Open. Pelimuotona oli pistebogey, ja naiset ja miehet omissa sarjoissaan. Kilpailut päätti yhteinen ruokailutilaisuus. Tällä kertaa kilpailuun osallistui 54 golfaajaa, muutama enemmän kuin vuosi sitten. K o s k a k y s e o n l o m a a s u n no st a s u ht e ell isen hy vä l lä pa i ka l la, myynnissä päätettiin käyttää kiinteistönvälittäjää. Ennen kilpailun aloitusta oli nautittu kahvit ja kierrokselle mukaan golfaajat saivat Ihastu Iittiin -logolla varustetun kassin, jossa oli mukana pieni eväspaketti. Kankkunen viittasi avauksessaan lyhyesti Iitin julkisuudessa nauttimaan myönteiseen pöhinään, jota ovat tuoneet KymiRing, Kimolan kanava ja viimeksi Hotelli Radallan tilojen avaaminen. TiltuGolf Open on alusta alkaen ollut nimenomaan Iitin kuntaan sidoksissa ollut tapahtuma. Se on vanhimpia yhtäjaksoisesti pelattuja kilpailuja Niskaportissa. Moottoripyörän kuljettaja toimitettiin sairaalaan tarkastettavaksi ja valkohäntäpeura lopetettiin tapahtumapaikalle. Oma golfseura Iittiin perustettiin keväällä 2001, joten TiltuGolfilla on jo muutaman vuoden päässä odottamassa 20-vuotispäivä
(05) 829 3323 avoinna ma–pe 9–12 khvirasto.iitti@evl.fi www.iitinseurakunta.fi Taloustoimisto avoinna ma–pe 9–12 Talouspäällikkö Iiris Mäenpää ...................050 387 1644 Nuorisotyönohjaaja Tuula Lehtoranta............. Lisäksi joka päivä: ruokajuoma, leipä, levite. päivänä 2019 Kausalan Keskustan paikallisjärjestö Osaston vuosikokoukset pidetään keskiviikkona 21.8.2019 klo 18.30 Kausalan ABC:n kabinetissa. Vapaa 16.8. Lisäksi joka päivä: leipä, levite ja ruokajuoma. Pe: jauhelihakastike, pasta, porkkanaraaste. esiopetus klo 8.30-12.30 Kausalan, Kausan ja Haapa-Kimolan koulu torstain l ukujärjestyksen mukaan (tietoa on koulun nettisivuilla tai Wilmassa) Vuolenkosken koulu 8.30-12.30 yläkoulu klo 8.20-14.20 lukio klo 8.30 alk. 029 512 000 Kaakkois-Suomen työja elinkeinotoimisto Asioi verkossa: te-palvelut.fi Asioi puhelimitse: henkilöasiakkaat...................0295 042 002 ja työnantajaja yritysasiakkaat ................................................0295 042 001 Asioi toimipaikoissa: ks. Kortteliliiga palaa myös kesälomiltaan samana iltana.. Voittajajoukkueessa heittivät Hannu Laaksonen, Veijo Purho, Raimo Lahtinen ja Kim Fredriksson. te-palvelut.fi/kaakkois-suomi Maataloustoimisto, Iitti Vanha kunnantalo. uusi kunnantalo, Rautatienkatu 20, 47400 Kausala Puhelimitse: 040 554 6502 / kansalaisopisto 040 704 8305 / rehtori 020 615 9618 / Monitori Koulut alkavat 8.8.2019 alk. Tasainen vääntö ratkesi neljännen erän viimeiseen heittoon, ja Likat veivät 4.sijan pikkupistein 179-168 ja erätkin olivat Likoille 3-1. 050 387 1649 Nuorisotyönohjaaja lähetyssihteeri Maija Kauppinen..............050 387 1653 Lastenohjaajat.....................050 387 1652 Seurakuntamestari Tiina Klemola....................050 387 1646 Emäntä-siivooja Tanja Nieminen..................050 387 1650 Kirkkoherra Mikko Pelkonen................050 387 1640 Kappalainen Ville Hiltunen....................050 387 1642 Seurakuntapastori Henna Huppunen.............050 387 1654 Kanttori Enni Maaninka...................50 387 1643 Diakoniaviranhaltijat Sirpa Pusila....................... Avoinna ma-ke klo 9–15....044 781 3711 IITIN SEURAKUNTA Kirkkoherranvirasto Eerolantie 1, 47400 Kausala puh. JJJ vei avauskierroksen, mutta tämän jälkeen EL:n joukkueen määräsivät tahdin. To: kinkkukiusaus, pikkuporkkanat, jäävuori-kurkkusalaatti. 02061 59600 www.iitti.fi IITIN KUNTA Verotoimisto Valimontie 5, 45100 Kouvola (Verohallinnon yhteinen vaihde) ............................................. JJJ 226 p. P. Jaalan koulun ruokalista 8.–9.8. Liekki kiittää joukkueita osanotosta. Koulukuljetusasioissa ota yhteys sähköpostilla tai Wilman kautta petri.karki@iitti.fi tanja.piikki@iitti.fi katja.noukkala@iitti.fi Palveuliikenne aloittaa tiistaina 13.8.2019 Iitin koulujen ja päiväkotien ruokalista 8.–9.8. 0400 650 293 Kuntosalin aukioloajat: ma–su 5.30–22.00 Kirjasto Kausansaarentie 3...........040 483 3800 Kirjaston aukiolot: Omatoimiaika Palveluaika ma–su klo 7–21 ma–ti klo 12–19 ke klo 10–16 to klo 12–19 pe klo 10–16 Kirjastoauto....................040 523 2543 Päiväkoti Metsämyyrä...040 483 3710 Päiväkoti Peltohiiri.........040 483 3733 Päivähoidon ohjaaja...... 16–08, pe 16–ma 08 ja juhlapyhinä www.iitti.fi Iitin kansalaisopiston syyslukukausi 2019 Ilmoittautuminen alkaa ke 14.8.2019 klo 8.00 Ilmoittautua voi: osoitteessa https://opistopalvelut.fi/iitti (löytyy kirjoittamalla Google-hakuun "opistopalvelut") kansalaisopiston toimistossa, os. 02061 59618 Vaihde avoinna ma klo 9–17, ti–pe 9–15 P. KOULUT ALKAVAT tänään to 8.8. 050 387 1645 Puhelinpäivystys pe klo 10–12 VEIKKO IKONEN Torstaina elokuun 8. 0600 15333 (1,71 €/min) ark. To: lihakeitto, omena, ruispala (sydänmerkkiateria). Sijoista 4-5 ottivat mittaa toisistaan Likat ja El Iitti 3. Ns. – LAPSIA LIIKENTEESSÄ! Autoilija: höllää kaasujalkaa! Siisti, kalustettu KT-KAKSIO 47 m 2 Kausalassa. 02061 59600 sähköpostiosoite: asiakaspalvelu@iitti.fi Kunnantalo, Rautatienkatu 20, 47400 Kausala Vanha kunnantalo, Rautatienkatu 22, 47400 Kausala Toimistot avoinna klo 9.00-15.00 Iitin kunnan virallinen sähköpostiosoite: kirjaamo.iitinkunta@iitti.fi henkilöille: etunimi.sukunimi@iitti.fi Iitin Vuokratalot Oy.....040 483 3765 ......................................... 050 386 3737 Kaksoisvoitto eläkeliittolaisille Iitin talkooja kylämölkyssä ottivat Eläkeliiton Iitin yhdistyksen joukkueet kaksoisvoiton. EL Iitti 1 oli vahvin 264 p, 2. Johtokunta Eläinlääkäripäivystys Kouvola ja Iitti p. vanha kunnantalo, Rautatienkatu 22, 47400 Kausala palvelupiste Monitorissa, os. EL Iitti 2 246 p ja 3. Eläkeliittolaiset jatkavat tulevana torstaina Kymenlaakson piirin mestaruuskisoissa Haminassa. Loppuotteluillaksi oli sattunut monia muitakin tapahtumia, siksi loppuottelut heitettiin vajain joukkuein. 040 548 2693 Eläinlääkärin vast.otto klo 8–9.30 ...........................................02061 57902 Kansalaisopisto.............040 554 6502 Kausalan urheilukenttä..040 483 3792 Kuntosali........................ Pe: liha-makaronivuoka, porkkanaraaste, rustiikkivuoka (sydänmerkkiateria). Kuuden kierroksen loppuottelussa olivat mukana JJJ, EL Iitti 1 ja 2. 12 M U U M IP E IK K O Avoinna ma klo 8.00–17.00, ti–pe klo 8.00–15.00 P. Käsitellään syysja kevätkokouksien sääntömääräiset asiat. 040 550 0257 Paloja pelastuslaitos Kymenlaakson pelastuslaitos ................................................(05) 23 161 Sosiaalija terveyspalvelut Päijät-Hämeen sosiaalija terveydenhuollon kuntayhtymä ................................................(03) 81 911 Ympäristöpalvelut Kouvolan kaupunki................02061 511 VAIHDE puh
Kesäterassikauden päättäjäiset. P e r h e n i e m e n kyläyhdistykseltä leikkimieliset olympialaiset Haavistolla huomenna pe 9.8. Lähtö Kausalan linja-autoasemalta klo 8.30. Vielä ehti ja mahtuu mukaan kesän vaivattomimmalle taideretkelle Iittalaan ja Riihimäelle lauantaina 10.8. klo 12.00– 14.00. Pallokerhot tytöille ja pojille tiistaisin ja torstaisin Ravilinnan nurmella. Ota yhteyttä Veikkoon 0400 258 624. klo 13.00 alkaen Heikintiellä. Perinteinen rosvopaistitapahtuma Vekaranjärvellä Varuskuntaravintola Linnassa keskiviikkona 14.8. Ilmoittautumiset 2.8. mennessä. Sukujuuret Iitissä tapahtuma 14.–18.8. Kahvi -ja mehutarjoilu mokkapalojen kera. Lähtö torilta klo 17.00. 13.8. Mölkky Vieterinpuistossa ma 12.8. Ilmoittele Liisalle 040 562 1914. Mahdollisuus saunomiseen. Käsityökerho kirjastolla ke 18.9. klo 18.00. Tiedustelut: Rob Mitchell 046 938 3911, Pyry Kuoppamäki 050 5618 556 pyryoo@hotmail. mennessä 0400 258 624. metsästyskoirien jäljestämiskokeen. Eläkeliiton Iitin yhdistyksen T-paitoja rajoitettu määrä myynnissä hankintahintaansa, mikäli kiinnostaa, ota yhteyttä Veikkoon 0400 258 624. Ohjelma Kymenlaakson piirin sivuilla. klo 9.30 alkaen. ilmoittautuneille: Bussi lähtee Kausalan torin laidasta klo 10.15. klo 12.15 Kausalan torilta kimppakyydein Askolan Hiidenkirnuille. Perhefutis keskiviikkoisin klo 17.00–17.50 Ravilinnan nurmella. Maastot Uusikylä, Tapola, Korpipolku ja Kuninkaantie. Kaikki joukolla mukaan kisailemaan! Verlan virkistyspäivään 14.8. Työntekijöitä, leipomuksia ja arpavoittoja olisi ilo saada. klo 18.00 alkaen. Iitin Maakansan kyläyhdistys. ryhmä 13–11 synt. klo 10.00–13.00. klo 12–15, la 21.9. vanhoja rippikuvia Iitistä. Mahd. 0200 22020 Jakeluhäiriöt muualla: Iitinseutu Osoitemuutokset ja tilausasiat: asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi (05) 326 0355, 0400 857 577 www.iitinseutulehti.fi Julkaisija: Iitin Lehti Oy ISSN 0357-9107 Sitoutumaton Sanomalehtien Liiton jäsen Y-tunnus 0158721-0 Osoite: PL 37, 47401 Kausala Kauppakatu 6, Kausala Internet-osoitteemme: www.iitinseutulehti.fi Avoinna Ma–Ti 8.30–16 Ke–To 8.30–15.30 Pe 8.30–15 Ilmestymispäivät: Maanantai ja torstai Päätoimittaja Lumimarja Tirronen 0400 728 113 lumimarja.tirronen@iitinseutulehti.fi Toimittaja, toimitusjohtaja Voitto Ruohonen 0400 727 234 voitto.ruohonen@iitinseutulehti.fi Toimittaja Ritva Launeskoski 0400 723 727 ritva.launeskoski@iitinseutulehti.fi Konttoripäällikkö Satu Santala (05) 326 0355, 0400 857 577 asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi Asiakaspalvelu, ilmoitukset, tilaukset ja laskutus Ilmoitusja asiakaspalvelu Eeva Sihvola ja Minna Tervo 0400 857 577, (05) 326 0355, ilmoitukset@iitinseutulehti.fi Asiakaspalvelu, ilmoitukset, tilaukset ja graafinen suunnittelu Torstaina elokuun 8. Äijävirtaa-ryhmän lähtö to 15.8. Pelikerho kirjastolla ma 9.9. klo 12.00–14.00. Käsityökerho kirjastolla ke 4.9. 040 5819 380. Hirvikivääriharjoitusammunnat vuonna 2019 Elimäen Pakinkankaan ampumaradalla la 10.8. Näytteillä sukututkimukseen liittyvää aineistoa mm. Tarkemmat tiedot www.iitinsoutajat.iitinlatu.com Hahkija ry, Iitin Kivenpyörittäjät ja Iitin Käsityöläiset. Torstaipyöräilyllä kierrellään Sääskjärven sorateillä. klo 10.00–20.00. Ilmoittautumiset ja tiedustelut Pekalle puh. Ruokaa ja pelailua koululla: Tulkaa mukaan nauttimaan hyvästä seurasta ja maittavasta ruuasta Haapakimolan koulun pihalle huomenna pe 9.8. klo 12.00 hautausmaakierros kirkkotarhassa. Yhdistykselle varattu 50 paikkaa ja ne täytetään varaamisjärjestyksessä. Illan tarjonnassa YritysNuoren julkistaminen, kahvitarjoilu, uintia, tikkakisa, grillimakkaraa. ryhmä 07–06 synt. järjestettäviin seurakisoihin pääsevät kisailemaan myös alle 5-vuotiaat. com, Tero Wallin 050 5618 828 tero.wallin@sudetjalkapallo. Lisätiedot matkanjohtaja Hannu Koskelainen p. klo 18.00 Ravilinnan kentällä. Ilmoittautumiset 9.8. Jos tarvitset kuljetusta ilmoittaudu Eijalle 040 518 4214 tai Veikolle 0400 258 624 pe 9.8. Saunat lämpöisinä, kaikki mukaan. Eläkeliiton Kymenlaakson piirin teatteriretki Lappeenrannan teatteriin 16.11. Lisätiedot ja ilmoittaumiset Marjolle, 040 520 6888. Harjoitusammunnat Tupasarolla maanantaina 12.8. mennessä. 044 278 7261 tai sähköpostilla pekka. Valvojat: Jussi-Antti Kojonen, Teemu Mäkelä ja Kaj Kulpp. Yrityksen kesäkahvilavuoro kirkolla jatkuu vielä tänään 8.8. llmoittautumiset Oiva Tammi 040 543 7803 tai email: kymenlaakso.elakeliitto.fi 16.8. Kutsu koskee ensisijaisesti veteraaneja, heidän puolisoitaan ja leskiä. mennessä Matka-Bulevardi Oy jan-erik.hietamies@ pp1.inet.fi / 0400 225 148. Pallokerhot & Perhefutis. klo 11.00, 2. 040 5278 009. mennessä Veikolle puh. Ilta kuluu rattoisasti mölkkyä ja muita pelejä pelaten. klo 10.00. mennessä Timo Heikkilä puh. Mukaan voidaan ottaa myös saattajina aktiivisia tuki/ kannatusjäseniä. Piirin hengellinen tapahtuma Metsäkirkko Kirkkovuorentie 291, Kannusjärvi keskiviikkona 21.8. FinProfile-seurakisat tiistaina 13.8. klo 14.00 alkaen Jokuessa Leininrannassa karavaanareiden vieraana. Pelimanniviikko Lehmirannassa 17.-23.9.Tiedot Kymenlaakson piirin kotisivuilla. Riemua ihan kaikenikäisille! Järj. alkaen klo 10.00. Vapaa pääsy. Verkosta virtaa kirjastolla ti 17.9. 040 5278 009. Yhteinen pyöräretki kesäkahvilaan to 8.8. ahokas55@gmail.com perjantaihin 16.8. 040 554 2047. Jäsenistön virkistystapahtuma Veteraanimajalla tiistaina 13.8. mennessä. klo 15 Koskenniskan Kyläkirkolla. kello 17.00–20.00. Sunnuntaina 18.8. klo 12.00–14.00. klo 12.00–14.00.. Kahvitus alkaen klo 9.00. Lajit: pienoishirvi ja iso hirvi. tiedustelut Aila puh. päivänä 2019 Iitin Sotaveteraanit, naistoimikunta ja kannatusjäsenet. klo 13–16. Mölkky Vieterinpuistossa ma 26.8. Tapahtuma alkaa klo 13.00. Linja-auto lähteen Kausalan linja-autoasemalta klo 11.30. klo 18.00. HANNUN MATKASSA Viron kautta Pihkovaan 20.–22.9. Verkosta virtaa kirjastolla ti 3.9. Kaikki joukolla mukaan! KAUSALAN SEUDUN MARTAT. L ä n s i K y m e n kennelyhdistys järjestää viikonloppuna 10.–11.8. Tiedustelut: Johanna Kiiski-Soikkeli 044 975 6762, johanna.kiiski-soikkeli@sudetjalkapallo.fi. fi. klo 12–15, la 31.8. 13 Ilmoitusten jättöajat: Seurapalsta ja pikkuilmoitukset: asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi Maanantain lehteen: perjantaina klo 10.00 Torstain lehteen: keskiviikkona klo 10.00 Vedosilmoitukset: ilmoitukset@iitinseutulehti.fi Maanantain lehteen: torstaina klo 15.00 Torstain lehteen: tiistaina klo 15.00 Jakeluhäiriöt Kausalan taajama klo 6.30–10 p. Seurakunnan järjestämä vierailu Heinlahdessa ke 21.8. klo 10.00. Lähtö kimppakyydein Kausala torilta klo 9.30. klo 12.00, 3. klo 13.00 Cabaret-musikaaliin. Puolihoito. Tukikohtana Kymikunnan metsästäjien maja. Lähtö kimppakyydein Kausalan torilta klo 9.00 ja paluu sunnuntaina klo 16.00 mennessä. Pelikerho kirjastolla ma 23.9. Koskenniskan Kyläkirkon kirkkotoimikunta yhteistyössä Iitin seurakunnan kanssa. klo 10.00– 13.00. 03 757 5285 Jaalan kirkonkylä klo 6.00–10 p. Kiinnostaako jäseniämme ortodoksisen Kausalan tsasounan praasniekkaan (vuosijuhlaan) osallistuminen 8.9.. Perinteistä kesän virkistyspäivää vietämme maanantaina 12.8. Tämän kesän viimeinen kyläilta Kymentaan seuratalolla tänään torstaina 8.8. Iitin kirkonkylän kylätalolla (Kymentaantie 1, 47520 Iitti). Ohjelmassa alueen esittely, yhteislaulua, pelejä, makkaranpaistoa ym. mennessä Timo Heikkilä puh. Pekka Laukkarisen lastenkonsertti sunnuntaina 11.8. Iitin Eläkkeensaajat ry. Ns Liekin kesäkahvilavuoro lähestyy, joka on 12.–15.8. 1. Sukututkimusopastusta keskiviikko–lauantai klo 15.00–18.00. Kuukausitapaaminen valtuustosalissa to 19.9. Piirin virkistyspäivä Inkeroisissa Kymenlaakson Opistolla perjantaina 16.8. Marttailtapäivä tänään torstaina 8.8. Iitin Soutajat järjestää perinteiset kuntosoudut halukkaille Iitin Kirkonkylän vanhan pappilan rannassa keskiviikkoiltaisin klo 18.30. klo 13.00. ryhmä 10–08 synt. klo 17.30 alkaen. Ilmoittautumiset 13.8. Päälle säänmukainen vaatetus ja rinkkaan omat eväät ja muut retkeilytarvikkeet yöpymistä varten. Kuhmoisissa Isojärven kansallispuistossa. Vaellamme la 17.8.–su 18.8. Iitin yhdistys. Mikäli osallistumismahdollisuus kiinnostaa, ota Veikkoon yhteyttä 22.8. Kaikki joukolla mukaan, kuuluitpa tai et yhdistyksiin. Ilmoittautumiset 15.8. 0400 258 624. Latuyhdistykseltä lainattavissa kaksi telttaa. Lähtö on Kausalan torilta kello 18.00. klo 13.00
.. Suunnittelu Asennus Myynti p. .. Rakennuspeltitoita .. Kuljetuksia Pitopalveluja Puutavaraa Sahkoliikkeita .. (05) 326 0143, 0400 553 417 Metsatyot .. 3636118, 040-7523932 Maalausta ja tapetointia MARKKU VARPENIUS Ky p. Autokorjaamoja ja huoltoja Rakennusliikkeita .. .. Taksiautoja Elainlaakareita .. Maalausja lattianpaallystystyot .. .. .. 14 KAUSALAN SÄHKÖTYÖ KY A-ryhmän sähköurakointi. .. Tilitoimistoja Sahkoliikkeita .. .. Siivousliikkeita .. Hierojia Partureita ja kampaamoja Tilausajoon Maalausta ja hiekkapuhallusta Polttooljya .. Fysioterapeutteja MATTI NIEMI Puh. .. Hierojia Kiinteistohuoltoa .. .. .... Nuohous Tuote-esittelyja ... 0500 653 145/Timo Virtanen Simolantie 90, 47440 Sääskjärvi ATK-palveluja Autotarvikkeita Hautakivia .. .... .. Torstaina elokuun 8. Kukkakauppoja Metallityot .. päivänä 2019 Kiinteistohuoltoa .. .. Hammaslaakareita .... Kauneushoitoloita Jatehuoltoa .
10.57 11.25 Mitä mietit, Ronja Salmi. Lande 21.00 Pitääkö olla huolissaan. 06.42 Hermanni Hiiri (S) 06.50 Martta puhuu (S) 07.16 Arvaa kuinka paljon sinua rakastan 07.27 Milli ja Molli (S) 07.52 Tete ja Mama (S) 07.59 Pikku Kakkonen: Seikkailukone 08.23 Kaarle 08.35 Retki-Roope (S) 08.49 Galaxi 08.51 Patu-koira (7) 08.58 Lassie (7) 09.21 Villit futarit (7) 09.45 Joraavat juurikkaat (S) 09.50 Lentopallon olympiakarsinta 12.00 Latela 12.28 Latela 12.56 Latela 13.23 Latela 13.51 Latela 14.19 Latela 14.48 Latela 15.16 Latela 15.44 Latela 16.12 16.40 Latela 16.55 Yleisurheilun Superliiga 18.55 Yleisurheilun Superliiga 21.00 A History of Violence (16) 22.35 Hillo (12) 23.00 YleXPop 2019: Gasellit 23.45 YleXPop 2019: Ruusut 00.15 Mun ainoot 30 minsaa (7) 00.40 Donna (12) 01.05 04.00 Uutisikkuna MTV3 07.00 Ostoskanava Tvins.com 08.00 Puuha-Pete (S) 08.10 Palomies Sami (S) 08.25 Muumilaakson tarinoita (S) 08.45 Muumilaakson tarinoita (S) 09.10 Littlest Pet Shop (S) 09.35 Paavo Pesusieni (7) 10.00 Ostoskanava Tvins.com 10.30 Salatut elämät (S) 11.00 Salatut elämät (7) 11.30 Salatut elämät (7) 12.00 Tervetuloa Sjölyckaniin (S) 12.30 Leila kokkaa maalla 13.00 Elokuva: Arthur ja Minimoit (7) 15.05 Myytinmurtajat 16.05 Penn & Teller: Naruta meitä! (S) 17.00 Amazing Race 18.00 Solsidan 19.00 Seitsemän uutiset 19.10 Tulosruutu 19.15 Kari Tapio: Olen Suomalainen 19.20 Pilanpäiten 19.30 Onnela (S) 20.00 Selviytyjät 22.00 Kymmenen uutiset 22.10 Lotto, Jokeri ja Lomatonni 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Elokuva: Wallander: Heikkous (16) 00.25 Aaveiden jäljillä (12) 01.20 Alasti-klubi 02.15 Tähdet, tähdet 03.55 04.50 Pop’n’Roll Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Myyrä ja Panda (S) 06.10 Myyrä ja Panda (S) 06.25 Littlest Pet Shop 06.40 Littlest Pet Shop 06.55 My Little Pony: Ystävyyden taikaa 07.20 LEGO Friend 07.35 LEGO Ninjago: Masters of Spinjitzu 08.00 Teini-ikäisten mutanttininjakilpikonnien nousu (7) 08.25 Transformers Cyberverse (7) 08.40 08.55 Transformers Cyberverse (7) 09.00 Elokuva: Pyry Valkoinen gorilla (7) 10.50 Pientä pilaa 11.05 Rajavalvojat (S) 13.35 Pientä pilaa 13.55 Remppa vai muutto Vancouver 14.55 Neljän tähden talkoot 15.25 Neljän tähden talkoot 15.55 Selviytyjät Suomi (S) 17.25 Tankkaustarinat 19.25 Elokuva: Marvel: Doctor Strange (12) 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Elokuva: Sherlock Holmes: A Game of Shadows (12) 23.35 Elokuva: The Expendables (16) 01.45 Holmes NYC (12) 03.45 Myytinräjäyttäjät (7) 04.45 05.00 Astral-TV Sunnuntai 11.8. TV1 04.00 Uutisikkuna 07.15 Puutarhan pelastajat 08.00 Yle Uutiset 08.05 Historia: Kuun valloittajat 09.00 Yle Uutiset 09.05 09.50 Äärimmäiset sääilmiöt 10.00 Yle Uutiset 10.05 10.55 Selkämeri 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle Uutiset Uusimaa 11.13 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.21 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.29 Yle Uutiset Häme 11.37 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.45 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.53 Yle Uutiset Itä-Suomi 12.01 Yle Uutiset Pohjanmaa 12.09 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.17 Yle Uutiset Lappi 12.25 13.25 Tanskalaiset linnanrouvat 13.30 Kandit 14.00 14.50 Avara luonto: Eläinvauvat 15.00 Yle Uutiset 15.05 Pisara 15.10 Doc Martin (7) 15.56 16.44 Doc Martin (7) 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Flinkkilä & Tastula 18.00 Yle Uutiset 18.10 Urheiluruutu 18.15 18.40 Kuokkavieras (12) 18.45 Avara luonto 19.40 Grantchester (12) 20.30 Yle Uutiset 20.50 Urheiluruutu 21.15 Elämäni Biisi 22.00 Kiri (12) 22.50 Robbie Coltrane 23.35 00.32 Yle Live: Kaija Koo 00.15 04.00 Uutisikkuna TV2 04.00 Uutisikkuna 06.40 Pikku Kakkonen 06.41 Nimipäiväonnittelu: 10.8. TV1 04.00 Uutisikkuna 07.10 Nyt tai ei koskaan 08.00 Yle Uutiset 08.05 Avara luonto 09.00 Yle Uutiset 09.05 Flinkkilä & Tastula 09.55 Yle Uutiset 10.00 Tanskalaiset linnanrouvat 11.00 Yle Uutiset 11.05 Neiti Frimanin naiset 12.05 12.55 Prisma: Planeetat 13.01 Dokumenttiprojekti: Teflonin kirous 14.00 14.52 Historia 15.00 Yle Uutiset 15.05 Doc Martin (7) 15.50 16.40 Doc Martin (7) 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.08 Murha paratiisissa (12) 18.00 Yle Uutiset 18.10 Urheiluruutu 18.15 18.40 Luontohetki 18.45 Elämäni Biisi 19.30 Kahden keikka vaaralliset yhdessä (12) 20.30 Yle Uutiset 20.45 Urheiluruutu 21.05 Uutishuone (7) 21.55 Arne Dahl (16): Jälkijäristys 22.53 Arne Dahl (16): Jälkijäristys 23.55 Ulkolinja: Suuri ilmastoskandaali 00.50 04.00 Uutisikkuna TV2 04.00 Uutisikkuna 06.40 Pikku Kakkonen 06.41 Nimipäiväonnittelu: 11.8. TV1 04.00 Uutisikkuna 06.25 Menneisyyden metsästäjät 06.55 Ylen Aamu-tv 09.30 Yliopistollinen eläinsairaala 10.00 Sydämen asialla (7) 10.50 Yle Uutiset Uusimaa 10.58 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.06 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.14 Yle Uutiset Häme 11.22 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.30 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.38 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.46 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.54 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.02 Yle Uutiset Lappi 12.10 8 minuuttia 12.20 Midsomerin murhat (12) 13.05 14.47 Hätävara (S) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 16.04 Ylen Aamu-tv 16.10 A-studio 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Midsomerin murhat (12) 18.00 Yle Uutiset 18.12 Yle Uutiset alueeltasi 18.20 8 minuuttia 18.30 Yliopistollinen eläinsairaala 19.00 Dokumenttiprojekti: Teflonin kirous 20.00 Tosi tarina 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 Robbie Coltrane 21.50 Yle Uutiset 21.54 Urheiluruutu 22.00 Ulkolinja: Suuri ilmastoskandaali 22.55 Hiljainen todistaja (16) 23.45 Historia TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 8.8. 11.30 RED MINE 68 SØSKENDE 1-2 12.00 Ginan maailma 12.30 Kekseliäs nikkari 13.10 13.49 Aivan yksin 14.00 Paras ruokavalio 15.00 Vanhasta uudeksi kierrätysvinkkejä 15.30 15.52 Donna (12) 16.00 Kummeli (7) 16.30 Uusi päivä (S) 17.00 17.57 Pikku Kakkonen 18.10 Casualty (12) 19.00 RED MINE 68 SØSKENDE 1-2 19.30 19.50 Hillo (12) 20.00 20.54 Reggie Yates 21.00 Urheilu-Suomi 22.00 Strike Back (16) 01.50 04.00 Uutisikkuna MTV3 06.30 Ostoskanava Tvins.com 06.45 Aamusää 06.55 Huomenta Suomi 09.05 Huomenta Suomi Extra 09.30 Kesäterassi 10.00 Kauniit ja rohkeat (S) 10.30 Emmerdale 11.00 Piha ja parveke 11.30 Grand Designs vuoden talo 12.30 Ostoskanava Tvins.com 13.31 Huomenta Suomi Extra 14.00 Remontilla rahoiksi 15.00 Radalla 16.00 Kesäterassi 16.30 Salatut elämät (7) 17.00 Salatut elämät (S) 17.30 Salatut elämät (S) 17.55 Kauniit ja rohkeat (S) 18.25 Emmerdale 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Kesäterassi 20.00 Stadi vs. Vesija lampojohtoliikkeita .. .. 01.15 Todella upeeta (S) 01.55 Todella upeeta (7) 02.30 X Factor Suomi 04.05 05.02 Ulosottomiehet Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Myyrä ja Panda (S) 06.15 Disneyn esikoulu 06.40 Littlest Pet Shop 06.55 Disneyn esikoulu: Vampyrina (S) 07.20 LEGO Ninjago: Masters of Spinjitzu 07.45 Teini-ikäisten mutanttininjakilpikonnien nousu (7) 08.10 My Little Pony: Ystävyyden taikaa 08.35 K3 (S) 08.45 K3 (S) 09.00 Toisenlaiset teiniäidit Special 09.30 Neljän tähden talkoot 10.00 Neljän tähden talkoot 10.30 LIVE: Onnenarpa 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita 13.55 House Rules Australia 15.05 Pientä pilaa 15.20 Amerikan rajavartijat 15.50 Toisenlaiset teiniäidit Special 16.20 Onnenarpa 16.25 Leijonan luola USA 17.25 Rempalla kaupaksi 18.30 The Voice of Finland 20.00 Hauskat kotivideot 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Elokuva: National Treasure kansallisaarre (12) 23.45 Elokuva: The Lone Ranger (12) 02.45 Poliisit kotihälytys (12) 04.45 05.00 Astral-TV Lauantai 10.8. 06.52 Hyrräpäät (S) 07.04 Pikkuli (S) 07.10 Dinojuna (S) 07.34 Hei Taavi (S) 07.42 Popi Kissa (S) 07.53 Franklin ja ystävät (S) 08.05 Eskari edessä 08.06 Rikke (S) 08.11 Pii ja Poju (S) 08.25 Galaxi 08.26 Tipu Touhukas (S) 08.28 Aika härdelli! (7) 08.40 08.47 Lulu ja lehmä (7) 09.00 Casualty (12) 09.50 10.18 Uusi päivä (S) 10.30 Mitä mietit, Ronja Salmi. 06.42 Sasu (S) 06.54 Maikki ja pelottava Pontso (S) 07.17 Nelli ja Iiro (S) 07.25 Ruskea pikkukarhu (S) 07.32 Safari (S) 07.46 Oktonautit (S) 07.58 Stella ja Sami (S) 08.10 Ryhmä Hau (S) 08.37 Puluboin ja Ponin Juujuutuubi (S) 08.49 Galaxi 08.51 Näin meillä (7) 09.02 Ville ja Lousku vauhdissa (7) 09.13 Late Lammas (S) 09.21 Belle ja Sebastian (7) 09.33 Jotain rajaa (7) 09.43 Joraavat juurikkaat (S) 09.50 Lentopallon olympiakarsinta 12.00 Miss Zahra (S) 12.30 Uusi päivä (S) 12.58 Uusi päivä (S) 13.26 Uusi päivä (S) 13.54 14.22 Uusi päivä (S) 14.30 Urheilu-Suomi 15.30 Ratsastuksen maailma 15.55 Yleisurheilun Superliiga 18.00 Yleisurheilun Superliiga 20.00 Jalkapallon naisten liiga 21.30 Rakkautta ja seksiä Yhdysvalloissa 22.30 Astronautti 23.25 Kapina 00.15 04.00 Uutisikkuna MTV3 07.00 Ostoskanava Tvins.com 08.00 Puuha-Pete (S) 08.10 Palomies Sami (S) 08.25 Muumilaakson tarinoita (S) 08.45 Muumilaakson tarinoita (S) 09.10 Viidakon veijarit (S) 09.20 Viidakon veijarit (S) 09.35 Paavo Pesusieni (7) 10.00 Salatut elämät (7) 10.30 Salatut elämät (S) 11.00 Makumuistoja 12.00 Ruokaritarit Jamie ja Jimmy 13.00 Remonttipiiskuri 14.00 Grand Designs vuoden talo 15.00 Power Warrior Suomi 16.00 Radalla 16.55 Onnela (S) 17.25 Myyrä 19.00 Seitsemän uutiset 19.10 Tulosruutu 19.20 Urheiluextra 19.30 Tervetuloa Sjölyckaniin (S) 20.00 Jahti 21.00 Amazing Race 22.00 Kymmenen uutiset 22.15 Viikon sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Agatha Christie 23.31 X-Men: Viimeinen kohtaaminen (12) 01.35 The Affair (12) 03.10 Rouva Ministeri 04.05 04.57 Americans (12) Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Myyrä ja Panda (S) 06.10 Myyrä ja Panda (S) 06.25 Littlest Pet Shop 06.55 My Little Pony: Ystävyyden taikaa 07.20 LEGO Friends 07.35 LEGO Ninjago: Masters of Spinjitzu 08.00 Teini-ikäisten mutanttininjakilpikonnien nousu (7) 08.25 Transformers Cyberverse (7) 08.40 08.55 Transformers Cyberverse (7) 09.00 Huvila & Huussi 10.00 Jaksa paremmin 10.30 Rajavalvojat (S) 13.00 Pientä pilaa 13.10 Pientä pilaa 13.20 Remppa vai muutto Vancouver 14.20 Neljän tähden talkoot 14.50 Neljän tähden talkoot 15.20 Elokuva: Space Dogs 2 (S) 17.00 Hauskat kotivideot 18.00 Mitä lapsesi tekisi. 15 Torstaina elokuun 8. 02.30 Ulosottomiehet 03.30 04.22 Kauhukeittiö Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Myyrä ja Panda (S) 06.15 Rusty Rivets 06.40 Littlest Pet Shop 06.55 Ritariprinsessa Nella (S) 07.20 Teini-ikäisten mutanttininjakilpikonnien nousu (7) 07.45 LEGO Ninjago 08.10 My Little Pony: Ystävyyden taikaa 08.35 K3 (S) 09.00 Toisenlaiset teiniäidit Special 09.30 Neljän tähden talkoot 10.00 Neljän tähden talkoot 10.30 LIVE: Onnenarpa 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita 13.55 House Rules Australia 15.10 Pientä pilaa 15.25 Amerikan rajavartijat 15.55 Leijonan luola USA 16.55 Onnenarpa 17.00 Neljän tähden talkoot 17.30 Neljän tähden talkoot 18.00 Rempalla kaupaksi 19.00 The Voice of Finland 20.30 Tankkaustarinat 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Elokuva: Arrival (12) 23.25 Tankkaustarinat 23.55 Arman ja Suomen rikosmysteerit (7) 00.55 Poliisit kotihälytys (12) 01.55 Kauppaneuvos Jethro (S) 03.55 05.00 Astral-TV Perjantai 9.8. .. Valokuvaamoja Vesija lampojohtoliikkeita .. 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Urheiludokumentti 00.40 Pukumiehet (S) 01.35 Pitääkö olla huolissaan. .. 06.53 Timppa (S) 07.03 Kerkko Kukko (S) 07.11 Katinkontti 07.26 Emmi ja Kuru (S) 07.37 Vesihirmut 07.45 Uula ja Kuu (S) 07.56 Eskari edessä 07.59 Jetron matkaan (S) 08.14 Galaxi 08.15 Kapteeni Kari (7) 08.27 08.48 Merten syvyyksissä (7) 09.00 Casualty (12) 09.50 Lentopallon olympiakarsinta 12.00 Uusi päivä (S) 12.28 Uusi päivä (S) 12.56 Uusi päivä (S) 13.24 Uusi päivä (S) 13.55 Urheilu-Suomi 14.55 Riistametsällä 15.25 Jens erämaaseikkailulla 16.04 Kummeli (7) 16.30 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa 17.00 17.57 Pikku Kakkonen 18.10 Casualty (12) 19.00 Kummeli (7) 19.25 Yleisurheilun Superliiga 22.30 Tellus (12) 23.20 Hillo (12) 23.45 YleXPop 2019: Tuure Boelius 00.15 04.00 Uutisikkuna MTV3 06.30 Ostoskanava Tvins.com 06.45 Aamusää 06.55 Huomenta Suomi 09.05 Huomenta Suomi Extra 09.30 Kesäterassi 10.00 Kauniit ja rohkeat (S) 10.30 Emmerdale 11.00 Piha ja parveke 11.30 Remonttipiiskuri 12.30 Ostoskanava Tvins.com 13.31 Huomenta Suomi Extra 14.00 Remontilla rahoiksi 15.25 Jamien pikaherkut 16.00 Kesäterassi 16.30 Salatut elämät (S) 17.00 Salatut elämät (S) 17.30 Salatut elämät (S) 17.55 Kauniit ja rohkeat (S) 18.25 Emmerdale 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Kesäterassi 20.00 Stadi vs. Vaatekorjaamoja. Lande 21.00 Pitääkö olla huolissaan. TV1 04.00 Uutisikkuna 06.25 Kandit 06.55 Ylen Aamu-tv 09.30 Yliopistollinen eläinsairaala 10.00 Sydämen asialla (7) 10.50 Yle Uutiset Uusimaa 10.58 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.06 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.14 Yle Uutiset Häme 11.22 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.30 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.38 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.46 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.54 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.02 Yle Uutiset Lappi 12.10 8 minuuttia 12.20 Midsomerin murhat (12) 13.05 Opettajatar seikkailee (S) 14.40 14.50 Ikimuistoinen 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 Ylen Aamu-tv: Tänään otsikoissa 16.05 Avara luonto 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Midsomerin murhat (12) 18.00 Yle Uutiset 18.12 Yle Uutiset alueeltasi 18.20 8 minuuttia 18.30 Hercule Poirot: Lordin kuolema (12) 20.15 Ruotsalaisia salaisuuksia 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 Paha paikka (12) 21.50 Yle Uutiset 21.54 Urheiluruutu 22.00 Hiljainen todistaja (16) 22.50 Jäljet päättyvät Berliiniin (12) 23.35 Poldark (12) 00.35 Tehdään historiaa 00.55 04.00 Uutisikkuna TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 9.8. päivänä 2019 TV-OHJELMAT 8.8. 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Elokuva: Simpsons Movie (7) 00.20 Pitääkö olla huolissaan. 19.00 Elokuva: Doria etsimässä (7) 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Elokuva: Fury (16) 23.45 Elokuva: Sherlock Holmes: A Game of Shadows (12) 02.15 Poliisit kotihälytys (12) 03.10 Poliisit kotihälytys (12) 04.05 Myytinräjäyttäjät (7) 04.59 05.00 Astral-TV Varikauppoja .. .. 11.8.2019 Torstai 8.8
Kesäperuna Colomba 1 kg pss Suomalainen Marko Mustonen pääsee kilpailemaan Yhdysvalltoihin Kymmenen vuotta golfin pituuslyöntiä harrastanut Marko Mustonen on palkittu MMkisalipulla Saksassa German Long Drive Championship -kilpailussa. MM-kilpailut pidetään syyskuun vaihteessa Oklahomassa. 6.–12.8. päivänä 2019 # SUOMU NOUSUUN HAE KESÄN HERKUT S-MARKETISTA. S-market Jaala & Kausala Aukioloajat S-kanava.fi tai S-mobiili 2 49 18 90 4 95 2 98 Voim. Trube Kierrepitkot 350 g (8,51/kg) 1 99 Kotimaista Sika-nautajauheliha 23% 400 g (4,98/kg) Suomalainen kg 13 95 Alfocan Pakasterapuja tilliliemessä 24–30 kpl 1 kg 3 59 Voim. K. Kulta Katriina Kahvit SJ, PJ, luomu 425–500 g (4,98–5,86/kg) Atria Takuumurea naudan ulkofilee n. 1,9 kg Suomalainen kg 59 Voim. Finaaliturnaukseen selviytyy Masterssarjassa (yli 45-vuotiaat) 36 lyöjää eri puolilta maailmaa, suurin osa USA:sta. 7.8.–1.9. asti Kotimaista Broileriboxi n. 27.8. (Kuva: Iitinseudun arkisto.). 800 g Valio Hyvä Suomalainen Arkijuusto 1,25 kg (3,96/kg) F. 16 Torstaina elokuun 8