päivänä marraskuuta 2017 Kauppakatu 6 • 47400 Kausala N:o 85 • 63. IITIN JA JAALAN SITOUTUMATON PAIKALLISLEHTI Irtonumero 2 E (sis alv.) Torstaina 9. vuosikerta • 2017 N:o 4892 www.iitinseutulehti.fi YRITYSNU MERO Linercom Oy on Iitin tämän vuoden yrittäjä Sivu 2 Sivut 4-7 Päättäjät kertovat näkemyksiään yrittäjyydestä
Lapsesta asti toisensa tunteneet miehet alkoivat vuosikymmenen vaihteessa pohtia omaa yritystä, ja Linercomin he perustivat vuonna 2011. Vuot t a myöhem m i n alalle tulleella Jussi Kailiolla tausta on samanlainen, aluksi asentajana ja sitten työnjohtajana. Laajentaminen Helsinkiin tuli ajankohtaiseksi, sillä liki puolet yrityksen työmaista on alkanut olla pääkaupunkiseudulla. Kymmenen vuotta sitten viemäreiden korjaaminen sukittamalla oli uutta. Toimialana putkiremontit sukittamalla omakotitaloista ja taloyhtiöistä suuriin teollisuuden kohteisiin koko maassa. Se ei maksa mitään. Sukituksessa viemäri saadaan kuntoon niin, että märkätiloissa ei tarvitse hajottaa pintarakenteita eikä asukkaan tarvitse muuttaa kotoaan pois viemäriremontin ajaksi. Sukittamisessa vanhan putken sisään asennetaan epoksilla kyllästetty kovettuva putki. Taloyhtiöiden ohella omakotitalot ovat yritykselle tärkeä kohderyhmä: — Joukon (Koskelainen) voi pyytää paikan päälle arviokäynnille. Pesun jälkeen alkaa sukittaminen; pehmeä ja joustava polyesteristä valmistettu sukka kyllästetään epoksilla ja mankeloidaan ja asennetaan sen jälkeen paineilman avulla vanhan viemäriputken sisään, jolloin joustava sukka asettuu viemäriputken sisäpintaa vasten. höyryä ja paineilmaa. Yritys avasi tänään toimiston Jyväskylässä, ja huomenna yrityksen omistajat Arto Mäkinen ja Jussi Kailio ovat ottamassa vastaan Iitin vuoden yrittäjälle annettavaa tunnustusta. Siv ussa keh it el lä ä n edelleen työvälineitä. Heidät koulutettiin täällä Kausalassa, jotta he hallitsevat meidän työmenetelmämme ja pystyvät pitämään yllä meidän työtasomme, Linercomin yrittäjät kertovat: — Jyväskylän toimiston kautta tavoitamme KeskiSuomen ja pohjoistakin aina Oulua myöten. (Kuva: Linercom Oy.) Mitä on sukittaminen. Putkien haarat voidaan sukittaa käyttämällä siihen tarkoitettuja haarayhteitä, ja myös lattiakaivot saadaan kuntoon vesieristeitä rikkomatta. — Ennen Helsingintoimistoa ajoin Iitin ja pääkaupunkiseudun väliä käytännössä kolmena päivänä viikossa, Arto Mäkinen sanoo. Osa harkittua laajentumista on myös, että vuoden päivät yrityksessä on työskennellyt Jouko Koskelainen myyntipäällikkönä. Me koimme, että osaamme tämän alan, ja työt eivät varmasti lopu, Kailio toteaa. Arto Mäkinen aloitti vuonna 2007 rivimiehenä, tavallisena asentajana ja eteni siitä työnjohtajaksi ja sitten työpäälliköksi. Sukitus tapahtuu siten, että ensin putkisto puhdistetaan mekaanisesti sisäpuolelta ja huuhdellaan. Linercom Oy:llä on menossa kiireinen viikko. Linercom Oy Linercom Oy on perustettu 2011. Liikevaihto 2016/8 1,8 miljoonaa euroa, 2017/8 2,4 miljoonaa euroa. Laajennus on yrityksessä jo toinen tänä vuonna: — Tammikuussa avasimme toimiston Helsingissä Malmilla, ja sitä vetämään saimme meille nuoruusajoista asti tutun Janne Lehtovaaran. Myös vakuutusyhtiöt ottavat sukituksen vakavasti, ja ainakin Fennia ja IF kohtelevat nykyään sukitettua viemäriä kuin uutta: se näkyy alempina vakuutusmaksuina sekä ikävähennysten poistumisena. — Omalta kohdaltamme sanoisimme, että jo nuorena kannattaa lähteä yrittäjäksi, jos oma ala on löytynyt ja se tuntuu läheiseltä. Huomenna he ottavat vastaan Iitin vuoden yrittäjän tunnustuksen. Sukittamisen suosiota on lisännyt se, että menetelmä on merkittävästi perinteistä putkiremonttia edullisempi. Valmisteilla on vähän isomman kokoluokan sukituspallo, jonka avulla on mahdollista kunnostaa samalla menetelmällä myös runkoviemäreitä. — Myös sukitukseen liittyvät luulot on selätetty, Mäkinen lisää: — Sukitetun viemärin käyttöikä on jopa 50 vuotta, ja työlle annamme kymmenen vuoden vuotamattomuustakuun. Yrityksen kaksi ensimmäistä vuotta olivat toiminnan käynnistämistä, mutta sen jälkeen kasvuvauhti on ollut nopeaa. Kailio ja Mäkinen arvelevat, että lisää konttoreita ei taida tulla, mutta etelässä olisi tilaa vielä yhdelle asennusporukalle. Kaikkiaan yritys työllistää tällä hetkellä 15 asentajaa ja viisi toimihenkilöä. Helsingissä asennusporukoita on ollut tilanteen mukaan yhdestä kolmeen. Apuna käytetään kuumaa vettä. Tarjouksen saa häneltä joko heti tai myöhemmin postitse, päätöstä ei tarvitse tehdä harkitsematta. Yhden miehen pakettiautofirma tekee varmasti halvemmalla, mutta me myös vastaamme työstämme, ja yleensä halpuus otetaan jostakin pois, esimerkiksi työvälineistä ja työn laadusta, joista me taas emme tingi. 2 Torstaina marraskuun 9. Sukittaminen on kymmenen viime vuoden aikana voimakkaasti yleistynyt tapa kunnostaa viemäreitä. Henkilöstö 15 asentajaa, viisi toimihenkilöä.. — Jyväskylän toimipistettä tulee vetämään pitkän linjan ammattilainen, lähes kymmenen vuotta näitä hommia tehnyt Jouko Sokero, ja alkuun lähdetään yhdellä kahden miehen asentajaporukalla. Hän vastaa etenkin omakotitaloihin tehtävästä myyntityöstä Iitissä ja lähialueilla, Mäkinen ja Kailio keskittyvät erityisesti taloyhtiöihin, samoin kuin Helsingin ja Jyväskylän toimistojen vetäjät. Viemärin sukituksessa työn osuus oikeuttaa kotitalousvähennykseen, ja meiltä saa apua myös remontin rahoitukseen, Mäkinen ja Kailio selvittävät: — Emme ole alan yrityksistä halvin, mutta emme myöskään kallein. — Tavoitteena olisi päästä kiinni kuntien ja kaupunkien runkolinjojen kunnostamiseen. Sukitetulle putkelle laskettu käyttöikä on jopa 50 vuotta, ja vastuulliset alan yritykset antavat työlleen kymmenen vuoden vuotamattomuustakuun. Sukka kovetetaan lopuksi höyryllä tai kuumalla vedellä. Tämä on ala, jossa asenne työhön ja työssä oppimiseen on tärkeintä, varsinaista koulutusta ei ole, vaan me koulutamme itse tekijät. Hänkin on ollut alalla pian kymmenen vuotta ja työskennellyt sekä asentajana, työnjohtajana että valvojana ja nähnyt siten alaa myös niin sanotusti pöydän toiselta puolelta. Omakotitalotyömaita tekee kaksi porukkaa. — Asentajista suurin osa on Iitistä, tuttua porukkaa. Omistajat Jussi Kailio 50 prosenttia, Arto Mäkinen 50 prosenttia. Viimeisimmällä, elokuun lopussa päättyneellä tilikaudella yrityksen liikevaihto oli jo 2,4 miljoonaa euroa, sitä edellisellä 1,8 miljoonaa. päivänä 2017 VOITTO RUOHONEN Iitin vuoden yrittäjä Linercom Oy on laajentanut toimintaansa ripeästi Toimistot avattu tänä vuonna myös Jyväskylässä ja Helsingissä Jussi Kailio ja Arto Mäkinen perustivat Linercom Oy:n vuonna 2011. Laajeneeko yritys edelleen samaan tahtiin ensi vuonna
Soikkeli. — Tuntuu mukavalta, kun asiakkaat toisinaan lähettävät vielä jälkeenpäin tekstarin tai sähköpostiin kuvan kiitosten kera, miten ovat asentaneet tekemäni tuotteen paikalleen ja miltä se näyttä. — Teen oikeastaan metallista mitä pyydetään, en ole kranttu. Hän panosti alusta asti internetissä kotisivuihin, mitä kautta työtilauksia alkoi tulla ympäri Suomen. Kynnyskin oli tavallista matalammalla, sillä toimitilat sekä pitkälti työkalutkin olivat jo valmiina, Henri muistelee yrittäjäksi ryhtymisensä alkuasetelmia. Alkuun voi lähteä esimerkiksi palkkatyön rinnalla ja katsoa, miten lähtee sujumaan; vaimoni on juuri tekemässä tätä kokeilua, Henri vinkkaa. päivänä 2017 Työnantaja, ILMIANNA ITSESI! Oletko työllistänyt tänä vuonna 17–29-vuotiaan kouvolalaisen tai iittiläisen nuoren vähintään kahdeksi kuukaudeksi. Ne ovat kivoja kiitoksia ja palautetta työstäni, kiitos kun ei ole nykyaikana mikään itsestään selvyys, Henri huomauttaa. Isähän se innosti minua perustamaan toiminimen. — 11 vuotta olen toiminut yrittäjänä. Henri ei haaveile laajentamisesta tai edes työntekijän palkkaamisesta. Menekkituotteita ovat nyt yksilölliset parvekekaiteet sekä esimerkiksi jenkkimaastureiden turvakaaret ja karjapuskurit, ne ovat tulleet tuotantoon oman vanhojen amerikanrautojen harrastukseni myötä. Yksin työskentely on Henrin mukaan ainoa vaihtoehto. Se on mielestäni kaikkein tärkein kulmakivi työssäni. Haluan ottaa asiakkaan hyvillä mielin vastaan ja rupatella kiireettömästi, jos se tilanteeseen sopii. Vuoden nuoren yrittäjän palkinto tuntuu Henristä mukavalta, ja oli yllätys. Etenkin perheen muuton jälkeinen vastaanotto lasten koulussa oli hienoa, miten uudet lapset otettiin heti joukkoon mukaan. 3 RITVA LAUNESKOSKI Torstaina marraskuun 9. Niitä teen jopa liikkeille. Sitä ennen olin isälläni Kimmo Soikkelilla työssä viiden vuoden ajan. Iitissä tuntuu olevan muutenkin lämpöinen, maalaiskunnalle sopiva asuinilmapiiri. Asiakkaina on paljon aivan yksittäisiä ihmisiä ympäri maan, ja heillä on monenlaisia toiveita. Henrin tapa työskennellä on itsenäinen, ja tarvittaessa isä ja poika auttavat toisiaan. Nykyisin nettitilauksissa minulla on tiukka käytäntö: maksu ensin, tavara tulee sitten. Olemme muuttoon erittäin tyytyväisiä, kaikki viihtyvät ja lapsilla on kavereita, Henri kertoo kokemastaan.. Kolmas kulmakivi nuoren yrittäjän toiminnassa on viimeistelty työn jälki. Siinä olivat jo omat ja firman rahat pelissä, että homman sai pyörimään maksua odotellessa. — Töitä on ollut tasaisesti; muistan vain yhden muutaman kuukauden jakson, jossa tilauksia oli vain päiviksi, tavallisesti tilauskirja yltää kahden kuukauden päähän. Aloittaessaan toiminimensä Metallityöt H. Joskus olen miettinyt, kuinka paljon helpommalla voisi päästä olemalla vieraalla työssä; yrittäjällä pää tekee töitä vapaallakin, kotona vierähtää helposti tunti koneella asiakkaiden sähköposteihin vastatessa ja laskuttaessa, ja iltaisinkin tulee sähköposteja vilkuiltua, vaikka se paha tapa onkin. Hän on Henri Soikkeli, jolla on Kausalassa toiminimi Metallityöt H. — Siitä olen pitänyt alusta asti kiinni, että pidän kunnon lomat. Iitissä yrittämisestä en osaa sanoa erityistä, kun en ole kokeillut yrittämistä muualla, mutta asiat tuntuvat hoituvan hyvin. ja tekemällä oppii, mutta olen alusta asti uskonut hyvän asiakaspalvelun tärkeyteen. — Yrittäjien aamukahveilla olen käynyt, se on mukava tapahtuma. — Nettisivut ovat minulle kaikkein tärkein markkinointikanava, ja tietysti tärkeä on yrityksen paikka hyvällä sijainnilla 12-tien varressa, hän korostaa. Jon kin ajan kuluttua nämä työt oli jätettävä, sillä omaa työtä alkoivat tulla kädet täyteen. En halua turhaa päänvaivaa, Henri linjaa. Perhe, omat ja lasten harrastukset ja vanha omakotitalo vievät nuoren yrittäjän vapaa-ajan tarkkaan, joten esimerkiksi yrittäjäyhdistyksessä toimimiseen ei ole ollut aikaa. kovin suosituissa parvekekaiteissa. Tule mukaan rakentamaan positiivista Kouvolaa ja Iittiä! Julkaisemme kaikki nuorten työllistämisestä ilmoittaneet työnantajat Kouvolan Sanomien välissä jaettavassa Keskiviikko-lehdessä ja Kouvolan Sanomien verkossa keskiviikkona 6.12.2017. Lämpisin ajatukselle vähin erin, ja kun isä lupasi minulle alihankintatöitä, se helpotti ratkaisun tekemistä. — En osannut odottaa, mutta mieltä lämmittää, että joku on minun työni huomannut, vaikka en pidä itsestäni meteliä tai ole näkyvillä. — Yrittäminen on ollut antoisaa, kyllähän tämä on ottanut mutta myös antanut paljon. Yrittäjän on pidettävä huolta itsestään, hän painottaa ja kertoo kohdanneensa joskus ihmettelyä erityisesti vanhemman polven yrittäjiltä, että miten yrittäjä voi olla lomalla! — Se on järjestelykysymys, lomaa varten on järjesteltävä työt ja pantava rahaa sivuun useamman kuukauden ajan. P.S. Joka kesä yritän olla kuukauden verran lomilla yhtä aikaa perheeni kanssa, ja toisinaan syksylläkin. Isänsä alihankinnan lisäksi hän sai toisenkin alihankintaasiakkaan, ja teki kummallekin heidän tiloissaan heidän töitään, joista veloitti tuntitaksalla. — Kerran jouduin odottelemaan asiakkaan maksua useita kuukausia, ja kyse oli noin kymppitonnista. Haluan, että asiakkaalle tulee tunne, että hän saa hyvää palvelua niin, että päätyy tilaamaan, ja kokee asioinnin kivana, Henri perustelee. Voit myös ilmoittaa avoimen työpaikan sivustollamme! – Unelmien uraputki voi alkaa TOIMI NÄIN ”Asiakaspalvelu on yritykseni tärkein kulmakivi” Iitin Vuoden nuori yrittäjä on Henri Soikkeli Iitin Yrittäjät ry palkitsee yrittäjäjuhlassa huomenna toista kertaa Vuoden nuoren yrittäjän. — Ei ole suuri kynnys aloittaa, jos tulo on samaan aikaan varmistettu. Isä tietysti antoi neuvoja Iitin vuoden 2017 nuoren yrittäjän Henri Soikkelin kätten jälki näkyy mm. Yrittäminen on tuonut reilu vuosi sitten Kouvolasta Iittiin muuttaneen Soikkelin perheen pöytään tasaisesti leipää. Työllistäminen on hänestä vaikeaa ennen muuta työn luonteen takia. Hän kuvailee olevansa itse yrityksensä tärkein työkalu: — Oivallan nopeasti asiakkaan ajatukset siitä, mitä hän ajaa takaa, joten puhumme helposti samaa kieltä, ja se on osa hyvää asiakaspalvelua. Kuljetussopimus minulla on Suomen Kiitolinjan kanssa, jolla tavara liikkuu minne kulloinkin tarvitaan, Henri mainitsee. Matkan varrella hän on oppinut, että ei enää toimita tavaraa ennen kuin on saanut maksun. — Kaikki työt ovat erilaisia, joten minun aikani menisi jatkuvaan opastukseen ja neuvomiseen, ja kyllähän työntekijästä on myös kuluja. Tee työllistämisilmoitus osoitteessa www.duunistatoimeen.fi/tyonantajille Tavoitteenamme on saada 1 500 toteutunutta työllistämistä sivustolle ja näyttää, että meillä välitetään nuorista. Iso työnantaja on Lumonin Kouvolan tehdas, ja onpa hänellä kokemusta siitäkin, miten hänen kättensä työt ovat menneet Fiskarsin kautta Pohjoismaihin ja Baltiaan. Sillä tavalla se hoituu ja on loppupeleissä suuremmalti vain itsestä kiinni, toki alakin siihen vaikuttaa, Henri sanoo. — Voin silti suositella yrittäjyyttä, jos vain vähänkään sellaiselta tuntuu. Soikkelin hän oli 21-vuotias. Olen itse yritykseni työkalu, joka lähtee asiakaspalvelusta erilaisten tilausten toteuttamiseen
Lisäksi meidän on oltava avoimia silloin, kun kuntalaiset ehdottavat uusia ideoita tai hakevat tiloja yritystoiminnalleen. 1) Arveletko, että maakunnan vaihtuminen PäijätHämeeseen voisi vahvistaa Iitin elinkeinoelämää ja jos, niin millä asioilla konkreettisesti. Tämän ymmärryksen ympärille rakentuvat konkreettiset toimenpiteet, joilla vahvistetaan Iitin mainetta yritysystävällisenä kuntana. Kyse on sitä, osaammeko Iitissä tarttua saamiimme mahdollisuuksiin 1) Arveletko, että maakunnan vaihtuminen PäijätHämeeseen voisi vahvistaa Iitin elinkeinoelämää. Tämä mahdollistaa nykyistä paremmin iittiläisyrityksille yhteistyöhankkeet yliopiston kanssa. Kuntalaiskyselyyn tuli yli 450 vastausta, ja työpajoissakin oli kymmeniä ihmisiä. 5) Mitä asioita juuri tässä hetkessä haluaisit erityisesti kuntalaisille viestittää. Kumpikaan hankkeista ei ole lähtenyt liikkeelle kuitenkaan iittiläisten ja Iitin päättäjien halusta lisätä kuntalaisten hyvinvointia ja alueen elinvoimaa. Entä, jos kumpikaan ei toteutuisi, lähinnä rahoitussyistä. Haluan kiittää kaikkia, jotka ovat osallistuneet kuntastrategiatyöhön. Jos arvelet, että olisi varaa lisäpanostuksiin, mihin ne kohdentaisit. Anniina Peltola luottaa siihen, että iittiläiset haluavat yhdessä pitää kunnasta huolta. 2) Iitin tulevaisuuden visiot ovat painottuneet voimakkaasti Kimolan kanavaan ja KymiRingiin. Mikäli asetamme kuntastrategiassa selkeitä tavoitteita Iitin elinkeinopolitiikalle, on samalla harkittava oman elinkeinoasiamiehen palkkaamista. Kyse on enemmän omasta kyvystämme vahvistaa Iitin elinkeinoelämää, ei maakunnasta. 3) Pitäisikö kunnalla olla enemmän panostuksia elinkeinopuolella, vai onko nykyinen taso riittävä. Tällaisista hankkeista nostaisin esiin uuden puupäiväkodin sekä valokuituverkon rakentamisen loppuun saattamisen koko kunnan alueella, ensin haja-asutusalueet ja sitten kuntakeskus Kausala. Lappeenrannan teknillisen yliopiston (LUT) ja Lahden ammattikorkeakoulun yhdistyminen tuo LUT:n aiempaa vahvemmin Lahteen. Pärjäämmekö jatkossakin pääosin ostopalveluilla (esimerkiksi matkailupalvelut Lahti Regionilta, elinkeinopalvelut Kouvolan Kinnolta / Lahden Ladecilta). Kyllä voi. Se kertoo, että haluamme yhdessä pitää kunnastamme huolta. Lisäksi Iitissä on pitkäaikainen kokemus yhteistyöstä Kinnon kanssa, mikä on viime vuosina tuottanut hedelmää monella tapaa. Jos arvelet, että olisi varaa lisäpanostuksiin, mihin ne kohdentaisit. Iitti on hieno ja ainutlaatuinen paikka. Elinvoima on ymmärrettävä laajasti: vain yritysten, työntekijöiden ja kuntalaisten kokonaisvaltainen hyvinvointi on avain toimivaan elinkeinopolitiikkaan. Molemmat ovat kauas tulevaisuuteen kantavia investointeja. 4 Torstaina marraskuun 9. Tavoitteeni tällä valtuustokaudella on, että meille syntyy Iitissä kokonaisvaltainen ymmärrys siitä, mitä on elinvoiman kehittäminen. Lahden seutu on tiiviimmin yhteydessä pääkaupunkiseutuun, mikä tuo omat mahdollisuutensa. Kuntastrategia ohjaa kunnan työskentelyä valtuustokauden ajan. Iitin päättäjien on jatkettava Iitin ihmisistä voimansa saavien hankkeiden tukemista sekä kannustavan ilmapiirin ja hyvien yrittämisen edellytysten rakentamista. 2) Iitin tulevaisuuden visiot ovat painottuneet voimakkaasti Kimolan kanavaan ja KymiRingiin. Olemme olleet onnekkaita erityisesti KymiRingin sijoittumisesta Tillolaan. Kyse on siitä, osaammeko Iitissä tarttua niihin mahdollisuuksiin, joita meille tarjotaan. Lahdessa on pitkä kokemus myös suurista urheilutapahtumista, mistä voimme Iitissä ottaa oppia lähivuosina MotoGP-kisojen järjestämisessä. Mikä tällaisessa tilanteessa olisi Iitin suunnitelma B, ja millaisiin voimatekijöihin silloin olisi panokset kohdistettava. Entä, jos kumpikaan ei toteutuisi, lähinnä rahoitussyistä (Kimolan kanavan rakentamiskustannukset ylittäisivät alkuperäisen arvion niin roimasti, että kuntien maksuosuuksissa kantokyky ei riitä, ja KymiRing ei saisikaan yksityistä rahoitusta kokoon). Se pitää sisällään myös nykyisten asioiden vaalimisen: tapahtumat kuten Musiikkijuhlat ja iittiläiset yritykset ovat kunnallemme arvokkaita. Miltä uuden kauden alkaessa Iitin tulevaisuus näyttää varsinkin elinkeinopolitiikan näkökulmasta. Lisäpanostuksia tarvitaankin erityisesti työllisyyden hoitoon ja nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseen. Nautitaan siitä hyvästä mitä meillä on ja tehdään kauaskantoisia fiksuja päätöksiä, jotka lisäävät hyvinvointia ja elinvoimaa kunnassamme. Sitä kysyimme samoilla alla olevilla kysymyksillä Iitin kunnanvaltuuston puheenjohtaja Anniina Peltolalta ja kunnanhallituksen puheenjohtaja Eemeli Lehtiseltä. Moni asia on todella hyvin: toimivat peruspalvelut, yhteisöllisyys, saamme nauttia luonnonrauhasta ja -läheisyydestä. Emme saa unohtaa perustehtäväämme: kuntalaisten hyvinvoinnin ja alueen elinvoiman edistämistä. Toisaalta Kouvolan seudulla on tiiviit yhteydet koko Kaakkois-Suomen elinkeinoelämään ja vahvat teolliset perinteet, ja siten monella iittiläisellä pienteollisuusyrityksellä on ollut luonnollisesti läheiset suhteet kymenlaaksolaisten yritysten kanssa. Esimerkiksi työvoiman saatavuus ja osaaminen ovat keskeisiä elinvoimaan vaikuttavia tekijöitä. Elinkeinopuoli koostuu monesta asiasta: yritysten hyvinvoinnista, työntekijöiden hyvinvoinnista ja kaikkien kuntalaisten hyvinvoinnista. Jos Iitti ei ole houkutteleva nuorille iittiläisille tai uusille kuntalaisille, yritykset voivat kohdata työvoimapulaa. 5) Mitä asioita juuri tässä hetkessä haluaisit erityisesti kuntalaisille viestittää. Ostopalveluissa on monia hyviä puolia. Samanlaiset yhteydet on mahdollista rakentaa Ladeciin. Kesäkuun alussa käynnistyi uusi, neljän vuoden mittainen valtuustokausi. päivänä 2017 Miltä Iitin tulevaisuus näyttää. Hyvinvointiin satsaaminen on pienempien ja suurempien tekojen ja päätösten jatkuva sarja. Investoinnit tulee kohdistaa huolellisesti, mutta on myös paljon asioita, jotka eivät vaadi rahaa vaan halua kehittää ja tehdä, oikeaa asennetta. 4) Oletko asettanut omalle valtuustokaudellesi erityisiä elinkeinopolitiikkaan liittyviä tavoitteita ja mitä ne ovat. Meidän tehtävänä on edistää hankkeita yhdessä naapurikaupunkien kanssa ja huolehtia, että ne tuovat Iittiin hyvinvointia. 3) Pitäisikö kunnalla olla enemmän panostuksia elinkeinopuolelle, vai onko nykyinen taso riittävä. Kun muistamme perustehtävämme, emme tarvitse B-suunnitelmaa. 4) Oletko aset tanut omalle valtuustokaudellesi erityisiä elinkeinopolitiikkaan liittyviä tavoitteita ja mitä ne ovat. Mikä tällaisessa tilanteessa olisi Iitin suunnitelma B, ja millaisiin vahvuusja voimatekijöihin silloin olisi panokset kohdistettava. Tavoitteet Iitille ja sen elinkeinopolitiikalle asetetaan yhdessä eri näkökulmia kuunnellen ja yhteen sovittaen kuntastrategiaa luodessa. Kimolan kanava ja KymiRing on tuotu Iittiin hopealautasella. Tästä olisi meille hyötyä muutenkin, ja yritysten tarpeet nousisivat nykyistä paremmin kunnan päätöksentekoon. Päijät-Häme ja Kymenlaakso ovat elinkeinorakenteeltaan ja suuntautumiseltaan erilaisia. Iittiläisten ansiosta voimme suhtautua luottavaisesti tulevaan.
Kun johtavassa asemassa toimii, niin on aina syytä miettiä mitkä ratkaisut ovat kokonaisuuden kannalta merkittävimmät ja minkälainen resurssointi on kussakin tilanteessa mahdollinen. Seuraavat 67 jäsenyritystä ovat antaneet luvan tietojensa julkaisemiseen. — Kaikki kysymykset, kommentit ja kritiikki otetaan vastaan.. Maakuntauudistuksen jälkeen maakuntien tärkeänä tehtävänä on esimerkiksi liikennejärjestelmien suunnittelu ja niiden onnistuneella toteutuksella on myös suora vaikutus Iitin elinkeinoelämään. Yhdistyksen järjestäytymisaste on korkeimpia Kymen Yrittäjien alueella. Tämän tavoitteen eteen on tehtävä lujasti töitä. Riihimäki Ky My Finland Oy Naulapussi Niina Pusa Nikkari-Laakso Ky Panu Pesu Tmi Parturi-Kampaamo Emilia Pohjois-Kymen 4H-yhdistys Pusan Bakari Puusepänliike P. Suurin ero elinkeinopoliittisessa mielessä tulevan Päijät-Hämeen ja nykyisen Kymenlaakson välillä on suuntautuminen. Haluan omalta osaltani olla myötävaikuttamassa kunnan kannalta hyvinvointia, elinvoimaa ja elinkeinoa tuovien (niin pienempien ja isompien) hankkeiden toteutukseen. 3) Pitäisikö kunnalla olla enemmän panostuksia elinkeinopuolella, vai onko nykyinen taso riittävä. päivänä 2017 Jaalassa yrittäjillä on korkea järjestäytymisaste Jaalan Yrittäjät ry on toiminut jo yli 30 vuotta aktiivisesti jaalalaisten yrittäjien edunvalvojana. 4) Oletko asettanut omalle valtuustokaudellesi erityisiä elinkeinopolitiikkaan liittyviä tavoitteita ja mitä ne ovat. Entä, jos kumpikaan ei toteutuisi, lähinnä rahoitussyistä. Vaikka molempien hankkeiden ympärillä on leijunut viime aikoina tummemman sävyisiä pilviä, niin ainakaan itselläni ei ole usko loppunut. Yrittäjäyhdistys perustettiin jatkamaan Jaalan Liikemiesyhdistyksen toimintaa vuonna 1979. Kymenlaakso on osin pakon sanelemanakin liian vahvasti suuntautunut Etelä-Savoon ja Etelä-Karjalaan päin. Lehtinen Koneurakointi Tulokas Ky KRM. Paavolainen Ky Kukkulinnantupa Oy Kuljetus Rontu Ky Kuljetus Soimakallio Ky KumppaniK Kymenlaakson Osuuspankki Laatunen Vesa Liisa Mäntynen Tmi Maalaus Jäppinen Oy Maatilamatkailu + maatalous Matkailutila Sinibell ME-Siivouspalvelut Ky Mettikylän Murske – Leena Väärälä-Vesa Micku Design Moni Metsä Timo Rajajärvi Monipalvelu J. Mitään varasuunnitelmia ei ole hankkeiden epäonnistumisten varalle alettu rakentaa, ja tuskinpa tämän kokoluokan ja erityislaatuisuuden omaavia hankkeita olisi ihan heti odotettavissakaan. Ylipäänsä Päijät-Hämeen liitto on jo nyt ottanut Iitin mukaan uuden maakunnan valmisteluun. Pöysä avoin yhtiö Jaalan Hirsihuvilat Ky Jaalan Kuljetus Ky Jaalan moppi ja harja Jaalan Peltityöt Jaalan Putkihuolto Ky Jaalan RS-Rakenne Ay Jaalan SaippuaPuoti Jaalan Sähkötekniikka Jarkko Hartonen Tmi JTR-Yhtiö Oy Juha Sirparanta Tmi Ketotec Oy Kimolan Puu Oy Koivuteos Oy Konemikko Tmi Koneurakointi A. Ostopalvelut ovat kysymys, jota pitää miettiä aina tapauskohtaisesti. On aivan totta, että näiden kahden suuren hankkeen varaan on laskettu hyvin paljon, ja niistä on toivottu niin kuntalaisten kuin päätöksentekijöiden keskuudessa uutta potkua kunnalle monella eri tasolla. Olkaa jatkossakin aktiivisesti yhteydessä. On tarkalla korvalla kuultava paikallisten yrittäjien näkemyksiä ja kokemuksia nykyisistä ostopalveluista ja mietittävä yhdessä kehityskohteita, mikäli nykyiset palvelut vaikuttavat riittämättömiltä. 2) Iitin tulevaisuuden visiot ovat painottuneet voimakkaasti Kimolan kanavaan ja KymiRingiin. On syytä kuitenkin alleviivata, että hankkeiden pääasiallinen vastuu on muilla toimijoilla kuin Iitin kunnalla, ja tästä syystä ne päätökset, joita kunta hankkeiden suhteen tekee, ovat täysin sidoksissa muiden toimijoiden päätösten kanssa. Uuden kuntastrategian suunnittelussa ja kuntalaisten kuulemistilaisuuksissa on noussut esiin esimerkiksi ajatuksia oman yrityskoordinaattorin palkkaamisesta sekä kuntalaisten ja yrittäjien verkostoitumistilaisuuksien järjestämisestä. Yhdessä vuorovaikutteisesti me saavutamme varmasti aina paremman lopputuloksen. Mäntynen Tmi Rakennuspalvelu Pekka Valkeapää Ky REIM Kymi Oy/ Kymen Tilikeskus Oy Repojotos Sisu Energia Oy – Seo Jaala Stella Lomahuvilat Suomen Sisäilmatutkijat Oy Sähköpalvelu M. Kuokkanen T & T Aaltonen Oy Taksi Vainio Tiemi Oy Tmi Anton Tervo Ulkoruokinta Oy Verlan Saha Ky visual tuike Jaalan Yrittäjät ry:n hallituksen puheenjohtaja on Markku Paavolainen, varapuheenjohtaja Jenni Karhinen, sihteeri-rahastonhoitaja Veijo Tervonen sekä hallituksen jäsenet Pentti Tiinala, Leena Väärälä-Vesa, Paula Niskala, Sanna Illman ja Harri Suikkanen. Yhdessä toimien saamme aina paremman lopputuloksen 1) Arveletko, että maakunnan vaihtuminen PäijätHämeeseen voisi vahvistaa Iitin elinkeinoelämää. Iitin elinkeinoelämän vahvistuminen lähitulevaisuudessa on merkittävästi sidoksissa siihen, kuinka hyvät ja tarkoituksenmukaiset työja elinkeinopalvelut maakuntauudistuksen jälkeen alueelle saadaan. Kysymykset, kommentit ja kritiikki otetaan kyllä kaikki vastaan. Kunnalla on kuitenkin jatkossakin tehtävinään kaavoitus ja infrastruktuurin rakentaminen, joilla onnistuessaan on vaikutusta yritysten toimintaedellytysten parantumiseen ja sijoittumiseen kuntaan. Jos arvelet, että olisi varaa panostuksiin, mihin ne kohdentaisit. Mikä tällaisessa tilanteessa olisi Iitin suunnitelma B, ja millaisiin voimatekijöihin silloin olisi panokset kohdistettava. Päijät-Hämeessä taas on selkeä ymmärrys suuntautua Etelä-Suomeen ja pääkaupunkiseudulle, joiden kasvun imussa ja kehityksessä myös Iitin on syytä olla mukana. Eemeli Lehtinen kehottaa olemaan aktiivisesti yhteydessä. 5 Torstaina marraskuun 9. marraskuuta. Nikander Ky Q-Soft Oy Rakennusja metsäurakointi K. 5) Mitä asioita juuri tässä hetkessä haluisit erityisesti kuntalaisille viestittää. Artruukki Oy Asianajotoimisto Päivi Katainen Ky Aurantola Oy Grafita Viestintä/ Kotiseutulehti Jaalalainen Hannan Pitopalvelu Hartolan Puoti & Baari Oy Ilonojan kartano J. Näitä asioita on varmasti vielä syytä jatkojalostaa ja löytää yhdessä tarkoituksenmukaisimmat keinot, joihin satsata panostuksia. E. Kaikilla päätöksentekijöillä on jossain määrin yhteneväiset tavoitteet sen suhteen, että kuntaan olisi saatava houkuteltua lisää asukkaita ja täten turvata kunnan toiminta myös tulevaisuudessa. Tiedot on haettu 3
He puhuvat mielellään koko Kouvolasta ja sen etujen ajamisesta ja karsastavat keinotekoisia mielikuvitusmuureja. päivänä 2016 RITVA LAUNESKOSKI Vuoropuhelu yrittäjien kanssa on keskeisessä asemassa Jaalalaiset Jenny Hasu ja Miia Witting ponnistivat ykkösellä kaupunginvaltuustoon ja -hallitukseen Jenny Hasu (vas.) ja Miia Witting yrittäjäperheiden lapsina kokevat yrittämisen tietä helpottavat toimet Kouvolassa erityisen tärkeiksi. Hasu asuu Siikavassa ja Witting kirkonkylän kupeessa Kyrössä. Kevään 2017 kunnallisvaaleissa Kouvolassa ensi kertaa lähtivät ehdolle jaalalaiset kolmekymppiset aktiiviset naiset Jenny Hasu (kesk.) ja Miia Witting (kok.). Molemmat löivät itsensä läpi, ja harvinaista lienee, että kumpikin istuu myös kaupunginhallituksessa. — Nyt on unohdettava vanhat rajat, sillä ne jarruttavat kaupunkimme kehitystä, naiset vaativat.. Hasu on lisäksi toinen varapuheenjohtaja. 6 Torstaina lokakuun 20
— Vain harva ihminen on sellainen, etteivätkö oman kaupungin tai kunnan asiat kiinnostaisi. — Toivon, että jäsenet olisivat yhteydessä minuun tai muihin yhdistyksen hallituksen jäseniin, jos on jotain kanavaan liittyviä asioita tai ajatuksia. Miia Witting on oppinut pienestä, että palveluita käytetään, kun niitä on. Teollisuuden asettumisesta esimerkiksi kantatie 46:n varteen hän näkee, että yritysten on oltava aktiivisia ja käännyttävä kaupungin puoleen, sillä asioita ei nykyään voida ohjailla poliittisesti kuten ennen. Eipä Jaalassa ole paljoa, mistä viedä, Witting toteaa. — Ollaan perusasioiden äärellä, vääntäminen ja kääntäminen eivät kuulu tähän aikaan ja päivään, vaan meidän tulee pystyä sanomaan, että onnistuu, Hasu kokee tärkeänä rakennusjärjestyksen helpottamisen. Me otamme selvää, ja kerromme sitten, miten pääsette eteenpäin, Hasu ja Witting painottavat. Toiset juttelevat kylillä keskenään, toiset hakeutuvat päättäjiksi asioiden ääreen, Hasu kuvailee. Mutu-tuntuma ei käy, Hasu päättää. Jaala on Kouvolan vilja-aitta, joka tarjoaa lähellä kasvanutta puhdasta ruokaa. Palvelujen käyttäminen luo uutta volyymiä. Kouvolassa Aurantolankin mökit mukaan lukien on noin 1.400 vuodepaikkaa. — Uskon, että tieto ei lisää tuskaa vaan auttaa usein asioihin. — Parhaillaan on käynnissä päiväkoti Vuokkolan peruskorjaus, joka valmistuu ensi keväänä. Junantuomilta ei apua voida odottaa, Witting arvioi. Siitä olen pettynyt, mutta tuo päätös on tehty viime valtuustokaudella. Tavoitteena olisi saada paikallisia yrittäjiä mukaan, ja siksi toivon, että asiasta kiinnostuneet ottaisivat aktiivisesti yhteyttä hankintaasiamieheen. Yrittäjäyhdistyksen vuotuinen yrittäjäjuhla pidetään Jaalassa 18. — Kouvolan kaupungin vuosittaisissa hankinnoissa liikkuu suuri määrä rahaa. Hänen mummonsa perusti sähkötarvikeliikkeen vuonna 1957. — Kyse on viestinnän monimuotoisuudesta ja siitä, että haemme siihen uusia kanavia, jotta voisimme tavoittaa eri kohderyhmiä nykyistä paremmin, Paavolainen kertoo. Me vaurastumme, kun saamme rahan kiertämään paikkakunnalla. Aika kuitenkin kuluu nopeasti, joten esimerkiksi kaavoitusja rakennuslupa-asioilla alkaa olla jo kiire. Jenny Hasu on maatalousyrittäjäperheestä ja on opiskellut politiikkaa ja tehnyt erilaista vaikuttamistyötä ennen kuntapolitiikkaan hakeutumistaan. marraskuuta, ja siellä julkistetaan Jaalan vuoden yrittäjä ja jaetaan muitakin huomionosoituksia. — Yrittäjät ovat vähentyneet, tilakoot kasvaneet ja moni tila on erikoistunut. — Vaikea arvata, mitä äänestäjät ovat miettineet, mutta jos arvaan, niin arvaan, että Kouvolaan on haluttu uusia tuulia ja että Kouvola uusiutuu. Maaseutulautakunnan esitys yksityistierahoituksen nostamisesta 300.000 eurolla on perusteltua, ja sillä on erityisesti merkitystä Jaalassa, Hasu huomauttaa. Syys-loka kuun vaihteessa yhdistys teki retken Puolan Gdanskiin 32 hengen voimin. Nyt pohdinnassa ovat elintarvikehankinnat ja se, voisiko hankintoja pilkkoa. — Voidaan sanoa, että kanava on Jaalan yrittäjien kärkihanke, josta olemme keskustelemassa, asiaa edistämässä ja seuraamassa erilaisissa neuvottelupöydissä. Kaupunginhallituksen jäsenyyttään kumpikin pitää tärkeänä näköalaja vaikuttamisen paikkana. Hasu muistuttaa, että valta on lainassa, ja se on tiedostettava: — Oma a ktiivisuus, kiinnostuksen kohteet, halu toimia ja tehdä, kuunteleminen ja keskusteleminen, oli asia pieni tai iso. Sekä Witting että Hasu ovat yhtä mieltä kaupungin portin, matkakeskuksen, uudistamistarpeesta. Tämä on väylä vuoropuheluun kaupungin edustajien sekä poliittisten päättäjien kanssa paikallisiin yrittäjiin ja yrittäjyyteen liittyvissä asioissa. Miia Witting tunnetaan sähkötarvikemyyjänä, jossa tehtävässä kertoo keskustelevansa paljon asiakkaiden kanssa ja parantavansa maailmaa. Näkisin jaalalaisten yrittäjien mahdollisuudet olla mukana hankkeessa erilaisissa tehtävissä rakennusvaiheesta palvelujen tuottamiseen. — Rannoille rakentamisen lisäämisessä pitää ymmärtää, että palveluiden kuten tienpidon pitää olla automaattista. Paikallisille yrittäjille on suuri merkitys, että esim. Kouvolassa on vireillä useita merkittäviä hankkeita. Tavoitteena on, että yrittäjät ymmärtävät kaupungin ja kaupunki yrittäjien tarpeita. Eri asia on, miten tuo kiinnostus konkretisoituu. Jaalasta nousee kuitenkin esiin muutamia tärkeitä seikkoja. pidetyssä syyskokouksessa. ” Kanava on Jaalan yrittäjien kärkihanke tällä hetkellä. päivänä 2017 Kumpainenkin on laajasti Kouvolassa tuttu, ja ääniä tuli heille ympäriinsä. Hänet valittiin jatkokaudelle Leirirannassa 19.10. Osallistujiakin on yleensä oikein hyvin, sanoo Paavolainen. Retkellä jaalalaisyrittäjät nauttivat pitkästä viikonvaihteesta ja Puolan hyvästä ruuasta ja hienoista maisemista. Witting miettii tulevaa talousvuotta, ettei siellä ole tällä kerralla Jaalaan paljoa tarjolla. Vuoden 2018 puolella Jaalan yrittäjäyhdistys alkaa suunnitella viestintänsä parantamista. Haluamme kasvokkain keskustella siitä, millaisia tarpeita teillä on, mihin kaupunki voisi vaikuttaa. — Ei voi kuitenkaan sanoa, että pelkästään vain hyvään tai pelkästään vain huonoon suuntaan, Hasu määrittelee. Myös maatalousyrittäjyydessä on tapahtunut 30 vuodessa valtava muutos. Ajankohtaisin aihe Jaalan yrittäjien vinkkelistä on Kimolan veneilykanavan tuloon valmistautuminen. Jenny Hasu näkisi itsensä erittäin mielellään yrityskummina, sillä hän pitää tärkeänä, että toiminnalle raivataan olosuhteita ja infrasta pidetään huolta. Hän pitää merkittävänä asiana hankinta-asiamiehen palkkaamista. Kouvolan tulee itse olla aktiivinen ja pitää yhteyttä ja kontakteja yli rajojen. — Jaalan elämä on sesonkiluonteista, talvet ovat kovia, mutta kesällä lomaasukkailla on valtava merkitys. — Retkistä tulee hyvää palautetta, joten niitä on myös mukava järjestää. Jäsenten virkistykseen ja hyvinvointiin panostetaan myös jatkossa. Olemme mukana myös Eturyhmässä, jossa ovat mukana kaikki Kouvolan alueen yrittäjäyhdistykset. Hän ehti myös vaikuttaa Jaalan kunnan kunnalliselämässä kymmenkunta vuotta. 7 RITVA LAUNESKOSKI Torstaina marraskuun 9. Keinotekoista se ei voi olla; aito kysyntä luo uutta toimintaa. Neuvolan yksi kertaa viikossa -käynnit päättyvät tämän vuoden lopussa. Samaa mieltä ei tarvitse olla, Hasu linjaa. — Yhteyttä voi ottaa, jos on asioita mielen päällä. Lääkäripalveluihin pyrin vaikuttamaan, että edes olemassa oleva kerran viikossa -käynti säilyy, samoin hammaslääkärin käynti kerran viikossa. julkiset hankinnat tehtäisiin paikallisilta yrittäjiltä, jos se vain on mahdollista, Paavolainen sanoo. marraskuuta Ajankohtaisia aiheita ovat Kimolan veneilykanava ja viestinnän monipuolistaminen Jaalan Yrittäjät ry:n puheenjohtajana jatkaa vuoden 2018 Markku Paavolainen. — Siksi teen hankintani Jaalasta niin kuin vain pystyn. — Jos me satsaamme logistiikkaan, sen tulee kantaa joka askeleella: jos tarjoamme yhden suurimmista konttialueista, tilaa ja palveluita tulee olla myös ihmisille. Tuleva Kimolan kanava on valtuutettujen mielessä tärkeänä: — Kanavan tiimoilta yrittäjyyttä suunnittelevat, olkaa meihin yhteydessä. Jaalan Yrittäjät juhlii 18. Witting seurasi 30 vuotta liike-elämän tapahtumia: Jaalan palveluissa ja yrityskentässä on tapahtunut suuri murros; paljon erikoisliikkeitä on kadonnut katukuvasta. Wittingin intohimo on kaupungin elinvoimaisuus
Omistan yrityksen sataprosenttisesti, Janne kertoo taustoja: — Leipuriksi tulin vähän sattuman kauttakin, olimme olleet puolitoista vuotta ulkomailla Kaliforniassa tomaatinviljelyssä, ja kun palasimme Suomeen, oli lama vielä päällä, ja jotain piti keksiä. Lisäksi ulkopuolinen kuljetusyrittäjä hoitaa jakelua. Paikka löytyi vuonna 2000: — Olin menossa Isokäyrälle kalaan, niin näin ilmoituksen, että tila olisi vuokrattavissa. Minulla oli tuolloin töissä leipuri, joka kertoi talon Vuolenkoskella olevan kaupan. Työntekijöitä Ruisranteessa Nastolassa on neljä. Janne arvelee, että yksi syy voivat olla Nastolan pitkät perinteet, kun alueella on useampi leipomo-kahvila. Hän on toiminut yli 20 vuotta leipomoyrittäjänä. 8 VOITTO RUOHONEN Torstaina marraskuun 9. Vaikka Maitotie vaikuttaa syrjäiseltä, väki on kuulemma osannut sinne hyvin. Innostuin heti asiasta ja ajoin tuona yönä kello neljä vilkaisemaan taloa, ja se oli siinä. Kahvio on hänen kertomansa mukaan toiminut hyvin. Ruisranne toimii myös Lahden keskustassa, kauppakeskus Sykkeessä, joka sijaitsee Vesijärvenkadun ja Kauppakadun välissä. Hän on tullut seudulla tutuksi intohimoisena kalastuksen ystävänä ja virtavesikalojen lisääntymismahdollisuuksien edistäjänä. Vuolenkoskelle perhe tuli myös sattumalta: — Etsimme Lahden ympäristöstä taloa. Janne Arponen luottaa kotimaisuuteen ja käsityöhön. Nuoruusvuodet kumpikin vietti Lahdessa. Ruisranteen tuotevalikoimaa ovat käsin leivottu ruisleipä, vaalea leipä sekä konditoriatuotteet, pullat, viinerit ja pikkusuolaiset kuten karjalanpiirakat, pasteijat ja piiraat. Hänen yrityksensä Ruisranne Oy on toiminut vuodesta 1995 lähtien. — Kun olen asiakkailta kysynyt, kumpi asia painaa enemmän, sekö, että leipä on leivottu lähimyllyn jauhoihin vaiko se, että maistuu aina samalta, miltä ensimmäisellä kerralla, niin useimmat nostavat maun ykkösasiaksi, kertoo vuolenkoskelainen Janne Arponen. Aluksi meitä oli kolme leipuria, mutta se oli sellaista säätämistä, niin rupesin jatkamaan yksin. Aito Taimen ry on vuodesta 2012 paneutunut järvitaimenelle sopivien purojen kunnostamiseen kutupaikoiksi sekä kalaistutuksiin. Tilaa on 330 neliötä, tähän mahtuvat sekä leipomo että kahvio, joka on auki joka arkipäivä 8-16. Työ on huomattu laajemminkin kuin Iitissä. — On se kieltämättä sellaista rispektiä, joka lämmittää, että Aito Taimenen työtä arvostetaan. Lahden kaupunki antoi Janne Arposelle ja Leipomo Ruisranne Oy:lle tämä syksynä Vuoden ympäristötekijä -kunniakirjan ”esimerkillisestä ja pitkäjänteisestä työstä yhteiskuntavastuun kantamisessa”. Vehnäjauho yritykseen tulee Fazerilta, mutta ruis mahdollisuuksien mukaan Vuolenkosken myllyltä: — Rukiin kanssa on tarkkaa sikäli, että on seurattava sakolukua. Lähdin kyselemään, onnistuisiko siihen tehdä tiettyjä muutoksia leipomoa varten, ja sehän järjestyi. — Se on tapani hoitaa yhteiskuntavastuuta. Kun on enemmän työntekijöitä, tulee enemmän kaikenlaista järjestämistä, joka on tuottavasta työstä pois. päivänä 2017 ”Leivässä maku ratkaisee” Janne Arponen on ollut leipomoyrittäjänä jo 22 vuotta. Kuusaalta Jannen tie vei Lahteen, mistä puoliso Saija on kotoisin. — Sitten minulle sattui aika hyvä onnenkantamoinen, sillä kun sen aikaiseen Primulaan kuulunut Primulan Herkkutehdas meni 2011 konkurssiin, pääsin ostamaan sieltä lähes uuden veroiset laitteet. — Sitä en enää omista, vaan sitä vetää kausalalainen Kyösti Kukkonen itsenäisenä yrittäjänä, mutta hän toimii samalla Ruisrannekonseptilla. — Ruisranne perustettiin Lahdessa, missä toimittiin vuodet 1995-2000. — Toimialavertailuista näkyy, että pienet, yhdestä kuuteen tekijän yritykset pärjäävät leipomoalalla, sen sijaan 12-15 työntekijää on vaikea tilanne, ja sen koin itsekin. Tässä valmistuu vaaleaa leipää. Kunniakirjassa todetaan, miten yritys on perustanut luonnonsuojeluyhdistys Aito Taimen ry:n ja toimii kestävän kalastuskulttuurin edistämiseksi. Ihanteellinen on 150:n vaiheilla, jos menee yli kahden sadan, sellainen ruis sopii näkkileivän valmistamiseen, mutta ei enää ruisleivän tekoon. Janne Arponen hoitaa leipomisen, puoliso Saija osallistuu esimerkiksi tuotteiden pakkaamiseen ja jakeluun. Leivän kanssa olen kyllä ollut koko ikäni tekemisissä, tätini Kuusankoskella minut opetti, hän jatkaa. Kalamiehen ohella Jannesta löytyy aivan toinen puoli. Valikoima Sykkeessä on Nastolan Ruisrannetta laajempi johtuen sijainnista kauppakeskuksessa ja siitä, että siellä paistetaan tuoretta pitkin päivää. Kahvilaa hoitaa palkattu työntekijä, ja osa-aikainen siivooja huolehtii tiloista. Kun rakennus oli ollut ruokalana, tässä olivat monet hygieniapuoleen liittyvät jutut jo valmiiksi kunnossa. Jos se on liian matala, leipä jäisi sisältä raa’aksi ja sitkeäksi, mutta liian korkeakaan se ei saa olla. Nykyisin Ruisranne toimii Nastolassa Maitotie 4:ssä, entisessä Kuivamaidon ruokalassa. Ruista tulee Vuolenkosken lisäksi Fazerilta, ja Janne selvittää, että käytännössä jauhoja pitää usein sekoittaa, sillä siitä lähtevät edellytykset tuotteen tasalaatuisuudelle. Pienten ohella kannattavat sitten isot tehtaat. — Suoritin myös mestarin ammattitutkinnon kaksi vuotta sitten, ihan haastaakseni itseäni.
päivänä 2017 Ruisranteen tuotteet menevät pääosin Lahden ja Nastolan alueille sekä Heinolan Heilaan. Tulokset ovat rohkaisevia, ja näyttää hyvinkin siltä, että järvitaimenkanta saadaan tämän seudun vesistöissä lisääntymään. — En silti aio väsyä puhumasta virtavesien kunnostuksen puolesta. Hyvänä esimerkkinä tästä voidaan mainita Iitin suurin yritys Halton Oy, joka pienestä perheyrityksestä on kasvanut alansa kansainväliseksi huippuosaajaksi toimien kymmenissä maissa ja tuoden hyvinvointia laajasti kotimaahan ja maailmalle. Yrittäjien työpäivät ovat pitkiä. Alle 40-tuntista työviikkoa tekee 27 prosenttia haastatelluista. Vaikka puolet vastaajista kokee työn joskus raskaaksi, vain yhdeksän prosenttia on hakenut apua jaksamisongelmiin. Toivotankin kaikille yhteisömme jäsenille hyvää ja rauhallista pikkujoulun aikaa. — Voimayhtiöt ovat aika nihkeästi suhtautuneet kalaportaiden tekoon, heitän ja viittaan uutisiin Kemijoelta sekä siihen, että tuoreimpien tietojen mukaan saimaanlohi on jopa kaikkien hellimää norppaa uhanalaisempi, sillä se ei pääse luontaisesti lisääntymään entisille kutupaikoilleen Pielisjokeen, Koitajokeen ja Lieksanjokeen. Niissä yli 50-tuntista viikkoa teki yli puolet yrittäjistä. Iitin Yrittäjät ry:n puheenjohtajan terveiset Taloustilanne on selvästi lähtenyt elpymään maassamme, ja yritysten tilauskannat ovat keskimäärin selvästi kasvaneet ja talouden vire mukavassa noususuunnassa. Pidän systeemiä hyvänä, se helpottaa omaa työtä, kun ei tarvitse kiertää kaikkia liikkeitä yksittäin läpi, kuten ennen oli tilanne. Jauhoja pyttyyn ja ruisleipätaikina elpymään. Yrittäjägallupiin vastasi 1.012 yrittäjää. Heistä valtaosa haki apua terveydenhuollon ammattilaisilta, lähipiiriltä ja harrastuksista. — Yrittäjät ovat usein erittäin innostuneita työstään ja eivät aina muista ajatella jaksamista, taukoja ja työkykyä ylläpitävää lepoa ja virkistymistä, työmarkkinaasioiden päällikkö Harri Hellstén Suomen Yrittäjistä sanoo. Aika leipomossa kuluu nopeasti. Lähes puolet tuoreeseen Yrittäjägallupiin vastanneista yrittäjistä (44 prosenttia) tekee yli 50-tuntista tai sitä pidempää työviikkoa. Suunta on hyvä, mutta työtä riittää, kun samalla otetaan huomioon yhteiskuntamme yhä voimakkaampi digitalisaatio ja sen tuomat haasteet koulutukselle ja osaamiselle. Toimialoista uuvuttavinta on rakentamisessa, jossa tehdään pisintä työpäivää ja työ on fyysisesti raskasta: rakennusalan yrittäjistä vain 24 prosenttia ilmoitti, ettei heillä ole jaksamisongelmia. — Tuo on ihan totta. Kustannuspuoli ei Janne Arposen mielestä ole ihan yksiulotteinen asia: — Välillä kuulee, että pienen leipomon tuote on kallis, mutta minusta omalle käsityölle pitää laskea hinta. Kalastus ja siihen liittyen matkailu toisivat sijoitetut panokset monin kerroin takaisin. Paikallisen elinvoiman parantaminen lähtee meistä kaikista; mitä enemmän me hyödynnämme paikallista osaamista, palveluja ja jätämme ostoseuromme enenevässä määrin paikallistaloutta pyörittämään, sitä paremmin me kaikki voimme. Kahdeksalla prosentilla vastaajista työviikko venyi yli 70 tuntiin. Harva hakee apua. Tiedot käyvät ilmi tuoreesta Yrittäjägallupista. Olen laskenut, että kalaportaan saisi Vuolenkosken voimalan yhteyteen 100-150.000 euron ja Mankalan voimalaitoksen kohdalle alle 200.000 euron kustannuksilla. Mylly ei voi myydä jauhoja tappiolla, sen on saatava kulunsa katettua, ja loppupäässä myymälänkin on pärjättävä. Lähes puolet yrittäjistä tekee yli 50-tuntista työviikkoa Lähes puolet yrittäjistä tekee yli 50-tuntista työviikkoa, ja puolet kokee ylirasitusta työssään. Meidän jokaisen on vain rohkeasti lähdettävä mukaan oppimaan uutta ja vastattava siten tulevaisuuden haasteisiin. Hän nostaa esimerkiksi, että tähänastiset purojen kunnostukset, joita on tehty Iitin ja Jaalan alueilla, ovat maksaneet keskimäärin noin 3.000 euroa puroa kohden. Suomen täyttäessä 100 vuotta on varmasti paikallaan meidän kaikkien pysähtyä miettimään ja menemään peilin eteen kysymään ”Mitä sinä olet tehnyt yhteisösi hyväksi”. Puolet vastaajista kokee joskus ylirasitusta. Toivonkin kaikkia niin yrittäjiä kuin kaikkia muitakin vastaamaan tähän haasteeseen, rohkeasti vaan maailmalle hakemaan asiakkaita ja luomaan kansainvälisiä yhteyksiä, kyllä sieltä löytyy varmasti potentiaalisia ostajia ja mahdollisuudet ovat valtavat. MARKKU YLI-KAITALA puh.joht. Näitä asioita on vain jaksettava pitää esillä. Iitin Yrittäjät ry ” Rohkeasti maailmalle yhteyksiä hakemaan. — Nykyisin sekä Hämeenmaalla että Keskolla on keskitetty ostojärjestelmä. Janne miettii, että asenteiden muuttamisessa on vielä pitkä työsarka. 9 Torstaina marraskuun 9. Näköpiirissä olevat isot mahdollisuudet (KymiRing ja Kimola) pitäisi pystyä hyödyntämään paikallisesti täysimääräisesti, ja siihen kaivattaisiin työrukkasta eli olkoon nimikkeeltään mikä hyvänsä yrityskoordinaattori tai mikä muu hyvänsä, joka positiivisella, yritysmyönteisellä asenteellaan kokoaisi, etsisi ja innostaisi toimijoita ryhtymään ja täyttämään uusia liiketoiminnan mahdollisuuksia, jotka nämä edellä luetellut hankkeet mukanaan tuovat. Kansainvälistyminen etenee kaikilla rintamilla voimakkaasti. Sen teki Kantar TNS. Jokaiselle päivälle Arponen tekee tulleiden tilausten perusteella listan, paljonko mitäkin tuotetta tulee leipoa. Tämä on luonut myös uusia työmahdollisuuksia ja työpaikkoja niin, että yleisesti kasvukeskuksissa puhutaan jo joillain aloilla työvoimapulasta. Toimialoista pisintä päivää tekivät yrittäjät rakentamisessa ja teollisuudessa. Yksi ihminen päättää tilaukset, miten paljon alueen kauppoihin tuotteita otetaan. Vaikka työpäivät ovat todella pitkiä, vain 12 prosent tia Yr it t äjäga llupi n vastaajista kertoo olevansa jatkuvasti ylirasittunut tai lähellä loppuun palamista. — Yrittäjien kannattaa muistaa, että koska ihminen ei ole kone, kroppa ja pää saattavat väsähtää, Hellstén sanoo. Haasteita piisaa myös paikallisesti, miten me pysymme digitalisaation kehityksen mukana, olemmeko me jarrumiehiä, vai olemmeko me niitä, jotka ovat osaltaan kehittämässä uutta, ja siten nauttimassa kehityksen hedelmistä. Työllistävissä yrityksissä työsuhteisiin liittyvä hallinnollinen taakka lisää yrittäjän työtunteja. Vastuu hyvinvoinnista on kuitenkin yrittäjällä itsellään. 38 prosentilla vastaajista ei ole ongelmia jaksamisen kanssa. Työsarkaa olisi myös löytää jatkajia eläköityville yrittäjille ja heidän yrityksilleen sekä tuomaan lisää resursseja nuorten työelämävalmennukseen ja yrittäjäkoulutukseen, jotka nyt on saatukin kiitettävästi liikkeelle. Puhe kääntyy välillä väistämättä takaisin kalastukseen
Kävin häntä tapaamassa ja heitin vitsillä, että mitäs tämä maksaa, jos ostan pois. Visioita on jo muutaman vuoden päähän, sillä sinne uskaltaa jo katsoa. Pajan arkea pyörittää kaksi ammattitaitoista kaveria, Jouko Haahkola ja Andreas Roivas. — Meillä on selkeä polku, jota porukalla kuljetaan. Vaikka viihdyn myös kaupan puolella, tehtäväni on huolehtia kummankin toimipisteen taloudesta, tavarahankinnoista ja näkyvyydestä sekä asiakasja yhteistyökumppanikontakteista. Kuinka monta yhden miehen yritystä tässä maassa on, ja kuinka moni löytää työlleen jatkajan; arvelen, että jatkajia löytyy harvoin. Kouvolasta voimme hakea kasvua; jos Pyöräpajan palvelujen käyttäjiksi saadaan kouvolalaisista yhtä suuri prosentti kuin Kausalan liikettä käyttävistä iittiläisistä, olisi siinä vankka asiakaspohja. Alku on ollut lupaava, kertoo perheyhtiössä kaupan nykyaikaistamista vetävä Juuso Rämä: — Olen tuntenut vuosia Pyöräpajan Pertti Sydänmaanlakan, joka oli pitkään haaveillut luopuvansa korjaamostaan. (Kuva: Juuso Rämä.) Isä ja poika, Pertti ja Juuso ovat kehittäneet määrätietoisen tavan toimia ja kehittää Kausalassa jo 50 vuotta toiminutta liikettään. Kausalan Urheiluja Koneliikkeen 50-vuotinen historia näyttäytyy Juuso Rämän silmissä isovanhempien Aira ja Jorma Rämän kauppana ja sittemmin isän Pertti Rämän kauppana. Muutamassa viikossa saimme asiat selviksi, sillä juttu kolahti minuun, Juuso Rämä kertoo. — Haluamme olla alamme paras ja ylpeitä siitä, mitä teemme. Pyöräpajan verkkainen, hämärä tunnelma vaihtui investointien myötä valoisaksi ja nykyaikaiseksi huoltoja ja korjauksia tarjoavaksi liikkeeksi. Vi i si k y m m e nt ä v u o t t a Kausalassa asiakkaita palvellut Kausalan Urheiluja Koneliike Oy on puoli vuotta sitten kasvanut Kouvolan Pyöräpajalla. 50 vuoden mittaista toimintaa ei kukaan ole tehnyt yksin. Hänestä on tärkeää, että kaikki tietävät tehtävänsä, sillä se on osa työhyvinvointia. Pyöräpaja on Urheiluja Koneliikkeen aputoiminimi, Juuso Rämä kertoo. Puutarhuri Salla Anttola 050-305 8509 www.pihaneuvo.fi ”On harvinaisempaa, että pieni ostaa pienen” Kausalan Urheiluja Koneliike kasvoi Kouvolan Pyöräpajalla Kouvolassa Eräpolulla sijaitseva Pyöräpaja on erinäisten ratkaisujen myötä siirtynyt toiminnassaan ja palveluissaan uudelle tasolle. — Tarvitseeko tämän olla jossakin vaiheessa Juuson kauppa, hän pohtii, ja tuumaa: — Minulle on tärkeää, että saan olla osa tätä. Yllätyksenä kuitenkin tuli hänen lopettamisensa, siitä luin lehdestä noin vuosi sitten. Pyöräpajasta löytyvät nyt kokonaisvaltaiset polkupyörä-, maastohiihto-, laskettelusuksija luistinhuollot. Hänen mukaansa Pyöräpajasta oli helppo innostua, sillä kokonaisuus oli kompakti ja asiakaskunta vahva. Ensimmäinen puoli vuotta on ollut positiivinen, vaikka teimmekin laskelmat nopealla aikataululla. päivänä 2017 PIHA & NEUVO Parvekkeen, pihan tai puutarhan hoito, suunnittelu ja hyvät neuvot. — Oli hyvä, että se lehtijuttu Pyöräpajasta tehtiin, sillä muutoin yritys olisi saattanut vain loppua. Työntekijöitä, asiakkaita ja lukuisia yhteistyökumppaneita pitää kiittää, sillä sehän on tosiasia, että ilman heitä ei tätäkään artikkelia olisi tehty.. — Palvelukonsepti mahdollistaa tasaisemmat asiakasvirrat, ja näin pystymme työllistämään kaverit ympäri vuoden. — Olemme toimineet Iitissä 50 vuotta, ja tämä Kausalan liike pyörii omillaan melko tasaiseen tahtiin Iitin olosuhteissa. 10 ” Minulle on tärkeää, että saan olla osa tätä RITVA LAUNESKOSKI Torstaina marraskuun 9. Harvinaista on myös, että pieni yritys ostaa toisen pienen yrityksen, kuten tässä meidän tapauksessamme, Juuso Rämä pohtii
— Se on talven kylmillä säillä aivan ihanaa, hän lupaa.. Mari Mikonahon asiakkaana Satu Lehtonen, joka mainitsi, että ”hoidon jälkeen on niin kevyt olo, että voisi vaikka tanssia”. — Minulla on usean vuoden mittainen liikunnallinen tausta, ja sen alusta alkaen olen haaveillut, että haluan opiskella itselleni jonkin hoitomuodon. 11 RITVA LAUNESKOSKI Torstaina marraskuun 9. — Jokin vanha vaiva voi nostaa päätään, mutta häviää uudelleen. Varaa jäsenille maksuton metsäkäynti helppo tapa polkaista puukauppa käyntiin! Soita 040 809 3828 tai käy osoitteessa www.mhy. Hermoratahieronta sopii kaikille lukuun ottamatta raskaana olevia ja leikkauksessa alle kaksi kuukautta sitten olleita. Päinvastoin, hermoratahieronnassa käytetään pehmeitä, pyöriviä liikkeitä, koko keho käsitellään päästä varpaisiin, ja lopuksi teen vielä lyhyen rentouttavan selkähieronnan. Hoitomuoto on lähtöisin Kiinasta, ja on runsaat 30 vuotta sitten rantautunut Suomeen Saksan kautta. Työni on mielenkiintoista ja aivan ihanaa, kun saan kuulla, että asiakas on saanut avun. Olen itse saanut hermoratahieronnasta avun, hän kertoo. Mikonaho tekee hierontoja Mahtisalin tiloissa Kausalassa sekä myös kotonaan Kirkonkylässä. Hoitomuoto ei kuulu Kela-korvauksen piiriin, ja hinnassa alv:n osuus on 24%. — Yleinen kysymys on, että sattuuko se. päivänä 2017 Oma metsäasiantuntijasi palvelee sinua kaikissa puukauppaan liittyvissä asioissa. Hermoratahieronta herättelee kehon lempeästi Kokonaisvaltainen hyvinvointi on Mari Mikonaholle kutsumus Hermoratahieronnassa asiakas käsitellään päästä varpaisiin. Hermoratahieronta on hieman harvinaisempi hoitomuoto, ja sen vuoksi asiakkaat eivät kovin hyvin tiedä, mistä on kyse. Runsaan vuoden ajan Iitissä on ollut saatavilla hermoratahierontaa, kun Kirkonkylässä asuva yrittäjä Mari Mikonaho kouluttautui alalle. Yksi hoitokerta kestää 1,5-2 tuntia. — Teen edelleen myös liikuntaja personal training -valmennusta, joten nämä kaikki hyvinvoinnin osa-alueet tulevat nyt ammatissani yhteen. Kuukauden sisällä Mikonaho aloittaa myös kuumakivihieronnan. Hoitoa käyttävät myös aktiivikuntoilijat juuri sen rentouttavuuden takia. Kokonaisvaltainen hyvinvointi on minulle kutsumus. Kokonaisvaltainen perushoito kuuluu jokaiseen hierontakertaan, ja yksilöllisten vaivojen selvittyä tietyille kohdin voidaan antaa tehostettua hoitoa. Lisäksi Mikonaho suosii jotakin liikunnallista tapaa, esimerkiksi venyttelyä, hoidon vaikutusten edistämiseksi. Tämä on tapa, jolla keho herätellään lempeästi parantamaan itseään, ja hoidon hyviä vaikutuksia voidaan auttaa ylläpitohieronnoilla. /kymenlaakso ONNISTU PUUKAUPASS A ASIANTUNTIJA N AVULLA Kilpailutamme ja vertaamme ostajaehdokka at löydämme parhaan ostajan juuri Sinun leimikollesi Me teemme metsänomistajan eteen enemmän. Hieronnassa näet kehon kuona-aineet lähtevät vahvasti liikkeelle, Mikonaho mainitsee. Tavallisia vaivoja, joihin helpotusta haetaan, ovat esimerkiksi niska-hartiaseudun vaivat, polvi-, lonkkaja selkävaivat. Hermoratahieronta on hyvin rentouttavaa, Mikonaho kuvailee. — Asiakasta myös kutsutaan mukaan sitoutumaan oman kehonsa paranemisen edistämiseen esimerkiksi liikunnalla; tarvitaan siis malttia ja yhteistyötä, ja omaa kehoa on kuunneltava. — Tätä hierontamuotoa suositellaan otettavaksi viiden kerran sarja, mutta joku voi kokea helpotusta vaivoihinsa jo kolmen käsittelyn jälkeen
päivänä 2017 Iitin Yrittäjät ry jäsenluettelo 2017 Iitin Yrittäjät ry:n jäsenet: A-Rakennus Kiili Accusound Speakers Oy Annalan Kasvurengas Oy Anu Purho Tmi Arja-Miina Tmi Arvolista Oy Atplast Oy Autereen Taksiliikenne Oy Autohuolto Velj. Tiedot on poimittu Kymen Yrittäjien verkkosivustolta 3. Hetan Fysio Hoivakoti Aamurusko Oy Hormitähti Oy HyväSikala XO OY Iitin Graniitti Oy Iitin kuljetus & palvelu Oy Iitin Kymppikoneistus Oy Iitin Lehti Oy Iitin Marja Oy Iitin Putkityö Pasi Taavitsainen Iitin Rakennuspalvelu Oy Iitin Saneerausapu Oy Iitin Sähköurakointi Oy Iitin Tili Oy Iitti Golf Oy Jamiro Oy Javirest Oy Jukka T. Soikkeli Metsäkuljetus Venäläinen Ky Mikko Loikala Ky Mikko Ryyppö Oy Minna Akkala Mixed Workers Monitoimi Oy Järvenpää MS-Alumiini Murre Oy Myllylän Mylly Oy Mäkelän Tilajuustola avoin yhtiö Nordea Pankki Suomi Oyj Novast Oy Ltd Nyström Sakari Tmi Omakylä Vuolenkoski Oy Oy Kausala Wood Ltd Parturi-Kampaamo Fashion Sky Pekkolan Moto ja Kaivin Oy Peltisepänliike Kimmo Pulli Ky Perhekoti Aada Marilla ay Pestija pitopalvelu Iitti Avoin yhtiö Pohjanmäentien Hyvinvointi Oy Pohjois-Iitin Mökkitalkkari Tmi Pohjolan Erikoispinta Oy Porelka Oy Pro Manors Oy Puulyötti Ay R. Iitin Yrittäjät ry:n kunniajäsenet: Lintukangas Kalevi, Heinonen Sakari, Heinonen Sinikka, Peltola Marja-Leena Kausalan Silmäasema Kausalan Sähkötyö Ky Kausalan Tapetti ja Väri Oy Kausalan Terä K. 12 Torstaina marraskuun 9. Ojala Rakennussuunnittelu ja Valvonta Miettinen Raskinen Team Oy Rinomaster Oy Simola Leena Hammaslääk. Taimisto Ky Kausalan Terästyö ja Asennus Oy Kausalan Urheilu ja Koneliike Oy Kausalan Ykköspinta Oy Kauskote Oy Kivisen Pakkaamo Oy Koneurakointi Kilkkilä Oy Kotija Rakennussiivous Ojala Ky KR-Sähkö Oy KS-Metalli Ky Kuljetus & Urakointi J. marraskuuta. Anttila Oy Auvinen Jari Tmi BerCat Care Oy Brodeeshop S. Söderholm Oy Kuljetus-Lintukangas Oy Kuukson Kone Oy Kymen Kotihoito Oy Kymen Nuorten Asema Oy Kymen PihaPilke Kymppi System Oy Lammastila HarjuJärvi Oy Laso-Huolto Oy Lautamies Lehto Liha REM Oy LINDROOS SERVICE Linercom Oy Lounas Café Kanttiina Ky LV-Ratalo Oy LVIS-FONTO OY Lyöttilän sekatavaraliike Oy Maakansan Metsätyö Maanrakennus Kimmo Suokas Ky Maanrakennus Pekka Rautiainen Ky Maansiirto Mikko Hietalahti MAK-Konsultointi Oy Maku Saneeraus Oy Mankalan Peltityö Tmi Markkinointi Janne Koukonen Matkailutila Etelärinne Med-ind Service Oy Metallityöt H. Lamminen Clinichem Oy Ltd Ecosilva Oy Espoon Akvaariotukku Oy Finero Oy Finprofile Oy Ltd Food and Health Tech Finland Oy Inc. Yhdistyksellä on tällä hetkellä neljä kunniajäsentä. Saarinen JV Monihomma Oy Jyrki Ojapalo Tmi Järvenpään Pinnoitus Oy Kaakon Maatalous Oy Kajami Oy Kauneushoitola Silené Kausalan Autotarvike Oy Kausalan Kiinteistöja Siivouspalvelu Oy Kausalan Kuntoutus Oy Kausalan Laskenta Oy Kausalan Rakennusryhmä Oy Iitin Yrittäjät ry:ssä oli lokakuun loppupuolella 144 jäsentä sekä kunniajäseniä. Vast.otto Snoulift Oy Solintech Oy T & T Palveluapu Ky T & J Holopainen T:mi Markku Tulokas TA-Sähkö Oy Takomatkailu Taksi Kari Lehtinen TaksiAalto Talopalvelu Jukka Kemppinen Tili Helineva Ky Tmi Elisa Venäläinen Elsa`s tmi Tiina Seppälä Trade Finanssi Ky Trans Laaksonen Oy Trans Salonen Oy Tuholaistorjunta Täystuho Velcron Oy Ville Sakkara Oy Virpi Petäjämäki Tmi Yli-Kaitalan Lomamökit. Listassa näkyvät vain ne jäsenyritykset, jotka ovat antaneet luvan tietojen julkaisemiseen. Kolmex Ky Radansuun kyläkauppa RAK-Arima Oy Rakennus-Tapio Ky Rakennuspalvelu J
— Saalista ei tullut, mutta näimme neljä valkohäntäpeuraa. Täältä olen saanut hienoja jahtikokemuksia, ja voin suositella osallistumista, maanviljelijän tyttärentyttäreksi itsensä esitellyt Pälikkö-Kontinen iloitsi. Se on ammattimiesten hommaa. Lunta oli sen verran, että jälkiäkin näin, mutta ne olivat pieniä, ehkä juuri peurojen, Ek pohti. — Pari vuotta sitten olin ensi kertaa mukana. Sattuikin hyvä päivä metsässä kulkemiseen, kun ei jaksanut sataakaan. IITIN JA JAALAN SITOUTUMATON PAIKALLISLEHTI Torstaina 9. Klena Vito isännöi Kouvola-ajoa Kouvolan T76-kierros alkoi lauantaina kahdella yllättäjällä ja päättyi suuren suosikin Hotshot Lucan väkevään esitykseen Kymenlaaksoajon finaalissa. Tietysti olen nähnyt, miten 80-luvun nuoret ovat kasvaneet ja kehittyneet keski-ikäisiksi. vuosikerta • 2017 • N:o 4892 Irtonumero 2 E (sis alv.) RITVA LAUNESKOSKI Juhlapäivän jahdissa mukana aloittelijoita ja konkareita Maakansan kutsujahdissa 45 ajomiestä ja -naista Kutsujahdin jälkeisillä tulilla kohdassa istuivat mm. Toisella yrittämällä matkaan päässyt suurkilpailu muutti luonnettaan, kun suurin suosikki Aisa Simone laukkasi ensimmäiseen kaarteeseen. Seurassa on myös heitä, jotka ahkeroivat mielellään erilaisissa talkoissa. Ensi lauantaina Team Easyllä on tuplajännitettä, sillä Klena Vito pyrkii Käpylä Grand Prixissä uudelleen paalulta karkuun takamatkan kovia ja niiden mukana tallikaveri Strickeriä. Kun takamatkan kovin, Bret Boko, sai kirimerkin reilu kierros ennen maalia, oli Salon valmennettavalla kaikki tallella. Aalto pitää perinnettä kutsujahdista mukavana, ja se on tuonut seuraan lisää jäseniä; myös seuran naiskiintiö on paranemaan päin ja heitä on nyt kymmenkunta. Tapahtuma oli mielenkiintoinen ja uusi kokemus, ja metsässä liikkuminen on minulle mieluista. Saalista ei tullut, mutta vierailijat nauttivat syksyisessä metsässä tarpomisesta. Seurassa on mukavat 85 jäsentä, joista Oravan mukaan aktiivisia on kolmasosa; hirvenmetsästys vaatii sitoutumista, Orava toteaa. Jahti toteutettiin kahtena vetona Muikkulan kylän suunnasta kohti Maakansan seurataloa. Tämä on hieno tapahtuma, ja vuosikymmenten varrella olen saanut seurata läheltä jahtiin liittyviä tapahtumia, sen jälkipelejä, juttuja laavulla sekä hirven käsittelyä ja paloittelua. Tänä vuonna se kokosi 45 lähtijää, niin ensikertalaisia kuin konkareitakin, joukossa parikymmentä vierasta. Voitto miellytti myös omistajia, joista iso osa iloitsi seremonioissa ja kuunteli kimpan vetäjä Matti Nurmen haastattelua, jossa tulivat ansaitut kehut sekä Team Easyn yhteishengestä että valmentaja Salon taidoista. Konkarikastiin voidaan lukea helsinkiläinen Eeva Pälikkö-Kontinen, joka Esa-tuttavansa houkuttelemana on käynyt Maakansan kutsujahdissa ainakin 30 vuoden ajan. talkooaktiivi Heikki Kontio (vas.), puheenjohtaja Mauri Orava, jahtipäällikkö Anssi Aalto ja elämänsä toisessa kutsujahdissa mukana ollut myllykoskelainen Ossi Ek. Suosikin laukka ja avauksen jälkeinen rauhoittuminen nostivat toiveet, ja 12-lopetus miellytti valmentajaa erityisesti. Maakansan Metsästäjät ry:n jahtipäällikkönä toimii Anssi Aalto ja seuran puheenjohtaja on Mauri Orava. Maakansassa vietettiin pyhäinpäivänä Suomi 100 -juhlaa Yhdessä-teeman mukaisesti juhlavasti ruokaillen, mutta sitä ennen Maakansan Metsästäjät järjesti jo perinteikkään kutsuvierasjahdin. marraskuuta. — Polvet ovat nyt siinä kunnossa, että tyydyn nauttimaan luonnosta. Ainoana Iitin ulkopuolelta kimpassa on mukana Salon pitkäaikainen kumppani Anssi Liitos.. Viisi isoa ja kaksi vasaa on kaadettuna, ja luvassa odottavat vielä täyttymistään neljä isoa ja kuusi vasaa. — Jo lämmittelyssä ruuna oli latautunut ja taktiikkakin sen myötä selvä, keulasta ajetaan, jos sinne päästään, tiivisti Salo lähtöhetken tuntoja. lokakuuta kadonnut nainen on löytynyt menehtyneenä 5. — Voin lämpimästi suositella tätä kokemusta muillekin. Lähdön uusinta toi kuitenkin ruunaan ylimääräistä virtaa ja jouduttiin ottamaan vähän varman päälle. Veteraaneissa keski-ikä huitelee yli 70 ikävuodessa, ja yli viisikymppisiä on paljon, alle kolmekymppisiä ei. Appensa kutsumana jahdissa oli mukana vasta toista kertaa myllykoskelainen Ossi Ek. päivänä marraskuuta 2017 www.iitinseutulehti.fi Sivu 3 Juhlapeijaiset pidettiin myös Kymentakana Suomi 100hengessä ” Maakansan Suomi 100juhlasta lisää keskiaukeamalla Kauppakatu 6 47400 Kausala • N:o 85 • 63. Ketjussa on turvallista kulkea, Ek luonnehti. Matias Salo tiesi lähtölistan nähdessään, että ei vuoren varmasti voittaisi, mutta nyt paikka puolsi vaikka mihin. Jaalassa kadonnut löytyi menehtyneenä Jaalassa 21. — Hirvijahti on mielestäni hyvin sosiaalinen tapahtuma, jossa nuoretkin ovat tasapuolisesti mukana. Klena Vito piti tämän jälkeen helposti johtopaikan, mutta avasi puolikkaan voltista peräti 14,0. Tänä syksynä saalista on tullut rauhalliseen tahtiin. Marjastaja löysi naisen maastosta läheltä Jaalan kirkonkylää. Poliisi ei epäile tapahtumassa rikosta eikä tiedota asiasta enempää. Vielä viimeisessä kaarteessa oli iittiläiskatsomolla jännitettävää, mutta maalisuoralla Jukka Torvinen sai tyylitellä ja lopussa jopa tuuletella Team Easyn uran suurinta ykköstä. Kouvolan toinen suuri tähti oli Matias Salon valmentama Klena Vito, joka Jukka Torvisen ajamana dominoi Kouvola-ajon jokaista metriä irroten lopulta helpon näköiseen voittoon. Nyt on syytä julkaista myös Team Easyn iittiläisnimet Matti Nurmi, Jarmo Rämä, Kimmo Rämä, Kari Kiiski, Meiju Kiiski, Matti Virtanen ja valmentaja Matias Salo. Seuran keski-ikä on korkeahko, etenkin, kun katsotaan ampujia
Tavoitteellisuus ja motivaatio — olympiavoittaja Sami Jauhojärven luento Kausalan Ravilinnassa to 16.11. Useita erilaisia musiikkiesityksiä kuullaan kahvikonsertissa, jonka A. — Tavoitteena on ollut vaalia sitä visuaalista ympäristöä, joka kokonaisuutena vallitsi Iitin kirkossa Sjögrenin aikana. Asikaisella on konsertissa myös sooloesitys, hän soittaa Johann Sebastian Bachin Preludin ja Fuugan cis-molli sarjasta Das wohltemperierte Klavier. Carl Peter Elfströmin vuonna 1830 maalaama taulu siirrettiin kirkosta 1939 aluksi kellotapuliin varastoon, ja sieltä sitten Iitin museoon, joka perustettiin vuonna 1957. TÄNÄÄN Perjantai Lauantai Sunnuntai Maanantai m/s Päivä Yö +4 +4 4-7m/s Päivä Yö +3 +3 2-5m/s Päivä Yö +3 +1 2-5m/s Päivä Yö +6 +4 2-5m/s Päivä Yö +4 +2 4-7. Täytekakkukahvituksella kuorrutetussa konsertissa kuullaan myös palanen paikallista kulttuurihistoriaa. Lisäksi yrityssivuilla kerrotaan muun muassa, miten selviytyminen taloudellisesta lamasta mahdollistui yrittäjyydellä, miten pieni yritys voi ostaa toisen pienen, millaista on yksin yrittäminen ilman palkattua lisätyövoimaa sekä millaisia ovat paikallisten yrittäjäyhdistysten tämän hetken kuulumiset. J. Kamarikuoro Kupariset esiintyy konsertissa Pekka Asikaisen johdolla ja esittää vanhoja kirkkolauluja. Voisi aavistella, että seurakunta oli 87 vuoden, käytännössä kolmen sukupolven aikana tykästynyt ja tottunut alttaritauluun niin, ettei sen poistaminen noin vain ollut mahdollista, Jaakko Helminen arvelee: — O d o t e t t i i n v u o teen 1939, jolloin kirkossa suoritettiin sisämaalaus, ja silloin ehkä jo huonokuntoinen ja ilmeisesti pelkän kiilakehyksen varassa ollut maalaus poistettiin kirkosta. klo 18. Nuortenkin on silti syytä ilmoittautua ennakkoon, jotta varmasti saa paikan mielenkiintoisesta tapahtumasta. Mikäli tapahtumasta kertyy tuottoa, se on tarkoitus ohjata Akselin hiihtovälineisiin. Taulu on nyt käynyt konservoitavana Valamossa, ja se on palannut takaisin Iittiin. Siihen kuuluvat vanha alttaritaulu, edelleen paikoillaan olevat, Elfströmin samaan aikaan alttaritaulun kanssa maalaamat, urkulehterin kaiteeseen sijoitetut apostolit ja vapahtaja sekä saarnastuoli, jonka Jakob Nygren rakensi vuonna 1833. — Molemmat alttaritaulut olivat esillä vuosina 1917-1939. Vanha alttaritaulu tuli olleeksi kirkossa 109 vuotta. Mikäli aikaa jää, tilaisuudessa on mahdollista kuulla iittiläissyntyisen Akseli Nuutisen alkavan hiihtokauden suunnitelmista ja tavoitteista. J. Kokemukset huippu-urheilun saralta on sovellettavissa elämään yleensä, joten Jauhojärven viesti koskee lähtökohtaisesti elämänasennetta. Tulevan kahvikonsertin tuotolla katetaan entistämistyötä. Lippuja tilaisuuteen myyvät ennakkoon Urheiluja Koneliike, Harri Nuutinen ja Jukka Kaunisto. Torstaina 4.8.2011 2 TÄNÄÄN Torstaina marraskuun 9. Kol men su k up olven musisoinnista vastaavat isä Oiva Ruokonen (käyrätorvi), Johanna Hasu (piano) ja Hanna Hasu (laulu). — Toiveissa on, että vanha taulu saataisiin paikoilleen jo tämän vuoden puolella, seuran puolesta arvioidaan. Sjögrenin seura järjestää isänpäivänä seurakuntakeskuksessa. A. P. Parhaillaan siihen ovat tekeillä uudet kehykset. A. Heidän ohjelmistossaan on sävellyksiä useilta tekijöiltä: Bachin ohella Georg Friedrich Händeliltä, Armas Maasalolta sekä Lasse Heikkilältä. Joka vuosi on mietittävä, mistä näkökulmasta yrittäjyyteen liittyviä asioita tällä kertaa voisi lähestyä. päivänä 2017 TÄSTÄ TÄNÄÄN VOITTO RUOHONEN RITVA LAUNESKOSKI Hiihdon olympiavoittaja Sami Jauhojärvi luennoi Iitissä elämänasenteesta Nuorilla on tilaisuuteen vapaa pääsy Torstaina 16. Muulta osin entistämistä on rahoitettu vapaaehtoistyöllä, esimerkiksi kuluneen kesän kahvilavuoron tuotto meni tähän tarkoitukseen. Elfströmin taulun sivuseinälle, mutta ei kokonaan pois kirkosta. Sjögrenin seura on saanut entistämishankkeelleen Kirkkohallitukselta ja Iitin kotiseutuyhdistykseltä. Joinakin vuosina yrittäjäjuhla on sattunut samaan ajankohtana myös Jaalassa, mutta tällä kertaa siellä juhlitaan vasta noin viikkoa myöhemmin, joten Jaalan vuoden yrittäjän esittelemme tuonnempana. Jo silloin nousi esiin ajatus tukea konsertilla samalla lailla Iitin kirkon vanhan alttaritaulun entistämistä. Toista kertaa esittelyssä on myös vuoden nuori yrittäjä. Kuntien ja kaupunkien valtuustot saivat kesäkuun alusta lähtien uudet päättäjät. marraskuuta Iitin Ravilinnassa järjestetään tilaisuus, jonka pääpuhuja on hiihdon olympiavoittaja, nykyisin lahtelainen Sami ”Musti” Jauhojärvi. J. Hänen luentonsa aihe kumpuaa hänen omista kokemuksistaan ja kantaa nimeä Tavoitteellisuus ja motivaatio. Felix Frangin työ vuodelta 1917 siirsi C. Yhdessä ne muodostavat merkittävän kokonaisuuden, seuran kunniajäsen Marja Pullinen jatkaa: — Kamarikuoro Kupariset oli Heinrich Schützin Matteus-passion esityksellä tukemassa Valkealan vanhan alttaritaulun entistämistä vuonna 2015. Yritysliitteellä on lehdessä liki yhtä pitkät perinteet kuin lehdellä itsellään, ovathan yrittäjät aikanaan olleet vahvana taustavoimana sitä perustamassa. Perusasioita yritysnumerossa on vuoden yrittäjän esittely. Sen paikkana oli sakastin puoleinen sivu, ja samaa paikkaa suosittelee Museovirasto edelleen käytettäväksi. Nykyiselle Frangin maalaamalle tulee näinä aikoina 100 vuotta täyteen, joten onhan tässä yksi Suomi sata -teemaan liittyvä asia myös käsillä. Yrittäjyys jälleen esillä Yrittäjyys on tässä Iitinseudun numerossa jokasyksyiseen tapaan tavallista laajemmin esillä. Veteraanitie 2, Kausala. Kausalassa 09.11.2017 VOITTO RUOHONEN Kahvikonsertissa musiikkia ja vanhan alttaritaulun taustaa Vanha alttaritaulu oli vuosina 1917-1939 esillä uuden rinnalla. Alkuperäisen kuvan taulun paikasta on seuran käyttöön antamut Raija Arola. Iitinseutu toivottaa miellyttäviä lukuhetkiä ajankohtaisten yritysasioiden parissa. Jaalan puolelta kommentoimassa on kaksi tuoretta Kouvolan kaupunginhallituksen jäsentä, jotka samalla ovat ainoat entistä Jaalaa kaupunginvaltuustossa edustavat päättäjät. Tilaisuudessa saadaan myös suksienvoiteluvinkkejä Vauhdin voide-esittelijältä, ja kenties tärppejä hyvään sukseen antaa illan tähtikin. Os. Oskar Merikannon laulu runous kuullaan sopraano Lena Nikkilän tulkitsemana; häntä säestää Pekka Asikainen. Sjögrenin seuran puheenjohtaja Jaakko Helminen kertoo lyhyesti kuvien kera Iitin kirkon vanhan alttarimaalauksen vaiheista. Tilaisuuteen on 20 euron pääsymaksu aikuisilta, ja se sisältää iltapalan. Alle 18-vuotiaille nuorille tilaisuuteen on vapaa pääsy, ja tilaisuuden järjestäjät toivovatkin nimenomaan nuorten runsasta osanottoa. Liput ennakkoon. Tapahtuman järjestävät yhteistyössä Akseli Nuutisen hiihdon tukiryhmä, Iitin vapaa-aikatoimi sekä Kausalan Urheiluja Koneliike. Tämänkertaisessa Iitinseudussa yksi tulokulma yrittäjyyteen tuodaan kuntapuolelta. Sjögrenin seura on ollut aloitteellinen vanhan alttaritaulun entisöinnissä ja sen palauttamisessa takaisin entiselle paikalleen kirkkoon. J. Molemmat saavat ansaitut huomionosoitukset huomisessa Iitin yrittäjäjuhlassa. Rahallista tukea A. Niinpä yrityssivuilla ottavat kantaa yrittäjyyteen, elinkeinopolitiikkaan sekä kunnan ja yritysten välisiin suhteisiin kantaa Iitin puolelta kunnanvaltuuston ja kunnanhallituksen uudet puheenjohtajat
80 vuotta täyttäneelle Heimo Pohjolalle seura lahjoitti aterialahjakortin ravintolaan. Juhla alkoi Kymentakana arvokkaissa isänmaallisissa tunnelmissa. Sali oli täynnä myös Kymentaan seuratalolla. Juhlavan ruokailun kruunasi totta kai Suomi 100 -täytekakku kahvin kera. Jokainen on kantanut kortensa kekoon tavalla tai toisella. hirvikivääriammunnasta jaettiin mitali Pieti Marjavaaralle, Reijo Niemelle ja Simo Aaltoselle. Kymentaan metsästysseuran hirvisyksy on ollut vilkas. Meille on tärkeää, että pidämme tietoisesti vanhemmistakin jäsenistämme huolta niin, että he ovat mukana toiminnassa, vaikka eivät enää metsään jaksaisi lähteä. Kymentakana pidettiin myös muhkeat arpajaiset, joissa voittopöytä pursuili hienoja palkintoja, ja kylmässä odotti arvontaa vielä 30 kiloa hirvenlihaa eri muodoissaan. Hirvijahtiin on seuraväki sitoutunut ja ollut aktiivisesti mukana, Lahdenpää kokosi.. Pienpetokilpailun ansiokirjoista iloisia olivat Tommi Alanko ja Kaisa Märkjärvi. — Näin onnekkaimmat voivat kotonaan kokeilla riistaruoan valmistamista, totesi seuran sihteeri Petri Lahdenpää. Sodissa kaatuneiden kyläläisten muistotaulu oli avattu, ja Suomen lippu kannettiin sisään. — Kokonaisuuteen on oltava tyytyväinen. Seuratalo oli täynnä kaikenikäistä väkeä; nuorin juhlija oli vasta kolmeviikkoinen. TÄNÄÄN 3 RITVA LAUNESKOSKI Torstaina marraskuun 9. Tuhdin padan lisäksi hirveä oli tarjolla palvattuna voileivän päälle. Tehtäviä riittää autokuskeille, tulimiehille ja lihanleikkaajien avuksi. Näin kun jahti on loppusuoralla, on juhlillekin hyvä aika. Tilaisuuden alkua juhlistettiin nostamalla malja satavuotiaalle Suomelle. Haulikkoammunnasta palkittiin Matti Haikonen, Petri Lahdenpää ja Reijo Niemi, ja hirvikivääriammunnasta Simo Aaltonen, Reijo Niemi ja Pieti Marjavaara. Kymentaan metsästysseura oli Iitissä Maakansan ohella toinen, joka järjesti pyhäinpäivänä Suomen 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi paremmat peijaiset. — Halusimme panostaa tähän ja järjestää juhlavan illan seuranväelle, maanvuokraajille, kyläläisille ja ystäville. Muistamiset jakoi Pasi Koivunen. Mm. Hyvistä ammuntasuorituksista palkittiin mitalein. Syntymäpäivämuistamiset olivat paikalla vastaan ottamassa Martti Hietalahti (vas.) ja Heimo Pohjola. Jäseniä seurassa on runsas 60, naisia on kolme, ja ikähaarukka on parikymppisistä kahdeksankymppisiin. 12 kaatoa oli jo lauantaihin mennessä tehty, ja kaksi vasaa oli tuolloin vielä juoksemassa. Muutoin vapaamuotoisen juhlan lomassa jaettiin huomionosoituksia. Katri Niemi laittoi Suomi 100 -juhlakakkua jakoon. päivänä 2017 Kymentaan metsästysseurakin järjesti paremmat peijaiset Suomi 100 -hengessä kunnioitettiin itsenäistä Suomea ja nautittiin tuhti hirviateria Hirvipadan ohella tarjottiin harvinaisempaa palvattua hirveä, joka on omiaan leivän päällä. Viihdykettä loi yhden miehen orkesteri Tero Tapola. Kymentakana hirviaterian, hirvipadan, lisukkeineen oli laatinut pääkokkina Simo Aaltonen apureineen. Pienpetokisaan osallistuneita Kaisa Märkjärveä ja Tommi Alankoa muistettiin Metsästäjäliiton ansiokirjakunniakirjoilla. — Hirviä on alueellamme kohtalaisen runsaasti ja metsästys on ollut mielekästä. Syntymäpäiviään viettäneitä seuran jäseniä muistettiin muistopuukoilla, jotka ojennettiin 70 vuotta täyttäneelle Hjalmar Kahanpäälle ja 75 vuotta täyttäneelle Martti Hietalahdelle. — Selvästi on ollut tilausta tällaiselle juhlalle, silmäili tervetuliaissanat lausunut Lahdenpää hyvätunnelmaista, täyttä juhlasalia
klo 13, Kahvitupa. Äänestyksessä hävinnyt kanta olisi tuonut kunnalle lisää rahaa 459.000 euroa. 4 KIRKOLLISET Viikkopaivyri .. Aurinko nousee Iitissä 8.16 ja laskee 15.41. Hallitus esittää äänin 4-3, 2 poissa, että kunnallisveroa nostettaisiin 0,75 prosenttiyksikköä ja yleistä, vakituisen asumisen sekä muun asumisen kiinteistöveroa 0,10 prosenttiyksikköä. Ilmoittautumiset 15.11. Nyt esitettävät korotukset tuovat kunnallisveron tuottona arvion mukaan 688.000 euroa ja kiinteistöverojen tuottona 268.000 euroa, yhteensä siis 956.000 euroa. Ps. En minä ole tullut kutsumaan hurskaita, vaan syntisiä, jotta he kääntyisivät. Vihan ja kaunan pitkittyminen ihmissuhteissa syö meiltä valtavasti voimaa ja pitkittyessään luo vain kiinteää katkeruutta, masennusta ja epätoivoa. Aurinko nousee Iitissä 8.18 ja laskee 15.39. Usein emme pysty antamaan anteeksi heti sydämessämme, vaikka tahtoisimmekin. Kirkkokuoron harjoitukset ke 15.11. Tule mukaan hiljaisuuteen ja lepoon, Jumalan sanan kuuloon ja yhteiseen rukoukseen! Päivän aikana tarjolla ruokaa, josta vapaaehtoinen ruokamaksu. Hyvät ihmissuhteet ja anteeksi antamisen tärkeys Mitä tarvitaan hyvään elämään. MAANANTAINA 13.11. Diakoniatyöntekijä tavattavissa, mahdollisuus verenpaineen mittaukseen ti 14.11. Samuli Paronen (1917–74) Aurinko nousee TORSTAINA 9.11. Lasten parituntisessa tapahtumassa kävi noin kolmekymmentä osallistujaa; ensimmäinen tunti oli vilkkain. TIISTAINA 14.11. Konsertissa esiintyvät myös Hanna (laulu) ja Johanna (piano) Hasu. PIIRIja KERHOTOIMINTAA: Heikintie 5:n asukaskerho ma 13.11. 5:31-32 LAUANTAINA Minä olen tulimuuri Jerusalemin ympärillä, sanoo Herra. Kuusankosken Kirkkokuoroa johtaa Jarmo Kukkonen, säestykset ja urkusoolon soittaa Ilia Kalioujnov-Salminen. Tulossa Pe 17.11. Kyläyhdistys oli järjestänyt myös lapsille omaa ohjelmaa Halloween-teemalla. Toinen askel, että yritämme tietoisesti päästä eroon pahoista ajatuksista ja koston halustakin toista ihmistä kohtaan. Aurinko nousee Iitissä 8.02 ja laskee 15.53. Ei ennakkoilmoittautumista. Joskus tätä työskentelyä helpottaa, kun saa puhua asiasta jonkun luotettavan ihmisen kanssa. mennessä Henna Huppuselle, 050 3871 654, henna.huppunen@ evl.fi. klo 16 srk-keskuksessa. Kolmas askel voisi olla se, että emme enää mieti niitä vääryyksiä, joita meitä vastaan on tehty. Lapsille jännittävä seikkailutila oli laitettu pystyyn kylätalon ulkorakennukseen, jossa oli limapaja, hämähäkkirata ja -seittiä, kasvomaalausta, musiikkia ja herkkuja. Päivän lopetuksena klo 15 on Hiljaisuuden messu, jonne voi tulla mukaan, vaikkei olisi paikalla koko päivää. KESKIVIIKKONA 15.11. Luuk. Kunnanjohtajan päätösehdotusta kannattivat Eemeli Lehtinen, Juha Vierumäki, Kyllikki Laaksonen ja Veikko Ojala. TAPAHTUMIA Su 12.11. Kunnanvaltuusto kokoontuu seuraavan kerran ensi maanantaina, ja silloin veroihin tehtävät muutokset ovat käsittelyssä. Erottajan diakoniapiiri ma 13.11. klo 10-16 srk-keskuksessa. Jumalan tähtitaivaan alta teille siunausta toivoen, JOHANNA REMES diakonissa Iitin seurakunta Jumalanpalvelus Su 12.11. Vaikka sinun haavasi vuotaa yhä! Ole minulle anteeksiantamattomalle armollinen. 4 KESKIVIIKKONA Joka liittyy Herraan, on samaa henkeä hänen kanssaan. 1.Kor. Kirkonkylän kylätalolla vilkas pyhäinpäivä Martta ja Venla puuhailivat Halloween-tunnelmissa muun muassa kasvomaalauksia. ”Annan anteeksi, mutta en voi unohtaa. Tilaisuuteen on vapaa pääsy. Sitä kannattivat Merja Lonka, Atte Savelainen ja Sinikka Heinonen. klo 12–15: Hartaus klo 14, Hiltunen. Heinola, Karttunen. klo 18 Raamatunopetussarja Jobin kirjasta (viimeinen kerta), ”Kärsivä ihminen ihmisten ja Jumalan käsissä” Jaalan kirkon seurakuntasalissa, kahvitarjoilu. Katekismuspiiri to 16.11. 1:15 PERJANTAINA Jeesus sanoo: Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. LAPSILLE JA PERHEILLE: Perhekerhot Kausalan srk-keskuksen alakerrassa kokoontuvat jälleen viikolla 46 keskiviikkoisin ja torstaisin klo 9–10.30. SUNNUNTAINA 12.11. Ke 22.11. Taidekellarin olivat valloittaneet kummitukset. Rukouksessa voimme pyytää Jumalalta voimia antaa anteeksi ja tunnustaa vaikeutemme antaa anteeksi. Kunnanhallituksessa vastaehdotuksena oli keskustan esitys, että kunnallisveroa korotettaisiin vain 0,50 prosenttiyksikköä ja että kiinteistövero pysyisi ennallaan. Heikki Kiviluoto. Meidän tulee olla anteeksiantavia ja rakastavia toinen toistamme kohtaan. klo 12–14 srkkeskuksessa. Kaikille avoin raamattupiiri ke 15.11. 2:9 SUNNUNTAINA Ojentakaa kurittomia, rohkaiskaa arkoja, tukekaa heikkoja ja olkaa kaikkia kohtaan kärsivällisiä. Annan anteeksi, mutta en kykene olemaan kanssasi tekemisissä. klo 11–12. klo 18 Siionin-virsiseurat Raitissa (Keskuskaari 1 A), Kiviluoto. klo 14 kirkon seurakuntasalissa Syntymäpäiväjuhla tänä vuonna 70, 75, 80, 85, 90, ja 95-vuotispäiväänsä viettäville. klo 10 Messu kirkossa. Rukousyhteys Jumalaan on myös tärkeää, sillä Hänen edessään voimme olla täysin rehellisiä ja avoimia, koska hän tuntee meidät ja heikkoutemme. klo 13, kerhohuone. Aurinko nousee Iitissä 8.05 ja laskee 15.51. Hyvät ihmissuhteet. Kääntykää ja uskokaa hyvä sanoma! Mark. Pahimpia ovat yleensä asiat, joita ei ole voinut kertoa kenellekään. klo 17 Kahvikonsertti srk-keskuksessa. Heti kun voit ”. Sak. klo 10 srk-keskuksen neuvottelutilassa, Hiltunen. Myyjäisistä ja kahvilasta apulaisineen vastannut Maija-Stina Kankkunen huuteli tiskin takaa, että ”ei ole tarvinnut kyläyhdistyksen väen keskenään tänään seurustella”. PERJANTAINA 10.11. 25:17 TIISTAINA Mikään ei tuota minulle suurempaa iloa kuin se, että kuulen lasteni elävän totuudessa. Kirkonkylän ja Radansuun seurakuntapiiri to 16.11. Järj. TULOSSA: Lähetyslounas Suomi 100-teemalla su 19.11. Me emme koskaan kykene olemaan Jeesuksen vertaisia anteeksiantamisen suhteen, mutta se ei anna meille lupaa kohdella toista ihmistä sydämettömästi. 6:17 Viikon miete Eniten järkeä kuluu suuriin typeryyksiin. Konsertin loppupuolen laulut liittyvät Suomen 100-vuotisjuhlavuoteen – niinpä illan päätteeksi kuullaankin Kalervo Hämäläisen teos Veteraanin Iltahuuto. 16.12.2017 on tulossa 10-synttärit, joka vaatii ilmoittautumista. Reformaation merkkivuoden luento: Mies nimeltä Martti Luther ma 13.11. Mutta miten sitten voi antaa anteeksi, kun joku ihminen on loukannut syvästi tai tuhonnut elämäni. Kakkukahvit sisältyvät ohjelman hintaan, 10 €, vanhan alttaritaulun kunnostuksen ja kehystyksen kustannuksiin. Diakonia. 05 829 3323 Avoinna: Ma-Pe klo 9-12 www.iitinseurakunta.fi JUMALANPALVELUS Su 12.11. Annan anteeksi – heti kun voin. NUORILLE: www.facebook.com/aikalisaiitinsrk www.iitinseurakunta.fi AIKUISILLE: Turinatupa ma 13.11. Ne vahingoittavat enemmän omaa sisintä kuin sitä ihmistä, jota vihaamme. Huppunen, Lehtonen, Kalioujnov-Salminen. Esityksen mukaan kunnallisveroprosentti nousisi nykyisestä 20,25:stä tasan 21 prosenttiin, yleinen kiinteistövero olisi 1,10 prosenttia, vakituisen asumisen vero 0,60 prosenttia ja muun eli vapaa-ajan asumisen 1,20 prosenttia. Kirkonkylä-Radansuun kyläyhdistyksen järjestämät perinteikkäät Pyhäinpäivän myyjäiset kahviloineen houkuttelivat asiakkaita koko päivän ajan. Se, että voimme elää hyvää, tasapainoista ja onnellista elämää meillä ei saa olla yhtään sellaista ihmissuhdetta, jossa kannamme vihaa, katkeruutta tai anteeksiantamatonta mieltä jotakuta ihmistä kohtaan. 1.Tess. marraskuuta klo 19 Kuusankosken kirkossa ja esittää monipuolisen kattauksen suomalaista hengellistä musiikkia. Ohjelma maksaa 10 euroa.. klo 12.30 Kirkonkylän srk-talossa, Vuolenkoskelaiset vierailulla. Suomalaisen hengellisen musiikin ilta Kuusankosken kirkossa Kuusankosken Kirkkokuoro konsertoi torstaina 9. klo 10 Sanajumalanpalvelus Jaalan kirkossa. Mutta ensimmäinen askel on, että tahdomme antaa anteeksi, tuntui miltä tuntui. 5:14 MAANANTAINA Lievitä sydämeni tuska, ota pois minun ahdistukseni. Kolehti: Koulutuksen mahdollistamiseen ja tukemiseen kehitysmaissa Kirkon Ulkomaanavun kautta. Veroihin esitetään Iitissä ensi vuodelle korotuksia Iitin kunnanhallitus on valmistellut ensi vuoden talousarviota ja on tehnyt esityksen ensi vuoden veroprosenteista. Tämä Satu Kreivi-Palosaaren rukous kuvaa koskettavasti sitä, miten vaikeaa aito anteeksi antaminen on. Ti 14.11. Lue posti sen tullessa ja toimi ohjeiden mukaan. KAHVITUPA: Kahvitupa avoinna: pe 10.11. KOULUIKÄISILLE: Katso www.iitinseurakunta.fi RETKET: Sinä 10-vuotias, -07, syntynyt. Anteeksiantamisen prosessi ei ole helppo eikä itsestäänselvyys. klo 18 Kahvituvassa, Hiltunen. Tämä erottaa kristityn ihmisen muista ihmisistä. Aurinko nousee Iitissä 8.08 ja laskee 15.48. Pienemmällä verojen korotuksella se jäisi lähtökohtaisesti noin 300.000 euroa alijäämäiseksi. klo 18 srk-keskuksen salissa, Hiltunen. To 16.11. Pekka Asikainen johtaa ja juontaa Kamarikuoro Kuparisten ohjelman. Iitin Kirkonkylän kylätalolla kävi pyhäinpäivänä melkoinen vilske, ja käytännössä kaikki tilat olivat käytössä. 3.Joh. Jokaisella meillä on varmasti mielessä joku ihminen, jolle olemme olleet tai olemme yhä katkeria tai jota kohtaan kannamme kaunaa, ja loukkauksen unohtaminen tuntuu mahdottomalta. Jokaisessa ihmissuhteessamme. päivänä 2017 Nimipäiviä TORSTAINA Teuvo PERJANTAINA Martti LAUANTAINA Panu SUNNUNTAINA Virpi Isänpäivä MAANANTAINA Kristian, Ano TIISTAINA Iiris KESKIVIIKKONA Janina, Janika, Janette, Janita Viikon sana TORSTAINA Jeesus sanoo: Aika on täyttynyt, Jumalan valtakunta on tullut lähelle. Ei riitä, että meillä on ylipäänsä joitakin hyviä ihmissuhteita. Aurinko nousee Iitissä 8.11 ja laskee 15.46. klo 17.30 Vuolenkosken srk-kodissa. LAUANTAINA 11.11. klo 13 Elma Myllylällä, Korppilantie 45. VOITTO RUOHONEN RITVA LAUNESKOSKI Torstaina marraskuun 9. Tapahtumat Ti 14.11. Ja vasta tämän jälkeen voi tapahtua aito ja todellinen sydämessä tapahtuva anteeksi anto ja unohtaminen. klo 14 Vanhemman väen kerho kappeliseurakunnan toimitilassa (Raitti, Keskuskaari 1 A), Erja Ylikoski. Tarkkaile postiasi. Mt-kerho mielenterveyskuntoutujille ke 15.11. Anteeksiantaminen on ainoa asia, joka voi poistaa katkeruuden. Hiljaisuuden päivä la 25.11. Rakas taivaan Isä, minun anteeksiantoni on niin vajaa. klo 11-14: Lounas klo 11–13. Tarkistathan roskapostikansion, jos viesti ei ole sinua tavoittanut. Kunnanhallituksen valmistelema ensi vuoden talousarvio tavoittelee noin 200.000 euron suuruista ylijäämää. Kaksi jäsentä, Terhi Kare ja Seppo Lehtinen, oli äänestyksen aikaan jo poissa kokouksesta. Paikalla kappalainen Ville Hiltunen. Konsertissa on myös lauluja ja virsiä, joihin kuulijat saavat osallistua yhdessä kuoron kanssa. Aurinko nousee Iitissä 8.13 ja laskee 15.43. RIPPIKOULU: Rippikoulukirjeet on lähetetty sähköpostitse sekä rippikoululaisille että huoltajille. Se vaatii pitkäjänteistä työtä. IITIN SEURAKUNTA KIRKKOHERRANVIRASTO P
Toki parannettavaakin jäi, mutta kokonaisuus tyydytti, päätti Backman puhelunsa Leppävirralta. jäsenistöä koolle vanhaan päiväkeskukseen keskustelemaan yhdistyksen purkamisesta eli sen toiminnan lopettamisesta. Yr ityksen C-tyttöjen 2-joukkue matkusti lauantaina Leppävirralle, jossa t iedet t i i n kovent u neesta vastuksesta. Uudet ihmiset, uutta ajatusta, Niskala totesi ja lupasi selvittää tilannetta vuosikokoukseen mennessä. Vuosikokous pidetään 26. Jäsenmäärästä toiminnan ei siis pitäisi olla kiinni, mutta Piekiäinen ja Kinttula totesivat, että Jaloisten aikoinaan vetämää toimintaa on jo siirtynyt muihin yhdistyksiin kuten partiolaisille ja Jaalan Voimalle. Aikuisjäseniä on 68 ja perheitä 47. päivänä 2017 Yrityksen C-tytöt voitokkaina kotisalissa Myös kakkostytöt kolmeen voittoon Leppävirralla Kausalan Yrityksen C-tytöt takoivat lauantain lentopalloareenoilla kahdella joukkueella kuusi voittoa. Johtokunta on päättänyt, että omat varansa (1.600 euroa) yhdistyksen mahdollisessa purkamisessa se siirtää muiden jaalalaisyhdistysten kautta lasten toiminnan hyväksi. Yhdistyksellä on varoja 1.600 euroa, ja hanketilillä 3.500 kotiseutusäätiöltä saatuja varoja melontasatamien rakentamista varten. marraskuuta vanhassa päiväkeskuksessa klo 14. Rakennuslautakunnan tulot jäävät alle tavoitteen Iitin rakennuslautakunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että rakennusvalvonnan tuloarviota muutetaan 76.000 eurosta 44.000 euroon. TÄNÄÄN 5 VOITTO RUOHONEN RITVA LAUNESKOSKI HOOBEE Torstaina marraskuun 9. Jaalan Jaloisten jäsenten näkemykset selvitetään Yhdistyksen jatkon kohtalo ratkaistaan syyskokouksessa Jaalan Jaloisten kohtaloa pohtivat sunnuntaina Paula ja Eero Niskala (vas.), Anna-Liisa Seppälä, Matti Heiskala, Keijo Nikula, Maarit Piekiäinen, Ritva Kinttula ja Aila Nikula. Nyt on miettimisen paikka, mitä tehdään. Yrityksen C-tyttöjen ykkösjoukkue esitti kauden parastaan voittamalla kotiturnauksessa kaikki ottelunsa 2-0. — Onko ylipäätään järkevää, että pienellä alueella on näin monta yhdistystä, kun aika ja voimavarat eivät riitä toimintaan, Piekiäinen pohti. Muina asioina rakennuslautakunta kävi viime kokouksessaan lähetekeskustelua rakennusvalvontataksan uusimisesta, antoi lausunnot useisiin vireillä oleviin kaavahankkeisiin, vahvisti vuokran yhdelle kunnan omistamalle kiinteistölle sekä myönsi yhdelle nuorelle ensiasunnon lainaa omakotitalon hankintaan. Johtokunta oli päättänyt esittää yhdistyksen purkamista, sillä aktiivinen toiminta on hiipunut käytännössä täysin viime vuosien kuluessa. Suomen Ladun yhdistys Jaalan Jaloiset ry:n johtokunta oli kutsunut sunnuntaina 5.11. Yksi liittyi saman tien jäseneksikin, Niskala kertoi. Avauspelissään Yritys kukisti Petäjäveden Petäjäiset suoraan 2-0, mutta joutui seuraavissa peleissä venymään lähes äärirajoilleen, kun emäntäjoukkue Leppävirran Viri ja tunnettu kasvattajaseura Savonlinnan Ajo venyttivät ratkaisut kolmansiin eriin. Kiinteää omaisuutta yhdistyksellä ei ole. Hallituksen jäsen Eero Niskala oli saapunut palaveriin toisesta kokouksesta, jossa oli Jaloisten tilanteesta kertonut ja saanut nuorilta perheiltä heti vastakaikua, että Jaloisia ei saa lopettaa. Tämän vuoden tammi-heinäkuun välisen ajan lupien kerrosala oli vain noin 5.000 neliömetriä, kun se vuotta aiemmin oli ollut noin 19.500 neliötä. Vuonna 1991 perustettu yhdistys oli aktiivivuosinaan Jaalan näkyvimpiä toimijoita; parhaina aikoina vuoteen saattoi mahtua jopa kolmekymmentä eri tapahtumaa: muun muassa lumenveistot, Lapin-retket, hiihtokoulu, erilaiset ulkoretkeilyt ja perheliikunta. Ne Yritys hoiti mallikkaasti numeroin 15-11 ja 15-6 varmistaen samalla turnausvoiton ja kehityksen kannalta tärkeän, entistä kovemman vastuksen, seuraavaan turnaukseen. Yrityksen valmentaja Katja Backman oli selvästi huojentunut voitoista ja tavallaan myös joukkueensa otteista, missä oli paljon hyvää. Kokoukseen saapui kahdeksan osanottajaa. Yhdistyksen puheenjohtajan Maarit Piekiäisen ja sihteerin Ritva Kinttulan mukaan jäseniä on kirjoilla peräti 171, mutta perhejäseniä on paljon. Mikäli tuolloin päätetään jatkamisesta, syyskokouksen asialistalla on joka tapauksessa uuden hallituksen valinta, ja myös puheenjohtaja on valittava, sillä Piekiäisellä tulee sääntöjen määräämä kolme vuotta täyteen. Se ei pelin lopputuloksiin kuitenkaan vaikuttanut, sillä Yrityksen -04 syntynyt joukkue taisteli esimerkillisesti kolmesta otteluista kolme voittoa varmistaen seuralle loistavan menestyksen ikäluokassa. Yrityksen valmentaja Suvi Karjalainen oli tyytyväinen joukkueensa esityksiin ja ennen kaikkea parantuneisiin otteisiin turnauksen kestäessä. — Tavoitehan ei ole pyrkiä niin vilkkaaseen toimintaan kuin tämä parhaimmillaan on ollut, mutta jotakin kumminkin. Keskustelun kuluessa Niskala lupasi selvittää jäsenistön kannan tilanteeseen sekä keskustella aktiivisuuttaan osoittaneiden nuorten perheiden kanssa Jaloisten tulevaisuudesta. Kotiturnauksessa ykköstytöt otti turnausvoiton lyömällä Haminan Arsin ja Espoo Lentiksen 2-joukkueet sekä Lauritsalan Kisan selvästi 2-0. — Ensimmäisessä ottelussa tyydytti vain voitto, mutta jatkossa pelaajat ryhdistäytyivät, jättivät turhan hermoilun pois keskittyen omiin suorituksiin. Se toi parannusta nostopeliin ja sitä kautta passarin ja keskihyökkääjien yhteistyöhön, kertoi Suvi tyytyväisenä turnauksen käänteisiin. Syyskuun loppuun mennessä lupatuloja oli kertynyt 33.440 euroa, ja loppuvuoden kertymäksi on arvioitu noin 10.000 euroa. Vastaavasti edellisessä kokouksessaan lautakunta oli sopinut maksijärjestelystä muutamien nuorten kanssa, joille oli aikanaan myönnetty ensiasunnon lainaa, mutta joiden kohdalla lainan nauttimisen edellytykset eivät enää täyty.. Kappalemääräisesti rakennusluvissa ei ole edelliseen vuoteen verrattuna kovin suur ta alenemaa, mutta kerrosalassa pudotus on tuntuva. — Taistelu jäi erityisesti mieleen, jota todisti kahdessa ottelussa otettu voitto pikkuerässä. — Neljä, viisi perhettä ilmoitti minulle olevansa valmiita ottamaan tästä kopin
Loppuillan tansseja tahditti kylän oma Maakansa Brothers. kotien varautumisesta, jonka tärkeydestä saatiin Kiira-myrskyn myötä oppia. Nyt keskustellaan liittoutumattomuudesta ja liittoutumisesta: — Kansakuntana olemme liittoutuneet länteen. Jokaista juhlapöytää somisti havukoriste Suomi 100 -hengessä.. — Tulee myös ottaa huomioon, että kaveria, nuorta tai vanhaa, ei Suomessa jätetä yksin, Jokinen viittasi kotimaassa kasvaviin ongelmiin, syrjäytymiseen koulutuksesta ja työmarkkinoilta ulos jäämiseen. Suomen kaukonäköisyyttä ovat monet ulkomaat kiitelleet, koska maa ei luopunut yleisestä asevelvollisuudesta kylmän sodan päätyttyä, toi Jokinen esiin: — 900.000 reserviläiskirjeen lähettäminen asevelvollisillemme oli voimakas viesti ulospäin siitä vastarintapotentiaalista, joka maassamme on. Jokainen suomalainen on maanpuolustaja tehdessään valintoja, jotka vievät joko kauemmas tai lähemmäs unelman saavuttamisesta. — Asioista pitää ottaa itse selvää, lähteitä tulee olla useita, jotta löytää oman polkunsa tavoitteitaan kohti. Maakansan maaja kotitalousnaiset olivat loihtineet metsän antimista juhlavan pitopöydän. Sotilaallisia turvatakuita meillä ei ole, eikä niitä lähitulevaisuudessa välttämättä ole näkyvissäkään, Jokinen huomautti: — Puolustusvoimat kuitenkin rakentaa luottamusta tärkeimpiin kumppaneihinsa lähes 90 harjoituksella vuosittain. Hän syntyi 50 vuotta sitten Kausalassa, ja asui ja kävi koulua Maakansan alueella, kunnes parikymppisenä suuntasi unelmiensa perään. Huolestuttavina Jokinen pitää niin Venäjän lännenvastaisuutta ja sotilaallisen voiman käyttöä Syyriassa ja Ukrainassa kuin Lähi-Idän väkivaltaisuuksia, jotka pitkittyessään ovat johtaneet terrorismin sikiämiseen. Erilaiset Suomea ja suomalaisia koskevat varautumisen ja valveutumisen aiheet ryydittivät prikaatikenraali Pasi Jokisen juhlapuhetta, jossa hän monista eri näkökulmista tutkiskeli pääasiassa, missä tänä päivänä mennään. Juhlan järjestivät Maakansan kyläyhdistys ja Maakansan Metsästäjät, Maakansan maaja kotitalousnaiset sekä vastaperustettu Maakansan elävän musiikin yhdistys. Tämän voimavaran ylläpidosta ja kehittämisestä on tärkeää huolehtia ajassa ja niin, että se säilyttää yhteiskunnallisen hyväksyttävyyden ja hyödyllisyyden. Tuomo Peltola otti vastaan Sauli-veljen viirin, ja juhlasta estyneiden Pekka Heinon sekä Marjo ja Jari Tuomisen viirit toimitetaan myöhemmin. Tervehdyssanat juhlaväelle lausui kyläyhdistyksen varapuheenjohtaja Johannes Niemeläinen ja kunnan tervehdyksen puolisonsa, kunnanvaltuuston puheenjohtaja Anniina Peltola. — Onkin tärkeää, että tiedustelulait etenevät, jotta turvallisuusviranomaisten edellytykset terrorismin torjuntaan paranevat. päivänä 2017 RITVA LAUNESKOSKI ”Jokainen suomalainen on maanpuolustaja” Maakansan Suomi 100 -juhlassa korostuivat tiedot, taidot ja ymmärrys Maakansan seuratalolla vietettiin poikkeuksellisen juhlavaa tienoon viiden kylän yhteistä tilaisuutta, kun juhlistettiin 100-vuotiasta Suomea ja sen Yhdessä-teemaa vähän paremmilla hirvipeijaisilla. Jotta tavoitteita osataan laatia, on oltava unelmia. 6 Torstaina marraskuun 9. Juhlaan oli ilmoittautunut 140 henkilöä, ja kun mukaan laskettiin talkoolaiset ja muusikot, päästiin helposti 170 henkeen; se oli Maakansan maaja kotitalousnaisten illan muonitusvahvuus. Juhla tehtiin kylien seurojen ja yksityisten ihmisten yhteisvoimin, ainoastaan juhlan musiikki saatiin eteläkouvolalaiselta Ahvion soittokunnalta johtajanaan Rikupetteri Aaltonen. Hän muistutti, että jokainen suomalainen on maanpuolustaja: — Nyky-yhteiskuntamme puolustaminen edellyttää toimia joka päivä. Jokisen mukaan Suomen turvallisuus on murroksessa. Tapahtumassa jaettiin huomionosoituksia ja kuultiin prikaatikenraali, pääesikunnan valmiuspäällikkö Pasi Jokinsen monia näkökulmia avannut juhlapuhe. — Perinteistä ulkoisen turvallisuuden sotilaallisen maanpuolustuksen ja kriisinhallinnan sekä ulkopolitiikan kehää ovat tulleet täydentämään yhdistelmäeli hybridiuhat ja informaatiosodankäynti, Jokinen listasi: — Maamme ulkopuolelta leviävä tietoverkkoja käyttävä kyberrikollisuus, laiton ja hallitsematon maahantulo ja ihmiskauppa sekä sisäisessä turvallisuudessa vakava ja järjestäytynyt rikollisuus kuten moottoripyöräjengit. Kyläyhdistys kiitti yhdistyksen viireillä kylän hyväksi työskennelleitä Irma ja Niilo Napolaa, Pekka Heinoa, Sauli Peltolaa sekä Marjo ja Jari Tuomista. Kansainvälinen yhteistyö on Suomelle tuttua jo jatkosodan ajalta Saksalta saatuna apuna. Irma ja Niilo Napola saivat kiitoksena kylän hyväksi tekemästään työstä kyläyhdistyksen viirin. Tarjolla oli oikea pitopöytä. Kun me näissä tapahtumissa osoitamme osaamisellamme olevamme turvallisuuden tuottaja emmekä kuluttaja, olen varma, että saamme apua, jos alueellamme vielä joskus asein taistellaan. Prikaatikenraali Pasi Jokinen ja Maakansan kyläyhdistyksen varapuheenjohtaja Johannes Niemeläinen keskustelivat mm. 30 vuotta on vierähtänyt puolustusvoimien palveluksessa, ensin ilmavoimissa erilaisissa tehtävissä ja nyt pääesikunnan valmiuspäällikkönä
Se on ajatus ainutlaatuisuudesta ja ainutlaatuisesta kehityskertomuksesta, ja ne ovat kansallisen itsetunnon tärkeitä osia. Välinpitämättömyys, pelko ja kyynisyys ovat demokratian vihollisia.. Kun identiteeteille ei ole enää normeja, joutuvat yksilöt suoriutumaan yksikseen identiteettiensä rakentamisesta ja sen seurauksista. Kansakunnan ytimessä on alitajuinen sidos, joka yhdistää sitä, ja toisaalta erottaa sen muista. Juhlapäivän ajan esillä olleessa näyttelyssä oli myös joitakin esineitä, jotka Orava oli saanut lainaan veljeltään sekä eräältä kyläläiseltä. — Tässä on riski, että hän rakentaa ympärilleen eräänlaisen kuplan: kokonaisvaltainen näkemys jää saamatta. Toinen mielenkiintoinen kuvasarja liittyi Hitlerin vierailuun Marskin 75-vuotissyntymäpäivillä. — Yhteiskunnan taantumisen välttämiseksi kansalaisia tulisi kohdella aikuisina, ja ongelmista on puhuttava. Suurissa päätöksissä kyse on usein enemmän todennäköisyyksistä kuin varmasti toteutuvasta, Jokinen muistuttaa: — Päättäjien pitää pystyä tämä myöntämään ja median sekä kansalaisten se myös sallimaan. Rokottaminen edellyttää vanhemman yhteydenottoa kouluterveydenhuoltoon. — Tämä vapaus ja oikeus on suuri vastuu. Rokotustilaisuudet ilman ajanvarausta: Iitin terveysasema, Iitin 29 ti 14.11. päivänä 2017 RITVA LAUNESKOSKI Mannerheim-näyttely täydensi hienosti Suomi 100 -juhlaa Maakansan Metsästäjät ry:n puheenjohtaja Mauri Orava on kiinnostunut sotahistoriasta, joten sitä tutkiessaan hän ei ole voinut välttyä marsalkka Mannerheimin osuudesta maamme vaiheissa. klo 9-11 ja 14-16 Kouluterveydenhuolto Koululaiset saavat rokotteen kouluterveydenhuollossa. — Taistelu ihmisten mielistä on käynnissä informaatiosodassa. Nähtävillä oli myös pari deaktivoitua konepistoolia. 1898 perustettu Ahvion soittokunta esitti mm. Esillä oli runsaasti erilaista kirjallisuutta sekä myös väkeviä, jotka kantavat Mannerheimin nimeä, esimerkiksi Viron-tuonti Mannerheim-vodka. Marskin syntymästä on tänä vuonna tullut kuluneeksi 150 vuotta. Noin 30 vuoden ajan Orava on kerännyt Mannerheim-aineistoa, ja sitä hän on löytänyt huutokaupoista, kirpputoreilta ja myyntitapahtumista. 7 Torstaina marraskuun 9. klo 8-12 Äitiysja lastenneuvolan asiakkaat Koko rokotuskauden ajan neuvola-asiakkaat lapset, raskaana olevat ja perheenjäsenet, saavat kausi-influenssarokotteet vastaanoton yhteydessä, ajanvarauksella neuvolasta tai voivat käydä omassa neuvolassa järjestetyissä yleisissä rokotustilaisuuksissa. Mauri Oravan Mannerheim-kokoelmasta riitti hyvin näyttelyksi. Näyttelyssä oli runsaasti valokuvia, joista puolison Anne Oravan asettelutaidoin oli koottu esimerkiksi kronologinen kuvakooste Mannerheimin tiestä kehdosta hautaan. klo 8-11 ja 13-16 ke 15.11. klo 8-11 ja 13-16 Vuolenkosken neuvola, Vuolenkoskentie 1296 pe 17.11. klo 8-11 ja 13-16 to 16.11. — Saimme yksinoikeudella teettää kuvia Rudolf Waldenin jäämistöstä löytyneistä negatiiveista, Orava paljasti ja mainitsi: — Toki Mannerheim oli ristiriitainen persoona, joten olen tutkinut hänen aikaansa myös kriittisesti. — Mannerheim-ristin ritareista osa oli nimenomaan konepistoolimiehiä, ja ajattelin, että aseet houkuttelisivat paremmin miehiä tutustumaan näyttelyyn. KAUSI-INFLUENSSAROKOTUKSET Iitissä 2017 Maksuton kausi-influenssarokote annetaan seuraaville ryhmille: • yli 65 vuotiaat • henkilöt, joilla on jokin yleistilaa alentava pitkäaikaissairaus tai lääkitys • raskaana olevat naiset • 6-35 kk ikäiset lapset • vakavalle influenssalle alttiiden henkilöiden lähipiiri • varusmiespalvelukseen astuvat miehet ja vapaaehtoiseen asepalvelukseen astuvat naiset • potilaiden ja asiakkaiden hoitoon ja huoltoon osallistuva lääkehuollon, sosiaalija terveydenhuollon henkilökunta Kausi-influenssarokotteen sekä pneumokokkirokotteen ostaneet voivat saada rokotteen yleisissä rokotustilaisuuksissa. — Maahanmuutto, jossa on myös muuttoa väärin perustein, tulee viranomaisten tunnistaa ja erottaa oikeasta tarpeesta, kansalaisten tehtävä se ei ole, Jokinen korosti ja muistutti myös ilmastonmuutoksen olevan tulevaisuuden haaste Euroopalle, kun elinmahdollisuudet kapenevat voimakkaasti kymmeniltä miljoonilta afrikkalaisilta. lyhennelmän Finlandiasta. Iitin lastenneuvola, Iitintie 29 ke 22.11. Rokotuksia koskevat tiedustelut: Puh 03 819 4361 www.phhyky.fi Jokinen korostaa Suomen kokonaisturvallista, yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaamisen mallia, josta huolehtiminen edellyttää yhteistä tilannekuvaa ja -ymmärrystä muuttuvasta turvallisuusympäristöstä ja riittäviä toimivaltuuksia vastatoimenpiteitä varten. Hän tarkasteli myös nyky-yhteiskunnan ihmisille tarjoamaa suurta vapautta eli oikeutta määritellä itse identiteettinsä. Informaatiovaikuttamisen perusasioita ovat kielteinen vaikuttaminen ja pyrkimys hajottaa maa sisältä päin: tähtäimessä on aina yhteisölle tärkeä arvo tai uskomus, Jokinen selvittää. Ihminen valitsee itse, mistä lähteistä hän tietoisuutensa muodostaa. Näyttelyssä oli myös esillä useita patsaita ja tauluja, päiväkäskyja muistotauluja sekä myöntökirjoja, Suomen Monetan painamia erikoisja muistorahoja, joista Oravan mieltä lämmittää erityisesti perheeltään 60-vuotislahjaksi saama Mannerheimin muistolyöntien sarja
Kokouksessa käsitellään yhdistyksen syyskokouksen sääntömääräiset asiat. 050 387 1648 Puhelinpäivystys pe klo 10–12 Lähetyssihteeri Maija Kauppinen..............050 387 1653 Seurakuntamestari Tiina Klemola....................050 387 1646 Lastenohjaajat.....................050 387 1652 Emäntä-siivooja Tanja Nieminen..................050 387 1650 Verotoimisto Kauppamiehenkatu 4, 45100 Kouvola (Verohallinnon yhteinen vaihde) ...............................................0206 12000 Kaakkois-Suomen työja elinkeinotoimisto Asioi verkossa: te-palvelut.fi Asioi puhelimitse: henkilöasiakkaat...................0295 042 002 ja työnantajaja yritysasiakkaat ................................................0295 042 001 Asioi toimipaikoissa: ks. 0400 650 293 Kuntosalin aukioloajat: ark. Tervetuloa! Johtokunta Iitin Erä myy maanvuokraajilleen HIRVENLIHAA majalla tiistaina 14.11. klo 18.00–18.30. Sääntömääräisten asioiden käsittelyn lisäksi keskusteluun nousi kierrätyskeskus, josta Leena Viitala on tehnyt aloitteen kunnanvaltuustossa. lopettamiskokous: to 28.12.2017 klo 12.00 Leila Kotikuusella, Valimotie 2. 040 548 2693 Eläinlääkärin vast.otto klo 8–9.30 ...........................................02061 57902 Kansalaisopisto.............040 554 6502 Kausalan urheilukenttä..040 483 3792 Kuntosali........................ Valtuuston pöytäkirjoista Valtuuston pöytäkirja siihen liitettyine valitusosoituksineen pidetään tarkastamisen jälkeen nähtävänä kunnan verkkosivuilla siten kuin kuntalain 140 §:ssä säädetään. Kokouksissa käsitellään yhdistyksen lopettamisasia ja muut yhdistyksen lopettamiseen liittyvät asiat. Valtuuston kokouskutsut ja esityslistat Kunnanvaltuuston kokouskutsu ja esityslista lähetetään vähintään 4 päivää ennen valtuuston kokousta kullekin valtuutetulle sekä niille, joilla on kokouksessa läsnäolooikeus tai -velvollisuus. 050 387 1649 Diakoniaviranhaltijat Sirpa Pusila....................... te-palvelut.fi/kaakkois-suomi Esko Käki..........................0400 753 908 Puheenjohtaja, VAPEPA-kouluttaja, ensiapupäivystykset Sauli Peltola....................0400 151 889 Varapuheenjohtaja, SPR kotimaan-apu, SPR sosiaalitoiminta, VAPEPA-yhdyshenkilö Anneli Käki......................0400 704 370 Sihteeri, ensiapukoulutukset Maataloustoimisto, Iitti Vanha kunnantalo. 0600 15333 (1,71 €/min) ark. päivänä 2017 Perheniemen evankelisen opiston kannatusyhdistys ry:n VUOSIKOKOUS opistolla ma 27.11.2017 klo 18.30 Käsitellään sääntöjen määräämät asiat ja toveritoimikunnan asiat. 040 550 0257 Paloja pelastuslaitos Kymenlaakson pelastuslaitos ................................................(05) 23 161 Sosiaalija terveyspalvelut Päijät-Hämeen sosiaalija terveydenhuollon kuntayhtymä ................................................(03) 81 911 Ympäristöpalvelut Kouvolan kaupunki................02061 511 IITIN KUNTA Nuorisotyönohjaajat Jukka Kaunisto.................050 387 1647 Tuula Lehtoranta............. Käsitellään sääntömääräiset asiat. Tämän lisäksi koolla ollut väki iloitsi Vuolenkoskella hyvässä vauhdissa olevasta monitoimihallin rakennustyöstä.. 2. Kokouksessa päätettiin Kari Porkan jatkavan paikallisosaston puheenjohtajana ja Markus Munnen varapuheenjohtajana. Iitin Pyrintö Sääntömääräinen syyskokous pidetään torstaina 23.11.2017 klo 18.30 Kausalan ABC:n kabinetissa. Hallitus Iitin INTO ry:n sääntömääräinen syyskokous su 19.11.2017 klo 15.00 Kauppakatu 4, Kausala (Iinalla). klo 5.30–22, la klo 5.30–18, su klo 5.30–19 Kirjasto Kausansaarentie 3...........040 483 3800 Kirjaston aukiolot: Omatoimiaika Palveluaika ma–pe klo 7–20 ma–ti klo 12–19 la–su klo 7–16 ke klo 10–16 to klo 12–19 pe klo 10–16 Kirjastoauto....................040 523 2543 Päiväkoti Metsämyyrä...040 483 3710 Päiväkoti Peltohiiri.........040 483 3733 Päivähoidon ohjaaja...... Avoinna ma-ke klo 9–15....044 781 3711 IITIN SEURAKUNTA Kirkkoherranvirasto Eerolantie 1, 47400 Kausala puh. 02061 59600 sähköpostiosoite: asiakaspalvelu@iitti.fi Kunnantalo, Rautatienkatu 20, 47400 Kausala Vanha kunnantalo, Rautatienkatu 22, 47400 Kausala Toimistot avoinna klo 9.00-15.00 Iitin kunnan virallinen sähköpostiosoite: kirjaamo.iitinkunta@iitti.fi henkilöille: etunimi.sukunimi@iitti.fi Iitin Vuokratalot Oy.....040 483 3765 ......................................... 16–08, pe 16–ma 08 ja juhlapyhinä KUNNANVALTUUSTON KOKOUKSET Iitin kunnanvaltuuston kokousajankohdat ja -paikka Iitin kunnanvaltuusto kokoontuu vuonna 2017 seuraavasti: – maanantaina 13.11.2017 kello 18.00 – keskiviikkona 15.11.2017 valtuustoseminaariin – tiistaina 12.12.2017 kello 18.00 Valtuuston kokoukset ovat julkisia, ja kokouspaikkana on kunnantalon valtuustosali (Rautatienkatu 20). Iitissä 9.10.2017 Hallitus IITIN KUNTA TIEDOTTAA ELÄINLÄÄKÄRIPÄIVYSTYS ELÄINLÄÄKÄRIPÄIVYSTYS Kouvola ja Iitti p. Salparinteentie 1. IITIN NIINIMÄEN MARTAT RY Ylimääräiset kokoukset 1. Heidän lisäkseen paikallisosaston johtokuntaan kuuluvat seuraavan vuoden ajan Leena Viitala sekä Sanna Jaakola. 02061 59600 www.iitti.fi Avoinna ma klo 8.00–17.00, ti–pe klo 8.00–15.00 P. 02061 59618 Vaihde avoinna ma klo 9–17, ti–pe 9–15 P. Tervetuloa! Iitin Latu ry/hallitus Suomen Punaisen Ristin Iitin osaston s y y s k o k o u s Kuusankoski-talolla su 19.11.2017 klo 13.00 alkaen. Maanvuokraajat, kyläläiset ystävineen ja seuran jäsenet tervetuloa! IITIN NUORTEN ISÄNTIEN KERHON syyskokous pe 17.11.2017 klo 19.00 alkaen Artjärvellä Markku Niemen mökillä. 8 M U U M IP E IK K O VAIHDE puh. Paikallisosasto on vahvistunut viime vuosina etenkin nuorempien sukupolvien edustajilla, joita onkin otettu mielellään mukaan toimintaan. Tervetuloa! Johtokunta VUOLENKOSKEN MAASEUTUSEURA RY:n syyskokous seuratalolla ke 15.11.2017 klo 19.00. Tervetuloa! Johtokunta Lyöttilän Erän HIRVIPEIJAISET la 11.11.2017 klo 19.00 Maamiesseuran talolla. Paikallisosasto kannattaa myös uuden päiväkodin rakentamista ja toivoo siitä tulevan suunnitelman mukaisesti kotimaisen, terveellisen ja toimivan puurakentamisen taidonnäytteen. Jaalan Jaloiset ry Sääntömääräinen SYYSKOKOUS pidetään su 26.11.2017 klo 14.00 vanhan päiväkeskuksen tiloissa, os. Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Käsitellään sääntömääräiset syyskokousasiat. TERVETULOA! Iitin Latu ry:n sääntömääräinen syyskokous pidetään s u n n u n t a i n a 19.11.2017 kello 18.00 Lähi-ABC Kausalan kokoustilassa (Hallitie 1, Kausala). Mukana piiristä osaston kummi Johanna Vihervaara. Samassa ajassa kokouksista tiedotetaan ja esityslista julkaistaan kunnan verkkosivuilla. 050 387 1645 Johanna Remes................ lopettamiskokous: ti 21.11.2017 klo 13.00 Kaarina Rautiaisella, Heikintie 1. Tilaisuus alkaa kahvitarjoilulla. KD:n paikallisosasto näkee kertakäyttökulttuuria hillitsevän kierrätyskeskuksen tarpeellisena. (05) 829 3323 avoinna ma–pe 9–12 khvirasto.iitti@evl.fi www.iitinseurakunta.fi Taloustoimisto..................(05) 829 3325 avoinna ma–pe 9–13 Kirkkoherra Mikko Pelkonen................050 387 1640 Kappalainen Ville Hiltunen....................050 387 1642 Seurakuntapastori Henna Huppunen..............050 387 1654 Kanttori Leila Räsänen ...................050 387 1643 Talouspäällikkö Iiris Mäenpää ...................050 387 1644 Torstaina marraskuun 9. Tervetuloa! Hallitus KD:n paikallisosasto vahvistunut Suomen K ristillisdemokraattien (KD) Iitin paikallisosasto kokoontui tiistaina 31.10.2017 Lyöttilässä
Vahviala-seura ry. Ilm. Jaalan–Kuusankosken–Valkealan yhdistykset tarjoaa! Matkan Lissabonin ihanaan kevääseen 10.–15.4.2018. Seuraava liturgia la 18.11. Asiantuntijana paikalla farmaseutti Heidi Romppanen Iitin apteekista. Paikkoja varattu 35, muutama paikka vapaana. Täydellinen esite mainittujen yhdistysten sivuilla. Kaikki mukaan!. Päivän aikana tutustutaan myös hänen taidenäyttelyynsä. Tiedustelut 040 504 8831. Mukana piirin edustaja Antti Nurmi. Tarjoamme matkaa kaikille Kouvolan alueen eläkeläisille, pyytäkää esite s-postiinne. Iitin Karjalaseura ry:n tarinakerho kokoontuu to 16.11. Tarjolla soppaa ja kakkukahvit sekä kaikenlaista ohjelmaa, mm. mennessä 040 566 4727/Eeva. 040 5508 366. Johtokunta kokoontuu ensin. Ilmot maanantaihin mennessä puh. alkaen klo 17.30. Mölkkyharjoitukset jatkuvat hiihtomajalla maanantaisin klo 10.00. klo 13.00. Seuran jäsenet, maanvuokraajat sekä kyläläiset joukolla mukaan! Ti 14.11. Soita heti Irmalle p. Eläkeliiton Iitin yhdistys. Kimppakyydit Kausalan torilta klo 12.15. Aiheena Suomen panssarivoimat sodassa 1941–45 ja sodan jälkeen. klo 17 Kausalan seurakuntakeskuksessa. klo 17 alkaen. klo 8.00– 13.00 Ravilinnassa. klo 18.30 Tullalla. 0400 750 146. Kaikki mukaan! Iitin Kalamiehet. Klo 18.00 alkaen vietetään yhdistyksen 100-vuotisjuhlia. mennessä puh. 0500 485 252 tai iitinpyrinto@gmail.com. MTK-Iitti ry:n syyskokoontuminen ti 14.11. Tapahtumapäivän teemana on Kotimaani ompi Suomi ja ohjelmassa on esitelmä Matti Ylänteen elämästä ja taiteesta. Myyjiä pyydetään ilmoittautumaan Harrille p. Kaikille avoin teematilaisuus tänään torstaina 9.11. Asko Karjalainen pitää syyskokoontumisluennon ”Suomen p a n s s a r i v o i m a t sodassa 1941–45 ja sodan jälkeen” Kausalan Kerholla (Ponnilla) 13.11. 0500 553 634 tai pirpana53@ hotmail.com ja eero.poikela@ gmail.com. Tuettu Veikkauksen tuotoilla. Arpajaiset. Yhteystiedot: www.iitinjousiampujat.fi. Johtokunta kokoontuu ke 15.11. 9 www.iitinseutulehti.fi Julkaisija: Iitin Lehti Oy ISSN 0357-9107 Sitoutumaton Sanomalehtien Liiton jäsen Y-tunnus 0158721-0 Osoite: PL 37, 47401 Kausala Kauppakatu 6, Kausala Internet-osoitteemme: www.iitinseutulehti.fi Avoinna Ma–Ti 8.30–16 Ke–To 8.30–15.30 Pe 8.30–15 Ilmestymispäivät: Maanantai ja torstai Päätoimittaja Voitto Ruohonen 0400 727 234 voitto.ruohonen@iitinseutulehti.fi Toimittaja Ritva Launeskoski 0400 723 727 ritva.launeskoski@iitinseutulehti.fi Toimittaja Lumimarja Tirronen 0400 728 113 lumimarja.tirronen@iitinseutulehti.fi Konttoripäällikkö Satu Santala (05) 326 0355, 0400 857 577 asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi Asiakaspalvelu, ilmoitukset, tilaukset ja laskutus Mainonnan suunnittelija Eeva Sihvola 0400 857 577, (05) 326 0355, ilmoitukset@iitinseutulehti.fi Asiakaspalvelu, ilmoitukset, tilaukset ja graafinen suunnittelu VARAA AIKA: 010 397 1010 tai www.laakarikeskus.net Puhelun hinta 8,28 snt/puhelu + 5,95 snt/ja matkapuhelimista + 17,04 snt/min KOUVOLAN AINOA KOTIMAINEN LÄÄKÄRIKESKUS lääkärit, magneettikuvaus, röntgen, ultraääni, maha-suolikanavan tähystykset, naprapatia, fysioterapia, astmaja diabeteshoitaja, työterveyshuolto, CERAD muistitestit, rokotukset Torstaina marraskuun 9. Tilaisuudessa mitataan sokeria, kolesterolia, verenpainetta ja kehonkoostumusta (maksullisia). Iitin Pelastakaa Lapset hallitus. klo 13.00–14.30 Iitin seurakuntakeskus, Eerolantie 1. krs, Kouvola. 045 639 5109 tai 040 546 778. LC Kausalan kuukausikokoontuminen tänään torstaina 9.11. Syyskokoontuminen ma 13.11. klo 17.30 alkaen. Yleisötapahtuma ke 15.11. p. Joululounas on torstaina 14.12. Tänään torstaina 9.11. Lomakivessä klo 12.00. klo 13.00 Kymen Paviljongissa Kuusankoskella. klo 13.00 Kausalan ABC:n kabinetissa. 040 581 1670 (s-posti jumissa). Kouvolan Tuulensuojaan, Hallituskatu 9. Ilmoittaudu Pirjolle viimeistään 4.12. Tilaisuudessa esiintyvät Kamarikuoro Kupariset johtajanaan Pekka Asikainen sekä Hanna Hasu (laulu) ja Johanna Hasu (piano). Sjögrenin seuran vuosipäivää vietetään KAHVIKONSERTIN merkeissä Isänpäivänä su 12.11. Ota mukaan käsineet ja millä katkot oksia ja hyvä mieli. Kaikki joukolla mukaan! Yhdistys tarjoaa kahvit. Kaikki joukolla mukaan! Iitin ortodoksiapiiri ry. klo 13.00 Ravilinnan kahviossa. klo 10.00. Luennon aiheena on Pysy pystyssä muistisairaanakin! Arjan ideoita kaatumisenehkäisyyn! Luennoimassa Anne Heikkilä, kotihoidon hoitotyön vastaava, Kouvolan kaupunki. Kaukaan maaja kotitalousseuran s y y s k o k o o n t u minen ma 20.11. Datanomi Krista Tuominen opastaa älypuhelimien käyttöä. Kahvitarjoilu alkaa klo 12.30. Ta p a a m i n e n joulupuuron merkeissä ti 28.11. Tuo tullessasi arpavoittoja yhdistyksen joulumyyjäisiin. Kaikki mukaan viettämään kanssamme syksyn tapahtumapäivää 11.11. päivänä 2017 Pidämme havuseppeletalkoot 14.–15.11. klo 15–16.30 Aivoterveysluento Kouvolan kansalaisopiston auditoriossa, Salpausselänkatu 38, 2. Osasto maksaa jäsenten ruuan, muut voivat osallistua maksamalla täyden hinnan. klo 17.00. klo 10 Kausalan ABC:llä syysasioiden merkeissä. Kahvitarjoilu. klo 18.00 Lomakivessä. 0400 179 135, Pentille p. Ilmoittautumiset 6.11. Syyskokoontuminen ja marraskuun kerho kunnantalolla ma 13.11. Kokoontumisen jälkeen Elena Autio, FT, ravitsemusluento mm. Tilaisuuden yhteydessä on tuotemyyntiä. Perinteiset joulumarkkinat pidetään lauantaina 16.12. Ravilinnassa klo 17–19. Omaishoitajien edustajan Sirpa Kristerin esitelmä. Lisätietoja p. Kaikki mukaan toteuttamaan yhteistä, arvokasta toimintaamme. Verkkovälitteisesti Iitin kirjastolla, Kausansaarentie 3, Kausala. Kaikki mukaan! Veteraanien talkoot tänään to 9.11. klo 17.00 ehtoopalvelus tsasounalla. veteraanimajalla klo 17.30. Tulkaaha kaik haastelemmaa! SAMPOLAN YKSITYISTIE. klo 17.30 Kausalan Ponnilla. Ruuskasen alakertaan klo 19.00 alkaen. 040 840 8024. Lähtö Rallin pihasta klo 9.00 – haravat mukaan. 044 025 7470 tai Reijolle p. 24.11. klo 15.00 Kausa-lan ABC:n kabinetissa. Tapaamme kirjastolla ti 14.11. Pikkujoulu yhdessä JHL:n kanssa Ravilinnassa lauantaina 18.11. Kardiologi Seppo Voutilainen luennoi valtimotautien riskitekijöistä ja hoidosta. Ohjelmistossa on pääosin vanhaa kirkkomusiikkia. Kaikki mukaan! Iitin Sydänyhdistyksen sydänkerho tänään to 9.11. Esitelmätilaisuus Kausalan Kerholla maanantaina 13.11. T e r v e y s k e s k u k s e n Eläkeläiset. Iitin Eläkkeensaajat ry. Näitä tehdään usealla kylällä – ota osaa. Valmennusvuorot maanantaisin ja torstaisin klo 17.30-19.00 Zepolla, Tillolantie 32. mennessä; Pirjo Anttonen, puh. HUOM! Roosa nauhojen myynti jatkuu marraskuun ajan. klo 14.00. Kokoontuminen Sampolantie 189, omat sahat mukaan. hevosrehuista ja hevosten rehuperäisistä sairauksista. A.J. Kaikki mukaan talkoisiin! Kahvitarjoilu. Kirkonkylän kylätalolla eli kesäkahvilalla klo 10 alkaen molempina päivinä. klo 14.00–14.30 kirjastolla. klo 18.00. 050 518 7630. Ilmoittautuminen 12.11. Oksien ja puiden karsintatalkoot ti 14.11. klo 10.00. Ilmoittautumiset 20.11. Aiheena lääkkeiden kelakorvattavuus ja lääkehoidon onnistumisen ja turvallisuuden arviointi. mennessä Kirstille puh. Pikkujoulu la 18.11. arpajaiset. Maksut kerätään to 23.11. Tavoite on saada 255 kpl havuseppeleitä Itsenäisyyspäiväksi. Iitin osaston kokoontuminen Kirmossa kirjastossa torstaina 16.11. Jouluruokailu su 26.11. Tämä pieni kunnianosoitus heille, jotka menettivät henkensä puolustaessa meille vapaata maata. Aloitamme päivän klo 11 seuran sääntömääräisellä syyskokoontumisella, jonka jälkeen nautimme omakustanteisen lounaan. Iitin maaja kotitalousseura. H I R V I P E I JAISET Suomi 100-teemalla seuran majalla 11.11
Torstaina marraskuun 9. päivänä 2017. Suunnittelu Asennus Myynti p. .. .. Autokorjaamoja ja huoltoja Rakennusliikkeita .. 0500 653 145/Timo Virtanen Simolantie 90, 47440 Sääskjärvi ATK-palveluja Autotarvikkeita Hautakivia .. Siivousliikkeita .. .. 10 KAUSALAN SÄHKÖTYÖ KY A-ryhmän sähköurakointi. .. 3636118, 040-7523932 Maalausta ja tapetointia Mainostekstiileja .. Maalausja lattianpaallystystyot .. Sahkoliikkeita .. Lasitukset Hierojia Partureita ja kampaamoja Nuohous Tilausajoon Maalausta ja hiekkapuhallusta Polttooljya .. .. Fysioterapeutteja MATTI NIEMI Puh. Puutavaraa Silmalasiliikkeita .. .. Kukkakauppoja Kausalan jäteasema Sahatie 17 A p. Rakennuspeltitoita .. .. .. .. MARKKU VARPENIUS Ky p. 040 837 7764 ma 10-18 ti 11-16 ke 10-18 Metallityot .. (05) 326 0143, 0400 553 417 Metsatyot .. Taksiautoja Elainlaakareita .. .. .. Kuljetuksia Pitopalveluja Polttooljya .. Tilitoimistoja Siivousliikkeita .. Hierojia Kiinteistohuoltoa .. .... Hammaslaakareita .... Kauneushoitoloita Jatehuoltoa .. .. .
06.52 Pikku perunat (S) 06.57 Kaapon ja Laten pähkinät 07.02 Hermanni Hiiri (S) 07.11 Henkilökuva: Pikkuäiti Hertta 07.16 Sanni Sateenkaari (S) 07.28 Pikku Kakkosen posti 07.34 Töötti ja Pulteri (S) 07.55 Karhunpaini 08.02 Anton Siilinen ratkaisee (S) 08.16 Galaxi 08.16 Late Lammas: Sammalperän pätkät 08.18 08.47 Syrhämä (7) 09.00 09.49 Casualty (12) 10.00 The Late Late Show with James Corden 10.40 10.52 Lesbot 11.00 Kandit 11.27 11.55 Kandit 12.00 Tyttöjen erämaaseikkailu 12.40 Näin Norjassa 12.50 Weggen huimapäät Lofooteilla 13.20 Veljesten keittiössä 13.50 Niklaksen keittiössä 14.50 Eloonjääneet 15.30 Vanhasta uudeksi kierrätysvinkkejä 16.00 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Nenäpäivä: Urheilushow 19.00 Nenäpäivä: Nenäshow 21.00 Nenäpäivä: Gaalashow 22.30 Nenäpäivä: Kakkashow 00.00 00.40 The Late Late Show with James Corden MTV3 06.00 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 07.35 08.00 Huomenta Suomi 09.05 Mitä tänään syötäisiin. Tilitoimistoja Tuote-esittelyja .. .. TV1 04.00 Uutisikkuna 08.00 Yle Uutiset 08.05 08.48 Kiehtova maailma 09.00 Yle Uutiset 09.05 Ylen aamu-tv 10.00 Yle Uutiset 10.05 Ykkösaamu 10.45 Päivä Ruotsissa 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle Uutiset Uusimaa 11.12 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.19 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.26 Yle Uutiset Häme 11.33 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.40 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.47 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.54 Yle Uutiset Pohjanmaa 12.01 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.08 Yle Uutiset Lappi 12.15 Yle Oddasat 12.19 Oddasat 12.35 RSO Musiikkitalossa 13.35 Eränkävijät 14.05 Prisma: Suuri matematiikkamysteeri 15.00 Yle Uutiset 15.05 Pisara 15.10 Akuutti: Botox uuden ajan lääke 15.40 Rakkauden sanoma 16.00 Naapureita ja ystäviä (7) 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Inhimillinen tekijä 18.00 Yle Uutiset 18.10 Urheiluruutu 18.15 18.38 Windsorit (12) 18.45 19.33 Avara luonto: Elämän mahti 19.40 20.22 Vera Stanhope tutkii (12) 20.30 Yle Uutiset 20.50 Urheiluruutu 21.15 Uutisvuoto 22.00 Jack Taylor (16) 23.30 Outlander Matkantekijä (16) 00.45 04.00 Uutisikkuna TV2 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 11.11. Vaatekorjaamoja Torstaina marraskuun 9. .. 09.10 Kauniit ja rohkeat (S) 09.35 Emmerdale (7) 10.05 Emmerdale (7) 10.35 Jamie Oliverin helpot herkut 11.05 Vuosia nuoremmaksi 12.00 Ostoskanava Tvins.com 13.30 Tyhjätaskut (12) 14.00 Haaveiden talo hartiapankilla 15.00 Kokkisota 16.00 Salatut elämät 16.30 Rankat duunit 17.25 Kauniit ja rohkeat (S) 17.55 Emmerdale (7) 18.25 Emmerdale (7) 18.55 Mitä tänään syötäisiin. Nelonen 06.00 Lazy Town (S) 06.25 Tashi (S) 06.40 Lego Friends (S) 07.05 K3 (7) 07.20 My Little Pony: Ystävyyden taikaa 07.45 Sonic Boom (7) 08.10 Transformers Rescue Bots (7) 08.35 Lego Nexo Knights (7) 09.00 Remppa vai muutto 10.05 Soppa365 10.15 Pikakurssi kodinostoon 10.50 LIVE 13.45 Grillit huurussa 14.45 Toisenlaiset äidit 15.45 Pikakurssi kodinostoon 16.15 Onnenarpa 16.20 Leijonan luola USA 17.20 Remppa vai muutto 18.25 HS-uutiset ja sää 18.30 MasterChef Australia 20.00 Grillit huurussa 20.58 Keno 21.00 Napakymppi 22.00 Stand Up! 23.00 Konttori (S) 23.30 Arman ja Suomen rikosmysteerit 00.30 Pako (12) 01.30 Leijonan luola USA 02.30 Rajavalvojat (S) 03.30 06.00 Astral-TV Perjantai 10.11. 06.52 Jääkarhu Otto (S) 07.03 Kotikisat 07.07 Stella ja Sami (S) 07.19 Arvaa kuinka paljon sinua rakastan 07.32 Killi ja Kiki (S) 07.37 Fluugalaiset (S) 07.49 08.12 Maikki ja pelottava Pontso 08.19 Galaxi 08.20 Pertti ja Purtti (S) 08.29 Tero hoitaa (7) 08.40 08.48 Late Lammas (S) 09.00 09.49 Casualty (12) 10.00 The Late Late Show with James Corden 10.40 10.50 Ahmed ja Team Physix 11.00 Kandit 11.28 Kandit 12.00 Ginan maailma 12.30 Kun sydän särkyy 13.00 Mieleni ja minä 13.30 Rakas päiväkirja 14.00 Weggen huimapäät Lofooteilla 14.30 Unelmakoti 15.30 15.58 Jenny +: ihminen 2.0 16.30 Uusi Päivä (S) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Jääkiekon EHT: RUS FIN 21.05 Noin viikon uutiset 21.30 Siskonpeti (12) 21.55 Yle Uutiset 22.00 Urheiluruutu 22.05 Syke (12) 22.55 The Late Late Show with James Corden 23.35 Villi kortti 00.25 01.18 True Detective (16) MTV3 06.00 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 08.05 08.30 Huomenta Suomi 09.05 Mitä tänään syötäisiin. 09.10 Kauniit ja rohkeat (7) 09.35 Emmerdale (7) 10.05 Emmerdale (7) 10.35 Jamie Oliverin helpot herkut 11.05 Vuosia nuoremmaksi 12.00 Ostoskanava Tvins.com 13.30 Tyhjätaskut (S) 14.00 Haaveiden talo hartiapankilla 15.00 Grand Designs Uusi-Seelanti 16.00 Salatut elämät 16.30 Maajussille morsian 17.25 Kauniit ja rohkeat (S) 17.55 Emmerdale (7) 18.25 Emmerdale (7) 18.55 Mitä tänään syötäisiin. 06.52 Touhukkaat (S) 07.14 Anniina Ballerina (S) 07.40 Maltti ja Valtti (S) 07.47 Tiketi Tok (S) 07.59 Vilkki Ankka (S) 08.11 Pikku Kakkonen: Seikkailukone 08.33 Mimosa ja Lennu (S) 08.44 Jetron matkaan (S) 09.00 Galaxi 09.01 Näin meillä (7) 09.13 Karvinen (7) 09.25 Merten syvyyksissä (7) 09.47 Kammokatu (7) 10.00 The Late Late Show with James Corden 10.40 Alppihiihdon MC: Naisten pujottelu 12.30 Jääkiekon EHT: CAN SWE 13.45 Alppihiihdon MC: Naisten pujottelu 14.55 Pikaluistelun MC 15.20 Jääkiekon EHT: SUI RUS 16.35 Pikaluistelun MC 17.00 Jääkiekon EHT: FIN SWE 20.10 Noin viikon uutiset 20.35 Siskonpeti (12) 21.00 Rahareikä (S) 22.30 The Late Late Show with James Corden 23.10 23.58 Syke (12) 00.00 Muistin vanki (12) 00.40 04.00 Uutisikkuna MTV3 07.00 Ostoskanava Tvins.com 08.00 Hello Kitty onnistu kanssani! (S) 08.10 Puuha-Pete (S) 08.25 Puuha-Pete (S) 08.40 Muumilaakson tarinoita (S) 09.05 Daltonit (S) 09.30 Paavo Pesusieni (7) 10.00 Ostoskanava Tvins.com 10.30 Salatut elämät 11.00 Salatut elämät 11.30 Salatut elämät 12.00 Salatut elämät 12.30 Salatut elämät 13.00 Elokuva: The Big Year posketonta bongausta (7) 15.00 Piilokamera 15.15 Pelisilmä 16.00 Tähdet, tähdet 17.30 Formula 1 Varikkosuora 18.00 Lauantairavit 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 Uutisextra 19.25 Tulosruutu 19.30 Posse 21.01 Pelimies 21.30 Älä jäädy 22.00 Kymmenen Uutiset 22.10 Päivän sää 22.15 Lotto, Jokeri ja Lomatonni 22.25 Tulosruutu 22.35 Formula 1: Paalupaikka 23.00 Elokuva: Rebecka Martinsson: Uhrilahja (12) 00.50 F1 Extra 01.00 Rikospaikka 01.30 Pelimies 02.00 Tyrant (16) 02.55 112 (S) 03.50 Vintiöt (7) 04.45 Sekoilevat idiootit (16) 05.15 05.40 Sekoilevat idiootit (16) Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Vili Vilperin seikkailut 06.15 Vili Vilperin seikkailut 06.30 Peukaloisen uudet retket 06.55 Ritariprinsessa Nella 07.20 Disney esittää: Lego Star Wars 07.45 Vili Vilperin seikkailut 08.00 Vili Vilperin seikkailut 08.10 Peukaloisen uudet retket 08.40 Ritariprinsessa Nella 09.05 Disney esittää: Lego Star Wars 09.30 Vili Vilperin seikkailut 09.40 Peukaloisen uudet retket 10.10 Ritariprinsessa Nella 10.35 Disney esittää: Lego Star Wars 11.00 Soppa365 11.20 MasterChef Australia 13.40 Leijonan luola USA 14.45 Hauskat kotivideot 16.50 Heikoin lenkki 17.55 HS-uutiset ja sää 18.00 Kaikki vastaan 1 19.30 Gladiaattorit 20.58 Keno 21.00 Haluatko miljonääriksi. TV1 04.00 Uutisikkuna 05.55 Asvalttiviidakot 06.25 Ylen Aamu-tv 09.30 Puoli seitsemän 10.00 Isä Brown ja hänen laumansa (12) 10.45 Päivä Ruotsissa 11.00 Yle Uutiset Uusimaa 11.07 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.14 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.21 Yle Uutiset Häme 11.28 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.35 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.42 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.49 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.56 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.03 Yle Uutiset Lappi 12.10 Yle Oddasat 12.14 Oddasat 12.30 Poika joka katosi musiikkiin (12) 13.30 14.47 Molskis, sanoi Eemeli, molskis! (S) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.30 A-studio 16.00 Eduskunnan kyselytunti 16.52 Yle Oddasat 16.55 Novosti Yle 16.57 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 17.54 Isä Brown ja hänen laumansa (12) 18.00 Yle Uutiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Stolberg (12) 20.00 Sadan vuoden talo 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 A-studio:Talk 22.00 Ulkolinja: Pakolaisleireillä voittoa 22.55 Yle Uutiset Uutis-Suomi 23.05 Yle Uutiset 23.10 Oddasat 23.25 Silta (16) 00.25 Puoli seitsemän 00.55 04.00 Uutisikkuna TV2 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 9.11. 22.00 Konttori (S) 22.30 Elokuva: Häjyt (16) 00.45 Elokuva: Transit (16) 02.35 05.00 Astral-TV Sunnuntai 12.11. Vesija lampojohtoliikkeita .. .. 06.52 Musarullaa! 07.17 Kimmo Kuu (S) 07.37 Runoja & rusinoita (S) 07.42 Pipsa Possu (S) 07.47 Tommin kiertävä sirkus (S) 07.59 Ryhmä Hau (S) 08.22 Historia hanskassa, Katti Matikainen 08.34 08.55 Oktonautit (S) 09.00 Galaxi 09.01 Aappo ja Tööt (S) 09.08 Kesäleiri (7) 09.21 Tenavat (7) 09.28 Otso ja sopulit (7) 09.36 Urheiluhullut (S) 09.37 Galaxi Play 09.57 Tipu Touhukas (S) 10.00 The Late Late Show with James Corden 10.40 Alppihiihdon MC: Miesten pujottelu 12.30 Villi kortti 13.20 Jalkapallon Mestarien liigan makasiini 13.45 Alppihiihdon MC: Miesten pujottelu 15.00 Jääkiekon EHT: CZE RUS 16.20 Pikaluistelun MC 17.00 Jääkiekon EHT: FIN CAN 20.00 Pikaluistelun MC 20.15 Gap Year (12) 21.00 Tähtäimessä merivoimat 21.50 Yle Uutiset 21.55 Urheiluruutu 22.05 Minä, erilainen nuori 22.55 Noin viikon uutiset 23.20 Silicon Valley (12) 23.50 04.00 Uutisikkuna MTV3 07.00 Ostoskanava Tvins.com 08.00 Hello Kitty onnistu kanssani! (S) 08.10 Puuha-Pete (S) 08.25 Puuha-Pete (S) 08.40 Muumilaakson tarinoita (S) 09.05 Daltonit (S) 09.30 Paavo Pesusieni (7) 10.00 Makujen viikonloppu 10.30 Koko Suomi leipoo 11.30 Kokkisota 12.30 Arktiset vedet 13.00 Maajussille morsian 14.00 Rankat duunit 15.00 Mestareiden mestari 16.00 Formula 1 Ennakkotunnelmat 16.31 Game Night 17.30 Posse 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 Tulosruutu 19.21 F1 Extra 19.30 Tähdet, tähdet 21.00 Mestareiden mestari 22.00 Kymmenen Uutiset 22.15 Viikon sää 22.20 Tulosruutu 22.30 Formula 1: osakilpailu 23.30 Farang (16) 00.30 Say What 01.30 Billions 02.30 Mestareiden mestari 03.25 Ketonen & Myllyrinne (12) 03.55 Ketonen & Myllyrinne (12) 04.20 Sekoilevat idiootit (12) 04.50 Sekoilevat idiootit (16) 05.15 05.40 Sekoilevat idiootit (16) Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Lazy Town (S) 06.25 Tashi (7) 06.40 K3 07.10 Lego Friends (S) 07.30 My Little Pony: Ystävyyden taikaa 07.55 Madagascarin pingviinit (7) 08.20 Sonic Boom (7) 08.50 HS Lasten uutiset 09.00 Junior MasterChef Suomi 10.00 Liiga: Viikkomakasiini 10.30 Jaksa paremmin 11.00 Soppa365 11.20 MasterChef Australia 13.50 Grillit huurussa 14.55 Suomen huutokauppakeisari 16.25 Gladiaattorit 17.55 HS-uutiset ja sää 18.00 Idols 20.00 Haluatko miljonääriksi. Vesija lampojohtoliikkeita .. 12.11.2017 Torstai 9.11. TV1 04.00 Uutisikkuna 05.55 Akuutti: Botox uuden ajan lääke 06.25 Ylen Aamu-tv 09.30 Puoli seitsemän 10.00 Isä Brown ja hänen laumansa (12) 10.45 Päivä Ruotsissa 11.00 Yle Uutiset Uusimaa 11.07 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.14 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.21 Yle Uutiset Häme 11.28 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.35 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.42 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.49 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.56 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.03 Yle Uutiset Lappi 12.10 Yle Oddasat 12.12 Oddasat 12.25 Poika joka katosi musiikkiin (12) 13.25 Ei se mitään, sanoi Eemeli (S) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.50 A-studio:Talk 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.04 Yle Uutiset alueeltasi 17.07 Murha paratiisissa (12) 18.00 Yle Uutiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 19.51 Isän eläintarha (7) 20.00 Pressiklubi 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 Perjantai 22.00 Hiljainen todistaja (16) 23.00 Yle Uutiset Uutis-Suomi 23.10 Yle Uutiset 23.15 Oddasat 23.30 1864 (16) 00.30 Windsorit (12) 00.55 Puoli seitsemän 01.25 04.00 Uutisikkuna TV2 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 10.11. 20.58 Keno 21.00 Elokuva: Nuotin vierestä 23.05 Arman ja Suomen rikosmysteerit 00.05 Katastrofin anatomia (S) 01.05 Haapasalo ja kaverit (S) 02.05 05.00 Astral-TV. 01.00 Twin Peaks (16) 01.55 Americans (12) 02.50 NCIS: New Orleans (12) 03.45 Paimelan autoparoni 04.40 05.35 Elastinen feat. 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät 20.00 Tuubi 21.00 Game Night 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 F1 Extra 22.45 Elokuva: Me kaksi ja Irene (16) 01.10 Hävyttömät (16) 02.15 112 (7) 03.10 Game Night 04.05 Duudsonit (12) 04.35 Duudsonit (12) 05.05 05.30 1001 Rikua Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Lazy Town (S) 06.25 Tashi (7) 06.40 Lego Friends (S) 07.05 K3 (7) 07.20 My Little Pony: Ystävyyden taikaa 07.45 Sonic Boom (7) 08.10 Transformers Rescue Bots (7) 08.35 Lego Nexo Knights (7) 09.00 Remppa vai muutto 10.05 Soppa365 10.15 Pikakurssi kodinostoon 10.50 LIVE: Onnenarpa 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita 13.45 Haapasalo ja kaverit (S) 14.45 Toisenlaiset äidit 15.45 Leijonan luola USA 16.45 Onnenarpa 16.50 Rikkaiden panttilainaamo 17.50 Junior MasterChef Suomi 18.55 HS-uutiset ja sää 19.00 Hauskat kotivideot 20.00 Idols 21.55 Keno 22.00 Elokuva: Indiana Jones ja kristallikallon valtakunta (12) 00.30 Elokuva: John Wick (16) 02.30 Mad Cook Show (S) 03.30 Leijonan luola USA 04.30 05.00 Astral-TV Lauantai 11.11. 11 Varikauppoja .. 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät 20.00 Kokkisota 21.00 Say What 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Formulasirkus 23.05 Myytinmurtajat 00.05 Pitääkö olla huolissaan. TV1 04.00 Uutisikkuna 08.00 Yle Uutiset 08.05 08.53 Avara luonto: Elämän mahti 09.00 Yle Uutiset 09.05 LUTHER 09.18 LUTHER 09.31 09.44 LUTHER 09.55 Yle Uutiset 10.00 Jumalanpalvelus 11.30 Yle Uutiset 11.35 Yle Uutiset Viikko viitottuna 11.45 Pressiklubi 12.15 Perjantai 13.10 14.06 Dokumenttiprojekti 14.15 Uutisvuoto 15.00 Yle Uutiset 15.05 16.38 Neiti Marple 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Kotilieden lämpöä (12) 18.00 Yle Uutiset 18.10 Urheiluruutu 18.15 Eränkävijät 18.45 Arto Nyberg 19.30 Kriminalisti (12) 20.30 Yle Uutiset 20.45 Urheiluruutu 21.05 Kotikatsomo : Myrskyn jälkeen (12) 22.00 Silta (16) 23.00 Ykkösaamu 23.40 Hiljainen todistaja (16) 00.40 04.00 Uutisikkuna TV2 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 12.11. .. päivänä 2017 TV-OHJELMAT 9.11
marjat! johan nyt on. 14 98 6 98 kg kg Hae satokauden parhaat nyt meiltä. Oltermanni Kermajuusto 1 kg Elonen Suklaakakku 4-6h, 380g (15,66/kg) Hinta voimassa 6.11.-11.11. 1,3 kg Atria perhetila Kanan lehtipihvi 3 kpl, n. 24 Torstaina marraskuun 9. 300g Popsi Iso viitonen 900 g (2,94/kg) Persimon Espanja, 1 lk. päivänä 2017 Jaala, Kausala Aukioloajat S-kanava.fi tai S-mobiili 5 95 4 95 1 98 kg 2 65 Snellman Maatiaispossun uunifilee maustettu, n