vuosikerta IRTONUMERO 5,00 euroa
KAASUPALLOKISA päättyi Suomeen
Purjelennon MM-kisa
AIR RACE!
2006-45
06010 6 41 488 2 8 880 30
288803-0610
PAL.VKO. Lokakuu nro 10 / 2006 69
Idea markkinointikokonaisuudesta lanseeraamaan ja valmistellaan ensin SIL:n avainhenkilöpäivillä lokakuun alussa. eivätkä ne tulevaisuudessa ainakaan vähene, pikemminkin päin vastoin.
Kun kerhoissamme
Niin ei ainakaan saisi käydä, että kun markkinoinnin innostama potentiaalinen tulokas soittaisi saamaansa puhelinnumeroon, niin vastaus olisi "ai mitä, meidän kurssit vai... Luitte aivan oikein. Ja onnistutaanhan ne, jos niin päätetään. Muut liikuntamuodot sijoittuvat haarukan väliin. Silloin tällöin olen itsekin kirjoitellut puitteista ja kalustosta kentillä ja siitä, ovatko ne nykyajan vaateiden mukaiset. Ilmailu ei löydy tutkimuksen listoilta. Vapaaehtoistyössä mukana olevat tekevät aiempaa enemmän päällekkäisiä tehtäviä, lyhyemmässä ajassa. Esimerkki on ihan toden totta ja elävästä elämästä, tosin yli kymmenen vuoden takaa. Miettikääpäs minkälaisia summia itse kukin pistää lajiinsa vuodessa. Sillä olisi aika järjetöntä markkinoida laajasti hienoa harrastusta, jos kursseille olisi jonoa. Jos vihreää valoa tulee lajitoimikuntatasolta, sen jälkeen projektia viedään eteenpäin lajien omissa tapaamisissa ja tapahtumissa talven aikana. käyttävät liikuntaharrastuksiinsa keskimäärin 427 euroa vuodessa. Vaikkapa TV:ssä?" Onhan tuo ihan hyvä kysymys, jota onkin Ilmailuliitossa pohdittu syksyn mittaan. Voihan olla että ajat ovat muuttuneet. Varsinainen isojen tavoitteiden ja panostusten vuosi voisi olla 2008, kun ideaa on kypsytelty ja sitoutuminen saatu mahdollisimman laajaksi. Monet aikuisista ovat mukana vapaaehtoistyössä lastensa harrastuksen kautta. Tutkimuksen toteutti TNS Gallup ja rahoitti opetusministeriö. Luettelossa mainitut luvut eivät kerro, kuinka paljon
Suomalaiset aikuiset. Vapaaehtoistyö tarkoittaa monia päällekkäisiä tehtäviä etenkin huoltoa, ohjausta ja koulutusta sekä toimitsija- ja järjestelytehtäviä. Pitää olla erinomaisen vakuuttunut, että homma kerhoissa toimii markkinoinnissa annetun kuvan mukaisesti. 2
mönkkönen
lokakuu 2006
Harrastamaan VIP-kerhon kautta?
Aika monessakin yhteydessä on törmännyt kysymykseen "miksei liitto markkinoi laajemmin harrastusta ja ilmailun lajeja. Laitetaan telkkariin mainos, että "Tule mukaan kiehtovaan ilmailuharrastukseen". Nyt ei puhuta vain lajiesitteiden painattamisesta vaan kunnon kampanjasta. pohditaan mihin talkooväki on kadonnut, löytyy vastaus myös liikuntatutkimuksesta, sen toisesta osioista. Ei siksi, että olisimme, tai meidän tulisi olla listan kärjessä, mutta ihan muuten vaan. Yli puoli miljoonaa aikuista (532 000) on palkatta ja omalla vapaa-ajallaan mukana liikunnan ja urheilun vapaaehtoistyössä. Sitten paikat ja kalusto olisivat rempallaan. Suunnitelmissa kaavailtu eräänlaisia VIP-kerhoja (tässä vaiheessa työnimi), jotka takaisivat tulijalle "jotain ekstraa", vielä tarkemmin määrittelemätöntä. Valitettavasti kyseessä ovat tehtävät, joita ilmailukerhoissa tuntuu piisaavan... Ratsastuksen harrastaja käyttää liikuntaansa kaikkiaan 1628 euroa ja sauvakävelijä noin 292 euroa vuodessa, selviää liikuntajärjestöjen tilaamasta Kansallisesta liikuntatutkimuksesta. Syy lienee sama kun liikuntagallupeissa muutenkin, kun gallupin tekijä kyselee liikunnasta, ilmailija itse ei miellä omaa lajiaan perinteisessä mielessä liikuntaharrastukseksi kuten vaikkapa maastohiihtoa, jonka harrastaja satsaa lajiinsa 492 euroa vuodessa. Jos henkilö harrastaa useampia lajeja, vaikkapa squashia, tennistä, kaukalopalloa ja rullaluistelua, hänen kokonaispanostuksensa heijastuu siten kaikkia kyseisiä lajeja koskeviin lukuihin. Hallinnolliset tehtävät ovat kiinnostus- ja sitoutuneisuusasteikon aivan alapäässä, eikä se liene suuri yllätys kenellekään. Onkin varmistettava, että resurssit riittävät operaation asianmukaiseen ja nykyaikaiseen hoitamiseen. Käsittääkseni tilanne on tämä lähinnä liidinlajeissa, jossa koulutus on pitkälti "raakaa käsityötä". Luvuissa eivät ole mukana ne rahat, joita aikuiset käyttävät lastensa liikuntaharrastuksiin. Tämä tarkoittaisi erityistä sitoutumista kerholta, mutta myös jotain takaisin eli palvelua tai yhteistyökuviota liiton suunnalta. Vapaaehtoisten toimijoiden määrä on lisääntynyt noin 100 000:lla vuodesta 199798 mutta samaan aikaan seurojen ja lajien määrä on lisääntynyt suhteessa merkittävästi enemmän. Golf on listalla kakkosena (1592 euroa) ja laskettelu kolmosena (980 euroa). Aikuiset harrastavat keskimäärin kahta tai kolmea lajia, joista yksi on päälaji. Summa on viidessä vuodessa kasvanut sadalla eurolla. en tiedä niistä mitään, olin koulutuspäällikkö kolmisen vuotta sitten mutta en enää oikein edes mukana kerhon toiminnassa". Se voisi olla vaikkapa taloudellista tukea, jos ei seteleinä niin vaikkapa koulutusmateriaalina tms. Asiaan saattaa tulla muutos, jos tarvittavat resurssit eli rahat onnistutaan kaivamaan jostain. Eräs syy laajamittaisen markkinoinnin puutteeseen on koulutustarjonnan puute, ainakin joiltain osin. rahaa kyseisiin lajeihin sijoitetaan vuosittain, vaan sen, kuinka paljon tiettyjä lajeja harrastavat sijoittavat yleensä omaan henkilökohtaiseen minkä tahansa lajin - urheilun, liikunnan tai kuntoilun harrastamiseensa vuodessa
Sivu 4.
2 3 6 11 17 18 24 28 31 32 35 37 38 40 48 55
Mönkkönen - toiminnanjohtajalla on asiaa Pääkirjoitus Air Race on kilpailu riskirajoilla Uutiset Purjelentouutta Tarkkuus- ja rallilennon SM Turun Lentokerho juhli Oripäässä Sähkölennokit nopeuskisassa 30 vuotta Toka-kisoja Konemarkkinat ja tapahtumat SIL-sivut Moottorilentotoimikunnan kuulumisia Malewsky Cup Moskovassa Purjelennon MM Ruotsissa Kaasupallokisa ilmapurjehti Suomeen Kuppilatiima - ilmailusta kuultua ja luettua
KANSI: Coupe Gordon Bennett lennettiin syyskuussa. Niinpä kyseessä on voimavara, ei uhka. Vaikuttaa valitettavasti siltä, että portit ja aidat ovat tulleet jäädäkseen. Tämä ei koske pelkästään kaupallista lentämistä, vaan myös harrasteilmailijoita erityisesti lentokentillä liikkumisen rajoituksina. Ilmailijat itse perinteisesti ymmärtävät turvallisuuden vaatimukset niin omassa kuin muidenkin toiminnassa. Ilmoituksissa vastuu rajoittuu ilmoituksen hintaan. Vaikka pahin shokki on ohi, erityisesti ilmailussa vaikutus näkyy edelleen jatkuvasti kiristyvinä turvatoimina. Terroristit ovat suunnanneet katseensa helpompiin kohteisiin kuten juniin ja metroihin. Kuva Arto Halttunen. Ilmavoimien koneet päivystivät Malmilla ja ohjuksin aseistetut Hornetit olivat ilmassa valmiina puuttumaan mahdollisiin terrori-iskun yrityksiin. vuosikerta Aikakauslehtien liiton jäsen PÄÄTOIMITTAJA Tero Tuominen tuominen@ilmailuliitto.fi ULKOASU Tero Tuominen TOIMITUS Malmin lentoasema 00700 HELSINKI Puh. Turvallisuuden nimissä kaikki lienee perusteltua. ILMAILU ei vastaa tilaamatta lähetettyjen kirjoitusten ja kuvien säilyttämisestä tai palauttamisesta.
Huimaa kilpalentoa Budapestin keskustassa. Helsingin keskustassa lentämistä rajoitettiin ja suurelle alueelle Etelä-Suomeen julistettiin lentosuunnitelmapakko. Oikeilla uhka-arvioilla sekä kohtuullisuuden henkeä noudattamalla voidaan se taata ilman, että samalla romutetaan vuosikymmeniä hyvin ja ilman riskejä toimineita käytäntöjä.. Suomessa on vältytty pahoilta ylilyönneiltä turvallisuusasioissa, koska keskusteluyhteys toimii viranomaiseen ja lentokenttiä ylläpitävään Finaviaan. (09) 3509 340 PAINOPAIKKA Painotalo Auranen Saksankatu 1 30100 FORSSA Puh. Yhteiskunnan turvallisuus on luonnollisesti ensisijainen päämäärä. Vaikuttaa siltä, että tällainen olisi mahdollista. Ilmestyy kuukausittain ISSN 0019-252X ILMAILU on Suomen Ilmailuliitto ry:n jäsenlehti ja äänenkannattaja.
Artikkeleissa esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajien omia eivätkä siten välttämättä vastaa Suomen Ilmailuliiton virallista kantaa. Suomen Ilmailuliitto on syksyllä hyvässä hengessä neuvotellut turvatoimista ja niiden soveltamisesta. Syyskuun terrori-iskujen vuosipäivän aikaan Suomessa järjestettiin EU-puheenjohtajuuteen liittyen Euroopan ja Aasian maiden ASEM-kokous. sisältö
lokakuu 2006
3
JULKAISIJA Suomen Ilmailuliitto Finlands Flygförbund ry 69. (09) 3509 3444 Fax (09) 3509 3440 ilmailu@ilmailuliitto.fi TILAUKSET JA OSOITTEENMUUTOKSET Fax (09) 3509 3440 ulmanen@ilmailuliitto.fi Puh. He ovat myös omien lentokenttiensä parhaita asiantuntijoita, jotka heti huomaavat kaiken tavallisuudesta poikkeavan. Tämän sivun kuva Tero Tuominen.
Kohtuullista turvallisuutta, kiitos
V
iime kuussa vietettiin 9/11 iskujen viisivuotispäivää. Mutta montako sellaista on tehty kuluneiden viiden vuoden aikana. On vaikea ymmärtää, miten esimerkiksi Kymistä tai Räyskä-
lästä lentoon lähtevä purjekone olisi voinut oikeasti olla uhka Helsingissä pidettävälle kokoukselle etenkin kun ilmapuolustus on varpaillaan. 9/11 jälkeen lentokoneella tehtävää itsemurhaiskua osataan pelätä. Lehti ei vastaa mahdollisten virheiden aiheuttamista vahingoista. Turvatoimet olivat Suomen oloissa ennenkuulumattoman laajat. (03) 42 441 Fax (03) 4244 200 mac@auranen.fi tai pc@auranen.fi ILMOITUSMYYNTI, KONEMARKKINAT JA TAPAHTUMAT Puh (09) 3509 340 Fax (09) 3509 3440 (konemarkkinailmoituksiin maksukuitin kopio mukaan) TILAUSHINTA Vuosikerta 40 euroa. Tavoitteena on löytää toimiva, yhdenmukainen ja ennen kaikkea kohtuullinen malli toiminnalle lentokentillä. Kaikki keinot päätyvät varmuuden vuoksi käyttöön, vaikka vähemmälläkin selvittäisiin. Kaiken turvallisuuden nimissä tehtävän tulisi perustua realistisiin uhka-arvioihin. Maailma ei niiden jälkeen ole ollut entisensä. Tästä seuraa niin turhia kustannuksia kuin hankaluuksia matkustajille, lentoalan työntekijöille sekä myös harrastajille. Tämä puri myös harrasteilmailuun. Ongelmana on suomalaisten "parhaan oppilaan -syndrooma", jonka vuoksi kaikki ulkomailta tuleva otetaan kirjaimellisesti
Kisan sponsori ei todellakaan pihistele: kaikki tehdään viimeisen päälle. Pelkästään televisioinnin kustannukset ylittävät todennäköisesti kaikkien suomalaisten ilmailukisojen budjetit monen vuoden ajalta. Esimerkiksi Berliinissä lennettiin Schönefeldin lentoKisakoneet tukeutuivat Tökölin lentokenttään, joka aikanaan toimi neuvostoliittolaisten hävittäjätukikohtana. Avuksi kutsuttiin unkarilainen maailman ehdottomiin huippuihin kuuluva taitolentäjä Peter Besenyei. Tuomarit seuraavat silmä tarkkana suoritusta ja antavat reaaliajassa palautteen niin yleisölle kuin pilotille. Nopeuksien lähennellessä 400 km tunnissa pelivara onkin minimaalinen. Radan rakentamiseen menee kaksi päivää. Koska lennetään kelloa vastaan, tiukoilla käännöksillä voidaan radalla kuluvaa aikaa lyhentää. Keskeisempää paikkaa Unkarista ei löydy: joen rannalla on parlamenttitalo ja starttina toimii pääkaupungin kuuluisimpiin nähtävyyksiin kuuluva Ketjusilta. 4
ilmailutapahtuma
lokakuu 2006
Ilmojen formulat:
T
aitolentokone syöksyy sillan alikeskellä suurkaupungin keskustaa. Juomavalmistaja halusi luoda näyttävän ja vauhdikkaan tapahtuman. Yhdessä hänen kanssaan kehitettiin ajatus kokonaan uudesta ilmaurheilulajista. Keveydestään huolimatta kartiomainen rakennelma kestää 54 kmh tuulta sortumatta. Torni kiinnitetään alustaansa 12 pisteestä, joista jokainen kestää 1200 kilon kuormituksen. Siniset tornit ovat 14 metrin päässä toisistaan ja niiden välistä tulee lentää vaakalennossa. Yleensähän on totuttu siihen, että säännöistä löytyy tiukka minimikorkeus, esim. Luulin että moottorini oli hajonnut, hän raportoi kokemusta. Kisan aikana ei viiveitä haluta. Vaikea arvioida, montako juomapurkkia enemmän sen avulla on saatu kaupaksi, mutta ilmailulle se on tuonut viime aikoina enemmän näkyvyyttä kuin kaikki perinteiset FAI-lajit yhteensä. Air Gateja voidaan sijoittaa myös yksitellen, jolloin ne toimivat slalomkeppeinä, joiden ympäri lentäjä pujottelee. Se muodostaa tarpeeksi tukevan rakenteen toimiakseen pujottelukeppinä koneille, mutta silti on tarpeeksi kevyt, jottei törmäys siihen ole kohtalokas Tornin huipun materiaali painaa vain 60 grammaa neliömetri, joten vaikkapa siiven osuessa siihen torni repeää aiheuttamatta vaurioita koneelle. Kolmen sekunnin sakko on luvassa portin läpäisystä väärässä asennossa tai liian korkealla. - En tuntenut mitään, mutta kuului kauhea pamaus. Air Race on muutamassa vuodessa kasvanut kokeilusta ympäri maailmaa pyöriväksi kilpailusarjaksi. Jos torni tuhoutuu törmäyksessä, erityiskoulutettu ryhmä pystyttää uuden vain kolmessa minuutissa!
Kangastornit pujottelukeppeinä
Tornit ovat 20 metriä korkeita ja niihin on tuomarien avuksi värivyöhykkeillä merkitty korkeus, josta kisakoneen tulee sujahtaa. Kehitystyön tuloksena syntyi Air Gate, ohuesta purjekankaasta valmistettu paineilmalla pystyssä pysyvä torni. Ei liene epäselvää, että inspiraatiota on haettu autourheilun maailmasta. Mikä luonnollisesti tarkoittaa matalalla lentämistä - perinteisesti vaarallisena pidettyä toimintaa. Mukana oli myös suoraa kuvaa kisakoneiden mukana olevista kameroista. Kuvassa meneillään moottoriurheilusta tuttu "media paddock walk" eli tiedotusvälineiden edustajien mahdollisuus keskustella kilpailijoiden parissa.. Budapestissa oli esimerkiksi täydellinen tv-studio, josta reaaliajassa tuotettiin kuvaa pitkin joen rantaa oleville jättiscreeneille. Laji on varta vasten kehitetty edistämään itävaltalaisen energiajuoman markkinointia. Radalla niitä on kahdenlaisia. perinteisessä taitolennossa 100 metriä. Radan keskellä olevasta neljästä punaisesta tornista muodostuvan kaksoisportin läpi lennetään kylkilennossa. Formula ykkösistä on otettu monta asiaa Air Raceen. Koska taivaalle on vaikea rakentaa rataa, se tehtiin maanpinnalle. Sääntöjen mukaan välitön hylkääminen seuraa vaarallisesta lentämisestä, portin läpäisystä liian matalalla sekä yleisölinjan loukkaamisesta. Joella on leveyttä kolmisensataa metriä, mutta kone jatkaa tiukkaa kaartelua vain muutamien metrien korkeudella veden pinnasta. Lopulta Peter Beseneyi teki lopullisen testin lentämällä koneellaan päin tornia. Turvallisuutta testattiin suunnitteluvaiheessa kokeilla, joissa urheiluauton kattoon kiinnitetyllä taitolentokoneen siivellä törmättiin torniin. Kyseessä ei ole perinteinen taitolento eikä mikään muukaan aiemmin tunnettu ilmaurheilun muoto. Kaiken kaikkiaan kyseessä on toiminta, joka on näyttävää ja aukeaa kadunmiehellekin. Pitäisikö tehdä raportti ilmailuviranomaiselle. Besenyei arvioi, että valitsemalla huolellisesti mukaan otettavat kilpailijat voidaan turvallisesti lentää huomattavasti matalammalla. Ei, vaan osoittaa suosiota 1,5 miljoonan katsojan kanssa! Meneillään on elokuinen Red Bull Air Race -osakilpailu Budapestissa Tonavan päällä. Idea vauhdikkaasta lentokisasta syntyi 2001. Kaksi tornia muodostavat portin. Siirrettävät hangaarit tarjoavat huoltoryhmille suojaa. Osumasta porttiin saa 10 sekunnin aikasakon.
Erilaisia ratoja
Kilpailusarjan radat poikkeavat huomattavasti toisistaan. Näiden tornien vaakaetäisyys on vain 10 metriä
teksti ja kuvat TERO TUOMINEN
ilmailutapahtuma
lokakuu 2006
5
Besenyei arvioi, että valitsemalla huolellisesti kilpailijat voidaan turvallisesti lentää huomattavasti matalammalla.
AIR RACE!
kuva Red Bull
Bell AH-1Z -taisteluhelikopteri omassa osuudessaan. Harvinaista nähtävää eurooppalaisessa lentonäytöksessä.
Unkarin ilmavoimien Mi-8-kopterit avasivat näytöksen tuomalla Unkarin ja EU:n liput riippuvana kuormana. Mukana oli myös vastaava kone Malevilta. Näyttävä ja todennäköisesti helposti toteutettava esitys (pienenä vinkkinä Utin suuntaan...).. Lopuksi ne tekivät ohilennon parina. Parhaat paikat varataan ajoissa: ensimmäinen valokuvaaja oli rannalla jo kello seitsemän aamulla. Kuva Red Bull.
AIR SHOW keskustassa
Flying Bulls -taitolentoryhmä nautiskelemassa. Perinteistä lentosirkushuvia eli ilmapallojahtia kolmella Zlin Z-142-koneella. Kuvass Frank Versteegh on juuri aloittamassa kuubalaisen kahdeksikon puolikasta läpäistyään portin. Kansaa riittää rantabulevardeilla ruuhkaksi asti. 6
ilmailutapahtuma
lokakuu 2006
Yleiskuva kisa-alueelta. Soolokone tekee tynnyreitä peilikuvana lentävän parin ympäri.
Air Race -kisaa edelsi lentonäytös keskellä Budapestia. Kuvassa parlamenttitalo ja sitä ohittamassa noin 60 metrin korkeudessa SkyEurope-yhtiön Boeing 737. Lähtönä ja maalina (ruutukuvioitu kohta) toimiva Ketjusilta hallitsee maisemaa. Ei todellakaan helppoa..
Moottorihäiriötilanteessa lentäjä todennäköisesti pystyy suuresta vauhdista ohjaamaan koneensa ainakin pois päin yleisöstä. Sarjan voitti amerikkalainen Mike
KOKONAISTILANNE SYYSKUUSSA KUUDEN OSAKILPAILUN JÄLKEEN
Kone Maa 1 Kirby Chambliss Edge 540 USA 2 Mike Mangold Edge 540 USA 2 Peter Besenyei Edge 540 HUN 4 Paul Bonhomme Extra 300S GBR 5 Michael Goulian Extra 300SHP USA 6 Nicolas Ivanoff Extra 300SP FRA 7 Klaus Schrodt Extra 300S GER 7 Steve Jones Extra 300S GBR 9 Alejandro Maclean Edge 540 ESP 9 Nigel Lamb Extra 300S GBR 11 Frank Versteegh Extra 300L NED Pist. Oma lukunsa on teknisen vian mahdollisuus. Voi olettaa, että he pystyvät arvioimaan riskit ja lentämään niiden mukaisesti. Longleatissa rata oli puistomaisessa englantilaismaisemassa puiden välissä. Jos jokin osa pettää, tilanne on eri. Air Race perustuu osallistujien huolelliseen valintaan. FAI:n World Grand Prix -sarjan. Törmäys porttiin aiheutti keskeytyksen ja suorituksen hylkäyksen. Jos kone hajoaisi juuri Budapestin radalla, romut päätyisivät varsin todennäköisesti yleisön joukkoon. Kylmästi arvioiden on vain ajan kysymys milloin Air Racessa rysähtää. Koska konsepti oli osoittautunut toimivaksi, 2004 pidettiin jo neljä kisaa Englannissa, Unkarissa ja nopeuskisalennon kehdossa Renossa Yhdysvalloissa. Budapestin Tonavan ylle rakennettu rata lienee sarjan näyttävin - ja vaarallisin. Se veti heti satoja tuhansia katsojia. Meren päälle rakennettu rata tarjoaa ehkä vähiten haastetta. Kun paikalla on yli miljoona ihmistä, tyhjiä paikkoja ei rannalta juuri löydy. Mutta tulevatko ihmiset paikalle juuri sitä odottaen. Tunnettuahan on rallikatsojien hakeutuminen paikoille, joissa ulosajojen tiedetään olevan todennäköisiä... Taitolentokonetyyppejä on aina silloin tällöin ollut lentokiellossa rakenneongelmien vuoksi. Besenyei on kymmenkertainen Unkarin mestari taitolennossa ja hänet on valittu vuoden urheilijaksi 14 kertaa. Inhimillinen tekijä on kuitenkin aina mukana, etenkin kun lennetään ajasta. Vaara on osa Air Racea ja se kiehtoo.
Ilmailussa pyritään perinteisesti vaaran minimointiin - tässä kilpailussa säännöt on erityisesti viritetty riskirajoille. Besenyei harrastaa laskuvarjourheilua sekä valokuvausta.
kenttäalueella. Hän on lähes kansallissankarin asemassa voitettuaan lukuisia kansainvälisiä kilpailuja, mm. Miljoonayleisöt eivät ole yleensä kuuluneet lajeihimme. Mies oli keskeinen hahmo Air Racen kehittämisessä. Kilpailijat ovatkin pitkänlinjan taitolentäjiä, joilla on mitaleja vaikka muille jakaa. 28 24 24 17 8 7 6 6 3 3 0
lentäjäkuvat: Red Bull. Suosion siivittämänä lennettiin samana vuonna toinen kisa Besenyein kotimaassa Unkarissa. Yleisö myös hieman säikähti kun portin kappale jäi roikkumaan hetkeksi Edgekoneen siivestä. Aloitusvaiheessa koneet lentävät lähes 400 kmh nopeudella ja tiukimmissakin kaarroissa 200 kmh. Laji onkin aiheuttanut monenlaista filosofista pohdintaa perinteisen ilmailuväen keskuudessa. ilmailutapahtuma
lokakuu 2006
7
KISAPILOTIT 2006
Steve Jones
Frank Versteegh
Kirby Chambliss
Klaus Schrodt
Mike Mangold
Nigel Lamb
Nicolas Ivanoff
Paul Bonhomme
Alejandro Maclean
Michael Goulian
Unkarilainen Peter Besenyei (50) joutui pettymään kotiradallaan Budapestin osakilpailussa. Ammatikseen hän toimii lennonopettajana ja koelentäjänä. Ainakin huippupilotteihin Air Race on vedonnut.
Nopea kasvu
Ensimmäinen kilpailu lennettiin Itävallan Zeltwegissä 2003. Pilotteihin ja koneisiin kohdistuu jopa 10 G kuormitus
Ruokamyyjiä, oluttelttoja, bajamajoja... Kaiken kruunaa jälleen Formula-maailmasta tuttu "podium", palkintokoroke, jolla voittaja voi juhlia saavutustaan yleisön hurratessa. Kun ensimmäinen onnettomuus lajissa joskus nähdään, on kiinnostavaa mitä se vaikuttaa viranomaisten suhtautumiseen. Kutsuvieraille pystytetään laaja VIPalue tarjoilutelttoineen jne. Lisäksi mukana liikkuu lennonjohtotorni sekä erilaisia oleskelutiloja. Mike Mangold nappasi ensimmäisen mestaruuden takanaan Peter Besenyei ja amerikkalainen Kirby Chambliss. Paikallisesti tapahtuma varmasti jatkaa menestystään ja miljoonayleisöjä nähdään jatkossakin. Kullekin kisapaikkakunnalle rakennetaan tukikohta koneille. 8
ilmailutapahtuma
lokakuu 2006
Mangold. Air Racen ympärille on muodostunut samanlainen, toki pienimuotoisempi sirkus. Tornit oli sijoitettu lautoille, joiden pitävä ankkurointi voimakkaasti virtaavaan Tonavaan aiheutti jonkin verran vaikeuksia.
Tuleeko Air Racesta uusi Formula 1 kisan kaltainen suuren yleisön suosikki. Se ei ole todennäköistä, vaikka sarja on tuotteistettu erittäin tehokkaasti. Korjauspartio ajoi veneellä paikalle ja uusi torni oli pystyssä muutamassa minuutissa. Kuva Red Bull.
Peter Besenyei - tai Besenyei Peter kuten unkarilaiset itse sanovat - osui siivellään torniin, joka luhistui. Yhteensä kymmenen pilottia otti mittaa toisistaan seitsemässä osakilpailussa. Lisäksi tulee tietysti kaikki normaali suuriin kansanjuhliin liittyvä rekvisiitta. Ja vuonna 2005 järjestettiin ensimmäinen Red Bull Air Race World Series. Kuten suomalaiset hyvin tietävät, Venäjän osakilpailu Pietarissa peruttiin erilaisten lupaongelmien takia. Myös tulospalvelu pelasi nopeasti.
Ei formulan veroinen
Jos keskellä kaupunkia lentäminen on haastavaa, sitä oli myös Englannin osakilpailun Longleatin kartanopuistoon rakennettu rata. Ne ilmeisesti eivät liittyneet varsinaisen kisan järjestämiseen vaan lentokenttien käyttöön.
Maailmanlaajuinen operaatio
Termi "Formula-sirkus" kuvaa ympäri maailmaa reissaavaa kisatallien kulkuetta. Koneille on siirrettävät hangaarit. Vasemmalla kone sujahtaa portin läpi ja reaaliaikainen lähetys näyttää suorituksen toisesta suunnasta. Lisänäkyvyyttä hankitaan televisiossa esitettävillä napakasti ohjatuilla kisakoosteilla. Tornien kiertämisen ohella piti pujotella puuston seassa. Nyt sarja on kasvanut ja osakilpailuita on kaikkiaan yhdeksän kirjaimellisesti eri puolilla maailmaa. 1,5 miljoonan katsojan tarpeiden tyydyttäminen vaati Budapestissakin massiivista tilapäisrakentamista joen varrelle.
Katsojat pysyivät hyvin ajan tasalla selostuksen sekä lukuisten valtavien videoscreenien avulla. Sen vieressä on tiedotusvälineille tarkoitettu tila kuvausterasseineen. Jos kone syöksyy veteen ja vain pilotti on uhrina, kaikki voi jatkua todennäköisesti en-. Myös kisapaikalle nousee lennonjohtotorni, jossa toimii myös televisiokeskus
Veden pinnan havaitseminen muodostui selvästi hankalammaksi ja oli todella lähellä, ettei kaarrossa muutamien koneiden siivet osuneet vedenpintaan. Koneet saapuivat odotuskuvioon alueen eteläpuolelle. Pilotit pudottivat kukin omalla tavallaan korkeutta samalla kiertäen läheisen linnavuoren. Rata lennetään läpi kaksi kertaa mutta eri tavoilla. Korkeus joen pinnasta oli tässä vaiheessa alle viisi metriä. Syöksy vedenpintaan ja jälleen rata läpi vastakkaiseen suuntaan. Radan toisessa päässä olivat rinnakkain sijoitetut portit 04 ja 05. Elokuinen kilpailu oli kolmas kerta, kun joella lennettiin. Kaarto, oikaisu ja sillan ali lentäminen piti tehdä muutamassa sekunnissa. Kuvassa näkyy hyvin tornien rakenne ja niitä pystyssä pitävät puhaltimiet. Nyt vuorossa oli tiukka lähes 90 asteen kaarto oikealle kohti porttia 10. Sitten olikin vuorossa jo kaksoisportti 03, josta selvitäkseen pilotin piti ajaa tiukassa vasemmassa vedossa kyljellään. Tähän liikkeeseen kului osalla aikaa sen verran, että aikaeroja syntyi. Lennonjohto antoi luvan lentää boxiin ja samalla määräsi pilotin laittamaan savujärjestelmän päälle. Viimeinen kisakierros lennettiin illan jo hämärtyessä. Sille ei päästetty katsojia - epäselväksi jäi johtuiko se lentokisasta vai sillan rakenteisiin kansallispäivän ilotulitusta varten kiinnitetyistä massiivisista ilotulitemääristä. Suoran lennon jälkeen edessä oli portti 01, jonka jälkeen kaarrettiin tiukasti oikealle kohti kakkosta. Lievästi kaartuva joki on paikalla noin 300 metriä leveä. Grafiikka Red Bull.
Radan keskellä oleva neljän tornin muodostama kaksoisportti on läpäistävä kylkilennossa. Kaikki onneksi selvisivät kunnialla maaliin.
Kaaviokuvasta käy ilmi miten suoritus tehdään. Siitä pilotit vetivät suoraan ylös tehden vähintään puolitoista nousuvaakakierrettä. Tässä rannat sekä Margaret-silta olivat todella lähellä. Kisa-alue on sen ja Margaret-sillan välissä. Läpäistyään portti 07:n pilotti teki yläkautta puolikkaan kuubalaisen kahdeksikon. Lähtölinjana ja maalina toimii kaupungin kuuluisimpiin nähtävyyksiin kuuluva Ketjusilta (kuvassa oikealla). Taustalla korjauksessa olevan parlamenttitalon rakennustelineitä.. Koneet sujahtivat vauhdilla sillan alta. Vuorossa oli jälleen kaksoisportti, nyt kuudentena ja toiseen suuntaan. Air Racen konseptiin kuuluu neljä suoritusta: kisaa edeltävänä päivänä kaksi "aika-ajoa" ja kaksi varsinaista kilpailulentoa. Portti 14 läpäisyn jälkeen piti vielä kaartaa tiukasti, työntää kone pintaan ja alittaa maalina toimiva Ketjusilta. Tämä loppuvaihe vaikutti ehkä kaikkein vaarallisimmalta osalta kilpailua. Lentäjän oli kaarrettava joen leveyttä pienemmällä matkalla 180 astetta. Sen päätteeksi syöksyttiin seuraavan portin 08 läpi kohti kaksoisporttia. ilmailutapahtuma
lokakuu 2006
9
Taivaallista slalomia
U
nkarin rata Tonavan päällä on ainutlaatuinen
Berliini 27.5. Kofeiinia ja tauriinia sisältävä juoma pakattiin pieneen näyttävään tölkiin ja hinnoiteltiin yläkanttiin. Tonavan rannalle kokoontuneelle miljoonayleisölle palveluitaan tarjonneet telttaravintolat ja myyntipisteet kokivat kovia: näky oli myrskyn jälkeen kuin sotatanterelta. Useimmat nyt mukanaolijat ovat todella pitkän linjan lentäjiä. Rakas viranomaisemme kun on tunnettu tiukasta linjastaan lentonäytöksien turvallisuusasioissa. Air Racen palkintokoroke lensi tuulen voimasta alemmalle rantapenkereelle. Budapest 20.8. Dieter Mateschitz on aidosti kiinnostunut ilmailusta. Sikäläiset viranomaiset eivät salli juoman myyntiä ja sen takia maa kierretään kaukaa.
Sami Kontio ehdolla
Nopeasti suomalaisen taitolennon huipulle noussut Sami Kontio oli viime kesän MM-kisassa sijalla 12. Hienoa että näistä rahoista osa liikenee ilmailuun. Samin nykyinen kone Ultimate ei ole kilpailukykyinen Air Race -kisassa. Mm. Koneet on kaikki restauroitu ns. Kokoelmassa on - lentokuntoisina totta kai - mm. Kisan järjestäjän edustajat vihjaisivat Budapestissa mahdollisuudesta tuoda kisa Suomeenkin. Ranskassa Air Racea ei ainakaan nähdä. Vuonna 2003 Mateschitz pääsi miljardöörien listalle. Sen alettua Budapestiin iski raju ukkosmyrsky, joka aiheutti laajoja tuhoja. Se mahdollistaa hän mukaan pääsynsä ns. Olisi upeaa nähdä suomalainen mukana sarjassa. Sikäläinen nimi viittasi vesipuhveliin. Itse asiassa Kontio on ainoa ulkopuolinen pilotti, joka mainitaan kilpailun nettisivuilla. Loppu onkin historiaa. Restauroitavana on P-38 Lightning. Barcelona 6.5. San Francisco 7.10. Onneksi se ei aiheuttanut pahoja vammoja.. Tosin vakuuttavalla näytöllä rookie campillä voi sitä paikata. rookie campille, jossa ensi talvena voi antaa näyttöjä Air Race -sarjan järjestäjille. lisäämällä hiilihapotuksen. Pietari 17.6. Vastaavan hankkiminen tulisi eteen jos vihreää valoa näytettäisiin. Mahdollinen anomus käsitellään jos se tulee ajankohtaiseksi. (peruttu) Istanbul 29.7. 10
ilmailutapahtuma
lokakuu 2006
nallaan. Ne sijaitsevat valtavassa lasikupolissa. Itävaltalainen Dieter Mateschitz löysi juoman Aasiasta 1982. Viisi ihmistä kuoli ja jopa 500 joutui sairaalaan. Ilmailuhallintoon ei ole järjestäjän taholta ainakaan vielä oltu yhteydessä. Mateschitz muutti lääkemäisen makuisen reseptin eurooppalaiseen makuun sopivammaksi mm. viimeisen jälkeen. jakamalla tuotetta ilmaiseksi sopi-
R
vissa yleisötapahtumissa. Se sponsoroi erilaisia extreme-urheilulajeja kuten BASE-hyppääjiä ja varjoliidon taitolentoa. Mainostaminen hoidettiin tavalla, jota nykyään kutsutaan sissimarkkinoinniksi. Toisaalta meillä nouda-
tetaan pitkälti samoja eurooppalaisia JAA TGL 5 -määräyksiä kuin vaikkapa Saksassa ja Englannissa, joissa kilpailu on menestyksekkäästi ja toistaiseksi turvallisesti järjestetty. Osa tästä varmasti menee lentäjille, sillä harvan oma budjetti - vaikka sponsoroitunakin - sallisi matkailua ympäri maailmaa koneen kera.
Abu Dhabi 18.3. Vuonna 2005 sitä myytiin lähes 2000 miljoonaa tölkkiä. Suomalainen ilmailija sanoo tietysti heti "tähän ei ikinä saada lupaa". Perth 19.11.
Juomavoitoilla oma ilmailumuseo
ed Bull on pienissä tölkeissä myytävä energiajuoma, jonka litrahinta on yli 10 euroa. Siellä sitä myytiin yskänlääkepullon näköisessä lasipakkauksessa. Ja nyt siis myös oma lentokilpailusarja. Mutta jos tapahtuu onnettomuus, jossa kuolee yleisöä, jatko muuttuu varmasti huomattavasti vaikeammaksi. Lupia Pietariin Malmilla odottaneet pilotitkin tuntuivat viihtyneen Suomessa, joten idea ei ole tuulesta temmattu. Juomalla on myös oma F1-talli. Tuotteen markkinointiin käytetään joidenkin tietojen mukaan vuodessa lähes 1000 miljoonaa dollaria - niistä noin 300 miljoonaa urheilusponsorointiin. Air Race -sarjan taloudesta ei ole paljoa tietoa saatavana. Se nähtiin myös Budapestissa Air Show -osuudessa.
Heti Air Racen palkintojen jaon jälkeen järjestettiin kansallispäivän ilotulitus. Selvää on, että rahaa palaa miljoonia ja miljoonia euroja. Perinteisten keinojen sijasta Red Bull menee potentiaalisten kuluttajien luo esim. Koska tuotantokustannukset lienevät kohtuulliset, kate on kohdallaan. Tälläkin perusteella asian pitäisi olla mahdollisuuksien rajoissa. Matkassa on kuitenkin vielä monta mutkaa ennen kuin paikka heltiää. Kontion ura on näyttävä mutta vielä lyhyt. Kaikki huolto tehdään omin voimin museon vieressä Hangar 8 -rakennuksessa. Red Bullilla on myös oma Flying Bulls -taitolentoryhmä, joka lentää Zlin 50 LX koneilla. Hänellä on Salzburgissa Hangar 7 -nimellä tunnettu oma ilmailumuseo, jossa on myös huippuluokan Ikarus-ravintola. Ei ihme, että yhtiötä käytetään usein esimerkkinä onnistuneesta markkinoinnista. Sarjan pilotit lentävät Extra ja Edge koneilla. Longleat 2.9. B-25 Mitchell -pommikone (kuvassa), F4 Corsair -hävittäjä, viisi AlphaJet-suihkuharjoituskonetta, presidentti Titon entinen DC-6-matkustajakone sekä tuoreimpana hankintana AH-1Z Cobra -taisteluhelikopteri
Lisätietoa numerosta 0204 43 2666. Shell Aviation -kortti avain maailmaan.
www.shell.com/aviation/cards. moottorilentouutiset
lokakuu 2006
11
Kevytilmailu Ry tarjoaa:
Laadukasta ul-b lupakirjakoulutusta
Toimimme ainoana kevytilmailukerhona Suomessa Ilmailuhallinnon hyväksymän laatuohjeen mukaisesti
Tutustumispaketin kiinnostuneille aktiivista vesi- ja talvilentokoulutusta Laadukkaan ja suositun pyörä- ja kellukekonekannan mukavia lentotapahtumia ympäri vuoden hyvät tilat malmin lentoasemalla lentokelpoisuuspalvelut jäsenille aktiivisen jäsenistön
6-10 Suomen suosituinta konetta. Voit käyttää Shell Aviation -korttia tuhannessa Shell Aviation -toimipisteessä 90 maassa kautta maailman.
Yksityislentäjille ja lentoyhtiön omistaja-lentäjille Liikennelentäjille ja liikelentoyhtiöille
Molemmat kortit tarjoavat: · korkealaatuiset, erittäin suorituskykyiset Shell Aviation -ilmailupolttoaineet · ilmailun johtavat voiteluaineet ja rasvat · turvallisen pääsyn tapahtumatietoihisi kätevästi vuorokauden ympäri, viikon jokaisena päivänä · PIN-koodisuojatut tapahtumat Tee Shell Aviation -korttihakemus WWW-sivustollamme. Ikarus C42 & Eurostar Ev-97
, ukaan tule m ään t lenne ä! ess yhd
tutus paket t u m is it s e ennä l
ti 80
www.kevytilmailu.net
Yhdistä työ ja huvi
Esittelyssä uusi Shell Aviation -kortti avain laadukkaisiin ilmailupolttoaineisiin ja voiteluaineisiin sekä teknisiin palveluihin
UL-B-luokan eli aerodynaamisesti ohjattujen kärjessä oli 1-paikkaisten osalta konetyypit Hi-Max, Test 9 Junior ja Stratos 300 K, kaksipaikkaisissa kärjestä löytyy Skyranger, Rans S-6, A-20 ja Ikarus C42B. Toistaiseksi uusi 128 henkilön tehdas tekee johdinsarjoja Citation-jetteihin, mutta ajatellen Oskoshissa nähtyjä Cessna-uutuuksia eipä olisi kovin suuri yllätys jos vaikkapa tuleva uusi LSA-kaksipaikkainen valmistettaisiin ainakin osittain Meksikon puolella.
Mustangille tyyppihyväksyntä
Otsikon tarkoittama kone on siis Cessnan uusin pikkujetti eli Citation Mustang, joka sai FAA:n täyden hyväksynnän syyskuun 9. Projektiokello on ideaalinen laite esimerkiksi makuuhuoneeseen, helppo vilkaista keskellä yötä suoraan katosta kumppania herättämättä, paljonko kello on ja pitääkö nousta aikaisemmin autoa lämmittämään. Sen ideana on kiinnittää pelastajien huomio onnettomuustilanteessa laukaisemattomaan varjoon. Valmistaja lisää kuitenkin että konetta ei ole vielä hy-
Ultrakevyt-EM
Olisiko tässä hyvä haaste pidemmälle ehtineille UL-piloteille. Ilmailuliitto on reagoinut kentältä tulleeseen palautteeseen ja syyskuussa pidettiin ensimmäinen palaveri Ilmailuliiton ja Finavian johdon kesken tästä asiasta. pelastusviranomaisille kerrotaan kuinka menetellään jotta esim. Näin Cessna ohitti tässä uuden kilpailijansa eli Eclipse 500-koneen, jonka hyväksyntä on toistaiseksi rajoitettua laatua. Mukana yksi anturi, kello voi vastaanottaa jopa 3 eri anturin tiedot. Seuraava aluevaltaus on suihkukoneen pelastusjärjestelmä, joka tulee ensimmäisenä Diamond D-Jet -koneeseen valinnaisvarusteena. edullisempien tuotantokustannuksien maahan. Lisäanturit 19.90 /kpl. Syynä tähän ovat tietenkin terroriteot USA:ssa ja niitä seuranneet tiukat EUturvadirektiivit. Tehtävät sisälsivät sekä tarkkuuslentoa, suunnistusta että taloudellisuuslentoa.
kuva BRS
Xplorer käsituulimittarit 39 99
harrastajille ja ammattilaisille. Yksiköt m/s, km/h, kts, mph, fps, tarkkuus ± 3%. Ulkolämpö/kosteusanturi on langaton. kaputtikoneessa oleva laukaisematon pelastusvarjon raketti ei aiheuta vaaraa ympäristölle. Xplorer-mallit 1 2 3 4 Tuulennopeus&max x x x x Lämpötila&hyytävyys x x x Elektroninen kompassi x x Korkeusmittari, ilmanpaine&historia x Hinnat EUR 39,- 49,- 79,- 99,Paratronic Oy, 0400-297526 paratronic@paratronic.fi
WS9520 projektiokello 79
Kellonajan ja ulkolämmön kattoon heijastava projektiokello, mukana ennustava "säämies" 24 eri ikonilla. päivänä. 12
moottorilentouutiset
lokakuu 2006
koonnut NILS ROSTEDT
Lentoasemilla liikkuminen
U
seimmat yleisilmailijat ovat varmasti huomanneet että liikkumista valtion lentoasemilla on viime vuosina alettu valvomaan yhä tiukemmin erinäisten porttien ja tarkastuksien avulla. Yhtiö on tähän mennessä toimittanut pelastusjärjestelmät yli
23 000 lentokoneeseen, joista 2800 kpl tyyppihyväksyttyihin koneisiin (pääosin Cirrus) ja loput lähinnä ultrakevytkoneisiin. Täällä Suomessakin pelastusjärjestelmät pikkuhiljaa yleistyvät ultrakevytkoneissa ja niinpä EUT on työstämässä ohjetta, jossa mm. Myös EU:n suunnalta on merkkejä siitä että direktiivien suurimmat epäkohdat lentäjille saattavat lähitulevaisuudessa korjaantua. Toivomuksiamme on nyt huomioitu ja työtä jatketaan työryhmässä. Varmoja hengenpelastuksia on BRS-järjestelmän (kansansuussa pelastusvarjon) avulla saavutettu jo 194 kpl. Tarkemmat tiedot nettisivuilta www.paratronic.fi
www.paratronic.fi. Asiasta kiinnostuneille tässä on EU-asetusluonnoksen koodi: COM (2005) 429.
Jo yli 190 BRS-pelastusta
Ballistic Recovery Systems, koko lentokoneen pelastusjärjestelmien markkinajohtaja, kertoi mielenkiintoisia lukuja tuoreessa tiedotteessaan. Kuvio muistuttanee sotilaskoneissa olevia, heittoistuimesta varoittavia merkintöjä. Ensi vuonna EM-kisat ovat Tsekissä, Orlici-nimisessä paikassa.
Cessna avaa tehtaan Meksikossa
Myös Cessna seuraa trendejä ja siirtää tuotantoa ns. Suunnitteilla on myös varoituskuvio koneisiin, joissa on tällainen järjestelmä (ohessa yksi mahdollinen versio). Erityisesti kentälle pääsy oman koneen luokse silloin, kun lennonjohto on suljettuna, voi nykyään olla jopa mahdotonta. Pituus vain 93mm, sopii hyvin taskuun. Aika näyttää mihin tuloksiin päästään, mutta omasta mielestäni tämä alku oli lupaava. (www.brsparachutes.com)
Tänä vuonna osallistujia oli 10 maasta, Suomesta ei ollut osallistujaa. FAI:n Euroopan mestaruus ratkaistiin tänä vuonna UL-B-luokan lentokoneille Saksan Nördlingenissa. Siis pääosin hieman iäkkäämmän sukupolven konstruktioita. Cessnan mukaan Mustang täyttää tai ylittää kaikki aiemmin ilmoitetut alustavat saavutusarvot. Tulevaisuus näyttää valoisalta
Voimanlähteenä on 1000 hv:n P&W PT6A-67B turbiini. SEIMC:n puolestapuhujat painottavat että nykyaikaiset turbiinikoneet ovat osoittautuneet hyvin luotettaviksi mäntämoottori-twineihin (joille on kaupallinen IFR-toiminta sallittua) verrattuna, mutta eräät viranomaiset edelleen vastustavat ajatusta. Tapahtuma järjestetään aina syyskuun ensimmäisenä lauantaina. Käsittelyssä on melkoinen määrä ult-
Finnairin Lentokerho ja Jukolan Pilotit ovat vuodesta 1984 lähtien kohdanneet maalinlaskukilpailun merkeissä Hyvinkäällä. Suomessa on poikkeusluvalla sallittu rahdin kuljetus yksimoottorikoneella, mutta taannoinen Cessna Caravan-kaputti Helsingin lentoasemalla on myös muistissa eri asia on sitten se, olisiko kaksi moottoria estänyt sen.
F1 Kestrel ensilennolla
Kevytsuihku-boomista huolimatta yleisilmailun raskaammassa segmentissä uskotaan myös turboprop-koneiden tulevaisuuteen. Kolme mitalisijaa sekä joukkuekilpailun kiertopalkinto menivät Jukolaan. moottorilentouutiset
lokakuu 2006
13
väksytty jäätäviin olosuhteisiin, tosin sitä ei FAA vaadikaan. Henkilökohtaisen kilpailun paras oli Sami Viitanen. Määräyspuolella toinen tärkeä alue on uusi eurooppalainen sääntelyhanke eli MDM.032, missä EUT-edustajamme seuraa sekä Ilmailuliiton sisäistä keskustelua että kansainvälisten harrasteilmailijajärjestöjen mielipiteiden vaihtoa. Single Engine IMC eli yksimoottorikoneiden käyttö kaupallisessa IFR-liikenteessä on ollut esillä ainakin vuodesta 1993, mutta vielä ei tällaista hyväksyntää ole Eurooppaan tullut. Kuva Jukka Jusslin.
o-
n uri,
Kevytvesilentäjä hymyilee myös talvella.
Jo useat kymmenet tyytyväiset asiakkaat ovat valinneet ympärivuotiseen käyttöön Ikarus C42b kevytlentokoneen ja joustavat Full-Lotus kellukkeet.
ja ka Meil tä m yös:
Järvet jäätyy. Koneen alkuperä on Britanniassa, mutta erinäisten vaiheiden jälkeen ensilento suoritettiin Oregonin osavaltiossa. Uusin osoitus tästä on Farnborough F1 Kestrel, joka lensi ensilentonsa heinäkuussa. 352 solmua), turbopropin pieni kulutus (min. Ensi vuonna mukaan kutsutaan Malmin Ilmailukerho. Aikataulua tyyppihyväksynnälle ei ole vielä julkistettu, kuten ei hinta-arviotakaan. Myyntivalttina tällä 6-7-paikkaisella koneella on VLJ-luokan matkanopeus (max. kokemus & laadukkaat tuotteet. 195 lb/h eli noin 88 kg/h 249 solmun nopeudella) sekä pieni kiitotievaatimus (lähtömatka 15 m esteen yli vain 491 m). Kuvassa Finnairin Lentokerhon Tomi Nirkkonen tulossa esteelle. Tänä vuonna mukana oli Finnairilta seitsemän ja Jukolan Piloteista yhdeksän pilottia. Ei haittaa!
ttav tuottasti muit eita! a
20v. Tähän liittyen onkin hyvä lopettaa ilmoittamalla seuraavien Talvipäivien päivämäärä: 24-25.3.2007, eli merkataanpa se heti ylös ja siirtäkää paikalleen kun otatte käyttöön ensi vuoden kalenterin!
EUT-kuulumisia
Ilmailuliiton experimental- ja ultrakevyttoimikunta on taas vauhdissa kesän lentokauden hiljalleen päättyessä. www.gulfaircraft-partnership.com
SE-IMC EASA:lle
Otsikon lyhenteiden takana piileksii pitkään jatkunut sääntelyasia joka on edellämainitun F1 Kestrelin kaltaisille lentokoneille hyvinkin merkittävä. Ilolla voi todeta että myös rakennuslupahakemuksia itserakennettaville lentokoneille saapuu tasaiseen tahtiin EUT:n käsiteltäväksi. Tämäkin on kuitenkin tulossa, kunhan löytyy riittävän jäätävää testauskeliä, kertoo Cessna. Uutena hienoutena koneen Garmin 1000-kuvaruuduille saa SafeTaxi-toiminnon, joka näyttää graafisesti koneen sijainnin lentoaseman rullausalueella ja auttaa näin suunnistamisessa maassa.
nership:lla on osoitteet Farnboroughissa ja Abu Dhabissa. Nyt asia siirtyy JAA:lta EASA:lle osana EASA:n toimivaltuuksien laajentumisesta lentotoiminnnan sääntelyn puolelle, mikä tarkoittaa että ratkaisu siirtyy 2007/2008 tienoille. Valmistaja Gulf Aircraft Part-
rapuolen määräysmuutosehdotuksia, joita aikanaan virallistetaan, sitä mukaan kun vuoropuhelu Ilmailuhallinnon kanssa ja käsittely siellä etenee. Tuoreimmassa kokouksessa syyskuun loppupolella niitä käsiteltiinkin peräti 33 kappaletta
Matkustajat ovat pitkään saaneet nauttia näiden potkuriturbiinikoneiden tarjoamasta matkustusmukavuudesta sillä harvassa koneessa on enää Saabien 35 tuuman istuinväli. Viimeinen yhtiön väreissä tehty Saab 2000 -lento oli Helsingistä Vaasaan (KF 283) koneena OH-SAU. Lentoaseman pelastuslaitos tarjosi koneelle perinteisen vesisuihkutervehdyksen. 14
moottorilentouutiset
lokakuu 2006
Blue1 siirtyi suihkukoneaikakauteen kun yhtiön viisi Saab 2000 -potkuriturbiinikonetta poistuivat laivastosta syyskuun alussa. Kuva Martin Lydman
Näin Falken varaosahuolto on varmistettu tulevaisuudessakin. Kuva Nils Rostedt.. moottorilentouutiset
lokakuu 2006
15
Robbarin merkkipaalu
Robinson Helicopters vietti taannoin juhlapäivää, kun asiakkaalle luovutettiin R44-helikopteri numero 3000. Nelipaikkainen helikopteri sai tyyppihyväksynnän 1992 ja on nykyään maailman eniten myyty helikopteri. Muiden Scheibe-koneiden eli SF-34, SF-36 ja VLAprojekti Merlinin oikeudet pysyvät vielä toistaiseksi entisellä Scheibe Flugzeugbau-yhtiöllä. Kuva Robinson.
Uusi pesä Falkelle
Perinteikäs saksalaisen Falke-mopun valmistaja Scheibe, Suomessakin tuttu, on saanut uuden omistajan. R44 tarjotaan kahtena mallina: Raven I ja tehokkaampi Raven II, josta on erikoisversiot Police, Newscopter, Clipper, ja IFR Trainer. Perustajasuku on luovuttanut toiminnan Hartmut Sammetin johtamalle uudelle Scheibe-Aircraft-GmbH:lle, ja samalla toiminta siirtyy Dachausta Heubachiin, tiloihin missä aiemmin valmistettiin Fascination-tehoultraa
Joukkueessa on myös kaksi meteorologia. Sojuz telakoitui kansainväliselle ISS-avaruusalukselle 20. Sitä käytetään myös silloin kun Sojuz laskeutuu takaisin maahan. Andien aaltovirtauksissa Argentiiinassa lähellä El Calafatea he saavuttivat korkeuden 15 447 metriä. Avaruuteen pääsy on ollut hänen unelmansa lapsuudesta asti.
Purjelentoa st
erlan-projekti eli Steve Fossetin korkeusjahti purjelentokoneel la, alkaa jo tuottaa melkoisia tuloksia. Kohteina ovat vuoristoaallot sinänsä, sekä niiden vuorovaikutus tropopausin kanssa. Lopez Alegria. Samalla lennolla olivat mukana kosmonautti Mikhail Tjurin ja astronautti Michael E. Steve Fosset on ykköspilotti ja Einar Enevoldson kakkospilotti ja operatiivinen johtaja. Mutta Perlan-projektin tavoitteisiin on vielä matkaa. Sitä varten on tarkoitus rakentaa paineistettu Perlan purjelentokone. Ansari vietti yhdeksän päivää asemalla muun miehistön mukana. (Vai oliko se 50.699 ft.) Lukema tarkentunee, kunhan FAI on dokumentit tarkastanut. syyskuuta nousi kiertoradalle venäläisessä Sojuz TMA-9 -avaruusaluksessa. Nimi Perlan viitaa pohjoismaisella kielellä helmiäiseen, ja siellä helmiäis-
P
Anousheh Ansari (vas.) odottamassa laukaisua avaruuteen pukeutuneena venäläiseen Sokol-avaruuspukuun. Termi turisti ei siten kuvaa kovin hyvin osallistumisen tasoa, sillä kaikkien mukana olevien pitää osata käyttää aluksen järjestelmiä. päivänä herrat Fosset ja Einar Enevoldson nostivat purjelennon absoluuttisen korkeusennätyksen uudelle kilometrille. Projektissa on tiiviisti mukana kymmenen henkeä. Lienee leirissä vallinnut melkoinen innostus, koskapa tiedotteessa annetaan myös luku 15.453 m. Stratosfäärin saavuttaminen viiden vuoden yrittämisen jälkeen oli yhtä kaikki uljas lentoteko. Sehän on jo liki 19 kilometriä. Lopullinen tavoite, vaiheessa 2, on saavuttaa 100.000 ft. Sen voitti Burt Rutanin suunnittelema SpaceShipOne 21. Osallistuminen edellyttää hyvää terveydentilaa ja kuusi kuukautta kestävään perusteelliseen koulutukseen osallistumista. Vaiheessa 1, eli nyt käytettävällä DG505-koneella on tarkoitus saavuttaa 62.000 ft. 747 LCF on ensisijassa tarkoitettu 787-koneen osien kuljetukseen, mutta luonnollisesti sitä voidaan hyödyntää myös muiden ylisuurien rahtien siirtämisessä. Tietoa saadaan myös napa-alueita kiertävistä tuulijärjestelmistä. Myös Airbus vuokraa ulkopuolisille Beluga-nimellä tunnettuja vastaavia koneitaan. Sopivia sääoloja kytätään Argentiinan lisäksi Chilessä, Uudessa Seelannissa ja Ruotsissa. Lennon
A
BOEING 747 LCF SEATTLEEN
Viime aikojen ehdottomasti eniten huomiota herättänyt koneprojekti on Jumbomatkustajakoneen muuntaminen 747 LCF -rahtikoneeksi. syyskuuta. 16
moottorilento
lokakuu 2006
Ensimmäinen naisturisti avaruudessa
hintaa ei ole julkistettu, mutta useimpien arvioiden mukaan se on noin 20 miljoonaa dollaria. Anousheh Ansari rikastui myytyään miehensä kanssa tietoliikennealan yrityksensä. Elokuun 29. Jatkossa tarkastellaan myös otsonikatoa. Kaupankäyntiä kuitenkin suvaitaan, koska Sojuz-lennot ovat avaruusaseman toiminnan kannalta välttämättömiä ja turistit tuovat niihin tarvittavaa valuuttaa. DG-505 on paineistamaton ja lentäjien asuna tietysti painepuku, samanlainen kuin astronauteilla. Taiwanilla modifioitu kone on nyt lennetty viimeistelyä varten Boeingin tehtaalle Seattleen Yhdysvalloissa. Oikealla astronautti Michael E. Ennätyslennolla edellinen, Robert Harrisin 1986 Kaliforniassa saavuttama ennätys, ylittyi reilulla puolella kilometrillä. Pelkästään huvin ja ennätysten vuoksi korkeuksia ei tavoitella, vaikkakin Fossetilla näyttää olevan taipumusta ennätysjahtiin milloin minkäkinlaisella laitteella. Kuva NASA.
merikkalaisesta Anousheh Ansarista tuli ensimmäinen naispuolinen avaruusturisti kun hän 18. Yhdysvallat ei ole innostunut toiminnasta ja NASA:n viestinnässä turisteista käytetään siksi termiä "avaruuslennolle osallistuja", ei astronautti tai kosmonautti. Nousu 50.000:een jalkaan kesti neljä ja puoli tuntia. Venäjä on myynyt paikkoja avaruuslennoille ja Ansari on neljäs kiertoradalle rahalla päässyt. Ennätyslennolla käytetty, sarjakoneesta runsaasti muunneltu DG-505, hinattiin aaltoon neljän kilometrin korkeuteen. Jaloissa mitaten siis mentiin uudelle kymmentuhatluvulle, 50.671 ft. kesäkuuta 2004 tehdyllä lennolla Yhdysvaltoihin kotiutunut Ansari on iranilaista syntyperää ja nyt myös ensimmäinen iranilainen avaruudessa. Lopez-Alegria. Heidän nimensä on tuttu myös 10 miljoonan dollarin suuruisesta Ansari X-Prize -palkinnosta, jolla palkittiin ensimmäinen avaruudessa käynyt siviilialus. NASA on mukana, koska lennoilla kerätään tietoa meteorologiasta. Kuva Boeing.
Kussakin koneessa oli kolme kameraa ja niitä seurattiin vielä helikoptereillakin. Lystiä oli ollut ainakin kuulla alapuolella lentävien liikennekoneiden kapteenien kannanottoja. Juan Mandelbaum puolestaan on on ollut kameroineen Karl Striediekin kyydissä kisaamassa USA:n Appalakeilla. Saas nähdä mitä siitä kauan odotetusta avoimen luokan kaksikosta LAK20.stä lopulta tulee. Marraskuussa purjelentokauppoihin tulee myös DVD nimeltä "In the Sky over Patagonia", kertoo Aerokurier-lehti. DG myös laati suosituksen. Mandelbaumin 69-minuuttista teosta "A Fine Week of Soaring" kannattaa kysellä nettiosoitteesta www. Kokeessa kuumentunut rakenne petti ennen aikojaan. Kyse on kuuluisasta paikasta nimeltä Tocumwal Australiassa. Keltaoranssi loisteväri oli selvästi viileämpi ja viilein oli peilinkirkkaalla foliolla verhottu rakenne. Hartsi pehmenee. Historiallisen perspektiivin vuoksi ja 30-vuotisjuhlavuoden nimissä mainittakoon, että Räyskälän MM-kisoissa 1976 lensi avoimen luokan LAK-9 (kuvassa alla). Esimerkiksi Henryk Muszczynski voitti semmoisella Puolan mestaruuden vakioluokassa. Eli välillä mennään puiden latvoissa ja välillä jossain ylempänä. Lisää nettiosoitteessa www.perlanproject.com
Määräysasiaa pelastusvarjojen pakkajille myös sivulla 39!
Purjelentokeskus myytävänä
Oikeastaan purjelentokeskus oli jo myytävänä, mutta kukaan ei ostanut. Siihen on syytä senkin takia, että myös maailmalta on raportoitu törmäyksestä ja hipovitseistä. Mutta kun ei, niin ei. Nyt olisi siis tarjolla aikanaan ison kaupallisen purjelentokeskuksen kiluja ja kaluja.
Huomioväriä
Koskapa Jannen kisoissa tapahtui kolistelua, otamme esille taas näkymisasian. Materiaalista koottu ohjelma on saatavissa DVD-levyllä joistain ulkomaan purjelentokaupoista ja lajiliitoista. Asia näkyy huolettavan myös muita. koonnut PAAVO KOPONEN
purjelentouutta
lokakuu 2006
17
toa stratosfäärissä
pilvien korkeudella herrat aikovatkin seikkailla. Kisoissa tuli kuulemma yhdeksän uutta tilausta. Mutta kyllä ne henkselit paukkuvat myös Liettuassa, Sportine Avijacijan pajalla. Reiner Sahmin 28-minuuttisessa elokuvassa lennetään Andien maisemissa. Siiven kärjet ja wingletit voidaan maalata, samoin osia rungosta. Niinpä loisteväriteipit sopivat hyvin viileinä vuodenaikoina ja voidaan poistaa helteellä. Balsamia Schleicherille oli tietysti myös Michael Somerin voitto avoimessa luokassa ASW 22BL:llä. Yksiselitteinen johtopäätös on, että auringolle alttiiden kuormittuvien osien on oltava valkoisia. Tocumwal on kuitenkin ollut varsin kansainvälinen paikka. Niin, että jos huomiovärejä halutaan ja taiteellista luomisvimmaa on, niin vinkkejä ja erilaisia ehdotuksia löytyy DG:n nettisivuilta.
Henkselit paukkuvat
ASG 29 on ilmeisen onnistunut lentolaite. Semmoinen, jo sinänsä ennestään tuttu asia selvisi kokeilemalla, että kuumentuessaan lujitemuovirakenne heikkenee. Lienee hommassa oma hauskansakin. MM-kisoissa Eskilstunassa lensivät Stanislaw Wujcsak ja Luciano Avanzini tyypillä kolmannelle ja neljännelle sijalle. Sivuperäsin voidaan maalata, kunhan massa pysyy kurissa. Korkeusvakaajan kärjet voidaan maalata. Huutokauppa on loka- tai marraskuussa. Kommentaareista huolehtii mestarismies George Moffat. geovisiononline.com/fineweek.
LAK-9 Lietuva. Puolen vuoden tarjolla olon jälkeen kaupalliselle toiminnalle ei löytynyt jatkajaa, ei ostajaa eikä edes vuokralaista. Kone kuitenkin vaurioitui kesken kisojen.
Elokuvia talvi-illoiksi
Lieneeköhän mistään saatavissa aikanaan niissä Räyskälän sateisissa MMkisoissa näytetty amerikkalainen purjelentofilmi, olikohan se joku "Duel at Dawn" tai jotain sinne päin. Pilottina oli Neuvostoliiton Oleg Pasetsnik. Britanniassa ASG 29:lle tuli kaksoisvoitto Russel Cheethamin ja Paul Bricen voimin. "Gladiators in the Sky" on kuvattu Uuden Seelanin Gran Prix -kisoissa tänä vuonna. Ylipäätään huomiovärillä voidaan maalata alueita, joihin ei lankea kohtisuoraa auringonvaloa ja joissa on suuret rakenteelliset turvamarginaalit. Valkoinen maali suojaa rakennetta niin, että suorassa auringonpaisteessakin lämpötila pysyy laillisissa rajoissa eli enintään 54 C. Tehdas ilmoittaa paikallisessa lehdessä, että sillä tehdään vielä ennätyksiä. On kuivaa keliä ja välillä sadekuuroja. Muun muassa japanilaiset ovat siellä käyneet säännöllisesti. LAK-19:llä on lennetty kärkisijoille monissa kansallisissa ja kansainvälisissä kilpailuissa. Ainakin DG Flugzeugbaun piirissä on oikein tutkittu huomiovärien käyttöä. Kansalliset mestaruudet heltisivät myös Italiassa ja USA:ssa, pilotteina Riccardo Brigliadori ja Chris Saunders. Kuva Paavo Koponen. No, jos ei ole, niin uudempia on. Eri maiden mestaruuskisoissa meni vielä paremmin. Nyt on myynnissä enää purjelentokeskuksen varusteita. Kun valkoiseksi maalattu koepaneli saavutti lämpötilan 44 astetta Celsiusta, niin tummanpunainen lämpeni arvoon 64 astetta. Tocumwalia kolmekymmentä vuotta pyörittänyt Sportavia ilmoitti elokuun alussa, että nyt pannaan lappu luukulle. Tämä 18-metrinen superorkidea lensi ensilentonsa vuoden päivät sitten ja nyt Schleicherin tehtaalla voidaan jo paukutella henkseleitä. Kaikilla muilla väreillä lämpötila voi nousta niin korkeaksi, että rakenne ei ole enää lentokelpoinen. Tietokoneanimaatiot näyttävät kolmiulotteisesti nopeuksia ja korkeuksia sun muuta
Keski-Suomen kartalle vaikeasti suunnistettavaa peltoreittiä ei saa millään aikaiseksi. Noin kymmenen muuta KSI:n jäsentä oli lisäksi tarpeen onnistuneille kisoille.
Juhannuksesta asti jatkunut jokseenkin sateeton kausi alueella jatkui aina kisojen aloituspäivään saakka. Niinpä tämä puoli kisojen annista jäi väliin lähes kokonaan, kun kenttäalueelle sai mennä vain järjestelyjen kannalta välttämätön tuomarointiporukka. Niillä ratkesi kokonaiskilpailu heidän edukseen. Jyväskylän lentoasemalla on noudatettava kansainvälisiä lentoliikenteen turvaamiseksi annettuja määräyksiä sekä otettava sotilastukikohdan erityispiirteetkin huomioon. Kisa laitettiin kahdeksi tunniksi jäihin ja tehtävän saaneet karanteeniin. Kolmanneksi sijoittuneet Espoon Moottorilentäjien edustajat Martti Keskinen ja Kimmo Meuronen köröttelivät kisat tasokkaasti Piper Arrowilla.
Varsinaiset SM-kisat
Kisojen parasta tilannekomiikkaa tai tragiikkaa tarjoaa kanssakilpailijoiden kisalaskujen seuraaminen ja niiden kommentointi. Lentoreitin pituus oli yhteensä noin 165 km, josta varsinaista tarkkuuslentämistä ja havaintotehtäviä sisältävää osuutta reilut 140 km. Kuvassa kilpailujen johtaja Keijo Kinnunen ja muutama kilpailija ottavat tilaisuudesta irti sen minkä saavat. Järvet ja lammet ovat tarjottimella tarjoten varmoja kiinto-. He seuraavat lentoaseman kunnossapidon kahvion kaiuttimesta laskukisan radioliikennettä.
Perjantaina ja lauantaina kisailtiin henkilökohtaisista mestaruuksista. Maaliinlaskuosiossa oli normaali neljän erilaisen laskun tehtävä SM-sääntöjen arvosteluasteikolla. Lopun aikaa sää oli kesäisen lämmin ja näkyvyydet hyvät. Kerran hyvin harjoitellut porukka koottiin uudestaan samoihin tehtäviin. Kolmen ensimmäisen rallilentokisan joukkueen painiskellessa torstai-aamupäivällä laskentatehtävien kanssa, kehittyi sekä kentälle että ympäristöön nopeasti sadekuuroja. 18
moottorilento
lokakuu 2006
Tarkkuuslentäjät Tikkako sk
Henkilökohtaisen kisan tarkkuuslentäjiä palkintokorokkeella: 1. Ismo Aaltonen Tarkkuuslentäjien koneita Tikkakosken seisonta-alueella.
K
eski-Suomen Ilmailijat saivat ja toisena vuonna peräkkäin moottorilennon SM-kisat järjestettäväkseen. Torstaipäivän aikana läpivietyyn ral-
likisaan osallistui kuusi joukkuetta: Espoon Moottorilentäjät, Heinolan Lentokerho, Ilmavoimat sekä kolme joukkuetta Utin Lentokerhosta. Harri Vähämaa ja 3. Kilpailujen johtajana toimi Keijo Kinnunen, päätuomarina Pekka Kanninen, laskukisan vastaavana Ali Hiltunen ja tuloslaskentaa johti Jouko Nuora. Suunnistuslentoreittiä Tikkakosken itäpuolella kertyi siirtymisineen noin 170 kilometriä. Ilmavoimien kaksikko Kenneth Rosenqvist ja Rami Lindström poimivat suunnistuksessa ja maaliinlaskuissa hieman enemmän virhepisteitä kuin Utin Lentokerhon Heimo Nieminen ja Petja Sereda, mutta löysivät kaikki maastossa olleet merkit sekä paikansivat sekä ohjaajan että tähystäjän puoleiset yhteensä kahdeksan kuvaa täydellisesti. Suomen mestari Pertti Hatara, 2
Piirongin päälle tuli vuodeksi kovasti kiillotettavaa: Puijon pokaali, joka on Suomen mestarin kiertopalkinto, Danfoss-tuoppi parhaan siviililentäjän pokaalina, Lentoyhtiöiden pokaali kuuman sarjan (yli 600 tuntia moottorikoneilla) voittajalle sekä Harvia Oy:n lahjoittamia saunomisessa tarpeellisia tavarapalkintoja.. Moottorikoneilla kokemusta on kertynyt 1200 ja purjelentokoneilla 2000 ja mopuilla 200 tuntia. Ehkä sen vuoksi kärkipään virhepisteet eivät nousseet kovin korkeiksi. Vaistot eivät olleet virkeimmillään kaikilla kokeneillakaan kilpailijoilla ja kumit jodlasivat 72 metriä pitkän laskusaran ulkopuolella (+150 virhepistettä).
ertti Hatara, jonka etunimestä on jossain käänteessä muodostunut kutsumanimi Santtu, on kokenut harrasteilmailija: purjelentokurssi 1982 ja moottorilentokurssi 1992. Selänpäähän Kouvolan Seudun Ilmailuyhdistyksen aktiivijäsen suuntaa purjelennon pariin ja Uttiin silloin kun Utin Laskuvarjokerhon lentovuoro iskee. Toisin oli tällä kertaa. Santtu asuu Valkealassa kahden lentokentän pitäjässä. teksti ja kuvat JUHA RITARI
moottorilento
lokakuu 2006
19
ko skella
pisteitä, kunhan vain suunnistetaan herpaantumattomasti. Ennen näitä kisoja hän osallistui viimeksi vuonna 2002 Oripäässä järjestettyihin moottorilennon SM-kisoihin sijoittuen yhdenneksitoista. Kello 12 alkaen jatkettiin pakkolaskulla 1000 jalasta QFE:llä ilman laskusiivekkeiden käyttöä. Utin Laskuvarjokerhon hyppypilottina valtaosan lentokokemuksestaan keränneen Pertti Hataran hymy oli ensimmäisen kisapäivän jälkeen ainakin yhtä astetta normaalitilannetta leveämpi. Molempia lajeja hän on harrastanut koko ajan aktiivisesti. Santtu lentää kaikilla laskuvarjo-kerhon käytössä olevilla Cessnoilla C172:lla, C207 Soloylla ja C208 Caravanilla sekä jonkin verran muita lentoja paikkakunnan koneilla. Pieksämäen luoteispuolelta neljännen ja viidennen käännepisteen välinen alkuosa oli suota ja metsää, jossa kone oli pidettävä reitillä kompassin avulla, muutoin 1300 jalan QNH-reittikorkeus tarjosi etusektorissa sopivasti kiintopisteitä. Näiden kisojen suunnistuksen perusharjoittelun hän teki Turbulentilla. Viime vuosina olemme saaneet moottorilennon SM-kisoissa tottua siihen, että melkein samoille noin viidelle eri henkilölle ripustetaan vuoronperään jalometallit kaulaan hieman eri järjestyksessä eri vuosina. Laskentatehtävistä, suunnistuksesta ja havaintokokeesta oli tullut paras tulos, yhteensä 122 virhepistettä. Eivät siten kaukanakaan kärjestä kun otetaan huomioon laskukokeen käsittävän neljä laskua: kaksi moottorilaskua (toinen esteen yli), joissa ennen nollaviivaa tapahtunut kosketus metreinä kerrotaan luvulla 7 ja viivan jälkeinen kosketus luvulla 3, sekä kaksi jäljiteltyä pakkolaskua (jälkimmäinen sileänä), joissa vastaavasti metrilukemat kerrotaan luvuilla 4 ja 2.
SUOMEN MESTARI PERTTI HATARA
Lauantain laskukokeet
Lauantain laskukokeiden puolivälin lounastauolla kalkuloidut pistemäärät ennakoivat tiukkaa mitalikamppailua kahden viimeisen laskun kierroksella. Kisakokemustakin on ennestään, kahdeksat SM-kilpailut ja kahdet EM-kisat purjekoneella sekä viidet moottorilennon
P
SM-kilpailut. Lämmin päivä kehitti nousevia ilmavirtauksia, joiden seurana on myös laskevia aiheuttaen yllättäviä käänteitä usealle kilpailijalle. Jyväskylässä Santtu sai SM-kultamitalin lisäksi joukkuehopeamitalin Salpauslento Oy:n joukkueessa. Saluunaan astui haastaja revolverit kourassa. Seuraavan päivän laskukokeiden merkityksen mestaruuden tavoittelussa ymmärsivät hyvin myös aivan hänen kannoilleen surffailleet Sari Aatolainen, Harri Vähämaa, Ismo Aaltonen, Heikki Mäkikuutti, Mauri Hälinen ja Rami Lindström, joiden pistemäärät olivat 128-190 välillä. Aamupäivän laskunuotit eivät enää soineetkaan. Koneena oli tuolloin Santun osaomistama Turbulent-experimental, joka on täysikokoiselle yksipaikkaisena niin ahdas että havaintotehtävän kuvat pitää melkein kuljettaa erikseen
No, tulihan sentään rallilennon mestaruus jo toisena vuonna peräkkäin.
tarkasti kuin uskalsivat jäämättä yhtään vajaaksi, kummallekin 6 virhepistettä. Vitalin maljan voitti Harri Vähämaa tuloksella 13 virhepistettä, Ismo Aaltonen kakkosena 17, Aki Suokas kolmantena 52, seuraavina Pertti Hatara 104, Lasse Lintukangas 166 ja Kari Heiskanen 197.
Tässä ihmetellään monelta maastossa havaitsematta jäänyttä viidennen käännepisteen A-kirjainta. Ilmeisesti lähellä sijainneet Pieksämäki-Jyväskylä ratakiskot "vetivät kompassia puoleensa", koska monen kilpailijan lentoratatulosteessa näkyi mutka käännepisteen eteläpuolella.. Kisassa tehdään kolme erilaista laskua. Nyt oli hänenkin todettava, ettei voitettu taaskaan. Kisat päättyivät moottorilaskuun esteen yli ja Aaltosen mopo-Cessna liiteli 13 metriä nollaviivan yli, josta tuli 39 virhepistettä. Hatara ja Vähämaa laskeutuivat edelleen niin
Ensimmäisen henkilökohtaisen kisapäivän jälkeen Rami Lindströmiä vielä nauratti. Näin Pertti Hatara säilytti edellisen päivän suorituksissa hankkimansa johtoaseman. Olihan se siellä, jos vain löysi sen oikean paikallistien risteyksen. Sari Aatolainen antoi tällä kierroksella reilun tasoituksen miehille kahmaisten 72 virhepistettä. Yhteispisteiden perusteella johtonelikko oli lähes samalla viivalla, Sari Aatolaisella 134, Ismo Aaltosella ja Harri Vähämaalla 140 ja Pertti Hataralla 144 virhepistettä. Niin kuin kunnon kisoissa pitääkin, ratkaistiin mitalit finaalissa, tässä kisassa todellakin viimeisellä laskukierroksella. 20
moottorilento
lokakuu 2006
Niin kuin kunnon kisoissa pitääkin, ratkaistiin mitalit finaalissa, todellakin viimeisellä laskukierroksella.
Sari Aatolainen ja Ismo Aaltonen olivat keränneet kahdesta ensimmäisestä laskusta yhteensä vaivaiset 6 virhepistettä, Harri Vähämaa 10 ja Pertti Hatara 22. Laskukilpailun kuusi parasta kilpailijaa suorittivat vielä erillisen Henry Vitalin muistopalkintokisan. Ismo Aaltonen laskeutui kolmannessa laskussaan niin lähelle moottorilennon Suomen mestaruutta ettei sen lähemmäksi pääse, 0-viivalle. Hataralle tuli 6 ja Vähämaalle 16 virhepistettä, tasaisen varmaa peliä
Kakkosijalla Aki Suokas, Petri Hiltunen ja Pertti Hatara (Salpauslento Oy) ja kolmantena Ismo Aaltonen, Lasse Lintukangas ja Sami Viitanen Jukolan Piloteista. Westmanin mielestä hänen Zenair 701 ultransa toimii tarkkuuslentokisoissa tyydyttävästi, toki nopeuspelivara ylöspäin voisi olla suurempi. Vaikka Zenair onkin Cess-
noja epävakaampi lennettävä, ei mikään osa-alue, viivalla pysyminen, aikatarkkuus, korkeuden säilyttäminen sekä kuvien ja lakanamerkkien löytäminen ole ultralla paljon kummempaa kuin muillakaan lentokoneilla. Rallilentoa yritetään edelleen kehittää suuntaan, jossa se toimisi nykyistä paremmin sisäänheittäjänä henkilökohtaiseen kilpailuun. Alun toistasataa tuntia Cessnoilla ja 90 tuntia ultrilla saivat hänet osallistumaan kisoihin. Kutsun kuuli vain yksi kilpailija, Keski-Suomen Ilmailijoiden Juha Westman. Ilmeistä päätellen kaikki lauteille mahtuneet voittivat. Laskut on kuitenkin tehtävä tyylikkäästi loppuun saakka, koska ultrien rakenteet, etenkään laskutelineet eivät salli ainakaan Cessnojen ja Vinkojen rojautustekniikkaa. Lajin pariin haluavien moottorilento- ja ultrapilottien kannattaa seurata Ilmailuliiton tapahtumakalenteria ja aloittaa kotikenttäharjoittelun jälkeen vaikkapa harjoituskisoilla, joita on tarkoitus järjestää alkukesän aikana. Ylimpinä Blue 1 -joukkueen Harri Vähämaa ja Hannu Halonen. Nyt hän joutui vastatuuliosuuksilla käyttämään välillä taistelutehoja. Ehtona on kuitenkin suunnistuslennolla käytettävä ilmanopeus, jonka tulee olla vähintään 110 km/t. Vähämaalle ojennettiin myös laskukokeen parhaan "Kuuden mestaruuden malja" ja erillisen laskukokeen parhaan Henry Vitalin muistopalkinto.
Ultralla lentänyt Juha Westman pokkasi Shellin tuopin parhaana kilpailijana, myös ainoana, jonka lentokokemus moottorikoneilla on alle 300 tuntia.
ULTRAKEVYT LENTOKONE SMKISASSA ENSIMMÄISTÄ KERTAA
M
KATSEET RÄYSKÄLÄÄN
Räyskälässä on hyvät mahdollisuudet asiasta kiinnostuneiden seurata kisamenoa. Mies odottaa jo innolla ensi kesän koitoksia ja toivoo että muutama muukin ultrapilotti ja erilainen kone tulisi vertailtavaksi mielenkiintoisen kisalentämisen pariin ja jäisi lajin koukkuun. Juha Westmanin tyhjäkäyntilaskuharjoittelu jäi vähiin ennen kisoja, eikä hän meinaa uskoa vieläkään miten jyrkällä kulmalla Zenair lähestyy vastatuuleen siinä asussa. moottorilento
lokakuu 2006
21
Ilmavoimat tarvittiin lyömään Utin Lentokerhon ja Espoon Moottorilentäjien joukkueet rallikisoissa.
Etukäteen kisaan ilmoittautumisen yhteydessä nimetyn kaksi- tai kolmihenkisen joukkueen pisteet lasketaan henkilökohtaisessa kilpailussa kertyneistä pisteistä. Vuonna 2006 päivitetyt säännöt sallivat ultrakevyiden lentokoneiden osallistumisen moottorilennon SM-kilpailuihin. Kesäkuun Vesivehmaan harjoituskisoissa hän kävi opettelemassa kilpailumenetelmät. Vajaaksi jäivät jäljitellyt pakkolaskut. Kisoissa käytettävät GT-kartat muuttuvat päivitysten yhteydessä mittakaavaan 1:250 000.
oottorilennon SM-kisoissa pysytään ajan hengessä. Blue 1:n joukkue sai vuodeksi Finnaviationin maljan haltuunsa
Sari lensi Jyväskylässä suunnistusosuuden Rallye Clubilla todella tarkasti saaden vain 68 virhepistettä, mutta osittain alatasokoneen ominaisuuksista johtuen havaitsematta jääneet valokuvat ja käännepistelakanat lisäsivät virhesaldoa 60 pisteellä. Hän säilyttää seuraavan vuoden ajan Shellin maljaa Pilotti-sarjan ( moottorilentokokemus 300-600 tuntia ) parhaana kilpailijana. Sari edusti Suomea parisen viikkoa aiemmin Ranskassa pidetyissä MM-kisoissa yhdessä Ismo Aaltosen ja Petri Hiltusen kanssa. SM-kullasta hän jäi kahden viimeisen laskun päähän.
Rallikisan osanottajat ja osa kisaorganisaatiota briefingissä
Kenneth Rosenqvist pukeutumassa Vinkan lentovarusteisiin. Rami Lindström siivellä kirjaamassa omaa lentoansa ja mekaanikko Lauri Salokas etsii turhaan öljytippoja putipuhtaan Lycomingin alta.
Kilpailijat odottelevat palkintoseremonioiden alkua lennonjohtotornin kupeella.. 22
moottorilento
lokakuu 2006
Porin Ilmailukerhon Sari Aatolainen voitti hänelle jo perinteeksi muodostuneen parhaan naiskilpailijan palkinnon Orvokin Ruusun sekä parhaalle suunnistajalle myönnettävän Veljekset Karhumäen pokaalin
everstiluutnantti ja lentokapteeni, joka on voittanut moottorilennon Suomen mestaruuden vuonna 1959 Vesivehmaalla.
Keijo Kinnunen ojentaa Aki Suokkaalle parhaan 50 vuotta täyttäneen kilpailijan Veteraanipokaalin.
RALLILENTOKISAN TULOKSET
1. Samalla hän toivotti kaikki nykyiset ja monet uudet kilpailijat tervetulleeksi ensi vuoden elokuussa Räyskälään SM-kisoihin. Sen jälkeen magneetot toimivat moitteitta ja he suorittivat koko laskukisaosuuden kerralla muiden jälkeen. Osmo Siira / Juha Ritari 6. Tähtinen on Ilmavoimien evp. Kenneth Rosenqvist / Rami Lindstöm 2. Heimo Nieminen / Petja Sereda 3. Pekka Hiltunen / Jorma Vuopala Ilmavoimat Vinka Utin Lentokerho C150 Espoon Moottorilent. Martti Keskinen / Kimmo Meuronen 4. Maaliinlaskukisojen ensimmäisellä kierroksella hän jäi lähtöruutuun magneettojen ollessa koekäytössä selvästi eri paria. P28T Heinolan Lentokerho C152 Utin Lentokerho C150 Utin Lentokerho C72R suunnistus 200 188 306 308 437 3091 havainto 0 60 80 80 80 90 laskut 83 59 163 315 627 625 yhteensä 283 307 549 703 1144 3806. Ilmailuliiton puheenjohtaja Hannu Halonen (oik.) kiitti lopuksi järjestäjiä, kilpailijoita ja kaikkia niitä tahoja, jotka olivat omalla panoksellaan edesauttaneet luomaan SM-kisat onnistuneiksi. moottorilento
lokakuu 2006
23
ILMAILULIITON TERVEHDYS
Keski-Suomen Ilmailijoiden miellyttävä ja todella palvelualtis järjestelyorganisaatio sai lentoasemaympäristön mukana tuomista rajoitteista huolimatta aikaan viihtyisän kisatunnelman. Kuvassa taustalle Pekka Kanninen, Jouko Nuora ja Keijo Kinnunen.
Turun Lentokerhon Esko Maasalolle (vas.) kävi räikköset. Aamupäivän ja lounastauon aikana TLK:n pojat Esko Maasalo ja Veikko Tähtinen (keskellä) saivat tiirikoitua vasemmanpuoleisesta takamukista alimmaisen kynttilän irti ja puhdistettua karstasta. Kari Heiskanen / Juha Mäkikuutti 5
Sää suosi tapahtumaa ja juhlat voitiin viedä läpi helteisessä pilvettömässä kesäsäässä. päivänä Oripään lentokentällä. Tiimi toimi rautaisesti, varsinkin kun apuna oli eri osa-alueiden vah-
Juhlapaikkana Oripään lentokenttä
Turun Lentokerho on historiansa alkuvaiheessa harjoittanut lentotoimintaa Suomen ensimmäisellä maalentokentäl-
vasti sitoutuneet vetäjät joukkoineen. Lentonäytöksen johtajana toimi kovan näytöskokemuksen omaava Esa Passila. Arvokas juhla aloitettiin puhallinmusiikilla ja lipunnostolla. Kerho sai lukuisan määrän onnitteluja sidosryhmiltä ja yhteistyökumppaneilta.. 24
ilmailutapahtuma
lokakuu 2006
Turun Lentokerho juhli 60-vuotistapahtumassa
Lentäjän Pojanpoika
Kerhon veteraanijäseniä ja muuta yleisöä seuraamassa Lentäjän Pojanpoika -tapahtuman virallista osuutta. Kentän palveluja ja olosuhteita on kehitetty voimakkaasti viime vuosien aikana. Kerho onnistui hyvin markkinoinnissa. Pienikin näytös vaatii valtavasti työtä. Harvoin Suomessa lentonäytösyleisö on joutunut hakemaan varjopaikkoja paahtavalta helteeltä. Juridisesti oli kysymys uudesta yhdistyksestä ja sen johdosta kerhon oikea ikä on 60 vuotta. Nykyisin kerhon toiminta tapahtuu Turun ja Oripään lentokentillä. Tosin pientä uupumusta tahtoi tulla, kun sama väki oli hoitamassa muutamia viikkoja aikaisemmin Okra-maatalousnäyttelyn järjestelyjä. Lehdistön, radion ja television kautta saatiin runsaasti ilmailulle myönteistä palautetta. Ilman heidän perustamisvaiheessa tekemäänsä sitkeää työtä ja myöhemmin ilmailun edistämistä alueella ei Turun Lentokerhon toiminta olisi yhtä vahvaa ja merkityksellistä kuin se nyt on. Usean yrityksen jälkeen uusi yhdistys saatiin perustetuksi vuonna 1946, ja kaupunki luovutti aikanaan sille hallussaan olleen kaluston ja omaisuuden. Purjelentotoiminta on kokonaan Oripään kentällä. Kiitollisuudella on todettava, että ammattitaitoinen ja osaava porukka hoiti tehtävät loistavasti. Siinä onnistuttiin hyvin ja yleisöä oli paikalla enemmän kuin uskallettiin odottaa. Turun Lentokerhon rikkaus on siinä, että talkooväkeä vielä löytyy. Tilanne sodan jälkeen ei kuitenkaan sallinut yhdistyksen toimintaa, vaan se piti lopettaa ja kalusto sekä muu varallisuus määrättiin luovutettavaksi Turun kaupungin haltuun. Juhlassa oli myös mielenkiintoinen valokuvanäyttely, jossa kerhon historiaa oli kuvattuna aivan alkuajoista asti.
lä Artukaisissa. Kanerva ihastui aidosti purjelentämiseen juhlalennolla.
T
urun Lentokerho vietti 60-vuotisjuhliaan elokuun 5. Kuva Heikki Salo.
Puheenjohtaja Raimo Nikkanen opastaa juhlapuhujana toiminutta Ilkka Kanervaa laskuvarjon käytössä. Elokuinen upea sää suosi juhlintaa. Kaikki oli kunnossa juhlan ja näytöksen alkaessa. Juhlassa muistettiin paikalla olleita perustajajäseniä ja veteraaneja muistolahjoilla. Juhlan yhteydessä pidettiin myös lentonäytös, jonka teemana oli Lentäjän Pojanpoika. Olosuhteet mahdollistivat lentonäytöksen pitämisen tällä kerhon hallinnoimalla "korpikentällä". Tuloksena on suuren yleisön parempi hyväksyntä harrastuksellemme.
Onnistunut 60-vuotisjuhla
Kerhon jäsen Sándor Tóth toimi juhlaryhmän puheenjohtajana, ja hänellä oli suuri joukko ahkeria käsiä ja jalkoja apuna. Juhlien onnistumiseksi olivat kerholaiset tehneet ympäripyöreitä talkoopäiviä. Tilaisuus osoitti, että ilmailuväen tulisi olla enemmän avoin median suuntaan. Kerho olisi voinut juhlia perustellusti 75-vuotisjuhliaankin, sillä sen juuret ovat oikeastaan peräisin vuodelta 1931, jolloin perustettiin Varsinais-Suomen Ilmapuolustusyhdistys. Tavoitteena oli tehdä tilaisuudesta koko perheen tapahtuma
Juhlapuheessaan varapuhemies kiinnitti huomiota kerhon tekemään nuorisotyöhön ja lukuisiin yhteiskunnallisiin tehtäviin. Oripään näytöksen ongelmana oli se, että näytöslupaa ei Suomenmaassa
Piper Cup OH -CPA ja ihan oikea Lentäjän Pojanpoika eli Passilat Esa, Jyri ja Janne. Vastaavaa toimintaa oli Turun Lentokerholla jo 50-luvulla Turun saaristossa. Byrokratia on tappamassa suuremman innon järjestää näytöksiä. Metsänhoitaja Antti Malmbergin puheenvuoro ensimmäisestä Suomessa lennetystä palolennosta Turun Lentokerhon koneella vuodelta 1963 oli todella mielenkiintoinen ja muistutti nykypolvia sen ajan rohkeudesta kokeilla uutta. Näyttää siltä, että näytöksistä nettoavat enimmäkseen muut kuin varsinaiset tekijät kentän laidalla. Ennen varsinaisen juhlan alkua puhemies Kanerva lensi kerhon puheenjohtajan Raimo Nikkasen kanssa lennon purjekoneella. Varapuhemies oli positiivisesti yllättynyt ja innoissaan äänettömästä lennosta Oripään sinitaivaalla. Nykyisin panostetaan voimakkaasti SAR-lentoihin kerhojen vapaaehtoisen toiminnan pohjalta. Kuva Urpo Lehtimäki.
Lentonäytös
Lentonäytöksen järjestäminen nykyään on varsin vaativa tehtävä. Väkeä täytyy kouluttaa liikenteen ohjaukseen, järjestyksenvalvojiksi jne. - Ottaen huomioon sen valtavan yhteiskunnallisen hyödyn, joka syntyy pelkästään jo tähystyslennoista, olisi kohtalokasta heikentää lentokerhojen toimintaa, Kanerva viestitti puheessaan. Paikalla oli useampia ohjaajaveteraaneja, jotka olivat lentäneet legendaarisella Turun Leivo koneella sairas-, posti- ja etsintälentoja. Kuva Urpo Lehtimäki.. Kuva Urpo Lehtimäki.
Turun Medi-Heli kävi esittelemässä toimintaansa Eurocopter 135 -helikopterillaan (OH-HMK). Tilaisuuden juhlapuheen piti eduskunnan varapuhemies Ilkka Kanerva. Tämän lisäksi täytyy maksaa erilaisista luvista sievoisia summia. Viesti menee varmasti hänen kauttaan myös muille asiasta päättäville.
Jyrki Laukkanen lensi Oripään sinitaivaalla Rauno Pylväläisen taidolla rakentamaa Tiira-konetta. teksti RAIMO NIKKANEN
ilmailutapahtuma
lokakuu 2006
25
Mielenkiintoisia puheenvuoroja kuultiin kerhon perustajajäseniltä kerhon alkuvaiheista. Hän kantoi myös huolta tulevasta ympäristöverosta lentopolttonesteille ja monella tavalla lisääntyvästä byrokratiasta. Silmukat jätettiin vielä toistaiseksi lentämättä, mutta ensi kerralla! Lennon aikana puhemies Kanerva kertoi radion välityksellä juhlayleisölle tuntemuksiaan taivaalta
Lentonäytöksen keskimmäinen tunti oli pyhitetty lennokkien lennätyksille. Ari hallitsi tämän tehtävän erinomaisesti. Kiitokset vielä vierailijoille. Yläkuva Heikki Salo; alakuva Urpo Lehtimäki
Lennokit vahvasti esillä
Lennokkijaoston puheenjohtaja Jarmo Hellevaara oli koonnut hienon näyttelyn lentokonehalliin. Tähtimoottorin muhkea jyrinä nostatti nostalgisia tunteita. Paikallinen yrittäjä oli grillannut kokonaisen porsaan iltapalaksi. Tällainen malli antaa suurelle yleisölle kyllä aivan väärän kuvan ilmailusta. Luvan hinta kun on nostettu käsittämättömän korkealle: 500 euroon. Todella onnistunut osa näy-. Kuva Urpo Lehtimäki.
Cessna 206 vesikone (OH-PAX) vieraili näytöksessä. Näytöksen selostajan täytyy tuntea ilmailu erittäin hyvin. Pääkiitotien vierusta oli täynnä koneita, museokoneista nykypäivän moderneihin tyyppeihin. 26
ilmailutapahtuma
lokakuu 2006
Yleisöä oli paikalla enemmän kuin järjestäjät uskalsivat edes odottaa. Tapahtumaan toivottiin paljon vierailevia koneita, ja niitä myös tuli. Yleisö sai seurata lennokkien taitavaa lennätystä ja erilaisia nykypäivän lennokkityyppejä. Iltajuhla oli mainio päätös hyvin onnistuneelle juhlalle ja näytökselle.
Pentti Niemi lensi näytöksessä Cessna 195 -koneella. Ilmailuliiton puheenjohtaja Hannu Halonen ja englantilainen Phillip Lawton saapuivat tilaisuuteen Hyvinkäällä majaansa pitäneellä Extra 300 -koneella. Kuva Urpo Lehtimäki.
ole kuin harvoilla lentäjillä. Näytteillä oli suuri joukko lennokkeja eri vuosikymmeniltä. Kuva Urpo Lehtimäki. Kerho oli myös järjestänyt vierailijoille ja kerhon talkoolaisille "possujuhlan". Toivottavasti päättäjät harkitsevat tulevaisuudessa inhimillisempiä maksuja lupa-asioihin. Näytöksestä on tullut erittäin paljon positiivista palautetta, kiitokset kaikille osallistujille.
töstä. Kelpasi sitä nauttia hyvän musiikin ohessa lämpimässä kesäillassa. Tunti ei tosin tahtonut riittää innokkaiden nuorten päästyä areenalle. Lennokkitoiminta Turun Lentokerhossa on kovassa kasvussa.
Paljon vierailijoita
Tapahtuma oli myös Fly-in -tapahtuma. Näytteillä oli myös suuri joukko vanhemman polven liidokkilegendan Markku Tähkäpään liidokkeja. Kerhon puheenjohtaja Raimo Nikkanen joutuikin lentämään kaikki "väärinpäin" lennettävät ohjelmat ja kiirettä piti. Silloin katsoja saa näytöksestä paljon enemmän irti. Ari Saarinen toimi loistavana näytöksen selostajana. Passilan Esa oli saanut koottua vaikeuksista huolimatta näytökseen ohjelmaa siten, että taukoja ei tullut vaan ohjelma pyöri koko ajan antaen katsojille nähtävää
Kertaa. Yleisilmailijan tekemisiä on seurattu hieman tarkemmin perään katsomalla ja opastamalla oikeaan menetelmään sellaisen tarpeen ilmetessä. Sa-. Totuttele itsesi sellaiseen käytäntöön, että teet varsinaiset lähtötarkastukset aina odotuspaikalla. Tämän hetken suuntaus on valitettavasti kirjoittaa raportti tai PHI (poikkeama- ja havaintoilmoitus) "sekoiluista" nopeammin kuin lentäjäraukan pyörät tapaavat maata. Kuitenkin harrasteilmailija on vieraantumassa valvotun lentopaikan lennonjohtajasta enemmän kuin koskaan aikaisemmin ja päinvastoin. Älä tee mitään kiireessä hosumalla huolet tuplaantuvat.
Summa summarum
Ilmailun harrastaja! Lue läksysi ja kertaa opeteltavien perusasioiden määrä valvotuilla lentoasemilla ei ole suuren suuri, mutta ne on osattava hyvin. Lennettäessä Virossa valvotussa ilmatilassa on ilma-aluksessa oltava toimintakuntoinen korkeuskoodaava SSR-laite päälle kytkettynä. Ohjeet mainitun julkaisun kohdassa 3.1.2.
moin kuin lähtiessäsi, kuuntele lennonjohtajan tai kanssailmailijan ohjeet ja ilmoitukset rauhassa. Ilmapiiri on omiaan lisäämään jännitystä ja vähentämään kanssakäymistä, siten myös osaamista entisestään. Tällöin on aikaa hetki rauhoittua ja miettiä, mitä on sanottu ja luvattu. Hämmästyttävintä ja harmittavinta on, että hankittuaan kalliin apuvälineen moni jättää päivityspalvelun hankkimatta sen kalleuden (?) vuoksi , päivitystä ei osata/ehditä asentaa, tai ei viitsitä tarkistaa muutoksia jne. Tähän siirryttiin nimenomaan reittiselvityksen ja lähtöluvan erottamiseksi selvästi toisistaan. Merkittävimmät muutokset pyritään julkaisemaan pääsääntöisesti marraskuussa. 80- ja 90-luvun luontevasta ja rohkaisevasta kanssakäymisestä ollaan menossa takaisin kohti "pelon ilmapiiriä". Koneet ja niiden varusteet ovat paremmassa kunnossa kuin koskaan aikaisemmin. Kun paljon lennetään niin paljon myös sattuu kaikenlaista. Aina vain hienompia VFRmanuaaleja, Internet-lähteitä ja sähköisiä apuvälineitä on saatavana harrasteilmailijan haastavaa elämää helpottamaan perinteisten karttojen ja AIP:n rinnalle. Kuitenkin harrastusilmailijoita koulutetaan tiedoissa ja taidoissa perusteellisemmin ja paremmin kuin koskaan
Laskukierroksen suunta
aiheuttaa silloin tällöin sekaannusta. Tämä ei ole pelkästään harrasteilmailun ongelma. (Estonian AIP GEN 1.5). Valmistele matkalentosi hyvin, ainakin radiotaajuuksien, ilmatilan käyttörajoitusten ja aukiolojen verran. Radioliikenteessä normaalin kierroksen osien nimiin ei sanota sen kätisyyttä. Nämä tapaukset alkoivat jo silloin, kun reittiselvitys ruvettiin antamaan rullauksen alussa tai sen aikana. Jos ymmärtämäsi selvitys vie sinut poikki kiitotielinjan, kannattaa tarkistaa se lennonjohtajalta.
Lennonvalmistelusta
Tiedon saanti lentoja varten on yhä helpompaa. Erään suuren kotimaisen lennonjohdon toimialapäällikkö otti asiaan oikean kannan. Vesikoneella Viroon aikovia muistutetaan AIP:ssa esitetystä ennakkolupavaatimuksesta (Estonian AIP GEN 1.2) Sen mukaan kansainvälisille, Viroon suuntautuville vesikoneiden lennoille vaaditaan vähintään kaksi virastopäivää ennen lentoa lähetetty hakemus ja sen mukaisesti annettu lupa. Harrasteilmailun piirteet ja osaamisen taso on tunnettu, tunnistettu ja ymmärretty. Kuuntele ja mieti mitä teet, ihan rauhassa. Meidän harrastajien on vain hyväksyttävä se tosiasia, että Suomen ilmatila, sen lentomenetelmät ja perustiedot muuttuvat nykyään vuosittain. lentoturvallisuus
lokakuu 2006
27
LENTOONLÄHTÖJÄ JA LASKUJA
U
skomattoman upea ilmailukesä on suosinut harrasteilmailijoita, jotka ovat kiitäneet taivaan teillä ahkerina. Käytä aikaa yhteen puheluun lähimpään tai alueen briefingiin. Suora lainaus: "On parempi käyttää selkeää RTF:ää (radiopuhelinsanontoja, toim.huom) kuin jäädä seuraamaan, milloin oppilas menee vipuun." Samaa sopii soveltaa muuhunkin.
Lentämisestä Virossa
Päätoimittaja antoi käteeni Virosta saapuneen kirjeen, jossa pyydetään muistuttamaan sinne suuntaavia ilma-alusten päälliköitä parista asiasta. Puhelu lähimpään briefingiin on niistä nopein ja varmin.
Reittiselvitys ja lähtölupa
Huolestuttavan paljon on sattunut tapauksia, joissa ilma-alus on startannut ilman lähtölupaa. Niin me lennonopettajat ja lennonjohtajatkin joudumme säännöllisesti tekemään. Normaali lentosääntöjen kierros tehdään aina vasemmanpuoleisena eli kaarrot vasempaan. Mikään ei vapauta ilma-aluksen päällikköä valmistelemasta lentoaan huolellisesti koko lentoa koskevilta osilta. Perinteisesti harrasteilmailijalta ei ole odotettu ammattilentäjän tietoja ja taitoja. Aluksi vähän kansainvälistä asiaa.
On sattunut paljon tapauksia, joissa ilma-alus on startannut ilman lähtölupaa.
aikaisemmin. Aivan yhtä mahdollista on saada lennonjohdosta ohje käyttää oikeanpuoleista laskukierrosta eli kaarrot sen aikana tehdään oikealle. Vain poikkeava oikeanpuoleinen kierros nimetään erikseen (oikea myötätuuliosa , oikea perusosa jne.). Lennonjohtaja! Jos et ole ilmailun harrastaja/ ilmailija, tutustu siihen.
Juha Silvennoinen Lennonopettaja
Lennonjohtajallekin jotakin
Liikkuessani työn ja harrastuksen puolesta eri puolella Suomea olen havainnut, miten lennonjohtajat kiinnittävät yhä enemmän huomioita erilaisiin poikkeamiin ja epäselviin tilanteisiin harrastusilmailussa. Lennonvalmisteluun saatavaa tietoa on tarjolla enemmän kuin koskaan aiemmin. Eikä syy ole yksistään ilmailijan. Mutta: annettu ja takaisin luettu reittiselvitys antaa kuitenkin helposti mielikuvan, että reitti selvä ei kun menoksi! Reittiselvityksestä ja sen antamasta käsityksestä riippumatta lupa rullata kiitotielle ja lähtölupa annetaan aina erikseen. Talven hämärät hetket kannattaakin käyttää tietojen tarkastamiseen. Tässä muutama muistutus menetelmistä erityisesti valvottujen lentopaikkojen lähiliikenteessä
Suureksi tappioksi Antti rikkoi oman ykköskoneensa lennettyään rataa merkkaavaa pylonia päin Pitesti Cupin aikana. Lisäksi siivessä on hiilikuituinen salkorakenne, joka kantaa käännöksissä noin 40 G:n kiihtyvyydestä aiheutuvat kuormat. Tämä ei kuitenkaan riittänyt, vaan Antin oli vielä kevennettävä moottori ja ohjainpintoja. Alkutahmeuden jälkeen saatin ajettua 6 kierrosta ja Pitesti Cupin voitti Antti Saikkonen jättäen taakseen maailman huiput! Myös Samuelin sijoittuminen Cupissa kuudennelle sijalle sai muut maat varpailleen. Siipi sekä runko saavat lopullisen muotonsa 0,7 barin alipaineessa. plugit ryhmä suomalaisia vuokrasi muottien tekemistä varten. Antti joutui ottamaan varakoneensa käyttöön MM-kilpailuiden kierroksia varten ja lisäämään sen siiven juuriin lisäpinta-alaa, jotta painavampi lennokki olisi siipikuormitukseltaan sääntöjen mukainen. Siiven juuressa näkyvät pinta-alan kasvattamiseksi lisätyt mustat kolmionmuotoiset levyt. Pikaisesti tehty muutos ei tietenkään näyttänyt hyvältä ja saksalaiset kutsuivatkin lennokkia Meklethiksi, rumaksi mutta hiton nopeaksi.
M
Huipputekninen siipi
Antin käyttämät lennokit ovat saksalaisen Ralf Metzgerin suunnittelemia Batlethlennokkeja, jonka positiivimuotit eli ns. sandwich-tekniikalla tehty rakenne, jossa uloimpana on ohut lasikuitu, seuraavana hiilikuitukudos, 1 mm paksuinen vaahto, hiilikuitu. Ennakkosuosikkina pidetyt saksalaiset seurasivatkin Antin edesottamuksia tarkasti omassa kisa-blogissaan ja kertoivat hänen olevan uhka Saksan joukkueelle. Antin kohdalla markkinoille tuli uusia tehokkaampia, mutta vähän
painavampia akkuja vasta lennokkien suunnittelun jälkeen. Tämä tarkoitti sitä, että runko ja siipi tekniikkoineen pitää olla tehty kevyeksi, jotta lennokki on sääntöjen mukainen. Siipi on komposiittirakenteinen ns. Suomen joukkueessa kilpailivat Antti Saikkonen ja Samuel Riippa.
M-kilpailuita ennen pidettiin Pitesti Cup, jossa kilpailijat sekä kisaorganisaatio saivat harjoitusta varsinaisten MMkilpailuiden kulusta. Antti on tehnyt kaikki omat lennokkinsa näissä muoteissa käyttäen hiilikuitua, kevlaria ja epoksihartsia. Kestävyyttä kuvaa se, että siiven voi asettaa kärjistä tuolien varaan ja istua päälle - se kestää yhden henkilön painon!
Koneeseen keveyttä ja akkuihin tehoa
Keveys on tässäkin lajissa yksi avaintekijöistä. Kuva Samuel Riippa
kän mutta kevyen. Näin tehty rakenne tekee siivestä erittäin jäy-
Antti Saikkosen Batleth-kakkoskone, jolla hän lensi MM-kilpailut. 28
lennokkipakki
lokakuu 2006
teksti JOUNI EROLA
Sähkönopeuslennokkien MM-kisat
Vauhdikas laji toi menestystä
F5D-sähkönopeuslennokkien maailmanmestaruuskilpailut pidettiin Romaniassa Pitestin kaupungissa 1926.8. Siipi painaa keveimmillään vain 150 g. Antti on rakentanut aikaisemminkin kilpailukoneensa itse ja kevyen, mutta vahvan rakenteen tekeminen on hioutunut vuosien varrella
Kennot myös ns. Kennojen jännite on 1,6v kuormittamattomana. USA:n Dan Kane toisena (vas.) ja Saksan Marcel Kremer kolmantena (oik.) Kuva Ralf Metzger
liikuttavat servomoottorit tekemällä näihin käsin kevennysreikiä. 0,9 volttiin per kenno lennon aikana. Kilpailulennokit ovat virtaviivaisia ja niiden on sekä lennettävä suoraan mahdollisimman kitkattomasti, mutta myös suoriuduttava käännöksistä niin, että vauhti pysyy mahdollisimman suurena tehdyn käännöksen jälkeen.
Tiukkaa kaartoa
Aerodynamiikka on kaikissa ilmailun kilpailulajeissa tärkeää, niin myös noAvionik D-99 -lennokin siiven muottipuoliskot maalattuina ja valmiina laminointityötä varten. Jännite putoaa n. Muotit vahataan ja tämän jälkeen maalataan esimerkiksi gelcoat-pohjaisella värillä ja annetaan kuivua ennen laminointia. zapataan eli niiden läpi ajetaan hyvin lyhytkestoisesti suurta tehoa (n. kuva Samuel Riippa. Kuva Samuel Riippa
Radio-ohjatut sähkönopeuslennokit, F5D a MM-kilpailut http://www.frmd.ro/ 1) Christian Roessler, Saksa 2) Stefan Fraundorfer, Itävalta 3) Markus Wanner, Saksa 4) Antti Saikkonen 14) Samuel Riippa Radio-ohjatut sähkönopeuslennokit, Pitesti Cup 1) Antti Saikkonen 2) Dan Kane, USA 3) Marcel Kremer, Saksa 6) Samuel Riippa Radio-ohjatut sähköliidokit, F5B 1) Wolf Fickenscher, Saksa 2) Guntmar Rueb, Saksa 3) Heiko Greiner, Saksa 52) Marko Penttilä
Pitesti Cupin voitto Suomeen! Antti Saikkonen (kesk) tuulettaa voittoaan. 1-2 ms ja 0,5-1 megawattia) jolloin niiden sisäiset pistehitsausliitokset sulavat suuremmalta alueelta yhteen pienentäen resistanssia ja samalla parantaen virranantokykyä.
peuslennokeissa. Toinen menestykseen johtavista avaintekijöistä on hyvä jännitteen ylläpitävä ja virtaa antava akkupaketti. Kun siipi irroitetaan muotista, maali jää siiven pintaan kiinni. Edellisenä talvena Antti oli tutkinut ja valinnut parhaan kennotyypin seuloen satojen akkukennojen joukosta hyvät yksilöt, jotta voisi rakentaa kilpailukykyiset akkupaketit MM-kilpailuita varten. lennokkipakki
lokakuu 2006
29
tä
Kestävyyttä kuvaa se, että siiven voi asettaa kärjistä tuolien varaan ja istua päälle.
18-kennoinen GB1300 - paketti josta otetaan 55A
1,4 m ja lentokuntoisina niillä on painoa noin 1 kg. 1 kW ja tehot kasvavat jatkuvasti akkukennojen kehityksen mukana. Kahdesta oikaisusta lento hylätään ja kilpailijan lentoajaksi tulee 200 sekuntia. Toki MMmitalin tuominen Suomeen olisi ollut makeampaa, mutta tämän tasoisissa kilpailuissa neljäs sija on jo itsessään juhlimisen arvoinen suoritus. Akuista saatava teho on nykyään n. Kilpailuissa kaikkien lennettyjen erien lentoajat lasketaan yhteen ja kaksi huonointa poistetaan. sijalle. Suomen kylttiä pitää paikallinen neitokainen.. Voittaja on se, jolla on lyhin yhteenlaskettu lentoaika. Nopeuslennokeilla kierretään 10 kierrosta kolmion muotoista rataa, jonka koko on 40 x 180 m. Potkurin halkaisija on n. 14 cm ja moottorin kierrosluku on lennon aikana n. Samuel Riippa osallistui F5D:n MM-kilpailuihin ensimäistä kertaa ja jätti muutaman alan konkarin taakseen sijoittuen 14. Kuva Ralf Metzger.
Kokonaisuus kuitenkin lopulta ratkaisee; lennokin vauhtiin vaikuttavan potkurin, moottorin ja akkupaketin yhdistelmän löytäminen maksimaalisen vauhdin saavuttamiseksi on jatkuvaa työskentelyä ja tutkimista.
Kilpailun kulku
Jokainen kilpailija lennätti MM-kilpailuiden aikana 16 kilpailulentoa, joista kaksi huonointa laskettiin lopullisissa tuloksissa pois. Antti Saikkonen sijoittui MM-kilpailuissa neljännelle sijalle mikä on huima saavutus. Lisätietoja www.f3d.fi
Suomen joukkue avajaisissa. Pitestin MM-kilpailut voitti Saksan Christian Rössler ja pieksi muut mennen tullen, eroa toiseksi tulleeseen Itävallan Stefan Fraundorferiin jäi 50 sekuntia!
Saksan Rössler teki kilpailuissa uuden ennätyksen 61,9 sekuntia ja tämä aika sisältää yhden katkon, eli ennätys sisältää 10% lisäyksen kokonaislentoajasta. 30
lennokkipakki
lokakuu 2006
F
Mitä on F5D sähköpylon?
Saksalaisten akkupaketteja sekä latureita. Edestä Antti Saikkonen, Marko Penttilä ja Samuel Riippa. sijalle jäi vain 10 sekuntia, eli lennetyissä kierroksissa laskettuna vain 1,5 kierrosta. 4-5 km matka 60-70 sekunnissa. Video ennätyksestä on nähtävissä www.f3d.fi Uuden maailmanennätyksen Stefan Fraundorfer kellotti aikaan 63,4 sekuntiaPitestissä pidettiin samaan aikaan myös sähköliidokkien F5B-luokan MMkilpailut, joissa Suomea edusti Marko Penttilä sijoittuen kilpailuissa sijalle 37. Lähitulevaisuudessa tullaan siirtymään litiumpolymeeri-akkujen käyttöön, kunhan sääntöjen yksityiskohdista päästään yhteisymmärrykseen. Akut ladataan juuri ennen lentoa lämpimiksi ja antavat silloin parhaiten tehoa. Lennokki ei saa lentää kolmion sisäpuolelle ja tällaisistä radan oikaisuista sakotetaan 10 prosenttia kokonaislentoajasta. Lopputuloksissa matkaa palkintopallin 3. Viralliseksi maailmanennätykseksi aikaa ei kuitenkaan hyväksytä katkon takia. Käytännössä siis kilpailuissa lennetään n. Moottorin voimanlähteenä on noin 500 gramman painoinen nikkelimetallihydridiakku, joka koostuu seitsemästä tai useammasta kennosta. Yhden kierroksen minimipituudeksi tulee 400 m, mutta tätä pituutta ei tietenkään saavuteta, koska lennokit lentävät enemmän elliptistä, kuin kolmion muotoista rataa. Keskimääräinen nopeus näille lennokeille on 300 km/h. Tähän asti niiden kalliimpi hinta on ollut esteenä käyttöönottoon. 35 00040 000 kierrosta minuutissa. .
5D-luokassa kilpaillaan sähkömoottorikäyttöisillä radio-ohjatuilla lennokeilla, joiden kärkiväli on n
Suihkonen Sakari LK Cirrus 270 aikana saati sitten 3. Massa Elias Hyik muuttunut, mut- 3. Mittelö käytiin tänä kesänä helteisessä, joskin hieman tuulisessa, säässä. 3. Siivet 258 kolmessa vuosi- Sinisiivet alle 16v Tintti k y m m e n e s s ä 1. F1AX- eli tuttavallisemmin Fiax luokassa taitavin oli Jani Kivelä Lennokkikerho Tintistä tuloksella 418 sekuntia. Hankalien tuuliolosuhteiden vuoksi tulostaso jäi jonkin verran parhaista vuosista. teksti ARI KARJALAINEN kuvat JUHA HEIKKINEN
lennokkipakki
lokakuu 2006
31
30 vuotta Toka-kisoja
Uutuutena sisälennokkikilpailu
Rinnekisan ja varsinaisten Toka- ja F1AXliidokkien kilpailun lisäksi juhlavuoden ohjelmaan oli otettu myös uutukaisella Jämiareenalla järjestetty Sinisiipikumimoottorilennokkien kilpailu. Sihvonen Taisto LK Cirrus 79 heti kohta kol16v menkymmenen Rinne yliLasse Hämeenlinnan IK 182 1. 2. Suutari Joni Piikkiön srk 94 juttua 60-vuoti- F1AX liidokit yli 16v Tintti 418 aasta Toka-kisas- 1. Minkkinen Jouni LK Cirrus 247IK 270 3. Lennokit hinataan ilmaan viisikymmentä metrisellä siimalla pitkän lento-
ajan toivossa. Tänä vuonna pidettiin leirit ennen ja jälkeen kisaviikonloppua. Linna Lauri Hämeenlinnan IK 97 joittaja on otta- TOKA-liidokit alle 16v nut osaa Tokaki- 1. Toisen sijan vei Joni Minkkinen Lennokkikerho Cirruksesta ja kolmanneksi tuli Janne Hautamäki Hämeenlinnan Ilmailukerhosta. Tässä kilpailussa kolmesta lennätyksestä pisin ratkaisee paremmuusjärjestyksen. Kovin pitkään ei kadonneen koneensa perään kannattanut jäädä haikailemaan, sillä kolmen lennon yhteisajan ratkaistessa piti varakone kaivaa esille ja alkaa keskittyä seuraavaan lennätyskierrokseen. Seniorisarjassa meni kaksoisvoitto Hämeenlinnaan ja vielä samaan perheeseen isä Reijo Liljedahlin ottaessa ykkössijan komealla tuloksella 154 sekuntia poika Lassen jatkaessa rinnekisassa aloittamaansa mitalinkeräystä ottamalla hopeaa 103 sekuntia kestäneellä lennolla. En yhtään 1. Hautamäki Janne Häm.linnan mukaan neljätoista kertaa. Vaikka Sinisiipi on rakenteeltaan sangen yksinkertainen, vaatii lennokin huippukuntoon virittäminen huomattavaa taitoa. Liljedahl Reijo Hämeenlinnan IK 154 ihmettelisi, jos 2. Vain 12 sekunnilla joutui hänelle taipumaan Järvenpään Ilmailukerhon Niko Rolamo eikä hassummin mennyt myöskään Ville Hurskaisella, joka lennätti itsensä kolmanneksi tuloksella 374 sekuntia. Alle 16-vuotiaiden Toka luokassa voiton nappasi Järvenpään Ilmailukerhon Jani Rolamo tuloksella 291 sekuntia. Alle 16 vuotiaiden luokassa tämän taidon hallitsi parhaiten Antti Ryhänen Lennokkikerho Tintistä. Osallistujia loppukisassa oli tänä vuonna yhteensä 86. Liljedahl Lasse Hämeenlinnan IK 103 3. Parhaiten Jämin tuulten kiemurat hallitsi alle 16-vuotiaiden luokassa Virossa sijaitsevan Keilan Lennokkikerhon Ragnar Laak tuloksella 180 sekuntia ja yli 16-vuotiaissa Lasse Liljedahl Hämeenlinnasta tuloksella 182 sekuntia. Lappi Jere Hyik 10 ta Toka lentää yhä Sinisiivet yli 16v vaan. Tämä on näkynyt ainakin jossain määrin myös Toka-kisojen ja leirien osanottajamäärissä. Liljedahl vuoden kuluttua 2. Väen hitaasta vähenemisestä huolimatta Jämin rinteellä näkee joka vuosi uusia lennokkijunnuja lippalakki vinossa tikkua viskaamassa. Kesä ei vain kerta kaikkiaan ala kunnolla, jos loppukisat jäävät käymättä! Kisaviikonloppu alkoi lauantaina 10. Muutaman (tai vähän useamman) vuoden kuluttua saattaa saman kaverin nähdä opastamassa uusia junioreita lennokin virittämisessä ja Rinneliidokit alle 16v 1. Rolamo Jani Järvenpään IK 291 soihin laskujensa 2. Kilpailujen lisäksi Jämin alkukesään ovat kuuluneet myös lennokkileirit. Valtaosalle osallistujista kyseessä ei kuitenkaan ole pelkästään jokavuotinen hauska ja jännittävä kilpailu, johon osallistumisella on pitkät perinteet, vaan tapahtumaa voidaan pitää suorastaan rituaalina. Rolamo Jani Järvenpään Maailma on tänä 2. Ville edustaa myös Lennokkikerho Tinttiä.
Toka-tulokset. Rolamo Niko ta. Se alkaa talvisilla jäälakeuksilla pidettävillä kotikenttäkilpailuilla ja huipentuu kesäkuun alkupuolella Jämillä pidettävään loppukisaan. kesäkuuta pidetyllä kaikille avoimella rinnekilpailulla. Taustalla Jämin kuuluisa harju.
S
uomen suurin lennokkikilpailu, Toka, järjestettiin tänä vuonna kolmannenkymmenennen kerran. Osallistujille nämä kilpailut ja leirit ovat kuitenkin ikimuistoisia elämyksiä. Jämin Kotka alle 16vIK 340 1. Laak Ragnar Keila LK 180 ketju jatkuu. Koski Marko Lahden Srk. Lindqvist Kaj Loviisan IK 110 saamme lukea 3. Hurskainen Ville LK Tintti 374
Toka-kisa on monille jo vuosikymmeniä kestänyt perinne. Rinnekisaan osallistui yhteensä 139 lennättäjää.
Timo Pajunen lennokin kanssa, Pekka Ronkanen seuraa tilannetta
Lähes 90 osallistujaa
Sunnuntaina 11.6 pidettiin sitten varsinainen loppukilpailu, jossa kotikenttäkisojen perusteella karsitut ottivat mittaa toisistaan Toka- ja F1AX luokissa. Kivelä Joni LKJärvenpään IK 406 2. Jämin legendaarinen termiikki otti tänäkin vuonna omansa ja nosti lukuisia lennokkeja silmänkantamattomiin korkeuksiin, jolloin kilpailukorttiin saatiin kirjata lentoajan kohdalle maksimi 180 s. Viime vuosina on puhuttu paljon ilmailun harrastajakadosta. Lehtovirta Joona Porin IK 105 Tämän kir- 3. Ryhänen Antti LK11 17 2
Hyvä kisapaketti heti saatavissa sopuhintaan. Valmistunut 1989, koneella lennetty 460 h. Pakettiin kuuluu mittarit perus + VP8/9, radio, putki yms. Lycoming IO-360 B1B (180 hp) (PKJ 460 h), Christenin öljyjärjestelmä, Narco MK120 COM/NAV/DME, uusi MT-180 potkuri, sähköiset laskeutumislaipat, laskuvarjo, yö-VFR kelpoinen, nopea, VT/katsastus 9/06. · Ilmoitukset tulee lähettää kirjeitse, telefaxilla (09) 3509 3440 tai e-mail: soivio@ ilmailuliitto.fi. Tiedustelut: kyosti.viljamaa@jalas.com, puh. (02) 240 7460, Fax (02) 240 7480 sales@parasale.com www.parasale.com
Sailplanes 1920-1945
Sailplanes 1945-1965
Sailplanes 1965-2000
Avoinna ark. Hinta 35 000 euroa. 050-66 033. Mainio tietopaketti purjekoneiden kehityksestä ensiaskeleista nykyaikaan! Hinta 47 euroa/kpl.
Piikkiönkatu 2, 20400 Turku Puh. Rietiin osallistuvalta edellytetään paikallisolosuhteiden tuntemusta tai mahdollisuutta osallistua 2007 esikisoihin. 045-657 6166.. Yritysmuotoisille ilmoittajille Konemarkkinat-palsta maksaa 50 eur/25 pmm, hintaan sisältyy kuvan julkaisu. · Pankkitilin numero on Sampo 800015-63335. Keijo Tikkala 0400-974 990.
A Jyr Esi
Pää töm
PURJEKONEEN TAIVAL 1920 - 2000
Laskuvarjot Pelastusvarjot Laskuvarjotarvikkeet
Huollot ja tarkastukset yli kymmenen vuoden kokemuksella.
Martin Simonsin kirjoittama kolmiosainen kirjasarja purjekoneista. · Lehden vastuu virheistä rajoittuu enintään ilmoituksen hintaan. Ilmoitukset julkaistaan ennakkomaksun tositetta vastaan, joka on liitettävä ilmoituksen yhteyteen. 0400 297 526, paratronic@paratronic.fi www.paratronic.fi
Taitolentokelpoinen 2-paikkainen peräkkäinistuttava experimental lentokone RV-4 OH-XTK. varavarjo, transponder, keinohorisontti ym. Merkitse maksukuittiin myytävän lentokoneen tai tuotteen merkki. 041-545 6050.
TA Kir kai
Suunto-rannetietokoneet, Apco liitimet ja valjaat, Bräuniger instrumentit, Icom, Yaesu, Maycom -radiot, JDC tuulimittarit, MLR gps:t, LaCrosse sääasemat, Charly Insider-kypärät, Hanvag lentokengät yms. · Ylipitkät ilmoitukset lyhennetään. Myydään LS6-18wl OH-866 WS. Martti Sucksdorff puh. Ei koskaan mitään vaurioita, maalipinta hyvä. Sidotut kovakantiset kirjat kuvaavat laajasti ja monipuolisesti purjekoneiden taivalta ja kehitystä 80 vuoden aikana. Lisätietoja Jorma Sucksdorff, puh. Ilmoituksen hinta yksityisille ja Ilmailuliiton jäsenyhdistyksille on 10 eur/25 pmm, kuvallinen ilmoitus 20 eur. 1600 h ja 375 lentoa. 32
markkinat
lokakuu 2006
Konemarkkinat-palstan ilmoitushinnat
· Konemarkkinat-osasto tarjoaa maan suosituimman kauppapaikan ilma-alusten ja ilmailutarvikkeiden myyntiin, ostoon ja vaihtamiseen. Vastaukset 15.10.2006 mennessä sähköisesti osoitteella suksi@ilmailuliitto.fi. 09-3509 3450, silshop@ilmailuliitto.fi
Suomen Ilmailuliitto ry:n purjelentotoimikunta julistaa haettavaksi PURJELENNON MM-KILPAILUJEN 2008 AVOIMEN- JA MAAILMANLUOKAN EDUSTUSPAIKAT
Kilpailut ovat maailmanluokassa 6.7.-20.7.2008 Italian Rietissä ja avoimessa luokassa 25.7.-16.8.2008 Saksan Lüssessa. Emme vastaanota ilmoituksia puhelimitse. Liidinvarusteiden korjaukset Paratronic Oy Petri Rantala, puh. Jokaisessa kirjassa noin 300 autenttista kuvaa ja noin 280 sivua. Vuoden rakentajapalkinto 1990. · Seuraavaan 11/2006 lehteen tarkoitetut ilmoitukset on jätettävä 16.10.06 mennessä.
H
myydään
FK9 MK IV 05/-06 OH-U508, lennetty noin 40 h, koneessa kaikki tarvittavat varusteet, mm. sopimuksen mukaan. Tied. 9-16.30, la 10-14 Helsinki-Malmin lentoasema 00700 Helsinki Puh
Lisätietoja nettisivuilta www.kauhajoki.fi/~eprl tai tomi.kohtanen@kolumbus.fi, puh. Esitelmän jälkeen tutustutaan museon Drakeniin, DK-206. klo 14.00 Jyrki Laukkanen esittelee uutta kirjaansa "Saab 35 Draken Suomen Ilmavoimissa". Huonevaraukset kannattaa tehdä ajoissa suoraan hotelliin, puh. AUDITORIOSSA 28.10. matkalentämisestä, vakuutuksista, sääntömuutoksista sekä tietenkin yhdessäoloa ja hauskanpitoa. tapahtumat 33
lokakuu 2006 yynm, aan io@ en. Ohjelmassa on asiaa mm. 09-8700 870 fax 09-8700 8720 info@suomenilmailumuseo.fi, www.suomenilmailumuseo.fi
TERVETULOA POHOJAMMAALLE!
ei00 en
Turpaboogie 2006
Tampereella 18.-19.11.
en
ja. Tapahtumapaikkana on Hotelli Fooninki Nurmossa. tse. Kahviossa lounasmahdollisuus.
LIITÄJIEN SYYSTAPAAMINEN 4.-5.11.2006
Etelä-Pohjanmaan Liitäjät ry kutsuu kaikkia Suomen liitäjiä syystapaamiseen Seinäjoelle 4.-5.11.2006. Myyntipöytätiedustelut museolta. 040-512 2586.
tden 180 co
TERVETULOA!
000
SUOMEN ILMAILUMUSEO
Tietotie 3 01530 Vantaa puh. 06-421 7700. Pääsymaksut tapahtumaan ja museoon: Aikuiset 6 / Lapset, eläkeläiset, työttömät, opiskelijat 3 / Perheet 12 . istä ävä
ILMAILUHARRASTEPÄIVÄT
28.-29.10.2006 klo 10.00 - 18.00
TAIVAAN KIRPPUTORI: Kirpputorimainen tapahtuma, jossa ilmailuharrastajat voivat myydä ja ostaa kaikkea ilmailuun liittyvää tavaraa
Loppukilpailut 10.6.2007 klo 10.00-15.00 Jämillä. 3. 4. 2. Kisapaikkoja voivat olla pellot, korpikentät tai jääalueet. karsinta 25.2. Jämin rinnekisa 9.6.2007 klo 13.00-15.00, Jämin Sinisiipikisa klo 18.00-20.00. karsinta 29.4. Myös kerhojen väliset suoritusmäärät palkitaan. Olavi Lumes toivottaa kaikki mukaan maan suurimpaan lennokkikisaan! Tokakisojen kotikenttäkilpailut 2007: 1. Kisoja voi järjestää myös yhteistyössä muiden kerhojen kanssa. 09-792 175. Kotikenttäkisojen järjestäjän tulee olla täysi-ikäinen ja hänellä tulee olla sekuntikello, mitta, vaaka ja kynä. 34
kalenteri
lokakuu 2006
tapahtumakalenteri
Ilmailutapahtumia
15.10.06 28.-29.10.06 17.3.07 2.-4.2.07 4.-8.7.07 KILA Fly-in Elämyspäivä www.kevytilmailu.net Ilmailuharrastepäivät www.suomenilmailumuseo, 09-870 0870 SIL Liittokokous Kaamospäivät Sunny Nights Fly In Nummela Ilmailumuseo Vantaa Ilmailumuseo Vantaa Oulu Pudasjarvi
TOKA-lennokkikisojen järjestäminen
TOKA-kisat on suunnattu kerhojen junioreille. Kilpailukortit tulee toimittaa Junior Siiville heti kilpailujen jälkeisenä päivänä. karsinta 28.1. karsinta 25.3. Tiedustelut ja kilpailukorttien tilaukset: ti-pe klo 9.00-10.00, Olavi Lumes puh. koosti JARI LEHTI
Experimental ja ultrakevyet SIL/Jorma Sucksdorff 09-3509 3441
23.-25.3.07 EUT/MT Talvipäivät Kuopio (alustava)
Kuumailmapallolento
Kaikki tapahtumat netissä: www.pallo.net/kalenteri 11.11.06 Kuumailmapallolentäjien syyspalaveri SIL/IT, jukka.ollikainen@linnanpallo.fi 16.-26.11.06 MM-kisat Inkalan kartano Hattula Motegi, Japani
Moottorilento SIL/Jorma Sucksdorff 09-3509 3441
23.-25.3.07 EUT/MT Talvipäivät suksi@ilmailuliitto.fi Kuopio
Laskuvarjourheilu SIL/Martti Roivainen 009-3509 3433
18.-19.11.06 Turpaboogiet www.tamlk.org Tampere
Riippu- ja varjoliito SIL/Martti Roivainen 09-3509 3433
4.-5.11.06 Liitäjien Syystapaaminen Seinäjoki tomi.kohtanen@kolumbus.fi, www.kauhajoki.fi/~eprl
Lennokkitoiminta SIL/Jari Lehti 09-3509 3443
18.11.06 21.10.06 21.10.06 21.10.06 21.10.06 21.10.06 25.11.06 Vapaastilentävät sisälennokit F3A (4/4) Järvenpään tapio.linkosalo@helsinki.fi liikuntahalli F4-i RC mallilennokit SC 3/3 Pietarsaari ilkka.klemetti@pivota.fi, 040-545 2044, www.pivota.fi/inskaala CIAM Indoor R/C Sport Scale SC 3/3 Pietarsaari ilkka.klemetti@pivota.fi, 040-545 2044, www.pivota.fi/inskaala F4D kumimoottori-mallilennokit SC 1/1 Pietarsaari ilkka.klemetti@pivota.fi, 040-545 2044, www.pivota.fi/inskaala F4F Peanut SC 1/1 Pietarsaari ilkka.klemetti@pivota.fi, 040-545 2044, www.pivota.fi/inskaala Hyttynen SC 1/1 Pietarsaari ilkka.klemetti@pivota.fi, 040-545 2044, www.pivota.fi/inskaala ManseFlyIndoor Pirkkahalli www.trerc.fi/indoor Tampere. Kotikenttäkilpailujen järjestäjille toimitetaan koko karsintakierroksen tulokset sekä kilpailutulosten mukaiset palkinnot: moottoreita, rakennussarjoja, kirjoja jne
kelpoisuuden haltijalle.
D-luokka B-luokka
C-luokka A-luokka
Kangasmerkit: A- ja B-luokat 2 euroa, C-luokka 3 euroa, D-luokka 5 euroa. Myös liiton ja/tai kerhon jäsenyydestä eroamisesta tulisi ilmoittaa toimistoon, laskun maksamatta jättäminen kun ei ole se kaikista selkein ja suotavin tapa asiaa hoitaa. Vakuutus korvaa niin työsuhteisen kuin vakuutetun toimeksiannosta vapaaehtoistyötä tekevän aiheuttamat vahingot. Toimistoon palautuu jatkuvasti vanhentuneisiin osoitteisiin lähetettyä postia, joita Postikaan ei ole pystynyt toimittamaan perille. Merkkejä myydään vain ko. Myös matkalla "vapaaehtoistyöhön" sattuneet tapaturmat korvataan. Sopimusta on tarkoitus jatkaa myös vuonna 2007. Myös kerhotietoja on syytä päivittää nyt, mikäli ne ovat vuoden kuluessa muuttuneet. Tapaturma voi sattua esim. Uuden sähköpostiosoitteesi. Sähköisiä yhteystietoja otetaan liiton toimistossa ilomielin vastaan.
LASKUVARJOHYPPÄÄJÄN LUOKKAMERKIT
SIL:n toimistosta on saatavissa kankaisia ja metallisia laskuvarjohyppääjän luokkamerkkejä. Malmin lentoasema, 00700 Helsinki ma-pe klo 9.00-16.30 Keskus (09) 3509 340 Fax (09) 3509 3440 E-mail sil@ilmailuliitto.fi Toimistosihteerit: Christa Soivio (09) 3509 3442 soivio@ilmailuliitto.fi Leila Ulmanen (09) 3509 3457 sil@ilmailuliitto.fi Jäsenasiat, osoitteenmuutokset, kelpoisuustodistukset mieluiten faxilla tai e-mailina. PUHEENJOHTAJA Hannu Halonen VARAPUHEENJOHTAJA Ville Kajala Toiminnanjohtaja Kai Mönkkönen (09) 3509 3434, 050 350 2085 monkkonen@ilmailuliitto.fi ILMAILU-lehti Päätoimittaja Tero Tuominen (09) 3509 3444 tuominen@ilmailuliitto.fi Lajipäällikkö Martti Roivainen (09) 3509 3433, 050 567 0965 roivainen@ilmailuliitto.fi laskuvarjourheilu, riippu- ja varjoliito KATSASTUSASIAT Katsastukset voit tilata osoitteesta www.ilmailuliitto.fi löytyvällä lomakkeella. Lajipäällikkö Jari Lehti (09) 3509 3443, 044 261 2587 lehti@ilmailuliitto.fi lennokit, nuorisotoiminta, nousuvarjot, tapahtumamarkkinointi Lajipäällikkö Jorma Sucksdorff (09) 3509 3441, 045 657 6166 suksi@ilmailuliitto.fi moottori- ja purjelento, experimental, kuumailmapallot ja ultrat
www.ilmailuliitto.fi
Jäsenmaksut 2006 - Varsinainen jäsen (yli 18 v.) 55 euroa, sis ILMAILU-lehti - Nuorisojäsen 25 euroa sis. Muuttuneet kerhotietosi. ILMAILU-lehti - Perheenjäsen 33 euroa - Kannatusjäsen 170 euroa
LENTOPELASTUSTOIMISTO Toiminnanjohtaja Tero Asikainen 0400 645 468 Koulutuspäällikkö Ismo Aaltonen 040 531 7015 etunimi.sukunimi@lentopelastus.fi faksi (09) 3509 3440 Posti: Lentopelastus c/o Suomen Ilmailuliitto, Malmin lentoasema, 00700 HELSINKI
SIL SHOP lennokki- ja ilmailutarvikemyymälä Hannu Juvonen Harri Oksanen oksanen@ilmailuliitto.fi (09) 3509 3450 silshop@ilmailuliitto.fi ma-pe klo 9.00-16.30 talvikaudella la 10.00-14.00. Lisätietoja: www.slu.fi/seurapalvelut/toimi_seurassa/vakuutukset/
Suomen Ilmailuliitto ry
Suomen Ilmailuliitto on urheilu- ja harrasteilmailun keskusjärjestö. Metallimerkit: A- ja B-luokat 4 euroa, C-luokka 5 euroa, D-luokka 7 euroa.
Tuplaturvaan eivät kuulu laina- ja vuokrakoneet
SLU:n ja Pohjolan sopimassa urheilun Tuplaturvavakuutuksessa mukana olevien SLU:n lajiliittojen, kuten SIL:n, alaisilla seuroilla on vakuutus, joka kattaa toiminnanvastuuvakuutuksen sekä vapaaehtoistyöntekijöiden tapaturmavakuutuksen. Toiminnanvastuuvakuutus korvaa liiton tai seuran kolmannelle osapuolelle aiheuttamat henkilö- ja esinevahingot, joista vakuutettu on korvausvastuussa. Edelleenkin pyrimme lähettämään mahdollisimman monta laskua sähköpostitse; näin säästyy pitkä sentti tähdellisempiin käyttökohteisiin. talkoissa, seuran valmennus- ja koulutustapahtumissa, kilpailujen järjestelytehtävissä. Tietojen päivittäminen käy näppärästi SIL:n kotisivuilta löytyvällä sähköisellä lomakkeella. sil-sivut
lokakuu 2006
35
JÄSENTIEDOT AJAN TASALLE!
Olethan muistanut ilmoittaa liiton toimistoon uuden postiosoitteesi. Vakuutuksesta ei korvata urheilijan tai harrastajan tapaturmaa, jos se on sattunut kilpaurheilussa tai sen harjoittelussa. Vastuuvakuutus ei korvaa seuran käytössä oleville laina- tai vuokravälineille tai -koneille aiheutuneita vahinkoja. Vapaaehtoistyöntekijöiden tapaturmavakuutus korvaa seuroissa vapaaehtoistyötä tekeville sattuvia tapaturmia. leireillä ja kilpailuissa. Vakuutus kattaa myös järjestäjän vastuun esim. Jäsenmaksulaskut ajetaan joulukuussa ja monelta turhalta laskulta ja selvittelyltä vältytään, kun ilmoitat jo nyt tarvittavista muutoksista. Liiton lajeja ovat moottori- ja purjelento, lennokit, experimentalrakentaminen, ultrakevyet, riippuja varjoliito, kuumailmapallot, laskuvarjourheilu sekä nousuvarjoharrastus
36
urheiluilmailuopisto
lokakuu 2006
Kilpailut hypättiin LET 410 -koneesta jollaista käytettiin myös edellisissä MM-kilpailuissa. Mukana on myös valmentaja Topi Astikainen, jonka paikalle kustansi Ruotsin laskuvarjoliitto.
Iso maa, isot toleranssit
Kilpailut olivat isot. MM-arvon sai nyt 2-way sekvenssi. Muuten joukkueen suoritus oli ihan hyvä. Lajin valtamaa on yksiselitteisesti Venäjä. Venäjän kakkosjoukkue jäi vain pisteen ruotsalaisista. IPC Anton Malevsky Memorial International Cupissa jaettiin rahapalkinnot mitalijoukkueille. Amerikkalaiset ja ranskalaiset ovat muita valtamaita. Ennen kaikkea 2way sekvenssiltä voidaan odottaa tulevaisuudessa paljon. Amerikkalaiset nappasivat kullan lisäksi kaksi pronssimitalia ja ranskalaiset kaksi pronssia ja yhden hopean. Niin olivat puitteetkin. Lisäksi mukana oli FAI-tuomarioppilas Juha Leskelä. Tuomarit rankaisivatkin asiasta muutamia kertoja. Ruotsalaiset hyppäsivät hyvin, mutta kaivattu kultamitali jäi liian kauas. Uusi ennätys on nyt 21 pistettä (rotaation säännöt muuttuivat tänä keväänä). Kupumuodostelmahyppyjen lisäksi hypättiin taito- ja tarkkuushypyn MMmitaleista. Sitä vastoin sekvenssit voivat hyvin. Se jäänee väliaikaisesti sivuun MMkilpailujen ohjelmasta. Avajaiset jotka vedettiin läpi melkein sateisessa säässä olivat viralliselta osaltaan normaalit. Sitä vastoin AMMC:ssa kilpailtiin ennen kaikkea hopeamitalista. Marssittiin omille paikoille, kuultiin parit nopeat puheet ja päästiin epäviralliseen ilmailunäytösosuuteen. Suomalaisia oli mukana vain CF- ja T&Tjoukkueet. 38
laskuvarjourheilu
lokakuu 2006
teksti ja kuvat PASI PIRTTIKOSKI
Laskuvarjokilpailuissa Venäjällä
uomen rotaatiomaajoukkue osallistui Stupinossa Venäjällä hypättyihin kupumuodostelmahyppyjen MM-kilpailuihin elokuussa. Meikäläisten suorituksia vaivasi liian nopea kiertoon lähtö. Ainoastaan 8-nopeudessa käytettiin MI-8 kopteria.
S
Joukkue poseeraa AMMC logon edustalla. Tuloksena oli kuudes sija. Rotaation voittajille oli tiedossa 10 000 dollaria, toisille 7 500 dollaria ja kolmannelle joukkueelle vielä 5 000 dollaria. MM-joukkueessa olivat mukana Matti Marttila (joukkueen kapteeni), Pauli Saarijärvi, Rami Rasku, Jari Seppänen, Mikko Sukanen (kuvaaja), Markku Huhtamäki (varamies) ja Pasi Pirttikoski (joukkueen johtaja, HLU). FS 4 open -sarjassa hypättiin Maailman Cup kilpailut (AMMC). hyppyjärjestys. Pronssille nousi Ranska voittaen Val-
Suomen joukkue Venäjän taivaalla.
ko-Venäjän joukkueen vaivaisella pisteellä. Historiaan jäi ensimmäinen voitto USA:n joukkueesta CF-kilpailuissa sekä harjoitushypyllä hypätty AIK:n kupumuodostelmaennätys.
Liput tulevat, Suomi muiden mukana.. Pronssimitalien kohtalo ratkesi vasta viimeisellä hypyllä. Joukkue koostui alavutelaisesta Häjyt -joukkueesta. Matkalla maailmanmestaruuteen venäläiset hyppäsivät uuden ME:n kolme kertaa. Muodostelma meni poikki useita kertoja. Kotijoukkue voitti kolme neljästä kultamitalista. 8-nopeudessa oli jälleen mukana vain kolme joukkuetta. Kentällä oli muutama LET 410 -kone sekä pari Mi-8-kopteria. Organisaatio olisi halunnut käyttää kilpailuissa MI-8 helikopteria, mutta ajatus ei saanut kilpailijoiden tukea, joten virallista esitystä ei tehty. Hopealle ylsi Topi Astikaisen valmentama Ruotsin joukkue. Liki ongelmaksi meinasivat muo-
Isot ja tasaiset kilpailut
Kaikenkaikkiaan noin 450 kilpailijaa osallistui IPC Anton Malevsky Memorial International Cupin kilpailuihin. Rotaatiokilpailu oli tiukka. Ainoastaan 4-way sekvenssin MMkulta meni USA:n joukkueelle. Kyseinen ilta jatkui lajikokouksilla joissa arvottiin mm. Kupumuodostelmissa hypättiin ensi kertaa MM-historiassa neljässä lajissa
Ohje säätelee kalustomestarin, varavarjon pakkaajan ja pelastusvarjon pakkaajan kelpoisuuksia ja ennen kaikkea niiden uudistamista. Tarkempia tietoja ohjeesta saa Ilmailuliitolta lajipäällikkö Martti Roivaiselta.. Suomalaismenestykseen voi olla kohtuullisen tyytyväinen. Varsinaista mestarisuosikkia ei voinut nimetä, vaan mestaruudesta kamppailivat tasaväkisesti ainakin Slovenia, Italia, Venäjä, Saksa, Tsekki, Unkari ja Ranska. banaanivaravarjoa käyttävä hyppääjä Mongoliasta.
aito ja tarkkuushyppyjoukkueessa olivat Anssi Horppu, Timo Toivonen, Markku Vehviläinen, Reijo Hirvonen ja Ville Kajala sekä tuomari Reijo Aittomäki. Tempussa Horppu hyppäsi omalla tasollaan (54.). Linjaautojen edessä ja takana ajoi miliisiauto vilkut päällä. Varapäiväksi organisoitu Moskovan matka oli järjestelyiltään hyvä. Hirvonen sai tietää kisamatkastaan vasta edellisellä viikolla, onneksi viisumi ja lentolippu järjestyivät nopeasti. Kisablogi uutis-sivulla: www.utti.org.
Koskee myös Pelastusvarjon pakkaajia
Ilmailuhallinto hyväksynyt SIL ry:n kalustokelpoisuusohjeen
lmailuhallinto on hyväksynyt ilmailumääräys PEL M3-5:n edellyttämän SIL ry:n uuden kalusto-ohjeen nimeltään Pelastusvarjon pakkaajan, varavarjon pakkaajan ja kalustomestarin kelpoisuudet ja kelpoisuuden uudistaminen. Eikä unohtaa sovi päättäjäisiäkään. Hopeasta ja pronssista hypättiin kolme uloslyöntikierrosta, kun 10 kierroksen jälkeen tasasenteillä oli kuusi hyppääjää. Joukkuetarkkuudessa mestaruudesta hyppäsivät lopulta Unkari ja Venäjä ja pronssista Tsekki ja Ranska. Totuuden nimissä on myönnettävä, että koko päivän satoi, mutta silti... Suuremmissa risteyksissä oli miliisit ohjaamassa liikennettä. Harjoitusviikolla joukkueemme odotti luvattua kyytiä kokonaisen päivän. Ohjeen mukaan pelastusvarjon pakkaajan kelpoisuuden uudistamiseksi vaaditaan vähintään 15 itsenäistä pelastusvarjon pakkausta uudistamista edeltävien
I
24 kk:n aikana hakemispäivästä lukien. Suomella oli onnistuneella suorituksella realistiset mahdollisuudet sijoille 10-15. Kotimatkakin oli ainakin yhdelle meistä ikimuistoinen. Sijoitus oli 75. Ohje astuu voimaan 31.12.2006 ja se löytyy osoitteesta www.ilmailuliitto.fi/easydata/ customers/ilmailuliitto/files/laskuvarjoktr/ Pv_vv_KMohje131005_.pdf . Mitalikamppailuun saattaisivat hyvänä päivänä yltää myös Unkari, Kroatia, Sveitsi ja Slovakia. Ilmailunäytösosuudessa näimme mm. Turvanamme oli lukematon määrä erikoisjoukkojen sotilaita sekä miliisejä. Edessä oli kuulustelut, Pietarissa käynti ja paluu kotimaahan muun porukan jälkeen.
T&T MM-kilpailuissa oli vielä yksi ns. Kelpoisuuksia ja niiden uudistamista haetaan Ilmailuliitolta, kun asianmukainen koulutus tai kokemus on saatu. Tempussa karsiutuminen jo ensimmäisellä kierroksella oli selkeä pettymys (67.). Kajalalle jäi tarkkuudessa jossiteltavaa 16-senttisestä, seitsemällä muulla kierroksella tulosta tuli vain sentti. laskuvarjourheilu
lokakuu 2006
39
Taito- ja tarkkuuskilpailu
www.malevskycup.ru/ results_eng.shtml
dostua luvatut bussikyydit. Jos pakkaus- tai työkokemus on riittämätön, on hakijan tehtävä valvottuja näytepakkauksia tai harjoitustöitä ohjeen mukaisesti ennen kuin kelpoisuus voidaan uudistaa. Suomi oli sijalla 14. Mukaan oli haettu Venäjän kärkipään artisteja viihdyttämään kilpailijoita sekä tuhansia paikallisia katsojia. Siinä saattuekyydissä tuntui, että olemme pikkaisen paikallisia paremmalla puolella! Punainen tori ja Moskovan sirkus kuuluivat päivän ohjelmaan. Pelastusvarjon ja varavarjon pakkaaja hakevat uudistamista vapaamuotoisella hakemuksella, mutta kalustomestari käyttää erityistä lomaketta, joka löytyy Ilmailuliiton laskuvarjolajin kalustoverkkosivulta. Hakemuksen liitteenä on oltava työkirjan kopiot edellisen kahden vuoden ajalta. MiG-29kolmikon, useita erilaisia lentokoneita sekä helikoptereita. Mitalikolmikoksi tuli lopulta Venäjä, Unkari ja Tsekki. Tiedote löytyy osoitteesta www.ilmailuliitto.fi/ easydata/customers/ilmailuliitto/files/laskuvarjoktr/KT_I_2006_v4.pdf . Hopealle nousi Saksan Henrik Lindner ja pronssin nappasi Sveitsin Georges Toth. Henkilökohtaisessa tarkkuudessa voi-
T
ton vei nollatuloksella Venäjän Denis Dobriakov. Laskuvarjotoimikunnan Kalustotyöryhmä on myös julkaissut aiheeseen liittyvän Kalustotiedotteen I/2006, johon pakkaajienkin on syytä tutustua. Toivosella tarkkuussuoritus jäi alle odotusten (58.). Viisumi oli mennyt vanhaksi päivää liian aikaisin. Mikäli pakkaajan kelpoisuuden vanhentumisesta on kulunut yli 24 kk hakemispäivästä lukien, on kelpoisuuden uudistamiseksi käytävä uudestaan pelastustai varavarjonpakkaajakurssi. Vehviläinen (25.) ja Hirvonen (89.) onnistuivat suomalaisista parhaiten. Anssi Horppu hyppäsi yhtä kuusisenttistä lukuun ottamatta hyvin, varsinkin kun ottaa huomioon, että hän joutui hyppäämään viimeisen kilpailupäivän sairaana (sijoitus 48.). Äkkilähdössä on tietenkin se hyvä puoli, ettei turhaan ehdi jännittää ensimmäisiä MM-kisoja. Sovituista lähtöajoista ei pidetty kiinni. Miesten joukkuetarkkuudessa ennakkoasemat olivat jännittävät. Kalustomestarille on asetettu sama pakkauskokemusvaatimus uudistamista varten, minkä lisäksi hänellä on luonnollisesti oltava tarpeeksi kalustotöitä. Varavarjon pakkaajalta edellytetään sen sijaan vähintään 24 itsenäistä pakkausta ja riittävää kokemusta eri repputyypeistä (vähintään kolmen eri reppumallin pakkauksia kolme kutakin). Joukkuetulos oli hyvä ja sijoitus pitkästä aikaa 15 parhaan joukossa
Eli kisoja ja titteleitä on tulevaisuudessa entistä enemmän tässä meidän piskuisessa lajissamme.
Naapurikisat
Eskilstuna on suomalaisille tuttu kisapaikka. Ensimmäiset 30 km ja viimeiset 50 km olivat lähes joka päivä ne hankalimmat. 40
purjelento
lokakuu 2006
Viimeiset MM-kisat
ISOT
Kristian Roine (N3) palaa kisatehtävältä peesaajan tiukasti varjostamana
J
ärjestyksessään 29. Ahdas ilmatila ja sijainti Ruotsin suurien järvien vaikutusalueella tekivät monena päivänä lentämisestä varsin hankalaa puuhaa. Ystävällisiä kerholaisia, hyvä sauna ja 92 000 asukkaan kaupungin palvelut aivan vieressä paljon hyvää. Itselläni ei ole A- eikä B-tutkintoa. Tunnelmia kuvaa vuoden 2004 Euroopan mestari Russell Cheethamin päivittely kuudennen kilpailupäivän jälkeen, kun molemmat olimme päräyttäneet moottorin käymään kesken reitin. Kerho-, maailman- ja vakioluokka kisailevat tuolloin Rietissä Italiassa ja 15 m-, 18 m- ja avoin luokka Lüssessä Saksassa. Kilpailu käytiin neljässä FAI-luokassa: vakio-, 15 m-, 18 m- ja avoimessa luokassa. Nykypurjelennossa on edellä mainittujen lisäksi Grand Prix MM, nuorten MM, naisten MM ja ymmärtääkseni omaa vuoroaan odottaa 20 m luokka kaksipaikkaisille. Kahden vuoden kuluttua kerhoja maailmanluokat yhdistetään samaan tapahtumaan ja kisa jaetaan kahdelle eri järjestäjälle. Räyskälässä 30 vuotta sitten riitti kaksi luokkaa. Virkeän raikas tuuli lounaasta Hjälmaren-järveltä entisen merenpohjan sa-
vikon päälle ei luo purjelennolle kaikkein parhaita olosuhteita. SG-38, Grunau Baby ja Slingsby T21 eivät ole vain omien kerholaisten käyttöä varten, vaan A- ja B-tutkinnon suorittaminen on mahdollista myös muille. - Kuivassa Peten (Harvey) kanssa lensimme vuoroin toinen edellä ja toinen perässä kun 50 km ennen maalia Pete löysi takaani noston. Itse kävin siellä kisailemassa ensi kerran 1983 ja tämä MM oli viides kilpailuni ruotsalaismaisemissa. Kenttä on nätti nurmikenttä kaupungin länsireunalla ja paikallinen kerho ylläpitää paikkaa. Siitä on tulossa MM-luokka vielä tällä vuosikymmenellä. Tehtävät olivat ennätyksellisen lyhyitä ja maastolaskuja tapahtui paljon. Harva kilpailija pystyi tasaiseen suoritukseen ja sattuman merkitys lopputuloksissa oli tavallista suurempi. No, sehän. Normaalitapaan jatkoin etsimään seuraavaa - korkeutta kun oli 1200 metriä. Tehtävien ollessa lyhyitä tämä aiheutti tuloksiin runsasta vaihtelua. Suora etäisyys Räyskälästä on 450 km. Varsinainen tehtäväalue pohjoiseen ja luoteeseen on erittäin hyvää termiikkimaastoa ja siellä lentäminen ei aiheuttanut ongelmia. Tehtävälle lähtö ja maaliin pääsy olivat kuivatermiikkipäivinä ne haastavimmat vaiheet. Luokkia on purjelennon MM-tasolla nykyään runsaasti. Mutta kuitenkin itse kilpailun kannalta paikka ei ole paras mahdollinen. Nämä MM-kilpailut olivat viimeiset perinteisen mallin mukaiset MMkisat. Kilpailijoita oli yhteensä 116, jotka edustivat 26 eri kansallisuutta. Ehkä joskus. Harrastus kentällä on runsasta: suurimman vaikutuksen on tehnyt vireä Oldtimer-lentäminen. purjelennon MM-kilpailu järjestettiin Eskilstunassa Ruotsissa kesäkuun kolmen ensimmäisen viikon aikana
Suomalaisten hyvät yksilösuoritukset eivät jääneet kanssakilpailijoilta huo-. Purjelennon arvokisoissa menestys edellyttää useassa tapauksessa hyvää taktista osaamista. Monissa eurooppalaisissa kilpailuissa on saavutettu hyviä tuloksia. Urheilukansan mieliin jäävät luonnollisesti ainoastaan mitalit. Ne suoritukset eivät ole sattumia. Mistä se olisi pitänyt tietää???
Suomen joukkue
Suomesta kilpailuun osallistui täysi kuuden miehen joukkue. Tämä osaaminen ei vielä ole kuitenkaan heijastunut menestykseen MMtasolla. Kristian ja Timo lensivät suurimman osan päivistä aivan kärjen tahtiin. Britannia oli ykkönen perässään Japani, Italia, Puola ja Ranska. Uskon Suomesta löytyvän ainakin kymmenen purjelentotaidoiltaan mitalimieheksi kelpaavaa pilottia, mutta noissa taktisissa kuvioissa ja koko kisan kestävässä "jaksamisessa" meillä on parannettavaa. Pipo ja pitkät kalsarit olivat påp! S u o m e n joukkue vasemmalta: Hannu Nurmiranta, Pekka Uoti, Asko Pankka, Antti Lehto, Kristian Roine, Timo Saarnimo ja sinisessä takissa hieman näkymättömissä Pekka Ylipaavalniemi.
Ilmailuliiton valmennusprojekteissa mukana olleena olen asiaa runsaastikin pohtinut. MM- ja EM-kilpailut poikkeavat siitä muista kilpailuista, että siellä ei tavoitella mitään muuta kuin hyvää sijoitusta ja niitä paljon puhuttuja mitaleita. Hienointa Suomen joukkueen panoksessa oli, että Ruotsi ja muut pohjoismaat jäivät taaksemme, samoin esimerkiksi USA ja Australia. On eri asia olla hyvä purjelentäjä tai hyvä kilpapurjelentäjä. Suomalainen kilpapurjelentoharrastus on kansainvälistynyt hurjasti viime vuosina. Kisoihin on löytynyt osallistujia ja osaamisen taso on lisääntynyt huimasti. Ja jotain pitää osata lisää, jotta menestys ei jää vain yksittäisiksi "kivoiksi" suorituksiksi kahden kisaviikon aikana ja pääsemme takaisin mitalikantaan. Sama tilanne on monessa muussakin urheilulajissa. Jokaiseen epäonnistumiseen liittyy oma tarinansa eikä yhtä yhteistä tekijää ole helppo löytää.
Viimeisten suurten MM-kisojen laaja lujitemuovimeri. Nyt lähin mitali ripustettiin Ruotsin Börje Erikssonin kaulaan. Joukkueenjohtaja Pekka Ylipaavalniemen johdolla vakioluokassa kilpailivat Timo Saarnimo ja Kristian Roine. Nyt oli nähtävissä selvä valonpilkahdus paremmasta. 15m luokan pronssi oli skandinaavien paras yksilösaavutus näissä kisoissa. 18 metrin luokassa Pekka Uoti ja Asko Pankka. Suomalaismenestys purjelennon MMtasolla on 10 viime vuoden aikana ollut vaatimatonta verrattuna 80-luvun menestysvuosiin. Kilpailujen ohessa käydyssä epävirallisessa TeamCup-kilpailussa Suomi sijoittui kymmenenneksi (edellisessä MM:ssa 21.). 15 metrin luokassa Hannu Nurmiranta ja kirjoittaja avoimessa luokassa olivat mukana ilman kimppakaveria. Jotain täytyy ihan oikeasti osatakin. teksti ANTTI LEHTO kuvat TEEMU MYKKÄNEN
purjelento
lokakuu 2006
41
olikin sitten päivän viimeinen nosto. Yleisurheilun Grand Prix -sarjan juoksukilpailut ovat aivan eri luonteisia kuin arvokisojen vastaa-
vat matkat. Mutta miksi muutkin tekevät samankaltaisia virheitä?. Itse saavutin kisoissa yhden päivävoiton, samoin Hannu. 116 purjelentokoneen armada kelluu nurmikentällä.
Harjoitusviikolla oli vielä varsin kylmää ja sateista, ja Suomen joukkueenkin asusteista ei jää mitään epäselvää. Omat henkilökohtaiset puutteet on helppo tunnistaa ja myöntää. Kisojen alkupuoliskolla useampikin suomalainen oli mitalitaistossa mukana, mutta toisella kisaviikolla yksi toisensa jälkeen joutui antamaan periksi ja piste-ero kärkeen muodostui liian suureksi
Rohkeus ja omat harkitut ratkaisut herättävät kiinnostusta. Tämähän ei pidä paikkaansa. Börje Erikssonin neljä parasta päivätulosta olivat kolmas, viides, seitsemäs ja kahdeksas - Hannulla vastaavasti ykkönen, kolmonen, kuudes ja seitsemäs. Avoimessa luokassa oli mukana kaksi saksalaista. Neljästä mestarista kaksi, vakion voittanut Leigh Wells ja 18m luokan voittaja Phil Jones lensivät brittityyliin vahvan joukkuetyöskentelyn voimin taktisesti koko kisan ajan. Michael asuu ja työskentelee Australiassa. Suomalainen purjelentäjä lensi näissä kisoissa hyvin niin heikkoja päiviä, kuin hyviäkin. Ja se lääke on useimmiten yhteistyö. Molemmat hyötyvät ja kanssakilpailijat saadaan. Pelkästään muiden mukana liikkuvia kilpailijoita on näin isossa kilpailussa runsaasti ja kuppilakeskusteluissa yksi jos toinenkin leimataan peesailijaksi tai puhtaaksi taktikoksi. Eli sieltä pitää hakea menestykseen lääke. Pääasia, että kone nousee.
Mestarit osaavat asiansa
Mestarit ovat aina purjelentokilpailuissa tittelinsä ansainneet. Purjelentokilpailuissa taktikointia pidetään usein vähemmän arvokkaana kuin yksin yrittämistä. Ihan samanlaista puuhaa kuin vuoroveto hiihtokilpailuissa. Lopputuloksen kannalta on luonnollisesti yhdentekevää kuka minkäkin noston löytää. Näin kilpailu ratkaistaan jokaisena päivänä. Purjelentokilpailua ei voi yhtenä päivänä voittaa, mutta menestysmahdollisuuksien menettäminen yhdellä tehtävällä on hyvinkin helppoa. Onnella ei kärkeen ole asiaa. Näissä asioissa meillä suomalaisilla on eniten opeteltavaa. Kisa ratkaistaan huonoina päivinä tällä tarkoitetaan usein heikon kelin päiviä. Sieltä on löytynyt vahva rutiini kuivatermiikkiin. Eri kansallisuuksia edustavat kilpailijat menevät jopa toistensa jaksoille ja pohtivat yhteistä ratkaisua kiperään tilanteeseen. Vakiossa oli hallitsevan mestarin Andrew Davisin rinnalla kaksi nuorta, Wells ja Hood. Eräs ruotsalainen kisalentäjä kuvaili pilottiemme lentämistä kunnioittavasti: "Suomalaiset lentävät kuin taivaanisät - muista piittaamatta".
olivat kolmas, kolmas, viides ja kuudes. Maestro itse jäi kahdeksantena päivänä maastoon 15 km ennen maalia ja loppusijoitus oli yhdeksäs. Tämähän ei ole mikään uutinen edes SM-tason purjelentäjille. 42
purjelento
lokakuu 2006
Kisa ratkaistaan huonoina päivinä tällä tarkoitetaan usein heikon kelin päiviä.
lyötyä. 15 m -luokan mestaruuden voittanut Janusz Centka onkin sitten ihan eri tyyppisin menetelmin kisassa liikkeellä. Edellinen mestari Holger Karow ja 33-vuotias selvästi kokemattomampi Michael Sommer. Hän ei lennä yhdessä muiden puolalaisten kanssa vaan edustaa enemmän kilpailussa noita aiemmin mainittuja yksinäisiä susia. Tuliaisina kaksi mitalia. Sommerin esitys kilpailun jälkipuoliskon kuivatermiikkipäivinä oli vakuuttava. Ja samaan hengenvetoon lisätään, että suomalaiset eivät pärjää heikkoina päivinä. Ja munauksia koettiin aivan samoin kaiken tyyppisissä olosuhteissa. Joinain päivinä radioissakin oli kuulemma ollut vikaa... Erot tulosluettelossa perustuvat sitten noihin heikommin menneisiin päiviin. Hän pärjäsi yksin lentämällä selvästi kilpakumppaneitaan paremmin ja oli lopulta ylivoimainen voittaja. Taitoa ja kokemusta löytyy roppakaupalla ja kolme mestaruutta liittää jo Centkan suurien mestareiden joukkoon. Ranskalaiset harrastavat edelleen siipi-siivessä -parilentämistä lähes päivänä kuin päivänä. Tämä karkea vertailu osoittaa, että suoritustaso hyvinä päivinä riittää hyvinkin mitalivauhtiin. Tarvitaan myös asenteiden muokkausta. Kysyin kisan jälkeen mestarilta kahden saksalaisen yhteistyöstä ja hän kertoi alusta alkaen olleen selvää, ettei tee yhteistyötä Karowin kanssa. Brittien väliin kakkoseksi kiilasi Ranskan Olivier Darrozze. Kisoissa menestyminen perustuu jatkuvaan riittävän hyvään suoritukseen. 18m-luokassa kisaa johti alkuun Itävallan Wolfgang Janowitsch, mutta yhteistyöllä veljespari Steve ja Phil saivat kuin saivatkin kukistettua Janowitschin. Joukkueen pilotit yhdessä pohtivat keinoja riskipaikkojen tunnistamiseen ja etsivät niihin sopivat lääkkeet. Monella muulla joukkueella taktinen yhteispeli perustuu tehokkaaseen keskenään kommunikointiin ja tarpeen mukaan yhteisiin lähtöihin ja reitillä kohtaamiseen. Tasaisesti menestyvä kilpailija lentää luokassaan harvoin yksin. Vakioluokassa Kristianilla neljä parasta
Joukkuelentäminen avain menestykseen
Tässä astuu taktikointi mukaan kuvaan. Steve tosin jäi kuudentena päivänä maastoon vain 8 km maalista ja kokonaistuloksissa hän oli kahdeksas. Tämän lisäksi herra oikein huokuu henkistä varmuutta ihan kuten Centka ja monet muutkin mestarit.
18-metrin luokan voittaja Phil Jones/ UK (210) saapuu maaliin tummanpuhuvien pilvien alla.
miotta. Kuinka se sitten toteutetaan?
Epäonnistumisiin ei tällä tasolla ole varaa
Puhuttaessa kokonaiskilpailussa menestyksestä on olemassa paljon vanhoja ns."viisauksia". Ja pronssimies Jez Hoodilla kolmas, neljäs, seitsemäs ja kahdeksas. Viiden - kuuden koneen pulja ei mene käytännössä koskaan peltoon, mutta puljan taakseen jättänyt yksinäinen susi sitäkin useammin
Paikallisesti sää kehittyi hitaasti ja hinaukset alkoivat vasta 13.45. Sateen reunassa kanteli mukavasti ja eteneminen sujui vaikeuksitta, kunnes ennen 1. Kisakulkuneuvo on varustettu Dittel-ilmailuradiolla.
Pohjoiseen pilvisyys lisääntyi ja keskipilvi muodosti täyskaton. omat linjanvalinnat sattuivat sopimaan kantaviin hyvin ja huomasin olevani puljan keulilla. Britit ja muu kärkiporukka ottivat suunnan lähelle Borlängen rajaa reitin pohjoispuolella. kp:lle. Koneita pyöri puolitoistametrisessä ennen lauttaa, mutta se ei kelvannut ja he jatkoivat lautan alle. Siitä eteenpäin oli hyvää jonoa Ludvikan kaupungin kautta 2. Lopussa
Nyt meni hyvin, neljäs kilpailupäivä oli kelin suhteen aika lailla edellisen kaltainen. 5 km ennen kp:tä 400 m:ssä saimme kiinni heikon noston, jossa piti nousta keossa se mitä tarjolla oli 1200 m korkeuteen. Lauttautuvaa säätä ja vaihtelevia pilvirajoja. purjelento
lokakuu 2006
43
Netti-informaatio oli ilmailukansalle tervetullutta ja kilpailua seurattiin ahkerasti.
Kotiyleisö seurasi kisaa netistä
Suomen maajoukkueen sivut SIL:n www-sivuilla ja oma keskustelufoorumi www.pulinajakso.net toimivat kilpailun aikana joukkueen informaatiokanavina. Jokaisena päivänä osa kilpailijoista kantoi mukanaan seurantalaitteita, joiden avulla kilpailua oli mahdollista seurata lähes reaaliajassa. Se vei pilvirajaan 2100 metriin. Seura oli siis
Arikkelin kirjoittaja Antti Lehto (73) lensi MM-kilpailussa yksipaikkaisella avoimen luokan ASW-22 BL -koneella.. kääntöpistettä pilvet loppuivat lautan alla. Siellä tonnista ensin pari puolitoistametristä. Siitä kääntämään ja toiselle välille.
Suomen joukkueen johtaja Pekka Ylipaavalniemi. Ensimmäisellä reittivälillä aukossa oli pieniä hapsuja, mutta valitsin reitin reilusti pohjoisemmaksi yli 10 km sivuun. Ensimmäisen kisapäivän lähtöä ei saatu onnistumaan kunnolla, joten siitä viisastuneena kinnasimme Kristianin kanssa nyt lähtöpisteen lähellä pohjiin kiinni ja sitten melko nopeasti reitille lähtö, etteivät kuurot ja lauttautuminen sotke lisää. Karow tuli hieman alle samaan nostoon. Järjestäjillä oli luonnollisesti omat sivunsa. Yhytin tämän puljan toista kp:tä käännettäessä ja tästä eteenpäin seurasin puljan linjanvalintoja ja sain ne ennen pitkää kiinni. Kristian oli hiukan takana, mutta pulja lensi niin varovasti, että Kristiankin sai helposti meidät kiinni. Hieman tukevamman pilven alla pääsin 1500 metriin ja jo kohti käännepistettä, kun löysin kolmemetrisen. Aktiivinen joukkueenjohtaja ja kilpailijat itse hoitivat kirjoittamisen. Kristianin kanssa pohdittiin yhdessä missä otetaan loput kotiin tarvittavat korkeudet ja Köpingin kaupungin kohdalta 30 km ennen maalia reilu kakkonen turvasi kotiinpaluun hyvillä marginaaleilla. Vakiossa toinen päivä meni hyvin ja kimppa Kristianin kanssa toimi loistavasti. Lähtöpisteellä oli huonoa nostoa, mutta löysin puolimetrisen vartti ennen linjan aukeamista ja se vei juuri sopivasti ylös ja lähdin 1533 reitille heti linjan auettua. Otin hieman kohti aurinkoa ja löysin vajaan kaksimetrisen, missä nousin 1900 metriin. Tuloksena jaettu kolmas tila vain 7 pistettä päivävoittajasta, Kristian 8 pistettä jäljessä viidentenä.
Antti Lehto joukkueen nettisivulla 10.6. Ainakin saamani palautteen perusteella informaatio oli ilmailukansalle tervetullutta ja kilpailua seurattiin ahkerasti. ja 4. Tehtävät olivat lyhyitä, vain reilut 200 km. kp:lle. Nyt oli noin 15 koneen pulja kasassa, joka eteni jonoja pitkin 3. Siitä kp:lle ja varovainen liito seuraavalle pilvelle, jota harottiin yhdessä ja löysin heikon noston, jonka turvin liidimme lounaaseen hyvään nostoon. Meillä avoimessa ensimmäinen reittiväli suuntautui lähes länteen suoraan aukkoon. 2006 klo 11.28:
Kilpailijoiden kommentteja
Ohessa muutama poiminta keskustelufoorumista eli kilpailijoiden tuoreet ja sensuroimattomat kommentit muutamasta kilpailupäivästä.
Timo Saarnimo joukkueen nettisivulla 6.6.2006 klo 18:28:
Nyt on aikaa kirjoitella vakion kisakuulumisia kun kolmas kisapäivä on peruttu. Tulevaisuudessa seurantalaitteet saataneen kaikkiin kilpailukoneisiin
Niitä oli yhteensä kuusitoista.
parasta mahdollista luokkaa ja annoin mestarin mennä edellä. Lähdin heti ensimmäisen noston jälkeen vähän liian rohkeasti liitämään kohti parinkymmenen kilometrin päässä oleva lähtöpistettä ja olinkin sitten vaikeuksissa ylöspääsyn kanssa jo ennen reitille lähtöä. Se seura kyllä kelpasi koska edessä oli hikinen 370 km alussa kuivassa ja vähän yli tonnin vievässä kelissä. Sen kanssa ei kuitenkaan ollut suurta kiirettä, koska koko porukka odotti kelin paranemista. Toisen käännepisteen jälkeen nousimme vielä parissa nostossa, mutta ne eivät enää vieneet kunnolla ylös. Nyt se liika keventäminen kostautui ja en aivan pystynyt ajamaan samaa vauhtia loppuliukua. Maltoin kuitenkin kuivatermiikissä nousta aina riittävän ylös, jolloin pääjoukon ajautuessa alas vaikealla korpiosuudella pääsin ajelemaan rauhassa heidän yläpuoleltaan edelle. Tavoite oli saavuttaa aurinko mahdollisimman pian. Yllättävän paljon siinä ehti kertyä eroa Couttsiin, noin 2,5 minuuttia. Taustalla näkyy kisoissa käytettyjä Piper Pawnee -hinauskoneita. Sain lähtiessä myös seurantalaitteen mukaan ja avustajien mukaan oli mielenkiintoista seurata muun joukon takaa-ajoa. Tänään oli hyvää cumulus-keliä lähes koko matkan. Ainoastaan yhden käännepisteen alueella oli kuivaa. Päivävoitto lämmittää mieltä ja luo uskoa tulevaan. Jonkun verran näin porukan jo lähtevän aiemmin,
mutta maltoin odottaa ja sitten pääsin hyvin lähtemään Centkan ja Couttsin kanssa yhtaikaa. Itikanputsareiden käytön ja pienen painon kevennyksen jälkeen homma toimi taas selvästi paremmin ja sainkin muutaman noston jälkeen saman porukan kiinni. Ihan hyvä päivä kuitenkin. Keli oli alussa kuivaa ja hyvin nihkeää. 15 metrin luokka hinattiin taivaalle ensimmäisenä ja sen perusteella meillä oli myös päivän pisin tehtävä. Parhaimmillaan päästiin kahteen tonniin ja nostot olivat kolmemetrisiä. Sää vaihtuu nyt kuivemmaksi. Onneksi keli parani kauemmaksi luoteeseen mennessä ja sinne tuli vähän pilviäkin. 75 km loppuliuku toi ASW:n kotiin Karowin kanssa siipi siivessä ja hieman ennen tsekkiä. 961 pistettä ja seitsemäs sija.
Hannu 17.6.2006 klo 19.56:
Onnistumisia viimeisinä päivinä. Lähdin reitille aivan kärkijoukossa, ja jossain vaiheessa pääjoukko sai kiinni ja taisi mennä vähän edellekin. Käytännössä olimme ajaneet lähes kaikki aiemmin lähteneet kiinni. Viimeisestä lähtiessä laskin näytti vielä vähän miinusta, mutta kun edessä ei näyttänyt juuri mitään olevan oli siitä
yritettävä kotiin. Eilen oli vaihteleva keikka etelän hyvästä pilvikelistä pohjoisosan kuivatermiikkiin. Olin päättänyt jo ennen hinaukseen lähtöä, etten tänään hätäile lähdön kanssa, vaan katson sopivan porukan jonka kanssa lähden yhdessä. Eilen tuli päivävoitto ja tänään kolmas sija.
Maaliintulossa hieman ruuhkaa... Meni jonkun aikaa, ennen kuin tajusin, että olin saanut koneen etureunat täyteen hyttysiä rimpuillessani matalissa ennen lähtölinjaa. Ennen toista käännepistettä ajelin vähän eri reittejä kuin tuo porukka mutta käännepisteen jälkeen olimme taas yhdessä. Lautan alla löytyi yksi puolitoistametrinen ja auringosta viimeinen. Kolmisin lähdimme takaisin tulosuuntaan 50 astetta reitistä länteen. Eilen tuli päivävoitto ja tänään kolmas sija. Lähtihän se siitä taas kulkemaan. Tänään vielä jokunen kumpianen ja sitten pari päivää rutikuivaa.
Hannu Nurmiranta 10.6.2006 klo 22:37:
Viides kilpailupäivä takana. Se nosti kummasti itseluottamusta. Kääntäessä korkeutta oli 1450 m ja seuraan liittyi tsekkikone PF. 44
purjelento
lokakuu 2006
Lähtihän se siitä taas kulkemaan. Hyvällä mielellä voi lähteä päättäjäispippaloihin, kun sai pari hyvää päivää loppuun.. Pari ensimmäistä nostoa meni ihan ok, mutta sitten aloin kummasti jäädä porukalle. Huomasin kyllä, että taisin kevennellä vähän "liikaa" koska nostoissa pääsin paremmin ylös kuin kollegat. Siellä kuitenkin osuin lähes nelimetriseen nostoon, joten oli helppo ajella taas joukon kärjessä muilta karkuun. Eivätkä he enää loppuosuudella kiinni saaneet
Ruotsi lienee herran suosikkimaita koska Börlängen MMkisasta vuonna 1993 oli tuliaisina myös mestaruus. 18 m luokan 10 parhaan joukossa oli kaksi ASG-29:ää, yksi LS-10 ja loput olivat Ventus 2 Cx:iä. Ainakin em. Timo osallistui kisaan Espoon Ilmailukerhon LS-8:lla ja Kristian Nuorisoilmailijoiden Discus 2:lla. Antares esiintyi sekin ensi kertaa MM-kisassa. Taisi muuten olla purjelentohistorian ensimmäinen kerta kun Espoon Ilmailukerhon - tai sen edeltäjän Tapiolan Ilmailukerhon koneella osallistuttiin MMkisaan. Luokan koneet olivat muuten perinteisiä: Ventus 2 ja ASW 27 muodostivat valtaosan, poikkeuksena yksi LAK17a ja Discus 2. hyvien pilottien käsissä kone vaikuttaa kilpailijoitaan parem-
Tyytyväinen päivävoittaja Hannu Nurmiranta, jolla oli tallessa jo vuosien takaa päivän teemaan sopiva paita: I won one day at Eskilstuna.
OMAPERÄISIÄ LASKUTELINETEKNIIKKOJA: MYÖHÄÄN ULOS JA AIKAISIN SISÄÄN
Hämmästyttävän moni maailmanmestaruustason kisaajista oli lähellä laskea teline sisällä kisatehtävältä palatessaan. Ihan hyvä, että kerhot tukevat kilpailuharrastusta myös kansainvälisellä tasolla.
Samaten startissa pyörää ei turhaan tuuletettu. Useimmat valmistuvat koneet lienevät kuitenkin paluumoottorilla varustettuja. Kisassa lentäneessä koneessa ei ollut moottoria lainkaan, joten uusi voiman lähde jäi näkemättä. Kuva Kai Mönkkönen.. Oma veikkaukseni on, että kone tulee saavuttamaan suuren suosion. Mies onnistuikin toisessa hinauksessa pudottamaan koneensa pohjan varaan. Tässä maailmanmestari Phil Jones on ottanut hinauksessa telineen sisälle, vaikka kannus on vielä maassa. Samoin koneen kenttäkelpoisuus herättää mietteitä. Hannu lensi omalla Ventus 2a:llaan, joka on luokassa kilpailukykyinen varmasti vielä pitkään. Ruotsissa esiintyneet koneyksilöt olivat kaikki puhtaita purjekoneita. Tässä kisojen suurimmassa luokassa oli em. Myöhemmin viime kaudella Sebastian Kawa voitti koneella Grand Prix MM-tittelin Ranskassa. Puhdas kisaraaseri ja muodostaa sikäli mukavan poikkeuksen muuten perinteisestä konekannasta. 15 m koneena Centkalla oli Diana 2. Parhaat pilotit lentävät aina parhailla koneilla ja tehtaat tietysti käyttävät kilpailumenestystä markkinoinnissaan. Kone on suunniteltu sähkömoottorin ympärille ja konetta on aikoinaan esitelty runsaasti myös ILMAILU-lehdessä. Tyypin ensiesiintyminen oli EM-kisassa vuonna 1994.
Vakiossa ei uutuuksia
Vakioluokassa kilpaili 35 konetta, mutta mukana ei ollut yhtään uutta konetyyppiä. Kisan alla kerrottiin Ventus 2Cx:n lentoonlähtöpainon nousevan 600 kiloon, mutta muutos ei ehtinyt voimaan ennen kilpailua. Suomeenkin on tulossa useampi yksilö. Mahdollisesti Suomen molemmat edustajat ensi kesän EM-kisassa lentävät uudella ASG:llä. Sarjavalmistuksesta ei ole tietoa. Asko lensi Nuorisoilmailijoiden Ventus 2C:llä ja Pekka perheen omalla LS-8:lla.
Centkalla Diana 2
15 m -luokassa Centka nappasi kolmannen MM-tittelinsä. 18m luokassa Schleicher-tehtaan ASG-29 oli varmasti merkittävin. tyyppien lisäksi mukana kaksi ASW-28:a, LAK-19:ta ja vanhaa Discusta. purjelento
lokakuu 2006
45
Kalustopuolella pari uutuutta
Konerintamalla MM-kisa tarjosi muutaman uutuuden. Mestari Leigh Wells lensi LS-8:lla ja kymmenen parhaan joukossa oli kaksi muuta LS-8:ia, muut olivat Discus 2:ia. Ainakaan kerhokäytössä kone ei ole pitkäikäinen. Tässä suomalainen tyylinäyte, teline on juuri tulossa ulos jonkun varoitettua tilanteesta radiossa.
malta. Aiemmat ovat avoimesta luokasta. Ruotsin sääolosuhteis-
sa konetyypillä ei varmaankaan ollut merkitystä menestykselle. Kaikki ihan viimeistä mallia olevia koneita. Sama kone jolla hän herätti ihmetystä Räyskälän EM:ssa edellisenä kisana ja tuli toiseksi
Koneen löytäminen ei ollut helppoa, mutta ilmailuhuhu kertoi syksyllä Ilmari Rintasalon suunnittelevan ASW22BLE:n hankintaa. Koneiden kehittely on kallista ja markkinanäkymät huonot. Kannessa komeilee Nimbus 4:n prototyyppi. Juryssa on puheenjohtajan lisäksi kaksi jäsentä. Osa saatiin kisan aikana kuntoon, osaa ei. Konetta varten valmistettavat muotit eivät sovellu sarjavalmistukseen ja jää nähtäväksi tehdäänkö konetta useampi kappale. Sama yksilö, jolla Holger Karow on voittanut kaksi mestaruutta ja osallistui tähänkin kisaan. Epäilyksiä hälvensi huomattavasti eräs ullakon siivousoperaatio, kun käteen sattui Aerokurier kesäkuulta 1990. Kone on valmistettu jo vuonna 1993
Välillä pyörä pyörähti myös kentän ulkopuolella. MM- ja EM-kisoissa kilpailua johtaa kilpailun johtaja. Itse osallistuin kaksiin edellisiin EM-kisoihin kaksipaikkaisella Nimbus 4DM-koneella. Eta lensi jo edellisissä MM-kisoissa. Ainakin taktiikka oli hyvin hallussa. Sääntömuutos luo edellytyksiä uusille koneille, mutta perinteiset suuret tehtaat eivät ainakaan vielä ole ilmoittaneet uusien avoimen luokan koneiden suunnitelmista. Concordia on sitten se tuleva kaikkien aikojen paras purjelentokone. Butler osallistui tällä kertaa kisaan ASW-22DB tyyppimerkinnällä varustetulla koneella. Näistä koneista neljä koki kisan aikana jonkinlaisen moottorihäiriön, jonka seurauksena oli turvauduttava hinauskoneen apuun. Butler on vuosien varrelle rakennellut ja viritellyt koneita. Yksipaikkaisia avoimen luokan koneita on valmistettu hyvin vähän. Osansa varmasti oli koneellakin, mutta ihan hyvin herra lensi. Siinä on lähdetty kunnianhimoisesti rakentamaan kaksipaikkaista itselähtevää purjekonetta, joka on maailman paras. Heidän tehtävänsä on valvoa, että sääntöjä noudatetaan. Projektin toinen puuhamies on Dick Butler, Waibelin ikätoveri ja Räyskälän MM:n veteraani. Italian Ballarati sijoittui Etalla kisassa kakkoseksi. Timo Saarnimo (EU) laski pellolle, jonka vierellä oli myös tuulipussi! Vieressä oli nimittäin lennokkikenttä... Avoimen luokan 22:sta koneesta 16 oli itselähteviä. Seuraavassa MM-kisassa vuonna 2008 Concordian on määrä olla mukana. Ja epäilyyn yhdyn minäkin. Paras liitoluku on koneella varmasti nykykoneista paras, mutta aika harvoin koneilla kuitenkaan lennetään parhaan liitoluvun nopeuksilla. Jury ei puutu tapahtumiin, ellei tehdä protestia. Pari sanaa suuren kisan organisaatiosta. Kone on melkoisesti modifioitu ASW-22BL ja koneesta saatua rakennuskokemusta hyödynnetään Concordiassa. Peräputkea on toki reilusti pidennettty. Hänellä on kotonaan erinomaisesti varustettu verstas
Pilot Safety Committee
Kansainvälisissä kilpailuissa perustetaan toimikunta käsittelemään kisan aikana esiin nousevia turvallisuuskysymyksiä. Kone liitää hyvin, mutta suuri ja painava kone ei kaikissa olosuhteissa ole se paras vaihtoehto. 46
purjelento
lokakuu 2006
Jo heti viime EM:n jälkeen päätin etsiä yksipaikkaisen avoimen luokan koneen tähän kisaan.
ja taloudellisia mahdollisuuksia toteuttaa rakennushankkeita. Tapa lienee lähtöisin Australian kansallisista mestaruuskilpailuista, missä toiminnalla on pitkät perinteet. Näillä samoilla 15 vuotta vanhoilla koneilla jatkettaneen vielä pitkään. Yksipaikkainen ja ilman moottoria. Koneeseen tulee aivan uusi siipi ja runko mekanismeineen ASW-27:stä. Avoimen luokan säännöt muuttuvat seuraaviin MM-kisoihin. Työn jälki oli modifikaatioiden jäljiltä kauniisti sanottuna karkeahkoa, enkä taivaalla nostoissa tai liidossa havainnut mitään eroa Ilmarin koneen ja tuon EtaBiteriksi ristityn koneen välillä. 8.6. Kaikille koneille sallitaan 850 kg lentopaino ja koneen kärkiväliä saa muuttaa kisan aikana. eli kolmantena kisapäivänä vain yksi kone vakioluokasta lensi tehtävän läpi.
ja alkuun pieni epäilys hieman vaivasi hanketta. Kisojen päätteeksi Jury vahvistaa tulokset. Maailmassa eniten avoimen luokan koneita suunnitellut elävä legenda Gerhard Waibel pitää tätä mahdottomana yhtälönä. Tohtiiko sitä noin vanhalla koneella kisaan lähteä. Stewardeilla ei ole varsinaista valtaa puuttua kilpailun tapahtumiin.. Syksyinen yhteydenotto johti lopulta vuokraukseen ja niin sain lentää Ilmarin käytettynä Saksasta hankkimalla koneella. Moottoriteknologia ei näissä koneissa ole lähelläkään hyväksyttävää tasoa.
György Gulyás kastelee kentän ja niityn nurmikkoa lampaiden riemuksi.
Yksipaikkaisella avoimeen
Kaikkein perinteisimmillä koneilla lennettiin avoimessa luokassa. Waibel on eläkkeelle jäätyään päättänyt suunnitella vielä yhden koneen. Ruotsissa Butlerin kone ei vakuuttanut. Kilpailijoiden ja kilpailun johdon välillä toimivat Stewardit. Siksi jo heti viime EM:n jälkeen päätin etsiä yksipaikkaisen koneen tähän kisaan. Pelto itsessään oli kovaa kuin asfaltti ja kasvillisuutta ei ollut juuri ollenkaan
Ronald Termaat NL Ventus 2cxT 7198 8. purjelento
lokakuu 2006
47
Mutta isossa kilpailussa sattuu ja tapahtuu niin paljon, että Stewardeilla riittää puuhaa. Hannu Nurmiranta SF Ventus 2a 6735 termiikkilentämisen vaa- 21. Steve Jones GB LS-8-18t 6466 9. Pekka Uoti SF Ventus 2c 6246 14. Mariusz Pozniak PL LS-8 7588 8. Börje Eriksson S Ventus 2a 7559 rettiin kauemmaksi toisis- 3. Peter Harvey GB Nimbus 4t 8128 lijoille. Stefano Ghiorzo I Ventus 2a 7301 neet eivät kohtaisi reitillä. Silmiin ei tarvinnut turvautua. 8. Olivier Darrozze F LS-8 8135 3. Doug Jacobs USA Discus 2cx 7897 5. György Gulyas H Ventus 2a 8147 kipäivinä lähtöpisteitä siir- 2. Giorgio Galetto I Ventus 2ax 7472 taan ja kilpailureittejä haVentus 2cxT 7377 5. Heimo Demmerer A Ventus 2 7277 Dick Bradley puhui 8. Kysyin kisan johtajalta Brian Spreckleyltä, mitä tehtävä pitää sisällään. Michael Sommer D ASW-22BLE 8491 ja anti tietysti ilman nimiä 1. Tomas Rubaj PL ASW-22BL 7502 messakin. Jean-Luc Colson B ASH-25E 7456 lisesti tapahtuma, missä tur-
Lopputulokset MM 2006. Oscar Goudriaan RSA ASW-2BLE 7972 tyyppisen käyttöönottamisDiscus 2a 7835 6. Siksi on ollut tarve perustaa kilpailijoista itsestään koostuva elin. 7. Komiteat ja puheet ovat hyvä tapa sakilpailijansa turvallisuutta. Komitea koostuu yhdestä pilottiedustajasta kustakin kilpailuluokasta ja puheenjohtajana oli tällä kertaa Stewardien nokkamies Dick Bradley. Komitea on varmas- 3. Pilot Safety Committeen tehtävä on tarpeen mukaan käsitellä kilpailureitillä ilmassa tapahtuneita turvallisuuspoikkeamia. Jean-Marc Caillard F Nimbus 4M 7486 Suuri kansainvälinen LS-8 7415 9. Kil- kaan voi tulla mitään lentoturvallisuu- kilpailija joutuu antamaan tilaa toiselle ja näin konkreettisesti edistää omaa ja kanspailijat ottivat komiteaan yhteyttä ki- den näyteikkunoita. Guillaume Girard F 7. Antti Lehto SF ASW-22BLE 7460 purjelentokilpailu on tyypil- 13. Leigh Wells GB Discus 2a 8176 2. Petr Krejcirik CZ LS-10 7315 6. Giorgio Ballarati I Eta 8205 tiedotettiin muille kilpai- 2. Georg Theisinger D ASW-27 7164 briefingissä huolimattoman 19. Jelmer Wassenaar NL Discus 7722 7. Muutama vuosi sitten Brittien Overseas -kisassa olin samassa tehtävässä ensi kertaa. Kristian Roine SF Discus 2 7149 10. Alberto Sironi I 6. Samoin komitean 18 m luokka (36 pilottia) Ventus 2cxT 7746 1. John Coutts NZ ASW-27 7302 eelle, jotta eri luokkien koVentus 2cxT 7246 7. Holger Karow D Nimbus 4M 7592 ta olisi syytä harkita Suo- 6. Phil Jones GB 2. Ja purjelentokilpailuissahan valtaosa kaikesta varsinaisesta kilpailutoiminnasta tapahtuu reitillä, Stewardien ja muiden kilpailun toimihenkilöiden näkymättömissä. Timo Saarnimo SF 15. Omalle kohdalleni osui kunnia toimia avoimen luokan edustajana komiteassa. Kilpailijoita kuultiin ja asiat keskusteltiin osapuolten 15 m luokka (23 pilottia) välillä. Kaikki nämä toimihenkilöt ovat kuitenkin aina maassa ja näkevät vain tapahtumat kentällä. Tähän Brian omaan suorasuEskilstunan kerhon Slingsby T21B kurvaa sivuluisussa - pilotilla "luu ulkona" kaiseen tyyliinsä totesi: "If someone flies laskuun kisojen avajaisissa. Asko Pankka SF roista ja näin luottamukselAvoin luokka (22 pilottia) listen keskustelujen sisältö Vakioluokka (35 pilottia) LS-8 8244 1. Gary Ittner USA Ventus 2b 7380 jautettiin laajemmalle alu- 5. Janusz Centka PL Diana 2 8160 suosituksesta kuivatermiik- 1. Luciano Avanzini I 4.Stanislaw Wujczak PL ASG-29 7383 4. Thomas Rendla CZ ASW-22BLE 8064 ti tarpeellinen foorumi ja sen 4. Wolfgang Janowitsch A Ventus 2cx 7544 ASG-29 7468 3. Ei aikoi- nostot eivät ikinä ole, eikä niistä kos- lä reitillä nostoissa ja liidoissa - jokainen naan Ocanassa, eikä nyt Ruotsissa. Viliam Kubovcik SLO 5. like an asshole bring him behind the vallisuus perustuu kilpailijoiden keski- nostaa asioita esiin ja herättää ajatuksia hangar and we´ll beat the shit out of näiseen kunnioitukseen. san aikana useamman kerran ja poikkeuksetta esiin nousi huoli jonkun kanssakilpailijan termiikkikäyttäytymisestä. Kilpailutilan- mutta loppujen lopuksi se on vain pieni him..." Onneksi tämän tyyppisiin menetel- ne ja siipiä siellä täällä vilkkuvat ahtaat osa varsinaista lentoturvallisuustyötä. Jez Hood GB Discus 2 7898 4
Ensin hieman luoteeseen, sitten käännös kohti Norjaa, ja lopulta itään Suomeen. Tuulien suunnat lentokorkeuksilla 500 m - 3 km mahdollistaisivat lentämisen oikeastaan mihin tahansa Suomessa ja Pohjois-Norjakin olisi saavutettavissa. 48
pallolento
lokakuu 2006
Yksitoista juhlakisan palloa lensi Belgiasta Suomeen
100-VUOTIAS COUPE GORDON BEN
Pallot on täytetty Belgian Waasmunsterissa ja miehistöt ovat valmiina seikkailuun. Nyt oli vuorossa 50. Lähtö tultaisiin tekemään kilpailun perinteiden mukaisesti edelliskertaisen voittajamiehistön kotimaasta eli tällä kertaa Belgiasta. perusti kilpailun vuonna 1906. Kilpailu on valmiina alkamaan! Kuva Ben Bläss.
J
okavuotinen kaasupallojen pituuslentokilpailu Coupe Gordon Bennett lähestyi syyskuun alussa normaalilla aikataulullaan. Lentoajalla tai lentoreitin pituudella ei ole merkitystä.
Sääennustus kohti Suomea
Suomessa Coupe Gordon Bennett ei yleensä ole herättänyt kovin suurta huomiota edes palloharrastajien keskuudes-
sa. Myös ulkomaiset kaasupallot ovat olleet meillä harvinaisia vieraita. Samaa rataa näytti kilpailu etenevän nytkin, kunnes koitti lähtöä edeltänyt päivä. Lentoaika olisi kaksi ja puoli vuorokautta. Koska Venäjä ei enää kuulunut kil-. Kilpailun säännöt ovat yksinkertaiset. Kahdella pilotilla miehitetyt kaasupallot lähtevät lentoon samasta paikasta ja kauimmas lentänyt voittaa. Syynä on yksinkertaisesti se, että Suomessa ei kaasupallolentoa ole harrastettu muutamia kokeiluja lukuun ottamatta. Nyt lennettiin juhlallisesti kilpailun 100-vuotissynttärit. kerta. Amerikkalainen lehtikustantaja James Gordon Bennett jr. Niinpä Coupe Gordon Bennett onkin vanhin edelleen järjestettävä ilmailukisa ja vuodesta 1983 lähtien se on lennetty vuosittain. Eri viestimet alkoivat tuuttaamaan sanomaa Belgiasta: prässit suoriksi ja soittokunnat valmiiksi pellonlaitaan, täältä tullaan Suomi! Sääennusteen mukaan pallot lähtisivät lentämään Itämeren eteläosissa itään liikkuvan laajan korkeapaineen ympäri
Tehoneliössä on kaikki tarpeellinen kahdelle pilotille: keittiö, makuuhuone, wc, suoja sateelta ja muilta sääilmiöiltä sekä tietysti ilma-aluksen ohjaamo. Laskeutumisia Suomeen olisi siis luvassa, jos pallot tänne asti lentäisivät ja tuuliennuste toteutuisi.
USA-3 ei päässyt matkaan
Kilpailu käynnistyi lauantaina 9. Ensimmäisenä lentonsa
Itävallan miehistö seuraa kartoista matkan etenemistä siellä jossakin. Coupe Gordon Bennettiin osallistuneen Itävallan joukkueen pallo D-ORZL "Nicaero Nautilo" suomalaisessa alkusyksyn iltavalossa moottoroidusta varjoliitimestä kuvattuna . teksti HANNU TIITU
pallolento
lokakuu 2006
49
N BENNETT
pailualueeseen, tulisivat pallot laskeutumaan ennen itärajaamme. Korissa on ahdasta ja siellä ollaan elementtien armoilla. Ilmailuradio, transponderi ja GPS kuuluvat varustukseen. Kuva Stürzlinger/Fürstner. Neliömetrin kokoiset korit toimisivat miehistöjen kotina seuraavien päivien ajan. Lähtö suoritettiin arvotussa järjestyksessä tuhatpäisen yleisön seuratessa spektaakkelia. syyskuuta. Kuva Arto Halttunen.. Palloja täytettiin Belgian Waasmunsterissa pitkin päivää, ja lopulta ne seisoivat valmiina lentoon
Kuva Stürzlinger/Fürstner.
Lähtöä edeltävänä päivänä tehtyjä ennusteita pallojen lentoreiteiksi eri lentokorkeuksilla. Ennusteen mukaan Pohjoinen Norja olisi hyvinkin saavutettavissa tuulten suuntien puolesta. Kuva Donald ja Luc Buyle.. Vihreä viiva on noin kolmen kilometrin korkeudessa suoritettavalle lennolle, sininen noin 1000 m:n ja vihreä 500 m:n. Yleisön pääsee näkemään lentoonlähdön läheltä. Kuvat GB.
aloitti Iso-Britannian David Hempleman-Adams ja Jonathan Mason kello 18.45. Pää-
Vaahteranlehtiä sataa, kun Kanadan Francoeur/Burman aloittavat lentonsa. Yksikään palloista ei tehnyt päätöstä laskeutua jo Belgiaan. Yhdysvaltojen kolmosjoukkue Andy Cayton ja Dan Suskin joutuivat jättämään leikin kesken jo tässä vaiheessa. Alemmassa kartassa pallojen toteutuneet lentoreitit. Koko operaatio kesti vain 52 minuuttia. Heillä oli teknisiä ongelmia pallonsa täytön kanssa.
Kaksi laskeutui jo Englantiin
Pallot aloittivat lentonsa tuuliennusteen mukaisesti kohti länsi-luodetta ja siirtyivät muutaman tunnin lentämisen jälkeen merelle. Käyrien mukaan siis ylhäällä pääsee oikealle ja alhaalla vasemmalle. Yksi toisensa jälkeen kuusitoista palloa yhdeksästä maasta nousi taivaalle. 50
pallolento
lokakuu 2006
Yhdeksän palloa odottaa vielä vuoroaan, kun sveitsiläinen pallo on lähtökorokkeella. Suomi näyttää vahvasti pallojen tulevalta määränpäältä. Näin kilpailijat viettivät ensimmäisen yönsä lentäen Pohjanmeren päällä. Tuuliennusteen laatijoita voidaan onnitella hyvästä työstä
Norjan vuoristoon oli kuitenkin luvattu huonoa säätä, joka saattaisi olla este lennon jatkamiselle. Muut jatkoivat takaisin merelle kohti Norjaa.
Joukko jakaantui kahtia
Merellä vietetyn vuorokauden jälkeen pallot olivat saavuttaneet Norjan rannikon. Eteläisimmät pallot saapuivat Norjaan Stavangerin kohdalta, kun taas kauimpana lännessä Saksan kakkostiimi lensi jo noin 200 km:n päässä rannikosta kohti pohjois-koillista. Maanantaiaamuna joukko oli jakaantunut kahtia. Miehistöt joutuivat tässä vaiheessa puntaroimaan, päättääkö lento Brittein saarille vai lähteäkö ylittämään Pohjanmerta. Sääennuste piti edelleen hyvin kutinsa ja pallojen saapuminen Suomeen näytti yhä todennäköisemmältä.
Huonoa säätä Pohjois-Norjassa
Kolme pohjoisen ryhmän palloa joutuikin laskeutumaan ennen Suomen rajoja. Tämä tiesi parempaa säätä mutta hyvästejä maksimitulokselle. Kolme miehistöä päätti lentonsa. Heidän laskupaikkansa oli 1200 metrin korkeudessa ja lähin tie 15 km:n päässä. pallolento
lokakuu 2006
51
joukko käväisi Itä-Englannissa ylittäen Norwichin kaupungin ja suunnaten takaisin merelle. Tätä ei onneksi tarvinnut tehdä, vaan miehistö pääsi omin avuin kuivalle maalle. Huono sää esti tarjolla olleen helikopterikyydin takaisin sivistyksen pariin. Belgian ykkösmiehistö Benoît Siméons ja Bob Berben joutuivat laskeutumaan pallon jäätymisen takia. Kaikki miehistöt olivat kunnossa ja pallot ehjiä laskujen jäljiltä.
Voitto ratkaistiin Lapissa
Pohjoisesta ryhmästä kolme palloa selvitti Norjan vuoret ja eteni kohti Suomen Lappia. Saksan kakkosmiehistöllä, Heinrich Brachtendorf ja Karl-Heinz Huthmacher, oli vaikeuksia päästä takaisin Norjan rannikolle liian läntiseltä kurssiltaan. Belgialaiset onnistuivat lopulta valitsemaan paremman suunnan lennolleen, joka vei heidät Inarin halki kohti Norjaa. Aamun valjetessa suurin osa palloista lensi kohti pohjois-luodetta Englannin rannikon tuntumassa. Tässä vaiheessa kilpailijoilla oli selvästi kahdenlaisia suunnitelmia. Kaksi tiimiä päätyi edelliseen, ja niin Belgian kakkostiimi Luc Van Geyte ja Rudy Paenen sekä Sveitsin ykkönen Christian Stoll ja Walter Mattenberger laskeutuivat Yorkin pohjoispuolelle. Miehistö teki korista ja pallosta asumuksen ja vietti pari päivää leirielämää. Ylempänä kurssi kääntyi enemmän itään. Myös Ranskan Vincent Leÿs ja Sébastien Rolland laskeutuivat. Kärkisijoista kilpailleet saksalaiset ja Iso-Britannian Hempleman-Adams/ Mason olivat jo laskeutuneet, kun belgialaiset laskeutuivat voittajina noin 5 km Näätämöstä Norjan puolelle. Eteläinen ryhmä saavutti Suomen rannikon tiistaiaamuna Vaasan seudulla. Norjan meripelastus olikin valmiina poimimaan miehet, jos rannikko jäisi heiltä saavuttamatta. Kilpailun johtopaikka vaihteli Belgian kolmosmiehistön Philippe
De Cock ja Ronny Van Havere sekä Saksan Wilhelm Eimers ja Ulrich Seel välillä. Painolastin käyminen vähiin teki korkeuden lisäämisen hankalaksi. He tulivat alas melko lähellä belgialaisia, mutta Ruotsin puolelle. Lentämällä alatuulilla kurssi seuraili Norjan rannikkoa ja maksimituloksen saavuttaminen Pohjois-Norjassa olisi edelleen mahdollista. Kuva Paavo Koponen.
ajan, joten miesten tiedettiin olevan kunnossa. Onneksi viestiyhteydet toimivat koko
Kaasupallojen lentokorkeutta säädetään painolastia vähentämällä. Kuvassa Yhdysvaltojen kakkosjoukkue dumppaa hiekkaa lentonsa loppuvaiheessa
Nyt niitä saatiinkin sitten 10 kappaletta ja yksi 5 km Norjan puolelle karanneena. Viisi kuitenkin jatkoi kohti itärajaa kilpaillessaan tasaväkisesti neljännestä sijasta. 52
pallolento
lokakuu 2006
Kilpailun voittotulos oli kaikkien aikojen toiseksi paras voittanut lento ja pisin Euroopassa järjestetyissä Coupe Gordon Bennett -kilpailuissa tehty lento. Pitemmälle on lennetty vain viime vuonna Yhdysvaltojen Albuquerquesta startanneessa kilpailussa.
Kilpailijat vastaanotettiin hyvin
Pallojen saapuminen Suomeen sai aikaan vipinää. Pallojen lentoreitit kulkivat läheltä Jyväskylää, pohjoisemmassa Iisalmen tasalla ja etelässä Tampereen pohjoispuolelta. Keltaliiviset ovat tiimin maamiehistöä. He laskeutuivat vain muutama kilometri ennen Venäjän rajaa lähelle Imatraa.
Sveitsiläiset hylättiin
Kilpailussa hylättiin neljänneksi pisimmän lennon tehneen Sveitsin kolmosmiehistön suoritus. Kilpailijoilta on kuulunut positiivisia kommentteja tavasta, jolla heidät otettiin Suomessa vastaan. He kertoivat belgialaisten pallosta: Kori oli erittäin kevyt. Kauimmin eli 84 tuntia ja 5 minuuttia ilmassa pysytteli vasta keskiviikkoaamuna laskeutunut Itävallan miehistö Gerald Stürzlinger ja Johann Fürstner. Heidät muistetaan Suomessa myös viime vuotisesta kaasupallolennostaan Joensuuhun. Painolastia oli ollut laskussa jäljellä enää noin 5 kg. Kolmas oli Iso-Britannian miehistö HemplemanAdams/Mason 2204,382 km:n ja 64 tunnin ja 45 minuutin lennolla. Pohjoisen ja eteläisen ryhmän lentoreitit noudattelevat ennusteen 500 m:n ja 3 km:n lentokorkeuksien viivoja.
Itävallan tiimi laskeutui viimeisenä. Kuva Vesa Viinikka ja Tahvo Anttila.
melko pian Pohjanlahden ylitettyään. Laskupaikka löytyi muutamia kilometrejä ennen Venäjän rajaa Latvajärven rannalta Rautjärveltä. Kilpailun alla tehty tuuliennuste tuskin olisi voinut toteutua paremmin. Kuvassa vasemmalta Vesa Viinikka, pilotti Philippe De Cock ja korissa kakkospilotti Ronny Van Havere. Monet palloharrastajat ja kilpailua muuten seuranneet menivät miehistöjä vastaan ja monille heistä järjestyikin jälkibriiffausta saunassa tai apua, jos sellaiselle oli tarvetta. Mukana oli kolme 60 cm x 60 cm aurinkopaneelia antamassa virtaa sekä melko lailla elektroniikkaa. Toiseksi tuli saksalaismiehistö Eimers/Seel 2320,140 km:n ja tasan 66 tunnin lennolla. Voittajamiehistön laskupaikalle pohjoiseen ehtivät Vesa Viinikka ja Tahvo Anttila. He olivat lentäneet ilman selvitystä Vaasan TMA:han. Kuva Stürzlinger/ Fürstner.
Ensi vuoden GB jälleen Belgiasta
Juhlavuoden Coupe Gordon Bennettiin saatiin hienosti suomalainen sivujuoni: koskaan aikaisemmin kilpailun pallo ei ollut laskeutunut Suomeen. Pian laskeuduttuaan kaikki miehistöt aloittivat paluumatkansa Belgiaan, missä kilpailun palkintojenjako järjestettiin. Kuva Tahvo Anttila.. Ensi vuonna Coupe Gordon Bennett starttaa jälleen Belgiasta, kiitos voittaneen miehistön De Cock/Van Havere.
Voitto jälleen Belgiaan
Voittoisan belgialaismiehistön De Cock/ Van Havere lennon pituudeksi saatiin lopulta 2499,600 km lentoajan ollessa 66 tuntia ja 53 minuuttia. Myös kotimainen lehdistö innostui kilpailusta ja etenkin niillä seuduilla, joilla pallot lensivät, kaasupallot olivat etusivun uutinen.
Kilpailun voittaja on laskeutunut ruskan keskellä lähellä Suomen ja Norjan rajaa. Närpiöön laskeutuneesta Sveitsin kakkosmiehistöstä Max Krebs ja Walter Vollenweider tuli kautta aikain ensimmäinen Suomeen laskeutunut GB-kilpailun miehistö. Yhteys lennonjohtoon oli syntynyt vasta tovi lähestymisalueeseen lentämisen jälkeen.
Voittoisa Belgian miehistö Lapissa. Kaikkien aikojen listalla lento on kolmanneksi pisin
pallolento
lokakuu 2006
53
KAASUPALLOLENTÄMINEN
Kuva Ben Bläss.
allo saa nosteensa sen sisällä olevan ilmaa kevyemmän kaasun ansiosta. Jos vetyä joudutaan järjestämään lähtöpaikalle, nostaa se hinnan jopa 500-800 euroon/täyttö. Päivällä pallo haluaa nousta ja yöllä ilman viiletessä taas laskeutua. Lähdössä starttimestari vähentää pallon painolastia löytääkseen tasapainotilan, jolloin pallo kelluu paikallaan nosteen ollessa sama kuin pallon paino. Jos täyttö tehdään heliumilla, voivat kustannukset olla 1500 euron luokkaa. Laitteisto itsessään painaa tästä noin puolet: - 260 kg pallo, kori ja köydet -30 kg tekniikkaa (radiot, akut, happilaitteisto, kartat) - 30 kg ruokaa ja juomaa 4-5 päivän tarpeisiin (jos lasku on hankalaan paikkaan, on hyvä olla jotain syötävää jäljellä!) - 170-175 kg lentäjät Loput viitisensataa kiloa kompensoidaan lähtötilanteessa ottamalla painolastia, yleensä hiekkaa ja 20-40 litraa vettä. Kuva Stürzlinger/Fürstner.
Coupe Gordon Bennett 2006
Pilotti/kakkospilotti/joukkue 1 De Cock/Van Havere BEL 3 2 Eimers/Seel GER 3 3 Hempleman-Adams/Mason GBR 1 4 Francoeur/Burman CAN 1 5 MacNutt/Abruzzo USA 2 6 Stürzlinger/Fürstner AUT 1 7 Leÿs/Rolland FRA 1 8 Siméons/Berben BEL 1 9 Fricke/Cuneo USA 1 10 Hora/Löschhorn GER 1 11 Krebs/Vollenweider SUI 2 12 Brachtendorf/Huthmacher GER 2 13 Fuodoroff/Grishin RUS 1 14 Van Geyte/Paenen BEL 2 15 Stoll/Mattenberger SUI 1 16 Cayton/Suskin USA 3 17 Frieden/Zeberli SUI 3 Laskupaikka Lennon pituus Näätämö, Norja 2449,600 Kattajärvi, Inari 2320,140 Palkisvaara, Sodankylä 2204,382 Tetrivaara, Heinävesi 1951,811 Muhola, Enonkoski 1921,666 Latvajärvi, Rautjärvi 1905,417 Arjeplog, Ruotsi 1889,894 Junkerdal, Norja 1869,711 Hylkeenlahti, Puumala 1867,308 Kolanneva, Kaustinen 1808,143 Råskogen, Närpiö 1632,743 Åbygda, Norja 1622,128 Pajuniemi, Suodenniemi 1621,182 Halfpenny Houses, Englanti 516,554 Raithwaite, Englanti 487,723 ei lentoa Suonenvaara, Sotkamo hylätty
Kilpailun kotisivut: gb2006.gasballon.be Lentojen seurantasivu: gb2006.dfsv.de/overview.php FAI:n GB-sivut: www.coupegordonbennett.org. - Vedyn hinta riippuu olosuhteista. Etäisyysmittaus saatiin näin kaikille varmasti tasapuoliseksi, kun lähtöpaikka on joka pallolla täsmälleen sama. Muilla tiimeillä todennäköisesti hieman enemmän. Vastaavasti jos pallolla halutaan laskeutua, siitä voidaan päästää kaasua pois huipussa olevan venttiilin kautta. Kilpailuun osallistuneiden pallojen tilavuus oli maksimissaan 1000 kuutiometriä. Nousunopeus 1-2 m/s on sopiva lähdössä, kovemmalla tuulella hieman enemmän. Tämä on alle puolet normaalin 2-4 hengen kuumailmapallon tilavuudesta. Kuva Stürzlinger/Fürstner.
Kaasupallojen täyttäminen aloitetaan levittämällä painolastina olevat hiekkasäkit. Itävallan palloa siirretään korokkeelle. Kilpailuun osallistunut Itävallan Gerald Stürzlinger kertoo, että vedyllä on nostovoimaa noin 1 kg/kuutiometri merenpinnalla standardiolosuhteissa, joten pallollamme oli noin tonni nostetta. Hiekka ja kaasun määrä ovat siis resurssit, joita lennon aikana pikkuhiljaa kulutetaan. Kaasupallossa on mukana ylimääräistä painolastia, hiekkaa ja vettä, jota pudottamalla pallo kevenee ja nousee ylemmäs. Kaasuna käytetään vetyä tai heliumia, tämänkertaisen Coupe Gordon Bennettin pallot lensivät vedyllä. Meillä oli nyt noin 500 kg hiekkaa ja 20 litraa vettä mukanamme lähtiessämme lentoon. Yhdysvalloissa helium on halvempaa kuin Euroopassa.
Joukkueet lähtivät lentoon yksi toisensa jälkeen lähtökorokkeelta. Yksinkertaisesti jos sitä on liikaa, pallo ei lennä. Lentämiseen vaikuttaa lisäksi myös lämpötila. - Kun lento aloitetaan, otetaan yleen-
P
sä yksi hiekkasäkki pois (10-20 kg). Jos lentoonlähtö tehdään paikasta, jossa vetyä on helposti saatavilla, voi 1000 kuution täyttäminen olla niinkin halpaa kuin 100-200 euroa. Koska kaasupalloilla tehdään tyypillisesti usean vuorokauden pituisia lentoja, ilman lämpötilaerot yöllä ja päivällä sekä auringon suora lämmitys vaikuttavat pallossa olevan kaasun nostovoimaan. Mukana olevan painolastin määrälle ei ole mitään rajoituksia, kertoi Stürzlinger
USA-2 -pallo purjehti näköetäisyydelle kentästä. Vastaan lennettiin viiden miehen joukolla kahdella koneella. 54
pallolento
lokakuu 2006
Nehän tulevat tänne!
Savossa saatiin ilmapallosta koppi
K
oskapa Coupe Aéronautique Gordon Bennett -kilpailun maine ja arvokkuus olivat tiedossa, piti tiistaina 12. Joensuun partio ei tosin palloa löytänyt, vaikka pääsi oikealle karttalehdelle. Näin kauan kestävällä lennolla olosuhteet vaihtelevat t-paitakelistä öiden viileyteen. Maahan päästyä lähdettiin maastoon aeronautteja vastaan. Kari Muhosen tuorerehupellolla oli texasilaisen Phill MacNuttin ja uusimeksikolaisen Richard Abruzzon apuna jo perunnannostotalkoiden väki. Ei niitä kerta kaikkiaan sopinut jättää huomiotta. Punkaharjulla Paakkisen Hemppa oli Tuulian kanssa valmiina ja Kiteelläkin oltiin hereillä. syyskuuta nostaa puhelimen luuri korvalle lähes vapisevin käsin ja sanoa monelle taholle "Red alert!" Ilmailuliiton tiedotteet ja kilpailun internetsivusto antoivat ymmärtää, että Belgiasta lauantaina lähteneitä ilmapalloja oli tulossa kohti. Hälytys, hälytys! Joensuun Ilmailukerhosta lähti puheenjohtaja Marko Pesosen johtama autopartio kuohuviinipullolla varustautuneena etsimään Kanadan joukkuetta. Phill MacNutt (vas.) ja Richard Abruzzo ottavat aurinkoisen omakuvan.. Savonlinnalaisten ei lopulta tarvinnut edes etsiä. Harvinaiset pallot herättivät huomiota kaikkialla missä ne lensivät.
Jussi Laine todistaa lennon päättymispaikan oikeaksi. Lentäjät saivatkin eväikseen pussillisen perunoita, sekä purkillisen lihaa ja yhden munan viereiseltä strutsitilalta.
Perunannostoväki on saapunut auttamaan USA-2 -joukkuetta laskussa. Savonlinnassa valmisteltiin lentoetsintä. Pallon laskeutuminen kello 18.04.51 Enonkosken Muholaan liki Savonlinnan kaupungin rajaa, kymmenkunta kilometriä kentästä luoteeseen, todistettiin yläpuolelta
Ensi kerralla, jos tilaisuus tulee, otetaan taas palloista koppi, ja vielä paremmin!
kuppilatiima
Joukko kaasupalloja täytetään ja päästetään yksi kerrallaan matkaan. teksti ja kuvat PAAVO KOPONEN
kuppilatiima
lokakuu 2006
55
e!
i
Savonlinnan Lentokerhon iskujoukko auttoi hakuporukan opastamisessa ja Veijo Viikki kävi heidät tienvarresta etsimässä. Niinpä henkilökunta joutui tekemään sen tänään itse."
roger
Kokenut lentoemäntä käy ohjaamossa ja järkyttyy nähdessään miten nuoria lentäjät "nykyään" ovat. Lentäjien osalta toteutui varmaan ilmapallojen matkalentokilpailujen olennainen seikka, jännittävä ja avartava seikkailu uusiin maisemiin. Osalle palloista yhteydet lennonjohtoon jäivät sen verran puutteellisiksi, että netistä katsominen osoittautui lennonjohtajillekin parhaaksi tavaksi määritellä niiden sijainti.
roger
Matkustajia täynnä olevan 747 Jumbon moottori syttyy
tuleen lentoonlähdössä - tai ainakin sylkee näyttäviä liekkejä pimeyteen. Pakollinen tehtävä oli myös kilpalennolla tuodun ilmapallopostin lähettäminen Savonlinnasta kaikkeen maailmaan ja voipa ylpeydellä sanoa Savonlinnaan. "Voi mahoton, kaapissani on vaatteita, jotka ovat vanhempia kuin te kaksi!"
roger. Näkemys lähestyvästä metsänreunasta turvallisena jarruna ei ollut. Veijolla oli mukana kannettava tietokone kännykkämodeemin kera, joten voitiin näyttää lentäjille tuore kilpailutilanne, tulos 1921,67 km ja kuudes sija (sveitsiläisten hylkäys ei ollut vielä tiedossa). Nykyään Coupe Gordon Bennet -kaasupallokisaa pystyi teknologian kehittymisen ansiosta seuraamaan reaaliaikaisena internetissä. Toinen todistaja oli paikallinen opettajatar. Hän vilkaisi ulos ja huusi "Hälytys". Maakuntaan tuli kaikkiaan kolme palloa, USA-2 siis Savonlinnan seudulle, USA-1 Puumalaan ja Kanadan pallo Heinäveden koilliskulmaan. Vastaanottajatkin saivat harvinaisen ja hienon ilmailukokemuksen. Kaupunginjohtajan sijainen (Deputy Mayor, very impressive!) hallintojohtaja Saku Linnamurto esitteli kaupungin ja luovutti miehistölle muistolahjat. Laskeutumistodistusta ei olisi voinut virallisemmin allekirjoittaa. Texasilaiset Miss Renee Wimbish ja Mr Drew Barrett sekä belgialainen ammattiilmapalloilija Jean-Lou Rombaut olivat ajaneet autoa kolme vuorokautta. Kontista lappoikin vauhdilla ulos lisää haalariväkeä, mutta hälytyksen syyksi ilmeni paikalle kaartava pizzalähetin Micra, joka toi ilmatilamme vartijoiden lounasta. Lentoaikaa kertyi 69 t 29 min 51 sek. Kiitos hyvän tiedotuksen, ilmapallourheilu sai aikalailla julkisuutta ainakin Etelä-Savossa. Aiemmin tällaisen kilpailun jännitys olisi ollut siinä, että odotellaan kun miehistöt päivän parin päästä soittavat ja kertovat mihin ovat laskeutuneet. Ilmailun harrastajat eivät olleet ainoa ryhmä, joka käytti nettiseurantaa. Sai siinä maakuntakin mainetta. Lentoaseman kone, joka kolhii matkalaukkuja ja katkoo niiden kahvoja on rikki. Ennen vanhaan piti turvautua soppatykkiin.
roger
Kuulutus koneessa lähtöä odottamaan joutuneille matkustajille: "Olemme pahoillamme, että pääsemme liikkeelle vähän myöhässä. Sanomalehti ItäSavo teki lentäjistä kaksi isoa juttua ja muut pienempiä. Seuraavana päivänä järjestyi USA-2 -joukkueelle VIP-vastaanotto Savonlinnan kaupungintalolla. Insinööri Phill MacNutt muun muassa joutui ohittamaan transponderin vikaantuneen virransyötön ja sai akun johdot tinatuksi suoraan ytimeen Pohjanmeren yllä, juuri ennen Norjan valvotun ilmatilan rajaa... YLE:n alueradio seurasi pallojen kulkua tunneittain. Tämän vuoksi Suomessakin herättiin siihen, että kokonainen leegio palloja oli tulossa ilmatilaamme ja paikalliset ilmailijat laittoivat matkaan useita . Purjelentouutispalstahenkilöä huvitti myös ilmapallolentäjien maastolaskupuhe. Lentoasemarakennuksen viereen ilmestyi majoituskontti ja platalle suojavärisiä Redigoja sekä Hughes 500 -koptereita. Sitten otetaan homebaseen yhteyttä, todetaan että lentää tämä luvallisesti kolmellakin, tilataan emänniltä kuppi teetä ja jatketaan matkaa Los Angelesista Lontooseen! Tai ainakin melkein, polttoainetta tässä konfiguraatiossa paloi sen verran alkuperäisiä laskelemia enemmän että kirassi riitti vain Manchesteriin. Jussi Laine on kahden lähimmän lentoaseman (EFSA ja EFVR) päällikkö. Mitään laitonta ei siis tapahtunut ja yhtiö säästi arviolta 100 000 punnan korvaukset viivästyneestä lennosta. Puheena oleva tapaus sattui viime vuoden helmikuussa, mutta nyt julkisuuteen on tullut lennonjohdon nauhoituksia, joissa tornissa päivitellään matkan jatkumista liekeistä huolimatta.
roger
Ilmavoimat perusti tukikohdan Malmille suojatakseen
ASEM-kokouksen aikana pääkaupungin ilmatilaa ja tukeakseen muita turvallisuudesta huolehtivia viranomaisia. Ne katoavat horisonttiin. Hienoa että huolto pelaa, sillä armeija tunnetusti marssii vatsallaan. Systeemi mahdollistaa niin paikan kuin lennetyn matkan näyttämisen. Vuoden 2001 jälkeen onkin kirjattu 15 tapausta, joissa jatkettiin kolmella moottorilla yhden sammuttamisen jälkeen. Autettiin vielä pallon pakkaamisessa perävaunuun, varattiin seikkailun uuvuttamalle porukalle hotellihuoneet ja saatettiin heidät sinne. tervetuliaiskomiteoita. Olavinlinnan vieraat halusivat ehdottomasti nähdä. Pakkolasku! Vielä mitä, miehistö sulkee tyynesti polttoaineensyötön ja ilmeisesti laukaisee palopullot. Tuttu innostui: nyt olisi varmaan luvassa vauhdikasta actionia koneiden ponkaistessa taivaalle. Huoli sähkölinjasta oli yhteinen. Tuttava oli paikalla koneita katsomassa kun lentäjähaalareihin pukeutunut pilotti ilmestyi kontin ovelle