N O R D I C M E TA L C R U I S E . F I 11.-12.02.2023 M S V I K I N G G R A C E T U R K U S T O C K H O L M T U R K U CRUISE METAL NORDIC Mistress Keiju Armi von vep Viha Piirakka White Rabbit Ava GaLactica NMC House DJ KAVEN DARK FUSION BELLY DANCE. LIPUT NYT MYYNNISS Ä! W W W
040 022 02 6 032 03 JE R EM Y SA FF ER EM M A G R Ö N Q VI ST M AR KU S LA AK SO R AD EK ZA W AD ZK I. 012 Ko lum ni 014 He avy Co ok ing Clu b 016 Ku vap utk i-In fer no – suk ell us mu ina ise en liv e-d vd -m aai lm aan 02 2 Riv ers ide 02 6 Ra ng er 03 Sil ver Bu lle t 03 2 …a nd Oc ean s 03 6 Vu od en 20 22 ras ka im ma t 04 Ka tat on ia 04 8 Pö lky llä : kita rist i Ma rcu s Jid ell 05 2 Sa lam yh kä : Th e Be yo nd Ch asm (19 93) 05 5 Arv iot , pä äo sas sa Ho st 074 Ku ud es pii ri: kui nka sei laa , No rdi c Me tal Cru ise . SISÄLTÖ 00 7 Pä än ava us 00 8 Syt yk ke itä : Ash en To mb , Sh ere ign , Tra ma lize r, Da ma ge S.F .P
WWW .HELLSINKIMETALFESTIVAL. FI TICKETS ON SALE NORDIS • HELSINKI • FINL AND 11-12 AUGUST 2023
Jumalkoneet RUSSIAN CIRCLES Gnosis CHAT PILE God’s Country JK FLESH New Religions Old Rules TÄMÄN NUMERON KASAAMISEN TAUSTALLA SOIVAT HOST IX (ilm. 24.2.) RIVERSIDE ID.Entity INSOMNIUM Anno 1696 (ilm. Jos henkilökohtaista levyvuotta 2022 nyt jotenkin nitoisi yhteen, niin ulkomainen parhaimmisto tuli tuosta vain, kun taas kotimaan antia sai pohtia sen kirkkainta tähteä lukuun ottamatta aivokudos sauhuten. Levytetyssä musiikissa on se hyvä puoli, ettei sitä hävitetä nykymaailmasta oikein millään. Nyt kävi kuitenkin näin, ja onhan se hienoa, että vanha naavakin uskaltautuu joskus ulos itse maalaamansa maiseman raameista – olkoonkin, että toisten naavojen myötävaikutuksella. Tämä on näennäisesti liki kaikkien universumini lakien vastaista. VETERAANIKOPLA Blind Guardian julkaisi menneenä vuonna kahdennentoista albuminsa The God Machinen. MATTI RIEKKI PÄÄNAVAUS www.inferno.fi InfernoMagazine infernomagazine inferno_magazine PÄÄTOIMITTAJA Matti Riekki riekinmatti matti_riekki ULKOASU Markus Paajala KANNEN KUVA Mathias Blom KIRJOITTAJAT Hintikka Tami, Hätinen Jukka, Ikonen Niko, Isoaho Timo, Juutilainen Joni, Järvisalo Eetu, Keränen Toni, Kittilä Jukka, Koskinen Kari, Koskinen Kimmo, Kuusinen Miika, Laakso Markus, Lassila Tero, Malm Mikko, Muurikainen Elli, Nuopponen Aki, Ollila Mape, Rajala Vilho, Siltanen Vesa, Silvast Jaakko, Virtanen Aadolf, Vähäkangas Teemu, Väntänen Ari TOIMITUKSEN YHTEYSTIEDOT (arviolevyt / review copies) Inferno, PL 543, 33101 Tampere etunimi.sukunimi@popmedia.fi inferno@popmedia.fi ILMOITUSMYYNTI Oskari Anttonen, Peter Lindroos, Oona Lukkarinen, Mikko Mali ilmoitusmyynti@popmedia.fi etunimi.sukunimi@popmedia.fi TILAAJAPALVELU 03 4246 5302 (ma-pe 9-16) tilaajapalvelu@popmedia.fi KUSTANTAJA Pop Media Oy Fredrikinkatu 42, 00100 Helsinki www.popmedia.fi TOIMITUSJOHTAJA Tuomo Häkkinen PAINOPAIKKA Printall ISSN 1796-7600 29. Voimaa sinänsä kyllä löytyy. Niinpä kuuntelin yhtyeen pitkäsoitot verkosta nyt, noin kolmekymmentä vuotta Anttilan kaivauksia myöhemmin. Tätä levyä ei kuitenkaan liika voimailu hapata. Erittäin vahvatunnelmainen melometallipaketti kohosi oman vuoden levyt -listani ulkomaanosaston kärkeen. Samaa edustaa omalla tavallaan myös ulkomaansarjan voittaja, josta kolumnisti Jukka Hätinen yrittää tehdä selkoa muutaman sivun päässä. vuosikerta Numero 209 Toimituksen tilaama tai sille tarkoitettu aineisto julkaistaan sillä ehdolla, että aineistoa voidaan korvauksetta käyttää Pop Median kaikissa uudelleenjulkaisuissa tai muussa käytössä riippumatta toteutustai jakelutavoista. Laventaen vuoden erottuvin erikoisuus oli koko Inf-köörin äänestämän Suomi-sektion ykkönen, joka aiheutti porukoissamme jopa pienoista joukkohysteriaa. Se on kuulemma niin metal de facto. Minä kun olen vähänkään power-pitoisen musiikin, saati saksalaisen sellaisen, suhteen perin nirso ja kärsin tuku-tuku-allergiasta. Vaan niin sitä löytyy myös Cult of Lunan The Long Road Northista, josta jokainen rustailujani vähänkään seurannut olisi varmasti veikannut listani kuningasta. 24.2.) 7. Kyseinen jenkkibändi julkaisi 1990-luvun alkupuolella kaksi albumia vaihtoehtometallia, jota tarttui mukaani kahden ep:n verran Oulun muinaisen Anttilan alelaarista. Pikkulevyjä tuli pyöritettyä kiitettävästi, mutta pitkäsoittokantaan en päässyt syystä tai toisesta käsiksi koskaan. Aivan hyvältä kuulosti. Poistuaksemme palstan luonteen mukaisesti asian ääreltä The God Machine -levyn fanituksella oli eräs mielenkiintoinen sivuseuraus: se johti samannimisen yhtyeen kuuntelemiseen hyvin, hyvin pitkästä aikaa. Inferno ei vastaa tapahtumatietojen mahdollisista muutoksista eikä tilaamattomien kirjoitusten ja kuvien säilyttämisestä tai palauttamisesta
Uusissa kappaleissa onkin jo hieman erikoisempia ratkaisuja. Että päästään soittamaan ja kokemaan asioita. Tiedämme, että vääjäämätön tuho on aivan nurkan takana, ja sen, mitä voisimme asialle tehdä, mutta olemme valinneet silmien ummistamisen toiminnan sijaan. Jospa täyspitkän saisi ulos vielä tänä vuonna. – Pandemian mittaan saattoi olla vähän liikaa aikaa käsissä. Kaikki klassikot oli jo tehty, kun minä olin jotain viisivuotias. Keväällä onkin hyvä nippu keikkoja pitkin Suomea. – Valtter Viro [rummut], jonka kanssa soitan myös Virulent Life -grindcore-bändissä, ajatteli jokseenkin samoin. Muut jäsenet eivät olleet vielä lähelläkään maailmaan ilmaantumista. Kannattaa seurata meidän someja, jos haluaa tietää, milloin ollaan kylillä. Tuli pohdittua elämän suuria kysymyksiä, kuten sitä, miksi minä, joka olen kuitenkin henkeen ja vereen death metal -mies, en soita yhdessäkään tyylipuhtaassa death metal -yhtyeessä, laulaja Ilkka Laaksonen mietiskelee. Treenikämpällä kokeillaan villitkin ideat, ja jos ne toimivat, ne jäävät kappaleisiin. Me ollaan selvästi livebändi, ja sen takia tätä tehdään. Mikä toimi sykäyksenä bändin perustamiselle. Soitatteko musiikkia nostalgiamielessä vai onko siihen tarkoitus tuoda jotain uutta. Onko seuraavaksi suunnitteilla kokopitkä. Tyylinne on perinteikästä death metalia. – Sen sävellystyö on melko hyvällä tolalla, puolet kappaleista on jo valmiina. Kotimainen Ashen Tomb paukuttaa ensimmäisellä julkaisullaan väkevää kuolometallia. Mielestäni Ashen Tombin musiikissa on tietynlaista raikkautta. Luvassa on myös seiskatuumainen Sepulchral Cursen kanssa. Ne liian pitkät nimet ovat aina naurattaneet sopivalla tavalla, joten oli pakko kokeilla itsekin, Laaksonen perustelee. – Nyt ilmestyneen nimikko-ep:n biisit nojaavat ehkä hieman enemmän turvallisen tuttuihin ratkaisuihin, koska ne ovat bändin kolme ensimmäistä kappaletta. Erityisesti ep:n kolmannen kappaleen nimi Bleak Earth that Used to Host the Ignorant Race that Foresaw Its Doom and Did Nothing (Exterminated the Pests that Once Depraved Its Body) herättää huomion… – Kappaleen nimi on aika suora kunnianosoitus Demilichin suuntaan. Vinyylipainojen ruuhkien takia sille ei ole aikataulua, mutta tulossa on. Ajoittain kama flirttailee jopa brutaalin death metalin kanssa. Olette heittäneet jonkin verran keikkaa. Kuinka homma toimii lavalla. – Yllätti ehkä itsenikin, kuinka hyvin se oikeasti toimii. – Taidetaan olla liian nuoria nostalgisoimaan tällaista kamaa. Porukan yhteenhitsautuminen otti aikansa, mutta sen jälkeen treenit ovat olleet ”turvallinen tila” heitellä ideoita. Muut kappaleet ovat enemmän death metalille perinteistä kauhufantasiaa. Vanhaa kuoloa raikkaasti M IK A P A A N A N E N 8. SYTYKKEITÄ JONI JUUTILAINEN VUONNA 2021 syntynyt Ashen Tomb on tuore kokoonpano. – Kyseinen biisi kertoo meistä ihmisistä. Siitä se ajatus sitten lähti, ja nyt ollaan tässä. Myöhemmin tänä vuonna odottaa myös ensimmäinen ulkomaankeikka
Uudet biisit taas tuovat toivottua freesiä fiilistä ja uskoa siihen, että me ei junnata paikallaan vaan homma etenee johonkin suuntaan. Uuden albumin tekoon liittyi joitain vaikeuksia. METALLIA PIENISSÄ PALOISSA SYTYKKEITÄ Viisi vuotta sitten paluun tehnyt thrash metal -yhtye Damage S.F.P. Tuon fiiliksen me toivomme välittyvän keikoilla myös yleisölle. Minulla oli mielessäni Venäjän hallinto ja sen kansalaisten vapauksia yhä tiukemmin supistava tyrannia, mutta en olisi arvannut, että tilanne menee niin pahaksi. – Toki jo aiemmin oli oppositiopoliitikkojen ja ”pettureiden” salamurhia sekä vangitsemisia ja mielenosoituksia hajotettiin väkivalloin, joten oli viitteitä, että huonompaan suuntaan oltiin matkalla. ruuvaa uudella levyllään musiikkiaan aiempaa melodisempaan suuntaan. Oli vaikeuksia keskittyä bänditoimintaan, kun yksityisellä puolella oli myllerrystä. On harmillista, että he joutuvat kärvistelemään tuollaisen hallinnon alaisina. – Korona sotki suunnitelmia meilläkin, ja sen jälkeen tulivat esiin yksityiselämän koukerot. Tässä tavallaan yhdistyy mun aikaisemman bändin Valonkantajien melodisuus ja Damagen suoraviivainen runttaus. 9. Voitko allekirjoittaa tämän. – Vanhojen kappaleiden henki ja draivi ei ole kadonnut minnekään, ja niiden soittaminen on kuin paluu menneisyyteen. Onko bändissä vielä sama palo ja henki kuin 1990-luvun taitteessa. Mulla on ollut säveltäjänä aina vetoa melodisiin juttuihin, ja nyt niitä tuotiin levyn laulusovituksiin paljon. Death metal -vaikutteet ovat jääneet pois ja tilalle on tullut punkimpaa ja rockimpaa otetta. Mistä uusi albumi kertoo. Jumalauta, että oli hauskaa tykittää biisejä, mitä oltiin soitettu yläasteikäisinä junnuina! Jos uutta Punished by the System -levyä vertaa neljän vuoden takaiseen edeltäjäänsä, tällä kertaa mukana on enemmän melodista tarttuvuutta. – Me tehtiin kolme demoa, jotka herätti kiinnostusta Noise Recordsia myöten. – Kyllä, ehdottomasti. Sekin tuntuu erittäin hyvältä. Menneen hengellä ja draivilla JO N I V IL LA N E N MIKÄ toi teidät takaisin kehiin pitkän tauon jälkeen. – Itse ollaan oltu tyytyväisiä tähän uuteen suuntaukseen. Bändin toiminta loppui täysin vuonna 1996, mutta vihdoin 2018 päätettiin, että saatana, nyt me tehdään se levy! Biisit olivat alkuperäisiä 90-luvun thrash-runttauksia, joita päästiin maustamaan uusilla lisäsovituksilla. Levyltä löytyy toki myös muita teemoja. – Totuus on toinen. Mistä oli kyse. Myös Betrayal in Your Eyes käsittelee samankaltaista tematiikkaa, kun kansalaisia kusetetaan uskonnon varjolla. Levyltä löytyy myös yksi hidastempoisempi kappale, jota joku voisi kutsua jopa slovariksi. – En tiennyt nimikkobiisiä sanoittaessani, että siitä tulee niin ajankohtainen. Albumin yhdeksästä biisistä vain kaksi on 90-luvulta, kaikki muut ovat uutta tuotantoa. Tuntemani venäläiset ovat vieraanvaraisia ja erittäin mukavia. Homma jäi piippuun, kun soittajat passitettiin armeijaan ja sen jälkeen matka jatkui opiskelujen perässä sinne tänne. Venäjänkin touhuissa on kyse tavallaan uskonnosta, kun kansalaisia pyydetään uskomaan, että johto on oikeassa ja systeemi toimii kansalaisten parhaaksi. – Asiat jäivät aikoinaan pahasti kesken, eli vaikka toimimme hyvinkin aktiivisesti 1990-luvulla, debyyttilevy jäi tekemättä, laulaja-kitaristi Jarkko Nikkilä selventää. Korruptoitunut ja läpipaska hallinto johtaa kleptokratiaa, jossa kukaan ei luota keneenkään. Kasaantuneet vaikeudet laskivat joksikin aikaa mielialoja myös yhtyeen sisällä, mutta nyt ne myrskyt ovat historiaa
Emme halunneet hiottua, kireää ja kliiniä särösoundia, mutta emme myöskään rupista ja tunkkaista kellarifiilistä. – Ferox oli ensimmäinen hevibändi, jonka näin livenä joskus 80–90-luvun vaihteessa. Jokelainen asui Feroxin Teron [Matikainen] naapurissa, ja tämä oli innoittamassa nuorta räkänokkaa kitaransoittoon. Orasen mukaan bändin jokaisella jäsenellä oli levynteossa omat roolinsa, jotka jakautuivat vahvuuksien mukaan. – Minulla on fiksaatio sarjamurhaajiin ja mielen synkimpiin sopukoihin. Esimerkiksi parhaat Pestilenceja Cannibal Corpse -levytykset ovat ajalta, jolloin thrash metal -bändi herää death metal -puberteettiin eikä oikein tiedä itsekään, onko lintu vai kala. Mikä on se tila, joka saa ihmisen riistämään toiselta hengen. SYTYKKEITÄ Kahden genren välissä Pieksämäkeläisen Tramalizerin debyytin sointi löytyy deathin ja thrashin polttopisteestä. Levyltä löytyy cover niin ikään pieksämäkeläisen Feroxin kappaleesta. Rumpali on oikeasti kitaristimiehiä ja vetää osan sooloista levylle, joten jää nähtäväksi, onko auki kakkoskitaristin paikka vai sisäisten siirtojen vuoksi rumpalin pesti. Kuinka kotiseuturakas bändi olette. Levyn edetessä aletaan jo vahingoittaa ja metsästää muita ihmisiä. Tiedä sitten, mitä Freud sanoisi. FUMES of Funeral Pyres on sopivalla tavalla hiomatonta menoa. Kahden genren välimaasto on osa nuoruuttamme ja lopputulos hakeutuu tahtomattaankin siihen suuntaan. Alkupään biiseissä kynnetään ihmismielen syvissä vesissä ja edetään sitä kautta itsensä vahingoittamiseen. Näin setämiesten maailmassa liikkeet ovat loivia ja tarkkaan harkittuja. – Soundimaailmalla on tärkeä rooli. Andrei Tšikatilo, yksi pahimmista, on edustettuna jopa kahden kappaleen verran. Onko teksteissä kaikesta huolimatta yhdistävä punainen lanka. Itselläni on ollut viime aikoina kuuntelussa keskieurooppalainen vanha koulu, Vader, Krabathor ja Imperator. Se teki finninaamaiseen liimalettiin lähtemättömän vaikutuksen, enkä voinut uskoa, että meidän kylällä on jotain niin hienoa. Albumilta näyttää löytyvän aika vaihtelevia sanoitusteemoja. – Kun sain ensimmäisen soittimeni, Looking for Reality oli ekoja biisejä, joita opettelin. – Biisit itsessään syntyivät melko vaivattomasti, basisti Timo Oranen vastaa. Vaikka osa sanoituksista on fiktiota, siellä on tarinaa myös tosimaailman ihmispedoista. – Uusia biisejä on alettu demottaa, ja mahdollisia keikkoja varten pitäisi miettiä lisää miehistöä. – Kun tietty turhautumispiste, jossa inspiraatio meinaa halkaista pään, on saavutettu, enemmän sitä saa olla jarruttelemassa luomista kuin vääntämässä väkisin. Miltä Tramalizerin tulevaisuus näyttää. 10. Kun kitarat reampataan plugariefektien sijaan, soundiin jää tietynlainen autenttinen nuhjuisuus. Laanto [Kalle, rummut] toteutti äänimaiseman, ja Tarvonen [Riku, laulu] kruunasi lopputuloksen voimakkaalla sovituksellaan. – Tietenkin itsestään selvät Dismember, Entombed, Vader, Sepultura ja Slayer, mutta myös ei-niin-puhtaat death/thrash-bändit, vaan enemmänkin protodeath metal. Minä vastasin tunnelmallisimmista kohdista ja sanoituksista. Minkälaiset bändit ovat innoittaneet Tramalizeria. Kyseessä ei niinkään ole kotiseuturakkaus, vaan Feroxissa kiteytyvät nuoruusmuistot, keskikalja, varsilenkkarit, ensisuudelmat ja rasvainen tukka. – Jokelainen [Mikko, kitara] hoiti suurimman osan sävellyksistä. Syntyikö debyytti vaivattomasti. Hosumalla ei tule kuin kusipäisiä kakaroita. – Näin jälkikäteen katsottuna sieltä löytyy tietynlainen teema. Tietysti jokaisella meistä on omat mieltymyksensä. – Myös Briteissä oli samanlaista liikehdintää Cancerin ja Benedictionin toimesta
Kappaleiden tarinat on kirjoitettu monta vuotta sitten, joten kyse on tosiaankin menneistä tapahtumista. – Erittäin hyvänä ja lupaavana, Pulkkinen vastaa. Kun Miikki oli värvätty riveihin, bändi oli täysilukuinen. – Etenemme musiikinteossa vahvasti tunne edellä. Ette ilmeisesti halua jämähtää ainoastaan yhteen genreen. Toiset kirjoittavat kirjeitä kipeistä asioista ja polttavat ne, minä kirjoitan tuntoni kappaleisiin. Rockja metallimusiikki asuu meissä kaikissa, ja sillä alueella yhtyeemme kappaleet tulevat varmasti pääsääntöisesti pysymään. – Teen kappaleen aina mahdollisimman valmiiksi ja lähetän instrumentaaliversion bändille kuultavaksi. Millaisen prosessin tuloksena musiikkinne saa muotonsa. – Emme ole koskaan kokeneet, että meidän pitäisi tehdä juuri tietyn genren musiikkia, Pulkkinen myöntää. Minkälaisena näette Shereignin tulevaisuuden. – Rakastan keikkareissuja ja matkustamista, joten toiveena on tehdä mahdollisimman paljon musiikkia tämän porukan kanssa ja päästä keikkailemaan ympäri maailmaa. 11. – Koko albumi on todella henkilökohtainen ja sanoitukset pitävät sisällään otteita elävästä elämästä, Strömmer kertoo. Mitä ensimmäisen levynne nimi Ghost Diaries ajaa takaa. Viihdymme yhdessä todella hyvin ja tätä tehdään rakkaudesta lajiin. – Kaikki sai alkunsa vuonna 2015, kun aloin tehdä biisejä ajatuksena kasata levyttävä ja keikkaileva yhtye, kitaristi Joonas Pulkkinen kertoo. Mistä homma lähti liikkeelle. – Oli kitaristimme Timon älynväläys kuvailla koko prosessia menneenä päiväkirjana. – Nämä tarinat ansaitsevat mahdollisimman ison kuulijakunnan, Strömmer komppaa. – Kun rahkeita riittää säveltää kaikenlaista musiikkia, olisi sääli, jos taitoja ei hyödyntäisi täysillä! Strömmer huudahtaa. Myös Timolla on ollut iso rooli tekstien kirjoittamisessa, ja lopullinen sovittaminen tapahtuu koko yhtyeen kanssa. Toivon mukaan päästäisiin tekemään keikkoja mahdollisimman paljon niin kotimaassa kuin ulkomailla. – Sävellys alkaa usein tietynlaisesta tunnetilasta tai arkisen elämän pakomatkasta, Pulkkinen määrittää. Tällä tavoin kappaleisiin tulee jokaisen jäsenen panos. Otteita elävästä elämästä SHEREIGN ei ole ymmärtääkseni mahdottoman vanha kokoonpano. Lähetin heille pari biisiä, ja he olivat heti mukana! Saran [Strömmer] kuulin laulavan Fear of Dominationin riveissä vuonna 2017 ja vakuutuin hänen sopivan hyvin bändin keulakuvaksi. Tämän jälkeen Sara tekee sanoitukset ja laulusovitukset. Sitten vielä Miikki [Kunttu]! Siinä on mies, jonka persoona ja taidot rumpujensoitossa jäävät mieleen. – Tiesin, että halusin mukaan ystäväni, basisti Jani Rissasen ja kitaristi Timo Pönnin, sillä olin tuntenut heidät teini-ikäisestä asti. Teemme sitä, mikä tuntuu koko bändistä hyvältä. Levyltänne huokuu musiikillisesti aika vapautunut meininki. – Tavoitteenamme on vaihtaa vaihdetta isommaksi vuosi vuodelta ja kulkea tätä tietä niin pitkälle kuin mahdollista. Saran myöntävää vastausta sai odottaa noin vuoden, mutta odotus kannatti. METALLIA PIENISSÄ PALOISSA SYTYKKEITÄ Monipuolista modernia metallimusiikkia soittava tulokasbändi Shereign katsoo luottavaisin mielin tulevaan
Vaskelainen on tubettava laulunopettaja, joka julkaisee muun muassa reaktiovideoita. Lorna Shoreen luon uskoa sen vuoksi, että se nauttii, kuten yltä käy ilmi, myös toimittajien ja ainakin joidenkin möhömahojen arvostusta. INFERNO-KOLUMNI JUKKA HÄTINEN Deathcoressa tulevaisuus “OLEN vaikuttunut jo siitä, miten tämä sälli kantaa itsensä. Festivaali on vakiinnuttanut asemansa omassa kohderyhmässään, mutta yleisön alati nouseva keski-ikä lienee aiheuttanut harmaita hiuksia organisaatiossa. Erittäin. Ehdottomasti. Aivan tällaiseen revisionismiin en lähde, mutta ymmärrän mitä tässä ajetaan takaa: teknisyydellä briljeeraamista ja täyteen säveltämistä. Minä kun luin amerikkalaislehdestä jo vuonna 2019, että deathcore on kuollut. Suppilon toisesta päästä pitäisi saada seuraavaa sukupolvea sisään. Lorna Shore ei varmasti ole mikään oikotie onneen, mutta poikkeuksellinen tilaisuus saada joitakin deathcore-nuoria ja jokunen metallimusiikkineitsyt mukaan se on. Minulle se on ollut sitä toki jo vuodesta 2013, kun erehdyin katsomaan Tuskassa We Butter the Bread with Butter -yhtyeen keikan. Intensiivistä. Lorna Shoren ultrabrutaalia meininkiä ja Singerin lailla tikkaavaa basaria hämmästeltiin, Ramosin toismaailmallinen äänihuulten pahoinpitely innoitti lukemattomia meemejä – myös piireissä, joissa metallimusiikkia ei yleisesti kuunneltu. Hänen seuraajansa olivat pyytäneet Vaskelaista katsomaan Lorna Shoren videon. Youtubessa on reaktioita ja analyyseja, mutta Tiktokin puolella yhtye aiheutti suoranaisen sekoamisen. Kuka ties joku nuorista alkaa ymmärtää oikeasti brutaalia musiikkia eli Napalm Deathin Scum-levyä. Kun glitchaavat hyperpopit ovat olleet keskittymiskyvyttömälle nuorisolle arkipäivää jo vuosien ajan, Lorna Shoren murtautuminen myös metallikarsinan ulkopuolelle on helppo ymmärtää. Ilmiöt, hypoteesit ja halu ymmärtää kiehtovat, joten itse olen kuunnellut Lorna Shorea paljon siihen nähden, kuinka vähän siitä lopulta pidän. Levyllinen tätä turboahdettua paahtoa kuormittaa sen verran, että korvienväliä on tullut kalibroitua sateen ropinan tai tuulen ujelluksen kuuntelulla. Tuska on tuskaillut yleisötyön kanssa. Lorna Shoren musiikki itsessään on varsin simppeliä mutta itse asiassa kuitenkin aika nerokasta, vaikkei se perusBlind Guardian -diggarin mielestä aluksi siltä tuntuisikaan. Siis katsokaa tuota tyyneyttä ja itsevarmuutta”, Anna Vaskelainen kommentoi Youtube-videollaan. Epäinhimillinen mokellus ja yli-inhimillinen rumpunakutus luovat harhan äärirajusta musiikista, mutta melankoliset ja melodiset kitarat tarjoavat tarpeeksi siimaa kelle tahansa joskus synkkiä päiväkirjaansa rustanneelle ja dimmuborgiriaaniset orkesterisatsit toimivat juustona deathcore-voikkarille. Nyt voisin julistaa vailla tunnontuskia, että Lorna Shoren buukkaus Tuskaan on ensi kesän tärkeimpiä kiinnityksiä. Vaskelaisen To the Hellfire -reaktiovideo ei ole lähimainkaan ainoa lajissaan. Viime vuosina se ei vain ole ollut kiinnostunut tippaakaan raskaasta musiikista. Niistä tulikin mieleeni Mariia Niskavaaran Elonkehä-lehteen kirjoittamat runolliset virkkeet, joita olen maiskutellut tammikuun pimeinä iltoina: ”Hiljaisuus ei ole äänettömyyttä. Century Median julkaisema levy löytyy miltei jokaisen metallimedian vuosilistalta ja oli vuonna 2022 se metallialbumi, joka breikkasi myös yleisrocklehdistön listoille. Media rakastaa ilmiöitä, ja sellainen oli nyt käsillä, pitkästä aikaa metallimusiikin saralla. Ja kun Ramosin suusta pääsi kuiva ja korkea, nazgûlin huutoa muistuttava ääni, Vaskelainen sai keräillä leukaansa lattialta. Yli kymmenvuotiaan newjerseyläisbändin Pain Remains -albumi sai yhtyeen uran parhaat arvosanat. Aggressiivista. Mitä kaikkea se voisikaan poikia, kun nämä kaikki heitetään Tuskassa samaan hornankattilaan. Edellä mainitun kommentin hän sanoi yhtyeen laulajasta Will Ramosista jo ennen kuin tämä avasi suunsa. Miten tässä näin kävi. Soundissa sen kutsuttiin olevan ”niin lähellä taidemusiikkia kuin modernin metallin ilmaisu ylipäätään voi”. Hiljaisuus on tila, joka syleilee äänistä pienimpiä.” M IK E E LL IO T 12
TAMPERE | KLUBI 5.5.2023 .. . . 32,00€ | K-18 | ENNAKOT: TIKETTI 6.5.2023 . . SOLD OUT LIPUT ALK. HELSINKI | TAVASTIA EXUL EU/UK TOUR TUSKA.FI/TUSKALIVE KAIKKI KEIKAT
Ja riisihän oli mustaa kuin aikakin.” TARPEET • n. Harvemmin tulee kokattua mitään ilman sipulia ja valkosipulia, joten niitä suosittelen ehdottomasti tähänkin. Basilikan lisääminen juurtaa vanhasta tiedosta, että basilika on paholaisen yrtti.” Megan tuomio: ”Yksinkertainen on usein sekä kaunista että maukasta. Olen ihastunut chili-mangodippiin ja ajattelin kokeilla sitä kastikkeen maustamiseen. 400 g kikherneitä • 1 sipuli • 2 valkosipulinkynttä • 2 dl kookosmaitoa • Taffelin chili-mangodippiä • tuoretta basilikaa • ruokaöljyä HEAVY COOKING CLUB MIIKA “MEGA” KUUSINEN Tee näin: 1. Vaikkapa paprika, cashewpähkinä, sokeriherneenpalot tai nyt käyttämäni pakastekatkaravut tuovat lisäväriä ja makua. Tässä tapauksessa itämainen, yllä mainittuun inkivääriin pohjaava lähestymistapa tuntui sopivan omaan suuhuni parhaiten. Kun ne ovat ehtineet paahtua hetken aikaa, kaada sekaan kookosmaito ja dippiseos. Lisää kikherneet. Mukaan voi lisätä hieman chiliä ja suolaa makua vahvistamaan. Pilko sipulit pieneksi silpuksi ja kuullota ne pannulla ruokaöljyssä. Koristele annos muutamalla tuoreella basilikanlehdellä ja voilá, kastike on valmis. Anna-Kaisan luonnehdinta: ”Tämä ruoka syntyi, kun kaapissa ei ollut kauheasti aineksia mihinkään tuttuun. Kannattaa huomioida, että kastikkeen teossa menee paljon vähemmän aikaa kuin riisien keittelyssä. Maijalla on sitä paitsi tekemisessään todellinen rockasenne. Soosi sopii erinomaisesti esimerkiksi basmatiriisin kaveriksi. 14. Sehän toimikin yllättävän hyvin! Ruoasta tuli myös vahingossa täysin vegaaninen, vaikka sekasyöjä itse olenkin. Erityisesti biisit Käärme ja Menneet iskevät kovaa.” Witches’ sapuska Ruoanlaiton ei tarvitse olla mitään salatiedettä, sen tietää esoteerispsykedeelistä folkia The Aeonissa laulava Anna-Kaisakin. Sekoita hyvin. 2. Parasta kuitenkin on, että yksinkertaiset reseptit ovat laajennettavissa helposti monimutkaisemmiksi sen mukaan, mitä kaikkea kotoa löytyy. Itse olen käyttänyt välillä myös inkiväärijauhetta. Yksinkertaisimmillaan tähän riittävät kikherneet, kookosmaito ja dippiseos, kaikki muu on vain plussaa tekstuuriin ja makuun. ANNA-KAISAN KOKATESSA SOI: Maija Kauhanen – Menneet (2022) ”Vaikka kuuntelen paljon raskaampaa musiikkia, myös kansanmusiikki pyörii usein levylautasella
Su 30.4.2023 Olympia, Tampere Ma 1.5.2023 Tavastia, Helsinki
Tänä vuonna ilmestyneellä Live from the Astroturfilla 74-vuotias Alice, alias Vincent Furnier, laulaa edelleen uskomattoman hyvin. Siispä listasimme otannan enemmän tai vähemmän klassisia fyysisiä kuvalivetallenteita, jotka jokaisen raskaan rockin kamun tulisi silloin tällöin katsastaa. Industrial-haikuin en Brutal Planet ansaitsi livejulkaisunsa, ja levyn biiseillä onkin Brutally Livellä merkittävä osuus. Reilut 20 vuotta sitten hän oli kuitenkin ehkä parhaimmillaan. ALICE COOPER Brutally Live EAGLE 2000 ALICE Cooper on julkaissut vuosikymmenten saatossa paljon musiikkia, mutta livetallenteita kauhurockin pioneerin vyöltä löytyy yllättävän vähän – varsinkin siihen nähden, miten totaalisen viihdyttävästä keikka-aktista on kysymys. Vuosikymmenen takaisten hard rock -mestariteosten Trashin ja Hey Stoopidin jälkeen Cooper siirtyi yhden levyn kautta puhtaaseen metallimusiikkiin. Jaakko Silvast 16. Alusta loppuun tarkasti rakennettu, visuaalisesti näyttävä show huolehtii lopusta. Heinäkuussa 2000 Lontoossa nauhoitettu Brutally Live osui Lissun uralla jokseenkin vaihtoehtoiseen aikaan. KUVAPUTKIINFERNO Elämme aikaa, jossa jo dvd-levy saattaa olla kummallinen käsite – vhs-kasetista nyt puhumattakaan. Vaikka verkon tuubista löytyy ”kaikki”, Infernon naavapartio on sillä kannalla, että menneisyyden puolesta voi ja pitää taistella. Samoin oli Cooperin bändi, erityisesti hiukan myöhemmin KISSiin palannut rumpali Eric Singer, joka soittaa Brutally Livella mahdottoman tyylikkäästi. 26 kappaleen kattaukseen mahtuvat myös kaikki olennaisimmat Alice Cooper -hitit
Dickinson ja bändi ovat kovassa iskussa, yleisö hurmoksessa ja settilista lähes täydellinen: mukana on suurin osa loistavan Chemical Wedding -levyn kappaleista sekä parhaat palat lähes yhtä hyvältä Accident of Birthiltä sekä Balls to Picassolta. Hieno on myös The Wizard, joka kuultiin tällä kiertueella livenä ensi kertaa sitten vuoden 1971. Monille, myös allekirjoittaneelle, In The Round, in Your Face edustaa vauhdikkaine leikkauksineen ja dramaattisine kuvineen juuri sitä estetiikkaa, jota suunnilleen kaikissa keikkavideoissa pitäisi olla. Katsetta ei meinaa saada irti Schuldinerin kitarankaulalla venkoilevista sormista, mutta silti keikka on silkkaa hikistä ja rosoista äärimetallia. Eddie Casillasin bassokamat tekevän tenän kesken keikan ja roudarit käyvät säätämässä tämän vahvistinta. Soitto on äärimmilleen hiotun tarkkaa, taitavaa ja teknistä. Kameraryhmä on välillä kujalla tai kikkailee muuten vain omiaan. Surullisen kuorrutuksen video sai vuonna 1991, kun Hysteria World Tourilla lopullisesti alkoholismin syövereihin imeytynyt kitaristi Steve Clark kuoli lääkkeiden ja viinan yliannostukseen. Bändin neljäs levy, tuskaisen pitkään rakennettu Hysteria, julkaistiin vuonna 1987. Ohjaaja Wayne Isham oli kerännyt ennen tätä mainetta tekemällä musiikkivideoita muun muassa Bon Joville ja Mötley Crüelle, ja nyt oli ensimmäisen pitkän konserttivideon vuoro. Schuldinerilla riittää virnuiltavaa, kun jokainen kappale The Philosopherista Spirit Crusheriin ja Pull the Plugista Symboliciin otetaan vastaan maailmanlopun menolla. Martinin ajan originaaleista mukana ovat ilahduttavasti Headless Cross, I Witness ja ennen muuta jylhä Anno Mundi. Toni Keränen DEATH Live in L.A. Aki Nuopponen 17. Juuri silottelemattomuus ja epätäydellisyys tekevät keikasta niin vetoavan ja sähköisen. On harmi, että Martinin aikakaudella livesettiin piti mahduttaa niin paljon muuta Sabbath-materiaalia. Denverissä helmikuussa 1988 kuvattu Live: In The Round, in Your Face on kuin paraatijuhla sen kunniaksi, että kaikki vaikeudet on voitettu ja on ilon aika. The Chemical Wedding -levyn kiertueelta taltioitu Scream for Me Brazil ei todellakaan ole viimeisen päälle hiottu ja jälkituotannossa virheettömäksi siloteltu pläjäys. Jaakko Silvast BRUCE DICKINSON Scream for Me Brazil (Anthology-boksi) SANCTUARY 2006 Scream for Me Brazil -livealbumi äänitettiin São Paulossa vuonna 1999, juuri ennen kuin Dickinson ja laulajan bändiin kuulunut kitaristi Adrian Smith palasivat Iron Maideniin. Bändissä laulaa aliarvostettu Tony Martin, joka onnistuu hienosti paitsi oman aikansa kappaleissa myös vanhoissa Sabbath-klassikoissa. Keikkapaikan kameraryhmän kuvaama materiaali julkaistiin myöhemmin osana Dickinsonin Anthology-dvd:tä, jolle koottiin kaikki laulajan siihenastisen soolouran musiikkija livevideot. Kokonaisuus esittelee poikasista miehiksi kasvaneiden sankarien yhtyeen ehdottomassa huippukohdassaan. Albumi räjäytti pienen alkukangertelun jälkeen kaupallisen potin myyden lopulta noin 20 miljoona kappaletta. Vesa Siltanen DEF LEPPARD Live: In The Round, in Your Face UNIVERSAL 1988 Def Leppard nousi suosion askelmilla 1980-luvulla tasaiseen tahtiin, mutta traagisia vastoinkäymisiäkin riitti. NUCLEAR BLAST 2001 Chuck Schuldinerin ja Deathin oli liki mahdotonta julkaista seitsemän täydellisen tai lähes täydellisen studiolevyn jälkeen livealbumi, joka tyydyttäisi settilistaltaan kaikkien tarpeet. Niistä parhaiten luistaa Dio-aikaisen Dehumanizer-levyn Time Machine. Myös ulosanti alun brutaalin death metalin ja lopunaikojen progemetallin välillä antoi mahdollisuudet vaikka minkälaisiin livespektaakkeleihin. Live in L.A. ei ole teknisesti täydellinen Death-tallenne, mutta se on täydellinen juuri siksi. Los Angelesin legendaarisella Whisky a Go Go -klubilla soittaa Death, joka on kuin yhdistelmä bändin kaikkia aikakausia. 1995 Saattaa kuulostaa rienaukselta, mutta vuonna 1994 Lontoon Hammersmith Odeonissa nauhoitettu Cross Purposes Live on Black Sabbathin paras livetallenne. Dickinson taas käskee voimasanoja käyttäen sulkemaan lavan lähistöllä olevan oven, ettei mies vilustu läpivedossa. Toisin kuin edeltäjälleen Ronnie James Diolle, Tony Martinille ei ollut ongelma tulkita muiden alun perin laulamia Sabbath-kappaleita. Ilmoilla on vaaran tuntua, kun soitto kulkee koko ajan äärirajoilla ja yleisö sekoilee siihen malliin, että Dave Mustainen näköinen järkkäri saa kytätä riehujia tosissaan. BLACK SABBATH Cross Purposes Live I.R.S. Yksistä än vuoteen 1994 mennessä julkaistujen The Eternal Idolin, Headless Crossin, Týrin ja Cross Purposesin kappaleista olisi saanut timanttisen keikkatallenteen
Vaikutus ei kuitenkaan ole välitön. Vuoden 1985 live-Slayer kuulostaa niin rankalta, pelottavalta ja tylyltä, että television ääreen liimautuneen pikkupojan mielessä käy aluksi vain yksi kysymys: onko minussa jotakin vialla, jos pidän tällaisesta metelistä. Menee ehkä päivä tai viikko, mutta sitten ajatus kirkastuu: jos hintana ovat helvetin tuliset syöverit, niin sitten ovat, mutta yhdestä en tingi. Aikoinaan meillä oli tapana juopotella aamuyön viimeisiä juomia Eläkeläisten tahtiin. Tai ehkä ajatus oli pikemminkin tämä: joudunko helvettiin, jos pidän tällaisesta rankaisusta. Vesa Siltanen 18. Ja sitten todellakin mennään. Livemateriaalis ta osa on ammattilaistas oa, mutta enemmän löytyy yleisöstä käsin huterasti kuvattuja bootlegvideoit a. Siitä, että rakastan Slayeriä. Jostain syystä Iced Earth panttasi jo 1999 levynä julkaistun Alive in Athensin kuvallista versiota aina vuoteen 2006, mutta ihan turhaan. Pakettiin koottiin livetaltiointeja vuosilta 1983–1986, lyhyitä haastatteluja sekä muuta sekalaista. Mikä helvetti niitä oikein vaivaa. Sekoilun ytimessä -dvd on aivan varmasti katsotuin live-/sekoiluta llenne tässä taloudessa. Näistä lähtökohdista maistuisi käppäisinkin bootleg. Järki lähtee edelleen. Jätkät vetävät tuhannen päissään surkeita rokki-, punkkija metallicovereita humpaksi ja ihmiset viihtyvät tämän roskan parissa. Eläkeläiset tosiaan vahvistaa säännön: huumorimusii kki on paskaa, ja Sekoilun ytimessä on ehkä parasta komediaa, jota ei ole käsikirjoitettu. Timo Isoaho ELÄKELÄISET Sekoilun ytimessä STUPIDO 2003 Huumorimusii kki on paskaa, mistä toimii elävänä esimerkkinä humppapunkk ibändi Eläkeläiset. Kuvanlaatu ja leikkaus eivät ole täydellisiä, mutta se ei paljon haittaa, kun keikka ja äänenlaatu ovat rautaa. Kohta lapsenkasvoinen basisti-laulaja Tom Araya kääntää katseensa jonnekin ylös ja huutaa keuhkojensa kyllyydestä ”come on!”. Kyseessä on Slayerin väkevä liveversio Hell Awaits -klassikosta. Ja ne Burtonin soolot… Timanttisia. Jackassit ja duudsonit ovat näihin söpöläisiin verrattuna ihan posereita. ICED EARTH Alive in Athens CENTURY MEDIA 2006 Iced Earth 1990-luvulla, jolloin Jon Schafferin johtama jenkkipumppu ei ollut julkaissut kuin timanttisia albumeita. Jokainen liveklippi saa toivomaan, että voi kunpa olisin ollut tuollakin keikalla. Dvd:n parasta antia ovat huuruisimmat ja sekavimmat keikat vuosien 1993–2003 varrelta sekä tietenkin varsinainen sekoilun ydin eli kaikenlainen räkäkänninen säätäminen, kaatuilu, itsensä telominen, hitleröinti, toisten satuttaminen, törmäily ja oksentelu. Todella toksista äijämeininkiä – ja parasta ikinä. Nimittäin Exodusin ja Venomin. Mutta mikä kuvan ja äänen laadussa hävitään, voitetaan moninkertaise sti tunnelmassa sekä nuoruuden energiaa ja uhoa puhkuvan bändin tiukassa toimittamisess a. 28 biisin settilista, laulajana Matt Barlow, paikkana Ateena ja bändin edessä parituhatpäinen yleisö. Eikä nyt puhuta mistään älyluureilla kuvatuista hyvälaatuisista pätkistä, joista Youtube täyttyy tänä päivänä välittömästi jokaisen keikan jälkeen, vaan kämäisistä, rakeisista, suttuisista, vinkuvista, vonkuvista ja hyppivistä videoista. Pääpaino on livepätkissä ja eritoten Burtonin bassosooloiss a. Hieno tribuutti loistavalle, aivan liian varhain poistuneelle muusikolle. Vielä Alive in Athensin ilmestyessä sitä ei tiennyt, mutta tavallaan tässä on Iced Earthin kultaisimman ajan päätepiste. Bändi on julkaissut myöhemminkin hienoja levyjä, mutta 1990-luvun loppu oli sille yhtä tärkeä ajanjakso kuin edellisen vuosikymmenen päätös Iron Maidenille. Aki Nuopponen ERI ESITTÄJIÄ Combat Tour Live: The Ultimate Revenge COMBAT 1985 Kitaristikaksikko Kerry King – Jeff Hanneman sahaa läpi murskaavia riffejä ja rumpali Dave Lombardo rankaisee valkoista tuplasettiään ilman pienintäkään armoa. Ei saakeli soikoon, mikä livetallenne. On (todennäköisesti) vuosi 1985, ja taivaskanava Sky Channelin musiikkiohjelma tarjoaa turpaanvedon, joka muuttaa ainakin tämän katsojan elämän peruuttamattomasti. Kun nelituntisen kiekon pisti pyörimään jatkojen alkaessa, sen päätyttyä pystyikin jo hakemaan uutta sporttijuomak uormaa lähimarketista . Vuonna 1987 yhtye julkaisi vuotta aiemmin traagisessa bussionnettomuudessa menehtyneen basistivirtuoos in muistoa kunnioittavan Cliff ‘em All -videon. Ihan sama, julistaako Barlow tiukkaan ääneen seuraavan kappaleen olevan vaikkapa ”PURE EVIL!!!” tai ”VENGEANCE IS MINE!!!”, yleisö mylvii, Iced Earthin tavaramerkkiriffit vyöryvät päälle ja yksi kaikkien aikojen heavy metal -äänistä tekee selväksi, että tallenne on pelkkää metallista asiaa. Niko Ikonen METALLICA Cliff ‘em All UNIVERSAL 1987 Cliff Burtonin aika Metallican riveissä jäi valitettavan lyhyeksi, mutta oli merkitykseltää n sitäkin suurempi. Samalla käy ilmi, että vhs:ltä löytyy parin muunkin orkesterin toimitusta. Aivan pimeetä porukkaa. Eivätkä ne pro-pätkätkään ole aina niin kovin laadukkaita. Hengästyttävän mittaisella keikalla ei ole yhtään huonoa kappaletta. Schönke Daan vaan, Eläkeläiset. Vasta paljon myöhemmin selviää, että Hell Awaits oli poimittu Combat Tour Live: The Ultimate Revenge -konserttitallenteelta. En vieläkään ymmärrä, miten nämä jätkät pystyivät rundaamaan tuossa kunnossa tappamatta toisiaan
Settilistan draaman kaari toimii yhä. Virtuoosimaiselle tasolle pääsee tosin vain rumpali Eric Carr (1950–91), jonka tuplabasareiden, fillien ja grooven täyttämä taidonnäyte on hykerryttävää katsottavaa vuosikymmenestä toiseen. Encorena tulevat hölkkäbiisit Run to the Hills ja Running Free sekä ainainen Sanctuary eivät ole ehkä Maidenin parhaimmistoa, mutta ne tuovat setin loppuun rentoutta ja sopivat mukavasti yleisön huudattamiseen. Esimerkiksi mestarilliselta Creatures of the Night -levyltä (1982) esitetään neljä kappaletta. IRON MAIDEN Live After Death EMI 1985 Vuonna 1985 Los Angelesin massiivisella Long Beach Arenalla äänitetty tuplalive oli jo itsessään merkittävä tapaus, mutta lopullisesti nuoren miehen pää räjähti tämän vhs-tallenteen myötä – nyt Iron Maidenin näki omasta töllöstä vähän niin kuin elävänä! Kun nostalgialasit nostaa otsalle, bändin voi todeta olleen mahtavassa soitannollisessa vireessä ja jättimäisestä suosiostaan huolimatta nälkäisen oloinen. Samalla sekopäisellä vauhdilla toimitaan myös lavalla. Seuraavana vuonna Detroitissa kuvattu Animalize Live Uncensored on tästä väkevä todiste. Settilista poikkeaa ilahduttavan paljon siitä turvallisesta jukeboksivalikoimasta, jota yhtye on soittanut tällä vuosituhannella. Alun suoraviivaisempien menopalojen jälkeen sukelletaan The Rime of the Ancientin Marinerin kautta eeppisempään osioon. Niin tuoreiden Lick It Upja Animalize-levyjen biisit kuin 1970-luvun klassikkokappaleet tykitellään läpi hurjalla tempolla. Nyt niissäkin on ideaa ja viihdearvoa. Dickinsonin sähköjänismäinen säntäily ja touhotus pitää yleisön hereillä, eivätkä muutkaan miehet ole mitään suolapatsaita. Varsinkin Paul Stanley pyörii väkkäränä ympäri lavaa kuin balettitanssijan ja supersankarin ristisiitos. Keikkaan tultaessa oli ehditty julkaista kaksi maskittoman KISSin levyä ja myös kitaristi oli vaihtunut kahteen kertaan. Powerslavestä eteenpäin lavalla alkaa näkyä myös Eddie eri muodoissaan. Yhtye sai kuitenkin valtavan piristysruiskeen, kun se luopui ikonisista kasvomaalauksistaan vuonna 1983. Toni Keränen 19. Rockkeikkojen soolo-osuuksiin suhtaudutaan usein halveksuen. Show on savuineen, pommeineen ja elävine valorakennelmineen massiivinen, vaikka Rammsteinin tasoisesta pommituksesta ei voinut vielä haaveilla edes KISSin Gene Simmons. Vaikka vuodet ovat vierineet, Live After Death on yhä validia viihdettä. Teemu Vähäkangas KISS Animalize Live Uncensored RCA/COLUMBIA 1985 KISS on monelle paatuneelle hevarille yhtä kuin maski-KISS
Tunnelma on tulenarka, helikopterit lentävät taivaalla ja mellakkapoliisit marssivat kiehuvan yleisön ympärillä. Kimmo K. Lopputulos alleviivaa paksulla punakynällä niin kappaleiden kuin niiden muodostaman kokonaisuuden täydellisyyttä. Ainakin se sai taltioitua viimeisen tulisen henkäyksensä erinomaisella tavalla. Kahakkahan siitä syntyy, ja juuri tähän De La Rocha palopuheessaan Olympic Auditoriumilla viittaa. Damnation on upea jo studiolevynä, mutta liveversiossa on ihan eri tavalla ilmavuutta ja pientä improvisaatiotakin. Alusta loppuun soitettu läpimurtolevy saa kokonaan toisen ulottuvuuden, ja taltiointi nousee pelkästä live-dvd:stä lähemmäs konserttielokuvaa. Tuntuu käsittämättömältä, että tällaisessa iskussa oleva yhtye päätti jättää soittamisen sikseen. Soundit ovat jyrkät ja aggressiiviset. Bändin meininki on hikistä, rajua ja armotonta. Olin 13-vuotias ja diggailin thrashja death metalia. Black metal odotteli vielä vuoden parin päässä, joten Napalm Death oli kutakuinkin rankinta, mitä herkässä iässä oleva näppyläinen teini pystyi Floridaja Ruotsi-legend ojen lisäksi kuuntelemaan. Mega RAGE AGAINST THE MACHINE Live at the Grand Olympic Auditorium EPIC 2003 Rage Against the Machine päätti uransa vuonna 2000, ja yhtyeen viimeisen keikan dokumentoiva live on hieno summaus bändin olemassaolosta. Sen jälkeen mennään sähköiseen settiin. Aivan törkeätä tappomeinink iä alusta loppuun. Kaikki osaset ovat kohdillaan ja ilmaisussa on energiaa, jännitettä ja vapautumisen tuntua. Keikka vedetään läpi aivan sairaalla draivilla. Täältähän se pikku-Nikokin lainasi ensimmäiset rääkynäja örinävinkkinsä , suoraan Barney Greenwayn kalupakista. QUEENSRŸCHE Operation: Livecrime EMI 1991 Operation: Mindcrime on yksi maailman parhaista levyistä, eikä seuraajansa Empire jää mahdottomia taakse. Deliveranceja Damnation-albumien kiertueilla tallennettu kaksiosainen konsertti sisältää jälkimmäisen, tuohon aikaan keveydellään kaikki yllättäneen levytyksen kokonaisuudessaan. Mahtavaa! Niko Ikonen 20. Jälkipuolisko onkin sitten kuin Opethin vuosituhannen taitteen täydellisyys muutamaan kappaleeseen tiivistettynä – tosin sillä erotuksella, että Blackwater Parkia (2001) vanhempaa materiaalia ei sopimusteknisistä syistä kuulla. Punaisen tähden alla kiivaasti paasaavan Zach De La Rochan tukena toimiva yhtye tuottaa svengaavaa ja täyteläisen ilmavaa soundia. Silti se saa näin 30 vuotta myöhemminkin toivomaan, että paikalla olisi oltu. Pitkin ensimmäistä osiota kuullaan Opethia muodossa, jota ei ollut kuultu ennen tätä, eikä olla sen jälkeenkään. Hienon Closure-kappaleen loppujammailut venyvät aivan eri sfääreihin Lopezin jatsahtavasti groovaavan soiton viemänä. Aki Nuopponen NAPALM DEATH Live Corruption EARACHE 1992 En ole mikään erityisen suuri livetallenteiden ystävä, mutta Napalm Deathin vuonna 1990 nauhoitettu Live Corruption -vhs iski aikoinaan eturaivoon kuin nokkakolari rekan kanssa. Samalla se jätti itsestään kunnioitettavan muiston: kyseessä oli alusta loppuun timantinkova yhtye. Tämä ei haittaa, sillä Master’s Apprentices, Deliverance, The Drapery Falls ja The Leper Affinity ovat kuulijalle silkkaa kultaa. Lamentations on joukon ainoa virallinen livetallenne. Ei mennyt pitkään, kun pääsin daivaamaan Lepakon lavalta Napalm Deathin tahtiin – bändi saapui Suomeen kesäkuussa 1992. Herkullisena bonusmateriaalina on intensiivinen ulkoilmakeikka Democratic National Conventionista. Meno oli aivan yhtä hikistä kuin Live Corruption -vhs:llä. Koskinen OPETH Lamentations – Live at Shepherd’s Bush Empire MUSIC FOR NATIONS 2003 Mikael Åkerfeldt, Peter Lindgren, Martin Lopez ja Martin Méndez muodostivat 2000-luvun taitteen Opeth-kokoonpanon, jota moni pitää bändin parhaana. Kuvakulmista ja leikkauksista johtuen Operation: Livecrime ei ole keikkatallenne, joka saa katsojan tuntemaan läsnäoloa. Geoff Taten häpeilemättömän tyylikäs rokkikukkoilu aurinkolaseissa ja valkoisissa kengissä, Chris DeGarmon eläväinen suoritus kitarassa ja taustalauluissa sekä Scott Rockenfieldin intomielinen rummutus huokuvat totaalista itsevarmuutta ja eläytymistä. 1980–90-lukujen taitteessa niin taiteensa kuin suosionsa huipulla ollut yhtye tiesi sen hyvin itsekin, mikä näkyy kaikessa, mitä toukokuun 1991 useammalta keikalta taltioidulla Operation: Livecrimella on nähtävissä. Ja voi pyhä helvetti, mikä settilista tällä keikalla onkaan! 23 armotonta klassikkoa You Sufferista Siege of Poweriin ja Suffer the Childrenistä Unchallenged Hateen ja Scumiin. Kolmen studioalbumin ja yhden coverlevyn materiaalista sai koostettua monipuolisen 15 biisin – bonuksineen 23 liverallin ja parin promovideon – läpileikkauksen, joka antoi kunniaa myös vaikuttajille
Mantasin viikset tihkuvat vaarallista erotiikkaa, komppinsa välillä liki ympäri kääntävällä Abaddonilla on aivan liikaa rumpuja ja Cronos hajottaa bassonsa jo toisessa biisissä. Kyseistä albumia voidaan pitää ”Runkkareiden” menestysvuosien viimeisenä tekeleenä, vaikka silläkin on selkeät heikot hetkensä. Iron Maiden on varma valinta: Live After Death on klassikkojen klassikko, ja kova on myös modernimpi kaverinsa Rock in Rio. Nautitaan jostain romukasasta kaivetulla vhs-nauhurilla kasetilta, joka tuoksuu ummehtuneen kasarilta. Jaakko Silvast SLAYER Still Reigning AMERICAN 2004 ”Thank you very fucking much, we’ll see you in hell, haha”, juuri lavan kastelleessa verisateessa kylpenyt Tom Araya kiittää yleisöä Raining Blood -finaalin päätteeksi. Kimmo K. Live on nauhoitettu yhtyeen 12. Koskinen VENOM The 7th Date of Hell – Live at Hammersmith Odeon POLYGRAM 1985 Kuulun siihen musadiggarien ryppääseen, joka ei oikein jaksa katsella livekuvatallenteita. Reign in Bloodin (1986) läpisoitto on toimiva ajatus, sillä vaikka albumin irtoraitoja on ollut setissä aina, kokonaisuus ja väliinputoajaki paleet kuten Altar of Sacrifice ja Criminally Insane ovat herkkua – kuten toki koko kattaus. Myös ohjaus on asiallista: soittoa, tunnelmaa ja näyttävyyttä on sopivassa suhteessa ja sopivalla tempolla. Tasapainoinen settilista on yksi asia, hyvin soittava ja esiintyvä bändi on toinen. Vaan jos moisen toiminnan himo yllättää, on paras turvautua tujuun nostalgiaan. Liveltä löytyvät toki myös kaikki tarpeelliset Running Wild -hitit Bad to the Bonesta Prisoners of Our Timeen ja Blazon Stonesta Under Jolly Rogeriin. Tulta, savua, kipinöitä ja lasereita! Pahuuden voimien ikeessä sopivasti kompuroivaa soittoa. RUNNING WILD Live GUN 2002 Saksalainen perushevilegenda Running Wild omaa vakaan livetallennekatalogin, mutta simppelisti nimetty Live on keikkataltioinneista kokonaisuutena onnistunein. studiolevyä The Brotherhoodia promotoineen kiertueen Osnabrückinkeikalta. Paremman puutteessa käy Youtuben suttuisin versio, mutta hyvä kuvanja äänenlaatu on kiellettyjen asioiden listalla. Kannessa on yksi maailman legendaarisimmista bändikuvista. ”THAT was a fucking rock show”, toteaa Kerry King astellessaan verissäpäin backstagelle. Laulaja-kitaristi Rock’n’Rolf Kasparekin, basisti Peter Pichlin ja kitaristi Bernd Autermannin lavakoreografiassa jokainen liike ja likki puoltavat paikkaansa. Reign in Bloodin lisäksi kuullaan ”tyylikkäästi” spiikattu Necrophiliac ja viisi raitaa parilta seuraavalta loistolevyltä. Mieluummin menen keikalle. Slayer ei saanut tehtyä livevideota ennen kriittistä rumpalinvaihdosta, mutta Still Reigningillä puute kuittaantuu. Matti Riekki 21. Ja sitten on Venom ja heidän legendaarinen vuoden 1984 livensä, joka on viihdyttävyydessään omaa luokkaansa. Aaaaaaa(rrrrgggg)h. Myös Kasparekin laulut ovat vielä kulta-aikojen luokassa. The Brotherhoodilta irrotetut Soulstrippers, Crossfire ja Welcome to Hell lentävät kuitenkin keikkapuitteissa korkealla. Bändi toimittaa asiansa lennokkaasti, kirurgisella tarkkuudella ja hyvällä soundilla biisien alkuperäistä ilmiasua kunnioittaen. Kovassa soittokunnoss a oleva originaalikoko onpano tykittelee myyttisiin mittasuhteisiin nousseen thrash-klassiko n läpi taidolla ja asenteella. Liveluenta onkin erinomainen vaihtoehtover sio albumista. Totta tämä. Rumpali Mathias ”Metal Machine” Liebetruth puolestaan lyö kovaa ja tarkasti
Suruaika on kääntynyt progerockin soittamiseen riemuun. HUOLETONTA ITSETUTKISKELUA TEKSTI AKI NUOPPONEN KUVAT RADEK ZAWADZKI ”Taisimme saada vihdoin aikaiseksi Riverside-albumin, jota voi kuunnella aamulla.” 22. Mariusz Duda on rynnännyt kotistudiolta treenikselle. Riverside on tehnyt täyskäännöksen. ID.Entity-albumi kertoo, miksi elämän kaikki puolet ovat arvokkaita
Sen tarttuvasti groovaavan ja toiveikkaasti fiilistelevän musiikin sekä värikkäiden kansien alle piiloutuu kokonainen konsepti. Ihminen muuttuu usein vasta syvimpien kriisien ja traumojen kautta. Kun olin selvinnyt siitä kaikesta, en voinut kuvitellakaan tekeväni melankolista musiikkia ja halusin kääntyä Riversiden kanssa täydet 180 astetta. Olin jo tehnyt Lunatic Soul -levyn ja taisin päättää jatkaa samaa terapiaprosessia kirjoittamalla musiikkia Riversidelle. En muista noista vuosista paljoakaan, mutta minulle oli tärkeää tehdä jotain ja käsitellä asioita ajan kanssa. Unohtaa kaiken sen itsekseni näpräämisen, jota saattoi kuulla oikeastaan kaikilla 2010-luvun albumeillani. En ole koskaan halunnut rakentaa musiikkiimme mitään epämääräistä säröbassovallia, josta on vaikeaa erottaa soittoa, mutta tällä levyllä basso todellakin korostuu, Duda myöntää. – Vuonna 2016 Piotr kuoli, isäni kuoli, äitini sairastui syöpään, kävin läpi rankan avioeron ja sairastuin itsekin masennukseen, joten kyllä... Kaikkeuden mielestä tässä ei kuitenkaan ollut tarpeeksi kärsimystä Dudan elämään. Ilon kautta ID.Entity-albumin alkaessa soida ymmärtää sekunneissa, mitä Duda täyskäännöksellä tarkoittaa. Ihan synapopiksi Riverside ei tosin ole muuttunut. Ovatko rakennusaineesi elämän valot vai varjot. Minulle progressiivisuus on aina tarkoittanut sitä, että ydinsoundin ympärille voi rakentaa mitä vain. Sen käännöksen tuloksen voi kuulla nyt. Mukana on paljon ytimekästä bändisoittoa ja kasarimaisia koskettimia. Olen kasarilapsi. Mikä tekee sinusta juuri sinut. Kyse oli kuitenkin enemmän siitä, että piehtaroin itse musiikkini kanssa, jonka Riverside sitten soitti albumille. – Riverside on tavattu pistää samaan lokeroon Dream Theaterin, Hakenin ja Leprousin kaltaisten progemetallibändien kanssa, mutta haluan alleviivata, etten ole koskaan kokenut Riversiden soittavan progemetallia. – Mitä Rushiin tulee, jumaloin Hemispheresiä ja rakastan Moving Picturesia, mutta Signals ja Power Windows ovat silti suosikkini, Duda sanoo ja naurahtaa sitten, että aikoinaan juustoisemmista kasarilevyistä ei muka saanut pitää. – Vetäydyin niin syvälle kuoreeni, etten tiedä, voiko Wastelandiä kutsua varsinaisesti Riverside-albumiksi. Dudan mukaan seuraava askel oli kirjoittaa lyriikoita suoremmin. En ole 70-luvun lapsi. – Vaikka olen Riversiden pääasiallinen säveltäjä, en ole koskaan kirjoittanut musiikkia mitenkään bassolähtöisesti, jotta pääsisin itse paistattelemaan soittamisellani. – Kevyimmillään teemat ilmenevät siinä, miten annoin musiikillisen dna:ni kuulua. Halusin olla miettimättä mitään kokeellisuuksia. – Friend or Foe. Hän hymähtelee, että tietää ihmisten pitävän hänen vertauskuvallisesta ”runoudestaan”, mutta nyt oli aika puhua asioista niiden oikeilla nimillä. – Kuka koet olevasi juuri nyt. Vai esitätkö sittenkin jotain mitä et ole. – Tämän ilon kautta taisimme vihdoin saada aikaiseksi Riverside-albumin, jota voi kuunnella aamulla. Se on levy, jolla basso on ensimmäisen kulman takana vaaniva lead-instrumentti. – Saatuani tarpeekseni kaikesta kaihoisasta ja raskaasta päätin, että en tule tekemään seuraavaa Riverside-levyä yksin, vaan se tehdään treeniksellä bändin voimin. Myös niistä sanattomista, joita olen tavannut noudattaa tajuamattani. Parissa kappaleessa innostutaan rokkaamaan kuin Rush. se vasta on jotakin! Oikein käytettynä se värisyttää alkukantaisemmin kuin kitarasoolot. En ole vinyyliajan tyyppejä. Dudan mukaan edes ne kaikkein autuaimmat HUOLETONTA ITSETUTKISKELUA 23. – Se ei ole aina yhtä ilmeistä kuin vaikkapa Les Claypoolin soitto Primusissa tai Jaco Pastoriuksen bassottelu bändeissään, mutta kunnon kirkkaalla ja jämäkällä soundilla soiva basso... Juureni ovat 80-luvun musiikissa, eivät vaikkapa 70-luvun Genesisissä. -aloituskappale on häikäilemätön veto, vaikka itse sanonkin. Se vetää varmasti maton monien alta kaikessa kasarimaisuudessaan ja Rush-henkisyydessään, mutta se on ihan yhtä Riversidea kuin kaikki muukin, mitä olemme tehneet. Riverside tuntuu nyt tehneen lähes vastaavan loikan kuin moni 1970-luvun progebändi teki siirtyessään 1980-luvulle ja uudistaessaan soundiaan tarttuvammalla otteella ja koskettimilla. Niitäkin juttuja on musiikissamme ollut, mutta Riverside on monine sivujuonteineen ennemmin progerockbändi. – Basso on aina ollut tärkeä osa Riversidea. Duda jatkaa, että basso on aina ollut hänelle yhtä tärkeä rockinstrumentti kuin kitara tai rummut. Murheen laaksoista ja polveilevista progeiluista irtaantunut ID.Entity ei ole rennosta otteestaan huolimatta mikään kepeä albumi. Kuka olen. Hän oli kuollessaan 40-vuotias. Duda luettelee arvoituksellisesti. Ja bändilevy ID.Entity todellakin on, Duda sanoo iloa äänessään. – Vietin suruaikaa vuosikausia. Keitä olemme. Olen aina yrittänyt kirjoittaa jotain ”magnum opusta”, kaikkien aikojen progelevyä. – ID.Entity on irtiottoa kaikesta. Rennon irrottelevuuden lisäksi ID.Entity tarjoaa jotain, mitä toivoisi kuulevansa nykypäivän rockissa ja varsinkin metallissa paljon useammin: tarttuvia bassoja. Halusin päästää irti progen kirjoittamattomista säännöistä. olen kiitollinen siitä, että elän ja voin hyvin, elämänsä käänteitä nyt itsekin hymyillen hämmästelevä Duda sanoo. Olen kuitenkin halunnut kirjoittaa erottelevaa soundia, jotta levy soisi kuten bändi. V iime vuodet eivät ole olleet muusikoille ja bändeille helppoja. Seurasi surutyö, jonka aikana Riverside julkaisi lohduttoman Wasteland-albumin (2018). Musiikkiformaattini oli ikuisuuksia kasetti. Jos laulaja-basisti itse ei olisi äänessä, kestäisi hetken tunnistaa musiikki Riversideksi. Ei siten, että kaikesta miksataan jonkinlaista yhtä massaa. Puolalaisen Riversiden kohdalla voi jo ihmetellä ääneen, miten bändi on enää olemassa tai sitä luotsaava laulaja-basisti Mariusz Duda ylipäänsä elossa. – Halusin äänittää levyn täydellä rockasenteella ja katsoa, mitä siitä syntyy. Tai edes metallia. Onko se oikeasti todellista. Riversidessa alusta alkaen soittanut Dudan luottokitaristi Piotr Grudziñski menehtyi äkillisesti seitsemän vuotta sitten. Se ei ole River Down Below -tyylistä aallonpohjaa, jota kuunnellaan illalla yksin pimeässä, viinilasi kädessä ja kyynel poskella. Nyt aloin vain irrotella ja pidin hauskaa Riverside-tyyppien kanssa
Monet ID.Entityn kappaleet käsittelevät sitä, miten vieraantuneita olemme inhimillisistä virheistä, jotka tekevät meistä ihmisiä. Ajat, jolloin lapset halusivat tehdä äidin tai isän ylpeäksi, tuntuvat nyt aika etäisiltä. Silti kukin meistä haluaa välttää niitä ja esittää jotenkin ”vahvempaa” ihmistä. Jotenkin emme olleet koskaan tyytyväisiä mihinkään. – En voi sanoa, että ID.Entity olisi mitenkään poliittinen tai hyökkäävä levy, mutta toteava se on, Duda pyörittelee. Hän ei haaveile suuruudesta vaan tavoittelee tasapainoa, jossa voi elää tasaista ja rauhallista elämää. – Tavoittelemme utopiaa, elämää, jossa kaikki on aina hyvin. Sitten voi vain hengähtää tyytyväisenä, että oikeastaan kaikki on juuri nyt hyvin, hymyillä ja nauttia siitä tunteesta. Joku saattaa kokea neljänkympin kriisin jo 25-vuotiaana, mutta sen luonne on silti sama. Aivan kuten ihmisillä on tapana. Yksinkertaisesti tehdä paineettomasti asioita, joista pidän kaikkein eniten. Sellainen ”me vastaan koko maailma” -asenne, joka sai meidät yrittämään vähän liikaa. – Aloittaessamme Riversiden meitä vertailtiin aina Porcupine Treehen. ID.Entityn konseptista löytyy vieläkin syvempi kerrostuma. – Mieti vaikka niin yksinkertaista asiaa kuin ikäkriisi. Se yrittää ravistella mukavuudenhaluista ihmistä hereillä siitä horroksesta, johon yhteiskunta meitä ajaa tehden meistä samalla yhä helpommin manipuloitavia. Koin taannoin hirvittävää kriisiä kriisin perään, mutta tällä levyllä pohdin paljon sitä, miten arvokkaita asioita elämän varjopuolet ovat. ”Elämästä on tullut yhtä kilpailua toisiamme vastaan, jotta täyttäisimme yhteiskunnan odotukset.” 24. – Tämä ei varmasti ole kovin rock’n’rollia, mutta haluan vain nauttia musiikin tekemisestä ja soittaa sitä ihmisille, jotka pitävät siitä. Kesti vuosia saavuttaa haluamamme piste, ja sitten bändin riemu oli hieman kadonnut. Ja jos emme saavuta kaikkea, olemme epäonnistujia. – Elämästä on tullut yhtä kilpailua toisiamme vastaan, jotta täyttäisimme yhteiskunnan odotukset. – Tarkoitan mielikuvaa, jolla annetaan ymmärtää, että kaikilla ihmisillä on tasavertainen mahdollisuus olla maailman parhaita jossakin asiassa, saavuttaa korkein mahdollinen taso jossain tai yltää merkittäviin asioihin, eikä vähempään pitäisi tyytyä. Me kaikki koemme kriisit omalla tavallamme ja ne ovat erittäin tarpeellisia. Virheet, murheet ja kriisit kuuluvat ihmisen elämään, ne kasvattavat meitä, mutta yhä useampi kokee ne ihmistä huonontavina epäonnistumisina. Ulkopuoliset tahot yrittivät siis määrittää, mitä olemme. Samalla he unohtavat ihan oikeasti elää vähän itselleen. neljänkympin kriisi... Duda jatkaa, ettei hän enää oikeastaan välitä, menestyykö hänen musiikkinsa vai ei. Kaikki on hyvin Jos vertaa siihen Mariusz Dudaan, joka kertoi elämänsä syvimmistä alhoista Pölkyllä-haastattelussa Infernon numerossa 8/2017, tämän juttutuokion Duda on kuin toinen ihminen. – Voitko uskoa, että vielä kymmenisen vuotta sitten jaksoin oikeasti stressata siitä, millaisia arvioita levymme saavat, pitääkö kukaan musiikistamme, monenko lehden kanteen pääsemme ja tulemmeko ikinä jättämään jonkinlaisen lopullisen jäljen tähän maailmaan. – Salaliittoteoriat eivät kiinnosta minua, mutta kukaan ajatteleva ihminen tuskin on välttynyt miettimästä, että moni päättävä ja elämiimme vaikuttava taho haluaa maalailla meille mielikuvia siitä, että olemme omien elämiemme arkkitehteja ja voimme tehdä elämillämme mitä tahansa. onnenhetket eivät saa meitä asettumaan kasvotusten itsemme kanssa. – Olen melkein asiantuntija siinä, miten täysin ihminen voi kääntyä nurinperin. Aina piti olla jotain enemmän tai jotain erilaista. Ihmiset yrittävät määrittää itseään saavutuksilla, jotka eivät ole aina mahdollisia. Emme uskoneet heitä, vaan pidimme kiinni ajatuksesta, että määritimme itse itseämme, ja meillä oli ihan hirvittävä draivi. Viimeistään lähempänä viittäkymppiä on ehkä ihan terveellistä kysyä itseltään, mitä oikeasti haluaa tehdä, ja jopa tehdä vain sitä. – Olen 47-vuotias, eikä minulla ole enää kiire mihinkään. – Huomasin vasta vuosia myöhemmin, että vaikka väitimme itsellemme olevamme itsenäisiä, halusimme vain hyväksyntää. Hän ynnäilee olevansa tätä nykyä huolettomampi kuin koskaan aiemmin ja vitsailee, ettei tällainen elämänasenne voi tarkoittaa mitään muuta kuin sitä, että jokin musertava kriisi heitetään hänen niskaansa minä hetkenä hyvänsä. Kolmenkympin kriisi... Juuri tällaisten mielikuvien rakentelemisella populistit ovat nousseet valtaan kaikkialla
Uutta on sekin, että kaksimi ehiseks i kutistun ut yhtye esittää asiansa paitsi englann iksi myös suomen kielellä. hetkellä hyvin, eikä tunnu siltä, että yhtyeeseen tarvitsisi välttämättä rekrytoida lisävoimia. – Taiteelliset narut on meidän käsissä, mutta kun soitamme keikkoja, pidän livekokoonpanoa tasavertaisena bändinä, rumpali Miko Sipilä sanoo. Vanhat kitaristit erosivat bändistä loppuvuodesta 2017. Virallisesti bändissä on kuitenkin vain minä ja Miko, laulaja-kitaristin roolin ottanut Dimi Pontiac kertoo. Uuden albumin vääntäminen ei tuntunut vaikealta, vaikka tekijöitä oli puolet vähemmän. Helsink iläinen Ranger laulaa kolman nella albumil laan lentävie n pääkallo jen sijasta politiika sta ja nykyma ailman ongelm ista. Asiat ovat tällä TEKSTI ELLI MUURI KAINEN KUVA EMMA GRÖNQ VIST 26. J oulukuussa ilmestynyt Ylös raunioista / Risen from the Ruins päätti peräti kuuden vuoden levytystauon. Rangerille epätyypilliseen hiljaisempaan pätkään liittyy muun muassa lähtö bändin kaksi ensimmäistä levyä julkaisseen Spinefarmin tallista. Etsinnöistä huolimatta sopivia tyyppejä ei löytynyt, joten Ranger on sittemmin toiminut kahden miehen voimin. – Meillä on vakioporukka kavereita, jotka jeesaa meitä ja soittaa mielellään keikkoja
Se oli muka lopullinen kapitalismin voitto. Kuorotkin on pitkälti Mikon säveltämiä. – Halusimme tehdä tietoisesti vähän erilaiset miksaukset, ja löytyyhän sieltä joitakin pieniä eroja. – Käänsimme sanat itse, joten meillä oli vapaus myös muuttaa niitä. Ei tämä nyt ihan siltä näytä, Miko avaa. – Oli hauska huomata, miten joihinkin biiseihin tuli suomeksi vähän erilainen staili ja ääntämys. Kaupunkisissi-biisi kuvastaa meidän ajatuksia aika hyvin. Kolmesta biisistä Guerrilla ja Insurgency päätyivät myös pitkäsoitolle. Rangerin ominainen soundi on paikallaan, mutta Ylös raunioista / Risen from the Ruins -levyllä on myös asioita, joita bändiltä ei ehkä olisi odottanut. – Tämä on meidän ase porvaristoa vastaan. Albumin sävellykset, sovitukset ja sanoitukset ovat täysin kaksikon käsialaa. Yhdistettiin kaikki tämä siihen vanhaan klassiseen speed metaliin ja heviin. Bändi laulaa albumilla ensimmäistä kertaa suomeksi. Sanoitukset ja sanoma pysyivät kummassakin versiossa pitkälti samoina. Oli tarkoituskin, ettei rytmitykset ole täysin samanlaisia, Miko sanoo. – Hän sanoi, että historia päättyi vuonna 1991, kun kylmä sota päättyi. Väitän, että uskalletaan sanoa enemmän kuin moni punkbändi! Kaksikko kuvailee levyn sanomaa musiikilliseksi hyökkäykseksi. Joku saattaa nillittää hevin poliittisuudesta, mutta ainahan se on ollut poliittista, Dimi toteaa. Tykkäämme muutenkin eksoottisesta hevistä, jossa lauletaan omalla äidinkielellä, joten sekin toimi isona vaikutteena, Dimi kertoo. Vauhtikin on paikoitellen hidastunut. Muutamia vierailijoita käytettiin, sillä apua tarvittiin muun muassa kitarasooloihin ja köörilauluihin. – Kuoroihin saatiin inspiraatiota vanhasta Acceptista ja itäblokkihevistä, mutta myös hevin ulkopuolelta, Dimi kertoo. – Olemme jo tehneet pari levyä ja ep:tä perinteistä speed metalia. – Maailma menee päin vittua, mutta emme lähde täältä ilman taistelua, Miko sanoo. Mä toin niihin oman kontrapunktisävellyksen tai muuta, Dimi kertoo. Sen suhteen ei ollut minkäänlaista kynnystä, vaan ratkaisu tuntui päinvastoin luonnolliselta. – Jefferson Airplanellä oli tosi suuri vaikutus. – Ja onhan Kirka levyttänyt Surun pyyhit silmistäni -levyn myös englanniksi. Räppiäkin tuli kuunneltua. Halusimme tuoda hevin duunaritaustaisuuden takaisin. – Mietitään vaikka Judas Priestiä tai Black Sabbathia, biisejä kuten Breaking the Law ja War Pigs. Soundivivahteita, Dimi miettii. Vuonna 2021 ilmestynyt Insurgency-demo toimi esituotantona kolmannelle levylle. Jos se ärsyttää jotakuta, niin sitä ärsyttää totuus, Miko sanoo. Sovellettiin, jos ei saatu jotain rimmaamaan mitenkään, Miko kertoo. – Visio oli koko ajan se, että seuraavana on vuorossa levyn tekeminen. – Äänittämisessä ja miksaamisessa oli ihan tarpeeksi hommaa. – Ei mulla ollut laulajana todellakaan mitään ennakkoluuloja. Emme suinkaan halua viedä kunniaa häneltä, Miko nauraa. Räbälevyillä on aina hyvä tuotanto – ikinä ei tiedä, mitä sieltä tulee! On siellä kuultavissa myös progea, psykedeelistä rockia ja Hawkwindiä, Miko sanoo. – Kuunneltiin paljon 70-luvun suomalaista laululiikemusiikkia, Agit Propia sun muuta. – Soundimaailma alkoi laajentua ja mennä taidemuodossa progressiivisempaan suuntaan, Dimi jatkaa. Historia ei päättynyt Tällä kertaa yhtye halusi purkaa sanoituksiin omaa ahdistustaan ja ottaa rohkeasti kantaa. – Se oli helpompaa! Olemme tehneet musaa kahdestaan jostain 17-vuotiaasta asti, Dimi kertoo. Tämä on Rangerin tapa lähettää terveisiä filosofi Francis Fukuyamalle. Mitään merkittävää ei voi enää tapahtua ja kaikki asiat ovat ratkenneet. 27. Kaksi levyä yksissä kansissa Levyllä on 16 kappaletta, joista puolet on laulettu suomeksi ja puolet englanniksi – siis kahdeksan biisiä kahtena versiona. Ei tunnu loogiselta, että laulaisimme räjähtävistä Marshall-kaapeista ja lentävistä pääkalloista koko ajan, Dimi kertoo. – Annoimme vierailijoille vapaat kädet kitarasoolojen tekemiseen, me vain tuotettiin ne. Ajatus kaksikielisestä albumista syntyi osittain Barón Rojo -hevibändin Volumen Brutal -levystä, joka on julkaistu sekä espanjan että englannin kielellä. Fraasit ”historia jatkuu” ja ”history didn’t end” toistuvat jokaisessa kappaleessa. Rangerin kaksikielinen teos julkaistiin samoissa kansissa, sillä se mahtui yhdelle cd-levylle. – Levyllä on aika suoraa tekstiä siitä, mikä meitä vituttaa. Sanoitukset kertovat etenkin nykymaailmasta ja nyky-Suomesta. Ei siinä viitsinyt ruveta miettimään kaksia kansia. Demolla tuli ideoita, että biisien väleissä voi tapahtua asioita ja voidaan laajentaa instrumentaatiota sun muuta, Miko kertoo
Siitä tuli fiilis, että nyt muuten tehdään tämä juttu ihan itse, Miko kertoo. Sellainen on äärimmäisen myrkyllistä eikä hirveän kauaskantoista. – Odotellaan innolla keikkoja ja muuta, mutta ei tässä tarvitse todistella kenellekään mitään. Tämä on se resepti jolla mennään, mutta mukaan tulee varmasti enemmänkin kokeellisia studiojuttuja ja muuta, Dimi kertoo. – Jotenkin ahdisti tuo aiempi kuvio. – Ekalla levyllä oli Defcon 1 -biisi, joka kertoo siitä, kun kylmä sota käy kuumaksi. Jos sitä vanhaa levytyssopimusta lukee oikein tiukasti, niin emme olisi saaneet tehdä oikeastaan edes demoja. – Semmoinen meininki, että pitää takoa, kun rauta on kuumaa… Me taotaan sitten kun jaksetaan. Soitettiin Lehtisalolle ja sanottiin, että olemme kyllästyneet ison maailman meininkiin. Yhtye uskoo, että homma pysyy jatkossakin tuttuna Rangerinä, mutta mukaan tulee myös uusia kuvioita. Yhtye ei usko, että iso lafka olisi suostunut rahoittamaan tällaista projektia. Stemuja, bensaa ja polttoflindoja Kappaleet eivät kuvasta pelkästään kaksikon ajatusmaailmaa, vaan mukana on myös aidoista tapahtumista kertovia tekstejä. Hän sanoi, että niin on hänkin, Miko kertoo. ”Maailma menee päin vittua, mutta emme lähde täältä ilman taistelua.” 28. Mietittiin miksei me sjungata stadiks. – Me ei tykätä liiasta säätämisestä. – Olemme molemmat toisen polven stadilaisia ja haluamme tietysti vaalia sitä kieltä. Tämä ärsyttävä sanonta, että ”mikäs kiire meillä on tässä valmiissa maailmassa” on ihan täyttä bullshittiä! Kyllä tässä on aika paljon vielä tehtävää, Dimi toteaa. Vaikka just nyt tuntuu siltä, että olisin ihan valmis nauhoittelemaan uutta, Miko nauraa. Tuetaan rohkeita nuoria, kun kytät kaasuttaa ja muuta. Odotan innolla myös ulkomaalaisten fanien kommentteja, miltä tämä kuulostaa heidän korviinsa! Taide edellä Albumin on julkaissut Jussi Lehtisalon pienlevy-yhtiö Ektro, joka oli bändille tuttu jo ennestään. Se olisi kuitenkin aiheuttanut liikaa säätöä. Jotkin jutut piti tietysti laittaa kirjakielellä, mutta ei me lähdetty väkisin vääntämään, Dimi kertoo. Siellä mainitaan YK ja ydinaseet sun muut, Dimi kertaa. – Stadin slangi ry:n nettisivuilta löytyy pdf-sanakirja. Mainitunlainen sanoituskuvasto ei ole Rangerille täysin uutta, joskin sitä on tuoreella julkaisulla huomattavasti aiempaa enemmän. Bändi on ollut olemassa jo lähemmäs 15 vuotta. – Olihan se siistiä soittaa jossain Tokiossa tuhansille ihmisille, mutta toisaalta tuli fiilis, ettei tämä ole ihan meidän mesta, Miko jatkaa. Kaksikko huomauttaa, että tässä vaiheessa painaa myös vankka kokemus. Ei tämä ole mitään huippu-urheilua, Dimi latoo. Ei hätää, sillä ongelmaan on ratkaisu. Nuo on ehkä kaksi ensimmäistä kappaletta, jotka nousee esiin sieltä tappajahaija sarjamurhaajabiisien välistä. – Miksi pitäisi laulaa eri tavalla kuin puhuu. Se on scifi-toimintaelokuvaksi erilainen ja siinä on vahva viesti. Kaksikko huvittuu, kun kerron, etten ymmärtänyt stadiksi kirjoitetuista sanoituksista juuri mitään. Selkein esimerkki tästä on biisipari Putka/Pigs. – Haluamme kehittyä musiikillisesti ja kasvattaa tietämystämme, mikä on ihan tervettä. Jatkuvaa kasvamista vastaan Ranger haluaa tuoda omaa juttuaan vahvasti esille, mutta järkevästi, omalla painollaan. Ranger toivoo, että kuulijat noteeraavat levyn väkevän sanoman – etenkin suomeksi lauletuissa biiseissä. Sieltä vaan kaikki lataamaan, Dimi nauraa. – Kuten Remu sanoi, mukaan tulee tico ticoo, Miko nauraa. Joitakin uusia biisejä on jo syntynyt. – Ehkä sieltä välittyy viesti, josta joku voi oppia, tai alkaa funtsia asioita itse. Se on aika antikapitalistinen leffa, ja fanitimme sitä jo parikymppisinä. Ole oma itsesi ja tee just sen verran kuin haluat ja jaksat. Se siis kertoo myös poliisien vallan väärinkäytöstä. Aluksi ajatuksena oli, että levy olisi julkaistu omakustanteena. Eikä niin, että nyt jätkät tulee vähän liian kovat teostomaksut… – Lehtisalo ei pelkää teostomaksuja! Toisin kuin eräät, Dimi nauraa. – Hyvä että tuli nähtyä se puoli, mutta siinä oli paljon asioita, jotka eivät olleet kauhean hyviä, Dimi miettii. – Toisen säkeistön omistimme jollain tapaa Elokapinalle ja heidän toiminnalleen. Putka on yksi suomenkielisistä biiseistä, joissa lauletaan stadin slangilla. – Se perustuu omakohtaisiin ja myös mun sukulaisen kokemuksiin virkavallan kanssa, Dimi kertoo. – On ihan erilaista olla lafkalla, jossa mennään selvästi taide edellä. – Meillä ei ole mitään tällaista meininkiä, kuten joillakin metallibändeillä, että ne soittaa suurin piirtein jossain isossa monikansallisessa yrityksessä. – Ei tarvitse olla ”top of your game”. Sitten rupesi lyyti kirjoittamaan, Miko sanoo. Täytyy tajuta ja löytää omat rajansa, Dimi sanoo. – Maailma ei ole valmis. Voidaan julkaista näinkin kreisi levy ja siellä ollaan ihan innoissaan. – Ensimmäiseltä demolta löytyy They Leave, johon otimme sanat John Carpenterin samannimisestä elokuvasta. – Ehkä emme olisi tehneet näin radikaalia juttua ilman sitä kokemusta, Miko sanoo
THREEMAN RECORDINGS BLACK PAISLEY HUMAN NATURE ”One of the biggest surprises of 2022. ÄNTERBILA ÄNTERBILA The debut full-length from Sweden’’s Änterbila is a musical homage to the struggles of the peasantry of old, all presented as a masterful hybrid of Black and Folk Metal. BLACK LODGE RECORDS FREDLÖS FREDLÖS Norrtälje bound Fredlös self-titled debut album is finally here, and contains 9 dark, heavy, intense songs in the vein of local contemporary acts suchs as Månegarm and Wormwood. Hell no! The Baboon Show are on the track of questioning authorities and injustice, in whatever shape they come. Strong melodies, heavy riffs and peculiar keyboard loops make ”Imperial Dawn” a must in your record shelf. BLACK LION RECORDS THE BABOON SHOW GOD SAVE YOU ALL! Did they become religious. On Human Nature, Black Paisley delivers 12 absolutely superb melodic rock songs, setting a whole set of new standards...” (Metalized 10/10 BLACK PAISLEY MASK OF PROSPERO HIRAETH Modern Progressive Metal of the highest quality. EARACHE RECORDS WWW.SOUNDPOLLUTION.SE. ”The Loss of All Hope” contains melodies, heavy riffs and pure aggression. BLACK LODGE RECORDS MOONLIGHT SORCERY NIGHTWIND: THE CONQUEROR FROM THE STARS The Finnish Black Metal sensation of 2022 is back with a new mini-album featuring three new songs and a cover. Released now as an extremely limited picture discand a black double LP. AVANTGARDE MUSIC REXORIA IMPERIAL DAWN Rexoria is back with their third studio album, where they have taken their sound to the next level. God Bless You All is an endless rock’’n’’roll party, exactly how it’’s supposed to be KIDNAP MUSIC BLACK STAR RIDERS WRONG SIDE OF PARADISE The former Thin Lizzy members and the reigning masters of anthemic rock’’n roll Black Star Riders return with their hugely anticipated fifth studio album.. NORDVIS PRODUKTION DISSECTION THE SOMBERLAIN Remastered reissue of ”The Somberlain”, theclassic debut album from the Swedish melodic Black/ Death Metal cult band Dissection. For fans of Tesseract, Textures and Periphery. VICISOLUM PRODUCTIONS ABLAZE MY SORROW THE LOSS OF ALL HOPE For the last 30 years Ablaze My Sorrow has sharpened their melodic Death Metal
V uonna 2008 perustettu Silver Bullet on avannut kirjassaan uuden luvun. – Valintaan vaikutti laulamisen ohella aika moni asia. Sanat sopii paremmin solistin suuhun, kun ne saa kirjoittaa itse. Kahdella ensimmäisellä levyllä laulanut Nils Nordling lähti bändistä ”perinteisistä syistä” muutama vuosi sitten ja uutta keulamiestä alettiin etsiä internetin kautta. – Tämä on vähän omituinen juttu. Pestin sai uruguaylainen, Suomessa kolmisen vuotta asunut Bruno Proveschi. Meille on ollut looginen ratkaisu, että minä teen biisit ja laulaja tekstit. Kitaristi kertoo sanoittavansa yleensä vain kertosäkeitä tai muita pätkiä, jotka syntyvät luontevasti kappaletta tehdessä. ESIIN VARJOISTA TEKSTI ELLI MUURIKAINEN 30. Nuo biisit syntyivät siinä vaiheessa, kun meillä ei ollut laulajaa. Uusi jäsen pääsi hyvin mukaan 20. – Annoin Brunolle heti vastuun sanoituksista. tammikuuta ilmestyneen Shadowfall-albumin tekoon. Ei niitä sitten kuitenkaan koskaan vaihdettu! Suurin osa bändin musiikista on Horman säveltämää. – Minäkin teen jonkin verran sanoituksia, ja siinä mielessä on hyvä, että on kaveri, joka osaa englantia hyvin. Puhumme musiikin osalta aika samaa kieltä, sillä hän soittaa klassista kitaraa ja olen itse opiskellut klassista laulua. – Brunon kanssa homma lähti toimimaan hienosti ja löysimme heti yhteisen sävelen. Mooncult (2019) on käytännössä täysin miehen tekemä, Riihimäkeläinen Silver Bullet vannoo mahtipontisen, powerilla ja vanhan liiton hevillä kyllästetyn melodisen metallin nimeen. Miten kemiat osuu yksiin, miten esiintyy ja näin edespäin, kitaristi Hannes Horma kertoo. Stratovariuksen Suomenlämppärinä keikkaillut yhtye lähtee seuraavaksi valloittamaan Eurooppaa. Tällä kertaa kaksi biisiä, singlet The Ones to Fall ja Creatures of the Night, on käytännössä täysin Horman kynästä. Kun en puhu sitä itse natiivisti, voin sitten varmistaa, onko kaikki oikein. Kirjoitin sanat ja ajattelin, että joku tekee jossain vaiheessa uudet tilalle. Yli puolet levyn teksteistä on solistin käsialaa
Konsepteista välittämättä Yhtyeen ensimmäisen albumin Screamworksin (2016) teemana ovat kauhuelokuvat. Albumi on kokonaisuutena aiempia hitikkäämpi. Tällä kertaa ryhmä kaipasi kitaravetoisempaa soundia. Suomi on ollut meille jostain syystä tosi vaikea maa. Uutta yleisöä Shadowfallin äänitykset alkoivat vuoden 2021 puolella, ja joitakin sen biiseistä on esitetty keikoilla jo hyvän aikaa. Toisaalta emme ehtineet reagoida mitenkään, kun kiertue tuli niin lyhyellä varoitusajalla. Kyllä siellä huomasi, että yleisö odotti jonkin verran myös meitä. Halusimme, että se on tuore juttu, kun rundi järjestyy. Shadowfalliin haettiin inspiraatiota muun muassa kirjallisuudesta ja historiasta. – Olen nauhoitellut demoja, ja jatkamme hommaa tekemällä sanoituksia ja muuta. Jälkimmäinen osoittautui isoksi ja raskaaksi projektiksi. – Sen jälkeen pähkäilin, että olisi kiva tehdä musiikkia konsepteista välittämättä. – Mieluusti olisimme laittaneet sen ulos jo aiemmin, mutta siinä ei olisi ollut järkeä, kun tiedossa ei ollut esiintymisiä. Nyt Brunolta on tullut jonkin verran ehdotuksia seuraavaa levyä ajatellen. Niin moni kappale olisi sopinut singleksi, että niiden valitseminen tuotti hankaluuksia. Nyt on tullut tietysti bändejä kuten Battle Beast ja Beast in Black, jotka ovat alkaneet herätellä tätä juttua uudestaan. – Siellä on esimerkiksi H. – Sen takia on mielenkiintoista päästä Eurooppaan katsomaan, millainen meininki siellä on. Se oli yksi syy, miksi lykkäsimme myös levyn julkaisua. Rundin aloituskeikka Tavastialla oli loppuunmyyty hyvissä ajoin, ja valtaosa muistakin paikoista myytiin täyteen viimeistään keikkapäivänä. Tämä on vähän enemmän bändilevy, jos niin voi sanoa. Silti festarit ja niiden järjestäjät eivät ole reagoineet meihin, eivätkä nämä kuviot ole oikein auenneet Suomessa. Meille tällaisen rundin päätarkoitus on juuri se, että saisimme mahdollisimman laajasti uutta porukkaa innostumaan meistä. Meidän kokoinen bändi voi promotoida itseään vain soittamalla keikkoja. – Bändisoittimet jyrää enemmän ja orkesteri on siinä vain lisänä, elementtinä. Levyn julkaisua jouduttiin viivästyttämään noin vuodella osittain pandemian vuoksi. Olen aina toivonut, että jengi toisi mukaan enemmän omia juttuja. Yhtye jatkaa myös uuden musiikin työstämistä. Meillä ei ole massiivista koneistoa taustalla tai mahdollisuutta vaikkapa jättimäisiin striimeihin. Suuntana ulkomaat Bändi on keikkaillut Suomen ulkopuolella ainoastaan Baltiassa, joten Shadowfallin julkaisupäivänä käynnistynyt Euroopan-kiertue Twilight Forcen lämppärinä on ensimmäinen laatuaan. – Jengi oli hyvin messissä, vaikka moni ei ollut varmaan koskaan kuullutkaan meistä. Orkestraatiot ovat aina olleet merkittävä osa yhtyeen musiikkia. – Oli huikeaa päästä tuollaisen bändin messiin. Ehkä bändin potentiaalia ei ole vielä ymmärretty. Mukana on myös henkilökohtaisia, omasta elämästä kumpuavia juttuja, mitä meillä ei ole oikeastaan ollut aiemmin. The Ones to Fall kertoo kristinuskosta ja ristiretkien loppumisesta idässä. ja uudella levylläkin muilta jäseniltä on vain pari riffiä ja ideaa. – Jostain syystä tällainen melodinen metalli ei ole Suomessa niin sanotusti in. Horma kokee, että albumi olisi mennyt täysin hukkaan, jos se olisi ilmestynyt paljon aikaisemmin. P. – Se meni vähän mönkään, kun meillä tuli tämä Strato-rundi ja levy olisi voinut olla pihalla jo silloin. 20 keikan rundi alkoi ennakkoon loppuunmyydyllä illalla Tanskassa. – Vääntelemme toki ideoita yhdessä treeniksellä. Toivotaan, ettei seuraavan levyn ilmestymisessä kestäisi ihan näin kauaa! ”Meidän kokoinen bändi voi promotoida itseään vain soittamalla keikkoja.” 31. Esimerkiksi The Thirteen Nails on niin pitkä, että se on vähän outo valinta sinkuksi, mutta toisaalta se on ollut toimiva livebiisi. Horma kertoo, että somen ja suoratoistotilastojen perusteella valtaosa yhtyeen fanikunnasta on juuri ulkomailla. – Tätä kiertuetta on siirretty jo neljä kertaa. Lovecraftia ja scifiä. Ei tarvinnut soittaa tyhjille saleille. – Yritimme valita biisit, jotka esittelevät mahdollisimman hyvin kaikkia levyn puolia. Paketti on siinä mielessä kiinnostava, että siellä on kaikenlaista laidasta laitaan. Mooncult on puolestaan tarinallinen konseptialbumi 1500-luvun lopun noitavainoista. Ajoitus oli harkittu, mutta loppupeleissä levy olisi kuitenkin saanut ilmestyä vähän aiemmin. Euroopan-kiertueen jälkeen tiedossa on jonkin verran kotimaankeikkoja. – Viime kesänä soitimme Rockfesteillä. Silver Bullet esiintyi Stratovariuksen lämmittelijänä bändin Suomen-kiertueella viime marras-joulukuussa. Se on erikoista siksikin, että Silver Bullet on päässyt esiintymään Metal Capital -festivaalille ja Saarihelvettiin juuri yleisöäänestyksen voittajana
Kahdelle viimeisimmälle kokopitkälle kappaleita on kirjoittanut myös viitisen vuotta mukana ollut kosketinsoittaja Antti Simonen, joka muistetaan aiemmin muun muassa Alghazanthista. Kokeilullisen black metalin parissa nimensä rakentanut ...and Oceans palasi muutama vuosi takaperin kymmenen vuoden breikiltä. TEKSTI JONI JUUTILAINEN KUVA MARKUS LAAKSO 32. Ei ole ihan niin sata lasissa meuhkaamista. – Itsekin oon samaa mieltä, että variaatiota on enemmän, mikä ei ollut välttämättä mitenkään tietoinen juttu, kitaristi ja perustajajäsen Timo Kontio myöntää. Ennen kaikkea albumi tekee selvää pesäeroa edeltäjäänsä ajoittain vaivanneeseen pieneen tasapaksuuteen. Itse ainakin tykkään, että se on soundillisesti tosi erotteleva, eli miksaus ja masterointi on onnistuneita. Bändin sävellyksistä ovat aiemmin vastanneet pääosin kitaristikaksikko Kontio ja Teemu Saari. UUDEN ALUN TOINEN ISKU P ietarsaarelaisen ...and Oceansin kolmen vuoden takainen Cosmic World Mother -paluulevy esitteli monilta osin uudistuneen bändin. Siitä tuli sellainen kuin tuli, eikä tätä toistakaan mietitty sen kummemmin. Nyt valmiina on uuden tulemisen toinen levy, joka osoittaa, että muotoaan uudistaneelta yhtyeeltä löytyy paljon ruutia. Albumin sisältö oli pätevää ja vastaanotto positiivinen, mutta vasta uunituore As in Gardens, So in Tombs -kiekko päästää sekstetin todellisen luovuuden valloilleen. – Paluulevy vain piti saada ulos, ei siinä ollut mitään synnytyskipuja. Uuden kanssa oli enemmän aikaa, ja siltä meidän oma soundi tulee esiin ehkä pikkuisen paremmin
Suurin osa siitä, mitä siltä tulee, on hyvää shittiä. – Antti on kaikin puolin helvetin lahjakas kaveri. Siinä on enemmän konepohjaista synalähestymistapaa, kun taas esimerkiksi seuraava sinkku, The Collector and His Construct, on Timon biisi ja suoraviivaisempaa riffitykitystä, Hanski kertoo. – Me heitettiin niiltä muutama kappale viime kesänä, ja ainakin A.M.G.O.Dilta tullaan soittamaan todennäköisesti aina jotakin, Kontio arvelee. Teillä on alla muutama keikka. – Eka julkaistu sinkku, Cloud Heads, oli nimenomaan Antin biisi. Musta tuntuu, että se on yksi syy, miksi levystä tuli vähän monipuolisemman kuuloinen kokonaisuus. Itsehän sitä tekee kaiken maailman vammaisia juttuja, mikä on vain positiivista. – Sillä on tosi erilainen tapa tehdä biisejä kuin Timolla. – Uudella levyllä on muutama kohta, missä en tajunnut yhtään, mitä vittua se jätkä siellä soittaa. – Ei niissä nyt varsinaisesti mitään haastavaa ole. Minusta se on hyvä esimerkki siitä, kuinka erilaista hänen tekemisensä on. Pyöreä kieli Yhtye profiloitui alkuvuosinaan erityisen vahvasti solistiinsa Kena ”K-2T4-S” Strömsholmiin. – Antti teki viime levyllekin biisejä, mutta nyt niitä tuli neljä, basisti Pyry Hanski ynnäilee. Miehen ajassaan poikkeukselliset sanoitukset ja eksentrinen lavapersoona olivat merkittävä osa ...and Oceansin underground-suosiota ja ovat kantaneet aina näihin päiviin saakka. Simosen sävellykset istuvat kitaristien biisiaihioiden joukkoon mainiosti. Kuinka uusi materiaali toimii lavalla. Ovatko kosketinsoittajan sävellykset jotenkin erityisen haastavia. Se pitää vähän varpaillaan ihan studiotakin ajatellen, Kontio toteaa. Tilalle astui muun muassa Finntrollista tuttu Mathias Lillmåns. 33. Strömsholm jäi bändin kelkasta yllättäen vuonna 2019. Keikoille on hiipinyt hiljalleen myös 2000-luvun alkupuolen ”konelevyjen”, A.M.G.O.Din ja Cypherin, materiaalia. – Oikein kivasti, ei muuta kuin seuraaville keikoille vähän lisää uutta, Kontio sanoo. Hyvin ne sävellykset kuitenkin istuvat kokonaisuuteen, ja kuten Pyry sanoi, ne on hyvinkin erilaisia, eikä ainakaan minulla tulisi mieleenkään tehdä kitaralla sellaisia sävelkulkuja. Sitten kun niihin lisää riffin, ne ovat aika suoraviivaisia kappaleita. – Keikkasetti rupeaa vaan olemaan jo aika haastava, kun lättyjä alkaa olla sen verran monta ja melkein kaikilta pitäisi soittaa jotain. Homma riippuukin siitä, miten kitarat saa istumaan siihen päälle, Kontio sanoo
Minkälaisista aiheista olet kirjoittanut. Eihän esimerkiksi keikkahommien onnistumista voi tietää ennen kuin ollaan tunnettu pitkän aikaa, eli meidän kohdalla jäsenet on kavereita tai kaverin kavereita, Kontio sanoo. On kirjoittajan etu tehdä niin kuin itse haluaa. Sitten näin levyn melkein valmiin kannen. – Se tuntui samaan aikaan hienolta ja myös vähän oudolta. As in Gardens, So in Tombsilla kuullaan pitkästä aikaa myös ruotsiksi laulettuja tekstejä. – Vanhemmat fanit kyllä muistavat meidät, mutta meidän pitäisi päästä veivaamaan keikkoja, Kontio toteaa. Mutta mä en halunnut tehdä väkisin mitään outoa. Nuo levyt johtuivat paljon paitsi siitä myös omasta kokeilunhalusta. – Hyvältä soundaa, mä diggaan kans, Kontio pistää väliin. Ilmeisesti ne olivat ihan ok juttuja, koska kukaan ei ainakaan sanonut, että ”älä soita noin”. Meillä on vapaus tehdä just sitä mitä halutaan, eli eihän sitä tiedä, mitä seuraava levy tuo tullessaan. Sanoituksissa mentiin fysiikan lakien mukaan, ja konsepti oli, että energia on ikuista ja muuttaa aina muotoaan. Kysyin, onko mitään valmista tekstiä, ja Timo sanoi, että olisi parasta, jos kirjoittaisin koko albumin sanoitukset alusta loppuun. En nyt sanoisi, että mitään 18–19-vuotiaita, mutta sellaisia 25–30-vuotiaita, ihan uusia naamoja. – Aika moni varmaan odotti, mitä se Kena on keksinyt tällä kertaa, hah hah. Mutta se ei ole tullut ulos ihan luonnollisesti. – Ei, hyi saatana sitä seulomista ja läpikäyntiä. Nyt ollaan vähän kypsempiä, eikä ole enää tarve tehdä jotain ihmeellistä ja erilaista vain sellaisen tekemisen takia. – A.M.G.O.Din ja Cypherin aikaan samankaltaista muutosta oli monella muullakin – varsinkin Norjassa. Ollaan siis oltu kavereita yli 20 vuotta, Lillmåns avaa puheenvuoronsa. Tuntuuhan se siis oudolta soittaa Trollfania, mutta samaan aikaan se on ihan helvetin hienoa. – Sinkkuvideoiden kommenteista näkee, että on porukkaa, jotka kuulee meistä ekaa kertaa ja on heti messissä. ”Entisen ...aO:n” kaikki levyt olivat keskenään täysin erilaisia, kun taas kaksi viimeisintä ovat selkeästi yhteneväisiä. Mun melodianteko on aina tällaista ja mukana saattaa olla joitain pohjariffejä, jotka ovat melkein yksi yhteen jonkun vanhemman kanssa, Kontio sanoo. Ajattelin, että menen vähän vanhemmalla tatsilla ja yritän ruotsiksi. Sellainen pieni kutina oli, että teenkö mä liian ”normaalit” sanoitukset... – On ihan mahdollista, että seuraava albumi on samanlaista – tai sitten sieltä tulee Cypher kakkonen, jos se tuntuu meistä kaikista luonnolliselta jatkumolta. – Oli myös tosi makeeta päästä levyntekoprosessiin mukaan ihan alusta asti. Ei oikein jaksa sellaista. Sellainen kuukausi ennen studiota Timo soitti ja kysyi, haluaisinko mä myös laulaa levyllä. Oli kyse mistä musiikkityylistä tahansa, fanit vanhenevat bändin matkassa. Yhtyeeseen liittyminen kolmisen vuotta sitten aiheutti Hanskissa ristiriitaisia tunteita. ...and Oceansin fanikanta tuntuu olevan jo pitkälti keski-ikäistä, mutta mukaan on astunut hiljalleen myös tuoreempaa polvea. – Mä en ehtinyt ottaa liikaa stressiä, koska oon tuntenut Timon, Teemun ja Kenan ihan teini-iästä asti. Homma meni siis vähän sen mukaan, Kontio sanoo. – Henkilökohtaisesti en haluaisi lähteä sellaiseen, koska täytyy paitsi osata soittaa myös olla hyvä jätkä, jonka kanssa tulee toimeen. – Kaikki mitä teen, tulee kuulostamaan aina suunnilleen tällaiselta, enkä mä välttämättä edes halua hakea mitään sen ihmeellisempää tällä bändillä. En ehtinyt sen kummemmin miettimään, oli vain pakko yrittää laittaa kynä käyntiin. – Kyse on siitä, miten niitä rakennellaan eli pistetään liidiä päälle, komppia mukaan ja niin edelleen. – Edelliselle levylle mun piti ihan vain tulla tuottamaan kielisoittimia, eli tsekkaamaan vähän soundeja, vireitä ja muuta sellaista. – Uudella on sellaiset kappaleet kuin Likt törnen genom kött ja bonarina julkaistava Samlarens valv, jotka on vähän sellaisia skandiblack metal -ralleja. Onko pysyvä linja vihdoin löytynyt. Jos ajattelee ysäriä, kun me tehtiin ensimmäisiä levyjä, niin Norjan, Ruotsin ja koko maailman skenet kulki siinä sivussa ja sinfoninen black metal – ja black metal yleensäkin – oli suhteellisen nuorta. – Cosmic World Motherin kohdalla mulla ei ollut mitään ideaa, mistä alan kirjoittaa. Jyväskylässä oli eturivissä yksi tyyppi, joka innostui ihan kauheasti kun me soitettiin Cloud Heads, Lillmåns nauraa. Sai olla mukana sovittamassa biisejä ja omia bassokuvioita ihan vapain käsin. – Joo, ruotsi on ehkä astetta melodisempi kieli, Lillmåns jatkaa. ”Kaikki mitä teen, tulee kuulostamaan aina suunnilleen tällaiselta, enkä mä välttämättä edes halua hakea mitään sen ihmeellisempää.” – Timo Kontio 34. – Siinä on paljon vokaaleja ja se on jotenkin pyöreämpää kuin englanti, hah hah. Koen asian niin, että mitä sitä muuttamaan, kun homma toimii. Oletteko hakeneet uusia jäseniä jonkinlaisen hakuprosessin kautta. Olen kuunnellut koko nuoruuteni ...and Oceansia, joten homma lähti jostain takaraivosta. Kuuntelin samalla kaikki demot ja silloin tuli fiilis, että se on sellainen ”energialevy”. Uudella albumilla jatkan tuota teemaa vähän. – Se voi olla sitäkin. Ei tarvetta erikoisuuteen Uusi albumi on selkeästi modernia ...and Oceansia, mutta sen sävellyksistä on löydettävissä paljon viitteitä myös vanhaan materiaaliin – erityisesti vuonna 1999 ilmestyneeseen The Symmetry of I – The Circle of O -levyyn. Ihan vain katselemaan, että kaikki toimii niin kuin pitääkin. Nytkin Pete [Seikkula, aiempi basisti] oli itse kysynyt Pyryä messiin. Näyttää ihan positiiviselta sen suhteen, että niitä uusiakin kuulijoita löytyy. – Varsinkin nyt, kun heitettiin pari keikkaa Helsingissä ja Jyväskylässä, eturivissä oli suht nuorta väkeä. Joka biisissä katsotaan aihetta eri näkökulmasta, eli ihmisten uskonnot, elämänkatsomukset ja tavat ovat periaatteessa eri keinoja päästä samaan lopputulokseen. Kun me soitettiin vanhoja biisejä, ne eivät oikein ymmärtäneet niiden päälle vaan diggailivat enemmän Cosmicin kappaleita. Kahta ensimmäistä ...and Oceans -levyä tuli kuunneltua omina yläasteaikoina ihan älyttömästi. – Mun mielestä nämä kaksi viimeisintä levyä on tulleet aika luonnollisesti, Hanski sanoo. – Mä olen kirjoittanut oikeastaan aina englanniksi, joten aluksi oli vähän vaikeaa kirjoittaa ruotsiksi. Uutta ja vanhaa Bändin kokoonpanoon kuuluu aiemmin mainittujen ohessa myös rumpali Kauko Kuusisalo, joka edustaa yhdessä 29-vuotiaan Hanskin kanssa ...and Oceansin ”nuoriso-osastoa”. Eli ette laita lehteen hakuilmoituksia. Yritin kirjoittaa niiden sanoitukset englanniksi, mutta se ei vain istunut mitenkään. Mulla on kuitenkin nykyään toinen bändi [Dispyt], jolle olen kirjoittanut kaksi täyspitkää ja pari ep:tä ruotsiksi, eli siinä on saanut vähän treeniä..
FRI 10.2.2023 HELSINKI, ON THE ROCKS SAT 11.2.2023 TAMPERE, YO-TALO WITH SPECIAL GUESTS NEM AGENCY IN ASSOCIATION WITH DECIBEL TOURING PRESENTS
Top-10-listaukset niin kotimaan kuin ulkomaailman osalta löydät tuonnempaa. D IR K B E H LA U T II N A R O U TA M A A 36. Tami Hintikka MOTHER OF GRAVES Where the Shadows Adorn GRACELESS Chants from Purgatory RIPPED TO SHREDS Jubian BLOODBATH Survival of the Sickest DREAM UNENDING Songs of Salvation EP: WORM Bluenothing EI-RASKAS: MØ Motordrome Jukka Hätinen HEBOSAGIL Yössä CHAT PILE God’s Country BORIS Heavy Rocks DRUDKH All Belong to the Night MIZMOR & THOU Myopia Infernon toimituskunta on valikoinut jälleen menneen vuoden kovimmat albumit. Diversum SYLVAINE Nova EP: ESCHATOLOGY Eschatology Eetu Järvisalo EDGE OF HAZE The Convoy of Ruin GHOST Impera EVERGREY A Heartless Portrait (The Orphean Testament) CARPENTER BRUT Leather Terror KORN Requiem EP: HANGING GARDEN Neither Moth nor Rust EI-RASKAS: NELJÄ RUUSUA 1000X Toni Keränen OZZY OSBOURNE Patient Number 9 UGLY KID JOE Rad Wings of Destiny DEVIN TOWNSEND Lightwork LORNA SHORE Pain Remains HEAVY METAL PERSE Jumalia paossa EP: FRANK BELLO Then I’m Gone EI-RASKAS: LIZZO Special Jukka Kittilä JK FLESH New Religions Old Rules AUTOPSY Morbidity Triumphant DRUG CHURCH Hygiene RUSSIAN CIRCLES Gnosis SICKNESS Daemones Sub Terra EP: JK FLESH Veneer of Tolerance EI-RASKAS: SUEDE Autofiction Sara. VUODEN 2022 RASKAIMMAT LISTANIKKARI TERO LASSILA EI-RASKAS: JENNY HVAL Classic Objects Niko Ikonen DRUDKH All Belong to the Night SIGH Shiki IANAI Sunir MEDIEVAL DEMON Black Coven SYNTELEIA The Secret Last Syllable EP: MORTUARY DRAPE Wisdom Vibration Repent EI-RASKAS: JULMA-HENRI / AAA aaa Joni Juutilainen APOGEION Astrolatria I: Initiatio ARCTORA The Storm Is Over BLACKBRAID Blackbraid I IN THE WOODS... Äänestykseen osallistui 20 infernolaista. Blind Guardian. Sitä ennen tarjolla on Inf-tyyppien henkilökohtaiset kärkiviisikkolistat, joita on saanut höystää halutessaan paitsi ”ei-raskaalla” valinnalla myös vuoden kovimmalla raskaalla ep-levyllä (top-5-levyt eivät ole parhausjärjestyksessä)
Koskinen R.A.M.B.O. G E O R G E C H IN D IR K B E H LA U T O M I H E N T T U N E N Ghost. KARJALAINEN Soulavaris Aki Nuopponen CULT OF LUNA The Long Road North ISAFJØRD Hjartastjaki LORNA SHORE Pain Remains KUOLEMANLAAKSO Kuusumu SHAPE OF DESPAIR Return to the Void EI-RASKAS: LITKU KLEMETTI Asiatonta oleskelua Marko ”Mape” Ollila LORNA SHORE Pain Remains SEVENTH WONDER The Testament DYNAZTY Final Advent CIVIL WAR Invaders MEGADETH The Sick, The Dying… and The Dead! Matti Riekki BLIND GUARDIAN The God Machine BLOODBATH Survival of the Sickest CULT OF LUNA The Long Road North DIRT Deadbeat SARA Pimeys EP: GOTT To Hell to Zion EI-RASKAS: SUEDE Autofiction Vesa Siltanen STONED STATUES Stoned Statues GAUPA Myriad SARA Pimeys OZZY OSBOURNE Patient Number 9 LONG DISTANCE CALLING Eraser EI-RASKAS: ERJA LYYTINEN Waiting for the Daylight Jaakko Silvast HEAVY METAL PERSE Jumalia paossa SEVENTH WONDER The Testament DENIGRATE Blackguard RIOT CITY Electric Elite GHOST Impera EP: ADAMANTIS The Daemon’s Strain EI-RASKAS: PILVI MARIA Valo Aadolf Virtanen SOILWORK Övergivenheten JOE LYNN TURNER Belly of the Beast HÄLLAS Isle of Wisdom EXISTENCE DEPRAVED Dissonant Image SCORPIONS Rock Believer EI-RASKAS: MARTTI SERVO & NAPANDER Tulppa auki! Teemu Vähäkangas TERROR Pain into Power CONAN Evidence of Immortality TRAITOR Exiled to the Surface SCHIZOPHRENIA Recollections of the Insane THE TROOPS OF DOOM Antichrist Reborn EP: WOLFBRIGADE Anti-Tank Dogs Voivod Her Shadow. Defy Extinction CULT OF LUNA The Long Road North MESHUGGAH Immutable VOIVOD Synchro Anarchy THE MARS VOLTA The Mars Volta EI-RASKAS: MIKAEL ÅKERFELDT Clark Miika ”Mega” Kuusinen DISILLUSION Ayam HEBOSAGIL Yössä RIOT CITY Electric Elite TOXIK Dis Morta VIVISEKTIO Uusi normaali EP: VIGILANCE Vigilance EI-RASKAS: TIMO RAUTIAINEN & VILLE OJANEN Timo Rautiainen & Ville Ojanen Tero Lassila LORNA SHORE Pain Remains SAOR Origins KUOLEMANLAAKSO Kuusumu BLOODYWOOD Rakshak HEAVY METAL PERSE Jumalia paossa Mikko Malm SIGH Shiki HER SHADOW The Ghost Love Chronicles JO QUAIL The Cartographer MESHUGGAH Immutable SEPTICFLESH Modern Primitive EP: SEPULCHRAL CURSE Deathbed Sessions EI-RASKAS: MARY HALVORSON Amaryllis/Belladonna Elli Muurikainen AVANTASIA A Paranormal Evening with the Moonflower Society BLIND GUARDIAN The God Machine HEAVY METAL PERSE Jumalia paossa THE HELLACOPTERS Eyes of Oblivion SABATON The War to End All Wars EP: THE HELLACOPTERS Through the Eyes of the Hellacopters EI-RASKAS: J. M IK A E L E R IK SS O N 37. Kari Koskinen THE CHASM The Scars of a Lost Reflective Shadow HEAVY METAL PERSE Jumalia paossa HER SHADOW The Ghost Love Chronicles THE ANTICHRIST IMPERIUM Volume III: Satan in His Original Glory EXISTENCE DEPRAVED Dissonant Image EP: NAPALM DEATH Resentment Is Always Seismic – a Final Throw of Throes Kimmo K
MORBIFIC Squirm Beyond the Mortal Realm 09. SEVENTH WONDER The Testament 09. BRYMIR Voices in the Sky 10. FORESEEN Untamed Force V U O D E N 20 2 2 R A S K A IM M A T T O N I SA LM IN E N M IK E E LL IO T 38. SARA Pimeys 03. RIOT CITY Electric Elite 10. GHOST Impera 05. CULT OF LUNA The Long Road North 04. HER SHADOW The Ghost Love Chronicles 04. HEBOSAGIL Yössä 07. STONED STATUES Stoned Statues 06. SIGH Shiki 07. BLIND GUARDIAN The God Machine 03. DRUDKH All Belong to the Night KOTIMAA 01. HEAVY METAL PERSE Jumalia paossa 02. SPIRITUS MORTIS The Great Seal 08. LORNA SHORE Pain Remains 02. ULKOMAAT 01. ARCTORA The Storm Is Over 05. OZZY OSBOURNE Patient Number 9 06. BLOODBATH Survival of the Sickest 08
o u l u , t u l l i s a l i k m i e n t e r t a i n m e n t , r t n t o u r i n g & N e m a g e n c y p r o u d l y p r e s e n t. t a m p e r e , p a k k a h u o n e s a t 1 . h e l s i n k i , v a n h a y l i o p p i l a s t a l o f r i 3 1 . h e l s i n k i , v a n h a y l i o p p i l a s t a l o f r i 3 1 . w e d 2 9 . 4 . 3 . o u l u , t u l l i s a l i k m i e n t e r t a i n m e n t , r t n t o u r i n g & N e m a g e n c y p r o u d l y p r e s e n t M IK E E LL IO T w e d 2 9 . 3 . 3 . 3 . 4 . t a m p e r e , p a k k a h u o n e s a t 1
Sky Void of Stars on melankoliansa popja jopa kasarisävyin värittävä, vapautunut teos. VIRTAVIIVAINEN Jonas Renksen uusi motivaatio Katatoniaan ei laannu. Kun kiertäminen kävi mahdottomaksi, uusia biisejä syntyi heti edellislevy City Burialsin julkaisun jälkeen. VAPAA JA TEKSTI JUKKA KITTILÄ KUVAT MATHIAS BLOM, JEREMY SAFFER 40
Kaikkia Tonight’s Decisionin (1999) ja Last Fair Deal Gone Downin (2001) ystäviä tuo käänne ei puhutellut. Ja Colossal Shade ehdottomasti huutaa paikkaansa keikkasetissä. Myös tämä levy on seurausta tuosta nälästä. Uuden Sky Void of Stars -levyn kappaleista esitettiin vain jo singleinä julkaistut Atrium ja Austerity. Kiertueista ei sopinut edes haaveilla. Edellinen levy City Burials julkaistiin huhtikuussa 2020, koronapandemian ensimmäisen aallon kourissa. Dead End Kingsin (2012) ja progevetoisemman The Fall of Heartsin (2016) jälkeen Katatonia jäi tauolle. Noilla albumeilla Katatonia modernisoi ilmaisuaan askel askeleelta progressiivisesti virittyneeseen metallin ja rockin välimaastoon. VIRTAVIIVAINEN VAPAA 41. Sky Void of Stars on kahdestoista Katatonia-albumi. Tauko teki kuitenkin tehtävänsä, ja City Burials oli uudelleen löytyneen motivaation tulos. En väitä, että setin rakentaminen olisi meille valtava ongelma, mutta käy se levy levyltä hieman hankalammaksi. Kun alan kirjoittaa uutta Katatonia-levyä, haluan että siitä tulee uusi suosikki mahdollisimman monelle. Aistimme kyllä viimeistään treeneissä, istuuko kappale tämänkertaiseen settiin vai ei. Vankin asema keikkavalikoimassa on Viva Emptinessin (2003), The Great Cold Distancen (2006) ja Night Is the New Dayn (2009) kappaleilla. Sky Void of Stars ei tosiaankaan syntynyt pakotetusti, vain siksi, että pääsisimme taas kiertämään. Vaikka ruotsalaisyhtyeen keikoilla ei kuulla enää varhaisinta doomin ja deathin katkuista tuotantoa, kappaleiden valikoiminen on melkoinen urakka. Katatonian keikkasettiin on nyt siis tunkua kahden tuoreen albumin verran. Eikä työ käy helpommaksi. Katatonia-solisti Renkse ei vielä suoranaisesti lupaa Colossal Shadelle paikkaa keikkasetissä, vaikka biisin voiman tunnustaakin. – Se kieltämättä kiteyttää, mistä keikoissamme on kyse. – Joko soitamme kolmituntisia keikkoja The Curen tapaan tai uhraamme joitain fanien suosikkibiisejä raivataksemme tilaa uusille kappaleille, Renkse toteaa. Parempi olla lupaamatta. Mutta tokkopa Katatonia olisi koskaan voinut ylittää jälkimmäisen mestarillista melankoliavyöryä toisella kaltaisellaan. Renkse asetti kyseenalaiseksi, oliko yhtyeellä enää tulevaisuutta. – Koska meillä ei ole varaa kolmituntisiin keikkoihin, joudutte tyytymään jälkimmäiseen vaihtoehtoon. Kenties sitä on myös Sky Void of Stars, Renkse myöntää – Tauon jälkeen meillä oli valtava nälkä jatkaa Katatoniaa, kurkottaa tulevaan. Jonas Renkse naurahtaa. Eikä ilmaisun muutos ole koskaan vaatinut tinkimistä melankoliasta. Taannoisella Yhdysvaltain-kiertueella kappaletta ei kuultu. ” W e are gathered here tonight.” Jos noilla sanoilla käynnistyvä Colossal Shade ei avaa Katatonian tulevia keikkoja, tämän jutun kirjoittaja on pettynyt. Kenties on joku muukin
En väitä, että keskitempoisen suora poljento olisi vahvasti kallellaan Dion suuntaan. Ja ihanaahan se on. Sain pelehtiä biisien kanssa niin pitkään kuin halusin, kunnes lopulta koin, että okei, nyt tämä kappale on valmis. Tiesin, ettei tekemisiäni tuomittaisi vielä pitkään aikaan. Tästä(kin) Sky Void of Stars on selkeä osoitus. – Saatat olla oikeassa. – Muistan, kun kuuntelimme Jonasin demoa biisistä. Varmasti sävellyksiini vaikuttaa sekin, että olen kuunnellut viime aikoina popimpaa kamaa. Lapsuus tekee paluun Vapaus on tuonut mukanaan yllättäviä sävyjä. Sky Void of Stars kumpuaa myös vapaudesta, jonka City Burialsin jälkeinen kiertueettomuus ja Peaceville-levytyssopimuksen päättyminen Renkselle tarjosivat. Kenties tämä levy syntyi kaipuusta takaisin keikoille. – Tiedän täsmälleen, mitä tarkoitat. – Levyltä löytyy juttuja, jollaisia emme taatusti olisi ajatelleetkaan vuosikymmen sitten. Sekin levy on kuitenkin ansainnut uuden tutustumisen. Odottamattominta Sky Void of Starsilla on kuitenkin se, miten vahvasti 1980-luku hetkittäin soi. Tuo voi olla ainakin osaselitys. – Tuokin on osoitus musiikin laadusta, vaikka se tarkoittaisi, etteivät levymme vastaa kaikkien odotuksia tai normeja. Tälle kuulijalle kyseinen levy oli nimetty jopa tragikoomisesti, niin umpikujassa Katatonia kuulosti tuolloin olevan. Se Katatoniassa kiehtoo. Emme julkaise yhtäkkiä elektronista albumia Kraftwerk-kuteisiin sonnustautuneina. Yllättävämpi on Impermanencen stadionkertosäe, jolla laulaa myös Soen-solisti Joel Ekelöf. Olen kanssasi täysin samaa mieltä, että biisit ovat suoraviivaisempia, tarttuvampia. Mutta etenkin Atrium-singlellä kuulostaa kuin Renkse kanavoisi rakkauttaan häpeämättömämmin kuin koskaan. Heidän reaktionsa sen sijaan ovat miltei identtiset, kun mainitsen kuulevani uudella levyllä aiempaa vahvempia popvaikutteita. No, nyt on aika ottaa vastaan seuraukset ja palata sorvin ääreen. Minkä 42. Sandin luonnehtii Katatonian ominaispiirteitä oman umpikujan kuninkuudeksi, viitaten Dead End Kingsiin. Oli lopulta vain ja ainoastaan luonnollista luoda katse taakse ja kokeilla, mitä muistot ja nostalgia voisivat tarjota musiikillemme. Renkse tähdentää, ettei yhtyeellä ole tarvetta kyseenalaistaa tyyliään ja keksiä itseään uudelleen. Itsekin sain biiseistä nopeammin kiinni kuin edellisten levyjemme materiaalista. Yhtäkkiä huomasin, että tästähän on syntymässä uusi Katatonia-biisi. Toivottavasti ne vievät meitä yhä vain kohti parempaa, solisti naurahtaa. Mutta ei niitä silti ennustanut Katatonia-levyllä kuulevansa. Renkse käy pohtimaan 1980-luvun sekä sen musiikin ja popkulttuurin merkitystä itselleen: – Ainahan sitä käy yltiöpäisen romanttiseksi muistellessaan menneitä. Mitä Kentiin tulee, se vaikuttaa musiikkiini aina, tietenkin, Renkse sanoo. Juuri siitä popmusiikissa on mielestäni kyse: se on helpommin omaksuttavaa, helpommin korvamadoksi päätyvää. Musiikkimme on kuitenkin sävykästä, kaukana purkkapopista. Renkse ja Sandin räjähtävät nauramaan. Uutta musiikkia tuskin olisi vieläkään syntynyt. Eivätkä kasarivälähdykset rajoitu heavyyn. Biisi sai alkunsa, kun hölmöilin kitarani kanssa, hain riffiä, joka soundaisi Lick It Up -kauden KISSiltä. – Se on todellinen Phil-filli! Sitä työstettiin huolella, äänitettiin monta tomiraitaa, jotta lopputulos olisi elämää suurempaa jytinää, Sandin virnistää. Myöhemmällä iällä sitä vain elää niin sanotusti normaalisti, ei opi niin paljon ja ehkä kadottaa jotain seikkailunhalustaan. Tuomio saa odottaa Renkse lausuu Katatonia-nimen englantilaisittain. Olin kehittyvässä iässä, opin ja omaksuin valtavasti. – Muutoksemme eivät ole dramaattisia vaan hienovaraisia. Ne ovat ymmärrettäviä, kun ottaa huomioon, minkä ikäisiä Renkse ja kitaristi Anders Nyström – toinen alkuperäisjäsen – ovat. Renksen rakkaus Ruotsin pop-rockjättiläiseen Kentiin on ollut tiedossa jo vuosikymmenet. Kenties kirjoitin alitajuisesti biisejä, jotka varmasti toimivat livenä. – Kenties popimpiin vivahteisiin vaikutti myös tuo vapauden kokemus. Tuotantoon mahtuu levyjä, jotka haastavat, uuvuttavatkin, mutta saavat palaamaan äärelleen. On puhuttava uudemman kerran Colossal Shadestä. Uusi levy ilman kiertuetta on melkoinen koettelemus muusikon mielenterveydelle. Colossal Shade on Jonasin tyylikäs kunnianosoitus musiikille, jota rakastamme, Sandin sanoo. Voimme yleensäkin tehdä mitä lystää, ja kun edessä ei ollut mitään konkreettista, itseluottamukseni sai lisäpotkua. Ympyrä sulkeutuu, lapsuus tekee paluun, Renkse toteaa. – Se oli vapauttavaa. Mutta biisin säkeistö on silti niin Dioa kuin Katatonia olla voi. Samaan aikaan omassa ilmaisussa on kuitenkin tehtävä rohkeita valintoja. – Jonasin biisit ovat lauluvetoisempia, jos Katatonian musiikista voi sanoa niin. Atriumin ja Opalinen Kent-sävyt ovat lopulta loogisia. Mutta kyllä 80-luku oli itselleni parasta mahdollista aikaa. Emme kehittele strategioita miellyttääksemme kaikkia, vaan teemme niin kuin oikeaksi kussakin tilanteessa koemme, Sandin korostaa. Joka jätkällä oli leveä virne kasvoillaan, olemmehan kaikki kasarihevin ystäviä. Mutta jos pandemiaa ei olisi tapahtunut, vetäisimme nyt City Burials -kiertueen viimeisiä keikkoja. Sitten tartuin saman tien seuraavaan ideaan. Tuoreutta ne kyllä tarjoavat. Basisti Niklas Sandin taas ruotsalaisittain. Nuo hienovaraiset muutokset kumpuavat meitä inspiroivasta musiikista, popkulttuurista, elämästä yleensäkin, Sandin sanoo. Sclera sisältää rumpufillin, jota tuskin kukaan Phil Collinsin In the Air Tonightin kuullut voi ohittaa yhteyttä huomaamatta. Pop-elementtien myötä Katatonialle ominainen rohkeus tehdä mitä haluaa nousee vielä tavallista kuuluvammaksi. Ehkä biisien tekeminen rullasi niin hyvin juuri siksi, ettei edessä häämöttänyt deadlinea, Renkse pohtii. Hän jatkoi biisien kirjoittamista oitis City Burialsin julkaisun jälkeen, ilman aikatauluja, ilman deadlinea – ilman paineita
Kun alan kirjoittaa uutta Katatonialevyä, haluan että siitä tulee uusi suosikki mahdollisimman monelle.” – Jonas Renkse. ”Sky Void of Stars ei tosiaankaan syntynyt pakotetusti, vain siksi, että pääsisimme taas kiertämään
Nuo hienovaraiset muutokset kumpuavat meitä inspiroivasta musiikista, popkulttuurista, elämästä yleensäkin.” – Niklas Sandin. Emme julkaise yhtäkkiä elektronista albumia Kraftwerk-kuteisiin sonnustautuneina. ”Muutoksemme eivät ole dramaattisia vaan hienovaraisia
Ne kiteyttävät, missä olimme ihmisinä, kun teimme ne. – Kuuntelimme Jonasin kotistudiossaan työstämiä versioita ja joimme viiniä, ehkä lasin tai pari liikaa. Ja yllätys on aina positiivinen. Luet horoskooppisi ja ihmettelet, miten hyvin se osuu elämäntilanteeseesi. – Toisaalta, niinhän horoskoopitkin toimivat. Debyytin tunnelma viehättää solistia yhä. Yllättävintä Renkselle itselleen ovat sanoitukset. Me muutumme, kehitymme, taannummekin. Uuden Katatonia-kappaleen kuuleminen on aina sekä yllättävä että palkitseva kokemus, maaginen hetki. Lohduttoman kuolodoomin merkkipaaluksi kohonnut Dance of December Souls (1993) esitteli Renksen raivoisana solistina, ei minään tekniikan hallitsevana ammattihuutajana. artistin levyt aina vastaavat. Kolme vuosikymmentä myöhemmin soundimme on ehkä täysin toinen, mutta tavoitteemme on aina ollut tehdä synkkää, melankolista musiikkia. Dance of December Souls on ainoa Katatonia-kokopitkä, jolla voi kuulla Renksen repivää rääkymistä. Mutta se oli mainio ilta, hieno tapa orientoitua siihen, mitä tuleman piti. Koen itsekin tiettyjen artistien ja bändien tekstien osuvan omaan elämääni todella tarkasti. Enää en pystyisi siihen. Tietenkin osuu, koska se on niin avoin ja epämääräinen. En muista kertaakaan kuulleeni uutta musiikkia ja tuskailleeni, että nyt toistetaan tätä tai tuota biisiä. Kirjoitan puhtaasti sen pohjalta, mitä musiikki minussa herättää. Näet lukemassasi sen, mitä haluat nähdä. – Anders totesi jo muutama albumi sitten, että Jonasin demot kuulostavat melkein paremmilta kuin itse levyt. Joskus saatan yllättyä tai pelästyä jälkikäteen, kun huomaan, että olen tajuamattani sanoittanut jotain, mitä elämässäni kirjoitushetkellä tapahtui, Renkse avaa. – En halua teksteihini selkeää tarinaa tai dramaturgiaa, en koe sellaista lähestymistapaa omakseni. Anders Nyströmin ja 1994 yhtyeeseen liittyneen Fredrik Norrmanin kitaroinnista Brave Murder Dayn suorasukaisilla biiseillä tuli 1990-luvun jälkipuolen Katatonian tunnusmerkki. En kuitenkaan halua pilata kenenkään tulkintaa sanoitusteni merkityksistä selittämällä, että joo, tuo teksti liittyy tähän tai tuohon tylsään paskaan, jota kävin läpi kirjoittaessani. Kitarat ja bassot saa kotioloissa kuulostamaan jo naurettavan hyvältä. Eikä Birds ole ainoa sillanrakentaja. Pelko ja horoskoopit Katatonia on yhtye, joka osaa yllättää myös itsensä. Impermanencen intro muistuttaa, että juuri tämä yhtye teki Dance of December Soulsin. Vitsailusta huolimatta avoimuus on Renkselle sanoitusten keskeinen arvo. – Jos joku ulkopuolinen ehdottaisi, että mitäpä jos palaisitte 1990-luvun lopun soundiinne, en innostuisi. Teksti häilyköön huokoisena ilmassa, koe se sellaisena kuin haluat. 45. Sitä rakentaa myös uuden levyn Birds-kappaleen kitarointi. Jos yrittäisin, kurkkuni olisi riekaleina vuosikausia, Renkse naurahtaa. – Ei todellakaan! Se levy on kirkumista kurkku suorana. Huutovastuun otti levyllä vieraillut ystävä, Opeth-solisti Mikael Åkerfeldt. Silti koko bändin voimin toteutettu levy on aina iso askel eteenpäin. – Mitä tulee vanhoihin biiseihin, Katatonian koneisto on varsin hyvin öljytty. – Uskoisin tuon kitarakuvionkin syntyneen siitä vapautuneesta tunnelmasta, joka minulla oli biisejä tehdessä. Nyströmin kitarasta ei ole aikoihin irronnut valittavaa vyöryä, joka toisi yhtä vahvasti mieleen Discouraged Onesin ja Tonight’s Decisionin. Mutta jos joku haluaa, että toisintaisimme itsetarkoituksellisesti vanhoja levyjämme, niin ei tule tapahtumaan. – Olen onnellinen, että saimme levyn yleensäkin tehtyä niin nuorina ja niin naurettavan pienellä budjetilla. Saimme visiomme ikuistettua. Kaikki mitä tänä päivänä teemme, rakentuu yhä tuon teineinä luomamme konseptin päälle. Sanoitukseni ovat osin pelottavia, osin horoskooppeja, solisti nauraa. Enkä koskaan koe, että esiteltävä biisi pitäisi palauttaa alkutekijöihinsä. – En kadu ainuttakaan levyämme, jokaisella niistä on paikka sydämessäni. Hän ei mielellään avaa moniin tulkintoihin taipuvia tekstejään, koska ei pysähdy itsekään niitä kirjoittaessaan miettimään, mitä ne pohjimmiltaan tarkoittavat. Niin on parempi sekä minulle että sinulle. Basisti muistelee Sky Void of Starsin demojen kuuntelusessiota lämmöllä. Tuo ääni on silti yksi keskeisistä elementeistä, joista rakentuu silta Discouraged Onesin ja Sky Void of Starsin välille. Kun hän myöhemmin oivaltaa niistä jotain, oivallus saattaa yllättää, jopa kauhistuttaa. Niinpä kun Jonas tuo kuultavaksi uuden kappaleen, se kuulostaa sekä tutulta että todella tuoreelta. Tämän ansiosta musiikin julkaiseminen ihmisten vastaanotettavaksi on niin kiinnostavaa. – Jos pitää yhdestä levystä, mutta ei seuraavasta, se ei johdu vain muutoksista artistissa ja musiikissa, vaan myös muutoksista kuulijassa. Se on omaehtoista nostalgiaa – ja varmasti aivan muuta kuin mitä meiltä vuonna 2023 odotettaisiin. Lauluääni on hatara, jos sitä vertaa nyky-Renkseen. Mutta jos valinta on omani tai jos idea tulee Andersilta, niin mikä ettei. Sandinin mukaan Renksen uudet biisit tekevät niin edelleen joka ikinen kerta. Pahoittelen, jos vastaukseni on tylsä ja saa minut näyttämään laiskalta. Jonas kehittyy yhä taitavammaksi studiovelhoksi, joka etsii uusia soundeja ja ratkaisuja. Discouraged Ones (1998) oli Renksen paluu päätoimiseksi solistiksi ja viimeinen levy rumpalina. En ole sellaisessa kovin hyvä. Brave Murder Dayllä (1996) – klassikko sekin – Renksen ääntä kuullaan vain harvoissa puhtaissa osuuksissa. – Ihmiset kaipaavat mahdollisuutta peilata kokemaansa sanoituksiin. Nuotit, joita et soita Popvetoinen virtaviivaisuus saattaa tehdä Sky Void of Starsista haastavan vastaanotettavan heille, joille tärkeintä Katatoniaa on kausi, jonka käynnisti Viva Emptiness -avaaja Ghost of the KITAR A VALITTAA TAAS KATATONIAN aikojen alussa Jonas Renkse oli paitsi bändin solisti myös rumpali. Se oli askel irti Dance of December Soulsin Paradise Lost -vaikutteisesta viipyilystä, jota Renksen riipivä ääni väritti. Emmekä ole harhautuneet reitiltä. Vanhojen kertaus on hauskaa, kun se ei ole pakotettua. On bändejä ja artisteja, joiden jotkin albumit kuuluvat kaikkien aikojen suosikkeihini, jotkin eivät todellakaan, Renkse kommentoi. Renkse tuottaa kotistudiossaan Sandinin mukaan niin laadukasta jälkeä, että uusia biisejä kuullessa iho käy kananlihalle
Täytyi pitää korvat ja mieli avoinna, löytää uusi kulma biiseihin ja vältellä tutuiksi käyneitä rutiineja. Sun. Sovitukset olivat niin paljaita, että jokaisen nuotin merkitys korostui, jokainen hetki oli armottomassa valokeilassa. Kysehän on joka tapauksessa aivan muusta kuin itsetarkoituksellisen hankalasti omaksuttavasta musiikista. – Jos soittoni on ennenkin ollut yksinkertaisemmissa jutuissamme hieman funkahtavaa, niin nyt se vasta olikin. Kiertueen Lontoon-keikka tallennettiin livelevylle Sanctitude (2015). Tuollainen kama vaatii tyyntä mieltä, alttiutta antaa musiikin hyökyä ylitse. Renkse ja Sandin ovat tyytyväisiä tästäkin luomastaan haasteesta. Soittamalla vähemmän jättää tilaa, antaa biisin hengittää. Ja olihan Jonas rakentanut myös muutaman konstikkaan kuvion, joista sain otettua kunnolla selkoa vasta studiossa. Hän ei vaihda bassoa tai edes viritystä kesken sessioiden, kuten ei keikoillakaan. Yritän tehdä asiat helpoiksi itselleni, mutta nyt sain olla tarkkana, etten kompuroisi. Olen tietoisesti haastanut itseäni kuuntelemalla free jazz -juttuja, jotka ovat kuin jazz-vastine Dillinger Escape Planille. Hän on soittanut yhtyeessä vuodesta 2010, viisi vuotta kauemmin kuin rumpali Daniel Moilanen ja kuusi vuotta pidempään kuin kitaristi Roger Öjersson. Jotain, jolle sinun täytyy aidosti antaa huomiosi, jotta pystyt omaksumaan kuulemasi. – Viime vuosina olen pyrkinyt avartamaan tottumuksiani kuuntelemalla enemmän ja enemmän jazzia. – Vuosi vuodelta minulle käy yhä kirkkaammaksi, että usein tärkeimmät nuotit ovat niitä, joita en soita. – Se oli hieman kuin kokkaisi tutulla reseptillä, mutta vegaaniversiota. Kokemus voi olla todella intensiivinen, joinain hetkinä yksinkertaisesti liikaa, basisti sanoo. Myös Katatonia on haastanut Sandinin. Sandin nauraa monimutkaisempien bassokuvioiden olleen Sky Void of Starsilla helpommasta päästä. Tuntui melkein kuin olisi ollut lavalla kuulusteltavana.. Sama viritys läpi levyn teki kuitenkin yksinkertaisten juttujen soittamisesta paikoin yllättävän haastavaa. Sandin korostaa, miten itse pyrkii kuuntelijana haastamaan itsensä sen sijaan, että vain pyörittäisi samaa kamaa uudelleen ja uudelleen ja parkuisi, kun bändien kehityksessä tapahtuu harppauksia. Sandin, joka myös kitaroi death metal -yhtye Likissä, on Katatonian kolmanneksi pitkäikäisin jäsen. Sandin muistaa kiertueen taas yhtenä antoisana haasteena. Antoisalla tavalla. Omapa on vikani. – Mutta niin musiikki saa joskus ollakin, jotain aivan muuta kuin helppoa taustamattoa tiskaamiselle. Tasapainoinen ja sävykäs soitto on paljon arvokkaampi asia kuin nuottientäyteinen egotrippi, jonka perimmäinen syy on esitellä kuinka näppäriä sormesi ovatkaan. Priestin yö laskeutuu Yksi Katatonian rohkeista sivuaskeleista oli vuoden 2014 kiertue, jolla yhtye esitti akustisia sovituksia kappaleistaan, monesti kirkkojen ja kappelien kaltaisissa ympäristöissä. Uskaltaudu uppoutumaan ja saatat löytää uuden elinikäisen kumppanin
On aina yhtä hienoa vastata, että itsehän aloin diggailla bändiä 2006. Biisillä on silti pieni mutta unohtumaton paikkansa Judas Priestin kiertuehistoriassa. Kysyin Andersilta, muistaako hän biisin. Yleisön reaktiot joillain keikoilla olivat kammottavia. Sandin soittaa vanhaa materiaalia mielellään. Jos et pidä, pysy kotona ja toljota Ricki Lakeä. Yhtye sorvasi keikkasettiään uusiksi, sillä ainoa oikea avauskappale tuolle illalle oli Night Comes Down. – Vanhat biisit ovat suoraviivaisia, eivät helppoja. Sillä on olennainen merkitys varttumisellemme, löytyyhän se Priest-suosikkeihimme kuuluvalta Defenders of the Faithilta, Renkse kertoo. Katatonia ei ole esittänyt 1990-luvun tuotantoaan toviin. Jengi huusi törkeyksiä ja näytti keskisormea, osa ryntäsi ulos kesken keikan. Tuot leivän muusikon pöytään. ”SIINÄHÄN HEILUTTELET KESKARIASI” NIKLAS Sandinin cd-soittimessa pyöri vuonna 2006 ahkerasti kaksi levyä: Katatonian The Great Cold Distance ja Opethin Ghost Reveries. – Fiilistelimme jo kersoina Andersin kanssa, että onpa todella kaunis biisi. – Olen myöhäisherännäinen. Sandin oli soittanut Katatoniassa vasta vuoden, kun hän todisti, mitä voi tapahtua, kun kuulijat kokevat yhtyeen muuttaneen suuntaansa liian radikaalisti. Defenders of the Faithiä promonneen Metal Conqueror -kiertueen 1984 jälkeen se on kuultu vain Firepower-rundilla 2018–19. Paheksunnan kohde ei ollut Katatonia vaan Yhdysvaltain-rundin kiertuekumppani, Heritage-levyn (2011) juuri julkaissut Opeth. Niissä on oma AC/DChaasteensa. – Keikoilla Night Comes Down vasta hienosti toimikin. Kun Laihialalle tultiin länkyttämään keikan jälkeen, että Taneli Jarva on parempi solisti, vastaukseksi riitti yksi sana: ”Kiitos.” Sandin painottaa, että muusikko selviytyy vihamielisistä illoista voittajana. Neljä vuotta myöhemmin Sandinista tuli Katatonian basisti. Eräs Yhdysvaltain-keikka vuonna 1984 alkoi juuri auringon vaipuessa mailleen. Siinähän heiluttelet keskariasi. Osuva oli myös Katatonian päätös ottaa biisi settinsä viimeiseksi encoreksi Night Is the New Dayn kymmenvuotiskiertueella 2019–20. Joko pidät siitä tai et. Kesken akustisen kiertueen Renksen mieleen juolahti coverbiisi, josta muodostui Sky Void of Starsia aiempi kumarrus poikavuosien tärkeälle musiikille: Judas Priestin Night Comes Down. Se on kieltämättä loistava covervalinta Katatonialle, istuu meille sanoituksia myöten täydellisesti.. Tietenkin hän muisti. Vuosien saatossa niin moni on tullut kertomaan, miten tärkeä bändi Katatonia oli heille jo ysärillä. Musiikkiahan tämä vain on. Olin aivan hämilläni. – Eihän Opethin muutos edes ollut niin radikaali! Heillä oli ollut proge-elementtejä iät ajat. Katatonialla on basistinaan poseri, Sandin nauraa. Ville Laihiala osoitti ensimmäisinä vuosinaan Sentenced-solistina, miten muusikon kannattaa vastata vihamieliseen palautteeseen kuulijoilta, jotka vaivautuvat vihanpidostaan huolimatta keikalle. – Kuuntelin biisiä yhtenä iltana akustisen keikan jälkeen – mistä lie syystä – ja tajusin, että vau, tämähän meidän pitäisi versioida. Puoli vuosikymmentä sitten keikkasettiin mahtuivat For My Demons ja Saw You Drown. Yhtye versioi seesteisen Priest-kulttiklassikon The Fall of Heartsin bonusraidaksi. Kun biisit rakentuvat samoista soinnuista, olen välillä vähän pihalla, että lähteekö kohta kertosäe vai sekoitanko tämän biisin nyt johonkin toiseen. Niin me sitten teimme coverin, ja se kannatti. Night Comes Down ei valitettavasti kuulu Judas Priestin keikkabravuureihin. – Vaivauduit ostamaan lipun
– Luovuuden puuskat vaimoni ja Avatariumin kanssa ovat hetkiä, joina todella tunnen eläväni. – Ainakin meidän kohdallamme vuorovaikutus on parhaimmillaan intensiivistä. Luulinkin pitkään, ettei muuta musiikkia ole olemassakaan. – Menin aika nuorella iällä musiikkikouluun, opettelin pianonsoittoa, lauloin kuorossa ja pääsimme kiertueelle Suomeen. Ehkäpä bändin on usein tultava ensin ja parisuhteen sitten, kotoaan käsin jutteleva Jidell naureskelee. – Ehdin aloittaa itsekin sellonsoiton kahdeksanvuotiaana, ja muutaman vuoden ajan painelin menemään sillä lapsenomaisella innolla, että tulen olemaan ihan kuin isäni... Tulevan Avatarium-, Candlemass, Royal Huntja Evergrey-kitaristin sekä monipuolisen tuottajan lapsuus ei ollut silkkaa musiikkia, vaikka hän kertoo molempien vanhempiensa olleen enemmän tai vähemmän muusikoita. Vasta nykyisen vaimonsa Jennie-Ann Smithin tapaaminen, yhteistyö Candlemass-luotsi Leif Edlingin kanssa ja doom-yhtye Avatariumin perustaminen antoivat miehen elämäntyölle varman suunnan. Jidellin mukaan hänen vanhemmilleen saattoi iskeä käteen minkä tahansa soittimen ja he vain alkoivat soittaa sitä. Killers, Iron Maidenin toinen albumi vuodelta 1981, oli se heavy metal -levy, joka muutti nuoren pojan elämän. K un Marcus Jidell ilmestyy videopuhelun ruudulle, tavallista kuulumisten vaihtamista seuraa varsin yllättävä käänne. Myös Gilbert ja OoS-kitaristi Dobber Beverly ovat aviopari. Viimeiset kymmenen vuotta ovat olleet elämäni parasta aikaa, mutta siihen pisteeseen oli pitkä matka. – Kotonamme soi toisinaan jazz tai vanha blues, mutta elämäni soundtrack koko lapsuuteni ajan oli klassinen musiikki. Mutta niinä kertoina, kun olemme asioista eri mieltä, väittelyt voivat olla tulta ja tappuraa. ja sitten isoveljeni alkoi kuunnella heviä. Sellaiseksi Jidell tunnustautuu, kun nostan esille hänen syntymävuotensa 1973 ja arvailen, että hänen teini-ikänsä taisi ajoittua metallin kannalta melkoisen hyvään jaksoon. Ajattelin aina, että kaikki perheet olivat samanlaisia. Jidell perusti Avatarium-yhtyeen kymmenen vuotta sitten ja on aviossa sen laulajan Jennie-Ann Smithin kanssa. Esiinnyimme siellä useampaan otteeseen ja aika monessa kaupungissa jo kauan ennen kuin kuuluin yhteenkään bändiin. Sellististä kitaristiksi Kahdeksankymmentäluvun lapsi. – En tiedä, kuinka moni tohtii perustaa bändin puolisonsa kanssa. – Isäni ja äitini eivät olleet täysammattilaisia, mutta he keikkailivat ja isäni treenasi sellonsoittoa jopa lounastunneillaan. Tämä voi kuulostaa oudolta, mutta olin pitkään eksyksissä elämässä ja muusikkona, ennen kuin Jennie-Ann ja Avatarium olivat osa sitä. Yhtäkkiä Jidell ponkaisee pystyyn olohuoneensa sohvalta ja hakee jotain kirjahyllystään. Keskustelu on hetken kuin jatkoa edellisen Infernon Pölkylle, kun kitaristi kertoo huomioineensa kyseisen jutun, kehuu Oceans of Slumberia ja jatkaa, että Cammie Gilbertillä ja hänellä on ainakin yksi yhteinen asia: kumpikin on naimisissa bändinsä jäsenen kanssa. – Sitä ennen kaikki oli ollut yhtä klasaria ja lastenmusiikkia, Vaikka Marcus Jidellin palo musiikkiin syttyi jo lapsena, ruotsalaiskitaristi etsi itseään muusikkona pitkään. Se on valokuva-albumi, josta kitaristi esittelee kuvaa itsestään laulamassa lapsikuorossa – missäpä muualla kuin Suomessa. TEKSTI AKI NUOPPONEN KUVAT NIKLAS PALMKLINT, LINDA ÅKERBERG PÖLKYLLÄ Kitarataiturin oppivuosikymmenet 49. Useimmiten yhteinen musiikkimme on osoitus siitä, että olemme täysin samalla aallolla ja puhumme keskenämme aivan omaa kieltämme
Niin monet asiat elämässä voi avata tieteellä ja käsitteillä, mutta se, miten taide syntyy, on yksi elämän upeimmista ja kauneimmista arvoituksista. – Poimin 12-vuotiaana kotimme seinältä nailonkielisen kitaran, asetin käteni sen kaulalle ja etsin oikeita sointuja niin kauan, että sain aikaiseksi samoja ääniä kuin Iron Maidenin tai Saxonin kappaleissa. Minusta on mahtavaa keksiä hienoja riffejä, soittaa niitä yleisölle ja nostaa jalka monitorille sooloa vinguttaessani, mutta kyse on muustakin. Jidelliä alkaa väkisinkin hymyilyttää, kun hän kuvailee suhdettaan musiikkiin silmät ummessa, aivan kuin Salieri, joka fiilistelee Mozartin musiikkia Miles Formanin Amadeus-elokuvassa. Viime vuonna vuonna Jidell huomasi soittaneensa kitaraa jotakuinkin 35 vuotta ja kysyvänsä itseltään, miksi tekee sitä yhä. Tutkimusmatkat bändielämään Kaiken lahjakkuuden ja intohimon myötä tuntuu erikoiselta, että vasta viimeisen kymmenen vuotta toiminut Avatarium on se bändi, jossa Jidell on ottanut vastuun säveltämisestä ja bändin luotsaamisesta. Kitaristi kertoo olleensa aina enemmän bändityyppi kuin yksin visiotaan toteuttava muusikko. Rakastan akustisen kitaran soundia. Kyseisessä kohtauksessa Salieri toteaa, ettei kyse ole vain nuoteista, vaan Jumalasta puhumassa meille musiikin kautta. Tai ehkä hän olisi opiskellut enemmän musiikin teoriaa. Rakastan sähkökitaran soundia. Se mutta nähdessäni Killersin kannen ja kuullessani niitä kitaroita… Se jännittävä kihelmöinti oli jotain ihan hullua. – Teininä musiikki oli helppo yhdistävä tekijä. – Olin kuunnellut rockia jonkin verran jo lapsena, mutta teini-iässä aloin perustaa bändejä ja kaikki se, mitä vanhempani ja vanhat kaverini pitivät kammottavana metelinä, rauhoitti minua enemmän kuin mikään. – Okei, rakastan kitaran soittamista. Kun soitan, olen itsevarmimmillani. Tajuntani räjähti täysin. – Jotenkin musiikillinen identiteettini on rakentunut siitä, mikä yhdistää klassista musiikkia ja metallia. Kitaristi arvuuttelee, että sukellus heavy metalin maailmaan ja yhteisöllisyyteen sai hänet hyppäämään yli kaiken tunnetuimman populaarimusiikin, eikä hän ole paneutunut siihen juuri vieläkään. Se on täysin minua. The Beatlesinkin PÖ LK YL LÄ. – Voi olla, että maalailen todella mahtipontisia mielikuvia, mutta kyse on henkisestä asiasta. Opettelin kaiken soittamalla klassista kitaraa, kuuntelemalla heavy metal -albumeita tai vaikka katsomalla Jimi Hendrixin ja Curtis Knightin musisointia videolta. – Tein tätä 16-vuotiaaksi asti. Ihan kuin olisin kitaroidessani yhteydessä johonkin suurempaan, mitä ei voi kuvailla sanoin. Sitten aloin haaveilla bändistä. Yhteys korkeampaan voimaan Miettiessään muusikonuransa lähtökohtia Jidell sanoo, että ilman rockherätystä hänestä olisi voinut tulla orkesterisoittaja. Hän itse taas löysi niistä terapeuttisen kanavan. Isoveljeni ei halunnut opettaa minulle mitään, ja kuten veljeksillä on tapana, siitä tuli tavallaan kilpailu. Saatoin treenata kitaraa kahdeksan tuntia päivässä. Ymmärsin sen hyvin nuorena, kun aloin tehdä musiikkia, soittaa muiden kanssa ja löysin tavan, jolla todella ilmaista itseäni. – Jos on olemassa jokin jumala, se elää luovuudessa. Soitin jopa katsoessani tv:tä. Sitä on aika vaikeaa selittää läheisilleen, joista välittää kuitenkin todella paljon. – Tunnen musiikin ja keikat niin voimakkaasti, että kiertueita seuraa aina hetken masennuskierre, kun oikein mikään ei tunnu yhtään miltään. – Taidan olla niitä kavereita, jotka eivät kuuntele nykymusiikkia silloin kun se on nykymusiikkia. Jidell kertoo huomanneensa jo nuorena, että moni hänen tuttavansa koki aggressiivisen musiikin luotaantyöntäväksi ja melankolisen metallin masentavaksi. Kumpaankin liittyy valtavasti kontrasteja ja dramatiikkaa, mutta myös voimakasta ja tiivistä yhteisöllisyyttä. löysin kunnolla vasta 90-luvulla, joten ehkä alan pian totutella ysärimusiikkiin, Jidell nauraa
Ymmärsin sen hyvin nuorena, kun aloin tehdä musiikkia, soittaa muiden kanssa ja löysin tavan, jolla todella ilmaista itseäni.” huokui kaikista soittajista jo ohikulkiessa, vaikkei tiennyt koko tyypistä mitään. Vaikka olin bändin jäsen, pääsin äänittämään ja saatoin tuoda omaa itseäni soiton kautta sävellyksiin, olin silti tavallaan vain rivikitaristi. Hän sanoo ymmärtäneensä Avatariumin myötä olleensa säveltämisen suhteen jollain tavalla lukossa aina yhtyeen vuonna 2013 ilmestyneeseen nimikkodebyyttiin asti. – Olen pitänyt doom metalista niin kauan kuin jaksan muistaa, ja tarkoitan sekä todella vanhan liiton doomia että modernimpaa doom deathiä. Olin vähällä jäädä pubikiertueita tekeväksi muusikoksi, eikä sekään olisi haitannut minua yhtään. Tämän jälkeen läpi koko keskustelun hymyillyt kitaristi vakavoituu hieman, huokaisee ja virnistää sitten kertoessaan, että Edling on toiminut hänelle myös varoittavana esimerkkinä. Soitin silloin ihan kaikkea. – Kun pääsin soittamaan kansainvälisessä bändissä ja kiertämään maailmaa, uteliaisuuteni oli tapissa. Siihen ei vain kyllästy koskaan. Innostun yhdessä metelöimisestä aivan yhtä paljon nyt kuin teini-ikäisenä. Mutta toisin kävi, ja pari vuotta sitten minunkin rajani alkoivat tulla vastaan. 2010-luvun aikana avustin Candlemassia, tein neljä Avatarium-albumia, tuotin ja miksasin kymmenkunta muuta levyä, sain pojan ja kuvittelin, ettei tuo kaikki voi mitenkään viedä minulta energiaa, koska se antaa minulle niin paljon. Olin aina vierastanut musiikin bisnespuolta, ja Royal Huntissa huomasin nopeasti, että nautin kyllä soittamisesta ja bändikemioista, mutta kaikki muu oli vähän väkinäistä. Hänen ja Jennie-Annin ansiosta en mennyt syvimpään päätyyn asti, mutta voin sanoa, että kovin kaukana siitä ei käyty. – Pidän siitä, millainen yhteys ihmisten välille saattaa muodostua yhdessä soittamalla. Nykyisin on mukavaa uskaltaa kirjoittaa kappaleita juuri siten kuin ne päässään kuulee. mitä vain, missä sai aikaan jonkinlaisen yhteisen voiman, grooven tai svengin. – Evergrey-kokemus oli siitä herättävä, että tajusin vihdoin, vuosikymmenten soittamisen ja eri bändeihin kuulumisen jälkeen, että minähän ihan oikeasti haluan tehdä musiikkia myös oman mieleni mukaan. – En usko, että olisin tehnyt koskaan instrumentaalista sooloalbumiani [Pictures from a Time Traveller, 2013] ilman näitä kahta bändikokemusta. Vaikka on hauskaa, että olen vasta 49-vuotiaana siinä pisteessä, tunnen olevani itsevarmempi kuin koskaan. Itsevarmasti oma itsensä – Ihmisellä voisi olla huonompikin doom-kummisetä, Jidell nauraa alkaessaan puhua Avatariumista, jonka tarina alkoi kymmenkunta vuotta sitten. – Ennen sitä halusin soittaa monenlaista musiikkia, enkä osannut keskittyä oikein mihinkään. Hyppäsin mukaan toteuttamaan Andrén visiota. Se isoveli, joka näytti, miten määrättyjä juttuja soitetaan, ja miten tiettyjä asioita sävelletään. Avatarium muodostui Jidellin ja Edlingin ympärille kolmen ensimmäisen levyn ajan, mutta kaksi tuoreinta albumia – erityisesti viime vuonna ilmestynyt Death, Where Is Your Sting – ovat Jidellin mukaan hänelle jälleen kuin uusi luku. Bändejä riitti, mutta meni vielä tovi, ennen kuin Jidell liittyi kitaristiksi levyttävään ja kunnolla kiertävään bändiin. Vaikka luulin, ettei vastaava koske minua, huomasin olevani taipuvainen samaan. Leif taas on ihan hullu Black Sabbathin palvoja. – Yllätyin melkoisesti, kun Leif kutsui juuri minut soittamaan Candlemassin kiertueelle vuonna 2012. Rockia, metallia, jazzia, bluesia... Äänitin albumin ja miksasinkin sen suureksi osaksi itse. Olin luultavasti niin epävarma sävellysteni suhteen, että kuorrutin niitä kaikenlaisilla hörhelöillä. Jotenkin otin joka puolelta hyppysellisen tai pari vaikutteita omaan soittooni. Nyt, kymmenen vuotta myöhemmin, sanoisin, että se oli yksi tärkeimmistä käännekohdista elämässäni. Hieman samanlaisesta keikasta oli kyse vuosina 2010–2013, jolloin Jidell oli Evergreyn kitaristi ja levytti bändin kanssa albumin Glorious Collision. 51. – Leifistä tuli mentorini myös siinä mielessä, että hän valoi minuun uskoa tehdä musiikkia juuri omalla soundillani ja vaikutteillani miettimättä vaikkapa sitä, onko sellaista materiaalia tehty ennen. Hän sanoi aina, että kunhan alkaa säveltää sitä, mistä itse eniten pitää, oma sielu alkaa kyllä kuulua. Sitten ei tarvinnut kuin nykäistä hahmoa hihasta ja kysyä, mitä hän soittaa ja mistä bändeistä pitää, ja pian oli jonkin sortin Deep Purpletai Iron Maiden -viritelmä kasassa. S. Nyt hän ei ole vain bändin laulaja vaan myös vaimoni. Enkä sano mitään tällaista kevyin perustein. Tämä tapahtui vuonna 2004, kun 32-vuotias Jidell hyppäsi André Andersenin Royal Huntin kelkkaan. – Leif oli jo joutunut jättämään Avatariumin oman loppuunpalamisensa vuoksi ja alkoi tunnistaa minussa samoja piirteitä. Avatarium on osa jokapäiväistä elämäämme, mutta aina kun vietän aikaa viisivuotiaan poikani kanssa, pyrin olemaan läsnä täysillä. – Totta puhuakseni olin varma, että Avatarium päättyy Leifin lähtöön, mutta jopa oman burnoutinsa pahimpien aikojen keskellä hän tsemppasi minua ja Jennie-Anniä tekemään yhä enemmän omaa musiikkia. Myös Evergreyllä on selkeä kipparinsa, Tom. Jidell kuvailee Candlemass-luotsina tunnetun Edlingin olleen hänelle kuin se isoveli, jota hänellä ei koskaan ollut. – En osaa oikein sanoa, miksi kesti niin monta vuotta, että löysin oikeanlaisen kanavan luovuudelleni tai ylipäänsä oikeat ihmiset, joiden kanssa työskennellä. Jidell ei tarkoita vain rockelämää. – Royal Hunt oli tehnyt seitsemän albumia, sillä oli ollut useampia levytyssopimuksia, maailmaa oli kierretty ja kokoonpanodraamoja koettu. ”Jos on olemassa jokin jumala, se elää luovuudessa. Lisäksi siihen vaadittiin vielä yksi todella tärkeä teiden risteäminen. Englund, ja molemmissa bändeissä yhdellä henkilöllä on oma vahva visionsa, jota ei voi lähteä ronkkimaan liikaa. Candlemass-kiertueen myötä perustimme Leifin kanssa Avatariumin, ja sitä myötä suhteeni Jennie-Anniin syveni. – Kuuntelin taannoin ensimmäisiä Avatarium-albumeja pitkästä aikaa ja huomasin, että ylisoitin niillä paljon. Kertomukseen kuuluu vahvasti myös Leif Edling. Olemme säveltäneet suuren osan sen musiikista yhdessä ja kirjoitimme sanoituksetkin kimpassa. – Luulen, että olen nyt löytänyt sen tasapainon, jota elämässäni tarvitsen. – Kaikki tietävät, miten vakavasta burnoutista Leif on kärsinyt jo pitkään. Ymmärsin Leifin kanssa työskentelemisen ja hänen tarinoidensa kuulemisen jälkeen ainakin sen, että suurempi menestys ei olisi sopinut minulle parikymppisenä. – Death, Where Is Your Sting on todellakin minun ja Jennie-Annin albumi. Vaikka yhteistyöt voivat kantaa erilaista hedelmää, on olemassa myös Marcus Jidellin tekemää musiikkia, joka haluaa päästä ulos
Varsin yhtenäisen albumin kappaleissa on mukavasti keskinäistä vaihtelua tempon ja sävyjen suhteen. THE BEYONDIN debyyttilevy Crawl (1991) on pintapuolisesti ajalle ominainen, kipakan piccolovirvelin silaama, äkkiväärästi tempoileva tuotos. Vive La Republique tempoilee kiivaimmin, ja levyn tunnelmallisesti leijutellen päättävä Mother My Lover on kymmenen biisin kattauksen seesteisin esitys. Ehkä heavyimmillään yhtye on seesteisestä rytiseväksi kasvavassa, kieltämättä sangen toolmaisessa Meltissä. Bändin laulupuoli lienee monelle kynnyskysymys, vaikkei John Whitby sentään kieu Rushin Geddy Leen tapaan. CHASM on mielenkiintoinen yhdistelmä pidäteltyä energiaa ja jäntevää leijuvuutta. Albumin Youtube-kommenteissa The Beyondia verrataan Voivodiin ja Incubusiin. Melodiat taittuvat komeasti ja jännittävän toismaailmallinen tunne välittyy vahvana. KOSKINEN SALAMYHKÄ POLKU PIENILLE SUURILLE LEVYILLE Brittibändi The Beyond teki pari levyä, muutti nimensä ja lopetti. Metal Archivesin arviossa viritellään math rock -määrityksiä ja vertailua Confessoriin. Chasm on kaukana grungesta, ja toismaailmallisen tunnelman ja ilmaisun monimuotoisuuden takia sen musiikkia on hankala ajatella myöskään metallina. Selväpiirteisessä ja taivaita tavoittelevassa Greyssä on puolestaan rutkasti vaihtoehto-osaston saavuttamatta jäänyttä hittipontentiaalia. Innokas Faith No More -diggari ihastui The Beyondiin jokseenkin luontevasti. Raskainta edustajaa biiseistä ei löydy, vaan kaikissa niissä särökitara rymisee enemmän tai vähemmän ronskisti, kun sille on oikea aika. Kitaran rooli vaihtelee säkeitä maustavasta erikoismuljuttelusta sähäkästi riipiviin säröriffeihin sekä varsin kekseliäisiin soinnutuksiin ja lead-kiemurteiluihin. Pääosin tukevasti pumppaava basso pitääkin kappaleiden rungot pystyssä. Salaa proge vaihtoehtometallihelmi THE BEYOND Chasm MUSIC FOR NATIONS 1993 TEKSTI KIMMO K. Eläväisesti takapotkivilla, ghost-lyönneillä rullailevilla rummuilla ja bassolla on suuri rooli biisien kuljettamisessa. Energiset ja ihastuttavan korkealentoiset biisit lainehtivat dynamiikaltaan mainiosti ja oikeastaan sulautuvat toisiinsa. Chasmiä on yllättävän vaikea asettaa tyyliokerikkoon. Positiivisella tavalla hengästyttävässä Sweat Tastes Sweeterissä on Policen popsensibiliteettiä. Joku aikoo jopa valehdella lapsilleen bändin olevan Tool. Miehen kipakka ääni värjyy hektisesti ja purkautuvia tunteita pidätellen. Kaikessa tässä on totuuden siemen, mutta mikään ei osu kohdilleen, kuten ei vaikkapa Mars Volta, The Police tai jossakin määrin samaa seutua talsinut (nimenomaan tämän kirjoitusasunsa aikainen) SubUrban Tribekaan. Rumpujen kuivakka kopina on toki erottelevaa, mutta nasevat biitit saisivat potkia kunnolla. Se on selkeästi ”ysärimpi” kuin hektisesti sätkivä Crawl, jossa kuuluu 1980–1990-lukujen taitteen epämääräisen sekava funk-metal-punk-crossover tanssibiitteineen. 52. Chasm onnistui kiinnittämään vaihtoehtometallistien huomion ja pitämään yllä aikakaudella kuivakaksi näivettynyttä progressiivisen rockin skeneä. Upeasti soitettu bassokin kaipaisi muhevaa jykevyyttä. Myös avomielinen Rush-fani oli otollinen kuulija. Lienee turha toivo, levyä kun ei ole vaivauduttu saattamaan edes suoratoistopalveluihin. Se on iskevämpää ja rakenteiltaan epäkeskompaa kuin tavanomainen rock, mutta myös progea selkeäpiirteisempää ja soitannollisesti vähemmän elostelevaa. Ajan tyylin mukaisesti jonkinlainen alkeellisesti mallintava digipömpeli tuottaa kitaraan jännittävän laatikkomaisen ja keskiäänillä honottavan soundin. Toiselle albumilleen yhtye siirtyi Music for Nationsin rosteriin ja suitsi samalla ilmaisunsa kulmikkuutta jalostaen sävellysja sovitustaitojaan. Tuotannollisesti Chasm on selkeä petraus Crawlista mutta silti soundeiltaan hiukan ponneton. Parantelu onnistuisi remasteroinnilla, mikäli lafka tajuaisi alkaa touhuta uusintajulkaisua. Ysärin alun metallille ja progelle epäsuotuisassa ilmastossa syntyi kuitenkin mainio omaehtoisen ilmaisun pikkutimantti, jonka olisi pitänyt kantaa bändi paljon pidemmälle kuin Living Colourin lämppäriksi
RO CK ER VE RB 50 M KI II AD 20 0B M KI II. 0207 512 300 | sales@studiotec.f | www.studiotec.fi UK:ssa valmistetut legendaariset putkivahvistimet sekä kitaristeille että basisteille. Maahantuonti: Studiotec Oy | Kuusiniemi 2, 02710 Espoo | puh
LA 17.06.2023 VAASA LÄHIÖBOTOX | KLAMYDIA OTA LIPPUSI HALTUUN OSOITTEESTA: NORDICLIVE.FI/NIGHTWISH PE 16.06.2023 KITEE LÄHIÖBOTOX | SILENTRAIN NIGHTWISH + SPECIAL GUESTS Viimeiset liput viedään käsistä! 90% lipuista loppuunmyyty! Suomen viimeiset konsertit ennen taukoa! MAAILMANKIERTUE SAAPUU SUOMEEN NORDICLIVE.FI/NIGHTWISH
Ei sillä, ettenkö hellisi ajatusta Paradise Lost -ydinkaksikko Greg Mackintoshin ja Nick Holmesin palaamisesta vuonna 1999 ilmestyneen Host-albumin, bändinsä katalogin mustan lampaan, äänimaisemiin. Sinkku ei myöskään edusta albumin parhaimmistoa, joten kokonaisuus kannattaa tsekata, vaikkeivät maistiaiset olisi niin uponneetkaan. IX on hyvä levy täynnä hyviä biisejä, ja Host on selvästi parempi bändinä kuin Paradise Lostin levynä. Joidenkin biisien soidessa asetelma kääntyy huvittavasti niin päin, että alkaa miettiä, josko tämän olisikin voinut pistää ulos Lostin nimissä… Pähkäilemättä tilanteesta ei siis selvitä, mutta jos sattuu olemaan onnellisen yksipuinen ihminen, joka ei tartu epäolennaisuuksiin, Hostista voi nauttia ihan vain hienona uusromantiikan ja goottilaisuuden kyllästämänä pop/rockina. Esikuvaosasto saa tehdä parhaansa, jos aikoo kivuta samoille leveleille Host-duon kanssa – IX on nimittäin melko pirusti kovempi kuin esimerkiksi muutama viimeisin Depeche Mode -levy. Omana lukunaan. Levy ei ole varsinaisesti huono, mutta se olisi pitänyt tuoda esiin juuri näin. Syntikka raikaa, mutta niin raikaavat myös tutut bändisoittimet, joten levyn debyyttisingle, levyn kevein esitys Tomorrow’s Sky, ei anna sen annista kummoistakaan kuvaa. Jaa että miksikö Host-lammas on musta. Mackintoshin biisinkirjoitus nyt vain on omanlaistaan, kuten Holmesin sanoittaminenkin, ja IX kuulostaa yksinkertaisesti popitetulta Paradise Lostilta. Ajoittain IX soi lähempänä parturin kanssa flirttaillutta One Secondia (1997) kuin koko silloisen Paradise Lost -miehistön pitkät letit katkonutta Hostia. helmikuuta. Tietenkään albumia ei voi olla vertaamatta Lostin tekemisiin, mutta mielenkiintoista kyllä se musta lammas kipittää ajatusten siltaa aika harvoin. Jos ensiuutiset Host-bändin levystä paiskasivat välittömästi mieleen koronaprojektin, jolle tuskin voisi varata paljon painoa, totuus on aivan toinen. Nyt pääsi kieltämättä yllättämään. Onkin suorastaan kutkuttavaa lyödä pieneksi ajatusleikiksi, miltä vaikkapa upeat Divine Emotion ja Hiding from Tomorrow kuulostaisivat Martin Goren ja Dave Gahanin esittäminä. Tutut maneerit ja uhkaavat sävelkulut iskevät korville sieltä täältä. En kuitenkaan osannut odottaa, että jälki olisi näin kovaa. Siksi, että se poikkeaa koko muusta Paradise Lost -katalogista sävelillä, joiden johtoajatuksena oli syntikkapopin, etenkin ysäriaikain Depeche Moden, kanavointi. Matti Riekki IX julkaistaan 24. Isännän ottein Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa HOST IX NUCLEAR BLAST B A LA Z S SZ A B O ARVIOT 55
Lähes jokaiseen kappaleeseen on sävelletty selkeälinjainen ja tehokas riffi, eikä biisejä ole tuhottu tylsällä ja ylikäytetyllä ruotsipörinällä. Solisteja on kaksi, Alma ja Osmo, ja heidän osuutensa on jaettu äärimmäisen tyylikkäästi. LEPER COLONY Leper Colony TRANSCENDING OBSCURITY Rogga Johanssonin bänditehdas käy niin kovilla kierroksilla, että odotukset uusia levytyksiä kohtaan ovat lähtökohtaisesti varsin maltilliset. Levyn suurimmat ansiot ansaitseekin laulaja Jan Juvonen väkevällä tulkinnallaan. Porukka tekee aivan omaa juttuaan, ja komeasti tekeekin. Sen sijaan itse kappaleet jäävät toteutukseltaan liiankin kotikutoiseksi paiskomiseksi. Resepti on perinteinen, eli Death, Morgoth, Massacre ja muu vastaava vanhan liiton ryönä raikaa. Soundi, ja tyyli ylipäätään, on lähempänä keskisempää Eurooppaa ja Yhdysvaltoja. Sen ympärille olisi sopinut raastavampi ja viheliäisempi riffimyrsky ja oivaltavampi raskaus. MANSION Second Death OMAKUSTANNE Jos kotimaisen ”kulttirockyhtyeen” toista täyspitkää pitäisi kuvailla yhdellä sanalla, se olisi ehdottomasti ”pahaenteinen”. Teos on synkkä ja raskas, mutta kokonaisuus on kevyt. Hieman alle 50-minuuttisella levyllä on vain seitsemän biisiä. Kunnia työmyyrälle, sillä tämä saattaa olla parasta, mitä olen Rogga Johanssonin kynästä kuullut. Kari Koskinen PAHAN IKONI Ikonoklasti OMAKUSTANNE Vuodesta 2016 toiminut helsinkiläisrykmentti toimittaa debyyttipitkällään kiukkuista death/thrash-sekasortoa. Levy tulisi ottaa kuunteluun pakettina, mutta jos yksi biisi täytyy valita, se on ehdottomasti juuri päätösraita You Are Suspicious. Siinä yhdistyvät mielenkiintoinen astraalimystiikka sekä Archgoatin ja paus thrash metalin terävyyttä, ja Grewen persoonallinen laulu nostaa kaiken vielä pykälää korkeammalle. Tällä kertaa Rogga on malttanut virittää kitaransa hieman normaalia korkeammalle, mikä auttaa osaltaan nostamaan riffejä paremmin esiin. Hämyinen ja paikoitellen jopa aavemainen tunnelma kantaa hienosti läpi albumin pitäen kuulijan otteessaan. Mitasta huolimatta tuntuu, ettei yhdessäkään ole hetkeäkään ylimääräistä. Tylyttävän uppiniskainen mäiske on kauttaaltaan kotimaisen kuuloista menoa, joka ei levyn nimen mukaisesti kumartele kuvia. Yhtyeen hikinen asenne ja intensiteetti on rautaa, mutta sovitusratkaisut eivät tao samankaltaisuudessaan jalometallia. Elli Muurikainen M A T T IJU H A N A IK O N E N Levyn tunnistaa ensitahdeista omakustanteiseksi, mikä ei ole selkeän soundin osalta ongelma. Ja uskokaa pois, olen kuullut miestä paljon. Black Sabbathin ja doomin vaikutusta ”lahkoon” ei voi väheksyä, mutta en myöskään alleviivaisi sitä liiaksi. Lopetus on upea, ja tällaisia hetkiä olisi saanut olla mukana enemmänkin. Suunnittelua on kuitenkin syytä jatkaa. Kitarat pääsevät komeimpaan rooliinsa vasta viimeisessä kappaleessa. Mukana on riARVIOT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 56. Liekö sitten myös lauluja rähäkästi hoitavan Marc Grewen vaikutusta, mutta projektistatuksesta huolimatta kiekolle on saatu erittäin hyvää materiaalia. Pistävän nihilistisesti ihmiskuntaa ja kaikkea pyhää halveksuvat lyriikat ryöpytetään kuulijaa päin voimalla. Albumilla esiintyy seitsenhenkinen kokoonpano, ja kahdeksas tyyppi on vastannut sanoituksista. Introa lukuun ottamatta kappaleet ovat joko seitsemäntai yhdeksänminuuttisia. Tällä kertaa äijällä on käynyt kuitenkin vahinko, eikä se haittaa! Leper Colony on selvästi viime vuoden toimivimpaa kuolo-osastoa. Eetu Järvisalo APOGEION Astrolatria I: Initiatio NORTHERN HERITAGE Tuoreehko kotimainen projekti välittää esikoislevyllään persoonallisen kuuloista mustaa metallia. Nyt käteen jää rakennelma, jossa on perusvarma kehikko mutta ontto ydin
Levytrilogian kaksi tulevaa osaa tuskin tulevat pettämään. Koska yhtye on ytimeltään hyvin improvisatorinen, sillä on tapana dekonstruktoida ja rekonstruktoida sävellyksiään livetilanteissa. Liuta murhaavan hyviä riffejä törmää tuomiopäivän asteroidin lailla aimo annokseen melodista tarttuvuutta ja fantasiahömppää hien ja nahkarotsin hajuisesta uskottavuudesta tinkimättä. Aivan kuin olisi keskellä loputonta, huoletonta kesää. Näitä rivejä on todellakin mietitty! Apogeionin esiintulo on vakuuttava ja ammattitaitoinen. Teoksesta huokuu vahva henkilökohtaisuus tekijöilleen, ja sen jokainen sana ja sävel kuulostaa uskottavalta. Vaikka en ole koskaan käynyt Islannissa, sävellysten synnyttämät mielikuvat vievät vaivatta asianmukaisille tapahtumapaikoille maan luontoon. Soittajat eivät ole lähelläkään keski-ikää, ja siksi onkin hienoa huomata, miten tarkasti ryhmä tuntee vaikutteensa ja osaa hyödyntää niitä. Tryggvason ja Zolberg ovat saaneet bändiensä keulilla aikaan syväluotaavaa maisemointia islantilaisesta mielenlaadusta. Takominen on voimakasta, mutta koskettimet tuovat hommaan sopivaa ilmavuutta ja albumi tuntuu debyytiksi hämmästyttävän tasapainoiselta. Kaksi vuotta sitten ilmestynyt triplalevy Éons oli massiivinen konseptialbumi, jonka teemana oli maailman siirtyminen niin sanottuun proboseeniin aikaan, jolloin elefantit ovat syrjäyttäneet ihmisen luomakunnan korkeimpana olentona. Tekstien vanhahtava englanti ruokkii entisestään tekstien kryptistä ja monitulkintaista mystiikkaa. Korkealentoista laulantaa, nopeita temponvaihteluita, väsymätöntä tuplabasaritulta, sankarillista tilulilua ja ylväitä orkestraatioita piisaa. Levyn avaava Twilight Force, nimikappale ja Highlands of the Elder Dragon lumoavat vauhdillaan, hardrockahtava Dragonborn ja Skyknights of Aldria puolestaan vahvalla tunnelmallaan. Settilista koostuu Éonsin ja debyyttilevy The Conference of the Starsin materiaalista sekä muutamasta tuoreesta esityksestä. Kaverit taitavat instrumenttinsa todella hienosti ja laulajan ääni istuu menoon täydellisesti. Biiseissä voi kuulla viitteitä esimerkiksi UFOsta ja Journeystä, mutta ennen kaikkea meksikolaisyhtye muistuttaa kulta-aikojen Riotista. Omaleimaisuutta Celestial Wizardin pakettiin tuo suorastaan tanelijarvamaisella tavalla kuivankarheasti röhisevä perinteisempi laulaja sekä säästeliäs mutta kekseliäs tapa hyödyntää kosketinsoitinefektejä – synaosasto yllättää muun muassa vintage-videopelipilpatuksilla. Levyn karheankauniin post-rockin ja tummasävyisen popin yhdistelmä välittää vahvoja eristäytyneen saaren tunnetiloja. It Never Ends… on helppoa kuunneltavaa ja perusnamia kaikille selkeästi jyräävän vanhan liiton kuolometallin ystäville. Finis Gloriae Mundi on livelevy, jonka punainen lanka on kiedottu kuolemaa koskevien teemojen ympärille. Joni Juutilainen CELESTIAL WIZARD Winds of the Cosmos SCARLET Coloradolainen Celestial Wizard toimittaa ärhäkkää melodista heviä fantasiaja science fiction -sanoitusten kera. Celestial Wizard kuuluu jo toisella täyspitkällään modernin amerikkalaisen perinnehevin aatelistoon. Neljännellään falunilaiskuusikko vaalii ansiokkaasti muun muassa italialaisen genrelegendan Rhapsody of Firen perintöä. Näkymä on arktisen karu, tuulenpieksemä ja melankolinen, mutta kaikessa mustavalkoisuudessaankin pakahduttavan upea. Kaksikkona toimivan yhtyeen tyyli on samaan aikaan sekä korkealentoinen että syvästi maanläheinen. Balanssia luovat myös sanoitukset, jotka ovat sanalla sanoen loistavia. Energiaakin riittää, vaikka vauhti on enimmäkseen varsin maltillista. Nuori yhtye on löytänyt verevälle levylleen ihailtavan balanssin. Ravistelevimman näytteen yhteistyöstä tarjoaa levyn nimikkobiisi, jonka riipaisevasti tulkitut tunneskaalat nostavat palan kurkkuun. Levyn äänimaailma on selkeä mutta juuri sopivan murskaava. Nelikko rähjää traditionaalisen heavyn ja melodeathin välimaastossa. Onkin hienoa todeta, että myös herrojen keskinäinen kemia synnyttää samankaltaista jälkeä, omanlaisella latauksella vahvistettuna. Sanoituksiin ei tule juuri kiinnittäneeksi huomiota, sillä upeat melodiat kertovat tavallaan oman tarinansa. Eetu Järvisalo TWILIGHT FORCE At the Heart of Wintervale NUCLEAR BLAST Ruotsalaisesta Twilight Forcesta on kasvanut reilussa vuosikymmenessä eurooppalaisen fantasiapowerin uljas airut. Kaikesta kuulee, että salamyhkäisen projektin takaa löytyy kokemusta ja osaamista, mikä valjastuu tällä kertaa hyvin myös musiikilliseen muotoon. Yhtäältä musiikki luo tunteen spirituaalisesta eksistenssistä, toisaalta se vetoaa myös kuuntelijan primitiivisimpiin vaistoihin. Mitä levyn musiikkiin tulee, powermetallisti ei voisi juuri enempää toivoa. Tanskan kuoloveteraanien paluu on onnistunut, vaikka ravisuttavaa uutta kentälle ei tuodakaan. Mikko Malm FREEROAD Do What You Feel! DYING VICTIMS Viitisen vuotta sitten perustettu Freeroad soittaa kitaravetoista heviä ja rockia 1970ja 1980-lukujen hengessä. Levy ei jättänyt sen syvempää jälkeä kuolometallin historiankirjoihin ja sai olla yhtyeen ainoa julkaisu kolmen vuosikymmenen ajan. Jatkolta toivon piirun verran koukukkaampaa sävellyskynää, ja se on siinä. Oma lukunsa ovat albumia tasapainottavat väliosa A Familiar Memory ja levyn sinetöivä nimihirviö The Sapphire Dragon of Arcane Might Is Back Again. Kaiken kaikkiaan merkityksellisen kuuloista äänitaidetta, jolle soisi mielellään jatkoa. Soiton taidokkuus ja vimma sekä toisen laulajan ärhäkkä sähinä tuovat mieleen jopa Children of Bodomin, mutta vieläkin enemmän riffipuhuri muistuttaa edesmenneen kanadalaisyhtyeen 3 Inches of Bloodin tekosia. At the Heart of Wintervale täyttää tuotannollisesti kaikki fantasiapowerin säännöt. Niiden barokkifolkia ja kelttiläisiä sävelkulkuja peilaava tarinointi istuu Twilight Forcen pirtaan kuin lohikäärme yötaivaalle. Alkuperäiskokoonpanosta ovat jäljellä enää kitaristit Lars Bangsholt ja Jacob Shcultz, mutta myös laulupuolella kuullaan vanhoja kaikuja, sillä esikoisella sessiopohjalta örissyt Dan Swanö on saatu mukaan murinahommiin. Mape Ollila MACERATION It Never Ends… EMANZIPATION Tanskalaisen death metal -retkueen esikoispitkäsoitto A Serenade of Agony julkaistiin vuonna 1992. Siksipä vanhatkin sävellykset kuulostavat nyt varsin raikkailta. Kokonaisuus on niin tasalaatuisen vahva, että parhaita biiseARVIOT 57. Nyt aika on sopiva toiselle tulemiselle ja uudelle kiekolle. Tami Hintikka ISAFJØRD Hjartastjaki SVART Aðalbjörn Tryggvasonin (Sólstafir) ja Ragnar Zolbergin (Sign) yhteisen bändiluomuksen debyytillä ollaan syvällä islantilaisuuden ytimessä. Jaakko Silvast NEPTUNIAN MAXIMALISM Finis Gloriae Mundi I, VOIDHANGER / UTECH Vuonna 2018 perustettu belgialaiskollektiivi Neptunian Maximalism soittaa progressiivisella rockilla ja kosmisella free jazzilla kuorrutettua drone metalia. Macerationin kuolo rymistellään riffivetoisesti kikkoja ja koukkuja enempiä alleviivaamatta. Mielleyhtymistä huolimatta porukan meininki ei ole mitään suoraa kopioimista. Pääpaino on todellakin vanhassa, tunnelmallisessa rockissa, joka on aitoa sopivan kämäistä soundimaailmaa myöten. Illdisposedista tuttu Rasmus Schmidt on rumpupallilla pätevä ukko ja antaa tyylitaitoisella otteellaan kappaleille kivasti lisämakua. Viime vuonna taas julkaistiin psykedeelinen ja raskas Solar Drone Ceremony, joka sisälsi yhden yli 50-minuuttisen kappaleen. Swanön laulut toimivat moitteetta ja niihin on löytynyt väkevän aggressiivinen puhti. Beheritin hengessä röhisevä musiikki – joskin Apogeionin omalaatuisuutta korostaen. Riehakas Winds of the Cosmos on huomionarvoisen antoisaa kuunneltavaa: Celestial Wizardilla on oitis tunnistettava soundi ja albumilla selkeä punainen lanka
Joissain kohdin pelkistäminen toimii, mutta kun biisin perusidea ei ole aina erityisen toimiva, homma lipsahtaa vähän tyhjäkäynnille. Niko Ikonen ARVIOT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 58. Koskinen KERETIK Tomorrow’s Worst Enemy OMAKUSTANNE Vuonna 2016 perustettu suomalaisbändi Keretik vyöryttelee toisella albumillaan synkkää apokalyptista post-punkia, jossa on lisukkeena rapsakasti vanhan koulun metallista crustia. Tiputetaan muutama nimi täkyksi: Beherit, Bestial Devastation – Morbid Visions -ajan Sepultura, Mystifier ja kreikkalaiset legendat. Jälkimmäisen vuoksi soppa kuulostaa paikoin huvittavasti sirkusmusiikilta. Ruotsalaisnelikon soitto toimii ja soundikin on kohdillaan. jä on vaikea valita. Tavallaan kaikki toimii, mutta punaisen langan hapsut jäävät vielä näin kakkoslevylläkin jotenkin kuromatta yhteen. Sama pätee lauluun: välillä toimii, välillä ei oikein. Midiä on myös orkesteri, paitsi viulu ja piano. Lutusesti umpipöhkö Ferrum Fero Ferro Feror ei sisällä yhtäkään mieleenjäävää biisiä eikä ole edes kovin omaperäinen pläjäys, mutta kyllä sitä kovimmille power-niiloille uskaltaa suositella. Soitanta ja soundimaailma on asiaankuuluvan raakaa, mutta viitegenreensä nähden riittävän selkeää. Tukena on uskollinen midikuoro. Insonikalla on vielä lisävaihde yrmympään, miltei kuolometalliseen ilmaisuun. Tällaisen debyytin perusteella porukan tulevaisuus näyttää todella valoisalta. Nykyisyyden tuulet eivät juuri näissä maisemissa puhaltele. Bändin pörisevä ote tuo mieleen fuzzissa uitettua stoner-liihottelua tehtailleen Snailin ja toisaalta psykedeelisemmän kierteen kera asiaa lähestyneen Amplifierin. Edellä mainituista nimistä huolimatta kolmikko on löytänyt aika kivasti oman tiensä, joten mistään kopioinnista ei tarvitse alkaa nillittää. Tätä vapauden puolesta tolskaavaa alkemistiritaria eivät ajan ja ulottuvuuksien rajoitteet pidättele, vaan ranskalaisbändin edustamat Heliopolisin ritarit seikkailevat yhtaikaisesti tässä ajassa ja Ranskan vallankumouksen vuosina. Päälle olisivat taatusti jysähtäneet liiankin pahat estot. Mape Ollila INSONIKA Pithos OMAKUSTANNE Tällaisten lupaavien mutta syystä tai toisesta hiukan liian hajalleen jäävien albumien äärellä on vähän hankala asemoida tuntemuksiaan. Aika harva pystyy enää digiaikoina luomaan jotain näin karkeaa ja röyhkeää. Levyn on miksannut ja masteroinut Joost van der Broek (exAfter Forever). Kimmo K. Ehdalla DIY-asenteella julkaistua Tomorrow’s Worst Enemyä löytyy toistaiseksi vain kasettina. Kuuman helvetillistä ja rajua musaa. Biiseistä nousee mieleen kuvia pimeistä ja haisevista luolista, saatanallisista riiteistä ja ihmisuhreista, kynttilöistä ja yöllisistä hautausmaista. Puhutaan siis melko primitiivisestä ja hyvinkin yksinkertaisista palikoista rakennetusta musiikista, jota on muuten yllättävän hankalaa säveltää toimivaksi paketiksi. Phoebus, siis Montalembert, messuaa baritonissa falskiuden rajalla välillä korahdellen. Kappaleet ovat yleensä ottaen varsin yksinkertaisia ja typistettyjä. Teemu Vähäkangas CURSED EXCRUCIATION Arcane Diabolism IRON BONEHEAD Brasilialaisen Trance of the Undead -taiteilijanimisen miekkosen Cursed Excruciation lyö nyrkkiraudan suoraan kurkkutorveen manaten aidon ja alkuperäisen black metal -kultin hengen 2020-luvulle. Tästä on kuitenkin hyvä jatkaa, ja toivoa sopii, että tarkennus kokonaisuuteen paljastaisi jatkossa polttopisteen kunnon leimahdusta varten. Vaikutteista uskaltanee mainita Amebixin ja vähän kevyempinä hetkinä Killing Joken. Trance of the Undeadillä on näköjään muutama muukin bändi, joihin pitää tämän perusteella tutustua. Siinäkin mielessä Arcane Diabolism on ällistyttävän kova debyytti. Nemesiksenä on universumin kaikkea pahaa edustava Beast vampyyriarmeijoineen. Kun Keretik ruhjoo raskaammin Axegrinderin tyylisissä paloissa, allekirjoittanut tuntee suurta iloa. Levy on kuin aikamatka kolmenkymmenen vuoden taakse. Näin tapahtuu onneksi harvemmin. Musiikissa yhdistyvät Rhapsody, Oceanborn/ Wishmaster-ajan Nightwishin naiivi sinfopower ja teatraalinen chanson. Paikoitellen olisi aihetta suitsuttaa, mutta kun hetkittäin meinaa myös irvistyttää. Riffeissä on välistä mukavan thrashiä otetta, joka toimii keskitempoiseen poljentoon yhdistettynä mainiosti. Sävelissä on kohtuullisesti ytyä, mutta perin tavanomaisia peruskuvoita mahtuu mukaan runsaasti. Elli Muurikainen PHOEBUS THE KNIGHT Ferrum Fero Ferro Feror OMAKUSTANNE Axel de Montalembertin fantasiatarinaan ja Adrien Djouadoun biiseihin perustuvassa konseptiyhtyeessä Phoebus the Knightissa on ainekset kunnon spedeshow’hun. Toivottavasti ne ovat yhtä laadukasta pirunmöykkää. Konsepti testattiin ensin ep-levyllä, ja hyvinhän se toimi, sillä jo esikoisalbumin joukkorahoittivat fanit. Näin ollen kahdeksan biisin kokonaisuus kellottaa vain rapiat 23 minuuttia. Onneksi en lukenut ennen kuuntelua lyriikoita, tai varsinkaan tsekannut levyn taatusti ihan itse fotarissa nysvättyä kansikuvaa. Tämä on kunnollista black/death metalia eikä mitään turhaa hinkkaamista ja näpläystä. Kaikki on kohdallaan hupaisaa kansikuvaa myöten
En tiedä, kuka tällaista ikämiesten sekundalaatuista brittihevipeesailua jaksaa kuunnella vuonna 2023, mutta ehkä Paya on usean pumpun takapiruna levylafkalle niin arvokas, että hänen biisinsä julkaistaan, olipa musa mitä ja minkä tasoista tahansa. Vain Ashes and Fire menisi melkein Enforcerin tuotannosta. Perinnehevin kierrättämisessä ilman vässyttelyä ja väkisin pungertamistakin on sama vika kuin vhs-videokopioissa: joka kierros on entistä paskempi. Nyt bändi pelaa parilla palalla harvinaisen avoimin kortein ja rokkaa Rushin malliin niin että naurattaa. Mape Ollila RIVERSIDE ID.Entity INSIDEOUT Riverside todisti elinvoimaisuutensa kitaristinsa Piotr Grudzi?skin poismenon jälkeen ilmestyneellä Wasteland-albumilla (2018). Hyvä se ei olisi ollut silloinkaan. Hammondiakin kuullaan, osuvasti Chasing the Rainbow -nimisessä kappaleessa. ID.Entity päästää sisäänsä helposti, mutta levystä kuoriutuu kerroksia, jotka palkitsevat uudelleenpyöräyttäjän oivalluksillaan. Joitain hänen bändeistään ovat goottidoom-akti Golgotha, stoner-rykmentti Bis•nte sekä dödisryhmät Decrapted ja Unbounded Terror. Seuraa huomaamattomia lipumisia tunnelmasta toiseen vastustamattomien nuottikulkujen varassa, sopivasti nenästä vetävää koukerointia ja vahvoja tunnelmia Mariusz Dudan laulaessa musiikille lopulliset kasvot. BONUS TRACK INCL. Sons of Cultin debyytti on niin vanhakantainen pläjäys, että se olisi ollut relevantti ehkä 50 vuotta sitten. Soolot eivät ole brassailevia vaan mukailevat kantavia melodioita, mikä on tässä jopa miellyttävämpi ratkaisu. SONS OF CULT Back to the Beginning FIGHTER Espanjalaishemmo Vicente Paya vaikuttaa tosi monessa yhtyeessä. Kertoo paljon, että levyn päättävä MSG-laina on eksponentiaalisesti parempi kuin yksikään kulttipoikien omista biiseistä. Sanoituksista on turha etsiä mitään genren peruskuvastoa ihmeellisempää, mutta se sopii levyn tyyliin. ID.Entityä on voinutkin odotella ilman huolta, ja odotukset lunastetaan varmalla otteella. Seitsemän biisiä pitävät pintansa tasavahvasti, ja yli 50 minuutin mitta jättää nälän, vaikkei siihen syytä olekaan. Kitaroissa on luonnollisesti Maideniä ja Priestiä, mutta vaikutteiden ympärille on rakennettu hieno oma tyyli. Siltä osastolta erottuu edukseen etenkin AOR-henkinen, synavoittoisempi The Traveler. WWW.NUCLEARBLAST.DE @NUCLEARBLASTRECORDS ARVIOT. 10.02. Ilman ivan häivääkään, toki. Screamer todistaa viiLIMITED EDITION CD DIGIPAK LIMITED EDITION CD DIGIPAK INCL. Tänään soup du jour on old school -hevi, jota Paya kavereineen suoltaa juuri niin kipinöivän energisesti ja vetreästi kuin kuuttakymppiä käyvien ukkojen harrastebändiltä voi odottaa. BONUS TRACK CD CD LP IN GATEFOLD LP IN GATEFOLD DIGITAL DIGITAL IN STORES IN STORES 10.02. Hienointa on, ettei kymmenen biisin joukkoon mahdu kahta samanlaista kappaletta. Moneen kertaan läpikolutut aiheet eivät häiritse, kun niistä on leivottu vahvoja kertosäkeitä ja voimakkaita iskulauseita. Kosketinsoittimien kasvanut rooli on pieni mutta selkeä muutos. Aadolf Virtanen SCREAMER Kingmaker SPV/STEAMHAMMER Ruotsalaisen Screamerin viides albumi on niin täydellistä kasariheviä, että vain liian hyvät soundit paljastavat levyn ilmestymisvuoden. Kumman suoraviivaisen startin jälkeen Riverside sujahtaa kaikkeen siihen, mistä on tavannut rakentaa musiikkinsa. Riversiden musiikki on häivyttänyt yleensä vaikutteensa taiten ja luonut jäljittelemättömän, suhteellisen yksinkertaisista osasista koostuvan oman soundinsa. Biisit on läpsytelty luvattoman laiskasti ja äännelty Ammuvainaan nuotilla. Vauhdikkaamman menon ohella mukana on hitaampaa tunnelmointia. Kingmaker on kaikin puolin tiukka, jo parilla pyöräytyksellä vakuuttava albumi
Toisessa päässä ilmaisuskaalaa on se arvattava blastbeat-pätkytyksen, tremoloriffien ja kuivan raakkunan perussoossi ja toisessa taas vavahduttavan kaunis, Sigur Rósin ja Whiper in the Noisen mieleen tuova, hitaasti syttyvällä äänellä avaruudellisen kuulaasti ja melkeinpä hartaasti laulettu post-rock. THE AEON The Baphomet Dream BLACK WIDOW Syvälle esoteriaan sukeltaneen The Aeonin toinen täyspitkä ilmestyi jo alkusyksystä, mutta herkkää ja vahvatunnelmaista julkaisua on syytä käsitellä näin myöhemminkin, uuden vuoden kunniaksi. Levy ei aiheuta painajaisia, mutta unimaailman tuolta puolen kumpuavat oudot visiot voivat hyvinkin olla mahdollisia. Ääripäitä yhdistellään vaihtelevasti sovituksissa onnistuen. Lovecraftin hengentöistä. Jaakko Silvast LUNAR MERCIA Leaving the Fragile Space OMAKUSTANNE Lunar Mercian musiikki saattaa kuulostaa ajoittain läntisen Pohjois-Amerikan maalailevalta puunhalailubläkkikseltä, mutta yhtyeen kotipaikka on Englannin Birmingham. Itse kappaleet ovat yhtä lukuun ottamatta varsinaisia matkoja, joiden aikana vieraillaan kaksijakoisissa maisemissa. Se ei ole mikään ihme, pohjautuihan oululaisyhtyeen debyytti Suuren Pedon sanoihin ja tekoihin, kun taas nyt on inspiroiduttu Edgar Allan Poen ja H. Hyväksi havaittu rakennuskaava toistuu koko albumin mitalla, eikä täytebiisejä ole ainuttakaan. Mega K R IS U Å M A N ARVIOT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa. Ex-Turisas-basisti Hannes Horma on luotsannut Silver Bulletia kuin Pär Sundström Sabatonia tai Anton Kabanen entistä ja nykyistä Beastiään, tinkimättömästi omaan visioon luottaen. Elli Muurikainen SILVER BULLET Shadowfall NAPALM Riihimäkeläisen Silver Bulletin viime vuosikymmenen alkupuolella alkanut määrätietoinen työ kantaa kunnolla hedelmää bändin kolmannella pitkäsoitolla. Kuten levy-yhtiöstä voi päätellä, metallin tai edes raskaamman rockin kanssa The Baphomet Dreamillä ei ole mitään tekemistä, mutta kyse on joka tapauksessa lehden linjaan sopivasta rajatapausmusiikista. Viimeistään Shadowfall on albumi, jolla yhtye lunastaa mainitun statuksen myös musiikillisesti. Kaiken huipentaa jo nyt vuoden 2023 parhaisiin metallislovareihin luettava … And Then Comes Oblivion. meistään nyt edustavansa vanhoja aikoja ihannoivien bändien vahvinta joukkoa. P. Yhtyeen folk soi akustisesti ja jossain määrin psykedeelisin sävyin. Silver Bullet on hiipinyt ahkeralla keikkailulla kuin varkain kolkuttelemaan modernin eurooppalaisen voimametallin raskaan sarjan portteja. Anna-Kaisa Kettusen kuulas ääni yhdistettynä yksinkertaisiin mutta instrumentaatioltaan rikkaisiin taustoihin luo kappaleisiin mainiota jännitettä, joka on väkevimmillään nimikappaleessa ja Nyarlathotepissa. Biisien aihepiirit ovat black metaliksi aika ”emoa” kamaa, ihmistunteiden tulkintaa. Keskitempoisempi The Ones to Fall jatkaa samoilla linjoilla alleviivaten ideaa oikeaoppisen tyylikkäästi tuotetusta metallipitkäsoitosta. Ilmapiiri on kaikessa verkkaisuudessaan leijuva, joskin pinnan alta on aistittavissa toismaailmallinen, sanoituksista musiikkiin kantava tummempi ulottuvuus. Sähäkkä Shadow of a Curse ottaa kuulijasta napakan kurkkuotteen läiskien korville ässäkertsillä varustetun power metal -palasen
Pääasiassa bändi ruhjoo painavaa nytkyriffiä tuplabasarien tai jykevän nännikompin tukemana. Menee tämä näinkin täydestä, mutta ei jää aikakirjoihin. The Abyssal Plain on odotettua parempi albumi, joka tullee soimaan tässä taloudessa useamminkin. Kolmen vuosikymmenen kokemuksella muriseva Cremation on tylsää tavaraa nimeään myöten. Samalla peruskaavalla mennään. Tuorein tyyppi on laulaja Cody Bennett, joka räyhää erittäin suurella antaumuksella. Levyn pahin pulmakohta on sen soundipolitiikka. Tässä tapauksessa pisteitä ei ropise juuri muualtakaan. Ei kai huolella tekeminen väärin ole, mutta vähempikin hifistely riittäisi, kun kyseessä on groovaavassa aggro-hengessä paalutettu moderni death metal. Pari täsmäiskua löytyy, kuten esimerkiksi väkevän energinen Vie se pois ja hektinen Kun kesä kuoli. Lihaisa tulkinta saa seurakseen gremlins-kärinää ja muuta mesoamista, vieläpä ihan biiseihin sopivalla tavalla. Mape Ollila DRYAD The Abyssal Plain PROSTHETIC Viiden vuoden ikään ehtinyt Dryad on yhdysvaltalainen albumitulokas, jonka esikoisen kerrotaan kaivavan inspiraationsa paitsi valtamerten syvyyksien arvoituksellisesta ekosysteemistä myös henkilökohtaisemmista aiheista. Niistä yksikään ei ollut varsinainen nautinto. Joni Juutilainen TURMION KÄTILÖT Omen X NUCLEAR BLAST Niljakkaalla s/m-kuvastolla ja transgressiivisella huumorilla varustetulla konemetallillaan yleisöä toista vuosikymmentä ihastuttanut ja vihastuttanut Turmion Kätilöt on yhtye, joka ei jätä ketään kylmäksi, varsinkaan keikkatilanteessa. Musiikkia ei voi kutsua niinkään progressiiviseksi, ehkä ennemmin elokuvalliseksi, sillä jokainen biisi on score, omanlaisensa seikkailu. Nilkuttaviakin hetkiä löytyy, mutta onnistuessaan fuusio toimii niin vaikuttavasti, että todellakin kannatti yrittää. Soundien ja soiton sujuvuus on nykyään jo itseisarvo, eikä sillä heru säälipisteitä. Välillä myös sävelten puolella häivähtää hetkellinen bläkkik sen tuoksu. Tämä ei ole sattumaa, sillä yhtyeen kitaristi Risto Hämäläinen lauloi baritoniosuuksia Therionin livekokoonpanossa vuosina 2000–2006. Soundimaailma ARVIOT. Varsin pian ideat kuitenkin loppuvat ja pöydälle jätetään hyvin keskinkertaista, joskin päällisin puolin virkeästi suoritettua kuoloa. Kun kuuntelee levyn päättävää liki kahdeksanminuuttista instrumentaalia, joutuu ihan aidosti ihmettelemään, kuinka mitätöntä ja mihinkään liikkumatonta massaa levylle on pistetty. Yhtymäkohdista huolimatta Ancient Flame luottaa perinteisempään ja riisutumpaan ilmaisuun. Toisaalta metallin suomiaksenttiin on jo sen verran tottunut, että eipä tuo lopulta paljon haittaa. Lamb of Godin vaikutus kuuluu suuresti, ja kun esikuvakin tekee hommat viimeisen päälle, niin eipä ole ainakaan ilmiasussa moittimista. Kokonaisuus on kuitenkin hieman liian puuduttava, että siitä jaksaisi nauttia täysin rinnoin. Korva ei ota tottuakseen, kun bläkkis soi tahallaan ruttuisesti, eikä sama äänikuva käy leijailuun. Kimmo K. Erikoiselta vaikuttava kokonaisuus on puettu lo-fi-henkisen black/deathin viittaan. Levyltä olisi toivonut kieltämättä hieman pidempiä ja jäsennellympiä kappaleita, mutta onneksi Dryadin tulevaisuus vaikuttaa avoimelta kaikelle. Bändin keulanaisen Claire Nunezin visio äärimetallista vaikuttaa tuoreelta, ja musiikillisen ilmaisun innokas kohkaaminen ruokkii vaikutelmaa entisestään. Kari Koskinen AVISCERUS Visceral Depths OMAKUSTANNE Aussibändi lykkii kelpoa, joskin ilmaisun pintapuoliseen hurjuuteen ja kovaan asenteeseen verrattuna turhan hygieenistä mörssäystä. Laulajat Kirsimarja Alonen ja Petteri Urmas hoitavat hommansa mallikkaasti, vaikka lausumisesta voisi antaa vähän noottia. Freesiäkin ideaa ilmenee, ja niihin voimakkaammin panostamalla osaava bändi saisi hätisteltyä ilmiselvän vertailukohtansa etäämmäs. Turmion Kätilöt on tehnyt tutun ja turvallisen levyn, joka tyydyttänee fanit mutta tuntuu näin kasuaalin kuuntelijan kuulokulmasta hieman valjulta ja itseään toistavalta. Jos perinteinen melodinen metalli maistuu, Blood Stained the Barren Land on pienistä lastentaudeistaan huolimatta kelpo debyyttilevy. Suuria muutoksia tämä ei ole itse musiikkiin tuonut. Bändi uskaltaa haastaa konventioita ja tekee sen hyvin. Koskinen ANCIENT FLAME Blood Stained the Barren Land FIRESWAMP Mesapotamialaisista mytologioista teemansa ammentavan Ancient Flamen lievästi progressiivinen ja melodinen hevi tuo välittömästi mieleen naapurimaamme Therionin. Dryadin lyhyehköt kappaleet tempovat mukavasti ja ovat ronskiudestaan huolimatta kuulijaläheisiä. Yhtyeen kymmenes levy on sen kolmas pitkäaikaisen kakkoslaulajan Spellgothin lähdön jälkeen. Vanha liitto elää ja periaatteessa asiat ovat ihan kivasti, mutta veri ei kuohahda. Dryadin ilmaisun punkhenkisyys ja 1980-lukulaisiin kauhuleffoihin viittaavat koskettimet vievät helposti mukanaan. MC Raaka Peen rinnalla on siitä lähtien toiminut Shaq-U eli Fear of Dominationistakin tuttu Saku Solin. Hetkittäin sveitsiläisbändi saa keskitempoiseen riffittelyynsä pimeyspilkkuja ja tyrä meinaa rytkähtää oikeasti paikaltaan. Vuosien saatossa yhtye on kasvanut pienten piirien kuriositeetista kohtuullista listamenestystä nauttivaksi major label -toimijaksi. Suhteellisen pitkään toiminut bändi on tehnyt aiemmin vain yhden ep:n. Meno kuulostaa paikoin (normaalia pahemmalle) happotripille eksyneeltä Absulta, mikä ei ole lainkaan huono juttu vaan tuo mustavalkoiseksi jämähtäneeseen skeneen mukavasti väriä. Mikko Malm CREMATION Where the Blood Flows Down the Mountain CZAR OF CRICKETS Keskinkertainen death metal on masentavan laimea kokemus. Suuhun jätetään mahdollisimman huono maku, mutta arvioitsijana pyörityksiä on käytävä läpi useampi
Lähes 45-minuuttinen levy on pääpiirteittäin melodiavetoista ja rosoista vihtahousunpalvontaa sekä okkultistista tunnelmointia. Mahtipontishakuinen black metal glaseerataan vox humana -kuoroilla, vaskipuhaltimien dominoimilla orkesterisämpleillä ja muulla synteettisellä korvanlumeella. Nopeampi rankaisu on ärsyttävän tasapaksua ja yllätyksetöntä. Mikko Malm kärsii hienoisesta käppäsyndroomasta ja kappaleet voisivat potkia hieman lujemminkin. Skittaliidit ovat toki mielenkiintoisia, mutta mitään antikosmista Nödtveidtiä levyllä ei sentään kuulla. Joni Juutilainen VELDUNE Veldune NIGHTFLOAT Veldune on alun perin laulaja Jamie Myersin (Hammers of Misfortune) ja kitaristi Kevin Hufnagelin (Dysrhytmia, Gorguts) lempilapsi, joka sai alkunsa vuonna 2019. Odium on kuin sekoitus Anaal Nathrakhia, Behemothia ja Septicfleshiä, eli luvassa on massiivisia ja ”sinfonisia” äänimaisemia. Bändin seitsemäs levy on tyylillisesti melko suoraviivaista jatkoa vuonna 2014 imestyneelle Fimbulwinterille. Kappaleissa ei ole yksinkertaisesti tarpeeksi imuvoimaa, jotta bändi nousisi sille tasolle, jota tällaiselta musiikilta on syytä odottaa. Synkeät välisoitot eivät auta tylsyyteen. Parivaljakko oli tottunut säveltämään yhdessä Sabbath Assembly -yhtyeessä, ja kun kyseinen orkesteri lopetti toimintansa, kaksikko halusi aloittaa puhtaalta pöydältä ja ryhtyä tekemään uudenlaista musiikkia. Suomessa, jossa muutamakin aika toistaitoinen naislaulubändi pääsi lajin kuumimman trendin aikana lähes aiheetta levytyskantaan, Ravenlightilla ei olisi ikinä ollut asiaa yhdenkään sellaisen lafkan seulan läpi, jolle artistin ei tarvitse maksaa itse. Mikko Malm MANIAC ABDUCTOR Damage Is Done WORMHOLEDEATH Sähäkkää thrash metal -energiaa tarjoileva Maniac Abductor osuu bändin primus motorille, meksikolaiselle J:lle, erityisen rakkaita bändejä. Reilut puolituntinen levy on sinällään varsin vaivatonta kuunneltavaa, mutta yhtä vaivattomasti se lipuu pois mielestä. Immemorial on reilu kolmevarttinen kitaroiltaan rapsakan kuivasoundista ja muilta osin muovista midi-sinfoniaheviä, jonka suurin ansio on, että se onnistuu karttamaan kaikenlaisen muistettavuuden, orgaanisuuden ja tunteet. Lehdistötiedotteen ylisanat ovat huvittavia, mutta Hammerheartin hehkutuksessa on myös jotain perää: Wothrosch kuulostaa kuin kuulostaakin ikäistään kypsemmältä. Aamongandr sisältää kuitenkin hieman liian tutun ja turvallisen kuuloista materiaalia. Mukaan värvättiin basisti Johnny DeBlase ja rumpali Jeff Eber. Helvetilliset liekit ovat taantuneet kädenlämpöiseksi hiillokseksi. Myös Watain ja Dissection kuulostaisivat olevan ARVIOT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 62. Kakkoslaatuiseksi power metaliksi luonnehdittavat biisit kulkevat liiankin arvattavia latuja vailla yhtään koukkua, josta kuulija tahtoisi ottaa kiinni. Mutta niin vain on käynyt, että Satanic Warmasterin uutta albumia on saatu odotella tovi. Pohjoinen on pohjoinen ja Lumen Ad Mortem sisältää liikaa keinotekoisen kaltaisia aromeja. Erityisesti Behemothin ja Septicfleshin ystävät saattavat kuitenkin löytää Odiumilta jotain omaan makuun sopivaa. Veldunen debyyttilevy sisältää miedosti jatsahtavaa ja psykedeelistä vaihtoehtorockia, jonka tummasävyisessä americana-soundissa on jotain hyvin elokuvallista. Sen raaoista sävelistä löytyy aurinkoisen Meksikon hämyisiä soundeja sekä skandinaavisempia thrash-henkisiä poljentoja Nifelheimin ja Aura Noirin tyyliin. Mikko Malm LUMEN AD MORTEM Upon the Edge of Darkness BITTER LOSS Vuonna 2019 perustettu australialaistrio palvoo 1990-luvun black metalia eeppisiksi midiorkestroiduin, mutta muuten aika primitiivisin eväin tehdyillä biiseillä. Hänen hypnoottiset melodiansa ja maalailevat sanoituksensa sopivat täydellisesti yhteen Hufnagelin sävellysten kanssa. Hienoa musiikkia. Kielisoittajakaksikon soiton jäykkyys ja epätasapainoiset, huokeat soundit suorastaan huutavat, että Ravenlight on kotistudioprojekti. On aika hämmentävää, että vielä vuonna 2023 julkaistaan näin samantekevää halpisheviä. Etenkin varhainen Enslaved on vahvasti läsnä. Postpunkmaista kulmikkuutta sisältävä Willow Sways, goottikantriksi pistävä Chasing Down the Sun sekä maukkailla kosketinkuvioilla ja kitaranäppäilyillä varustettu balladi The Final Blow ovat tasokkaan levyn parasta antia. Into ja halu luoda kuuluvat raivokkaasta soitosta läpi, mutta se ei riitä, jos sävellyskynä on löysä. Musiikin peruspohja on death/ black metalissa, joka kuulostaa yhtyeen käsittelyssä suhteellisen sekavalta ja täyteen ahdetulta, mikä erottaa bändin musiikillisista esikuvistaan konkreettisimmin. Trion esikoistäyspitkällä ei kuulu kotimaa, vaan mättö on melodioiltaan ja muotokieleltään tavanomaista pimeää ja kylmää bläkkistä, jossa kiinnostaa onneksi muukin kuin norjalaisuus ja nopeasti soittaminen. Niko Ikonen SATANIC WARMASTER Aamongandr WEREWOLF Tuhannen ja yhden projektin mies Werwolf ei ole mies, joka tyytyy lepäämään laakereillaan. Biiseistä oikeastaan vain levyn päättävä Narrow Paths and Stony Ground on mieluisaa kuunneltavaa, kun vaivatta rullaavan tremolobläkkiksen pohjalla soi kaikuisan harmoninen kuoro. Myersin ekspressiivinen laulutyyli sitoo kappaleet yhteen ja tuo kokonaisuuteen koheesiota. Mape Ollila NIGRUM Elevenfold Tail INTO ENDLESS CHAOS Meksikolais-ruotsalainen Nigrum täräyttää esikoisellaan likaista ja rouheaa black metalia. Immemorialin isoin meriitti saattaakin olla muistuttaa taas kerran, että hevi on paskimmillaan ehkä paskempaa kuin mikään muu. Nigrumin sävellyksistä löytyy ihan mukavia ideoita, mutta lisäjalostaminen olisi tarpeen. Laulajattarella on kaunis mutta ujo sopraano, mutta vielä kovin keskeneräinen tekniikka, jota pyrkimys operaattiseen dramaattisuuteen valitettavasti vielä korostaa. Mape Ollila WOTHROSCH Odium HAMMERHEART Vuonna 2018 perustetun Wothroschin debyyttialbumin kerrotaan olevan ”tasolla, johon muut bändit tarvitsevat kolme levyä”. Onneksi sävellykset kantavat läpi pienten karikkojen. Adelaidelaisbändiin kuuluu rääkyjä, ihan kyrpänä tuplia takova rumpali ja kaikesta muusta aina sävellyksiä, orkestrointia ja sovituksia myöten vastaava moniosaaja, joten studioprojektiltahan tuo vaikuttaa. Wothroschin ilmaisun näennäinen mallikkuus paljastuu hyvin nopeasti keskinkertaisuudeksi. Satanic Warmasterin pohjoinen black metal on parhaimmillaan maaliinsa näppärästi osuvaa, raa’an ja melodisen ilmaisun välissä taiteilevaa musiikkia. Wothroschin ensimmäinen on hetkittäin mukiinmenevä teos, joka ei kanna kokonaisuutena loppuun asti. Muuten Upon the Edge of Darknessin kuuntelu menee enimmäkseen haukottelun merkeissä. Jokin on pielessä, jos biisien suvantokohdat jäävät mieleen parhaiten, eikä niitäkään ole tarpeeksi, jotta ne nostaisivat kokonaisuuden keskinkertaisuuden yläpuolelle. Alussa mainittu kypsyys ei siis tarkoita hyviä sävellyksiä. Jylhästi äristyissä lyriikoissa puidaan luontomystiikkaa, ihmisen sisäistä valonvaihtelua ja genren muita vakioaiheita. RAVENLIGHT Immemorial DISTORTION PROJECT Ö-mapin Epicaa Belfastista. Tällä kertaa sävellyksistä hönkii kuitenkin läpi astetta voimakkaampi ysärinostalgia Norjan hengessä, eikä vähiten Henri ”Trollhorn” Sorvalin perinnetietoisten koskettimien ansiosta. Biisit ovat parhaimmillaan hitaammalla tempolla ja akustisesti tuettuina
Kopiointiin ei kuitenkaan langeta, vaan kappaleet taotaan rehellisen omannäköisellä kiivaudella, jossa on ripaus äärimetallia. Levy ei ole tummasävyisyydestään huolimatta loputtoman synkkä, vaan uskoa tulevaisuuteen löytyy. Musikanteista kehaisun ansaitsee kitaristi Denis Burkin, jonka sooloissa on goottihevin piirissä yllättävän tyylikästä särmää. Bändin kakkoskiekko on joka tapauksessa ilahduttavaa, täydestä sydämestä kaikkensa antavaa thrash metalia, jonka käyrä on ylöspäin. Noin kymmenvuotiaan joensuulaisbändin rässäys edustaa ehtaa ja kursailematonta nuoruuden energiaa, jossa on repullinen tarttuvia riffejä. Vuonna 2004 perustettu, 2008 Venäjän euroviisukarsintoihin osallistunut ja 2014 hajonnut, mutta 2020 uudestaan aktivoitunut Dark Princess on Olga Trifonovan johtama, epäomaperäistä mutta ihan auttavan tarttuvaa synkistelyä esittävä melodinen goottimetallirykmentti. Tuplalevy Telepathic Minds on sävelletty korona-aikana ja sen sanoitukset kuvastavatkin hyvin pitkälti sitä, mitä maailmalla on parin viime vuoden aikana tapahtunut. 2000-luvun alun pomppumetallibiittien sekä maltillisen taustakorahtelijan ja elektroniikan käyttö aiheuttavat mielleyhtymän, jossa varhainen Evanescence fuusioituu venäläiseen molli-itkelmään ja kohtaa ujeltavasti naislauletun saksalaisen koulukunnan ysärigoottimetallin. Pätevästä musiikista huolimatta Telepathic Minds ei onnistu nousemaan mestariluokkaan. Siltä puuttuu se maaginen viimeinen silaus, joka räjäyttää tajunnan. Rallit ovat voittopuolisesti killereitä, eivät fillereitä. Musiikillisesti yhtye seikkailee mahtipontisemman, popimman ja raskaamman ilmaisun välillä luoden albumille eheän ja lujan draaman kaaren. Muita isoja vikoja viisikon menossa ei ole kuin Trifonovan epämääräinen englannin ääntämys, lähes koominen paatos ja meikäläisen korvia riipien lepattava vibrato. Musiikin vaikutteet tulevat peittelemättömästi 1980-luvun thrash-aallon aggressiivisemmasta laidasta, esimerkiksi Slayeriltä ja Testamentilta. Mikko Malm FOR MORE EXCLUSIVE EDITIONS FOR MORE EXCLUSIVE EDITIONS www.reapermusic.de www.reapermusic.de REAPER REAPER MAILORDER MAILORDER „SHADOWFALL“ „SHADOWFALL“ „SHADOWFALL“ „SHADOWFALL“ OUT OUT NOW! NOW! WATCH OUT FOR MORE: WATCH OUT FOR MORE: Available on CD & coloured VINYL Available on CD & coloured VINYL and with exclusive „SILVER BULLET“ and with exclusive „SILVER BULLET“ „SHADOWFALL“ „SHADOWFALL“ ARVIOT. Nyrkki nousee pystyyn. Mape Ollila OVERHEAD Telepathic Minds OMAKUSTANNE Vuonna 1999 perustettu progeryhmä Overhead on välttynyt reilun 20-vuotisen uransa aikana suuremmalta suosiolta, mutta vahva kulttimaine yhtyeellä on, kiitos ahkeran keikkailun ympäri Eurooppaa. Levollisen progerockinkin seutuvilla käydään biiseissä Not Enough ja Falling to Fly, joista jälkimmäisessä noudatetaan suorastaan orjallisesti Soenin pelikirjaa. Perushyvä suoritus. Yhtyeen uudelleensyntymää symboloivan Phoenix-albumin soundit ovat genren kuivakkaa peruskauraa ja biisit perusvarmaa goottihevibulkkia. Vaikka myös loppupään rymistely toimii, pari kovemmalla instensiteetillä varioivaa biisiä olisi mahtunut sinnekin. Välillä innostutaan vetämään hieman hevimmin, vaikkei Overhead varsinaisesti mikään metallibändi olekaan. ilmaisullaan monilta osin asian ytimeen. Kiihkein lataus hehkuu silti levyn alkupuoliskolla, esimerkiksi kappaleissa Odd Man Out ja Disciples of Hate. Kovin omaperäisiä kappaleet eivät ole, mutta pisteitä sataa kertakaikkisen terävästi iskevästä ja täysillä vedetystä kaahauksesta. Eetu Järvisalo DARK PRINCESS Phoenix OUT OF LINE Goottirockiksi naamioitua slaavilaista melankoliaiskelmää suoraan Moskovasta. Orkesterin musiikki sekoittaa varsin onnistuneesti progressiivisen rockin eri aikakausia, olipa kyse sitten Pink Floydista, Genesisistä, Marillionista, Kingston Wallista, Spock’s Beardistä tai Porcupine Treestä
Viimeisen 30 vuoden tuotantoa ei ole tullut kuunneltua, mutta menosta tulee edelleen samat vibat. Reiluun puoleen tuntiin paketoidun levyn vetovoima imaisee mukaansa vaivatta. On ymmärrettävää, että Heljarmadrin elanto on Dark Funeralin varassa, mutta aktiivisempi panostus Grá’han olisi tämän näytöksen perusteella ehdottomasti paikallaan. Bändin tavanomaista HM2-rynnimistä viistompi, semi-tekninen ja paatoksellisen taiteellinen ote oli virkistävää kuultavaa. Atrocity on todiste siitä, että poikkeus vahvistaa säännön. Suurieleisiä vaskipaisutteluja ja thrashin tiukkuutta satunnaisiin bläkkistuoksuihin yhdistelevä, liukkaasti tykittelevä paukutus on mukavan tarttuvaa. Vaikka bändillä ei ole ikää mitenkään ylettömästi, sen neljäs kokopitkä osoittaa, että porukan soitossa puhuu kokemus. Kun myös dynamiikka on hallussa, eikä ainakaan levällään, levyn kuuntelu on sopivasti intensiivinen askare. Stonerretkueen kelvossa meiningissä se onkin kenties eksoottisin ominaisuus, musiikillinen anti kun on yllätyksetöntä mutta vallan mukiinmenevää riffija groovepohjaista aavikkorockia. GRÁ Lycaon AVANTGARDE Vuodesta 2010 puksuttanut Grá on paremmin Dark Funeralin ARVIOT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 64. Kimmo K. Koskinen Kahdeksasta kappaleesta rakennettu Lycaon ilahduttaa elivoimaisuudellaan, mikäli sellaisesta voi black metalin kohdalla puhua. Lycaon on reilusti odotettua parempi kiekko, joka jää keikkumaan aivan neljän kirveen tuntumaan. Joni Juutilainen GODWATT Vol. Yleensä kuolometallilta kaipaa syvempää viemäriä ja rupisempaa jyrnintää, eikä sinfonisia elementtejä tai bläkkissävyjä odottele vesi kielellä. Riffeissä on ruhjovaa iskuvoimaa, eikä yhtye ole unohtanut myöskään oikein toteutetun örinän tarttuvuusominaisuuksia. Bändi ei ole koettanut loihtia ilmaisuunsa ennenkuulumattomia aspekteja tai erikoisuuksia, vaan ST E FA N H E IL E M A N N solistina tunnetun Heljarmadrin sekä rummut hoitavan Dimmanin perustama projekti. Kohtuullisen suoraviivainen albumi on hengeltään live ja siltä voi löytää viitteitä Abbathin soolotuotantoon ja Watainiin, vaikka Grá’n musiikissa on hyvin omaa otetta. ATROCITY Okkult III MASSACRE Saksalaisen death metal -partion tekemisiä tuli diggailtua miedosti ysärin alussa. Heljarmadrin rustailemissa kappaleissa on yhtenäisyydestään huolimatta juuri sopivasti vaihtelua, ja rykelmästä poikkeaa ainoastaan Mardukin hengessä kohkaava Chariots of Fire. Orkkisgubbe Alexander Krullilla (ja muulla Leaves’ Eyes -miehistöllä) on selkeästi ote tallella. Meininki on osaavaa ja silti sopivan hurjaa. III TIME TO KILL Levyllä on kappale nimeltä Sepolta, mutta onneksi kyseessä eivät ole Sepon terveiset, vaan yhtye esiintyy kotikielellään italialla. Omaa henkeään luo myös militantin ryhdikäs päätösraita Jaw of the Underworld. Vaikka yllätyksetöntä, Godwattin touhu ei suinkaan ole keskinkertaista
Doom on genre, jossa ei juuri omaperäisyydellä juhlita, joten pienetkin nyanssit merkitsevät paljon. Ylenpalttinen kaoottisuus on vähentynyt tehden veisuista sekä selkeämpiä että ytimekkäämpiä.. Paikoitellen sävellykset eksyvät haikean dsbm:n puolelle Vargille ominaisen toistavan riffittelyn sijaan, mikä ei ole lainkaan huonompi juttu. Demotasoisen raaka ja sumuinen soundimaailma korostaa suden ulvonnalta kuulostavia lauluja. Käväiseepä taustalla jonkinlainen aavikkomiesten enkelikuorokin hyräilemässä kuin italowesterneissä ikään. Candlemassin tapaan riffitelty Apathy’s Keep ja komea päätösbiisi The Path ovat selkeästi levyn parasta antia. Nykyään on aivan liikaa ylituotettua black metalia, ja Grymmstalt onnistuu erottumaan kaikesta ylikireästä ja kompuroidusta kamasta, jota skeneen oksennetaan jatkuvalla syötöllä. Bändissä vaikuttavat herrasmiehet nimeltä Wampyric Strigoi ja Lord Valtgryftåke, joilla on kummallakin noin kymmenen muutakin bändiä. Loppulevy on yhtä hyvää, joskin verkkaisenpuoleista jyystelyä. Pakko myöntää, että tämä on eteläamerikkalaiseksi melko erikoislaatuista kamaa. Kaksoiskitarismissa on sankarillisuutta ja svengi on jykevä. Yhtyeen biisit pyrkivät saattamaan kuuntelijansa pimeään transsiin, kohti kipua ja kuolemaa. Suurin muutos on kappaleiden kevyt virtaviivaistuminen ja jopa järkevöityminen, sikäli mikäli tällaisessa kohkauksessa on sellaisesta koskaan kyse ollutkaan. Siltä puuttuu kuulijan paikoiltaan riuhtaiseva voima, joka saa syventymään sävellyksiin. The Weight of Remembrance taipuu vähän turhan helposti taustamusiikiksi. Mukana on myös skandinaavisia vaikutteita, jotka tuovat mieleen Theatre of Tragedyn ja Draconianin kaltaiset orkesterit. Tsekkaamisen arvoinen levy. Räyhättävää riittää aina kotimaisista politiikoista siihen, kuinka ei ole mitenkään huono juttu soittaa ensimmäisenä yhteiskeikoilla. Bändi on siis tosi perus, mutta myös tosi jees. Laulaja-basisti-sellisti Soren Mournen ja laulaja-kitaristi Etienne Finnin muodostama yhtye osaa vedellä esteettisesti oikeista naruista, kaikki kun on muodollisessa mielessä oikeilla paikoillaan. paahtaa menemään hyväksi havaituilla periaatteilla. Melankolinen tunnelma, murheellinen sello ja traagiset kitaramelodiat ovat läsnä, mutta viimeinen mukaansatempaavuus levyltä jää puuttumaan. Lupaava yhtye, joka vaatii vielä hiomista. Mikko Malm SICK URGE Finland Means Murder PUUKOTUS-LEVYT / REGURGITATED SEMEN Sick Urgen meininki ei ole rauhoittunut yhtään sitten vuonna 2020 ilmestyneen Structures of Domination -”pitkäsoiton”. Levy ei juhli omaperäisyydellä, mutta kokonaisuus jää reilusti plussan puolelle. Koskinen GRYMMSTALT Anthems of Mournful Despondency SIGNAL REX Ecuadorilais-chileläistä Burzumin palvontaa – siinäpä oikeastaan kiteytettynä Grymmstaltin debyyttilevy. Kiireisiä tyyppejä, mutta ihme kyllä hoppu ei kuulu Grymmstaltin musiikista. Kimmo K. Pienet genreloikat tuovat nimittäin peliin omaleimaisuutta. Laulu ei ehkä ole huikeinta kuunaan kuultua tulkintaa, mutta siltäkin osin ote on selkeästi genren parempaa osastoa. Yksipuolisen vinyylin kokonaiskestokin jää hyvin maltilliseen alle varttituntiin. Erityisesti yhtyettä pitää kiittää siitä, että vaikka kappaleissa on stonermaista lentohiekassa jumittamista, niissä tapahtuu. Niko Ikonen TRIBUNAL The Weight of Remembrance 20 BUCK SPIN Vancouverissa majaansa pitävä Tribunal esittelee debyyttilevyllään perinteistä goottilaisesti virittynyttä death doomia varhaisen My Dying Briden ja Paradise Lostin hengessä. Jo avauskappale Signora Morte esittelee paletin aika nasevasti: Etukenoisen jytäkipaleen tempo tuplaantuu reippaaksi ja puolittuu jyrninnäksi. Tempot ovat edelleen hengästyttäviä, mutta eipä keskimäärin puolen minuutin mittaisissa rykäisyssä ehtisikään haukkaamaan happea
MISÞYRMING Með hamri NORMA EVANGELIUM DIABOLI Islantilaisen black metalin kenties tunnetuin nimi Misþyrming on tehnyt nousua genrensä huipulle kahdella edeltävällä kokopitkällä. Edellislevyn tavoin bändi keskittyy 1990-luvun alkuaikojensa tyyliseen jylhän sinfonisuuden ja raa’an mustan metallin yhdistelmään. Perikadon livelätyn nimestä napattu kuvaus ”mölyä, ei musaa” pätee myös Sick Urgeen, joka lurauttaa heikoimmille löysät punttiin. Ensi alkuun Með hamri vaikuttaa hiukan tasapaksulta. Sisällöltään ajaton levy on kasattu taitavasti ja bändin aiemmin kulkemaa polkua seuraten, joten Misþyrmingin tuotantoon perehtyneet tuskin tulevat kokemaan suuria yllätyksiä. Myöskään 2000-luvun alussa vallinnutta industrialja elektro-tyylittelyä ei ole hylätty, mutta se välkehtii vähemmistössä. Levy on kaikilta osin varsin hyvä ARVIOT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa. Jos paluulevy Cosmic World Mother (2020) sisälsi voimakkaalla atmosfäärillä pauhaavaa tulitusta, yhtyeen uusin luomus jatkaa vähintäänkin samalla intensiteetillä. Kymmenvuotiaan bändin todelliset kyvyt punnitaan kuitenkin toden teolla vasta nyt. Með hamri on tanakkaa ja murskaavaa mustaa metallia. Kerrosten alta paljastuu kuitenkin hiljalleen todella kovia juttuja, mistä parhaina esimerkkeinä toimivat albumin avaava nimikkobiisi ja puoliväliin sijoitettu Engin miskunn. Näillä raidoilla nelikko osoittaa, minkälaisia tunneryöppyjä black metal voi parhaimmillaan välittää. Vahvasti tätä päivää edustava, jyhkeänselkeä mutta muovisuudesta vapaa äänituotanto pitää huolen, että kaikki osaset erottuvat. Tämä on sekä hyvä että huono asia. Väkevä levy osoittaa, että Misþyrming on ehdottomasti ansainnut nousujohteisen menestyksensä. Eeppisen mittainen päätösraahustus Pig Carcass Slowly Turns Its Face Towards Light antaa ennen uutta pyöräytystä aikaa miettiä, mitä helvettiä sitä juuri kuunteli. Jotkut ovat pitäneet Misþyrmingin linjaa ja soundimaailmaa liian ”modernina”, mutta tämän bändin kohdalla on turha puhua trendi-ilmiöstä. Mega ...AND OCEANS As in Garden, So in Tombs SEASON OF MIST Kotimaisen sinfonisen black metalin veteraanin vuodesta 2017 alkanut toinen tuleminen on näyttäytynyt virkeänä. Joni Juutilainen Osittain on menetetty kiehtovuutta, mutta kaupallisuuden alttarille ei ole uhrattu mitään
Jammailupohja ja livemeininki puoltavat moista, mutta levytetyn musiikin saralla kaivattaisiin tiivistämisen jaloa taitoa. Giant Sleep on selvästi osaava yhtye, joka osaa loihtia hyviä melodioita ja soitannollisia jippoja. Se, miten pääkertomus päättyy, riippuu siitä, missä järjestyksessä levyt kuuntelee. Lauluja pitää mehustella enemmänkin. Joni Juutilainen EMPTY Omia Amet Lorem DRAKKAR Vuonna 1995 perustettu espanjalaisbändi Empty on julkaissut uransa kuudennen täyspitkän. Hyvä levy, mutta pelkään pahoin, ettei Empty onnistu vieläkään jäämään soittolistalle pidemmäksi aikaa. Tehokkaimmiksi jyriksi erottuvat kappaleet Cloud Heads ja Ambivalent God. Pidättäytymisen kanssa on tosin vähän hankalaa, biisit kun versovat vähän liiaksi ja ovat hiukan ylimittaisia kiertojen ja etenkin osien määrän suhteen. Nelikolla on kieltämättä kyky luoda musiikkityylille sopiva tunnelma, ja on syytä olettaa, että tällaisia kappaleita ei kirjoiteta ensisijaisesti livesoittoa ajatellen. Schavotin kakkoslevyn kappaleet ovat pääasiassa nopeita ja aggressiivisia, mutta kaiken yllä leijuu eeppinen syntikkamatto, joka luo mystiikan ja pimeyden hehkua. Tällä kertaa on vuorossa tupla, jonka kumpikin levy kertoo oman itsenäisen tarinansa, mutta nivoutuu myös osaksi suurempaa tarinaa. Høstsol saattaa olla oikean kurssin löydettyään vaarallinen nimi, joka kykenee haastamaan useammankin synkkäsävyisen dark/black metal -klassikon. Kasvoton hakee ehkä vielä identiteettiään, mutta tuplateos osoittaa, että yhtye on ehdottomasti oikealla tiellä. Koskinen HØSTSOL Länge leve döden AVANTGARDE Muiden muassa Ajattarassa, Manesissa ja Shiningissa nimeä keränneiden miesten Høstsol on tuore projekti, jonka ensimmäisellä levyllä soi melankolinen musta metalli. Osaan perinteisemmistä vedoista jäi kaipaamaan samankaltaista väkevää, arvoituksellista ja ylevää kosmista liikehdintää, mutta kova suoritus joka tapauksessa. Laulu meinaa mennä välistä liikaa turhan hoilailuksi, vaikka livenä toteutettu nasakka bändisointi on aivan kykenevää kannattelemaan menoa. ja tasalaatuinen. Mukavan ysärihenkistä tavaraa, josta voi kuulla eksoottisemman black metal -maan omaperäisen soundin. Lopulta monipuolinen biisivalikoima ei vain onnistu kohoamaan parempaan A-ryhmään. Perinnetietoista melodiavetoista skandimättöähän tämä pohjimmiltaan on, mutta meno poikkeaa juuri sopivasti esimerkiksi Dark Funeralin uusista tuotoksista. Høstsolin kappaleet ovat pitkiä eivätkä pelaa huikealla tarttuvuudella. Eetu Järvisalo GIANT SLEEP Grounded to the Sky CZAR OF CRICKETS Sveitsiläis-saksalaisena yhteistyönä toteutuva stoner-jytääminen on tavanomaista puksuttelua piirun verran rehevämpää. Kimmo K. Länge leve döden kuulostaa paikoin helvetin hyvältä, mutta homma tuntuu olevan vielä jotenkin puolitiessään. Laulut luovat biiseihin poikkeuksellisen tunnelman. Auennee vielä lisää ajan kanssa. Siinä missä Portit edustaa suoraviivaista death metalia, Takaisin syvyyksiin tarjoaa enemmän vaikutteita myös blackja doom metalista. Levyt poikkeavat toisistaan hieman myös musiikkityylillisesti. Mikko Malm SCHAVOT Kronieken uit de nevel VOID WANDERER On vaikea uskoa, että hollantilainen Schavot on yhden miehen bändi, sen verran laadukkaasta levystä puhutaan. Ei ole lainkaan liioiteltua sanoa, että musiikissa kuuluu tekijöidensä kädenjälki. Ilmapiiri on masentunut ja äärimmäisen itsetuhoinen. Siltä löytyy luovuuttta ja sisäistä paloa, nyt täytyy vain hioa yksityiskohtia. Länge leve dödeniä on hankala niputtaa yhteen kategoriaan. ARVIOT. Ei paska, ei mestariteos, mutta jotain siltä väliltä. Äärimmäisen synkällä albumilla riuhdotaan nopeillakin tempoilla ja himmaillaan sitten aavemaisten ambient-osuuksien parissa. Tästä haluaisi pitää enemmän. Vaikka musiikista kuuluvat läpi black metalin ysärilegendat, Satyricon, Dark Funeral, Dimmu Borgir, Emperor ja vastaavat, bändin pääjehulla Florisilla (Asgrauw, Meslamtea, Sagenland) on muunkinlaista näkemystä kuin vain ryöstää ikoniensa luomuksia. Laulaja Thomas Rosenmerkel vetelee ihan kelvollisesti, mutta ukkelin olisi hyvä muistaa kultainen sääntö: jos ei ole mitään järkevää sanottavaa, pidä naama ummessa. Levyn kappaleet ovat syntikkavetoisia ja melankolisia, paikoin jopa melko majesteettisia ja pimeyttä huokuvia. Silti bändin ilmaisua leimaa ihmeellisen hermostuttava haahuilun tuntu, eikä tarkempi tutustuminen lisää sen arvostusta. Äkkiseltään kuultuna rullaava ote tuntuu oikein mielenkiintoiselta, lähempi tsekkaus paljastaa jengin soittelevan ja lauleskelevan taitavasti mutta aika pitkälti hihasta ravistellen. Soitto kulkee ja sounditkin ovat sopivan rupiset, mutta se jokin tästä jää puuttumaan. Niko Ikonen KASVOTON Portit / Takaisin syvyyksiin OMAKUSTANNE Lemin toinen metallibändi Kasvoton on työstänyt jatkoa vuonna 2020 ilmestyneelle debyyttialbumilleen Jumalansa tappaneet. Levyltä löytyy laaja valikoima kaikenlaista huutoa, hysteeristä kirkunaa, kuiskailua, masentunutta höpötystä ja erikoisempaa rähinää. Yhtye on suunnitellut tarinalle tietoisesti kaksi erilaista loppua ja tulkintavaihtoehtoa. Omnia Amet Lorem sisältää melodista ja paikoitellen melko väkivaltaista black metalia, josta tulee mieleen moni ysärin kulttinimi – vaikka löytyy bändiltä toki myös oma, tunnistettava äänensä. Genre on kaluttu loppuun, mutta ammattimiehet vaikuttavat saaneen aikaiseksi jotain hetkittäin hyvinkin kiinnostavaa. Erityiskehut täytyy antaa Mathias Lillmånsille, jonka vihaisesti tikkaava laulu toimii mainiosti. Kummatkin levyt koostuvat lähinnä protagonistin sisäisestä monologista, joten mistään suuresta epiikasta ei ole kyse
Elli Muurikainen HARD ROCK SALLINEN Heavy Metal Symphony – 40th Anniversary Edition SVART Jo 1970-luvun puolella aloittanut kauhavalainen Hard Rock Sallinen on suomalaisen raskaan rockin kiistaton pioneeri, vaikka tunnettuus on jäänyt aikalaistensa kuten Zero Ninen ja Sarcofagusin jalkoihin. Joka tapauksessa laadukasta kamaa niille, jotka tykkäävät nauttia mustan metallinsa eeppisenä ja melodramaattisena. Osaltaan tämä johtuu siitä, että Sallisen levytysura jäi vain yhden seiskan ja täyspitkän mittaiseksi. Kakkosbiisi Falling Back junnaavine kertosäkeineen väsyttää siinä määrin, että jos kyseessä olisi satunnainen Spotifysta valikoitu albumi eikä arviolevy, lopettaisin kuuntelun siinä vaiheessa. Mielikuvitusta saa tosin venyttää, jos tähän aikoo doom-leimaa lätkiä, vaikka pitkää ja verkkaisKronieken uit de nevel meinaa kuitenkin ähkyttää jo vajaat 40-minuuttisena – sama tosin tapahtuu lähes kaikkien mättölevyjen kanssa. Levy on parhaimmillaan ihan kuunneltavaa perusheviä, jota soittaa paremman puutteessa, mutta sen kummempaa sillä ei ole tarjota. Bakerin pohdiskelevat laulut sopivat kerta toisensa jälkeen toistuviin sointukuvioihin erittäin hyvin. Viime marraskuussa ilmestynyt Insaniteyes on siis porukan debyyttialbumi. Kiipparit, kitarat ja basso on sulautettu parhaimmillaan upeaksi äänten kirjoksi, jota rumpukone rytmittää harvinaisen toimivasti. My Bloody Valentinen perintö kuuluu ainakin paikalliseen vastaanottimeen varsin kirkkaana, vaikka Crocodile Tears ei ole aivan niin elastista tai utuisasti ujeltavaa. Runsaasti kirskuvia ja säksättäviä elementtejä sisältävä äänikuva ei ole lainkaan hermostuttava, vaan mielenkiintoisen hahmoton mutta skarppi. Kahdentoista menopalan levyllä on tuomiometalliset Celtic Frost -hidasteluhetkensä, mutta pääpaino on reippaassa d-beatin ohjastamassa piiskaamisessa. Todennäköisempi syy on kuitenkin se, että epätasainen albumi kuulosti jo ilmestyessään, vuonna 1982, osin vanhentuneelta, ainakin jos vertaa siihen, mitä maailmalla oli jo ehtinyt tapahtua. Anti Cimexin, Sacrilegen ja Doomin fanien kannattaa herkistää korvansa. Nadjan Aidan Bakerin ja Circlen Jussi Lehtisalon ”new wave industrial doom” -projektissa kaiken sorttinen etäinenkään läppä, käppä ja ironia loistavat poissaolollaan. Viisi pitkää tai tosi pitkää biisiä vellovat vastustamattomasti unimaailman surisevilla aalloilla. Samaa pauketta ei yksinkertaisesti jaksa kuunnella pitempään. Enemmän mieleen tulee toismaailmallisen eteerinen, salaa kiehtovilla melodioilla silattu shoegaze-surrailu. Valtaosa kappaleista on aika mitäänsanomattomia ja niissä on aivan liikaa toistoa. Hypnoottinen kokonaisuus yllättää kiehtovuudellaan ja ihmeellisellä tavalla luokseen kutsuvalla melulla, joka on kerroksellisuudessaan miellyttävää. Kimmo K. Levyltä puuttuvat kunnolliset hengähdystauot ja yhtä pitkää blastbeat-putkea tässä oikeastaan vedetään. Tarjoilut otetaan kiitollisena vastaan, sillä tulppaanimaan ukot takovat ronskinrouheaa, panssarijunan varmuudella ja tuhovoimalla etenevää death metalia, joka näyttää keskisormea modernille tuunaukselle ja puunaukselle. Ainoa edukseen erottuva biisi on teoksen alkupuolelta löytyvä Metropol 3324, joka on varsin menevää rytkettä. Kummallista kyllä, bändiltä ei löydy noilta ajoilta minkäänlaisia julkaisuja, vaan vanhat biisit on julkaistu kokoelmana vasta comebackin yhteydessä vuonna 2019. Levyn parasta antia ovatkin ne osuudet, joissa ei lauleta. Kitaramelodiat, -harmoniat ja -soolot sen sijaan ovat järjestään kovaa tekoa. Vaikka laulu on upota runsaana soivan äänivallin sekaan, sen olemassaolo on keskeistä. Koskinen MEDUSA TOUCH Insaniteyes DEVIL’S CLAUSE Medusa Touch on vuosina 1982– 1990 operoinut NWoBHM-yhtye. Bändin ainoa alkuperäisjäsen on tuttu kaavaa toistaen laulaja-kitaristi. Defy the Cursen kuolossa on isolla ja rupisella kouralla crust-poljentoa, ja vanhan liiton löyhkä on hyvin, hyvin voimakas. Niko Ikonen ARVIOT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 68. Tyypin äänessä on kivaa säröä, joka on ajoittain oikein paikallaan, mutta kovin kaksinen solisti hän ei ole. Tuplamittaiselta Heavy Metal Symphonylta löytyy parhaimmistoa edustavan tanakan nimikappaleen lisäksi ehtaa 70-lukulaista jytärokDEFY THE CURSE Horrors of Human Sacrifice HAMMERHEART Kuusi vuotta sitten perustetulla hollantilaisnelikolla on takanaan yksi ep, ja nyt tarjoillaan debyyttikokopitkää. Kyseessä on vahva esikoislevy, jolla crustin ja old school -kuolon simppelit peruselementit on aseteltu toimivaan järjestykseen. Horrors of Human Sacrifice saa siistimmänkin pukuihmisen kaivelemaan pulttirotsia niskaan, kasvattamaan sotkuista dreadlock-sekamelskaa päähänsä ja vetämään paskaisia ja patchintäyteisiä pillifarkkuja jalkaan. Erinomaisen hieno tuotos. ta homma toki on. Defy the Cursea koneeseen, maiharia ilmaan ja menoksi! Tami Hintikka BAKER JA LEHTISALO Crocodile Tears EKTRO / BROKEN SPINE Oijoi, nyt on mehukasta menoa
@soundilehti @soundilehti @soundilehti INTOHIMONA MUSIIKKI soundi.fi TILAA SOUNDI soundi.fi/tilaa
Entisen Vreid-kitaristin Stig Ese Eliassenin pyörittämä kokoonpano kuulostaa luontevalta. Mega RAMCHAT Krve. Kappaleet iskevät välillä jopa hiukan huvittavalla tavalla, ja vaikka bändi on takuulla tekemisensä kanssa tosissaan, hommassa on myös hauskuutta. Ei siis tule puskien takaa, että kokeneet ketut soittavat myös neljännellään toimivaa, joskin kovin yllätyksetöntä norjalaissieluista mustaa metallia. On kuitenkin melko yllättävää huomata, ettei bändiä ole sainattu isommalle lafkalle. Tunteet ovat toki isoja, mutta myös mukavan metallisella tavalla romuluisia ja suoraviivaisia turhia murjottamatta tai murehtimatta. Vitusin perinnön ilmeisen hyvin. Barbaarista ja energisen häijyä kamaa, joka soljuu eteenpäin yllättävän rempseällä kohkaamisella ja raivolla. Noh, Perunin tiet ovat mystiset ja kimurantit. Tässä ei siis tuijotella kaiholla horisonttiin, vaan musiikki menee reilusti jalan alle. Paketti pysyy yllättävän hyvin kasassa, vaikka mahdollisuuksia olisi vaikka minkälaisiin mahalaskuihin. kia ja ränttätänttää sulassa sovussa. Kimmo K. Martin Valkárin ärjytyt demoniörinät kuulostavat mahtavilta – kunnon käskytystä eikä mitään turhaa kitinää. Pätke on jäntevää ja eteenpäin pyrkivää, ja bändi osoittaa doomin olevan muutakin kuin synkkää raahautumista ja epätoivoista laahustamista. Aika monipuolinen kattaus saa topakkuutta nasevista tuplabasarijutuista, ahnaasti soivista särökitaroista ja energisen rouheasta mutta komeasti melodisesta laulusta. IRON VOID IV SHADOW KINGDOM Viime vuosituhannella aloittanut Iron Void on sisäistänyt Sabbathin ja St. Yhtyeen doom on heavy metal -pohjaista, eikä deathillä, stonerilla, sludgella tai oikeastaan suurieleisellä eeppisyydelläkään ole siinä sijaa. Niko Ikonen SLEGEST Avstand DARK ESSENCE Rokkaavaa black metalia rouhiva Slegest on julkaissut hyviä levyjä. Mukavan omaperäistä kamaa slovakkipoppoolta. Mainittujen legendojen lisäksi Iron Void muistuttaa paikoitellen Solitude Aeturnusia, etenkin reimasti hevimmin takovien kohtien osalta. Kyllä näin laadukasta ja mieleenpainuvaa materiaalia kelpaisi esitellä suuremmallekin väkijoukolle. Erilaiset folk-vaikutteet kuuluvat, vaikka pääosissa on aggressiivisempi musta metalli sekä racja hc-henkinen rokkigroove. OMAKUSTANNE Slovakialainen Ramchat soittaa neljännellä täyspitkällään rouheaa, likaista ja rähisevää pakanametallia, jonka höysteeksi on lisätty melko melodramaattisia melodioita ja syntikkapimputteluja. Homma haisee siis sopivalla tavalla väkevältä viinalta, röökiltä ja pierulta. Parhaimmillaan brittikolmikko on operoidessaan napakasti, kun taas paketin seesteisin raita She jää sen laimeimmaksi esitykseksi. Slegest istuu samaan sarjaan Kholdin ja Sarken kanssa, mutta on näitä ”pirteämpi” ja menevämpi. Koskinen ARVIOT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 70. Hengessä on reilusti punkkia, mikä vie mielikuvia black metalin alkuvuosiin, noin neljänkymmenen vuoden päähän. Kun mukaan laskee hyvät biisit ja asinmukaisen ulosannin, kasassa on voittajakombo. Välillä kuullaan noitamaisia naisäännähtelyjä sekä kuiskintaa ja karskimpia puheita, jotka luovat tunnelmaa hitaampiin suvantokohtiin. Tällainen blackin ja grindimmän musiikin crossover toimii harvemmin erityisen hyvin. Ilmaisun jämäkkyys ja tomeruus on erityisen nautinnollista. Kuten monen muunkin Svartin uusion suhteen, vähintäänkin yhtä tärkeää kuin levyn varsinainen sisältö on se, että musiikki ylipäätään on taas helposti ja järkihintaan saatavilla. Ei tätä albumia voi varsinaisen klassikkona pitää, tai edes ehdottoman tarpeellisena kulttijulkaisuna, mutta on sillä myös musiikilliset meriittinsä
Irtisanominen voi tapahtua sähköpostitse, kirjeitse tai soittamalla tilaajapalveluumme. Jaber osaa säveltää parhaimmillaan todella omaperäisiä ja kieroja riffejä, jotka pitävät kuulijan mukavasti varpaillaan. Se suorastaan anelee useampia pyöräytyksiä ja kasvaa kerta kerralta suuremmaksi ja vaikuttavammaksi. Kustantaja Pop Media Oy, Fredrikinkatu 42, 00100 Helsinki Tilaajapalvelu puh. Ehkä projektin kasvattaminen täysimääräiseksi yhtyeeksi voisi olla avain menestykseen. Vaikka biiseissä on roimasti moderneja elementtejä, niiden tunnelma on vanhahtava ja jopa pölyinen. Jokin kokonaisuudessa kuitenkin mättää, sillä kuuntelukokemus on loppupeleissä melko puuduttava. Osoitteenmuutos: Ilmoita uusi osoitteesi riittävän ajoissa tilaajapalveluumme sähköpostitse, kirjeitse, soittamalla tai osoitteessa www.inferno.fi. Kimmo K. Jotkin seikkailevat välimaastossa. Kitarat puolestaan leipovat pääasiassa kaikuisaa näppäilykuviointia, eikä niiden soundissa ole juurikaan deathmetallisen saastaista rosoa. Asioidessa on hyvä ilmoittaa tilaajanumero. Yhtye tuskin on vielä saavuttanut ilmaisunsa optimipistettä, mutta kunhan osaset alkavat sulautua toisiinsa himppusen luontevammin, lopputulos on varmasti kova. Mikko Malm Mene osoitteeseen www.popmedia.fi/tilaa-inferno Kestotilaus on tilaustapa, joka on määräaikaistilausta edullisempi. Tai on ja ei: osa elementeistä on kauttaaltaan täyttä döödistä, osa jotakin muuta. Avstand on Slegestin mukaantempaavinta ja samalla parasta tavaraa. Bändin yhdeksäs levy pursuaa kaunista fiilistelyä sekä taitavaa, hyvin omaperäistä ja genrejä rikkovaa musisointia, joka resonoi bändin miehistön historiallisen perinnön kanssa. Toissa vuonna alkunsa saanut Floating on jossakin määrin näiden synteesi, joskin kuolemahevi on otteissa varsin selkeästi niskan päällä. Toivoa on, mutta hiomista kaivataan. Monotonisuus saattaa selittyä yksiulotteisella soundimaailmalla, josta löytyy primitiivistä viehätystä, mutta pidemmän päälle se ei palvele kappaleita. Levy on sikäli paradoksaalinen, että se kuulostaa samaan aikaan monotoniselta ja eklektiseltä. Basso jää melko huomaamattomaksi pohjatasoksi, joskin siitä tulee menoon mukavasti tukevuutta, joka jää kitaroilta saavuttamatta. Upea teos, joka ikävä kyllä missasi Infernon menneen vuoden parhaiden levyjen vuosiäänestyksen. Joni Juutilainen FLOATING The Waves Have Teeth SPIRIT COFFIN Tuore ruotsalaisduo myllyttelee death metalia postpunkahtavalla kierteellä. Kestotilaus jatkuu ilman uudistamista, mikäli sitä ei irtisanota mieluiten kuukautta ennen tilausjakson päättymistä. Sävellyksissä on paljon mielenkiintoisia elementtejä, etenkin soinnutusten ja harmonisten struktuurien osalta. Kaksikon taustalla on dödöbändi Morbid Illusion ja sen jälkeen keskenään tehty syntikkapop. Koskinen HEIDEN Andzjel MAGICK DISK MUSICK Tšekkiläinen Heiden on palannut kahden rokimman levyn jälkeen mustemman ja hivenen raaemman ilmaisun pariin. Niko Ikonen NEFARIOUS MASH In Memory of Your Hopes OMAKUSTANNE Nefarious Mash on ranskalaisen Eddy Jaberin yhden miehen avantgarde black metal -projekti, jossa yhdistyvät kokeellinen nykymusiikki ja äärimetalli. Toisinaan vanhojen temppujen pyörittely toimii, eikä musiikilta varsinaisesti odotakaan ihmeitä. 03 4246 5302 (avoinna ma-pe 9-16) tilaajapalvelu@popmedia.fi Tilaushinnat • 12 kk kestotilaus 114,90 euroa • 12 kk määräaikaistilaus 131,90 euroa • Ulkomaisiin tilauksiin lisätään postimaksulisä • Hinnat sisältävät ALV % • Huom! Paperilaskulisä 2,90 euroa TILAA INFERNO. Floatingin lopputulema on hiukan hämmentävä, mutta lopulta aika hyvällä tavalla. Andzjel-uutukainen on sekoitus maanmiestensä Master’s Hammerin omituisia ja äkkivääriä sävellyksiä sekä aimo annosta avantgardistista tunnelmointia ja jatsahtavan savuisia kiemuroita. Ääntely on silkkaa Soulside Journey -röhinää pidäkkeettömine korahduksineen. Levyllä on seitsemän black metalin pimeydestä inspiraatiota hakevaa kokeellisen postmetallista kappaletta, joiden sanoitukset kertovat Valkoisista Karpaateista sekä Žítkován jumalattarista, viisaista naisista, jotka neuvostosotilaat teloittivat toisen maailmansodan jälkeen. Andzjel on hullunkurinen ja samalla omituisen surullinen levy, josta löytää jokaisella kuuntelukerralla jotain yllättävää. Laulupuolella mennään aika tukevasti kuolon parissa. Jaberilla on selkeästi lahjoja, mutta debyyttilevy In Memory of Your Hopes ei täysin onnistu vakuuttamaan. Jo tällaisenaankin ote on jännittävä ja huomionarvoinen. Todella kiehtova sekoitus uutta ja vanhaa, pyhää ja epäpyhää. Visiota ja lahjakkuutta löytyy, nyt täytyisi vain panostaa toteutukseen
Joni Juutilainen BEYOND THE BLACK Beyond the Black NUCLEAR BLAST Mannheimilainen Beyond the Black esittää pikkunätisti sinfonista naislaulupopmetallia. Keskeinen ongelma on kuitenkin, että mielikuvat Tangerine Dreamin kaltaisista elektronisen musiikin pioneereista ovat niin vahvat, ettei musiikki jaksa sykähdyttää. Sen musiikkia voi kutsua jopa avantgardistiseksi, sillä levyltä löytyvän yhden mittavan kappaleen aikana kuullaan monenlaista. Kolikon toisella puolella häiriköivät keskitason haukotuttavuudet. Joidenkin bändien kohdalla niitä katsotaan läpi sormien, mutta Iron Fleshiltä on lupa odottaa timanttia kautta linjan – itsehän ovat asettaneet riman korkealle. Show’n tähti on valloittavan omaperäisesti folkahtavalla klangilla ja isolla tunteella laulava Jennifer Haben. Harmi vain, ettei rimpuilu tunnu lopulta etenevän oikein mihinkään. Lopputuloksena on funeral doomin sijasta elektronisin biitein varustettua äänitapettia. Asiaan kuuluu, että levy on mitaltaan järkäle, kuten osa sen yksilöistäkin. Rebel Soulsin toinen pitkäsoitto on rehti kuolomyräkkä, jossa on vauhdin ja aggression lisäksi tyylitajuisia sooloja ja pientä eeppisyyttä, mutta vain mausteena. Dawn of Depravity ei polje paikallaan vaan riffitulittaa itseään koko ajan H E IL E M A N IA Beyond the Black. Ainakin bändin sointi on mukavasti tavallisuudesta poikkeava. Mape Ollila SEROTONIN SYNDROME Seed of Mankind OMAKUSTANNE Rovaniemeläisbändi höystää postrockaavan metallinsa vahvoin mustan metallin sävyin. Aina vain isommille levylafkoille kasvaneen, nyt jo viidennen levynsä julkaisevan yhtyeen radio-optimoitujen biisien melodiat ovat vaivatta yhtä mallikkaita kuin Within Temptationin tai Amaranthen. Osa tulkinnoista on ennestään tuttuja, mutta nyt kaikki visioltaan kiitettävän yhtenäiset ja nätisti alkuperäissovituksia noudattavat lainat on kerätty yhteen puoliturhaan mutta kiistatta hauskaan pakettiin. Kokonaisuus soljuu leppoisasti humisten ja säksättäen alusta loppuun. Tami Hintikka SNØGG Dan, ko je vrag vzel šalo OMAKUSTANNE Harva osaa nimetä lonkalta kolme kovaa slovenialaista metallibändiä. Mape Ollila IRON FLESH Limb After Limb WAR ANTHEM Kunnon Dismember-palvonta, Overthrow ov the Sermon ov God, loksauttaa leuan ja lupaa loppulevyltä runsaasti. Mukaansatempaavalla sykkeellä etenevät, kurkku vereslihalla vedettyjen laulujen ja takiaisen lailla tarraavien melodioiden ryydittämät rykäisyt saavat täyden hyväksynnän. NAPAKAT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 72. Se ei liene tilanne viime vuonna Saksan albumilistan piikkipaikalla käyneellä Feuerschwanzilla. Ja vaikka osaisikin, niiden joukkoon tuskin kuuluu kolmannella levyllään hämmentävä black metal -yrittäjä Snøgg. Kohtuullisen rehevä ilmaisu pysyttelee jokseenkin selkopiirteisenä, joskin biiseillä on mittaa ja rakenteissa purtavaa, joten lopputulema on varsin kiinnostava. Todsünden-lainabiisikokiksella keskiaikalarpataan, pillipiiparoidaan ja viuluviikaroidaan uuteen uskoon 16 biisiä. Vaan kun sovitustyö on sujuvaa ja biiseissä reipasta groovea, jäädään reippaasti plussan puolelle. Beyond the Black voi olla Suomessakin vain yhden Radio Rock -voimasoittokierroksen päässä tähteydestä. Bändin tapa lähestyä mustaa metallia on ennakkoluuloton. Vähäinenkin omaperäisyys riittää, kun kivijalka on kunnossa! Mape Ollila HIVEMIND The Edict of the Elohim AESTHETIC DEATH Pitkään Esotericissa vaikuttanut Gordon Bicknell on vaihtanut kitaran koskettimiin ja tietokoneisiin. Eurooppaan uusiksi julkaistu Mankind’s Odyssey on tuttuuden tunnustaan huolimatta hyvin tehtyä tavaraa. Mega HELLEVATE The Purpose Is Cruelty OMAKUSTANNE Meinasin niputtaa tämän viime vuosikymmenellä pari pitkäsoittoa tehneen viisikon perustylsäksi vääntäjäksi, mutta pian mieli muuttui. Taso notkahtaa harmillisesti jo toisessa biisissä, mutta kelpo kuololevy ranskalaisten HM-2hurjien kolmas pitkäsoitto silti on. Hellevate lainaa pätkiä vanhalta Exodusilta ja jotain myös Heatheniltä. Teemu Vähäkangas REBEL SOULS Dawn of Depravity BLOOD FIRE DEATH Nyt ei vitkutella vaan blastataan. Täysipainoisen diggailun esteenä on pelkkään bläkkiskärinään rajoittuva laulu. Vaikka välillä mennään hieman hitaammin, varsinaisia hengähdystaukoja ei tarjoilla. Pakahduttava Wide Awake on vuoden 2022 kauneimpia kappaleita. Vaikutteet kuuluvat mutta eivät häiritse. Hieman mustakulmainen, armoton death metal nakutetaan Hate Eternalin ja kumppanien hengessä. Riffeissä on ideaa, ja kitarakaksikko on Gary Holtinsa ja Lee Altusinsa kuunnellut, sooloja myöten. Soundimaailma on kotikutoisen tukkoinen ja rumpusoundi melkoisen kamala. Koskinen AQUILLA Mankind’s Odyssey JAWBREAKER Vaikka Aquillan biisit ovat scifi-utopioita tulevaisuudesta, jossa ihmiskunta on jo jättänyt maapallon, puolalaisbändin musiikin muotokieli on 80-lukulaista perinneheviä ja speed metalia. FEUERSCHWANZ Todsünden NAPALM Coverlevyjä tehdään yleensä siinä uravaiheessa, kun artistien omat biisihanat jäätyvät umpeen. Bändisoinnissa ja sävelmissä on ainesta laveampaan sävypalettiin, mutta raakunta rajaa ilmaisun harmillisesti turhan ahtaalle. Se on tosin myös epätasainen. Laulupuolelta tulee välistä mieleen Tankard. Demppikäsi on jämäkkänä, kun trio paiskoo menemään. Ensi sijassa laulaja Bartosz Bereszczy?skin äänijänteet ja kuulijan tärykalvot äärimmilleen kiristävän King Diamond -falsetin ja lutusen enkunääntämyksen vuoksi se on myös riittävän persoonallista menoa. Biisien rakenteista ja hiukkasen pehmeistä soundeista tulee mieleen niin varhainen Iron Maiden kuin alkuvuosien Helloweenkin. Romuluisuudessa on kieltämättä jotain viehättävää, mutta kaksikolla on vielä pitkä matka hyvään lopputulokseen. Tarjolla on silkkaa hävyttömän tarttuvaa hittiputkea, mutta metallia niistä ei tee sen enempää särökitara kuin ajoittainen örähtelykään. Snøggin ilmaisussa on monelle muulle slaavibändille tuttua uniikkiutta. Jämerä ja selkeä soundimaailma antaa tilaa myös bassolle, mikä on aina ilahduttavaa. Kansasin kauhu thrashää tiukasti ja tanakalla tempolla eikä nössöile kuin jokusessa powermetallisemmassa kertosäkeessä. Instrumentaalinen päätösraita onkin levyn elähdyttävin esitys. Taajaan käytetyin puheosuuksin luodaan apokalyptisia visioita, ja herätetyt tuntemukset ovat tummia mutteivät pikimustia. Kimmo K. Folkhevimankelissa käyvät popparit Abbasta Ed Sheeranin kautta The Weekndiin, raskastelijat Manowarista Ghostiin ja Saksarockin isoset Rammsteinista Die Toten Hoseniin
Teemu Vähäkangas AFTER LAPSE Face the Storm FRONTIERS Melodisen päädyn Dream Theater -progeheviä Espanjasta, mutta esikuvista poiketen tunteella esitettynä. Päätöskappale Nott heittää peliin yllättäen jopa blastbeatia, vaikka musiikki ei metallia olekaan. Sillä ilmenevät yhtä lailla niin vaanivasti etenevä black metal kuin käpähtävä drone/ambientkin – molemmat persoonallisesti toteutettuina. Kappaletrio on moni-ilmeinen ja toisistaan erottuva. Ei omaperäisintä, mutta laadukasta. eteenpäin. Vinyylinä ilmestyneen ep:n cd-versio on perusteltu, mutta ei käy Beherit-ensituttavuudesta. Tami Hintikka VARRAS Neon-Classical LION Ateenalainen Costas Varras suoltaa neoklassiseksi identifioituvaa tiluheviä enimmäkseen sen Blackmorea peesailevan kuuluisan ruotsalaisen jalanjäljissä, mutta taantuu osassa biisejä pelkästään rapeaksi perinneheviriffimyllyksi. Sillä on potentiaalia kaapata mukaansa isojakin kuulijajoukkoja, mistä kertoo kaikessa yksinkertaisuudessaan hemmetin tarttuvalla kertosäkeellä iskevä Der Füsilier I -kappale. Muoto on kunnossa, sillä sweeppailevia arpeggio-helvettejä ja jopa Paganini-pastissia riittää vaativankin Yngwie-hevin kuluttajan tarpeisiin. Mikko Malm Rebel Souls. Namai yhdistelee modernia ja muinaista periaatteessa ihan mielenkiintoisella tavalla, mutta harmi kyllä kokonaisuudesta jää hieman muovinen maku. Sitä tarkoitusta varten kannattaa katsella suomalaislegendan studioalbumien suuntaan. On kyse sitten rippauksesta tai palvonnasta, Spiritworldin riffipakista löytyy välistä sellaisia helmiä, että hellurei. Ritualistista dark folkia esittävällä V?li. Ehkä pulputusta ja säksätystä on tässä kontekstissa hieman liikaa. Toinen vahva vaikuttaja lienee Hatebreed, joten uhoa ja painetta piisaa. NAPAKAT 73. Joni Juutilainen SARPA Mauta Tala OMAKUSTANNE Sarpaa itsekseen pyörittävällä David Baxterilla tuntuu olevan vankka visio, joka on synnyttänyt aiemmin yhden ep:n ja albumin. Tässä ei laahata äärihitaasti eikä viivytellä muutoinkaan. Rumpukonekin ahistaa kelpo sämpleistä huolimatta. Parhaimmillaan ohiolaisduo on keskitempoisessa ja raskaammassa runttauksessa. Lähes täydellistä omaperäisyyden puutetta on lähdetty korvaamaan hölmöllä westernimagolla ja siihen liittyvällä parilla kantrihenkisellä välipätkällä. Unorthodox leikittelee nokkelilla rytmityksillä siitä määrin, että progehommien läsnäolo on tosiasia. Mape Ollila KANONENFIEBER Der Füsilier NOISEBRINGER Hyviä merkkejä ensimmäisestä maailmansodasta inspiroituneella black metalillaan näyttänyt Kanonenfieber jatkaa uraansa kahden biisin täsmäiskulla. Doomocracy edustaa Solitude Aeturnus -tyylisuuntaa, ja varsin mainiosti edustaakin. Sävellysten kuunneltavuudessa olisi kuitenkin paljon paranneltavaa. Se, miten musiikki lähtee toimimaan (tai ei lähde), on toden totta henkimaailman hommia. Teemu Vähäkangas BEHERIT Celebrate the Dead KVLT Vuonna 2012 ilmestynyt Celebrate the Dead -ep on katsaus Beheritin eri puoliin. Jotain korvia miellyttävästä lopputuloksesta jää silti puuttumaan, oli se sitten ytimekkäämmät sovitukset tai pidempi kokonaismitta. Tami Hintikka SPIRITWORLD Deathwestern CENTURY MEDIA Jos Slayer olisi saanut näitä riffejä käyttöönsä viimeisimmille tuotoksilleen, jäähyväiset olisivat varmaan jääneet. Mega FAITHXTRACTOR Contempt for a Failed Dimension REDEFINING DARKNESS Miellyttävän raskasta myllytystä. Face the Storm saattaa olla lajinsa parhaita levyjä sitten Angran Rebirthin (2001). Namailla saattaa olla sinulle jotain tarjottavaa. V?li. Sen ryhdikäs mutta groovaava ote on tekijämiesten loihtimaa. 2018 perustettua After Lapsea on helppo kuunnella, sillä ainakin tällä debyytillä ilmaisun monipuolisuus, tahtilajiruletti ja muu progevenkoilu palvelevat biisien eivätkä soittajien tarpeita. Hienoista power metal -vaikutettakin on ilmassa, kun progepuun takaa tulee toisinaan säpsähdyttävän nättejä melodioita, akustisuuksia, etnoirrotteluja ja laulustemmoja. Demon Advance -kappaleen demo versio ja ep:n nimikkokappale kuvastavat Beheritin luonnetta, mutta eivät ole yhtyeen parasta tavaraa. Mauta Talan kahden pitkän biisin ja ne yhteen naittavan äänimaiseman perusteella miehen näkemyksessä on omaa veikeää otetta, jossa olisi jalostamisen myötä potentiaalia suurempiinkin urotekoihin. Vaikka saksalaisen sooloprojektin Menschenmühle-esikoinen (2021) oli pätevä teos, menonsa tuntuu maistuvan myös lyhyemmissä pätkissä. Yhtyeen neljäs levy tarjoaa niin menevää kuin tunnelmoivaa materiaalia. Yhtyeen musiikki on kitaravetoista ja näennäisesti modernia mustaa metallia. Michael Stavrakakisin upea ääni sinetöi monipuolisen tuomiometallin, joka on samaan aikaan sekä modernia että genren historiasta ammentavaa. Joni Juutilainen DOOMOCRACY Unorthodox NO REMORSE Tämän kreetalaisbändin musiikkia kuvaillaan eeppiseksi doom metaliksi, mitä se onkin, mutta ei todellakaan pelkästään. Niin sanotut moneyriffit ovat saaneet vaikutteita myös Deicideltä, eli vankka rytmiikka on isossa roolissa. Nämä elementit saattavat kantaa vielä pitkälle. Kitarat toimittavat terävästi, riffeissä on mutkia. Vanhahkon death metalin lisukkeena on tylyä thrashiä, ja varsinkin crustaavampi osasto muistuttaa ajoittain vanhasta Carcassista. NAMAI Alkai NORDVIS Pidätkö Heilungista, reiveistä ja ekstaasista. Tämä kaikki on vain kuultu muutaman kerran liikaa. Levy toimisi todennäköisesti huomattavasti paremmin hieman tunnelmallisemmassa muodossa. Alkuun paketti tuntuu lähes pyhäinhäväistykseltä, mutta hittolainen, kun se vain alkaa yksinkertaisuudessaan maistua. Kappaleiden julkaisu ep:nä on ymmärrettävää, sillä on hankala kuvitella etenkin Celebrate the Deadiä kokopitkälle. Soittotaito on selviö ja pehmeän karismaattisesti laulavan Rubén Mirandan tunne ja tulkinta paitsi uskottavaa myös miellyttävää. Neon-Classical on genressään ihan ok peruslevy. Genressä pakollinen kustomoitu Stratocaster laulaa puolet biiseistä ihmissolisti kaverinaan, puolet ilman. Mape Ollila V?LI. Välillä riffittely ja vääntö on vahvaa, mutta sitten punainen lanka tuppaa hukkumaan ja kulmikas sovitustyö menee kaoottiseksi. Death metalistahan tässä on pohjimmiltaan kyse, mutta palettiin kuuluu myös paljon rauhallista tunnelmointia. Kompit kääntyilevät, fillit yllättävät
– Se on tosi paljon helpompaa! Törrönen täräyttää. Korona-aikana yllätti sekin, että kokoontumisrajoitukset menivät Ahvenanmaan mukaan, koska laiva oli kirjoilla siellä. – Eniten pitää oppia siitä, että laivalla on omanlaisensa lainalaisuudet ja säädökset. 6. Ennen ne saatettiin hankkia jopa vuosi etukäteen, mutta nyt lippukaupat jätetään korona-ajan tottumuksesta ihan viime tinkaan. En muista, että tapahtumissa olisi koskaan ollut mitään ongelmia. Viking Gracen kyydissä on sankoin joukoin metallin ystäviä sekä bändit Ensiferum, Kaunis Kuolematon, Kontrust ja Gaahls Wyrd. – On buukattu vain pohjoismaisia bändejä, mutta siitäkin on nyt hieman poikettu. – Laivojen putkat ovat pysyneet aina tyhjillään. Tapahtuma-alalla on eletty jo pitkään poikkeusaikoja. Hommaa voisi kuulemma verrata hotellissa järjestettävään keikkaan, koska lähes kaikki tapahtumaa varten tarvittavat asiat ovat laivalla jo valmiina. TÄMÄ ei ole ensimmäinen kerta, kun metallikeikkoja ja -festareita järjestetään laivalla, mutta miten erilaista vesillä järjestettäviä tapahtumia on organisoida, All Things Liven promoottori Toni Törrönen. VESA RANTA Metallifestareilla on maine tapahtumina, joissa ei ole liiemmin järjestyshäiriöitä. Nytkin meillä on burleskia, vatsatanssia ja dj-keikkaa, mikä onnistuu jo siksi, että laiva ympäristönä mahdollistaa erilaisia juttuja kuin keikat maissa. – Tietenkin kuljetukset sun muut maksavat jo nyt enemmän, mutta sähkön hinta ei varsinaisesti näy vaikkapa laivan tai keikkaklubin vuokraamisessa näin tapahtumajärjestäjän näkökulmasta. Sähkön hinta on noussut, ruoka on kalliimpaa eikä bensakaan ole ilmaista. Törrönen vahvistaa, että myös merillä metalliväki käyttäytyy hyvin. Bändejä on tähän asti määrittänyt oikeastaan vain yksi sääntö. Niillä opeilla voidaan järjestää juttuja kustannustehokkaasti ja oleellisesta tinkimättä jatkossakin. Tilan suhteen laivalla on rajansa, ja siksi Nordic Metal Cruisen bändien määrä on pidetty kohtuullisena. Ne syövät polttoainetta, joka on kallista. Elämme edelleen poikkeusaikaa – kuinka esimerkiksi nousseet kustannukset vaikuttavat seilaamiseen. Verotuskin on ihan erilaista kuin maissa. – Risteilyille on myös hauska keksiä kaikenlaista oheisohjelmaa. Siellä ei voi esimerkiksi olla lavalla mitään, mikä ei ole pultattuna kiinni lattiaan tai kattoon. Tämä tuskin voi olla heijastumatta laivafestarienkaan kuluihin. Näin saadaan hyvät show’t kaikilta, kaikki saavat tehdä soundcheckin, bäkkäritilaa löytyy tarpeeksi ja mistään ei tarvitse lähteä liiemmin tinkimään. Jotain kertoo sekin, että esimerkiksi Viking Linen vakiohenkilökunta oikein haluaa olla töissä meidän risteilyjen aikana, koska ne on mukavinta aikaa duunissa. 74. Jatkossakin saatetaan ottaa esiintyjiä myös hieman kauempaa, Törrönen vihjaa. – Meillä on kaksi bändiä menoja kaksi paluumatkalla. – Ihme kyllä nämä asiat eivät ole vielä näkyneet tapahtumahommissa juurikaan, Törrönen pääsee yllättämään. PIIRI AKI NUOPPONEN Ensiferum. – Asiat saattavat muuttua isoissa ulkoilmatapahtumissa, joissa käytetään paljon generaattoreita tuottamaan sähköä. Viime aikoina ovat puhuttaneet hinnat. – Ei tässä ole siihen vanhaan normaaliin palattu, mutta poikkeusajat ovat opettaneet monille tapahtumia järjestäville paljon. – Kyllä porukka on uskaltautunut keikoille todella hyvin, mutta liput ostetaan ihan eri tavalla. Merellä, maalla ja tehokkaasti Kuudes Nordic Metal Cruise lähtee matkaan Turun satamasta 11. helmikuuta. Siis jos hinnat ovat kesällä tällä mallilla tai vielä korkeammalla. – Siellä on tosi hieno ja yhteisöllinen meininki, kun melkein kaikkien hyttien ovet ovat selällään ja kuka tahansa on tervetullut mihin vain viettämään yhteistä aikaa. Törrönen myöntää, että ihan normaaliin ei ole palattu vieläkään. Keikoilla ei todellakaan tapella ja kankkusetkin taistellaan yhdessä läpi Krapulabingon kaltaisilla ohjelmanumeroilla
I AM THE NIGHT .. MORS SUBITA. BLOODRED HOURGLASS MIS b p YRMING .. CHRONOFORM .. FORESEEN .. GUTALAX .. BRYMIR .. BLOOD RED THRONE .. ONE MORNING LEFT .. ABORTED .. HEAVY METAL PERSE BORN OF OSIRIS .. RUOSKA .. I AM YOUR GOD .. ENNAKKOLIPUT 4PV / 69€ T O I M I T U S KULUINEEN A L K A E N ALUSTAVA LINEUP... VARJOLA .