ROTTING CHRIST BORKNAGAR RECKLESS LOVE ELÄMÄ ON RASKASTA. 2/2016 I HINTA 8,90 euroa VIIKING IT KALEVA LASSA. ORANSSI PAZUZU MORTIIS ENTOMBED A.D
N U M M I R O C K . F I ENNAKKOLIPUT T O I M I T U SKULUINEEN A L K A E N 123 /3PV € HINTA SISÄLTÄÄ LEIRINNÄN JA A U T O P A I K A N ENNAKKOLIPUT T O I M I T U SKULUINEEN A L K A E N 123 /3PV € HINTA SISÄLTÄÄ LEIRINNÄN JA A U T O P A I K A N YHTEISTYÖSSÄ:. W W W . OIKEUDET OHJELMAMUUTOKSIIN PIDÄTETÄÄN
Get the NUCLEAR BLAST mobile app NOW at http://road.ie/nuclearblast FOR FREE or scan this QR code with your smartphone reader! NUCLEAR BLAST MOBILE APP FOR FREE ON IPHONE, IPOD TOUCH + ANDROID! DISTRIBUTED BY Inferno FIN Sammelanzeige 02-16.indd 1 02.02.16 14:36
255 € VIP 1PV ..................ALK. LIPPUKAUPAN PIENIMMÄN PALVELUMAKSUN) WWW.TUSKA-FESTIVAL.FI 1 PV ...............................ALK. 115 € TURBO VIP (K-18) VIP 3PV ..............ALK. 70 € 2 PV ............................ALK. 155 € IKÄ TARKISTETAAN FESTIVAALIALUEELLE TULTAESSA TAI RANNEKKEEN VAIHDON YHTEYDESSÄ.. Oi ke ud et m uu to ks iin pi dä te tä än SUVILAHTI HELLSINKI 1.-3.7.2016 lisää tulossa… THE SATANIST -SHOW The Arockalypse 2006 redux show (KAIKKI LIPUNHINNAT SISÄLTÄVÄT KO. 125 € ALAIKÄISTEN LIPUT 1 PV ................................ALK. 60 € 3 PV .............................ALK. 100 € 3 PV ...........................ALK
04 2 An thr ax 04 6 Am on Am art h 05 4 Pö lky llä : Th e Alm igh tys ta ja Th in Liz zys tä tut tu soo loa rtis ti Ric ky Wa rw ick 05 8 Sa lam yh kä : Ka rm a to Bu rn Alm ost He ath en (20 01) 06 1 arv iot , pä äo sas sa Om niu m Ga the rum 07 6 de mo t, pä äo sas sa Hu ma vo id 07 8 Va nh a liit to: 30vuo tias Ma ste r of Pu pp ets 08 2 Ku ud es pii ri: kui nka lau laja a tuo tet aan . SISÄLTÖ 00 7 Pä än ava us 00 8 Syt yk ke itä : En d of Ae on , Ab yss ic, Ob scu ra, Un gu ide d, Evi l Dri ve 014 Inf ern o-k olu mn i & ska ba 016 He avy Co ok ing Clu b, kei ttiö ssä Inf eri an Hu de 018 Bo rkn ag ar 02 3 Or an ssi Pa zu zu 02 6 Re ck les s Lo ve 03 Tex tur es 03 2 Ro tti ng Ch ris t 03 6 Mo rti is 03 8 En tom be d A.D . 046 018 023 026 054 02 8 03 2 M AR TIN E PE TR A VI LL E JU U R IK KA LA VI LL E AK SE LI JU U R IK KA LA JA R I LA M R O BY N VO N SA W N K R O BE R T JO H N ES TE R SE G AR R A
DEAD DAWN · OUT FEBRUARY 26 THE NEW ALBUM OF THE SWEDISH DEATH METAL LEGENDS! ALSO AVAILABLE AS LTD. ENTOMBED A.D. EDITION BOX SET INCLUDING DIGIPAK EDITION OF THE ALBUM + BONUS CASSETTE CONTAINING DEMO RECORDINGS, PATCH & BUTTONS! BOMBUS REPEAT UNTIL DEATH · OUT FEBRUARY 26 DRIVING GUITAR RHYTHMS AND ‚PUMPING EIGHTS‘, EXPLOSIVE DRUM ROLLS AND THUMPING BASS LINES: THIS IS HEAVY ROCK AT ITS FINEST. REPEAT UNTIL DEATH! FOR FANS OF MASTODON, BARONESS & KILLING JOKE www.CENTURYMEDIA.com
Uuden luomisen palon täyttämien nuorukaisten aikaansaama säveltaide tukkii turvan kerta kerran jälkeen, eikä mikään muu tunnu kalibrointipyöräytyksen jälkeen oikein miltään. Lokakuun seitsemäntenä taas kekkeröi Slayerin Reign in Blood. Menneeseen ei toki kannata ripustautua liikaa ja on aivan okei riemuita nykyisyydestä. TÄLTÄ kuulostaa viisi kirvestä. AGONIZER Visions of the Blind BORKNAGAR Winter Thrice SUEDE Night Thoughts TÄMÄN NUMERON KASAAMISEN TAUSTALLA SOIVAT METALLICA Master of Puppets ROTTING CHRIST Rituals SLAYER Reign in Blood MATTI RIEKKI PÄÄNAVAUS 7. www.inferno.fi facebook.com/InfernoMagazine twitter.com/infernomagazine instagram.com/inferno_magazine PÄÄTOIMITTAJA Matti Riekki facebook.com/riekinmatti ULKOASU Markus Paajala KANNEN KUVA Ester Segarra KIRJOITTAJAT Ahola Tapio, Brusila Annika, Harjula Salla, Heinonen Ninni, Hintikka Tami, Hätinen Jukka, Isoaho Timo, Itäkylä Riitta, Juutilainen Joni, Järvisalo Eetu, Keränen Toni, Koski Panu, Koskinen Kari, Koskinen Kimmo, Kujanpää Lauri, Kurunen Jerry, Kuusinen Miika, Laakso Markus, Lassila Tero, Lehto Katariina, Luukkanen Antti, Malm Mikko, Nuopponen Aki, Pohto Tomi, Rajala Vilho, Silvast Jaakko, Virtanen Aadolf, Vähäkangas Teemu, Väntänen Ari, Ylitalo Lauri TOIMITUKSEN YHTEYSTIEDOT (arviolevyt / review copies) Inferno, PL 543, 33101 Tampere 045 110 5522 etunimi.sukunimi@popmedia.fi inferno@popmedia.fi ILMOITUSMYYNTI Oskari Anttonen, Erik Kangas, Elina Korhonen, Peter Lindroos, Oona Lukkarinen, Mikko Mali 045 110 5522 ilmoitusmyynti@popmedia.fi etunimi.sukunimi@popmedia.fi TILAAJAPALVELU 03 4246 5302 (ma-pe 9-16) tilaajapalvelu@popmedia.fi KUSTANTAJA Pop Media Oy Fredrikinkatu 42, 00100 Helsinki 045 110 5522 www.popmedia.fi TOIMITUSJOHTAJA Tuomo Häkkinen PAINOPAIKKA M?kusala ISSN 1796-7600 16. Kuluvana vuonna parikin tällaista juhlii kolmekymppisiään. Tämä tapahtuu harvinaisilla työkaluilla: viiden rosteriteräisen kirveen levyillä. vuosikerta Numero 134 Toimituksen tilaama tai sille tarkoitettu aineisto julkaistaan sillä ehdolla, että aineistoa voidaan korvauksetta käyttää Pop Median kaikissa uudelleenjulkaisuissa tai muussa käytössä riippumatta toteutustai jakelutavoista. Vaikka kumpikin levyistä on kaluttu puhki oikeinja väärinpäin, en kykene lopettamaan hämmästelyä näiden totaalisen ajattomien mestariteosten äärellä. Puppetsin ja Reignin reippaasta 80 minuutista löytyy kuitenkin pitkä rivi nykyisenkin metallimusiikin koordinaatteja. Inferno ei vastaa tapahtumatietojen mahdollisista muutoksista eikä tilaamattomien kirjoitusten ja kuvien säilyttämisestä tai palauttamisesta. Ensin vuorossa on tämän numeron Vanha liitto -palstalla käsitelty Metallican Master of Puppets, jonka syntymäpäivää vietetään kolmas maaliskuuta. Joskus meinaan villiintyä tuoreesta musasta vähän liiankin kanssa, ja perspektiivin säilyttämiseksi on aika ajoin hyvä kalibroida aistinelimensä. Niiden avulla löytää joskus myös itsensä. Sätkynukke verisateessa OLEN tehnyt näitä hommia pitkään, mutta kun tarvetta ilmenee, jaksan edelleen riehaantua uudesta musiikista lapsekkaalla innolla
Minulla oli aikaa tehdä omia juttujani ja sain parissa vuodessa paljon musiikkia aikaiseksi, laulaja-kitaristi-basisti Håkon ”Memnock” Didricksen kertoo. – Tunsin kuitenkin, että jotain puuttuu. – Minä ja Elvorn kirjoitamme aluksi metallijutut. Levyn meno ei ole kovinkaan pirteää. Hitaasti, raskaasti ja mahtipontisesti SYTYKKEITÄ JONI JUUTILAINEN 8. kunnes herää ja tajuaa kaiken olleen pelkkää unta. Jonkin ajan kuluttua sain André Aaslien [koskettimet, basso ja laulu] mukaan sovittamaan sinfonisia juttuja, ja kun kappaleet saivat viimein lopullisen muotonsa, Abyssic rupesi kuulostamaan oikealta yhtyeeltä. Kuinka helppoa tai vaikeaa tällaisten biisien kasaaminen on. Sen jälkeen hiomme niitä niin kauan, että kaikki ovat tyytyväisiä. – [Susperian entinen laulaja] Athera sai sydänkohtauksen 2008, ja bänditoiminta pysähtyi tuolloin oikeastaan täysin. Mikä on suhteenne niin sanottuun oikeaan klassiseen musiikkiin. Norjalaisen Abyssicin historiikissa vilisee äärimetalliskenestä tuttuja nimiä. Prosessi voi kestää muutamasta päivästä useisiin viikkoihin, mutta se on aina yhtä tuskallinen, koska olemme todella tarkkoja yksityiskohdista. – On sanottava, että en ole kuunnellut juurikaan sinfonista metallia – ei siksi, ettenkö pitäisi siitä, vaan koska en halua kopioida alitajuisesti muiden tekemisiä. Voisitko avata hieman sen teemoja... Papin täytyy tunnustaa paholaiselle tekonsa, eikä hän enää tiedä, mikä kokemuksista on totta ja mikä tarua. M A R T IN E P E T R A ABYSSICIN muusikoilta löytyy historiaa muiden muassa Borknagarista, Old Man’s Childista ja tietysti Susperiasta, jossa vaikuttaa puolet bändin miehistöstä. Ihme kyllä, eeppistä hautajaisdoomia veivaavan bändin ensimmäinen levy on paljon enemmän kuin tekijämiesten jämäprojekti. Kappaleenne voi hajottaa karkeasti kahteen kerrokseen: metallinen peruspohja ja sen päällä vellovat orkestraatiot. Sen jälkeen kirjoitan orkestraatiot, jotka lähetän Andrélle, joka lisää niihin omat juttunsa, hajottaa homman osiin ja sovittaa biisit uusiksi. – Sanoitukset kertovat lapsia hyväksikäyttäneestä papista. Kuuntelen mieluummin Griegiä, Bachia ja Beethovenia, jotka ovat suuria inspiraationlähteitä minulle. Lopulta hän kuolee ja kärsii ikuisessa helvetissä... Abyssiciä voisikin erehtyä luulemaan edellisen levynsä vuonna 2009 julkaisseen Susperian sivuraiteeksi, mutta kyseessä on täysin omillaan kulkeva yhtye, jonka aika koitti viimein ikävien tapahtumien vuoksi. – Minä ja Elvorn [kitara] rakastamme hautajaisdoomia, joten oli täysin luontevaa pyytää mies mukaan. Teidät tunnetaan hieman energisemmän ja nopeamman musiikin parista. Pappi luulee pysyvänsä turvassa piiloutuessaan luostariinsa, mutta paholainen haluaa hänen sielunsa ja löytää hänet kerta toisensa jälkeen. Vai oliko sittenkään. Hän on itse asiassa soittanut melodista doomia joskus vuonna 1995 entisen Dimmu Borgir -miehen Mustisin kanssa! No, kuitenkin, koska molemmat pidämme hitaista riffeistä, oli aika laittaa luovuutemme yhteen, ja olen todella onnellinen, että saimme aikaiseksi myös albumin. En voi kuvitella voimakkaampaa ja tunteikkaampaa musiikkia kuin klassinen. On aika varmaa, että myös meidän musiikkimme on menossa jatkossa mahtipontisempaan suuntaan. Miksi päätitte tehdä tällä kertaa näin hitaan ja raskaan levyn
– Se on laaja, sillä levyn keskeinen elementti on käänteinen syntytarina. Säilytimme jonkin verran vanhaa End of Aeonia niin sävellystyössä kuin muussakin ulosannissa, mutta olemme kehittyneet ja muuttuneet yhtyeenä valtavasti, laulaja Sara Strömmer myöntää. Musiikkinne on synkkäsävyistä melodista death/doomia, siis varsin tyypillistä suomalaista kamaa. – Lähtökohtana on tunne, sillä se ilmentää meitä itseämme ja luo musiikille sielun. Nykypäivän ihminen tuntuu vieraantuneen noista asioista, jolloin emme ymmärrä itseämme, kehoamme, toisia ihmisiä tai ympäristöä. Oliko tämä alkujaan tarkoituskin. Lehdistötiedotteessa kerrotaan, että tekstien ihminen yrittää löytää tiensä takaisin ”perustotuuksien” äärelle. Koemme yksinäisyyttä, eristäydymme ja passivoidumme. – Koko homma meni Ever-albumin [2012] jälkeen päälaelleen jäsenmuutosten takia. Perustotuuksista kiinni pitäminen on tärkeää, jotta voimme kasvaa ihmisinä, voida hyvin ja elää tasapainossa itsemme ja ympäristön kanssa. Albumin tekovaiheessa sukelsimme syvemmälle musiikkiin, ja elämään itseensä, tuoden esille niitä asioita, jotka koskettavat meitä eniten. – Ihminen on tuuliajolla ilman otetta elämästä ja vailla ymmärrystä omasta itsestä tai kehityksen mahdollisuudesta. End of Aeon on täysin aktiivinen yhtye, ja pidämme mahdollisuudet avoinna kaikelle eteen tulevalle. Kappaleiden aihiot syntyvät alitajunnasta kumpuavista melodioista, jotka työstetään viimeiseen muotoonsa yhdessä. Yhtyeestämme löytyy syvällisiä pohdiskelijoita, ja se mahdollistaa asioiden monipuolisen käsittelyn. Jäsenistöllänne on useampiakin toiminnassa olevia bändejä, muun muassa Crimson Sun, Tomb of Finland ja Kaunis Kuolematon. JU H A R IM P E LÄ IN E N METALLIA PIENISSÄ PALOISSA SYTYKKEITÄ VAIKUTTAA siltä, että olette hioneet uutta levyä oikein huolella. Mihin End of Aeon sijoittuu prioriteettilistoillanne. Millaisin mielin lähditte rakentamaan sitä. Mitä nämä totuudet ovat. Lähteekö tällainen musiikki selkärangasta, vai joutuuko bänditoiminnassa oikeasti miettimään, minkälaiseen muottiin biisejä puristetaan. Through Infant Eyes alkoi hahmottumaan vasta, kun Antti Rantavuo [rummut] ja Jarno Uski [basso] saatiin mukaan yhtyeeseen. – Ihmisen hyvä suhde itseensä, toisiin ihmisiin, luontoon, kulttuuriin ja sen ilmiöihin. Vain taivas on rajana! On luonnollista, että nuoren yhtyeen kakkoslevy on esikoista parempi. Through Infant Eyesin biisien tunneskaala tuntuu olevan varsin laaja. Myös kotimainen End of Aeon on ottanut pienistä kömpelyyksistään opiksi: tuoreella kiekolla soi aiempaa vakuuttavampi ja kokonaisvaltaisesti parempi yhtye. Loimme tekstien avulla fiktiivisen todellisuuden maailmasta, jossa tuhon partaalla oleva ihmiskunta yrittää löytää tiensä takaisin uuden elämän alkuun. Lukuisat työstövaiheet ovat opettaneet paljon ja tuoneet monipuolista osaamista, jolloin voimme luoda juuri sellaista mielenmaisemaa kuin itse haluamme. – Musiikki ja bänditoiminta elävät sykleittäin, joten hyvällä aikataulutuksella keikat, nauhoitukset ja muu saadaan toimimaan, vaikka yhtyeitä tai projekteja olisikin enemmän. Perustotuuksien äärellä 9
Ennen kirjoitimme kappaleisiin tarkat nuotit, jotka jokainen meistä opetteli ennen studiota, mutta biisejä jouduttiin yleensä muuttamaan, koska homma ei kuulostanut aina toivotulta, kitaristi-laulaja Steffen Kummerer vastaa. – Nykyisin on niin paljon helpompaa nauhoittaa levy, julkaista se ja järkätä muutama keikka. Noihin aikoihin Saksassa ei juuri ollut muita vastaavia bändejä, mutta nyt tilanne on paranemaan päin: meillä on kovia nousevia yhtyeitä kuten Spheron, Shattered ja Centaurus-A. Muinaisessa kreikassa Akróasis tarkoittikin kuuntelemista tai kuulemista. Linus Klausenitzer [basso] ja minä teimme yhteensä 15 kappaletta, joten meillä oli paljon työstettävää. Saksa ei ole mikään teknisen death metalin luvattu maa. Millaisin metodein lähditte kasaamaan uutta kiekkoanne, Akróasisia. Onko kanssasi hankala työskennellä, vai mistä on kyse. – Tällä kertaa äänitimme ihan oikeat demot ennen studiota ja lisäilimme sitä myötä biiseihin uusia, toimivia juttuja. Pelkän akateemisen soitinnypläyksen sekaan mahtuu onneksi myös kappaleet edellä kulkevia yhtyeitä, joista toimii mainiona esimerkkinä hitaasti suosiotaan kasvattava Obscura. Aika näyttää, kuinka pitkälle nämä artistit selviävät juuriaan kunnioittaen. – Ainakin muutimme hieman toimintatapojamme. Bändinne kokoonpano on elänyt vuosien aikana todella paljon. Onko asia näin. – Kanssani on oikeastaan helppo työskennellä, mutta meillä on ollut huonoa onnea, koska porukkaa on lähtenyt kävelemään – milloin mistäkin syystä. Moni ajattelee teknisen death metalin olevan pelkkää päämäärätöntä kikkailua ja soittotaidolla mässäilyä. – Kun aloitimme vuonna 2002, tekemisemme ei kiinnostanut ketään. – Akróasis on kolmas osa neljän levyn konseptista, jonka aloitimme Cosmogenesisillä vuonna 2009. Miksi soitatte tällaista musiikkia. Minulle ei ole väliä, kuinka vaikea tai helppo riffi on, sillä jos oikea tunnelma ei välity, hommassa ei ole mitään järkeä. Tekstit ovat vahvasti Goethen ja Schellingin innoittamia, ja sekoitan soppaan vielä Hans Kayserin, sveitsiläisen astrofyysikon, joka työskenteli puolet elämästään harmoniaa käsittelevän pythagoralaisen lauseen parissa. Oletteko kokeneet missään vaiheessa oloanne ulkopuoliseksi. EDELLISEN levynne Omniviumin julkaisusta on kulunut viitisen vuotta. Obscuran tekstit eivät noudata tälläkään kertaa tyypillisten metallisanoitusten kaavaa. Olen pyörittänyt yhtyettä 14 vuoden ajan, enkä ole halunnut tästä mitään sooloprojektia. Lopussa sitten valitsimme ne kahdeksan, jotka kuulostivat kaikkein yhtenäisimmiltä. – Viimeistään Akróasisilla selviää, että meidän ei tarvitse näyttää osaavamme soittaa nopeita ja vaikeita biisejä, vaan levyltä löytyy sulavia sovituksia ja hyviä kappalerakenteita. Muut tehkööt mitä haluavat, minä yksinkertaisesti rakastan musiikkia ja teen sitä ilman rajoja. Jokainen jäsen on tervetullut tuomaan omia ideoitaan, ja joka levy on äänitetty kokonaan silloisen kokoonpanon voimin. Tunnelma ratkaisee SYTYKKEITÄ 10. Tekniset death metal -bändit ovat kokonaan oma lajinsa. – Olen kiitollinen jokaisesta Obscurassa soittaneesta muusikosta. Jokaisella on ollut paikkansa bändissä, ja ilman heitä en olisi tässä puhumassa neljännestä levystämme
Lähdimme vain biisien kanssa studioon, mutta koska meillä oli tällä kertaa kolme säveltäjää, se toi oman erilaisen mausteensa. Hankala sanoa. Aika näyttää. Oliko tarkoituksenanne ampua kaikki astetta suuremmalle. Hittimelodioita ja suuria kertosäkeitä METALLIA PIENISSÄ PALOISSA P A T R IC U LL A E U S 11. – Kun liityin bändiin epävirallisesti, meillä oli vasta pari biisiä kirjoitettuna, mutta Richin [Sjunesson, laulu], Rogerin [Sjunesson, kitara ja koskettimet] ja Rolandin [Johansson, puhtaat laulut ja kitara] visio bändin suunnasta oli selvä. – Mitä Ruotsiin tulee, meillä on vain yksinkertaisesti melodia veressämme, sen kuulee jopa kielestämme. Ruotsalaiset ovat tunnettuja kyvystään loistavan melodeathin luonnissa. Teillä ruotsalaisilla tuntuu olevan kyky kirjoittaa äärimmäisen tarttuvia melodioita ja iskeviä kertosäkeitä, oli genre sitten mikä tahansa. Millaisena näet metallimusiikin tulevaisuuden. Henkilökohtaisesti pidän massiivisista kertosäkeistä, ja uskon, että myös muut jätkät ajattelevat aivan samoin. On ollut paljon puhetta, onko yhdestäkään tämän vuosituhannen bändistä enää Black Sabbathin, Iron Maidenin tai Metallican kaatajaksi. – Eipä meillä ole koskaan ollut tuollaisia ajatuksia. – Toivon todella, että esimerkiksi Slipknot, Mastodon, Ghost ja Volbeat nousevat vielä todella isoiksi nimiksi... Raha ei ohjaa toimiamme, ja kaikki solmimamme levydiilitkin ovat noudattaneet tätä ajatusta, basisti Henric Liljesand vakuuttelee. – Sanoitukset ja koko konsepti ovat Richardin aikaansaannosta. Mistä tämä oikein johtuu. SYTYKKEITÄ SCAR Symmetryn, Soilworkin ja mainitun Sonic Syndicaten maastoissa pyörivä The Unguided perustettiin vuonna 2010. Ehkä tämä on syy, miksi olemme niin hyviä näissä hommissa, mutta en ole juuri ajatellut asiaa. Lust and Loathing -levy on tähän mennessä bändin raskain, tarttuvin ja eeppisin. Mutta onko yhdestäkään Metallican tasolle. Kansitaiteessanne ja sanoituksissanne näkyy olevan selkeitä yhteyksiä scifiin ja fantasiaan. Heidän lähtökohtansa oli luoda rakastamaansa musiikkia, ja tämä menee kaiken muun yli. Jokainen noista yhtyeistä on julkaissut klassikkolevynsä juuri oikeaan saumaan, mutta toisaalta heillä on myös levyjä, jotka ovat flopanneet kovasti – ja jos ei myy tänä päivänä, ura on ohi. – On hankala uskoa yhdenkään levy-yhtiön promotoivan bändejään tarpeeksi tuon kokoluokan menestyksen saavuttamiseksi. – Jokaisella maalla on vähän oma juttunsa. Käytättekö näitä teemoja vertauskuvina jollekin arkipäiväisemmälle. Joillain biiseillä on vahva yhteys The Unguided -saagaan, jonka hän aloitti ensimmäisellä levyllämme [Hell Frost, 2011], mutta uudella tekstit taitavat olla puoliksi fiktiota ja puoliksi totta. Saksalaiset tekevät hyvää thrashiä ja voimaheavyä, suomalaiset synkkätunnelmaista melodista deathiä, norjalaiset black metalia ja englantilaiset metallista punkkia. Parin entisen Sonic Syndicate -miehen ympärille rakennetun The Unguidedin tehokkuus ei tulekaan minkään maailman yllätyksenä. Miksi tahdoitte kasata juuri tällaista musiikkia soittavan bändin
Miltä kantilta käsittelette sotaa. Kolme vuotta sitten perustetun Evil Driven soundissa kuuluvat kaikki menestyksen merkit. Kiinnostus bändiänne kohtaan näyttäisi olevan kovassa kasvussa. Valitettavasti nuo aiheet ovat erittäin ajankohtaisia tänä päivänä, Viktoria sanoo. – Mielestäni hyvin, koska kuulostamme siltä kuin olemme halunneetkin. Kuinka hyvin olette mielestänne onnistuneet. Meidän musiikissa 80-luku kohtaa melodisen metallin, ja biiseistä kuuluvat vaikutteet omista suosikeistani, joita ovat esimerkiksi vanha Metallica, Slayer, Iron Maiden ja W.A.S.P. On hienoa, että hommat alkavat nyt edetä omalla painollaan. Onko kaikki kuulemisen arvoinen jo keksitty. The Land of the Dead -esikoisellaan vakuuttavan bändin ura onkin lähdössä hiljalleen kovaan nousuun. Mikä on se teidän oma juttunne, joka erottaa Evil Driven muista bändeistä. – Pyörää on mahdotonta keksiä uudestaan, mutta hyvät biisit ovat aina hyviä biisejä, kunhan ne on toteutettu omalla tyylillä ja hyvällä maulla. Evil Driven musiikki on kuitenkin aika erilaista. Toisaalta tykkään myös suorista ja raskaista biiseistä kuten Slayerin Seasons in the Abyss tai Metallican Creeping Death. Löytyy nopeaa paahtoa, raskasta jyystöä ja jopa power metaliksi laskettavia biisejä. Mikä tekee juuri kasarihevistä niin hyvää. Kokeilimme alussa myös pelkästään puhdasta laulua, mutta siinä ei ollut tarpeeksi munaa, kitaristi Ville Wiren jatkaa. Nykyään bändit panostavat enemmän soittotaitoon kuin hyviin biiseihin, mutta itse pidän melodisista ja tarttuvista jutuista. Meillä on paljon enemmän 80-lukuun suuntaavaa kamaa ja vähän jopa puhdasta laulua. Kaikuja 80-luvulta SYTYKKEITÄ T O N I SU O K A S 12. Viktoria herättää paljon mielenkiintoa, ja livenä on mukava seurata, miten epäileväiset miehet takarivissä hiljenevät keikan edetessä, Ville sanoo. Levyllä on tosi erilaisia biisejä, aina thrash metalista balladeihin asti. – Sanoitukset kertovat sodasta, mutta jos niitä tutkii tarkemmin, niissä otetaan kantaa meneillään olevaan informaatiosotaan, siihen miten ihmisille valehdellaan median välityksellä ja minkälaisia vaikutuksia sodalla on ihmisiin. – Olemme pyrkineet alusta asti tekemään kaikki niin sanotusti oikein; mietimme tarkkaan, mitä ja milloin julkaistaan, minkälaisia kuvia laitetaan jakoon ja pidämme yhteyttä median suuntaan. – Se on varmastikin tuo laulu, mistä vertaukset tulevat. Lauluni on pääsääntöisesti örinää, tai karjuntalaulua, mutta oleellista on, että joka biisissä on melodia josta ottaa kiinni, laulaja Viktoria Viren pohjustaa. 80-luvulla on tehty ne parhaat levyt, ja monet aikakauden bändeistä ovat metallin eturintamassa edelleen, basisti Marko Syrjälä aloittaa puheenvuoronsa. Onko tämä tullut yllätyksenä. – En tiedä, onko tämä meidän musa mitään uutta, mutta itse en ole törmännyt samanlaiseen bändiin. Iron Maidenin kitaramelodiat ovat myös sydäntä lähellä, Ville jatkaa. MIKÄLI lehdistötiedotetta on uskominen, perustitte Evil Driven tehdäksenne jotain täysin uutta. Jotkut luokittelevat meidät deathiksi, mutta mielestäni meiltä ei löydy paljoakaan sitä. Levynne kansikuvasta ja biisien nimistä saattaa haistaa sotateemoja. Evil Drivea on ehditty kuvailla ”Suomen Arch Enemyksi”. – Itselleni tuo vertailu on tullut vähän puun takaa, koska en ole aiemmin kuunnellut kyseistä bändiä, Ville tuumaa. – Olen kirjoittanut suurimman osan materiaalista, ja 80-luvun fanitukseni paistaa varmasti läpi
King, B.B. Kiitos siis, oi Pyhä ja ainutkertainen Lemmy, tuosta äärimmäisestä livekokemuksesta. Osoitehan on www.inferno.fi. King, Stevie Wright, Scott Weiland, Cynthia Robinson, P.F. Lazarus viittaa niin Bowien musikaaliprojektiin New Yorkissa kuin mahdollisesti häntä jo 1980-luvulla kiinnostaneeseen näyttävään popkuolemaan, tai ainakin täydelliseen poistumiseen julkisuudesta. Keef on jäämässä pikkuhiljaa yksittäistapaukseksi. Kuolleesta tähdestä tulee sakraali hahmo reliikkeineen, jos hän ei ollut sitä jo eläessään. Tässä suhteessa David Bowien poistuminen keskuudestamme on paljastumassa monella tapaa mestariteokseksi. Lazarus-kappaleen video oli ikään kuin syöpään sairastuneen mestarin viimeinen tervehdys, unohtumaton ja arvoituksellinen vetäytyminen tästä maailmasta: Look up here, I’m in heaven I’ve got scars that can’t be seen I’ve got drama, can’t be stolen Everybody knows me now Videon ja osin koko Blackstar-albumin voi tulkita olevan Bowien julkisen elämän ja sairastumisen kontemplointia. Metallialakulttuurit näyttäytyvät yhtyeiden yleensä mustaa väriä ja voimallista symboliikkaa hyödyntävän visuaalisuuden kautta, ja yhtyeisiin muodostetaan helposti keräilijäsuhteita. Tämä raamatullinen henkilö on tunnetun Jeesus-myytin mukaisesti herätetty henkiin jumalallisen voiman avulla. INFERNO-KOLUMNI KIMI KÄRKI ”JUMALA on kuollut. Mutta todellinen fanisuhde perustuu edelleen suurelta osin livekokemukseen. Videolla kaappiin takaperin vetäytyvä popkolossi ei näytä aidosti mytologisena hahmona lopettavan kuolemaansa, vaan on tuoreen levyn ohella ehtinyt työstää niin sen seuraajaa kuin jonkinlaista arkistoista eri vuosikymmeniltä kaivettua retrospektiiviäkin. Siksi onkin kiinnostava nähdä, mitä tapahtuu rocksukupolven kuoltua. Elämme jo nyt jatkuvan kierrättämisen maailmassa, jossa rockin karttuva kulttuuriperintö myydään meille alati uusina kombinaatioina ja teknologisina formaatteina. Jumala ja Starman ovat nyt menneet lyhyen ajan sisällä, tätä kirjoitettaessa menehtyivät Jimmy Bain ja Paul Kantner, noin vuoden sisällä esimerkiksi Glenn Frey, Natalie Cole, Chris Squire, Ben E. Mutta miksi Lasarus. Kirjoittaja on turkulainen kulttuurihistorioitsija ja muusikko, joka avautuu myös sosiaalisessa mediassa itseään kiinnostavista ilmiöistä. Hevin maailmassa tähden ei sinänsä tarvitse kuolla. Suurta osaa tästä porukasta yhdistää kuuluminen suuriin ikäluokkiin ja niin sanottuun rocksukupolveen. Kyseessä oli ankara keikka, toinen korva soi vielä kolme päivää myöhemmin. Netistä löydät myös uutisia, levyblogin, livearvioita ja ennakkokuunteluja. Ehkä Bowien eri alter egot, kuten Major Tom, Ziggy Stardust, Aladdin Sane ja The Thin White Duke, herätetään nekin vielä kuolleista erilaisina erikoisjulkaisuina. Tajusin vasta silloin alkaa pelätä fysiikkani puolesta, maistoin kuolevaisuutta. PS. Bowie halusi lähteä näyttävästi, tavalla tai toisella. SKA BA. Sloan, Allen Toussaint, Cory Wells, Tom Doyle, Phil Woods, Gary Richrath, Cilla Black, Lynn Anderson, Percy Sledge, John Renbourn, A.J. Meidän täytyy nyt alkaa miettiä, millaisen maailman jätämme Keith Richardsille.” Vitsi on vanha, mutta Lemmy Kilmisterin ja David Bowien kuoltua se alkaa tuntua aavemaisella tavalla relevantilta. Tässä mielessä hän seurannee Johnny Cashin jalanjäljissä, jonka American Recordings -sarja jatkui vielä pitkään neljännen, viimeisen Cashin eläessä julkaistun levyn jälkeen. julkaistavan uuden Amon Amarth -levyn nimmareilla. Viikatteen tahti tulee luonnollisesti kiihtymään ajan kuluessa; tämän jälkeen meille jäävät muistot, taltioinnit, tribuuttiyhtyeet ja retroilevat uudet orkesterit. Hän kirjoittaa videolla kuin viimeistä päivää, tajuten aikansa rajallisuuden. Rocksukupolven kuolema VOITA AMON AMARTHIA! Mene Infernon nettiin, osallistu skabaan ja omaat mahdollisuuden voittaa 25.3. Huumeinen, tuplapaahdettua pemmikaania muistuttava vierivä kivi on nyt elänyt kauemmin kuin kaksi muuta selkeästi tuhoutumattomiksi ajateltua ikonista muusikkoa. Kyseessä on siis amerikkalaisen unelman mukainen kaupallinen ylösnousemus, kuolleen tähden tarjoileminen faneille yhä uusina tuotteina. Mikäli nämä projektit näkevät päivänvalon, Bowie pysyy vielä pitkään relevanttina myös uusien julkaisujen osalta. Aivan kuin Elvis, Bowie ”elää”. Pero, Andy Fraser, Mike Porcaro, Daevid Allen, Jimmy Greenspoon, Lew Soloff, Sam Andrew, Danny McCulloch, Dallas Taylor ja Tim Drummond. Itse näin Jumalan luomistyössään Tampereen Tullikamarilla joskus ihan 2000-luvun alussa. Ehkä tämä on Bowien viimeinen peli faniensa kanssa, flirttailu ajatuksella kuoleman huijaamisesta
Hinta 2000 €/pr OPTOMA GT5500 loihdi elokuvateatteri kotiisi helpoimmalla tavalla. Aseta Optoma GT5500 vain 20cm päähän seinästä ja saat 2m leveän FullHD kuvan. Hinta 1559 € KATSO LISÄTIEDOT TUOTTEISTA www.audiokauppa.fi. Hinta 349 € KEF R500 huikea lukuisia testivoittoja kerännyt lattikaiutin, 4 eri värivaihtoehtoa. Rocksukupolven kuolema CAMBRIDGE AUDIO G5 ehkä maailman paras bluetooth-kaiutin Tule ja totea itse! Värit: titaani ja kulta
Oli kylässä sitten neljän miehen rinki tai sekakimppa, kaikki saavat taatusti tarpeekseen. Maku ja nautinto yllättivät kuin ensikertalaisen konsanaan, ja vaikka keittiön ja sängyn välissä menikin touhuiluksi, suosittelen silti kokeilemaan. Aterian jälkeen rohkeasti vain jälkiliukkaille kompaten sanontaa ”hyvä ruoka, parempi orgasmi”! Megan tuomio: ”Nyt eletään parasta pataruoka-aikaa, ja tämän yksinkertaisemmaksi ei resepti voi juurikaan mennä –muunneltavuudesta puhumattakaan. Pienemmät setit valmistunevat parhaiten padassa, mikäli sellainen vain kaapista löytyy.” HUDEN KOKATESSA SOI: Rage Against the Machine – YouTube-sekalaiset ”And now you do what I told ya! Rage Against the Machinen biisit toimivat Perfectiofistia tehdessä kuin sormi reiässä tai pultti jengassa. Ota vuoka pois uunista ja kaada mälli tasaisesti kaikkien ainesten päälle. Kylkeen voi tehdä leivät Reissumiehestä. Jätetään turha kiima lavalle ja antaa kropan huitoa ilmaa murkinaa tehdessä, niin ei jää kyttäävä kaksijalkainenkaan kylmäksi.” 16. TARPEET • 400 g savustettua ja 450 g grillattua possun ulkofileetä • 2 sipulia • 7 isoa, kiinteää perunaa • 1 paprika • 4 porkkanaa • 10 herkkusientä • 20 kirsikkatomaattia • 1 kokonainen valkosipuli • 6 dl vettä • 2 tl suolaa • 3 rkl soijaa • mustapippuria mielen mukaan Tee näin: 1. Huden luonnehdinta: Liharuokapata vaan on herkkua ja todellakin edullista, kun viiden euron kannatusmaksulla saa kaikki ainekset Päijät-Hämeen tukiapukeskusyhdistykseltä. 8. 4. Mausteita, esimerkiksi timjamia, voi lisätä oman maun mukaan, ja osa nesteestäkin on korvattavissa lihaliemellä, oluella tai vaikkapa tomaattimurskalla, mikäli haluaa tällä saralla vaihtelua. Tässä välissä otetaan kaapista Blendet John Long Whisky eli viskiä tutuille ja mukitolkulla. Reseptin mukaista kahta eri tavalla kypsennettyä possunlihaa käyttämällä saa toki mukavan täyteläisen ja toistaan tukevan aromin. Pese herkkusienet sekä tomaatit ja levitä uunivuoan pohjalle ruokaöljyä. 5. Laita vuoka takaisin uuniin puoleksi tunniksi. Lihaksikin kelpaa possun lisäksi lähes mikä tahansa, kuten vaikkapa naudan lapa tai etuselkä, hirvestä puhumattakaan, kunhan vain ottaa raaka-aineen huomioon haudutusajassa ja lämpötilassa. Levitä herkkusienet ja tomaatit uunivuokaan ja painele niitä ainesten väliin. 2. Kumoa lihat, perunat, porkkanat, sipuli ja valkosipulit uunivuokaan. Ota vuoka pois uunista ja sekoita aineksia vielä kerran. 6. Jälkiliukkaat • 2 appelsiinia • 2,5 dl vähälaktoosista Flora-vaniljakermaa Kuori ja viipaloi appelsiinit, fistaa vaniljakerma rennolla ranneliikkeellä ja kaada kermavaahto niiden päälle. 3. HEAVY COOKING CLUB MIIKA “MEGA” KUUSINEN Perfectiofist Heavycock -possu Hurjat 25 vuotta grindcoren parissa rietastelleen Inferian murisija Jani ”Hude” Huttunen on melkoisen härski kaveri myös kokkina. Lisää vettä tarvittaessa ja laita takaisin uuniin vielä puoleksi tunniksi. Jos miehistä voimaa ja tahtoa on jäljellä, niin naimaan tässä välissä. Kuutioi ulkofileet ja suikaloi paprika. Kun kello pirisee, ota valmis Perfectiofist Heavycock -possupata pois uunista, ja ei kuin syömään. Onnistuakseen ei tarvitse olla mikään pro-keittiömestari, olihan kuminkin laitto aikoinaan olevinaan hankalaa ja siksi jätinkin sen käytön kokonaan, tai sitten en. Lisää suola, mustapippuri ja soija. Kuori ja kuutioi perunat, porkkanat, sipuli ja valkosipuli. 7. Kiehauta mälliä ja pidä se kuumana. Kaada paistinpannulle 6 desiä vettä ja kuumenna se kiehuvaksi. Lykkää kuivana sisään uunin keskitasolle 200 asteeseen noin puoleksi tunniksi ja aloita mällin teko. Askeettisuudesta pitävät voivat toki tiputtaa sienet ja tomaatit pois kokonaisuuden kärsimättä tippaakaan, ja kansallismielisyyteen taipuvat voivat lisätä mukaan lanttua
Liput toimituskuluineen alkaen 69,50 €. LA 30.7.2016 TAHKO EVENT PARK Portit auki klo 16. Priority (K-18V.) alkaen 89,50€. 7. Matkapuhelimesta 8,28 snt/puhelu +17,05 snt/min. P e 1 5 . 79,50 €, kenttä alk. Liput toimituskuluineeN; istumakat somot alk. 010 841 4185. VIP-paketit alkaen 179 € +alv24% (221,96€) VIP-paketit Menolipusta: vip@menolippu.fi / Puh. Priority-liput toimituskuluineen alkaen 89,50 €. Priority (K-18V.) alkaen 89,50€.. AN EVENING WITH Su 21.2.2016 HELSINKI, JÄÄHALLI Klo 20.00 (ovet auki klo 18.30). 105 € /hlö MAJOITUS Varaa majoituslippupakettisi heti osoitteesta www.tahkontapahtumat.fi L I P U N M Y Y N T I : menolippu.fi, lippupalvelu.fi, .lippu.fi, tiketti.fi ja R-Kioskit L I P U N M Y Y N T I : menolippu.fi, lippupalvelu.fi, lippu.fi, tiketti.fi ja R-Kioskit Pe 10.6.2016 HELSINKI, KAISANIEMEN PUISTO Portit auki klo 16. Liput toimituskuluineen alkaen 69,50€. Lankapuhelimesta 8,28 snt/puhelu +5,95 snt/min. 2 1 6 S E I N Ä J O K I , TA PA H T U M A S TA D I O N portit aiki klo 16.00. Liput toimituskuluineen alkaen 69,50€. 89,50 €. STEVE “The Colonel” Cropper (kitara), LOU “Blue Lou” MARINI (saksofoni), LEE “Funkeytime” FINKELSTEIN (rummut) ROB “The Honeydripper” PAPAROZZI (laulu, huuliharppu) , LARRY “Trombonius Maximus” FARRELL (pasuuna LEON “The Lion” PENDARVIS (koskettimet), “Smokin” JOHN TROPEA (kitara), ERIC “The Red” UDEL (basso) STEVE“Catfish” HOWARD (trumpetti), BOBBY “Sweet Soul” HARDEN (laulu), TOMMY “Pipes” McDONNELL (laulu) VIP-SCORPIONS-illallispaketit alkaen 149 € + Alv 24% (184,76€) VIP -myynti ja tiedustelut: vip@menolippu.fi / Puh. 69,50 €. 010 841 4185. 7. Priority-liput toimituskuluineen alkaen 89,50 €. Liput toimituskuluineen alkaen 69,50 / 79,50 €. E N S I K E S Ä N Ä J Y R Ä H T Ä Ä ! TOP-VIP-illallispaketit alkaen 149 € + Alv 24% (184,76€) VIP -myynti ja tiedustelut: vip@menolippu.fi / Puh. L a 1 6 . Matkapuhelimesta 8,28 snt/puhelu +17,05 snt / min. Liput toimituskuluineen alkaen 69,50 €. Liput toimituskuluineen alkaen 59,50 / 69,50 €. Lankapuhelimesta 8,28 snt/puhelu +5,95 snt/min. La 11.6.2016 OULU, RAATIN STADION Portit auki klo 15. 69,50 €, Priority (k-18) alk. 010 841 4185. Liput toimituskuluineeN; istumakat somo alk. 00. 2 1 6 h a m i n a , b a s t i o n i + supports TBA portit auki klo 18.00. VIP-paketit alkaen 149 € +alv24% (184,76€) Liput ja VIP-myynti: www.menolippu.fi “THE MISSION CONTINUES...!” Ma 8.8.2016 HELSINKI, Kulttuuritalo Klo 20.00 (ovet auki klo 19.00). 79,50 €, kenttä alk. Lankapuhelimesta 8,28 snt/puhelu +5,95 snt/min. Matkapuhelimesta 8,28 snt/puhelu +17,05 snt / min. alk. SIJAINTI AIVAN YDINKESKUSTASSA! Pe 29.7.2016 KAARINA, Hovirinnan ranta Portit auki klo 17.00
Norjalaisen Borknagarin alkuräjähdyksestä on kulunut yli 20 vuotta, mutta bändin ulottuvuudet jatkavat laajentumistaan. Jens kutsuu seuranneita aikoja omalta kohdaltaan välivuosiksi. – Saimme viimeiset masteroinnit valmiiksi heinäkuun nurkilla, ja osaatte varmasti kuvitella, millaista on istua odottelemassa tällaisen levyn julkaisua. Sitten löysin yskänlääkkeen nimeltä Zyx, joka muuten maistuu ihan vereltä. – Kaikki juontuu aina kolmentoista vuoden taakse, Jens aloittaa hetken tuumailun jälkeen. Hän lähestulkoon takoi päitämme pöytiin halutessaan osoittaa meille, että Borknagarilla on tuolla jossain vaikka miten nälkäinen kuulijakunta, emmekä voi kääntää heille selkiämme. Takaisin maanpinnalle Winter Thricen hurmoksen juuret ulottuvat paljon pidemmälle kuin viime kesään. – Joku varmasti väittää, että on hyvä saada etäisyyttä musiikkiinsa ennen kuin siitä alkaa puhua, Jens jatkaa. – Olimme tuolloin eräänlaisessa luovassa umpikujassa. Se oli hyvin turhauttava tilanne. Toisaalta, mikäpä olisi parempi ajankohta Winter Thrice -nimisen albumin julkaisulle kuin kylmä tammikuu. – Tämä on todellakin jopa tavanomaista hyytävämpää ja kosmisempaa Borknagaria, jonka ei uskoisi syntyneen komean kevään ja kesän aikana. – Øystein [G. Itse lääke ei ollut se todellinen helpotus, vaan sen suomalainen mainos. Rylandin tämän kotoa Oslosta. Matka vie läpi äärimetallin, progressiivisuuden ja folkin universumien. T avoitan Borknagarissa vuodesta 1997 musisoineen Jens F. – Mutta ei, ei ole todellakaan helppoa odotella yli puoli vuotta julkaisua ja alkaa epäillä, onko musiikki sittenkään todellisuudessa niin hyvää kuin on itse äärimmäisen ylpeänä äänitysten jälkeen kuvitellut. Luovuutta olisi ollut vaikka muille jakaa, mutta kaikki muu musiikin ympärillä oli pahasti tulehtunutta. Kuvasimme musiikkivideoita ja suunnittelimme kansia vasta vuoden lopulla. Voi olla, että 30-asteinen elokuun helle ei olisi ollut omiaan albumille, kun taas Norjaakin rangaisseet, kuusikymmentä astetta alemmat lämpötilat ovat tälle musiikille kuin ilmaista markkinointia. – Lopulta luovuuden vimmat vain veivät mennessään. Brun, yhtyeen johtaja] oli tuolloin sitä mieltä, että hän jatkaa musiikin tekemistä, vaikka joutuisi soittamaan levyille kaiken itse ja lopettamaan Borknagarin keikkailun kokonaan. Emme olleet täysin sinut itsemme tai musiikkimme kanssa. Yksi silmienavaajista oli tuolloin Borknagariin liittynyt yhdysvaltalainen David Kinkade. Jo nimikkokappaleen musiikkivideo ilmestyi kuin tilauksesta keskellä luonnon hyisimpiä voimannäyttöjä... – Pääsin juuri nauttimaan suomalaisista rohdoista, Jens täräyttää. Maa, vesi, tuli, tuuli ja tyhjyys TEKSTI AKI NUOPPONEN KUVAT MARTINE PETRA 18. Äärimmäisen innostunut kitaristi kääntää puheen kohti Suomea ennen kuin edes esittelemme itsemme. Olimme puskeneet bändiä täysillä eteenpäin jo vuosia sisäistämättä täysin sitä, että tällaisella musiikilla ei ehkä valloiteta maailmaa. – Kärsin tolkuttomasta yskästä, joka ei meinannut parantua millään. Siihen asti huomasin monesti, etten tehnyt mitään älykästä, koska jännitin vain albumin ilmestymistä. Jens allekirjoittaakin esille nostamani Borknagarin jälleensyntymän vuoden 2010 Universal-albumin myötä. Se äärimetallihenkinen pätkä on ihan mahtava, ja jos totta puhutaan, mainoksen bändi taitaa kuulostaa lääkkeenoton jälkeen vähän Borknagarilta! Jens kiirehtii kertomaan odotelleensa kuukausia uuden albumin julkaisua ja myöntää turhautuneensa toistuvasti, kun sen viivästyminen yhdistyi muusikkoversioon synnytyksen jälkeisestä masennuksesta. Hän palasi bändiin muutaman vuoden poissaolon jälkeen vuonna 2008 ja kertoo koko Borknagarin maailman muuttuneen kuin yhdestä valtavasta kipinästä. Borknagar kuoli eräällä tavalla tuolloin
Jollekin tämä voi kuulostaa harhailevalta kaaokselta, mutta koen sen ennemmin määrätietoisena vapautena.” 19. ”Voisi kai sanoa, ettei Borknagarin proge ole ihan progea, äärimetallimme ei ole ihan äärimetallia ja folkimme ei ole ihan folkia
– Jos jonkin albumimme vaihtoehtoinen nimi olisi Borknagar, sen tulisi olla tämä. Yksi asia johti toiseen ja toinen kolmanteen, ja Borknagar lähti täysin rennosti tien päälle miettimättä yleisömääriä, tulevia julkaisuja tai mitään muutakaan ylimääräistä. – Kun äänitimme ensimmäistä kertaa Jensin kanssa, emme oikeastaan tienneet, mitä voisimme odottaa. – Jossain kohtaa meidän oli jo toppuuteltava itseämme, ettemme ahtaisi levyä liian täyteen. Oli selvää, että meillä kaikilla oli valtava nälkä päästä sekä studioon että keikoille. Siinä ei voinut kuin antaa mennä puhtaasti fiiliksellä ja napata kaikkiin kohtiin sillä hetkellä hyvältä tuntuvaa ääntä. Hänen nimensä on Jens Bogren. Jens Bogren on ainutlaatuinen tapaus. Haastavinta oli löytää kultainen keskitie hyvistä suorituksista. Seuraavaksi Jens nostaa esille nimen, jonka ylistämisestä metallimuusikot eivät meinaa saada tarpeekseen: Mainitulla Universalilla Borknagarin taustavoimat vahvistuivat erään ruotsalaistuottajan verran. Garmin lähdettyä mukaan muutamiin osiin hän päätyi lopulta laulamaan lähes koko levyn kotistudiollaan silkasta laulamisen ilosta. – Teimme ensin muutamia keikkoja. – Voisi kai sanoa, ettei Borknagarin proge ole ihan progea, äärimetallimme ei ole ihan äärimetallia ja folkimme ei ole ihan folkia. – Tämä on ihan mahtavaa siihen asti, kun sinulla on sama kertosäe Vortexin, Vintersorgin ja Garmin laulamina, toisistaan radikaalisti eroavina versioina. – Se avasi silmämme, Jens toistaa. Kaikki laulajat ovat kiitelleet, kuinka paljon systeemi antaa mahdollisuuksia eläytyä täysillä Borknagarin musiikkiin ja ikään kuin tulkita sitä omalla tavalla, ilman rajoja. Jollekin tämä voi kuulostaa harhailevalta kaaokselta, mutta koen sen ennemmin määrätietoisena vapautena. – Jokainen kiekkomme heijastelee aina koko historiaamme. Viidestä solistista useampi oli laulanut tahollaan suuren osan albumin ääniraidoista. Lopulta tilanne oli lähes mahdoton. Harmi vain, että taisimme käyttää sen jo debyytillämme, ennen kuin olin edes mukana joukossa, Jens naurahtaa. Jo Winter Thricen peruslaulajakolmikossa yhdistyy niin käsittämätön määrä lahjakkuutta, että vieraslaulajat, Ulverin Kristoffer ”Garm” Rygg (joka on myös Borknagarin entinen solisti) ja Chrome Divisionin Pål ”Athera” Mathiesen, saavat hämmentymään, miten paljon huikeaa laulua yhdelle albumille voi mahduttaa ilman ähkyä. En osaa enää edes nähdä Borknagarin musiikkia puhtaasti äärimetallina, koska kaikki sen kielessä viittaa johonkin ihan muualle. Kun saa Jensin tuottamaa musiikkiaan käsiinsä, ihmettelee itsekin, miten hyvältä se kuulostaa! – Winter Thricen kohdalla Jens oli meille jo tutumpi tapaus, ja osasimme hyödyntää häntä vielä paremmin. Jos mitä tahansa poistettaisiin tai lisättäisiin, tunnelma kärsisi ratkaisevilla tavoilla. Ironista kyllä, levystä olisi tullut hyvä kenen tahansa yksin laulamana! ”Tämä on jopa tavanomaista hyytävämpää ja kosmisempaa Borknagaria, jonka ei uskoisi syntyneen komean kevään ja kesän aikana.” 20. Winter Thrice onkin hänen mukaansa monella tapaa koko Borknagarin historian sulautuma yksissä kansissa. – Se ei todellakaan ollut helppoa, Jens kertoo. – Äänityksissä oli niin paljon liikkuvia osia ettette uskokaan. Näin upeilla laulajilla voisi kuvitella, ettei mitään rajoja ole olemassakaan, mutta... Sitten viikonloppurundeja. Borknagar oli loputtomien oloisten valintojen edessä. Kyllä sen huomasi nopeasti, ettei enemmän ole aina enemmän. Se antaa paljon tilaa improvisoinnille ja revittelylle. Jatkoimme pidemmille kiertueille Keski-Eurooppaan. Kultakurkkujen yliannostus ICS Vortex, Vintersorg ja Lars ”Lazare” Nedland. Lopulta kaikki oli ihan selvää: elimme ensimmäistä kertaa koko Borknagarin historiassa puhtaasti hetkessä, mikä sytytti meidät viimeistään Universal-albumilla niihin liekkeihin, jotka ovat ajaneet meitä eteenpäin siitä lähtien. Mies totesi puolivakavasti, että voimme käyttää hänen ääntään ihan niin paljon kuin haluamme. Winter Thrice on yhtä aikaa orgaanisesti luonnonläheinen ja kosmisesti täysin tästä maailmasta irrallaan oleva albumi. – Aloin itsekin vaikuttaa enemmän sosiaalisessa mediassa ja olemaan tekemisissä keikkajärjestäjien kanssa. Nuuskimme kuin varkain mahdollisuuksia tehdä jotain enemmän. – Øysteinilla on tapana kirjoittaa kappaleet laulujen suhteen aika avoimiksi, mikä on sekä hyvä että huono asia. Kun kuuntelee levyä, voi huomata sen olevan täydellisessä tasapainossa. Kosmista maanläheisyyttä Jens korostaa Borknagarin elävän tätä päivää mutta tiedostavan myös historiansa. Voin häpeilemättä sanoa, että Jens on nykyään kuin Borknagarin jäsen. Vaikka sitten koko albumin mitalla, jos kelpaa, Jens nauraa. Hänestä tulee äänityksissä osa bändiä, ja lopulta musiikki on sekä laventunut että supistunut juuri oikeista paikoista
Ennemmin sanoisin musiikin tee-se-itse-hengen saaneen minut ylittämään itseni. Se kahleet irti repinyt hetki viritti koko albumille valtavan tunteenpalon, jota en unohda koskaan. Kappaleista vain tietää heti, mihin kohtaan oma ääni sopii ja missä kohtaa taas joku muu voisi tehdä vahvempaa jälkeä. Radiosoittomusiikki ei kerro koko totuutta. – Olen asunut parikymmentä vuotta Oslossa, mutta aika ei vie tässä maassa luontoa pois ihmisestä. 21. Vortex: – Ozzy Osbourne, Bruce Dickinson, Paul Stanley ja Blackie Lawless ovat vaikuttaneet äänenkäyttööni enemmän kuin ketkään muut. Laulajat löytävät kolme ydinsyytä sille, mikä tekee pohjoismaisesta laulutyöskentelystä monesti niin ainutlaatuista. On aivan mieletön tunne kuunnella levyä, kun laulajaporukan kemian voi aistia joka ikisessä nuotissa! Vintesorg: – Olin kuolla noin vuosi sitten vakavassa onnettomuudessa, ja Dominant Winds oli ensimmäinen äänittämäni kappale pitkän toipumisajan jälkeen – minulle oli sanottu, etten tule laulamaan enää ikinä. Lazare: – Tämä on täysin luonnollista, koska äänemme soivat täydellisesti yhteen. Lazare: – En ole myöskään käynyt laulutunneilla. Kasvoin Pohjois-Norjan rannikolla, missä ihmisellä ei ollut minkään valtakunnan sanomista luonnolle. – Toinen tärkeä asia on historia. Musiikkiamme määrittelevät usein folk, perinnesoittimet tai tuutulauluista saakka kuulemamme melodiakieli, joka on meidän kaikkien verissä. Vereni vetää kuitenkin edelleen vanhan heavyn, progen ja folkin suuntaan, enkä voi oikein ymmärtää moderneja äärimetallibändejä, jotka tuuttaavat ulos vain äärimetallivaikutteista, juuretonta musiikkia. Oslossa voi saada ainakin pieniä aavistuksenmurusia norjalaisuudesta viettämällä aikaa viikinkimuseoissa. Norjalaisena on pakko nostaa näiden rinnalle Joachim Nilsen, Prebble Humb ja Michael Kron. Alussa vain kokeilin, mitä kaikkea sain itsestäni ulos, ja rajoja on rikottu sittemmin jatkuvasti. Laulajajoukko löytää yhteiset vaikuttajansa nopeasti. Vintersorg: – Totta puhuakseni puhtaasti laulamisen kannalta en ole koskaan fanittanut ketään, mutta laulumelodioiden suhteen yksi aliarvostetuimmista kavereista on ehdottomasti Tony Martin. Jo Winter Thricen aloittava Rhymes of the Mountain heijastelee norjalaisten suhdetta yhtä aikaa armottomaan ja ainutlaatuiseen ympäristöön. – Øystein elää vastaavassa ympäristössä yhä edelleen, ja jos hän voisi päättää itse, hänellä ei olisi kotonaan varmaan mitään modernia! Itse olen palannut lasteni myötä yhä lähemmäksi luontoa, ja yritän ainakin valehdella itselleni, etten ole etääntynyt juuristani liikaa, vaikka se taitaa olla nykyaikaiselle ihmiselle aika väistämätöntä. Tai kuten Jens itse aiemmin asian muotoili, Borknagarin juuret eivät ole äärimetallissa. Vintersorg: – Iso ryhmä tuo levylle paljon dynaamisuutta. Kaikki kosketus tällaiseen musiikkiin on seurausta tästä bändistä. Paneutumalla vuosituhansia jatkuneeseen merelläkäyntiin ymmärtää varmasti paremmin vinoutunutta, avarakatseista sisäänpäinkääntyneisyyttämme! Nimimerkillisiä kultakurkkuja Winter Thrice on tajunnanräjäyttävä osoitus siitä, kuinka norjalaisen metallin kenttä suorastaan pursuaa ainutlaatuisia laulajia. Lazarus: – Borknagarin musiikissa on takana vahva folkahtava vire. Luonnon mahti Vielä pidemmältä Borknagarin ytimestä löytyy Norjan syvin olemus, varsinkin sen luonto. – Soittotyylistäni tai nykyisestä musiikkimaustani voi olla vaikea kuvitella, etten edes kuunnellut minkään sortin äärimetallia, kun liityin Borknagariin vuonna 1997. – Jos vietät kesän ja talven patikoimalla tai matkustelemalla keskellä vihreimpiä laaksojamme ja lumisimpia vuoriamme, saat osasi luonnonmullistuksistamme ja hengität keuhkoihisi Jäämeren tuulia, voit olla askeleen lähempänä sielunmaisemaamme. Ensimmäisenä mainittujen ykköset ovat Ronnie James Dio ja Blackie Lawless, jälkimmäisen Kris Kristofferson, Sinead O’Connor ja Mike Patton. Verevää juuristoa Maailmalla ihaillaan jatkuvasti Skandinavian ainulaatuista musiikillista kieltä, ja Jens päätyy pohdiskelemaan, mihin tuo kieli linkittyy ja mikä saa eksoottiset vaikutteet voimistumaan länteen päin siirryttäessä. – Norjassa kansanmusiikki on erottamaton osa meitä, ja kävin nuorena aika pitkään kansantanssitunneilla, kunnes rock ja punk veivät mennessään. Vortex: – Lamented Soulin The Origin of Misery on Winter Thricen ohella ainutlaatuinen levy koko historiassani: sen kaikki laulut on äänitetty kirjaimellisesti yhdellä otolla, mikä toi levylle kieroa arvaamattomuutta. Saan valtavasti ideoita kuuntelemalla kappaleita Vortexin ja Lazaren äänittäminä, kirjoitan melodioitani, pallottelemme ideoita ja täydennämme toisiamme. Vortex: – Laulutuntini olivat ne tuhannet tunnit, jotka vietin kotona KISSiä, WASPia ja Black Sabbathia hoilaten! Vintersorg: – Kun rock ja metalli imaisivat minut matkaansa, tiesin heti millaista ääntä haluan kyetä tuottamaan. Se saa laulamaan heittäytymisellä, joka on elänyt kansamme kansanmusiikissa vuosituhansia. Simen ”ICS Vortex” Hestnæs, Andreas ”Vintersorg” Hedlund ja Lars ”Lazare” Nedland pääsivät arvuuttelemaan, mistä eksoottinen pohjoisen äänenkäytön tavaramerkki on peräisin. Koko lauluhistoriansa parhaimmat suoritukset löytyvät kolmikon mielestä tästä hetkestä. Yhdistävänä tekijänä on Black Sabbath. – Jo Norjassa nuo kansaperinteet ovat hyvin sisäänpäin kääntyneitä ja johtavat tuhansien vuosien taakse, mutta jos kuuntelet islantilaista Sólstafiria tai färsaarelaista Hamferðiä, voit huomata, kuinka historiallinen eristyneisyys on eräällä tavalla koko Pohjolan musiikkia määrittelevä tekijä. Tällaiset taustat määrittävät Borknagarinkin musiikkia paljon enemmän kuin pinnalta saattaisi vaikuttaa. – Et voi ymmärtää sitä lainkaan, ellet vietä paljon aikaa Norjassa, Jens naurahtaa. Vierailijat mukaan lukien Winter Thricella pääsee ääneen peräti viisi laulajaa, mutta kuten pääjutusta selviää, äänitungokselta vältyttiin. Jens löytää nopeasti kaksi keinoa, joiden avulla voi ymmärtää norjalaista mielenlaatua paremmin. Maa, vesi, tuli, tuuli ja tyhjyys, Jens luettelee. Vintersorg: – Jo pohjoismaiset kielet vaikuttavat äänenkäyttöön todella paljon, ja olen usein kuullut, että jopa puheessamme on se samanlainen vinoutunut twisti kuin laulussamme. Lazare: – Winter Thricen Panorama on veto, jolla sanoisin meidän kaikkien olevan parhaimmillamme. – Päällepäin voi vaikuttaa siltä, että Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa on kuunneltu viime vuosikymmenet aika samanlaista musiikkia. Vortex: – Tällaisessa ympäristössä ei voi olla kasvamatta vähän vinoon! Tämä on aiheuttanut sen, että eläytymisemme on studiossakin paljon älyvapaampaa kuin monilla ulkomaisilla kollegoillamme. BORKNAGAR-laulajia yhdistää määrätietoinen, periksiantamaton itseoppineisuus. Vuoret, metsät, lumimyrskyt, luonnonilmiöt ja tyhjä eristyneisyys määrittelevät elämiämme. Se rockin luoma räjähtävä inspiraatio, loputon treenaaminen ja aika ovat tehneet minusta tällaisen laulajan. Norjalainen kulttuuri ja maan musiikin kieli voivat tuntua jopa suomalaisille eksoottisilta. Lazare: – Ikisuosikkejani löytyy sekä vanhan liiton kuvioista että omalaatuisista sekopäistä
Uudella Värähtelijä-albumilla yhtye pyrkii entistä syvemmälle mustaan hypnoosiin. Matka mielen ytimeen TEKSTI ARI VÄNTÄNEN 23. Hän sanoo, että Oranssi Pazuzu on muuttunut jokaisen levynsä jälkeen. Edes kaikkitietävä oraakkeli Google ei osaa Oranssi Pazuzun musiikki on tie sisäisen kosmoksen tuntemattomiin kolkkiin, mutta myös kommunikointia bändin sisällä ja yleisön kanssa. – Toivon kuitenkin, että Värähtelijällä päästään entistä syvemmälle mustaan hypnoosiin. Jälkimmäinen lähtee määrätietoisesti ja itsetarkoituksellisesti tutkimattomille teille ja tuntemattomille alueille. Kokeellista ja psykedeelistä musiikkia soittava yhtye itse on kuvaillut neljättä albumiaan uransa raskaimmaksi ja tunnelmallisimmaksi teokseksi, joka paljastaa uusia todellisuuksia. Studioalbumeja Muukalainen puhuu (2009), Kosmonument (2011) ja Valonielu (2013) seuraa helmikuun lopulla ilmestyvä Värähtelijä, jonka julkaisevat yhteistyössä Svart ja 20 Buck Spin. Se on ikään kuin etsinyt tähtitaivaalta aina uuden kohdan, jota tarkastella. – Tällainen liike tuntuu usein itsestä paljon isommalta kuin muista, Jun-His huomauttaa. Oranssi Pazuzu tekee musiikkia tutkimusmatkailijan mentaliteetilla, ja nyt bändi on palannut viimeisimmältä retkeltään. Ensin mainittu kulkee samoja vanhoja reittejä ja kertoo tutut tarinat yhä uudelleen, joskus hyvin elävästi ja puhuttelevasti, joskus vain kaavaa toistaen. Sanat ovat suuria, mutta kitaristi-laulaja Jun-His seisoo niiden takana. O n kaksi tapaa tehdä musiikkia: turistioppaan tapa ja tutkimusmatkailijan tapa. Musta hypnoosi on Oranssi Pazuzuun usein liitetty mystinen käsite, jonka perimmäinen merkitys tuntuu olevan varsin harvojen tiedossa. Toisinaan tutkimusmatkailija palaa tyhjin käsin, joskus hän tuo outoja, kiehtovia aarteita vierailta mailta
– Bändin space-tiimi eli kitaristi Moit ja kosketinsoittaja EviL vaikuttaa paljon siihen, mihin päin biisi milloinkin lähtee. Tältä pohjalta ei juuri jää vaihtoehtoja: Jun-His määritelköön itse tuon käsitteen, joka tuntuu syntyneen yhdessä Oranssi Pazuzun kanssa. Fiilis, jolla niitä laulan, vaihtelee aika paljon. – Niissä kuvaillaan ympäristö, joka liittyy jotenkin siihen, miltä biisi kuulostaa. Juuri se tekee näiden voimien yhdistämisestä niin kiinnostavaa. On hyvä sukeltaa mielensä synkimpiin ja tuntemattomimpiin sopukoihin. Jun-Hisin mukaan tuolle mielentaajuudelle päästään parhaiten albumin pisimmillä raidoilla. Intensiivistä työtä tehtiin noin vuoden verran ennen nauhoituksia. Prosessi oli pitkä mutta luonnollinen. sanoa siitä juuri mitään. Meille se on sitä myös musiikillisesti, koska se kulkee melkoisen progeilla leveleillä. Bändin tavoitteena oli tehdä neljännestä pitkäsoitostaan levy, jolla vapaana lentävä jammailu kohtaa tiukat progressiiviset rakenteet mahdollisimman huomaamattomalla tavalla. Se kuvastaa mustaa hypnoosia kaikkein parhaiten koko levyllä. Silloin koittaa terävöitymisen ja keskittymisen hetki, jolloin mielikuvituksen voi antaa vaeltaa vapaasti. Sellaisessa mielentilassa tätä musiikkia soitetaankin. Jun-His vastaa, ettei vääriä tapoja ole, mutta jos katsoo yleisöä Oranssi Pazuzun keikoilla, niin eipä siellä kauheasti moshailla. – Ne eivät ole kauhean tarkkoja tekstejä vaan ikään kuin näkyjä ja visioita tai jonkinlaisia painajaisunia, Jun-His sanoo. Hän ymmärsikin heti, mikä on olennaista. Tekstien tulkitsijan näkökulmasta ne ovat aika monisyisiä sanoituksia. Mustassa hypnoosissa tapahtuu mielen, musiikin ja kaiken ympärillä olevan sulautuminen. Hän on monessa mukana ollut ammattilainen, joka on ollut tekemässä levyjä hyvin erilaisille artisteille ja yhtyeille Vesa-Matti Loirista Vukiin ja Delay Treesistä Olavi Uusivirtaan. Maurasen ansioluettelo on laaja, mutta Oranssi Pazuzun pimeään kokeellisuuteen häntä ei ole ennen tätä osattu yhdistää. Hän sanoo tutustuneensa tämän aiempiin tuotantoihin ennen Värähtelijän äänityksiä. Jun-His kertoo Maurasen tulleen tutuksi ”muista yhteyksistä”. – Mustassa hypnoosissa ajatukset voivat olla synkänpuoleisia, mutta usein kyse on myös mielen tyhjentämisestä ja universumin kautta yhtä olemisesta. Värähtelijän kaltainen käännös uuteen musiikilliseen suuntaan vie siis Oranssi Pazuzun lähemmäksi sen alkuperäistä päämäärää, mustaa hypnoosia. – Me haluttiin studioon jäbä, jolle Oranssi Pazuzun musa olisi ehdottomasti raskainta, mitä se on koskaan tuottanut. Ainoat hakutulokset ovat mielipiteenilmaukset ”musta hypnoosi kuuluu ammattilaiselle”, ”Siis häh, musta hypnoosi on tosi mielenkiintoinen juttu”, kutkuttava ”Musta Hypnoosi Porno” ja tiedonhakijaa ilkkuva ”Oranssi Pazuzu tuo aina mieleeni sanaparin musta hypnoosi”. Sellaista on Oranssi Pazuzun musiikki muutenkin: jos sille olisi olemassa muotti, se olisi valtavan suuri, elävä ja jatkuvasti muotoaan muuttava sapluuna. Jun-His kertoo yhtyeensä alkaneen jammailla Värähtelijälle päätynyttä materiaalia jo ennen kuin Valonielu ilmestyi. – Avauskappale Saturaatio on tekstin puolesta sukellus tuntemattomaan. Mutta vaikka Värähtelijän kappaleista oli tehty demoversiotkin, musiikki eli vielä studiossa – tietenkin eli, sillä bändin tarkoituksena oli saada levylle myös vapaata soittoa. Tänä keväänä Oranssi Pazuzu vie transsin pyörteisiin ainakin Hollannin Roadburn-festivaalilla ja Lontoon Desertfestissä. Jun-His kuitenkin huomauttaa, etteivät osapuolet tulleet sentään täysin eri maailmoista. ”On hyvä sukeltaa mielensä synkimpiin ja tuntemattomimpiin sopukoihin.” 24. – Sen idean toteuttaminen kesti kauan, melkein kolme vuotta. Mustassa hypnoosissa voi tutkia pääkoppaansa ja löytää sieltä jotakin uutta. Me luotettiin siihen, että Juppu osaa tehdä meidän musiikista trippaavaa. Esimerkiksi Vasemman käden hierarkian levylle päätyneen version keskellä on pitkä ambient-osuus, joka on silkkaa jammailua. – Musta hypnoosi on musiikin ritualistista tunnelmaa ja uppoutumista omiin mielenmaisemiin, hän aloittaa. Ne ovat tulkinnalle vapaata tavaraa. – Jengi tuntuu viihtyvän meidän keikoilla oman päänsä sisällä. Pitkä, luonnollinen prosessi Universumin tuntemattomien alueiden kartoittaminen vie oman, ennalta määrittelemättömän aikansa, ja niin vei myös Värähtelijän tekeminen. Toinen avainbiisi on Vasemman käden hierarkia, joka kertoo vallasta. Myös itsekseen tuli tehtyä biiseihin erilaisia juttuja tarkemmin kuin ikinä. Värähtelijällä hän käsittelee monenlaisia teemoja, kuten valtaa, toiseksi tulemista, sukeltamista tuntemattomaan, uhriutumista ja sitä, kuinka kuoleman kautta sulaudutaan kosmokseen. Oranssi Pazuzun sanoituksia kirjoittaa basisti Ontto. Se eteni erilaisten musiikillisten kokeilujen ja jamittelun kautta. Miten yleisön oikein pitäisi ottaa Oranssi Pazuzun musiikki vastaan. Arvaamaton yhdistelmä Värähtelijän on tuottanut Julius Mauranen. Pitkän pohjatyön jälkeen Oranssi Pazuzu meni studioon valmistautuneempana kuin koskaan ennen
Se auttaa aavistelemaan, milloin voi antaa tai ottaa tilaa. Jun-Hisin mukaan juuri tämä oli yksi niistä asioista, jotka sinetöivät Maurasen ja Oranssi Pazuzun yhteistyön. Meillä on ihan sama fiilis tästä musiikista: ei se ole heviä vaan kokeellista musiikkia. On hyvä, jos ihmiset pystyvät käsittelemään asioita tämän musiikin kautta ja huomaavat, että muillakin on samanlaisia ajatuksia kuin heillä.. Värähtelijällä on elementtejä – esimerkiksi Jun-Hisin rääkyvä lauluääni –, jotka voisi siirtää sellaisenaan äärimetallialbumille, mutta yleisesti ottaen Oranssi Pazuzun musiikkia ei voi väittää metalliksi. Tässä on aina ollut mukana ajatus crossoverista. – Kuulin Jupun sanoneen, että jos Oranssi Pazuzu soittaisi metallia tai heviä, hän ei olisi lähtenyt mukaan. Usein ajatellaan, että taiteilijat ovat yhtä taiteensa kanssa, esimerkiksi niin, että koomikko on aina hauska. – Toisten kentät ovat tulleet tutuiksi. – Genret ylipäänsä ovat meille merkityksettömiä. – Meininkihän riippuu täysin siitä, millaisena päivänä vaikka meikäläisen sattuu kohtaamaan. Toivon, että kuulijat voisivat kokea jotakin samankaltaista kuin me soittaessamme. – Juppu on kuunnellut paljon kokeellista musiikkia. – Uskon olevani positiivisempi ihminen sen vuoksi, että saan tehdä tällaista musaa. Homma muuttuu mielenkiintoiseksi, kun ei fakkiinnu soitintensa kanssa tiettyihin asemiin vaan antaa musiikillisen kommunikaation kehittyä. Mitä kauemmin soittaa yhdessä, sen monimuotoisemmaksi musiikillinen leikittely muuttuu. Myös soittajan persoona heijastuu musiikkiin. Me ollaan aina haettu soittoomme asioita myös sen ulkopuolelta. Jun-His sanoo, että tässä vaiheessa sanattomalla kommunikaatiolla pääsee Oranssi Pazuzussa pitkälle. Niitä oppii vain kokemuksen kautta, ja sitä Oranssi Pazuzulla on. Me mennään moniin eri suuntiin niistä piittaamatta. – Bändissä soittamisessa on hienointa juuri se, että jokaista tekoa seuraa jonkun toisen reaktio. Bändin musiikki on kuin kasa eläviä lonkeroita. Kun tuntee toiset paitsi soittajina myös henkilökohtaisella tasolla, osaa jättää tilaa sopiviin paikkoihin. Rumpali Korjak, Jun-His, Ontto, Moit ja EviL ovat soittaneet yhdessä vuodesta 2007. Toki genret helpottavat asioista puhumista, mutta musa on kuitenkin aina musaa. Meteorologian termeillä kerrottuna Värähtelijän raskaus muistuttaa enemmän ukonilmaa edeltävää painostavaa ilmanalaa kuin sitä tannerta tärisyttävää salamasotaa, johon metallimusiikki usein yhdistetään. Toisaalta tietää myös, missä kohdassa pystyy yllättämään toisen tekemällä tahallaan jotakin aivan muuta kuin mitä toiset odottavat. Ei se muussa ulosannissa näy, paitsi jos aletaan puhua tietyistä filosofisista asioista. Hän diggailee esimerkiksi Swansia, joka on myös meille tärkeä bändi. Tässä haastattelussa sellaista kummaa tyyppiä ei tavattu (eivätkä tuollaiset oletukset muutenkaan useimmiten pidä kutiaan), mutta Jun-His myöntää, että vastaaviin ennakkoluuloihin on tullut törmättyä muuallakin. Mutta mun tapauksessani mielen synkimpiin asioihin tutustuminen purkautuu nimenomaan musiikkiin. Värähtelijällä se on vedetty äärimmilleen. Sanaton kommunikaatio Oranssi Pazuzun Värähtelijälle tavoittelema mietittyjen rakenteiden ja improvisaation yhdistelmä vaatii bändiltä muutakin kuin soittotaitoa, nimittäin pitkälle kehittyneitä vuorovaikutustaitoja. Se on kuin heittäisi kierrepallon. Siltä pohjalta, musiikin perusteella, Oranssi Pazuzun jäsenten voisi odottaa olevan hyvin omituisia ja synkeitä veikkoja. Metalli ei ole koskaan ollut meille mikään itseisarvo
Puhun kuulemma läpiä päähäni, kun albumilla on mielestäni pysytty tukevasti kasarirocksoundeissa. Se on rokkenrollin sanoma.” AAKKOSET: Miten toteuttaa joka rokkarin unelma ”Jos joku näkisi vaivan kääntää meidän lyriikat suomeksi, niin mä väitän, että me ollaan aika lähellä Popedaa.” TEKSTI SALLA HARJULA KUVAT VILLE AKSELI JUURIKKALA 26. A: Henkeäsalpaavat keikat ja ulkomaankiertueet Bändin neljäs levy julkaistaan maailmanlaajuisesti maaliskuussa, ja heti siitä nelikko lähtee historiansa suurimmalle Euroopan-kiertueelle. Se on siisteintä, mitä tiedän. Parhailla keikoilla bändin ja yleisön välille syntyy jotain ainutlaatuista. – Kun yleisö on törkeän hyvällä fiiliksellä heti ekasta biisistä mukana, se antaa meille energiaa. Ja se heijastuu, ja se kertautuu. Monet muusikot kaihtaa sitä sen takia. Maailmanvalloitus ei enää tässä kohtaa ole liian suuri sana – vai onko. Jälkeenpäin me ollaan tultu henkeä haukkoen lavalta. Että huh huh. – Just näin [naps!]. Mihin tässä hilpeän mutta aikuistuneen rockin ystävällisessä suossa oikein tarttuisi. Monen mielestä toi tarttuvuus, siinä on jotain ärsyttävää ja naiivia ja lapsellista. Olli naureskelee sanavalinnalleni, mutta vain puoliksi leikillään. Olin ollut ihan valmis pistämään hellästi halvalla wannabe-kasaribändin keinotekoisuutta sekä pudottelemaan verhotusti vähätteleviä heittoja pastisseista ja tahattomasta parodiasta ja tupeerauksista. Vaan kuuntelisiko Reckless Love itse Reckless Lovea. On synaballadeja, ja Olli jopa räppää. Sitten tajusin: Reckless Love elää rockunelmaa puhtaimmillaan. Isot kitarasoolot ja isot tukat ja helvetin hauska meininki. – Tarvii olla vähän pokeria, että heittää semmosen. Ja me hevisynkistelijät olemme vain kateellisia. Kymmenen keikan jälkeen bändi on niin tiukka, että siinä pystyy aistimaan sekunnin murto-osassa kaiken, mitä jäbät tekee lavalla. Kun kysyn, mistä ne oikein kumpuavat, Pepen vastaus on ytimekäs sormiennapsautus. Totta hitossa. Tulee heti fiilis, että okei, nyt pitää vähän step it up. Yhtäkkiä minulla oli ongelma. Ja se et vedetään koko yö eikä mietitä, ei huolta huomisesta. Pepe: – Mä usein kuuntelen musaa luureilla kun meen nukkumaan. Ne ei tule miettimällä. Se ei ole tätä maailmaa. Tasapainoisten rokkarien rupattelu teki aikeistani äkkiä stopin. Nyt pitää suorittaa paremmin. Vaan ne tulee, jos tulee. Sitähän se on! Levyn nimikin on InVader. Reckless Loven laulaja Olli Herman ja kitaristi-biisintekijä Pepe Södergren kohkasivat uudesta levystään, intoilivat alkavasta kiertueestaan ja puhuivat lämmöllä perheonnesta itse kunkin kotona. ”Tukkahevin ydin on isot kertsit. Olli: – Hävettää myöntää, mutta tätä levyä on tullut luukutettua autossa niin, että taustapeili meinaa lähteä irti. Ja jengi huomaa et hei, bändi rupeaa toimittaan ihan huolella. Kiertueelta hän odottaa ”sekavaa toimintaa ja ihan helkkaristi hauskaa”. Olli kuvailee tällaista positiivisen palautteen kierrettä innostuneella finglishillä kuin paraskin Andy McCoy. Mutta se on siistiä, koska siinä pääsee tiettyyn rytmiin. Eikä uskalla vetää niin. – Maailmanvalloitus. – Kiertueella olo on aika liukuhihnahommaa. B: Nasta musa Vielä enemmän öljyä poitsujen innostuksen liekkeihin valuu, kun kommentoin uutta levyä. Olli ja Pepe selostavat kilpaa, kuinka InVaderillä kuuluu kaikkea E-Typesta Fall Out Boyhin ja Queeniin. Lavalla oleminen muodostuu jännäksi epätodelliseksi kuplaksi. Haastattelun jälkeiset pari päivää vietin voivotellen, kun en osannut repiä tästä kirjoittajana irti mitään. Kyllä mä oon viime aikoina kuunnellut vaan meidän uutta levyä, todella tyytyväisenä. V ietin taannoin Helsingin Majava-baarissa viihtyisän tunnin fiksujen ja mukavien nuorten miesten seurassa. Minkä jutun tästä muka saa. Siis tekemään bändistä juuri sellaisen jutun, jollaisena moni hevikansan edustaja Reckless Loven näkee. Sitä pallotellaan sitä hyvää fiilistä. Mitä vittua. Olli arvostaa Pepen luontaista koukkuvainua. Jos linja on pidetty jossain, niin takuutarttuvissa biiseissä
AAKKOSET: Miten toteuttaa joka rokkarin unelma 27
Mutta käsi sydämelle: kuka meistä ei ottaisi tyyppien elämää, jos tilaisuus tarjoutuisi. Ihan saatanan hauskaa rokkia soitetaan. Mieti, miten dekadenttia elämää ne vietti jossain Hampurissa 60-luvulla. Tulisi vitun typerä fiilis, jos nyt oltais että tää oli nyt tässä. Ei mua haittaa olla juntti. Se ei oo meidän duuni edes mitata sitä. Suht koht junttia. Silti tämänkin jutun lukijoissa saattaa olla enemmän bändin vähättelijöitä kuin ihailijoita. Olli: – Esimerkiksi Brittein-keikoilla on monesti äijiä koko sali täynnä. En osaa päättää, onko hellyttävää vai ei, etteivät tyypit tunnu tajuavan, kuinka käsittämättömän onnekas ja harvinainen on suomalainen rokkari, joka voi elää musiikillaan. Olli: – En mä ainakaan pysty miettiin tätä vain yhtenä episodina elämässäni. C: Rockin rehellinen riemu Niin, se hauskanpito. Pepe: – Sitten taas, toisinpäin ajateltuna, Beatles, josta nykyään ajatellaan, että varsinaiset kiiltokuvapojat. Kun taas Suomessa fanit on nuoria. Aika naiivia hommaa, kun miettii Jumpia sun muita. Ja pakko korjata sen verran, että Mötley Crüe ei oo ollut meille se tärkein juttu koskaan. Kun miettii, millainen Popeda on. Mutta kellepä ei riittäisi. Kun miettii, mitä kaikkea me ollaan elämämme aikana uhrattu tälle hommalle. Kun mulle se on ihan kaikkea muuta. Ja Def Leppard. Ja semmosta se on briteille. Olli: – Koska musiikki on ihana asia ja makuasioista on parasta kiistellä. Että ruvetaan nyt tekeen niitä oikeita töitä. Haha! Rupean asentaan autoja. Se puoliksi läpällä heitetty, helvetin tarttuva melodia, siitä saa jalostettua törkeän hyvän biisin. Jännä juttu, miten kasarihevi mielletään Suomessa überdekadenttiseksi, ja se on se törkytehdasmeininki. Mitä vitun oikeita töitä. Mutta meidän bändin ehkä kolme isointa vaikuttajaa on Van Halen. Ei mulla oo ainakaan vaihtoehtoja. Pour Some Sugar on Me, koko Hysteria-albumi, ihan Madonna-soundia. Mutta Reckless Love uskaltaa, totta kai. Eikä siellä kyllä lauleta mistään kokaiinista tai strippareista. D: Rokkarin elämä ja työ Tervehenkinen juntteilu englannin kielellä on vienyt bändin pitkälle. Tosin vain kohtuuden puitteissa. Olli yrittää kuitenkin olla vaatimaton. Niinpä niin. Mulle riittää se, että mä saan tehdä tätä hommaa ja mun ei tarvii lähteä sossunluukulle ihmettelemään, mistä saan lainanlyhennykset. Siinä säilyy se alkuperäinen hetken huuma. Pepe: – Jos katsoo KISSiä 80-luvulla, niin nehän on järkälemäisiä salikuninkaita kaikki. Pepe: – Niska punottaa kaikilla. Näitä me ollaan aina haluttu tehdä ja oikeastaan, vaikka me oltais haluttu tehdä oikeita töitä, se juna taisi mennä jo. Olisi ehkä helppoa naureskella tasaisen onnellista perhe-elämää viettävien aikuisten kasarikukkoilulle. Miten se sit menestyy, se on pelkkiä ulkoisia mittareita. Tästä bändistähän ei saa revittyä skandaaliotsikoita paatuneinkaan klikkijournalisti. ”Jos heittaat meitä, kerro myös kavereille, kuinka vitun paskoja me ollaan.” 28. – Mun mielestä me ollaan onnistuttu hyvin tämän levyn kanssa. Musta on vitun hauskaa olla juntti, mä oon juntti Tampereelta, terve. Jos pojilta kysytään, olen taas ennakkoasenteineni ihan hakoteillä. Kun he puhuvat tulevaisuudennäkymistään, on vaikea välttää pientä kateudenviherrystä hiuspohjassa. Tosi hilpeetä kasarirokkia. Ja Gene Simmons ei oo juonut ikinä senttiäkään viinaa. Missä on se dekadenssi, jossa Mötley Crüe ja kumppanit rypivät aikoinaan niin intohimolla. Tai lähden opiskelemaan vaikka mekaanikoksi. Minua muistutetaan myös siitä, että bändin fanikanta on erilaista eri puolilla maailmaa, eikä sen identiteetti ulkomailla ole sidoksissa Suomen takavuosien kajalirokkinosteeseen. Pepe: – Kyllä tässä ollaan ihan keithrichardsina menossa. KISS, varsinkin kasari-KISS, oli just kuten Pepe sanoi, maitopojat vääntämässä salirokkia. Olli: – On ollut aina absolutisti. Olli: – Taitaa jäädä Mötley Crüe kakkoseksi. Hyväntuulista rokkia. Ei meillä oo takarajaa. Se on arvostelijoitten tai heittereitten tai fanien mitattavissa. Miksi näin on, Reckless Love. Se on vitun siistiä. Jos se herättää tuntemuksia, on ihan ok heitata jotain. Reckless Loven missio ja evankeliumi. Et okei, nyt teen vielä yhden Reckless Love -levyn ja sen jälkeen pistän hanskat naulaan. Ei se oo mitenkään cool ollut missään vaiheessa. – Hauskanpito on tavallaan osa sitä. Pepe: Ei mitään lisättävää. Olli: – Jos joku näkisi vaivan kääntää meidän lyriikat suomeksi, niin mä väitän, että me ollaan aika lähellä Popedaa. Tyttöjä enimmäkseen. Sellainen sleaze, ja dekadenssi, okei, se on osa kasariheviä. Jos heittaat meitä, kerro myös kavereille, kuinka vitun paskoja me ollaan. Olli: – Ei oo mitään varasuunnitelmaa. Uskon, että mies puhuu totta
www.mikseri.net Mikseri_225x297mm.indd 1 3.2.2015 15.02. Yli 180 000 käyttäjää, 90 000 projektia, 185 000 kappaletta ja satoja tuhansia kommentteja
P erinteiset tiet eivät enää riittäneet Texturesille: voitettuaan taistelun aikaa vastaan bändi on aikeissa julkaista peräti kaksi albumia vuoden sisällä. Kyse on ennemmin jo valmiiksi loistavan oloisen idean viemisestä absoluuttisen parhauden tasolle. HORISONTIN KOOSTUMUS TEKSTI AKI NUOPPONEN 30. – Sävellämme aika paljon kahden hengen leireissä. Hollantilaisen Texturesin progemetallin periaatteena oli rikkoa rajoja, kunnes bändi päätti rikkoa rajojen rikkomisen normin ja antaa vallan musiikilleen. Kun ideoita pallotellaan pöydältä toiselle, ne elävät jatkuvasti. Teen juttuja laulajamme kanssa, kitaristit rumpalin kanssa tai minä jommankumman kitaristin kera. – Tietäisittepä kaikki ne ideat, jotka eivät ole päätyneet näille levyille, Uri naurahtaa. Olemme hyväksyneet aikoja sitten ajatuksen, etteivät sävellyksemme ole koskaan valmiita. Juuri sen takia sävellysprosessimme toisinaan kestää... ja kestää! Tämä voi kuulostaa turhauttavalta, mutta se ei ole. Asiat eivät muuttuneet maltillisen pituisia kappaleita sisältävän Phenotypen ja myöhemmin julkaistavan, yhdestä kappaleesta koostuvan Genotypen kohdalla mutkikkaiksi minkään muun kuin vuosiin venyneen säveltämisen suhteen. Synisti Uri Dijk käyttää bändin täydellistä demokratiaa ironisena tekosyynä levytysaikataulun venymiselle
– Se ei kuitenkaan ole Texturesin ydinajatus. – Texturesin maailmaan ei ole koskaan kuulunut normien seuraaminen tai helpoimman tien kulkeminen. Nämä kaksi levyä nivoutuisivat silti yhdeksi kokonaisuudeksi. Sellaista ei noin vain pelastakaan muutamalla hyvällä teemalla tai riffillä, eikä kertosäkeitä ole varsinaisesti olemassakaan. Yhtä moni löytää kaiken keskeltä bändin luoman punaisen langan. Ajatus pitkästä kappaleesta eli taustalla mutta vaati juuri sopivaa musiikkia. Emmekä varsinkaan sen takia, että saisimme osoitettua sillä taitojamme. Kuvittelepa vain, miten lujasti musiikin on napattava kiinni kiinnostaakseen kolme varttia.” HORISONTIN KOOSTUMUS 31. Varsinkin se pidempi kappale eli itsekseen, aivan kuin sillä olisi ollut oma tahtonsa! Kaukana itsetarkoituksellisesta Moni saattaa pitää Texturesin musiikkia hyvinkin kulmikkaana, jopa palapelimäisenä erilaisten osien ja riffien kokoelmana. Jossain vaiheessa tämä musiikki alkoi viedä meitä mennessään kuin riivattuna. – Ymmärrän hyvin, että näin kurvikas musiikki avautuu monelle pirstaleisena, Uri hymähtää. – Jo laulajan ja synistin vaihtuminen muuttaa bändin soundia paljon, ja ymmärrän hyvin sen, että olemme saavuttaneet eräänlaista ”ensimmäinen demo oli paras” -kuulijakuntaa. Tärkeintä on, että musiikkimme koostumus luo omat horisonttinsa ja vie kuulijamme vieraisiin maailmoihin. Emme laita levylle yhtäkään riffiä tai melodiaa vain sen takia, että se kuulostaa makealta. Kuvittelepa vain, miten lujasti musiikin on napattava kiinni kiinnostaakseen kolme varttia. Emme halua sitoa Texturesin musiikkia normeihin, joten halusimme käyttää kaikkia keinoja myös studiotyössä. ”Nykyisen ylitarjonnan takia mielenkiintoa voi olla vaikeaa pitää yllä neljä minuuttia. – Phenotype ja Genotype ovat kahlitsemattominta Texturesiä ikinä. – Sävellystavallamme syntyy paljon musiikkia, jota voi sovittaa monilla tavoilla. – Itse asiassa Jochem äänitti aika paljon juttuja tällekin levylle, vaikkei olekaan enää mukana bändissä. Sanavalmiin oloinen Uri yllättyy itsekin vastauksestaan tuumaillessaan, kumpi on lopulta helpompaa: säveltää toimiva nelivai yhtä hyvin pelaava 45-minuuttinen kappale. Ei todellakaan. Kaavat uusiksi Textures on uudella albumikaksikolla ehdottomasti vapautuneempi kuin aiemmin. Äänityksistä vastasi aiemmin hyvin pitkälti ex-kitaristi Jochem Jacobs, ja Uri löytää nopeasti alkuperän soundille, jota pitää aiempaa orgaanisempana. – Toisaalta, kiitos Texturesiin liittymisen, musiikkimakuni on laajentunut. – Kun säveltää akustisella kitaralla tai pianolla, kuten usein teemme, aistii heti, kantaako riffi tai melodia kokonaisen ytimekkään kappaleen teeman. Vielä kymmenisen vuotta sitten en olisi ikinä uskonut tekeväni pianopohjaista biisiä Steve Vain hengessä, tai tuovani osuuksiini mukaan elektronisia vaikutteita, tai maailmanmusiikin piirteitä, mutta niin nämä jätkät ovat minuun vaikuttaneet! Moni kiinnitti jo Phenotypen näytekappaleissa huomiota levyn soundiin, joka on muuttunut merkittävästi. – Perinteisessä biisissä voi epäonnistua tai onnistua hyvin pienillä teoilla, mutta samalla meillä kaikilla on tuhansien ja taas tuhansien kuultujen kappaleiden ansiosta takaraivossamme se tietty ajatus, millainen on hyvä, ytimekäs biisi. Tärkeimmän eron aiempaan tekee se, että työstimme levyä nyt myös omassa työhuoneessani, rumpalimme Bartin osaomistamalla studiolla ja kaiken päälle myös kitaristimme Joen studiossa. – Tiesimme bändiin liittyessämme, mistä Texturesissä on kyse, ja kunnioitimme tätä ajatusta kenties liiankin paljon. – Ennen näiden levyjen tekemistä olisin ollut ehdottomasti jälkimmäisen kannalla, mutta nyt voin nöyrtyä liputtamaan perinteisemmän kappaleen puolesta, Uri naurahtaa. – Pidemmän sävellyksen kohdalla taas... Mies jatkaa kertomalla, ettei kahta levyä lähdetty tekemään pakkomielteisesti, väkisin. Jotain isompaa. Viimeinkin kaikille hulluimmille ja suoraviivaisimmille ideoillemme oli paikkansa – joko ytimekkäissä, Texturesin äärirajoja venyttävissä kappaleissa, tai sitten tässä mammutissa, jossa kuullaan bändiä maltillisimmillaan, musiikillista jännitettä huippuunsa virittäen. Uri pitää mainitun ”Texturesin ydinajatuksen” määrittelemistä vaikeana. Ajatus kulki mukanamme jo paljon ennen kuin sävelsimme nuottiakaan. Nykyisen ylitarjonnan takia mielenkiintoa voi olla vaikeaa pitää yllä edes sen neljä minuuttia. Halusimme tehdä jotain enemmän. Olemme silti usein jättäneet levyiltämme pois sellaista suurpiirteisempää tavaraa, joka ei olisi kotonaan kolmen tai neljän minuutin kappaleessa. Heidän panoksensa on laajentanut Texturesin soundia ratkaisevasti. Tupla, ei tupla Ensimmäinen ajatus näinkin rohkean julkaisutavan kohdalla on, kumpi syntyi ensin: itse musiikki vai ajatus sen julkaisemisesta kahtena erillisenä sisaralbumina. Tietenkin lähdimme mukaan soittaaksemme juuri texturesmäistä musiikkia, mutta nopeasti tuli selväksi, että tämä bändi on kaikkien mahdollisten vaikutteiden allas – kunhan sen ydinajatus säilyy. – Rumpalimme Stef [Broks] toi jo muutamia vuosia sitten esille ajatuksen tupla-albumista, jonka toinen levy sisältäisi paljon erilaisia kappaleita ja toinen vain yhden laajamittaisen teoksen. Tiesimme tuosta pisteestä alkaen, ettei ajatus ihan perinteisestä viidennestä albumista ole tarpeeksi meille. Tämä ei varmasti kuulosta Texturesin kuulijalle kamalta, jota me sisällyttäisimme musiikkiimme. En osannut itsekään yhdistää tyyliäni ihan ensimmäisenä Texturesiin, mutta koskettimille on löytynyt jatkuvasti enemmän tilaa. Mutta jos muutamat muutokset soundissa, lisääntyneet kitarasoolot tai maalailevammat synat vieraannuttavat ihmisiä, sille ei voi mitään. – Tämä voi kuulostaa sekavalta ja hajanaiselta, mutta viimeistään vuoden päästä ilmestyvä Genotype tulee osoittamaan, mihin tällaisia ratkaisuja vaadittiin. – Käytämme treeniksellä usein sanaa ”tarinankerronta”, enkä puhu nyt sanoituksista vaan niistä tunnelmista, mitä musiikkimme välittää jo instrumentaalisestikin. Rajana vain Textures Uri Dijk on vaikuttanut 2001 perustetussa Texturesissä kuutisen vuotta, aivan kuten laulaja Daniël de Jonghkin. – Kasvoin hyvin pitkälti Children of Bodomin ja Dimmu Borgirin kaltaisten bändien kanssa. Sitä tunnetta on vaikeaa selittää, mutta joskus riffin tai melodian tarkoituksen vain tietää. Jotain millä haastaa itsemme, Uri pyörittelee. Kolme vuotta sitten joukkoon hyppäsi kitaristi Jacobsin korvannut Joe Tal. Ei ole väliä, onko kappaleessa yksi tai kymmenen riffiä. Uri myöntää omienkin vaikutteidensa kuuluvan levyllä entistä enemmän – itse asiassa laajemmin kuin hän olisi uskonut
Kun aloin kasata levyä, oli selvää, että sen nimeksi tulee Rituals, koska jokainen kappale on kuin oma rituaalinsa. Diamandagalasmaisen tunnelman kappaleeseen tuo näyttelijätär Danai Katsamenin intensiivinen performanssi. Ystävien kesken Sakis tyrmää epäilyni levyn satanistisesta teemasta ja kertoo, että se on vain osa kokonaisuutta. Edellä mainittujen vierailijoiden lisäksi levyltä löytyvät Magus Wampyr Daoloth (Necromantia), Kathir (Rudra) ja Nick Holmes (Paradise Lost), jotka tuovat mukavaa vaihtelua Pian kolmekymmentä vuotta koossa ollut kreikkalaislegenda Rotting Christ laskeutuu uudella albumillaan monimuotoisten rituaalien alamaailmaan. Vaikka levy vaikuttaa aluksi hieman puuduttavalta, se ryhtyy avaamaan salojaan varsin pian eikä lakkaa esittelemästä uusia puolia itsestään yli tusinankaan kuuntelukerran jälkeen. Myös kreikkalainen mustan metallin pioneeri Rotting Christ saa käyttövoimansa myyteistä. ????. Kyse ei kuitenkaan ole taantumisesta vaan kehityksestä. Symbolisen behaviorismin LÄHTEILLÄ TEKSTI MIKKO MALM KUVAT ESTER SEGARRA 32. Rituals on yhtyeen kahdestoista albumi. ????. Rituaalit ovat tiettyjen juhlamenojen vakiintuneita toimitustapoja, jotka sitovat meidät perinteisiin ja niihin liittyviin arvoihin. Pohjimmiltaan on kyse todeksi tehdyistä myyteistä. Nyt olen taas palannut tummemman ilmaisun pariin. Ne toimivat yhteisön identiteetin rakennuspalikoina ja luovat yhteenkuuluvuuden tunnetta. Vaikka tekisin minkälaisia kokeiluja tahansa, yritän aina pitää juuremme mukana. Ainoana säveltäjänä minä myös kunnioitan menneisyyttämme. Rotting Christ on sieluni luomus. – Olen iloinen, että levy puhuttelee sinua. Kyseisellä kappaleella ääntelee ranskaksi Samaelin Vorph, joka sopii osaansa paremmin kuin hyvin. Triarchy of Lost Lovers -levyn (1996) myötä yhtye siirtyi melodisemman goottimetallin pariin, joka saavutti tyylillisen lakipisteensä Sleep of the Angelsillä (1999). Tämä oli Sakisin mukaan tarkoituskin, levy on rakennettu tietoisesti tuo päämäärä mielessä. ?????. Tällä kertaa se on paneutunut asioiden järjestäytyneempään puoleen, kuten yhtyeen tuore pitkäsoitto Rituals osoittaa. Rituals ei tarjoa varsinaisia täsmähittejä vaan saa voimansa kokonaisuudesta, joka on suurempi kuin osiensa summa. (Elthe Kyrie) suuntaa kohti helleenistä perintöä ja on saanut inspiraationsa yhdestä kuuluisimmista kreikkalaisista tragedioista, Euripedeen Bakkhanteista. Se on tunnelmaltaan nimensä mukaisesti hyvin ritualistinen ja messumainen. Ei täsmähittejä Aloittaessaan vuonna 1987 Rotting Christ oli osa black metalin toista aaltoa ja kreikan nuorta äärimetalliskeneä yhdessä Necromantian ja Septic Fleshin (nykyisin Septicflesh) kanssa. Toinen selkeän satanistisen teeman sisältävä kappale on Les Litanies De Satan (Le Fleuers Du Mal), joka pohjautuu Baudelairen samannimiseen runoon. Rotting Christ kuulostaa edelleen tuoreelta, ajankohtaiselta ja hyvällä tavalla modernilta. On tärkeää, että yhtyeellä on ominaissoundi, yhtyeen perustaja ja keulakuva Sakis Tolis kertoo. R ituaalit ovat määritelleet ihmisen elämää aikojen alusta. Levy siis koostuu yhdestoista rituaalista [örkinkielinen Lok’tar Ogar on mukana vain vinyyliversiolla], ja mukana on vaikutteita monista eri kielistä ja kulttuureista. (Apage Satana) puolestaan pohjautuu Kreikan ortodoksisen kirkon manausrituaaliin, ja sen nimen voi katsoa vastaavan Vade Retro Satana -fraasia (peräänny Saatana, väisty tieltäni Saatana), jota käytetään katolisessa manauksessa. Ensimmäisenä maistiaisena levyltä tarjoiltu ???. Tämä on meille todella tärkeää. Mainitsemani ilahduttaa Sakista. Historian valossa suurin osa ihmiskunnan rituaaleista ja riiteistä on luonteeltaan uskonnollisia, jopa sellaisissa kulttuureissa, jossa virallista uskontunnustusta ei ole. – Olen yhtyeen ainoa säveltäjä ja seuraan aina sydäntäni. – Alkuaikoina olin kiinnostunut black metalista, myöhemmin enemmän melodisesta metallista ja goottimusiikista. Uudella vuosituhannella yhtye on tehnyt kokoonpanomuutosten ohella hiljalleen paluuta äärimetallin pariin ja lisännyt levy levyltä palettiinsa enemmän mustaa. Klassisen mustan messun sisältävä In Nomine Dei Nostri aloittaa levyn sen verran väkevästi, että ehkäpä se jätti mielessäni jälkensä myös muuhun materiaaliin
33
Sakis ilahtuu kehuistani ja kertoo kokonaisuuden olevan hänelle tärkeä. – Ensinnäkin heidän täytyy olla ystäviäni. Henkilökohtaisesti en ole tyytyväinen, jos en saa luoda ja tehdä musiikkia. Onko helpompaa vai vaikeampaa työskennellä oman veljen kanssa. – Musiikki ja sanoitukset ovat minulle yhtä tärkeitä. – Olemme tehneet yhdessä yli 200 keikkaa, ja olen todella ylpeä, kun ihmiset tulevat sanomaan minulle, että Rotting Christ on tällä hetkellä parhaimmillaan. Bändi on pysynyt liikkeessä alati ja kyennyt muokkaamaan ilmaisuaan tavalla, joka vie sen musiikkia jännittäviin suuntiin säilyttäen silti ominaispiirteensä. Kolmessa vuodessa olen kehittynyt ja kasvanut ihmisenä, ja minulla on taas jotain uutta sanottavaa. (Ze Nigmar) viittaa Jeesuksen viimeisiin sanoihin nimen tarkoittaessa arameaksi ”Se on täytetty”. Rotting Christin nykyiseen miesvahvuuteen kuuluvat veljesten lisäksi basisti Vagelis Karzis ja kitaristi George Emmanuel. Onko tämä ollut tietoinen ratkaisu. Rotting Christ ei ota nykyään suoraa hengellistä kantaa vaan on lähestymistavassaan huomattavasti keskivertoa black metal -ryhmää eklektisempi. En koskaan pyydä vierailijoita levylle vain koska sillä täytyy olla sellaisia, pakosta. Jos en voi tehdä sitä, masennun. Rotting Christin tapauksessa paikalleen jämähtämisestä tuskin on pelkoa. Titteli on lause, jota uskottiin toistettavan mystaille tai initiaateille sen jälkeen kun he olivat suorittanut pääsykokeen korkeammalle asteelle (epopt). Se ei saa olla itsetarkoitus. Toistaiseksi kaikki ovat niin kiireisiä omien bändiensä kanssa, että aikaa ei ole. Tämä on syy, miksi Rotting Christ on pysynyt näin kauan kasassa. Nick Holmes puolestaan lausuu William Blaken runon For a Voice Like Thunderissa. Haluan, että myrkky imeytyy hiljalleen kuulijan vereen. ??????. Se on kehotus poistua paikalta, joskin lauseen alkuperästä ja merkityksestä on olemassa useita teorioita. Olen huomannut, että kolme vuotta on hyvä väli. Konx Om Pax on saanut vaikutteita Eleusiin mysteereistä, joista ei ole näihin päiviin saakka jäänyt jäljelle kovin paljon tietoa. Veljet mädässä Huomasin, että kolmen viimeisimmän levynne julkaisujen välissä on kolme vuotta. Eleusiin kulttia voidaan pitää myöhempien mysteerija pelastususkontojen edeltäjänä, jonka ylösnousemuksen ja ehtoollisen teemat toistuvat sellaisenaan esimerkiksi kristinuskossa. Ja tokihan uudet kaverit tuovat nuorta energiaa bändiin, sillä 28 vuoden jälkeen sitä alkaa helposti jämähtää paikalleen. Haluan, että myrkky imeytyy hiljalleen kuulijan vereen. Thou Art Lord on sivuprojekti, jota me teemme silloin kun pääbändeiltä jää aikaa. – Se voi olla kumpaakin (naurua). ”Musiikki ja sanoitukset ovat minulle yhtä tärkeitä. Se on rituaalien rituaali, jonka ääreen kokoontuvat niin pyhät kuin pahatkin. Hellenistisille juurilleen uskollinen yhtye sisällyttää levyllensä myös kotimaansa perinteitä. Nykyään on vaikeaa saada ihmiset keskittymään isoihin kokonaisuuksiin, koska he kyllästyvät helposti jo ensimmäisen kappaleen jälkeen. kokonaisuuteen. Se on tärkein kriteeri. Tässä ajassa musiikki on yksi parhaista keinoista manata esiin arkkityyppejä ja herätellä psyyken reuna-alueita. ??????. Onneksi kummatkin suostuivat mukaan, sillä he tekivät aivan loistavaa jälkeä. Se on minun elämäntehtäväni. Veljen kanssa tulee herkemmin riitaa, mutta toisaalta hän on ainoa ihminen, johon voi luottaa täydellisesti. Se on kaikessa kauneudessaan ja painavuudessaan teokselle täydellinen verhojensulku. Muun muassa Aleister Crowley käsitteli aihetta kirjassaan Konx Om Pax: Essays in Light (1907). ???. Vaikka tieteellisen ja rationaalisen ajattelun voidaan väittää tehneen myytit ja niiden tavan selittää maailmaa tarpeettomiksi, asia ei loppujen lopuksi ole niin yksinkertainen. – Kyllä. Olisiko tulossa uutta levyä. (Devadevam) on intialaisiin chakroihin perustuva rituaali, joka lauletaan sanskriitiksi, kun taas hitaammin ja hypnoottisemmin rullaava ?. Levyn päätöskappaleeksi on puolestaan valikoitunut uhkaavaa auraa osakseen saanut coverversio Aphrodite’s Childin Four Horsemenistä. Se on kutsuhuuto Charonille. Yleensä yhden levyn tiimoilta menee vuosi keikkaillessa ja sävellyksiin sitten oma aikansa. Joseph Campbellin mukaan myytit kuolevat, kun niitä yritetään tulkita tieteellisestä tai historiallisesta näkökulmasta. En halua musiikkimme olevan kertakäyttötava raa.” 34. Se muuttaa temppelit museoiksi ja profeetat museonvartijoiksi. – Esimerkiksi Les Litanies De Satanin kohdalla halusin runonlausujaksi jonkun sellaisen, joka hallitsee ranskan paremmin kuin minä. Myrkkyä kansalle Myytit puhuvat sellaista totuuden kieltä, johon arkipäiväinen sanastomme ei yllä. Sakisilla on selkeät kriteerit vierailijoiden suhteen. En halua musiikkimme olevan kertakäyttötavaraa. Tämä tumma narratiivi kulkee ohuena mutta iäti hohkavana juopana henkisen infrastruktuurimme läpi. Koska olemme veljeksiä, olemme vahvempia yhdessä, ja vaikka meille tulee riitoja ja ongelmia, pystymme selvittämään ne yhdessä. Koko ajatus on absurdi. Kappaletta säveltäessäni mieleeni tulee usein jokin idea, joka voisi kaivata vierailijaa, ja ryhdyn sitten miettimään, kuka siihen voisi sopia. Kuten aiemmin mainittiin, In Nomine De Nostri on albumin ainoa Tämän Maailman Ruhtinaalle kunniaa tekevä veisu. Se on todella tärkeää minulle ja merkitsee, että me olemme vahva yksikkö. (Tou Thanatou) perustuu puolestaan kreikkalaiseen elegiaan. – Ei ole. Lopuksi päätän tiedustella, mitä Magusin ja Sakisin luotsaamalle Thou Art Lordille kuuluu. Eeppisemmin pauhaava ??. Sinä ja veljesi Themis (rummut) olette orkesterin ainoat alkuperäisjäsenet. Se voi toimia meditaationa tai väkevänä adrenaliiniryöppynä. Päivätajuntamme toteaa jumalten kuolleen, mutta pimeä alitajunta kertoo vallan toista tarinaa
Suomen kätevin TV-OPAS on täällä! Kake löytyy osoitteesta kake.fi
Omin kasvoin eteenpäin Mortiisin uusi levy kantaa nimeä The Great Deceiver. – Kiertelimme vähän Eurooppaa ja Jenkkilää, teimme jotain remiksauksia, kuvasimme musiikkivideoita ja muuta vastaavaa, mutta kuusi vuotta on kieltämättä pitkä aika. SINUT MENNEISYYDEN KANSSA TEKSTI JONI JUUTILAINEN KUVA ROBYN VON SWANK 36. Medialle jaettua promomateriaalia voi pitää vähintäänkin vajavaisena, sillä ainoa musiikkinäyte tarjoiltiin verkon välityksellä, ja sekin noin minuutin mittaisina pätkinä. Myönnettäköön, että sitä meni paljon hukkaan joidenkin lafkojen jahkailun vuoksi, mutta se ei ole missään nimessä syy viivästymiselle, Mortiis aloittaa – Pyrimme kokeilemaan musiikissamme vähän uusia juttuja, ja aika kului tämän vuoksi kuin huomaamatta. Tälle vuosituhannelle siirryttäessä Ellefsen on jättänyt muut projektinsa ja keskittynyt ainoastaan sittemmin kokonaiseksi bändiksi kasvaneeseen Mortiisiin. – Kyllä, albumilta löytyy aika monipuolisia tunnelmia. Mortiisin habitukseen on yhdistetty vuosien ajan kasvonaamio, joka on saanut epäilemättä inspiraationsa miehen fanittamista asioista kuten skandinaavisen kansantaruston peikkohahmoista, KISSin kaltaisesta rockteatraalisuudesta, black metal -estetiikasta ja Tolkien-tarustoista. Levyä ääniteltiin myös melko paljon uusiksi, koska emme olleet aina aivan tyytyväisiä lopputulokseen. Vuosikymmenen mittaisen periodin aikana Ellefsen julkaisi neljä levyä Mortiisina, kolme Vondina sekä yhdet julkaisut Cintecele Diavoluina ja Fata Morganana. – Meillä on mennyt paljon aikaa sopivan levy-yhtiön löytämiseen. V uonna 1992 sooloprojektinsa Mortiisin käynnistänyt Håvard Ellefsen oli 1990-luvun puolella hyvin tuottelias muusikko. Näiden kuulokuvien perusteella The Great Deceiveristä muodostui kuva melko monipuolisena ja vaihtelevana teoksena, jonka industrial rock -sävytteinen metalli kuulosti kaikkine säksätyksineen ja efekteineen tutulta Mortiisilta. Se on yksi syy, miksi miksaamisessa kesti niin kauan: piti tehdä selväksi, että kaikki hälinä, kitarat, synat ja loopit istuvat yhteen eikä yksikään osaalue syö liikaa tilaa toisilta. Black metal -ympyröistä konemusiikin pariin luisunut Mortiis esiintyy nykyisin ilman tutuksi tullutta naamariaan ja puhuu vanhoista levyistään vihdoin myös positiiviseen sävyyn. Miksaamiseenkin meni seitsemän viikkoa, mikä oli puhdasta hulluutta, hah hah. Pitkä nenä ja suipot korvat ehtivät muodostua ensimmäisen kymmenen vuoden aikana Mortiisin tavaramerkiksi, kunnes naamio rupesi saamaan uusia piirteitä ja kuihtui lopulta kokonaan pois. Myös julkaisutahti on hiipunut hiipumistaan, ja edellisestä Perfectly Defect -levystä on ehtinyt kulua jo kuusi vuotta. Mukaan mahtuu toki myös jaksoja, jolloin haistatimme vitut koko musiikkibisnekselle ja keskityimme ihan tavalliseen elämään. Nelikymppinen peikkopoika on kasvanut aikuiseksi. Samalla mies bassotteli jokaisella Emperor-julkaisulla ennen bändin In the Nightside Eclipse -debyyttipitkäsoittoa (1994). Mielestäni merkittävin biisejä yhdistävä tekijä on, että levyllä on paljon eri kerroksia ja tunnelmallisimmissakin kohdissa tapahtuu koko ajan jotain mielenkiintoista. Paluuta maskiaikoihin tuskin enää tapahtuu
Kuuntelin haastatteluun valmistautuessani Ellefsenin tuotantoa koko uran varrelta, ja Mortiisin rakenteeltaan yksinkertaisen mutta tunnelmaltaan väkevän Født til å herske -esikoisen (1994) kohdalla mieleen heräsi ajatus, mitä mies mahtaa tänä päivänä ajatella vanhoista tekemisistään. Ellefsenin uralta löytyy monenlaista tarinaa, ja mielenkiintoisinta osaa niistä näyttelevät fanien keskuudessa vellovat huhupuheet. Nyttemmin näen ne täydellisinä kuvina siitä mitä tein ja kuka olin niihin aikoihin.” 37. Toisaalta, löytyypä vastaavia letkautuksia muiltakin vanhoilta black metal -vaikuttajilta, kuten Dimmu Borgirilta, jonka keulakuva Shagrath ilmoitti vuonna 1995 julkaistussa haastattelussa olevansa valmis ”leikkaamaan riemuiten jokaisen mustan ihmisen kurkun auki”. Levy toi uran alkuvuosien eeppisestä kosketinsoitinmaalailusta The Smell of Rainin (2001) goottipopvaikutteiseen ilmaisuun ajautuneen artistin ilmaisuun rokkaavaa energiaa ja räväkkää konemetalliotetta Nine Inch Nailsin ja Skinny Puppyn hengessä. Kuten arvata saattaa, todellisuus on jotain aivan muuta. Tämä on pysytellyt mukanamme aina siitä lähtien. Olen sittemmin ostellut niitä levyjä takaisin, joten ei tuossa ole suurta vahinkoa tapahtunut. – Enimmäkseen olen siis myynyt tavaraa rahoittaakseni toimintaani, joten voisi sanoa, että olen sijoittanut itseeni, hah hah. – Olin tuolloin aika huolimaton ja löin vain levyt ulos sellaisina kuin ne sattuivat tulemaan, joten sinällään ne ovat erittäin rehellisiä kuvia sen aikakauden minästäni. Hinnat ovat olleet kovia, mutta tavara on käynyt ilmeisesti kaupaksi, ja hätäisimmät nettitrollaajat ehtivät suuressa tiedossaan ilmoittaa hiljaiseloa pitäneen Ellefsenin rahoittavan myyntituotoilla valtoimenaan rehottavaa huumeongelmaansa. Todellinen syy erottamiseeni oli kuitenkin erittäin temperamenttinen luonteeni, joka oli vielä noihin aikoihin vahvasti pinnalla. – Vihasin aikoinaan noita alkupään levyjä ihan oikeasti, enkä puhunut niistä kenellekään vuosiin. – Tuo huhu potkuistani on minulle aivan uusi. Olen itse asiassa ostanut paljon enemmän kamaa kuin myynyt, mutta minun täytyi kaupata suuri määrä kokoelmastani rahoittaakseni Perfectly Defectin ja The Great Deceiverin äänitykset ja musiikkivideot. – Mitä Grudgeen tulee, niin todellakin, löysin tuolla albumilla jonkinlaisen uuden suunnan musiikilleni – tai ainakin levyntekoprosessi opetti minua kokeilemaan rohkeammin eri juttuja. Ne kun tuntuivat olevan jossain vaiheessa Ellefsenille lähes häpeäksi. Olen repinyt maskin naamaltani lukuisilla keikoilla, tai sitten olen esiintynyt ihan kokonaan ilman sitä. Sittemmin internet on tuonut artistin lähemmäksi fanejaan, missä on tietysti puolensa, joista yksi on erään uran alkuaikojen yltiörasistisen lausunnon valuminen nettiin. Olin vielä niihin aikoihin aktiivisesti sisällä black metal -skenessä, joten niissä on varmaan tietty ripaus sitä henkeä, jos nyt näin voi sanoa. Nyttemmin näen ne täydellisinä kuvina siitä mitä tein ja kuka olin niihin aikoihin – tosin tuotanto ja toteutus voisivat olla paljon parempiakin. Maskiaikoinaan Mortiis oli vielä jokseenkin mystinen hahmo, jonka elämästä ei tiennyt juuri kukaan mitään, ja joidenkin tietojen mukaan miehen arveltiinkin elävän luolassa ja syövän pikkulapsia. Olen itse asiassa esiintynyt ilman maskia jo kauan, mutta koska levyjen välissä on ollut pitkä tauko, media ei ole kiinnittänyt siihen juurikaan huomiota. Totuus on tässäkin asiassa toinen. Ajat ja ihmiset muuttuvat, mutta jotkin skenehuhut tietävät kertoa Mortiisin saaneen aikoinaan potkut Emperorista juurikin rasististen mielipiteidensä vuoksi. – Keräilen edelleen innokkaasti levyjä, ja kokoelmani on todella suuri. ”Vihasin aikoinaan alkupään levyjäni ihan oikeasti, enkä puhunut niistä kenellekään vuosiin. – Monet meistä pelleilivät 1990-luvun alussa eri symbolien ja lausuntojen kanssa ainoastaan ollakseen mahdollisimman äärimmäisiä ja rajuja. – Naamio on ollut tietysti merkittävä ja helposti tunnistettava juttu, mutta tulin pisteeseen, jossa se ei merkannut minulle enää mitään ja halusin siirtyä eteenpäin urallani. Äärimmäisyyttä äärimmäisyyden vuoksi Mortiisin uraa sosiaalisen median välityksellä seuranneet ovat saattaneet huomata miehen myyneen paljon pois henkilökohtaista black metal -esineistöä, kuten harvinaisia demoja ja levyjä sekä vielä näitä harvinaisempia bändipaitoja. Jotkut jatkavat edelleen samalla linjalla, me muut taas olemme kasvaneet siitä ulos. Kuvat menneestä Nykymuotoisen bändin tavaramerkkisoundin voisi katsoa löytyneen yhtyeen kuudennella levyllä The Grudgella (2004), joka oli myös ensimmäinen kokonaisella miehistöllä toteutettu Mortiis-albumi
Vähän aikaa näytti siltä, että maailmassa olisi niitä kaksi, mutta toisen inkarnaation tuleminen jäi lyhytaikaiseksi. – Haluamme olla tuotteliaita, luovia ja keskittyä positiivisiin asioihin. – Kun selviämme tästä haastattelusessiosta, ryhdymme treenaamaan ja lähdemme saman tien kiertueelle. matkaa, hän karjaisee selvällä suomella ja nauraa räkäisesti päälle. on saanut valmiiksi toisen albuminsa nimeltään Dead Dawn, ja se julkaistaan helmikuun 26. Samaan aikaan Alex Hellidin poistuminen bändistä sai lopullisen sinettinsä. Olemme oppineet sen. Pannaan tämä nyt vielä pähkinänkuoreen: Entombed teki Back to the Front -levyn ilman Alex Hellidiä, joka oli ollut kyydissä alusta saakka. Petrov viittaa rivien välissä useaan otteeseen siihen, että yhtyeen vanhat huonot tavat, aikailu ja laiskottelu, olivat ennen kaikkea Hellidin syytä. Laiskuus ei auta ketään, eikä mitään tapahdu. uusi bändi vai käytännössä Entombed siinä kuin ennenkin, tuntuu vähän turhalta. Päässä on lippis, joka peittää sen tosiasian, että hiusraja on noussut 43 vuoden iässä jo melkoisen korkealle. Petrovin puheista päätellen ei ole pelkoa siitä, että alkuperäisjäsen Alex Hellid saisi aikaiseksi uutta musiikkia tai uutta bändiä. Kaksi kirjainta Infernon numerossa #119 (7/2014) tehtiin melko perusteellisesti selväksi, miksi maailmassa ei ole enää Entombed-nimistä yhtyettä. Hänen sanoissaan piilee kiistatta myös suuri viisaus. Biisinteko vie aikaa, nytkin melkein kaksi vuotta. Levy oli määrä julkaista jo vuonna 2013 Entombed-nimellä, mutta se ilmestyi vasta seuraavana vuonna A.D.-päätteellä. Jos asioita ei tee, tulee paineita ja stressiä, ja silloin alkaa tapahtua pahoja juttuja. – Tällä hetkellä olemme vapaita tekemään mitä haluamme, ja haluamme tehdä musiikkia. Lars-Göran Petrovhan se siinä. Entombed A.D. Ei ole tarvinnut tuhlata aikaa ja energiaa negatiivisiin asioihin. Pitää pysyä liikkeessä TEKSTI VILHO RAJALA KUVAT SARA GEWALT 38. Päätimme, että ryhdytään töihin saman tien. Nautin siitä, että olemme olleet helvetin kiireisiä! Petrov vaikuttaa vilpittömän positiiviselta hahmolta. Mutta se kaikki oli täysin tarpeetonta. Festareita on buukattu jo kourallinen, ja jenkkirundikin maanmiesten, kansibändimme Amon Amarthin kanssa. LG on korostetun hyvällä päällä, ja siihen on syynsä. Tämän sortin murskesoundilla operoi tasan yksi yhtye maailmassa, ja se on Entombed, kirjaimilla tai ilman. Alitajuisesti olen jo unohtanut koko asian. Täytyy pitää itsensä kiireisenä. Edellisestä Back to the Front -levystä on vain kaksi vuotta. L äppärini ruudulla kököttää pitkätukkainen mies hedelmäkorien ja pienten suklaapatukoiden äärellä. Ikuisessa sänkiparrassaan ja suu ilkikurisessa virneessä. – Nyt meillä oli suunnitelma, ja kun palasimme rundilta, meillä oli hyvä määrä ideoita. Nico [Elgstrand, kitara] istui studiossa 24/7 ja demotti. Spekulointi siitä, onko Entombed A.D. Kivi on vierähtänyt sydämeltä. Ajankäytön hallintaa Serpent Saints -levyn jälkeinen pitkä odotus ja epätietoisuus taisi kerryttää Petroviin ja kumppaneihin hieman paineita. Nyt tuntuu helvetin hyvältä, että se on takanapäin. Olen todella innoissani! Ei tarvitse miettiä, mitä seuraavaksi tapahtuu. Jos haluaa tehdä jotain, se kannattaa tehdä eikä jahkailla. En halua olla väsynyt. Jos emme olisi alkaneet sävellystyötä heti, levyä olisi joutunut odottamaan pitkään, Petrov selittää. Pitkä breikki olisi tarkoittanut paluuta vanhoihin huonoihin tapoihin. perustettiin emoyhtye Entombedin raunioista kaksi vuotta sitten, ja nyt tarjoillaan jo toista levyä. LG Petrov sanoo, että laiskottelu ja odottelu ovat kuolemaksi. aikoo jatkaa tiivistä tahtiaan. Paha kyllä se ei yllä Suomeen saakka, mutta uskallan väittää, että Petrovin poppoo saadaan tänä vuonna maahamme lähes varmasti. Back to the Front -albumia edeltänyt Serpent Saints – The Ten Amendments ilmestyi vuonna 2007, tuolloin vielä vanhalla Entombed-nimellä. – Aloimme tehdä levyä heti edellisen ilmestyttyä. Pari kirjainta nimen perään ja täyttä höyryä eteenpäin. Hellidin lähtö ja oikeudessakin käsitelty nimiasia taisivat olla silti Entombedin uran pahin kriisi. päivänä. Mies on elävä death metal -legenda, mutta se ei varmasti ole vaikuttanut hänen olemukseensa pätkääkään. Entombed A.D. – No niin! Hyvää, hyvää... – Ei se ehkä kriisi ollut. Entombedin, anteeksi Entombed A.D:n laulaja ja keulahahmo. Tammikuun lopussa alkoi rundi Behemothin kanssa. Aina kun sitä alkaa ajatella, alkaa väsyttää. Entombed A.D. Puolentoista vuoden päästä biisit olivat valmiina, joten ei muuta kuin studioon. Se on mahtavaa
Firespawn ei kuitenkaan ole pelkkä projekti vaan se ihan oikea bändi. – Meillä kaikilla on nämä muutkin bändit. keikkailee koko kevään ja kesän varsin tiiviisti. Olemme oppineet sen.” Hänellä ja basisti Victor Brandtilla oli aikaa tehdä Entombed A.D. 39. Firespawnin Shadow Realms -debyytti ilmestyi marraskuussa. – Jos ajan käyttää tehokkaasti, tekee ja soittaa musiikkia, sitä tuppaa syntymään, hah hah! Entombed A.D. Firespawnille on buukattuna muutama veto, mutta kiertuetta on turha odotella, ainakin toistaiseksi. Emme halua puristaa mitään väkisin. -levyjen välissä toisenkin yhtyeen albumi. Petrov innostuu, kun hämmästelen, miten miehet ehtivät kaikkeen. Teemme lisää levyjäkin. Laiskuus ei auta ketään, eikä mitään tapahdu. ”Haluamme olla tuotteliaita, luovia ja keskittyä positiivisiin asioihin. Soitamme keikkoja kun ehdimme
– Jokainen matka on uusi, eikä koskaan tiedä mitä tapahtuu! Lavalla on aina mahtavaa. – Emme todellakaan ole lopettamassa, älä ymmärrä väärin. – Ensimmäisen levyn [Left Hand Path, 1990] aikaan olimme hyvin nuoria eikä meillä ollut mitään odotuksia. – Sitten tuli toinen [Clandestine, 1991] ja kolmas levy [Wolverine Blues, 1993] ja aloimme rampata Yhdysvalloissa asti. on erinomainen esimerkki siitä, miten musiikki pitää nuorena. On vain bonusta, että hän käy välillä lavalla ärjymässä. Se samanlainen hauskanpidon ja pelottelun yhdistelmä on meissä edelleen. Petrov vaikuttaa niin positiiviselta hahmolta, että tuntuu hassulta että hänen laulamansa tekstit ovat niin vihaisia ja kyynisiä. Olemme rentoja ja iisejä tyyppejä, kukaan ei todellakaan ole mikään prinsessa. Että kovaäänisen musiikin soittaminen voi olla elämän keskeisin sisältö. Kunhan biisit ja tekstit tuntuvat hyviltä, minulle on ihan sama kuka ne kirjoittaa. Petrov on ihan aidosti liekeissä, että hänen pääbändinsä on päässyt taas vauhtiin, vaikkakin vähän eri nimellä ja eri muodossa. Mitä Petrov mahtaisi puuhailla. Hän korostaakin olevansa ennen kaikkea musiikkifani. Jos joskus tulee huono hetki, kannattaa käydä kävelyllä ja tyhjentää päänsä. Petrovin mukaan hauskanpito, kaljanjuonti ja raskas musiikki ovat hyvän elämän aineksia. – Emme ole vielä edes kirjoittaneet tämän levyn tekstejä puhtaaksi. Jotkin ideat tuntuvat aluksi olevan aivan ulkoavaruudesta, mutta nekin istuvat yleensä lopulta ilmaisuumme, jos ne vain ovat hyviä. On parempi nauttia jokaisesta hetkestä. Kaikkien näiden vuosien jälkeenkin Petrov jaksaa olla innoissaan rundille lähtemisestä. Jotenkin me ymmärsimme jo silloin myös sen, että kaikki voi loppua koska vain. Nyt kun yhtye takoo kuumaa rautaansa ennennäkemättömällä sykkeellä, kuinka paljon miehet käyvät keskustelua siitä, sopiiko jokin kappale bändin linjaan vai ei. ei ole menossa minnekään. Se on antanut hänelle mahdollisuuden elää antoisaa elämää ja nähdä maailmaa. – Joimme ykkösolutta, kävelimme ympäriinsä, kuuntelimme musiikkia ja pelottelimme ihmisiä, heh heh. Pahaenteisen hauskaa Entombed A.D:ssä on jotain ainutlaatuisen tunnistettavaa. Ja nykyäänhän musiikkimme kuulostaa enemmän Entombedilta kuin koskaan! Tai siis Entombed A.D:ltä, heh. Haluan nähdä lämppäribändit ja jutella muiden kanssa. Loppu voi tulla Palataan vielä pirullisuuden ja huumorin yhdistelmään. Sitten kun palaa ulkoa, pääsee taas kiinni töihin. Silloin aloimme tajuta, että tätähän me tahdomme tehdä. Saan siitä voimaa. Hän alleviivaa moneen kertaan, kuinka kokoonpano – Petrov, Brandt, Elgstrand ja rumpali Olle Dahlstedt – kommunikoi ja keskustelee kaikesta. ”Meillä ei ole mitään rajoja. Dead Dawnilla esiintyy sama pirullisuuden ja hauskanpidon, jyrkkyyden ja huumorintajun yhdistelmä kuin bändillä aina parhaimmillaan. Jos emme treenaa tai tee haastatteluja, käymme kaljalla ja keskustelemme vaikkapa T-paitamalleista tai runditarjouksista. Kiertämisen kiroja on käsitelty tämänkin lehden sivuilla paljon, mutta tämä tukholmalainen haluaa keskittyä positiiviseen. Tekstit ovat aika pessimistisiä, mutta emme halua rypeä missään surussa tai itsesäälissä. Emmehän me edes tienneet, mihin kaikki voisi johtaa, Petrov hymähtää. Joskus on odottelua, jolloin on tylsää, mutta me viihdymme hemmetin hyvin yhdessä. Ehkä olisin päivätöissä, tai sitten vaikka roudari tai paitamyyjä. Entombed A.D. Oikeastaan se kuulostaa periruotsalaiselta diskuteerauskulttuurilta. – Meillä ei ole mitään rajoja. Itse hän ei tosin juurikaan tee lyriikoita, vaan niistä vastaa ainakin Dead Dawnilla pääasiassa Elgstrand. Me kaikki olemme vastuussa kaikesta. Saa huutaa ja melskata sydämensä kyllyydestä, ja usein ihmiset tykkäävät siitä! Entäpä jos Entombed ei olisi koskaan syntynyt tai päässytkään tekemään levyjä. – Yleensä kaikki on rundilla helvetin hauskaa. Olemme tiimi, emme vain yksilöitä. Sen alkuperä on Petrovin mukaan kaukana 1980-luvulla, kun poikaporukka hengaili Tukholmassa keskenään ja kuunteli kasetilta milloin mistäkin maailmankolkasta peräisin olevaa meteliä. Alkuvaiheessa kaikki oli tietysti uutta ja outoa. Siksi pitää tehdä joka hetki täysillä. – Minä vihaan hengailla backstagella itsekseni. Mutta me tajuamme, että on paljon syitä, miksi tämä voi loppua. Mitä jos Petrovin välitön ja rento olemus kertoo, että kaikenlainen starailu on hänestä mahdollisimman kaukana. Haluan olla yleisön joukossa, ihmisten parissa. Vaikka olemme rundanneet jo ihan tolkuttoman paljon, se on yhä jännittävää. Laulaja sanoo olevansa onnekas, kun on päässyt bändiin josta ihmiset pitävät. Kesti aikansa ennen kuin ryhmä ymmärsi, että hommasta on oikeasti tulossa ura. – Kai minä ostaisin levyjä, kävisin keikoilla ja nauttisin musiikista kuten kaikki kaverinikin. Heti kun Petrov pääsee sanomasta tämän, hän korostaa, että Entombed A.D. Jotkin ideat tuntuvat aluksi olevan aivan ulkoavaruudesta, mutta nekin istuvat yleensä lopulta ilmaisuumme, jos ne vain ovat hyviä.” 40. Aikaa ei ole hukattavaksi. – Teemme koko ajan jotain. Melodiat ovat pahoja ja synkkiä, tekstit vihaisia ja riffit raskaita – mutta meininki nostaa silti hymyn korviin ja saa tunnelman kohoamaan
Rakastan levyn riffejä, Charlie on tehnyt niiden kanssa todella hyvää työtä. Tiesin yleensä, mistä sävellajista mennään ja mikä tempo on. Annoimme toissa numerossa äänen Anthraxin luovalle johtajalle, rumpali Charlie Benantelle. Se oli onnekas sattuma, sellaista ei olisi voinut suunnitella etukäteen! Oli aika hauskaa, että suomalaiset poliitikot olivat mukavia rokkareille, Belladonna virkkoo. Slayer ja Anthrax saapuivat Helsinkiin päivää ennen Hartwall Arenan -keikkaansa, ja illanvietto päätyi kansakunnan kerman kanssa samaan paikkaan, Hotelli Kämpiin. Pyrin kuitenkin välttämään liikaa kuuntelemista, koska tiesin että ne muuttuvat vielä. – Nyt vasta tajuan, mitä oikeastaan tapahtui. Puheen alla oli eritoten bändin uusi studioalbumi. – Minä olin hotellihuoneessani. En käy vapaapäivinä juuri ulkona vaan tykkään rentoutua. Belladonna ei tosin juhlahumussa viihtynyt, kuten ei viihdy yleensäkään. Pysyn paremmassa kunnossa kun olen yksinäni. Muutenkin hän vaikuttaa hyväkuntoiselta, joskin haastattelutilanteessa rättiväsyneeltä. Olemme olleet tien päällä nyt seitsemän viikkoa, joten alkaahan se jossain tuntua, heh. Charlie Benante kertoi viime vuoden viimeisessä Infernossa, että hän sai valtavasti inspiraatiota siitä, miten hyvin edellinen Worship Music (2011) otettiin vastaan. LUOTTAMUSTA RAKENTAMASSA TEKSTI VILHO RAJALA KUVA IGNACIO GALVEZ 42. Esimerkiksi Anthrax-basisti Frank Bello pääsi juttelemaan ulkoministeri Timo Soinin kanssa. Seitsemän viikon mittaisella rundilla oli kaikkiaan kahdeksan vapaapäivää. Mies on 55-vuotias, mutta hänen äänijänteensä ovat vetreässä kunnossa. Belladonna sanoo, ettei juuri osallistu kappaleiden esituotantoon, vaan hyppää kyytiin vasta, kun kaikki on melko valmista. – Pidin uusista biiseistä demoista saakka. Se on eritoten laulajalle todella tiivis aikataulu. päivänä. Hänen mukaansa jatkoille eksyminen oli vahinko. Laulukunto käy selväksi paitsi Anthraxin keikoilta myös uudelta For All Kings -levyltä, joka ilmestyy helmikuun 26. Bändi kävi joulukuussa Helsingissä, ja tällä kertaa haastateltavaksi valikoitui kaksi kertaa potkut saanut laulaja Joey Belladonna. J oey Belladonnaa huvittaa Iltalehden juttu, jossa hämmästellään amerikkalaisten hevitähtien ilmaantumista Linnan juhlien jatkoille
Belladonnaa muistellaan Tampereella lämpimästi, koska hän kävi Sauna Open Airissä soolobändinsä kanssa vuonna 2011 ja heitti varsinaisen festarisetin lisäksi kaksi yllätysesiintymistä: ensimmäisen akustisen Animal Housen kanssa, ja toisen oman bändinsä kera Jack the Rooster -baarissa festarin jatkoilla. Kieltämättä minun on ollut välillä vaikea olla varma, olenko mukana vai en. Belladonnasta huomaa, että tyly kohtelu on jättänyt jälkensä. En tiedä, mitä olisin voinut tehdä toisin, ja olen ollut ihmeissäni, miksen ole kelvannut bändille, mutta tässä sitä nyt taas ollaan. Keikkoja putkahtelee koko ajan. Ei se ihmettely koskaan mene pois. Hartwall Arenan -keikalla Anthrax todella näytti olevansa vetreässä vedossa. ”Kieltämättä minun on ollut välillä vaikea olla varma, olenko mukana bändissä vai en.” 43. Muut luottavat minuun riittävästi, että antavat minun tehdä laulut yksin tuottajan kanssa. – En voi muuttaa sävellajia, tempoa tai rakennetta... Jenkeissähän tulee nyt iso kiertue Lamb of Godin kanssa, ja pääsemme myös Etelä-Amerikkaan Iron Maidenin seurassa. Biisejä hän kyllä tekee, mutta Anthrax on nyt pääasia. Luottamuksen rakentaminen on kuulemma vieläkin kesken, vaikka Belladonna korostaa bändin tulevan keskenään hyvin juttuun. Hänellä oli vahva käsitys kokonaisuudesta. Minun ei tarvitse olla vastuussa mistään, mutta haluan tietää missä mennään. ”Am I in or out?” Anthrax on potkinut nykyisen laulajansa bändistä pois kahdesti. Miltä tuntuu laulaa, kun liikkumavaraa on niin vähän. Jengi oli jokaisella keikalla ihan liekeissä! En ole kokenut sellaista missään. Se vaatii aika tavalla treeniä, että taimaukset saa kohdalleen tarkasti. Teksti on edessä ja biisi nauhalla – eikö se ole aika haastavaa. Studioon Belladonna hyppää mieluiten ilman bändikavereitaan. Belladonnalla ei ole kuulemma soolobändinsä kanssa suunnitelmia. – Yritän olla reilu ja rehellinen, ja toivon sitä muiltakin. – Pidin siitä, että äänitin laulut kaksin Jay Rustonin kanssa. – Joku Zero Tolerance sisältää todella nopeaa laulua. Tilalle tuli John Bush, joka pysyi bändissä yli kymmenen vuotta. For All Kingsillä nopeampi materiaali painottuu levyn loppupäähän, ja sanojen sylkeminen on hetkittäin varsin intensiivistä. Haluamme olla livenä kaikin puolin erinomainen. Palataan lopuksi vähän ajassa taaksepäin. – Motivaatio on kyllä selvästi aika korkealla. Kaikki tekevät töitä sen eteen, että tästä bändistä tulisi aina vain parempi. Fanit haluavat kuulla Among the Livingin hitit, etenkin kun laulajana on Belladonna. On oikeastaan aika merkillistä, että hän on mukana jälleen. Nopeaa sylkemistä For All Kings on 25 vuoteen ensimmäinen Anthrax-levy, jonka teossa Joey Belladonna oli mukana alusta asti. Se on tärkeää, koska en pidä siitä, että studiossa on liikaa korvapareja. Tietysti nostalgialla on väliä, mutta emme tahdo olla bändi, joka rämpii vanhoja hittejä juuri ja juuri läpi pärjäten ainoastaan sen turvin. – Teen kovasti töitä sen eteen, että olen aina parhaimmillani tässä bändissä. Eikö harmittanut yhtään, kun vuoden 2005 reunion-kiertueen jälkeen tuli taas monoa. Alun perin Belladonna potkaistiin yhtyeestä vuonna 1992. Charlie Benante ei lopulta saapunutkaan rumpujen taakse, mutta Jon Dette suoriutui erinomaisesti. Scott Ianin loikat ovat yhtä komeita kuin aina, Frank Bello heiluu ympäriinsä ja Belladonna juoksee edestakaisin ja laulaa komeasti nuotilleen. Jääkö uusi musiikki vanhojen hittien jalkoihin. Terveiset Tampereelle Nostalgia on tärkeä osa Anthraxin suosiota. Tietenkin myös bisnes näytteli tiettyä roolia. – Olisi hauskaa nähdä, että Anthrax pääsisi sellaiselle tasolle, että voisimme tehdä ihan omankin hallirundin Euroopassa. Uusi kitaristi Jon Donais tyytyi oletetusti melko pieneen rooliin. – Olen aika iisi jätkä. Belladonnan mukaan etenkin nopeat biisit ovat hänelle vaikeita. Hyväksyn yläja alamäet. – En tiedä kuinka iso bändi olemme, emme ainakaan mikään Led Zeppelin. Se on lievästi sanoen helvetin hyvä slotti. Tarvitsin sellaisen tunteen, että tässä on järkeä ja minulla muiden jätkien tuki. Scottilla on tietysti suuret linjat mietittynä, tyyliin ”tämä tekstinpätkä tähän ja tämä tähän”. – Ei se helppoa ollut. Se oli juuri se vaihe, jolloin minun piti olla varma siitä, että olen mukana. Laulajan mukaan tuskin sentään. Voimme vieläkin puhua kaverieni kanssa tuntikausia siitä viikonlopusta. Kokeilen sitten erilaisia rytmityksiä ja melodioita, ja hiljalleen ne istuvat paikalleen. Minun on vain tehtävä kappaleeseen oikeanlainen laululinja. Belladonnan ainoa panos biisien tekemiseen on laululinjojen viimeistely. Ainakin osa biisimateriaalista oli jo olemassa, kun Belladonna liittyi Anthraxiin jo kolmannen kerran. Tässä yhtyeessä on kyllä ihmisiä, jotka kantavat vastuun mielihyvin. Ymmärrän sen, jos ihmiset tahtovat jotakin muuta. Joku muu kuin minä olisi voinut olisi voinut hermostua, Belladonna pyörittelee. Worship Musicin syntyvaiheet olivat vähintäänkin värikkäät. Laulutyylini on omani, ja jostakin syystä Anthrax on ajoittain halunnut jotakin muuta. Scott Ian kirjoittaa tekstit. – Silloin biisi-ideoita oli olemassa paljon, mutta ne elivät vielä valtavasti, laulaja kertoo. Olihan se tietysti aika kummallista, että he tekivät sen uudestaan... – Näkökulmani on sellainen, että olemme aina tehneet hyvää työtä yhdessä, ja jos he haluavat minut, olen käytettävissä. Kun Belladonna liittyi bändiin kolmannen kerran vuonna 2010, tunnustelut olivat poikkeuksellisen varovaisia. – Se oli helvetin siistiä! Vietimme kolme päivää Tampereella
MUSIC IS OUR PASSION Inferno.indd 1 01.02.2016 14:53:54
MUSIC IS OUR PASSION Inferno.indd 1 01.02.2016 14:53:54
46
Uutistentuojat ovat saaneet haastella skandinaavisesta mytologiasta matkojensa varrella usean ihmisiän verran. Kaksikko oli päättänyt lähteä taipumattomin selkärangoin vielä tänä iltana paluumatkalle perheidensä luo. Väkijuomien houkutuksiin miehet eivät langenneet, vaikka viekas paikallisisäntä kuinka uskotteli sen olevan paras tapa lämmitellä hyiset kielenkannat. Solisti Johan Hegg ja kitaristi Johan Söderberg saapuivat Ateneumin taidemuseoon keskustelemaan suomalaisen mytologian ja kansallisromantiikan vaikuttamina sekä aiheesta että aasinsilloin sen vierestä. Johanit Hegg ja Söderberg tarttuivat ehdotukseen epäilyksen siemenen taidokkaasti innokkuudella verhoten. Valittu värjöttelypaikka tarjosi puitteet niin suomalaiseen mytologiaan kuin kansallisromantiikkaan tutustumiselle. K aukaa taivaltaneet vieraat saapuivat tammikuun paukkupakkasia uhmaten. Päällysvaatteista luopumatta Johaniksi ja Johaniksi esittäytyneet ruotsalaismiehet kertoivat kuuluvaan ääneen Amon Amarthin julkaisevan kymmenennen albuminsa keväällä. Ei muuta kuin kiertelemään. Raavaampi miehistä oli kulkenut paljain päin koko usean sadan kilometrin matkan – lämmikettä olisi saatava. Mjölnirit kaulassaan ja naamakarvoitus puhurin huurtamana he toivat uutisia lännestä. Skandinaavisesta mytologiasta ammentava ruotsalaisyhtye Amon Amarth julkaisee maaliskuussa Jomsviking-teemalevyn. TEKSTI JUKKA HÄTINEN KUVAT JARI LAM 47. Aikansa johtavan arkkitehdin, myös Rikhardinkadun kirjaston ja Hotelli Kämpin suunnitelleen Theodor Höijerin piirtämän, vuonna 1887 valmistuneen Ateneumin sisätiloista hohkaava lämpö veti puoleensa
Idyllinen maisema näyttää myös paljon siltä, missä asun nykyisin, maaseudulla Tukholman eteläpuolella. Halosen aikalaiset kulttuuripiirit olivat erittäin kiinnostuneita Karjalasta ja sen perimästä. – Olemme kuitenkin koko ajan pyrkineet kehittämään kiertueolosuhteita mukavammiksi ja mukavammiksi. – Tulevalla albumilla on kyse juurikin siitä. Levy on enemmän ihmisyydestä kuin jumaluudesta. Amon Amarthin skandinaavisesta mytologiasta ja viikinkiajoista ammentava maailma on aika maskuliininen, mutta Jomsvikingin tarinassa isossa roolissa on nainen. Oijustie, 1892 – Anoppini pitäisi tästä. Halosen öljytyössä nuori nainen huuhtoo pyykkiä avannossa. – En kirjoittanut tarinaa bändille vaan omien iltojeni ratoksi. Vaikka itse tarinassa on kuninkaita, jaarleja ja jalosukuisia, se on tarina ihmisestä ja hänen perustunteistaan: rakkaudesta, vihasta, kostosta. Tämän tarinan, koko 140 liuskan mitassaan, kirjoitti solisti Johan Hegg. Joskus jopa lähetämme pyykin pestäväksi ja viikattavaksi, Johan Söderberg ehtii sanomaan suulaan Heggin väliin. Tahdoin myös näyttää, että viikinkiaikojen naisilla oli mahdollisuus valita, heillä oli sananvalta. Heggin mukaan syitä tähän on useita. Eikä ole suurempaa konfliktia kuin rakkaus ja hylkääminen. Paikka nähtiin suomalaisuuden suojapaikkana ja suomalaisen kulttuurin alkulähteenä. Vuonna 1992 perustetun Amon Amarthin kiertueilla tuskin enää pyykätään takahuoneen lavuaarissa. Kun kristinusko saapui Skandinaviaan, naisia alistettiin ja dominoitiin huomattavasti enemmän. Kannan kiertueilla mukana vähintään kahdet lavavaatteet, jotta voin keikan jälkeen liottaa päälläni olleet ja antaa niiden kuivua rauhassa, Johan Hegg kertoo. He totesivat, että tehdäänpä tästä levy. Vaikka jokaisella aiemmista on ollut löyhä konsepti sanoitusten ja kansitaiteen välillä, nyt koko levy on rakennettu valmiin tarinan ympärille. Näytin valmista käsikirjoitusta yhtyeen muille sälleille saadakseni mielipiteitä tekstistä. Pakettiauto nieli maileja loputtomilta tuntuneilla siirtymillä. Amon Amarthin tähänastisissa teoksissa pääosaa ovat esittäneet myyttiset sankarit, jumalat ja eeppiset taistot. 48. Rankin kiertuekokemus on miesten mukaan ollut seitsemän viikon lämppäripesti Children of Bodomille Pohjois-Amerikassa vuonna 2005. – Voi kuule, tässä suhteessa olemme edenneet vähemmän kuin uskot. Avannolla, 1900 Lisää arkista realismia ja kansallisromantiikkaa. – Päällimmäisenä kuitenkin, että hyvä tarina syntyy konfliktista. – Kuin meillä Ruotsissa Taalainmaa, josta kansallisromantiikan kauden taiteilijat hakivat alkuperäistä ruotsalaisuutta. Hän on kotoisin Karjalasta, Johan Hegg avaa varovasti. Vain miehet ratin takana vaihtuivat, eikä hotelleissa ehtinyt heittäytyä vaakatasoon kuin pariksi tunniksi kerrallaan. Hyvin haisteltu, sillä Oijustien öljyväreillä maalannut Pekka Halonen on tunnettu karelianisti. Tarinassa ei kuitenkaan edes ole kyse miehistä ja naisista, vaan kansasta, ihmisistä. Halosen arkirealistisessa teoksessa maalaisnaiset astuvat tukkeja pitkin puron yli horisontissa häämöttäviä ilmeettömiä taloja kohti. Voisiko yhtye nähdä itsensä kirjoittamassa äideistä, jotka kasvattavat poikansa joksikin muuksi kuin sotilaaksi, tai lammaspaimenesta, jonka päivärutiinit ovat, noh, rutiineja. Maaliskuun lopulla ilmestyvä Jomsviking on Amon Amarthin ensimmäinen teemalevy. Ilma on harmaa ja luminen – ei ehkä otollisin pyykinpesuun, mutta eipä sitä voi kevääseenkään odotella. Joudumme edelleen pesemään kalsaripyykkiä lavuaarissa, kunnes löydämme pesukoneen
Mutta kokoonpanon uusi rumpali, sanotaanko näin, että työstämme asiaa… Pihlaja, 1908 – Hei, katsopa kuinka upea keli tässä teoksessa on verrattuna aiempien harmauteen. Mutta on pakko kehittää bisnesajattelua, koska tämä on monen ihmisen elinkeino. Puu 49. Jomsvikingillä lyömäsoittimia takoo Vomitoryssa nimensä tehnyt ja Cut Upissa uraansa jatkanut Tobias Gustafsson. Tiesitkö, että ruotsalaisen sanonnan mukaan talvesta on tulossa todella luminen, jos pihlaja tekee syksyllä paljon marjoja. Tämä näyttää mainiolta päivältä, kuinka epäsuomalaista, Hegg huudahtaa naurunremakan saattelemana. Albumit välietappeinaan yhtye on astunut aina vain suuremmille lavoille ja laajentanut kuulijakuntaansa. Elannosta puheen ollen, Amon Amarthissa on nyt yksi palkkatositteensaaja vähemmän: bändissä vuodesta 1998 rumpuja soittanut Fredrik Andersson ei enää vaikuta kokoonpanossa. Jos se on ollut väärä valinta, olemme ottaneet opiksemme ja siirtyneet eteenpäin. Määrätietoiselta on tuntunut myös Amon Amarthin ura. Se oli uhraus, jonka he tekivät saadakseen nimeään isommaksi uusilla alueilla. Jos kokisimme kannattavaksi tehdä kiertueen, josta ei kostuisi rahallisesti niin paljoa, voisimme maksaa bussin itsellemme sijoitusmielessä. Tiemme erosivat, me toivomme hänelle kaikkea hyvää ja liikumme eteenpäin. – On aikoja, kun ajattelen, etten jaksaisi tätä enää päivääkään, mutta muistuttaessani itseäni siitä, mitä tein aiemmin, nämä ajatukset karisevat nopeasti. Kaikki mitä tekee, muuttuu jossain vaiheessa työksi. Itsepäisyys joskus typeryyteen saakka… Halonen maalasi Avannolla-teoksen vuoden 1900 Pariisin maailmannäyttelyyn. Siellä oli esillä pyykkäreiden lisäksi 11 taulua, joista kukin esitti suomalaista elinkeinoa tai ammattia. Se on kaikki, mitä tahdon aiheesta sanoa. Hauskaa tämä on edelleen, enkä tekisi tätä jos se ei olisi. Jonkun joka pystyy toimimaan luovana voimana. – Minulla on pihlaja keittiöni ikkunan ulkopuolella. Uramme avainsanat ovat kärsivällisyys ja itsepäisyys. Olemme tehneet asiat jääräpäisesti sen mukaan, mikä on tuntunut oikealta. Jos saa asiat liian helposti, ei osaa arvostaa niitä samalla lailla kuin jos olisi todella tehnyt töitä saavuttaakseen ne, Hegg jatkaa vastailua. – Tällä hetkellä olemme eri tilanteessa. – Mikään ei ole tullut helpolla, olemme joutuneet taistelemaan kaiken eteen. Amon Amarth oli jo tuossa vaiheessa tehnyt kiertueita bussilla, mutta se ei ollut kiertueen luonteen huomioiden taloudellisesti mahdollista. – Fredrik oli iso osa bändiä 17 vuotta. Täytyy olla aktiivinen, sillä jos annat muiden ihmisten yrittää tienata elantosi, sinua tullaan kusettamaan. Pitkät suhteet päättyvät joskus, ja tämän aika oli päättyä. Kun tämä muuttuu pelkästä hauskanpidosta bisnekseksi, perspektiivi muusikkoa olemiseen muuttuu. Hän tuli kuvaan, kun halusimme jonkun jonka tunnemme, jonkun jonka kanssa ideat sinkoilevat. – Ei, Tobias oli vain paikkaaja albumilla. – Se oli myös luonteen rakennusta. Onko hän uusi rumpalinne. Pekka Halonen syntyi talonpoikaisperheeseen, mutta sai vaatimattomista lähtökohdistaan huolimatta rakennettua määrätietoisella opiskelulla ja työllä uran suomalaisen taidemaailman huipulla. Salaisuutemme lienee se, että olemme asettaneet aina saavutettavissa olevia tavoitteita, yksi pieni askel kerrallaan. Pihlajaa pidetään Kalevalassa pyhänä puuna, joka sekä kukkii että tarjoaa syötäviä marjoja. Pihlajat eivät myöskään kasva tiheinä metsinä vaan ovat kuin ripoteltu metsien jalokiviksi. Johan Hegg lopetti päivätyönsä kymmenen vuotta sitten ja on ollut täysipäiväinen muusikko siitä lähtien
Musiikillisesti Amon Amarthin faneille ei ole luvassa kuin ehkä yksi yllätys, mutta sitä ennen on pakko tarttua Iron Maideniä henkivien tuplakitaroiden paljouteen. – Annoimme vaikutteillemme enemmän valtaa kuin aiemmin. Kolme albumia Amon Amarthille tuottanut ruotsalainen takuunimi Jens Bogren sai väistyä Deceiver of the Godsilla (2013), jolla Andy Sneap otti ohjat käsiinsä. Nyt uskallamme todeta, että noh, tämähän on hyvä riffi! Niin, se luvattu yllätys. Lisäksi hän on fantastinen persoona ja kilteimpiä ihmisiä, joita olen koskaan tavannut. Jos nappaa kappaleen numero seitsemän, sen täytyy toimia yhtä hyvin ilman sitä ympäröiviä biisejä. Jos koemme, ettei joku kappale meinaa löytää muotoaan tai täytä laatuvaatimuksiamme, emme haaskaa siihen aikaa ja hylkäämme sen. Englantilaistuot50. Kun itsekriittisemmät taiteilijat tuhosivat huonompia töitään, Halonen antoi yleisönsä toimia makutuomarina. Olemme irtautuneet luonnosta ja kuvittelemme resurssien olevan loputtomat. Muualla maailmassa metsä saatetaan kokea uhkaavaksi, mutta meidän, ja varmasti teidän suomalaistenkin, mielestä ne ovat turvapaikkoja. Vaikka hän sanoi maalaavansa vain itselleen, hänen työfilosofiansa mukaan heikommillakin teoksilla oli paikkansa maailmassa, jos joku piti niistä. auttaa lintuja valmistautumaan rajuun talveen, Söderberg huomauttaa väliin. Tarvitsimme jonkun itseään kunnioittavan, joka huokuu rehellisyyttä ja karismaa, ja jolla ei välttämättä ole pehmeä, vaan ennemminkin vahva ääni. Kun musiikilliset ideat kohtasivat ensi kertaa Heggin kirjoittaman tarinan, sävellyksissäkin alettiin mennä käsikirjoitus edellä. Pekka Halonen tunnetaan parhaiten talvimaisemistaan. – Kun pohdimme mahdollisia vieraita, Doro oli ensimmäinen nimi, joka heitettiin ilmoille. Tämän valossa on helppo uskoa maasta elävien pitäneen puuta pyhänä. – Tässä kohdin poikkeamme Halosesta. Halosen aurinkoisena päivänä maalaamassa pihlajassa voi nähdä panteistisia piirteitä, tai ainakin aistia syvää kunnioitusta luontoa kohtaan. Jomsvikingin sävellysprosessi alkoi puhtaalta pöydältä kuten minkä tahansa Amon Amarthin albumin. Onneksi ihmisten mielissä on alkanut näkyä muutos. Jos riffi kuulosti joitain vuosia takaperin miltään muulta bändiltä, heitimme sen romukoppaan. Jomsviking muuttaa asian, sillä ”Metal Queen” -lisänimellä paiskattu saksalaislaulaja Doro Pesch pääsee puhkumaan palkeensa tyhjiksi Heggin rinnalla yhdellä levyn kappaleista. Toivottavasti tämänkin suhteen, sillä muuten planeettamme on tuomittu. Jälkikäteen sanottuna hän oli täydellinen valinta. – On ollut jatkuva ja haastava prosessi antaa vaikutteiden kuulua musiikissamme. Se, miten länsimaissa kohtelemme maata ja luontoa, on käsittämätöntä. – Olen samaa mieltä. Annoimme niiden todella loistaa läpi, Söderberg valaisee ja antaa Heggin taas jatkaa. Hän on näitä kaikkia. Vierailevia laulajia on kuultu useammallakin Amon Amarthin albumilla, mutta naissolistista fanit ovat joutuneet tähän asti vain haaveilemaan. – Teimme paljon työtä sen eteen, että jokainen biisi seisoo omilla jaloillaan ja istuu osaksi kokonaisuutta. Kirjoitamme aina vain albumin verran musiikkia. Albumin alusta loppuun kuunnellessa, lyriikkaa lukien ja tarinaa miettien saa sitten taas aivan erilaisen kokemuksen. Hän maalasi lukuisia lumisia metsiä, tai yksityiskohtia niistä. Ihmiskunnan upeimpiin puoliin lukeutuu, että jos ajatus kasvaa tarpeeksi vahvaksi, muutos voi tapahtua nopeasti. Talvimaisema, 1932 – Juuri tältä näytti kotimaastossani viikko sitten
Käyn siellä vähintään kaksi kertaa viikossa ympäri vuoden. – Mielenkiintoista. – Ikävöin tietysti perhettä ja ystäviä, mutta matkatessa alkaa arvostaa myös muuta, mitä kotoa löytyy. Teoksessa vähäosaiselta vaikuttava poika seisoo paljasjaloin nurmikolla variksen nokkiessa maata. Variksen näkemistä on pidetty ennusmerkkinä onnettomuudesta. Ehkä siellä on tapahtunut jotain. Minulla on nykyisessä kodissani kunnollinen suomalainen puusauna. – Ruotsissa oli aikoinaan yhtä paljon saunoja kuin Suomessa. Lemminkäinen ei pystynyt vastustamaan naisten eikä sodan kutsua. Liika kiillottelu on nykymusiikin pahimpia ongelmia. Se on tämän elämän etu: pääsee kaipaamaan kotiin ja arvostaa sitä toden teolla. – Andy on taitava saamaan kaiken irti ilman sen kummempaa ahdistelua. Ruotsalaiset lopettivat saunomisen, kun taas suomalaiset haistattivat tässä asiassa kirkolle pitkät. Saunassa, 1889 – Sauna! Huudahduksesi perusteella saunominen maistuu. Myös skandinaavisessa mytologiassa linnut ovat tärkeitä, esimerkiksi Odinin korpit Hugin ja Munin sekä Yggdrasilin huipulla istuva haukka. Kristinuskon saapuessa kirkko ilmoitti, että sauna on syntinen paikka, juuri siksi että miehet naiset kylpivät yhdessä alasti. Metallifanit eivät välttämättä näe itseään altavastaajina, mutta maailmaa sen marginaalista tarkkailevina ja muottiin sopimattomina, puhemies Hegg tietää. Rakastan kotipaikkaani maaseudulla ja rakastan saunaani. – Vähäosaiset ja altavastaajat ovat tarinoiden kannalta tärkeitä, sillä ihmiset samastuvat niihin. Suomi ja Ruotsi ovat erittäin kehittyneitä maita, joissa on korkea elämisen taso ja vapaa yhteiskunta. Poika ja varis -öljymaalaus luetaan suomalaisen kuvataiteen kultakauden mestariteosten joukkoon. Milloin nousuhumalaa on kuvattu lintumaiseksi, milloin kuolleen ihmisen sielun on uskottu poistuvan ruumiista linnun muodossa. Poikahan ei tuijota varista, vaan hänen katseensa on nauliintunut tuonne sivuun. Linnut, kuten taulun varis, ovat olleet suuressa osassa suomalaista kansantarustoa ja runoutta. – Saunasta on tullut erittäin tärkeä asia minulle. Yhdysvalloissakin näkee paljon kurjuutta ja köyhyyttä, joilta olemme monella tapaa säästyneet. Se on erittäin rentouttavaa, Hegg sanoo. Suurin osa ihmisistä kokee itsensä altavastaajaksi, jos ei töissä niin yhteiskunnassa. Gallen-Kallela vaikutti teoksillaan voimakkaasti kansalliseen heräämiseen; hän opetti suomalaisia huomaamaan kotimaansa erikoislaatuisen kauneuden. tajan pesti sai jatkoa Jomsvikingillä, ja vaikka hän ohjastaakin, piiskaa hän ei kuulemma tarvitse. Hän kuoli yrittäessään surmata tuonen joutsenen. Poika ja varis, 1884 On aika siirtyä Halosesta toisen suomalaismestarin, Akseli Gallen-Kallelan, maailmaan. Inhimillisessä soundissa on parempi tunne. Olemme aina niin myötäileväisiä! Maailmaa kiertäessä saunaan ei pääse halutessaan. Alastomuutta ei kuvata lainkaan eroottisena, vaan isät, äidit, tyttäret, pojat ja mahdolliset vieraat rauhoittuvat löylyssä sulassa sovussa. 51. Gallen-Kallela maalasi teoksen kokemustensa ja muistikuviensa perusteella, eli kyseessä on mielikuvituksellinen joskin varsin arkinen tilanne. Lemminkäisen äiti, 1897 Kalevala on molemmille haastatelluille tuttu teos, mutta Gallen-Kallelan Kalevala-aiheiset teokset eivät. Minkälaisena koti-ikävä noin muuten ilmenee. Toisaalta, jos minulla olisi normaali työ, en kokisi kotia varmaankaan samalla lailla kuin nyt. Hän ei ole myöskään pilkunviilaaja, eli epätäydellisyyksiä voi jäädä, kunhan fiilistä löytyy. Linnuthan ovat olleet mystisiä ja kiinnostavia olentoja johtuen pelkästään valtavasta kyvystään, jota myös lentämiseksi kutsutaan
Oli se silloinkin, mutta olin enimmäkseen etsijä. Johan Hegg kysyy. Kenties jokapäiväisiä tilanteita, mutta absoluuttisen ällistyttäviä. Niin. Minua häiritsee, että se on niin itsekeskeistä. Älä käsitä väärin, taiteella on voima mahdollistaa muutoksia. Rakastin kaupunkia, ja rakastan toki edelleen, mutta kun vanhenin, rakastamani kaupunki ei ollutkaan niin tärkeä, vaan tärkeämmäksi muodostui oman rauhan löytäminen. Kuka halusin olla ja kuka olin. Hänen perheensä on tapettu, ja kotiin päästyään hän surmaa myös itsensä. Helpottuuko elämä, kun löytää oman paikkansa. Vapauduttuaan hän kutsuu petokarjaa – karhuja, susia ja ilveksiä – tappamaan emäntänsä. Lemminkäinen voisi sopia hahmoksi kappaleeseemme, mutta siis sanoitko, että naisten. Kullervo jää sukujenvälisessä taistelussa orjaksi. Tälläkin kertaa voin ilokseni todeta, että pidin näkemästäni, Hegg kehaisee. Lähestulkoon vannoin etten poistu Tukholmasta. Jos näen, että konsertissa joku tuijottaa esiintymistä pienen näytön lävitse, tekisi mieli ravistella ja huutaa, että keskity siihen mitä on tekeillä! Keskitytäänpä mekin. Olemme katselleet toistasataa vuotta vanhoja maalauksia. Minkälaisena näet oman identiteettisi. Teoksessa Lemminkäisen äiti on kuolleen poikansa yllä epätoivoinen katse kasvoillaan. – Kun olin parikymppinen, kaupungissa asuminen oli tärkeintä. – Kuvataide ei kenties ole niin tärkeää nykypolville, koska otamme kuvia kaikesta. Taiteilija kertoi äidilleen sekä surullisia että kamalia tarinoita saadakseen autenttisen ilmeen. Mutta… Aivan tällaista tragediaa ei kuitenkaan tule mieleen. Gallen-Kallelan äiti kuului ruotsinkieliseen säätyläisperheeseen, jonka osaksi myös poika syntyi. – Identiteettini on paljon tärkeämpi nykyisin kuin esimerkiksi parikymppisenä tai kolmikymppisenä. Musiikin pirstaloituneella kentällä taistellaan nopeita kertakäyttöelämyksiä hamuten. Tuntuu, että ainakin Ruotsissa taiteilijat pakottavat itsensä laatikon ulkopuolelle tehdäkseen jotain spektaakkelinomaista, ja silloin se muuttuu mahtailevaksi. – Nautin esittävästä taiteesta, jossa voi nähdä vangittuja aikoja ja tilanteita historiasta. Millaiselta kierros on vaikuttanut. Kullervo petokarjoineen, 1917 Tämä on viimeinen teos jonka ääreen pysähdymme. En ollut etsijä uskonnollisessa mielessä, vaan hain paikkaani maailmassa. Taide on mielestäni maailmassa omituisessa vaiheessa. Noh, ainakin paljastui että olen hevari! Gallen-Kallelaakin voi pitää jonkin sortin etsijänä. – Minulla on joku ennakkoasenne, että tulen haukottelemaan taidemuseoon mennessäni. Pojasta tuli kuitenkin tärkeä hahmo suomalaisen identiteetin muovaamisessa. Voisiko tästä vetää johtopäätöksiä laajemminkin. – Skandinaavisessa mytologiassa on toki Loki, joka on pahansuopa ja aiheuttaa paljon ongelmia. – Jomsvikingin päähenkilöllähän on elämänsä nainen, josta hän ei tahdo luopua, joten hän ryhtyy sotimaan voittaakseen hänet takaisin. Minkälaisena koette kuvataiteen nykypäivänä. Etsin kuka olen, ja asteittain se löytyi. Gallen-Kallelan oma äiti toimi mallina. Hän vaihtoi syntymänimensä 42-vuotiaana sen suomennettuun versioon, jollaisena sen nyt tunnemme. Tässä teoksessa on Kullervo, joka on traaginen hahmo Kalevalasta. – Jos tekisin tuon äidilleni, hän käskisi pitää turpani kiinni ja häipyisi. – Ei välttämättä. Hän kuvasi boheemielämää, mutta pikkuhiljaa hänen mielenkiintonsa siirtyi kohti suomalaista luontoa ja Kalevalan myyttejä. Minulla oli idea, mutta kun on nuori, ei voi olla varma, onko siinä järkeä. Tämä kuulostaa erittäin suomalaiselta! 52. Odin uhraa itsensä. Gallen-Kallela oli siis ikäluokkaanne tuolloin. Sen sijaan että ottaisi merkityksellisiä kuvia, tässä on selfie minusta tämän taulun edessä, tässä se mitä söin, tässä mitä paskansin
Musiikki heittelehti niiden välillä. Jari Korhonen: – Ilmava mutta haastava kokonaisuus. Maarit Mattila: – Tykkään tällaisista viikinkiteemoista, eikä levy ollut liian räimettä makuuni. Odotan, että pääsen lukemaan sanoituksia. Vaatii toisen kuuntelukerran, mutta jalka lähti polkemaan jo ekalla. Täytyy kyllä kuunnella pari kertaa uudelleen, siis positiivisessa mielessä tämä. Samoin yhden biisin jouset ja jotkut vaskisoittimet yllättivät. Yhteiskuvien ja nimmarointien jälkeen Infernon verkkosivujen kilpailussa arvotut voittajat istahtivat alas kuuntelemaan Jomsvikingin alusta loppuun. Taattua samaa kamaa, ei negatiivisessa mielessä vaan taattua Amon Amarth -laatua. Hyvä kokonaisuus ja paljon uusia juttuja, jätkät ovat menneet eteenpäin. Levyllä ei ollut heikkouksia ja biisit toiminevat varmasti myös livenä. Kymmenen suomalaisfania sai harvinaislaatuisen tilaisuuden kuulla albumi (yhtyeen jäsenet ja levy-yhtiöväki pois lukien) ensimmäisenä maailmassa. En malta odottaa, että saan levyn kotiin ja pääsen rauhassa kuuntelemaan sitä kuulokkeilla keskittyneesti. Tomi Jäderholm: – Albumista tuli mieleen sekä vanhan että uudehkon Amon Amarthin tyylit. Ennemminkin tarkkailen uteliaana, millaisia reaktiota kukin kappale herättää, solisti Johan Hegg kommentoi ennen Helsingissä järjestettyä kuuntelutilaisuutta. Mainitaan nyt se Dorokin. – USKOMME levyyn, joten fanien mielipiteet eivät jännitä. Levy pisti hymyilyttämään, eli aiheutti tunteita, mikä on tietenkin hyvä juttu. Ja todellakin yllätyin naislaulusta. Heidi Jalonen: – Jäi sellainen olo, ettei jätkät yrittäneet keksiä fillaria uudelleen. Viimeisten sävelten hiljetessä tenttasimme, miltä levy vaikutti. Aukeaa varmasti paremmin lyriikoiden kanssa, koska kyseessä on kuitenkin teema-albumi. Matti Siekkinen: – Tunnistin Amon Amarthiksi, mutta kaikessa tuntui olevan uusi ote koko hommaan, uusia elementtejä. Oli jännä, että sen tunnisti heti konseptialbumiksi, vaikka siitä ei ollutkaan tietoa etukäteen. Mielestäni löysin sieltä myös System of a Downia, mutta ei se sitten vissiin ollutkaan... Mikko Frisk: – Käytiinkin naislaulut jo läpi. Ei tuntunut olevan sellaisia suoranaisia ultimate-huudatusbiisejä, mitä aiemmilla levyillä on ollut. Mahtava yllätys, että ylipäänsä on naislaulua Amon Amarthin levyllä. Kuulosti muutenkin hyvältä ja varmasti sen kuin paranee lisäkuuntelukerroilla. JU K K A H Ä T IN E N 53. Claudia Pakalén: – Oli hyvä, ei pahaa sanottavaa! Jomsviking faniraadin ruodittavana Amon Amarthin Jomsviking ilmestyy 25. Minttu Kosama: – Se oli erilainen levy tällä kertaa. Mika Mulari: – Hyvältä kuulosti, naislaulu erittäin iso plussa. maaliskuuta, ja tätä lukiessasi esimakua on annettu luultavasti parin singlebiisin voimin. Joni Vehviläinen: – Erittäin hyvä kokonaisuus, hyvä albumi, ja myös minä yllätyin naislaulusta
– Minulla on sieltä pelkästään hyviä muistoja. Minuun iski välittömästi tunne, että tätä minunkin on tehtävä: vapauttaa sitä samaa energiaa ja intohimoa. – Myöhemmin kuuntelin Stiff Little Fingersin lisäksi myös Clashiä, Motörheadiä ja Ramonesia. Warwickin vierailu kitaristin ominaisuudessa PÖLKYLLÄ Ricky Warwickin taival on käynyt Pohjois-Irlannista Skotlannin ja Lontoon kautta Los Angelesiin. Muistui mieleen, että niin, silloinkin pommi räjähti kadulla vain 50 metrin päässä meistä. Mutta otimme siitä vähästä ilon irti. Valehtelisin, jos väittäisin, että minulla oli jotenkin surkea lapsuus. Mihinkään ei ollut lupa mennä, eikä missään tuntunut tapahtuvan mitään kivaa. Se oli vain hyväksyttävä. Halusin jotain, johon pystyin samastumaan. Tämä kuulostaa sikäli oudolta, että mies itse on pitänyt itseään pesunkestävänä punkkarina. Se oli musaa, johon ensinnä rakastuin. Silloin vasta iskee tajuntaan, että olihan muuten outo lapsuus. Mutta sitten näin Belfastissa Stiff Little Fingersin, ja se oli siinä. Ei ollut hengailumestoja tai soittopaikkoja. Minulla on kaksi isosiskoa, jotka olivat rockin perään, etenkin David Bowien – rauha hänen sielulleen – ja Thin Lizzyn. Halusin bändiin, jossa olisi asennetta, kiukkua, energiaa, intohimoa ja sielua – jotain merkityksellistä. – Kerran punkkari, aina punkkari. – Vasta kun muutin pois, tajusin että aika sekopäisessä paikassa sitä tulikin asuttua. Rakastin näiden lisäksi myös Rory Gallagheria. Kun miettii, millaista aikaa tuossa maailmankolkassa on takavuosina eletty, miehen nuoruus ei ollut normaaleimmasta päästä. Pääetappeina ovat olleet 1990-luvun alussa juhlinut hard rock -jyrä The Almighty ja Thin Lizzyn nykyinkarnaatiosta muodostunut Black Star Riders. Pommien räjähtäminen, ulkonaliikkumiskiellot, sotilaiden partiointi kaduilla, mellakointi, ampumiset ja kaikki tuo oli minulle ainoa kasvuympäristö. Nuorena on muutenkin peloton. TEKSTI ANTTI LUUKKANEN KUVAT ROBERT JOHN Ylösnoussut lainsuojaton 54. N ykyään Ricky Warwick asuu perheensä kanssa Los Angelesissa, mutta lähtökohdat rockuran käynnistämiseen olivat vaatimattomammat. Kun Warwick oli jo päässyt maistamaan rockelämän euforiaa, hänelle tarjoutui tilaisuus soittaa itsekin Stiff Little Fingersin riveissä. Kaikkivaltias punkkari Ricky Warwickin bändit ovat olleet helpoiten määriteltävissä hard rockiksi. Se opetti nöyräksi. Kun syntyy johonkin paikkaan, ei tiedä muusta. Ei mimmien pokaaminen Sunset Stripillä ollut minun arkipäivääni. Se tuntuu aivan normaalilta. – Totta kai vanhempani yrittivät suojella meitä siltä kaikelta, mikä tuntui silloin rankalta kasvatukselta. En ollut oikein koskaan metallin perään. Warwick syntyi Newtownardsissa, pohjoisirlantilaisessa pikkukaupungissa pian 50 vuotta sitten. Ja he lauloivat asioista, joista tiesin: Belfastista, elämästä siellä ja sen vaikeuksista. Se muutti elämäni. Pystyin samastumaan kaikkeen, mistä Jake Burns lauloi. Tällä hetkellä rilluvuosistaan kunnialla selvinnyttä musikanttia työllistää sooloura
– Kävi ilmi, että Jake Burns ja bändin silloinen kitaristi Henry Cluney olivat The Almightyn faneja. Levytyssopimus irtosi vuoden sisään. Nyt olen käynyt vetämässä sen kolme tai neljä kertaa. – Opin silloin, miten homma toimi. Bussissa istuessa mietin, että The Almighty on kyllä niin reteä nimi, että jos joskus perustan oman bändin, sen on pakko olla se. on tallennettu bändin vuonna 1995 julkaistulle Pure Fingers -livealbumille. Niinpä Jake pyysi minua keikalle soittamaan heidän kanssaan Alternative Ulsterin. Miten käyttäydytään pääesiintyjän kanssa ja kuinka kiertuebussissa eletään. Soitimme Marquee-klubilla ja homma meni putkeen. Siirtotyöläisen koti-ikävä Helmikuun lopussa ilmestyy tähän mennessä huomionarvoisin Ricky Warwick -soolotyö, kun Nuclear Blast julkaisee alun perin joukkorahoituksen avulla vuonna 2014 loppuun saatetun tupla-albumin. Ricky Warwickin tunnetuin bändi oli pitkään edellä mainittu The Almighty, joka lyötiin läjään Warwickin perheen muutettua Skotlantiin ja miehen löydettyä koulusta rockin soittamisesta kiinnostuneita kanssamuusikoita. Muutimme Lontooseen, missä oli enemmän actionia. Jo ensimmäiselle keikallemme annettiin jossain lehdessä viisi tähteä viidestä. The Almighty oli vielä tuolloin kukoistaneen hard rock -lehdistön lempilapsi, ja bändi oppi nopeasti käyttäytymään odotusten mukaisesti. – New Model Army -pesti loppui ihan hyvässä hengessä ja käynnistelin omaa juttuani. The Cultin Electric oli juuri ilmestynyt, Guns N’ Roses alkoi olla isollaan. Se sävähdyttää aina. – Istuimme kavereiden kanssa paikallisessa pubissa ja haaveilimme kiertävämme maailmaa. Rakastin sitä kaikkea! Mutta halusin perustaa oman bändin. Miksen siis voisi ottaa Sham 69 -fanitustani ja yhdistää sen Motörheadiin. Olimme nälkäisiä saavuttaaksemme kaiken mahdollisen. Joku neljä viisi vuotta sitten he soittivat Ulster Hallissa, joka oli juuri se paikka, jossa näin heidät ensi kertaa. Yhtäkkiä kaikki mistä olin unelmoinut kävi toteen. Nöyryys oli viskattu odottamaan tulevia aikoja. Levyillä kuuluu americanahenkinen amerikkalainen juurimusiikki, mutta etenkin vahva edustus vierailijaosastolla (muiden muassa Def Leppardin Joe Elliott, Therapyn Andy Cairns, vanha idoli Jake Burns) paljastaa, ettei Warwick ole unohtanut vanhojakaan kotiseutuja. Itselläni oli hyvin selkeä visio The Almightysta, miltä sen tuli kuulostaa ja näyttää. Levykauppoja oli pystyssä ihan toiseen tapaan kuin nykyään. Olisipa siistiä vetää sellaista kamaa isoilla kertosäkeillä ja raskailla riffeillä. Siihen aikaan väki todella kävi keikoilla ja osti musaa. Kun nousee heidän kanssaan lavalle 30 vuotta myöhemmin samassa paikassa, tunne on aivan mieletön. Pelastuksen tarjosi muutto naisen perässä Yhdysvaltoihin, missä mies on asunut vuodesta 2004. Siellä Warwick jatkoi edellisenä vuonna käynnistynyttä soolouraansa ja piipahti rivijäsenenä yhden albumin julkaisseessa Circus Diablo -yhtyeessä, jonka tunnetuin jäsen oli The Cult -kitaristi Billy Duffy. Mies itsekin myöntää, että tuossa vaiheessa elämä oli tuuliajolla. Ja selvästi myös punkkia. Uskoimme ehdoitta tekemiseemme. Sitä me juuri yritimme The Almightyn kanssa. Irkkuaspekti kuuluu myös levyllä. Sitä ennen hän oli kuitenkin ehtinyt treenata kiertue-elämää kelttipunkyhtye New Model Armyn riveissä. – Olimme nuoria ja ärsyttäviä, ylimielisiä ja naiiveja, mutta meillä oli myös kova työmoraali. Se oli hyvää aikaa. Havahduin, että tämähän on heviä settiä, mutta silti siinä on asennetta. Sen muodostavat rockimpi When Patsy Cline Was Crazy (and Guy Mitchell Sang the Blues) ja akustinen Hearts on Trees. PÖ LK YL LÄ 56. – Stiff Little Fingers -diggailuni ei todellakaan ollut mikään salaisuus, ja bändin tyypit lukivat haastatteluistani, kuinka tärkeitä he minulle olivat. Pitkään tuntui, että The Almighty jäisi maailmalle lähteneen muusikon suurimmaksi saavutukseksi
Väitän että minulla on nykyään hyvä työmoraali ja teen kaiken duunini perusteellisesti. – Etenkin Tattoos & Alibisin [2003] ja Belfast Confettin [2009] kohdalla. Asenne ei ollut kunnossa. Muutaman vuoden ajan vain odotin oikeita asioita tapahtuvaksi, vaikken tehnyt niiden eteen mitään. Minulla on tallella sama into kuin aina ennenkin. Tunsin tuotannon hyvin, mutta laulaakseni hänen biisejään perehdyin niihin totta kai vielä syvemmin. Kaikki haluavat kuulla biisit kuten hän ne esitti. Warwick myöntää, että aivan sellaiseen tilanteeseen tullaan tuskin koskaan pääsemään. Sitä helpotti sekin, että ei tullut mieleenikään ruveta esittämään omia tulkintojani hänen biiseistään. Odotin ihmisten koputtavan ovelleni. Se oli tietysti lämppärikiertue Whitesnaken ja Def Leppardin kanssa, eli soittoaikaakaan ei ollut kuin se 45 minuuttia, mutta niistä yhdeksästä biisistä jotka vedimme Lizzyn taisi olla vain pari kolme. – Aivan varmasti. Tästä sikisi Black Star Riders, jonka keulille Warwick luonnollisesti siirtyi. – Viime kiertueella emme soittaneet enää juurikaan Lizzyn biisejä. Mutta meillä on Scott Gorham, joka on niin merkittävä osa Thin Lizzy -soundia, että hänen myötään Lizzy-yhteys tulee aina olemaan olemassa. Jotkut yllättyivät siitä kovasti, ja yllätti se minutkin. Poden sinne jatkuvaa koti-ikävää. Aika ei ole enää pelkästään omaani. Kunnianhimoisen taiteellisen vision ja suoraselkäisen työmoraalin väliltä Warwick ottaa mieluummin jälkimmäisen. Vaikka asunkin Los Angelesissa, olen kuolemaani asti belfastilainen. Tässä pyörityksessä olet varmasti muuttunut. Olen löytänyt elämäni tarkoituksen kuuntelemalla hänen musiikkiaan. – En ole koskaan oppinut keneltäkään edesmenneeltä ihmiseltä yhtä paljon kuin Phililtä. Love Many Trust Few’tä [2005] tehdessä hengailin Nashvillessä ja tein hommia sikäläisten muusikkojen kanssa. Bändin tuotanto oli läpikotaisin tuttua jo lapsuudesta, mutta entistäkin tarkempi perehtyminen Phil Lynottin elämäntyöhön paljasti kappaleista vielä lisää ulottuvuuksia. Se on oikeasti duuni, mutta duuni jota rakastan. Mikään ei tapahdu itsestään. Itselläni homma meni vituiksi, kun fokus katosi. Hermo ihmisiin ei pala enää yhtä nopeasti. Niin kaunista, niin välitöntä.” – Se on musaa josta diggaan. Ei sillä, että haluaisimme päästä jotenkin eroon tilanteesta, ei todellakaan. Olen löytänyt rajani, tiedän mihin pystyn ja mihin en. Kun takana on neljännesvuosisadan ura, on selvää, että sen varrella on ollut pakko luottaa johonkin, että toiminta jatkuu. Sitä oli erityisen jännä tehdä. Ovelle ei koputtanut kukaan. Olin menossa silloin aivan uuteen suuntaan. Tattoos & Alibis tietysti sitäkin enemmän, koska se oli ensimmäinen sooloni. Hän oli loistava tekstittäjä. Pyrin käymään siellä kolme neljä kertaa vuodessa. – Philin biisien esittäminen oli tietysti erinomainen mahdollisuus opetella laulamaan kunnolla. Minulla on samantyyppinen intonaatio kuin Philillä, joten biisien opettelu ei ollut vaikeaa. – Syytin tilanteesta kaikkia muita paitsi itseäni, jonka syytä kaikki oli. Nyt hommat ovat hyvässä kuosissa. Vuonna 1974 Lizzyyn liittynyt kitaristi Scott Gorham halusi kuitenkin julkaista uutta materiaalia vanhan bändinsä hengessä. Ei sinun tarvitse huutaa saadakseni sanottavaasi perille. Ricky Warwickin ura näyttäytyy monin tavoin klassisena kehitystarinana, jossa menestys saapuu pohjalta ponnistaen ovista ja ikkunoista. – Olin silloin vain niin vihainen, että piti karjua. Ääneni on vanhemmiten oikeasti parantunut. Sen jälkeen kun tajusin, kuka se idiootti oikeasti on, en ole katsonut taakseni. Tähän liittyivät myös nämä pahimmat kliseet, ryyppäsin liikaa, vedin huumeita ja jouduin ylipäätään huonoon seuraan. Taisin olla siihen porukkaan tatuointieni kanssa liian lainsuojaton. Korostan aina, että laulan hänen kirjoittamiaan lauluja. Se on siis iso inspiraationlähde musiikillisesti ja yksinkertaisesti siksi kuka olen. Bändiltä on ilmestynyt kaksi verevää albumia, ja kolmannen lupaillaan olevan tulossa. Se helpotti oman ääneni löytämistä myös soolona. Muiden muassa Lynottin perikunnan toiveesta Thin Lizzy jätettiin vanhoja biisejä esittäväksi keikkabändiksi. Enää ei ole varaa olla itsekäs. En ole enää yhtä vihainen. Ilman tuuria sellainen ei olisi ollut mahdollista. Tämä vahvistui, mitä enemmän tein soolokeikkoja. Silläkin levyllä on paljon hyviä biisejä, mutta aivan liian vähän omaa panostani. – Pitää olla valmis tekemään töitä missä olosuhteissa tahansa. Kyllähän minut on niin kasvatettukin. Ridersin ja Thin Lizzyn symbioosi on kiehtova siksi, että Black Star Riders on selkeä jatkumo Thin Lizzylle, mutta ilmiselvä tarkoitus on silti seistä omilla jaloillaan. Niin kaunista, niin välitöntä. Se on tietysti seurausta jo perheenkin perustamisesta. Toisaalta diggaan myös americanasta ja tarinankerrontakulttuurista muutenkin, Steve Earlestä, Bob Dylanista ja Bruce Springsteenistä. Tajusin, että minulla on ääni, jota voin käyttää muutenkin. ”En ole koskaan oppinut keneltäkään edesmenneeltä ihmiseltä yhtä paljon kuin Phil Lynottilta. Hän oli loistava tekstittäjä. Olen paljon paremmin sinut itseni kanssa kuin 25 vuotta sitten. 57. Tajuan että pitkästä urasta pitää olla onnellinen. Minulla on vielä paljon tekemistä musahommissa. – Belfast Confetti edustaa ehdottomasti enemmän minua. Ja tietysti minulla on siellä yhä paljon ystäviä. En ikinä väittäisi, että minäkin olisin pystynyt tekemään ne. – Ne ovat hienoja kappaleita ja aina Philin. Ennen viimeisintä tuplasooloa Warwickilta on ilmestynyt reilun kymmenen vuoden säteellä kolme muuta soolotyötä. Minun hommani on vain pitää ne kappaleet hengissä. Paluu isompiin ympyröihin tapahtui, kun Warwickia kysyttiin nykymuotoisen Thin Lizzyn keulille. En ollut aivan varma, pystyisinkö siihen. – Olen nykyään suvaitsevaisempi ja kärsivällisempi. Tein biisit, soitin ne akustisella kitaralla ja lauloin. Ja myös irlantilaisuus on tietysti meitä yhdistävä tekijä. Se oli hyvä testi nähdä, kuinka hyvin Black Star Riders on pärjännyt. Joo, totta kai ne tulevat aina olemaan olemassa, esitin minä niitä tai en, mutta että ihmisillä on mahdollisuus kuulla ne myös livenä. Yritin tehdä levyä sikäläisten ehdoilla ja tajusin, ettei se sovi minulle. Aivan yhtä varmasti tulee syöksylasku pohjamutiin ja taas nousu pikkuhiljaa ylöspäin. Eikä puhelin soinut. Siitä huolimatta työn eteen täytyy nähdä oikeasti vaivaa. En ota enää mitään itsestäänselvyytenä. Haluamme vain, että menemme eteenpäin omana itsenämme. Olen löytänyt elämäni tarkoituksen kuuntelemalla Philin musiikkia. Kun käynnistelin soolouraani 2002, Joe Elliott kehotti, että laula nyt hyvä mies kunnolla. Musiikillinen vihanhallintakurssi Tuoreilla sooloilla esittäytyy sikälikin muuttunut Ricky Warwick, että miehen ulosanti on loiventunut The Almightyn karjunnasta sävykkääksi, elämän kivikkoisen polun varrelta poimituksi uskottavaksi tulkinnaksi. Sen pitäisi kyllä muuttaa ihan jokaista. Pitää keskittyä ja nähdä omat tavoitteensa. Olen nykyään sinut lauluääneni kanssa. Hän sanoo, että niillekin on vuodatettu sydänverta
Mykkäkoulu aavikolla KARMA TO BURN Almost Heathen TEE PEE 2001 TEKSTI KIMMO K. Karma to Burnin (tuttujen kesken K2B) kolmoslevy on tällaisen leiman kuitenkin saanut, vaikkakin se on lätkäisty levyyn vihtahousutematiikalla ja mystiikalla temppuilevaan kansitaiteen vuoksi. Vuoden 1997 Karma to Burn -debyytille laulut ympättiin levylafkan painostuksesta. Vuonna 2012 bändi teki kuin oman integriteettinsä vuoksi esikoislevystään (liki täyden) instrumentaaliversion, Slight Reprisen. Sitten levy nappasi mukaansa, ilman sen kummempia vetonauloja tai erikoisuuksia. KOSKINEN 58. KARMA to Burn ajautui vuonna 2002 tauolle, mutta palasi 2009 kuvioihin ja on ollut viime vuodet varsin aktiivinen. Vaan ei Karma to Burn, juuri instrumentaalisuutensa takia. Almost Heathenillä toimii täysillä. Nimenomaan pakottomuus ja ennakkoluulottomuus tekevät yhtyeestä mainion; sitä kuunnellessa voi hyvin kuvitella itsensä treenikämpän uumeniin seuraamaan kolmikon kivenkovaa jammailua. Wild Wonderful Purgatory -kakkoslevylle (1999) yhtyeen primus motor, kitaristi William Mecum, vaihtoi rytmiryhmän ja piti päänsä jättämällä laulut pois, ja johan toimi. Siinä näätämäinen papinkuikelo mesoaa piplia tanassa oudon symboliikan värittämän surrealistisen maiseman keskellä. Toisaalta meno kuulostaa siltä kuin bändi jammailisi keskenään ja soittaisi itselleen, omaksi riemukseen ja itseään miellyttääkseen. Yhtye on antanut muutenkin myönnytyksiä instrumentaalisuudesta, tuoreilla levyillä kun on laulettujakin raitoja. Yhdenlainen ympyrä sulkeutui, kun (Waltz of the) Playboy Pallbearers -biisiin saatiin uusien sanojen, laulumelodioiden ja Two Times -nimen lisäksi lauluun Kyuss-mies John Garcia, jota harkittiin debyytin laulajaksi alun perinkin. Totutusti tarttumapintana toimivien laulumelodioiden tai sanojen puuttuminen luo yhtyeen ulosannin ympärille helposti lähestyttävän maanläheisyyden tunnun. Levyn biisit surraavatkin eri kiertoradalla kuin tavallisesti. Sovitukset ovat sujuvia, mutta vaikka biiseissä tapahtuu koko ajan, kappaleet etenevät luontevasti alusta loppuun ilman teknistä briljeerausta. Vaikka levy on ihan asiallinen, ainakaan yhtyeen itsensä mielestä se ei toiminut. Homma etenee jyhkeästi moukuvien rumpujen, murean basson ja parin sopivasti särötetyn, fuzzilla silatun kitararaidan voimin. Kyussin muhevimmat huuruilujamit olivat tietysti loistavia ilman lauluakin, mutta aika moni 2000-luvun taitteen stonerbuumin bändeistä teki tikusta asiaa. Koko tyylilajihan on perimmiltään helvetin tylsää, päämäärätöntä bluespoljennon louskuttamista ja Black Sabbathin jämäriffien apinointia Big Muff -pedaalit yliajolla. Mikä tärkeintä, biisit eivät laahaa tai laahustele, vaan vallalla on etukeno. Kannen takia nappasin oudon levyn aikoinaan kirjastosta mukaanikin. LÄNSIVIRGINIALAISEN trion kolmas albumi edustaa yhtyeen omaa ääntä puhtaimmillaan. Kyllä vain, instrumentaalistoner on toimiva asia. Soiton imu on vahva ja meininki mukaansatempaava. Instrumentaalistoner – miten se muka voi pelata. Almost Heathen on huippuunsa sisäsiitettyä tuppisuista luomustoneria. Almost Heathenin kappaleet jäävät päähän junnaamaan, ja Spotifyssa niitä on luukutettu satojatuhansia kertoja: levyn avaavalla 19-kipaleella on neljännesmiljoona toistoa. Bändin mykkä stonertuuttaus yksinkertaisesti toimi. Siinä kaikuvat Kyussin aavikkojyystö ja Black Sabbathin bluespohjainen riffiperimä. Laulua ei kaipaa missään vaiheessa, vaikka se kyllä sopisi biiseihin rakenteellisesti. Vaikka Almost Heathen on Karma to Burnin suurin levy, yhtyeen muukin tuotanto on ehdottomasti tutustumisen arvoista. SALAMYHKÄ POLKU PIENILLE SUURILLE LEVYILLE JOS levyn kannessa on haitallisesta sisällöstä varoittava parental advisory -tarra, sen ei heti uskoisi sisältävän instrumentaalimusiikkia. Kun huomion keskipisteeksi asettuva laulu ei ole tekosyynä jättää tekemättä biisejä, riffien on pakko olla kiinnostavia. Koko katalogia tarkastellessa nousee hämmästeltäväksi bändin uskomaton taito kaivaa hyvää meininkiä ja siistejä juttuja aavikkorockin kuivasta maaperästä vuosikausia sen jälkeen, kun koko desert/stoner rock oli julistettu musiikkikartan kuolleeksi vyöhykkeeksi. KARMA to Burn nimeää instrumentaalibiisinsä numeroin, tekojärjestyksessä. Almost Heathenin kappaleet 19, 38, 34, 37, 39, 36, 33, 35, 5 ja 40 ovat riffin ja grooven synteesiä parhaimmillaan
Kysy lisää kuinka tavoittaa 500 000 aktiivista tapahtumakävijää.. TAVOITA FESTAREISTA JA MUISTA TAPAHTUMISTA KIINNOSTUNEET KULUTTAJAT HELPOSTI JA TEHOKKAASTI PRINTISSÄ + + VERKOSSA MOBIILISSA OLE YHTEYDESSÄ: ilmoitusmyynti@popmedia.fi POP MEDIAN kohderyhmä paketeista löytyy ratkaisu jokaisen tapahtuman budjettiin
WWW.ROOMESCAPE.FI H E L S I N K I ON NYT AVATTU ISO-ROBALLE! VARAA HUONE OSOITTEESTA HELSINKI TAMPERE LAHTI ROVANIEMI RoomEscape_HKI_225x297mm.indd 1 4.2.2016 10.18
Levy elää jatkuvasti; riehuu oikean paikan tullen, mutta muistaa myös hengittää parhaansa mukaan. Jätkät ovat palanneet pienen harhailun jälkeen niin sanotusti ruotuun, ja Grey Heavens on jälleen osoitus siitä, että bändi osaa nostaa profiiliaan juuri oikean tilanteen tullen. Tämän levyn myötä on mukavaa toivottaa Omnium Gatherum takaisin omalle paikalleen progevivahteisen melodeathin kärkikahinoihin – mikäli bändi nyt on sieltä koskaan oikeasti mihinkään kadonnutkaan. Edellinen Beyond-albumi (2013) osoittautui näissä korvissa kevyeksi pettymykseksi. Joni Juutilainen Värit paletissa Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa JA R I H E IN O ARVIOT 61. Tämä on merkki poikkeuksellisesta tyylitajusta ja terveestä itsevarmuudesta. Grey Heavens on reippaimmillaan varsinaista iskumelodioiden ilotulitusta, ja kuten bändille tyypillistä, porukka ei sorru missään vaiheessa liialliseen mässäilyyn tai tilutteluun. Kymmenbiisisen levyn kappaleet soljuvat läpi nautinnollisissa merkeissä, ja tuntuu pitkästä aikaa siltä, että sekä kuulijalla että bändillä on hyvä olla. Tätä edeltävällä New World Shadowsilla (2011) bändi riivasi itsestään esiin tuottajamestari Dan Swanön tuella niin tiukan paketin melodista ärinämetallijuhlaa, että oli hankala kuvitella yhtyeen pääsevän enää samalle tasolle. Kuvitelma on osoittautunut tähän asti todeksi, vaikka mistään musiikillisesta kriisistä on turha puhua. Jarmo Pikan rumpalointi tuntuu painavammalta kuin aikoihin, ja Jukka Pelkosen omaperäinen räyhääminen kuulostaa useissa paikoin jopa uhkaavalta! Kappaleista on jälleen hankala nostaa esiin yksittäisiä helmiä, mutta erityismaininnat on annettava In Flames -pastissiksi haukutulle (mitä melodeathbändiä nyt ei olisi heihin verrattu?) Skylinelle, järjettömän komealle Ophidian Sunriselle ja mukavasti räimivälle päätösbiisi Storm Frontille. Yhtyeen taivalta ja kehitysprosessia on ollut monella tapaa mielenkiintoista seurata. Muusikot kyllä tietävät mitä tekevät, eikä heillä ole tarvetta alleviivata kovaa taitotasoaan. Mikäli Grey Heavensiä olisi kuvailtava yhdellä adjektiivilla, sana olisi ehdottomasti ”dynaaminen”. Oman silauksensa yhtyeen ainutlaatuisuuteen tuo sekin, että vuoden 2003 Spirits and August Light -esikoisesta on värikäs matka uuteen Grey Heavensiin. Jatkuvasti juustoisempia ja pehmeämpiä melodiakulkuja ilmaisuunsa ujuttava sekstetti taistelee uhkaavia pälvikaljuja ja orastavia kaljamahoja vastaan humoristisesti nimetyn adult oriented death metalinsa voimin ja kuulostaa olevan odotettua napakammassa iskussa. Omnium Gatherum on parhaimmillaan riemastuttava ja mukaansatempaava yhtye, ja tällä kertaa bändi ymmärtää käyttää hyväksi parhaita avujaan. Levyn nimestä saattaisi päätellä, että Omnium Gatherum on kadottanut paletistaan värit, mutta tämä ei pidä missään nimessä paikkaansa. OMNIUM GATHERUM Grey Heavens LIFEFORCE Kun puhutaan melodisesta death metalista, harvalla bändillä on lätkäistä pöytään yhtä tasokasta levytyshistoriaa kuin kotkalaisella Omnium Gatherumilla. Jo avauskappale The Pit tykittelee täysin eri otteilla kuin turhankin pumpuliseksi ja joiltain osin jopa flegmaattiseksi osoittautunut Beyond. Riffeistä löytyy rouheutta, melodioista koukkua
Jokin musiikin selittämätön ydin tästä kuitenkin puuttuu. Lakisotkujen päätteeksi Entombed A.D. Oikeasti, jos joku osaa selittää tämän mysteerin allekirjoittaneelle, saa ottaa yhteyttä Infernon toimitukseen ja avata tyhmemmälle. Ei tämä ehkä ole metallihistorian originelleinta tavaraa, mutta biisit potkivat kivasti ja tuovat samaan aikaan sopivasti päänvaivaa, kun sointukulkuja ja rytmikiertoja yrittää seurailla yhtään tarkemmin. Koska Nefas hoiti bändissä solistin tointa, lauluja on käynyt vetämässä aimo liuta tunnettuja alan tekijöitä. Herkullisen syväviritteiset kitarat, jännittävät rytmitykset, kompleksit riffit, loistavat muusikot, mukavan laaja-alainen laulaja, joka pystyy sekä soljuviin puhtaisiin että aggressiivisiin ärinöihin, kaikki löytyy. Rotting Christ on ehtinyt kulkea pitkän tien, miksi onkin hienoa nähdä, että laatu pysyy korkealla. Jotkut voivat olla sitä mieltä, että bändin olisi pitänyt vaipua Nefasin kuoltua saman tien maan alle. Kappaleista pisimmät pitävät tiukimmin otteessaan. Miehen muistoksi on nyt käsillä yhtyeen joutsenlaulu. Aivan niin hittipitoista hakkaamista Aldar Rök ei kuitenkaan ole, vaan läheisempi sukulaisuus ARVIOT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 62. Parhaimmillaan nämä elementit nostavatkin mieleen menneiden vuosikymmenten tv-sarjojen ja elokuvien tunnelmia. Elementit ovat toki 70-luvun progehtavilta esihevilevyiltä tuttuja, mutta Hällas sotkee kuluneet palikat kiinnostaviin kasoihin. Tunnelma muistuttelee Witchcraft-levyjen kevyemmistä hetkistä, ja tietysti Novemberin kaltaisista oikeista alkulähteistä. Helvetistäkö minä tiedän miksi. Mikä siinä sitten on, että genren bändit onnistuvat järjestään tiristämään teoriassa täydellisistä aineksista ulos kaiken sielun. Olkoonkin, että nyt nimitellään huutolaista. Nyt taputellaan rutiininomaisesti rööki suupielessä pepulle, toisella kädellä Dagens Nyheteriä selaillen. Näyttää ja kuulostaa 70-luvulta. ??????. Kokonaisuus on silti erikoisella tavalla murheellinen ja paikoin jopa kaunis, kuten vaikkapa The Bastionin lyhyt soolo tai In Adorationin puhallinsoittimet osoittavat. Vastapainona kuullaan toki myös määrätietoisen tanakalla kompilla marssivaa robottiarmeijaa. Huutolaispoika on oppinut isäntäperheen tavoille, mutta herkkukaapin avain on visusti piilossa. Yhtye, jonka puikkoja ohjaili visionääri, rumpali ja pääasiallinen sävelnikkari Nicke Andersson. Mielestäni lopetus on kuitenkin perinteisen rehti, vaikkei tarjoakaan täyttä tulikivenkatkua. Eeppiset biisirakenteet, tarttuvat Thin Lizzy -kitarat, pehmeästi surisevat synteettisaattorimausteet, omalaatuisen surumielinen laulusoundi ja hevilevyksi harvinaisen pehmeät tuotantoarvot erottavat Hällasin massasta. -nimeä tottelevassa retkueessa on alkuperäisjäsenistöä vain solistinsa. ??. Kotimaisen Coraxon esikoispitkä onkin Scorngrainin ja Shade Empiren ystäville varmasti tarkastamisen arvoinen tapaus. Miehen möräkkä, pintamiksattu ääntely tulee kajareista iholle ja on ehdottomasti Dead Dawnin parhaita puolia. Tyynen tehtävänä on kuitenkin pohjustaa myrskyä, jonka runkona toimii keskitempoinen ja osin myös melankolisin tunnelmin sävytetty tieteen, teollisuuden ja elektroniikan vahvistama riffirunttaus. Bändiltä on totuttu kuulemaan mainion suuri-ilmeistä synkistelyä ja palvontaa, mutta nyt ollaan kirjaimellisesti rituaalien äärellä. Kahdennellatoista albumillaan bändi ei kuulosta miltään muulta kuin itseltään. Se edustaa karskia ja rujoa mustaa metallia erittäin norjalaisittain, siis talvea, pimeitä metsiä, saatanallisuutta ja kansallismytologiaa. ?????. Rakkaalla lapsella, rumallakin, kuuluu olla lempinimi. Eetu Järvisalo TEXTURES Phenotype NUCLEAR BLAST Jos ei tiedä raskaan musiikin saralla paljon mitään hienompaa kuin Meshuggahin hallittu kaaos ja Porcupine Treen viimeisten vuosien koskettava ja monialainen nykyproge, djent on kai Se Genre, jossa pitäisi olla kaikki, mitä vuoden 2016 uudelta musiikilta voi kaivata. Sävellykset on sorvattu monista kieroista riffeistä, black’n’roll-tamppauksesta ja raa’an alkukantaisesta paiskonnasta. Nimekkäimmät näistä ovat Nocturno Culto, Niklas Kvarforth, Hoest ja Nattefrost. Dead Dawn CENTURY MEDIA Päätoimittaja nimitti yhtyettä Ensioksi. Oli vain yksi Enska. Paperilla Hällas on helppo ohittaa taas yhtenä tyylikkäänä mutta tylsähkönä retrohippiretkueena. Jäljestä huokuvat ammattitaito, osaaminen ja omistautunut palo, mille on pakko antaa isosti tunnustusta, jälleen kerran. Nurinaa tuleekin lähinnä siitä, että tätä olisi mieluusti kuunnellut pidempäänkin. Sarvituopit ilmassa ja kirveet tanassa tahkotaan folkvaikutteista, death-henkistä viikinkimetallia, jossa on vähemmän yllättäen kuultavissa esimerkiksi Amon Amarthin kaikuja. Samalla vierailijoiden määrä valitettavasti sirpaloittaa hieman levyn yleisilmettä. Täten levyä voisikin luonnehtia eräänlaiseksi teema-albumiksi. Entombedilta tuli joskus ne murevimmat rallit, se viskeli tarttuvimmat persläpsyt. Vaikka jotkin lisät ja rakenteet aiheuttavat pientä kummastelua ja päänpyöritystä, ulosanti on monilta osin rikkaasti ja ajatuksellisesti kulkevaa. Ville Pirinen VANIR Aldar Rök MIGHTY Tanskalaiset viikingit hyökkäävät kimppuun neljännellä pitkäsoitollaan. Ajoittain oikein erittäin. Rankimmillaan Neptune lähentelee äärimmäisemmän metallin taajuuksia, ja laulu on tasaisen ärhäkkää rääkymistä. Kuten ovat hienoja myös, yllättävää kyllä, viljalti esitellyt melodiset osuudet. Taakka on musiikkiaankin raskaampi. Puolet albumin kappaleista on Nefasin ja loput kitaristi Enziferin tekemiä. Lars-Göran Petrovin suoritusta ei uskalla mennä tuomaroimaan. Salla Harjula HÄLLAS Hällas THE SIGN Ruotsalaiset viiksekkäät liimatukat soittavat vanhakantaista hard rockia. Death metaliin uuden tyylisuunnan määritelleen soundin kuorruttivat kitaristit Uffe Cederlund ja Alex Hellid. Tämä on kunnioitettava teko ja kertoo jotain Urgehalin arvostuksesta. Todellista vaaraa ja iskevyyttä löytyy kuitenkin vain parista kappaleesta muun massan jäädessä auttamatta vaille sen suurempia kiinnekohtia. ROTTING CHRIST Rituals SEASON OF MIST Themis ja Sakis Tolisin luotsaama kreikkalaispuurtaja on ehtinyt levyttää ja kokeilla pitkän uransa aikana monenmoista. Materiaali on ilmeeltään lähellä ???. Parhaiten levy onnistuu atmosfäärinsä hengellisyydessä. Biisit hyökkäävät päälle lujasti ja sisältävät kaikki norjalaisen black metalin temput tämän päivän muottiin painettuna. Se oli Entombed Tukholmasta. -edellisalbumin (2013) tummuutta. Textures on nimensä mukaisella monikerroksisella materiaalillaan genren nousevia tähtiä. Tehokkaan simppeli jyräys saa tuekseen konemaisen kylmää soundia ja koskettimien salamyhkäistä kuviointia, joka kelpaisi osin vaikkapa X-Filesin kohtausten taustalle. Tomi Pohto CORAXO Neptune MASSACRE Rauhoittavasti liplattava intro, eteerinen mielikuva merellä kelluvasta paratiisista, ei ole huonoin mahdollinen ensivaikutelma. Coraxon käyttämillä aseilla on ammuttu jo monissa sodissa, eikä levyltä nouse esiin välittömästi otsaan käyviä tappolaakeja. 24 minuuttia sisältää vain neljä biisiä. 2000-luvulla yhtye on viihtynyt darkin, gothicin ja black metalin muodostamassa kolmivyyhdessä. Tämän tittelin alla julkaistaan jo toinen albumi musiikkia, jossa kuuluvat tutut kaiut uljaasta menneisyydestä. Riffien taakse ahdettu väripaletti on kuitenkin sen verran viehättävä ja toteutus muutoinkin kohdillaan, että jotain tässä tehdään oikein. Tarttuvuudessa löytyy ja melodioissa puhutellaan. Eikä tässä voi olla vertailematta. Ohittaminen on kuitenkin erehdys, sillä bändin 24-minuuttinen debyyttilevy edustaa helposti ruotsiretroilun kiinnostavinta laitaa. Kari Koskinen URGEHAL Aeons of Sodom SEASON OF MIST 1990-luvun alussa uransa aloittanut arvostettu norjalaiskollektiivi koki äkillisen lopun, kun sen päämies Trondr Nefas menehtyi vuonna 2012. Aggressio ei tunnu koskaan aivan todelliselta, melodiat eivät koskaan tunkeudu ihan sydämeen asti eivätkä ylitsehyökyvät, korvakanavaan vyöryvät äänivallit koskaan tempaa mukaansa täysin vastustamattomasti. Eetu Järvisalo ENTOMBED A.D. Näitähän länsinaapurista pukkaa. On vain niin, ettei näitäkään kappaleita jaksaisi kuunnella millään kaikuina. Jokainen kappale sisältää pauhun ja pasuunan saattelemana ylistävää, salaperäistä kumartelua muinaisjumalille. Yhtyeessä on aina riemastuttanut sen monisyisen omintakeinen luovuus, eikä loppua näy. Bändin uusin on ihan hyvä. Ne tuovat kirpsakan tuulahduksen sille ruotsikuoloriffien ullakolle, josta nämä biisit on kyörätty
Tällaisella kamalla ei vain tehdä nykyään tähtiä. Ne johtivat ehkä hieman harhaan. Kamppailu tarvitsisi kuitenkin vielä lisäannoksen uhmakkuutta, jotta viikinkimelske nousisi A-luokkaan. Melodioiden taustalla olevat sointurakennelmat ovat entistä majesteettisempia. Vaikka muusikot ovat kaikki äärimmäisen taidokkaita ja taipuisia progeprojektien vakitekijöitä, levy on enemmän ajattoman klassista rockia. Örinä ei ole matalinta mahdollista, enemmänkin korkeampaa ärinäosastoa. Traitor, Hounds at Ya Back ja Hymn to Dionysos esimerkiksi todistavat, että yhtyeellä on edelleen taito tehdä iskeviä ja raakoja kappaleita, jotka eivät kaihda myösAMORAL In Sequence IMPERIAL CASSETTE Helsinkiläinen Amoral laajeni viime vuonna kuusimiehiseksi, kun Niko Kalliojärvi palasi yhtyeeseen – tällä kertaa soittamaan murinalaulamisen lisäksi kolmatta kitaraa. Kokoonpanoongelmilla on luultavasti jotain tekemistä asian kanssa. Muutokset näyttävät vahvistaneen yhtyettä entisestään, sillä täydellisyyttä hiponeen Fallen Leaves & Dead Sparrows -levyn (2014) jälkeen ollaan teoksen äärellä, josta on hyvin vaikea löytää mitään parannettavaa. Lyriikoissa on älykästä ja ajoittain vitsikästä yhteiskunnallista sanomaa, jos sellainen kiinnostaa. Päähuomion saa oikeutetusti Ari Koivusen sieluun pureutuva ääni. Se on sääli. Wildfire on nimittäin vasta bändin viides albumi. Toni Keränen V A LT T E R I H IR V O N E N ARVIOT 63. Vahva 70-lukulainen progepohjavirtaus ui läpi kaiken materiaalin, biisit on tehty pidemmän kaavan kautta eikä mikään melodia kulje helpoimman kautta, mutta niissä on samalla eleganttia ilmaa ja rehellistä vetoa. Ainoastaan Defuse the Past kulkee pelkällä örinällä, ja komeasti kulkeekin. Kylmät väreet tulevat kertosäkeen aikana valtavina aaltoina. Toisekseen, itse musiikki on jollain tavalla nykypäivään sopimattoman konstailematonta. Polveilevissa kappaleissa kuullaan Kalliojärven tulkintaa lopulta varsin maltillisissa määrin, oivana mausteena. Tässä tyylilajissa on mahdollista mennä metsään, mutta Vanir pysyy vakaasti taistelukentällä. Tami Hintikka THE MUTE GODS Do Nothing Till You Hear from Me INSIDEOUT Tämä projekti ei herätä todennäköisesti koskaan suuria aaltoja musiikkimaailmassa. Mitä enemmän levyä kuuntelee, sitä enemmän se vihjailee, että sen anti saattaa vain kasvaa kärsivällisemmällä perehtymisellä. Kappale muistuttaa muutenkin eniten alkuaikojen Amoral-materiaalia. Porukka KK Warslutin ympärillä on taas vaihtunut, mutta se ei näköjään menoa haittaa. Salla Harjula DESTRÖYER 666 Wildfire SEASON OF MIST Australian rymyryhmä on palannut keskuuteemme. In Sequenceä kuunnellessa mielessä käy välillä Opeth, välillä Tool ja lukuisat muut yhtyeet, mutta varsinkin järisyttävän kauniiden laululinjojen kohdalla yhtyeellä on täysin omaperäinen ja tunnistettava tyylinsä. Edellisen levyn arvostelussa tuli tiputeltua sellaisia vertailunimiä kuin Dream Theater, Megadeth ja Pantera. Edelleen. Rujo black/thrash on edelleen homman pääpointti, ja onhan se totta, että Deströyer 666 edustaa genren kärkipäätä. Albumi jää ehdottomasti omalle soittolistalleni tätä toivoen ja odottaen. Ei mitään kummoista korinaa, mutta toimii rapeankuivakkaana ihan hyvin. Do Nothing Till You Hear from Me on aika hieno levy. Ei sillä, etteikö kyseisten yhtyeiden vaikutusta kuulisi erityisesti riffittelyn kiemuroissa välillä tälläkin kertaa, mutta Amoral edustaa jotain paljon kuulaampaa ja ilmavampaa tyhjentyäkseen kyseisiin vertailuihin. Vanir hoitaa hommat tyylipuhtaasti ja varmuutta uhkuen. Esimerkkinä voi kuunnella vaikkapa loppupuolen Helping Handsin. Ensinnäkin, sen löytävät vain vannoutuneet progeharrastajat, koska trion muusikot soittavat leipätöikseen Steven Wilsonin ja Steve Hackettin sooloprojekteissa. Niiden keskeisenä piirteenä on herkkyyden ja raskauden äärimmäisen tunteikas risteyttäminen. Aivan napakymppi Aldar Rök ei kuitenkaan ole, vaikka sen tasavarma pakanatuuttaus saa nyökyttämään hyväksyvästi. Yksi läheinen sukulaissielu triolle on samasta tallista löytyvä Riverside, vilpittömine popvaikutteineen kaikkineen. löytyy vaikkapa King of Asgardin suunnalta. Tuplabasarien tulituella etenevät biisit aiheuttavat kautta linjan nyrkinpuintihalukkuutta. Ottaen huomioon, että yhtye on perustettu jo vuonna 1994, sen levytystahti ollut verrattain hidas. Esimerkiksi biisi Nightschool for Idiots saa lisäulottuvuuksia kekseliäistä sanoituksista. Oli miten oli, orkesteri ei ole tinkinyt ilmaisustaan, sen kummemmin hyvässä kuin pahassakaan. Piirun yli puoli tuntia kellottava levy on enimmäkseen keskitempoisesti etenevää jyräystä, johon kitarat luovat melodisia kuvioita paikoin eeppisyyttäkin hipoen
Solistin kärinä ei ole pinnassa niin kuin Darkthronen Transilvanian Hungerilla (1994), mutta rytmin sijaan tunteen ehdoilla räiskityt rivit vievät mielleyhtymiä siihen suuntaan. Lauri Kujanpää ORANSSI PAZUZU Värähtelijä SVART/20 BUCK SPIN Oranssin Pazuzun neljäs albumi ei uhraa aikaa rakenteluun loikatessaan välittömästi jonnekin Fleshpressin Pillarsin (2007) tai Dark Buddha Risingin Ritual IX:n (2008) riffikirjastojen syövereihin. Edellä mainittu norjalaislevytys on sielunveli myös hypnoottisessa tunnelmassa, mutta äänimaailman savuverho laskostuu Aluk Todolon Occult Rockin (2012) suuntaan. Entä miltä se kuulostaa. Levyn ensimmäisen puoliskon biisit jaksavatkin pitää mielenkiinnon tiukassa otteessaan, mutta pian tämän jälkeen kappaleiden yksioikoisuus ja timanttisten riffien sekä kertosäkeiden puute käy ikävästi tympimään. Etelä-Englannin miehet vääntävät tällä hetkellä parempia stygejä. Jos esimerkiksi viimeisimmät Sevendust-albumit ovat uponneet, Earthboundin kertsit voivat tehdä gutaa. Sullominen post-black-karsinaan deafheavenien joukkoon tuntuisi väkinäiseltä. Pitkistä listauksista huolimatta avausraita Saturaatio osoittaa, etBURY TOMORROW Earthbound NUCLEAR BLAST Miltä näyttää metalcore vuonna 2016. Tämä albumi on öljytty, pyöritelty ja huuhdeltu perinteisen hard rockin liemessä. Bändin enemmän vanhaan kuin uuteen koulukuntaan viittaavassa mäiskeessä on kauttaaltaan mukavan aggressiivinen ja jämäkkä ote, mikä on nykyisellään ikävän usein ennemmin studiolaitteistojen sisuksista kuin soittajien sisimmästä peräisin. Nimikkokappale nousee myös kovien kastiin. Mega WORRY BLAST Hit the Gas MIGHTY Hurraa rock’n’roll! Jos AC/DC olisi vanha perheresepti, Worry Blast olisi yhtye, jota syötäisiin kotoisasti mummolassa. Päätöskappale Tamam Shud erottuu positiivisesti tavallista puhtaammalla laululla ja bathorymaisellä otteella. Sludge tarttui kuristusotteella, doomin psykedeelinen laita opetti latomaan kerroksia kerroksen päälle, black metal kummittelee hyisellä tunnelmallaan, space rock antoi kurkata teleskoopillaan mustia aukkoja, kraut rock lupasi vapaat kädet ja ambientin mestarit unohtivat muistiinpanonsa pöydälle. Fledat kunnossa, käsivarret tatskoissa, kaljamahat tipotiessään. Tämä sveitsiläinen rokkinelikko on julkaissut toisen pitkäsoittonsa, jolta yhtyeen vaikuttajat paistavat hyvinkin vahvasti. Pasi Lehtonen T O M B A R N E S ARVIOT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 64. Hyvin vahvasti Airbournen mieleen tuova albumi on alusta loppuun silkkaa räksyttävää ja ryskyttävää rock’n’rollia. Yleensä resepti pistää vituttamaan, mutta karjuja Adam Jackson ja laulaja-kitaristi Kristan Dawson hoitavat leiviskänsä mainiosti. Tasaisen hyvää ja rosoista runttausta, josta puuttuvat varsinaiset heikkoudet. Mitään uutta ja yllättävää bändi ei tarjoa, mutta jostakin käsittämättömästä syystä kovassa nosteessa olevan Parkwayn Driven on parempi vilkuilla olan yli. Soundia voisi yrittää purkaa myös genrelokeroin. Levyn helmet sijoittuvat loppuun: For Us ja Bloodline ovat tarttuvaa tavaraa. Mikko Malm MAZE OF TERROR Ready to Kill EMPIRE Eteläamerikkalaisen ”viidakkometallin” keskeisimpiin tunnusmerkkeihin kuuluva vaivoin hanskassa pysyvä ylenpalttinen kohkaus on aina ollut sekä äärimmäisen hellyttävää että kiehtovaa. Bury Tomorrow luottaa metalcorelle tyypilliseen säkeistöt karjutaan, kertsit lauletaan -reseptiin. Tiivistettynä voisi todeta, että paljon vanhaa, vähän uutta. Tilannetta ei paranna vajaan tunnin kokonaisuuden ylimittaisuus, jota päätöskappale Giles De Rais vielä korostaa kymmenen minuutin kestollaan. Tämä ominaisuus löytyy toki myös perulaisen thrashporukan Maze of Terrorin ensimmäiseltä täyspitkältä, vaikka niin tuotanto kuin itse biisitkin sijaitsevat vasta hysteria-asteikon alkukolmanneksessa. Kyseessä on varsinainen juhlalevy, joka sopisi soimaan jokaisessa suomalaisessa ravintolassa – ainakin jossain määrin. Kohtuullisina annoksina Ready to Kill on aivan kelvollista papatusta ja räksytystä, mutta kasvunvaraa se jättää vielä melko tavalla. Kohtuullisen hyvältä, jos mittarina toimii Earthbound. Levytyksen ensikappaleen nimi kertoo kaiken oleellisen: Raised by Rock’n’Roll. kään tummanpuhuvia melodioita. Kitarariffeillä mässäillään kuin AC/ DC:n levytyksillä, ja ne toimivat kaikessa yksinkertaisuudessaan erinomaisesti. Sooloista ei ole pihistelty, ja laulaja Mat Petruccin vahva tulkinta on kuin sanakirjan kohdasta ”rocklaulaja”. Hot Blooded Woman, Hit the Gas, Born to Lose ja Gone to the Dogs suorastaan huutavat pääsyä rokkibaarien soittolistoille
Melodista death ja doom metalia on ehditty kuulla tässä maassa varsin paljon. Ei sillä, että debyytissäkään mitään suurempaa vikaa olisi, eikä tyylikään ole olennaisesti erilainen. Muiden lienee vähän vaikeampi innostua. Rumpalin haikkakäsi säpistelee neljäsosia, ja laulu on karheaa ja kuulostaa siltä kuin joku etäisesti osaava tyyppi olisi vain arvottu laulajaksi. Ignite tajuaa olla maustamatta musiikkiaan nykypäivän breakdowntai ö-virehömpötyksillä. Kuvittelepa The Offspringin Dexter Holland parhaina päivinään kertaa kaksi, niin aletaan olla jo lähellä. Menkööt nyt vaikka inhimillisyyden piikkiin, mutta norjalaisen Orkanin toinen pitkäsoitto ei ikävä kyllä kuulosta tässä ajassa kummoiselta. No, ainakin pilveä ja olutta on kulunut. Siinäpä se kuvailu ja arvostelu periaatteessa onkin. Mies puhkuu henkeä levyn jokaiseen biisiin. Totta tosiaan, Zoli Teglas laulaa acappellana kovaa ja korkealta, kunnes muu bändi kaahaa sisään. Audiovisuaalisen viestinnän perustutkinto MEDIA-ASSISTENTTI heita vuosien varrelta. Pasi Lehtonen END OF AEON Through Infant Eyes OMAKUSTANNE Aiemmin Kotkassa vaikuttanut, nykyisin Kylmiöstä tuleva End of Aeon on kotimaisella metallikentällä melko uusi tulokas. Esimerkiksi melodiakuvastosta ja solisti Sara Strömmerin lauluharmonioista kykenee löytämään lupaavan raikkaita hetkiä jo nyt. Eri asia sitten on, onko tämä kiinnostavaa tai relevanttia. Oranssi Pazuzu kuulostaa edelleen vain ja ainoastaan itseltään ja Värähtelijä sekä kunnianhimoisimmalta että luontevimmalta Pazuzualbumilta tähän mennessä. Under the Spell on selkeästi debyyttiä edistyneempi teos, mihin varmasti vaikutti kakkoskitaristi Clint Bowerin ja uuden laulajan Dan Bryantin lisääminen miehistöön. Byfrostin ja Taaken ukkoja sisältävän poppoon norskihenkinen musta metalli on liiaksi kiinni menneisyydessä. tä pelin henki on selvä. Paradoxnimisenä aloittanut ryhmä julkaisi kolme pitkäsoittoa ennen hajoamistaan vuonna 1995. Livlaus toistelee 90-luvun norsecorea ja sekoittelee mukaan sekä hieman thrashimpää että ro. Siis ihan kuin b-sarjan NWoBHM-bändit aikoinaan, eli siinä mielessä kaikki on tismalleen ok. Erillishaku 23.2.–31.5. Ja se peli on Muuttuvan labyrintin sukuinen. Mikko Malm CAULDRON In Ruin HIGH ROLLER Kanukkikopla jatkaa valitsemallaan käppähevin polulla perinnetietoisen asiallisesti mutta yllätyksettömästi. Metal Blade on päättänyt julkaista Under the Spellistä 30-vuotisjuhlapainoksen, joka on niin juhlava, että mukaan on lyöty myös debyyttilevy No Escape (1984), muutama uusi kappale sekä vanhaa demomateriaalia ja livetaltiointeja. Debyyttialbumi Ever julkaistiin vuonna 2012, ja nyt on toisen tulemisen vuoro. Biisien ainekset ovat aika köykäisiä, ja kehnohko laulu pikemminkin syö biisien vetävyyttä kuin lisää tarttuvuutta. Eetu Järvisalo HEXX Under the Spell/No Escape METAL BLADE San Franciscosta lähtöisin oleva power/speed metal -bändi Hexx aktivoitui pitkällisen horroksen jälkeen parisen vuotta sitten. Ignite veivaa hyvin, mutta bändi nojaa vahvasti Teglasin vetovoimaan. Kappalekokonaisuudet ovat kuitenkin vielä turhan häilyviä ja vailla ikimuistoisia liitoskohtia. Anna mustan savun viedä. Hexxin musiikillinen identiteetti on syntynyt selkeästi Judas Priestin ja Iron Maidenin kaltaisten klassikkoryhmien myötävaikutuksesta, vaikkei kyseessä ole mikään kopio. Kumpikin tuntuu vaalivan ilmaisussaan samankaltaista kauneuden ja karheuden liittoa. Soinnukkaan naislaulun ja matalalta murisevan miestulkinnan yhteispeli toimii, mutta jokuset tylsemmät soinnut ja toistokierrot puuduttavat. Lisäbonuksena tulee reilut nelituntinen dvd, josta löytyy kokonaisuudessaan muun muassa viimevuotinen Headbangers Open Air -veto, toissavuotinen Keep It True -keikka sekä kehnompilaatuisia bootlegeja vuosilta 1986–90. Aikalaisyhtyeistä Hexxillä on selkeästi eniten yhteneväisyyksiä Omenin kanssa. Avausraita Begin Again meinaa vetää hevipetteriltä maton alta: mikäs helkkarin Queen tämä on. Instrumentaalibiisi Delusive Serenade muistuttaa, miksi niitä tuli aikoinaan digattua usein eniten – tarjolla oli kiinnostavinta soittoa, ei tylsää laulujen vaatimaa säerakennetta vaan käänteitä ja rehvakkaampaa soitantaa. Vain hieman suoraviivaisempi ja muodoltaan raaempi. Näissä porukka on vahvimmillaan, mistä Ascension ja Ocean of Sincerity ovat hyviä esimerkkejä. Koskinen ORKAN Livlaus KARISMA/DARK ESSENCE Levyn julkaisuvuoden ei ehkä pitäisi vaikuttaa sille painettujen sävelmien arviointiin. Kaikkiaan bändi vaikuttaa sympaattisesti siltä kuin se olisi juuri ja juuri pystyväinen klaaraamaan biisinsä ja tsempannut studiossa suorituksensa vähän omien taitojensa yli. Kiehtova on myös mukana seuraava kirjanen, jossa kitaristi Dan Watson muistelee yhtyeen vaiOpiskele ammattiin OUTOKUMMUSSA Teatterija esitystekniikka valoa, ääntä, lavatekniikkaa ja erikoistehosteita Äänituotanto äänitystä, miksausta ja editointia Radioja TV-tuotanto ohjelmatyötä, videoja elokuvatuotantoa www.pkky.fi/amoo Kaikille avoin haku Yhteishaku 23.2.–15.3. Yhtyeen tyyli tuo mieleen länsinaapurimme surulähettilään Draconianin hieman pohjalle kurkottavammalla otteella. Toivottavasti jonkinlaista aktivoitumista uuden materiaalin merkeissä. Bryant oli myös huomattavasti monipuolisempi solisti kuin edeltäjänsä Dennis Manzo. Paketissa on myös nykyisen solistin Eddy Vegan laulamia livevetoja sekä ex-solisti Bryantin vuonna 2014 äänitetty kolmen kappaleen demo. Rise Againstin ja Pennywisen kaltaisten bändien fanittajille tämä on nannaa, hevipetteri jää kaipaamaan rosoa. Laajennetaan kuitenkin hiukan. Niinpä uudet yrittäjät saavat tehdä melko paljon erottuakseen edukseen. Aika näyttää, mitä Hexx-leirissä seuraavaksi tapahtuu. Cauldron ei ole huono, mutta eipä tuo kuulosta sen paremmalta kuin aiemminkaan. Perusteet ovatkin hallussa, mutta irtiottoja kaivattaisiin lisää. Jukka Hätinen IGNITE A War Against You CENTURY MEDIA Ysäriltä asti melohardcorea työstänyt Ignite julkaisee kokopitkän kymmenen vuoden tauon jälkeen. Tuloksena oli teknisempiä, aggressiivisempia kappaleita ja mutkikkaampia sovituksia. Kovimpia stygejä ovat levyn alkupään Nothing Can Stop Me ja Helmet-henkisellä riffittelyllä höystetty This Is War. Bändi vetelee kuin olisi 1982 ja studiotai soittotekniikka vielä eri kantimissa kuin nykyään. Ei huonolta, ei hyvältä, ei oikeastaan yhtään miltään. Kimmo K. Allekirjoittanut oli vähällä heittää pyyhkeen kehään, kun Queen ei kolahda millään tasolla, oli kyse kuinka legendaarisesta bändistä tahansa. Stagnaatiossa ilmeisen tarkoituksellakin pysyttelevä yhtye tekee sitä, mitä se tuntuu rakastavan, ja sen sortin diggareille hommassa on itua. Kiehtovaa materiaalia, vaikka käppäkertoimet ovat välillä hieman turhan korkealla. Melodinen raskaus ja eeppisyyden kohottaminen ovat asioita, joihin yhtyeen toivoisi keskittyvän jatkossa enemmän
Siis parhaimmillaan. Mustasti sävytetty suoraviivainen, raa’asti riipivä thrash metal rähjää enemmänkin vanhan sakurässin, Desasterin ja hieman myös Motörheadin linjoilla. Vaan ei näillä biiseillä vielä Deströyer 666:n tai kumppanien väkevyyttä tavoiteta. Alight on periaatteessa ihan hyvää rymistelyä ja fiilistelyä. Näin on asia myös Absent/Mindedin kohdalla. Syvyys ja persoonallisuus jäävät puolitiehen, vaikka mätinki kulkee sinänsä sutjakkaan nautittavasti. Nyt kun talvi on lähempänä karua syysaikaa kuin puhtaanvalkoista satumaailmaa, Agonizer-uutukainen on hyvää materiaalia saattelemaan kulkijan räntämaiseman läpi. Vuonna 2016 tulee kuitenkin miettineeksi, ettei tässä edes yritetä tehdä minkäänlaista kestävämpää vaikutusta. Albumin kolmessa pitkässä kappaleessa toistetaan pääasiassa vain paria sointua ja annetaan äänen kiertää eri tavoin. Riffit raapivat keskivertoa tarttuvampia kuvioita, mutta varsin moni niistä tuntuu turhankin tutulta. Tarjolla on raskaan äänenkierrätyksen, erittäin matalan kaiutinpörinän ja psykedeelisen painostavan järinän muodostamaa äänikuvastoa. Myös Tiptykonista tutun Victor Santuran ruuvailema äänimaailma on enemmän kuin kohdallaan, joten kaiken pitäisi olla kunnossa. Ote on suoraviivainen ja tuplabasarit saavat kyytiä jatkuvasti, mutta tympeän yksipuoliseen kaahaukseen ei onneksi sorruta. En ole itsekään täysin varma. Soitto on kaunista ja maalaa hienosti synkeitä värejään. Siltä löytyvät kaikki tyylilajin ominaispiirteet, kuten pakolliset puhesamplet, pitkäjänteinen tunnelmanrakentelu ja herkkäaistinen siirtyminen tunnelmasta toiseen. Pasi Kärkkäinen laulaa aivan helvetin hyvin ja pystyy käyttämään äänijänteitään sekä kauniisti että raskaasti. Sillä ei ole yhtään hyvää biisiä, ei yhtään tarttuvaa riffiä... Joni Juutilainen KÖRGULL THE EXTERMINATOR Reborn from the Ashes VÁN Nimestään huolimatta nämä espanjalaiset eivät nosta Voivodvaikutteitaan aivan pintaan. kimpaa vivahdetta. Levy tarjoaa 13 biisiä mestarillisesta Sentencedistä muistuttavaa sururokkia – varsinkin Sliced-niminen ralli tuo muhoslaisten musiikin mieleen vahvasti. Bändin neljänneltä pitkäsoitolta on turha etsiä omaa juttua. Coverina kiskaistu Razorin Take This Torch ei eroa bändin omasta materiaalista lainkaan. Viidennellä kuuntelukerralla on kuitenkin todettava ankea fakta: levyltä ei jää mieleen yhtään mitään. Bändin musiikki on aika lailla joko klaustrofobinen tai puhdistava kokemus, mutta itse asetun johonkin nyökyttelevään välimaastoon. Pohjalainen synkkyys on kalmansuloista. Heikko suoritus. Välillä seasta kuuluu kumeaa, ritualistista julistusta ja uhkaavaa ärinää, joka syöpyy kuulijan kuuloelimiin. Kari Koskinen SUNN O))) Kannon SOUTHERN LORD Niin kutsuttu drone metal lukeutuu tyylilajeihin, jonka funktiota moni ei välttämättä tajua. Jos jollakin on mahdollisuus nähdä yhtye livenä, kannattaa tarkastaa. Oikealla mielelläkään ei osaa aivan varmasti sanoa, kuinka paljon siitä pitää. Voi olla varma, että saa hypnoottisen ja eritoten erilaisen livekokemuksen. Tiukasti mätetty vihanpito kulkee reippaalla meiningillä. Eetu Järvisalo ELECTRIC GUITARS String Fever TARGET Kahden tanskalaisen kitarasankarin, Soren Andersenin ja Mika Vandborgin, luoma Electric Guitars on levyttänyt toisen albuminsa, josta lupaillaan räväkkää kitararokkia. Myrkyllisen halveksivalla sävyllä pistelty ärinälaulu on myös mukavan ilkeää. Alight saattaa olla mukiinmenevä valinta ihmiselle, jolle genren tukijalat (Neurosis, Isis) ovat pysytelleet etäisinä, mutta vähänkään valveutuneemmalle kuulijalle Absent/ Mindedin apinointi ja omaperäisyyden puute ovat yksinkertaisesti kyllästyttävää kuunneltavaa. Mystisen amerikkalaiskaksikon, Stephen O’Malleyn ja Greg Andersonin, ohjaama yhtye on perustettu vuonna 1998. Levyä voi kehua hyvillä mielin kaikille. Lauri Kujanpää ARVIOT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 66. The Stalkerin hieno ja yllättävä temponvaihdos osoittaa, että näitä kappaleita ei ole paketoitu aivan hutiloiden. siis ei oikeastaan mitään, mikä voisi herättää kuulijan mielenkiinnon edes alkeellisella tasolla. Teosta on hyvin vaikea lähteä pisteyttämään, sillä tällainen äänitaide ei sovellu joka mielentilaan. Herrasmiesten tavoite oli saattaa soolokitarapainotteista kappalemateriaalia rullaavan rockin sekaan. Klassikoihin verrattuna ilme on hienostuneempi ja pääosin suoraviivaisista kappalerakenteista huolimatta osin jopa miedosti kokeileva, mutta turhan siloteltu ja ohut soundi vie kappaleilta iskuvoiman. Lilith Necrobitchin erikoisesti nariseva ja kireä rääkyminen toimii edukseen, ja myös sopivasti selkeyttä ja vanhan liiton rupea sekoitteleva soundi kuulostaa hyvältä. Pahaenteisiä tunnelmia kutovat raidat luovat viimaisenkylmää maisemaa, ja vaihteluakin löytyy varsin mukavasti. Kahden kitaran äänimatot jylisevät ja tuntuvat kuulijan ydinonteloissa asti. Aikoinaan tämän olisi voinut istuttaa mukisematta monen muun yhtyeen diskografiaan, eikä sitä tarvitse hävetä vielä nykyäänkään. Levy kuulostaa parhaimmillaan Jim Hendrixiltä, Led Zeppeliniltä ja D:A:D:ltä. Kahdeksas kokopitkä tarjoaa bändille ominaisen, mielikuvallisen matkan sumuiseen tuntemattomaan. Melankolia tarttuu ja repii sielua kuin suomalainen syysmaisema. Kari Koskinen ABSENT/MINDED Alight OMAKUSTANNE Jahas, taas soitetaan ”sludge/doom/ post-metallia omaperäisellä otteella”. Iho kääriytyy kananlihalle ja silmät vaipuvat kiinni. Aina kun salaperäisen harson takaa meinaa paljastua jotain, se kätkee itsensä. Huonoimmillaan se on keskinkertaista musiikkia, joka olisi voitu tehAGONIZER Visions of the Blind HÄIVE Pyhäjärveläisen Agonizerin yhdeksän vuotta sitten julkaistu Birth/The End oli vahva esikoislapsi, jota seuraa paremmin kehittynyt Visions of the Blind. Pitkittynyt, alavireinen ja synkän hengellinen ilmapiiri halkoo ilmaa läpi levyn. Valitettavan usein on tullut huomattua, että nämä lehdistötiedotteiden taikasanat tarkoittavat yleensä aivan jotain muuta kuin avarakatseisia metalli-innovaatioita
Kappaleiden koostumus lepää uhkaavassa säröilyssä, toimivassa groovessa ja veikeän yllättävissä täydennysratkaisuissa, etenkin tunnelmallisuuden saralla. Erityistä huomiota herättää Kosmokratorin taito rakentaa todella väkevää ja tukahduttavaa tunnelmaa, mikä tulee varmasti kantamaan hedelmää vielä jatkossakin. Sen tunnelma viittaa monilta osin myös black metalin puolelle, mutta alavireessä jyräävät kitarat murisevat sen verran raskaasti, että homman todellisesta luonteesta ei jää epäilystäkään. Ei suuria liikkeitä, ei efektejä tai muita temppuja, vaan biisi kasvaa ja kehittyy pelkkää aloitusriffiä tyylikkäästi modifioiden. Salla Harjula LUCIFER’S CHILD The Wiccan DARK ESSENCE Rotting Christin George Emmanuel ja Nightfallin Stathis Ridis lyövät hynttyyt yhteen uudessa, varsin kliseerikkaasti nimetyssä bändiprojektissaan. Kopiointiin ei silti todellakaan sorruta, vaan meno kuulostaa luontaiselta, itseltään. Päällisin puolin edetään kuitenkin tietoisilla suoraviivapaukutuksilla, joita ympäröi kiinnostava riffija melodiapohja. Lauri Kujanpää CASUALTIES OF COOL Casualties of Cool INSIDEOUT Progen rakastettavin ja tuotteliain nero Devin Townsend on värvännyt sivuprojektissaan tajuttoman upeat muusikot – naislaulaja Ché Aimee Dorvalin sekä Frank Zappan ja Fredrik Thordendalin rumpalin Morgan Ågrenin – vetämään kaksi levyllistä samaa, ihan kaunista hissichanson-biisiä yhä uudelleen ja uudelleen ja uudelleen... Levy alkaa mukavan odotuksia nostattavasti, mutta etenkin loppupuolelle mahtuu jokunen yhdentekevämpi yritelmä. ARVIOT dä satojen 70-lukulaisten yhtyeiden riveissä. Eyehategodiin kallellaan olevan ahdistussludgen ja Sabbath-tyylisen rennomman jamiriffittelyn yhdistelmä toimii kuin häkä. Ilokseen voi kuitenkin todeta, ettei sisältö vastaa nimen latteuskerrointa. Bändin debyyttilevy on puutteistaan huolimatta jämpti, hyvin rullaava ja oikein lupaavan kuuloinen paketti. Modernin ja suorituskeskeisen deathin kanssa Kosmokratorilla ei ole mitään tekemistä, vaan musiikin yllä viipyilee todella tympeä ja ahdistava ilmapiiri, joka karkottanee suuren osan kuulijoista tiehensä jo alkumetreillä. Levyä jaksaa kuunnella kummasti, vaikka väliin ei ole tungettu suuria tunnelmanmuutoksia tai vastaavia temppuja.. Kolmebiisinen julkaisu on tunkkaista, raskasta ja ritualistista death metalia. Yhtyeen satunnaisessa ritualistisessa pauhussa on tiettyä maanmiehistään Septicfleshistä ja Rotting Christista muistuttavaa pohjavirettä. Vaikka kitara räyhää ja rokki soi, levy on kokonaisuutena hyvin puuduttava, eikä sillä ole identiteettiä. Soitto on ryhdikästä ja bändi toimii hyvin, mutta syvyyttä ei juurikaan löydy. Sopivaa rytmitystä löytyy, rumpali Markuksen ilmava soitto tekee ihmeitä. Kreikkalaisbändin ensisoittoa voisi luonnehtia kokeilevaksi, progressiiviseksikin black metalliksi. Levyn avauspalan kasvattelu menee juuri niin kuin pitääkin. Koko vajaan tunnin äänite mennään perussoundilla, ja yllättävän sujuvasti mennäänkin. Eetu Järvisalo KOSMOKRATOR To the Svmmit VÁN On olemassa death metalia ja DEATH METALIA! Belgialainen Kosmokrator kantaa eittämättä harteillaan todella raskasta kuolometallikuormaa, mitä kuvastaa myös yhtyeen ensimmäinen virallinen julkaisu eli kunnon jakelukoneiston taustalleen saanut uusintapainos alkujaan vuonna 2014 ilmestyneestä To the Svmmit -demosta. Sävelkulut ovat harkittuja ja toisinaan jopa yleviä. Joni Juutilainen TOMBSTONES Vargariis SOULSELLER Norjan pojilla on draamankaari hallussa. Tämä on sääli, sillä esimerkiksi A True Mayhemin ja Spirits of Amentan kaltaisissa lohkaisuissa osutaan niin sanotusti kohdilleen. Yksittäisinä kappaleina albumista voi saada irti kohtuullisen hienojakin sävyjä. To the Svmmit on väkevä avaus mystiikkaa tihkuvalta bändiltä. Riffit ovat yksinkertaisuudessaan mainion rullaavia
Jälkipuoliskolla meno jakautuu selkeämmin joko– tai-ilmaisuun. Täältä tulee Denigrate! Jaakko Silvast ARVIOT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 68. Koskinen BRIMSTONE COVEN Black Magic METAL BLADE Länsi-Virginian Wheelingistä kotoisin oleva Brimstone Coven työstää toisella pitkäsoitollaan varsin perinnetietoista jytää, joka vaikuttaa kauhuja okkultismikuvastoineen aluksi hieman turhankin tutulta, mutta paljastaa pian kätköistään miellyttäviä aarteita. The Earth Is the Sky on loistava levy, joka ilmentää erinomaisesti bändin sävykartan laajuutta. Kauniisti tunnelmoiva The Plague ja messumaisen hypnoottinen päätöskappale The Eldest Tree ovat myös maininnan arvoisia. Jopa niin monipuolista, että bändiä voisi haukkua linjattomuudesta. Vielä ei kolahtanut täysin napakymppiin, mutta eipä tätä moittiakaan voi. Siinä missä esimerkiksi avausraita Engraved and Hellbound riffittelee ja sovittelee diablomaisen sähäkästi ja äkkiväärästi, kolmosralli Erased Pages liukenee rehelliseksi hard rockiksi – tämä tosin lähinnä siksi, että kappaleen tulkitsee Leverageja Brother Firetribe -ääni Pekka Heino. Moth Gatherer ryskää järeää postmetallista sludge/doomia järjettömän raskaalla otteella, mutta liplattelee ohessa kiireettä elektroambienteissa äänimaisemissa. Erittäin viihdyttävä ja nautinnollinen annos psykedeelistä hevirokkia. Ensimmäiset kolme biisiä on yhtä juhlaa. Nupit kaakkoon ja iso keskisormi epäilijöille. Vertailukohtana voisi olla vaikkapa Ufomammut, joka vaihtaa efektejä ja tunnelmaa alvariinsa, mutta ei saa ainakaan allekirjoittanutta pysymään koko aikaa kiinnostuneena. Tietty onnistumisen, ja toisaalta väärinymmärtämisen, huippu bändille koitti vuoden 2003 Menolippu Mombasaan -elokuvan myötä. Niiden välissä on rajusti riuhtova Black Antlers -lunastus. Loppukolmikon kaksi raitaa on vähäeleisempää tunnelmointia: Dyatlov Pass on ihan hieno pulputtelu, mutta 11-minuuttinen päätöskappale venyy jo turhankin pitkäksi, vaikka rokkisoittimetkin tulevat mukaan. Parissa biisissä väläytellään black metal -sävyjä hitaahkon blastauksen kautta, mutta nämä kohdat eivät istu kokonaisuuteen niin hyvin. Tämä aspekti tuo heidät lähemmäs Mamas & Papasin ja Simon & Garfunkelin tapaisia pop-akteja. Brimstone Covenin suurin vahvuus on ehdottomasti kolmiäänisissä lauluharmonioissa, jotka erottavat heidät muista Black Sabbathia ja Pentagramia kanavoivista ryhmistä. Kakkoslevynsä nokittaa laadullisesti ja syventää samalla ilmaisun omaehtoisuutta. Kimmo K. Hollowpointin perusteella totuus on kuitenkin, että yhtye tekee murskaavaa, maistuvaa ja osaavaa metallimusiikkia täysin omilla ehdoillaan ja on siinä erittäin pätevä. Mikko Malm GENUS ORDINIS DEI The Middle MIGHTY Kun saapasmaan nuoret toivot tarjoilevat debyyttiään, ilmoille kajahtaa melodista modernia metallia. Denigrate-nelikolla on siis käytössään samoja alavireisiä, melodiakylläisiä ja melankolisia mausteita kuin niin monella muullakin kotimaisella maailmanluokan metalliartistilla. Silti ei voi väittää, etteikö pari varsin meditatiivista raitaa tuntuisi vähän turhalta. Kokonaisuus on melkoinen kokemus, mutta yksittäisinä raitoina hevimmät biisit tietysti määräävät tykimmin. Ja niin edelleen. Vuonna 1996 perustettu Denigrate on kulkenut pitkän tien tähän päivään. Death Reflection ja Liar voisivat kuulua tempojensa ja tunnelmiensa puolesta yhtä hyvin HIMille tai Swallow the Sunille. Kitaristi Seppo Nummelan, basisti Pekka Pyrhösen, rumpali Tipi Toivosen ja laulaja Micko Hellin henkilökohtainen tekeminen on sekin niin kovalla tasolla, että kaikki tapahtuu aukottoman uskottavasti. Joskus se menee tosiaan niin, että vähemmän on enemmän Teemu Vähäkangas MOTH GATHERER The Earth Is the Sky AGONIA Ruotsalaisyhtyeen debyyttiä tuli ihasteltua pari vuotta sitten, mutta esikoinen ei ounasteluista huolimatta auttanut bändiä murtautumaan isompaan tietoisuuteen. Hollowpointilla kaikki tekeminen on kuitenkin hyvää pelkästään siksi, että Denigrate ei mene sävellyksissään helpoimman kautta. Mutta riffeissäkin löytyy. Avauspuoliskolla seesteisempi sävytys lähinnä höystää murskaavaa lanausta, ja kombinaatio vakuuttaa todella syvästi. DENIGRATE Hollowpoint OMAKUSTANNE Tuusulalaislähtöinen Denigrate tuuttaa kakkosellaan monipuolista melodista raskasmetallia. Esimerkiksi videoksikin tehty tarttuva nimibiisi ja sumuinen mutta iskevä Beyond the Astral ovat jo sinällään kuuntelemisen arvoisia veisuja. Rainan soundtrackilta löytyvän, Taiskan takavuosina tunnetuksi tekemän Mombasa-käännöksen versioinnin myötä monelle metallipäälle taisi jäädä Deningratestä totaalisen teennäinen mielikuva
Ei varsinaisesti mitään vikaa, muttei mitään muutakaan. Samalla kaavalla on vain tehty aiemmin aika lailla kaikki mitä tehtävissä on. Vanhoillakin resepteillä saadaan usein aikaan mielenkiintoista musiikkia, mutta tässä tapauksessa moderni ja muka-rankka metalli ei potki kaikesta hyvästä huolimatta oikealla tavalla. Sillä bändi esitti varsin hyvän coverin kenties maailman parhaasta folk black metal -kappaleesta, Windirin Likbøristä. Ajoittain meininki muistuttaa jollain ihmeen tavalla akustiseksi kääntynyttä Tiamatia, mutta assosiaatiot taitavat olla ainoastaan tämän kuulijan päässä. Varmaa on kuitenkin, että Evjun musiikki hypähtelee mukavasti genrerajojen päälle, minkä ansiosta bändillä on saumoja kerätä kuulijoita yllättäviltäkin suunnilta. Ingenmannsland on odotettua parempi levy. Mikään muu ei sitten olekaan juuri muuttunut, mitä nyt kappaleita on saatu mahtumaan ekalle puolelle kaksi ja toiselle vain yksi. Sama räväkkä, turhaa puristusta kaihtava rokinrytke kajahtelee myös Stainsillä. Infernal Machine on progressiivista doom metalia, josta voivat nauttia nekin, jotka eivät perusta kummastakaan genrestä erityisemmin. Näin musiikin dynamiikka pääsisi todella oikeuksiinsa. Laulu on voimakasta ja matalaa örinää, joka maustuu tietenkin välillä korkeammalla rääkymisellä. Turhanpäiväisen rämpyttelyn määrä on melko vähäistä, mutta mieltä jäytää ajatus, että hommaa voisi tiivistää vielä entisestään. Ennen kaikkea yhtyeen kappaleissa oli kauneutta ja sisältöä ilman punaisiin housuihin puettua ärsyttävyyttä. Evjun ilmaisu on ajoittaisesta synkkyydestäänkin huolimatta raikasta, kuulasta ja paikoin jopa erittäin iskevää. Joni Juutilainen SCUMRISE! Stains OMAKUSTANNE Kouvolassa on selkeästi haluttu hypätä pois trendikelkasta, kun rokkia metallisella ja hiukan punkahtavallakin tatsilla roiskiva Scumrise! julkaisee kolmannen tuotoksensa pikkuvinyylinä ja cd:nä. Intron jälkeisistä ensisävelistä alkaen on selvää, että nyt ollaan tekemisissä melko geneerisen melodeath/deathcore-räyhäämisen kanssa. Kyllä tällekin silti faninsa löytyy, se on varma. Syntikka pimputtelee pirteästi, ja kitarat nytkyttävät dempattuja kuvioitaan juuri niin kuin tällaisessa suht kasvottomassa ja hengettömässä meiningissä on tapana. Edellinen, melko kivaa mätkettä sisältänyt Super Hits -ep oli näet tarjolla vain kasettina. Homma hoidetaan sinänsä mallikkaasti ja toisinaan melodiat jäävät jopa päähän, eli mistään jämäkamasta ei ole kysymys. Tompan keuhkoja raastava ja kitarisoja repivä laulutyyli tuo kaivattua NEW KEEPERS OF THE WATER TOWERS Infernal Machine LISTENABLE Kolme vuotta sitten julkaistusta Cosmic Child -kakkoslevystä tuli intouduttua aika tavalla. Musiikki on tempoiltaan maltillista, eikä kovinta core-nykimistä juurikaan kuulla. Mega ARVIOT 69. Tami Hintikka WEH Ingenmannsland SOULSELLE Tummasävyistä folkia esittävän WEH:n nimi nousi ensimmäistä kertaa pinnalle vuonna 2004 julkaistun Valfar, ein Windir -tribuuttilevyn myötä. Albumin erityisiin hienouksiin kuuluvat laulajan juuri oikeissa paikoissa käytetty hienonheleä ääni sekä hypnoottisen ilmapiirin luominen kraut rock -henkisellä jumituksella – etenkin silloin, kun sen päälle kudotaan psykedeelistä kitarointia, joka on kaikessa jamihengessään epäilemättä tyylitajulla tarkkaan harkittua. Kun tunnelmaa on syvennetty pahaentisemmäksi ja raskaammaksi vastapainona toimivia herkempiä ja kevyempiä osuuksia unohtamatta, levy on kerrassaan herkullisen monitasoinen ja tasapainoinen. Linja on pysynyt periaatteellisella tasolla samana, mutta itse musiikille on annettu lauluosuuksien kustannuksella selkeästi enemmän tilaa. Ingenmannslandia on hankala kategorisoida, sillä neofolkiksi tätä ei voi kutsua, eikä musiikki mene ihan tavallisesta folkistakaan. Hurrien painava kevytprogeilu oli juuri sopivalla tavalla haastavaa liialliseen taiteiluun sortumatta. Koskettimilla on suuri rooli, ja niillä luodaan sekä kepeähköjä kuvioita että dramaattisempia maalailuja. Vaikka WEH:n ympärillä pyörii jatkuvasti tietty kansallisromanttisen black metalin aura, Erik Evju -nimisen miehen pyörittämä bändi on akustisen musiikkinsa kanssa suhteellisen kaukana metallipiirien tukahduttavasta raskaudesta
Bloodiest harrastaa tätä koko levyn mitassa eikä päästä urkua auki missään vaiheessa. Biiseistä ei kuitenkaan jää mieleen oikein mitään, sillä riffit, olivat ne sellolla runnottuja tai eivät, ovat hyvin peruslaatuisia. Toki taitojen näyttämistä esiintyy, paljonkin, mutta ne tuntuvat koko ajan palvelevan jotain tarkoitusta. Bändin perustaja Marx soittaa hyvin, ja biisit on rakennettu taidokkaasti. Tavallaan meno on aika toimivaa. Todella hyvä se on näinkin. Now or Never on kuin Pretty Maids kohtaisi Soundgardenin ja sekaan heitettäisiin Saxonia. Koskinen JO H N SE LB Y erottuvuutta ja lisäpontta muuten varsin perusmallin biiseille, joista löytyy toki pientä koukkua. Mega ARVIOT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 70. Mieleen tulevat 90-luvun puolivälin vaihtoehtoaallon liepeillä kärkkyneet tapaukset, jotka eivät soittaneet suoranaisesti metallia, mutta eivät olleet ihan rokkibändejäkään. Etäisesti Melvinsiin ja Toolin huuruisimpiin pöhinöihin päin kallellaan oleva kopsuttelu ja semitaiteellinen post-metallin räimäköinti ei onnistu aiheuttamaan sitä tribaalihypnoosia kuin sen oletettavasti olisi tarkoitus. Varsinaista sirkustelua tai kikkailua homma ei ole, mutta touhu etenee silti aika omaperäisesti. Kimmo K. Laulu on ihan kelpoa, mutta sanoja myöten yllätyksetöntä. Muu mutkittelu ja härmistely tuo keittoon kelpo säväyksen mutta ei tee biiseistä sen parempia. Jos b-puolen Drinking with the Kingin nasta on jätetty painamatta lautaan, laulupuolella rääytään samoin kuin ennenkin. All That You Fear Is Gone ei petä tässäkään suhteessa, vaan Wilson ottaa kappaleet suvereenisti haltuun ja antaa niille oman ilmeensä. Kappalemateriaali on tasaisen hyvää, ja vaikka kyseessä ei ole omaperäisin levy, vanhaa kaavaa on käytetty taidokkaasti. Levyn ehdoton huippukohta on 13-minuuttinen The Science Within Us, joka on sävellyksellisesti ja sovituksellisesti täyttä priimaa. Erityisesti slidekitaralla varustettu bluesahtava balladi Polluted Alcohol ja eteerisen kaunis Borders and Days tuovat mukavaa hengähdystaukoa painavampien esitysten välille. Perin pieniä ovat tosin silakat joulukaloiksi, ja isompi saalis ei käy tällä haavaa pyydykseen. On kaikenmoista tomikompin junnailua ja hämyilevää jumitusta. Hieman tuntemattomampi yhtye yllättää mukavasti. Myös bändin tulkitsema Saxon-cover istuu mukaan kivuttomasti. Kimmo K. Zlang Zlutista ei oikein osaa sanoa, onko se lintu vai kala. Olen aina pitänyt Wilsonin lauluäänestä, etenkin hänen monipuolisuudestaan. Headspace on onnistunut välttämään progemetallin tyypillisimmät sudenkuopat ja pitänyt sävellykset etusijalla. Naisten pöksyt tälläkään kappaleella tuskin kostuvat, mutta uroiden pahija pehi-tasot saattavat hieman kohota. Se on metallia, jossa kuullaan hard rockin raskaita elementtejä taidokkaasti esitettynä. Yesmäiset lauluharmoniat aiheuttavat erityisesti mielihyvää. Akustiset kitarat, pianot ja melodiset laulutkaan eivät tunnut avaavan solmua. Sama pätee kokonaisuuteen. Voi tosin olla, että tällä kertaa en vain tajua. Ei sillä, etteikö muukin bändi olisi tehtäviensä tasalla. Laulaja Jo Amore on huikean hyvä, ja miehen raskasta raakutusta kuuntelee mielellään toisenkin kerran. Etenkin Adam Wakemanin kiipparityöskentely on erittäin nautinnollista kuunneltavaa. Jos jotain pitää kritisoida, niin levy voisi ehkä olla aavistuksen lyhyempi. Yritystä riittää, ilmeisesti näkemystäkin, mutta kun ei iske niin ei. Mieheltä onnistuu niin rouheampi tulkinta kuin herkempi eläytyminenkin. Huonoa Bloodiestin jytjyttely ei ole, vaikkei sen hienous itselleni aukeakaan. Albumi on pääosin raivokasta metallijyrää, mutta meno rauhoittuu kappaleeseen ’Till the End of Time, joka on levylle erinomaisen herkkä lopetus – balladinomainen, kaunis teos kauniilla kitarasoololla. Jo Amore riipii äänijänteitään ukkosmyrskyn lailla, voimakkaasti ja uhmakkaasti. Laulava rumpali skulailee selloa ja Taurus-pedaaleja operoivan toverinsa kanssa viistosti rokkaavaa matskua. Bändi vetelee toisaalta todella tavanomaista kamaa, mutta saa loihdittua ilmaisuunsa veikeän kierteen. Mikko Malm NOW OR NEVER II MIGHTY Vuonna 2012 perustetussa Now or Neverissä ovat mukana entinen Pretty Maids -kitaristi Ricky Marx ja -basisti Kenn Jackson, ex-Nightmare-laulaja Jo Amore sekä monessa mukana ollut rumpali Ranzo. Riffirepertuaarista on haettu se fiilistelevämpi ja nätimpi puoli, joka näyttää, kuinka raavas mies herkistelee. Eeppisiä rokkihymnejä, murskaavia riffejä ja tarttuvia melodioita lupaillaan. Hauska kuriositeetti tästä kehkeytyy, ei sen enempää. Periaatteessa mielenkiintoinen ja omaehtoinen meno jähmettyy jo ensimmäisessä biisissä. Ensinnäkin, albumi on hyvä. Koskinen BLOODIEST Bloodiest RELAPSE Joskus bändit tekevät biisejä, jotka eivät lähde liikkeelle ollenkaan. HEADSPACE All That You Fear Is Gone INSIDEOUT Laulaja Damian Wilsonin (Threshold) luotsaama Headspace on saanut aikaiseksi toisen täyspitkänsä, joka pujottelee taitavasti perinteisen progressiivisen rockin ja metallisemman ilmaisun välillä. Raskaan progejyystön sekaan on ripoteltu myös kevyempiä paloja, jotka tekevät hyvää kokonaisuudelle saaden siitä soljuvamman. Lauri Kujanpää ZLANG ZLUT Crossbow Kicks CZAR OF CRICKETS Sveitsiläisduo on ihmeellinen ilmestys
Bonuksena seuraa neljän kappaleen demo Supernatural Death (1987), jonka suttuisemmat versiot eivät nouse millään tavalla tiukkojen albumiversioiden tasolle. Mutta mitä ihmettä käy seuraavaksi. Newyorkilaisviisikko on läpikäynyt urallaan karkeasti neljä vaihetta. Taidepaussin aikana markkinoille ilmaantunut toinen Incubus osti kuitenkin nimen oikeudet, minkä seurauksena veljesten piti nimetä bändinsä uudestaan. 2000-lukua lähestyttäessä speed metal oli alennustilassa, eikä Anthrax kiinnostanut ostarihevareita. Herran ääni on saanut vuosien myötä värikseen sopivaa käheyttä. Ronnie James hieroo tuonpuoleisessa kämmentä yhteen tyytyväisenä. Klassiset kiekot äänittänyt kokoonpano palasi yhteen vuonna 2005. Sisäpiirin kränävaihe alkoi taas, ja jälleen aprikoitiin mitä tehdä. Joka kerta sekään ei auta. Tapahtui jos jonninmoista laulajan-, kitaristinja tyylisuunnanvaihdosta. Toisen askeleensa aikana, 1985–90, levytettiin omiin kuuloelimiini pelkästään juhlavaa kamaa. Soundit ovat huomattavasti uusioversiota terävämmät ja paremmat. ARVIOT OPPROBRIUM Serpent Temptation RELAPSE Brasialaiset juuret omaavat Howardin veljekset perustivat Incubusin vuonna 1986, ja debyytti Serpent Temptation saatiin pihalle paria vuotta myöhemmin. Ote on hyvällä tavalla raaka ja siitä löytyy potkua oivan 80-lukulaiseen malliin. Taas uusi askel. You Gotta Believessä on settilistapermanentin käryä. Tämän jälkeen ämpärissä alkoi käydä. Sitten on tietysti riffimaisteri Scott Ian. Metallijumalten vuolema oikea ranne on kuin hienoimmin puuöljyin sivelty. Anthraxin uuden julkaisun alla on kuitenkin vedettävä aina ylleen henkiset bermudasortsit ja suotava albumin tulla tykö. Osiot vaihtuvat arvaamatta, ja vuorottelu raskaiden ja hitaampien riffien, räjähtävien soolojen, keskitempoisen jyräämisen ja kaahauksen välillä vaikuttaakin aluksi näennäisen satunnaiselta. Pääasiassa Benanten kynästä irronneet kappaleet eivät jää kummittelemaan mieleen muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Hepun viljalti riffejä aksentoivat soolot istuvat biiseihin napsakasti. Intron jälkeisen avauskolmikon aikana bändi muistaa, että tittelinsä on Pernarutto. Rypistys on itse asiassa niinkin hurjaa, että Incubusin death/thrash edusti omana aikanaan alansa vimmaisinta hyökkäystä. facebook.com/meteli.net facebook.com/melomaanee twitter.com/meteli twitter.com/melomaanee instagram.com/metelinet instagram.com/melomaan.ee. Vuonna 1996 levystä julkaistiin versio, johon oli muutettu kansikuva sekä sanoituksia ja kappaleiden nimiä. Ydinnelikko täydentyi Shadows Fall -kitaristi Jonathan ”Jon” Donaisilla 2013. Yhtye ei tuntunut löytävän alituisine uudistumistarpeineen paikkaansa. Sitten palataan asiaan: Suzerain räväyttää pöytään sen verran ypäkän riffin, jotta hämmennyksen hymy hyySUOMEN SUOSITUIN KEIKKAHAKU METELI.NE T VIRON KAIKKI KEIKAT NYT OSOITTEESTA MELOMAAN.EE MATKALLA TALLINNAAN. Breathing Lightningin lauluharmoniat ovat silkkaa AOR-ajan Yesiä raskaahkoin kitaroin sävytettynä. Vanhan liiton rässimiehet ja varhaisen death metalin ystävät löytävätkin tästä varmasti mehusteltavaa. Samalla odotukset paisuivat kohtuuttomiksi. Nytkö sitä rässiä taas sävähtää. Tehtiin levy. Serpent Temptation julkaistaan nyt ensi kertaa cd:llä alkuperäismuodossaan. Worship Music (2011) oli tolkun lätty, osoitus hengissä pysymisestä. Kesken tykityksen olen näkevinäni vanhan (pukin)parran alapurentaisen irvistyksen. Kappaleet sisältävät runsaasti nopeita, kaoottisuuteen asti nakuttavia thrash-osuuksia. Kari Koskinen ANTHRAX For All Kings NUCLEAR BLAST ”Kun eletään hektisessä internetajassa, ei ole aikaa pukea pitkiä kalsareita.” Saati sitten antaa hevilevyn kasvaa kuunteluiden myötä. Laulajana hän on nyt kukkeimmillaan. Tämä uusiopaketointi kärsi tuhnuisista soundeista, ja kitarat oli jätetty taka-alalle. Laulut ja osin myös musiikki oli vedetty kokonaan uusiksi. Opprobrium-nimen alla nyt uudestaan julkaistava esikoinen omaa muutoinkin melko erikoisen historian. Kitaratyöskentely on vakuuttavaa kautta linjan, ja rumpalin hektinen kaahaus tuo mieleen Num Skullin ja Sadusin kaltaiset yhtyeet. Mainitaanpa vielä solisti Joey Belladonna. Eipä sovi unohtaa sitäkään tosiseikkaa, että Charlie Benante on edelleen Telluksen tymäkimpiä rumpaleita
Carlssonin visio black metalista on monilta osin erinomainen. Näin etenee Anthraxin 11. Basso kolisee härskisti pinnalla, mikä on vaihteen vuoksi oikein piristävää kuultavaa. Toisaalta, ei tätä kyllä suomalaiseksikaan arvaisi, sillä kokonaisuudessa on jenkkihenkistä ehdotonta brutaaliutta. ARVIOT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 72. Born Again Misanthrope on siinä mielessä toimiva levy, ettei Carlsson pyri luomaan jääräpäisesti mitään genrerajoja mullistavaa vaan asettelee tyynesti valmiit palikat omille paikoilleen. Mainittu kulminoituu erittäin sisällöllisessä Musta, metalli & taivas -kappaleessa, joka antaa levylle huikean hienon lopun. Kouvostoliittolaisten molli raikuu kuin aina, mutta mukavan elinvoimaisena. Silmät sulkemalla mieleen ei nouse kuvia tietokoneesta ja jokaista iskua paikalleen viilaavasta insinööristä, vaan treenikämpällä hikeä lennättävästä oikeasta bändistä. Tällä kertaa se on hyvä ja hieman yllättäväkin. Sittemmin suuri osa alan bändeistä on joko muuttanut musiikkinsa suuntaa tai kadonnut ympyröistä kokonaan, joten genren tuotoksiin törmääminen tuntuu tänä päivänä melkeinpä harvinaiselta. Viikatteen suomenkielisellä ja -mielisellä ilmaisulla on aina tilausta. Asiahan on niin, että pernarutto kaataa tehokkaimmin silloin, kun se riehuu kotitontillaan. Sen 13 rallista karsisi kernaasti kolme, vaikka sitten japskibonuksiksi, ja avot, heti olisi yrmympi meno. Luonnolliselta kuulostava rytke on tiukasti purkitettua, ylimääräisestä silavasta vapautettua vihaa. REKOTZ Kyllä suomalaiset tämän lajin osaavat, piru vie. Plutoniumin eduksi voidaan lukea sen suoraviivaisuus, yksinkertaisuus ja perusasioissa pysytteleminen. Puoli tuntia ja rapiat kellottava We Rot Within ei ole alansa puritaanisinta mättöä, sillä sinne tänne on ripoteltu pientä melodisuutta. Melodioissa, riffeissä ja lyriikoissa löytyy yhä paljon, jopa tavallista enemmän, puhuttelevuutta. Joni Juutilainen VIIKATE XII – Kouvostomolli SPINEFARM Viikate on yksi niitä kotimaisia kestonimiä, joiden uuden levyn suhteen tietää yleensä tasan tarkkaan, mitä tuleman pitää. Soolojen ja hittimelodioiden kanssa on perin hiljaista, mutta taipuisasti leikkaavat riffit ja ruhjova groove tilkitsevät aukot. Tasapaino julmasti kourivan väännön ja romuluisesti tappavan blastaamisen välillä on optimoitu napakasti kohdalleen. Eetu Järvisalo REFUSAL We Rot Within F.D.A. Vahva, karkea örinä ja selkeä, paljas soundi korostavat toiminnan riisutun tehokasta asennetta, joka toistaa perusasioita kiitettävällä intensiteetillä. Kohta kaikuu taas poppiskertosäe. Vanhaa ystävää mojauttaisi mieluusti useamminkin kaverillisin kirveeniskuin, mutta arviohommissa kun ollaan, läiskin nyt kolmesti ”aivan hyvän” merkiksi. Ideoiden kierrätysfiiliksiltä ei tosin nytkään aivan vältytä, mutta tämä ei häiritse. Levyä kuunnellessa todellakin huomaa, että tämänkaltainen musiikki ei kaipaa tuekseen diskobiittejä tai järjetöntä samplemattoa. Kari Koskinen tyy. Tässä tapauksessa tämä riittää hyvään lopputulokseen. On kauniin maanläheistä jolkotusta, rämäkämpää hevipoljentoa ja pohtivampia sointuliikkeitä. J. Epätasaisena. Kaksi edellistä julkaisua kun jätti hieman toivomisen varaa. Plutoniumin voisi jopa sanoa olevan asian ytimessä. Hard rockin ja melankolian lähettiläät esittelevät tutunkuuloisen kattauksen eri puoliaan – voittopuolisesti parhaita sellaisia. Se kiteytyy kaikkein olennaisimmin Casque Strength -kappaleen liioitellun suoraviivaisessa riffittelyssä, eikä levyn muissakaan biiseissä ole todellakaan mitään vikaa. Tomi Pohto PLUTONIUM Born Again Misanthrope OMAKUSTANNE Industrial black metal oli kovaa huutoa viisitoista vuotta takaperin. On mukava noteerata, että tavanomaisen Viikate-kaavan päältä löytyy uudenlaistakin uskallusta rahtuakaan identiteetistä menettämättä. Kasapäin demoja julkaissut Refusal lyö debyyttipitkällään pöytään sen sortin tylytystä, että motkottamista ei jää juuri mistään. studiolevy. Se on kalseaa ja eleetöntä takomista jossain Aborymin, Mysticumin ja Satyriconin Rebel Extravaganzan (1999) tietämillä ilman trenditietoisuutta tai muita keventäviä elementtejä. Johan kelpaa naatiskella. Röyhkeästi silmille tuleva ja raskaalla kädellä roimittu death metal annostelee rautakangella hakattua blastia ja vihaisesti vääntävää, hienoisesti hardcorelta tuoksahtavaa runttaamista. Tämä on ollut aina enemmän tai vähemmän hyvä asia. Ruotsalaisen Plutoniumin kolmas levy on kylmää kuunneltavaa
Tällä kertaa grindbändeille tyypilliset, yhtyeen edelliseltä levyltäkin löydettävissä olevat leffasamplet on jätetty tyystin pois, ja tilaa on annettu vain raaoille riffeille ja brutaalille pieksennälle. Uutta materiaalia tarjoillaan 15 tykittelyraidan verran. Jason Landrianin kitarointi on voimakasotteista, rytmikäs lausuntalaulu sopii kurveihin ja tilannehallinnan tunne välittyy. Samalla ukko on myös yksi kentän kovimmista työmyyristä. Bändin otteissa on kuitenkin ihastuttavan kirkasotsainen pohjavire, joka juontuu erittäin vahvasti laulaja Timo Mustosen äänestä ja laulumelodioista. Turkulaisten debyytti on laadittu sävellysten, sovitusten ja tuotannon osalta osaavasti. Ninni Heinonen MASTER An Epiphany of Hate F.D.A. Biisien keskinäinen erottuvuus on yhtä huono kuin aiemmillakin tuotoksilla, mutta eissenväliä. Bändin thrash metalistakin sävyjä ottava riffittely ja vastustamattoR A Y M O N D A H N E R ARVIOT 73. Vuosikymmenten ura, tasaisen tappava levytystahti ja hyvin vähän matkan varrella muuttunut musiikki ovat painaneet Speckmannin nimen ikuisiksi ajoiksi death metalin löyhkäävään kirjaan. Erityisesti tältä viidenneltä albumilta löytyy hyvinkin swordmaisen letkeänraskasta tulimyrskyttelyä ja riffittelyä. Rumpali Martinez on entinen Acid Kingja 16-tyyppi, mikä kertoo volyymimieltymyksistä, samoin keikkalavojen jakaminen esimerkiksi Sleepin, Weedeaterin, High on Firen ja The Swordin kanssa. Eye Among the Blind on puolestaan lähes Sleep-pastissi, ja myös levyn tehokkaimpia pörinöitä. Soolot ovat satunnaisia ujelluksia ilman mieleen jääviä koukkuja. Mainittujen taontaa ja koukeroita on helppo kuulla myös Black Cobran tuotannossa. SONUS CORONA Sonus Corona OMAKUSTANNE Kun käsitellään klassista progeheviä, verrokeiksi vedellään aika helposti dreamtheaterit ja queensrÿchet. Tavallaan jo vuonna 1983 perustettua Masteria voisikin pitää kuolometallin vastineena Motörheadille. Suoraviivaisesti takova, jyräävä ja paljon tuplabasaria laulattava vanhan liiton mättö ei leiki sen paremmin teknisyydellä kuin melodioillakaan. Näillä aseilla ei välttämättä saateta progeyhteisöä äimänkäeksi, saati sitten kohauteta suurta yleisöä. Perushyvästä grindjyystöstä ei löydy oikein mitään pahaa sanottavaa. Koskinen BLACK COBRA Imperium Simulacra SEASON OF MIST Kalifornialainen sludgea, doomia ja hardcorea sekoittava Black Cobra on lajin kovimpia duoja. Niin myös Sonus Coronan kohdalla, joskin ehkä paremman viitteen puutteessa. Annika Brusila MAGRUDERGRIND II RELAPSE Grindcoreen ja power violence -tyyppiseen mäiskintään perehtyneet herrasmiehet pitivät kuuden vuoden julkaisutauon, mutta nyt Brooklynissa 2002 perustettu jenkkitrio pääsee julkaisemaan täyspitkänsä ison levy-yhtiön kautta. Suurempi oma särmä puuttuu, eikä temposkaalan laajentaminenkaan tekisi pahaa. Niin kauan kuin niskassa on heilutuksen tarvetta, homma toimii. Paineaalloissa ja hulppeissa rumpuhyökkäyksissä on pittimateriaalia, ja pulssi nousee kuunnellessa väistämättä. Lyriikoissa otetaan aiempaa suorasukaisemmin kantaa yhteiskunnallisiin ongelmiin, kuten esimerkiksi homofobiaan (Regressive Agenda) ja lääketeollisuuden vallankäyttöön (Pharmacide). Kahdestoista studiopitkä An Epiphany of Hate ei eroa tyylinsä puolesta juuri lainkaan 90-luvun alkupuolen materiaalista. Kimmo K. REKOTZ Paul Speckmann on yksi death metalin pioneereista. Avi Kulawyn räyhäävä murina yhdistettynä R.J. Oberin murskaavaan kitaraan saa unohtamaan bändistä puuttuvan basson. Saturaation tapahduttua se on kuitenkin totaalinen, eikä levyä huvita kuunnella pitkään aikaan. Imperium Simulacra on raaka mutta riittävän helppo, kekseliäs muttei kikkaileva. Vaikka kuunnellessa ei nouse pintaan erityisen suuria tunteita, kyseessä on varsin kelpo lätty genren diggareille. Hämmentävää kyllä, nimenomaan laulun ansiosta Sonus Coronasta kehkeytyy vahva yhteys Jouni Markkasen aikaiseen SubUrban Tribeen. Perinteisen grindcoren mikstuura toimii hidastempoisempien biisien kanssa moitteettomasti. Mikään ei silti ole niin loistavaa, että levy aiheuttaisi syvempiä riemuntunteita. Pelivehkeet ja sävelet ovat kuitenkin kelpo jamassa, joten yhtyeestä voidaan odottaa vielä kuultavan. Melodisesti, sopivan raskaasti ja suhteellisen epäkoukeroisesti operoiva yhtye vetää sulavasti ja kaikin puolin oivasti
SEVEN SISTERS OF SLEEP Ezekiel’s Hags RELAPSE Pitkälti toista vuotta julkaisua odotellut levy on melkoinen ilmestys: harvoin tulee vastaan musiikkia, josta tulevat mieleen Cathedral, Pig Destroyer, Neurosis ja Entombed. Tämä kvartetti taitaa progressiivisen äärimetallin kikat ja koukut viimeisen päälle – ja musiikki kuulostaa kaikkine mutkineen soljuvalta. Edes siteeksi. Se häiritsee mutta kiehtoo, ja siinä onkin rovaniemeläisbändin vahvuus – vaikka melkoinen ristiriita laulun ja soiton välillä häiritseekin ensin melkoisesti. Akróasis on kirkassoundinen matka kosmoksen ääriin. Raskaan hidastelun ja vauhtisuhaamisen suhde on aika optimaalinen. Soundista on vaikea erehtyä. Tami Hintikka SEROTONIN SYNDROME Sarajas OMAKUSTANNE Ekaks mä olin ihan että hä, mutta sit mä olinkin ihan että jee! Paketti ei aina aukene neitsytkuuntelulla, ja masennuksesta kumpuavan Serotonin Syndromen debyytti on tästä hyvä esimerkki. Aivan kuin maailma koostuisi vain basarista, virvelistä, ärjynnästä ARVIOT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 74. Koskinen ja rauhoittavasti korvia repivästä riffitulituksesta. Tällä matkalla räjähtelee planeettoja, mustat aukot imevät sisäänsä ja tähtisumut häikäisevät kauneudellaan. D-beat-paukutus ja skank-tikkaus, voimalla mäjähtelevät murskariffit ja raastava radiopuhelinkarjunta saavat vain harvakseltaan edes etäisesti melodialta muistuttavia höysteitä. Mukana on myös ilmavaa näppäilyä, nauhattoman basson suloisia kuljetuksia, puhdasta laulua ja koskettimia. Hämmentävää, mutta todella mielenkiintoista ja mukaansatempaavaa. Silti moniulotteisuus ja sulava yllättävyys pitävät mielenkiinnon yllä ja innostuksen korkealla erinomaisesti. Vielä kun soppaan lisätään mustaa metallia ja crustia, sekameteli on valmis. masti takova komppi muodostavat välittömästi tunnistettavan paketin. Bonusinstrumentaali The Origin of Primal Expression on upea Deathin Voice of the Soulin sukulainen. Pelivehkeiden äärellä ei kikkailla tippaakaan, vaan pääosassa on mäiske ilman minkään sortin pelleilyä – näillä näytteillä täysin syystä. Näin, vaikka tyylitajulla veistellyt biisit vilisevät toki hulluja rumpuratkaisuja, korkeampaa ja matalampaa örinää sekä monipuolista kitaranopeutta ja -näppäryyttä. Rajuimmat fuusiojazzhommat loistavat poissaolollaan, mutta yli 15 minuuttia kellottavasta Weltseelestä löytyy monien osien organisoitua sekamelskaa. Levy on soitannollisesti tavallaan primitiivinen ja yksinkertainen, mutta meininki äityy sävellysten ja sovitusten kekseliäisyyden vuoksi kutkuttavaksi. Kimmo K. Teknisenä temppuileva death metal on pahimmillaan pelkkää instrumenttipornoa ja hengästymistä, mutta Akróasis on yllättävänkin maltillinen levy, eikä Origintyyppisiä hypernopeita sekoiluja kuulla. On suorastaan ihme, että näin raastavaa, brutaalia ja intensiivistä kamaa jaksaa kuunnella täysin kivutta. Käytännössä ainoa oudoksuttava seikka on, että 12 kappaletta ja 53 minuuttia näinkin samoja latuja kulkevaa pieksentää tahtoo käydä lopussa puuduttamaan. Speckmannin persoonallinen, maailmanmenoa halveksuva ärjyminen on yhä varsin vakuuttavaa työtä. Kyllä muuten toimii, ja ihan luonnollisen tuntuisesti vielä. Omalla perverssillä tavallaan tämä on jopa kaunista, mutta samalla mukaan toivoisi selvemmin erottuvia irtiottoja. Kari Koskinen OBSCURA Akróasis RELAPSE Saksanmaalta tärähtää laadukasta teknistä death metalia. Vaihtelua on sen verran vähän, että härän lailla hakkaava poljento vaivuttaa paikoin lähes hypnoottisiin tunnelmiin. Vaikka kiekko alkaa hurjalla blastauksella, levyn keskiössä on superraskas louhinta. Kalifornialaisten kolmoslevyn raa’an mutta jykevän tunnelman kruunaavat loistavat soundit ja eläväinen, erittäin luomulta kuulostava soitto. Obscuran neljäs pitkäsoitto on paitsi hieno paketti avaruudellisissa sfääreissä kimpoilevaa kuoloa myös suvereeni soittotaidonnäyte
Ahdistavasta olotilasta kumpuava levy tuntuu lopulta luonnolliselta juuri tällaisena: pitkinä ja polveilevina biiseinä, joissa on pinnalla alati häiritsevä elementti. Jos nyt ihan totta puhutaan, Wilsonin soololevyt eivät kiinnosta enää pätkän vertaa. Ja kaikki on pakattu yhdeksään biisiin ja reilusti alle puoleen tuntiin! Levyn rumputulen on hoitanut – tekijämiehistä koostuvan kokoonpanon ulkopuolelta – Suffocationin Kevin Talley. Sanoitukset ja näyttävän promolevyn kannet vetävät kuulijan talvisodan jääkylmiin taisteluihin. Sittemmin mies on keskittynyt vuodattamaan musiikillista luovuuttaan lähinnä Blackfieldiin ja soolouraansa, jonka viides – tai nimensä mukaisesti lähes viides – levy on nyt käsillä. Kauttaaltaan blackmetallisena riipivä laulu on kaiken tämän päällä kuin raaka silakka kermakakun koristeena. Yksittäisiä biisejä on hankala nostaa esiin, minkä voisi lukea tässä tapauksessa ainoastaan positiiviseksi piirteeksi – kokonaisuudesta kun on haettu selkeäksi yhtenäistä ja helposti muovautuvaa massaa, jonka parissa kuulija tuntee olonsa kotoisaksi. 14,50 € ROTTEN SOUND FEASTEM, TRYER KOHTI TUHOA. Siis ainoastaan hyvältä, ei missään nimessä loistavalta. Kimmo K. Tämä turhan vähälle huomiolle jäänyt kiekko osoitti, että Soordilla on todellista lahjakkuutta kovien biisien tekoon, mikä ei ole välttämättä tullut aivan selväksi pääbändiään kuunnellessa. Kahdella kovalla biisillä ei mennä kuuhun, mutta suhteellisen tasainen levy kestää kuuntelua paria edeltäjäänsä paremmin. Tami Hintikka Ke 9.3.2016, S/K18, alk. 30,50 € EXODUS (USA) LOST SOCIETY To 24.3.2016, S/K18, alk. Koskinen STEVEN WILSON 4 ½ KSCOPE BRUCE SOORD Bruce Soord KSCOPE Monessa mukana ollut Steven Wilson muistetaan erityisesti pitkää hiljaiseloa viettävästä progerockbändi Porcupine Treestä, jonka uran parhaista ajoista on jo reippaasti yli kymmenen vuotta. ”Niskalaukauksen” musiikki on toimivilla soundeilla tuettua rynnäkköä, jossa on yhtenäisyydestään huolimatta vaihtelua: blastia, hienoa kitaratyötä, tymäkkää riffiä, hitaampaa tarpomista ja niin edelleen. Kohokohtia ovat esimerkiksi lopetusraita Burnt Karelia ja sitä edeltävä White Desant, joka rauhoittuu tunteikkaaseen maalailuun. Ensihämmennyksen jälkeen jyrkkä kontrasti osoittautuu rohkeaksi mutta täysin oikeaksi ratkaisuksi. The Pineapple Thief -yhtyeestä tuttu Bruce Soord on tekijämiehiä, mistä kertoo erityisesti Katatonialaulaja Jonas Renksen kanssa tehty loistava Wisdom of Crowds -levy (2013). Soord tosin sekoittelee pakettiinsa huomattavia popvaikutteita ja karttaa turhaa kiemurtelua, joten miehen soolotuotannon voisi niputtaa jopa jonkinlaisen utuisen indiepopin piiriin. Laulaja Simo Sinkkosen rosoisenrääkyvä örinä toimii hyvin thrash metal -elementtejä hyödyntävässä, aggressiivisesti hyökkäävässä kuolossa. Komppi ei siis hyytelöidy, vaikka meno olisi kuinka kylmää. Levy tarjoaa raskaanpuoleista post-progemetallia suhteellisen selkeillä mainstreamsoundeilla. Vierailevana äänenä murisee mallikkaasti Torture Killerin Pessi Haltsonen. Vaan niinhän sitä pääsee etikkasipsienkin makuun. Ja onhan tämä kovan luokan turpaanvetelyä. 4½:lta löytyy pari varsin hyvää kappaletta, joista mainittakoon erikseen levyn mittavimmat biisit eli paketin avaava My Book of Regrets sekä sen sulkeva, naislaululla maustettu Don’t Hate Me. Vastoin yleistä harhakäsitystä kaikki mihin Wilson koskee ei muutu kullaksi. Tämäkin levy osoittaa, että brittimies on ihan tavallinen kuolevainen. Levyn kantavimmaksi elementiksi nousee sen raukea tunnelma, joka kantaa hyvin albumin loppuun saakka. Tämä kannatti, sillä Wilsonin nykymeininki vaikuttaa hyvältä. Yhtye onnistuu yhdistämään hallittua monimutkaisuutta ja tuskaista raivoa hämmästyttävän mielenkiintoisella tavalla. Joni Juutilainen NAGANT NECKSHOT Under Downpour of Steel OMAKUSTANNE Talvisota-teemalla operoiva kuolometalli osuu ja upottaa. Tyhjänpäiväisen ja kliinin progerokkailun mitta tuli täyteen viimeistään Grace for Drowningilla (2011), mutta jostain syystä päätin antaa ”Neljäpuolelle” mahdollisuuden. Under Downpour of Steel on piristävä uusi tuttavuus, joka hyödyntää äärimetallin vanhoja kikkoja mutta ei ole paikalleen jämähtänyt old school -pastissi. 27,50 € SOULFLY (USA/BR) KING PARROT (AU) INCITE (USA) Telakkakatu 8, 00150 Helsinki | eteispalvelumaksu 3 € KESÄN 2016 FESTARIMATKAT: SWEDEN ROCK, ROSKILDE & BRUTAL ASSAULT ennakkoliput: www.ticketmaster.fi www.elmu.fi lippupalvelu La 19.3.2016, S/K18, alk. Melodisella laululla varustettuna Serotonin Syndrome katoaisi samankaltaisten bändien tusinoihin. Kuten Wilsonilla, myös Soordilla on vahva pohja progressiivisessa rockissa, jota miehen sooloilukin edustaa
Poikkeuksellisen vahva avaus. Vaikutteet puskevat läpi kohtuullisen selkeästi, mutta keitos on riittävän omaperäinen – joskin avausbiisi Never Trust the Signs esittelee jo turhankin paljon Meshuggah-metkujansa. Tästä syntynyt, omakustanteena julkaistu debyyttimme oli siis samanaikaisesti sekä joutsenlaulu että uuden alku. EMME IKIPÄIVÄNÄ TULE... Progressiivisen modernin metallin raameissa on toisinaan hankala erottua, mutta tällä kertaa se onnistuu. SUURIN ONGELMAMME ON, ETTÄ... Suoraan sanottuna laiska ja ponneton avausraita ei säväytä lainkaan useammallakaan kuuntelulla. Pinnallinen, tyhjä ihmiskuori. – ...kukaan ei vielä tiedä meistä. Joillekin voi olla pienoinen yllätys kitaristina ja huutajana toimiva entinen (ja nyttemmin kokoonpanoon palannut) Amoral-solisti Niko Kalliojärvi, joka kunnostautuu myös materiaalin kirjoittajana. Bändin tummasävyinen heavy rock polveilee HUMAVOID Glass Humavoid iskee takavasemmalta välittömästi kiinnostavalla tavalla. JOS PIDÄT HEISTÄ, PIDÄT MYÖS MEISTÄ: – Textures, Between the Buried and Me, Periphery, Strapping Young Lad… BÄNDIN NIMI... – ...kuin villiintynyt apinalauma, paitsi että paskaa ei heitellä läheskään aina. Jännä! TYÖMME JAKAUTUU... Taidokkaan ja tarkan riffittelyn ohella täkynä on naislaulun ja korinan söpö symbioosi, jonka lisäksi hommaan on ympätty huomattavan äkkivääriä ja kiintoisia rooleja koskettimien muodossa. Syvemmälle edetessä alkaa paljastua huomattavasti kutkuttavampia hetkiä. Säväyttää voi ilman julmettuja kitaravallejakin, kunhan pelaa korttinsa oikein. www.facebook.com/systematicsicknesskin BOGUS TIME Different Times Bogus Timen heavy metal on pintaraapaisun jälkeen moniulotteisempaa kuin luulinkaan. Koneentarkka soitto, jykevyydestään ja kaoottisuudestaan huolimatta tarttuvan melodiset sävellykset, ennakkoluulottomuus ja suora hulluus paiskaavat sopusoinnussa kättä ja nyrkkiä kaikkien turpaan. – ...useimmiten siten, että Niko suttaa menemään riffikynällään Suvimarjan tarjoamien pianohommien ja jatsahtavien sointukulkujen päälle. Modernin death metalin ja thrashin välimaastossa poukkoilevassa riffikaaoksessa viljellään sopivasti melodiaa ja sävyjä, mutta silkka turpaanveto on kuitenkin se, millä tässä mällätään. – Vuonna 2013 eri yhtyeen nimissä aloitettu mutta kesken jäänyt äänitysprojekti päätettiin hoitaa ensin kunnialla loppuun. – ...jäämään kiinni! hienosti. Selkeää musiikillista linjaa ei löydä laakista, mutta äänitteen parissa säilyy jokin kumma viehätys, kunhan hommaan pääsee ensin sisään. – ...festarien päälavoilta ja vetämästä ensimmäisenä bändinä live stream -keikkaa avaruudesta. Yleisilme on upean seesteinen, ja bändi on myös soundinsa puolesta omaperäinen. DEMOT AADOLF VIRTANEN MILLOIN JA MITEN. Orkesterin metalli on huomattavan teknistä ja tarkkaa pyyhältämistä mielettömällä groovella. ANSAITSEMME LEVYTYSSOPIMUKSEN, KOSKA... – Pakottava tarve tehdä mahdollisimman raskasta ja koukuttavaa musiikkia pitäen samalla visusti huolta siitä, että harmonista liikettä ja yllättäviä käänteitä piisaa. Vaiko äärettömän potentiaalin omaava yliolento. Bändi on onnistunut valitsemaan power metalin mausteista ne vähemmän tyypilliset, mikä on positiivinen juttu. Onneksi on internet – ja Inferno! KEIKALLA OLEMME... – Kun idea ihmistä muistuttavan olennon ja tyhjiön yhdistämisestä lontoon kielellä matkusti galaksien takaa suoraan ohimoon, se tuntui mieleenpainuvalta ja kompaktilta tarjoten samalla monia eri tulkintatapoja. Sittemmin ympärille löytyi nykyinen kokoonpano, ja varsinainen matka sai alkaa uuden ep:n viitoittamalla polulla. Myös jo valmiiksi omasta takaa löytyvän naisvokaalien ja mieskonsonanttien tarjoaman paletin hyödyntäminen kiehtoi. Myöskään laulupuolella ei hempeillä, eli kitarisat lentelevät niin kuin pitääkin. www.humavoid.com Humavoid KUUKAUDEN BÄNDI JANNE PAPPILA 76. MIKSI. Bändin kesken sovitetaan sitten kappaleet treenikämpällä valmiiksi. – ...musiikki potkii, paketti on kasassa ja visio selkeä. Upeankuuloista nykymetallitaidettahan Code Zero joka tapauksessa edustaa. www.burntfield.com SYSTEMATIC SICKNESS KIN Code Zero Joensuulainen Systematic Sickness Kin raivoaa mukavan mielipuolisesti. VIIDEN VUODEN PÄÄSTÄ MEIDÄT LÖYTÄÄ... Sopivasti polveilevat biisit vievät yleisilmettä tuuman verran progekentälle, muttei kuitenkaan DOM PÉRIGNON ’46 MAGNUM -PULLOT BURNTFIELD Coldheat Usko meinaa loppua heti ensimmäisen biisin kohdalla
Kenelläkään ei voi olla niin kiire saada biisejään ihmisten ilmoille. Nopeus ja teknisyys eivät näyttele pienistä pyrähdyksistä huolimatta pääosaa, vaan homma etenee pääosin biisien ehdoilla. Eipä silti, nytkin on jo paljon millä mällätä. Jyhkeänrouhea ja alavireinen murjonta on kuorrutettu sopivilla määrillä maistuvia melodioita, ja biisimateriaalilla kehtaa lähteä liikenteeseen. Seasta löytyy muutama mukiinmenevä idea. DEMOT DEMOJEN TOIMITUSOSOITE: DEMOT / AADOLF VIRTANEN, RENGASTIE 49, 37630 VALKEAKOSKI liiaksi. Mutta eipä päästä musiikkinsakaan helpolla. Biisit sisältävät laulannan lisäksi saksofonia, keskustelua ja sekoilua. Hyvä näin, sillä ainesta kyllä löytyy, kun bändi sattuu sille päälle. Mopopoikana tällaisesta menosta olisi ollut kohtuullisen tohkeissaan, mutta kuinka lienee vuonna 2016. Vetelä, sotkuinen tuotanto ja soitto sekoittavat kuitenkin pasmat, ja lopputulos on sekava keitos vanhoja Eppuja, vahvoissa huumeissa veivaavaa Stam1naa, sekalaisia irtovaikutteita, bluesia, progea ja vaikkapa räppiä. Villin lännen tapahtumista tarinansa ammentava Marchland soittaa vanhakantaista heavy rockia suoraviivaisesti ja liikoja muotivirtauksia mietiskelemättä. Sitä sen sijaan ei, että edes neljää nopeudeltaan maltillista hi-hat-iskua ei saada menemään oikeaan tahtiin. Jonkinlaista ojentavaa isonveljen kättä tässä nyt tarvittaisiin. Varsinainen raivo pääsee vielä ajoittain unohtumaan, eikä biiseistäkään löydy varsinaisia hittejä. Bändin tyyli on nimeä mukaillen kuin betoniin valettu, eikä yllätyksiä ole havaittavissa tälläkään kertaa. soundcloud.com/thescreamingbastards EVERSLAVE I Am King Lohjalaisen Everslaven aavistuksen epätasainen demotuotanto saa jatkoa. Kitaristi-laulaja Joel Sjöströmin ääni vaatii pientä totuttelua, mutta sopii kuitenkin varsin hyvin thrashin alkuaikojen kuvastoa hyödyntävään mättöön. www.akathartos.com WAKENER Demo 2015 Nyt siirrytään death metalin mädäntyneeseen maailmaan. Sitä ei pysty tunkemaan mihinkään laariin, ja vaikutteistakaan on vaikea sanoa mitään tyhjentävää. www.facebook.com/Mask-OfSatan-1592079117747406 VÄLJÄÄ POMMACIA PULLON POHJALLA THE SCREAMING BASTARDS Vol. Sävellykset ovat tunnistettavine melodioineen perusmallista sahailua ja kaahausta. Ihan kiva -luokiteltu sävellystyö ei nostata tunteita suuntaan tai toiseen, mikä on ikävä havaita. Laulaja Mr. Bändin musiikki on hyvinkin rehellistä kitararockia, ja valitettavan yllätyksetöntä ja valjua sellaista. Latteaksi menee, ei tässä oikein Colt ja Winchester pauku. Vastaavan muhjuisilla ja sahaavilla riffeillä voisi saada oikein ammennettuna aikaiseksi vielä groovaavampaakin kamaa. Pääasiassa keskitempoisena tempoilevat biisit jättävät näennäisestä julmuudestaan ja onnistuneista korinoistaan huolimatta hiukan väljähtyneen maun. Miltähän planeetalta lie. Jäykkä mutta sopivan elastinen neljän biisin esitys ei keksi pyörää uudelleen, vaan eipä näissä raameissa ollut vikaa aikaisemminkaan. Sävellyksissä edetään ihan ok -kaavan mukaan, eikä tässä mitään erityistä kuningasideaa ole kurkoteltukaan. Todettakoon kuitenkin, että köykäinen tuotantopuoli syö terää jonkin verran, bändi kun osaa kuitenkin soittaa biisinsä. Vaikka kaikki skulaa komeasti, sävellyspuolelle pitäisi tehdä vielä viimeinen kiristys. Hutilointia tai yliyrittämistä ei kuitenkaan esiinny, ja voisikin uskoa, että ryhmä voi muodostua punaista lankaa esiin kuopsuteltuaan hyvinkin kiintoisaksi. Näkemykselle täytyy kuitenkin nostaa hattua, ja toimisihan tällainen paukutus ainakin keksipäissään pimeässä teknoluolassa. Aineksia ja näkemyksiä vilahtelee, mutta eipä tähän sekameteliin osaa suhtautua oikein vakavasti. Materiaalin liika hajanaisuus ja sekavuus kuitenkin hämmentävät, eikä biiseistä jää mieleen juurikaan muuta kuin nippu käyttökelpoisia riffejä ilmiselvin vaikuttein. Bändi kykeneekin tulevaisuudessa varmasti vieläkin täydellisempään suoritukseen. Paljon perinteisen heavyn käytäntöjä hyödyntävä orkesteri omaa soundin, jota on vaikea verrata mihinkään. Groovaavan raskas vanhakantainen heavy on naitettu moderniin soundiin kieltämättä onnistuneesti, eikä nimimiesten rapakon takana miksaama ja masteroima jälki voisi olla juuri parempaa. Näin hyvistä aineksista ja melodisista biiseistä ei voi saada aikaan näin kehnoa lopputulosta. Viisihenkinen Wakener ei edusta ihan lajin ilkeintä päätä, mutta on melodioillaan ja hurjan korinansa turvin aika uskottavan oloinen. Karjuntamalli on toimiva ja aggressiotaso oikea, mutta eivätpä nuo puhtaat luikauksetkaan paljon seassa vierastuta. Samuli Reivilä, ainut jäsen, pääsee toteuttamaan poikkitaiteellisen visionsa mistään tinkimättä, ja lopputulos on persoonallinen. Noh, eipä sitä voi tehdä paljon tätä paremmin. Kill ’em all! www.facebook.com/SabotageFIN MASK OF SATAN Promo 2015 Death metalia ja kauhua yhdistelevä Mask of Satan on tamperelainen trio, jonka rymistely etenee selkeästi vanhan liiton nimissä. Ylitsevuotavainen melodisuus, huipputarttuvat kertosäkeet sekä hyvä soitto ja laulanta ovat lyömätön yhdistelmä. Tuotanto jää tarpeettoman kevyeksi, vaikka eivätpä biisit vaadikaan mitään lekasarjan soundia. Erittäin kehityskelpoinen bändi, joka on tätä kirjoitettaessa vaihtamassa ymmärrettävistä päällekkäisyyksistä johtuen nimeään. 1 Vuorossa on savonlinnalaista rock’n’roll-osaamista kiljuvien paskiaisten malliin. Lopputulos on hyväntuulista, aavistuksen verran menneeltä tuoksahtavaa rymistelyä. Nättejä ideoita löytyy, mutta tekeleestä on vaikea löytää todellista kunnianhimoa. Arch Enemyn ja Iron Maidenin ristisiitokselta kuulostava lopputulos jää kuitenkin hämmentämään. saulikela@hotmail.com CONCRETE SWINE Siberia Jam 74 Taitaapi olla peräti kolmas Concrete Swinen tuotos, joka löytää tälle levylautaselle. Löytyyhän noita päälleliimattuja elementtejäkin edelleen, esimerkiksi koskettimienkin muodossa. www.facebook.com/concreteswine ARCHON Victims Jyväskyläläinen Archon on perustettu vasta talvella 2014, minkä huomioon ottaen jälki on hyvää ja huoliteltua. Olennainen osa bändin soundia ovat myös koskettimet, jotka onnistuvat värittämään yleisilmettä vielä piirun verran kolossaalisemmaksi ja koneellisemmaksi. Bändi soittaa teini-ikäisten innolla, kuten tällaista pitääkin – turha hierominen pilaisikin paljon. Suttuista ja kaoottista soundimaailmaakin voi katsoa lajityypin tietäen ja sitä hiukan ymmärtäen jotenkin sormien läpi. Nuorelle bändille voi toki antaa hiukan armoa, mutta jonkinlaista harkintaa ja itsekritiikkiä voisi käyttää. www.facebook.com/marchlandband LOPUTON SUO Loputon suo Vuonna 2014 perustettu joensuulainen Loputon Suo soittaa perinteistä lo-fi-mallista black metalia. www.exquisitetaste.fi 77. www.facebook.com/loputon.suo EXQUISITE TASTE: Vahvempi olkapää edellä Johan on vaikean oloinen nimi suomalaiselle, suomeksi laulavalle bändille. www.facebook.com/ archon-434529030050151 PERUSKUOHARIT AKATHARTOS First Nightmare Akathartos jäi taannoin mieleen kohtuullisen vaikealla lajillaan. Tämä kombinaatio todellakin jyllää, muttei aivan koko levyn mitalla. Orkesterin tohotus on mukavaa kuunneltavaa, ja pienet horjahtelut eivät paljon päätä rassaa. Tällaiselle meiningille tulee kuitenkin aina löytyä tilaa. Miten yhdistää tekno, teatraalinen elokuvamaisemointi ja goottimainen synkkyys. Hiteistä ja muistakaan kohokohdista ei päästä puhumaan niin kauan kuin ainoat mieleen jäävät osaset ovat pari hienoa melodiaa ja läjä epäkohtia. Metallista tässä ei ole kyse, vaikkakin monet riffit voisivat viettää siihen suuntaan. Perinteisiä soittimia ei löydy, ja hoilaamisella, paukutuksella ja synteettisyydellä ei saada aikaan loputtoman ihmeellisiä. Pitää taas huomioida ilman isompaa tyrmäystä, että debyyttijulkaisuksi tekele telmii aivan hyväksyttävissä rajoissa ja kasvunvaraa suodaan aina kaikille. Suurin kompastuskivi on laulanta, joka ei sytytä varsinkaan ylimääräisiltä kuulostavien taustalaulujen kera. Tällä kertaa orkesterin ässä hihassa on hiukan yllättävä, nimittäin naislaulaja keulilla. www.facebook.com/EverslaveOfficial MARCHLAND In Guns We Trust Länkkäriheviä Tampereelta. Esityksestä ei paista erityistä energiaa tai intohimoa sen kummemmin soitosta kuin laulustakaan. Hommahan meinaa mennä plörinäksi ihan toden teolla, nimittäin joka osa-alueella. Makoisaa meininkiä, mutta selkeää keihäänkärkeä, eli hittiä, jään vielä kaipaamaan. Brusilan väkevä ääntely ja tukevat kitarat muodostavat kivijalan, jonka päälle ripotellaan taasen ah, niin ihanaa Hammondia, mikä tuo mukaan hienon ripauksen menneisyyttä. Plussaksi voidaan laskea, että Tanja Härkönen ei oio helpoimman kautta, örinän lisäksi laitetaan nimittäin peliin puhdastakin laulantaa. www.facebook.com/wakenermusic SABOTAGE The Songs of the Hopeless Raisiolainen Sabotage kolkuttelee speed metal -suuntaisella esityksellään vahvasti 80-luvun ovia. Vaan puuduttavaksihan äänimaisema muuttuu, kuten ennen pitkää biisitkin. Bändi osaa soittaa ja säveltää, mutta jopa osaava ja oikein laulava solisti on saatu kuulostamaan täysin ulkopuoliselta. Genrehän on iätön ja aina ajankohtainen
Rasmussen kuitenkin kertoo, että vampyyrimainen yörytmi oli enemmänkin pakon sanelemaa kuin bändin valinta. Metallican toisen, kolmannen ja neljännen albumin äänittänyt ja osatuottanut mies työskentelee edelleen Sweet Silencella. Master of Puppetsin kohdalla alkuperäinen ajatus oli äänittää albumi jälleen Rasmussenin kanssa, mutta Los Angelesissa. Master of Puppets oli käänteentekevä albumi myös Metallican uran kannalta. VANHA LIITTO M etallican Master of Puppets on monella tavalla merkittävä levy. Vain puoli vuotta albumin julkaisun jälkeen yksi joukosta oli ikiajoiksi poissa. Ajatus pimeyden laskeuduttua töihin käyvästä yhtyeestä on boheemi ja romanttinen. Menestyksessä oli tietysti kysymys muustakin kuin musiikista: Metallicalla oli Master of Puppetsin ilmestyessä ensimmäisen kerran tukenaan taustajoukot, joiden ammattimaisuuden ja vaikutusvallan voimalla se jaksoi kivuta suosion seuraavalle tasolle. Master of Puppets määritteli uudelleen tuotannollisesti ja sisällöllisesti laadukkaan metallimusiikin kriteerit. Master of Puppets teki Metallicasta thrash metalin suurimman ja avasi bändille tien undergroundmaineesta valtavirtamenestykseen. Inferno palaa sen kunniaksi klassikkoalbumin äärelle. Se oli Metallican läpimurtolevy, jonka vaikutus kuuluu myöhempien rocksukupolvien soitossa ja koko modernissa metallissa. Itse asiassa hän kertoo, että Master of Puppetsin äänittäminen on yksi hänen uransa vaivattomimpia projekteja. – Metallica halusi löytää Euroopasta studion, jossa oli töissä hyvä äänittäjä. Samoihin aikoihin paluureitti entiseen katkesi. – Jätkät olivat kypsyneet soittajina sitten edellisen levyn, ja tunsimme toisemme hyvin jo entuudestaan. TEKSTI ARI VÄNTÄNEN KUVAT ROSS HALFIN 78. Ride the Lightning oli Metallicalle kaikilla osa-alueilla niin suuri edistysaskel, että olisi ollut hölmöä olla käyttämättä samaa reseptiä toista kertaa. Mutta se on toinen, paljon surullisempi tarina. Bändi ei kuulosta sillä neljältä kimpassa soittavalta nuorukaiselta vaan yhdeltä elävältä, hengittävältä, notkealta ja jäntevältä olennolta, kenties siltä Some Kind of Monster -dokumentista tutulta hirviöltä, joka vielä tuohon aikaan raivosi yhtyeen jäsenten etujen mukaisesti. Tämä juttu kertoo kunnian päivistä. – Lars ja minä vietimme LA:ssä pari viikkoa studioita etsien. maaliskuuta 30 vuotta. Selvät sävelet Master of Puppets äänitettiin siellä missä edeltäjänsäkin, vuoden 1984 Ride the Lightning: Tanskassa, Kööpenhaminan Sweet Silence -studiolla. – Teimme levyä öisin, koska Sweet Silence oli buukattu päivisin muiden äänityksiin. Vaikka alkamassa oli Metallican siihenastisen uran kunnianhimoisin levytyshanke, Rasmussen ei muista sessioiden olleen millään tavoin työläitä. Tanskalaissyntyistä Ulrichia oli epäilemättä houkutellut myös mahdollisuus päästä viettämään aikaa toisessa kotimaassaan. Ellei sillä olisi ollut niin vaikuttavaa, yhtä aikaa tinkimätöntä ja tarttuvaa musiikkia, multiplatinamyynnit ja maailman suurimman metallibändin status olisivat saattaneet jäädä Lars Ulrichin päiväuniin. Metallica oli kolmannella albumillaan luovempi, inspiroituneempi, päämäärätietoisempi ja enemmän bändi kuin koskaan sitä ennen tai sen jälkeen. Larsilla, Jamesilla ja minulla oli paljon sananvaltaa studiossa, mutta kyllä muutkin bändin jäsenet osallistuivat. Sanasen sanoo myös Metallicaklassikoita äänittänyt ja tuottanut Flemming Rasmussen. Olimme tohkeissamme päästessämme tekemään levyä, ja kaikilla oli hyvä kutina, millainen siitä tulisi. Master of Puppets äänitettiin öisin, ja päivät bändi nukkui hotellissa Kööpenhaminan keskustassa. Lupaavaan nousuun kiitänyt Metallica oli päätynyt sinne huomattuaan, että Rainbow’n albumi Difficult to Cure oli tehty siellä talon oman äänittäjän Flemming Rasmussenin kanssa. Äänitysten tunnelma oli ystävällinen, kiireinen ja innostunut. Hirviön katse ei ole milloinkaan ollut yhtä tarkka kuin tuolloin. Meillä oli yhteinen suunta ja päämäärä. Vuonna 1986 sitä kuuntelivat huuli pyöreänä niin pohjoissuomalaiset pikkupojat, metalliin jo uskonsa menettäneet amerikkalaiset rocktoimittajat kuin kaikki muutkin, joita länsimainen raskaan rockin kulttuuri jollain tavoin kosketti. Loppujen lopuksi Metallica päätti kuitenkin tehdä myös kolmannen levynsä Tanskassa. Se antaa ymmärtää, että pystyäkseen muotoilemaan täydellisen mestariteoksen bändin oli suljettava arjen jauhavat rattaat kokonaan metallisen todellisuutensa ulkopuolelle. Metallicalle itselleen Master of Puppets oli musiikillinen, soitannollinen ja taiteellinen riemuvoitto. Kitaristi-laulaja James Hetfield, rumpali Lars Ulrich, kitaristi Kirk Hammett ja basisti Cliff Burton saapuivat Kööpenhaminaan syyskuussa 1985. Master of Puppets ei ole niitä levyjä, jotka on siivilöity kokoon poimimalla parhaat palat suuresta määrästä potentiaalista Hirviön synty Metallican Master of Puppetsin julkaisusta on kulunut 3. Missään ei kuitenkaan ollut samanlaista soittohuonetta kuin Sweet Silencessa, Rasmussen perustelee Tanskaan paluuta. Siispä Master of Puppetsia tehtiin iltaseitsemästä aamuneljään tai -viiteen. He olivat kuunnelleet aiempia töitäni ja pitäneet niistä, Rasmussen kiteyttää
Siellä, osoitteessa 3132 Carlson Boulevard, sijaitsi ”Metallica Mansion”, pieni talo, joka oli bändin ensimmäinen yhteinen päämaja. Levyt alkavat hitaasti kasvavalla introlla, ottavat luulot pois räväkällä avausbiisillä ja etenevät eeppiseen nimikappaleeseen. Sillä kertaa myös Burton osallistui entistä aktiivisemmin biisien tekoon ja sovituksiin. Se on melko pitkä aika, etenkin, kun kyseessä on albumi, joka oli periaatteessa valmis jo bändin tullessa studioon. Master of Puppets on erittäin lujatekoinen levy. Master of Puppetsin sanoituksista löytyy yhtenäinen, todennäköisesti alitajuisesti syntynyt teema: useimmat kappaleet kertovat hallinnan menettämisestä. – Master of Puppetsin valmistuminen vei pitkään, koska täydellisyyden tavoittamiseen menee aina aikaa, Rasmussen sanoo ja hymyilee. Hitaasti syttyvä, käyntiin räjähtävä ja vastustamattomasti vyöryvä avausraita Battery osoittaa, että Metallica Metallica silloin kun kaikki oli kovimmillaan: Cliff Burton, James Hetfield, Lars Ulrich ja Kirk Hammet. Sitten tulee maltillisella tempolla ja raskaalla kädellä soitettu kolmosraita, jonka jälkeen on painostavan synkästä balladista katarttiseksi metallimyrskyksi kasvavan kappaleen vuoro. Levyjen loppupuolet eivät etene yhtä tiukasti reseptin mukaan, mutta yhteneväisyyksiä on niissäkin, esimerkiksi instrumentaalikappale. päivänä 1985. Levyä oli tehty melkein kolme kuukautta, kolme kertaa kauemmin kuin Ride the Lightningia. Kappaleiden sisäinen ja välinen vetovoima on vahva. 79. Samankaltainen koheesion tuntu tekee vaikutuksen myös sanoitusten puolella. Metallica oli vaihtanut Los Angelesin tuohon taajamaan vuoden 1982 lopulla siksi, että muutto San Franciscon liepeille oli ollut ainoa tapa saada sikäläinen basisti Cliff Burton liittymään bändiin. Täydellisiä. Levy alkaa hillityn tulisilla, vähän flamencohenkisillä akustisilla kitaroilla. Rasmussenin mukaan sessioissa ei äänitetty biisejä levylle päätyneitä enempää. Puppetsin biisit oli tehty perinteisellä Metallica-metodilla: Ulrich ja Hetfield alkoivat käydä läpi Hetfieldin ja Hammettin edellisen vuoden aikana äänittämiä kitarariffejä. Sillä on juuri sopiva määrä kappaleita vanhaan kunnon kahdentoista tuuman lp-formaattiin: kahdeksan, aivan kuten kaikilla Black Sabbathin parhailla albumeilla. Hetfieldin teksteissä langoista veteleviä nukkemestareita ovat huumeet, sotaherrat, saarnamiehet, yhteiskunnat ja yhteisöt, joiden ylläpitämät sosiaaliset ja moraaliset normit estävät ihmisiä räjähtelemästä toistensa silmille. Master of Puppetsin viimeiset sessiot pidettiin joulukuun 27. – Kun bändi tuli studioon, tuleva albumi oli teoriassa biisijärjestystä myöten valmis. Metallica tiesi tarkkaan, millaista levyä oli tekemässä. Master of Puppets on rakenteeltaan perinteinen vinyylialbumi, johon on suunniteltu kaksi eri puolta. Ja ne uudet kappaleet olivat mahtavia. Sommitellessaan toisen albuminsa biisejä järjestykseen Metallica keksi toimivan draamankaaren, jota se sovelsi myös Master of Puppetsilla ja …And Justice for Allilla (1988). materiaalia. Vaikka biisit on tehty metallitöiden parhaita perinteitä noudattaen, eli hitsaamalla riffejä toisiinsa, viimeistellyt sovitukset tekevät kappaleista yhtenäisiä ja saumattomia. Tavallaan Master of Puppets on terästetty versio Ride the Lightningista. Klassikon ainekset Suurin osa Master of Puppetsin kappaleista oli tehty kesän 1985 alussa El Cerriton pikkukaupungissa Kaliforniassa
Jos Puppets kylvettiin hedelmälliseen maaperään, oli kylvökoneistokin teholtaan eri luokkaa kuin edellisellä kierroksella. Major-levymerkin panostus ja asiantuntevien asianhoitajien osaaminen näkyivät levymyynnissä, samoin Metallican pitkä ja rankka pohjatyö, joka oli vienyt bändin Los Angelesista Tarvasjoelle ja takaisin. Siinä Master of Puppets on kaikessa ytimekkyydessään. Ja ne uudet kappaleet olivat mahtavia. Batteryä seuraa Master of Puppets, pitkä, ilkeästi svengaava biisi, jonka keskellä on lempeä suvanto, joka tekee kappaleesta teosmaisen. Huumeriippuvuutta käsittelevä sanoitus kulminoituu niin tarttuvaan kertosäkeeseen, että tekisi melkein mieli puhua thrash metalin ensimmäisestä stadionanthemista. Menestys näyttää vielä vaikuttavammalta, kun muistaa, ettei Metallican musiikkia soitettu radioissa eikä se tehnyt vielä tuolloin lainkaan musiikkivideoita, toisin kuin useimmat aikalaisensa. Sitä seuraa Leper Messiah, kitkerä kommentaari taivaan pääsylipuilla rahastavista tekopyhistä uskontrokareista. Se on Orion-instrumentaalin ohella ainoa Master of Puppetsin kappale, jota ei voi suoraan liittää kontrollin menettämisen teemaan. Isänmaaja uskontokriittisen osuuden jälkeen vuorossa on Master of Puppetsin toiseksi viimeinen biisi, majesteetillisesti aaltoileva Orion-instrumentaali. Noin vuotta ennen Puppetsin äänityksiä Metallica oli tehnyt levytyssopimuksen Elektra Records -levy-yhtiön ja Q-Prime-manageritoimiston kanssa. Jopa rumpali Ulrichin soitto, tuo myöhempinä vuosina paljon parjattu spastinen ja temponheittelyn suhteen suvaitsevainen kolaaminen, käy Master of Puppetsilla niin kovilla kierroksilla, että siinä on outoa groovea. Uusiin sfääreihin Metallica soitti Master of Puppets -biisin ensimmäisen kerran keikalla San Franciscon Civic Auditoriumissa uudenvuodentapahtumassa vain päiviä albumin äänitysten päättymisen jälkeen. Hänen soitostaan voi olla mitä mieltä tahtoo, mutta Metallica ei kuulostaisi Metallicalta kenenkään muun rumpalin kanssa. Levyn päättää raskaan sarjan tyrmäysiskulla sen aggressiivisin kappale, Damage, Inc. Hetfield laulaa hulluudesta myös a-puolen päättävässä tunnelmallisessa Welcome Home (Sanitarium) -kipaleessa, joka kertoo allegorisesti eristäytyneisyyden, erilaisuuden ja poikkeavuuden tunteista. Toisin kuin edellisen Metallica-albumin aikaan, Master of Puppetsin ilmestyessä maailma oli jo valmis ja halukas kuuntelemaan entistä raskaampaa metallia. Master of Puppets pysyi Billboardin albumilistalla hulppeat 72 viikkoa, piikkasi sijalla 29 ja ylitti Yhdysvaltain kultalevyrajan noin vuodessa. Ei singlehittejä, ei täytebiisejä, vain puhdasta klassikkoainesta. on kuronut löysät pois kaikilta osa-alueilta. Michael Wagener miksasi levyn alkuvuodesta 1986, ja albumi julkaistiin Yhdysvalloissa helmikuussa ja Euroopassa maaliskuussa. Se oli valtava saavutus yhtyeeltä, jonka edellinen levy oli päässyt samalla listalla hädin tuskin sadan myydyimmän joukkoon. Toki tuon Lovecraftin kirjoituksiin pohjautuvan sanoituksen voi ajatella kertovan järjen menettämisestä. Täydellisiä.” Flemming Rasmussen 80. Kolmantena tulee albumin raskain biisi, keskitempoinen ja matalalla möyrivä The Thing That Should Not Be. VA NH A LI IT TO ”Kun bändi tuli studioon, tuleva albumi oli teoriassa biisijärjestystä myöten valmis. B-puolen avaa Disposable Heroes, ruudinkatkuinen kuvaus sotien sairaudesta ja siitä, kuinka ihmisiä ohjataan, manipuloidaan ja marssitetaan surman suuhun, ja miten kuoleman kentillä saadut tulikasteet vaikuttavat psyykeen
Tilaa Inferno! Tilaus on kestotilaus ja se koskee vain Suomeen lähetettäviä tilauksia. Ilmestyi sellaisia keskinkertaisuuden riemuvoittoja kuin Load ja Reload. Mene osoitteeseen www.popmedia.fi/tilaa-inferno Kestotilaus Kestotilaus on tilaustapa, joka on määräaikaistilausta edullisempi. tai Slayerin brutaali ja psykoottinen Reign in Blood, jotka julkaistiin niin ikään vuonna 1986. Klassikkoalbumin äänityksistä alkanut loistava matka loppui traagisesti vain puoli vuotta levyn julkaisun jälkeen. Anthrax liittyi joukkoon hiukan jälkijunassa 1987 ilmestyneen Among the Livingin myötä. Pikakelausta yli surun ja epäuskon aikojen: Metallica selvisi, nousi jaloilleen ja otti suunnan suosion hohteesta. Basisti puristui kuoliaaksi onnettomuuspaikalla. syyskuuta 1986 Metallican kiertuebussin kuljettaja menetti ajokin hallinnan ruotsalaisella maantiellä. Varhain aamulla 27. Asioidessa on hyvä ilmoittaa tilaajanumero. 1990-luvun alussa Metallica oli kasvanut stadionluokan yhtyeeksi. 10 numeroa/12kk 74,90 Kustantaja Pop Media Oy Fredrikinkatu 42 00100 Helsinki www.inferno.fi Tilaajapalvelu puh. Vuonna 2004 kansakunnat katselivat popcornia napostellen, mitä seurasi, kun hirviö kääntyy luojiaan vastaan. Tilaus alkaa seuraavasta mahdollisesta numerosta ja jatkuu kestotilauksena niin kauan kunnes tilaaja muuttaa tai irtisanoo sen. Kestotilaus jatkuu ilman uudistamista, mikäli sitä ei irtisanota mieluiten kuukautta ennen tilausjakson päättymistä. Osoitteenmuutos Ilmoita uusi osoitteesi riittävän ajoissa tilaajapalveluumme sähköpostitse, kirjeitse, soittamalla tai osoitteessa www.inferno.fi. Onnettomuus oli lennättänyt Cliff Burtonin ikkunan läpi ja bussi oli kaatunut hänen päälleen. Some Kind of Monster -elokuva oli tahattoman komiikan mestariteos, jonka nähtyään ei voinut kuin hymyillä epäuskoisesti, kävellä vinyylihyllylle ja panna Master of Puppets soimaan. Bussi heittelehti tiellä, kaatui ja pyöri. 03 4246 5302 (avoinna ma-pe 9-16) tilaajapalvelu@popmedia.fi Tilaushinnat • 12 kk kestotilaus 74,90 euroa • 12 kk määräaikaistilaus 88,90 euroa • Ulkomaisiin tilauksiin lisätään postimaksulisä • Hinnat sisältävät ALV %. Myös muut speed/thrash-bändit tulivat suositummiksi, ja alettiin puhua thrash metalin neljästä suuresta yhtyeestä. Kaikki meni putkeen myös keikkarintamalla: Metallica pääsi soittamaan uusia biisejään korkean profiilin kiertueelle – bändi valittiin lämmittelijäksi Ozzy Osbournen mittavalle The Ultimate Sin -rundille. Irtisanominen voi tapahtua sähköpostitse, kirjeitse tai soittamalla tilaajapalveluumme. Kun rytinä ja kaaos loppui, matkustajat kömpivät ulos ruttuisesta linja-autosta kuka ehjänä, kuka lievästi loukkaantuneena – kaikki paitsi yksi. Master of Puppets oli paitsi taiteellinen menestys ja myyntimenestys myös arvostelumenestys. Sitä taikaa ei voi loihtia uudelleen, mutta toisaalta sen lumous ei haihdu koskaan. Oli helppo ymmärtää, miksi Metallicasta tuli niistä suurin. Master of Puppets oli musiikillisesti helpommin lähestyttävä, melodisempi ja kansantajuisempi kuin Megadethin neuroottinen ja vainoharhainen Peace Sells… But Who’s Buying. Saavutettuaan kaiken Metallica kadotti kaiken paitsi rahansa – jopa itsensä. Tämän jälkeen yhtye teki ensimmäisen pääesiintyjäkiertueensa Isossa-Britanniassa ja eteni sieltä Pohjoismaihin. Matkalla se arvioi uudelleen monet keskeiset periaatteensa, ja niin alkoi ilmestyä videoita, singlejä ja kompromisseja. Tietoja voidaan käyttää suoramarkkinointitarkoituksiin. Muun muassa Kerrang! jakeli sille suurimman mahdollisen määrän K-plussapisteitään
Tällöin edellytykset itsensä ylittämiselle ovat olemassa. Anselmolla on huippu murinasoundi, ja puhdas laulukin toimii kympillä. – En ole jostain syystä aiemmin liiemmin pitänyt Diosta, mutta kyllähän se laulu nykyään säväyttää. Jos onnistuu, hienoa, jos ei, niin ei väliä. 6. – Lähden siitä, että laulajan olo saadaan mukavaksi. Tyytyväinen olen, jos lauluraidasta tulee omasta ja bändin mielestä hyvä. Ei myöskään se, että vaatisi laulajalta jotain, mikä on hänen taidoillaan mahdotonta. Hän pitää laulujen tuottamista luovana kanssakäymisenä. Välillä on hyvä mennä riskillä. – Laulutuottaminen on pitkälti samanlaista kuin soittamisen tuottaminen. – Panteran Vulgar Display of Powerilla on omalla tavallaan suvereenia vetoa. Pystyn tarjoamaan oman laulukokemuksen pohjalta ratkaisuja ja tarvittaessa laulamaan esimerkin halutusta fraasista. Mitä näitä olisivat Janne Saksan mielestä. Ei ainakaan Euphoria Morning -levyllä, mutta siinä on ääni kohdillaan! Loppuun löytyy taatusti metallista käyvä esimerkki. En itsekään osaa soittaa puhallinsoittimia, mutta esitän kyllä toiveeni soittajalle ja yritän ohjata lopputulosta haluttuun suuntaan. Laulua voi toki tuottaa vaikkei itse osaisikaan laulaa. – Laulan itsekin, ja se kyllä helpottaa tuottamista. Tai laulajalle hankala sävellaji. Moni laulaja saattaa ajatella, ettei tarvitse laulutuottajaa tai ettei sellaisen panoksella voi olla suurta merkitystä lopputuloksen kannalta. Laulaako Chris Cornell metallia. Laulujen äänittäminen ja niiden tuottaminen on Jannen mukaan toisinaan jopa muuta tuotantoa haastavampaa. Totta kai yritän välillä saada laulajan laulamaan jotain, mikä ei ehkä meinaa irrota ihan ensi yrittämällä tai joka vaatii vähän säkää onnistuakseen. Itsetarkoituksellista tuottaminen ei tietenkään saa olla. Janne myöntää harrastuneisuuden merkitykselliseksi myös laulutuotannon kannalta. – Erityisen tyytyväinen olotila vaatii oikeastaan sen, että laulaja on lähtökohtaisestikin poikkeuksellisen hyvä. Yksi tärkeä laulutuottamisen osa-alue on saada laulajan olo kotoisaksi mikrofonin edessä ja luoda sitä kuuluisaa hyvää fiilistä. – On erityisen tärkeää rohkaista laulajaa, ja minkäänlainen nolaaminen ei tietenkään tule kyseeseen. Asiassa auttaa aika. Janne kokee tuottajan tuovan aina lisäväriä lopputuotteeseen. Pyritään saamaan laulajasta ulos paras mahdollinen anti. Bändin ja laulajan mielipiteitä pitää kuunnella, ja täytyy osata tehdä myös kompromisseja. Itselläni on sellainen fiilis, että laulutuotanto on aina parantanut lopputulosta, välillä enemmän ja välillä vähemmän. – Hyviä levyjä on tosiaan niin paljon, etten uskalla käyttää sanaa ”suvereeni” täysin varauksetta, mies aloittaa. Muutama treeniotto alkuun, kunnon kuunteluolosuhteet laulajalle ja parit rohkaisevat palautteet on toistaiseksi toiminut aina. Ain laulain työtäs tee 82. Paperilla laulujen äänittäminen on helppoa, tosielämässä toisinaan lähes painajaista. Hyvässä suhteessa mahtavaa tunnetta, energiaa ja tekniikkaa... Maailmaan mahtuu paljon upeita laulajia sekä tietenkin metallilevyjä, joilla ääni niin sanotusti kulkee. Kun tietää mistä puhuu, yhteisen sävelen löytäminen laulajan kanssa on mutkattomampaa ja kommunikaatio luonnollisempaa. – Jännittäminen on tietysti normaalia ja todennäköisesti haittaa jonkin verran ”täydelliseen” suoritukseen pääsemistä. – Ongelmana voi olla esimerkiksi liian korkea nuotti, joka pitäisi saada taltioitua. Tuottamiseen sisältyy yleisen tason tarkkailun lisäksi sparraaminen, palautteen antaminen ja mahdollisten ongelmien ratkaisu. Niin tekee homman molemmille osapuolille aika hankalaksi. Mahdottoman oloisilta umpikujiltakaan ei voi aina välttyä, mutta Janne sanoo päässeensä hämmästyttävällä tavalla vaikeidenkin tilanteiden yli. Sisältöön, melodiaan, taustalauluihin ja rytmityksiin puututaan myös, joskus jopa sanoituksiin. Laulaja äänityskoppiin, paina ”rec”, taltioi laulut ja kiitä hyvästä suorituksesta. Laulu on kuitenkin soittimiin verrattuna tavallaan herkkä laji, koska instrumenttina toimii oma keho. Kun kyse on sekä psyykestä että fysiikasta, on osattava vedellä oikeista naruista. PIIRI AKI NUOPPONEN STAM1NAN, Mokoman, MyGrainin, Battleloren, Pain Confessorin, Turisaan ja monen muun suomalaisen metallibändien laulajia on innoittanut Sound Supreme -studion Janne Saksa. – Kun pääsee laulajan kanssa heti samalle aaltopituudelle, homma tapaa mennä omalla painollaan
Get the NUCLEAR BLAST mobile app NOW at http://road.ie/nuclearblast FOR FREE or scan this QR code with your smartphone reader! NUCLEAR BLAST MOBILE APP FOR FREE ON IPHONE, IPOD TOUCH + ANDROID! DISTRIBUTED BY Inferno FIN SabatonLostSociety 02-16.indd 1 03.02.16 10:50