F I N L A N D S H O W S w e d 2 9 . t a m p e r e , p a k k a h u o n e s a t 1 . h e l s i n k i , v a n h a y l i o p p i l a s t a l o f r i 3 1 . 3 . 3 . 4 . o u l u , t u l l i s a l i k m i e n t e r t a i n m e n t , r t n t o u r i n g & N e m a g e n c y p r o u d l y p r e s e n t
You Must Die · 10.3.2023. www.INSIDEOUTMUSIC.com www.CENTURYMEDIA.com NIGHT DEMON Outsider · 17.3.2023 HAKEN Fauna · 3.3.2023 SUICIDE SILENCE Remember..
036 018 03 2 046 02 8 TE R H I YL IM ÄI N EN PA TR IC U LL AE U S R IC H AR D ST O W R O Y BJ Ø R G E. SISÄLTÖ 00 7 Pä än ava us 00 8 Syt yk ke itä : Qw äle n, Sp ec tra l So uls , Un kno wn Su bje ct, Pä äka llo, Tim e Pri me r 014 Ko lum ni 016 He avy Co ok ing Clu b 018 En sla ved 02 4 De lai n 02 8 Läj ä Äij älä 03 2 In Fla me s 03 6 Ins om niu m 04 6 Pö lky llä : Uri ah He ep -kit aris ti Mic k Bo x 05 2 Sa lam yh kä : Kyy ria Ble sse d Ra vin gs (19 94 /19 98 ) 05 5 Arv iot , pä äo sas sa En sla ved 074 Ku ud es pii ri: Mit ä kuu luu , Ma rko Hie tala
THE BIGGEST ROCK FESTIVAL IN FINLAND 8 TH -10 TH JUNE 2023 HYVINKÄÄ GET YOUR TICKETS NOW! ROCKFEST.FI | TESTAMENT | MONSTER MAGNET | BATTLE BEAST | BEAST IN BLACK | | STAM1NA | SICK OF IT ALL | IGORRR | STRATOVARIUS | POPEDA | | ESCAPE THE FATE | MICHAEL MONROE | TURMION KÄTILÖT | THE 69 EYES | | VON HERTZEN BROTHERS | CLEOPATRICK | NESTOR | CRASHDÏET | STEVE ‘N’ SEAGULLS | | SWALLOW THE SUN | ROTTEN SOUND | XYSMA | SANTA CRUZ | BLOCK OF FLATS | ai167593880030_32148808_Rockfest_Soundi_helmikuu_225x297mm.pdf 1 9.2.2023 12.33
Kun on tottunut siihen, että liki jokaisesta elämässä eteen tulevasta asiasta ajattelee aina ensin sen huonoja puolia ja suhtautuu vähän kaikkeen ellei nyt pessimismin, niin ainakin hyvin vahvan realismin kautta, toiveikkuudelle ja iloisuudelle olisi käyttöä. Itse en ole päässyt edes hänen bändinsä ikään, kun mietin suurin piirtein vanhainkotipaikan hommaamista – pianhan sille on joka tapauksessa käyttöä. Inferno ei vastaa tapahtumatietojen mahdollisista muutoksista eikä tilaamattomien kirjoitusten ja kuvien säilyttämisestä tai palauttamisesta. Se hajosi vuonna 1976. Asenteeni näkyy huvittavasti myös siinä, miten suhtaudun Boxin elämäntyöhön. Lupaan yrittää paikalle seuraavan tilaisuuden tullen! MATTI RIEKKI PÄÄNAVAUS www.inferno.fi InfernoMagazine infernomagazine inferno_magazine PÄÄTOIMITTAJA Matti Riekki riekinmatti matti_riekki ULKOASU Markus Paajala KANNEN KUVA Terhi Ylimäinen KIRJOITTAJAT Hintikka Tami, Hätinen Jukka, Ikonen Niko, Isoaho Timo, Juutilainen Joni, Järvisalo Eetu, Keränen Toni, Kittilä Jukka, Koskinen Kari, Koskinen Kimmo, Kuusinen Miika, Laakso Markus, Lassila Tero, Malm Mikko, Muurikainen Elli, Nuopponen Aki, Ollila Mape, Rajala Vilho, Siltanen Vesa, Silvast Jaakko, Virtanen Aadolf, Vähäkangas Teemu, Väntänen Ari TOIMITUKSEN YHTEYSTIEDOT (arviolevyt / review copies) Inferno, PL 543, 33101 Tampere etunimi.sukunimi@popmedia.fi inferno@popmedia.fi ILMOITUSMYYNTI Oskari Anttonen, Peter Lindroos, Oona Lukkarinen, Mikko Mali ilmoitusmyynti@popmedia.fi etunimi.sukunimi@popmedia.fi TILAAJAPALVELU 03 4246 5302 (ma-pe 9-16) tilaajapalvelu@popmedia.fi KUSTANTAJA Pop Media Oy Fredrikinkatu 42, 00100 Helsinki www.popmedia.fi TOIMITUSJOHTAJA Tuomo Häkkinen PAINOPAIKKA Printall ISSN 1796-7600 23. En tarkoita, että haluaisin olla seniorirocktähti tai lontoolainen, mutta miehen elämänasenne kyllä kelpaisi. vuosikerta Numero 210 Toimituksen tilaama tai sille tarkoitettu aineisto julkaistaan sillä ehdolla, että aineistoa voidaan korvauksetta käyttää Pop Median kaikissa uudelleenjulkaisuissa tai muussa käytössä riippumatta toteutustai jakelutavoista. 3.3.) URIAH HEEP Chaos & Colour TRAMALIZER Fumes of Funeral Pyres TÄMÄN NUMERON KASAAMISEN TAUSTALLA SOIVAT TERVEET KÄDET Kaikki kaikkia vastaan (ilm. No, nytpä sitten otin asiakseni pyörittää tuoreen Uriah Heep -levyn läpi ja huomasin yllätyksekseni, että kyseinen Chaos & Colour on itse asiassa mainio, herkästi räjähtävää veteraanienergiaa pursuava hard rock -lätty. VOI kunpa olisin kuin Mick Box. Vaikkapa Age of Changes on tyylikkäine menneen ajan kaikuineen ja moderneine ilmiasuineen hemmetin kova biisi. Ja ottaa todesta ne useamman lehtemme avustajan puheet, joiden mukaan ”Hiippi” on lavallakin edelleen vallan hurjassa vedossa. 3.3.) VV Neon Noir XYSMA No Place Like Alone (ilm. Pienenpienen pikkuruinen askel boxiuteen on otettu. Ehkäpä miehen todistaminen livenä voisi tarjota harppauksen. Jokin herra Boxissa nyt joka tapauksessa puhuttelee, toden teolla. Sen jälkeen yhtye on julkaissut kuusitoista studioalbumia, joista useimmista en ole kuullut pihaustakaan – eiväthän ne nyt kummoisia voi olla. Tämän lehden Pölkyllä-henkilökuvasarjaan haastateltu herra Box katselee 75-vuotiaana innolla tulevaisuuteen ja odottelee, mitä se tuo tullessaan. Josko tässä olisi tarpeen kuunnella pari muutakin yhtyeen myöhempien aikojen levyä. 24.3.) 7. Uriah Heep – jonka nimen muuten uskoin poikasena tarkoittavan kusilammikkoa – on minulle yhtä kuin laulaja David Byronin keulittama kokoonpano. Tie boxiuteen ENSLAVED Heimdal (ilm
Qwälen perustettiin 2015. Ehkä joku löytää niistä jotain samastuttavaa tai ajateltavaa. Niiltä ajoilta on jäänyt ajatusmalleja, asenteita ja musiikillisia lähtökohtia, Similä kertoo. Ihmisten ja ihmisyyden tuhoaminen milloin uskonnon, elintilan, vallan, rahan tai erilaisuuden verukkeella toistuu, eikä kierteelle näy loppua. – Vastustamme fasismia, rasismia, misogyniaa, seksismiä, ableismia, homofobiaa ja sortoa. Kohdallamme punk näkyy enemmän tekemisessä ja asenteessa kuin itse musiikissa, vaikka soitammekin aika lailla taitojemme ja fyysisen kestävyyden äärirajoilla. Syvä hiljaisuus on kylmä ja koruton levy. Meillä kaikilla on edellä mainitut arvot, mutta puoluepolitiikka ei liity niihin mitenkään. – Musiikkimme ei ole poliittista. Toisen levynsä julkaissut oululaisbändi Qwälen vastustaa tiukasti black metal -piireissä esiintyviä kansallissosialistisia aatteita. Biiseihin hiipi näitä asioita. Bändinä emme ole vasemmistolainen, oikeistolainen tai kepulainen, Viita painottaa. Meitä on aina yhdistänyt kiinnostus kaikenlaiseen raakaan ja äärimmäiseen ilmaisuun, basisti Ville Jylhä avaa. Maailmasta on vaikea löytää aihetta riemuun, laulaja Eetu Viita määrittelee. Black metal on pyrkinyt rikkomaan rajoja, mutta siihen tulisi olla muut keinot kuin ihmisoikeuksien polkeminen ja natsiaatteen kanssa flirttailu. Bändi perustettiin tarpeeseen saada työkalu negatiivisten tunteiden kanavointiin. Mitä tavoitteita teillä on keikkailun ohella. – Musan tekeminen ja itseilmaisu on aina päällimmäisenä tavoitteena, Similä pohtii. Miksi koette poliittisen suuntauksenne julkituonnin olennaiseksi. Mistä kaikki synkkyys löytää musiikkiinne. Puolesta ja vastaan M IIR A P E LT O M A A 8. Useat maat kärsivät sodista, luonto kituu ilmastokriisin alla, köyhät ovat entistä köyhempiä ja rikkaat rikastuvat. Eikö se ole pieni este ulkomaita ajatellen. Olette vasemmistolainen bändi. – Oulun hcja alternative-piireissä on tullut pyörittyä. Kieli ei sitä paitsi ole ollut este, vaan suurin osa kuuntelijoistamme on ulkomailta. Noiden asioiden väkivallaton vastustaminen tulisi olla itsestään selvä asia. – Maailmantilanne on kylmä ja koruton. Miksi päädyitte kirjoittamaan sanoituksenne suomeksi. – Oulu on edelleen hedelmällistä maaperää crossover-puuhastelulle, mikä näkyy varsinkin keikkailtojen kattauksissa. Kuinka punk on vaikuttanut teihin. Nsbm ei tule koskaan katoamaan, ellei genren sisältä löydy tekijöitä sitä vastustamaan. – Sanoituksiin on vuodatettu paljon henkilökohtaisia pelkoja ja pettymyksiä, enkä koe luontevaksi kirjoittaa niistä englanniksi. SYTYKKEITÄ JONI JUUTILAINEN MUSIIKKINNE on varsin punkpitoista. – Valitettavasti suurempi osa black metal -toimijoista hyväksyy hiljaisesti genren sisällä toimivan kansallissosialistisen osaston. – Kuten Ville sanoi, olemme aina hakeneet musiikkiimme äärimmäisyyttä, ja black metallin mystiikka sekä raaka tunneilmaisu on kiehtonut jo pitkään ennen Qwäleniä. Sävellyksiä tehdessä harvemmin mietitään, että laitetaan tämmöistä draivia tai läiskitään tähän d-beatiä, että tulisi genrerajojen rikkomista. – Biiseissä ruoditaan maailmaa, ja vaikka lähtökohta on, että homma itsessään on meille tärkeää, on hienoa saada biisejä kuunneltavaksi laajemmin. Punkahtavan äärimusan tekeminen ei ollut itsetarkoitus tai päämäärä. – Qwälen ei tee asioita menestystä ajatellen, laulaja tokaisee. – Olemme tehneet Samulin [Similä, kitara] kanssa musiikkia vuodesta 2009. Suomen kieli sopii black metaliin, ja tuntuisi teeskentelyltä kirjoittaa samat asiat englanniksi. Emme hyväksy minkään aatteen puolesta tehtyjä väkivaltaisia toimia. – Pelkästään historiassa tapahtuneet raakuudet aiheuttavat puistatusta ja taakkaa olla osa tätä kronologiaa
Olen jo ruvennut miettimään uusia biisejä, joten uskon jatkoa seuraavan yllättävän nopeasti. Yleensä tarkoitus ei ole kytkeä kappaletta samplen alkuperään, vaan juuri toisinpäin. – En ole pitänyt sitä vielä tarpeellisena, ja onhan meistä pari hieman taiteellista vapautta omaavaa ruutua. Loppuun täytyy kysyä bonuskysymys, joka kiinnostaa varmasti lehden lukijoita. Kuuntelen paljon vanhoja, jollain tasolla erikoisia äänipankkeja etsien kappaleiden teemoihin sopivia lainauksia. Onko näin, ja jos on, missä vaiheessa prosessia parhaillaan olette. METALLIA PIENISSÄ PALOISSA SYTYKKEITÄ Menneiden vuosikymmenten psykedeliaa, suomalaista melankoliaa ja tummanpuhuvia sanoituksia yhdistelevän Pääkallon taival on alkanut lupaavissa merkeissä. – Joo, todellakin. 9. Mistä kaikki lähti liikkeelle. – Minulla oli valmiina pari ylimääräistä kappaletta, jotka eivät oikein tuntuneet istuvan mihinkään jo olemassa olevaan yhtyeeseen. – Hah hah, no helvetti! Joo, onhan tuossa jotain jo demoiltu, mutta kamaa pitää tehdä vielä lisää, Hoffrén paljastaa. Kun löydän Pääkallolle livekokoonpanon, napataan pari perinteisempää kuvaa. Muitakin hyviä Deathchain-uutisia on liiton faneille tiedossa, mutta niistä sitten erikseen, kun on sen aika. Miksi. Lisäksi mielessä oli kirjoittaa vaihteeksi suomen kielellä, multi-instrumentalisti Tommi Hoffrén kertaa. Olin muuten todella yllättynyt, ettei kukaan ollut käyttänyt vielä Pääkallo-nimeä! Syntyikö nimikkoalbuminne vaivatta. Tosi helppoa ja stressivapaata oli tehdä, kun olin itse vastuussa kaikesta eikä ollut mitään aikataulua. – Ketjumme ukoille ei kelpaa kuin A-luokan murskaus, joten hiotaan ihan viimeisen päälle ennen studiomietteitä eikä kiirehditä lainkaan. – Siihen kyllä uppoaa lukemattomia tunteja. – Usein ajattelen niin, että sample saa uudessa ympäristössään uuden merkityksen. Pääkallon levylle hyödynsin paljon kotimaisia arkistoja kuten Ylen vanhoja radiolähetyksiä 1950–60-luvuilta. Skenelinnut ovat laulaneet, että kuolometallibändisi Deathchainin uusi levy on valmistumassa vuosikymmenen tauon jälkeen. Vaikka tämä on aikaavievää, samplejen tonkiminen on itselleni ihan mielipuuhaa ja teen sen aina viimeisenä lisäyksenä kappaleeseen. Synkkyyttä suomeksi PÄÄKALLO on tuoreehko kokoonpano. Olen jopa tyytyväinen lopputulokseen, vaikka ainahan sitä jotain fiksailisi jälkikäteen. – Marin [laulu] kanssa oli ollut puhetta yhteisestä bändistä, ja niin sitten pistettiin Pääkallo pystyyn. Kuinka helppoa tai vaikeaa niiden löytäminen oli. Rumpuihin kysyin Hautalammen Jiipeen ja soitin muut instrumentit levylle itse. Teistä ei ole julkaistu ymmärtääkseni yhtään promokuvaa. Hyödynnätte musiikissanne reippaasti mielenkiintoisilta kuulostavia suomenkielisiä puhesampleja
Albuminne ilmestyi omakustanteensa viime vuonna. – Tekstit peilaavat todellisuutta, jossa elämme. Päätimme tehdä hommat itse, koska halusimme pitää kaiken kontrollin omissa käsissämme pienintä yksityiskohtaa myöten. – Pääasiallisia innoittajiamme ovat olleet jenkkiläiset Morbid Angel, Monstrosity, Cannibal Corpse ja Death. Etsittekö edes aikoinaan levytysdiiliä. Minkälaisten yhtyeiden parissa olette kasvaneet. Monet taas elävät omassa kuplassaan ajatellen iloisia asioita, koska he ovat päättäneet sulkea silmänsä todellisuudelta. Tapamme toisiamme huvin vuoksi... Ajattelimme, että saamme sen kautta enemmän näkyvyyttä erityisesti Euroopassa. Se on tietysti jokaisen oma päätös, sillä meillä kaikilla on varmasti syitä elää. Mitä odotatte tulevalta. – Pääasiallinen tavoite on kiertää Amerikassa ja Euroopassa, jotta saisimme nimeämme esiin kaikissa mahdollisissa paikoissa. Mutta on toki hyviäkin tyyppejä. KUINKA Towards Extinction -albumi syntyi. – Kirjoitamme juuri toista albumiamme, melkein kaikki sen biisit ovat jo valmiita. Siitä on helppo löytää tuttuja vaikutteita, mutta yhtye on saanut tuotua musiikkiinsa paljon omaa otetta. Sanoituksenne ovat karua luettavaa, eikä niissä anneta juuri toivoa ihmiskunnalle. Mikä motivoi jatkamaan elämää tällaisessa maailmassa. 10. Osansa on tietysti jäsenten välisellä kemiallakin. Eurooppalaisista nimistä on nostettava esiin ainakin Pestilence ja Carcass. Itsetuhoinen laji, joka tuhoaa kaiken koskemansa. Olemme ystäviä, ja sen vuoksi homma toimii näinkin hyvin. Spectral Soulsin musiikin pohja on vahvasti 1990-luvun taitteen death metalissa. SYTYKKEITÄ Kohti sukupuuttoa Perulainen Spectral Souls on ollut kasassa vasta nelisen vuotta, mutta yhtyeen esikoinen kuulostaa kypsältä ja varmalta teokselta. – Meillä on taustaa musiikin parista ja eri bändeistä jo vuosien ajalta. Emme ole katuneet yhteistyötä hetkeäkään, on hienoa olla työsuhteessa heidän kanssaan. Totuus kuitenkin on, että dna:mme ajaa meidät kohti sukupuuttoa. – Kun Hammerheartilta otettiin myöhemmin yhteyttä, päätimme lähteä mukaan, koska he ovat vakavasti otettava lafka. Itse olen soittanut yhtyeissä kolme vuosikymmentä, ja kaikki kokemus kuuluu levyltä, kitaristi-laulaja Martin Revoredo sanelee. Maailman tulee tietää, että Perusta tulee hyvää metallia, ja meidän täytyy ehdottomasti jatkaa tätä taivalta. Emme tietenkään halua yllyttää ihmisiä itsemurhaan tai muuta vastaavaa. – Onko elämä elämisen arvoista. Meidän täytyy tehdä vielä paljon töitä niiden kanssa, mutta pääajatus levystä on selvillä. Uranne tuntuu olevan mukavassa nousussa. Mielestäni tämä on syy, miksi albumi kuulostaa yhtenäiseltä. Kerromme vain tarinoita maailmasta sellaisena kuin se on. Jos luomme jotain hyvää, joku toinen kärsii siitä. Nyt puikoissa on hollantilainen Hammerheart-levy-yhtiö, joka levittää kiekkoa suuremman yleisön korville. Mielestäni ihmiset ovat luomakunnan surkein laji. – Olin kirjoittanut noin 80 prosenttia kappaleista ennen Spectral Soulsia, ja loput syntyivät levyn teon äärellä. – Emme
– Asumme kaikki eri paikkakunnilla, mikä ei tietenkään ole optimaalista, mutta se pakottaa panostamaan demotukseen, esituotantoon, oman tonttinsa hoitamiseen, yhteisen ajan hyötykäyttöön ja ihan vaikka viestintään. – Tässä yhtyeessä on kyse palavasta halusta soittaa riffivetoista, intensiivistä ja raskasta death metalia. Maailma on täynnä death metalia. Laulajamme Kalle [Pennanen] vastaa laulusovituksista, minä kannan korteni kekoon rumpusovituksissa ja porukalla hiotaan rakenteita ja yksityiskohtia. 11. Kalle kysyi sanoituksia tehdessään, että mitäs, jos yhden biisin nimi ja pari riviä sanoja olisi suomeksi. – Yhtyeen nimi juontaa juurensa juuri tästä. Death metal -ryhmän meno on vakuuttavaa. Todettiin, että taiteen ehdoilla mennään, eikä tässäkään asiassa ole sääntöjä. Oli niistä mitä mieltä tahansa, perinteisiksi niitä ei voi haukkua. Onko teillä aikeita panostaa enemmänkin suomeksi huudettuihin sanoituksiin. Kuinka kappaleet saavat muotonsa. Mistä bändissä on kyse. Sanat ovat meille hyvin vahvasti osa taidetta, siinä missä musiikkikin. – Nimiä voi droppailla maailman tappiin asti, mutta jos 1990ja 2000-lukujen Hate Eternal, Cannibal Corpse, Aeon, Decapitated, Morbid Angel ja vaikka Panzerchrist uppoavat, pistä Unknown Subject soimaan. Musiikkinne on intensiivistä. Kaksi tärkeää bändiä oli siis poissa, rumpali Timo Häkkinen kertoo. Tarkka visio A N N E K A LL IO LA AGAINST Leviathan, Against the Corruption of Reason! -ep:nne tuli ainakin minulle täysin puskista. Mitään sen kummempia tietoisia linjauksia ei olla tehty suuntaan tai toiseen, eikä varmaan tehdäkään. Valitsin kuitenkin vaihtoehto b:n eli päätin perustaa oman bändin. Vuoden 2020 lopussa olin kuitenkin tyhjän päällä, koska pestini Aeonissa oli juuri päättynyt ja Sotajumala oli lopettanut jo vuosia aiemmin. Suomenkielinen veto yhdessä kappaleessa tuntuu toimivan mainiosti. METALLIA PIENISSÄ PALOISSA SYTYKKEITÄ Muiden muassa Chamber of Unlightissa ja Sotajumalassa soittokokemusta keränneiden miesten Unknown Subject on julkaissut ensimmäisen ep:nsä. Visio on hyvin tarkka, mutta samaan aikaan haluan vaalia tiettyä outoutta ja oman tien kulkemista. – Tietyntyyppistä death metalia on nimenomaan aivan liian vähän! En todellakaan ole mikään puristi eikä minua kiinnosta väitellä makuasioista, mutta vuodesta toiseen huomaan kuluttavani tietyt levyt puhki. – Aika näyttää. Löysin onnekseni nopeasti kitaristin aisapariksi, ja kun kumpikin meistä kutsui mukaan vielä vanhat kaverit, kokoonpanomme oli valmis alta aikayksikön. – Death metal on ollut minulle se rakkain genre, varsinkin soittajana. Miksi kuulijan tulisi tarttua juuri Unknown Subjectin materiaaliin. – Kitaristimme Iiro [Illman] ja JP [Rintamäki] ovat toistaiseksi kantaneet päävastuun sävellyksistä. – Punainen lanka on, että jokainen julkaisumme käsittelee valittua teemaa tavalla, joka ei ole yhteiskuntanormien mukainen, Häkkinen määrittelee. – Kävin niinkin syvissä vesissä, että harkitsin rumpujensoiton lopettamista. Minkälaisista asioista haluatte kertoa sanoituksissanne. Kuuntelijana kaipaan siis ehdottomasti lisää juuri minulle rakkainta death metalia. Jokaisella jäsenellä on vahvuutensa, joista muodostuu bändin rikkaus
Levy taisi olla melkoinen monumentti kasattavaksi. ESIKOISALBUMINNE Artefact on paketissa ja julkaistu. Olemme nelihenkinen bändi, ja vaikka kaikki jäsenet ovat progeliemessä keitettyjä, vaikutteita löytyy monista genreistä. Aloitimme harjoittelun ja sovittamisen, mitä kesti aina levyn äänitykseen eli vuoden 2021 loppuun asti. Mitä haluatte kertoa musiikillanne. – Ennen kaikkea rehellinen, musiikistaan nauttiva yhtye. Matkan varrella syntyi vielä muutama demo lisää. Tarpeen vaatiessa jatkamme kuitenkin toimintaa niin sanotusti rakkaudesta lajiin, omaan tahtiin ja omarahoitteisesti. – Olihan se. Prosessi oli kuitenkin kokonaisuudessaan miellyttävä ja lopulliset sävellykset ja sovitukset syntyivät melko vaivattomasti. – Musiikki ja taide ylipäätään on jossain määrin onnistunutta silloin, kun se herättää tunteita – sekä hyvässä että pahassa. – Tuo on aina vaikea kysymys, kun kirjo on niin laaja. Mitä bändejä koette hengenheimolaisiksinne. – Meillä oli siinä vaiheessa läjässä parikymmentä demobiisiä, joista muutamaa olimme jo treenanneet livehommia ajatellen. Etsittekö aktiivisesti yhteistyökumppaneita vai aiotteko kulkea samalla kaavalla jatkossakin. Käänsimme katseet debyyttilevyn suuntaan vuonna 2020 julkaistun kahden singlen jälkeen, kun koronarajoitukset aiheuttivat suunnitteilla olleen keikkarundin peruuntumisen, rumpali Sami Rahko kertaa. Tämä ajanjakso oli todella tärkeä yhteisen soundin kehittämistä ajatellen. – Musiikillisesti olemme seuranneet omaa intuitiota ja intohimoa, vaalineet rehellistä taiteellista vapautta ja pyrkineet luomaan jotain, mikä reflektoi vahvasti kollektiivista sielunmaisemaamme. Lopulta näistä kymmenen valikoitui albumille. – Etsimme sopivia yhteistyökumppaneita. Uskomme vahvasti, että tämä toteutuu levyllämme. SYTYKKEITÄ Usko omaan tekemiseen Progressiivista metallia esittävä suomalaisbändi Time Primer tekee musiikkia omin käsin ja täysin omilla ehdoillaan. Tekstillisesti kappaleissa on katkelmia suuremmista elämän kysymyksistä pienempiin hetkiin ja inhimillisiin tunteisiin. Nimettäköön muutamaksi esimerkiksi kuitenkin Leprous, Haken, Periphery, Devin Townsend ja Pain of Salvation. Musiikkianne voisi kuvailla moderniksi progemetalliksi. Uskomme vahvasti omaan tuotantoomme, ja toivon mukaan se näkyy ja kuuluu myös ulospäin. Mitä Time Primerilla on tarjottavana keikkalavoilla. Kerrotte olevanne omarahoitteinen yhtye. 12. – Palasimme työpöydän ääreen myös keikkoja varten aiemmin treenattujen kappaleiden kanssa. Kun tilanne sallii, aikomus on panostaa laadukkaan äänen lisäksi myös vahvaan visuaaliseen kokemukseen. Käsiteltävät aiheet saattavat tulla hyvin henkilökohtaisista tapahtumista, mutta ne ovat silti samastuttavia ja koskettavat varmasti eri kuulijoita eri tavoin
Osaan todella typerästä syystä, kuten Carnivore-paitaan pukeutumalla. Se kuulostaa inhimilliseltä. Siksi nämä peruutukset tuntuvat niin korneilta: Anselmon tausta ei tule yllätyksenä yhdellekään metallifestivaalin promoottorille. Muttei heti. Vuosien takaiset typeryydet koituvat painolastiksi hamaan tulevaisuuteen, eikä kohteella ole mahdollisuutta sovittaa tekojaan yrityksistä huolimatta. Osaan ihan syystä, kuten toteamalla Panteran yleisölle, että tämä on valkoisten juhla. ”Pyydän anteeksi, se oli ruma teko”, hän sanoi. Panteran komeasti lanseerattu Euroopan-kesäkiertue koki pian turbulenssia, kun pari saksalaisfestivaalia ja itävaltalaistapahtuma peruivat yhtyeen esiintymisen. Maailma on voinut mennä eteenpäin, mutta Phil Anselmo ei ole muuttunut miksikään. Anselmon ja Brownin rinnalle Hyvinkään Rockfestiinkin saapuvaan tribuuttikoplaan on kiinnitetty kitaristi Zakk Wylde ja rumpali Charlie Benante. Hän on joutunut rasismikohuihin myös ennen somea. Tämä lienee se ”tietyllä tavalla tapansa parantaminen”, mitä Rockfestissä peräänkuulutettiin. Rockfestin Janne Tamminen kertoi käyneensä tämän keskustelun jo etukäteen festivaaliorganisaatiossaan. Hyvinkäällä päätettiin niin. Pohjola tuli satiiris-ironisella sometuksellaan naulanneeksi tismalleen sen, mitä olin kelaillut Phil Anselmosta viime aikoina. Viimeksi mainitussa yhtyeessä Anselmo alkoi myös flirttailla antisemitistisen ja islamofobisen lyriikan kanssa. Joten hän päätti näyttää närhen munat, hailasi ja huusi ”white power!”. JO D Y D O R IG N A C 14. Ja tätä hän viimein pyyteli anteeksi. Etelävaltioiden lippu näkyi Panteran keikoilla T-paitakojulta kitaramaalausten kautta skriineille. Phil Anselmo on 1960-luvulla syntynyt, Louisianassa ja Teksasissa varttunut, koulut kesken jättänyt kaiffari, jonka työnä on ollut yli 30 vuoden ajan rähjätä voimafantasioita ja päähänpotkittujen kostoa. Kuten hyvin tiedämme, Panteran solisti Anselmo ja basisti Rex Brown ovat päättäneet ”tehdä kunniaa” yhtyeelleen, jonka olisi pitänyt kuolla viimeistään Abbottin veljesten (Vinnie Paul, 1964–2018, ja ”Dimebag” Darrell, 1966–2004) myötä. Anselmo tuskin on kasvanut ihmisenä hirveästi, hän lienee se sama punaniskainen ”luokan pelle”, jolle tuskin kilauttaisin, kun tarvitsisin apua Haluatko miljonääriksi. Nyrkkisääntönä voisi kuitenkin olla, että jos järjestät Reichsparteitagsgeländellä eli Nürnbergin puoluepäivien alueena toimineessa puistossa tapahtuman, älä buukkaa yhtäkään natsitutkaa värähdyttävää nimeä. Ainakin julkisesti syyksi kerrottiin Anselmon vuonna 2016 esittämä natsitervehdys hyväntekeväisyyskeikan jälkeen. Teknisesti ottaen Anselmo pyysi tapausta anteeksi. ”Täytyy yrittää uskoa siihen, että ihminen voi oppia virheistään ja tietyllä tavalla parantaa tapansa”, Rockfestin Janne Tamminen sanoi Helsingin Sanomien haastattelussa. Kaikki dokumentoitu on pöydällä ja kysymys on siitä, uskommeko anteeksipyynnön ja lupauksen, ettei tämä toistu. Euromääräisesti se noin undergroundissa tuskin kovasti kirpaisee, mutta uskon Läjänkin harmittelevan menetettyjä ulkomaanrundeja, jos tekemisensä joutuu suurennuslasin alle. Kun hailauskohu ei laantunutkaan, mies selitteli tekoaan sisäpiirivitsinä: hän oli dokannut valkoviiniä ja sen nauttiminen oli jollain tapaa toiminut inspiraationa valkoista ylivaltaa julistavalle ”läpälle”. Pahoittelua edelsi upea kierreportaissa kompastunut narratiivi. Ensin Anselmo kehotti ihmisiä hankkimaan paksumman nahan: hän ei pyytele anteeksi. Ja kun tätäkään ei nielty, Anselmo kertoi eturivissä olleen sällejä, jotka nimittelivät häntä rasistiksi. Anselmo on ollut ainakin julkisen rekisterinsä valossa kiinnostunut äärimmäisestä ja aggressiivisesta taiteesta ”aina”. Entäpä Hyvinkään lentokenttä. Anselmo on kuitenkin todennäköisesti oppinut piirun verran käytöstapoja ja hyväksynyt, ettei maailma pyöri ainakaan ihan aina hänen napansa ympärillä. -visailussa. INFERNO-KOLUMNI JUKKA HÄTINEN Anselmon anteeksipyyntö ”MINUSSA on heränny kaamea epäilys, että Teemu Selänne ei ehkä sittenkään ole se tarkkanäköinen yhteiskunnallinen ajattelija, jollaisena olemme häntä aina pitäneet.” Näin twiittasi kirjailija ja pelisuunnittelija Mike Pohjola, kun kaikkien aikojen kendojanari oli vaihteeksi avannut sanaisen arkkunsa lihansyönnistä ja kommunismista, tai jotain sinne päin. Jossain myöhäisemmässä haastattelussa Anselmo totesi konfederaation tunnusten esittelyn olleen hölmöä – vain jatkaakseen niiden käyttöä Superjoint Ritualissa. Olemme nähneet tapauksia, jossa työmahdollisuudet torpataan toistuvasti, vaikka käyttäytymismalleja on muutettu ja anteeksi pyydetty. Tämän lehden haastattelussa Terveiden Käsien Läjä Äijälä oikein toivoo tulevansa canceloiduksi
WWW .HELLSINKIMETALFESTIVAL. FI TICKETS ON SALE NORDIS • HELSINKI • FINL AND 11-12 AUGUST 2023
Ruskista Härkis oliviiöljyssä, mausta suolalla ja pippurilla. Pilko kuppeihin porkkana, kuoritut perunat, selleri, sipuli, habanero ja paprika. Tarjoile vegaanisen creme fraichen ja tuoreen persiljan kanssa. Rouhi vihanneksiin pippuria, lisää tomaattipyree ja paahda se nopeasti vihannesten pintaan. JUSSIN KOKATESSA SOI: Tormentor – Anno Domini (1989) ”Tormentorin ja gulassin yhteisen perimän lisäksi yhdistelmä tarjoaa habanero-annostuksen ollessa kohdillaan helvetillistä nautintoa, jota Erzsébet Báthorykin koki rakkaan harrastuksensa parissa.” Goulash of Dark Desires Jos musiikkinsa yhtyeissä kuten Sonic Poison ja Hekatoxen on tummanpuhuvaa, tarjonta Jussi Rinta-Kiikan lautasella on huomattavasti värikkäämpää. Reseptin inspiraationa on toiminut aikani helvetissä.” Megan tuomio: ”Eletään pitkään haudutettujen pataruokien kovinta sesonkia. 6. 16. Lisää soijakastike, natriumglutamaatti, laakerinlehdet, etikka, paprikajauhe ja timjami. Niiden makumaailmaan sopivat täyteläisyys ja ruumiinlämpöä nostattava tulisuus. Ripottele pieni määrä suolaa jokaisen vihanneksen lisäyksen yhteydessä. 3. Eikä vain vegaaniseksi versioksi, vaan proteiininlähteenä voi käyttää montaa muutakin raaka-ainetta. Vispilöi maissitärkkelys liemen sekaan, minkä jälkeen lisää seos pataan. Kiehauta litra vettä, lisää kasvisliemikuutiot ja sekoita, kunnes ne ovat liuenneet. Paista ensimmäisenä porkkana, minkä jälkeen selleri, sipuli ja viimeisenä paprika. Purista valkosipulinkynnet omaan astiaansa. Vaikka kyseessä on ikivanha klassikko, se muotoutuu helposti nykyaikaiseen ruokavalioon, kuten hyvien ja helppojen reseptien kuuluukin. 5. Lisää samalla habanero ja valkosipulimurska. Lisää kaksi ruokalusikallista oliiviöljyä pataan ja anna kuumeta hetken aikaa. Mikäli nesteen määrä näyttää vähäiseltä perunoille, lisää vettä. 4. Pääasia on, että juureksista, tomaateista ja paprikan määrästä ei tingitä!” TARPEET • 250 g punaista paprikaa • 250 g sipulia • 250 g porkkanaa • 125 g selleriä • 0.5 kg perunoita • 4 isoa valkosipulinkynttä • 0.5 kg Härkistä • 2 kasvisliemikuutiota + litra vettä • 2 kpl laakerinlehtiä • 2 rkl omenaviinietikkaa • 2 rkl vähäsuolaista soijakastiketta • 20 g maissitärkkelystä • 50 g paprikajauhetta • 1 iso habanero, tai pienempikin käy, jos ei kestä poltetta • 1 tl timjamia • 1 prk tomaattipyreetä • 0.5 tl natriumglutamaattia • suolaa ja vastajauhettua mustapippuria maun mukaan • oliiviöljyä paistamiseen • ruukku tuore persiljaa • 1 purkki vegaanista smetanaa tai creme fraichea HEAVY COOKING CLUB MIIKA “MEGA” KUUSINEN Tee näin: 1. Jussin luonnehdinta: ”Vegaaninen ja tulinen versio klassisesta unkarilaisesta pataruoasta. Lisää perunat ja hauduta kannen alla pienellä lämmöllä noin 90 minuuttia. Lisää pataan. Kipakkuudesta ei silti tingitä piiruakaan. 2
Ikivanha ohje ”tee se mistä nautit” tuntuisi pätevän tähänkin. Heimdal on Enslavedin kuudestoista täyspitkä levy ja sisältää seitsemän biisiä. Grutle Kjellson on laulanut norjalaisessa Enslavedissä sen perustamisesta lähtien, ja bändissä oleminen inspiroi häntä yhä, yli 30 vuotta myöhemmin. Levyjen taso on tietenkin makuasia, mutta on kiistaton fakta, että Kjellson ja kumppanit tekevät taidettaan laatu edellä. Miten he sen tekevät. Se toi Heimdalille entistä enemmän syvyyttä. – Olemme päättäneet kauan sitten, ettemme katsele taaksemme, emmekä todellakaan tee mitään täyttääksemme jonkun muun odotukset. Ajan tuomaa luksusta Kerroksia Enslavedin musiikissa tosiaan riittää. Mutta olipa mahtavaa, kun kerrankin oli aikaa kokeilla erilaisia ratkaisuja! Saimme makustella, unohtaa ja palata takaisin. – Me nautimme valtavasti biisien sovittamisesta, kerroksien ja tunnelmien luomisesta, kappaleiden dramatiikan rakentamisesta ja niin edelleen. Jotenkin niissä oli niin henkilökohtainen ja introvertti tunnelma. Tutustuneet uuteen musiikkiin ja uusiin tyyleihin. Emme koskaan olisi tehneet tällaisia levyjä vain siksi, että joku muu käskee. Kun kaikki oli pohdittu läpi, oli helppo keskittyä olennaiseen. Ivar Bjørnsonin kanssa bändihommat 1990-luvun alussa aloittanut Kjelsson on loihtinut omaa lempimusiikkiaan peräti 16 albumia alle 30 vuodessa. – Onhan siellä osuuksia, joita on vaikea laulaa, mutta halusin laulaa ne juuri siten. Toinen tärkeä piirre on uteliaisuus. – No, ainakin meillä oli tällä kertaa sellainen luksus kuin aika puolellamme. Meillä on aina ollut hyvin yksinkertainen eetos ja filosofia – se, että teemme omaa lempimusiikkiamme. Norjalainen Enslaved on ollut levytysuransa alusta saakka hämmästyttävän tuottelias bändi. Se oli myös tarpeen, koska kun sain Ivarilta lauluttomat demot, minulla meni poikkeuksellisen kauan niiden hahmottamiseen. Laulaja Grutle Kjellson inspiroituu pohtiessaan skandinaavimyyttejä, kuunnellessaan hyvää musiikkia ja pohtiessaan elämää. Tuotteliaisuuden, inspiraation ja kunnianhimon salaisuus on siis terveessä itsekkyydessä. TEKSTI VILHO RAJALA KUVAT ROY BJØRGE Olemme aina saaneet ilmaisuumme uusia tuulia luonnollisesti ja välttyneet näin stagnaatiolta. En ole ihan varma, onko tällaisia äänimatkoja mahdollista luoda halliten ja tarkoituksella. Minä itse rakastan musiikkia, johon on pakko kaivautua pintaa syvemmälle, ja niinpä haluan saada aikaan sellaista. Kjellson ehkä tietää. – Kun olemme tehneet avoimin mielin mitä kulloinkin olemme halunneet, olemme tietenkin kehittyneet matkalla monella tavalla. Kjelsson hehkuttaa itseluottamusta, joka hitaasti ja perusteellisesti tekemisestä seurasi. Kaiken ytimessä on oman kunnianhimomme tyydyttäminen. – Inspiroituminen on toki tärkeää, mutta kyse on vielä enemmästä. M itä vanhemmaksi tulen, sitä vaikeampi minun on käsittää bändejä, jotka kykenevät puskemaan uuden levyn maailmaan joka toinen vuosi tai vielä tiheämmin. Vastaus taitaa olla yksinkertaisesti inspiraatio. Olin kokeillut muut vaihtoehdot ja tämä oli niistä paras. Mistä he uudet biisit aina repivät, miten he pystyvät kirjoittamaan tekstit niin nopeasti, miten he ehtivät sovittaa, esituottaa, äänittää, miksata, masteroida, mistä kannet taiotaan, onko heillä sopimus Saatanan kanssa. Tiedän kokemuksesta, että spontaanius 18. Haluamme tehdä sellaista musiikkia, jota itse kuuntelisimme, Kjellson aloittaa. Keskimitta on yli kuuden minuutin, ja jokainen kappale on sooninen matka jonnekin tajunnan syövereihin, tai kaikkeuden eri ulottuvuuksiin, tai molempiin. Toki siinä täytyy myös ponnistella – keissi kaljaa ja treenikämppäjamit eivät ihan riitä –, mutta se on valtavan palkitsevaa
”Minusta tuntuu, että he, joita kutsumme viikingeiksi, ovat osanneet olla kunnioittavassa vuorovaikutuksessa muiden kansojen kanssa paljon paremmin kuin ymmärrämme.” 19
Kaiken loppua. Heimdal ja Heimdall Maailmojen välillä matkustaminen, jostakin tuleminen ja jonnekin meneminen, mahdollisesti jonkin jättämisen pysyvästi taakse – nämä kaikki ovat teemoja Heimdalilla. – Mutta Heimdall ei ole vain arkinen metafora, vaan siinä on jotakin hyvin jännittävää ja esoteerista. Se on paljon vanhempaa perua kuin suuri osa viikinkiajalta tunnetuista myyteistä. – En usko, että taiteilijoilla ja muusikoilla on ollut koskaan vastaavalla tavalla aikaa ja mahdollisuuksia paneutua omaan työhönsä. Meille kaikille tulee hetkiä, kun päästämme irti tunnetusta ja etenemme kohti tuntematonta. Mutta kuten Enslaved pyrkii muistuttamaan, myyttisiä tekstejä ei kannata lukea kovin kirjaimellisesti. Uskon, että pandemian seurauksena tulemme kuulemaan ja näkemään vielä paljon hienoja juttuja. Sehän on tietysti ihan loogista, koska erilaiset kultit ja myytit ovat aina vuorovaikuttaneet toistensa kanssa. Olemme soutaneet melkein huomaamatta filosofisille aluevesille. Kjellson innostuu kulttuurien välisestä vuorovaikutuksesta. Kjellson esittää mielenkiintoisen teorian, jonka mukaan maailmaan purkautuu juuri nyt paljon mielenkiintoista musiikkia. Maailma tuntee vinon pinon metallibändejä, joille Odin, Thor ja kumppanit ovat kuin supersankareita. Sitä soittaa Wardrunan Eilif Gundersen. Paljon muuta hänestä ei tiedetäkään. Minusta kaikkein kiinnostavinta on se, että Heimdall ei oikein vaikuta kuuluvan skandinaavimytologiaan, vaan hänet on liitetty siihen. Heimdall on vartija ja merkinantaja. Tällainen hahmo on ollut olemassa ainakin pronssikaudelta asti, ja minusta on uskomattoman kiinnostavaa pohtia sen yhteyksiä muihin ikivanhoihin myytteihin. Hän on meren yhdeksän sisaruksen poika, joka edustaa tuntematonta, tunnetun maailman reunaa, vanhan loppua ja uutta alkua. saattaa joskus tuottaa jotakin hienoa, mutta valitettavasti se on hyvin harvinaista. Huolellisuus tuottaa varmemmin laatua kuin hetken huumassa toimiminen. Minusta tuntuu, että taistelu Lokin kanssa on eräänlaista kaaoksen ja järjestyksen taistelua, ja kun he tappavat toisensa, ei ole muuta mahdollisuutta kuin aloittaa alusta. Enslaved on aina tutkinut skandinaavimytologiaa syvällä, filosofisella tavalla. Esoteerinen torvensoittaja Jos Heimdall on kulttuurisesti vanhempaa perua kuin Odin, mytologiassa tämä käännettiin syklisesti ympäri. – Tästä kaikesta on helppo vetää yhtäläisyysmerkkejä ihmismieleen ja ihmiselämään. Kun torvenpuhaltajia kaiverrettiin Pohjolassa kolmetuhatta vuotta sitten, samaan aikaan Intiassa veda-kulttuuri oli voimissaan, ja Euroopassa tietysti keltit. Ennen kuin mennään syvemmälle kulttuurihistoriaan ja antropologiaan, todettakoon, että Heimdall on yksinkertaisesti esitettynä merkinantaja ja vartija. Sitä edelsi kivikausi noin 8600–1500 ennen ajanlaskun alkua. Joskus se voi olla kivuliasta, ja joskus voi tuntua siltä kuin koko todellisuus vaihtuisi. Enslavedin Heimdalin aloittaa tietenkin torvi. – Se on tarkka jäljennös Tanskasta löytyneestä kolmetuhatta vuotta vanhasta torvesta. Tai oikeastaan Heimdall. Mutta Heimdall vaikuttaa olleen olemassa jo kauan ennen vaikkapa Odinin kultin syntyä, Kjellson selittää. Hänellä on suuri torvi, jolla hän hälyttää vaarasta, tai yksinkertaisesti julistaa Ragnarökin alkaneeksi. Sen soundi on ihan uskomaton. – Hänestä on aika paljon teorioita, ja niihin me tällä levyllä sukelsimme. 20. Jos historiantunnit eivät ole tuoreessa muistissa, todettakoon että viikinkiaikaa elettiin noin vuosina 800–1050 eli reilu tuhat vuotta sitten. Enslaved haluaa syvyyttä, ja kuin alleviivatakseen tätä bändi on nimennyt uuden albuminsa Heimdalin mukaan. Eikä se torvi ole mikä tahansa töräytin. – On ihan mahdollista että Heimdall-hahmo tunnettiin kaikkialla. Kuvasto on usein vähän pinnallista, eikä muinainen viisaus oikein tahdo välittyä. Kaiken alkua. Se on todella kova, täyttää koko olemuksen. Mitä koko olemuksen täyttävä torven sointi voi tarkoittaa. Ja hän tosiaankin ilmoittaa Ragnarökin alkaneeksi valtavalla torvellaan ja taistelee kuolettavasti jättiläisten kanssa liittoutuneen Lokin kanssa. Tämä kaikki tuntuu hyvin metafyysiseltä, Kjellson selittää. Heimdall on näet vanhojen saagojen mukaan Odinin poika. Ei pelkkää sotimista Skandinaavimytologia vilisee taistelua ja sotaa, kuolemaa ja hirveitä kohtaloita. – Torveen puhaltavia hahmoja on kaiverrettu kiviin ainakin kolmetuhatta vuotta sitten. Pronssikausi sijoittuu noin vuosille 1700–500 ennen ajanlaskun alkua. Kuka tai mikä on Heimdal
Usein tämä tapahtuu hyvin viehättävällä, vivahteikkaan metaforisella ja monitulkintaisella tasolla. Minusta viikingeistä on tehty vähän yksisilmäinen tulkinta. En todellakaan tarkoita, että olisin tässä kovin hyvä, hyvin useinhan olen ollut humalassa ja unohtanut kaiken! Eräs Heimdalin teemoista on vanhan ja nuoren vuoropuhelu, eri aikakausien kohtaaminen ja erottaminen toisistaan. Nyt tiedämme, että ihmiset tiesivät muiden kulttuurien olemassaolosta ja vuorovaikuttivat toistensa kanssa jo paljon aikaisemmin kuin keskiajalla. Joskus sieltä nousee hauskoja tunteita, ja yhtäkkiä muistaa jonkin asian, josta on nuorempana ollut innoissaan. – Bändissä soittaminen on opettanut minulle tiettyä viisautta, jota en olisi mitenkään voinut saada muuten. Taistelujen jälkeen tehtiin rauhansopimuksia ja rauhaa arvostettiin. Viesti menee kyllä perille. – Minusta tuntuu, että he, joita kutsumme viikingeiksi, ovat osanneet olla kunnioittavassa vuorovaikutuksessa muiden kansojen kanssa paljon paremmin kuin ymmärrämme. Olemme aina tehneet parhaamme kulloisellakin hetkellä, ja levyjen vahvuus on juuri siinä, että ne ovat aikansa kuvia. Kenties hän ei olisi perehtynyt skandinaavimyytteihin yhtä syvällisesti. Minusta olisi esimerkiksi ihan pöhköä äänittää vanhoja albumeja uudelleen sillä perusteella, että niistä tulisi nyt ”parempia”. Kjellson oli teini-ikäinen, kun bändi perustettiin, ja täyttää tänä vuonna viisikymmentä. Mytologia kuvaa maailmankaikkeuden erilaisia aspekteja ja niiden vuorovaikutusta, sekä sitä, miten olemme yhteydessä toisiimme. Me kaikki teemme virheitä, mutta ei olisi kovin reilua moittia tai neuvoa nuorempaa itseään sillä tiedolla mitä nyt on. – Jos verrataan monoteistisiin uskontoihin, jotka sisältävät paljon lakeja ja käskyjä, skandinaavimytologia on hyvin toisenlaista. Myyttiset tekstit eivät pyri olemaan kirjaimellisia elämänohjeita tai moraalitarinoita, vaan ne pyrkivät kuvaamaan maailmankaikkeuden ja elämän yleisiä periaatteita. Myös Enslavedille on kertynyt sen verran ikää, että ”nuorta” Enslavediä voi katsella nykyään aivan uudesta kulmasta. Heitä pidetään ainoastaan sotureina ja valloittajina, mutta meillä on todisteita kansojenvälisistä avioliitoista, kaupankäynnistä ja hyvin monipuolisesta elämästä, jota ei todellakaan motivoinut pelkkä sotiminen. Se voidaan kuvata taisteluna, ja ehkä siksi menneitä aikoja on tapana pitää yhtenä sotimisena. – Totta kai. Kjellsonin mukaan vasta nyt historiantutkimuksessa aletaan ymmärtää, kuinka vivahteikasta ja monikulttuurista elämää Euroopassa tuhansia vuosia sitten elettiin. Ole varovainen ensiaskeleilla, kuuntele muita, koeta kerätä viisautta ja käytä sitä. En todellakaan tarkoita, että olisin tässä kovin hyvä, hyvin useinhan olen ollut humalassa ja unohtanut kaiken!” 21. Aivan kuten esi-isät kauan sitten, Kjellson pyrkii kohtaamaan vieraat kulttuurit kunnioittaen. Meillähän on ollut täällä melkein yhtä paljon jumalia kuin hinduilla, ja nähdäkseni ihan samasta syystä. Ole varovainen ensiaskeleilla, kuuntele muita, koeta kerätä viisautta ja käytä sitä. Mutta on menneisyydessä paljon muutakin, etenkin jos katsotaan arkeologiaa. Minusta tuntuu, että apunani ovat olleet Odininkin opetukset. Vuorovaikutus on avainsana. Oppi menneistä Enslaved on tuonut Grutle Kjellsonin elämään perspektiiviä, josta hän muuten olisi väistämättä jäänyt paitsi. Entä tuleeko koskaan vastaan tilanteita, joissa nuorempaa itseään tekisi mieli neuvoa. On kuin ihmisen ei tarvitsisi ymmärtää, täytyy vain tuntea. – Joskus meidän on pakkokin palata menneeseen ja fiilistellä, koska soitamme kokonaisia albumeja livenä. Minusta tuntuu, että apunani ovat olleet Odininkin opetukset. Ei tulisi. – Kun arkeologisissa kaivauksissa alkoi löytyä arabialaisia kolikoita skandinaavikylistä, niitä pidettiin aluksi paljon nuorempina kuin ne todellisuudessa olivat. Ainakaan hän ei olisi kiertänyt maailmaa yhtä vimmaisesti. ”Bändissä soittaminen on opettanut minulle tiettyä viisautta, jota en olisi mitenkään voinut saada muuten
Livenä vanhojakin levyjä voi kuitenkin soitella. – Enslaved ei olisi Enslaved, jos yrittäisimme kosiskella jotain tiettyä yleisöä tai skeneä. On vain kokeiltava, mitkä biisit toimivat, vai toimiiko niistä mikään. Olemme aina toimineet omista lähtökohdistamme ja siksi olemme yhä olemassa. Mennyttä ei pidä muuttaa, vaan siitä pitää oppia. Jos et nauti, älä tee Se, että bänditoimintaa viedään ammattimaisempaan suuntaan, ei tarkoita sitä, että sisällöstä tarvitsisi tinkiä. Monet ovat yrittäneet ja tulokset ovat olleet surkeita. Joskus 2003–2004 teimme sitten muutoksia toimintaan, Kjellson muistelee. Olemme aina toimineet omista lähtökohdistamme ja siksi olemme yhä olemassa.” 22. Mutta löysimme joitakin yhteistyökumppaneita, rakensimme pala palalta, opimme ja rakensimme lisää. Soitamme nyt kiertueella ainakin kahta biisiä tältä levyltä. Mutta kaikesta muusta meidän oli alkuvuosina vaikea puhua. Kjellsonin mukaan bändin taiteellinen kunnianhimo ei sammunut missään vaiheessa, mutta vuosituhannen taitteessa Enslavedillä oli valinnan paikka. Kyllä meiltäkin on kyselty, miksi teette noin ettekä näin, mutta se täytyy vain osata jättää omaan arvoonsa. Kiertueelle Kjellson lähtee mielellään. – Treeniksellä on kiva soittaa, mutta livetilanne on täysin eri. Se tuo joskus vanhoistakin biiseistä esiin uusia puolia. Aihe tuntuu suorastaan kiukuttavan Kjellsonia, vaikka en ihan suoraan siitä kysynyt. Jos keikoista ei nauti, on aika sanoa hyvästi. Grutlea kiinnostaa, miten hyvin Heimdalin kappaleet kääntyvät liveolosuhteisiin. Jokainen, joka on ollut edes etäisesti tekemisissä bänditoiminnan kanssa, tietää millaista hermojen raastamista se voi olla. Jostakin syystä tämä on viisaus, joka toistuu aina. Askel askeleelta eteenpäin. ”Olemme aina etsineet, kokeilleet ja pyrkineet luomaan uutta. Tietenkin versioita tehdään silloin, kun luominen on käynnissä, mutta kun teoksesta on kerran päästänyt irti, siihen on minusta hölmöä palata. Keikkojen soittaminen on kaikkein palkitsevin osa tätä touhua. Itse keikka on poikkeuksetta upea kokemus. Sehän riippuu tietysti myös yleisöstä. Energiavaihto yleisön ja bändin välillä on niin ainutkertainen asia, ettei siitä saa tarpeekseen. – Emme olleet bisneksen näkökulmasta kovin kiinnostava bändi, joten emme voineet palkata heti alan isoimpia tekijöitä. Nuorena jaksoi, vaikka rahaa ei juuri tullut ja olosuhteet olivat mitä olivat. Kyllä meiltäkin on kyselty, miksi teette noin ettekä näin, mutta se täytyy vain osata jättää omaan arvoonsa. Tällaiset hankkeet eivät onnistu yhdessä yössä. – En minä siitäkään hirveän innoissani ole, mutta livenä soittaminen on ihan eri maailma kuin äänittäminen. – Olemme aina etsineet, kokeilleet ja pyrkineet luomaan uutta. Itsestäkin, mutta ehkä enemmän yleisöstä. Myös Enslavedin tapauksessa hommaa piti rakentaa pala palalta. Enslaved toimi uransa alkuvuodet rehelliseltä kellaripohjalta ja kaveribändisuhteilla ja pääsi kiertueillekin jo 1990-luvun puolivälissä. – Meillä ei ole ollut koskaan vaikeita keskusteluja musiikista. – Puhumme jälleen asioista, joihin ei voi vaikuttaa. Askel askeleelta Yli 30 vuoden ura on saavutus, joka ei synny itsestään. Matkustaminen, odottelu ja kaikki muu voi olla vähän väsyttävää, mutta se on yksinkertaisesti välttämätön paha. Kysymys oli laadukkuuden tuomisesta myös bisnespuolelle – buukkaukseen, kiertämiseen, managementiin ja niin edelleen. Millaisia äänimatkoja näistä tuleekaan keikoilla. – Eihän taidemaalarikaan palaa 20 vuotta sitten maalaamaansa tauluun ja ajattele, että nytpä teen tästä paremman version. Kun kaikilla ympärillä olevilla on omasta mielestään hallussaan totuus, on tärkeintä kuunnella itseään. Jos yrittäisimme jotain sellaista, emme voisi elää sen kanssa. Siihen asti Enslaved oli rundannut melko lailla itsekseen, eivätkä tuotannot olleet kovin häävejä. Jälkeenpäin katsoen myös onnistuimme hyvin. – Siinä oli tehtävä valinta, haluammeko Enslavedin olevan suurempi osa elämäämme, ja vastaus oli kyllä. Rakastan sitä, että kommunikoimme livenä toistemme ja yleisön kanssa, ja kappaleet elävät siinä omaa elämäänsä
Här levereras melodiska riff och starka refränger som klistrar sig fast! Energisk rock n’ roll, med en tydlig nick till 70--talets punk och glamrockscen WILD KINGDOM RECORDS XALPEN THE CURSE OF KWÁNYEP Chilenska Xalpen är tillbaka med sitt andra album ”The Curse of Kwányep”, som erbjuder ett rått Black Metal sound och tar oss på en resa genom uråldriga ockulta traditioner. En perfekt blandning av trollbindande gitarrmelodier, tuggande riff, mörka symfoniska orkestrationer och progressiva element. VICISOLUM RECORDS WWW.SOUNDPOLLUTION.SE. För fans av Yngwie J Malmsteen, Masterplan, Europe och Dream Theater. NARNIA SONGS TRENCH DOGS STOCKHOLMIANA Trench Dogs är tillbaka med uppföljaren till 2018 års debutalbum Year of The Dog.Stockhomiana är ett mångsidigt album, som spänner över dekadenta spritfyllda partydängor, till låtar som avhandlar livets mörkare sidor. BLACK LODGE RECORDS HEXED -PAGANS RISING Svenska Symphonic Progressive Metal bandet Hexed är tillbaka med sitt andra album Pagans Rising. BLACK LODGE RECORDS REXORIA IMPERIAL DAWN Rexoria är tillbaka med sitt tredje studioalbum,där man har tagit sitt sound till en ny nivå! Starka melodier, tunga riff och säregna keyboardslingor gör ”Imperial Dawn” till ett måste i skivhyllan. NARNIA GHOST TOWN Ett välarbetat stycke klassisk och melodisk metall
”Delainin hajoaminen oli lähestulkoon lööppikamaa Hollannissa, mutta uuden laulajan löytyminen tai bändin uudet paremmat ajat eivät kiinnostaneetkaan mediaa samalla tavalla kuin kriisit.” TEKSTI AKI NUOPPONEN 24. Martijn Westerholtin henkiin herättämä Delain osoittaa, että rockbändi voi selvitä voittajana massiivisistakin muutoksista
Delain on enemmän elossa kuin koskaan. Hetken aikaa hollantilaisyhtye oli yhtä kuin perustajansa, kosketinsoittaja Martijn Westerholt, mutta juuri nyt tuo hajoamispiste tuntuu todella etäiseltä. Kävin läpi aika paljon samoja vaiheita kuin minkä tahansa suhteen jälkeen käydään. – Yhtäkkiä meillä oli koossa April Rain -albumin [2009] kokoonpano, Charlottea lukuun ottamatta, enkä todellakaan 25. Eikä aikaakaan, kun yhtyeen entinen rumpali Sander Zoer teki samoin. – Delainin tuho oli elämäni hirvittävimpiä asioita, enkä halua kokea enää ikinä mitään sellaista, Westerholt sanoo. Vanha Delain-basisti Rob van der Loo liittyi joukkoon. Westerholt päätyi kysymään itseltään, onko hänestä kasaamaan Delainin dna uudelleen. K aksi vuotta sitten tuttu Delain lakkasi olemasta. Westerholt kuvailee käyneensä läpi vuoristoradan, joka oli tarpeen, jotta sooloprojektista voisi tulla taas bändi. – Olin aivan yksin. – Olimme eläneet vuosia yhteistä elämää ja sitten sitä kaikkea ei vain ollut. Jos bändiä kutsutaan joskus avioliitoksi, niin se oli kuin kourallinen avioeroja. Ajattelin hetken, että teen koko levyn sessioporukalla. Sitten alkoi tapahtua. Olin jopa yhteydessä Beast in Blackin Anton Kabaseen ja Within Temptation -tuttuihini. Sitten bändissä vuosina 2006–2010 kitaroinut Ronald Landa otti yhteyttä Westerholtiin. Aloin työstää uutta musiikkia Guus Eikensin kanssa, mikä herätti itseluottamukseni
Lopulta lähettämäni otot taisivat olla ensimmäiset jotka lauloin. Kuin toinen debyytti Joskus jo yhden jäsenen vaihtuminen lataa bändiin erilaista voimaa, ja nyt niin tapahtui moninkertaisesti. – En ollut uskoa korviani! Diana oli uskomaton. – Ensimmäinen äänittämäni kappale oli The Quest and the Curse. En tiedä vieläkään, mistä oikein oli kyse, mutta Delain-koelaulujen myötä tunsin vihdoin kutsumuksen. Niitä versioita kuunnellessa ei tullut yhtään olo, että nyt mennään helpoimman kautta tai toisaalta yritetään liikaa. Hän oli ensimmäistä kertaa studiossa äänittämässä – albumia, joka ei ole ihan mikä tahansa teos, vaan lukemattomien fanien kovasti odottama levytys. – Martijn todella haastoi minua ja sai minut löytämään äänestäni asioita, joita en tiennyt olevan olemassakaan. Lähetin viestiä heidän somekanaviensa kautta ja kysyin, voisinko koelaulaa joitakin kappaleita ja... Mieleeni tulivat ajat, kun Tarja oli lähtenyt Nightwishistä eikä kukaan saanut selville Anetten henkilöllisyyttä ennen kuin hetki ennen sen julkistamista. En ole ”Tärkein hetki oli se, kun päästimme irti historiastamme. Saatoin jopa olla hieman ilkeä Dianaa kohtaan, mutta halusin haastaa häntä kunnolla ja lähetin koelaulettavaksi kaksi kenties vaikeinta kappalettamme: Masters of Destinyn ja Burning Bridgesin. – Dianan ja bändiin palanneiden tyyppien myötä löysin yhteyden johonkin sellaiseen, joka oli hälvennyt hieman kaiken rutiinin alle. – Aloin kirjoittaa biisejä aika pian vanhan kokoonpanon hajoamisen jälkeen, koska tarvitsin musiikkia terapeutikseni, ja tietenkin poikkeustilanne pitkästytti minua, Westerholt muistelee. Annoimme musiikin tapahtua. – Pidän viimeisistä levyistä, jotka teimme vanhalla kokoonpanolla, mutta Dark Waters tuntuu nälkäiseltä albumilta, jolla halusimme näyttää koko maailmalle, että voimme voittaa mahdottomatkin haasteet. Todellinen insiraatiopiikki iski kuitenkin vasta Leahin liittymisen myötä. – Fanien keskuudessa liikkui kyllä paljon varmoja spekulointeja laulajasta. Dark Waters -albumi onkin uudessa energisyydessään melkein kuin Delainin toinen debyytti. Ei, vaikkei sitä yritetty salata kovinkaan vakavissaan. – Olin tavallaan lopettanut laulamisen. Päätin kokeilla. Niissä oli ”se jokin”. Ajattelin, että jos Diana kykenee laulamaan ne omalla tyylillään ja yltää silti laulusovitusten kaikille laidoille, hänessä on oltava sitä jotain. Se tapahtui juuri oikeaan aikaan. Keväällä 2021 myös laulaja Charlotte Wesselsin ja Delainin tiet erosivat, eikä tuo paikka ollut helppo täyttää. Eikä se johtunut siitä, etten olisi uskaltanut tehdä sitä, iloinen Leah valottaa. Kuulin, että vaikka Delain äänittelee jo uutta albumia, heillä ei ole vielä laulajaa. Mikä tahansa hullu idea mieleeni tulikin, toteutimme sen yhdessä, jos se tuntui oikealta.” 26. Yksi oli varma, että se on Liv Kristine [Espenæs], ja suurin piirtein jokaisen tunnetun laulajan nimi oli esillä jossain kohtaa. Diana nauraa käyneensä läpi todellisen tunteiden sekamelskan odotettuaan kommentteja äänittämistään kappaleista. Erilaisia ääniä Westerholtin ympärille oli kasattu uusvanha Delain, mutta yksi asia puuttui. En halunnut kopioida Charlotten tapaa laulaa, se olisi ollut vain falskia, mutten halunnut myöskään muuttaa kaikkea. Hänen äänenkäyttönsä kuulosti niin luontevalta. Delainin uusi upea ääni on Diana Leah, joka kertoo, ettei tie bändiin ollut mitenkään itsestään selvä. Se oli ihan hullua, koska kappale yltää äänenkäytön suhteen lähes matalimmasta rekisteristäni korkeimpiin ääriin. Minulle oli suotu ihme toisensa perään. Huomasin Dark Watersia tehdessäni, että se, mikä oli ollut joskus kollektiivisesti syntynyttä vahvuutta, oli muuttunut vääränlaisiksi kompromisseiksi. En ollut laulanut siten usein. ottanut sitä kaikkea itsestäänselvyytenä. Westerholt kertoo yllättyneensä, ettei Delainin tiedonnälkäinen fanikunta saanut uuden laulajan henkilöllisyyttä tietoonsa ennen julkistusta. – Bändin hajoaminen oli lähestulkoon lööppikamaa täällä Hollannissa, mutta uuden laulajan löytyminen tai bändin uudet paremmat ajat eivät kiinnostaneetkaan mediaa samalla tavalla kuin kriisit, hän naurahtaa. – Delainin tilanne oli kuin enne. En ollut laulanut ainakaan vuoteen ja olin alkanut keskittyä muihin asioihin elämässäni. – Olin aina haaveillut bändissä laulamisesta, esiintymisestä ja kiertämisestä, mutta lopullinen kipinä oli aina uupunut. Laulaminen oli minulle tärkeää todella pitkään, mutta tehtyäni pitkään kaikenlaisia coverjuttuja ja laulettuani muiden kappaleita Youtubessa olin vähän kyllästynyt siihen ja menettänyt motivaationi. – Ehdin nähdä paljon Dianan Youtube-videoita ennen kuin kuulin hänen laulavan Delain-kappaleita, mutta erityisen vaikuttunut olin hänen Nightwish-covereistaan. Rutiini voi olla musiikille myös hyväksi, mutta useimmiten niin ei ole. – Saatoin olla saman päivän aikana varma, että naulitsin versioni täysin, ja hetkeä myöhemmin olin sitä mieltä, että mokasin ne ihan kokonaan. tässä sitä ollaan! Westerholt vakuuttui Leahin kyvyistä nopeasti. Haasteen edessä oli varsinkin Leah. – Olin kuunnellut Delainiä vuodesta 2009 ja näin tietysti tiedotteita bändin hajoamisesta, mutta... en edes harkinnut pyrkiväni bändiin
Kuulostin mielestäni kamalalta. – Totta kai hajanaisia soraääniä on kuulunut, ja se kuuluu asiaan, koska Delain merkitsee faneille niin paljon. En voinut uskoa sitä todeksi. Kutsuimme keikalle väkeä ja edellytimme, ettei kukaan kuvaa mitään tai vuoda laulajaa julkisuuteen. Leah kuvailee suhtautuvansa varsin terveellä tavalla siihen, mitä kaikkea voi olla luvassa, jos erilaiset nettihäiriköt sattuvat ottamaan hänet kohteekseen Delainin tai hänen omien someprofiiliensa kautta. Delainin soundi on nyt entistä sulavampi. Ja samalla tietenkin uuden musiikkivideon ja promokuvan. Bändi tsemppasi minua jatkamaan, ja ihme kyllä asia kääntyi niin päin, että koen aidosti tuoneeni Delainiin jotain ihan uudella tavalla toimivaa. – Mitä tahansa somessa tapahtuukin, pitää muistaa, että useimmat asiat siellä eivät ole henkilökohtaisia. Ihmiset oikeasti kunnioittivat sitä. Olin ennen keikkaa ihan hermoraunio, ja ensimmäinen kappale olikin sitten ihan täyttä euforiaa, Leah sanoo. Yllättävä vastaanotto Leah ja uudistunut Delain pääsivät todelliseen tulikokeeseen viime vuoden kesäkuussa, kun bändi soitti ensimmäisen keikkansa. Keskityin paljon virheisiini enkä saanut millään äänenväriäni istumaan Delainiin. Annoimme musiikin tapahtua. Siihen, että saisin kuulla kunniani, miten pilasin Delainin. Sitten julkaisimme ensimmäisen uuden Delain-kappaleen. F I 7.3.2023 ÄÄNIWALLI HELSINKI LIPUT MYYNNISSÄ NYT! E M P I R E & R A G E F O R O R D E R B O T H P E R F O R M E D I N T H E I R E N T I R E T Y. Mikä tahansa hullu idea mieleeni tulikin, toteutimme sen yhdessä, jos se tuntui oikealta, Westerholt sanoo tyytyväinen ilme kasvoillaan. – Koin ihan hirveitä epävarmuuden hetkiä The Questin ja sitä seuranneen Beneathin äänityksissä. Tai siihen, että asiat menisivät todella henkilökohtaisiksi, Leah luettelee. F I L I P U T E N N A K KO O N : T I K E T T I . Ihmiset vain oksentavat pahaa oloaan ventovieraiden päälle, eikä sillä ole mitään tekemistä sen kanssa, kuka olet. Westerholtin mukaan ilta oli ”täyttä taikaa”. Hän kertoo olleensa huojentunut siitä, miten uusi Delain otettiin vastaan, mutta samalla paluu lavalle vuosien tauon jälkeen osoitti, miten hän elää ja hengittää keikkoja. – Tärkein hetki oli se, kun päästimme irti historiastamme. Aion pitää itsestäni huolta myös tulevaisuudessa ja keskittyä nauttimaan Delainin maailmasta. Eikö meitä oikeasti tyrmättykään. Onneksi sosiaalisesta mediasta pääsee halutessaan pois. Siihen, että minua vertailtaisiin edeltäjääni. Kokematonkin laulaja voi selviytyä hyvin studiosta ja oikeanlainen heittäytyminen auttaa ensimmäisillä keikoilla, mutta 32-vuotias Leah ei voinut varautua mitenkään siihen, miten fanit ottaisivat hänet vastaan. mikään klassinen laulaja, mutta niin vain minustakin löytyi hieman oopperalaulajaa. Leahin mukaan ihmiset ovat suhtautuneet häneen ”ihanasti”. – Se ei tietenkään oikeuta häiriköintiin, ahdisteluun tai kiusaamiseen, mutta en osaa suhtautua asiaan kovin vakavasti, koska minua haukkuneet ihmiset eivät tiedä minusta mitään. Itselleni oli mieletön yllätys, miten avosylin Delain-fanit ottivat sen vastaan. Sain oppia aika nopeasti, että suhtaudun asioihin liian varautuneesti. – Vaikka olen esiintynyt jonkin verran, en ole koskaan ollut mikään huomion keskipiste, tai varsinkaan joutunut suurennuslasin alle julkisuudessa. – Olin varautunut pahimpaan! Täyteen riepotteluun. Leah naurahtaa, että kokemus trance-keikkojen laulajana eri dj-artistien rinnalla ei ollut valmentanut häntä Delainiin. Kaikki sen flirtit äärimetallin, tarttuvamman popin, sinfonisten paisuttelujen ja melodisen metallin kanssa ovat enemmän yhtä kuin koskaan. F I L I P U T E N N A K KO O N : T I K E T T I . Sain valjastettua myös kasarija ysäripopista pitävän itseni saman kappaleen sisälle, mutta helppoa se ei todellakaan ollut. – Emme olleet vielä julkistaneet Dianan olevan laulajamme. M A S S I V E M U S I C & H E L L S I N K I M E T A L F E S T I V A L P R E S E N T 15.4.2023 KANTAKROUVI, OULU 16.4.2023 OLYMPIA-KORTTELI, TAMPERE 17.4.2023 ÄÄNIWALLI, HELSINKI L I P U T E N N A K KO O N : L I P P U . Kyseessä oli ilmaiskonsertti varta vasten kutsutuille faneille. Mutta niin monet ihmiset ovat toivottaneet minut tervetulleeksi ja kertoneet tämän olevan upea uusi luku Delainin historiassa, että ne negatiivisimmat viestit eivät ole tuntuneet miltään. – Syntynyt musiikki meinasi olla aluksi todella synkkää, mutta se kääntyikin voimakkaaksi albumiksi, joka pursuaa kaikkea sitä, mitä olemme ikinä olleet. – Soitimme muutamalle sadalle ihmiselle, mutta minusta tuntui kuin olisin noussut stadionin lavalle
Että joku alkaa oikein vainoo maan. ”Sitä minä ootan oikein in nol la, että minut cance loidaan. Sitten voi sanoa, että perkele joo, helvetin hyvä.” 28
Sekin julkaistaan TK:n lailla maaliskuussa. Tulevaisuus vaikuttaa synkeältä, mutta toivoakin saattaa olla. Vuosisadan torniolaiseksi muutama vuosi sitten äänestetty Läjä on underground-hahmo, joka operoi marginaalissa. – Olihan siinä tuo naapurin herra Putinkin mielessä, että antaa tulla vaan, perkele, Läjä lausuu painokkaasti. Läjä on tyytyväinen lauluihinsa, eikä suotta. Puhumme verenperinnöstä, josta on aasinsiltaa pitkin lyhyt matka uuden TK-levyn Verenperintö-biisiin. – Esimerkiksi Kaikki kaikkia vastaan on Sampan biisi, johon minä ja Ilari väsättiin ex tempore -sanat, eli tehtiin se kolmeen pekkaan. – Enimmäkseen ne meni kertaotolla, joitain kohtia piti vähän raakata. – Mietin jo, tuliko tehtyä liian isänmaalliset sanat, mutta kun oma isä oli sotaveteraani ja Suomessa ollaan, niin aattelin että perkele, itsenäisyys se on tässä ekana mielessä. – No, kuka se on tämän maapallon tuhonnut. Läjä kertoo, että pohjoisen lämpimät talvet ovat jo nyt tosiasia, eikä vastaavaa ole ennen nähty. Mikä on Lapin Helvetin ja Terveiden Käsien ero vuonna 2023. Läjän meriittilistaa ei tarvinne tässä yhteydessä sen tarkemmin avata, mutta puristetaan asiat pähkinänkuoreen: Terveet Kädet vuodesta 1979, ja siihen päälle noin miljoona muuta bändiä ja projektia. Hän ei ole kuitenkaan tokkurainen vaan ennemminkin juuri akkunsa täyteen ladannut ja intoa puhkuva puhuja. Tämä näkyy ja kuuluu sekä levyn äänityksissä että itse kappaleissa. Legenda voimissaan Terveiden Käsien Kaikki kaikkia vastaan on napakoiden hardcore-hyökkäysten voittokulkua. Treenejä ei pidelty, vaan Läjä antoi palaa suoraan äänitystilanteessa. Läjä kertoo myyneensä sielunsa kissoille ja hänelle on selvää, että planeetan suurin peto on ihminen. – Alun perinhän Lapin Helvetti tuli, kun TK:lla ei pitänyt tehdä mitään, mutta se menikin vähän toisin päin, heh heh. Se on väkevä jatko yhtyeen mittavaan ja arvostettuun diskografiaan. Ne ovat musiikillisesti kaukana toisistaan, mutta Läjä onkin ääripäiden mies. Paremmasta maailmasta onkin sitten monia eri käsityksiä. Päätin, että huudetaan menemään ja katsotaan, mitä tullee, Läjä naureskelee. Ei ainakaan kissat ja koirat. Mä uskon siihen kuitenkin positiivisesti. Hardcoressa huudetaan yleensä muutosta ja vaaditaan parempaa maailmaa. Äänihän on sellainen, että se kestää tietyn aikaa tietynlaista huutoa. Läjä on paitsi nykykokoonpanon ainoa alkuperäisukko myös sen ainoa torniolaislähtöinen jäsen, mutta kaikki muutkin ovat pohjoisen miehiä. P irautan Läjälle kesken unien. Rujoa haettiin ja sitä todellakin saatiin. Muut TK-ukot Ilari (kitara), Lene (basso) ja Samppa (rummut) saavat Läjältä kehuja, ja bändi tuntuukin olevan neljän täysivaltaisen jäsenen kokoonpano. Läjän laulusuoritus ansaitsee erityismaininnan. Meidänhän piti tehdä Lapin Helvetin levykin, mutta… TK:ssa on periaatteessa sekä Lapin Helvettiä että TK:ta, että tavallaan samaa, mutta kuiteskin vähän eri bändit, Läjä avaa aavistuksen kryptisesti. Yhteistöistä TK:n lisäksi Läjä on ollut viime aikoina aktiivinen muun muassa Reverend Bizarresta tunnetun Albert Witchfinderin eli Sami Hynnisen kanssa tehdyllä Ordeal & Triumph -levyllä. Musiikin pitää tulla luureista ”helevetin lujjaa”, jotta Läjä pääsee livetilanteen kaltaiseen olotilaan ja antaa mennä täysillä. Joskus saattaa tulla vielä sellainen järkisukupolvi. Lukuisten projektien mies on käytännössä koko ajan ”ajankohtainen”. Yhtyeen tuhkista nousi lähes välittömästi Lapin Helvetti -niminen ryhmä, jonka debyytti ilmestyi vuonna 2017. Sitten kun tulee sellaista kitinää, on aika siirtyä seuraavaan ralliin ja vetää vähän eri tyylillä. Sitten tuli Lapin Helvetti plays Terveet Kädet -keikkoja, ja pian TK olikin taas vetämässä omalla nimellään. – Kyllä mä toisaalta uskon, että joskus tullee fiksumpia sukupolvia, semmosta parempaa kansanosaa, jotka kattoo, että mitä saatanan hulluja nää on ollu nää aikaisemmat tyypit. – Siinä on periaatteessa samat ukot, sellainen symbioosi. Lapin Helvetti on Läjän mukaan vähän ”hevimpi” kuin Terveet Kädet ja sen biisit ovat aavistuksen pidempiä ja monimutkaisempia. Syksyllä päivätyöstään eläköityvä alakulttuurin ikiliikkuja pursuaa ideoita. Läjä pani TK:n hyllylle Lapin helvetti -levyn (2015) jälkeen. Sillä on merkitystä: musiikissa ja sanoissa kuuluu tietty TK-henki. Hän on elävä ja eläväinen todiste siitä, että joillekin ikä todellakin on vain numero. – No joo, viime kesänä se tuli rääkästyä. Sen, mikä syntyy angstista, ei tarvitse aiheuttaa angstia. Ja Läjällä on todellakin, mistä rupatella. – Se on se angsti, Läjä tiivistää. Veli-Matti ”Läjä” Äijälä ei hyydy. – Toivon, että ihmiset saavat uudesta levystä positiivista energiaa. Kevään korvalla ilmestyy niin legendaarisen hardcore-yhtyeen Terveiden Käsien raivoisa Kaikki kaikkia vastaan kuin Läjä Äijälä and Albert Witchfinder -nimellä kulkevan yhteistyön toinen levy. TEKSTI TAMI HINTIKKA 29
Äijälän ja Witchfinderin luomat musiikilliset maisemat eivät ole kaikille. – Minulle on aivan sama, minkä näköinen ja mistä kotoisin joku on, kunhan on hyvä tyyppi. Monet Läjän yhtyeistä ja projekteista ovat jatkuvasti enemmän tai vähemmän aktiivisia. Läjän ohella Vihanmiehissä operoi kontroversiaali Bizarre Uproar eli Pasi Markkula. – Kyllähän minäkin olen kuulemma nykyään natsi ja fasisti, kun teen Markkulan kanssa yhteistyötä. – Olen alkanut maalata ja piirtää ja pelaan paljon, eli yötä päivää on jotain tekemistä. Sama kun noi saamelaishommat, mä olen aina tykännyt niistä. Semmonen viimeisen päälle vämpyyrielokuva. – Kolmosja neloslevyt on jo aika valmiina ja viidettä suunnitellaan, Läjä paljastaa. Ja kun se on vielä niin viimeisen päälle tarkka perfektionisti, että otan välillä vähän ressiä, kun se kuulee jotain ääniä, mitä mä en edes kuule. No, ihmiset on hulluja, niin minkäs sille voi, Läjä summaa. Tai vämpyyri-, kuten Läjä sanan lausuu. – Sitä minä ootan oikein innolla, että minut canceloidaan. ”Kyllä mä uskon, että joskus tullee fiksumpia sukupolvia, semmosta parempaa kansanosaa, jotka kattoo, että mitä saatanan hulluja nää on ollu nää aikaisemmat tyypit.” 30. Ymmärrän tavallaan, että se meininki on tällaista nykyään, mutta joku raja siinä saisi olla. Synkeäntympeät elektroniset suhinat ja kolisevat äänikollaasit vyöryvät kirskuen päälle. Sanoisi vaan kaikille, että haistakaa paska, kun joku metsästäjä yrittäisi nirhata sen. Nykyään jos teet niin, omit heidän kulttuuriaan ja katsotaan, että mikä hullu siinä menee. Ei niinkään musiikillaan vaan yhteistyökumppanillaan. Tuntemattomat syyttelee, ja siitä tulee semmonen fiilis, että tekee oikein mieli ärsyttää, vaikka enhän minä TIETENKÄÄN ole natsi enkä mikään semmonen. Jos tahtoisi sokeerata kunnolla, niin sekin onnistuisi. – Nykyään oon silleen, että ihan vitun sama. – Ymmärrän senkin, että nykyään ollaan enemmän kitkeriä ja katkeria, että mennään silleen jä-jä-jä-jä-jä muita toruen. – Ensimmäinen ois splatter-elokuva, joka ois viimeisen päälle överi. Ensimmäiselle eläkepäivälle Läjä on kaavaillut kunnon eläkeläismenoa: kaupan oven repimistä puoli tuntia ennen aukeamista, että pääsee rynnimään aletuotteiden luokse, nuorisolle paheksuvasti sähisemistä bussissa sekä yleistä kaikesta valittamista. Se kestäisi tunnin ja siinä vaan ukko hakkaisi toista ja veri lentäisi. Tietokoneen kätköissä muhii kaikenlaista, ja Läjä hyödyntää vanhojakin juttuja sopivan paikan tullen, kuten Hynnis-yhteistyön kakkoslevyllä. Yhteistyöstä on vain hyvää sanottavaa. Sitten voi sanoa, että perkele joo, helvetin hyvä. Onhan tämä ollut suurelta osin valkoisten ukkojen maailma, ei täällä muilla ole paljon ollut sanomista. Kolmannelle levylle on tiedossa pientä yllätystä. Läjällä on väkevä visio myös elokuvahommista. Se tapahtuisi jossain vanhassa kulttuurikaupungissa ja metsässä. Läjä on pitkän linjan hämmentäjä, jonka tekemisiä ei aina – tai yleensä – ole katsottu vain hyvällä. Yksi kollaboraatio erottuu muista. Viimeisen päälle, Läjä painottaa. Tiiäksä sellaista tykydy-tyn-tyn, Laitoin sen Samille, että mites tämmöstä, niin se totesi että helevetin hyvä. Elikkä minut kielletään pois tästä nykymaailmasta, sitä odotan oikein lämmöllä, Läjä hekottelee. Nykyään Oulussa asuva mies alkaa hangata automaattisesti vastaan, jos joku ärsyttää. – Vois tehdä Terveille Käsille semmosta oikein ihanaa akustista musiikkia. Vanhanajan vämpyyri, joka vaanii nurkan takana. Kotonaan Läjä keittelee jatkuvasti omia sähköisiä liemiään. Se olisi sympaattinen vämpyyri, jonka onnellinen naama oikein heijastuisi kuunvalossa, että JES, Läjä intoilee ideastaan. Ei ainakaan ihan ensimmäisellä eläkeviikolla käy aika pitkäksi, heh heh. Se on alan ammattimies, että ymmärtää kyllä. Ja on siellä jotain 70-luvun äänityksiäkin, Läjä paljastaa. – Itse äänittelin vähän sellaista nuorekkaampaa biittiä. Niin no, vähän vitsillä tässä olin sitä ajatellut, Läjä nauraa. Kuittia on tullut niin kappaleiden nimistä kuin hiustyylistä. Se oli jo aikoinaan sitä, että mikä ihmeen Terveet Kädet. Luupin alla oleminen ja ”oikein tekemisen” vaatimukset ovat Läjälle tuttua kauraa jo vuosikymmenten ajalta. Että joku alkaa oikein vainoomaan. Niistä pitäis jotain levyä väsätä. Tehdään mitä halutaan, mutta joku tolkku tietenkin. On tulossa Toni Kandelinin kanssa tehtyä Mustan Toteemin ambient-pörinää, Sakset-yhtyeen pehmeän ryhdikkäästi etenevää elektromusaa, The Sultansia ja niin edelleen. – Sami on hyvin lempeä mies. Joitain ne ärsyttää kuiteskin. – On mulla paljon TK:n 80-luvun treenejäkin kelanauhoilla. Jotain sellaistakin on suunnitteilla, kaikkein ilkein levy, mitä on koskaan tehnyt, Läjä kertoo naureskellen. Läjä peräänkuuluttaa sitä kuuluisaa maalaisjärkeä. Terveet Kädet ei ole monien mielestä täyttänyt ”oikean” hardcore-punkin vaatimuksia eikä totellut kirjoittamattomia sääntöjä. Tietenkään. – Mäkin menin tuolla pikkupoikana intiaanilakki päässä. Sen pitää olla Systeemiä Vastaan tai jotain, Läjä sanoo ivallisen narisevalla äänellä. Kyseessä on duon toinen levy, mutta eihän homma siihen ole jäämässä. Myös vampyyrielokuvasta on selkeä ajatus. Suunnitteilla on vaikka mitä. Tämä ei ole jäänyt huomaamatta. Ei mitään muuta juonta kuin se. – Siinä vämpyyri olisi sankari, se selviäisi kaikesta. Pitkiä ottoja ja pitkiä varjoja. Hän on sellanen herkkä ukko, että on mukava tehdä hommia. Siinä ei edes oikein tapahtuisi mitään. Ei mulla ole ystävissä mitään löysäpäitä, ei sellaiset olis bändissä soittamassakaan. Se tapahtuisi vessassa. – Minä olisin se vämpyyri. Näissä suunnitelmissa on rutkasti pilkettä silmäkulmassa, kuten Läjällä usein. Pelkkiä suolenpätkiä ja verta, ja sitten se vaan loppuisi yhtäkkiä, että täh, Läjä imitoi hämmästynyttä katsojaa. Bensaa lorahtaa liekkeihin vikkelästi. Kunnioittamisen ja omimisen välinen raja on nykyään ohut ja häilyvä. – Tavallaan siinä tehdään hyvää, mutta tavallaan menee överiksi, että kytätään sanomisia. Vihanmiehet-nimellä kulkevalta kaksikolta on siltäkin tuloillaan tuoretta tarjottavaa. Ilkeä vanha ukko Ikinuoren ja hyvinvoivan oloinen Läjä Äijälä täyttää syksyllä kunnioitettavat 65 vuotta, eli eläkepäivät lähestyvät. – Joo, en välitä paskaakaan
Maahantuonti: Studiotec Oy | Kuusiniemi 2, 02710 Espoo | puh. Saatavilla hyvinvarustetuista musiikkiliikkeistä kautta maan! Schecter PT Van Nuys | Schecter C-6 PRO CB | Schecter Reaper-7 Multiscale | Schecter Omen Elite-6 FR | Schecter C-6 PRO CB. 0207 512 300 | sales@studiotec.f | www.studiotec.fi Kovassa nousussa oleva Schecter-kitarat ovat helpposoittoisia ja luotettavia
”Olen todella kyllästynyt kuulemaan ja puhumaan pandemiasta, ja uskoakseni useimmat muutkin ovat. Sille en kuitenkaan voi mitään, että se aika vaikutti Foregoneen todella voimakkaasti.” 32
Foregone on In Flamesin neljästoista pitkäsoitto. A nders Fridén on liekeissä In Flamesin uudesta sarjakuvaromaanista. TEKSTI ARI VÄNTÄNEN KUVAT PATRIC ULLAEUS 33. Jonkinlainen nykyhetkeen päättyvä kaari piirtyy siinä, että kirjan kylkiäisenä kaupiteltava actionfiguuri muistuttaa In Flamesin uusimman albumin Foregonen kannen Jesterheadiä. – Foregonella on kappaleita kuten Pure Light of Mind, State of Slow Decay ja Meet Your Maker, jotka ovat keskenään erilaisia. Se vastasi alkuperäistä ideaamme siitä, millainen Foregonen pitäisi olla. – Mehän emme halua kirjoittaa albumille keskenään samanlaisia biisejä emmekä kirjoitakaan, Fridén vakuuttaa. Tai eihän In Flames itse ole tehnyt asian eteen muuta kuin ihastellut kauniita kuvia ja jännittävää juonta. Dead Eternity on alun perin In Flamesin biisi muinaiselta 1990-luvulta, joten mainitut taiteilijat tuntevat bändin universumin ihailtavan hyvin. Sen tuotti Grammy-palkittu amerikkalainen Howard Benson, jonka kanssa In Flames on työskennellyt vuoden 2014 Siren Charms -levystä lähtien. En haluaisi sanoa, että Foregone on raskaampi kuin edelliset levymme, koska ihmiset käyttävät sitä sanaa turhan helposti. Jollekin se voi tarkoittaa nopeita biisejä, jollekin toiselle tietynlaisia soundeja. Aina ei edes tiedä, mihin se viittaa. Siltä kantilta tämä on raskaampi levy. – Halusimme keskittyä tuotantopuoleen ja tehdä entistä kitaravetoisempaa soundia. Sarjakuvataiteelle on omat tekijänsä. Meet Your Maker ei ollut ensimmäinen levylle kirjoittamamme biisi, mutta sen tehtyämme tiesimme olevamme oikealla tiellä. Jester’s Cursessä yhtyeen maskotti Jesterhead seikkailee pelottavassa ulottuvuudessa, jonka nimi on Dead Eternity. Singlenäkin julkaistu Meet the Maker oli eräänlainen avainlaulu siihen, miltä Foregone tulisi kuulostamaan. Ne sisältävät kaikenlaista. Kymmeniä vuosia toiminut bändi harvemmin luo itsensä uudelleen, eikä In Flameskaan pyri sellaiseen. Niistä vuosista nimittäin on kauan sekä ajan että musiikin tasolla. Minulle se tarkoittaa koko äänikuvaa ja sitä, kuinka intensiivistä eri instrumenttien käsittely on. Vanhana sarjakuvan ystävänä laulaja pitää mahtavana, että bändin puitteissa voi tehdä jotakin sellaista. Sen sijaan Meet Your Maker viitoitti suuntaa bändin soundin tiettyjen piirteiden korostamiseen
Koska emme tee biisejä jatkuvasti, jokainen albumi kuulostaa omanlaiseltaan. Minuun vaikutti erittäin vahvasti se, että en voinut olla tekemisissä bändin jätkien, crew’n ja fanien kanssa. – Silloin tuntui kuin aika olisi seisahtunut. Voisi ajatella, että nimenomaan vaihtuva veri on pitänyt In Flamesin elinvoimaisena näin kauan. Tuottajamme Howard Bensonin studio sijaitsi lähellä. Mielestäni emme osoita tarpeeksi kunnioitusta muita kohtaan. Meet Your Maker määrittää Foregonea myös sanoitusten osalta. Hän kertoo, että siihen on syynsä. Anders Fridén ja Björn Gelotte tulivat mukaan tekemään The Jester Race -levyä. Kun on keikkailun aika, napsautetaan päälle kiertuemoodi ja sitten ei muuta tehdäkään. Se on todella typerää, eikä siltä pohjalta voi lähentyä toista ja ratkaista ongelmia. Ajattelin aikaa ja sitä, mitä ihmiset ajallaan tekevät. En usko, että In Flames on ikinä kuulostanut livenä yhtä hyvältä kuin tällä kokoonpanolla, Fridén sanoo. Ja sitten palasimme taloomme tekemään seuraavaa. Suurempia ikäpolvitai kulttuurieroja ei kuitenkaan ole ilmennyt. In Flamesin levyjä on myyty maailmalla yli kaksi miljoonaa kappaletta. Rima nousee. Siis siinä mielessä, että äänityspäivät saattoivat venyä pitkiksi, ja jos idea tuli yöllä, sen saattoi pistää heti talteen. Tälle vuosituhannelle siirryttyään In Flames karkotti vanhoja fanejaan muuttumalla melodisemmaksi ja monipuolisemmaksi bändiksi, jota ei enää määritellyt death metal. Uusilta ihmisiltä oppii aina jotakin sekä itsestään että muista. – Olen usein katsonut sanoituksia tehdessäni sisäänpäin, nyt katsoin ulospäin. He kaikki ovat amerikkalaisia. Pari sen levyistä – Soundtrack to Your Escape (2004) ja Come Clarity (2006) – on voittanut Grammis-palkinnon, tuon Ruotsin Emman ja Grammyn. Kirjoitin siitä, miten tätä planeettaa kohdellaan, sekä valtioiden ja ihmisten välisistä suhteista. Sen jälkeen mennään kirjoitustilaan, ja niin edelleen. Nimikappaleen ensimmäisessä osassa Äiti Aika vetää viimeisen henkäyksensä, Meet Your Makerissä jokainen katoaa ajan myötä ja The Great Deceiverissä ajat käyvät aina vain huonommiksi. Useimmiten se parantaa tilannetta. Toivon, että tämä fiilis säilyy läpi bändin koko uran. Fridén ei kiistä sitä, mutta ei ole myöskään varauksetta samaa mieltä. Basisti Bryce Paul (Ives) tuli keikoille mukaan vuonna 2017, ja rumpali Tanner Waynen (Underminded, Scary Kids Scaring Kids, Chiodos) liittyminen bändiin julkistettiin heinäkuussa 2018. Viimeinen alkuperäinen soittaja ja koko bändin alulle pannut mies, kitaristi Jesper Strömblad, poistui vahvuudesta vuonna 2010. Korvaukseksi se sai paljon uusia ihailijoita. Toisaalta minä ja Björn teemme biisit, ja me olemme olleet tässä bändissä pitkään. Dialogi on nykyisin todella toksista. Paul ja Wayne ovat reilut viisitoista vuotta ruotsalaisia bändikavereitaan nuorempia, Broderick taas muutaman vuoden vanhempi. Nämä jätkät ovat, eivät he muuten tässä bändissä olisikaan. – Emme tietenkään halua toistaa itseämme. Nythän täydellisestä amerikkalaistumisesta ei puutu enää kuin Fridénin ja Gelotten kansalaisuuksien vaihtaminen. Kirjoitin siitä, mitä saattaisi tapahtua, jos ymmärtäisimme ajan olevan loppumassa. – Teimme levyn Los Angelesissä, jossa olemme työskennelleet ennenkin. Ex-basisti Peter Iwers soitti In Flamesissä kaksikymmentä vuotta ja -rumpali Daniel Svensson vain vähän vähemmän. – On varmaankin joitain juttuja, joita teemme eri tavalla, koska olemme kasvaneet eri maissa, mutta yhdessä olemme ryhmä, jolla on yhteinen päämäärä. Onhan se totta, että aina kun bändiin tulee uusi jäsen, hän tuo mukanaan uutta asennetta ja energiaa. Mietin itsekseni, oliko tämä tässä ja olisiko enää paluuta siihen, mitä ennen kutsuimme normaaliksi. Fridén kertoo, että luomistyö tapahtuu yhä Ruotsissa ja on skandinaavisissa käsissä. Mutta sitten elämä puuttuu peliin, kaikenlaisia asioita tapahtuu ja soittajia menee ja tulee. Polttoaineena pitää olla intohimo. Niin monta levyä niin pitkällä aikavälillä panee miettimään, voiko In Flames enää tehdä uutta musiikkia toistamatta samoja kaavoja ja rutiineja. Se ei tahtia haitannut, sillä juuri ensimmäiset In Flames -levyt – Lunar Strain (1994), The Jester Race (1996) ja Whoracle (1997) – ovat monille legendaarisia ruotsalaisen death metalin merkkiteoksia. Vuokrasimme sieltä talon ja koko bändi tuli paikalle. Se oli sellaista... Fridén tähdentää olevan tärkeää, että koko bändi on läsnä luomassa uutta materiaalia, että soittajien energiat virtaavat musiikkiin samassa huoneessa. Fraasi ”to meet your maker” merkitsee kuolemista, ja Fridénin lyriikoissa rajallisuus ja aika ovat läsnä vahvasti. In Flamesin ensimmäisestä julkaisusta tulee pian kuluneeksi kolmekymmentä vuotta. – Ensinnäkin haluan sanoa, että olen todella kyllästynyt kuulemaan ja puhumaan pandemiasta, ja uskoakseni useimmat muutkin ovat. Väkisin tätä ei saa tehdä. Meillä oli siellä äänityslaitteet, ja kun ne oli saatu toimintaan, töitä tehtiin 24/7. Aika näyttäytyy albumilla monien eri asioiden metaforana. Ellei bändin jäsenten valinta olisi niin perustavaa laatua oleva asia, tämä tuntuisi melkeinpä kuittailulta niille, jotka aikoinaan kirosivat In Flamesiä, joka hylkäsi alkuperäisen soundinsa ja meni ”amerikkalaistumaan”. Siinä mielessä Foregone sisältää kantaa ottavaa musiikkia. Edes yhtyeen ydinkaksikko ei kuulu sen perustajajäseniin. – Kun perustaa bändin, sen haluaa pysyvän samassa kokoonpanossa ja toivoo soittajien välille vahvaa sidettä. Fridén sanoo, että luovuuden ylläpitämiseen on omat konstinsa. Parin vuoden kuluttua asia tulee olemaan eri. Fridénin uusissa lyriikoissa aika edustaa jotakin arvokasta ja vähiin käyvää. Enää ei voida olla samaa mieltä siitä, että jostain asiasta ollaan eri mieltä, vaan aletaan vihata eikä keskustella. Vasta kun biisit ovat tarpeeksi pitkällä, muut antavat niihin omat satsauksensa – mutta ei missään tapauksessa internetin kautta, niin vaivatonta kuin se olisikin. Kun laulaja alkoi kirjoittaa Foregonen sanoituksia, samat ajatukset ohjasivat häntä edelleen. Tavallaan In Flames siis syntyi ennen aikojaan ja kehittyi vähitellen toimivaksi yhtyeeksi. Vuonna 2019 kiertuekitaristiksi pestattu Chris Broderick (Megadeth, Jag Panzer) sai viran viime vuonna. Bändissä on oltu pitkään. Meillä on erilaisia mielentiloja. luomuduunia. Sillä ei ollut vielä ensimmäisen albumin äänityksissäkään vakituista laulajaa, vaan bändin perustaneet soittajat joutuivat turvautumaan kaveripiiriinsä ja Dark Tranquillityn Mikael Stanne lauloi debyytillä sessiosolistin asemassa. Hän ja Gelotte säveltävät, sanoittavat ja sovittavat. Viimeisimmät miehistönvaihdokset panevat epäilemään, onko In Flames enää ruotsalainen bändi ensinkään. Niissä ei ole kyse pelkästä itsetutkiskelusta vaan myös ympäröivän todellisuuden kommentoinnista. Jokin puhdas voima. Foregone on hänen ensimmäinen In Flames -albuminsa. Mielentilasta toiseen Vuonna 1990 perustettu In Flames oli alkuaikoinaan melko hajanainen sakki. In Flamesin kokoonpano on muuttunut monta kertaa vuosikymmenten varrella. Ei ole hankalaa olla toistamatta, kun vain keskittyy siihen mitä tekee. Sille en kuitenkaan voi mitään, että se aika vaikutti Foregoneen todella voimakkaasti, Fridén aloittaa. Jos nyt määräisit minut kirjoittamaan seuraavan levyn kappaleita, en olisi siihen sopivassa mielentilassa. 34. Kun biisi oli valmis, menimme sinne äänittämään lopullisen version. – Minulle on ihan sama, onko tyyppi Islannista vai Espanjasta, kunhan on hyvä ihminen
– Niin täytyy tehdä, kun bändi kiertää niin paljon kuin In Flames. Jos häneltä kysytään, kaikella tehdyllä on oikeutettu paikkansa historiassa. Kun bändissä oleminen ei enää anna mitään eikä sen energiaa tunne, on aika lopettaa. Hänen yhden miehen ambient-projektinsa If Anything, Suspicious julkaisi ensimmäisen albuminsa OFFAIR: Lullabies for the Damnedin. ”Ikä on numero, jota en mieti. Kyllähän jäseniä on mennyt ja tullut, mutta vasta Björnin tai minun ero bändistä voisi lakkauttaa koko In Flamesin. Sitä paitsi ei ole toista bändiä, joka kuulostaisi juuri meiltä. Niitä ei viritetä yhtä helposti kuin kitaraa. Kaksikymppisenä sitä mietti, että 50-vuotias on lähestulkoon kuollut. Yhden sellaisen asian Fridén toteutti toissa vuonna. – Emme ole ikinä olleet hajoamassa siten, että koko bändi olisi uhannut loppua. Siltikään In Flames ei ole tehnyt mitään, mistä en yhä pitäisi. In Flames nousi aikoinaan Göteborgin maineikkaasta metalliskenestä yhdessä At the Gatesin ja Dark Tranquillityn kanssa, mutta Anders Fridén ei tiedä enää paljoakaan entisen kotikaupunkinsa musiikkikuvioista. Japanissa käytyään bändi tulee Eurooppaan festivaaleille, jolloin sen voi bongata Helsingin Tuskastakin. Kolmekymmentä vuotta, neljätoista albumia, tulevaisuus edessä. Tämänhetkisestä tilanteesta voin kertoa, että me rakastamme olla tässä bändissä. Kaksikymppisenä sitä mietti, että 50-vuotias on lähestulkoon kuollut. Jos sellainen aika koittaa, että haluan lopettaa, uskoakseni kävelen keikan jälkeen lavalta ja tajuan, ettei tunnu enää hyvältä jatkaa. En ole niitä ihmisiä, jotka haluaisivat palata ajassa taaksepäin ja tehdä kaiken uudelleen. Tykkäsi siitä tai ei, sen tunnistaa In Flamesiksi. Ostin vanhoja analogisynia sekä muita laitteita ja rakensin kotistudion. – Olen fanittanut pitkään elektronista musiikkia, Depeche Modea, Kraftwerkiä ja sen sellaista. Sängystä noustessa sattuu vähän enemmän kuin ennen, mutta siinäpä se. Jokainen tekemämme levy on meille todella tärkeä. En halua joutua jonain päivänä lopettamaan bändissä siksi, että ääneni ei enää toimi. Eihän sointuja ja nuotteja edes ole niin paljon, että samassa genressä voisi kuulostaa täysin erilaiselta. Jos yhden niistä olisi jättänyt tekemättä, seuraava ei olisi kuulostanut sellaiselta kuin kuulosti. Eikä varsinkaan hehkuttele hiljaa mielessään, että kylläpä In Flames onkin vaikuttanut moniin. Aloin tehdä musiikkia, jossa muutin ajatuksiani sanojen sijaan ääniksi. Ja miksipä haluaisikaan. Yhteys niihin aikoihin jää siihen, että joskus ollaan samoilla keikoilla vaikkapa At the Gatesin kanssa. Milloin In Flamesin aika on ohi. Olen todella ylpeä historiastamme ja siitä, että meillä on oma soundi. Menneet ajat eivät nimittäin juurikaan kiinnosta häntä. Kun pandemia iski ja heavy metal -bändissä soittaminen kävi mahdottomaksi, minun piti keksiä jotakin tekemistä. In Flames aloittaa maailmankiertueensa maaliskuun lopulla Australiasta. Tällaisessa musiikissa ja tällaisella keikkatahdilla äänihuulet saavat helposti osumaa. Nyt, kun olen tämän ikäinen, en tunne oloani sellaiseksi kuin nuorena luulin tässä iässä tuntevani... Syntyi albumi. Myös oman instrumentin hallitsijana kehittyminen kiinnostaa Fridéniä. – Ikä on numero, jota en mieti. eli kuolleeksi. – Minusta on energian tuhlaamista miettiä, että ei olisi pitänyt tehdä sitä tai tätä ja olisi pitänyt toimia niin tai näin. Fridén ei erityisemmin halua muistella vanhaa ”Göteborg-soundia” ja sen merkitystä. Musiikki syntyi paitsi rakkaudesta genreen myös olosuhteista. Katse eteenpäin Mitä enemmän aika kuluu, sitä enemmän siihen kiinnittää huomiota ja sen konkreettisemmaksi se muuttuu. Eihän In Flames ole edustanut sitä enää vuosikymmeniin, niin paljon kuin se joitakin yhtyeen vanhimpien levyjen diggareita riepookin. Teen konemusiikkia edelleen, koska se on todella hauskaa. Se, ovatko vuodet antaneet Fridénille perspektiiviä elettyyn elämään ja vanhaan tuotantoon, jää arvoitukseksi. Ei minulla ole mitään ikäkriisejä. Mainituista ajanvietteistä laulaja luokittelee intohimolajikseen kokkaamisen. Sykli siis kiertyy niin kuin ennenkin. Laulutunteja on takana jo useamman vuoden ajalta. Laulaja täyttää viisikymmentä maaliskuussa 2023. Ei hän sellaistakaan mieti, ellei joku erikseen kysy. Ei minulla ole mitään ikäkriisejä. Hän treenaa laulamista paljon, myös opettajan tuella. Kun puheeksi tulee, miten usein Fridén kuulee nuoremmissa bändeissä In Flames -vaikutteita, laulaja äityy vaatimattomaksi. Silloin, kun bändi ei vie miestä maailmalle, aika kuluu perheen kanssa aikaa viettäen, koiraa ulkoiluttaen, tietokonepelejä pelaten ja ruokaa laittaen. Jos syy on iässä, hän ei ainakaan myönnä sitä. eli kuolleeksi.” 35. – Vaikutuksemme sijaan mietin mieluummin, mitä itse teemme, miten voisimme tulla paremmiksi ja tehdä kiinnostavampaa musiikkia. Kyllähän ihminen muuttuu ja soittaja kehittyy, ja joitain juttuja varmastikin tekisi nyt eri tavalla kuin aikoinaan. Ostelen myös ambientja soundtracklevyjä. Ehkäpä Anders Fridén ajattelee aikaa nyt senkin vuoksi, että on tulossa virstanpylväälle. Hän on asunut Tukholman seudulla neljätoista vuotta. Olen kuka olen, ja on paljon kaikenlaista, mitä haluan tehdä. Ja sanon tämän suurena musafanina, joka seuraa uusia bändejä ja ostaa levyjä. Nyt, kun olen tämän ikäinen, en tunne oloani sellaiseksi kuin nuorena luulin tässä iässä tuntevani... Pointtina oli ihan vain pysyä luovana ja järjissään, tehdä jotakin. In Flamesin dna:ssa hallitsevat melodia ja aggressiivisuus, mutta samoin on monen muunkin bändin perimässä
Anno 1696 -albumi vie kuulijan nimensä mukaisesti 1600-luvun lopun Suomeen, joka ei ollut kaikkein valoisin paikka elää. Aino Kallaksen 1600-luvun lopun Suomeen sijoittuva Suden morsian (1928) on hänen suosikkinsa suomalaisista romaaneista. suomalaisuutta Historiallisen 36. Kiinnostus aiheeseen sai Seväsen kirjoittamaan novellin ja sen jälkeen Insomniumalbumille konseptin, joka luotaa erityisesti noitavainojen aikaa. Insomniumin laulaja-basisti Niilo Sevänen on aina ollut kiinnostunut Suomen historian synkimmistä kurimuksista. I än karttuessa vuonna 1997 perustettu Insomnium on uskaltautunut ammentamaan albumeilleen yhä enemmän suomalaista historiaa ja mielenmaisemaa todellisia tapahtumia ja todentuntuista fiktiota sekoittaen. Ajanjaksoa täällä Pohjolassa määrittivät pienen jääkauden tuoma ilmastollinen epävakaisuus, uskonsodat, vanhan ja uuden ajan yhteentörmäykset sekä pula-aikojen nälänhädän aiheuttama poikkeuksellisen runsas kuolleisuus
suomalaisuutta 37
38
– Täytyy muistaa, että 1860-luvun nälkävuosien kuolleisuus oli noin yhdeksän prosenttia, mikä sekin oli hirvittävä määrä, mutta 1690-luvulla kuolleisuus oli jopa 25 prosenttia koko väestöstä, Itkonen kertoo. – Kyllähän se näin historioitsijalle resonoi kovasti, kun huomasi, että konsepti oli hyvin kirjoitettu ja ne asiat, jotka ovat todellisuutta, oli kirjoitettu oikein. Itkonen myöntää, että Suomen historian kouluopetus keskittyy syystä ja toisesta aikaan 1800-luvulta eteenpäin. Laulaja-basistin kasvoilla käy merkitsevä ilme, kun hän sanoo huomanneensa uuden albumin teemaa kirjoittaessaan, että vaikka yksityiskohdat ovat erilaisia, ihmiskunta ei ole muuttunut miksikään. Sitten taas esimerkiksi Lilian ja The Witch Hunter menevät paljon syvemmälle yksilön kokemuksiin, mikä tekee kokemuksesta mielenkiintoisen. – Samaan tapaan albumilla on paljon kappaleita, joiden koen kuvastavan enemmän historiaa. Albumin lyriikoihin paneutunut Sara Itkonen on erityisesti Suomen ja Pohjoismaiden historiaan keskittynyt tutkija Helsingin yliopistosta. Nuo aineistot paloivat Turun palossa vuonna 1827. Teemat kuten rakkaus ja kuolema, jotka ovat tämänkin albumin keskiössä, määrittävät tietenkin ihmiselämää yhtä karunkauniilla tavalla kuin ennenkin. Vasta sitten aloin syventyä siihen, millaisen draaman kaaren se rakentaa yksilön kulmasta, Itkonen kertoo ja korostaa, että novellin tarina tuntui hänestä väritettynäkin realistiselta. Sevänen kertoo, että albumi pohjautuu kyllä historiaan, mutta ottaa myös vapauksia. Miten syvälle 1600-luvun Suomen synkkyyteen, apatiaan ja hysteriaan Insomnium yltää. Ihan kuin se ei kuuluisi suomalaisuuteen, tai kuin sitä hävettäisiin yhä. Koska teemaan vaikuttanut historia on merkittävä osa suomalaisuutta ja Insomniumin musiikin juuret yltävät kansanperinnön kautta vähintään samalle 1600-luvulle asti, kutsuimme kaksi yliopistotutkijaa selvittämään bändin kanssa, mitä ovat syyt ja seuraukset Anno 1969:n takana. Mutta samaan aikaan se tapa, jolla ihmiset kohtelevat toisiaan ja ovat valmiit uskomaan mitä hulluimpia valheita, elää tänäkin päivänä. – Lähdin lukemaan novellia rauhaksiin ja keskityin aluksi paljon siihen, millaisen kuvan tarina maalaa tuon ajan maailmasta. Näistä teksteistä voisi poimia montakin ihan yliopisto-opetukseen ja antaa opiskelijoiden tehdä tulkintojaan siitä, mitä ajankohtaa sanoitukset peilailevat ja millä tavalla. Tuon ajan nälkävuodet käsitellään koulussakin huolella, mutta sitä aiempia ei niinkään. Albumin tarinan kaari on yhdistelmä todellisia tapahtumia ja Seväsen kirjoittamia tarinoita, joille Sudenmorsian toimi suurena inspiraationlähteenä. – Tuon ajan ihmiskohtaloista on vähän tietoa siksi, että lähdeaineistoa on ollut ja jäänyt jäljelle vähemmän. Runsaasti tuon ajan historiaa tutkinut Itkonen alkaa kertoa innostuneesti ensikosketuksistaan albumiin. Mitä sen jälkeen olisi tapahtunut. Aloin pähkäillä, että mitä jos tarinan loppu olisikin ihan erilainen. Winter’s Gate -albumin (2016) tapaan myös Anno 1696 saa rinnalleen Seväsen kirjoittaman novellin, joka toimii albumin kyljessä avaten sen tarinaa. Myöhemmälläkin iällä on tullut tutkailtua paljon niihin aikoihin liittyvää taidetta, Sevänen valottaa. Sopivan väritettyä historiaa Ilmoilla on pientä vaatimattomuutta, kun alamme keskustella helsinkiläisessä kahvilassa Anno 1696:sta Niilo Seväsen ja Sara Itkosen kanssa. – Keskiaika ja sen jälkeiset synkeällä tavalla dramaattiset aikakaudet ovat kiehtoneet pikkupojasta asti. Se selviää, kun Itkonen uppoutuu Seväsen kanssa albumin teemaan ja historiallisuuteen ja Kallioniemi puolestaan Ville Frimanin ja Markus Vanhalan kera levyyn osana suomalaista musiikkiperintöä. Suomalaisessa metallissa ei ole juurikaan kirjoitettu konsepteja tuoreista tapahtumista. – Se on aika unohdettu aikakausi. – Tässä ihan muutaman vuoden sisällä on tapahtunut kaikkea sellaista, josta on saanut huomata erittäin selvästi, ettei ihmiskunta ole viisastunut muutaman vuosisadan aikana juurikaan, hän sanoo. Tällaisen ajatusleikin kautta aloin yhdistellä tarinaa 1600-luvun lopun historiaan. Levyä musiikin kautta lähestynyt Kari Kallioniemi on puolestaan median, musiikin ja taiteen tutkimuksen populaarikulttuurin historian dosentti Turun yliopistosta. Raskaiden rikosten oikeuspöytäkirjat lähetettiin Turun hovioikeuteen, joka päätti tuomioiden täytäntöönpanosta. Ensimmäisenä tartuin nimikkokappaleeseen, koska se vaikutti kuvailevan niin hyvin juuri 1600-luvun Suomea ja esittelevän koko albumia. Näin on siitäkin huolimatta, että se on tärkeä osa sitä, millaisena suomalaisen historian siitä eteenpäin tunnemme. – Tarkoitan tätä sekä hyvässä että pahassa. Mitä jos romaanin lopussa kävisikin toisin. Mietin, mitä tekstirivejä voi sitoa historiallisiin konteksteihin, ja jatkoin näin koko levyn läpi, Itkonen sanoo. – Sudenmorsiamen luettuani olin tosi vaikuttunut sen tarinasta ja se pisti mielikuvituksen laukkaamaan. 39. Sevänen ihmettelee ääneen, miksi 1600-luku, puhdasoppisuuden aika, nälkävuodet ja noitavainot sivuutetaan suomalaisessa opetuksessa ja myöntää itsekin tutustuneensa aiheeseen oma-aloitteisesti vasta aikuisiällä. Sevänen kertoo, että kaukaisempiin tapahtumiin on matalampi kynnys kirjoittaa joukkoon hieman fantasiaa. Senkin takia meillä on suhteellisen synkkä kuva tuon ajan maailmasta. – Lähdin kuuntelemaan levyä varmasti juuri niin kuin ei kuuluisi, eli poimin ensimmäisenä kuunteluun kappaleita, joilla oli mielenkiintoisin nimi ja joiden teemat kiinnostivat kaikkein eniten
Toivottomat olosuhteet ja traumaattiset kokemukset ovat aina olleet uskonnoille mahdollisuus. Oli olemassa vanhakantaista taikuutta, joka on eri asia kuin noituus. – Kansan keskuudessa puhuttiin ihmissyönnistä, tai ainakin oli kuultu puhuttavan. Sevänen kertoo lukeneensa, ettei poikkeuksellisen kylmää ajanjaksoa osattu 1600-luvun tieteen voimin selittää. – Maailma oli paljon hallitsemattomampi. Vieläkin laveammaksi Anno 1696:n tarina levittyy sen ohessa julkaistavalla Songs of the Dusk -ep:llä, jonka kolme biisiä muodostavat yhdessä albumin kanssa kokonaisuudesta ”jonkinlaisen director’s cut -version”, kuten Sevänen asiaa luonnehtii. Aikaa heijastellaan levyllä kerjäläisinä ja kulkureina elävien maailmankuvan kautta. Vaikka luonnonvoimat koettelevat ihmisiä edelleen eikä katovuosia pystytä vieläkään ennustamaan, tuolloin lääketiede ja ymmärrys maailmasta olivat ihan erilaisia, Itkonen kertoo. Konsepti veti siis minua puoleensa ensin historiallisesti, mutta koukutti myös puhtaasti tarinana. – Levykin kuvailee sitä, että vaikka ajat olivat toivottomia, inhimillisyys oli aina läsnä. Itkonen sanoo, että tarinasta ja levyn lyriikoista huomaa, että niiden kirjoittaja on lukenut historiaa. Nälänhädän aikaan esiintyi erilaisia pilkkukuumeita ja suolistosairauksia. Selviteltiin, oliko jonkun kuolema luonnollinen, onko joku katsonut toista vaikka pahalla silmällä ja mikä aiheutti kuoleman. Vuosisadan loppuun tultaessa pieni jääkausi oli jo hiljalleen hellittämässä, mutta Itkonen muistuttaa, että ilmasto ei ole yhtä kuin paikallissää. Tutkija jatkaa, että 1690-luvulla ei ollut suoranaisesti ruttoa, mutta erilaisia tauteja kyllä. Uskonto oli läsnä kaikkialla, Itkonen kertoo. Itkosen mukaan kyse oli joukkopaniikista ja hysteriasta. Useimmiten viljaa ei vain saatu tarpeeksi. Miksi noitavainot sitten kuohahtivat 1600-luvun lopun Suomessa. Tähän kietoutuvat voimakkaasti myös Anno 1696 -tarinan keskeisenä teemana nähtävät noitavainot, jotka alkoivat Suomessa muuta Eurooppaa myöhemmin. Suomessa elettiin maantieteellisesti siinä rajalla, oliko maanviljely mahdotonta, ja oli täysin ennustamatonta, onnistuiko se vai ei. 1600-luvun alku oli ollut hyvin sotaisaa aikaa ja joka puolella käytiin uskonsotia. Aikaiset hallat, liiallinen kosteus ja sateisuus tuhosivat paljon satoja. – Taikuutta käsiteltiin käräjillä hyvinkin säännöllisesti. – Tarinan yhdistyessä musiikkiin pidin paljon siitä, että levy todella tuntuu tuon ajan historialta. Niissä esiintyy ihmisiä, joiden asiat eivät useinkaan ole hyvin. Tällä levyllä on kappale, jossa kruunun lähettämä noidantappaja saapuu yhteisön keskuuteen. – Maailmanlopun odotus levyn maailmassa kantautuu siitä, että elämä oli niin arvaamatonta, ettei tulevaa voitu kuin arvailla enteiden perusteella ja toivoa parasta. – Materiaali, jota Niilo kertoi lukeneensa, on syntynyt oikeuslähteiden pohjalta. – Levyn maailmassa, joka on totisinta totta, Suomi on kuin Jumalan hylkäämä paikka, jossa ihmiset ovat joutuneet jättämään kotinsa, koska ruoka on loppu. Se on hyvin hoksaavasti kirjoitettu juuri tämän ihmisen näkökul40. Puhdasoppisuuden ajan lakien mukaan ei ollut vaihtoehtoa, ettei ihminen olisi käynyt kirkossa tai kuulunut luterilaiseen seurakuntaan. Nälkä ja kuolema olivat läsnä kaikkialla. Se saattoi olla hyvää taikuutta, jolla pyrittiin lisäämään vaikka sato-onnea, mutta oli olemassa myös pahaa taikuutta, Itkonen kertoo. – Ajan uskonnollisuuteen kuului, että kaikille oli tietty paikkansa. Turun yliopistossa kyseiseen oppiaineeseen paneutunut Sevänen kuuntelee kehuja suomalaisittain nöyrän hymyn kera. Itkonen nostaa esille Anno 1696 -novellin kohdat, joissa Sevänen on kirjoittanut monet maailmassa tapahtuneet kammottavuudet kiehtovasti ikään kuin huhupuheiksi. Se ei ollut valtiotasolla mitenkään epätavallista. Ilmestyskirjan ratsastajia nähtiin joka asiassa. Oikeuspöytäkirjat ovat luonteeltaan samankaltaisia kuin tämän päivän vastaavat. Todellisuudessa tapaukset nälänhädän aikaisessa Suomessa olivat hyvin yksittäisiä, mutta huhut olivat sitäkin sitkeämpiä, Itkonen kertoo. – Noitavainot sen sijaan lähtivät yhteisöistä itsestään, ihan ruohonjuuritasolta. Edes aliravitsemus ei johtanut äärimmäisimpiin ratkaisuihin kuten ihmissyöntiin, vaikka elämä oli aika apaattista. 1600-luvulla Evankelis-luterilaisuus levittäytyi yhä laajemmalle Pohjolassa, jonka asukkaat kaipasivat kipeästi apua ja toivoa. He kiertävät kerjäämässä ja joka puolella nähdään maailmanlopun enteitä, jotka olivat ihmisille tärkeitä. Sittemmin sen syypääksi on esitetty esimerkiksi islantilaista tulivuorta. Koko levyllä on onnistuttu alleviivaamaan juuri niitä raakoja totuuksia, jotka näitä aikoja leimasivat. Ihmiset, jotka elivät tuon ajan Suomessa, eivät voineet tietää, millainen sato kylvetystä viljasta kasvaisi. – Tietysti joissakin kohdissa on käytetty voimakkaammin värikynää kuin toisissa, mutten voi sanoa löytäneeni koko tarinan historiallisista yksityiskohdista asioita, jotka olisi väännetty nurinkurin, tutkija sanoo. – Suomi oli kaukana valtakunnan keskiöstä eli Tukholmasta, ja täällä luotettiin vanhoihin tapoihin luterilaisen opin rinnalla. Ihmiset olivat vastuussa kuninkaalle ja kuningas oli vastuussa Jumalalle. Toivottomuuden aika Kulkiessamme yhä syvemmälle Anno 1696:n kuvastoon Itkonen kertaa syitä ja seurauksia, jotka johtivat synkkään tilanteeseen 1690-luvun pimeässä Pohjolassa. Hänen mukaansa 1600-luvun lopun maailma oli kurja, kylmä ja kamala paikka, jonka tuottaman lähdeaineiston äärellä synkkyyttä ei todellakaan tarvitse hakemalla hakea
41
Ristiriitaisia ihmiskohtaloita Anno 1696 -kokonaisuuden keskeisinä hahmoina nähdään noidanmetsästäjä Johan Kalmander, lääkäri-notaari Arvid Kuura ja Juho Antinpoika, jonka vaimoa Liliania syytetään noituudesta sekä miehensä ja sukulaistensa murhista. – The Witch Hunterissa Kalmander on mennyt aatteessaan jo niin pitkälle, että maailmanloppu on tulossa, jos hän ei päästä päiviltä kaikkia noitia ja suorita tehtäväänsä loppuun. Sevänen toteaa erityisesti Ville Frimanin säveltämän Lilianin olevan sävyltään 42. – Sielläkin oli paljon ruumiinja kuolemanrangaistuksia, kyllä, mutta noitaoikeudenkäynneissä ei ollut jäävejä todistajia ja jopa lapset kelpasivat sellaisiksi. – Kukin hahmo on kuitenkin hyvin ristiriitainen ja toimii omien motiiviensa mukaisesti. Pelkkää alhossa rypemistä tarina ei ole. masta. Itkonen täsmentää, että noitaoikeudenkäynnit olivat paikallisia kiistoja, jotka ajoivat ihmiset massahysteriaan. Noitakäräjillä oikeudenkäyntien perusteet heitettiin romukoppaan, vaikka Suomea hallinnut Ruotsi oli 1600-luvulla moderni oikeuslaitos. Erityisesti kappaleet White Christ ja The Witch Hunter avaavat noidanmetsästäjän näkökulmaa. – Kalmander kokee tietenkin olevansa sankari, joka lähtee pelastamaan päivän ja uskoo vakaasti olevansa oikeassa ja hyvällä asialla, Sevänen kertoo. Yhteiskunnan järjestys oli ollut pitkään niin staattinen, että kuka tahansa sitä ravistellut järkytti koko yhteisöä. – Kateus ja vihamielisyys kuuluvat ihmisluontoon, mutta The Witch Hunterissa käy ilmi, miten ulkopuolelta tuleva saatettiin nähdä kilpailijana, haastajana tai jopa uhkana. Myös asiat kuten noitaoikeudenkäynnit, jotka tuntuvat nykyihmisen näkökulmasta ihan käsittämättömiltä, ovat tarinassa täysin normaali asia. – Myös Starless Pathissä tuodaan esille Kuuran halu sytyttää tieteen liekki Pohjolaan. – White Christissa on selkeänä teemana juuri Kalmanderin näkemys omasta roolistaan ja siitä, että hän on Suomen pelastus, joka vie kaikki noidanpirulaiset pois tästä maasta, Sevänen kertoo. Se on biisinäkin varsin sähäkkä, mutta ei mitenkään perinteisellä Insomnium-tavalla. Selkeää hyvä–paha-asetelmaa tarinassa ei ole. Hän uskoo aidosti, että se, mitä hän tekee, on oikeus ja totuus. Samassa kappaleessa nousee Itkosen mukaan hienosti esille se, miksi ihmisiä päädyttiin polttamaan. Kappaleessa kuullaan ensimmäistä kertaa Insomniumin historiassa naislaulajaa, Johanna Kurkelaa. Lasten mielikuvitus toi mukaan tietenkin kaikenlaisia tarinoita, joiden perusteella ihmisiä tuomittiin jopa kuolemaan. Hän oli yksi niistä ihmisistä, jotka toivat järkeä noitaoikeudenkäynteihin ja toppuuttelivat äärimmäisintä uskonkiihkoa. Godforsaken on puolestaan kirjoitettu Arvid Kuuran sanoin ja ajatuksin. Tietyllä tapaa hänen esikuvansa on novellissa esiintyvä Urban Hjärne. – Jos Kalmander on uskon ja vakaumuksen mies, Arvid Kuura on kirkkoon kuulumisestaan huolimatta tieteen asialla. Godforsakenissä tarinaa kuljetetaan eteenpäin tämän vastakkainasettelun kautta, Sevänen avaa
Monet asiat joutuivat törmäyskurssille ihmiskunnan mittarilla lyhyen ajan sisällä, ja siitä murroksesta levy kertoo. Kappaleessa mennään syvälle Juhon mielenmaisemaan. Samaan tapaanhan Iron Maidenkin kirjoitti historiasta Egyptiä myöten, mutta kyllä biiseistä sitten myöhemmällä iällä huomasi, että niissä saattoi olla vahvasti läsnä myös 80-luvun elämä. 1700-luvulla kriittiset äänenpainot alkoivatkin lisääntyä. – Nyt mentiin ajassa taaksepäin 1600-luvulle asti, mutta Heart Like a Grave [2019] ammensi sadan vuoden takaisesta kansallisromanttisesta maisemasta, jossa peltoja jäätyi ja torpassa värjöteltiin nälissään. Siinä mielenmaisemassa ei ollut mitään kovin mieltäylentävää, jota olisi tarvinnut kauheasti värittääkään. – Levyn edetessä pääsi yllättämään se tietynlainen, kaikkialla läsnä oleva progressiivisuus, joka kuului sekä melodioiden rakenteissa että siinä, millä tavalla lyriikat levyn tarinaa kertovat, Kallioniemi kertoo. – The Unrest taas on Juho Antinpojan näkökulmasta henkilökohtainen kappale ja täydentää novellia, jossa tätä kulmaa ei tuoda esille lainkaan. Winter’s Gate taas oli tosi mielenkiintoista säveltää Seväsen luonnostelemien viikinkitarinoiden ympärille. Kallioniemi jatkaa, että monet 1970-luvun bändit ammensivat nimenomaan 1600-luvulta. – Pian tietyt kappaleet, kuten The Witch Hunter, alkoivat koukuttaa erityisesti ja huomasin yhä paremmin, että levyllä on paljon piirteitä, joita oli kuultavissa 70-luvun progebändien konseptialbumeilla. – Lopulta se osui täydellisesti yksiin tarinan osan kanssa, joka on silkkaa rakkauden huumaa ja toiveikkuutta. Sevänen summaa Anno 1696:n ydinajatuksen: – Vanha ja uusi järjestys, uskonto ja tiede, vanhat uskomukset ja kristinusko, sota ja rauha... Historia ajatellaan helposti niin, että on jokin tietty vuosisata, jota leimaavat tietyt asiat. – Tällä uudella levylläkin on rankkoja teemoja, jotka muuttavat tavallaan muotoaan historian kulkiessa, mutta ovat silti aina läsnä. niin erilainen osa levyä, että bändi epäili aluksi, sopiiko kappale kokonaisuuteen lainkaan. – Olisi tosi romanttista sanoa, että tämä on täyttä ajankuvaa ja että ympäröivä maailma inspiroi sekä tekstejä että säveliä, mutta kyllä tästä konseptista puhuttiin jo tammikuussa 2020, Vanhala naurahtaa. – Nyt kun mainitsit, niin kovastihan Black Sabbathin, Witchfinder Generalin ja Cathedralin tuotannoissakin pyöritään noitaja pakana-asioiden ympärillä, Vanhala komppaa ja arvelee perään virnistäen, että ehkäpä nuo ajat ovat metallilyriikoille kiinnostavampia kuin vaikkapa 1800ja 1900-lukujen teollistuminen. Tutkija Kari Kallioniemi myöntää aluksi videopuhelun ruudulla, ettei ole kaikkein vihkiytynein metallimusiikin kuuntelija. – Siinä mielessä tämä toki on ajankuvaa, että kun Niilo oli heittänyt ilmoille idean teemasta ja lockdown iski aika pian sen jälkeen, oltiin tovin aikaa aika tyhjän päällä, kunnes alkoi taas inspata kirjoittaa musiikkia. Hieman epätodellisen tuntuisista aiheista kirjoittaminen on bändille luonnollisempaa kuin ajankohtaisuuksista saarnaaminen. – Noitavainot jatkuivat Euroopassa vielä pitkälle 1700-luvulle asti, ja esimerkiksi Unkarissa poltettiin noitia vielä 1720-luvulla. Villen sävellys toi siihen juuri samoja kiihkeitä sävyjä ihan eri tavoilla, laulaja-basisti kertoo. Ville Friman toteaa, että Insomnium-levyt sisältävät usein eskapismia ja kertomuksia. Sekä vanhoja progeettä hevibändejä kiehtoi keskiajan jälkeinen aika – nälkävuodet, noitavainot, uskonpuhdistukset ja muut nyttemmin etäisen tuntuiset, melkein fiktiolta tuntuvat asiat. – Jäin tässä pienessä lohkossani miettimään, että tavallaan nämä Insomniumin viimeisimmät levyt ovat olleet eräänlaisia... In the Halls of Awaiting -debyytistä (2002) on kuitenkin tultu pitkälle, ja uuden levyn kohdalla muutos ilmenee 43. Itkonen kertoo ympyröineensä muistiinpanoissaan Starless Path -kappaleen osuuden ”Enlightenment prevails / Over surmise and hate / Over pastors and zealots / Over gallows and stocks.” – Historioitsija tarttuu tähän, koska kappale on kirjoitettu toiveikkaasti, pohtien miten maailma ehkä tulee muuttumaan seuraavan vuosisadan aikana. Progekonseptien jalanjäljissä Anno 1696:n synkkä konsepti on kuin tehty siivittämään Insomnium-sävellyksiä, ja albumi on myös musiikillisesti yhtyeen monipuolisimpia. Omaehtoisesti omalla tavalla Insomniumin tunnistaa aina Insomniumiksi, myös Anno 1696 -albumilla. Vaikka nekään tapahtumat eivät ole täyttä todellisuutta, ne sijoittuvat kuitenkin todelliseen maailmaan. – Kyllä me kieltämättä piirpaukemme, wigwamimme ja kingstonwallimme olemme kuunnelleet ja ehkäpä varastaneet niiltäkin tietämättämme nuotin jos toisenkin, kitaristi Markus Vanhala tokaisee. Uskonnolliset ryhmittymät alkoivat keskustella asioista keskenään ja sitä pidetään tieteen ja valon vuosisatana, mutta asia ei ole ihan niin yksinkertainen, Itkonen selittää. Siihen historiankirjoitus ja -opetuskin usein menee, että on olemassa tiettyjä maagisia vuosia ja taitteita. Tämä jos mikä teki Anno 1696 -albumiin paneutumisen erityisen mielenkiintoiseksi. Kallioniemi kertoo arvuutelleensa, peilaileeko Anno 1696 myös pandemiaa ja jopa Ukrainan sotaa. vähän väritetyn historian ja suomalaisuuden oppitunteja, Vanhala jatkaa
Kallioniemi tarttuu tähän ja toteaa, että viimeistään Abban menestyksen jälkeen Ruotsin valtio alkoi todella satsata musiikin tukemiseen, tekniikkaan ja opetukseen, eikä sellaista panostusta voinut kuvitellakaan Suomeen. – Koronavuoden aikana bändin fiilikset olivat tietenkin aika mollivoittoiset, ja jossain vaiheessa tuntui, että jää levykin tekemättä. – Esimerkiksi The Witch Hunter oli olemassa ennen teemaa, mutta se sopi todella hyvin Niilon luonnostelemiin lyriikoihin. Insomnium loi jo parikymmentä vuotta sitten oman melankolisen metallisoundinsa. – Ruotsalaisessa hommassa on aina ollut sellaista vähän nostattavaa tunnelmaa, ja vaikka me mitä yritettäisiin, tulos ei ole kovin mieltäylentävää, Vanhala komppaa kitaristikaveriaan. Sen ensimmäinen vaikuttaja saattoi olla ruotsalainen melodeath, mutta jo varhaisessa vaiheessa Insomniumin suomalaisuus alkoi kuulua läpi. Hänen mukaansa täällä on aina ollut se ilmapiiri, että isommilta otetaan mallia ja alemmuuskompleksia koetaan, mutta asiat tehdään omalla tavalla. Pikkuhiljaa alkoi kuitenkin syntyä aidosti synkkää musiikkia synkistä tunnelmista. Eikä tässä ole kyse vain metallikulttuurista, vaan siitä, millä tavalla vaikka just Ruotsissa panostettiin musiikkituotantoon kouluista asti. Friman muistelee Insomniumin perustamisen aikoja. Sillä porukalla tehtiin mitä oli ja sitä mitä osattiin, Friman sanoo. Se johti näille teille ja lopulta siihen, että samojen kansien välissä on kaikkea blackimmastä riffittelystä akustisuuksiin. – Itse tutustuin Omnium Gatherumin alkuperäiseen laulajaan Antti Filppuun, kun olin menossa Kotkasta Haminaan bussilla ja mulla oli Dissectionin paita. Joensuussa ei juuri ollut metalliskeneä, ja jos jostain sattui löytämään tyypin, jolla oli vaikkapa kiintoisa bändipaita, kaveruus ja sitä myöten bändi saattoi syntyä saman tien. Tutkija on samoilla linjoilla kitaristikaksikon kanssa: vähäisemmät resurssit ja osaaminen ovat luoneet hieman vahingossa jotain omanlaistaan. – Tilanne oli sikäli helppo, että kun aiheina olivat nälänhätä, noitien polttaminen ja lapsien suojeleminen kuolemalta, ei olisi tullut mieleenkään kirjoittaa hirveän kauniita biisejä, Vanhala sanoo. Jos bändi kirjoitti Argent Moon -ep:lle [2021] Insomnium-asteikolla jopa balladihenkisiä kappaleita, nyt lähtökohta oli täysin toinen. malla sai huomata, että monet jo kirjoitetut melodiat istuivat näihin tunnelmiin hienosti, Friman jatkaa. – Joku oli kiinnostunut Metallicasta, toinen Guns N’ Rosesista ja koko kaupungissa oli ehkä kymmenen ihmistä, joita kiinnosti mikään hevimpi. yhtyeen historian mustimpina sävellyksinä. Eikä tämä ollut ensimmäinen kerta, kun Suomi-teema ja melodia kohtasivat kappaleissamme täysin pakottomasti. Se ihmetteli, diggaanko ihan oikeasti Dissectioniä, Vanhala puolestaan muistelee. – Suomessa ei ollut silloin mitään hienoja studioita tai osaamista. Musiikille annettu arvo kuuluu ruotsalaisessa populaarimusiikissa tänäkin päivänä. Sa. Friman sanoo, että suomalaisessa metallissa ja kulttuurissa on aina kuulunut se, ettei maamme ole maantieteellisesti osa Skandinaviaa, mutta suomalaiset eivät ole halunneet kuulua myöskään itään. – On yritetty kopioida jotain ilmiötä tai soundia, mutta siinä on mennyt jotain vähän pieleen, Kallioniemi sanoo. – Meillä oli jonkin verran aihioita jo ennen teemaa, mutta kyllä se oli Niilon konsepti, joka toi mukanaan inspistä. – Voisi kai sanoa, että ollaan yritetty nuoresta asti kopioida länsinaapuria, mutta ei oikein osata sitä vieläkään, Friman naurahtaa. Monet bändit kävi äänittämässä Ruotsissa, ja me vaan alettiin opettelemaan asioita melkein nollista
Monet kansansävelmistä kääntyivät kirkon toimesta virsiksi saaden muodon, joka todella puhutteli pimeässä Pohjolassa asuvaa kansaa ja madalsi siinä samalla kynnystä käydä kirkossa. – Suomalaisessa alakuloisuudessa on hartautta, joka on syntynyt jo kauan sitten kansanmusiikissamme ja muuntunut sittemmin kirkkomusiikin myötä virsiksi, jotka mukailivat suomalaista mielenmaisemaa, tutkija sanoo. Evankelis-luterilainen puhdasoppisuus meni 1600-luvun Suomessa todella pitkälle, tuolloin haluttiin yhtenäistää kansaa uskonnollisesti. Näitä ilmiöitä on Suomessa usein. – Sitä ei aina ihan täysin tunnisteta, että suomalaisessa rypemisessä on joskus kyse täydestä itseironiasta ja liioittelusta. Vanhala naurahtaa, että oman taiteenlajinsa aiheesta teki Topi Sorsakoski, varsinkin Agents-vuosinaan. – Mutta se onkin juuri se asia, joka viehättää! Ei ole ehkä ollut rahkeita tehdä täsmälleen samanlaista tuotantoa ja sitten onkin syntynyt jotain ihan erilaista. Siihen auttoi tietenkin opetus, lukutaidon levittäminen ja kirkkopakko, mutta uskonto pääsee ihmissydämiin tehokkaasti myös musiikissa. Tutkija sanoo, että virsien tausta on niin syvällä kansanmusiikissa, etteivät edes historioitsijat ole löytäneet kaikkien niiden alkuperää. Eräänlaiset karikatyyrit tuntuvat olevan suomalaisille niitä kaikkein samastuttavimpia tapoja ilmaista tätä meidän mielenmaisemaamme, Kallioniemi sanoo ja innostaa Insomnium-kitaristeja nostamaan esille artisteja. – Sanoisin, että tällaiset jutut kuuluu Insomniumissa vielä enemmän kuin metallin vaikutus. – Sorsakoski on mielenkiintoinen tapaus. Pohjimmiltaan puhutaan kuitenkin saman puun eri oksista. Oli ihan normaalia, että koulussa seisottiin virsikirjat kädessä ja virret olivat lastenlaulujen ohella ainoaa musiikkia, mitä oli olemassa. – Ajatelkaapa Turun joulurauhan julistusta ja millainen musiikki siellä soi, Kallioniemi hymähtää miettiessään sitä masentavaa, suorastaan militaristista säveltaidetta, jota suomalaiset kerääntyvät kuuntelemaan iloisena jouluaattona. Lukemattomat ihmiset kertoivat samastuneensa lauluun kuin se olisi suoraan heidän elämästään. Frimanin mukaan lapsena ankeuden määrää ei edes tajunnut. Kansansävelmistä ja virsistä lähtenyt tunnistettava melodiamaailma ja lyriikka on yltänyt vuosisatojen aikana klassisesta musiikista kaikenlaiseen populaarimusiikkiin iskelmää, poppia ja metallia myöten. Friman kiteyttää, että Baddingissä oli herkkä, runollisempi puolensa ja Sorsakoskessa taas silkkaa äijämeininkiä, joka vetosi ihan eri tyyppeihin. – Tällä on paljon tekemistä 1600-luvun ja puhdasoppisuuden ajan kanssa. Totta kai meidän metallissa on aina ollut 90-lukua, Dark Tranquilityä, Dissectioniä ja kaikkea, mutta jos ne todelliset alkulähteet pitäisi mainita, meidän dna:ssa on paljon kaikkea Tapio Rautavaarasta suomalaiseen kansanmusiikkiin, Vanhala summaa. Ja niihin kuuluu Insomniumkin. Kuten vaikkapa Martti Innasen Elsa, kohtalon lapsi. – Kaikki kappaleet liikkuivat uskon ohella kuoleman ja rakkauden ympärillä. – Suomalaisessa synkkyydessä riittää ammennettavaa, ja siksi myös Insomniumin voi keksiä vielä monesti uudelleen.. Kupinottamisen mestari on Vanhasen mielestä tietenkin Irwin Goodman ja kuolemankaipuusta kirjoitti Rauli Badding Somerjoki, mutta heidänkin sanoissaan oli kitaristin mukaan tarpeellista värikynää. Siksi koen suomalaisen ja samalla myös Insomniumin melankolian ennemmin eräänlaisena esoteerisuutena. Satuin näkemään hänet keikalla täällä Turussa jo ollessani opiskelija, ja minusta tuntui, että hän ikään kuin parodioi suomalaista iskelmää sanoillaan ja esiintymisellään, Kallioniemi lisää. Sekin oli silkkaa tangoparodiaa ja miljoonahittihän siitä tuli. Synnintunnolla muistutettiin kuoleman jälkeisestä elämästä ja siitä, mihin ihminen on perisyntisenä elämänsä aikana taipuvainen. Oli Sylvian joululaulua ja Varpusta jouluaamuna, ja aina oli joku kuollut, tonttu ei saanut unta tai elämä oli lyhyt, ja se lyhytkin elämä oli vain synkkää ja ikävää. Kallioniemi naurahtaa, että hän on oikeastaan vähän kyllästynyt sanaan ”melankolinen” suomalaisen musiikin yhteydessä. Samaan hengenvetoon hän löytää selvän yhteyden kitaristien mainitsemien virsien ja Insomniumin väliltä. Jäljet johtavat Anno 1696 -albumin henkeen sopivasti juuri 1600-luvulle. Suomalaisuuden esoteerisuus Vanhala ja Friman hymyilevät, kun yllytän heitä arvuuttelemaan, mitkä ovat ne suomalaisen melankolisen musiikin juuret, joiden puskemina heidänkin teoksistaan on tullut niin apeita. – Koulussa oli aamunavauksia ja opettaja veisasi harmoniaa todella ankeisiin suomalaisiin virsiin, eivätkä edes joululaulut olleet kovin ilomielisiä. – Se oli täysin alleviivatun liioiteltua ja ihmiset ottivat sen omakseen ihan totena. Syntyi paljon lauluja lohduttomasta taistelusta syntisyyttä vastaan ennen sitä ainoaa väistämättömyyttä, kuolemaa. – Kyllähän tuossa meinasi hieman naurattaa, kun ymmärsi, että aika ankean säveltaiteen ympäröimänä sitä on itsekin kasvanut, Vanhala sanoo ja viittaa peruskouluaikoihinsa 1980ja 1990-lukujen taitteessa
Monet bändit työstivät koronalevyjään digitaalisiin keinoihin turvautuen. Bändin soittajien keski-ikä on 65 vuotta, joten on ymmärrettävää, etteivät digihommat maistu. studioalbuminsa. Heepin leirissä tällaiseen toimintaan ei lähdetty. K esäkuussa 1947 syntynyt lontoolaispoika Michael ”Mick” Box oli kova pelaamaan jalkapalloa, kunnes perusti parikymppisenä Uriah Heepin esiasteen. – Muutenkin tuollainen tiedostojen lähettely tuhoaa kaiken taian, sillä siinä luisuu helposti täydellisyyden tavoitteluun. Pitkän tien varrelle on mahtunut paitsi menestystä myös kiviä ja kompastelua, mutta kaikesta on aina selvitty positiivisella asenteella. Se on todella olennainen osa Uriah Heepin juttua ja yhdessä tekemisen voi kuulla biisien groovessa. Menneiden vuosikymmenten parhaat puolet yhdistävä Chaos & Colour saattaa olla parasta Heepiä sitten vuoden 1982 Abominogin. Vuonna 1970 yhtye omaksui nykyisen nimensä ja julkaisi debyyttialbuminsa ...Very 'Eavy ...Very 'Umblen, jolta muistetaan etenkin kitaristin säveltämä Gypsy, aikansa raskainta musiikkia edustava kappale. Zoom-videopuhelun ruudulla näkyvät Boxin myöhemmällä iällä tavaramerkeiksi muodostuneet pitkä harmaa tukka, tummat lasit ja leveä hymy. Saimme mahtavaa palautetta ja monet sanoivat, että se on parhaita levyjämme. – Edellinen albumimme Living the Dream [2018] oli melkoinen menestys. – Ei, ei, ei, ei missään nimessä. 75-vuotias kitaristi keikkailee yhä kovemmalla tahdilla kuin moni nuorempi, eikä hidastamisesta ole puhettakaan. – Lähdimme studiolle ja aloitimme uuden albumin työstämisen sillä sekunnilla, kun rajoitukset hellittivät, kitaristi nauraa. Hymyyn on syytä, sillä varsin korkealaatuisia levyjä läpi 2000-luvun julkaissut bändi on juuri saanut pihalle 25. Teoksen nimikin viittaa kaoottisiin pandemia-aikoihin, joiden ainoa väri ja piristys tuli musiikista. Reilut viisi vuosikymmentä myöhemmin sama mies istuu valtavan levykokoelman edessä hörppien teetä. – Nyt yritimme nostaa riman vielä korkeammalle, ja uskoakseni onnistuimme siinä aika hyvin! Kesällä 2021 äänitetty albumi syntyi poikkeuksellisten olosuhteiden vallitessa, kuten kaikki levyt tuolloin. TEKSTI ELLI MUURIKAINEN KUVAT RICHARD STOW, DAVID CHARLES PÖLKYLLÄ Lasi puoliksi täynnä 47. Kitaristi vaikuttaa maailman leppoisimmalta ja sympaattisimmalta vaarilta jo ennen kuin on sanonut sanaakaan. En ikinä, milloinkaan, työskentelisi sillä tavalla! Koko bändin on pakko olla samassa huoneessa ja äänittää yhdessä. Se on melkoinen kohteliaisuus bändille, joka on tehnyt uraa yli 50 vuotta, Box nauraa. Box kertoo, että bändin ukot olivat jumissa kodeissaan ja odottivat hallituksen päätöksiä liikkumisrajoitusten höllentämisestä siinä missä tavalliset tallaajat. Kun bändikavereita ei voinut tavata, avuksi tulivat videopuhelut ja tiedostojen lähettely. Lopputuloksessa vanMick Box on luotsannut perustamaansa Uriah Heepiä yli puoli vuosisataa
On paljon mukavampaa ajatella sillä tavalla kuin murehtia loputtomasti, että jokin asia on pielessä eikä muutu koskaan paremmaksi. – Se oli aivan katastrofaalista. – Jos suhtautuu kaikkeen avoimesti ja positiivisella asenteella, sillä voi olla mielestäni vain hyviä vaikutuksia. – Kuten sanoin, vaikeistakin asioista täytyy yrittää löytää hyvät puolet. Uskon, että asenteellani on ollut suuri vaikutus siihen, miksi Uriah Heepiä pidetään niin positiivisena bändinä. Vaikka Box saa iloisuuden näyttämään ja kuulostamaan helpolta, mies myöntää, että optimistina pysyminen käy joskus työstä. – Meidän täytyy tehdä tätä juttua tuoreella otteella, kuulostaa uudelta ja jännittävältä. – Olen ollut sellainen koko elämäni, ihan pienestä asti! Lasini on aina puoliksi täynnä eikä tyhjä. Siitä täytyy pysyä erossa, oli mikä hyvänsä, Box sanoo hymyillen. Hymy joka ei hyydy Sanaton positiivisuus ja pirteys on aina ollut läsnä Uriah Heepin musiikissa, vaikka kappaleet eivät aina kerro lainkaan iloisista asioista. Sinne tuli yleisöä vaikka mistä kauempaakin, ja koska alla oli niin iso pettymys, keikka tuntui aivan erityisen hyvältä. Olimme juuri esiintyneet Tallinnassa ja matkustimme Helsinkiin aloittamaan Suomen-kiertueemme, kun meille kerrottiin, ettei keikkoja tule. Boxilta liikenee yllättävän paljon ymmärrystä Suomen-keikkojen peruuntumiselle ottaen huomioon, että bändin esiintymisiä on mennyt alta saman järjestäjän vuoksi aiemminkin. – Näen asian sillä tavalla, että kohtaan vaikeudet ja taistelen tieni niiden läpi siten, että voin hymyillä lopuksi. Peruuntumisista huolimatta yhtye on ehtinyt vierailla Suomessa usein. Pietarsaari Open Air -tapahtuma, johon oli kiinnitetty Heepin lisäksi muun muassa Accept ja Deep Purple, peruttiin heinäkuussa 2022 viime hetkellä. Muistoja Suomesta Uriah Heep soitti Suomessa viime kesänä toistakymmentä keikkaa. Onnistuimme sentään pelastamaan yhden konsertin, mistä olen todella iloinen. Kolme keikkaa lähti alta todella lyhyellä varoitusajalla surullisenkuuluisan keikkajärjestäjän RH Entertainmentin hakeuduttua konkurssiin. Jokainen kohtaa elämässään hyvää ja pahaa, mukavia ja ikäviä asioita. Niiden välistä pitää löytää kultainen keskitie ja etsiä asiat, jotka tekevät onnelliseksi. Niin usein, ettei mene pahasti pieleen, jos väittää Uriah Heepin heittäneen täällä enemmän keikkoja kuin yksikään toinen huudesta ei sentään kuulu merkkejä, eikä yhtye itsekään halua velloa menneessä toistellen hyväksi havaittuja kaavoja. Ne olivat musertavia uutisia. Siksi myös sanoituksissamme on paljon positiivisia viboja ja iloisia sävyjä. Sillä tavalla maailma on paljon parempi paikka. Syyksi kerrottiin esiintymislavan turvallisuuspuutteet. – Saatamme käsitellä vakavia aiheita, mutta esitämme asiat sillä kulmalla, että aina on toivoa ja valoa tunnelin päässä. PÖ LK YL LÄ. Mies virnuilee tauotta kuin olisi juuri kuullut voittaneensa lotossa. Tuottajastamme Jay Rustonista oli suuri apu, sillä hän ymmärtää tämän ajatusmallin, mutta tiedostaa myös perintömme. Kaikki kulkee käsi kädessä pandemian kanssa, eikä näille asioille voi valitettavasti mitään, kitaristi huokaa. – Tällaista tapahtuu nykymaailmassa. Ryömimme hitaasti pois tuosta kamalasta tilanteesta, mutta se näkyy yhä pieninä jäänteinä – esimerkiksi tämän konkurssin muodossa. Siitä tulee itsellekin hyvä fiilis, joka välittyy väistämättä myös musiikkiin. Yritän aina etsiä hyvät ja positiiviset puolet kaikesta, mitä elämässäni tapahtuu, ja löytää suunnan eteenpäin. – Monet ovat menettäneet työnsä, yrityksiä on kaatunut ja talous on todella huonossa jamassa. Maailma on sellainen kuin se on, joten ei auta kuin hyväksyä se ja yrittää löytää oma paikkansa. Boxin aurinkoinen olemus ei ole voinut jäädä huomaamatta keneltäkään, joka on nähnyt hänet lavalla. Lisäksi yhtyeen piti keikkailla 50-vuotiskiertueensa merkeissä neljällä paikkakunnalla marraskuussa, mutta rundi supistui yhteen esiintymiseen Ikaalisissa. Jos velloo liikaa negatiivisuudessa, se vetää täysin sisäänsä
Meillä ja suomalaisilla faneillamme on mahtava, erityinen suhde. 50-vuotiskiertueellamme soitimme 38 kolmen tunnin konserttia 17 maassa. Toivon, että ilomme heijastuu myös yleisöön, sillä yleisön ilo heijastuu takaisin meihin. Ennen pandemiaa bändi esiintyi yhtä paljon tai jopa enemmän kuin kulta-aikoinaan – kaikkein hulluimpia vuosia lukuun ottamatta. Esimerkiksi vuonna 1972 ilmestynyt klassikkolevy Demons and Wizards menestyi bändin kotimaassa maltillisesti nousten albumilistan sijalle 20 kuukausi ilmestymisensä jälkeen. Seuraavaksi mies alkaa kertoa hetkeäkään empimättä vuoden 1978 Ruisrockista. – Kotini ruokasalin seinällä on lukuisia kultalevyjä ja muita palkintoja noilta ajoilta. – On tärkeää olla täydessä kunnossa, kun on aika esiintyä. Jos katsotaan lukuja, olemme myyneet yli 40 miljoonaa albumia. Silloin en vain tiennyt, että viettäisin valtaosan siitä Uriah Heepissä! Heepin ensimmäisen laulajan David Byronin debyyttisooloalbumi Take No Prisoners on tiettävästi ainoa täyspitkä, jolla Box on soittanut pääbändinsä katalogin ohella. Se ei ollut todellakaan mikään uusi juttu, sillä olen kirjoittanut biisejä aina. Me kaikki rentoudumme kunnolla, kun keikkaan on aikaa noin 20 minuuttia. Kuten näkyy, nautimme lavalla olemisesta todella. Raskaita aikoja Box on kipparoinut bändiään yli 53 vuotta. Ainoa asia, johon ehkä puuttuisin, jos voisin valita nyt toisin, liittyy bändin alkuaikoihin. Kitaristi repeää nauruun todetessani, että lukua on aika vaikea käsittää, sillä se on tuplasti sen, mitä olen itse elänyt. Uriah Heep on muusikolle äärimmäisen hyvä ja terveellinen paikka. Esimerkiksi settilistaan valikoidaan vain kappaleita, joiden takana koko porukka seisoo sataprosenttisesti. Viimeisimmän tiedon mukaan ryhmä on esiintynyt näillä leveyksillä vuodesta 1972 alkaen kokonaiset 114 kertaa. Valtaosa niistä on juuri Pohjoismaista ja Suomesta! Kitaristilla on uskomaton muisti ottaen huomioon, miten paljon hän on nähnyt ja kokenut. Mielestäni meidät pistettiin ensimmäisen kymmenen vuotemme aikana aivan liian ahtaalle. Kun näen yleisön ja tunnen heidän rakkautensa, saan siitä eräänlaista sähköä ja adrenaliini alkaa virrata. Siinä oli tekemistä, mutta toisaalta… Kun nousen lavalle, unohdan kaiken muun. – Bändin nykyiset jäsenet eivät olleet mukana silloin, kun vanhimmat biisimme on tehty ja julkaistu. Bändin historiassa on vain yksi täysin keikaton vuosi, 1981, ja silloinkin yhtye kasasi rivejään uudestaan. – Tämä on ollut melkoinen matka. 49. Teemme sitä mitä rakastamme, menemme yhä eteenpäin ja julkaisemme uutta. Joskus joku kokee, ettei kykene vangitsemaan biisin fiilistä siihen kirjoitetulla tavalla. Eric Burdon ja monet muut mahtavat bändit esiintyivät siellä, ja meillä oli todella hauskaa. Muusikoilla on tapana jauhaa tällaisia juttuja ja hehkuttaa jokaista maata samoilla latteuksilla. Tämä bändi on menestynyt aivan järjettömän hyvin. Vuoristorata, jossa mennään ylös ja alas! Lähdin tälle alalle aikoinaan sillä ajatuksella, että voisin viettää loppuelämäni muusikkona. Yleisö huomaa heti, jos emme pistä biiseihin sydäntämme ja sieluamme. Valitsemme yhdessä kappaleen, joka sopii kaikille. – Meillä on kuulemma jonkinlainen ennätys Suomessa soittamiemme keikkojen määrässä. Paitsi laulajamme Bernie Shaw! Hän vaeltaa ympäriinsä, lauleskelee ja sekoittelee juomia kaikille, Box nauraa. – Nykyiset soittajat puhaltavat niihin omaa henkeään ja uutta elämää, mikä on todella tärkeää. En halua kuulostaa sydämettömältä, mutta hänestä tuli rahasampo. Siitä syntyy upea, maaginen ilta musiikin parissa. Otan tilanteista opiksi ja jatkan elämääni. Minulla on oikeastaan vain onnellisia muistoja Suomesta. Välillä saimme yhden tai pari biisiä levylle, jos kävi tuuri. – Mieleeni on jäänyt etenkin se Turussa rannalla järjestetty festivaali. Esiintyminen ei vaadi nykyisin sen suurempaa treenaamista kuin nuorempana miehenä. Jotkin kappaleet ovat jo nähneet parhaat päivänsä ja niitä on turha yrittää ottaa mukaan väkisin. Siksi en voi olettaa, että he tykkäisivät kaikesta, mitä bändin historiaan kuuluu. – Kun valikoimme settiin joitakin vanhempia biisejä, annan muutaman vaihtoehdon ja pyydän muita kuuntelemaan ne läpi. Keikkojen soittaminen ei väsytä Boxia vieläkään, mutta matkustaminen voi olla välillä puuduttavaa. Box on kuitenkin terävä ja tuntee historiansa. – Ken kirjoitti valtavan määrän mielettömän upeita biisejä. Olen siitä todella onnellinen. Hänestä tuli manageriemme suosikki ja meitä muita hädin tuskin katsottiin päin. Sea of Light -levystä (1995) eteenpäin valtaosa kappaleista on syntynyt kitaristin ja kosketinsoittaja Phil Lanzonin yhteistyönä. Aina kiertueella Uriah Heep on kiertänyt yli puoli vuosisataa ilman suurempia taukoja. Joinakin aikoina en ollut kauhean korkealla hierarkiassa. Se on ihan mieletöntä, sillä meistä on aina hauskaa soittaa siellä. Joskus on ollut kyse vain siitä, onko niitä hyväksytty levylle asti. Uriah Heep esiintyi tuolloin Suomessa kolmatta kertaa. – Suhtaudumme intohimoisesti ja rakkaudella siihen mitä teemme. Suomessa levy meni välittömästi listaykköseksi ja pysyi sillä paikalla peräti 14 viikkoa. – Uskon, että kaikki tapahtuu syystä. He ovat tukeneet meitä ja tykänneet musiikistamme alkumetreiltä asti. Hensley jätti bändin Conquest-albumin (1980) jälkeen, joten tilanne hellitti ja Box sai taas enemmän tonttia biisintekijänä. ”Jos suhtautuu kaikkeen avoimesti ja positiivisella asenteella, sillä voi olla mielestäni vain hyviä vaikutuksia. Vaikka Box on bändin johtaja, viisikon välillä vallitsee monessa asiassa demokratia. – En voi valittaa mistään. Mies on todellakin omistanut yhtyeelleen koko elämänsä. – Ymmärrän täysin, miksi sillä tavalla toimittiin, mutta se oli rankkaa kaikille muille jäsenille. Kitaristi muistuttaa, että ”noin 90 prosenttia” yhtyeen debyytistä on hänen ja Byronin käsialaa. – Oli osa luonnollista jatkumoa, että otin ohjat käsiini biisintekijänä. Kitaristi ei halua, että nykyinen yhtye kopioi vanhat biisit suoraan ja toistaa niitä kuin mikäkin jukeboksi. Siitä tulee itsellekin hyvä fiilis, joka välittyy väistämättä myös musiikkiin.” ulkomainen bändi. Tilanne kuitenkin muuttui, kun kosketinsoittaja Ken Hensley alkoi taikoa hittiä hitin perään. Box ei muistele pahalla edes bändin alkuaikoja, jolloin hänen kirjoittamansa kappaleet eivät saaneet aina ansaitsemaansa arvostusta. – Joskus pelkästään keikkapaikalle pääseminen vaatii kuusi tai seitsemän tuntia bussissa istumista! Sitten edessä on pari tuntia soittamista. Bändin suurimmat hitit kuten Easy Living, Lady in Black ja July Morning kuuluvat luonnollisesti merkittävänä osana Heepin keikkarepertoaariin. Päinvastoin Box tykkää ottaa rennosti ennen lavalle nousemista
Ennen pandemiaa soitimme keikkoja 62 maassa, ja teemme yhä kaikkemme, jotta voimme esiintyä kaikissa noissa valtioissa niin paljon kuin pystymme. Vauhti kiihtyi, ja kaikki kasvoi koko ajan suuremmaksi ja hienommaksi. Saimme kaikki mahdolliset kultaja platinalevyt ja niin edespäin. Tällä hetkellä teen uusia biisejä seuraavaa albumiamme varten. Muistan yhä, kun soitimme keikan Pohjois-Englannissa ja ajoimme sieltä kotiin läpi yön. Syöpä vei myös toisen pitkäaikaisen jäsenen, rumpali Lee Kerslaken, joka oli kamppaillut terveytensä kanssa jo pitkään. Uriah Heep julkaisi neljä albumia ja soitti yli neljäsataa keikkaa pelkästään vuosina 1971–72. – Ne olivat kiivaita ja huumaavia aikoja. Box kuvailee näitä vuosia hienoiksi mutta sekopäisiksi ja myöntää, ettei kaiken glamourin keskellä ollut helppoa pysyä nöyränä. Niin kauan kuin on terve ja nauttii siitä mitä tekee, kuka tietää, miten kauan se voi jatkua. Kitaristi vaihtaa itse autonsa renkaat ja kolaa lumet kotipihaltaan, mutta sen enempää arkea hän ei kaipaa. Mitään eläköitymissuunnitelmia ei ole, ja seuraavat keikat häämöttävätkin jo parin kuukauden päässä. Esimerkkejä riittää. Olisimme tarvinneet enemmän aikaa asioiden käsittelemiseen, perheillemme ja myös itsellemme. – Meistä puristettiin kaikki mehut. Koen olevani todella onnellisessa, jopa kahdehdittavassa asemassa. Box elää valtaosan vuodesta elämää, joka on kovin epätyypillistä 75-vuotiaalle. Ongelmia oli paljon ja jotkin niistä johtivat todella ikäviin tapahtumiin. Harmaaveikko kertoo hymyillen, että on enemmän kuin tyytyväinen elämäänsä tässä ja nyt. Meillä on mahtava uusi levy ja valtava katalogi vanhoja julkaisuja. – En halua asettaa itselleni minkäänlaisia rajoja. Toivon, että voin inspiroida myös uusia muusikoita. – Minulla on yhä aivan mieletön bändi. Silloin harvoin, kun mies ei ole kiertueella tai studiossa, hän viettää aikaa rauhassa perheensä kanssa. Alkuperäinen laulaja David Byron erotettiin bändistä liiallisen ryyppäämisen ja siitä aiheutuneiden ongelmien vuoksi. Meillä oli valtavat tarjoilut ja saimme pukuhuoneisiin kaiken, mitä ikinä keksimme pyytää. Loppua ei näy Vaikka bändin menestyksekkäimmät vuodet olivat muusikoille rankkoja, Box muistelee menneitä hymy korvissa. Aloitimme Chicagosta pitkän, uuvuttavan Yhdysvaltain-kiertueen. – On äärimmäisen tärkeää pysyä terveenä ja hyvässä kunnossa, jotta voi tehdä sitä mitä rakastaa. ”Lähdin tälle alalle aikoinaan sillä ajatuksella, että voisin viettää loppuelämäni muusikkona. Mies joi itsensä hengiltä alle nelikymppisenä. – Haluan, että ihmiset kuulevat, mitä kaikkea hienoa nämä tyypit saivat aikaan. Sitten työskentelimme studiossa yötä päivää ja lähdimme suoraan lentokentälle. Samalla se pistää miettimään, miksi olen itse yhä täällä. Hän kuoli vuonna 2020, samoin kuin Ken Hensley, jonka lähtöä kukaan ei osannut odottaa. Bändissä viidellä vuosikymmenellä bassoa soittaneen Trevor Bolderin kohtaloksi koitui haimasyöpä ja mies lähti saappaat jalassa 62-vuotiaana. Tien päällä on välillä rankkaa, mutta rakkaus musiikkiin auttaa jaksamaan kaiken läpi. Lopulta kupla puhkesi, mikä oli harmi. Tiedäthän, miljonäärikään ei voi nauttia miljoonistaan, jos on henkisesti tai fyysisesti huonossa jamassa. – Emme ole jämähtäneet paikoillemme ja esitä vain vanhoja hittejä puolivillaisesti. Todellisuus tuli eteen, eikä auttanut kuin elää sen kanssa. Luulimme, että levy-yhtiö hoiti laskun! Minusta tuntuu, että tuo juttu on selvinnyt aika monelle bändille vaikeimman kautta, kitaristi nauraa. Siksi onkin todella tärkeää, ettei se liekki pääse koskaan sammumaan. Silloin en vain tiennyt, että viettäisin valtaosan siitä Uriah Heepissä!” 50. Demons and Wizardsilla sekä kolmella sen jälkeisellä albumilla soittanut basisti Gary Thain sai kenkää heroiininkäytön vuoksi 1975 ja kuoli yliannostukseen vielä samana vuonna. Viikatemies on vienyt monia muitakin Heepin jäseniä, useimmiten ennenaikaisesti. Jokaisen rinnalla kulki oma henkivartija ja bändin seurueelle varattiin hotelleista aina kokonainen kerros. – Emme vain tienneet, että maksoimme siitä kaikesta itse. Ehdin viettää suuren osan elämästäni näiden ihmisten kanssa, ja tällaiset uutiset horjuttavat ja pistävät tunnottomaksi joka kerta. – Jalkamme eivät koskettaneet maanpintaa useaan vuoteen. Se on minulle luonnollista jatkumoa, Box nauraa. Kitaristi palaa muistelemaan vanhoja aikoja mielellään, mutta ei elä menneessä. – Matkustimme limusiineilla ja lensimme yksityiskoneilla ympäri maailmaa. – Ystävieni ja muusikkokaverieni menettäminen on vaikeinta, mitä olen joutunut koskaan kokemaan. Jos managerimme olisivat päästäneet meidät vähän helpommalla, uskon, ettei joitakin ongelmia olisi välttämättä ikinä ilmaantunut. Hän kertoo, että on halunnut pitää Heepin pystyssä ja jatkaa sen perintöä myös edesmenneiden soittajien vuoksi. Box on nykyään paitsi bändin ainoa alkuperäisjäsen myös sen klassisen kokoonpanon ainut elossa oleva soittaja. Uskon, että niin on tapahtunut ja sen ansiosta on syntynyt monia hienoja bändejä ja kappaleita
FORESEEN .. GUTALAX .. BLOODRED HOURGLASS MIS b p YRMING .. CHRONOFORM .. BRYMIR .. BORN OF OSIRIS .. VARJOLA .. ABORTED .. HEAVY METAL PERSE ENNAKKOLIPUT 4PV / 69€ T O I M I T U S KULUINEEN A L K A E N ALUSTAVA LINEUP.... I AM YOUR GOD .. I AM THE NIGHT .. RUOSKA .. MORS SUBITA ONE MORNING LEFT .. BLOOD RED THRONE .
Skinny Roverissa Ismo Alangon voisi kuvitella musisoivan Stonen kanssa. Grunge oli jo itsessään mahtava genre (mikäli siitä pystyy järkevästi edes genrenä puhumaan), mutta myös hevin ja metallin parissa tapahtui paljon hienoja juttuja ja uusien asioiden kehittämistä. Ja se laulu! Kertosäe esimerkiksi rikkoo ja eheyttää sielua samanaikaisesti. Tavallaan yhtyeen musiikki on niin sanottua pomppuheviä, mutta ei sitten kuitenkaan. Luomisvoima säilyi myös seuraaville levyille, Alienille ja Inner Wellnessille, mutta sitten taru oli ohi. Ei geneeristä bändiotosta, ei luontomaisemia. Rajoja rikkovan säveltaiteen rinnalla kulkevat koko ajan säilyvä groove, funkkaavuus ja Mika ”Gas Lipstick” Karppisen (HIM, Flat Earth) rumputyöskentelyllään tuottama voima. ShangriLa, I’m coming in! Voimaa ja vinkeyttä samassa paketissa KYYRIA Blessed Ravings ZEN GARDEN 1994/1998 TEKSTI TONI KERÄNEN SALAMYHKÄ POLKU PIENILLE SUURILLE LEVYILLE Helsinkiläinen Kyyria teki 1990-luvulla jännittävää musiikkia, jossa leikillisyys ja groove löivät kättä. Yksi niistä oli lyhyehkön mutta kiinnostavan uran tehnyt Kyyria. NEROKKAAN vinksahtaneet kosketinosuudet leimaavat Blessed Ravingsiä muutenkin. Näin tehdään tehokasta, mutta myös omalaatuista hevirokkia. My Land on silkkaa Waltaria. Winter Windsin perään tuleva Only Eyes Behind -biisi on tästä suorastaan ihana osoitus. 52. Aiemmin mainitun Faith No Moren lisäksi verrokeiksi voi nostaa myös suomalaisia nimiä. Kuvassa näkyy vain varsin satunnainen näkymä värivaloista pelikaupungissa. Blessed Ravingsin, josta tässä on käsittelyssä vuoden 1998 remasteroitu versio, hienous alkaa kansikuvasta. Koska universumilla on tapana järjestää asioita hyvin päin, tämäkään tarina ei päättynyt vuoteen 1998. D. Ne riffittelevät tasaveroisesti kitaran kanssa ja luovat omia jänniä kudelmiaan, joissa tavanomainen sointuoppi saa kyytiä. Suomessa oli tuolloin äärimmäisen luova Helsinki-skene, josta nousi loistavia, aikaa kestäneitä tuotoksia ja yhtyeitä. Tänä vuonna saatiin ilouutinen, että Kyyria tekee paluun kesän 2023 aikana. Kohtalokasta tunnelmaa täydentävät kappaleen sanoitukset: ”I can see anyone / I can be anyone / I can love anyone / I can kill anyone / anyone I love." Kosketinsoittaja D. KAIKESTA avantgardistisuudesta ja progressiivisuudesta huolimatta levyltä paistaa tietty leikillisyys ja lähes pirullisuus, ei otsa rypyssä taiteen tekemisen henki. YHDEKSÄNKYMMENTÄLUVULLE on kehittynyt raskaan rockin fanien keskuudessa tarpeettoman huono maine. Toimii! Musiikillisesti ensimmäisenä iskee kaikkien näiden vuosien jälkeenkin kakkosbiisi Winter Winds. Ja silti seassa on aimo annos dramaattisuutta. Laulaja Ville Tuomi siirtyi Suburban Tribeen ja Leningrad Cowboysiin, ja Kallion jälkeen myös basisti Niclas Etelävuori päätyi Amorphisiin. Keskeisin sanoma on välitetty alle 50 sekunnin, ja se on hyvä se. Kappale alkaa muikealla kitarariffillä, jota aletaan tukea tanakalla rumpu–basso-poljennolla ja maustaa Faith No More -tyyppisellä kosketinosuudella. Tässä bändissä koskettimet eivät tuota vain sointumattoja. Blues eli sittemmin Amorphisissa ja Verenpisarassa vaikuttanut Santeri Kallio on osallistunut yli puoleen levyn sävellyksistä, mikä kuuluu lopputuloksessa
@episodilehti @episodi_lehti @Episodilehti KAIKKI ELOKUVISTA episodi.fi TILAA EPISODI episodi.fi/tilaa
@soundilehti @soundilehti @soundilehti INTOHIMONA MUSIIKKI soundi.fi TILAA SOUNDI soundi.fi/tilaa
Sitä voi sanoa tuotteliaisuudeksi. Pidättelemätön luonnonvoima Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa ENSLAVED Heimdal NUCLEAR BLAST R O Y B JØ R G E ARVIOT 55. Kaikilla on Enslaved-tuotannosta omat suosikkinsa. Kuusitoista albumia 29 vuoden aikana. Elän siis samanlaisessa syklissä kuin bändi itse. Riittää, että se jatkaa matkaansa ja ottaa kuulijat mukaan vaellukselleen. Bjørnsonin kitarasoundin tunnistaa sekunneissa. Ihan kuin norjalaisissa vuoristomaisemissa olisi vaihtunut vuodenaika. Nytkin tiedän Heimdalin olevan yksi vuoden 2023 soundtrackeistä. Kyse on tarinan elämisestä yhtyeen mukana. Enslaved ei ole ottanut jättimäisiä harppauksia, mutta aina välillä sen huomaa kääntävän urallaan uuden sivun. Viimeistään polveilevasti hypnoottisen Cognelian kohdalla tunnelman huomaa olevan tutun eeppinen, mutta Enslavedin soinnissa on nyt uutta väriä. Heimdal tuntuu uuden luvun alulta. Totta puhuen joukossa ei ole edes kovin keskinkertaisia tuotoksia. Silti huomaan ajattelevani, että voisin hehkutella myös muita levyjä. Se on kaikkea, mitä Bjørnson ja Kjellson haluavat bändin olevan. Varsinkin, kun norjalaisen Enslavedin elämään on kuulunut myös pienjulkaisuja ja lukemattomia kiertueita. Kjellsonin raaka ääntely on ennallaan. Sen jälkeen en enää palaa vanhoihin albumeihin kuin harvakseltaan. Aki Nuopponen Heimdal julkaistaan 3. Muutos korostuu erityisesti nelosbiisi Kingdomissa ja levyn suurellisesti päättävässä nimikkokappaleessa. Heimdal osoittaa Enslavedin olevan yhä raskaan musiikin inspiroituneimpia bändejä, joka ei tarvitse uuden luomiseen mitään tekemällä tehtyä. Haluan uppoutua Heimdalin maailmoihin täysin ja punoa auki sen jokaisen kerroksen. Huomaan erään toisenkin säännön toistuvan. Enslaved on edelleen Enslavediä. Tulee olemaan mahtavaa kuunnella sitä kuulokkeilla ulkona ja vinyyliltä sisällä. Kun yhtyeeltä tulee uusi albumi, kuuntelen sitä aluksi riivatun paljon ja sitten säännöllisesti siihen asti, kunnes Enslaved julkaisee seuraavan levytyksensä. Silti kaikki tuntuu erilaiselta jo Behind the Mirror -aloituskappaleen edetessä. maaliskuuta. Hämmentävää Enslavedissä ei silti ole julkaisujen määrä vaan niiden laatu. Jokaisen albumin kohdalla tietää saavansa kuunneltavakseen jotain monumentaalista, lyriikoiltaan kiinnostavaa ja tunnelmaltaan kiehtovaa, mutta loput sävyt elävät jatkuvassa muutoksessa. Ehkäpä jokin aikakausi tai tietyt levyt eri jaksojen varrelta. Enslaved ei ole ollut enää pitkään aikaan vain metallia. Ensimmäinen sekoittaa Enslavedin olemukseen pinnan alla piileviä elektronisempia elementtejä, mutta jotenkin nämäkin irrottelut sulautuvat täydellisesti osaksi bändin soundia. Itse tapaan listailla viikinkimetallisemmalta ajalta Frostin (1994) ja Mardraumin (2000), progressiivisemmalta jaksolta Below the Lightsin (2003) ja Isan (2004) sekä bändin eri puolet yhdistävältä 2010-luvulta Axioma Ethica Odinin (2010), RIITIIRin (2012) ja E:n (2017). Laadun ohella osa Enslavedin viehätystä on ollut sen soundin hiipivä, ikään kuin ikiaikaisesti etenevä evoluutio. Eikä tämä tarkoita, että vanhemmat levytykset olisivat kuluneet loppuun. Kitaristi Ivar Bjørnson ja laulaja Grutle Kjellson ovat pitäneet yhtä yli kolme vuosikymmentä, ja heidän laajaa yhteistä tuotantoaan yhdistää se, ettei joukkoon mahdu huonoa levytystä. Enslavedistä on tullut luonnonvoima, jota ei pidättele mikään. Kahdeksanminuuttinen Heimdal puolestaan erottuu Enslavedin pitkistä eepoksista progressiivisuudellaan, joka johdattaa kuulijan hienovaraisesti kliimaksista toiseen
Massiivisten rakennelmien lisäksi levyllä on pari popimpaa vetoa ja yksi herkistelyraita. Mikko Malm K U R T P R IN Z Kappaleiden keskimitta on viiden ja kuuden minuutin välillä, vaikka välillä vähempikin riittäisi. Jälkimmäinen on jopa alkuperäistä parempi. Puhtaiden suoritusten lisäksi lauluosastoa täydentävät ajoittaiset kuoro-osuudet ja örinät. Laulu vaihtelee melodisen tulkinnan ja puhelaulun välillä. Lähtökohta huomioiden teos voisi olla paljon heikompikin. Levyn kylmästi ja toisinaan kauniistikin junttaava tunnelma vetää luokseen, tosin ei jatkuvasti yhtä täysillä ja moniulotteisesti. Koko komeudella on mittaa noin 75 minuuttia, mikä on reippaasti jopa tässä genressä. Oma osansa on puhesampleilla, jotka tuovat kappaleisiin oman värinsä. Orkestraatioilla on suuri rooli, mutta aina ei tarvitse odottaa sooloihin asti, että kitaratkin pääsevät isommin ääneen. Martikaisen kirpakasti rähistyt, ARVIOT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 56. Saksalaisten neljäs pitblack metaliin viittaavat laulut pitävät karusti tuuttaavaa atmosfääriä yllä oikein hyvin. Raskasta potkua kappaleisiin tuo yhtyeen runsaasti viljelemän elektro-industrialin rankemman alalajin aggrotechin synkät ja voimakkaat biitit. Ilmaisun väreilevää melankolista transsia ja antaumuksellista jumitusta puskeva synteettinen äänimaailma on kiintoisa. Etenkin Severancen kuuluisa Macbeth-solilogi alleviivaa hienosti kappaleen synkkää tunnelmaa. Vaikka levyn syntetisaattorijumputus ei ehkä täytä raskaan rockin erikoislehden kriteerejä, aggressiivisesti tulkitut koleat äänikuvat ovat tukevasti metallimusiikissa. Whiteout tuntui ensipuremalla hieman ylipitkältä, mutta kun musiikkiin pääsee sisälle, lopulta 65 minuuttia kuluu aika sutjakasti. Sinfonisesta tai niin sanotusta female fronted -metallista tykkäävälle albumin luulisi uppoavan satavarmasti. Kokonaisuus on kuitenkin yllättävän monipuolinen. MISERIA ULTIMA In Colors of Void ALFA MATRIX Aleksi Martikaisen ja Kimmo Huhtalan vuonna 2016 perustama dark electro -projekti julkaisee kolmannen levynsä. Loistavaa musiikkia yön pikkutunneille. Kuuntelujen myötä imua alkaa löytyä, kuten myös liisteribiisejä. Ensikuulemalta monet sävellykset kuulostavat laulua myöten varsin yksipuolisilta. Kaikki jäsenet perustaja-kitaristi Marco Heubaumia lukuun ottamatta ovat liittyneet ryhmään vasta viime vuonna. Niihin hetkiin, kun varjot tuntuvat iäti piteneviltä eikä ajatuksiaan pääse karkuun. Helmikuun alussa ilmestyneellä kahdeksannella levyllä tosin soittaa lähes täysin uusi bändi. Jos niin haluaa, se häipyy helposti taustalle, mutta tarkkaavaiselle kuuntelijalle se tarjoaa myös koukkuja. Samankaltaista jytää koneeseen jatkossakin, ja hyvä tulee! Eetu Järvisalo XANDRIA The Wonders Still Awaiting NAPALM Saksassa vuonna 1994 perustettu Xandria soittaa melko perinteikästä sinfonista metallia naislaulajalla. Elli Muurikainen DEPRAVATION IV:LETVM LIFEFORCE Valkoista kohinaa äärimetallin muodossa. Muutamaan väliin tulee hieman rankempaakin ulosantia, mikä hieman rikkoo tunnelmaa. PHAL:ANGST Whiteout NOISE APPEAL Wieniläinen Phal:Angst esittää viipyilevää mutta oudon vangitsevaa dark ambientin ja post-rockin yhdistelmää. Biiseihin on tuupattu niin paljon kaikkea, ettei niistä kykene muistamaan edes muutaman kuuntelukerran jälkeen yhtäkään kertosäettä tai kappaleen alkua. Yhtyeen viidettä levyä voisi kuvailla termillä ”tarttuva taustamusiikki”. Itse asiassa varsinaisen levyn mitta jää alle tuntiin, sillä lopussa tarjoillaan bonuksina pätevät remix-versiot Unhingedistä (Lustmord) ja Severancesta (Jarboe). Sellaisiksi kohoavat ainakin Caressing the Pale, The Agitator ja The Aurora Eyes
Jos taas on kykenevä painamaan Valon ja tuottaja Hiili Hiilesmaan kovimmat yhteistyöt sekä muhkean bändisoinnin taka-alalle, levy ei ole ollenkaan kehno – edes tuotannollisesti. Yhtyeen musiikki elää monipuolisesta kitaroinnista, joka ARVIOT 57. Mikä tärkeintä, bändin nykytuotanto ei ole mitään epätoivoista vanhojen aikojen toisintoa tai toisaalta noloa uusien tuulien haistelua. Kolme uusinta levyä tehnyt nykykokoonpano kuulostaa juuri itseltään. Ikävä on selkeästi ollut. Megaton Sword on nykyaikaistanut tuotantoaan huomattavasti. Jos kehäraakkeja onkin, ainakaan Uriah Heep ei lukeudu niihin. Soundeista vastaa jo edellisellä Living the Dream -levyllä mukana ollut, kuin varkain vakuuttavan tuottajanuran tehnyt Jay Ruston (Steel Panther, Amon Amarth, Anthrax). Save Me Tonight -avausnumeron ja Hurricanen kaltaiset hard rock -jyräykset hoidetaan vakuuttavalla voimalla ja melodisella tarttuvuudella. Ihan kiva, mutta eihän tässä ole kerta kaikkiaan mitään koherenttia ideaa, inspiraatiota tai lupausta jostain syvemmästä. Kummoisia hienouksia, vaihtelevuutta tai yksityiskohtia ei kuulla, mutta tylsän sijasta kappaleet ovat hypnoottisuudessaan vallan toimivia. Näin siis siinä tapauksessa, että haluaa välttämättä verrata VV:tä HIMiin. Se ei tuo peliin mitään uutta, mutta on omassa kerhossaan suvereeni osoitus siitä, mihin pitkäjänteinen työ johtaa. Puolivälissä kuultava Im Schatten laukkaa crustimmalla hölkällä, mikä erottaa kappaleen edukseen sitä ympäröivästä tunkkaisesta massasta. Black metalin repivä säröisyys saa tukea kuolometallisen jämäkästä pohjasta, ja laulaja rääkyhuutaa kitarisojaan tärviölle kuin henki olisi siitä kiinni. Joni Juutilainen MEGATON SWORD Might & Power DYING VICTIMS Vuonna 2018 perustettu sveitsiläisbändi Megaton Sword on kehittynyt nopein askelin. Kokonaisuus kiikkuu tasalaatuisen ja -paksun rajatolpalla ja todelliset tajunnanräjäyttäjät uupuvat, mutta ehkäpä tässä vasta tunnustellaan. Bändillä on kuitenkin toinenkin puolensa, joka on hyvin tavanomainen ja tylsä. Vuoden 2019 Niralet-ep:n ja sitä seuranneen Blood Hails Steel – Steel Hails Fire -debyytin juurisoundinen eeppinen heavy metal on saanut rutkasti lisävivahteita. Yhteistä lähes jokaiselle hänen projektilleen on, että maestro tekee aivan kaiken itse. Militantit rytmit ja puhuen toteutetut laulut ovat genrensä perusantia, mutta Arditilla on poikkeuksellinen kyky maalata audiovisuaalisesta maailmastaan monen muun alan yrittäjän vastaavaa harmaampi. Takana on nyt 25 levyn mittainen tuotanto, eikä joukossa ole pienistä harha-askelista huolimatta yhtään yhdentekevää kokonaisuutta. Kaikenlaisesta tarttuvuudesta puhumattakaan. Niin on myös tällä esikoisella, jolle tuskin on odotettavissa pitkää ikää ja loisteliasta tulevaisuutta. Vaikka Arditin musiikissa puhuvat kunniakkaat arvot, kahdeksaskaan albuminsa ei ole millään tapaa pöyhkeilevä. Otetaan vaikka Neon Noirin nimibiisin koukku, sehän on vähän kuin Rip Out the Wings of a Butterflyn samanmoinen tylsytettynä. Näin joku Inf-kirjoittajista summasi Ville Valon sooloilut tuoreeltaan toimituksemme keskustelukanavalla. Mies karjuu kovaa ja vihaisesti, mutta black metalia tämä ei varsinaisesti ole. Hän tarinoi menetetyistä suhteista, henkilökohtaisista kriiseistä, traumoista ja perheestään; tiedättehän, kaikenlaisesta maallisesta. Kuka tietää, mitä hänen sisuksistaan vielä valuu, kun suoni on nyt avattu. Tasavahvasta kokonaisuudesta tai tekijämiehensä selkeästä osaamisesta ja näkemyksestä huolimatta levy ei nouse tai laske tasolle, jolla se tekisi suurempaa vaikutusta nihilistisen synkistelyn ihanassa maailmassa. Valo on parhaimmillaan ässäluokan biisintekijä, ja on pelkästään hienoa, että mies on palannut markkinoille. Muotokieli ja maneerit ovat tutut, mutta mitä Valon olisi pitänyt tarjoilla. Suffering on toinen tältä pohjalta hyvässä mielessä esiin nouseva raita. Itse en osaa vastata, ja porukalle tuntuu uppoavan. Metelöinninkin kautta ajateltuna efekti jää keskinkertaiseksi, sillä rankempia bändejä on nurkat täynnä ja useimmat niistä osaavat säveltää tätä paremmin. Tunnelma on kauttaaltaan tumma, lähes musta, mitä jylhä ja selkeä äänimaailma korostaa. Minimalistisen ilmaisun tavoittamat tunnelmat vetävät mielen vakavaksi ja kaivavat oikean tilanteen tullen sielun sopukoista esiin jotain ikiaikaista ja ehkä tietoisestikin unohdettua. Se on aikamoinen suoritus! Toni Keränen BIZARREKULT Den Tapte Krigen SEASON OF MIST Venäjältä Norjaan muuttaneen Roman V:n postblack metal -bändi tarjoaa parhaimmillaan Alcestin ja The 3rd and the Mortalin alkupään tuotannon kaltaista riipivää tunnelmointia kauniine naislauluineen ja muine kontrasteineen. Vaikka meininki on pääosin kovin lohdutonta, musiikista huokuu myös positiivisuutta. Harmillisen sekava paketti. Mega ARDITI Emblem of Victory BLOODDAWN Ensimmäisen maailmansodan aikaisesta kuvastosta nimensä ottanut Arditi on päässyt pitkälle. Levynsä ja keikkansa ovat olleet tälläkin vuosituhannella uskomattoman elinvoimaisia, ja Chaos & Colour liittyy kunniakkaaseen jatkumoon vaivattomasti. Bizarrekult on kuin kaksi erillistä entiteettiä, jotka taistelevat kappaleiden sisällä olemassaolostaan. Hankala kuvitella, että vastaavaa kamaa voisi tehdä merkittävästi paremmin. Emblem of Victory on äärimmäisen vakuuttava levy. Niko Ikonen VV Neon Noir HEARTAGRAM ”Kuin HIM, mutta vähän huonompi”. Ehkä bändi tarvitsisi toisen säveltäjän. Yleissoundi on kepeämpi, ja paikoin operoidaan jopa Ghostin tonteilla. Sen sävelille huomaa nyökyttelevänsä koko ajan syvempään, ja vaikkapa Foreverlost ja Salute the Sanguine hivuttautuvat saappaan alle väkisin. Se ei kuitenkaan riitä. Jatkojalostamalla tästä saisi aika raastavaa kamaa, joka saattaisi tuntua niin sanotusti munaskuissa, mutta sen kuuluisan punaisen langan puuttuminen onnistuu pilaamaan biisien parhaan terän. Bizarrekultin toinen levy onkin lähinnä melko keskinkertainen tekele. Matti Riekki CADAVER SHRINE Benighted Desecration CHAOS Cadaver Shrine on yksi kymmenistä kokoonpanoista, joissa Maurice ”Mories” de Jong on ehtinyt vaikuttaa – Gnaw Their Tongues lienee niistä tuotteliain ja tunnetuin. Might & Powerilla vyörytetään kuitenkin mukavasti myös bändille ominaisilla voimariffeillä. Emblem of Victory on odotetusti pahaenteinen, kylmä ja tunteeton kokonaisuus. One Nation, One Sun taas edustaa lähes loppumatonta joukkoa koskettavia Heepballadeja. Äkkiseltään tokaisuun oli helppo yhtyä. Jo vuonna 1997 käynnistynyt ura apokalyptisen martial ambientin parissa ei ole kyennyt aina koskettamaan, mutta ruotsalaistrio vaikuttaa kypsyvän ajan myötä. käsoitto pyrkii ilkeään ilmaisuun ja ankaraan rähäkkyyteen, eikä edes epäonnistu pahasti. Roman ei oikein tiedä, mihin keskittyä. Harva tällaista jälkeä saa aikaan yksikseen. Osoitukseksi laajan rintaman voimasta käy sekin, että bändin jokainen jäsen laulaja Bernie Shaw’ta lukuun ottamatta on osallistunut Chaos & Colourin biisintekotyöhön. Pieni melodisuus ei ankkuroi kappaleita mihinkään, eikä niillä vaikuttaisi olevan draaman kaarta, alkua tai loppua. Den Tapte Krigen on jonkinlainen Romanin henkinen selviytymismatka. Tempoiltaan lähempänä doomia kuin perinteistä death metalia soiva Benighted Desecration on kaikessa tympeähkössä jurnutuksessaan tavallaan kiehtova levy. Ja niinpä vain albumi on hiipinyt kuin vaivihkaa kestosoittoon. Kari Koskinen URIAH HEEP Chaos & Colour SILVER LINING Kehäraakki-nimitystä on jaeltu musiikkiteollisuudessa ahkerasti ja usein ihan turhaan. Diskanttinen, terävä ja painokas soundi istuu kuvioihin oikein mainiosti
Emerald Sunsets on parhaina hetkinään mainiota, mutta ei missään nimessä poikkeuksellista tavaraa. Hyvä! Kimmo K. Rumpalin touhua seuraillessa meinaa unohtaa riffimyllerryksestä nauttimisen. Melkko synkkä ja lohduton on levyn tunnelma muutenkin. Supermatalalla röhisevät kielisoittimet runnovat nasevaa ja todella raskasta riffiä kuulokynnyksen alarajoilla. Henkilökohtaisiin makunystyröihin osuu tämän ruhjonnan parissa varsin moni asia. Laulajakitaristi John Raun pelkistetyn aggressiiviset laulut tuovat sävellyksiin apokalyptista ja dystooppista otetta. Eetu Järvisalo VEILCASTE Precipice WISE BLOOD Vuonna 2010 perustettu indianapolilaisorkesteri toimi ensimmäisen vuosikymmenensä Conjurernimen alla. Näissä kappalemitoissa vaadittaisiin enemmän melodisia ja sovituksellisia koukkuja, jotta biiseistä jäisi riittävän vahva muistijälki. Levyltä ei löydy kuin neljä kappaletta, mutta lähes puolen tunnin kesto antaa vastinetta rahalle eikä hommassa haiskahda ”vanhalla materiaalilla” ratsastaminen. Tarina on synkkä ja ahdistava mutta hyvin kirjoitettu ja ennen kaikkea julmetun kauniiksi sävelletty. Edeltäjä Heart Like a Gravellä (2019) uudet sävyt hakivat vielä paikkaansa, mutta nyt ne ovat kohdillaan. Precipice on ensimmäinen uuden tittelin alla julkaistu teos. C H O N G R IP P E R sekin on parantunut sitten viime kuuleman. Mystisellä The Pilgrim -nimellä operoivan multi-instrumentalistin musiikissa elää bedroom black metalin henki, mutta teoksissaan on keskivertoa enemmän ajatusta ja osaamista. Vaikka musiikki on pääosin korkealentoista, se pysyttelee tunnepuolensa ansiosta tiukasti maan pinnalla, mistä on kiittäminen myös soundimaailmaa. Laulaja Uzzy Unchainedin tulkinta on monotonisuudessaankin sen verran hypnoottista, että se hilaa Might & Powerin keskiviivan tuntumaan, samoin bändin ennakkoluuloton asenne kokeilla musiikissaan uusia asioita. Voi jopa olla, ettei yhtye ole saanut koko 25-vuotisella urallaan aikaan yhtä isojen tuntemusten teosta. Ero bändin aiempiin sävellyksiin kuuluu monipuolisempana heittäytymisenä draaman kaariin ja henkimaailmaan. Precipice kaipaisi ympärilleen jotain ekstraa, jotta siitä muodostuisi innostavampi kuuntelukokemus. Meno on parhaimmillaan varsin vakuuttavan kuuloista, mutta kokonaisuus tuntuu melko samasta puusta veistetyltä. Mikko Malm A DIADEM OF DEAD STARS Emerald Sunsets III DAMNATION Kreikkalaisprojektin nimestä ei voi olla vetämättä viivaa Wolves in the Throne Roomin vuonna 2006 ilmestyneeseen Diadem of 12 Stars -debyyttilevyyn. Viime levylle bändiin liittyneellä monitaiturilla Jani Liimataisella ja sitä seuranneella kolmen kitaran käytöllä on ehdottomasti osuutta asiaan. Aika siisti meininki kyllä. Sekin on plussaa, että vaikka meno on yrmyä ja superraskasta, se on myös hauskaa ja rentoa. Loput viisi sävellystä edustavat ihan kelpoa keskikastia, mutta eivät tarjoa mitään sen ihmeellisempää. Ei liene yllättävää, että yhteneväisyydet eivät jää nimen tasolle. Mailaa ei puristeta eikä hommaa ole siistitty kliiniseksi, vaan saastaakin löytyy sopivasti. Lajityypin perusteet ovat hallussa ja niitä käytetään maukkaasti. Kerronnallisuudessa albumi ei kuitenkaan yllä edeltäjänsä tasolle. Jaakko Silvast INSOMNIUM Anno 1696 CENTURY MEDIA Yksi kotimaan metallikentän hienoimmista kestonimistä julkaisee yhdeksännen albuminsa atmosfäärikylläistä melodista death metalia. Oivallista työtä. Anger -tyyppisesti kajahteleva virveli ja splashien läiskeet tuovat soundiin kirkkautta. Komealla johtomelodialla varustettu avauskappale Asunder Skies on levyn parasta antia, samoin vihaisesti sykkivä Relapse in Reason. Emerald Sunsets on eräänlainen kokoelma, joka on pystytetty aiemmin ilmestyneestä digimateriaalista. Koskinen ARVIOT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 58. Se pohjautuu basisti-laulaja Niilo Seväsen novelliin, joka käsittelee nälkäja vainovuosia 1600-luvun lopun Suomessa. Might & Powerin helmasynti on kuitenkin selkeiden ässäbiisien puute. Vaikka bändi on luonut suuria tunnelmia ennenkin, nyt se ilmaisee erityisen ryhdikkäästi koko repertoaarillaan. Bändi on löytänyt jälleen uusia väkeviä tapoja ilmaista raskaita, syvältä luotaavia surusäveliä tunnuspiirteitään menettämättä. Yhtyeen sludgemainen doom metal on raakaa, vereslihaista ja ennen kaikkea raskasta. Melodisuutta ainakin voisi olla enemmän. Jos taas halutaan vetää pelkkää tylytyslinjaa, riffeissä pitäisi olla lisää iskevyyttä. Kuten otsikko vihjaa, kyseessä on historiaväritteinen teemalevy. Sanoistakin saa paikoitellen selvää. Albumi täyttää paikkansa siinä mielessä, että se nostaa mielenSANGUISUGABOGG Homicidal Ecstasy CENTURY MEDIA Slamming death metal on operaation koodinimi, ja tehtävä onnistuu varsin maittavasti. Ja kuten asiaan kuuluu, keskitempoa painottavat mutta sopivasti pyrähtelevät rummut paukkuvat hyhmäisenä vellovan särömaton pinnalla selkeinä ja ilmaisussa eniten pinnalla. Solisti röhkii päälle vesikauhuisen villikarjun korinaa. Ihan tolkutonta kikkailua rytmittely ei sentään ole, mutta kohdakkoin kuviot ovat aika proget ja chopsejakin tulee esiteltyä. Kipakan St. Yhtye soittaa kakkoslevyllään takuuvarmaa, vanhan Pungent Stenchin parhaita juttuja ihastuttavasti hyödyntävää myllerrystä
Ajan henkeä löytyy myös levyn äänimaailmasta, jonka on masteroinut Dan Swanö. Eetu Järvisalo GOD DISEASE Apocalyptic Doom GRUESOME Kotimaisen God Diseasen death doom on osaavaa, vaikka on hämmentävää, ettei yhtyeen varsinaisessa kokoonpanossa ole kitaristeja. Mape Ollila HATE FOREST Innermost OSMOSE Ukrainalainen Hate Forest on nimensä mukainen paketti aggressiota, vihaa ja maailmantuhoa. Tässä on vinha perä, ja varsinkin levyn alkupuoli näyttää toteen tätä uudelleensyntymää. Pitää toivoa, että mies säilyy hengissä keskellä terroripommituksia ja sodan julmuuksia. Mikäs ihme tuo, kun miehistössä vaikuttaa naavapartaisia ukkoja muun muassa Benedictionin ja Bolt Throwerin riveistä. Kiihkoa Saenkossa ainakin riittää, joten punakoneen ryöstäjäja raiskaajalaumat saavat varoa askeleitaan. Kari Koskinen IN FLAMES Foregone NUCLEAR BLAST In Flames ei ole koskaan ollut huono bändi, mutta välillä on ollut aistittavissa pientä pitkän uran tuomaa väsymystä. Saenko on epäilemättä tälläkin hetkellä sotimassa, kuten suurin osa paikallisen skenen muusikoista. Joni Juutilainen MOTIVE BLACK Auburn AFM Losangelesilainen Motive Black kuuluu samaan raskaasti ja naislauluvetoisesti altsurokkaavien yhtyeiden luokkaan kuin vaikkapa Halestorm, Eva Under Fire ja Icon for Hire. Jelppikädet hoitavat ne hommat ja ovat ilmeisen hyvin inessä. Nyt ollaan kuitenkin taas nousuvaiheessa, siitä kertoi jo taannoinen Suomen-keikkakin. Ukrainalaislegenda on vain niin järjettömän taitava säveltäjä, ettei hyvin yksinkertaisen mutta toimivan materiaalin edessä voi kuin nöyrtyä. Yritys on kuitenkin kunniakas ja suorituksen arvelisi menevän monelle täydestä. Kappaleet ovat tiukkaa, verevää ja kaikkiaan hyvin soitettua mustan metallin hyökkäystä. Joka biisissä itsessään on kirjavia sävyjä. Periaatteessa Innermostilla ei keksitä mitään uudelleen: pyörä on edelleenkin pyörä ja liekki lepattaa julmasti. Samalla suunnitelmallisuuden ja ”huolella tekemisen” tuntu kuuluu jonkinasteisena pidäkkeenä tunnepuolella ja häivähtävänä varovaisuutena ilmaisussa. Ja ne ikuisesti toimivat riffit! Tässä kohtaa yhtye on harvoin säästellyt luomisvoimaansa. Tuntuu kuitenkin, ettei yhtye saa puristettua moniulotteisista ja vereslihaisista kappaleistaan irti kaikkea kudosnestettä. Menneinä vuosikymmeninä moinen ei ollut lainkaan tavatonta, mutta nykyään näin kiivas julkaisutahti on harvinaista. Levy on vuodesta 2006 toimineen bändin neljäs, ja ryhmän suorittamisesta kuulee, että se on tosissaan. Melodioihin on saatu hieman uutta väriä, mutta muuten keskitempoinen ja surumielisen raskaita kuvioita suosiva paketti kuulostaa perin tutulta. Jonkinlainen ulkokohtaisuus välittyy juuri sen verran häiritsevästi, että vakuuttavuus ei ole täydellinen. Drudkhissakin vaikuttavan historianopettajan Roman Saenkon toinen bändi kanavoi miehen pimeämpää ja vihaisempaa puolta. Toni Keränen FROZEN DAWN The Decline of the Enlightened Gods TRANSCENDING OBSCURITY Espanjalaisbändin menosta kuulee välittömästi, mistä se on oppinsa imenyt: 1990-luvun ruotsalaisesta melodisesta black metalista. A Dialogue in B Flat Minor edustaa In Flamesin välivaiheen pomppumetallisempaa tyyliä. Kimmo K. Ne eivät kuitenkaan jää mieleen. Levyn suurin hienous on kuitenkin siinä, että uudelleen löydetyn rankkuuden lisäksi se on tunnelmiltaan todella monipuolinen. Teknisesti ja musiikillisesti melkeinpä täydellisesti tehtyä, mutta minulle umpiamerikkalaisen muotokielensä ja varsinkin sanoituksellisen sisältönsä vuoksi aika vieraannuttavaa menoa ryyditetään Kornrumpali Ray Luzierilla sekä vierailevilla laulajilla P.O.D:stä ja Butcher Babiesistä. Jylhä ja asianmukaisesti tuotettu albumi on toki hyvää lunastusta, mutta oma makuni kaipaisi jämptisti loppuunvietyjen suoritteiden oheen heittäytymistä ja rosoa. Levyn tunnelma nousee paikoitellen hyvinkin Burzum-henkiseksi ritualistiseksi paatokseksi, mikä ei ole tietenkään lainkaan huonompi juttu. Itse olen pitänyt muutamasta edellisestäkin IF-levystä, mutta nyt ollaan ihan toisilla tasoilla. Kaikessa aina rouheita mutta timanttisia tuotantoarvoja myöten soi läpitunkeva hittihakuisuus. Kitarat soivat runsaasti yläkieliltä ja tempovaihteistostakin löytyy mukavasti eri asetuksia. Lisää tehoja ja kekseliäämpää liidausta kehiin ensi kerralla. Levyn lyriikka on nuorille aikuisille suunnattua, katarttiseksi tarkoitettua ihmissuhdelähtöistä ja naiskiukunsekaista tunnekuohua, johon meikäläisen kaltainen ukkoutunut ja kaikelle ylimääräiselle draamalle allerginen setämies ei osaa suhtautua oikein mitenkään – ja kaikkein vähiten viihteenä. Jo Foregonen ennakkopalojen suhteen on ylistetty laajasti, kuinka suurella raivokkuudella yhtye on palannut alkuaikojen Göteborgsoundin pariin. Kärjistäen voisi sanoa, että koko bändi on syntynyt jatkamaan hartaasti kaivatun, mutta viisaasti manan majoille jätetyn Bolt Throwerin perintöä. Etenkin jälkimmäinen kuuluu läpi vahvasti. Biiseissä lemuaa väkevä viha, kylmyys ja toivottomuudesta kumpuava surumielisyys. Frozen Dawnin kohdalla näin on ja ei ole. Varsin siististi ja harkitun oloisesti esitetty jyrkkä doom on laadukasta. kiinnon projektin kahta aiempaa, entuudestaan täysin tuntematonta kokopitkää kohtaan. Cynosuren basso kulkee hiukan Toolin latuja. Vaikutteiden kuulumisessa ei ole mitään vikaa, jos laatu on priimaa. Menneet vuosikymmenet kummittelevat Memoriamin ilmaisussa muutoinkin monin tavoin. Koskinen DEVISER Evil Summons Evil HAMMERHEART Kreikkalainen black metal on ollut kautta historiansa kovassa kursARVIOT 59. Niko Ikonen MEMORIAM Rise to Power REAPER Viisi pitkäsoittoa kuudessa vuodessa, ei lainkaan hassumpaa. On todella hurjaa, miten kovia levyjä Saenko on julkaissut lyhyen ajan sisällä sekä Drudkhin että Hate Forestin nimissä. Esimerkiksi Meet You Maker tekee homman selväksi ensitahdeistaan asti – turpaanvetoa, groovea ja melodiaa hienosti samassa paketissa. Nopeampaa hölkkää tähän vähän kaipaisi, sillä nyt kokonaisuus on hieman tasapaksu. Sanoitukset kirjoittanut ja ne intohimolla ja vimmaisesti esittävä laulajatar Elana Justin tekee kyllä purkautumisissaan erittäin hienoa ja uskottavaa työtä, mutta Motive Black ei vain selvästikään ole minua varten. Isoveljensä tasolle se ei yllä, vaan eipä yllä kukaan muukaan. Vaan ei tässä hävetä tarvitse, Memoriamilla on maailmassa selkeä oma paikkansa. Ja juuri sellaisia tässä raakuutta ja kauneutta yhdistävässä lajissa kaivattaisiin. Syynä ovat liian kesyt ja varman päälle paahtavat sovitusratkaisut, jotka eivät synnytä veretseisauttavia hetkiä. Kitaratyöskentely ja -sovitukset ovat God Diseasen erottavin tekijä laahustelun synkässä maisemassa. Pääosin hyvin hitaasti raahautuva ja pelkällä örinällä tulkittu tuomio on raskassoutuista, mutta ei ylenpalttisen raskasta. Necrophobicin, Naglfarin ja Sacramentumin kaltaisten aikakauden pioneeriyhtyeiden vaikutus on ilmeinen ja peittelemätön. Innermost jatkaa kutakuinkin samoilla linjoilla kuin parin vuoden takainen Hour of the Centaur, mutta uusi levy tuntuu vieläkin kylmemmältä ja misantrooppisemmalta. Karl Willetsin laulut toimivat yhä, ja levy jatkaa muutoinkin pitkälti edeltäjiensä raiteilla. Asiaa havainnollistaa levyn lopussa kuultava maukas Necrophobiccover Blinded by Light, Enlightened by Darkness, joka on albumin paras biisi. Näin tehdään toimiva ja pitkään kestävä metallilevy. Ruotsinmaalta ja muualtakin on kuitenkin kuultu niin ravistavia genreteoksia, että tällaisella esityksellä niihin on vielä matkaa. Ajatus on lähtökohtaisesti aivan pätevä, eikä Rise to Powerin toimituksessa ole isoja vikoja
Evil Summons Evilin menossa on sopivasti divariluokan käppää ja yhtyeellä hetkensä, joskin Matt Hnarasin keskitasoa heikompi laulu on omiaan vähentämään levyn mielenkiintoisuutta. Roxette-coverin lisäksi albumilla on tusina täysin erilaista mutta silti äärimmäisen yhtenäistä biisiä. Joni Juutilainen LORD OF THE LOST Blood & Glitter NAPALM Saksalainen Lord of the Lost on kehitellyt oman soppansa sotkemalla keskenään 1970-luvun glam-estetiikkaa, metallia, konemusiikkia ja goottirockia. sissa, mutta harva muistaa mainita Deviserin nimen skenen pioneerien joukossa. Sanoituspuoli koostuu enimmäkseen ”kulje omaa tietäsi” -tyylisistä motivaatioteksteistä ja suorasta kritiikistä niin maailmanmenon kuin nettivihaajien suuntaan. Hienoimmillaan ryhmä pääsee esittelemään osaamistaan Cold Comes the Nightin kaltaisilla onnistujakappaleilla, joita olisi kuullut mielellään lisääkin. Samassa biisissä voi olla koukuttavia poppisyntikoita, tummia melodioita ja kunnon rääkymistä. Yhdistelmä kuulostaa paremmalta luureissa kuin paperilla, mutta vaatii avointa mieltä. Meiningistään kuulee yhä Rotting Christin maalaaman eksotiikan, jota Deviser muokkaa omaan musiikkiinsa sopivaksi. Kahdeksannen levynsä perusteella vaikuttaa, että bändi tekee ihan mitä haluaa. Kokonaisuutena Deviserin tuorein on tasapainoinen albumi, jota kehtaa suositella sinfonisehkon melodiavetoisen black metalin suurkuluttajille. Yhdistelmät on muovailtu niin taitavasti, että niistä on pakko tykätä, vaikka ne saattaisivat normaalisti ärsyttää. Sen huomaa Deviserin ilmaisussa, joka on tällä kertaa mahtipontista, synkkää ja kohtuullisen hyvin toteutettua mustaa metallia. Tälle on varmasti syynsä, mutta vuonna 1989 perustettua bändiä ei voi syyttää ainakaan yrityksen puutteesta. Kumpikin laji istuu pakettiin luontevasti ja Chris ”The Lord” Harms tulkitsee erilaiset tunnelmat syvällä lauluäänellään todella komeasti. Ennestään tuntematon porukka sai nyt ainakin yhden uuden fanin! Elli Muurikainen ARVIOT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa. Viimeistään pomminvarmat kertosäkeet pitävät huolen, että valtaosa teoksesta jää hautumaan pääkoppaan eikä niin vain lähde pois. Hieman kevyempiä sävyjä hakeneesta Seasons of Darknessista on kulunut 12 vuotta
Niko Ikonen NICARUS Sipapu GREENMUZIC Nicarus on israelilaisen Tali Greenin sooloprojekti, jossa yhdistyvät goottivivahteinen vaihtoehtorock ja psykedeelinen stoner-pörinä. Siinä missä debyytti Warning Blast (2018) oli kuuleman mukaan sävelletty ja purkitettu päivissä, This Is Tomorrow on selvästi harkitumpi levy. Kahdennentoista minuutin tietämillä laahustaminen vaihdetaan raivokkaaseen piiskaamiseen ja mustempaan ilmaisuun, eikä korvamahla enää ryöpsähtele valtoimenaan. Spektaakkelin lopullinen hienous ei siis paljastunut, vaikka odotukset nousivat korkeiksi. Puutteistaan huolimatta kelpo kiekko siis. Niin kokonaisuudesta kuin yksilöistä olisi kannattanut nipistää minuutteja ja soundipuolellakin olisi elävöitettävää. Ukko ei ole ollut liikkeissään koskaan kovin tarkka tai nopea, mutta hänen iskunsa ovat painavia ja tarkoituksenmukaista tyylitajua löytyy. Hieman yllättäen Life Will Never Be the Same sisältää vaikeasta tyylilajistaan huolimatta täysin mallikelpoista musiikkia. No ei. Green hoitaa laulun lisäksi kitarat ja bassot, kun taas rummuista vastaa Gary Naples. Toisaalta tuotannosta puuttuu tietynlainen kapinahenki, jonka toivoisi olevan tällaisessa psykodramaattisessa ja okkultistisessa psyrock-musiikissa läsnä. Hieman sekava paketti, mutta koska kyseessä on henkilökohtainen matka ja Heikkisen keino purkaa syviä tuntojaan, kyllä esikuvien pitääkin kuulua. Jopa puukäsi Bob Bagchus tuntuisi piristyneen. Tämä ei ole vain etu, sillä albumi on lähempänä tavanomaista ja hieman hajutonta keskilinjaa kuin irtonaisemmin möykännyt edeltäjänsä. ”Tein itse ja säästin” on kaunis muttei aina toimivin periaate. Toisaalta riffien ja rytmien seasta löytää kiistatta viihdyttävää materiaalia. Albumi on nautittava tällaisenaankin, mutta lähemmäksi napakymppiä olisi osuttu palkkaamalla tuotantohommiin ulkopuolinen ammattimies. Rosoisempi, villimpi ja kaoottisempi tuotanto tekisi pelkästään hyvää tunnepuolelle. Vuoden sisään on julkaistu uusi Autopsy ja Static Abyss, ja nyt jatkoa saa Siege of Power. Eikä kyse ole vain Ritchie Blackmoresta. Todella iisisti alkava biisi nytkähtää akustisesta tunnelmoinnista surumielisen toiveikkaaseen funeral doomiin ja kuulijahan on mehuissaan! No, soundit nyt eivät etenkään rumpujen osalta palvele tunnelman jylhyyttä parhaiten, mutta miellettäköön se persoonalliseksi leimaksi. Voi vain arvella, onnistuuko hyvän tason ylläpitäminen alusta loppuun. Miehitys on sama kuin debyytillä, eli Reifert korisee mainioon tapaansa ja Asphyxin, Hail of Bulletsin ja Thanatosin riveistä tutut kaverit hoitelevat muun. Porukan oma tyyli on kuitenkin enemmän kallellaan 1980-luvun melodisen hard rockin suuntaan, joskin vahvoin klassisesta rockista imetyin vaikuttein. Biiseissä on imua, tarttuvuutta ja hyvällä tyylitajulla toteutettuja kliseitä. Miehen toinen levy Sipapu on jaettu kahteen puoliskoon, joista ensimmäinen, Stone Buddha, esittelee särövoittoisempaa ja raskaampaa materiaalia. Iterum Natan neljäs levy on oikein hyvää kamaa, joka kuitenkin etäännyttää ja jättää lopulta kylmäksi. Mega SIEGE OF POWER This Is Tomorrow METAL BLADE Autopsyn rumpali-laulaja Chris Reifert rakastaa death metalia. Kimmo K. Koskinen ITERUM NATA Tenoch of Loneliness SVART Iterum Nata on muun muassa Hexvesselissä ja The Abbeyssä soittavan Jesse Heikkisen sooloprojekti. Biiseissä kamppaillaan itsemurhaa vastaan ja pohditaan jopa Ukrainan sodan yhteiskunnallisia vaikutuksia. Ammattimiehiä kun ovat, hienoisen punkahtavalla ja suoraviivaisella otteella räimitty kuolomättö irtoaa napakasti. Pieni melodisuus ja muutaman kappaleen doomahtavampi ote antavat paketille väriä, mutta viimeistä puristusta ei löydy. Kari Koskinen OAK Disintegrate SEASON OF MIST Disintegrate-albumi on yhtä kuin samanniminen kolmen vartin doom-biisi. Sävellyksissä on vahvasti läsnä niin The Beatles kuin The Doorskin, mutta yllättäen seasta löytyy myös juurevampaa Johnny Cash -henkistä country-melankoliaa, Topi Sorsakoskelta lainattua rautalankatunnelmaa, kitschejä kauhuleffasoundeja ja elokuvafiilistelyä. Aika pitkälle Oak kumminkin pääsee. Jälkimmäinen, Golden Buddha, taas tarjoaa hieman kevyempiä ja tunnelmallisempia sävyjä. Lämminhenkisen pehmeä, osin jopa bluesahtava soitto-ote miellyttää korvaa, ja mieltä taas se, ettei soitanta ole tyhjänkuuloista. Sipapu on hopin kielen sana, joka tarkoittaa seremoniahuoneen (kiva) keskellä olevaa aukkoa, josta pueblo-intiaanit uskoivat kuolleiden esi-isien tulevan esiin. Laulajalla on riittävästi ääntä vetää tunteella niin rokkaavimmat palat kuin suoraan sydämeen suunnatut balladitkin. Musiikki on eteerisen kuuskytja seiskytlukulaista ja psykedeelistä pakanallisella dark folk/rock -otteella. Ei yhtye sentään riipimisen alttarille taloksi asetu, mutta viimeistään tässä kohdin tuntuu, että ehkä perinteisemmin ryhmitetty ja sovitettu säveltaide olisi ollut toimivampi vaihtoehto. Kaksikko (levyllä kolmikko) viettää oppitunnin mittaisen soittotuokionsa pääasiassa kolmen ilmaisukeinon – akustisten suvantojen, raskaan doom-laahustuksen ja vaivoin kasassa pysyvän bläkkisraippauksen – parissa, ja siinäpä se. Etenkin tyylikäs instrumentaalipala Friends Don’t Send Music Anymore on pätevä todiste jälkimmmäisesARVIOT. STARGAZER Life Will Never Be the Same MIGHTY Norjalaiset ovat napanneet nimensä mitä todennäköisimmin Rainbow’lta, jonka sävellyksiä etenkin soolokitaristi on taatusti kuunnellut ja paljon. Kappaleissa on mukavasti variaatiota aina Acid King -henkisestä riffittelystä curemaisiin näppäilyihin. Moderneimmista bändeistä tulevat mieleen (yllättäen) Hexvessel ja vaikkapa The Coffinshakers
Velkaa on myös Metallican, Megadethin ja vastaavien suuruuksien suuntaan. Tässä on paljon hyvää, ja on harmi, että kokonaisuus jää kutkuttavuudestaan huolimatta himpun verran valjuksi. Suodatettu perinteikkyys kuuluu esimerkillisesti ja heavy metalin ennakkoluuloton ikiaikaisuus paistaa tekemisessä kirkkaana. Ei Rexoria vielä genrensä isoimpia haasta, mutta perusasiat ovat hyvällä tolalla. Biisit ovat erittäin sirpaleisia, eikä perinteisiä sovitusperiaatteita löydy mikroskoopillakaan. Towards Extinction ei ehkä ole erityisen omaperäinen julkaisu, mutta se kunnioittaa vanhan liiton kuolometallia erittäin hyvällä näkemyksellä. Lahjakas tyyppi, josta tulemme aivan varmasti kuulemaan. Koskinen HELLRIPPER Warlocks Grim & Withered Hags PEACEVILLE Skotlantilaista mustanpuhuvaa speed/thrash-ilotulitusta, jonka vaikutteet löytyvät kasaribändeiltä kuten Venom, Iron Maiden, Sabbat ja Motörhead. ihmetellä. Ördääjätär Chaney Crabbin örinä lähtee asenteella, mutta Gremlins-kärinä keljuttaa. Kari Koskinen REXORIA Imperial Dawn BLACK LODGE Rexoria operoi popin, modernin power metalin ja muovihevin välimaastossa, jota hallitsevat Battle Beastin, Amaranthen ja Dynaztyn tyyliset yhtyeet. Tuotantoarvojen suhteen verrokkibändien kanssa ei kisata edes samassa sarjassa, mutta kaikkein selkein divaritason tekijän paljastava elementti on yläaste-enkulta kuulostava kolho lyriikka. Kiitettävän tarttuvan poppishevin ohessa Rexoria toisinaan yksinkertaisesti vain lataa kaikki piiput täyteen ja täräyttää koko lastin kerralla päin naamaa. Niko Ikonen SPECTRAL SOULS Towards Extinction HAMMERHEART Ai herra, puskasta hyökkääviä uusia nimiä minä rakastan! Perulaisen Spectral Soulsin riveistä löytyy kasa viittäkymppiä puskevia ukkoja, joten bändin esikoispitkän valmius ei tule yllätyksenä. Kuulostaa kuitenkin siltä, että mies on edennyt juuri sinne minne on halunnut, eikä kokonaiskuvaa ole juuri mietitty. Word of Sin on modernia ja huolellista tuotantoa: kokonaissoinnissa on rutkasti kerroksia ja detaljeja, vaikka pintataso pysyttelee varsin rouheasti tarpovassa soundissa. Paikoin djentahtavat riffit ja moderni rumpulätke tuovat Meshuggahin tuoksuja. Ainakin niiden parissa hajoaa tämän tästä ajatus. Varmaan tätä jossain KeskiEuroopan festareilla muutaman biisin hekottelisi, mutta levymitassa kuunneltuna tällainen vain sivumaultaan metallinen turbopolkka on kertakäyttötavaraa. Soittohommelit irtoavat mukavasti. Kimmo K. Bändin omalla otteella pieksävä vanhan liiton death metal on energistä, tarttuvaa ja rytmisesti erittäin vetävästi rakennettua. Ilmiasu on kuitenkin oleellinen osa yhtyeen kokonaisviehätystä ja toimii komeiden kappaleiden kanssa oivallisesti. Tyylikkään kokonaisuuden muodostavien biisien keskiössä ovat moniääniset laulumelodiat. Tyyppi on jopa miksannut levyn. Ruotsalainen kuolo ei juuri kuulu, mutta Jenkkien ja keskisemmän Euroopan kermasta kanavoidaan pääosin hyviä asioita. Sipapu on mielenkiintoisesti rönsyilevä, mutta silti raiteillaan pysyvä teos, joka nappaa kuulijan syövereihinsä vaivihkaa. Ei tällaista taituruutta voi kuin tä. Biisit etenevät raivokkaasti ja terhakkaalla tempolla, mutta jotain jää puuttumaan. Mustemmalta puolelta voi haistella muun muassa Absun, Nifelheimin ja Dissectionin ylevämpää kitaramagiaa. Biiseissä on mukavasti keskinäistä variaatiota. Mataliin tempoihin painottuva ilmaisu kallistuu sävykkään doomin puolelle, mutta mukana on ihan reipastakin menoa. Kyllähän tästä Ghost tulee paikoitellen aika vahvasti mieleen, mutta kyse on aidommasta, kosiskelemattomasta asiasta. Mikko Malm RUSSKAJA Turbo Polka Party NAPALM Itävaltalaisen, ainakin osittain venäläisja ukrainalaislähtöisten muusikkojen muodostaman huumoriorkesterin seitsemäs studioalbumi kuulostaa YYA-rockin pioneerien Leningrad Cowboysin, ska-legenda Bad Mannersin ja sorvitoittokunta Retuperän WBK:n votkapäissään keksityltä kimppakivalta. Kimmo K. Blastia käytetään harvakseltaan. Soitto on supersärmää, ehkä liiankin täydelliseksi hiottua. Imua tulee komppien kanssa saumattomasti yhteenpelaavista riffeistä, jotka ottavat niskasta kiinni ihan tosissaan. Mape Ollila ENTHEOS Time Will Take Us All METAL BLADE Time Will Take Us All on kiinnostava ja haastava tekniikka-death-levy, jossa on paljon hienoja mutta myös ankeita juttuja. Helvetillisesti takovan paketin on säveltänyt James McBain -niminen, kohtalaisen taitava jätkä. Bändi näyttää samalta miltä kuulostaa, eikä venäläisimagokaan tunnu näinä aikoina erityisen vitsikkäältä, vaikka polkkaiivanat sanovatkin musisoivansa rauhan puolesta. Kaikkea klezmeristä latinorytmeihin samaan soppaan sulattava sekoilu sisältää parin ensimmäisen kuuntelun verran viihdyttäviäkin hetkiä. Erittäin kehityskelpoinen ryhmä! Mape Ollila THE ABBEY Word of Sin SEASON OF MIST Jos nyt ei kotoiseksi superbändiksi, niin ainakin liemissään marinoituneiden tekijöiden projektiksi miellettävä The Abbey on positiivinen yllätys. Laulusolisti Frida Ohlinin aavistuksen käheänkireä laulusoundi on kaukana ammattimaisuudesta mutta kiehtoo persoonallisuudellaan. Rakenteiltaan hyvin haastavat biisit voi mieltää myös sekaviksi. Se sen sijaan tulee, kuinka kestäviä ja omillaan toimeentulevia kappaleita kiekolle on saatu. Melodista laulua saisi olla enemmänkin! Levyssä on purtavaa ja kunnianhimoa riittää. Soitannollisesti isoimman moitteen ansaitseva huvittavan amatöörimäiset kitarasoolot, joita ei onneksi kuulla montaa. Komeat melodiset soolot, mosh-ystävälliset, paikoin Slayeristä muistuttavat kitarat ja ikään kuin Martin van Drunenia oktaavia alempaa mallintavat laulut toimivat erinomaisesti. Päävelho Jesse Heikkisen ja Natalie Koskisen laulut silaavat moniulotteisten kappaleiden dramaattiset tunnelmat erinomaisen hienolla tavalla. Toisinaan taas viehättää melodioden folkmetallinen, kaihoisankaunis pohjavirtaus. Kokonaisuus on tarkoitettu tripiksi, mutta sadat silmissä vilahtelevat osat jäävät paikoitellen geneerisen tekniikkadödön puolelle. Harvoin tällaista multi-instrumentaalista lahjakkuutta kuulee, vaikka bändin kolmas levy on ikävän poukkoileva ja hyperaktiivinen. Hieno levy. Mätöt ja utuilut taittuvat, ja jazzmetallisemmissa kohdissa kuuluu seikkailevan basson ja mehevästi toismaailmallisia sävelkiehkuroita kutovan kitaran ansiosta ARVIOT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 62. Biiseissä on myös tanakampaa mättöä tasapainottavaa ilmavuutta, mutta yksikään sekunti ei vajoa löysäilyn puolelle. Niin luuytimiä myöten loppuun kaluttua ja pohjimmiltaankin halpahintaista huumoria kuin kansallisilla stereotyypeillä leikkiminen, ska-pastissit ja falskisti englantia ääntäen slobosoundilla laulaminen ovatkin, tämän ripa-ska-huussin musiikki ei ole ainoastaan sitä itseään. Musa on paikoitellen hyvinkin eeppistä tiluttelua, ja etenkin soolopuolella McBain on todellinen virtuoosi. Melodiantajua Abba-geenisillä sveduilla sen sijaan piisaa niin, ettei kaikkia koukkuja ole säästelty edes kertosäkeisiin, vaan kuulijan päähän tarraavat välillä myös säkkärit ja c-osat. Sävellyksistä paistaa läpi yliyrittäminen ja näyttämisenhalu – instrumenttionania, eikä se välttämättä ole Hellripperin yhteydessä kirosana. Koskinen Atheist ja Cynic. Teemasto ammentaa Aleister Crowleyn perinnöstä, mutta kyse ei ole mistään tuhnuisesta occult rock -käppäilystä. Nämä biisit eivät ole pelkkää pintaa. Muita huomionarvoisia esityksiä ovat mukavan usvaisesti pulputteleva Tea Party’s Over ja leikkisän progemainen Jesus Went Down on the Chimney
facebook.com/meteli.net twitter.com/meteli instagram.com/metelinet SUOMEN SUOSITUIN KEIKKAHAK U METELI.NE T
Ulthar teki sikäli erikoisen peliliikkeen, että päätti julkaista kaksi levyä yhtä aikaa. Tässä mielessä sen tekninen death metal on myös temaattisesti sukua Morbid Angelille. Mikä tärkeintä, Peacockin maukkaat bassokuviot erottuvat edukseen. Kunnianhimosta laulajalla ei liene puutetta. Monikansallistuneen yhtyeen pikkunätti sinfoninen popmetalli sisältää yhä kaiken, minkä vuoksi siitä pidetään. P. Elli Muurikainen NO SPILL BLOOD Eye of Night SVART Syntikkaheviä tuuttaava irkkutrio on mielenkiintoinen tuttavuus. Pesäeroa No Spill Blood tekee siinä, että sen musiikki on selkeämmin syntikkametallia. Varovainen alku, mutta yhtyeessä on selkeästi potentiaalia parempiin suorituksiin. Mitään kovin raskasta saati metallista yhtye ei esitä, vaan pääpaino on avarissa äänimaisemissa ja eteerisen hypnoottisessa leijunARVIOT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 64. Mikko Malm Zecchinin pehmeänsensuelli tulkinta, joka saa kuulijan liimautumaan kaiuttimien ääreen. Ensimmäisellä levyllä kuultiin tuttuja rokkibiisejä, tällä kertaa vuorossa on perinteistä heviosastoa Maidenistä Priestiin ja Manowarista Acceptiin. Ajoittain rumpukaahaus menee skank-takomiseksi, ja basisti-laulaja Phil Manleyn ääntely on roisia M E LI SS A P E T IS A nassa. Mape Ollila RONNIE ROMERO Raised on Heavy Radio FRONTIERS Muun muassa Rainbow’n keikoilta ja Michael Schenker Groupin levyiltä tuttu Ronnie Romero julkaisee toisen coveralbumin vuoden sisään. Loistotyötä. Laulumiehen tuorein edesottamus herättää vain yhden kysymyksen: miksi tämä on tehty. Soundimaailma ja yleisote on samankaltainen ja meno paikoitellen pintapuolisesti varsin yhteneväinen pittsburghilaisduon kanssa. Sanojen venyttäminen sekä jatkuva hönkiminen ja kiekuminen ovat todella ärsyttäviä maneereja. En uskalla luvata, että Eye of Nightinkaan jälkeen tarvitsee ostella linnoja Ranskasta, mutta kyllä levyllä varmasti muutama kasariestetiikan ja heavyn synteesistä diggaileva puolelle voitetaan. Isossa kuvassa Dark Waters on tutun valloittavaa Delainiä, jonka kuuntelusta tulee hyvälle tuulelle. Minusta yhtään kenenkään ei tarvitsisi tehdä tällaisia albumeja. Biisivalinnoista sanottakoon, että vain Paranoid puuttuu. Basisti-laulaja Steve Peacockin, kitaristi-laulaja Shelby Lermon ja rumpali Justin Ennisin muodostama trio esittää asiansa vakuuttavasti. Suurin ero vanhan kokoonpanon viimeiseen levyyn on, että ajoittain orkesterin dominoimaksi pauhuksi kasvanut soundi palaa kohti yhtyeen varhaisvuosien luomumpaa, yksinkertaisempaa ja ”viattomampaa” sointia. Asiassa auttanee se, että kaksi ”uusista” jäsenistä on paluumuuttajia. Äkkiseltään instrukohdissa voisi jopa erehtyä. Valitettavasti kritiikkiinkin on aihetta. Ulthar osaa yhdistää teknisen, brutaalin ja eeppisen ilmaisun taitavasti. Soitto on kikkailevaa, mutta samalla brutaalia ja aggressiivista. Toki bändi on toiminut vuosia ja julkaisujakin on vyöllä, mutta yhtyeestä ei ole pidetty liiemmin meteliä. Lovecraftin Cthulhu-tarustosta. Kohtalaisen radikaalit kokoonpanomuutokset huomioiden yhtyeen soundissa on muuttunut hämmästyttävän vähän. Mikko Malm DELAIN Dark Waters NAPALM Apocalypse & Chill -levyn (2020) jälkeen hollantilaisesta Delainistä lähtivät kaikki muut jäsenet paitsi synisti-pääpiru Martijn Westerholt. Äänimaailma on mukavan erotteleva ja kirkas, mikä tuo levylle sopivaa 1980-luvun tunnelmaa. Vaikka Bosco Sacron musiikillinen konsepti on kiehtova ja kiinnostava, tuntuu ettei se ole vielä hioutunut huippuunsa. ULTHAR Anthronomicon/Helionomicon 20 BUCK SPIN Kuten nimestä voi päätellä, amerikkalainen Ulthar on saanut runsaasti vaikutteita H. Musiikillisesti albumit tarjoavat hengästyttävän matkan interstellaaristen kauhujen ja muinaisten varjojen läpi. Ei sillä, että näissä versioissa olisi mitään uutta. Toinen merkittävä seikka on laulaja Giulia Parin BOSCO SACRO Gem AVANTGARDE Italialainen Bosco Sacro ilmoittaa soittavansa doomin, dark ambient ja triphopin välimaastossa kulkevaa musiikkia, eikä ole hirveän väärässä. Kun on kuunnellut läpikotaisin tuntemiaan biisejä kolmen vartin verran, kaverin äänen huomaa yllättävän yksiulotteiseksi. Paikoitellen, kuten mainiossa Emerald Bloodissa, särökitarat ottavat hieman isompaa roolia, mutta suurimmaksi osaksi äänikuvaa värittävät maalailevat kosketinmaisemat ja pehmeät kitaranäppäilyt. Jopa trance-biisien fiittaajasta hevibändin keulille löydetty laulajatar Diana Leah on tarkkuusinstrumentti, joka soundaa paikoitellen hämmentävän paljon erittäin pidetyltä edeltäjältään. Sävellyksistä löytyy mielenkiintoisia ideoita, mutta osa materiaalista tuntuu hieman raakilemaiselta. Onko Romerolla oikeasti niin kovia faneja, että he kuuntelevat ukon laulelevan mitä tahansa. Lorenzo Stecconin (Zu, Ufomammut) tuottama ja äänittämä debyyttialbumi kuulostaa orgaaniselta ja lämpimältä, mikä on yksi sen vahvuuksista. Kyseessä on kuitenkin tukku biisejä, joihin kenenkään ei olisi tarvinnut koskea sen jälkeen, kun ne on alun perin purkitettu. Romero on laulajana parhaimmillaan erinomainen, eikä hänessä ole ollut mielestäni mitään vikaa ennen tätä levyä. No Spill Blood ryydittää synthwave-rockiaan tanakalla takomisella ja reuhtomisella, joten ilmeiset Zombi-mielleyhtymät karisevat aika nopeasti. Jos aikalaisiin pitää verrata, yhtyeen voisi todeta laiduntavan samoilla kosmisilla kuololaitumilla kuin Blood Incantation. Siinä missä Anthronomicon on perinteisimmistä kappaleista koostettu albumi, Helionomiconilta löytyy ainoastaan kaksi jättimäistä sävellystä. Tokihan albumin kattauksessa on loppua kohti myös mahtipontista menoa (The Cold ja erityisesti rockooppera Invictus suomalaisvahvistuksineen) sekä takavuosikymmenten hitti-ideoita kierrättäviä pastisseja (Moth to a Flame)
Brokenia kuunnellessa on hyvä pohtia ihmiskunnan tulevaisuutta. Bändi suorittaa nykyisen laulajansa Arnel Pinedan kanssa takuuvarmasti, mutta kokonaisvaikutelma on sekava. Festarisetin kyseessä ollen julkaisulla mennään best of -kulmalla ja pääosassa ovat etenkin vuoden 1981 Escape-levyn kappaleet. Kimmo K. Näin on myös Dokkenin kohdalla. Jätkä taitaa palvoa 1990-luvun norjalaista black metaARVIOT 65. Viime vuosina Journeyn rivistössä puhkunut turbulenssi on mahduttanut tällekin keikalle kaksi rumpalia, joista sessiomies Narada Michael Waldenin funktiota ei selitä oikein mikään. Tuomiopäivän kellon viisareitakin kun siirrettiin vastikään entistä lähemmäs keskiyötä. Contradictory Notes ei ole pituudella pilattu, mutta se mikä määrässä hävitään, laadussa voitetaan. Lollapaloozassa ehti vetää myös pari kuukautta bändissä pysynyt ex-Whitesnake-basisti Marco Mendoza, joka sai bändidiktaattori Neal Schonilta kenkää, koska miehen soitto ei istunut Journeyn pirtaan. Paikalta löytyy yleensä klassikko tai vähintäänkin äärimmäisen tarttuva kappale. Lladó, joka on myös nykyisen Golgothan solisti. Toivottavasti tämä on bändiltä vain välijulkaisu. Enemmänkin esityksiä olisi voinut olla, mutta toisaalta parempi, että jää nälkä. Tunnelmaltaan tummat ja lämpimäntuhdit biisit eivät ole kovin kaukana nykyisestä Candlemassista. Noin kymmenen miljoonan myydyn albumin lukemat ovat silti tulleet aivan syystä. Bändin neljäs Contradictory Notes on sen ensimmäinen albumi yhteentoista vuoteen. Jaakko Silvast FALL OF THE IDOLS Contradictory Notes I HATE Vuonna 2000 perustettu Fall of the Idols ei ole julkaissut levyjä kovinkaan ahkeraan tahtiin. Fall of the Idols luottaa hyvin samanlaiseen old school -lähestymistapaan kuin toinen kotimainen doom-veteraani Spiritus Mortis. Säästeliäästi värinä käytetyt koskettimet kellonkuminoineen istuvat kokonaisuuteen hyvin, mutta muutamassa kappaleessa kuullut örähtelyosuudet olisi aivan hyvin voinut jättää poiskin. Duona sessiomuusikoiden kera toimivan Bis·nten lauluista vastaa sopivan eleettömästi tulkitseva María J. Ründgardissa musisoi pelkästään Lord Valtgryftåke, mutta meininki on yhtä primitiivistä, ellei jopa vieläkin raaempaa ja oldschoolimpaa. Mega JOURNEY Live in Concert at Lollapalooza FRONTIERS Aikuisrockin suurimman ja kauneimman live on taltioitu vuoden 2021 Lollapalooza-suurfestarilta Chicagosta. Perinteet ja raskaan musiikin historia kuuluvat läpi. post-metal/sludge-sektorin karjuntaa. Kun päälle lyödään kaikenlaiset sekoilut kokoonpanossa ja muussa toiminnassa, ei ole mysteeri, miksi Dokkenista ei puhuta samalla ylistyksen tasolla kuin vaikkapa aikalaisistaan Mötley Crüesta, Poisonista ja Rattista tai hiukan myöhemmin tulleesta Skid Row’sta. Nämä hiukan vaisummat kappaleet ovat tyylipuhtaita, ammattimaisesti toteutettuja aikansa hard rock / heavy metal -paloja, mutta myös tietyllä tavalla onttoja teoksia. Yhtye koki vuonna 2011 suuren menetyksen rumpali Hannu Weckmanin kuoleman myötä, minkä jälkeen laulaja Jyrki Hakomäki palasi rumpujen taakse. Eroa tulee siitä, että ne kuulostavat viriilimmiltä kuin horisontissa siintäviä eläkepäiviä kohti matelevan pioneerin viime julkaisut. Muutenkin No Spill Bloodin otteet ovat varsin jämerät ja metallisella tavalla romuluiset. Väkeviä avaajia Separate Waysiä ja Only the Youngia seuraavat muun muassa iki-ihanat Be Good to Yourself, Wheel in the Sky, Faithfully ja Don’t Stop Believin’. Näillä nyt yhdeksi paketiksi kootuilla levyilläkin (debyytin lisäksi Tooth and Nail, Under Lock and Key ja Back for the Attack) on Breaking the Chainsin, I Can’t See Youn, Into the Firen, When Heaven Comes Downin ja Dream Warriorsin kaltaisia todellisia helmiä, mutta myös keskivertoja esityksiä. Koskinen DOKKEN The Elektra Albums 1983–1987 BMG Valitse mikä tahansa pitkän uran tehnyt rockbändi, ota heidän ensimmäinen levynsä ja tarkista avausbiisi. Perään tulee kuitenkin ”ihan hyvä” In the Middle. Kovin kummoista finesseä ei kuulu, vaikka sumuiluakin on mukana. Uuden levyn avausraita Vicissitudes tosin sisältää myös Weckmanin rumpalointia. Alle kolmen vuoden ikäinen, samoilla apajilla pääbändinsä kanssa seilaava Bis·nte nimittäin julkaisee jo toisen täyspitkänsä, jota ennen ehti ilmestyä vielä split-ep. Mikko Malm RÜNDGARD Ulvmonddom?nen INFERNA PROFUNDUS Vastahan tämän chileläishepun toiselta bändiltä, kahden miehen Grymmstaltilta, julkaistiin levy. Tämä kontrasti tekee selväksi Dokkenin ongelman läpi vuosien. Ääripäiden välillä, tanakasti tarpovan syntikkapörinän parissa, meno toimii mainiosti. Miellyttävä uutuuslevy bändiltä, jota en edes tiennyt kaipaavani. Toni Keränen BIS·NTE Broken XTREEM Espanjan pitkäikäisimpiin ja tunnetuimpiin doomailijoihin kuuluvan Golgothan perustajalla ja nykyään myös ainoalla alkuperäisjäsenellä Vicente Payálla tuntuu olevan kova tarve luoda. Levyltä löytyy neljä kappaletta ja yhteensä 36 minuuttia silkkaa asiaa. Vaikka kyse on pohjimmiltaan yllätyksettömästä ja genreen helposti lupsahtavasta käyttö-doomista, kitaristi-basistilla on kuullun perusteella annettavaa. Hakomäen valittava laulutyyli kuljettaa sävellyksiä vaivattomasti paikasta toiseen sitoen ne näppäräksi kokonaisuudeksi. Los Angelesin skenen metallisemman laidan lipunkantaja on ansainnut paikkansa kaanonissa. Breaking the Chains -levyn nimibiisi avasi Dokkenin pelin, ja erinomaisesti avasikin
Ulvmonddom?nen on ihan pätevä levy – etenkin kun ysäriretroilu on tällä hetkellä niin kuumaa kamaa – mutta sortuu kierrättämään aivan liian tuttuja elementtejä. Funeral Winds on yhden miehen, Hollannissa asuvan Hellchrist Xulin (alias Maurits Jansen), näytös. En oikeastaan edes ymmärrä, miten jollain riittää tarmoa näin monen bändin pyörittämiseen. Riffi De Mysteriis Dom Sathanasilta, toinen In the Nightside Eclipseltä ja sitä rataa. Jos tylsälle ja keskinkertaiselle black metalille olisi annettava jonkinlainen arkkityyppi, se saattaisi kantaa Funeral Windsin nimeä. Kolmessatoista (!) eri bändissä musisoiva Valtgryftåke on eittämättä pätevä kaveri, mutta vaatiiko se lopulta erityistä taitoa kopioida omia idoleitaan. Pimeydestään huolimatta musiikki sisältää myös eleetöntä herkkyyttä ja kauneutta. Tempo on pääosin kiivas, riffit pörisevät vakuuttavasti ja meiningistä löytyy muutenkin kaikki toisen aallon black metalista tutut elementit. Jos Grymmstaltin musiikki on Burzumia, Ründgard esittää kuin aivan alkupään Emperorin, Mayhemin, Gehennan ja Immortalin sekoitusta. Bändi nauttii jostain ihA N JA B E R G M A N ARVIOT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa. Tämä ei ole kovin mairittelevasti sanottu jo yli 30 vuotta tahkonneesta bändistä. Funeral Winds elää mittavan uransa tuotteliainta aikaa, mutta valitettavasti se ei ilmene musiikin tasossa. FVNERALS Let the Earth Be Silent PROPHECY Tylsähkö kultti-u saattaa tökätä vastaan ja johdattaa harhaan heti kättelyssä, mutta ei nimi musiikkiakaan pahenna. Jätetään tämä kuulijan vastuulle. Rinnalla on viihtynyt menneinä vuosina useampiakin muusikoita, mutta Jansen on katsonut parhaaksi tehdä viimeisimmät levynsä omin voimin. Parhaimmillaan, levyn nimikkokappaleessa, kiekko näyttää teräviä kulmahampaitaan, mutta kokonaisuus ei jätä käytännössä minkäänlaisia jälkiä. Genren mittapuulla maltillisen mittaiset kappaleet ovat jykevää moukarointia verkkaisilla tempoilla. Majesteettista syntikkamattoa ja raakaa menoa – levy vouvaakin kuin vanhat c-kasetit konsanaan. Jylhää ja synkkää raahustus-doomiahan bändin kolmas albumi sisältää. Niko Ikonen FUNERAL WINDS Stigmata Mali OSMOSE Hohhoijaa. Laulaja-basisti Tiffany Strömin eteerisen, vahvasti kaiutetun äänen sekä kappalerakenteiden ja instrumentaation myötä levyn lohduton tunnelma on usein lähempänä ambientia ja droneilua kuin varsinaista metallia. Mega lia. Meno on autenttista, soundi surkea ja tunnelma vähintäänkin usvainen. Stigmata Malilla kuuluvat läpi tutut viitteet keskivaiheen Enthronediin, Immortaliin ja Satyriconiin. Tulokulma on vieläpä hieman perinteistä poikkeava. Vahvan mutta alleviivaamattoman luonnollisen vastakohtaisuuden myötä levy nousee tavanomaisuuden toiselle puolen tavalla, joka varmasti houkuttelee luokseen kuuntelijoita vaihtoehtoisistakin genreistä. Let the Earth Be Silent on hyvä soundtrack aurinkotuulen pyyhkäisyä odotellessa. Keskittyisi yhteen tai kahteen projektiin ja viilaisi niiden biisit timanteiksi. Tyylisiirtymät ovat kuitenkin sangen häilyviä, vaikka sävellysten eri osat ovat selkeästi kuultavissa
Varsinaisia virheitä porukan neljännellä levyllä ei ole, mutta se osuu väsyttävälle ihan kiva -osastolle. Homma kallistuu enemmän apokalyptiseen ja pessimistiseen ruhjomiseen. Ehkä kolmas levy sanoo toden. Paksusti mättävä ja sutjakkaasti etenevä takominen toistelee tuttuja kaavoja. Bändi uskaltaa kokeilla erikoisilta tuntuvia juttuja, jotka istuvat albumille hyvin. Ajoittain jumitetaan dronetaajuuk silla. Noenumin ensimmäinen kokopitkä on hyvä levy, joka tuskin iskee aivan jokaiseen makuun. Yhtyeellä on taitoa ja näkemystä, kunhan ideat vain saataisiin kanavoitua oikeille paikoilleen. Erityisesti Sanctus Draconis -päätösraita saattaisi kosahtaa kunnolla metsään jonkin toisen ryhmän käsissä. Old school -soundeissa ei ole valittamista, mutta sävellysosastolla on enemmänkin puutteita. Syy on aika selvä. Kummallisinta puolta edustaa instrumentaalinen Sinfonia, reilun minuutin mittainen neoklassinen haaveilu. Edes hyvä ei ole näin yllätyksettömässä tavarassa tarpeeksi. Hypnoottisesti riffittelevä Herdsman of Grem ja tribaalimaisia tunnelmia välittävä Zambel’s Goat onnistuvat kaappaamaan mukaansa, ja paljon huonompaakin on näissä puitteissa kuultu. Erikoinen on myös päätösbiisi Pegasus Fantasy, joka osoittautuu japanilaisen hard rock -yhtyeen Make-Upin levyttämäksi anime-tunnariksi. Alavireinen hidastelu keskittyy toistoon, superraskaaseen surinaan ja feedbackiin. Joni Juutilainen 71TONMAN Of End Times TRANSCENDING OBSCURITY Puolalainen tonnikeiju tarjoaa rujoa ja raskasta äänimaailmaa. Conquest, Plague, War ja Famine antanevat jo nimiensä puolesta osviittaa, että hempeiden melodioiden kanssa ei pelleillä. Mutta ei tästä jaksa täysin rinnoin innostuakaan. Pohjaton synkkyys ja epätoivo on alati läsnä, joten kokemusta ei voi suositella keskivertopoppareille. Joni Juutilainen BASTARD GRAVE Vortex of Disgust PULVERISED Ruotsalaiset ottamassa vaikutteita toisista ruotsalaisista. 71Tonmannin kolmas levy ei tuo (taaskaan) mitään uutta sludgehtavan mustan auringon alle, mutta taustamusiikkina tätä pyörittelee sujuvasti. Sisällöllisesti albumi on ennemmin pieni sekamelska kuin yhtenäinen kokonaisuus. Yhtälössä ei ole tekijä X:ää, joten Vortex of Disgustin anti on nopeasti tsekattu. Albumi koostuu genren sääntöihin sopivasti neljästä kymmenen minuutin molemmin puolin pyörivästä kappaleesta. Uupumaan jää jotain maagista ja mystistä, joka vetäisi kuulijan mukanaan omaan sisäiseen maailmaansa. Musiikki on melankolista black metalia, jossa on yllättävän paljon rokahtavia elementtejä. Yli 15 vuotta kestänyt kypsyttely vaikuttaa kannattaneen. Tämän enempää bändin kolmannesta pitkäsoitosta ei periaatteessa tarvitsisi kertoa. Heresiarchin vahvuus ilmenee sen omaleimaisuudessa. Autopsyn liejuisempaa mättöä käytetään mausteena, mutta ei tässä kovin omaperäisiä tasoja tavoitella. Cover ei ole perusvetoa kummempi, ja siksi onkin ikävää todeta, että se on koko levyn mieleenpainuvin kappale. Elli Muurikainen CANCERVO II ELECTRIC VALLEY Italialainen Cancervo soittaa tympeän tasapaksua psykedeelistä stoner-doomia, joka ei tunnu lähtevän lentoon oikein missään vaiheessa. Komeita koukkuja on siellä täällä, mutta kappaleet eivät lähde lentoon toivotulla tavalla. Myös monotoniset laulut kaipaisivat jotain terästystä. Toisinaan osutaan lähelle kultasuontakin. Tietyssä mielentilassa Of End Times tuntuu kieltämättä jossain määrin ahdistavalta. Yhtye hallitsee alan perusteet varsin kohtuullisesti, eikä mikään kappale kuulosta varsinaisesti huonolta. Noenum kuulostaa yhä tutulta itseltään. Tällä kertaa ei ihan lähtenyt, mutta lupaan pitää orkesteria silmällä. Moni todella lupaavasti alkava ralli kääntyy latteaksi juuri silloin, kun odottaa vielä suurempaa huipennusta. Teemu Vähäkangas AIR RAID Fatal Encounter HIGH ROLLER Ruotsalainen Air Raid edustaa samaa ikäluokkaa kuin maanmiehensä Enforcer, Screamer ja vastaavat, mutta on jäänyt lajitovereitaan vähemmälle huomiolle. Yhtyeen eduksi on sanottava, että mitenkään turhaan pitkään jumituksiin ei ole sorruttu, vaan levy pysyy maltillisessa 35 minuutin mitassa. Vaikutelma jää sinänsä ihan kelpo toteutuksesta huolimatta pinnalliseksi ja tavanomaiseksi. Tyylinä vanhan liiton death metal. Soitto pelaa ja solistikin on mies paikallaan. Lähinnä mieleen nousee ajaARVIOT. Henkilökohtaisesti en kuitenkaan ole kokenut sen parissa mitään elämää suurempaa, joten yhtyeen Heresiarchdebyyttialbumiin tulee tutustuttua neutraalein mielin. Mikko Malm NOENUM Heresiarch NORTHERN HERITAGE Behexen-kytkyisen Noenumin esikois-ep Black Esoteric Evangelium (2004) on korkealle arvostettu teos. Vahvasta tunnelmasta huolimatta olisin toivonut vähän enemmän niskasta kiinni nappaavaa, tarttuvampaa riffittelyä, mutta meneehän se pimeyteen tuijottaminen näinkin. Bändi on ilmaisuunsa varmasti tyytyväinen, eikä siinä pintapuolisesti arvioituna isompia vikoja olekaan. Levyn voi iskeä soimaan koska tahansa sen isommin harmistumatta, mutta käteen jää loppupeleissä aika vähän. Laulaja Spellin ääni on totutun raaka ja epätoivoinen, joten siltäkin osin Noenumin peruselementit ovat kohdillaan, mutta aiempaa paremmin jäsenneltyinä. In Solitude on ainoa biisi, joka osuu edes jokseenkin lähelle maalia. Noenumin tapa lähestyä black metalia on persoonallinen, mikä nostaa yhtyeen selkeästi genrensä keskitasoa korkeammalle. meen syystä hyvää suosiota, joten kaipa tällaiselle black metal -kliseekimpulle löytyy sen sisältöä kyseenalaistamatonta menekkiä
Yoga jatkaa pitkälti samalla linjalla kuin vuoden 2018 Solarité. Yoga on tiukasti soiva paketti esoteriaan ja itämaiseen filosofiaan kumartavaa, vasemman käden polulta ammentavaa mustaa musiikkia. Amertumen sävellyksiä on hankala verrata muihin. Kappaleet ovat nimenomaan melodiavetoisia ja kuulostavat väliin kovin tutuilta tuoden mieleen pohjoisten kansojen kansanlaulumelodiat. T IM H U B B A R D Firienholtin musiikki on kuin yhdistelmä Lustrea ja Summoningia. Läheisin verrokki lienee toinen ranskalainen modernimpi black metal -bändi Cénotaphe. Kimmo K. Kaunis aloitus The Songs of the Whales menee suoraan tunteisiin, ja saman tekee levyn päättävä, jopa OBITUARY Dying of Everything RELAPSE Floridan jyystödeath-legendan katalogissa on vain vähintäänkin hyviä tai loistavia albumeja, ja yltääpä yksi vielä arvosteluasteikon ylikin. Se kuuluu. Meno on eeppisen melodista, nopeaa ja perin juurin ranskalaista. Tutut kuviot pysyvät freesillä tavalla tiukasti hanskassa. Levyn tuotanto on kristallinkirkasta ja terävää, mutta ei kuitenkaan millään lailla ylituotettua massakamaa. Kari Koskinen ARVIOT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 68. Isole keskittyi tarjoamaan vähän klassisempaa eeppispainotteista doomia. Vaan kun toimii niin toimii. Firienholtin eskapistinen taide saattaa toimia kovan luokan Tolkien-tontuille. Anesidora on kokoonpanon kahdeksas kokopitkä, joten eipä ole iso ihme, että ote on vahva ja varma. Brittibändin ilmaisu on jokseenkin tönkköä ja käpähtävää. Keskitempoisesti jurnuttavaa posottelua on paljon, mutta vaivattomasti rullaaviin kappaleisiin on upoteltu rutkasti myös kipakampaa groovailua ja 1990-luvun sovituksellista progressiivisuutta. Tarkkakorvainen fani kuulee kosmeettisia uudistuksiakin: slayermäinen välikohta täällä, hetki akustista kitaraa tuolla, rumputuotanto on huoliteltua ja sanoistakin saa selvää. Räjähtävyyttä, kovia riffejä, yllätyksiä. Tai jos ihan tarkkoja ollaan, rujompaa viikinkeilyä tarjoava Ereb Altor muotoutui kasaan Isolen esimuodon Forlornin jatkoksi vuoden 2003 hujakoilla. Musiikkityylin saralta löytyy kuitenkin paljon paremminkin tehtyä kamaa, joten rahan tuhlaaminen tähän pimputteluun on yksinkertaisesti turhaa. Järisyttävän kova levy, suorastaan mestarillinen. Kun sävellyksistäkään ei löydy sen ihmeempiä tärppejä, albumi vaikuttaa ainoastaan tylsistyttävältä. Levyn vitosbiisi Scivias on hämmentävä paketti iloista, nostattavaa ja duuripitoista ilottelua, josta tulee mieleen jopa Alcestin naivistiseen nostalgiaan taipuvainen post-metal. Joni Juutilainen NÉCROPOLE Yoga NORTHERN HERITAGE Ranskalainen yhden miehen black metal -akti Nécropole on julkaissut toisen levynsä. Koskinen FIRIENHOLT White Frost and Elder Blood NATURMACHT Toisella albumillaan esittäytyvä Firienholt kuuluu siihen suureen black metal -bändien joukkoon, joka ammentaa inspiraationsa Tolkienin kirjallisuudesta. Silti varsinkin 2000-luvun uuden tulemisen tuotanto on hyvin tasapäistä ja peruslaadukkuudestaan huolimatta aika yllätyksetöntä. levyllään olevansa yhä erinomaisessa iskussa. Varsinaiseksi omaperäisyyden lähteeksi White Frost and Elder Bloodista ei siis todellakaan ole. Luvassa on siis eeppisiä äänimaisemia ja etäällä arkitodellisuudesta pysytteleviä sanoituksia. Tokihan heput ovat Ruotsista ja ymmärtääkseni myös hyvin musiikillisen historiansa tuntevia ja sitä arvostavia. Obituarylta tietää saavansa juuri tätä: rämeiden alkukantaista sykettä, jollaista muut eivät tee. Erikoista kamaa, eikä välttämättä edes niin rivoa kuin voisi ajatella. Vetää nöyräksi. Siellä täällä kuuluu pieniä viitteitä The Mantle -levyn (2002) Agallochiin, ja saattaapa touhussa olla sävyjä Coldworldin tuotannostakin. tus taas yhdestä loputtoman syvään sammioon heitetystä perunasta. Jotain. Niko Ikonen ISOLE Anesidora HAMMERHEART Ereb Altor -miekkosten pehmeämpi puoli. Harvemmin black metal -bändit tekevät näin lämmintä, sydämellisen kuuloista ja samalla niin voitontahtoisen uljasta musiikkia. Hämmästyttävä ja hengästyttävä osoitus taidosta, älystä ja vahvuudesta. Obituary osoittaa 11. Bändin tunnistaa silti alle sekunnissa. Bastard Grave tyytyy toimittamaan näppärästi toteutettua, hienoisen saastaista perinnekuoloa ilman pyrkimystä mihinkään muuhun. Melodioiden voimallisuus vielä korostuu Daniel Bryntsen komean tulkinnan ansiosta. Ihan hyvältä maistuu ja sitä rataa, mutta jotain pitäisi olla enemmän. Tämä toimii esimerkiksi mainitun Summoningin vanhoilla tuotoksilla, mutta Firienholtin ilmaisu tuntuu olevan pahasti raakilemaista. Testatkaapa tämä outolintu. Mutaisena rohiseva groove hivelee sielua, ja juuri sen äärellä bändi tuntuu suorastaan hekumoivan. On hankala mennä takuuseen, etteikö samoja kitarakuvioita olisi käytetty aiemminkin, siksi tutulta ukkojen mörssäys paikoitellen kuulostaa
Suomen kätevin TV-OPAS on täällä! Kake löytyy osoitteesta kake.fi
Neljä vuosikymmentä jo kauan sitten rikkonut Terveet Kädet on nimittäin helvetillisessä vedossa, mikä on lähes naurettavan hieno juttu. Levy alkaa hieman vaisusti, mutta parantaa edetessään juoksuaan. Dragonforcen ja vastaavien diggareille se tuskin on ongelma. Kliseitä ei silti kaihdeta, ja monessa kohtaa ohjenuorana tuntuu olleen ”mieluummin överit kuin vajarit”. Yhtye edustaa enimmäkseen sitä kaikkein mielikuvituksettominta uudempaa power metalia. Kaikki kaikkia vastaan on kuitenkin näennäisen ahtaista raameistaan huolimatta yllättävän monipuolinen albumi. Viisijäsenisen yhtyeen keulilla on asiansa osaava, joskin soundiltaan valitettavan yksipuolinen naissolisti. Ja mikä tärkeintä, mukana on mystinen tekijä X, jonka perään tulee usein turhaan huudeltua. Väkevästi ja tunnistettavasti edelleen yrähtelevä Läjä Aijälä jatkoi möykkää Lapin Helvetissä hitusen metallisemmalla otteella. Black metalia Fumes of Funeral Pyres ei kuitenkaan sisällä, ei edes siteeksi. Vaan nyt Terveet Kädet levyttää taas. Sen sijaan muissa kappaleiden osissa ei ole paljoakaan, mikä erottaisi Frozen Crownin edes hieman muista samanhenkisistä bändeistä. Tämä onnistuu lisäämällä myllyyn veret hyytävää hyökkäävyyttä, herkullista ja tyylikästä melodisuutta sekä aidolta vaikuttavaa tunteenpaloa. Mikko Malm FROZEN CROWN Call of the North SCARLET Maaliskuussa ilmestyvä Call of the North on italialaisen Frozen Crownin neljäs levy. Elli Muurikainen TERVEET KÄDET Kaikki kaikkia vastaan SVART Sen ohella, että nelonen tuo mieleen alaluokkien arvosanani, se on myös liian vähän. Myös tyylillisesti seurataan naapurimaan suuruuksia, joten lähtökohtaisesti ensivaikutelma ei ole hyvä. Carma on selkeästi löytänyt tyylinsä, jolla ilmaista sielun syvimpiä syövereitä. Kari Koskinen CARMA Ossadas MONUMENTAL REX Portugalilainen Carma soittaa synkkää black metal -vaikutteista funeral doomia, joka vie kuulijan kylmiin ja melankolisiin maisemiin. Vertailukohtia muuten riittää, onhan albumilla mittaa lähes tunnin verran. Homman nimi on 16 biisiä 22 minuutissa ja veret nenästä. Mutta kun rosoa ja rujoutta ei löydy edes soundien puolesta, meno on omaan makuuni vähän liian salonkikelpoisen pehmeää ja pikkunättiä. Silmille tullaan ilman pidäkkeitä, ja kun tueksi on saatu selvärakenteisia kappaleita ja erittäin lujaa riffibetonia, perusta todellakin pitää. Viime vuodet hajanaisempaa eloa viettänyt bändi ehti jo lopettaakin kertaalleen. Uusi kotimainen bändi, joka on omaksunut soundiinsa perinteisen ruotsalaisen pörinäsärön. Räyhäkkäässä asenteessa sen sijaan löytyy ja hommat käännetään joka suhteessa kaakkoon. Vaikka kaikki palaset eivät loksahda sujuvasti paikoilleen, keskimäärin yhtye onnistuu yhdistämään black metalin toismaailmallisen pimeyden ja funeral doomin jyhkeän laahauksen. Nyt täytyy vain hioa lopputulosta. Levystä jää päällimmäisenä mieleen pari hassua melodiaa ja tukku kertosäkeitä, sillä ainakin valtaosa niistä on rakennettu viimeisen päälle mieleenpainuviksi. Mutta jumalaare, kun kiekko irtoaa telineistä, niin sydän täyttyy rakkaudella! Kun korvia höristää tarkemmin, alkaa löytää Left Hand Pathin ja Clandestinen ohella muutakin. Melankolisesti ujeltava Monumento lainailee onnistuneesti Léon Boëllmannin Suite Gothique -sävellystä, kun taas levyn päättävä Saudade vaivuttaa kuulijan vallan katarttisiin tunnelmiin. Ei sillä, että ymmärtäisin juuri mitään yhtyeen äidinkielellään laulamista sanoituksista, mutta tunnelma kyllä välittyy. Kappaleet ovat sävelkuluiltaan ja tunnelmiltaan taidokkaasti rakennettuja ja tarjoavat tarttuvia melodioita. Pelkkä TRAMALIZER Fumes of Funeral Pyres SOULSELLER Minun ei pitäisi olla tästä lainkaan innoissani. Riffit sentään ovat ajoittain raskaampia kuin genressä yleensä, ja yhdessä biisissä taisi olla jopa pari sekuntia blastbeatiä. melko tasapaksulta ja jopa tylsältä, mutta onneksi tarkempi perehtyminen antaa musiikista hieman ”valoisamman” kuvan. Ilmaisun laadukkuutta selittää osin miehistö, jolla on taustaa muun muassa Förgjordin ja Marraksen riveistä. Valitettavasti väliin jää ajoittaista tyhjäkäyntiä ja jopa unettavaa osastoa. Oikein mainio bändi oli sekin. Ossadas on lajissaan pätevä levy, vaikka petrattavaakin jää. Ensikuuntelulla orkesterin toinen albumi vaikuttaa funeral doomin kanssa flirttaileva Vanity. Mukaan on otettu hieman Lapin Helvetin metallisävyä, mutta ei niin, ettei tätä kehtaisi Käsien alla julkaista. Hänen puolisonsa, kitaristi-pääjehu Federico Mondelli, hoitaa taustalaulut ja välillä pienesti liidejäkin. Mikäli turboahdettu, kevyesti sinfoninen ja moderni power uppoaa, ei muuta kuin kuunteluun. Siis paperilla. Etenkin kaksi viimeistä esitystä nostavat levyn uudelle tasolle. Teemu Vähäkangas ARVIOT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 70. Kiivaus, intensiteetti ja uskottavuus eivät riitä erinomaiseen levyyn
Se sisältää pohjimmiltaan pelkistetyn rokkaavaa black metalia, jota koristellaan paikoin ”kokeilullisiksi” luonnehdittavin elementein, kuten akustisin kitaroin ja naislauluin. Se on sisällöltään stereotyyppisen norjalainen albumi, jonka ydin tulee tuskin koskaan aukeamaan täysin muunmaalaisille. Myös kitarat saattavat luikauttaa ohimenevästi jotain piristävää, kunnes saha pistää taas silmän poskelle. Jotain lisäsähäkkyytttä tai koukkua olisin silti kaivannut. Kitaristi Kjartan ja basisti-laulaja Eld omaavat yhteistä taustaa yhtyeistä kuten Kraków, Aeturnus ja Gaah’s Wyrd. Mene osoitteeseen www.popmedia.fi/tilaa-inferno Kestotilaus on tilaustapa, joka on määräaikaistilausta edullisempi. 03 4246 5302 (avoinna ma-pe 9-16) tilaajapalvelu@popmedia.fi Tilaushinnat • 12 kk kestotilaus 114,90 euroa • 12 kk määräaikaistilaus 131,90 euroa • Ulkomaisiin tilauksiin lisätään postimaksulisä • Hinnat sisältävät ALV % • Huom! Paperilaskulisä 2,90 euroa TILAA INFERNO rumpukomppien väritys nopean ja vielä nopeamman välillä tekee paljon. Vetää sanattomaksi ja surumieliseksi. Niko Ikonen. Dsbm-genressä on muutama todellinen helmibändi, ja Ser on heittämällä yksi niistä. Joni Juutilainen PHANTOM FIRE Eminente Lucifer Libertad EDGED CIRCLE Norjalaisduo Phantom Fire soittaa ilkeänkuuloista black/speed metalia, jossa ei säästellä tulta ja tappuraa. Nunslaughterin ja Deströyer 666:n jalanjäjissä kulkevat pikatulitukset eivät ole pituudella pilattuja ja takovat asiansa kuulijan kalloon kertaiskulla. Levyllä on todella kiero ja kipeä tunnelma. Fandens kall on tekijöidensä kuuloinen ja näköinen teos. Tämä lienee jääräpäistä ja sisäänpäinkääntynyttä musiikkia tekevälle bändille jonkinlainen tarkoituskin. Eminente Lucifer Libertad on melko viihdyttävä levy, joka tarjoaa helvetillistä heviä koko rahan edestä. Puhutaan siis todella poikkeuksellisesta taiteesta. Sittemmin meno on hiljentynyt, eikä Fandens kall tuo varsinaista kohennusta hiljalleen hiipuvaan nuotioon. In Fade of Memories on monumentaalinen, lähes kolmituntinen kolmen cd:n paketillinen tunteellista, kaihoisaa ja omituisella tavalla kaunista, mutta samalla musertavan synkkää ja surullista musiikkia. Osoitteenmuutos: Ilmoita uusi osoitteesi riittävän ajoissa tilaajapalveluumme sähköpostitse, kirjeitse, soittamalla tai osoitteessa www.inferno.fi. Mukana on myös Enslavedin Iver Sandøy, joka vastaa tuotannon ja miksauksen lisäksi rumpaloinnista. Soundimaailmakin tuntuu hiukan liian pehmeältä tämänkaltaiseen musiikkiin. Tässä ei puhuta keskivaikeasta masennuksesta, vaan vaivutaan suoraan kohti katatonista tilaa. Irtisanominen voi tapahtua sähköpostitse, kirjeitse tai soittamalla tilaajapalveluumme. Vuosina 2013–14 äänitetty ja 2018 ensi kertaa julkaistu In Fade of Memories on karmiva levy, jolla kauniit ja onnentäyteiset melodiat muuttuvat depressiiviseksi itsetuhoksi. Phantom Fire vaikuttaa selkeästi hauskanpitoprojektiksi perustetulta yhtyeeltä, vaikka musiikissa ei varsinaisesti mitään hauskaa olekaan. Mystistä ja inspiroivaa kamaa – mutta samalla niin helvetin masentavaa. Asioidessa on hyvä ilmoittaa tilaajanumero. Kestotilaus jatkuu ilman uudistamista, mikäli sitä ei irtisanota mieluiten kuukautta ennen tilausjakson päättymistä. Jos Tulusta vertaa kolmikon sisarbändiin Kholdiin, ensin mainittu on liikkeissään arvaamattomampi ja levottomampi. Erityisesti laulupuoli kaipaisi reilusti lisää uusia vivahteita, sillä Sverre Stoklandin kuiva kärinä noudattaa vuosi vuoden jälkeen harmittavan yksioikoista kaavaa. Sävytys on hienovaraista mutta ratkaisevan tärkeää. Kustantaja Pop Media Oy, Fredrikinkatu 42, 00100 Helsinki Tilaajapalvelu puh. Tulusin groove iskee yhä jalan alle, mutta yhtye tuntuu pyörittävän samaa tahkoa levystä toiseen. Albumilta löytyy jatkuvasti jotain uutta. Saatana, että on hyvä ja ankara levy! Kari Koskinen TULUS Fandens kall SOULSELLER Päälle kolmikymppinen norjalaisporukka teki kovaa jälkeä uransa ensimmäisillä albumeilla. Trion seitsemäs kokopitkä on tuttua kauraa. Ainoana poikkeuksena on kuusiminuuttinen päätösbiisi Pentagram, joka esittelee hieman eeppisempää tyyliä. Levyä on myös todella vaikea arvostella, ihan jo massiivisen mittansa takia. Post-rock, black metal, shoegaze, akustinen tunnelmointi ja ambient soljuvat keskenään sulassa sovussa kutoen kauhistuttavan mustan ja kaiken peittävän audiaalisen ruumisliinan, joka peittelee kuuntelijan hitaasti mutta varmasti. Mikko Malm SER In Fade of Memories NORTHERN SILENCE Ser on yhdysvaltalaisen Damián Ojedan dark ambient / depressive suicidal black metal -projekti, josta syntyi lopulta miehen pääbändi Sadness
Siksi se on vain osaavien konkarien tekemää muodollisesti pätevää äänitapettia. Kari Koskinen ACT OF IMPALEMENT Infernal Ordinance CALIGARI Mustanpuhuvaa death metalia soittava Act of Impalement luottaa perusasioihin. Miehen mustavalkoisista irtoavat melodiajuoksutukset ovat levyn koukukkainta antia. The Crownin Marko Tervonen on vääntänyt levylle erinomaisen muhevan ja paksun soundin, joka viimeistelee annoksen suhteellisen korutonta mutta hyvällä tyylitajulla kasattua death metalia. Mongolialaiset perinnekielisoittimet kuten hevosenpääviulut, tsuur-huilu, tovshuur-luuttu ja muutamankin eri tekniikan kurkkulaulu kuorruttavat pohjimmiltaan perusmuotoisista, joskin aika impotenteista rockkappaleista pintapuolisesti eksoottisia. Tami Hintikka CONJURETH The Parasitic Chambers MEMENTO MORI Nyt on tarjolla melkoisen kiivaasti tuivertavaa death metal -riffimyrskyä, johon runsaat thrash-vaikutteet tuovat oman räyhäkkyytensä. Sen verran vahvasti perinne kuuluu. Soundimaailmassa on orgaanista kirkkautta, instrumentit erottuvat edukseen. Mielleyhtymät vievät jopa Morbid Angelin suuntaan, vaikka samankaltaiseen julmuuteen ja mystisyyteen ei äidytäkään. Conjureth on ilahduttavan tuoreen kuuloinen tulokas kaiken dödöylitarjonnan seassa. Kokeneiden muusikoiden touhu pyörii kutkuttavasti siinä rajoilla, milloin homma lähtee lentoon oikein kunnolla! Joni Juutilainen AGARWAEN Channel: Lunacy OMAKUSTANNE Kotoinen Agarwaen ilmoittaa genrekseen kauhumetallin. Bändin pääpiru, lauluista ja koskettimista vastaava Anthony ”Vryko” Hodju vetää selkeintä roolia. Levy soi niin korvia hivellen kuin vain hyvä AOR voi. Vaivattoman kuuloisesti sinkoileva scifi-kuolokiekko on yhtyeen esikoinen, mutta ukot ovat takoneet metallin parissa pitkään. Duon musiikissa on kuitenkin selkeästi oma ilme, mikä ei ole tämän päivän mustassa metallissa itsestään selvää. Vuonna 2006 perustetun ja kertaalleen vuosikymmeneksi kuopatun bändin kakkosalbumi Channel: Lunacy on kuitenkin sävellyksiltään pesunkestävää melodista mustaa metallia, ja itse asiassa oikein jämäkkää sellaista. Sama pätee maaniseen laulamiseen, joka ilmentää sopivasti yhtyeen lyriikoita, jotka ”vievät hyvin syvälle ihmismielen pimeimpiin paikkoihin.” Jaakko Silvast THE HU Rumble of Thunder BETTER NOISE Ulan Batorin kuuluisin musavientituote The Hu julkaisee toisen, debyyttiä monipuolisemmin, länsimaisemmin ja laiskemmin rokkaavan pitkäsoittonsa. Yhtyeen soittajiston ja laulaja Caprin kyvyt tuntien Take a Chancessä olisi ollut aineksia huomattavasti parempaan. Ryhmien nimet muuttuvat, Erlandssonin ultramelodinen aikuisrock ei. NAPAKAT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 72. Bändin tuorein yritys on tribuuttilevy ruotsalaisen pop-aatelisen Abban musiikille, eikä sekään varsinaisesti vakuuta. Kovin nopea bändi ei ole, vaan paino on laskettu keskitempoisen riffiväännön varaan. Entombed/ Hellhammer-estetiikan nimeen vannova yhtye menee suoraan asiaan ilman sen kummempia mutkia tahi koukeroita. Agarwaen-nelikko louhii kappaleitaan tiukalla intensiteetillä. Nyt Abban tunnetuimmat suurhitit ja muutama marginaalisempi sävellys pelkästään suoritetaan läpi alkuperäisversioita tiiviisti myötäillen. Planetary Disruption on levoton mutta helposti kuunneltava levy etenkin niille, joita alussa mainitut orkesterit puhuttelevat. Puolalainen black metal on usein laadukasta, ja niin on myös Caviary to the General. Jaakko Silvast Terrestrial Hospice. Mape Ollila SUBORBITAL Planetary Disruption WAR ANTHEM Vaikutteina Nocturnusin The Key ja Pestilencen koukeropuoli, höysteenä Morbid Angel – kelpaa! Avaruuden kylmien kauhujen pyörteissä seikkaileva death metal on kuorrutettu hämmentävän patrickmamelimaisella mylvinnällä. Raskaimmillaan groovessa on lähes vatsaakääntävää ytyä. Kakun kruunaa johtohahmon pehmeänkarhea laulusoundi sekä passeli annos kitarasankaruutta ja Queen-henkistä mahtipontisuutta. Kaikki on istutettu 1980-luvun loppupuolen muotokieleen, vaikka bändin soundia ei voi lukea suoranaisesti retroiluksi. Synan ja tyylikkäiden kitaralikkien kuskaaman soundipatjan pohjustaa rennonpehmeästi soiva rytmiryhmä. Starflowerilta puuttuvat vain ne oitis päähän jäävät melodiakoukut, jotka tekevät hyvistä AOR-biiseistä erinomaisia. Kiekko on kuitenkin varsin mainio. TERRESTRIAL HOSPICE Caviary to the General HELTER SKELTER Behemoth-rumpali Infernon ja useammassa eri bändissä vaikuttaneen kielisoittaja-laulaja Skyggenin yhteistyön hedelmä iskee jälleen terävin ottein. Kaikki kunnia yhtyeen kulttuurityölle, mutta ukkosenjyrinästä ei ole hajuakaan. The Parasitic Chambersin kiehtovuus on sen venkoilevassa kitaroinnissa, jota voi kutsua ainakin osittain teknissävytteiseksi. Australia kotimaana onkin tavallaan pettymys, sillä siihen usein yhdistetty mielipuolinen vivahde ei kuulu. Terrestrial Hospice vääntää toisella albumillaan raa’ahkoa ja paikoin arvaamatonta black metalia melko vahvasti Gorgorothin hengessä. Parhaimmillaan jenkkiyhtye saa kuitenkin aikaan varsin ilkeänkuuloista riffimyrskyä, kuten vaikkapa väkevä Summoning the Final Conflagration ja raskaasti pauhaava Atomic Hecatomb osoittavat. Miinuspuolena on materiaalin yksitoikkoisuus, joka alkaisi suurempana kerta-annoksena taatusti puuduttaa. Hiukan tässä on sellainen halki, poikki ja suurlähetystöön illalliselle -meininki. Kuulija ihmettelee, miksei The Hu etnoile rohkeammin tai edes pistä rytinäksi kuten Attilan verenperintöä kantavan hunnilauman luulisi. Mape Ollila ASHEN Ritual of Ashen BITTER LOSS Debyyttinsä julkaiseva Ashen menisi täydestä brittiläis-ruotsalaisena yhteistyönä. Mikko Malm AUTUMN’S CHILD Starflower PRIDE & JOY Ruotsalainen AOR-veteraani Mikael Erlandsson (Phenomena, Last Autumn’s Dream) julkaisee neljännen levyn nykyisen, vuonna 2018 kootun bändinsä kanssa. Tarjolla ei myöskään ole mitään uutta ja ihmeellistä, vaan rouheaa perusmurjontaa, jossa ei ole sijaa turhille hienosteluille. Yhtye osaa sovittaa Bolt Throwerin, Amon Amarthin ja jopa Morbid Angelin vaikutteet omillaan toimivaksi massaksi. Mega AMBERIAN DAWN Take a Chance – a Metal Tribute to Abba NAPALM Suomalainen sinfonisen metallin yksikkö Amberian Dawn on operoinut vuodesta 2006 ja julkaissut nyt kymmenen pitkäsoittoa, mutta ainakaan kotimaassaan bändi ei ole onnistunut kipuamaan genrensä suurimpien tekijöiden joukkoon
Pahimmillaan, kuten The Processionissa, se aiheuttaa suoranaista myötähäpeää. Giallo-soundtrackien lisäksi musiikissa kuuluu vahvana John Carpenterin vaikutus häivähdyksellä Goblinia. Tätä on hankala uskoa ajoittain varsin kulmikasta Manum Inicere Alicuita kuunnellessa. Jälkimmäinen puolisko keskittyy enemmän verivirran laantumisen jälkeiseen tunnelmointiin. Rouhealla säröllä varustetut kitarat puuhaavat kaiken aikaa jotain mielenkiintoista ja mieleentarraavaa. Jatkoa odotellessa. Jos biisit ovat aiempaa harkitumpia, muovisuuden määrä kosketinkuvioissa on suurempi. Musiikkiakin löytää Youtubesta vain yhden albumin, vuoden 1989 It Might Rain -levyn verran. Mutta ei hätää, tammikuun lopulla päivänvalon näki kolmen levyn boksillinen Eye-materiaalia menneiden vuosikymmenten varrelta. Mikko Malm SLASHER DAVE Cannibal Death Gods HELLS HEADBANGERS Acid Witchin laulaja-synistina paremmin tunnettu Slasher Dave on suoltanut viime vuosina hirmuisen määrän kauhuteemaista synamusaa. Har Shatanissa on paljon toimivia piirteitä, mutta Zeparilla on vielä paljon tekemistä, mikäli hän aikoo saada aikaiseksi jotain todella säväyttävää. Tami Hintikka HAR SHATAN Manum Inicere Alicui THE SINISTER FLAME Saksalaisen Har Shatanin taustalta löytyy Zepar-niminen multi-instrumentalisti, joka on työskennellyt projektin parissa yli 20 vuotta. Jaakko Silvast Conjureth. Tami Hintikka DRAGONHAMMER Second Life MY KINGDOM Vuonna 1999 perustetun roomalaisyhtyeen sinfoninen, nostattava ja elämänmyönteinen stratopoweri symboloi viidennellä albumillaan uusia alkuja niin kuulijan kuin yhtyeen olemassaolossa. Joulukuussa ilmestynyt ep esittelee kolme samoissa sessioissa nauhoitettua laulua, jotka eivät sopineet albumikokonaisuuteen. Mukava välipala, joka tuo yhtyeestä esiin hieman uusiakin puolia. Goottilaisen jylhäästi pauhaava Rautasiivet viimeistelee levyn tyylikkäästi. The Amethyst Fortress -puolisko sisältää ohutsoundista, pilipalisynamelodioilla ryyditettyä black metalia, jonka hellyttävä ote tuo hymynkareen kasvoille. Of Solitude Triumphant on surumielinen matka, jota taitetaan majesteettisissa maisemissa. Soundeissa on orgaanista jämäkkyyttä ja rummuissa paikoin Legion-tason levottomuutta, eli hyvää sellaista. Nimibiisi yllättää suht ripeätempoisella otteellaan sijoittuen jonnekin Sentencedin ja Viikatteen välimaastoon. Bändin asiat ovat edenneet verkalleen, mutta musiikkinsa etenee rivakasti. Näin tyhjästä sisällöstä on hankala keksiä mitään rakentavaa sanottavaa. Tällaisiakin levyjä kuitenkin tarvitaan mittapuiksi aidosti merkitykselliselle tavaralle. Homman nimenä on death metal vanhan koulun aggressiivisessa hengessä. Joni Juutilainen CATABOLIC Besiege the Uncivil WORMHOLEDEATH Reilusti päälle vuosikymmenen toimineen helsinkiläisen kuolopumpun esikoispitkäsoitto on valmistunut jo vuonna 2020. Mutta kuten italopowerin olemukseen kuuluu, mitään uudistusmielistä ei tarjoilla, vaan musiikilliset suuntaviitat viisaavat Rhapsodyyn ja Skylarkiin. Mega THE TEMPLE Of Solitude Triumphant I HATE Kylläpä vyöryy thessalonikilaistuomio makoisasti. Amethyst & Moonstone on osuvaa taustamusiikkia bm-larppaukselle. Musiikista tuleekin usein mieleen jonkinlainen silta Ancient Wisdomin ja Burzumin välillä. Iskelmällinen ote jatkuu hitaasti valssaavalla Juuret jalkojeni alla -kappaleella. Suuri aihe on saanut tuekseen massiivisena, tarttuvana ja meditatiivisena vellovan doom metalin. Pieni kaoottisuus tekee levystä hieman hajanainen kuuloisen, mutta se toimittaa kalmaisan asiansa varsin mukavasti. Jälki on parhaimmillaan hyytävää. Clandestine Theurgyn säröisestä ja kylmästä maailmasta on helppo poimia suuntaviivoja niin pohjoisamerikkalaisen kuin suomalaisenkin mustan metallin pariin. Tuplabasarien, jousien, cembalosoundien, D&Dkeskiaikalarppailun ja muiden genren vakiokliseiden maustama, lievästi tuhnusoundinen metritavarapoweri ei sen enempää ärsytä kuin innostakaan. Nyt peräti tupla-lp:nä uusintansa saavan Cannibal Death Gods -levyn ykkösja kakkososan (2020) perusteella kyseessä on osaava kaveri. Bändi osoittaa, että vahva osaaminen ja genren traditioiden ymmärtäminen saavat ihmeitä aikaan. Mape Ollila CARATHIS Amethyst & Moonstone PERSONAL Kahdesta ep:stä koostuva julkaisu on ilmiselvä nostalgiatrippi 1990-luvulle. NAPAKAT 73. Kitaraja synasoolot soivat kivan liukkaasti ja uusi solisti Mattia Fagiolo tekee hienoa työtä, mutta biisien melodioista ei valitettavasti jää muistiin mitään. Italialaisista 1970–1980-lukujen kannibaalileffoista inspiraationsa ammentanut albumi tarjoaa ykköslevyllään häiritsevän painostavaa pimputtelua ja rytmiikkaa. The Temple asettelee toisella levyllään perinteiset palikat ihanaan järjestykseen. Käytetyt keinot ovat suoraviivaisia ja simppeleitä kappaleiden pohjatessa selkeille riffeille. Kahdeksan kappaleen möyhennys nuijitaan pakettiin voimalla. Tuskin on täysin sattumaa, että Eye kuulostaa monin paikoin samanlaiselta kuin hiukan myöhemmin samassa kaupungissa perustettu, paljon kuuluisampi genreveljensä Journey – joskin ilman selkeitä ykköshittejä. Thrashiä ynnä grindia kulkee mukana. Mega NOCTURNAL DEPARTURE Clandestine Theurgy HELLS HEADBANGERS Kanadan Winnipegissä vaikuttava Nocturnal Departure soittaa kolmannellaan black metalia, joka yrittää olla rajumpaa ja vakuuttavampaa kuin on. Örinät käskytetään voimallisesti ja riffeistä löytyy oivaltavia erikoisuuksia. Aiemmin kokonaan julkaisematon The Moonstone Prophecy on puolestaan soundillisesti huomattavasti tanakampi ja soitannollisestikin jämäkämpi. Peruspohja on siis täysin kunnossa, mutta lopputuloksen ainoa muistettava piirre on valitettavasti sen puuduttava keskinkertaisuus. Bändin musiikki on ilmeikästä ja menevää melodista rockia eri kehitysvaiheissaan. Joni Juutilainen EYE Anthology PRIDE & JOY Sanfranciscolainen AOR-dinosaurus Eye on vasta-alkajalle sikäli hankala tapaus, että yhtyeestä ei tahdo löytyä tietoa googlettamallakaan. Har Shatanin black metal on pääosin hidastempoista ja maalailevaa. KUOLEMANLAAKSO Kuolleiden laulu SVART Viime keväänä julkaistu kolmas Kuolemanlaakso-levy Kuusumu osoittautui yhtyeen parhaaksi ja monipuolisimmaksi. Bändin ainoan alkuperäisjäsenen, laulaja-basisti Father Alexin, tummana julistava ääni kertoo sielun tarinan syntymästä ikuiseen valoon saakka
Olemaan täysin oma itseni. – Viimeistään Raskasta joulua -kiertue osoitti, että tämä on yhä lystiä puuhaa, joten minähän jatkan. Hietala kertoo, että tekstejä tulee löytymään niin suomeksi kuin englanniksi, mutta debyytistä poiketen eri kielille ei pyhitetä omia levyjään. 6. Seurasi itsetutkiskelua ja minäkuvan jälleenrakentamista, minkä myötä hän ymmärtää itseään nyt paremmin. Hietala sanoo ymmärtävänsä hyvin muusikoita, jotka eivät pysty irrottautumaan kiertämisestä, vaikka sisimmässään ehkä haluaisivat lopettaa. – Olin onnistunut tekemään ammatillisesti niin isoja ja hienoja asioita, että se tavallaan peitti kaikki ongelmani alleen. hän pohtii. Nythän Parin vuoden uudelleenkäynnistys Marko Hietala jätti Nightwishin reilut kaksi vuotta sitten ja vetäytyi omaan rauhaan, pois julkisuudesta. Kunhan saan viriteltyä alakertaan kotipajan, voin viimeistellä näitä luonnoksia ja tuoda ne kesällä mukanani Kuopioon. Avioero, joka tapahtui, kun oli oltu 17 vuotta kimpassa ja lapset olivat teini-ikäisiä, tuntui kaikkien elämänkuvioiden romahtamiselta, joka johtui omasta epäonnistumisesta. – Kun tämä elämän uudelleen arvottaminen oli tapahtunut, lähdin kokeilemaan muutamalla omalla kesäkeikalla ja Northern Kingsillä, miltä musiikin tekeminen tuntuu. – Jokaisella päivällä on tietyt aikataulut, joiden mukaan elää ja tuoda säännöllisyyttä vilkkauteensa, ja kaikki kurinalaisuus palkitaan mitä euforisimmalla olotilalla, johon jokainen keikkapäivä päättyy. Myös kiertuepäivien rakenne suosii tarkkaavuushäiriöistä. ANDREA BECKERS sen tietää, kun tehtiin hieman testejä, että kaiken taustalla on ollut syntymästäni lähtien tarkkaavaisuushäiriö. Irti kaikista velvotteista ja vaatimuksista. – Kaikki asiat, jotka ovat menneet menneisyydessä pieleen, niistä syytti itseään. Hietala julkaisi soolodebyyttinsä Mustan sydämen rovion vuonna 2019. Vuosien ajan lääkittiin ahdistusta, mutta ei koskaan juurisyytä kaiken takana. Ne on sellaisia harvoja paikkoja, missä itsensä irralliseksi kaikesta tuntenut ihminen tuntee olevansa kotonaan. Minun oli pakko päästä omaan rauhaan. – AIKA on kulunut nopeasti ja oma elämä muuttunut aika vahvasti. Ulospäin on varmasti vaikuttanut siltä, että muusikon elämä on yhtä kunniaa ja glooriaa, joten kukapa sitä ei haluaisi. Tuntuiko Nightwishistä lähtemisen jälkeen koskaan siltä, että olit tehnyt elämäsi pahimman virheen. Siellä on väistämättä samanlaisia tyyppejä samoissa hommissa. – Totta kai sellainen ajatus pyrki välillä mieleen, pyrkii ehkä toisinaan tänä päivänäkin, Marko sanoo ja lisää, että tietää kuitenkin tehneensä oikean ratkaisun. Kärsin masennuskausista 90-luvulta asti. Pyrin kuitenkin pitämään asiat sillä mallilla, että keskityn taiteen tekemiseen enkä rakenna enää liian isoja kuvioita. Hietala kertoo oppineensa suhtautumaan diagnoosin myötä itseensä armollisemmin. PIIRI AKI NUOPPONEN 74. – Olen aina tuntenut itseni ulkopuoliseksi. Nupissa oli kauhea kuhina, joka oli pahentunut vuosi vuodelta. Ratkaisu ei ollut helppo, mutta ainoa mahdollinen. Asustellaan nyt Espanjassa ja olen tullut pitkästä aikaa isäksi, Marko hymyilee videopuhelun ruudulla viitaten tyttölapseen, jonka ääni kantautuu yläkerrasta. Siksi on ollut niin helpottavaa, että ymmärrän nyt, mistä se kaikki on johtunut. Jälkimmäisessä ei ollut jättimäistä keulahahmon vastuuta, mikä oli pehmeä lasku lavalle. Kaikesta vuosikymmenten aikana tapahtuneesta toipuminen vaati totaalisen elämäntapamuutoksen ja maisemanvaihdoksen. Viime vuonna Hietala alkoi palata parrasvaloihin. Vaikken tuntenut itsetuntoani problemaattiseksi, se oli silti sitä. – On useampia pieniä biisinja tekstinpalasia sekä muutama ihan valmis kappalekin. Muutoksesta on seurannut vain hyvää itselleni ja perheelleni. – Kun jätin bändin ja rakkaan kotimaani, oli paljon painetta ja asioita, jotka olivat jääneet kaihertamaan mieltä pahasti. En voi siis sanoa katuvani Nightwishistä lähtöä ollenkaan. – Tällaisille tarkkaavaisuushäiriöstä kärsiville ihmisille isojen elämysten hakeminen merkitsee paljon, ja mikäpä tuntuisi paremmalta kuin vetää kymmenille tuhansille ihmisille rokkia. Albumi numero kaksi muhii hiljalleen hänen mielessään. – Viime kerta osoitti, ettei kaksi eri kielellä julkaistua levyä tavoittanut sen enempää ihmisiä kuin yksi olisi tavoittanut. – Pari vuotta piti tarkastella, mitä elämältään oikeastaan haluaa
Helsinki, Kulttuuritalo To 4.5. c o m. Pe 28.4. Tampere, Pakkahuone w w w. Jyväskylä, Lutakko Pe 5.5. Kuopio, Sawohouse Underground La 29.4. s t a m 1 n a . Turku, Logomon Teatro La 6.5