ELÄMÄ ON RASKASTA. 3/2023 I HINTA 12,90 € PALAA PORTAATTOMIN SÄÄDÖIN
VENOM INC TIAMAT BAEST ATLAS PRESSURE POINTS SUOTANA STAND UP: HARRI SOINILA SE DK UK N o r d i c m e t a l C r u i s e p r e s e n t s. LIPUT MYYNNISSA: VIKINGLINE.FI/KMC .
LIPUT 2-PÄIVÄN R.I.P. WWW .HELLSINKIMETALFESTIVAL. 119,50€ alk. 98,50€ alk. 139€ 1-PÄIVÄN PRIO LIPUT 2-PÄIVÄN PRIO LIPUT alk. 158,50€ alk. FI TICKETS ON SALE + MANY MORE TO COME NORDIS • HELSINKI • FINL AND 11-12 AUGUST 2023 1-PÄIVÄN LIPUT 2-PÄIVÄN LIPUT alk. 169,50€ 1-PÄIVÄN R.I.P. 189,50€. LIPUT alk
SISÄLTÖ 00 7 Pä än ava us 00 8 Syt yk ke itä : So nic Po iso n, Su ota na , Au tum nfa ll, Lu rk 014 Ko lum ni 016 He avy Co ok ing Clu b 018 Ro tte n So un d 02 4 Ha ng ing Ga rde n 02 8 Ma ria na s Re st 03 2 Ka me lot 03 6 Xy sm a 04 4 Pö lky llä : soo loil eva Nig htw ish -so list i Flo or Jan sen 05 Sa lam yh kä : Blu e Mu rde r Blu e Mu rde r (19 89 ) 05 1 Arv iot , pä äo sas sa Ha ng ing Ga rde n 07 2 De mo t, pä äo sas sa Dra go n Th ron e 074 Ku ud es pii ri: Wa rm en in pa luu 036 024 018 044 03 2 AR TO AR VI LA H TI M IK A AA LT O LA U R A ZA LE N G A KA LL E PY YH TI N EN
SUNDAY 2.4.2023 HELSINKI, VANHA YLIOPPILASTALO TICKETS: 34,50€ / LIPPU.FI MONDAY 3.4.2023 TAMPERE, OLYMPIA?KORT TELI TICKKETS: 33,50€ / TIKET TI NEM AGENCY PROUDLY PRESENTS
TÄSSÄ lehdessä on jostain syystä useampi juttu, joissa puhutaan valosta. Ellei punaista kulu paria annosta enempää, olemus on joka tapauksessa seuraavana päivänä taatusti entistä ehompi. 31.3.) XYSMA No Place Like Alone HANGING GARDEN The Garden 7. Kaikki edellä kirjoitettu huomioiden on kiinnostavaa, että albumin videotiiserillä astutaan pimeydestä valoon. Siksi, että uutta pukkaa ja Valkama-niminen levy ilmestyy myöhemmin tänä vuonna. Optimaalisesti puhdistavaan kokemukseen tarvitaan oikeanlaisen säveltaiteen lisäksi sopiva määrä punaviiniä sekä laadukkaat kuulokkeet. Näillä eväillä pääsee jo aika tiloihin. Yksi musiikinkuuntelun hienoimmista asioista on nauttia hengenravintoa yksin yöaikaan. Itselleni rakkaista nokturnaalisen nautiskelun bändeistä mainittakoon vaikkapa post-punk-ikoni Joy Division, surullisimman laidan My Dying Bride, eri masentelumetallin tyyppejä omankuuloisekseen mikstuuraksi sotkeva The Ruins of Beverast ja umpisynkkää kuolemaa annosteleva Desolate Shrine. Mutta miksi Tenhi nousi Infernon avaussivuille juuri nyt, 12 vuotta edellisen albumin julkaisun jälkeen. Suosittelen kokeilemaan. Albumin näennäisen vähäeleisen, mutta valtavia tunteita sisältävän musiikin alakuloinen kauneus ja runolliset tekstit maadoittavat kuulijan hetkeen ja purkavat kuormaa hänen harteiltaan. Siispä avataan aviisi tasapainon vuoksi pimeästä käsin. MATTI RIEKKI PÄÄNAVAUS www.inferno.fi InfernoMagazine infernomagazine inferno_magazine PÄÄTOIMITTAJA Matti Riekki riekinmatti matti_riekki ULKOASU Markus Paajala KANNEN KUVA Arto Arvilahti KIRJOITTAJAT Hintikka Tami, Hätinen Jukka, Ikonen Niko, Isoaho Timo, Juutilainen Joni, Järvisalo Eetu, Keränen Toni, Kittilä Jukka, Koskinen Kari, Koskinen Kimmo, Kuusinen Miika, Laakso Markus, Lassila Tero, Malm Mikko, Muurikainen Elli, Nuopponen Aki, Ollila Mape, Rajala Vilho, Siltanen Vesa, Silvast Jaakko, Virtanen Aadolf, Vähäkangas Teemu, Väntänen Ari TOIMITUKSEN YHTEYSTIEDOT (arviolevyt / review copies) Inferno, PL 543, 33101 Tampere etunimi.sukunimi@popmedia.fi inferno@popmedia.fi ILMOITUSMYYNTI Oskari Anttonen, Peter Lindroos, Oona Lukkarinen, Mikko Mali ilmoitusmyynti@popmedia.fi etunimi.sukunimi@popmedia.fi TILAAJAPALVELU 03 4246 5302 (ma-pe 9-16) tilaajapalvelu@popmedia.fi KUSTANTAJA Pop Media Oy Fredrikinkatu 42, 00100 Helsinki www.popmedia.fi TOIMITUSJOHTAJA Tuomo Häkkinen PAINOPAIKKA Printall ISSN 1796-7600 23. vuosikerta Numero 211 Toimituksen tilaama tai sille tarkoitettu aineisto julkaistaan sillä ehdolla, että aineistoa voidaan korvauksetta käyttää Pop Median kaikissa uudelleenjulkaisuissa tai muussa käytössä riippumatta toteutustai jakelutavoista. Ja sitten on Tenhi. 31.3.) ROTTEN SOUND Apocalypse (ilm. 31.3.) MARIANAS REST Auer TÄMÄN NUMERON KASAAMISEN TAUSTALLA SOIVAT SWAN VALLEY HEIGHTS Terminal Forest (ilm. Näissä sessioissa kulutetaan aivan omanlaistaan, yleensä sakeimmissa varjoissa viihtyvää musiikkia, joka ei useinkaan soi muissa olosuhteissa. Viimeistään levyn B-puolelta löytyvän Tuulenkaato-raidan vaikuttavissa pyörteissä saattaa tirahtaa kyynelkin. Putsailen silti jo punaviinilasia. Aivan yössä NETHERLANDS Severance (ilm. Inferno ei vastaa tapahtumatietojen mahdollisista muutoksista eikä tilaamattomien kirjoitusten ja kuvien säilyttämisestä tai palauttamisesta. Eritoten heidän vuonna 2006 ilmestynyt Maaäet-levynsä
– Liekkien saattelemana niin lavalla kuin studiossakin. Sonic Poisonin musiikki kurkkii yli kolmen vuosikymmenen taakse. Suomalainen Sonic Poison kaahaa ensimmäisellä albumillaan kuolonhajuisen grindcoren merkeissä. Dystopia, tuho, kuolema 8. Nauhoitettiin, miksattiin ja masteroitiin albumi hyvän ystävämme avustuksella. Vanhojen ideoiden käsittely muovautuu oikeissa käsissä tuhovoimaiseksi sooniseksi myrkyksi. Soundi on livemäinen ja musiikki kuulostaa oikeiden ihmisten soittamalta, mikä saattaa olla lievä kauhistus monelle niin sanotusta modernista metallista pitävälle. Opimme samalla omavaraisemmiksi sessioiden aikana, sillä suurin osa lauluista ja kitaroista on jäsentemme itse nauhoittamia. Kuultavissa tai ei, meille itsellemme ne ovat todella olennainen ja tärkeä osa bändin soundia. Millaisista aiheista huudatte. – Dystopioista, tuhosta, kuolemasta – eli tästä todellisuudesta, jossa elämme. Vaikutteita lienee usealta suunnalta, lähinnä vanhan äärimetallin parista, mutta homman ydin ei vaikuta tästä huolimatta piirun vertaa sekavalta. – Mitä viilaamiseen tulee, rytmiryhmä ei ole sanojensa mukaan soittanut aiemmin millään julkaisuilla, jonka sovitukset ovat niin viimeistä piirtoa – lähes jokaista stoppia, aksenttia, rytminvaihdosta tai rumpufilliä – myöten ennalta suunniteltuja ja millintarkasti treenattuja jo ennen äänityksiä. Musiikillisessa mielessä rajojen ulkopuolella liikkuminen on toki mahdollista, mutta perusprinsiippi tulee aina olemaan osa tätä bändiä. Onko death/grind se tyyli, jonka parissa tulette pysymään. – Myös riffeissä on todella paljon pieniä variaatioita eri kiertojen keskellä ja lopussa. – Tulemme kulkemaan aina tiellä, jolla tietty tunteenpalo on vahvasti läsnä. Kuinka studiosessiot sujuivat. Full speed combat grind! Miten Sonic Poisonin ura jatkuu tästä eteenpäin. – Oikein mukavasti. Eläväiseltä ja aidolta vaikuttavalta Eruption-levyltä kuulee, että musiikkia ei ole viilattu tappiin saakka, mikä on tässä tapauksessa vain positiivinen yksityiskohta. Kuinka tarkkaan olette määritelleet Sonic Poisonin musiikillisen linjan. – Halu jatkaa ja pitää elossa sitä todella äärimmäistä ja intensiivistä perintöä, jonka Repulsionin ja Morbid Angelin kaltaiset yhtyeet pistivät aikoinaan alulle, myös Ghastlyssa ja Hekatoxenissa vaikuttava kitaristi-laulaja Jussi Rinta-Kiikka lataa. SYTYKKEITÄ JONI JUUTILAINEN BÄNDILLÄNNE on reilut kymmenen vuotta historiaa. Mikä toimi sykäyksenä Sonic Poisonin synnylle. Yksityiskohtia, jotka vaativat ehkä harjaantuneemman korvan tai useampia kuuntelukertoja
Minkälaista vastaanotto on ollut. – Saksalaisen levy-yhtiömme Reaper Entertainmentin kautta meillä oli ulkomaanlevikkiä jo edellisellä kiekolla, mutta niin lafkan kuin bändin kasvun myötä uskon näkyvyyden lisääntyvän uuden albumin myötä. – Sen tila huolettaa monelta kantilta. Levyllä on läsnä aiemmiltakin tuttu luontoteema, mutta tällä kertaa mennään syvemmälle pohjoisen luonnon ja jokien kiemuroihin. METALLIA PIENISSÄ PALOISSA SYTYKKEITÄ T O N I P A LL A R I Melodista death metalia soittava Suotana ammentaa inspiraationsa pohjoisesta luonnosta. – Kappaleessa on paljon tarttumapintaa ja päädyttiin tekemään siitä hyvin omannäköinen versiointi. – Ounas-sanan taakse sijoittuu paljon niin bändin kotikaupungin Rovaniemen kuin muunkin Lapin historiaa, mutta luonnon tila ja etenkin ihmisen vesiluonnolle tekemät laiminlyönnit on otettu albumilla esille aika räikeästikin. Valitsitte levyn coveriksi Summoningin loistavan Land of the Deadin. Bändi alkoi tehdä uutta levyä alkuvuodesta 2021. Oletteko kuulleet siitä mitään kommenttia itävaltalaisten suunnalta. Mikä luonnon suhteen sitten huolettaa. Haasteet löytyivät enemmän nauhoitusprosessin loppupäästä, kun pisimpiä biisejä hiottiin lopulliseen kuosiinsa. Ounas I vaikuttaa teema-albumilta. – Kiinnostusta löytyy, ja on ollut ilo huomata, että vaikka ollaan pidetty välillä sosiaalisen median osalta hiljaiseloa, yhteydenottoja tulee aika tasaisesti ympäri maailman ja jengi löytää meidät hyvinkin suuren tarjonnan seasta. – Bändillä oli edellisen albumin kanssa keikkaa Suomessa enemmän kuin koskaan aiemmin, ja siihen me panostettiin eniten. Tämä näkyy niin sanoituksissa kuin symbolisesti kantaa ottavassa kansitaiteessa. – Kappaleet ovat erillisiä teoksiaan, mutta niiden välillä on tarinallisesti vahva side. Korviimme ei ole ainakaan vielä kantautunut kommenttia, mutta mielenkiintoistahan tuo olisi kuulla. Huoli luonnosta OUNAS I -levyn ja sitä edeltävän Land of the Ending Timen väliin mahtuu viisi vuotta. Oliko uuden musiikin kirjoittaminen jotenkin tavallista haastavampaa. – Näin jälkikäteen ajateltuna viisi vuotta meni yllättävän nopeasti, kitaristi Ville Rautio sanoo. Mistä siinä on kyse. Onneksi saatiin muutama keikka kotimaassa, kun rajoituksia väliaikaisesti höllennettiin. Toisen kotijokeni Kemijoen patoaminen aikoinaan tappoi vesistön oman lohikannan sukupuuttoon ja lohi hävisi samalla myös sen suurimmasta sivuhaarasta Ounasjoesta. Voisi kuvitella, että musiikillanne on menekkiä ulkomailla. Kunhan sieltä nyt ei tulla lankoja pitkin karmit kaulassa, vaikka versiointi eroaakin kohtuuvahvasti alkuperäisestä, hah hah. Loppuvuosi meni vähän ihmetellessä. 9. 2020 keväällä jouduttiin perumaan ensimmäiset ulkomaankeikat Japanissa, kun korona alkoi sekoittaa pakkaa. Esimerkiksi jokien patoaminen ja metsäojitukset ovat aiheuttaneet suurta vahinkoa vesille ja niiden eri lajistoille. – Ei otettu paineita, että se pitäisi saada ulos mahdollisimman nopeasti, vaan tehtiin rauhassa ja mietittiin julkaisuajankohtaa useammasta vinkkelistä. Ihmisen tarve luonnon tuhoamiselle ei ota laantuakseen, vaan Kemijoen pääuoman viimeiselle luonnontilaiselle osuudelle kaavaillaan tänäkin päivänä uutta vesivoimalaitosta. Viiteen vuoteen mahtui myös miehistönvaihdos, joka otti oman osansa aikaa ja energiaa
Vaihtokaupassa saamme aivokemiallisen satsin kaikkea mieltäylentävää, Nurmi vastaa. – Aegis kertoo meistä vailla henkisyyttä, jumaluuksia ja niihin liittyviä järjestelmiä, Koskinen kertoo. Siihen käytettiin pitkällisiä työtunteja ja tavattoman paljon ajatusta. – Syntyä, ja meidän päämäärämme on toimia kätilöinä. Minkälaisena levynä näette Aegisin kolmeen aiempaan verrattuna. – Ensimmäinen oli melkoinen hetken laulu, siihen tiivistyi uuden löytäminen ja tietty sattumanvaraisuus. Itse vastaan Hauta-kappaleesta, jonka koen lipsahtavan Aegis-teemaan mainiosti. LURK on julkaissut levyjä tasaiseen tahtiin, mutta nyt pidettiin seitsemän vuoden tauko. – Orkesteri kuplii vääjäämätöntä kemiaansa psyyken äärilaidoilla myös hiljaisempina hetkinä. – Aegis ei vaatinut suunnankorjausta, vaan keskityimme kappalemateriaaliin linjan oltua selkeä. Kuten mainitsin, emme yritä tehdä vaikeaa tai helppoa musiikkia, vaan yritämme kuulostaa vain itseltämme, rehellisesti ja ilman suuria olettamuksia palkkiosta. Mitä se tarkoittaa teille. Tarjoamme vaihtoehtoista ajatusta: yrittäkää löytää oma äänenne, vaikkei se olisi myyvä, ilmiselvä tai helppo ratkaisu. Toimintamme on muuttunut vuosien varrella toki muutenkin johtuen muutoksista jäsenten työnkuvissa ja asumisjärjestelyissä. Saumaton fuusio eri tyylilajien välillä on tietysti se mitä haemme. Jos ajatellaan suurta kuvaa, mikä on musiikkinne päämäärä. – Myös levy-yhtiökuviot ottivat aikansa, vaikka ensimmäistä kertaa historiassamme jatkamme sopimusta saman lafkan kanssa toisen albumin merkeissä. Onko tarkoitus, ettei musiikkinne ole helposti pureskeltavaa. – Kyseessä on Kimmon [Koskinen, laulu] ajatus, ja häneltä onkin tullut ylivoimaisesti suurin osa levyn teksteistä. – Emme ole tehneet tarkoituksella vaikeaa musiikkia, emmekä kyllä erityisesti helppoakaan, Nurmi sanoo. Se kuinka onnistumme jää kuulijan arvioitavaksi. – Levynteko ajoittui juuri koronan alkutahdeille, itse asiassa samalle viikonlopulle, kun ensimmäiset kunnon lockdownit iskivät. 10. Aegis viittaa kreikkalaiseen mytologiaan. – Se, mitä teemme ja miten sen teemme, on omalla tavallaan luettavissa viesteiksi. – Meillä neljällä on varsin laaja musiikkimaku ja ammennamme siitä kuten haluamme. Meillä on vain tämä hetki käytettäväksi, joten kokekaamme sen kaikki puolet. Rumpuäänityksiin varattu tila vaihtui päivän varoajalla ja korona iski myöhemminkin omaa leimaansa levyntekoon. – Ihmisen rakentamat pyhyydet on saatettu tämän tunnuksen alla murskattaviksi, kaiken kattavan tutkimuksen polttoaineeksi. Sanat ja nuotit on luotu vastaamaan toistensa haasteeseen, ne vaativat toisiltaan enemmän ja enemmän. Ei ollut vielä historiaa tai suurta suunnitelmaa. Itse taideteos käsittää puhdistavan rituaalin, jossa kuvotus, inho, masennus ja viha syljetään äänikanvaasiin. Toisella albumilla haettiin uutta suuntaa liiankin innokkaasti ja basistinvaihto sai meidät tarkastelemaan sovituksia paljon tiukemmiksi ja monipuolisemmiksi. Maailmaa kartoittava tieteellinen todellisuus tarjoaa enemmän kuin kukaan voi kuvitella. Näillä kilometreillä se on jo itsenäinen entiteetti, joka ei tarvitse tekohengitystä, kunhan puhaltee vain pölyt silloin tällöin, rumpali Kalle Nurmi tuumaa. Kolmas levy oli sitten eräänlainen korjausliike, koska koimme kadottaneemme jotain ensilevyn tunnelmasta ja bändin ytimestä. Ihmisten taipumus on etsiä aidan matalin kohta. – Siinä, miten teoksemme teemme, on taas selkeämpi viesti. Tällä kertaa erityisen panostuksen kohteena oli miksaus. Tapahtuiko toiminnassanne joitain muutoksia. Aegis oli alun perin eräänlainen nahkainen mantteli, joka toimi vallan tai suojeluksen tunnuksena. SYTYKKEITÄ Vaihtoehtoinen ratkaisu Synkissä vesissä möyrivä kotimainen Lurk ottaa musiikkinsa puhdistavana rituaalina
Ghostsin kanssa roiskittiin menemään, ja Bleakiä tuli mietittyä jo enemmän. Ehkä ensi levyllä, aika näyttää. Miksi. Teillä on myös toinen bändi, The Bleak Picture. – Autumnfall oli itse asiassa Fall of the Leafen alkuperäinen nimi! Varasimme studion Autumnfall-nimellä mennessämme äänittämään ekaa demoa. Varmaan yksi syy siihen, miksi meistä ei ole juuri kukaan kuullut on siinä, ettemme soita livenä. 12. – Siinä missä Autumnfall on pääsääntöisesti tempoltaan nopeampaa ja musiikillisesti enemmän black metaliin kallellaan, The Bleak Picture on huomattavasti keskitempoisempaa ja enemmän Katatoniaja Paradise Lost -vaikutteista. Onko tekstipuolella muutoksia aiempaan verrattuna. Ghostsilla tuli myös käytettyä sanoituksissa ideoita ja tekstejä jopa 15 vuoden takaa, mutta Bleakillä kaikki on uutta. Luomisprosessi oli ihan yhtä sujuva kummankin kohdalla. Ette ole pitäneet liikaa ääntä itsestänne. – Tärkein tavoite on musiikin tekeminen, ja se, että joku sen julkaisee. – Levy sisältää pitkälti samanlaista tarinointia kuin edellinen, ja vaikutteita on otettu milloin mistäkin, laulaja Tero Ruohonen kertoo. Miksi näiden kahden irrottaminen toisistaan on olennaista. Digitaalinen formaatti – jossa Ghosts of Light ja Bleak alkujaan julkaistiin – on toki kätevä, mutta kaltaiselleni vanhalle pierulle ei kovin mieleinen, Ruohonen toteaa. Ikuinen syksy AUTUMNFALLIN uusi Bleak-albumi ilmestyi reilu vuosi Ghosts of Light -debyytin jälkeen. – Bleakillä on muutama kappale, joissa on aika henkilökohtaiset tekstit. Ja kun levy-yhtiökuviot ovat mennyt useampaan kertaan uusiksi, mikään ulkopuolinenkaan taho ei ole meitä vielä sen enempää promonnut. Minkälaisia tavoitteita teillä on Autumnfallin suhteen. Päätitte todellakin käynnistää bändin vanhojen aikojen tunnelmissa. SYTYKKEITÄ Edesmenneen Fall of the Leafen mullista versoo uusi kasvi, Autumnfall, jonka musiikillinen ilmaisu vie aatokset suoraan 1990-luvun loppuvuosiin. Oliko uuden levyn teko aiempaa helpompaa. – Tein Ghostsin kappaleet hyvin lyhyellä aikavälillä. Kyllähän se punainen lanka oli edelleen löydettävissä, joten tein lisää. – Olen suunnattoman innoissani siitä, että molemmat albumit saavat vihdoin fyysisen julkaisun. Toivottavasti tämä uusi materiaali lohduttaa edes jollain tavalla sitä kuulijakuntaa, joka on jäänyt kaipaamaan Evanescentin aikaa. – Mielestäni bändien musiikki ja yleinen tunnelma on niin erilainen, että ne oli parempi erottaa toisistaan, Ruohonen selventää. En ole vielä nähnyt Bleakin sanoituksia. Tavoitteena oli tehdä materiaalia, joka olisi jotakuinkin suoraa jatkumoa Evanescent, Everfadingille, kielisoittaja Jussi Hänninen avaa viitaten Fall of the Leafen vuoden 1998 esikoislevyyn. Kun demo julkaistiin, olimme jo Fall of the Leafe, Hänninen muistelee. – Ihmiset on kyselleet kyllästymiseen asti Evanescentin perään, joten tein lopulta kokeilumielessä yhden biisin samalla mentaliteetilla kuin päälle parikymmentä vuotta sitten. – Bleakin biisit on tehty pitemmällä aikavälillä ja Evanescentin muotista on hypätty osittain pois – tai ainakin sitä on venytetty ihan surutta
Ikuinen syksy
Perinteisessä mediassa kulttuurikeskustelu typistyy kohuihin ja vastakkainasetteluihin, koska analytiikka kertoo sen kiinnostavan. Ennen pandemiaa kampanjoitu kulttuuribudjetin nosto prosenttiin valtion talousarviosta tuntuu tällaisen positiivarinkin mielestä melkoiselta haihattelulta. INFERNO-KOLUMNI JUKKA HÄTINEN Kulttuuripoliittinen hiljaisuus KULTTUURIN tukeminen. Puistattava ajatus! Peiliinkin saa katsoa: kun rajoitukset purettiin, ei mennyt kauaa, kun turvavälit unohdettiin selfieissä influensseripoliitikkojen kanssa. 14. Räihälän sävellyksetkin olisivat vain harakanvarpaita pöytälaatikossa, ellei meillä olisi orkesteria, jolla on mahdollisuus ottaa ohjelmistoonsa itseoppineen punktaustaisen säveltäjän teoksia, vaikka se olisikin kaupallinen riski. Tämän lehden ilmestyessä eduskuntavaaleihin on enää reilu viikko. Vuosirenkaideni myötä suhtaudun jatkuvasti intohimoisemmin kulttuurin tukemiseen. Finlandia, Sandstorm, Pissaa ja paskaa. Sinfoniaorkesterit ja oopperaproduktiot ovat markkinaehtoisesti mahdottomuus, mutta subventoinnin ansiosta en heräile öisin yltä päältä kylmässä hiessä miettimään, onko Suomessa enää muusikkoja, joilta onnistuu Kaija Saariahon Verblendungen. Kulttuuripolitiikan tutkimuskeskus Cuporen erikoistutkija Sakarias Sokka sanoi jo vuosi sitten: ”Suomessa pitäisi käydä laajapohjainen kulttuurija taidepoliittinen keskustelu siitä, mitä halutaan priorisoida ja millä perusteilla rahoja jaetaan. Se tuntuu hälyttävältä, sillä nimenomaan kulttuurin tuki kohtaa tulevalla hallituskaudella myllerryksen. Siihen saakka kulttuuri saa olla joko markkinarahoitteista tai underground-harrastus. Veikkauksen pelituotot siirretään valtion budjettiin, mikä tarkoittaa todennäköisesti leikkauksia opetusja kulttuuriministeriön rahoittamilta tahoilta: kulttuurilta, liikunnalta, tieteeltä ja nuorisotyöltä. Seurasin läheltä, kun toimittaja Panu Hietaneva teki Radio Helsingille kulttuuripoliittista Kulttuuripuolue-ohjelmaa. Näin on tehty, näin tehdään. Ne määrittävät meitä henkisellä tasolla. Taiteilijalla on kynnys lähteä kommentoimaan, sillä pandemia-ajan ansaitulla tuella syyllistettyjä kollegoita on varoittavina esimerkkeinä pitkä jono. Taide on sen ytimessä, miksi yhteiskunnat ovat olemassa.” Pandemioiden, sotien, energiakriisien ja sen ilmastonkin pitäisi nimenomaan olla perusteita, miksi kulttuuria ja taidetta tulisi tukea entistä väkevämmin. Kaikki ovat kulttuurin suurkuluttajia ja ylimpiä ystäviä, kunnes sitä pitäisi rahoittaa valtion budjetista. Siinäpä sanapari, joka aiheuttaa dissonanssia fiksuissakin ihmisissä. Suurimpien medioiden vaalikoneet ovat yllättäneet jättämällä kulttuurin täysin paitsioon kysymyspattereissaan. Sen vaalimisen pitäisi olla alati niin äänestäjien kuin päättäjienkin korvan takana. Hietaneva perehtyi suomalaisten puolueiden kulttuuripoliittisiin linjauksiin, ja hieman kärjistäen niistä paistoi läpi, että kulttuurin rahoitus on tullut vuosikaudet Veikkauksen rahapelituotoista, joten asiasta ei ole edes tarvinnut käydä kummoista vääntöä. Tähän mennessä hallintokoneisto on pyörinyt vuodesta toiseen ilman sen suurempaa keskustelua.” Laajapohjaista ei näy horisontissa, hyvä että edes jotain keskustelua on käyty. Vaikeaa se kuitenkin on. Pandemia-aikana kulttuurityöläisten tukiverkkojen olemattomuus kävi selväksi, mutta nyt on sodat ja energiakriisit ja se ilmastokin, joten katsellaan paremmalla ajalla sitten. Toimittaja Suna Vuori paaluttaa Imageen kirjoittamassaan kulttuurija taidekeskustelun puutetta käsittelevässä erinomaisessa esseessään: ”Taide ei edelleenkään ole yhteiskunnasta irrallinen asia, vaikka julkisuudessa siitä ollaan sellaista tekemässä. Sosiaalisessa mediassa järkevät ihmiset ovat vaiti, sillä polarisoiduissa sapelinkalisteluissa on vain vähän voitettavaa. Etenkin sellaisen, jonka aktiivikuluttajiin en lukeudu. Oma kulttuurimme tekee meistä suomalaisia. Tätä ajatusta jatkaa perusteellisemmin ja vedenpitävämmin argumentein Osmo Tapio Räihälä tieto-Finlandialla palkitussa Miksi nykymusiikki on niin vaikeaa -kirjassaan (Atena, 2021)
Exclusive editions and merchandise: www.atomic. rerecords WARMEN are back! WARMEN are back! The comeback of The comeback of CHILDREN OF BODOM CHILDREN OF BODOM Keyboardist Keyboardist Janne Wirman Janne Wirman availbale on CD for the . rerecords | www.instagram.com/atomic. rerecords | www.instagram.com/atomic. rst time! availbale on CD for the . re-records.com www.facebook.com/atomic. rst time! New album in summer 2023! New album in summer 2023! Exclusive editions and merchandise: www.atomic. rst time! „Ounas „Ounas II““ available on CD, Vinyl & as limited „Kuksa“ bundle FIRST OF THE FIVE ELEMENTS FIRST OF THE FIVE ELEMENTS available on CD, Vinyl & available on CD, Vinyl & available on CD, Vinyl & available on CD, Vinyl & available on CD, Vinyl & available on CD, Vinyl & available on CD, Vinyl & available on CD, Vinyl & available on CD, Vinyl & available on CD, Vinyl & available on CD, Vinyl & available on CD, Vinyl & available on CD, Vinyl & available on CD, Vinyl & available on CD, Vinyl & available on CD, Vinyl & available on CD, Vinyl & available on CD, Vinyl & available on CD, Vinyl & available on CD, Vinyl & available on CD, Vinyl & available on CD, Vinyl & available on CD, Vinyl & available on CD, Vinyl & available on CD, Vinyl & available on CD, Vinyl & available on CD, Vinyl & available on CD, Vinyl & available on CD, Vinyl & available on CD, Vinyl & available on CD, Vinyl & available on CD, Vinyl & available on CD, Vinyl & as limited „Kuksa“ bundle as limited „Kuksa“ bundle as limited „Kuksa“ bundle as limited „Kuksa“ bundle as limited „Kuksa“ bundle as limited „Kuksa“ bundle as limited „Kuksa“ bundle as limited „Kuksa“ bundle as limited „Kuksa“ bundle as limited „Kuksa“ bundle as limited „Kuksa“ bundle as limited „Kuksa“ bundle as limited „Kuksa“ bundle as limited „Kuksa“ bundle OUT: OUT: March 17 March 17 2023 2023 Finland‘s up-and-coming Melodic Deather Finland‘s up-and-coming Melodic Deather present another frosty masterpiece! present another frosty masterpiece!. rerecords OUT OUT MARCH 31 MARCH 31 CD Digipak I Coloured Vinyl I Exclusive Box I Digital CD Digipak I Coloured Vinyl I Exclusive Box I Digital CD Digipak I Coloured Vinyl I Exclusive Box I Digital CD Digipak I Coloured Vinyl I Exclusive Box I Digital CD Digipak I Coloured Vinyl I Exclusive Box I Digital CD Digipak I Coloured Vinyl I Exclusive Box I Digital CD Digipak I Coloured Vinyl I Exclusive Box I Digital LORDI return with 14 melodic metal hymns EXCLUSIVE EDITIONS ONLY ON www.reapermusic.de www.reapermusic.de REAPER REAPER MAILORDER MAILORDER EXCLUSIVE EDITIONS ONLY ON EXCLUSIVE EDITIONS ONLY ON EXCLUSIVE EDITIONS ONLY ON EXCLUSIVE EDITIONS ONLY ON FIRST OF THE FIVE ELEMENTS availbale on CD for the . re-records.com www.facebook.com/atomic
Leikkaa kesäkurpitsa puolen sentin paksuisiksi viipaleiksi. Lisäbonuksena tällä jaksaa nostaa rautaa salilla.” Megan tuomio: ”Useimpien aiempien HCC-salaattien proteiininlähde on ollut eläinperäistä, mutta tämä ruoka sopii kovemmankin luokan kasvisten ystäville. Ruokakulttuurin muutos on tullut pistettyä merkille myös loppuvuodesta 2005 käynnistyneen palstamme historiassa, ja viime vuosina on tullut vastaan useampiakin äärimetallistien salaatteja. Lisää molemmille puolille hieman suolaa ja pippuria. Valmista marinoitu punasipuli ohjeen mukaisesti ja anna marinoitua. Parhaimman lopputuloksen saa yön yli. Puolita tomaatit ja laita ne uunipellille. Kun mukana on kaikkea muutakin hyvää, kuten tomaattia ja fetaa, pelkistetyt mausteet sekä etikan ja sitruunan kirpeys, niin johan vaan voi nautiskella syödessä. Laita paistetut siivut lautaselle odottamaan. Tee kastike ohjeen mukaan. 3. Hölskyttele kannella peitetyssä astiassa ja anna marinoitua vähintään neljä tuntia. SALAATTI: • 2 dl belugalinssejä • 0,5 l vettä • 1 kanelitanko • 1 tl suolaa • 250 g kesäkurpitsaa • 8 valkosipulinkynttä (more is more ja more is better) • 500 g kirsikkatomaatteja • 100 g fetaa • nippu rucolaa • nippu minttua hienonnettuna • reilusti babypinaattia • oliiviöljyä, balsamicoa, suolaa ja pippuria tomaattien paahtamiseen KASTIKE: • sitruunan mehu • ¾ dl oliiviöljyä • 2 tl sokeria • 1 tl suolaa • 1 tl mustapippuria HEAVY COOKING CLUB MIIKA “MEGA” KUUSINEN Tee näin: 1. Ruoka pitää hyvin nälkää ja on mukavan kesäinen annos talven keskellä. Ota kanelitanko pois. 2. Murenna feta ja hienonna rucola, minttu ja pinaatti. 16. Yhdistä salaattiainekset ja marinoitu punasipuli. Musiikki on yhtä sulavaa kuin uunissa paahdettu tomaatti. Sekoita muiden ainesten kanssa astiaan. Linssit ja munakoiso pitävät huolen, että rahkapurkilla ei tarvitse käydä ihan heti punttienkolistelun jälkeen.” MARINOITU PUNASIPULI: • 1 punasipuli • 2–3 rkl oliiviöljyä • 2 rkl valkoviinietikkaa • puolikkaan sitruunan mehu • 1 tl suolaa, mustapippuria ja sokeria Halkaise sipuli ja leikkaa se viipaleiksi. 4. Kaada päälle kastiketta. Paista viipaleita pannussa molemmin puolin, kunnes ne saavat vähän väriä. Rikun luonnehdinta: ”Tässä salaatissa pääosassa ovat paahdetut tomaatit, jotka tuovat kokonaisuuteen mielettömän paljon makua. 7. Devenial Verdict -murisija Rikun resepti on jatkoa niille. Lurauta päälle reilusti öljyä, sopivasti balsamicoa sekä suolaa ja pippuria. Huuhtele linssit ja laita ne kattilaan veden ja kanelitangon kanssa. Pistä uuniin ja anna paahtua reilut puoli tuntia (tai kunnes ovat sopivan nahistuneita). Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. RIKUN KOKATESSA SOI: John Mayer – Sob Rock (2021) ”John Mayer tämän safkan kanssa kombotettuna tuo palasen kesää talven keskelle. Vaihtoehtoisena levynä toimii Cicada the Burrowerin mainio Corpseflower (2021), jonka kaihoisan kauniit biisit luovat unenomaisen tunnelman.” Tomaattinen linssi-fetasalaatti Neljännesvuosisata sitten kotimaisessa elokuvassa kummasteltiin, miten ”nuoret flikat juo viinaa ja raavaat miehet syö salaattia”. 6. Jo pelkkä yrttien aromi on aina huumaava ja välittyy myös makuun. Pilko valkosipulit sopivan kokoisiksi paloiksi ja laita ne tomaattien sekaan. Lisää suolaa ja keitä noin 20 minuuttia, kunnes ovat kypsiä. Annostele lautaselle ja lisää reunoille paistettua kesäkurpitsaa. 5
Maahantuonti: Studiotec Oy | Kuusiniemi 2, 02710 Espoo | puh. Hinnat alkaen 299,. Saatavilla hyvinvarustetuista musiikkiliikkeistä kautta maan! Uusi tasokas SGR-sarja by Schecter nyt Suomessa! SGR-sarjan Banshee-6 on hyväsoittoinen sähkökitara, jossa ei ole mitään turhaa. Muotoilu on klassisen tyylikäs, ja Ultra Access -soololoven ansiosta myös ylänauhoille pääsee helposti. Vaahterakaulan profiili on nopea ”ohut C” 24 X-jumbonauhalla ja grafiittisatulalla, otelauta on ruusupuuta. Edullisesta hinnastaan huolimatta kyseessä on kelpo työkalu niin aloittelijalle kuin pidempään soittaneelle. 0207 512 300 | sales@studiotec.f | www.studiotec.fi Kovassa nousussa olevat Schecter-kitarat ovat helpposoittoisia ja luotettavia. Runko on lehmusta, rautaosat mustaa kromia ja kielet kulkevat rungon läpi
Tai eihän kyse ole ollut jaksamisesta, vaan siitä, että olemme halunneet viedä bändiä eteenpäin.” 18. ”Hienoa, että olemme jaksaneet
Nythän se on taas saanut paremmin ansaitsemaansa huomiota – sinänsä typeristä syistä, polttoaineen hintojen nousun myötä. KOLMIKYMPPINEN, YHÄ ÄKÄINEN 19. Luonnehdinta Rotten Soundin uudesta levystä ei ehkä ole osuvin, onhan levyn nimi Apocalypse. Silti, kun albumille on valittu tuollainen otsikko, on hienoinen yllätys, ettei nimikappale maalailekaan silkkaa lohdutonta lopunajan kuvastoa vaan kysyy kuulijaltaan kiertelemättä: ”When do you ever live. Voisimme rypeä tuskassa ja ahdistuksessa, mutta siitä ei ole kauheasti hyötyä. P ositiivista grindcorea. Tuulivoimaa rakennetaan yhä enemmän, aurinkopaneeleja ilmestyy ties kenen katolle ja sähköautoja ovat alkaneet hankkia sellaisetkin, jotka ovat tyypillisesti nähneet ne antistatussymboleina. – Ennen koronapandemiaa pahasti inflaatiossa oli ainoastaan reagoiminen ilmastonmuutokseen. Samankaltaisia kehotuksia sisältää esimerkiksi grindcore-joukkio Death Toll 80k:n toissa vuonna julkaistu, osuvasti nimetty The Future Is Yours -ep. Mutta vaikka nimi vaihtui, en lähtenyt muuttamaan tekstiin sisältyvää muistutusta hetkeen tarttumisesta. Silti useampikin sen kappaleista kantaa säkeitä, jotka kyseenalaistavat lamaannuksen ja luovuttamisen toinen toistaan karmeampien vastoinkäymisten edessä ja kehottavat toimimaan. Mutta niin, positiivisuus. Pörssikurssiajattelua lainaten: koin että pitkän tähtäimen suuntamme oli noususuhdanteinen. Projektiluontoisesti 1993 syntynyt yhtye artikuloi asiansa yhä arkailematta. – Jotkut ovat kyselleet, että kirkkokos tuossa palaa. Keijo Niinimaan varoitusmerkit kehottavat toimimaan. Rotten Soundin kahdeksannen täyspitkän tekstit eivät missään nimessä pursua positiivisuutta yli äyräidensä. – Katsomme 1980-lukua monesti vaaleanpunaisin lasein, mutta vuosikymmenhän oli imperialismin loppuaikaa. Eikä Rotten Sound ole asialla yksin. Elämme todella synkkiä ja outoja aikoja. Okei, ehkei tosi hyvään, mutta siinä vaiheessa meillä meni monessa asiassa hyvin. Silloin riistettiin niin paljon kuin kyettiin, ja sen riiston velkaa me TEKSTI JUKKA KITTILÄ KUVAT MIKA AALTO Rotten Sound riisuu Apocalypsella ilmaisunsa sen vimmaisesti grindaavaan ytimeen. Edelliset kansitaiteemme olivat graafisuudessaan suorastaan tyylikkäitä. Rotten Sound -solistin mainitsema valo ei kajasta ainakaan Apocalypsen kansitaiteesta. Which moments will you enjoy?” Keijo Niinimaa huomauttaa, että sanotaanhan samassa biisissä myös ”Everyone will die, apocalypse will come”. Ainoita valonlähteiksi luokiteltavia asioita ovat keskellä kantta kohoavasta tornista lyövät tulenlieskat. Itse ainakin haluaisin nähdä valoa tämän kaiken takana, Niinimaa toteaa. Onhan rujon ja päällekäyvän musiikkityylin poliittisempi laita kiinnittänyt teksteissään huomiota mahdollisuuksiin ja ihmisten aktivoitumiseen aina Napalm Deathistä alkaen. Osaltaan Apocalypsen tekstien luonteeseen saattoi vaikuttaa se, miten Niinimaa katsoi maailmaa ympärillään vuonna 2019: ei lainkaan lohduttomasti. Niinimaa ei kiistä, etteikö maailmaan olisi mahtunut konflikteja tuolloinkin. Hän kuitenkin painottaa, että vietimme muutama vuosi sitten globaalissa mittakaavassa hieman seesteisempää vaihetta. – Koin silloin, että ihmiskunta on menossa pitkällä tähtäimellä tosi hyvään suuntaan. – Biisin työnimi oli Positivity. Error Designin tummanpuhuva kansitaide sopii levyyn erinomaisesti. Kokonaisuudesta vain tuli niin raju, että Apocalypse istui sekä levyn että biisin otsikoksi paremmin. Olen korostanut, että se on vain torni, ei välttämättä kirkko, eihän katolla ole ristiä. Niiden pohjalta tehtyjä paitadesigneja kehtaisi laittaa päälle vaikka mummolaan, Niinimaa naurahtaa. Positiivinen grindcore ei siis ole luonnehdintana täysi huti, vaikka asiaa ei kannata korostaa liiallisuuksiin
Levyn masternauha oli valmiina jo tammikuussa 2022, mutta vinyylipainatusten pitkät jonot venyttivät julkaisua. Tai oikeastaan laiskuus on epätarkka ilmaus. Katukuvassa näkyy yhä enemmän kirpputoreja, yhä vähemmän ketjuliikkeitä. Mutta osansa Apocalypsella saa myös keskiluokkaisuus, etenkin etukäteen julkaistuissa Suburban Blississä ja Nothingnessissä. – Tässä tilanteessa en olisi pistänyt pahakseni, jos Apocalypse olisi julkaistu diginä ja vaikka kasettina jo viime syksynä. Motivaatiota lapioimassa Vuoden 2019 jälkeen ihmiskunnan pitkän tähtäimen suunta on kokenut syvästi huolestuttavia horjahduksia, joiden kokonaisvaikutusta emme kykene hahmottamaan vielä tästä hetkestä käsin. Billions oli hyvä kolmen ensimmäisen kauden ajan, sarjassa oli loistavaa väkivallattoman valtataistelun virittämä tunnelma juonenkäänteineen. Successionistä pidin samoista syistä. maksamme edelleen. Oli myös tärkeää antaa basisti Kristian Toivaisen toissa vuonna korvanneelle Matti Raappanalle kunnollinen mahdollisuus tuoda kädenjälkensä biisimateriaaliin ennen äänityksiä. Se olisi vaikuttanut positiivisesti kesän ulkomaisten festarikeikkojen määrään. Pandemia viivästytti osaltaan Apocalypsen julkaisua. Uuden ostaminen ei enää ole tärkeintä. Toki yhtye on kiertänyt aktiivisesti ja sen jäsenten arkeen on mahtunut myös muuta musisointia – Niinimaan tapauksessa sludgeja doom-vetoinen Morbid Evils, death metalia ja grindia törmäyttävä Goatburner sekä deathiä crustiin naittava ruotsalainen Age of Woe. Niinimaa kuitenkin myöntää, että julkaisutaukoa venytti myös laiskuus. Löysin bingettämisen ilot ja katsoin melko intensiivisesti Better Call Saulin ja Breaking Badin, siis tuossa kronologisessa järjestyksessä. Levy-yhtiö Season of Mist halusi julkaista kaikki formaatit samanaikaisesti. – Pandemian keskellä oli hankala motivoitua keskittyneesti musiikkiin sen sijaan, että katselisi jotain sarjaa. Luulen, että vanne kiristäisi päätä hieman vähemmän, kun olemme päässeet koronapandemian pahimman vaiheen jälkeen hieman vapaiksi kotoa. Täsmällisemmin kyse oli motivaation metsästyksestä. Niinimaa luonnehtii Apocalypsen tekstejä kiteytyksiksi siitä, millaisena hän näki maailman vuosina 2019–21. – Jos kirjoittaisin levyn tekstit nyt, ne olisivat erilaisia. Billions ja Succession peilautuvat tematiikaltaan Ownership-biisin tekstiin. Ylikulutusajattelu on silti viime vuosikymmeninä vähentynyt, pelkkä talouskasvu ei enää aja yhteiskuntia. 20. Rotten Soundin edellisestä levystä Abuse to Sufferista on kulunut seitsemän vuotta ja sitä seuranneesta Suffer to Abuse -ep:stäkin jo puoli vuosikymmentä
Niinimaa painottaa omakohtaisuutta tekstiensä takana. – En vastusta sitä, että jotkut pitävät niin sanotusta keskiluokkaisuudesta, kunhan elämä ei pääsisi unohtumaan siinä sivussa. Kun hulluus ei jatkunut Vaasassa vuonna 1993 perustettu Rotten Sound ei ollut kantaaottavimmillaan suomenkielisillä varhaisbiiseillään kuten Verta ja suolenpätkiä ja Koiranyrjö – näistä jälkimmäistä yhtye soitti helmikuisten keikkojensa viimeisenä rykäisynä. Niinimaa ei kuitenkaan 21. Exit-levyn kansi kertoo tunnelmistani ennen kuin jättäydyin managerihommista Nokialta, solisti virnistää viitaten vuoden 2005 albumiin, jonka kansitaiteessa paperipussin päähänsä vetänyt pukumies työntää haulikonpiippua suuhunsa. Materiaalia alkoi syntyä reaktioina muun muassa Capitol Hillin mellakkaan ja salaliittoteorioihin. – Eihän sellaisesta ihmisiä loppuun kuluttavasta työkulttuurista mitään tullut. – Nämä tekstit ovat ennen kaikkea varoitusmerkkejä, omia näkemyksiäni ja mielipiteitäni. En ole ennustaja enkä totuuksien kertoja, mutta haluan ottaa Rotten Soundissa niin paljon kantaa kuin pystyn – vaikka etenkin hevareissa on nykyään yhä enemmän heitä, jotka haluavat politiikan pois musiikista. Kymmenisen minuuttia matskua jäi julkaisematta, ettei levy menisi vahingossa ylipitkäksi, Niinimaa nauraa. Rotten Sound on vyörynyt päälle aina, mutta nyt Abuse to Sufferia ja Cursediä (2011) värittäneet death metalja sludge-sävyt on karsittu pois. Silti levyn raivokkaassa suorasukaisuudessa on kieltämättä jotain vanhakantaista. – Halusimme tehdä äkäisen levyn, siis todella vihaisen. Pituus on grindcore-albumille esimerkillinen. On helppo harhautua uskomaan, että neliöt tekevät onnelliseksi. 28 sekuntia kestävä Nothingness ja vielä yhdeksän sekuntia tiiviimmin tykittävä True and False ovat lyhyimpiä Rotten Sound -biisejä pitkään, pitkään aikaan. Hän luonnehtii vuosia 2002–05 uraputkekseen. Tietysti mukana on joitain moshparteja, mutta pääasiassa kama on tosi nopeaa. Apocalypsea ei voi verrata kovin suoraan kolmen vuosikymmenen takaisiin tekemisiin myöskään musiikillisesti. Pitkäksi, pitkäksi ajaksi voi kutsua myös projektiluontoisesti syntyneen Rotten Soundin taivalta. Apocalypsen tekstien kirjoittaminen oli Niinimaalle lapiointia vailla ennalta valikoitua kantavaa teemaa. Ylipituus tosiaan vältettiin, Apocalypse kun möykkää vajaat 21 minuuttia. Tuolloin Niinimaa muutti Vaasasta Tampereelle ja työskenteli Nokialla jättäytyen pois kaikista senaikaisista yhtyeistään Rotten Soundia lukuun ottamatta
– Hienoa, että olemme jaksaneet. – Pahoin pelkään, että joku kirjoittaa lähitulevaisuudessa translain hyväksymisen vastaisen kappaleen. Mutta jos masternauha valmistui viime vuoden tammikuussa, se tarkoittaa, että biisi on syntynyt jo aiemmin. Ajat vaativat Rotten Soundia Kahdeksankymmentäluvun metallin poliittisuus näkyy vahvimmin thrash metalin punkja hardcore-vaikutteissa sekä grindcoren synnyssä. Haluan ymmärrystä vähäosaisempia kohtaan, en äärioikeistolaista maalittamista. – On hyvä kysymys, missä kohtaa keikkatarjouksista täytyy kieltäytyä. Sekin auttoi meitä saavuttamaan tavoittelemamme aggressiivisuuden. – Mikalla oli Juggling Jugularsin Markon ja Jantsan – rauha hänen sielulleen – kanssa bändi nimeltä Jatkuva Hulluus. – Victimsin We Fail -biisissä on pysäyttävä sample, tietääkseni jonkun Pentagonin virkamiehen puheesta. No, se hulluus ei sitten jatkunutkaan ja Mikalla oli biisejä vailla bändiä. – Onhan se sääli, jos joku ei halua koskeakaan meihin joidenkin lausuntojeni takia. Niinimaa on melkein alkuperäinen jäsen: Rotten Sound oli ollut olemassa viikon, kun mukaan liittyi Niinimaa, joka vaikutti tällöin Aallon kanssa myös death metalia jyystäneessä Vomituritionissa. Siinä käydään faktapohjaisesti läpi asioita, joita ilmastonmuutos tulee aiheuttamaan. ”The future looks bleak / Fight back!”, julistaa Fight Back -biisi. Tähtäimessämme on aina ollut päästä myös Suomen ulkopuolelle. Keskustelu kääntyy takaisin siihen, miten etenkin metalliväki pyrkii ottamaan enenevässä määrin yhä selkeämpää etäisyyttä politiikkaan. Politiikan pakenijat Apocalypsella aggressiivisuuden jatkumo iskee tärykalvoille Latvan säveltämästä raivoisasta avausraidasta Pacifysta alkaen. Astia-studiolla oli kiva työskennellä Anssi Kipon kanssa, mutta hän ei ole ihan yhtä vihkiytynyt grindiin kuin Mieszko Talarczyk oli. Poliittinen kenttämme alkaa muistuttaa kahtiajakautuneisuudessaan Jenkkejä, vaikka meillä ei kaksipuoluejärjestelmää olekaan. Levyn startti näyttäytyy suorana reaktiona Ukrainan sotaan. – Eihän kasarilla ollut tällaista! Olen itsekin ottanut etäisyyttä kannanottoihin näissä asioissa, paristakin syystä. Jos meitä kysytään tapahtumaan, jossa halutaan rekrytoida jengiä väkivaltaiseen ihmisryhmään ja lavalla soittaa rac-bändejä, on helppo sanoa ei. Kaikki sodat ovat päin helvettiä, Niinimaa kiteyttää. Kierrokset kovenivat kovenemistaan äänite äänitteeltä. Viimeaikaisia mittavia konflikteja on Ukrainan sotaa lukuun ottamatta yhdistänyt massamaahanmuuton keskeinen vaikutus. – Pyrin rohkaisemaan Fight Back -biisillä, että seisoisimme omien arvojemme takana emmekä antaisi täysin periksi. Solisti palaa ajatukseen väkivallasta musiikin muodossa. Olkoon se fight sitten vaikka äänestämistä. – Massamaahanmuutto on yksi ilmastonmuutoksen seurauksista. Itse voisin pitää mustapunaista lippua liivini selkämyksessä, mutta väärinymmärrysten välttämiseksi lähestyn asiaa lempeämmin: olen ainakin antirasisti. Toisaalta, samasta syystä mua ei kiinnosta Burzumin larppaushevi. Into rundaamiseen on säilynyt, paitsi Kristianilla, joka jättäytyi pois kymmenen vuoden kunniakkaan pestin jälkeen, koska halusi keskittyä enemmän kotielämään ja uuteen bändiinsä Benothingiin. Ja äänestäminen on tärkeää, hiljaisten puolue ei tee yhtään mitään. Mutta ei meillä ole ongelmaa soittaa Rockfestissä heidän kanssaan. Kenenkään elanto ei kärsi, jos joku kääntää yhtyeelle selkänsä. Bassoon tarttunut Masa oli myös enemmän crusti kuin hevari. Saatat tehdä tahtomattasi vahinkoa jollekulle droppaamalla vain jonkun ongelmalliseksi väitetyn nimen, tietämättä koko totuutta. Nythän hänellä on vapaata aikaa, kun ei tarvitse kiertää! Basistin pesti ei ole ollut varsinaisesti tuulinen, mutta silti Rotten Soundin tuulisin. – Nykyään yhä useampi varsinkin Jenkeissä kokee, että Antifa tekee aktiivisesti työtä tuhotakseen kaiken, mitä keskiluokka on aikojen kuluessa saavuttanut. Aktivoitumaan kehottavat säkeet kuuluvat levyn päälauseisiin. – Kaitsu oli jo ysärillä ilmiömäinen rumpali, soitti hienoja juttuja varhaisten crust-riffien päälle. Olen useamman kerran pysähtynyt lenkkeillessä kuuntelemaan, kun biisi on tullut soittolistalla vastaan. – Yritimme tiivistää ilmaisua jo Still Psycho -ep:llä, mutta emme päässeet ihan maaliin. Tai eihän kyse ole ollut jaksamisesta, vaan siitä, että olemme halunneet viedä bändiä eteenpäin. Teknologisen kehityksen myötä meillä olisi mahdollisuuksia kamppailla ilmastonmuutosta vastaan, mutta kymmenisen vuoden päästä tiedämme taas paremmin, miten kävi ja tulee kenties käymään. Jätin Burzumit kuuntelematta jo ysärillä, ennen kuin tiesin Vikernesistä juuri mitään. Rotten Sound ei onneksi ole soittajiensa päätyö. Olennainen rooli Rotten Soundin vimman yltymisessä oli Sami Latvan edeltäjällä, nykyään Nightwishissä soittavalla Kai Hahdolla. Niinimaa myöntää, että ”fight” on polarisoituneessa poliittisessa ilmapiirissä haastava sanavalinta. pidä absurdina sitä, että tässä sitä yhä ollaan, tasan 30 vuotta myöhemmin. Kolmatta albumia Murderworksiä (2002) ei suotta korosteta käänteentekeväksi Rotten Soundin olemuksen kiteyttäjäksi. Meidänhän oli tarkoitus äänittää Murderworks Abyss-studioilla Tommy Tätgrenin kanssa. Mutta sitten kuulimme Nasumin Human 2.0:n ja totesimme, että tämän kaverin kanssa saamme aikaan juuri niin raakaa ja rajua kamaa kuin haluamme. Antifa ymmärrettiin pitkään järjestönä, jota ei olisi, jos ei olisi äärioikeistoakaan. – Ei maailmanrauhaa ollut näköpiirissä silloinkaan. Hän on yhä läheinen ystävämme ja yritämme parhaillaan houkutella häntä kesän Obscene Extreme -festivaalille kitarateknikoksi. Kainalontuulettelu on tietenkin aina tuomittavaa, kuten Pantera on saanut peruuntuneiden festarikeikkojen muodossa hyvin huomata. Rumpali Sami Latva on ollut yhtyeessä vuodesta 2006, kitaristi Mika Aalto ensihetkistä saakka. Mutta löytyy myös ongelmattomia tapahtumia, joissa on yksittäisiä ongelmallisia esiintyjiä. Toisaalta, samasta syystä mua ei kiinnosta Burzumin larppaushevi. Myös death metalissa oli poliittisemmat yhtyeensä, mutta black metalin toinen aalto toi 1990-luvulla ”Onhan se sääli, jos joku ei halua koskeakaan meihin joidenkin lausuntojeni takia. Se on sanallista väkivaltaa niitä ihmisiä kohtaan, jotka ovat käyneet noita asioita läpi koko elämänsä. Antifasismin kokeman inflaation vuoksi mahdollisuudet vääriymmärryksiin ovat yhä suuremmat. Jätin Burzumit kuuntelematta jo ysärillä, ennen kuin tiesin Vikernesistä juuri mitään.” 22. Mukaan hyppäsi Vomituritionin rumpali Ville, kova Mick Harrisja Extreme Noise Terror -fani. Kun työstimme Murderworksin biisejä, oltiin yhtä mieltä, että hänen soittoaan voisi suoraviivaistaa
– Ja sitten on niitä, jotka sanovat, että Drain [1998] ja Under Pressure [1997] ovat sitä ainoaa oikeaa Rotten Soundia. Itse asiassa kerran demotinkin sellaisia. Grindcore on olevinaan niin suoraviivaista, mutta itse ainakin kuulen eri bändeissä eri vivahteita. Emmehän me tiedä Nameless Ghouleista mitään. Okei, System of a Down oli kieltämättä poikkeus. Solisti, joka kirjoitti Pacifyn sanat, ei ala puolustamaan sotaa, mutta myöntää, että olemme tilanteessa, jossa joudumme valitsemaan puolemme. Vai ovatko he lopulta ottaneet sen kummemmin vaikutteita kummaltakaan. Ja tilaukseen vastataan. 23. Enempää en voi kertoa, Niinimaa vihjaa. Olennaista on myös se, että Rotten Sound lähtee kiertämään senhetkisellä kokoonpanollaan, ei tuuraajilla vahvistettuna. Klassisestihan siinäkin kävi: kun yhteen suuntaan kumartaa, toiseen pyllistää. Mutta silloin en nähnyt tulevaksi maailmantilannetta, jossa nyt olemme. Nykyään nuo Nasumin albumien kanssa 2000luvun alun grindcoren lippua kantaneet levyt löytyvät monilta musiikkityylin merkkiteoksia kokoavilta listoilta. En osaa ajatella grindibändejä vaikutemielessä. – Kuuluuko Afgrundissa enemmän meidän vai Nasumin vaikutus. Jos miettii vaikka Limp Bizkitin Break Stuffia, niin emobiisihän se on. Se ei saa Keijo Niinimaata hämmentymään, ainakaan enää: – Eivätkös ne kuulukin noille listoille! Ei tässä nyt ihan nöyräksi saa heittäytyä, solisti naurahtaa. Viime kesän Tuskassa myytiin varmasti sadoittain Jinjer-paitoja. Haluamme, että kun näet Rotten Soundin, näet juuri sen kokoonpanon, joka yhtyeessä sillä hetkellä vaikuttaa. – Eipä siinä, Tobias Forgen taktiikka Ghostissa on myös mielenkiintoinen. ARTIKULOIDUT MERKKIPAALUT MURDERWORKS ja Exit toivat Rotten Soundille kasvanutta näkyvyyttä. – Monet modernimmat bändit ovat vieneet lauluja yhä rajumpaan, puuroisempaan suuntaan. Insect Warfaren World Extermination on myös hieno, mutta heidän grindinsa eroaa meistä selkeästi etenkin laulujen osalta. Niinkin tärkeä etappi kuin Carcass-kiertue vuonna 2008 uhkasi jäädä väliin aikataulusyistä, mutta järjestyi lopulta. Samaan aikaan totuus on, että olemme vaikeammassa tilanteessa kuin he. Jätkät kuuntelivat ja pyysivät, että voisitko vetää vähän selvemmin. Heillä on vahva solidariteetti kurdeja kohtaan, kuten pitäisi olla meilläkin. Vielä mietteliäämmäksi vetää kysymys, ovatko jotkut modernit grindcore-yhtyeet päässeet vaikuttamaan siihen, millaiseksi Rotten Soundin ilmaisu on muotoutunut. Niinimaa on pitänyt kiinni artikulaatiosta, siitä, että sanoitusten viesti on hänen huutamanaan ainakin teoriassa ymmärrettävissä. Niinimaa on kuullut merkittäviltäkin grindcore-yhtyeiltä ylistystä siitä, miten suuresti Murderworks on näiden ilmaisuun vaikuttanut. Kaksikymppisiähän juhlittiin 2013 vasta joulukuussa, että ehtii tässä vielä suunnitella. Nykyään sekin bändi on niin stabiili, ettei tuollaiseen tarvi turvautua. – Nu-metal meni emoiluksi, vihaisimmillaankin. – Solidaarisuus kasvaa, kun jotain tapahtuu tarpeeksi lähellä, kun jokin tunnistetaan omaksi. Kyllähän muakin huvittaisi joskus kokeilla kaoottisempia juttuja. Suoralta kädeltä on hankala sanoa. Eikä se huono levy ole. Ruotsissahan punkkarit ovat lähes säännönmukaisesti sitä mieltä, että puheetkin Natoon liittymisestä ovat hirvittäviä. Ymmärtäähän sen, he ovat löytäneet meidät noiden levyjen kautta. Juuri nyt Niinimaa näkee metallin kääntyvän hyvinkin poliittiseksi. Heidän keltakantinen, bändin nimeä kantava levynsä on ihan loistava. – Muutaman kerran olemme joutuneet kieltäytymään kiertueista, niin harmillista kuin se on ollutkin. – Mikä on poliittinen kantani Natoon. Jokaisella Rotten Sound -albumilla on ansaitusti kannattajansa. Helmikuussa yhtye soitti muutaman keikan ensimmäistä kertaa Suomessa vierailleen singaporelaisen grindcore-yhtyeen Wormrotin kanssa. Heidän poliittisuutensa toki ymmärtää heidän taustansa kautta. Rotten Soundin omat kiertueet ovat maksimissaan kahden ja puolen viikon mittaisia. Tobiaksella saattaa olla eri kokoonpano joka mantereella. Tunnen heitäkin, joiden mielestä Show No Mercy on Slayerin paras. – Saattaahan sellaisiakin grindibändejä löytyä, jotka tekevät lyriikat vasta jälkeenpäin, kun huudot on jo äänitetty. luonteeltaan epäpoliittisen käänteen – olkoonkin, että yksittäisten muusikoiden tökeröt sanomiset ja kammottavat teot olivat hyvinkin poliittisesti latautuneita, ymmärsivät he sen itse tai eivät. Syynä tähän on Ukrainan sota. – Katsotaan nyt, miten juhlallinen tästä kolmekymppisvuodesta kehkeytyy. Maailmankuvaa pienennettiin, keskityttiin yksilöön, huomattiin se kaupallisesti järkeväksi. Siis saattaa löytyä. Ulkomaisista festareista iso osa jää kesään 2024. Julkisesti hän ei ala näitä yhtyeitä liiallisen itsekorostuksen välttämiseksi luetella. Kysymys siitä, kuuleeko hän jossain modernimmassa grindcoressa Rotten Soundin vaikutuksen, on hankala. Huhtikuussa vuorossa on oma kiertue, kesällä taas enemmän Suomen-festivaalikeikkoja kuin vuosikausiin. Taannoinen reissu Napalm Deathin matkassa oli neliviikkoisena poikkeuksellinen. – Voisimmehan me myydä Rotten Soundia koko ajan, vetää yökerhoissa ja pitserioissa – ja se voisi olla hauskaakin! Mieluummin odotamme kuitenkin parhaita mahdollisia hetkiä kiertämiselle, ehdimmepä touhuta muidenkin bändiemme kanssa. – Sanoisin, että eivät kauheasti. Niinimaa näkee metallin ja poliittisuuden väliselle railolle myös valtavirtaisemman vaikuttimen. Ainoastaan Napalm Death -rundilla turvauduttiin väliaikaiseen basistiin, Toivainen kun oli vastikään jättänyt yhtyeen eikä Raappana ollut vielä mukana miehistössä. Jokaisella on lopulta oma, hieman erilainen tatsinsa. Siispä olemme myös tilanteessa, jossa 30-vuotiaan Rotten Soundin vimmaisen suorapuheiselle ulosannille on tilausta. Niinimaa muistaa monta tilannetta, joissa on kuullut, että vuonna 2011 ilmestynyt Cursed on ehdottomasti parasta, mihin yhtye on ikinä yltänyt. Viisi vuotta sitten olisin sanonut hyvin varovaisesti, etten kannata liittymistä. Mietin itsekin joskus, että Morbid Evilsillä voisi olla oma kokoonpanonsa Pohjois-Amerikassa. Voihan joissain jutuissamme olla alitajuisesti jotain Magrudergrindia. Ja hyvä niin, en tietenkään ole sitä vastaan
Bändi on ottanut tavaksi tehdä ep:n aina kokonaisten levyjen välissä, sillä hyvää biisimateriaalia on yleensä enemmän kuin albumille saa mahdutettua. T unnelmallista metallia soittava Hanging Garden on julkaissut pelkästään viimeisen neljän vuoden aikana kuusi pidempää tai lyhyempää julkaisua, tuore The Garden -levy mukaan luettuna. Emme jaksa istua biisien päällä kahta vuotta, ehtisimme kyllästyä niihin moneen kertaan. Matskua on, ja se johtaa yleensä tuollaisiin välijulkaisuihin. Siihenkin on omat syynsä, miksei välijulkaisuille päätyvää materiaalia säästetä seuraavaa täyspitkää varten. – Alamme sovitella niitä ja miettiä, saako niistä tehtyä kokonaisuuden vai pitääkö säveltää lisää biisejä. – Ja muodostuuhan siinä ihan selkeä konsepti, että millaista lähdetään hakemaan sillä kertaa. Ehdokkaita jäi noin 15, eikä sellaista määrää tietenkään laiteta levylle. – Viimeksikin meillä oli varmaan parikymmentä melkein valmista biisiä, joista lähdimme valkkaamaan levylle päätyviä. Varsinkin, kun materiaalia tulee koko ajan ja biisintekijöitä on niin monta. – Aina tulee uusia ideoita ja teemoja. KOHTI KEVÄTTÄ TEKSTI ELLI MUURIKAINEN KUVA KALLE PYYHTINEN 24. Tuntuisi hassulta jatkaa seuraavalle levylle samaa teemaa, laulajapariskunnan toinen osapuoli Riikka Hatakka komppaa. Tästä prosessista ”ylijäävät” biisit toimivat seuraavan ep:n pohjana. Toiset bändit hinkkaa biisejä vuosiKotimainen Hanging Garden tunnetaan hurjan levytystahtinsa lisäksi synkänpuoleisesta ja lohduttomasta metallistaan. Silloin alamme miettiä, millaisesta palapelistä saa eheän, koherentin ja temaattisen kokonaisuuden, laulaja Toni Hatakka kertoo. Yhtyeen kahdeksannella albumilla ollaan tutuissa maailmanlopun tunnelmissa, mutta tällä kertaa mukana on myös valoa ja toivoa. – En tiedä, huomaako yleisö sitä, mutta mun mielestä muutumme aina vähän joka levyllä, kitaristi Jussi Hämäläinen nauraa
Kun meillä on uusi levy ilmestymässä, seuraava on yleensä aika pitkälti jo sävelletty. – Suurin inspiraatiopuuska tulee yleensä silloin, kun vaan odotellaan uuden levyn ilmestymistä. ”Positiivisuus tai valo tulee siitä, kun alkaa pohtia, millä on väliä sitten, kun kaikki materia on kadonnut ympäriltä.” 25. – Jos joku ei tykkää, niin sitten ei tykkää. – Kun teemme jonkin asian eri tavalla, emme mieti, mitä olemme tehneet aiemmin tai millaisia odotuksia ihmisillä on. – Positiivisuus tai valo tulee siitä, kun alkaa pohtia, millä on väliä sitten, kun kaikki materia on kadonnut ympäriltä. Tällä kertaa tarinaa haluttiin kertoa päinvastaisen kautta. Tämän lehden julkaisupäivänä ilmestyvä The Garden -albumi eroaa Hanging Gardenin aiemmasta tuotannosta jo siinä mielessä, ettei se sisällä pelkkää kurjuutta ja epätoivoa. Merkityksellisyys on ehkä se käsite, joka kiteyttää tämän ajatuksen. Ja jos tykkää, niin tykkää. – Skeleton Lakellä on useita biisejä, joissa on toiveikasta fiilistä, mutta se toivo on jotenkin epävarmaa, Riikka miettii. Sitä on vaikea käsitellä negatiivisen tai murheen kautta, tai olisi tylsää vain velloa siinä menetyksessä. Vaikka emme näköjään vieläkään päässeet täysin eroon siitä apokalypsista, joka on ollut enemmän tai vähemmän läsnä jokaisella levyllä, Toni nauraa. Jussi huomauttaa, että valoa on ollut mukana jo aiemmilla levyillä. – Ei tule taukoa, jonka keikkailu aina aiheuttaa. Kunhan olemme itse tyytyväisiä. – Olemme aina rämpineet epätoivon suossa. Bändillä ei ole ollut tapana ottaa positiivisesta palautteesta paineita seuraavia luomuksia ajatellen. Valonpilkahduksia Toukokuussa 2021 ilmestynyttä Skeleton Lakeä on kehuttu parikymmentä vuotta pystyssä olleen bändin onnistuneimmaksi teokseksi. Kova julkaisutahti on mahdollinen myös siksi, ettei yhtye juurikaan keikkaile. kausia, mutta meillä ei riittäisi kärsivällisyys mitenkään, Toni nauraa. Nyt olemme olleet vähän hitaampia, mutta on meillä nytkin seitsemän tai kahdeksan biisiä valmiina, Jussi kertoo. – En tiedä, onko se kovin uusi juttu, kitaristi nauraa. Kun Riikka esimerkiksi tuli mukaan bändiin, emme käyneet mitään keskustelua siitä, millä tavalla tai missä määrin hänen ääntään käytetään, Toni muistelee. Kun pääsee yhdestä eroon, tekee mieli tehdä jotain muuta, ja silloin musaa syntyy nopeassakin tahdissa. Ehkä nyt oli ajatuksena, että olisiko tämä asia jo taputeltu. Biisien kirjoittaminen käy tavallaan työstä, eikä minun ainakaan tarvitse hirveästi etsiä inspiraatiota
Yhteys itseensä ja muihin, myös hengellisiin ja henkisiin asioihin. Sellainen skaalautuu helpommin ja sitä voi lähteä pyydettäessä vetämään kvartettina tai kvintettinä johonkin Levykauppa Äxän nurkkaan. Yhteyksiä unimaailmasta Uuden albumin nimi ja tematiikka ovat peräisin Tonin unista. – Näin unen, jossa meidän kiipparisti Nino Hynninen kertoi, että kun tämä seuraava levy on meidän magnum opus, sen nimi voisi olla The Garden. Tällaisen retkueen kun lähettää johonkin festareille soittamaan, siinä menee melkoisesti jo matkakustannuksiin. Osa fiiliksistä välittyy levyjen kansitaiteista. Samalla kadulla oli jonkun ison artistin keikka, joten meille ei ihan riittänyt yleisöä, Toni kertoo. – Oli siinä sentään se hyvä puoli, että paluumatkalla nähtiin laivalla Tomi Joutsen ja pyydettiin häntä laulamaan I Am Become -levylle [2017]. Ehkä meitä siis näkee enemmän ihmisten ilmoilla jatkossa, Toni miettii. Mielellään vielä jossain Astia-studiolla analogivehkeillä, Toni nauraa. – Tuntuu, että Euroopassa on hypeä ja bändi jotenkin isompi nimi kuin Suomessa. Tutkimme sanoitusten kautta myös perinteen, juurien ja kulttuurin merkityksiä. Eli kun jälkiteollinen maailma simahtaa ja on tavallaan pakko palata johonkin muuhun. – Halusin tutkia elämän itsepäisyyttä ja jatkuvuutta, sekä valon ja toivon kautta sitä, millaista on, kun kaikki tämä loppuu. ”Ei tässä kukaan kuvittele pääsevänsä miljonääriksi bändihommilla, mutta sen olemme päättäneet, ettemme lähde riskillä ottamaan takkiin.” 26. Kerroksia on vaikka kuinka helkutisti ja koko ajan tapahtuu kaikenlaista, Jussi miettii. Skeleton Laken kohdalla juuri kansi tuo mulle sen synkkyyden, ei ne biisit, Jussi kertoo. – Haluaisin tehdä joskus jonkin julkaisun kunnon doomimöyrintää. huhtikuuta pienimuotoisten levynjulkkarien muodossa. Hanging Garden ei ole todellakaan mikään ahkera keikkabändi. Tuo oli niin hyvä tarina-aihio jo itsessään, että se oli pakko käyttää, Toni nauraa. Nimibiisissä puhutaan yhteisöllisyydestä ja siitä, kuinka heimo sitoutuu myös luontoon, Riikka kertoo. Valmiissa biisissä se solahtaa sekaan niin, ettei se ole enää yhtään törkeä tai erottuva. – Lähestyimme tavallaan poppikaavaa ja viljelimme enemmän sellaisia hiturimelodioita. Mutta ei kukaan muu reagoinut siihen mitenkään! Ehkäpä levyn erikoisimpana juttuna The Nightfall -kappaleessa kuullaan karjankutsuntaa eli kyylausta. Toki sitäkin on vain yhdessä kohdassa, Riikka nauraa. – Sen lisäksi mulla on ollut lapsuudesta asti toistunut unimaailma, jossa on tosi post-apokalyptinen fiilis. – Usein biisejä tehdessä tuntuu, että jokin idea ei ole yhtään tätä bändiä, liian levoton tai outo. Mietimme, mitä merkityksiä löytyy muista ihmisistä, yhteisöllisyydestä tai spiritualiteetista. Kaikki on umpeenkasvanutta, rakennelmat on teollisia, ränsistyneitä, ruosteisia ja liian suuria. – Levyllä on tietynlaista suoraviivaisuutta, vaikka ei se missään nimessä helppo ole. Kunhan pääsisi edes nollille, olisi kiva, Jussi kertoo. Emme kyseenalaistaneet mitään. Yhtyeellä on monenlaisia ideoita jatkoa ajatellen. – Olemme tehneet joitakin demoja, ja niissä on saappaat aika syvällä suonsilmäkkeessä, Toni jatkaa. Osittain tämä johtuu elämän realiteeteista, sillä perheet ja päiväduunit ovat jonkinlainen hidaste vaikkapa kuukauden pituiselle kiertueelle. – Minusta olisi kiva tehdä akustinen folkkilevy, Jussi miettii. Ei jäädä lepäilemään The Gardenin valoisa ja toiveikas tunnelma ei ole tullut bändin musiikkiin jäädäkseen. Mainittu maailma toimi pohjana konseptialbumille, jonka keskiössä on ajatus siitä, mitä on olla ihminen. Aluksi mietittiin tekijäporukassa, että levyn vika raita on ihan kuin joku We Are the World -biisi ja Michael Jacksoniä. – Olemme treenanneet sitä varten elektroakustista settiä noista uusista biiseistä. Unissa matkustetaan yleensä junalla tai metrolla, ja siinä on jotain menneen maailman hiljaista ja pahaenteistä tunnelmaa. – Jos joku levymme tuntuu mielestäni vaikka synkältä, se tunne sitoutuu sen kansikuvaan – etenkin sen jälkeen, kun albumi on ilmestynyt. Avausraitaa lukuun ottamatta albumin kappaleet ovat hieman tavallista lyhyempiä. – Laitettiin siihen sellaista kiljuntaa, jolla huudetaan lehmiä ja lampaita jossain vuorenhuipulla. – Tuleva ep edustaa tätä valoisampaa maailmaa, mutta seuraava albumi onkin sitten taas aika paljon murheellisempaa linjaa, Jussi kertoo. Ainakin pistokeikkoja olisi kiva tehdä, mutta se on taloudellisesti haastavaa. Ulkomaille asti Hanging Garden ei ole koskaan ehtinyt – yhtä Tallinnan-keikkaa lukuun ottamatta. – Ei meitä ole pyydetty keikoille, eikä ole tullut sellaista liksaa, että olisi järkevää lähteä. – Meillä on ollut tapana, että kun on olemassa joku raakamiksaus ja sanat, annamme ne melkein heti kansitaiteilijalle – että tämmöisen jutun pohjalta pitäisi tehdä kuva. – Yhteys on yksi teema aika monella tasolla. – Ilmankos tuo on pyyhkiytynyt muististani, Jussi sanoo. – Lähdimme sinne ystäväbändin kanssa. Hirveää rallatusta, eihän tällaista voi tehdä. Yhtyeen seuraava ja toistaiseksi ainoa tiedossa oleva esiintyminen on Helsingissä 22. – Yksi teema on matkaaminen ja itsensä määrittely sen kautta, että lähtee pois juuriltaan ja palaa niille takaisin. Skeleton Laken kannessa on talvea, jäätä ja pimeää, kun taas The Gardenin kuvassa on lämpimän keväisiä sävyjä aina aurinkoa myöten. Olihan se hauska reissu. Jos pohdimme, onko jokin juttu liian törkeä, se otettiin hyvänä asiana, Toni jatkaa. Ei tässä kukaan kuvittele pääsevänsä miljonääriksi bändihommilla, mutta sen olemme päättäneet, ettemme lähde riskillä ottamaan takkiin. – Skeleton Lakessä oli ihanaa, että Marko Laine, joka teki levyn kannen, kuunteli niitä biisejä, Riikka sanoo. Tarinallisuus näkyy myös kappaleiden nimissä, jotka kuvastavat ikään kuin kirjan lukuja yhtenäisine the-alkuliitteineen. Annamme aika pitkälti vapaat kädet, ja kansista tulee myös sen näköisiä, Toni kertoo. Se ei ole välttämätön skenaario, mutta ihan uskottava tässäkin vaiheessa. No tuota, siellä oli vissiin kolme ihmistä katsomassa meitä. Tosi monet luulee, että siinä intron taustalla on kitaraliidi, mutta se onkin Riikan ääni, Toni sanoo. – Jos se oli ennen sellainen pilkahdus ja kiva kontrasti, nyt synkkyyden ja valon tasapaino on ehkä fifty-sixty, Toni sanoo. Sävellyksellisesti emme ehkä tehneet mitään hirveän uusia kokeiluja, mutta meillä oli erilainen mentaliteetti. Mitään ei tarvitsisi jäädä taskuun. Keikka oli lippuriskillä, mutta meille vakuuteltiin, että ei hätää, talo tulee täyteen, kun on ennenkin tullut. – Jouduin opettelemaan sitä karjakkohuutoa
F I N L A N D S H O W S w e d 2 9 . t a m p e r e , p a k k a h u o n e s a t 1 . 3 . 3 . 4 . h e l s i n k i , v a n h a y l i o p p i l a s t a l o f r i 3 1 . o u l u , t u l l i s a l i k m i e n t e r t a i n m e n t , r t n t o u r i n g & N e m a g e n c y p r o u d l y p r e s e n t
TEKSTI VILHO RAJALA KUVA MIIKKA JÄRVIN EN 28. Marian as Rest tekee taiteelli sesti kunnian himoist a, moni ulotteis ta metallia . Yhtyeen neljäs albumi Auer muotoi ltiin en sin tunnelm ien tasolla, vasta sitten sanoiks i ja säveliks i. Laulaja Jaak ko Mäntym aa luottaa siihen, että uutta yleisöä löytyy koko ajan
Me haettiin sen avulla tietynlaista visuaalista kuvaa, joka olisi kolminäytöksisen tarinan ytimessä, Jaakko Mäntymaa sanoo. Hänen lisäkseen Marianas Restin muodostavat kitaristit Harri Sunila ja Nico Mänttäri, basisti Niko Lindman, rumpali Nico Heininen ja kosketinsoittaja Aapo Koivisto. Siinä tarinan kertoja tai kertojat tajuaa olevansa keskellä hävitystä. Siitä lähdetään kohti paranemista ja toivoa, Mäntymaa sanoo. Hämärässä valossa on rauhallinen, jopa hauraankaunis tunnelma. Voisiko siinä hetkessä rakentaa jotakin oikeasti kestävää. Toivo siitä, että kaikki muuttuisi paremmaksi, kantaa aikansa, mutta ei loppuun saakka. – Mennään vääjäämättä samoille kiskoille kohti pimeää, ja levy alkaa ja päättyy samaan paikkaan. 29. – Auer viittaa usvaan, joka vääristää näkökenttää ja muun muassa värejä. Kunnes sitten… Jokin tämänkaltainen tuokiokuva oli alkusysäys Marianas Restin uuden Auer-albumin tarinalle. Olemme elossa, ja päätös on sanomattakin selvä – ei koskaan enää. Avainhetki on nimenomaan se autereinen valonkajastus. Vain hetki sitten oltiin keskellä myrskyä, mutta nyt on hiljaista. A uringonsäteet tunkeutuvat usvan ja savun läpi paljastaen hävityksen ja tuhon. Auerin draaman kaarta bändi hahmotteli yhdessä, niin että kaikki ymmärsivät mitä ollaan tekemässä. Mäntymaan mukaan bändin sanoma ei ole fatalistinen, eli että näin on aina ollut ja näin on aina oleva. – Siinä on se klassinen ajatus, että kaikki kiertää kehää eikä me opita virheistämme ikinä. Lähdetään liikkeelle pimeästä ja tullaan tuhon kautta rauhalliseen, seesteiseen hetkeen
Meillä oli yhteinen kunnianhimoinen ajatus, että musiikki ja sanat kuljettavat tunnelmaa ja tarinaa yhdessä. Vaikea yhtälö Marianas Restin jäsenistö on parhaassa ruuhkavuosi-iässä, mikä tuo toimintaan omia haasteitaan. Ilmeisesti ne on nähneet, millaisia ihmishir”Kaikilla on onneksi kotijoukot, jotka ymmärtävät ja tukevat tätä hommaa. Kun kaikki osallistuvat kykyjensä mukaan, kylkiäisenä tulee tiettyä omistajuutta yhteiseen projektiin. Kasvava paineen tunne on käännetty albumilla musiikiksi suorastaan hämmästyttävän hyvin. Marianas Restin tekstit ovat Mäntymaan vastuualuetta, mutta bändi toimii hyvin demokraattisesti. Marianas Restin seuraava albumikokonaisuus onkin jo hahmottumassa. Kaikki osallistuvat luomistyöhön sillä tavalla aktiivisesti. Niin, kosketinsoittaja Koivisto soittaa myös Omnium Gatherumissa. Vaikka tekovaiheessa olisi mielessä jokin tietty juttu, myöhemmät kokemukset ja tapahtumat voi tuoda tekstin ihan uuteen valoon. Prosessi on perinteisen bänditoiminnan mukainen, eli pöytään tuodaan raakileita ja ideanpätkiä, joita lähdetään jalostamaan porukalla. Mieleen tulee The Oceanin mainio Pelagial-albumi (2013), jonka kantavana ajatuksena on vaipua koko ajan syvemmälle mereen. – Kaikilla on onneksi kotijoukot, jotka ymmärtävät ja tukevat tätä hommaa. – Meillä on bändissä yrittäjiä ja opiskelijoita, ja Aapolla on tietysti muita bändivelvollisuuksia ja hän pyörittää baaria viikonloppuisin, mikä on ihan parasta meidän touhun kannalta. Työt ja perheet kyllä joustavat, kun joustoa on toiseenkin suuntaan. Demokratia toimii Marianas Rest on kuusihenkinen bändi, ja niin isossa kollektiivissa on osattava pitää yllä hyvää dynamiikkaa. Monen ihmisen tekeminen turvaa myös toiminnan jatkuvuutta. Musiikillisen luovuuden moottoreina toimivat kitaristit Sunila ja Mänttäri sekä basisti Lindman. Mutta ei sen aina niin selkeää tarvitse ollakaan. Auer synnyttää assosiaatioita ja tulkintoja, joita sitä kasatessa ei ole voinut tehdä. Jotkut hoitaa merkkareita, ja mulla ja Nicolla [Mänttäri] on enemmän tällaisten taiteellisten spokespersonien rooli, eli annetaan haastatteluja ja filosofoidaan keskenämme. – Parempi niin kuin että olisi ulkopuolisena jonkun muun projektissa. – Nythän näyttää siltä, että ilman muuta levyn konsepti liittyy sotaan, ja totta kai se liittyykin, mutta vain sattumalta. Me ollaan yritetty kiertää tätä siten, että kaikki osallistuu jollakin tavalla. Nykytrendin mukaisesti myös Marianas Restin luova sykli on pitkä. Auer-levyn tuho–rauha–tuho-kaari – anteeksi väkivaltainen yksinkertaistus – on niin ikään saatettu levylle vakuuttavasti. Musiikin tekeminen on lopulta vain pieni osa bänditoimintaa. Kuten todettua, Auer oli valmis jo yli vuosi sitten. – Tämä on mun mutuani, mutta aika moni bändi varmaan halusi vähän säilöä julkaisuja ja odottaa, että maailma avautuu. Sillä tavalla saadaan myös yhdessä enemmän aikaan, vaikka välillä tuleekin mieleen, että olisi tehokkaampaa, jos ei aina tarvitsisi keskustella ja kysellä niin paljon. Demokratia ja ihmisten osallistaminen tuottaa parempia tuloksia kuin yksittäisen johtajan käskyjen totteleminen. – Yleensä alkuperäisestä ei jää jäljelle muuta kuin joku kantava teema. Ilmeisesti ne on nähneet, millaisia ihmishirviöitä meistä muodostuu, jos tätä ei pääse tekemään.”. Se voi toimia hyvinkin, mutta johtaa helposti tilanteeseen, jossa osa bändistä jää sivurooliin tahtomattaan. – Tykkään itse nimenomaan monitulkintaisista teksteistä, ja monestihan ne tulkinnat muuttuu omallakin kohdalla. Komitea kokoontuu Musiikin tekeminen tunnelma edellä on haastavaa. Mäntymaalla on kokemusta bändeistä, joissa yksi ihminen on selvä bändiliideri. Vastuun ja informaation jakaminen on parempi, joskin työläämpi ratkaisu. Meillä oli kaksi mahdollista aikaikkunaa tämän julkaisulle, joko syystalvella tai kevättalvella, ja tähän se nyt osui. – Jos yksi ihminen on vastuussa kaikesta, kaikki myös pysähtyy, kun hän on poissa pelistä. Tämä pitää paikkansa sekä isossa että pienessä mittakaavassa, sanokaa mitä sanotte. On joku juttu, jota kaikki voivat tykönään miettiä ja kehitellä, ja siitä päästään yhdessä eteenpäin. Mäntymaan mukaan rakkaus tekemiseen pitää bändin liikkeessä, vaikka arki olisi kuinka aikataulutettua. Merkkarit tuli jo mainittua, mutta lisäksi tarvitaan hyvät yhteydet levy-yhtiöön, vahvaa bisnesja byrokratiaosaamista sekä raakaa logistiikan ja aikataulujen tuottamista. Pitkään julkaisuviiveeseen vaikutti tietysti korona. Pitkin matkaa oli epäilyksiä, tuleeko tästä mitään ja saako siitä kukaan selkoa, enkä mä tiedä saakokaan. Mäntymaa huomauttaa, että albumi oli valmis jo ennen kuin Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Tai Mäntymaan sanoin ”komiteamaisesti”. Siltä se on nyt tuntunutkin, että levyjä tulee tosi paljon ja kaikki bändit ovat rundilla. – Kun kaikki tiesi, mitä ollaan tekemässä, mun oli helppo lähteä kirjoittamaan sanoja. – On aina hyvä, ettei tarvitse lähteä ihan tyhjästä
Merelliset elementit ovat Marianas Restille tietenkin luontevia, nimeä myöten. Eihän tämän kokoinen bändi lähde rundille rahaa tekemään vaan menettämään, mutta toiveena on, ettei tarvisi pantata taloja sen takia. – On sen huomannut keikoillakin, että jengiä kiinnostaa ja merkkariakin näkyy enemmän. Ja pitäähän bändi pääamajaansa Itämeren rannikolla Kotkassa. Mutta miksi bändin nimi on Marianas Rest. – Napalmin artistivastaava Sebastian Münch selvästi diggailee meitä ja on halunnut lähteä rakentamaan tätä yhdessä. Olisi kiva lähteä ex tempore johonkin, mutta siihen ei vain kykene. – Lähdettiin keikalle, ja Harri sanoi, että hän laittaa vaikka itse Napalmille mailia bändin nimissä. – Alussa haluttiin selkeästi olla raskaampi orkesteri. Mutta sieltä se on kuitenkin alkanut puskea läpi. Tarina menee niin, että bändissä oli ollut kakkoslevy Ruinsin (2019) jälkeen keskustelua, miten tästä eteenpäin. Hyviä suunnitelmia on onneksi olemassa! Lisää tavoittavuutta Napalm Records julkaisi kaksi vuotta sitten Marianas Restin Fata Morgana -albumin. Se on aika kallista hommaa. Yllättäen sieltä tulikin vastauksia ja yhteistyöhön lopulta päästiin. Marianas Restin bändi nappasi vanhanaikaisesti bändin aloitteesta. Se viittaa tavallaan Mariaanien hautaan, mutta sehän on englanniksi Mariana Trench. Ne ovat kyllä kuulleet niitä, jos ovat kiinnostuneita. päivä vuonna 2019 bändi vietti iltaa Lappeenrannassa, kun Amorphis, Soilwork, Leprous ja mainittu The Ocean olivat kaupungissa keikalla. Suomen-keikat keväällä ovat sentään hyviä alkupaloja kiertämisen nälkään. – Meidän täytyy katsoa koko ajan monta kuukautta eteenpäin, se on vaan karu fakta. Hän ei ehkä ole kaikkein vahvin englannin kielen muotoilussa, ja niinpä minun oli taivuttava muotoilemaan se maili. Napalm on kasvattanut lihaksiaan metallikentällä viime vuosina kohisten ja kiinnittää sekä isoja, tunnettuja nimiä että kasvavia tulokkaita. Se on tuossa ajassa kova lukema hieman isommallekin bändille. Marianas Restinkin tapauksessa on suunnitelmia ja toiveita, mutta joskus käy niin, että tarjous osuu muutaman viikon päähän, eikä siihen ole yksinkertaisesti mahdollisuutta tarttua. Sekin oli aika hyvin sanottu. Kun Auer-albumin Diseased-video julkaistiin, se keräsi viikonlopun aikana 10 000 katselukertaa. Kaikkein haastavinta on etsiä aikaikkunoita, jolloin olisi mahdollisuus lähteä esimerkiksi kiertueelle. Helmikuun 6. Mäntymaa asui tuolloin siellä. – Studiomies Aallon Teemu sanoi meille, että me ei olla mikään metallibändi, vaan indiebändi, jolla on säröt kitaroissa. – Kaikki haluaa kiertää Euroopassa, ja kustannukset on nousseet paljon. Autojen saatavuus ja vuokrat, polttoaineet... Sinistä metallia Melodinen doom metal tuntuu ahtaalta lokerolta Marianas Restille, ja joskus yhtyeen yhteydessä mainittu death metal osuu vielä huonommin. viöitä meistä muodostuu, jos tätä ei pääse tekemään. Se on aika vaikea yhtälö. Mä löysin netistä erään löytöretkeilijän kertomuksen hautapaikasta, jonka se oli löytänyt ja joka kuului ilmeisesti Mariana-nimiselle naiselle. Ja totta kai siinä on se puoli, että sitten kun ollaan himassa, ollaan läsnä ja jeesataan kaikin mahdollisin tavoin. Se tarina oli hyvin kiehtova. Me ei haluttu mitään tombtai grave-sanaa siihen, mutta rest tuntui sopivan runolliselta.. Mäntymaan mukaan joskus on vitsailtu ”feeling blue metalista”, joka lienee ihan käypä kuvaus. Mäntymaan mukaan bändi kenties vähän jarrutteli herkempää puoltaan alkuvaiheessa, koska eihän hempeily sovi heviin. Kaikuja voi kuulla Swallow the Sunista tai Omnium Gatherumista, mutta palikat ovat omanlaisessaan järjestyksessä. Mäntymaa oli vakaasti sitä mieltä, että mitään vanhoja, jo julkaistuja biisejä on ihan turha lähetellä levy-yhtiöille. Auer on siis toinen teos, joka tulee itävaltalaisen yhtiön kautta. Levy-yhtiö on tuonut yhtyeelle markkinointivoimaa ja otollinen yleisö on löytynyt aiempaa paremmin. Toki Marianas Restillä on meriittejä vyöllään muutenkin, bändihän on keikkaillut muun muassa Dark Tranquillityn kanssa. Tällaisessa genressä ei ole luvassa mitään pikavoittoja, mutta on ihan siistiä, että hekin ymmärtävät sen. – Se oli jo käytössä ja tuntui ehkä muutenkin vähän liian ilmeiseltä. Nyttemmin ollaan ihan rohkeasti laitettu sellaisia kauneuden pilkahduksia mukaan. Julkaisuilla on enemmän tavoittavuutta
Ei ihme. – Käytimme enemmän aikaa albumin viimeistelemiseen ja äänittämiseen kuin aiemmin, kitaristi summaa. Kamelotin maailmassa valon ja varjojen taistelun voittaa aina ensin mainittu. Huomasin, että olemme kirjoittaneet albumimme oikeista aiheista: asioista, joita pidimme itsestään selvinä. Kamelotilla oli tiukka aikataulu, jonka mittaan sen oli määrä viimeistellä sävellykset, äänittää levy, promotoida sitä ja lähteä kiertueelle. Vahvuutta aikalisästä The Awakening -albumin säveltämisen alkaessa kaikki oli kuin ennenkin. Maailma on muuttunut lopullisesti, minkä huomaa siitä, miten osa ihmisistä on varautuneempia kuin koskaan ja osa taas ottaa elämästä irti enemmän kuin ennen. Youngblood sanoo olevansa kiitollinen, etteivät ihmiset ole ainakaan vielä unohtaneet heitä. Yleisö mylvii kuin olisi futismatsissa, osaa joka kappaleen sanat ulkoa ja juhlii ihan eri tavalla kuin muu maailma, Youngblood ylistää. Kamelot-kitaristi on juuri palannut Etelä-Amerikan-kiertueelta, johon kuului seitsemän konserttia jättimäisten yleisöjen edessä. Oli vain epätietoisuutta siitä, milloin Kamelotin kokoluokan bändi voi tehdä yhtään mitään. – Tuon kaiken todistaminen viime vuosien jälkeen oli... Youngblood ja kumppanit käänsivät oudon ajan edukseen. Vaikka meillä oli tonneittain ideoita tulevalle levylle ja Tommy oli kirjoittanut enemmän kuin ennen, olimme painumassa TEKSTI AKI NUOPPONEN 32. ei vaan neljäs, Youngblood ynnäilee. Edellisen kerran valtamerialus seilasi näissä merkeissä vuonna 2020. lohduttavaa. Elettiin helmikuuta 2020, ja yhtäkkiä aikataulua ei enää ollut. Se teki monille hyvää. – Moni arvostaa nyt asioita, joita pidettiin ennen itsestäänselvyyksinä. Suurin osa ihmisistä joutui murtamaan koko elämäntapansa ja kaikki rutiininsa hetkeksi. – En osannut ajatella asiaa tuolloin, mutta olimme ihan naatteja uskomattoman The Shadow Theory -kiertueen jälkeen. Youngblood näkee asiassa hopeareunuksen. Samalla matka teki selväksi, ettei ole olemassa ”paluuta vanhoihin aikoihin”. – Tämä taisi olla kolmas kertamme siellä... Ennen Etelä-Amerikkaa Kamelot soitti 70 000 Tons of Metalilla. – Poikkeusajat ovat verottaneet yleisön määrää sielläkin, mutta olihan se hauskaa olla aamupalabuffetissa fanien kanssa ja käydä pitkiä keskusteluja menneistä vuosista, joina ihmisten elämissä on tapahtunut kaikenlaista. – Santiago de Chile on uskomaton paikka! Siellä keikat eivät ole vain keikkoja. T homas Youngblood vaikuttaa väsyneeltä mutta onnelliselta. Jos joku ei ole kuullut tapahtumasta, kyseessä on Karibianmeren-risteily, jolla soittaa yli 40 bändiä
Se teki monille hyvää.” 33. – En voisi ikinä laskea käsistäni mitään sellaista, mihin en ole tyytyväinen. Päätimme tehdä levylle entistä modernimman tuotannon, enemmän orkestraatioita ja yhdistää kaiken tämän siihen Kamelotille ominaiseen tunnelmaan, jossa melankolia kohtaa toivon paikassa, jossa tavallisesti ei välttämättä olisi toivoa. Joskus jopa ”Moni arvostaa nyt asioita, joita pidettiin ennen itsestään selvyyksinä. – Istuimme Tommyn kanssa alas ja mietimme, mitkä ovat ne asiat ja tunnelataukset, jotka ovat historiamme aikana tehneet tietyistä Kamelot-albumeista ja -kappaleista erityisen hyviä, Youngblood kertoo. Esimerkiksi Opus of the Night on jatkoa Ghost Opera -saagalle, joka jäi vaiheeseen 16 vuotta sitten. Laula se suoremmin Eräänlaiset heräämiset todellisuuteen ovat Youngbloodin mukaan keskiössä The Awakeningillä. Yhtye on kuitenkin perustettu 36 vuotta sitten ja julkaissut levyjä vuodesta 1995 asti. Onneksi hän on myös mukava kaveri! Kitaristi jatkaa bändikaverinsa ylistämistä kertomalla, että The Awakening tuntuu uuden Kamelot-aikakauden alulta. Se olisi faniemme aliarvioimista. Päätimme jo varhaisessa vaiheessa, että tämä albumi ei tule olemaan suurellinen konseptilevy. En tiedä onko mitään, mitä hän ei osaa! Tyypistä kuoriutui Kamelotissa synnynnäinen esiintyjä, hän on maailmanluokan laulaja, loistava biisinkirjoittaja ja vähintään yhtä hyvä sovittaja. Kaiken päälle hän on vielä kuntoilufriikki, joka tuntuu osaavan pitää huolta itsestään ja vähän kaikista muistakin. – Tommy on mielettömän lahjakas kaveri. suinpäin studioon sen sijaan, että olisimme miettineet ihan tosissamme, mitä haluamme tehdä. En voi alleviivata sitä tarpeeksi. – Halusimme avata Kamelotin tarinassa uuden luvun ja tuoda siihen kaiken oppimamme. Laulaja Tommy Karevikin panos kuuluu erityisesti kappaleiden mielikuvituksellisissa orkestroinneissa, jotka eivät kuulostaisi Youngbloodin mukaan lainkaan samalta, jos albumi olisi tehty alkuperäisen aikataulun puitteissa. En voisi myöskään julkaista musiikkia liukuhihnalta. Bändi kuulemma haluaa esitellä aina uusia elementtejä levyillään, mutta joskus loikka on merkittävämpi. Suurin osa ihmisistä joutui murtamaan koko elämäntapansa ja kaikki rutiininsa hetkeksi. Päätimme myös jatkaa joitakin keskeneräisiä tarinoitamme. – Tommy ja Oliver [Palotai, koskettimet] kirjoittivat paljon tekstejä, joista keskustelimme yhdessä yön pimeinä tunteina. Tällaista nälkää uusien ilmaisutapojen etsimiseen ei esiinny ihan kaikkien Kamelot-ikäluokan bändien kohdalla. Kyse ei ole välttämättä mistään suurista taivaanrannanmaalailuista, vaan havahtumisista elämän pieniin merkittäviin asioihin. Hän on superlahjakkuus. Olemme aina käyttäneet metaforia kertoessamme henkilökohtaisista asioista
kokonaiset dystooppiset konseptit ovat kertoneet todellisuudessa aika inhimillisistä asioista. Kamelotin ansiot laulajien rekrytoimisessa eivät ole hassumpia. – Aika monesti kohtaamiset ovat tapahtuneet sattumalta. Olimme hirvittävän uteliaita ja innostuimme ihan kaikesta. ”Rakastan ihmisyyden eri nyansseja, ja joskus minusta tuntuu, että ihmiset luulevat voivansa väistellä varjoja koko elämänsä.” 34. Kirjoitamme melodisesti suurellisia sävellyksiä, joissa puhutaan todella synkistä aiheista, mutta… Kyse on siitä, että hyväksymme kaikki raskaimmatkin käänteet osana elämää. Emme olleet valmiita pysymään paikoillamme kovin kauaa. Olin 28-vuotias nuorukainen, joka hahmotti yhtäkkiä elämää paljon laajemmin. Kasvunpaikkoja Tasan kaksikymmentä vuotta sitten Kamelot oli niin ikään aloittamassa urallaan uuden vaiheen, vaikkei tiennyt sitä tuolloin. – Itse asiassa Epica ja The Black Halo oli tarkoitus julkaista tuplalevynä, koska teimme suuren osan niiden materiaalista kerralla. – Olimme julkaisseet viisi albumia kuuden vuoden sisällä, ja ihan kuten nyt The Awakeningin kohdalla, halusimme haastaa itseämme jollain uudella tavalla ja tarjota kuulijoille jotain ihan erilaista, Youngblood muistelee. – Tuo kuvastaa aika hyvin sitä aikaa. Vuosien varrella bändissä on kuultu Alissa White-Gluzia, Simone Simonsia, Elize Rydiä, Charlotte Wesselsiä, Lauren Hartia, Kobra Paigeä ja monia muita – useimmiten vieläpä uransa varhaisessa vaiheessa. – Faust inspiroi meitä kirjoittamaan eräänlaisen Kamelot-tyylisen rockoopperan, mikä taas innosti tekemään musiikkia ihan eri tavalla kuin ennen. – Melissa on kuin syntynyt Kamelotin ääneksi. Faust-albumeista oli alun perin tarkoitus tulla trilogia, mutta suunnitelma muuttui kahden osan jälkeen. Se voima, ne särölaulut ja läsnäolo vakuuttivat minut ensimmäisistä keikoista lähtien, ja oli täysin selvää, että hän tulisi laulamaan myös levyllä, Youngblood hehkuttaa. Koko sen ajan yritin änkyttää kaikkialla saksaa, jota osasin hieman. Siksi emme tehneet konseptista trilogiaa. Youngblood oli jo paljon maailmaa kiertänyt muusikko, mutta Epican äänitykset olivat hänelle silmiä avaava kokemus. – Halusin niin kovasti tehdä Kamelotista jotenkin virheettömän bändin, että hallitsin kaikkea. Power metalimme syveni teatraalisemmaksi ja dramaattisemmaksi. – Näistä yhteistöistä on jäänyt minulle erittäin hyvä mieli. Halusin yrittää elää saksalaisittain niin paljon kuin mahdollista, kitaristi nauraa. Jos roudarit olivat laittaneet taustakanamme vähänkään vinoon, pakotin heidät takaisin telineille korjaamaan asian. Tyttäreni täytti juuri kaksikymmentä, ja olen oppinut häneltä enemmän kuin mistään muusta elämässäni. Huomasin olleeni paljon amerikkalaisempi kuin halusin itselleni myöntää. Melissa puolestaan teki Kamelot-coverin ja julkaisi sen Facebookissa. – Tapasin paljon erilaisia ihmisiä ja maailmankuvani muuttui aika paljon. – En edes ajattele mukanamme kiertäviä laulajia vierailijoina. – Olen aina rakastanut tummaa, gootahtavaa musiikkia ja melankoliaa, mutten koe olevani masentuneisuuteen taipuvainen ihminen. – Olin kuukausia Sascha Paethin luona Saksassa. Youngblood korostaa yhden asian olevan Kamelotissa vakio: valon ja varjojen taistelun voittaa aina valo, mikä heijastelee kitaristin mukaan sitä, että bändissä vallitsee lopulta optimismi. The Awakening tuo parrasvaloihin myös laulaja Melissa Bonnyn, jonka ääntä on voinut kuulla Ad Infinitumin, Evenmoren ja Rage of Lightin levyillä. Heistä tulee osa Kamelotia yhden tai useamman albumin ja kiertueen ajaksi, ja he tuovat paljon itseään levyille. Opin ettei virheettömyys kuulu elämään tai musiikkiin. – Joskus kappaleemme saattavat tuntua jonkinlaiselta ihmisrodun ja ihmiskunnan tuhon julistukselta. – Samoihin aikoihin tulin isäksi. Rakastan ihmisyyden eri nyansseja, ja joskus minusta tuntuu, että ihmiset luulevat voivansa väistellä varjoja koko elämänsä. Youngblood jatkaa olleensa parikymmentä vuotta sitten varsin raskas ihminen. Se muutti kaiken. Epica (2003) oli käänteentekevä albumi, sillä se käynnisti The Black Halolla (2005) jatkuneen konseptialbumien sarjan, jolle Kamelot vangitsi Johann Wolfgang von Goethen Faust-näytelmän tarinan. Se oli todella luovaa aikaa, mutta tupla tuntui mielipuoliselta ratkaisulta, Youngblood kertaa. Joskus kuulemalla laulajaa keikalla tai studiossa. – Nyt albumilla käsitellään paljon ihmissuhteita, mielenterveyttä ja sitä, miten suuri merkitys yhdellä ihmisellä voi olla, jos nyt ei koko maailmankaikkeuteen, niin hänen lähimmäistensä maailmoihin. Olemme saaneet albumeillemme merkittävää panostusta lahjakkailta ihmisiltä ja esitelleet heitä isolle yleisölle, Youngblood sanoo. Ehkä olen ainakin tuossa mielessä vähän rennompi nykyään, kitaristi huokaisee ja käyttää sitten sanaa ”kontrollifriikki”. Ei ole ihan sama, kuka Tommyn rinnalla laulaa, ja on tärkeää, että löydämme jokaiselle levylle oikean äänen. Hermoilin kaikista pikkuasioista niin paljon, että taisin olla vähän kusipää. – Olin aika paha yliajattelija ja neuroottisen tarkka kaikkien asioiden suhteen
THE BIGGEST ROCK FESTIVAL IN FINLAND 8 TH -10 TH JUNE 2023 HYVINKÄÄ | TESTAMENT | MONSTER MAGNET | BATTLE BEAST | BEAST IN BLACK | | STAM1NA | SICK OF IT ALL | IGORRR | STRATOVARIUS | POPEDA | LORDI | | ESCAPE THE FATE | MICHAEL MONROE | TURMION KÄTILÖT | THE 69 EYES | | VON HERTZEN BROTHERS | CLEOPATRICK | NESTOR | CRASHDÏET | STEVE ‘N’ SEAGULLS | | SWALLOW THE SUN | ROTTEN SOUND | XYSMA | SANTA CRUZ | BLOCK OF FLATS | CHECK OUT THE SCHEDULE ROCKFEST.FI FULL LINE-UP IS OUT! ai1678108652230_32166884_Rockfest_Soundi_maaliskuu_225x297mm.pdf 1 6.3.2023 15.17
TEKSTI JUKKA KITTILÄ KUVAT ARTO ARVILAHTI 36. Neljännesvuosisadan levytystauolta palaava Xysma tietää, että riman on oltava korkealla – ja oikeassa kohtaa riittävän matalalla. Uusi levy No Place Like Alone suhtautuu riffeihin sekä tuhlaillen että hokien. Xysmansa syvästi tuntevakin saattaa yllättyä
Toivoa siis on, että pääsen kuuntelemaan vielä uudelleen, millainen biisi onkaan, Xysman kitaristi ja pääasiallinen säveltäjä toteaa. Vaan kun biisi on kyllin hyvä, se ei unhoitu tyystin. Ja mitä teki muinaislöydöstä innostunut Nurminen. Kappale oli nimeltään Cold. Enempää se ei voisikaan tuoda, kitaristi Toni Stranius kun menehtyi 2006. Nauha sisälsi odottamattoman arkeologisen löydöksen: julkaisemattoman Xysma-biisin. Olli Nurminen ja rumpali Teppo Pulli uskovat, että lopulta levy olisi nähnyt päivänvalon vasta nyt, vaikka maailmanlaa37. Sweatmasterin Matti tosin muisteli viime kesänä, että hänellä taitaa olla se tallessa jossain. Nurminen ei tarvinnut kasettia siirtääkseen yhden Coldin elementeistä uuteen Xysma-biisiin, viimeiseksi riffiksi Encounter at Dawniin, joka päättää uuden No Place Like Alone -levyn. Se on ensimmäinen albumi, jonka Naantalissa vuonna 1988 perustettu Xysma on julkaissut neljännesvuosisataan. – Kassu on sillä tiellä edelleen. O lli Nurminen löysi jokunen vuosi sitten kellarista kasetin, jonka kuunteleminen todella kannatti. No Place Like Alone tuo yhteen neljä viidesosaa kokoonpanosta, joka soitti jatkuvassa muutostilassa olleen, grindcoren ja death metalin kautta rokkaamaan käyneen Xysman levyillä First & Magicalista (1993) Girl on the Beachiin (1998). Treeniäänitys oli ajalta ennen Xysman kolmatta levyä Deluxea (1994). Lainasi kasetin – mutta kenelle
”Mikään ei ole hienompaa kuin maailman pölhöin riffi oikeassa paikassa.” – Olli Nurminen 38
Niin oli myös Muurinen. – Paikallistan päätöksen kokeilla tehdä uutta Xysma-musaa yhteen puutarhajuhlien jälkeiseen päivään. Janne on aina ihan pihalla, kun muistelemme jotain Morbid Talesiä tai mitä tahansa 80-luvun lopun mölyä. Sen tritonuksessa on suoranaista Voivod-meininkiä. – Kävimmehän me soittamassakin silloisia uusia riffejä keikkakitaristiemme kanssa. – Se polku, jolla vain katsottiin mitä tulee, kuljettiin umpikujaan 1998, Nurminen sanoo. Nurminen sanoo ottavansa muutoksesta täyden vastuun. – Eihän Kallellakaan toisaalta ole historiaa mölymetallista, toisin kuin mulla, Tepolla ja Janilla. Ei ihan uusi avaruus Jos ja kun No Place Like Alonea peilaa Xysman aiempaa tuotantoa vasten, selkeimmäksi kumppaniksi osoittautuu jo 39. Jäin itselleni kiinni. Yksi keskeinen ajatus Xysman paluussa levyttäväksi yhtyeeksi oli, ettei uuteen kokoonpanoon otettaisi toista kitaristia vaan kiipparisti toisen kuusikielisen kaistalle. Teppo voi olla isostikin eri mieltä, mutta mä näen, ettei bändiä ole olemassa, jollei sillä ole pyrkimystä johonkin suuntaan – oli se suunta vaikka taaksepäin. Katsoimme toisiamme ja tuumasimme, että pitäisikö, Nurminen muistelee. Uusimman jäsenen kädenjälki kuuluu No Place Alonella paitsi soitossa myös biisinteossa. Vaikka Lastumäki on varsin tuore Xysma-jäsen, hänellä on vankka suhde yhtyeen tuotantoon. Biisin päätteeksi he olivat nauraneet, että Xysmaltahan tuo kuulostaa. Levyä viivästyttivät kaikennäköiset odottamattomat sattumukset, Pulli kertoo. Trio jäi lyhytikäiseksi viritelmäksi, mutta kaksi asiaa siitä tarttui mukaan. Singles-ep:llä (1997) ja vanhan Xysman viimeiseksi julkaisuksi jääneellä Girl on the Beachillä (1998) keveämmät indierocksävyt ottivat keskeisen roolin. Kyllä Kalle Judas Priestin ja Black Sabbathin tuntee, mutta Napalm Death -solua hänessä ei ole. Keikkalavoille Xysma ehti palata jo 2010-luvun alussa, sekä Samae Koskisen että nykyään Slowenyassa soittavan Jan Tryggin kitaroinnin vahvistamana. Siihen saakka, ja siitä eteenpäinkin, yhtyeen tapa tehdä biisejä oli varsin spontaani: kappaleista tuli sellaisia kuin tuli, ilman suurempia suuntaviivoja. Taivainen oli oitis valmis. Aikeita aiempaan julkaisuun oli, mutta vinyylipainojen jonot ovat mitä ovat. Nurminen ja Pulli eivät kuitenkaan näe biisintekotapaa jälkikäteen täysin ongelmattomana. Kun muistelu alkaa, hän avaa oluen ja katselee hiljaa ulos ikkunasta, Nurminen kertoo. Teho Majamäki vieraili 1990-luvun äänitteillä, mutta näin isosti ja kirjavasti koskettimet eivät ole aiemmin Xysman soundia värittäneet. Istuimme Tepon kanssa puutarhassani Keravalla, molemmat ilman bändiä, juttelemassa siitä, miten soittaminen vaan on niin kivaa. Kiinnostavaa, että koko levyn metallisin riffi irtosi Jannelta, mieheltä jolla ei ole mitään metallitaustaa, ei minkäänlaista. – Eikä Janne edes olisi pystynyt larppaamaan! Koskettimet olisivat outo soitin ysäri-Xysma-larppiin, Nurminen huomauttaa. Onko meillä pyrkimys viedä biisiä eteenpäin vaiko vain kokoontua ystävien kesken treenikselle juomaan kaljaa ja soittelemaan uusia juttuja siinä sivussa. Mihinkäs sitä käsialastaan pääsee. ” Ai Xysmaan vai?” Noin kysäisi Taivainen, kun hänelle soitettiin ensimmäisten treenien jälkeen, lähtisikö hän mukaan seuraaviin. 97–98 en pystynyt ajattelemaan kuin Burt Bacharachia ja Beach Boysia. – Jo 1996 jälkeen, Pulli kommentoi. Xysman oma mölymetallisin historia päättyi tasan kolmekymmentä vuotta sitten, kun epäilyttävän rokkaava kakkosalbumi First & Magical näki päivänvalon. Pyrkimys tekee bändin ”Tajuatko, että sä soitat meille nyt Xysmaa?” Janne Lastumäki ja Veli Kauppinen olivat istuneet kiltisti ja kuunnelleet Olli Nurmisen uutta biisiaihiota kolmikon bändiviritelmälle. Kysymys oli aiheellinen: wanhojen toisintaminen muka-uusien biisien muodossa olisi Xysman irvikuva, kuin klassisen kokoonpanon coverversio itsestään. Kaksikko ei kaivanut trumpettia saati puhelinta soittaakseen paluufanfaaria laulaja Jan Muuriselle ja basisti Kalle Taivaiselle (joka myös Loiriplukarina tunnetaan). Mutta kun soitetaan uutta riffiä, herää kysymys, miksi sitä soitetaan. Siihen asti olin voinut leijailla ja luottaa, että mahtavaa settiä tulee – kunnes ei enää tullutkaan. Nurminen painottaa, että silloinkin oli olemassa aihioita, joissa oli vähintään häivähdys Xysmaa. Xysman paluu levykantaan ei sen sijaan ollut odottamaton. Ensiksi he kuitenkin päättivät kokeilla kahdestaan, millaista jälkeä silloisella Puotilan-treenikämpällä irtoaisi. Näillä keikoilla kyse oli vanhojen muistelusta, ei uudesta materiaalista. Levyltä löytyy muutama Lastumäen riffikin. – Girl on the Beachillä reitti oli kuljettu loppuun. Kallen levyhyllystä ei löydy Carcassia. Niiden viitoittama tie saattoi olla oikea musiikilliseen kasvuuni ja euforiaani. – Mulle tärkeintä on uuden musiikin tekeminen, saan siitä suurimmat kiksit. Spontaani umpikuja ”Eikös me sitten oikeasti tehdä jotain ihan uutta eikä ruveta larppaamaan Xysmaa?” Muurinen esitti tämän kysymyksen, kun kaikki viisi kokoontuivat ensimmäistä kertaa kokeilemaan uutta materiaalia yhdessä. Ensimmäinen niistä oli kovasti Xysmalta kuulostanut aihio, josta muotoutui Well Seasoning, uuden levyn avaus ja ensimmäinen single, joka ei nimellään nöyristele. – Juuri tuota biisiä me Tepon kanssa ensimmäisenä Puotilassa veivasimme, Nurminen sanoo. Molemmilla on todellakin ansionsa, mutta osa rouheasti rokanneeseen Lotto-levyyn (1996) ihastuneista ei kokenut seuraajia varsinaisina lottovoittoina. Vaikka pyrkimys vuosikymmenen takaisissa soitteloissa ei ollut kirkkain, niistä nousi hähmäinen ajatus, ettei kaikki Xysman osalta ole välttämättä vielä sanottu. Senhän osoittaa sekin, että hän tunnisti Well Seasoning -aihion riffit ehdaksi Xysmaksi. Mutta ei välttämättä paras mahdollinen Xysmalle. Lastumäestä, jonka kanssa Nurminen soitti tovin Samae Koskisen yhtyeessä ja jonka hän on tuntenut Helsingin musiikkipiireistä parikymmentä vuotta, tuli vuonna 2019 Xysman ensimmäinen kosketinsoittaja. Voihan Beach Boys soittaa samaa vanhaa settiä vuosi toisensa jälkeen. – Se Midnight Callin pimeämpi riffi, joka tulee ennen lopun sooloilua, on täyttä Jannea. Pulli haluaa katsoa muusikkona aina eteenpäin. Mukaan tarttui myös toinen aihiolle nauraneista. Tähän otteeseen kiteytyy paljon Xysman luomisvoimasta ja -vimmasta, kuten myös yhtyeen jatkuvasta muutoksesta. juista pandemiaa ei olisi tapahtunutkaan. Deluxe ja Lotto olivat tärkeitä levyjä nuorelle Lastumäelle, joka polkupyöräili noutamaan ne tuoreeltaan levykaupasta Hyvinkäällä. Kun levyllinen uutta musaa on valmiina, haluan jo päästä työstämään seuraavaa satsia. – Ehkä olisi liioittelua puhua kirouksesta, mutta joku paha sormi meitä varjosti. – Ja mä kun ajattelin vain esitteleväni uuden riffini. Eikä se käynnistynyt lainkaan kirotuissa merkeissä, pikemminkin ensitreffejä muistuttavissa tunnelmissa
– Onkohan tämä herkullinen tarina kerrottavaksi. Jonkin aikaa niitä veivattuani soitin Janille, että nyt olisi pari tekstiä, tules tsekkaamaan. Levyn lyhyin ja rupuisin ralli Moose & Gutbucket sen sijaan tuhlailee antaumuksella yhtä ainoaa riffiä. Mutta emme voisi mennä treeneihin ja päättää tietoisesti, että nytpäs tehdään tällaista tai tuollaista. Jan vastasi, että mitä sä siinä mussutat, kun et ole koskaan tekstejä tehnytkään. Hän pohti, pitäisikö sanoittamista kokeilla. – Mikään ei ole hienompaa kuin maailman pölhöin riffi oikeassa paikassa, Nurminen luonnehtii. Oluella treenien jälkeen kitaristi pohti Pullille, että jos biisissä on tasan yksi riffi, sanoitus vaatii tarinaa. Muurisen tokaisu jäi kytemään rumpalin mieleen. Jänskätti, mitä Jan mahtaa teksteistä ajatella. Biisin ensimmäisessä versiossa ei palattu. Riffien tuhlailuhan ei ole Xysmalle mitenkään poikkeuksellista, pikemminkin tuon tyyppinen biisintekeminen on meidän ydintämme, Nurminen kommentoi. Tutkin, löytäisinkö jotain mikä resonoi, jotain mikä on tärkeää ja hyvää. Kun konteksti on oikea, se on pystyttävä laskemaan tarpeeksi matalalle. Sen osat eivät juuri toistu, mitä nyt lopussa palataan siihen mistä aloitettiin. Midnight Call nyökkää niin kasaripopin kuin -hevin suuntaan, kun taas Final Episoden ja etenkin Earthrisen käänteistä löytyy krautja space rockia. No Place Like Alone sisältää sävyjä, joita ainakaan tämä toimittaja ei voisi kuvitellakaan Lotolle saati muillekaan aiemmista äänitteistä. Samat ihmiset, jotka diggailivat Xysma-herrojen kanssa Morbid Angeliä, diggailivat heidän kanssaan muutamaa vuotta myöhemmin Sonic Youthia. Siksipä Nurmista ja Pullia huvittaakin ajatus, että joku kokisi No Place Like Alonen kovinkin yllättävänä. Sitten hän pähkäilee riffiä unettomina öinä ja tuo seuraaviin treeneihin toimivamman. Kallella oli kertosäkeeseen pätkivä versio valmiina. – Semmoisen linkittymän tässä voi tehdä vanhaan, että onhan jo Deluxelta löytyvä So Divine aika space rockia. Studioon meneminen siirtyi useammalla kuukaudella, kun mursin sormeni. ensikuulemalta Lotto. Ja sehän oli taivaan tosi. – Emme me mitään linjanvetoa tehneet, päätimme vain tehdä rohkeasti uutta Xysma-musaa. Valtaosa vanhoista Xysma-teksteistä on Muurisen, jokunen Taivaisen. Nurminen kokee yhtyeen kyenneen tekemään tarvittavia korjausliikkeitä, tarkistamaan missä he olivatkaan erityisen hyviä ja milloin rokkasivat erityisen mallikkaasti. Hyväksyimme, että okei, unohdetaan. Riffi, joka olisi kuulostanut 1994 valmiilta, kuulostaakin nyt olevan vasta muotoutumassa hyväksi. – Olikos se Janne, joka sanoi, että mitäs jos ei yritetäkään hakea svengiä, vaan mennään ihan suoralla tomipuksutuksellla, Nurminen muistelee. Tein soinnut tukemaan riffiä sen jauhaessa eteenpäin, Nurminen kertoo. Ei. Mutta kyllä se yksi riffi variaatiota vaatii. Kirjoitin alkuvuonna 2019 Well Seasoningin ja Encounter at Dawnin. – Sen toimivuus riippuu kontekstista. Jos riffi hokee, teksti ei No Place Like Alonen vanhempaan materiaaliin kuuluva Final Episoden aloitusriffi ei ole maailman pölhöin. Totesin, että suomi ei toimi Xysmalle. Kun olimme soittaneet sitä aikamme, jouduin myöntämään itselleni, ettei vika ole bändissä vaan riffissä. Pohditaanpa yllättävyyttä Lotto-suhteen näkökulmasta. Sitä täytyi pelkistää, soitimme sitä liian aksentoidusti, liian funkisti. Ennen No Place Like Alonea hän ei ole sanoittanut biisin biisiä, ei koskaan. – Kun olimme veivanneet riffiä aikamme, kysyin Kallelta, onko hänellä jotain muuta aihioon. – Studiossa äänittäessä se olit sinä, joka sanoit, että mitäs jos vaan vedät samaa suoraa puksutusta koko ajan. Emme me niin hirveän hyviä muusikoita ole – paitsi Janne, Nurminen sanoo. Okei, ehkä tämä voi ollakin, rumpali naurahtaa ja käy kertomaan. Model 670:n muoto on levyn vaiherikkain. – Olin tyytymätön biisiin, joten tein äänityksiä odotellessa siitä toisen tarjoiluehdotuksen. Kun lähtee tekemään uutta, rima on hyvä asettaa korkealle. Vastaus oli ytimekäs: ei oo. Leikkaus seuraavana tulevaan Midnight Calliin olisi ollut vielä jyrkempi, jos Model 670 olisi pysynyt alkuperäisessä muodossaan. – Jan ilmoitti, ettei häneltä irtoa tekstejä, ettei ole mistä kirjoittaa. – Koin, että siihen riffiin tiivistyy kaikki osaamiseni, koko tyylitajuni. – Onnenkantamoinen se oikeastaan oli. – Kyllä Olli rimaa sitten laskeekin, mutta välillä ilmeestä näkee, että pahaa tekee. Pulli painottaa, että Nurmisen rima on usein niin korkealla, että häntä täytyy rohkaista laskemaan sitä, jos kaikki muut bändissä ovat jo tyytyväisiä työn alla olevaan riffiin. Pyysin häneltä tarinan tilaustyönä. Sitten näytin tekstit Ollille ja Kal40. Paluun mahdollisti yksi levyn kohtaamista vastoinkäymisistä. Jos Olli ei ole tyytyväinen riffiin, luotan siihen, että hän tekee siitä vielä paremman, rumpali sanoo. Nurminen myöntää tehneensä siinä määrin tietoisen inspiraatiorundin sävellystyölle, että päätti kuunnella samoja levyjä, joita pyöritti ysärillä. Kolme sointua ja totuus Teppo Pulli on sanoittanut levyn kappaleista kahdeksan, Muurinen Midnight Callin ja Final Episoden. Oli onni onnettomuudessa, että äänitykset viivästyivät, Pulli sanoo. Kappale tunnetaan Xysman sisällä otsikolla Riffintuhlausbiisi. Totesimme, että tässähän meillä voisi olla yhden riffin biisi. Final Episode oli levyn haastavin työsarka. Mutta elettyä elämää ja karttunutta kokemusta ei saa pyyhkäistyä pois. Maininnan arvoista tämä on siksi, että Xysma-rumpali debytoi lyyrikkona. – Hänhän ei koskaan sano kovasti, mutta muistan sessioista yhden riffin, jota me muut diggasimme ihan innoissamme. – No, mähän kokeilin. Eli ei tämä ihan uusi juttu meille ole, vaikka ehkä vähän eri tavalla toteutettu tällä kertaa, Pulli huomauttaa. Aikansa otti myös löytää riffiä parhaalla mahdollisella tavalla tukeva rumpukomppi. No, hän luki ne ja totesi, että nämähän toimii. Veivasimme riffiä toista tai kolmatta kertaa, kun Olli totesi, että tämmöistä paskaa ei muuten tehdä. Se on Taivaisen käsialaa. Sitten biisi löysi muotonsa, Pulli sanoo. Sanoin Tepolle, että nyt tarvitaan stoori. Se on kuitenkin kokenut yksinkertaistamisen alkupisteestään levytettyyn versioon. Olemme tulleet siinä määrin ammattimaisemmiksi, että osaamme suodattaa mitä olemme tekemässä. Tarkoittaako tämä, että Xysma on ollut tekemisissään korostetun suunnitelmallinen verrattuna aikoihin eilisiin. – Teksti ei voi rakentua hokemasta, se ei voi olla kuin Do’n’Do, koska riffi hokee jo itsessään. Hän heitti hetkellisesti ilmoille ajatuksen, että mitäs jos alkaisimme tehdä biisejä suomeksi. – Kaivoin Union Carbide Productionsin, Hawkwindin ynnä muut suosikkini kuunteluun. Vaikka jokunen kuulija tippui matkasta jo varhaisessa vaiheessa, grindcore-paahdon vaiettua, moni Xysman ystävä on kasvanut yhdessä yhtyeen kanssa. Tällaisia portaattomia säätöjä teemme matkan varrella. Sellaista taiteen tekeminen on, se vaatii kill your darlings -otetta, Nurminen sanoo. Heidän mielestään levy on juuri siinä määrin yllättävä kuin Xysmalta osataan odottaa
Ensin ajattelin, että ei saatana. Mutta biisin kuultuani totesin, että se on ihan ookoo, sopii tekstiin ja tunnelmaan.” – Teppo Pulli 41. ”Tuli viesti, että nyt olisi korinaa nauhalla
Sanoittaminen on avannut Pullille täysin uuden kulman musiikin kokemiseen. Ei ollut ihan helppoa tiivistää tapahtumarikasta tarinaa levyn lyhyimpään biisiin, Pulli kertoo. – Tämän olin jo unohtanut! Joo, Olli lähetti meille kansikuvan, ja siinä oli tietty paikka, johon nimen piti osua. Mistä uuden sanoittajan tekstit sitten ammentavat. Kuulija saa luotua sille sisällön, tarinan joka resonoi, Nurminen toteaa. Pulli myöntää, että mahdollisuuksia rajasi se, ettei hän halunnut koskea tiettyihin aiheisiin. Nurminen kehuu rumpalin teksteihin kätkeytyviä tasoja: – Well Seasoning kertoo kokkaamisesta – vai kertooko. Nurminen korostaa, että hän oli se, joka vaati levylle nimen. Mutta totta, vähän yksin sitä hankea aikoinaan hiihdettiin. – En ole ainakaan tietoisesti huomioinut niitä. Nuo kaverukset ovat henkilöitä Pullin lapsuudesta, Hirvi ja Suoliämpäri kutsumanimiltään. Mietin, että on se nyt jumalauta, jos se on tällaisesta sommittelusta kiinni, Pulli naurahtaa. Kahdenkymmenenviiden vuoden levytystauon katkaisseen albumin nimi olisi voinut olla Xysma. – Kolme sointua ja totuus, Nurminen kiteyttää. – Kannesta oli sellainenkin versio, jossa luki nimen kohdalla ”Siin se sit on mihin se jätkien kans pistettiin”, Nurminen sanoo. Sanoin, että jos ette keksi hyvää, keksin huonon. Pullin kynästä on myös levyn nimi No Place Like Alone. Pulli lähestyi tekstejään tarinankerronnallisesta kulmasta. Tarina kertoo kaverusten mökkijuhannuksesta. Hekin sanoivat, että nämähän ovat helvetin hyviä, anna mennä vaan. Eivätkä kuolemasta ja ruumiiden raiskaamisesta sun muusta laulamiset ole ihan mun juttuni. Se olisi ymmärrettävä ja ytimekäs nimi – mutta myönnetään, tylsäkin. Kantrista löysin tietyn langan, jota lähdin seuraamaan. Hän kun kuuluu heihin, jotka eivät keskity teksteihin lainkaan kuunnellessaan musiikkia. – En ole tuota kulmaa miettinytkään. Tiesin, että haluan tehdä sen pohjalta biisin jo kauan ennen kuin olin kirjoittanut ainuttakaan sanoitusta. lelle ja kerroin, että Jan on nämä jo hyväksynyt. Päällepäin näkyy arkinen pinta, mutta biiseihin kätkeytyy isoja asioita. Mistä se nyt sitten kertoo. Tuskin Ari Klem esiintyisi Tuskassa, vaikka olisi joskus tehnytkin metallidemon.” – Olli Nurminen ”JOS ETTE KEKSI HYVÄÄ, KEKSIN HUONON” KUN on aika rakentaa Xysman keikkasetti tai levyn biisijärjestys, vastuu on Teppo Pullin. Toki jos tekstissä on jotain ihan höpöhöpöä, en pysty kuuntelemaan biisiä. – Onhan se hyvä nimi. – Olin ehdoton asian kanssa. Ihan kaikkia tulkintoja nimestä rumpali ei sulata. ”Nyt olisi korinaa nauhalla” Totuus kätkeytyy myös tilaustyönä tekstitetyn Moose & Gutbucketin taa. – En avaa stooria sen tarkemmin, mutta se perustuu tositapahtumiin. Aikani mietittyäni totesin, että löytyyhän meiltä myös biisi nimeltä Viewmaster. ”Onhan se hauskaa, että metallitapahtumat ovat yhä meistä kiinnostuneita. – Ehkä lähestymistapaani voi kuvailla kantrihenkiseksi. Tai jopa bluesmaiseksi, vaikka ei ihan niin pelkistetyksi. Nimi on paitsi tyylikäs, jopa western-sävyinen, myös Xysmalle osuva. – Jossain vaiheessa huomasin kirjoittavani ihmissuhteista, mutta se tyssäsi, en vain tuntenut aihetta omakseni. Näin on ollut jo kauan. – Pariin otteeseen multa on kysytty, liittyykö nimi koronaan, eristäytymiseen ja yksinoloon. Tässä bändissä on neljä luovinta ihmistä jotka tunnen, ja he eivät pystyneet luomaan levylle nimeä! Kansitaiteestakin vastannut kitaristi asetteli InDesign-dokumenttiin lukuisia nimiehdotuksia. Tajusin, että voin keskittyä itsekin tuollaisiin kulmiin. Nykyään kuuntelen ihan eri korvalla jopa niitä vanhoja suosikkeja, joiden teksteihin en ole koskaan perehtynyt. Nimi on siis onnistunut. Mutta otsikoksi sen valitsi Olli Nurminen. Epäilin, onko se tarpeeksi iskevä. Mutta se on saanut hyvää palautetta, Pulli kommentoi. Ei todellakaan liity.. No Place Like Alone valikoitui levyn nimeksi Model 670:n alias Riffintuhlausbiisin sanoituksesta, juuri siitä osasta jonka Nurminen sävelsi uusiksi, kun äänitykset viivästyivät Pullin murtuneen sormen vuoksi. Puhutaanko tässä siitä, miltä pintatasolla vaikuttaa. Onhan yhtyeen taival ollut omaleimainen
NEED SYNTYI SILMÄT KIINNI JOSKUS vastaus ei osu täysin kysymykseen. Xysman levynkansista ei ole löytynyt sanoituksia yli kolmeenkymmeneen vuoteen, mikä kohottaa biisinnimien merkitystä entisestään. Ensin ajattelin, että ei saatana. Eivätkä totta vie olekaan. Nurminen korostaa, etteivät keikkasetissä viihtyvät kappaleet ole siellä syyttä. Need syntyi kuvitelmasta, miltä Velvet Undergroundin julkaisematon musiikki mahtaisi kuulostaa. Vastasin, että melkein kaikki kesän keikkamme ovat metallifestareilla ja että soitamme ne keikat mielellämme, Pulli kertoo. Xysmaa halki uran seurannut ranskalaistoimittaja yllätti Pullin: hänelle yhtyeen ehdottomasti kirkkain kiteymä on Girl on the Beach. Miltä se kuulostaa. Pulli oli todennut jo biisintekoprosessia käynnistellessä, että mitään örinää tuleva levy ei sitten kaipaa. Muistan aikonaan intoilleeni, että nyt löydettiin jotain uutta. Vaikka Xysma ei ole tarinoinut mätänevistä torsoista sitten alkuhämäränsä, on huvittavaa, että gut-sana löytyy juuri biisistä, jossa Muurinen murahtaa rouheammin kuin kertaakaan sitten Deluxen. Deluxelta löytyvä Need on ansainnut pysyvän paikkansa keikkavalikoimassa. – Olemme kaikki kahlanneet aikoinaan musiikkilehtiä läpi ja oppineet käsitteet kuten ”unohdettu levy” ja ”julkaisematon demo”. – Kaikki keikat soitetaan! Onhan se hauskaa, että metallitapahtumat ovat yhä meistä kiinnostuneita. Mietipä vaikka Black Sabbathin Rat Salad -instrumentaalia! Siinä onkin yksi parhaista instrumentaaleista ikinä, Nurminen intoilee. Toisaalta, voisihan nimistä minkä tahansa istuttaa myös metallibiisille. Sitten lähtee soimaan maailman siistein musa. Se niistä vähemmälle huomiolle jääneistä. Biisissä on hyvää riffien tuhlailua ja Tehon hieno kiipparisoolo. Juuri äsken mua haastateltiin perulaiseen metallilehteen ja sen jälkeen ranskalaiseen alternative-lehteen, jonka toimittaja kyseli, että mitenkäs te olette päätyneet soittamaan ensi kesän Tuskaan. Aina kun joku kysyy jotain tällaista, alan puhumaan jostain aivan muusta, vaikka joulusta, rumpali sanoo. Kun levyltä löytyy Midnight Call, Final Episode, Earthrise ja Encounter at Dawn, nimilista näyttäytyy poikkeuksellisen hämyisenä, suorastaan scifistisesti sävyttyneenä. Sitten ei muuta kuin kitara käteen, Nurminen kertoo ja hyräilee Needin riffiä. – First & Magicalin viimeinen biisi It’s My Sound on enemmän kuin osiensa summa. Kuuntelin sitä päivittäin lukuisia kertoja ja fiilistelin, että tämä on parasta musaa ikinä. – Swarming of the Maggots -demon aikaan en vielä soittanut bändissä. – Tuohan on juuri sitä kantria: on tarina, joka vaatii asun itselleen, Nurminen tähdentää. – Nyt kun sanoit, niin totta! Enpäs tullut ajatelleeksi, Nurminen sanoo. Kuvitteleminen on vain keino saada itsestäsi irti se, mikä sussa jo on.. Keskustelu kääntyy Nurmisen lempiaiheeseen, Black Sabbathiin. Teppo Pulli ohittaa mahdollisuuden nimetä kolme itselleen merkityksellistä mutta vähemmälle huomiolle jäänyttä Xysma-biisiä. – Suljin silmäni ja kuvittelin maailman viileimmän bändin New Yorkiin klubikeikalle, yleisön aurinkolasit päässä hirveissä heroiineissa. Ja joskus niin on hyvä. – Mulla ei yksinkertaisesti ole tähän vastausta. Sudden Impulse nosti aina ihokarvat pystyyn. Encounter at Dawn tosin tuo yhtä lailla mieleen kohtaamiset aamukuudelta Aurajoen varrella. Tuskin Ari Klem esiintyisi Tuskassa, vaikka olisi joskus tehnytkin metallidemon, Nurminen virnistää. – Kuvittele levy Sabbath Bloody Sabbathin ja Sabotagen väliin. Sitten jatkat omilla taidoillasi, omalla näkemykselläsi siinä hetkessä. Olli Nurminen on valmis valikoimaan ja aloittaakin kysymyksen mukaisesti. – Siinä on hyvä, käskevä sävy, Nurminen komppaa. Millaista musaa niiden välissä syntyisi. – On todella mielenkiintoista, että bändi, joka ei ole ollut metallin kanssa missään tekemisissä kolmeenkymmeneen vuoteen, antaa yhä paljon haastatteluita metallimedioihin. – Nimen täytyy kuljettaa biisin tunnelmaa yhdessä musiikin kanssa. Ja kyllähän No Place Like Alonen otsikoissakin on xysmamaista leikkisyyttä. – Kohta tulikin viesti, että nyt olisi korinaa nauhalla. Nurminen ei välttämättä ollut vielä edes kuullut kyseistä bändiä, mutta se ei kuvitelmaa estänyt. Keksin ysärillä sävellysmetodin, jossa pistin silmät kiinni ja kuvittelin jonkin itseäni miellyttävän ajanjakson popja rockhistoriasta. Mutta kun Muurinen ja Taivainen äänittivät Moose & Gutbucketin lauluja kahdestaan, basisti esitti toiveen rouheammasta tulkinnasta. Mutta biisin kuultuani totesin, että se on ihan ookoo, sopii tekstiin ja tunnelmaan, Pulli armahtaa. Muutkin Xysma-vaiheet saavat ansaitsemansa huomion. Tässäkin raskaaseen musiikkiin keskittyvään lehteen tehdyssä jutussa keskustelu kääntyy heviksi tämän tästä, vaikka Pulli ja Nurminen naureskelevat, että mistä tahansa ympäriltä löytyisi oitis joku, jolla olisi ajankohtaisempaa sanottavaa metallista. Nurminen ohittaa seuraavat julkaisut, Above the Mind of Morbidityja Fata Morgana -ep:t (1990, 1991) sekä Yeah-debyytin (1991)
– En kyllä tehnyt itsekään helpoksi olla tekemisissä kanssani. – Minulla ei ollut aavistustakaan, osaisinko laulaa. Samalla hän kuitenkin myöntää kaiken kokemansa myös vahvistaneen häntä. En myöskään pelännyt pistää hanttiin ja antaa muiden kuulla kunniaansa, jos minua yritettiin kiusata. Todellinen sisäinen rauha on kuitenkin löytynyt syvimpien onnenhetkien sijaan elämän säröjen tuomien opetusten kautta. Hän on menestyvän Nightwishin jumaloitu laulaja, joka on nyt julkaissut myös sooloalbumin. Täällä puhutaan paljon eri murteita ja olin koko lapsuuteni se kummajainen, joka puhui hassusti. Floor kuvailee pitäneensä itsekin itseään vääränlaisena ja outona lapsena, eikä runsas kiusaaminen auttanut asiaa. Kuten kaikki saman kokeneet tietävät, se vain yllytti kiusaajia. TEKSTI AKI NUOPPONEN KUVAT LAURA ZALENGA PÖLKYLLÄ Haavoittuvainen voimanainen 45. Ujoudestani huolimatta halusin kovasti esiintyä. – En voi sanoa oikein mitään paikkaa kotikaupungikseni, koska minä ja perheeni muutimme koko ajan, Floor sanoo ja muistelee muuttaneensa nelivuotiaana, seitsemän vuoden iässä ja jälleen ollessaan 15-vuotias. Ennemmin olin kaikkien mielestä täysi nörtti ja friikki, koska viihdyin itsekseni luonnossa ja eläinten kanssa. Kuoren alta löytyy kuitenkin lämmin ja herkkä ihminen, joka on oppinut vaikeimman kautta, että ihminen saa näyttää olevansa epätäydellinen. Samalla löysin ensimmäistä kertaa elämässäni todellisia ystäviä, ja tämä kaikki sai minut selviämään yläkouluajoista. Kaikki vaikuttaa täydelliseltä. Kaukana kaikista Ulkopuolisuuden tunne on ollut läsnä Floorin elämässä niin kauan kuin hän jaksaa muistaa. Äskettäin 42 vuotta täyttänyt hollantilainen elää muusikkomiehensä ja tyttärensä kanssa maalla, mistä haaveili jo lapsena. – Ujosta minusta ei ollut enää paljon jäljellä, kun aloin korostaa outouttani osoittamalla, että minä todellakin OLEN erilainen kuin kaikki muut, laulaja hekottelee kuvaillessaan muuttumistaan viattomasta teinistä goottinaiseksi. En ollut lainkaan itsevarma laulamisen suhteen. En halunnut olla yksi niistä pinnallisista paskiaisista, jotka piinasivat minua. – Hyväksyin jo teininä, etten tule ehkä koskaan tuntemaan kuuluvani täysin mihinkään joukkoon. F loor Jansenin sädehtiessä silmiin asti ulottuva hymy kasvoillaan ja aitoa onnellisuutta äänessään on mahdotonta olla kertomatta hänelle, miten iloinen olen laulajan puolesta tämän eläessä nyt silminnähden täyttymyksellistä elämää. Musiikki on ratkaisevan merkittävä ystävä, tuki ja turva monelle syrjitylle nuorelle – ja Floorin tapauksessa lopulta asia, joka sai hänet tuntemaan yhteyttä muihin ihmisiin. Tulen olemaan eräänlainen ulkopuolinen tarkkailija, joka ei ihan heti luota kehen tahansa. Onnekseni ryhmää veti pari todella intohimoista ja rohkaisevaa opettajaa, joiden ansiosta uskalsin kokeilla rajojani. Äänensä muuttuessa yhä mietteliäämmäksi Floor sanoo, ettei voi tänäkään päivänä sietää kiusaamista ja kehottaa taistelemaan sen kitkemiseksi kaikin keinoin. – Elämäni alakoulusta pitkälle teini-ikään oli yksinäistä, koska en todellakaan ollut mikään suosittu tyttö. – Tulin jotenkin itsetietoiseksi jo nuorena ja tiesin varhaisessa vaiheessa elämääni, millainen ihminen haluan olla. Tämän sanottuaan Floor hymyilee leveästi ja naureskelee murtautuneensa nopeasti ulos kuorestaan, kun musikaalimaailma sai hänen itsevarmuutensa kasvamaan. Syitä onneen löytyy. Osansa on silläkin, että hänen lapsuutensa muistutti kiertolaisuutta. Nyt hän ei enää antanutkaan kenenkään ärsyttää itseään. Floor on vihdoin pääsemässä sinuiksi lapsuuden kiusaamisesta ja juurettomuudesta asti muotoutuneen ulkopuolisuuden tunteen, yliyrittämisen ja täydellisyyden tavoittelun kanssa. Sooloalbumin julkaiseva Floor Jansen on nähty lavalla läpäisemättömään haarniskaan sonnustautuneena voimakkaana metallisoturina. – Hollanti on pieni maa, jopa Suomeen verrattuna, mutta sen eri alueet eroavat paljon toisistaan. – Minusta tuli hetkessä mustiin pukeutuva, mustatukkainen ja gootisti meikkaava metallityyppi, ja vaikken edes tiennyt, mitä gootti oikeasti tarkoittaa, olin kalpeine ihoineni taatusti kliseisen goottihevaritytön perikuva. – En tiedä vieläkään, miten uskalsin ryhtyä siihen ollessani 13-vuotias ja keskellä pahinta kiusaamiskierrettä, mutta jotenkin järjestin itseni koulun musikaaliryhmään
– Halusin kirjoittaa omat melodiani ja toimia yhdessä bändin kanssa enkä ylisuorittaa jonkun toisen vaatimia asioita, kuten huomasin klassisissa piireissä olevan tapana. After Forever alkoi levyttää nopeaa tahtia yhä sinfonisemmaksi kasvanutta metalliaan ja pian bändi pääsi myös kiertämään pitkin Eurooppaa. Ylisuorittamisen sokaisemana Vauhtiin päästyään Flooria ei pidätellyt enää mikään. Otin siis oopperamaailman opit mukaani ja jatkoin matkaa. Pian löysin ihan ensimmäisen, kokonaan tytöistä koostuneen bändin. Tuo kaikki tapahtui melko samoihin aikoihin, kun Hollannista tuli Within Temptation ja Suomesta Nightwish. – Menin siihen aluksi taustalaulajaksi, mutta tein kai vaikutuksen, sillä pian olinkin bändin päälaulaja, Floor hymyilee. Näiden kahden maailman kokeminen oli hyödyllistä myös siksi, että tajusin muutaman vuoden aikana, etten halua olla klassinen laulaja. Se oli sellaista etsikkoaikaa, ja jälkikäteen voin sanoa, että itseni ja tieni löytämiseen riitti sen oikean jutun löytyminen. Samalla halusin varmistaa, että minulla on laulutekniikka hallussa. – Ensimmäisillä kiertueilla minua kyllä haastettiin usein. Yhtäkkiä maailmalle alkoi ilmaantua muutamia erilaisia melodista metallia soittavia bändejä, joilla oli naislaulaja. Juuri kun meillä alkoi olla hauskaa, perheemme muutti. – Seuraavien vuosien aikana hioimme kappaleita, joista tuli myöhemmin Prison of Desire [2000]. Toimittajat eivät halunneet jututtaa minua ollenkaan, koska eihän nyt mikään tyttö tiedä mistään mitään. Olin ja olen bändimimmi. Brabantin kaupungista löytyi kuin löytyikin kaivattu metallibändi, aluksi Apocalypsena tunnettu After Forever. – Se oli hauskaa aikaa, koska isäni löysi musiikin uudelleen harrastustemme kautta, Floor muistelee ja paljastaa isänsä olleen nuorempana bändissä soittanut kitaristi. – Musikaalit olivat hauskoja tiettyyn pisteeseen asti, mutta aloin kaivata jotain voimakkaampaa. Janseneilla kuunneltiin paljon laulaja-lauluntekijäja bändimusiikkia, minkä Floor sanoo johtaneen pikkuhiljaa siihen, että hän ja siskonsa kiinnostuivat enemmän ja enemmän nimenomaan bändilaulajan roolista. Ja ihan kuten kiusaamisen tapauksessa nuorempana, se kaikki sai minut vain näyttämään entistä kovemmin, mistä minut on tehty. – Olin kirjoittanut akustisia kappaleita ja esittänyt niitä kavereiden juhlissa, mutta The Gatheringin jälkeen aloin etsiä metallibändiä jossa laulaa. Oma juttu löytyy Floor ja hänen pikkusiskonsa Irene saivat paljon tukea perheeltään, kun he alkoivat haaveilla tosissaan musiikkiurasta. Heti kun kuulin sen kappaleen ensimmäistä kertaa ja tunsin Anneke van Giersbergenin äänen voiman niiden riffien päällä, tiesin mitä haluan tehdä, Floor ylistää. Diivaa minusta ei saanut tekemälläkään, ja olin tavallaan nuorena vähän poikatyttö eli bändissä kuin yksi jätkistä, Floor sanoo. Isä innostui biisien tekemisestä niin paljon, että liittyi jälleen bändiin. – Se oli minulle jotenkin helppoa, koska en ehkä ollut ihan naisellisin nainen. – Aloin treenailla isäni kitaralla ja hän opetti minulle ne ensimmäiset soinnut, joiden avulla aloin säveltää ensimmäisiä kappaleitani. Voimakas musiikki vaati voimakasäänisen laulajan, ja Floor oli vasta tutkimusmatkalla oman äänensä mahdollisuuksiin. Tunsin, ettei siellä ollut juurikaan varaa sellaiseen tulkintaan ja särmään, mihin tunsin vetoa. – Strange Machinesistä tuli hitti Hollannissa, ja se oli siinä. PÖ LK YL LÄ. Halusin yhdistää rocklaulua klassiseen soundiin ja oppia käyttämään koko kehoani instrumenttina. Kumpikaan ei kuitenkaan tässä vaiheessa tiennyt, mitä sellainen tarkalleen ottaen tarkoittaisi. Kuuluin hetken popbändiin, muttei se ollut ihan täysin minua, koska kuuntelin yhä enemmän grungea ja rockia. – Yhtäkkiä olin taas uudessa kaupungissa, etsin bändiä eikä koulusta löytynyt mitään kiinnostavaa. Elettiin vuotta 1995 ja se tietty oikea juttu oli mikäpä muukaan kuin The Gatheringin Mandylion. Yleisöstä huudeltiin, että mitä tuo ämmä tekee lavalla. – Aloin etsiä apua konservatoriosta ja Rock Academystä
Nyt Floor näki elämänsä kirkkaampana ja kohtasi asioita, joita oli vältellyt bändissä ollessaan. Sen jälkeen Floor on laulanut Ayreonissa ja Lucassenin Star One -projektissa lukemattomia kertoja. Moni kuuli Floorin laulua ensimmäisen kerran aivan muualla kuin After Foreverin levyllä. – Kävin läpi kaikki ne kliseet, jotka aina mainitaan, kun puhutaan äitiydestä tai isyydestä, Floor hymyilee ja luettelee elämän tärkeysjärjestyksen vaihtumisen, maailman muuttumisen pelottavaksi paikaksi ja pyyteettömän rakkauden. Myös Nightwishin kaverien oli vaikea luottaa siihen. Kai sitä voisi sanoa jonkinlaiseksi metodinäyttelemiseksi. Ilman kokemaani en olisi ollut ihmisenä valmis siihen. En halua antaa käsitystä, että yhteiset kymmenen vuottamme olisi ollut aina helppoa aikaa. – Yritin tehdä vielä kerran kaiken itse ja rakentaa bändin After Foreverin tilalle. Kesti vuosia, ennen kuin sanoimme toisillemme, että ei hätää, en ole menossa minnekään. Mutta joskus vain altaan syvään päähän hyppäämällä oppii uimaan. Emme voineet uskoa, että pääsimme samalle levy-yhtiölle kuin Arjen, ja vielä vähemmän uskoin itse pääseväni laulamaan tämän neron levyillä, Floor virnistää. Olin taas kasvokkain sen sisäisen kiusatun lapseni kanssa. Olen ehkä hieman vieläkin. – Olin todistanut yhtyetoverini burnoutin lähietäisyydeltä, ja sitten aloin kasata bändiä Jørn Viggon kanssa, otin järjettömän määrän lauluoppilaita ja työskentelin niin paljon, että en kyennyt pian yhtään mihinkään. Mutta tuolloin halu pitää asiat hallussa oli niin voimakas, että After Foreverin kaltaisen vakion hajoaminen oli tuhota minut. Sittemmin olen laulanut Arjenin levyillä usein ja meistä on tullut läheisiä ystäviä. – Vihdoin, kaiken tuon jälkeen, kykenin katsomaan peiliin. Jälkikäteen ajateltuna oli vähän hullua lähteä siihen mukaan, koska olin edelleen aika eksyksissä itseni kanssa ja toivuin vaikeista vuosistani. Enkä tarkoita, ettei minulla olisi ollut aikaa kahdelle bändille. Ensi kertaa minun oli opeteltava toden teolla, millaista on päästää irti jostakin ja jatkaa elämässä eteenpäin. Seuraava askel ei ollut kaikkein terveellisin: Floor perusti ReVamp-bändin ja alkoi sanojensa mukaan ylikompensoida kaikkea sitä, mitä hänelle oli tapahtunut After Foreverin viimeisinä vuosina. – Olin aika pitkään melkoinen kontrollifriikki. – Jotenkin en ollut koskaan ajatellut, ettei mikään elämässä ole ikuista tai varmaa. – Tietenkään en tiennyt silloin, että minusta tulisi Nightwishin laulaja. Olin itsevarmuuteni huipulla. Menestys, rakkaus, sairaus Kun Floor arpoi vuonna 2012, mitä alkaisi tehdä elämällään, hän sai Hollantiin puhelun Amerikasta: Nightwishin tiet laulaja Anette Olzonin kanssa olivat eronneet kesken kiertueen ja häntä pyydettiin apuun. Luulin olevani jotenkin tuhoutumaton. Opin niin paljon sen jälkeen. – Pelkäsin ihan hirvittävästi lentokoneeseen nousemista ja tilaisuuteen tarttumista, sillä en todellakaan osannut niitä kappaleita tai tiennyt, olenko valmis tekemään kokonaista kiertuetta, Floor muistelee. Vaikka kuinka suunnittelisi asioita pitkälle eteenpäin, elämällä on tapana heittää kuperkeikkaa yllättävissä kohdissa, laulaja pohtii. – Kaikki After Foreverissä olivat kovia Ayreon-faneja. Tunsin, että niillä opeilla voisin todella valloittaa maailman After Foreverin kanssa. Se oli hyvä testi kokeilla siipiäni. On kaksi asiaa, jotka useimmiten rauhoittavat kovimmankin ylisuorittajan: ikä ja vanhemmuus. Meillä oli hetkiä, jolloin olimme epävarmoja samoista asioista, mutta emme kuitenkaan puhuneet niistä. En hahmottanut enää rajojani ja pian kärsin itse burnoutista. Floor sai esikoisensa keväällä 2017 ollessaan 36-vuotias. – Nyt, kaikki nämä vuodet myöhemmin, voin sanoa, että sen kaiken piti tapahtua. Keskityin aika pitkään jättimäisten saappaiden täyttämiseen laulajana, tietyllä tavalla jopa aika itsekeskeisesti. Enkä vain burnoutin ajoista, vaan oikeastaan koko edellisestä vuosikymmenestä. – Onhan meillä toki ollut vaikeaa Nightwishissäkin. Kun mainittu oli vasta pieni paikallinen hollantilaisbändi, muuan Arjen Lucassen kutsui Floorin laulajaksi Universal Migrator -albumikaksikolleen (2000). After Forever oli kuitenkin kovan onnen bändi. Matkan varrelle mahtui niin sotkuja saamattoman levy-yhtiön kanssa, epäonnistuneita kiertueita kuin luihuja managereita, mutta pikkuhiljaa bändi löysi yhä enemmän kuulijoita. Jos After Forever ei olisi hajonnut, minusta ei olisi voinut tulla Nightwishin laulajaa. Ymmärsin, että olin yrittänyt esittää epäinhimillisen vahvaa melkein koko aikuiselämäni. Yksi ensimmäisistä Euroopan-kiertueistamme oli Nightwishin kanssa, mutta aika pian sen jälkeen Mark [Jansen, After Foreverin perustaja] jätti bändin ja meidän piti keksiä itsemme taas uudelleen. – Halusimme tulla isommaksi bändiksi ja olimme valmiit tekemään kovasti töitä sen eteen. Sapattivapaa koitui bändin tuhoksi. Hyppy tuntemattomaan ei ollut helppo, mutta Floor keräsi rohkeutensa ja uskaltautui heittäytymään, taas kerran. Toivuin kaikesta siitä puolentoista, kahden vuoden ajan. Vaikka kuinka suunnittelisi asioita pitkälle eteenpäin, elämällä on tapana heittää kuperkeikkaa yllättävissä kohdissa.” Myös koko After Foreverillä riitti näyttämisenhalua – ainakin aikansa. Ajattelin tekeväni yhden kiertueen. Floor sanookin Lucassenin olleen alkuaikoina yksi hänen tärkeimmistä mentoreistaan ja tehneen hänestä paremman laulajan. – Ensimmäisellä kerralla olin ujo, hermostunut tyttö, enkä oikein tiennyt mitä tehdä. Onkin ironista, että päästessään vihdoin Nuclear Blastille ja julkaistuaan vuonna 2007 nimikkoalbuminsa, parhaan levynsä, After Foreverin pääsäveltäjä Sander Gommans koki vakavan burnoutin. – Kun muusikko kykenee kuvailemaan laulajalle, mistä hänen kirjoittamassaan tarinassa on todella kyse, siihen voi samastua ja eläytyä. Arjen on nero, kyllä, ja hän osaa loihtia kokonaisia maailmoja musiikillaan, mutta minulle tärkein oppi häneltä on ollut se, miten tuoda sydäntä mukaan laulutulkintoihin. 47. – Minun oli vaikea luottaa siihen, että elämässä on jatkuvuutta. – Olin niin turhautunut ja halusin kovasti jatkaa After Foreveriä keinolla millä hyvänsä, koska se oli ollut elämääni yli kymmenen vuotta ja olimme taistelleet tiemme niin monen mahdottoman esteen läpi, Floor huokaisee. Tuo paikka olisi jäänyt löytymättä, jos hän ei olisi kärsinyt burnoutista ja löysännyt sen myötä otettaan. Matkatessaan Nightwishin kanssa maailmalla ja liityttyään lopulta bändiin vakituisesti Floor tunsi olevansa paikassa jonne kuului. ”Jotenkin en ollut koskaan ajatellut, ettei mikään elämässä ole ikuista tai varmaa
Menkää testeihin. Oikea aika sooloalbumille oli laulajan mukaan ehdottomasti nyt, riittävän kokemuksen kera. Floor mainitsee kaksi opetusta, jotka hän haluaa jakaa syövästä toivuttuaan. En halua maalata itsestäni mielikuvaa jonkinlaisena epätodellisena olentona. Kun olen lavalla, tunnen olevani hetken aikaa todella vahva ja itsevarma olento, mutta minun ja kaikkien muiden pitää ymmärtää, etten ole sitä koko ajan. Rakastan yhä valtavasti laulamista ja musiikkia, mutten aio ikinä jättää tytärtäni yksin. – Tekniikassa ja kaikkien mahdollisten metodien omaksumisessa ei ole mitään vikaa, mutta laulaja voi helposti hukata ihmisyytensä ja herkkyytensä sen kaiken sekaan. ”Kun olen lavalla, tunnen olevani hetken aikaa todella vahva ja itsevarma olento, mutta minun ja kaikkien muiden pitää ymmärtää, etten ole sitä koko ajan.” 48. – Minusta tuli herkempi kuin koskaan. Tutkituttakaa rintanne. Uskallan nykyään paljastaa kaiken entistä rohkeammin. – Kun ottaa kuunteluun After Foreverin debyytin ja pistää sen jälkeen soimaan sooloalbumini, kuulee, miten yli äyräiden tapasin keskittyä siihen, että lauluni olisi jotenkin ”täydellistä”, Floor sanoo. – Minulle sanottiin, että he epäilevät rintasyöpää ja että minulta on otettava koepala. Se oli sokki, koska luulin olevani terve. – Minut herätti lopullisesti se, millä tavalla kohtasin diagnoosin. – En edes maininnut tarkastuksesta vanhemmilleni tai siskolleni, koska ajattelin, että käväisen sairaalassa samalla kun käyn ostoskeskuksessa ja olin varma, ettei se ole mitään... Kukaan meistä ei ole kuolematon. Silmissäni sumeni. Minulla ei ollut mitään oireita. Olen hyvin onnellinen siitä, etten jumahtanut klassiseen musiikkiin. – Yritin pitkään ylläpitää alitajuisesti itsestäni mielikuvaa hahmona, jonka näette keikoilla. En ole tuhoutumaton voimanainen, vaan haavoittuvainen ihminen. En ollut enää ennen kaikkea laulaja, bändikaveri, vaimo, tytär tai sisko, vaan ensijassa äiti. Hän kertoo pohtineensa pitkään, tuodako asiaa ollenkaan julkisuuteen, mutta sanoo tulleensa siihen tulokseen, että kertomalla rintasyövästä suoraan ja kaunistelematta hän voisi auttaa muita. Se voi osua kenen kohdalle vain. En osannut aavistaakaan, että olisin sairas. Olen iloinen siitä, että olen laulanut elämäni aikana kaikenlaista musiikkia. Kuin äitiyden vastakohtana Floor koki viime syksynä yhden elämänsä musertavimmista jaksoista: hänellä diagnosoitiin rintasyöpä, jonka hän onneksi taltutti leikkauksen ja sädehoitojen avulla. – Minulta on kysytty muutamaan kertaan, olenko alkanut kyllästyä metalliin ja haluaisinko oikeasti tehdä poppia, vierailinhan Beste Zangers -ohjelmassakin [Vain Elämään esikuva], Floor naurahtaa lempeästi. Älkää ajatelko, ettei mitään tällaista tapahdu juuri teille. Vain tätä kautta pystyin tekemään sooloalbumin, jolla olen auki ja laulan avoimesti siitä, kuka olen. Päätään pudisteleva laulaja myöntää harmistuneensa kirjeen luettuaan lähinnä siitä, että hänen suunnittelemansa aikataulu pyykinpesuineen ja kaupassakäynteineen meni uusiksi. – Ajattelin ensin, että leimaannunko loppuiäkseni syöpäpotilaaksi, mutta aika pian ymmärsin, että tuollaiset pelot osoittivat vain sen, että olin pitänyt yhä yllä jonkinlaista ylivahvan naisen mielikuvaa, myös itselleni. kunnes tarkastuksessa löytyikin jotain. Kaikki aistini voimistuivat ihan kirjaimellisesti. Enemmän auki kuin koskaan Floorin sooloalbumi Paragon on ollut tekeillä pitkään ja sen ensimmäinen singlekin julkaistiin jo vuosi sitten, joten levyllä ei ole suoraa yhteyttä Floorin sairastumiseen tai viimevuotisiin kokemuksiin. – Olen mielelläni esikuva kuulijoilleni, kunhan he näkevät molemmat puoleni. Olen kiitollinen siitä, että olen kokenut kaikenlaista monenlaisten bändien kanssa. Nightwishin kanssa saan toteuttaa uskomattomia asioita hienojen ihmisten kanssa, enkä varsinaisesti tarvinnut enempää luovia kanavia. Elämääni on kuulunut aina paljon musiikkia. Elämä ei ole ikuista. Kävin lääkärintarkastuksessa keskellä arkisia rutiinejani, mietin soolokiertuetta ja sain yhtäkkiä kirjeen, jossa minut kutsuttiin jatkotutkimuksiin. Aloin ajatella kaikkia tekemisiäni lapseni tarpeiden kautta. Silti hän kokee samastuvansa omaan levyynsä nyt vielä syvemmin kuin sitä kirjoittaessaan. – Naiset. – Itse en näe tätä joko tai -tilanteena. Säännöllisesti. Olen kuitenkin oppinut elämäni varrella, että jos sydän halajaa jotain tiettyä, se kannattaa tehdä. Jos minussa vielä oli sitä mainitsemaani kontrollifriikkiä, niin tuossa kohtaa menetin kaiken kontrollin ja aloin miettiä pientä lastani, miestäni, perhettäni, ystäviäni, bändiäni ja kaikkea, mikä oli nyt vaakalaudalla. Ensimmäinen liittyy joka ikiseen naiseen tässä maailmassa, toinen taas suoraan häneen itseensä ja siihen, miten ja millaisena hänet nähdään
STEREO TERROR . . VARJOLA .. MIS b p YRMING .. . I AM THE NIGHT .. HEAVY METAL PERSE .. NYRKKITAPPELU .. MORS SUBITA ENNAKKOLIPUT 4PV / 69€ T O I M I T U S KULUINEEN A L K A E N ALUSTAVA LINEUP.... FORESEEN .. VIIKATE .. KALMAH .. VALSE TRISTE . BLOODRED HOURGLASS BEFORE THE DAWN .. BORN OF OSIRIS .. BRYMIR CHRONOFORM .. BLOOD RED THRONE .. . GUTALAX .. ELVENKING .. VERMILIA . ONE MORNING LEFT .. ABORTED .. I AM YOUR GOD RUOSKA .
Laulajaksi taustavoimat taivuttelivat lopulta itsensä Sykesin, mikä on upeasti laulettua albumia kuunnellessa itsestäänselvyys ja yksi bändin selkeistä vahvuuksista. SUORITTEIDEN, soundin ja hyvien biisien lisäksi albumissa ihastuttaa edelleen sen soittopainotteisuus ja kosiskelemattomat biisit. Toista, huomattavasti sopivampaa sinkkua Jelly Rollia MTV näytti tiettävästi tyhjille sohville, sen mitä näytti. Blue Murder on selkeästi aikansa kuva, mutta se sisältää hyvää ja erilaista hard rockia. Kitaratyö on loistavaa niin liidien kuin riffien osalta. Bassoon Sykes pyysi The Firm -heppu Tony Franklinin ja rumpuihin Cozy Powellin. Vaikka levyllä on kieltämättä pari ylilyöntiä, sen vahvuus on ajalle epätavallinen: keskiössä ovat mestarisoittajista huolimatta biisit. Laulaja puuttui, ja bändissä piipahtivat Ray Gillen (Black Sabbath, Badlands, Phenomena) ja Tony Martin (Black Sabbath). Se tekee levystä itsevarman, ison ja voimallisen kuuloisen. Toki sormioita löytyy, mutta niillä ei elostella, vaan ne höystävät voimallista triotuuttausta melkeinpä huomaamatta. Whitesnaken hän nosti 1987-levyllä huippusuosioon, sai sitten bändistä kenkää ja pisti pystyyn samankaltaisen, mutta astetta hevimmän bändin. Powell vaihtui toiseen legendaan, jo tällöin veteraani-ikäiseen Cactusja Vanilla Fudge -viiksipatu Carmine Appiceen. LEVYLTÄ sitä ei kuule, mutta Blue Murderin synty oli takkuinen. Rock sai trion täyttämään äänikuvan vaivatta muhkealla ja ilmavalla tavalla – ilman ylenpalttisen juustoisia kiippareita. Sykes laulaa mahtavasti, ja ukon soundi on entisen työnantajansa Coverdalen sekä bändin laulajakokelaiden mukainen – unohtamatta ulkoisestikin samantyyppistä Robert Plantia. Paikoitellen bändi kuulostaa 1990-luvun taitteen Black Sabbathilta, mikä on pelkkä kehu. Levyn biiseissä ei ole huteja, vaikka ote vaihtelee BlackHearted Womanin etukenoisesta rokkauksesta Ptolemyn raskassoutuiseen suurieleisyyteen sekä Billyn ja Riotin vaanintarockista Out of Loven whitesnakemäiseen voimaballadeeraukseen. 50. Syvimmällä Zeppelin-tripillä bändi käy Sex Childilla, jonka kiimaisia sanoituksia täytyy kuunnella melkoisella myötähäpeällä, vaikka ne eivät onneksi pedofiliaa käsittelekään. Kitaristi John Sykes hioi kannuksensa Tygers of Pang Tangissä ja Thin Lizzyssä – loistava Cold Sweat on osittain Sykesin käsialaa. Biisi on erittäin hieno, mutta singleksi aivan liian majesteettinen. Bändin soundi on upea ja trion jokaisen osapuolen rooli merkittävä. Erittäin vahvasti tuoksuu myös Led Zeppelinin perimä. Bändi teki vielä toisen levyn, mutta debyytin kehno menestys kalvoi Sykesia sen verran, että Blue Murder on jäänyt kuriositeetiksi. Vahva Zeppelin-viittaus kuullaan bändin nimikappaaleessa, jonka A-osan rumpukomppi on liki suora lainaus Bonzon läiskimästä Fool in the Rainistä. Jykevä Zep Snake -trippi BLUE MURDER Blue Murder GEFFEN 1989 TEKSTI KIMMO K. Takatukkaisen Franklinin nauhaton basso muljuilee kerrassaan jännittävästi silloin kun ei ole lukittautuneena Appicen äärimmäisen tomeraan ja lennokkaaseen rumputyöhön. Sykesin Thin Lizzy -edeltäjä Gary Moore silti tuskin viittasi Blue Murderiin Led Clones -biisillään, sillä Mooren albumi julkaistiin muutamaa kuukautta aiemmin. LEVYSTÄ ei tullut menestystä, mihin varmasti vaikutti, että sitä lähdettiin markkinoimaan videokansalle lyhennetyllä versiolla kahdeksanminuuttisesta Valley of the Kingsistä. Näin Blue Murderistä ei tullut vain tutulta kuulostavaa projektia, vaan se sai oman soundinsa. Sykes, jonka lähtöpassit Whitesnakestä saattoivat hyvinkin liittyä valokeilan viemiseen, pitäytyy tyylikkäässä riffityöskentelyssä ja soolo leiskahtaa ilmoille yllättävän harvoin. Myös Bob Rockin järkälemäinen tuotanto on keskeinen osa levyn viehätystä. KOSKINEN SALAMYHKÄ POLKU PIENILLE SUURILLE LEVYILLE Vaikka asialla ovat taiturimaiset tekijämiehet, John Sykesin luoman Blue Murderin debyytin keskiössä ovat biisit. Kappaleet ovat hittiformaattiin aivan liian pitkiä ja eeppisiä, vaikka pintapuolisesti Whitesnakestä muistuttavaa hiuslakkaheviä edustavatkin
Pääosaa näyttelee Blackout Whiteout -levyltä (2015) alkanut kokeilevampi ja melodiarikkaampi ilmaisu. Niitä levyllä riittää nytkin. Tältä poppoolta mainittu on luonnistunut hienosti ja vaivattoman oloisesti jo useamman levyn verran. Yksi sellaisista on pian 20-vuotias Hanging Garden, joka on noussut kotimaisen melodisen doom deathin parhaimmistoon. Mikä parasta, erityisyys välittyy hienosti erilaisten tunnetilojen läpi. Tällä kertaa synkkämielisiin painotuksiin on raivattu kunnolla tilaa myös toivon ja uudelleensyntymän ajatuksille. Jotkin bändit ne vain paranevat vanhetessaan. Uutuudella melankolian ja kaihon tunnelmat on maalattu jälleen suurilla ja sävykkäillä siveltimenvedoilla. Jokaisen kappaleen nimen edessä on määräinen artikkeli ”the”, mikä ikään kuin alleviivaa kunkin raidan erityisyyttä kokonaisuudessa. Hivelevimmiksi esimerkeiksi herkän kauneuden ja rujon raskauden kohtaamisista poimittakoon sävellykset The Four Winds, The Fire at First Dawn ja The Stolen Fire. Erilaisia mutta jälleen niin voimaannuttavia energioita tarjoava albumi asettuu vahvasti bändin tuotannon kärkijoukkoon. Se tekee yhtyeestä selvästi sävykkäämmän ja eläväisemmän kuuloisen, mikä sopii erinomaisesti valittuun linjaan. Karhean doom-painotteisena metallibändinä vuonna 2004 aloittanut ryhmä on liikkunut levy levyltä kohti kirkkaammin hengittäviä äänimaisemia. Ensilevyjen vanhasta Paradise Lostista, Katatoniasta ja October Tidesta muistuttavaa tuomiolanausta on bändin musiikissa yhä, mutta lähinnä pohjana. Väittäisin, että yhtye löysi puuttuvan osan täyteläiseen ilmaisuunsa Riikka Hatakan liityttyä bändin toiseksi laulajaksi vuonna 2019. Täyden pistepotin saamiseksi olisin toivonut vain pari täysosumaa lisää. Kyky uusiutua kiinnostavasti menettämättä vähääkään identiteetistään on osaavan bändin merkki. Levy on kauttaaltaan vangitseva äänimatka, josta ei keksi juuri naputtamista. Ei bändiltä aiemminkaan mitään varsinaisesti puuttunut, mutta nyt Hatakan kirkkaanhento ääni on ilmaisun ehdoton voimavara. Monipuolisella syvyydellä ja laajalla tunnekirjolla maailmaa tarkkaileva teos on koottu konseptilevyn näköiseksi. Laulajien vastakohtaisten äänten yhteispeli yhdessä mielikuvituksellisesti maalaavien melodioiden ja tarttuvan raskauden kanssa muodostaa Hanging Gardenin hengen. Olennaisen kertoo se, ettei yhtyettä voisi enää kuvitellakaan ilman toista solistiaan. Vaikka naisen lumoava tulkinta toimii itsessään, ennen kaikkea se pelaa yhteen aviomiehensä Toni Hatakan ulosannin kanssa – parhaimmillaan pakahduttavan upeasti. Tai sellaiseksi se on ainakin vahvaa kerrontaa huokuvana kuuntelukokemuksena helppo mieltää. Bändin ylväästi ja hieman raamatullisesti nimetty kahdeksas pitkäsoitto saattaa olla yhtyeen suurteos, todellinen puutarhojen puutarha. Yhtä unenomaisia ja jopa elokuvallisia äänimaisemia en muista yhtyeeltä aiemmin kuulleeni. Sen voimalla bändi näyttäytyy kenties väkevimmillään. Eetu Järvisalo Puutarhojen puutarha Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa HANGING GARDEN The Garden AGONIA K A LL E P Y Y H T IN E N ARVIOT 51
Tyylikäs ja toimiva on koko harmoninen kansi siinä oleilevine ukkoineen. Anti-Spiritual Void Devotion on huolellisesti toteutettua jatkoa debyytin suuntaviivoille. Tami Hintikka VERMINOUS SERPENT The Malign Covenant AMOR FATI Sitähän luulisi, että tällaisella kokoonpanolla saisi aikaiseksi jotain poikkeuksellista, mutta ei. DARK ELITE Anti-Spiritual Void Devotion OMAKUSTANNE Kotimaisen Dark Eliten esikoispitkä Void Omnipotent (2018) oli pätevä sekoitus kosmisen suurellista black/death metalia. Xysma on käärme ja kameleontti. Musiikki on rosoista ja raakaa, Nemtheanga rääkyy kolkosXYSMA No Place Like Alone SVART Maailman hienoin logo tyylikkään mustana levyn kannessa – toimii. Slidhrin Joseph Deegan (kitara), Malthusianin Matt Bree (rummut) ja Primordialin A. Eiköhän Verminous Serpent ole korona-aikakauden ajantuhlausprojekti eikä mitään muuta. Bändin jäsenistö ei ole aivan keltanokkaa, ja sen kyllä kuulee. Nemtheanga (laulu, basso) pyrkivät kanavoimaan ensimmäisen ja toisen aallon black metalia, mutta jostain syystä Verminous Serpentin musiikki kuulostaa enemmän laiskalta sludgelta ja doomahtavalta mustalta metallilta. Karsimisen ja pelkistämisen taito on vahvasti läsnä. Kari Koskinen ti ja soundit ovat kunnon muhjua, mutta sävellykset ovat mielikuvituksetonta samojen riffien toistoa. Kaikki toimii. Se on helppo ymmärtää sooloprojektin kolmatta tuotosta kuunnellessa, kiekko kun tarjoaa odotettua mielenkiintoisempaa black metalia. Kuulokkeilla kuunnellessa kappaleista huomaa löytyvän jos jonkinlaista hienovaraisesti miksattua yksityiskohtaa. A. Jännä ja paneutumista vaativa julkaisu. Nimet ovat isoja, mutta Dark Eliten ei tarvitse hävetä niiden rinnalla. Kaikki soi ilmavasti, erottuvasti ja orgaanisesti. Soundi on muhkea ja ote painokkaan jylläävä. Murinamestari Janitorin laulut venyvät ilkeästä sivalluksesta pehmeään sivelyyn. Se luo nahkansa ja vaihtaa väriä, mutta sen syvin olemus pysyy samana. Korviin saattaa osua aivan uusi melodia tai puhtaan taustalaulun pätkä, johon ei aiemmin osannut kiinnittää huomiota. Erityisen vahvasti pinnalla on Immortal, jonka vuosituhannen taitteen tuotokset kuuluvat levyn vahvoissa kitarariffeistuoreen että vahvasti menneestä ammentavan kuuloinen levy. Kitaraosastolta ei nouse esiin niinkään yksittäisiä riffejä, vaan aluksi hieman kaoottiselta kuulostavaa tunnelmakudontaa, joka herättelee kuulijassa toismaailmallisen kylmiä näkyjä. Kappaleet eivät ole kovin tarttuvia. Rivakasti rokkaavassa Moose & Gutbucketissa kuullaan jopa pientä örinään vivahtavaa huutoa, ja se toki maistuu. Niko Ikonen LAMP OF MURMUUR Saturnian Bloodstorm ARGENTO Yhdysvaltalainen Lamp of Murmuur on kerännyt kahdella ensimmäisellä levyllään kohtalaista underground-suosiota. Lamp of Murmuurin pohja on selkeästi norjalaisessa mustassa metalissa. Rajojen venyttäjä ja niiden rikkoja. Kaikki on retroa ja silti vahvasti juuri tässä hetkessä. Irkkujätkien esikuvat ovat selvät, mutta tämä tuntuu lähinnä halvalta kopiolta. Vertailukohdiksi voisi heittää myöhäisemmän Emperorin, Behemothin, Watainin ja jopa The Chasmin – jos tämä maanalainen helmi nyt kenellekään mitään sanoo. Se on vanhan säilyttäjä ja uuden luoja. Käppä on parhaimmillaan parasta, mutta Verminous Serpent tuntuu vähän liian itsetietoiselta ja harkitulta ollakseen kiinnostava. Kuulostaa siltä kuin kolmikko olisi nauhoittanut biisit livenä, eikä se ole varsinaisesti hyvä juttu, jos ne on soitettu näin tökerösti ja jopa kömpelösti. Repulse-nimisenä vuonna 1988 aloittanut yhtye on kulkenut matkan goregrind-mörssääjästä ainutlaatuiseksi, omaa tietään askeltavaksi kulttibändiksi, jonka edellisestä levystä on vierähtänyt 25 vuotta. Harmittavan mitäänsanomatonta ja tylsää musaa. Tämä ei ole pois levyn väreistä ja sävyistä, vaan ne päinvastoin korostuvat ja pääsevät oikeuksiinsa. Täydellinen maisema tarraavien melodioiden ja iskevien riffien ajattomalle rockmusiikille. Xysman uutukainen on sekä ARVIOT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 52. Bändi katosi pian varjoihin, vaan josko tuo osuisi tällä kertaa useammankin silmään. Levyn äänimaailma tukee nätisti musiikkia. Xysma on taidokas siinä mitä tekee. On vaikea uskoa, että tämä bändi tulee tekemään toista levyä. No Place Like Alone esittelee kosketinsoittaja Janne Lastumäen, joka antaa bändin sointiin uusia ulottuvuuksia, olipa kyse sitten yöllisistä avaruussoundeista tai perinteisemmästä ”rockpianosta”
Saturnian Bloodstorm on mallikkaasti kasattu levy. Tosin yhtyeen ilmaisu on nyt muistikuvia selkeästi roisimpaa, ja vaikka post-rock-elementti on edelleen aistittavissa, se jää jyräävän ärjynnän ja moukaroinnin taustalle. Jos tähän antaa mahdollisuuden, biisien saattaa huomata menevän ihon alle kuin varkain. Tartuntapintaa ei ole nimeksikään. Koskinen EL SUPREMO Acid Universe ARGONAUTA Instrumentaaliyhtye El Supremo yrittää olla kakkoslevyllään liian näppärä ja monialainen. Jännitteinen tunnelma kasaantuu ansiokkaasti kajahtaakseen vapaaksi äänihanojen auetessa ammolleen, vaikka biisit eivät perustukaan tunnelman asteittaiseen tihentymiseen ja äänenpaineen kerrostumiseen. Vankka osaaminen kuuluu, eikä ukoilta tunnu sähkö loppuvan tai asenne lussuuntuvan. Aika omituinen paketti brassibändiltä, jossa oman maansa rikas metalliperintö ei kuulu lainkaan. Bändin ilmaisussa on ”piileviä koukkuja” ja tunnetiloja toimivasti mukailevaa tarinankerrontaa. Se ei tee ihmeitä, mutta antaa ennusteen, että tältä projektilta voi olla vielä tulossa vaarallisen kovaa tavaraa. Kimmo K. Joni Juutilainen LEGADO DE UNA TRAGEDIA Aquelarre de Sombras ART GATES Legado de una Tragedia on Espanjan tv:stä tutun laulajakuuluisuuden Joaquín Padillan johtama rockooppera, joka rinnastuisi vaikkapa Avantasiaan, jos olisi siedettävä. Harmillisen vähälle jäävä deathmetallisuus, jolla Rotisko on aina saanut mielihyvän mahlan juoksemaan vuolaana, tuo hengähdystauon vain harvoin. Urut ujeltavat mukavasti ja tunnelma on kaikin puolin leppoisa, mutta missään kohtaa albumia ei voi välttyä ajatukselta, että kovin fiilis on kuulijan sijasta soittajilla itsellään. Instrumenteista vastaavalla M:llä on hyvä näkemys siitä, mikä toimii Lamp of Murmuurin kykyjen puitteissa. Vimmaisen blastaamisen ja vähäisen dödörunnonnan lisäksi mukana on tietenkin ilmaisun kolmas tukijalka, kipakka d-beat-crustailu. sä. Vaikka bändi taiteilee runsaudenpulasta kärsivässä genressä, se on osoittanut kykyä luoda väkeviä, edukseen erottuvia tunnelmia. Useimmat biisit sortuvat kampurajalkaisiin sovituksiin, liian samalta kuulostavien laulajien roolitukseen, ärsyttävän tasapaksuun örisijään ja musiikkiteatterimaisella tavalla tragikoomiseen ylitulkintaan. Kerroksia ja nyansseja löytääkseen raskauden ja eteerisyyden välillä liikkuviin sävelvirtoihin täytyy heittäytyä kunnolla. Raskaskätistä räimintää, karjuntaa ja särövallin hyökyä höystävät tyylillä moninaiset jännittävät spesiaalisoundit ja psykedeeliset muljuttelut. Minuutin mittainen Fight Back kattaa koko kirjon esimerkillisesti. Saturnian Bloodstormilta löytyy nuorehkolle projektille ominaista kankeutta, mikä ilmenee erityisesti halvahkoilta kuulostavissa konerummuissa. Puute on kuitenkin helppo ohittaa, sillä kappaleet ovat hyviä ja genrensä puitteissa viihdyttäviä. Päinvastoin. Tummanpuhuvaan hanskaan verhottu iso käsi mäiskii poskelle, mutta henkeäkin vedetään mukavasti. Eetu Järvisalo LATE NIGHT VENTURE V: Bones of the Extinct TREPANATION/VINYLTROLL Tanskalaisen post-rock/metal-retkueen edellislevy Subcosmos (2019) aiheutti mukavan korvien höräytyksen ja myös tämä viides kiekko toimii. Tämä levy saa Exitin (2005) vaikuttamaan proge-eepokselta: Apocalypse sisältää 21 minuuttia lähes pelkkää tykitystä, josta on karsittu kaikki turha. Koskinen OUTLAW Reaching Beyond Assiah AOP Melodista black metalia takova Outlaw on muuttunut vuosien varrella kansainväliseksi bändiksi. Kaiken pohjalla on ihanasti muriseva HM2-jyrinä, ja hitaat kohdat nousevat kyllä esiin vahvasti. Erityisen mieleenpainuva on levyn pakahduttavan dramaattinen lopetuskappale, joka sisältää My Dying Bride -solisti Aaron Stainthorpen melankolisen monologin ja puhdasta laulua. Sen sijaan, että tarjolla olisi taitavasti vähän kaikkea stonerista bluesrockin kautta psykedeliaan, Acid Universe ei ole kunnolla oikein mitään. Kimmo K. Vaikka sävellykset hahmottuvat toisinaan yksipuolisen oloisina, jokin alkukantainen voima säilyttää niiden kovan ytimen. Levy lähtee kuin tykin suusta, ja ensimmäisellä sekunnilla bändi etenee suunnilleen puoliväliin ensimmäistä säettä. Outlaw’n uutukainen on sekoitus Dissectionia (vähemmän yllättäen sanoituksissa viitataan antikosmiseen lusiferianismiin) ja vastaavia överimelodisia ruotsalaisbändejä sekä Wintersunin kaltaista eeppistä tunnelmointia. Jälki on tasaisen laadukkaalla atmosfäärillä järisyttävää tuomionlukua. Mape Ollila ROTTEN SOUND Apocalypse SEASON OF MIST Jukupätkä, nyt on ankaraa sivallusta. Lisää levyn nimen mukaista happoa ja vähemmän setämiesmaailmaa, niin johan apinoitakin saattaisi alkaa kiinnostaa. Efekti on ollut läsnä yhtyeen aiemmillakin levyillä, mutta tällä kertaa se on napsun viritteisempi. Yhdennentoista sekunnin kohdalla on ehditty vetää kertsi ja palata säkeeseen. Esimies Padilla mainostaa ihmisyyden synkempiä puolia tutkiskelevaa Aquelarre de Sombrasia raskaimmaksi säveltämäkseen levyksi. Niin myös nyt. Mainittuun mittaan kopla rusauttaa 18 kappaleen verran armotonta vihmontaa. Kokonaisuus on tasapainoinen, mutta tarttuvat riffit nousevat selkeästi albumin kantavaksi elementiksi. Suurin syypää sävellysten epämääräisyyteen ja -kiinnostavuuteen onkin niihin ujutettu lunki blueshenkisyys. Jos musiikki olisi huuruisempaa, synkempää ja tanakampaa kuten intromaisessa Crowley Magickissä, kaikki olisi paljon paremmin. Kappaleiden massiivisesti ja kiireettömästi allensa painavat vyöryttelyt eivät ole hetkessä aukeavaa sanomaa. Ruotsalaiskollegojen tämän tästä saavuttamiin täysosumiin juuteilla ei ole kuitenkaan nytkään saumaa. En ole varma, onko se pelkästään hyvä juttu, sillä usein bändinkin yli vyöryvä orkesteripauhu ja kauhutunnelmaiset mutta kolhot sävellykset nakertavat levyn kuunneltavuutta. Perustajajäsen Daniel Souza majailee nykyään Saksassa, basisti Amilcar Rizk asuu Brasiliassa ja Infernon vuosiäänestyksessä erinomaisesti pärjänneen Arctoran rumpali Tommi Tuhkala on luonnollisesti suomalainen. Kaikesta ankaruudesta ja hurjuudesta huolimatta Rotten Sound on onnistunut luomaan hämmästyttävän kuuntelukelpoisen kokonaisuuden. Mega MARIANAS REST Auer NAPALM Neljänteen levyynsä ehtinyt kotkalainen doom/death metal -partio on puskenut itsensä kunnolla metallimaailman tietoisuuteen. Omiin mieltymyksiini painotus vauhtiin ei ole optimaalinen, vaikka veitsenterävä raippaaminen on yhtä kaikki vakuuttavaa kuultavaa. Arctoran Joel Notkonen soittaa muuten bändissä livenä, joten tätähän voi kutsua suomalais-brasilialaiseksi kimppakivaksi. Kappaleista parhaina erottuvat ylipitkän levyn ainoa tarttuva veto, joukkoveisuu La Procesión de las Ánimas, ja power-päräys Misantropia. Ote on jämerä ja dynamiikan kanssa operoidaan oikeaoppisesti. Tyrkyllä on kuoroin turbotettua ja tempoiltaan powerista melodoomiin vaihtelevaa sinfoheviä sekä ainakin kotimaassaan nimekäs laulajakaarti. Bändi osaa siirtyä osin pitkiksi äityvien kappaleiden sisällä ja välillä saumattomasti tyylilajista toiseen, mutta jälki on aivan liian hailakkaa, jotta meno veisi mukanaan. Reaching Beyond Assiah sisältää reippaanrapsakkaa menoa ja kovaa ARVIOT 53. Kehnonpuoleisella nimellä siunattu yhtye on kuitenkin alallaan osaava seppä. Bones of the Extinctissä näkyy selkeitä Cult of Lunan jalanjälkiä, mutta Late Night Venture ei tarvo ihan samoissa askelmerkeissä. Levyn tunnelmallisin hetki koetaan varttituntisen Rapsodia del Caos -eepoksen lopussa, jossa pauhu taukoaa toviksi kauniin laulumelodian äärelle ja kuulijan muistiinkin jää jotain. Kukin toki tavallaan, mutta kyllä tämä kaipaisi myös niitä kuumia ja hikisiä lattarirytmejä
Tami Hintikka ARVIOT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa. From Beyond -henkinen kansikuva spiraalina pyörivine ötököineen palvelee musiikillista sisältöä täydellisesti. Tarja on liikkunut vuosien varrella rohkeasti tyylilajista toiseen ja pyrkinyt kehittymään niin tulkitsijana kuin säveltäjänä. Ne ovat aivan liian puhtoiset ja silotellut, ja etenkin rummut on triggeröity niin tiukoiksi, että ne käyvät usein hermoille. Esikuvat on haettu muinaisista suomalaisista kuoloveteraaneista ja Etelä-Amerikan säälimättömästä piiskauksesta. Joululevyn lisäksi kuusi studioalbumia julkaissut Turunen on päättänyt koota uransa olennaisimmat sävellykset tuplakokoelmalle. Tällä synkkenee aurinkoisempikin kesäpäivä. Pulsations from the Black Orb on niin äänimaisemaltaan kuin musiikiltaan synkeää ja valotonta toimitusta, mutta ei missään nimessä tylsänlaiskaa tamppausta. Joo, soitinonaniaa ja silleen, mutta tukevammilla soundeilla levy olisi lähestyttävissä huomattavasti mukavammin. Ajatus tuntuu hämmästyttävältä, mutta paljon on vettä virrannut sitten vuoden 2005, jolloin laulajattaren ja Nightwishin tiet erosivat lopullisesti. Tosifanien hellimiseksi mukaan on ympätty myös blu-ray, joka sisältää musiikkivideoiden lisäksi ennen julkaisemattoman kahden tunnin Bukarestin-keikan vuodelta 2020. Niko Ikonen TARJA Best Of: Living the Dream EAR Tarja Turunen on ollut soolouralla kohta 20 vuoden ajan. Costaricalaisremmin death metal tuhoaa vailla armollisuutta. Se on arvostettava asenne, vaikka yleisesti ottaen hänen musiikkinsa on maASTRIFEROUS Pulsations from the Black Orb ME SACO UN OJO / PULVERISED Muun muassa Bloodsoaked Necrovoid -ukkoja sisältävä nelikko kumauttaa isolla ja raskaalla moukarilla. Kumpikin osapuoli on siirtynyt sittemmin eteenpäin ja saavuttanut varsin mukavasti menestystä omilla tahoillaan. Astriferousin esikoislevy ei jää historiaan death metalin suurteoksena, mutta sen monipuolisesti polveileva kuolo on omassa lajissaan takuuvarmaa tappolaatua. Vajaat pariminuuttinen, akustisesti ja mystisen herkästi kulkeva instrumentaali Forlorn and Immemorial rikkoo, rauhoittaa ja värittää maistuvasti kumajavan virvelisoundin käskyttämää kuolomyräkkää. tiluttelua. Soundit ovat levyn pahin kompastuskivi. Kosmisista kauhuista öristään multapitoisellla otteella ja kitaroissa särisee mureasti murskaava soundi. Paikoin Astriferous kurvailee kuin vanha kunnon Adramelech konsanaan
Lopputulos on kuitenkin aika kauhea. Joni Juutilainen GATEKEEPER From Western Shores CRUZ DEL SUR East of Sun -debyyttinsä (2018) jälkeen miehistöään uusinut ja laulajaa vaihtanut Gatekeeper kuulostaa siltä, että se voi olla lähitulevaisuudessa valmis täyttämään sen tyhjiön, jonka Iced Earth jätti pomoukkonsa tötöilyn vuoksi. Varsinaisista aloittelijoista ei ole kyse, sillä suurimmalla osalla miehistöstä löytyy taustaa useamman albumin julkaisseesta viikinkimetalliporukasta Vanirista. Paremmin Lord Vampyr -nimellä tunnettu ukko tarjoilee nyt toista omalla nimellään kulkevaa soololevyä. Albumiksi se on hieman liian raakilemaisen ja huonolla tavalla kotikutoisen kuuloinen. Musiikki tuntuu muutoinkin olevan parhaimmillaan hitaammissa vyörytyksissä, mitä bändin kannattaa hyödyntää jatkossa. Suurimman osan sanoitustensa teemoista bändi kaivelee mesopotamialaisesta kulttuurista. Tällä kertaa herra Nunziati on loihtinut levyllisen ”aitoa 80-lukulaista thrashiä”. Vastaavia levyjä on lipunut vuosien varrella ohi paljon, ja on täysin selvää, ettei tämäkään paketti tule jättämään genreen mitään pysyvää jälkeä. Enpä nyt sanoisi ihan noin. Toisin sanoen tuntuu kuin yhtyettä vaivaisi musiikillisen linjan suhteen pieni identiteettikriisi. Kitarasoolot antavat jotain toivoa, mutta muuten Nunziatin kakkoslevy on niin mitäänsanomatonta toimitusta, ettei sitä voi suositella edes kaikkein kovimmille rässipäille. Tami Hintikka LOTAN Lotan UPRISING! Lotan kuuluu Tanskan kuivemmanpuoleisen black metal -kentän uusiin nimiin. Teknistä taituruutta ja toteutusta on kuitenkin pakko ihailla, ja löytyyhän soittajistostakin maailmanluokan muusikoita. Kaiken lisäksi yhtyeen uusi laulaja Tyler Anderson kuulostaa kaikkien tähänastisten Iced Earth -solistien sekoitukselta, vaikkei heistä kenenkään yksilötasolle ylläkään. Ei ole ihme, että levyn parhaaksi kappaleeksi nousee lievästi Melecheshiin vivahtava Ishtar, jolla Lotan kuulostaa juuri sopivan raskaalta. Mikko Malm YAAROTH The Man in the Wood I, VOIDHANGER Surkujen surku ja säälien sääli! Dan Bell -nimisen musikantin sävelet ja sanat ovat hienoja mutta albumin sooninen ilmiasu aivan luokaton. Aikaisemmin For the Crown -nimellä toiminut yhtye osaa tehdä tiukkoja ja tarttuvia riffejä, joiden päälle T. From Western Shoresilla riittää vaihtelua ja lajityypin vaatimaa polveilevuutta, mutta sen eeppisyys, biisien pituudet ja soolot pysyvät järkevinä. ”Alex Nunziati never dissapoints with any of his bands releases”, liekittää promolärpäke. Tai riippuu toki mitä odottaa. Äänenvoimakkuuden heittely panee kysymään, onko levyä edes masteroitu. Kappaleet pidetään lyhyinä ja ytimekkäinä rutistuksina, mikä voidaan laskea vahvuudeksi. Onhan tässä minipienet hetkensä, mutta heikolla laululla silattu kahden pennin rässi ei anna käytännössä mitään. Kahloksen kelpaa valuttaa brutaalia mutta hyvin artikuloitua sappeaan. Mikko Malm ALEX NUNZIATI Black Space Void MORIBUND Tämä italialainen se jaksaa. Gatekeeperillä vain on kaikkia mainittuja paremmat biisit. Kaikista hyvistä puolistaan huolimatta Musta maa jää valitettavasti hieman laimeaksi kokemukseksi. Soittajien taustat ovat kuultavissa: yhtyeen esikoislevy kuulostaa hetkittäin enemmän Amon Amarthilta kuin vakuuttavalta mustalta metallilta. Levystä uupuu totaalisesti kaikenlainen aggressio, repivyys, tarttuvuus, hyökkäävyys ja uhkaavuus. kuuni hieman liian teflonpintaista. Mape Ollila SURUJUHLA Musta maa OMAKUSTANNE Ylivieskalainen Surujuhla takoo debyyttilevyllään mutkatonta ja äkäistä thrash-vivahteista death metalia, jossa sukelletaan syvälle ihmismielen mustimpiin syövereihin. Vancouverilaisbändin tyyliuskollisissa kappaleissa piisaa sankaruutta, eeppisyyttä, koukuttavia melodioita ja rapsakkaa riffirannetta. Eeppisyyttä ilman mammuttitautia – sitä metalli kaipaa lisää. Saisi antaa melko paljon anteeksi, että tätä voisi pyörittää vapaaehtoisesti. Tällainen musiikki ei todellakaan tarvitse hiottua tuotantojälkeä, mutta hieman terävyyttä, iskevyyttä ja selkeyttä soundit silti kaipaisivat. Scifi-teemainen Black Space Void jättää kylmäksi kuin avaruus. Äänessä on kuitenkin näihin tarpeisiin riittävästi niin voimaa, ylärekisteriä kuin rintakarvaakin. Debyytti ilmestyi viime vuonna, ja miehen muutkin kokoonpanot puskevat levyjä hengästyttävää tahtia. Lotanin ensimmäinen albumi on tylsä kokonaisuus. Gatekeeperin biisit ovat siksi eeppisiä ja jykevistä soundeistaan huolimatta vanhakantaisia, että ne vertautuisivat yhtä hyvin Twisted Tower Direen, Atlantean Codexiin tai Manilla Roadiin. Basari ei kuulu ollenkaan, ja muutkin rummut on lähinnä kuviteltava. Erityisesti rumpusoundi on kamala: pääosassa on pahimman luokan budjettipelliltä kuulostava pikku-crash, joka loiskahtelee tämän tästä. Laulu sentään kajahtaa komeARVIOT. Jos levyä tarkastelisi demona, se olisi kohtuullinen sellainen. Jos laulajattaren musiikki on entuudestaan tuntematonta, tästä kokoelmasta on hyvä aloittaa. Kitarat ja basso ovat läsnä, mutta niidenkin soundi on vallan ankea. Kenties – ja tämä on täyttä spekulaatiota tai toiveajattelua – tavoitteena on ollut laatia 1960-luvun lopulla kadonneen doom rock -timantin estetiikkaa. Mistään IE-kopiosta ei kuitenkaan ole kyse. Pojilla on selkeästi hyvä käsitys, miten tappavan iskeviä death-ralleja tehdään, eikä soittotaidoissakaan ole moitteen sijaa. Vain 26-minuuttinen levy ei sisällä turhia jammailuja saati jahkailuja. Levy kuulostaa siltä kuin se olisi äänitetty huonosti eristetyn treeniksen seinän takaa. Bändiltä löytyy osaamista ja lahjakkuutta, kunhan se vain malttaisi hioa yksityiskohtia. Lotanin linjaksi ilmoitetaan melodinen black metal, mikä pitää paikkansa. Riffit ovat kauttaaltaan tylsän kynän tuotoksia
Vaikka meno on kohtalaisen raakaa ja raastavaa, keskitempoisten biisien liidit ovat mukavan kepeitä ja eteerisiä. Peregrinus on soittanut kaikki instrumentit ja laulanut sekä miksannut ja masteroinut levyn, ja hyvältähän tämä kieltämättä soundaa. Vuodesta 2008 toimineen yhtyeen kuudes kokopitkä sisältää bändille tunnusomaista, kuulaalla atmosfäärillä varustettua tuskaista purkautumista. Nastolin luottaa pääsääntöisesti tummasävyiseen raspitulkintaan, mutta välillä mies yllättää iloisesti Eric Adams -henkisillä kiljaisuilla, jotka pistävät veren mukavasti kiertämään. Kielisoittimista ja laulusta vastaava Matias Nastolin ja rumpali Olli Törrönen omaavat entuudestaan taustaa yhtyeistä kuten Chalice, Decaying, Altar of Betelgeuze ja Mangled Hands. Yhtyeen toinen levy jaksaa pitää kuulijan mielenkiinnon yllä vaivattomasti koko kolmivarttisen. Melankoliaan taipuvainen ja angstinen With a Last Exhale yllättää hyvillä melodioillaan. Jokainen neljästä biisistä on kymmenminuuttinen mammutti, eikä näillä eväillä oikein transsimaista oloa synnytetä. Esimerkiksi sävellyksistä Eyes to DESOLATE REALM Legions OMAKUSTANNE Helsingissä viisi vuotta sitten perustettu Desolate Realm soittaa väkevästi potkivaa perinteisellä heavyllä kuorrutettua eeppistä doomia. Tyylillisesti yhtye kulkee jossain Spiritus Mortisin, Sorcererin ja Candlemassin välimaastossa, jossa vilkkaammat hevipyrähdykset yhdistyvät saumattomasti painavampaan riffijyräykseen. Viiltävät sävelet ja säkeet vedetään jälleen täysin palkein, mutta jostain syystä ne eivät kouraise tarpeeksi. Kimmo K. Fiilispuolella ne eivät vain onnistu täyttämään tehtäväänsä eli ravistamaan kuulijaa kylmille väreille. Desolate Realm luottaa perusasioihin eikä ole lähtenyt harrastamaan turhia kikkailuja. Tästä pitävät huolen dynaamiset temponvaihtelut ja monimuotoiset mutta tarttuvat riffit. Hyvä niin, sillä sävellykset kantavat aivan hyvin näinkin. Niko Ikonen DOWNFALL OF GAIA Silhouettes of Disgust METAL BLADE Post-black metalia ja crust punkia yhdistelevä saksalaisbändi jatkaa tuotteliaalla ja määrätietoisella linjallaan. Liikaa toistoa liian heppoisin eväin, joten tylsäksihän se lopulta muuttuu. Jotain täydentävää, kuten monipuolisempia riffielementtejä ja yllättävämpiä tunnelmavariaatioita, pitäisi olla enemmän. Musiikin kantavina teemoina kulkevat yksinäisyys, kärsimys ja epätoivo, joten itsemurhatunnelmia haetaan. Kappaleissa, jotka venyvät 8–14 minuutin mittaisiksi spektaakkeleiksi, riittää tunnetta ja epiikkaa. hyvä, vaikkakaan ei onnistu nousemaan massan yläpuolelle. Sama henki vallitsee myös uutukaisella. Äänimaailma harmittaa, sillä Yaarothin melodinen ja moniulotteinen doom on muuten oikein mainiota. Mutta siihenpä se sitten jääkin. Mikko Malm asti, tosin senkään tuotannossa ei ole saavutettu likimainkaan optimitilannetta. Koskinen SOLUS GRIEF With a Last Exhale PURITY THROUGH FIRE Norjalainen yhden miehen black metal -tulokas on kohtalaisen ARVIOT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa. Bassokuviot tuovat groovaavampaa eloa muuten niin monotonisiin sävellyksiin. Kovalla paineella hyökkääviä kappaleita ei voi luonnehtia heikoiksi. Periaatteessa kaikkien palasten pitäisi olla kohdillaan, mutta riffit ovat aavistuksen liian tavanomaisia ja biisit turhan pitkiä. Tuotanto on kuitenkin niin järkyttävää – viimeisessä biisissä soundi jo rapsahteleekin –, että hyvistä sävelistä ei pysty nauttimaan kunnolla. Vaikka bändin diskografiasta löytyy joitakin väkevästi sisuksiin porautuvia sävellyksiä, sen levyiltä on löytynyt suuria tasoeroja
Begränsad RSD-upplaga på 300 exemplar i grön vinyl BLACK PAISLEY MARDUK DARK ENDLESS Splitvinyl, svart/röd limiterad RSD-utgåva på endast 500 exemplar. En perfekt blandning av trollbindande gitarrmelodier,tuggande riff, mörka symfoniska orkestrationer och progressiva element. Limiterad RSD-utgåva på endast 300 exemplar. BLACK LODGE RECORDS WWW.SOUNDPOLLUTION.SE RECORD STORE DAY 2023. THREEMAN RECORDINGS BLACK PAISLEY HUMAN NATURE ”En av de stora positiva överraskningarna 2022... För fans av Swallow the Sun, Ghost Brigade, October Tide, Katatonia och Type O Negative. SEASON OF MIST ENTOMBED TO RIDE SHOOT STRAIGHT AND SPEAK THE TRUTH Svart/Röd Ink-spot vinyl. VICISOLUM PRODUCTIONS NARNIA GHOST TOWN Ett välarbetat stycke klassisk och melodisk metall. HANGING GARDEN THE GARDEN En finsk blandning av melankolisk doom, gothic och death metal med en melodiskt ådra. VICISOLUM PRODUCTIONS KEEP OF KALESSIN KATHARSIS Keep of Kalessin är tillbaka med sitt mest episka verk hittills. som sätter nya standarder för genren med 12 fantastiska låtar” Nu på LP. Ett måste för fans av Tesseract, Textures och Periphery. AGONIA RECORDS TRENCH DOGS STOCKHOLMIANA Trench Dogs har med Stockholmian skapat ett mångsidigt album, som spänner över dekadenta spritfyllda partydängor, till låtar som avhandlar livets mörkare sidor. Pionjärerna inom Epic Extreme Metal har skapat ett album som slår hårt och direkt och utmanar lyssnarna med dess rika detaljer och grandiosa atmosfär. BACK ON BLACK MASK OF PROSPERO HIRAETH Modern Progressive Metal av högsta kvalitet. BLACK LODGE RECORDS NE OBLIVISCARIS EXUL Exul personifierar Ne Obliviscaris distinkta, gränsdragande etos. Bandets blandning av känslor och skönhet är lika höga som någonsin, särskilt hur de spöklika violinerna försiktigt väver sig runt riffen. För fans av Yngwie J Malmsteen, Masterplan, Europe NARNIA SONGS XALPEN THE CURSE OF KWÁNYEP Chilenska Xalpen är tillbaka med sitt andra album ”The Curse of Kwányep”, som erbjuder ett rått Black Metal sound och tar oss på en resa genom uråldriga ockulta traditioner. Här levereras melodiska riff och starka refränger som klistrar sig fast! WILD KINGDOM RECORDS HEXED PAGANS RISING Svenska Symphonic Progressive Metal bandet Hexed är tillbaka med sitt andra album Pagans Rising
Loistotyötä. Bändin perusta ja suorittamisen intensiteetti ovat yhä kohdillaan, joten tulevaisuudessa siltä toivoo ainoastaan joitakin uusia temppuja. Mitään ei kuitenkaan jää käteen. Eihän bändi voi olla enää entisensä korvattuaan persoonallisemman rumpalinsa tyypillisellä saksalaiskoulukunnan polkukoneella, jolla on enemmän ex-bändejä kuin BTK-murhaajalla uhreja. Ei käy kieltäminen, etteikö barcelonalaisbändillä olisi yritystä. Tällaista majesteettiseksi aiottua, heijaheijaheijaa-folkhuutoja sisältävää melodista kuoloa on tarjolla niin valtavasti, että Icestorm jää armotta taidokkaampien tekijöiden jalkoihin. Tässä mielessä sen tekninen death metal on myös temaattisesti sukua Morbid Angelille. Ulthar teki sikäli erikoisen peliliikkeen, että päätti julkaista kaksi levyä yhtä aikaa. Soitto on kikkailevaa, mutta samalla brutaalia ja aggressiivista. The Awakening on Kamelotia tehdastakuulla – laatuserviisi modernia sinfonis-progressiivista poweria tulvillaan päiväkausiksi kalloon porautuvia kertosäkeitä sekä taidokkaita ja tunteikkaita säkeistöjä, jotka eivät aina etene arvattavimpia polkuja. Sekin on genressään tusinatavaraa, mutta saman tason vedot olisivat nostaneet The Northern Crusadesin arvoa melkoisesti. Eetu Järvisalo ICESTORM The Northern Crusades OMAKUSTANNE Kertojaääni johdattaa kuulijan levyn teemaan, Aleksanteri Nevskin ULTHAR Anthronomicon/Helionomicon 20 BUCK SPIN Kuten nimestä voi päätellä, amerikkalainen Ulthar on saanut runsaasti vaikutteita H. Sovitukset ovat oudon levottomia eivätkä anna kappaleiden kasvaa kunnolla. Hämmästyttävän tasalaatuinen ja maltillisesti uudistuva Kamelot on kuin defibrillaattori, joka tasaisin väliajoin iskiessään estää maneereihinsa tukehtuvaa power metal -genreä kuolemasta. Lovecraftin Cthulhu-tarustosta. Jos aikalaisiin pitää verrata, yhtyeen voisi todeta laiduntavan samoilla kosmisilla kuololaitumilla kuin Blood Incantation. Olo on kuin kotiin tulisi, kun tuttu mutta tuore ja aina yhtä tyylikäs soundivuo vie melodioiden merelle, jonka kauneus koukuttaa heti ja syvyys kestää ahkeraakin kuuntelua. Mape Ollila LAMPR3A ESnSE ART GATES Baskimaan kultamaalattu instruprogemättökolmikko herätP E T E R B E ST E johtamien Novgorodin joukkojen ja saksalaisen ritarikunnan ynnä muiden katolilaisten muodostaman ryhmän väliseen Peipsijärven jäätaisteluun. Tami Hintikka KAMELOT The Awakening NAPALM Olen yrittänyt olla Kamelotia kohtaan niin kriittinen kuin pystyn. Historiallisen teemalevyn tekeminen on kunnioitettava suoritus, eikä The Northern Crusades ole läpeensä heikko albumi. Kaikkien ei tarvitse olla voittajia. Musiikillisesti albumit tarjoavat hengästyttävän matkan interstellaaristen kauhujen ja muinaisten varjojen läpi. Jotainhan soundista on täytynyt tuossakin muutoksessa kadota. Burning Skies ja Final Vows löytyy toivottuja rohkeampia suunnanmuutoksia. Mikko Malm ARVIOT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 58. Tuplabasarit ja blastit jytisevät. Siinä missä Anthronomicon on perinteisimmistä kappaleista koostettu albumi, Helionomiconilta löytyy ainoastaan kaksi jättimäistä sävellystä. Ulthar osaa yhdistää teknisen, brutaalin ja eeppisen ilmaisun taitavasti. Lähestyin siis yhtyeen kolmattatoista albumia tietyllä skeptisyydellä, mutta turhaanpa tässä vastavirtaan räpiköi, kun jalat pyyhkäistään alta heti intron jälkeen. P. Mikä tärkeintä, Peacockin maukkaat bassokuviot erottuvat edukseen. Basisti-laulaja Steve Peacockin, kitaristi-laulaja Shelby Lermon ja rumpali Justin Ennisin muodostama trio esittää asiansa vakuuttavasti. Huippuhetkeksi voidaan nostaa uljaan uhmakkaasti kulkeva Novgorod Arise. Örinässä on voimaa kuin pienessä keskiaikaisessa kylässä, ja kitarat tapailevat hetkittäin aivan kohtuumaukkaita kuvioita. The Awakening täyttää kaikki odotukset, joita genren lippulaivan levylle kehtaa asettaa. Vuoden 1242 kahinaa tulkitaan köyhän miehen Amon Amarthin keinoin. Äänimaailma on mukavan erotteleva ja kirkas, mikä tuo levylle sopivaa 1980-luvun tunnelmaa
Kauhuteemoja ja okkultistista kuvastoa hyödyntävä yhtye tavoittaa ajan hengen kuulostamatta tippaakaan väkisin väännetyltä. Kokeilepa kuunnella levyn kahdeksas biisi Niederes Gewürm hymyilemättä. Jess and the Ancientin Onesin tunnelmista ei olla kovin kaukana, vaikka hieman kepeämmällä musiikillisella linjalla liikutaankin. Roiskaistaan sekaan 16-bittistä, hillittömältä kuulostavaa Nintendo-musaa, kännihoilausta, folkkihenkeä, hieman dungeon synth -pilipalia sekä teutonista uhmaa – tai kuten levyn nimi suomeksi kääntyy: vulgaaria saksalaista vihamusiikkia. Erinomaisen taitavasti soitettu albumi on instrupuolen yleiskaavaan suhteutettuna mukavan puskeva. Kyseessä on monipuolinen ja hienosti draaman kaarensa säilyttävä teos, jonka voi kuunnella useamman kerran putkeen. Eisenkult voisi olla jonkinlainen saksalainen insideläppä, mutta siitä ei ilmeisesti ole kyse. Eisenkultin kolmas levy on oikeasti todella röyhkeää kamaa. Se on kuin Alpenpässen synkkä ja väkivaltainen sisarpuoli, joka tykittää sarjatulta koko kestonsa ajan. Trio pistelee menemään teknisesti korkeatasoista ja haastavaa erityismetallia siihen malliin, että vastaanottokyky on koetuksella. Feuerwalzea tulee väkisinkin verrattua Gehennan WW:n, Mardukin Panzer Division Mardukin ja Zyklon-B:n Blood Must Be Shedin kaltaisiin sotaisan black metalin merkkiteoksiin. Jännästi meno kuitenkin uppoaa, kopla kun sijoittelee hämähäkkimäisten kitarakuvioiden ja sekorytmien sekaan ihastuttavan murskaavia paalutusriffejä. Kokonaisuus saisi olla monipuolisempi, sillä tällaisenaan albumi jää hieman vajaaksi ja yksiulotteiseksi. Kolmen aiemman kiekon tapaan ensimmäiseen maailmansotaan pohjaava Feuerwalze on odotettua tylympi kokonaisuus. Simppelit mutta väkevät riffit toimivat täydellisesti, ja albumi todellakin kuulostaa ikivanhalta – hyvällä tavalla. Jefferson Airplanen, Atomic Roosterin ja Arthur Brownin ystäville ehdoton suositus. Tällä kertaa liikutaan kuitenkin hieman erilaisissa tunnelmissa. Levy kuulostaa juuri siltä, miksi sitä mainostetaan. Mikko Malm OLD FOREST Sutwyke SOULSELLER In the Woodsin keulakuvana vuosina 2015–21 toimineen britin, James ”Kobold” Fogartyn, black metal -projekti Old Forest on ehtinyt julkaista jo seitsemän kokopitkää. Mukiinmenevä tuotos, joka todistaa, että yhtyeen vahvuudet ovat jossain muualla kuin äärimmäisen rankkuuden hakemisessa ja välittämisessä. Symbaalit kuulostavat rankasti mp3-muotoon pakatuilta, mutta ehkä sohjoisen mössöisessä peltiosastossa on jokin idea, joka ei avaudu kuulijalle. Levy on oikeastaan vallan oiva, vaikkakin miksauspuolella on käynyt ihmeellinen köpö. Niko Ikonen FIRMAMENT We Don’t Rise, We Just Fall DYING VICTIMS Saksalaisen Firmamentin agendana on tehdä tarttuvia, helposti mieleen jääviä hard rock -biisejä ja palata aikaan ennen perinteisen hevin olemassaoloa. Elli Muurikainen LÄJÄ ÄIJÄLÄ & ALBERT WITCHFINDER Ordeal & Triumph SVART Kahden omaja vaihtoehtoisen musiikin puuhamiehen toinen kimppalevy jatkaa luontevasti siitä, mihin kahden vuoden takainen debyytti Centuries of Youth jäi. Vaikka musiikki liikkuu kevyemmillä vesillä, se ei ole mitenkään pirteää tai iloista vaan pikemminkin tummaa ja kohtalokasta. Otetaan palanen saksalaista, hieman kansallismielisempää ja reipastempoisempaa rähjämetallia à la Absurd. Kolmesta massiivisesta kappaleesta koostuva levy on selkeästi edeltäjäänsä raskaampi ja jäsennellympi. Kaiken lisäksi sitä ei ole sotkettu minkäänlaisella djent-mössöllä, vaikka moisen uhka leijuukin ilmoilla. Minenwerfer pärjää tulimyrskyn keskellä mallikkaasti, mutta yhtyeen ilmaisusta jää puuttumaan viimeinen kiri, joka veisi genren huipulle. Siis todellakin aivan pöyristyttävän julkeaa ja railakasta päänaukomista. Moururiffivapaudestaan ja vähäisestä jazz-pitoisuudestaan huolimatta se on jokseenkin samoilla taajuuksilla Animals as Leadersin kaltaisten laulutta meuhkaavien soitinvelhojen ilmaisun kanssa. Never stop the madness, nimittäin. Minenwerferin uusin on selkeästi duon rujointa kamaa. Mikäli sanoituksissa käsiteltäARVIOT 59. Ahdistavaa mutta vapauttavaa säveltaidetta. Old Forest soittaa pääosin keskitempoista ja melodista black metalia 1990-luvun hengessä. Teoksen monomaanisen monomyyttinen tunnelma ei tarjoa mitään perinteistä sankarin matkaa, mutta yhtä kaikki äärimmäisen kiinnostavan sellaisen. Pääkallon debyytti onkin hyvä osoitus siitä, että mystisen ja synkän ilmapiirin luomiseen ei tarvita mielettömiä särökitaravalleja tai järkälemäisiä riffikudoksia. Debyyttialbumia suositellaan etenkin varhaisesta Scorpionsista, Blue Öyster Cultista ja Thin Lizzystä tykkääville. tää ihmeellisen tuntemuksen: tarjoillun informaation määrä aiheuttaa sormenpäiden kihelmöintiä. Ordeal & Triumph tuo nimensä ja kolminäytöksisen rakenteensa puolesta mieleen Joseph Campbellin klassisen sankarin matkan (lähtö, initiaatio, paluu). Koskinen MINENWERFER Feuerwalze OSMOSE Jenkkiläinen Minenwerfer teki pienen läpimurron vuonna 2019 ilmestyneellä Alpenpässe-levyllä. Bändi on päättänyt antaa Sommen taistelun näkyä ja kuulua. Enimmäkseen syvällä rintaäänellä operoiva laulaja on sopivan persoonallinen tuoden biiseihin lisää ulottuvuuksia, tunnetta ja melankoliaa. Kappaleet soljuvat unenomaisesti ja limittyvät toisiinsa saumattomasti, mikä tekee albumista ehjän mutta utuisen kokonaisuuden. Aika harvoin mitään tällaista tulee vastaan. We Don’t Rise, We Just Fallin vahvuus on siinä, että se on aito bändilevy, jossa kaikki soittimet kuuluvat asianmukaisella volyymilla. Kappaletasolla homma toimii kaikin puolin, mutta levyn yhdeksän biisiä ovat pitkälti saman tempun toistamista. Levy kuulostaa siltä kuin umpijurriset futishuligaanit olisi päästetty studioon mellastamaan ja tuhoamaan paikkoja. Kahden ensimmäisen osan nimet, Phobos ja Deimos, puolestaan viittaavat Areksen ja Aphroditen kaksoispoikiin, jotka ovat pelon, paniikin, kauhun ja kammon henkilöitymiä. Unenomaisen jälkiteolliset äänimaisemat vievät kuulijan syvälle helvetillisen valaan vatsaan, jossa on tarjolla kipua, rakkautta, hallusinogeeneja ja painajaisia. Mikko Malm EISENKULT Vulgäre, deutsche Hassmusik PURITY THROUGH FIRE No nyt on käppää! Hurjaa musiikkia. Ajoittain hyvinkin yksinkertaisten elementtien ympärille on rakennettu todella kiinnostavia biisejä. Kimmo K. Muuten ilmiasu on nykystandardien mukaista ja meno kiintoisaa. Ikävä kyllä mies on jättänyt bändin tämän levyn ilmestyessä. Levyn päättävä Oberon taas osoittelee Shakespearen Kesäyön uni -näytelmästä tuttuun keijukaisten kuninkaaseen. Joni Juutilainen PÄÄKALLO Pääkallo SVART Deathchainin, Jess and the Ancient Onesin ja Cosmo Jones Beat Machinen jäsenistä koostuva Pääkallo sukeltaa psykedeelisellä rautalankamusiikillaan syvälle 60-lukulaisen estetiikan syövereihin. Yksikään levyistä ei ole noussut suuremman yleisön puheenaiheeksi, joten odotukset Sutwykeä kohtaan ovat sopivan matalalla. Tällaisesta rienauksesta ja hulluudesta tulee julmetun onnelliseksi, vaikkei tämä edes ole mitenkään laadukasta musaa. Bändin kolmikko soittaa myös Mavorimissa, Totenwachessa ja Asenheimissa, joten mitään varsinaisia tulokkaita he eivät ole vaan julkaisseet jo levykaupalla musiikkia. Melankolisia maisemia maalaillut black metal -teos oli tasainen ja ehkä turvallinenkin, mutta nyt kaksikko pistää aivan toisenlaista vaihdetta silmään
Faunalla toistuu sama kaava: kuuntelet levyä kuulokkeilla yrittäen nyökytellä hieman irtonaisten nuottien mukana, ja juuri kun kliimaksin pitäisi iskeä, ei tapahdukaan mitään. Van Halenin, KISSin, Aerosmithin ja Def Leppardin välimaastossa taiteileva yhtye on osannut imeä esikuviensa musiikista olennaisen ydinmehun, josta on jatkojalostettu omannäköinen ja varsin maistuva lopputuote. Kerta sitäkin on ihan riittämiin, biisi kun kestää liki kymmenen minuuttia. Vai onko ratkiriemukasta kuunnella geneeristä folk metalia, jossa lauletaan dokaamisen sijasta selvin päin olemisesta soft drinkejä luetellen. Se ei oikein sykähdyttänyt. Joni Juutilainen NANOWAR OF STEEL Dislike to False Metal NAPALM Hirveää. Ei tämä nyt aivan oksettavaa ryönää ole, mutta kuten Forssassa todettaisiin: kesseliä touhua. Ainoa siisti hetki on Painkillerin rumpuintron jälkeen lähtevä lattarihevi Chupacabra Cadabra -biisissä. Jos miehen pääbändin musiikki on kaunista ja melodista post-metalia, Unfelled tarjoaa raakaa, vihaista ja melko anteeksiantamatonta pieksentää. Neljän ensimmäisen levynsä aikainen, vapautuneesti tunnelmoiva ja leikkisän irrotteleva Haken tuntuu olevan kovin kaukana. Pitkittyneen syntyprosessin taustalta löytyy henkilökohtaista tragediaa, kokoonpanomuutosta ja korona-ajan taloudellista ahdinkoa. Erityisesti albumin loppupään fiilistelevämpi materiaali kurkkii reilun 25 vuoden takaiseen Norjaan. Toki huumori kuuluu musiikkiin eikä ole hevillekään mitenkään hankala seuralainen. Vaihtoehtoisesti Fauna yllättää: Nightingale ja Sempiternal Beings sisältävät vähemmän tyhjä käyntiä ja kasvavat progen oppikirjan mukaisesti huikeaan kohokohtaan, jota seuraa vielä suurempi kohokohta, kun kitaristit Richard Hensal ja Charless Griffin sekä kosketinsoittaja Peter Jones heittäytyvät pakottomasti vaistojensa varaan. Tietynlainen haikea melankolisuus on läsnä myös Unfelledissä, mutta muuten liikutaan huomattavasti aggressiivisemmilla taajuuksilla. Koskinen ARVIOT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 60. Aki Nuopponen DARK SANCTUARY Cernunnos AVANTGARDE Vuonna 1996 perustettu neoklassista, darkwaveä ja goottimetallia soittava ranskalaisbändi Dark Sanctuary jäi pitkälle tauolle vuonna 2009 vain palatakseen kahdeksan vuotta myöhemmin. Brittiprogeyhtye tarjoilee kolmatta albumia peräkkäin ison konseptin rinnalla kappaleita, joissa tapahtuu kaikenlaista, mutta puolella kuultavista asioista ei tunnu olevan merkitystä. Edellä mainitun valossa on hienoa todeta, että bändi on luonut monipuolisen ja itsensä näköisen levyn, jonka tyylinä on jälleen äärikirjava ja kokeileva progressiivinen metalli. Oivallisesti sekä viululla että kitaralla johdettua ilmaisua viä Sussexin alueen historiallisten teemoja ei oteta lukuun, yhtyeen ilmaisu on varsin tavanomaista ja genren puitteissa harmitonta. Stemmoja ja pieniä tehosteita löytyy toki sieltä täältä, mutta kokonaisuudessaan The Big Easy ei kuulostaa läheskään niin massiiviselta tai pöhöttyneeltä kuin bändin imago antaisi olettaa. Erityiseksi esimerkiksi laadusta nostettakoon autuaissa maisemissa taiteileva kappalekaksikko Misericorde I ja II. Keskimitaltaan kymmenminuuttiset eepokset tarjoavat äänimatkan, jossa rujosti jylisevä raskaus yhdistyy klassisen musiikin dramaturgiaan. Jälki on puhuttelevaa ja estottomassa luovuudessaan jopa bändin parhaimmistoa kakkoalbumi Citadelin (2014) rinnalla. Niko Ikonen NE OBLIVISCARIS Exul SEASON OF MIST Yksi Australian tämän hetken kuumimmista metallivalteista julkaisee neljännen levynsä ja täyttää samalla 20 vuotta. Sotaisat teemat raikuvat raivokkaan sykkeen tahdissa ja tunnelma on kovin synkeä. Haken vain jatkaa toiseen irtonaiseen osaan Ross Jenningsin laulaessa jotain suurellista, jolla ei tunnu olevan yhteyttä musiikin kanssa. voi luonnehtia hyvällä syyllä musikaaliseksi. Homma kuulostaa liikaa ”mukavalta puuhastelulta” viedäkseen täysin mukanaan. Kimmo K. Kahden metallisemman levyn jälkeen Faunalla on palattu tasapuoliseen bändisoundiin, otettu kunnianhimoinen asenne teeman suhteen ja mietitty liiankin tarkkaan, miltä siihen sopivan musiikin ”pitäisi” kuulostaa. Kaipa tätä voisi pitää sinä varsinaisena paluukiekkona, Cernunnos kun on bändin ensimmäinen uutta musiikkia sisältävä kokopitkä neljääntoista vuoteen. Mikko Malm HAKEN Fauna INSIDEOUT Onko Hakenille tapahtumassa dreamtheaterit. John Divan laulut tuovat mieleen nuoren Jon Bon Jovin ja Joe Elliotin, joten speksit ovat kohdillaan senkin suhteen. Toivottavasti D. Ainoastaan kepeästi svengaavassa Boys Don’t Play with Dollsissa kuullaan koristeena torvisektiota. Mahtavista oivalluksista huolimatta yhtyeen sovituksiin ja tarinankerrontaan – sekä etenkin laulajien Tim Charlesin ja Marc Campbellin välille – toivoisi ajoittain enemmän koheesiota. Mikä hulvaton oivallus! Ananasmehua! Levy on ihan hyvin soitettu, mutta musiikillisesti yhdentekevä sekasotku prosessoitua tuubaa, joka ei ole tarttuvaa tai kekseliästä, saati mielenkiintoista. John Diva kumppaneineen on saanut aikaiseksi viihdyttävän rocklevyn, jonka äärellä on vaikea olla hymyilemättä. Kuvio ei ole itsestäänselvyys, sillä melbournelaisten uutuus on pitkälti vaikeuksien kautta voittoon -luomus. on säveltänyt levyllisen oikein pätevää pakanallista mustaa metallia. Old Forestin melodinen musta metalli on odotetusti hyvin tehtyä, mutta kokonaisuus jättää itsestään haalean vaikutelman. Cernunnos on paluu puhtaaseen neoklassiseen ilmaisuun ilman darkwaven tai goottimetallin rasitteita. En tiedä, onko kyse enemmän Fogartyn helposti tunnistettavasta puhtaasta lauluäänestä vai In the Woodsissa edelleen rumpaloivan Anders Kobron soitosta, mutta Old Forestin menossa kuulee paikoin paljon juuri In the Woodsia. Ei lainkaan kehnompi debyyttilevy. jatkaa tämän väkivaltaisemman polkunsa tutkimista. Kiehtova sekoitus raivokasta black metalia ja surumielistä tunnelmointia. Paluualbumi Metal (2017) oli kokoelma uudelleennauhoitettuja goottimetallikappaleita vuosilta 2001–2005. Koskettimiakaan ei harrasteta, vaan yhtye luottaa perinteiseen kitarameininkiin. On monia bändejä, jotka huvittavat ja ovat musiikillisesti hekumallisia. Biiseissä on välillä varsinaista kohkaamisen tuntua. Vaarantunne puuttuu Sutwykeltä täysin. Eetu Järvisalo JOHN DIVA & THE ROCKETS OF LOVE The Big Easy STEAMHAMMER San Diegossa alkunsa saanut John Diva and the Rockets of Love juhlistaa kolmannella levyllään melodisen hard rockin kliseitä ja tekee sen yllättävän tyylikkäästi. Ukrainalaisen Drudkhin Vlad soittaa levyllä rumpuja (kuten soitti myös Woods of Perditionin viimevuotisella The Falling Tide -lätyllä) ja Austeren Mitch rääkyy keuhkonsa pihalle. Kolmikko on piessyt toisistaan päälle hurjan vireen. Levy sisältää tunnin verran tunteellista, pääasiassa heleällä naislaululla höystettyä ja klassisilla soittimilla sävellettyä synkkäsävyistä pakanallista musiikkia, jossa on UNFELLED Pall of Endless Perdition SEASON OF MIST Australialaisen Woods of Perditionin multi-instrumentalisti D. Ei tässä voi oikein muuta ajatella kuin että eivät ole kovin älykkäitä nämä ukot, jos tämän pitäisi olla hauskaa. On myös hauska huomata, miten D:n viehtymys post-metaliin ja shoegazeen vuotaa Unfelledin raskaampiin riffeihin. Ei ollenkaan. Dislike to False Metal ei naurata tai edes hymyilytä. Nanowar of Steel ei ole sellainen bändi. Vaikka yhtye ammentaa muotokielensä ja estetiikkaansa 1980-luvun kliseistä, levyn tuotanto on yllättävän riisuttu ja maanläheinen. Italialaisten huumorintaju on selkeästi ihan eri levelillä hyytävän sarkastisen ja kolkon pohjoismaisen ajatusmaailman kanssa
Vaikka Artefactilla ei ole The Standin, Kill the Boyn ja Riddle Me Thisin lisäksi varsinaisia tällaiselle musiikille olennaisia hittejä, levy on kauttaaltaan niin hieno, että sitä on yksinkertaisesti mukava kuunnella. Riffit ovat voimakkaita, soitto on komeaa ja laulu kuin kuolevan Jabba the Huttin korahtelua. Time Primerin musiikki on melodista ja vahvasti matemaattista, paikoin aavistuksen yli keskiverokuulijan peruskapasiteetin. Täten vähän keskinkertaisempikin jyrnytys menee täydestä. The Evilin pääjehu Iossif tunnetaan paremmin Sarcófagossa ja lyhyen aikaa myös Sepulturassa ääntään käyttäneenä Wagner Antichristina. Raskaammat ärjylaulannat kuitenkin alleviivaavat Time Primerin omaa juttua, jonka koukuista tuskin on kuultu vielä kaikkia. Paha voisi kuitenkin saada suurempaakin palkkaa viemällä musiikillisen konseptinsa jatkossa vieläkin syvemmälle nykyisen tyylinsä sisään. Niin hyvältä kuin touhu kuulostaakin, biisit itsessään ovat hajanaisen tuntuisia ja kokonaisuus jää jotenkin irralliseksi. Tuotanto jyrnii asiallisesti kaikkien miksaajien kammoamaa snaresoundia myöten, eli kyllä tässä kuunneltava puolensakin on. TIME PRIMER Artefact OMAKUSTANNE Kotoisen Time Primerin virallisella pitkäsoittodebyytillä rima on asetettu riittävän korkealle. Pakko mainita vielä hauska juttu: levyn neljäs biisi on nimeltään Yksin, ja kun oikein tarkkaan kuuntelee, voi kuulla laulaja Dame Pandoran hapuilevan ihan oikeaa suomen kieltä. Lopputuloksena on hyvää puserrusta, vaikka järin ihmeellisiin kunniatekoihin jo läARVIOT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 62. Yleensä jo se riittää pitkälle. Mega kaikuja folkimmasta kamasta kuten Heilungista ja Wardrunasta. Jaakko Silvast hemmäs vuosikymmenen brutaalia slammming death metalia jyystänyt kopla ei kakkoslevylläänkään yllä. Tästä pitäisi innostua enemmän kuin nyt tapahtuu. Modernia progressiivista metallia työstävä nelikko omaa alalta vahvan pohjakoulutuksen, ja se kuuluu aivan kaikessa. Ilmaisun rajat ovat toki varsin tiukat, mutta hommassa on aivan kohtuullisesti vaihtelua. Komeat kappaleet eivät jää polkemaan paikoilleen, vaan niihin ladataan koko spektrin leveydeltä erilaisia teemoja. Saisipa sanoitukset jostain! Niko Ikonen COLPOCLEISIS Elegant Degradation REALITY FADE Slämäridödöilyn perusteet on näemmä sisäistetty Brittilässä oppikirjan mukaisesti. Selkeimmin kuulokuvaan vaikuttavat laulaja Mika Variksen äänenväri ja kappaleiden laulumelodiat sekä runsaaksi sovitettu ja taidolla soitettu musiikki. Ennen muuta kuitenkin odotan, mitä Time Primer saa aikaiseksi tulevaisuudessa. Bändin musiikilla ei ole kuitenkaan mitään tekemistä black-, deathtai thrash metalin kanssa, vaikka painavuuden puolesta se voidaan luokitella väljästi äärimetalliksi. Vaikka kappaleet ovat suht suoraviivaisia eivätkä sisällä suurempia kommervenkkeja, niiden painostava tunnelma on kaikessa yksinkertaisuudessaan tehokas ja kuuntelukertojen myötä yhä enenevissä määrin kiehtova. Seven Acts to Apocalypse sisältää melko puhdasta doomia, joskin korvia höristämällä voi kuulla yhtymäkohtia paitsi Celtic Frostin Into the Pandemoniumin suuntaan myös The Devil’s Bloodiin, Mistres Wournousin tapa käyttää ääntään kun viittaa The Mouth of Sataniin. Roisia viemärien saastemönjää kuuntelee kuitenkin aivan mieluusti. Hieno levy! Tätä kelpaa kuunnella yön pimeinä tunteina. Kärjistetysti Artefactin musiikkia voisi luonnehtia metalcorella voidelluksi Von Hertzen Brothersiksi, mutta hyvällä tavalla. Koskinen THE EVIL Seven Acts to Apocalypse OSMOSE Yhtyeen nimi ja seitsemän kuolemansynnin ympärille rakennettu teema eivät ole kovinkaan innovatiivisia ideoita, mutta halutessaan ne voi nähdä kunnianosoituksena menneelle ajalle. Ehkä bändiltä jäi palapelin kokoamisessa mallikuva katsomatta, oli se kuinka karmea tahansa. Kimmo K
Ulosantinsa vain käy raskaaksi, kun mies on äänessä paljon ja kailottaa koko ajan sielunsa kyllyydestä. Laulajina toimivat Henning Basse (Legions of the Night, ex-Firewind, ex-Metalium) ja power-kentän kovimpiin perusARVIOT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 64. Kurt Balloun God City -studiolla taltioitu levy on äänekäs, roisi ja aggressiivinen, mutta samalla hyvin nyanssirikas kokonaisuus. Severance on eittämättä kiinnostavimpia albumeja, mitä alkaneen vuoden aikana on julkaistu. Homman nimi on moderni, hieman progehtava jenkkimallinen power metal, joka tarjoilee juuri sopivassa suhteessa painavia riffejä ja makeita melodioita. Poland on hommannut avukseen varsin pätevän avustajakaartin. Mutta kun perustatsiksi omassa kuulolaitteessa määrittyy isokätinen alternative rock, yksi oman musiikkitajuni ytimistä, tuplabasarit, blastbeatit ja selkeästi metallin puolelle kallistuvat riffit eivät oikein asetu linjaan. Kimmo K. Laulaja-multi-instumentalisti Timo Ellis on tunnustanut olevansa volyymiaddikti. Keskittymishäiriöisen hektinen tunnelma on Special Agentsillä vahvasti läsnä. Itselleni orkesteri oli uusi tuttavuus, mutta yhdeksättä julkaisuaan kuunnellessa aloin ymmärtää hyvin pian, etteivät yhtyettä kohtaan suunnatut mainesanat ole lainkaan turhia. Suurelta osin se johtuu kitaristi-laulaja Petter Carlsenin intensiivisestä tulkinnasta. Arvostettava taito sekin, mutta taiteellisia läpimurtoja näillä eväillä ei suoriteta. Mikko Malm HOLLENTOR Divergency OMAKUSTANNE Kitaristi Greg Polandin pyörittämä metalliprojekti Hollentor on saanut aikaiseksi kolmannen levynsä. Ammattimiesten ammattimaisella otteella soitettua ja laulettua musiikkia on lähtökohtaisesti mukava kuunnella. Duo operoi neljännellä albumillaan ryhdikkäästi ja yllättävänkin lennokkaasti. Poland selkeästi ymmärtää hyvien riffien ja melodioiden päälle, mutta harmi kyllä Divergency ei tarjoa mitään kauhean yllättävää tai innostavaa vaan luottaa tasaisen varmaan suorittamiseen. Carlsen on erinomaisen hyvä laulaja, eikä laulamissaan melodioissakaan ole vikaa. Tai oikeastaan se on yksi kiinnostavimmista rocklevyistä moneen vuoteen. Hänellä on kuitenkin myös tyylitajua ja sävellyksellisiä kykyjä tehdä kappaleistaan moniulotteisia ja nautittavia sen sijaan, että kaikki hukkuisi itsetarkoitukselliseen särölammikkoon. Pienissä osissa tämä menee, mutta kokonaisuus on liikaa. Esimerkiksi Gojiran Joe Duplantier ja Mastodonin Billy Kelliher ovat tunnustautuneet yhtyeen faneiksi, eikä mikään ihme. Soittajapuolelta löytyy Droverin veljesten, Rudy Sarzon ja George Lynchin kaltaisia avustajia. Jos Sonic Youth, Melvins ja Converge tekisivät split-levyn, se voisi kuulostaa tältä. Tuoreemmille korville tämä eklektisempi indierunttaus voi toimia hyvin. Touhussa on paljon 2000-luvun alusta tuttuja mukaansatempaavia elementtejä, joita on viety yhtäältä hevimpään ja toisaalta modernimpaan suuntaan. Norjalaiskaksikko Pil & Bue on kyllä kiinnostava ja taitava, mutta sen ulosanti jättää suurimmalta osin kylmäksi. Mikko Malm PIL & BUE Special Agents INDIE Ilmaisun monimuotoisuus on usein hyve, mutta tasapainoilu toimivan ja epätoimivan välillä onkin se hankala juttu. Kyseessä on varmaan subjektiivinen jäärääntyneisyyshäiriö ja ymmärrysvaje. duunareihin lukeutuva Tim ”Ripper” Owens, jotka hoitavat tonttinsa kunnialla. Koskinen NETHERLANDS Severance SVART New Yorkista tuleva Netherlands on ehtinyt olla kasassa kolmetoista vuotta ja kerätä siinä ajassa arvostusta underground-piireissä
A.A. W LL AMS | FORESEEN | SMACK OUN | S LVER ULLET | VERM L A | GALVAN ZER | SOLOTHUS | ...AN OCEANS | REAMTALE | RT M SER A ULT MA | SE ULCHRAL CURSE | O MALMSTRÖM | ASHEN TOM | NAKKEKNÆKKER | VANS AN | KOUTA | KÚRU | NERVE REAK ANGLES MORT S | SLASH THE SM LE | RRAT ONAL CAUSE
Parhaimmillaan riivitään hyvinkin intensiivisesti, mutta aivan maaliin asti ei päästä. Räyhä käy napakoin leuoin ja mikään ei mene varsinaisesti väärin. Homman nimenä on norjalainen black metal muiden muassa Den Saakaldtesta, Pantheon I:sta ja Trollista tuttujen muusikoiden esittämänä. Tilintetgjortin musiikissa viehättää sen maanläheinen soundi ja suuressa roolissa esiintyvä basso, mikä tuo musiikkiin persoonallisen vivahteen. Jopa siinä mitoin, että periaatteessa tämän deVISION DEPRIVED Self Elevating, Deep Inside the Void SLAUGHTERHOUSE Jenkkipoppoo Goatwhore on julkaissut erilaisia äärimetalliaineksia sekoittelevaa jyräänsä jo neljännesvuosisadan. Kari Koskinen TILINTETGJORT In Death I Shall Arise DARK ESSENCE Tilintetgjortin nimi saattaa näyttää suomalaisen silmään huvittavalta, mutta musiikkinsa on vakavaa. Samat black-, deathja thrash-sävyt tässä möyrivät, ja niin groove kuin karkea laulu on suoraan samasta pesästä lähtöisin. Myös kappaleissa otetaan kevyitä riskejä, ja etenkin päälle parikymmenminuuttinen päätösraita Dommedagsmonument on melkoinen möhkäle käsiteltäväksi. Aloitusbiisi Microbe Galaxyssä fuzz-pedaali kutoo lämpimän peittonsa neljän minuutin kohdalla, ja trippi alkaa vasta siitä. Italialaisen Vision Deprivedin soundissa ei ole loppupeleissä juuri mitään omaa. Joni Juutilainen IDOLATROUS Sorrow on Midgard WORMHOLEDEATH Jotkut väittävät oikeasti pitävänsä Amon Amarthista, minkä voin vielä jotenkuten ymmärtää. Mutta liekö tällaiselle ö-luokan jenkkiversiolle bändistä mitään tilausta. Goatwhoreen verrattuna menosta puuttuu tietty melodis-eeppinen väritys, joten lopputulos jää melkoisen yksipuoliseksi. Bändi kutsuu mukaansa ystävällisesti ja lämpimästi. Soitto on konstailematonta ja mukavan rullailevaa, laulu ihastuttavan kirkasotsaista ja kutsuvan melodista. Aivan suoraksi vertailukohdaksi ei nouse kuin ylempänä mainittu Goatwhore, mutta sieltä oppia ammennetaankin sitten erittäin paljon. byytin voisi kuitata pätevänä mutta värittömänä ja jokseenkin turhana kopiona. Orgaanisuus on upean luonteva osa kokonaisuutta, jonka biisit venyvät vaivatta mittaviksi. Siihen nähden bändi on kerännyt yllättävän vähän D IA N A K R E IS L ARVIOT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 66. Jotain omaa pitäisi kuitenkin saada mukaan. Kimmo K. Psyke-stoner ei ole aikoihin, jos kuunaan, kuulostanut näin ystävälliseltä ja lähelle sielua kurottavalta. Bändin soitossa on paljon tuttuja piirteitä, vaikka yhtye ei kulje aivan tavanomaisimpia latuja. Yhtye ei lankea ikuisen paisuttelun ansaan, vaan siirtyy sulavasti energiakentästä toiseen aiheuttamatta missään vaiheessa töyssyistä menoa tai törmäystä. Joku saattaisi kutsua bändin ilmaisua jopa kekseliääksi ja erikoiseksi, minkä voi allekirjoittaa osin. Vahvasti psykedeelinen ote on ilmava ja kuulas, herkkä ja kauniskin. Dynamiikassa löytyy, vaikka sitä ei haeta ääri-ilmaisujen puolelta. SWAN VALLEY HEIGHTS Terminal Forest FUZZORAMA Kolmen parrakkaan germaanin stoner-bändi kuulostaa vastoin odotuksia lähinnä erittäin rennoissa tiloissa liihottelevalta Brant Bjorkilta. Pienestä raakilemaisuudesta kuulee, että vuonna 2020 syntynyt yhtye on vasta ensimetreillään, joten Tilintetgjortin todelliset näytöt kuullaan vasta tulevaisuudessa. Koskinen suoranaisia jäljittelijöitä. Kvintetin debyyttilevy on monilta osin mielenkiintoinen tekele. Asia korjataan nyt. Mukaan kannattaa lähteä. Kiirettä ei ole, mutta ei myöskään painetta koukuttaa kuulija. Hyvin tässä hiilikopiota tehdään, mutta en oikein tiedä, miksi tähän olisi syytä tarttua. Tyylikkäästi soittava yhtye haahuilee miellyttävän laajalla ja silti hahmotettavalla ilmaisullisella niityllä rauhassa, mutta sopivan jännittävästi kädet levällään liidellen. In Death I Shall Arisen norjalaisuus tulee hyvin ilmi ilman paikallisella kielellä rähistyjä sanoituksiakin
SUN & MOON Chileläinen black metal -tulokas Kexelür julkaisi ensimmäisen demonsa viime keväänä. Total on järkälemäinen paketti, jonka sulattelu ei ole helppoa. Ihan kivaa mutta lopulta hyvin keskinkertaista fiilistelyä. Vaikutelmasta ei pääse täysin irti myöhemminkään, mutta se ei haittaa. Toivottavasti seuraavaa levyä luotsaa näkemyksellinen tuottaja ja yhtyeen visio manifestoituu timanttisena. Kaikkihan nimittäin tietävät, ettei släppibassotekniikkaa tai breakdowneja ollut keksitty vielä viikinki aikana. Monilla koukkuriffeillä varusteARVIOT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 68. Synasoundeja pitää tosin kehua. Kenties perustatte jonakin päivänä kelvon bändin. Ensivaikutelmalta levy kuulostaa hämmentävän paljon Ville Laihialan tulkitsemalta tuotokselta. Mitään kahden sekunnin hassutteluturauksia ei siis tarvitse sietää. Ihan oikeita biisejä nämä silti ovat, vaikkakin hyvin tiiviitä. Kolmikon tuuttaus on intensiivistä ja sopivan luomua, jotta se myös hengittää. Topakan kotiteollisuusmaisesti runttaava Yksin on joukon johtotähti, mutta myös levyn miksanneen Mikko Herrasen ryydittämä Pettymys sekä kipakasti rullaava Profeetta ovat A-luokan ralleja. Onhan näitä jo kuultu, eikä italialaisduo onnistu luomaan täyteen ahdettuihin kappaleisiinsa omaperäisempiä hetkiä kuin paikoitellen. Lähinnä harmittaa tekemisen kehno taso ja hyvin väljähtynyt jälkimaku. Ensimmäisenä mieleen hiipii kysymys, olisiko tämä kenties ollut hyvä jättää pöytälaatikkoon hautumaan – kenties ikuisiksi ajoiksi tai ainakin bändin kulttimaineen kasvua odottelemaan. Levyllä on muutama todella onnistunut biisi. Yltäkylläistä ja omaan napaan tuijottelevaa tämä ainakin on, piste siitä. Arvostus ei kasva myöskään itse sävellyksiin keskittymällä, vaan sooninen ekskursio jatkaa turvalliseksi havaittua reittiä kohti alisia portteja. Paikoitellen kertosäkeet toimivat loistavasti, mutta toisaalla isot kertsit jäävät rähinän ja temppuilun keskellä irrallisiksi. Niko Ikonen KAIKKEUS Tapa OMAKUSTANNE Kuopiolainen suomimetallijyrä on viilaillut teräänsä hyvän aikaa, mikä kuuluu bändin debyyttilevyllä tiukkana soittona ja ennakkoluulottomana tekemisenä. Hyvä niin, sillä bändillä on sanottavaa ja sen tekemisessä mukavasti elinvoimaa. Enkä voi kieltää, etteivätkö myös orkesterin harjoittamat historialliset anakronismit häiritsisi kuuntelukokemusta. Biisit pullistelevat shoegazeä, kauniita melodioita, kilkattavia ja ulisevia syntikoita, herkkiä hetkiä sekä liikuttavia sävelkulkuja. Koskinen KEXELÜR Llave a las profundidades... Mikäli sellainen sattuu löytymään, soittimeen ajautuu helposti piirun verran tätä kovempaa tavaraa. Nyt samainen levy on saanut virallisen julkaisunsa Sun & Moon -lafkan kautta. Silti suomihevin perinne kuuluu trion menosta paikoin hyvinkin ilmeisinä referensseinä. Bändin thrash-tyylittely on vaikuttunut 1980-luvusta, mutta siinä on modernimpi ja melodiakylläisempi ote. Niistä tunnetuin on neljännellä levyllään lähestyvä puolalaisporukka, jonka laveassa ja uskaliaassa ilmaisussa progressiiviset sävyt kohtaavat tummanpuhuvan äärimetallin. Kunnon kasaricasiota. Bändin eduksi on ehdottomasti laskettava runsaat monsteririffit, joita se asettelee voimamoshattaviksi kaoottisen tikkaamisen sekaan. Ne ovat kaikessa kliseisyydessäänkin levyn omaperäisin elementti. Tekstit käsittelevät luonnonsuojelua ja maailmantuhoa, mutteivät mitenkään nihilistiseen tai pessimistiseen sävyyn, vaan ihan puhtaasti saarnaten ja ihmiskuntaa toruen. Levyllä ei ehkä ole täyden kympin rypistyksiä ja välillä reipas yleistaso aavistuksen keikahtaa. Kimmo K. Saman verran löytyy kappaleita, jotka tulevat selkeiksi kertakuuntelulla. Niin samankaltaista Jarkko Nikkilän jermumaisen rouhea englannin kielen ääntäminen on. Ei liene väärin viitata varhaisempaan Napalm Deathiin, vaikka Smallpox Aroma ottaakin ilmaisussaan selvästi rajatumman linjan ja pitäytyy raaemmassa soundissa. Tämän debyyttilevyn voi vielä antaa anteeksi, mutta annan bändille seuraavan neuvon: lopettakaa hyvän sään aikana. Entropian sävellysten pitkät kaaret ovat parhaimmillaan vaikuttavia, kuten esimerkiksi Orbitkappale osoittaa. Total on kuitenkin siitä kimuranttia musiikkia, että oikea mielentila sen kuunteluun on hankala löytää. Yhtyeen vapautunut, iskevä ja napakka ajo puhuu puolestaan varsin tehokkaasti. Koskinen DAMAGE SFP Punished by the System SAMSARA Alun perin vuosina 1989–1996 toiminut pohjoispohjalainen thrash metal -pumppu elää nousukauttaan vasta nyt. Rupisessa ja vimmalla esitetyssä, mutta hämmentävän tiukasti kasassa pysyvässä tykittelyssä kuuluu hurlumhei. Vuonna 2018 kehiin palanneen trion debyyttipitkä julkaistiin 2019, ja nyt seuraa jatkoa. Puolalaisten rakennelma on hyvin kasassa. Toimivimmillaan biisit aiheuttavat lähes ahdistavia fiiliksiä, mutta mielestäni homman olisi voinut vetää vielä piirun verran sakeampaan suuntaan. Biiseissä ehtii sattua ja tapahtua aika paljon, vaikka vain yksi 13 raidasta ylittää kahden minuutin rajapyykin. Morwinyon on ikään kuin emompi Wolves in the Throne Room tai Agalloch, mutta ei kuitenkaan soita lähellekään niin laadukasta kamaa. Samankaltainen olo tulee ”sekopäisemmän” mäiskeen äärellä – linja tuntuu häilyvältä. Mikko Malm MORWINYON Wastelands NATURMACHT Tunteellista black metalia soittava Morwinyon ei oikeastaan edes ole black metal -bändi, vaan sen biisit sanoituksineen edustavat ennemmin jonkinlaista post-metalia – siitäkin huolimatta, että rääkynälaulut ovat rankalla kädellä särötettyjä. Kimmo K. Ja tietysti ne muinaisesta Carcassista inspiroituneet biisinnimet. Kolme varttia ei ole sinänsä paha kesto levylle, mutta tässä kontekstissa se tuntuu melkoisen ylivoimaiselta rastilta. Kaikkeus on osaava bändi ja Tapa sisältää lupaavaa, osin erinomaistakin tavaraa. Mikko Malm ENTROPIA Total AGONIA Entropia-nimellä toimivia metallibändejä löytyy maailmasta netin mukaan kymmenkunta. Bändin soitto on odotetusti teknistä ja viimeisen päälle hiottua, mutta kaikki toimii kappaleiden ehdolla. Pitkät biisit näyttävät kynsiään jo ensimmäisillä kuuntelukerroilla, mutta suurempi kuva tuntuu aukenevan vasta ajan kanssa. Melodinen death metal epämääräisillä core-vaikutteilla ei aiheuta suuria säväreitä. Suurin levyn ongelmista on, että vaikka sillä on ainoastaan kolme kappaletta, jokainen niistä on vähintään kymmenen minuuttia liian pitkä. Todella lämmintä ja nostalgista ääntä. Vahvasti Stam1nan ja hevi-Apulannan väliseen uomaan asettuva ilmaisu on tomeraa ja monin paikoin aika ennakkoluulotonta. Joko syvyyksien avaimista tai epämääräisistä putkiongelmista jaaritteleva Llave a las profundidades… mainostaa sisältöään kokeelliseksi black metaliksi, mutta on vähän niin ja näin, minkä suhteen tässä ollaan kokeellisia. Yhtye on perustettu jo 2006, joten nyt julkaistava debyyttialbumi on kokeneiden kehäkettujen tuotos, mikä kyllä kuuluu. Etenkin levyn päättävä instrumentaali Quiescence on hieno sävellys, josta saa viboja jopa Angelo Badalamentista. Ulkopuolisille mystisen teoksen salat tuskin koskaan aukeavat. Yhtyeen hinku kosiskeleviin kertseihin on sekä sen vahvuus että haaste. Liiasta siisteydestä on kuitenkin turha puhua. Ihastuttavinta tässä runttaavassa tykittelyssä on energinen iskevyys, tuotannollinen raakuus sekä tasapaino kohelluksen ja myllyttelyn välillä. Joni Juutilainen SMALLPOX AROMA Festering Embryos of Logical Corruption INHUMAN ASSAULT Bangkokista lasahtaa aimo täräys oivasti sätkivää grindcorea maukkain hcja kuolometallimaustein. Minua ei niinkään närästä skandinaavisen kulttuurin omiminen, sillä taidehan on leikinlaskua
Irtisanominen voi tapahtua sähköpostitse, kirjeitse tai soittamalla tilaajapalveluumme. Kestotilaus jatkuu ilman uudistamista, mikäli sitä ei irtisanota mieluiten kuukautta ennen tilausjakson päättymistä. Yritys on kova, mutta toteutus jää pahasti vaiheeseen. Blasphemicon ei ole mikään tajunnanräjäyttävä tai edes omaperäinen teos, mutta aivan kelpo debyyttialbumi se silti on. Myös kunnon kaahausta löytyy, kuten päräyttävä päätösbiisi The Conjuration of Fire osoittaa. Carpathian Forestin henkinen hengenheimolainen viljelee kieroa huumoria, kuten Dickslapped by Devil -tyylisistä titteleistä voi päätellä. Yhtyeiden musiikit liippaavat todella läheltä toisiaan, eikä nuorempi nelikko edes yritä peitellä vaikutteitaan. Biisien megalomaaniset pituudet eivät juuri koukkuja tarjoile, eikä niistä löydy varsinaisia huippukohtiakaan. Levy on ikävä kyllä taas sitä kauraa, ettei siitä jää mitään kerrottavaa jälkipolville. Av vålnader bortom alltilla on kaksi yli 20-minuuttista biisiä, jotka elävät monipuolisesti ja erilaisia tunnelmia laidasta toiseen heitellen. Yhdessä he ovat luoneet tummasävyisen bändin, jonka hyvinkin monisyinen musiikki vie kuulijansa kivuliaalle matkalle kohti helvettiä. Myös musiikin suhteen Noxium Ferus luottaa samankaltaisiin perusasioihin kuin Nattefrost ja kumppanit. 03 4246 5302 (avoinna ma-pe 9-16) tilaajapalvelu@popmedia.fi Tilaushinnat • 12 kk kestotilaus 114,90 euroa • 12 kk määräaikaistilaus 131,90 euroa • Ulkomaisiin tilauksiin lisätään postimaksulisä • Hinnat sisältävät ALV % • Huom! Paperilaskulisä 2,90 euroa TILAA INFERNO tuista kappaleista huokuu kuitenkin kauttaaltaan pirun hyvä meininki ja asenne. Niitä onkin saatu levylle varsin kiitettävä määrä. Katsotaan, mihin paukut riittävät seuraavalla kerralla. Biisejä höystävät syntikat, riitasointuiset skitat sekä akustinen tunnelmointi. Tämä kiekko saattaisi iskeä kovaa, jos Kvelertakia ei olisi koskaan ollut. Biiseihin rääkynyt ja huutanut ruotsalainen Swartadauþuz taas johtaa Ancient Recordsia ja Mysticism Productionsia. Toisaalta siinä tapauksessa ei olisi Søstreäkään. Niko Ikonen NOXIUM FERUS Blasphemicon WORMHOLEDEATH Norjalaisveijarit soittavat varsin hurlumhei-henkistä musiikkia, jossa yhdistyvät perinteisen blackin, heavyn ja deathin hyveet. Levy lienee iskenyt kunnolla myös niin ikään norjalaiseen Søstreen, joka kulkee esikoisellaan tiukasti Kvelertakin hengessä. Levylle kaikki instrumentit soittanut Déhà on belgialainen monitaituri ja Opus Magnum Studion omistaja. Energinen bändi onnistui naittamaan yhteen black metalin ja rockin kaavalla, jota ei ollut aiemmin todistettu. Yhtye ei brassaille nopeudella tai teknisellä kikkailulla, vaan tuntuu pistävän kaiken fokuksensa ilkeiden riffien luomiseeen. Tämä antanee vapauden tykittää niin sanotusti täysillä, minkä porukka myös tekee. Mene osoitteeseen www.popmedia.fi/tilaa-inferno Kestotilaus on tilaustapa, joka on määräaikaistilausta edullisempi. Joni Juutilainen BRÆ Av vålnader bortom allt AMOR FATI Tämän monikansallisen black metal -duon jätkät tunnetaan lukemattomien bändiensä lisäksi myös lafkaja studiohommista. Paketti on siis mukavasti asemissaan, mutta kaksitoistabiisinen tuntuu paikoin turhan tasapaksulta. Vähän liian tunkkaista ja kryptamaista kuitenkin omaan makuuni. Death metal -vaikutteet tosin ovat tässä enemmän pinnalla. Mikko Malm. Hagen er i skyggenin ja Kausalitetin kaltaisia kappaleita olisi toivonut enemmänkin. Asioidessa on hyvä ilmoittaa tilaajanumero. Kun Laihiala nyt mainittiin, kerrottakoon, että levyn päättävä keskitempoisempi ja rokimmalla melankolialla raskasteleva Unfreeze Me on kuin kunnianosoitus Sentencedille. Tai suoraan sanottuna Søstre on kuin hieman yksitoikkoisempi ja koruttomampi versio Kvelertakista. Kustantaja Pop Media Oy, Fredrikinkatu 42, 00100 Helsinki Tilaajapalvelu puh. Osoitteenmuutos: Ilmoita uusi osoitteesi riittävän ajoissa tilaajapalveluumme sähköpostitse, kirjeitse, soittamalla tai osoitteessa www.inferno.fi. Toivottavasti bändi luo jatkossa nahkansa paljastaen hieman nykyistä omaperäisempiä kuvioita. Eetu Järvisalo SØSTRE Søstre LOYAL BLOOD Kvelertakin nimikkodebyytti iski ilmestyessään vuonna 2010 kovaa. Soitto on raakaa ja primitiivistä, mutta vähemmän käppää kuin osasin odottaa. Albumi menee paikoin mukavasti jalan alle, eikä heikkoja hetkiä juuri löydy – eikä toisaalta ylimaallisen hienojakaan. Se ei kuitenkaan ole levyn hallitseva aspekti. Ja hieno sellainen. Suttuiset soundit tekevät tuotannosta todella etäisen ja tympeän, vaikka ilmeisesti tästä kasettidekkivouvaamisesta pitäisi löytää jotain mystistä
Parhaiden Ten-albumien kelttivaikutteita on sulavalinjaisessa pehmo-AOR:ssä tällä kertaa kovin vähän, mutta muuten kaikki tunnusmerkit epätasaisuutta myöten ovat läsnä. Alkupuoliskon klassinen, eeppisyyttäkin tavoitteleva doom metal on perin arkista, mihin solistin vähemmän kultakurkkuinen mutta vilpittömän kuuloinen ääni istuu kivasti. Musiikki toimitetaan tarttuvasti ja tunteellisesti, kun biisipaletista vastaavat kulttibändi Vegassa vaikuttaneet Martinin veljekset. SU P E R LI N O P U R O Die Oberherren. Die by My Hand on kuin suoraan 1980-luvun mustahuuliluolien syövereistä tempaistu savuisten tanssilattioiden ja öisten hautausmaiden ääniraita. Vähän epätasaisia levyjä tehneen artistin seitsemäs albumi on onneksi yksi hänen parhaistaan. Se on myrskyävä mutta tasapainoinen kiekko, jolla Azaghalin koko potentiaali tuntuu kiteytyvän. Ten kuulostaa itseltään niin kauan kuin hienosti äänensä säilyttänyt Hughes sitä kipparoi. Kuten moisten skabojen jälkeen usein käy, Issa pääsi kerryttämään kokemusta coverkeikoilla, mutta levytysura ei urjennut ennen vuotta 2010. Tulkinnat taipuvat tekijämiesten käsissä rennonröyhkeästä poljennosta Guns and Pillsin upeaan ja herkkään surumielisyyteen. Mape Ollila DIE OBERHERREN Die by My Hand SVART Joakim Knutsson päätti, että nytpä aletaan vetää goottirockia. Ilmeisesti rauta on sen verran kuumaa tai sopimustekniset syyt painavat vaakakupissa niin, että yhtyeen esikoinen vuodelta 2014 pääsee nyt uusintakierrokselle. Voimakassoundisten rumpujen blastbeat nakuttaa napakoita ja grindaavia death metal -hyökkäyksiä vauhdilla. albumin osumat ovat tunnelmallisinta ykköskorin melodista rockia, hudit puolestaan onttouttaan kumisevaa ajanhukkaa. Alkujaan vuonna 2008 ilmestynyt Omega on huomattavan vahva levy. Kun biisit tekevät H.E.A.Tkultasormi Jona Tee ja laulumelodianero Alexander Strandell, laatu on taattu. Die by My Hand on riemastuttavan autenttisen kuuloista synkistelyä, jossa kaikuu enemmän Lords of the New Churchin ja Bauhausin julistavuus kuin The Curen pehmeä pimeys. Tami Hintikka ISSA Light of Japan FRONTIERS Vuonna 2003 Isabell Øversveen voitti tv-kanava Fox Kidsin laulukisan Stian Aarstadin – siis sen Dimmujen ikonisen Enthrone Darkness Triumphantin synat soittaneen jäbän – tekemällä biisillä. Sepolcralin uusin on ihastuttavan säälimätöntä hakkausta, mutta siihen se sitten jääkin. Vaikka vertailukohtaa ei ole, versio osoittaa, miten Girish and the Chronicles oli lähes valmista kauraa jo kymmenen vuotta sitten. Where Truth May Lien biisien pääosissa seikkailevat romuttuneen elämänsä jäänteitä keräilevä muinaiskreikkalainen pappi ja lauma satyyreja. NAPAKAT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 70. Tami Hintikka GIRISH AND THE CHRONICLES Back on Earth FRONTIERS Kovaa rokkaava intialaisporukka julkaisi männä vuonna kerrassaan mainion Hail to the Heroes -albumin. Mape Ollila AZAGHAL Omega MORIBUND Ulkomailla suhteellisen arvostetun, mutta Suomessa usein ohitetun Azaghalin diskografialla alkaa olla mittaa. Tarjolla on korkealta ja raikkaasti laulettua melodista hard rockia leimalliseen brittityyliin AOR:n rajamailta. Ja katso: jälleen oli maailmassa yksi ruotsalainen laatubändi lisää. Puhtaasta repressistä ei ole kysymys, sillä biisit on pistetty pitkälti uusiksi. Scourge tarjoaa aggressiota isolla mitalla. TEN Something Wicked This Way Comes FRONTIERS Ten on nykyään käytännössä laulaja-biisintekijä Gary Hughes ja tuottaja-aisaparinsa Dennis Ward. Kahdentoista biisin levyllä vain yksi veto venyy yli kolmen minuutin. Vuonna 1995 aloittaneen brittibändin muusikot ovat vaihtuneet matkan varrella niin monesti, ettei nimillä ole väliä. Sinfonisessa metallissa överi dramaattisuus on yleensä hyve, mutta nyt pääosa biiseistä jää teatraalisuuden jalkoihin. Crownen miehistö on paperilla parasta, mitä ruotsalaisesta hard rockista löytyy. Mikäli luupäisestä kaahauksesta jaettaisiin kirveitä, arvosana olisi korkeampi. Kuulostaa lähinnä debytantin identiteettiongelmalta. Mape Ollila WOLVES IN WINTER The Calling Quiet ARGONAUTA Esikoistaan julkaisevilla brittidoomailijoilla on rutosti aiempaa kokemusta useasta eri yhtyeestä. Jatkuvasti jauhavassa örinässä on voimaa, mutta biisit eivät ole piristysruiskeita vaan puudutuspiikkejä, vaikka pituudet on karsittu mallikkaasti minimiin. Mega CROWNE Operation Phoenix FRONTIERS H.E.A.T, Europe, The Poodles, Art Nation ja Dynazty. Tämä uusintajulkaisu jos mikä on ansainnut paikkansa ja suuren joukon vastaanottavaisia korvia. Yhtyeen 15. Promised Harvestista eteenpäin materiaali kulkee kuitenkin tylsäntympeään suuntaan orkesterin alkaessa lanata väkinäisen oloisesti raskaammin ja synkemmin. Melko omanlaistaan sinfonista metallia leimaavat karut riffit, ördä, kreikkalaiset perinnesoittimet ja sävelkieli, Septicfleshinkin vieraana laulanut sopraano Iliana Tsakiraki, rutikuivat kitarasoundit sekä poikkitaiteelliset biisit, joissa on dynamiikkaa muttei tarpeeksi melodisten teemojen jatkuvuutta. Mega ENEMY OF REALITY Where Truth May Lie VINYL STORE Enemy of Reality toimittaa jo kolmannen teemalevyllisen helleenistä tragediaa. Joni Juutilainen SEPOLCRAL Scourge TIME TO KILL Alkujaan jo vuonna 1992 aloitelleet Italian hurjat ovat liikkeellä väkevän, tuhat lasissa tulittavan paluulevyn kanssa. Nykyisellään, suorastaan häpeilemättömän tarttuvuuden myötä, sillä on kaikki edellytykset olla isompikin hard rock -nimi. 25-vuotiselle uralle mahtuu paljon keskitason höttöä, mutta seassa lymyää myös Omegan kaltainen musta timantti. Levy on soundeja ja mystillistä tunnelmaa myöten aidon asian kuuloista retroilua. Ikävä kyllä sittemmin bändi ei ole löytänyt vastaavaa otetta. Aikaa sitten loppuunmyydyn Omegan parissa viipyy mielellään. Se tekee The Calling Quietista kiinnostavan ja osin jopa kelvollisen, mutta lopputulosta menneet meriitit eivät onnistu pelastamaan. Hughes sorvasi pandemia-aikana peräti kaksi Ten-täyspitkää, joista tämä on jälkimmäinen
Kitarasoolot ovat yhtä sirkusta ja ryhdikäsääninen laulaja enemmän kuin tehtäviensä tasalla. Teräväsoundisen ja -soittoisen vauhtimetallin ystäville tämä voi olla liikaa. Pistää miettimään, onko se kaikki kovin olennaista ja tarpeellista. Bändi vei sopivan hevisti melodisen hard rockin fanien karkkirahat jo toissavuotisella esikoisellaan, ja täydellisesti tuotettua timangia tärähtää tiskiin kakkosellakin, vieläpä hurjaa debyyttiä paremmin. Laulussa on nuorta Milleä, mutta se jää geneeriseksi ärinäksi. Mape Ollila MORK Dypet PEACEVILLE Norjalaisen black metalin pelastajaksi jossain tituleerattu Mork on ehtinyt jo 19 vuoden ikään. Joni Juutilainen ANIMALIZE Tales from the Crypt DYING VICTIMS Dying Victimsiltä kodin löytäneen ranskalaisen heavy metal -trion ensi-ep päivittyy viralliseksi levy-yhtiöjulkaisuksi. Levy on kenties vaihtelevinta ja luovinta Morkia, mutta bändin musiikista jää yhä väkisinkin pieni perässähiihtelyn maku. Tai liian vähän. Head Above Water on Coxin toinen soololevy, jonka melodinen rockmusiikki sisältää elementtejä niin bluesista, kantrista kuin hard rockistakin. Grom on tunnelmallinen ja ajoittaisessa kämäisyydessään tietyllä tapaa hellyttäväkin albumi. Minijulkaisun riffittely ja melodiavaranto ovat kuitenkin riittävän mausteisia maistuakseen. NAPAKAT 71. Decreation Dayn kahden biisin power thrash onkin niin räjähtävän energistä ja vieläpä melodista ja soinnukkaasti huutolaulettua, etten saa mahtumaan tajuntaani, miksi Anubis operoi edelleen omakustannekentällä. Neljä kappaletta ja reilut kymmenen minuuttia on nopeasti tahkottu. Myös yhtyeen seitsemäs levy on samaa umpirehellistä ja konstailematonta brittihevin sekä Acceptin ja Helloweenin alkutuotannon palvontaa. Kvartetti soittaa tyylikkäästi ja taidokkaasti luoden kappaleisiin rennon ja ilmavan tunnelman. Nyt mukana on kuitenkin uusi laulaja, jonka klangi soi jossain ysäri-Hetfieldin maneerien ja nuoren Kisken keskirekisterin seutuvilla. Rummut vetävät välillä sellaista settiä, että pitää oikein höristää korviaan, horjutaanko homma ihan vituiksi, mutta kyllä se kasassa jotenkin pysyy. Joni Juutilainen TOTAL INVASION Invasion Zone BRUTAL MIND Jenkkityylin brutaali death metal ei jätä kauheasti liikkumavaraa, etenkään näin tyylipuhtaasti tehtynä. Behemothin toinen levy Grom (1996) sisältää puolalaisten kenties skandinaavisinta black metalia. Säveltäjä Nergalin voisi kuvitella olleen tuolloin innostunut Ancientistä ja Immortalista, jotka kuuluvat läpi monissa paikoin. Kyllä lähtee! Mape Ollila LAURA COX Head Above Water EAR Laura Cox nousi kuuluisuuteen vuonna 2008 ladattuaan soittovideoitaan Youtubeen. Näin tarkasti ja tiukasti soitettuun musiikkiin puhtoinen kuosi sopii. Portrait of a Wastelandissä on vahva 1980-luvun thrashin c-sarjalaisen tuntu. Orgaaninen, jopa hieman voimaton äänimaailma antaa tykittelylle vanhakantaisen kuosin. Ruotsin tyylitajuisin melohevikitaristi Love Magnusson säkenöi kuin Dynaztyssa, eikä Strandellin poikamaisen karismaattinen laulu jää hopealle. Siltä kuulee käytännössä kaiken norjalaisen aina Darkthronesta Windirin kautta Tulusiin. Onkin mukava ottaa katsaus bändin uran alkuvuosiin ja peilata niitä tämän päivän äärimetallimammutiksi kasvaneeseen yhtyeeseen. Total Invasion hoitelee hommat kuitenkin sen verran vakuuttavasti, että virikkeitä ei osaa edes kaivata. Head Above Water ei sisällä mitään älyttömän omaperäistä tai ihokarvoja nostattavaa, mutta pätevästä käyttömusiikista se käy. Thomas Eriksenin hengentuotoksen kuudennelta levyltä kuuluukin kokemus. Biisien tempo on pääosin reipas ja kitaraliideissä on miellyttävästi melodiaa, mutta tinkimätön tyyliuskollisuus, lähes tylsyyteen asti suoraviivainen rytmiosasto ja stereotyyppisen pölhöt lyriikat rokottavat biisien kiinnostavuutta. Mape Ollila BEHEMOTH Grom METAL BLADE Behemothin kahdentoista kokopitkän seassa riittää kahlattavaa. Mikko Malm ADVERSOR Portrait of a Wasteland TIME TO KILL Vuodesta 2015 rymistellyt rässiremmi on päässyt kolmanteen pitkäsoittoonsa. Mitta on optimaalinen, sillä kiekon pyörittää mielellään läpi muutamankin kerran. Veto on perusteltu, sillä viime vuoden Meat We’re Made of -pitkäsoittodebyytti osoittautui genressään oikein päteväksi tapaukseksi. Coxin lisäksi mukana ovat kitaristi Mathieu Albiac, basisti Adrien Kah ja rumpali Antonin Guerin. Jos ukot saisivat sävellettyä Suffocationin tasoista biisimateriaalia, mentäisiin jo katon läpi. Adversor liikkuu käppätouhujen rajamailla. Ready to Run nostaa sykkeen laipioon, ja Victorious tuo mieleen yhdenkin kemiläisbändin kulta-ajat. Dypet on ammattitaitoisesti tehtyä mustaa metallia, joka kuulostaa sataprosenttisesti kotimaansa tuotokselta. Ennen kaikkea se on aikansa kuva ja tulee sellaisena säilymään. Musiikista löytyy onneksi myös omaa kädenjälkeä. Kuvittele 1990-luvun taitteen Metal Church soittamassa Dragonforgen nopeuksissa, mutta orgaanisesti nykyaikaisin, dynaamisin soundein. Tales from the Cryptillä mennään Animalizen tyylille uskollisesti rivakan juurihevin merkeissä ilman käppää ja kellarisoundia. Invasion Zonen lämmin ja sopivasti orgaanisuutta painottava mättö tarjoaa turvalliselta kuulostavan tunnetilan, jossa on mukava velloa. Sittemmin hän perusti Laura Cox Bandin, joka julkaisi ensimmäisen ja ainoan levynsä Hard Blues Shotin vuonna 2017. Ja onhan tämä vanhan koululaitoksen hommia. Jaakko Silvast ANUBIS Decreation Day OMAKUSTANNE Kun ainoastaan pienäänitteitä julkaisseen losangelesilaisbändin uusi ep käynnistyy röyhkeästi pitkällä tremolokammen divebombilla, tietää, että nyt mennään eikä meinata. Rumpali taas piiskaa pannujaan kuin olisi niiltä velkoja perimässä. Kari Koskinen Crowne. Tami Hintikka MARAUDER Metal Constructions VII PITCH BLACK Kreikkalainen Marauder on jyystänyt perinnetietoista powerinkatkuista tosimetallia vuodesta 1990 eikä ole 1997 alkaneella levytysurallaan juuriltaan kauas harhaillut. Eriksenillä on taustaa melodisen punkin parista, minkä kuulee Dypetin melodioista
JOS PIDÄT HEISTÄ, PIDÄT MYÖS MEISTÄ… – Ilmeisimmät ja kuuluvimmat vaikuttajat ovat varmaankin Blind Guardian, Helloween, Judas Priest, Anthem ja niin edelleen. – Metallin soittaminen on vaan niin vitun siistiä! Power metal on suurelta osin tasapaksua, kun ottaa huomioon, miten paljon genre tarjoaa mahdollisuuksia. – Santun tuntema Juuso liittyi bändiin soolokitaristiksi noin vuosi perustamisen jälkeen. Lopulta löydettiin Juuson kautta basistiksi Joni, ja rumpali Tommi löytyi Muusikoiden.netin kautta. www.instagram/dragonthroneband KOPI LUWAK -SIVETTIKISSAKAHVI SHITPILE MENTALITY Uskomaton vitutus Tähän järjettömyyteen on törmätty aiemminkin. Teos kellottaa vain reilut kymmenen minuuttia, mutta siinä syljetään pihalle kaikki mahdollinen. Ja jengi huutaa: ”WAAAAITING FOR THE ANSWER!” EMME IKIPÄIVÄNÄ TULE… – …menettämään uskoamme hevimetalliin! All Hail! 72. – …siten, että Antti ja Santtu kirjoittavat pääsääntöisesti kappalepohjat, joita sitten tuumitaan koko porukalla ja hiotaan ne fiksuiksi kokonaisuuksiksi. Tavoite on, että jokainen pääsee osallistumaan biisien kirjoittamiseen ja toteuttamiseen. Vuoden 2021 marraskuussa oli vihdoin koko bändi kasassa. Niin sanotut alan miehet tässä kuitenkin pelaavat omannäköistä peliään. Kaikki mukaan yleisöä myöten! ANSAITSEMME LEVYTYSSOPIMUKSEN, KOSKA… – …tarjolla olisi Leopard 2 -panssarivaunua kovempaa rautaa. Eli pääsääntöisesti ne perinteisemmät hevibändit. Aitous onkin homman suola: hommaa ei ole paisuteltu keinotekoisesti, ja sopivan rosoinen suoritus lepää upeiden sävellysten, tekemisen meiningin ja rehellisen uhon varassa. Lisäksi tuntuu, että Suomessa on yllättävän vähän saman musiikkityylin edustajia meidän kokoluokassa. VIIDEN VUODEN PÄÄSTÄ MEIDÄT LÖYTÄÄ… – …Budokanista tai Wackenista. – Santtu ja Antti tutustuivat sattumalta koirapuistossa vuonna 2018. Vahvasti kitaroihin perustuvat sävellykset toimivat hienosti yhteen Tero Aikkilan puhtaan äänen kansMILLOIN JA MITEN. Aluksi fokus oli täysin kappaleiden säveltämisessä, eikä mietitty vielä sen kummemmin tulevaa. Lavalle ei marssita hifistelemään ja tuijottamaan kengänkärkiä. BÄNDIN NIMI… – …oli pyörittelyssä jonkin aikaa. He kävivät pari kertaa soittamassa, mikä sujui niin hyvin, että oli aika perustaa bändi. Tai edes bändejä, joilla olisi osittain sama suuntaus. Alettiin siis etsiä bänditovereita. SUURIN ONGELMAMME ON, ETTÄ… Dragon Throne – …olemme kaikki töissäkäyviä aikuisia, eikä musiikille ole riittävästi aikaa. Sekaan on saatu kohtuullisen käskevää kitaratyöskentelyä, ja sakeassa sopassa on mausteita black metalista asti. Ideat ovat peräisin monista lähteistä, ja jokaisella jäsenellä on omat vaikuttajansa. Antti halusi perustaa eeppisen ja monipuolisen power metal -bändin, joka potkii perseelle kuin hänen entisen Sitikkansa vikalista. Jopa hiukan horjahtelevat laulusuoritukset näyttäytyvät rehellisyydessään silkkana plussana. KEIKALLA OLEMME… – …mukana täysillä. Vedetään niin hyvin kuin vain pystytään! Tavoitteena on saada aikaan eeppisiä muistoja niin meille kuin yleisöllekin ja ylipäätään helvetin kova rockshow. Herkullisten kitaroiden varaan rakentuvat biisit ovat toinen toistaan mahtipontisempia paatoksia, joissa ei ole menty sieltä, missä aita on matalin. Santtu kirjoittaa lyriikat omien tarinoidensa pohjalta. Santtu ehdotti Dragon Thronea, joka viittaa keisarin valtaistuimeen Kiinassa. Vaikutekenttä ei välttämättä käy selväksi ihan ensikuuntelulla, mikä ei haittaa. Biisipohjia alkoi kuitenkin kasaantua ja kaksikkoa tympäistä tietokoneraitojen kanssa soittelu. Musiikki itse osoittautuu ainakin soiton puolesta yllättävänkin taidokkaaksi. Lastenlaulu-cover Kolme varista on jo niin pöljä veto, että onhan se allekirjoitettava. Kaksijäseninen Shitpile Mentality takoo hc-punkkiaan ja grindiaan kaikilla mausteilla, sopivatpa ne hommaan tai eivät. Tällä hetkellä emme kuitenkaan koe tarvetta sopimukselle. www.instagram.com/shitpile.mentality DUST ORCHARD Dust Orchard Ep:n mitassa debytoiva Dust Orchard perehtyy progen metallisempaan päähän. Biisit suorastaan pakottavat hoilaamaan mukana ja puimaan nyrkkiä, vaikkei tyylisuunnasta välittäisikään. DEMOT AADOLF VIRTANEN KUUKAUDEN BÄNDI DRAGON THRONE Dawnbringer Äänekoskelaisporukka tarjoaa suorastaan leuat loksauttavan täyspitkän. Tuolloin kumpikaan ei vielä tiennyt toistensa taustoista. Pystymme tekemään kaiken tarvittavan pitkälti itse. Haluttiin jotain itämaista ja eksoottista. Yhteisten lautapeli-iltojen myötä selvisi, että kumpikin on musiikkimiehiä. Dawnbringer on teemalevyllinen pontevaa power metalia, jossa on mukana sinfonisia elementtejä ja munaa vaikka muille jakaa. Fantasiajutut on best! TYÖMME JAKAUTUU... Se upposi Antille, joka oli lukemassa Wheel of Time -kirjasarjaa, johon nimi myös viittaa. Muutamaa laulajaa kokeiltiin, mutta musiikilliset näkemykset olivat niin erilaiset, että jatkettiin etsintää. MIKSI. Bassoa tähän asti soittanut Santtu päätti kokeilla laulajan paikkaa
Herkullisen kaihoisia melodioita viljelevä biisi sopii ikkunasta hangille tuijotteluun (testattu) ja on melankolisuudessaan lähes vaikuttajansa veroista herkistelyä. Riffipuolella on käytetty harkintaa ja ajatusta, mutta tasaiseksihan lanaaminen lopulta jää. Lisäkuuntelukerrat paljastavat ensivaikutelmaa enemmän sävyjä, ja näin pahin puuduttavuuskin on väistetty. Oceanpathin parissa jää väkisinkin miettimään, millaista materiaalista muodostuisi laulajan ja oikean orkesterin kera. Aitoa soittoa ilman metronomeja, sampleja ja simulaatioita. Esa Valkaman sävellyskynä tuntuu olevan terässä ja lopputulosta voi luonnehtia runollisen kauniiksi. Seesteisissä sävellyksissä mennään biisi edellä ilman ylimääräistä todistelun makua. Vaikutelmaa ei paranna edes kiihkeän raivokas laulutyöskentely, joka jää kapea-alaiseksi huutamiseksi. www.facebook.com/dustorchard GRIEFSOUL End of Transfiction Yhden miehen voimin toimiva Griefsoul soittaa väkeväriffistä melodista metallia. Vaikkei tässä lajissa niin draaman kaaria tarvitakaan, biisien satunnaiset tunnelmoinnit ja vähäisetkin sävyt tuntuvat olevan niitä harvoja paikkoja, joista ottaa kiinni. Soitto on varmaotteista, kuten monipuolinen materiaalikin. Soitto on railakasta ja kuulostaa oikeasti hauskalta. Vaikkei hirttoköydessä ja Kossussakaan varsinaista vikaa ole. Uudenaikaisemman thrashin ja death metalin tyylikeinoilla leikittelevät biisit etenevät kyllä isännän ottein, mutta niissä olisi ainesta vieläkin kiihkeämpään menoon. Risen on viiden biisin ja kolmen vartin matka, jonka kanssa voi unohtaa hosumisen ja keskittyä bändin raskaaseen ja matelevaan sointiin. Metalcorestaan ja thrashistään voi havaita erilaisia jippoja, mutta liimapintaa ei tunnu muutamia melodiakulkuja lukuun ottamatta löytyvän. Materiaalia vaivaa kuitenkin kasvottomuus, minkä vuoksi siitä ei meinaa jäädä päähän oikein mitään. DEMOT DEMOJEN TOIMITUSOSOITE: DEMOT / AADOLF VIRTANEN, RENGASTIE 49, 37630 VALKEAKOSKI • MEILITSE: aadolf@aadolf.com sa. madatys.bandcamp.com PIRKKA-MURUKAHVI, JÄÄHTYNYT MOURNING WOOD Gone at Last Ja taas pää edellä suomalaisuuden ytimeen. Punktyylinen suora huutokin alkaa maistua puulta parista armollisesta suvannosta huolimatta. Unettavasta ja junnaavasta yleisilmeestä huolimatta kielisoittimet loihtivat varsin kimurantteja ja pirullisen tarttuvia koukkuja. Äärimmäisen melodiset ja runsaat sävellykset vievät hienosti mukanaan ja toteutus on asiallinen. Ryhmä vieläpä tykittää avaruuteen kurkottavaa psykedeelistä doomia, joten voidaan puhua rehellisesti universaalista meiningistä. deadtan.bandcamp.com/album/risen SARS Throne of Ash Sars edustaa turkulaista hardcore-osaamista. Pääpiru Emppu Kinnaslahti on pätevä soittaja, huutolaulaja ja säveltäjä, joka on sisäistänyt, mistä lajityyppi muotoutuu. Asenteesta ja soitannollisista kyvyistä ei nokan koputtamista. www.facebook.com/sars.sickness MÄDÄTYS Demo 2022 Vuonna 2021 perustettu Mädätys osoittautuu nimensä veroiseksi. Kun vaikutteiksi mainitaan Sentenced, Norther ja Stratovarius, on selvää, että suomalaiseen sielunmaisemaanhan tässä sukelletaan. Valonpilkahduksia koetaan ainoastaan silloin, kun bändi malttaa hellittää armotonta höyläämistään ja annostelee mukaan väriä ja nyansseja. Läpimätä ja rouheinen soundi on viehättävä, kuten mallikkaan multakurkkuinen laulukin. Rippikoulun ja Celtic Frostin innoittajikseen mainitseva bändi ei ole soitoltaan taitavin, mutta eipä tässä pieni kompastelu haittaa. dartpunk.bandcamp.com 73. Suomen kieli sopii sotaisaan biisiin paremmin kuin monella tämän saran kyntäjällä. Pakko arvostaa. Myös soiton puolesta mennään vahvalla pohjalla kitaroita ja varsinkin sooloilua myöten. Ei kiireisille. Orkesterin lieska roihuaa kuitenkin lupaavasti, joten odotellaanpa jatkoa. Bändi julistaa avoimesti Sentencedin perintöä, ja Gone at Last etenee oletetuilla urilla oppikirjamaisesti. Ep:n parissa viihtyy, vaikka onhan tämänsuuntaisia kuvioita toteutettu jo ajat sitten ja useimmiten paremmin www.griefsoul.com VALKAYA Oceanpath Yksimiehinen Valkaya soittaa rehellistä power metalia. Kitarointi sooloineen on taidokasta, eikä liialliseen tilutteluun lähdetä, vaikka rahkeet siihen piisaisivatkin. www.facebook.com/ValkayaMetal PRESIDENTTI, TUMMA PAAHTO TERRORI Valkoista kuolemaa Valkeakoskelaisen Terrori-yhtyeen alkupamaus tapahtui syksyllä 2021, ja Valkoista kuolemaa on bändin ensijulkaisu. Melkoisen miehekkäältä kuulostava matalavireinen möyhintä ei asetu mihinkään laariin suoraan. Laulupuolelle jäin kaipaamaan rotevampaa ja kiinnikäyvempää otetta, mihin biisin puolesta löytyisi pelivaraa. Kitarakuviot viljelevät aika kirjavaa tulitusta, mutta lopputulos on turhan latuskainen. Biisit ovat kypsää sorttia ja paikoin painitaan samalla tasolla kuin ilmeiset esikuvansa silloin joskus. Meno on raivokasta, ja varsinkin laulupuolella tuutataan niin täysillä, että lisähapen tarve lienee lähellä. Erikoisen säväyksen tuo viulu, joka personoi orkesterin soundia vahvasti. Tuntuu, että varsinkin tunnepuolella jäädään puolitiehen. Onkohan siinä mitään itua. Hätähousun korvin materiaali aiheuttaa välillä hiukan haukottelua, mutta parhaimmillaan (nopeimmillaan) muhjuilu osuu maaliinsa. Oululaisten verkkaista death doomia sisältävä demo on taltioitu kasetille treeniksellä, ja sehän on siinä. Kitarapuolella väläytellään paikoin osuvan oloista liidikuviota, mutta kokonaisuus jää kauas kiehtovasta. Soolon pamahtaessa ilmoille homma menee jo niin Slayeriksi, ettei se voi olla vahinko. www.facebook.com/Mourningwoodmetal CAGELESS Phaneron Helsinkiläinen Cageless ilmoittaa genrekseen vegaanimetallin. Maittavasoundinen neljän biisin debyytti on soitannollisesti pätevä, eikä homma takertele tiukemmissakaan käänteissä. www.facebook.com/roseburnbandjkl DART Demo 2022 Alkuvuodesta 2022 perustettu Dart mäiskii rokkaavan hardcoren voimin. Täysin käyttökelpoista sinfoninen ja tarttuva tykitys on toki näinkin. Oululaisviisikon esitystä ei ole juuri siloteltu, mikä ei ole näissä kuvioissa mikään haittatekijä. Erilaisia metalliaineksia tietoisesti sekoitteleva biisi jättää päällimmäisenä kielen päälle jenkki-thrashin maun, ja melodiapuolta tarkastellessa ilmoille jää hyvinkin kotimainen katku. Ilmiselvästä yrityksestä huolimatta ep:n toimitus uhkaa valahtaa yhdestä korvasta sisään ja toisesta ulos. Orkesterin energinen huseeraus viehättää alkuunsa, mutta loppujen lopuksi kahdeksasta parin minuutin rykäyksestä ei jää käteen mainittavampaa. www.facebook.com/cageless.hki ROSEBURN Vol 2 Jyväskyläläinen Roseburn on edennyt toiseen demoonsa. Samalla äänellä karjuminen kyllästyttää ja tasapaksut biisit aiheuttavat aivojen puutumista, ei auta mikään. Kuluvana vuonna ilmestyvää ep:tä silmälläpitäen jonkinlainen loikka omaan tyyliin voisi olla toivottava. Aitous ja rehellinen rokkaus ovatkin olennaisin osa Dartin viehätystä, mutta muuta plusmerkkistä saa jo vähän kuoputtaa. Linktr.ee/terrori DEAD TITAN Risen Dead Titan on varsin globaali kokoonpano, triossa kun vaikuttaa jäsenistöä Amerikasta, Singaporesta ja Suomesta. Kosketinmausteet toimivat, mutta melodiset kitarariffit ovat homman pihvi
Onko levy instrumentaalinen vai onko sillä laulajia, jää toistaiseksi salaperäisyyden verhon taakse. – Nykyinen levy-yhtiö ehdotti, että voitaisiin julkaista levy uudelleen, jotta fanit saisivat etsimänsä. 6. – Laskin taannoin, että ollaan soitettu peräti kuusi keikkaa 23 vuoden aikana, joten toivoisin, että uuden levyn tiimoilta tämä keikattomuuden kulttuuri päästäisiin murtamaan ihan kunnolla! Vaikka rundit ovat helvetin hankalia ja kalliita tehdä, asioiden osuessa kohdilleen voitaisiin päästä soittamaan ainakin muutamissa paikoissa. Uuden levytyssopimuksen ensitahteina saadaan uusintajulkaisu Warmenin viimeisimmästä albumista First of the Five Elementsistä (2014), mutta koko tuotanto ei tule ainakaan toistaiseksi saamaan uusiokäsittelyä. – Jätän kommentoimatta vielä. – Viimeisin levymme julkaistiin joukkorahoitushässäkän kautta ja sitä painettiin vain muutamia satoja kappaleita. Odotan suurella mielenkiinnolla, millainen sokki se tulee olemaan ihmisille. Itse ainakin ollaan tosi fiiliksissä siitä, miltä uusi Warmen kuulostaa. Ja niin jää myös yhtyeen muu kokoonpano. Pikkuhiljaa ajatus bändin elvyttämisestä alkoi kuitenkin herätä. – Janne ei ollut varma, tekeekö se musiikkia enää koskaan. Joulukuussa solmittiin levytyssopimus Reaper Entertainmentin kanssa, ja uusi albumi on parhaillaan valmisteilla. Jutellaan Jannen kanssa aiheesta usein, eikä Allu unohdu ikinä, mutta me ollaan ajateltu asia niin, että keskitytään muistelemaan niitä hyviä juttuja. – Materiaali on tosi erilaista kuin aiemmin. – Olin ollut Allun kanssa tekemisissä koko pienen ikäni, soiteltiin paljon kimpassa ja tehtiin Warmenin levyjäkin yhdessä, joten kyllä se iski tosi pahasti, Antti muistelee Laihon menehtymistä joulukuussa 2020. Warmen ei ole soittanut historiansa aikana juurikaan keikkoja, mutta nyt tilanteeseen saattaa tulla muutos. Porukka on kysellyt paljon, mistä sitä saa, ja eihän sitä saa mistään, Antti kertoo. Antti naurahtaa, että Warmenilla on maailmalla melkoisen omistautuneita faneja, ja yllättävän paljon. Meillä oli muutama mökkireissu, joille otettiin soittokamat mukaan ja katseltiin siellä rauhassa, mitä aihioista syntyisi. Paluu rintamalle Wirmanin veljesten Antin ja Jannen muodostama Warmen on alkanut osoittaa elonmerkkejä pitkän tauon jälkeen. Jätetään jotain jännitettäväksi, Antti heittää. Turha niitä ikivanhoja vitutuksenaiheita on märehtiä. – Kerran omalla keikalla tapasin eräänkin tyypin, jolla oli mukana ihan armoton matkalaukku, jossa oli kaikki versiot kaikista Warmenin levyistä, mitä vaan on ikinä missään päin maailmaa julkaistu, hah hah! Uutta levyä tehtäessä Warmenin tilanne on täysin poikkeuksellinen verrattuna viiteen aiempaan levytykseen. Samalla saadaan ihmisten tietoisuuteen, että Warmen on olemassa ja uuttakin musiikkia on tulossa. Kitaristi Antti Wirman sanoo Bodom-keulakuva Alexi Laihon poismenon olleen veljeksille kova paikka. Siinä huomasi, että yllättävän helposti sitä Warmenia muodostui. – Pidettiin pari sessiota ja katsottiin syntyisikö biisiaihioita. – Vähän sellainen kutina oli ollut jo jonkin aikaa, ettei terveys ole ihan kohdillaan, ja matkan varrella oli tapahtunut kaikenlaista. Sitten niitä alkoikin syntyä, ja me innostuttiin, että pitäisikö Warmenin nimissä tehdä jotain. VUOSITUHANNEN taitteessa perustettu Warmen toimi vahvasti Children of Bodomin rinnalla, ja bändi työsti levyjä silloin, kun synisti Janne Wirman ei ollut levynteossa tai rundeilla pääbändinsä kanssa. – Kummallakaan meistä ei ole toista bändiä, joten nyt on oikeasti aikaa Warmenille, Antti sanoo ja lisää, että rummut on äänitetty studiossa, mutta kaikkea muuta voidaan työstää kotistudioilla. PIIRI AKI NUOPPONEN 74. Me kaveripiirissä, vaimot mukaan lukien, taottiin sille päähän, että jätkä on valittu monta kertaa maailman kovimmaksi metallisynistiksi, joten pitäähän sen tehdä musaa. Bodomin lopetettua ja Laihon menehdyttyä musiikin tekeminen ei ollut ensimmäisenä Wirmanin veljesten mielessä