TORSTAI 20.6. VEHJE DE LA ROCKA STEREO TERROR WIKIROCK AS I MAY HORIZON IGNITED POPONJET ST. SATURDAY FRIDAY THURSDAY WEDNESDAY LAUANTAI 22.6. GRILLIJONO K.O. AURORA SATANIC NORTH KYY MARIANAS REST VERIKALPA SHADE EMPIRE RYTMIHÄIRIÖ ENEMIES EVERYWHERE VAASA PALAA FM2000 SWANSONG NICOLE INFERIA. KESKIVIIKKO 19.6. OHJELMA FESTIVAL L I N E U P JUONTAJINA ANNOUNCERS LAURA VÄHÄHYYPPÄ HANNA-MARI KARHINEN (Hinta sisältää leirija telttapaikan) ?. PERJANTAI 21.6
KESKIVIIKKO 19.6. GRILLIJONO K.O. VEHJE DE LA ROCKA STEREO TERROR WIKIROCK AS I MAY HORIZON IGNITED POPONJET ST. TORSTAI 20.6. AURORA SATANIC NORTH KYY MARIANAS REST VERIKALPA SHADE EMPIRE RYTMIHÄIRIÖ ENEMIES EVERYWHERE VAASA PALAA FM2000 SWANSONG NICOLE INFERIA. OHJELMA FESTIVAL L I N E U P JUONTAJINA ANNOUNCERS LAURA VÄHÄHYYPPÄ HANNA-MARI KARHINEN (Hinta sisältää leirija telttapaikan) ?. PERJANTAI 21.6. SATURDAY FRIDAY THURSDAY WEDNESDAY LAUANTAI 22.6
THE PRODIGY UK GENE SIMMONS BAND US APULANTA AMARANTHE SE EPPU NORMAALI STRATOVARIUS SUBURBAN TRIBE BLIND CHANNEL JJYLLI & KUOPPIS MUSIC OF KINGSTON WALL TAROT TURMION KÄTILÖT MAIJA VILKKUMAA HAPPORADIO LORDI HARDCORE SUPERSTAR SE MOKOMA POPEDA KOTITEOLLISUUS LOST SOCIETY VIIKATE DINGO WARMATH NYRKKITAPPELU KRYPTA ATOMIROTTA TEMPLE BALLS SHADE EMPIRE FM2000 ROCK BAND FROM HELL LOHKARE LINNANRAUNIOT ANOREXY JATKOROIKKA666 SELF ENSLAVED TOIVO OLAVI LICUATION VIOLET GARDEN HALOSHADE WOUNDSTRIPE SKYB TSEKKAA PÄIVÄKOHTAINEN AIKATAULU!
SISÄLTÖ 00 7 Pä än ava us 00 8 Syt yk ke itä : Un ear thl y Rit es, Nig hts ide , Un bo rn Ge ne rat ion , Un shi ne 014 Ko lum ni 016 He avy Co ok ing Clu b 018 Bla ck Sa bb ath 02 4 Wh eel 02 7 Rh ap sod y of Fir e 03 Ga tec ree pe r 03 4 Ke rry Kin g 04 2 Pö lky llä : lau laja -m uu sik ko He nri k Pa lm 04 6 Sa lam yh kä : Cy clo ne Tem ple I Ha te Th ere for e I Am (19 91) 04 9 Arv iot , pä äo sas sa Eve rgr ey 06 6 Ku ud es pii ri: Pu tro go es Tus ka 034 024 018 042 02 7 AN D R EW ST U AR T M AS SIM O BA TT IS TA C H R IS SH O N TI N G AN AS TA SY A KO R O L
28.06.LIV E @ TUSKA FESTIVAL @ R E I G N I N G P H O E N I X M U S I C O F F I C I A L @ R E I G N I N G _ P H O E N I X _ M U S I C @ R _ P _ M
Silloin kyseessä oli yksipäiväinen soittojuhla, jolla nähdäkseni ikään kuin testattiin markkinaa. Vai oliko se keskisormi. Itse keikka oli kuitenkin kova (Hanneman! Lombardo!) ja sain lavatoiminnasta muutaman hyvän fotonkin. Näin liki parinkymmenen vuoden perspektiivillä taisi olla lopulta vain hyvä, ettemme saaneet mölytä Kalifornian teurastajia lauteille. 21.6.) PALLBEARER Mind Burns Alive EVERGREY Theories of Emptiness (ilm. Pääsin myös ”kaverikuvaan” tämän lehden kannesta löytyvän Kerry Kingin kanssa. Markkina vastasi hevibuumin aallonharjalta ”kyllä”, ja kesäkuun alussa 2005 löylyä lyötiin jo kolme päivää. Inferno ei vastaa tapahtumatietojen mahdollisista muutoksista eikä tilaamattomien kirjoitusten ja kuvien säilyttämisestä tai palauttamisesta. Edellisvuonna Pellavarockissa, ”Entoooooombeeeeed!!!”-juontomme kaiun juuri ja juuri häivyttyä Lammin luonnonkauniiseen maisemaan, tipuin nimittäin lavalta. VIIMEKSI toissa kesänä koettu on/off-festari Sauna Open Air järjestettiin ensimmäistä kertaa vuonna 2004. Esiintyjälista oli varsin komea, löytyi Megadethiä, Dioa ja uraansa lopetellutta Sentencediä. Tampereella matka maahan olisi ollut tuntuvasti pidempi. Ja sitten se toinen iso S, itse Slayer. Olisi kai pitänyt älytä etukäteen, että tyly orkka luottaa innostuksen nostattajana enemmän omiin intronauhoihinsa kuin parin suomalaisen sketsihahmon sössötykseen. Itse olin paikalla juontohommissa yhdessä toverini Aadolf Virtasen kanssa – toisen hölötysparin muodostivat Rainer Nygård ja Heta Hyttinen. Anniskelun piikki oli apposen auki eikä sen kummempia ohjeita oikein annettu. 28.6.) KERRY KING From Hell I Rise TÄMÄN NUMERON KASAAMISEN TAUSTALLA SOIVAT ALCEST Les Chants de l’Aurore (ilm. Aatun kanssa olimme erityisen tohkeissamme mahdollisuudesta huutaa lavalle kummankin suosikkibändi Slayer. MATTI RIEKKI PÄÄNAVAUS www.inferno.fi InfernoMagazine infernomagazine inferno_magazine PÄÄTOIMITTAJA Matti Riekki riekinmatti matti_riekki ULKOASU Markus Paajala KANNEN KUVA Jim Louvau KIRJOITTAJAT Hintikka Tami, Hätinen Jukka, Ikonen Niko, Isoaho Timo, Juutilainen Joni, Järvisalo Eetu, Keränen Toni, Kittilä Jukka, Koskinen Kari, Koskinen Kimmo, Kuusinen Miika, Laakso Markus, Lassila Tero, Malm Mikko, Muurikainen Elli, Nuopponen Aki, Ollila Mape, Pohto Tomi, Rajala Vilho, Siltanen Vesa, Silvast Jaakko, Virtanen Aadolf, Vähäkangas Teemu, Väntänen Ari TOIMITUKSEN YHTEYSTIEDOT (arviolevyt / review copies) Inferno, PL 543, 33101 Tampere etunimi.sukunimi@popmedia.fi inferno@popmedia.fi ILMOITUSMYYNTI Oskari Anttonen, Peter Lindroos, Oona Lukkarinen, Mikko Mali ilmoitusmyynti@popmedia.fi etunimi.sukunimi@popmedia.fi TILAAJAPALVELU 03 4246 5302 (ma-pe 9-16) tilaajapalvelu@popmedia.fi KUSTANTAJA Pop Media Oy Fredrikinkatu 42, 00100 Helsinki www.popmedia.fi TOIMITUSJOHTAJA Tuomo Häkkinen PAINOPAIKKA Printall ISSN 1796-7600 24. vuosikerta Numero 224 Toimituksen tilaama tai sille tarkoitettu aineisto julkaistaan sillä ehdolla, että aineistoa voidaan korvauksetta käyttää Pop Median kaikissa uudelleenjulkaisuissa tai muussa käytössä riippumatta toteutustai jakelutavoista. 5.7.) SEAR BLISS Heavenly Down (ilm. Hän ei paljon puhua pukahdellut, mutta mattivanhasmerkki muistaakseni irtosi. Sattui niin helvetisti. Haave, joka ei tietenkään koskaan toteutunut. Ässiä kerrakseen OCTOPLOID Beyond the Aeons (ilm. 7.6.) 7
SYTYKKEITÄ JONI JUUTILAINEN BÄNDINNE vaikuttaa suht tuoreelta kokoonpanolta. Death metal on ehkä se nimittävä tekijä. Ecdysis-levyssä on vahva ympäristöteema, jonka keskiössä on kapitaloseeni. Alun perin ei ollut aikomusta keikkailla yhtään, mutta kun tuli kyselyitä ja saatiin Jennika mukaan bassoon, tilanne muuttui, laulaja Sisli kertoo. – Poliittinen itseilmaisu musiikin kautta mahdollistaa niin turhautumisen ja vihan kanavoinnin kuin ideoiden levittämisen odottamattomiin suuntiin. Varmasti jossain muodossa on. Sen sijaan, että väitettäisiin jonkin abstraktin ihmisyyden itsessään johtaneen massiiviseen ilmastokriisiin ja luontokatoon, pureudutaan fossiiliriippuvaiseen ylikuluttavaan tuotantojärjestelmään tämänhetkisen monikriisin aiheuttajana. Ecdysis-debyyttinne junttaa alkuaikojen Beherit-menosta crustja punkhommiin asti. Jo kappaleidenne nimet kertovat, että kyse ei ole verestä ja suolenpätkistä, mistä konkreettisimpana esimerkkinä suoraviivainen Fuck Ecofascism. Mielekkäämpää olisi miettiä, kuinka mahdollisimman monelle voitaisiin taata tulevaisuudessakin ihmisarvoinen elämä ja ympäristö, jossa on mahdollista elää kestävästi ja monilajisesti elonkirjoa kunnioittaen. Historiaa on hankalaa kirjoittaa nykyhetkestä käsin. Suomalainen albumitulokas Unearthly Rites takoo alkukantaista death metalia koruttomin ottein. Mistä homma lähti liikkeelle. Yhtyeen jäsenten taustat ja kiinnostuksenkohteet suodattuvat ja tiivistyvät tietysti aina jollain tavalla siinä mukana. Sislin mukaan tämän näköalattomuuden vallassa on helppoa oikeuttaa oman välinpitämättömän passiivisuuden jatkuminen. Mitä osaa politiikka näyttelee teksteissänne. – Kyseistä termiä on ehdotettu korvaamaan antroposeeni-käsite. Nykyhetki itsessään on aika apokalyptinen tai jopa surrealistinen, jos sitä pysähtyy tarkastelemaan. Onko ihmiskunnalla mielestäsi tulevaisuutta. Neandertalilaista menoa 8. – Ihmiskunnalla on tulevaisuutta, jos se kykenee pääsemään kuiville fossiiliriippuvuudestaan korvaamatta sitä uudella kestämättömällä resurssilla. – Kitaristi Santtu pisti bändin kasaan studioprojektina. – Se on jotenkin aika loppuunkaluttua. Usein kelat tästä lähtevät banaalille Mad Max -kierteelle, jossa nähdään joku nihilistinen vahvimman oikeuteen perustuva kaupunkidystopia. Tosin antroposeenikin on sittemmin hylätty geologisen ajanjakson kuvaajaterminä sen ilmeisten puutteiden vuoksi. – Sitä on oikeastaan aika yhdentekevää miettiä. – Sellaista aika neandertalilaista menoa luolassa. Oletteko määritelleet yhtyeelle jonkin tiukan musiikillisen linjan. Se voi tarkoittaa elämää jonkin raunioilla niitä korjaten ja ylläpitäen, tai sitten jotain uutta nykyisen järjestelmän sisällä tai rinnalla rakentaen tai sitä purkaen. Albumin kannessa on melko apokalyptinen tunnelma
METALLIA PIENISSÄ PALOISSA SYTYKKEITÄ A R T O SO IN I Tähän asti ainoan levynsä vuonna 2001 julkaissut Nightside on tehnyt väkevän paluun. – Siinä missä se on yhdelle synkkä sointukuvio ja toiselle kitaramelodia, kolmas ilmaisee sen kirjallisesti. – Asia jäi muhimaan, mutta mitään ei tapahtunut. Olette ilmeisesti kirjoittaneet uuttakin musiikkia, eli kone käy kuumana. Mikä on Nighsiden olemassaolon perimmäinen tarkoitus. Kun kipinä löytyi, tuli alkoi kyteä ja kolme vuotta myöhemmin on tehty muutama keikka, uusi demo ja nyt myös se ”odotettu” paluulevy Death from the North. On helpompi saada bändi pois ysäriltä kuin ysäri pois bändin musiikista. En nähnyt mitään merkkejä paluusta, kunnes jokunen vuosi sitten nousi tapetille, että mitä jos soitettaisiin joku keikka, laulaja Serpent muistelee. Tämä kiteytyy erityisesti nimikkobiisin sanoituksiin. Yhtyeen musiikillinen linja ei ole juurikaan muuttunut sitten vanhojen aikojen. – On liian aikaista puhua seuraavista julkaisuista, kun paluulevy on ulkona vasta nyt. – Siinä missä ensin mainittu on enemmän sotaja konfliktiteemainen kannen kuvatessa toisen maailmansodan propagandajulistetta, Nightsiden liekki lepattaa pohjoisessa mielenmaisemassa, jossa kylmyys ja sen kautta kuolema näkyy myös luonnonvoimien muodossa. 9. Kun riffejä tai jopa kokonaisia biisejä tulee vähintään viideltä eri soittajalta, määrää väistämättä kertyy. Black metalia tunteella NIGHTSIDEN paluu kolme vuotta sitten tuli ainakin itselleni täytenä yllätyksenä. Vai onko näin. – Jos turhat krumeluurit ja kaunokirjalliset vertauskuvat unohdetaan, niin eiköhän tässä jokainen halua kanavoida omia tuntemuksiaan, sielunmaisemiaan ja ajatuksiaan tavalla, joka tulee kultakin musikantilta luonnostaan. Turkulaisbändin miehistö on muuttunut, mutta musiikin peruspohja säilyy samana. Mutta totta on, että kappalemateriaalia jäi yli ja uutta on syntynyt sen jälkeenkin. Kansi on erityisesti tuon kappaleen ja samalla albumin nimen johdattama alkuperäisteos. – Ei, eikä niissä myöskään ole minkäänlaista temaattista yhtymäkohtaa – jos kuoleman yleismaailmallisuutta ei sellaiseksi lasketa. Eli yhdellä sanalla vastattuna: tunteenpalo. Onko visio seuraavasta julkaisusta jo hahmottunut. Sitähän pääkallot kummankin kohdalla merkitsevät. – On tunnustettava, että bändi oli täysin kuopattu. Tämä tyyli taitaa olla juurtunut teihin syvään. Toisen bändisi Annihilatusin Death from Above -albumin (2019) ja Nightsiden viimeisimpien julkaisujen nimet, kansien väritys ja pääkallokuvitus linkittyvät toisiinsa. – Tällä on hyvin paljon tekemistä sen kanssa, että bändissä on nykyään enemmän sävellyskykyä kuin koskaan ennen. – Kyllä, ehkä hieman yllättäenkin, kun huomioi miehistön uudistuneen alkuajoista. Oliko bändi edes koskaan aidosti manan majoilla. Lopulta ilmaisemme yhtenä yksikkönä lavalla kokonaisvaltaisen aggression, intensiteetin ja syvältä kumpuavan tunteenpalon muodossa. Toisaalta me kaikki olemme ikäeroistamme huolimatta erityisesti 80ja 90-lukujen metallin kasvatteja, mikä yhdistää meitä musiikillisesti. Kun paluuidea nousi esille uudestaan, tuli heti puheeksi, että miksi jättää homma yhteen tai kahteen keikkaan, jos löytyy paloa enempäänkin
Tai sitten päinvastoin. Jollain varhaisista demoista kokeilimme sitä, mutta se jäi kokeiluksi. Pelottaako nykyinen maailmanmeno. Levyn sanoitukset kertovat ymmärtääkseni ihmiskunnan ikuisesta virheiden syklistä. – Uusi levy on ehkä taas hieman jyrkempi, mutta en osaa sanoa, mikä siihen vaikuttaa. Kutistuitte jo viime levyn aikoihin trioksi, kun laulaja Juho Airaksinen jätti yhtyeen. Bändin death metalin ja grindcoren sekoitus tuntuu saavuttaneen tähänastisen huippunsa. Oliko jyrkkyyden lisääntyminen jonkinlaista korona-ajan turhautumista. Vähemmän on enemmän. Tuntuu, että bändin musiikki menee vuosi vuodelta jyrkempään suuntaan. – Alun perin idea tuli Artolta [Kettunen, basso], kun hän kirjoitti Kivun kuilu -kappaleen tekstit ja se kuulosti heti vahvalta. Nämä asiat pyörivät toisinaan mielessä ja aiheuttavat epävarmuutta tulevasta. Kun alkaa tulla ikää, alkaa muuttua vanhaksi ja kiukkuiseksi. – Uusimman julkaisun myötä löytyi myös selkeämpi musiikillinen linja nykyiselle kokoonpanolle. Kun alan kirjoittaa uutta musiikkia, en lähde hakemaan mitään tiettyä suuntaa, siitä vain tulee tietynlaista. – Ihan hetkeen emme ole kirjoittaneet lauluja suomeksi. Onko kolmistaan soittaminen teille optimaalisinta. Uudella ...and All We Forget -levyllä on suomeksi huudettuja kappaleita, jollaisia en muista bändiltänne aiemmin kuulleeni. H E R K K O H U T T U N E N 10. Tältä Unborn Generationin tulee triona kuulostaa. – Kirjoitimme toki uutta materiaalia, mutta treenikämpällä emme juuri vierailleet. – Ainakin tällä hetkellä kokoonpano tuntuu riittävältä ja juuri sopivan kokoiselta. Sen jälkeen päätimme edetä kappaleiden ehdolla ja valita kunkin raidan kieleksi sen, joka tukee sävellystä parhaiten. Jyrkempi ote KAHDEN viimeisimmän levynne väliin mahtuu yhtyeen uran pisin julkaisutauko, kuusi vuotta. – Pelko on ehkä vahva sana, mutta kyllähän tässä melko erikoista aikaa eletään niin ilmaston kuin maailmanpolitiikan suhteen. Trio ”pakottaa” riisumaan musiikista kaiken turhan, jotta kappaleet pystyy esittämään livenä. Ilmaisu pysyy raakana. Mistä into kirjoittaa muutama biisi suomeksi. Levyn tekstien kirjoittaminen oli yksi tapa käsitellä sitä. Onko tähän mitään erityistä syytä. SYTYKKEITÄ Kotimaisessa undergroundissa vuodesta 2002 myllännyt Unborn Generation lataa uusimmallaan hurjat lukemat mittariin. Eikö kuluvien vuosien pitäisi pikemminkin hioa enimmät särmät. Myös levyn valmistuminen otti tosi paljon aikaa jäsenten muiden kiireiden vuoksi. – Korona-aika passivoi bänditoimintaa monen vuoden ajaksi, ja uudelleenaktivoituminen oli jokseenkin tahmeaa, laulaja-basisti Herkko Huttunen aloittaa
It features exclusive guest appearances from top stars of the Giallo & Poliziotteschi genres, including Franco Nero and Edwige Fenech. Comes with a zine-sized biography, with foreword by Happy Tom (Turbonegro). THUNDERSTRUCK THE TONY SLUG EXPERIENCE THE TONY SLUG EXPERIENCE All-star album by the late Dutch rock’n’roll pioneer Tony Slug (BGK, Loveslug, The Nitwitz, The Hydromatics). 11 intense songs cover subjects ranging from polarization, psychotherapy, the death of an influencer, experts, to small rebellious acts in everyday life, gravity, and grief. Featuring over 30 artists including Nicke Andersson (Hellacopters), Jello Biafra (Dead Kennedys), Jennifer Finch (L7), Jerry A. (Poison Idea). RISE ABOVE RECORDS HELLBUTCHER HELLBUTCHER From the depths of the black metal underground, one of its most elite figures returns with a new band and an even more evil attitude. Ström deliver the ultimate mix between the great classic hard rock, AC/DC and Kiss for sure, but adding big and powerful choirs which can be derived to a band like Queen. Their new epos is called: “Challenge The Wind”! Ask any Power Metal fan and they will remark about how in 30 years RHAPSODY OF FIRE not only shaped a genre but developed as a band and created a legacy as the undisputed kings of Symphonic Power Metal. Hard Rock at it´s best.. AFM RECORDS STRÖM EN ORKAN PÅ VÅR SIDA Just 17 months after the release of their stunning debut, Ström are ready to unleash the next chapter of their energetic rock and roll story. SUBURBAN RECORDS RHAPSODY OF FIRE BEYOND THE VOID The Italian Symphonic Power Metal institution RHAPSODY OF FIRE return with one of their best works yet, a continuation of their Epic Nephilim Saga which first started with “The Eighth Mountain” in 2019. Jyrkempi ote UNCLE ACID & THE DEADBEATS NELL ORA BLUE Plainly the most radical album of their career to date, Nell’’ Ora Blu stands out from the sterile desert of rock ’’n’’ roll in 2024 like a gore-drenched beacon. A heavy album with eight and nine-stringed guitars, pounding drums, and low-tuned bass, but always with melody and songwriting in focus. BLACK LODGE RECORDS WWW.SOUNDPOLLUTION.NET. As frontman of legendary Swedish maniacs Nifelheim, Hellbutcher upheld the bad name of real black metal with an iron fist. Nell’’ ora blu is an epic tribute to Italian crime cinema from the late 60s/early 70s. Now with this eponymous new band, the frenzied mission continues: nothing less than total metal mania will do METAL BLADE RECORDS FREAK KITCHEN EVERYONE GETS BLOODY Freak Kitchen is back with their tenth album
Se oli oikeasti aika hirveä elämänvaihe. – Kallo katosi sittemmin Museoviraston kokoelmista, ja kuulin eräältä tutkijalta, että se olisi saatettu antaa aikoinaan lahjaksi natsi-Saksalle. Tämä hauta ja sen tarina jäivät elämään päähäni ja sain ajatuksen tuoda tarinan esivanhemmistamme levyllemme. SYTYKKEITÄ Unshinen uuden levyn punainen lanka löytyi eteläpohjalaisesta muinaishaudasta. Se pitää tuoda ihmisten kuulolle. Tai se, kun pääsee soittamaan uutta levyä saksalaiselle festarille. On ollut hieman pelottavaakin huomata, kuinka esimerkiksi suomalaiset ovat unohtaneet historialliset juurensa, Hautala toruu. – Ennen pandemiaa musiikin teko starttasi normaalisti. Tästä haudasta oli löytynyt 1930-luvun kaivauksissa ainoa Suomesta löydetty esihistoriallinen ruumishautaukseen liittyvä pääkallo. 12. Kuten sitten monella muusikolla kävi, kadotin pandemia-aikoina normaalin kosketuksen ja kiinnostuksen musiikintekoon. – Olemme matkanneet muinaisten kelttien mailta esihistoriallisen Suomen synkille salomaille. Hautala vetäytyi tapansa mukaan luontoon ja löysi uuden harrastuksen, arkeologian. – Eräänä viikonloppuna vierailin synnyinseudullani Etelä-Pohjanmaalla sijaitsevalla pronssikautisella muinaisjäännöskohteella. – Tiivistämistä. Hän sitten johdatti minut yhdelle niistä. Halusimme luoda kolmen vartin albumin, jossa kuuluu bändisoitto. Mistä motivaatiota musiikintekoon edelleen löytyy. Motivaatiota pönkittää myös se, kun tuntee treeniksellä fyysisesti bändistä kumpuavan ilon ja innostuksen uuden biisin äärellä. – Meiltä puuttuu yhteys muinaisiin jumaliimme, joka löytyy edelleen vaikkapa monilta Baltian kansoilta. Englannin osuus on vähentynyt, levyn kappaleista vain kaksi ja puoli taitaa sisältää sitä. Isolaatioaika lopetti myös säännölliset treenit ja samalla toistemme tapaamisen. Kansa, joka ei tunne menneisyyttään, ei voi hallita nykyisyyttään, sanoi Adolf Ehrnrooth aikanaan. – Susannan [Vesilahti] laulussa toimme esiin vapautta siinä mielessä, että käytimme useita kieliä, jopa yhden kappaleen sisällä. Paikalta löytynyt viimeinen leposija ja isännän kertomukset alkoivat johdattaa Hautalan kohti levyn punaista lankaa. – Hautaan oli laskettu pronssikaudella paikallisen emännän tai isännän tuhka ja sen jälkeen, noin 1500 vuotta myöhemmin, nuoren naisen ruumis koruineen. Kaikessa on aina ollut tärkeimpänä yhteys pyhään luontoon ja sen voimiin. Historia on vaikuttanut Unshinen musiikkiin aina. – Olen myös musiikissa etsijä, ja tiedän, että paljon hienoa ennen kuulumatonta musiikkia on vielä jossain. Tiesin vain, että sieltä pitäisi löytyä jotain muinaishautoja. Kun parkkeerasin autoni, paikalle käveli saman tien paikallinen isäntä, joka kysyi, etsinkö hautaröykkiöitä. Yhteys luontoon KUINKA uusi Karn of Burnings -levynne syntyi, kitaristi-kosketinsoittaja Harri Hautala. – Ehkä siitä, ettei odota jatkuvan kasvun uraa, vaan tyytyy siihen, että täyttää odotuksensa. Viisi levyä ja pitkälti yli 20 vuotta on kunnioitettava ura. Toin kiekolle lopullisesti päätyneet kahdeksan kappaleraakiletta treeneihin. Olemme soittaneet samalla kokoonpanolla yli kaksi vuosikymmentä ja koemme saavuttaneemme soitossamme tasoja, jotka syntyvät vain pitkällä ajanjaksolla. Mitä uutta Karn of Burnings tuo musiikkiinne
Yhteys luontoon
Kaikkihan sitä vetävät, kuulemma. ”Hehkussa tupakan on ihmisyys”, runoili Neumann aikoinaan Dingon Tuulen viemää -kappaleessa. Nimenomaan kokaiiniin kiteytyy jotakin olennaista päihdekeskustelun ristiriitaisuudesta. Kukaan ei kuitenkaan puhu huumeista julkisesti, joitakin marginaalieksentrikkoja ehkä lukuun ottamatta. Ajatellaan sitä kotimaista eturivin artistia tai bisneskuhaa, joka vetää mielellään juhlapäivinä nokallisen. Addiktio on pirullinen mekanismi muun muassa siksi, että se ei ole kaikille samanlainen. Bisneksen, jossa ei taatusti ole minkäänlaisia sääntöjä ja ihmishenki maksaa vähemmän kuin gramma. Areenan vessoista löytyi jäämiä muun muassa kokaiinista, amfetamiinista, metamfetamiinista, ekstaasista ja kokaetyleenistä. 14. Kaikkihan tietävät, että alan piireissä käytetään monenlaisia päihteitä, eikä se ole mikään uutinen. Mutta kyllä kannabiskin koukuttaa, vaikka jotkut muuta väittävät. Musiikin esittäminen täysillä myöhäisiin kellonaikoihin ilta toisensa jälkeen on kovaa hommaa. Takavuosikymmeninä musiikkialalla suorastaan glorifioitiin huumeita, tai siltä se näytti. Kun keskustelen ihmisten kanssa, jotka ovat vetäneet mitä hyvänsä aineita tai vetävät yhä, tunnen usein syvää empatiaa. Hurmoksellisen keikan jälkeen voi hyvin olla, että uni ei tule. Energiat tappiin nopeilla, taju pois rauhoittavilla. Ehkä näistä kannattaisi käydä myös eri keskustelua. Asiassa on outo ristiriita, kun kaikki tietävät, mutta kukaan ei puhu. Narkkipiireissä kokaiinia on tarjolla harvoin, ja Emma-gaalassa tuskin vedetään buprenorfiinia. Ja onko se nyt niin suuri synti. Illalla olisi taas keikka. Laitonta toki, mutta on kai maailmassa suurempiakin rikoksia. Koko yönä. Osa ajautuu suoranaiseen vainoharhaan. Mutta todellisuus olisi ehkä terveellistä nähdä myös tästä kulmasta. Päihteitä on monenlaisia. Tänäkään päivänä kyse ei välttämättä ole pelkästä elostelunhalusta. Harmi kyllä seuraavana päivänä olo on sitten todella uupunut ja koko päivä matkustetaan. Vahvat rauhoittavat lääkkeet saattavat auttaa. Ei tietenkään ole käyttäjien vika, että huumepolitiikka on epäonnistunut raskaasti ja rikollisten bisnes kukoistaa. Kokaiini piristää kummasti ja mahdollinen krapulakin lähtee samalla. Hän ajaa ehkä mielellään ihmisten ja eläinten oikeuksia, kannattaa tasa-arvoa ja puolustaa vähemmistöjä. On älytöntä ajaa ihmisiä tällä tavalla nurkkaan. Emme ole kovin lujaa tekoa ja saatamme ajautua lohduttomaan kierteeseen sattumanvaraisten sivuosumien seurauksena. Musiikkialalla tähän ilmeisen sensaatiohakuiseen tutkivaan journalismiin suhtauduttiin vaivaantuneesti naureskellen. Ehkä sama ihmisyys hehkuu nykyään kokaiiniviivassa. Virallinen päihdepolitiikka ja lainsäädäntö elävät moralistisessa utopiassa, jossa ei haluta nähdä todellisuutta eikä ymmärretä addiktion mekanismeista mitään. LSD ja psilosybiini saattavat tehdä ihmiselle hyvääkin, tai niin monet ainakin mainostavat. Jos kannabista käyttää pitkään ja paljon, alkaa helposti pelätä viranomaisia ja yhteiskuntaa, koska on lain silmissä rikollinen. Mutta moraali ei ehkä ole ilmiön tarkastelussa kokonaan käyttökelvoton käsite. INFERNO-KOLUMNI VILHO RAJALA Ajattelematta jää, että se juhlapäivinä sieraimeen kiskaistava aine on maailman väkivaltaisimman ja verisimmän bisneksen tuote. Jos päivittäistä stressiä vielä hillitsee miedommilla päihteillä, elimistö on kovilla. Pää sekaisin, tai tyynyyn MAALISKUUSSA Ilta-Sanomat tempaisi ja teki huumetestejä Espoon Metro-areenalla Emma-gaalan jälkeen. Psykedeeleillä onkin paljon pitempi historia kuin piristävillä tai rauhoittavilla. Laillisesti kaupan hyllyillä notkuva alkoholi on osalle meistä vaarallisempaa kamaa kuin mikään muu. Siitä huolimatta kyseessä on päihde, joka kaikkein kiireisimmin vaatisi kollektiivista asennemuutosta. Hänellä saattaa olla hyvinkin eettinen tapa katsella maailmaa. Minulla ei ole kokemusta kuin alkoholista, nikotiinista ja kofeiinista, mutta osaan kuunnella. Se on myös siitä erityinen päihde, että osa käyttäjistä on suureksi vaaraksi muille. Ja kaali
Pää sekaisin, tai tyynyyn
JENNIKAN KOKATESSA SOI: Seep – Hymns to the Gore (2022) ”En pidä goresta ruokalautasella, mutta senkin edestä levylautasella.” CC elikkäs Cannibal Cor… eikun siis Cauliflower Curry Ruoanlaittoon voi suhtautua lähes rituaalinomaisella hartaudella tai sitten rennommin fiilispohjalta. Sekoittele ja paista. Näin tofun koostumuksesta tulee huokoinen ja se imee itseensä paremmin makua. Lisää vegetarian mushroom saucea ja ripaus suolaa maun mukaan. Unearthly Rites -basisti Jennikan musiikki ja curry ovat riittävän hurmeisia ilman eläinperäistä proteiinia ja kirurgintarkkaa silpomista. Itse käytän ruokakauraa, koska se on hyvää ja ympäristöystävällisempi vaihtoehto. Joka kerralla tulee vähän erilainen versio, kun ainekset ja määrät saattavat vaihdella. Pyöräyttele kukkakaaleja pannulla niin, että mausteet kietoutuvat niihin. 3. 2. Helposti sovellettavissa, muunneltavissa ja vapaasti improvisoitavissa.” Megan tuomio: ”Kun kaukomaille on kerran lähdetty, pysytellään edellisnumeron tavoin Intiassa. Lisää sienisoija ja vajaa ruokalusikallinen sokeria. Kun currymauste, sipulit ja öljy ovat sekaisin, lisää jäiset kukkakaalit. 7. 5. 16. Liikoja ei kannata hauduttaa, jotta suutuntuma eri ainesten osalta säilyisi. Jos et ole vielä laittanut riisiä kiehumaan, nyt on sen aika. 4. Mikrossa sulatetusta tofusta irtoaa paljon nestettä, joten se kannattaa kuivata keittiöpyyhkeen tai talouspaperin välissä. HEAVY COOKING CLUB MIIKA “MEGA” KUUSINEN Tee näin: 1. Jennikan luonnehdinta: ”Makuprofiililtaan lempeä arkiruoka, kuin lämmin halaus, joka voi antaa potkun takamukselle riippuen siitä, kuinka paljon innostuu lisäämään chiliä. Kun ei sorru kestävyysurheiluun mausteiden suhteen, suuhun jää miellyttävä kukkaisankepeä maku. Kuivaamisen jälkeen pilko tofu noin peukalonpään kokoisiksi palasiksi ja lisää pannulle. Laita jäinen tofu sulamaan mikroon. Kukkakaali sujahtaa kansallisruoka curryyn siinä missä pottukin pähkinöiden antaessa täyttävyystukea. Mielestäni etenkin pähkinöiden lisääminen kannattaa jättää viime tippaan.” TARPEET • 1 paketti tofua • reilunkokoinen sipuli • 4-5 valkosipulinkynttä • pussi pakastekukkakaalia • pussi pakastettuja vihreitä papuja • cashewpähkinöitä • rypsiöljyä • currymaustetta • 0,5 tl paprikamaustetta • 0,5 tl chilimausteseosta • 2 rkl sienisoijaa • 2 rkl vegetarian mushroom saucea • 2 dl kauratai kookoskermaa • suolaa ja sokeria • ruokakauraa tai riisiä kylkeen Esivalmisteluna tofu kannattaa pakastaa. Anna kastikkeen hautua hetki. Sillä välin hienonna sipuli sekä valkosipulinkynnet ja heitä ne kuullottumaan pannulle ruokalusikallisessa rypsiöljyä. Täytä vielä tyhjä kaurakermapurkki puolilleen vettä ja kaada sekaan. Ripottele sekaan paprikamauste ja chilimausteseos sekä vielä yksi teelusikallinen currymausteseosta. Tarjoile ruokakauran tai riisin kanssa. Jos käytät kookoskermaa, sokerin voi jättää kokonaan pois. Kippaa pannulle kaurakerma. Sitten odotellaan, että ne sulavat. Heitä joukkoon vähän vihreitä papuja ja reilu kourallinen cashewpähkinöitä. Lorauta pannulle hieman lisää öljyä ja reilu ruokalusikallinen currymaustetta. 6
18 +
Black Sabbath Cross Purposes -levyn (1994) kokoonpanossa: Bobby Rondinelli (rummut), Tony Iommi (kitara), Tony Martin (laulu) ja Geezer Butler (basso). 18
Julkaisun kunniaksi riffimestari Tony Iommi muistelee kanssamme, kuinka mustaa sapattia vietettiin vuosina, joita voi perustellusti kutsua heavy metal -pioneerin uran vaikeimmiksi. Katson, onko levyistä olemassa erilaisia mastereita, haluanko masteroida levyn kokonaan uudelleen vai mitä tehdään. – Martin-boksin kohdalla halusin miksata Forbidden-albumin [1995] uudelleen. T ony Iommin, 76, puhuessa jo hänen äänessään voi kuulla paljon viisautta. Hajontaa rivistössä Mitä Tony Iommin mieleen tulee, kun hän muistelee 1980-luvun loppua Black Sabbathissa ja muusikonurallaan. – Olen erityisen iloinen, että julkaisemme nyt Tony Martin -ajan boksin. Tässäkin vaiheessa kasassa on vasta musiikillinen puoli. Ihmiset ovat toden teolla halunneet saada ne käsiinsä. Halusin toden teolla tehdä oikeutta albumille. Iommi taas ei. Olisi ollut helppoa painaa vinyylille vain jokin random-masteri, editoida albumien kansista hieman uudenlaiset versiot ja panna paketti julki. – Palaan aina lähdemateriaalin äärelle. Nämä asiat ottavat aikaa. Moni painos on loppunut aikoja sitten. Varsinkin, jos aikoo uudelleenmasteroida tai uudelleenmiksata tai tehdä jotain muuta kuin vain julkaista paketin julkaisemisen ilosta, hän sanoo. Jotain sellaista, jonka hän voi allekirjoittaa. TEKSTI AKI NUOPPONEN 19. Iommin elämässä tällaiset kriiseilyt ovat jo takanapäin. – Se oli vaikeaa aikaa, ei käy kieltäminen, Iommi sanoo tasaisella äänellä ja lisää sitten huolettomasti, että hänen elämänmittainen periaatteensa on ollut olla antamatta periksi ja taistella aina vastoinkäymisiä vastaan. Olen saanut vuosien aikana lukemattomia viestejä näitä levyjä koskien. Minut on jopa yllättänyt se, miten pidettyjä ja kaivattuja nämä vähemmän tunnetut albumimme ovat. Kaikki, mitä Black Sabbathin nimissä julkaistaan, tulee kitaristin mukaan olla perusteellisesti tehtyä. – Viime vuosina olemme julkaisseet Ozzy-boksin ja Dio-boksin. Työstin sitä pikkuhiljaa aina kun mahdollista. Gillania seurasivat vielä Glenn Hughes (1985–1986) ja Ray Gillen (1986–1987). Joskus ongelmat ovat olleet sisäsyntyisiä. Kaikesta huomaa, ettei hän liiemmin murehdi menneitä tai huoli tulevia. Viime aikoina Iommin musiikillisessa keskiössä on ollut Anno Domini 1989–1995 -boksi, jollaista on odoteltu vuosia. Joskus taas meistä riippumattomia. Iommi toteaa tyynen rauhallisesti, että boksi ilmestyy vasta nyt, koska se on nyt valmis. – Black Sabbath on joutunut taistelemaan ensimmäisistä hetkistään alkaen. Olen vahvasti sitä mieltä, että Anno Domini 1989–1995 -boksi kietoo vihdoin yksiin kansiin lähes kaiken materiaalin, jonka Black Sabbath äänitti laulaja Tony Martinin kanssa. Se on erikoinen levy, joka kuvastaa jollain oudolla tavalla täysin sitä, millaisia aikoja olimme eläneet edeltäneet kymmenen vuotta. Ronnie James Dio lauloi Sabbathissa 1979–1982 ja Ian Gillan 1982–1984. Pistin työhön paljon ajatusta. Kuulijat olisivat saattaneet olla tyytyväisiä siihenkin. Black Sabbathin kuuntelijat ajattelevat ensimmäisenä turbulenssia, joka oli alkanut jo 1979, kun bändin alkuperäinen laulaja Ozzy Osbourne poistui sen riveistä. Loota sisältää eri levy-yhtiön kautta julkaistua The Eternal Idol -albumia lukuun ottamatta kaikki levyt, joilla bändin kuudes laulaja Tony Martin oli mukana
Se teki minuun vaikutuksen, Iommi sanoo ja kiittelee vieläkin saaneensa tavallaan hetken irtioton musiikkibisneksestä. Olen vain ihan tavallinen kaveri, joka sattui päätymään Black Sabbathiin.” Kun pätkän lukee Martinin etunimikaimalle Iommille, hänen puheessaan kuuluu lempeä hymy. Kaiken sen sekavuuden keskellä Tony teki ilmiömäistä työtä. Taustallani ei ole mitenkään erityisen hekumallista ryysyistä rikkauksiin -kertomusta tai edes seksiä, huumeita ja rock’n’rollia. Hän lähti mukaan, mutta yritti esittää liiankin urheaa. Me muut olimme jo kiertäneet maailmaa ja tunsimme homman lainalaisuudet, kun taas Tony ei ollut tehnyt mitään sellaista. Minulla ei ole kiehtovaa synkkää puolta tai tarinan veroisia traumoja lapsuudesta. En täysin sisäistänyt, ettei Tony ollut koskaan äänittänyt tämän kokoluokan albumia tai laulanut niin monen ihmisen edessä. Toivoin vain parasta Tonyn suhteen. Uskoin asiaamme ja musiikkiimme niin kovasti, että halusin vain puskea eteenpäin. Olin varma, että kunhan me ja Tony saamme mahdollisuuden, ihmiset löytävät meidät uudelleen. Tony Martin muisteli uraansa Infernon numerossa 1/2022 ja kertoi Black Sabbathiin liittymisestään seuraavaa: ”Kuulijat ja aika moni muu bändin ulkopuolelta halusivat rakentaa minusta myyttistä heavy metal -legendaa, mutta minä en vain ollut luontaisesti rock kuten Ozzy tai Ronnie. Vapauden hintana oli, ettei I.R.S. Tilanne oli ihan erilainen kuin Ronnien tai Ianin liittyessä bändiin. Miles oli erilainen hahmo. – Kun tapasin Milesin ja juttelimme, hän vaikutti heti todella omistautuneelta ja intohimoiselta kaverilta. Sen sijaan ikäja kokemuseromme oli jättimäinen. – Vanhaa kuulijakuntaa uusi Black Sabbath -kokoonpano ei meinannut innostaa. Edes kiertäminen ei ollut itsestäänselvyys. Se tarkoitti myös, että musiikkimme merkitsi ihmisille paljon. Siihen ei ihan jokainen kaveri pysty. Miles sanoi oikeita asioita, enkä välittänyt tuolloin hänen levy-yhtiönsä puutteista. – Lähdimme Amerikkaan Tonyn, Cozy Powellin [rummut], Geoff Nichollsin [koskettimet] ja Laurence Cottlen [basso] kanssa, eikä kukaan tiennyt, että olimme kiertueella tai että olimme tehneet levyn, Iommi huokaa. Taiteellisen vapauden hinta Vuonna 1987 ilmestynyt The Eternal Idol, ainoa Anno Domini -boksilta uupuva Martin-kauden albumi, oli uuden laulajan ”Olen vahvasti sitä mieltä, että ylämäkeen puskeminen teki meistä aina vahvemman bändin. – Minä odotin ja vaadin häneltä liikaa, koska olin työskennellyt Ozzyn, Ronnien ja Ianin kanssa. Olin liian ankara, mutta hänen kehitystään oli hienoa seurata vierestä. – Kohautin olkapäitäni, menimme studioon ja hän kuulosti mahtavalta. Aika oli silloin toinen, ja he toivat mukanaan paljon Rainbowja Purple-faneja. – Saimme todistella kerta toisensa jälkeen, että Black Sabbath voi olla Black Sabbath, vaikka rumpali tai basisti vaihtuisi eikä uusi kaveri olisi vanha tuttu alkuperäisestä kokoonpanosta. Aina kun työskentelytavat meinasivat asettua, ne muuttuivat. Iommi täsmentää, ettei Martin oikeastaan koskaan antanut ymmärtää tuntevansa oloaan epämukavaksi. Kiikuimme innokkaimpien faniemme varassa, eikä se ollut tarpeeksi. – Useimmat levy-yhtiöt olivat kiinnostuneita vain siitä, miten monta hittiä voisimme tehdä ja miten paljon rahaa meillä voisi teettää. Kitkeryys ei kuitenkaan heijastunut Headless Cross -albumille (1989), joka oli ensimmäinen alusta loppuun Tony Marylämäkeen puskeminen teki meistä aina vahvemman bändin. I.R.S. Iommi ei peittele faktaa, että turhautumisen määrä oli vakio, kun minkäänlaista jatkuvuutta ei meinannut syntyä. Laulajat ja muusikot vaihtuivat taajaan. Black Sabbath pääsi kyllä tekemään tulevaa albumiaan kaikessa rauhassa, mutta kovin moni ei saanut tietää levyn edes ilmestyneen. Samalla sen lähtökohdat olivat erilaiset kuin myöhemmillä levyillä. Bändissä tapahtui niin paljon kaikenlaista, etten kestänyt ajatusta lähteä säveltämään niitä uudelleen. Iommi sanoo, ettei monikaan yhteistyökumppani uskonut uuden Black Sabbathin vetovoimaan, joten hän rahoitti ensimmäisiä Martin-kiertueita omasta pussistaan. Britit tekivät hänen mukaansa kuten britit yleensä tekevät, eli puhuivat paljon, mutta vääristä asioista. Hän sanoi rakastavansa sitä, mitä teemme, ja haluavansa, että teemme juuri sitä, mitä haluamme tehdä. Jos olet laulaja, mieti itse, millaista olisi ryhtyä mainitun kolmikon seuraajaksi ihan missä tahansa bändissä. Jopa levy-yhtiömme Vertigo, jonka kautta olimme julkaisseet kaikki Black Sabbath -albumit debyytistämme asti, lopetti sopimuksemme eikä suostunut edes keskustelemaan asiasta, Iommi sanoo pientä huvittuneisuutta äänessään. – Niin. Hän otti albumin ja laulut omikseen. Ellei ihan muutamaa kitaratuplausta lasketa, Iommi kertoo. Tony haastoi itsensä, lauloi albumeilla aivan maagisesti ja hänestä kuoriutui ehta esiintyjä. Records ja sen perustaja Miles Copeland III olivat taho, joka pelasti Black Sabbathin pyörteestä, jota bändi ei olisi voinut jatkaa pitkään edes kitaristinsa rahoittamana. – Se tuli minulle todella kalliiksi. Ystäväni, jonka kanssa olin käynyt koulua, sattui olemaan Tonyn manageri ja ehdotti häntä, Iommi kertoo. Kriitikot nihkeilivät ja kuulijoiden epäilykset näkyivät albumin myyntiluvuissa. Tätäkin suurempi merkitys oli sillä, että ihmiset ovat aina erilaisia, ja aina kun muusikko vaihtui, meidän oli opittava tuntemaan toisen tapa soittaa ja toimia. Uutta sukupolvea taas innosti ihan muunlainen musiikki. ensimmäinen levytys Black Sabbathin riveissä. Levyn ilmestyessä se kuitenkin otettiin vastaan penseästi. Tätä nykyä The Eternal Idol on tunnustettu ja arvostettu Black Sabbath -albumi. Se pakotti meidät yrittämään kovemmin ja ylittämään itsemme.” 20. – Jos en muista ihan väärin, albumille ei tehty laulujen äänittämistä lukuun ottamatta juuri mitään muutoksia sen jälkeen, kun Tony liittyi bändiin. – Epäilys oli aina suurta, kun esittelimme uuden laulajan. – Kun asiat Ray Gillenin kanssa eivät toimineet, etsin lähes epätoivoisesti uutta laulajaa melkein valmiille levylle. – Tonyn paineet olivat valtavat. Porukka oli valmis kuoppaamaan Black Sabbathin jo kun Ronnie korvasi Ozzyn. Recordsilla ollut kummoista jakeluverkostoa. Tonyn ääni toimi minulle heti ihan täydellisesti. – Suurin haaste oli, että kaikki laulumelodiat ja -sovitukset olivat valmiina. Se pakotti meidät yrittämään kovemmin ja ylittämään itsemme
Kukaan ei tiennyt, että Black Sabbath on tulossa. – Huomasin, että Tony on todella luova tyyppi. Teksteissä oli paljon pohjoista mytologiaa. – Kerta toisensa jälkeen saavuimme keikkapaikalle, jossa oli lähinnä porukkaa, joka kävi siellä joka ilta muutenkin. Levy-yhtiömme ei 21. Tyr (1990) on suomalaisestakin näkökulmasta mielenkiintoinen albumi. Tony Martin joutui väistymään. Sen erikoisuutena kuullaan Iommin hyvää ystävää, Queen-yhtyeen Brian Maytä. Vierailimme muutenkin paljon toistemme luona, kun olimme äänittämässä levyjämme. Kun soitimme niissä paikoissa, moni ei meinannut uskoa, että olemme Black Sabbath. Jäin tuntikausiksi tutkimaan, miten hän löysi todellisesta ja epätodellisesta historiasta tai tarinoista juuri sellaisia aiheita, jotka oli kuin tehty biisiemme tunnelmaan. – Vakuuttelin kaikille, että kunhan teemme tämän kiertueen, jälleen useampi tietää, että meillä on Tony Martinin kaltainen kaveri, soitamme vanhojakin kappaleita ja että uudet levymme ovat erittäin hyviä. Juuri kun Black Sabbath oli saavuttamassa perustajansa haaveileman jatkuvuuden, bändille tarjoutui mahdollisuus palata Dio-aikakautensa kokoonpanoon. Minusta alkoi tuntua, että me kaikki saamme juonen päästä kiinni. Ihan kuin meitä ei olisi ollut olemassa. – On mielenkiintoista pyöritellä ajatusta, mitä olisi tapahtunut, jos Ronnie-kiertueet olisivat jääneet toteutumatta, Iommi pohtii. Se oli hämmentävää. – Saimme melkoisen tarjouksen. tinin kanssa tehty Sabbath-levy. Keskustelimme päivittäin. Seuraavaksi tapahtui jotain, mistä Iommi ei ole ylpeä edes vuosikymmeniä myöhemmin. Voin sanoa, että ystävyys Brianin kanssa oli tärkeä osa 80-luvun lopusta selviytymistäni. Tahmeus ei ainakaan vähentynyt, kun Black Sabbathin annettiin ymmärtää olevan grungen nousun keskellä auttamattoman vanhanaikainen bändi. Hän teki sanoittaessaan paljon taustatyötä. Uusi, taatusti mielenkiinnon herättävä albumi ja varmemmat kiertueet olivat iso houkutus. Jatkuvuus katkeilee Sana ”vaikea” toistuu jälleen Iommin puheissa, kun etenemme 1990-luvun taitteeseen. – Olen tuntenut Brianin yli 50 vuotta ja olimme tunteneet iäisyyden jo hänen soittaessaan When Death Callsin soolon, joten tiesin tasan mitä saisin. Olin vähän uuvuksissa tuulimyllyjä vastaan taistelemisesta. Iommi toteaa, ettei hän halunnut antaa uskonsa horjua sitten millään. Levyllä ei ole täysimittaista lyyristä tarinaa, mutta Tony Martin alkoi saada kiinni omasta tyylistään. – Tony ei halunnut kopioida Ozzya tai Ronnieta, mikä oli hyvä, koska kukaan ei voi kirjoittaa sellaista huurua kuin Ozzy tai vertauskuvallista fantasiaa kuten Ronnie, Iommi naureskelee
22
Tony ehdotti jopa laulujen äänittämistä uudelleen, mutta sanoin suoraan, ettei albumia voi muuttaa täysin. Iommin Fused-soolosta on kulunut melkein kaksikymmentä vuotta, ja Ian Gillanin kanssa työstetyn WhoCares-projektin ainokainen albumi täyttää tänä vuonna kaksitoista. Samalla kun Iommi on työstänyt uutta musiikkia, Black Sabbathin perintö on saanut mitä erikoisemman muodon: edes Iommi itse ei olisi uskonut näkevänsä tai kuulevansa musiikkiaan kiertueeksi laajentuneen baletin muodossa. Viimeisin Black Sabbath -albumi ilmestyi vuonna 2013. Olimme sokissa, koska olin tottunut olemaan mukana levyjen tuotannossa. Meille luvattiin kuuta taivaalta, teimme levyn ja... Iommi toteaa tietynlaisten vaikeuksien loppuneen areenoiden täytyttyä, mutta ne korvautuivat aina uusilla. Se on yksi iän tuomia etuisuuksia. Jos meistä tehtiin jo baletti, niin miksei sitten elokuvaa, Iommi virnistää. Yhtäkkiä musiikkimme ei ollutkaan enää omissa käsissämme, ja hetken tuntui, että albumia tekevät he emmekä me. Jos haasteita ei aiheuta raha, niin sitten kipuilemme muiden asioiden kanssa. Forbidden (1995) jäi yhtyeen viimeiseksi studiolevyksi peräti 18 vuoden ajaksi, kunnes rumpalia vaille alkuperäinen Sabbath kokoonpano teki 13-albumin. Osa niistä on käyttökelvottomia, mutta minulla on täysi luotto niihin kappaleisiin ja riffeihin, joita olen työstänyt viimeisen vuoden tai parin aikana. Siispä tein kunniaa sille Forbiddenille, joka on jo olemassa. – Minusta oli hauskaa, että lehdistö kirjoitti levyn olevan ensimmäinen Black Sabbathin kuuloinen albumi sitten Born Againin [1983]. Iommin periaate olla sulkematta mitään ovia ei ole muuttunut tähän päivään mennessä. Kuullaanpa Forbiddenillä myös yhtyeen laulajan Ice-T:n puheääntä. Siksipä hän ei sulje pois mahdollisuutta, että Black Sabbath -elokuvakin joskus toteutuisi. Toivon, että pidätte siitä. Riffimestari vakuuttaa kuitenkin tekevänsä yhä jatkuvasti musiikkia ja lupaa, että sitä tullaan myös kuulemaan. Se, missä muodossa ja kenen kanssa nämä kappaleet saavat lopullisen muotonsa, jääköön toistaiseksi arvoitukseksi. Tämän luulisi olleen helpotus myös Iommille, joka oli kuljettanut bändiään viitisentoista vuotta vastatuuleen. Se aiheutti jännitteitä, mikä heijastui koko albumille. Alkuperäisen soundin pinnan alta kuulemma löytyy täyttä Black Sabbathia. Iommin äänessä kuuluu huvittuneisuutta, kun hän kertoo vuonna 1998 edesmenneen Cozy Powellin kiemurrelleen yhteistyön äärellä. Tony Martin tosin oli taas mukana. Kokeilunhalun puutteesta Black Sabbathia ei ainakaan voi syyttää: Forbiddeniä saapui tuottamaan muuan Ernie Cunnigan, joka tunnetaan paremmin nimellä Ernie C. Olisi kuitenkin kunnia, jos sellainen vielä joskus toteutuisi. No, eivät asiat silloinkaan mitenkään erityisen hyvin menneet, koska sellaiselle musiikille, jota teimme, ei ollut hirvittävästi tilausta. Yhä elävä entiteetti Viime vuosituhannen jälkipuoliskolla Tony Iommi ja Black Sabbath ottivat loikan, jota ilman monen bändiin kuuluneen loppuelämä olisi voinut olla tyystin erilainen: eteenpäin menemisen sijasta bändi teki reunionin. Mukavuusalueen sisällä ja ulkona Dio-reunion ei kauan kestänyt. – Cozy vihasi levyn rumpusovituksia ja -soundeja, Tonyn lauluissa jäi käyttämättä paljon asioita ja tiesin, että kitararaitoja ja -harmonioitakin oli olemassa vaikka kuinka, joten kaivelin kaikki äänitykset esiin, kitaristi kertoo. Ei varsinkaan, kun kaksi sen aikaisista jäsenistä on siirtynyt tuonpuoleiseen. – Jos minulle soitettaisiin, että osaava elokuvaryhmä haluaisi tehdä Sabbath-elokuvan, jossa olisi jokin hyvä idea, antaisin sille varmasti vihreää valoa. Aiemmin rumpali oli tehnyt levyjä Jeff Beckin, Rainbow’n, Whitesnaken ja monen muun kanssa. Minulla ei ole enää koko ajan kiire jonnekin. – Ehostin hieman soundia ja tein levystä enemmän Black Sabbathin kuuloisen. On väitetty, ettei albumin ollut tarkoitus olla Black Sabbathia, vaan ennemmin Tony Iommin ja alkuperäisen Sabbath-basistin Geezer Butlerin yhteislevytys. – Minulla on varmasti satoja tai jopa tuhansia riffejä. Recordsin kaverit ehdottivat Ernietä, koska Body Count oli tehnyt juuri pari menestynyttä albumia ja edusti täysin sitä hetkeä. Levystä on liikkunut vuosien mittaan paljon huhuja. Anno Domini -boksi antoi Iommille hienon mahdollisuuden avata Forbidden-albumin holvit uudelleen. Tässä haastattelussakin on keskitytty lähes täysin historiaan, mutta se ei tarkoita, että kitaristi eläisi menneessä. ”Koen, että Black Sabbath on elävä entiteetti, jossa mikään ei olisi voinut tapahtua ilman muuttujia.” 23. Ajattele, jos Ozzy ei olisi koskaan lähtenyt emmekä olisi tehneet Dio-ajan materiaaliamme. Tony Iommi, Geezer Butler, Bill Ward ja Ozzy Osbourne kokosivat Black Sabbathin tunnetuimman muodon yhteen. Albumin mainitseminen saa Iommin erityisen mietteliääksi. – Minulle se oli ehdottomasti Black Sabbath -albumi, Iommi ampuu huhut alas hetkeäkään miettimättä. – I.R.S. Mietin jo tuolloin, että mitähän me olemme siinä välissä tehneet, koska minulle Black Sabbathin sydän on jotain aivan muuta kuin yksi tietty soundi. Me emme kuitenkaan tunteneet oloamme mukavaksi. Tai jos Dio ei olisi lähtenyt ja Tonyn aika olisi jäänyt välistä. Suurin haaste on kitaristin mukaan se, että kaikki ei mahtuisi millään yhteen leffaan. – Black Sabbathiin on aina kuulunut, etteivät asiat ole koskaan liian helppoja. Ja Cozy ei ollut niitä kavereita, joille tullaan kertomaan, miten rumpuja soitetaan. Jokin tässä bändissä vaatii, että liikumme aina hieman veitsenterällä. Tarvitsimme sitä kaikkea jo pelkästään taloudellisesti, mutta onneksi Dehumanizer [1992] oli myös hieno albumi. Nämä taitavat olla niitä makuasioita, joista kaikki aina puhuvat. saanut oikein asioita aikaiseksi. – Tarinaamme kuuluu kuitenkin niin paljon tärkeitä ihmisiä ja merkittäviä käänteitä, että luulenpa elokuvan olevan aikamoinen haaste. Eikä alkuperäisen kokoonpanon paluuta olisi voinut tapahtua ilman Forbiddeniä. – Ice-T:n vierailu oli hauska juttu, mutta Ernien tyyli oli ihan erilainen kuin mihin olimme tottuneet ja hän toi mukanaan liudan studioväkeä. – Tiedätkö, minulla ei ole kiire mihinkään. – Ernie C ei vain neuvonut, vaan oikeastaan kertoi, miten bassorumpuja kuuluu soittaa. Kyllä, kyseessä on rap metal -bändi Body Countin kitaristi. Olen ottanut aikani näiden boksien tuottamisessa, ja aion ottaa aikani musiikkini kanssa. – Koen, että Black Sabbath on elävä entiteetti, jossa mikään ei olisi voinut tapahtua ilman muuttujia. Jo vuonna 1994 ilmestynyttä Cross Purposes -albumia tehtiin eri kokoonpanolla
Brittiläis-suomalaisen Wheelin progepyörä pyörii entistä raskaammin, kun maailma ympärillä palaa. TEKSTI AKI NUOPPONEN KUVA ANASTASYA KOROL 24. Trioa luotsaava James Lascelles näkee joka puolella ympärillään aiheita, joista kirjoittaa katkeransuloisia kappaleita
– Näitä riffejä, melodioita ja tuskanhuutoja kumpusi mieleeni koko ajan, kun aistin maailman polarisoituvan aina vain pahemmin. – Biisi onnistui ihan hyvin, mutta viimeisen silauksen sille antaa Santerin [Saksala] huikea rumpusoolo. Se sentään tuntuu joltain. Se on suorasanainen kappale. Yhteiskunnan koneistossa Wheelin ei tarvinnut etsimällä etsiä kitkerää inspiraatiota kolmannen albuminsa kappaleisiin. – Tällaiselle musiikille ei ole olemassa yhtä ja ainutta oikeaa tuotantotapaa. Kun trio soittaa isosti ja raskaasti, musiikki todellakin on massiivista ja lyijynraskasta. – Viha ei ole yksioikoisesti vihaa. Osuvimman Wheel-reseptin löytäminen on kestänyt monta vuotta. Seuraavaksi Lascelles vertailee kommunikaatiota. Siitä tuli Resident Human -albumin [2021] kolmas single, vaikka sävelsin sen kaksi päivää ennen studiota. Seuraavana maanantaina sama toistuu. Helsinki tarvitsee kipeästi tällaisia paikkoja. Toinen levy olikin livemäisempi. 25. Tuollaista välittömyyttä ei vain voi toisintaa tarkoituksella. Ei ole olemassa minkäänlaista käsikirjaa, miten kirjoittaa hyvää progemetallia. Sen sijaan hän haluaa tavoittaa mahdollisimman kirvoittavia tunnetiloja, mihin ei ole reseptiä. Suorapuheisuutta vältellään ihan vain kohteliaisuudesta. – Fugue-kappale on tästä täydellinen esimerkki. Lascellesin turhautuminen siihen, millaisessa maailmassa juuri nyt elämme, kuuluu niistä jokaisessa. – Jokainen julkaisumme on ollut osa opintietä. Melodisin laita sen sijaan on harmonisen heleä. Sen jälkeen klikkien määrä ei ole tietenkään saanut laskea, joten koen median jääneen eräänlaiseen silmukkaan, jossa uusia katastrofeja on vain löydettävä. Molemmat ovat yhtä Wheeliä. – Musiikki ja sanat elävät vahvassa symbioosissa, minkä huomaa varmasti, kun kuuntelee vaikkapa kymmenminuuttisen The Freezen. Kaikki se paska, jota netissä ja somessa viljellään, saa heidät tuntemaan jollain irvokkaalla tavalla, että he elävät. Hän jätti sen valmistelun ihan viime tinkaan, mutta siitä tuli puolittaisella improvisaatiolla jotain sellaista, mikä mielestäni vain alleviivaa kappaleen sanomaa. Tai rakkaus rakkautta. – Muistan kun kävelin [Helsingin] Molly Malonesiin, missä soitti aivan uskomaton bändi, joka kuulosti paremmalta kuin mikään irkkupubissa Britanniassa. – Luulen ihmisten olevan niin turtia, että he ovat kuin koukussa vihaan ja pahaan oloon. Laulaja-kitaristi jatkaa, että bändin ensimmäinen levy oli puhdas studioalbumi, minkä jälkeen kiertueet antoivat triolle ymmärrystä heidän vahvuuksistaan. Mietipä sitä kuunnellessasi, mistä kappale oikeastaan kertoo. Kuin brittiläisyyden ja suomalaisuuden yhdistelmä. Uuden Charismatic Leadersin Empire-kappale on superprosessoitu järkäle, kun taas Disciple edustaa triosoundiamme sen livemuodossa. Britit osaavat kuulostaa luonnostaan kohteliaammilta ja puhuvat paljon, mutta he tekevät vähemmän. En tutustunut häneen vielä tuolloin, mutta sen porukan soitto teki minuun välittömän vaikutuksen. Sävellykset vilisevät yksityiskohtia, jotka pitävät keskittymistä yllä. Niin suomalaisille kuin ulkomaisille bändeille. – Havahduin yhtäkkiä siihen, että Helsingistä löytyy pieniä klubeja kuten Semifinaali, vähän isompia keikkapaikkoja kuten Tavastia ja seuraavaksi... – Musiikkia tehdessä mistään ei tule mitään, jos kaikki mielistelevät kaikkia ja jonkinlaista kompromissia hierotaan ikuisuus. Suomessa voit mennä keikalle maanantai-iltana ja yleisöä on kuuden ihmisen verran, mutta paikallinen bändi on silti parasta, mitä olet kuullut pitkään aikaan. Suomalaiset saattavat vaikuttaa aluksi etäisiltä, mutta tarkoittavat mitä sanovat. Pidän todella paljon siitä, että Wheelissäkin sanotaan suoraan, jos jokin juttu ei toimi. Jos niitä ei ole käsillä, asioita pitää liioitella. Britannia vs. Nekin ovat usein keskinäistä sekasotkua. Musiikkia siitä kyllä syntyi, mutta sillä oli kova hinta. – Kun pandemia laantui, alkoi Ukrainan kriisi, jolla saatiin taas lypsettyä klikkejä vuoden, puolentoista ajan. Ja erityisesti maan muusikoiden ja musiikin tasosta. Mihin kaikki keskisuuret, tuhatkunta ihmistä tai vähän alle vetävät keikkapaikat katosivat. James Lascelles sanoo nöyrästi, että 90 prosenttia kaikesta, mitä hän kirjoittaa, päätyy roskakoriin. Suomi Lascelles on asunut Suomessa yhdeksän vuotta ja sanoo olevansa yhä ällistynyt suomalaisuudesta. Lascelles ei tähtää Wheelin musiikissa täydellisyyteen, jonka hän sanoo olevan illuusio. – Pidän valtavasti tietynlaisesta jännitteiden rakentamisesta ja räjäyttämisestä, koska koen sen kuvastavan aika hyvin ihmisen fiilisten sekamelskaa, Lascelles sanoo. Suomessa huomasin monen töksäyttävän, mitä mieltä on, mutta se olikin hyvä juttu. Yksi Charismatic Leadersin avainsanoista on dynaamisuus. Nyt se on kuunnelluimpia kappaleitamme. Yksi asia brittiä kuitenkin nykyisessä kotikaupungissaan Helsingissä huolettaa: keikkapaikkatilanne, joka on hänen mukaansa muuttunut rajusti viimeisen kymmenen vuoden aikana. Hän sanoo olleensa kuluneen alkuvuoden pienessä uutispimennossa, koska huomasi myrkyttäneensä mieltään maailman sairaudella. Sen piti olla instrumentaali, ja me melkeinpä improvisoimme koko biisin. Bändissä soitti muuan Jussi Turunen, joka on nyt Wheelin kitaristi. – Ensin tuli korona, rokotekeskustelu ja kaaoksen lietsominen tilastoilla, mistä seurasi klikkejä, Lascelles sanoo. Kolmas albumi yhdistelee näitä puolia. – Jos kävelet brittiläiseen pubiin ja siellä on luvassa keikka, sinulla on 50–50-mahdollisuus kokea jotain hyvää tai sitten jotain aivan kammottavaa. W heel on tehnyt tähän mennessä kaksi ep-levyä ja kaksi albumia. Erityisesti se hipihiljainen sekunti juuri ennen kliimaksia on asia, joka saa ison kuulostamaan isolta. areenoita ja stadioneita. – Kotimaassani on tapana kierrellä ja kaarrella. Ajattele niinkin kulunutta kappaletta kuin Nirvanan Smells Like Teen Spirit. Paljon yhteiskunnallisia asioita seurannut britti sanoo kiinnittäneensä huomiota siihen, miten median käytös on muuttunut koronapandemian myötä. Juuri tätä kaaosta Lascelles halusi vangita Charismatic Leadersin kappaleisiin, joihin hän toivoo kuulijan syventyvän kunnolla. Kun aistin tällaista, progemetallia syntyy kuin itsestään. Se sai minut kirjoittamaan lyriikoita ihmisten pahoinvoinnista ja siitä, miten paljon sitä käytetään hyväksi. Olivatpa uutiset tosia tai eivät. Ei varsinkaan, kun työskentelee outojen polyrytmien ja koukeroiden parissa, britti kuvailee
Täysin uudet etuasteet 69dB gainillä toimivat kaikkien mikkien kanssa. f i Valtava 120dB dynamiikka RedNet -konverttereilla. Uusi kuulokevahvistin tarjoaa parhaan Scarlett -kuuntelun. Uudistettu Easy Start -työkalu ja laajennettu Hitmaker Expansion -softapaketti. Viiking Music Oy Vuorikatu 22, 70100 Kuopio 017 261 9800 | viikingmusiikki@gmail.com. f | w w w . Parannellut valorenkaat säätimen ympärillä. Paranneltu Air Mode tuo lisää fjongaa. s t u d i o t e c . Auto Gain ja Clip Safe -toiminnot. 2 7 5 1 2 3 | s a l e s @ s t u d i o t e c . M a a h a n t u o n t i : S t u d i o t e c O y | K u u s i n i e m i 2 , 2 7 1 E s p o o | p u h . Vielä mukavammat ja laadukkaammat kuulokkeet studiopaketeissa
– Albumin tekeminen vei pitkään, koska meillä on ollut paljon hommaa. N iin se aika vain juoksee, että Rhapsody on toiminut of Fire -jälkiliitteellä jo 18 vuotta ja julkaissut sinä aikana pian yhdeksän albumia. – Teen biisit hyvin pitkälti Robbien [Roberto De Micheli, kitara] kanssa. TEKSTI ELLI MUURIKAINEN KUVA MASSIMO BATTISTA 27. Otimme aikamme, sillä halusimme olla varmoja, että teemme sellaisen albumin, jolla nostamme rimaa taas kerran, kosketinsoittaja Alex Staropoli kertoo. Seuraavaksi menen kotiin ja alan työstää ihan mitä vaan – kertosäettä, kitarasooloa, melodioita tai sovituksia. Rhapsody of Firen historiassa uutta albumia ei ole koskaan tarvinnut odottaa reilua kolmea vuotta pidempään. Challenge the Wind on vuonna 2019 alkaneen albumisaagan kolmas osa. Useimmiten levy on ilmestynyt vain vuosi tai pari edellisen jälkeen. Rhapsody of Fire kaahaa viidennellätoista levyllään tukka hulmuten. Toukokuun lopussa ilmestyvä Challenge the Wind saapuu kaksi ja puoli vuotta edeltäjänsä Glory for Salvationin jälkeen. Lopuksi laulajamme Giacomo [Voli] tekee kaikki sanoitukset. Haluan pitää huolen siitä, että biisimme ovat kunnon heviä ja energistä kamaa. Hän säveltää riffit ja muut kitaraosuudet, joita käymme läpi yhdessä
– Jos katsotaan bändin taivalta alusta asti, on tapahtunut paljon ja matka on ollut mieletön. – Minulla on ikävä niitä aikoja. Meillä ei ollut edes treenikämppää! Materiaalia oli valmiina kahteen levyyn, joten päätimme julkaista molemmat ja aloittaa keikkailun vasta sen jälkeen. Hankin tarvittavat laitteet, ja nyt voimme tehdä saman kaikessa rauhassa. Tämä ei siis ole viimeinen osa, vaan teemme ainakin yhden albumin lisää, ellemme päätä jatkaa tarinaa vielä pidemmälle. Jää nähtäväksi, saadaanko yhtye tänne myös omalle keikalleen. Siten kaikki voivat äänittää osuutensa sillon kuin ehtivät, ja meille jää aikaa käydä otot läpi ja tehdä tarvittaessa muutoksia. ”Olemme aina olleet italialainen hevibändi, joka haluaa haastaa ison maailman tekijät.” 28. Mennyttä ja tulevaa Rhapsody of Firea, siis entistä Rhapsodya ja sen esiasteita, perustamassa ollut Staropoli on nykyisin bändin ainoa alkuperäisjäsen. Olimme vain penskoja, joiden mielestä se tuntui hyvältä ajatukselta. Pelkään, että laatu kärsisi, joten on parempi panna uusi levy pihalle parin kolmen vuoden välein. – Olemme todenneet sen parhaaksi toimintatavaksi. Minulla ei kuitenkaan ole enää tarvetta julkaista uutta levyä joka vuosi. Siitä tulee melkoinen rupeama! Tällä hetkellä meillä on aika paljon tekemistä ja suunniteltavaa. Kiertueesta tulee iso, joten meidän pitää pähkäillä, millaisen produktion haluamme tuoda lavoille. Lauluosuudet tosin äänitän Giacomon kanssa yhdessä. Etenkin Pohjois-Euroopassa on hienoja paikkoja, joista pidämme todella. Meistä viidestä tulee yhtä ja räjäytämme menemään! Sanon usein, että tämän bändin näkeminen livenä on kokemus. Tämä on ollut mahtavaa, mutta tietysti joskus olemme kokeneet melkoisia haasteita. – Jos voisin muuttaa mennyttä, meidän olisi pitänyt ruveta keikkailemaan paljon aiemmin. Staropoli kuvailee bändin nykyistä kokoonpanoa joukoksi kavereita tai veljeksiä. Nephilim’s Empire -saaga on luonnollisesti fantasiateemainen, mutta sanoitukset on kirjoitettu siten, että kuulija voi samastua tarinaan. Ainoastaan rummut joudumme äänittämään Saksassa ihan oikeassa studiossa, kaiken muun hoidamme itse. Näin ollen onnistunut miksaus on avainasemassa. – Tarkoituksenamme on mennä eteenpäin, soittaa ja pitää hauskaa. Kitaristi Luca Turilli jätti yhtyeen näyttävästi vuonna 2011, ja laulaja Fabio Lionekin päätti keskittyä muihin bändeihinsä jo lähes vuosikymmen sitten. – Joskus aikoinaan käytimme paljon rahaa studioihin, enkä ikinä pitänyt siitä. Olemme olleet aina italialainen hevibändi, joka haluaa haastaa ison maailman tekijät. Levyltä ei löydy ainuttakaan balladia, mikä on Staropolin mielestä suurin eroavaisuus tämän ja aiempien albumien välillä. Meillä on jo ihan tarpeeksi slovareita joita vetää keikoilla, joten ei haittaa yhtään, että tälle levylle tuli vain nopeita biisejä. Olemme työskennelleet esimerkiksi orkesterin ja Christopher Leen kanssa ja julkaisseet upeita biisejä. – Joskus vuosia sitten suunnittelimme tekevämme trilogian, mutta suunnitelma muuttui matkan varrella. – Albumilla on kolme biisiä, joiden tempo on 190 iskua minuutissa. Vietämme keskenämme kuukauden tai pari, sillä haluamme valmistella kaiken huolellisesti. Kun tämä porukka nousee lavalle, kaikki vain toimii. – Kun bändissä on kaksi tai kolme jäsentä, jotka tekevät biisejä, niitä syntyy tietysti nopeammin. – Luvassa on Euroopan-kiertue, joka alkaa syyskuun alussa ja jatkuu aina marraskuun loppuun. Kannattaa siis tulla katsomaan keikkaamme! Rhapsody of Fire nähdään pitkästä aikaa Suomessa John Smith -festivaaleilla heinäkuussa. – Robbiella on varmasti joitakin ideoita valmiina seuraavaa osaa varten, mutta omalta osaltani tämä tuotanto on saatu vasta äskettäin maaliin, joten takki on aika tyhjänä. Se on ilta joka jää mieleen. Jossain vaiheessa on tietysti aika ruveta työstämään seuraavaa levyä. Tiedän, että fanit haluaisivat uutta puolen vuoden välein, mutta se ei ole mahdollista. – Alku oli aika hullua, sillä sävelsimme biisejä olohuoneissamme alkeellisella kalustolla ja lähdimme suoraan Saksaan äänittämään. Yhtyeen edellisestä klubikeikasta näillä leveyksillä on puolestaan jo vuosikymmen. Hankin juuri uuden tietokoneen, ja olen innoissani, kun olen päässyt tutkimaan uutta alustaa, jolla tulen säveltämään musiikkia jatkossa. On sääli, ettemme pääse aina kiertueillamme kaikkiin maihin, joissa haluaisimme käydä. – Olemme kaikki italialaisia, joten välillämme on loistava yhteys. Paisunut trilogia Challenge the Wind on The Eighth Mountainilla (2019) alkaneen albumisaagan kolmas osa. Olisimme nyt varmasti paljon isompi bändi, jos olisimme alkaneet kiertää heti Legendary Talesin ilmestyttyä vuonna 1997. Staropoli myöntää, että virheitäkin on tehty, paljon. Haastatteluhetkellä bändi on julkistanut kourallisen loppuvuoden esiintymisiä esimerkiksi Ruotsiin ja Norjaan. Yhtye ei koskaan äänitä levyjä yhdessä porukkana, vaan soittajat purkittavat osuutensa itsekseen kodeissaan. Mielestäni sen myös huomaa. Ne ovat siis todella nopeita, ja kaikki muutkin kappaleet ovat hyvin vauhdikkaita. – Tässä osassa tarinan sankari saa selville hirvittävän salaisuuden ja hänen täytyy tehdä vaikeita valintoja. Välillä on hyvä muuttaa asioita. On hyvin vaikeaa tiivistää kokonaista saagaa muutamaan sanaan, eli kannattaa lukea sanoitukset, keskittyä musiikkiin ja hypätä sisään tarinaan. Siinä ei siis ole mitään sellaista, mitä ei voisi heijastaa oikeaan elämään. Jos hommaa ei hoitaisi niin hyvin kuin Seeb [Sebastian Levermann] hoitaa, koko levy kuulostaisi pelkältä sotkulta. – Ellei minulla ole jotain mielettömän hyvää ideaa balladista, en halua kirjoittaa sellaista
ASSEMBLE THE CHARIOTS | I AM YOUR GOD | FIXATION | RYTMIHÄIRIÖ | I AM THE NIGHT | LUNA KILLS | SWANSONG SADISTIC DRIVE | KRYPTA | SUOTANA | PRESTIGE | PUTRO IN BLACK | MALFORMED | SICK URGE | DOME RUNNER SHEREIGN | AGARWAEN | KOLLECTIVIST | MY MISERY | METAL RIOT | SATRA | SULFURIS | TERROMANIA
Olemme tietysti kovia Dismember-faneja ja juttua riitti. Siellä sijaitsee maailmankuulu Death Valley, Kuolemanlaakso, jossa mitataan vuosittain yli 50 asteen lämpötiloja. Katsoisimme miten asiat lähtevät käyntiin. Samana päivänä tämän lehden kanssa pullahtaa ulos murakka uutukainen Dark Superstition. TEKSTI TOMI POHTO 30. – Jaa-a, luulisin että olemme tällä hetkellä jossain päin Oklahomaa. Onnittelut erinomaisesta uudesta levystänne sekä levytyssopimuksestanne Nuclear Blastin kanssa. Gatecreeper kuunteli tarkalla korvalla miehen ehdotuksia ja ideoita ja tarttui yksityiskohtiin, jotka lopulta käänsivät kappaleet oikeaan suuntaan. Pidimme yhteyttä kiertueen jälkeenkin. Reipas kymmenen vuotta sitten Arizonasta nousi suoraan death metal -rintaman eturiviin lupaava nimi, Gatecreeper. Nukella oltiin kärsivällisiä uuden levymme suhteen, sillä sattuneesta syystä emme pystyneet kiertämään noin vuoteen. Nyt yhtye saattoi hioa kokonaisuudesta täsmälleen sellaisen kuin halusi. – Kiitos! Itse asiassa solmimme sopimuksen jo nelisen vuotta sitten. Hän oli hyvin kannustava ja tykkäsi siitä mitä teimme. Antaapa Arizonan kuolokunkkujen pääjehun jatkaa. Nehän nojasivat suoraviivaisempaan ja teknisempään audiobrutalointiin. Emme halunneet äänittää samaa levyä uudelleen. Morjens Chase! Missäs menette. Sitten kun keikkailu taas onnistui, olimme tien päällä pari vuotta, minkä jälkeen meni vuosi uuden levyn valmisteluun. Masonin keskeltä kiireisintä kiertuetta. Fred lähti mielellään mukaan. Ero kahteen edelliseen levyynne on melkoinen. Bändin uusi levy on selkeä tasonnosto ja tyylisuuntaakin on tarkistettu. Uuden levyn meininki on niin iskevää, jyräävää ja yllättäen pohjoismaisen kuuloista, että bändin nokkamieheen on otettava yhteys. He soittivat valitettavasti eri päivänä kuin me, mutta jäivät hengailemaan kanssamme. Kuinkas tässä näin pääsi käymään. Uuden diilin myötä pääsimme käsiksi suuren yhtiön resursseihin, mikä rentoutti prosessia huomattavasti. – Tapasimme muutama vuosi sitten festareilla, missä hän oli äänimiehenä, ja Fred lähti mukaan kiertueellemme. Tulitukea Tukholmasta Erittäin kiinnostava yksityiskohta Dark Superstitionin syntytarinassa on seikka, että levyn rakentamista innoitti ja lopulta myös valvoi ruotsalaisen death metalin instituution Dismemberin rumpali Fred Estby. Ipadin ruudulle lävähtää nuoren miehen viiksekäs naama. Arizonasta on kehkeytynyt hieman yllättäen myös monen metalliyhtyeen tyyssija ja syntypaikka. A rizonan Tucsoniin ylettyvä Sonoran autiomaa on sangen brutaali paikka ja yksi maailman kuumimmista kolkista. Sieltä ovat lähtöisin thrash-jyrät Flotsam and Jetsam, Sacred Reich ja Atrophy. Siksi hänet oli luontevaa tuoda mukaan, olihan tämänkaltainen biisinteko täysin hänen Inferno sai tavoitettua Gatecreeper-laulaja Chase H. Dismember-kannuttaja tarjosi auliisti vuosikymmenten kokemuksensa. En ole koskaan onnistunut näkemään heitä livenä… No, olimme juuri aloittamassa uuden levyn valmistelut ja kysyimme suoraan, olisiko yhteistyö mahdollista. Olemme aloittelemassa kotimaankiertuetta. – Pari kesää sitten vedimme Tšekin Obscene Extreme -festareilla, missä myös Dismember soitti. – Itse asiassa päätös linjanmuutoksesta oli muhinut jo jonkin aikaa ennen Estby-yhteistyötä. Tucsonista tulee myös Okilly Dokilly, jonka jäsenet ovat pukeutuneet Simpsonien Ned Flanderseiksi. Sepulturan ja Soulflyn Max Cavalera on asustanut siellä pian 20 vuotta, Judas Priestin metallijumala Rob Halford vielä kauemmin. Ensin siellä asuivat hohokamit lähes tuhannen vuoden ajan, sitten apassit, espanjalaiset ja lopulta siirtolaiset. Yhteys pätkii tietysti rajusti. Mason istuu kiertuepakussa, ikkunoissa vilahtelevat kaktukset. Lähdettiin Phoenixistä kohti Detroitia, eka keikka on Kanadassa, joten ajelemme vähän siksakkia. Levyllä kuullaankin melkoinen kurssinmuutos: Dark Superstition sisältää ehtaa death’n’rollia Entombedin Wolverine Bluesin (1993) ja Dismemberin Massive Killing Capacityn (1995) hengessä. – Vaikka emme levytä enää Relapselle, sillä ei ollut vaikutusta levyn linjaan. Aikaa jäi myös vision hiomiseen, mikä on luovassa työssä tärkeä elementti. Tähän mennessä bändi on julkaissut kaksi kokopitkää sekä läjän ep:itä ja split-julkaisuja. Vihamielisestä maastosta huolimatta Tucson on liikanimensä The Old Pueblo arvoinen: ihminen on asuttanut tuota ikivanhaa maata kivikaudesta saakka
Minulle se ei kuitenkaan ole mikään tiukka sääntö. Otetaan vaikka John Tardy, eihän hänen lauluistaan ota mitään selkoa.” 31. ”Hyvä artikulaatio sopii tiettyyn death metal -tyyliin
Tässä olette osuneet napakymppiin. Bändissähän soittaa uusi basisti Alex Brown ja kitaristi Israel Garza. – Joo, uskon näin. Tässä mielessä uusi levymme on mainio otos siitä, missä Gatecreeper on seissyt pari viime vuotta.” 32. Lopulta mies oli vuosia väliportaan huumekauppias ja täysipäiväinen heroiininarkomaani. Mutta kuka toisaalta tietää, ehkä saatamme ottaa jälleen uuden linjan, Mason pyörittelee. Alkoi kapina, tulivat skeittijengin pilvenpössyttelyt, viina ja sitten heroiini. Tämä on uusi levy uudella kokoonpanolla, ja ensi kertaa koko bändi osallistui biisinkirjoitukseen. mukavuusaluettaan. Laulaja kertoo, että huumekulttuuriin kuuluneesta säätämisestä hän ei ole päässyt täysin irti. Minun piti soittaa kitaraa ja jonkun muun oli määrä hoitaa laulut. Halusimme saman linjan säilyvän koko levyn mitassa. Meinasitteko jatkaa hyväksi havaitulla linjalla. – Vahvuutemme kuitenkin on, että voimme tehdä kumpaakin. Mikä Pohjolan metallissa viehättää. Mukana on yliluonnollisia vampyyrija ihmissusijuttuja sekä aikamatkustusta. Hän lisää, että levyn tarttuva yleisluonne muodostui koko Gatecreeperin perustan kulmakiveksi. Käsittelen sillä kaikkea, mitä on todellisuuden ulkopuolella. Kokeilemme uutta säilyttäen silti ”klassisen Gatecreeper-soundin”, kuten jotkut haluavat sitä kutsua. Jokainen heistä tulee päälle voima edellä. Mason mainitsee suurimmiksi örisijävaikuttajikseen Dismemberin Matti Kärjen, Asphyxin Martin van Drunenin ja Obituaryn John Tardyn. ”Kuuntelemme jatkuvasti uutta musiikkia, mistä tarttuu aina jotain innostavaa mukaan. – Ymmärrän toki, että monelle lyriikka on tärkeää. Suureksi onnekseen Mason pääsi pyristelemään irti kuolemaa ja epätoivoa täynnä olevasta elämäntavastaan. Asema pulveribisneksen hierarkiassa mahdollisti ilmaiset kamat, joten hän säästyi pahemmilta rikoksilta. Kuinka tärkeänä pidät lyriikoiden asemaa death metalissa. Myös modernimmat bändit, kuten norjalainen Obliteration ja jo lopettanut Morbus Chron toimivat. Koko lailla siis joukko ideoita, joiden parissa pidin hauskaa. Kuinka muuten päädyit laulajaksi. Hän oli uskonnollisessa kodissa kasvanut lapsi, joka tunsi vakaumuksellisessa elinympäristössään syvää kuulumattomuuden tunnetta. En oikeastaan välitä. Rauhallisempi mutta silti jyräävä tempo ja melodioiden lisääntyminen sopii yhtyeellenne. Levyltä on haisteltavissa skandinaavisen death metalin tuoksuja isommaltikin. – Me todella rakastamme skandimetallia! Otetaan vaikka Amon Amarth. Dismemberin katalogissa aliarvostetulla, hitaammalla ja melodisemmalla Massive Killing Capacityllä on ollut Masoniin niinkin suuri vaikutus, että laulaja muistelee levyn toimineen kannustimena oman bändin perustamiselle. Heillä on tämä täysin överi viikinkimeininki. – Toki. Käytänkin nykyään paljon enemmän energiaa sanojen tuottamiseen ja siihen, miltä ne soundaavat. Siinä ehkä oma Big Fourini. Entombedin Left Hand Path [1990], Carnagen Dark Recollections [1990], mikä tahansa Dismember, etenkin Massive Killing Capacity [1995] ja nimikkolevy [2008], ja Graven Into the Grave [1991]. Örisin sille, ja niin olen tehnyt siitä lähtien. Edellä mainittujen herrojen levyjenkään kohdalla en ole koskenut levyvihkoon ja tarkistanut, mistä niillä muristaan. Tahdoimme, että biisit jäävät päähän pyörimään. Voisi jopa sanoa, että death metal pelasti miehen, sillä nyt Chase Mason on ollut täysin raitis mies yli kymmenen vuotta. Tässä mielessä uusi levymme on mainio otos siitä, missä Gatecreeper on seissyt pari viime vuotta. Saattoiko miehistönvaihdoksillakin olla vaikutusta linjaanne. – En ole koskaan ollut suuri sanoitustyyppi. – Ihan vahingossa. Kuuntelemme jatkuvasti uutta musiikkia, mistä tarttuu aina jotain innostavaa mukaan. Ehkäpä Masonin nykyisellä päihteettömällä elämäntavallakin on vaikutusta asiaan. Lienee viisainta mennä levy kerrallaan. Luulen, että kyseessä on prosessi, jossa tulla paremmaksi ajan myötä. Uskonkin, että uuden levyn sanoitukset ovat parasta, mitä olen koskaan kirjoittanut. Sitten äänitimme ensimmäisen ep:mme [Gatecreeper, 2014]. Jokaisella oli tarjota vaikutteensa ja panoksensa. Se ei ole elementti, jonka kautta samastun musiikkiin. Kun teimme pari uuden levyn kappaletta muutama vuosi sitten, rakensimme ne tietoisesti enemmän biisilähtöisiksi, iskevimmiksi. Masonin polku turmioon oli suoraviivainen. Heidän kappaleissaan on jotain hyvin suurta, ja tapa, jolla he käyttävät kitaraharmonioita ja melodioita, vetoaa meihin täysin. Nyt hän vain valjastaa sen positiivisella tavalla yhtyeensä toimintaan ja omaan hyvinvointiinsa. – Levyllä on taikauskoisuutta käsittelevä teema. Uskon, että se ehdottomasti kuuluu. Metadonihoitonsa aikana hän muutti vanhempiensa luokse ja sukelsi huoneessaan täysillä metalliblogien syvään päätyyn tutustuttaen itsensä death metal -klassikoihin. – Tietysti myös vanhat klassikot ovat tehneet meihin suuren vaikutuksen. Morbid Angelin ja Vltimasin David Vincent arvosteli juuri kuolobändejä, joiden lauluista ei saa selvää. Kuolon pelastama mies Chase Mason muistuttaa ulkoisesti hieman nuorta Glen Bentonia, sillä erotuksella, että katseessa on lempeyttä ja tarkemmin määrittelemätöntä ujoa rauhallisuutta. Se ei toiminut. Toki tällä tarkasti artikuloivalla legendalla on reippaanlaisesti painoa sanojensa takana, mutta mitä mieltä sinä olet
Tiedän, että moni haluaa saada lyriikoista selvää ja huutaa mukana, se on heille tärkeää. Uutta verta esiripun takaa Vastoin kaikkia internetajan suuntauksia musiikkivideo on hevibändeille edelleen tärkeä osa uuden levyn promootiota. Otetaan lopuksi puheeksi uusi yhdysvaltalainen death metal. Teemme musiikkia, josta pidämme. Hyvä artikulaatio sopii tiettyyn death metal -tyyliin. Jouduimme säätämään monenlaista ja ottamaan pikkuseikkoja huomioon, jotta saimme kaiken näyttämään oikealta. Ilmassa oli musiikillista elpymistä ja uudelleen herännyttä kiinnostusta vanhan liiton death metalia kohtaan. Soittamista ei varmasti helpottanut, että videolla yltyvä ”myrsky” nostattaa kuolleet lehdet bändiläisten naamalle. Dark Superstitionin ensimmäinen, Max Mooren ohjaama todella komea video tehtiin kappaleesta The Black Curtain. Niihin panostetaan yhä huolellisemmin, ja Youtube pitää huolen laajasta levikistä. Vahvoja referenssejä olivat juuri mainitsemasi Entombed-pätkä ja muut ysärikuolovideot. Tein niin ihan tarkoituksella, sillä se sopii yksiin uuden tyylimme kanssa. Studioon rakennettiin palanen hautausmaata hautakivineen, kasveineen ja puineen. Syntyi Pohjolan ja Yhdysvaltojen itärannikon yli pyyhkäissyt kuolettava lumipalloefekti. NEM-saarihelvetti-2024-224x148-INFERNO.indd 1 NEM-saarihelvetti-2024-224x148-INFERNO.indd 1 11/03/2024 15.37.21 11/03/2024 15.37.21 – Ai niinkö hän sanoi. Leffapuolelta Army of Darkness ja Beetlejuice vaikuttivat tyylillisesti. Sillä sitähän me olemme, rakastamme kuoloa ja kuuntelemme sitä koko ajan. Me kuitenkin olisimme aloittaneet riippumatta siitä, mikä silloinen trendi oli, Mason painottaa. Alaa vähänkään seuranneet tietävät toki ensimmäisen aallon uranuurtajat, joista muutama on mainittu tämänkin jutun yhteydessä. En siis ehkä allekirjoita Davidin kommenttia, vaikka ymmärrän toki hänen taka-ajatuksensa. – Meillä oli selkeä idea, millaiselta haluamme videon näyttävän, ennen kuin edes tiesimme, kuka sen ohjaisi. Mitäpä luulet, Chase, mikä johti näin merkittävään uusien laadukkaiden death metal -bändien esiinmarssiin. – Yeah. Mutta niin, miksi näin tapahtui… Se oli varmaan sattumaa. Samoin kävi 1990-luvun taitteessa. Historia toistaa siis itseään, ja me hyvän death metalin ystävät saamme olla siitä kiitollisia.. Kaikki ylilyövä visuaalinen materiaali, mutta superrealistisin efektein. Otetaan vaikka John Tardy, eihän hänen lauluistaan ota mitään selkoa. Mutta 2010-luvun saatteessa esiin rynnisti koko joukko todella kovia uuden sukupolven porukoita, kuten Skeletal Remains, Necrot ja Gatecreeper. Mutta kullakin pumpulla on selkeästi tunnistettava oma soundinsa. Lopputuloksesta tuli todella hyvä, Mason toteaa rahalliseen sävyynsä. Minulle se ei kuitenkaan ole mikään tiukka sääntö. – Me kaikki aloitimme oikeaan aikaan. Liikkeellä sattui vain olemaan samaan aikaan monta siistiä jengiä, jotka tekivät samaa juttua. Jokainen mainituista nojasi vahvasti perinteeseen, tottahan toki. Sen värimaailma, lavastus ja leikkaus on tyylillisesti lähellä sitä, mitä Entombed teki kakkoslevynsä Clandestinen Stranger Aeons -videolla vuonna 1991. Emme siksi, että se on suosittua juuri nyt. – Jos meitä pidetään yhtenä eturivin death-bändinä, se on vain siistiä. Tiedän myös sen, että artikuloin lyriikat nyt paremmin kuin aikaisemmilla levyillämme
Meillä on nyt yhteinen hetki, joten käytetään se hyvin. Kerry King teki soololevyn nimekkään bändin kanssa, ja lisää on luvassa. Näin minua ohjeistaa ystävällinen promoihminen puhelimessa, kun olen saanut monien mutkien kautta toimivan yhteyden Kerry Kingiin. Sitähän kitarasahauksen suurvisiiri rakastaa. – Yritän löytää aikaa puhua kaikille, hän sanoo. – M uista nyt sitten, ettet kysy mitään Slayeristä. Tai siis tässä vaiheessa vasta Reigning Phoenix Musicin promootioväkeen. Kysymyksiä saa esittää vain Kerry Kingin From Hell I Rise -levystä, joka julkaistaan samana päivänä kuin tämä lehti, 17. TEKSTI VILHO RAJALA KUVAT JIM LOUVAU TUSKA ARTIS TI 34. toukokuuta 2024. Aloitetaan perusasioista. Ja sieltä hän jo voipuneena löytyykin langan päähän. Asia on tehty minulle selväksi jo aiemmin. Jos haluat kysyä jotain Slayeristä, lähetä kysymykset sähköpostilla managementille, vastaamme sitten myöhemmin. Muuten haastattelu katkeaa siihen. Kerry King -nimellä julkaistaan siis nyt levy, ja bändiin kuuluvat itse Kingin lisäksi laulaja Mark Osegueda, kitaristi Phil Demmel, basisti Kyle Sanders ja rumpali Paul Bostaph. Näistä Bostaph on Kingin lailla tuttu Slayeristä, Osegueda Death Angelistä, Demmel Vio-Lencestä ja Machine Headistä ja Kyle Sanders Hellyeahistä. Hän jatkaa siitä, mihin Slayerin kanssa jäi – paitsi että myös Slayer tekee paluun keikkalavoille tänä samaisena vuonna. Tai kai sitä voi kysyä vaikka jenkkifutiksesta, pohdin itsekseni. Otapa tästä nyt selvää
35
NIMI!” 36. ”VOI VITTU KUI NKA VAIKEAA VOI OLLA KEKSIA . . NDILLE HYVA . BA . .
Haastattelun jälkeen lähetin Kingin managementille kysymyksen Slayerin keikoista, pariinkin otteeseen, mutten koskaan saanut vastausta. Tiedäthän, menetimme Vinnie Paulin vuonna 2018, ja tiesin millainen isku se oli Kylelle ja kaikille muille. Pitäisi varmaan haastatella Ayesha Kingiä. Bostaphia hän luonnehtii ”omaksi rumpalikseen”, joka merkitsee hänelle vähän samaa kuin Vinny Appice tapasi merkitä Ronnie James Diolle. Ääneen ajattelua Kerry Kingissä viehättää ja samalla vähän ihmetyttää hänen suorapuheisuutensa. Paul Bostaph ei ole naimisissa. Mutta puheen sävy on kuin etäisesti tutun kaverin, jonka tapaa baarissa. Mark hoiti oman ruutunsa viimeisenä. Kuvioon kuuluu sekin, että haastattelun kolmannella minuutilla King mainitsee Slayerin ensi kerran. Tyylillisesti 37. Ei nimi bändiä pahenna From Hell I Rise -levyn kappalemateriaali on osittain Slayerin peruja, osittain sen jälkeen syntynyttä. Siinä kohtaa Kerry King -yhtye ei ollut koskaan soittanut yhdessä samassa tilassa, vaikka levykin oli jo valmis. Vähän niin kuin Paul Bostaph on… No, EI MENNÄ NYT SIIHEN. Sen vähän juron tutun tutun, jonka kanssa ei ehkä löydy ihan täysin yhteistä säveltä, mutta juttu kumminkin luistaa. Reigning Phoenix Musicillä kun ei ole mitään tekemistä Slayerin kanssa. Olen varma, että jengi haluaa lisää, kun on nähnyt meidät kerran. Keikoista puheen ollen Kerry King yhtyeineen nähdään ensi kesänä niin Tuskassa kuin Nummirockissa. Kerry Kingin vaimo Ayesha uhosi tuoreeltaan vuoden 2019 jäähyväiskiertueen jälkeen, ettei Slayer koskaan palaisi, mutta on ilmeisesti nyt pidättäytynyt kommentoimasta. Palataan vielä Kerry King -nimisen yhtyeen – yhtyeeksi sitä kai on kutsuttava – kokoonpanoon. Sitten Phil teki omat osuutensa ja Kyle bassot. Varsinkin Oseguedan suoritus levyllä on huomionarvoisen väkevä. Hän tiesi, että Bostaph on mukana, ja mietti että Gary Holt voisi olla myös, mutta päätyi lopulta pyytämään Demmeliä. Tämä keskustelu Kerry Kingin kanssa käytiin maaliskuussa 2024. Kylen tapasin 2015 Mayhem-rundilla. Hän tuskin tietää, miten mustasukkaisesti levy-yhtiö haluaa suunnata huomion hänen omaan levyynsä. King ihmettelee asiaa vähän itsekin. Kingin uusi bändi oli pitkään salaisuus. Keksin kyllä yhden, joka ei olisi, mutta ei mennä nyt siihen. Halusin, että homma on oikeasti valmis ennen kuin se tuodaan julkisuuteen. Ehkä hän osaisi valottaa Slayer-asiaa. – Onhan se. Chicagon Riot Fest on ensimmäinen kerta, kun Tom Araya nähdään lavalla sitten joulukuun 2019. Emme olleet vielä valmiita, mutta tiesin, että hän oli aikeissa siirtyä vapaille markkinoille. – Hän kieltämättä onnistui paremmin kuin osasin itsekään odottaa, King sanoo. Minulla ei ole pienintäkään epäilystä, etteikö homma toimisi, mutta oli kieltämättä outoa tehdä levyä ilman että olimme soittaneet yhdessä. King on puhunut julkisesti harkinneensa laulajaksi ensin Phil Anselmoa, mikä on hyvä esimerkki hänen tavastaan vain töksäytellä asioita. Gary Holtin vaimo Lisa on niin ikään puolustanut päätöstä. Itse asiassa parin viikon päästä alamme treenata keikkoja varten. Jos olisin Mark Osegueda, saattaisin pohtia, olenko vararatkaisu. Kerry Kingin mukaan hänen nimikkobändinsä tekee nyt kesällä harmillisen vähän keikkoja. Niin, ja Markin olen tietysti tuntenut Death Angelin alkuhämäristä asti, hänhän oli vasta teini heidän ekojen levyjensä aikaan. Tom Arayan vaimo Sandra otti jo julkisuudessa vastuun Slayerin paluusta. Jeff Hannemanin leski Kathryn antoi paluukeikoille siunauksensa ylläpitämällään Jeff Hanneman -Instagram-tilillä. – Nostan hattua jokaiselle, että salaisuus pidettiin niin pitkään. – Kylen kanssa minun piti pelata korttini aika varhain. Hänellä oli biisejä tehtynä ja hän halusi jatkaa. Voimme siis vain arvailla, miten homma nyt näin menee, että Slayer palaa samaan aikaan kun Kerry King tekee omalla nimellään ”Slayerin jälkeistä” uraa. Kaikki tiesivät, että Bostaph on mukana, mutta muusta ryhmästä ei hiiskuttu mitään. Melkoinen ryhmä. Aika moni rumpali maailmassa olisi varmasti hyvillään tällaisesta roolista. Pienen Suomen merkittävin metallijulkaisu ei valitettavasti saa mieheltä mitään skuuppeja. Tuntuu kuin hän ei suunnittelisi sanomisiaan lainkaan, vaan antaisi vain tulla toimittajille samaan tapaan kuin vaikka vieruskaverille lätkäkatsomossa. Olen tuntenut Philin vuosikymmeniä, ainakin siitä saakka, kun hän liittyi Machine Headiin [vuonna 2003], luultavasti kauemminkin. – Kuvittelisin, että teemme rundin loppuvuonna, ehkä keväällä, mutta viimeistään ensi kesänä vähän isommin. – Olimme tietenkin studiossa kaikki samaan aikaan, ja soitin Paulin kanssa yhdessä. Slayer puolestaan soittaa kolmella isolla festivaalilla Yhdysvalloissa syys-lokakuussa. En halunnut olla tahditon, mutta halusin varmistaa, että saan hänet mukaan. Mikä yllätys. Kun Slayer soitti viimeisen keikkansa, tai siis aktiiviuransa viimeisen sellaisen, joulukuussa 2019, King alkoi miettiä heti, miten siitä eteenpäin
– En halunnut, että homman nimi olisi Kerry King, mutta lopulta meidän oli pakko tehdä päätös, eikä meillä ollut mitään muuta ideaa. King ei ollut työskennellyt hänen kanssaan aiemmin. Terryhän tuotti Slayerin Repentlessin [2015], ja aloin miettiä, että täytyy painaa vähän jarrua siinä, kuinka suoraa jatkumoa Slayerille haluan tehdä. – Joshin innostus oli tarttuvaa. Kun äänitimme Paulin kanssa kaksin, näin lasin läpi kuinka Josh ja muut teknikot moshasivat tarkkaamossa ympäriinsä. – Paulille tietysti lähetin kaiken. Aina kun pääjehun kitarasoolo lähtee, muuten aika siloteltuun soundiin tulee kuin taikaiskusta räyhää ja rumuutta. Ehkä tämä johtuu siitä, että niin harvalla soittajalla on soundillinen ja tyylillinen identiteetti. Näillä kavereilla on, Kingillä varsinkin. – Mietin alusta asti Terry Dateä, mutta sitten tulin toisiin ajatuksiin. – Halusin, että se kuulostaa 1980-luvun punkilta. Ja Slayerin loppuaikana King kantoi joka tapauksessa biisinteosta päävastuun. Tämä ei ole mikään vauva-Slayer. Tuumasin, että tehdään sitten! King ihmetteli Wilburin innostusta studiossa. Punk on ollut minulle aina tärkeä inspiraatio, joten ei se nyt kauhean kaukaa haettua ollut. Muu kokoonpano ei ehtinyt vaikuttaa albumin materiaaliin, sillä King oli tehnyt kaiken valmiiksi ennen kuin alkoi lähetellä biisejä muille. Mutta hänellä oli ihan vitusti töitä kalenterissa, joten ajattelin heti, ettei tästä tule mitään. Muiden kanssa tarvittiin hiukan enemmän aikaa. King kertoo, että esimerkiksi Two Fists -kappaleen tekstiä hän ei ehkä olisi tehnyt Slayerille. Tällaista soundillista ja tyylillistä soittajan esiintuomista tehdään nykyään aivan liian vähän. Nytkin King laukaisee muina miehinä, ettei Wilbur ollut hänen ykkösvalintansa. Vaikka musiikki kuulostaa Slayeriltä, soundi on jotenkin siistimpi. Aina kun biisi oli valmis, laitoin sen Paulille. Tuli olo, että ehkä tässä tehdään jotain oikein. Hän tiesi koko ajan, mitä tapahtuu. King ja Wilbur kävivät amerikkalaiseen tyyliin lounaalla ja keskustelivat. albumi kävisi aivan hyvin Slayer-levystä, etenkin kun Oseguada tuntuu kanavoivan sisäistä Arayaansa yllättävänkin vimmaisesti. Josh Wilbur tuli kehiin bisnesväen ehdotuksesta. Where I Reignin aloittaa King. Kingin mukaan biisinteon lähtötilanne ja tunnelma oli nyt ihan samanlainen kuin Slayer-aikana, koska hän ei ole koskaan ajatellut mitään lokeroa, johon pitäisi osua. Kirjoitan tätä Slayer-pipo päässä. Rakastin kyllä työskennellä Terryn kanssa ja saatan tehdä niin tulevaisuudessa. Hänen tekniikkansa tai tarkkuutensa ei ole edes samalla 38. King on lähtökohtaisesti vasemmassa kanavassa, Demmel oikeassa. Totta kai meillä oli Slayerissäkin punkjuttuja, mutta tämä on paljon suorempi teksti. – Ehkä nyt oli tietyllä tavalla enemmän tilaa, kun ei tarvinnut ajatella Slayer-otsikkoa. Residuen alkuliidin soittaa Demmel, ja taustalle ilmaantuu Kingin komppikitara. – Hän oli hyvin kiinnostunut minusta ja soundistani, se tuntui hyvältä. Moshausta tarkkaamossa From Hell I Rise -albumin tuotti Josh Wilbur, joka on työstänyt aiemmin muun muassa Kornia, Lamb of Godia, Avenged Sevenfoldia ja Bad Religioniä. Ja niin edelleen. Läski soundi Kerry King on oikeastaan aika poikkeuksellinen metallikitaristi. Kaksi päivää tapaamisen jälkeen hän soitti minulle, että ”tyhjensin kalenterini, tehdään se levy nyt”. Toisaalta levyssä on se arvostettava vanhan liiton elementti, että Phil Demmelin ja Kerry Kingin kitaransoiton erottaa helposti toisistaan, eikä ainoastaan sooloista vaan myös pelkästä soundista. Mehän pyörittelimme kaikenlaisia nimiä, mutta voi vittu kuinka vaikeaa voi olla keksiä bändille hyvä nimi! Joku voisi sanoa, että salama ei iske samaan paikkaan kahdesti. Epäröin hieman, voinko luottaa heihin, koska homma täytyi pitää salassa. Enkä tiennyt otsikosta muutenkaan mitään tehdessäni biisejä
Rolling Stone julkaisi Kingistä viime helmikuussa pitkän haastattelun, jossa King puhui suunsa puhtaaksi. Kerry King on, helvetti soikoon, vapauden puolustaja. – Uskonnostahan minä olen kirjoittanut paljon. Nyt varmaan osa tämänkin lehden lukijoista hyperventiloi ja yrittää haukkomiseltaan huutaa ”woke”. Vapauden olla mitä on, minkään instituution määräilemättä. Mikä siinä on ollut ongelmana. Ja se soundi. Ei se ole livenä ollenkaan niin kirkas. Kovaääninen, vihainen musiikki syntyi konservatiivisena aikana vastaiskuksi konservatiivisuudelle. Josh teki kyllä helvetin hyvää työtä. . Samassa haastattelussa King mainitsi myös George Floydin. Mutta hänessä elää punkkari, ja jos punkkarit jotakin vihaavat, niin konservatiiveja. seinällä kuin aikalaistensa James Hetfieldin, Dave Mustainen ja Scott Ianin. Olen erittäin ylpeä siitä, miltä se tällä levyllä kuulostaa. Sittemmin King kommentoi Loudwiren haastattelussa, että Arayan läppä jurppi häntä toden teolla. Kellään muulla ei ole samanlaista. Slayerissä hän oli vain osa kokonaisuutta, nyt hänen nimensä komeilee levyn kannessa. – Soundini on oikeasti paljon läskimpi ja paksumpi kuin se on koskaan ollut levyllä. . Se, että King on kaikessa juroudessaan edelleen vihainen sille porukalle, joka vihaa kaikkea erilaisuutta ja haluaa murskata vähemmistöt, on vain ja ainoastaan johdonmukaista. – Slayer-aikana en koskaan puuttunut liikaa miksauksiin, koska Jeffillä, Tomilla ja Paulillakin oli aina näkemyksiä ja heitä piti tietysti kuunnella. A . Hän muun muassa räyhäsi siitä, miten poliisit teloivat Buffalossa 80-vuotiasta miestä, jotta Donald Trump saisi otattaa itsestään kuvan Raamatun kanssa kirkon edessä. . King ei väitä olevansa maailman valistunein kansalainen. Hän jopa korostaa olevansa ihan tavallinen perusjenkki, joka vain ihmettelee maailmanmenoa. – Kun soitan kitarakaapin edessä, kuulen mitä haluan. Mielikuva Kerry Kingistä saattaa olla punaniskainen juntti. KESKIA . Hörpätkää vaikka raikasta vettä ja rauhoittukaa. Muistatte kenties myrskyn vesilasissa vuodelta 2017, kun Tom Araya postasi Slayerin viralliseen someen läpällä kuvan Donald Trumpista Slayerin vanhaan kuvaan photoshopattuna. . Tai ehkä se voisi olla, mutta hän ei yksinkertaisesti soita luontaisesti sillä tavalla. Eikä se ole ikinä kuulostanut samalta levyllä! Mutta nyt Josh teki jotain, en tiedä mitä. Mutta eipä hän ole säästellyt palkeitaan myöskään politiikasta puhuessaan. NNETTY SELLAISEKSI YLA . Ehkä kristinuskoa. Kuva poistettiin, ja King julkaisi vaimonsa Ayeshan sometilin kautta kommentin, jossa hän totesi, että tässä ei nyt tarvita Slayer-yhteisön sisäistä kahtiajakoa, vaan että samaa porukkaa ollaan. SKIMPI JA PAKSUMPI KUIN SE ON KOSKAAN OLLUT LEVYLLA . Kingin vaimon Instagram-biossa lukee kuvaus ”intersektionaalinen feministi”. Nyt kerroin Joshille mihin suuntaan mennä, ja minun piti muutenkin johtaa sitä prosessia. Nyt soundi kuulostaa siltä kuin sen pitää. – Minä olen Kerry King, kirjoitan vihaisempia biisejä kuin kukaan, mutta tunnen silti myötätuntoa ihmisiä kohtaan, hän julisti. – Minua vitutti, että se meni bändin someen. Jotenkin se on aina väännetty sellaiseksi yläkeskiäänipuukoksi, vaikka se ei ole tarkoitus. Kun levynteossa päästiin miksausvaiheeseen, Kerry King joutui uuteen tilanteeseen. ”SOUNDINI ON OIKEASTI PALJON LA . A . . . Olisi postannut sen omalla profiilillaan, siitä vaan, mutta bändin somessa se tarkoitti, että olemme kaikki mukana. . JOTENKIN SE ON AINA VA . . Trump oli valittu juuri Yhdysvaltain presidentiksi. Mutta nyt, kun olen ollut kotona viimeiset neljä ja puoli vuotta, tässä on ollut aikaa katsella ympärilleen ja ajatella ihan arkisiakin asioita. Niin on varmasti tänäkin päivänä. Sen sijaan Kingin soundi ja soitto kuulostavat siltä kuin ne haluaisivat repiä kaiutinelementin paskaksi niin kitarakaapista kuin kotistereoista. Tässä tuleekin esiin kiinnostava piirre. Ja että King ja Araya ovat veljiä, vaikka erimielisyyksiäkin on. Ei kovin ruusuisesti. Arvoton vaaliasetelma Millä tavalla Kerry King näkee Yhdysvaltain poliittisen todellisuuden vuonna 2024. NI PUUKOKSI, VAIKKA SE EI OLE TARKOITUS.” 39. Asenne on punk Mitä vastaan Kerry King on eniten kappaleissaan ja muutenkin päätään aukonut
En minäkään pidä Bidenista, joten miksi vitussa häntä vastaan ei asetettu ketään. – En ole tottunut lukemaan tai katsomaan uutisia, mutta viime vuosina olen aloittanut jokaisen päivän sillä. Poliittinen tilanne täällä on niin äärimmäisen vituillaan... VIRASSA. –Trump nimitti presidenttinä korkeimpaan oikeuteen kolme uutta tuomaria, jotka ovat kaikki valehtelijoita ja nuolevat ”KORKEASTI KOULUTETUT TUOMARIT VALEHTELEVAT MEDIASSA JA OIKEUSSALISSA, MUTTA OVAT SIITA . – Se alkoi oikeastaan jo viimeisellä Slayer-levyllä. . Mutta vielä uskonnosta: – Planeettamme fiksuimmat ihmiset ovat tieteilijöitä, jotka ovat järjestään ateisteja. ISESSA . HUOLIMATTA ELINIKA . . King on puolensa valinnut, mutta hän ei peittele pettymystään vaaliasetelmaan, jota kukaan ei olisi halunnut nähdä. Nyttemmin Kingin fokus on tarkentunut Yhdysvaltoihin. – Tämä on aivan arvotonta. . Trump on silti Kingille kahdesta pahasta pahempi. Tänä vuonna Yhdysvalloissa valitaan taas presidentti. Enkä ole tyhmä, tajuan kyllä, mitä kaikkea paskaa mediasta tulee. King kertoo kirjoittaneensa aiemmin politiikasta yleisellä tasolla, koska riippumatta maan hallinnosta, poliittisesta järjestelmästä tai kulttuurista, kansalaiset ovat hyvin usein tyytymättömiä johtajiinsa. Minusta se ei ole kovin raflaava näkemys, mutta kyllä tietyt ihmiset siitä edelleen suuttuvat. Mutta haluan silti uskoa, että tekstit puhuttelevat ihan samalla tavalla kaikkialla. En käsitä. SE VITUTTAA MINUA TODELLA ANKARASTI.”. Heidän näkemyksensä on sama kuin minun, eli että Jumalaa ei ole
Hän pysyy meillä, ja pidän siitä, että Pierce jatkaa päävalmentajana, koska hän tuntee nyt joukkueen. Yleensä alan seurata lätkää enemmän vasta kun playoffit käynnistyvät. Uusi GM Tom Telesco tuli sisään vasta tammikuussa, eli hänellä on nyt näytön paikka. Mutta en todellakaan tunne kaikkia NHL-pelaajia ja joukkueita niin hyvin kuin NFL:n. Keikkoja tuskin tulee montaa, todennäköisesti kourallinen isoimpia festareita. Pääsin paljon pienemmällä rahalla kulmakatsomoon, missä olin kolmen kaverini kanssa. Arvailujen varaan Vaikka Kerry Kingin oma bändi on koottu vähän kuin palapeli, itse pääjehu on luottavainen. Ehkä Slayerin paluu tuo tervetullutta lisähuomiota Kingin omalle bändille. Mutta Arayalle kelpaa raha, ja niin kelpaa Kingillekin. Super Bowlissa kaverien kanssa Se politiikasta. Maailmassa tapahtuu hullumpiakin asioita. – Se on harrastus, joka on kieltämättä hyvää vastapainoa. Vaikka King ei päässyt omalle kausikorttipaikalleen, hän nautti kokemuksesta. – Pelinrakentajaksi tuli sitten tulokas Aidan O’Connell, joka ei kylläkään pelannut huonosti. Trumpin persettä. Jos Slayerin strategia on rahastaa tällaisilla isoilla ”exclusive”-keikoilla hyvät massit, kuten oletan, Kerry King ehtii rakentaa omaakin bändiään kaikessa rauhassa. Varsinaiselle rundille bändiä on vaikea kuvitella, mutta varaan oikeuden olla väärässä. Sormet ristiin tulevalle kaudelle! Onko urheilun seuraaminen sinulle jonkinlainen pakopaikka musiikin maailmasta. Mutta kaikki ovat kokeneita soittajia, ei minulla ole pienintäkään epäilystä, etteikö se toimisi. Tänä vuonna on siis mahdollista nähdä Kerry King soittamassa Slayer-biisejä livenä kahden eri kokoonpanon kanssa. Jos spekulaatio sallitaan, niin Slayer esiintynee ensi vuonna myös Euroopassa, kun syksyiset paluukeikat soitetaan vain Yhdysvalloissa. Hämmennys, joka Slayerin paluu-uutisesta seurasi, on kieltämättä varsin perusteltua. – Kohta nähdään, miten homma toimii porukalla. Joukkue ei selviytynyt päättyneellä kaudella pudotuspeleihin. Tällaiset ihmiset sitten tekevät tulkintoja laista ja oikeudesta. Se oli kyllä eräänlainen unelmien täyttymys, vaikkei oma joukkue pelannutkaan. Kerry King tunnetaan myös innokkaana penkkiurheilijana, ja varsinkin jenkkifutis on lähellä hänen sydäntään. – Oma nimeni siinä on edelleen, eli minun pitää kantaa päävastuu. Slayerin ja Kerry Kingin. Tai sitten tämä päällekkäisyys on vain outo sattuma. – Meiltähän potkittiin sekä GM että päävalmentaja viime lokakuussa, ja heidän tilalleen tulivat sitten väliaikaiset tyypit, tosin Antonio Pierce nimitettiin nyt varsinaiseksi päävalmentajaksi. Perustilanne Slayerin lopettamisen taustalla oli luullakseni suurin piirtein se, että Kerry King haluaa jatkaa musiikin tekemistä, Tom Araya ei. – Nämä ihmiset, korkeasti koulutetut tuomarit, valehtelevat mediassa ja oikeussalissa, mutta ovat siitä huolimatta elinikäisessä virassa. Se oli siisti juttu! Matsihan pelattiin Vegasissa, ja koska minulla on kausari Raidersin peleihin, pääsin näkemään myös Super Bowlin. – Varsinainen paikkani on 50 jaardin kohdalla eli todella hyvässä kohtaa. Tänä vuonna pääsin muuten katsomaan Super Bowlin paikan päällä ensimmäistä kertaa ikinä. Tai silkkaa sekoilua.. Uusia biisejäkin on jo takataskussa, ja ehkä bändi pääsee hahmottelemaan niitä piakkoin. Olkoonkin, että Slayerin paluu vähän sekoittaa pakkaa. Trumpin nimittämät tuomarit ovat Neil Gorsuch, Brett Kanavaugh ja Amy Coney Barrett, kaikki luonnollisesti maailmankatsomukseltaan hyvin konservatiivisia. Olisihan se ollut mukavaa tehdä kuten Ozzy Osbourne aikoinaan, eli olisi kaksi levyä purkissa ennen ensimmäistäkään keikkaa. Haluan toisen levyn valmiiksi pian, koska yhdessä ei ole tarpeeksi materiaalia pääesiintyjäkeikkaa varten. Kausi meni sekavissa merkeissä, kun pelinrakentaja Jimmy Garoppolo penkitettiin samaan syssyyn, kun organisaatiossa tapahtui muitakin mainittuja muutoksia. Se vituttaa minua todella ankarasti. Ajattelin, että ellen mene nyt, en pääse sinne ehkä koskaan. NFL:ssä Kingin suosikkijoukkue on Las Vegas Raiders. – Hyvänä kakkosena tulee jääkiekko, ja tiedän että se on Suomessa iso juttu. Kenties muukin bändi pääsee osallistumaan luomistyöhön enemmän, kun homma hitsautuu yhteen. Nythän meidän pitää soittaa lisäksi muutamat Slayer-biisit. Se ei nyt onnistunut, mutta materiaalia minulla kyllä on. – Emme varmaan ehdi studioon enää tänä vuonna. Teoriassa olisin voinut lunastaa saman paikan myös Super Bowliin, mutta minun olisi pitänyt maksaa ihan tähtitieteellinen summa siitä hyvästä – ei täyttä hintaa, mutta ihan vitusti. Koska en saa vastausta Slayer-kysymykseeni edes jälkeenpäin, voimme vain arvailla ja spekuloida. En pysty ymmärtämään, miten se on kenenkään amerikkalaisen mielestä ok
Eivät ne enää häntä kiinnosta. Silloin soittamisesta tuli vakavampi harrastus. – Se vain naksahti kohdalleni, kun olin tosi nuori. Hän kasvoi Falunissa, joka tunnetaan Sabatonin kotikaupunkina. Ikävin niistä oli oikeustaistelu, jota Palm ja muut Ghostin entiset jäsenet kävivät bändin johtajaa vastaan. Tässä vaiheessa uraa hänelle on tärkeintä vapaus saada tehdä omaa juttua omalla tavalla. Isällä oli kyllä levyjä, ainakin Johnny Thundersia ja Siouxsie & the Bansheesiä. Ensimmäisissä konserteissa kävin isän kanssa. H enrik Palm, 36, istuu kotonaan työpöydän ääressä ja muistelee aikaa, jolloin hänestä tuli sooloartisti. Serkkuni kautta innostuin Guns N’ Rosesista. Musiikkibisnes tuntui minusta todella vastenmieliseltä. – En tiedä yhtään, mistä tämä musahulluus tuli, hän naurahtaa ja vilkaisee levykokoelmaansa. Vanhempani tai sisarukseni eivät soita mitään. Vuotta myöhemmin sain oman akustisen ja pari vuotta sen jälkeen sähkökitaran. TEKSTI ARI VÄNTÄNEN KUVAT CHRIS SHONTING PÖLKYLLÄ Vapaa musanörtti 42. Sitten tulivat KISS, Ramones ja Iron Maiden… Musainnostus lähti kasvamaan kuin lumipallo. – Kun julkaisin ensimmäisen soololevyni, mietin että lopetan koko touhun. Musahulluus iskee Henrik Palm on asunut Tukholmassa kahdeksantoista vuotta. Kun isä ja äiti Palm huomasivat, millainen pakkomielle musiikista oli pikku-Henrikille tulossa, he suhtautuivat asiaan kannustavasti. – Isä ja äiti nauhoittivat telkkarista kaikenlaista musiikkia minua varten. Oli vuosi 2017, ja Henrik Palmin soolodebyytti Many Days tuli maailmaan ilman ihmeempiä fanfaareja. – Olen aina pitänyt itseäni enemmän musiikkifanina kuin muusikkona. Maiden tai Motörhead ei kiinnostanut häntä, mutta hän lähti kuitenkin viemään minua keikoille. Se ei ollut mukava vaihe elämässä. Saatoin katsoa yhtenä päivänä ruotsalaisen tanssiorkesterin soittoa ja toisena Buzzcocksia, eli vaikutteita tuli tosi laajalla skaalalla. – Naapurissa oli kitara, johon kajosin ensi kerran viisivuotiaana. Se oli masentavaa aikaa. Mutta luulen, että hän innostui niistä jutuista parhaan kaverinsa vuoksi. Kun Henrik näki ensimmäiset keikkansa 11–12-vuotiaana, hän oli soittanut kitaraa jo monta vuotta. Levyn tekeminen oli ollut hänelle huomion kääntämistä pois ikävistä asioista. Muiden muassa In Solitudessa ja Ghostissa soittanut Henrik Palm on tullut Nerd Icon -soololevynsä äärelle monen mustan aukon kautta. Soittaminen on minulle seurausta rakkaudesta musiikkiin, aivan kuin joillekin toisille musakirjojen kirjoittaminen tai fanzinen toimittaminen. – En sitten kuitenkaan pystynyt lopettamaan musiikintekemistä, Palm sanoo. Henrik Palmin selän takana on monumentti, johon kiteytyy kaikki olennainen hänestä: valtava hylly täynnä vinyylilevyjä
43
Osaan soittaa teknisesti taitavasti, mutta minulla ei ole tarvetta shredaamiselle. Soitin Chainwreckin levylläkin, mutta lähdin bändistä heti kun muutin Tukholmaan. Olisin halunnut tehdä doomimpaa musiikkia, mutta muut bändissä eivät tienneet esimerkiksi Troublea lainkaan. – Olin silloin kuudentoista ja kuuntelin pelkästään metallia. Falunin-bändikaverini eivät innostuneet Stoogesista, Autopsysta ja Hawkwindistä niin kuin minä. En minä sellaista halunnut tehdä. In Solitude -vuosinaan Palm vaikutti myös black/thrash/death-bändi Vampiressa taiteilijanimellä Nuclear War. – Chainwreckissä soitti sama kaveri, jonka kanssa olin perustanut ihan ensimmäisen leikkibändini. – Sonic Ritual oli oikea bändi, siinä oli meininkiä ja sillä oli päämääriä. Se on hieno yhtye, mutta W.Ö.M.Bin jälkeen en ole ollut enää kiinnostunut death metalin soittamisesta. Kuuntelen sitä mieluummin. – Soittajien välinen dynamiikka toimi ja minulla oli siinä yhtyeessä mukavaa. Loppuvuodesta 2009 Palm liittyi In Solitudeen. – Vampiren basisti on paras ystäväni. Jokainen riffi tuntui viittaavan johonkin toiseen bändiin. Falunissa Palm soitti myös Chainwreckissä vuosina 2005–2006, mutta sen melodinen groove metal ei koskaan oikein ollut hänen juttunsa.. Seuraavaksi siihen alkoivat vaikuttaa Carnivore ja Trouble, ja sitten niin moni muu asia, että kuulosti siltä kuin Henrik Palmin valtava levyhylly olisi rysähtänyt bändin niskaan. Henrik Palm on soittanut myös PÖ LK YL LÄ Palm alkoi soittaa rockia treenaamalla KISSin ja Ramonesin biisejä. Ensimmäinen omaa materiaalia soittanut yhtye oli death metal -bändi Walking Worm Colony, josta tuli W.Ö.M.B. Matka mustaan aukkoon Eivätkä bändit siihen lopu. Kun soittaminen alkoi taittua mitenkuten, hän keskittyi Judas Priestiltä, Black Sabbathilta ja kumppaneilta lainaamiensa laulujen esittämiseen. Tein kaikki biisit, mutta lopulta alkoi tuntua, että kyse oli pelkästään minusta intoilemassa omasta levykokoelmastani. Päädyin mukaan niihin kuvioihin, koska vietimme aikaa yhdessä. On hyvä omata sekin taito, mutta pidän itseäni ensisijaisesti biisintekijänä. Bändien maailma kutsuu Palm perusti naapurinpojan kanssa ensimmäisen bändinsä heti sähkökitaran saatuaan. Hän perusti Sonic Ritualin, joka alkoi soittaa Motörheadin ja Hawkwindin hengessä. Ensimmäinen In Solituden levy, jolla soitin, oli tehty vahvasti Iron Maidenin ja Mercyful Faten hengessä, mutta bändin musiikki kehittyi koko ajan erikoisempaan suuntaan. Tukholmasta Palm löysi samanhenkisiä soittajia. Hän sanoo pystyvänsä soittamaan nykyisin melkeinpä mitä tahansa. Sitä paitsi kaikki muut Vampiren jäsenet asuvat Göteborgissa, joten oli ihan luonnollista, etten ollut täysin mukana bändissä. teki demon, mutta vakavammin aloin suhtautua bändissä soittamiseen vasta kun muutin Tukholmaan. Vaikka In Solitude soitti perinteistä heviä, kaikki sen jäsenet kuuntelivat Swansia ja The Birthday Partya. Hän ei ollut koskaan ajatellut soittavansa perinteisessä hevimetallibändissä, mutta yllättäen homma tuntuikin hyvältä, uudenlaiselta ja eteenpäin menevältä. Ne jätkät ovat edelleen hyviä kavereitani, mutta emme koskaan puhu musiikista, koska pidämme niin erilaisista jutuista. Soitan kuitenkin kaikilla Vampiren levyillä ja soitin alkuaikoina myös keikoilla. W.Ö.M.B. Sitten sen musiikki muuttui metalliseksi punkiksi, jonka vaikutteet liikkuivat laajalla skaalalla japanilaisesta hardcoresta Saxoniin. Hän ei kuitenkaan ollut koskaan bändin virallinen jäsen. – Ostin nuorena Yngwie Malmsteenin varhaisia levyjä, mutta punkin löytäminen oli minulle soittamisen kannalta tärkeämpää. Olemme edelleen kavereita
– Kyllä vain. – Hyvät demot säästävät aikaa ja rahaa studiossa. Ehdottomasti tunnetuin Henrik Palmin entisistä bändeistä on Ghost. En kadu mitään. Tarvitsin tekemistä ja muuta ajateltavaa. Tulevaisuudessa Henrik Palm aikoo jatkaa musiikin tekemistä omilla ehdoillaan. ”Soitin Ghostissa kaksisataa keikkaa ja hauskaa oli. Pig Eyesin viimeistä julkaisua voisi pitää esinäytöksenä sille, mitä olen tehnyt myöhemmin sooloartistina. Siinä missä Poverty Metalilla käytettiin paljon digitaalisia soundeja, Nerd Icon tehtiin analogisessa maailmassa. – Minulle oli iso juttu soittaa hänen kanssaan. – Muistoni Ghostin ajoilta ovat silti enimmäkseen hyviä. Musiikkiteollisuus on sellainen kuin on. – Inhosin musiikkibisnestä jo In Solituden aikaan, ja Ghostin kohdalla aloin inhota sitä vielä vähän enemmän. Ensimmäinen soololevyni syntyi hyvin masentavista ajoista, kun taas seuraavaa omaa levyä tehdessäni minulla oli onnellinen olo. Siltikin rahanpuute pakotti välillä pitämään taukoja, mutta homma kuitenkin jatkui. Ja sitten sukelsin mustaan aukkoon, jollaiseen en olisi ikinä kuvitellut päätyväni. Erikoisesti nimetty Södra Sverige oli yhtye, jossa Palm soitti The Bear Quartetista tutun Mattias Albergin kanssa. Musiikkiteollisuus on sellainen kuin on.” 45. Minulla ei ollut silloin päivätöitä, joten kiertueiden välissä oli aikaa tehdä omia juttuja. Levyn äänitti The Hivesin basisti Johan Gustafsson. Nerd Iconin kohdalla studioon päästiin tammikuussa 2023. Soitin Ghostissa kaksisataa keikkaa ja hauskaa oli. Matias on tosi tunnettu indienimi Ruotsissa. En oikein tiedä, mitä siitä sanoisi. Minusta tuntui, että pystyisin parempaan. Tämän ymmärtäminen nosti painon harteiltani. Esimerkiksi kitarasoundia etsittiin pidempään kuin koskaan, koska tajusin sen olevan tärkeää. Palm keskittyi omaan musiikkiinsa ja Södra Sverige -bändiin, kunnes oli niin alamaissa, että yritti päästä kokonaan eroon musiikista. – Äänitin suuren osan ensimmäisestä soololevystäni, kun soitin vielä Ghostissa. Hän on nykyisin minulle eri ihminen kuin silloin. Kun Palmilta kysyy, pitikö hän koskaan Tobias Forgea ystävänään, vastaus tulee epäröimättä. Olemme puhuneet, että tekisimme vielä jotain yhdessä. He hävisivät. Tosin hänen soittaessaan siinä kukaan ei tiennyt hänen olevan yksi Nameless Ghost -hahmoista. Ja sitten sukelsin mustaan aukkoon, jollaiseen en olisi ikinä kuvitellut päätyväni. Käytimme studiossa paljon aikaa. Se oli ennemminkin kiva luovuuden puuska. Bändi tarvitsi basistin soittamaan Meliora-levylle, ja koska tunnen levyn tuottajan veljen, he päätyivät pyytämään minut mukaan. – Kuten niiltä levyiltä kuulee, meillä ei ollut mitään kaupallisia tavoitteita. Aistin Poverty Metalissa jonkinlaista epävarmuutta ja koin olevani musiikintekijänä entistä itsevarmempi. – Poverty Metalin ilmestyessä tajusin, että maailma ei odota Henrik Palmin seuraavaa albumia. Musiikki on minulle elämä. punk rockia Pig Eyesissa, joka teki vuosina 2012–2015 pari albumia ja seiskatuumaisen. Jos julkaisen musiikkia, se ei muuta mitään, vaikka onkin olemassa ihmisiä, jotka pitävät siitä. Oli annettava hänelle kenkää ja soitettava Simon paikalle. Minun piti pysyä liikkeellä, jotta pysyin hengissä. – Sehän ei monelle kuulijalle välity, koska nykyiset plugarisoundit kuulostavat todella hyviltä, mutta minulle tekijänä se muutti koko lähestymistavan. Kun Ghostin asiat menivät pieleen, minun piti keskittyä johonkin. Tuosta oivalluksesta syntyi Palmin kolmas soololevy Nerd Icon. Jos siinä haluaa olla mukana, joutuu tekemään paljon asioita, joita en halua tehdä. Suojelen omaa juttuani musiikkialan huonoilta puolilta. Ensimmäinen levy oli punkia ja hardcorea, toinen post-punkia ja viimeinen jokaisen muusikon unelma eli tuplalevy, jonka kaikki biisit liittyivät toisiinsa ja olivat täysin epäkaupallisia. Pyhä oma juttu Ghost-vaiheen ankea loppu oli Henrik Palmille henkisesti raskasta aikaa. Tein kaikki levyn kappaleet, ja jotkut ensimmäisen sooloni biisit ovat peräisin Pig Eyesin ajoilta. Simon, joka soitti Ghostissa kitaraa, on edelleen yksi parhaista ystävistäni. – Opinnot laajensivat ajatteluani musiikin tekemisestä. Elokuvan tekeminen on monella tavalla vaikeaa ja musiikin säveltäminen käytännössä paljon helpompaa, mutta niissä voi hyödyntää samanlaista ajattelua. – Firesidessa soittanut Frans Johansson esitteli meidät, ja perustimme Södra Sverigen. – Se lähti syntymään ”business as usual” -hengessä. – Olin Ghostissa kaksi vuotta. Todellakin. Se on paljon tärkeämpää kuin mikään menestys tai suosion mahdollistama elämäntyyli. En oikein tiedä, mitä siitä sanoisi. Sitten minut pyydettiin jäämään bändiin – siihen aikaan se siis oli vielä bändi. Tajusin ihan eri tavalla, että helvetti, minullahan on biisejä ja niistä voi koota albumin. Mutta enää en oikein osaa sanoa hänestä mitään. Kun Poverty Metal valmistui, aloin heti miettiä seuraavaa levyä, koska sellainen minä olen. Minä, rumpali Daniel Moilanen, Simon Söderberg ja Johan Gustafsson olimme kaikki samalla aaltopituudella. Tai jos tarkkoja ollaan, se ensimmäinen levy oli Mattiasin soololevy nimeltä Södra Sverige, ja vasta sitten siitä tuli bändi. Södra Sverige oli siinä mielessä kuin Pig Eyes, että musiikillinen vapaus oli totaalista. Vaikka silloin ei siltä tuntunutkaan, pelastus löytyi musiikista. Projekti eteni tosi sulavasti, paitsi että ensimmäinen miksaaja ei saanut aikaan hyvää jälkeä. Mutta kun kiersimme Södra Sverigen kanssa, monikaan ei löytänyt keikoille. Hän miksasi uuden soololevyni Nerd Iconin ja äänitti edellisen, Poverty Metalin. Sitä ennen Palm oli tehnyt tapansa mukaan biiseistä niin valmiit kotidemot, että ne olisi voinut julkaista melkein sellaisenaan. Musiikkibisneksen mustassa aukossa Ghostissa soittaneet Simon Söderberg, Mauro Rubino, Henrik Palm ja Martin Hjertstedt haastoivat bändin johtajan Tobias Forgen oikeuteen siitä, että Ghostin levyjen ja kiertueiden tuottoja ei jaettu oikeudenmukaisesti. En suunnitellut soolouraa, minä vain äänittelin ilman sen kummempaa päämäärää. Hän opiskeli vuoden verran elokuvaa, kunnes nousi synkkyydestään ja palasi musiikin pariin. Oma juttuni on minulle pyhä. Olen todella iloinen ystävyydestämme. Palmin musiikki syntyy aina samalla tavalla: hän vakuuttaa itsensä siitä, että on ryhdyttävä töihin. Minulla on vapaus tehdä musiikilleni mitä tahdon, ja haluan pitää siitä kiinni. Tunsin, että minulla oli paljon hyviä ideoita. Eikä tämä jää tähän. Hän on istuskellut tässäkin kämpässä syömässä hotdogeja kanssani. Se tarkoittaa, että voin tehdä ihan mitä haluan
I Hate Therefore I Am on silkkaa pikametallia, mutta parillakin twistillä. Teknisesti kovatasoiset pelimannit rynkyttävät särmästi, ja kitaristi-biisinikkari Greg Fultonin muheva chugga-chugga, railakkaasti rytyyttävä downpicking ja todella rivakka alternate picking -sahailu ovat ensiluokkaista thrash-kitarointia. Selkeintä pikametallia edustavat lyhyemmät neli-viisiminuuttiset biisit, joita paketista on noin puolet. Suurimman muistijäljen jättää melko varmasti tarttuvalla säkeellä ja kertsillä sekä mahtavasti liki doomisti runnovalla, voimasointu-chuggalla aateloidulla perusriffillä varustettu Sister (Until We Meet Again). Suurimmaksi osaksi biitit ovat kuitenkin jykevää iskentää, jossa kakkonen ja nelonen jysähtävät voimalla kohdilleen – presiis kuten pitääkin. Speed/thrash-puoli levystä on silti lähinnä hyvää täytettä ja tuo vaihtelua ”isompien” biisien joukkoon. Toisin sanoen aloituskolmikko ja nimibiisi. Kappaleiden rakenteet ovat monisyisiä ja vaihtelevia, eikä puisevaa perussapluunaa ole juuri käytetty. KOSKINEN SALAMYHKÄ POLKU PIENILLE SUURILLE LEVYILLE Äärimmäisen kovan musavuoden 1991 kätköissä lymyili tämäkin pikkutimantti. TIETYNLAISELLA progressiivisuudellakin on sijansa, vaikka minkäänlaisesta soitannollisesta elostelusta tai tarkoituksellisesta kikkailusta ei ole kyse. Myös aloitusbiisi Why toimii loistavana käyntikorttina. Sielukas riffimyrsky CYCLONE TEMPLE I Hate Therefore I Am COMBAT 1991 TEKSTI KIMMO K. Siinä on nopeaa d-beatiä, voimakasta melodiaa, sovituksellisia kulmia ja vahva tunnelma. Silmitön kohellus jää reippaaksi äityvästä vauhdista huolimatta vähäiseksi, mutta tempovaihtelut ja vastaavat mielenkiintoiset sovitusratkaisut pitävät rallit mainiosti elossa. SAMANKALTAISTA albumia ei tule hevillä mieleen, mutta jonkinlainen mielleyhtymä voisi olla Among the Livingin aikainen Anthrax synkissä tunnelmissa uitettuna ja John Bushin laulamana. Hankalaan musiikilliseen ilmastoon syntynyt albumi ei tehnyt aikoinaan suurtakaan vaikutusta massoihin. Kunnianhimoisemman kauden Xentrixistäkin voi kuulla hyvällä tahdolla jotain. Todella kiivaasti hakatut tuplabasarit ovat tiukasti vedettyjä, vaikka tempo huitelee paikoitellen reippaasti yli 200 iskussa minuutissa. Siinäpä sekin taru sitten. Päällimmäisenä bändin soinnissa on kuitenkin Trochin erittäin sielukas ääni ja laulutapa. Niissäkin yhtyeelle ominainen tummasävyinen järkähtämättömyys pysyy vahvasti esillä. Miehen melodinen mutta rouhea ulosanti on erittäin toimiva, uniikki ja erottava elementti. Eniten albumista onkin jäänyt mieleen se toinen puoli eli astetta pohtivammat ja moniulotteisemmat kappaleet. Znöwhite-bändin tuhkista nousseen chicagolaisnelikon debyytti on jäänyt pienten piirien suosikiksi, mutta se ei vähennä omaleimaisen albumin arvoa. Jos bändistä haluaa saada hyvän kuvan yhden biisin perusteella, Sister on hyvä valinta. Tyylillisesti jatkettiin loogisesti Znöwhiten tuotannon loppukaneetista Act of Godista (1988). CYCLONE Templen soittajakolmikko oli sama kuin muutaman levyn tehneellä Znöwhitella loppuvaiheissaan. Pari pidempää kappalettakin edustavat lähinnä eeppisyyttä, eivät päämäärätontä progeilua. Pienenä miinuksena puolestaan tulevat muutaman biisin vähän väljähtäneiltä kuulostavat sanoitukset. Yllättävyydestään ja satunnaisesta kulmikkuudestaan huolimatta biisien eteneminen on loogista, kehittyvän fiiliksen ehdoilla kulkevaa. 46. Monin paikoin laulua on myös täydennetty harmonioilla. Bändi teki vielä yhden ep:n toisen laulajan ja groovemetallisemman kakkoslevyn My Friend Lonelyn (1994) kolmannen, geneerisesti ääntelevän solistin kanssa. Grungen esiinmarssi torppasi tämänkin bändin uran Trochin lähtiessä muihin kuvioihin. Rumpali John Slatteryn tykittely on vaivatonta ja maukasta. Miehen näpeistä irtoavat myös asialliset soolot, harmoniat ja useammankin kappaleen aloittavat näppäilyherkistelyt. Laulajatar oli vaihtunut vielä vanhalla nimellä operoinnin aikana Brian Trochiin, ja bändin otsikko muutettiin pöydän puhdistamiseksi
TI 24.09.2024 KE 25.09.2024 H E L S I N K I J Y V Ä S K Y L Ä O N T H E R O C K S L U T A K K O
Englund puolestaan kuuluu niihin 50+-hahmoihin, jotka hallitsevat nykypäivän metallikenttää suvereenisti. kesäkuuta. Kulku on varsin suoraa, ja suurimmista tarttuvuuskertoimista tappelevat tanakat riffit ja viljava melodisuus. Nimittäin sellainen Evergreyn neljästoista albumi yhtyeen omissa kehyksissä on. Jännite on tärkeintä. Matti Riekki Theories of Emptiness julkaistaan 7. No siinäpä se sopiva sana muuten tulikin, riemusaatto. Voittaja ei selviä, ja hyvä niin. Toisaalta taas, niin kauan kuin alan seniorit tekevät näin hyviä levyjä, lienee syytä vain nauttia kyydistä. Ei tämä riemusaatto kestä ikuisuuksia. Theories of Emptiness on suorastaan uhmakas, jopa rehvakas Evergrey-albumi. Tokihan Englund laulaa edelleen omaan tyyliinsä, mikä tarkoittaa, ettei tiettyä lapaset pihan ainoaan lätäkköön tiputtavaa klangia käy pakeneminen, ja melankolialle allergiset saavat bändistä yhä paiseita. Yleisote vie silti hyvinkin eteenpäin eikä tuleen makaamaan. Vastaavaa esiintyi jo edellisellä A Heartless Portrait (The Orphéan Testament) -albumilla (2022), mutta nyt se tulee korville kunnolla. Ruotsalainen Evergrey on yksi niistä viime vuosituhannella perustetuista metallibändeistä, jotka tuntuvat elävän tätä nykyä yhtä uransa huippukausista. Aiemmin mainittu Heartless Portrait jäi allekirjoittaneen kirjoihin vähän välimallin levynä, joka ei päätynyt kestosoittoon, kun taas sitä edeltävät The Atlantic (2019) ja Escape of the Phoenix (2021) soivat ajoittain vieläkin. On aivan luvallista ja suotavaakin keskustella siitä, että vallitseva tilanne on tukala nuorille bändeille, jotka eivät yksinkertaisesti pääse esiin vallitsevista rakenteista. Evergreyn musiikkia on tavattu kutsua progemetalliksi, mutta Theories of Emptinessiä ei voi käsitellä hyvällä tahdollakaan kyseisen lajityypin levynä. Uhittelevaa vaikutelmaa alleviivaavat pariin biisiin istutetut mulliköörit, jotka tuovat levylle jopa tietynlaista nuorisolaisotetta. Ei vaikka djent välistä haiskahtaakin. Jos yhtyeen albumit ovat joskus sisältäneet niin tuhtia alakuloa, että musisointi on kääntynyt kyynisemmän kuulijan korvissa hyvinvointivaltion asukin ilmanaikuiseksi märinäksi, nyt hommassa on jokseenkin eri nimi. Yhtyeen johtaja ja biisintekijä Tom S. Suoremmin sävelin Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa EVERGREY Theories of Emptiness NAPALM P A T R IC U LL A E U S ARVIOT 49. Hankala sanoa, miten pitkälle Evergreyn suoremmat sävelet lopulta kantavat, mutta ihme on, jos tämä albumi jää keräämään pölyä
Niin tekevät myös tarraavaa siirappisuutta ja ärhäkkyyttä yhdistävät sovitusratkaisut, joissa pelataan hienosti omilla vahvuusalueilla. On kuin bugisen teköälyn demoversion olisi käsketty soittaa tulkinta Twisted Truthista. Ohuesti soiva lätyskä siis, mutta samapa tuo, kun kappaleet huitaistaan ylinopeudella vähän sinnepäin. Tätä kuulisi mielellään lisää. Vanha Amorphis ja Ruotsin melokuolohommat ovat vahvasti läsnä. Arizonan kuolokopla on tehnyt aiemminkin hyvää jälkeä, mutta nyt noustaan seuraavalle tasolle. Ne ovat täydellisiä juuri sellaisina kuin ne aikoinaan julkaistiin. Kappaleissa tiivistyvät nätisti yhtyeen jäsenten aiemmat tekemiset ja vaikuttajat ripauksella iän tuomaa AOR-fiilistelyä. Mason huutaa örinät taas vatsa krampissa, mutta musiikissa on nyt isosti rentoutta. Jyrkkä faktahan nimittäin on, ettei Hollannin tekniikkakuolomestarin klassikkoja tule lähteä sörkkimään. Nokkamies Patrick Mameli, tuo väärän tiedon pestilensseri, on päättänyt lämmitellä jopa kolmen vuoden takaisen Exitvm-levyn materiaalia. Dark Superstition on hieno levy, joka näyttää, että tällä bändillä on rahkeita vaikka mihin. Kiehtovan kierolla tavalla poukkoileva, mutta toisinaan viivasuoriin bläkkistremoloblastailuihin ja orkesterihitteihin turvautuva Aesthesis ei ole koko kestoltaan kaikkein helpointa kuultavaa. Levyltä ei kohoa selkeitä hittejä, mutta taidokas ja näkemyksellinen tekeminen on kauttaaltaan tasaisen ihastuttavaa. Laulaja Chase H. Melodinen death ja groove metal lienevät kuvaavimmat termit soitannalle, joka monipuolisuudessaan kuitenkin karttaa selkeää lokerointia. Päätösbiisi Tears Fall from the Sky musertaa ihanalla tavalla. Sellaista tarttuvaa melankolisuutta. Tami Hintikka PESTILENCE Levels of Perception AGONIA Se, että Pestilencen uudelleenlämmittelylevyn kansikuvan GATECREEPER Dark Superstition NUCLEAR BLAST Gatecreeper on ottanut kunnon tyyliloikan. sammiokaupalla pohjoisen värejä. Korkeatunnelmaisiin atmosfääreihin kurottelevien kappaleiden täydellisen kirkkaasti ja tujakasti soiva äänipuoli hivelee poskipäitä. Bändin entisten jäsenten ennenaikaisen vanhenemisen suorastaan kuulee. Rentous ei meinaa löysyyttä, vaan pakottamattoman kuuloista otetta, jossa on runsaasti tilaa keskitempoiselle rokkaamiselle – ja jopa lehmänkello soi! Bändi on valuttanut ilmaisuunsa ARVIOT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 50. CROWNSHIFT Crownshift NUCLEAR BLAST Onpas tanakasti kraiveleista tempaisevaa rytkettä! Monissa kotimaan raskaan musiikin liemissä keitetty nelikko Jukka Koskinen, Heikki Saari, Daniel Freyberg ja Tommy Tuovinen laittaa uudella bändillään parasta pöytään. Jos tämän soonisen kuonan voisi muuntaa jotenkin lannoitteeksi, möyhisin sen seuraavan uudenkuun aikaan peikonlehteni kevätmullan rikasteeksi. Tomi Pohto ORION CHILD Aesthesis ART GATES Espanjalaisen Orion Childin neljäs albumi on amalgaami, joka voisi syntyä, kun esikoisalbuminsa Children of Bodom törmäisi syväördääjään ja Edu Falaschin keulittaman Angran hienoisesti etnoon progressiiviseen power metaliin – ja kaiken kukkuraksi vielä science fiction -teemoihin. Viime vuonna pystytetyn ja heti isolle lafkalle kiinnitetyn orkan ilmaisu on suurellisia melodioita ja jytkeää raskautta viljelevää metallimusiikkia. Paikoitellen levy kuulostaa erityislahjakkaiden musakoululaisten teokselta, mutta genreaidoille kuseksimisesta huolimatta koherentti ja persoonallinen soundi sekä erityisesti urheilusuoritusmaisissa kitaraja synttysooloissa kiteytyvä hurja soittotaito pitävät kuulijan fokuksen tiukasti asian äärellä. Musiikki on monipuolistunut huomattavasti, ja yrmeän louhostoiminnan tilalle on osattu rakentaa herkullisia alakulokuvioita. Tällä menolla Gatecreeperistä on tulossa pitelemätön. Mikäli tämä ei ole tarpeeksi käsittämätöntä, voi päivitellä albumin totaalisen onnetonta ja ponnetonta äänimaailmaa. Pannaan siis väkevät suosittelut, mutta jätetään kirvesasteikolle vielä hieman liikkumavaraa ylöspäin. Puhun siis Consvming Impvlsen (1989) ja Testimony of the Ancientsin (1991) kappaleista. Eetu Järvisalo P E K K A K E R Ä N E N ensimmäinen versio tehtiin tekoälyn avulla, on huolista vähäisin. Vaikka nasta isketään lautaan hetkittäin, levyn yleisilme on rauhallisen raskas. Siinä kietoutuvat upeasti yhteen melodisen death doomin ja 90-lukulaisen pohjoismaisen kuolon perinteet. Mihin tällaisesta tuotoksesta sitten on, siis muuhun kuin levysopimuksen täytteeksi. Kokonaisuudessa ei nähdä poltettua metsää savuavilta rangoilta
Kimmo K. Levyn ansiot ovat kiistatta tunnistettavissa, mutta kuuntelukokemus on niin julma, että se aiheuttaa huonon olon. Kaikkiaan Charismatic Leaders on monipuolinen levy, joka ei paljasta kaikkia salojaan heti ensikuuntelulla vaan vaati useamman pyörityksen avautuakseen täyteen loistoonsa. Hyvin tehtyä kamaa, omassa ulottuvuudessaan. Eetu Järvisalo FREEDOM CALL Silver Romance STEAMHAMMER/SPV Freedom Callin yltiöiloinen metallijuhla on kestänyt jo 25 vuotta. Jos levyn rumpuraidat nuotinnettaisiin, alimmalla viivalla olisi aikamoista ruuhkaa eikä nuottiviivastolla muutenkaan liiemmin valkoista. Mape Ollila WHEEL Charismatic Leaders INSIDEOUT Wheel on yksi tämän hetken lahjakkaimmista yhtyeistä kotimaisen raskaan musiikin kentällä. Levyn parasta antia ovat Supernovan ja Blue Giantin kaltaiset vakavahenkisemmät kappaleet, joissa ei levitetä siirappia aivan koko lautasen täydeltä. Ei lainkaan hassumpi saavutus, etenkään yhdennentoista täyspitkän kohdalla. Koskinen SUNNATA Chasing Shadows OMAKUSTANNE ”Samanistinen doom” ei ole pelkkää markkinoinnin katteetonta sanahelinää, kun määritellään, millaisen tunnelman Sunnata kykenee kappaleillaan luomaan. Kun päälle lataa kitaristi-laulaja James Lascellesin kuulaan ja intiimin tulkinnan, ollaan liki täydellisen täyttymyksen äärellä. Christias osaa säveltää melodisia ja dynaamisia kappaleita. Dark Afflictionin musiikki on mainittuja yhtyeitä hitusen verran kevyempää ja monipuolisempaa. Pienistä puutteista huolimatta albumi sisältää odotusten mukaista laadukasta poweria, joka on jotenkin kummassa heikoimmillaankin äärimmäisen piristävää kuunneltavaa. Elli Muurikainen WOUNDS Ruin EVERLASTING SPEW Chicagolainen tykittelyremmi julkaisi ensi-ep:nsä jo vuonna 2019, ja nyt julkaistava debyyttipitkäsoitto on viimeisen päälle hiottu tuotos. Touhussa on vielä hieman vääränlaista kömpelyyttä, mikä annettakoon anteeksi ensimmäisen albumin kohdalla. Eri asia on, kuinka moni haluaa altistaa itsensä vapaaehtoisesti näin riipivälle synkeydelle ja viiltävälle mielen tuholle. Ne ovat mukavaa vastapainoa esimerkiksi Out of Spacen synapimputukselle, joka hipoo juustoisuudessaan hyvän maun rajoja jopa tämän bändin mittapuulla. Levy alkaa vahvasti, ja päälle kymmenminuuttinen, raivokkaasti synkopoiva Submission nousee heittämällä levyn kärkiraidaksi. Rakenteiltaan simppelit ja juustoiset kappaleet sisältävät yhtyeiden Uniklubi, 51koodia ja Valonkantajat tyyppistä elämänmakuista itsetutkiskelua. Kreikkalaisen metallisoundin temput ovat hyvin hallussa, ja menosta löytyy paljon viitteitä erityisesti Rotting Christin uran keskivaiheen tuotoksiin. Sillä yhtye jatkaa poppikoukuilla täytettyä suomenkielistä raskaan musiikin ilmaisuaan. Seuraavalle julkaisulle toivoisi vielä napsun verran lisää omailmeisyyttä, jotta lajityypin muihin bändeihin tehtäisiin riittävästi pesäeroa. Levy sisältää teknistä ja huipputarkkaa death metalia, joka kumartelee niin perinteelle kuin nykyajalle, ja vähän sinne väliinkin. En sano, että se on välttämättä huono asia. Ensituntumalta tässä siis ratsastetaan kotimaansa metallihistorialla. Levyn biisit Mielivalta, Tahto ja Tiimalasi osoittavat, että parhaimmillaan bändi kykenee tälläämään purkan lailla tarraavaa hittitykitystä. Sapluunasta himpun verran eroava Zoophagist soi edukseen ilmavuudessaan ja ilmaisullisessa monipuolisuudessaan. Rumpukonebiittiä, karjuntaa ja särömelua tulee sen verran antaumuksella, että melkein pahaa tekee. Laatu ei myöskään ole juuri heitellyt orkesterin yhdeksänvuotisen historian aikana. Yhtyeen Tool-vivahteinen progressiivinen vaihtoehtometalli kuulostaa voimakkaalta, väkevältä ja ennen kaikkea dynaamiselta. Paahtavan sysimusta tunnelma korventaa julmasti sanojen, ilmaisun ja ilmiasun osalta. Käytännössä ainoa sidos black metaliin on kuivasti kähisevä lauluääni ja hetkittäiset rajummat purskahdukset. Bändi jatkanee uutuudellaan ansaittua kapuamista valtavirran suosioon. Aika hionee pienet kulmikkuudet, joten yhtyettä on syytä seurata jatkossa tarkalla korvalla. Panagiotis Christiasin hengentuotoksen debyytin kerrotaan olevan ”pakkotsekkaus” Acherontasin, Kawirin, Necromantian, Rotting Christin ja Varathronin faneille. Kolmas levynsä Charismatic Leaders on kenties bändin tähän mennessä paras tuotos, jolla yhtyeen rytmisesti ja dynaamisesti hienosyiset sävellykset nousevat täyteen potentiaalinsa. Muutoin fiilistellään melodisen dark metalin ja jopa eeppisten sävyjen parissa. Vuonna 2017 perustetun bändin meno on soitannollisesti ja tuotannollisesti valmiin kuuloista tavaraa valloittamaan listasijoja, ainakin Suomessa. Kolmestatoista kappaleesta lähes mikä tahansa voisi olla peräisin yhtyeen miltä tahansa aiemmalta albumilta. Hopeahäitä juhlistetaan lähes tunnin mittaisella järkäleellä, jolla yhtye on oma itsensä niin hyvässä kuin pahassa. Erityisesti rumpali Sami Saksalan nyanssirikas soitto aiheuttaa lähes syntisen oloisia mielihyvän tunteita. Joni Juutilainen LOKA Kuningas raivolle SONIC RITES Tinkimättömyydestä, vakuuttavuudesta ja omaehtoisuudesta irtoaa isot pisteet, kuunteluominaisuuksista ei niinkään. Kunnioitettavaa, mutta myös liian musertavaa tekemistä tervejärkisen kuunneltavaksi. Yhtä kaikki Ruin on vakuuttavaa pätkettä, vaikka kokonaisuus pienen ähkyn aiheuttaakin. Kimmo K. Mikko Malm DARK AFFLICTION Five Stages of Grief THEOGONIA Kreikkalaiseen mustaan metalliin on usein luottaminen. Tällaisen musiikin arvottaminen on hankalaa. Musiikki on pohjavireeltään haikeaa, mutta sen selkeänä pääteemana toimii vastoinkäymisistä voimaantuminen. Koskinen MERTA Virta PLAYGROUND Pikkuhiljaa suuremman yleisön tietoisuuteen kohonnut kotimainen vaihtoehtoista metallia ja rockia soittava Merta julkaisee kolmannen albuminsa. Yksittäisinä biiseinä paukutus jaksaa viehättää kovastikin, mutta levyllä samatempoiset biisit eivät meinaa erottua toisistaan. Armottomaksi tulitteluksi touhu on kuitenkin kekseliäiden jippojen ja selkeän, mukavan rytmikkään riffiosaston sekä ansiokkaan ördäämisen vuoksi yllättävän kuuntelukelpoista. Lähemmäs kuusi vuotta edeltäjänsä, loistavan M.E.T.A.L.-albumin jälkeen ilmestyvä Silver Romance ei totisesti tarjoa bändin tunteville mitään uutta. Jännittävästi Morbid Angelin mieleen tuova tapa yhdistää hitaahkosti ruhjovia kitarariffejä ja ultranopeaa rumputulta toimii, mutta alkaa levymitassa myös vähän väsyttää. Riffejä ei hevillä metelistä tunnista. Yhtyeen yksinkertainen lähestymistapa musiikkiin perustuu jumittavaan toisteisuuteen, joka ei itsessään ole erityisen innovatiivista, mutta tässä tapauksessa se on hyvin toimiva lähtökohta. Samalla seulan läpi on päästetty myös tasapaksumpia kappaleita. Industrial metalista, melusta ja oikeastaan aika kokeellisesta musiikista, ellei peräti taide-sellaisestahan tässä on kyse. Silmää on vinkattava hyväksyvästi myös maukkaasti muljahtelevalle bassolle. Ehkä lähimmät verrokit Godflesh, Ministry ja Suicide ovat tämän rinnalla radioystävällisiä poppareita. ARVIOT 51. Dark Afflictionin musiikista löytyy paljon hyvää ja suunta on selvästi oikea. Symphony of Avalonin ”We are Freedom Call” -hoilotuksia puolestaan on kuultu väsymykseen asti jo kauan ennen tätä levyä. Huonoksi suorittaminen ei painu missään vaiheessa, mutta toisinaan raja koskettavan ja kornin välillä on häilyvä. Chileläisen laulajaheeroksen Ronnie Romeron vierailu Numbers Are Law -biisissä on hauska väriläiskä, ja lippistä täytyy nostaa myös yhteen biisiin lipsautetulle flamenco-osuudelle
Lähtökohtaisesti ryhmän musa on jonkinlaista modernia metallia, mutta onko se hevikitaratilutusta, tuplabasari-poweria, rankempaa riffittelyä vai jotain muuta, riippuu ihan biisistä. Levyn tarina on dystooppinen kuvaus tiedostavan tekoälyn valtaamasta maailmasta. Siinä missä sävellyksiin on hiipinyt lisää koukkuja ja tarttuvuutta, musiikista on hiljalleen kadonnut se yllätyksellinen ja eksoottinen elementti, joka aikoinaan siinä viehätti. Tiedolla ei tosin ole vaikutusta kuuntelukokemukseen, puolin tai toisin. Vuonna 2006 perustetun yhtyeen melodinen metalli naittaa kätevästi progressiivisia vaikutteita ja Lähiidän alueen kansanmusiikkia. SH IM O N K A R M E L Jumituksen päällä mateleva hidastelu ei ole jatkuvaa lyijynraskasta synkistelyä, vaan lähinnä haikeaa ja leppoista rullausta jarrupoljin puolivälissä lattiaa. Mega MYRATH Karma EAR Tunisialainen etnoprogemetalliyhtye Myrath on yksi harvoista Afrikan mantereelta tulleista isomman profiilin metalliorkestereista. Kaikkea tätä on tullut vastaan jo muutaman kappaleen jälkeen, mutta hyvällä maulla annosteltuna. Bändin ehdoton voimavara on monipuolisuus. Kuudes levy Phantoma jatkaa kanadalaisyhtyeen tuttua konseptialbumien sarjaa. Toismaailmallisiin tiloihin asti se ei kuuntelijaansa pysty viemään, mutta johtuuko se sisällöstä vai session lyhyydestä, on mahdoton kysymys. Jopa örinä ja blastbeat saavat hieman jalansijaa, eli monenlaista löytyy, mutta ähkyä ei tule. Parhaimmillaan Myrath osaa edelleen vääntää makeankuuloisia metalliveisuja, eikä laulaja Zaher Zorgatin kaltaista tulkitsijaa löydy ihan joka paikasta. Villiin menoon itseään piiskaavassa Saviours Raftissä päästään niin fyysisesti kuin henkisesti lähimmäs kaivatunlaista olotilaa. Tunnin mittainen, kolmella lyhyellä välisoitolla rytmitetty Chasing Shadows ei ole millään muotoa puuduttava kokonaisuus. Soppa ei ole ehkä kaikkein uniikein, mutta siinä on paljon hyviä sattumia. Se kokoelma kuitenkin toimii pirun hienosti. Kaikesta huolimatta on vaikea päästää irti ajatuksesta, että Karma ei yllä bändin alkuaikojen raskaampien ja progressiivisempien levytysten tasolle. Esimerkiksi komeilla jousiarreilla varustettu Into the Light pauhaa mahtipontisesti ja osoittaa, että tarpeen vaatiessa Myrath osaa toimittaa varsin jämäkästi. Mikko Malm HELLBUTCHER Hellbutcher METAL BLADE Jonkinlaisessa limbossa elävän Nifelheimin laulaja Per ”Hellbutcher” Gustavsson kokeilee, miltä tuntuu julkaista musiikkia UNLEASH THE ARCHERS Phantoma NAPALM Vuonna 2007 perustettu Unleash the Archers sekoittaa power metalia, perinneheviä, progejuttuja ja poppielementtejä. Niin kummalliselta kuin tämä ehkä kuulostaakin, yhdistelmä tuo mieleen alkuaikojen alamaissa olevan ja itseään sisimmästään etsivän Alice in Chainsin soittamassa stoneria kaukana urbaanista ympäristöstä keskellä ei-mitään. Positiivisesta sekamelskasta johtuen albumi tuntuu enemmän kokoelmalta kappaleita kuin yhtenäiseltä teokselta saati teemalevyltä. Elli Muurikainen ARVIOT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa. Tämän alleviivaamiseksi tekoälyä on jossain määrin hyödynnettykin albumin tekemisessä. Viime vuosien mittaan bändi on hieman virtaviivaistanut ilmaisuaan, missä on puolensa ja puolensa. Kelpoa, mutta ei sen enempää
Saatana kuitenkin elää ja voi hyvin – siitä Gustavssonin porukka pitää takuuvarmasti huolen. Kuuntelepa mainitun Hypertrace-levy, ja yhtäkkiä Tyran kuulostaakin vain sinikopiolta, jonka originelliudesta iso osa on laskettava kimakan solistin Nicolas Peterin ansioksi. No, kaikkihan on toki jo ennestään keksitty. Viisikko ei käy nyt päälle aivan niin raivokkaasti, mutta eipä tässäkään kuulijaa silitellä. Tyran’s Oath ei siis sisällä tylsänpulskeaa perinneheviä tai melodista poweria, muttei myöskään täysin vaaranmakuista speed metalia. Ryhmä on onnistunut tekemään vuosikymmenten kuluessa luuytimiään myöten loppuunkalutuista aiheista yllättävänkin raikasta hevailua. Uusi levy jatkaa 24 vuotta sitten käynnistyneen Dr. Touhussa on selkeää näyttämisen halua, mikä käy hetkittäin itseään vastaan. Niistä koostuu tämän pandemia-aikana syntyneen saksalaisyhtyeen esikois albumi. Pian kuusikymppisen Browningin pitäisi antaa lauluvastuu jollekin ARVIOT. Homma on hanskassa kauttaaltaan, eikä bändin tyylitaju pääse pahemmin heittelehtimään. Hellbutcher on hyvin soitettua tavaraa, jossa suurta osaa esittävät hetkittäin jopa liiallisuuksiin menevät kitaraliruttelut. Tätä germaanikoplaa voi kuitenkin näemmä kuunnella ihan kivuttomasti, ja aika mukavasti se myös asettuu maanmiestensä viitoittamaan jatkumoon. Hieman maltillisempi lähestyminen toimisi paremmin. Keskitempoinen, alavireessä jyräävä ja ajoittain synkästi doomahtava death metal on huomattavasti suuremmassa roolissa kuin edeltäjällä, ja vaikka myllyyn survotaan tuttuun tyyliin lisukkeeksi hardcorea, sludgea ja ties mitä ryönää, aivan samanlaisiin kirpeyksiin seos ei äidy. Aikakausien eroavaisuuksia ei ihmeemmin havaitse, mitä nyt soundit vähän ajan kanssa jämäköityvät ja paikoitellen viulu tahi muu vongutin raikaa tykyttelyn ohella. Päinvastoin. Eikä Mob Rules puhtainta tuplabasari-iskelmää edustakaan, vaan sen ulosanti painottuu selkeästi melodiseen heavyyn ja tomerimmillaan selkeästi melometalliin. omalla taiteilijanimellään. Magusin tarinaa. The Key -levyn temaattinen jatkaja Paradox julkaistiin kuitenkin vasta vuonna 2019. Kakkoslevy Thresholds (1992) jäi kuitenkin Browningin viimeiseksi perustamassaan bändissä. Viime vuosina lähinnä mainiona perushevilaulajana yllättänyt Gustavsson räyhää taas vanhaan malliin. Teemu Vähäkangas TYRAN Tyran’s Oath IRON SHIELD Kuvittele piirun verran vähemmän hienostunut ja älyllinen alku-uran Queensrÿche. Tarttumapintaa löytyy yllättävän paljon, kun ottaa huomioon, ettei kyse ole kovin kuulijaystävällisestä materiaalista. Ote on toki armoton ja väkivaltainen, suorastaan nihilistinen, mutta ei kuitenkaan mitenkään luotaantyöntävä. Edellä mainitulle verrokille kumartelun lisäksi bändi sallii teutonisen perimänsä kuulua Acceptin tyyliin jauhavissa verkkaisemmissa biiseissä. Erittäin viihdyttävää silti! Mape Ollila MOB RULES Celebration Day – 30 Years of Mob Rules STEAMHAMMER Eipä ole power metal sitten Helloweenin alkuaikojen ollut meitsin heiniä. Kaahaus on paikoin hurjaa, ja esimerkiksi Perdition-kappale lähentelee watainmaisia maisemia. Bloodbathista ja Mordantista värvätyt muusikot puolestaan tempovat kuin huomista ei olisikaan. Tämän äänitteen ääreen palaa oikein mielellään. Pisteet aidosta omistautumisesta hurjalle ja ennen kaikkea aidolle heavy metalille. Se oli ihan pätevä paluulätty, mutta Browning oli jo 55-vuotias, mikä kuului etenkin ponnettomissa lauluissa ja biisien yksinkertaisemmissa sovituksissa. Kimmo K. Seurasi useita sotkuisia vuosia oikeusjuttuineen ja suhmurointeineen, kunnes Browning pystytti Nocturnus AD:n vuonna 2013. Hellbutcherin ensimmäinen levy on hyvä, mutta odotin parempaa. En ole lainkaan ihmeissäni, että tuutista tärähtää melodista black/ thrashiä, joka kuulostaa paljolti Nifelheimiltä. Terminal Nation kuuluu vahvasti uuden aallon jenkkirunttaajien kärkeen, ja bändiin kannattaa tutustua, jos vaikkapa Gatecreeperin ja Nailsin sekoitus kiinnostelee. Se on oikeastaan ihan hyvä, sillä tämä raskaampi lanaus on vähän helpommin sulateltavaa. Koskinen NOCTURNUS AD Unicursal PROFOUND LORE Aikoinaan Morbid Angeliä kasaamassa ollut maagikko-muusikko Mike Browning perusti Nocturnusin vuonna 1987. Ominainen ruotsalaisuus kuuluu läpi sekä hyvissä että heikommissa merkeissä. Bändi julkaisi pioneeritason scifideath metal -eepoksen The Keyn vuonna 1990. Joni Juutilainen TERMINAL NATION Echoes of the Devil’s Den 20 BUCK SPIN Arkansasin karvanaamojen debyytti Holocene Extinction maistui allekirjoittaneelle oikein hyvin, ja tartuinkin sen seuraajaan mielenkiinnolla. Jostain tämän kolmikentän alueelta on löytynyt nurkkaus, josta käsin tulokasyhtye onnistuu kuulostamaan jopa melko omaperäiseltä… ellet sitten satu muistamaan 1980-luvun lopulla kovia bändejä solkenaan löytänyttä Noise Recordsia ja sille levyttänyttä scifimetalliorkkaa Scanneria. Aiemmin tutustumatta jäänyt yhtye onkin oiva tsekata tilinpäätöksellä, joka ulottuu viime vuosituhannelta uusiin biiseihin. Läjä covereita – ei hassumpia muttei merkityksellisiäkään – täydentää täkymielessä pakettia mukavasti. Pehmeän orgaaniset soundit, mahtavaimuisia riffejä ja pistävän korkeaa laulantaa. Tasalaatuinen kattaus antaa tuoreille korville bändistä varsin positiivisen kuvan, ja faninkin kuvittelisi myhäilevän vuosikymmenet läpäisevän linjakkuuden ja melodisen vahvuuden parissa. Jytäkkää perusotetta sekä komeasti melodista ja kuulasta vaan ei kailottavaa laulua riittää 30 biisin mitalta. Eikä tarvinnut muuten pettyä. Musiikillisesti mennään samoilla linjoilla kuin aikoinaan, mutta soundimaailma on moderni eivätkä biisit ole lähelläkään The Keyn teknistä kikkailua ja mielipuolisuutta
Homma hoidetaan folk/black metalin keinoin, ja paikoin täräytellään jopa ronskihkoa metalliversiota vanhoista kansansävelmistä. Homman nimenä on post-punk sen gootimmalta laidalta. Jos esimerkiksi kotimaiset Grave Pleasures ja sen esiaste Beastmilk ovat vakuuttaneet, myös länsinaapurin Missiles vakuuttaa varmasti. Kovinkaan omaperäiseksi Missilesin musiikkia ei voi väittää, mutta toimivat kappaleet vievät voiton tälläkin kertaa. Itse en sylje juomasarveen, mutta levy jätti monella tapaa kylmäksi ja joidenkin kappaleiden kuuntelu tuotti jopa pieniä vaikeuksia. Ongelma on siinä, ettei Priestin tyypeillä ole musiikissaan enää ensimmäistäkään omaa ideaa, minkäänlaista näkemystä tai edes punaista lankaa. Puhelaulu ei sovi death metaliin! Niko Ikonen KORPITULI Pohjola KORPITULI Korpitulen kolmannella albumilla pureudutaan syvälle suomalaisen kansanperinteen ytimeen. Myös Tobias Augustssonin kosketinsoittimet ovat tärkeässä roolissa. Niko Ikonen nuoremmalle tyypille, sillä miehen mielikuvitukseton kähinä kuulostaa lähinnä koomiselta puheelta. PALLBEARER Mind Burns Alive NUCLEAR BLAST Vuonna 2008 perustettu Pallbearer aloitti hieman Yob-tyylisenä modernina doom-bändinä. Yhtyeen olemassaolo on ollut kuitenkin aivan yhtä suttuista kuin koko Ghostoikeudenkäynti. Korpituli, joka on tehnyt bändeineen ajoittain hyvää jälkeä. Yhtyeen päähahmona toimii muun muassa Iku-Tursossa ja Khanusissa vaikuttava S. Kaksi perustajäsentä jätti Priestin vuonna 2019, minkä jälkeen Ghostin entiset kielisoittajat Simon Söderberg (Alpha) ja Linton Rubino (Salt) ovat jatkaneet bändin puskemista eteenpäin. Blue Nine on sillisalaattimainen kooste synawave-poppia, jonka sekaan on roiskittu muun muassa The Beatlesin, Ozric Tentaclesin ja vastaavien legendojen melodioita ja muita ”nostalgisia” palasia. Sillä ei ole kuitenkaan mitään väliä, kun käsissä on näin laadukas levy. Toni Keränen PRIEST Dark Pulse BLUE NINE Ghostista likaisissa merkeissä lähteneet/ulospotkitut ja Tobias Forgen oikeuteen haastaneet Nameless Ghoulit perustivat synapoppi-industrial-bändi Priestin vuonna 2017. Avaintekijänä on kuitenkin aina ollut tietynlainen melankolian ja kauneuden liitto tempon pysyessä maltillisena. Neljännellä raidalla Endless Placellä edetään yli kymmenen minuutin keston aikana akustisesta introsta puolivälin jälkeen tulevaan hienoon puhallinsooloon ja sitä seuraavaan, levyn ankarimpaan riffiin asti. Korpitulelle tekisi hyvää vetää homma ihan selkeästi suorempaan suuntaan. Pohjolaa uskaltaa suositella folk metal -entusiasteille. Priestin ensimmäiset tuotokset olivat melko mielenkiintoista synakamaa, mutta on kivuliaan selvää, että kaikenlainen tappelu ja säätö on vaikuttanut bändiin tuhoisasti. Nyt on vihdoin ensimmäisen pitkäsoiton vuoro ja toimintakin ilmeisesti vakiintuneempaa. Kitaristi-laulaja Gabriel Forslundin kokoaman ja projektina aloittaneen ryhmän ensisingle ilmestyi jo vuonna 2016. Tässä genressä onnistuminen ei ole todellakaan helppoa hommaa. Arkansasilaisbändin viidennellä levyllä surullisten sävelten aallokko lyö välillä niin lujaa, että kuulijalle tulee vähintäänkin kylmiä väreitä, ellei jopa vavisuttavampia tunnereaktioita. Omalla tahdillaan etenevässä teoksessa on kaikki kohdallaan, mutta samaa voi sanoa vilpittömästi koko kuusibiisisestä levystä. Priest anno 2024 on turha. Hetkittäin kaahataan kovemmillakin kierroksilla, mutta rakennuspalikat ovat harmittavan tuttuja. Neljäs levy Blue Nine yrittää tehdä synapopille ja teknolle saman, minkä Forgen Ghost teki hevimetallille, eli popularisoida genren käyttäen tuttuja elementtejä röyhkeästi hyväkseen. Vuosien myötä se on ottanut suuntaa esimerkiksi vanhan koulukunnan progea ja 1990-luvun vaihtoehtorockia kohti. D A N A LM A SY ARVIOT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 54. Äänikuva on edellistä levyä, vuonna 2020 ilmestynyttä Forgotten Daysiä avarampi ja selkeämpi. Sekä puhtaasti helisevät että murskaavan raskaat kitarat saavat vuoronsa, mutta suurimman vaikutuksen tekevät basisti Joseph D. Toni Keränen Kuten lähes kaikkien muiden genren artistien, myös Korpitulen musiikissa on vahva Moonsorrowpohja. Joni Juutilainen MISSILES Weaponize Tomorrow SVART Malmölaisen Missiles-yhtyeen jäsenet ovat kuuleman mukaan vanhoja tekijöitä punk-, rockja metallipiireistä, mutta eivätpä miesten nimet soittele kelloja ainakaan tässä osoitteessa. Lähes jokaisessa biisissä on karaokeräppäämiseltä kuulostava onnettoman töksähtelevä rytmitys. Meno saattaisi olla pykälän verran parempaa, jos tuotantopuoli olisi priimaa, sillä etenkin kuorolaulut kuulostavat melkoiselta mössöltä. Dead Summer Moon, Deathlike Love ja muut helmet soivat Fields of the Nephilimin ja The Missionin hengessä. Tällä kertaa miehen visio viistää valitettavasti paikoin kohti metsää – eikä todellakaan toivotulla tavalla. Rowlandin ja kitaristi Brett Campbelin riipaisevat laulusuoritukset. Napakoiden ja pääosin menevien kappaleiden suurimpana vahvuutena ovat ylevät kertosäkeet
Black metalille tyypillinen nihilismi manifestoituu orkesterin tuotannossa siis hieman eri tavalla, mutta sen musiikista on löydettävissä mustametallimaisia ainesosia. In Timeless Voids on hyvä pelinavaus, mutta parannettavaakin löytyy. Noh, on oikeastaan aivan sama, miten levyn luokittelee, koska Ulvik vie kuuntelijansa melko kummalliselle ja omaperäiselle matkalle. Kylmästi ja hypnoottisesti takova musiikki ei sisällä ”siistejä juttuja” tai mitään muuta turhaa, vaan homma pidetään yksinkertaisena ja erittäin suoraviivaisena – juuri mainittujen referenssibändien tapaan. Ei tämä uutta ja ihmeellistä lajissaan tarjoa, mutta perustekeminen on jykevällä ja kokemusta huokuvalla tasolla. Instrumentaalinen ja myönteisen runollinen post-rockinsa on sävykästä, aurinkoista ja lohdullista. Levyn soundimaailma on sen verran epäortodoksinen, että se nousee edukseen tämän päivän black metal -tarjonnan keskeltä. Samalla se tuo ulosantiin mallikasta raakuutta, vaikka aika armotonta bändin meno olisi ihan instrumentaalisenakin. Aloitusbiisi Degenerate Subculturessa bändi riipaisee maukkaan punk-osion, ja tätä varsin toimivaa koheltavampaa sivakointia voisi olla mukana enemmänkin. Botanist on venyttänyt ilmaisuaan taitavasti molempiin suuntiin. Meno on tylyä, mutta homman olisi mielestäni voinut vetää tätäkin härskimmäksi murjomiseksi, jolloin Orm-nimisen muusikon visio olisi ollut vaikuttavampi. Saatekirjeessä mainitut Hate Forest ja Mysticum herättävät uteliaisuutta, ja mainittujen hengessä In Timeless Voidsilla totta vie juntataankin. Kaksikon säveltämä musiikki on kaunista, häiriintynyttä ja usein jopa pelottavaa. Soundit voisivat kuitenkin olla terävämmät, sillä nyt biisipotentiaali hukkuu mutaiseen äänimuhjuun. Jade Fadel ja George Allen soittavat riipivää ja tuskaista black metalia, jonka sekaan on fiilistelty perinnesoittimilla 1800-lukulaista länkkärikamaa ja itämaisia melodioita. Mikko Malm PAIN I Am NUCLEAR BLAST Tutustumiseni metallimusiikin monitoimimiehen Peter Tätgrenin luotsaamaan industrial metal -yhtyeeseen on jäänyt pintapuoliseksi. Levyn nimi viittaa lopunaikoihin, maailman nykytilaan ja ihmiskunnan perusluonteeseen. Kokeneen ruotsalaisgurun ja kätyreidensä raskailla taajuuksilla jumputtava dystopiareivaus osoittaa kestävänsä vertailun. Tarkempi tutustuminen bändiin kannatti. Isokätisen rumpalin ja napakoiden rakenteiden ansiosta musiikin elämänmyönteisyys ja yleinen miellyttävyys pysyvät kaukana hattaraisesta äklötyksestä. Instrumentaatio on upeaa, ja voimallisesti soivan bändipohjan päällä ovat isossa roolissa sävykkäästi soiva piano ja satunnaiset muut höysteet. BOTANIST Paleobotany PROPHECY Kokeellisen black metalin pioneeri Botanist on esittänyt ekologista ja misantrooppista taidettaan jo 15 vuoden ajan. Särötetyillä dulcimereilla kitarat korvannut yhtye esittää kuulijalle vaihtoehtoisen maailman, jossa kasvit ovat ottaneet vallan ihmiskunnasta. Jäntevästi pätkivä rytmiryhmä ja tarvittaessa voimalla rynkyttävä kitaristi pitävät turhan hempeyden loitolla, vaikka sävelet ovat sävyltään todella positiivisia. Leijonanosan ajasta käsittelytapana on Downin ja Weedeaterin välimaastossa myllertävä hidas ja likainen jyrnytys, joka kieltämättä futaa lujasti. Perinnesoitinten huomattava epävireisyys rikkoo immersion paikoitellen ikävällä tavalla, nostaen tosin samalla häiritsevyyskierroksia melkoisesti, mutta muutenhan tämä on pätevää pahanolon musiikkia iltapuhteeksi. Koska ihminen aiheuttaa teoillaan vain tuhoa ja kärsimystä, luonnon on vastattava samalla mitalla takaisin. Levy alkaa kohtalaisen mahtipontisesti, mutta heti kakkosbiisin kohdalla meno muuttuu kokeiARVIOT 55. Paleobotany on unenomainen teos, joka ei päästä otteestaan. Niko Ikonen SUNDOWNER Lysergic Ritual OMAKUSTANNE Kirskuvaa, feedbackillä kuorrutettua ja raskaasti valuvaa sludge-stoneria jyrnyttävä aussiryhmä myllertää antaumuksella. Kimmo K. Ihan sama, erittäin hyvältä ja ajattoman freesiltä kuulostaa. Elektronisesti manipuloidut dulcimerit tuottavat paksun soonisen aluskasvillisuuden, kognitiivisen metsän ja labyrintin, jonka uumeniin on helppo eksyä. Silti parina aamuna kevätauringon paistaessa levy on tuonut lämpimän olon, että oikeastaan kaikki on ihan hyvin. Kimmo K. Koskinen ULVIK Last Rites | Dire Omens AVANTGARDE Postblack metalia ja pakanallista dark folkia Kanadasta. Bändin aloittaessa 1990-luvun puolivälissä elektroja teknomusiikkia metalliin yhdistäviä yhtyeitä ei ollut vielä paljon. Kanadalaisduo on saanut näinkin sekavan paketin toimimaan kiitettävästi. Tästä syystä levyn vertailu ja ajankohtaisuuden arviointi käy luonnollisesti tämän hetken kuumana sykkivään konemetalliskeneen. Koskinen ZAHADUM In Timeless Voids BESTIAL BURST Täysin omaehtoisista ja -laatuisista julkaisuistaan tutuksi tullut Bestial Burst jatkaa linjaansa tarjoamalla kotimaisen Zahadumin esikoisalbumin. Suoraviivaisilla haistatteluilla, dramaattisilla leikittelyillä ja matalavireisillä goottivivahteilla ryyditetyssä tamppauksessa on kekseliäisyyttä ja mukaansatempaavuutta. Laulajan rääkyminen etäännyttää alkuunsa, mutta sopii kaikessa ankaruudessaan romuluiseen mekkalointiin oivasti. Pian 30 vuoden veteraani-iässä olevan pumpun yhdeksännestä täyspitkästä onkin hyvä aloittaa tarkempi perehtyminen, ilman ennakko-odotuksia. Ormin kosminen matka saattaa kuitenkin tuottaa vielä jotain, mitä kukaan ei osaa tai uskalla odottaa. Tyylipisteitä ropisee runsaasti käytetystä nännikompista, joka kuulostaa siltä kuin rumpusetisssä olisi ratsupellin sijasta pieni neljäsosia hakkaava kirkonkello. Nykyajan raskaan musiikin kentässä industrial-liitteiset bändit ovat enemmän sääntö kuin poikkeus. Jo levyn avaava nimikkokappale ottaa luulot pois, mutta valitettavasti loppualbumi ei yllä aivan sen tasolle. Yhtäältä se kuulostaa herkkävireisemmältä ja eteerisemmältä kuin aikaisemmin, toisaalta sävellyksistä paistaa läpi alkukantainen, pinnan alla kytevä raivo. Ehkä tämä on jonkinlaista dark western folk metalia. Kuulijan miellyttämisestä ei ole pelkoa, sillä tempo pidetään suurimmaksi osin laahaavana ja raastavan puuduttavana. Eetu Järvisalo MAYBESHEWILL Fair Youth INSIDEOUT Tämä ei ole uusi levy, vaan kökönnimisen brittibändin neljännen albumin ”10th Anniversary Remix & Remaster”. Goran Slekovecin sooloprojektina käynnistynyt bändi tahkoaa polveilevaa mustaa metallia, jonka parasta antia ovat Goranin julistavat huutolaulut. Kolkkuva ja raapiva soundimaailma tukee levyn musiikillista antia mainiosti. Moinen tunne on arvokas. Biiseissä kuullaan kristillisiä evankelistoja ja muita profeetallisia imurikauppiaita, joten eivätköhän kanukit latele kuulijoille varoituksia tulevasta. Vragvmesiton (suomeksi Paholainentässälihassa) on vuonna 2016 perustetun bändin kolmas levy, ja ovatpa tyypit tehneet myös splitin Niklas Kvarforthin Shiningin kanssa. Ei levy pelkkää voittokimaraa ole, mutta rallit kuten Don’t Wake the Dead, Not for Sale ja I Am nostavat bileiden tunnelman korkealle. Botanistin uniikki soundimaailma takaa sen, että yhtye kuulostaa loppujen lopuksi vain itseltään. Se vaatii kanttia ja sietokykyä, mutta on riipivyydessään ihmeen puhdistavaa. Fair Youth on niin helppoa kuunneltavaa, että se miltei jo haittaa. Zahadum on oivaltanut hypnoottisen takomisen tehon ja hyödyntää sitä hyvin. Joni Juutilainen SRD Vragvmesiton ON PAROLE Slovenialainen black metal on melko harvinaista, joten oli mielenkiintoista kuulla, mitä näillä veikkosilla on tarjottavanaan. Musiikki soljuu hienosti, yllätyksellisesti ja kiinnostavasti, mutta myös vaivattomasti. Mikä voisi mennä vikaan
Ei tätä nyt varsinaisesti huumorimusiikiksi voi luokitella, mutta kieltämättä tällaisista hullutuksista on vaikea napata tukevaa otetta. Bändin aiemmilla tuotoksilla on ollut erinomainen huuru-fuzz-meininki, joka on tosin jäänyt unohduksen hämärään melkeinpä heti, kun levy on päättynyt. Omaehtoisesti koko pitkän uransa tuutannut trio on hienossa tilanteessa. Sellaista hämärää black’n’rollja punk-otetta. Nell’ Ora Blu tulee epäilemättä jakamaan mielipiteitä yhtyeen fanien keskuudessa, mutta hyvän musiikin ystävät tuskin tulevat pettymään. Koskinen KATI RÁN Sála SVART Kati Rán tekee pohjoismaista dark folkia pakanallisessa hengessä, mutta pitäytyy modernimmassa soundimaailmassa. Kyseessä on erittäin kovatasoinen tykittelycorekiekko. Tuottajana on Jaani Peuhu, ja kappaleissa kuullaan Gaahlia, islantilaista naiskuoroa Umbra Ensembleä, norjalaista jatsimiestä Karl Seglemiä, Björkin ja Brian UFOMAMMUT Hidden NEUROT / SUPERNATURAL CAT Italian psyke-drone-jyrä jatkaa taannoisen Crookhead-ep:nsä (2023) oivalla linjalla. Armottomasta paalutuksesta tai vimmaisesta paukkeesta ei tingitä, mutta seasta paistaa myös sävyjä ja mielenkiintoisia tuotannollisia jippoja, jotka kumpuavat bändin post-rock-sävyisestä taustasta. Jyväskyläläisbändi on operoinut toistakymmentä vuotta, ja sen kyllä kuulee. Esimerkiksi nimibiisissä on elementtejä, joita olisi voinut kuvitella kuulevansa legendaarisen Tormentorin myöhemmässä tuotannossa tai vaikkapa Lifeloverin vekkulissa tenhossa. Hollantilaisartisti on saanut matkakavereikseen melkoisen tekijäjoukon. Kimmo K. Koskinen levammaksi ja myös tietyllä tavalla hassuttelevammaksi. Sävellykset ovat visuaalisia ja ne on helppo muuntaa kuviksi päänsä sisälle. Mahtava meininki! Kimmo K. Starrsin mukaan levyn tarina kertoo pariskunnasta, joka päättää astua lain väärälle puolelle kohtalokkain seurauksin. Hieman kaksijakoinen fiilis levystä jäi, mutta ehkä se on lopulta hyvä asia. Mikko Malm RATS WILL FEAST Hellhole TIME TO KILL Rats Will Feastin albumin parissa saa nauttia aimo annoksen hengästyttävää reuhtomista. Nell’ Ora Blu on soundtrack kuvitteelliseen elokuvaan. Hän ikään kuin sitoo viikinkiajan tunnelmat maailmanmusiikkiin ja tähän hetkeen. Kun rakenteissa on mielenkiintoa ylläpitäviä ratkaisuja ja vyöryvään pörinään voi ankkuroitua myös laulun kautta, kokonaisuus vakuuttaa yllättävänkin kovasti. Mainitut eivät ole millään tapaa päälleliimattuja tai kalva myllytyksen tehoa. Keskipisteenä on bändisointi, ja romuluiseen vyöryttelyyn on saatu hyvin myös koukuttavia elementtejä. Tuoreehko rumpali Levre tuntuu tuoneen Pian ja Urlon otteisiin energistä lisäjytinää, jota ”soundlord”-tittelillä mukana oleva neljäs jäsen Ciccio komeasti vahvistaa. Koko ryhmän verisesti karjuma laulu on roisia ja toimivaa kitapurjeiden riekaleiden heittelyä, ja rytmityhmän jämäkkyys on ensiluokkaista. Riffi on silti pakostakin vahva, jos se jää kuuppaan kaikumaan. Rautalankakitarat ja analogisynat luovat levylle hyvinkin elokuvamaisen tunnelman. Mikäli kaipaat semikokeellista, groovaavaa, pimeää ja leikittelevää black metalia, kannattaa ottaa Srduutukainen testiin. UNCLE ACID AND THE DEADBEATS Nell’ Ora Blu RISE ABOVE Brittiläinen doom metal -akti Uncle Acid and the Deadbeats poikkeaa tutusta kaavastaan tarjoamalla tribuuttilevyn italialaiselle elokuvalle. Musiikki ei ole tällä kertaa niinkään raskasta tai edes kitaravoittoista vaan sävyiltään pikemmin kepeää ja ilmavaa, jopa psykedeelistä. Äärimmäisen mureasti rouhituissa riffeissä on hämmentävää ytyä, jota tukeva svengi iskee lujaa. Levy kimpoilee ja kirskuu terhakkaasti, mutta kuitenkin ihastuttavan vakaasti. Vaikutteita löytyy perinteisen rockin lisäksi rautalankamusiikista, jazzista, krautrockista ja soulista. Johtohahmo Kevin Starrs on fanittanut pitkään saapasmaan eksploitaatioelokuvia, etenkin gialloja polizieschi-genrejä, ja pääti pestata levynsä ääninäyttelijöiksi kyseisten alatyyppien kulttinimet Edwige Fenechin ja Franco Neron. Mättö keskittyy surisevasti rymisevään, veitsenterävää riffiä sylkevään kitaravalliin, mutta muutkin elementit vakuuttavat syvästi. Jyräävän metallinen hardcore on intensiivistä, äänekästä ja äkkiväärää, mutta etenee varsin vääjäämättömällä sykkeellä. Varsinaisesta popsensibiliteetistä ei tietenkään tällaisen möykkäämisen ja karjahtelun äärellä voi puhua. Ote ei muusta katalogista juuri eroa, mutta siinä on eri tavalla selkeyttä ja jäntevyyttä kuin vielä huuruisemmassa aiemmassa mekkaloinnissa. Niko Ikonen ARVIOT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 56. Merihenkisellä Sála-levyllä on mittaa massiiviset 78 minuuttia, ja on pakko todeta, että vaikka kyseessä on mieltäylentävä merimatka, jokusen biisin olisi voinut pudottaa yli laidan – tai tehdä vaikka kaksiosaisen lätyn
Nyt niitä saadaan, eikä ainakaan vimmaisuudesta ole karsittu. Alkuperäinen rumpali Mark Zonder jatkaa vakuuttavasti yhtyeensä ja vuonna 2021 menehtyneen kitaristin Bill Tsamisin musiikillista perintöä. Tällä kertaa meininki tuo mieleen Beneath the Remainsin (1989), niin riffien kuin sovitustenkin osalta. Hurjan hieno levy. Tomi Pohto WARLORD Free Spirit Soar HIGH ROLLER Kalifornialaisella Warlordilla on yli 40 vuotta virkaikää. Veikkaan vahvasti, että isompi levy-yhtiö nostaisi bändin nimeä esiin kunnolla, joten jatkon suhteen ei auta kuin toivoa parasta. Hextar uskaltaa ottaa riskejä ja ripotella tutun kehikon sisälle myös omaperäisiä ratkaisuja. Äänimaailmaa ihmeellisempää oli kuitenkin kappaleiden tiukkuus. Varsinkin levyn melodioissa on vastustamattoman väkevää imua. Vaikka orkesterin alkuaikojen barokkisuus ei ole enää niin framilla, sen tilalle tullut raskaampaa proge-speed-hybridiä, joka tuo sävellyksiin uutta ryhdikkyyttä. Nyt Kati Ránin kaltaiset taiteilijatkin saavat oman uniikin äänensä kuuluviin. Free Spirit Soarilla Bynoen komppilinjat ovat samettisen soljuvia. Kyseessä oli levy, joka sai nostalgia-arvostaan huolimatta odottamaan jatkotoimenpiteitä vesi kielellä. Warlordin muutoin uunituoreen nykykokoonpanon mielenkiintoisin nimi on basisti Philip Bynoe, joka tunnetaan paremmin Steve Vain yhtyeen pitkäaikaisena pomputtelijana. Myöskään kitaristi-perustajajäsen Luca Turillin vuonna 2011 korvannut Roberto de Micheli ei kalpene edeltäjänsä rinnalla. Vanhan liiton tyyliin ronskisti kaiutetut laulut mylvittiin rallienglanniksi juuri oikealla intensiteetillä. Maankuoren alle louhittu pahistemppeli kuvastaa levyllä pauhaavaa musiikkia mainiosti. Uljaimmin liitää kahdeksanminuuttinen The Otherwordly Sin, jossa laulaja-basisti Emiliano Zinà venyttelee äänijänteitään kykyjensä ylärajoilla. Beastmilkin haamu on yhä havaittavissa, ja mukana on myös mukava annos metallia, joka tuo Rope Sectille omaa ilmettä. Melankoliasta huolimatta Estrangementin musiikki on paikoin hyvinkin menevää ja jopa tanssittavaa. Etenkin kosketinsoittaja Jimmy Waldon panos nostaa sävellysten lopullista esillepanoa vähintään pykälällä. Albumin avaavat Behold a Pale Horse, The Rider ja Conquerors lisättynä nimikappaleella ovat levyn kovimmat syömähampaat, joskaan heikkoja lenkkejä ei löydy. Jos itseltä ei lähde, niin ehkäpä ulkopuolinen sanoittaja voisi keksiä älyllisesti haastavampia iskulauseita kuin ”No fucking Jesus Christ”. Jäseniltään anonyymin yhtyeen metallitausta lienee pomminvarma asia. Ei tarvitse olla kummoinenkaan dungeon master, jotta voisi kirjoittaa sanoituksia Rhapsodylle. Biisit kuiskuttelevat keskenään, ovat temaattisesti yhteydessä toisiinsa eivätkä vain soi yksinäisinä teoksina. Helloweenin ja Blind Guardianin antama inspiraatio myönnetään itsekin, mutta onneksi esimerkiksi ensin mainitun vaikutus kuuluu enemmänkin hengessä ja asenteessa kuin suorassa kopioinnissa. Levyn heikoin lenkki ovat kuitenkin nulikkamaiset ”antikristilliset” sanoitukset. Tässä genressä joutuu kuulemaan yleensä liian paljon puolivillaisia kielisoitinratkaisuja. Rope Sect on taas omalla tasollaan, ja on mielenkiintoista nähdä, mihin yhtyeen tie vielä johtaa. Sálan salaperäiset tunnelmat vaativat kuuntelijaltaan täydellistä keskittymistä ja hiljentymistä. Jäsenvaihdosten ja -täydennysten jälkeen ensilevy on kuitenkin lopulta täällä. Jaakko Silvast ROTTING CHRIST Pro Xristou SEASON OF MIST Rotting Christ juhlistaa 35-vuotista uraansa uudella levyllä. Levyllä on narratiivinen juonikaari kuten vaikkapa elokuvissa. The Great Flood -esikoinen (2020) oli hienoinen pettymys loistavan Personae Ingratae -ep:n (2017) jälkeen, mutta nyt tunnutaan olevan taas oikeilla jäljillä. Bändin hisARVIOT 57. Lähtökohdat sellaisten syntymiselle ovat silti selvästi olemassa. Pro Xristou on oikeastaan aika omaperäinen levy. Mestari Dan Seagrave on työstänyt jälleen komeat kannet tehtaan takuulla. Kaikesta hienoudestaan huolimatta levyltä ei löydy täysin selkeitä mestariteoksia. Se jatkaa The Hereticsin (2019) hengessä, mutta on huomattavasti selkeämpi, tiiviimpi ja eheämpi kokonaisuus. Albumi kertoo esikristillisestä ajasta, pakanallisista historiallisista hahmoista ja tapahtumista, jotka sidotaan musiikillisesti yhteen. Kappaleen avaava ja päättävä kitarakuvio hakee kappaleen nimen mukaisesti ylimaallisia tunnelmia. Ensilevy Antichrist Reborn (2022) oli täyttä tavaraa. Soundiensa puolesta albumi kuulostaa kuitenkin hyvin modernilta. Kertomus on samaa tusinafantasiahöttöä kuin aina ennenkin. Tämä ei ole mitään hektisen elämän taustamölyä vaan kaunista ja vaativaa taidetta. Vuonna 2016 bändiin liittynyt Giacomo Voli täyttää Fabio Leonen saappaat mainiosti ja pistää itse asiassa häntä paremmaksi. Urakka on kannattanut, sillä Doomsayer sisältää keskimääräistä laadukkaampaa power metalia. Vetoihin on jäänyt reippaanlaisesti tyhjäkäyntiä, ja ideoiden loppuminen ratkaistaan luolamiesmäisesti tampatuilla kohdilla. Yhtyeen neljästoista levy jatkaa The Eighth Mountainilla (2019) ja Glory for Salvationilla (2021) alkanutta The Nephilim Saga -tarinaa. Musiikillinen puoli sen sijaan saattaa tuottaa hankaluuksia etevämmällekin virtuoosille. Pro Xristou on minulle ensimmäinen Rotting Christin levy, joka otti useita uudelleensoittoja, jotprojekti. Niko Ikonen RHAPSODY OF FIRE Challenge the Wind AFM Eeppisen elokuvametallin ja kaiken kohtuuttomuuden pioneeri Rhapsody of Fire lisää saagaansa uuden palasen. Free Spirit Soar on bonuksineen kahdeksanraitainen pläjäys pääosin keskitempoista retroheviä. Joni Juutilainen THE TROOPS OF DOOM A Mass to the Grotesque ALMA MATER Minas Geraisissa vuonna 2020 alulle pantu The Troops of Doom jatkaa Sepulturan mahtavaa perintöä. Toni Keränen ROPE SECT Estrangement IRON BONEHEAD Omintakeisen konseptin ”köysilahkosta” kehittänyt saksalaisyhtye soittaa toisella levyllään tutuksi tullutta melankolista post-punkia. Rhapsodyn sinfoninen power metal on suurellista ja mahtipontista ja siksi varmaan monelle aivan liikaa. Kokonaisuutta uskaltaa sanoa tasavahvaksi, vaikka aivan äärimmäinen loisto jää uupumaan. Työhön on lähdetty jo syyskuussa 2022, mutta rumpali Andrea Feltrin joutui poistumaan rivistöstä pian omien osuuksiensa tallentamisen jälkeen. Enon kanssa soittanutta Borgar Magnasonia, Völuspán, Gealdýrin, Heilungin ja Theodor Bastardin folkkitaitureita sekä ehkä mielenkiintoisimpana vierailijana Napalm Deathin Mitch Harrisia. Olen onnellinen huippukauttaan elävästä pakana/folk-renessanssista. Itse olen aina nauttinut yhtyeen vilpittömästä energisyydestä ja äärimmäisen viihdyttävästä esitystavasta. A Mass to the Grotesque seuraa kuuliaisesti isoveljensä jalanjäljissä. Tolisin veljesten Sakisin ja Themisin pitkä vaellus on kulkenut kreikkalaisen black metal -skenen pioneerihommista kohti 1990-luvun lopun goottilaisempaa suuntaa ja lopulta vuoden 2007 Theogonia-albumilla tapahtunutta järkälemäistä nahanluontia, helvetillistä renessanssia, joka jatkuu edelleen. Albumilta löytyy useampikin hyvä biisi, joista suurin osa on ladattu taktisesti levyn alkupuoliskolle. Levyn riffit ovat muutenkin ilahduttavan kekseliäitä, esimerkiksi nimikappaleessa. Jo avauskappale Revel in Disguise kertoo, mitä on luvassa, mutta kiekon monipuolisuus tulee silti pienenä yllätyksenä. Mikko Malm HEXTAR Doomsayer DYING VICTIMS Saatekirjeen perusteella italialaisbändi Hextarin debyyttilevyn tekeminen on ollut varsin raskas toriassa on piisannut tapahtumia, mutta tuorein pitkäsoittonsa todentaa yhtyeen olevan kaikin puolin verevässä musisointivireessä. Porukan primus motorina häärii vieläpä Seppojen alkumetreillä kitaroinut Jairo ”Tormentor” Guedz
Meitsi ei sinfohevistä ihan helposti vaikutu, mutta Elvelloniin ihastuin! Mape Ollila pysyy kuosissa yllättävän hyvin. Aika liiallisuuden rajoillahan yhtye paaluttelee, mutta kuulokuva kallistuu positiivisen puolelle. Kokonaisuuden hahmottaminen vaati tarkkaavaisuutta, mutta lopulta levyn näkymät levittäytyivät leimuavina kuin Hieronymus Boschin houreiset maalaukset. Kehityspolkua on asteltu seitsemän peninkulman saappain, ja sinfohevikentän kevyempään päähän sijoittuvalla levyllä osuu kohdalleen kaikki, millä tässä pelissä pärjätään. Biisit ovat napakan mittaisia, eikä turhia kikkailuja tai löysäilyjä tarvitse sietää. ELVELLON Ascending in Synergy NAPALM Saksalaisen Elvellonin debyytti Until Dawn (2018) oli suoraviivaisimmillaan kuin arvatkaapa-minkä-bändin Oceanborn-poweria. Ei olisi ihme, jos lohdullisen nätistä The Aeon Treestä tulisi genren maamerkki. Laulajattarella on erikoisehko laulutapa ja ihastuttava oma klangi. Monipuolinen ja erittäin maukkaasti rytisevä mättö iskee vauhdilla, voimalla ja aika yllättävillä kierteillä. Modernius kuuluu huippuselkeänä ja raskaana soundimaailmana sekä rakenteiden moniulotteisuutena. Koskinen WORMWOOD The Star BLACK LODGE Ruotsalainen Wormwood löi läpi edellisellä Arkivet-levyllä (2021), joka nousi kotimaansa virallisen albumilistan ykköseksi. Joissain on jopa syvyyttä, jossa kuulijalle piisaa pureksittavaa pidemmäksikin aikaa. Kimmo K. Kymmenvuotias porukka on hioutunut varmaotteiseksi tekijäksi, ja levy kuulostaa kaikilta osin ammattimaiselta teokselta, joka tempaisee dynamiikallaan mukaansa. Osa biiseistä jää oitis pipon sisään, toisissa huomion kiinnittää dramaattisuus. Tässä Elvellon erottuu 25 vuodessa innovatiivisesta kaavamaiseksi taantuneessa genressä isosti edukseen. Kakkosalbumillaan Elvellon tietää täsmälleen, miltä tahtoo kuulostaa. Melodinen black metalinsa on omiaan kosiskelemaan isoakin yleisöä, mutta lähes puskista tulleen yhtyeen menestys on ollut pieni ihme. Informaation määrä on suuri, mutta tarjolla on hallittavaa, haastavuudessaan jopa nautinnollista vyöryttelyä. Nattarvet (2017) kertoi 1800-luvun pohjoisista nälkävuosista, Arkivet ihmiskunnan romahduksesta ja The Star puolestaan korkealentoiP A U L E P P ta sen portit avautuisivat kunnolla. Monet sinfometallin parissa dusaavat, mutta lajin mestarit erottuvat paitsi muita paremmilla melodioilla myös taidollaan harmonisoida ja sovittaa orkestroinnit korvaa miellyttävään balanssiin. Niko Ikonen COGNITIVE Abhorrence METAL BLADE Cognitive leipoo modernia kuolometallia vääjäämättömällä vimmalla ja topakalla otteella. Antaumuksella paahtavan bändin otteissa on kiitettävästi selkeyttä, ja se ymmärtää myös suoruuden päälle: ihastuttavalla dynkkysoundilla rouhivat kielisoittajat nautiskelevat tämän tästä murskaavien kahdeksasosien demppailulla. The Star päättää kahden edeltävän albumin aloittaman trilogian. Jo levyn aloittava nimibiisi sisältää aika monensorttista tahkoamista, mutta paketti ARVIOT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa. Koukeroisemmat biisit taas kompuroivat sovituksiinsa. Neljännelle levylle The Starille on asetettu odotetusta suuria toiveita. Kakkosbiisissä tulee kaikenlaista lisää, ja niin edespäin
Killjoy kuoli maaliskuussa 2018, mutta niin vain bändi on saatu elvytettyä henkiin löyhkäävänä ja matoja kuhisevana ruumiina. Tässä onkin albumin lievä kompastuskivi, siis liiallinen varman päälle vetäminen. Vhäldemar-uutukainen puree ja potkii kaikilla osa-alueilla. Niin myös espanjalaiselle power-partiolle Vhäldemarille. Wormwoodin musiikki on paikoin hyvinkin herkkäotteista ja pehmeää. Musiikki on soittoa ja tuotantoa myöten hyvin tehtyä, joten tällainen materiaali uponnee sellaisenkin henkilön pirtaan, joka ei black metalista pahemmin välitä. Onko tässä sitten mitään järkeä. Riippuu aika pitkälti siitä, kuinka die hard olet Necrophagian suhteen. Oma tenhonsa aidoissa otteissa ja hiukan kämäisyyttä huokuvassa rehdissä menossa kuitenkin on. Onko tälle minkäänlaista tarvetta. Mukana on häärinyt nokkamies Killjoyn lisäksi muun muassa Phil Anselmo, japanilaisen Sighin Mirai Kawashima sekä monipäinen joukko kaikenkirjavaa soittajaa ja säätäjää. Olisimmeko tulleet toimeen ilman tätä levyä. Koskinen NECROPHAGIA Moribundis Grim TIME TO KILL Vuonna 1983 perustettu death metal -bändi Necrophagia lienee kaikille tuttu. Tuskin kyseessä silti on bändin viimeinen julkaisu. Joni Juutilainen LIAR THIEF BANDIT Icon THE SIGN Malmössa majaansa pitävä nuoremman sukupolven action rock -trio Liar Thief Bandit soittaa D-A-D:n, Backyard Babiesin ja The Hellacoptersin kaltaisten nimien jalanjäljissä. Hyvin tehtyä tavaraa, mutta en löydä montakaan syytä, miksi tämän albumin pariin tulisi palattua tulevaisuudessa. Porukan meiningissä voi kuulla niin 1970-luvun klassisempaa rockia kuin nykypäivän tuoreempia juttuja, mutta kivijalka on asetettu vahvasti autotallin nurkkaan. The Starista tuskin on maailmanlaajuiseksi megamenestykseksi, mutta bändi on löytänyt musiikilleen kaavan, joka kantaa varmasti vielä pitkälle. Esikuvat kuuluvat, mutta eivät liiaksi, mikä ei ole tällä osastolla lainkaan itsestäänselvyys. Ihan hyväsoundinen paketti on aika persoonallinen ja soundillisesti hajanainenkin, eikä soittosuoritteita ole ilmeisesti pahemmin fiksailtu. Tällaiset aktit ovat tunnetusti vahvimmillaan lavalla, ja ilmeisen hyvää keikkaenergiaa onkin yritetty puristaa levylle äänittämällä soitto studiossa livenä. Jaakko Silvast COLDBORN The Unwritten Pages of Death FINAL SACRIFICE Enthronedja Nightbringeryhteyksistä tuttu Norgaath taitaa monet instrumentit, mikä käy ilmi miehen sooloprojektin kakkoslevyltä. Ei kehno albumi, mutta jos harva tarjoaa bändin paria ensimmäistäkään levyä pikametallin eturiviin, niin tokkopa tätäkään. Ei sillä, että erityisesti roiskahtelisi, mutta kyllä tästä ihminen kuuluu. Tuskinpa tulen kuitenkaan soittamaan sitä uudelleen. Joni Juutilainen EVIL DEAD Toxic Grace STEAMHAMMER Kakkosdivarin thrash-retkue painelee toisen tulemisensa toisella levyllä ihastuttavan autenttiseen tyyliin. Toxic Grace sisältää aivan kelpoa tuplabasareilla ja perusriffeillä ryyditettyä humpparässiä. Moribundis Grimillä on uusia demotuksia, uudelleennauhoitettuja ekan levyn biisejä ja Samhaincover. Noh, on ja ei. Bändin viimeinen kokoonpano, johon kuuluivat Killjoy, kitaristi Serge Streltsov, rumpali Shawn Slusarek ja basisti Jake Arnette, nauhoitteli biisejä vuosina 2016–2018. Niko Ikonen VHÄLDEMAR Sanctuary of Death MDD Neljännesvuosisata toimintaa ja seitsemän pitkäsoittoa on kunnioitettava saavutus mille tahansa bändille. Tuskin. Kappaleet eivät tarjoa minkään sortin yllätyksiä, mutteivät toisaalta suuria pettymyksiäkään. Nappi otsassa on kitaristi-laulaja Carlos Escudero, jonka ilkeästi fraseeraava tenoriääni on bändin terävimpiä syömähampaita. Levy huokuu puhdasta eurooppalaista power metal -parhautta nopeudessa, melodioissa ja koukuttavien kertosäkeiden määrässä. Laulu jää jalkoihin, eikä lausuntapainotteinen ja turhan usein megafoniefektoitu suullinen anti liiemmin riemastusta, vaikka genreen kuuluvaa mölinäähän se on. Parhaimmillaan bändi on keskitempoisissa kohdissa, joissa riffi pääsee jonkin verran elämään. Kimmo K. Sanctuary of Deathiltä ei voi nimetä yksittäisiä huippusävellyksiä, vaan koko 11 biisin kattaus maistuu avauskappale Devil’s Childista lähtien kuin sinappihuurrettu sianpotka jouluaattona. Levyä ei ehditty viimeistellä, mutta Incantationin John McEntee, Goblinin entinen rumpali Titta Tani ja Sighin Mirai ovat auttaneet kasaamaan sen valmiiksi. semmin koko universumin tuhosta. Hetkittäin touhu kaipaisi tylympää rosoa ja kunnon myllytystä, sillä yhtye tuntuu vetävän hommaansa liiankin varman päälle. Yhtyeeseen tuli törmättyä vuosituhannen alussa I Made My Own Hell -levyn (2003) tiimoilta, mutta silloin mieleen jäi lähinnä bändin pohjoismaisittain hauska nimi. Tatsi on jämäkkä, mutta ei millään muotoa puunattu tai edes moderni. Mainittujen bändien rumpali Menthor on värvätty antamaan tulitukea, ja mies paneekin hetkittäin raajoilla oikein koreasti. Biisien mitoista on kuitenkin pakko narista, sillä jopa kahdeksaa minuuttia hipovat raidat tuntuvat liian mittavilta musiikin luonteeseen nähden. Kai albumi toimii jonkinlaisena Killjoyn viimeisenä testamenttina. Vhäldemar karauttaa uutuudellaan suvereenisti genren mestaruussarjan kärkikahinoihin. Ehdottomasti. Vhäldemar on epäilemättä tehnyt työtään määrätietoisesti visioonsa luottaen, ja juuri ilmestynyt Sanctuary of Death puhuu väkevää kieltään kvintetin alati edenneestä musiikillisesta kehityksestä. Coldbornin black metal on genren perusantia, kosketinsoittimin tuettua pääosin nopeaa tikkausta, joka ei tarjoa sen kummempia ihmeellisyyksiä. Yhtye rokARVIOT
Kansikuvassa meneillään ovat jonkinlaiset synkemmänpuoliset uhrimenot, ja musiikissa munkkikuorot hymisevät sulassa sovussa intensiivisen tykityksen kanssa. Tästä paras esimerkki on levyn pitkä päätösraita Archduke of Fear, jonka väliosassa fiilistellään korkeuksiin saakka leijuen. Ruotsalaisbändin neljäs albumi sisältää pirteää korkeaoktaanista rockia, joka vain paranee jokaisen kuuntelukerran myötä. Ensimmäisellä pyöräytyksellä vajaa 40-minuuttinen sujahti ohi korvien ja kuulosti keskitason räminältä, mutta parin rundin jälkeen tuntui kuin kuuntelisi aivan eri levyä. Sitä on testattu myös kuulokkeet päässä yön pimeydessä. Alati rajusti hivelevä örinämättö on taitolaji, jossa ero tasapaksun tylsyyden ja mystisen tekijä x:n välillä voi jäädä joskus pieneksi. Toimet levy-yhtiöiden ja eri bändien puikoissa kertovat death metalia ehdottomasti rakastavasta genrepilarista. Elixiria Ekstasis on kuitenkin hyvä levy sarjassaan. Hands of Goro -albumista on helppo innostua mukana nyökkäilemiseen asti, mutta koko kropan mukaansa tempaavan hullaantumisen estää muutaman kovimpaankin kaaliin takoutuvan hitin puute. Tempo on nopea ja hakkaus täysin säälimätöntä. Tutut palikat istuvat mukavasti yhteen, ja sopivissa määrin toimiva melodisuus varmistaa, että albumin kuuntelee vaivatta yhdeltä istumalta. Bändin vanhakantaisen heavy metalin toinen jalka on 1970ja toinen 1980-luvulla. Bändin viides albumi tekee parempaa tulosta kuin moni tunnustetumpi ja tunnetumpi black metal -julkaisu. Eeppishakuisen kunnianhimoiset ja tunnelmalliset, mutta lisäkuuntelussa harmillisen tarttumapinnattomat biisit osoittavat, että ne kirjoittanneella kitaristikaksikolla Jason Schultzilla ja Martin Bowmanilla on enemmän pikkaustekniikkaa ja sorminäppäryyttä kuin sävellyksellistä näkemystä. Kari Koskinen on roppakaupalla aiempaa kokemusta erilaisen metallin paiskomisesta. Black metalissa on jo tehty kaikki mahdollinen, joten minkään mullistavan odottaminen on kohtuutonta. Yhtye näyttää taitonsa erityisesti hitaampien ja tunnelmallisten ryömintöjen parissa, joiden määrää voisi lisätä jatkossa. Soundi on mehevä ja raskas, suorastaan herkullinen! Rottenin matala kurlutus rakastaa koko leveydeltä, ja vaikka tarttuvuudesta ei voi puhua, olen täysin myyty. Tämä ryhmä kannattaa ottaa seurantaan! Elli Muurikainen HANDS OF GORO Hands of Goro NAMELESS GRAVE Hands of Goron soundi ja tyyli on jo ensijulkaisulla valmista kauraa, ja ihmekös tuo, trion jäsenillä kun ARVIOT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 60. Yhtye on sieltä mystisemmästä päästä eikä varmaan kaihtaisi religious black metal -määritelmää. Levyn lähes hypnoottinen ja selittämättömällä tavalla omaleimainen ote saa aikaan olon, että tätä kourimista voisi kuunnella tuntikausia häiriintymättä. Christopsy on täydellisen ehdoton ja mykistyttävän julma kiekollinen sitä x:ää. Haara-asento on leveä. Mega CORPUS DIAVOLIS Elixiria Ekstasis LES ACTEURS DE L’OMBRE Corpus Diavolisin nimi ei soita mitään kelloja, mutta niinpä vain kaiuttimista kajahtaa tutulta kuulostavaa black metalia. Vuonna 2018 perustetun ryhmän homma on soitannollisesti hyvällä tasolla ja erityisesti basisti Trevor Kutan lonksutus vakuuttaa, mutta solisti Jake Quintanillan laulutekniikka ei riitä kaikilta osin näihin geimeihin. Clarion Callista jää ikävä hukatun mahdollisuuden maku, sillä sen kaa varmasti vielä kovemmin yleisön edessä, mutta eipä touhu jää ainakaan menon puutteesta laahaamaan. Juuret ovat vankasti brutaalin death metalin alkulähteillä ripauksella Morbid Angeliä, Suffocationia ja jopa Morticiania. Jos kappaleiden sokkelit ovat yksinkertaisen suoria, niiden päälle pudotellaan hyvinkin erilaista rokkikudelmaa, mikä tekee lopputuloksesta yllättävän, jännittävän ja monipuolisen. Mainitsemisen arvoinen on myös Avinash Mitturin jämäkkäiskuisuuden vaikutus kokonaisuuteen. Meno on hyvin tuttua myös sillä saralla. CHRIST DENIED Christopsy XTREEM Espanjalaista Dave Rottenia (muun muassa Avulsed, Putrevore) voi kutsua hyvällä syyllä ug-legendaksi. Dynamiikkaa on heikosti, ja biisit möyrivät yhdenmukaisin askelmerkein. Joni Juutilainen IDOL THRONE Clarion Call STORMSPELL US power metalin, eeppisen hevin, Bay Area -thrashin ja ysärin puolivälin progemetallin leikkauspisteeseen sijoittuva Idol Throne jättää toisella albumillaan kiinnostavan mutta kohdentumattoman kuulokuvan. Tyylillisesti lähimpänä ollaan laulaja-basisti Adrian Maestasin pääbändiä The Lord Weird Slough Fegiä sekä kitaristi Tom Draperin Pounderia ja Spirit Adriftiä. Tutulta kuulostavaa varmaan siksi, että tyylilajinsa on hyvin tyypillistä modernihkoa Ranska-menoa esimerkiksi Sethin hengessä. Vuonna 1994 perustettu Christ Denied on harvakseltaan levyttävä bändi, jonka kolmas pitkäsoitto Christopsy lentää heittämällä vuoden karskeimpaan kärkeen. Ote musiikkiin on samanaikaisesti sekä ihastuttavan tanakka että miellyttävän rento, mitä todella ilmava ja lämmin tuotanto tukee täydellisesti. Lopulta eteen avautuu albumi, joka osoittaa, ettei yhtye jää kakkoseksi aikansa muille tekijöille
Onneksi death metalin möyriminen ei ole kykykilpailu, vaan sisäelimiä tutisuttava musiikki voi tehdä tuhojaan myös ilman täydellisiksi hiottuja kulmia tai millilleen sovitettuja rakenteita. Tällä kertaa yhtye kokeilee jälleen jotain uutta ja julkaisee kokopitkän levyn ambientia, joka on sisällöltään täysin muuta kuin black metal -yhtyeiltä on totuttu kuulemaan. Teenage Rebel on kuin aavistuksen laimennettu versio esikoislevystä. Elli Muurikainen MÜTIILATION Black Metal Cult OSMOSE Vuonna 1991 perustettu ranskalainen kulttibändi Mütiilation on tehnyt yllätyspaluun. Sidus Atrum soittaa tunteellista ja doomahtavaa postblack metalia melankolisella ja vihaisella kierteellä. Ehkä siksi yhtyeen katalogissa ei ole lainkaan huteja. Biiseissä ei ole turhia krumeluureja, vaan ne edustavat ysäriltä tuttua aggressiivista ja tuhovoimaista takomista. Sorrow Galaxies -levystä (2007) on kuitenkin kauan, joten mikä sai Meyna’chin palaamaan juurilleen. Poissa ovat maanmiestensä Entombedin huippuriffit ja Dismemberin melodioilla herkuttelu. Vaikka esimerkiksi Saxon tekee edelleen verevää heavy metalia, Wolverhamptonista tuleva Cloven Hoof suorittaa vuonna 2024 kuin nuoret kollit kolmannellaan. Lienee jo selvää, että Manifestaties van de Ontworteling ei tarjoa mitään iskusävelmien rykelmää. ????. Mape Ollila SIDUS ATRUM Torn Sky KVLT UND KAOS Ukrainalaisen Yulia Lykhotvorin yhden naisen bändi Sidus Atrum muuttui duoksi vuonna 2022, kun kitaristi Serhii Lykhotvor (Sad Alice Said) liittyi mukaan. Ja vitosbiisi The Fall of Islamista saattaa tulla vielä sanomista. Ja nyt se toimii. Unleashedin demoaikojen viehätys lymyää armotta murskaavassa ja kuolemaa levittävässä ilmaisussa, joka ei koukuilla kosiskele. On helppo kuulla, mistä osa suomalaisistakin black metal -akteista on saanut vaikutteensa. Harmi vain, ettei Sidus Atrumin musiikki ole järin kekseliästä tai omaperäistä, eivätkä muutama kova biisi ja Yulian hienot rääkynät pelasta levyä loputtomasta massasta. Ehkäpä syy löytyy Suicide Circle -bändin sisäisistä riidoista. Musiikki valuu tasaisesti eteenpäin audiovisuaalisena massana, joka tuntuu samaan aikaan sekä painostavalta että eloisalta. Nainenhan on kunnon Baba Yaga! Jollain tasolla Yuliaa voi verrata jopa Jinjerin Tatiana Shmailyukiin. Niko Ikonen ARVIOT 61. ????. Alkuperäinen Les Légions Noires -bändi ei ole menettänyt vetovoimaansa vuosien varrella. Bändissä nykyisin laulava Jag Panzer -mies Harry Conklin on jo 62-vuotias, mutta ukko vetää edelleen niin vakuuttavasti, ettei parempaa löydy oikein hakemallakaan. Sodan kauhuista levy tietenkin myös kertoo. Tuutista ei tärähdä keskiaikaisia kuvastoja ja dungeon synthiä, vaan enemmänkin dronen suuntaan vivahtavaa äänimaailmaa, joka luo paikoin kolkkoa tunnelmaa. Jaakko Silvast NESTOR Teenage Rebel NAPALM Kasarin lopussa perustettu ja lähes samoille sijoille hajonnut Nestor palasi muutama vuosi sitten kuin tyhjästä ja julkaisi loistavan Kids in a Ghost Town -debyytin. Koko 1990-luvun tauolla olleen yhtyeen kokoonpano on elänyt paljon, mutta alkuperäisbasisti Lee Payne on aina osannut valita juuri oikeat tekijät toteuttamaan musiikillista visiotaan. Kaikesta kuulee, että taustalla on paljon muutakin kuin sen kokeileminen, millaisia jänniä ääniä koneista saa aikaiseksi. Syntyikö Mütiilation-materiaali siis epävarmuuden takia. Fluisteraars tietää mitä tekee. Black Metal Cult on nimensä mukainen teos, josta löytyy pimeyttä, pahuutta ja nihilismiä. Yulian rääkynä on poikkeuksellisen häijyn kuuloista tavaraa. Uusi kokis sisältää kaiken ennen Where No Life Dwells -debyyttiä (1991) nauhoitetun Unleashedmatskun. Tällaisen musiikin on tarkoitus synnyttää voimakkaita mielikuvia, ja siinä Fluisteraars suurelta osin myös onnistuu. Bändin ja kymmenennen pitkäsoittonsa ylivoimaisuus kumpuaa ainakin osittain nuoruudesta. Vaikkei tällä kertaa ole tarjolla On the Runin tai 1989:n kaltaisia hittejä, kyllä tätä silti mielellään aurinkoisina kesäiltoina luukuttaa. Homman nimenä on lyhyesti todettuna alavireinen ja rosoinen kuolometalli. Henkilökohtaisesti pidän kuitenkin enemmän yhtyeen metalli-ilmaisusta, joka sekin varmaan tekee piakkoin tuloaan. Liian moni kappale myös muistuttaa liikaa yhtyeen vanhemmista biiseistä. Bändi on painanut samalla kokoonpanolla väsymättä lähes 30 vuotta, ja levyjä on ilmestynyt tasaisella sykkeellä. Väkivalta tuo näköjään ukrainalaisnaisista esiin heidän primitiiviset puolensa. Sota paistaa läpi heti introssa, kun venäläisten ohjukset putoavat kaupunkiin ja autohälyttimet alkavat ulvoa. Kertosäkeet ovat suuria, soundit anteeksipyytelemättömän kasaria ja tunnelmat jollakin positiivisella tavalla haikeita. On alusta asti selvää, ettei Nestor ole muuttunut kakkoslevylleen pätkääkään. Mütiilation ei nimittäin leiki. Niitä ei ole myöskään Heathen Crossilla, jonka nopeat, raskaat ja runsasmelodiset kappaleet huokuvat voimaa ja karismaa, kuunteli niitä miltä kantilta tahansa. Samoja biisejä kuullaan eri versioina, eli tätä settiä voi suositella ennen kaikkea kovimmille death metal -diggareille ja bändin vannoutuneimmille faneille. Sen kai siitä saa, kun pyrkii olemaan yhtä aikaa sekä kasarin Metallica että ysärin Fates Warning. rallit sisältävät aimo kasan tiukkoja riffejä, jotka joku musiikin iskevyyteen fokusoituneempi biisiseppä olisi saattanut saada puoliprogen pyörittelyn sijasta hyvinkin timanttiseen järjestykseen. (Pulse of Life) on kaunis ja tunteellinen finaali. Osmose päätti lopulta, että Mayna’chin Suicide Circle on se aito versio, jonka kanssa lafka jatkaa yhteistyötä. Sävellyskynä saa olla tylsempikin, jos kokonaisuus toimii. Tami Hintikka FLUISTERAARS Manifestaties van de Ontworteling EISENWALD Fluisteraars on herättänyt ansaittua mielenkiintoa konventioita rikkovalla black metalillaan. Meyna’chin Suicide Circle -kamunsa Khamin (rummut) kanssa tekemä uutuuslevy on raa’an alkuvoimaista kamaa. Kitaristi Ratsillä meni sukset ristiin Mayna’chin ja Khamin kanssa, minkä jälkeen Rats yritti omia bändin oikeudet itselleen. Joni Juutilainen CLOVEN HOOF Heathen Cross HIGH ROLLER Bändin nykymusiikista ei uskoisi, että Cloven Hoof on syntynyt 1970-luvulla ollen yksi NWOBHM-liikkeen avainbändeistä Iron Maidenin, Saxonin, Def Leppardin ja Diamond Headin ohella. Mainituista syistä Unleashed ei ole koskaan noussut sille korkeimmalle korokkeelle. Niko Ikonen UNLEASHED Before the Creation of Time DARKNESS SHALL RISE Kuluvana vuonna kolmevitosiaan viettävä Unleashed on dödsmetall-puurtaja. Edeltäjänsä tapaan mukana on jokunen hemmetin kova ralli, mutta myös turha intro, liikaa latteita balladeja ja muutama piippuun jäävä raita. Bändi ei ole siis kääntänyt kelkkaa vaan näyttää itsestään toisen puolen. Onkin harmi, että Cloven Hoof on kuuluisampia aikalaisiaan paljon tuntemattomampi tapaus. Ulkoisesti yhtye muistuttaa Putous-parodiaa 1980-luvun hard rock -bändistä ja sen musiikissa on enemmän juustoa kuin Valion tehtaalla, mutta jotenkin nämä ruotsalaiset ovat saaneet homman toimimaan mahdottoman hyvin. Jokainen levytys ei ole ikimuistoisinta ruotsikuoloa, mutta eteenpäin on yhtä kaikki rymistelty. Syntikoilla, kauniilla puhtailla lauluilla ja akustisella kitaralla höystetään melko yksitoikkoisia kappaleita, ja levyn ehdoton kliimaksi saavutetaan vasta sen lopussa. Kieli on jatkuvasti poskessa, laulettiin sitten menetetystä rakkaudesta tai siitä, että bändin matka on vasta alkanut. Parhaiten bändi onnistuu albumin päättävässä uruin tukevoitetussa instrumentaalieepoksessa
Normandialaisten pelinavaus täyttää tehtävänsä ja tekee sen oikeastaan odotettua paremmin. Seassa on kurkkulaulua, akustisia fiilistelyjä ja itämaisia perkussioita. Bändillä on meneillään jännä seikkailuleffafiilis. Mòr kuulostaa kevyen kaoottisuutensa kanssa siltä kuin sen kappaleisiin olisi puristettu koko kymmenvuotiaan bändin into ja näytönhalu. Soitannollisesti homma on paketissa ihan passelisti, onhan bändin perustanut rytmiryhmä kyntänyt samaa vanhakantaisen hevin peltoa jo edesmenneen Ravensiren riveissä. Nyt levy on vihdoin julkaistu, ja hyvä niin. Shamanin äänimaisemat vievät kohti Egyptiä ja Persiaa, ehkä myös jonnekin Mongolian tundrille, esikristilliseen aikaan, jolloin polyteismi kukoisti. Hear the Hour Nearing! ei kuitenkaan ole minkään sortin sävellyksellinen spektaakkeARVIOT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 62. Omituisen sekava lopputulos ei kuitenkaan ole ainoastaan solisti Anan vika. Ei mitään luupäämättöä, vaan oikeasti puhuttelevaa musaa. Bändin etnotunnelmat kuulostavat mukavan autenttisilta. Mape Ollila HELL:ON Shaman ARCHIVIST Sanotaan nyt suoraan: en ole tsekannut tätä ukrainalaisbändiä aiemmin, koska sen nimi on niin typerä. Yhtyeen seiskalevyn piti tulla ulos jo kaksi vuotta sitten, mutta ukrainalaiset päätyivät keskelle sotaa. Kappaleissa on mukavasti imua, mutta hommasta jää uupumaan lopullinen kliimaksi ja tajunnanräjäyttävä ”se jokin”, joka erottaa aidosti kovat black metal -albumit muista. Kaikki levyn kantta myöten on lajityypin perinteitä vaalien harkittua, joten onkin outoa, että bändissä on laulaja, jolla – vaikka hän sävelessä pysyykin – on puutteita muun muassa vakuuttavuudessa, draaman tajussa, ääntämisessä, laulutekniikassa ja äänialan laajuudessa. Joni Juutilainen CARDIAC ARREST The Stench of Eternity HELLS HEADBANGERS Hävettää. Mielenkiintoista nähdä, mihin suuntaan epäilemättä monenlaiselle avoin linjansa muotoutuu jatkossa. Levyn voisi kuvitella ilmestyneen arvostetun Terratur Possessions -levy-yhtiön kautta. Lihasta ja perunoista valmistettu musiikki onnistuu tasapainoilemaan likaisen, raskaan ja selkeäsoundisen kuolon kesken juuri oikealla tavalla. Ehkäpä olisi kuitenkin kannattanut, sillä Hell:On soittaa oikein pätevää tunnelmallista death metalia. Elävästi groovaavat kappaleet kasataan virkeästi etenevän keskitempoisen, paikoin nopeaksi yltyvän mätkeen ympärille. Erityisesti laulajan äänessä on tunnetta ja julmuutta, mikä luo hyvää ilmapiiriä. Wanhaa Maailmaa ja mytologisia tarinoita peilaavat kappaleet pohjaavat pääasiassa konstailemattomaan perinne-heavyyn, sopivassa määrin painokkaaseen doom metaliin, ihan hippusen progempiin sävelkulkuihin ja lyyrisesti tietenkin stereotyyppisiin Dungeons and Dragons -osaston sankaritarinoihin. Huonoksi levyä ei tule missään nimessä haukkua, vain hetkittäin hiukan tylsäksi. Niko Ikonen MÒR Hear the Hour Nearing! LES ACTEURS DE L’OMBRE Ranskalainen albumidebytantti lähestyy mustaa metallia niin raakuuden kuin tunnelmallisuuden kautta. Nolo osuus on se, että näinkin laadukas death metal on mennyt täysin ohitse. Parhaimmillaan bändi saa käyntiin melkoisen myräkän, joka muistuttaa jopa Immortalista, mutta suuressa kuvassa se edustaa jälleen kerran tyypillistä ranskalaista tyyliä. Perusaineksistaan huolimatta The Stench of Eternity ei kuulosta puhtaalta kopiolta, vaan Autopsyn ja vanhan Graven poluilla rynnitään reippaan inspiroituneessa hengessä. Klassikkolevyille ominaisia hittejä ei löydy, mutta toimitus on kauttaaltaan nautinnollista ja vailla tylsiä tyylirikkoja. Myös laulumelodioiden sovituksissa on häikkää, ne ikään kuin törmäävät muun bändisoiton kanssa. Chicagon Cardiac Arrest on julkaissut parin vuosikymmenen mittaan kahdeksan pitkäsoittoa, ja minä tutustun bändiin vasta nyt. Kari Koskinen DOLMEN GATE Gateways of Eternity NO REMORSE Lissabonilainen Dolmen Gate esittää sankaritarinoita Manilla Roadin ja Doomswordin kaltaisten eeppisten heavy-yhtyeiden jylhyyttä tavoitellen. li. En ole kuullut aikoihin erityisen päräyttävää death metalia, mutta Hell:Onin uutukainen onnistui kiihottamaan ainakin tämän mielen. Tärkein massasta erottava tekijä on panostus omillaan toimiviin biiseihin, jotka seuraavat jonkin sortin rakennetta ja ajatusta. Kappaleet polveilevat kuin olisivat seikkailuja itsekin, ja tuotannollisesti toimitaan genreperinteiden velvoittamalla tavalla melko orgaanisin eväin. Lopputuloksesta kuuluu kehäkettujen ammattitaito ja palo trendeistä vapaaseen kuolemaan. Eeppisemmistä hommista tulevat mieleen Nile ja Septicflesh, kun taas deathmetallisempi junttakama löytyy jostain Bolt Throwerin ja vastaavien katujyrien suunnasta. Vahvasti öristy rankaisu osuu mosh-vetoiseen niskaan, ja riffipuolelle luodaan yllättävänkin tarttuvaa sahausta. Mystiikkaa ja filosofiaa riittää pureskeltavaksi pidemmäksi aikaa
???????????????. ??????????????????????. Kiusallisen lisäksi mukana on myös kohtuullisen toimivaa ulosantia. Vaikka en ymmärrä sanaakaan, eräänlainen ihmissusimaisen hengen herääminen soturissa kantautuu kuulijalle äärimmäisen vahvana tunnelatauksena. Tämä uudelleenmiksattu ja -masteroitu ensidemo ilmestyi alun perin 1991. Sattumaako. Harmi vain, että ne kaikkein isoimmat fiilingit muljahtavat väkinäisen, ulkoaopitun ja teatraalisen puolelle. Kaksikko ei keksi mitään uutta, mutta tekee hommaansa täysin omintakeiseen tyyliin, ylpeydellä ja vahvoin ottein. Tyylillisesti lähennellään jo niin sanottua war black metalia eli Archgoatin ja Blasphemyn taajuuksia deathmetallisine lisävaikut????????????????????????. ???????????????. Necrocock teki häijyä ja pimeää musiikkia jo silloin, kun suurin osa norjalaisista bm-legendoista väänsi deathiä ja thrashiä yläasteella. ?????????????????????????. Nadsvestin ensimmäiseltä levyltä löytyy kuitenkin tuttua porukkaa, sillä bändin taustalla on Gorgorothin laulaja Stefan ”Atterigner” Torodovi?, joka on ottanut aisaparikseen lähinnä Barshaskethissä vaikuttavan Andrew Murray-Campbellin. NECROCOCK Practices of Undertakers MISANTHROPIA DISCOS Tomáš ”Necrocock” Kohout on tunnettu lähinnä legendaarisen tšekkiläisen pioneeribändin Master’s Hammerin kitaristina, mutta eksentrinen heppu on nauhoittanut siinä sivussa kymmenisen soololevyä Necrocockin ja Kaviar Kavalierin nimissä. ?????. Mielenkiintoinen tapaus! Joni Juutilainen TOMORROW’S RAIN Ovdan AOP Israelilainen gootti-dark-death-whatever-metallibändi luotaa isoja tuntemuksia parhaansa mukaan. Mikäli Necrocockin sooloura on tuttu, tiedätte varmaankin, että tältä mielipuolelta on lupa odottaa aivan mitä tahansa. Pinkfloydmaisesti akkarin ja fonin kera liihotteleva aloituskipale Roads lupaa ihan hyvää, joskaan Yishai Sweartzin dramaattisesti mörisevä ja nuottiviivastoa välttelevästi kailotettu laulu ei aivan vakuuta – paitsi viimeisen minuutin örinä/kärinä-vaihteen lunastusosiossa. ??????????????????????????. Kitarat murisevat matalalla ja tasaista rumpujyskytystä riittää. Practices of Undertakers on tavallaan tuttua Master’s Hammeria, mutta biisit ovat astetta mielenvikaisempaa ja omituisempaa kamaa. Lihan ja hengen yhteispeli on huomattava. Vähän samaan tyyliin levy etenee muutenkin. Samana vuonna julkaistiin myös Master’s Hammerin debyyttilevy Ritual. Nadsvestin brutaali esiintulo tulee miellyttävänä yllätyksenä ja lyö hetkittäin pintaan kylmiä väreitä. ????????. Musiikin pohjana toimivat kaiketi tummemmanpuoleiset aiheet, joita koristellaan Serbian paikallisilla kansantarustoilla. Kimmo K. Demolta kuulee jo sen orastavan hullun nerouden, joka on vielä tässä vaiheessa verhottu blackmetallisempaan ja hevimpään ilmaisuun. Esimerkiksi Kaviar Kavalier julkaisi vuonna 2008 pimeän Bukkake Express -nimisen lätyn. Aivan legendaarista matskua! Niko Ikonen NADSVEST Slovo meseca i krvi SOULSELLER Serbialainen musta metalli ei ole aivan jokapäiväistä herkkua. Pateettisemman sektorin Paradise Lost ja My Dying Bride kuuluvat, ja seassa on myös ruotsalaisen maaperän tuoksuja. Koskinen. Välillä toimii jokseenkin ja välillä heikommin, mutta ei missään kohdin ihan täysillä. teineen. Levyssä on paljon hyvää ja aika paljon huonoa, eli lopputulos jättää sekavan tuntemuksen. Bändi soittaa siististi, ja biiseissä tuntuisi olevan verrattain mukavasti ainesta. On todellinen kulttuuriteko julkaista tämä mystinen demo uudelleen. ???????????????. Slovo meseca i krvi on melkoista takomista. Kappalekokonaisuudet jäävät kuitenkin hajanaisiksi – ihan kuin niistä olisi ollut tarkoitus loihtia jotakin elämää suurempaa siinä kuitenkaan onnistumatta. ???????????????????????????????
Mega CIVEROUS Maze Envy 20 BUCK SPIN Losangelesilaisviisikko moukaroi raskaalla lekalla. Dirk Schlächterin tuotantokin on tasapäistä germaani-power-bulkkia. Linjattomuutta perustelee ehkä bändin ensimmäinen yhteinen kirjoitusprosessi, mutta biisien yhdentekevyyttä sekään ei selitä. Blast raivoaa kuin sotametallissa konsanaan, mutta bändillä on malttia hidastella ja luoda kylmien väreiden kuvioita. Eike Freesen miksaus tuo pystyynkuolleeseen äänimaailmaan edes vähän lämpöä. Maze Envy on kunnon tuholainen. Vain rauhaisa, mystisesti vellova näppäily Endless Symmetry lyö kelmeää valoa hehkuvaa railoa muutoin mustana virtaavaan kuoloon. Äänen huojunnasta päätellen lähdemateriaalina on käytetty sohvatyynyjen välistä kaiveltua kasettia. Vaikka riffijauhanta luottaa enimmäkseen väkivaltaan, Civerousin osaaminen on huomattavasti monipuolisempaa kuin alkuun luulisi. Tormenting Shadowsin loppupuolen tyylillä toteutettu kitaratunnelmointi ja selkeimmin black metal -vaikutteinen päätösraita The Final Offering monipuolistavat kokonaisuutta pehmentämättä armottomuutta liikaa. Saatteessa mainittu Carnage ei ole kovin kaukaa haettu verrokki, ja demon ote on kiitettävän törkeä. Mape Ollila CAUSTIC PHLEGM Putrefying Flesh HELLS HEADBANGERS Vuonna 2022 julkaistu Putrefying Flesh on yhden miehen demotus särinää, virheääniä, likaa ja rumuutta. Aika vähän Fatal Fire pystyy power-maailmalle tarjoamaan, mutta Dawn of Fate -kappaleen hauskoille balkanilaiselta kuulostaville humppametallirimputteluille on pakko nostaa proverbiaalista hattua. Keskitempoisen takkuisesti etenevä vääntö kaivelee limakaivon pohjaa antaumuksellisesti kurluttaen. Yhtyeen pitäisi saada musiikkiinsa todella paljon tarttuvuutta, jotta siitä voisi puhua edes jollain tasolla varteenotettavana tekijänä. Klassisen ruotsikuolon hengessä pörisevä kitarasärö on viritetty poikkeuksellisen kireäksi, mutta tunnelma jää silti laiskaksi. NIGHT LASER Call Me What You Want STEAMHAMMER/SPV Hampurilainen Night Laser julkaisee jo neljättä albumiaan, muttei taida vieläkään tietää, mitä tahtoo tehdä. Bonarina on cover saksalaisesta kantribiisistä. Meininki on noettu painostavaksi niin musiikillisesti kuin tunnelmallisestikin. Call Me What You Want alkaa pubinkäryisen sleazen merkeissä, suoltaa pääosan mitastaan samantekevää hevipastissia ja loppuu ylipitkään voimaballadieepokseen. Mape Ollila TENEBRIFIC Labyrinth of Anguish OMAKUSTANNE Aussikaksikon ulosanti on sen verran synkkää jynkytystä ja vyörytystä, että se vakuuttaa jo ensimmäisellä julkaisulla ja tutustumiskerralla. Ryhmän soinnissa on onneksi enemmän hiekkapaperia ja rapsakoita vanhan koulun riffejä kuin tämän päivän euro-poweria ja casiopilpatuksia. Pitkähköissä monotonisuuteen pohjautuvissa biiseissä yhdistetään vähemmän iloisesti sekaisin deathja doom metalia. Nyt materiaali pannaan ulos seiskatuumaisena. Tami Hintikka RED ROT Borders of Mania HAMMERHEART Jossain ”Italian seisemänneksi parhaaksi hevibändiksi” mainitun Ephel Duathin hiilloksista purkautuu taas uutta kamaa. Tällä kertaa homman nimenä on aggressiivinen moderni metalli, joka jää kuopimaan lähtöviivalleen. Red Rotin toinen levy on melkein-mukava annos riffivetoista nykymetallia, mutta homma ei vain lähde. NAPAKAT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 64. Siinä missä Ephel Duathin musiikki oli kokeellista ja arvaamatonta, Red Rot on sen vastakohta. Vähäinen toivonkipinäkin jää lepattamaan hailakkana kaukaiseen horisonttiin. Svenja Rohmann laulaa näihin tarpeisiin auttavasti, mutta ilmiömäiseksi häntä ei kutsune kukaan. Bändin toinen pitkäsoitto on yhtä kuin häiritsevän kuuloinen intro plus kuusi kappaletta synkeiden luolien death metalia. Samalla julkaisu on kuitenkin innoThe Omega Swarm. Ei näillä eväillä pitäisi irrota mitään kallista jakelusopimusta kummempaa. Sovituksissa ei kuljeta turvallisia polkuja. Joni Juutilainen FATAL FIRE Arson MDD Saksalaisen speed metalin sävyttämien power-bändien liukuhihnalta putkahtaa pandemiavuonna 2020 pystytetty Fatal Fire. Kitarat runttaavat toki komeasti ja kappaleissa on paikoin hyviäkin hetkiä, mutta kestokuunteluun tästä kamasta ei ole. Kasarilla Arson olisi ollut kohtalaisen hyvä levy, mutta nyt en keksi sille mitään virkaa
Beenkerver on mukava nostalgiatrippi takavuosien meininkiin, mutta on hankala sanoa, miksi juuri tämä levy tulisi kaivaa esiin genren klassikkojen sijaan. Waterlinen paras käyttötarkoitus onkin antaa sen soljua sujuvasti taustalla. Horstmann taitaa suurten maisemien maalaamisen, ja Crimson Demise tarjoaa death metalia eeppisellä mustalla kulmalla. Jaakko Silvast MELODIUS DEITE Demonology ART GATES Alun perin thaimaalaisen Melodius Deiten viides albumi on usean vierailevan solistin laulama sinfoninen power-ooppera, eikä yhtye muunlaisia levyjä teekään. Rumputyö on täydellistä, kielisoitinten monipuolinen ja tarttuva jutustelu iskee ihon pintaan. Aterian jälkeen makustellaan aromeita ja huomataan, ettei niitä meinaa erottaa toisistaan. Levy sujahtaa perinnehevikategoriassa tarinallisempaan ja eeppisempään laitaan, jonka kerrontaa korostetaan monenlaisilla sovituksellisilla ratkaisuilla. Joni Juutilainen NAPAKAT 65. Levyn pisimmissä biiseissä eteerinen fonifiilistely yhdistettynä leppoisan tummaan kosmische-syntikkasurinaan jää kuitenkin tunnelmaltaan ikävän laimeaksi. Nimibiisi on rytmisesti miedosti kiinnostava, mutta jo seuraavalla raidalla laulajan poikamainen soundi ja heittäytyvyys kuulostaa niin vilpittömältä, että saan arvaamattomasti reuhtovaan musiikkiin ajoittaisen tunneyhteyden, vaikken sen kanssa samalla taajuudella värähtelekään. Koko touhua leimaa lutusen kotikutoinen käppäisyys. Tekninen ja alati suuntaansa vaihtava brutaali death metal on toki oma taiteenlajinsa, joka harvemmin edes yrittää hengittää. Pieni ilmavuus ja tarttuvammat kuviot eivät allekirjoittanutta kuitenkaan haittaisi. ton, tukkoinen ja sävelmiltään keskinkertainen. De Rode Weduwe vie mielikuvat Ruotsin suuntaan tarjoillen Dawnin ja Lord Belialin suuntaista melodista tavaraa. Maha on silti mukavan täysi. Kun koko komeus maustetaan tyylitajuisilla koskettimilla, käsissä on yksi vuoden kovimmista kuololevyistä. Mape Ollila BEENKERVER De Rode Weduwe VENDETTA Hollannin yllättävänkin aktiivinen black metal -skene tarjoaa tällä kertaa yhden miehen, Niels Riethorstin, näkemyksen siitä, mitä musta metalli tarjosi hänelle 1990-luvulla. Silti jään odottelemaan mielenkiinnolla projektin kolmatta julkaisua. Multi-instrumentalistiorkestraattori Biggie Phanrathin aivoituksista siinnyt proggis yhdistelee sinfo-poweria, neoklassista heviä sekä ysärin puolivälissä suosittua instrumentaalista progemetalli-ilmaisua. Sulphur-fanit tuskin tulevat pettymään, vaikka The Omega Swarm seisookin ylväästi omillaan. Tami Hintikka FLAGELADÖR Culto aos Decibéis HELLDPROD Akustinen intro alkaa nätisti mutta degeneroituu dissonanttiseksi alle minuutissa. Kari Koskinen SCAVENGER Beyond the Bells NO REMORSE On melko hämmentävää huomata, ettei Beyond the Bells olekaan ilmestynyt heti Battlefieldsin perään, vaan bändin debyytin ja sen seuraajan välillä on kulunut aikaa lähes neljä vuosikymmentä. 14 minuuttia on kuitenkin ihan tarpeeksi. Seuraavassa kappaleessa djent ja elektro törmäävät breakbeatiin, ja päätösbiisissä nämä kaikki kohtaavat simppelin skedepunk-melodian. Geminian Arcana röhisee ja junttaa kotimaansa Yhdysvaltojen kulttiklassikoiden hengessä. Nyanssien kustannuksella uskottavaan kohellukseen fokusoituneessa rynnäkössä piiskarässibiisien salakavala melodisuus jopa yllättää. Meiningistä löytyvät niin Von kuin Profanatica, jotka tulevat esiin simppeleissä riffeissä ja suoraviivaisessa tulkinnassa. Nimibiisi on suttusoundista Manowar-palvontaa, mutta muutoin desibelikultti köhii, hihkuu ja hakkaa päätä patteriin Nifelheimin luupäisellä vimmalla ja sumeilematta kuin Sodom. Mape Ollila HARDRAW Abyss of Mankind PITCH BLACK Kyproslainen Hardraw on aktivoitunut julkaisemaan uutta musiikkia ensi kertaa yli vuosikymmeneen. Joni Juutilainen HOUR OF PENANCE Devotion AGONIA Italialainen Hour of Penance ei survo kitusiin oman tunnistettavan makunsa omaavaa lerssiä, vaan kerralla menee kokonainen paketti. Ei silti huono, ei ollenkaan. Harmi vain, että Abyss of Mankindin sävellykset eivät kanna. Abyss of Mankind on bändin toinen pitkäsoitto. Ajatus sekoittaa lähes yökerhojatsilta kuulostavaa aikuismusiikkia droneiluun on lähtökohtaisesti kiehtova ja enemmän ambientia kuin pörinää sisältävässä nimibiisissä ihan toimivakin. Mega THE OMEGA SWARM Crimson Demise VÁN Sulphur Aeonin pääasiallisen biisintekijän Torsten ”T” Horstmannin uusi yhtye avaa pelin kovalla debyytillä. Riethorst ei ole lainkaan huono säveltäjä, mutta vastaavaa kamaa on ilmestynyt vuosien varrella paljon paremminkin toteutettuna. Vastaavaa tavaraa on maailma väärällään, mutta tekijämies onnistuu raapimaan miljoona kertaa kuulluista jutuista irti pieniä koukkuja, jotka saavat pään nytkymään ja jalan polkemaan tahtia. Erityismaininta menee laulaja Christian Schettlerin maukkaille murinoille ja ilkeille rääkyhommille. Nicosialaiset ovat genrensä historian sisäistäneitä ja musiikkiaan omaperäisesti maustavia soittoniekkoja. Elektroefektejäkin on, paljon. Temple of the Beastin yksinkertainen rouhiminen on yllättävän toimivaa. Soittotaitoa piisaa, mutta omasta visiosta en menisi vannomaan, sillä moni melodisista ideoista kuulostaa Ynkältä, Dream Theaterilta, Stratoilta tai klasarista lainatuilta. Devotion on yhtä kuin sata erilaista satunnaisesti yhteen liimattua osiota. Mape Ollila TEMPLE OF THE BEAST Geminian Arcana IRON BONEHEAD Parhaiten Thornspawnista tunnettu Alexander ”DarkWvlf” Macias takoo tuoreehkolla sooloprojektillaan black/death metalia nostalgisissa merkeissä. Kari Koskinen EVENTIDE Waterline AESTHETIC DEATH Vastakohtien sanotaan täydentävän toisiaan ja luovan jännitettä, mutta ranskalaisen Eventiden esikoislevytyksellä dynamiikan hyödyntäminen jää puolittaiseksi. Suositellaan kaikille genrekonossööreille, joille menneisyys merkitsee aitoa ja ajatonta vaihtoehtoa lyhytikäisen laskelmoinnin sijaan. Kaikki soljuu, kaikki vyöryy. Yhdeksän analogisen pehmeäsoundista ja punkhenkistä kappaletta raastetaan eetteriin 26 hengästyttävään c-kasettiminuuttiin. Ne kulminoituvat albumin päättävässä The Riddle Disciplesissa, joka on omistettu edesmenneen Manilla Road -legendan Mark Sheltonin muistolle. Ihmetystä lisää, että vaikka yhtyeessä ei ole enää yhtään alkuperäisjäsentä, kokonaan uutta materiaalia sisältävä kakkoskiekko kuulostaa täydellisesti takaisin jännittävän metallin maailmaan kuljettavalta aikakoneelta. Siitä eteenpäin brasilialainen Flageladör kaahaa kaikkea muuta kuin sisäsiististi. Belgien energinen käyttöhevi tarjoaa pirteän äänen omaavan Tinen johdolla täyslaidallisen riemukkaita kuunteluhetkiä. Mega WINDWAKER Enter the Wall FEARLESS Australian Windwaker sekoittaa ruhjovaa djentiä, rapcorea ja intohimoista emo-laulantaa. En edelleenkään tiedä, mitä Windwaker on tekemässä, mutta eipä sen post-hardcore pahalta kuulosta. Näitä kutsutaan biiseiksi, vaikka raitojen yksilöllisyyden ja selkeästi mieleen jäävien riffien kanssa on vähän niin ja näin
Samoja tummia sävyjä löytyy myös Putron soolotuotannon uumenista. 6. Olin itse enemmän kallellani Duran Duranin suuntaan, mutta kyllä minä Dioni kuuntelin ihan senkin takia, että pystyin osallistumaan keskusteluun välitunnilla. Hän nostaa esille eräänlaisen ”painavuuden”, jota piilee varsinkin hänen sanoituksissaan. Mistä ”Putro in Black” syntyi. PIIRI AKI NUOPPONEN TUSKAARTISTI 66. – Se tulee kasarin alun Raahesta, missä hevi oli ikään kuin sosiaalinen pakko, Putro naurahtaa lempeästi. SAMULI Putro, mistä tässä yllättävässä Tuska-visiitissä oikein on kysymys. – Koen asian niin, että Tuska ja ylipäänsä metalliskene on aika paljon ennakkoluulottomampi kuin moni muu genre tai tapahtuma tässä maassa, Putro kehuu. – Ala-asteella ei vain ollut poikapuolista ihmistä, joka olisi voinut kikkailla elämässä ymmärtämättä yhtään, mitä hevityyppisessä musiikissa tapahtuu. Eihän esiintyminen tarjoa erityisesti raskaaksi sovitettua soolomateriaalia vaan ihan totutun soolokeikan. – Tästä täytyy antaa kunnia [Tuskan pääpromoottorille] Jouni Markkaselle, Putro naurahtaa. – Totutusta poiketen -kappale tulee soolotuotannostani ensimmäisenä mieleen, Putro pohtii. Aina kun heidän kanssaan jutteli, tuli ilmi, että Eipä tiennyt tyttö -kappale oli se juttu, jonka he olivat havainneet. – Myös ensimmäisen sooloalbumini nimibiisi Elämä on juhla on kappale, joka hakee painavuutta sieltä Leonard Cohenin ja The Sisters of Mercyn kautta. Musta on Putron puku Muutama Tuska-kävijä saattaa hieraista silmiään, kun KVLT Stage by Inferno -lavan aikatauluissa lukee lauantain iltakymmenen kohdalla ”Putro in Black”. – Niskalaukauksen ja Kotiteollisuuden tyypit olivat tietenkin ryyppykavereitamme, mutta vaikka he soittivat erilaista kamaa kuin me, myös meidän keikoilla alkoi käydä porukkaa core-yleisömme ulkopuolelta. – Titteli nousi esille heti ensimmäisessä puhelinkeskustelussa. – Huomasin, että nämä eivät ole nuorehkoja yliopisto-opiskelijoita tai naisentapaisia, vaan ihan toista maata. Se on raskas ilman että kieltäisi kauneutta. – Kyseessä on pitkään päässä pyörinyt idea. – En tee iästäni johtuen todellakaan mitään to do -listoja, mutta tulin vain ajatelleeksi, että mitä jos soittaisin omaa musiikkiani Tuskassa. Se on palannut mieleen aina niinä hetkinä, kun olen antanut itselleni luvan miettiä, mitä oikeasti haluaisin tehdä, olipa se mahdollista tai ei. Kattaus ei todellakaan ole ollut vanhan liiton heviä vanhan liiton hevin perään, vaan myös uskaliaasti tätä hetkeä. – Tuskassa ei ole järjestyshäiriöitä ja ihmiset ottavat toisensa huomioon ihan eri tavalla kuin monissa muissa nimeltä mainitsemattomissa tapahtumissa. Ja tämä viittaa ihan oikeasti Zen Cafésta ja soolotuotannostaan tunnettuun Samuli Putroon. Tämä kertoo jotain siitä jengistä, joka Tuskassa käy, ja myöskin siitä, miten tapahtuma on rakennettu. Nämä tyypit kertoivat kuuntelevansa yleensä vain suomimetallia, mutta tämä yksi Zen Café -kappale oli ihan hyvä biisi. Putron soolokeikan kaltainen irtiotto sopii kuvioon hyvin. Siis ilman että hommassa olisi yhtään minkäänlaista kieli poskessa -kulmaa. Putro taustoittaa kiinnittäneensä jo 2000-luvun alussa huomiota jännittävään ilmiöön: samaan aikaan kun suomenkielinen metalli Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus etunenässä teki voimakasta nousua, myös Zen Cafèn keikoille alkoi ilmaantua ikään kuin samassa imussa uutta väkeä. Ymmärrän, etten ole mikään Johnny Cash, mutta tässä keikassa on sellainen vakavuuden ja painavuuden pelkistetty aste, että vakuuttava kuvaus sopii. Mikä on henkilökohtainen suhteesi raskaampaan musiikkiin ja metalliin. Tässä ja muutamissa muissa Zen Café -lauluissa puhutteli raskaus, joka ei kuitenkaan perustu vain säröön tai muutenkaan soundeihin. Tuska on viime vuosina haastanut kuulijakuntaansa