KESÄ 2016: VOLBEAT CATTLE DECAPITATION NERVOSA TESSERACT LORDI THYRANE NERGAL ELÄMÄ ON RASKASTA. 6/2016 I HINTA 8,90 euroa ”SCREAM FOR ME, FINLAND!”
THE FUNERAL ALBUM (silver) 12.8. Sophomore conceptual album of atmospheric progressive death metal at its most compelling. based progressive metal innovators are back with their 5 th studio album WITHERSCAPE THE NORTHERN SANCTUARY 22.7. www.CENTURYMEDIA.com. METAL SUMMER IS HERE! PERIPHERY PERIPHERY III: SELECT DIFFICULTY 22.7. SENTENCED CRIMSON (red) 5.8. Sophomore conceptual album of atmospheric progressive death metal at its most compelling. DARK FUNERAL WHERE SHADOWS FOREVER REIGN 3.6. By re-releasing four classic albums as Gatefold-LPs Century Media pays tribute to the mighty Sentenced, Finland’s greatest and most influential metal band of all times. EXCLUSIVE COLORS FROM LEVYKAUPPA ÄX. D.C. FROZEN (transparent) 5.8. Mastered for vinyl by Patrick Engel. THE COLD WHITE LIGHT (white) 12.8
RANSKALAISYHTYEEN UUTUUSALBUMI NYT KAUPOISSA! www.gojira-music.com www.facebook.com/gojiramusic MAGMA LIVENÄ TUSKASSA 3.7.2016!
SISÄLTÖ 00 7 Pä än ava us 00 8 Syt yk ke itä : Sek tem tum , Aja tta ra, Na ils, Ko rgo nth uru s, Wh isp ere d 014 Ko lum ni ja ska ba 016 He avy Co ok ing Clu b 018 Vo lbe at 02 2 Tru e Bla ck Da wn 02 4 Fle shg od Ap oc aly pse 02 8 Iro n Ma ide n 03 9 Tes ser act 04 4 Ne rvo sa 04 8 Ca ttl e De cap ita tio n 05 Ma nta r 05 2 Lo rdi 05 6 Pö lky llä : Be he mo thpo mo Ne rga l 06 Sa lam yh kä : Tw iste d Sis ter Lo ve Is for Su cke rs (19 87) 06 1 Tu ska -ki rjo itu ski sa 06 3 Arv iot , pä äo sas sa Na ils 07 8 Va nh a liit to: Th yra ne 028 022 018 044 056 05 05 2 M AIJ A LA H TIN EN TI M KL Ö C KE R TI M O IS O AH O TI M TR O N C KO E N AT H AN G AL LA G H ER
! 24.06. O U T BE´LAKOR Vessels Available as CD, Vinyl and Download! INTENSE, PASSIONATE AND DEEPLY MOVING MELODIC DEATH METAL FROM DOWN UNDER. „SUPERB!“ – WWW.FACEBOOK.COM/ NAPALMRECORDS DOWNLOAD THE FREE NAPALM APP FOR BOTH IPHONE AND ANDROID! VISIT OUR ONLINE STORE WITH OVER 20.000 ITEMS – SPECIAL EDITIONS, CDS, VINYL, DVDS, MERCHANDISE: WWW.NAPALMRECORDS.COM!
Se on murissut miltei 50 vuotta samalla nuotilla ja kerännyt samalla maailman heavykitaristiarmeijat taakseen. Heinäkuisessa Kaisaniemessä ei siis jätetä jäähyväisiä vain legendaariselle rockbändille. Niinpä aionkin soluttautua tuhansien muiden joukkoon ja palvoa Tony Iommin Sabbath-SG:stä kantautuvia ääniaaltoja viimeisen kerran näillä lakeuksilla. Ahdisti. Ja kun vahvistin hiljenee ja siltä tuntuu, annan suolaveden virrata. Seurasi itselleni ominaista rehevää jahkailua, joka loppui vasta, kun kaveri tokaisi jotakuinkin näin: ”Pakkohan SE kitarasoundi on kuulla livenä vielä kerran.” Niinpä niin. vuosikerta Numero 138 Toimituksen tilaama tai sille tarkoitettu aineisto julkaistaan sillä ehdolla, että aineistoa voidaan korvauksetta käyttää Pop Median kaikissa uudelleenjulkaisuissa tai muussa käytössä riippumatta toteutustai jakelutavoista. Vähän kuin skippaisi parhaan ystävänsä läksiäiset. Se soundi on yhtä kuin raskas rock, ei enempää eikä vähempää. Sujui kaikki muu ympärillä miten tahansa, se soundi ei muutu. Menemättä jättäminen olisi minulta, tyypiltä jonka elämästä iso osa perustuu tuohon soundiin, varsin moukkamainen teko. Kerrankos tuota. Tarkoitus oli sivuuttaa myös tämänvuotisen jäähyväiskiertueen Helsingin-esiintyminen, kunnes aloin pohtia, menetänkö kuitenkin jotain korvaamatonta jos jätän menemättä. Bändikään ei ollut oikein entisensä. Kolmen vuoden takaisen konsertin jätin väliin sen kummemmin miettimättä. Aika aikaansa kutakin, ajattelin. The Osbournes -show oli tehnyt tehtävänsä, ja tuntui kuin paikalla olisi parveillut etupäässä hassunhauskan Ozzy-sedän perässä lipun lunastaneita katsojia (mikä lienee harha, mutta minkäs mielikuvilleen tekee). NAILS You Will Never Be One of Us CULT OF LUNA Mariner THYRANE The Spirit of Rebellion TÄMÄN NUMERON KASAAMISEN TAUSTALLA SOIVAT NERVOSA Agony LORD VICAR Gates of Flesh IRON MAIDEN The Book of Souls Hyvästi jää 7. Inferno ei vastaa tapahtumatietojen mahdollisista muutoksista eikä tilaamattomien kirjoitusten ja kuvien säilyttämisestä tai palauttamisesta. MATTI RIEKKI PÄÄNAVAUS www.inferno.fi facebook.com/InfernoMagazine twitter.com/infernomagazine instagram.com/inferno_magazine PÄÄTOIMITTAJA Matti Riekki facebook.com/riekinmatti ULKOASU Markus Paajala KIRJOITTAJAT Ahola Tapio, Brusila Annika, Harjula Salla, Heinonen Ninni, Hintikka Tami, Hätinen Jukka, Isoaho Timo, Itäkylä Riitta, Juutilainen Joni, Järvisalo Eetu, Keränen Toni, Koskinen Kari, Koskinen Kimmo, Kujanpää Lauri, Kurunen Jerry, Kuusinen Miika, Laakso Markus, Lassila Tero, Lehto Katariina, Luukkanen Antti, Malm Mikko, Muurikainen Elli, Nuopponen Aki, Pohto Tomi, Rajala Vilho, Silvast Jaakko, Virtanen Aadolf, Vähäkangas Teemu, Väntänen Ari, Ylitalo Lauri TOIMITUKSEN YHTEYSTIEDOT (arviolevyt / review copies) Inferno, PL 543, 33101 Tampere 045 110 5522 etunimi.sukunimi@popmedia.fi inferno@popmedia.fi ILMOITUSMYYNTI Oskari Anttonen, Erik Kangas, Elina Korhonen, Peter Lindroos, Oona Lukkarinen, Mikko Mali 045 110 5522 ilmoitusmyynti@popmedia.fi etunimi.sukunimi@popmedia.fi TILAAJAPALVELU 03 4246 5302 (ma-pe 9-16) tilaajapalvelu@popmedia.fi KUSTANTAJA Pop Media Oy Fredrikinkatu 42, 00100 Helsinki 045 110 5522 www.popmedia.fi TOIMITUSJOHTAJA Tuomo Häkkinen PAINOPAIKKA M?kusala ISSN 1796-7600 16. Sen vaikutus on niin kolossaalinen, että aiheesta tuntuu tyhmältä edes kirjoittaa. NÄIN Black Sabbathin edellisen kerran Helsingin Hartwall Arenalla vuonna 2005 ja päätin, ettei koskaan enää
En voi sille mitään, että katositte hetkeksi, laulaja ja perustajajäsen Itse Ruoja Suruntuoja aloittaa. Käytettiin Josef Fritzlin maneereja, eli kellariin muhimaan muutamaksi vuodeksi, niin torso kypsyy ja härskiintyy juuri sopivasti ihravartaan kanssa nautittavaksi. – Mulle spesiaalia on Nummirock, ja teille se spesiaali tulee olemaan yllätys. Ajattarasta puhuttaessa muistetaan mainita synkät sanoitukset, jotka ovat kaikessa runollisuudessaankin poikkeuksellisen raadollisia. – Itselleni jo pelkkä keikka on melko spesiaali. Eihän näitä nyt hirveän usein ole ollut, eli ei yhtään, Tartunta heittää. Nyt miehet ovat äänittäneet uuden albumin, ja bändi nähdään juhannuksena Nummirockissa. Nyt kyseessä ovat korkeammat voimat, joten niitä ei pidä laiminlyödä eikä väheksyä. Suomeksi laulettua mustaa metallia esittävä Ajattara katosi kentältä seitsemän kokopitkän jälkeen vuonna 2012. Ajattaran edellisestä Murhat-levystä on viitisen vuotta. Aura palaa mustempana kuin koskaan, ja sitä liekkiä pitää ruokkia raadoilla, huorilla ja verellä, kitaristi Tartunta jatkaa. – Livenä erikoistilanteet määräytyvät sairaan mielen silloisista oikuista, mitä ruokitaan substansseilla, härkitään visuaalisilla ärsykkeillä sekä hemmotellaan hedonismin pehmein käsin. – Pahuus syntyy paikkaa katsomatta. Kuinka tämä erosi Suomesta suoritetuista äänityksistä. Levy jatkoi yhtyeelle ominaista suoraviivaista ja raskasta black metal -linjaa, mutta riemastutti myös sopivissa mittasuhteissa pysyttelevällä monipuolisuudellaan. – Pahempaan suuntaan, samoin artistit. Kuinka paljon ympäröivillä olosuhteilla on ylipäätään merkitystä Ajattaralevyjen lopputuloksessa. Mistä kaikki Ajattaran synkkyys kumpuaa. Kesän toistaiseksi ainoa varmistettu keikka soitetaan juhannuksena Nummirockissa. Kuinka on, Tartunta, osaatko paljastaa, mihin suuntaan uusi materiaali on kehittynyt. Uutiset ehdottomana yhtyeenä tunnetun Ajattaran paluusta tulivat monelle kovana yllätyksenä, joten lähdetään liikenteeseen sillä kaikkein tärkeimmällä kysymyksellä: miksi palasitte takaisin. BÄNDI ilmoitti hajoamisestaan taannoin todella yksioikoisella ja anteeksipyytelemättömällä Facebook-päivityksellä. – Ottamalla minut omaksenne olette hyljänneet minut. Levy otti muotonsa nyt Espanjan suotuisten tähtien alla, kuun loisteessa. Onko paluukeikalla kenties luvassa jotain spesiaalia. ”Ajattara has ceased to exist! Get the fuck out of this site! Ajattara will not continue!” antoi ymmärtää, että päätös on lopullinen. Mustan painajaisen paluu SYTYKKEITÄ JONI JUUTILAINEN 8. Mutta läsnäolo palkitaan! Ruoja sanoo. – Teiltä, edelleen teiltä, Ruoja tokaisee. Uuden levyn äänityksiä tehtiin Itse Ruoja Suruntuojan nykyisillä kotikonnuilla Espanjassa. Siestaa ei vietetty, vaan studion kylmät kiviseinät pitivät meidät lämpiminä koitoksen ajan. – Suuri työ oli kesken ja se pitää saattaa päätökseen
Itse Sektemtumin musiikki on hiipumassa koko ajan etäämmälle stereotyyppisestä bm-ilmaisusta. Nauhoitushommat menevät fiiliksen mukaan, ja lopuksi katsellaan mitä mieltä olemme tuloksesta. N A T H -S A K U R A LEHDISTÖTIEDOTE tietää kertoa, että uuden Panacea-levyn valmisteluprosessi oli hyvinkin spontaani ja tuskallinen. – Jätämme monia kysymyksiä auki, koska meillä ei ole juuri seliteltävää. Uuden laulajan kerrottiin olevan muun muassa Bethlehemissä vaikuttanut saksalainen Alexander ”msgr.V.” Schmied, jonka ääntä ei kuitenkaan kuulla uudella levyllä. – Niin, onko se nyt sitten lopulta kovinkaan erilainen. – Ydinkolmikkomme on yhtenäinen porukka, olemme kuin veljeksiä! Meyna’chin ei ollut tarkoitus viipyä bändissä loputtomiin, ja tiesimme sen alusta alkaen. Samaa tekevät yhtyeen erikoislaatuiset sanoitukset. Kolmen juttu METALLIA PIENISSÄ PALOISSA SYTYKKEITÄ 9. Erittäin omaperäisellä tavalla black metalia ja rockia yhdistelevän ranskalaisen Sektemtumin toinen kokopitkä vie kaavoihinsa kangistuneeksi väitettyä genreä uusille suunnille. – Suunnittelimme aluksi, että msgr.V. Sektemtum-miehistöllä on vahva black metal -tausta, mistä kertoo muun muassa se, että jokainen yhtyeen muusikoista vaikuttaa Mütiilationkulttibändin livemiehistössä. Aut Caesar Aut Nihil -esikoisella (2012) lauluista vastasi Mütiilationin keulakuva, multi-instrumentalisti Meyna’ch, mutta mies jätti Sektemtumin viime vuonna. Meillä on kollektiivinen pää täynnä ideoita, mutta kaaos muovaa ne lopulliseen muotoonsa. – Tekstit on kirjoitettu tavallaan musiikin ulkopuolelle. Sektemtum-miehistöltä löytyy myös astetta vaihtoehtoisempi sivuprojekti nimeltä Panzer Flower. Mitä bändin sisällä oikein tapahtuu. Eikä tämä tule enää koskaan muuttumaan. Porskutamme eteenpäin avoimin mielin ja olemme mitä olemme – pidät siitä tai et. Pysymme silloin luovina ja tuotteliaina, kunhan työskentely-ympäristö on optimaalinen, basisti Reverend Prick aloittaa. Miksi ihmeessä ylipäätään kehititte näinkin erilaisen projektin. Bändin musiikkiin tutustuminen loksautti leuan auki, sillä tuutistahan tupsahti hyväntuulista elektronista tanssimusiikkia ammattitaidolla tehtynä ja tuotettuna. Meillä ei ole tarkoituksena asettaa turhia rajoja tai tehdä asioita mahdollisimman ”oikein”. Onhan lopputulos aika erikoinen, mutta se kuulostaa mielestämme todella hyvältä, joten päätimme jatkaa bänditoimintaa triona. Kirjoitamme sanoituksia henkilökohtaisista aiheista, eivätkä sanoitukset ole todellakaan black metalia, mutta onko meidän musiikkimmekaan. – Spontaani työskentely on meille parasta. Vuonna 2011 perustettua bändiä onkin ehditty liittää lupaavimpien ranskalaisten tanssimusiikkiaktien joukkoon. Miksi päätitte äänittää albumin juuri tällä tavalla. – Erityisesti lauluosuudet ovat erittäin vapaata tulkintaa, mutta muuten sanoisin, että kokonaisuus on suhteellisen mietitty. Aut Caesar Aut Nihilin ilmestymisen tienoo oli toki mukavaa aikaa, mutta se on menneisyyttä ja olemme siirtyneet eteenpäin. olisi laulanut uuden albumin, mutta eihän tuo koskaan toteutunut, joten lauloimme sitten kolmestaan
Bändin viesti ei tarvitse tuekseen edes sanoituksia, sillä musiikki puhuu puolestaan, kuten tavataan sanoa. Usein jopa powerviolence-genreen tyrkätty Nails jatkaa hurjan ja intensiivisen musiikkinsa vyöryttämistä. – Ei minua oikeastaan kiinnosta puhua itsestäni, Jones vaikeroi. Mitä ajatte sillä takaa. – Uskon. Okei, puhutaan sitten metallimusiikista. Emme anele itsellemme faneja ja mainetta tai yritä kaupitella musiikkiamme kenellekään väkisin. Nailsin kaksi ensimmäistä levyä on ollut huomattavan vihaista tavaraa, mutta vasta Nuclear Blastille julkaistulla kolmannella kolahtaa kunnolla. Onko bändi mennyt omastakin mielestänne levy levyltä raskaampaan suuntaan. Pureudutaanpa aluksi hieman albumin tittelin merkitykseen. – Se kertoo feikkaavista tyypeistä, jotka tekevät musiikkia ja käyttävät sitä hyväkseen ainoastaan saadakseen itselleen pääomaa eivätkä tehdäkseen sen avulla jotain positiivista, kitaristi-laulaja Todd Jones selvittää. Mitä annettavaa musiikillanne on kuulijoille. – No, kyllä minä ainakin olen sitä mieltä. Mistä tämä kaikki voima ja väkivaltaisuus kumpuaa. Useimmiten rajua metallia soittavat ihmiset tuppaavat olemaan henkilöinä hyvinkin mukavaa ja leppoista porukkaa. ASUKASLUVULTAAN hieman Tamperetta pienemmässä Oxnardin kaupungissa Floridassa alkunsa saanut Nails on edennyt kolmannelle levylleen. Uusi albumi on ehdottomasti tylyin juttu, mitä olemme koskaan tehneet. Siinä kaikki keksimisen arvoinen on keksitty vuosikymmeniä sitten, eikä Nailsinkaan grindaavassa, monilta osin hiukan thrash metalin suuntaan viistävässä hardcoressa ole totta puhuen yhtään mitään uutta. – Ihan vain tavallisesta elämästä ihmisenä, ei siihen muuta tarvita. – En ole missään nimessä sitä mieltä, että ihmisten TULISI kuunnella meitä, mutta olemme löydettävissä, mikäli ihmiset jostain syystä HALUAVAT kuunnella meitä. Mutta jos olet kiinnostunut tekemisistämme, olemme valmiina tarjoamaan sinulle kaiken, mitä meillä on annettavana. Audiovisuaalista väkivaltaa SYTYKKEITÄ JI M M Y H U B B A R D 10. Vaikka porukan kehitys on ollut nousujohteista, yhtye olisi todennäköisesti olemassa ilman ainuttakaan fania. Soundi vaikuttaa jatkuvasti raskaammalta ja metallisemmalta, ja päättömän hakkaamisen sijasta mukana on useita napakalla tavalla tarttuvia kappaleita. Uskomattoman kiukkuisesti korville syljeskelevä You Will Never Be One of Us kertoo tyhmemmällekin kuulijalle, että nyt ollaan tosissaan ja ilme tiukkana. Miksi ihmisten tulisi tutustua Nailsin musiikkiin. Näetkö itsesi tällaisena tyyppinä. Joskus ihmiset eivät yksinkertaisesti tajua järkipuhetta, ennen kuin saavat kunnolla nyrkistä naamaansa. – Sanon vielä kerran, että olen ollut aina huono määrittelemään, mitä minä olen, tai mitä tämä bändi on. Jos puhutaan väkivallasta noin yleensä, uskotko, että väkivaltaa voi käyttää myös hyvään tarkoitukseen. Harvinaisen selvä homma
Minkälaisin keinoin olet treenannut ja saanut äänesi tuohon kuosiin, ja mikä tämän tyylilajin raakkumisessa on mielestäsi kaikkein tärkeintä. – Tunteella on aina vedetty ja tullaan vetämään, niin kauan kuin voimia vaan riittää! – Kiinnitän taiteessa aina huomiota tunnelataukseen. – Korgonthurusilla ei ole mitään tekemistä politiikan kanssa. Nopeus ei ole ollut meille koskaan tärkeä elementti, vaan olemme tehneet sitä, mikä tuntuu luonnolliselta. Vuohen siunaus on jälleen askel eteenpäin. Yleensä mitä riivatumpi, sen parempi. – Se on sitä luonnollista kehitystä. Levyllä on sävellyksiä pitkin uraamme, ja osa sanoituksista ja sävellyksistä on aivan alkutaipaleelta, joten tuntuu mahtavalta saada ne nyt viimein julki. Meillä piti olla yksi tai kaksi keikkaa Itävallassa ja saimme yllätykseksemme tiedon, että emme onnistu soittamaan siellä, koska olemme Antifan tähtäimessä. Kuulimme asiasta vasta pari vuotta sitten, kun suunnittelimme Euroopan-kiertuetta, joka peruuntui lopulta kokonaan. Mikä on bändin syvin ydin ja tarkoitus. Musiikkinne tuntuu kehittyneen vuosien varrella aggressiivisempaan ja nopeampaan suuntaan. Miksi Korgonthurus on olemassa. Kerrassaan puhdistava kokemus, laulaja Corvus hekumoi. Se on kierompi, painostavampi ja loppuunmietitympi. Sekä soittotaito että kappaleiden rakentaminen kehittyy jatkuvasti, joten emme ole nähneet mitään hyötyä siinä, että tekisimme samoja biisejä uudestaan ja uudestaan, rumpali Kryth aloittaa puheenvuoronsa. Naurettavaa paskaa, Kryth niittaa. Emme ole vasemmalla tai oikealla, tai mitään muutakaan vastaavaa. Oletteko joutuneet koskaan konkreettisiin vaikeuksiin bänditouhun kanssa. Askel eteenpäin METALLIA PIENISSÄ PALOISSA JO H A N N A SYTYKKEITÄ 11. Black metalissa suuntaan huomion aina laulajan suoritukseen. Laadukkaaksi tiedetyllä suomalaisella black metal -kentällä operoiva Korgonthurus ei ole pitänyt itsestään liikaa meteliä. Henkilökohtaisesti en jaksa odottaa, että tämä vallitseva nsbm-innostus jälleen laantuu, kuten viimeksi jokunen vuosi sitten, ja keskitytään taas olennaiseen. Syytä suuremmalle tunnettuudelle kuitenkin olisi. Minkälaisia tunteita se herättää tai minkälaisen tunteen pauloissa se on tehty. Millaisesta julkaisusta on kyse. Pakko heittää vielä kysymys sinulle, Corvus, koska todella raaka äänesi hämmästyttää kerta toisensa jälkeen. Oli sitten sävellystyö kuinka hienoa tahansa, mielenkiintoni lopahtaa hyvin nopeasti, jos laulut eivät toimita riittävästi. – Se summaa mielestämme hyvin 15 vuoden taivaltamme. Seuraava levy, joka on jo sävelletty, tulee taas olemaan jotain hieman erilaista. Näettekö tämän samoin. – Musiikki on itselleni kanava purkaa tuntemuksia, jotka nousevat esiin totuuden etsimisen parissa, Corvus kertoo. Selailin netistä hieman Korgonthurus-infoa, ja kävi ilmi, että bändi on joutunut joskus takavuosina Antifa-porukan silmätikuksi menneisyyden lafkakytkösten vuoksi. – Aggressiivisuus on aina ollut suuri osa kappaleitamme, vaikka tyylimme muuttui Marras-levyn (2009) aikoihin todella paljon. – Korgonthurus toimii enemmänkin vasemman käden polun tematiikan ympärillä, matkalla syntyvien kasvukipujen ja pahoinvoinnin purkauksina. TOINEN albuminne Vuohen siunaus on paketissa. – Merkintä tällä ”mustalla listalla” ei ollut meidän tiedossamme
Joidenkin biisien kohdalla on jopa ollut semmoisia fiiliksiä, että ei perkele, ei tän näin helppoa pitäis olla! Tää on varmaan hirveetä paskaa, teen jotain väärin! Edellisen Shogunate Macabre -levyn (2014) myötä mukaan tulivat maskit ja muutenkin yhtenäisempi visuaalinen meininki, etenkin lavalla. Meininki on ammuttu huippuunsa, mutta yhtye suhtautuu tekemisiinsä suomalaiseen tyyliin varovaisen optimistisesti. – Tällä levyllä sai päästää itsensä irti ehkä enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Ei–junnaa–paikoillaan SYTYKKEITÄ 12. METSUTAN – Songs of the Void on ollut ulkona jonkin aikaa. Nyt vaan tarvittaisiin keikkoja ulkomaille, ja semmoisia näyttäisi olevan vähän luvassakin. Jos käsittämättömien showelementtien funtsiminen ja järkkääminen alkaa viedä aikaa siltä olennaisimmalta, ollaan ihan väärässä suunnassa. Materiaali on suurimmilta osin hyvin tuoretta, ja kun pääsi itse ohjelmoimaan orkestraatioita ja etnisiä soittimia, se toi paljon uutta näkökulmaa kaikkeen. – Mitä biisien kirjoittamiseen tulee, se on tuntunut olevan helpompaa, varsinkin sanoitusten tekeminen. Meillä on nyt ensimmäistä kertaa Euroopanjakelu sekä promolafka, joka hoitaa hommia Euroopassa. – Kyllä ja ei. Oletko huomannut, että sävellysja levyntekoprosessi helpottuisi, mitä vanhemmaksi bändi tulee. – Sana levystä on lähtenyt mielestämme todella hyvin ja isommalla volyymilla kuin aikaisemmin. Visiot musan suhteen eivät tunnu loppuvan ihan äkkiä, joten uskallan väittää itseäni hyvinkin tuotteliaaksi. – Onhan siellä taas kaikennäköistä! Mulle on tärkeää, että levy on mahdollisimman monipuolinen mutta silti eheä kokonaisuus, ja siihen koitetaan orkesteria jatkuvasti viedä. Onneksi koko bändillä on yhteinen näkemys, ettei kaikkea voi kasvattaa loputtomiin, vaan välillä on pakko vähän himmaillakin, että touhu pysyy mielenkiintoisena. Miten albumi on lähtenyt bändin silmin katsoen menemään. Vaikka kaikenlaisia visioita on, ei tässä mitään Lordia olla duunaamassa. Tässäkin suhteessa pyritään hyvään balanssiin. Valjakan mukaan bändin tulee näyttää siltä miltä se kuulostaa. Ennen mitään sen suurempaa promoamistakaan netissä oli todella hyvä kuhina päällä, kitaristi-laulaja Jouni Valjakka vakuuttelee – Ollaan jätkien kanssa tosi iloisia, miltä homma näyttää. – Me on aina menty musa edellä, ja niin tullaan menemään jatkossakin. Kuinka luovana ja tuotteliaana säveltäjänä pidät itseäsi. Whisperedillä on todella vahva konsepti. Vaikka meno onkin nyt hyvin korkealentoista, joskus olisi kyllä siisti lähteä testaamaan vaikkapa semmoista maanläheisempää Kurosawa-osastoa. Tietyt perusjutut helpottuvat, kun on vähän paremmin kartalla siitä mitä ollaan tekemässä, mutta jatkuva laadun parantaminen tuo tietysti kovia haasteita. Teen biisejä aina fiiliksen mukaan, mikä saattaa materiaalin perusteella kertoa, että poden jonkinlaista skitsofreniaa. – Mulla on hirveesti erilaisia ideoita ja koitan lähestyä matskua aina asenteella, ettei bändi jää paikalleen junnaamaan. Oletko koskaan pelännyt, että se vie huomion pois kaikkein tärkeimmästä eli musiikista. Paljon loistavia arvioita, haastiksia isoissakin ulkomaisissa hevimedioissa ja niin edelleen. Varsinkin uudella levyllänne kuullaan paljon tavaraa monipuolisesti. Omintakeiseen tyyliinsä melodista death metalia ja japanilaista perinnemusiikkia sekoitteleva Whispered on julkaissut kolmannen levynsä. – Uusissa promokuvissa haettiin vähän semmoista teatraalista, jopa vähän videopelimäistä fiilistä
Get the NUCLEAR BLAST mobile app NOW at http://road.ie/nuclearblast FOR FREE or scan this QR code with your smartphone reader! NUCLEAR BLAST MOBILE APP FOR FREE ON IPHONE, IPOD TOUCH + ANDROID! DISTRIBUTED BY Inferno FIN Blues Pills 06-16.indd 1 01.06.16 15:40
Tällöin kysymys on osin näytelmästä, autenttisuuden tavoittelusta vanhaan näytelmään osallistumalla. Itselleni parasta on uusien paikkojen näkeminen, ja siksi haluankin, aina kun mahdollista, tehdä jotain toisin kuin edellisillä reissuilla. Rituaalisuudessaan ne muistuttavat uskonnollisia menoja vastaten monesti samankaltaiseen kaipuuseen arkijärjen ja rutiinien tuolla puolen. Keikkojen soittaminen on kuitenkin valtavan jäävuoren pieni huippu. Esimerkiksi Arlanda, Kastrup ja Riika ovat tulleet turhan tutuiksi. Kiersin myös keisarinna Elisabetin, tuttavallisemmin Sissin, asuintilat, joissa oli näytillä teräase, jota anarkisti Luigi Lucheni käytti hänen murhassaan. Muut menivät heti hotellille nukkumaan, minä lähdin Habsburgien aarrekammioon tuijottamaan Kaarle Suuren vallan tunnuksia ja väitettyä ”pyhää” Longinuksen keihästä. Saisi tehdä jotain, mistä saa todella paljon potkua elämään, ja antaa myös muille elämyksiä. Matkoilla tulee poikkeuksetta mieleen, että tässä on jotain aivan mielipuolista. Nykyään monet yhtyeet korostavat haastatteluissa hiukan toisenlaista ammattimaisuutta. Yhteensä matkoihin meni kymmenen tuntia, ja yöllä soittaminen vaati luonnollisesti yöpymisen. On selvää, että päihteet ovat muusikoiden tunnettu ammattitauti osin tästä syystä. Takahuoneet kaljakoreineen ovat yleensä samankaltaisia, mutta sieltä ulos murtautuva kiertolainen voi saada valtavia elämyksiä tutustumalla hiukan etukäteen kiertuekaupunkien historiaan ja kulttuuriperintöön. Onneksi matkoilla pystyy välillä tekemään kirjoitustöitä tai jotain muuta kiertuerutiinit täysin katkaisevaa. Joka kerta tulee myös kiitollinen olo siitä, ettei tämä ole varsinainen ammattini. Homma pysyy tuoreena, ja suhteellisen harvoin soitettavia keikkoja odottaa kovalla innolla. Kirjoittaja on turkulainen kulttuurihistorioitsija ja muusikko, joka avautuu myös sosiaalisessa mediassa itseään kiinnostavista ilmiöistä. Mielestäni keikat ovat parhaimmillaan taianomaisia, todellisuuden uudelleen muotoilevia hetkiä. Ulkomaille tehty pistokeikka festareilla syö kolme neljä päivää ja sisältää monesti paljon puuduttavaa lentokentillä odottelua. lippupalvelu SKA BA. Muusikko laukaisee jotain niin omassa kuin kuuntelijoiden mielessä. Jos kyse olisi vain keikkatilanteesta, homma olisi aivan uskomattoman hienoa. Mietinkin, kuinka livemusiikin ammattilaiset kestävät kuluttavaa ammattiaan edes jotenkin järjissään ja rutinoitumatta. Välillä kaipaus nähdä paikkoja ylittää terveen toiminnan rajat. ”Back door man” korvautuu museomiehellä, darraa parannellaan Wewelsburgin linnakierroksella, Rembrandtin Yövartiolla tai visiitillä Richard Wagnerin haudalle. Kaikki se aika, jonka käytämme treenaamiseen, roudaamiseen ja ennen muuta matkustamiseen, on aina pois jostain muusta. Rockmuusikoille myös sallitaan poikkeuksellinen käyttäytyminen, ja välillä sitä jopa odotetaan: raaka seksuaalisuuden manifestointi ja tavaroiden hajottaminen ovat kliseitä, jotka muuttuvat joissain tapauksissa rutinoituneeksi osaksi esiintymisriittiä. Kiertolainen VOITA JALOMETALLI-LIPUT! Mene Infernon nettiin, osallistu skabaan ja omaat mahdollisuuden voittaa liput Oulussa heinäkuun toisena viikonloppuna mesottavaan Jalometalliin. Kävin eilen illalla soittamassa Kotkassa soolokeikan, ja nyt istun junassa matkalla takaisin Turkuun. Esimerkiksi ensi kertaa Wieniin tultaessa olimme ajaneet yön läpi Saksasta. Netistä löydät myös uutisia, levyblogin, livearvioita ja ennakkokuunteluja. Väsynytkin mieli kiinnittyi näihin kahteen aseeseen pitkäksi aikaa. Rockmusiikin historiasta on ehkä opittu yhtä ja toista. Musiikin soittaminen vuoropuheluna yleisön kanssa on suora reitti tunteisiin, muistoihin ja kehollisuuteen. Siinäkin on osuvaa symboliikkaa: toisenlaisen kiertueensa päättäneet jazzja bluesmiehet talloivat Bayreuthissa romanttisen wotanismin kasvoille. PS. Niillä turrutetaan niin hotellielämän pohjatonta tylsyyttä kuin koti-ikävää. Tämä on tavallaan kiehtovaa, koska tällaisessa tiukan yhtiömäisessä toiminnassa täytyy olla muita strategioita henkisen romahtamisen estämiseksi. Osoitehan on www.inferno.fi. Tarina kertoo, että mustat yhdysvaltalaissotilaat jorasivat kyseisen paaden päällä jazzia toisen maailmansodan Euroopanveriteatterin sulkeutuessa. INFERNO-KOLUMNI KIMI KÄRKI ELÄVÄ musiikki vaatii toteuttajiltaan aika paljon. Puhutaan raittiudesta tai ainakin kohtuullisuudesta ja jopa nukkumaanmenoajoista
Get the NUCLEAR BLAST mobile app NOW at http://road.ie/nuclearblast FOR FREE or scan this QR code with your smartphone reader! NUCLEAR BLAST MOBILE APP FOR FREE ON IPHONE, IPOD TOUCH + ANDROID! DISTRIBUTED BY Inferno FIN Sammelanzeige 06-16.indd 1 01.06.16 16:08
Anna ruoan kypsyä rauhassa, vaikka Deja-Vu hoputtaisi!” 16. Rapean juustokuoren alla maistuvassa sipulisessa kermassa muhinut chilibroileri vie huomion niin hyvin, että et huomaakaan, kun olet haarukoinut kaalitkin naamariin. Ruoka on valmis, kun pinta on ottanut rapeannäköisen värin, joka on aika lailla samanlainen kuin lasagnessa. TARPEET (NELJÄLLE) • 300 g kukkakaalia • 300 g parsakaalia • 400 g marinoimattomia broilerinsuikaleita • purkki Créme Bonjour Cuisine Créme Fraiche -sipulisekoitusta • 2 dl kuohukermaa • chiliä (valitse lajike ja määrä oman sietokyvyn mukaan) • suolaa • voita • currya • mustapippuria • 2 dl juustoraastetta (joka sopii gratiineihin, paistosten kuorruttamiseen jne.) Tee näin: 1. Jos et ole kokenut chilinsyöjä, suosittelen käyttämään miedompia lajikkeita.” Megan tuomio: ”Kesäkeitto on hyvää ruokaa, ja kukkakaali puolustaa siinä paikkaansa aivan kuten Triviumin Ascendancy, Unearthin The Oncoming Storm tai Killswitch Engagen Alive or Just Breathing levyhyllyssä. Kermalla läträämisen ja vahvojen mausteiden käytön merkitystä ei tietenkään voi väheksyä, mutta tässäkään tapauksessa niiden tarkoitus ei ole peittää perusaineisten ominaismakuja vaan tukea ja tuoda niitä entistä paremmin esille. Laita paloitellut kukkaja parsakaalit voideltuun vuokaan ja lisää paistetut broilerinsuikaleet sekaan. Tässä kohtaa voit lisätä vielä leikattua chiliä, jos tuntuu siltä, että ei ole tarpeeksi hot! Ripottele juustoraastetta päälle, minkä jälkeen koko komeus survotaan 200-asteiseen uuniin 40–45 minuutiksi. Tomin luonnehdinta: ”Parsaja kukkakaali on vähän kuin metalcore: kuka helvetti diggaa. 2. Sekoita kuohukerma ja Créme Bonjour keskenään ja kaada seos tasaisesti vuokaan broilerien ja kaalien päälle. Lisää sekaan vähän suolaa, leikattua chiliä (tämä tosissaan oman sietokyvyn mukaan, jotta ruoka olisi myös nautittavaa), currya ja mustapippuria. Helppo, maistuva ja nopea kesäruoka, joka täyttää isommankin pötsin takuuvarmasti.” TOMIN KOKATESSA SOI: Iron Maiden – Somewhere in Time (1986) ”Levy on pituudeltaan täydellinen tämän ruoan laittamiseen: reilut 50 minuuttia, ja sinulla pitäisi olla edessäsi lautasellinen maistuvaa sapuskaa. Aloita paistamalla broilerinsuikaleet voissa. Tämä ruoka on yhtä hyvää kuin perinteinen heavy metal, johon on sekoitettu speed metalia tuomaan tarvittavaa tulisuutta. Käy vähän samoin kuin ensimmäistä kertaa järjestettävän, maittavan monipuolisen kattauksen tarjoavan Tampere Metal Meetingin tapauksessa, jonka järjestäjiin herra myös kuuluu. Tärkeintä on löytää balanssi chilin kanssa. Reseptissä käytetyt kaalit ja periaatteessa broilerikin ovat maultaan varsin neutraaleja, mutta näiden yhdistelmä toimii mainiosti. Lopuista genren edustajista ja julkaisuista ei olekaan niin väliä. Vaikka ei jakaisi mieltymystäni, kannattaa antaa ainakin yksi mahdollisuus niin Tomin reseptille kuin mainituille levyille. HEAVY COOKING CLUB MIIKA “MEGA” KUUSINEN Metalcore – hyi v*tt*u! Satan’s Fallissa keikkoja soittava ja Incantation Agencyssä niitä järjestävä Tomi Mäenpää yllättää broilerin ja kaalin sekoituksella. Tämä on oivallinen ruoka saada paatuneinkin carnivore syömään kukkaja parsakaalia, mutta ei kuitenkaan diggaamaan metalcoresta
”Levy-yhtiöiden vastaus oli alussa aina samanlainen: biisit ovat hyviä, mutta ostaako joku tällaista musiikkia?” 18
Eihän täällä ole mitään!” Räjähdin nauramaan, että ”Rob, koeta kestää, pääset ihan kohta takaisin New Yorkiin ja voit käydä kantakuppilassasi vaikka joka päivä”. Poulsen hymähtää muistellessaan Anthraxin riveistä Volbeatiin vuonna 2013 siirtyneen amerikkalaiskitaristi Rob Caggianon vierailua tanskalaiselle maaseudulle. Kun konsertin myynti alkoi, pilettejä alkoi mennä... Raha, tai oikeastaan sen puute, on tänä päivänä iso kysymys useimmille rockbändeille, mutta uuden Seal the Deal & Let’s Boogie -pitkäsoiton juuri julkaisseen Volbeatin ei tarvitse pelätä kassanpohjan häämöttämistä. Hän kannusti minua pienestä pitäen muusikon uralle ja jopa tavallaan ennusti sen, että tulemme saavuttamaan suosiota myös USA:ssa. Lavalla oli niin hieno fiilis, ettei sitä pysty mitenkään pukemaan sanoiksi, Poulsen huokaa. Kun sitten pääsin loputtomien kiertueiden jälkeen viimein kotiin, en osannut rauhoittua kunnolla. – Olin miettinyt jo pitkään lähteväni Kööpenhaminasta. Suomen-konsertti. Michael Poulsenin elämässä on tapahtunut viimeisen kymmenen vuoden aikana hyvin paljon – kliseisesti sanottuna enemmän kuin useimmille koko elinaikana. ja mennä. Kovasti viime vuosina hoikistunut mies pahoittelee myöhästymistään vuolaasti. – Tuona iltana minua harmitti ainoastaan se, ettei isäni ollut paikalla. Ilosaarirockissa on luvassa kokoonpanoaan rukanneen, uutta albumia promotoivan bändin uran 26. Ymmärrän toki ihan hyvin, ettei syntyperäinen newyorkilainen välttämättä viihdy jumalan selän takana, sillä tällaisessa paikassa asuminen vaatii tietynlaisen luonteen. Kaupunkiympäristössä on turhia houkutuksia, liikaa valoja ja ääniä, eikä lepäämisestä ja akkujen lataamisesta tule oikein mitään, Poulsen kertoo. Alkukohteliaisuuksien jälkeen puhe kääntyy viime elokuuhun, Volbeatiin keikkaan Odensen Tusindårsskovenissa. ”Volbeat sekoittaa niin hienosti amerikkalaisia vaikutteita ja omaa juttua, että läpilyöntinne meren takana on vain ajan kysymys”, hän paasasi jo vuosia, vuosia sitten. Toisin sanoen perheensä – äitinsä ja sisarustensa – lähelle. 19. Tämä on yksi syistä, miksi Kööpenhaminan kaduilla liikkumista ”yhä haastavampana” pitänyt kaikkien tuntema muusikko on muuttanut parin tunnin ajomatkan päähän pääkaupungista, maaseudun rauhaan, aivan nuoruuden kotipaikkansa kulmille. Orkesteri houkutteli tuolloin paikalle lähes neljäkymmentätuhatta fania. Ostaako joku tällaista. Kööpenhamina ei onneksi ole mikään São Paulo tai Tokio, ja Poulsen saapuukin paikalle vain vartin verran aikataulusta perässä. – Rob tuumi ensin kohteliaasti, että täällä on kovin kaunista ja rauhallista. – Sitten löysin mukavan talon kaukana kirkkaista katulampuista ja tajusin, että minun täytyy tarttua tähän mahdollisuuteen. En ole joutunut katumaan päätöstäni, sillä rakastan maaseudun rauhaa. Aivan Kööpenhaminan keskustan tuntumassa, Ørstedsparkenin laitamilla pönöttää komea linnamainen kivitalo. TEKSTI TIMO ISOAHO KUVAT NATHAN GALLAGHER T anskan suurimman rockyhtyeen asioita ei pyöritetä ihan mistä tahansa esikaupunkiröttelöstä. Kaikesta tästä viime kädessä vastuussa oleva laulaja-kitaristi Michael Poulsen on tänään hieman myöhässä, sillä hän on juuttunut ruuhkaan kaupungin ulkopuolella. Neljä albumia julkaissutta death metal -yhtye Dominusia 90-luvulla pyörittäfanipoika Edelleen ILOSAARIROCK Volbeat-kippari Michael Poulsen rakastaa alkuperäistä rock’n’rollia sekä vanhan koulukunnan death metalia – ja vähän muutakin. Pramean pytingin uumenista löytyy Volbeatin taustavoimien toimistoja, varastohuoneita ja muita orkesterin tarvitsemia tiloja. Suomi taas rakastui ensimmäisenä ulkomaana Volbeatiin, ja Poulsen onkin tuonut yhtyeensä Pohjolan perukoille kerta toisensa jälkeen. – Se tuntui aivan käsittämättömältä. Hetken päästä hän lisäsi: ”Michael, sitä minä vain ihmettelen, että mitä helvettiä sinä teet täällä. Sanotun taustalta löytyy esimerkiksi se tosiseikka, että Euroopassa jo hirvittävän korkuisen levypinon myynyt Volbeat on onnistunut viime vuosina tunkeutumaan myös Yhdysvaltain kivikoville markkinoille. Mehän olemme kiertäneet melkein tauotta kaikki viimeiset vuodet ja elämä tien päällä on useimmiten yhtä hulinaa. Takavuosina heräsin kaupungin meluun, mutta nyt pihamaan laitamilla kuljeskelee auringonnousua tervehtiviä lehmiä. Vahvasti amerikkalaisesta kulttuuriperimästä ammentava Outlaw Gentlemen & Shady Ladies -albumi (2013) onkin myynyt rapakon takana satojatuhansia kopioita. Puistelin silloin päätäni, että ”kuulehan rakas isäukko, toivon sinun olevan oikeassa, mutta Amerikkaan ei mennä tuosta vain” – saati, että siellä niittäisi menestystä! Poulsenin isä menehtyi muutamia vuosia sitten
– Meillä oli toki aikaisempaakin kokemusta Suomessa soittamisesta, ja esimerkiksi Helsingin jäähallissa helmikuussa 2008 heitetystä Megadethin lämmittelemisestä jäi hyvä fiilis. Reaktiomme oli vähintäänkin epäuskoinen: ei voi olla, tässä on jokin virhe! No, ei ollut, ja iltaman tunnelma oli aivan huikea. – Dominus kuihtui hiljalleen pois, kun pikkupoikana diggailemieni artistien vaikutus alkoi kuulua biiseissäni entistä enemmän. Kun sävellyksiini päätyi yhä enemmän Elviksen, Johnny Cashin, Chuck Berryn ja kumppaneiden vaikutusta, Dominus ei enää tuntunut sopivalta alustalta tekemisilleni, Poulsen kertoo. Se oli mahtavaa, mutta vieläkin hienommalta tuntui seuraavan talven Suomen-kiertueen aikana, laulaja-kitaristi sanoo. Vain vähän myöhemmin, keväällä 2009, Volbeat pääsi kiertämään ”unelmiensa maata”, Yhdysvaltoja, ensimmäisen kerran. – Saimme hyvän vastaanoton useimpina iltoina, ja tajusimme, että monet tuntevat meidänkin tuotantoamme – jotkut ovat jopa saattaneet tulla katsomaan ensisijaisesti meitä. ”En ikinä unohda sitä, kun Guitar Gangsters & Cadillac Blood nousi Suomen virallisen albumilistan kärkeen syksyllä 2008. Se oli mahtavaa, mutta vieläkin hienommalta tuntui seuraavan talven Suomen-kiertueen aikana.” T IM O IS O A H O 20. No, ainakin jos ”kansainvälinen” tarkoittaa Suomea. Kun olin parikymppinen, death metal oli minulle kaikki kaikessa, mutta kolmenkympin lähestyessä vanha rakkauteni alkuperäistä rock’n’rollia kohtaan alkoi nostaa päätään. Julkaisimme pari demoa vuosina 2002–03, mutta sopimuksen saaminen oli kiven alla. Viimein hollantilaisen Mascot Recordsin alamerkki Rebel Monster Records kiinnitti meidät, eikä heidän ole käsittääkseni tarvinnut katua tätä ratkaisua. Poulsen kiittää edelleen Nightwishiä ja yhtyeen taustavoimia hienosta mahdollisuudesta. Ja jumalauta, että siellä olikin kylmä! Kun lentokone laskeutui keikkapäivänä Ouluun, alkoi jo hämärtää ja olimme varmoja, ettei paikalle tule torstai-iltana juuri ketään. Lopulta koko Suomen-kiertue taisi olla loppuunmyyty ja tajusimme, että nyt muuten alkaa tapahtua! Lottovoitto Metallicalta Niin muuten alkoi. Konserttipaikat tottelivat kuuluisia nimiä kuten Madison Square Garden (New York), Honda Center (Anaheim), Air Canada Centre (Toronto) ja Mandalay Bay Events Center (Las Vegas). Volbeat oli päässyt piireihin. – En ikinä unohda sitä, kun Guitar Gangsters & Cadillac Blood nousi Suomen virallisen albumilistan kärkeen syksyllä 2008. Levy-yhtiöiden vastaus oli aina samanlainen: biisit ovat hyviä, mutta ostaako joku tällaista musiikkia. Nightwish-kiertue loi todella paljon uskoa omiin mahdollisuuksiimme rapakon takana. Beat -pitkäsoitosta (1997) nimensä napanneen Volbeatin. Jo debyytti The Strength / The Sound / The Songs (2005) menestyi hyvin, varsinkin Tanskassa, vaikka varsinainen kansainvälinen läpimurto tapahtuikin vasta kolme vuotta myöhemmin. Ryhdyimme sitten tekemään soundcheckiä sen ison hallin [Teatria] uumenissa, ja joku tuli sanomaan, että keikka on muuten ennakkoon loppuunmyyty. – Kiertue alkoi Oulusta, emmekä olleet koskaan käyneet niin pohjoisessa. – Perustin Volbeatin suoraan Dominusin raunioiden päälle. Vielä saman vuoden syksyllä Volbeatin tie vei uudelleen Amerikkaan. nyt Poulsen iski kultasuoneen (ainakin kaupallisesti mitattuna) 2000-luvun alkupuolella perustettuaan Dominusin Vol. – Tämä ensimmäinen USA:n-kiertueemme ei ollut kovin pitkä, mutta se oli sitäkin tärkeämpi, hän nyökkää. Emme silti osanneet varautua siihen, mitä oli luvassa tammikuussa 2009..
Kun Volbeat julkaisi kesäkuun alussa ilmestyneeltä Seal the Deal & Let’s Boogie -albumilta lohkaistun The Devil’s Bleeding Crown -videon, promootioteos keräsi parissa päivässä yli 200 000 katselukertaa. – Tein myös monia reissuja ympäri Tanskaa ja eteläistä Ruotsia. Suomalaisista bändeistä diggasin erityisesti Amorphisia, johon rakastuin syvästi Tales from the Thousand Lakesin aikoihin. Tuntuu muuten edelleen melkoisen hämmentävältä, että Lars on nykyään ystäväni, sillä kyllähän minä tunnen itseni edelleen fanipojaksi Metallican kavereiden seurassa, Poulsen myöntää. En ollut koskaan aikaisemmin kuullut mitään sellaista, mutta rakastuin levyyn saman tien ja vietin lukemattomia tunteja sävellysten ja tekstikonseptin parissa. Jo kirjoitusvaiheessa minua ilahdutti erityisesti kappaleiden vaihtelevuus – levy ei todellakaan ole yhdestä puusta veistetty. Tuoreen albumin kappaleista The Gates of Babylon lienee eniten koko orkesterin yhteistuotantoa. Loivatko he aikoinaan menestyksellään uskoa siihen, että Tanskastakin voi nousta raskaan rockin kansainväliseen kärkeen. Rumpalimme Jon Larsen katseli tuskastumisiani aikansa, kunnes ehdotti ”sellaisen perinteisen Volbeat-biisin tekemistä”. – Kyseessä on yksi uuden levyn ehdottomista avainraidoista. – Olemme viettäneet paljon aikaa Yhdysvalloissa viime vuosina. – Onhan se hieman yllättävää, mutta Lars Ulrich ei ollut tanskalaisuudestaan huolimatta se Metallican jäsen, joka innostui meistä ensimmäisenä. Tavoitimme valtavan määrän uusia ihmisiä, kun saimme esiintyä ilta toisensa jälkeen parinkymmenentuhannen hengen halleissa. Revitkö Metallican julisteet pois ennen kuin Hetfield saapui. Ilosaarirockiin saapuva Volbeat tekee oletettavasti uuteen albumiin liittyen myös mittavan Suomen-kiertueen. – Metallica soitti Kööpenhaminassa viisi keikkaa heinäkuussa 2009, ja bändi taisi viettää kaupungissa viikon tai puolitoista. Ilmeisesti mies viihtyi seurassani, sillä hän halusi tavata minut uudelleen parin päivän päästä ja kutsuin sitten hänet kotiini. Nyt minusta tuntuu siltä, että Volbeatin eurooppalaisfanit ansaitsevat enemmän. Kaipaatko koskaan näitä 90-luvun alkupuolen maagisia aikoja. Se oli James. Täytyy nimittäin myöntää, että minulla oli tällä kerralla aikamoisia vaikeuksia saada sävellysmoottoreita käyntiin, Poulsen sanoo. Yhteistyömme sujui, mutta positiiviset kipinät eivät enää sinkoilleet vanhaan malliin. Death oli suurin suosikkini, mutta rakastin myös Entombedia, Benedictioniä, Carcassia, Deicideä, Graveä ja monia muita. Kävin kuitenkin tuumasta toimeen, ja lopputuloksena oli The Devil’s Bleeding Crown. Hänenkin vaikutuksensa on todella suuri. Muistan selailleeni jotakin päivälehteä 80-luvun puolivälissä, ja keskiaukeamalla oli iso juttu kotimaahansa konsertoimaan saapuvasta King Diamondista. ”Ääh, se on lapsellisen helppoa, ei se mitään auta”, vastasin. – Ikävöin erityisesti nauhanvaihtokulttuuria. Silloin lähinnä ihmettelin, että miten kummassa tanskalainen kaveri on päätynyt amerikkalaisen bändin rumpaliksi. Poulsenilla on kerrottavanaan erikoinen muisto James Hetfieldiin liittyen. Hän oli törmännyt Volbeatiin jossakin ja alkanut diggailla meiningistä. Poulsenia naurattaa. – Olihan se aikamoinen lottovoitto, kun Metallica kutsui meidät World Magnetic -kiertueensa avausbändiksi Pohjois-Amerikkaan. – Toki Robista ja muista bändin jäsenistä on apua, mutta kyllähän valtaosa ideoista ja aihioista tulee vieläkin minulta. Hän on vanha tuttumme, sillä Kaspar paikkasi Andersia jo ensimmäisellä Euroopan-kiertueellamme vuonna 2006. – Ensimmäinen King Diamond -albumini oli Them. Pikkupoikana huoneessani ei paljon muuta ollutkaan! Yhä rankempaan suuntaan Kuinka suuria esikuvia maanmiehesi Lars Ulrich ja King Diamond ovat ylipäänsä sinulle olleet. C-kasetin huhutusta noususta (!) huolimatta eräs musiikin leviämisen ja levittämisen tärkeimmistä kanavista on tänä päivänä YouTube. Siis enää. Aiommekin rundata vanhalla mantereella jatkossa todella intensiivisesti! ”Tuntuu edelleen melkoisen hämmentävältä, että Lars on nykyään ystäväni, sillä kyllähän minä tunnen itseni edelleen fanipojaksi Metallican kavereiden seurassa.” 21. – Anders soitti jo Dominusin riveissä ja oli Volbeatin jäsen alusta asti. – Kyllä vain, ja siivosinkin vähän! No, leikki leikkinä, ei minulla sentään ole Metallican julisteita seinilläni. – Uutta musiikkia kyllä syntyi, mutta en ollut kappaleisiin sataprosenttisen tyytyväinen. Sain sitten eräänä päivänä yllättävän puhelun Hetfieldin assistentiksi esittäytyneeltä kaverilta, ja luulin koko homman olevan huonoa huumoria. Minä tahansa päivänä posteljooni saattoi kiikuttaa laatikkoon vaikkapa Dismemberin uuden julkaisun, Poulsen hymyilee. Kyllä vain, kaipaan ehdottomasti niitä aikoja! Lapsellisen helppoa Niin ne ajat muuttuvat, ja niin niiden pitääkin. En olisi ikinä uskonut, mutta yhden onnistuneen biisin valmiiksi saaminen aukaisi padot ja tasokasta materiaalia alkoi syntyä hyvällä tahdilla. Olin aikoinaan kirjeenvaihdossa monien tyyppien kanssa ja postilähetyksen saapuminen oli aina jännittävä tapaus. – King taas... Siis mitä helvettiä, tämähän on todella erikoinen kaveri, muistan miettineeni. Ehkä tämä liittyy siihen, että minä yksinkertaisesti tiedän, miltä Volbeatin täytyy kuulostaa. Jos kuulin joltakin alan ihmiseltä, että siellä ja tuolla on hyvä levykauppa, minun piti ehdottomasti päästä paikan päälle. Vastaat edelleen Volbeatin kappaleista yksin, vaikka biisien kirjoittamisen hallitseva Rob Caggiano on vaikuttanut yhtyeessä jo kolmisen vuotta... – Lars oli iso tähti jo silloin, kun olin pikkupoika. Paikallisesta levykaupasta löytyi vain No Presents for Christmas -maxisingle, ja se vain lisäsi hämmennystäni, sillä King Diamond esiintyi singlen kannessa jouluisen poron kanssa. Ehkä meille kävi vähän niin kuin vanhoille pariskunnille saattaa käydä: osapuolet pysyttelevät sinnikkäästi yhdessä, vaikka eivät oikeastaan enää edes tiedä syytä yhdessäoloon, Poulsen sanoo. Hän on löytänyt nopeasti paikkansa Volbeatin kokoonpanosta. – Uusi basistimme tottelee nimeä Kaspar Boye Larsen. Seal the Deal & Let’s Boogien valmisteluvaiheessa ”koko yhtye” tarkoitti Poulsenia, Caggianoa ja Larsenia, sillä Volbeatin pitkäaikainen basisti Anders Kjølholm lähti ryhmästä viime vuonna. Them myös johdatteli minua yhä rankemman musiikin pariin, ja 90-luvulle tultaessa kuuntelinkin vain pelkkää äärimetallia. Tai sellaista Poulsen ainakin lupailee, vähintäänkin rivienväleissä. No, ei se ollut, ja päädyinkin sitten illalliselle Jamesin kanssa. Silloinhan tuntui, että loistavia deathja black metal -bändejä syntyy kuin sieniä sateella. Olin aivan ihmeissäni: kuka tämä hurjan näköinen kaveri oikein on ja onko hän muka tanskalainen
E dellinen True Black Dawn -haastattelumme Vanha liitto -palstalla ajoittuu vuoteen 2012, jolloin bändi eli jonkinlaista välivaihetta. – Kaiken kaikkiaan teimme 11 biisiä, joista yhdeksän valittiin levylle. Tällä kertaa homma tosin venähti enemmän kuin yleensä, mutta luja tahto vie läpi harmaan kiven. Näissä jutuissa tuppaa usein käymään niin, että asiat eivät mene suunnitelmien mukaan. Loput kaksi julkaistaan erikseen myöhemmin. Mitä tässä lopulta tapahtui, ja kuullaanko jo tuolloin valmiina ollutta kamaa kenties uudella levyllä. Tuloksena on viime kuussa ilmestynyt kakkoskiekko Come the Colorless Dawn. Bändi julkaisee levyjä erittäin harvoin, mutta kun uutta musiikkia tupsahtaa, voi olla varma, että tiedossa on keskimääräistä harkitumpaa tavaraa. – Aloitimme sävellysprosessin kesällä 2012, joten oletan tuon viitanneen siihen, että sävellystyö on ollut puolivälissä. Vuonna 1992 alkuhetkensä kokenut True Black Dawn kuuluu pitkäikäisimpiin suomalaisiin black metal -yhtyeisiin. Edellisestä julkaisusta, kolmen bändin muodostamasta O.B.C.-splitistä, oli ehtinyt kulua lähes seitsemän vuotta, ja tuleva levykin näkyi ainoastaan epämääräisenä kajona horisontissa. Äänitimme vuoden 2013 alkupuoliskolla demoversiot ja muokkasimme biisit lopulliseen muotoonsa. Varsinainen levynäänitysprosessi alkoi elokuussa 2013, ja viimeiset äänitykset tehtiin 2015 alkupuoliskolla, minkä jälkeen siirryttiin kansien työstämiseen, Wrath kertaa. Kun albumin tekeminen otti näinkin kauan, millaisista elementeistä levy on rakennettu. HARMAAN AAMUNKOIN ODOTTAJAT TEKSTI JONI JUUTILAINEN KUVA MAIJA LAHTINEN JALOMETALLI 22. Aivan näin ei kuitenkaan käynyt, vaan homma otti vielä ylimääräiset kolme vuotta. Laulaja ja perustajajäsen Wrath mainitsi tulevan albumin olevan puoliksi valmis ja sen tulisi ilmestyä vielä seuraavan vuoden puolella
Kuinka tällainen metallinen yleisfestari sopii mielestäsi bändille. Jacob’s Ladder (Adrian Lyne, 1990) – Tunnelmaltaan mainiossa elokuvassa näkyy hiven yhden suosikkikuvataitelijani, Joel-Peter Witkinin, vaikutusta. Tekstit kuvastavat silti edelleen bändin black metal -henkeä. Seuraavassa Wrath listaa viisi merkittävintä ja inspiroivinta alan elokuvaa. Turha alleviivaaminen vesittää mielestäni kokonaisuutta, vaikka nyrkillä takomisellakin on paikkansa. The Nameless (Jaume Balagueró, 1999) – Ensikosketukseni Balaguerón ohjaustöihin, jotka pyörivät pitkälti pahuuden ja kieroutuneisuuden ympärillä. Suosittelen lämpimästi katsomaan YouTubesta Balaguerón Alicialyhytelokuvan. Harvat nykypäivän metallilevyt iskevät sillä tavalla kuin vanhat klassikot, eikä niitä vanhojakaan jaksa kuunnella määräänsä enempää. – Kaikki yksittäiset elementit palvelevat kokonaisuutta ja tekevät siitä merkityksellisemmän kuin se olisi ilman niitä. Soft for Digging (J.T. Lähinnä autolla ajaessa tai ryypätessä, ja jälkimmäistä ei tule harrastettua nykyään kovin usein. Kuinka tarkkaan määrittelet, miltä True Black Dawnin tulee kuulostaa. Levyn nimessä esiintyy sana ”väritön”, jota tukee kelmeä ja aavemainen kansikuva. – Näinhän tuo on aina luonnollisesti mennyt, kun en soita itse mitään muuta kuin suutani. Pääperiaate oli lähinnä, että emme ole tekemässä jatko-osaa Blood for Satan -levylle, ja että musiikki on moniulotteisempaa, kuten sanat ja visuaalinen antikin. Pidän ristiriitaisten elementtien liittämisestä toisiinsa, takana olevan ajatuksen verhoamisesta ja ajatuksesta, että mieli muokkaa ja vääristää todellisuutta sovittaakseen sen omiin raameihinsa. Wrath tunnetaan varsin värikkäänä esiintyjänä, olivat kyseessä sitten menneiden vuosien myyttisiä mittasuhteita saaneet esiintymiset Enochian Crescentin keulakuvana tai hieKAUHUELOKUVAT VAIKUTTAJINA Kauhuelokuvat ovat vaikuttaneet suuresti True Black Dawnin musiikkiin niin sanoitusten, visuaalisuuden kuin musiikissa esiintyvien samplejen ja aavemaisen tunnelman muodossa. Käsittääkseni sinä et tee itse lainkaan biisejä, joten millaista on ohjata yhtyeen musiikkia oikeaan suuntaan. The Evil Dead (Sam Raimi, 1981) – Lapsuuden suosikki, jonka olen tavannut katsoa vuosittain muistellen kaiholla sitä yli 30 vuoden takaista riipivää tunnetta. Oikea porukka koossa Pitkällä aikavälillä syntyneitä kappaleita sisältäneen Blood for Satan -esikoislevynsä (2001) aikaan hyvinkin suoraviivaisilla ja julmilla teksteillä pelannut True Black Dawn on ajautunut hiljalleen monitulkintaisempien sanoitusten pariin. Kun oikea porukka on koossa, se tulee enemmän luonnostaan. Kolkko soundtrack ja kelmeä värisävy sopivat visuaaliseen antiin kuin kynä nilkkaan ja tekevät kokonaisuudesta entistä rujomman. Rosemary’s Baby (Roman Polanski, 1968) – Vielä tänäkin päivänä yksi parhaita paholaisteemaisia elokuvia, joka pysyy erossa alagenren yleisestä saarnaavuudesta ja mustavalkoisesta asettelusta. – Se viittaa läpi albumin läsnä olevaan teemaan, joka avautuu kokonaisuudessaan sanojen ja kuvitusten kautta. – En oikeastaan kuuntele koko metallia ylipäätään lainkaan. Petty, 2001) – Lähes dialogiton, aavemainen indie-elokuva, joka osoittaa, että kaikkea ei aina tarvitse selitellä, man vähemmälle huomiolle jääneet vedot True Black Dawnin kanssa, joten Jalometallin-keikalta on syytä odottaa paljon. En juurikaan kuuntele musiikkia, jossa on laulua, vaikka itse laulankin. Tämä on vuorostaan vaikuttanut sydäntäni lähellä olevaan Silent Hill -pelisarjaan, kuten seuraavakin. Sitten O.B.C.-splitin yhtyeen jäsenistö on vaihtunut Wrathiä lukuun ottamatta täysin, ja nykyisen miehistön kanssa kelpaa kieltämättä soitella – meriittilistoilta löytyy kotimaisen äärimetallin kermaa kuten ...and Oceans, Archgoat, Baptism ja Deathchain. Ei sitä pelkkää bläkyä jaksa kuunnella ja katsoa aamusta iltaan, kuten ei goregrindiakaan. Oli sitten kyse sg.7:n [Horna, Turmion Kätilöt] tekemistä introista, Johannes Nefastoksen sanoituksista tai Babalon Graphicsin ja Jukka Siikalan kuvituksista, jokainen antaa oman veriroiskeensa kankaalle tehden siitä syvemmänpunaisen. Ei päädy sitä myötä ottamaan alitajuisesti inspiraatiota samasta piiristä. Jos suunnitelmat toteutuvat, Jalometallin-keikallamme on luvassa jotain erityistä, kuten tapana on ollut. Miksi ylipäätään haluat bändisi tekevän sellaista musiikkia. Yhteinen musiikillinen näkemys on löytynyt BD:n historian aikana yleensä kivuttomasti, nykyisellä kokoonpanolla jopa entistä helpommin. Mitä tähän sanaan liittyvä symboliikka pitää sisällään. The Evil Dead 23. Mielestäni sillä on suora vaikutus omiin tekemisiin, kun ei elä jatkuvasti musiikin parissa, jota itse soittaa. True Black Dawnin uran voisi jakaa kärjistäen kolmeen aikakauteen: 1990-luvun soundillisesti paikoin hyvinkin deathmetallisiin demoaikoihin, uuden vuosituhannen alun ja puolivälin julkaisuihin sekä tietysti nykyiseen olomuotoon, jonka ytimessä vaikuttaa aktiivisesti töitä tekevä, yhtenäiseltä vaikuttava bändi. Harvoin lavalla nähtävä True Black Dawn on aktivoitumassa uuden levyn myötä keikkahommiin, ja seuraava koitos on Jalometallissa. – En näe estettä osallistua tapahtumiin, joissa on esillä laajempi skaala eri genrejä – pikemminkin päinvastoin. – Yleensä soittimessa pyörivät kauhuleffojen soundtrackit – tosin sitäkin enemmän nautin hiljaisuudesta. Inspiraatio hiljaisuudesta Olet black metal -yhtyeen liideriksi siitä erikoinen hahmo, että et kuuntele juurikaan black metalia
– Jokainen näistä hahmoista edustaa yhtä puolta ihmisen peloista, ja näin juuri halusimme tehdä: pistimme kuulijat kohRunsaasti klassisia vaikutteita sisältävää death metalia mäiskivä italialainen Fleshgod Apocalypse on kasvattanut suosiotaan tasaisesti. H elmikuussa julkaistu King on yhdeksänvuotiaan Fleshgod Apocalypsen neljäs levy. Entistä ehompi TEKSTI JONI JUUTILAINEN NUMMIROCK 24. Levyn nimi kuvastaa jokaisen ihmisen potentiaalia, ja kaikki ihmisyyden potentiaalia tukahduttavat piirteet esitellään eri sivuhahmoina, kuten prinssinä, huorana ja narrina. Jokainen biisi on ikään kuin oma hahmonsa, mikä muodostaa albumin kantavan tarinan. Kvintetin tavoitteena ollut monimuotoinen äärimetalliooppera tuntuu monilta osin onnistuneelta. King on bändin uran suurin ja mahtipontisin albumi, niin sanottu magnum opus, jota määrittelevät hieman aiempaa hitaammat ja raskaammat kappaleet, entistä orgaanisempi ulosanti ja rikkaammin soivat orkestraatiot. – Pääasiallinen tavoitteemme on ollut tulla koko ajan paremmaksi, laulaja-basisti Paolo Rossi aloittaa. Tahti on nykymittapuulla suhteellisen kova, sillä massiivisia levykokonaisuuksia julkaiseva yhtye ei luota todellakaan ”Venom-kaavaan”, vaan tekee kaiken hankalimman kautta. Nettiä selaillessani eteeni hyppäsi Kingin tiimoilta antamanne lausunto, jossa sanoitte levyn konseptista seuraavaa: ”Ainoa asia, mitä voimme albumista sanoa on, että tarvitsemme kunnon psykiatria.” Mikä tekee levyn teemasta sitten näinkin kieroutuneen. Suurena syynä tähän on bändin tapa luoda uudistunutta soundia menneisyyden virheistä oppien. – Aina Agonystä [2011] lähtien olemme pyrkineet yhdistelemään death metaliimme monipuolisia orkestraatioita parhaimpamme mukaan, ja jokaiselle levylle periaatteessa korjailemme edellisen albumin mahdollisia pikkuvirheitä. – Konsepti on todellakin tietyllä tapaa häiritsevä, koska se porautuu todella syvälle ihmisen alitajuntaan, mieleen ja tunteisiin. Uskoisin, että olimme viimein tarpeeksi kypsiä ja kokeneita yrittämään näinkin kunniahimoista levykokonaisuutta
LISÄÄ YLEISRADION AARTEITA! Jupu Group Jukka Hauru / Nono Söderberg Jukka Linkola Octet Finnforest / Elonkorjuu Oton kvartetti / Wasama-Tuominen Trio Kalevala Pentti Hietanen & Teppo Hauta-aho Duo Wasama Quartet Nimbus. Tämä on hieno juttu yhtyeen musiikkityyliä ajatellen, siinä kun ei ole varsinaisesti mitään mediaseksikästä tai suureen yleisöön vetoavaa. Tuotanto on selkeä ja voimakas, sävellykset hieman hitaampia ja monipuolisempia kuin aiemmin. – Tämä ajatus tuntuu tietysti minusta hankalalta, koska uusi levy on erittäin suora eikä mitenkään mahdoton ymmärtää. Kuulostaa ehkä kliseiseltä, mutta levy todellakin kaipaa kuuntelua. tai sitten nopeampi. Levy on osoittautunut myös kaiken riskin ja vaivan arvoiseksi – yleisö on ottanut levyn vastaan riemunkiljahduksin, ja myös nihkeinä tunnettujen kriitikkojen arviot ovat olleet suurelta osin todella positiivisia. Fleshgod Apocalypsen tapauksessa homma nousee kuitenkin väkisinkin tapetille, sillä yhtyeen musiikin sovitukset kulkevat huomattavissa määrin klassisen musiikin ehdoilla. Mielenkiintoisia haasteita King on ollut eittämättä suuri haaste bändille. Kingistä on vielä suhteellisen vähän aikaa, mutta jos mietitään tulevaa, mihin suuntaan tästä voi enää mennä. Mikä on suhteenne klassiseen musiikkiin. Klassisen musiikin ja metallin yhdisteleminen ei ole tänä päivänä mikään uusi juttu. Metallia ja klassista Fleshgod Apocalypsen musiikki on monikerroksista ja tapahtumarikasta äärimetallitykittelyä, jossa näyttelevät suurta osaa erittäin vauhdikkaat kappaleet ja korkeatasoinen bändisoitto. Se voi olla synkkää, aggressiivista ja voimakasta, aivan kuin metallimusiikkikin, Rossi järkeilee. Me emme seuraa mitään ohjeita tai sääntöjä. Kingin kohdalla törmäsin ongelmaan, että aiempaa tanakammat ja hitaammat kappaleet eivät uponneetkaan kuuloelimiin aivan odotettuun malliin. SV A RT 02 5 SLEEP OF MONSTERS II: P OISON GARDEN CD/LP/Digital HIGH FIGHTER SCARS & CROSSES CD/LP/Digital POP-LIISA ja JAZZ-LIISA -sarjat jatkuvat 15.8.! Yleisradion Liisankadun studiolla vuosien 1972 ja 1977 nauhoitettujen livelähetysten 36-osaisessa sarjassa ovat nyt vuorossa osat 9-16. Seuraava levy tulee olemaan parempi kuin edeltäjänsä, ja sen teko tulee olemaan meille varmasti haasteellista, mutta myös todella mielenkiintoista. taamaan pelkonsa, siis kuvaannollisessa mielessä. Tekemämme musiikki ei ole yhden kuuntelukerran juttu, vaan vaatii paljon aikaa auetakseen. Kansankielellä sanottuna uusi levy ei kuulostanut yhtä hyvältä ja helpommin lähestyttävältä kuin edeltäjänsä. Suuren metallilevy-yhtiön hoivissa lepäävän bändin ura jatkaa siis tasaisen nousujohteista kehitystään. Ja tämähän on juuri sitä, mitä hyvä psykiatri tekee, eikö vain. – Me kaikki diggailemme paljon klassista, ja säveltäjät kuten Beethoven, Mozart, Mahler, Schubert, Vivaldi ja Bach ovat toimineet suurina vaikuttajina meille. – On ehkä turhan aikaista puhua tulevasta, mutta kuten aiemmin sanoin, uusi levy tulee olemaan aina jollain tavoin parempi ja erilainen kuin edeltäjänsä. – Ei teitä varmaan hirveän monta ole, Rossi naurahtaa. Informaatiotulvasta huolimatta yhtyeen musiikkia on ollut ihmeen helppo lähestyä. Diggailetteko siitä ihan oikeasti vai onko tämä vain yksi osa musiikkianne. – Ehkä olen jäävi vastaamaan, sillä tämä on meidän levymme ja olen kuullut sen varmaan satoja kertoja, hah hah. Emme osaa todellakaan vielä sanoa, koska kunkin kirjoitusprosessin aikainen mielentila ratkaisee pitkälti sen, mitä albumi tulee lopulta tarjoamaan. – Ainoa asia, joka todella merkitsee, on musiikin laatu. Kuinka suureksi tällaisen musiikin pystyy ampumaan tekemättä siitä liian kornia ja pompöösiä. – Seuraava levy tulee ehkä olemaan Kingiä eeppisempi ja suurempi, ehkä hitaampi... Dear Paolo, olenko aivan yksin ongelmani kanssa. – Klassinen musiikkihan voi olla todella ”metallista”
MUSIC IS OUR PASSION Inferno.indd 1 30.05.2016 13:31:14
MUSIC IS OUR PASSION Inferno.indd 1 30.05.2016 13:31:14
Kun laulaja Bruce Dickinson sairastui vakavasti reilut puolitoista vuotta sitten, brittilegenda Iron Maiden ajautui vuosikymmen iä jatkuneen matkansa synkimpään alhoon. Rockmaailman kiihkeimpien fanien jumaloima Maiden ei kuitenkaan olisi Maiden, jos yhtye ei olisi noussut epävarmuuden keskeltä uuteen loistoon, ja vieläpä kenties uransa kirkkaimpaan sellaiseen. kerran! TEKSTI JA KUVAT TIMO ISOAHO 28. Tämän vuoksi tuntuukin erityisen juhlavalta toivottaa Eddie the Head ja kumppanit tervetulleiksi Suomeen – jo 25
Tämä ei ole mikään ihme, sillä Maiden-uskovaiset haluavat nauttia auringossa kylpevän konserttiareenan edustan huikeasta tunnelmasta. Lähes suuruudenhullun The Book of Souls -maailmankiertueen Japanin-osuus – siis kaksi nopeasti loppuunmyytyä Tokion-keikkaa – on käynnistymässä reilun tunnin kuluttua. HML 29.6. Tuhannet Maiden-diggarit valuvat hiljalleen kohti Ry?goku Kokugikanin ovia, mutta suurella osalla faneista ei ole vielä mitään kiirettä sisälle. Steve Harrisin George-pojan kipparoima The Raven Age -yhtye ryskää jo Ry?goku Kokugikan -sumopainiareenan uumeniin rakennetulla estradilla, vaikka kellon viisarit osoittavat vasta paikallislukemia 17.45. K un vuosien saatossa monen muodon ottanut Iron Maiden -maskotti Eddie the Head (tuttujen kesken pelkkä Eddie) käskee, Inferno liikahtaa, ja tällä kerralla tie on vienyt keväisessä kukkaloistossa juuri kylpeneeseen Tokion metropoliin. 29
”For the passion, for the glory, for the memories, for the money”, kuten Bruce Dickinson laulaa These Colours Don’t Run -kappaleessa. Jo pikaisten Maiden-kuulumisten vaihtamisen perusteella tulee selväksi, että Tokion-keikat ovat houkutelleet paikalle diehard-faneja myös esimerkiksi Sveitsistä, Kanadasta, Puolasta, Saksasta, Englannista, Hollannista ja monesta muusta maasta. JU H A N A K O LI JO H N M C M U R T R IE 30. Illan juhlakalusta on satunnaisenkin ohikulkijan hyvin vaikea erehtyä, sillä arviolta 90 prosenttia paikalle saapuneista tunnustaa värejä, siis käyttää Iron Maidenin paitaa. Jotkut kulkevat Eddie-naamari kasvoillaan, ja toiset ovat pukeutuneet Iron Maidenin muusikoiden replikoiksi. Nämä Tokion-keikat ovat erittäin tunteellisia tapauksia, erityisesti japanilaisfaneille, eikä se jää todellakaan huomaamatta. Näin raju täräys tarkoittaa ”tietyllä alueella täydellistä tuhoa ja vakavia vaurioita satojen kilometrien säteellä”. Tuolloin, maaliskuussa 2011, puhuttiin minuuteista. Eräskin paikallinen naisfani on naamioitunut Bruce Dickinsoniksi vuosimallia 1984. Kansallisuudet eivät tietenkään rajoitu Pohjoismaihin. Katsoopa minne tahansa, törmää Iron Maideniin – myös taivaalla, sillä areenan vieressä heiluviin värikkäisiin kankaisiin on kirjoitettu bändin nimi japanilaisella merkkijärjestelmällä. Kolmantena pyöränä kuukausia Japaniin matkannut Eddie. Ry?goku Kokugikan on tänään kuin kovemmankin karnevaalialueen keskus. äärellä: kuinkahan valtavat suosionosoitukset herra ”Air Raid Siren” saisi tänä päivänä, jos hän ilmestyisi estradille vastaavissa pöksyissä. Eräs kovimmista Ry?goku Kokugikanin edustalla vastaan osuvista diggareista tottelee nimeä Yu Shimada. Reilusti yli kaksisataa (!) Iron Maidenin keikkaa ympäri maapallon nähnyt Shimada on kuluttanut harrastukseensa tolkuttoman määrän aikaa ja vielä enemmän rahaa – kerrottakoon hänestä vaikka sellainen pikantti yksityiskohta, että mies osti taannoin Iron Maidenin järjestämästä Clive Burr Multiple Sclerosis Trust Fund -huutokaupasta No Prayer for the Dying -kiertueen keikoilla nähdyn Eddie-patsaan. Vuonna 2016 muidenkin kuin Shimadan tunteita nostattaa erityisesti pintaan muisto Iron Maidenin edellisestä Japanin-keikasta, tai pikemminkin sen viime hetken peruuntumisesta. Kaksikon välit alkoivat lämmetä viimeistään vuonna 1981, kun brittiyhtye julkaisi Nagoyan Kosei Nenkin -hallissa nauhoitetun Maiden Japan -ep:n. Bruce Dickisonin kipparoima Boeing ”Ed Force One” 757 oli jo laskeutumassa Tokion Naritan kansainväliselle lentokentälle, kun koneen ohjaamoon saapui tieto lähes yhdeksän magnitudin suuruisesta maanjäristyksestä. Tunteenpurkauksille löytyy syitä, sillä parikymmentä japsivisiittiä vuosien saatossa tehneen Iron Maidenin ja Japanin suhde on todella pitkä. Kai Hahto ja Iron Maiden -liput. Useimmilla on päällään jokin takavuosien Maiden-riepu, mutta myyntikojujen tuntumassakin on kova hulina ja osa tuotteista – muun muassa Tokion-keikkoja varten painettu erityinen sumopaita – on myyty loppuun jo alkuillasta, yli neljänkymmenen euron hinnasta huolimatta. Kun Eddie sitten saapui pitkän laivamatkan jälkeen Japaniin, tullimiehet kutsuivat Shimadan satamaan ja esittivät painokkaan kysymyksen: ”Voisitko ystävällisesti selittää, mikä helvetti tämä on?” Patsas ei ole myöskään aivan pienimmästä päästä, ja se onkin saanut Shimadan talosta oman huoneen. Se tarkoitti myös The Final Frontier World Tourin Japanin-keikkojen peruuntumista viime hetkellä. Saapa muuten nähdä, paljonko Maidenin virallinen farkkuliivi maksaa Hämeenlinnan-keikan kauppapisteissä, sillä Japanissa siitä pyydettiin peräti sata euroa! Hinnoista viis, sillä rahanmeno on todennäköisesti kaukaisinta, mitä merten takaa paikalle saapuneet superfanit nyt miettivät. Tämä pikkulevytys, jonka alkuperäisen, hyllytetyn painoksen kannessa Eddie riiputtaa silloisen laulajan Paul Di’Annon päätä, tunnetaan myös nimellä Heavy Metal Army – ja Iron Maidenin jos jonkun fanit muodostavat todella raskaan sarjan heviarmeijan. Eri kansallisuudet ovat vahvasti edustettuina: yhden fanin kädessä liehuu Norjan lippu, ja hänen vieressään ryystää Asahi-olutta ruotsalaisporukassa ”bröderna hårdrockin” toinen osapuoli eli black/thrash-ryhmä Nifelheimin laulaja Per ”Hellbutcher” Gustavsson – aivan järjettömän kova Iron Maiden -fani kultaiselta 80-luvulta asti. Paikalla parveilee toki useita suomalaisiakin, ja heidän joukostaan löytyy myös Nightwishin Japanin-kiertueen välipäivää suosikkiyhtyeensä keikalla viettävä rumpali Kai Hahto. Niinpä tietysti. 1980-luvun Bruce Dickinsoniksi pukeutunut japanilaisfani ja norjalaiskollega kohtaavat. Joka puolelta kuuluu musiikkia ja laulua, reheviä naurunpyrskähdyksiä sekä iloista puheensorinaa. Kun katsoo tämän konserttivieraan juhlavankeltaisia spandexejä, ei voi olla herkistymättä humoristisen kysymyksen Juhana "Iivis" Koli toisen superfanin Yu Shimadan luona
Sen vääräuskoisen, jonka mielestä metallifanit ovat synkkiä, pitäisi olla nyt täällä. Katsokaapa klippi YouTubesta. Niin, todellakin, vuosien odotus on viimeinkin päättynyt. Samalla hallillinen Maiden-fanaatikkoja räjähtää valtaviin suosionosoituksiin. – Entä miten hommat sujuvat Floorin kanssa. The Trooperista puheen ollen: vuosien mittaan jo liiankin tutuksi käynyttä numeroa ei ehkä tule soitettua kotioloissa, mutta Tokion-keikalla tämä Balaklavan taistelusta kertova biisi nostattaa kylmät väreet selkäpiihin. Eikös hänkin ole aika tuore yhtyeen jäsen. Rumpujen yläpuolelle, juoksurampin päälle tyhjästä ilmestyvän Bruce Dickinsonin ensimmäiset kuulaat lauseet – ”Here is the soul of a man, here in this place for the taking, clothed in white stand in the light, here is the soul of a man” – nostavat käsivarsien ihokarvat tanakasti pystyyn. Onko kiertueenne mennyt hyvin. Ryöstääpä hän lopulta maskotin sydämenkin. Kollektiivinen pulssi Jos ilmassa oli ”suuren urheilujuhlan tuntua” jo harjakattoisen šintotemppelin muotoon rakennetun Ry?goku Kokugikanin ulkopuolella, ovien paremmalla puolella tunnelma on suorastaan häkellyttävä. Myös huumori tuntuu kaapanneen entistä isomman osan pitkiä välispiikkejä ja tuttuakin tutumpia ”scream for me Tokyo” -vaatimuksia ilmoille heittävän laulajan lavaesiintymisestä. (Jos olit viime kesänä AC/DC:n Hämeenlinnan-keikalla, tiedät erityisen hyvin, mistä tässä puhutaan.) Suomalaispartio, tässä tapauksessa allekirjoittanut ja Kai Hahto, ei kuitenkaan joudu tulemaan toimeen aivan kuivin suin, sillä backstagelle pystytetty band hospitality -huone tarjoaa haastavaan tilanteeseen helpotusta. Siinä hetkessä on nimittäin jotakin käsittämättömän sykähdyttävää, kun kitaristit Dave Murray, Adrian Smith ja Janick Gers ampuvat kappaleen alkupuolen klassisia riffejä lavamonitorien tasalla ja joukkojen ylipäällikkö Steve Harris tulittaa bassollaan yleisöä aivan estradin reunalla, siinä bändikaveriensa edessä. Pahinta mahdollista vaihtoehtoa silmiin vielä vähän aikaa sitten katsoneen Kai Hahto ja Nifelheim-solisti Per Gustavsson tapasivat Eddien. mies aloittaa. Kun varsinainen setti loppuu jokaisella Iron Maidenin keikalla soitetun nimikappaleen myötä, konserttiyleisön ihastuksella ei tunnu olevan mitään rajoja. Kaikkien hymyt tuntuvat levittäytyvän korviin asti. Jo nämä ensimmäiset rivit todistavat vastaansanomattomasti, että tämä suorastaan hämmentävän energinen herrasmies on 57-vuotiaana kenties elämänsä kunnossa. Japanissa jopa hevikeikkojen tunnelma on usein varsin seesteinen, mutta sellaisesta ei näytä olevan tänään tietoakaan. JO H N M C M U R T R IE 31. Viihtymistilasta löytyy myös kymmenen keikkaa (!) Tokiossa soittavan Bob Dylanin saliäänestä vastaava teknikko, ja kaveri paljastuu yllättäen melkoiseksi Nightwish-tietäjäksi. Kukapa olisi uskonut tällaiseen vaihtoehtoon alkuvuodesta 2015, kun Dickinson paljasti saavansa rankkoja hoitoja suun ja kaulan seuduilla havaittujen syöpäkasvainten takia. Niin, hyvä lukija, mietipä tykönäsi hetki sitä vaihtoehtoa, että Hämeenlinnan Kantolan tapahtumapuiston konserttialueella ei myytäisi kesäkuussa miestä väkevämpää. Suomalaissilmin tarkasteltuna käsittämättömintä on silti se, ettei Ry?goku Kokugikanin sisuksissa kaupitella ollenkaan alkoholia. Naureskelusta päätellen Dickinson suhtautuu huumorilla myös siihen kommellukseen, kun teknikko unohtaa antaa lavasteiden päällä unionilippua heiluttavalle laulajalle mikrofonin ennen The Trooperin ensimmäistä säkeistöä. Pari minuuttia kello 19:n jälkeen valot himmenevät ja Rautaneito-iltaman perinteisesti avaava UFO-klassikko Doctor Doctor syöksähtää PA-laitteistosta. Kello käy kiintoisan keskustelun siivittämänä kovaa vauhtia ja salin puolella kaikki on jo valmista. Introvideon jälkeen saapuva, pyroilla tehostettu avausbiisi If Eternity Should Fail osoittautuu konserttitilanteessa eeppiseksi kokemukseksi. Se on suhteellisen varma merkki jostakin suuresta. – Niin, sinähän olet se bändin uusi rumpali. On se sitten surullista tai ei, mutta Tex Willerille ja muille urheille ratsupoliiseille olisi siinä tapauksessa tiedossa rauhoitteluhommia, ja nimenomaan sen vuoksi, etteivät ihmiset pääse kaatamaan kitusiinsa suunnattomia määriä tulilientä. No, ei mitään hätää: yleisö hoitaa Maiden-standardin lauluosuudet suvereenilla varmuudella. Naamarin takaa löytyi toinen ruotsalainen Maiden-fani. Väsymättä ympäriinsä ravaava mies pelleilee niin kitaristi Janick Gersin kuin lavalla The Book of Souls -eepoksen aikana hoippelehtivan, takalistoaan raapivan Eddienkin kustannuksella. Fanit säntäilevät tungoksessa sinne tänne ja paukuttavat näyttäviä yläfemmoja toistensa kanssa
Usein fanit näyttävät jotakin lappua, johon he ovat kirjoittaneet rakkaudentunnustuksensa Iron Maidenille, kitaristi hymyilee. Päinvastoin. Kiertelimme sitten Tokion yllä tunnin verran, kunnes saimme määräyksen suunnata kohti Nagoyaa. Sen jälkeen laulaja toivottaa sodat, rasismin, syrjinnän, väkivallan, epäoikeudenmukaisuuden ja ”muun hevonpaskan” hornan tuuttiin ja päättää palopuheensa ”ystäväni, me olemme veriveljiä” -huudahdukseen. Encoreosuudessa on tarjolla vielä kolme elämystä. Samalla on todettava, että yhtyeen muiden muusikoiden väheksyminen olisi suorastaan rikollista. Kumpikin brittimies antaa vaikutelman täydellisestä leppoisuudesta, kymmenistä miljoonista myydyistä levyistä ja tuhansista areenakeikoista huolimatta. Korkeilla liekeillä vahvistettuun The Number of the Beastiin ei ilmeisesti kyllästy koskaan, ja illan päättävän Wasted Yearsin kolmenkymmenen vuoden takainen ”älä turhaan mieti menneitä, nauti elämästä tässä ja nyt” -sanoma tuntuu sykähdyttävämmältä kuin kenties koskaan aikaisemmin. Iron Maidenin kollektiivinen pulssi sykkii vuonna 2016 saumattomasti. No, ehdimme me sentään jotakin. Täkäläiset ovat äärimmäisen ystävällisiä ja kohteliaita, mutta samalla usein myös hyvin ujoja. Wasted Yearsiä edeltää Ronnie James Diolle takavuosina omistettu Blood Brothers, jonka viesti on varsin erilainen, mutta – jos mahdollista – vieläkin osuvampi: ”There are times when I feel I’m afraid for the world, there are times I’m ashamed of us all.” Dickinson alustaa Blood Brothersin tunnelman luettelemalla paikalle saapuneiden fanien kansallisuuksia ja kiittämällä heitä uskollisuudesta. Mauin paratiisisaarelle kortteerinsa pystyttäneen, golfaamista rakastavan kitaristin kanssa keskusteleminen vertautuu pakottamatta tapaamisiin Brian Johnsonin kanssa. Muusikko, joka saavuttaa urallaan kaiken mahdollisen, mutta kykenee silti säilyttämään juurevan maanläheisyytensä, ansaitsee syvän kumarruksen. – Kiitoksia kysymästä, onhan näissä tämänkertaisissa Japanin-keikoissa aivan erityinen fiiliksensä. Jutusteluaikaa on varattu parisenkymmentä minuuttia, mutta jo parin minuutin keskustelun aikana tulee selväksi, ettei tuntikaan riittäisi suunnitellulle kysymyspatteristolle. Aitoon brittityyliin olutta rakastavaa muusikkoa on toisinaan kuvailtu Iron Maidenin hiljaiseksi jäseneksi, mutta tokiolaisessa hotellihuoneessa pöydän toiselle puolelle istahtava ”The Blonde Bomber” antaa itsestään täysin toisenlaisen vaikutelman. Kaikki mahdollinen kunnia näille 1500-luvulta asti taktiikoitaan hioneille ?zum?-sankareille, mutta vuonna 1975 perustettu Iron Maiden viettää tatamilla kaksi tuntia eikä tarvitse voittaakseen kuin yhden tekniikan: täysillä tulta päin, koko ajan. Useimmiten vain sekunteja kestävässä sumo-ottelussa on kahdeksankymmentä virallista voiton mahdollistavaa tekniikkaa. Tai ainakin japanilaisista saa helposti sellaisen kuvan. Iron Maidenin päivän ohjelmassa on toinen Tokion-veto, mutta Melody Maker -lehden ilmoituksen perusteella Rautaneidon riveihin jo vuonna 1976 liittyneellä David Michael Murraylla ei ole vielä loppuiltapäivästäkään kiire mihinkään. Dickinsonin suoritus tuntuu lähes yliluonnolliselta, eikä tämä ole mikään mielipide vaan puhdas fakta: solistin liekki palaa kristallinkirkkaasti koko kaksituntisen konsertin ajan. – Tosiaan, kun olimme tulossa tänne edellisen kerran, saimme laskeutuessamme tiedonannon voimakkaasta maanjäristyksestä. Alahuulessa tuntuu kummaa väpätystä ja silmiin menee roskia. Edellisillan konsertin ansaitut jälkilöylyt Maidenin henkilökunnan käyttöön varatussa karaokepaikassa heittänyt Murray on mainiolla tuulella – kuten hän taitaa olla aina. Voihan veriveljet sentään, mikä konsertti! Tietoisuus pitää hereillä Hypätäänpä sitten noin kahdeksantoista tuntia eteenpäin. Sellaiset kaverit eivät ole rock and rollin maailmassa mitään itsestäänselvyyksiä. Niin komppeja kuin soolojakin tyylitajuisesti käsittelevä Murray ei ole kaikista palvelusvuosistaan (Steve Harrisin ohella hän on yhtyeen ainoa jäsen, jonka tulkintaa kuullaan jokaisella Maiden-julkaisulla) huolimatta antanut kovin paljon haastatteluja. JO H N M C M U R T R IE 32. Okei, okei: kotisohvalla luettuna tilanteesta saattaa saada aavistuksen juustoisen mielikuvan, mutta paikan päällä moisesta ei ole tietoakaan. Yövyimme siellä, mutta emme valitettavasti pystyneet esiintymään Japanissa lainkaan. Syynä oli esimerkiksi se, että kaikkien isojen rakennusten täytyi läpäistä kuntotarkistus ennen kuin niissä sai järjestää mitään tapahtumia
Bruce ei taida kovin usein yrittää laulaa The Trooperia ilman mikrofonia... Tuntuu aivan käsittämättömältä, että hän oli äskettäin vakavasti sairas ja kaikki miettivät, onko miehestä enää laulajaksi. Yleensä olemme valmistautuneet uuteen kiertueeseen noin viikon tiiviillä harjoitusrupeamalla, mutta The Book of Souls -setin hiominen otti kokonaisen kuukauden. – Riippuu miltä kantilta asiaa katsoo. Menneitä urotekoja on todellakin takana jo vaikka millä mitalla. No, ei sentään, lasken vain leikkiä. Todella hienoa! Olen oikein iloinen, että nautit keikasta, Murray hymyilee. Mainitsen Murraylle, että edellisillan keikka oli yleisön puolella unohtumaton kokemus. Näiden jälkeen valinnanvaraa ei enää paljon olekaan. Ellette sitten soita kolmea tuntia. Lisäksi meillä on paljon vanhoja bravuureita, joita on hyvin vaikea ohittaa. – Onpa hienoa kuulla. – Kokoonnuimme treenaamaan jo tammikuussa, vaikka rundin avannut Floridan-keikka tapahtuikin vasta helmikuun loppupuolella. Melkein kaikki olikin erilaista verrattuna siihen, mihin olimme tottuneet Euroopassa, Murray sanoo ja pitää pienen tuumaustauon. Tietoisuus siitä pitää meidät hereillä joka hetki. Se oli luonnollisesti aikaa ennen internetiä, emmekä tarkalleen ottaen tienneet, mitä Japanilta pitäisi odottaa. Mitä muistat Iron Maidenin debyyttivierailusta Japaniin. Alusta asti oli toki selvää, että setti koostuu isolta osalta The Book of Soulsin materiaalista. Kun ylistän seuraavaksi bändin suoritusta, kitaristi tuntuu melkein häkeltyvän. – Tiedätkö, minulle tulee hyvin nostalginen olo, kun muistelen tällaisia juttuja. Kun soitimme kappaletta, olin pitkään siinä luulossa, että Bruce antaa porukan laulaa ihan tarkoituksella. Ja nyt hän on kenties paremJO H N M C M U R T R IE 33. Tunnelma oli erittäin hieno. – On ollut uskomatonta seurata Brucen toimintaa, erityisesti menneiden kuukausien aikana. – Kuten sanoin, olemme kasanneet aika vaativan setin. Miten tolkuttoman vaikeaa oli valita esimerkiksi The Book of Souls -rundin biisilista. Bruce toki puhuu muutamien biisien välissä, mutta usein kappaleet seuraavat toisiaan saman tien ja muistettavaa on paljon. Tunnelma oli vapautunut, suorastaan hurmioitunut, ainakin japanilaisen mittapuun mukaan. – Esitämme ilta illan jälkeen samat biisit ja show’n jokainen hetki on viimeisen päälle suunniteltu. Mieleen nousee taas eilinen konsertti. Seuraavaksi hän aloittaa oman kehuryöppynsä. Mitä soitan seuraavaksi, missä minun pitää seisoa, missä kohdassa täytyy varoa pyroja, milloin Eddie ilmestyy estradille ja niin edelleen. – Olin itsekin aika yllättynyt, miten villi meininki siellä oli. – Se taitaisi olla vähän liikaa näillä kilometreillä, sillä varsinkin Nicko [McBrain, rummut] joutuu todella koville jo kahden tunnin setin aikana. Dickinson vaikuttaa päivä päivältä enemmän ihmemieheltä. Mutta usko tai älä, jokainen keikka on meille silti erilainen. – Ensimmäinen kiertue tapahtui 35 vuotta sitten. Hän on miljoonia litroja myyneen oluen suunnittelija, maailman suurimman lentokoneen suunnitteluryhmän jäsen, jättimäisen metalliyhtyeen laulaja... Toisaalta taas, Iron Maidenillä on takana jo niin monta vuotta, että nostalgia on varsin luonnollinen osa kokonaisuutta, vaikka katsommekin tiukasti eteenpäin ja kehittelemme koko ajan uusia ideoita. Lista vain jatkuu ja jatkuu. Nämä biisit ovat temponvaihteluineen haastavia ja soittamista on vaikka millä mitalla, ja Nickon osa on erityisen rankka, niin fyysisesti kuin henkisestikin. Vai oliko se kaikki riehakkuus muualta saapuneiden fanien ansiota. The Book of Souls -albumin nauhoitukset tapahtuivat jo vuonna 2014 ja yhtyeen piti alun perin lähteä tien päälle alkuvuodesta 2015, mutta lopulta kiertue pääsi käynnistymään vasta kuluvan vuoden puolella. Erityisesti Bruce halusi treenata nyt huomattavasti normaalia enemmän, sillä hän ei ollut laulanut livenä, täydellä voimalla bändin kanssa, pitkään aikaan. Live on aina live, ja mikään ei ole sataprosenttisen varmaa. Kun aloitimme harjoitukset... Iron Maiden, The Number of the Beast, Fear of the Dark ja niin edelleen. Valtava sokki Bruce Dickinsonin syöpädiagnoosi muutti Iron Maidenin suunnitelmia varsin radikaalisti. – Nauroimme sille kommellukselle keikan jälkeen. Jos yksikin asia menee mönkään, se saattaa vaikuttaa keikan jatkoon yllättävänkin paljon. Huh huh. No, saipahan yleisö ainakin hieman erikoisen Trooperin, Murray nauraa
– Minusta tuntuu jo nyt, että olemme nielleet aivan käsittämättömän määrän kilometrejä, vaikka rundi jatkuu vielä pitkään. Saan reissata Iron Maidenin kanssa aivan tarpeeksi, ja vapaa-ajalla viihdyn hyvin kotikonnuillakin. Suomalaista votkaa Steve Harris on pohdiskellut viime kuukausina Iron Maidenin julkaisevan vielä ainakin yhden studioalbumin, ja The Book of Souls -järkäleen äärellä se tuntuu vähintäänkin relevantilta ajatukselta. – Vanhoina aikoina tiesimme aina, mitä teemme parinkin vuoden kuluttua, mutta nykyään elämme enemmän hetkessä. Soittamisen riemu loistaa kauas. Kun olen himassa, olen himassa, ja sillä siisti. Kaiken muun ohella Dickinson on päivittänyt lentokapteenin lupakirjaansa ja toimii nyt Iron Maideniä ympäri maailmaa kuljettavan Boeing 747-400:n kipparina. Onneksi meille selvisi aika pian, että hänen toipumisennusteensa on hyvä. Tartun kotonakin kitaraan melkein päivittäin ja käyn usein soittamassa paikallisessa irkkupubissa kaverien kanssa. – 747:n kanssa kiertäminen on ollut mahtavaa. Hyvä lukija: oletko koskaan sattunut seisomaan 747:n vierellä, tai edes sen välittömässä läheisyydessä. Toisin oli asianlaita peräti kahdessakymmenessä maassa listaykköseksi elokuussa 2010 nousseen The Final Frontier JO H N M C M U R T R IE 34. Millaisia suunnitelmia teillä on Wacken-konsertin jälkeiselle ajalle. The Book of Souls -kiertueen ensimmäinen keikka soi Fort Lauderdalessa 24. Se tekee yli viisi kuukautta tien päällä, yhteen soittoon. massa iskussa kuin koskaan. En todellakaan kurkottele kovin kauas tulevaisuuteen. Hän on kuitenkin yhtyeen nuorin ja kovakuntoisin kaveri. Emme ole enää ihan nuoria poikasia, mutta jokaisella keikalla täytyy silti olla huippuiskussa. Silloin teimme pieniä kompromisseja, mutta nyt kaikki tarvittavat laitteistot ja tarvikkeet kulkevat mukanamme, Murray sanoo. Entä millaisia rundeja heitämme. Älä käsitä väärin, rakastan edelleen kiertämistä, mutta tämä on kieltämättä pitkä rupeama. Edellinen vuokrakoneemme Ed Force One oli Boeing 757, ja sehän on selvästi pienempi. – Se on verissä. Rakastan isoja areenakeikkoja, mutta yhtä lailla myös pienimuotoista soittelua kapakannurkassa, Murray hymyilee. Ja hei, mistä ihmeestä hän kaivaa ne 48 tuntia omaan vuorokauteensa. Oletko koskaan harkinnut oman bändin perustamista. elokuuta. Sitä tunnetta, kun keikka alkaa, on vaikea kuvailla. Kun sinut on nähnyt lavalla, sanoihisi on hyvin helppo uskoa. – Olemme heittäneet ilmaan joitakin ideoita, mutta mitään ei ole lyöty vielä lukkoon. Ilman jumbojetiä koko kiertue olisi pitänyt suunnitella toisella tavalla, emmehän me muuten pystyisi tarjoamaan peräkkäisiä täyden kaliiberin Maiden-keikkoja Australian Perthissä ja Etelä-Afrikan Kapkaupungissa. Stevellä on British Lion, Bruce on tehnyt soolojuttuja, Adrian pyöritti takavuosina Psycho Motel -yhtyettään ja niin edelleen. – Kun kuulin Brucen sairastuneen, se oli tietenkin valtava sokki. Se fiilis tulee jostakin syvältä. helmikuuta, ja rundi saa päätöksensä Wacken Open Air -festivaalilla 4. Mietimme näitä kysymyksiä myöhemmin. Olen aika hyvä vaihtamaan päälle sen kotifiiliksen. – Tämän lisäksi yhteisöllisyyden tunne on nyt paljon vahvempi, sillä 747:n sisuksiin mahtuu koko kiertuehenkilökunnan lisäksi perheenjäseniä, kavereita ja muita satunnaisempia vieraita. Eikä kukaan tietenkään tiedä, kauanko Iron Maidenin toiminta voi ylipäänsä jatkua, sillä mikään ei ole ikuista, Murray sanoo. Teemmekö jatkossa studiolevyjä vai ilmestyykö niitä peräti useampia. – Jos sanon ihan suoraan, ei minua enää kiinnosta lähteä koluamaan rockklubeja ympäri maita ja mantuja. Hän ei polta ja tykkää urheilusta. Yritän todellakin nauttia kaikista näistä hienoista hetkistä. Esimerkiksi tien päällä ajatukset ovat lähinnä tulevassa keikassa, enkä uhraa ajatustakaan seuraavalle viikolle. Ja jos ajattelen tilannetta pelkästään bändin kannalta, hän sai syöpäkasvaimen vieläpä kurkkuunsa... Hemmetti soikoon, rakkine on 70 metriä pitkä ja 20 metriä korkea! Tuntuu käsittämättömältä, miten sen kokoinen rautamöhkäle voi ikimaailmassa nousta ilmaan. – Henkilökohtainen suunnitelmani on sitä vastoin hyvinkin selvillä: Wackenin-keikan jälkeen aion nauttia toisesta elämästäni. – Musiikki tarkoittaa minulle ennen kaikkea hauskanpitoa, niin Iron Maidenin puitteissa kuin muissakin yhteyksissä
Parhaimmillaan ne ovat mahtavia kapistuksia, hienoja taide-esineitä. -levytyksen äärellä. Tuotteliaisuutemme oli ihan hullua, Murray nauraa. – Aloitimme työskentelyn usein heti aamusta. Mieleen nousee ensimmäiseksi, että Steven, bändin muiden jäsenien ja manageriportaan keskinäinen suhde on aina ollut hyvä. Soitimme 45-minuuttisen settimme jo iltapäivällä, ja lavalla oli älyttömän hauskaa, osittain toki sen vuoksi, että hörpin keikan aikana reippaasti suomalaista votkaa. Mutta siitä olen vakuuttunut, että The Book of Souls tulee kestämään hyvin aikaa. – Onko vierailuja ollut niin monta. – Tämä on vaikea kysymys. Olinkin sitten niin fiiliksissä, että paiskasin kitarani jengin keskelle viimeisen biisin päätteeksi. Kaikki muut Iron Maidenin jäsenet ovat olleet tämän kelkan kyydissä sinua lyhyemmän ajan. Olen aina tiennyt oman paikkani, enkä ole koskaan ajautunut riitelemään Steven kanssa sen kummemmin. Näemme pian! JO H N M C M U R T R IE 35. Meillä oli hemmetisti ideoita, mutta yksikään kappale ei ollut lopullisesti valmis ennen studioon menoa. Katsoimme kappaleen sovituksen kuntoon, treenasimme sitä muutaman kerran ja painoimme nauhoitusnapin pohjaan. Ennen kuin kunnolla huomasimmekaan, käsissämme oli viisi pitkää biisiä, jotka kestivät yhteensä yli tunnin. Aivan liian monet orkesterit ovat hajonneet siihen, kun kipparin paikalle on ollut liikaa tunkua. Uskotko The Book of Soulsin nousevan aikojen saatossa klassiseksi Iron Maiden -albumiksi, sinne The Number of the Beastin, Piece of Mindin, Powerslaven, Seventh Son of a Seventh Sonin ja kumppanien joukkoon. – The Book of Souls -sessioiden aura oli todella hedelmällinen ja bändin kaikilta säveltäjiltä tuli valtavasti materiaalia. Miten ihmeessä jotkut bändit onnistuvat viettämään studiossa vuosikausia. Valitsimme sitten näistä biiseistä parhaita kohtia ja kasasimme niistä The Man of Sorrowsin. Hienoa! Välitähän terveiseni suomalaisille faneille. Hän on säveltänyt järkyttävän määrän hienoja kappaleita, ja hänen bassosoundinsa ja soittotyylinsä määrittää koko Iron Maideniä. Kertoisitko hieman enemmän Steve Harrisin kanssa tekemästäsi The Man of Sorrows -kappaleesta... Pitääkö tämä paikkansa. Iron Maiden esiintyi Suomessa ensimmäisen kerran heinäkuussa 1980, jolloin tapahtuma-areenana toimi Oulun Kuusrock-festivaali. Eräs teknikkomme oli onneksi hereillä ja kävi poimimassa instrumentin talteen – ja nimenomaan onneksi, sillä se oli ainoa matkassani ollut kitara. – Tätä on tietenkin hyvin vaikea ennustaa. Steve on tämän laivan kapteeni ja hänellä on viimeinen sana. Jos siis joku kaupittelee sinulle Dave Murrayn Kuusrock-kitaraa, ei kannata ostaa! Tuo ”suomalainen votka” taisi olla Koskenkorvaa. Tai no, nurmikentälle se itse asiassa taisi lentää, sillä katsojia ei ollut kovinkaan paljon. – Erityisen paljon rakastan albumin triplavinyyliversiota. Olen varma, että albumi toimii kymmenen vuoden päästä aivan niin kuin tänäänkin. Siinä samassa Iron Maidenin lehdistöedustaja käy vinkkaamassa, että haastatteluaika on hiljalleen päättymässä. Entä mikä on Iron Maidenin pitkän iän salaisuus. – Olimme julkaisseet vasta yhden studioalbumin, eikä meitä tietenkään juurikaan tunnettu Suomessa. Tämä legendaarinen juoma on varmaan tullut muutenkin tutuksi vuosien mittaan, sillä saavutte kesällä Suomeen jo 25. kerran. – Oikeastaan koko levy syntyi pitkälti samalla tavalla. – Kaiken kunnioituksen lisäksi arvostan Steven biisinkirjoitustaitoja yli kaiken. Tuo 76-minuuttinen teos ei noussut hyvistä hetkistään huolimatta missään vaiheessa täyteen lentoon. Mikäli soitto osui kohdalleen, se oli sitten siinä. Erään tarinan mukaan heitit kitarasi yleisön joukkoon konsertin päätteeksi. Kokonaisuus toimii – on aina toiminut – ja yhteistyö on kantanut hankalampienkin vaiheiden läpi. Minulle sopii oikein mainiosti, että joku muu tekee lopulliset päätökset, ne raskaatkin, Murray painottaa. On siis viimeisten kysymysten aika. Dave, mikä on sinun ja Steve Harrisin kestävän suhteen salaisuus. Olen oikein mielelläni tällaisen kaverin palveluksessa. – Annoin Stevelle aikoinaan demo-cd:n, jossa oli kolme tai neljä kappaleaihiota. – Muistan tapauksen hyvin, Murray ilahtuu. Olen vanhan liiton mies ja rakastan lp-levyjä. The Book of Soulsille päätyi useita ensimmäisiä taltiointeja, ja tämän vuoksi levyn tunnelma on elävä ja spontaani. Yhtyeen neljänkymmenenyhden vuoden mittaiselle reissulle mahtuu kuitenkin monia vaikeampiakin hetkiä. – Niin... Silti, vain viiden viikon kuluttua, meillä oli 92-minuuttinen albumikokonaisuus taltioituna
– Minulla on ollut tuuria, sillä olen törmännyt herroihin useita kertoja. Settilistasta voi aina keskustella, ja itse olisin toivonut mukaan joitakin harvinaisempia kappaleita. RAKKAUTTA ENSI SILMAYKSELLA 36. Lavashow ja teatraalisuus ovat nyt huipussaan, ja bändi tuntuu olevan uransa kovimmassa iskussa. – Muistuu myös mieleen, miten Bruce mainitsi välispiikissään paikalle saapuneiden kansallisuuksia ja meinasi unohtaa Suomen. Siis ihan oikeasti! Avausbiisi If Eternity Should Fail on täyden kympin biisi, ja erityisen hienoa on, että Bruce laulaa myös intron livenä. Ehkä unohtumattomin keikkamuisto on silti Japanin Yokohamasta, myös vuodelta 2008. Mies siis pisti tuosta vain piletteihin yli kymmenentuhatta euroa, ja vaikka hän saikin rahat takaisin, kyllähän tuo jostakin kertoo. Erityisen mainio oli Bruce Bomber 50 vuotta -reissu. – Crazy Finns -porukkamme on järjestänyt vastaavia juttuja Suomessa jo yli kymmenen vuoden ajan. Porukallamme oli paikat toiselta riviltä – permannollakin oli istumapaikat – ja kaikki Maidenin jäsenet noteerasivat meidät keikan aikana. Kun kuulin Hallowed Be Thy Namen ensimmäistä kertaa, siinä meinasi pää räjähtää. – Tällä hetkellä 129. En voinut käsittää, että musiikista pystyy saamaan sellaisia fiiliksiä. Toisaalta mukana on taas vaihteeksi maailmankaikkeuden paras biisi Hallowed Be Thy Name, joten en voi liiemmin valittaa. Wasted Yearsin aikana teimme kumarrusliikkeitä Adrianin edessä ja mies vastasi vastaavilla elkeillä. Kun toistimme liikesarjat The Rime of the Ancient Marinerin aikana, Adrian nauroi jo vedet silmissä. He tulivat vuorotellen siihen lavan eteen, morjestelivat ja näyttivät peukkuja. Kansikuva kiehtoi kovasti ja myös musiikki räjäytti tajunnan. Kaverin isä lähti ”valvojaksemme”, sillä olimme vasta 11-vuotiaita poikasia. Kun Iron Maiden sitten syöksyi lavalle, iloinen itkuhan siinä pääsi. Lähtiessään mies huikkasi kuskille, että käyhän heittämässä nämä kaverit Tampereelle! Millaisia ajatuksia The Book of Souls -kiertue herättää. – Maiden-fanien yhteisöllisyys on täysin ainutlaatuista, vaikkakin sitä on vaikea selittää ulkopuolisille. Bändillä näytti olevan lavalla todella hauskaa, enkä muista Brucen hauskuttaneen yleisöä tuohon malliin koskaan aikaisemmin! Ry?goku Kokugikan -konserttiareenan ulkopuolella oli aivan uskomaton tunnelma. Tavallaan haen edelleen sitä ensimmäisen Maiden-keikan nostattamaa mieletöntä tunnetta. Pelkästään se jätti lähtemättömän vaikutuksen... Konsertti kolahti todella kovaa ja kävin lähivuosina katsomassa melkein kaikki jäähallissa järjestetyt keikat sitä täydellistä fiilistä etsiessäni. Olimme tuolloin Brasiliassa, eivätkä fanit todellakaan antaneet Maidenin jäsenille hetkenkään hengähdystaukoa... Mies lennätti faneja ympäri Eurooppaa ja soitti samalla deejiinä suosikkilevyjään ja leikkasi meille kakkua. Nicko antoi minulle tuon illan mittaan myös omat hikinauhansa. – Rundista taas... – Budapestissä sattui kuusi vuotta sitten niin, että Dave ja Janick tyhjensivät hotellihuoneidensa minibaarit ja kiikuttivat kaikki juomat faneille. Adrianin tapaaminen vuonna 2011 taas oli erityisen hienoa siksi, että pääsin keskustelemaan ”kultaisesta” Jacksonin kitarasta, jolla hän soitti vain yhden Los Angelesin -keikan vuonna 2010. Yu myös järjesti isot pirskeet ennen ja jälkeen keikkojen. Jo avausyhtye Anthraxin moshpitit olivat kova ihmetyksen aihe. Heilutimme lippua, mutta Brucehan on vuosien aikana erehtynyt luulemaan Suomen lippua muun muassa Skotlannin ja Kreikan lipuksi. – Sain synttärilahjaksi uunituoreen No Prayer for the Dying -albumin vuonna 1990, ja Iron Maiden saapui sitten levyn maailmankiertueella Helsingin jäähalliin. – Ensinnäkin: albumi on mielettömän kova. – Meillä oli istumapaikat Daven puolella. Milloin pääsit ensimmäisen kerran Iron Maidenin keikalle. Järjestimmekin Crazy Finns -faniporukan kanssa levynkuuntelubileet Suomessa viime vuonna, ja paikalle saapui kovia diggareita muun muassa Kanadasta, USA:sta ja Meksikosta. Se yhteen hiileen puhaltaminen, ystävällisyys ja pyyteettömyys täytyy kokea itse. Näin sen vuoksi, että hotellin aulabaarin tarjoilu oli jo loppunut. Kannattaa muuten bongailla meikäläisten heiluttamia Suomen lippuja parilta viimeisimmältä Maidenin livejulkaisulta! – Ikimuistoista oli muun muassa se, kun pääsin laulamaan Heaven Can Wait -kappaletta lavalle Sydneyssä ja Tampereella vuonna 2008. Pitää vielä mainita sekin tapaus, kun hyppäsimme Melbournessa samaan taksiin yhtyeen managerin Rod Smallwoodin kanssa, ja hän jäi pois kyydistä vähän aikaisemmin. Kun Iron Maiden on tullut Suomeen, olemme tarjoilleet ulkomaalaisille faneille täkäläistä olutta ja ruokaa: poroa, karjalanpiirakkaa, munavoita, ruisleipää, leipäjuustoa ja niin edelleen. Inferno tapasi neljäänkymmeneen maahan Iron Maidenin perässä reissanneen Iiviksen Japanissa The Book of Souls -kiertueen tiimellyksessä. – Nappasin Live After Death -tuplakasetin salaa lainaksi naapurin isoveljeltä vuonna 1989. – Erään kerran Nicko tuli puolestaan istumaan iltaa kanssamme, vain sen vuoksi, että olimme ymmärtäneet jättää hänet rauhaan hieman aikaisemmin. Vatsanpohjalla pörräsi perhosia ja tunnelma oli muutenkin kuin rakastuessa – no, tämä rakkaustarina on nyt kestänyt 27 vuotta. Olen onnekseni päässyt kokemaan samankaltaista yhteisöllisyyttä ja vieraanvaraisuutta useissa maailmankolkissa. Miten innostuit aikoinaan Iron Maidenistä. Levy on ehdottomasti parasta Maideniä sitten 80-luvun. Kovimmatkaan fanit tuskin uskalsivat odottaa tällaista mestariteosta. Kuinka monta Iron Maidenin konserttia olet nähnyt. No, kun heiluimme siinä aikamme, niin mainitsihan se sitten Suomenkin! Olet myös tavannut kaikki Iron Maidenin jäsenet. Otan esimerkin: erittäin kova japanilaisfani Yu Shimada osti reilut 90 keikkalippua Japaniin matkustaneille ulkomaalaisille diggareille, vaikka hän ei tuntenut läheskään kaikkia. Edellisiin bileisiimme saapui väkeä yli kolmestakymmenestä maasta! Juhana ”Iivis” Koli on kohtalaisen kova Iron Maiden -fani. Juuri tällaiset kokemukset tekevät Iron Maidenin diggailusta aivan parasta. Tarinoita olisi paljon, muun muassa Brucen kipparoimilta lentomatkoilta. Sen hakemisesta on tullut minulle eräänlainen huume. – Nämä viimeisimmät Tokion-keikat olivat taas kerran mahtavia kokemuksia, eikä Japani plus Iron Maiden -yhdistelmä tunnu pettävän ikinä. Olen kokenut bändin noin neljässäkymmenessä maassa, muun muassa Intiassa, Australiassa, Kanadassa, USA:ssa, Brasiliassa, Argentiinassa ja Chilessä
Eipä sieltä ole nytkään kuulunut mitään viikkoihin... Vastuullani ovat esimerkiksi valorigin kasaus, tekninen toteutus ja kamojen purku. – Olin aikoinaan töissä brittiläisessä valofirmassa ja pääsin sitä kautta mukaan Iron Maidenin A Matter of Life And Death -maailmankiertueelle vuosiksi 2006–07. SUOMALAISTA OSAAMISTA MAIDENIN MATKASSA 37. Kamat ovat useimmiten kasassa noin kello 13, jolloin ryhdyn tekemään muita duuneja. Rahdin paino on muistaakseni 22 tonnia. Kommentoivatko he esimerkiksi valaistusratkaisuja. Ja jos se aita kaatuu, lienee turvallista sanoa, että silloin on aika kova meininki. Mitä luulet, onko fiiliksesi tuossa vaiheessa haikea vai helpottunut. The Book of Souls -kiertue, tai ainakin tämä ensimmäinen osuus, päättyy elokuun alussa. Joskus tuntuu, että olen sekaantunut liiankin moneen hommaan! – The Book of Souls -kiertuekirjassa kohdallani lukee ”lighting co-ordinator”, ja se tarkoittaakin sitten vaikka mitä. – Isäni oli kova musiikkimies ja kuljin hänen mukanaan keikoilla jo pikkupoikana. 13-vuotiaana ryhdyin deejiiksi ja aloin hiljalleen tehdä muitakin alan hommia. Tulevan Hämeenlinnan-keikan aikana on valoisaa, tai parhaimmillaan hieman hämärää. Olivatpa esimerkiksi laiteongelmat millaisia hyvänsä, konserttia ei jouduta perumaan. Onko Boeing 747-400:lla kiertäminen helpottanut asioita. Keikkapäivinä lähdemme yleensä liikkeelle kello 7.30 ja hommat alkavat kahdeksalta. Valot eivät toki ole Suomen kesässä niin näyttävässä roolissa, mutta tälle asialle ei voi mitään. – Omat hommani ovat muuttuneet aika paljonkin, vastuuta on tullut huomattavasti lisää. Aika monen mutkan kautta olen päätynyt tähän pisteeseen! Miten pestisi Iron Maidenin kanssa alkoi. Raa’alla tahdilla töitä tekevän miehen vastuu on kasvanut koko ajan. Ensimmäinen Maiden-keikkani tapahtui Tanskassa, ja olihan se nuorelle miehelle jännä paikka! – Sen rundin jälkeen työskentelin muun muassa Lily Allenin kanssa, ja hänen lavamanagerinsa toimii myös Iron Maidenin lavamanuna. Samat valaistukset sinne kasataan, ja niitä sitten käytetään, satoi tai paistoi. Ennen kiertueen alkamista bändin suunnalta tulee aina perusjuttuja ja -ehdotuksia, mutta muuten he antavat täysin vapaat kädet. Nouseeko mieleesi erityisiä kohokohtia. Sillä reissulla tässä ollaan edelleen. Valoteknikko Antti Saari on työskennellyt Iron Maidenin kanssa monella pitkällä kiertueella. – Oma kone helpottaa juttuja aivan älyttömästi. helmikuuta ja avaan kotioven taas 5. – Tämän kiertueen Maiden-keikkahan on kaikkiaan aika teatraalinen tapaus, kun meillä on käytössämme vanhan liiton taustalakanat sun muut. Vaikuttaako tämä valaistuswratkaisuihin. Purkuhomma ottaa pari tuntia, eli päivä alkaa olla pulkassa siinä yhden korvilla. Esimerkiksi eturivejä pidättelevä barrikadi on kaatunut omien Maiden-vuosieni aikana kolme kertaa. Sekin keikka tapahtui, vaikkakin pari tuntia myöhässä. Esimerkiksi omat matkatavarat täytyy ottaa koneen sisälle, sillä ruumaan ne eivät mahdu. – Vaikka Boeing 747 on valtavan iso kone, ruuma on silti aivan täynnä laitteistoja ja muuta tarvittavaa. Iron Maidenin keikka starttaa normaalisti kello 21 ja päättyy kaksi tuntia myöhemmin. Ajatukset eivät todellakaan kanna vielä sinne asti, sillä mietin lähinnä huomista! Miten sinusta tuli valoalan ammattilainen. – Olen aina hommissa ja juttuja tulee katsottua ”työlasit” päässä, mutta kyllähän keikat Etelä-Amerikassa ovat todella huikeita tapauksia – koskaan ei tiedä, mitä konsertin aikana tulee tapahtumaan. Oli todella haastavaa toimittaa kaikki tarvittavat kamat myös seuraaville keikoille, mutta selvisimme siitäkin tilanteesta. Se, mitä teen tien päällä, on itse asiassa aika laaja käsite. – Eipä se oikein mitään muuta. – Vaikea sanoa! Lähdin himasta 10. Onko kohdallesi osunut pahoja ongelmatilanteita. Vuonna 2010 Porin Sonisphere-festivaalilla monitoritiskimme puolestaan kastui käyttökelvottomaksi, ja siellä oli joitakin muitakin ongelmia. Millaista Maiden-herrojen kanssa on työskennellä. Tämä kaveri otti sitten myöhemmin yhteyttä ja kyseli kiinnostustani lähteä hommiin The Final Frontier -kierrokselle. elokuuta. – Iron Maidenin crew on pysynyt käytännössä samana jo vuosien ajan, joten porukka on hitsautunut todella tiiviiksi työyhteisöksi. Meidän ei esimerkiksi tarvitse mennä normaalien turvatarkastusten läpi lainkaan, vaan bussi heittää meidät hotellin ovelta suoraan lentokoneen ovelle. Onko roolisi pysynyt samana kaikkien Maiden-vuosien ajan. – Tällä rundilla lentokoneemme moottori vaurioitui Chilessä pahemman kerran
Joensuu • 15.-17.7.2016 #kesänparasviikonloppu Vesala \ Elastinen \ JVG \ Stig \ Eevil Stöö \ Maj Karma \ Kotiteollisuus \ Saimaa \ Viikate \ Timo Lassy Band \ Anna Puu Ruger Hauer feat. @ilosaarirock Liput myynnissä! Kesän ainoa Suomen keikka! 38. Karjalainen \ Paperi T \ Chisu \ Ismo Alanko Lippuvaihtoehdot: 2 pv 98 € \ 1 pv 69 € Premium 2 pv 151 € \ Sulo-klubi 32 € Ennakkomyynti: Tiketti \ Lippupiste ilosaarirock.. Regina \ Ricky-Tick Big Band & Julkinen Sana \ Aurora \ Scandinavian Music Group \ Death Hawks \ Tryer Gasellit \ Tippa-T \ Tähtiportti \ Shiraz Lane \ Musta Risti \ View \ Lopunajan mies \ Ihana Leijona \ Juice Normaali \ Tiisu Jeremy Folderol \ Lasten Hautausmaa \ Robert Pehrsson’s Humbucker SWE \ Teksti-TV 666 \ The Mutants \ Kumikameli \ Kesä Kohti Tuhoa \ Särkyneet \ Rusto \ Motions \ Yona \ Nikke Ankara \ K-X-P \ Kuningasidea \ LEO \ Kaukolasipartio \ DJ Preal Sebastian Leino \ FX Farmer from Funkanomics GER \ Kraak & Smaak (DJ set) NED \ DJ Goodblood & Denchem Crew Reggae Time DJ’s Miami Mika & KerOne \ CeeJay \ Fiktio DJ’s Curry & Hitboogie \ DJ Leimasin \ Hazy Daze Ellie Goulding UK \ Volbeat DK \ Cheek \ The 1975 UK \ Skepta UK \ Propagandhi CAN Paradise Lost UK \ TesseracT UK \ Haken UK \ Frank Carter & The Rattlesnakes UK Wolf Alice UK \ Bury Tomorrow UK \ SANNI \ Antti Tuisku \ Amorphis \ Stam1na Moonsorrow \ Olavi Uusivirta \ J
Djent/proge-bändinä aloittaneen Tesseractin miehitys on hajautunut vuosien varrella pitkin maailmaa. Tuhansien kilometrien välimatka voisi olla monelle bändille kuolemaksi, mutta ei Tesseractille. Kenties Lontoosta. – Shanghai ei ole tyypillistä Kiinaa nähnytkään. Täällä kuulee kaduillakin enemmän ranskaa, saksaa ja englantia kuin odottamaani mandariinikiinaa! Ennakkoluulottoman arvaamatonta Vaikka Tesseract on onnistunut ylittämään mahdottoman tuntuiset maantieteelliset esteet ongelmitta, varsinkin bändin laulajan paikalla on ollut viime vuosina tuulista. Eikä varsinkaan vuonna 2016, kun maailma on tavallaan pienempi paikka kuin koskaan aiemmin. Voisin ihan yhtä hyvin asua vaikka kansainvälisellä avaruusasemalla, eikä se haittaisi bändin toimintaa ollenkaan. Yllätys onkin melkoinen, kun Amos kertoo vastailevansa Kiinasta. O ttaessani yhteyttä Tesseractin basistiin Amos Williamsiin odotan luonnollisesti tavoittavani tämän Englannista. Vaihtoehtotodellisuuksien vapauttamat TEKSTI AKI NUOPPONEN KUVA TOM BARNES ILOSAARIROCK 39. – Tesseract on ”työpaikka”, jossa koko maailma on toimistomme. Kiinan suhteen Amos myöntää kulttuurisokin, muttei sellaista kuin olisi odottanut. Toisin kuin voisi olettaa, etäsuhde on vain kiteyttänyt brittiyhtyeen visiota. – Tässä mielessä nykyaika ja teknologia on vain mahtavaa, Amos sanoo. Tapaamme jo nyt enemmän vaikkapa Australiassa kuin Englannissa. Luulin hyppääväni tänne muuttaessani täyteen tuntemattomuuteen, mutta varsinkin asuinalueemme on ehkä länsimaisin osa koko Kiinaa
Haluamme pitää asioista kiinni tiukasti, olipa kyse sitten soundeista, kansitaiteista tai vaikka musiikkivideoista. Samalla levyjemme laulusovitukset ovat kulkeneet aika pitkän matkan raa’asta heittäytymisestä hieman melodramaattisempaan suuntaan, mikä on laajentanut soundiamme. – Kolmas tekijä on laulajatilanne, Amos jatkaa. Tuntui kuin emme itse hallitsisi sitä. Hyväksyimme sen, että Tesseract levyllä ja Tesseract studiossa ovat yhden ja saman muodostelman kaksi eri ääripäätä. Emme anna tällaisten lokerointien häiritä, mutta meille bändissä on kyse paljon muustakin. – Perhe... Tesseractia. – Olen usein kuullut ihmisten odottaneen meidän seisovan lavalla soittimiamme ja sormiamme tuijotellen, ja aika moni on varmasti yllättynyt, kuinka hullu meininki keikoillamme on – sekä lavalla että yleisössä! – Joskus tilanne karkaa täysin käsistä ja osa meistä viettää enemmän aikaa yleisön seassa kuin lavalla. Se syntyy kaikista bändin jäsenistä. Vaikka haluaisimme tietenkin vakaan kokoonpanon, vaikeuksista on siis ollut myös etua. Pink Floydin, A Perfect Circlen tai Musen malliin. – Jos totta puhutaan, Tesseract ei ole meille itsellemme djentbändi. Aidan [O’Brien, tuottaja] sekoittaa pakkaa elektronisella tavallaan, ja kun rytmiryhmä sekaantuu tähän, kasassa on melodisesti iskevä, mutta tyyliltään täysin arvaamaton kokonaisuus. – On olemassa eräänlainen määrittelemätön Tesseractin... – En voi alleviivata tarpeeksi, miten tärkeässä osassa Daniel [Tompkins] on Polarisilla. – Vielä ensimmäisellä levyllämme koko pakettimme oli kuin hajallaan. sitoumukset... Tesseract on ajautunut periaatteistaan kiinni pitäessään tilanteisiin, joissa bändin sävellykset eivät meinaa luistaa keikoilla. Eivät tuottajat, äänittäjät, miksaajat eivätkä levy-yhtiöiden hännystelijät. tunne. – Polarisin viimeinen raita Seven Names on tästä täydellinen osoitus. Niistä voi ehkä aistia ympäriinsä sohimista ilman todellista kiteytynyttä ideaa, Amos naurahtaa. Jos jokin kappale kaipaa melodisempaa iskevyyttä, sitä ei sotketa liian monilla tasoilla tai rytmikikkailuilla. Eräänlainen tulkki kuulijoillemme. Amos nimeää evoluution siemeneksi myös bändin jatkuvan kokeilunhalun, jonka myötä mikään ei ole kiellettyä. Hänen kirjoittamansa sanoitukset ja täysin ainutlaatuinen tapa käyttää ääntään sekä aggressiivisella revittelyllä että hyytävillä tulkinnoilla... Se on levyllä aivan uskomattoman vahva kappale, mutta päätimme jo muutaman keikan jälkeen, ettei se toimi livenä ollenkaan. Se saattaa yllättää kaikki. – Siinä ovat ne suurimmat syyt, ettemme ole ennen tätä hetkeä löytäneet haluamaamme pysyvyyttä bändiin. Jos taas biisi oikein huutaa kakofonista kiemuraa ja raskasta kulmikkuutta, emme todellakaan pidättele itseämme, että mukaan saataisiin tarttuvuutta. Amos ei kiellä sitä tietoista riskiä, jonka bändi otti siirtyessään yhtä aikaa entistä synkemmille ja melodisemmille vesille. – Tämä oli kuitenkin vain lähtöajatus. Nautimme musiikissa ennen kaikkea ennakkoluulottomasta dynaamisuudesta ja arvaamattomuudesta. Tätä myötä albumimme ovat olleet toisiinsa nähden tosi erilaisia. – Suuret sankarimme Pink Floydin tapaan ovat osoittaneet, kuinka bändi voi säilyttää tunnistettavan sielunsa, vaikka soundi kääntyisi täysin päälaelleen. Roiskimme ennemmin uutta luonnetta jo valmiiksi vahvoihin maalauksiin, katkomme samettinauhat ja annamme yleisön maalata päälle. – Halusimme avata musiikkimme kaikille mahdollisuuksille ja huomasimme olevamme matkalla Tesseractin tulevaisuuteen, Amos aloittaa. Sanotaan kuitenkin näin, että laulujen käsittelemistä vierastamme aika viimeiseen asti. Ymmärrän siis hyvin, jos yksi kuulija sanoo Polarisin kuulostavan enemmän meiltä kuin mikään aiemmin tekemämme ja toinen taas meidän kadottaneen itsemme. Se osanen kappaleita, jonka kautta musiikkimme lähtee punoutumaan auki. – Jos Polarisilta voi aistia jotain, niin biisien ehdoille antautumista. – Ne lähtevät kitaristimme Aclen [Alec Kahney, kitara] riffeistä, jotka sitten kehittyvät yhä monisävyisemmiksi. Puheen kääntyessä kohti Tesseractin ensimmäistä Suomen-esiintymistä Ilosaarirockissa Amos haastaa kaikki bändin levyistä pitävät ja niitä vierastavatkin kuuntelemaan keikkaa. Jälki on voinut olla hyvää, mutta se viimeinen särmä on uupunut. – Kun ajattelen Tesseractin tulevaisuutta, voin ihan hyvin kuvitella meidän löytävän vaikkapa funkimpaa vaihdetta musiikkiimme ja elektronisista jutuistakin löytyy vielä vaikka mitä kokeiltavaa. – En sano, etteikö vaikkapa tuottaja voisi yhtä hyvin teroittaa soundiamme tavalla, jota emme olisi koskaan osanneet ajatellakaan. Seassa on paljon hyviä juttuja, mutta varsinkin keikoille sovitettaessa biiseistä huomaa, kuinka jokainen soittaja tuntuu soittavan hieman eri kappaletta. ”Olen usein kuullut ihmisten odottaneen meidän seisovan lavalla soittimiamme ja sormiamme tuijotellen, ja aika moni on varmasti yllättynyt, kuinka hullu meininki keikoillamme on.” 40. Amos jatkaa, että yhtyeensä perimmäisimmät ideat ovat usein todella yksinkertaisia. – Oikeastaan koko nykyisen bändin kolmas tärkeä ydin piilee siinä, että annoimme taannoin periksi bändin eräänlaiselle vaihtoehtotodellisuudelle. Sellainen ajatus on äärimmäisen inspiroiva. Ainakaan teoriassa. elämä, Amos huokaisee. Tämä on vienyt meidät molemmilla tahoilla tämänhetkiselle tasollemme, Amos kertoo. Tesseract ei ole keikalla mikään Rembrantin maalaus, jota ihaillaan samettinauhan takaa. – Jokainen laulajamme on ollut kuin Tesseractin oma Rosettan kivi. Amos ei pidä tätä itsenäisyyttä itsestäänselvyytenä, mutta korostaa sen tärkeyttä. Lopulta huomasimme musiikkimme ottaneen ohjat ja matkanneen odottamattomille suunnille. Cher-henkisiä vocoder-väännelmiä tuskin tulette kuulemaan! Itsetietoisen itsenäistä Viime vuonna julkaistu kolmas Tesseract-albumi Polaris sai kokeilullisuutensa vuoksi monien kulmakarvat koholleen. Olemme kaikki rennosti ja puhtaalla fiiliksellä musiikkia tekeviä ihmisiä, joilla on yhteinen visio. Ratkaisu tähän ristiriitaan löytyi omista vahvuuksista. Ääripäiden erottamaa Amos myöntää Tesseractin liikkuneen viiden vuoden ja kolmen albumin aikana sekä kimurantimpiin että tarttuvampiin suuntiin, mutta alleviivaa toistuvasti, kuinka kappaleiden tai sovitusten erikoisuus ei ole bändille itseisarvo. Tähän päivään asti on kuitenkin käynyt aina niin, että annettuamme ohjat jollekin ulkopuoliselle taholle tulos ei ole ollut... Eikä sen enempää progebändikään. se vetää jopa nyt minut sanattomaksi! Tesseractin albumeihin eivät ole juuri ulkopuoliset tahot päässeet kajoamaan. työt... Pidimme tätä vielä joskus heikkoutena, mutta ymmärsimme asian kääntyvän myös niin päin, että jotkin kappaleet heräävät eloon vasta lavalla
125 € ALAIKÄISTEN LIPUT 1 PV ................................ALK. 155 € IKÄ TARKISTETAAN FESTIVAALIALUEELLE TULTAESSA TAI RANNEKKEEN VAIHDON YHTEYDESSÄ. 255 € VIP 1PV ..................ALK. 115 € TURBO VIP (K-18) VIP 3PV ..............ALK. SUVILAHTI HELLSINKI 1.-3.7.2016 THE SATANIST -SHOW Kät evä sti ma aku nni sta Tus kaa n Onn ibu ssi lla ! KATATONIA STAM1NA KVELERTAK HATEBREED TURMION KÄTILÖT GOJIRA WITH THE DEAD LORDI SWALLOW thE SUN CAIN´s OFFERING DIABLO PRIMORDIAL Thunderstone TSjuDER CATTLE DECAPITATION OBSCURA HAVOK Nervosa MYRKUR DELAIN MANTAR Beast In Black Jess and The Ancient Ones Brymir Circle Omnium Gatherum Man with A Mission Lord Vicar BENDOVER Crimson Sun Mörbid Vomit Whorion Mørket Block Buster Fuck-Ushima Blaakyum FROSTTIDE NUCLEAR OMNICIDE EMBREACH SOLMUSALI: Alex Skolnick-Interview Error-Mielen häiriöItä Helvetin Mustaa SCOTT IAN-Interview Swallow the Sun Jouni Markkanen Promoter´s interview. 60 € 3 PV .............................ALK. 70 € 2 PV ............................ALK. Oi ke ud et m uu to ks iin pi dä te tä än (KAIKKI LIPUNHINNAT SISÄLTÄVÄT KO. LIPPUKAUPAN PIENIMMÄN PALVELUMAKSUN) WWW.TUSKA-FESTIVAL.FI 1 PV ...............................ALK. 100 € 3 PV ...........................ALK
255 € VIP 1PV ..................ALK. 70 € 2 PV ............................ALK. TUSKAN TURBO-MEININGIT: 3 PÄIVÄÄ ALK. klo 14-18, ti 28.to 30.6. klo 12-18, pe 1.7. 60 € 3 PV .............................ALK. OMA SISÄÄNPÄÄSY ALUEELLE SEKÄ KÄYTÖSSÄ VIP-SISÄTILAT MUKAVUUKSINEEN. RANNEKKEEN VAIHTO: LISÄTIEDOT, KLUBIT, UUTISET: WWW.TUSKA-FESTIVAL.FI TUSKAAN TURBO-VIPIKSI. LIPPUKAUPAN PIENIMMÄN PALVELUMAKSUN) IKÄ TARKISTETAAN FESTIVAALIALUEELLE TULTAESSA TAI RANNEKKEEN VAIHDON YHTEYDESSÄ. SUNDAY 03.07. SATURDAY 02.07. klo 12 alkaen, eli tuntia ennen festivaalin porttien avautumista, rannekkeet vaihdetaan festivaalin yleisöportilla Suvilahdessa (Parrukatu 2-4). 155 € (KAIKKI LIPUNHINNAT SISÄLTÄVÄT KO. • Rannekkeiden ennakkovaihtoajat TUSKA-KISKALLA: ma 27.6. 255 €, 1 PÄIVÄ ALK. klo 12-16. 115 € TURBO VIP (K-18) VIP 3PV ..............ALK. RADIO ROCK MAIN STAGE HELSINKI STAGE INFERNO STAGE RADIO ROCK MAIN STAGE HELSINKI STAGE INFERNO STAGE RADIO ROCK MAIN STAGE HELSINKI STAGE INFERNO STAGE 13.00 GATES OPEN SUVILAHTI 2016 • Kaikki kolmen päivän liput vaihdetaan rannekkeiksi. 100 € 3 PV ...........................ALK. 125 € ALAIKÄISTEN LIPUT 1 PV ................................ALK. LIPUT: WWW.TIKETTI.FI WWW.LIPPU.FI WWW.TICKETMASTER.FI oik eu de t mu ut ok sii n pid ät etä än. • Pe 1.7. 155€ SÖ RN ÄIS TEN RA NTA TIE PAR RUK ATU ITÄVÄYLÄ Solmusali VIP BAR K-18 BAR K-18 BAR RADIO ROCK MAIN STAGE HELSINKI STAGE BAR K-18 INFERNO STAGE WC WC BLACK DINING BAR FOOD GARDEN TUSKA LIBRE MERCHANDISE MERCHANDISE INVA CLOAK ROOM WATER ALEPA EMP MAIN ENTRANCE BAR BAR SAUNA SMOKING AREA WATER ACCREDITATION POINT 1 PV ...............................ALK. • Tuska-rannekkeiden ennakkovaihtopiste sijaitsee TUSKA-KISKALLA, Helsingin ydinkeskustassa, Narinkkatorilla. • Rannekkeilla pääsee halutessaan alueelta ulos ja sisään kesken tapahtumapäivien. 13.00 13.00 14.00 14.00 14.00 15.00 15.00 15.00 16.00 16.00 16.00 17.00 17.00 17.00 18.00 18.00 18.00 19.00 19.00 19.00 20.00 20.00 20.00 21.00 21.00 21.00 22.00 22.00 22.00 23.00 23.00 23.00 13.00 13.00 Brymir 13.45-14.15 14.00 Cattle Decapitation 14.00-14.50 14.00 Fuck-Ushima 14.00-14.25 14.00 Block Buster 14.10-14.40 FROSTTIDE 14.15-14.45 WITH THE DEAD 14.15-14.55 NUCLEAR OMNICIDE 14.25-14.55 MYRKUR 14.45-15.30 DELAIN 14.55-15.40 PRIMORDIAL 14.55-15.55 Circle 14.55-15.40 15.00 15.00 15.00 Whorion 15.15-15.45 Mörbid Vomit 15.25-15.55 HATEBREED 15.30-16.30 SWALLOW thE SUN 15.45-16.50 TSjuDER 15.55-16.40 16.00 16.00 16.00 Crimson Sun 16.10-16.40 Blaakyum 16.15-16.45 Nervosa 16.25-17.10 DIABLO 16.30-17.30 TURMION KÄTILÖT 16.40-17.40 CAIN´s OFFERING 16.50-17.50 17.00 17.00 17.00 Mørket 17.10-17.40 MANTAR 17.15-18.00 GOJIRA 17.35-18.35 Omnium Gatherum 17.40-18.25 SWALLOW thE SUN 17.40-18.40 LORDI 17.50-18.50 18.00 18.00 18.00 EMBREACH 18.10-18.40 OBSCURA 18.25-19.20 BENDOVER 18.30-19.15 KATATONIA 18.40-19.40 KVELERTAK 18.50-19.50 19.00 19.00 19.00 HAVOK 19.10-19.55 Thunderstone 19.20-20.15 CHILDREN OF BODOM 19.40-21.00 Man with A Mission 19.45-20.30 TESTAMENT 19.50-20.50 20.00 20.00 20.00 ANTHRAX 20.20-21.25 Jess and The Ancient Ones 20.25-21.10 BEHEMOTH 20.55-21.55 21.00 Beast In Black 21.00-21.45 21.00 21.00 STAM1NA 21.25-22.25 Lord Vicar 21.40-22.25 22.00 AVANTASIA 22.00-00.00 22.00 22.00 GHOST 22.30-00.00 23.00 23.00 23.00 SOLMUSALI Alex Skolnick -Interview 17.00 SOLMUSALI Error -Mielen häiriöItä 18.30 SOLMUSALI Helvetin Mustaa 15.30 SOLMUSALI SCOTT IAN -Interview 17.00 SOLMUSALI Swallow the Sun -Acoustic 19.00 SOLMUSALI Jouni Markkanen Promoter´s interview 16.00 RADIO ROCK MAIN STAGE HELSINKI STAGE INFERNO STAGE 13.00 GATES OPEN 14.00 GATES OPEN 01.00 GATES CLOSE 01.00 GATES CLOSE GATES CLOSE FRIDAY 01.07. LIPULLA MM
LIPULLA MM. RANNEKKEEN VAIHTO: LISÄTIEDOT, KLUBIT, UUTISET: WWW.TUSKA-FESTIVAL.FI TUSKAAN TURBO-VIPIKSI. • Tuska-rannekkeiden ennakkovaihtopiste sijaitsee TUSKA-KISKALLA, Helsingin ydinkeskustassa, Narinkkatorilla. TUSKAN TURBO-MEININGIT: 3 PÄIVÄÄ ALK. SATURDAY 02.07. 255 €, 1 PÄIVÄ ALK. 155 € (KAIKKI LIPUNHINNAT SISÄLTÄVÄT KO. LIPUT: WWW.TIKETTI.FI WWW.LIPPU.FI WWW.TICKETMASTER.FI oik eu de t mu ut ok sii n pid ät etä än. 125 € ALAIKÄISTEN LIPUT 1 PV ................................ALK. SUNDAY 03.07. 255 € VIP 1PV ..................ALK. 115 € TURBO VIP (K-18) VIP 3PV ..............ALK. 100 € 3 PV ...........................ALK. 60 € 3 PV .............................ALK. OMA SISÄÄNPÄÄSY ALUEELLE SEKÄ KÄYTÖSSÄ VIP-SISÄTILAT MUKAVUUKSINEEN. klo 14-18, ti 28.to 30.6. 155€ SÖ RN ÄIS TEN RA NTA TIE PAR RUK ATU ITÄVÄYLÄ Solmusali VIP BAR K-18 BAR K-18 BAR RADIO ROCK MAIN STAGE HELSINKI STAGE BAR K-18 INFERNO STAGE WC WC BLACK DINING BAR FOOD GARDEN TUSKA LIBRE MERCHANDISE MERCHANDISE INVA CLOAK ROOM WATER ALEPA EMP MAIN ENTRANCE BAR BAR SAUNA SMOKING AREA WATER ACCREDITATION POINT 1 PV ...............................ALK. • Rannekkeiden ennakkovaihtoajat TUSKA-KISKALLA: ma 27.6. RADIO ROCK MAIN STAGE HELSINKI STAGE INFERNO STAGE RADIO ROCK MAIN STAGE HELSINKI STAGE INFERNO STAGE RADIO ROCK MAIN STAGE HELSINKI STAGE INFERNO STAGE 13.00 GATES OPEN SUVILAHTI 2016 • Kaikki kolmen päivän liput vaihdetaan rannekkeiksi. • Rannekkeilla pääsee halutessaan alueelta ulos ja sisään kesken tapahtumapäivien. 70 € 2 PV ............................ALK. klo 12-18, pe 1.7. LIPPUKAUPAN PIENIMMÄN PALVELUMAKSUN) IKÄ TARKISTETAAN FESTIVAALIALUEELLE TULTAESSA TAI RANNEKKEEN VAIHDON YHTEYDESSÄ. 13.00 13.00 14.00 14.00 14.00 15.00 15.00 15.00 16.00 16.00 16.00 17.00 17.00 17.00 18.00 18.00 18.00 19.00 19.00 19.00 20.00 20.00 20.00 21.00 21.00 21.00 22.00 22.00 22.00 23.00 23.00 23.00 13.00 13.00 Brymir 13.45-14.15 14.00 Cattle Decapitation 14.00-14.50 14.00 Fuck-Ushima 14.00-14.25 14.00 Block Buster 14.10-14.40 FROSTTIDE 14.15-14.45 WITH THE DEAD 14.15-14.55 NUCLEAR OMNICIDE 14.25-14.55 MYRKUR 14.45-15.30 DELAIN 14.55-15.40 PRIMORDIAL 14.55-15.55 Circle 14.55-15.40 15.00 15.00 15.00 Whorion 15.15-15.45 Mörbid Vomit 15.25-15.55 HATEBREED 15.30-16.30 SWALLOW thE SUN 15.45-16.50 TSjuDER 15.55-16.40 16.00 16.00 16.00 Crimson Sun 16.10-16.40 Blaakyum 16.15-16.45 Nervosa 16.25-17.10 DIABLO 16.30-17.30 TURMION KÄTILÖT 16.40-17.40 CAIN´s OFFERING 16.50-17.50 17.00 17.00 17.00 Mørket 17.10-17.40 MANTAR 17.15-18.00 GOJIRA 17.35-18.35 Omnium Gatherum 17.40-18.25 SWALLOW thE SUN 17.40-18.40 LORDI 17.50-18.50 18.00 18.00 18.00 EMBREACH 18.10-18.40 OBSCURA 18.25-19.20 BENDOVER 18.30-19.15 KATATONIA 18.40-19.40 KVELERTAK 18.50-19.50 19.00 19.00 19.00 HAVOK 19.10-19.55 Thunderstone 19.20-20.15 CHILDREN OF BODOM 19.40-21.00 Man with A Mission 19.45-20.30 TESTAMENT 19.50-20.50 20.00 20.00 20.00 ANTHRAX 20.20-21.25 Jess and The Ancient Ones 20.25-21.10 BEHEMOTH 20.55-21.55 21.00 Beast In Black 21.00-21.45 21.00 21.00 STAM1NA 21.25-22.25 Lord Vicar 21.40-22.25 22.00 AVANTASIA 22.00-00.00 22.00 22.00 GHOST 22.30-00.00 23.00 23.00 23.00 SOLMUSALI Alex Skolnick -Interview 17.00 SOLMUSALI Error -Mielen häiriöItä 18.30 SOLMUSALI Helvetin Mustaa 15.30 SOLMUSALI SCOTT IAN -Interview 17.00 SOLMUSALI Swallow the Sun -Acoustic 19.00 SOLMUSALI Jouni Markkanen Promoter´s interview 16.00 RADIO ROCK MAIN STAGE HELSINKI STAGE INFERNO STAGE 13.00 GATES OPEN 14.00 GATES OPEN 01.00 GATES CLOSE 01.00 GATES CLOSE GATES CLOSE FRIDAY 01.07. klo 12 alkaen, eli tuntia ennen festivaalin porttien avautumista, rannekkeet vaihdetaan festivaalin yleisöportilla Suvilahdessa (Parrukatu 2-4). klo 12-16. • Pe 1.7
”Brasiliassa voi olla rikas, mutta kukaan ei voi paeta pahoja asioita. Olemme kaikki jonkinlaisen rötöstelyn uhreja.” TUSKA 44
Totaalista järjettömyyttä Suomalaisyhtye Sentencedin aikoinaan jossain päin Etelä-Eurooppaa kohtaama legendaarinen haastattelukysymys ”I know pain, but what is agony?” juoruaa, ettei auringonpaisteella siunatuissa maissa välttämättä ahdistuta kuten meillä. – En silti koskaan ottanut sitä liian vakavasti. Talous on koko ajan huonommalla tolalla ja rahat valuvat valtaapitävien taskuun. Nervosan kotimaa on tätä kirjoittaessa lähellä täyttä kaaosta. Jengi tajuaa, että olemme vain metallipäitä, jotka rakastavat metallia ja haluavat soittaa sitä. Kyse ei ole siitä, että olisi jotenkin hellyttävän rajunsöpönihkua, että tytöt soittavat hevimusiikkia. – Bändi jossa on pelkästään naisia, on edelleen aika uutta metallimaailmassa, hän aloittaa. – Heti kun Brasilia ”löydettiin”, sitä alettiin riistää. Naisten asema rockissa tai metallissa on toki vereslihalle raavittu puheenaihe, mutta kun bändi tulee machokulttuuristaan tunnetusta latinomaasta, keskustelussa on perin erilainen pohjavire. KAAOS 2016 Brasilialaistrio Nervosa näyttää, että kun aletaan painaa thrashiä, munat ovat pelkästään tiellä. Kaltoin kohtelulla riittää perinteitä. – Myönnän, että alussa oli hankalaa, koska osalla metalliporukasta oli rajuja ennakkoluuloja ja se halusi alentaa meitä puhumalla kaikkea paskaa kuten ”he saavat keikkoja vain koska nussivat promoottoreita”. TEKSTI MATTI RIEKKI KUVAT LAURA MARIE ANTHONY 45. Bändin kakkosalbumi Agony vain latoo tiskiin sellaisen annoksen kiukkua, vimmaa ja täydessä erektiossa sojottavaa keskisormea, että metallimaailman alfaurokset kusevat erikoishousuihinsa. Levyä kuunnellessa tekisi mieli haistattaa pitkät joka ikiselle ukonkutaleelle, myös peilikuvalleen. B rasilian valtavassa São Paulossa vuonna 2010 perustettu, pienen hakemisen jälkeen muotoon Prika Amaral (kitara, taustalaulu), Fernanda Lira (basso, laulu) ja Pitchu Ferraz (rummut) päätynyt Nervosa on kerrassaan hurja bändi. Paska puolestaan valuu aina alaspäin, ja kansanosa joka todella kärsii, on aina se köyhin. Fernanda nyökkää. Prika jatkaa, että haluaisi uskoa rakkaan kotimaansa asioiden parantuvan, vaikka tietää, että muutoksen todennäköisyys on lähellä nollaa. Nervosa (portugaliksi ”vihainen”) ja Agony ovat vahvoja otsikoita, joille soisi löytyvän sisällöllistä katetta. Kaiken tämän keskelle nousee olympialippu, vain kaksi vuotta edellisen järjettömän voimainkoetuksen, jalkapallon MM-kisojen jälkeen. Olemme kaikki jonkinlaisen rötöstelyn uhreja. Nyt meno tuntuu jo normaalilta. Prika Amaral jakaa bänditoverinsa tunteet ja kertoo yllättyneensä bändin alkutaipaleella negatiivisesti, kuinka vahvasti sovinismi rehotti alalla. Porukka, joka jauhaa tällaista tyhjää sontaa, paljastaa enemmän itsestään kuin bändeistä joita mollaa. Brasiliassa voi olla rikas, mutta kukaan ei voi paeta pahoja asioita. Kaikki tämä totaalinen järjettömyys on kuitenkin varmuudella seuraavankin albumin polttoainetta. Hänen mukaansa avain tilanteen hallitsemiseen on seuraava: – Älä nakkaa vittujakaan, haha. Etelä-Amerikasta sitä löytyy. Agony-nimisen levyn lyriikanaiheita ei tarvitse etsiä kauan. Fernanda Lira sanookin, ettei vaivaannu aiheesta, vaikka joutuu puhumaan siitä edelleen haastattelussa kuin haastattelussa. – Niin ihmeelliseltä kuin se kuulostaakin, kirjoitimme uuden levyn sanoitukset ennen viimeisintä poliittista ja taloudellista kriisiä, Fernanda sanoo. – Keskitymme niihin tyyppeihin, jotka tukevat meitä ja ymmärtävät, että naisbändien kannustaminen on tärkeää, jotta ne saisivat enemmän rohkeutta rikkoa ennakkoluuloja. Jos tämä ei passaa joillekin, se ei ole minun ongelmani vaan heidän. Minulle merkkaa vain tehdä sitä mistä tykkään. Heillä on vanhanaikaiset, ennakkoluulojen täyttämät mielipiteet, mikä ei ole meidän ongelmamme. Meillä ei ole aikaa tuhlattavaksi tällaiseen, hän viskaa. Näin pääsemme tilanteeseen, jossa arvostus tulee luonnollisesti. Presidentti Dilma Rousseff on syrjäytetty tehtävistään häntä vastaan kohdistettujen väärinkäytösepäilyjen vuoksi, ja käytännössä koko maan poliittista johtoa epäillään jos jonkinlaisesta korruptiosta. – Brasiliassa on aina ollut ongelmansa, etenkin korruption, sosiaalisten epäkohtien ja huonojen peruspalvelujen muodossa. Kukaan ei rakentanut tätä maata vaan se rakentui riiston kautta. Lyriikkamme peilaavat ongelmia, jotka olivat jo olemassa eivätkä niinkään sitä kaaosta, jonka keskellä nyt elämme
Tähän asti on vain ollut niin, että musiikin luonnollisen syntymän tärkeyttä painottava bändi ei ole löytänyt niille tarkoitusta. Jo se on muutoksen alku. Olen tottunut kuuntelemaan metallia enkuksi, mikä on tietysti vaikuttanut minuun suuresti. Sanoitusten teko, etenkin kertosäkeiden, tulee vain luonnollisesti englanniksi. – Puhummekin sanoituksissamme ongelmista, jotka koskettavat kaikkia ihmisiä missä tahansa päin maapalloa. Vaikka Brasilia, tai ainakin sen suurkaupungit, ovat turvattomuuden, rikollisuuden ja rajujen tuloerojen aiheuttaman epätasapainon (joka näyttäytyy joskus todella rujosti: esimerkiksi Rio de Janeiron kuuluisimmilta turistirannoilta on suora näköyhteys vuorenrinteille levittäytyneisiin slummeihin, faveloihin) tyyssijoja, pahaa riittää koko maailman mitalla, Fernanda muistuttaa. Haastattelussa oleva Nervosa-kaksikko hyväksyy leikkauspisteluonnehdintani mukisematta, joskin Fernanda lisää palettiin vielä Floridaja Puola-deathin vaikutuksen – eikä suotta: esimerkiksi Death kyllä kuuluu, niin naisen hurjassa äänenkäytössä kuin riffeissäkin. Kananlihalle noussut iho ja väkisin puristuva nyrkki ovat takuuvarmoja tunnusmerkkejä, että homma toimii. Kaiken tämän jälkeen tuntuu hölmöltä kysyä, mistä eteläamerikkalaiselle metallille ominainen brutaali twisti tulee; on aina ollut jotenkin hassua, että ihmiset, jotka ovat elämänasenteeltaan niin aurinkoisia, saavat aikaiseksi mitä rujointa musiikkia. Hän haluaa vaikuttaa. Esimerkiksi suvaitsemattomuus on minusta tällä hetkellä maailman kaiken pahuuden juuri. Fernanda ei ole niitä sanoittajia, joille sanat ovat vain välttämätön paha rajujen riffien päällä. Tämä ”iloisuus” on pakoa todellisuudesta. Kaliforniasta Puolaan Nervosa poraa musiikillaan aika lailla amerikkalaisen ja saksalaisen thrash metalin leikkauspisteeseen. Yksi lisäsyy kielivalinnalle on sanoman levittäminen. Se yhdistettynä ylimielisyyteen ja tekopyhyyteen, kaikki tämä aiheuttaa ahdistusta ja vie maailman koko ajan kaoottisempaan tilaan. Päädyn olemaan todella vihainen. ”Yksi suurimmista tavoitteistani on saada ihmiset edes ajattelemaan ongelmia, joita maailmassa on. Kysynpä kuitenkin. – Olemme kansakuntina suurelta osin onnellisia ja kivoja, koska luulen, että jos antaisimme kaiken pahan vaikuttaa meihin, tulisimme hulluiksi. – Portugaliksi sanoittaminen hyvin on hiton vaikeaa, Fernanda sanoo. Tämän vuoksi bändin katalogista löytyy tällä hetkellä vain yksi äidinkielellä esitetty biisi per pitkäsoitto. – Yksi suurimmista tavoitteistani on saada ihmiset edes ajattelemaan ongelmia, joita maailmassa on. Belo Horizonten Sepultura oli tietysti muitakin rajoja rikkoneella Roots-albumillaan (1996) alan pioneeri, ja sittemmin heimorumpujen kuminaa on kuultu lukemattomilla maan tuottamilla rocklevyillä – vaan ei kummallakaan Nervosan albumeista. Jo se on muutoksen alku.” 46. Heimorumpu varastossa Brutaaliuden lisäksi brasilialaisen metallin tunnusmerkkejä on ollut maan alkuperäisväestöltä perittyjen kansanmusiikkivaikutteiden lisääminen mekkalointiin. Kasaamme päivä päivältä kiukkua epäkohdista, joita näemme ympärillämme, ja käytämme musiikkiamme vapautuaksemme tilanteesta, Fernanda sanoo. Sen riffeissä kuuluvat niin klassinen Kreator ja Destruction kuin Slayer ja Exoduskin. – Jos jonain päivänä tuntuu, että musiikkimme kaipaa tuota menoa, käytämme sitä mielellämme, Fernanda sanoo. Sama luonnollisuuden vaatimus koskee myös Nervosan kielivalintaa: vaikka Fernanda on kanssani samaa mieltä, että portugalin kieli kuulostaa rajussa musiikissa todella siistiltä, englanniksi on vain niin paljon helpompi – ja luonnollisempi – kirjoittaa. – Moni kysyy, miten voin rääkyä siihen malliin levyillämme ja keikoillamme, ja vastaus on, että sukellan pääni sisällä juuri niihin ongelmiin, joista sanoituksissamme puhumme. – Tämän vuoksi Ratos de Porãon Joao Gordo on niin suuri idolini, hän tekee sen superhyvin. Vaikutteista on kuitenkin sotkettu niin taidokas betoniseos ja yhtyeen oma vimma on niin reteästi pinnassa, ettei sitä kuunnellessa ajattele hetkeäkään, että bändi kopioisi ketään. Haastateltava kaksikko ei tyrmää moisten mausteiden ujuttamista levyilleen. Eteläamerikkalaisille metallipäille pakotie on ilman muuta musiikki
– Olen ollut vuosikaudet toivottoman rakastunut bluesiin ja souliin. Ja pitkälti samaa tehdään: Agonyllä soittaa jo niin terhakka trio, ettei paremmasta väliä. Yritin opetella jopa kieltä ja osaan laulaa joitain suomalaisia sävelmiä, esimerkiksi kappaleen Kun joulu on, haha! Tuskassa soittaminen tulee siis olemaan minulle tajuttoman tunteellinen kokemus. – Minäkin valitsen Reignin, koska se muutti elämäni, sai minut haluamaan soittaa ja tehdä biisejä, Prika komppaa. Tietoja voidaan käyttää suoramarkkinointitarkoituksiin. Kun joulu on Nervosa on viimeistä piirtoa myöten metallibändi, ja sitä yllättävämpää onkin, kun Agonyn päättävä bonusbiisi Wayfarer läväyttää yhtäkkiä peliin silkkaa bluesia ja soulia – metalliperustuksilla toki. Kuuntelen aina uusia juttuja oopperasta diivoihin kuten Aretha Franklin, Beyonce, Nina Simone, Etta James ja niin edelleen löytääkseni uusia tekniikoita. Eniten yllättää, miten hienosti Fernanda, jonka terrierimäinen räksytys puree helposti paksummankin nahan läpi, laulaa myös puhtaita. Nämä ja funk ovat mieligenreni metallin lisäksi, Fernanda selittää ja lisää, että on aina laulanut myös puhtaasti. – Uusi levy on työstetty paremmin, se on parempi kokonaisuus, Prika lisää. – Olen aina digannut suomalaisia bändejä, etenkin Nightwishiä, joka sai aloittelevana laulajana pääni pyörälle. 03 4246 5302 (avoinna ma-pe 9-16) tilaajapalvelu@popmedia.fi Tilaushinnat • 12 kk kestotilaus 74,90 euroa • 12 kk määräaikaistilaus 88,90 euroa • Ulkomaisiin tilauksiin lisätään postimaksulisä • Hinnat sisältävät ALV %. Irtisanominen voi tapahtua sähköpostitse, kirjeitse tai soittamalla tilaajapalveluumme. Tilaa Inferno! Tilaus on kestotilaus ja se koskee vain Suomeen lähetettäviä tilauksia. Se on minusta myös kahden muun mainitsemasi levyn sekoitus. Jos kuitenkin painotamme thrashiä, joka on Nervosan leipälaji, elämme parhaillaan aikoja, joina sekä Saksan Pleasure to Kill että jenkkien Master of Puppets ja Reign in Blood viettävät kolmekymppisiään – mutta mikä näistä levyistä lähtisi mukaan autiosaarelle. Kaksikko pitää tiukentuneen yleisotteen syynä paitsi runsasta keikkailua levyjen välillä myös sitä, että rumpali Pitchu Ferraz sai vaikuttaa nyt soittamiseensa rutkasti enemmän. – Yhtälö on täydellinen, kun jokainen meistä ”säveltää” oman instrumenttinsa. Asioidessa on hyvä ilmoittaa tilaajanumero. 10 numeroa/12kk 74,90 Kustantaja Pop Media Oy Fredrikinkatu 42 00100 Helsinki www.inferno.fi Tilaajapalvelu puh. Kun kuulin tuon levyn, halusin tehdä samaa. Mene osoitteeseen www.popmedia.fi/tilaa-inferno Kestotilaus Kestotilaus on tilaustapa, joka on määräaikaistilausta edullisempi. – Menen aina tosi noloksi, kun kuulen tuon biisin, heh. Fernanda jatkaa, että kokee puhtaan laulamisen enemmän ”harrastukseksi”. – Se levy merkkaa minulle täydellisyyttä. Olemme enemmän kimppu nyt. Tilaus alkaa seuraavasta mahdollisesta numerosta ja jatkuu kestotilauksena niin kauan kunnes tilaaja muuttaa tai irtisanoo sen. Duo tuskailee ensin kysymyksen hankaluutta ja vakuuttaa rakkauttaan koko levykolmikkoa kohtaan, mutta päätyy sitten samaan valintaan. Ero pari vuotta sitten julkaistuun Victim of Yourself -debyyttiin on selvä. Tarja oli yksi artisteista, joiden kautta löysin uusia tapoja laulaa, laulajatar kertoo ja heittää lisää vettä kiukaalle. Yllätykset eivät lopu tähän. –Se oli minulle thrashin vallankumous, juuri sellaista musaa jota haluan soittaa ja kuunnella: nopeaa ja aggressiivista, mutta hyvin sävellettyä ja jalostunutta. – Olin kerta kaikkiaan rakastunut kaikkeen, mikä liittyy Suomeen. Ennen Wayfareriä hänen puhdasta lauluaan ei ollut tallennettu koskaan. – Pakko valita Reign in Blood, Fernanda aloittaa. – Tai itse asiassa aloitin laulamaan niin. Esikoisen biisit oli näet jo tehty, kun Ferraz istahti edellisen kannunaisen tilalle. – Pitchu on erittäin aggressiivinen ja tekninen rumpali. Hän painoi meitä eteenpäin, vääntämään musaa, joka istuu hänen tarkempaan soitantaansa paremmin, Fernanda kehuu. Kestotilaus jatkuu ilman uudistamista, mikäli sitä ei irtisanota mieluiten kuukautta ennen tilausjakson päättymistä. Se on aggressiivinen, makaaberi, nopea, raskas ja tarjoaa täydellisiä riffejä, mahtavaa rummutusta, aggressiivista laulu ja käsittämätöntä synkkaa kitaroiden välillä. Haluan laulaa soul/blues-bändissä jokin päivä, mutta nyt meillä ei ole aikaa muulle kuin Nervosalle. Osoitteenmuutos Ilmoita uusi osoitteesi riittävän ajoissa tilaajapalveluumme sähköpostitse, kirjeitse, soittamalla tai osoitteessa www.inferno.fi. Kun puheeksi tulee Nervosan heinäkuinen keikkapaikka, Helsingin Tuska Open Air -festivaali, Fernanda paljastaa itsestään sangen hätkähdyttävän piirteen: hän sanoo olleensa teini-iästä asti ”platonisesti rakastunut Suomeen”
– Meidän täytyisi ymmärtää, että työkalut ovat työkaluja eivätkä jotakin, mikä määrittelee meidät yksilöinä. Mikä meissä sitten on vialla. Olemme joka tapauksessa erittäin Elämä on helppoa, jos ignoroi kaiken epämiellyttävän. Älypuhelimet, tabletit ja tietokoneet ovat hyödyllisiä, mutta muuttuvat ongelmaksi, kun niistä tulee identiteetinjatkeita. Viestintätekniikan kehityksessä on se erinomainen puoli, että sen ansiosta on koko ajan vaikeampaa olla autuaan tietämätön maailmanmenosta. Samaa voi sanoa miljoonasta muustakin saman lajin bändistä. – Olemme tottuneet pieniin klubeihin. Kasvavat jätevuoret, jatkuva tolkuton planeetan raiskaus, silmitön julmuus muita eläimiä kohtaan ja myös keskinäinen väkivalta ja vihanpito saavat miettimään, mitä järkeä tässä kaikessa on. – Jotkut tekevät itsekkäitä ja tyhmiä päätöksiä toisella kädellä ja hyvää tarkoittavia ja ystävällisiä toisella. Tarvitsemme väistämättä niin paljon resursseja, että kaikki muut arvot jäävät itsekkäille tarpeillemme toiseksi. Haluamme olla kuolemattomia ja lisäännymme holtittomasti. Kitaristi Josh Elmoren mukaan ihmiselämän keskeisin ristiriita on siinä, että se, minkä tietää oikeaksi, ei välttämättä ole mukavaa. Rumien ja julmien asioiden raportointi vaatii rumaa ja julmaa musiikkia. Bändi esiintyy Tuskassa perjantaina, heinäkuun ensimmäisenä. Kalifornialainen Cattle Decapitation on paukuttanut julmaa deathgrindiaan 20 vuotta. Festareilla pitää tehdä vähän eri tavalla... Cattle Decapitation on bändi, joka kaivaa maailmasta visvaisimmat totuudet, hieroo niiden kuvottavia raatoja päin naamaa ja tekee sen kaiken murhaavalla voimalla. Siksi emme voi saavuttaa harmoniaa. Sanomassa on väkevä annos Napalm Deathin henkistä perintöä. Cattle Decapitation on onnekseen myös persoonallinen, mistä on kiittäminen etenkin laulaja Travis Ryania. Teknisyys ja brutaalius eivät ole mikään prioriteetti. Toisaalta informaatiota on saatavilla niin paljon, että sen luotettavuudesta tai intresseistä ei ole mitään takeita. Cattle Decapitation ei halua julistaa, miten asioihin pitää suhtautua. Biisit ovat ilman muuta se tärkein juttu. – Tavoitteemme on tehdä jokaisesta levystä edellistä parempi. Teknologia on vieläkin meille kuin uusi lelu. Ei taida ollakaan. Ihmisiä on seitsemän miljardia... RUMUUS ON NÄYTETTÄVÄ TEKSTI VILHO RAJALA KUVA ZACH CORDNER TUSKA 48. I hmisyys on joskus raskasta. – Kaikesta on tullut jotenkin väritöntä, beigeä. – Meitä vaivaa kuolemanpelko ja perustavanlaatuinen kontrollintarve. Mutta kun täällä ollaan, yritetään luovia nämä muutamat vuosikymmenet läpi jollakin tavalla. Beige maailma Napalm Deathin Barney Greenway pauhasi tämän lehden numeron 123 (1/2015) sivuilla siitä, miten mainosmiehet saavat meidät kokemaan, että tarvitsemme milloin minkäkin uuden teknisen hilavitkuttimen, joka on kahden vuoden päästä jätettä. Taustarätti, ja siinä se Cattle Decapitation ei ole suunnitellut järjestävänsä 20-vuotisen uransa kunniaksi suuria juhlallisuuksia. Jos ihmiskunnan kuva on se, mitä jätämme jälkeemme, se on valtava kaatopaikka täynnä elektroniikkaa. Bändi haluaa vain saada ihmiset näkemään maailmassa kaiken sen, mikä ei miellytä. Yhtyeellä on harvinainen kyky piilottaa tekniseen kohkaamiseensa koukkuja ja vahvoja teemoja – toisin sanoen tämä bändi osaa tehdä hyviä biisejä. Miksei lajimme pysty elämään harmoniassa muun planeetan kanssa. Viime vuonna julkaistu Anthropocene Extinction on bändin tähän asti paras levy. Maailmassa on yhä valtavia kulttuurieroja, mutta toisaalta me kaikki olemme ihmisiä. Onneksi kuolema korjaa aikanaan. Kuulijat saavat sitten päättää, ovatko he samaa mieltä. Samaa ihmispaskaa, jos siteerataan vapaasti Cattle Decapitationin Humanure-levyn (2004) otsikkoa. Elmoren mukaan yhtye aikoo juhlia tekemällä sitä, mitä se tekee parhaiten: viihtymällä tien päällä. Koko maailma on näpeissämme, mutta emme ole kiinnostuneita siitä, vaan ainoastaan työkalusta. Festarikeikat vaativat tunnetusti vähän toisenlaisia keinoja kuin klubikeikat, jotka ovat tämänkin yhtyeen leipälaji ja -puu. Elämme näennäisesti institutionaalisen samanaikaisuuden ja samanlaisuuden maailmassa, Elmore miettii. Jokaisella meistä on käynnissä sisäinen kamppailu. – Yritämme luoda totuudenmukaisen representaation siitä, miltä maailma mielestämme näyttää. Jos joku haluaa tutkia asioita lisää ja kokee sanomamme inspiroivaksi, se on tietysti hieno juttu. Yhtyeen sanoma on aina ollut: avatkaa silmänne ja nähkää, miten rumaa jälkeä lajimme tässä maailmassa tekee. Salaliittoteoreetikot ja höyrypäät voivat mesota mitä tahtovat, mutta tosiasia on, että asioita on vuonna 2016 vaikeampi piilotella kuin koskaan aiemmin. Josh Elmore edustaa vähän nuorempaa polvea ja näkee teknologian välttämättömänä työkaluna. Cattle Decapitation on aina halunnut edistää tietoisuutta. Cattle Decapitationin musiikki on myös teknistä ja taidokasta. Pointti on siinä, että se on nimenomaan työkalu. Haluamme esitellä parasta ja laadukkainta biisintekotaitoamme yleisölle, kitaristi selvittää
Se on rundannut halki uransa aivan järjettömät määrät, etenkin Jenkeissä. Kiertue-elämässäkin kirkastuu itse pääasia eli keikat, ei niinkään oheistoiminta – jos Elmorea on uskominen. Hyvän keikan jälkeen vedän mielelläni kaljan ja tapaan ihmisiä. En ole koskaan ollut mikään bilettäjä ja haluan hoitaa työni kunnialla. energinen bändi, ja sen energian välittäminen isolta festarilavalta on mieluisa haaste. Lataamme itseemme vitamiineja ja yritämme syödä järkevästi mikäli mahdollista. – Meillä on taustarätti, jossa on uusimman levymme kansi. Jatkuva sinnikäs rundaus ja koko ajan paranevat levyt ovat taanneet sen, että yleisötkin ovat kasvaneet. Vai ovatko. Sitten vain annamme palaa. Ajoitus on kaikki kaikessa, ja hyvin suunniteltu on puoliksi tehty! Tämä on työtä Kun alkaa lähestyä 40 ikävuotta, maailma näyttää toisenlaiselta kuin parikymppisenä. Paikka on keskellä ei-mitään, eikä siellä ole kuin hotelli, pornokauppa ja muutama ruokapaikka, joiden menut on suunniteltu rekkamiesten raskaaseen makuun. – Kymmenen vuotta sitten emme muuta tehneetkään kuin istuimme pakussa. Tämä mies nimittäin tietää asiasta yhtä ja toista. Luotamme talon teknikoihin, mitä tulee valoihin ja soundeihin. Toivottavasti en kuulosta tylsältä! Kaikki rentoutuminen tapahtuu keikan jälkeen. Tämän vuoden aikana teemme kolme EU-rundia. Hei, ei se vain ole aina mahdollista! Jos joku nyt ajattelee, että miten niin ei, tervemenoa vaikka Saksan Geiselwindin rekkaparkkiin etsimään terveellistä syötävää. Elmoren mukaan bändi luottaa vahvuuksiinsa eli biiseihin, soittamiseen ja energiaan. Tällä vuosikymmenellä olemme olleet vähän strategisempia, vähentäneet kotimaan kiertämistä ja ladanneet enemmän paukkuja kansainvälisille lavoille. Äärimmäinen metalli vaatii paljon etenkin laulajilta ja rumpaleilta. Usein ei ole, koska... – Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän unta tarvitsen. RUMUUS ON NÄYTETTÄVÄ ”Jos ihmiskunnan kuva on se, mitä jätämme jälkeemme, se on valtava kaatopaikka täynnä elektroniikkaa.” 49. Viime vuosina näitä on kuitenkin sattunut aina vain vähemmän. Elmorelle keikkapäivä on työpäivä. Klubipuolella Cattle Decapitation on varsinainen veteraani. Cattle Decapitationiltä on turha odottaa korskeita lavasteita. – Kyllä meille joskus käy niin, että vaikka kaikki näyttää paperilla hyvältä – hyvä kaupunki, viikonloppuilta, hyvä keikkapaikka – jengiä ei vain tule paikalle. Geiselwind on tuttu levähdyspaikka varmaan jokaiselle bändille, joka on kiertänyt joskus Keski-Euroopassa. Jos kiertue-elämä kiinnostaa, kannattaa katsastaa Josh Elmoren käytännölliset rundivinkit Noisecreep-sivustolta. – Terveydestä pitää huolehtia. Olemme oppineet, että rundaamisessa on tärkeintä olla tekemättä sitä liikaa, Elmore sanoo vähän yllättäen
ALKUKANTAISUUDEN ÄÄRELLÄ TEKSTI JONI JUUTILAINEN KUVA TIM KLÖCKER TUSKA 50. – Meillä on aika vahva DIY-tausta, teimme alussa kaiken ihan itse, ja minusta tuntuu, että porukka piti meistä juuri sen takia. H uhtikuussa julkaistu Ode to the Flame on Mantarin ensimmäinen julkaisu kenties maailman suurimmalle metallimusiikkiin erikoistuneelle levy-yhtiölle. Bändin ainoana missiona tuntuu olevan mahdollisimman meluisan ja raskaan musiikin luominen, missä kaksikko kieltämättä onnistuu. He saattoivat pitää meistä myös siksi, että meitä ei kiinnosta vittuakaan, mitä muut ajattelevat tai odottavat meiltä. – Luulen, että olemme oppineet tässä parin vuoden aikana keskittymään siihen missä olemme hyviä ja jättäneet kaiken muun pois. Hyppy suomalaisen Svartin leivistä Nuclear Blastille on ollut varmasti merkittävä. Mantarin esikoinen oli vielä melko raskassoutuista ja sludgepitoista kamaa (vaikka bändi itse pyrki kaikin keinoin irti sludgeleimasta), mutta uudella levyllä liejuinen riffinmurjonta on saanut seurakseen selvästi lisää energisyyttä ja tarttuvuutta. – Vaikka olemme nyt suurella lafkalla, en koe Mantarin olevan mitenkään erilainen. Kuinka hommat uudella lafkalla ovat sujuneet. Jatkamme ihan samaan malliin kuin ennenkin. Olemme pysytelleet aina irti kaikista ”skenesäännöistä” ja muusta vastaavasta. Huomion perässä ravaavat bändit ovat jotenkin hieman outoja, ja meille riittää ihan hyvin, että jotkut ihmiset diggaavat levyistämme ja haluavat nähdä meidät lavalla. Bändi kokee tämän johtuvan vahvuuksiensa selkiytymisestä. Juuri energisyys taitaa olla kovin valttikorttimme, ja mahdollisimman raju ja intensiivinen meininki on se motivaattori, joka pitää meidät käynnissä. Emme ole koskaan edes yrittäneet sopia joukkoon, ja siitä on ollut selkeästi myös hyötyä. – Kaikki on tapahtunut niin nopeasti! Aloitimme kiertämisen ensimmäisen levymme [Death by Burning, 2014] aikaan, joten viimeiset kaksi vuotta on mennyt oikeastaan rundaten ympäri Eurooppaa ja Jenkkejä, missä olemme käyneet kolmesti, kitaristi-laulaja Hanno Klänhardt aloittaa. Saksalaisduo Mantar jatkaa vyöryttämistä toisella kokopitkällään
– Kaksistaan soittaminen ei ole kohdallamme mitenkään dogmaattinen juttu, eikä tällainen kokoonpanoratkaisu ollut alkujaan edes suunnitelmissa. Mikä tekee siitä niin mielenkiintoisen elementin. Tuli, josta puhumme, kuvastaa halua selviytyä tai vastavuoroisesti halua tuhota mahdollinen nyt ja ikuisesti. – No, tule katsomaan ja päätä itse! Pidämme siitä, kun tunnelma käy fyysiseksi ja ilmassa on hikeä, sylkeä ja verta. Mistä tämä metallibändeille poikkeuksellinen asetelma on lähtöisin. THE CIRCUS (HELSINKI). Me haluamme aiheuttaa epämukavia tunteita! – On jotenkin niin mahtavaa kokea sellainen tuhoava ekstaasi, joka syntyy vain soittaessa. Yleisesti ottaen meille on kerrottu, että uusi levy on enemmän ”metal” eli synkempi, ilkeämpi ja black metal -vaikutteisempi, tai jotain. Yleinen intensiteetti on meille tärkeämpi juttu, ja mitä vähemmän musiikissa on kikkoja, sitä miellyttävämpää se yleensä on. Ymmärtääkseni ainoa syy Mantarin perustamiselle vuonna 2012 oli halunne soittaa yksinkertaisesti mahdollisimman raskasta musiikkia. Miksi raskaus ja meluisuus on teille niin tärkeä juttu. Hikeä, sylkeä ja verta Olette soittaneet alusta alkaen puhtaasti duona – myös livetilanteissa. Kysehän on muusikkojen laadukkuudesta, ei määrästä, Hanno naurahtaa. Tuli on ikuista ja sillä on voima palauttaa kaikki alkupisteeseensä, pyyhkiä pois kaikki rutot ja taudit. Olemme hyvin alkukantaisten asioiden äärellä, ja primitiivinen raivo on oikeastaan ainoa tähtäimemme. Ja jos et, ainahan voit vetää kunnon perseet ja tulla haukkumaan meitä, hah hah. – Raskas musiikki ei tarkoita meille kuitenkaan tuplabassareita ja blastbeatejä, koska emme ole kovin kotonamme niin sanotun perinteisen raskasmetallisuuden parissa. Miksi ihmisten sitten pitäisi lähteä katsomaan juuri teidän keikkaanne. Ei ole mitenkään toivottavaa, että ihmiset arvioivat meitä kokomme vuoksi. – Ode to the Flame on viittaus ensimmäiseen levyymme, koska halusimme pitää yllä tätä teemaa universaalista, voimakkaasta ja kaiken puhdistavasta tulesta. Eikö olekin siisti tunne, kun pullo räjähtää sirpaleiksi! Juuri tästä Mantarissa on kyse! Muut yhtyeet, kuten ehkä joku Dream Theater ja vastaavat, istuvat alas ja rakentavat biisit todella hienosti ja maltillisesti loppuun asti, mutta meitä ei kiinnosta taiteen tekeminen. Toivottavasti porukka pitää siitä, oli syy mikä tahansa. LOGOMO (TURKU) 6.11. – Minusta tuntuu, että tällä asialla on suurempi merkitys kaikille muille. – Saattaahan meno olla rokimpaakin, hankala sanoa, mutta biiseistä nyt vain tuli tällä kertaa paljon aiempaa parempia. Soitamme aina niin helvetin kovaa kuin ikinä vain pystymme, ja jos olet kiinnostunut sellaisesta menosta, tulet melko varmasti pitämään myös meistä. UUSI ALBUMI KAUPOISSA 8.7.! UUSI ALBUMI KAUPOISSA 29.7.! YHTYE LIVENÄ SUOMESSA! LIPUT MYYNNISSÄ NYT! 5.11. – Oletko heittänyt koskaan lasipulloa seinään. Mikä tekee show’stanne kokemisen arvoisen. Pidämme kuitenkin väkivallan ainoastaan musiikissa, koska se on mainio tapa seota täysin satuttamatta ketään. Vähemmän kikkoja, miellyttävämpää musiikkia Mantarin molempien levyjen otsikot viittaavat tuleen. Raskas musiikki on kaikkiaan erittäin hyvä todiste raa’asta ja puhtaasta voimasta. – Tuli kuvastaa myös rautaista tahtoa, intohimoa sanoa ja tehdä asioita – enkä puhu nyt vain perinteisestä muusikon halusta tehdä juttuja, vaan paljon suuremmista asioista. Meillä ei ole ollut koskaan mitään ongelmia soittaa suohon monia viisimiehisiä bändejä, mikäli mittapuuksi asetetaan meteli ja aggressiivisuus. Se on melkein kuin meditaatiota, ja väkivaltaisuus voi olla tässä mielessä todella kiehtovaa
52
Bändi jota ei tapeta ”Mä olin koko ikäni kerännyt treeniksellä pulloja, että saan ostettua kitarankieliä ja syönyt vaan jotain laihaa hernekeittoa. Tapaus on harvinainen, sillä bändi esiintyi Tuskassa edellisen kerran vuonna 2003, eikä yhtyettä ole nähty vaivaksi asti muillakaan maamme hevifestareilla: Nummirockissa ja Sauna Open Airissä kerran. Tällaisen voisi kuvitella kiristävän tunnelmia muussa miehistössä, mutta toisaalta, näin se on aina ollut. Lordin elämäntyö, mutta sitä työtä on tehty koko ajan yhdessä tämän miehen kanssa. Ei se välttämättä olekaan muille kovin kivaa, heh. – Ajankulua ei oikein huomaa, kun on itse siinä kelkassa. Lordin piti mennä tekemään seuraajaa jo viime joulukuussa, Mikko Karmilan kanssa, mutta asiat pääsivätkin venymään. heinäkuuta. Nyt oli vähän sama fiilis, että ei kai nyt Tuskaan, mutta fanit tuntuu olevan älyttömän innoissaan. Lienee syytä tehdä heti alkuun selväksi, että olen ollut osa Lordin road crew’tä yli sadalla keikalla. ” V ieläkö nekin jaksaa?” Kunpa saisin sentin joka kerrasta, kun olen kuullut yllä olevan repliikin. Lordin toiminta vaatii normaaliin hevibändiin verrattuna järjettömästi kaikkea – rahaa, aikaa, vaivaa, ihmisiä – mutta juuri se siinä viehättää. Mutta bändi ei ole se kertakäyttöinen vitsi, joksi sitä luulit, vaan hulluuteen asti jääräpäinen ja väkivahva hirviö. Karmila oli buukattu muualle, joten yhtye turvautui Nino Laurenteeseen, jonka kanssa tehtiin hommia viimeksi Deadache-levyllä (2008). Lordin kanssa tulee ensi vuonna kestäneeksi 20 vuotta. – Nyt kun on himassa ja käy välillä studiossa, on niin saatanasti kaikkea muuta. Lavasteet naftaliinista Lordi-show nähdään Tuskassa perjantaina 1. Keskittyminen on vähän hankalampaa. Päämörkökin pääsee ääneen jutun kainalossa, mutta nyt annetaan suunvuoro hänelle. Amenin henkilökohtaiset tunnelmat olivat levynteossa sekavat. – A-puoli on sitä, mitä on totuttu vetämään, mutta B-puolella biisit alkaa mennä jo kuuteen seitsemään minuuttiin. Eikä sille voi mitään! Jos Tappara pelaa, mä en pysty tekemään yhtään mitään. – Vikat levythän on tehty iisisti biisi kerrallaan. Ja silti, tai kenties juuri siksi, se toteutetaan. Pari vuotta sitten oltiin Karmilan kanssa koko kesä mökillä. Sitten rundilla tulee vastaan faneja, jotka näyttää itsestään vanhoja valokuvia. – Silloin aikoinaan tuntui siltä, että ei helvetti, mitä me jossain Tuskassa tehdään, siellähän on vaan jotain äärimetallijengiä. Kyllä ne jaksavat. Nyt pokaali on kairattu Tampereelle, tuleva levy on purkissa ja Lordi voi keskittyä kesän festareihin. Amenilla on Tappara-tatuointi, eikä pelejä jätetä väliin rundilla eikä studiossa. Hänen yhteinen taipaleensa Mr. Että tämä on se juttu. Perustajakaksikon lisäksi Lordin nykyjäsenet ovat basisti Ox, rumpali Mana ja kosketinsoittaja Hella. Lordi on eittämättä Mr. Amen on sentään Lordin perustajajäsen. En mä nyt, katselen mieluummin fudista, heh heh. Kaksi aiempaa, Babez for Breakfast (2010) ja To Beast or Not to Beast (2013), tehtiin Nashvillessä Yhdysvalloissa Michael Wagenerin kanssa. Kahdeksas levy ilmestyy syksyllä, ja bändi on tehnyt viimeisen kolmen vuoden aikana kolme pitkää rundia ja hyvän määrän festarikeikkoja. Keith Richards sanoi joskus, että elämässä voi tehdä melkein mitä tahansa, mutta bändiä ei voi jättää, kitaristi Amen siteeraa. Mutta ne sanoi sen mulle ihan nätisti. – Rumpali kuulemma seurasi pelejä studiossa, että ei helvetti, Tappara hävisi, nyt on kitaristi taas huonolla tuulella. Ja onhan siellä ollut viime vuosina Alice Cooperia ja muutakin vähän erilaista kamaa. Sitten kaikki henkilökohtainen elämä ja laskukasa tulee siihen, arki on siinä. Mutta ne diggasikin, ja me oltiin varmaan ihan hauska piristys sinne tuimemman metallin väliin. Jos mä yritän soittaa, siitä ei tule hevonpaskaa. Lordilla, on visio, jonka toteuttaminen vaatii suunnattoman paljon. Kun olen kertonut tuttaville toimeksiantajastani, reaktio on hämmästyttävän usein ollut juuri tuo. Pikkuisen jengi on ihmetellyt, että minkäs orkesterin levy tämä on, heh. Edelleen tuntuu, että on se sama parikymppinen jätkä. Vaikkei me saatu edes paljon!” TEKSTI VILHO RAJALA TUSKA 53. Tuleva levy on peräjälkeen toinen, joka äänitetään koti-Suomessa. Toistaiseksi tuorein levy Scare Force One ilmestyi 2014. Sitten kun me saatiin vähän takaisin, kyllä se pantiin myös menemään. Lordi on puoliksi mahdoton yhtye jo paperilla. Mähän grillasin koko kesän! Karmila tuli välillä kysymään, jaksanko soittaa. Tosiaan, oman pikantin mausteensa äänityssessioihin toi Tapparan playoff-kevät, joka kirkastui lopulta Suomen mestaruudeksi. Kun on kerran lähdetty sata lasissa, miksi enää jarrutella. Amenin mukaan levynteko on helppoa, kun siihen voi keskittyä kunnolla. Jääkiekko sotkee sessiot Kuten Mr. ”Kato, mä oon tässä viisvuotias ja tässä on sun nimmari.” Ja se kaveri on mua päätä pitempi! Se kuva on jostain vuodelta 2004, ja nyt se napero on 17-vuotias, heh. Jälkimmäisestäkin on jo kymmenen vuotta. Ox on ollut mukana vuodesta 2006, Hella ja Mana hyppäsivät kyytiin vuonna 2012. Normaalisti meillä tulee kertsi about 50 sekunnin kohdalla, mutta niissä biiseissä ekan minuutin aikana saattaa tulla neljä eri riffiä eikä laulua vielä ollenkaan. – Me ollaan tiedetty heti alusta asti, että tätä me tehdään. Se on käynyt läpi järjettömän paljon, kohdannut megalomaanisen suursuosion ja loputtomasti katkeraa epäonnea. Lätkäfinaalit sekoitti aika hyvin pakan. Tällä bändillä, tarkemmin sanoen Mr. Lordi kainalojutussa kertoo, Lordin tuleva albumi on puoliksi teemalevy ja puoliksi ”normi-Lordia”
Jos ei meillä ole niitä, me ollaan ihan kusessa. – Mä olin koko ikäni kerännyt treeniksellä pulloja, että saan ostettua kitarankieliä ja syönyt vaan jotain laihaa hernekeittoa. Joissakin yhteyksissä on väitetty, että Lordi juhlistaisi keikallaan The Arockalypse -levyä (2006) soittamalla sen alusta loppuun. ”Oltiin yksi pitkä yö Chicagossa, kun mä lopulta päädyin Type O Negativen bussiin. Jos vetää tuhannen hengen klubilla hyvän keikan, se on ihan parasta. Voitto tuli aivan puun takaa myös yhtyeelle itselleen. Oli kiva leikkiä, vaikka mä tiesin, että se loppuu jossain vaiheessa. Se vei mehut ihan täysin. Hyvä taksiasiakas The Arockalypsestä on siis kulunut kymmenen vuotta. Oiotaan tähän väliin eräs väärinkäsitys. Kyseessä on The Arockalypse Redux Show, jossa siis toisinnetaan tuon levyn rundin setti ja show. On eri asia, toimivatko ne yhä vai pitääkö tehdä uusia. Esimerkiksi Tshekkien suunnalla on ollut sellaisia. Nää meidän uudet tulokkaat Hella ja Mana sanoi, että ne on niille ihan uusia biisejä, eli niitä pitää ehtiä treenaamaan. Peter Steele istui sohvalla niiden pitkien jalkojensa kanssa, ja sylissä oli yhteensä neljä mimmiä, kaksi kummallekin jalalle. Niin on myös siitä, kun Ateenan euroviisufinaalissa huudettiin kahdeksan kertaa ”Finland twelve points” ja Lordi korjasi koko potin 292 pisteellä. Amen korostaa, että oli tietoinen päätös elää unelmaa niin kauan kuin sitä riittää. Olihan se aikamoista. Kuljetusliike Kovasen taksi päivysti Amenin silloisen kämpän edustalla jonkin aikaa yötä päivää. – Me ollaan se bändi festareilla, joka tarvii sen vitun käsienpesupisteen ja peilin. Kesken levynteon tuli soitto, että lähdettekö viisuhin. Vaikkei me saatu edes paljon! Me saatiin noin duunarin palkka kuussa. Asiat lähtivät niin sanotusti lapasesta. Siksi me ollaan ehkä vähän raskas ryhmä, Amen virnistää. Sillä mä sitten ajelin ympäri Stadia taksilla. Me kaikki muistamme Hard Rock Hallelujah’n ja sen, miten koko kansa sekosi. Eli yhteensä kuusi.” 54. Sitten kun me saatiin vähän takaisin, kyllä se pantiin myös menemään. Vastasin, että kyllä ne on mullekin ihan yhtä uusia, heh heh. – Sitä ennen me vaan ajateltiin, että nyt tehdään kolmatta levyä. Kaikkein kurjimmat keikkakokemukset tulevat vastaan kiertueilla. – Keikkakalenteri ei ollut mitenkään älyttömän tukkeessa, mutta oli sitä saatanan euroviisuedustushässäkkää ja kaiken maailman kissanristiäisiä. Tehtiin keväällä pieni Suomen-rundi, kunnes meidät valittiin viisuedustajaksi, Amen muistelee. Kun voitto tuli, bändiä revittiin kaikkialle. Näin ei tapahdu. Pystyy jopa vähän soittamaan! Diggaan myös siitä ilmapiiristä, sellaisesta perhemeiningistä. Mä olin sitä vastaan, ja me tehtiinkin ensin se levy valmiiksi. – Festarien ulkoilma ja viileys on aikamoinen pelastus. Toki työ myös palkittiin. – Siellä on sellaisia biisejä, joiden kanssa on nyt hikoiltu aika paljon. Lavasteet ovat samat, settilista on sama. Kraanasta tulee kylmää vettä, jossa pitäisi keikan jälkeen liruttaa itsensä. Amen nauttii sanojensa mukaan festarikeikoista aina vain enemmän. Performanssiin kuului myös esimerkiksi levitoivia cheerleadereitä ja päätä pyörittävä zombie, ja kaikki lavasteet ovat yhä tallessa. – Toinen ääripää on se paskainen klubi, jonne tulee kourallinen ihmisiä ja takahuoneessa on yksi vessa, joka ei toimi. Sitten päätettiin lähteä. Niiden lisäksi pari tyttöä istui siinä vieressä. Me oltiin jatkuvasti kokkareilla jossain suurlähetystöissä eri maissa. Näkyvin osa The Arockalypse -kiertueen lavashow’ta oli ”pöllölinna”, joka pystytetään nyt siis Tuskan lavalle. Lordin tuotannollinen raskaus tuo festariympäristöön omat haasteensa, kun aikaa ja tilaa on vähän. Tekemistä riitti aivan järjettömän paljon. Mutta mikään ei voita sitä, jos on hyvä klubikeikka. Tuska-yleisö saa joka tapauksessa täysipainoisen Lordi-show’n. Parhaimmillaan bändi esiintyi saman vuorokauden aikana kolmessa eri maassa
Kemin Lordi Smash! -näyttely keskittyy sekä Mr. Lordi kuvailee. Ja aina piti tehdä päätös heti. Bändi oli tyytyväinen levyyn, mutta sen suosio alitti varovaisimmatkin odotukset. Ne oli aina korkkareissa, oli keli mikä tahansa. Steele ja mimmit Viisujen jälkeen, vuonna 2007, Lordi lähti Amerikkaan. Vaihtoehdot oli kirjoittaa se alle, tai sitten sitä sopparia ei ole. Eli yhteensä kuusi. Tuli aika isolla kauhalla jo. Kasarin puolivälin jälkeistä tukkaheviä! Niin ikään kuuden biisin mittainen B-puoli on ammentanut rakenteellisia vaikutteita King Diamondin suunnalta. – Kunpa meillä olisi ollut silloin kunnon lakimiesarmeija, mutta eihän meillä ollut. Ja kontrastit on suuret, Mr. – Jos sä kaveeraat omien idoliesi kanssa tuolla... Peter Steele istui sohvalla niiden pitkien jalkojensa kanssa, ja sylissä oli yhteensä neljä mimmiä, kaksi kummallekin jalalle. – Siellä on vampyyri, ihmissusi, zombi ja noita. Sanoille on katetta, jos tahti jatkuu nykyisenkaltaisena. – Mikään ei ole tavallaan muuttunut. Ja varmaan se The Arockalypse -rundin pöllölinnakin, joka käy vaan Tuskan lavalla välissä. Amen on. Ja toinen asia, joka on ihan järkyttävä: täällä studiolla ei enää saa polttaa tupakkaa sisällä! Se on mulle aivan kauhea ja vitun vaikea asia niellä, Mr. Ozzfest-kiertue oli bändille erinomainen kokemus, kuten myös sitä seurannut klubirundi Type O Negativen kanssa. Joku Ozzfestikin, ei herranjumala. Viisumenestyksen aikaan asioihin osattiin jo vähän suhtautua. Etelä-Amerikka olisi kova juttu. Mä halusin tietää, miltä tuntuu vetää yksityiskoneella ja limusiinilla, ja nyt ne on koettu. Saatanan kuluttavaa se on, hah hah! Pitää muistaa, että Lordin jäsenet eivät olleet euroviisuhuuman aikaan enää aivan nuoria poikia. Niiden lisäksi pari tyttöä istui siinä vieressä. Nimeä ei vielä kerrota, mutta rakenne on selvillä. Me päätettiin, että sitten kun tää lähtee, tää lähtee saman tien isosti. Australia meinasi jo tulla tänä vuonna, ja ensi vuoden alussa on vissiin uusi yritys. KAUHUGALLERIA ILLALLISELLA Lordin kahdeksas levy on rakenteeltaan mielenkiintoinen: A-puolelta löytyy perusbiisejä, B-puolella on tarinallinen kokonaisuus. – A-puolen kuusi biisiä on normi-Lordia, johon on vielä yritetty löytää ne kaikkein melodisimmat piirteet. Mun maalauksia ja lavastuksia sekä todennäköisesti Deadache-rundin lavastus kokonaisuudessaan. Jäädään odottamaan. Biisit ovat pitkiä ja Lordi-mittapuulla hyvinkin polveilevia. Me hörpittiin kaljaa pubissa ja mietittiin, että on siinä jumalauta äijä. Paikka on yhtyeelle muistorikas Deadache-levyn sessioista. Lordi ei olisi Lordi, ellei se olisi selvinnyt tuostakin pudotuksesta. – Päivisin pubissa oli hauska bongailla, että tuolla menee päivän ensimmäinen pornotähden näköinen mimmi. Sillä aikaa voi käydä paitsi Lordin keikalla Tuskassa myös Lordi-näyttelyissä Kemin Sarjakuvakeskuksessa ja Helsingin Jätkäsaaressa. En kieltäytynyt. – Ehkä eniten sitä toivoo vain jatkuvuutta. Lopulta niitä oli kymmenittäin jonottamassa keikkapaikalle, ja ne kaikki halusi tavata Peter Steelen. Levy-yhtiö Sonyn edustaja Janne Halmkrona on kuulemma tilannut teemalevyä melkein kymmenen vuotta. – Me oltiin yksi pitkä yö Chicagossa, kun mä lopulta päädyin Type O Negativen bussiin. Siellä on Babez for Breakfast -tyyppistä, erittäin synapainotteista juttua. Eka keikka oli Nosturissa ja sold out. Lordin että muiden piirtämiin sarjakuvaoriginaaleihin, mutta joukossa on muutama lavakostyymikin. Lordi purkittaa Lordin tulevaa levyä tuottaja Nino Laurenteen kanssa. Mutta ei tässä voi toivoa enää oikeasti mitään. Sitten se mörähti sieltä jonkun paskan vitsin ja Disturbedin kaveri tarjosi viskiä. Teemalevy sopii Lordin kaltaiselle yhtyeelle kuin nakutettu, mutta aiemmin sellaiselle ei ole löytynyt järkevää rakoa. Lordi sanoo, että teemapuoli on saanut inspiraatiota muun muassa King Diamondilta. Helsingin-näyttelystä (avoinna 17.6.–31.8.) on tulossa definitiivinen. – Me pidettiin hauskaa ja leikittiin rokkitähtiä. Vähän progempaakin, kun biisit on pitkiä ja osia on helvetisti. Tai no, Ninolta on lähtenyt tukka. – Me oltiin koko ajan puhelimessa, nähtiin, tehtiin biisejä, rakennettiin, suunniteltiin ja haaveiltiin, koettiin lukemattomia pettymyksiä. Amen nauraa, että Lordi ei mennyt perse edellä puuhun, vaan nostokurjella alasti suoraan latvaan. Seuraava kiertue on lokakuussa. SONIC Pump -studiolla kuuluu tuttu kähinä, kun Mr. Amenin mukaan Lordi voi paukuttaa viidentoista albumin levytysuran helposti. Se on neljän tyypin tiimi, joka pitää illalliskutsuja. Konseptia oli rakennettu viiden vuoden ajan jo ennen debyyttialbumi Get Heavyä (2002). Työmäärä oli jotain aivan käsittämätöntä. Hahmogalleria on tuttua kuvastoa. Mutta olisihan se kiva käydä soittamassa sellaisissa mestoissa, missä ei olla soitettu. – Se on sitten aika erilaista Lordia, paljon rankempaa ja metallisempaa. Koko kuuden biisin tarina tapahtuu sen yhden illallisen aikana, ja monstereilla on siinä kaikenlaisia omia välienselvittelyjä. Mr. Amen ei tekisi mitään toisin, vaikka jälkiviisauteen on jonkin verran aihetta. Ihan joka jätkä ei ole juonut keikkabussissa viskiä Peter Steelen kanssa. Siellä oli myös Disturbedin David Draiman. Parin vuoden päästä vasta tajusi, että sekin jätkä muuten tienasi sillä paperilla aika hyvin. Toinen keikka olikin sitten Nightwishin kanssa Saksassa. Aika paljon on jo saatu. No jos vaikka Dave Grohl haluaa tehdä biisin meidän kanssa, olisihan sekin kova. Tuolla menee toinen. Kun Lordi teki Deadache-levyä vuonna 2008, bändi oli henkisesti täysin lopussa. Deadachen jälkeen on tullut nyt kolme levyä, ja neljäs ilmestyy vielä tänä vuonna. Kaikki tiesivät, ettei viisuhuuma kestä, mutta pudotuksen rajuus oli silti yllätys. – Nytpä saa sitten puolikkaan, hah hah! B-puolen tarina sijoittuu 1900-luvun alkuun, klassisten kauhuelokuvien maailmaan. Tuleva levy ilmestyy syksyllä. Mitäs ne vanhat ihmiset aina sanoo, että olisi terveyttä ja kaikki pysyisi ennallaan, heh. Edesmenneen rumpalin Tonmi Lillmanin kantama Otus-puku on Kemissä esillä ensi kertaa. Bändin uraa ajatellen kitaristilla ei tosin ole enää suuria toiveita. Lordi valittelee. Silti sellaiseen pyöritykseen ei voi valmistautua ennalta. Mietittiin, saadaanko sinne mahtumaan vielä kaikki vesihirviöt ja muumiotkin, mutta lopulta jouduttiin vähän tiivistämään. Me oltiin aina jossain lentokentän loungessa rättiväsyneinä ja naaman eteen tuotiin joku fifty-fifty-soppari. – Sinne tulee 25 eri pukua puettuna ukkoihin, ihan kaikki mitä on saatavilla. Tuolta tulee kolmas, neljäs, viides... 55
The Satanist -show’nsa Tuskaan tuova Behemoth-komentaja palasi kuitenkin onnistuneen luuydinsiirron jälkeen tuonelan porteilta – vahvempana kuin koskaan. Ei suinkaan. Huomautan Nergalille todistaneeni oman Behemoth-historiani ylivoimaisesti intensiivisimmän konsertin, vaikka nähtyjä esityksiä on aikamoinen liuta. Minä todella, todella tarkoitan tätä. Tajusin vähän myöhemmin, että se oli eräs Behemothin historian tärkeimmistä esiintymisistä, sillä keikka avasi minulle uuden puolen The Satanistista – siis minulle, kappaleiden säveltäjälle ja tekstien kirjoittajalle. vaihtui Nergaliksi virallisesti vuonna 2012) perusti Behemothin vuonna 1991 innostuttuaan muun muassa Mayhemistä, Darkthronesta, PÖLKYLLÄ Verisyöpä oli viedä Adam Nergal Darskin viitisen vuotta sitten ennenaikaiseen hautaan. Darski (Micha. Olin eromme vuoksi pitkään todella alamaissa, ja tämänkin melankolian kuulee The Satanistin kappaleista. Varsinkin ne itselleni merkittävimmät biisit, O Father O Satan O Sun! ja Ora Pro Nobis Lucifer, tuntuivat aivan mielettömiltä kokemuksilta. K äynnistymässä on intensiivinen seremonia, jota johtaa uhkaavan näköinen, pitkään mustaan kaapuun verhoutunut sarvipää. Nergal kertoo olevansa esiintymisen jäljiltä väsynyt mutta onnellisen tyytyväinen. Tämä ei tullut yllätyksenä, sillä kiertueen ensimmäinen keikka on aina haastava. Yhtäkkiä läpitunkematon pimeys väistyy korventavan kuumien tulenlieskojen sekä rintalastaa takovan äänenvoimakkuuden tieltä. TEKSTI TIMO ISOAHO KUVAT TIM TRONCKOE Saatana saapuu Helsinkiin TUSKA 56. Joillekin – esimerkiksi Puolan katoliselle kirkolle – Adam Nergal Darski saattaa merkitä itse paholaisen ruumiillistumaa, mutta elämän (ja kuoleman) suurista kysymyksistä toisella tavalla ajatteleville hän on pikemminkin valontuoja. Kertoisitko hieman enemmän The Satanistin valmistelutyöstä. – Onneksi jo kiertueen toinen konsertti Göteborgissa sujui aivan toiseen malliin. Hänen tukenaan seisoo kolme lohduttomaan tyhjyyteen tuijottavaa kalpeakasvoista adjutanttia. Alkuvuodesta 2014 ilmestyneen The Satanist -albumin parintuhannen berliiniläisen iloksi juuri esittäneen Behemothin laulaja-kitaristi istahtaa kaksikerroksisen kiertuebussin oleskelutilan penkille. Englantia vain häviävän pienellä korostuksella puhuva muusikko kiittää palautteesta. Ja niin edelleen. Erheitä tulee ja kommelluksia sattuu joka tapauksessa, ja niistä on vain päästävä yli. Se tuntuu edelleen pirun hienolta teokselta. Päätimmekin joskus viime vuonna, että nyt jos koskaan meidän täytyy esittää albumi alusta loppuun konserttiolosuhteissa. – Biisien intensiivisimmässä kirjoitusvaiheessa elin viikkoja melkeinpä eristyksessä eräässä varsovalaisessa asunnossa ja sävelsin aivan taukoamatta. Emme ole vierailulla hornan seitsemännellä portilla, eikä seremoniamestari ole itse vanha kehno. Kitaran soittaminen ja laulaminen yhtä aikaa, välispiikkien miettiminen, pyrojen muisteleminen ja kaikki muu vaatii hirveästi kapasiteettia. Ei pelkkää juhlaa Gdynian kaupungissa, Gda?skin kupeessa, pohjoisessa Puolassa vuonna 1977 syntynyt Adam Micha. Osa albumin materiaalista syntyi tervehtymiseni ollessa kesken, suuren epävarmuuden keskellä, ja Göteborgin talvessa pitkäsoitto heräsi eloon aivan uudella tavalla. Se oli huimaa aikaa, sillä tiesin tekeväni merkittävää metallialbumia – ainakin Behemothin omalla mittapuulla. Hypätäänpä pari tuntia myöhemmäksi, näyttävän show’n jälkeiseen aikaan. Iltama oli loppuunmyyty ja yleisön tunnelma korkealla, mutta vielä tuonkin esiintymisen jälkeen minua mietitytti, Nergal lausuu. – Kun ryhdyimme treenaamaan The Satanistin biisejä, mieleen nousi kieltämättä epäilyksiäkin. Levyn tunnelma on yksinkertaisesti vaikuttava. Haluavatko fanit sittenkään kuulla koko levyn livenä. No, soitimme ensimmäisen The Satanist -keikan Kööpenhaminassa tammikuun lopulla. – Olin tuolloin rakastunut puolalaislaulaja Dodaan [Dorota Rabczewska], mutta suhde ei loppujen lopuksi kestänyt. Joka solulla mukana hengittävän yleisön edessä ymmärsin nimittäin sen, että The Satanist on itse asiassa tarkoitettu livenä esitettäväksi. – Olen todella tyytyväinen The Satanistiin. – Tein liikaa henkilökohtaisia soittovirheitä, eikä oma fiilikseni ollut muutenkaan kovin hyvä. Tämä päätös on ollut ilmeisen onnistunut
57
– Loputon intohimo, edelleen! Rakastan tätä bändiä kenties enemmän kuin koskaan, vaikka muutkin asiat tulevat iän karttuessa tärkeämmiksi. Millaista oli elää Puolassa rautaisen esiripun (1945–1990) takana. Toisaalta taas elämämme sujui aivan hyvin Neuvostoliiton valvovan silmän allakin. – Esiintymismahdollisuuksia ei juurikaan tarjoutunut, yksinkertaisesti siitäkin syystä, ettei keikkapaikkoja tai soittokamoja ollut aivan joka kylässä. Ostin sieltä tshekkiläisen Master’s Hammerin demoja, ja voi sitä onnen hetkeä, kun pääsin kuuntelemaan niitä kotiin. Miten hankit tai sait ensimmäisen kitarasi. Mutta miten oli konserttien laita. – Olihan se monin tavoin erikoista aikaa, varsinkin näin jälkikäteen ajateltuna. Löysin eräästä pikkukaupungista kirjakaupan, ja he sattuivat myymään myös musiikkia. – Intohimo bändihommiin oli kuitenkin niin valtava, että menimme kaikkien mahdollisten muurien läpi vaikka päällämme seisten. Oikeita valintoja On helppo ymmärtää, että metallibändin levytyssopimus oli kommunismin jälkeisessä Puolassa melkein ennenkuulumaton asia, Vaderistä huolimatta. – Kunnon sähkökitaran ostaminen oli kommunismin aikana käytännössä mahdotonta, joten rakensin isäni kanssa kitaran eri paikoista haalimistani osista. Yhtä hyvin joku olisi voinut tulla sanomaan minulle, että pihalle laskeutui juuri ufo, hyppää kyytiin, Nergal nauraa. On hauska yhteensattuma, että Gda?skin saksankielinen nimi on Danzig. Tai edes joka kaupungissa, Nergal hymähtää. – Vuonna 1995 ilmestynyt debyyttimme [Sventevith (Storming Near the Baltic)] on julkaistu uudelleen jo aika monta kertaa, niin lupien kanssa kuin ilman, joten ehkä emme menneet sen levyn kanssa täysin metsään. – Ihka ensimmäinen Behemoth-esiintyminen tapahtui koulusalissa Eternal DamnaPÖ LK YL LÄ 58. Emmehän me tienneet läntisestä Euroopasta paljonkaan, Nergal naurahtaa. Olisinkohan sitten ollut 12-vuotias, kun lähdimme lomamatkalle Tshekkoslovakiaan. – Lievästi sanoen! Sehän tuntui aivan käsittämättömältä, kun nuoret puolalaispojat pääsivät tekemään muutamien demojulkaisujen jälkeen studioalbumia. Meillä ei ollut niihin aikoihin yhtään rahaa, joten toimintamme oli sataprosenttisen DIY-pohjaista. Mikä vie sinua ja Behemothia eteenpäin nykyään. Alkuaikoina vaikeudet kieltämättä tuntuivat ylivoimaisilta, mutta jotenkin Behemoth aina selvisi. Nergal käytti aluksi taiteilijanimeä Holocausto, joka oli kunnianosoitus viimeksi mainitun rovaniemeläisen black metal -yhtyeen laulaja-kitaristille Marko Laiholle alias Nuclear Holocaustolle. Endless Damnation -debyyttidemomme [1992] kitarat on soitettu tällä itse kasatulla instrumentilla, ja sen taitaa myös kuulla. – Länsimaisen musiikin hankkiminen oli hyvin hankalaa, vaikka Puolaan toki salakuljetettiinkin piraattikasetteja. Behemothin ohella Nergal on työskennellyt vuosien mittaan useiden bändien kanssa, joista mainittakoon Vader, Nile, Fields of the Nephilim sekä ”Danzig-vaikutteinen” Wolverine. Levytyssopimuksen saaminen taisi olla tuolloin haastavaa. Emperorista ja Beheritistä. Muistan kuulleeni pikkupoikana ainakin Iron Maideniä. Sen olen todellakin oppinut, ettei bändin pyörittäminen ole koskaan pelkkää juhlaa. Onneksi. Olemme tehneet uramme aikana jo vaikka mitä, mutta kaikki nämä vuodet ovat menneet todella nopeasti. Lisäksi, kun nyt katselen olkani ylitse, jopa ne kaikista ikävimmätkin ajat tuntuvat täysin tarkoituksellisilta. – Tosiaan, Behemothin perustamisesta on kulunut jo neljännesvuosisata
Emme aio kiirehtiä seuraavan julkaisun kanssa millään tavalla, vaan käymme työhön vasta sitten, kun aika tuntuu täsmälleen oikealta. Tapasin hänet ensimmäisen kerran Metal Hammerin Golden Gods -tilaisuudessa 2009. Olen aina digannut myös muustakin kuin metallista, ja esimerkiksi Johnny Cash aivan on mieletön artisti. Lounaan jälkeen saatan lähteä tutkimaan kaupungin nähtävyyksiä tai mennä vain istuskelemaan johonkin kahvilaan. Ensi syksynä ilmestyvä levy sisältää tummasoundista bluesia, folkia ja kantria. – Kuten spiikkaan lavallakin, tuntuu helvetin hyvältä olla elossa. Millaista kiertue-elämä on nykyään. – Kiertueella oleminen on hyvin erilaista takavuosiin verrattuna. Oman kohun keskelle Nergal joutui vuonna 2010, kun kolme vuotta aikaisemmin lavalla tapahtunut raamatunrepiminen nousi otsikoihin. En yksinkertaisesti enää jaksa pahoja krapuloita! Ketkä tien päällä tapaamasi kollegat ovat jääneet mieleen. Musiikki ei välttämättä viehätä Behemothin diehard-faneja, mutta se ei ole minulle mikään ongelma. Jos joku ei tykkää, ei se minua haittaa! 59. – Tapausta käsiteltiin Puolan eri oikeusasteissa, ja olin itse valmis viemään asian EU:n tasolle. Rakkauden voima on kuitenkin se kaikista suurin, muusikko sanoo. Eräs rockhistorian luku päättyi Lemmyn myötä, ehdottomasti. – Minulla oli Belgiassa tarkoituksella mukana iso Venom-kokoelmani, ja Cronos pistikin puumerkkinsä jokaiseen levyyni. Venom Inc., siis Mantasin [Jeff Dunn] ja Abaddonin [Anthony Bray] Venom, esiintyi äskettäin Puolassa, mutta olin silloin omalla kiertueella muualla. Lemmy oli kaikkea sitä, mitä hänestä kerrotaan: ystävällinen ja kohtelias herrasmies. Kaikkiaan prosessi kesti vuosia. – Anselmo teki tietenkin tyhmyyksiä, mutta näytäpä minulle yksikin rockbändi, jonka kiertuebussissa ei olisi joskus kuultu rankkoja vitsejä aiheesta tai toisesta. Minulta löytyy uusia Behemoth-aihioita, mutta en ole valmis heittäytymään varsinaiseen levyntekoon heti kiertueen jälkeen. Menin esittäytymään, sillä Venom on minulle jättiläismäisen tärkeä yhtye. Mietin myös valintoja entistä tarkemmin, sillä en halua tuhlata aikaani esimerkiksi vääriin ihmissuhteisiin. – Politiikka, muodossa tai toisessa, ei ole minun juttuni, ja tällaisten tulenarkojen kysymysten kanssa täytyy olla muutenkin varovainen. – Cronos on aivan mahtava tyyppi. – Ylipäänsä tahdon lopettaa turhan kiirehtimisen ja ottaa jatkossa vähän rauhallisemmin. Phil Anselmo voisi varmaan kertoa tästä lisää, Nergal aloittaa. Entä Venom-legenda Conrad ”Cronos” Lant. Artisti vetosi sananvapauteen, mutta syvästi katolisessa Puolassa välikohtaus eteni oikeuden eteen. Meillä oli tarpeeksi biisejä, käytimme maskeja ja niin edelleen. En ollut uskoa korviani! – No, tarinahan jatkuu... Mitä on ylipäänsä luvassa seuraavaksi. Tarkoittiko pari lasia takavuosina paria pulloa. Toisin sanoen myös rundilla tuntuu hyvältä, Nergal aloittaa. Eräs ystäväni vei tämän saman kokoelman heidän nimmaroitavakseen, ja nyt kaikissa Venom-vinyyleissäni on alkuperäisten jäsenten puumerkit! Jatkossa rauhallisemmin Gda?skin yliopistosta valmistuneen, muun muassa parturiliikkeitä (!) viime vuosina perustaneen Nergalin matkan varrelta löytyy mielenkiintoinen käänne jos toinenkin. Tämä on tietenkin klisee, mutta katson elämää täysin uudelta kantilta sairauden ja tervehtymisen jälkeen. – No, minulla oli sisäinen pakko tehdä oma albumi. – Niin, entä sitten. En halua havahtua kuusikymppisenä siihen ikävään ajatukseen, etten ole ehtinyt nauttia elämästä lainkaan.” tionin aikoihin, mutta en todellakaan laske sitä varsinaiseksi keikaksi. – Käynnissä oleva rundi loppuu lokakuussa. Tuo nimikirjoitussessio muuttui melko hämmentäväksi, sillä Cronos paljasti diggailevansa Behemothia kovasti. Se tarkoittaa sitä, että The Satanist -albumi on pitänyt meidät tien päällä melkein kolme vuotta, Nergal muistuttaa. – En ole oikein koskaan juopotellut kaksin käsin, mutta kyllähän aikaisemmin tuli naukkailtua enemmän. Olemme sen jälkeen törmänneet silloin tällöin, ja viime kesänä satuimme belgialaiselle Alcatraz-festivaalille samana päivänä. Nykyään herään hyvissä ajoin, syön aamupalan ja katson, löytyykö jostakin lähistöltä kuntosalia. Se kuitenkin jäi, sillä en lopulta saanut tuomiota. Kaikki varhaiset esiintymiset olivat sinänsä tärkeitä tapahtumia, mutta vasta Gromin myötä tajusimme, että Behemoth saattaa olla jonakin päivänä varteenotettava liveyhtye. Kun Nergalin kanssa ottaa puheeksi tulevaisuuden ”noin muuten”, muusikon vastaus ei ehkä ole se kaikista tyypillisin. – Totta puhuakseni, haluaisin löytää jossain vaiheessa elämäni rakkauden ja perustaa perheen. Seisoin lavan sivulla Venomin aikana, ja Cronos viittoili In League with Satan -biisin alussa, että tule laulamaan taustoja, Nergal kertoo. Tai ainakin se oli äärimmäisen huono sellainen! Oikeastaan aloimme soittaa livenä vasta kakkoslevy Gromin [1996] jälkeen. Ylipäänsä tahdon lopettaa turhan kiirehtimisen ja ottaa jatkossa vähän rauhallisemmin. Mies oli huonossa kunnossa, mutta kyllähän hänen poismenonsa pysäytti. Uransa alkuvaiheilla – siis pikkupoikana – hän oli mukana norjalaisbändien muodostamasta Black Circle -”salaseurasta” vaikutteita saaneessa Temple of Infernal Fire -ryhmässä. En halua havahtua kuusikymppisenä siihen ikävään ajatukseen, etten ole ehtinyt nauttia elämästä lainkaan. Miten tähän yhtälöön sopii se, että aiot julkaista lähikuukausien aikana ensimmäisen soololevysi. Miltä seuraava albumi tule kuulostamaan. Kun avaan nykyään aamulla silmäni, en ryhdy miettimään ikäviä asioita vaan yritän nauttia alkavasta päivästä. Soundcheckin molemmin puolin lueskelen kirjoja tai katson jotakin elokuvaa. ”Haluaisin löytää elämäni rakkauden ja perustaa perheen. Behemoth on rundannut ympäri maita ja mantuja yli kaksikymmentä vuotta, vaikka tahti on tiivistynyt toden teolla vasta 2000-luvun edetessä. Se ajanjakso muutti minua ihmisenä aivan hirveästi. Nergalin ura jatkuu, joten kohuja saattaa olla tiedossa jatkossakin. Porukkaan ajautui myös äärioikeistolaisesta ajattelusta kiinnostuneita ihmisiä, jolloin Nergal katsoi paremmaksi poistua takavasemmalle saaden samalla joidenkin ryhmän jäsenten vihat niskoilleen. Teen täsmälleen mitä haluan, ja jos joku tykkää siitä, hyvä. Rakkauden voima on kuitenkin se kaikista suurin. Keikan jälkeen saatan hyvinkin ottaa pari lasia viiniä. Pikimustalle huumorille voi olla pienessä piirissä paikkansa, mutta se paikka ei tietenkään ole kameroiden edessä. – Niinpä, Nergal nauraa. En tiedä, mutta emme ainakaan halua toistaa itseämme. – En pidä paikallaan olemisesta, tai ainakaan laiskottelusta. – Eräs on ehdottomasti Lemmy – enkä sano tätä siksi, että hän menehtyi
Myöhempien aikojen historiankirjoituksen perusteella on muodostunut kuva, että muunkin miehistön välit olivat jo tässä vaiheessa varsin huonossa kunnossa. J. Siinä missä etenkin You Can’t Stop Rock ’n’ Roll (1983) sisältää ikimuistettavan myrskyisiä Peron fillejä, tällä kertaa rummut hoitavat lähinnä vain perusrytmin säilyttämisen. Esimerkiksi Hot Lovella kuullaan reverb-kitaraa, joka poikkeaa toki aiemmista French–Ojeda-ratkaisuista. Viimeinen mutta ei vähäisin TWISTED SISTER Love Is for Suckers ATLANTIC 1987 TEKSTI TONI KERÄNEN SALAMYHKÄ POLKU PIENILLE SUURILLE LEVYILLE Love Is for Suckers jää suurella todennäköisyydellä Twisted Sisterin viimeiseksi uutta materiaalia sisältäväksi levyksi. Monessa puheenvuorossa on korostettu Twisted Sisterin aiempaa heavy metal -raskautta ja sanottu Love Is for Suckersin olevan Poisonilta ja Bon Jovilta vaikutteita ottanut muovinen hair metal -levy. Vuodesta 1981 mukana ollut rumpali A. Myös seksikkäänsuloinen kansikuva ja bändin vähemmän räävittömäksi muuttunut imago saattoivat vaikuttaa tuntoihin ja myöhempiin tulkintoihin. ITSE levyn tekoprosessista löytyy yllättävän vähän ristiriidatonta tietoa. SÄVELLYKSELLISESTI levyn on väitetty olevan jotain täydellisen erilaista edeltäjiinsä verrattuna. Marraskuussa 2014 Metal-rules.com-sivustolla julkaistussa haastattelussa Franco kertoo Marko Syrjälälle, että levyllä kuullaan hänen ohjelmoimiaan rumpukoneraitoja. Tämänkin vuoksi olisi kunnioittavaa huomata, ettei yhtye tehnyt levytysuransa aikana yhtään heikkoa albumia ja unohtaa aliarvioivat puheet ”erilaisesta” ja ”heikosta” Love Is for Suckersista. Tätä on pakko hieman opponoida. Se on leimattu suotta yhdentekeväksi tukkametallin perässähiihtäjäksi. Koukkumelodiat ja -sovitukset, jopa lastenlaulumaiset rallattelut, tekivät Twisted Sisteristä kuuluisan ja säilyivät luontevasti mukana levytetyn tuotannon loppuun asti. Peron korvaajaksi otettiin aiemmin Good Ratsissä soittanut Joe Franco, mutta hän ei varsinaisesti soita levyllä. You Are All That I Need taas ei ole millään tavalla poikkeuksellinen tai edes siirappinen TS-balladi. Tuottaja Beau Hill oli päätynyt tähän ratkaisuun aikapulan vuoksi. Kyseessä saattaa olla Hillin silotellun tuotantojäljen ja ulkopuolisten soittajien synnyttämä vaikutelmaharha. Twisted Sister ei ole julkaissut tämän jälkeen yhtään uutta tuotantoa sisältävää levyä, vaikka keikkapaluuta on tehty vuodesta 2001 lähtien. Levy-yhtiö Atlantic kuitenkin pakotti julkaisemaan kokonaisuuden Twisted Sisterin nimen alla. Pero lähti omille teilleen Come Out and Play -kiertueen jälkeen. Myös yhtyeen henkilökohtaiset suhteet olivat alkaneet rakoilla. Sniderin mukaan päätös johti lopulta yhtyeen hajoamiseen pian levyä markkinoineen kiertueen jälkeen. Puhtaiden sävellysten tasolla levy on silti puhdasta, tunnistettavaa ja tarttuvaa Dee Snider -sävellyslaatua. Love Is for Suckersin olikin alun perin tarkoitus olla laulaja Dee Sniderin soololevy. Hevimmät palat, Wake Up (The Sleeping Giant), nimikappale ja päätösraita Yeah Right!, olisivat kotonaan millä tahansa bändin levyllä. Samassa haastattelussa Franco antaa ymmärtää, että Twisted Sisterin kielisoitinkolmikko Jay Jay French, Eddie Ojeda ja Mark Mendoza oli paikalla ainakin albumin demosessioissa. Myös TNT-kitaristi Ronni le Tekro oli mukana, ainakin esituotantovaiheessa. Myös muualla levyllä kuultavat popsävyt olivat olleet aina läsnä. TAPAHTUNUT tähän mennessä: taisteltuaan lähes koko 1970-luvun ja hyvän matkaa seuraavaakin vuosikymmentä Twisted Sister saavutti suursuosion ja MTV-kansan hyväksynnän Stay Hungry -albumillaan (1984). PORIS PERE 60. Jälkitarkastelussa juuri Francon ohjelmoimat suoraviivaiset rumpulinjat erottavat levyn klassisen kokoonpanon Twisted Sister -albumeista. Klassikko myi vuoden aikana noin kaksi miljoonaa kappaletta, mutta seuraaja Come Out and Play (1985) oli kaupallinen pettymys saavuttaen puolella miljoonalla myydyllä kopiollaan vain kultalevyrajan. Wingerissä myöhemmin maailmanmaineeseen noussut Reb Beach soittaa kuitenkin varmuudella suuren osan levyn kitaroista Kip Wingerin, Hillin luottomiehen, hoitaessa taustalauluja
Suosikkilevyni on aina ollut From Mars to Sirius (2005), joka jostain syystä osuu ja uppoaa tavalla, jota en osaa selittää. Ranskalaiset Gojira-fanit eivät olleetkaan niin hysteerisen innokkaita kuin olin kuvitellut – voisin siis edelleen päästä eturiviin. Oli huhtikuu 2009, olin vaihdossa Rouenissa Ranskassa ja matkalla ensimmäistä kertaa Gojiran keikalle. Jokaiselle Tuskaa edeltävälle Infernolle pyhitettiin oma festarilla soittava artistinsa, ja osallistujan piti kertoa, miksi se on maailman paras. Samaisessa tilaisuudessa keski-ikäinen setä hehkutti bändiä pitkään ja hartaasti minulle ja ystävälleni, ja lopulta huusi suoraa kurkkua innostustaan oman tapaamisensa jälkeen, mikä aiheutti huvitusta myös bändissä. Ensi vuoteen! Sinun juttusi Infernoon. Ja kun hoksasin, olin koukussa. Olin löytänyt bändin puolisen vuotta aikaisemmin ja olin todella innoissani siitä, että näkisin Gojiran livenä ensimmäistä kertaa heidän kotimaassaan. Yleisössä oli sulassa sovussa teinityttöjä, keski-ikäisiä naisia ja karvaisia rokkipoliiseja. Nyt näkisin bändin ensimmäistä kertaa livenä ja vasta se ratkaisisi innostukseni kestävyyden. Tällaisessako paikassa Gojiran kaltainen bändi esiintyy Ranskassa. En muista siitä paljoa. Tämän ensimmäisen Gojira-keikkani jälkeen olen käynyt kaikilla heidän Suomen-keikoillaan. Meno yltyi villiksi Dagoban aikana, kun pitti pyöri ja eturivi moshasi. Aikaa ovien aukeamiseen oli noin tunti ja yksinään odotellessa aika kului todella hitaasti. Mutta Dagoban lopetettua osa yleisöstä lähti ja tunnelma rauhoittui hyvin nopeasti. Odotukseni Gojiraa kohtaan kohosivat entisestään. Lähestyessäni huomasin paikalla olevan vain muutamia jonottajia, joten huokaisin helpotuksesta. Se oli nimittäin iso sirkusteltta. Bändin jokaisella keikalla on hetkiä, jolloin meinaa pakahtua ja iho on kananlihalla. Jännitys oli turhaa, sillä keikka oli mahtava. heinäkuuta. Kun aiemmin kävin tarkistamassa, mihin oikein olen menossa keikalle, paikalla oli vain kivimurskaa ja jonkun vanhan talon rauniot. Bändi, jonka musiikissa tuntuu olevan jotain enemmän; aina jotain uutta löydettävää ja kaikella tuntuu olevan jokin syvällisempi merkitys. Ennakkotunnelmani olivat siis vähintäänkin epäileväiset. Asetuin jonon perälle ja jäin odottamaan. Alkoi jännittää, onko paikalla enää ketään Gojiran aikana. Tiedän jo nyt, että siitä tulee yksi kesäni kohokohdista.”. Vain sen, että olin aivan ekstaasissa. Helpotuksen tunne oli valtava. Neljäntenä ja viimeisenä vuorossa oli Gojira, joka soittaa Suvilahdessa sunnuntaina 3. Vasta myöhemmin opin, että tämä on täysin tavallista Euroopassa. Ilmeisesti iso yleisöstä oli paikalla vain Dagoban takia. Halusin saada tästä keikasta kaiken irti. Lauloin mukana, moshasin, nauroin, olin onnellinen. Mainitun mittelön voitti Jenna Sjöholm, jonka teksti löytyy ohesta. Päälläni oli takki ja muutenkin lämpimästi vaatetta, joten joutuisin kantamaan kamojani mukanani. Ylitin Seine-joen ja lähdin kävelemään kohti keikkapaikkaa. Pääsin eturiviin, helposti. Näiden bändien jälkeen yleisö on ainakin hyvin lämmitetty. Siispä lasken jo päiviä Gojiran esiintymiseen Tuskassa, jolloin pääsen kuulemaan uuden Magma-levyn biisejä livenä. “JÄIN pois bussista etukäteen katsomassani paikassa. Olin yksin keikalla vieraassa maassa ja hieman hukassa kaikin puolin. Tuska Open Air järjesti yhdessä Infernon kanssa kilpailun, jossa oli mahdollisuus saattaa oma tekstinsä Infernon sivuille ja saada kaupan päälle kolmen päivän Tuska-lippu. Kun vihdoin näin itse keikkapaikan, en tiennyt itkeäkö vai nauraa. Viime vuonna bändi juhlisti levyn juhlavuotta ja tämän innoittamana matkustin Suomen-keikan lisäksi Tanskaan katsomaan yhden keikan. Mutta keikan aikana kaikki huolet unohtuivat; oli vain musiikki ja täydellisen hyvä olo. Ensimmäinen oli paikallinen bändi Ataraxie ja toisena esiintyi Dagoba. En innostunut ensi kuulemalta, vaan jouduin kuuntelemaan The Way of All Flesh -albumin (2008) moneen kertaan ennen kuin hoksasin mistä bändissä on kyse. Tällä reissulla, minä, melkein kolmekymppinen opettaja, muun muassa kikattelin kuin mikäkin 15-vuotias fanityttö haettuani bändin nimmarit ennen keikkaa pidetyssä meet and greet -sessiossa. Olin löytänyt bändin etsiessäni kiinnostavaa ranskalaista metallia. Ennen Gojiraa esiintyi pari lämppäriä. Sen jälkeen ymmärsin, että olin jäänyt lopullisesti koukkuun. Odotellessa seurasin muuta yleisöä ja huomasin, että ikäja sukupuolijakauma oli todella laaja. Gojira onkin bändi, joka saa aikaan äärimmäisiä tunteita ihmisissä, joita ei suoralta kädeltä innokkaiksi fanittajiksi arvaisi. Kun telttaan pääsi sisään, huomasin, että paikalla ei ollut narikkaa. Jännitti ja tärisytti
THE LATEST ALBUM FROM ITALY’S ATMOSPHERIC DEATH/DOOM METAL PURVEYORS, NOVEMBRE with a guest appearance from Katatonia’s Anders Nyström. “…brillant written, well-thought-out, sentimental, fascinating, thoughtful, rhythmically and awesome” SONIC SEDUCER www.peaceville.com/novembre OUT NOW Ursa www.peaceville.com/katatonia TH E FA L L O F H E A RTS THE EAGERLY AWAITED 10TH STUDIO ALBUM FROM THE SWEDISH MASTERS OF DARK PROGRESSIVE METAL ““ THE FALL OF HEARTS IS AN ABSOLUTE JEWEL FROM START TO FINISH” DECIBEL MAGAZINE PLAYING TUSKA FESTIVAL 3RD JULY 2016 WWW.TUSKA-FESTIVAL.FL OUT NOW CD / CD + DVD / 2LP / Deluxe Book / DL T E S S E R A C T P O L A R I S NEW TOUR EDITION COMING SOON “start to finish, Polaris is affecting, captivating and bloody gorgeous” 9/10 1 6 T H J U L Y F I N L A N D , J O E N S U U I L O S A A R I R O C K F E S T I V A L www.kscopemusic.com/tesseract | post-progressive sounds
Säröä löytyy niin maan perusteellisesti, ja rummutkin on tuotettu niin, että ne tuntuvat paukkuvan pienellä särinällä – kyseinen kikka antaa levylle orgaanista livetuntumaa. Jos taas sooninen selkäsauna toimii, älä missaa tätä. NAILS You Will Never Be One of Us NUCLEAR BLAST Trioksi kutistunut jenkkipoppoo Nails sekoittaa grindcorea, d-beatiä, hardcorea ja death metalia omintakeisella tavalla. Biisi kasvaa ylitsevuotavassa raskaudessaan ehdottomasti levyn kärkikastiin ja tuo massiivisuudessaan mieleen Behemothin raskasmaalailut pienellä mustanpuhuvalla doomviballa sävytettynä. Levy kellottaa vajaat 22 minuuttia ollen Nailsin tähänastisen uran pisin tuotos. Herättää muuten aamulla tehokkaammin kuin triplaespresso. Nupit kaakkoon ja nuppi tutisemaan. Tarjolla on helvetin tykkiä aloitusriffittelyä, sitten pistetään täysi mylly päälle ja alle minuutissa homma pakettiin. Muista levyn kappaleista voisi nostaa esiin Made to Make You Fallin. Turpaan tulee niin että tärähtää, eikä edes huomaa mikä iski. Todella onnistunut lopetuskappale. Genrehifistelijät ovat keksineet tyylille oikein nimenkin: powerviolence. Hyökkäävästä raakuudestaan huolimatta soundimaailma on yllättävän selkeä, eli tuotantopuoli on tiukasti hanskassa. Nailsin musisointia voisi nimittäin kuvailla luonnehdinnoilla väkivaltainen, raaka ja säälimätön. Convergesta tuttu Kurt Ballou on ruuvannut miksauspöydän takana rupea muutoinkin juuri sopivasti. Mutta ei se pituus, vaan mihin sillä osuu. Tässä tapauksessa osumatarkkuus on melkoisen loistava. Bossin HM-2 pedaali lienee sauhunnut punaisena, sen verran tanakka Entombed-pörinä kitarasoundiin on veivattu. Vaikka olen allerginen erinäisille kategorioille, termissä on oikean suunnan hajua. Kun pari biiseistä soi alle minuutin, levyn päättävä They Come Crawling Back yllättää yli kahdeksan minuutin pituudellaan. Ihan eri sfääreihin kurottava kokeiluhenkisyys, jopa eeppisyys, ei tunnu alkuun istuvan kokonaisuuteen, mutta muutamien kuuntelukertojen jälkeen mieli alkaa muuttua. Levyn loppupuolen Into Quietus taas pistää päälle niin komeasti jyräävää death metal -vaihdetta, ettei voi kun nyökytellä mukana. Teemu Vähäkangas Turpaan että tärähtää Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa JI M M Y H U B B A R D ARVIOT 63. Jos todella aggressiivinen mättö ei ole juttusi, lienee fiksuinta jättää tämä väliin – Nails saattaa aiheuttaa tottumattomalle voimakastakin ahdistusta. Noin vain. Kolmoslevyään taas voisi luonnehtia sanoilla lyhyt, tyly ja brutaali
Yhtyeen jäsenet ovat vaikuttaneet orkestereissa kuten Red Moon Architecht, Dead Shape Figure ja Naildown. Levyn varsinaista tarkoitusta saattaa äityä kummastelemaan. Se hyveeksi luettakoon. Origin sen sijaan on tiivis ja ytimekäs paketti, joka säilyttää punaisen lankansa kirkkaana alusta loppuun. Levy ei kuitenkaan tarjoile erikoista tarttumapintaa ja jää kokonaisuutena melkoisen vaisuksi. Ep:n kolme varsinaista biisiä ovat järkälemäisiä post-rock/metal-eepoksia, jollaisten kanssa Loponen on tehnyt syvällisempää tuttavuutta jo pitkään. Kunhan musiikin hienoinen kömpelyys karsiutuu, bändistä voidaan puhua varmasti merkittävänä tekijänä. Mieleen tulee nimiä kuten Soilwork ja Scar Symmetry (jonka kanssa bändi on keikkaillutkin), vaikka suoria vaikutteita ei voikaan paikantaa. Jälki kuulostaa aika pitkälti King’s X:ltä tai Taborin soolomateriaalilta miehen melodiantajun ja pehmoisen laulun ansiosta. Harmi, sillä soundimaailma on jylhä ja onnistunut. Äidit kauhistelivat älypuhelimen ”rec” painettuna. Hypothesis ei ole keksinyt mitään uutta ja ihmeellistä, mutta kykenee nappaamaan vaikutteita monelta eri suunnalta ja yhdistelemään niitä tavalla, joka tekee sen musiikista kiinnostavaa ja monivivahteista. Koskinen HUNDRED HEADLESS HORSEMEN Hexagon OMAKUSTANNE Kotimaisen bändin saatekirje on kryptisin pitkiin aikoihin. Sävellystyö on kaiken kaikkiaan uupumatonta, kekseliästä ja kokeilevaa. Kuten aiemmillakin levyillään, bändi esittää hienoa soittoa todella sulavalla ja rehellisellä otteella. Sitä nimittäin piisaa, lähes enemmän kuin kenellekään on hyväksi. Kimmo K. Profit on hieno levy, josta on helppo tykätä. Parhaimmillaan Origin tarjoaa modernia muttei kuitenkaan hengetöntä melodista metallia, joka yhdistää melodiset koukut, tekniset mutta iskevät kitarariffit ja perinteisen hevin linjauksia kanavoivat soolot onnistuneesti. Tusmørkessä on paljon taitoa sekä hienoja omaperäisen, kulttuureja yhdistelevän progeja folkjäärän elementtejä. Kimmo K. Annika Brusila THE JELLY JAM Profit MASCOT Otetaan se miehistö ekaksi: Ty Tabor (King’s X), John Myung (Dream Theater) ja Rod Morgenstein (Winger). Sen musiikki on kursittu kasaan monesta eri metallin alalajista, eikä bändi kaihda erikoisempiakaan kokeiluja. Päällimmäisenä jää mieleen ihailtava uskaliaisuus, mutta yhtyeessä on aineksia paljon muuhunkin kuin levyhyllyn hauskaksi kuriositeetiksi ja marginaalifestarien vakionimeksi. Spurvehaukenin pehmeydessä on kellastuneen kaitafilmin nostalgiaa, jossa skandinaavinen solahtaa slaavilaiseen kauniin pianon ja kohoavan laulun yltyessä hurmokseen. Ep kuulostaa monilta osin siltä kuin Oranssi Pazuzu olisi ruuvannut tyyliään jonnekin eriskummallisen death metalin ja sludgen suuntaan. Nelibiisinen Hexagon on haasteellinen mutta lopulta hyvin palkitseva julkaisu. Siinä on myös helvetin häiritseviä kulmia, joiden äärellä olen sekä polvillani että ärsytyksestä raivona. Mikko Malm CONSCIOUSNESS REMOVAL PROJECT Tides of Blood Part II OMAKUSTANNE Viimesyksyinen Tides of Bloodin ykkösosa oli kova ja kunnianhimoinen tekele, eikä kakkososa ole sen pahempi. Nyt Antti Loponen sukeltaa ehkäpä vieläkin syvempiin vesiin, vaikka homma etenee sinällään samalla idealla. Kaihoisia sävelkulkuja, suuria aaltoja, pitkiä linjoja ja hurjaa ryminää sisältävät kappaleet etenevät luonnikkaasti omia polkujaan seuraillen. Autotunea ei ainakaan ole käytetty, joten autenttisuus on läsnä. Toppo Koponen, lauluniekka, ehti jo tietysti uhkailla ajan olevan mitä otolARVIOT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 64. Taiteellisen tai kaupallisen huippusuorituksen sijasta kyse lieneekin tekijöiden tarpeesta soittaa ja laulaa. Mielleyhtymien kirjo on lähes järjetön. Tämän lisäksi rumpali Waltteri Väyrynen on ehtinyt kerätä kansainvälisiäkin kannuksia sessiomiehenä Paradise Lostin, Vallenfyren ja Týrin riveissä. Kimmo K. Niin hienoa kuin CRP:n touhu onkin, lopullinen nostatus jää yhä saavuttamatta. Kokemus ja näkemys kuuluu: vaikka Isisin kaltaiset nimet välähtävät mielessä hetkittäin, oma melankolinen ote on vahva ja selkeä. Ainekset ovat kyllä kasassa, ja uumoilen edelleen, että koko bändillä esitettynä – livekombo on olemassa – otteisiin tarttuisi kollektiivista magiaa, jonka voimin meno äityisi loistavaksi. Joni Juutilainen RICHARDS/CRANE Richards/Crane METALVILLE Pätevät pelimiehet helläkätisellä asialla: Ugly Kid Joen laulaja Whitfield Crane ja Godsmackkitaristi Lee Richards panevat menemään akustista laulelmaa. Nordmarka nousee polveilevalla kepeydellä ja samettisen rytmikkäällä kutsullaan levyn tarttuvimmaksi biisiksi. Aluksi koskettimien runsaus vähän kiusaa, mutta loppujen lopuksi ne tuovat kokonaisuuteen oman maukkaan sävynsä ja antavat kappaleille sopivaa lisäulottuvuutta. Melodiat ovat valitettavan hailakoita, etenkin kun tällaisessa musiikissa biisit joko toimivat tai eivät toimi nimenomaan niiden avulla. No, uskoo ken uskoo, mutta musiikkiaan ”psychedelic deathsludge metaliksi” kuvaileva HHH on todellakin mielenkiintoinen bändi. Liki joka raidalla on tovereita auttamassa, joten levyllä on ihan jämäkkä unplugged-rokkibändin meno. Toisekseen, säkkikankainen tanhuote ja opettajamainen kerrontalaulu loputtomine kertosäkeineen tulevat iholle lähes pelottavalla vyöryllä. Suomalaisesta melodiantajusta juontuu mielenkiintoinen yhteys Callistoon. Joensuun häiriintynein eläin juhlii kolmekymppisiään. Seven Heads Ten Horn on keskinkertainen surulevy, joka ei säväytä. Norjan kieli takaa absurdin tunnelman, mutta jättää kuulijan vaille mahdollisesti oivaltavaa viestiä. Tätä voidaan pitää erittäin hyvänä alkuna. Lauri Kujanpää KUMIKAMELI Verta ja suolia STUPIDO Arvatkaapa, mikä bändi juolahti ensiksi mieleen, kun Korkeasaaren kameli otti pari vuotta sitten ja puraisi tungettelevan aasin hengiltä. Yleisin virhe on, että levylle ängetään kaikki mahdolliset ideat ja aihiot, jotka on saatu haalittua kokoon treenikämpällä. Tiedossa ei siis ole räpellystä, vaan vaivatonta ja monellakin tapaa rikasta musiikkia. Se ei kerro yhtään mitään itse musiikista, vaan tarinan pääpaino on erään bändin jäsenen isän löytämässä, myös levyn kansipapereihin päätyneessä poronkallossa. Koskinen TUSMØRKE Ført Bak Lyset SVART Ensinnäkin, jos aikoo kuunnella norjalaisbändin kolmatta levyä, kannattaa pitää huilusta. De reiser fra ossin ketteränpomppivissa koskettimissa on outo tuulahdus Depeche Moden Big Muffia, mutta väliosan marssirummut ja kuoroulinat vievät aivan toisaalle. Tämä tuntuu innoittaneen yhtyettä ep:n luomiseen. Harmi vain, että biisit jäävät kovin valjuiksi. HYPOTHESIS Origin INVERSE Hypothesis on kotimainen debytantti, joka koostuu nuoresta iästään huolimatta varsin kokeneista soittajista. Kappaleissa on salakavalia koukkuja, vaikka anti on vaivatta nautiskeltavaa ja helposti sulavaa. Mikä ei tietenkään ole haitta. Salakavalasti nappaavat kitarariffit, hyvä groove ja beatleaaniset melodiat ovatkin oiva resepti. Jos haukkuisin albumia persoonattomaksi, se olisi ehkä liian tylysti sanottu. Kyseisen mielleyhtymän luovat vahva kosketinvetoisuus ja melodinen yleisilme. Mitä tulee itse musiikkiin, se on lähempänä toisen ja kolmannen kuin ensimmäisen aallon skandinaavista melodeathiä. Levy kuulostaa Alice in Chainsin akkarieepeiltä esituotantovaiheessa hylätyltä materiaalilta. Yhtäkään umpisurkeaa kappaletta levyllä ei ole, mutta sisältö jää silti varsin laihaksi. Puuduttavan tasapaksua paahtoa ilman kohokohtia, vaikkakin Marco Beneventon ääni sopii hyvin tällaiseen kaihoiluun. Sille antaisi mieluusti isompaakin arvostusta, mutta se ei ole taiteellisesti erityisen kunnianhimoinen tai muutenkaan järin huomionarvoinen. Jos hyvät biisit hienosti esitettynä riittää, tämä on bändi paikallaan. Koskinen THE FORESHADOWING Seven Heads Ten Horns CYCLONE EMPIRE Surumielistä metallia tarjoileva italialaisyhtye on verrattavissa melankolian mestareihin kuten Katatonia, Paradise Lost ja Anathema. Jotta asia monimutkaistuisi, lyyrinen acid kohtaa psykedelian ja progen, enkä ole varma, pedataanko tässä tulevaisuutta puiden hengille vaiko harhaisille kadotuksenvihtojille. Origin onkin hyvin kypsän oloinen kiekko, joka välttää ne perinteiset sudenkuopat, joihin yhtyeet ensilevyillään sortuvat. Terävä sävellyskynä ja kirkas visio ovat tuottaneet kautta linjan laadukasta jälkeä, eikä albumi polje missään vaiheessa paikallaan vaan säilyttää energisen flow’nsa viimeiseen sekuntiin asti
Todellisen heavy metalin lippu sentään liehuu ylväänä ja lukuisissa saloissa, toisin ATOMIKYLÄ Keräily SVART Varsin lupaavalla Erkale-levyllä toissa vuonna uransa startannut Atomikylä antaa toisella albumillaan itsestään entistä vakuuttavamman kuvan. Yhtyeen (vasta) seitsemäs pitkäsoitto on kiireestä kantapäähän juurevanrosoisen ja vahvasti riffiorientoituneen klassisen heavy metalin kudelmaa, joskin yllätyksetöntä sellaista. Homman nimi on edelleen painostava, raskas, psykedeelinen ja aavistuksen sludgehtava möyrintä, jonka pyörityksessä kuulijan on hyvällä tapaa paha olla. Silti bändi jaksaa taivaltaa tyylilleen uskollisen ilmaisun parissa. Joni Juutilainen OMEN Hammer Damage PURE STEEL Kalifornialaisveteraani Omen ei ole perinnehevinsä kanssa millään muotoa 1980-luvun kruununjalokivilevyjensä (Battle Cry, Warning of Danger, The Curse) vauhdissa. Joni Juutilainen JU SS I SA A R IV U O R I kuin Suomessa, missä se on laskettu jo vuosia sitten puolitankoon – ainakin bisnespuoleen eri sektorien kustannuspaikoilla. Metallia sen varsinaisessa muodossa ei löydy juuri nimeksikään. Kuriositeettiarvoa löytyy senkin edestä, mikä riittää paremman keskiluokan suoritukseen. Massiiviset hevivyörytykset on korvattu konesäksätyksillä ja monenmoisilla arvoituksellisilla soundeilla, joista saattaa haistaa asiallisissa mittapuissa pysyttelevää improvisointia. Mega PARASIT A Proud Tradition of Stupidity CYCLONE EMPIRE Turpa täyteen d-beatiä ja crustia, olkaapa hyvä. Seuraavat kaksi, Risteily ja Pakoputki, ovat nekin kestoltaan keskimääräisiä metallibiisejä pitempiä. Yhtye osaa kyllä väläytellä kykyjään siellä täällä onnistuen parhaiten alkupuolen kiihkeästi kulkevassa Masters of Lightningissa ja tarttuvasti juntatussa The Beast Is in Your Backissä. Kuski on tupakkikaupoilla, hevoset tuhisevat pellin alla turhautuneina. On nussivia natseja, asioita tapahtuu persesilmän räpäyksessä. Tyynykin viheltää, saatana. Kun hivenen liian köykäiset biisit yhdistyvät yhtäläiseen laulajaan ja tuotantoon, lopputulos jää demomaisen huonolla tavalla vaisuksi. lisin lusikan multaan hautaamiselle. Pian näiden jälkeen 50-minuuttinen levy alkaa tuntua kiihtyvällä tahdilla ylipitkältä raakileelta. Kimballia, tulee ikävä. Pari vuoden ikäisen Blizzenin vaikutteet löytyvät suurimmalta osin vanhakantaisesta heavy metalista, johon on haettu lisäenergiaa vauhdikkaammasta teutonitemmellyksestä. Kansilehtien minimalistinen infomäärä ei nosta muusikkoja framille, eikä suomeksi rääyttyjä sanoituksia pysty analysoimaan kuin korvakuulolta. ”En nuku enää ikinä!” Kiinnostavimmat asiat tapahtuvat vasta toisella puoliskolla. Mutta ehtiihän tuota. Ainut lamppu syttyy vain potkaisemalla. Kumikamelin sadannella levyllä läväytellään kotoisankipeästi. Hammer Damagen kolkko, kuin kaivosta kumpuava kokonaissoundi saa levyn loppuun sijoitetun A.F.U.instrumentaalinkin kuulostamaan relevantilta. Vaikka nykyinen solisti Kevin Goocher hoitaa tonttinsa hyvin, alkuperäislaulajaa, jo edesmennyttä J.D. Punktaustoista saapuvan Kellyn ja enemmän metallin suuntaan kallellaan olevan Parkerin yhteistyönäytöt Corrections Housessa ovat olleet suhteellisen vahvoja, mutta annettavaa tuntuu löytyvän myös uuden duoprojektin tiimoilta. Bändi on tässä mielessä oma ikivänkyrä itsensä, herännyt vasen käsi oikean paikalla. Jannujen olisi ollut syytä harjoitella muutama vuosi ja demo lisää, vaikka uppoaahan tämä varmasti useampaan jürgeniin jo tällaisenaan. Dark Buddha Risingja Oranssi Pazuzu -kytkyinen Atomikylä on siitä erikoinen bändi, että sitä kuunnellessa keskittyy vain ja ainoastaan musiikkiin. Hänen korkeimpien nuottien voimakas tulkintansa oli yksi bändin alkutaipaleen kantavista voimista. Mirrors for Psychic Warfare on erittäin synkkätunnelmainen levy, jonka kantavin elementti on minimalistinen, pääosin elektroninen musiikki, jota voitaneen kuvailla helpoiten sekoitukseksi dronea ja dark ambientia. Paikoin levy on kuin tyhjäkäynnillä pulputtava Mustanki. Erityisesti Cry Havoc ja Era of Crisis löytävät kertosäkeillään tiensä päätylaitaan saakka. Tomi Pohto MIRRORS FOR PSYCHIC WARFARE Mirrors for Psychic Warfare NEUROT Scott Kelly (Neurosis) ja Sanford Parker (ex-Minsk) tunnetaan monipuolisina ja muuntautumiskykyisinä muusikoina, joiden yhteistyöstä on seurattava pakostikin jotain mielenkiintoista. Meno on raakaa, ARVIOT 65. Keräily koostuu kolmesta kappaleesta, joista ensimmäinen, Katkos, kestää hitusen vajaat 18 minuuttia. Mirrors for Psychic Warfare on periaatteessa hyvä levy, mutta jos ajattelee kiekkoa pitkän tähtäimen sijoituksena, on hankala kuvitella, että albumi tulisi nousemaan korvaamattoman klassikon asemaan. Niin paljon hyvää ja mielenkiintoista kuin lafkalta, ja Germaniasta yleensäkin, on vuosien varrella tullut, minkäänlaisiksi laaduntakeiksi näistä ei ole. Meininki vaikuttaa monin paikoin improvisoidulta, mutta musiikista paistaa pahimmissakin haahuiluissa selkeä suunnitelmallisuus ja hommaa hyvällä otteella eteenpäin polkeva jääräpäinen visio. Yhtäläisyydet Corrections Houseen ovat ilmeisiä, mutta eroavaisuuksiakin löytyy. Alkulimaa, Väkivalta OK! Ja Doppelganger ovat sitä Kumpparia, joka minut Kinahmolla (2004) koukutti. Jaakko Silvast BLIZZEN Genesis Revisited HIGH ROLLER Kun yhdistetään kaksi saksalaista tekijää nimiltään Blizzen ja High Roller, lopputulos on melko helppo arvata. Levy melodisoi kohtalaisesti ja sooloilee vauhdikkaasti. Keräilyä kuunnellessa huomaa ajan menettävän merkityksensä. Voisikin sanoa, että yhtye paneutuu kaikkein olennaisimpaan, ja tällä(kin) kertaa se tuottaa todella mehukasta hedelmää. Orkesterin lähestymistapa on miellyttävä, toteuttamistapa ei niinkään, aivan kuten lafkatoverillaan Stallionilla. Yli vartin mittaiset biisijärkäleet tuntuvat harvoin perustelluilta, mutta Atomikylä tietää kuinka isoa kangasta maalataan
Kolmas levynsä tarjoaa jälleen kerran ytimekkään ja tarttuvan paketin, jossa ei ole turhaa saati ylimääräistä. Nyrkkitappelu antaa koko inhimillisen elon tunteiden skaalan kuulua läpi, mikä on todella hienoa. Tältä kuulostaa oikea elämä! Se on rikinkatkuinen yhdistelmä hikeä, kyyneliä ja ruumiineritteitä. Siitä löytyy punkin asennetta ja räyhäkkyyttä, mutta myös melodisuutta ja nyansseja, jotka muistuttavat vanhan liiton hard rockista. Levyn melodioissa, pauhuissa ja painotuksissa on kaikkiaan jyhkeää otetta, ja luontaisen tuima äänimaailma tekee loput. Myös kappalerakenteissa on saavutettu selvää kehitystä. Rähinälaulut ovat varsin toimivia, ja niitä jyräytelläänkin vahvasti pitkin levyä puhtaiden laulujen ohessa. Hyviäkin listasijoituksia Jenkeissä kerännyt yhtye tuo vahvasti mieleen esimerkiksi Pierce the Vailin tai A Day to Rememberin. Hiotut nyanssit ovat taidokkaita ja soittimet pysyvät selvästi kädessä, mutta kappalemateriaali on varsin tasaista ja jokainen kappale kuin samasta muotista. Nyrkkitappelu kuulostaa itseltään eikä keneltäkään muulta. Bändin kakkoslevyn taustalta löytyy kolme edesmenneen Uncurbedin jäsentä. A Proud Tradition of Stupidity on musiikillisesti parempi levy kuin arvosanani antaisi olettaa. Teini-ikäisten tyttöjen ja mustatukkaisten poikien voin sen sijaan kuvitella hyppivän tasatahtiin tätä levyä kuunnellessa. Laulajan karhea huuto toimittaa, soundi on napakanterävä ja soitto kulkee, mutta turhan tutulta meininki tahtoo silti kuulostaa. Merkillepantavin muutos on kitaroiden kasvanut rooli. Karkeasti runttaava mättö ei edusta aivan genrensä kaoottisinta ja nopeinta laitaa. Vaikea sanoa, mitä tässä pitäisi tehdä paremmin. Takominen on sutjakkaan vauhdikasta ja turhat kulmat on siivottu pois, mutta jälkipolttimen suomaa viimeistä raivonpuuskaa bändi ei yritä tarjoilla. Kokemusta on hankittu myös Intermentin ja Centinexin riveistä, joten osaavia ja marinoituja ukkojahan tässä reuhaa. STUPIDO Nyrkkitappelun sielukasta ja räkäistä katurockia on helppo rakastaa. Bändin tyyli lepää yhä tunnelmallisessa pakanametallissa mustan metallin vaikutteilla. Yksinkertaisen tarttuvat kappaleet sisältävät reilusti rokkaavampaa otetta. Musiikkinsa on juuri sitä kamaa, jota on kutsuttu jo kauan norsecorekDRAUGNIM Vulturine DEBEMUR MORTI Kuusivuotiseksi venähtänyt hiljaiselo päättyy espoolaisyhtyeen kolmanteen kokopitkään. Värähtääkö viisari. Pääasiassa keskitempoisesti jylisevän tunnelmoinnin vaaroja ovat itsensä toistaminen ja tasapaksuus. Eetu Järvisalo ARVIOT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 66. Jos pitää esimerkiksi Moonsorrow’n, Drudkhin tai viikinkikauden Bathoryn eeppisyydestä, albumi kannattaa ottaa haltuun. Valehtelisin, jos väittäisin, ettei tämä tuppaa ärsyttämään. Tämä on rehellistä musiikkia. Kontrolli pysyy ja kuolat jäävät roiskumatta. Selkeimmin tästä puhuvat tulisieluinen A Passage in Fire ja syvällinen tunnelmahuippu Grief Unsung. Nyrkkitappelu ei pelkää näyttää haavojaan, muttei myöskään nauraa niille. Edeltävillä levyillä pysyttäydyttiin ehkä liiankin turvallisissa seilaamisissa ja taisteluhengen nostatuksissa. Jos näin, valintasi voisi olla selvästi huonompikin. Along the Shadow on bändin ensimmäinen levytys yhtyeen alkuperäisen, sittemmin paluun ruotuun tehneen laulajan Anthony Greenin kanssa. The Market Setsin riffittely voisi olla suoraan Doomin levyltä, ja mielleyhtymiä klassisiin nimiin nousee muutenkin esiin tämän tästä. Tämä lienee suurimpia tekijöitä siinä, että jälki kuulostaa runsaammalta ja nyanssirikkaammalta. Jenkkirokki on aina jenkkirokkia, äärimmäisen loppuunsa hiottua äänimaisemaa ja bändit kuulostavat hyvin samankaltaisilta. Levyä on kypsytelty kansilehtisen mukaan enemmän tai vähemmän koko tämä aika, minkä kuulee. Joku voisi kritisoida levyä siitä, että sen yllä väijyy koko ajan tietty viimeistelemättömyyden tuntu, mutta minä pidän siitä juuri tällaisena. Disrupt, Discharge, Wolfpack, Exploited, Doom ja tietysti Uncurbed. Pieni lisäripaus hallitsematonta kaaosta ja aggressiota ei olisi pahitteeksi, mutta noin muuten Parasit on valinnut alan perusteita perusteellisesti kyntävän tien. Ne menevät tunnelmanluonnissa koskettimien edelle. Kari Koskinen NYRKKITAPPELU Mitä saisi olla. Lauri Kujanpää SVARTTJERN Dødsskrik SOULSELLER Vuonna 2003 perustetulla Svarttjernillä on periaatteessa kannettavanaan koko norjalaisen black metalin positiivinen painolasti. Mikko Malm SAOSIN Along the Shadow EPITAPH Amerikan Yhdysvalloista kajahtaa tällä kertaa post-hardcorea. Tällaisten kokonaisuuksien kuunteleminen on työlästä ja kyllästyttää nopeasti. Nyt nämä kuopat onnistutaan välttämään hienosti. Sanoitukset sisältävät arkisia havaintoja elämän varjoiselta puolelta, mutta mukana on myös paljon absurdia huumoria ja ironiaa. Yksittäisinä paloina biisit toimivat huomattavasti paremmin, mutta en voi silti sanoa olevani bändin fani. mutta samalla niin tuttua, että kuuntelukokemusta voisi luonnehtia peräti turvalliseksi. Sanonta ”hiljaa hyvä tulee” osuu tällä(kin) kertaa varsin hyvin kohdilleen. Liekö moinen tässä yhteydessä kovin mairittelevasti todettu, mutta ruotsalainen Parasit ei tarjoile kyllä minkäänlaisia yllätyksiä
Alaric painottaa hypnoottista rytmiikkaa, kiertoradalla kajahtelevia kitaralinjoja ja julistavaa puolimelodista kailotusta. Uusi laulaja Rasmus Bom Andersen vetää myös mainiosti, ja kiekkoa huomaa soittavansa ilokseen kerta kerran jälkeen. käyvät hyviksi esimerkeiksi. RÄMLORD We Are the Night OMAKUSTANNE Omakustannepohjalta toimiminen saattaa johtua Rämlordin tapauksessa ainakin osittain markkinoinnin vaikeudesta. Kari Koskinen PSYCHEDELIC WITCHCRAFT The Vision SOULSELLER Italialaislaulajatar Virginia Montin luotsaama Psychedelic Witchcraft esittää W IN T E R IU M A R T ARVIOT 67. Osittain kirjo selitty miehistöllä, sillä Jarno Anttilan perustama ryhmä omaa kokemusta niinkin erilaisista porukoista kuin Impaled Nazarene, YUP, Maho Neitsyt ja Legenda. Koskinen DIAMOND HEAD Diamond Head DISSONANCE NWoBHM:n mielenkiintoisimpiin bändeihin aikoinaan lukeutunut Diamond Head yritti kymmenisen vuotta sitten pilata maineensa oikein tosissaan. Tylsää, kyllä, mutta perusjuttuja toistellaan kuitenkin suhteellisen tarttuvasti ja useimmille kappaleille on saatu rakennettua selvästi oma identiteetti. Perimmäisenä tukipilarina on surisevia kahdeksasosia jumputtava basso, joka pitää junan liikkeessä vaikka muut soittajat eivät jytävaihdetta käyttäisikään. Itse asiassa Rämlordin melodiantaju ja kyky rakentaa iholle käyviä laulukuvioita sekä mehukkaita kitaralinjoja on niin kovaa luokkaa, että rähjäävämpiä elementtejä karsimalla tässä saattaisi olla ainesta isompaankin suosioon. Kimmo K. Joni Juutilainen ALARIC End of Mirros NEUROT Kun Neurot-lafka julkaisee jotain, post-hardcore-leimasimen voi kaivella melkoisella varmuudella esiin. Alkuaikojen henkeä se ei silti saavuta. End of Mirrors on hieno levy, jolta tuntuu puuttuvan se kuuluisa viimeinen niitti. Kokonaisuus toimii varsin hienosti, joskin kohdakkoin posahtelevaa suoraviivaisempaa hevinmätkettä kaipailisi enemmän. Toisaalta, eipä tuo mörinä tuntuisi hidastavan nyky-Amorphistakaan. Kaikesta kuulee, että tässä on lähdetty tekemään ensisijaisesti hyvää musiikkia, tarttuvia ja omillaan seisovia veisuja, joista voi bongailla monenlaisia mielleyhtymiä ilman, että kyse olisi kopioinnista. Jossain Carpathian Forestin, Satyriconin ja Urgehalin maisemissa liikkuva Svarttjern tekee kuitenkin kaikessa tavanomaisuudessaankin mielenkiintoista ja maistuvaa mustaa metallia. Ehkä se tumma tarttuvuus, johon useammassakin kohdassa viittaillaan, voisi olla esillä vieläkin terävämpänä. Tuolloin julkaistu grungehenkistä vaihtoehtovelttoilua kumartanut materiaali sisälsi tuskin mitään siitä suuruudesta, joka teki bändin kahdesta ensimmäisestä 80-luvun alun pitkäsoitosta alansa parhaita levytyksiä. Ei tässä nyt mitään isompaa vikaa ole. Diamond Head vuosimallia 2016 on suhteellisen ytimekäs ja riffipainoitteinen bändi, joka välttelee sekä suuria tunteita että yllättäviä kappalerakenteita. Alaricin kohdalla leima hujahtaa kuitenkin vain ilmaisun reunamille, sillä yhtye kuulostaa enimmäkseen metallissa dipatulta post-punkilta. Mitähän tästä vielä tulee. Nimien tipauttelu menee ylempänä tarkoituksella överiksi, mutta tavallaan se kuvaa Rämlordin materiaalia hyvinkin osuvasti. Svarttjernin perusjytinä riittää tällä kertaa varsin onnistuneeseen lopputulokseen. Laulaja Mikko Ojala hoitaa tonttinsa joka tapauksessa esimerkillisesti, myös puhtaiden laulujen osalta. Bändi ei enää edes yritä kasata monitahoisempia, kovalla tunteenpalolla koostettuja teoksia, joista vaikkapa Sucking My Love ja Metallicankin kunnialla coveroima Am I Evil. Parempi kuin odotin, mutta ei niin hyvä kuin joskus. Suurin miinus on kunnianhimon ja eeppisyyden puute. On mukava huomata, että paattiaan ainoana alkuperäisjäsenenä ohjastava kitaristi Brian Tatler on tullut jossain määrin järkiinsä. Bändin itsensä tuottama levy soundaa hieman lattealta ja hajuttomalta, mutta Tatlerin sormista irtoaa vielä korvamyötäistä tavaraa. Rämlord on täysin valmis, joskaan ei vielä täydellinen bändi. Albumista on turha yrittää leipoa minkään sortin genreklassikkoa, mutta tarvitseeko tuota aina erikoisuuksien perässä ollakaan. Kuinka lähteä mainostamaan yhtyettä, jonka musiikista tulee mieleen niin vanhempi The Black League kuin The 69 Eyes, Blue Öyster Cult ja Babylon Whoreskin. Kari Koskinen si, eikä ryhmästä erottautumista varsinaisesti helpota enenevissä määrin lisääntyvät norjaksi lauletut kappaleet. Diamond Head -levy on kohtalaisen pätevää melodisen brittiheavyn palvontaa bändille ominaisella hardrockahtavalla otteella. Yhtyeen musiikkia kuvailtiin jossain dark punkiksi, mutta mielleyhtymä Killing Jokeen on yhtä kaikki aika vahva. Yhtyeen muusikot taitavat tietää itsekin, että rohkeimmat ja kunnianhimoisimmat vedot ovat muita yhtyeitä varten. Vuonna 2014 julkaistun singlen seuraksi ilmestyvä, ainakin aluksi vain mini-lp-muodossa saatava We Are the Night on nimittäin aivan tolkuttoman rikas puriste jos jonkinlaista vaikutetta. Jos tämä bändi ei pääse seuraavaksi pitkäsoiton pariin jonkin järkevän lafkan tukemana, maailmassa ei ole enää mitään järkeä. Tähän kun lisää selvät vaikutteet black metalista ja (Son of No Manin riffien osalta) Talesin aikaisesta Amorphisista, alkaa mennä aika värikkääksi. Valutulos on sulava ja korvia hivelevä. Rokkaavasti rouhivat riffit toimivat varsin hyvin, ja kolmen ensimmäisen kokopitkän puuduttavuus on saatu käännettyä melkeinpä totaalisesti päälaelleen. Yhteisenä nimittäjänä on kypsä sovitustaito, jonka ansiosta kuusi noin neliminuuttista kappaletta on saatu kuulostamaan sekä keskenään hyvinkin erilaisilta että myös yhtenäisiltä. Jos black metalista voidaan puhua viihdyttävänä musiikkina, Dødsskrik on monilta osin juuri sitä
Kaikkiaan materiaali tuntuu etsivän tyyliään. Jokaisen Driverlevyn kannessa voisi lukea: ”Saat mitä tilaat.” Keulahahmo Dez Fafaran karismaa ei käy kiistäminen. Trust No One ei kuitenkaan mene bändin tuotannossa kolmen kovimman levyn joukkoon, ei vaikka kuinka pyörittelisi. Tästä ei päästä enää herkästi niin sanotusti nextille levelille. Miehen mörinään pohjautuva ulosanti on vain kovin yksipuolista. Ainakin levyn päättävä For What Its Worth vastaa huutoon: kuulailla tunnelmaskeboilla käynnistyvä biisi kiihtyy komeasti deathrymistelyksi. Keikkojen kaoottisuus ja arvaamattomuus on vaikea siirtää levylle. Levyn ilmapiirissä on paikoin ihan tarttuvaakin soljuvuutta ja hämärää ulottuvuutta. Tyylilaji huomioiden tämä ei toisaalta liene niin kovin tärkeää. Hero Dishonest piiskaa kyllä paskat pihalle. Alku on joka tapauksessa erittäin hyvä, ja uskon vakaasti, että tästä orkesterista kasvaa vielä jotain suurempaa ja kauniimpaa. Biisit ovat äärimmäisyyteen asti karsittuja, hullulla aggressiivisuudella marinoituja säröpäästöjä, joissa kuuluu suomipunkin ryönäisin historia yhdistettynä Radiopuhelimet-henkiseen nirskuvaan vittumaisuuteen. Ongelma on siinä, että tämä on ollut jo vuosia lähtöolettamus. Yhtye kuulostaa reilun vuoden vanhaksi ryhmäksi varsin kypsältä, vaikka musiikkia ei voi kehua mitenkään erityisen omaperäiseksi. perinteistä bluesvivahteista doomia, ja debyyttilevy The Vision tarjoaa kyseistä mannaa koko rahan edestä. Rankkuus ja suvereeni soitanta eivät takaa klassikkoalbumia, ja Trust No One huutaa koukkuja. Rainbow’n Doningtonin-setti on mainio, vaikkakin vähemmän katu-uskottavaan tuolloiseen uutuuslevyyn painottuva. Musiikilliset vaikutteet tulevat tietysti 60–70-lukujen protohevistä ja happorockista. Lopputulos ei ole kuitenkaan katastrofaalinen. Levyn nimikkobiisissä on myös tarttumapintaa. Vaikka kuinka luulisi, että nämä jutut olisi jo kuultu, jokin viehättää jo pelkässä äänimaisemassa. Bändi louhii innolla mutta ammattimiesten ottein, bassossa kun on Roger Glover ja kiippareissa Don Airey. Ja vittumainen Liha ja teräs juuri on. HERO DISHONEST Liha ja teräs IF SOCIETY Hero Dishonestin takavuosien keikoilla oppi olemaan varuillaan, sillä koskaan ei voinut tietää, mihin suuntaan solisti – joka esiintyy näköjään nykyään nimellä Ripuli Paperi T – lavalta singahtaa. Liha ja teräs on tiivis selkäsauna, mutta sellaisenakin rutiinisuoritus. Levy ikään kuin kommunikoi yhden päähenkilön kautta, jota selvästi korpeavat kaikenlaiset ihmiset. Varsinaisia hengähdystaukoja nekään eivät kuitenkaan ole. Psychedelic Witchcraft on muodollisesti kelvollinen, mutta ei onnistu aivan vakuuttamaan kappalemateriaalillaan. Yrityksen puutteesta bändiä ei kylläkään voi syyttää. Tunnelma ei uppoa yksittäisiä hetkiä lukuun ottamatta unohtumattomasti tajuntaan. Nyt se on vain ”ihan hyvä”. Kolme vuotta pystyssä ollut ranskalainen Cepheidekään ei lukeudu säväyttäjien joukkoon. Niin. Ehdottomat parannuksen aiheet koskevat kuitenkin paitsi köyhää laulupuolta myös sävellyksellistä yksi-ilmeisyyttä. Jäin kaipaamaan enemmän tarttuvuutta ja ryhdikkyyttä. Mies kuulostaa yhtä äkäiseltä kuin debyyttialbumilla (2003). Albumin tekstit luotaavat keski-ikäistyvän ihmisen aina vain mustemmaksi käyvää maailmankuvaa herkullisesti ja hersyvästi. Ei tätä aivan ”makuuhuoneblack metaliksi” viitsisi leimata. Tässä yhteys alkuaikojen Radiopuhelimiin käy esiin vieläkin selvemmin. Tempo on tapissa, mitä nyt muutamat noiserocktuokiot hieman tasapainottavat vajaata parikymmenminuuttista. Tuntuu, että bändi on kiristänyt rankkuusruuvin tarkoituksella tappiin. Antti Luukkanen E M M A SU O M IN E N ARVIOT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 68. Tämä Doningtonin-esiintyminen jäi loistavasti soittavan rumpalin Cozy Powellin viimeiseksi Rainbow’ssa, samoin kävi laulavalle pukumiehelle Graham Bonnetille. Yhtye ei näet ole mikään happoinen jamibändi, vaan sillä on selkeästi halu tehdä rokkaavaa ja iskevää musiikkia. Eetu Järvisalo DEVILDRIVER Trust No One NAPALM Kalifornian groovemättäjät tarjoilevat jo seitsemännen kokopitkänsä. Yhtyeen diskografia on puolestaan niin pitkä ja tasalaatuinen, että bändin iskukykyyn on suorastaan jo turtunut. Levykokonaisuus ei ole mitenkään raskassoutuinen saati kankean oloinen. No, ainakin niiden äärellä viihtyy varsin helposti. Silti levyllä ei ole vähimmissäkään määrin suoraa ongelmienosoittelua tai tympeää nihilismiä, vain totaalisen raivokasta kyllästymistä ihmisen typeryyteen. Lievä absurdismi siellä täällä vain vahvistaa sitä, kuinka perseellään asiat ovat. Pasi Lehtonen RAINBOW Monsters of Rock Live In Donington 1980 EAGLE ROCK Rainbow oli vuonna 1980 kaupallisesti kovaa huutoa, kun Down to Earth -levyn popsävelmät Since You’ve Been Gone ja All Night Long nauttivat sukseeta. Faktat pöytään: DevilDriver osaa nivoa heavyn, thrashin ja deathin todella soljuvaksi kokonaisuudeksi. Mikko Malm CEPHEIDE Respire SMGS ”Atmosfäärinen black metal” näyttää kirjoitettuna hienolta, mutta genren käytännön onnistumiset ovat harvassa. Ehkä Hero Dishonest kuitenkin nokitti omat saavutuksensa vielä pykälää pidemmälle. Myös laulujen vaimean oloinen paniikkikirkuminen kuulostaa laiskalta ja itsetarkoitukselliselta. Psychedelic Witchcraft imee estetiikkansa niin okkultismista kuin vanhoista kauhuelokuvistakin, mikä on tietysti tässä yhteydessä varsin sopivaa. Ex-Chimaira-kannuttaja Austin D’Amond pitää koneiston käynnissä alusta loppuun. Albumin kahdesta järkälemäisestä kappaleesta jää kuitenkin liian merkityksetön ja yhdentekevä kuva. Ongelmina ovat levyn ohkainen ja heppoinen äänimaailma sekä ei-niin-kiinnostavien sävelratkaisujen kierrättäminen. Ovatko kappaleet sitten hyviä. Alcestin ja Urfaustin hengessä liikkuva tunnelmointi on monotonisesti tremoloivaa ja värikirjoltaan varsin simppeliä. Häneltä irtosi puhdas laulu Coal Chamberin aikana, miksei nytkin
Viitisen vuotta sitten perustettu Numenorean luottaa mustassa tekemisessään post-vaikutteiseen maalaamiseen ja jumitteluun. Entuudestaakin aiheen kanssa pelannut bändi on nyt entistäkin rohkeammin pop. Reverse Puzzlesta ei taas saa otetta. . Onhan se toki näkemisen arvoista, kun plyysivermeisiin sonnustautunut Blackmore mätkii keihäänsä säpäleiksi ja räjäyttää styrkkarinsa Long Live Rock’n’Rollin päätteeksi, ilotulituksen loimotuksessa. White Lungin ”nössöpunk” edustaa juuri sitä musiikkilaatua, jota on perhanan mukava kuunnella. Jokusen pyöräytyksen jälkeen täytyy todeta, valitettavasti, ettei debyyttilevyn viittä kappaletta ole kasattu koukuttavimmilla elementeillä. Nyt on vuorossa bändin johtajan András Nagyn soolo, joka ei ole black metalia nähnytkään. NAIL Unkarilainen Sear Bliss on tehnyt erikoista black metaliaan jo parisenkymmentä vuotta. Tasapainottajiksi se voisi pyrkiä väsäilemään astetta iskevämpiä riffejä ja selkeämpiä melodioita. Nagy on tehnyt maineensa omaperäisyydellään ja kokeellisuudellaan, ja tällä levyllä tunnustellaan samalla asenteella uutta maaperää. Kimmo K. Trion perinnetietoisesti jyhmivä soundi ja huurua pössäyttelevän pörisevä ote ovat mustalta kiekolta omiaan. Se, mitä yhtye ei kuitenkaan vielä hallitse, on iskevyys. Pumppu vyöryttää brutaalis-teknistä dödistään mallikkaasti. Totta puhuen Arkh. Tosiasia kuitenkin on, että tämänkaltaisia post-liitteisiä black metal -virityksiä on tullut ja tulee vastaan jatkuvasti. Toivottavasti ryhti paranee jatkossa. Miehen iskevä, toisaalta niin enkelimäinen ulosanti sopii soundiin täydellisesti ja pelastaa tilannetta silloinkin, kun biisi ei kanna sadalla prosentilla. From Within on mukavan hurmeinen keskitemporykäisy. Jupiterin meno on mainiosti aisoissa mutta myös upeasti levällään. Kuuden biisin levy on lennokas ja hyvin rullaava. Sen sijaan yksikään kertosäe ei tunge kappaleiden nimiä väkisin syvälle kaaliin ja nopean nypeltämisen sijasta olisi enemmän tarvetta tiukemmalle riffittelylle. Levyn ehdotonta parhaimmistoa on tähän tyyliin vedetty Napalm Death -cover Scum. . Mega NUMENOREAN Home SEASON OF MIST Kanada ei ole black metalin luvatuimpia maita, vaikka alueelta löytyy tiettyjä kulttiyhtyeitä, kuten Blasphemy. Niistä liian moni kuulostaa aivan samanlaisilta. Kaiken tunnelmapinnan alla piilee ajoittain ihan oivaltaviakin melodiakierteitä ja painotuksia, mistä mallikkaan kerroksellinen Devour on paras esimerkki. Hyvä meininki on läsnä jo nyt. Jos sinulla on vaikeuksia kuvitella, miltä se kuulostaa, usko kun sanon: et todellakaan hukkaa viittä minuuttia elämästäsi tsekkaamalla biisin vaikka suoratoistopalvelusta. Iiro Kosonen murisee vakuuttavasti. Mikäli psykedeelissävytteinen stoner maittaa, kolmevarttinen kaksoisspiraali on asiallista kuultavaa. Itseäni meininki ei täysin vakuuta, sillä levy on pieni notkahdus mainiosta Deep Fantasystä (2014). Kun laulajan tulkinnassakin on aimo annos kokonaisuutta hyvin täydentävää hysteeristä riekkumista, napakka puolituntinen on kaukana leppeästä kesätuulahduksesta. Nagylla on taito tehdä tarttuvaa marilynmansonia, ja hitto, että se muuten toimii. Napakasti ilmi tuodut esitykset eivät kenties ole kappaleina päätä huumaavia, mutta jäntevästi jamitteleva soitto nappaa mukaansa. Mies on liekeissä erityisesti kappaleessa Multiple Stabwound Infection. Debyytin jälkeiset kaksi levyä eivät yltäneet hyvistä hetkistään huolimatta aivan vastaavaan, jo yllätysmomentin puuttumisestakin johtuen. Kaneettina voisi todeta, että tyylilliset irtiotot ja oman tulkinnan hiominen voisivat olla yhtyeelle mietittäviä asioita. Toisaalta All Night Longin miljoona vuotta kestävä laulatus ja soolot torppaavat setin momentumia (vaikka Powellin soolo onkin viihdyttävä ja puuttuu harmillisesti dvd:ltä). Riffit ovat aiempaa kevyempiä, ja Mish BarberWayn ottamat laulutunnit kuuluvat valtavirtaistuneen soundin muodossa. Myöskään levyn päättävä kymmenminuuttinen Vomiting on God’s Remains ei herätä suuria tunteita. Paradise lienee juuri sitä linjaa, johon White Lung on musiikkiaan tietoisesti ajanut. Pasi Lehtonen ARKH. ARVIOT 69. Uutukaisellakaan ei mennä ihan kuuhun, mutta kyllä Prayers for the Damnediltä irtoaa monta kelpo rokkipalaa. Musiikin tuskainen vyörytys ja epätoivoinen kuvasto ovat ihan asiansa ajavia ja varmasti tehtyjä, mutta ne eivät tarjoa toivotunlaista kylmäävyyttä. Maestro Ritchie Blackmore on jäyhä itsensä, mutta soittaa tunteella eikä vaikuta lainkaan leipiintyneeltä. Laulut ovat suureksi osaksi puhtaita, ja hyvä niin. Silti bändin tuotokset eivät nouse koskaan mieleen uusista kovista levyistä puhuttaessa – syystä tai toisesta. on eklektinen kokonaisuus kokeellista dark rockia ja elektronisia vaikutteita. Palat, joilla levy todella loistaa, ovat ne häpeilemättömät goottipolkat. Eikä sen väliä. Vaikka kuvaus ja ohjaus ovat yllättävän laadukasta ja monipuolista jälkeä, cd:n käyttöarvo lienee lyhykäistä dvd:tä suurempi. Hyvältä soundaava julkaisu on hieno mutta omituinen: kuvatallennetta on saatu pelastettua vain puolituntinen, cd:llä raitoja on rutkasti enemmän ja pituuttakin tuplaten. Kappaleet ovat selkeästi rakennettuja ja laulu pitää ne selvämuotoisina. Mukana on maalailevia tunnelmapaloja, mahtavan tanssittavaa gotiikkaa ja vain muutama pakollinen ärjympi ärjyntähetki, joita ei todellakaan tarvita. Kahdeksan biisiä on joka tapauksessa levylle sopiva pituus, ja bändi onnistuu pitämään langat – tai suolet – käsissään loppuun saakka. Turkulaisviisikon kakkosalbumin sisältö sen sijaan ei ole lainkaan lasittunutta. Nyt kappaleista jää mieleen mukiinmenevän vauhdikas riffittely sekä jossain määrin myös ilkeys ja vaarantunne, joilla pärjää hyvään keskikastiin saakka. Prayers for the Damned ELEVEN SEVEN Nikki Sixxin huumepäiväkirjojen soundtrackiksi tarkoitettu vuoden 2007 debyytti lähestulkoon pakotti Sixx:A.M.-ryhmän projektista bändiksi ja on säilyttänyt viehättävyytensä tähän päivään asti. Bändin tukijalka hienojen biisikokonaisuuksien ohella on yhä (levyn tuottaneenkin) James Michaelin kyvykäs laulanta. Tulee mieleen ysäriSix Feet Under, ja se on vain hyvä. Koskinen WHITE LUNG Paradise DOMINO Kanadalainen White Lung on herättänyt pientä kuhinaa vaihtoehtopunkpiireissä, eikä ihme: bändi todellakin tietää, kuinka punkiin tuodaan hyvä annos popahtavaa tarttuvuutta ilman pelkoa, että musiikki lässähtäisi kasaan jo alkumetreillä. Kimmo K. Ja maittaahan se, kun meininki on hyvä. Homman nimi käy selväksi jo Antitheist Warfare -avauskappaleesta, jossa groovaavampi riffittely lyö mallikkaasti kättä teknisemmän paukuttelun kanssa. Hyvää yritystäkin löytyy. Loistava meininki kaipaa kiinnekohtia – usvassakin on kivempaa, kun majakka loistaa. Salla Harjula JUPITER Interstellar Chronodive OMAKUSTANNE Ensinnäkin pitää sanoa, että vinyyli on tälle musalle täysin oikea formaatti. Plussaksi luettakoon, että Jupiter pysyy järjellisissä sfääreissä eikä lähde riekkumaan ylenpalttisessa usvassa. Osin bändi tarjoaa myös ammattitaitoisempaa biisimateriaalia, sillä esimerkiksi Dead Weight ja Hungry ovat todella tarttuvia raitoja. Joni Juutilainen ATRETIC INTESTINE Trail of Entrails COYOTE Sisälmyksensä metsäpolulle levittänyt mieshenkilö pötköttää kannessa lasittunein katsein. Skarppaamalla jatkossa oikeilla osa-alueilla yhtyeestä voi kypsyä kovempikin luu, joka saa oikeasti niskat nurin ja veret virtaamaan korvakäytäviä myöten. Parhaillaan kolmatta levyään työstävä kirkkonummelalaisyhtye voisi kuitenkin heittäytyä psykedeelisyydessään paikoin nykyistäkin villimmäksi. Eetu Järvisalo SIXX:A:M. Soittopainotteisissa osioissa, eritoten Stargazerissä, bändi nouseekin huimaan liitoon. saisi kuitenkin heittää suurimmat taiteilut romukoppaan. Numenorean kompastuu monissa kohden, etenkin levyn alkupuolella, kyseiseen ilmeettömyysongelmaan. Solisti Tuukka Vänskän soundista löytyy niin Ozzy Osbournea kuin Aaro Seppovaaraa, joten hyvässä ja omalaatuisessa seurassa mennään. Mukaan mahtuu myös turhanpäiväistä höttöä, joten Paradise jättää tietyllä tapaa kaksijakoisen kuvan. Koskinen DEATHSTORM Blood Beneath the Crypts HIGH ROLLER Itävaltalainen Deathstorm on ymmärtänyt kakkoskiekollaan yhden retrorässin olennaisimmista seikoista eli vimmaisen asenteen niin soittoon kuin biiseihin. Yhtyeen neljättä kiekkoa kuunnellessa huomaa, että kolmikko on ottanut pitkän kehitysaskeleen, mutta ei välttämättä oikeaan suuntaan. Ilmeisimpinä syinä tähän ovat johtosävellysten kestämättömyys ja yllätysten puute
Biisit ovat verkkaisia, vaikka välistä koukitaan kiivaampaan tai laahaavampaan tarvontaan. Oli miten oli, Taak kuulostaa riemastuttavan kirkasotsaiselta ja tuliselta, joten Supersargasso jättää positiivisen fiiliksen. Yhtyeen rokkaava doom-moukutus on vahvasti klassiseen heavy metaliin kallellaan. Ja lauletaan tietenkin rakkaudesta, kuten nyt voi olettaakin. Livelevy antaa hyvän kuvan, miten nykyinen miehistö käsittelee materiaalia. Pohjalla jyllää tomera kitaramatto, ja bändisointi on konstailematonta raskasrockia. Jopa 11 minuuttia kestävä Withering Strands hujahtaa ohi hetkessä. Nyt on tullut aika tehdä hieman toisenlainen uusintavierailu teoksen äärelle, sillä tarjolla on Jens Bogrenin miksaama uusintaversio, joka syntyi yhtyeen halusta saada selville, miltä kyseinen teos kuulostaisi pätevän kaverin käsissä. Kappaleet ovat melko pitkiä: introa ja A Thread Dissolves -instrumentaalia lukuun ottamatta ei kuulla yhtään alle seitsemänminuuttista esitystä. Vaikka en ole löytänyt mitään moitittavaa alkuperäisen levyn äänimaisemasta, täytyy myöntää, että Bogrenin wall of sound -tyyppinen estetiikka nostaa sen uusiin ulottuvuuksiin. Mitä tulee musiikkiin, se on edelleen yhtä hyvää, olipa kyseessä sitten rajua polyrytmiikkaa harrastava Fandango, tyrmäävän kertosäkeen omaava synkkä Rope Ends, herkkää balladismia harjoittava This Heart of Mine tai kansanlaulumainen vauhtipala Chainsling. Jos jostain pitää kritisoida, äänimaisema on ajoittain ehkä hieman liian tunkkainen ja bassovoittoinen. Sillä käydään läpi tunneskaaloja epäonnesta onneen, ruikuttamisesta silkkaan keulimiseen ja intohimoiseen rynnistelyyn. Vielä on varaa. Vesselsin suurin ansio piilee sen monipuolisuudessa. Hän ehti soittaa debyyttilevy Entropialla (1997) ennen kuin poistui kuvioista. Remedy Lane ilmestyi alun perin 14 vuotta sitten, ja muistan kuinka suhtauduin siihen aluksi vähän nihkeästi. Asiaan ei kuulu kikkailu, vaan neljäsosat käyvät varmasti selviksi. Kaikki ainekset tuntuvat palvelevan suurempaa päämäärää. Remedy Lane Re:visited toimii myöhemmin tänä vuonna ilmestyvää uutta pitkäsoittoa odotellessa varsin mukavana välipalana, joka tarjoaa huomattavasti laadukkaamman elämyksen kuin perinteinen reissue-paketti. Mikko Malm alusta loppuun valon ja varjon leikkiä. Ei sillä, että PoS olisi aikaisemminkaan ollut turhan tarkka genrerajoista, mutta tällä kertaa kokonaisuus oli eri tavalla seikkailullinen. Yhtyeen polveilevat kappaleet tuovat vahvasti mieleen At the Gatesin ja Dissectionin ennen kuin ryhmät ryhtyivät karsimaan koukeroita musiikistaan. Basso kuulostaa selkeästi ryhdikkäämmältä, ja laulustemmojen nyanssit ovat esillä paremmin. Pitkään puurtaneen bändin ilmaisu ei ole järin omaleimaista, mutta toisaalta mieleen ei tule kovin montaa samankaltaistaankaan tekijää. Aadolf Virtanen TAAK Supersargasso OMAKUSTANNE Kunhan pääsee jälleen irti siitä, että eestin kieli kuulostaa suomalaisiin korviin hassulta, Taakin meno potkii mukavasti. Nuorten poikien bändi muutti olemustaan, kun Gildenlöw päätti muuttaa seitsemän vuotta myöhemmin yhtyeen nimen Pain of Salvationiksi. Kyseinen miehistö koostui Daniel Gildenlöwin lisäksi pikkuveli Kristofferista (basso), Johan Hallgrenista (kitara), Fredrik Hermanssonista (koskettimet) ja Johan Langellista (rummut). Samalla sen miehistö uudistui varsin rajusti. Tämän jälkeen muodostui se klassinen kokoonpano, joka pysyi yhdessä aina Scarsick-levyyn (2007) asti. Ainoa, joka selvisi Gildenlöwin mukana 80-luvun kokoonpanosta pidemmälle, oli kitaristi Daniel Magdic. BE’LAKOR Vessels NAPALM Australialainen Be’lakor omaa virkistävän vanhakantaisen tulokulman melodiseen death metaliin. Tämä on harmillista, sillä se vaimentaa hienojen kitaramelodioiden ja harmonioiden iskutehoa. Tässä onkin Be’lakorin suurin vahvuus. Akustista kitaraa ja koskettimia käytetään mausteina juuri sopivasti, ilman että lähtökohtaisesti raaka ilmaisu kärsii liikaa. Koskinen PAIN OF SALVATION Remedy Lane Re:visited (Re:mixed & Re:lived) INSIDEOUT Kauas on tultu niistä ajoista, kun 11-vuotias Daniel Gildenlöw perusti vuonna 1984 kotikonnuillaan Eskiltunassa Reality-nimisen orkesterin. Kaikin puolin suositeltava hankinta. Tavallista henkilökohtaisempia aineksia sisältävä konseptilevy on ARVIOT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 70. Laulu on niin monimuotoista ja pitkälinjaista, että menee kohdakkoin jo hoilottelun puolelle. Pain of Salvation kuulosti raskaammalta ja synkemmältä, mutta myös vapautuneemmalta ja iloisemmalta. Mikko Malm FROST* Falling Satellites INSIDEOUT Tyylikkäästi tuotettua 2010-luvun progea elektronisin tanssivaikuttein. Mielenkiinto pysyy tästä huolimatta yllä koko levyn keston, eikä missään vaiheessa tule tunnetta, että materiaalia olisi liikaa. Pikkuhiljaa aloin kuitenkin kiintyä albumiin, ja vähitellen siitä muodostui itselleni yksi tärkeimmistä levyistä progressiivisen metallin saralla. Kimmo K. Levy on elämänmakuinen ja kokeileva. Kaikki vietiin tällä kertaa pidemmälle. Erikoismaininnan ansaitsee myös kaunis instrumentaali Dryad of the Woods. Sen suhteen ei mitään valittamista. Jotenkin olettaisi myös, että kun Mötikät on viimein kuopattu ja mainittu kaksikko sekä ydintrion kolmas osapuoli, Gunnareista irtautunut kitaristi DJ Ashba, puhaltavat yhteen hiileen, homma olisi nousussa. Studioalbumin lisäksi mukana tulee bonuslevy, joka sisältää vuoden 2014 keikan, jolla orkesteri soittaa Remedy Lanen kokonaisuudessaan. Melodiaa tarjoillaan yltäkylläisesti vaan ei järin tarttuvasti. Ääripäitä haettiin. Keskiössä ovat kovasti kajahtava laulu ja raikaavat urut. Levyllä tapahtuu paljon, mutta kaikki tapahtuva on poikkeuksetta varsin mielenkiintoista. Tämän klassisen kauden zeniittinä voidaan pitää yhtyeen neljättä levyä, Remedy Laneä, joka on kaikessa monimuotoisuudessaan kaikkea muuta kuin perinteinen progemetallilevy. Se ei ole melodisuudestaan huolimatta ryhtynyt vesittämään musiikkiaan, vaan onnistuu säilyttämään synkän ja brutaalin tunnelman. Kappaleet on sovitettu taitavasti, minkä ansiosta yhtyeen progeilu ei tunnu missään vaiheessa itsetarkoitukselliselta kikkailulta
Black Bloodin hikistä miesenergiaa ei käy silti vähätteleminen. Nytkin jytisee jo aika muikeasti. Pahassa hommasta paistaa tymäköistä soundeista ja jämerästä menosta huolimatta hiukan harrastelijamainen ote – olkoonkin että puoliammattilaisiksi ei välttämättä ole pitkä matka. Mutta muistaako tätä kukaan kymmenen vuoden päästä. Kari Koskinen BLACK BLOOD Black Blood INVERSE Suomalainen mies soittaa heviä, miehekästä takomista, jossa laulu kumpuaa kurkunpäästä ja taonta on riuskaa. Riffeihin ja lauluun hiukan lisää iskevyyttä, niin ollaan kovan äärellä. Yhtyeen ”samuraimetalli” on kerännyt makua ja koostumusta hiljaisella kypsyttelyllä, ja kaikesta kuuluu, että bändi on valmis ottamaan suuren roolin melodeathmittelöissä. Biisit toimivat vimman voimalla, ainesten tuoreudesta ei lie niin väliksi. Bändi mieltää soittavansa stoneria, mutta pikemminkin meiningissä kaikuu Panteran suoraviivaisempi groovemetalli. Metsutan kuulostaa isolta levyltä ilman turhaa pullistelua. Whisperedin meiningistä aistii vahvat menestyksen merkit, joten lopullinen läpilyönti taitaa olla enää tuurista kiinni. Jälki tuntuu konseptistaan huolimatta kaikelta muulta kuin teennäiseltä. Herra Tvoarin puhdas laulukin rokkaa voimalla. Tarttuvasti rytyyttävää, murakasti rouhivaa ja rikkaasti sooloilevaa materiaalia 16 minuutin mitalla tarjoileva In Light You Believe yllättää täydellisesti. Komeaa soittoa ja mielenkiintoisia hetkiä löytyy ilahduttavan paljon. Stoner, sludge ja muut pörinät ovat omissa kirjoissani pääsääntöisesti aivan sietämätöntä soutamista. Vaikkapa Steven Wilsonin lauluääni ei ole koskaan ollut genrensä vahvin, mutta hänen levyillään sen annetaan kuulostaa aidolta, vähän ohuelta itseltään, mikä tuo oman tunnelmansa biiseihin. Whispered saa siitäkin jollain ihmeen tavalla järkevänkuuloisen paketin, joten levystä jää hyvä maku. Muuten jää esikuviensa varjoon. Val Tvoar huitelee reilusti Kyussin ja Fu Manchun tietämillä, mutta kaverin ote on kauttaaltaan ihailtavan reipas. Siinä tämä levy pähkinänkuoressa. Livenä on varmasti tykki meno, kun puntit lepattavat, mutta tarkemmassa kotikuuntelussa kaipaisi vähän nyansseja. Koskinen Falling Satellites on ihan hyvä. Palaset jakautuvat nimiensä mukaisesti ilmaisultaan hieman erilaiseen muotoon, ja ainakin tämä ensimmäinen, reippaampaa otetta sisältävä paketti riffittelee suoraan hermoon. Mona Miluskin laulukin on melodisessa muodossaan aika tavanomaista hoilotusta, mutta ärjähdykset sykähdyttävä kummasti. Metsutania kuunnellessa miettii, että Whispered tekee oikein periaatteessa kaiken. Vaikka bändi kurkottelee ansiokkaasti karsinan ulkopuolelle, se luotaa lopulta aika vahvasti stonerriffien perimää. Toinen viisibiisinen osa, ...But in Darkness You Shall Dwell, tulee myöhemmin syksyllä. Frost* on bändi, jonka yhteydessä mainitaan usein Steven Wilson tai Devin Townsend, tai tuoreemmista skenen ihmeistä vaikkapa Haken. Äijä on soittanut ja laulanut kaiken itse, mutta kokonaisuus kuulostaa silti bändiltä ja meiningissä on mukaansatempaavaa groovea. Mukana on reilusti rokkaavaa energiaa ja ennen kaikkea tehokkaasti menneiden vuosikymmenten hengessä koukuttavia kappaleita. Joni Juutilainen VAL TVOAR In Light You Believe HELIAED Lukuisten virolaisten bändien ja projektien takana yli kaksi vuosikymmentä häärännyt Val Tvoar tunnetaan myös nimellä Tarvo Valm. Ja kyllähän tämä juuri sille kohderyhmälle on tehty. Kimmo K. Hyvässä yhtye saa aikaiseksi voimaannuttavaa mätkintää. Itse en muistaisi herrasta aiemmin kuulleeni, mikä käy tätä soololevyä kuunnellessa hieman harmittamaan. Val Tvoar, mikä ihmeen kaveri sinä oikein olet. Rähinää ja junttausta riittää. Ja iskee ilmeisesti monen muun kuin allekirjoittaneen mielestä helvetin tehokkaasti. Nyt on nimittäin kovaa matskua. No, mäiskeessä on voimaa, eikä sitä paljon pidätellä tai nysvätä muutenkaan. Eikä siinä auta, että käytetään nykyaikaisia tehokeinoja, kuten vaikkapa Towerblock-biisin dubstep-mausteita. Julkaisumetodi on erikoinen, sillä kiekko julkaistaan kahdessa erässä. Metsutan on erittäin vahvan nelosen levy, ja bändi tulisi huomata viimeistään nyt kaikilla mahdollisilla tasoilla. P E T E R K U P FE R Haluaisin tykätä tästä paljon, paljon enemmän. Tummaäänisen laulajattaren höystämän saksalaisyhtyeen debyytin aloitusbiisi starttaa aika tavanomaisena aavikkorockpöristelynä, mutta muljahtaa mahtavasti ärjyntään ja hitaaseen moukarointiin. Siinä on kuitenkin mystinen matalaotsaisuuden kutsu. Yhtye luottaa taitoihinsa, mutta sillä ei ole tarvetta lähteä keulimaan järjettömien biisijärkäleiden parissa, vaikka albumin päättävää, viiteen osaan jaettua Bloodred Shores of Enoshimaa saattaisi sellaiseksi kutsuakin. Koskinen PAHA KAKSONEN Kovaäänisten naisten kukkula INVERSE Aidoista avuista ja tinkimättömistä tarkoitusperistä ammentava puhdasverinen rockasenne ei ole kuollut. Sitä paitsi, levyn elektroniset vaikutteet demppaavat mielestäni hieman sen henkeä: esimerkiksi laulaja-kiipparisti Jem Godfreyn läpeensä tuotetut lauluraidat vievät biiseistä elävyyttä ja ilmaa. Tätä todistelee – jälleen kerran – jyväskyläläinen Paha Kaksonen. Sooloista löytyy bluesahtavaa tunnelmaa, ja lämmin, analogisen pehmeästi pureva soundi on aivan loistavaa tekoa. Oma näkemykseni on, että jos bändi imee tehokkaasti vaikutteita hienoilta bändeiltä, kuten 70ja 80-luvun Genesisiltä tai King Crimsonilta, on ehdottoman tärkeää tehdä se helvetin hyvin. ARVIOT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 72. Menosta saattaa huomata esimerkiksi Ensiferumin ja Wintersunin jättämät jäljet, mutta omaperäinen konsepti ja japanilaisesta perinnemusiikista napsitut höysteet luovat Whisperedille omintakeisen soundin. Sellaista on Black Blood. Täyteen kukkaan yhtye ei silti vielä tunnu avautuneen, potentiaalia näet vaikuttaisi jäävän vaikka mihin. Se luottaa kovaan soittotaitoon, ja kun myös biisimassa on hyvässä kunnossa, yhtyeen on helppo imaista kuulija mukaansa. Tulevatpa murjonnasta mieleen myös Entombedin death’n’roll-touhut. Hyvää nyrkitystä ja groovausta löytyy pitkin levyä, mutta ote ei pysy aivan niin tiukkana kuin alun perusteella toivoisi. Salla Harjula WHISPERED Metsutan – Songs of the Void REDHOUSE Kovia näyttöjä kahdella ensimmäisellä levyllään antanut suomalainen Whispered lunastaa odotukset viimeistään nyt. HIGH FIGHTER Scars & Crosses SVART Alkuunsa tuntuu, josko tässä olisi vihdoin oikeasti mielenkiintoinen stonerbändi. Kimmo K
Jon Andersonin täyteläiset laulusovitukset kuulostavat todella hienoilta, ja koko hommasta paistaa tekemisen riemu. Päätä ravistava ja munille potkiva suomenkielinen rock on mitä parhainta kesämusaa. Taustalaulu-apuja ovat antaneet Daniel Gildenlöw ja Nad Sylvan. Kappaleet eivät kulje perinteisiä uria, ja pieniä teknisiä jippoja käytetään tämän tästä. Eestiläisen Horricanen uusi pienjulkaisu tulee tätä taustaa vasten miellyttävänä yllätyksenä. Down. Käytännössä livenä nauhoitettu yksitoistaraitainen onnistuu kuulostamaan mehukkaan eläväiseltä mutta silti jämptiltä ja horjumattomalta. Tämän lisäksi hän on vaikuttanut Andy Tillisonin The Tangent -yhtyeessä, Agents of Mercyssä ja Steve Hackettin soolobändissä. Levyltä löytyy neljä eeppistä kappaletta, jotka kietoutuvat jossain määrin yhteen. En osaa päättää, onko teos lintu vai kala, mutta tämänhetkinen näkemykseni on, että se on vähintäänkin ihan hyvä. Vuonna 1999 hän kasasi Transatlanticin yhdessä Neal Morsen (exSpock’s Beard), Peter Trewavasin (Marillion) ja Mike Portnoyn (exDream Theater, Flying Colours, Neal Morse Band) ja liittyi seuraavana vuonna uudelleenkasattuun Kaipaan (kunnes poistui jälleen vuonna 2005). Musiikista tulevat mieleen niin Flower Kingsin varhaistuotanto kuin Yesin kultakauden levytyksetkin (lähinnä Fragile–Close to the Edge -akseli), mikä on sekin ihan hyvä juttu. Ehkä Invention of Knowledge kasvaa ajan myötä suuremmaksi teokseksi, ken tietää. Kitaristi Roine Stolt aloitti uransa jo 70-luvulla Kaipan riveissä, mutta merkittävimmät levytyksensä hän on tehnyt vasta 1990ja 2000-luvuilla. SCHWARZDORN Muistan pitäneeni paljon jyväskyläläislähtöisen Vuollan At the Edge of the Mist -ep:stä (2011), joka esitteli nuoren bändin suotuisassa valossa. Kulmat ja kikat on alistettu suosiolla sivurooleihin, ja runkona toimii erittäin raskas ja pääosin hitaasti möyrivä riffinmurjonta. Taustavoimista löytyy muun muassa kosketinsoittaja Tom Brislin, vanha luottobasisti Jonas Reingold ja nuori rumpalilahjakkuus Felix Lehrmann. Albumin suurin vahvuus piilee ennen kaikkea melodioissa ja mahtavissa lauluharmonioissa. Viimeistely hoituu todella komean ja muhkean soundimaailman avulla. Paketti toimii, koska sävellysten ruhjova toteutus on monipuolisista rakenteista huolimatta alati tärkeintä. Tässä on apuna bändin ehkä suurin yksittäinen menestystekijä – sanoitukset. Ammattitaitoisten soittajaukkojen ryhmä osaa hommansa. Siispä auton nokka kohti iäisyydeltä tuntuvaa auringonlaskua ja Kovaäänisten naisten kukkula soittimeen. Stone. Death metalia, teollisen kylmiä kolinoita ja efektejä Meshuggah-henkiseen junttaamiseen yhdistelevä kiekko huutaa kokemusta ja erilaisten metallilajien tyylikästä hallintaa. SI LV E R G U T M A N N ARVIOT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 74. Siinä on jotain, joka jää häiritsemään eikä suostu jättämään rauhaan. Monessa sopassa keitetty Anderson kuulostaa hämmästyttävän skarpilta vielä 71 vuoden iässä, eikä Stoltin soittotai sävellystaito ole kokenut sen kummempia romahduksia. Soitto on kaikin puolin miellyttävää, kuten äänimaisemakin, mutta ajoittain levyä vaivaa tietty päämäärättömyys, joka vaikeuttaa sen sisäistämistä. Kari Koskinen Jo 12 vuoden virkaikään ehtineen kvartetin musiikki polkee neljännelläänkin päättäväisen räyhäkkäästi. Mieleen jäi kuva hieman hapuilevasta, mutta todella vahvalla tunnelmalla varustettu bändistä, jonka tulevaisuus vaikutti lupaavalta. ja Hässi, hanskaavat puhki kuluneiden(kin) sananparsien ja vertauskuvien naittamisen oivaltavaan uuteen lyriikkaan. Invention of Knowledge kuulostaa hyvin vahvasti tekijöiltään, mikä on tietenkin lähtökohtaisesti ihan positiivinen juttu. Jo yksi kierto riittää siihen, että esimerkiksi Yhden tempun poni, Pieni kuolema, Maailma palaa ja Aavikko minut nielköön alkavat iloisesti rallattavan mantransa kuulijan takaraivossa. Stolt perusti vuonna 1994 Flower Kingsin, josta on sittemmin muodostunut kolmannen aallon merkittävimpiä progeyhtyeitä. Väkevän tummasävyisestä ja vahvasti möristystä mätöstä kuulee, että asialla eivät ole angstiaan purkavat haituvapojat, vaan (ainakin henkisellä tasolla) karvaiset ja mitä luultavammin myös rumat köriläät. Mikko Malm VUOLLA Blood. Pitkähkön julkaisutauon katkaiseva Synthetic Forms sisältää kolme uutta kappaletta ja yhden remiksauksen. Sävellyksiin on selkeästi panostettu, eivätkä ne pelkää kurotella perinteisen progen rajojen tuolle puolen. Varsin ehtiväinen kaveri, siis. Se on tehty laadukkaista aineksista ja tarjoaa välillä jopa puhtaasti nerokkaita hetkiä, mutta kokonaisuus ei onnistu pitämään täysin otteessaan. Mikä on tietysti aivan oikein. Bändin primus motorit, niin kitarassa kuin mikinvarressa viihtyvät Otto J. Laulaja Jon Anderson ei juuri esittelyjä kaipaa, onhan Yes-mies ollut luomassa koko progressiivisen rockin genreä. Kummallista onkin, että levyä tekee mieli kuunnella koko ajan. HORRICANE Synthetic Forms OMAKUSTANNE Lukulasien kalibroimiseksi huomautan heti alkuun, että tämän arvostelijan korvissa matematiikka, nykivyys ja lähes mikä tahansa niin sanottuun djent-tyyliin liitettävistä asioista aiheuttaa välitöntä tympääntymistä. Kovaäänisten naisten kukkulaa on siunattu edeltäjiensä tapaan simppeleillä mutta tarttuvilla kertosäkeillä. Ja kuten asiaan kuuluu, sanoitusten keskipisteenä on tuttu rockeskapismi naisten, sihijuoman ja yleisen hauskanpidon muodossa. Jaakko Silvast ANDERSON/STOLT Invention of Knowledge INSIDEOUT Paperilla varsin mielenkiintoinen projekti istuttaa kahden eri sukupolven progemestarit saman pöydän ääreen. Sun
67,50 €. Liput kuluineen alkaen: permanto alk. 105 € /hlö MAJOITUS Varaa majoituslippupakettisi heti osoitteesta www.tahkontapahtumat.fi PROCOL HARUM L E G E N D A A R I N E N Vip-illallispaketit alk.149 € + Alv 24% (184,76€) VIP -myynti ja tiedustelut: www.menolippu.fi Pe 11.11. 00. STEVE “The Colonel” Cropper (kitara), LOU “Blue Lou” MARINI (saksofoni), LEE “Funkeytime” FINKELSTEIN (rummut), ROB “The Honeydripper” PAPAROZZI (laulu, huuliharppu), LARRY “Trombonius Maximus” FARRELL (pasuuna ), LEON “The Lion” PENDARVIS (koskettimet), “Smokin” JOHN TROPEA (kitara), ERIC “The Red” UDEL (basso), STEVE“Catfish” HOWARD (trumpetti), BOBBY “Sweet Soul” HARDEN (laulu), TOMMY “Pipes” McDONNELL (laulu). Progelegenda ensimmäistä kertaa Suomessa! Ma 7.11. L I P U N M Y Y N T I : menolippu.fi, ticketmaster.fi, lippu.fi, tiketti.fi ja R-Kioskit “THE MISSION CONTINUES...!” Ma 8.8.2016 HELSINKI, Kulttuuritalo Klo 20.00. Su 14.8. 69,50€, Priority (k-18) alk. HELSINKI Finlandia-talo Klo 20.00. Matkapuhelimesta 8,28 snt/puhelu +17,05 snt / min. Liput toimituskuluineen: istumakatsomo alk. 79,50€, kenttä alk. Priority (K-18V.) alkaen 89,50€. 2 1 6 h a m i n a , b a s t i o n i Portit auki klo 18.00. 105 € /hlö MAJOITUS Varaa majoituslippupakettisi heti osoitteesta www.tahkontapahtumat.fi + PEPE AHLQVIST & H.A.R.P. 59,50 €, parveke 54,50 €. VIP-paketit alkaen 119 € + Alv 24% (147,56€). Lankapuhelimesta 8,28 snt/puhelu +5,95 snt/min. 79,50€, kenttä alk. Priority (K-18V.) alkaen 89,50€. alk. LA 30.7.2016 TAHKO EVENT PARK Portit auki klo 16. 010 841 4185. 89,50€. L a 1 6 . Liput toimituskuluineen alkaen 69,50 €. Pe 29.7.2016 KAARINA, Hovirinnan ranta Portit auki klo 17.00. Su 23.10. HELSINKI Savoy-teatteri Klo 19.00. 2 1 6 S E I N Ä J O K I , TA PA H T U M A S TA D I O N Portit aiki klo 16.00. Seinäjoen liput myös: www.lipputoimisto.fi VIP-illallispaketit alkaen 149 € + Alv 24% (184,76€) VIP -myynti ja tiedustelut: vip@menolippu.fi / Puh. P e 1 5 . 69,50€. 7. 7. 010 841 4185. Liput toimituskuluineen: istumakatsomot alk. Liput toimituskuluineen alkaen 69,50€. Liput kuluineen alk. Liput kuluineen alkaen: permanto alk. 52,50 €, parveke 47,50 SHARON ROBINSON Tahkolla myös SILVENNOINEN & MAIJANEN BAND alk. HELSINKI Savoy-teatteri Klo 19.00. Lankapuhelimesta 8,28 snt/puhelu +5,95 snt/min. Liput ja VIP-myynti: www.menolippu.fi TOP-VIP-illallispaketit alkaen 149 € + Alv 24% (184,76€) VIP -myynti ja tiedustelut: vip@menolippu.fi / Puh. Matkapuhelimesta 8,28 snt/puhelu +17,05 snt / min. TURKU, Logomo Ti 8.11.HELSINKI, Kulttuuritalo Liput kuluineen alkaen 59,50 €. Liput toimituskuluineen alkaen 69,50€
Thrashiksi Rage on liian kertsiorientoitunutta, perusheviksi liian rankkaa ja power metaliksi liian kärisevästi laulettua. Siitä tuskin kasvaa mitään monumentaalista klassikkoa, mutta omalla paikallaan albumi on virkistävä tapaus. Olivat versiot mitä tahansa, materiaali on liki poikkeuksetta loistavaa. Koskinen C A M E R O N D A V ID SO N of Dawn, joista jokainen mainitaan vähemmän yllättäen myös lehdistötiedotteessa. Koska muutamasta biisistä löytyy parikin versiota, edelleen nahkamittarin aktivoivasta Be Forewarnedista jopa kolme, tarjonnasta olisi saanut yhden todella timanttisen kiekon. Bändin tatsi on vähintäänkin ankara, joskin taustalla on alati hyvinkin musikaalinen vire. Sen musiikissa on paljon tuttuja piirteitä, joista mainittakoon yhtäläisyydet tummasävyisiin suomalaisbändeihin kuten Shape of Despair, Swallow the Sun ja Throes ARVIOT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 76. J. Luostarinen repii ja raastaa keuhkoistaan ja kurkustaan irti kaiken kitarakaksikko A. Sen suhteellisen mittavat kappaleet maalailevat suuria tunnelmia, ja Vuolla kuulostaa ensimmäiselle levylleen saavuttaessa odotetun omaperäiseltä. Yhtye ripottelee biiseihinsä sopivia sävyripauksia, ja jopa komea nailonkielisellä vedetty outro (vai piilobiisi) taittuu erittäin uskottavasti. Yhtyeen ”suuruudenpäivistä” on 25–30 vuotta, mutta se ei juuri kuulu. Meiningissä on jotain hyvin suomalaista, minkä kuvittelisi olevan kevytdoomhommissa erinomainen myyntivaltti. Down. Unhopedilta löytyy vauhtia, vimmaa ja voimaa sekä toivottavasti myös toivoa ja uskoa tekemisiinsä jatkoakin ajatellen. Kumpikin käsiteltävistä levyistä on kokoelma noita äänityksiä, ja Relapse julkaisee paketit uudelleen laajennettuina remaster-versioina. Tutuista piirteistä huolimatta Blood. Äärimmäisen kovia raitoja on lukuisia, Forever My Queen, Livin’ In a Ram’s Head ja When the Screams Come etunenässä. Laannon sormenpäiden vilistäessä savuten instrumenttiensa otelaudoilla. Wagnerin tyyliviuhkassa on edelleen klassista heavyä, thrashiä ja power metalia jännittävästi yhdisteltynä. Vuollan esikoislevy on monilta osin onnistunut paketti. Ja kun soitto on sairaan tiukkaa ja ilmaisu vähintäänkin väkevää, käsissä on ehtaa klassikkotavaraa. Toivottavasti yhtye jatkaa tulevaisuudessa samoilla raiteilla. Hurja liekki palaa toki myös rouheammin julkituoduissa esityksissä, joten kaikki on kuuntelemisen arvoista, jopa kymmenminuuttiseksi venähtävä liveräimintä Show ’em How. Koskinen vaikka paketti ei ole soitannollisesti tai sävellyksellisesti aivan alansa puhtainta priimaa, yhtye osaa liimata kuulijan kylkeensä juurikin vahvalla tunnelmallaan, jota on hankala kuvailla sanoin. seisoo vankasti omilla kantimillaan. Sarvasin biisit ovat hyvin monisyisiä, mutta turpaan mätetään surutta. PENTAGRAM First Daze Here First Daze Here Too RELAPSE Pentagram, tuo aikoinaan lunastamaton heavy metalin lupaus ja Amerikan epäonninen doomlegenda, äänitti 1970-luvulla ison tukun materiaalia, mutta julkaisi sitä vain pieninä sinkkupainoksina, jos edes siten. Tarkemmassa tarkastelussa kuvio kuitenkin avautuu ja toimii ihmeen asiallisesti. Kimmo K. Menossa on edelleen outoa tenhoa, eikä ulosanti ole yksitoikkoista. Stone. Kimmo K. Vaikka Sonic Violence ei ole mitenkään erityisen monipuolinen tai yllättävä levy, jo sen alati punaisella pysyttelevä intensiteettitaso itsessään on vakuuttavaa. Sun. Jopa Rollari-cover Under My Thumb toimii. First Daze Here on laadullisesti aivan silkkaa hunajaa. Mega RAGE The Devil Strikes Again NUCLEAR BLAST Peavy Wagnerin luotsaama germaanibändi se jaksaa tahkota. Soundit, sanoitukset ja ulkoinen habitus on ahdettu täyteen asiankuuluvan rajua kuvastoa, jolla peitellään ikävän usein sisältä kumpuavan asenteen sekä varsinaisen osaamisen ja sisällön puutteita. First Daze Here Too -tuplalla, erityisesti kakkoslevyllä, on jouduttu kaivelemaan hiukan tynnyrinpohjia. Osa biiseistä on vaihtoehtoisia, pidempien saatesanojen mukaan parempia versioita, ja kaikki tämä tulee siis ajalta ennen Pentagramin pahasti viivästynyttä vuoden 1985 ensilevyä. Paasun ja K. Unohtaa ei sovi myöskään täyden päivätyön joka kappaleessa tekevää rytmiryhmää, basisti Parviaista ja pannumies Huiskoa. Bändin pääosin nykyajasta ponnistava, hienoisesti kalmalta löyhkäävä thrash metal tarraa tiukasti kiinni heti ensitahdeista lähtien hellittäen vasta klassista vinyylimittaa myöhemmin. Bändin lokerointia pakoilevan ulosannin tyylilajia on hankala määrittää, mutta siinä kuuluu rutkasti polttavaa jälkihardcorea sekä kiemuraista progressiivista äärimetallia. Varkautelainen Unhoped ei syyllisty toisella albumillaan edellä mainitun kaltaiseen pelleilyyn. Käskyttävän isännän ja alistuvan orjan roolitukset käyvät heti selviksi ilman, että turvasanalle olisi käyttöä. Rage ei ole noussut suureksi nimeksi juuri genrerajoja uhmaavan otteensa takia, ja uhmailu jatkuu. Tällaisella takomisella olisi oikeus ja kohtuus pärjätä hyvin ilman minkäänlaisia ammattilaisten luomia näyttömahdollisuuksia ja ulkomusiikillisiin seikkoihin perustuvaa mediahypeä. Lahtelainen Sarvas moukuttaa täydellisesti ep-mittaan tiivistetyllä kappalekolmikollaan hermoon niin että tuntuu. Myös doom-osasto on edustettuna vahvasti – runsaasti kilkuttelevasta musiikista tulee mieleen progedoomailun mestari Confessor. Äänenlaatukin on autenttisessa rosoisuudessaan herkkua: crash-pelti saa kyytiä ja kitarat murisevat hurjasti. Intensiteetti on hurja, vaikka kipaleissa on viljalti mutkaa ja äkkikäännöstä. Meno on samalla viivalla MC5:n intensiivisen garagerymistelyn kanssa, eikä ote ole muutenkaan kaukana. Harmi vain, ettei Wagnerin palkeista irtoa enää korkeampaa kieuntaa ja riffitkin tuntuvat mieleenpainuvilta vain hetkittäin. Rähinällä mennään, mutta ei silmät ummessa. Suurta riemukulkuetta levy silti tuskin aiheuttaa, siis muiden kuin kivenkovien rageilijoiden joukossa. Kimmo K. Kopla jyystää samaa latua kuin pikkuklassikko Perfect Manillä (1988). Ensimmäinen levy on lyhyt mutta loistava. Joni Juutilainen SARVAS The Throne INVERSE Nyt lähtee pölyt tärykalvoista. Tärkeämpää on kuitenkin, että vaikka kappaleet huitelevat usein ylikierroksilla, ja joskus ylikin, bändillä on näkemystä, osaamista ja sanottavaa joka osa-alueella. Koskinen UNHOPED Sonic Violence EBM Yksi lähes kaikenlaisen modernin metallin, thrash mukaan luettuna, suurimmista helmasynneistä voidaan kiteyttää paljon melua tyhjästä -fraasiin. Kliseisesti joskin osuvasti nimetty ja puettu kahdeksan biisin ja hassutteluoutron muodostama kokonaisuus on kestoltaankin äärimmäisen napakka kokonaisuus, joka salpaa hengen muttei tunnu tukahduttavalta. Toiselle on jemmattu vähemmän hifit luennat
lippupalvelu
Ei varsinkaan Thyranen alkuaikoina. Jokainen kehittyi pikkuhiljaa oman instrumenttinsa harjoittelussa, joten bändikuviot syntyivät kirjaimellisesti autotallipohjalta. – Yhteiset soittokuviot lähtivät jo peruskoulun ala-asteelta. Jälkimmäinen jätti nuoreen Blastmorin alkuun syvän vaikutuksen ripeällä thrashtyylisellä soitannallaan. Kemi on sen verran pieni kaupunki, että suurin osa ihmisistä tuntee toisensa. Metalli levisi tuolloin Suomen undergroundissa kulovalkean tavoin, eikä edes Kemin kokoisessa kaupungissa ollut vaikeaa löytää samanhenkistä soittoseuraa. – Jo Thyranen elon lopussa asiat pyörivät netin ympärillä, mutta tuolloin enemmän foorumeilla, keskustelupalstoilla ja kotisivuilla. Blastmor ei kuitenkaan muistele tämän olleen ongelma. – Kemissä vaikutti ennen Thyranen perustamista muutama mielenkiintoinen akti, Blastmor muistelee. Nyt taas kaikki tapahtuu sosiaalisessa mediassa, joka on hyvin pitkälti syrjäyttänyt kaiken muun. – Ei Kemissä mitään varsinaista metalliskeneä ollut. – Siinä missä yksi ovi sulkeutuu, toinen yleensä avautuu. – Jossain vaiheessa kävi kyllä sellainen episodi, että bändiltä evättiin esiintyminen paikallisilta nuorisotaloilta. Siirtymä Thyranen alkuaikojen death metal -kokeiluista black metal -maisemiin oli luonnollinen. Musiikki on yhdistänyt paikallisia todella paljon. – Ihan aluksi suuntana oli jonkin sortin death/thrash, vaikka muiden jäsenten mielenkiinto veti enemmän suomipunkin ja -rockin suuntaan. Kapinahenki Salakavalaa black metalia, tarttuvaa koneraskastelua, sisäisiä ristiriitaisuuksia ja kymmenen vuoden hiljaisuuksia. Koko musiikillinen identiteetti haki vielä itseään, ja ennen Thyranea bändillä oli ainakin kolme eri nimeä: Darkness, Infernal Paradise ja Thornmoon, Blastmor paljastaa. Thyranenkaan tapauksessa black metalissa ei ollut kyse ainoastaan musiikista. Norjan synkkä kutsu Kokoonpano oli muutaman vuoden ajan sama, mutta Thyranesta tuli toden teolla Thyrane vasta 90-luvun puolivälin nurkilla, kun bändin veri alkoi vetää yhä selvemmin mustan metallin pauloihin. Black metaliin liittyvää ideologiaa taisi tulla saarnattua sen verran hanakasti, että osalle ihmisistä se ylitti hyvän maun rajat, Blastmor hymähtää. Kymmenen vuotta bändin hajoamisen jälkeen Thyranen laulajana, kitaristina ja rumpalina tunnettu Blastmor on nostanut bändinsä horroksesta vain huomatakseen, ettei sen ympärillä ole muuttunut juuri mikään. – Suhtautuminen Thyranen kaltaiseen bändiin oli oikeastaan erittäin suopeaa, eikä kukaan tullut tylyttämään tai kummastelemaan, miksi jätkät vetää corpsepaintit naamassa pitkin kyliä. – Aiemmin mainitun kokoonpanon voimin musiikillinen tyylisuunta ja soundi alkoivat selvästi muuntautua pohjoisnaapurimaan vastaavanlaisten bändien kaltaiseksi, Blastmor sanoo. Thyranen parinkymmenen vuoden mittaisella taipaleella mikään ei ole ollut niin varmaa kuin arvaamattomuus TEKSTI AKI NUOPPONEN ELÄÄ JALOMETALLI 78. Tähän porukkaan kuuluivat meikäläisen lisäksi Jääskön Tuomas kitarassa ja Jukka Yli-Kortesniemi bassossa. Sitten tapahtui odottamaton katoaminen. – Näistä mainittakoon Santa Lucia ja The End. The End soitti pariin otteeseen jopa Stonen lämppärinä. Ehkä sen takia onkin hyvä, että bändissä on nyt mukana nuorta verta, koska osa meistä on edelleen jumissa siellä Thyranen alkuaikojen lankaliittymäajassa! Pienet raskaat piirit Thyranen juuret ulottuvat lähes suomalaisen äärimetallin historian varhaisimpiin alkuhämäriin, 1990-luvun alkuun, jolloin etenkään Thyranen pohjoisella kotiseudulla ei metelöity liikaa. VANHA LIITTO A lun perin kemiläinen Thyrane ehti puristaa vuosikymmenen mittaisen elonsa aikana levyilleen melodisen black metalin ääripäitä ja tehdä odottamattomia ristiretkiä jopa konemetallin pariin. – Alussa idea oli soittaa mahdollisimman ”norjalaista” black metalia, koska skene oli juuri tuolloin parhaissa voimissaan ja vaikutti siten varsinkin allekirjoittaneen sielunmaisemaan. Voisi luulla päiden kääntyilleen 25 000 asukkaan Kemissä aika jyrkästi siinä kohtaa, kun muutamat kaverit alkoivat soittaa jyrkkää metallia naamat mustavalkoisina
Muistan kuinka veivattiin basisti Grönholmin luona yhteistuumin riffiä riffin perään, siirryttiin sitten treenikselle ja esitettiin aihioita muulle kokoonpanolle. Tämä johti siihen, että myös Black Harmony -demo julkaistiin levyn muodossa ja Symphonies ilmestyi vasta noin kymmenen kuukautta sen purkittamisen jälkeen. – Albumilla käytettiin myös ensimmäistä kertaa ulkopuolista sanoitusapua. Voin olla edelleen helvetin tyytyväinen juuri tähän hengentuotokseen. Terveisiä vaan Gorath Moonthornille. Biisit on saatu rullaamaan treenikämpällä ilman, että on tarvinnut oikoa missään kohtaa, vaikka alkuperäiset sovitukset ovat lievästi sanottuna kaoottisia! Albumi julkaistiin viime vuosina hieman taka-alalle painuneen suomalaisen Woodcut Recordsin kautta. – Muistan tarkalleen sen ajan, kun perehdyin eri levy-yhtiöiden toimintaan. Viimeistään valkokantinen kakkosalbumi The Spirit of Rebellion teki selväksi, että Thyranessa oli kyse ainoastaan Thyranesta. – Kaikki debyyttilevyn biisit tehtiin ainoastaan sitä varten, eikä käytössä ollut mitään vanhoja jämäriffejä demon ajoilta. Black metalin löydyttyä myös sen tuomat ulkomusiikilliset ja lyyriset näkökannat iskostuivat nopeasti osaksi nuoren miehen mielenmaisemaa. Mustien sinfonioiden nousu Thyrane nousi niin suomalaisen kuin ulkomaisenkin metalliyleisön tietoisuuteen jo debyyttialbumillaan, vuonna 1999 julkaistulla Symphonies of Infernalityllä. – Thyranen alkuaikoina en osannut soittaa kitaraa lähes ollenkaan, joten sävellykset oli lähinnä Jääskön käsialaa ja itse keskityin rumpuihin ja lauluihin. – Levyn pariin on tullut palattua nyt Thyranen paluun jälkeen. Moni 79. Tässä vaiheessa kitaristiksi oli jo pestattu Daemon ja bassoon Grönholm, kun Jääskö ja Yli-Kortesniemi jättäytyivät taka-alalle näiden musiikillisen ja ideologisen ajattelun erotuttua Thyranesta. Blastmor ei pidä tätä sattumana. Bändi alkoi saada jalansijaa black metal -piireissä, ja Thyranen ensimmäinen keikka Symphoniesin julkaisun jälkeen soitettiin Lahden Kasisalilla. – Vuoden 1996 aikana palaset alkoivat loksahdella kohdalleen, ja studion varaaminen alkoi olla ajankohtaista. Yhtyeen jäsenet olivat täynnä musiikillista vimmaa, mutta taitoa toteuttaa tätä intohimoa ei vielä löytynyt. Raudan oltua jo valmiiksi kuumaa Thyrane loikkasi seuraavana vuonna Spikefarm Recordsin talliin. Noin viittätoista varteenotettavaa lafkaa oli tarkoitus lähestyä, mutta emme ehtineet lähettää demon demoa mihinkään suuntaan, kun Woodcutilta otettiin jo yhteyttä. Vielä tässä vaiheessa Thyrane oli kaukana siitä bändistä, joka julkaisi debyyttinsä neljä vuotta myöhemmin. Nämäkin tuli hoidettua ihan Remu-meiningillä, Blastmor naurahtaa. Totta kai lyötiin saman tien mustaa valkoiselle, Blastmor muistelee. Tämän jälkeen keikkaa alkoi ilmaantua kuin varkain, yhteydenottoja sateli suunnasta jos toisestakin. – Mielestäni tuo on ehdottomasti SE Thyranen albumi. Levy on kestänyt sekä musiikillisesti että soundillisesti parhaiten aikaa, ja sen kehtaa heittää levylautaselle vielä tänäkin päivänä. Osasta biisejä paistaa läpi allekirjoittaneen mieltymys vanhempaan thrash/speed-osastoon, mutta samalla bändin soundi tulee parhaiten esiin. – Yllättävintä oli, kuinka nopeasti tavoitimme kuulijoita. Black metalista tuli elämäntapa. – Woodcut oli tällöin vielä starttailemassa toimintaansa. Äkkikäännös koneiden kapinasta Juuri kun Thyrane oli matkalla melodisenraa’an black metalin julmimpaan ytimeen, tapahtui jotain odottamatonta. – Musiikillisesti hommat alkoivat kehittyä vasta siinä vaiheessa, kun aloin perehtyä kitaransoiton maailmaan, mikä mahdollisti myös biisien säveltämisen. Kuusikielisen treenaaminen antoi myös parempaa kokonaiskuvaa siitä, miltä halusin Thyranen kuulostavan. Lafka oli varsinkin 2000-luvun alussa tärkeä osa kotimaisen äärimetallin rintamaa. – Vaikka death metal tuntui musiikkina vaikuttavalta, se ei pitänyt sisällään mitään elämänkatsomuksellisesti osuvaa
kuulija joutui varmasti tarkistamaan bändin nimen levyn kannesta, kun vuonna 2003 julkaistu kolmosalbumi Hypnotic vyörytti ilmoille kaikkea muuta kuin äärimetallia. Levyä kohtaan on olemassa viha-rakkaussuhde niin itsellä kuin varmasti monilla kuulijoillakin. – Jo albumin tekoprosessi oli kaikin puolin erilainen. Allekirjoittaneen keskittyessä pelkästään kitaroihin ja lauluun Kristonic soitti levyn rummut, kaikista aiemmista poiketen. Nämä inspiroivat paljon varsinkin Symphonies of Infernality -levyn bassoja syntikkakuvioita. Blastmor liekittää vuonna 1996. Olimme tietoisia, että näin radikaali julkaisu tulee jakamaan koko kuulijakunnan kahteen eri leiriin. Vaikka kaksi viimeistä Thyrane-albumia erosivat jyrkästi toisistaan – ja varsinkin bändin kahdesta ensimmäisestä levystä – ne korostivat entisestään sitä ainutlaatuista melodiaja sovitusmaailmaa, joka teki Thyranesta omanlaisensa jo varhaisina aikoina. Monet melodiat ja riffitkin pitävät sisällään elokuvista saatuja fiiliksiä. Soittajan näkökulmasta kyseessä on ehdottomasti Thyranen vaativin levy, ja sovituksiin käytettiinkin enemmän aikaa kuin millekään albumillemme ennen tätä. – Materiaali raavittiin kasaan kahdeksan kuukauden aikana. – Voin edelleenkin myöntää, ettei Hypnoticia olisi pitänyt koskaan tehdä Thyranen toimesta, koska se ei ole black metalia missään muodossa. Kuunnelkaapa vaikkapa Wigwamin Planetist-biisiä... – Travesty of Heavenly Essence kuulostaa Thyranelta, mutta tuotanto on hieman kliinisempi kuin aikaisemmilla levyillä – Hypnoticia lukuun ottamatta, tietenkin. Toisaalta Hypnotic toi paljon uusia kuulijoita, kun siirryimme kauemmas perinteisestä kaahauksesta. Thyranen nahanluonnin olisi voinut kuvitella jatkuvan pidemmälle koneellisen metallin uumeniin, mutta toisin kävi. Musta metalli teki muutamaa vuotta myöhemmin paluun Travesty of Heavenly Essence -levyn merkeissä. Blastmor täydessä sotisovassa vuonna 1997. – Oma mieltymykseni Rammsteinin Mutter-albumiin hypnotisoi jostain syystä koko bändin veivaamaan tämänkaltaista settiä. Itse asiassa kuulimme vasta lopulliset rumpusovitukset, kun ne oli vedetty narulle. Jäsenet muuttivat eri paikVA NH A LI IT TO ”Kemissä suhtautuminen Thyranen kaltaiseen bändiin oli oikeastaan erittäin suopeaa, eikä kukaan tullut tylyttämään tai kummastelemaan, miksi jätkät vetää corpsepaintit naamassa pitkin kyliä.” Thyrane toistaiseksi viimeisen levynsä kokoonpanossa vuonna 2005: Daemon, HM, Blastmor ja Kristonic. Tämän ohella esimerkiksi Spiritillä käytettiin elokuvasampleja sopivan tunnelman aikaansaamiseksi. – En ole tainnut koskaan tuoda isommin esille, kuinka esimerkiksi Wigwamin varhaistuotanto ja Pekka Pohjolan basso/ sinfonia-osaston tuotanto teki muinoin suuren vaikutuksen. – Kun palaan niihin aikoihin, huomaan kaiken eskaloituneen motivaation puutteeseen. Nousu kuolemankielistä Travesty of Heavenly Essencen jälkeen kaikki vaikutti olevan Thyranen maailmassa mahdollista. Kuten bändin arvaamattomaan historiaan sopii, vahvaa levyä eivät seuranneetkaan kiertueet tai uudet albumit. Säveltäminen tapahtui niinkin eksoottisessa paikassa kuin Daemonin keittiössä, Blastmor kertoo. Keikat jäivät soittamatta ja Thyrane alkoi vaipua hiljalleen kadotukseen. – Koko levy on saksalaisten vika, Blastmor jyrähtää. – Jos tätä rikkoo osiin, voin nimetä helposti kolme bändiä, jotka vaikuttivat Thyraneen kaikkein eniten: Emperor, Satyricon ja Old Man’s Child. A N U JA LO 80
Thyranen alkuajoista on saattanut kulua yli 20 vuotta, mutta Blastmor korostaa, ettei aika ole juuri vaikuttanut hänen suhtautumiseensa black metaliin. Itselleni on aina ollut tärkeää, että bändin pyörittämiseen kuuluu jatkuvaa treenaamista. – Lopulta keikkoja ei koskaan tehty. Ehkä tämä johtuu siitä, että usko bändin liekin uudelleensyttymiseen eli koko ajan ja henkilökohtaisessa elämässä on tapahtunut yhtä sun toista, avioliittoa myöten. Olin jälleen siinä pisteessä, että hommat olisi pitänyt hoitaa etätyönä. Lahdenkaupin kanssa. – Vuonna 2006 aioimme tehdä kaksi jäähyväiskeikkaa Satyriconin lämppärinä. – Mennään nyt ensin tämä yksi keikka ja katsotaan, mitä sen jälkeen tapahtuu. Tämähän olisi ollut aivan täydellinen tapa naulata arkunkansi lopullisesti umpeen. Toisaalta, kun ikää tulee lisää, kaikkia asioita ei ole tarve ilmaista niin radikaalisti kuin nuorempana. Vastahan tuossa oltiin keikalla vuonna 2004. Se on vain odottanut sopivaa hetkeä toteutuakseen. Thyrane elää varmemmin kuin aikoihin.. Thyranen Jalometallin-keikan ja mahdollisen uuden musiikin Blastmor haluaa verhota salaperäisyyteen. Olimme jo periaatteessa lopettaneet, mutta levy-yhtiöltä otettiin yhteyttä ja kerrottiin Satyriconin halunneen nimenomaan meidät lämppäriksi. – Rumpalin paikalle pestattiin V. – Outoa kyllä, tämä kymmenen vuoden aika ei tunnu pitkältä. Tämäkin kuihtui nopeasti hänen muutettua pääkaupunkiseudulle. Jos Thyrane aktivoituu, kaikki asiat tullaan tekemään täysillä. – Suoraan sanottuna kaikki alkoi siitä, kun saimme keikkatarjouksen Marco ”Järkkä” Järvenpäältä Jalometalli-organisaatiosta. Lahdenkauppi oli sinänsä helppo lähestyttävä, koska hän oli vanha kaveri ja yhteistä soittokokemusta löytyi. Miinala, jota kysyin jo kymmenen vuotta sitten bändiin, kun yritimme vielä antaa sille tekohengitystä. – Ainakin itselleni Thyrane on aina ollut niin iso elämää, että ajatus paluusta on ollut takaraivossa alati läsnä. Asiaa ei tarvinnut mietiskellä kauan, ja yhteydenotot bändin jäsenistölle vahvistivat asian. – Black metal on elämäntapa, eikä sitä voi soittaa uskottavasti ilman satanistista taustaa. Ilman sitä bändi ei olisi välttämättä aktivoitunut lainkaan. Ainoa syy tähän oli rumpali Kristonicille muodostuneet radikaalit henkilökohtaiset ongelmat, jotka säteilivät niin pahasti koko bändiin, ettemme nähneet muuta mahdollisuutta kuin perua esiintymiset. Kaikki tapahtuva ei ole itsestäänselvyys edes bändille itselleen. Tätä seurasi kymmenvuotinen lähes täydellinen hiljaisuus – Thyranen loputtua sävelsin muutamia kappaleita, jotka olivat hieman kokeellisempaa tavaraa, ja näitä väännettiin keikkakitaristiksi pestatun J. Hän pirautti taannoin ja kysyi, olisiko aika alkaa herättelemään bändiä horroksesta. Kitaristi J. Sisäisestä liekistä huolimatta todellinen kipinä Thyranen paluulle tuli ulkopuoliselta taholta. Elo elävänä kuolleena Ennen todellista kuolleista nousemista Thyrane joutui kohtaamaan sen tosiasian, ettei bändi voinut jatkaa samasta pisteestä, johon se jäi kymmenen vuotta aiemmin. Juuri nyt treenaaminen ja tunnelmat bändissä ovat olleet niin intensiivisiä, että tuleva keikka tulee varmasti tarjoamaan jokaiselle jotakin. kakunnille ja treenaaminen jäi lähes kokonaan. Ainakaan vielä
Get the NUCLEAR BLAST mobile app NOW at http://road.ie/nuclearblast FOR FREE or scan this QR code with your smartphone reader! NUCLEAR BLAST MOBILE APP FOR FREE ON IPHONE, IPOD TOUCH + ANDROID! DISTRIBUTED BY Inferno FIN Sabaton 06-16_BACKCOVER.indd 1 01.06.16 15:30