The Melodic Death Metal Sensation from Finland With Janne Wirman (Children Of Bodom) and Petri Lindroos (Ensiferum) The Melodic Death Metal Sensation from Finland With Janne Wirman (Children Of Bodom) and Petri Lindroos (Ensiferum) Available on coloured Vinyl, CD & Digital Available on coloured Vinyl, CD & Digital H E R E F O R N O N E „FIREBORN“ IS THE ALBUM DESTINED TO AWAKEN THE FOLK METAL GENRE AGAIN.” SCHWEDEN ROCK JANNE MATTSSON SCHWEDEN ROCK JANNE MATTSSON OUT: OUT: August 18 August 18 2023 2023 Available on coloured Vinyl, CD, Digital & Available on coloured Vinyl, CD, Digital & as limited wooden box as limited wooden box incl. CD, bracelet & signed certi. cate EXCLUSIVE EDITIONS ONLY AT EXCLUSIVE EDITIONS ONLY AT www.reaper-entertainment.com www.reaper-entertainment.com For fans of NIGHTWISH, For fans of NIGHTWISH, AMORPHIS, KORPIKLAANI... AMORPHIS, KORPIKLAANI... REAPER REAPER MAILORDER MAILORDER H E R E F O R N O N E H E R E F O R N O N E „FIREBORN“ IS THE ALBUM DESTINED TO AWAKEN THE FOLK METAL GENRE AGAIN.” „FIREBORN“ IS THE ALBUM DESTINED TO AWAKEN THE FOLK METAL GENRE AGAIN.” „FIREBORN“ IS THE ALBUM DESTINED TO AWAKEN THE FOLK METAL GENRE AGAIN.” „FIREBORN“ IS THE ALBUM DESTINED TO AWAKEN THE FOLK METAL GENRE AGAIN.” „FIREBORN“ IS THE ALBUM DESTINED TO AWAKEN THE FOLK METAL GENRE AGAIN.” „FIREBORN“ IS THE ALBUM DESTINED TO AWAKEN THE FOLK METAL GENRE AGAIN.” „FIREBORN“ IS THE ALBUM DESTINED TO AWAKEN THE FOLK METAL GENRE AGAIN.” OUT: OUT: August 18 August 18 2023 2023 WARMEN LIVE: WARMEN LIVE: November 17th Tampere, Olympia November 17th Tampere, Olympia November 18th Helsinki, On The Rocks November 18th Helsinki, On The Rocks. CD, bracelet & signed certi. cate incl
SISÄLTÖ 00 7 Pä än ava us 00 8 Syt yk ke itä : Slo w Fal l, Tak aLa ito n, Au tre st, So rro w, Sie lun vih olli ne n 014 Ko lum ni 016 He avy Co ok ing Clu b 018 Ky pc k 02 4 Cr yp ta 02 8 Ja g Pa nz er 03 1 Ro otb rai n 03 4 Co rey Ta ylo r 04 2 Pö lky llä : Wa rm en in Jan ne Wi rm an 04 8 Sa lam yh kä : KIS S Mu sic fro m ”Th e Eld er” (19 81) 04 9 Arv iot , pä äo sas sa Cry pta 074 Ku ud es pii ri San an en Saa tan ast a 034 024 018 031 02 8 G IN A JO Y C H O N G JO O N A M ÄK I RY AN KE R C H ER LA U R A ZA LE N G A M AR KU S LA AK SO ES TE VA M R O M ER A
DVD (Dirkschneider Live @ Wacken 2022) I CD jewelcase I Digital A start-to-. nish victory of the Heavy Metal titans. Threshold‘s Richard West‘s new supergroup delivers a prog metal masterpiece. rerecords Limited edition box I Coloured vinyl CD Digipak incl. ALBUM NEW U.D.O. at their best traditional heavy metal the way it’s meant to be!” LEGACY (DE), Christian Wachter “A masterclass in heavy metal while being aware of the world we live in!” ROCK TRIBUNE (BE), Vera Matthijssens PRE-ORDER NOW AT PRE-ORDER NOW AT ATOMIC FIRE RECORDS ATOMIC FIRE RECORDS. Coloured vinyl I CD digipak I Digital OUT 18.08. The Fall of the Shires «Heavy metal in its purest form and the pulse of today!» ROCK IT! (D) Exclusive mailorder bundle I Coloured vinyl I CD digipak I Digital NEW PRIMAL FEAR NEW PRIMAL FEAR ALBUM «CODE RED» ALBUM «CODE RED» OUT 01.09. For fans of Rush, Pink Floyd and Ghost. ALBUM «TOUCHDOWN» «TOUCHDOWN» OUT 25.08 OUT 25.08 PRE-ORDER NOW AT PRE-ORDER NOW AT ATOMIC FIRE RECORDS ATOMIC FIRE RECORDS “U.D.O. in absolute top form, with Udo Dirkschneider and Peter Baltes reunited! NEW U.D.O. OUT 18.08. rerecords www.instagram.com/atomic. re-records.com www.facebook.com/atomic. U.D.O. OUT 01.09. Exclusive editions and merchandise: www.atomic
Tunnelma oli kerta kaikkiaan upea. Lievempiä kolhuja saaneita oli kymmeniä. Oma seurueeni selvisi rytäkästä naarmuitta, mutta olihan se kokemus, joka saa ymmärtämään Live Nationin tiukkaa ratkaisua DM-asiassa, olkoonkin, ettei kunnon myräkkä Helsinkiin lopulta saapunutkaan. Paikalla jyllännyt myrsky syöksyvirtauksineen surmasi yhden ja loukkasi vakavasti toista festarikävijää. ALBUM «TOUCHDOWN» «TOUCHDOWN» OUT 25.08 OUT 25.08 PRE-ORDER NOW AT PRE-ORDER NOW AT ATOMIC FIRE RECORDS ATOMIC FIRE RECORDS “U.D.O. in absolute top form, with Udo Dirkschneider and Peter Baltes reunited! NEW U.D.O. at their best traditional heavy metal the way it’s meant to be!” LEGACY (DE), Christian Wachter “A masterclass in heavy metal while being aware of the world we live in!” ROCK TRIBUNE (BE), Vera Matthijssens PRE-ORDER NOW AT PRE-ORDER NOW AT ATOMIC FIRE RECORDS ATOMIC FIRE RECORDS 7. DVD (Dirkschneider Live @ Wacken 2022) I CD jewelcase I Digital A start-to-. MATTI RIEKKI PÄÄNAVAUS www.inferno.fi InfernoMagazine infernomagazine inferno_magazine PÄÄTOIMITTAJA Matti Riekki riekinmatti matti_riekki ULKOASU Markus Paajala KANNEN KUVA Christianna Serrato KIRJOITTAJAT Hintikka Tami, Hätinen Jukka, Ikonen Niko, Isoaho Timo, Juutilainen Joni, Järvisalo Eetu, Keränen Toni, Kittilä Jukka, Koskinen Kari, Koskinen Kimmo, Kuusinen Miika, Laakso Markus, Lassila Tero, Malm Mikko, Muurikainen Elli, Nuopponen Aki, Ollila Mape, Rajala Vilho, Siltanen Vesa, Silvast Jaakko, Virtanen Aadolf, Vähäkangas Teemu, Väntänen Ari TOIMITUKSEN YHTEYSTIEDOT (arviolevyt / review copies) Inferno, PL 543, 33101 Tampere etunimi.sukunimi@popmedia.fi inferno@popmedia.fi ILMOITUSMYYNTI Oskari Anttonen, Peter Lindroos, Oona Lukkarinen, Mikko Mali ilmoitusmyynti@popmedia.fi etunimi.sukunimi@popmedia.fi TILAAJAPALVELU 03 4246 5302 (ma-pe 9-16) tilaajapalvelu@popmedia.fi KUSTANTAJA Pop Media Oy Fredrikinkatu 42, 00100 Helsinki www.popmedia.fi TOIMITUSJOHTAJA Tuomo Häkkinen PAINOPAIKKA Printall ISSN 1796-7600 23. Kaiken kaaoksen päälle voideltiin balsamia, kun Maiden esiintyi festarin viimeisenä aktina tuulten repimällä päälavalla lainasoittimin. Lasi jää pystyyn PRIMORDIAL How It Ends (ilm. OUT 18.08. Exclusive editions and merchandise: www.atomic. vuosikerta Numero 215 Toimituksen tilaama tai sille tarkoitettu aineisto julkaistaan sillä ehdolla, että aineistoa voidaan korvauksetta käyttää Pop Median kaikissa uudelleenjulkaisuissa tai muussa käytössä riippumatta toteutustai jakelutavoista. Mikäs pahan kaataisi. U.D.O. 12.9.) KYPCK Prestupleniya protiv chelovechestva ASPHODELUS Sculpting from Time TÄMÄN NUMERON KASAAMISEN TAUSTALLA SOIVAT AUTREST Follow the Cold Path WARMEN Here for None ROOTBRAIN Breakwater Threshold‘s Richard West‘s new supergroup delivers a prog metal masterpiece. Pari seikkaa on jäänyt Sonispheresta vahvimmin mieleen, ja ne sijoittuvat aikaan juuri ennen ja jälkeen myrskyn. Kun pyyhkäisy oli suoritettu, teltat riippuivat puiden oksilla ja kaikkialla huusi totaalinen hiljaisuus. Tämä kimppa sai kuutioimaan yhtä ikimuistoisimmista, ellei vallan ikimuistoisinta, festarikokemusta meikämasan kirjoissa: ulkomusiikillisista syistä pahamaineista vuoden 2010 Sonispherea Porissa. OUT 01.09. Siinä kaksi kotimaan puhutuinta musiikkiaihetta tämän lehden painon alla. Inferno ei vastaa tapahtumatietojen mahdollisista muutoksista eikä tilaamattomien kirjoitusten ja kuvien säilyttämisestä tai palauttamisesta. ”EPIKSET” ja Depeche Moden Kaisaniemen-konsertin peruuntuminen. Backdroppia ei ollut eikä tarvittu, sillä taustalla uhkaili se sama uljas taivas, joka ei ole kadonnut verkkokalvoiltani vieläkään. Deppari-kaksikko puolestaan jätti Suomen nauttimaan hiljaisuudesta, koska mahdollinen myrsky uhkasi. Ja pian alkoivat teltat lennellä. For fans of Rush, Pink Floyd and Ghost. Muistan todenneeni kaverille, että johan on metkaa, kun taivas näyttää aivan Iron Maidenin – festarin pääesiintyjän – Brave New World -levyn kannelta. The Fall of the Shires «Heavy metal in its purest form and the pulse of today!» ROCK IT! (D) Exclusive mailorder bundle I Coloured vinyl I CD digipak I Digital NEW PRIMAL FEAR NEW PRIMAL FEAR ALBUM «CODE RED» ALBUM «CODE RED» OUT 01.09. Coloured vinyl I CD digipak I Digital OUT 18.08. Vain yksinäinen viinilasi oli leirissämme pystyssä, sen muistan erityisen elävästi. ALBUM NEW U.D.O. nish victory of the Heavy Metal titans. rerecords Limited edition box I Coloured vinyl CD Digipak incl. re-records.com www.facebook.com/atomic. Kunnianhimoinen kuusamolaisfestari feilasi tuotannollisesti vähän joka kulmasta, mutta onnistui kasaamaan Punk in Finland -foorumille gargantuaanisen ketjun – jonka muuten tavasin kokonaan, omanlaisensa kokemus sekin. rerecords www.instagram.com/atomic
Keikkoja oli paljon, ja kaikki oli uutta ja kiinnostavaa. Sorrow’n kokoonpano on täysin sama kuin vuoden 1992 Hatred and Disgust -esikoislevyllä. – Epäilen. Ainoastaan Doom the Worldin ja Someone Else’s Bloodin sanoitukset ovat uusia, kaikki muut tekstit ovat alkuperäisiä. Uuden levyn sävellykset syntyivät todellakin jo 30 vuotta sitten, mutta kuinka mahtaa olla sanoitusten laita. Miksi päätitte palata juuri nyt. – Skene itsessään oli hauska, mutta meille myös hieman turhauttava. – Se vain tapahtui, emme suunnitelleet asiaa sen kummemmin, kitaristi Brett Clarin kertoo. Sorrow julkaisi yhden levyn vuonna 1992 ja lopetti uransa. En ikinä sano ei koskaan, mutta se on erittäin epätodennäköistä. – Suurin osa sanoituksista on samoja, mutta mukana on jotain uuttakin, Clarin kertoo. Onneksi olimme osa sitä. Olen tyytyväinen, että olemme säilyneet ystävinä. Muutaman puhelinsoiton jälkeen me kaikki olimme sitä mieltä, että on tullut aika purkittaa tuo levy. Nyt yhdysvaltalaisbändi on palannut saattamaan loppuun 30 vuotta sitten aloitetun tehtävän. Olimme varmaan Long Islandin ensimmäinen kuolometallibändi, mutta Suffocation tuli puolisen vuotta myöhemmin ja me jäimme jalkoihin. – Kun saimme diilin Roadrunnerilta, fiilis oli loistava, mutta taival oli todella lyhyt, koska he tipauttivat meidät vain vuoden jälkeen. Olimme hyviä ystäviä Suffocationin jätkien kanssa, mutta oli turhauttavaa nähdä, että he soittivat kymmenen kertaa suuremmille yleisöille kuin me. – Olemme pysyneet ystävinä, ja vuosien varrella on ollut aikoja, jolloin pyörimme yhdessä enemmänkin. Roadrunner teki meille todella paskan tempun, mikä oli suurin syy siihen, että bändi hajosi. Tiesimme, että tämä on yhden levyn projekti, ja pelkään, että tänä päivänä kirjoittamamme musiikki ei kuulostaisi enää samalta. No, tuleeko Sorrow’lta vielä joskus uutta musiikkia. SYTYKKEITÄ JONI JUUTILAINEN DEATH doomia soittava Sorrow on saanut valmiiksi Death of Sorrow -albuminsa, joka sävellettiin jo vuonna 1993. Sorrow oli esikoislevynsä aikaan osa levy-yhtiö Roadrunnerin väkevää bändikokoonpanoa, johon kuuluivat muiden muassa Deicide, Pestilence, Sepultura ja Type O Negative. Surun kuolema 8. – Meillä oli pari kappaletta, joiden sanoja emme löytäneet mistään, joten meidän täytyi napsia ne vanhoilta suttuisilta demonauhoilta. – Mietimme paluuta kymmenisen vuotta sitten, mutta siitä ei tullut mitään. Kun ryhdyimme tekemään uutta albumia, tulimme paljon läheisemmiksi. – Koska soitimme hitaampaa ja melodisempaa death metalia, homma ei saanut samanlaista vastaanottoa kuin brutaali kama – ja ymmärrän sen aivan hyvin. Minusta tuntuu, että mitä vanhemmiksi olemme tulleet, olemme huomanneet, että aika on käymässä vähiin. Autuus loppui kuitenkin lyhyeen. Andy ja Bill [Rogan, kitara] pelasivat jääkiekkoa yhdessä, minä ja Mike [Hymson, rummut] puolestaan pidimme yhteyttä melkeinpä päivittäin. Ajat olivat kuitenkin kaikkinensa hienoja. Olen myös tehnyt kolme sooloalbumia Journey into Darknessin nimellä, mikä motivoi Andyä [Marchione, laulu ja basso] jälleen studioon. Oletteko pitäneet yhtä kaikki nämä vuodet. Onko tekstejä päivitetty tähän päivään. Olemme tyytyväisiä levyyn, mutta se on kuin Sorrow’n kuoleman jälkeensä jättämä ruumis. – Sen voin sanoa varmuudella, että keikkoja ei ole tulossa. New Yorkin death metal oli kovassa nousussa, meillä oli Suffocation, Immolation, Incantation, Prime Evil, Winter, me ja nippu muita
Löytyykö teiltä kuuntelijoita myös metallipiirien ulkopuolelta. Albumilta kuuluu siis hyvin yhtyeen monipuolisuus. – Tarkoituksena ei ollut tehdä kertakäyttökamaa, joten sävellysja sovitustyön laatua on pidetty silmällä. Viittaukset veteen lienevät enemmän sattumaa kuin tarkan harkinnan tulosta. Soititte kesällä Qstockissa, joka ei profiloidu varsinaisesti metallifestariksi. Koetteko välittävänne jotain suomalaiselle mentaliteetille ominaista. – Kyllähän ne tietynlaista mielenmaisemaa kuvaavat. 9. Sekä debyyttinne Beneath the Endless Rainsin (2020) että uuden kiekon nimessä on viittaus veteen. – Kunnon sukellus bändin koko olemuksen kirjoon. METALLIA PIENISSÄ PALOISSA SYTYKKEITÄ Oululainen Slow Fall venyttää toisella albumillaan melodisen death metalin rajoja. – Palautteen perusteella musiikkimme monipuolisuus ja uskallus venyttää genren rajoja on tehnyt ihmisiin vaikutuksen, Viinikanoja lisää. – Suomalaisuutta ei olla missään vaiheessa yritetty peitellä, vaan se on koettu pelkästään positiiviseksi tekijäksi, Viinikanoja peesaa. Se varmasti kuuluu sekä teksteissä että musiikissa, Kakko nyökkää. Molemmilla seilataan syvässä päädyssä, Kakko myöntää. Syvässä päädyssä UUSI levynne Obsidian Waves on ollut ulkona jonkin aikaa. Musiikkinne kuulostaa varsin suomalaiselta. – Biisien veistely yhdestä puusta on tolkuttoman tylsää. Käydään toistekin. Sehän on vähän sellainen kaikille jotain -festari – ja hyvä niin. Monipuolisempien albumikokonaisuuksien rakentaminen lisää omaa mielenkiintoa ja pitää sitä kautta koko yhtyeen enemmän varpaillaan. – Jo sävellysvaiheessa mietittiin, minkälaisia biisejä tarvitaan mihinkin väliin kokonaisuutta. Linkittyvätkö levyt jotenkin toisiinsa. – On kiehtovaa, miten meidän lisäksi muukin kotimainen metalli tunnistetaan ulkomaita myöten nimenomaan suomalaiseksi. – Musiikissamme elää vahvasti suomalainen ”ei se siitä” -mentaliteetti, ja tästä aiomme pitää kiinni jatkossakin. Meidän ei ole tarkoitus lokeroitua mihinkään, mutta melodeath-leima meihin on laitettu hyvin usein, eikä siinä mitään. Itsekään en kuuntele pelkkää metallia, Kakko myöntää. Ei taida kahta samanlaista biisiä löytyä, kitaristi Heikki Kakko pohdiskelee. Musa on tehty kuunneltavaksi ja mielipiteitä lienee suunnilleen korvapareja vastaava määrä. – Levy on myös sävelletty nimenomaan albumiksi, ei pelkästään kokoelmaksi biisejä, kitaristi Juho Viinikanoja huomauttaa. Melankolian ilosanomaa tuntuu olevan luontevaa julistaa. – Varmaan sävellystyö, melodiat ja varsinkin monipuolisuus voisi erottaa meitä joukosta, Kakko määrittelee. – Laulajamme [Markus Taipale] voi esimerkiksi vetää kaunista balladia ja heti perään suoraa huutoa ja bläkkisrääyntää. Millainen albumi on kyseessä. Jostain syystä sanoituksiimme eksyy paljon erilaista vesikuvastoa, Viinikanoja jatkaa. Mitkä ovat teidän valttikorttinne vertailussa genren muihin bändeihin. – Biisien tunneskaala venyy kevyemmästä tihkusateesta ihan kunnon tsunamiksi asti, joten ehkä kuvasto on sitä kautta ihan perusteltu. – Voi olla, että ihmiset jotka kuuntelevat ”vähän kaikkea”, saattavat löytää tuotannostamme jotain omaa ja kiinnostavaa. – Qstockissa oli toki meidän lisäksi useita metallibändejä. Maailma on täynnä melodista death metalia. – Ne linkittyvät toisiinsa lähinnä rakenteiden kautta. – Kyllä vain
Tunnetko olosi yksinäiseksi paikallisella metallikentällä. Brasilialainen musta metalli pohjaa lähinnä Goatpenisin, Mystifierin, Sarcófagon ja Vulcanon tapaisiin brutaalimman tyylisuunnan kulttinimiin. – Ehdottomasti! Follow the Cold Path kuvastaa kuvaannollista matkaa jäisten vuorenhuippujen ja sumuisten metsien läpi, mikä on merkittävä osa levyn teemaa. Halusin jokaisen kappaleen olevan oma uniikki matkansa, joka esittelee osansa luonnon moninaisuudesta. – Se oli mukaansatempaava ja introspektiivinen kokemus. Minkälainen prosessi ensimmäisen kokopitkän kasaaminen oli. Albumin kannessa esiintyvä luminen vuoristomaisema ei varsinaisesti kuvasta kotimaasi Brasilian luontoa ja ilmastoa. Follow the Cold Path on todellakin lupaava ensimmäinen julkaisu. Pian löysin tunnelmallisen black metalin kuten Elderwindin, Cân Barddin ja Caladan Broodin. – Olen innoissani, että toinen albumi on jo suunnitteilla, ja olen panostanut siihen koko sydämeni ja sieluni. Niistä harva vakuuttaa uransa alussa samalla tavalla kuin brasilialainen Autrest. Nämä vaikutteet kiteytyivät yhteen ja muodostivat lopulta Autrestin. Minkälainen musiikillinen historia sinulla on. – Musiikillinen taipaleeni alkoi jo nuorena, jolloin kokeilin monia erilaisia instrumentteja ja tyylejä. – Minulla on myös kunnianhimoinen haave saada tämä projekti vielä joskus keikkalavoille. Ja vaikka eroan ehkä maani äärimetallin enemmistöstä, uskon, että maailmassa on paljon ihmisiä, jotka osaavat arvostaa tunnelmallista lähestymistapaani black metaliin. Minkälaisia tulevaisuudenkuvia ja haaveita sinulla on projektisi suhteen. Kansi ei siis todellakaan esittele tyypillistä brasilialaista maisemaa vaan kuvastaa tunnepohjaista musiikillista matkaa. SYTYKKEITÄ Luonnon moninaisuus Tunnelmallisen black metalin parissa riittää monenlaista yrittäjää. Olen kuitenkin huomannut, että tällaiselle musiikille on Brasiliassa paljon kuulijoita. Onko maalauksen takana jokin syvempi merkitys. Kun kasvoin hieman, löysin itseni ajautumasta kohti black metalia. 10. Vidorin luoma musiikki taas on huomattavasti modernimpaa, sävykkäämpää ja tunnelmallisempaa. Koko homma biisinkirjoituksineen, äänityksineen ja tuotantovaiheineen kesti syyskuusta 2022 tammikuuhun 2023. AUTRESTIN syntysanat lausuttiin vasta viime vuonna, joten Follow the Cold Path -debyyttialbumi tuli ulos varsin pikaisesti. – Joo, tätä tulee mietittyä aika usein, sillä täällä ei ole kuin muutama bändi, jotka jakavat tyylisuunnan kanssani. – Todellakin verrattain nopea, Autrestissä kaikesta vastaava Matheus Vidor myöntää. Tulevalla julkaisulla tulen jalostamaan ja laajentamaan tunnelmallista ilmaisuani entisestään, jotta kuulija pääsee aiempaakin vaikuttavammalle musiikilliselle matkalle
Meininki oli hyvä ennen kevättä 2020, ja nyt tilanne alkaa hiljalleen elpyä. Onko oikean soittofiiliksen löytäminen studiossa teille helppoa. Teemu sai meistä irti paljon enemmän kuin mitä itse ajateltiin tasomme olevan, ja se on varmaan ”se juttu”, joka kuuluu Mindfectionillä. – Meillä oli kunnia saada mukaan maailmanluokan tuottaja Teemu Aalto, ja hän vei meitä musiikillisesti eteenpäin. Asenne on pysynyt SisuKastraation jälkeen samana, basisti Janne Raunio aloittaa. Pidettiin myös yksi huuruinen esituotantoviikonloppu ennen studiota, jolloin selkiintyi, missä järjestyksessä levyä lähdetään nauhoittamaan. Vielä kun saataisiin LPRHC-festien lisäksi pysyvä metallimusiikkiin keskittyvä festari. – Soolokitaristi Pasille [Hyrkkänen] Iron Maiden on ollut aina ykkösbändi, mikä kuuluu mukavasti. – Täällä on paljon potentiaalisia bändejä, joista voisi odottaa seuraavia isoja nimiä, ainakin ug-tasolla. Laulaja-kitaristi Juho [Mäntykivi] on enemmän glam metal -miehiä, vaikka moni rässibändikin on vaikuttanut. – Meillä on ollut jokaisen ep:n jälkeen halu tehdä parempaa laatua ja parempia biisejä. Minkälainen ilmapiiri kotikaupungissanne on metallin suhteen. – Keikat loppuivat kuin seinään, ja tuntuu, että siitä toivutaan yhä ja ihmiset liikkuvat keikoille varovaisesti. Keikkojen energia ei vain välittynyt nauhalle asti, Raunio myöntää. Musiikkinne nojaa hyvällä tavalla 1990-lukuun. – Ennen soiteltiin coverkeikkoja, pidettiin hauskaa, kaljoiteltiin ja treenattiin, ja meidän silloinen nimi oli Laiton Pizza. SisuKastraation Hail to the Hurricanen lopussa kuulee jo vähän sitä murinaa, mitä päätettiin käyttää enemmän Mindfectionillä. – Jokainen soittaja on kehittynyt, säveltäminen ja yhteissoitto parantunut. – Livevedot on meidän paras ase, jonka kautta ollaan saatu seuraajia ja faneja. Kaikkien puolesta on mainittava kuitenkin yksi bändi ylitse muiden, eli Pantera. Minkälaiset bändit ovat innoittaneet teitä eniten. K IM M O SO R M U N E N Groovaavaa thrash metalia takova TakaLaiton löysi ensimmäiselle kokopitkälleen livesoittomeiningin. Jokainen meistä säveltää, mutta biiseistä tulee TakaLaitonta vasta, kun ollaan soitettu ja sovitettu porukassa, Raunio alustaa. Rumpali Joona [Juntunen] on monivirtuoosisoittaja ja musiikkiharrastaja, jolle Megadeth ja Metallica on ollut ykkösjuttu. Ei mitään palloilijoita JOS uutta Mindfectioniä vertaa SisuKastraatio I &II -tupla-ep:seen (2019), mihin suuntaan olette kasvaneet musiikillisesti. Heikompi kohta oli se jälki, mitä saatiin studiossa aikaan ennen debyyttiä. – Meistä jokaisella on omat suosikit. Takalaiton on pesäpallotermi. TakaLaiton kuulosti yhtä paskalta, joten päätettiin ottaa se käyttöön. – Takalaiton on kyllä pesäpallotermi, mutta TakaLaiton on vain bändin nimi, eli ei olla palloilijamiehiä, Raunio vakuuttaa. Lappeenrannasta tulee suuria suomalaisia metallibändejä. – Nyt oikea fiilis löytyi jo ennen äänityksiä eikä motivaatiota tarvinnut etsiä. Meillä oli sen verran hauskaa, että päätettiin tehdä omia kappaleita! Nimi piti vaihtaa ja haluttiin pitää Laiton-sana mukana. Itsellä iskivät aikoinaan DevilDriver ja Norther, eikä siitä tärähdyksestä ole toipunut vieläkään. METALLIA PIENISSÄ PALOISSA SYTYKKEITÄ 11. Oletteko palloilijamiehiä vai mihin nimi viittaa
Itse näen sen hyvin melodisena, mutta sitä kuuroutuu väkisin omalle musiikille. Olemme myös coveroineet useita suomirockbiisejä, joista on tullut keikoilla suosittuja, muun muassa Tommi Läntisen Via Dolorosan, Popedan Pohjantähden alla ja CMX:n Luotisuoran. Aion pitää seulan jatkossakin tiukkana korkean laadun ylläpitämiseksi. Teen musiikkia usealle bändille, joista mainittakoon vaikka White Rune ja Barathrum, ja niille on oma aikansa. – En täysin. Vaikkei tämä ole mikään teemalevy, monet kappaleista käsittelevät oman tien löytämistä pimeyden keskellä. Islam taas on aiheena ajankohtaisempi ja relevantimpi siitä syntyneiden tuhoisten lieveilmiöiden johdosta. Saatan kirjoittaa muutamassa viikossa 20–30 biisiä, joista parhaat kahdeksan valitaan albumille. – Kirjoitan kausiluonteisesti. – Kristinuskon puhkihakatun hevosen piekseminen on turvallinen vaihtoehto, vaikka se tulee kuulumaan aina black metalin kivijalkaan. Musiikkisi on black metalia, mutta sen melodiamaailmasta löytyy vanhaa suomirockia. – Black metalissa on ruoskittu aina kristinuskoa, mutta islam on jäänyt yllättävän vähälle huomiolle. SYTYKKEITÄ Mielipiteitä tiukasti jakava Sielunvihollinen on edennyt viidennelle kokopitkälleen. Islaminuskon rienaaminen on vain murto-osa käsittelemistäni teemoista, mutta aiheen tulenarkuuden johdosta se kieltämättä pistää silmään ja jää mieleen. Koetko sen musiikillisena vaikuttajana. Luovien kausien jälkeen saatan olla useamman kuukauden säveltämättä yhtään mitään. Black metalin ei pidä missään nimessä olla turvallista tai salonkikelpoista musiikkia. 12. Linja säilyy omaehtoisena. – Sielunvihollisen julkaisut syntyvät useimmiten lyhyellä aikataululla. – Vaikka sanoitukset kappaleessa ovat konkreettiset, Helvetinkone ei varsinaisesti viittaa kirjaimelliseen koneeseen vaan oman tiensä kadottamiseen ja antautumiseen osaksi laumaa. Oletko jatkuvassa biisinkirjoitusmoodissa. Monet yrittävät muovata sitä siihen suuntaan, aina epäonnistuen. Monet pelkäävät asian käsittelyn seurauksia. Helvetinkone kuulostaa kenties rankimmalta Sielunvihollinen-albumilta. Sanoituksissasi esiintyy muiden aiheiden ohessa kritiikkiä islaminuskoa kohtaan, mikä on suuri tabu. Suomirock on paikoin hyvin synkkää ja melankolista, vaikka ammennan sieltä myös sitä voitokkaampaa väriä. – Monet kulkevat laput silmillä kyseenalaistamatta ääneen maailman kehityssuuntaa, mikä vaikuttaa tällaisesta ikuisesta pessimististä vuosi vuodelta synkemmältä. – Sielunmurskaajan kappaleiden rinnalla levy tuntuu vähemmän raskaalta, mutta paljon hiotummalta ja harkitummalta. Näen, että musiikki on muovautunut suuntaan, jossa alkupään rockvaikutteet ovat jääneet vähemmälle tehden musiikista nopeampaa ja raskaampaa, melodisuutta unohtamatta. Minkälaisesta masiinasta on kyse. Oletko samaa mieltä. Kappaleet on sävelletty pääosin jo 2021, ja lopullista miksausta odotellessa tein Sielunmurskaaja-ep:n. – Ehdottomasti. Albumin teko venähti turhankin paljon, minkä koen turhauttavana. Kun maailma sortuu ympäriltä, oletko koneen osa muiden joukossa vai se sorkkarauta, joka isketään koneen rattaisiin. Miksi tartuit aiheeseen. bändin takaa löytyvä Ruttokieli asettelee. Sielunviholliselta on tullut musiikkia tasaiseen tahtiin. Mustalla listalla UUDEN levyn nimi on Helvetinkone. Sielunvihollinen on samasta syystä monien mustalla listalla, mikä ei haittaa ollenkaan
Mustalla listalla LIPUT MYYNNISSA: VIKINGLINE.FI/KMC .. VENOM INC TIAMAT BAEST ATLAS PRESSURE POINTS SUOTANA STAND UP: HARRI SOINILA SE DK UK N o r d i c m e t a l C r u i s e p r e s e n t s
Leffa kuitenkin vilisee viittauksia popkulttuurista uushengellisyyteen. Smith olisi ollut Barbieelokuvasta, mutta Pavementistä (joka ei salaillut The Fall -vaikutteitaan) hänellä oli mielipide: ”Bändi yrittää olla kuin The Fall vuonna 1985. Pahansisuinen rääväsuu antoi palaa ja journalistit hieroivat hikisiä kämmeniään – ja lukijat viihtyivät. Barbien ohjaaja ja käsikirjoittaja Greta Gerwig kertoi NY Timesin toimittajalle Kyle Buchananille miettineensä kyseisen vitsin sisällyttämistä elokuvaan. Henkilöitä, jotka ilmoittavat silmiä räpäyttämättä mielipiteensä – miltei poikkeuksetta negatiivisen – muista. Ken mansplainaamassa Pavement-yhtyeestä lämmitti erityisesti mansplainaamisesta ja Pavement-yhtyeestä pitävien mieltä. Taisi olla miltei parikymmentä vuotta The Fallissa viihtynyt Steve Hanley, joka sanoi, että Mark E. Roomalaissotilas Longinus lävisti keihäällään ristillä riippuvan Jeesuksen kyljen neljännen ja viidennen kylkiluun välistä. Smith povasi itsensä myyttien ja levynsä esoteeristen reliikkien joukkoon jo vuoden 1979 Dragnet-albumin avausraidalla Psykick Dance Hall: “When I’m dead and gone / My vibrations will live on / In vibes on vinyl through the years / People will dance to my waves”. Eräässä haastattelussa hän vertasi bändiään natsiorganisaatioon, eikä tarvitse olla kummoinen neropatti päätelläkseen, mikä hänen roolinsa siinä oli. P IC T U R E S Kuvassa ei ole Mark E. ”Keihäs on esoteerinen reliikki, jonka todistusvoima on peräisin, Jungia lainatakseni, akausaalisesta maailmasta.” Sitten seuraa spoileri: Longinuksen keihästä ei nähdä Barbieelokuvassa. Niissä brittiläinen työväenluokka luisuu kohti obskuuria, okkultistista ja postmodernia kaninkoloa intertekstuaalisten referenssien, täyden hölynpölyn ja amfetamiinin palvonnan avulla. ”Sillä ei ole niinkään merkitystä, koska miljoonien ihmisten siihen kohdistama psyykkinen energia on tehnyt siitä eräänlaisen graalinmaljan”, edesmennyt Perttu Häkkinen lausui aikoinaan, kun keskustelimme aiheesta. Jeesuksen veren vuotaessa maahan kosminen Kristus tuli maailmaan ja keihäs transformoitui manikealaisen valon ja pimeyden taistelun välineeksi. Ravenscroftin mukaan Hitler tappoi itsensä kuultuaan panssarikenraali Pattonin vieneen keihään natsien piilosta. Smithin haastattelut ovat oma lukunsa. Tämä pöyristytti keski-ikäistä musiikkinörttiä! Heti kun hermostuneelta silmälasien nostelulta ja partaani tuhisemiselta ehdin, heittäydyin The Wa… vittu! The Fallin maailmaan, pitkästä aikaa. Tänä somenaminamin aikana kaipaan hahmoja kuten Smith. Suomalaiskääntäjä ei ole ollut poptietämykseltään aivan tehtävän vaatimalla tasolla: jälkimmäinen on lipsahtanut tekstityksessä muotoon The Wall. Smithin elämään jääneen lausahduksen mukaan bändi ”olisi The Fall, vaikka siinä olisi vain minä ja mummosi bongojen kanssa”. Smith. Ravenscroftin teoksessa lienee totuutta vain siteeksi, mutta eipä Hofburgin aarrekammiossa lepäävä keihäänteräkään ole tainnut törmätä Jeesukseen: arvioiden mukaan se on peräisin 600-luvulta. Bändi jurnuttaa graniitinkovaa ja rosoista post-punkia tai krautrockia uhraten rockin jumalille noin yhden soinnun per kappale Mark E. Yllä mainitun Your Future Our Clutterin avauskappaleella kerrotaan sama asia, mutta ilmaisu on kokemuksen kartuttamana tiivistynyt käskyttävän ytimekkääksi: ”I am your future / Sit up!” C O U R T E SY W A R N E R B R O S. Trevor Ravenscroftin teoksessa Pyhä keihäs (1972) kerrotaan legendaa siitä, kuinka peyotella kolmannen silmänsä avannut Hitler kiinnostui keihäästä ja myytistä, jonka mukaan sen haltija saa hallittavakseen myös maailman. 14. Pavement-paasauksessa mainitaan myös Lou Reed ja The Fall. Smith antoi potkuja muun muassa salaatin syömisestä ja The Clashin diggailusta. En tiedä, mitä mieltä Mark E. Mark E. Smithin rähjätessä pupillit teelautasen kokoisina ja lagerlasi läikkyen kryptisiä ja/tai nerokkaita tekstejään. ”Onko se liian esoteerinen. The Fallin reseptihän oli verrattain yksinkertainen, ainakin paperilla. Tyyppejä, joiden oletusasetus on, että kaikki ei ole ok. Kävin katsomassa Longinuksen keihästä Wienissä ja Barbie-elokuvan Itäkeskuksessa. Ei, se on juuri tarpeeksi esoteerinen”, Gerwig kertoi pohtineensa ja tehneensä päätöksen. Mark E. The Fall julkaisi yli 30 albumia, joista juuri tänään ohjeistaisin sinua kuuntelemaan pesunkestävän klassikon Hex Enduction Hourin (1982) sekä Your Future Our Clutterin (2010), joka sisältää täyttä paahtoa kulli tanassa ja silmä mustana. Heillä ei ole korvien välissä yhtään omaa ideaa.” Smith oli yhtyeensä jäsenille sietämätön. Ensin mainittu teräase on kiehtonut miespolvia toinen toisensa perään aina kaappiokkultisteista planeettamme herraksi halajaviin. Smith tulee hyvin toimeen normaalien ihmisten kanssa, mutta The Fallissa soittaminen karsii ihmisestä normaaliuden nopeasti. Smith kuoli syövän riuduttamana 2018 ja luultavasti nauroi räkäisesti, kun hänen hautajaisissaan puhkesi nyrkkitappelu. INFERNO-KOLUMNI JUKKA HÄTINEN Myyttejä ja reliikkejä KESÄLOMA sujui oikein mukavasti, kiitos kysymästä
The album is bookended by two high-energy live favourites, ”Emptiness into the Void” and ”Down in the Bunker” in a classic Andersson style. STRUCTURAL DECROWNED The amazing technical death metal band Structural are, back with their sophomore album ”Decrowned”. Powerful ballads that will make your skin crawl with pleasure and high energy rock ’’n’’ roll that will make you wanna party all night long. The album is filled with glam rock anthems and stadium hits, with choruses that will stick on your mind like gum under your shoes. Clocking in at a little over 33 minutes RBM boasts a dozen tracks of their particular and peculiar rock’’n’’roll. Structural delivers an intense and mind-blowing fist of technical death metal, adding layers of fantastic melody on top. As icing on this hard rocking cake, you can also enjoy Sweden Rock Festival’’s now legendary anthem ”Fill Your Head With Rock” BLACK LODGE RECORDS VELVET INSANE HIGH HEELED MONSTER Swedens most authentic glam rock band ”Velvet Insane” is back with their third album ”High Heeled Monster”. Originally released on Warner Music and promptly ”Out of Print” fans have been clamouring for a reissue and now the time has finally come! PSYCHOUT RECORDS BONAFIDE FILL YOUR HEAD WITH ROCK ”Fill Your Head With Rock Old New Tried & True” are now finally available on classic black vinyl. The album is also filled with prominent guests such as Dregen (Backyard Babies, The Hellacopters), Chips Kiesbye (Sator) & Bonni Pontén (Asta Kask) WILD KINGDOM RECORDS WWW.SOUNDPOLLUTION.SE. VICISOLUM PRODUCTIONS IMPERIAL STATE ELECTRIC REPTILE BRAIN MUSIC ”Reptile Brain Music” Imperial State Electric’’s third studio album was originally released in 2013. The album contains unreleased bonus tracks from the awesome ”Somethings Dripping” record
Vaihtoehtoisesti voit täyttää leivät myös pitaleipätyyppisesti. Ota leipätaikinapallot jääkaapista ja kauli niistä ohuita pyöreitä lettuja. Valmista ensin leipätaikina. Pane vetäytymään jääkaappiin 15–30 minuutiksi. Valmista mansikkamajoneesi sekoittamalla aineet keskenään sauvasekoittimella paksuksi majoneesiksi. Jos liiallinen hifistely ja perinteiden hylkääminen ärsyttää ja luulee, että Teemun resepti on sitä maata, on väärässä. Jaa taikina kolmeen osaan ja muotoile osat palloiksi. 5. 3. Nauti Lagunitas-ipan kera. Sekoita taikina tasaiseksi. Valmista persilja-piimävinegretti. Käytännössä hyvin yksinkertainen ja nopeahko valmistettava on kesäistä pikkupurtavaa parhaimmillaan tarjoten raikkaan, mukavan monipuolisen makumaailman. 9. Sekoita leivinjauhe vehnäjauhoihin ja lisää joukkoon maito ja suola. 8. Kasaa leivän päälle ensin persilja-piimävinegretti, sitten grillatut kasvikset, mansikkamajoneesi, halloumi ja tuore, ohueksi viipaloitu retiisi. Sekoita tasaiseksi möhnäksi ja laita hetkeksi jääkaappiin odottelemaan. 7. 4. Pilko paprika siivuiksi ja poista siemenet. Jälki on korvienja suunmyötäistä. Grillaa paprikaa kokonaisena, kunnes kuori on palanut mustaksi. 10. Anna jäähtyä hetki ja poista sitten kuori. Leikkaa halloumi siivuiksi ja paista ne grillissä tai pannulla. Pitääkin kokeilla!” Megan tuomio: ”Nykyään rillataan trendikkäästi vaikka ja mitä, ei vain pelkkää kyrsää ihan jutina. Jos kunnon grilliä ei löydy, ei hätää, sillä kikkailemalla vähän parilapannun ja nykyään lähes jokaisesta uunista löytyvän grillivastuksen kanssa päästään aivan hyvään lopputulokseen. E LI N A A H O N E N -L IE K K A LA 16. Paista leivät grillissä molemmin puolin, kunnes ne kohoavat ja saavat väriä. Pilko munakoiso siivuiksi ja grillaa ne molemmin puolin. Grillaa myös kevätsipuli kokonaisena ja pilko sopiviksi paloiksi. 2. Teemun kokatessa soi: Porcupine Tree – Blackest Eyes (2002) ”Sopivan letkeä progebiisi grillauksen kylkeen.” Halloumikasvisgrilli leipäset Paitsi että kitaristi Teemu Liekkala on tuttu Red Eleven-, Rioghanja Marsh Tea -yhtyeistä, hän tykkää häärätä niin studiossa kuin keittiössä. Kaada öljy, etikka ja piimä kulhoon. Teemun luonnehdinta: ”Musiikin säveltäminen ja ruoanlaitto ovat minulle tärkeitä juttuja. Tämä on vähän progempi grillileipä, joka toimisi varmasti halloumin sijasta myös possun kanssa, tai vaikka molempien. Molemmissa on hauska luoda uutta ja testailla erilaisia yhdistelmiä. 6. Sekoita joukkoon valkosipulija persiljasilppu sekä suola ja sokeri. Eivät ole sade, itikat tai naapuritkaan häiritsemässä.” TARPEET • 1 pkt halloumia • 1 munakoiso • 1 paprika • 1 kevätsipuli • 2 retiisiä GRILLILEIVÄT (3 KPL): • 2 dl vehnäjauhoja • 1 tl leivinjauhetta • 1 dl maitoa • 1/2 tl suolaa PERSILJA-PIIMÄVINEGRETTI: • 2 rkl oliiviöljyä • 1 rkl punaviinietikkaa • 2 rkl piimää • 1 valkosipulinkynsi • 1 kokonainen nippu persiljaa • 1/2 tl suolaa • 1/2 tl sokeria MANSIKKAMAJONEESI: • 1 kananmuna • 2 dl rypsiöljyä • 1 tl punaviinietikkaa • 3/4 tl suolaa • 1 rkl sinappia • 4 isoa mansikkaa HEAVY COOKING CLUB MIIKA “MEGA” KUUSINEN Tee näin: 1
Play your future – creating better world through arts and culture 4.-7.10.2023 www.musicmedia.fi
Sillekin löytyy selvä syy: Venäjä on hyökännyt Ukrainaan ja Kreml laatinut lakeja, joiden perusteella sotaa ja Venäjän hallintoa kritisoivat voidaan asettaa syytteeseen. T ämä on Infernon viimeinen ?????-haastattelu. Itänaapurimme on muuttunut paikaksi, jossa länsimaisen yhtyeen on mahdotonta toimia myymättä sieluaan. Syy on selvä: jossain vaiheessa vuotta 2024 ?????-nimistä venäjänkielistä metallia soittavaa suomalaisbändiä ei enää ole. ei enää halua eikä voi esiintyä Venäjällä. tuomitsi Venäjän toimet heti tuoreeltaan maaliskuussa 2022, kun Ukrainan sotaa oli käyty vasta joitakin viikkoja. – Ihan kaikkea, mitä kuvitella saattaa, ja vähän semmoistakin, mitä ei olisi voinut itse keksiä, Seppänen muotoilee. Tämä merkitsee sitä, että ?????in aika on pian ohi. Tällaisessa tilanteessa ????. ????. Eli tämä oli nyt tässä. – Toimintaympäristö on käynyt mahdottomaksi, kitaristi Sami Lopakka toteaa. – Ei huvita enää koskaan lähteä sinne keikalle. – Laitoin heti Venäjän hyökkäystä seuraavina päivinä bändin venäjänkieliseen someen avoimen pyynnön meidän faneille ja TEKSTI ARI VÄNTÄNEN KUVAT JOONA MÄKI 18. Laulaja Erkki Seppänen kertoo, että julistus kirvoitti venäläisiltä monenlaista palautetta. Tilanteen valoisa puoli on, että tälläkin kertaa vanhan loppu merkitsee jonkin uuden alkua
19. Ja sitten, kuten odottaa saattaa, noin kymmenesosa oli sitä ihmistyyppiä, joka on ostanut Kremlin version asioista. Lopakka rakennutti itselleen Lopashnikov-baritonikitaran aidon AK-47-rynnäkkökiväärin osista. Yleisö otti tutulla kielellä laulavat kaukaiset vieraat vastaan liikutuksella, jollaisen vain venäläinen taitaa. sukelsi vanhan itänaapurin estetiikkaan hyväksi havaitulla ”täysin tosissaan mutta ei liian vakavissaan” -mentaliteetilla. Lopakka ja ?????in alkuperäinen rumpali Hiili Hiilesmaa olivat visioineet yhteistä bändiä 1990-luvulta lähtien. seuraajille, että kirjoittakaapa ihan yksityisesti ja luottamuksellisesti, mitä te tästä kaikesta ajattelette. – latinalaisilla kirjaimilla Kursk – viittaa samannimiseen venäläiseen kaupunkiin, sen liepeillä käytyyn historian suurimpaan panssaritaisteluun ja vuonna 2000 uponneeseen venäläiseen ydinsukellusveneeseen, joka vei miehistönsä mukanaan pohjaan. Kaikkia niitä kirjeitä oli omalla tavallaan vaikea lukea, mutta nuo venäläiseen imperialismiin hurahtaneet olivat pahimpia sulatella. Palautetta kertyi lopulta yli sadan liuskan verran. Orkesterin raskain ja hitain levy, Seppänen muotoilee. Musiikki oli hidasta, raskasta ja painostavaa heviä – ”tuomiopäivän metallia”, kuten bändi itse määritteli. – Se oli ensimmäinen levy, jolla me tiedettiin mitä ollaan tekemässä ja kenelle. Hevimpää ja venäläisempää nimeä olisi ollut vaikea keksiä. Basson varteen pestattiin Jaakko Ylä-Rautio. Suurin osa ei ole ollut Putinin leirissä alun alkaenkaan, eli ehkä 60–70 prosenttia heistä on ollut hyvinkin paskana asiasta. Suuntana itä Vanhan loppu oli uuden alku. Erikoisinta oli, että bändi valitsi laulukielekseen venäjän. – Onhan se toki selvää, että meidän fanikunta on valikoitunut tietyllä tavalla. Kitaristi Sami Lopakka perusti ?????in tammikuussa 2007, kun hänen edellinen yhtyeensä, Muhoksella vuonna 1989 perustettu Sentenced oli laskettu multiin. ????. Vuonna 2011 Hiilesmaan paikan perineen Antti Karihtalan Tsar Bomba -rumpusetin rakennusaineksina kerrotaan käytetyn asvalttia, suolavettä ja kivimurskaa. – Lopuista osa on sitä apaattista kansanosaa, joka ei seuraa asioita eikä halua tietää mistään mitään. He vihaavat sitä meininkiä, Seppänen kertoo. Kolme vuotta myöhemmin julkaistu toinen pitkäsoitto ???. ????. Yhtyeen visuaalinen ilme inspiroitui Neuvosto-Venäjästä ja etenkin sen militaristisesta puolesta. soitti ensimmäisen keikkansa tammikuussa 2008, ja konserteissa nähtiin itänaapurin historiaa sivuavia videoprojisointeja. Pohjamuta näkyy ja kuuluu kaikkialla, mutta alus liikkuu. Kokoonpano täydentyi keikkakitaristi Sami Kukkohovilla, joka oli Sentencedin entinen basisti. Päätös lopettaa oli suuri mutta ei vaikea. Paine ympärillä oli valtava, mutta runko kesti rutistuksen. – Debyytti oli käyntikortti, Seppänen sanoo. (”Niže” eli ”Alla”, 2011) esitteli yhteen nivoutuneen ja tyyliltään varmemman yhtyeen. Eikä siinä vielä kaikki: alkuaikoinaan bändi hankki käyttöönsä armeijanvihreän Ladan, jota koristi punainen tähti ja teksti ”doom metal”. Tämä oli mahdollista, koska laulajaksi saatu Erkki Seppänen oli suorittanut Oxfordin yliopistossa tutkinnon venäjän kielessä ja venäläisessä kirjallisuudessa. Ylä-Rautio teetti yksikielisen ?????lop-basson. Tähän on tultu kuudentoista vuoden ja viiden albumin jälkeen. – Raaka, raskas mutta raikas kokeilu, jonka laulutkin runnottiin läpi studiossa kahdessa päivässä. Kolea ja synkeä ensialbumi ????. Venäjästä tuli ?????ille luontainen ja liki loputon pelikenttä. Ne miettivät lähinnä, millä maksavat ruokalaskun ja tämmöistä. Nimi ????. Resepti oli yhtä kaukana Leningrad Cowboysin hupaisasta toriviihteestä kuin totalitaristisen yhteiskunnan ihannoinnista. Mitä muuta voi tehdä, kun jatkaminen on mahdotonta. (”Tšerno” eli ”Musta”) ilmestyi vielä samana vuonna. Uuden yhtyeen konsepti oli vähintäänkin mieleenpainuva. ?????in konsepti oli kokonaisvaltainen
Rytmisesti hankalat riffit ja uudenlaiset laulutyylit uudistivat yhtyettä sen oman soundin puitteissa. – Kolmas levy oli selvä vastareaktio edelliselle, Seppänen kertoo. Tammikuussa 2015 ????. Albumilla 3epo (”Zero” eli ”Nolla”, 2016) ????. ???????????. Aiemmin samat valtaapitävät olivat evänneet maahanpääsyn muun muassa Pet Shop Boysilta, mutta oletettavasti eri syystä – päätöstä ei erikseen perusteltu. – Sairastuvalta huudeltiin kummallisia sovitusideoita, jotka kapteeni päissään toteutti. Tämän kolmannen ?????-levyn kohdalla Hiilesmaa luovutti rumpalin tehtävät Antti Karihtalalle, mutta pysyi bändin tuottajana. Vuoden 2014 Trans-Siberian Tour vei bändin yhdelletoista keikalle Pietarista Irkutskiin ja oli siihen mennessä laajin länsimaisen yhtyeen tekemä Venäjän-kiertue. Se matkusti valtavassa maassa vuorokausia kerrallaan soittaakseen jossakin Siperian tuolla puolen. ????. Nimessä kiteytyy syy siihen, miksi se jää yhtyeen viimeiseksi levyksi. – Miehistö oli hyväksynyt kohtalonsa ja oikeastaan tyytyväinen siihen, Seppänen muistelee kryptiseen sävyyn. Kukkohovi puolestaan ylennettiin keikkakitaristista vakituiseksi jäseneksi. Sitten matkan pää alkoi häämöttää. – Kielivalinnan takia meidän yleisö on luonnollisesti aina ollut suurimmalta osin Venäjällä ja Itä-Euroopassa, Seppänen sanoo. – Osa teksteistä on sen verran syvällä venäläisessä kirjallisuudessa ja historiassa, että ne avautuvat vain niissä marinoituneelle. -albumin (”Imena na stene” eli ”Nimiä seinällä”, 2014) kantaa ottaviin lyriikoihin. palasi Venäjälle yhä uudelleen. 20. (Ennätys lyötiin muutamaa vuotta myöhemmin, kun The Rasmus soitti maassa 22 keikkaa 43 päivässä.) Keikkoja järjestyi myös Itä-Eurooppaan, kuten Baltian maihin ja Tšekin tasavaltaan. – Uusi rumpali Karihtala ja kitaristi Kukkohovi osallistuivat täyspainoisina jäseninä levyntekoon. Myös seireeni oli päässyt alukselle neuvostoliittolaisen feminismin hengessä. Vuonna 2022 maailmankirjat menivät niin sekaisin, että pian niistä on mahdotonta löytää uusia ?????ista kertovia sivuja. ?. ?????in torjuminen liittyi todennäköisesti ????. ?????. ????. Ajan ruma kuva ?????in viides on nimeltään ???????????. (”Prestupleniya protiv chelovechestva” eli ”Rikokset ihmisyyttä vastaan”). Rytmisikailu alkoi olla juttu ja potkuri pyöri nopeammin. nousi otsikoihin, kun Valko-Venäjän viranomaiset kielsivät yhteen konsertin järjestämisen Minskissä. kehittyi haastavammaksi ja monipuolisemmaksi
Sen kansitaide on koottu Ukrainan kansalaisten ja kansainvälisten sotareportterien vuosina 2022–2023 ottamista valokuvista. Uudella levyllä ?????in vanhasta suhteesta Venäjään on jäljellä enää kieli. – En tunne sieltä ketään, joka kannattaisi sotaa. – Sodan alkuvaiheessa mietittiin sitäkin, pudotetaanko lapaset lattiaan ja lyödään levyllinen biisejä roskikseen, Lopakka sanoo. Seppänen on pitkälti samalla linjalla. Seppänen sanoo, ettei hyökkäyssodan kaltainen järisyttävä asia ole voinut mitenkään olla vaikuttamatta sanoituksiin. Uusi nimi, vanha ruoste Kuten ?????in perustamisen aikaan, vanhan loppu on jälleen uuden alku. – Valtaosa porukasta hommaa sielläkin tavaran luureihinsa ilman minkäänlaista maksuliikennettä, eikä metalli ole siellä todellakaan mitään valtavirtaa. Yhtä ja toista on koettu pitkin Siperiaa. Mietin myös, haluavatko ukrainalaiset kuvaajakrediitteihin omat nimensä, kun tilanne on tämä ja tulevaisuus tuntematon. Melkein kaikki viralliset musiikkialustat on lyöty siellä säppiin, mutta etsivä löytää. – Meidän aikaisempia levyjä on lisensoitu sinne ja julkaistu siellä fyysisestikin, kitaristi sanoo. -biisiä [”Krasnye pyatna” eli ”Punaiset tahrat”] työstäessä. Se on surullinen asia. – Ehkä tämä meni itselläni vielä astetta syvemmälle ihon alle, koska olen asunut siellä pari vuotta ja tiedän, minkälaiseksi zetanatsimenoksi se on nyt mennyt. Tässä ei kuitenkaan ole kyse politiikasta. Kriittisen äänen on vaikea päästä kuuluville Putinin Venäjällä, mutta ???????????. Kaikki se on nyt mennyttä ja samalla on tuhottu Ukraina. -levy ei tule ilmestymään Venäjällä. – On tässä kuitenkin jo kuusitoista vuotta toimittu ja viisi levyä tehty. – Otamme asian suhteen vastaan myös toiveita. Kitaristi jatkaa, että aluksi ajatuksena oli selvitellä uutistoimistoilta ja valokuvaajilta, mitä tuoreiden uutiskuvien käyttäminen tässä tarkoituksessa vaatisi ja voisiko niitä lisensoida käyttöön. – Melkein heti tehtiin kuitenkin se päätös, että vitut, tämän levyn kohtaloa ei jumalauta päätetä Kremlissä. – Kaikista raskaimmat ja haikeimmat biisit tuovat liveilloissa usein meiningin alas, vaikka ihmisillä olisi oluttuopit kourassa. Suunnitelma on valmis: ”Kun ilmaisimme, mitä mieltä olemme Venäjän tekemisistä, alkoi kuulua jeesustelua. ?????. Albumi on kirjaimellisesti aikansa kuva. Se vituttaa. Kyse on sodasta ja rauhasta, elämästä ja kuolemasta, oikeasta ja väärästä.” 21. – Että miettikääpäs nyt vielä kerran, mikä se nurja puoli näissä projekteissa oli. – Vuosien varrella on syntynyt kaveruussuhteita Venäjälle, ja ne ovat jääneet muurin taakse tässä rytkeessä, Lopakka sanoo. ???????????. – Venäläiset kuitenkin löytävät bändejä etupäässä netin kautta, ja niin käy varmaankin myös tämän albumin kohdalla. ???????????. Tästä syystä rivakampia on hauskempi soittaa. Siinä rakennettiin säkeistöihin suoraan tätä Kremlin paskaa eli verukeversiota siitä, miten siellä ollaan niin kovin uljaasti tekemässä natsipuhdistusta. Muistan vielä, kun ihmisillä oli toivoa paremmasta, siitä, että he saisivat vielä joskus elää ”normaalissa maassa”, kuten he tapaavat sanoa. – Venäjällähän valtionmedian kuvasto on aivan päinvastaista. Se panee näkemään punaista. Ja toki kappaleissa tulee esille myös se, että tämä homma on meidän osalta tässä. Muutakin asiaa lyriikoista löytyy, henkilökohtaisempaakin, kuten kaikilta edellisiltäkin levyiltä. Mutta eipä sillä, on uudellakin levyllä hyvin raskaita ja haikeita paloja. Kun ilmaisimme, mitä mieltä olemme Venäjän tekemisistä, alkoi kuulua jeesustelua. – Aivan suoraan asiaa käsitellään kahdessa biisissä. Osaa niistä tullaan käyttämään todistusaineistona sotarikosoikeudenkäynneissä. on keskittynyt kielen ja kulttuurin ympärille ja pysynyt erossa kaikesta poliittisesta, Lopakka sanoo. Kohti viimeistä keikkaa Venäjän aggressiivinen ulkopolitiikka ja tyrannimainen sisäpolitiikka on muuttanut paitsi ?????in tulevaisuutta ja kansitaidetta myös viimeiseksi jäävän albumin sisältöä. Lopakka sanoo, että musiikin osalta materiaali oli ”aika lailla kasassa” jo ennen Venäjän invaasiota. Uusia vivahteita ja irtiottoja on haettu oikeastaan kaikilla levyillä, ja nyt on lisätty kauttaaltaan kaasua. Oma suhteeni Venäjään on nyt aivan toinen. Tuon kuvion erikoisuus on tuntunut merkittävältä tietysti myös meille. ???????????. – Me pyöriteltiin kansi-ideaa pidemmälle Halosen kanssa ja hänen kytkyjensä kautta. Lopakka jatkaa, että levymyynnin kannalta Venäjän merkitys ei ole erityisen suuri. Se on romahtanut. Se asettuu vastakkain kertosäkeen neukunpunaisten tahrojen kanssa, jotka tuijottavat hiljaa peilistä, Seppänen kertoo. Vaikka yhtyeen matka ei jatku, sen muodostanut kokoonpano jatkaa soittamista yhdessä. Viimeinen keikka tulee olemaan erityinen tapahtuma ainakin meille itsellemme. on tempoiltaan ?????in nopein levy. – Nyt tilanne on se, että meiltä ei sellaisenaan julkaista edes haastatteluja siellä, koska me puhutaan asioista välittämättä uusista sensuurilaeista. Tällä haavaa ?????in kiertueet näyttävät päättyvän Italian Church of Crow -doom-festivaalille toukokuussa 2024. – Jos meillä on ollut bändinä ikinä mitään yhteiskunnallista teemaa, se on ollut näyttää teksteissä peiliä autoritaarisuudesta ja totalitarismista intoileville, laulaja jatkaa. on audiovisuaalisena taideteoksena terveinen Kremlin suuntaan. Asioita tutkiessaan Lopakka hoksasi, että Ukrainassa toimi sotakirjeenvaihtajana hänelle ennestään tuttu mies, Antti Halonen. Päiväsaikaan otettuja kuvia rusikoin väreiltään alakuloisempaan suuntaan, jotta kokonaisuudesta saatiin yhtenäinen. Kyse on sodasta ja rauhasta, elämästä ja kuolemasta, oikeasta ja väärästä. ????. Tässä ei kuitenkaan ole kyse politiikasta. Lopakka arvelee, ettei veto tule kuitenkaan olemaan yhtyeen vihoviimeinen. Kun ukrainalaiset freelancekuvaajat kuulivat bändin ideasta, tuoreita tuhokuvia alkoi tipahdella näytille ja ihan vapaasti tässä yhteydessä käytettäväksi. Siellä esimerkiksi näytettiin kuvia venäläissotilaita halaavista ”vapautetuista” mummoista samaan aikaan, kun ensimmäiset asutuskeskukset pommitettiin paskaksi Kiovan esikaupunkialueilla, Lopakka pohjustaa. ?????. Kaikki halusivat, Lopakka kertoo. ?????. En tiedä, milloin seuraavan kerran nähdään, vai nähdäänkö enää koskaan. – Siitä tulee pakostakin erityinen, Seppänen täydentää. Kuten arvata saattaa, ???????????. Maan merkittävyys yhtyeelle on syntynyt siis etupäässä siitä, että länsimainen bändi julkaisee levyjä venäjäksi ja kiertää syvällä Venäjällä, Siperiaa myöten. – ????. – Korkeammat kierrokset lienevät peruja keikoilta, kitaristi arvioi. Ehkä se on tarttunut takaraivoon ja välittynyt biisintekoon. – Tuntui merkitykselliseltä tehdä niistä kokonaisuus meidän kiekon kuoriksi. Sillä ei kuitenkaan ole tekemistä maailmantilanteen aiheuttamien aggressioiden kanssa. Erityisen likainen olo tuli ??????. ???????????
– Näinhän se on, Seppänen jatkaa. Ajellaan ensin tämä alus matkavauhtia telakalle, loppu selkiytyy aikanaan. – Yksi vaihtoehto oli muuttaa nimi länsimaisille aakkosille ja muotoon Kursk. Lopakka ennustaa, että vaikka tiedossa on suuria muutoksia, myös paljon vanhaa jää kuuluville. Muotoilu on klassisen tyylikäs, ja Ultra Access -soololoven ansiosta myös ylänauhoille pääsee helposti. – ?????in taival jää omaan historiaamme omalaatuisena viiden levyn kokonaisuutena. Mutta eipä niitä miettimättäkään ole voinut olla. Sitten suunnataan mihin tahansa paitsi Venäjälle. Mietimme sitä silti. – Ruostetta ja raskautta on luvassa myös jatkossa, ja samat viisi ukkoa on puikoissa. Toki sekin on hyvä muistaa, että venäjää puhutaan laajalti myös esimerkiksi Ukrainassa. Edullisesta hinnastaan huolimatta kyseessä on kelpo työkalu niin aloittelijalle kuin pidempään soittaneelle. Mutta se on ja pitää olla sitten oma juttunsa, mitä sieltä lopulta tulee ulos. – Tulevina vuosina porukka ymmärtää sanoituksia ilman käännösapua muuallakin kuin entisessä Neuvostoliitossa. Sinänsä tämä on innostava tilanne, kun bändi ei varsinaisesti hajoa vaan hakee uutta muotoaan. Samoin siitä, että ylipäätään ”vituttaa kuunnella venäjää” – tämä tietysti on korostunut tässä viime aikoina. – Näkisin niin, että joku kytkös Kyrden maailmaan syntyy ihan luonnostaan, kun samat äijät alkavat tehdä musiikkia. – On selvää, että venäjän sointi on tuonut meidän soundiin oman erikoislaatuisen elementtinsä. Vaahterakaulan profiili on nopea ”ohut C” 24 X-jumbonauhalla ja grafiittisatulalla, otelauta on ruusupuuta. Sen kuitenkin hylkäsimme, koska nyt on aika pyyhkiä pöytä täysin puhtaaksi, Lopakka kertoo. Joka tapauksessa englantiin vaihtaminen, tai englantiin paluu, jos nyt miettii itse kunkin muita bändihommia, oikeastaan vapauttaa asioita entisestään. laulukieli vaihtuu englanniksi ja yhtyeelle keksitään uusi nimi. – Itsekin aluksi melkein unohdin sen, että osa ukrainalaisista puhuu äidinkielenään venäjää. Jotakin jää pois, jotakin tulee sisään. Hinnat alkaen 299,22. Uusia nimiä on toki jo pyöritelty, mutta mitään ei ole lukittu. Yksityiskohtien lukkoon lyömisellä ei vielä ole kiirettä, sillä ?????in viimeisen albumin kiertueet ovat vielä edessäpäin. Valituksen määrä tuosta on ollut alusta saakka vakio. Paul’s Sound Oy | Joukolankuja 2, 03100 Nummela | 010 281 3730 | myynti@stpaulssound.fi Uusi tasokas SGR-sarja by Schecter nyt Suomessa! SGR-sarjan Banshee-6 on hyväsoittoinen sähkökitara, jossa ei ole mitään turhaa. Sen poistumista täytyy minusta kompensoida jollakin uudella, Lopakka pohtii ja lisää, että kielenvaihto avaa uusia ovia. Englanninkielinen bändi tulee pakostakin olemaan monin tavoin erilainen kuin venäjänkielinen, vaikka samat muusikot asialla ovatkin. Runko on lehmusta, rautaosat mustaa kromia ja kielet kulkevat rungon läpi. On joka tapauksessa liian aikaista miettiä sitä hommaa. Kielet ovat vahvoja välineitä paitsi kommunikoinnissa myös tunnelman ja vaikutelmien luomisessa. Ja tarkoittaa toki myös sitä, että joku muukin kuin meikäläinen saa avata runosuontaan. – Minä en myöskään halunnut mitään tuollaista kömpelöä nimikytköstä, Seppänen sanoo. ”Ruostetta ja raskautta on luvassa myös jatkossa, ja samat viisi ukkoa on puikoissa.” St
Vaahterakaulan profiili on nopea ”ohut C” 24 X-jumbonauhalla ja grafiittisatulalla, otelauta on ruusupuuta. Hinnat alkaen 299,. Paul’s Sound Oy | Joukolankuja 2, 03100 Nummela | 010 281 3730 | myynti@stpaulssound.fi Uusi tasokas SGR-sarja by Schecter nyt Suomessa! SGR-sarjan Banshee-6 on hyväsoittoinen sähkökitara, jossa ei ole mitään turhaa. St. Edullisesta hinnastaan huolimatta kyseessä on kelpo työkalu niin aloittelijalle kuin pidempään soittaneelle. Muotoilu on klassisen tyylikäs, ja Ultra Access -soololoven ansiosta myös ylänauhoille pääsee helposti. Runko on lehmusta, rautaosat mustaa kromia ja kielet kulkevat rungon läpi
24
Ajattelimme Luanan kanssa, että perustetaan tällainen irrotteluprojekti, ehkä se tuo sitten innon takaisin Nervosaankin. Liralla ja Damettolla on yhteistä historiaa Nervosasta, josta molemmat lähtivät lätkimään vuonna 2020. Syksymmällä pääsemme keikkailemaan uuden levyn tueksi. K eikkapaikat järjestävät kiertäville artisteille ystävällisesti wifi-yhteyksiä backstage-tiloihin. Vuonna 2019 perustetun Cryptan piti olla aluksi pelkkä sivuprojekti, mutta nopeasti se lähtikin elämään omaa elämäänsä. Vapautuneet ovat myös Liran tunnelmat, mutta palataan niiden syihin myöhemmin. Florida ja Ruotsi Basisti-laulaja Liran lisäksi Cryptaan kuuluvat rumpali Luana Dametto sekä kitaristit Jéssica di Falchi ja Tainá Bergamaschi. – Halusimme, että musiikki kuulostaa vanhalta liitolta ja että siinä on tietyt tunnistettavat elementit, mutta musiikki lähti muotoutumaan tällaiseksi. Näitä kahta on naitettu maailman sivu, mutta harvemmin kaiketi brasilialaisista lähtökohdista. Lira kuvailee vuotta 2020 todella vaikeaksi, ja Crypta osoittautui tärkeäksi ankkuriksi siinä turbulenssissa. Kaksikon alkuperäinen visio oli yksinkertaisesti tehdä death metalia. Meillä on kuski, rundimanageri, joka myy myös merkkarit, ja yksi teknikko. – Olemme Hampurissa keikkapaikalla, ja takahuoneessa on hemmetisti meteliä. Niiden ominaispiirre kuitenkin on, että kun samaan wifiin kirjautuvat ensinnäkin kolmen bändin muusikot ja sen jälkeen kaikkien teknikot, yhteydet eivät toimi kenelläkään. – En tiedä, miten ilman Cryptaa olisi käynyt. – Meillä on tässä kesällä muutamia keikkoja, mutta sitten palaamme kotiin Brasiliaan ja alamme harjoitella uuden levyn biisejä toden teolla. Olemme antaneet kaiken tulla. Mitä Cryptan elämään kuuluu ennen levyn julkaisua. Uusi Crypta-albumi Shades of Sorrow löytää varmasti uusia korvapareja ja saattaa tuoda bändin Suomeenkin. ENERGIA TEMPAISEE MUKAANSA TEKSTI VILHO RAJALA KUVAT ESTEVAM ROMERA 25. Ei ollut kovin inspiroitunut olo keskittyä siihen bändiin. Niinpä saimme tämän levyn biisit valmiiksi aika nopeasti Echoesin jälkeen. Lira on suuri Florida-deathin ystävä, Dametto taas pitää ruotsalaisesta kuolosta. Oli hirveän tärkeää, että oli bändi, johon saatoin purkaa energiaa. Haluamme toteuttaa show’n joka ilta yhtä korkeatasoisena. – Nervosassa oli hyvin kireät tunnelmat siihen aikaan ja olimme tosi väsyneitä. Siirrymme linjasoundeihin ja soitamme vastedes klikkiin, koska uuden levyn biisit vaativat sitä. Se sisältää reipasta thrashillä maustettua death metalia, jota yhtye lataa vapautuneen oloisesti. – Toivottavasti pääsisimme tänä vuonna vielä Yhdysvaltoihin ja Eurooppaankin, mutta jos se ei nyt onnistu, niin ensi vuonna viimeistään. Millä tavalla Cryptan livemeininki tulee muuttumaan, jos konseptia kerran ollaan uudistamassa. Onneksi Fernanda Lira ei anna periksi helposti. – Tämän kesän keikat tehdään vielä vanhaan malliin, koska meillä ei ollut oikein varaa tuoda kunnon crew’ta mukanamme. Tiesin, että kun maailma aukeaa ja pääsemme kiertueelle, kiertäminen ei lopu ikinä. Yritän tehdä haastattelua nyt autosta käsin, mutta wifi-yhteys ei taida ulottua tänne asti… katsotaan miten meidän käy! Keikkapaikan nimi on Logo ja elämme kesäkuun alkua. Koko livekonseptimme tulee muuttumaan, ja meidän pitää tehdä sen eteen töitä. – Syksystä lähtien uudistamme laitteistoa jonkin verran. Ahdistus ja negatiivisuus Cryptan ensimmäinen albumi Echoes of the Soul julkaistiin vuonna 2021. Ilmiö meinasi koitua tämänkin haastattelun kohtaloksi. Levy sai innostuneen vastaanoton, ja pian Liralta ryhmineen vaadittiin lisää. Basisti-laulaja Fernanda Lira on noussut lyhyessä ajassa suorastaan brasilialaisen metallin ikoniksi. Ensimmäisen videopuhelun katkettua hän soittaa pian takaisin. – Tajusin onneksi, kun elimme keskellä pandemiaa, että nyt pitää tehdä lisää biisejä. Niin ei käynyt, vaan Lira ja Luana jättivät Nervosan. Kehitys on ollut kaiken aikaa hyvin orgaanista, emmekä ole pysähtyneet miettimään, mikä tälle bändille käy ja mikä ei. Cryptan kakkoslevy Shades of Sorrow ilmestyi puolestaan elokuun neljäntenä. Crypta muun muassa lämmittelee Ghostia tämän Brasilian-keikoilla ja keikkailee myös Meksikossa. Sellainen ei näytä sopivan hänen luonteelleen
Aiemmin ajattelin, että minä tiedän parhaiten, mikä ei yksinkertaisesti toimi pidemmän päälle. Lähtö Nervosasta ruokki tätä ajattelua. Tuntuu että minulla on henkistä joustavuutta ehkä enemmän kuin koskaan ennen. Lisäksi kun lähdin Nervosasta, sain selville että minulla on ahdistuneisuushäiriö, ja olin siinä vaiheessa todellakin hyvin ahdistunut. – En ole saanut kohtauksia vuoteen tai puoleentoista. Ehkä Lira ei hahmottanut, että Cryptan ei tarvinnut lähteä aivan puhtaalta pöydältä. Minulla oli onneksi kontakteja Nervosa-ajoiltani, ja kun lähetin biisejä eteenpäin, saimme aika hyvää palautetta. – Veikkaan, että tilanne tulee pysymään tällaisena aika pitkään. Kysymys ei kuitenkaan ole siitä, että kävelisin muiden yli. Pystyn näkemään asiat asioina enkä pelkää kaikkea. – On tietysti imartelevaa, että minusta puhutaan niin kauniin sanoin. Tiedän mitä tehdä. Asiat pitää tajuta itse. – Brasiliassa on edelleen paljon köyhyyttä, kuten koko maanosassa. Oloni on oikein hyvä ja jopa toiveikas. Se muodostaa tarpeetonta painetta. Haluan myös tuplavarmistaa, että kaikki menee kuten haluamme. Lira on ylpeä siitä, että vaikka hän tekisi biisit, kaikki haluavat osaltaan osallistua siihen, millainen kokonaisuudesta lopulta tulee. Cryptan nopeasti etenevät suunnitelmat tuovat positiivista energiaa. ”Minulle on ollut ihan täysi sokki, että uusi bändi voi nousta tällaiseen suosioon näin nopeasti.” Bändin osakseen saama suitsutus ja nopeasti kerätty fanipohja oli Liralle yllätys. Mitään tällaista en silti osannut kuvitellakaan. Olen siitä älyttömän kiitollinen. Päätöksenteko on demokraattista. – Ne ovat hieman vaikeatajuisia, ja haluan, että kaikki tässä bändissä tajuavat, mitä mikäkin tarkoittaa. – Se, että koko ryhmä osallistuu, tarkoittaa myös sitä, että biiseillä on merkitystä jokaiselle. Nykyään en myöskään pelkää delegoida asioita muille. Basisti-laulaja kävi mielessään läpi pahimpia mahdollisia skenaarioita ja oli ajoittain varma, ettei bändi kiinnosta ketään, vaikka sen eteen tekisi töitä kuinka. Uusi metalli-ikoni Fernanda Lirasta on kasvanut nopeasti jonkinlainen brasilialaisen metallin ikoni. Echoes-levy oli oikeastaan kokonaan minun kirjoittamani, mutta Shades of Sorrow’lla on paljon juttuja kaikilta muiltakin. Bisnes omissa käsissä Tätä nykyä Liran ahdistuneisuushäiriö on ojennuksessa, kiitos terapian ja akupunktion, muun muassa. Käymme kaiken läpi klausuuli klausuulilta. Ja ennen kaikkea tietävät, millaisia sopimuksia teemme. Vaikka meille tulisi manageri, olen niin tottunut tekemään paljon itse, etten osaa lopettaa. – En minäkään kaikkea tiedä, ja jos minulla on epäilys jostain, haluan varmistaa asian. – Luulin, että minua pidetään petturina ja luuserina. Samalla kun Lira korostaa Cryptan demokraattista luonnetta, on selvää että hän on bändin keulahahmo ja tietynlaisessa vetovastuussa siitä. – Jaksaisin puhua tästä vaikka kuinka paljon! Olemme käyttäneet paljon energiaa siihen, että bändissä olisi hyvä meininki. Jessica ei ehtinyt hirveästi osallistua, koska hän tuli mukaan viimeisenä. Niinpä minusta alkoi tuntua, että ehkä tämä menee jonnekin. 26. Lira kehuu vuolaasti maansa metallikulttuuria, sen intohimoa ja omalaatuista luonnetta. – Se johtuu ihan yksinkertaisesti siitä, että minulla on eniten kokemusta. Valitettavan usein on niin, että bisnestahot eivät kerro kovin avoimesti, millaiseen sopimukseen houkuttelevat artistia sitoutumaan. – Teimme Nervosan kanssa niin pitkään ja paljon töitä, että minulle on ollut ihan täysi sokki, että uusi bändi voi nousta tällaiseen suosioon näin nopeasti. Valitettavasti Liran piti kokea Nervosan sisäinen tulehdus ja synkkä tunnelma, jotta hän osasi luoda Cryptaan vapautuneemman, kunnioittavan ilmapiirin. Toistaiseksi Cryptalla ei ole manageriakaan. Ei ihme, että Cryptalla on myös luottojuristi, jonka puoleen kääntyä. Mutta tiedän, että hänellä on jo paljon ideoita seuraavalle levylle. Lira tietää, että avoimuus bändin sisällä on kaikki kaikessa. Tämä ei tarkoita, etteikö Lira tekisi suurinta osaa raa’asta työstä, mitä Cryptan toimintaan liittyy. – Sepultura on tietysti koko Latinalaisen Amerikan sankari, joka näytti meille, että kaikki on mahdollista, Lira sanoo. Ahdistus sotkee kaiken todellisuudentajun, maailma tuntuu ihan hirveältä paikalta ja kaiken tulkitsee negatiivisesti. Sellaista ei ole helppo ottaa vastaan. Avoimuus ja luottamus Biisintekovastuu jakautuu Cryptassa koko ryhmälle. Henkiset vaikeudet veivät Liran uskoa myös Cryptaan, vaikka toisaalta bändi toimi henkireikänä. Eräs keskeinen keino lieventää ahdistusta on tietenkin se, miten bändin sisällä kommunikoidaan ja millaista ilmapiiriä luodaan. Nervosa oli Liralle kaikesta päätellen varsin hyvä korkeakoulu musiikkibisneksen koukeroihin. – Ensinnäkin oli pandemia, joka oli hyvin negatiivista aikaa. Bisnesasiat, suunnitelmat, yhteydenpito – kaikki vie aikaa ja Lira kantaa vastuun. Onhan toki myönnettävä, että Crypta on tällä hetkellä yksi bändeistä, jotka vievät brasilialaista metallia maailmalle. Meillä on vapaus puhua kaikesta ja osaamme kuunnella toisiamme. Se on tärkeää ja tekee tästä yhteisen jutun. Ihmiset ja metallibändit ovat kuitenkin ihan uskomattomia. Kun levy-yhtiö lähettää exceleitä tai festareilta saadaan merch-tilitys, Lira selittää asiat muille. Jo yksin se, että pääsen soittamaan musiikkia maailmalle, on toteutunut unelma, mutta se, että saan edustaa näin hienoa kulttuuria, on vielä upeampaa. Haastattelu jättää melkein hengästyneen olon. Hän on vasta 33-vuotias, mutta on sekä biisintekijänä että esiintyjänä suorastaan vimmainen
TI 24.10.2023 HELSINKI, TAVASTIA
Tämän uuden konseptin työstäminen oli paljon helpompaa! Pitkä liitto Yhtye ei tyytynyt julkaisemaan tarinaa ainoastaan albumin muodossa. Yleensä se vähintäänkin saa meidät innostumaan oikein kunnolla, sillä kun kuva on valmis, tiedämme, että olemme liikkeellä tosissamme, laulaja nauraa. Konseptin pohjalta tehtiin samanniminen sarjakuva, joka ilmestyi viime vuonna. Itse olin kaiken aikaa hyvin kiireinen, sillä osallistuin monenlaisiin projekteihin. – Tiedän, että useimmat bändit toimivat päinvastaisella tavalla, kuva tulee vasta kaiken muun ollessa valmista. – Tuossa taannoin, ehkä 12 vuotta sitten, teimme Thane to the Thronen, joka oli konseptialbumi William Shakespearen Macbeth-näytelmästä. – Sarjakuvat ovat yhä todella suosittuja. Silloin tulee mietittyä, että mitäs hemmettiä, nämähän ovat loistavia biisejä. Eläimethän ovat äärimmäisen sitkeitä – usein jopa sisukkaampia kuin ihmiset, Conklin sanoo. Laulaja ei peittele innostustaan sarjiksesta ja levystä. albuminsa, ja vieläpä suuriin metallilevy-yhtiöihin lukeutuvan Atomic Firen kautta. Mitä olette puuhailleet tämän ajan. Kuvan pohjalta syntyi tarina post-apokalyptisestä tulevaisuudesta. Albumin saamasta hyvästä vastaanotosta mies on iloinen mutta ei järin yllättynyt. – Lisäksi levytyssopimuksemme SPV/Steamhammerin kanssa loppui, joten meillä ei ollut hätää saada seuraavaa levyä pihalle. – Kun tein ensimmäisen luonnoksen, ajattelin, että joitakin osia siitä teilattaisiin. Halusimme tehdä sen hieman ympäripyöreästi, eivätkä ihmiset tajua asetelmaa ennen kuin kuulevat siitä. Uutta näkökulmaa The Hallowedin kannessa on raunioituneita rakennuksia ja lumimyrskyssä konekiväärin kanssa taivaltava hahmo koirineen. No, onhan se aika siisti tarina! Teemalevyn tekeminen kävi laulajan mukaan yllättävän kevyesti, sillä bändillä oli jo kokemusta vastaavasta projektista. YHTEINEN VOIMA TEKSTI ELLI MUURIKAINEN KUVA RYAN KERCHER 28. Me tykkäämme toimia näin, saamme sitä kautta inspiraatiota ja motivaatiota. Sanoittaminen on yleensä Conklinin kontolla. – Kun sellainen löytyi, koko homma lähti kunnolla liikkeelle. Katsoimme taustatyönä kaikenlaisia leffoja ja näytelmiä, teimme paljon viuluja kuorosovituksia ja sellaista. – Ollakseni rehellinen me rakastamme tätä levyä. – Toisinaan, kuten etenkin tällä kertaa, kansikuva määrää albumin suunnan. Dušan Markovi. On todella kaunis prosessi luoda jotain tyhjästä – etenkin, kun sitä tekee tärkeiden ihmisten kanssa. Toisin kuin levyllä, sarjiksessa tarina kerrotaan ihmisten näkökulmasta. Kun tilanne normalisoitui ja miehen motivaatio palasi, hän väänsi lisää biisiaihioita ja alkoi etsiä kansitaiteilijaa seuraavaa levyä varten. Halusimme tehdä sellaisen hieman KISSin hengessä, joskaan emme valuttaneet musteeseen omaa vertamme, Conklin nauraa. – Rumpalimme Rikard Stjernquist ehdotti, että panisimme tarinaan pientä twistiä ja kirjoittaisimme sen eläinten näkökulmasta. – Se oli aika rankka homma, sillä meidän piti kääntää Shakespearen kirjoitukset nykypäivän kielelle. Tiesimme, että meillä on käsissämme jotain hienoa, mutta koskaan ei voi tietää, miten yleisö ottaa uuden albumin vastaan. Jag Panzerilla on erikoinen tapa säveltää pari biisiä, tilata levynkansi ja tehdä sitten loput musiikista kuvan perusteella. Se latisti joidenkin bändin jäsenten fiilikset täysin, ja jouduimme odottamaan, että he löytävät taas uutta intoa, nykyisin Kreikassa majaileva laulaja Harry ”The Tyrant” Conklin kertoo. – Tämä on pohjimmiltaan rakkauden työtä, joka auttaa meitä pysymään nuorina. teki aivan upean kannen, joka päästi inspiraatiomme valloilleen, Conklin selittää. Vuonna 1981 perustettu vanhan liiton hevijyrä Jag Panzer porskuttaa yhä vahvasti kolmen alkuperäisjäsenen voimin. Yllätyksekseni kaikki pitivät siitä sellaisenaan. Joskus sitä pusertaa levylle koko sielunsa ja sydämensä, mutta julkaisun jälkeen teos vain unohtuu. Veteraanien tuorein luomus The Hallowed kertoo tarinan post-apokalyptisestä tulevaisuudesta. – Tällä tuhoutuneella planeetalla on eläimiä, jotka ovat selvinneet. Kavereiden ulosanti on ollut ihailtavan tasokasta lähes kautta linjan, eikä uusi levy tee poikkeusta. Kitaristi Mark Briodylla oli muutama kappale valmiina ennen kuin korona iski. T oisen maailmansodan aikaisen saksalaistankin mukaan nimetty Jag Panzer muistetaan parhaiten 1980-luvun puolivälissä ilmestyneestä Ample Destruction -debyytistään. Jag Panzer ei ole mahdottoman ahkerasti keikkaileva bändi, ja edellisestä The Deviant Chord -albumistakin on jo kuutisen vuotta. Koska kyse on konseptialbumista, laulaja kirjoitti koko tarinan ennen kuin alkoi pohtia varsinaisia lyriikoita. Ikäisekseen bändiksi Jag Panzer on käynyt läpi hyvin vähän miehistönvaihdoksia ja mukana on yhä kolme alkuperäisjäsentä: Conklin, Briody ja basisti John Tetley. – Kuten kaikki tiedämme, tässä välissä oli pandemia. Korjataan sen verran, että kyseinen levy ilmestyi tuossa taannoin 23 vuotta sitten. Monelle voi tulla yllätyksenä, että jenkkiyhtye julkaisi kesäkuussa 12
Itse asiassa soitimme covereita yhdessä jo ennen sitä. Lähes jokaisella albumillamme on mahtavia biisejä, ja ihmiset huomaavat sen, jos vain tutustuvat meihin kunnolla. Jag Panzeria on päästy harvemmin näkemään Euroopassa. Treenaan siis jatkuvasti, ja muu bändi tekee samoin. Jos olemme, siitä on todella kauan! On paljon paikkoja, joissa emme ole päässeet soittamaan. YHTEINEN VOIMA ”On todellinen siunaus, että olemme yhä kimpassa ja nautimme yhdessäolosta yhtä paljon kuin parikymppisinä!” 29. On todellinen siunaus, että olemme yhä kimpassa ja nautimme yhdessäolosta yhtä paljon kuin parikymppisinä Jatkuvaa treeniä Valtaosa bändin ukoista on jo kuudenkympin paremmalla puolella, mutta ikä ei paina eikä väsymyksestä näy merkkiäkään. – Lukion jälkeen asuimme samassa osavaltiossa, mutta välissämme oli useiden tuntien matka. Lähes kaikilla on jotain sivuprojekteja. Toivottavasti asia muuttuu nyt, sillä odotamme nälkäisinä, että pääsemme näyttämään, mistä Jag Panzer on tehty! – Ample Destruction on iso albumi, mutta olemme enemmän kuin yhden levyn bändi. Olisimme voineet lähteä helposti omille teillemme ja lakata pitämästä yhteyttä. Markia ja Johnia sellainen ei kiinnosta, mutta hekin pitävät itsensä vireessä. Nyt bändi heittää pienen kiertueen, mutta vähemmän yllättäen keikkoja on lähinnä Saksassa. Jag Panzer oli ensimmäinen bändi, jonka perustimme teineinä. – En muista, olemmeko ikinä käyneet Suomessa. Välillä vedän Katy Perryä tai sitä Adelen James Bond -biisiä! – Tykkään laulaa muutakin kuin metallia, sillä haluan venyttää äänialaani hieman. Hassua sanoa näin, mutta homma käy jopa vaivattomasti. Mies kertoo salaisuutensa olevan siinä, että hän harjoittaa ääntään jatkuvasti. – On mahtavaa, että takana on näin pitkä ura ja koko bändi on yhä kovassa tikissä. Conklin laulaa yhä aivan mielettömän hienosti. – Ystävyytemme on liitto, jota ei voi rikkoa. – Laulan aina jotain! Minulla on luurissani soittolista, jonka mukana lauleskelen Dream Theateria, Journeyä ja Chris Cornellia
Movie DV D, B LU R AY, 4 K U H D & S T E E LB O O K. One Fine Morning DV D & B LU R AY Return to Seoul DV D & B LU R AY Renfield DV D & B LU R AY Commedia all’italiana Three Films by Dino Risi (1959 1962) LI M I T E D E D I T I O N (3 B LU R AY ) Junk Head Limited Edition B LU R AY Ma-pe 11-19, La 10-16 • Puh. 09 42 89 1212 Kampinkuja 2 C, 00100 Helsinki www.filmihulluleffakauppa.com S E U R A A : The Super Mario Bros
Mutta sitten tuli liidien aika, ja minä olin että okei, voin soittaa jotain. Syntytarina on varsin tavallinen. TEKSTI VILHO RAJALA KUVAT MARKUS LAAKSO 31. Minä siihen, että miksi ei. Basisti Thomas Wright, joka tunnetaan myös Kuolemanlaakso-yhtyeestä, teki biisejä, ja kun biisejä syntyy, niillä on taipumus pyrkiä maailmaan. Jotenkin kävi niin, että V. Kun liidit oli soitettu, jätkät kysyivät, tulisinko soittamaan niitä joskus keikallekin. Repivää luopumista Puuttui enää laulaja, ja sille tontille ryhmällä oli mielessä vain yksi nimi: Jules Näveri. Koko roska oli purkissa ensimmäisellä tai toisella otolla. Santurasta tuli Rootbrainin soolokitaristi. Rumpaliksi tuli niin ikään Kuolemanlaaksosta tuttu Fat Tony. Toisen Kuolemanlaakso-albumin jälkeen hän oli meillä teknikkona ja aloimme puhua yhteisestä bändistä. Santuran studiolle. Minun piti vain äänittää muutama biisi, mutta liityinkin bändiin, Santura hymähtää. – Rytmikitaroiden äänitys oli helppoa, koska Hurja Helle on Suomen James Hetfield. Tässä kohtaa kokoonpano oli trio, ja sellaisena se suuntasi ensimmäiseen studiosessioonsa Triptykonissa soitelleen V. ”Black grungea” oman ilmoituksensa mukaan soittava Rootbrain julkaisi kesällä ensimmäisen albuminsa nimeltä Breakwater. Saman Santuran kanssahan myös Kuolemanlaakso on tehnyt yhteistyötä. Yhtye koostuu kovan luokan tekijöistä, mutta sen meininki on kaukana mistään laskelmoidusta. Nyt puhutaan kuitenkin vielä ajasta, jolloin Näveri oli kiireinen Profane Omenin kanssa. Siitä meni vielä vuosia ennen kuin pidettiin ensimmäiset treenit, Wright kertoo. Levyhän on todella laadukas ja meillä synkkasi hyvin. – Ovelat paskiaiset. Toista tehdään jo kovaa vauhtia, ja ensi vuonna bändi nähdään lavallakin. – Minä ja rytmikitaristi Hurja Helle ollaan tunnettu jo niiltä ajoilta, kun hän soitti Dauntlessissa, ja olemme aina tulleet hyvin toimeen. J os nautit musiikista, joka etenee arvaamattomiin suuntiin, ei pysy missään lokerossa ja huokuu laatua, Rootbrainin Breakwater-albumi kannattaa tarkistaa
– Black Honey on eräänlainen käyntikortti. Ajoitus oli kohdallaan ja Näveri sai biisit kuunneltavakseen. Oma äitini puolestaan sairastui Alzheimerin tautiin ja unohti lopulta kuka olen. Se oli suorastaan Näverin ehto mukaantulolle, koska hän ei olisi ehtinyt kirjoittaa tekstejä. – Tässä ryhmässä on hyvä henki. ”Emme ole enää teinejä, vaan osaamme suhtautua toisiimme kunnioittavasti ja teemme musiikkia oikeista syistä.” 32. Onneksi hänellä on myös hyvä ääni! – Julesin mukana tuli se grunge-elementti. Lopulta sinnikäs ylipuhuminen tuotti tuloksen ja laulajallekin oli järjestynyt aikaa. Keskeisenä teemana toimii irti päästäminen, johon elämä pakotti taiteilijan suorastaan raadollisen rajuin ottein. Hän kuvailee biisejä leikkikentäkseen. Kun on kapasiteettia, sitä täytyy käyttää, Santura sanoo. Albumi on ollut julkaisuvalmiina jo kauan, joten ryhmä ei osaa enää oikein markkinoida sitä uutena juttuna. Siinä biisissä käytän kaikki vaihteet mitä löytyy. Piikittelymielessä keksitty ”black grunge” kuvaa itse asiassa musiikkia varsin hyvin, olkoonkin, että ensimmäisenä maistiaisena julkaistu levyn avaus Lion Tamer antaa yhtyeestä todellista vähämetallisemman kuvan. Rootbrain-miehet antavat haastattelua määrittelmättömästä sijainnista, jossa uusia raakileita työstetään biisien muotoon. Tekstitkin olivat olemassa, mutta laulaja sai vapaat kädet sovittamisen suhteen. – Olin heti ensimmäisen laulusession jälkeen ihan tohkeissani. Tunnemme nyt työkalupakin sisällön, kun ryhmä on koossa, Wright sanoo. Nyt kun bändi on kokonainen ja jokainen jäsen pääsee osallistumaan tekemiseen alusta lähtien, yhtyeen tunnelma on kohdillaan. Vuonna 2019 bändi oli jo periaatteessa livekunnossa, mutta pandemia sotki suunnitelmat. – En tiennyt mitään hänen laulajankyvyistään, mutta hänellä oli hyvä viba ja huumorintaju, hänestä oli helppo pitää. – Mitä vanhemmaksi tulemme, sitä enemmän asioista täytyy luopua. Julesin valinnasta ei ollut enää mitään epäilystä. Lisäksi pitkä parisuhde tuli päätökseen ja lapseni muuttivat äitinsä kanssa pois. – Tämä oli minulle ensimmäinen kerta tekstittäjänä. Isäni kuoli hyvin nopeasti edenneeseen syöpään. Rootbrain ei ole toistaiseksi soittanut ensimmäistäkään keikkaa. Muu yhtye odotti Julesilta paljon, mutta sai vielä enemmän. Näverin mukaan Rootbrain on antanut hänelle mahdollisuuden käyttää koko skaalaansa, ja enemmänkin. Emme ole enää teinejä, vaan osaamme suhtautua toisiimme kunnioittavasti ja teemme musiikkia oikeista syistä. Santura ei tuntenut Näverin aiempia töitä, mutta oli vaikuttunut pelkästään miehen karismasta. Toiselle levylle bändi aikoo jättää laululle entistä enemmän tilaa. Syinä tähän ovat aikatauluhaasteet ja motiivi saada uutta musiikkia nopeasti julki. Levy on jopa yllättävän raskas, sekä musiikiltaan että tunnelmaltaan. Nyt jengi voi helposti tsekata, millainen bändi olemme, Wright sanoo. Tällä hetkellä lavalle astelemista kaavaillaan vuodelle 2024. – Uudet biisit tehdään alusta asti laulu mielessä. Tekstit ja biisit ovat paljolti Thomas Wrightin kynästä. Seuraava Rootbrain-julkaisu tulee olemaan ep. Se tulee varmaan olemaan aika suuri ero ensimmäiseen levyyn verrattuna, että koko musiikki tukee laulua, ja toisaalta laulu elää musiikin mukana, Wright sanoo. Sattumoisin elämässäni oli meneillään kaikenlaista paskaa, josta oli helppo ammentaa levyllinen tekstejä, Wright sanoo. Työkalupakki tutuksi Breakwater julkaistiin kesällä, mutta toista levyä tehdään jo. – Minä ajattelen, että se on päänavaus. Kun Rootbrain oli tehnyt studioreissunsa pari vuotta myöhemmin ja teimme viimeisiä keikkoja Profane Omenin kanssa, olin avoin jollekin uudelle. Olimme tietenkin miettineet laululinjoja, mutta Jules toi niihin syvyyttä ja melodisuutta. – Ensimmäisen kerran minua kysyttiin mukaan jo tyyliin 2016, jolloin teimme viimeisen Profane Omen -levyn esituotantoa. Rootbrainin musiikki on sellaista, että livenä sen voi odottaa nousevan suorastaan uudelle tasolle. Black grunge -termi ei ollut vielä olemassa siinä vaiheessa, Wright jatkaa
Kaikki diginumerot saatavilla issuu.com/pelaaja Kesän diginumero on ilmestynyt! twitter.com/pelaaja instagram.com/pelaajalehti facebook.com/pelaaja to the Future Season: A Letter haastattelussa maailma Suomidevaajat Fanipelien
Vastaukseni on, että olisi, kesken Slipknotin Euroopan-kiertueen videopuhelun välityksellä tavoitettu Taylor sanoo. Puhuttuaan kiertämisestä ja soittajia ankarasti rankaisevista Slipknot-keikoista Taylor jatkaa täsmentämällä, että itse asiassa lavalla esiintymistä ahdistavampi asia oli bändin suosio ja sitä seurannut huomio. Eikä meillä ollut käsitystä, miten kohdata se kaikki. Emme enää luottaneet toisiimme, ja luottamus on asia, johon olemme TEKSTI AKI NUOPPONEN Rikkinäinen lapsuus ja repaleinen nuoruus kasvattivat iowalaisesta pojasta uhmakkaan Slipknotja Stone Sour -keulahahmon, joka peitti osan itsestään päihteiden ja naamioiden alle. – Kukaan meistä ei ollut valmistautunut siihen, että sadattuhannet ihmiset lähestulkoon palvovat meitä, faneista muodostuu kokonainen omistautunut armeija ja samalla haaskalinnut haluavat repiä meidät kappaleiksi. Kesti kauan, ennen kuin Corey Taylor kykeni antamaan itselleen anteeksi, mutta pian viisikymppisenä hän tietää, mistä on tullut ja mihin menossa. Sitten muutamat muuttuivat vähän useammiksi. Pian Slipknot löysi itsensä yrittämästä toisintaa menestyskaavaansa, vaikka alitajunta yritti huutaa päinvastaista. – Suosio söi meitä sisältäpäin, olimme koukussa ja halusimme pitää kiinni siitä kiihottavasta elämäntavasta. Mukaan alkoi tulla kaikenlaisia muitakin tapoja sekoittaa päitä ja kehoja. Sitä keikkatahtia ja show’ta, jota Slipknot vyörytti 2000-luvun alussa, oli Taylorin mukaan helpompi suorittaa päissään, mutta sekoilun etenemistä vauhditti sekin, että hän oli jo todistanut kykenevänsä samaan mieli kirkkaana. Muistan ajatelleeni jo varhain, että Slipknotista ei tule yksi niistä kliseisistä menestystarinoista, joissa rockbändi kokee räjähdysmäisen läpimurron, nousee suursuosioon, ajautuu kriisistä toiseen ja tuhoaa itsensä päihteillä. Silti tipuimme siihen samaan ansaan. 2000-luvun puolivälin pimeä aika johti siihen, että ”jotain jäi matkan varrelle”, kuten Taylor asian muotoilee. En sano, että se oli väistämätöntä, mutta se oli helppo tie ja ajauduimme sille. Pidimme päätöksestä kiinni jonkin aikaa, läpi ensimmäisten nousumme vuosien. – Minulta on joskus kysytty, olisiko minusta voinut tulla ilman päihteitä sellainen ulospäinsuuntautunut, superitsevarman oloinen sekopääviihdyttäjä, joka olen ollut nuoruudestani asti. Aloimme pelata menestysbändibingoa ja käännyimme vuoroin toisiamme ja itseämme vastaan. 34. – Olimme yhdeksän sekopäistä kusipäätä Iowasta, jotka voittivat jättipotin. Olimme useammin sekaisin kuin selvänä, ihan kuin olisimme halunneet saada sen loppumaan tuhoamalla kaiken. Olimme yhä nuoria, mutta täysin sekaisin. Ensin juhlistimme keikkojamme muutamalla. – Sitten kun aika kului, suosiomme vain kasvoi kasvamistaan ja kukin meistä huomasi, että meidän on kyettävä elämään siinä kaaoksessa pitkään, se alkoi. Se oli rankkaa. J os Corey Taylorin 30-vuotista muusikonuraa katsoo taaksepäin, sen voi jakaa karkeasti kahtia: ensimmäiseen kymmeneen vuoteen, jolloin hän perusti Stone Sourin, liittyi Slipknotiin ja eli koko ajan reunalla päihteiden, levynteon ja kiertueiden kaaoksessa, ja viimeiseen 20 vuoteen, jolloin raitistunut laulaja on etsinyt hitaasti mutta varmasti itseään ja yrittänyt ymmärtää sitä tietä, jonka on elämässään kulkenut. – Monet eivät tiedä, että kun Slipknot sai ensimmäiset levynsä äänittäneen muotonsa, teimme itsellemme ja toisillemme sitoumuksen, että ainakin yritämme elää sitä elämää selvin päin niin pitkään kuin mahdollista
”Tiedän, että on paljon ihmisiä, jotka romantisoivat, miten kama tekee taiteesta parempaa, mutta minä en ole ole yksi heistä.” 35
Näin totaalinen elämänmuutos tarkoittaa sitä, että ihmisen on toden totta keksittävä itsensä uudelleen. Kesti silti vielä muutaman vuoden taistella vieläkin pimeämmässä paikassa. – Olen vajonnut syvälle riippuvuuteen ja alkoholismiin, mutta jopa kaikkein pimeimmässä paikassa tiesin haluavani perheen. Ratkaisevassa käännekohdassa Uutta sooloalbumia pandemiavuosien aikana tehdessään Taylorille kävi kuten monelle muullekin muusikolle: hän pysähtyi, siis toden teolla pysähtyi, ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin ja kohtasi peilin edessä todellisen minänsä. Kun aloin tajuta, että viinan ja päihteiden tie johtaa tuhooni ja jokin toinen tie voi johtaa elämään, valitsin jälkimmäisen. – Viimeiset kymmenkunta vuotta ovat osoittaneet, ettei Slipknotin liikkeellepaneva voima lopulta ollut päihteet, vaan se yhteinen omistautuneisuus, jonka jaoimme jo 90-luvulla. päässeet kiinni vasta ihan viime vuosina. Taylorin elämän kaikki aakkoset menivätkin uuteen järjestykseen. – Se oli herätys. Halusin elää. Sitten päätin, että nyt asioiden on muututtava. Omistauduin sille ajatukselle täysin. Seurasi askel taaksepäin, minkä myötä kokenut muusikko näki elämänsä tärkeimmät tienhaarat. – Minulla kävi moukan tuuri, että poikani oli vielä niin nuori, ettei hän muista aikoja, jolloin olin täysi hirviö muuallakin kuin lavalla. Itse sanoisin, että olin päättämässä päiväni vain viinan hetkellisesti sokaisemana. Lopulliseen käänteeseen tarvittiin vain yksi hetki. Iltaan, joka olisi voinut koitua laulajan kohtaloksi, hän kun oli vähällä päättää elämänsä hyppäämällä parvekkeelta. – Slipknot oli kuin valtoimenaan leviävä tulipalo, jota ei voinut pysäyttää. Kyse ei ole ollut siitä, että kaikki olisi voinut jäädä tapahtumatta. – Olen kokenut aivan helvetillisen paljon, mutta luulenpa, että elämä on ajanut minua useiden mutkien kautta kohti samaa päämäärää ja samoja asioita. Se piti minut aina raiteilla sen sijaan, että olisin menettänyt lopullisesti otteen elämästäni ja tuhonnut itseni lopullisesti. Elämälleen virnuileva laulaja naurahtaa sanoessaan, että hänen on tietysti helppo puhua näistä asioista nyt, vuosia myöhemmin, ja luoda merkityksiä tapahtumille, jotka olivat aikoinaan silkkaa helvettiä. Kykenin saamaan myrkyt pois systeemistäni, rakentamaan itseni uudestaan ja aloittamaan lähes puhtaalta pöydältä elämän, jonka keskiössä ei enää ollutkaan kaksi kolme pulloa viskiä päivässä. Kaikkien hirveimpien tekojeni ja kammottavimpien sanomisteni takana tiesin, että haluan olla hyvä ihminen. Stone Sour. Vaimon, kumppanin jonka kanssa jakaa kaiken, ja lapsia joiden näkisin kasvavan. Syvään ääneen puhuva laulaja viittaa vuoteen 2003, Los Angelesiin ja viimeiseen iltaan, jona hän juopotteli. – Takana olevan tien hahmottaminen on helppoa, mutta se ei tarkoita, etteikö virheitä olisi tehty tai että kaiken minulle ja bändille tapahtuneen piti mennä juuri näin. Se määrätietoinen draivi, joka sai meidät tekemään asioita niin täysillä, että se oli vaaraksi itsellemme, mutta antoi takaisin enemmän kuin mikään. Mitä vittua se ikinä tarkoittaakaan. Toiset taas sanovat, että viina voimistaa sitä mitä he ovat. Tiesin, että minuun sattui, mutta myös sen, etten halua kuolla. Eivät oikeasti. Olimme kauan bändi, johon kuului suuri määrä ihmisiä, jotka eivät edes keskustelleet toistensa kanssa. Silloinen morsiameni esti minua. T R A V IS SH IN N 36. Se voi tarkoittaa eri asioita eri ihmisille. – Kun päätän tehdä jotain, panostan hullun lailla siihen, että se asia tapahtuu. Olen miettinyt tätä paljon viime aikoina. – Moni kertoo viinan muuttavan heidät joksikin muuksi kuin mitä he ovat. Rockhistorian kannalta se on jotain merkityksellistä, mutta kyllä tässä on vaurioitettu ja tuhottu niin paljon ihmiselämiä, etten tiedä, onko yhden metallibändin tarina sen arvoinen. Olen aina halunnut elää. Siksi tiesin aina, ettei se itsetuhoisuus ollut oikeasti minua
Rockhistorian kannalta se on jotain merkityksellistä, mutta kyllä tässä on vaurioitettu ja tuhottu niin paljon ihmiselämiä, etten tiedä, onko yhden metallibändin tarina sen arvoinen.” A N T H O N Y SC A N G A Slipknot. Taylor eli reunalla niin kauan, että se oli hänelle normaalia elämää. – Luotin koko ajan siihen, että palaan. Sitten itsetuhoisuuteen. Monien on vaikea sisäistää sitä. Lapsena Taylorin elämää leimasi juurettomuus, sillä hänen perheensä asui ympäri Yhdysvaltoja useissa eri osavaltioissa. Opettelen yhä miten puhua lapsilleni, Jeesus sentään. Yritin kaikkeni, jotta voisin mahdollisimman huonosti, jotta saisin ansioni mukaan. Vika ei ole sen pienen lapsen, joka he joskus olivat. Myös ihan kaikkea sitä kohtaan, mitä yksityiselämääni kuului. – Rankaisin itseäni pitkään asioista, joista en ollut itse vastuussa, mutta joista syytin itseäni. – Vaikein asia, mitä olen ikinä oppinut, on antaa anteeksi itselleni, Taylor sanoo hiljaa ja nostaa katsettaan – Se on outoa, koska ne asiat, jotka tapahtuivat minulle lapsena, eivät ole minun vikani. Fiilikseni musiikkia kohtaan muuttui. 37. – Se oli viheliäinen kierre, jossa revin itseäni kappaleiksi ja oksensin samalla pahaa oloani kaikkien muiden päälle. Meillä on rakastava suhde, mutta kun hän oli lapsi ja olin vihainen, tapasin huutaa hänelle ihan kuin minulle oli huudettu. Minua riepoteltiin niin monilla tavoilla niin nuorella iällä, että jouduin kasvamaan aikuiseksi ja kasvattamaan läpäisemättömän kuoren aikana, jolloin minun olisi pitänyt leikkiä viattomia leikkejä eikä sekoittaa päätäni kaikella mahdollisella. – Halusin satuttaa jotakuta, koska minua oli satutettu, joten satutin itseäni, koska olin lähimpänä itseäni. Kesti vuosia, vuosikymmeniä oikeastaan, ennen kuin kohtasin nämä asiat niiden todellisessa muodossa ja aloin oikeasti käsitellä, mitä kaikkea olin kokenut. Halusin palata viattomampana mutta kokeneena ihmisenä. Se oli intuitiivinen reaktio, ”Slipknot oli kuin valtoimenaan leviävä tulipalo, jota ei voinut pysäyttää. Samoin faneja. Mukaan astuvat kemikaalit, joilla sekä turruttaa että tuhoaa itseään pikkuhiljaa. Anna itsellesi anteeksi Viaton, mutta paljon karuja asioita kokenut poika Iowasta, johon Taylor viittaa, alkoi hautautua elämän painolastin alle jo varhaisessa vaiheessa, kun tulevan staran oli pakko mennä raivolla eteenpäin. Päätin palata ihmisenä, joka ei ole se viinanhuuruinen riehuja vaan lähempänä sitä pientä iowalaista poikaa, joka katosi viinan sekaan. Se tapa, jolla minulle puhuttiin lapsena, miten minulle huudettiin ja miten minut saatiin tuntemaan kuin en ansaitsisi elää... Lopulta isoäidistä tuli hänen perheensä, ja hylätyksi itsensä kokenut poika haki yhteenkuuluvuutta milloin mistäkin porukoista. Ihan sama, muuttuisiko se, miten kirjoitan musiikkia tai esiinnyn, hieman. Aikuisetkin syyttävät itseään kaoottisesta lapsuudesta, vanhempien erosta, isän alkoholismista, perheväkivallasta ja kaikesta siitä paskasta. Ja lehdistöä. Se kaikki on saanut luvan kääntyä ylösalaisin omassa isyydessäni. Matka kohti itseni löytämistä alkoi, kun lopetin juomisen, mutta se on yhä täysin kesken. – Erityisesti Griffin, esikoiseni... Myös päihteet olivat kuvioissa jo lapsena. – Kaikki tuntui ihan erilaiselta, kun ei ollut koko ajan päissään tai krapulassa. Kierre johtaa ensin kipuun
A SH LE Y O SB O R N 38. Ihminen ei ole koskaan valmis. Se, miten musiikin tekeminen muuttui raitistuttuani, on auttanut minua käsittelemään tätä kaikkea. Taylorin ääni alkaa säröillä. On myös tärkeää löytää kanavia joiden kautta käsitellä vaikeuksiaan. Olen pyytänyt Griffiniltä anteeksi niin monta kertaa, etten pysy laskuissa, ja yrittänyt sovittaa syntini toimimalla paremmin. Tämä on yksi asioista, joiden kanssa olen kipuillut elämäni aikana kaikkein eniten. josta minun oli kerta kaikkiaan opeteltava pois. Videopuhelun ruudulla puhuu Corey, 49-vuotias ihminen, jolla ei ole enää minkäänlaista maskia kasvoillaan. On ollut vaikeaa rakentaa aito yhteys häneen, koska ne muutamat lapsuuden tapahtumat painavat häntä yhtä paljon kuin 40 vuoden takaiset kokemukseni painavat itseäni. Katumuksen kyyneleet vierivät hänen poskilleen. Ei Slipknotin naamioitunutta numeroa 8. Tässä tilanteessa hänessä ei ole rahtustakaan rockbändin keulahahmon kovanaamaa. – Griffin on nyt aikuinen mies, joka opettelee kanssakäymistä muiden kanssa, ja se on hankalaa, koska vahingoitin häntä lapsena. – On musertavan vaikeaa tajuta se, yrittää pelastaa omat lapset joltain peruuttamattomalta ja antaa myöhemmin anteeksi itselleen. – Elämässäni on päiviä, joina kykenen antamaan itselleni anteeksi, ja sitten on niitä, joina en kykene. Askel parempaan tulevaisuuteen on Taylorin mukaan se, että hyväksyy asiat, muttei anna koskaan periksi. Taylorin kohdalla yksi kanavista on ollut musiikki. Corey Taylorin ja erityisesti bändinsä Stone Sourin ura on kuitenkin poikkeus tähän sääntöön. Kitkerän kivinen tie Menestys, bändin jäsenten välien tulehtuminen, kusen nouseminen päähän, mielenterveysongelmat ja päihteet ovat yksi osa rockkliseiden kaanonia, mutta toinen puoli on klassikkokertomus siitä, mitä tapahtuu, kun pää alkaa selvitä. Yleinen mielipide on, että paras musiikki on tehty päihteiden vaikutuksen alaisena ja nuorella iällä. Joskus rikkoutunut ihminen saattaa olla rikki koko ikänsä. – Kun on yrittänyt valehdella itselleen vuosia, ettei toista vanhempiensa virheitä tai vie ketään samaan pimeyteen, jossa itse kasvoi, ja ymmärtää kuitenkin aiheuttaneensa käsittelemättömillä traumoillaan lapsilleen tuskaa, se on... Tyttäreni kohdalla olin vähällä toistaa virheeni, ja aiheutin hänelle paljon ahdistusta ennen kuin..
Tupla-albumi House of Gold & Bones ilmestyi vuosina 2012 ja 2013, Taylorin elämän jälleenrakentumisen myötä. – Ihmiset eivät ehkä tiedä, että kirjoitin yksin tai toisen stonesourilaisen kanssa levyjen kappaleista kuusitoista ja sovitin pitkälti kaiken. Korkin paneminen kiinni ja hengen pakottaminen takaisin pulloon mursi jonkinlaisen luovuuden kirouksen. Olen luova ’psyko’.” 39. Se oli aika iso muutos siitä päänsä sekoittaneesta kaverista, joka ei ollut saanut pitkään aikaan tehtyä oikein mitään. – On aivan vitun jännittävää keskittyä tekemään yhdessä yksinkertaisesti niin kovia albumeita kuin mahdollista. – Rakastan sitä energiaa, kun voin haastaa muita kavereita ylittämään itsensä, ja sitä, kun he tekevät saman minulle sen sijaan, että kukaan keskittyisi minkäänlaiseen egoiluun, aivan kuin bändi olisi jonkinlainen valtataistelu. Omistautua täysin sille ajatukselle. Aloin kirjoittaa jatkuvasti. Tiedän, että on paljon ihmisiä, jotka romantisoivat, miten kama tekee taiteesta parempaa, mutta minä en ole ole yksi heistä, Taylor summaa ja lisää omakohtaisen kokemuksen kautta, että aina kun hän oli pilvessä tai päissään, hän ei inspiroitunut luomaan mitään ja kaikki kirjoitettu musiikki oli roskaa. Opin, ettei kaikilla ole samanlaista luovuuden paloa kuin itselläni, mutta minulta kesti kauan ymmärtää, että jos bändissä ei vallitse molemminpuolinen kunnioitus ja luottamus, toiminta on liian kuluttavaa. Laulaja kertoo olevansa todella ylpeä House of Gold & Bones -albumeista, niiden tarinasta, konseptin rinnalle tehdystä sarjakuvasta ja kaikesta siitä, mitä Stone Sour sai tuolloin aikaan, mutta tunnistaa nyt myös bändin lopun alun. Kaiken hurmoksen keskellä Stone Sour alkoi kuitenkin natista liitoksistaan. Mieleni täyttyi niin monista ideoista, että olisin voinut tehdä loputtomasti levyjä, musiikkivideoita tai vaikka elokuvia. Luova ”psyko” Sooloalbumeillaan CMFT (2020) ja CMFT2 (2023) Taylor on halunnut varmistaa, että valikoi mukaan sellaisia soittajia ja yhteistyökumppaneita, jotka ovat samalla luovuuden ja tekemisen aallolla hänen kanssaan. Kyseessä on keskitetyin, monitasoisin ja vahvin kokonaisuus, mitä Stone Sour tulee ehkä koskaan julkaisemaan. – Lopputulos oli kyllä onnistunut, mutta siihen johtanut prosessi oli vakavasti tulehtunut ja myrkyllinen. Vasta sitten, kun he alkoivat hahmottaa albumit ja niiden konseptin, he alkoivat asettua niiden taakse. – Aloin säveltää House of Gold & Bonesia itsekseni, kun tiesin ensimmäistä kertaa elämässäni täysin, mitä olin tekemässä. Hän nauraa ajatukselle siitä, että hänet on nähty aina itsevarmana muusikkona ja kertoo, että saavutti jonkinlaisen luottamuksen omiin tekemisiinsä vasta 2010-luvun taitteessa. – Todellinen luova valo syttyi sillä hetkellä, kun olin selvittänyt pääni. Minun oli revittävä luovuutta heistä. Kaikki tuntui etenevän varmuudella, jota en ollut ikinä kokenut. Se oli aika turhauttavaa ja jouduin kysymään, missä vitussa se asenne oli, kun teimme niitä samoja kappaleita studiossa. – Kerronpa jotain. – Julkaisin ensimmäisen sooloalbumini vasta 2020, mutta tie sitä kohti alkoi jo House of Gold & Bonesin aikoihin. Ihan sama, miten lahjakkaita ihmiset ovat, mutta asiat menevät väärään suuntaan, jos he eivät tunnista toistensa vahvuuksia. Taylor oli keskittyneempi ja nälkäisempi kuin ikinä, mutta sanoo nyt, ettei muu bändi huokunut vastaavaa intoa. Kyse on itsevarmuudesta, Taylor sanoo. Minun on käytännössä mahdotonta selittää kenellekään, mitä tarkoitan jollain idealla, enkä välttämättä osaa toteuttaa sitä näyttääkseni asian käytännössä. Se tapahtui sillä hetkellä, kun aloin saada kiinni ajatuksesta, että vaikka bänditoiminta sopii minulle Slipknot-kaaoksen muodossa, minun oli tehtävä jotain, mistä olen vastuussa täysin itse. Kasasin demoja, joita minä, Josh [Rand, kitara] ja Jim [Root, kitara] olimme säveltäneet ja aloin kirjoittaa konseptia niiden sisään. – Minusta tuntui, ettei kukaan muu meistä oikein arvostanut sitä, mitä olimme tehneet, tekemässä tai mitä kaikkea olimme saavuttaneet toimintamme aikana. Siksi hypin seinille suuren osan ajasta. Siksi en ajattelekaan CMFT-albumeja soololevyinä siinä mielessä, että ne olisivat vain minun tuotoksiani. – Selvänä aloin myös tunnistaa jotain itsestäni: olen aivan helvetin fiilispohjainen säveltäjä. Samalla tunnen olevani aina vähän ulkopuolella, eri aallolla muiden kanssa. ”Olen kuin kirottu miljoonilla ideoilla, eikä minulla ole ikinä elämässäni tarpeeksi aikaa toteuttaa niitä kaikkia. Ihan kuin he olisivat taistelleet minua vastaan
Keskityin tekemään mitä haluan. – Aina en ole saanut kavereiltani tällaista tukea. Minähän olen lähes pakkomielteinen. Kuin kirottu miljoonilla ideoilla, eikä minulla ole ikinä elämässäni tarpeeksi aikaa toteuttaa niitä kaikkia. Tässä vaiheessa Taylorin elämää vaihtoehdot olivat joko tehdä kompromissia kompromissin perään, mikä ei olisi tyydyttänyt häntä itseään, tai tähdätä täysillä lopputulokseen, joka toisi hänelle täyttymyksen. C H R IS T IA N N A SE R R A T O. Kyse on ennemmin siitä, että nyt saan valita, millaisella pohjavireellä luovuudet kohtaavat. Olen luova ”psyko”. No, olen vanha äijä ja minulle on luonnollista elää vanhan äijän aikataulussa.” Corey Taylor soolobändeineen. ”Joskus herään, hyppään ylös sängystä ja tunnen olevani tuhoutumaton supersankari, mutta ei siihen tarvita kuin myöhäinen keikka ja olen aivan raunio aamulla, koska... Oli se hetki, kun minun piti olla itsekäs. – En pystynyt enää siihen, että asiat tuntuvat vain ihan mukavilta, kuten Stone Sourin loppuaikoina. Jonkin oli muututtava. Siksi hypin seinille suuren osan ajasta. En nimeä ketään, koska kaikilla ei vain ole sitä samaa draivia kuin toisilla, eikä se ole huono juttu. Stone Sour meni telakalle
Liiankin. Sitten aloin vain tehdä asioita. Kun kuuntelee uutta CFMT2-albumia, debyyttisoolo vaikuttaa olleen vain alkua. Ikuisesti periksiantamaton Ajatus, että kukaan Slipknotin jäsenistä olisi oikeasti keski-ikäinen, tuntuu mielipuoliselta. Slipknotin kanssa teemme yhdessä musiikkia samalla treeniksellä ensi kertaa iäisyyksiin ja puhumme jopa siitä, että tulemme ehkä murtamaan käsityksen perinteisestä albumiformaatista. Ehkä tehdä elokuvankin. – Vuosikymmenten päästä haluan olla tyyppi, joka toteutti unelmansa, toisen ja kolmannenkin, eikä antanut minkään estää sitä. Se on yhä verrattain helppoa minulle, rakastan kaikkea mitä teen ja olen hyvin omistautunut bändeilleni ja perheelleni, mutten silti aio elää minkäänlaisessa Peter Pan -valheessa. Vastahan nämä kaverit olivat niitä hulluja kakaroita Iowasta, jotka pistivät koko metalliskeneä turpaan nuoruuden uhmallaan ja vimmallaan. – Kirjoitin sen ensimmäisen version jo 17 vuotta sitten. Siihen tarvittiin myös oikea kokoonpano. Jopa monet fanit varmasti ajattelevat, että olen täysin narsistinen kusipää. Niin vain Corey Taylorkin saapuu pian isolle vitosen ja nollan virstanpylväälle. Teen jo demoja kolmannelle sooloalbumilleni. – Suurin haaste minulle, varsinkin tänä päivänä, on kokeilla uusia asioita, jotka tuntuvat todella erilaisilta, Taylor toteaa ja kertoo viittaavansa esimerkiksi Breath of Fresh Smoke -kappaleeseen, joka todellakin vaati aikansa. – Tärkeintä on arvostaa tätä hetkeä ja hyväksyä se, että asiat eivät tule jatkumaan ikuisesti samoin. – Palaudun yhä aika nopeasti, mutta joskus Slipknot-keikan jälkeen huomaan, että mikään määrä tahtoa ei saa lihaa muuttumaan nuoremmaksi. Taylor ruuvasi korkin kiinni parikymmentä vuotta sitten, kovemmat aineet jätettiin nuoremmille vuosille ja tupakkahommatkin ovat olleet jo kauan historiaa. Se vei minulta viimeisetkin tekosyyt olla keskittymättä tähän, Taylor naurahtaa. Jotain määrittelemätöntä uupui. Ja minulle on tärkeää, että jatkan korkealla tasolla ja korkeatasoisesti. Toisina minusta tuntuu, että olen vähintään kuusikymppinen, Taylor hymähtää ja tarkentaa, että hän treenaa yhä paljon, mikä antaa hieman puskuria ikääntymiselle, mutta se on vain hidaste kehon rappeutumiselle, ei rappion lopullinen estäjä. No, olen vanha äijä ja minulle on luonnollista elää vanhan äijän aikataulussa, eli mennä aikaisin nukkumaan ja herätä kukonlaulun aikaan, hah hah! Suurin kysymys Corey Taylorin ja erityisesti Slipknotin tarinassa on, missä kulkee se raja, että ikääntymisen realiteetit tulevat vastaan ja fysiikka ei enää kestä pitämään yllä sitä vimmaa, josta molemmat tunnetaan. Niin kauan kuin tunnen itseni nuoreksi, kroppanikin uskoo asiaan hieman. – Olen yhä nälkäinen. Kuten niin monet artistit Infernonkin sivuilla, Taylor pyrkii elämään hetkessä. Minulle riitti kuukausi pandemiaa, ja olin jo aivan vitun kyllästynyt. Levyllä kuullaan musiikkia raskaimmasta metallista rockin läpi akustisuuksiin, ja sillä myös kokeillaan entistäkin enemmän. – Viimeinen niitti oli pandemia. – Mikään ei ole muuttumassa. Mutta olen aina halunnut, että bändeissäni kaikki pääsisivät esille, toisivat musiikkia ja tulisivat toimeen. – Olen aina halunnut olla reilu. Haluan voida sanoa lapsilleni, että minä, pieni poika iowalaisesta trailer parkista, elin elämän, jossa asiat murskautuivat ja rakentuivat uudelleen monta kertaa, mutten koskaan antanut periksi.. Ja se sytytti minut täysin. Yksi iso etu ovat tietenkin elämäntavat. Tein sen samaan aikaan kuin Beyondin, joka ei tuntunut silloin valmiilta. Se kappale on kuin tosi omituinen irlantilainen kansanlaulu. En halua ikinä päästää irti vaimostani, joka on myös paras ystäväni, tai upeista lapsistani, joiden kanssa olen ihme kyllä kyennyt rakentamaan rakastavan suhteen, mutta... Jossain kohtaa on päästettävä irti. – On päiviä, jolloin tunnen olevani korkeintaan kolmekymppinen. Vuosien kitkuttelun jälkeen laulaja tiesi, että sooloalbumin aika on nyt tai ei koskaan. Se odotti toteutumistaan, eikä siihen tarvittu paljoa. Haluan kirjoittaa kirjoja. – Olin harkinnut asiaa vuosia, ja kun We Are Not Your Kindin [Slipknot-albumi, 2019] kiertue oli päättymäisillään, minulla oli jo ajatus siitä, millainen CMFT-albumista voisi tulla. – Sanoisin, että tärkeintä on pysyä aktiivisena, enkä tarkoita tällä vain sitä, että treenaisi paljon. En ole eläköitymässä. Vaihtoehtona oli, että olisin jatkanut samaan malliin bändieni kanssa ja osa minusta olisi kuollut. – Joskus herään, hyppään ylös sängystä ja tunnen olevani tuhoutumaton supersankari, mutta ei siihen tarvita kuin myöhäinen keikka ja olen aivan raunio aamulla, koska... Haluan jatkaa tätä pitkään. Silti pidän kiinni siitä, että asenne ei ehkä ratkaise, mutta voi vaikuttaa helvetin paljon siihen, miltä fyysisesti tuntuu. Nyt oli se hetki, kun hän antoi itselleen luvan tehdä täsmälleen mitä haluaa. Kunhan pysyy monella tavalla liikkeessä, tekee asioita, kokee asioita ja janoaa kokemuksia, elämä maistuu myös kropalle. Sen sijaan Breath of Fresh Smoke ei ole muuttunut tässä ajassa oikeastaan ollenkaan, mutta siitä taas uupui sopiva albumi ympäriltä. Tiedän, että minulla on maine kaverina, joka on kontrolloiva ja jonka kanssa on vaikeaa työskennellä. Jotain ihan erilaista minulta. Tosin pieni pusku tarvittiin
42
Avuksi löytyi Wirman, joka kävi Tapiolassa samaa musiikkilukiota rumpali Jaska Raatikaisen kanssa. Kadonnut kipinä musiikkiin syttyi uudestaan, kun Warmenyhtyeen uutta albumia sulkeuduttiin säveltämään mökille. Koulussa kannustettiin bänditoimintaan, ja Wirman soittikin useissa eri musiikkityylejä edustavissa bändeissä – osassa koskettimia, osassa rumpuja. Aluksi harjoittelu ei aina innostanut, mutta alkoi viehättää kymmenvuotiaana popja jazzmusiikkiin tutustumisen myötä. – Joskus yläasteella musta tuntui, ettei pianonsoitto ole yhtään coolia. Se vahvisti entisestään homman sessioluontoisuutta. Ensimmäisen albumin aikoihin puhe oli vielä sessioluontoisesta hommasta eikä virallisesta jäsenyydestä. – Jaska oli kertonut, että hänen luokallaan on joku jazzpianisti. Muistaakseni vedin ekan levyn purkkiin faijan syntikoilla! Jens Johanssonilla on aina ollut mielestäni tosi makea liidisoundi, joten kun homma alkoi kehittyä, laitoin Jensille meiliä ja kysyin, miten hän on toteuttanut sen. Biisien harjoitteluun oli tosi vähän aikaa, eikä aluksi ehkä tuntunut – puolin tai toisin –, että ehdottomasti jäisin bändiin. – Se oli sekavaa aikaa, sillä tulin treeneihin ekan kerran vain kaksi viikkoa ennen kuin lähdimme nauhoittamaan levyä Lappeenrantaan. – Aluksi se oli vähän hakemista ja piti soittaa niillä kamoilla mitä oli. Virallinen keskustelu asiasta käytiin vasta aika myöhään, mutta uskoisin, että viimeistään tokan levyn säveltämistä aloitettaessa oli selvää, että jään bändiin. Jazzmiehenä metallibändiin Kun Children of Bodom oli lähdössä äänittämään ensimmäistä albumiaan Something Wildia (1997), silloisen kosketinsoittajan kanssa ilmeni ongelmia ja hänet pistettiin pihalle bändistä. Hän laittoi mulle viestin ja kysyi, haluaisinko lähteä kokeilemaan metallimusiikkia. Ihan uskomatonta teknologiaa, että soundin saattoi lähettää sähköpostin liitteenä joskus 90-luvun lopulla! Hän sanoi, että saan käyttää soundia, kunhan en jaa sitä muille. – Yläasteella olisin halunnut ottaa valinnaisina aineina musiikkia ja kuvista, mutta niistä piti valita vain toinen. Olin että okei, kiitos, Wirman nauraa. Monta kertaa on ollut tarkoitus kasata setti nykyiseen autotalliin, mutta se on vähän jäänyt, Wirman nauraa. Mietin, että enpä tiedä, mutta kai sitten lähden. Kuvismaikka vinkkasi, että mulla on hyvä kolmiulotteinen hahmotus, joten mun kannattaisi ehkä pyrkiä arkkitehdiksi. TEKSTI ELLI MUURIKAINEN PÖLKYLLÄ UUSI ALKU 43. – Heti perään tuli ensimmäinen Euroopan-rundi, enkä lähtenyt sille, sillä mulla oli samaan aikaan ylioppilaskirjoitukset. Ostin rummut ja aloin soittaa itsekseni. Viiden vanhana vanhemmat laittoivat pojan pianotunneille. C hildren of Bodomissa reilut parikymmentä vuotta koskettimia soittanut Janne Wirman löysi musiikin jo lapsena. Wirmanin tunnistettava soundi alkoi kehittyä samoihin aikoihin. – Tokasta levystä eteenpäin käytin vain Rolandin vehkeitä, joten mun soundi on toteutettu aina lähestulkoon samoilla laitKun Children of Bodom tuli päätökseensä vuonna 2019, kosketinsoittaja Janne Wirman ei ollut varma soittaisiko enää ikinä. Arkkitehti on siis ollut mun haaveammatti yläasteikäisestä asti, mutta ajauduin musahommiin, 44-vuotias Wirman kertoo. Soittaminen oli kuitenkin pitkään vain hauska harrastus. – Yllätyin, kun hän vastasi heti, että käyttää näitä ja näitä laitteita, ja tässä on liitteenä se soundi. Se oli todella harrastelijamaista hommaa, mutta tosi hauskaa, ja onhan rumpujen paukuttaminen hyvää terapiaa! – En ole soittanut rumpuja sen jälkeen, kun myin settini pois Bodomin ekan levyn aikoihin
Tiesimme, että Alexi on keulahahmo ja häneltä tullaan pyytämään satoja haastatteluja. Kosketinsoittaja oli Bodomin alkutaipaleella mukana myös muutamassa muussa projektissa. Niin varhaisessa vaiheessa, ja ne keikat vielä äänitettiin, niin eihän siinä ollut mitään järkeä! Bändiltä oli tullut hädin tuskin kaksi levyä, ja heti julkaistiin livealbumi! Treenasimme niihin aikoihin aivan hulluna, olimme nälkäisiä ja meininki oli todella kovaa. Pari vuotta myöhemmin yhtye soitti Pohjois-Amerikassa Megadethin ja In Flamesin kanssa. – Meidän oli pakko oikaista Alexin juttuja. Lopunajat Children of Bodomin hajoamisesta tiedotettiin marraskuussa 2019, ja yhtye soitti viimeisen keikkansa Helsingin jäähallissa joulukuun puolivälissä. Jälkeenpäin ajatellen se on aika käPÖ LK YL LÄ M A R E K SA B O G A L Warmen vuosimallia 2023: Antti Wirman, Seppo Tarvainen, Petri Lindroos, Janne Wirman ja Jyri Helko.. – Se oli huikea reissu. – Niinhän siinä kävi, ja hän puhui ihan täyttä paskaa kaikissa haastatteluissa bändin hajoamisen jälkeen. – Siinä oli todella vaikeat pari vuotta, ja kaiken maailman kommentteja oli raskasta lukea. Oli hyvä kokoonpano ja hommaa tehtiin aina hyvällä meiningillä. Tietysti hänen oli pakko, sillä ei hän voinut sanoa, että ”no, ryyppäsin itseni siihen kuntoon, että ilmoitin jätkille, etten halua enää soittaa heidän kanssaan”, Wirman hymähtää. Näistä ensimmäisenä syntyi Wirmanin oma soolobändi Warmen, johon palaamme myöhemmin. Tiedotteiden mukaan bändi haudattiin, sillä Wirman, Raatikainen ja basisti Henkka Seppälä halusivat ”vaihtaa elämänsä suuntaa” ja keskittyä yksityiselämäänsä jatkuvan kiertämisen sijaan. Kolmikko kertoi oman, hyvin eriävän näkemyksensä Helsingin Sanomien haastattelussa bändin nokkamiehen Alexi Laihon kuoleman jälkeen. Keskityin aina mieluummin täysillä Bodomiin. Myös seuraavat albumit olivat järjestään arvostettuja niin fanien kuin kriitikoiden keskuudessa, ja keikkaa riitti ympäri maailmaa. – Se olisi vienyt liikaa aikaa. Vielä samana vuonna yhtye lähti ensimmäistä kertaa Japaniin. Tiesimme myös, että hän on vaikeasti sairas – alkoholisoitunut addikti, joka kertoo vain oman totuutensa. Se bändi oli kaikista sivujuonteista hauskin, sillä Bodomin alkuaikoina olimme kaikki Strato-faneja. Onhan se aika huikeaa, että lähdimme ponnistamaan Suomesta äärimetallilla ja huutolaululla ja päädyimme myymään kaksi ja puoli miljoonaa fyysistä albumia. Samalla reissulla äänitettiin Tokyo Warhearts -livealbumi. Totta kai levyille on kokeiltu kaikenlaisia juttuja ja muutettu soundeja vähän, mutta homma pohjautui aina samaan systeemiin. – Koko ajan oli kauhea meno, eikä sitä tullut käsiteltyä näin jälkeenpäin ajatellen ollenkaan. sittämätöntä, kun kyse on niin erikoisesta musiikista. teilla. – Ensimmäiset kymmenen vuotta olivat ihan uskomatonta nousukiitoa. Kohti maailmanmainetta Bodomin toisen albumin Hatebreederin (1999) ilmestyessä osa bändin jäsenistä oli tuskin parikymppisiä. Me saimme paskaa niskaan, koska Alexi valehteli siitä, mitä bändille oli käynyt. Myöhemmin ei edes tuntunut, että tarvitsisi etsiä jotain uutta. Vuonna 2006 bändi pääsi Unholy Alliance -kiertueelle Yhdysvaltoihin ja Eurooppaan Slayerin, Lamb of Godin ja Mastodonin rinnalla. Ne kun oli niin isoja Japanissa ja näin edespäin, Wirman nauraa. – Kotipelto-bändi oli aikansa kuva, ja meillä oli tosi hauskaa. Ikävuosina 18–28 en istunut kertaakaan alas miettimään, mitä kaikkea tässä on tapahtunut. Se kuuluu siinä nauhoitteellakin, että nyt jätkät ovat päässeet Tokioon näyttämään, miten Espoosta tärähtää! Jatkossa meno ei ainakaan hidastunut. Kun bändi hajosi, teimme Henkan ja Jaskan kanssa linjauksen, että emme anna kommentteja. Helloween-kytkyisen Masterplanin debyyttialbumilla soittamisen jälkeen miehelle tarjottiin jopa paikkaa bändissä. Mun mielestä se sopi hyvin Bodomin linjaan. Bändi kasvoi ja kasvoi koko ajan, ja me luulimme, että näinhän tämä varmaan menee kaikilla, Wirman nauraa. Stratovarius-solisti Timo Kotipellon sooloprojektissa Wirman oli mukana vuosina 2004–2008. Paljon tuli kaikenlaisia pyyntöjä, mutta loppujen lopuksi olen tehnyt hyvin vähän mitään erikoisjuttuja
Vaimoni ehdotti, että pyrkisin nyt sinne kouluun, kun minähän halusin aina arkkitehdiksi. Veikkasin, että hänellä on noin kolme vuotta elinaikaa. Sain uuden kipinän kokeilla tätä musahommaa vielä harrasteena. Ehkä mä olen lavalla viimeistä kertaa elämässäni. Kaikesta huolimatta Wirman haluaa puhua bänditoveristaan ja ystävästään nykyään ainoastaan kunnioittavasti. Katseltiin vanhoja kuvia ja videoita, ja kaikki oli tosi hyvällä fiiliksellä. Jossain vaiheessa Wirmanin kitaristiveli Antti ja basisti Jyri Helko ehdottivat, että Warmen voisi tehdä jotain. Sitten tuumasin, että okei, mutta sitten pitää eristäytyä jotenkin. – Alexin kanssa työskenteleminen oli ihan miellyttävää. Viimeisellä keikalla yksi tunne oli helpotus siitä, ettei tarvitse enää katsoa Alexin rimpuilua. 45. ”Bodomin ensimmäiset kymmenen vuotta olivat ihan uskomatonta nousukiitoa. Bändin tokan ja kolmannen levyn aikoihin mukaan tuli enemmän Stratovariuksen henkeä ja kaikkea sellaista, mikä on täysin erilaista kuin Bodom. Osasin olla stressaamatta enkä ajatellut yhtään, että mitä jos se kuulostaa liikaa Bodomilta. Alexi ei tullut sinne lainkaan vaan meni keikan jälkeen suoraan kotiin. – Tässä oli pari vuotta niin rankkaa, kun Bodom päättyi ja Alexi kuoli. – Bodomin alkuaikoina tuntui, että sen tyyppinen musiikki on täysin hallussa, joten Warmenin kanssa huvitti tehdä jotain ihan päinvastaista. Siinä yritettiin vain kusta Bodomin päälle, missä ei ole mitään järkeä. – Warmen on tehnyt yllättävän uran ollakseen projektibändi. Hän pystyi olemaan selvin päin ja ihan hyvällä asenteella, mitä olimme pelänneet tosi paljon ennen sitä reissua. Siinä vaiheessa Alexi ei tiennyt enää mistään mitään ja oli tuskin itse lukenut koko tekstiä läpi. Menimme viikonlopuksi mökille ja biisinkirjoitus lähti liikkeelle tosi hyvin. Sooloprojektina vuosituhannen taitteessa käynnistetty Warmen ehti julkaista vuoteen 2014 mennessä viisi albumia, vaikka sitä pyöritettiin ainoastaan silloin, kun Bodomilla oli pidempiä taukoja. Ei mua kiinnosta enää, enkä jää sellaiseen jumiin. – Vasta myöhemmin olen tajunnut, että koko levy on kunnianosoitus Alexille ja hänen elämäntyölleen. Mä voin tehdä musiikillisesti ihan mitä haluan! Jos joku on eri mieltä, niin sitten saa olla. Aluksi ajatus yhtyeen uudelleenaktivoimisesta ei innostanut. Se oli ihan absurdi kokemus, mutta olosuhteisiin nähden kaikki meni yllättävän hyvin. Kaikki purkautui tavallaan musiikin kautta. – Otin tämän levyn sellaisena terapiana ja tosi hauskana juttuna. – Olimme juuri suunnitelleet julkaisevamme oman vastineemme, kun Alexi kuoli. – Tulin aika pian päätökseen, ettei mua kiinnosta tehdä mitään musiikkiin liittyvää. Tietysti aina joku tulee valittamaan, ja niinhän se on joka asiassa. – Oli tosi outo fiilis katsoa yleisöä ja faneja ja miettiä, että mä en ehkä näe näitä ihmisiä enää ikinä. Ammensimme biisinkirjoitukseen hyvin paljon juttuja, joissa hän oli huikean hyvä. Wirman uskoo, että osa Bodom-mielleyhtymistä tulee aggressiivisemmasta laulutyylistä, johon päädyttiin tavallaan vahingossa. – Ensimmäinen tiedote siitä bändistä oli niin valheellinen, että mulla meni hermot ihan täysin. Musta ei tuntunut yhtään siltä, että voisin olla mitenkään musiikillisesti luova pääkaupunkiseudulla. Siinä katsoi Alexia ja mietti, että hitto, mä en enää soita tuon jätkän kanssa. Innostus musiikkiin kaikkosi entisestään, kun mies kuuli Laihon kuolemasta. Aluksi Wirman piti Laihoon yhteyttä bändin hajottua. Ei Alexin kuoleman jälkeen tietenkään voinut sanoa, että kaikki oli hänen syytään! Bodomin viimeisen kiertueen Suomen-keikat sujuivat ennakko-odotuksiin nähden hyvin. – Bodomin kahden ekan vuoden aikana kävin arkkitehtiopiston pääsykokeissa, mutta silloin se jäi yhdestä pisteestä kiinni! Nyt pääsin sisään, olen opiskellut kolme vuotta ja valmistuin kandiksi keväällä. Olimme sopineet näkevämme, ja sellaisia hyväntuulisia viestejä oli paljonkin. Ei se ollut ainakaan hänen sanelemansa. Tilanne muuttui, kun Laihon uusi bändi Bodom After Midnight tuli julkisuuteen maaliskuussa 2020. Hänen kanssaan oli mahdotonta tehdä töitä, siihen tulokseen olimme tulleet. Levystä tuli bändin aiempaan tuotantoon nähden huomattavasti raskaampi. Se näkyy siinä, että siitä tuli vahingossa ihan helvetin hyvä. Sivuutimme kaikki tuollaiset asiat ja teimme vain sitä, mikä oli hauskaa ja tuntui hyvältä. Wirman ymmärtää, että monet yhdistävät albumin musiikin välittömästi Bodomiin. Emme tietenkään voineet pistää sitä ulos silloin, joten meidän piti odottaa vielä vuosi lisää. Elämää Bodomin jälkeen Kun Bodomin taival oli päättynyt, Wirman ei tiennyt yhtään, mitä tekisi seuraavaksi. Kiukkuisempi bändi Elokuussa ilmestynyttä Here for None -albumia sävellettiin aikataulujen salliessa noin puolentoista vuoden ajan, ja ainoastaan mainitulla mökillä. – Sanoin, ettei mua huvita yhtään. Olin tosi helpottunut, kun työnteko hänen kanssaan oli päättynyt, vaikka totta kai olin vihainen siitä, että hän oli tuhonnut meidän bändin ja oman terveytensä… Mutta kun emme olleet enää tekemisissä, mun oli turha mököttää hänelle. Mulla on pieniä lapsia ja muuta, ja jos näkisimme vain iltaisin, siinä ei syntyisi musaa. En ole mikään lääkäri, mutta mun käsitys hänen terveydentilastaan oli sillä hetkellä jo sellainen, ettei hän mitenkään voi pysyä hengissä kauaa – mikä on tosi valitettavaa, mutta niin se vain oli. Wirman kuvailee olleensa pitkään ”musiikillisesti masentunut”. – Se oikea Alexi oli niin mahtava jätkä, että haluan muistaa hänestä vain kaikki hyvät asiat. Kun Laiho kuoli vuodenvaihteessa 2020, uutinen ei tullut Wirmanille yllätyksenä. – Vaihdoimme aika paljon ihan kohteliaita tekstareita. – Lähtiessäni joku kysyi multa, mitä luulen Alexille käyvän. Bodomin hajoamisen jälkeen Wirman soitti pianoa vuoden sisään vain kerran, yhden kappaleen verran kaverinsa häissä. – Ihan viime metreillä siitä tuli vahingossa vielä enemmän Bodomin kuuloista kuin oli tarkoitus, kosketinsoittaja nauraa. Siinähän olisi voinut tulla vaikka mitä romahtamisia, että olisi joutunut vain kävelemään pois lavalta. Tai mitä jos vanhat fanit eivät tykkää. Myöhemmin ajateltuna mun oli ehkä turha hermostua siitä niin paljon. Oli päällä sellaiset fiilikset, että nyt ei kyllä vedetä mitään power metalia. – Meillä oli sen viimeisen keikan jälkeen jatkobileet, joissa oli paikalla kaikki bändin jäsenet ja ystävät. Tajusin heti, että näinhän tämän pitää mennä. Jälkeenpäin ajatellen se on aika käsittämätöntä, kun kyse on niin erikoisesta musiikista.” Kolmikko koki Bodomin olleen niin tärkeä bändi, että fanit ansaitsivat kuulla totuuden siitä, miksi yhtye oikeasti hajosi
Saisimme pidettyä jonkinlaisen yhteyden historiaamme. – Sitä kautta muistin vanhan ystäväni Petri Lindroosin Norther-ajoilta, kun treenasimme samassa kämpässä. – Tiedän kokemuksesta, että poppibiisicoverit ovat kaikkein hauskimpia tehdä. Nekin olivat tosin sellainen yhden ajan kuva, ja bändin uran loppupuolella ne alkoivat tuntua jo vähän pakkopullalta. – Kukaan meistä ei valitettavasti ole mikään sanoittaja, mutta sekin puoli onnistui yllättävän hyvin. Kuuntelin biisin läpi kerran ja mietin, että onpa kummallista musaa – tehdään tämä! Rumpuja äänittäessä emme olleet vielä varmoja, kuka biisin laulaa, joten versiosta tuli tosi omituinen, mikä on mielestäni vain hyvä juttu. Siinä ei ollut mitään sen kummempaa. – Mirka on aivan mahtava hard rock -rumpali. ”Warmen on tehnyt yllättävän uran ollakseen projektibändi. Suurimman vetovastuun sanoituksista otti basisti Helko. – Tajusimme, ettemme voi laittaa sinne mitään perinteistä Bodom-tyylistä ”fuck you” -juttua, koska sitten kaikki luulee, että tässä puhutaan Alexista. Tietysti aina joku tulee valittamaan, ja niinhän se on joka asiassa. Mirkakaan ole enää mikään teinipoika, joten ymmärrän, ettei häntä ehkä huvita lähteä treenaamaan vielä nopeampia biisejä, Wirman nauraa. Kokeillaan, minkä verran pystymme soittamaan keikkoja, tuntuuko se kivalta ja mihin se johtaa. Tarkoituksena on aktivoitua enemmänkin ja tunnustella, miltä keikkailu tuntuu. Mä voin tehdä musiikillisesti ihan mitä haluan! Jos joku on eri mieltä, niin sitten saa olla.” 46. Yhdeksän oman biisin lisäksi albumilta löytyy cover syntikkapopyhtye Ultravoxin kappaleesta Dancing with Tears in My Eyes. Vähän samalla tavalla kuin Alexi teki uran edetessä – eivät hänenkään tekstinsä olleet aluksi mitään huippuluokkaa, mutta hän sai niihin mukaan hienoja tarinoita ja koukkuja. – Mulla ei ollut mitään ideoita, ja Seppo ehdotti sitten Ultravoxia. Warmen nousi kesällä lavalle ensimmäistä kertaa vuosiin Saksan Summer Breeze Open Airissä. Porukkahan ymmärtää aina tarkoituksella väärin. Meidän piti tietoisesti välttää kaikkea henkilöihin kohdistuvaa dissausta, ettei kukaan vedä mitään tyhmiä johtopäätöksiä. – Olimme hänen kanssaan yhtä mieltä, että vaihdamme rumpalia, jos bändi haluaa lähteä ihan eri suuntaan. Valtaosa keikkamatskusta tulee varmasti koostumaan uusista biiseistä, sillä ne ovat niin erilaisia ja olemme niistä itse niin innoissamme. Säkeistöt olisivat olleet huutoa ja kertsit melodialaulua. Minua ei kiinnostaisi yhtään coveroida mitään Iron Maideniä, sillä siinä ei ole mitään hauskaa. Ei ole tuntunut, että mitään tarvitsee tehdä väkisin. Pyysimme häntä mukaan, ja sen myötä levystä tuli taas paljon enemmän Bodomilta kuulostavaa kuin alun perin oli tarkoitus. Bodomin kanssa teimme yhdessä vaiheessa ihan huikeita versioita, joihin panostimme todella, ja siitä kehittyi lähes oma taiteenlajinsa. Petrillä on Ensiferum, kaikilla muilla on jotain muuta, kuten päivätöitä, ja mulla on ne opinnot, joten ei tästä olla rakentamassa kenenkään ykkösjuttua. Kokeillen eteenpäin Here for Nonella on esimerkiksi sotimisesta ja sodan kauheuksista kertovia biisejä, fantasiaja kauhuleffajuttuja sekä tekstiä ”jokapäiväisistä asioista, jotka ottaa päähän”. Mietimme jo alkuvaiheessa, että otamme vain yhden laulajan – jo ennen kuin Petristä oli mitään puhetta. – Bändi on yhtenäinen ja tätä on tosi hauskaa tehdä. Riffeistä tulikin niin väkeviä ja biiseistä vihaisia, että aloimme pohtia, jos kaikki olisikin huutolaulua. Rumpuja uudella albumilla soittaa totutun Mirka Rantasen sijasta Seppo Tarvainen. – Uskon, että yritämme soittaa mahdollisuuksien rajoissa jotain vanhojakin biisejä. Ei mua kiinnosta enää, enkä jää sellaiseen jumiin. Rummut on vähän iisit ja kertseissä on poweria, mutta Petri vetää laulut ihan täysillä. Siitä jäi vähän nälkä, ja haluaisin keskittyä sanoituspuoleen enemmän ja kehittyä siinä tulevaisuudessa, jos musiikkia tulee vielä harrastettua. Meidän oli tarkoitus tehdä sanat kimpassa, ja kirjoitimmekin jonkin verran yhdessä, mutta mulla oli paljon muita hommia opiskelun ja kaiken muun suhteen. – Hän teki ihan huikean duunin. – Tämä levy kuulosti kokonaisemmalta ja musiikkityyliltään yhtenäisemmältä. Parilla viime levyllä Alexi oli mukana tekemässä vähän rankempia biisejä, ja Mirka huomasi, ettei häneltä ehkä enää taitu se matsku. – Ekoissa kirjoitussessioissa mulla oli ideana pyytää Björn Stridiä laulamaan. Warmenin muilla albumeilla on kuultu useita solisteja, eikä bändissä ole aiemmin ollut varsinaista päälaulajaa. Loppuvuodesta yhtyeellä on esiintymisiä myös Suomessa
@soundilehti @soundilehti @soundilehti INTOHIMONA MUSIIKKI soundi.fi TILAA SOUNDI soundi.fi/tilaa
Nykyään Music from ”The Elderin” arvo ymmärretään julkaisuaikojaan paremmin. THE Elderin lyyrisen juonen keskiössä on The Boy, nuori sankari, joka oppii taistelemaan pahaa vastaan mystisen Council of Elders -ryhmän suojissa. Levylle ja kaikkeen siihen liittyvälle kansitaiteesta, promokuvista ja albumin eri versioista lähtien on Facebookissa oma suljettu ryhmänsä, jolla on tällä hetkellä yli 43 000 jäsentä. Blackwell on varmastikin levyn karsein esitys – joskin täysin linjassa sen heittäytyvän taiteellisuuden kanssa. Heittäytymistä edustavat myös albumin kaikki välisoitot ja instrumentaalit sekä hauras Just a Boy -balladi. Jos tuon ajan kriitikoita, bändin yhteistyötahoja ja muusikkokollegoja on uskominen, The Elder on paitsi KISS-katalogin kehnoin tuotos myös yksi kaikkien aikojen huonoimmista äänilevyistä. Bändi palasi yhteen Destroyer-levyn (1976) aikaisen yhteistyökumppaninsa, Pink Floydiakin tuottaneen Bob Ezrinin kanssa ja päätti päästää musiikillisen luovuutensa valloilleen. 48. Kävi kuitenkin toisin. Itse asiassa bändi ei soittanut levyn kappaleita livenä ennen vuoden 1995 MTV Unplugged -esiintymistään, jolloin setissä kuultiin slovari A World Without Heroes – toinen albumin sinkkubiiseistä. Unmaskedin jälkimainingeissa KISS kiinnitti rytmittäjäkseen Eric Carrin tavoitteenaan korjata musiikillista ilmettään raskaampaan ja suoraviivaisempaan suuntaan. NEW Yorkissa vuonna 1973 perustettu hard rock -mammutti KISS veteli 1970ja 1980-lukujen taitteessa käytännössä viimeisiään, ainakin klassisimman kokoonpanonsa osalta. Ehkä KISS oli vuonna 1981 aikaansa edellä, mutta yhtyeen kannatti ilman muuta kokeilla, mihin eritoten Paul Stanley ja Gene Simmons biisinkirjoittajina pystyivät, kun tiettyjä musiikillisia raja-aitoja ei ollut. Siihen taisi uskoa myös yhtyeen ydinpiiri, sillä ensi kertaa urallaan KISS jätti uuden levynsä promotoimatta konserttikiertueella. VAIKKA edustavatkin erikoista linjaa, The Elderin sävellykset eivät poikkea KISS-musiikin perustuksista täysin. Simmonsin osittain kirjoittama, kornin kertosäehokeman riivaama Mr. Maailma tarvitsee sankareita KISS Music from ”The Elder” CASABLANCA 1981 TEKSTI JAAKKO SILVAST SALAMYHKÄ POLKU PIENILLE SUURILLE LEVYILLE Universumin legendaarisin rockbändi KISS tekaisi uransa murrosvaiheessa miltei taiteelliseen itsemurhaan päätyneen albumin. Jälkiviisaus on helppoa ja aika kultaa muistot, mutta nykyään The Elder tuntuisi olevan selkeästi arvostetumpi albumi kuin ilmestyessään. Sillä ei kuultu enää alkuperäisrumpali Peter Crissin soittoa, vaikka hänet albumille kreditoitiinkin. Syntyi vuonna 1981 julkaistu Music from ”The Elder” -konseptialbumi, käytännössä täysin kuvitteellinen leffasoundtrack, jonka äänityksiin osallistui myös newyorkilaisen American Symphony Orchestran jäseniä sekä kapellimestari Michael Kamenin johtama St. Vuonna 1979 julkaistu yhtyeen seitsemäs pitkäsoitto Dynazty enteili suurempia muutoksia, vaikka tuotti – musiikillisesti katsottuna yhtyeen linjan vastaisesti – KISSin uran ehkä suurimman hitin, I Was Made for Lovin’ You -diskorenkutuksen. Albumin avaava The Oath on – tavallaan tulevaa Creatures of the Night -levyä ennakoiden – tuplabasareineen ehtaa vanhan liiton heavy metalia, jopa proto-poweria, ja yksi levyn hiteistä. Levyn eniten tekijöidensä näköiset kappaleet ovat Ace Frehleyn osittain kirjoittama ja tulkitsema perusrockrenkutus Dark Light sekä Gene Simmonsin kynästä lähteneet ja tältä äänen saaneet Only You ja Under the Rose. Ja sitten on vielä albumin vahvimpiin kappaleisiin lukeutuva Odyssey. Robert’s Choir -kuoro. Toinen niistä on albumin päätösraita, tarttuvalla kertosäkeellä varustettu I, josta olisi voinut muodostua toisenlaisissa olosuhteissa yksi KISSin keikkavakioista. Kuten monien muiden raskasrockyhtyeiden konseptialbumeilla, myös The Elderin kohdalla melkoisen löyhä ja epäselvä tarina on oikeastaan sivuseikka ja pääosassa on itse musiikki. Amerikkalaisen lauluntekijän Tony Powersin kirjoittama jylhä ja dramaattinen biisi ikään kuin kiteyttää kaiken sen, mistä The Elderin erityislaatuisuudessa on kysymys. Onkin kutkuttavaa ajatella, mihin suuntaan KISS olisi saattanut mennä, jos The Elder olisi floppaamisen sijaan menestynyt. Vuotta myöhemmin bändin musiikki keveni entisestään sinällään kelvokkaalla Unmasked-levyllä
Kakkoslevy Shades of Sorrow jatkaa samoilla askelmerkeillä kuin debyytti Echoes of the Soul (2021). Matalampaakin murahtelua kuullaan, mutta etupäässä paino on ilkeän kuuloisessa ja voimallisessa rääkymisessä, joka vie kokonaisuutta reilusti enemmän rässin ja jopa mustan metallin kuin kuolon suuntaan. Kaikkensa antava, maailmaa syleilevä henkilö on kiinnostava. Dametto vetelee rummuillaan millintarkalla tyylikkyydellä ja viljelee runsaasti pieniä, lähes huomaamattomia fillijippoja. Etenkin alkuun näki puhetta brutaalistakin death metalista, mutta ei Cryptan musiikki niin kaukana Nervosan tuimasta rässistä ole. Fernandan sormin hallitsema basso pomputtelee pinnalla kuin Maiden-Harrisin soitin konsanaan. Tämä levy ei suostu tiukkoihin karsinoihin. Siinä tuoksuu kuoleman väkevä käry, mutta myös thrashin oluenkatkuinen hiki. Toisinaan hän laulaa tunteella ja itkee vuolaasti Beyoncén keikalla. Neljän naisen brassibändi sai alkunsa vuonna 2019, kun laulaja-basisti Fernanda ”Fefe” Lira ja rumpali Luana Dametto jättivät thrash metal -yhtye Nervosan. The Aftermath -intron jälkeen ilmoille räjähtävä Dark Clouds kertoo paljon koko levystä: tasablast nakuttaa vimmatusti, ja riffeissä on pahaenteistä otetta ja cannibalcorpsemaista sorminäppäryyttä. Eihän sometoiminta tietenkään musiikin laadusta kerro, mutta parhaimmillaan se lisää siihen jotain ekstraa, kun ihminen taiteen takana näyttää monia puoliaan. Tiedossa on, että Fernandan ääni taipuisi vaikka minkälaisiin puhtaisiin, mutta Cryptassa laulut pidetään rosoisina. Se on moderni, mutta samaan aikaan vahvasti vanhaa koulua. Instrumenttien hallinta on ihailtavaa. Kuvioissa on sekä kiemuraa, suoraa sahaa että jylhää melodiamaalausta. Kitaristit Jéssica Falchi ja Tainá Bergamaschi repivät kuusikielisistään niin kauniin lumoavia sooloja, herkkiä näppäilyjä kuin murskaavasti jauhavia tuhoriffejäkin. Koko hommasta huokuu täysillä eläminen, elämästä nauttiminen ja aito heittäytyminen. Siitä kiitos nimenomaan Cryptan keulanaiselle Fernanda Liralle. Shades of Sorrow on onnistunut sekoitus death metalin kulta-aikojen tekijöiden tavaramerkkikuvioita, jotka on sovitettu taidolla ja näkemyksellä osaksi Cryptan omaa ilmettä. Pelin henki ja homman nimi on räyhäkkäästi etenevä thrashin sukuinen kuolo, tai kuolon sukuinen thrash, kuinka vain. Melodisen black metalin vilpoinen puhuri tuntuu hitusen. Lyhyessä hetkessä ehtii tapahtua vaikka mitä ja osaset vaihtuvat sutjakasti. Fernanda julkaisee Instagramissa ahkerasti ja tuntuu olevan sydän auki. Shades of Sorrow on raakuudestaan huolimatta siisti levy, jossa on rujoa kauneutta. Kokonaisuus solahtaa helposti läpi ilman suurempia muistijälkiä, mutta lisäpyöritykset näyttävät, että levy aukeaa kuin lootuksenkukka. Myös Cryptan musiikki kuulostaa siltä, että sille on annettu paljon. Joskus hän yrmyilee keikalla ilkeän näköisesti maailman leveimmässä haara-asennossa. Tami Hintikka Kuin lootuksenkukka Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa CRYPTA Shades of Sorrow NAPALM E ST E V A M R O M E R A ARVIOT 49. Se soi kirkkaana ja terävänä, ja sen jokainen instrumentti erottuu nätisti edukseen. Vaikuttavia kerroksia löytyy aina vain lisää. Mikäli arvosanakirveitä jaeltaisiin pelkän sosiaalisessa mediassa käyttäytymisen perusteella, tämä levy olisi mallia 6/5
Vaikutelmaa korostaa sekin, että edellisiin levyihin verrattuna biiseihin on ujutettu lisää tummanpuhuvia melodioita ja kosketinkuvioita. Tämän sortimentin muinaisten luolamiesbändien suuntaan kumartavaa materiaalia on tehty viime vuosina aika lailla. Minulle ei vain riitä, että muotokieli on hyvin hallussa, kun tunnelmasta jää uupumaan jotain. Albumi oli malliesimerkki siitä, kuinka innovatiivisuutta ei tarvita mihinkään, jos perusasiat ovat hyvin hyppysissä. Yleissoundia on siistitty todella muhjuisesta selkeämmäksi, ja vaikka sen myötä on kadonnut osa musiikin viehätyksestä, etenkin kitarat nousevat paremmin esille ja tekevät puolen tunnin täyspitkästä astetta kiinnostavamman. Biisit ovat viiden kuuden minuutin mittaisia lanauksia, ja löytyypä albumilta myös lyhyt välisoitto, joka onneksi on manaamishenkisessä tunnelmoinnissaan osuvampi kuin edellä mainitun ep:n vauhtirykäisy. Eetu Järvisalo tuna ei ole tapahtunut radikaaleja muutoksia. Haminalaislähtöinen, sittemmin helsinkiläistynyt yhtye tekee kakkoslevyllään sitä, mistä otsikko kertoo: kuvanveistoa ajasta. Mega ta leimaa kappaleiden rullaava rentous. Robin van Oyen -niminen kaveri jurnuttaa edelleen massiivisen kuuloista, vahvasti kaiutettua doom deathiä, jossa ei ole kuin pienenpieniä häivähdyksiä kauniista ja kivasta. ASPHODELUS Sculpting from Time HAMMERHEART Aloituskappale Waterside läväyttää mielikuvat välittömästi Katatonian ikonisten ensilevyjen Dance of December Soulsin (1993) ja Brave Murder Dayn (1995) maagiseen melankoliamaailmaan. Mega GATEWAY Galgendood TRANSCENDING OBSCURITY Belgialainen Gateway on käytännössä yhden miehen show, joka on keskittynyt pääasiassa pienempiin julkaisuihin Galgendoodin ollessa vasta bändin toinen täyspitkä. Katatonian lisäksi ilmaisussa on ilmeisiä kaikuja esimerkiksi Paradise Lostin ja My Dying Briden kiperistä sävelistä. Vuotta myöhemmin ilmestynyt Hades Unleashed lipsahti itseltäni vähän ohi, mutta kollega Kari Koskinen äityi kehumaan tuotosta kovastikin. Nyt on ehtaa atmosfääreissä kylpevää doom death metalia 1990-luvun tyyliin, hyvin tehtynä. Luovuus ja into eivät tunnu hiipuneen. Lopputulos on silti ainoastaan Asphodelusin kuuloinen. Esimerkiksi eteeristen akustisten kitaroiden ja kumeasti kummittelevien kosketinkuvioiden yhteensopivuus raskaan kuljettelun kanssa on hivelevää. Osaapa olla hyvä levy. Levyllä ihastuttaa pienimpienkin elementtien hyödyntäminen saumattomasti ilman tunnelman katkeamista. Kappaleet eivät ainoastaan lanaa vaan myös jyräävät äkkiväärästi. Harkittua ja intohimolla toteutettua tavaraa. Tilavassa ja luomusti hengittävässä äänimaailmassa uivat kappaleet onnistuvat yhdistämään ysärin surumollimetallin parhaita puolia kauniisti. Tätä ei pidä sekoittaa jämäkkyyden puuttumiseen, vaikkei yhtyeen death metal ole mitenkään brutaalia tai tuotannollisesti rajua ja tuhtia. Yritys ei selvästikään ole tehdä musiikista eeppistä tai kuorruttaa sitä suuremman yleisön makuun, vaan ainoastaan maustaa levyn antiikin ja myyttien sankareita käsittelevää konseptia maltillisesti. Kyse on edelleen varsin suoraviivaisesta tykityksestä, joARVIOT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 50. Vaikka uutuudenviehätys alkaa itseltäni jo vähän hiipua, Beyond Acheron on silti vallan hyvä levy sarjassaan. Painostavuudesta huolimatta kuuntelukokemuksesta ei synny kaivatunlaista piinattua oloa, eikä musiikki kosketa tarpeeksi syvältä. Edelliseen kuulemaani ep:hen Boundless Tortureen (2018) verratTEMPLE OF DREAD Beyond Acheron TESTIMONY Temple of Dreadin kakkoslevy World Sacrifice (2020) teki vaikutuksen luupäisellä death metalillaan. Komeuden kruunaa Jari Filpun mainio ärinähuutotulkinta, jossa on tuskaa ja tunteenpaloa
Örinää lukuun ottamatta kaikesta vastaavan Dimitry ”Necrodaemon” Krasnopeevinin historia ei tunne Metal Archivesin mukaan muita julkaisuja. Homma paketoidaan romuluisella ja karkealla soitolla. Vaikutelmaa korostavat entisestään loppuun ympätyt alkuvoimaiset liveraidat. The Way of All Flesh Is Decay on valmis paketti yllättävän monipuolista rytkettä, joka ei kaihda edes melodisempia kitarasooloja. Vaikka tunnelmat karkailevat ohikiitäviksi hetkiksi jonnekin depressiobläkkiksen ja dungeon synthin epäharmonisille synkkyyspiireille, enimmäkseen Awaiting the Dawn sisältää mieltä ylentävällä tavalla surumielistä ja pehmeää lo-fi-musiikkia rauhoittumiseen tai vaikkapa kanoottiretkelle. Mape Ollila CADAVER CARNIVORE Devouring Eclipse of Darkest Realm HERETIC IMPALEMENT / RUMF Kylmää, raskasta ja tunnelmallista death metalia paukuttava Cadaver Carnivore on yhden venäläisen luomus. Kari Koskinen BLOOD MONEY Complete Execution SVART Kahdeksankymmentäluvulla virinnyt ja villinnyt uuden aallon brittihevi tuntuu olevan loppumaton lähde uusioille. Kari Koskinen VOYAGER Fearless in Love SEASON OF MIST Kolmannella yrittämällä Euroviisuihin selvinnyt australialaiARVIOT 51. SCHATTENMANN Día de Muertos AFM Raskaansorttista saksankielistä iskelmärockia (Neue Deutsche Härte) esittävä nürnbergiläinen Schattenmann tunnetaan genressään rapsakoista kitarariffeistä ja räväkästi tarttuvista kertosäkeistä. Raskaana käyvä kuolo pysyy kuitenkin aina etualalla. Se on sitten oma lukunsa, kuinka pitkälle tällä lopulta päästään. Rumpuja tykittää muun muassa Misery Indexin riveissä nimeä kerännyt Adam Jarvis. Se on vähän sääli, sillä erikoisempaankin luikerointiin olisi ainesta. En tosin ole varma, lukeutuuko Formless Oedonin esikoinen tähän joukkoon. Kertsejä ei pantata, vaan tiiviin 37-minuuttisen biiseistä useimmat seuraavat kaavaa: ensin esitellään päämelodia ja tarrataan kuulijaa kurkusta, kertsissä pöhinä nostetaan kattoon ja loppubiisi menee omalla painollaan. Pelkkä debyytti varustettuna Battlescarredlivebiisinelikolla olisi terän verran iskevämpi. Nimiukkojen vuonna 2021 kasaama End Reign iskee omalla näkemyksellään, joka ei painota thrashin kiihdyttelyä vaan hivenen keskitempoisempaa maailmanlopun sävyttelyä. Panokset on asetettu raskaan keskitempoiseen jyräämiseen, eikä b-suunnitelmaa ole. Vielä kun Frank Herzigin monipuolisessa laulussa on voimauttavaa energiaa, tunnetta ja uskottavuutta, ainakin meikäläisellä alkaa olla haasteita pysyä hiljaa, vaikken osaa kuin perustuksiaan myöten rapistunutta lukiosaksaa. Riffit joko rullaavat kuin irronnut etupyörä alamäessä tai groovaavat kuin se kuuluisa hirvi. Makuuhuone ei haise. Mape Ollila END REIGN The Way of All Flesh Is Decay RELAPSE Crossover eli hardcoren kanssa kaveeraava metalli on parhaimmillaan täydellinen yhdistelmä viihdyttävää ja kiihkeää riffittelyä sekä tarttuvan raskasta pieksentää. Kieltä ei viritetä liian kireälle ja pöydältä löytyy vetävää keskitempoista riffiä, rytmien ja tunnelmien järjellistä rakentelua sekä harkitun oloista sävellystyötä. Biiseissä on yhä vähän höttöä, mutta kun se siivotaan ja muutkin biisit pääsevät nimikkorallin tasolle, kultamaan ovet lähestyvät. Neljännellä albumillaan nelikko petraa edelleen. Maisemamaalausmaisista kappaleista voi lähes aistia vuodenja vuorokaudenaikojen vaihtelut. Ketään ei varmasti yllätä, ettei Svart sorru moiseen Blood Moneyn koko tuotannon niputtavalla kokoelmalla. Pääosin keskitempoisessa ja hienoisesti kiemurtelevassa mätössä on oma persoonallinen tunnelmansa. Huudosta vastaa All Out Warin Mike Score. Osa niistä kuulostaa laarinpohjalta kaivetuilta jämiltä, jotka ovat pahimmassa tapauksessa vielä puolivillaisesti toteutettuja, mikä tekee julkaisusta jo lähtökohtaisesti tarpeettoman. Sooloprojektin pääjehuna häärii Australiaan kotoutunut akustista kitaraa, pianoa ja muita koskettimia pelaava Oytun Bektas. Kari Koskinen TIR Awaiting the Dawn ORKO Tenhiin, Empyriumiin ja Kveldssangerin aikaiseen Ulveriin rinnastuvan Tirin tumman tunnelmallista ja levollista folkmusiikkia kuunnellessa ei ikinä arvaisi yhtyeen olevan lähtöisin Turkista. Tehtävässä onnistutaan, mutta ongelma on siinä, että muita maisemia ei oikein ole. Bändin nimi on sikäli osuva, että alasimella taottu death metal on perin hahmotonta. Vuotta myöhemmin ilmestyneellä Battlescarredilla lähestytään jo speed metal -karsinaa, vaikka heavy onkin edelleen vahvasti läsnä. Nyt musiikki jää hyvistä vaikutteistaan huolimatta liian tavanomaiseksi, vaikka jälki tasapainoista onkin. Loppua kohden biisimateriaali alkaa toistaa itseään, mutta ei ärsyttävyyteen asti. Bändin tiukalla tempolla paiskottu metalli on kuin Tankia tykeimmillään laulaja Danny Foxxin tuodessa mukaan vahvoja Satanviboja. Luonnonläheistä atmosfääriä täydentävät ajoittaiset murheelliset jouset, tuulen suhina, etäisen ukkosen kumu, linnunlaulu ja muut ambienssiäänet. Parhaat kertsimelodiat vetävät mukaansatempaavuudessaan vertoja jopa skeittipunkhiteille. Melkeinpä liturgisen hartaissa, joskin aavistuksen falskeissa lauluissa, vaimeissa mutinoissa ja kauniissa, hypnoottisen toisteisissa kaksitai kolmiäänisissä kitaramelodioissa sekä huilumaisissa syntikkasoundeissa tuoksuu metsä, paistaa kelmeä kuu ja mielen valtaa rauhoittava yksinäisyys luonnon sylissä. Día de Muertosin biiseistä on karsittu enimmät (minusta aina päälleliimatuilta kuulostaneet) industrial-vaikutteet, tyhjäkäyntihiplailua ynnä muita sovituksellisia tönkköyksiä. Juurisyy löytynee riffeistä, joiden ankea tasapaksuus saa kaiken kuulostamaan samalta. Kaksi tuntia ja 32 kappaletta on yhtä soittoa nautittuna liiankin tasapaksu ja tuhti annos tanakkaa toimittamista. Näillä taidoilla ei lähdetä pohjalta, eikä End Reign siltä myöskään kuulosta. Tämä vaikutelma syntyy, vaikka ääripäät liikkuvat doomahtavasta matelusta primitiiviseen blastaamiseen. Toismaailmallisia kauheuksia ryyditetään sopivalla määrällä melodiaa ja maalailevia koskettimia. Suomalaisen klassisen kuolon vaikutuksen kuulee synkeästä melodisuudesta, mutta muutaman pyörityksen jälkeen valkenee, että Streams of Rotin ideapankki on todella kapea. Mies poseeraa kuvassa kissan kanssa, joten hänen pakko olla hyvä jätkä. Aloitusraita Heavenly Abomination sisältää kiekon tarttuvimmat kuviot. Kaikki tämä yhdessä vittumaisen aggressiivisen soundin kanssa toimittaa pääosin kivasti, vaikkei pyssystä ammuta mitään kuolematonta. Esikoislevy Red, Raw and Bleeding! (1986) on alusta loppuun melkoisen valloittavaa vauhtijuoksua, jonka ainoa suurempi vika on vahvojen kertosäkeiden puute. Kitaristi Sebastian Phillips repii sormiaan myös Exhumedissä. Hakusessa on selvästikin ollut puhdas, äärilaidalle menevä kokemus kuolettavan synkkää vääntöä, alati raskasta äänimattoa ja valotonta maailmaa. Perässä seuraavat kahdeksan demoversiota on kiva joskaan ei kaikkein tarpeellisin lisä. Mega FORMLESS OEDON Streams of Rot MEMENTO MORI Yli sadan miljoonan asukkaan Filippiinit ei ole profiloitunut metallin suurmaana, mutta näin laaja väestöpohja synnyttää väkisinkin jotain huomionarvoista. Etenkin rumpalin kulmikas takominen pursuaa orgaanista hikeä ja eläimellistä vimmaa. Eikä kaveri ole hassumpi muusikkonakaan, sillä debyyttijulkaisunsa Devouring Eclipse of Darkest Realm kuulostaa oikean bändin tuotokselta. Hieman yllättäen olen valmis kiittelemään levyn karsinansa keskivertoa sävykkäämpää musiikkia
Koko vuonna 1999 alkaneen uransa soundiaan milloin mihinkin suuntaan kehittänyt bändi esittää nykyään melodista elektroja popmausteista koukeroheviä. Tarttuvuutta tulee lähinnä laulajan harkitusti rytmitetystä rääkymisestä. Outer Heavenin debyytti vuodelta 2018 jätti tylsän maun, mutta nyt vedetään napakammalla otteella. Ja kyllä Ocean Districts siihen yltääkin, ainakin hetkittäin ja kohtuullisella tasolla. Se kuulostaa kauttaaltaan hyvältä, mutta biisien erottelu tai ylipäätään muistaminen on aluksi hankalaa. Hiukan yhteensopimattomien elementtien soppaa yhdistää omanlaisensa yhtenäisen tiivis tunnelma, jota ei voi kerran kuultuaan sekoittaa minkään muun bändin tekosiin. Toista vastaavaa bändiä ei ole, mikä ei vielä takaa laatua, mutta jotain alkukantaisen viehättävää Panzerchristin luupäisessä kiihdyttelyssä on. Toisinaan yhtye sortuu myllyttämään raskaita mutta onttoja Limp Bizkit -jumppaheviriffejä. Blackoutilla on hyvääkin jenkkirockia, mutta mainittujen biisien kaltaiset sudenkuopat nakertavat sen kuunneltavuutta liikaa. Tämä yhdessä pitkiä yhdenmukaisia sarjoja nakuttavan rumpalin kanssa muodostaa jännän murskaavan ja hypnoottisen fiiliksen. Kahdeksannella albumillaan yhtye tunnelmoi neonvärisissä retrofuturistisissa kaupunkimaisemissa. Kombinaatio ei ole enää erityisen omalaatuinen, mutta herättää silti toivon sykähdyttävyydestä. Kari Koskinen FROM ASHES TO NEW Blackout BETTER NOISE From Ashes to New on yksi aikamme parhaista jenkkityyliin radioystävällistä hard rockia, punkpoppia ja hiphopia yhdistelevistä yhtyeistä. Kiitettävän monimuotoisena leiskuva ja vellova ilmaisu on kuitenkin jäntevää ja kiinnostavaa, eikä siitä jää tyhjäkäynnin tuntua. Tarttuvuuttakin Fearless in Loven biiseistä löytyy, mutta levyn täsmähittiä, euroviisubiisi Promisea lukuun ottamatta enimmäkseen vain hetkittäin. Kitarat ovat lähinnä karkeasti piikkaavaa sahausta. Tuplabasareita tiputellaan tasaiseen tahtiin ja tahti pidetään lähes kauttaaltaan kiivaana. Riffeillä musiikki ei juhli. Pääosin instrumentaalisesti operoiva ryhmä taitaa soittimensa ja menossa on myös sutjakkaa progressiivisuutta. Koskettimet nousevat välillä pintaan ja melodiantynkää pudotellaan säästeliäästi. Samalla kiekosta on vaikeaa saada kovin yksilöllistä otetta. Aivan samaa sieluun kurottautumista ei ilmene kuin vaikkapa Long Distance Callingilla – joka ei onnistu aina sekään. OUTER HEAVEN Infinite Psychic Depths RELAPSE Synkkää ja vihaista death metalia Jenkeistä, kyllä kiitos! Onhan sitä jo kuultu, mutta hyvälle kamalle on ikuinen tilaus. Mape Ollila OCEAN DISTRICTS Phantom Islands HUM Virolainen post-rock/metal-alternative-kopla toimittaa asiansa aivan vakuuttavasti. Osa biiseistä jää hiukan etäisiksi, eivätkä PANZERCHRIST Last of a Kind EMANZIPATION Perinteisempää raskaasti jyräävää death metalia edustanut Soul Collector (2000) on edelleen yksi kaikkien aikojen kovimmista julkaisuista. Mape Ollila ARVIOT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 52. Viipyilevällä tavalla melankoliset kappaleet ovat napakoita, ja toisinaan niissä flirttaillaan enemmän 80-lukuiselle synapopille kuin metallille, joskus taas saadaan ärjyviä, breakdownien tai ketterien soolojen muotoisia muistutuksia yhtyeen raskaammasta ja progemetallisemmasta menneisyydestä. Vuosikymmenen julkaisutauon katkaiseva Last of a Kind on suoraviivainen levy, mutta samalla sen soundin tunnistaa välittömästi. Yhtyeen neljännen albumin, koronapandemian klaustrofobisuutta ja ahdistusta kuvaamaan pyrkivän Blackoutin tuotanto haisee rahalta. En voi kieltää, etteivätkö platan parhaiden biisien kertosäkeet tarraisi tukkaan kuin purkka, eikä solisti Danny Casen laulukuin räbäytystaitoja käy moittiminen. Kiekolle on saatu myös mielenkiintoisia vieraita, nimekkäimpinä Morbid Angelin Steve Tucker ja Dave Suzuki, jonka melodista sooloilua olen jäänyt Vital Remainsin jäljiltä suuresti kaipaamaan. Keitokseen lisättyjen electronicore-rätinöiden ynnä muiden efektien vuoksi siitä voisi puhua vaikkapa Papa Roachin tai Hollywood Undeadin mantteliperijänä, joskaan kyseiset manttelit eivät taida olla vielä jaossa. Mustuutta edustavat lähinnä raaka laulu ja osa kitaroiden riipivämmästä sahauksesta. Muutoin homman nimenä on perkeleenmoinen kaahaus. Kovin omaperäisiä tasoja mättö ei saavuta, mutta päällekäyvä ote ja etenkin energisesti hakkaava rumpali vievät mukanaan. Fearless in Loven äänikuvaa hallitsevat kaikuisan läskisoundiset rummut, synthwavemäisen runsaat kosketintapetit, rouheat riffit ja laulaja-synisti Danny Estrinin hauskasti falsuista nasaaliin venkoileva laulutapa. Kari Koskinen nen Voyager lienee kisahistorian ensimmäinen progehevibändi. Sittemmin tanskalainen Panzerchrist on lipunut piirun blackmetallisempaan suuntaan. Kappaleista löytyy kohtalainen satsaus erilaisia kuvioita ja osioita, eli aivan yksinkertaisinta brutalointia tässä ei vedetä. Rumpali soittaa pitkiä blast-jaksoja tai nopeaa humppakomppia. Infinite Psychic Depths on tyly, pääosin vauhdilla tikkaava tiiviste pahansuopaa kuolemaa, jota sävytetään annoksella Morbid Angeliä ja hienoisesti teknisiä riffejä. Minua kuitenkin kismittää ihan silmittömästi se, että melodisen musan suvereenisti taitava bändi tekee kompromisseja linjattomuuteen saakka yrittäessään miellyttää kaikkia musiikkinsa kohdeyleisösegmenttejä. Joskus taas, kuten ärsyttävässä Monster in Me’ssä, se pysäyttää levyn flow’n staattisesti räppäillen. Käteen jää useita pyörityksiä kestävää laatutyötä, joka vaatii jonkin verran paneutumista avautuakseen paremmin. Uudemmista bändeistä vertailukohdaksi käy esimerkiksi Tomb Mold
Mikko Malm BESTA Terra Em Desapego LIFEFORCE No johan irtoaa rivakasti. CD | VINYL | DIGITAL | LIMITED EDITIONS AVAILABLE EXCLUSIVELY VIA NAPALMRECORDS.COM CRYPTA SHADES OF SORROW MARC HUDSON STARBOUND STORIES ARKONA KOB NEW ALBUM CD | VINYL | DIGITAL LIMITED EDITIONS AVAILABLE EXCLUSIVELY VIA NAPALMRECORDS.COM OUT NOW! visit our online store with music and merch NAPALMRECORDS.COM /NAPALMRECORDS /NAPALMRECORDS /NAPALMRECORDSOFFICIAL /NAPALMRECORDS. Miltä coverit sitten tällaisen The Smiths -nyypän korvissa soundaavat. Kopiofiilistä ei silti tule, sillä Bestan suoraviivainen, grindin aggressiosta peräisin oleva kiihko sekoittaa homman omanlaisekseen sopaksi. Levy on kunnianosoitus Morrisseyn ja Johnny Marrin kauniille hymneille. Vaikka Deafheavenin, Harakiri for the Sky’n ja Alcestin välimaastossa seikkailevassa musiikissa on paljon positiivisia puolia, yhtyeen kymmenes levy on kokonaisuutena hivenen liian tasapaksu. Riffittely palvoo klassikkoa rakastettavan tarkkanäköisesti, ja myös melodioista löytyy huomattavan paljon samaa henkeä. Noh, aika lailla kamalta, jota Spiritual Front tekee muutenkin. Tyylilaji huomioiden se onkin vaikeaa, mutta hiukan geneeriseen kallellaan olevat kuviot eivät edistä kiintymistä. Spiritual Front on niitä harvoja kepeämpiä bändejä, joita seuraan, joten The Smiths on hittibiisejä lukuun ottamatta melko tuntematonta maaperää. Closurelta löytyy jännittävää musiikkia, mutta jännittävä kokonaiselämys se ei valitettavasti ole. CD | VINYL | DIGITAL | LIMITED EDITIONS AVAILABLE EXCLUSIVELY VIA NAPALMRECORDS.COM OUT 25.08. Terra Em Desapego on kenties vuoden tähän asti kovin yllättäjä. Itse asiassa olisin nauttinut levystä paljon enemmän instrumentaaliversiona. Kimmo K. Nimi pistetään silti muistiin, koska hommassa on selkeästi ainesta. Murheellisia sävyjä huokuva titteli sopii hyvin yhteen bändin melankolisen postblack metalin kanssa. Bändin kahdeksannella täyspitkällä ei ole lainkaan omia biisejä, vaan se on The Smiths -coverlevy, jonka tiimoilta italiaanot myös rundasivat. Portugalilainen Besta on viilannut soundiaan grindcoresta kohti leppeämpiä maisemia. Alkujaan bändi soitti synkeää neoklassista folkia imien hiljalleen vaikutteita muun muassa rockista, tangosta, swingistä ja erikoisemmista lähteistä. Vaikutteet ovat ilmiselvät, mutta onnistunut nykyaikainen toteutus ja kappaleisiin selvästi käytetty harkinta ja kypsyttely hälventävät mutinat. Varsinaista grindia ja blast-myrskyä ei kuitenkaan enää tarjoilla. Nykyään se esittää rempseää ja ilomielistä, hyvinkin omaperäistä musiikkia, jota on vaikea lokeroida mihinkään genreen. Toisaalta lauluakin voi kuunnella vain yhtenä instrumenttina, sillä siitä ei saa juuri mitään selkoa. Nihilistinen itsemurhapop kuvaa Simone Salvatorin johtaman orkesterin musiikkia täydellisesti. Phantom Islands soljuu mukavasti korvakäytävään, mutta ei onnistu tekemään pysyvää jälkeä. OUT 04.08. Tilalle on otettu varhaisemman Pestilencen teknisesti sävytettyä riffittelyä ja thrashin piiskaavuudella rankaisevaa suoraviivaista, vaivattomasti kulkevaa komppia. Bändi on luonut nahkansa ja tehnyt sen erittäin hyvin. Tässä tapauksessa leppeys on kuitenkin suhteellista, sillä bändin neljännen pitkäsoiton lukemista useimmat voivat vain haaveilla. sinällään hyvin toteutetut lauletut kappaleet tunnu nostavan albumin tasoa mitenkään erityisesti. Unelias nimibiisi, haikeasti soiva Unable to Feel You sekä curemaisesti hölkkääävä Where Pain Begins ovat hieman epätasaisen albumin parasta antia. Paljastan kerettiläisyyteni. Suurin syy tähän ovat puuduttavat, tympeään paikkaan miksatut laulut, joista muodostuu albumin mitassa nautinnon sijaan pikemminkin häiriötekijä. Jotain säväyttävää mukaan pakettiin, niin avot. Kari Koskinen SPIRITUAL FRONT The Queen Is Not Dead AUERBACH Italialaisen Spiritual Frontin ura on ollut täynnä jyrkähköjä suunnanmuutoksia. Koskinen AN AUTUMN FOR CRIPPLED CHILDREN Closure PROSTHETIC Hollantilainen An Autumn for Crippled Children on napannut erikoisen otsikkonsa Ebonylakeyhtyeen samannimisestä kappaleesta. Musiikki kuulostaa synkältä ja sisäänpäinkääntyneeltä, mutta samaan aikaan oudon juhlalliselta. Pakko mainita Pestilence uudelleen, sillä etenkin Testimony of the Ancients (1991) nousee mieleen useamman kerran
Mitään Europea tämä ei kuitenkaan ole, sillä metallikitaroita on suurin piirtein samassa suhteessa kuin poppivaikutteita. Bändin musiikki on voimakasta melodista hard rockia isoilla kertosäkeillä. Nyt vuorossa on neljän vuoden ajan työstetty neljäs albumi, jolla alkuperäinen kitaristi Christoffer Borg tekee paluun yhtyeen riveihin. Naislaulaja Chiara Manese sortuu usein ylitulkintaan, kun taas herra Alessandrolla ei ole äänessään minkäänlaisia sävyjä. Tuntuu, että tietynlainen aitous ja tunteet puuttuvat kokonaan. Nelikon soitto ja laulu kulkee suorastaan täydellisesti. Ja kuten usein, itsekseen tehty tuotanto olisi eläväisempi bändimäisemmin toteutettuna. Mikko Malm ART NATION Inception FRONTIERS Ruotsalaisen Art Nationin juuret ulottuvat vuoteen 2014. Niko Ikonen ARTO TISSARI Basistin brutaali voimannäyttö OMAKUSTANNE Tamperelaisbasistin rumpuja lukuun ottamatta omatoimisesti värkkäämä soololevy on aika jytyä tavaraa. Omatoimisuus kuuluu eniten ilmaisun osittaisessa rajoittuneisuudessa ja sanoitusten kankeudessa. Koskinen BLUT Traum SLEASZY RIDER Blut on Anthologies-laulaja Alessandro Schumperlinin sooloprojekti, jonka neljäs levy sisältää laiskaa ja mitäänsanomatonta Neue Deutsche Härte -henkistä goottimetallia. puhuttava, ja menossa on vahvasti myös leimallista suomimetalliotetta. Yhteistä on, että lähes kaikki soitetaan konemaisella puristuksella ja helvetillisellä kiimalla. Melodisemmalla jynkytyksellä brutaali voima ei oikein välity. Bändille ominainen soundi on läsnä, joten tangokkaaksi itsemurhapopiksi tämäkin vääntyy. Lista kertoo pitkälti siitä, mitä on tarjolla. Eikä se puu todellakaan ole hyvää. Werewolves tekee asiat nopeammin, puhtaammin ja ilman keventäviä keitaita. Nautin! Kari Koskinen R O B B R E N S Salvatorin laulut ovat aina yhtä komeita. Australian jermuilla pitää kiirettä. Kappaleet ovat laimeita, kantikkaita ja samasta puusta veistettyjä. Kehotankin kuuntelemaan Blutin sijaan vaikka Blutengeliä, joka muuten julkaisi loppukeväästä uuden studioalbumin. Ukkojen taustalta löytyy nimiä kuten Abramelin, The Berzerker, Akercocke, The Antichrist Imperium, Psycroptic ja The Amenta. Albumin luominen itsekseen on tietysti hatunnoston arvoinen toimenpide, mutta materiaali olisi hyötynyt kriittisestä mielipiteenvaihdosta. Muita valopilkkuja onkin sitten turha etsiä. Parhaiksi raidoiksi nousevat lauluitta etenevä tekniikkametalliveto Dystopia ja kuolometallinen mäiskäys Tilinteon hetki. Tässä ei paranneta maailmaa tai tavoitella korkeampia tasoja. Musiikki on kesäisen hempeää ja rempseää, paikoitellen hyvinkin kaunista tunnelmointia. Traum on kaikin puolin banaali ja vastenmielisen tylsä levy, joka yrittää olla syvällinen ja dramaattinen siinä onnistumatta. Ihan hyvä. Vajaa 40-minuuttinen on helppoa ja miellyttävää kuunneltavaa, ja WEREWOLVES My Enemies Look and Sound Like Me PROSTHETIC Neljäs pitkäsoitto kolmeen vuoteen. Bändi lyö riffiä tiskiin hengästyttävällä tahdilla rumpalin vaihtaessa kompista toiseen vaivattomasti. Orgaanisempia hajuja hakeville Werevolves on kuitenkin kauhistus. Tyrät rytkyvät ja asenne on miehekäs, toisinaan vähän banaalilla tavalla angstinenkin. Traum on sen verran tympeän kuuloista äänitaidetta, että jopa Crematoryn kuunteleminen alkaa kuulostaa houkuttelevalta vaihtoehdolta. Jos taas kaipaa kökköjä riffejä ja huonosti meikattuja miehiä, Blut lienee ihanteellinen valinta. Näin masentavaa kuuntelukokemusta ei ole tullut vastaan pitkään aikaan. Pehmeät paketit, tunnelmien kehittely ja turha dynamiikka on jätetty nössöille. Se on kuitenkin myös päällekäyvä ja armoton, mikä istuu erittäin tiukasti soitettuun death metaliin hyvin. Runttaus on rujoa ja rankimmin rytkytellessä homma toimii parhaiten, kun laulukin tökkää vähiten. Akustinen Alchemical Passion on sentään ihan kohtuullinen esitys ja voisi istua sellaisenaan vaikka Heartin levylle. Tällä kertaa lihasta on kuitenkin viety ne viimeisetkin rasvat ja jäljellä on vain matalaotsaisesti räjähtelevä väkivalta, viha ja raivo. Kimmo K. Soitannollisesti ja soundeiltaan levy on oikein pätevä. Groove metalistahan tässä on jo levyn nimen perusteella ARVIOT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 54. My Enemies Look and Sound Like Me’n soundi moderni, raskas ja lähes luonnottoman erotteleva. Ihan pätevästi Tissari onnistuu, aineksia vain olisi ollut enempäänkin. Biisit ovat kertakuulemalta mieleenpainuvia ja pääosin oikein mainioita, mutta vähän turhankin siloteltuja ja viimeisen päälle hiottuja
Tämä valon ja varjon välinen vuoropuhelu tekee Oceanican musiikista dynaamisesARVIOT. Koskinen MAUD THE MOTH & TRAJEDESALIVA Bordando el Manto Terrestre TIME RELEASED SOUND / WOODFORD HALSE Trajedesaliva on espanjalainen dark ambient -projekti ja Maud the Moth madridilainen laulaja-pianisti. Yhdentoista kappaleen joukosta kohokohdiksi nousevat kunnon menobiisi Fight Fire with Fire ja hieman vakavasävyisempi Echo. Elli Muurikainen ERI ESITTÄJIÄ Soundgarden – Superunknown Redux MAGNETIC EYE Magnetic Eye jatkaa Reduxalbumien julkaisemista kohtuullisen tuntemattomista nimistä koostuvan kaartin leipoessa Soundgardenalbumi Superunknownin (1994) uuteen uskoon. Varo oli kiinnostunut metafysiikasta, okkultismista, tieteestä ja magiasta sekä Hieronymous Boschin ja Francisco de Goyan helvetillisistä visioista. Menosta tulee kovasti mieleen Dynazty, joskaan ihan yhtä tarttuvaa se ei ole. Suurina aaltoina saapuvat särövallit tekevät tilaa avarille kosketinmaisemille ja heleästi soiville kitaranäppäilyille vain palatakseen hetkeä myöhemmin entistä suuremmalla voimalla. Darkherin twinpeaksmäinen Like Suicide yltää koskettavuudessaan liki samalle tasolle kuin Johnny Cashin klassinen Hurt-luenta. Biiseissä on aivan liikaa halpaa dark dungeon synth -piiparointia. Spotlights onnistuu loihtimaan jopa puhkikuluneeseen Black Hole Suniin mielenkiintoisen kierteen. Laatu on tuotannollisesti ja soitannollisesti oikein kelpoa. Yhdessä he ovat säveltäneet soundtrackin surrealistisen koulukunnan taidemaalarille Remedios Varolle. Täysin poposastolle putoava Break Up taas on suorastaan ärsyttävä renkutus. Inception on genressään hyvää ja äärimmäisen taidokkaasti tehtyä kamaa. Niko Ikonen OCEANICA Panta Rhei OMAKUSTANNE Oceanica on muun muassa Enochian Theorysta ja Massive Dynamicista tutun Ben HarrisHayesin uusin sooloprojekti. Ihmettelen kuitenkin suuresti, jos levy ei toimi bändistä tykkääville. Sen musiikissa kohtaavat progressiivinen metalli, shoegaze ja post-rock. Bordando el Manto Terrestre kertoo Varon tarinan analogisten syntikoiden, akustisten instrumenttien sekä monipuolisten laulujen ja äänten avulla. Vaan miksi kannessa on Badmotorfingerin graffaa, häh. Kaikki esitykset eivät ole erityisen luovia, mutta monia uusluentoja voi sanoa jopa kekseliäiksi. Eritoten laulajille on nostettava peukkua useammankin kerran. yllättävän nopeasti ohi. Vain Ufomammut ja Dozer ovat aiemmin tuttuja, mutta 15 bändin joukosta nousee esiin mielenkiintoisia toimijoita. Materiaalin tuhti melodisuus ja samanaikainen raskaus nousevat vahvasti esiin romuluisemmalla fuzzilla tuutattuna ja isoilla padoilla moukuteltuina. Teos on toteutettu soittimilla, jotka ovat herkkiä ilmankosteuden muutoksille, minkä kuulee kevyesti epävireisenä fiiliksenä. Varo syntyi Espanjassa vuonna 1908, mutta joutui pakenemaan sisällissodan vuoksi Ranskaan. Hän tutki muutoksia ja mutaatioita, joissa ihmiset ottavat vieraita muotoja. Horseburnerin Spoonman alkaa herkkiskantrina ja äityy mahtavaksi kaksoiskitarointi-ilotteluksi. Albumin ideana on selkeästi ollut pyrkiä uusiin versioihin Superunknownin biiseistä ilmeisellä stoner/psyke-twistillä. Varon maalauksia ihastellessa herää kuitenkin ajatus, että tämä on liian yksinkertainen soundtrack niin upeille teoksille. Kimmo K. Lopulta toinen maailmansota ajoi naisen Meksikoon, jossa hän eli kuolinvuoteensa 1963 saakka
ti eläväistä, intensiivistä ja ennen kaikkea mielenkiintoista. Oceanican toinen levy tarjoaa keskimääräistä tasokkaampaa menoa, ja yhtyettä voi suositella esimerkiksi Deftonesin ja Toolin ystäville. Lancerin nykyinen kokoonpano ja uunituore levy ovat kuulemma parhaat tähän mennessä, tietenkin. Aetherianin kevyesti mytologioihin verhotut lyriikat kertovat muinaisten ja nykyisten sivilisaatioiden noususta ja tuhosta sekä niihin johtaneista ihmislajin aina yhtä lyhytnäköisistä virheistä. Mape Ollila ARVIOT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa. Edellisestä on kuusi vuotta, ja tätä kaupataan nyt komeana comebackinä. Mikä parasta, pysäyttävän kauniiden melodioiden ja massiivisten äänivallien dynamiikka ja draama on yhtä eeppistä tavaraa kuin levyn aiheetkin. Reilut 50-minuuttisesta albumista ei jää mieleen juuri mitään useammankaan pyöräytyksen jälkeen. Stroem, josta tulee mieleen nuhainen Joacim Cans. Vuonna 2013 perustetun Aetherianin toinen täyspitkä sisältää näet 43 minuuttia äärimmäisen laadukasta skandikuolometallia. Muutenhan asiassa ei olisi mitään erikoista, mutta tämä genrepioneerien varhaistuotantojen lailla vangitseva, nautinnollisen melodisia kitaraliidejä suorastaan törsäilevä ja karkeita fry screamejä rääkyvän basisti-laulajansa takia todella paljon Insomniumilta kuulostava yhtye tulee niinkin läheltä Pohjolaa kuin Ateenasta. Vaikka Panta Rhei on lähtökohtaisesti pätevä albumi, se kärsii noin tunnin mitassaan hienoisesta tyhjäkäynnistä. Lupaavaa, lupaavaa, mutta kypsymisenkin varaa vielä on. Asiaa ei auta se, että ykAETHERIAN At Storm’s Edge LIFEFORCE Ylitarjonnan vuoksi uudempien ja suhteellisen tuntemattomien melodödöbändien ohi on helppoa posotella pitkät päällä, mutta nyt ei kannattaisi. Mitään ylettömän kehnoa mukaan ei ole eksynyt, mutta pienellä editoinnilla kokonaisuudesta olisi saanut vieläkin timmimmän. Bändiin on tosiaan rekrytoitu uusi laulaja, Jack L. Progessa ja rakkaudessa on tietysti kaikki sallittua, joten turhan paljon en pahakseni pistä. Mikko Malm LANCER Tempest FIREFLASH Tempest on ruotsalaisen heavyja power metal -yhtyeen neljäs täyspitkä. Insomnium-fanien on helppoa kiintyä kreikkalaisveljiin paitsi musiikin vuoksi myös henkisemmällä tasolla, sillä sointuisan mutta aggressiivisen ulospanon alla piilee ajatteleva, luonnosta ja huomisesta huolta kantava yhtye
Puhdasta magiaa. Taidokasta esillepanoa, vähän varman päälle tehtyä materiaalia ja hiukan liian sisäsiistiä kokonaiskuvaa ei niele purematta, etenkin jos muistelee bändin aiemman tuotannon ilahduttavaa railakkuutta. Bändi kaipaa enemmän omaa otetta ja vähemmän siisteyttä. Brazilian burzumik blackgaze elää ja voi hyvin. Parhaimmillaan erinomaista, huonoimmillaan turvallista ja tavanomaista. Hyviäkin osuuksia riittää, mutta hetkittäisillä onnistumisilla ei pötkitä pitkälle, kun lopputulos on tylsää tusinatavaraa. Io Pan! Niko Ikonen EVILE The Unknown NAPALM Njoo, heviähän tämä, kun Metallican jyystövaiheen ja Xentrixin hengessä mennään. The Unknown sisältää aivan mainiota pikametallia, jonka ”pikaisuus” on kuitenkin aika vähäistä. Niko Ikonen AS WE SUFFER The Fallen Pillars WORMHOLEDEATH Onpa jännää, että kanadalaisbändin kamaa tyrkytetään groove metalina, kun meno on selkeästi emo-painotteista post-hardcorea. PROPHECY Vuonna 2015 perustettu valkovenäläisorkesteri Dymna Lotva soittaa tunnelmallista mutta intensiivistä doom-vivahteista post-metalia. Onhan tämä pätevä levy, joskaan ei nouse aivan parhaimpaan A-ryhmään. ??????. Eikä rumputyöskentelykään ole huonoimmasta päästä. Helposti vuoden kovimpia julkaisuja – ehkä jopa kovin. Voimattoman muoviset ja ylihygieeniset rummut eivät jyskä tajuntaan, vaikka biitti ihan jämäkästi lähteekin. Kappaleiden tarttuvuus on kuitenkin sen verran kohdillaan, että riffistä löytyy myyttinen yty ja laulumelodiastakin se kuuluisa koukku. Autrest ei soita gaze-genrestä tuttua viiltelykamaa, vaan pikemminkin sumuista, ikiaikaista ja naavoittuneen eleganttia tunnelmointia. Esimerkiksi viisi ja puoliminuuttisen avausraidan voisi niputtaa kahteen minuuttiin ilman että siitä häviäisi mitään. Ei levy missään mielessä huono ole, mutta aika vähänlaisesti se tempaa mukaansa tai jää päähän. ??. Noh, miksipä keksimään uutta, jos kauniit kesäpäivät voi pilata näinkin hyvin tehdyllä melanko-bm:llä. Se raja jää vielä ylittämättä, vaikka lähellä As We Suffer jo kyttäilee. Dynamiikka jää siis biisien kohdalla ja etenkin levymitassa vähälle. Jos tämä on bändin paras levy, en tosiaankaan aio vaivautua tsekkaamaan sen aiempia luomuksia. Nuorten jamppojen bändistä jää valitettavan vähän sanottavaa. Verrokkibändeinä voisi mainita esimerkiksi Cân Barddin, Saorin, Caladan Broodin ja Burzumin. Puolitempolla jynssäämistä on rutkasti, ja mukavasti reippaammalla sykkeellä rullaava, riemukkaasti Stonelta kuulostava Sleepless Eyes on erittäin raikas henkäys keskitempoisen rymistelyn seassa. Molempiin on kyllä hyvät valmiudet. Kai tämä sitten on se Evilen ”musta levy”. Toisaalta Evile etenee selkeästi jo aikoja sitten valitsemallaan polulla, jonka tunnistaa vaivatta. Annatarin ja Icaren laulut ansaitsevat erityismaininnan, ne kun ovat erityisen sielukasta ja kärsivän kuuloista raakuntaa ja kurlausta. Follow the Cold Path on uskomattoman voimakas kuuntelukokemus, jonka aikana ei edes huomaa sulkeneensa silmiään ja huojuneensa musiikin tahdissa pitkiä aikoja. Bändi julkaisi debyyttilevynsä vuonna 2009, eikä sen jälkeen muuta. Laulu on semisti rasittavaa uikuttavaa jollottamista sekä salonkikelpoisesti vedettyä säädyllistä rääkymistä. Siinä yhdistyvät näppärästi vanhan koulukunnan death doom -estetiikka ja moderni kokeellinen metalli. Hoilottavaan lauluunkin varmaan tottuu, jos biisi on tarpeeksi hyvä. Melkein lähtee, mutta ei vielä kuitenkaan. Kimmo K. Eli hyvä albumi, vaikka vauhtia ja räkää kaipaisikin. Paussin päättävä Ordalie on erittäin miellyttävää itsarimusaa, vaikkakin melko kaavamaista sellaista. Blackgaze-mainintaa ei kannata pelästyä. Yksinäisenä sutena musiikkia säveltävä Matheus Vidor yhdistelee blackgazeä eeppisempään keskitempo-bm:ään taitavasti ja huomionarvoisen sielukkaasti. Termi tarkoittaa tässä yhteydessä lähinnä tietynlaista toistavaa ja melankolista transsiriffittelyä, joka on tuttua Varg Vikernesin eeppisemmistä biiseistä. Elli Muurikainen MISERERE LUMINIS Ordalie SEPULCHRAL Grisistä tuttujen Neptunen (kitara, basso, piano, saksofoni) ja Icaren (rummut, jouset, laulu) sekä Sombres Forêtsin Annatarin (kitara, laulu) kollektiivi Miserere Luminis soittaa hyvin samankaltaista musiikkia kuin kanadalaiskolmikon emäbändit. Bonukset myös ranskan kielen käytöstä, se tuo aina oman eksoottiselta kalskahtavan lisänsä musiikkiin. Eihän Autrest mitään vanhaa Sepulturaa ole, mutta voi jeesus, miten väkevästi levy menee tunteisiin: aivan suoraan ihon alle. Vidor on kaapannut luonnonvoimat audiaaliseen muotokieleen. Koskinen AUTREST Follow the Cold Path NORTHERN SILENCE Luonnosta inspiraationsa ammentavan brasilialaisen Autrestin debyyttilevy sisältää unenomaista ja riipivän surullista black metalia. Muukin soitto toimii, ja pintapuolisesti esitys on aivan pätevä. ???????: ???. Koskinen DYMNA LOTVA ????. Toisaalta myös jykevästi runttaava Monolith mullikuoroineen potkii, eli hitaampikin pamaus onnistuu vakuuttamaan. Pitkäveteisen paketin parasta antia on vauhdikkaampaa poweria edustava Out of the Sun, joka sekään ei pistä kiljumaan riemusta. Tyylilajina on siis atmosfäärinen, itsetuhoinen ja depressiivisen surullinen black metal. Kimmo K. si kuuntelukerta tuntuu kestävän noin puolitoista tuntia. Yhtyeen kolmannen levyn nimi kääntyy englanniksi muotoon The Land Under the Black Wings: Blood ja sen tarjoama säveltaiARVIOT. Toisinaan levyllä on ihan kummallista kikkailua, ja välillä tapahtuu aivan helvetisti mutta samalla ei yhtään mitään. Eikä edes erityisen kekseliästä sellaista, vaan aika perustahkoamista ilman sen sävähdyttävämpiä jippoja
Matti Riekki PRIMAL FEAR Code Red ATOMIC FIRE Power metal -revohka Primal Fear pistää uutta albumia pihalle harva se vuosi, ja tuoreen levyn asettaa lautaselle joka kerta samoin odotuksin. Northerista ja Ensiferumista tutun Petri Lindroosin rääkymät kappaleet ovat pääosin laadukkaita ja niistä koostettu kokonaisuus taidolla hitsattu. de esittelee sävyjä varsin laajalta spektriltä. Tässä piilee sekä yhtyeen vahvuus että heikkous. Deep in the Night on vaihteeksi sellainen biisi, jonka bändi on tehnyt jo noin sata kertaa. Osa materiaalista uhkaa sujahtaa tarkemmallakin perehtymisellä hieman ohi korvien, mutta loppuvaikutelma on vahvasti positiivinen. Kimmo K. Osa kappaleista on aikamoista tervanjuontia. Yhtye palaili kuvioihin 2007 ja pukkasi vuosikymmenen sisään kolme katveeseen jäänyttä albumia. Tätä osastoa riittää, eikä juuri mikään jää mieleen. Santura päätti muuntua taustatoimijasta yhtyeen vakkarikitaristiksi. Yhtyeen musiikissa on jotain kiehtovaa, mikä vetää puoleensa, etenkin kun sukelletaan tunnelmallisimpiin ja melodisesti eteerisimpiin vesiin. Potentiaalia löytyy enemmän kuin tarpeeksi, nyt täytyy vain hioa yksityiskohtia. Dynamiikkaa riittää, mutta homma pysyy hämmästyttävän hyvin kasassa. Nyt mennään ilman jälkiäänityksiä tai -korjauksia, ja ratkaisu on toimiva. Luulenpa, että seuraavalla levyllä ollaan jälleen astetta lähempänä maalia. Albumin varsinaisen päätöksen, tarpeettoman tulkinnan Ultravoxin mahtavasta kasarihitistä Dancing with Tears in My Eyesista olisikin voinut luovuttaa Japanille ja antaa ikiomien sävelten tuikata pisteen. Aloituskappale Lion Tamer on eniten perus-grungea ja albumin väkinäisin raita, mutta jo kakkoskipale Gone by the Waves lähtee rullaamaan mallikkaasti. Peilitalossa (1983) kuullaan lähes kokonaan, toisaalta mainiolta Käärmeet-levyltä (1984) ei tipu biisiäkään. Toki settilistakin koostuu Uusi mustaja Uudet juhlat -kappaleita lukuun ottamatta vanhoista klassikoista. Sanoituksissakin tehdään ”huomioita” siihen malliin, että melkein Kansanradio-tasolla mennään. Ilmiselvän yhteyden on helppo kuvitella kalvavan osaa kuulijoista, mutta yhtä lailla sen voi ottaa lämpimänä silmäniskuna omalle menneisyydelle ja kunnianosoituksena edesmenneelle bänditoverille. Tami Hintikka ARCH BLADE Kill the Witch ROCKSHOTS Isä ja poika -kitaristiparin perustama Arch Blade soittaa perinnetietoista heavy metalia, jossa soi häivähdys thrashiä. Missään nimessä meininki ei kuitenkaan vaivaannuta saati nolota. Dymna Lotva on löytänyt oman tyylinsä, enkä voi kieltää, etteikö se kuulosta omaperäiseltä. Hommasta huokuu sävellyksiä, soundeja ja nirkoista tuotantoa myöten vanhan koulun henki. Primal Fear kuulostaa itseltään niin hyvässä kuin pahassa, mutta näillä kilometreillä odottaisi kuulevansa jotain oikeasti uutta. Tuplabasarit, raskaat kitarat ja örinä sopivat hommaan jopa yllättävän mainiosti, eikä Rootbrain ole lähelläkään mitään easy listening -alternativea. Pariin edelliseen vertailu onnistuu, sillä levy on taas kerran yhtä ja samaa kauraa. Kimmo K. Biisit eivät ole sentään yhtä väsyneitä kuin puheet, mutta eipä tätä käy todellakaan vertaaminen bändin vahvimpiin teoksiin. Viimeisellä omalla biisillä The Cold Unknownilla Warmen viiltää erityisen syvälle ja tunteella. Kokeneita seppiähän tässä työstää, ja tuotantovaihe on ollut niinkin vakuuttava, että Triptykon-ukko V. Bändi osaa laventaa grungeperustaisen ilmaisun toimivasti hyvinkin metalliseen suuntaan ja toisaalta ympätä mättämisen kylkeen näppärästi akustista soitantaa, jopa flamencosävyjä. Koskinen MUSTA PARAATI Tavastia 2015 DEGGAEL Kulttibändin viiden vuoden takainen paluulevy, englanninkielinen Black Parade sai monet nieleskelemään. Koskinen ARVIOT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 58. Levyllä on rutkasti grungevirettä, mutta parhaiten bändi tuuttaa päästäessään metallisen puolensa valloilleen. Elli Muurikainen ROOTBRAIN Breakwater OMAKUSTANNE Raskaan grungen saralla toimiva liki-kotimainen kopla on vakuuttava tulokas. Biisirakenteissa, instrumentaatiossa ja haukotuttavan genreuskollisissa lyriikoissa noudatetaan WARMEN Here for None REAPER Janne Wirman veljineen ja kamuineen palaa tatamille näissä geimeissä ennenkuulumattoman tuimin eväin. Biisit mies on tehnyt basisti-ikijäsen Klaus Ullrichin ja sanat 2000-luvun alkupuolella mukaan tulleen laulajaseuraajansa kanssa. Itselleni Jyrki 69:n matalalta tulkitsema pehmytgoottirock ei aiheuttanut allergisia reaktioita, mutta ymmärrän heitä, joille se aiheutti. Losilaisbändiä voisi kutsua taas yhdeksi amerikkalaisen trad-heavyn uuden tulemisen edustajaksi, mutta koska bändissä on pari naavapartaa, enpä kutsu. Ralf Scheepers laulaa yhä hemmetin komeasti ja kolme kitaristia toimittaa aika komeita juttuja, mutta kokonaisuus on yksinkertaisesti tylsä. Mikko Malm VENDETTA Black as Coal MASSACRE Saksalaisen pikametalliyhtyeen ura jäi 1980-luvun lopulla valitettavan tyngäksi, semminkin kun pari levyään olivat erinomaisia tuotoksia. Kahdeksan vuotta sitten pääkaupunkimme kaikkein pyhimmässä rockpyhäkössä tupa oli täysi, ja väitän että se välittyy levyltä. Orkesterilla on taito luoda melodramaattista musiikkia, josta löytyy sekä intohimoa että aggressiota. Tätä albumia on yksinkertaisesti mukava kuunnella. Se itsessään on suuri saavutus. Code Red on rykelmän neljästoista ja kuulemma heittämällä paras albumi. Erityisen kiintoisia vetoja ovat Peilitalossa-levyltä pois jääneet Toinen puoli ja Huomisen kuolleet, kumpikin loistavia kappaleita. Ylppö-keulainen Paraati sen sijaan huokuu edellä mainittuja määritelmiä. Vuonna 2015 Mustan Paraatin laulajana toimi Herra Ylppö. Nyt tarkasteltavana oleva live on toista maata. Dark Angelin muinainen liverumpali Al Mendez puolestaan mäiskii nätisti kuvailtuna orgaanisen kuuloisia pannujaan kuin vierasta sikaa eikä kuulosta tippaakaan siltä, että olisi käynyt treeniksellä sitten vuoden 2003. Osa biiseistä on niin perusmateriaalia, että oksat pois. Yhtäältä orkesterin monipuolisuutta ei voi kuin ihailla, toisaalta tuntuu ajoittain siltä, että bändin musiikki rönsyilee vähän liiaksikin. Siitä loppuun asti tarjonta onkin sitten aika juhlavaa: vahvoja melodioita, sujuvaa tyylillistä vaihtelua ja voimakasta otetta. Bodom-kiipparistin historia todellakin kuuluu. Odessalaislähtöinen solisti Denys Podmazko hihkuu sen minkä pilli kestää pikemminkin vimmalla ja omistautuneisuudella kuin taidolla. Lähes seitsemänminuuttisessa Cancel Culturessa on puolet ylimääräistä, eikä ontuva nimi ainakaan auta asiaa. On pakko todeta vanhan kliseen mukaisesti, että siinä on mies paikallaan. Kuusysi-Jyrkin versio lipui kauas alkuaikojen alkuvoimaisesta, uhmakkaasta ja rujoa synkkyyttä sykkivästä bändistä. Black as Coal on ihan jees, vaikka kyllä tässä setämäinen puoliväkisin vänkääminenkin kuuluu. Totutun voimapitoisen Warmen-metallin sijasta ilmoille kajahtaa kovasti tutun oloista melodista ärinätoimitusta. Hämmentävä kuvio selittänee kokonaisuuden syvälle ulottuvan sekavuuden. Runsaan käppäisyyden seassa tuntuu kuitenkin lymyävän vielä hiukan sitä jännittävää omintakeisuutta, joka kiehtoo edelleen Vendettan 1980-luvun tuotannossa. Porukan myöhemmissä lätyissä ei ole sinänsä mikään pahasti vialla, mutta ne ovat harmittavan ennalta arvattavia ja itseään toistavia. Bändin vanha laulaja-kitaristi Achim Hömerlein on ollut vahvasti mukana materiaalin synnyssä. Kuvaavaa on, että loistavan Brain Damage -levyn (1988) hassuttelevan Love Song -välikkeen riffiä kuuluu ainakin kolmen biisin rakenteissa
facebook.com/meteli.net twitter.com/meteli instagram.com/metelinet SUOMEN SUOSITUIN KEIKKAHAK U METELI.NE T
TAILGUNNER Guns for Hire FIREFLASH Vuonna 2018 perustettu Tailgunner julkaisi ensimmäiset singlensä vasta viime vuonna, mutta sen jälkeen porukalla on ollut päällä melkoinen vauhti. Koskinen PHANTOM CORPORATION Fallout SUPREME CHAOS Tämän linjan toiminnassa on helppo humpsahtaa pelkkään Dischargen palvontaan, mutta Phamtom Corporation saa tuotua mukaan omaakin näkemystä. Yhdeksänminuuttisesta päätösbiisistä on koetettu leipoa isompaakin eeposta, mutta vaikka hyviä aineksia on paljon, kappale ei kanna aivan koko mittaansa. Näätämäinen laulu on se ensimmäinen rasittava tekijä, mutta mallin mukaan tekemisen ja peesailun tuntu alkaa syödä fiilistä enemmän ja enemmän kuuntelun edetessä. K E IR SI E W E R T ARVIOT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa. Tikkaus on asiaankuuluvan tiukkaa ja kuitenkin sopivan rosoista. Tuotannollisesti levy on tehty siinä mielessä hyvin, että se varmasti toimisi kuvallisen ärsykkeen taustalla mainiosti, saattaisi jopa herättää mielenkiinnon. Tiedä sitten, tajuaako yhtye itsekin tämän, sillä koko levy on mukana myös instrumentaaliversiona. Biisit kuulostavat jopa omassa läpipelatussa genressään vain keskinkertaisesti soitetuilta ja lauletuilta, heikkosoundisilta toisinnoilta muiden jo 1980ja 1990-luvuilla paremmin tekemistä ralleista. Avausraita ei herätä suuria tunteita, mutta kun kakkosbiisi, nimikappale, lähtee soimaan, voi pojat mitä menoa. Elli Muurikainen perinnehevin ahdasta sääntökirjaa niin tarkkaan, että mitään uutta kuultavaa ei voi esiintyä. Kokonaisuutena paketti on kuitenkin todella komea pelinavaus. Brittiyhtye operoi melodisen, kevyesti speedja power-vaikutteisen kasarihevin viitoittamalla tiellä. Riffeissä ja yleistunnelmassa on jotain samaa vanhan Lock Upin ja Terrorizerin kanssa, vaikka tempot eivät moiseen myllytykseen asti nousekaan. Laulu on aikamoista tönkköilyä, ja se tässä tökkiikin pahiten. Musiikillinen pohja on raakaa d-beatiä ja crustia, joiden päälle on lisätty sopivassa suhteessa death metalia ja thrashiä. Maidenin ja Priestin sijasta nuorten jätkien meininki muistuttaa kuitenkin enemmän Cloven Hoofin kaltaisista bändeistä. Crashdive, Blood for Blood ja mistäpä muustakaan kuin suomalaisesta Simo Häyhästä kertova White Death ovat biisejä, jotka on vain pakko kuunnella uudestaan ja uudestaan. Kimmo K. Mape Ollila OPENSIGHT Mondo Fiction the Director’s Cut IMPERATIVE PR Ei tämä progressiivis-vaihtoehtoinen leffamusiikki nyt oikein lähde, vaikka kuinka Faith No More tai oikeastaan Pattonin oudommat ja elokuvallisemmat kuviot kuuluisivatkin. Lähes kaikki kymmenen raitaa ovat aivan helvetin koukukasta kamaa. No, Break the Silencessa sentään on kunnon meno. Bändi vetää sinällään ihan mukiinmenevää erikoisrockvenkoilua leffatunnelmin ja metallikierteellä, mutta kokonaisuus lässähtää aika vankasti. Thunderball-cover on aivan taidokas, ja muu tarjonta yrittää jäljentää samaa ankeasti puoliväkisin. Nyt ryhmä iskee debyyttialbumillaan, ja ihan kunnolla. Power metal -yhtye Inductionistakin tutulla Craig Cairnsillä on mielettömän hieno ääni, joka istuu täydellisesti myös tällaiseen musiikkiin. Pelkästään kuunneltuna sisällöllinen onttous alkaa kuitenkin hahmottua niin selvästi, että nautinnollisen kuuntelun tielle muodostuu este
Vieläkö Hoestilla eli Ørjan Stedjebergillä on rahkeita repiä luomuksestaan tehoja irti sen kahdeksannella albumilla. Necronyssa on ehkä kiinnostavinta, että rytmiryhmä yhytti myöhemmin Mieszko Talarczykin ja perusti grindcore-bändi Nasumin. Kitaraosastoa ei voi kehua liikaa, mutta myös synat ja bassot kiinnittävät huomion. Nasum oli kuitenkin looginen jatke Necronylle. Miehistössä on pitkän linjan puurtajia, eli vuodet ovat kartuttaneet näkemystä ja biisintekotaitoa. Kuusivuotiaan projektin jatkolta on siis aiheellista odottaa kovaakin suorittamista. Kuin tapaisi jälleen vanhan kaverin, jota ei ole nähnyt moneen vuoteen. Severe Malignant Pustule -demo (1991) sisältää innokkuudestaan huolimatta hyvinkin tavanomaista, voimattomasti toteutettua kuolometallia. Alusta asti on selvää, että kitaran annetaan puhua. Monikansallisen yhtyeen toinen kiekko ei ole lainkaan huono, mutta aineksia olisi selkeästi kovempaankin iskuun. Yhtye rokkaa kolmannella levyllään Blue Öyster Cultin, Thin Lizzyn ja Rushin hengessä, mutta tuoreella otteella. Poissa ovat vimmainen terävyys, alkukantainen tunnelmointi ja revittelevä black’n’roll. Koskinen FLIGHT Echoes of Journeys Past DYING VICTIMS Norjalainen Flight on perustettu reilu vuosikymmen sitten, mutta se menisi lähes täydestä 1970-luvun protometallibändinä. Teemu Vähäkangas THE RITE The Astral Gloom IRON BONEHEAD Nyt ollaan muinaisten asioiden äärellä! Vanhan koulukunnan black metal -raastoa välittävä The Rite iskee nimittäin toisella albumillaan niin syvälle genren musiikilliseen alkuhämärään, että The Astral Gloom olisi voinut ilmestyä hyvinkin yli 30 vuotta sitten. Tanskalais-italialaisesta bändistä löytyy soittomiehiä, joilla on kokemusta muiden muassa Denial of Godista ja Gosforthista. Vertailussa yhtyeen merkkiteoksiin kuten Hordalands doedskvadiin (2005) ja Noregs vaapeniin (2011) on kalvennut moni alan yhtye. Mielikuvasta haluaisi pitää, mutta Hoestin käheällä monologilla silatut sävellykset ovat liian ideaköyhän ja päämäärättömän kuuloisia. The Riten linjaksi on muodostunut näitä vanhakantaisempi ja liejuisampi möyrintä, jota höystetään minimalistisilla koskettimilla. Kappaleissa on havaittavia sävyeroja ja yllättäviäkin temponvaihteluja, mikä ei ole tällaisessa tuuppimisessa aivan ilmiselvää. Porukasta löytyy muun muassa Dew-Scentedin vanhoja jääriä, ja Leif Jensenin kähinän tunnistanee jokainen heidän levyjään kuullut. Ideoiden loppuminen kuuluu puolestaan Necronyism-ep:llä, joka sisältää pelkkiä kuoloja grindcore-covereita. Kappaleet välittävät verkkokalvoille kuvaa jostakin Edward Munchin melankolisen tummasta ja houreisesta maalauksesta. Kaikki on periaatteessa kohdillaan, mutta The Rite tuntuu vuolevan kappaleitaan yhdestä ja samasta puusta, mikä aiheuttaa harmitusta ja käy pidemmän päälle turhan tylsäksi. Lopulta bändin touhu näytti leviävän Discharge-lainoineen vähän turhankin lavealle. Osa materiaalista on varsin yksinkertaista vääntöä, mutta siitäkin huolimatta, tai juuri sen vuoksi, toimivaa ja jopa tarttuvaa. Kuutisen vuotta kasassa ollut saksalaisviisikko ei ole lähtenyt hätäilemään debyyttialbuminsa julkaisun kanssa, mikä on ollut oikein viisas ratkaisu, kun lopputulos on näin mainio. Groove on mieletön ja solistin hillitty tulkinta istuu siihen upeasti. Kappaleista välittyy suuria tunteita ja tunnelmia, ja ensikuulemallakin tulee jotenkin hyvällä tavalla tuttu fiilis. Meno on siis pitkälti alkuaikojen Samaelin, Celtic Frostin ja Necros Christosin määrittämä. Elli Muurikainen TAAKE Et hav av avstand DARK ESSENCE Yhden miehen yksikkönä aina 1990-luvun hämäristä toiminut Taake on kiistatta norjalaisen black metalin kestonimiä. Seitsemällä kappaleella on yhteismittaa vain hieman yli puoli tuntia, ja tätä tavaraa olisi kuunnellut ilolla enemmänkin. Levyn nimi kuvastaa täydellisesti sitä miltä se kuulostaa. Tällä kertaa ei vain lähde. Toisaalta levyllä ei ole nyt yhtäkään heikkoa hetkeä. The Astral Gloom on tuoreudestaan huolimatta melkoinen nostalgiatrippi, joka vie hetkittäin hyvin mukanaan. Eeppinen päätöskappale Mystic Mountain ja sitä edeltävä lyhyt instrumentaali Moondance ovat paketin näyttävin kokonaisuus, mutta kovimmat paukut on isketty nimibiisiin. Kimmo K. Soitto ei ole kuitenkaan mitään tylsää taidoilla leuhkimista ja kikkailua vaan täysin harkittua kerrontaa, joka puhuttelee aidosti. Hyvistä hetkistään huolimatta 38 biisin paketti on aika hajalleen leviävä pläjäys. Pari biisiä vuosien 1993–1994 promonauhalta antaa gootti-, rockja punksävyineen osviittaa musiikillisesta laajentumisesta. Kun niistä yrittää saada otetta, puutuneisuus ottaa vallan. Vaikka raaka soundi sahaa tutulla kieroudella, yhtyettä ei meinaa aluksi tunnistaa – eikä kunnolla myöhemminkään. Mucu-Purulent Miscarriage -single (1991) on jo tiukempi, ja yhtyeen parhaaksi teokseksi paljastuu napakkaa deathiä sisältävä Pathological Performances -levy (1993), jolla ei kärsitä ainakaan tuplabasarin puutteesta. Vaikka bändi voisi potkia hammaskaluston sisään, meno ei ole pelkkää väkivaltaista ryöpytystä. Levyn hengessä on jotain samaa kuin maanbändinsä Satyriconin kummallisesti trippailevissa viimeisimmissä albumeissa. Necronyn varhainen meno oli sympaattista juniorideath metalia ja kehkeytyi sittemmin ehdaksi Carcass-apinoinniksi. Levy on hyvin erilainen kuin mikään bändin aiempi teos. Eetu Järvisalo ARVIOT. Tilalla ovat kuivakkaasti harppovat ja loputtoman mustavalkoisesti matkaavat sovitukset. Joni Juutilainen NECRONY Corrupted Crescendos REGAIN Ruotsalaisen kuolometalliyhtyeen tiivis ura vuosilta 1991–1994 on koottu yhteen pakettiin
Sitten hän kuitenkin kasasi sen levyttämiseen Oblivion Protocolin, johon kuuluu väkeä muun muassa Within Temptationistä ja Devin Townsendin bändistä. on jo neljännessä levyssään. Sarajevski Oisej -levyn biisit on soitettu hyvin ja päällisin puolin kaikki on kunnossa, mutta varsinainen pimeästi lepattava liekki bändiltä puuttuu. Olihan brittiläinen doom metal siihen aikaan itselle jotain täysin uutta ja mullistavaa kovimpina kärkinään Anathema ja My Dying Bride. Ihan kiva levy, joka hukkuu pahasti parempiensa varjoon. Mayhemiltä tuttuja riitasointuja, hitaampaa fiilistelyä ja jonkinlainen side ortodoksiblack metalin huippukauteen. Menosta jää sellainen vaikutelma, että bändin jätkät haluavat vain esitellä soittotaitojaan erikoisuudenhalu mielessä. Bändi ei siis sotke musiikkiaan turhalla kiemuraisuudella tai itsetarkoituksellisella vaikeaselkoisuudella. Ärsyttävä nytke ja nylkytys kesyttää eläväisen meiningin aivan liian usein. West laulaa projektissaan itse, ja hyvin laulaakin, vaikkei kovin vahvasoundinen olekaan. Noh, on pakko myöntää, että tällaiset modernit nytkytykset eivät varsinaisesti ole meikäläisen juttu. Progehevijätti Thresholdin synisti ja pääasiallinen biisintekijä Richard West kirjoitti jatkoa emobändinsä mammuttimaisen tuplalevyn The Legends of the Shiresin (2017) tarinaan ensin vain omaksi ilokseen. Meno on tiukkaa, energistä ja verevää. Koskinen naislaulua kuin koskettimiakin, tasapainoinen joskin suurimmasta uljaudesta vapaa kokonaisuus on hyvinkin mukavaa kuunneltavaa. Yhtye on kuitenkin lähempänä eeppisempää ilmaisua toteuttanutta Solsticea, joka sekin kuuluu kaksikon soittohistoriaan. Erinomaisen vaikuttavaa paasausta. Godthrymm sujahtaa näiden pioneerien luomaan genreen melko vaivattomasti, sen perustajakaksikko, laulaja-kitaristi Hamish Glencross ja rumpali Shaun TaylorSteels, kun on vaikuttanut vuosituhannen vaihteen molemmin puolin mainituissa bändeissä. Soundi on selkeä, tanakka ja sopivan räväkkä. Laulu on puhdasta, ja vaikkei se korkeuksiin kohoakaan, tulkinta ajaa hyvin asiansa. Formløse stjerneriltä löytyy ainoastaan neljä kappaletta ja sen kokonaiskestokin pysyy reilusti alle 40 minuutin. Vaikka Formløse stjernerilta voi löytää osansa niin Deathspell Omegaa, Dodecahedronia kuin Tribulationiakin, Tonguesin voisi katsoa löytäneen jo toisella levyllään selkeästi oman linjan. M.O.R.A. Nyrkkitappeluja Pikakassa-henkilöstöä sisältävä bändi tekee hommansa erinomaisen hyvin ja juuri oikein veitsenterällä pysytellen. Arvaan, että koko projekti onkin olemassa vain siksi, ettei muilla Threshold-ukoilla ollut haluja velloa Shiresin maisemissa kauempaa, vaikka kitaristi Karl Groom joitain sooloja levylle luikauttaakin. Niko Ikonen OBLIVION PROTOCOL The Fall of the Shires ATOMIC FIRE The Fall of the Shires on bändirajat ylittävä konseptialbumi. Kimmo K. Tai luo ehkä jopa kokonaan uusia saagoja. Tämä luo albumisGODTHRYMM Distortions PROFOUND LORE Jos Distortionsin kaltainen levy olisi ilmestynyt kolmisenkymmentä vuotta sitten, olisin todennäköisesti ollut siitä hyvinkin innoissani. Niin hyvin kuin albumi onkin tehty, sitä vaivaa kasvottomuus. Sekoitus on sen verran tasainen ja saumaton, että aarhusilaistrion musiikkia on mahdoton asettaa yhteen genreen, mikä lienee myös bändin perimmäinen tarkoitus. Siinäpä bändi pähkinänkuoressa. Siinäpä meikäläiselle tuiki tuntematon skene, eli ihan ensimmäisenä tutustumaan bändin taustoihin. Katve OMAKUSTANNE Nytpä mäiskähtelee nyrkki messevästi pullamössön turpeaan mahaan! Metallista hc:ta – meno on sen verran tuimaa, että crossoverista ei oikeastaan voi puhua – luukuttava, vuonna 2008 perustettu M.O.R.A. Iskevä ja tinkimätön mäiske välittää energiaa harvinaisen tehokkaasti, riffitkin kun jysähtävät kupoliin oikein mojovasti. Kyseinen OR taas vaikuttaisi soittavan maan jokaisessa raskaammassa projektissa – ja niitä on yllättävän paljon. Kun säveliä leimaa kauttaaltaan haikeus ja mukana on sopivan säästeliäästi niin T O M I V E ST E R H O LM ARVIOT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 62. Saa nähdä, jääkö Oblivion Protocol kertaproggikseksi vai jatkaako West tarinaansa edelleen. Vauhtia ja moshia, punkkia ja metallia on juuri oikeassa suhteessa. Laulu, jota toimittavat Ulla ja Suvi, on todella vereslihaista, eikä siinä ole tippaakaan mukavuutta. Ja juuri tässä on albumin suurin vika. Musiikillisesti The Fall of the Shires on sitä samaa peribrittiläiseen neoprogeen pohjautuvaa ja vain nimeksi ”heviä” melodista rockia kuin Thresholdkin. Sävellykset ovat progressiivisuudessaan keskivertoa haastavampia, mutta yhtä aikaa meneviä ja selkeitäkin. Ylipäätään kaikki on tehty taiten mutta sopivalla rosolla, turhaa sliippaamista vältellen. Osasyy on myös kappaleiden lievä tunneköyhyys, minkä vuoksi ne eivät uppoa riittävän syvälle kyynistyneeseen kehoon tekemään suurempaa vaikutusta. The Fall of the Shires on äitialbumia puolet lyhyempi ja sitä helppokuunteluisempi jatke, jonka biiseistä This Is Not a Test, Storm Warning ja Forests in the Fallout ovat progeksi jopa hittejä. Mega IZROD Sarajevski Odisej SIGNAL REX Bosniahertsegovinalainen black metal. Biisit eivät ole mitalla pilattuja, ja 20-minuuttinen kahdeksan kipaleen kiekko pyörähtää helposti useampaankin kertaan putkeen. Sen kuulee niin otteen ja asenteen tiukkuudesta kuin biisien iskevyydestä. Nelihenkisen poppoon tyypit kuuluvat Black Plague Circle -nimiseen salaseuraan ja soittavat yhdessä muissakin bändeissä rumpali-laulajaa lukuun ottamatta. Izrodin debyyttilevyn musiikki sekoittaa perinteistä skandityylistä bm-mättöä progressiivisempiin, jopa jatsahtaviin tunnelmiin. Mape Ollila TONGUES Formløse stjerner I, VOIDHANGER Tanskasta tärähtää levyllinen äärimetallia, joka on kursittu kasaan muun muassa blackin, deathin ja doomin antamista vaikutteista
@episodilehti @episodi_lehti @Episodilehti KAIKKI ELOKUVISTA episodi.fi TILAA EPISODI episodi.fi/tilaa
Raskaassa alavireessä möyrivät nytkytyskitarat uhmaavat melkein fysiikan lakeja, samoin rumpalin triggerimyllytys. Goliathilla on vahvatkin hetkensä, kuten raivokas From the Land of the Living to the Land of the Dead ja raskaampi The Redeemer, joissa ollaan enemmän kosketuksissa bändin vanhan death metal -touhuilun kanssa. Teemu Vähäkangas MARC HUDSON Starbound Stories NAPALM Vuodesta 2011 Dragonforcessa laulanut britti Marc Hudson julkaisee soolodebyyttinsä. Ei tule mieleen. Time Held Me Grey and Dying osoittaa bändin valtavan potentiaalin – milloinkohan viimeksi Briteistä on tullut näin kova black metal -levy. Koskinen KATAKLYSM Goliath NUCLEAR BLAST Johan tulee taas tuutin täydeltä tavaraa. Sijaa suurille moitteille ei siis juuri jää. Toivottavasti tyypit löytävät seuraavalle levylleen hieman uskaliaampia polkuja poljettaviksi. Vaan eipä siinä, niinhän sitä on tehty ajan sivu. Hektinen ja ylienerginen meininki tulee selkeästi esiin ja sopii yhtyeen näppeihin vallan mukavasti. Radux on hyvää kohellusta, jossa on sopivasti kaoottista tarttuvuutta. Oikeastaan ainut heikompi lenkki bändissä on sen materiaalin liika samankaltaisuus ja samojen kaavojen toistaminen. Jotain on siis tehty oikein, vaikka allekirjoittaneelle touhu välittyy enemmän ammattitaitoisena laskelmointina kuin intohimoisena musiikin luomisena. Kaikki on vedetty tappiin soundeja myöten. Niko Ikonen RADUX It’s Going to Be a Great Day GOLDEN CORE Liki vuosikymmenen toiminut pikametalliretkue pääsee vihdoin debyyttipitkäsoiton makuun. Hypernopea musiikki on animeja videopelitunnareilta kuulostavaa, dominoivilla kosketinsoittimilla kuorrutettua power metalia Dragonforcenkin kaahailuja pirteämmin ja energisemmin esitettynä – tempoja säästämättä ja lastenlaulumaisesta riemukkuudesta tinkimättä. Apuna ovat muun muassa entinen bändikaverinsa, Kreator-basisti Frédéric Leclercq, PowerQuestrumpali Rich Smith, pari Japanin nimekkäintä kitarasankaria eli Syu (Galneryus) ja Ryoji Shinomoto (Ryujin eli ex-Gyze), Youtubevirtuoosit Stevie T. Kimmo K. Time Held Me Grey and Dying -levyltä löytyy komeita kuoroja, lauluharmonioita, eeppisiä synamattoja ja kauniita melodioita. Kataklysm ei ole jäänyt jumimaan menneeseen vaan on uudistanut ilmettään tarpeen mukaan. Kahdeksasta biisistä löytyy ehdottomia helmiä, kuten Grains of Sand ja levyn aloittava Burned by the Soul of the Moon, mutta kokonaisuutta varjostavat muuttumattomuus ja temaattinen toisto. Biiseistä voi kuulla juuri sen pohjattoman surun ja menetyksen, joista levy kertoo. Osa kappaleista on kuitenkin melkoisen mitäänsanomattomia. Lopputulos on mahtavan hervotonta tykittelyä, joka pysyy kasassa, mutta josta välittyy koko ajan totaalisen leviämisen uhka. Sen ansiosta viisikko lienee pysynyt aika mukavasti yleisön suosiossa arvaamattomassa musiikkibisneksessä. (kitara) ja Shaz D (kiipparit) sekä laulajatar Adrienne Cowan (Seven Spires) ja viulisti Mia Asano. Walesiläisjätkät voivatkin siis onnitella itseään suorastaan erinomaisesta työstä. Pitkän uran kyntänyt Kataklysm ei usko kohtuukäyttöön, vaan musiikilliset överit tuntuvat olevan edelleen paremmat kuin vajarit. Tuntuu, että sävellystyön hengettömyys on pyritty peittämään turboahdetuilla tehokeinoilla. Toivottavasti musiikkinsa löytää oikean kohdeyleisön. Vaaran tuntu on läsnä, sillä vaikka bändi tekee hommansa taidokkaasti ja jämäkästi, se tuntuu kiristävän ruuvia alati tiukemmalle, soitannollisten kykyjensä äärirajoille. Tämänkaltaisen tunnelmablack metalin säveltäminen on kohtalaisen hankalaa. Ja se nyt ei ole aina pelkästään hyvä asia. Modernimpi deathcoren ja djentin kanssa flirttailu taas ei kosketa. Kirkasotsaisuuteen asti naiivin elämäniloisten, häpeämättömän OFNUS Time Held Me Grey and Dying NATURMACHT Walesiläinen debytanttibändi Ofnus yllättää positiivisesti surumielisellä ja tunnelmallisella black metalillaan, josta voi haistella myös hautajaisdoomin makeanmätiä sulotuoksuja. Tonguesin uusin on mielenkiintoinen albumi, mutta kolmikon kovimmat teot ovat varmasti vielä tuloillaan. Joni Juutilainen ARVIOT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 64. Tyyli ei ole Disaster Imminent -ep:stä (2018) liiemmin muuttunut, ja Nuclear Assault -fanitus kuuluu touhussa läpeensä – jopa siinä ta ytimekkään mielikuvan, jonka eteen bändi on takuulla puristanut kaiken, mikä tällä kertaa oli olennaista. määrin, että kohdakkoin kyse voisi olla tributoinnin sijaan riffitai laululinjavarkaudesta. Vauhtia piisaa ja Juho Vaaralan hervoton kirkuminen on monin paikoin ylilyövää. Kovin suuresta taiteellisesta merkkiteoksesta ei voi puhua, mutta remellykselle ja hurlum heimeiningille on aina aikansa ja paikkansa
Tarttuvat liidikitarat jyräävät läpi biisien ja kevyet akustisen rämpäytykset luovat mukavan mystisen ilmapiirin. Bändin pakanallinen black metal ei ole kuitenkaan kannustavaa ja voitontahtoista, vaan ennemminkin melankolista ja alavireistä kuoleman odottelua. Platinum on kelpo levy, mutta hieman tiivistetympänä se olisi vielä parempi. Päällimmäinen syy tähän tuskin on musiikki, sillä yhtye on aina tykitellyt vähintäänkin tasavahvaa kikkeliheviä. Hephaestus on kuitenkin kiireestä kantapäähän kelpo poweria ja tekee Heimdallista viimeistään nyt tarkistamisen arvoisen bändin. Mape Ollila DELIRIO AND THE PHANTOMS Platinum FUEL Freddy Delirio on tullut tunnetuksi paitsi kulttibändi Death SS:n kosketinsoittajana myös tuotteliaana sooloartistina. Positiivinen yllätys on myös levyn päättävä Rick Wakeman -cover Anne of Cleves, joka vedetään läpi varmalla ja intensiivisellä otteella. Kyseiseen rockanthemiin kajoamiseen täytyy olla hyvin painava syy, ja Heimdall-miehistö ei kykene sellaista esittämään. rerecords Coloured vinyl I CD digibook I CD jewelcase I Digital NEW ELEINE ALBUM NEW ELEINE ALBUM «WE SHALL REMAIN» «WE SHALL REMAIN» OUT NOW OUT NOW ORDER NOW AT ORDER NOW AT ATOMIC FIRE RECORDS ATOMIC FIRE RECORDS On their fourth album, On their fourth album, symphonic dark metallers ELEINE symphonic dark metallers ELEINE return with brutal riffs and great melodies! return with brutal riffs and great melodies!. Albumin ainoa kauneusvirhe, tai kliimaksi, katsantokannasta riippuen, on sen päättävä cover Queenin The Show Must Go Onista. Jaakko Silvast RUNESPELL Shores of Náströnd IRON BONEHEAD Kolmihenkiseksi kasvanut aussibändi Runespell jatkaa viidennellä täyspitkällään eeppisten linjojen äärellä. Parhaita hetkiä tarjoavat levyn progeimmat vedot, yhdeksänminuuttinen nimibiisi sekä komea, David Gilmour -henkistä sooloilua esittelevä Pipeline. re-records.com www.instagram.com/atomic. Mikko Malm HEIMDALL Hephaestus PRIDE & JOY Italian power metal -tervaskanto Heimdall repäisee nauhoitushommissa ensi kertaa vuosikymmeneen ja pistää kuluneen kesän päätteeksi pihalle kuudennen studioalbuminsa. Phantomsissa vaikuttavat Freddyn lisäksi hänen rumpalipoikansa Chris Delirio, kitaristi Paolo Oliveri ja basisti Alessandro Lupo, jotka saavat aikaan monipuolista säveltaidetta. Oli tarjolla sitten totaalista mädnessiä Sadistik Exekutionin tyyliin tai vaikkapa Pestilential Shadowsin omaperäistä mätkintää, Runespell on hyvä lisä alati kasvavaan australialaiseen paholaisenpalvontakulttiin. Miehen tuoreimman sooloprojektin toinen levy esittelee kirjavia vaikutteita, oli kyse sitten goottirockista, industrialista, perinnehevistä tai Goblin-henkisestä soundtrack-progeilusta. Vanhan koulun heviä, velhonhihaliidejä ja rujohkoa runnomista korvanmyötäisesti sekoittava bändi on soundillisesti ja meiningiltään samankaltainen kuin velipuolensa Deströyer 666, joskin NWOBHM-palvonta on heillä huomattavasti kevyempää. popahtavien ja hyvinkin japanilaisen kuuloisten melodioiden sekä sulavien kitaraja synasoolojen valuessa korvakäytäviin syke nousee, vaikkei vastaanottaja olisi kummoinenkaan voimametallifani. Raikasääninen Hudson tarjoilee slovareita ja japaniksi laulettua päätösbiisiä myöten niin loppuun asti virtaviivaiseksi hiottua laatutavaraa, että eipä taida tässä genressä vuonna 2023 parempaa levyä ilmestyä. Tuplabasarit laulavat, soolot lentävät, dramatiikka poreilee ja yhdeksänraitainen soundaa kaikin puolin hyvältä. Exclusive editions and merchandise: www.atomic. En tiedä, mitä aussit syövät, mutta suuri osa maan bändeistä kuulostaa huomattavasti kiinnostavammilta kuin muun maailman tuotokset. Noin 70-minuuttinen levy ei kuitenkaan onnistu pitämään mielenkiintoa yllä koko kestoaan. Jotain selittänee aktiivisen ensivuosikymmenen jälkeinen verkkainen levytystahti, mikä saa ykkösdivaritason yhtyeen helposti unohtumaan. Nyt sekaan on eksynyt muutama tyhjänpäiväisempi renkutus. Ja kyllähän tästä voi kuulla vahvoja vaikutteita myös Summoningin Tolkien-metallista tai Bathoryn viikinkifiiliksistä. Heimdall on ollut genressäänkin tutumpi nimi niille, jotka ovat perehtyneet asiaan keskivertoa voimametallikuuntelijaa intensiivisemmin
Biisirakenteet on mietitty viimeisen päälle, eikä turhia osuuksia juuri ole. Läpimurron takasi kuitenkin akustinen hittiballadi More than Words, joka pyöri tehokkaasti niin radiossa kuin MTV:lläkin. Etenkin Rise on kova veto. Osittain uudelta ja osittain samalta vanhalta. Miltä Extreme kuulostaa nykyään. Tätä rymyosastoa siistimmin julkituotuna kuulisi mieluusti enemmänkin. Sanoituksiin keskittymättäkin tuntuu, että jokainen kappale kertoo oman tarinansa, ja siinä on tämän levyn hienous. Levyn kolme ensimmäistä kappaletta, sinkkuinakin ilmestyneet Rise, #Rebel ja Banshee tarjoilevat varsin maukasta ja groovaavaa hard rockia. Mahdottoman komea pelinavaus täysin tyhjästä ilmestyneeltä jengiltä. Koskinen THE UNITY The Hellish Joyride STEAMHAMMER Love.Might.Killin ja Gamma Rayn ukoista koostuva The Unity julkaisi ARVIOT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 66. Tämän jälkeen eksytään keskitien pop-rockin pariin, ja seuraavan pelastuksen tarjoaa varsin härö Thicker than Blood, joka kuulostaa hard rock -versiolta Justin Timberlaken Sexybackistä. Manilla Roadia ja vastaavia on kuunneltu huolella, mutta ryhmällä on oma soundinsa eikä mitään selkeitä mielleyhtymiä synny. Loppua kohden löytyy pari muutakin kohtuuvetoa, kunnes matto vedetään kuulijan alta totaalisen hirveällä reggae-henkisellä Beautiful Girlsillä. Myös kypsemmän ajanjakson tuotannollisesti rikkaammat luennat ihastuttavat. Porukka tietää mitä tekee ja touhu on ammattimaista, vaikka yhtyeen jäsenillä ei ole kauheasti mainittavaa taustaa muista bändeistä. Kreikkalaisyhtyeen debyytillä lauletaan sankareista, suurista taisteluista ja matkaanlähdöistä, mutta myös riipaisevista ihmiskohtaloista ja rakkaudesta. Mielenkiinto pysyy yllä koko kolmivarttisen, sillä levyllä ei ole kahta lähellekään samankaltaista kappaletta. Edellinen levy Saudades de Rock ilmestyi vuonna 2008. Toivottavasti tästä bändistä kuullaan vielä! Elli Muurikainen Kiinnostava bändi, jonka seuraavia seikkailuja odottaa mielenkiinnolla. Mielenkiintoisimpia luentoja ovat uran alkupään rosoisemmat räimeet, joista kuoriutuu alkuperäisen suttuisen metelin alta yllättävänkin asiallisesti laadittuja biisejä. Bändi napsii tuotannostaan biisin per levy Condemed to the Gallows -julkaisudebyytistä lähtien aina ”paluulevy” Voivodiin saakka – Negatron (1994) tosin jää harmillisesti paitsioon. Eric Forrestin laulama Rise on mainio kädenojennus miehen aliarvostetulle aikakaudelle. Niko Ikonen EXTREME Six EAR Vuonna 1985 perustettu Extreme nautti suurta suosiota 1990-luvun alun eklektisellä funkrockillaan. PROTEAN SHIELD Protean Shield NO REMORSE Muutama vuosi sitten perustettu Protean Shield soittaa eeppistä heviä isolla e:llä. Mikko Malm VOIVOD Morgöth Tales CENTURY MEDIA Legendaarisen bändin 16. Ajanjakso kattaa vuodet 1984–2003, ja nykyisen kokoonpanon hienolla yhteissoundilla paketti on hämmästyttävän koheesinen. Uusista kappaleista kokoelman nimibiisi on aivan mainio, ja levyn toinen varsinainen herkkutäky, P.I.L.-cover Home, sopii yhtyeelle erinomaisen komeasti. Kaikkineen kattaus on niin maittavaa kuultavaa, että se tuntuu jäävän 11 raidan mittaisena rankasti kesken. Mutta luoja siunatkoon Nuno Bettencourtia, jonka kitarointia on edelleen ilo kuunnella. albumi on asiallisesti linssikorjattu katsaus sen osin pinnanalaiseen menneisyyteen. Vain pari tuoreinta biisiä jää alkuperäisversioiden kanssa turhan samankaltaisiksi. Laulaja Harris Stampoulidisin ääni saattaa jakaa mielipiteitä, mutta kaveri on kova tulkitsija, jonka tyyli sopii orkesterin musaan täydellisesti. Kimmo K. Aktivoitumisestaan huolimatta orkesteri ei ole ollut kovin aktiivinen levyttäjä. Yhtye hajosi vuonna 1996, kunnes palasi keikoille 2004. Taso on korkea, ja etenkin eeposmainen päätösraita on mahdottoman hieno
Basisti Jessica Martinin johtama koko nelikon stemmalaulu on puolestaan genren mestaruussarjatasoa. Levyä kuunnellessa tulee usein mietittyä, kuinka hyvin homma toimisi oikean bändin käsissä. Mape Ollila GOLIATH, the new album from death metal giants KATAKLYSM, is the soundtrack to the state of our world. Hugon sävellystyö on kuitenkin näitä suoraviivaisempaa ja simppelimpää, eikä miestä voi sanoa millään tapaa black metalin uudistajaksi – joskin on turha puhua aivan ilmeisimmästä perässähiihtäjästäkään. kolme todella kovaa levyä melko nopeasti sen jälkeen, kun yhtyeen rivit kasattiin vuonna 2016. Black metaliin panostava Voïdmilker ei ole valovuosien päässä Lascarista, mutta tekee pientä pesäeroa raaemmalla ja kylmemmällä ilmaisullaan. Voïdmilkeriltä löytyy paikoin hyviä kappaleita, mutta kokonaisuus kärsii ärsyttävästi napsuttavista konerummuista, jotka syövät albumin tehoa. Hemmetin koukukasta ja vauhdikasta menoa, ja huh, mitä sooloja! Tämmöistä kamaa olisi saanut olla mukana paljon enemmänkin, bändi kun taitaa nopeat power metal -biisit huomattavasti paremmin kuin poppikertosäkeet ja nyyhkyballadit. Sen teema luotaa aikuisten suhdeongelmien keskelle joutuneen lapsen melankoliasta hämmentyneisyyteen seilaavia mielenmaisemia. Sen fokus on selkeästi lyriikoita ja levyn päähenkilön psyyken tiloja peilaavassa tunnelmassa ja biisien kuunneltavuudessa, ei bändin egojen ja soitannollisen osaamisen esittelyssä. Etenkin slovarien sanoituksetkin pistävät vähän haukotuttamaan. Heminan vaivattomasti soljuva meloheviproge on aavistuksen djent-vaikutteista ja pehmeän harmonista. Tämä on asia, jota Hugonkin olisi aiheellista pohtia. Kummankin kohdan voi rastittaa nytkin, millä pääsee hyvään alkuun, mutta ei loputtoman pitkälle. Nyt välissä on ollut vähän pidempi tauko ja uudeksi basistiksi on hypännyt Edguy-mies Tobias Exxel. Douglas Skenen laulusoundi miellyttää ja yhtyeen ennakkoluulottomuus niin etnokuin konemusiikin hyödyntämisessä (Dissolutionin keskivaiheet ovat silkkaa Pendulumia) ihastuttaa. The Unityssä todella taidokas soitto on aina yhdistynyt lämmittävään, ikuista elämäniloa huokuvaan fiilikseen. Suuria muutoksia ryhmän meiningissä ei ole tapahtunut, joskaan kama ei ole aivan niin hitikästä kuin aiemmin. Toivottavasti tulevaisuus tuo astetta huolitellumpaa ja ”oikealta bändiltä” kuulostavaa musiikkia. Romancing the Ether on yhdestä 35-minuuttisesta biisistä sekä muutaman siitä lohkotun movementin sinkkuversioista koostuva konseptialbumi. Muusikkojen skillsit käyvät joka tapauksessa selviksi tahtilajien vaihdellessa ja yllättävienkin korvamatojen porautuessa kuulijan kalloon. Biisejä on kaksitoista, ja liian suuri osa niistä on vain ihan kivoja. Labyrinthicalin juuret ovat hieman keskivertoa kokeilevammassa black metalissa, jollaista ovat muovanneet esimerkiksi Thorns ja Ved Buens Ende. Ensimmäinen oikeasti päräyttävä veto on vasta levyn viides kappale, mutta siinäpä pistellään sitten muidenkin edestä. Joni Juutilainen HEMINA Romancing the Ether BIRD’S ROBE Australia on useiden hienojen melodisten progemetallibändien koti. Labyrinthical on ensimmäiseksi levyksi mukiinmenevä ja hyvää vastapainoa Lascariin verrattuna. Muun muassa Vanishing Pointin, Eyefearin, Teramazen ja vuoden 2023 euroviisuedustajan Voyagerin kanssa samassa painoluokassa musisoi sydneyläinen, viidettä albumiaan julkaiseva Hemina. Let the confrontation begin… CD | LP | DIGITAL IN STORES NOW WWW.NUCLEARBLAST.DE @NUCLEARBLASTRECORDS Inferno FIN Kataklysm 08-23.indd 1 Inferno FIN Kataklysm 08-23.indd 1 07.08.23 16:51 07.08.23 16:51 ARVIOT. Elli Muurikainen VOÏDMILKER Labyrinthical TRAGEDY Pientä nimeä post-black-piireissä keränneen Lascarin takaa löytyvä Gabriel Hugo kokeilee kykyjään toisen projektin parissa. Ajoittain ilmenee jopa pientä tyhjäkäyntiä ja liiallista toistoa
Waldgeist muistuttaa Der Weg einer Freiheitia ja lukuisia muita keskieurooppalaisia bändejä, jotka ovat jääneet hieman vähemmälle huomiolle. Tämän sortin bändejä ei joka tapauksessa ole liikaa. Demon karskista treenikämppätyyppisestä äänimaailmasta on siirrytty selkeästi hiotumpaan soundiin, josta siitäkin löytyy riittävästi särmää ilahduttamaan nykymaailman tuotantoarvoihin totaalisesti tympiintyneitä. Fleshvesselin ansioksi on luettava, että se kehittelee musiikillisia teemojaan maltilla eikä tunge osaa toisen perään mielivaltaisessa järjestyksessä. Laulaja-basisti Rick Thor ei omaa maailman kauneinta saati monipuolisinta ääntä, mutta miehen raspitulkinta tuo musiikkiin juuri sopivaa karheutta ja raakuutta. Hengenahdistuksesta selvittyään varttuneempien kuulijoiden mieliin palautuivat haikeat muistot Destructionin, Possessedin ja Sodomin kaltaisten 1980-luvun alkupuolen pioneerien kohkaamisesta. Hieman stydimpi tuotanto ja pientä viilausta, niin veikkaan, että seuraavalla levyllä räjähtävät galaksit. Dun Ringhill on sinällään viehättävä veitikka, vaikka välistä vähän kömpelö liikkeissään. Parhaimmillaan yhtye saa aikaiseksi tarttuvaa ja mukaansatempaavaa heavy metalia, mistä käyvät hyviksi esimerkeiksi The Summoning ja Ebb and Flow (Wax and Wane). Agaschin esikoinen jää varovaisesti positiivisen puolelle. Aika luontevasti eksoottiset perinnesoittimet, puhaltimet ja viulut kuitenkin uppoavat progressiivisen äärimetallin sekaan. Tämän suurimman muutoksen myötä mielikuvat alkavat viettää kummasti Bathoryn suuntaan, vaikka black metal -pitoisuus ei ole kasvanut. Soitto kulkee rennosti groovaten, eikä turhaan puristamiseen ole tarvetta, vaikka virtuositeettiakin varmasti löytyisi. Kuten jo pelkästä meiningistä haltioituneena veikkasin, orkesteri ei ollut löytänyt vielä kaikkea potentiaaliaan. Rage and Fire on erittäin hyvä tasapainottelemaan eeppisen ja suoraviivaisemman ilmaisun välillä. The Last Wolf on varsin ansioitunut ensilevy, vaikkei lunastakaan paikkaa klassikkojen panteonissa. Silloin ei leikitty. Sovituksissa on dynamiikkaa ja siirtymäkohdat tuntuvat luontevilta. Sadistic Invadersillä soikin soitannollisesti ja sävellyksellisesti selkeästi entistä tiukempi ja kypsempi porukka. Pariin vetoon olisin tosin toivonut vähän tiivistetympää otetta – tarpeeksi kun venyttää, alkaa mennä jostain kohtaa ohueksi. Vaikka The Last Wolf ei pääse ihokarvoja nostattavalle tasolle, potentiaalia siihen on selkeästi olemassa. Yhtyeen tekninen ja varsin kokeellinen death metal kuulostaa äkkiseltään Mahavishnu Orchestan ja Morbid Angelin sekoitukselta. Niihin on luettava myös ensimmäisen levynsä julkaissut Agasch, joka soittaa tummanpuhuvaa musiikkiaan tunnelmallisella ja modernilla otteella. Varhaisen Iron Maidenin ja Jag Panzerin hengessä kulkeva musiikki ei ole sitä omaperäisintä, mutta paljon huonompaakin hevinpalvontaa on kuultu. Neljästä yli kymmenminuuttisesta biisijärkäleestä ja kolmesta lyhyestä välisoitosta koostuva levy tarjoaa yllin kyllin haasteellista purtavaa, mutta vaivannäkö kannattaa, siksi mieluisia aarteita Yearning: Promethean Fates Sealed tarjoaa. Lisukkeena käytetty folkkeilu on vahvasti pohjoismaisen kuuloista, joskin ilmassa on myös kelttisävyjä. Kvartetin soitto on hyvää, eivätkä sen kappaleetkaan ole mitenkään huonoja, mutta eivät toisaalta missään mielessä hyviäkään. Vaikka miehillä on selvästi kokemusta, ote on jotenkin sympaattisen harrastelijamainen, ja nimenomaan hyvällä tavalla. Se antaa ARVIOT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 68. Bändin kappaleet ovat varsin pitkiä mutta pysyvät aika hyvin kasassa. Mikko Malm AGASCH Waldgeist OMAKUSTANNE Saksalaisen black metalin kultakausi tuntuu olevan kaukana menneisyydessä, mutta silti maasta löytyy uusia yrittäjiä tasaiseen tahtiin. Vaviskaa vanhat, löystyneet tekijät ja valmistautukaa kumartamaan Atonementin suuntaan! Mega FLESHVESSEL Yearning: Promethean Fates Sealed I, VOIDHANGER Jenkkiläinen Fleshvessel esittelee ensilevyllään varsin mielenkiintoisia musiikillisia mielenmaisemia. Ohjelmoidut rummut tosin ankeuttavat yleistä soundimaailmaa hieman – etenkään kliinisesti naputtavat tuplabasarit eivät tunnu aina istuvan luontevasti äänikuvaan. ATONEMENT Sadistic Invaders DYING VICTIMS Ruotsalaisjunnut pistelivät toissa vuonna ilmestyneellä Merciless Death -esikoisdemollaan menemään melkoisen roisilla otteella ja soundilla varustettua mustanpuhuvaa rässiä. Jo demolta tutut kappaleet onnistuvat kuulostamaan raikkailta, ja uudet biisit ovat aivan yhtä laadukkaita ja tinkimättömiä. Laulaja Thomas Erikson vetää vakuuttavasti niin puhtaat kuin rosoisemmatkin äänet. Harmi vain, että käyttämänsä kaava ei ole kovin mielenkiintoinen. Mikko Malm DUN RINGILL Where the Old Gods Play Act 1 THE SIGN Kuuden ukkelin ruotsalaiskollektiivi on melkoisen omintakeinen folkin ja vanhakantaisen doomin sekasikiö, ajoittaista polveilevaa progeilua unohtamatta. Koko touhua leimaa keskinkertaisuus, joka saattaa antaa jatkossa tilaa luovuudelle ja omaleimaisuudelle, jotka kehittyvät varmasti yhtyeen toimintavuosien mittaan. Sävellykset kantavat joka tapauksessa vallan mainiosti. Levy on kokonaisuutena on vähän raskas kahlattava, pienempinä paloina hyvinkin maistuva. Teemu Vähäkangas RAGE AND FIRE The Last Wolf NO REMORSE Portugalilaispoppoon debyyttilevy tarjoaa klassisen tuoksuista ja verevää perinneheviä, jossa ei säästellä kliseitä, muttei toisaalta tuhlatakaan niitä. Agasch hakee selkeästi balanssia nopeatempoisen rytistyksen ja melankolisten osien välille siinä usein myös onnistuen
Yhtyeen perussapluunaan kuuluvat kulmikkaat kitarariffit ja falsettilaulu ovat vahvasti pinnassa. Sanomaltaan totuttua eksplisiittisempi levy kertoo suoraan jo kohta puolitoista vuotta käynnissä olleesta Venäjän hyökkäys sodasta Ukrainaan. Albumin tyylikäs ja näennäisen simppeli kansi kätkee sisälleen monia merkityksiä. Siniselle pohjalle aseteltu kullankeltainen vaakuna koostuu leijonasta ja kolmikärjestä. Ja se on asia, jota on syytäkin pohtia. Kolmikärki viittaa yli tuhat vuotta vanhaan Ukrainan vaakunaan, kun taas heraldiikassa varsin yleinen leijona symbolisoi Galitsian ja Volynian ruhtinaskuntaa (1199– 1392). Sininen ja keltainen ovat tietysti Ukrainan lipun värit, jotka symboloivat taivasta ja reheviä viljapeltoja. Mene osoitteeseen www.popmedia.fi/tilaa-inferno Kestotilaus on tilaustapa, joka on määräaikaistilausta edullisempi. Kimmo K. Monessa vähän vanhemmassa kauhupelissä on samankaltainen soundimaailma, joten levyltä löytyy ainakin oikein miellyttävää ja ehkä myös jollain tapaa nostalgista taustamusiikkia. Keskeisimmän osa-alueen Homme on saanut kuosiin, mutta kiinnostavat kontarastit jäävät vähäisiksi. Ette tule pettymään. The Suspended Apparitionin kauhuvaikutteinen dark ambient on kuitenkin suomalaisen Misantropian julkaisemaa. Kustantaja Pop Media Oy, Fredrikinkatu 42, 00100 Helsinki Tilaajapalvelu puh. Erityisen merkityksellinen se ei kuitenkaan ole: tarjolla on hyvin pitkälti bändin perussoundia ja hiilipaperikopiomaisia biisejä. The Suspended Apparition ei nouse aivan dark ambientin kuumimpaan kärkeen Yen Poxin, Herbst9:n, Coilin, Atrium Carcerin ja vastaavien seuraan, mutta mukavan omaperäistä ja paikoitellen sopivan kuumottavaa kamaa tämä on. Asioidessa on hyvä ilmoittaa tilaajanumero. Koskinen THE SUSPENDED APPARITION It’s Sealed Inside the Church MISANTROPIA M W Daniels on brittiläinen ohjaaja, elokuvantekijä, säveltäjä ja ug-hiphop-tuottaja, jota kiehtovat muun muassa psykologinen draama, mielenterveysongelmat, kauhu ja yliluonnolliset ilmiöt. Joni Juutilainen QUEENS OF THE STONE AGE In Times New Roman MATADOR Edellinen QOTSA-levy Villains (2017) oli sen verran ankea tuotos, ettei bändin kahdeksannelle albumille kohdistunut kauheasti odotuksia. Tunnin levyltä löytyy yllättävän paljon variaatiota, eivätkä biisit ole pelkkää samaa synkeäsävyistä huminaa, pulputusta, ääntelyä ja kilkatusta. Kappaleissa on mukavasti tarttuvuutta ja sovelias määrä viistoutta. Vaikka Reuter laulaa nykyisistä tapahtumista, hän pohtii samalla niin mennyttä kuin sitä, mitä tämä sota merkitsee Euroopan tulevaisuudelle. Vaikka laulu on tasapaksumpaa ja ilmaisun yllätyksellisyys mietoa, biisit ovat hyviä ja kokonaisuus sujuva. Musiikillisesti Gates of Europe on riisutumpi, surumielisempi ja pateettisempi kuin pari edeltävää levyä. Niiden äärellä Josh Homme ja rikostoverit ovat kuitenkin onnistuneet varsin mainiosti. In Times New Roman on kaivattu kurssinkorjausliike, mutta tavallaan paattia on ohjailtu takaisin tutulle väylälle turhankin varovaisesti. Niko Ikonen ROME Gates of Europe TRISOL Jérôme Reuterin neofolk-projekti Rome on ollut varman tasalaatuisuuden merkki, eikä uusi levy Gates of Europe ole tässä suhteessa poikkeus. Kannattaa tosin kuunnella levy kuulokkeilla keskellä yötä kovalla äänenvoimakkuudella. 03 4246 5302 (avoinna ma-pe 9-16) tilaajapalvelu@popmedia.fi Tilaushinnat • 12 kk kestotilaus 114,90 euroa • 12 kk määräaikaistilaus 131,90 euroa • Ulkomaisiin tilauksiin lisätään postimaksulisä • Hinnat sisältävät ALV % • Huom! Paperilaskulisä 2,90 euroa TILAA INFERNO enemmän lupauksia kuin lunastaa niitä, mutta toiminee jo tässä muodossa mustalta metalliltaan tämän päivän henkeä ja ”edistyksellisyyttä” etsiville. Irtisanominen voi tapahtua sähköpostitse, kirjeitse tai soittamalla tilaajapalveluumme. Danielsilla on oma levy-yhtiö Ceremonial Sundown, jota kautta hän levittää omaa noise-, power electronicja ambient-musiikkiaan. Mikko Malm. Tunnelmaltaan se tuo mieleen loistavan Flowers from Exilen (2009). Osoitteenmuutos: Ilmoita uusi osoitteesi riittävän ajoissa tilaajapalveluumme sähköpostitse, kirjeitse, soittamalla tai osoitteessa www.inferno.fi. Kestotilaus jatkuu ilman uudistamista, mikäli sitä ei irtisanota mieluiten kuukautta ennen tilausjakson päättymistä. Onneksi kauhuskenaario ei toteudu ja In Times New Roman on aivan hyvä levy. Ajoittain Hommen ironis-kohtalokkaasti tulkittu laulu alkaa luiskahtaa teatraalisen David Bowie -imitaation puolelle. Se ei häiritse, mutta huomio kiinnittyy siihen, miten bändin varhaisten levyjen useamman laulajan variaatio on ollut sille eduksi
Levyllä soittaa myös rumpali Gáspár Binder, jonka hypnoottinen ja taidokas soitto tukee sävellyksiä paremmin kuin hyvin. Mielenkiintoisuus ei tässäkään tapauksessa tee levystä hyvää. Koskinen BUZZARD Gambler RELICS FROM THE CRYPT Yhden ainoan albumin vuonna 1984 tehneen Buzzardin uusioiminen sopii täydellisesti reliikkeihin erikoistuneen Dying Victimsin alalafkan julkaisulistalle. Sekava tarina poimii kirsikoita niin fantasiakirjojen kuin videopelienkin kakuista, ja musiikki on Dragonforcen jämien kierrätystä. Miehen musiikissa yhdistyvät utuinen dark folk ja intensiivinen, ajoittain metalliseksi äityvä progressiivinen rock. Harvoin osataan yhdistää näin monta lempimusiikkityyliä yhteen pakettiin. Tami Hintikka CIRCUS OF ROCK Lost Behind the Mask FRONTIERS Raskasta joulua -bändistä tutun rumpalismies Mirka ”Leka” Rantasen masinoiman Circus of Rock -projektin kakkoslevy tuo framille 13 kappaleen kattauksen verevää melodista hard rockia. Lost Behind the Mask ei ole konseptina tuoreimmasta päästä, mutta pärjää genressään helposti keskivertoäänitettä paremmin. Kyseessä on myös yhtyeen debyytti kotimaiselle Svart-lafkalle. Mikko Malm PRYDAIN The Gates of Aramore LIMB The Gates of Aramore on leikaten ja liimaten -power-ooppera. Ateenalaiskvartetti vääntää kakkospitkäsoitollaan hyväksi todetuista rakennusaineksista koottua vanhan koulukunnan power-vivahteista heviä 1980-luvun tekijöiden hengessä. Gambler on esimerkillinen aikansa lapsi, josta diggailee lähinnä muista kuin musiikillisista ansioista, vaikka esimerkiksi You and Me on muita monipuolisempana kelpo heviveisu. Joni Juutilainen WITCHSKULL The Serpent Tide RISE ABOVE Olisin voinut vannoa, että laulajana on riivattu neito, mutta ei – bändikuvasta löytyy kolme harmaakarvaista australialaisukkoa. Mega YAKUZA Sutra SVART Chicagossa vuonna 1999 perustettu avantgarde-kvartetti Yakuza yhdistelee monenlaisia vaikutteita hyvin omaperäisellä otteella. Prydain on utahilaiskitaristi Austin Dixonin projekti, jossa nuorta sävelseppää auttavat kaikkialle ehtivä kreikkalainen basisti-tuottaja Bob Katsionis, tämän maanmies, laulaja Mike Livas sekä Pyramazen synisti Jonah Weingarten. Paikoin biiseissä on myös hyvää melodisuutta, joten Tombstalkerin musiikki ei jää pelkäksi päättömäksi mörssäämiseksi. Kotimaata edustavat parhaiten Mr. Darklonin eeppisyyttä tavoitteleva musiikki puhuttelee rehellisen kuuloisella nyrkinnostatusmetallillaan. Ep:n perusteella Tombstalkerissa on ruutia koviin suorituksiin. Ote on louhivan hevi, mutta myös sävykäs ja rullaava. Free jazzista, sludgesta, vaihtoehtometallista ja progressiivisesta rockista pääasialliset ainesosansa hankkiva yhtye osaa niputtaa asiansa kohtuulliseen kompaktiin muotoon. Saman vuoden demobonus täydentää levyn komeasti, muttei tuo mitään mullistavaa uutta bändin musiikkiin. Nythän on niin, että tässä fantasiahevin lajissa toimii niin tasokkaita satuilijoita, säveltäjiä ja laulajia, ettei Dixonilla, tai varsinkaan kireä-äänisellä Livasilla, ole sen enempää dramaturgisia kuin musikaalisiakaan taikavoimia lumota kuulijaansa edes tilapäisesti. Ja mikä tärkeintä, musa on loistavaa. Tunteikasta ja taidokasta säveltaidetta. THE DEVIL’S TRADE Vidékek Vannak Idebenn SEASON OF MIST The Devil’s Trade on unkarilaisen laulaja-multi-instrumentalistin Dávid Makón sooloprojekti, joka ammentaa syvältä muinaisesta tuoden sen tähän päivään. Triosoundi on mahtava, ja laulajan äärimmäisen tunteikkaasti värjyvä ääni luotaa todella omituisia taajuuksia voimallisesti. Yhdysvaltalaisten linja on selkeästi vanhassa ruotsalaistyylisessä death metalissa, johon lisätään hitunen crustia. Soundeissa on luonnollisuutta, kitarasooloissa näkemystä ja Omenissakin vetävän Nikos Migusin tulkinnassa rosoista voimaa. Mape Ollila DARKLON The Redemeer NO REMORSE Tässäpä jälleen yksi heavy metal -levy, joka ei tuo muassaan kerrassaan mitään uutta, mutta homma toimii. Yakuzan musiikista löytyy pitelemätöntä aggressiota ja villiä, vapaasti virtaavaa energiaa. Makón äänessä on niin raakaa voimaa kuin herkkää haavoittuvuutta, mikä on pääsyy siihen, että kappaleet kuulostavat niin vangitsevilta ja immersiivisiltä. Mikko Malm RAINER LANDFERMANN Mehr Licht OMAKUSTANNE Bethlehemin entisenä solistina tunnettu Rainer Landfermann jatkaa seikkailujaan avantgardistisen äärimetallin parissa. Vahva suositus. Ulkomaalaisista kultakurkuista mukana ovat muun muassa Johnny Gioeli, Mark Boals, David Readman ja Jeff Scott Soto. Meno on vähintään yhtä sakeaa kuin Mert C H A N T IK .N L ARVIOT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 70. Mieleen tulee Black Sabbath, mutta hommassa soi myös klassisen heavyn jyly ja rupisempi alternative-möykkäys. Age of Darkness antaa hetkittäin pirun kovia näyttöjä, ja esimerkiksi avauskappale Astral Combat kelpaisi takuulla monelle tunnetummallekin nimelle. The Devil’s Trade. Belgien osin rankemmanpuoleinen heavy metal lähentelee protospeed metalia, mutta Accept ja Helloween tekivät samaa samoihin aikoihin paremmin ja tarttuvammin. Sutra on orkesterin seitsemäs levy ja sen ensimmäinen yhteentoista vuoteen. The Redemeer on takuuvarmaa ja tasalaatuista takomista ilman mieleen tarraavia huippukohtia. Erinomainen esimerkki siitä, mitä taiten kokoon keitetyt laatuainekset ja spesiaali ainesosa saavat aikaan. Kimmo K. Meno on todella uniikkia, iskevää ja mukaansatempaavaa. Projektin suola on tälläkin albumilla runsas ja ammattimainen laulajakaarti. Lordi, Antony Parviainen ja Peter James Goodman. Jaakko Silvast TOMBSTALKER Age of Darkness BORIS Viitisentoista vuotta sitten syntyneen Tombstalkerin tuore ep esittelee uudistunutta miehistöä ja tarjoaa siinä sivussa neljä varsin mukavasti murisevaa kappaletta
Olympus on hauska kolmivarttinen, joka todistaa, että Katsionis sorvaa parempia Maiden-ralleja kuin bändi itse. Sitten kun revitellään, revitellään kunnolla, mutta mikään kiire bändillä ei ole. Koskinen AROGYA Super Natural OUT OF LINE Intialaisen maskibändin aika omaperäisessä soundissa yhdistyvät melankolinen dark metal, darkwave-synapop ja j-rockin isoille bändeille leimallinen, muitta mutkitta päin näköä iskevä kertosäekeskeinen uptempo. Wort in deiner Dunkelheit -esikoislevyllään (2019). Hyvä meininki! Kimmo K. Mape Ollila SIDUS Seismos ARGONAUTA Kreikkalais-saksalainen post-metal-yhtye Sidus kanavoi instrumentaalisessa säveltaiteessaan hyvin samankaltaisia tunnelmia kuin esimerkiksi Russian Circles ja God Is an Astronaut. Lopulta levy kuitenkin sopii paremmin juomapeliksi heviukkojen etkoille: aina kun joku plokkaa suoran Maiden-lainan, muut ottakoot huikan. Erikoismusiikkia erikoistyypeille, siis. Super Natural on ammattitaitoisesti tehty ja persoonallisesti laulettu kokonaisuus, jonka tiellä menestykseen sen omaleimaisuus voi olla sekä vahvuus että kompastuskivi. Mape Ollila Witchskull. Näillä eväillä luulisi löytyvän isompaakin yleisöä. Sidus rakentelee teemojaan verkkaisesti antaen kuulijalle mahdollisuuden sukeltaa syvälle äänimaisemaan. Olympus kuulostaa enimmäkseen ja Artur Almeidan (Attick Demons) kireää laulua myöten kopiolta takavuosien Maidenistä. Levy nimittäin tarjoaa musiikkia, jonka tunkemista mustan metallin karsinaan saa pohtia tosissaan. Kaikki tapahtuu juuri oikeaan aikaan. Teemu Vähäkangas NIXIL From the Wounds Spilled Forth Fire PROSTHETIC Ajat muuttuvat ja niin myös black metal – ainakin mikäli yhdysvaltalaisen Nixilin toista kokopitkää on uskominen. Raskas ja sopivasti rupinen death metal soljuu sujuvasti ja väliin tulee oikein tymäkkää riffiä. Svengi on kova ja energia tihkuu joka sävelestä. Joni Juutilainen 200 STAB WOUNDS Masters of Morbidity METAL BLADE Vähän ihme touhua, kun kahden biisin tuotosta mainostetaan nykyään ep:nä. Kappaleet tuntuvat jotenkin pätkittäisiltä ja jopa epäaidoilta eivätkä tahdo pysyä kasassa koko pituudeltaan. Jonkinlaiseksi White Stripes – Danko Jones -synteesiksi tätä voisi kuvailla, vaikka mukana on myös Hivesia ja Gimme Shelterin merkeissä coveroitua The Rolling Stonesia. Kolmisen vuotta yhdessä runtannut viisikko on hyvän äärellä. Tällä materiaalilla on ihme, ettei sopivaa lafkaa ole löytynyt. Alavireinen louhinta hyppää mustanpuhuvasta death metalista sujuvasti groovailuun ja sieltä vaikkapa sludgehtavaan hidasteluun. Huutolauluun toivoisin vähän lisää variaatiota. Ihan menevää keskivirran mätkettä. Omaperäisyydestäkään ei heru liiemmin pisteitä. Teemu Vähäkangas KING HOWL Homecoming ELECTRIC VALLEY Italiaanoilla on himputin hyvä meininki! Buugi on loistava ja tunnelma katossa, eikä näin positiivisella tunnelmalla ladattua levyä ole tullut kuultua hetkeen. Nixil saattaa tarjota jotain vaikkapa modernin Behemothin ystäville, mutta muut kuulijat tuskin tekevät albumilla yhtään mitään. Sävelet raikuvat duurissa, tempo kohottelee sopivasti sykettä ja soundi on maanläheisen korvia hyväilevä. NAPAKAT 71. On vähättelyä kutsua kahden biisin ep:tä kokeilulliseksi ja haastavaksi. Tyylikkäästi leijailevat sävellykset välittävät tilan tuntua, mutta onnistuvat eteerisestä luonteestaan huolimatta pitämään myös otteessaan. Jaakko Silvast STRAY GODS Olympus ROCK OF ANGELS Jokapaikan basisti-tuottajan Bob Katsionisin tutkielma aiheesta ”entäpä jos tekisinkin biisejä Iron Maidenille” on saanut jatko-osan. Nixil on musiikillisesti lähempänä teknistä death metalia kuin vaikkapa vanhaa Mayhemiä. Mikko Malm DOG TIRED The Red Verse OMAKUSTANNE Parisenkymmentä vuotta touhunnut skottinelikko pistää viidennen albuminsa ulos edelleen ihan omin voimin. Miehillä on näkemystä ja taitoa toteuttaa sitä. Landfermannin sävellykset ammentavat niin klassisesta, progesta, popista kuin black metalistakin, ja erityisesti miehen laulu on eläytyvää ja persoonallista. Tuolloin Frailin meno oli aikalaisiaan aavistuksen teknisempää ja ehkä raskaampaakin, mutta tämän vuosikymmenen uusi tuleminen ja toinen albuminsa on ladattu entistäkin metallisimmilla paukuilla. Ennen vanhaan se oli ihan rehellinen single tai 7”. Kunnolla maaliin jyrääminen osuu vain ajoittain. Melodiat eivät kulje koko aikaa kaikkein arvattavampia länsimusiikin polkuja, mutta niistä parhaat tempaavat mukaansa. Stand by Me in the Storm on sinällään pätevä julkaisu, mutta myös turhan geneerinen erottuakseen muista. Joni Juutilainen FRAIL Stand by Me in the Storm INVERSE Jyväskyläläinen Frail debytoi iskevällä Pieces of Silence -albumillaan kotoisen melodisen tunnelmametallin vahvalla vuosikymmenellä 2000-luvun alussa. Paatos on pääosin varsin onnistunutta, vaikka tyhjäkäyntiäkin mahtuu mukaan. Vivahteikasta ja väkevää musiikkia. Biisit suorastaan kuhisevat bändin tavaramerkkejä; milloin Nicko McBrainin fillejä, milloin tuttuja kitaralikkejä. Noh, se naavan kitinästä ja musan ruodintaan. Napakanmittaisten kappaleiden parissa ei liiemmin ehdi kyllästyä. Yhdeksän raidan levy on soitettu osaavasti, ja lauluja vedellään nykyhenkeen sopivasti niin puhtaasti kuin murinoillakin. Dog Tiredin monipuolinen moderni metalli tuo jostain syystä mieleen Gojiran, vaikka en ole sitä pahemmin edes kuunnellut. Instrumentit pysyvät soittajien näpeissä hyvin ja kappaleissa on paikoin ihan hyviäkin juttuja, mutta homma jää aivan liian pintapuoliseksi. Herrat nappailevat genrestä parhaat palat, mikä ehkä onkin ongelman ydin. Mehr Licht ei ole missään nimessä kaikille sopivaa musiikkia, mutta ainakin se pitää kuulijan varpaillaan ja erikoisia käänteitä odottamassa. Biiseissä on imua ja soundissa sopivasti modernia ja omaa; hiukan nu-metalia, paljon The Birthday Massacrea, vähän Dark Light -ajan HIMiä ja hippu X-Japania, kaikki vain raskaammin ottein
Biiseissä on kivasti vaihtelua. NAPAKAT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 72. Koskinen LOCK UP THE WOLVES The Dark Ride OMAKUSTANNE Varmaan Dion levyltä nimensä vohkinut kanadalaisbändi on löytänyt keskitien melodisen skandidödön ja eeppisen, thrash-riffisen jenkkipowerin välistä. Välistä mennään jatsimmissa tai jopa lattaripainotteisissa maisemissa, mutta paikoitellen peliin rysähtää vallan tomeraa metallirunttausta. The Conquest of Time onnistuu viehättämään alkuun, mutta puolivälistä eteenpäin biisien samankaltaisuus ja ohutsoundisen laulajan Staffan Tengnérin yksioikoisuus saavat innon hieman lerpahtamaan. Mape Ollila MACTÄTUS Provenance of Cruelty NORTHERN SILENCE Neljä levyä kaikessa hiljaisuudessa hiipuneella urallaan julkaissut Mactätus kuului norjalaisen black metalin b-sarjaan. Kimmo K. Alkujaan 25 vuotta sitten ilmestyneen albumin sinfoninen musta kuulostaa ajalleen tavalliselta ja paikoin varsin hyvältäkin. Näin siitäkin huolimatta, että seiskaraita Distant Mirror on heittämällä kiekon paras. Provenance of Cruelty on mukava ja ihan asiallinen pieni nostalgiatrippi. The Age of the Offended ei mahdu perinteisiin karsinoihin vaan antaa niin kuolon, thrashin kuin mustan metallinkin virrata vailla rajoituksia. Neljän biisin pläjäys on edelleen huuruista stoner/ doom-rockailua Earthin hengessä, mutta psykedelia on debyyttiä sakeampaa. Aivan kuuntelukelpoista musiikkia niillekin, jotka eivät instrumenttionaniasta liiemmin perusta. Oddenilla on sanottavaa ja hän sylkee vihaiset tarinansa räkäisellä ärinällä. Kimmo K. Nyt koko soitinrepertoaarin hoitava Rudoplhe pistää tarjolle isompaa spektaakkelia. . Tami Hintikka HAMMOK Now I Know RENOIR Norjalaisen Hammokin viime vuonna ilmestynyt debyytti-ep esitteli pätevää ja hektistä melurokkia, josta ei puuttunut hikeä ja energiaa. Yhtye on ikään kuin yhdistänyt The Jesus Lizardin Nuclear Power Trio. Levyllä ei kuitenkaan ole mitään jakoa ”oikeasti kovien” mahtipontisten black metal -levyjen joukossa. Todella kova päätösbiisi tosin iskee värisuoran pöytään. Niin tälläkin kertaa, eikä se haittaa yhtään. Vai se, että kallistuupa kaksikon musiikki kumpaan päähän vain omalaatuista ilmaisupalettiaan, se on enimmäkseen keskinkertaista veivailua ilman sen suurempia ilon kuin moitteenkaan aiheita. Miedosta opistoaspektista huolimatta hyvä ja railakas yleisfiilinki välittyy. Biisinelikon lyhin, silti viisiminuuttinen Dead on the Heavy Funk on rupisen velmu takaa-ajojytäily, jollaisia soisi tarjottavan enemmänkin. Rotpitin debyytti on rehellistä kuoloa, jossa kuuluu niin pohjoismainen kuin keskieurooppalainenkin kuolotraditio. Muhevasoundinen levy antaa kuolonnälkäiselle korvanmukaista mäiskettä, jossa öristään mädästä – ja sillähän pärjää varsin hyvin. Taidokkaasti taottua, mutta hitusen heikosti tarrautuvaa kuunneltavaa. Tami Hintikka NUCLEAR POWER TRIO Wet Ass Plutonium METAL BLADE Nyt on basismia ilmassa! On toki kitarismia ja rumpalismiakin, mutta bassohan se tässä elämöi niin, että muut vehkeet meinaavat jäädä jalkoihin. Huippuluokan kappaleet jäivät muun rytäkän keskellä tekemättä, mutta tulos ei ole katastrofaalinen. Mukana häärää muun muassa Megadethistä tuttu rumpali Dirk Verbeuren ynnä satunnaiset vierailijat. Hammok on löytänyt sävellyksiinsä uusia, pehmeämpiä sävyjä, mutta myös rajumpaa aggressiota kuin aikaisemmin. Koskinen CADAVER The Age of the Offended NUCLEAR BLAST ”People are just wimps and pussies”, analysoi nykyihmistä Cadaverin ainoa alkuperäisjäsen, kitarat, basson ja laulun hoiteleva Anders Odden. Kaksikko on onnistunut työstämään yhdeksän menevää ja hyvin rullaavaa rallia, jotka elävät sävellyksinä menneisyydessä, mutta selkeän ja napakan tuotannon puolesta lähempänä tätä aikaa. Vaikka 16-minuuttisetkin raidat kuuntelee ihan sujuvasti, ainakin selvin päin nautittavaksi hommassa on vähän liiaksi tyhjäkäyntiä. Hyvin tehtyä ja mukavasti pörisevää utuilujumittamista pyörittää mielellään. Now I Know jatkaa suurin piirtein samalla linjalla, joskin sen sointi on ehkä hivenen nyanssirikkaampaa. Soittamisen ilo ja ilmaisun hauskuuskin pönkittävät kuuntelutunnelmaa, vaikka soundipolitiikka on vähän turhan kliininen. Joni Juutilainen CENTURY The Conquest of Time NO REMORSE Heavy Loadia palvovat kaikki oikeat tosihevarit. Mega ROTPIT Let There Be Rot WAR ANTHEM Noin viidessätoista bändissä vaikuttava Jonny Petterson on maanmiehensä Rogga Johanssonin ohella ruotsalaisen kuolometallin jokapaikanhöyliä. Debyyttiminarin biisit seilaavat kuvatun skaalan molemmissa päissä sekä karkeasti öristyin että aika siistein puhtain lauluin. Joskus meno muistuttaa varhaisesta In Flamesistä, toisinaan Demons & Wizardsista. Höyläily tapahtuu useimmiten b-sarjan porukoissa. Velmu instruprogehevifuusio toimii, kun kipaleissa on sopivasti tarttumapintaa. MUD SPENCER Kliwon ARGONAUTA Alkuvuodesta 2022 ilmestynyt debyyttilevy Fuzz Soup laittoi Mud Spencerin nimen korvan taakse. Liekö linjattomuus syy bändin omakustannetoimintaan. Niin tekee myös Century esikoisalbumillaan, eikä ollenkaan pöllömmin. Bändin taipaleen kenties kovimmaksi suoritukseksi jäi nyt uudelleen julkaistu Provenance of Cruelty. Norjalaisbändin kuudes pitkäsoitto sekoittelee äärimetallin alalajeja lokerointia pakenevaksi kokonaisuudeksi. Bändin ei tarvitse olla death metal -pyramidin terävimmän kärjen ryhmää, jotta musiikkinsa toimii
Countess Erzsebetin tuotoksessa on paljon samaa Hail Conjurerin kanssa, mutta Roomianin ilmaisu jää toistaiseksi puolitiehen. Ja hyvin pian on todettava, että varsin rasittavaa tämä tietysti on. Snake Healerin ep sisältää usvaista stoner/doomia, josta eittämättä välittyy tietynlainen ritualistinen ote. Kiva kuulla, että Norjasta tulee muutakin raskasta musiikkia kuin iänikuista black metalia. Suoritus ei ole huono, mutta yhtyeestä on parempaankin. Se kuuluu kovana laatuna, vaikka materiaali ei edustaisikaan huikeinta innovatiivisuutta. 15-raitainen Aleister Crowley -teemainen spektaakkeli on lennokas ja yllätyksellinen, mutta vastaavat jutut on jo kuultu paremmin toteutettuina. Matteo Vitelli sentään hoitaa laulupuolen. Bändissä käytännössä kaikesta mahdollisesta vastaava Niklas vaikuttaa pätevältä tekijältä. Konstailu, sirkustelu ja tempoilu on kovaa. Musiikillisena linjana on tietysti konstailematon, asian ytimessä pysyttelevä black metal. Mikko Malm HORN 20 Jahre NORTHERN SILENCE Kaksikymmentä vuotta musiikkia julkaissut Horn on kasannut kokoelman. Kimmo K. Arctic Atlasin musiikki on paitsi vahvasti melodista myös teknistä, mikä tekee yhtälöstä bändille haastavamman mutta kuulijalle mielenkiintoisen. Projektissa on paljon mielenkiintoisia ja haastavia piirteitä, mutta tietynlaiselle räjähtävälle lisävoimalle jää tarvetta. Mutta miksi ihmeessä alkuperäisillä versioilla olleet coverit on jätetty pois. Mega COUNTESS ERZSEBET Countess Erzsebet OMAKUSTANNE Lähinnä Xasthurin basistina toiminut Rachel Roomian kokeilee sooloprojektillaan, kuinka käsistään irtoaa alkukantainen ja käppäiseltä kuulostava black metal. Joni Juutilainen SWEET & LYNCH Heart & Sacrifice FRONTIERS Stryper-solisti Michael Sweet ja Dokken-kitaristi David Lynch ovat tehneet jykevän hard rockin saralla melkoisen päivätyön. Melodiantynkää ja pientä groovea vilautellaan, mutta pääpaino on kauhutunnelmia luovassa ja valottomassa kuolometallissa. Joni Juutilainen A.M.E.N. Parhaimmillaan yhtye manaa ilmoille varsin pätevää pörinää, muttei onnistu kaappaamaan täysillä mukaansa. Koskinen TENTATION Prémices GATES OF HELL Heittämällä vuoden 2021 parhaan metallilevyn Le Berceau des Dieux’n tehneen patonkiheviporukan kaksi aiempaa pienjulkaisua saavat uusinnan yhteen niputettuna. Bunglea tai Fantomasia ole, mutta siltä suunnalta erikoismusiikki hahmottuu. Toisaalta kovaa vetäminen toimii topakasti rytkyvän ja aika nasevariffisen musiikin ohessa. Joni Juutilainen Eternal Rot. Ep sisältää hiomatonta ja simppeliä junttaamista, jossa basso näyttelee merkittävää osaa. Hornilta löytyy jo yhdeksän studiolevyä, ja maltillisesti hieman päälle 40-minuuttinen 20 Jahre on hyvä keino saada kokonaiskuva projektin musiikista. Kuolokolmikon kolmannella pitkäsoitolla tarjoillaan sellaiset doominkatkuiset death metal -murskajaiset, ettei mitään määrää. Nykyinen lafkansa halunnee vastata kasvaneeseen kysyntään ja ostaa lisäaikaa uudelle materiaalille. Esimerkiksi mesopotamialaisesta mytologiasta löytyy sumerilaisten palvoma mana lan jumala Ningišzida, joka edusti lääkärintaitoa, hedelmällisyyttä ja luontoa. Poukkoilevalla äärimetallilla, kaoottisilla puhaltimilla ja pahaenteisellä ärinällä mennään. Musiikin omaperäisyyden kanssa on vähän niin ja näin, vaan tuskinpa kukaan Heiligschennisistä kuolematonta mestariteosta odottaakaan. Perushyvä suoritus riittää. Duivelilla on kunnolla onnistuessaan avaimet vaikka mihin, mutta toistaiseksi musiikkinsa tuntuu vielä hieman hakevan uomiaan. Sweetin laulussa saisi tosin olla vähän rentoutta, mies kun tuntuu kailottavan täysin palkein jopa vähän kireällä tavalla. Averlanchen leipälaji on naislaululla varustettu sinfoninen metalli, siis genre, jossa ei keulita KeskiEuroopan tai edes Suomen mittakaavassa aivan köykäisillä eväillä. Koskinen SNAKE HEALER Oblatio WORMHOLEDEATH Mystinen Snake Healer on luonut mytologisen maailman. Musiikki hakee selkeästi jonkinlaista balanssia eteerisyyden ja rankkuuden välillä siinä toisinaan jopa onnistuen. Coffinsin, varhaisen Hooded Menacen ja kavereiden hengessä veivataan hitaasti ja matalalta. Eternal Rot luottaa junnaavaan ja junttaavaan riffiraskauteen. Ei tästä merkkiteosta leivota, mutta ainakin lajityypin faneille on tarjolla pätevää kamaa, jota kelpaa kuunnella ilman nostalgiapisteitä. Tami Hintikka DUIVEL Heiligschennis VÁN Duivel on erikoiskokoonpano, jossa vaikuttaa pari entistä Fluisterwoud-ukkoa sekä porukkaa muun muassa Black Anvilista ja Urfaustista. Tentation kuulostaa valmiilta jo vuoden 2015 ensi-ep:llään ja kolme vuotta myöhemmin ilmestyneellä splitillä. Jaakko Silvast ETERNAL ROT Moribound MEMENTO MORI Ikuinen mätä valuu hyvin, hyvin raskaasti. NAPAKAT 73. The Book of Lies – Liber I I, VOIDHANGER Ei tämä nyt ihan suoraan Naked Cityä, Mr. Vaikka käärme symbolina yhdistetään aina Eedeniin ja lankeemukseen, sen juuret ulottuvat huomattavasti kauemmas. Örinäpuoli on suorastaan naurettavan härskiä ja eläimellistä röhkimistä, joka karistelee jykevämmänkin mausoleumin rappaukset – peto on todellakin irti. Tämän musiikin voi melkein haistaa. Keskiössä on käärmekultti, joka palvoo matelijaa parantajana ja tiedonantajana. Kimmo K. Ei siis mikään ihme, että harjoitusjulkaisuja huolellisemmin toteutetulla debyytillä bändi nousi täysin uudelle, entistä omailmeisemmälle tasolle. Duivelin tykitys on parhaimmillaan vihaista ja soitosta tihkuu läpi ilkeys. Averlanchen soundi on vieläkin aavistuksen ohkainen ja jopa demomainen, mutta yhtyeen sävellyksissä ja etenkin soitossa riittää mainiosti potentiaalia. Pakanallishenkinen musta metalli kulkee mukavasti, ja sävellyksissä on paikoin paljonkin vetovoimaa. Homman takana on Vittorio Sabelli, ja onhan siinä ollut väkertämistä, kun tämmöisen suoritteen on itsekseen viritellyt. Kaksikon kolmoslevy on aiempien tapaan hyvää, melodista ja mukavan topakkakätistä menoa. ja Today Is the Dayn parhaat puolet ja saanut aikaan oman tiukan keitoksensa. Mikko Malm AVERLANCHE Arctic Atlas JVR Helsinkiläislähtöinen Averlanche ottaa toisella levyllään selkeän ja luonnollisen kehitysaskeleen lupauksia herättäneestä Life’s Phenomenom -debyytistään (2020)
Black metalin lisäksi satanisteja löytyy paljon, ehkä jopa enemmän, industrialja dark ambient -piireistä, tätä nykyä myös ebmja darkwave -musiikista, vaikkei niissä tuodakaan asiaa esille yhtä eksplisiittisesti. Kyse ei ole enää kristinuskon vaan koko humanistisliberalistisen ajatusmaailman vastustamisesta, sillä tuo ajatusmaailma on käytännössä maallistunutta kristinuskoa. PIIRI AKI NUOPPONEN 74. Onko tiettyjä bändejä, joiden koette edustavan ”oikeaa satanismia” ja tuovan sen esille oikeilla tavoilla. Viime vuonna perustettu Saatanan lapset -kollektiivi liputtaa samaa tyylisuuntaa ja on seurannut lehdistön virittämää keskustelua huvittuneena. – Emme halua nimetä yksittäisiä bändejä, mutta suurin osa aidosta tavarasta löytyy 1990-luvulta. Kirjan ympärille syntyi nopeasti someryhmiä, joissa olemme julkaisseet esimerkiksi kirjaa täydentäviä ja selkeyttäviä opetusvideoita, joissa avaamme näkemyksiämme enemmän. Syntyi e-kirjana myytävä Saatanan lapset. Meidän tulisi muodostaa ihanteemme havainnoimalla luontoa, sen lakeja ja realiteetteja. Edustamme satanismiin jo terminologisesti kuuluvaa ”saatanallisuutta”, jota voidaan kutsua myös pahuudeksi. – Yksi yleisimmistä harhakuvista liittyy terminologiaan, eli monet haluavat edelleen erotella satanismin ja saatananpalvonnan kahdeksi eri asiaksi. Mitkä ovat näkemyksenne mukaan yleisimmät harhakäsitykset ja väärinymmärrykset, joita satanismiin liittyy. – Suurin osa bändeistä vain leikittelee kuvastolla, kuten on varmaan ollut aina. Tässä kontekstissa me asetumme luonnollisesti jälkimmäiseen kategoriaan, vaikkakaan emme nimitä itseämme tuolla termillä. Mikäli nämä ihmiset asuvat lähellä toisiaan, pyrimme saattamaan heidät yhteen, jotta he voivat muodostaa keskenään itsenäisiä pienryhmiä. Onko satanismi jälleen vaarallista. – Satanismista on rakennettu viimeiset kymmenen vuotta salonkikelpoista kuvaa, jossa satanistit esiintyvät joko harmittomina nojatuolifilosofeina tai sitten nykyisen ääriliberaalin identiteettipolitiikan sanansaattajina. Vain hyvin harvat black metal -kulttuurissakin syventyvät satanismiin, ja satanistisissa bändeissäkin saattaa olla vain yksi jäsen, joka harjoittaa asiaa tosissaan muiden nauttiessa enemmän satanistisesta roolista. – Moderni satanismi on tyypillisesti ateistista, kun taas traditionaalinen satanismi on teististä. – Oppimme leviää sellaisten nuorten keskuudessa, jotka eivät halua ostaa ylhäältä annettuja totuuskäsityksiä siitä, millainen maailman tulisi olla ja miten ihmisten tulisi elää. 6. – Myös moderni satanismi voi olla teististä, ja vastaavasti kaikki traditionaalista satanismia harjoittavat eivät ota elämänkatsomukseensa teististä lähtöoletusta. KESÄLLÄ 2022 alkoi esiintyä otsikoita ”natsisatanisteista” Kankaanpään terrorismiepäilyyn liittyen, ja tänä kesänä aihe on noussut pinnalle uudestaan. Modernille satanismille, kuten Saatanan kirkolle, on itseisarvoista pyrkiä rikkomaan vallitsevia tabuja ja vapautumaan sitä kautta yhteiskunnallisesta ehdollistumisesta. Esimerkiksi traditionaalista satanismia edustavan Louhi Loosin kirjoittama 21 polkua pimeyden valtakuntaan -kirja on tullut mainituksi tapauksen uutisoinnissa. – Tarkoituksemme on levittää sanomaa traditionaalisesta satanismista ja tavoittaa siitä aidosti kiinnostuneita ihmisiä, jotka voivat sen jälkeen tutustua toisiinsa suljetuissa keskusteluryhmissä. Aivan kuten vuonna 1998 [Hyvinkään paloittelusurman yhteydessä], myös vuonna 2023 Suojelupoliisi on kiinnostunut satanismista ilmiönä. Sananen Saatanasta Infernon haastatteluissa käsitellään usein satanismia, mutta tänä kesänä puhetta aiheesta on esiintynyt valtakunnanuutisia myöten. – Se on paitsi kertomakirjallisuutta myös opaskirja, joka kokoaa yhteen harjoittamamme satanismin oleellisimmat opit, ainakin polkumme alkuvaiheeseen liittyen. Me emme usko kenenkään toisen sanelemaan totuuteen, vaan pyrimme löytämään vastaukset Saatanan mysteereihin itse. Emme siis pyri valkopesemään pahuutta pois opistamme, kuten monet muut satanistisiksi itseään kutsuvat ryhmät ovat tehneet. Saatanan lapset -kollektiivi sai alkunsa, kun muutamat sen nykyiset jäsenet halusivat purkaa paperille 1990-luvun ja 2000-luvun alun kokemuksiaan ”nuorisosatanistisesta alakulttuurista”. Traditionaalisen ohella puhutaan usein modernista satanismista. – Oikeastaan voisi sanoa, että Saatanan lasten satanismi on juuri sellaista, mistä uskovaiset ja sosiaalityöntekijät 1990-luvulla varoittelivat. Mikä nämä erottaa toisistaan. Nyt kun satanismiin on yhdistetty liberaalien ajatusmallien vastaisia vivahteita, se onkin äkkiä taas pahaa ja pelottavaa. Se siis ottaa lähtöoletukseksi ainakin mahdollisuuden siitä, että Saatana voi ilmetä todellisena, persoonallisena olentona. – Toinen väärinymmärrys liittyy siihen, että harjoittamamme satanismi olisi käänteistä kristinuskoa ja että käsityksemme Saatanasta perustuisi Raamattuun. Meille teistinen satanismi ei ole uskontoa vaan mystiikkaa, jossa pyrimme kokemaan Saatanan ja pimeyden voimat suoraan omakohtaisen kokemuksen kautta