Inferno 1/2013 - Lehtiluukku.fi

Haluatko ostaa tämän lehden?

Vaikuttaako lehti kiinnostavalta? Voit lukea koko lehden valitsemalla "Lisää ostoskoriin". Mukavia lukuhetkiä!

Olet esikatselutilassa. Lue koko lehti

RASKAAN ROCKIN ERIKOISLEHTI 1/2013 I HINTA 6,50 euroa
Rotten Sound, Cult of Luna, Godsplague, Bullet for My Valentine? 012 Länsirintama & skaba 014 Heavy Cooking Club: Chili con carnage by Cannibal Accident 016 Inferno Barge to Hell -risteilyllä Nauska 22 022 Stratovarius 026 Voivod 028 Vorum 030 Hatebreed 036 Helloween 042 2012 raskaimmat, toimituksen topvitoslistat 044 Pölkyllä: Stone-rumpali Pekka Kasari 048 Salamyhkä: Nocturnusin The Key Clay Patrick McBride 30 049 Arviot, pääosassa Omnium Gatherum 068 Demot, pääosassa Something?s at the Sky 071 Vanha liitto: Sodom, haastattelussa Tom Angelripper 074 Kuudes piiri: Black Crucifixion + Wigwam = ?. Martin Hausler 36 Vilho Rajala 16 007 Päänavaus 008 Sytykkeitä: mm
Katsokaapa arviosivuja. Ja soivat. Enkä kerta kaikkiaan osaa sanoa miksi. Kuinka ollakaan, kriitikkomme Panu Koski arvosti kyseenomaista teosta kolmella ja puolella kirveellä. Mitä tulee The Chantiin, en osaa kuin toivoa, että yhtye pamauttaa seuraavaksi sellaisen surumällin, ettei sen kanssa tarvitse miettiä muuta kuin hautakivensä kir jasintyyppiä. s. Laajemmin kolmen ja puolen ongelma tuskin saa ratkaisua niin kauan kuin on äänilevyjä ja niitä arvostelevia kriitikoita. Niin, onneksi en ole yksin. vuosikerta Toimituksen tilaama tai sille tarkoitettu aineisto julkaistaan sillä ehdolla, että aineistoa voidaan korvauksetta käyttää Pop Median kaikissa uudelleenjulkaisuissa tai muussa käytössä riippumatta toteutus- tai jakelutavoista. Paletti siis päällisin puolin nätissä kasassa, mutta mestaruussarja jää saavuttamatta. Neljällä kirveellä taas saa aikaiseksi jo melko riemun, niillä kun osoitellaan jo tosissaan hyvää levyä. Vaan kolme ja puoli. Vaan mikä. Menneen vuoden julkaisuista tällaisen levyn malliesimerkki on kotimaisen The Chantin albumi A Healing Place. Siinäpä tuskastuttavin arvosa na, jota maa päällään kantaa. Päätoimittaja Matti Riekki Ulkoasu Markus Paajala Kirjoittajat Ahola Tapio, Hintikka Tami, Hynninen Sami, Hyttinen Heta, Itäkylä Riitta, Juutilainen Joni, Kask Evelin, Keränen Toni, Konttinen Marja, Koski Panu, Koskinen Kari, Koskinen Kimmo, Kuronen Mikko, Kurunen Jerry, Kuusinen Miika, Laakso Markus, Lassila Tero, Malm Mikko, Mustonen Sanna, Nuopponen Aki, Rajala Vilho, Saurama Anna, Schildt Saku, Silvast Jaakko, Sundström Pia, Valjakka Hanna, Virtanen Aadolf, Vähäkangas Teemu, Ylitalo Lauri Toimitus (arviolevyt / review copies) INFERNO PL 543 33101 Tampere Tilaajapalvelu (ark. 40), mutta niinpä nuo vain soivat. Se on tavallaan kuin sanoisi arvosanan muodossa, että hyvä on, mutta kun tuota. Ja totta kai näitä kolmen ja puolen kirveen levyjä kertyy varsin paljon stereoihin, minkä huomasi jälleen menneen vuoden kiekkoja miettiessä. Runsaimmin kuunnel luista levyistä löytyi useita tapauksia, joita ei voinut ajatellakaan iskevänsä omalle topvitoslistalleen (ks. Niistä tykkää aidosti ja niitä kuuntelee paljon, mutta samaan aikaan tuntuu, että jokin tässä nyt hiertää. Joissain tapauk sissa kysymys oli selkeästi kokonaisuutta kovemmista irtobiiseistä, toisissa taas silkasta henkimaailmasta, joka ei tarjoa selityksiä. Monet kolmen ja puolen kirveen levyistä jäävät ikuiseen rotaatioon, kuten vaik kapa tässä taustalla soiva Blue Öyster Cult -laatta Fire of Unknown Origin (1981), joka sisältää muutaman yhtyeen parhaista ralleista mutta myös melkoista höttöä. Keskisuurta harmitusta aiheuttavat silti ne tapaukset, jotka haluaisi tosissaan palkita runsaammin lyömäpelein ja sisällyttää kaikille mahdollisille vuosilistoille. 8-16) (03) 4246 5302 tilaajapalvelu@popmedia.fi Kustantaja POP MEDIA OY Fredrikinkatu 42, 3.krs , 00100 Helsinki Puhelin: (09) 4369 2407 Telefax: (09) 4369 2409 www.popmedia.fi Toimitusjohtaja Tuomo Häkkinen Markkinointijohtaja Pasi Myllymaa Ilmoitusmyynti Oskari Anttonen 040 563 0642 Erik Kangas, Peter Lindroos, Mikko Mali Puhelin: 045 110 5522 ilmoitusmyynti@popmedia.fi Sähköpostit etunimi.sukunimi@popmedia.fi Kannen kuva Martin Häusler Painopaikka Lönnberg Print & Promo Paperi: 65 g/m2 Solaris Brite Kansi: 200 g/m2 Galerie Art Matt ISSN 1796-7600 inferno@popmedia.fi | www.inferno.fi 13. Inferno ei vastaa tapahtumatietojen mahdollisista muutoksista eikä tilaamattomien kirjoitusten ja kuvien säilyttämisestä tai palauttamisesta. Matti Riekki a aj Päätoimitt Kolmen ja puolen kirveen kirous Kolme ja puoli kirvestä (tähteä/pallukkaa/mitä lie). Sitä on valssattu mitä mo ninaisimmissa housuissa simmareista pitkiin kalsareihin. Sillä ei ole yhtään huonoa kappaletta, vaan skaala kulkee kutakuinkin välillä tyydyttävä?erinomainen. Kortteerissani levy on viime vuoden kuunnelluimpia. Siellä on aika paljon kolmen ja puolen kirveen arvioita. Inferno 7. Se edustaa parhaimmillaan suorastaan huumaavan kaunista ja hienoa musiikkia, tunnelmat ovat kautta teoksen aidon oloiset ja koko albumin kuuntelee sujuvasti alusta loppuun. Se ei ole kuten kolmonen, joka on omalla tavallaan iloinen määrä halkaisuvälineitä; kahden ja puolen, tasan keskiverron, raja on ylitetty ja jatko näyttää lupaavalta
Sitä aletaan työstää toden näköisesti syksyllä. Species at Warin teemana on sota. Cursedilla Niinimaa tykästyi teemoit taiseen kirjoittamiseen, mutta vielä ei ole selvää, onko seuraava täyspitkä kin teemalevy. . Paljon aikaisia herätyksiä ja myöhäisiä soittoaikoja. Kevin Scullion Vilho RAja Sytyttäjä la Rotten Sound juhlistaa 20-vuotista uraansa Species at War -ep:llä, joka ilmestyi 18. Nyt SoM hoitaa Euroopan ja Relapse koko muun maailman. . On puhuttu myös Rottenfestistä, mutta saa nähdä meneekö ihan niin suureelliseksi. Cursedin (2011) kanssa taas Eurooppa oli tosi iso pettymys, mutta Jenkeissä meni paremmin kuin koskaan. Pistettiin siinä pieni pitti pyöri mään olohuoneen pöydän ympärille. Oli lähellä, että Mika ei lentänyt ikkunasta läpi kun oli niin hyvää musaa. Ihmisethän kyseli aluksi rahas tuksesta ja ties mistä. Rundi jäi ehdottomasti isona asiana mieleen. Ja palautehan oli kautta linjan tosi hyvää. Myös Niinimaan toinen bändi Medeia juhlisti taannoin pyöreitä vuosia. Neljä viidestä Vomituritionmiehestä oli heti mukana. Siihen aikaan bändi teki äänitteen sä hyvin pitkälle livenä. Päin vastoin, me investoitiin siihen, että saatiin hyvä reissu ja saatiin näyttää viimeisen kerran kunnolla Nasumia maailmalle. . on yhä voimansa tunnossa. Kaksi vuosikymmentä huutoa Species at War on ensimmäinen Rotten Sound -julkaisu, jonka jul kaisee Euroopassa Season of Mist. Bändillä on ollut matkan varrella lukuisia levy-yhtiökuvioita. Kymmenvuotisjuhlakeikka oli Tampereen Klubilla joulukuus sa. . Haluttiin kokeilla vähän uut ta. Toiminta oli Niinimaan kuvailun mukaan varsin spontaania ja punkhenkistä. . Niinimaa kirjoitti viime kesänä tekstit yhdeltä istumalta ja huusi ne purkkiin heti seuraavalla viikolla. . Me ostettiin kuudellakympillä jouluvaloja lavalle, oli hommat isol laan! Mutta viinaan meni kyllä mel kein kaksisataa. Medeia on paraikaa neljännen levyn kimpussa. Niinpä me haluttiin kokeilla nyt tällaista järjes telyä. Julkaisu on toden näköisesti ensi syksynä. www.rottensound.com. Meillä oli ep:stä jo master ole massa kun tuli mieleen, että piru, pitäähän meidän kannetkin tehdä. Samaan aikaan buukattiin jo rundia. Onneksi saatiin levy ennen rundia ulos. 8 Inferno Pointtina oli myös se, että bändi osti hieman lisää aikaa täyspitkää ajatellen. Voi olla jo tain muutakin spessukeikkaa, mutta niistä ei vielä oikein voi puhua. Tarkoitus on myös pitää kameraa mukana tämän vuoden kiertueilla, jotta bändi saisi aikaan uuden dvd:n. Niinimaan viime vuosi kului Nasumin kanssa kiertueella, kun bändi jätti mahdollisimman tyylik käät jäähyväiset. Henki pysyi positiivisena lop puun saakka, vaikka se oli aika ras kastakin. tammikuuta. Cyclesin (2008) aikaan Jenkit notkahti meillä aika tylysti, mutta Euroopassa meininki parani aiem masta huomattavasti. Niinimaa ja kitaristi Mika Aalto olivat tekemässä silloisen bändinsä Vomituritionin kanssa levyä Tico Tico -studiolla ja kuuntelivat erään kerran torniolaisessa yöpaikas sa Extreme Noise Terroria. . Yhtyeen päämies Mieszko Talarczyk menehtyi Intian valtameren maanjäristyksen aihe uttamassa tsunamikatastrofissa vuonna 2004. Niinimaa myöntää, että pesti jännitti pahan kerran. . Seuraava kokopitkä mennään tällä samalla setupilla, laulaja Keijo Niinimaa kertoo. Ep-julkaisu perustellaan sillä, että Cursedin sessioista jäi yli tällainen biisinippu. Voin sen verran valottaa, että me ei tienattu bändin kanssa henkilökuntaa enempää. Mä muistan elävästi, kuinka se lasi jo vähän jousti, kun Mika osui siihen vahingossa. Juuri Aalto lausui tiimellyksessä ääneen, että tällainen bändi pitää perustaa. Nyt me puhuttiin, että olisi ollut hauska tehdä tämäkin ep livenä, mutta ei ollut aikaa eikä mahdolli suuksia treenata tarpeeksi. 20-vuotisjuhlavuoden kunniaksi on luvassa pieniä erikoisuuksia. Juhlakeikkaa on tähtäilty ensi syk sylle. . Mutta juhlakeikalle saadaan toivon mukaan vanhoja jäseniä lavalle heilumaan. Pidin Cursedilla siitä, ettei ollut kahdeksaatoista eri teemaa, vaan kuusi pääkohtaa. Rotten Sound perustettiin vuonna 1993. Keijo Niinimaa on ennättänyt räyhätä muidenkin bändien keulilla, mutta ?Rotisko
Somewhere Along the Way -albumilla (2006) on jopa biisi nimeltä Finland. . Settilistasta emme ole vielä puhuneet. Tekemistä oli hirveästi, ei eh ditty pysähtyä ja miettiä. Thomas kehuu, että miehellä on hyvä kokonaisuuksien hahmotuskyky. The Poisonin aikaan bändi ei vielä tiennyt, että se ampaisisi näin suosi tuksi. Thomas on vähäpuheinen jannu. Thomasin mukaan bändi ei ole koskaan pitänyt itseään metallibändinä. . ja on yhtyeen neljäs. Missä olemme olleet, missä olemme nyt. Kävi ilmi, että kaksi edellistä levyä ovat olleet voimakkaasti maaseudun ja luonnon inspiroimia. Aiemmat levyt ammensivat niistä pohjoisruotsalaisista maisemis ta, joista me olemme kotoisin. Basisti Johannes Persson kertoo, että yhtye halusi tuoda musiikkinsa maaseudulta kaupunkiin. Urbaaniin maisemaan Rauhallisesti puhuvan Johannes Perssonin mukaan bän dillä oli tarve ottaa etäisyyttä omiin tekemisiinsä Eternal Kingdomin (2008) jälkeen. . Brown i Walesilainen Bullet for My Valentine singahti rockmaailman tietoon vuonna 2005 The Poison -albumillaan. lisää ajanko taisju hwww.i ttuja nf erno.f P. Haluamme kehittää soundiamme koko ajan. Minä olen aina tykännyt bändeistä, jotka muuttuvat levy levyltä. Tuottajana toimi jälleen Don Gilmore, jonka ansioluettelossa komeilee muun muassa Linkin Parkin Meteora (2003). Menestys tuli heti ensimmäisel lä levyllä, odottamatta. . R. Meillä ei ollut mitään raakileita tai demoja tahoillamme valmiina, vaan teimme kaiken yhdessä ryp päässä yhdessä. Halusimme suoria linjoja ja suoria kulmia, kaikkea epäorgaanista. Tehtaita, teollisuutta, organisoitua monotonisuutta, joka toistaa itseään. Tämä ajattelutapa heijastui kaikkeen, jopa siihen miten soitimme kitaraa. Pelkkiä downstrokeja! Bändi puhuu musiikin tekemi sestä keskenään etukäteen paljon. Persson luonnehtii, että tarinanker ronta on yhtyeelle tunnusomaista. Toinen keskeinen piirre on se, että tunnelma näyttelee musiikissa pääosaa, ei yksittäisen muusikon suoritus. Bändi tulee keikalle Nosturiin 2.3. Suomella on erityinen paikka bändin sydämessä. Siitä lähtien tempot ovat laskeneet ja meininki ajautunut yhä kauemmaksi metallista. Ei marginaalia vaan main streamia . Se oli aika intensii vistä. Temper, Temper on entistä vä hemmän metallia ja enemmän ra diosoittoon sopivaa rockia. Voin sanoa, että sitä ei tule tapahtumaan. www.bulletformyvalentine.com Pär Olofsson Rumpali Michael ?Moose. Thomas kertoo, että bändi lähestyi biisinte koa tällä kertaa hieman eri tavalla kuin ennen. Ruotsalainen Cult of Luna piti pitkän breikin ennen helmikuun alussa ilmestyvää Vertikal-levyään. Bullet for My Valentine on niitä bändejä, jotka ovat aina mielellään haastatteluissa uhonneet, kuinka he valloittavat maailman ja haluavat Metallicaksi Metallican paikalle, mutta uhoaja on tainnut olla lähinnä laulaja Matt Tuck. Temper, Temper -levy ilmestyy 12.2. Etsimme urbaania soundia. Kun puhumme luovasta prosessista, jumitumme usein abstrakteihin ter meihin, jotka eivät tarkoita mitään. Yritimme etsiä konkretiaa, Persson selittää. Urbaanissa ympäristössä on ennen kaikkea kyse ihmisen läsnä olosta. www.cultofluna.com Inferno 9. Kirjoittelimme toisillemme sähköpostia siitä, millainen levystä pitää tulla. Viimeksi kun soitimme Helsingissä, keikka oli helvetin hyvä! Odotan suomalaisyleisöltä paljon tälläkin kertaa. Joissain biiseissä on metallirif fejä, mutta hard rock -pohjaltahan me nykyään operoimme. Thomas on erityisen hyvillään siitä, että on päässyt lämmittelemään omia sankaribän dejään kuten Metallicaa ja Iron Maideniä. . Otti kolme vuotta, ennen kuin aloimme puhua uudesta levystä ja vielä vuoden, ennen kuin aloimme kirjoittaa. Meillä oli hauskaa! Kun aloimme soittaa isoilla festareilla päälavalla, tajusimme, että meillä on aika paljon faneja. Sen jälkeen muistorikkaita hetkiä on riittänyt. Näin ollen Cult of Luna halusi tuoda musiikkinsa kaupunkiin. . Nyt halusimme liikkua aivan eri suun taan. Fanit aina haluavat, että soitamme ensimmäisen levyn biisejä
Haluttiin opiskella homma rauhassa. Nyt kun debyytti on kaupoissa, Vartiainen haluaa bändin kanssa keikoille. Hänen tyylivalikoimansa käsittää örinän ja kliinilaulun. Ash and Dust -bii sistä tulee melkein Amorphis mieleen. At Every Door ilmestyy sama na päivänä kuin tämä lehti, 25.1. Julkaisijana toimii saksalainen Lifeforce Records, joka löysi bändin The Chantin kautta. Lähdetäänkö hakemaan jousitaustoja vai hammond-taustoja. Hammondiahan levyllä on aika paljon. Se vie heti poispäin sellaisesta Swallow the Sun -meiningistä. Debyyttilevy piti tehdä jo 2011, mutta se vähän venähti. Levynsä bändi teki rauhalliseen tahtiin omin voimin Antti Malisen avustuksella. . Onneksi Lifeforce Records antoi meidän tehdä musiikkia omaan tahtiin Haluttiin edetä mahdol lisimman kiireettömästi, ja DIYtoimintatapa sopi erityisen hyvin siksi, että kukaan meistä ei ollut ennen tämäntyylistä levyä nauhoit tanut. Vuoden 2011 keväällä alettiin demotella uusia biisejä ja samalla virallistettiin uutta porukkaa bändiin. Sitten oikeat tyypit tipahtelivat mukaan jengiin yllättävän nopeasti. Mukana ovat kitaristikaksikon lisäksi rumpali Pasi Pasanen, laulaja Tony Kaikkonen ja basisti Tommi Kiviniemi. Yhtye teki sen jäl keen muutaman keikan, mutta jäi sitten hieman tyhjäkäynninomai seen tilaan. . Ei ollut suurta draamaa, mutta väki vaihtui jonkin verran. Huomattiin miten samalla taval la ajatellaan musiikista. Yhdistävä tekijä on Jussi Hämäläinen, joka on varsin tyytyväinen siihen, miten lafka hoiti The Chantin julkaisun. . Ei välttämättä kuunnella kaikkia samoja bändejä, vaan saatetaan kiinnittää biiseissä huomio samoihin pikkujuttuihin, joi ta muut ei välttämättä edes huomaa, Vartiainen selvittää. Ghost Brigade oli tuohon ai kaan sangen aktiivinen ryhmä, 10 Inferno joten asia jäi vielä puheen asteelle. Myöhemmin ilmeni, että sekä Vartiaisella että Naukkarisella oli äänitettynä death metal -henkisiä demoja kotona. . Kiipparisti Nino Hynnisen soundivalinnat vaikuttaa aika paljon siihen, mihin suuntaan biisi lähtee elämään. Nyt soitellaan keikkoja ja mietitään seuraavaa levyä sitten kun riffisäkki alkaa taas täyttyä. www.sonsofaeon.net. Saksalaiset vastaa sähköpostiin saman tien, ei tarvitse odotella, Hämäläinen kiitte lee. www.hanging-garden.net Marko Kauko Sons of Aeon on keskisuomalainen yhtye, jossa vaikuttaa muista yhteyksistä tuttuja nimiä. Kitaristi Tapio Vartiaisen mukaan debyyttilevyn tekoon piti käyttää kunnolla aikaa, koska miehistö ei ollut aiemmin tällaista mättöä tehnyt. Kiireetöntä death metalia Tapio Vartiainen ja Ghost Brigade -mies Wille Naukkarinen alkoivat puhua vuosien 2008 ja 2009 vaiheilla siitä, miten heidän pitäisi joskus soittaa samassa bändissä. . Kun läheteltiin niitä toisillem me, tuntui siltä, että ne ovat saman bändin biisejä. Biisejä tehtiin rauhassa sitä mukaa kun niitä virtasi, ei lähdetty väkisin puristamaan yhtään soin tua. Entinen pääbii sintekijä Matti Reinola oli mukana ja käytiin treenaamassa muutaman kerran. Niinkin pieni asia kuin se, että mukana on örinää, tuntuu olevan hirveän kova juttu varsinkin Euroopassa, Jussi Hämäläinen ih mettelee. Edellinen HG-kiekko TEOTWAWKI ilmestyi vuoden 2009 marraskuussa. Yhteistyö on toiminut tähän mennessä loistavasti. Ei maltettu jäädä odottelemaan vaan päätettiin laittaa aikataulut toimimaan siten, että tälle kin bändille on tilaa. Hidasteluun ja synkistelyyn erikoistuneessa Hanging Gardenissa on väki vaihtunut, mutta uusi At Every Door osoittaa, että yhtye saa yhä aikaan syviä tunnelmia. Levy-yhtiönä on nyt Lifeforce Records. Ovien kolkuttelua Hanging Gardenissa on laula jana nykyään Toni Toivonen. Edellisellä laulajalla Ari Niemisellä meininki oli enemmän huutoon kallellaan. . Sons of Aeon ei ole aikeissa jäädä yhden levyn projektiksi. . Siinä oli kaikki aika innoissaan materiaalista, mutta Matti soitteli pari päivää sen jälkeen, että hänellä on mielenkiinto vähän erilaisessa musii kissa. Ei meillä olisi aikaa tai kiinnos tusta laittaa näin paljon energiaa pelkkään projektiin. Hän vaikuttaa nykyään Kuudes Silmä -nimisessä postpunkbändissä. Hanging Garden mietti musiikkin sa suuntaa jo ennen edellistä levyä. Lähtökohta oli se, ettei liikaa Cult of Luna -soundia eikä liikaa ensimmäi sen levyn (Inherit the Eden, 2007) maailmaa.
Hautasin sen idean ja soittelin Nicolle, että mulla on aika hyvää matskua tulossa, että pitäiskö sille O.J:lle soittaa. Reeo Tiiainen oli jo lupautunut ba sistiksi, ja kun Ojalakin lähti mukaan, pyörät pyörähtivät liikkeelle. Seuraavaakin levyä on ehditty jo miettiä. . Tarkoitus oli, että levy pysyisi meille mahdollisimman tuoreena koko levytyksen ajan. lisää ajanko taisju hwww.i ttuja nf erno.f i Godsplague katosi kartalta vuoden 2009 alussa, mutta loppu ei ollutkaan lopullinen. Bändi ei Juutisen mukaan ole koskaan kes kustellut siitä, millaista musiikkia se kulloinkin haluaa tehdä. . Viime vuosi meni keikkaillessa ja säveltäessä uusia biisejä seuraavaa levyä varten.Lisäksi viime vuonna saatiin bändiin kaksin kappalein tuoreita isiä ja pitihän ne pakolliset isyyslomatkin pitää, rumpali Janne Juutinen kertoo. Brokenin raskas soundi ja tyyli ei ollut tietoinen valinta. Uusi Revival-levy on tarttuvaa punaniskariffirockia. Kitaristi Euge Valovirta oli jo vähällä tehdä soololevyn, mutta bändi oli parempi ratkaisu. Polte ei sammu Revival-levyn piti ilmestyä jo viime vuoden puolella, mutta toisin kävi. Tämän jälkeen pidimme hieman lomaa soittopuu hista. Yhtye teki Brokenlevynsä äänitykset tarkoituksella monessa eri osassa. . Euge Valovirran mukaan syy oli edellisessä ohjelmatoimistossa, joka ei saanut bändille keikkoja silloin kun piti. . He lupailivat hoitaa keikkoja loppukesälle, kun levy oli tarkoitus julkaista. Seuraavasta levystä on vielä vaikea sanoa muuta kuin että se tehdään. Mä ajattelin, etten mä nyt sitä voi enää tehdä. Levy on raskainta Masterstrokea koskaan. Huomattiin Nicon (Hartonen, laulu) kanssa olevamme kaksin. Ei sitä keikkaa kuitenkaan oikein tullut, joten julkaisua lykättiin. He vetosivat, että kun tässä on ollut kesä ja lomat ja muuta, niin ei ole ehtinyt. Ojala takaisin. Valovirta oli jo tekemässä soolole vyä eri laulajien kanssa. Sitten Slash julkaisi levyn täsmälleen samalla konseptilla vuonna 2010. . Ollaan aina tehty fiilisten mu kaan ja nyt kappaleista tuli tällaisia. Sleep (2007), As Days Grow Darker (2009) ja Broken on kokonaisuuk sina aika erilaisia levyjä, mutta nyt kun ollaan soitettu keikoilla biisejä niiltä kaikilta, ollaan huomattu, että kyllä sieltä aina Masterstroken tunnistaa. Bändin kymmenvuotisjuhlia ei ole tarkoitus juhlistaa sen kum memmin. . Sen jälkeen basisti Arska Hietala ja rumpali Atte Sarkima jättivät yhtyeen. . Mä oon tehnyt jo uusia biisejä. Revival-levy tehtiin, koska meillä oli polte tehdä se! Mä oon nyt jo tyytyväi nen, että levy on tehty ja kaupoissa. . Päätettiin panna homma telakalle ja aloittaa sitten jos saadaan alkuperäinen rumpali Sami ?O.J.. Yhtye täyttää kymmenen vuotta, mutta levynjulkaisun lisäksi luvassa ei ole muita juhlallisuuksia. Aika rientää kun on kivaa Vuodet vierivät toisinaan yllät tävän nopeaa, ja näin kävi myös Masterstrokelle. Mutta ilmeisesti keikat on myyneet ihan hyvin ja arviot on olleet positiivisia, joten hyvät fiilikset tässä on. www.godsplague.com Markus Povelainen Tamperelainen melometallimesenaatti Masterstroke palasi neljän vuoden hiljaiselon jälkeen uudella Brokenlevyllä. Me kokeiltiin muutamaa muuta tyyppiä siinä, mutta huomattiin, että nyt ei ole hyvä fiilikset. Näyttää ihan liian hiljaiselta siihen nähden, että pitäisi päästä promotoimaan uutta lättyä, mies tuskailee. www.masterstroke.info Inferno 11. Kaippa sitä kaljalla voisi poikain kanssa käydä, Juutinen heittää. Keikkarintama huolestuttaa rum palia. Rummut ääni tettiin jo vuoden 2010 lopussa, loput äänitettiin, miksattiin ja masteroitiin vuoden 2011 aikana. Että syksyllä on sitten rundi. Siinä vaiheessa mä sanoin, että kiitos, mutta me jatkamme toisen yhteis työkumppanin kanssa. Edellinen levy H8 ilmestyi vuon na 2007. Tai riippuu tietenkin siitä, että jos tää ei kiinnosta ketään, niin sitten täytyy vähän katsoa. Haastatteluhetkellä tiedossa ei ollut ainuttakaan keikkaa.
Pikkuklubeilla, sivukaduilla ja Hisingenin syrjäisemmissä kolkissa elää se kuuluisa Göteborgin soundi, eli ihmisten into ja rakkaus musiikkiin. Miksi pikkuveli niin kärttyisä on. Googletin. Sitten hän hymyilee merkitsevästi ja vinkkaa vähän silmää. ?Niin joo, siis siellä minne suomenlaivat menee.? Ruotsinlaivat, siis, meikäläisten kielellä. Göteborgissa tuhahdellaan juppi-Tukholmalle tai pikemminkin ei edes ajatella koko pääkaupunkia. Mikä mahtaa olla turkulais ten, tai suomalaisten ylipäänsä, kuvitelma Turun ystävyyskaupun gista Göteborgista? Nykyinen kotikaupunkini on muuttunut sitten 70-luvun: ?metal liteollisuus. sanoo göteborgilainen ja tunkee lisää nuuskaa ike niinsä. Kävi ilmi, että In Flames -äijät perustivat Göteborgiin hiljattain ?metalliaiheisen. Talvisin ulkona kylmässä jonottaville jaetaan ilmaista sumppia, kesäisin takapihalla paistuvat grilliruoka ja hotdogit. Se se m ä s is m n a a v . ww.inferno.fi osoitteessa w blogin, uutisia, levy s yö m t ä yd PS. Täällä musiikki on elämäntyyli, ei elinkeino. Aito Göteborg on enemmän ja jotakin muuta kuin keskustan metal litietokilpailut ja In Flames -ravintolat, joissa kaupunki ja sen maine on aikaa sitten tukahdutettu pelkäksi ontoksi myyntikeinoksi, turismian saksi, stereotyypiksi ja kliseeksi. Paikan nettisivuilla kyllä kin luvataan, että ohjelmassa on pian ?metalliin liittyvä tietokilpailu?, joten taidanpa piakkoin poiketa sinne saadakseni metallikatuuskottavuuspisteeni asiaankuuluviin huippugöteborgilaislukemiin. Toisaalta sitä voisi jatkaa kaupunkiin tutustumista ja tänne asettumista niin kuin tähänkin asti: opettelemalla kieltä ja käymäl lä paikallisten sainaamattomien bändien keikoilla. Hisingenin saarella, sopivan hajuraon päässä keskustan Hard Rock Cafesta, hard rock -klubeista ja hard rock -purilaisista löytyy muun muassa keikkaluola Truckstop Alaska, jossa kaljaa ja purta vaa saa pilkkahintaan ja keikkalavaa ympäröivät sohvat, nojatuolit, ruukkukasvit ja seinätaulut. ja ?metallityöläinen. ravintolan. Asuttuani täällä lähes 9 kuukautta en ole vieläkään tullut maista neeksi reilut 30 euroa maksavia purilaisia. Se ei helposti jähmety tavaramerkiksi. Tervetuloa. Martin Häusler SKABA ia! n e e w o l l e Voita H n ja sallistu kisaa n nettiin, o weenin Mene Inferno dimme Hello n ä ib s n a k a min ? voit voitta t of Hell -albu u O t h ig a tr S uuden lviää allissa. Tervehdys ihanasta Ruotsista. Maasta, jossa vasemmistofasismi ja feminatsit ovat vallassa ja lisäksi kaikki miehet ovat homoseksuaaleja. Netistä lö nteluja. ennakkokuu ja a it io rv a live. Kun ruotsalaisille kertoo, että Suomessa vallitsee tietynasteinen ?viha? Ruotsia kohtaan, he hämmästyvät vilpittömästi ja suu menee huolestuneesti mutruun. eivät nimittäin välttämättä enää viittaa telakoihin, tehtaisiin tai raskasteollisuuteen. Göteborgilla on niin sanottu maine, ja muutettuani tänne yksi jos toinenkin ei-ruotsalainen ulkopaikkakuntalainen otti tiukasti har teista kiinni ja tivasi innosta hehkuen: ?Kai olet jo käynyt 2112:ssa?? Kysyin Göteborgissa syntyneiltä ja kasvaneilta kavereilta sekä kumppaniltani (Ruotsissa on yksi heteromies!), mikä on 2112. Kaikki pyörittivät silmiään. Ja ikään kuin tämä ei olisi tarpeeksi, myös poliittinen korrektius on nyt mennyt täällä niin pitkälle, että asioista ei kerta kaikkiaan pysty enää puhumaan niiden oikeilla nimillä. Täältä länsirannikolta käsin käydään Tanskassa ja Saksassa kaljaostoksilla kuin suomalaiset Tallinnassa ikään, mutta jos kertoo olevansa kotoisin itänaapurin Turku-nimisestä kaupungista, saa selittää, ettei se sijaitse Helsingforsin ja Rysslandin välisessä metsi kössä, vaan jossain siellä sen ärsyttävän ja ylimielisen Stockholmin lätäkön toisella puolella. ?Jassååå.... Miksi pitäisi, Oslo on paljon lähempänä. Se mikään Turku sitä paitsi ole, vaan Åbo. Yleisesti ottaen itäistä naapuria ajatellaan kuitenkin lämmöllä ja kunnioituksella, ja Suomen historiasta ollaan kiinnostuneita. Onko masu pipi? Homo-Ruotsi nauraa lempeästi ja haluaa vain halia. Mutta se täkäläisten perspektiivistä. Riitta Itäkyl ä Göteborgin-kir jeenvaihtaja Göteborg© Hejsan. Ei siis liene ihme, että Suomen Turku on täkäläisille telakkaduunareille pelkkä kapitalismin takapiha, kaukainen slaa vilainen nurkka siellä jossain niiden suomenlaivojen kännäysreitin varrella
bonus tracks. Out now! VOIVOD?s first new material written and recorded with the re-united line up of Michel (Away) Langevin, Denis (Snake) Bélanger and Jean-Yves (Blacky) Thériault with Dan (Chewy) Mongrain. Also available as limited edition Mediabook-CD (with 2 bonus live-tracks and 2 stickers), as Gatefold 2LP or from www.cmdistro.com as special Boxset. As compelling and urgent as anything VOIVOD have done in their pioneering 30 year career! Out February 1st France?s new hope in bestial and desecrating DEATH METAL. Digipak and 2LP in Gatefold Cover contain two bonus coverversions. Also available as 2LP (180g). Ultra-limited colored vinyl exclusively available at www.cmdistro.com [+++ check out special and rare collector?s items at www.cmdistro.com +++] www.centurymedia.com. Ed. Out now! RIVERSIDE Shrine Of New Generation Slaves The fifth and most captivating studio album by atmospheric Prog masters RIVERSIDE. Also available as limited edition Mediabook-2CD and Gatefold 2LP, including 2 ?Night Session. Includes all demo tracks (officially released for the first time!), liner notes, never-seen-before photos, lyrics etc Ltd. A merciless bastard of grotesque ugliness and unhallowed obscurity, spewed from the gorge of hell. Available as CD, LP (180g vinyl) and digital download. Ultra-limited colored vinyl exclusively available at www.cmdistro.com Out February 1st Out February 1st ALPHA TIGER Beneath The Surface CEREMONIAL OATH The Book Of Truth THE RETURN OF TEUTONIC STEEL! The legendary debut album of a legendary band. Finally available again. Twisted Melodic Death Metal from Gothenburg
Tässä ruokalajissa chiliä voisikin kuvailla kantavaääniseksi heavyorkesterin solistiksi, joka vaatii taustalleen tasapainos sa toimivan tanakan rytmiryhmän sekä osaavan kitaristin. Kumpaakaan tulkintaa ei voi missään nimessä haukkua huonoksi. Tässä annoksessa riskaabelia on, että saa kolminaisuuden eli suola?happo?sokeritriplan kuntoon. Lisää chilit ja tumma olut. Raivaa pannulta tilaa sipuli-, valkosipuli- sekä paprikaosastolle, anna kuullottua hetki ja sekoita. 5. Lisää suolaa ja mustapippuria ja maista lihan suolaisuus. 4. Wilska esitteli oman näkemyksensä klassisesta chili con carnesta (Inferno #35). Vaikka ccc:n lähtökohta on tulisuus, se ei saa olla ainoa määräävä tekijä. Lisää lihat ja anna kiehua miedommalla lämmöllä noin tunti välillä sekoittaen. Smear Campaign (2006) ?Myös tämä pilkkoo, silpoo ja nostaa lämpöä.? 14 Inferno CHILI CON CARNAGE 1. Pilko sipuli ja valkosipulit pieniksi. 2. Poista siemenet paprikasta ja chileistä. Tarkista maku ja lisää hanaa jos tarvetta. Revi halutessasi tuoretta korianteria annoksen päälle ja tarjoile keitetyn riisin kera. Juomaksi käy vaikka olut. Petrin oma luonnehdinta: ?Riskejä pitää ottaa niin musan tekemisessä kuin ruuanlaitossakin. lisää reseptejä www.inferno. fi Miika "Mega" Kuusinen Tutkiva kulinaristi Death metal- ja grindcoremiehet ovat tunnetusti kipakan mätön perään. Niin myös Cannibal Accidentin kitaristiääntelijä Petri Kolkka, joka ei ruokaa laittaessaan kysele ikinä lihan alkuperää. Tarpeet: ? 400 g naudan jauhelihaa ? paketti pekonia ? iso sipuli ? 1 paprika ? 5 valkosipulin kynttä ? 5 kpl chiliä (tässä käytetty Dutch Mix -lajiketta) ? tölkki tomaattimurskaa ? tölkki kidneypapuja ? 1?2 tl jauhettua juustokuminaa ? 2?3 tl kaakaojuomajauhetta (sokeroitu) ? 1 tl juoksevaa hunajaa ? 3 dl tummaa olutta ? ½ sitruunan mehu ? suolaa, mustapippuria. ? lisäkkeeksi riisiä petrin KOKATESSA SOI: Napalm Death . Kun se on kohdillaan, niin kyllähän tätä mättää. Reseptissä basistin ja rumpalin virkaa toimittavat lihaosasto, sipulit, paprika, pavut sekä tomaat timurska kitaristin sooloillessa oluen voimalla loppumausteiden kanssa. Lisää tölkillinen valutettuja kidneypapuja ja tölkki tomaattimurskaa. Mausta lisäämällä sitruunan mehu, jauhettu juustokumina, kaakao juomajauhe ja juokseva hunaja. 7. Varsinkin tal viaikaan lämmittää mukavasti. Mättömies Kolkka lähestyy samaa aihetta oluen ja sitruunan kautta, mutta lisää mukaan hunajan ja kaakaojauheen aikaansaaman makeusaspektin, jollainen oli käytössä myös viimesyksyisessä Seremoniallinen burrito -reseptissä. Silloin happo-suola-tasapainoa haettiin muiden muassa kapristen ja punaviinin avulla. Anna kiehua. 6. Pilko. 3. Silvo pekoni ja ruskista lihaosasto isolla kuumalla paistinpannulla öljyä ja voita käyttäen. Ei olekaan mikään ihme, että tällaisella porukalla synnytetty täyspitkä sisältävää rajua ja räjähtävää raskasrokkia, jossa on riittävästi munaa.?. Ja aluksihan lämmön tunne on vain yläkehossa, mistä matka jatkuu aina vain alaspäin ja alaspäin?? Megan tuomio: ?Reilut kuusi vuotta sitten Tapio ?Papa
3pv alkaen 119,50? LIPUT LIPPUPISTEESTÄ, WWW.LIPPU.FI: 1pv alkaen 63,50. LIVING DEAD!?LEPROUS TORTURE KILLER?SEREMONIA TOMBSTONED ?CUT TO FIT BALTIMOR ?DEATH HAWKS DARK BUDDHA RISING SANTA CRUZ?KHROMA 28.-30.6.2013 SUVILAHTI, HELSINKI LIPUT TIKETISTÄ, WWW.TIKETTI.FI: 1pv alkaen 62,50. 2pv alkaen 94,50. . . 3pv alkaen 120,50? WWW.TUSKA-FESTIVAL.FI. 2pv alkaen 95,50. la 9.2.2013 su 10.2.2013 ma 11.2.2013 teatria, oulu pakkahuone, tampere nosturi, helsinki liput: 29 / 35 , k-15/18 liput: 27 / 30 , k-15/18 liput: 27 / 30 , s/k-18 ? ? ? ? ? ? ennakot: www.lippupalvelu.fi ennakot: www.lippupalvelu.fi, www.tiketti.fi ennakot: www.tiketti.fi NIGHTWISH KING DIAMOND TESTAMENT BOLT THROWER KREATOR?AMORPHIS STAM1NA?WINTERSUN ASKING ALEXANDRIA SOILWORK?AMARANTHE IHSAHN?ABHORRENCE BARBE-Q-BARBIES DR. .
Ei uimapuvuissa ravintoloihin, ei flirttiä henkilökunnan kanssa ja niin edelleen. Risteilyn nimi oli Barge to Hell, mutta helvetin sijaan päämääränä olivat Bahamasaaret ja pääkaupunki Nassau. Teksti ja kuvat Vilho Rajala | www.bargetohell.com Karibianmerellä seilaava Majesty of the Seas pakkautui jälleen täyteen pitkätukkia joulukuun alussa. Mietin, kuka ihmeen kahjo haluaa siivouksen kahdesti päivässä. Taitaa olla niin, että yleensä tällaisilla luksusristeilyillä ihmiset odottavat kaiken olevan tiptop aina överiyteen asti. Hytin televisioruudussa esitellään risteilyetikettiä vitsikkään visailuohjelman malliin. Joo, kierrätetään jätteet ja pyritään säästämään sähköä ja vettä. Hyvä että osaan nyt senkin. Laivan Save the Waves -jeesustelu hymyilyttää. Miami ei suotta mainosta itseään maailman risteilypääkaupunkina. Kaupungin satama on täynnä toinen toistaan korskeampia laivoja ja Karibianmeri lienee maailman tunnetuin risteilykohde, kiitos muun muassa legendaarisen Lemmenlaiva-sarjan. Vahva mutta lempeä merituuli silittelee Majesty of the Seas -laivaan jonottavaa väkeä. Matkalla soi hevi. Hetken päästä opetetaan yksityiskohtaisesti pesemään käsiä. Eivätköhän laineet säästyisi parhaiten sillä, että tällaiset purtilot eivät pyörisi niitä halkomassa. Majesty of the Seas vetää melkein kolmetuhatta matkustajaa, mutta nopeasti käy selväksi, että tällä kertaa risteily ei ole. Calvin kyselee tarkkaan, haluanko hyttini (stateroom, ei cabin) siivottavan kerran vai kah- 16 Inferno desti päivässä. Taukoamatta. Ökyluksusta karvapäille M aanantaina 3.12.2012. Vaikka lämmintä on reippaasti päälle parikymmentä celsiusta, ihmisillä on yllään nahkatakkeja, mustia housuja, rässiliivejä ja huppareita. Lentokenttämäisten turvatarkastusten ja ikuisuuksia kestävän check-in-jonotuksen jälkeen etsin hyttini, jossa vastaan tulee Bill Cosbyn näköinen huonepalvelija, jamaikalainen Calvin. Juuri niin, huonepalvelija
Myöhemmin käy ilmi, että väkeä on vain vähän yli 1200. Kun katsoo esiintyjälistaa, väljyys ei yllätä. Sodom ei pääse aloittamaan ennen puoltayötä, vaikka bändi on ohjelman mukaan kello kymmenen. Paradise Lostin keikka venyy aamuyöhön, ja ankara väsymys vie voiton ennen sitä. Täällä sitä ollaan, pian avomerellä, selvästi kauempana kotoa kuin koskaan ennen. Serviisi on överiä. Ökyristeilijä tuntuu pieneltä kaupungilta. Vähempikin riittäisi. Naapuripöydässä istuu tavallisia amerikkalaisia eläkeläisiä. Ja kaikki ovat koko ajan hirveän huolissaan, että olenhan minä varmasti tyytyväinen. Kun ovet isommalle sisälavalle viimein avautuvat, alkaa käytännössä koko risteilyn kestävä taukoamaton mekkala. Hyvinkääläisen Steelfest-festarin järjestäjäporukka ja minä olemme havaintojeni mukaan risteilyn ainoat suomalaiset. Ihmiset jonottavat keikalle intoa piukassa. Ihmisten silmät loistavat. Vetäydyn hyttiini unille. Surinaa ja pörinää Tiistai 4.12.2012. Aamiaisbuffet on monipuolinen ja maukas. Kenelläkään ei näy olevan sen kanssa kiire. Sanon, etten oikeastaan minäkään. Kun laivan matkustajakunnasta merkittävä osa on artisteja, heihin törmää tämän tästä. Tukat pyörivät. Tekniikkaa on kuulemma kymmenen rekallista. Illan hämärryttyä soittojuhlat avaa Exodus. Soundi on puuroa, eikä yleisökään intoudu pittailemaan, vaikka Speed Strid kuinka komentaa. Törmään ennen pitkää myös maanmiehiin. Tietenkään kaikilla bändeillä ei ole omaa backlinea mukanaan, mutta silti roudausrumbaa riittää. Laulaja Rob Dukes vitsailee risteilyn sukupuolijakaumasta kuin Pate Mustajärvi ikään: ?Kullit huutaa! Ja pillut huutaa!? Tunnelma on epätodellinen. Laivan jokaisessa nurkassa soi kaiuttimista kummallinen bulkkihevi. Kanadalainen vaaleaverikkö päivittelee silmät suurina, kuinka ei voi uskoa olevansa täällä. Yksi tarjoilija tuo ruuan, toinen ripottelee pippurimyllyllä maustetta päälle ja kolmas kaataa kastiketta. Pariskunnan mukaan hevikansa on ystävällistä ja musiikki ?kiinnostavaa?. Kansilavan laiska rakentamistahti kostautuu. Suomalaisia bändejä esiintyjälistalla ei ole ensimmäistäkään, mikä on vähän yllättävää. À la carte -illallispaikassa on fine dining -meininki. Eivät vaikuta metallipäiltä, joten kyselen. Fanit ja muusikot ovat kirjaimellisesti samassa veneessä, samalla tasolla. Päivä valkenee avomerellä. Biisin sieltä ja toisen täältä tunnistaa, mutta valtaosa on täysin tuntemattomia suuruuksia. Kun kuuntelen ympärilläni olevia ihmisiä, alkaa tuntua siltä, että Karibiasta on tullut Saksan sisämeri. Lisäksi kolmas 70 000 Tons on aivan kohta. Keikkalavoja on kolme ja erilaisia ravintoloita viisi. Selitys on, että risteily-yhtiö tarjosi äkkilähtöä halvalla, kun oli käynyt selväksi, että laiva ei tule täyteen. Soilworkillä nyt sentään on vähän räjähtävämpääkin meininkiä, mutta bändin keikka ei oikein lähde isommalla sisälavalla käyntiin. Risteilyn aikana Napalm Deathin Danny Herrera pummaa minulta röökiä, Rob Dukes kysyy tietä tuotantotoimistoon ja Moonspellin Fernando Ribeiro tulee muuten vaan vastaan joka paikassa. Laivalla esiintyy myöhempinä päivinä myös suosikkibändini Sólstafir, joka ei oikein tunnu istuvan esiintyjälistaan. Kun yhytän aurinkokannella rumpali Gummin, mies tokaisee, ettei bändi ikinä sovi joukkoon missään. Kun kaikki matkustajat komennetaan kokoontumispaikoille turvaohjeistusta varten, kannella on väljää. Nyt tunnetuimmat nimet ovat Paradise Lostin, Sepulturan ja Soilworkin luokkaa. Järjestäjäpulju Ultimate Music Cruises on aiemmin luotsannut menestyksekkäästi kaksi 70 000 Tons of Metal -risteilyä, joiden ohjelmistossa on ollut isojakin nimiä aina Nightwishistä lähtien. Aikataulut venyvät tuntikausia. Se jos mikä on hieno ominaisuus. Vaikka eipä Paradise Lostkaan varsinaisesti äärimetallia ole. Tässä on yksi risteilykonseptin hienouksista. Barge to Hell -konsepti on vähän outo. Olikohan tämä nyt ihan loppuun asti mietitty? Vaan vähät siitä, täällä ollaan! Kun laiva lipuu satamasta merelle, on pakko hymyillä. Normiristeilyillä tähän paikkaan on tiukka pukukoodi, mutta Barge to Hellillä kaikkialle kelpaa ?casual attire?. Mietin, että 40 bändiä ja 80 keikkaa laivassa neljän päivän aikana mahtaa olla tuotantoteknisesti aika mielenkiintoinen projekti. läheskään loppuunmyyty. Siihen päälle tietenkin pubit, kasinot ja laivan lukuisat muut palvelut, kuten fitness centerit ja kauneushoitolat, joihin lieneekin tulevina päivinä tunkua. Kyllähän täällä viihtyy. Meteli päälle Aurinkokannella huomaan, että päälava ei ole vielä läheskään valmis. Kun juttelen Inferno 17
Kelpo mättöä! Soundi on ikävä kyllä jälleen puuroa. Ei auta kuin toivoa, että jälkimmäinen keikka kansilavalla torstaina kymmeneltä aamulla (!) onnistuisi paremmin. Corrosion of Conformity on vähintään erikoinen valinta näiden blasthirmujen ja murinaryhmien joukossa. Kerrankos sitä käy morjestamassa dolffiineja. Ennen reissua Atlantis-lomaparatiisiin on hiukan aikaa katsella meininkiä Nassaussa. Kaduilla on jopa joulukuusia. Vaan eipä siinä, trion miehekäs rock on kansilavalla ihan tervetullutta vaihtelua. ?Hississä kaksi miestä puhuu toisilleen saksaenglantia, kunnes molemmat tajuavat olevansa saksalaisia.? ihmisille, hämmästyttävän moni mongertaa vastaukseksi englantia ihanalla saksa-aksentilla. Toinen jenkkihemmo puolestaan on tullut risteilylle nimenomaan yhden tällaisen bändin takia, Hackneydin. Mayhem on kansilavalla vaikuttava elämys. Ruoka sisältyy risteilyn hintaan, mikä on aivan fantastista, mutta alkoholijuomista pitää maksaa. Hipsin kaupungille, jonne pitää tietysti kulkea kauppakeskuksen läpi mennen tullen. Bahamasaaret ovat historiallisesti olleet kaikenlaisten lainsuojattomien lymypaikka aina merirosvoista lähtien. Nykyään paikka on yksi pahamaineisimmista veroparatiiseista, ja nopeasti käy selväksi, ettei täällä kauheasti lakia kunnioiteta. Kaupungilla nuoret klopit tarjoavat jet ski -ajelua. Laivassa varoiteltiin tiukkaan sävyyn, että sellaiseen ei pidä lähteä, koska jos moisessa katkaisee jalkansa, laivayhtiö ei vastaa. Itse asiassa valitettavan harva risteilyn keikoista on soundeiltaan hyvä. Tässä oli yksi onnistuneimmista keikoista, joita risteilyllä näin. Sepultura vetelee kansilavalla nostalgiapainotteista settiään. Barney Greenway ja Shane Embury ovat ehkä koko laivan rakastettavimmat ihmiset. Todella suuri sääli. Sivukujalla tulta pummaamaan tuleva kaveri kyselee, kiinnostaisiko kokaiini. Ei nyt tällä kertaa. Noin muuten Nassau vaikuttaa kunnon turistirysältä. Vähän kuin Kanariansaaret. Rakennukset ovat kummallisia hökkeleitä, kaupustelijoita ja rihkamaa riittää joka lähtöön. Tilaan Bahama Mama -drinkin satamabaarista ja tapaan Mike-nimisen miekkosen Michiganista. Asia on kuten ounastelinkin. Valtaosalla vedoista on myös jonkinlaisia teknisiä ongelmia. -huudot kaikuvat käytävillä, vahvempikin selkäranka murtuu. Artillery saa kunnian olla ensimmäinen bändi päiväsaikaan kansilavalla. Hiukan jännittää, koska ostin eilen mielijohteesta shallow water dolphin encounter -hässäkän. Uusi rumpali, nuori Eloy Casagrande on sentään todella kova jätkä. Pikaisen Rotting Christin kautta joudun jälleen antamaan periksi unenpuutteelle. Delfiini kainalossa Keskiviikko 5.12.2012. Aivan kaikkien bändien paitoja ei kuitenkaan ole myynnissä. Bändiin on nykyään vähän vaikea suhtautua. Napalm Deathin ryminä on sen jälkeen vähän toisen sortin miehekkyyttä. Esimerkiksi Sólstafirin paidat puuttuvat, koska niiden rahtaaminen Islannista olisi tulleineen kaikkineen ollut liian kallista. Kumpaakin tekisi mieli halata. Hevikansa on helppoa Tiistain kuluessa on määrä tehdä myös haastatteluja, ja saankin jututettavakseni Sodomin Tom Angelripperin. Sen sijaan Lock Up -rumpali Nick Barkeria ei näy eikä kuulu, ja vaikka nyhdän miestä hihasta useaan otteeseen risteilyn aikana, homma ei lopulta onnistu. Taisivat jäädä yöunet vähiin. Brujerian kansilavamätön jälkeen on Sólstafirin ensimmäisen keikan aika. Pahaksi onneksi nyt käy niin, että tekniset ongelmat sabotoivat show?n. Kerron että heviristeilyltä. Hississä kaksi miestä puhuu toisilleen saksaenglantia, kunnes molemmat tajuavat olevansa saksalaisia. Risteilyllä ei ole helppo pysyä selvänä, jos on yhtään perso alkoholille. Hetken päästä tarjotaan jo pilveä. Harmi. Muuan jenkkihemmo katselee ohjelmistoa ja tuumaa, että liikaa saksalaisia bändejä, joista kukaan ei ole koskaan kuullut. Mike on itsekin rokkimiehiä ja tuskailee vaimolleen, että ?fuck, we?re on the wrong ship?. Kaikkialla soivat joululaulut tuovat tunnelmaan tiettyä surrealismia. Black metalia Karibian tähtitaivaan alla, mikäs sen mukavampaa, tai oikeastaan absurdimpaa. Soundi voisi olla parempikin, mutta Ribeiran karismalla ja vahvoilla biiseillä pötkii pitkälle. Miltä näyttää elämä Bahamasaarilla. Kovin kallista lystiä sekään ei ole, ja kun ?beer man, nice one, cold one. Lämmintä on pakko olla ainakin melkein 30 astetta. Surrealismista puheen ollen, tuolla kävelee Shane Embury. En uskalla edes arvata, mitä viikon loma tällaisessa paikassa maksaa.. Joku ennättääkin jo tiistaina vitsailla risteilyn nimen muuttuneen: ?Barge to Technical Problems." Ei kuitenkaan anneta sen haitata! Aurinko paistaa, meri on hyvä, tunnelma parahultainen. Laiva on saapunut Nassaun satamaan. Keikkapaikkana toimii se kaikkein pienin. Todellista hyvän mielen meininkiä! Hupaisaa on se, että risteilyllä on kaksi Necronomiconnimistä bändiä, sekä kanadalainen ja saksalainen. Paradise Lostin Stephen Edmondsonin silmäpusseihin voisi näköjään pukea rintaliivit. Hellhammerin työskentelyä on aina hieno seurata. Juttelen yhden baarimikon kanssa, joka kiittelee kuinka helppoa ja mukavaa on olla töissä tällaisella risteilyllä, kun kaikki ovat niin tyytyväisiä ja kiitollisia. Tavallisilla risteilyillä ihmisillä on tapana valittaa pienistäkin, koska odotukset ovat niin korkealla. 18 Inferno Paitamyyntikojulle tuntuu olevan kymmenien metrien jono koko ajan. Lisäksi risteilyn järjestävä taho ottaa kuulemma myynnistä tukevan provision. Moonspell ottaa isommalla sisälavalla tilanteen haltuun ilman mainittavampia ongelmia. Kun Sacred Reich ryskää kansilavalla iltapäivän paisteessa, yleisössä ei liene hahmoa, jolla suupielet eivät kääntyisi ylöspäin. Hän ihmettelee, mistä nämä kaikki tatuoidut pitkätukat ovat tulossa. Mies on lievästi sanoen outo näky tällaisessa paikassa. Ostan satamasta hienon kynttilän muistoksi siitä, että onpahan täälläkin käyty. Sitten delfiinireissulle! Seuruetta on vain viisi henkeä. Atlantis on aivan poskettoman ylellinen ja massiivinen lomakeskus vesipuistoineen, kasinoineen ja tietenkin hotelleineen. Uusia levyjä tulee ja meininki on sikäli tuore, mutta livenä settilista tuntuu olevan aina sama
Inferno 19
Miekkoset ovat selvästi tyytyväisiä aamuiseen suoritukseensa, ja Addi on vetänyt jo hyvät kännit. On hienoa nähdä hemmo niin voitonriemuisena. Kaikkein läskein voittaa. Possessedilla on kansilavalla kova meininki. Ongelma onneksi korjaantuu nopeasti. Ja nyt toimii! Soundi on yllättävän selkeä ja bändillä selvästi näyttämisenhalua tiistain flopin jälkeen. Valkoisen, vihreän ja punaisen eri sävyissä helottavia väsyneitä naamoja kaikkialla. Ylipakattuja matkalaukkuja ja edessä tuntien lentomatka kotiin. Sacred Reichin ja Mayhemin jälkeen käyn vielä nopeasti katsomassa Municipal Wasten hyväntuulista kohkausta kansilavalla, mutta kun mekkalasta ei saa mitään selvää, katson parhaaksi mennä maate. Loppuhuipennus Torstai 6.12.2012. Delfiinikouluttaja on kunnon showmies ja vitsiniekka. En ole yleisesti ottaen ihan varma, mitä tällaisista koulutettujen eläinten esityksistä pitäisi olla mieltä. Palveluammatissa. Paitsi että vanhat kunnon tekniset ongelmat riivaavat keikkaa pahan kerran, Nick Holmes laulaa luvattoman huonosti. Jukupätkä. Yleisö on villinä. Pikkuhiljaa päivä kääntyy iltaan ja risteily saa arvoisensa päätöksen. Surrea lis mi kierrokset kasvavat. Laiva tyhjennetään nopeasti ja tehokkaasti. Alan kaivata pohjoista kotimaata ja talvea. Tässä on taatusti risteilyn ainoa bändi, jonka rumpalilla on välillä toisessa kädessä hot rod ja toisessa suti. Sæþór Maríus Sæþórssonin kitara pätkii. Käsittämättömän vahva hahmo. Viimeisen päivän ohjelmaan sopii pieni kevennys. Ilta oli taatusti yksi elämäni mieleenpainuvimmista. Seuraavasta aamusta ei ole paljoa kerrottavaa. At the Gates on niin kovassa tikissä, etten ihan ymmärrä, miksi eivät tekisi uutta musiikkia. Kai ne luulevat, että polttaisin kynttilää hytissä ja pian palaisi koko laiva. Huonoa laulua, hyviä vitsejä Majesty of the Seas lipuu jälleen merelle. Mukava kaveri. Hyvää itsenäisyyspäivää! Steelfest-porukka on varustautunut reissuun Suomen lipuin. En tiennyt, että laulaja Jeff Becerraa ammuttiin vuonna 1990 ja mies toimittaa nykyään huutonsa pyörätuolista käsin. Selvää ei oikein saa, mutta ei se tämän bändin tapauksessa ole ehkä niin tarkkaa. Seuraavaksi se maanantaina missattu Paradise Lost! Mutta voi, mikä antikliimaksi se onkaan. Atlantiksen esitteessä vakuutellaan, että suuri osa paikan tuloista menee ihan oikeaan ja järkevään meriensuojelutyöhön. Olo on haikea, mutta onhan tässä vielä tämä ilta ja yksi kokonainen päivä. Napalm Death takoo toista keikkaansa kansilavalla ja on ihan yhtä mahtava kuin sisälavallakin. Tässä sitä ollaan, Sólstafirin jannut, Greg Mackintosh ja minä. Toivottavasti näin on. Seurueemme halailee ja pussailee Wee Tee -nimistä delfiiniä, joka on kuulemma Atlantiksen johtava uros. Mutta kaikilla taatusti hyvä mieli.. Lyöttäydyn Sólstafirin Addin ja basisti Svavar Austmannin seuraan. Pitäisiköhän jonkun Jens Bogrenin lähteä miehen sparraajaksi kiertueille? Ärsyttää, kun Greg Mackintosh soittaa täydellisellä soundilla ja on käsittämättömän karismaattinen lavahahmo, mutta vieressä Holmes munaa ininällään koko homman. Onneksi mies on sentään armoitettu stand-up-koomikko. Miltei jokainen bändi vetää tänään jo toista keikkaansa. Käyn vilkuilemassa nostalgiapäissään meuhkaavaa At the Gatesiä. Kello on varttia vaille kymmenen ja koko kannella yhteensä ehkä 40 ihmistä, bändi ja tekniikka mukaan lukien. Kun keikka alkaa, pelkään pahinta. Björlerin veljeksille ei varmaan kannata mennä nyt viisastelemaan mitään The Hauntedista tai Peter Dolvingista. Sitä voi näköjään 31-vuotiaanakin olla täpinöissään kuin pikkutyttö. Vielä vähän Behemothia ja yleistä bailaamista, kunnes nukkumaan. Call the captain NOW!? Baarissa törmäämme Greg Mackintoshiin. Joudun jättämään ostamani kynttilän virkailijalle, mutta hän lupaa että saan sen takaisin kun lähden. Tuomaristossa ovat muun muassa Rob Dukes ja Fernando Ribeiro. Vaikka biisit ja soitto on priimaa, keikasta jää outo olo. Moonspell on kansilavalla yhä kova, mutta soundi on selvästi eilistä keikkaa paskempi. Opas kertoo, että osa paikan delfiineistä on roudattu tänne New Orleansista, jossa Katrinamyrsky tuhosi erään vesipuiston totaalisesti vuonna 2005. Kun palaamme lopulta laivaan, edessä on taas perusteellinen turvatarkastus. Sillä lailla. 20 Inferno Jos pitäisi listata elämäni kummallisimmat hetket, tämä pääsisi aika korkealle. Kannella järjestetään iltapäivällä ?belly flop contest?, jossa läskit kilpailevat siitä, kuka hyppää tyylikkäimmin mahalleen uima-altaaseen. Onnellisena. Hiippailen aamukahvi kourassa kansilavalle, jossa Sólstafir tekee soundcheckiä. Hän pysähtyy juttelemaan jokaiselle vastaantulijalle, etenkin naisille, eikä miehen karheaa ääntä voi olla kuulematta. Kaksikko haluaisi soittaa laivan aulan flyygeliä, mutta se on lukossa eikä henkilökunta yrityksistä huolimatta löydä avainta. Addi yrittää parhaansa: ?Here are two drunken Icelandic guys who want to play the piano. Kun Köld starttaa, silmäkulmat kostuvat. Laulajakitaristi Addi on oma, pidättelemätön itsensä. Se ei menoa haittaa, päinvastoin
EA, the EA logo, Maxis, the Maxis logo, and SimCity are trademarks of Electronic Arts Inc. All other trademarks are the property of their respective owners. ONLY DVD COMPATIBLE. upea Steelbook Sankarit & roiStot -paketti uniikkia arkkitehtuuria julkaisu 7.3.2013 ennakkotilaa nyt ja hanki itsellesi SiMCity ColleCtor?S eDition sisältää: upeat steelbook-kannet, sankarit & roistot -paketin, uniikkia kaupunkiarkkitehtuuria © 2013 Electronic Arts Inc
Silloin tuli ihan saatananmoinen... Vuodesta 1995 bändissä hakannut Jörg Michael päätti jätti yhtyeen vuonna 2011. Siitä on välillä ollut vähän huolissaan, että pysyykö pää kunnossa noilla työtunneilla. Välillä sen päivät oli 36-tuntisia, sitten muutama tunti unta ja taas jatkettiin. 22 Inferno Kupiainen on osakkaana helsinkiläisessä 5 by 5 Studiossa. Nemesis on ensimmäinen Stratovarius-levy, jonka hän miksasi kokonaan. Rumpali on vaihtunut ja Nemesislevyltä löytyy yllättävänkin tuoreita tuulahduksia. Elysiumilla vastuu jaettiin aikataulusyistä Mikko Karmilan kanssa. Kotipelto kiittelee, että vuonna 2008 bändiin tullut Kupiainen on ollut melkoinen lottovoitto. . Live in Tampere.. Jäähyväiskiertueen Tampereen-keikalta julkaistiin viime vuonna dvd nimeltä Under Flaming Winter Skies . Nyt meillä oli aikaa, mutta kyllähän Matias oli kolmesta neljään kuukautta sorvin ääressä yötä päivää. Mutta kyllä se nyt on taas ihan virkeä, heh. Stratovariuksen biisinteko on nykyään demokraattista toimintaa. Levylle tuli yksitoista raitaa ja loput menevät bonuskäyttöön. Stratovarius oli siihen aikaan yhdessä Amorphisin ja Sentencedin kanssa kotimaisen metallin kärkinimi. Children of Bodom ja Nightwish olivat vasta ilmestyneet kartalle, eikä kukaan arvannut, millaisiin saavutuksiin ne vielä yltäisivät. Viisitoista vuotta myöhemmin Stratovarius on käynyt läpi yhtä ja toista, mutta on edelleen tukevasti suomalaisen melodisen power metalin kulmakivi ja lähtökohta. Timo Kotipelto kertoo, että helmikuun 22. Lisäksi vinyylijulkaisulle tulee yksi basisti Lauri Porran säveltämä balladi, joka tehtiin jo Elysium-aikaan mutta ei sopinut kokonaisuuteen. Nemesisin julkaisua edeltää juuri julkaistu Unbreakableep, jolla on uuden nimikkobiisin lisäksi uudelleen masteroituja versioita vanhoista kappaleista. Groovaava tuplakomppi Vuosi sitten Stratovariuksella ei ollut rumpalia. Teksti Vilho Rajala Kuvat Nauska www.stratovarius.com Stratovarius on neljännentoista studioalbuminsa kynnyksellä jälleen uudessa alussa. Timo Kotipelto ei halua, että bändi plagioi vanhoja levyjään. Uuteen tahtiin S uomi on hevimaa, sanoi Timo Kotipelto MTV3:n Jyrki-ohjelmassa joskus 1990-luvulla ja osui naulan kantaan. anteeksi, hirveä kiire. Se ei ollut kauhean kivaa varsinkaan Matiakselle (Kupiainen, kitaristi ja studiomies). Kaveri on maailman kovimpia tiluttajia tässä genressä ja osaa vielä studiopuolenkin. Nemesisille tehtiin kahdestakymmenestä kappaleesta demot, joista valittiin äänestyksellä viisitoista. Mainitun kanssa kävi niin, että levyntekoa joudutti melkoisesti buukkaus Helloween-kiertueelle Eurooppaan. . päivänä ilmestyvä Nemesis haluttiin tehdä rauhallisemmin kuin edeltäjänsä Elysium (2011). Tällä kertaa hommat haluttiin tehdä enemmän ajan kanssa. . Levy ilmestyi kesken kiertueen, ja sen vuoksi varsinkin Suomen promo jäi tosi heikoksi, laulaja valittelee. Vaikka levyn julkaisu tuntui menevän vähän ohi, se käväisi listaykkösenä
Jörg halusi lopettaa silloin kun pystyi vielä soittamaan. Syy ei ollut se, että hänellä oli kilpirauhassyöpä tai mikään muukaan. Tehtiin viime kesänä festarikeikkoja, ja muhun teki vaikutuksen se, että alkoholin kanssa läträäminen ei lähtenyt ollenkaan käsistä. Mutta tää jätkä on vaan ihan hullu soittaja. Etenkin livenä Kotipelto kertoo huomanneensa uudenlaista soittointoa. En nyt tarkoita, että Jörg olisi ollut jotenkin väsynyt, mutta tietenkin uusi soittaja tuo uutta fiilistä. Suomesta on vaikea keksiä hevibändiin kovempaa rytmisektiota kuin Pilve ja Porra. Sitä mä etukäteen vähän pelkäsin, mutta turhaan. Stratovarius käy Venäjällä kahdella keikalla maaliskuussa. Näyttää siltä, että Jörg Michael lähtee sinne kiertuemanageriksi. . Kotipellon mukaan kappale keräsi erinomaista palautetta. Inferno 23. Pitää Rollelle sanoa, että sieltä tulee aika tiukka saksalainen setä mukaan, heh. Kerroksia ja melodiaa Nemesis on yllättävän monipuolinen Stratovarius-levy. Haastatteluhetkellä ainoastaan Unbreakable-sinkku oli soinut julkisesti. Sehän löi virveliä niin, että jos kapula ei katkea, kyynärvarsi menee poikki! Uusi rumpali on tamperelainen taituri Rolf Pilve, joka on tuttu muun muassa Status Minorista. ?Kaikki eivät pidä melodisesta power metalista. Jörg ehdotti päivää ja se sopi meille kaikille. Pilven pesti bändiin on siinä mielessä todellinen feel good story, että hän on ollut Stratovarius-fani teinistä saakka. . Se meni minusta aivan oikein, että ei lähdetä yhtäkkiä ja ovet paukkuen, vaan tehdään asiat yhdessä hyvällä meiningillä. Rolle on hurja kaveri! Mä en ole kuullut kauhean montaa rumpalia, jotka saavat tuplabassarikompin groovaamaan. Sen takia me tehtiin se dvd:kin, Kotipelto kertoo. Jörg Michael on edelleen Stratovariuksen taustavoimissa ja myy muun muassa keikkoja. Sittemmin se on tehnyt helvetisti duunia ja opiskellut. Kun tulee kaveri, joka on aidosti innoissaan soittamisesta, se tuo paljon energiaa mukanaan. Hän tunnusti sen heti aluksi, että on opetellut soittamaan rumpuja ja tuplabassareita kuuntelemalla meidän bändiä. Nemesis esittelee monella tavalla uusia tuulia, mutta ehkä keskeisin ero entiseen on uusi rumpali. . Rumpalin vaihtumisen kuulee myös musiikista. Eikä tarvikaan! Itse asiassa hyvä etteivät pidä.? Bändillä oli tiedossa jo neljä vuotta sitten, että uuden rumpalin haku tulee jossain vaiheessa eteen. . Pilve on myös laulajan helpotukseksi osoittautunut todelliseksi ammattimieheksi. . Hän on ollut vuosikaudet töissä bändin managementissa. . Jörg ajatteli, että viisikymppiä lähestyy ja kun soitto ei ole todellakaan mitään hiplausta, niin... Eihän sen periaatteessa pitäisi groovata, koska se on aika tiukka komppi. Kyse oli vain siitä, koska se tehdään
Bändillä oli haastattelun aikaan suunnitteilla video, ja sen biisivalinta on kinkkisempi. Stratovarius toimii demokraattisesti sekä hyvässä että pahassa. . Katsotaan nyt, tykkääkö fanit tästä. Etenkin Matias Kupiaisen säveltämissä biiseissä on raskasta riffittelyä ja kitarasoundi on kenties painavampi kuin koskaan ennen. Se on ihan loogista. Demokratia tarkoittaa päätöksenteon lisäksi sitä, että mahdolliset tuotot jaetaan oikeudenmukaisesti. Demokraattisuus on sekä hyvä että huono. Eihän tää levy nyt niin kaukana ole, mutta varmempaa olisi ehkä pelata sen vanhan kaavan mukaan. Se oli hienoa. Olisihan sekin tylsää, jos me alettaisiin plagioida niitä levyjä. Jos taas tulee kuluja maksettavaksi, uudet jäsenet ?pääsevät. Se on paljon sanottu. Unbreakable oli helppoutensa vuoksi ilmeinen valinta singleksi. Sovitukset ovat kerroksittaisempia ja monimutkaisempia, mutta bändi ei ole halunnut tinkiä tarttuvuudesta. . Edes Timo Tolkki ei ollut perustamassa bändiä vuonna 1984. Videota varten järjestettiin fanikilpailu, jossa omaa Stratovarius-krääsäänsä sai tarjota bändin käyttöön. . Haastatteluja tulee mulle eniten, mutta niitäkin mä yritän jakaa. Rundaamisesta Jens ja minä päätetään paljon, koska meillä on kokemusta. Varsinkin Etelä-Amerikassa sitä näkee, että jengi tekee itse lippuja, bootlegpaitoja, mukeja, karahveja ja kaikenlaista. 24 Inferno Kerran yksi mimmi toi puurasian, jossa oli pääkallo ja siinä luki Kotipelto. Jos ajattelee asiaa fanin kantilta, olisihan se hienoa bongata se oma juttu videolta! Kenkää ja takaisin Stratovariuksessa ei ole ollut kahdeksaantoista vuoteen yhtään alkuperäisjäsentä. Välillä päätöksenteko kestää helvetin kauan, mutta toisaalta kaikki jäsenet kokee, että niillä on painoarvoa.. ?Kerran yksi mimmi toi puurasian, jossa oli pääkallo ja siinä luki Kotipelto.? . Pointti on ollut, että vaikka siellä on layereitä, niin biisit ovat kuitenkin selkeästi melodisia. Ei siinä olisi mitään järkeä. maksamaan niitäkin samalla tavalla kuin vanhat. Vallanjakotilanne on muuttunut radikaalisti niistä päivistä, kun Timo Tolkki oli vielä bändissä. . Meidän myydyin levy on Infinite (2000) ja arvostetuin ehkä Visions (1997). Pari kaveria sanoi juuri, että tää on meidän paras levy Infiniten jälkeen, mahdollisesti jopa yhtä hyvä. Nykyään Timo Kotipelto on pitkäaikaisin jäsen ja kosketinsoittaja Jens Johansson tulee hyvänä kakkosena. Kotipelto kiistää, että bändissä olisi mitään sisäistä hierarkiaa. En tiedä miten se oli tehty, mutta se oli järkyttävän hieno. Mä ymmärrän, että monet pitkän uran tehneet bändit pitää tietyn linjan. Radio Rockin rautaa vai roskaa -äänestyksessä yli 80 prosenttia oli rautaa. Meidän bändi saattaa aina herättää tunteita puolesta ja vastaan, koska kaikki eivät pidä melodisesta power metalista. Joistain asioista jotkut joutuu päättämään enemmän. En mä esimerkiksi sotkeudu miksaukseen millään tavalla. Sanoin Matiakselle, että kyllä sä sen osaat hoitaa. Kymmenen vuotta sitten meininki oli se, että oli yksi kaveri joka päätti kaiken. Eikä tarvikaan! Itse asiassa hyvä etteivät pidä. Nemesisin uudet sävyt ovat bändin itsensä mieleen, mutta fanien reaktiot mietityttävät Kotipeltoa.
Toukokuussa on tarkoitus tehdä Etelä-Amerikan-rundi ja festareistakin on ollut puhetta. Bändin levynjulkaisurytmi on vähän erilainen kuin 1990-luvulla, jolloin levyjä tuli melkein puolentoista vuoden välein. . Maaliskuun kahdeksantena bändi starttaa Euroopan-kiertueen Tavastialta. Se on ihan ok tahti, ehtii tehdä keikat ja levyt rauhassa. Vuonna 2005 ilmestyi bändin mukaan nimetty levy, jota pidetään yleisesti melko heikkona tekeleenä. Se on välillä jopa rentouttavaa. (K-18) 28 ? Tsekkaa muut keikat virginoil.fi Liput ennakkoon Virgin Oil Co:sta ja Tiketistä. Seuraava levy ei varmaan tule vielä ensi vuoden alussa, mutta voihan olla, että jo ensi vuoden syksyllä. Asiasta kerrottiin Infernon numerossa #100. Yhtäläisyys on se, että myös tämän levyn laulut tehtiin meikäläisen mökillä. Enhän mä tiennyt olinko edes bändissä. Levyn tekotavasta jäi yksi jälki myös Nemesis-levyyn. . Mehän mentiin niiden jälkeen aina saman tien studioon. eNNakkO: www.TIkeTTI.fI To 31.1. OVeT kLO 19:00. LIpuT 20?. Oli ihan mahtavaa. Nyt on taas mukava tehdä, mutta silloin oli ihan perseestä. Laulaja seurasi Tolkin edesottamuksia teiden eroamisen jälkeen aluksi kiinnostuneena. Lippujen hinnat alkaen hintoja. Ravintola Virgin Oil Co., Kaivopiha, Mannerheimintie 5, 00100 Helsinki, virginoil.fi. Stratovariuksessakin pitää olla fiilistä, mutta suorittaminen on muuten varsin erilaista. . Osa biiseistä menee kvintin ylempää. Välillä sain kenkää ja välillä mut otettiin takaisin. Nykyään meiltä tulee levy suunnilleen kahden vuoden välein. Mullahan oli siinä pari vuotta, että tein vaan soolojuttuja. Siinä ollaan väistämättä vähän eri sfääreissä. Kotipelto tekee yhä Liimataisen kanssa akustisia keikkoja, jotka ovat hänelle eräänlainen henkireikä. . Silloin kiertueet ei olleet niin pitkiä. Mä en yhtään epäile, etteikö hän saisi hyviä biisejä aikaiseksi. Aikoinaanhan mies on tehnyt ihan helvetin hyviä biisejä. Toivon kaikkea hyvää, toivottavasti hommat toimii. ke 20.3.2013 Akustinen henkireikä Viime vuonna Timo Kotipelto teki entisen Sonata Arctica -kitaristin Jani Liimataisen kanssa uuden aluevaltauksen akustisella Blackoustic-levyllä. Oli miljoonien arvoista levydiiliä, uutta laulajaa ja kaikenlaista hässäkkää. Riippuu siitä, miten tämä levy menee. HeLSINkI. Viime vuosikymmenen puolessavälissä Stratovariuksessa sattui ja tapahtui. Se on valitettavaa, kun kaveri on kuitenkin lahjakas. Kuulin että hän on nyt väsäämässä jotain uusia levyjä. Kun lähdetään bändin kanssa rundille, siinä on paljon isommat suorituspaineet kun liikutaan isolla koneistolla ja tarkkojen aikataulujen kanssa. Janin kanssa on välillä niin, että hyvä kun ehditään itse keikkapaikalle ennen keikan alkua. Stratovarius-koneisto lähtee liikkeelle Radio Rock -risteilyltä 9.2. Kävi kuitenkin niin, että sekä Tolkin Revolution Renaissance että Symfonia kuivuivat nopeasti kokoon. . On mukavampaa tehdä luonnon rauhassa. Blackoustic-sessioissa oli olennaisinta löytää lauluihin oikea fiilis. Sellainen steriili ympäristö ei tunnu kivalta. Kiertue päättyy vappuaattona Virgin Oiliin. Tolkki kertoi sairastavansa kaksisuuntaista mielialahäiriötä ja lähti bändistä lopulta vuonna 2008. Kotipelto sanoo, että pahimman sekavuuden vuosina bändi ei kiinnostanut häntä vähääkään. . Olen yhä vakuuttuneempi siitä, että jos mahdollista, en tule enää viettämään studioissa hirveästi aikaa
Aavistuksen harmaantunut rumpali vaikuttaa varsin sympaattiselta ja vaatimattomalta kaverilta. Chewy on alun perin Blackyn kavereita, Away kertoo. . Hän oli siis luonnollinen valinta meille, kun aloimme tehdä uusia biisejä.. Näimme hänen soittavan keikalla vuonna 2007 medleytä Voivodin biiseistä jutussa, jossa oli mukana Blacky ja jäseniä muista montrealilaisista metallibändeistä. Teksti Tapio Ahola | kuva Axel Jusseit | www.voivod.com Kanadalaisen metallimusiikin legen daarisimpiin nimiin kuuluva Voivod on sitkeä tapaus. Vastikään kolmi kymppisiään viettänyt poppoo aloit taa tuoreen Target Earth -albuminsa myötä taas uuden ajanjakson. Uudelle aikakaudelle V oivodin ainoa läpi yhtyeen uran mukana pysynyt jäsen, rumpali Michel ?Away. olihan Piggy Chewylle eräänlainen kitaransoiton oppi-isä. . Mongrainia, joka on kuulunut yhtyeen livekokoonpanoon vuodesta 2008 alkaen. Yhtyeen toiminta viime vuosina, sikäli kun mitään toimintaa on tapahtunut, on ollut näiden julkaisujen promotointia, siis eräänlaista surutyötä. Nyt Voivodin uralla on kuitenkin käynnistynyt uusi vaihe. Yhtyeen kokoonpano sisältää pitkästä aikaa kaikki elossa olevat alkuperäisjäsenet: Awayn lisäksi välillä vuosikausia muualla olleet laulaja Denis ?Snake. Samalla hän on kuitenkin selvästi innoissaan: joulukuiseen Nosturinkeikkaan päättyvä Euroopan-kiertue on mennyt hyvin, ja uusi Voivod-albumi Target Earth on valmis. Viime vuodet ovat olleet Voivodille vaikeita. Langevin istuu Helsingin Nosturi-klubin takahuoneen lattialla ja syö kana-ateriaa. Belánger ja basisti Jean-Yves ?Blacky. Minä ja Snake olimme yleisössä, ja olimme todella vakuuttuneita sekä Chewystä että Blackystä. Samalla yhtyeen henki on säilynyt samana . Thériault kuuluvat jälleen miehistöön. Kanadan ranskankieliseen väestönosaan kuuluvat Voivod-miehet pitävät uskollisesti edelleen kiinni englanninkielisistä taiteilijanimistään, jotka alun perin keksittiin siksi, että miehet uskoivat oikeiden nimiensä olevan liian vaikeita kansainväliselle yleisölle. Kitaristina kuullaan nykyisin Daniel ?Chewy. Yhtyeen alkuperäiskitaristi Denis ?Piggy. Reilusti muuta yhtyettä nuorempi kepittäjä, joka on soittanut sessiopohjalta myös muun muassa Cryptopsyn ja Gorgutsin riveissä, on tuonut bändiin paljon uutta energiaa. D?Amour menehtyi pak- 26 Inferno susuolensyöpään vuonna 2005, ja kaksi viimeisintä Voivodlevyä (Katorz, 2006 ja Infini, 2009) parsittiin kasaan postuumisti Piggyn jälkeensä jättämistä nauhoituksista
Voivodin alkuaika oli myös thrashin alkuaikaa. Se oli todella hauskaa ja jännittävää aikaa, sillä olimme todella nuoria. Palasimme sitten kuvioihin kiertuetta varten, mutta vasta kun olimme kiertäneet ja soittaneet 1980-luvun thrashkamaamme parin vuoden ajan Chewyn ja Blackyn kanssa, tunsimme että meillä on tarpeeksi itseluottamusta uuden materiaalin tekemiseen. toivottavasti voimme seuraavaksi viettää 35-vuotisjuhlia. Inferno 27. Tuntuu hienolta, miten pitkälle monet noista yhtyeistä ovat päässeet, kuten nuo mainitsemani bändit tai vaikkapa Mastodon. Kolmekymmentä vuotta on bändille pitkä aika, etenkin kun yhtye on kokenut Voivodin lailla suuria vastoinkäymisiä. Mikä on salaisuutenne, Away? . ?Uusi levy esittelee yhtyeestä uuden version, mutta olemme silti edelleen hyvin vahvasti Voivod.? Eri puolet nipussa Vielä pari vuotta sitten ei ollut varmaa, tulisiko Voivod julkaisemaan enää koskaan mitään sen jälkeen, kun Piggyn jälkeen jääneiden nauhojen pohjalle tehdyt levyt olivat ilmestyneet. . Katorzin jälkeen pidimme parin vuoden tauon. Se on toki mielestäni hienoa edelleen, emmehän me muuten tätä tekisi. Voivod-miehet saivat kokea eräänlaisen paluun nuoruuteen vuonna 2010, kun bändi teki kiertueen vanhan rikostoverinsa Kreatorin kanssa. . Improvisoimme paljon, nauhoitimme jammailuamme, ja sitten Blacky ja Chewy toivat kokonaisia biisejä mukaan. Vietimme hiljattain 30-vuotisjuhliamme . Voivodille tämä tapahtui Nothingface-albumin (1989) aikoihin. . Ei se ollut tarkoituksenamme, mutta mielestäni tämä levy niputtaa yhteen Voivodin kaikki eri puolet. Emme oikeastaan ajatelleet uutta levyä ennen kuin 2010, kun olimme huomanneet, että meillä oli bändin sisällä mahtava kemia. Lopulta uusi materiaali syntyi helposti. . Periksiantamattomuus, luultavasti. Uuden levyn kansi on saanut vaikutteensa mellakoista, joita Montrealissa oli, kun opiskelijat protestoivat nousseita lukukausimaksuja vastaan. Kaduilla oli tuhansia ihmisiä protestoimassa, ja se oli tavallaan hyvin vaikuttavaa. Toivottavasti teemme levyjä vielä uuden kiekon jälkeenkin. Tällä levyllä on kuitenkin laitettu käyntiin uusi aikakausi bändin historiassa. Se oli tietynlainen siirtymävaihe. Periksi ei anneta Kaupallisessa mielessä isoa bändiä Voivodista ei kuitenkaan tullut, vaikka Nothingfacellä yhtyeen raaka thrash oli jalostunut omaleimaiseksi progemetalliksi. Monet tuntevat silti Voivodin nykyisin ennen kaikkea yhtyeenä, johon Jason Newsted liittyi Metallicasta erottuaan. Vaikka läpimurtoa ei tullut, yhtye on vaikuttanut moniin nuorempiin yrittäjiin. Jos teemme vielä uuden levyn, siitä voi tulla iso teemaalbumi tai jotain vastaavaa. Se oli ihan hullua aikaa! Kiersimme silloin ihan poskettoman paljon. Oli kuin olisimme palanneet vuoteen 1987, Killing Technology -kiertueelle. Kreatorin jätkät ovat hyviä kavereitamme, joten se oli todellakin hieno kiertue. Thrash metalin suosion kasvaessa 1980-luvun lopulla moni yhtye sai levytyssopimuksen isolta levy-yhtiöltä ja pääsi yrittämään läpimurtoa valtavirrassa. Away muistelee thrash metal -vuosia lämmöllä. . Bändit, joiden kanssa kiersimme, olivat nuoria myös: Kreator, Possessed, Celtic Frost... Itselleni tulee eniten mieleen Dimension Hatröss (1988), koska biisit ovat hyvin progressiivisia, ja toisaalta joistain jutuista tulee mieleen 1990-luvun tuotantomme ja joistakin Jason Newsted -aikakauden musiikki. Lopulta uusi levy on kuitenkin nimenomaan tämän päivän Voivodia. . Mutta minulla on sankareita, kuten Lemmy tai Ozzy, jotka ovat olleet kuvioissa vielä paljon pidempään kuin me. He tekivät suurimman osan materiaalista, ja minä ja Snake sitten lisäsimme siihen omia juttujamme. Nosturin takahuoneessa järjestetyn ennakkokuuntelutilaisuuden jälkeen oli vaikea sanoa, mitä vaihetta Voivodin pitkällä uralla Target Earth eniten muistuttaa. . Away kertoo, että tämä tuntuu hyvältä. . Kun kuulin ensimmäisen kerran Fear Factoryä tai Meshuggahia, aloin epäillä jotain, mutta en sittenkään ollut ihan varma. Kiersimme ympäri maailmaa ja tutustuimme koko ajan uusiin ihmisiin. Saatoimme myös muuttaa omiin asuntoihimme, sillä olimme aiemmin asuneet kaikki samassa kämpässä. Aluksi olin tosin suunnitellut tekeväni avaruusteemaisen kannen, kuten monet aikaisemmistani ovat olleet. Hullu 1980-luku Voivod perustettiin Montrealissa vuonna 1981. Muistan porukan, jota keikoilla kävi, moshpitit ja vastaavan. Toivottavasti olen itse joskus samassa pisteessä kuin he. Kun Voivodin tulevaisuudesta kysyy Awayltä tarkemmin, hän varoo selvästi sanomasta mitään liian yksityiskohtaista. Samalla kuitenkin vaikuttaa vahvasti siltä, että Voivod on juuri nyt mainiossa vedossa. . Homma selvisi vasta kun tapasin tyyppejä näistä bändeistä ja he kertoivat saaneensa vaikutteita Voivodilta. Se oli mielenkiintoista aikaa. Minulla tosin kesti kauan, ennen kuin pystyin oikeasti kuulemaan sen. Se oli ihan uskomattoman hauskaa. Monet nuoret tuntuvat löytävän meidät. Tämä levy esittelee yhtyeestä uuden version, mutta olemme silti edelleen hyvin vahvasti Voivod. Vahvasti tätä päivää on myös levyn kansitaide, josta vastaa bändin kaikki levyt persoonallisella tyylillään kuvittanut Away itse. . Se oli oikeastaan hyvin luonnollista. Joskus aikaisemmin sain inspiraatiota muilta taiteilijoilta, mutta nykyisin lähinnä elävästä elämästä. Juuri nyt on jännittävää aikaa olla Voivodissa. Levy-yhtiö panosti meihin paljon ja meillä oli käytettävissämme enemmän rahaa levyn tekemiseen
Toistaiseksi ainoana ilman ensimmäistäkään virallista julkaisua kulkeneena yhtyeenä Infernon kannessa (#63, 2009) esiintynyt ryhmä herätti innostusta myös vanhempien metallimusiikkitekijöiden joukossa, ja saattoipa joku arvella Vorumia Bloodbathin kaltaiseksi salassa pidetyksi death metalin supergroupiksikin. Mistään tällaisesta ei kuitenkaan ole kyse. Ajatuksena ei ollut venyttää julkaisua näin paljon. Kieli syyhyten odoteltu debyyttitäyspitkä Poisoned Void on pitkällisen hiomisen jälkeen valmis. Teksti Joni Juutilainen | www.vorumdeath.com Ahvenanmaalainen Vorum nousi esiin rajulla paineella lähes neljän vuoden takaisen Grim Death Awaits -ep:n myötä. Luvassa on odotetusti sysimusta matka tuntemattomiin syvyyksiin. Hiljaa paha tulee S uurimmat yllätykset tulevat aina odottamatta. Kun laitoin soittimeeni kesällä 2008 (tuolloin vielä Haudankaivaja-nimellä toimineen) Vorumin kämäiseltä näyttäneen cd-r-demon, en ollut uskoa kuulemaani. Korvakuulokkeista rytisi esiin vanhakantaista, mutta tuoreella ja vimmaisella energialla piestyä death metalia sellaisella intensiteetillä, että järki oli lähteä siltä istumalta. Samaan koukkuun takertuivat pian myös muutamat muut lehtemme skribentit, ja bändin nimi levisi myös suomalaisessa metalliundergroundissa sen kuuluisan kulovalkean tavoin. Syynä ovat olleet jäsenten eri paikkakunnilla asumiset työn, opiskelun ja muun vastaavan merkeissä, minkä vuoksi ei ollut mahdollista työstää levyä ja soittaa yhdessä halutulla tavalla. Koko homma levittäytyi pieniin sessioihin pitkin kulunutta aikaa. Vorum on syntynyt rehelliseltä treenikämppäpohjalta, ja nuorten miesten ainoana tavoitteena on alusta saakka ollut luoda mahdolli- 28 Inferno simman hyvää ja aitoa death metalia muiden muassa Nihilistin, Mercilessin ja Morbidin löyhkäävässä hengessä. Kitaristi Matti Jalava onkin ilmeisen tyytyväinen Poisoned Void -levyn analogiseen soundiin ja aika perhanan tujuun lopputulokseen, vaikka levyn valmistelu veikin odotettua enemmän aikaa. . Muita vastoinkäymisiä, erityisesti loppupäässä, olivat erilaiset tekniset ja muut tyypilliset syyt, kuten esimerkiksi paskaksi menneet tietokoneet tai kadonneet kitararaidat. Ei black metalia Sitten Grim Death Awaitsin Vorumin musiikki on edennyt teknisempään ja kaikilta osin monipuolisempaan suuntaan. Erityisesti kappaleet itsessään omaavat aiempaa selkeämmän
Tavoitteenamme on saada sama ilmapiiri levylle kuin livenä soitettaessa, ja päinvastoin. Eikö olisi mukavampaa soittaa jotain helppotajuisempaa musiikkia ja saada aivan helvetisti naisia ja rahaa? . Ja nyt ei ole tarkoituksena yrittää luoda mitään mystisyyttä tai muuta hömpötystä tähän juttuun. Jos verrataan studio-olosuhteita ja livetilannetta, mitkä ovat ne konkreettisimmat erot. Meidän täytyy nyt vain ottaa hommat rauhassa ja katsoa kuinka pitkälle rahkeemme riittävät.. Olisi tietysti hienoa näyttää keskisormea kaikelle ja keskittyä pelkkään musiikkiin, mutta täytyy olla siinä mielessä realistinen, että jostainhan se elantokin on saatava. Olemme olleet iloisia kaikesta saamastamme huomiosta, mutta ei se vaikuta mitenkään tekemisiimme tai aiheuta mitään ylimääräisiä paineita. Kuolema on toki merkittävä aihepiiri Poisoned Voidilla, mutta täysin tyylipuhtaaksi death metaliksi yhtyeen musiikkia on enää vaikea luonnehtia. Watain-faniksi itsekin tunnustautunut Jalava on asiasta kuitenkin eri mieltä. . En ymmärrä, mikä tässä kuulostaa niin blackiltä! Ajatuksena ei ole ollut koskaan viitata siihen suuntaan minkään musiikillisen muutoksen, ideologisten vaikutteiden tai muiden syiden avulla. . Lopputuloksen onnistuminen on sitten kuulijan päätettävissä. Jalat maassa Poisoned Void on takuulla yksi lähivuosien odotetuimmista suomalaisista metallidebyyteistä. Sillä Vorum jyräytti Evil Seed -biisin, joka löytyy uudelleenäänitettynä myös Poisoned Voidilta. Kovan keikkakunnon saavuttanut bändi on soitellut levyn biisejä livenä jo kauemman aikaa, mikä on luonnollisesti nostanut yleisön mielenkiintoa bändiä kohtaan entisestään. Meininkiin on pesiytynyt myös huomattavia tuoksahduksia erityisesti vanhemman aikakauden Watainin suunnalta, mikä taas vie bändin musiikkia luonnollisesti hieman blackimpaan suuntaan. Kuinka tarkkaan kykenette mielestänne toistamaan lavalla levyn kappaleet ja biisien synkän ilmapiirin? . Myös biisien sanoitukselliset teemat poikkeavat hieman tyypillisen death metal -bändin teksteistä. Death metalille useimmiten ominaiset suoltenviskelyt ja överiksi vedetyt verimässäilyt puuttuvat Vorumin musiikista täysin. Yllätys on ollut melkoinen, kun liikkeelle kuitenkin lähdettiin avoin mielin oikeastaan ilmaan minkäänlaisia odotuksia. ei ole kuitenkaan ollut millään tavalla suunniteltu. Kun vertaa Grim Death Awaitsiä ja Poisoned Voidia toisiinsa, kontrasti on selvä ja näkyvä, mistä olemme tietoisia, mutta tämä ?muutos. Ep:n ja levyn välissä ilmestyi toki pienenä maistiaisena yhdysvaltalaisen Vasaelethin kanssa julkaistu Profane Limbs of Ruinous Death -seiskatuumainen (2010). Kaiken kaikkiaan kuolometallikvartetti onkin ollut erittäin yllättynyt saamastaan suosiosta. . Musiikilliset vaikuttajamme ja monenlaiset yhteiset tekijät ovat johdattaneet meidät tälle polulle, ja mielestämme olemme pärjänneet sillä hyvin. . Eipä siihen löydy oikeastaan mitään yksittäistä syytä. ?En ymmärrä, mikä tässä kuulostaa niin blackiltä!? rakenteen. Teemat pyörivät huomattavan lähellä black metal -maailmaa ja sen pikimustia kiemuroita. Aiomme toimia samaan malliin jatkossakin. Miksi musiikkityyliksenne on valikoitunut juuri death metal
Teksti Riitta Itäkylä | KuvaT Clay Patrick McBride | www.hatebreed.com Hatebreedin menestystarina jatkuu hc-monitoimi mies Jamey Jastan johdolla. Vaatemalliston ja erinäisten projektien (kirjan kirjoittaminen on toistaiseksi jäissä:. Ja niinhän ei vain voi tehdä. Joten sinun tulee myydä tuotetta, jolle on oikeasti kysyntää. . Miten se muka tasavertaisti kentän. Joku tuntematon bändi ei koskaan tule pääsemään YouTuben etusivulle. Jengi väittää internetin tehneen pelikentästä tasavertaisemman, mutta se ei pidä paikkaansa. Istun Ikean sohvalla ja tuijotan takaisin. Sihteerineiti pöydän takana vilkaisee tv-ruutua ja huikkaa sitten hunajaisesti: . Hymyt ja upeat hammasrivistöt häikäisevät. Onkin tietyllä tapaa hämmentävää tavata muutamia minuutteja myöhemmin yläkerran perimmäisessä huoneessa New Yorkin hardcoresta ja Napalm Deathistä vaikutteita peilaavan amerikkalaisen Hatebreed-bändin solisti Jamey Jasta. Iso raha on mukana, Jamey Jasta toteaa ja vilkaisee kännykkäänsä. Kaiken takana on työ 35-vuotias Jasta on hieman haavoittuvaisen oloinen istuessaan Warnerin kokoushuoneessa kaukana Connecticutista. Hän joutui kiiruhtamaan toimistolle suoraan lentokentältä, ja nyt hänen takanaan olevasta ikkunasta avautuu maisema loskan peittämälle tukholmalaiselle sivukadulle. Jasta on miellyttävä ja kohtelias tyyppi, jota ei poikamaisuudestaan huolimatta tule sääliä. Voit tietenkin odottaa myös yläkerrassa. Käytäviä kiertävillä virtaviivaisen valkoisilla seinillä roikkuu maailmantähtien potretteja. Sen kunnian saa John Mayer tai Rihanna, koska lafkat ovat mukana. mies on kuulu ahkerasta sosiaalisen median käytöstään. Jokaista koristaa mustalla tussilla kiireisen oloisesti mutta itsetietoisen isoilla kirjaimilla suhaistu nimikirjoitus. Facebook tai Twitter, todennäköisesti . ?Soihtu auttaa pimeydestä kohti sitä kohtaloa, joka on sinun. Mutta se ei pala itsestään. Vaikka pidät itse suolaisesta jäätelöstä, et voi perustaa suolakurkkujätskikojua, koska se ei yksinkertaisesti tule myymään. Mitä lafkaan tulee, siihen liittyi paljon tilanteita, joissa en halunnut tehdä kompromissia, mikä selittääkin varmaan suuren osan epäonnistuneista projekteistani. . Markkinointi on mukana. Nyt ollaan suosion ytimessä. Aulassa vilkkuvat taulunkokoiset seinätelevisiot, joista valkoiseen kokoasuun pukeutunut miespuolinen laulaja vinkkaa silmää ja osoittaa sormellaan nuorista naisista koostuvan gospelkuoronsa suuntaan. Ennen halusin aina kiinnittää bändin, josta tykkäsin, enkä sitä, joka myy. Tulta täytyy pitää yllä.? Lovebreed W arner Musicin toimistotilat Tukholmassa huokuvat modernia coolia. Se on hyvin puutteellinen argumentti. Hän istuu kirkkaasti valaistussa kokoushuoneessa pitkän pöydän äärellä ja näpräilee kännykkäänsä. Kuoro pyörittää tahdissa peppuaan ja tuijottaa suu mutrussa ensin laulajaa, sitten kameraa. Hän tuntuu elävän Hatebreedille ja erinäisille liikeprojekteilleen vuorokauden ympäri. Hämmentävää tai ei, on hyvä pitää mielessä, ettei Jamey Jasta ole pelkkä lippalakkinen hc-punkkari Connecticutista: kun hänen perustamansa levy-yhtiö Stillborn Records on tätä nykyä telakalla, miehen liiketoiminta painottuu Hate- 30 Inferno wear-vaatemallistoon, jonka menestyksestä hän kertookin innoissaan. Tuntuuko kaupallinen maailma koskaan sotivan hctaustaasi vastaan? . Tähteys ja menestys ovat lähes käsin kosketeltavia. Warnerin toimistotilat huokuvat bisnestä. Tämä pätee kaikkeen liiketoimintaan
Inferno 31
Keikat ovat hänelle hc, punk ja Hatebreed kiteytettynä, alkukantaisen energian ja uuden voiman lähde. . Viime vuosina bändi kallistui yhä enemmän edellä mainittuun tyyliin, mikä johti ehkä jonkinasteiseen identiteettikriisiin. Uusi albumi The Divinity of Purpose palaa niin sanotusti juurille, ja vanha kunnon punk nostaa päätään metallin kahleista. Enemmän dynamiikkaa ja parempi tuotanto. . Ei perhettä, ei ketään. Joimme kaljaa ja jammailimme. Vastaan siihen aina, että no, juuri niin minäkin tein seitsemän vuoden ajan ennen kuin saimme toimivan pakettiauton, bussin tai minkä lie. Isojen metallibändien kanssa rundaaminen antoi Hatebreedille mahdollisuuden laajentaa yleisöään, ja bändi onkin yhdistänyt onnistuneesti miehekkään thrashpoljennon ja suoraviivaisen, voimallisen hardcoren. Sanon niille, että no, oletko nyt varmasti valmis uurastamaan seuraavat 15 vuotta, oletko valmis jättämään mimmikaverin taaksesi. Mietin, kuinka voin kääntää tämän joksikin positiiviseksi. Yksin, sairaalassa. Warnerin kokoushuoneessa tuntuu hetken jotenkin raskaalta. . Ja sitten ne lähtevät tien päälle kuukaudeksi ja sitten saa kuulla, kuinka ?minulla on ikävä tyttöystävääni? ja ?joudun nukkumaan ihmisten lattioilla?. Palatessani takaisin parin viikon kuluttua hän oli nukkunut pois. Joten laiton sen biisiin. Se yhdistää meidät, Jamey Jasta toteaa. Haastattelun päättyessä kättelen miestä ja kiitän häntä suomastaan ajasta. Muutaman vuoden päästä seurasi jopa Grammy-ehdokkuus. Jasta ei enää katso minuun vaan näprää jo keskittyneesti kännykkäänsä. Menestyvä ei lepää.. Vastasin, että eipä siinä mitään, mukava tyyppihän se. Raaka totuus, jota moni aloitteleva muusikko ei Jastan mukaan aina ymmärrä. . Tällä levyllä on todella iso, tuotettu fiilis, solisti toteaa tyytyväisenä. Purppurasydämiä ja positiivisuutta rimään, ö y p in r e y a Sl ?Jos laitan ulla Saatanasta haluan ku äisen kahden m heti ensim ikana.? minuutin a ?en tajunnut, kuinka suuri homma se on?) ohella Jasta elää Hatebreedille ja musiikille. . Äänitimme demon, jota lähettelimme ympäriinsä, ja onneksemme se päätyi oikeisiin käsiin. Hatebreed päätyi muun muassa Machine Headin, Napalm Deathin ja Agnostic Frontin rundeille jo ennen vuoden 1997 levytyssopimustaan. Jos laitan Slayerin pyörimään, haluan kuulla Saatanasta heti ensimmäisen kahden minuutin aikana, hän kiteyttää. Soittelimme alkuun rumpalimme äidin kellarissa Bridgeportissa Connecticutissa, keskellä ghettoa. Minkään sen ei tarvitse pitää meitä erillämme toisistamme, koska me kaikki saamme musiikista saman tunteen. . Tämä sopii niin Hatebreedille kuin Jastallekin, joka vaikuttaa olevan nyt enemmän sinut oman taustansa ja hc-minänsä kanssa. . Hän pelasti siviileitä Koreassa. . Kaiken menestyksen takana on kolme seikkaa: työ, työ ja työ. Kappaleet Honor Never Dies ja Put It to the Torch löivät lopulta levyn linjan lukkoon. Viimeksi mainittu kappale toimii esimerkkinä sekä Hatebreedin periamerikkalaisesta melodraaman tajusta että vilpittömästä positiivisesta asenteesta, jota Jamey Jasta haluaa peräänkuuluttaa musiikillaan. . Pieni pala hänen tarinaansa elää siis nyt musiikin kautta. Warnerin valtavirtamaailman steriilissä kokoushuoneessa rutiininomaisesti haastatteluja jakava Jamey Jasta on kiistämättä ja kaikesta kiireestään huolimatta sympaattinen kaveri. Lentomatkojen väsyttämänä hän sekoittaa hetkeksi maat ja kehuu Infernolle Ruotsin mahtavia metallifestareita. . Korjattuani lehtemme olevan itse asiassa itäisestä naapurimaasta Jasta palaa jaloilleen suvereenilla itsevarmuudella ja kehuu viime kesän Tuskan olleen ?awesome?. Livekeikkojen tärkeyden painotus merkitsee Jastalle tosin muutakin kuin kesän 2013 festarimenestystä. I know! Se on supersurullista, amerikkalainen jatkaa. . Emme tarvitse rajoja, meidän ei tarvitse olla erillämme rajojen, lakien, uskonnon tai rodun takia. Hoitsu siihen, että tiesitkö, että hänellä on purppurasydän-kunniamerkki palveluksesta sodassa. ? Fanina minä tarvitsen sen tuttuuden tunteen. Tätä uusi albumi solistin mukaan tarjoaa. vähimmäisrajan. johdosta hän rupesi miettimään tarkemmin settilistoja ja biisien livetoimivuutta ja asetti uudelle levylle ?kolmen dynaamisen biisin. Ennen kuin livahdan ovesta takaisin valkoisten hymyjen ja markkinointikoneiden menestystuotteiden koristamalle käytävälle, käännähdän vielä ovelta. The Divinity of Purpose on crossoveria Hatebreedin kahden ensimmäisen levyn Satisfaction Is the Death of Desiren (1997) ja Perseverancen (2002) tyyliin, tosin yhdellä tärkeällä erotuksella. 32 Inferno Kysyttäessä juurille palaamiseen johtaneista syistä Jasta ottaa puheeksi keikkojen merkityksen Hatebreedin kaltaiselle, intensiivisesti kiertävälle bändille. Lukuisten ?metallikiertueiden. Vierailin sairaalassa isoisäni luona, ja kun hän oli hakemassa lääkkeitään, juttelin hänen huonetoverinsa kanssa. Hänet siirrettiin sitten toiseen huoneeseen, koska juuri sinä päivänä tuli ja meni paljon potilaita. Se kuitenkin ylittyi nopeasti, ja punk kasvoi metallin ohi kuin puolivahingossa. Kun mies oli viety pois, hoitsu sanoi minulle, että oli todella kiva että juttelin hänen kanssaan, sillä hänellä ei ollut ollut vierailijoita kahteen vuoteen
2-day tickets pre-sale 85e www.lippupalvelu.fi POHJOIS-SUOMEN MUSIIKKIKAUPAN KESKUS Torikatu 12, 90100 Oulu. WWW.MUSIIKKIKU 08-5146 414 LLAS.FI POHJOIS-SUOMEN MUSIIKKIKAUPAN KESKUS Torikatu 12, 90100 LAUANTAI OVET 13.4.2013 18 .00 Oulu. WWW.MUSIIKKIKU 08-5146 414 LLAS.FI IKÄRAJA K-18 POHJOIS-SUOMEN MUSIIKKIKAUPAN KESKUS LIPUT Torikatu 12, 90100 Oulu. WWW.MUSIIKKIKU 08-5146 414 LLAS.FI 35/?40? POHJOIS-SUOMEN MUSIIKKIKAUPAN Torikatu 12, 90100 KESKUS Oulu. WWW.MUSIIKKIKU 08-5146 414 LLAS.FI
Music is Our Passion www.thomann.de
Tuolloin Helloweenin leirissä ei tunnettu vielä nykyrockmuusikoiden vitsauksia, kabbalistista porkkanansyöntiä ja kiinnostusta tympeään maratonjuoksuun. Haastattelun aikana ei oltu hetkeäkään selvin päin. Sattumien summana päädyin samana iltana Grosskopfin ja Grapow?n kanssa Tavastialle. On maanantaiaamupäivä, ja juomme Helloweenin Markus Grosskopfin kanssa limsaa ja kahvia. Tuona keskiviikkona Tavastialla järjestettiin ensimmäinen Rockin Korkeat Korot -tapahtuma. Roland Grapow diggaili kovasti Muska Babitzinin laulusoundista. Edellisen kerran tapasin miehen 12 vuotta sitten, kun Dark Ride -albumi oli juuri ilmestymässä. Teksti Lauri Ylitalo | KUVAT martin hausler | www.helloween.org Melodisen saksametallin veteraani Helloween ei ole uudella Straight Out of Hell -levyllään tippaakaan entistä aikuisempi. Saksalaisten silmänaluset olivat mustat kuin huoltoasemakahvi, eikä parransänkeä ollut turhaan ajeltu. Törmäsimme kauniiseen mutta arvaamattomaan naiseen, joka totesi Tavastian edessä Grosskopfille, ?sulla on tosi iso nenä?, ja vetäisi basistia kahdella sormella 36 Inferno. Grosskopf kävi kysymässä keikkaa miksanneelta Jukka Wahlstenilta, haluaisiko tämä tulla Helloweenille töihin. Basisti oli promotoimassa julkaisua Helsingissä bändin tuolloisen kitaristin Roland Grapow?n kanssa. Basisti Markus Grosskopf kertaa ikinuoruuden salat. I stun Klaus K -hotellin Ilmatar-ravintolassa
Inferno 37
Tuplabassarit ja kitaraduetot olivat Helloweenin musiikissa läsnä levytysuran alusta saakka. . Baariin, pari olutta ja muutama viski, se oli siinä. Jos kuuntelisi jotain, tulisi vahingossa kuitenkin lainattua. 38 Inferno Death metal. Ensimmäiset Noiselta saamamme rojaltit taisivat olla 200 Saksan markkaa. Yhtyeellä ei enää ole selvää johtajaa tai pääsäveltäjää. No, ennen kuin rupesin tekemään biisejä, olin bändistä se, jonka tehtäväksi jäi bailaaminen, Markus Grosskopf hymähtää. Roland Grapow erotettiin Helloweenista seuraavana vuonna. Vähemmän merkittävät pelurit soittavat meille toimittajille Skypellä tai puhelimella. Jos Helloweenin musiikkiin on 2000-luvulla tullut sävyjä modernista metallista, uusi Straight Out of Hell -albumi on levytyksenä rento ja pakoton. Ei meillä ollut aavistustakaan, että on olemassa semmoinenkin kaveri kuin kiertuemanageri. Lyhyet kiertueet tekivät selväksi, että bändi tarvitsisi erillisen laulajan. enkä halua silloin kuunnella musiikkia. Black metal? Yksi asia on selvää: Helloween keksi eurooppalaisen power metalin sellaisena joksi lajityyppi on myöhemmin vakiintunut. Yhdysvalloissa power metal viittasi Metal Churchin, Omenin ja Helstarin kaltaisten yhtyeiden ilmaisuun. Ingo rupesi räpeltämään ja siitä se lähti, Grosskopf nauraa. Elettiin vuotta 1984. Helloweenin lisäksi levyllä esiintyvät Running Wild, Hellhammer ja Dark Avenger. Napster oli julkaistu vasta edellisvuonna ja murros, jonka merkityksen näki ainostaan Lars Ulrich (ja voi kuinka häntä siitä pilkattiin!), oli vasta edessäpäin ?, Helloweenia lennätetään yhä ympäri Eurooppaa promotoimassa yhtyeen uusia levyjä. Eleessä ei ollut mitään leikkisää. Vaikka yhtyeen alkuaikojen ilmaisu on lähellä uuden aallon brittiheavyä, intensiteetti oli jo tuohon aikaan ankara. . Ja Bauerfeindilla on käytössään myös oikeaa valtaa. . Ja vaikka levyteollisuus on noista ajoista muuttunut . Yritän pitää pään tyhjänä, kappaleiden kehittyminen tarvitsee tilaa. Se tuo mieleen 7 Sinnersin World of Fantasyn, joka on myös basistin sävellys. . No, ne kyllä maistuivat todella hyvältä! Death Metalia seurasivat nimikko-ep ja debyyttialbumi Walls of Jericho (1985). Meillä on yleensä 20?40 biisiä, joista joudumme valitsemaan levylle tulevat. Totta kai Charlielle voi ehdottaa miltä levyn pitäisi kuulostaa, mutta hän sen lopulta päättää. Vertaatteko Helloweenia koskaan nuorempiin bändeihin, jotka on synnytetty innoittamananne? . Death Metalin biisit nauhoitettiin kaksi viikkoa sen jälkeen, kun Ingo oli saanut toisen bassarin. Esimerkiksi parin vuoden takainen 7 Sinners vaikutti raskaudessaan kovin näyttämisenhaluiselta. Straight Out of Hellillä Helloween kuulostaa yllättävän yhtenäiseltä siihen nähden, että yhtye on väärällään biisintekijöitä. Se oli kai pöllitty joltain humppabändiltä. Länsi-Saksan talous oli hiljalleen elpymässä 70-luvun öljykriisistä ja julkisen talouden repeämästä. En minä osaa sanoa niistä biiseistä mitään. Maassa oli kuitenkin vahva modernimman metallin undergroundliike. Ensimmäiset julkaistut Helloween-kappaleet löytyvät Noise Recordsin Death Metal -kokoelmalta. kuten suunnilleen kaikkien muidenkin eurooppalaisten power metal -bändien . Joskus elämä yllättää saksalaisenkin. . Helloweenin musiikki oli teknistä ja nopeaa, joten Hansenin selviäminen pidemmistä keikkaputkista vaikutti epätodennäköiseltä.. levyt tuottavan Charlie Bauerfeindin rooliksi jää huolenpito siitä, että levyistä syntyy kokonaisuuksia. Helloween oli melodisempi ja nopeampi. Saksalaisen rockin puolella Scorpions oli lyönyt itsensä stadionsarjaan. Tytön nimeä en ole muistanut vuosiin. Grosskopf toteaa, että Helloweenin . Energiaa oli pirusti, mutta soitto ei ehkä ollut vielä ihan kohdallaan, Grosskopf nauraa. . Kai lykkäsi sen rumpusetin oheen ja totesi Ingolle, että nyt alat soittaa tuplabassarikomppia. Äh, me teemme biisejä kuten aina ennenkin, Grosskopf toteaa, . Emme tienneet paskaakaan mistään. Ja väittelemme siitä paljon. But in the end of the day it?s gonna be a record, Grosskopf hymähtää. . Yhtyeen ensimmäiset kiertueet olivat vielä vaatimattomia muutamien keikkojen pyrähdyksiä esimerkiksi Grave Diggerin, Faithful Breathin ja Celtic Frostin kanssa. . Pääosan kappaleista säveltäneen solisti Andi Derisin lisäksi materiaalia ovat tuottaneet sekä Grosskopf että kitaristit Michael Weikath ja Sascha Gerstner. . Opiskelijaliike oli lientynyt, Punainen Armeijakunta hiljennetty. Haluamme, että levyillä on monenlaisia kappaleita. Grosskopfin käsialaa Straight Out of Hellillä edustaa esimerkiksi suoraviivainen nimikkobiisi. Jos Death Metal -kokoelman aikaan arvosteluissa kirjoitettiin jopa black metalista, ennen Keeper of the Seven Keys -levyjä (1987?1988) Helloween leimattiin speediksi. klyyvarista. En voi hehkuttaa, että ne olisivat kovinta paskaa ikinä, hah! Helloween tosiaan on jonkinlainen demokratia. Yhtäkkiä meillä oli roudareita ja joku kertomassa, mihin aikaan meidän on oltava paikalla ja mentävä lavalle. Ihmettelimme, mikä kusipää se tuollainen on. Olimme soittaneet muutamalla nuorisotalolla ja joissain Hampurin baareissa. Toisaalta voimme tehdä Helloweenina melkein mitä tahansa. Kai Hansen tuli yksi päivä treenikämpälle toisen bas sarin kanssa
Inferno 39
Mausteeksi kömpelöä mystiikkaa ja Dr. Sen on pakko olla aitoa.. Se oli tosi makea keikka. Pink Pubbles Go Apellä (1991) on huomattava määrä Michael Kisken keskitempoisia sävellyksiä. Eli lähdimme hakemaan rahaa, jota emme aiemmin olleet saaneet. Mutta onhan vaikutteita myös Rainbow?lta, Abbalta ja Katri Helenalta. Laulusuorituksista Tolkin asteikossa korkealle nousee erityisesti balladi Tale That Wasn?t Right. . Samalla huomasimme, että joku on ostanut taas uuden bemarin. Helloween myi levyjä, mutta se ei näkynyt yhtyeen tuloissa. . Ja se kaveri maksoi aika paljon. Helloween on ollut Stratovariukselle iso vaikuttaja, ei sitä voi kiistää millään lailla. Niin myös Helloweenilla. Levy-yhtiöstä kehuttiin kovasti, miten hienoa on tehdä töitä kanssamme. Esimerkiksi 1986 julkaistu Judas-single vaikuttaa parikymppisen maanisella raivolla kynäillyltä piikiltä liittokansleri Helmut Kohlia ja Nato-ohjusten Länsi-Saksaan sijoittamista vastaan. Siihen nähden, että yhtye tuli luoneeksi uuden alagenren, jopa levy-yhtiö Noise Recordsin suhtautuminen Keeper of the Seven Keyseihin oli etukäteen nihkeää. . Paluuta ei ollut. Tolkki kertoo nähneensä bändin livenä vielä samana vuonna Hämeenlinnan Giants of Rockissa. . Seuraava askel oli kokeellinen Chameleon (1993), jonka jälkeen sekä Kiske että skitsofreniaan sairastunut ja päihderiippuvainen Ingo Schwichtenberg lähtivät bändistä. Kisken korvanneen Andi Derisin liittymisen jälkeen Helloween on tavallaan tehnyt jatkuvaa matkaa Keeper of The Seven Keysien maailmaan: vaikka paluuta kirkasotsaisuuteen ei ole, Helloween on ollut lähes kaikilla levytyksillään henkisesti lähempänä juuriaan kuin esimerkiksi Chameleonilla. Helloween hyppäsi kerralla kohtuullisen raskaaseen sarjaan. Levy-yhtiön pomo Karl Walterbach halusi pistää koko homman jäihin, koska se kuulosti hänen mielestään liian pehmolta, Michael Weikath kertoi Rumban Zeus Mattilalle 1987. . Ja se oli kriisin alkua. Mutta kun kaikki olivat eri mieltä hänen kanssaan, hänenkin oli pakko muuttaa mielensä. Ja oikeassa bändi oli. Steinin lapsellista huumoria. Mutta vaikka Helloween oli leikkisä, se kytkeytyi osaltaan saksalaisen rockin yhteiskunnalliseen perintöön: 60- ja 70-lukujen krautrockin juuret olivat avantgardismissa ja radikalisoituneessa opiskelijaliikkeessä. Tuloksena olivat Keeper of the Seven Keys -albumit, joilla Helloween määritteli eurooppalaisen power metalin. Uli Jon Rothin aikana jopa Scorpionsilla oli politisoituneet hetkensä. Mutta jo vuoden 1988 marraskuussa Kai Hansen soitti viimeisen keikkansa Helloweenissa. Karl halusi sitten varmistaa selustansa ja kutsui Saksan musiikkibisneksen kovia nimiä kuuntelemaan masternau- haamme tyyliin ?kuunnelkaa millaista paskaa Helloween suoltaa?. Sille asialle moni on ilkkunutkin. Siinä alkaa miettiä, että kaikki ei ole ihan kohdallaan. Helloween irtisanoutui yksipuolisesti levytyssopimuksestaan ja ryhtyi yhteistyöhön Saksan EMIn kanssa. Siinä on aika heviä tulkintaa 17-vuotiaalta kaverilta. Eroja ja lakimiehiä Hampurilaiselta treenikämpältä löytyi 17-vuotias Michael Kiske, jonka Weikath ylipuhui liittymään Helloweeniin. Mieleen jäi energinen bändi, jolla oli hyviä biisejä ja hauskaa lavalla. Tolkki näkee Helloweenin urassa yhtäläisyyksiä Stratovariukseen: kummankin ura lähti nousuun, kun Michael Kiske ja Timo Kotipelto korvasivat yhtyeiden kitaristi-laulajat. Keeper-kaksikon biiseistä Tolkin suosikkeihin kuuluvat Eagle Fly Free, March of Time ja Keeper of the Seven Keys. 40 Inferno . Eli lopulta tulos oli plus miinus nolla, Grosskopf nauraa. Kai Hansenin lähdettyä Helloween alkoi tehdä pesäeroa Keeper of The Seven Keysin power metaliin. 1987 yhtye kiersi koko Euroopan sekä vieraili Japanissa ja Yhdysvalloissa. Myös Stratovariuskitaristi Timo Tolkki kuuli tuoreeltaan Keeper of The Seven Keys I -levyn vuonna 1987. Eikä yhtye ole koskaan pudonnut tyhjän päälle. Noisen haasteesta useammassa oikeusasteessa käsitelty juttu kääntyi lopulta Helloweenin tappioksi. . Lakimiehemme oli päätoimisesti AC/DC:n lakimies. Aina kun siinä leirissä tapahtui, hän ei ollut käytettävissämme. Jopa MARKUS PAAJALA Helloween tunki 80-luvulla ryminällä suomalaisten rockinharrastajien levylautasille. Kaksi bassorumpua, polveilevia kappalerakenteita, häpeämättömän pitkiä soolo-osuuksia, loppuun saakka hiottu tuotanto. Sellaista kipua on vaikea teeskennellä. Sieltä on tulleet esimerkiksi tuplabassarit. Stratollahan on selviä lainoja noista biiseistä. Ja kun saimme, maksoimme koko rahalla asianajajan laskuja
Ja ilmainen alkoholi, Grosskopf nauraa perään. . Ehdotin, että eikö voitaisi sopia jokin könttäsumma ja sen päälle tietty prosentti levymyynnistä. Ei, vaan naiset, ohi kulkeva rumpali Dani Löebe huutaa väliin hakiessaan kahvia baaritiskiltä. . Parempi hyväksyä ne. Se oli suurin piirtein osastoa ?ajaminen treenikämpälle ? 15 minuuttia?, ?biisien kuuntelu . toki ihan omill akin ansioillaan. Helloween-pajan työvuorot ovat kohd illaan myös vetoavien slovarien (Hold Me in Your Arms), disko haikuisempien puolislo varien (Waiting for the Thunder) sekä myös julistavampien pa lojen (Wanna Be God) ja provosoivasti sanoitettujen hupailujen (Asshole) suhteen. Ajan ihmeistä esimerkiksi Babylon Zoo jäi Helloweenin taakse. Elämäntyö Markus Grosskopf, mitä Helloween on antanut maailmalle? . Ei voi olla repeämättä. Muuten joutuu pettymään koko ajan. Sekin on bändissä soittamisen vapautta. Kun menee maahan, jossa ei ole toimivaa demokratiaa, vapauden merkityksen ymmärtää. . Ja toivottavasti Helloween täyttää joskus 40 vuotta. Olihan se nastaa, koska Helloween oli hyvin merkittävä bändi mulle. . Sen sijaan bändin merkitys kaanonissa on selvä. . Että ilmeisesti Uli on ollut bändissä kuukausipalkalla. . Se on varmaan suurin unelmani. Helloween Straight Out of Hell Sony Power metal -ikoni Helloween oli jo kirkkaassa nousukiidossa kahden vuoden takaisella 7 Sinners -levyllään, mutta parantaa juoksuaan entisestään tuoreimmalla kolmetoistaraitaisella. Germaaniveteraani on tehnyt koko uransa ajan asiat kuten tahtoo, ja on muutamia poikkeuksi a lukuun ottamatta myös onnistunut manöövereissään. Kun on vapaa, voi tehdä mitä tahansa ja saavuttaa mitä vain. Helloween vuosimallia 2013 on väkevä kuin askillinen Fishe rman?s Friendejä. Jaakko Silvast Ja kun Stratovarius sai 90-luvulla tien auki Eurooppaan, vanhan suosikkiyhtyeen jäsenistö tuli tutuksi. . Vokalisti Andi Derisin aikakauden tyylille uskol linen järkäle säteilee pri mus motor Michael Weikathin sävel kynästä tuttuja nyansseja ja nousee kuuntelukertojen myötä ylem mäs rappunen rappu selta. Tuollaisen avauksen jälkeen Helloween ille ominaiset, tarttu vat ja runsasmelodiset kiihdyttelyveisu t, World of War, Far From the Stars ja nimibiisi, raivoavat korva käytäviin ujostelematta ja vastustamattomasti . Kyllä Helloween on selkeästi power metalin lippulaiva. Sen merkitystä heville ja sen eri haarojen kehittymiseen ei voi kiistää. Inferno 41. Niitä sattuu kaikille. kaksi tuntia, 70 euroa?. Weikath taas on mainettaan hyvinkin paljon parempi tyyppi. Itse levytys Ulin kanssa oli helppoa. Ei kannata pukeutua hassuihin vaatteisiin! Kun katsoo 80-luvun kuvia, on hankala tunnistaa itseään. . Olisin halukas soittamaan esimerkiksi Etelä-Afrikassa. Olemme jo esiintyneet Kiinassa, Indonesiassa ja Koreassa, mutta Afrikka on kokonaan kokematta. Tolkki toteaa vieläkin muistavansa, miltä Kiske kuulosti Hymn to Lifen miksausvaiheessa Finnvoxilla. . Mieluummin teen virheeni ja nauran niille. Onko sinulla jäljellä jotain unelmia? . En mä ole koskaan nähnyt rumpalia, joka soittaa niin helposti ja helponnäköisesti. Helloweenin kundit tulivat katsomaan Hampurin-keikkoja ja välillä juopoteltiin yhdessä. Kisken laulu kuulostaa yksinäänkin aivan mielettömältä. Kun olin nuorempi, minulla oli vapaus pokailla mimmejä ja käydä ulkona. Kukaan ei ollut pysäyttämässä minua. Olemme aina laulaneet vapaudesta. Ylipäätään, virheitä kannattaa tehdä. Mulla on se lista vieläkin tallella. Vapaus on suurin mahdollinen lahja. Ja niissä sessioissa oli myös erittäin hyvä fiilis. Tolkki toteaa, ettei ole kuunnellut aktiivisesti Helloweenin uusia levyjä. Grosspkopf on niistä ehkä kaikkein hörhöin kaveri. Se resonanssi on jotain käsit tämätöntä. Muitakin Helloweenin ex-jäseniä on kuultu Tolkin bändeissä. André Matosin kanssa perustetun Symfonian rumpupallille ykkös vaihtoehto oli nimenomaan Uli Kusch, joka soittikin Symfonian ainoaksi jääneen levyn rumpuosuudet kahdessa päivässä. . Jos ahdistaa, katson sitä. Siksip ä uutukaisen alussa keu liva, reilut seitsemän minuuttia kellot tava Nabataea-hybridi ei säikäytä ainakaan paatuneimpia kurpi tsafanaatikkoja. synkimmän laman ravistelemassa Suomessa Time of The Oath (1996) nousi virallisen listan sijalle 14. Uli oli raha-asioista lähtien pedantti kaveri. Ei, hän on kuulemma tehnyt aina näin, myös Helloweenin kanssa. Se on niin saksalainen lista kuin olla ja voi. . Siltä tuli kuluistaan lista, jossa oli eriteltynä varmaan 50 eri kohtaa. Aloimme kirjoittaa tällaisia sanoituksia hyvin aikaisin, ja se on se, mitä haluan henkilökohtaisesti sanoa ihmisille. Oliko vapaudenkaipuu ammatinvalintasi takana? . Sillä on jo niin pitkä ura takana, ettei se enää jaksa olla poliittisesti korrekti. Myöhemmin Michael Kiske on laulanut sekä Tolkin Hymn to Life -soololevyllä (2002) että Revolution Renaissance -yhtyeen debyyt tialbumilla (2008). Kurpitsaviisikon soitto- tai laulutiukkuuden suhteen ei myöskään ole valittamist a. Kukaan ei ollut sanomassa, ettei Helloweenista tule mitään, etsi jokin turvallisempi työpaikka. Tuleeko mieleesi jotain, mitä nuoren muusikon ei kannata tehdä? . Mä en ole ikinä nähnyt mitään vastaavaa, Tolkki hymähtää . On festivaaleja, joilla voisimme soittaa pääesiintyjänä. Että tehkää, sanokaa ja olkaa mitä ikinä haluatte. Ei se kaipaa edes musiikkia ympärilleen
Listanikkari Tero Lassila vuoden 2012 Raskaimmat Infernon tekijäkaartin vuosiäänestyksen tulokset julkaistiin verkossa napakasti heti kuluvan vuoden alkuun. on saanut listata halutessaan. Tami Hintikka 42 Riitta Itäkylä Joni Juutilainen Wolfbrigade - Damned Les Discrets - Ariettes Oubliées... Grave - Endless Procession of Souls Be?lakor - Of Breath and Bone Terveet Kädet - Musta Hetki Anaal Nathrakh - Vanitas Enslaved - RIITIIR Gojira - L?Enfant Sauvage Om - Advaitic Songs Goat - World Music Alcest - Les Voyages de L?ame Between the Buried and Me - The Parallax II: Future Sequence Cradle of Filth - The Manticore and Other Horrors Inferno. Ne löydät nettisivujemme haulla osoitteessa www.inferno.fi. Seuraavassa porukkamme henkilökohtaiset topvitoslistat. Numerojärjestystä ei ole, ja vuoden kovimman ?ei-raskaan albumin
Koskinen Between the Buried and Me - Parallax II: The Future Sequence Van Halen - A Different Kind of Truth Rush - Clockwork Angels Deftones - Koi No Yokan Betrayal at Bespin - Rains Ei-raskas: Pepe Deluxé - Queen of the Wave Mikko Kuronen Killing Joke - MMXII Hexvessel - No Holier Temple Tiamat - The Scarred People Christian Mistress - Possession Uncreation?s Dawn - Holy Empire of Rats Ei-raskas: Grimes - Visions Jerry ?Serpent. Kurunen Enslaved - RIITIIR Paradise Lost - Tragic Idol Mgla - With Hearts Towards None Baptism - As the Darkness Enters Behexen - Nightside Emanations Miika ?Mega. Kuusinen Yleislakko - Maailmanpolitiikan arkipäivää Graveyard - Lights Out Pain Confessor - Incarcerated Seremonia - Seremonia Shining - Redefining Darkness Ei-raskas: Uhrijuhla - s/t Tsekkaa I vuosiään nfernon tulokset o estyksen so www.infe itteesta rno.fi! Markus Laakso Hexvessel - No Holier Temple Tiamat - The Scarred People Graveyard - Lights Out Jess and the Ancient Ones - s/t Swallow the Sun - Emerald Forest and the Blackbird Ei-raskas: Leonard Cohen - Old Ideas Tero Lassila Wintersun - Time I Sabaton - Carolus Rex Viikate - Petäjäveräjät Be?lakor - Of Breath and Bone Swallow the Sun - Emerald Forest and the Blackbird Mikko Malm Anathema - Weather Systems Tourniquet - Antiseptic Bloodbath Swallow the Sun - Emerald Forest and the Blackbird OSI - Fire Make Thunder Hexvessel - No Holier Temple Sanna Mustonen Gojira - L?Enfant Sauvage Stone Sour - House of Gold & Bones Part 1 Shinedown - Amaryllis Sara - Se keinuttaa meitä ajassa Quake the Earth - We Choose to Walk This Path Ei-raskas: Pink - The Truth About Love Aki Nuopponen Anathema - Weather Systems Swans - The Seer The Gathering - Disclosure The Mars Volta - Noctourniquet Between the Buried And Me - The Parallax II: Future Sequence Vilho Rajala Sara - Se keinuttaa meitä ajassa Between the Buried and Me - The Parallax II: Future Sequence Paradise Lost - Tragic Idol Soundgarden - King Animal Oddland - The Treachery of Senses Ei-raskas: Sigur Rós - Valtari Matti Riekki High on Fire - De Vermis Mysteriis Oddland - The Treachery of Senses Paradise Lost - Tragic Idol Sara - Se keinuttaa meitä ajassa Terveet Kädet - Musta hetki Ei-raskas: Dead Can Dance - Anastasis Jaakko Silvast Dynazty - Sultans of Sin Sonata Arctica - Stones Grow Her Name Van Halen - A Different Kind of Truth Status Minor - Ouroboros Elvenking - Era Ei-raskas: The Streams - Hopeless Play Janne Tolonen Testament - Dark Roots of Earth Kreator - Phantom Antichrist Stam1na - Nocebo Fear Factory - The Industrialist Tracedawn - Lizard Dusk Ei-raskas: Johanna Kurkela - Sudenmorsian Aadolf Virtanen Van Halen - A Different Kind of Truth Rival Sons - Head Down Barren Earth - The Devil?s Resolve Sara - Se keinuttaa meitä ajassa Katatonia - Dead End Kings Ei-raskas: Leonard Cohen - Old Ideas Teemu Vähäkangas Black Shape of Nexus - Negative Black The 11th Hour - Lacrima Mortis Napalm Death - Utilitarian Wolfbrigade - Damned Orange Goblin - A Eulogy for the Damned Ei-raskas: Pink - The Truth About Love Inferno 43. Liberteer - Better to Die on Your Feet than Live on Your Knees Tiamat - The Scarred People Ei-raskas: Betrayal at Bespin - Rains Toni Keränen 3 Inches of Blood - Long Live Heavy Metal Europe - Bag of Bones Enslaved - RIITIIR Devin Townsend Project - Epicloud Testament - Dark Roots of Earth Ei-raskas: Sleigh Bells - Reign of Terror Panu Koski Wintersun - Time I Katatonia - Dead End Kings Paradise Lost - Tragic Idol Dead Can Dance - Anastasis Asia - XXX Ei-raskas: Harmaja - Marras Kari Koskinen Manowar - The Lord of Steel Asphyx - Deathhammer Grand Supreme Blood Court - Bow Down Before the Blood Court Desecresy - The Doom Skeptron Tankard - A Girl Called Cerveza Ei-raskas: Boothill Regulators Degradation of the West Kimmo K
Kun kelasin soittajia ja soittimia, rummut tuntui helvetin siisteiltä. Bändi treenasi, demotti, keikkaili ja treenasi taas. Ei ne huolineet mua. Billy Cobhamia tuli ihmeteltyä, että miten vitussa se pystyy vetämään noin. Keravalle kyllä perustettiin musiikkiopisto, jonne palkattiin myös rumpuopettaja. Teksti Vilho Rajala | Kuvat Tina Solda Suomimetallin klassikko Stone julkaisee koko tuotan tonsa kattavan boksin ja tekee viiden keikan kiertueen tänä keväänä. Bändihän soittaa niillä levyillä aika tiukasti. Bändi ei ainoastaan soittanut hyvin. 1980-luvun alun rumpalimaailmassa oli muutama nimi, joita kaikki ihmettelivät ja ihailivat. Sitä vartenhan me oltiin treenattu. Myös tämä erotti Stonen lukuisista muista yrittäjistä. Debyyttilevy ilmestyi vuoden 1988 keväällä. Silloin musa kolahti mulle kunnolla. Nyt kun on vähän kuunnellut levyjä taas pitkästä aikaa, on vähän silleen, että mites tässä pääsisi edes lähelle samaa kondista, heh. Diggailin myös The Policen Stew Copelandia. Ei sitä tilaisuutta voinut jättää käyttämättä. Alkoi Stonen tarina. Sata keikkaa vuodessa Stonen treenaaminen oli 1980-luvun puolivälissä lievästi sanoen intensiivistä. Kasari kävi pääsykokeissa, mutta laihoin tuloksin. 44 Inferno . Alex Van Halen oli kova ja Gregg Bissonette, joka soitti David Lee Rothin bändissä, oli helvetin hyvä silloin. Joukossa oli kaksi lahjakasta biisintekijää, Joutsenniemi ja Latvala. Välillä joka päivä useampi tunti. Stone tultiin myöhemmin tuntemaan nimenomaan tiukasta soitostaan, joka oli kansainvälisestikin vertaillen askeleen edellä monia muita. Kasari oli siinä vaiheessa vielä töissä, mutta kun keikkoja alkoi ilmaantua joka viikonlopulle, hän otti loparit. . Valitettavan monessa 1980-luvun speed- ja thrashbändissä oli se ongelma, että rumpali ei pitänyt pakettia kasassa riittävällä tarkkuudella. Stonella ei ollut tämän kanssa hätää. Ne pääsykokeet meni ihan päin persettä. Teininä Kasari kävi katsomassa Stonen esiastetta Cross of Ironia nuorisotalokeikoilla. En osannut laulaa enkä matkia jotain pianonsoittoa, vai mitä siellä nyt piti tehdä. Jiri ( Jalkanen, kitara) ja Roope (Latvala, kitara) tuli Espoosta kaksi kolme kertaa viikossa ja me treenattiin Jannen kanssa sen päälle vielä kahdestaan. Näin ollen Inferno katsoi aiheelliseksi jututtaa rumpali Pekka Kasaria, joka ennätti vaikuttaa Stone-aikojen jälkeen myös Amorphisissa. kivikova rumpali S peed metalia ei ole helppo soittaa tiukasti, jos rumpuosasto ei ole kunnossa. Jossain vaiheessa mä innostuin rockabillymusiikista ja soittelin rockabillybändeissä, kunnes sitten vähän erilainen meteli alkoi kiinnostaa. Rumputunneille mies ei koskaan päätynyt, vaan opetteli soittamaan levyjen mukana kuulokkeet päässä. Metodi, joka on yhä aloittelevien rumpaleiden suosiossa kautta maailman. Kun hän kuuli, että bändi tarvitsee rumpalia, hän päätti käydä kysymässä. Jotain hanttihommia tein välillä, mutta pääosin se oli soittelua Stonen loppuun asti.. Pekka Kasarin rummutus on kaikilla Stone-levyillä ensiluokkaista. Seuraavalla levyllä (No Anaesthesia!) meininki on vielä timmimpää. . Väänsin kaiken maailman pahvilaatikoista ja purkeista rumpuja himassa, hän muistelee. Raskaampaan rockiin miehen johdattelivat alan jättiläiset kuten Motörhead, AC/DC, Van Halen ja KISS. Kesä täyttyi keikoista. Kun kuulin Roadrunner-levyn (1974) ekan kerran, hiffasin että tällaistakin musaa on olemassa. Kasari muistelee, että hän kävi basisti-laulaja Janne Joutsenniemen kanssa bändikämpillä usein kaksinkin. . Kasari sai innoituksen rumpujen pariin Hurriganesilta, miltäs muulta. . Myös Kasari. . Hiilellähän oli kaikki kamat. Ja tietysti Rushin Neil Peartia ja Zeppelinin Bonhamia. Keravalaisessa kerrostaloasunnossa ei noin vain soiteltu rumpuja, joten äiti osti ensin lohdutukseksi akustisen kitaran. Kitara ei koskaan tuntunut yhtä omalta kuin rummut. Ensimmäiset bändiviritykset Kasarilla oli ala-asteaikoinaan Hiili Hiilesmaan kanssa. . Kasari huomauttaa, että jos ensimmäisiä demoja vertaa ensimmäiseen levyyn (Stone), kehityskaari on aivan valtava
?Pohjanmaalla oli isoimmat lavat ja myös vittumaisimmat keikkajärjestäjät.? Inferno 45
Olin sen verran leipääntynyt keikkailuun ja roudaamiseen, ettei siitä tullut mitään. Myöhemmin Kasari tuurasi vielä lyhyesti Atte Sarkimaa Ajattarassa. Kun seuraavana vuonna mentiin uuden levyn kanssa samoihin paikkoihin, 46 Inferno siellä ei ollut kuin kourallinen ihmisiä. Se ei kuitenkaan bändiä hidastanut, vaan keikkoja tehtiin entiseen malliin. Kunnes pian ei enää tehtykään. Mutta siinä oli sen verran isompi meininki, että mä ajattelin, etteihän tätä voi olla katsomatta. Viimeksi mä oon soittanut kunnolla Amorphisin 20-vuotisjuhlakiertueella 2010. Vuonna 1989 Stone teki sata keikkaa. Yhtäkkiä olikin jotain keikkoja, mutta pienimuotoistahan se oli. Aina kun viikonlopun krapulasta oltiin selvitty, mentiin viikolla treenaamaan. Viisi keikkabussia, rekat ja muut. Motivaatio oli koetuksella, koska vastakaikua ei yksinkertaisesti enää tullut. Bussissa istumista Kun Stone oli pantu pakettiin, Kasari törmäsi Kari Hynniseen Lepakossa. Hassuteltiin pari kuukautta ja huomattiin, ettei tästä tule mitään, eiköhän hoideta lennot himaan. Colours-levylle (1990) bändin kitaristiksi Jalkasen tilalle tuli Markku ?Nirri. Keittoa otettiin keikkojen jälkeen niin kuin Stonenkin kanssa. Se oli aika karu fiilis hiffata, että tällä hommalla ei ole enää jatkumoa. Lopettaminen ei ollut ainoastaan vaikea pala vaan myös helpotus. Se on minusta aika täydellinen kokonaisuus. Nykyään hänellä on Pahuuden Prototyyppi -niminen ?nuhapumppu?, jota mies on nyt koettanut piiskata soittamisen pariin. . Olihan meillä keikkamyyjä sielläkin, mutta se koko homma kusi. Se loppuminen oli aika karun nopeata. Hynninen alkoi puhua hänelle Amorphisista. . Niiranen. Edellisvuonna oltiin kierretty mestoja ja tuvat oli täynnä. Silloin oli tosin keikkamestojakin helvetisti enemmän. Evijärvi oli toinen paikka, missä meitä kohdeltiin kuin halpaa makkaraa, vaikka tuvat oli aina täynnä. Bändi julkaisi levynsä tiiviissä tahdissa etenkin siihen nähden, että keikkoja oli tolkuttoman paljon. Ennen levyntekoa Stonen treenikämpillä syttyi tulipalo, jossa bändin lähipiiriin kuulunut Jallu Mantila sai surmansa. Janne teki aika valmiiksi biisejä ja sovittikin ne pitkälle. Stonen tuotannosta Kasari nostaa No Anaesthesia! -levyn (1989) onnistuneimmaksi. . Ei meillä ollut oikeanlaisia taustavoimia, jotka olisi tienneet, mitä olisi pitänyt tehdä. Varsinkin sanoitukset, heh! Ja kyllähän nää meidän kitaravelhot on aika kovia jätkiä. Kaikki loppuu aikanaan Stonen musiikki oli kansainväliset mitat täyttävää, ja niinpä bändi kävi myös Amerikassa kokeilemassa. Joutsenniemikin lähti turvottamaan itseään johonkin etelään. Tässä on mennyt 25 vuotta aikaa, saa nähdä meneekö sama paikka loppuun taas, heh.? Speed metal -ajan keikoista kerrotaan hurjia juttuja, kuinka ihmiset daivailivat lavalta välillä suoraan pää edellä lattiaan. Mä olin jo siinä vaiheessa menossa Tekuun opiskelemaan ja mä mietin sitä vähän aikaa. Se kannatti! Se oli tosi jees ja sain koulutkin käytyä siinä sivussa, ihme kyllä. Toiminta oli Amorphis-rundeilla melko samanlaista kuin Stonenkin kanssa, mitä nyt puitteet olivat vähän erilaiset. . Sen jälkeen mä en ole pahemmin koskenut rumpuihin. Stonen maaliskuiset keikat jännittävät hyvällä tavalla. Lippukauppa on käynyt kuumana. . Ei ne sitä hyvällä katsoneet. Mietaalla poliisit keskeyttikin yhden keikan. Mun ensimmäinen rundini Amppareiden kanssa oli Paradise Lostin lämppärikiertue, jolla kierrettiin 2000?3000 ihmisen paikkoja. Omat keittiöt mukana. Siitä sai aikamoista potkua. Nyt odottelen, että päästäisiin treenaamaan, kun Latvala on Bodomien kanssa vääntämässä levyä. ?On aika hauskaa, että Stone oli vuonna 1988 loppuunmyydyllä Tampereen Tullikamarilla Yölinja-ohjelmassa. Oli yllättävää, että siellä oli niin paljon nuoria tyyppejä, jotka oli löytäneet bändin. Jos vertaa isoa salia Münchenissä vaikka suomalaiseen tanssilavaan, niin onhan siinä eri meininki. Vuonna 2003 Kasari jäi Amorphisista pois perhesyistä. Hän kertoo myös kyllästyneensä bussissa istumiseen. Ei me itse osattu mitään, mehän lähdettiin suunnilleen dokaamaan sinne ja ihmettelemään. Suomessa bändi oli tottunut siihen, että keikkamyyjän ei tarvitse edes myydä, sen kuin vastaa puhelimeen ja sopii hinnan. . Mutta olihan se hauskaa, kun yleisö pääsi osallistumaan show?hun. Sen jälkeen ruvetaan hinkkaamaan.. Emotional Playgroundin (1991) jälkeen speed metal ei enää kiinnostanut kansaa. . On aika hauskaa, että me oltiin vuonna 1988 loppuunmyydyllä Tampereen Tullikamarilla Yölinja-ohjelmassa. Tässä on mennyt 25 vuotta aikaa, saa nähdä meneekö sama paikka loppuun taas, heh. Stone on tehnyt muutamia keikkoja 2000-luvulla, viimeksi vuonna 2008. . Basisti Pajis (Antti Pajamäki) kusetti mut siihen! Se kyseli, tulisinko mä joskus huvikseen soittelemaan. Reissu ei mennyt ihan lapaan. Mä soitin Road Crew?ssa vähän aikaa. Käyttäytyminen oli Kasarin vahvistuksen mukaan jonkin verran villimpää kuin nykyään. . Soittaminen ei kuitenkaan jäänyt. . Pystyisköhän mikään bändi nykyään samaan. Muutama oli Tallinnan puolella, muuten Suomessa. . Välillä siellä päät kopisi lattiaan ja otsat oli veressä. Pohjanmaalla oli siihen aikaan isoimmat lavat ja myös vittumaisimmat keikkajärjestäjät. Olen ajatellut itseäni, että pääsisin vähän soittelemaan ja treenaamaan. Bändi heitti kyllä muutaman keikan Testamentin kanssa, mutta pyöri enimmäkseen tyhjän panttina. . Se jenkkihomma oli ihan sketsi. Ehkä meillä oli sellainen luulo, että hommat menee siellä samalla lailla. Joku Yölintu tietysti, mutta ei varmaan mikään rockbändi
SMI-ScandInavIan MuSIcal InStruMentS Oy Henry Fordin katu 5 C 00150 Helsinki tel: +358-9-5870456 | smi@smi-musiC.Com | www.smi-musiC.Com
Erityisesti viimeksi mainitun instrumentti herätti kohinaa äärimetallipiireissä, koskettimia kun ei ollut käytet ty tätä ennen juuri muuten kuin introissa. Siinä missä Morrisound-studiossa äänitetyillä levyillä on yleensä bassovoittoinen ja matalanmuhkea äänimaailma, The Key on jotenkin demomaisen ja viimeistelemättömän kuuloinen. Bändin tyyliä kuvattiin aikoinaan jossain termillä ?scifi-sympho death metal?, tai jotain sen suuntaista. The Key on levy, jonka tahtiin ei juuri heiluteta tukkaa tai puida nyrkkiä, sen verran levottomasti tahtilajista ja rytmistä toiseen siirtyillään. Bändi on soittanut keikoillaan myös Nocturnusin ja Morbid Angelin vanhaa tuotan toa. Salamyhkä on polku pienille suurille levyille, ja juuri sellai nen Nocturnusin esikoiskiekko on. Tämähän on sitä death metalin kultakaudella ulostettua liukuhihnatuotantokuoloa. ja väkersivätkin. Kyseessä ei ole varsinaisesti klassikko eikä peruskivi, vaan kulttilevy, jonka ansiot ovat rohkeudessa, uudistamiskyvyssä ja kokeilunhalussa.. Villejä kitarasooloja puskee vähän joka nurkan takaa, Browning ei osaa päättää mitä komppia vetäisi ja koskettimet ja efektit maalailevat omia kuvioitaan. Joissain yhteyksissä levyä on tituleerattu old school death metaliksi, mutta . olkoon tuo määritelmä sitten kuinka lavea tahansa . Teksti tami hintikka Nocturnus The Key Earache 1990 Yhdysvaltalainen Nocturnus oli oman tiensä kulkija, joka erottui monessa aikansa death metal -massasta. Scifiä ja kikkailua Jaahas, taas näitä levyjä: julkaistu 1980?90-lukujen taitteessa, Dan Seagraven kansikuva, äänitetty Morrisound-studiolla, ta kakannessa otsatukkaiset pitkätukat tuijottamassa nahkarotsit niskassa. Juuri Browningin rumpu- ja laulumaneerien ansiosta korva on kuule vinaan The Keyn sekalaisesta menosta varhaisen Morbid Angelin kaikuja. Thresholds-levyn jälkeen muu porukka päätti antaa bändin perustaja-rumpali-laulajalle lähtöpassit ja jatkoi vain hajotakseen pian sen jälkeen. Kokoonpanoon kuuluivat myös Jeff Estes (basso), Sean McNenney (kitara), Mike Davis (kitara) sekä Louis Panzer (koskettimet). Mike Browning jatkaa metallin parissa After Deathin kanssa. Tässä parit The Keyn kuolemattomat rivit: ?Cross the river / known as Styx / Charon awaits / in his boat.? Browning ärisee lyriikat jo Morbid Angelin demolevyltä Abominations of Desolationiltä (1986) tutulla semiörinällään. Kyse on pikemminkin thrash- ja death metal -henkisestä musiikista, joka ei ole varsinaisesti kumpaakaan. The Key ei ole samanlainen maailmanlaajuisesti metallinuoria inspiroinut levy kuin Carcassin Symphonies of Sickness tai Entombedin Left Hand Path. Se ei ole soundeiltaan murskaava kokonaisuus, vaan enemmänkin thras hmäisen ohuenrosoinen, ja instrumentit eivät ole kovin hyvässä balanssissa. Uusi levy ja yritys nähtiin 2000-luvun alussa, mutta homma kuihtui kasaan lähes välittömästi. Se on vaikeasti lähestyttävä, hetkittäin jopa ärsyttävä levy, ja yhtyeellä on todennäköisesti ollut suurempi visio kuin mihin lopulta on ylletty. Sitten vielä sellaisia biisinnimiä kuin Standing in Blood tai Undead Journey. Vai onko sittenkään? Pirun kaukana siitä, itse asiassa. Morbid Angelin perustajajäsen, rumpali-laulaja Mike Browning kasasi Nocturnusin vuonna 1987, ja se ehti julkaista kaksi demoa ennen debyyttilevyään. Nocturnusin debyytin lähes tymistapa äärimetalliin on niin haastava ja kaoottinen, ettei ole 48 Inferno ihme, että siitä ei ole tullut samanlaista perusteosta kuin esimer kiksi Obituaryn, Morbid Angelin tai Deiciden esikoisista. Scifihenkisyys leijailee yhtyeen yllä, ja kakkoslevy Thresholdsilla (1992) se vahvisti asemiaan entisestään. Sanoituksia tiirailemalla huomaa kuitenkin, ettei sfääreissä liikuta koko aikaa. Tai tavallaan kyllä; tekstit ovat nimittäin paikoin lähes hellyttävän kökköisiä, sellaisia, joita teini-ikäiset suomalaiskuolometallistit olisivat voineet väkertää noihin aikoihin . sitä ei saa mielestäni istumaan kyseiseen genreen millään
Seuraavassa numerossamme yhtyeen kattava haastattelu. pohjamutaa Inferno 49. Yli kymmenminuuttinen päätösraita White Palace on paikoin jopa tuskastuttavaa kuunneltavaa, sillä ajatuksissa sykkii jatkuvasti tieto siitä, kuinka perhanan kova bändi OmG on lyödessään täyden menovaihteen päälle. Ei ole sattumaa, että miehet ovat puolivakavissaan kutsuneet musiikkiaan ?adult oriented death metaliksi?. Alkukantaisen ja ?oikean. Varsinaiseen kultasuoneen porukka iski viimeistään edellisellä New World Shadows -levyllä (2011), joka puristi esiin kaikki mehut bändin huikeasta potentiaalista. Melodisen death metalin parissa on kuultu jos jonkinmoista yrittäjää, mutta harvalla bändillä on yhtä omaleimainen ja monimuotoinen ilme kuin Omnium Gatherumilla. Jari Heino Omaleimainen, monimuotoinen Omnium Gatherum Beyond Lifeforce Arvosteluasteikko lyhyesti: Omnium Gatherumia voidaan pitää yhtenä Suomen aliarvostetuimmista metallibändeistä, vaikka yhtyeen ura on ollut tasaisen nousujohteinen pientä Stuck Here on Snake?s Way -notkahdusta (2007) lukuun ottamatta. Yhtyeen musiikki pelailee paljon vastakohdilla, sillä balanssi rankkuuden ja silkinpehmeän melodisuuden välillä on hioutunut lähes täydelliseksi. Älkäätten kuitenkaan erehtykö luulemaan levyä paskaksi; kokonaisuus jää selkeästi plussan puolelle, ja levy tarjoilee antoisia hetkiä vanhoille faneille sekä hurmaa varmuudella matkaansa joukon uusiakin OmG-diggareita. Joni Juutilainen Levy julkaistaan 22.2. deathin kanssa Beyondilla ei ole todellakaan paljoakaan tekemistä, eikä musiikki täytä täysin puhtaan progemetallin kriteerejäkään. Pelkkä talla pohjassa kaahailu ja järjetön tiluttelu on toki näissäkin puitteissa ainoastaan tylsää, mutta rajansa se on himmailullakin. Yleisellä tasolla Beyond on erinomainen levy, mutta hiuksenhienoa pettymystä lähes täydellisen New World Shadowsin jälkeen ei voi kiistää. Kaihoisa ilmapiiri, huikea soitannollinen suoritustaso ja loistokkaat sävellykset ovat kuitenkin omaa luokkaansa, eikä yhtyeellä ole ollut tarvetta hakea omaa linjaansa enää vuosiin. Vastaavia ryhmiä ei yksinkertaisesti ole olemassa. Beyond on paljolti edeltäjänsä kaltainen levy. Vastaavaan tasapainoisuuteen ei kuitenkaan ylletä, sillä mestariteos keskiverto Beyondin parhaat biisit, esimerkiksi nopeahkot The Sonic Sign ja Living in Me iskevät suoraan hittiputkeen, mutta mukaan mahtuu myös pari keskinkertaisempaakin palaa. Monipuolisuutta on selkeästi haettu ja siinä suurilta osin myös onnistuttu. Levyn ainoiksi kompastuskiviksi koituvat hidastempoisemmat ja pehmeämmät vedot
Joukossa on erittäin mainioita hetkiä, mutta toisinaan meno pohjaa pitkälti soittamisen riemuun ja hommaan kaipaisi lisää sisältöä. Voivod sitten onnistuu vaikuttamaan. Bändi vannoo selvästi vanhan liiton menoon; kitaristi Markus Vanhalakin on vääntänyt nimensä kuvaavasti muotoon Van Hala. Nimenomaan Van Halenin kovakätisesti rullaava boogie kuuluu, mutta myös originaalin hard rockin myöhäiskauden, 90-luvun taitteen, mukavan tekninen ja jämäkkä ote. Doors-tribuuttibändissä kannuksen sa hankkinut laulaja Jussi Serengil hoitaa tonttinsa väkevästi. Plant viittaa saatesanoissa siihen, että suuret odotukset saattavat tuottaa pettymyksen. Bändin nimeä kantavalle debyytille on mahdutettu maukkaasti ja rivakasti sahailevia riffejä, mutta myös hitaammin kulkevaa, maalailevaa tunnelmointia. Biiseissä on osia ja ideoita, ja kaikesta kuulee, että kyseessä on soitannollisesti varsin väkevä remmi. Vaikutteita on sekä vanhasta liitosta että uudemmasta, teknisemmästä suuntauksesta. Erikoisen seoksesta tekee yhtyeen tapa liittää teknissävytteistä ja varsin kulmikasta mättöä erittäin raskaaseen ja primitiivisempään ruhjomiseen. Kovin tarttuvaa tai helppoa musiikki ei edelleenkään ole. pysyy siis edelleen 75 prosentissa. Periaatteessa levyllä ei ole heikkoja hetkiä, ja toisinaan menon tarttuvuus on huippuluokkaa ja melodiamehustukset toimivat armottoman hyvin. Toisaalta D?yer Mak?erin tai All of My Loven tyyppinen popmaisempi tuotanto olisi tuonut mukavaa vaihtelua tunnelmaan. Myös Immigrant Songin poisjättäminen hiukan ihmetyttää, joskin tähän voi olla syynä kappaleen korkea laulurekisteri. Keikka on kaiken kaikkiaan ihan kelvollinen, mutta ehkä siitä puuttuu tietty taianomaisuus. Viivan alle jää kuitenkin selvästi plusmerkkinen tulos, joten tyytyväinenhän tässä saa vanhana fanina olla. Kimmo K. Koskinen Rotten Sound holtiton d-beat ja naurettavan raaka ja nopea grindaus. Ep ei tuo Rotten Soundista esiin mitään uutta, mutta toimii napakkana välipalana ja muistuttaa bändin olevan edelleen kovaa tekoa grindpiireissä. Menestyksekästä reseptiä on turha lähteä muuttamaan. Joni Juutilainen Pyuria Incarnadine Revelry Violent Journey Jopas alkaa tälläkin turkulaisbändillä olla ikää. Species at War on kuin pikakelaus yhtyeen urasta, sillä ep:llä näyttäytyy Rotten Soundin kaikki kolme vaihdetta: hidas, jopa doomahtava riffittely, 50 Inferno Tämän kotimaisen pumpun henkilöstö koostuu erilaisista musiikillisista taustoista tulevista herroista, jotka ovat löytäneet yhteisen sävelen melodisesta death metalista. On ihan selvää, ettei tätä arviota voi kirjoittaa mainitsematta At the Gatesiä, mutta Sons of Aeon on paljon muutakin kuin vain suomalainen Göteborgsoundin kopio. Ja mikä hienointa, alkuperäinen basisti Blacky on liki parinkymmenen vuoden tauon jälkeen mukana ruodussa. Yhtyeen ?voivodiusaste. Rumpalina toimi John Bonhamin poika Jason. Odotettua kiertuetta ei koskaan tullut, ja nyt julkaistaan kuin lohdutukseksi kahden cd:n ja yhden dvd:n taltio tuosta keikasta. Homma lähtee käyntiin mallikkaasti Good Times Bad Times -rallin myötä, ja bändi kuulostaa tiukalta. Ja mikäs siinä, kun ote on jämerä ja homma taittuu kaikin puolin mainiosti. Manitou-bändistä kuoriutunut, Kaihoro-, Omnium Gatherum- ja Total Devastation -väkeäkin sisältävä Wolftrap veivaa intomielisesti ja hyvällä fiilingillä. Kolmekymppinen bändi liikehtii tyylillisesti lähellä 90-luvun puolivälin mestarillista Outer Limitsiä. Rosoinen thrashriivintä on vähemmällä, vaikka tuplabassaripoljento ja polkkarappaus kuuluvat elimellisesti bändin työkalupakkiin nytkin. Mihinkäs sitä avaruusolio suomuistaan pääsisi. Rumakantisella Target Earthillä soi siis tuttu Voivod, joka on myös jotenkin uudistunut. Pientä natinaa kielipoliisin leukanivelistä kuuluu, mutta harvinaisen räväkkä kajauttaja mies tuntuu olevan. Vanhalan biisikynä on levyn perusteella monipuolisessa ja vallan kohtuullisessa terässä. Nopea tarkistus paljastaa, että kappaleiden korkeutta on pudotettu kokonaisen sävellajin verran laulaja Robert Plantin työn helpottamiseksi. Näiden sijaan Wolftrap vatkaa korkeaoktaanista hard rock -jytyytystä. Vaikka In My Time of Dying omaa klassikkostatuksen, se on aina tuntunut hieman pitkäpiimäiseltä 11 minuutin mitassaan. Sons of Aeonin ensilevy ei luo mitään uutta, mutta hyvistä jutuista on koostettu hyvä albumi. Tami Hintikka Led Zeppelin Celebration Day Atlantic Led Zeppelin, yksi raskaan rockin ehdottomista klassikkobändeistä, hajosi vuonna 1980 rumpali John Bonhamin traagisen poismenon seurauksena. Yhtye on antanut vuosikymmenten varrella muutamia vääriä hälytyksiä paluusta, mutta virallinen comeback tapahtui vuonna 2007, kun yhtye soitti täysimittaisen keikan edellisvuonna kuolleen Atlantic-pomo Ahmet Ertegunin muistokonsertissa Lontoossa. Ei mitään hipelöintiä, vaan julmaa miehekästä tappamista. Ainoastaan Nobody?s Fault But Minen kertosäkeen improvisaatiot menevät metsään. Vaikka soitto sujuu suurimmaksi osaksi hyvin, kitaristi Jimmy Pagen työskentely aiheuttaa välillä ham mas tenkiristelyä hajaäänillään ja epäpuhtauksillaan. Mitäpä sitä kiirehtimään, sillä kopiobändejä on ihan riittävästi muutenkin. Incarnadine Revelry jatkaa osa puil leen samoilla linjoilla edel tä jän sä kanssa. Progesävyjä on lähinnä mausteeksi, ja sinällään monisäikeiset biisit pysyvät jokseenkin aisoissa . Voivod Target Earth Century Media Kanadan legendaarisen scifi?proge? pop?thrash-koplan tarun piti päättyä jo Infini-levyyn (2009), jolla käytettiin edesmenneen kitaristin Piggyn viimeisetkin demonauhoitukset. Tai oikeastaan ylikin, sillä Piggyn vaikutus värittää toki myös nykyisen yhtyeen sointia vahvasti. Jollei edellinen Cursedkokopitkä (2011) tehnyt asiaa selväksi, viimeistään uusi ep hakkaa naulan syvälle päähän. Kuusi biisiä kahdeksaan minuuttiin puristava bändi on täysin mielipuolisessa tikissä. Raskaasti ja mehevästi örisevä Matti Liuke hoitaa hommat juuri kuten tämänkaltaisessa mätössä pitääkin. Stairway to Heaveniä, Black Dogia ja Whole Lotta Lovea ei yksinkertaisesti voi jättää soittamatta. Melodiat pidetään myös minimissä. Ja eihän homma siihen jäänyt, vaikka aika monen äärifanin mielestä varmasti olisi pitänyt. Piggyn livekorvaajaksi saatu Martyrkitaristi Dan Mongrain (eli Chewy) istui bändiin sävellysmielessäkin niin hyvin, että julkaisukelpoista materiaalia syntyi. Vuonna 1996 perustettu Pyuria ei ole ollut koskaan erityisen aktiivinen pumppu, ja edellisestä pitkäsoitostakin on murahtanut jo viitisen vuotta. Kaikkein selvimmin tämä tulee esiin No Quarterissa, Since I?ve Been Loving Youssa ja Dazed and Confusedissa, jotka nojaavat voimakkaasti Pagen leadsoittoon. Monet sinänsä iskevät jutut uhkaavat kuitenkin jäädä napakymppihetkien varjoon. Levyn soundit ovat selkeät ja sopivat murskaavat, ja matalan ja korkean välimaastossa liikuskeleva voimakas örinä istuu hyvin kokonaisuuteen. Tämä tulee mieleen esimerkiksi yli kuusikymppisen Pagen irvistelyä ja liikehdintää seuratessa. Kappaleissa saisi kuitenkin olla enemmän koukkuja. Kari Koskinen Sons of Aeon Sons of Aeon Lifeforce Species at War Season of Mist Kaksikymmentä vuotta grindcorea paiskonut Rotten Sound vain paranee vanhetessaan. Ehkä tässä kävi hiukan niin. Rehellisesti on myös sanottava, että hard rock taitaa olla voittopuolisesti nuorten ja vetreiden muusikoiden laji. tosin useammassakin kappaleessa poukkoillaan rakenteellisesti sen verran, että kokonaisuus ei aukene ihan heti. Miten ?uusi. Tämä onkin hyvä ratkaisu, sillä näin Plant pystyy vetämään koko keikan korskean kuuloisesti. Ja vaikka Faith No More -laina From out of Nowhere kulkee komeasti, se tuntuu olevan perinteikkääm-. Keskivaiheilla tu- lee ehkä yllättävänkin paljon bluestunnelmaisia kappaleita. Samat maneerit, jotka näyttivät 40 vuotta sitten tyylikkäiltä, vaikuttavat nyt hieman noloilta. Ikärasismia tai ei, mutta ilman tätä keikkaakin olisi selvitty. Toni Keränen Wolftrap Rocknrollillumination Kanki Kymenlaaksosta on vyörynyt vuosien mittaan ansiokasta death-thrashiä ja muhevaa stonerpaalutusta. Örinä ei näissä touhuissa ole laulua, vaan instrumentti muiden joukossa. Onneksi, sillä Pyu ri an raskassoutuinen ja brutaali death metal on kuulostanut aina omanlaiseltaan. Lavan taitavimpia muusikoita ovatkin aina luotettava basisti-kosketinsoittaja John Paul Jones ja rumpali Jason Bonham. Tosin, vaikka Jason on perinyt isänsä raskaskätisyyden, häneltä puuttuu Bonzon soiton suurpiirteinen swingi. Iso osa biisivalinnoista on pakollisia paloja. Yksikään biisi ei onnistu kuitenkaan suistamaan ihan täyteen hurmokseen. Tilalla olisi voinut soittaa jotain yllättävämpää vaikkapa Coda-postuumijulkaisulta. Pääasiassa hyvin ja kohdakkoin välttävästi. Infini oli yllättäen todella mainio, ehkä Voivodin uuden tulemisen paras teos. Arvaamattomat kulmaukset, pienet jipot ja herkeämättömän tylysti päälle vyöryvä ruhjominen pitääkin ottaa yhtenä isona vasarana, ei yksittäisinä nakutuksina. Yksi kuuluva muutos löytyy mikrofonin varresta
Kappaleiden koukut ovat minimissä, ja musiikkia vyörytetään tulemaan eleettömästi ja isolla kädellä. Ja raskaampi kuin yksikään aikaisempi Masterstroke-albumi. Brokenin syövereihin sukeltamista voisi kuvailla valtavan pyörteen nielaisemaksi joutumisella; pudotus on vauhdikas ja täynnä järkälemäisen massiivisia kuulokuvia. Kolme ensimmäistä kappaletta nostaa tunnelman kattoon ja antaa levylle uskomattoman energisen lähtölaukauksen. Meiningissä on samaa piinkovaa henkevyyttä kuin Sakaran thrashaktien paukutuksessa. Bändin otteissa kuuluu tekninen death-thrash lievällä hardcoren jälkipoltteella. Kierrettä hommaan lisää runsas neitolaulun ja satunnainen pianon käyttö. At Every Door on keitos, jossa sekoittuvat post metal ja kuolohenkinen tuomio. Levyltä jää silti puuttumaan yhtyeelle ominainen taito käydä suoraan kuulijan iholle, mistä johtuen kokonaisuus nousee ainoastaan hieman keskivertoa tasokkaammaksi. Audrey Horne Youngblood Napalm lyn kanssa mielleyhtymän ruotsalaisten In Flamesin ja Painin koukuttavimpiin kikkoihin. Tällä kertaa biiseissä on enemmän melodisuutta, hyväntuulisuutta ja positiivista energiaa. Cato Visnesin (ex-Gorgoroth) ja kitaristi Arve Isdalin (Enslaved) tunnetuksi tekemä Audrey Horne jatkaa jälkigrungehenkisen hard rockin työstämistä varsin vakuuttavin tuloksin. missä se syvyys sitten itse kullakin sijaitseekaan. Tami Hintikka Synestesia Nereus Omakustanne Jokunen vuosi sitten Feeniks-kiekollaan ihon alle päässyt porilaisjoukkio jatkaa hyväksi havaitulla linjalla. Yhtye on puskenut tasavarmaa laatua ulos aina eponyymista ensilevystään (2001) saakka, mutta tällä kertaa kahdeksanmiehinen bändi on kovan paikan edessä. CoL on niitä onnekkaita bändejä, jotka ovat kyenneet luomaan jokaiselle levylleen oman ilmeensä. Ja ennen kaikkea ihan uudenlaista tarttuvuutta. Albumi alkaa väkevästi. Vanha Katatonia ja Cult of Luna lyövät kättä, ja tuloksena on hidastempoinen ja melankolinen teos, jonka siivin voi vaipua epätoivoon tai nauttia surumielisyyden kauneudesta. Edellisen levyn huuto on vaihtunut uuden laulajan myötä debyytiltä tuttuihin örinöihin, joita maustetaan ajoittaisilla puhtailla osuuksilla, kuiskauksilla sun muilla. Konetaustat säksättävät ja surisevat paikoin hämmentävänkin suuressa roolissa. Parhaimmillaan Vertikal nostaa pintaan huikeita tunnelmia, ja esimerkiksi parikymmenminuuttinen Vicarious Redemption on suuruudenhulluudessaan mielenkiintoinen veto. Jälleen tuplakitaraharmonioita esittelevä nimibiisi sekoittaa laulupuoleen hieman popimpaa otetta. Kolmen ensimmäisen biisin jälkeen meininki hieman tasaantuu, mutta mistään merkittävästä tasonlaskusta ei voida missään nimessä puhua. Kitarat näppäilevät herkästi ja musertavat voimalla, basso soi vahvana ja hyvillä kuvioilla ja rumpukompit kulkevat tomeja hyödyntäen. Hanging Garden -uutuuden haaste on siinä, että se tasapainoilee tunteita herättävän tunnelmoinnin ja etäälle jäävän taustamusiikin välillä. Siitä lähtien yhtye on jatkanut kvartettina, vaikka Larsenin kiippareita kuullaan myös tällä levyllä. Neloslevy Youngbloodilla orkesteri luottaa perinteisempään ilmaisuun ammentaen vaikutteita enemmän 70-luvun hard rockista ja 80-luvun heavy metalista. Aikaisemmilla levyillä yhtye on soinut asteen verran raskaampana ja synkempänä, vaikka varsinaiseen metallikategoriaan se ei ole koskaan istunut. Redemption Blues vakuuttaa keskitempoisella, Thin Lizzy -henkisellä rokkauksella, kiihkeätempoinen Straight into Your Grave puolestaan tuo peliin Rainbow?n mieleen tuovan turbohevin. Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa min rymisevän alfaurosboogien kanssa vähän väärässä seurassa. Kimmo K. Brokenista saa yhdessä komeasti murisevan kitaristivokalisti Niko Rauhalan laulutyöskente- Mikko Malm Helsinki?Mikkeli-akselilla operoiva synkistely-yhtye on kolmannella levyllään alusta loppuun alakuloinen. Fiilis on vapaan tuulinen mutta lievästi ahdistava ja pelottava. Kitaraosastosta irtoava riffijumppa on räyhäkkää ja muodostaa konemaisten kosketinajojen kanssa levystä entistäkin metallisemman. Nämä tuovat ulosantiin hienoa kontrastia, kun bändin ote itsessään pysyy perin ronskina kautta linjan. Musiikillinen yksiulotteisuus ei sinällään ole levyn erinomaisuuden tiellä, mutta näiden selkeiden lisäelementtien lisäksi meno kaipaisi hiukan lisää dynamiikkaa. Esimerkiksi henkilökohtaisiin suosikkeihini kuuluvat kevyehkö ja letkeästi fiilistelevä Somewhere Along the Highway (2006) sekä edellislevy, fiktiivinen teema-albumi Eternal Kingdom (2008) ovat kovia näyttöjä, joiden tasolle moni yhtye ei tule koskaan yltämään. Vertikal vilauttaa yhtyeestä jälleen uuden puolen, sillä levy on selkeästi elektronisin ja kylmin Cult of Lunan tuotoksista. Jos bändi osaa jatkossakin naittaa industrial metal -nyansseja perinteisten akustisten soitinten kanssa näin hyvin, bändi voi yltää melodisesti terävän sävelkynän voimin vielä vaikka minne. Jaakko Silvast Hanging Garden At Every Door Lifeforce Tom ?King ov Hell. Koskinen Cult of Luna Vertikal Indie Norjalainen Indie Records on haalinut rosteriinsa useita vakuuttavia bändejä. Näistä nimekkäimpiin kuuluu ruotsalainen doomcorejyrä Cult of Luna, jonka menestys ei ole ollut sattumaa. Melodisesta tarttuvuudesta toimii päällimmäisenä esimerkkinä kolmosraita Seed of Chaos, jossa väitän olevan vuoden 2012 tarttuvimman hevikertosäkeen. Enpä olisi uskonut sanovani tätä ääneen, mutta Masterstroken kohdalla koneellistaminen on tehnyt pelkästään hyvää. Mikäli mieli on avoin ja aistit herkkinä, on hyvä himmentää valaistus ja antaa At Every Doorin kuljetella syvyyksiin . Nereus on esikoisen tapaan teemallinen kokonaisuus, ja musiikillisesti se on samaan aikaan tyly että hienosyinen. Noin 50 minuuttia kellottava Youngblood on kaikin puolin ytimekäs, energinen ja ehdottoman nautinnollinen rocklevy. Joni Juutilainen Masterstroke Broken Dynamic Arts Tampereen melodiametallistien neljäs on jyhkeä ja sopivalla tavalla särmikäs hevipyörylä. Biiseissä tapahtuu paljon, vaikka koko levy on periaatteessa yhtä tummaa ja raskasta vellontaa. Nyt tempot pysyvät kautta levyn aika tiukassa lieassa ja Eero Kuusiston laulu yksipuolisena rähinäInferno 51. Visnes poistui viisi vuotta sitten rivistöstä, ja kosketinsoittaja Herbrand Larsen siirtyi sessiojäseneksi
Särmä sinänsä ei ole kadonnut minnekään. Alastor on yhä voimissaan. Jaakko Silvast Machine Head Machine F**king Head Live Roadrunner Hylkäsin Machine Headin samalla sekunnilla kun sain oksettavan The Burning Redin (1999) hinailusta ensimmäiset maistiaiset. Toteutus ja soundit ovat vain selvästi aiempaa, sanoisinko peräti, ammattimaisempaa tekoa. Musiikki itsessään ei ole kokenut kovin rajuja muutoksia. Monipuolisempi kannuosasto olisi tuonut biiseihin hieman lisää ulottuvuuksia tempojen ollessa varsin ?mid?. Hieman pettynyt fiilis jää, se on pakko myöntää. Nico Hartosen ja Euge Valovirran luotsaama orkesteri on hypännyt entistä syvemmälle groovemaisemiin ja hylännyt metallisempia elementtejään matkasta. Valovirta on Suomen vastine Zakk Wyldelle, ja Hartonen esittää laajaa osaamisskaalaansa mikin varressa. Sävellykset nojaavat grooveen ja antavat tilaa lauluille. Turhat kikkailut on jätetty sivuun, vaikka taidoista tämä puoli ei olisi kiinni. Muutamat erinomaiset hetket pitävät yhtyeen silti selkeästi vesirajan yläpuolella, joten bändin tulevaisuuden suhteen lienee tuskin kovin suurta huolta. Alastor Godsplague Out of Anger Metal Mind Revival Stay Heavy Stadin kingit pitivät vuosien tauon tallennuspuuhista, mutta nyt hiljaisuus on ohi. Koskinen Melencolia Estatica parikymmentä melankolista ja depressiivistä black metal -bändiä mieleen tuova yhtye taipunee myös avantgarde metal -nimikkeen alle. Melencolia Estetica muistuttaa monilta osin Amesoeurs?n italialaispainosta, mutta on liikkeissään kömpelömpi, rujompi ja tavanomaisempi. selkeimpänä täysin akustinen Hiljaisuus ?, mutta muutama vapauttava pyrähdys ja lennokas hoilotus avartaisi kokonaisilmettä kummasti. Tätä taustaa vasten on ilo todeta, että pyöreät 100 minuuttia kellottavaa livetallennetta kuuntelee ihan sujuvasti. Beautiful Morningin puhtaat hymistelyt kuulostavat kammottavilta, eikä bändin herkempi ja junnaavampi osasto puhuttele minua vieläkään millään tasolla. Locust, Who We Are, Darkness Within... Ei näin. Nyt jos koskaan on paikallaan heittää vanha klisee ja todeta bändin nousseen kokonaan uudelle tasolle. Ei sillä, että yhtyeen vanhemmissa ja raaemmissa levyissäkään isompia vikoja olisi, mutta aikansa kutakin. Perkeleellisen filtterin läpi ajettuna totta kai, mutta kuitenkin. Levyn parasta ja sävykkäintä osastoa edustaa kaipuuta ja helvetin liekkejä hienosti yhdistelevä The Prayer, joka maalaa melkoisen majesteettisia ja ylväitä maisemia. As the Darkness Enters on kuitenkin odotuksen arvoinen. Aihe on ajaton ja kiehtova, mutta elokuvan siirtäminen musiikilliseen muotoon ei ole aivan yksinkertainen homma. Hukkapaloja levyltä ei löydä ainuttakaan. Rähisevää laulupuolta sävytetään ajoittaisella puhtaammalla ilmaisulla ja selvällä suomella. Kotimaisella vedetyt osuudet toimivat itse asiassa niin hyvin, että en laittaisi pahitteeksi, vaikka jatkossa kieli vaihtuisi suomeksi kokonaan. Tätä alleviivaavat myös albumin tanakka soundimaailma sekä vihaa ja turhautumista tihkuvat sanoitukset. Out of Anger on sävellyksiltään turhan yksitotinen mutta yhtä kaikki suhteellisen vakuuttava näyttö itäeurooppalaisesta vanhan liiton thrashosaamisesta. örinänä. Vaikka kaipuu hornan lämpöön onkin selvä, ilkeitä tunnelmia voi luonnehtia usein kauniiksi ja jopa melankolisiksi. Pakkomaininta loppuun: The Vast Sound of Tuning Out on yksi koskettavimmista balladeista vähään aikaan. Puolalaisveteraanilla piisaa virkaikää vaikka muille jakaa, mutta bändi omaa myös taitoa tehdä korskeaa, tiukasti soitettua ja perinteitä kunnioittavaa thrash metalia. Riffejä jauhetaan maanisesti ja kuorrutetaan ne painostavasti ärjyvällä uudella vokalistilla Mish Jarskilla. Tämä on tullut huomattua useita kertoja aiemminkin vastaavia viritelmiä todistettaessa. Tasaisesti naksuttava levy on kylmätunnelmainen ja monilta osin jopa hieman yksitoikkoinenkin kokonaisuus, jonka tehokeinot pyritään tuomaan esiin albumin tunnelma myötä. Pääpiruna visiotaan toteuttava Lord Sargofagian on hakenut tällä kertaa selvästi harkitumpaa lopputulosta, ja siinä on myös onnistuttu. Yhtyeen black metal on edelleenkin aika kylmää kyytiä. Varsinaisia kappaleita on seitsemän, eikä tunnelmien rakentelussa pidetä turhaa kiirettä. Terävin ja diskanttisin kirskuna on kuitenkin väistynyt huomattavasti huolitellumman ilmaistun tieltä. Parilta ensimmäiseltä levyltä ei kuulla matskua kuin kolmen tiiviin rykäisyn verran, vaan eipähän ainakaan eletä menneessä. Paketointi on halpa ja infot olemattomat. Oli levystä sitten mitä mieltä tahansa. Ääniraidan luulisi kuitenkin faneille maistuvan, sillä se uppoaa yllättävän Baptism As the Darkness Enters Northern Heritage Harvakseltaan levyttävän Baptismin edellisestä pitkäsoitosta on kulunut jo reilut neljä vuotta. As the Darkness Enters hyödyntää tasaisesti sekä hitaampaa että nopeampaa jyrinää. Tikanheittometaforaa käyttäen bändi osuu kyllä joka heitolla tauluun, mutta parhaatkin osumat ovat siellä kasin tuntumassa. Kimmo K. Yllättäviä hardrockmaisuuksia vilahtelee siellä täällä, varsinkin pre-choruksissa. Liekö tarkoituksellista, että rumputyöskentely on pidetty varsin simppeli- Maija Lahtinen Jatkuvasti modernisoituvan maailmanmenon tuhoisuudesta kertova Hë. Poikkeuksiakin sääntöön toki on . Mikäli genretyshommiin lähdetään, sellaiset Janne Tolonen Joni Juutilainen Hë? Temple of Torturous nä ja maltillisena. Särömyrskyn joukkoon istutetaan runsaasti melodioita. repii inspiraationsa Fritz Langin klassikkostatuksen omaavasta Metropolismustavalkoelokuvasta (1926). Toki tinkimättömyydestä ei tingitä, se levystä hehkuu selvästi. Feeniks kirvoitti meikäläisenkin yllättäen melkoisiin ylisanoihin, mutta Nereus ei tunnu ansaitsevan ihan samaa hehkutusta. Tämän jälkeen olen nyökytellyt satunnaisesti päätäni, mutta esimerkiksi monien kehuma The Blackening (2007) oli minusta vain pöhöttynyt ruumis. Metallisempi ote olisi tuonut lisää habaa biiseihin, mutta nämä ovat näitä äiti/tytär-juttuja. Studiokiekkoihin verrattuna levy ei kuulosta niin ärsyttävän turboahdetulta, puhkipuunatulta ja elottomaksi hinkatulta. Tuore The Locust -pitkäsoitto vedetään yhtä biisiä lukuun ottamatta kokonaan, mikä on myös kunnioitettava ratkaisu. Sanoitusten pirullinen puoli nimittäin kolahtaa näin paljon paremmin, ja se on black metalissa olennainen juttu As the Darkness Enters nostaa Baptismin suomalaisen mustan metallin kärkeen, aivan sinne Behexenin kylkeen. Kari Koskinen 52 Inferno. hyh hyh, ei toimi. Vaan jotain tässä tehdään oikein. Soundit ovat murskaavat, mutta meininkiin on jätetty livetilanteesta muistuttavaa eloa. Levyn nopeusindeksi ei genre huomioiden ole erityisen päätähuimaava, mutta eipä sen tarvitsekaan, sillä musiikin painoarvo on tällä tavoin parempi jo ihan kirjaimellisestikin
18, la 10 . 09 . Lue lisää www.musamaailma.fi face-to-fa since 1985 MUSAMAAILMA RETAIL Malminkatu 16, Hki, Kamppi . Kyseisen pitkäsoiton syövereihin sukeltaminen ja pikkuriikkisiin yksityiskohtiin varioiden tarttuminen on tietysti ollut myös palkitsevaa, ja se kuuluu. Levy on täynnä niitä samoja jylhiä ja pedantisti soitettuja äänimaisemia kuin emoäänitteensä. The Score Sony / Scene Nation Petri Alanko oli epäilemättä vähintäänkin Haltin korkuisen tehtävän edessä saadessaan maanmainion Imaginaerum-levyn muokattavakseen samannimisen elokuvan soundtrackraidoiksi. 10 . 15 www.facebook.com/Musamaailma . Arvosteluasteikko lyhyesti: hyvin jopa minulle. Näemmä asialla on joukko tanskalaisia musikantteja, jotka puskevat ulos viisivuotisen uransa ensimmäisen levyn melkoisella voimalla ja intensiteetillä. Process onnistuu naittamaan yhteen metalcoren ja death metalin parhaat piirteet, ja yhtye kuulostaa yhdistelmältä All That Remainsiä ja muutamaa teknistä pohjoisen Euroopan kuolometallijyrää. 5627 1240 . Nazi Death Camp, Heartburns, Vaasankatu SS, Kakka-hätä-77) sekä hoonata selkeitä säveltäjänlahjojaan entistä kirkkaammiksi. Pää kiin lähin vertailukohta on joka suhteessa edesmennyt KH-77, mutta siinä missä viimeksi mainittu oli niin musiikillisesti kuin tekstillisesti särmikästä punkkia, Pk on pahimmasta räästä niistettyä punkpohjaista rokkia, jonka avaintekijät ovat iskevyys, elämänmakuisuus, energisyys, rehellisyys, tarttuvuus ja yksinkertaisuus. Pk ei mieti turhia, se vain soittaa. Erittäin hyvin kokonaisuutena toimivien mestariteos ominaisuuksiensa ansiosta se onnistuu täyttämään jo pidempään Suomessa vallinneen rocktyhjiön. Taitaa olla taas aika pyöräyttää Burn My Eyes (1994) ja muistella aikansa kovimman lupauksen jykevää debyyttiä. Kari Koskinen jalat alta, mutta eipä valituksille jää turhaa sijaa näilläkään rykäisyillä. Joni Juutilainen Pää kii Pää kii Process Stupido Through Acknowledgement Only Omakustanne Ketkä aivokääpiöt kehtaavat antaa bändilleen näin laimean nimen. Pimenneinä talvi-iltoina tämän parempaa härmäläisen sielun syövereiden puhuttelijaa ei oikein voi kuvitellakaan. Kaikesta huolimatta The Score on kuitenkin ?vain. 720 60 660 . Bändin taiteilu rockimman ilmaisun kanssa on lähellä lipsua turhanpäiväiseksi rallatteluksi, mutta ainakin toistaiseksi se onnistuu pysyttelemään rockin pahalla puolella. 15 MUSAMAAILMA OUTLET Ohrahuhdantie 2, Hki, Itä-Pakila . Avoinna ark. Avoinna ark. Puh. www.facebook.com/ESPFinland P MUSAMAAILMA KIVIJALK A ROCKS! parasta palvelua ce kauppa on auki 24 h www.musamaailma.fi P www.musamaailma.fi MUSAMAAILMAN uusi upea verkkokauppa on avattu!. Puh. 18, la 10 . ja rankkuus ovat levyllä erinomaisessa balanssissa ja myös melodioissa löytyy! Harvemmin tulee todistettua omakustannelevyä, jolla on suunnilleen kaikki kohdillaan. Albumin raidoilla leijutaan leffamusiikille ominaisesti vapaapudotuksessa ilman selkeitä rakenteellisia toistoja ja muita rockbiisin lainalaisuuksia. The Score on tarkoitettu ennen muuta Tuomas Holopaisen sävelkynän nyanssikirjosta nautiskeleville ja Nightwish-faneille. Jaakko Silvast Forcentury Revelant Mighty Power metalia pienprogressiivisin mutkitteluin soittavan Forcenturyn toinen PARANSIMME MAAILMAA! Rekisteröitymällä kanta-asiakkaaksemme helmikuun loppuun mennessä, saat meiltä 10% alennuskupongin. soundtrack, joka tekee oikeutta alkuperäiselle levylle mutta ei pysty mitenkään kilpailemaan täysivaltaisesti sen kanssa. Muutamalla takuuvarmalla iskuhitillä Process olisi vienyt Alkuhämmennyksen jälkeen ei oikeastaan ole kovinkaan kummallista huomata, miksi vuoden ikäisen Pää kii -yhtyeen suosio on heti debyytillä näinkin suuri, myös punkpiirien ulkopuolella. Bändin nokkamies Teemu Bergman on ehtinyt kasvattaa jo pidempään tunnettavuuttaan lukuisissa aiemmissa yhtyeissään (mm. 10 . Tunnelmaltaan koko- keskiverto pohjamutaa naisuus on häikäilemättömän kaunis ja upottava, ihokarvat pintaan nostattava ja etenkin suomalaiseen runsaslumiseen talvimaisemaan soveltuva. Kokonaiskuva on pohjavireeltään vahvasti melankolinen, mutta mitä muutakaan se voisi olla. 09 . Tällä alennuskupongilla voit tehdä meiltä superedullisen verkkokauppaostoksen huhtikuun loppuun asti. Rekisteröitymällä osallistut lisäksi mahtavaan arvontaan, jossa on huimat palkinnot. Tällaista bändiä suomalainen rokkikansa ja festariyleisö ovat, ehkä tietämättäänkin, juuri kaivanneet. Bergmanin kykyä tehdä välittömästi tukkaan tarttuvia kappaleita yksinkertaisista aineksista ei voi kuin ihailla. Siksi levyn tahtiin on Mega helppo skipata kahvit. Nightwish Imaginaerum . Paikoin riffit ovat niin hurjaa sahausta, että sydämestä vihloo, mutta ?herkkyys
Vorum muistuttaa raapiessaan ja sahatessaan verrokkeja paikoitellen erehdyttävästi, mutta näiden ylitsevuotavaa teknisyyttä bändi ei ole täysin ottanut omakseen. Pitkälinjaiset, ankarasti sahatut kitarakuviot ja laajoin vedoin laaditut sovitukset tuovat maittavan raakasoundiseen levyyn synkkää jylhyyttä. Sattumalta yhtyeen musiikista tulee myös mieleen The Ocean -yhtye. Bändin muusikoilta löytyy meriittilistalta muiden muassa Depth Beyond One?s, Mythos ja The Man-Eating Tree, joten taitotaso ja kokemus kulkevat kivasti käsi kädessä. Deathin ja progemetallin yhdisteleminen on nykyisin jopa pieneksi trendiksi luonnehdittava ilmiö, mutta oululaismiehet suoriutuvat tehtävästään mallikkaasti. kuuluvasti kuin ukkonen konsanaan, mikä käy hyvin yhteen suurisuuntaisen materiaalin kanssa. Melodinen, mahtipontinen ja pääsääntöisesti vähintään pintapuolisen komeasti soiva heavy/power/progkone jauhaa melkein 70 minuuttia. Tiivistämisen lisäksi tanskalaisten tekemisiltä jää kaipaamaan reilusti lisää aina niin tähdellistä tarttuvuutta. Suurimmaksi osaksi yhtye luottaa kuitenkin perinteiseen kitara? basso?rummut-yhdistelmään. . Levy on vieläkin yhtyeen ainoa täyspitkä tallenne, ja se suunniteltiin alun perin teemalevyksi. Kyseessä ei ole niinkään kronologinen tarina, vaan albumilla on yhtenäinen tunnelma ja soundimaailma. Samalla tosin huomaa, miksi runsaskätinen kilkattelu ja kikkailu sopii tämäntyyppiseen musiikkiin: tasainen sahaaminen voi käydä puisevaksi. Poisoned Voidin intensiiviselle vihaisuudelle ja tyylikkäälle raakuudelle on annettava kunniamaininta. Tietynlainen merellinen mielenmaisema. Tunnelmallisuudestaan huolimatta Ortegan musiikki nojaa selkeisiin riffeihin ja mietittyihin rakenteisiin. Clock Paradox Egotheism Inverse Parhaisiin suomalaisiin omakustannebändeihin parin viime vuoden ajan kuulunut Clock Paradox tekee melkoisen maittavaa jälkeä ensimmäisellä kokopitkällä levyllään. Omat Forcentury-tuntemuksensa voi ja kannattaa testata virallisella Seal of the Sinner -promovideolla, joka on tuijotettavissa YouTubessa, missäpä muualla. Panu Koski Ortega Nyt käsillä oleva teos on uudelleenjulkaisu kahden vuoden takaisesta omakustannedebyytistä. Tämä on samaan aikaan sekä harmi että hyvä asia; onhan noita svedudödiksen tuuttaajia enemmän kuin mustanpuhuvan leiskunnan piiskaajia. Eritoten Poisoned Void miellyttää sen pääasiallisten mielleyhtymien ansiosta, siis Darkthronen debyytin ja vaasalaisen Cartilagen (jonka laulajan Mikki Salon lafka Poisoned Voidin sattumoisin julkaisee). Neljä kirvestä on silti vain kosketusetäisyyden päässä. Joni Juutilainen täysikasvuinen on yhdistelmä Pagan?s Mindin ja Dream Theaterin ominaispiirteitä. Vaikka albumilla on keskisuuria vaikeuksia pitää kuuntelija vallassaan ja kertosäkeiltä voisi odottaa paljonkin enemmän, Revelantilla on vahvat hetkensä. Syvimmälle mieleen uppoavat painokas Repercussions of Terror, ylväs Changing Ways ja pompöösi Safe Haven, joskaan ehdottomia hittejä levyllä ei ole. Sanaiseen arkkuun on tallennettu modernin yhteiskunnallisia mutta monesti tapailtuja teemoja. Sittemmin bändi julkaisi ep:n ja split-sinkun, mutta debyyttinsä kolmikko saa ilmoille yllättävän pitkän kypsyttelyn jälkeen. Aiempaan tuotantoon nähden ääni kellossa on muuttunut. Reilun kahdenkymmenen vuoden takainen kuolometalli on edelleen homman nimi, mutta siinä missä bändi runnoi aiemmin perin ruotsalaiselta kuulostavaa avosointumöyrintää, nyt se riipii nopsasti ja pikemminkin norjalaisin ottein. Molemmat täydentävät kokonaisuutta, mutta väliin olisi toivonut vielä vähintään yhden metallisemman tutkielman. Gebirge on kiinnostava mutta perin suppea katsaus vasta muutaman vuoden ikäisen Draumarin näkemykseen luonto- ja vuoristo- black metalista. Esimerkiksi Empyriumin ystäville tarkistamisen arvoinen äänite. Panu Koski. Se ei jää hortoilemaan loputtomasti junnaavien riffien ja staattisten äänimattojen harmaaseen välimaastoon. JB van der Walin moog- ja syntikkataustat sekä äänivallit luovat pehmeää, hivenen psykedeelistä taustakudosta The Shipwreckin taustalle, ja Reina van der Meerin viulu soi kauniisti The Sirenin ja instrumentaalikappale Octagonin taustalla. ei vähiten esiintymäl- lä lukemanne lehden kansijutussa jo vuosia sitten. Yhden miehen projekti käsittää saksaksi kuiskailtua, koskettimien ynnä sessiomuusikkojen akustisen kitaran ja huilun elävöittämää jylhää kiipeilyä. Tempo on majesteettisen hidas, ja blackmetalmainen kirkuminen ja rahina on typistetty miltei minimiin. Mukana on vain kaksi laulettua esitystä; äänitteen aloittaa ja lopettaa ambientiksi laskettavissa oleva rauhallinen, julkaisun maalauksellisiin kansiin sointuva instrumentaali. Suositellaan vahvasti alussa mainittujen orkesterien ystäville. 1634 Mikko Malm Aesthetic Death Vorum Hollantilainen Ortega kuvailee musiikkiaan ?ocean doomiksi?. Millekään Between the Buried and Me -linjalle yhtye ei onneksi edes yritä lähteä, vaan tipauttelee pieniä progevaikutteita sinne tänne hyvin kulkevan mättönsä sekaan. Tanakkaa pommitusta tarjoava Egotheism on debyytiksi kova repäisy, mutta tyhjäkäyntiäkin sekaan mahtuu. Koskinen Draumar Gebirge Karge Welten Kunstverlag Levy-yhtiön ambient black metaliksi nimeämän saksalaisen Draumarin viimeisin julkaisu on 20-minuuttinen neljän kappaleen ep. Kulutusjuhlan kääntyminen -hulluudeksi, politiikka sekä ihmiskunnan yleinen typeryys ja virheiden toistaminen tulevat älppärin kautta tutuiksi. Kaikki tämä hyvinpyyhkimättömyys kajahtaa ja kumajaa John Thunderin äänellä . Meno on erittäin pätevää ja vinha viiletys tempaa mukaansa kiitettävästi. Edellisen sukupolven esikuvien tasolle Vorum ei yllä, vaan mitenpä voisikaan. Kimmo K. Joskus vähemmän on enemmän. Mielenkiintoinen ensituttavuus, jonka tekemisiä tulen seuraamaan jatkossakin. Orkesterin voimaa ja kauneutta uhkuvasta ilmaisusta löytyvät myös Cult of Luna ja Neurosis. 54 Inferno Poisoned Void Woodcut Maarianhaminan deathpartio herätti jo ennen levytysuraansa mittavaa huomiota ?skenessä. Toki vim- ma ja vääntö paikoitellen muusaa mäiskeen mössöksi asti, mutta se kuuluu asiaan
Koskinen Uhrijuhla on erikoinen levy, jota ei voi kuunnella ihan vakavalla naamalla, mutta samaan aikaan siitä kuitenkin diggaa. Levyssä kiehtoo juuri tämä outo polaarisuus sekä tietty henkinen alastomuus. Tuntemukset kiekon hyvyydestä ovat kuitenkin niin häilyväiset, että sille on annettava puolivillainen arvosana, jota voi tarkentaa hetkestä riippuen plus tai miinus kahdella pojolla. Kimmo K. Niiden sisällä musta kylmä liekki roihuaa edelleen vahvana. Joni Juutilainen Uhrijuhla Uhrijuhla Svart No niin, nytkö Kauko Röyhkä sekalaisine tovereineen heittäytyy trendin mukaan tekemään mystistä homerockia? Juu, mutta ei. 500 kg lihaa -yhtyeen tuhkista noussut Uhrijuhla on mystinen ja homeinen, muttei ole mitenkään lokeroitavissa occult rockin pilttuuseen. Mahtava soitanta ja laulanta sekä viistosti tarttuvat melodiat ovat tietysti nekin plussaa. joka myös Helge Kontiona tangopiireissä tunnetaan . Hyvä niin, sillä yhtyeen ulosanti on viitteitä välttelevässä perinteikkyydessäänkin aika omalaatuista kuultavaa. ja Olga-neidon kesken. Oddfellowsilla on mukana vaihtoehtokansalle takuuvarmaa hittimateriaalia, kuten iskevästi vyöryvä Stone Letter tai Black Hats/White Hats. Näin ainakin, jos suoraviivaisiin b-luokan kauhukuvastoa sisältäviin teksteihin ja tyylikkääseen kansimaalaukseen on uskomista. Jos ei tästä koplasta löydy todellista vaihtoehtoilmaisua, niin on kumma. Ja löytyyhän sitä, vaikka muille jakaa. Koskinen Repulsive Aggression Conflagration Scwarzdorn Ääh, pettymys. Sama ote on aistittavissa kautta levyn, oli meininki mikä tahansa. Tyylillisesti bändin kuosi on suurimmaksi osaksi kiitettävän kovakätisesti rockaava. De-baptizer! Vaikka albumilla on kestoa vain noin klassisen vinyylimitan verran, temppulaatikon pohja alkaa häämöttää levyn puolivälin jälkeen. Ja millaista: viimeksi lähinnä intiaaniloitsintaa sisältäneellä Anonymouskolmoslevyllään (2007) hämmentänyt kopla jytyyttää erinomaisen iskevää, tarttuvaa ja viistoa vaihtoehtorockia, josta riittää riemua . Tästäkin huolimatta bändin kakkoskiekko on ilahduttavan energistä ja hyvin toteutettua vanhan liiton palvontaa, jossa on omaa ilmettä ja nykyaikaa juuri sopiva määrä. Worship the Cult! Mega Endezzma Erotik Nekrosis Agonia Jopa norjablackin pelastajaksi nimetty Endezzma puristaa esikoistäysipitkällään tuutista ulos melko odotetunlaisen, mutta monilta osin myös mielenkiintoisen ja omaperäisen näkemyksen black metalista. Todella lupaavalla Alone-ep:llä (2007) esiin astunut yhtye on ottanut käyttöön hieman rujommat otteet ja laventanut ilmaisuaan sitten utuisen pienjulkaisunsa. Tomahawkin ilmaisua pukeva leikittelevä pahaenteisyys on kuitenkin lopulta se, mikä tekee Oddfellowsista ainutlaatuisen ja kiistatta erinomaisen levyn. Kimmo K. Esimerkiksi vaanivasti jolkotteleva I Can Almost See Them on kelpo näyte siitä, miten kappaleesta saadaan painostava ja kiinnostava varsin epärockmaisellakin otteella. Levyn kiehtovuus . Tyyli on visusti hallussa mutta vaihtelee melkoisesti ulottuen aina jazzista loungeen, kingcrimsoniaanisesta kiemurtelusta elektropohjaiseen hämyilyyn ja vanhakantaisesta rock?n?rollista avantgardistiseen kakofoniaan. Roskaiset riffit viittaavat Carpathian Forestiin ja mukana ujeltavat koskettimet, mutta pohjimmiltaan perusaineksista kootut biisit takovat kalloa lähes tauottomalla moukaroinnilla. Lähes nelikymppisillä norskeilla on kokemus ja soittotatsi sillä tasolla, että epäröinnistä ei ole tietoakaan; kimppuun käydään suoraviivaisella raivolla ja kuristusote on tiukka. Näissä suoraviivaisesti rämisevissä purkauksissa lymyää Faith No Moren musiikillinen haamu erittäin luontevalla ja antoisalla tavalla. Erityismaininta on annettava viime vuonna menehtyneelle kitaristille Trondr Nefasille (mm. Jako toimii oivasti, ja kumpikin ilmaisee ajoittain hyvinkin röyhkämäisiä tekstejä pelottomasti ja suurella tunteella. Evil Shepherd Evil Through Darkness and Darkness Through Death Empire ?Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Muurinen paljastaa rohkeasti sisäisen kukkaislapsimystikkonsa, Olga puolestaan tulkitsee osuutensa viekoittelevan kohtalokkaalla tatsilla. siis kunhan jokseenkin omituisella kierteellä tajuntaan porautuvaan menoon hommaan pääsee sisälle. Tomahawk on aiemminkin ollut selkeästi helppotajuisempi kuin soittajien emobändien perusteella olisi voinut luulla. -riimillä alkava psalmi numero 23 lienee tuttu myös näille belgialaisille, vaikka heidän herransa taitaakin asustella siellä kuumassa paikassa. joka todellakin paljastuu vasta useiden sulattelukierrosten jälkeen . Loppusumma on vähintäänkin mielenkiintoinen. Johan oli mukava yllätys, että tämäkin alternativesuperbändi julkaisee uutta materiaalia. Maistiaisen jälkeen intoilin jo päät rusentavasta thrashistä, vaan eipä efekti ollutkaan ihan sama koko levyn mitalla. Pettymyksestä on vastuussa norjalainen debytantti Repulsive Aggression,. piilee vahvasti sen yllätyksellisen monimuotoisuuden oudossa linjakkuudessa. Ja kun vanhan vihtahousun kanssa kerran ollaan jengissä, mukana on mukavasti mustan eri sävyjä tuomassa rässikaahaukseen monipuolisuutta. On sävyjä progesta, psykedeliasta ja folkpopista, vanhakantaisen heavy rockin lisäksi, tietenkin. Kokonaisuus on etenkin näin konkaritaustaisen esittäjäkaartin kohdalla hämmentävän, hämmästyttävän ja ihastuttavan naivistinen. Yhtyeessähän vaikuttavat Faith No More/Mr Bungle/Fantômas -solisti Mike Patton, Helmet/Battles-rumpali John Stanier, Jesus Lizard -kitaristi Duane Denison ja uutena jäsenenä Mr Bungle/Fantômas/Melvins Lite -basisti Trevor Dunn. Christ Denier! Evil Shepherdin musiikista ei puutu myöskään oivasti mielipuolisuutta lähestyvää riekkumista ja hyvin lapasessa pysyvää kohkausta, jonka perimä osoittaa suhteellisen selkeästi 80-luvun Destructioniin ja Sodomiin. Se jakaa kuuntelunaikaiset mielipiteet helposti kahtia: hetkittäin touhu naurattaa ehtaan vmp-tyyliin, toisinaan ilmaisu taas onnistuu kouraisemaan harvinaisen syvältä. Laulusuoritteet levyllä on jaettu Xysma-mies Jani Muurisen . Beastcraft, Urgehal), jonka postuumi kitarankidutus on tyrmäävää kuultavaa. Jos luulit norjalaisen black metalin kuolleen 1990-luvun kultavuosien jälkeen, kannattaa kaivella esiin vaikkapa Endezzman, Maren ja Vemodin julkaisu56 Inferno Tomahawk Oddfellows Ipecac ja
Se nimittäin onnistuu kaverilta oikeinkin tiukasti. Jaakko Silvast mestariteos Saxon Heavy Metal Thunder . Tämä kai lienee enemmänkin makuasia, mutta herra Knuutilana minä pitäisin turpani kiinni ja miettisin vakavasti jotakin vaihtoehtoista ärinäja puhelaulutulkkia ja keskittyisin murisemaan pelkästään kitaran välityksellä. Arvosteluasteikko lyhyesti: jonka miehistöllä on taustaa pääasiassa black metalin parista. Levy kantaa herkullisen melodioinnin, mukavan riskisti sylkevien kitaratykitysten ja lähes jokaisesta rallista löytyvien tarttuvien kertosäkeiden siivittäminä dramatiikkametallialbumien parhaimpaan kolmannekseen. Tacere-mastermind Karri Knuutilan ja uuden vokalistin Taija ?Taiya? Riihimäen beauty and the beast -tyylinen lauluosuuksien vuoropuhelu toimii bändin toisellakin levyllä kelvollisesti, mutta ei niin syvällisesti, tunteisiin vetoavasti ja sävellyksiä tukevasti kuin voisi. Sellaiseen päästään vasta epä onnistuneen Yhdysvaltain-valloituksen ja klassisen Byford?Quinn?Dawson? Glockler?Oliver-kokoonpanon rakoilun myötä. Muistelut alkuaikojen keikkareissuista Ford Transitilla ilman majoitusta ovat kiinnostavia. Ideoita ei riitä koko levyn mitalle. Kari Koskinen Tacere At World?s End Grassbay Kotoisen sinfoniametallirykmentin kakkosta saatiin odotella reilut kuu- si vuotta, mutta tässä se nyt seisoo. Tunnelmat ovat otsakkeensa mukaisesti apokalyptiset, mutta varsin ihanalla tavalla. At World?s End ei ole iiseimmästä päästä kuunneltavia. Ja pelkästään yhtyettä katsomalla on selvää, että todellinen läpimurto Yhdysvalloissa olisi tuskin ollut mahdollinen. Kyseessä on haastatteludokumentti. The Movie UDR Heavy Metal Thunderin kutsuminen elokuvaksi on liioittelua. Kovaa, kylmäsoundista ja terävästi iskevää. Aloitusraita Necrosis on todella tylyä ja kiivasta lahtaamista, mutta sitten tulee tauko. Kuvioon astuu keskitempoinen ja melodisempi ilkeily, jonka riffit eivät kanna juuri mihinkään. Byfordin terävä huumorintaju tulee vapaamuotoisessa jutustelussa esiin paremmin kuin pääteoksen asetelmallisissa haastatteluissa. Lisäksi paketti sisältää livetaltioinnit vuosilta 1981 ja 2008. Lähes viisi tuntia Saxonia luulisi olevan riittävästi himokkaimmallekin fanille. Lauri Ylitalo Handlingnoise Handlingnoise omakustanne Handlingnoisen yritys nostattaa ensijulkaisullaan kontrolloitua myrskyä Suomenlahdelle on hyvä, mutta lopputulos jää boforeilla mitattuna kovimmillaankin vain navakan tuulen lukemiin. Yhtye kyllä hallitsee jälkimetallisen ilmaisun kentän varsin hyvin, ja ambientmenneisyyden yhä etäisesti havaittavis- GODSPLAGUE ?REVIVAL ? Uusi albumi GODSPLAGUE LIVE: ?tyhjäkäyntiä ei ole? SUE: 9/10 pts 18.01.2013 Jyväskylä w/ Santa Cruz Pub Katse Bar Bäkkäri 19.01.2013 Helsinki w/ TBA 25.01.2013 Joensuu w/ Bloodred Hourglass & Black Light Discipline Kerubi 26.01.2013 Kuopio Henry?s Pub Nuclear Nightclub 16.02.2013 Oulu w/ Frontlines 22.02.2013 Pori Music Bar Monttu Blackpool 23.02.2013 Järvenpää w/ Santa Cruz 27.02.2013 Tampere Henry?s Pub, Tampere 28.02.2013 Lahti Torvi 09.03.2013 Seinäjoki Bar 15 Osallistu kisaan FACEBOOKISSA! Voita Tokai-kitara! www.godsplague.com STAY HEAVY www.stayheavyrecords.com. Yhtäkkiä Saxonin tarina alkaa kantaa. Saxon oli liian rujon näköistä porukkaa kilpaillakseen Mötley Crüen kanssa. Paketin toiselta dvd:ltä löytyvä minidokumentti The Eagle & the Bomber pesee toteutuksellaan Heavy Metal Thunderin. Pirujako ovat lähteneet hakemaan vaihtelua, sillä säälimättömästi tikkaava tykitys bändiltä kyllä luonnistuu. Päätösraita palauttaa taas hymyä huulille, ja kyllä siellä välissäkin pariin otteeseen hurmostellaan. Mukana on kuitenkin aivan liiaksi keskitempoista ja tympäisevää murjomista. Yksitoistaraitainen on kaikin puolin hiotun oloinen ja tarkkaan mietitty rakennehybridi, jolla kuitenkin vältetään omiin kikkoihin sotkeutuminen. Conflagrationin musiikista sitä ei kuitenkaan juuri kuule. Parhaimmillaan mättö on erittäin napakkaa vanhakantaisen death metalin ja modernimman thrashin sekoitusta pirullisen tiukasti soitettuna. Se on kuvattu ja valaistu vanhanaikaisesti. Ja siihen mennessä dokumentti on kestänyt jo tunnin. Mutta on Heavy Metal Thunderissa hyvääkin. Kuvaa ei ole värimääritelty, ja komponointi ja valaisu ovat kuin 90-luvun yritysvideoista. Kuvakerronnassa keskitytään valitettavasti toiminnan sijaan puhuviin päihin. Ja toisin kuin mukana seuraava tiedote väittää, Heavy Metal Thunder ei ole ?hienosti käsikirjoitettu?. Oikeasti draamallisen tarinan ker ronnan peruselementti on konflikti. Ex-manageri David Poxonilla on kertojanlahjoja. Ensitapaaminen bändin kanssa naurat- keskiverto pohjamutaa taa katsojaa ääneen
Mega Gamma Ray Electric Hellride Skeletons & Majesties Hate.Control.Manipulate Nuclear Blast Mighty Electric Hellriden debyytti tahkoaa tiukkatempoisen thrashin puuduttavinta laitaa. Kyseessä on viiden Pirkanmaa? Häme-akselilla toimivan yksilön muodostama räyhäkäs death metal -porukka, joka on saanut vihdoin ja viimein de- Miten onnistuu mahtipontista joskin perusrehellistä tuplabassariheavyä veivaavalta bändiltä intiimi klubikeikka? Tähän tarjoaa vastauksen tuore Gamma Ray -livetaltiointi, joka on pirteän energisesti ja ilmavan rennosti tulkittu kappalekollaasi saksalaisveteraanin koko uran varrelta. Sveitsin Prattelnin Z7-klubi on kaikessa korkeudessaankin osuvan tiivistunnelmainen mesta silloin, kun lavalla meuhkaa tämän kokoluokan artisti. Päällimmäinen fiilis, joka keikasta välittyy niin bändin kuin yleisönkin suunnasta, on hauskuus. Menneen vuoden parhaita punkalbumeita. Mega sa olevat kaiut tuovat musiikkiin sopivaa moni-ilmeisyyttä. Ja vaikka sanoitukset ovat suoraviivaista sormella osoittamista, ne osuvat sen verran hyvin maaliinsa, että vähänkään nykymaailman menoa ihmettelevä ei voi kuin nyökytellä hyväksyvästi. Vaikka Yleislakon juuret ovat tukevasti perinteissä, se elää ja ilmaisee vahvasti aikaa, jota elämme juuri nyt. joko lisäämällä hivenen aggressiivisuutta ja vauhtia tai satsaamalla pikkuriikkisen verran enemmän melodioihin ja tarttuvuuteen. Toivon mukaan seuraavalla kerralla Mega nousee jokin muukin elin. Infiniten (2000) parhaimmistoon lukeutuva, tuulennopea Freedom ja Intermissionin (2001) Why Are We Here -harvinaisuus saavat tällä julkaisulla arvoisensa statuksenkorotuksen. Jäämme odottamaan helmikuun 22. päivää ja Nemesis-levyä kasvavalla mielenkiinnolla. Jaakko Silvast Jos stoner/sludge-seoksen tunnetuimman edustajan Electric Wizardin omintakeisen hämärä ja äärimmäisen raskaspoljentoinen huuruilu pohjautuu heavy- ja doom metalin pioneeriin Black Sabbathiin, Lord of the Graven selkeänä palvonnan kohteena taas on Electric Wizard. Niin bändin, levyn kuin kap pa lei denkin (Green Vapour, Moun tain Rites) nimet ovat nekin lähes suoraa viittausta dorsetilaisten tuotosten suuntaan. Ainoastaan sveitsiläisten kansitaide tulee pikemminkin kököstä 80- kuin tyylikkäästä 60-70-luvun kauhukuvastosta. Lord of the Graven kakkosalbumi on niin sisällöltään kuin toteutukseltaan täysin kelvollista, joskin kaikenlaisesta omaperäisyydestä varsin vapaata möyrintää. Hate.Control.Manipulate pitää sisällään paljon potentiaalista riffivallia ja Pantera-sukuista groovepoljentoa, mutta kokonaisuus ei valloita puolelleen. Genren perusasiat ovat kohtuullisen hyvin hallussa, mutta persoonattomuus vaivaa niin levyä kuin koko orkesteriakin. Basisti-laulaja Casper Villumsen ei kykene sellaiseen raivokkaaseen ilmaisuun kuin esimerkiksi Phil Anselmo tai Robb Flynn, vaan miehen maneerit ja laulutyyli muodostuvat hyvin puuduttaviksi jo muutaman kappaleen jälkeen. Parhaimmillaan Electric Hellride kykenee loihtimaan varsin vakuuttavan kuuloisia riffejä, ja kyllähän levyltä löytyy muutama varsin napakka esityskin. Paljon on pojilla silti vielä tehtävää, jos meinataan valloittaa maailma. Mikko Malm Dead Samaritan The Only Good Samaritan... Casket Tämä samarialainen ei ole se sama laupea yksilö, joka mainitaan isossa satukirjassa. Kuin nimibiisiä alleviivaten mukaan on otettu Polarisin (2009) samassa tempoluokassa etenevä dramaattinen Falling Star. Elysiumin (2011) The Game Never Endsin täytepalastelun jälkeen saadaan kuitenkin vanhaa Stratoherkkua. Kappalevalinnat on tehty näköjään hiukan pilke silmäkulmassa, ja esimerkiksi hauskasti höpöttelevä tulkinta Heading for Tomorrow -levyn (1990) Money-rallista osoittaa, että metallissa ei tarvitse olla aina liikkeellä turhan ryppyotsaisesti. On erikoista kuulla Kai Hansenin kipparoimaa porukkaa akustisesti, eikä homma kahden biisin otannan perusteella täydellisesti toimikaan, mutta camphengessä luovitut Rebellion in Dreamland ja Send Me a Sign hurmaavat silti hellyttävyydellään. Genren opinkappaleiden orjallisen noudattamisen voisi vielä nähdä hyvänäkin asiana, mutta kun vaaditunlainen äärimmäisempi intensiteetti jää uupumaan, lopputuloksesta on hankala saada kummoisiakaan säväreitä. byyttinsä julkaistuksi noin vuoden odottelun jälkeen. Toivon mukaan sillä onnistutaan saamaan kuuntelija hiljaiseksi musiikillisten voimien edessä. Mega Stratovarius Unbreakable Ear Rolf Pilve -iskuisen Stratovariuksen tallenteellinen ensimaistiainen uumoilee tulevan Nemesis-levyllisen humppaavan helsinkiläisyhtyeen eponyymin yhdennentoista levyn (2005) suoraviivaisissa hard rock -maisemissa. 58 Inferno Unbreakablen pianosoundilla toteutettu johtomelodia on lähtökohtaisesti hävyttömän tarttuva pimputus. Biisin nykivä perusbiittimukaelma saa sekin tanssijalan irti tantereesta, mutta noin muutoin kappale on ainoastaan simppelisti hyvä nykymuotoisen Stratovariuksen melorallatus. Mainitun kavereiksi viiden biisin ep:lle on masteroitu uudelleen neljä ikääntyneempää veisua. Toisaalta täydellä voimalla vedetyissä perusvarmoissa paloissa á la Anywhere in the Galaxy ja Deathrone Tyranny mennään eikä meinata ja osoitetaan, että Gamma Ray on äärimmäisen hyvävoimainen parikymppinen.. Hirmumyrskyä edeltävän totaalisen hiljaisuuden, myrskynsilmään joutumisen ja tuhon jälkeisen voimattomuuden herättämät tunteet ovat kuitenkin turhan vaimeita ja vieläpä liian lähellä toisiaan. Neljä vuotta kypsytetty debyytti on jo pian saamassa seuraajan. Tai molempia enemmän. Vaan nouseehan tälle peukku jo nytkin. Osakiitos tästä kuuluu melkoiselta pirttihirmulta kuulostavalle Valendis Suomalaiselle, jonka monet miehetkin polvilleen langettavalle, repivänsähäkälle äänelle on miellyttävää alistua. Lyhyen ytimekkäinä pysyttelevistä kappaleista löytyy ärhäkkyyden kaveriksi sopivasti melodiaa ja tarttuvuutta ilman turhaa sokerointia. Onnistuneen tasapainoisesta kokonaisuudesta huolimatta takaraivossa koputtelee tunne, että konseptia voisi toteuttaa vieläkin paremmin . Samaa selkeää terävöitymistä on tapahtunut myös musiikillisesti, vaikka tyylimuutoksia ei ole juuri edeltävään Vapauden rautaiset raamit -levyyn (2011) verrattuna kuultavissa. Melodioiden, tempojen ja tunnelmien vaihtelevuus on vain laaja-alaisempaa ja kokonaisuuden kannalta selkeästi hallitumpaa. Yleislakolla on omintakeisen toimiva tyyli tehdä yksinkertaisen iskeviä ja useimmiten jopa hilpeiltä (tai oikeastaan pikemminkin ilkikurisilta) kuulostavia sävellyksiä, joiden vastapainona on runsaasti ajatuksia herättävää tanakkaa tekstiä. Ristiriita musiikin ja tekstin välillä saa aikaan mielenkiintoisen, läpi levyn vallitsevan jännitteen, jonka ansiosta yhtye nousee useiden genreläistensä ohi. Lord of the Grave Green Vapour The Church Within Yleislakko Maailmanpolitiikan arkipäivää Blast of Silence Turun punkkareiden sanansäilä sivaltaa kolmannella levyllä entistäkin napakammin kohti politiikan kiemuroita sekä yhteiskunnan epäkohtia. Englantilainen Casket Music on osoittanut laupeutta tarjoamalle kodin julkaisulle. Saarivaltakuntaan viittaa myös Dead Samaritanin tyyli, sillä yhtyeen itsensäkin mainitsemia Carcass-viboja, etenkin Necroticism?Heartwork-aikakaudelta, on aistittavissa tylsemmilläkin korvilla
Samaan hengenvetoon Neurotic Circuit julistetaan tule- Tämä kotimainen orkesteri ei ole veteraanibändi, vaan bändi jossa soittaa veteraaneja. Hills of Kingsin viisihenkisen soittajiston kunniaksi on silti luettava oivaltavat sovitusideat ja asennetta uhkuvat, joskin paikoin turhan eläväiset instrumenttisuoritukset. Tiedä häntä, miten hyvin tämä uppoaa keikkaolosuhteissa. Atlantin kylmiin ja valottomiin syvyyksiin uppoamisesta kertova nimiraita Constant Pressure tuo pikemminkin mieleen kastautumisen haalealla vedellä puoliksi täytettyyn kylpyammeeseen. Constant Pressure 35-minuuttinen Corpus Christi sisältää yhden kappaleen, jonka aikana käydään läpi ajaton matka jostain jonnekin. Suttuiset treenikämppäsoundit ovat kolkot ja ponnettomat, ja kun kumpikin ep:n kappaleista etenee väärällä tavalla innottomasti genren syväksi kulutettuja uria, lopputulos on tasaisenharmaa eri sävyjä sisältävän tummanpuhuvuuden sijasta. (Funeral) doom metal ilman yksinkertaisen toimivia musiikillisia nyansseja ja vahvaa tunnepuolen latausta on turhaa. Suurin osa porukasta on hankkinut kannuksensa Putrid- ja God Forsaken -yhtyeissä, eli death metalia ei veivailla ihan ensimmäistä kertaa. Deathmarched-debyytti räjäyttää Eve of the Battle -intron jälkeen ilmoille kymmenen sotaisaa kuolometallitu- Heti alkuvuodesta nostavat riman melko korkealle nämä Helvetian reiskat. Minä sanon teille höpö, höpö. Neurotic Circuitin raivokkaasti punnertava riffirock on kaikessa raskaudessaan ja asteittaisessa melodisuudessaan tylsistyttävä sekametelisoppa, joka ei jätä jälkeensä oikeastaan minkäänlaisia muisti- tai tunnejälkiä. Se on myös yksi musiikin uusista uskonnoista.. Miehen pudottelu varsinkin setin päättävässä Helloweenanthem Future Worldissä on kaikessa nostalgisuudessaan suorastaan jäätävää. Skeletons & Majesties -bonuksista löytyy Bochumin-keikalla heitettyjen liveraapaisujen lisäksi uutta ja ikivanhaa haastispätkää, jotka ovat sovelias lisä kokonaisuuteen. Jaakko Silvast esiin mahtipontisten mutta rauhallisten ambientsävyjen ja kanteleen mielenkiintoisen symbioosin. Katolilaisvivahteista uskontomystiikkaa ja suomalaista shamaaniperinnettä on teoriassa lähes mahdotonta yhdistää edes jotenkin järkevästi, mutta Syveniltä se onnistuu. Instrumenteista vastaava, myös undergroundpiireissä arvostetussa Nestyhtyeessä vaikuttava Aslak Tolonen tuo keskiverto Mega Saturnian/Bubonic pohjamutaa vaksi klassikoksi. Nimittäin kakkoslevyllä palaset loksahtavat kohdilleen ja Alppien rinteiltä puskeekin aivan mahottoman monivivahteista Melodeathia - isolla M:llä. kAUPOISSA 25.1. www.dreamshade.ch www.spinefarm.fi. Arvosteluasteikko lyhyesti: Oman mausteensa Prattelninkeikkaan heittää myös Kai Hansenin nykyinen Unisonic-taistelutoveri, kolmessa biisissä vieraileva ex-Helloweenääni Michael Kiske. Arvelen että äänitallennepuitteita huomattavasti tykimmin. Jaakko Silvast Deathmarched Spearhead of Iron Violent Journey Hills of Kings Muutaman piiloon jääneen cd-r:n ja kasetin kuuden vuoden aikana julkaissut kotimainen Shades of Deep Water siirtyy vinyyliaikaan. Seiska ei ole formaattina paras mahdollinen hautajaismarsseja ja tuomiota julistavalle yhden miehen yhtyeelle, sillä tämänkaltainen laahaus tarvitsee useimmiten hitusen enemmän pituu- Neurotic Circuit Mausoleum Saksalaisen pitkäsoittodebytantin ensirääkäisyn saatteessa luvataan kovia: ?Hills of Kings on muutakin kuin pelkkä bändi. Sen yllä messuava syvä-ääninen laulaja Andy KoskiSemmens lyö lopullisen sinetin eteeriselle ja unenomaiselle levylle. Corpus Christi on huolella valmisteltu ja täyttä keskittymistä vaativa musiikkiteos, jonka kuunteleminen ainoastaan toisella korvalla on kylmäverinen rikos. Kaksikolla on hallussaan hyvät ainekset, mutta homma kaipaa vielä pientä kypsyttelyä noustakseen aidosti koskettavaksi ja ihmismieltä hyytäväksi dark ambient -monumentiksi. Joni Juutilainen Syven Corpus Christi Secret Shades of Deep Water mestariteos den tuomaa massaa taakseen jaksaakseen polkea kuulijansa syvälle murheen vellovaan suohon. Vaan eipä formaattia voi syyttää julkaisun yleisestä kehnoudesta
Ehkä sooloprojektimaisuus kuuluu yleisotteessa turhan selvästi, levyä kuunnellessa kun ei voi välttyä ajattelemasta, millaiseen liitoon materiaali nousisikaan livekokoonpanon orgaanisesti esittämänä. Kimmo K. Tasapaksuhko biisimateriaali kadottaa paljon potentiaaliaan tuhnuisiin soundeihin, ja olisikin kiintoisaa tietää, mitä tällaisella tunkkaisella äänimaailmalla on haettu. Ylipäätään dynamiikkaa on hahmoteltu erittäin toimivasti; pitkin siveltimenvedoin, kuten aaltoilevaan etenemiseen perustuvaan tyylilajiin kuuluu. Tacit on hieno levy, jonka puutteita on kevyttä jähmeyttä lukuun ottamatta vaikea nostaa esiin. Neljännellä kokopitkällä aiemmin ilmaisun metalliin liittänyt rähisevä laulu on jätetty kokonaan pois ja musiikki yksinään kertoo tarinaa . Dark Tranquillity) ja Jesper Strömbladiin (ent. In Flames). Tähän vertauskohtaan nähden Tacit kuulostaa toki kotikutoiselta, mutta ei välttämättä lainkaan pahalla tavalla. Nouseepa lauteille kolmen biisin ajaksi myös HammerFall-vokalisti Joacim Cansin Ruotsin Kuorosotaohjelmassa kipparoima Team Cans, tosin sen kummempaa lisäarvoa esittämilleen kappaleille antamatta. Joni Juutilainen Epitaph HammerFall Ihmiskunnan tyhmyys, poliittiset epäkohdat ja pukumiesten pohjaton ahneus ovat potkineet Bad Religionia liikkeelle jo ties kuinka monen levyn ajan. Dosilta ei löydy ainoatakaan edes lähelle sellaista. Kolmen soinnun biisit joko onnistuvat vangitsemaan, kuten Dookiella (1994) ja Unolla, tai sitten ne menevät vauhdilla toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos jättämättä minkäänlaista muistijälkeä. Ronskimmin rymistessään kokonaiskuvaan rakentuu rutkasti rosoa ja vääntöä. Staattisempaa liihottelua ja jyrisevää lunastusta pitävät kasassa jäntevästi velloen tunnelmia kasvattelevat osiot, joissa kuuluu Loposen emorocktausta ehkä selvimmin. Esimerkiksi noin minuutin mittainen Vanity kulkee jo sellaisissa nopeuksissa, että näissä puitteissa ei yksinkertaisesti voi pyrähdellä vauhdikkaammin. True North on Bad Religionia sen puhtaimmassa muodossa. Koskinen 60 Inferno Spearhead of Iron on kelpo kiekko, mutta bändillä olisi varmasti rahkeita vielä rajumpaan täräytykseen. Deathmarchedin ?jatkosodalta. Kappaleet etenevät koskettavien melodioiden avulla ja onnistuvat monin paikoin löytämään sävelkorvan g-pisteen. Bändin metkut ovat tuttuja, mutta toimivat kaikessa yksinkertaisuudessaan vuodesta toiseen, mikä on ehdottomasti tasokkaan yhtyeen tunnusmerkki. Consciousness Removal Project Tacit omakustanne Tamperelaisen Antti Loposen post rock-/metalliprojekti jatkuu vaikuttavasti. Siinä missä Uno oli lähes mestariteos tarttuvine ja tiukasti soitettuine ralleineen, Dos sisältää, luvalla sanoen, fillereitä muutamaa valonpilkahdusta lukuun ottamatta. Green Dayn tähänastinen huipentuma oli American Idiot (2004), jolla se synnytti maailmaan monta hienoa ja kuolematonta kappaletta. Musertavampi kokonaissoundi nostaisi taistelunmelskeen heti pykälää rajummaksi. Aikamoisen tasonlaskun kokee Green Day trilogian toisessa osassa verrattuna saagan aloittajaan. voinee odottaa tätä voimallisempaa hyökkäystä. Tami Hintikka Bad Religion Bad Religionin kestävä suosio ei ole ihme, sillä bändillä on vahvan kantaaottavuuden tukena kyky kirjoittaa parhaimmillaan loistavia kappaleita. Resepti ei ole missään nimessä mahdoton tai salainen: perusta vain tarpeeksi hyvä yhtye! Helppoa ja yksinkertaista, eikö vain? True North monen muun rallin ohella yhtyeen eturivin hitit HammerFallista Renegaden kautta Riders of the Stormiin. sellainen kun kokonaisuuden taustalla on. Monimuotoisena ilmenevä instrumentaalimusiikki kiehtoo, mutta vaatii kuulijalta pitkäjänteisyyttä oikeasti kuunnella. Ja juuri tällainen levy Dos on. Nyt vanhat ketut ovat päättäneet alleviivata sanomaansa entisestään ja vetävät turhat mutkat suoriksi, mikä on ainoastaan hyvä asia. Kuusitoistabiisisellä True Northilla ainoastaan yksi kappale ylittää kolmen minuutin rajan, ja levy saattaa hyvinkin olla kiivastempoisinta Bad Religionia koskaan. Settilistasta löytyvät Green Day ¡Dos! Reprise Mikko Sahanen litusta, jotka eivät paljon armoa jakele. Kitarasooloja löytyy sieltä täältä, mutta muuten melodioilla ei juuri herkutella, vaan annetaan örinän ja jyräyksen hoitaa homma. Bändi itse tykittää leiviskänsä jämptisti ja tuo vedon aikana lavalle vanhoja jäseniään Stefan Elmgrenistä Mikael Stanneen (nyk. Saatekirjeen mukaan inspiraatiota antavat esimerkiksi Venom ja Sodom, ja tämä kuuluu paikoittaisena old school thrash -henkisyytenä. Vanha sotakone Bolt Thrower juolahtaa myös mieleen, mutta samoille jykevyysasteille ei nousta. Välissä pidetyt tauot eivät ole menneet hukkaan. Ranskalaisyhtyeen melodinen mutta raaka black metal soi yhä kylmän tunnelmallisesti. Edes Billie Joe Armstrongin ääni ei pysty pelastamaan umpionttoja sävellyksiä. Toivottavasti tahti ei jatku samanlaisena kolmannessa osassa, tai Green Day kokee toisen maailmanlaajuisen unohduksen urallaan. Instrumentaatio on sekin miellyttävän vaihtelevaa ja vahvistaa mainiosti pitkälinjaisten kappaleiden suureellisen melankolista ilmiasua. Tyylillisesti moniulotteisen Tacitin biiseistä tulee rauhallisimmillaan mieleen Pink Floydin myöhempien aikojen rauhaisa vellonta. Siitä on jo lähes mahdotonta tehdä samanlaista nousua kuin American Idiotilla. Janne Tolonen Osculum Infame Consuming the Metatron Battlesk?rs Vuoden 1997 Dor-Nu-Fauglithdebyyttilevyllään kulttimainetta kerännyt Osculum Infame katosi kuvioista monen harmiksi aivan liian aikaisin. Vuosien tauon jälkeen yhtye teki kuitenkin paluun. Consuming the Metatron -minilevytys on eräänlaista jatkoa vuoden 2010 Quwm-ep:lle. Levy on paitsi rokkaava ja hieman folkahtava, myös hyvä genretuotos itsessään. Koskettimia maltillisesti käyttävä levytys on viiltävä ja terävä puolituntinen,. Onneksi lavan monipuolinen valokattaus pääsee illan pimetessä paremmin oikeuksiinsa antaen loppukeikan tunnelmalle pienoisen hurmosbuustin. Muutoin Gates of Dalhalla on nautinnollista seurattavaa. Yleisö jää bändistä turhan etäälle ja joutuu seuraamaan koko reilun kaksituntisen istumapaikoilta, mikä ei ole tämäntyylisessä musiikissa ikinä kenenkään etu. Levy kestää helposti vertailua bändin klassisimpien tuotosten kanssa, eivätkä miesten pankkitileille kasaantuneet dollarit ole vähentäneet lainkaan musiikin sanoman uskottavuutta. Gates of Dalhalla Nuclear Blast Jaakko Silvast Perinteisen heavy metalin eurooppalaiseen kärkikaartiin käytännössä koko 15-vuotisen uransa ajan kuulunut ruotsalainen HammerFall esittelee uudella keikkatallenteellaan livekuntoaan hulppeissa maisemissa. Pienessä Rättvikin kaupungissa vuodesta 1995 sijainnut Dalhallaamfiteatteri jyhkeine kallioseinämineen ja lavan edessä olevine vallihautoineen sopii HammerFallin sankarisanoitettuun heviin vähintäänkin osuvasti. Niin loistavasti kuin paikka akustiikaltaan toimiikin, se on myös nauhoitteen suurin kompastuskivi
hellsinki_210x135.pdf 1 5/15/12 3:47 PM
Tässä sarjassa kun on paljon eeässääkin tarjolla. En tiennyt, että Red Bullilla on levyyhtiö, ja pientä äimistelyä tämä tieto lätyn kannessa aiheutti. Laulaja Csaba Zvekan ei jää pekkaa pahemmaksi. Oma tyyli on vahvasti esillä eikä kuvia kumarrella. Näistä siemenistä on sittemmin versonut bändin orkestraalista kuolometallia pursuava nykytyyli. Tami Hintikka Nominon The Cleansing Deathgasm Saatanallisesti rähisevää ja likaista mättöä perinteiseen ruotsalaiseen death metaliin sekoitteleva Nominom on ollut takuuvarma puurtaja alallaan jo kaksi vuosikymmentä. Örinäosasto on mukavan mureaa ja väkevää, eivätkä levyn soundit ole muutenkaan mitään rupusarjaa. Septicfleshin esikoiskiekossa on mystistä vetovoimaa, ja sen tarjoama death metal on näkemystä omaavaa ja tunnelmallista. Melodiat ovat hillittyjä, ja tempot vaihtelevat kolmosvaihteen ja katkeamattoman blastkaahauksen välillä. Siinä missä esimerkiksi Terra Necrosis (2007) latoi palikat toimivaan mutta valitettavan innottomaan järjestykseen, The Cleansing onnistuu kuulostamaan huomattavasti pirteämmältä. Sähköisesti suriseva, raskas ja melko persoonallinen soundi ei myöskään kopioi perinteistä svedusäröä, vaan touhussa on edes auttavasti omaa perkeleellistä otetta. Ei näillä kappaleilla genreä uudisteta tai klassiseksi nimeksi nousta, mutta kappaleista purkautuva viha repii mukavasti tärykalvoja. Kas tuossa kipakka Offspring-känätys, tässäpä melkoinen Creed-hehkuttelu, siellä vähän metallisempaa ärjyntää ja täällä hempeää balladia. Kun mukaan on ujutettu pienissä määrin hieman yllättävääkin rentoutta sekä uudenlaista melodisuutta, naseva 40-minuuttinen on ihan pirteän kuuloinen kokonaisuus. Spiritual Genociden suurin ongelma on se, että bändin viritetty mylly toimii tarkasti ja varmasti kuin saksalaisen insinöörin tekemä kellopeli, mutta suurempia rosoja tai särmiä eli kunnon tarttumapintaa siltä ei tahdo löytyä. Ei se nyt ehkä kuulijaa vielä lentämään saa, varsin lupaavaan nosteeseen kumminkin. Anna Saurama Destruction Spiritual Genocide Nuclear Blast Teutonirässin ehdottomiin suosikkeihin kuuluvan Destructionin vuosituhannen alussa tapahtunut comeback oli tervetullut, etenkin kun se sai tukea vahvoista The Antichrist- ja Metal Discharge -albumeista. paikoin kenties väkipakolla . Raven Lordin esikoisella miehen pannutuli pääseekin paremmin oikeuksiinsa. Jaakko Silvast Aura Noir Dreams Like Deserts Peaceville Black/thrash-tyylilajin kovimpiin nimiin lukeutuva Aura Noir on yksi Norjan aliarvostetuimmista helmistä. jossa soundit ja biisit ovat naksahtaneet hyvin kohdalleen. Miehen ylärekisteri on käytännössä parhaimmillaan samaa korkeus- ja uskottavuustasoa kuin itsellään Rob Halfordilla tai Tim ?Ripper? Owensilla. Mainittava lienee myös rumpali Lawrance Paterson, joka takoi aikoinaan ex- Iron Maiden Blaze Bayleyn soolobändissä mainion The Man Who Would Not Dien (2008) aikoihin. Ihan jees. Bonuksena tunti tauhkaa, eli neljä biisiä Metal Hammer -festareilta viime vuodelta, War Nationin musiikkivideo, huonosti toteutettuja haastatteluja ja pinnallisen huolimaton katsaus kulissien taakse. Musiikki toimii komeasti ja keikka on soundipoliittisesti loistava, mutta noin muuten War Machine on kivuliaan keskinkertaisesti toteutettu. Koska edellä mainitun pitkäsoiton äänitys- ja tuotantopuoli oli huomattavasti Descent to the Underworldiä luomumpi, Patersonin rumputyöskentelystä sai tuolloin hiukan hosuvan, joskin energisen ja painokkaan vaikutelman. Keikkakin toimisi paremmin ilman kuvaa, pelkän ääniraitansa turvin. Kari Koskinen Heaven?s Basement Filthy Empire Red Bull Jos bändi julkaisee esikoisalbuminsa energiajuomabrändin levy-yhtiön kautta, musiikin sopisi aiheuttaa jonkinasteista pärinää kuulijassa. Levykaksikon jälkeen trio on pysynyt ahkerana niin lavoilla kuin levyilläkin ilman suurempia uupumuksen merkkejä, mutta omanlaisensa taantuneisuus ison D:n parilta viimeiseltä levyltä on kuulunut. muuten kai biisitkin soisivat lätkähallissa eivätkä ajan cooleimpien urheilumuotojen taustalla. Eli antaako Filthy Empire siivet. Kahdeksantoistavuotias levy on yhä raikas tuulahdus Välimereltä. Iso läjä vanhempia faneja huutelee yhä pubiin unohtuneen Algyn perään, mutta näin useamman vuoden bändin tuoreempia touhuja seuranneena olen itse tottunut Doogie Whiten kultakurkkuun mainiosti. War Machine Live dokumentoi häiskien livekunnon vajaan vuoden takaa. Klubiympäristössä taltioitu biisitusina toimii soundiensa puolesta studiolevyjäkin jämäkämmin. Brittiläinen Heaven?s Basement lunastaa tämän 62 Inferno odotuksen ja tarjoilee debyytiksi varsin viimeisteltyä, hivenen rankempaa rockia. Levyt eivät ole aina osuneet, ja bändi on tahtonut jäädä isompiensa varjoon. The Cleansing jatkaa tyylillisesti vanhoilla linjoilla. Jatkoksi on isketty vielä Temple of the Lost Race -ep (1991). Hellaan poikien esikoinen on melodista death metalia, jolla ei ole mitään tekemistä Göteborg-soundin kanssa. Kosketinosuudet ja omanlaisensa alakuloisen melodioinnin siivittämät kitarakuviot muistuttavat kreikkalaisen black metalin tunnusmerkeistä. Sekametelisopan tuntu vältetään, kun keskiössä pidetään kautta linjan kertosäevetoisuus ja tarttuvat melodiat. Kumarrus vanhaan kouluun päin on syvä, mutta bändi onnistuu kuulostamaan tuoreelta . Tämä uutukainen ei tuo sarjaan varsinaista muutosta. Kyllähän veteraanit kuulostavat edelleen ärhäköiltä. Blastia käytetään melko paljon, mutta tunnelmassa on silti lämpimän vanhakantaista ja orgaanista henkeä. Etunenässä ovat Schmierin tuttu räksytys sekä Miken yllättävänkin rivakasti ja sulavasti kulkeva riffittely, joiden ansiosta lopputulos on kaukana laiskasta ja tylsästä. Henkisyyden joukkotuho osoittautuukin pelkkänä levyn nimenä hieman ironiseksi, sillä ainakin tällä kertaa Destructionin sielu tuntuu olevan vanhan vihtahousun hallussa eikä transaktion vastineeksi ole saatu kovinkaan jumalaista pieksentää. Mega Septicflesh Mystic Places at Dawn Season of Mist Pitkän linjan kuolometallistien vuoden 1994 debyyttilevy saa ansaitun uudelleenjulkaisun. kudottu yhteen kitaraliidit, perkussiot, syntikkamatot, blastbeatit ja yllättävät pikku kikkailut. Eteläisessä Euroopassa on syntynyt oma tapansa lähestyä äärimetallia. Mystic Places at Dawn on monipuolinen levy, jossa on . Filthy Empirelta toisena lohkaistu sinkku Nothing Left to Lose onkin tänä vuonna Red Bull Crashed Ice -tapahtumien tunnarina ja sopii downhill ice cross -radalle kuin nenä päähän. Siinä missä edellä mainittu hurjastelu ammentaa useista lajeista ollen silti selvää luistelua, monipuoliset mausteet pitävät Heaven?s Basementin ehdan kaupallisen hard rockin mielenkiintoisena. Jo 1990-luvun alkupuolella uransa aloitellut kaksikko puski Dreams Like Deserts -nimellä kulkeneen kuuden biisin minijulkaisun ulos vuonna 1995.. Tiukkaa ja kärkkäästi toimivaa peruskamaa omalla sarallaan. Kari Koskinen Raven Lord Descent to the Underworld Mausoleum Perinteisen heavy metalin lähteestä ammentavan ja suhteellisen raivokkaasti asiansa esittävän Raven Lordin debyytti ei ole biiseiltään kuin parempaa keskitasoa, mutta soitto on sitäkin mehukkaampaa. Yhtyeen keihäsmestari, monista kokoonpanoista, soololevyistä ja Yngwie Malmsteen -tyylisistä juoksutuksista tunnettu Joe Stump tekee Descent to the Underworldistä mielenkiintoisen pelkästään huippunopeiden soolojensa takia. Yhtään yleisöstä kajahtavaa Algy-huutoa en myöskään bongannut, joskin moiset on saatettu siivota editointivaiheessa pois. Kuuntelun jälkeen julkaisuväylä tuntuu täysin ymmärrettävältä: jos mielii areenoille ja rahkeitakin on, miksei hyödyntäisi mahdollisuuden tarjoutuessa maailmanlaajuisesti tunnettua, esimerkiksi trendikkäisiin ja vauhdikkaisiin urheilulajeihin liitettyä tuotemerkkiä. Vastapainoksi uudempaa tuotantoa edustava Phoenix Rising on aivan jäätävän hieno esitys. Loppua kohden tunnelma paranee hieman. Merciless, Repugnant ja muut vanhat ruotsinimet tästä mieleen nousevat, eli ilkeästi silmille tuleva thrashsävytteinen death metal on homman nimi. Tietynlainen musiikillinen tuttuus yhdistettynä bändin omintakeisuuteen on mainio ratkaisu, ja levyä voikin pitää hyvin onnistuneena teoksena alan veteraaneilta. Ranskalaisen black metalin nykykärkeä. Serpent Tank War Machine Live Metal Mind Brittiheavyn semilegendaksi luettava Tank on saanut paluunsa jälkeen aikaiseksi pari onnistunutta pitkäsoittoa. Vanhasta punkimmasta menosta ei ole jäljellä enää mitään, ja NWoBHM on se millä mennään. Lavalla soittaa lauma ammattimaisia viisikymppisiä, ja puolijäässä ihmettelevä yleisö taputtaa kohteliaasti mutta vailla intoa. Sen ihmeempää intoa ei välity kyllä veteraanienkaan soitosta, mutta kitaristien tarkka soitto ja Doogien toimiva laulusuoritus oikeuttavat keikan julkaisun. Honour & Blood kulkee todella laiskasti
Parivaljakko Lynch ja basisti Jeff Pilsonhan on pitänyt yhtä eri yhteyksissä jo pidempään. Uusioversioiden tarpeellisuus, tai pikemminkin T&N:n debyytille sisällyttäminen on varsin kaksijakoinen asia. Dokken-klassikot toimivat vierailevien tähtien (mm. Esimerkkeinä nyt vaikkapa Destruction, Deathrow, Sodom, Anthrax ja Kreator. Näin kävi myös täysin omia polkujaan kulkeneelle Voivodille Killing Technologyn (1987) kanssa, eikä tätä kanukkilegendaa voi oikein olla mainitsematta Vektorin yhteydessä. Yhteneväisyydet eivät rajoitu pelkästään samankaltaiseen nimeen ja logoon, vaan niitä löytyy runsaasti myös jenkkien scifistisestä ja kiharaisesta riitasointurässistä. Sebastian Bach ja Tim ?Ripper. Arvosteluasteikko lyhyesti: Mainion Black Thrash Attack -debyytin tulemista valmistellut ep teki selväksi, että nyt ollaan mustan kovuuden äärellä. Sen omista löydöistä Municipal Wasten Hazardous pohjamutaa Mutation (2005) on viimeisin hyvä levy, sillä niin Violatorin debyytti Chemical Assault (2006) kuin nyt julkaistava Vektorin kakkoskiekkokin ovat uusintapainoksia ja alun perin kokonaan muiden tahojen julkaisemia. Monen 80-luvulla aloittaneen thrashja speed metal -pumpun kolmas levy oli roimasti kehittyneen soitto- ja sävellystaidon myötä selkeästi monipuolisempi ja teknisempi kuin aiemmat, nuoruuden innolla ja energialla kyllästetyt vauhtieepokset. Vektorin ansio, etenkin tällä kakkoslevyllä, on kuitenkin kyky lisätä seokseen sen verran omaa panosta, että lopputulos on pikemminkin vahvaa kunnianosoitusta kuin täyttä apinointia.. Tämän jälkeen vokalisti Don Dokkenin ja kitaristi George Lynchin sukset menivät ristiin. Aina näihin päiviin asti jatkunut miehistösekoilu ja vehtaaminen mahdollisen alkuperäisen kokoonpanon paluun kanssa ei ole tuottanut kovinkaan merkittäviä julkaisuja kummassakaan leirissä. Dokkenin kakkoslevystä Tooth and Nailistä (1984) nimensä napannut ja sen sittemmin lakiteknisistä syistä T&N:ksi lyhentänyt porukka on niin lähellä alkuperäistä kokoonpanoa kuin tällä hetkellä voi. Eikä aika ole syönyt levyn tehoa yhtään. Owens) esittäminä oikeinkin mallikkaasti, pois lukien turhan rajuksi runnottu King?s X -mies Doug Pinnickin Tooth and Nail, mutta eipä tämä nyt varsinaisesti ole mikään suuri yllätys. mestariteos keskiverto Vaikkei Don ole varsinaisesti kamalan häävi laulaja, sydän sykkii silti voimakkaammin alkuperäisille versioille. Pääosin Lynch?Pilson-kaksikon säveltämä uusi materiaali on varsin hyvää ja tuo väkisinkin mieleen Dokkenin. Yllättävää on huomata, kuinka hyvä laulaja Jeff bassottelunsa lomassa on. Vaikka on ilahduttavaa, kuinka hyvin herroilta taittuu omanlaisensa melodisen heavy metalin ja hard rockin yllättävänkin raskas ja tummasävytteinen ristisiitos, yli tunnin mittainen Slave to the Empire on väkisinkin hieman sekava ja ennen kaikkea turhan tuhti pelinavaus. Toivon mukaan virheistä on osattu ottaa oppia seuraavalla julkaisulla. Mega Vektor Outer Isolation Earache Legendaarisen maineensa puhtaasti 1980- ja 90-lukujen taitteen klassikoiksi nousseilla artisteilla ja levyillä luonut Earache ei ole enää 2000-luvulla tehnyt kaksisiakaan uusia kiinnityksiä, kovasta yrityksestä huolimatta. Dreams Like Deserts on yksi kovimpia norjalaisjulkaisuja kautta aikain, ja tämä versio tekee teoksesta entistä täyteläisemmän. Serpent T&N Slave to the Empire Ear Dokken oli 80-luvulla hieno bändi ja sen ?tyttömetalli?parani levy levyltä huipentuen vuonna 1987 julkaistuun Back for the Attackiin, joka oli myös melkoinen myyntimenestys yhtyeen kotimaas- sa Amerikassa. Oikeastaan päinvastoin, sillä Dreams Like Deserts vain alleviivaa tuon kulta-ajan tiukkaa osaamista, soundeja ja tyylitajua. Viidellä bonusraidalla täydennetty teos on lähes tuplannut pituutensa, ja lopputulos on hengästyttävän kova. Kuin puukonisku suoraan kurkkuun. Kaksikon Aggerssor ja Apollyon työjälki on vaikuttavaa, eikä vierailevasta Fenrizistä ja Bestial Tormentorista heistäkään ole haitaksi. Don ei mukana ole, mutta tämän kanssa edelleen Dokken-nimen alla rumpaloiva Mick Brown paukuttaa albumin viidellä alkuperäisellä Dokkenkappaleella
Love It to Death, Killer ja Billion Dollar Babies ovat välttämätöntä värimaailmaa rockmusiikin pimeimpien taajuuksien kartoittajien paletissa, ja rajuimmillaan suorastaan nihilistiset lavaefektit ja teatraalisuudet sekä musiikin painajaismaiset tunnelmat ovat toki keskeinen osa koko pakettia. Outer Isolation (2011) on hankala sisäistää, sillä sen kappalerakenteet ovat haastavia, melodiat ja riffit epäsovinnaisia ja koko komeus kaahataan läpi pääosin helvetinmoisella vauhdilla, joka on koko ajan vaarassa livetä ylitempon puolelle. Muutenkin taso säilyy korkealla, levyn loppuun asti. Rässähtävä perustatsi pysyy etusijalla, mutta muitakin tyylilajeja viljellään maukkaasti, dynamiikkaa unohtamatta. Takakannessa on pääosassa niin ikään öljytty sorja varsi, mutta nyt rinnoista lantiolle. Se kuulostaisi tutulta ja helpolta korvaan kuin korvaan. Näilläkin eväillä, neljän cd:n ja suht komean kirjan voimin, tämä selkeästi entusiasteille suunnattu aarrearkku avaa portit hashashiinien puutarhojen iloja vastaaviin nautintoihin. Biisien läpikäymä evoluutio tulee lihaksi esituotanto-, treeni-, demo- ja livetallenteita kuunnellessa. Kun mukana on vielä kokonainen levyllinen äärimmäisen mielenkiintoisia, valaisevia, paljastavia ja soljuvanhauskoja haastatteluja, ihmeteltävää ja ihailtavaa riittää pitkäksi aikaa. Silti nämä aspektit on sidottu niin räkäisen psykedelian, hard rockin ja esipunkahtavien garageraakuuksien kuin hienostuneen progressiivisuuden, aidon kokeellisuuden, vääristyneen vaudevillen ja purkkapopin maailmoihin, jotain mainitakseni. Parhaimmillaan jokainen osa-alue toimi täydellisesti: omaperäiset, voimalliset ja monipuoliset sävellykset, sanoitusten syvällisen sarkastinen amerikkalaisuus, fraseologia sekä populaarikulttuurin kokonaisvaltainen ymmärrys, loistelias soitto ja sovittaminen, Alice Cooper -hahmo ja Furnierin kaljanhuuruinen persoona sen takana sekä koko porukan röyhkeä tyylikkyys, dekadenssi ja piittaamattomuus. Yhtye oli pioneeri niin monilla alueilla, että on hämmentävää, kuinka harvoin se nostetaan esille lehdistön tai muusikoiden toimesta. Tapahtuman kunniaksi julkaistiin huolellisesti kasattu, suorastaan uskomaton boksi täynnä harvinaista materiaalia ja fanikrääsää. Soitto on vaivattoman oloista, laulu nastan raspaavaa ja riffit rouheita. Voisin hyvin soittaa levyä taustalla, jos bileisiini kokoontuisi musiikkimaultaan sekalainen seurakunta. Heti kaikki tänne mulle nyt -asenteella varustetut nuorisonedustajat tuskin tällaisen musiikin päälle ymmärtävät. Tänä vuonna pitäisi ilmestyä vielä Vektorin uusi tuotos, joka on kuuleman mukaan vieläpä konseptialbumi sisältäen yhden vähintään 16 minuuttia kellottavan veisun. Kuva on leikattu niin, ettei rintojen omistajasta näy kuin raollaan oleva suu ja pitkät tummat hiukset. Onko kyseessä kriittinen kannanotto kulttuurin pornoistumiseksikin kutsutulle ilmiölle, kenties halu kolkutella kuluttajan omaatuntoa. Moni lähtisi kemuista tapaillen huomaamattaan I Know Where You Live- tai What Girls Like -kappaleen kertosäettä. Kannessa on lähikuva öljytyistä rinnoista valkeiden bikinien alla. Goossesin raspiääni tuo munaa biiseihin silloinkin, kun sävellyskynä ei ole ollut aivan terävimmillään. Murinaosastokin toimii aivan kelvollisesti. Jos jostain pitää narista, niin kielisoitinten virettä voisi hieman nostaa. Nyt soundi on turhan pehmeä ja kiltti. Tiukempi ja ärhäkkäämpi soundimaailma olisi tuonut biiseihin vieläkin enemmän särmää ja napakkuutta. Kuten kuvilla, Cougar-kiekon musiikilla on kyllä potentiaalia liikuttaa tiettyjä massoja. mikä on erityisen valitettavaa . Kuin Hetfield Metallicalle aikoinaan. Läksyinä on luettu Aerosmithiä ja Alice Cooperia, joten koulu on kohdillaan. Mutta jos Freak Out Song -lp ei aikanaan tainnuttanut sinua, tämä väkivaltaisen komealta soundaava kokoelma ei tarjoa tältä osin suurtakaan haastetta tai vastusta. ?Sex sells and you?re buying?, sanoo leima White Flamen kolmannen pitkäsoiton takakannessa. Saapas nähdä, kuinka tekniseksi ja mihin suuntaan kosmosta bändi kolmannella levyllään menee. Mega Alice Cooper White Flame Old School 1964?1974 Cougar Universal Live Rock Alice Cooper Groupin pakottaminen shock rock -karsinaan on pyhäinhäväistys sen musiikillista kirjoa kohtaan. Vai sattuuko albumin sisältö nyt vain olemaan sellainen, että paras vertauskuva meiningille on tämä Slitz-henkinen kuvasto? Valitettavasti vaihtoehto on jälkimmäinen. monenlaisia herkkuja tarjoava dvd. Kaiken kruunaa laulaja Björn Goosses. Hänen ulosantinsa on monipuolista ja juuri bändille sopivaa. Moderni metalli on saanut uuden hienon edustajan, joka kumartaa esikuvilleen mutta luo samalla omaa, tunnistettavaa materiaaliaan. Jo aloitusraita Splinters saa kertosäkeellään pään nyökkymään hyväksyvään tahtiin. Tällä hermostuneen rahanlaskennan ja myyntibarometrien kvartaaliaikakaudella kyseessä on poikkeuksellinen kädenojennus vannoutuneimmille faneille. On todellakin syytä tähdentää, että tämä kokonaisuus tuskin palvelee Alice Cooperin varhaisvuosiin hiukan intohimottomammin suhtautuvia, eikä etenkään toimi suositeltavana ensikosketuksena niihin . Näistäkin huolimatta yhtyeen häiriintynyt ulosanti, aina lauluosuuksia myöten, on sen verran kiehtovaa, että levyä haluaa ja ennen kaikkea jaksaa pyörittää uudestaan ja uudestaan niin kauan, että biisit alkavat upota luutuneempaankin piponpidikkeeseen. Vauhdin puolittaminen kertsiin mentäessä toimii aina, ei voi mitään. Nyt markkinoille laitetusta karvalakkimallista on riisuttu pois The Nazzin -singlen, Killer-livebootlegin, kiertueohjelmien, julisteiden ynnä muun paperitavaran näköispainokset sekä . Sama teksti paljastuu vielä suurempana varsinaisen levyn alta, sisäkannesta. Eikä koskaan voi tehdä liian maukkaita sävellyksiä, eihän? Kaiken kaikkiaan saksalainen The Very End on helvetin kova uusi kasvo piireissä ja ansaitsisi nousta näin kolmannella julkaisullaan parrasvaloihin. Kiertue Testamentin lämppärinä ei tekisi ollenkaan pahaa. Janne Tolonen Vapaa Maa Maailma pimenee Omakustanne Vuosi sitten ilmestyneestä Vapaan Maan debyyttiseiskasta tuli intoiltua ennakkoon muutaman näytteen perusteella, mutta kokonaisuutena pikkumusta oli kuitenkin pieni pettymys. Ja kuten katseeton tissikuva, levyn musiikki on lukemattomille esikuvilleen huolellisen uskollinen muttei tuo viihteen alttarille kovin paljoa uutta. Anna Saurama The Very End Turn off the World SPV Hienosti eri tyylilajeja yhdistelevä Turn off the World asettaa riman korkealle heti alkuvuodesta 2013. Kuitenkin paketin musiikillises- Sami Hynninen 64 Inferno sa annissa on sama vika kuin kannen povekkaassa hahmossa: se on vaikea painaa mieleen, tai tunnistaa väkijoukosta. Silmät ovat sielun peili, ja kun ne rajataan kuvan ulkopuolelle, näky on jokseenkin persoonaton. Väliin pistetyt radiomainokset piristävät urakkaa. Farkkuja varren haltija vetää peukalollaan alemmas, niin että katsoja pääsee arvuuttelemaan vaikkapa sitä, onko havaittava rusketusraja auringosta vai purkista peräisin. Mitä tällä visuaalisella tykittämisellä tahdotaan sanoa. vaikutus voi olla pahimmassa tapauksessa epätoivottavan karkottava biisien toistuessa eri variaatioina, äänityksellisen ja esityksellisenkin tason luonnollisestikin vaihdellessa. Vuonna 2011 klassisen kokoonpanon arvo kuitenkin tunnustettiin Rock and Roll Hall of Fameen pääsyllä. Intensiteetti-, tarttuvuus- ja omaperäisyystasot eivät yksinkertaisesti olleet niin korkealla kuin useista eri bändiyhteyksistä tutuista kavereista koostetulta hardcoreporukalta voisi odottaa.
Ride the Void ei ole missään nimessä huonon sävellystyön tulos, potentiaalia olisi vain paljon parempaankin. Koskinen keskiverto pohjamutaa Suicidal Angels Eternal Domination Noiseart Alun perin vuonna 2007 julkaistu Eternal Domination on kuin Extreme Aggressionin aikaista Kreatoria sekoitettuna Slayerin suoraviivaiseen ja tarkkaan tikkaukseen. Kahdelle levylle olisi mahtunut vielä jokunen biisi. Jos kuuntelisin musiikkini vielä cd-levyiltä, tämä saattaisi jopa rasittaa. Itse musiikki on sen sortin viipalointia, että näin lyhyt ura on vain hyvästä. Tämä vajaan tunnin ja 20 kappaleen tuotanto paketoidaan Funeral Mysticismillä samoihin kansiin, joskin tavara on syystä tai toisesta levitetty kahdelle levylle. On turha odottaa samanlaista väriskaalaa kuin klassiset teutonirässärit tai vaikkapa Reign in Blood kaiken ankaruutensa keskelläkin onnistuivat tarjoamaan. Omassa yksinkertaisessa ja perinteitä kunnioittavassa kaahauksessaan Eternal Domination on kuitenkin ihan viihdyttävä kiekko. Biiseissä on mukavasti vaihtelua, ja Darkthrone näyttääkin tällä kiekolla parhaita puolia osaamisestaan. Lisää mahtipontisuutta kaivattaisiin tässäkin. Bornholmin kolmas kokopitkä on sangen sujuvaa sotamaalailua, mutta valitettavasti omaperäisyyden ja tietyn Inferno 65. Myös power metal on edustettuna, varsinkin laulujen osalta. Verrokkibändinä tulee ensimmäisenä mieleen Into Eternity. Musiikki ei ehkä ole puhtainta mustaa metallia, eikä sen tarvitse sitä ollakaan. Näitä raitoja ei ole krapulaisin käsin vedetty, sen verran tarkkaa mutta samalla hemmetin hyvin eteenpäin kulkevaa soittoa narulle on tarttunut. mestariteos Mennään taitavasti mutta biisien ehdoilla, hätkähdyttävä taito ei ole itseisarvo. Valitettavasti sävellystaito ei ole aivan samalla tasolla, mutta näinhän se usein menee. Nocturno Culton kurkku on hyvässä terässä miehen ärisevän rääkymisen tunkeutuessa luihin ja ytimiin. Nyt tuntuu, että homma jää välillä vähän puolitiehen. Levyn soundit ovat varsin jämäkät, mutta vähän turhan siloiset, jos verrataan esimerkiksi saatekirjeessäkin tunnustettuun esikuvaan, Bathoryyn. Arvosteluasteikko lyhyesti: Kolme tuumaa kasvaneesta seuraajasta annetut etukäteismaistiaiset antoivat osviittaa, että eteenpäin on menty vähän joka suhteessa. Melodiamaalailut ovat välillä hyvin onnistuneita, joskin orkestraatiosovituksiin olisi voinut lauttaa vielä reilusti enemmän paatosta. Tuosta julkaisusta oli hyvää sanottavaa niin kuva- kuin äänimielessäkin, vaan cd:t paketista puuttuivat. Se on puhdasta Darkthronea, ja sillä hyvä. Molemmat julkaisut sisältävät myös kommentti-cd:n. Tami Hintikka Morbid Insulter Funeral Mysticism I Hate Ankarasti sahaavaa ja ilkeästi ryöpähtelevää black/thrashiä soittanut ruotsalainen Morbid Insulter paloi nopeasti loppuun. Tuoreimman Black Ice -kiekon biisitkin istuvat mukisematta joukkoon. Bändi soittaa todella muhevasti, railakkaan herrasmiesmäisellä charmilla. Soulside Journey -debyytin (1991) kuolometalli korvattiin riipivällä rääkylaululla, diskanttisella kitarapörinällä ja muun muassa alkuaikojen Celtic Frostille ja Mayhemille kumartavilla kuvioilla. Tosin, kuten rumpali Fenriz sanoo, levyllä on kolme black metal- ja kolme death metal -biisiä. Tyylillisesti liikutaan perinteisen ja modernin, rässähtävän metallin maastossa. Toisaalta bändin nimi olisi voinut olla vaikka Kuuskajaskari, sillä kyllähän tässä tuoksahtaa vahvasti myös kotimainen pakanapaatos vaikkapa Moonsorrow?n hengessä. Viisikon melankolinen ja eeppinen black metal -pohjainen poljento kulkee pääsääntöisesti varsin keskitempoisena, mutta reippaampaakin kaahausta löytyy. Phil Ruddin jämäkkä svengi yhdessä Cliff Williamsin konstailemattoman tehokkaan bassottelun kanssa pitää junan liikkeessä. Etenkin kuulokekuuntelussa levy paljastuu yhteissoiton oppikirjaesimerkiksi: nämä sedät ovat hioneet simppelin mutta äänekkään rock?n?rollin ainutlaatuiseen muotoon. Myös soundipoliittisesti julkaisu on priimatavaraa. Riffeissä ei montaa ideaa hyödynnetä, mutta ne harvat toimivat tehokkaalla prosentilla. Morbid Insulter ei ollut sen paremmin omaperäinen kuin poikkeuksellisen lahjakaskaan bändi. raa?an black metalin ja nykyisen punkhenkisyyden välimaastossa, mutta ilman heavy/ hard rock -elementtejä. Soundit eivät ole osastoa ?necro?, mutta karunkylmä atmosfääri on alati läsnä. Kukapa legendoille nyt pärjäisikään. Tarjonnaltaan Live at River Plate on edeltäjäänsä laajempi, ja biisivalikoimakin on rahtusen sykähdyttävämpi. Vaan eipä yhtye ole vieläkään saavuttanut läheskään kaikkea sitä potentiaalia, johon sillä tuntuisi löytyvän eväitä. Vapaa Maa ei halua toistaa tutun suoraviivaista Suomi ?82 hc -meininkiä vaan luoda niin musiikillisesti kuin sanoituksellisestikin haastavampaa ja kontrolloidumpaa, rivakasti ja osin rokkaavastikin etenevää mekkalointia, jonka juuret vaikuttaisivat olevan pikemminkin rapakon toisella puolella ja muutamaa vuotta myöhäisemmässä ajassa. Biisejä saisi silti olla enemmän kuin ne kaksi, joiden ympärille koko levy on rakennettu. Kari Koskinen Bornholm Inexorable Defiance NoiseArt Unkarilaispoppoo on sen verran tosissaan skandinaavishenkisen taistelumetallinsa kanssa, että on nimennyt itsensä Ruotsin ja Tanskan rajalla sijaitsevan saaren mukaan. Mallia on otettu sekä Nifelheimiltä että varhaiselta Bathoryltä. Keskivertoa kovempaa raivoa ja pahansuopuutta tässä kuitenkin on. Riffit liikkuvat vetreästi ja meno tempaa mukaansa, mutta bändin mättö on lopulta turhan yksipuolista. Kylmä ja etäinen äänimaisema verhoilee koko paketin kuitenkin sellaisella tunnelmalla ja tunteella, joka tuli määrittämään kokonaisen genren. Hate Them (2003) on Darkthronen kymmenes kokopitkä, ja se jakaa mielipiteitä. Niinhän se on, että jos Paragon Belial, nimibiisi ja The Pagan Winter olisi laitettu ulos kuolometallisella soundimaailmalla, täydestä olisi mennyt. Ehkä tekisi gutaa lisätä vokaaleihin monipuolisuutta, karsia hieman laukkahevin vaikutusta? Taitava bändi on silti ehdottomasti googletuksen arvoinen. Janne Tolonen AC/DC Live at River Plate Columbia Samainen kolmelta Argentiinankeikalta koostettu livepläjäys ilmestyi dvd-muodossa 2011. A-puolelta löytyvissä Sonkajärven varajeesus- ja Pää räjähtää!!! -kappaleissa yhtyeen missio tulee muita selkeämmin esille. Monimutkaisemman tien kulkeminen vie yleensä aina hitaammin perille, mutta lopussa kiitos voi seistä entistäkin tanakammin. Young-veljekset touhuavat kimpassa esimerkillisesti: Malcolm (vasemmalla) jynssää ekonomisen tehokkaasti, Angus (oikealla) astetta riehakkaammin mutta erittäin särmästi. Energiaa ja hyviä riffejä riittää sen verran, että alan ystävien kannattaa ehdottomasti tarkistaa. Kari Koskinen Holy Grail Ride the Void Nuclear Blast Jenkkibändin toinen albumi esittelee erityisen ammattitaitoisen ja varman orkesterin. Eikä Let There Be Rockin 18 minuutin pituus kanna pelkkänä kuulohavaintona mittaansa. Kimmo K. Laulajan rähäkkä sylkeminen tuo mieleen Mille Petrozzan ulosannin, eivätkä nämä riffitkään nyt niin oudoilta kuulosta. Soitto on tiukkaa ja soundit selkeät. Levyltä löytää kuitenkin vielä sellaista esikoislevyiltä tuttua raakuutta, jota ei puunatummasta myöhäistuotannosta enää aisti. Vanhakantaisesta tyylistään huolimatta itse kappaleet eivät ole yhtä monipuolisia kuin esikuvillaan. Sanottava taisi tulla jo sanotuksi. Ensimmäisen demon mielikuvitukseton kakofonia vaihtui Womb of Pestilence -promolle (2006) tultaessa harkitumpaan, joskin yhä varsin päättömästi räävittyyn mättöön. Nyt ääniraita on tarjolla meille, jotka emme jaksa dvd-julkaisuja moneen kertaan musiikin takia jynssätä. Levymuodossa musiikki nousee selkeään pääroolin ja kestää tarkemmankin kuulostelun todella hyvin. Setti sinällään on erinomainen ja päihittää soundeiltaan ja soitannoltaan yhtyeen edellisen keikkatallenteen, vuoden 1992 Live-levyn. Eli helvetin korkeatasoista soitantaa ja laulantaa on tarjolla. Korvakäytävät rekisteröivät heti alkuun tajuttoman hienoa ja taitavaa kitarointia. Levy on väkevä esitys, joka liikkuu 1990-luvun ?mustien levyjen. Kitaristilaulaja E. Kaikki instrumentit nyansseineen kuuluvat selkeästi ja silti sopivan rupisen vaikutelman antaen. Pikantti lisä kokonaisuuteen on massiivisen yleisön komppaava hoilaus, josta kirpoaa pientä huumaa kotikuuntelussakin. Nurinaa julkaisu ei saa osakseen kuin hiukan lyhykäiseksi jäävän mittansa takia. Expulser lopetti itsensä vuonna 2011, mikä ilmeisesti päätti bändin sairaan vaelluksen lopullisesti. Saldoksi jäi neljä vuosien 2005 ja 2010 välisenä aikana tehtyä pienjulkaisua, yksi kokoelmabiisi ja pari ennen julkaisematonta raitaa. Nämä kreikkalaiset painavat enimmäkseen täysillä alusta loppuun. Ehkä jo seuraavalla, mahdollisesti entistäkin suuremmalla julkaisulla määränpää alkaa häämöttää lähempänä ja kirkkaampana. Mega Darkthrone A Blaze in the Northern Sky Hate Them Peaceville Kenties koko maailman vaikutusvaltaisin black metal -yhtye synnytti itsensä uudelleen kakkoslevyllään A Blaze in the Northern Sky (1992)
Jani Koskelan sopivan räyhäkkä ja repivä äänenkäyttö on paikallaan tulkitsemaan niitä vähemmän mukavia ajatuksia ja tunnetiloja, joista herra on lähes yksin vastuussa niin musiikki- kuin sanoituspuolellakin. Bändin musiikin vahvuus on samalla sen pienoinen heikkous. Ainoastaan siellä täällä tykitettävät blastbeatit tuovat menon lähemmäksi tätä päivää. Soundipuolella on päädytty ratkaisuun, jossa moderni tanakkuus on korvattu orgaanisella räkäisyydellä. Valittu ilmaisukeino on kapea, mutta niin vain on siihenkin saatu manatuksi omaa sielukasta otetta. Vanhan liiton kuolometallista Rattenfänger ei siis tingi. Yksi puhesample ja lyhyt pätkä särötöntä soitantaa, ja siinä ne värit sitten ovatkin. Eikä niitä lisää kaivatakaan. Helvetin raskailla ja selkeillä soundeilla siunattu mättö pyörii keskitempoisissa tai julmasti raahustavissa lukemissa. tutettu harrasta kuorohyminää. Pisteet myös groovaavasti ja vaivattoman oloisesti takovalle rumpalille. Ilmapiiri on alkukantaisen tyly ja painostava, mutta ei kuitenkaan yksioikoinen tai tylsä. Kovaa kamaa jokaiselle tosissaan murjotun death metalin ystävälle. Niin joo, eikä se bändin nimikään enää naurata, kun tietää mistä se on napattu. Kari Koskinen 0XíST Nil Ostra / Cold Void Emanations Paradox Tales of the Weird AFM Kovia kokenut Charly Steinhauer on saanut Paradoxin rullaamaan kunnolla vasta neljännesvuosisata perustamisensa jälkeen. Eikä nyt ole kyse mistään tukkahevistä, vaan riehakkaasta vanhan koulukunnan death metal -henkisestä thrashistä, tai päinvastoin. Yksinkertaisen jymäkkäsoundiset biisit raahustavat eteenpäin ilman turhia venkoiluja, joskin kitaroilla tyylikkään säästeliäästi kudotut simppelit melodiakuviot tuovat pieniä valonpilkahduksia kokonaisuuteen. Charlyn miehekäs laulu ja vauhdikkaasti pamputtavat kappaleet tulevat usein aika lähelle Blind Guardianin vanhempia kiekkoja, mutta tämä on ainoa mieleen nouseva selkeä vertailukohta. Kai Pasemann ei ole enää menossa mukana, mutta ei tätä tyylistä sen ihmeemmin huomaa. Niin kutsutulle hifistelylle ei ole tässä tulituksessa sijaa. Ärisevässä laulussa on kaikua enemmän kuin laki sallii, ja kitarasoolorevitykset purkautuvat milloin mistäkin. Tales of the Weird on pariin edeltäjäänsä verrattuna pykälän progempi ja sävelmiltään kunnianhimoisempi, mutta varsin tehokkaasti tässä edelleen mätetään. Parhaimmillaan Charlyn ranteista lähtee aika pirunmoista sahausta. Nopeampaa tykitystä tai melodioita kuullaan hyvin vähän. Muutamaan otteeseen taustalle levitetään synkeää kosketinmattoa ja biisien väleihin on is- Kotimaista osaamista lamaannuttavan metallin saralla on ollut jo yli pari vuosikymmentä, vaikka useimmat pioneerit ovat jääneet Unholyn tavoin pikemminkin palvotuiksi kulttinimiksi kuin laajemmin tunnetuiksi genren merkkipaaluiksi. Jo lähtee! Tami Hintikka The CNK & Snowy Shaw Revissionisme Angelic Huomattavan homoeroottisella kansikuvalla siunattu Revissionisme kätkee sisäänsä jo entuudestaan oivaksi osoittautuneen ranskalaisbändin coverlevyn, jolla puolijäykkään konemetallikäsittelyyn joutuvat mitä mielenkiintoisimmat kappalevalinnat. Muiden muassa Leonard Cohenin, Gary Glitterin, Emperorin ja Impaled Nazarenen sävellyksiä sisältävä kiekko ei voi olla minkään järjen mukaan lähelläkään siedettävää. Yhtyeen soundi on sekoitus thrashin aggressiota, speedin vaivattomasti rullaavaa nopeutta ja power metalin melodisempaa ilmaisua. Yhdistelmä on yllättävänkin omaleimainen ja välittömästi Paradoxiksi tunnistettava. Levyt ovat olleet laadukkaita kautta linjan, mutta vasta nyt julkaisutahti vaikuttaisi vakiintuneelta. Ja mikäpä siinä, sillä Paradox on edustanut aina saksalaisen voimailun parempaa laitaa. Riihimäkeläisen 0xístin ensimmäinen täyspitkä albumi jatkaa synkän dark/ doom metal -genren perinteitä lähes kirjaimellisesti. Nil voisi olla julkaistu sisältönsä puolesta jo rontti 15 vuotta sitten, sen verran vahvoja musiikillisia yhtymäkohtia sillä on tuon ajan tekijöihin. Iso kasa niittejä, farkkua ja asennetta voi helposti olla uskottavan sijaan naurettava yhdistelmä, mutta ei tässä tapauksessa. Nupit äärikaakkoon ja Metal or Die soimaan. Paradox on edelleen yksi niistä harvoista yhtyeistä, jotka vetoavat tasapuolisesti sekä thrashin että melodisemman metallin ystäviin ja tekevät sen vieläpä hemmetin hyvin. Kari Koskinen särmän puute tekee miekkosten miekaniskuista välillä vähän lepsuja. Teemu Vähäkangas Rattenfänger Epistolae Obscurorum Virorum Dark Essence Ukrainasta tuleva pöhkösti nimetty debytantti, joka esittää asiansa latinaksi. Vai niin, sepä mielenkiintoista. Kaikessa on alkukantaista kuolorässin meininkiä. The Escalationissa voi kuulla samoja viboja kuin Vomitorin (entisten) maanmiesten Deströyer 666:n tai esimerkiksi varhaisen Sodomin rujossa kaahauksessa. Lukemattomissa eri bändeissä vaikuttaneen Snowy Shaw?n avukseen saanut nelikko veivaa silti kappaleista toimivia ja takuulla persoonallisia versioita, jotka tulevat toimimaan kovina ärsykkeinä erityisesti puritaanimetallifaneille. Kuunnellessa ja katsellessa on hankalaa päätellä, onko yhtye tosissaan vaiko ihan vain puhtaasti vittuilemassa. Muutaman kuuntelukerran jälkeen käy kuitenkin selväksi, että paketti on suunniteltu ja toteutettu huolella, eikä useimmille coverlevyille ominaista hohhoijaaefektiä ilmene missään vaiheessa. Erityisen hienoksi levyn tekee yhtyeen taito tuoda musiikkiaan inspiroineet kappaleet esiin juuri siinä muodossa, miltä The CNK kuulostaa tänä päivänä. Kun bändi leimataan vielä projektiksi, jonka jäsenistä jokainen omaa taustaa Drudkhin ja muiden alueen bändien riveistä, lähtökohdat ovat kieltämättä aika erikoiset. Vaan mitäpä ahavoituneet korvani kuulevatkaan! Epistolae Obscurorum 66 Inferno Virorumia leimaa tietty harras tunnelma, ikään kuin kyseessä olisi kuolometallinen vastine niin sanotulle religious black metalille. Pariin otteeseen meiningistä nousee mieleen Asphyxin, Winterin tai karumman My Dying Briden maisemia. Kovin selviä vertailukohtia en osaa kuitenkaan luetella, mikä kertoo jotain Rattenfängerin näkemyksestä. Vaikka vanhassa vara useimmiten parempi, 0xístillä on hyvät eväät tehdä jatkossa vieläkin tehokkaammin painostavaa musiikkia. Mega Vomitor The Escalation Hell?s Headbangers Australia on paitsi aurinkoa, aavikkoa ja aboriginaaleja myös armotonta musikaalista turpiinvetoa. Kengurumaalaisen trion ääniväki valta on niin autenttista kahdek san kymmentälukua kuin vain voi. Yhtyeen lähes ihailtavan perinnetietoinen, osin vihaa huokuva synkistely on toteutukseltaan hyvää ja tasapainoista, mutta se ei pysty painamaan mieltä aivan niin syvään murheen alhoon kuin aiemmin julkaistut mestariteokset. Count Nosferatuna aloittaneen yhtyeen kehitys Das Schwarze Order -demosta (1996) Revissionismeen on nimittäin melkoisen radikaalia luokkaa. Joni Juutilainen
vain muutamia mainitaksemme. www.lonnberg.fi. Lönnberg on Suomen monipuolisin. Mainospainotuotteet, myymälä- ja tapahtumamainonta, premedia, crossmedia, aineiston- ja julkaisunhallitsija, iWay-tilausjärjestelmä, pakkaukset, vuosikertomukset, taidekirjat, lehdet ja sanomalehdet, messumateriaalit ja kalenterit
Bändi ei muistuta vastaavalta alalta oikein ketään muuta, ja osa kiitoksesta kuuluu laulaja Antti Ylikojolan persoonalliselle ja taitavalle tulkinnalle. Huikea aloitus, joka saa odottamaan jatkoa nälkäisenä. www.somethingsatthesky.net Uimamaisterit Kuukauden bändi: Something?s at the Sky Milloin ja miten? . Orkesteri pätee enemmänkin koukuttavilla sävelillä, tarttuvuudella ja melankolian voimin. Keitos syntyy yhdistelemällä huutoa ja puhdasta laulua, raskaita ja kevyitä kitaroita, melodioita ja kiintoisia kappalerakenteita sopivasti raivoten. Olemme siis bändinä nuori, mutta emme muusikkoina keltanokkia. Miksi? . Taitoa viisikosta kyllä pursuaa, eivätkä soittotaito ja yleinen kiukkuisuus jääne keneltäkään huomioimatta. ...aika vaihtelevasti. Tahto luoda jotain uutta ja sopivan persoonallista musiikkia. Queen, Muse, Porcupine Tree, Night wish. Bändin nimi? risti Kimmon pohjista, yksi laulaja Antin ja yksi jammailtiin käyntiin treenikämpällä. ...biisimme venyvät helposti liian pitkiksi. Kukin viilailee omia osuuksiaan ja yhdessä sitten sovitetaan kaikki kasaan. Antti säveltää laulumelodiat ja kirjoittaa myös lyriikat. Suurin ongelmamme on, että... . Human Sculpture tykittää kuin Hamas sovitulla tulitauolla. Tuosta bändi vähitellen lähti sikiämään, ja muutamien käänteiden jälkeen kokoonpano vakiintui lopulta vuonna 2011. Sitä on vaikea sanoa, mihin tällaisella retrokamalla on mahdollista edetä, mutta pirun hauska sen tahdissa on takoa päätä. www.facebook.com/Brainthrash D-Cayed: Burning Komeaa perusheavyä metallisin maustein. Vaikka särösoittimilla mennään, en käyttäisi tässä yhteydessä lainkaan sanaa metalli. Örinäosastoahan ei tällaiseen musiikkiin kaipaakaan. www.d-cayed.com Neferion: The Primordial Mode Tamperelainen Neferion lyö uusia standardeja naislauluvetoiseen heavyrockiin. Something?s at the Sky: Marking the Beginning Tässähän on bändi, joka on jo debyyttijulkaisullaan esimerkillisessä vedossa. Viisikon tyyli on monimuotoisuudessaan globaalisti pätevää tunnelmamusiikkia. Tahto saada tuota musiikkia kaikkien kuuluville. Selkeää musiikillista linjanvetoa ja tarttuvuutta jää vielä hiukan kaipaamaan. www.facebook.com/Neferion Human Sculpture: Our World/Torn Down Huh huh. ...levykokoelmastasi S:n kohdalta. Skein: Children of the Light Ensimetreillä käy selville, ettei Skeinin maailmaan mennä kuin mummolaan. Bändi soundaa todellakin itseltään, eikä siihen ole helppo lyödä minkäänlaista leimaa. Autenttinen Bay Area -soundi on saatu vangittua sopivine rosoisuuksineen, ja Mental Combat toimii yhtä hyvin aikakoneena lajin kulta-aikoihin. Kitaroista ja riffeistä löytyy paljon raskautta, ja asianmukaisia sooloja tulee ihasteltua. Myös groovea löytyy, ryhmä kun runnoo raivokkaasti kuin seonnut muuli. Helpoimmasta päästä biisikolmikko ei ole, mutta se pitää otteessaan niin kauan, että ollaankin jo ytimessä ja nau-. Hamasista poiketen järvenpääläisryhmä osuu maaliinsa, eli tässä tapauksessa kuulijaa lättyyn. ...luopumaan kollektiivisesta persoonastamme ja sen ilmentämisestä musiikissamme. Inferno Viiden vuoden päästä meidät löytää... . Tahto päästä esittämään tuota musiikkia mahdollisimman monille. Jos pidät heistä, pidät myös meistä: . Kertosäkeisiin on selkeästi satsattu, ja laulaja Härkönen onnistuu luomaan upealla ja monipuolisella puhtaalla äänellään niihin sen mallin tunnelmia, ettei paremmasta väliä. Bändin suoralla toiminnalla rynnistävä esitys pätee enemmänkin osuvilla nuoteilla, siinä missä toiset saattaisivat tunkea sekaan monimutkaisia rakenteita ja turhaa kikkailua. Siinä etsittiin muusikoita ?räväkkään rockbändiin?, jonka suuntaviivat olisivat Queenista Porcupine Treehen. ?Radiomitta. Vaan mikäpä siinä, monipuoliset sävellykset antavat tilaa operoida leveällä pensselillä, ja sävellyksellisestikin edetään melko kirjavin linjoin. Hassunniminen vokalisti Kamikazernobyl osaa naulata äänitteelle hienosti tunnusomaisia Paul Baloff -maneereita. on meille vaikea käsite, mutta eiköhän biisimme saisi tuohon maagiseen mittaan puristettua. ?kuvastaa bändimme musiikkia sikäli hienosti, että se herättää sopivasti ihmetystä. Ehkä juuri sen hitaammanpuoleisen avautuvuuden vuoksi. www.skeinband.com Ville Markkanen: On the Field/Dignity Pinon yllättäjä tulee tässä. Ja erottuaksemme eräästä kuntosaliketjusta käytämme nimestämme lyhennystä SATSky. Työmme jakautuu... Emme ikipäivänä tule... . Ryhmästä löytyy taitoa; biisit eivät ole helpoimmasta päästä, mutta yhteensoitto on saatu hiottua upealle tolalle. Tarttuvuutta biiseissä ei ole syystä tai toisesta ihan toivotussa määrin, mutta silti äänitteen parissa viihtyy helposti useammankin kerran. Levylle sitten yritetään hillitä menoa hiukan. Keikalla olemme... . Vio-Lence, Exodus ja Forbidden ohjenuoranaan tämä kuopiolaiskaksikko piiskaa paskat pellolle äijästä kuin äijästä ja jättää vain ihmetyksen, mikä iski. Something?s at the Sky sai alkunsa vuonna 2010 Antin kirjoittamasta nettiilmoituksesta. ...tarpeen tullen energisiä tai herkkiä. Elämme siis biisiemme sykkeessä. Ansaitsemme levytyssopimuksen, koska... . Kiitokset nimestä menee ex-kitaristillemme Jimmy Hyväriselle. Tällaista tavaraa vaan levymittaan, ja ihmehän on, jollei maailmalle kelpaa. www.wmarkkanen.com Brainthrash: Mental Kombat Ulkoasun ja yleisen tuntuman perusteella tuli odottaneeksi paskaa, mut- ta ekasta kiljaisustahan nousee ihan hymy pintaan. Musiikkilaji on kategorisoitavissa raskaaksi melodiseksi rockiksi, ja taustabändi lyö häpeilemättä perussoittimien sekaan muun muassa koskettimia, haitaria, viulua ja tinapillejä. Irkkuvaikutteitakin pursuava hyväntuulinen poljento tuo mieleen brittiläisen Skycladin irrottelun, mutta kuulostaa kuitenkin itseltään. Yleensä joku tekee pohjat ja siitä kehitellään eteenpäin. Esimerkiksi ep:n biiseistä kaksi lähti kita68 . Joensuulaisen Ville-Veikko Markkasen sooloprojektina julkaisemat kaksi biisiä on sentimentaalisinta tavaraa hetkeen. Vaikka kyllähän siinä taiteilijoiden sielut hiukan kärventyisivät! Haluaisimme joka biisiin viiden minuutin instrumentaali-ilottelun, ja treeniversioissa niin käykin lähes poikkeuksetta. ?meillä on annettavana jotain persoonallista ja erottuvaa, mutta silti helposti lähestyttävää. . Oikeastaan bändin voi laittaa surutta metal-nimikkeen alle, sen verran tiukkaa asennetta ja soundia tässä toteutetaan. Sopivan polveilevat kappalerakenteet, koskettimin ja kitaroin koristellut kuviot ja upeat tunnelmat ovat varsin ainutlaatuista kuultavaa. Rumpalinakin toimivan Markkasen karheantoteava, hiukan laiskanpulskeakin laulu toimii pakettiin hämmästyttävän hyvin. Luonnollisesti huomio kiinnittyy vokaaleihin, ja Maija Saari venyttäytyy ilmaisuineen moneksi, ehkä ajoittain tarpeettomankin leveälle alueelle
Räyhäpuoli on perustoimivaa settiä, vaikka soraiset vokaalit jäävät lopulta turhan tasaiselle tolalle. Nelijäseninen bändi on soittonsa puolesta huomattavan tiukka, eikä yleissoundissakaan ei ole valittamisen sijaa, joten aineksia pitäisi vain kaivella jostain lisää. Disclarity on Lahti?Hollola-akselilta ponnistava viisikko ja paiskaa nyt pöytään debyyttijulkaisunsa. Kokemus kuuluu ja taitoa raskaiden tunnelmien luontiin löytyy, mutta kliimaksista jäädään vielä piirun verran. www.atwintersend.com Scumrise: Demo 2012 . Soittoa ei ole hinkattu metronomin kanssa, mikä sopii ehdottomasti kuvaan, eläväisyys kun on inhimillistä. Demon biiseistä tuntuu puuttuvan vähän joka osa-alueelta se jokin. Korkealle yltävä vokalisti Viiltola luo pitkälti bändin audiovisuaalisen ilmeen, vaikka ripeissä riffeissäkin on toki tarttumapintaa. Kokonaisuutena ei lähdetä vielä kiertoradalle asti, mutta kolmisen vuotta vanha kokoonpano on merkittävämmällä asialla kuin moni lajitoverinsa. AADOLF Virt anen Demoni www.mikseri.net/artists/perpetualrage.122152.php Pohjassa Northern Seer: Labyrinth of Time Saattoväki: Hammer Alkuvuodesta 2008 perustettu Norther Seer lokeroi musiikkinsa power/speed metaliksi. Liekkejä ja vaaraa Lights Outilla ei vielä ylitsepursuavasti ilmene, mutta bändissä on taitoa, tyyliä ja tarvittavaa lookia siihen malliin, että sen voi helposti kuvitella olevan matkalla menestykseen. Toisinaan tuntuu jopa, että tilutusta on laitettu mukaan jo ihan silkasta tilutuksen ilosta, mikä ei voi olla ihan oikea ratkaisu sekään. Tukkabändeistä vaikuttimia imenyt ryhmä pyörii iältään parinkympin kieppeillä, ja itse bändi on vasta kolmisen vuotta vanha. Eipä Coma Factionin suhteen ole silti vielä tarpeen viskoa kirveitä kaivoon. www.comafaction.jossain.com At Winter?s End: Taste of October Jo 1996 perustettu At Winter?s End on kokenut yllättävän musiikillisen käänteen, mistä voi olla montaa mieltä. Rankemmat vaikutteet on ruuvattu pienemmälleen, ja tilalle on tuotu ilmavuutta ja tarttuvuutta. Tyylilajin vaikutteet kuuluvatkin, niin hyvässä kuin huonossa. Kasvottomuus muodostuukin lopulta Athorialin varsinaiseksi ongelmaksi. Taitoa löytyy, mutta kaiken sovittaminen samaan pakettiin vaatii ehkä vielä pientä hiomista. Punkin, metallin ja hc:n välimaastossa kumpuileva rypistys on energinen purkaus, jossa kertosäkeillä ei ole merkitystä, kunhan homma potkii munille. Haluaako bändi siis Tarotiksi Tarotin paikalle. Meno on anteeksipyytelemätöntä, maskuliinista ja myös perinteitä vaalivaa. Millintarkka soitto, brutaali vokaalivyörytys ja tinkimätön aggressio luovat tyylikkäiden sävellysten kanssa paketin, jonka toivoisi johtavan johonkin konkreettiseen. www.facebook.com/HumanSculpture Räpiköijät Discipline X: One of a Kind Tämä heavypunk saa hyvälle tuulelle, varsinkin kun tyylinsä ei ole kotimaassa kovin yleistä sorttia. Bändi ilottelee sujuvasti Iron Maidenin ja Rhapsody of Firen makuisesti, ja tähtäimet ovat olleet selkeästi korkealla, ehkä liiankin. Lost Integrity on taidokkaasti soitettua, hieman corehtavaa jyskettä, jossa melodia ja alavire ovat sopusoinnussa keskenään. Teoksen viideltä biisiltä ei tunnu löytyvän varsinaisia kohokohtia, tasalaatuista tykitystä kylläkin. Yhtä korkeille palleille ei ole asiaa, vaikka orkesteri soundaa asialliselta. Moderni death metal ja thrash äityy paikoin verrattain monimutkaiseksi ja raa?aksi raastoksi, jossa on myös svengiä ja sävykkyyttä tartuttamaan kuulijaa. Esikuvia kumartelevat biisit ovat luonteeltaan ja rakenteeltaan toimivia, mutta mukana on valitettavan vähän sykähdyttävää ja omaa. yläpuolelle. Kovaa mättöä, mutta jokin jää falskaamaan. Pidetään sitä sitten vaikka ilmeettömyytenä, mikä nyt ei vaan passaa. www.myspace.com/northernseer www.tinyurl.com/Saattov-ki Hypnotic: Lies Disclarity: Lost Integrity Kotkalainen Hypnotic laittelee menemään melodisen death- ja thrash metalin välimaastossa. Kotimaisella esitetty raskas paatos ei tuo suoranaisesti mieleen mitään alalla ansioitunutta orkesteria, mutta eipä juuri muutakaan. Suicidal Tendeciesin mieleen tuova kaahailu on sävellyksellisesti varsin onnistunutta, vaikkei niin persoonallisesta meiningistä voidakaan puhua. Tällaista materiaalia ei saa kiillotella liikaa, mutta esimerkiksi vokaalipuolelle kaipaisi vähän enemmän tasaisuutta. Voimakkaan ja jäntevän ilmaisun ohella sekaan on osunut myös paremminkin hätäistä puhetta muistuttavaa ääntelyä. JP Salokankaan pehmeää ja muutenkin mainiota tulkintaa . Kolmen biisin tuotoksesta on vaikea sanoa mitään pahaa, mutta vaikea siitä on löytää mitään varsinaisen uniikkiakaan. Bändin musiikissa paiskaavat kättä perusmallinen thrash, melodiset kertosäkeet ja yleinen aggressio vokaalipuolella. Ryhmä on taitava ja johdonmukainen, mutta vaatii vielä hiomista näkemystensä esiintuontiin. Vaikka ote on selkeän punk, bändin soundi on mukavan metallinen ja raskas. Nykyilmaisua voisi verrata jopa HIMin maittaviin puoliin, mistä voi kiittää pitkälti uuden laulajan, Shiraz Lane: Lights Out Shiraz Lane hämmentää, nimittäin allekirjoittanut oli pikakuuntelun jälkeen uskossa, että bändissä vokalisoidaan ihan naisvoimin. Vaikea sanoa, menetetäänkö jotain olennaista, jos säästäminen lopetetaan ja hommaan satsataan. scumrisemusic@gmail.com www.myspace.com/disciplinex Coma Faction: This Way to the End Muinaisen Diaz Jr:n raunioista kehittynyt kokoonpano jätti parin vuoden takaisella demollaan sekavan mutta kiinnostavan kuvan. Jopa vaivaannuttavan kliseisiksi muodostuvat kappaleet omaavat sinänsä kaiken, mitä genressä tarvitaan. Kolmisen vuotta ikää kerännyt Saattoväki iskee asiaan vanhan liiton death metalin voimin. Ite tein ja säästin! Kuten otsikosta käy ilmi, ite on tehty ja säästetty. Materiaaliinsa hiukan lisää särmää saatuaan Disclarity paininee aivan eri sarjassa, soundien ja soittotaidon osalta bändi kestää tarkastelun jo nyt. www.officialhypnotic.com www.facebook.com/Disclarity Constrained: Wounded Athorial: Rajan takaa Nyt on pureskeltavaa. Rummuissakin paiskoo legendaarinen T-mies Pecu Cinnari. Eniten jää häiritsemään Labirinth of Timen soundimaailma, tällaista kamaa kun ei vain halua kuulla näin laihoilla soundeilla. Biisit sisältävät paljon ja muodostuvat pitkiksi, mutta kyllästyttämään tekele ei käy missään kohden. Eipä sentään, muuten vain heleähköä rokkiääntelyä ja siihen sopivaa musiikkiahan tässä. Tai ainakin jonkun pikkupöksyihin. www.myspace.com/shirazlane Perpetual Rage: Aeternus Memoria Promo Kuopiolaisen Perpetual Ragen konsepti kuulostaa jokseenkin paikkakunnalta tutulta; vanhakantaisesta hevistä vaikutteita repiviä tarinoita scifistä ja kauhusta tosielämän melankoliaa unohtamatta. This Way to the End selkeyttää missä mennään, ehkä liikaakin. Omaa soundia ja äkkivääryyttä bändistä löytyy edelleen, mutta soundin löytyminen on jossain määrin tarkoittanut myös musiikillista tasapäistymistä. Aikuismalliseen heavyrockiin on saatu ladattua fiilistä ja rullaavuutta, mutta lopullisen koskettavuuden ja sieluun tunkeutumisen kanssa on vähän vielä niin ja näin. Muutamia kiljahduksia lukuun ottamatta korinalaululla maustettu kuolonjytinä on soundinsa puolesta hyväksyttävällä tolalla, mutta miinustettavaakin löytyy. Vaikka tiukkaa riffiä löytyy, mieleen ei jää muutamien toimivien jippojen lisäksi mitään mainittavampaa. Näillä avainasioilla ei kuitenkaan saada aikaan juuri mitään, joka nostattaisi sarvet pystyyn. Soitannoltaan bändi on vimmainen ja groovaava, minkä huomioon ottaen tuntuukin epäoikeudenmukaiselta, että todellinen musiikillinen koskettavuus jää tällä erää saavuttamatta. www.facebook.com/Constrained www.facebook.com/Athorial Inferno 69. Suuri vastuu räkäisyydestä lankeaa vokalisti Kyynäräisen rääkynälle, jossa on mukavan muinainen Cryptic Slaughter -tyylinen soundi. Kaksikkona toimivan kokoonpanon olisi todellakin syytä laventua oikeaksi ja toimivaksi bändiksi, tällainen tavara on kuitenkin ihan ehtaa nyrkinvemputusmusiikkia. puhumattakaan huomattavan voimakkaista ja tarttuvamelodisista kertosäkeistä. Demojen toimitusosoite (ei toimituksen osoitteeseen): Demot / Aadolf Virtanen, Rengastie 49, 37630 Valkeakoski titaan raatelusta. Hyviä hetkiä on, mutta tietynlainen hajuttomuus ja mauttomuus jää kalvamaan, ja ässäbiisit jäävät lopulta kokematta. Bändin soitto toimii moitteettomasti, mutta sävellyspuolelle pitäisi vielä saada enemmän ruista ja hunajaa. Athorial soittaa rehellisesti suomimetallia. Speksit huomioiden jälki on hyvinkin tarkastelukelpoista. Melodisia kitaroita, asennetta ja synteettisiä ääniä sisältävä Constrained on käytökseltään looginen, muttei tempaa matkaansa. Bändi onnistuu hetkittäin tartuttamaan melodiansa ja kujeensa kuulijaan, mutta jättää kuitenkin valitettavan sekavan maun. Kotitasoiseksi tuotos kuulostaa yllättävän hyvältä; ehkä metodeista on ollut jopa apua sopivan rouheuden saavuttamisessa. Riffipuolella jäädään muutamia kohokohtia mukaan laskematta armottoman tylsään välitilaan, jolloin soiton ja aggression pitäisi ainakin olla timanttia, mutta ei. Rähjäämisen aisapariksi on kylvetty puhtaita lauluja, mutta kummastakaan ei ole nostattamaan kokonaishoitoa ?ihan kivan
Ole oman elämäsi elokuvatähti. www.episodi.fi
Mies puhuu englantia kulmikkaasti saksalaisittain ja vastailee lyhyesti ja nopeasti. Haluamme näyttää, että olemme palanneet! Tosiaankin, Markus Freiwald on vaikuttanut Sodomissa vasta vuodesta 2010. Päämies Tom Angelripper kertoo, että bändi ei halua katsella taustapeiliin. Meillä on niin hemmetisti klassikkobiisejä, että ne eivät mahdu tunnin settiin. Barge to Hellin aikaan äänitykset olivat vielä kesken. . Uusi levy on tulossa keväällä. Ikuista sotaa B arge to Hell -risteilyn tiimellyksessä ennätämme istua hetkeksi alas Sodomin basisti-laulajan Tom Angelripperin kanssa. Kost. Uusi Sodom-levy, järjestyksessään jo neljästoista, ilmestyy näillä näkymin huhtikuussa. Kun pääsen täältä kotiin, aloitamme bassoäänitykset. Angelripperille tärkeintä on saada aikaan uusi albumi. . Tuleva levy on ensimmäinen, jolla hän on mukana. . Nyt haluamme vain uuden levyn uuden rumpalimme kanssa. on vaikuttanut bändiin todella paljon. Risteilyn ensimmäinen keikka meni hyvin, mutta pääsi alkamaan vasta pari tuntia myöhässä. . Voimme muuttaa biisejä, tehdä nopeampaa kamaa... Aika on kypsä uudelle Sodom-levylle. Bändi vietti kuluneena vuonna 30-vuotisjuhlia. Nykyään Sodomiin kuuluvat pääjehun lisäksi rumpali Markus Freiwald ja kitaristi Bernd ?Bernemann. Rumpuraidat, kitarat ja laulut ovat jo nauhalla. TEKSTI Vilho Rajala | www.sodomized.info Saksalainen Sodom on paiskonut sotaisaa thrash metalia pian 32 vuotta. Vuonna 2007 yhtye juhlisti 25-vuotista taivaltaan näyttävästi Wackenissa, mutta tällä kertaa suuria juhlallisuuksia ei vietetty. In War and Pieces (2010) oli teknisempi levy, siellähän oli jopa metalcorevaikutteita. Inferno 71. Voimme mennä takaisin thrash metal -juurillemme. Täytyy vähän vaihdella. Angelripper on thrashlegendan ainoa alkuperäisjäsen. Muita jäseniä onkin sitten riittänyt. ?Makka. Toinen keikka tulee olemaan vähän erilainen
Jos menetän kitaristin tai rumpalin, bändi pitää aina käynnistää uudestaan. Sota on maailmassa aina läsnä ja se on todellista. Hänellä oli vakavia ongelmia alkoholin kanssa. 1990-luvulla moni muu 80-luvulla thrashiä riuhtonut ryhmä kevensi otettaan ja seikkaili kaikenlaisiin alternativemaisemiin.. Tuhosimme hotellihuoneita ja sellaista, heh. Siinä ei ole mitään ihailevaa. Nykyään lukema on kymmenen. Kun In the Sign of Evil -ep ilmestyi vuonna 1984, Sodom oli jo päässyt pidemmälle kuin olisi koskaan uskonut. 72 Inferno . Joimme vain kaljaa. Vuoteen 1990 mennessä bändissä oli soittanut viisi eri kitaristia. Frank (?Blackfire. Hänellä oli henkilökohtaisia ongelmia eikä hän voinut jatkaa. Minä olin armeijassa viisitoista kuukautta. Kun Witchhunter lähti bändistä vuonna 1992, se oli hyvin surullista. Mutta siitähän tuli bändin sisäisiä ongelmia sitten. ?Luin lehdistä juttuja, joissa sanottiin, että thrash tulee takaisin. Ja haluamme soittaa taas nopeammin! Levyllä ei ole vielä nimeä, tai ehkä onkin, mutta ainakaan Angelripper ei sitä kerro. Sodalla sotaa vastaan Vuonna 1982 metalli oli kova sana Saksan Gelsenkirchenissä. Tom Angelripper oli töissä hiilikaivoksessa ja vihasi hommaa. Hän halusi perustaa bändin. . Tuntui kuin olisimme tekemässä vallankumousta. Persecution Manialla yritin jotain muuta, mutta totesin, että tosielämä toimii paremmin. Sotatematiikka on johtanut siihen, että bändi on ymmärretty monissa yhteyksissä väärin. Se oli hyvin, hyvin surullista. Dudek pysyi kyllä rummuissa aina vuodesta 1983 vuoteen 1992, mutta kitaristin paikalla oli tuulisempaa. Gosdzik, kitara) ja Chris vihasivat toisiaan, se oli aika vaikeaa. Chris ?Witchhunter. Olimme ensimmäisiä tämän tyylin bändejä, jotka saivat diilin. Se oli hauskaa aikaa... Siis myydympi kuin Kreatorin tai Destructionin teokset. Sota on paha asia. En ole poliittisesti aktiivinen enkä usko muuttavani mitään. Mutta voin huutaa sen ulos. Studioon oikeasti Angelripper kertoo, että Sodomin miehistönvaihdoksissa on miltei aina ollut kitkaa ja pahaa verta, mutta ne on ollut pakko tehdä. . Olimme Saksassa listoillakin, mutta emme me siitä välittäneet, kunhan saimme tehdä musiikkia. Me olimme vain innoissamme siitä, että meillä oli soittokamat, joilla saimme jotain melua aikaan. Kokoonpanomuutokset olivat alusta asti olennainen osa Sodomin uraa. Levy oli meille virstanpylväs, ja olen hyvin tyytyväinen, että teimme sen. Agent Orangella Sodom naulasi lopullisesti tekstiensä aiheeksi sodan. Saimme siitä valtavasti hyvää palautetta sekä faneilta että lehdistöltä. Mutta en minä mitään uraa ajatellut, emmehän me edes osanneet soittaa, heh. Kävimme treeneissä muttemme tehneet edes biisejä. Basisti-laulaja muistelee 1980-luvun lopun huumaa hymyillen. . Mehän olimme tehneet musiikkia koko ajan!? Nyt sanoin tuottajalle, että haluamme ison bassosoundin, kuten Venomilla ja vanhalla Sodomilla. En voinut jäädä odottamaan. Saimme sopimuksen vuonna 1983. Hän ei enää pystynyt siihen. Obsessed by Cruelty ilmestyi 1985, eikä sekään ollut kovin häävi. Persecution Mania (1987) vei bändiä jo eteenpäin, mutta vuoden 1989 Agent Orange on se tunnetuin Sodom-levy. Angelripper sanoo, että se on klassikko, muttei hänen oma suosikkinsa. Emmehän me silloin alussa olleet mikään bändi. Minä haluan, että bändi tekee töitä ja menee eteenpäin. Emme koskaan ajatelleet levy-yhtiöitä tai studioon menoa. Sillä bändi sai tukevan jalansijan metallimaailmassa. . Mutta se on aina vaikeaa. Varsinkin joskus 1988?89 meitä syytettiin ties mistä. Mutta jos lukee sanoituksia, huomaa, että se on vain kylmää kuvailua. Persecution Manialla tekstit seilasivat vielä okkultismin ja saatanallisuuden maailmassa, mutta Agent Orangesta eteenpäin Sodom on käynyt ikuista sotaa. Tom Angelripper, mistä ehtymätön mielenkiinto sotaan? . Saimme jopa rahaa, mikä oli tietysti aika siistiä. Silloin aloin tajuta, että tästä bändistä tulee minun elämäni. Levy myi yli 100 000 kappaletta ja on edelleen myydyin saksalainen thrash metal -levy. Kyse on kuin perheenjäsenestä. Witchhunter palasi Sodomin rumpupallille vuoden 2008 The Final Sign of Evilille, tosin vain vierailevana tähtenä. Hän menehtyi samana vuonna. . Ajattelin, että vai niin. Sodomia on syytetty militarismista ja sodan ihannoinnista, mikä ei suinkaan pidä paikkaansa.
Eihän sitä voi verrata Big Fouriin (Metallica, Slayer, Megadeth, Anthrax, toim. Viestin hinta on 0,95 euroa. Lupaan, että teemme seuraavan levyn taas studiossa yhdessä. 09 4369 2409 www.inferno.fi Tilaajapalvelu puh. 00100 Helsinki Fax. Hinnat sisältävät ALV %. Kestotilaus Kestotilaus on tilaustapa, joka on määräaikaistilausta edullisempi. Kestotilaus jatkuu ilman uudistamista, mikäli sitä ei irtisanota mieluiten kuukautta ennen tilausjakson päättymistä. Tietoja voidaan käyttää suoramarkkinointitarkoituksiin. Kustantaja Pop Media Oy Fredrikinkatu 42, 3krs. Angelripper miettii hetken aikaa kun kyselen, mitä hän on tällaisesta mieltä. . huom.) tietenkään. Olemme Saksassa aika kuuluisia ja myyneet aina keikkoja loppuun. Kreator, Destruction ja Sodom on usein mainittu saksalaisen thrashin suureksi kolmikoksi. Schmier soitti ja pyysi, joten totta kai menin. Sodom on tulossa levynjulkaisunsa jälkeen Suomen Steelfestiin keikalle. . Ulkomaisiin tilauksiin lisätään postimaksulisä. . Tietenkin olemme ystäviä. Ajattelin, että vai niin. Ainahan me puhumme yhteiskiertueista ja muusta, mutta ongelma on se, että meillä on eri lafkat ja managementit. Mukana on myös Tankard. Bändien keskinäisistä väleistä on kaikenlaisia huhuja, mutta Angelripper vakuuttaa, että kaikki on kunnossa. . Saksalaisesta suuresta kolmikosta Destruction hävisi kartalta kokonaan, Kreator puolestaan teki kokeiluja koneellisen musiikin ja pehmeämmän ilmaisun parissa. . Tom Angelripperiä on alkanut vähän vaivata se, että hommat menevät nykyään niin eri tavalla. . Sodomia tämä ei hätkäyttänyt. . 12 kk määräaikaistilaus 65,00 euroa . Ehkä Amerikassa, ehkä Suomessa, ihan sama missä. Haluan ryypätä, kokkailla, äänittää ja viettää aikaa bändin kanssa. Mehän olimme tehneet musiikkia koko ajan! Yhtäkkiä 1990-luvulla muuttuneet bändit soittivat taas thrashiä ja hajonneet bändit tekivät reunioneita. Me emme koskaan lopettaneet. Sodomilla ei päämiehen mukaan ole ollut mitään hätää missään vaiheessa uraansa. . Pidän festarikeikoista todella paljon, ja Suomessa on hyvä metalliyhteisö! Haluamme tehdä myös klubikiertueen, mutta katsotaan nyt ensin, millainen vastaanotto levyllä on. 59,40 ? Tee tilaus tekstiviestillä (tilaus laskutetaan erikseen) Lähetä tekstiviesti: inferno kesto nimesi osoitteesi ja ikäsi numeroon: 17233 esim. Koko bändi meni jonnekin pariksi viikoksi, äänitti ja tuli pois. Joo, me olemme kolme saksalaista thrashbändiä, sikäli siinä on järkeä. Mutta haaveeni on, että tekisimme muutaman keikan yhdessä! En halua tehdä kiertuetta, vaan muutaman spesiaalikeikan. Ensi kesänä tämä toteutuukin Beastival-festareilla Saksassa. 12 kk kestotilaus 59,40 euroa . Nykyään kitarat voi äänittää kellarissa ja rummut treenikämpillä. Meillä on aina ollut menestystä kiertueilla. Asioidessa on hyvä ilmoittaa tilaajanumero. Osoitteenmuutos Ilmoita uusi osoitteesi riittävän ajoissa tilaajapalveluumme sähköpostitse, kirjeitse, soittamalla tai osoitteessa www.inferno.fi.. Silloin kaikki sekosivat digitaaliseen äänittämiseen. Nyt kun katson sitä aikaa, me teimme raskaimmat levymme 1990-luvulla! Teimme mitä halusimme, menimme vain raskaampaan suuntaan. inferno kesto pekka pikametallimies metallitie 5 10100 metallila 25 Tilaus on kestotilaus ja se koskee vain Suomeen lähetettäviä tilauksia. Nykyään saan kitararaidat sähköpostiini linkkeinä. Ennen katselin vierestä tai kuuntelin vähintään tarkkaamossa, kun niitä soitettiin. Tilaa Inferno! 10 numeroa Iso kolmikko Thrash metal teki verevän paluun 2000-luvun alussa. Tilaus alkaa seuraavasta mahdollisesta numerosta ja jatkuu kestotilauksena niin kauan kunnes tilaaja muuttaa tai irtisanoo sen. Tarjous on voimassa 31.12.2013 saakka. Kun bändi meni 80- tai 90-luvulla studioon, se todellakin meni kirjaimellisesti studioon. Myynnit tietysti pienenivät, mutta emme me sellaisesta välittäneet. Levynteko oli 20 vuotta sitten hyvin erilaista kuin nykyään. Uudella Destruction-levyllä (Spiritual Genocide) on biisi, jolla laulan. Irtisanominen voi tapahtua sähköpostitse, kirjeitse tai soittamalla tilaajapalveluumme. 03 4246 5302 (avoinna ma-pe 9-16) tilaajapalvelu@popmedia.fi Tilaushinnat . Luin lehdistä juttuja, joissa sanottiin, että thrash tulee takaisin. Kaikki onnistuu läppärillä. Sodom aikoo tehdä asiat toisin, koska Angelripper uskoo, että siellä täällä kalsarit jalassa läppärille äänitetyt levyt ovat luonteeltaan löysempiä kuin tiiviisti yhdessä tehdyt.
Onko black metal jo niin taantunut ja laantunut taiteenlaji, että riittävän impaktin aikaansaamiseksi täytyy tehdä jotain tämäntyyppistä? Kuinka paljon tässä on kysymys itse nykyskenelle vittuilemisesta? . Palava aate oli tukena ja taustalla. . sillä peitetään usein sekä hengen että lihan köyhyyttä. Jos tämä on vittuilua joillekin, niin ei ainakaan tarkoituksellista. Fornin mukaan usein tuppaa unohtumaan, että alkuperäisen kotimaisen black metalin ominaisuuksista näkyvin ja kuuluvin oli taito kirjoittaa kappaleita. Maaliskuussa moisin voimin hyökkäävän Black Crucifixionin sielu Forn vastaa. Tervetuloa mustaan majaani Kolmatta vuosikymmentä sitten Rovaniemellä perustetun Black Crucifixionin kitaristi-laulaja Forn tunnetaan suorapuheisena haastateltavana, joka sanoo asiat niin kuin ne ovat. Hiljakkoin Infernon korvat tavoittivat uutisen, jonka mukaan yhtyeen 8.3. ilmestyvällä Coronation of King Darkness -täyspitkällä kuultaisiin kitarassa kotimaisen, vähintäänkin legendaarisen Wigwam-yhtyeen Pekka ?Rekku? Rechardtia. Olemme biisintekijäparini E. Meikäläisessä ideologiassa itsetarkoituksellinen lofi-estetiikka oli ja on kauhistus . Black Crucifixion on luomusoittoa ja tuotantoa, joka vain sattuu soundaamaan hyvältä, koska naamiointiin ei ole tarvetta. Millaisia ajatuksia black metal -skene vuosimallia 2013 sitten ylipäänsä herättää? . poikkeavaa tapahtunut. Onneksi ihmisiä on moneen junaan, jokaisessa ikä- ja sukupolvessa. Black Crucifixionin 74 Inferno maailmankatsomus perustuu itsensä ylittämiseen kerta kerran jälkeen, kapinaan konventioita sekä rajoittavia uskonkappaleita vastaan ja haluun toteuttaa visiomme omaehtoisesti. . Sen voi sulkea pois mielestä, mutta siellä se odottaa.. Omilla aivoilla ajatteleminen ja rikkaan kokemuspohjan hankkiminen lienevät parempia lähtökohtia taiteen tekemiselle. Kohuttu tuomiopäivä 21.12.12. Kyse on taiteen tekemisestä mahdollisimman korkealla rimalla. Vaikka tehdään rumuutta ja rujoutta, tehdään se hyvin. Uutta albumia sovittaessa tuntui intuitiivisesti oikealta pyytää hänet mukaan, mies perustelee sen kummemmitta krumeluureitta. . Rekku itse kommentoi lopputulosta sanomalla, että kyseessä on albumi, jota ei voi sanoin kuvailla. Ja osa jää vieläpä junien alle. Black metal -haastattelujen luonteenpiirteitä on, ettei niistä saa irti kerrassaan mitään, ellei ole ?asiaan vihkiytynyt?. Tai jos ?aate. tuli ja meni eikä mitään ?normaalista. Jokainen kulttuuri kokee elinkaaren, joka päättyy liiallista kukoistusta seuraavaan syöksyyn ja sanoinkuvaamattomaan hävitykseen. Fornilta ei auta kuin tiedustella hempeilemättä: Mitä helvettiä? . En nyt osoittele ketään yksittäisiä ihmisiä sormella, koska en käytä hirveän montaa minuuttia vuodessa bläkkishaastattelujen tavaamiseen, mutta näin yleisellä tasolla: mitä voit odottaa, jos elämänkokemus rajoittuu sossun, pubin ja chattien välillä ravaamiseen. Perehtyneemmällekin vastaukset ovat usein niin mystiikkaan verhottuja, että vain ani harvoin voi olla varma, mitä haastateltava oikeasti tarkoittaa? . Bläkkisskenessä on riittänyt näitä 80-luvulla syntyneitä asiantuntijoita, jotka ovat kertoneet, että edellä mainittujen ihanteiden seuraaminen on väärin. Myöhempien aikojen skenepoliisit hoitakoot tuomioiden jakamisen, me olemme uskollisia sille aatepohjalle, jota olimme luomassa. Maija Lahtinen Kuin kaksi variksenmarjaa: Forn ja Rekku. TEKSTI Matti riekki | www.blackcrucifixion.com Onko black metal tullut siihen taantumuksen pisteeseen, että ainoa keino ravistella on ottaa kitaristiksi yli kuusikymppinen progelegenda. Se on pakko kuulla. Rechardt on kieltämättä melkoinen kitaristi, mutta tästähän ei voi olla pelkästään kyse. Henrikin kanssa kuunnelleet Rekun soittoa kaksikymmentä vuotta. Nyt noita raja-aitoja rakentavat sitten 90-luvulla syntyneet ja vieläpä sinne, missä kaikki aidanseipäätkin pitäisi polttaa. on imetty kulttibändien levyjen takakansia tuijottamalla tai vaikkapa Burzum-manifesteista. Maailmanloppu tulee kyllä, mutta on surkuhupaisaa ihmisluonnon heikkoutta toivoa, että se olisi jonkinlainen nopea armokuolema, joka päättyisi vieläpä oikeauskoisten pelastumiseen ufon tai Jeesuksen toimesta. Koska Rekku ei ole maamme kitaralegendoista se, joka saarnaa huumeinvalidina Jeesuksesta, yhteistyö oli loistavaa. Mitä itse ajattelit tuosta päivämäärästä, kaihersiko edes hiukan mielessä, että mitäs jos...? . Täystuhosta itää sitten taas seuraavan kulttuurin kituliaan kivulloinen siemen. . Meitä maailmanloppu ei ehdi koskettaa, vaan ihmisenä olemisen totaalinen kauhu on koko ajan läsnä pienemmässä mittakaavassa, joskus jopa vain aavistuksena harsojensa takana
Inferno - FIN - SuffocationEnforcer 01-13_Layout 1 07.01.2013 13:49 Seite 1 CHECK OUT! NUCLEAR BLAST MOBILE APP FOR FREE ON IPHONE, IPOD TOUCH + ANDROID! DISTRIBUTED BY Get the NUCLEAR BLAST mobile app NOW at http://road.ie/nuclearblast FOR FREE or scan this QR code with your smartphone reader!