Inferno 1/2020 - Lehtiluukku.fi

Haluatko ostaa tämän lehden?

Vaikuttaako lehti kiinnostavalta? Voit lukea koko lehden valitsemalla "Lisää ostoskoriin". Mukavia lukuhetkiä!

Olet esikatselutilassa. Lue koko lehti

ELÄMÄ ON RASKASTA. 1/2020 I HINTA 9,90 € STEVE HARRIS RAGE LAURI PORRA VUODEN LEVYT JA LIVEKUVAT MITÄ METALLIARTISTI LUKEE?
TAMPERE . 10.2.20 . 37,50€ | K-18 | OVET 19:00 TUSKALIVE & GREY BEARD PROUDLY PRESENT -IN ASSOCIATION WITH K2 AGENCY LTD TOM GABRIEL WARRIOR’S PERFORMS T U S K A L I V E & G R E Y B E A R D P R O U D L Y P R E S E N T SUPPORT. THE CIRCUS 11.2.20 . 37,50€ | K-18 | OVET 19:00 30.3.2020 HELSINKI | TAVASTIA LIPUT ALK. PAKKAHUONE TUSKALIVE & GREY BEARD PRESENT IN ASSOCIATION WITH COBRA AGENCY 31.3.2020 TAMPERE | PAKKAHUONE LIPUT ALK. HELSINKI
PALVELUMAKSU 3,50€ ) IKÄRAJA: S / K 1 8 • OVET 1 9 : • ENNAKOT: TO U R 2 . 37,50€ | K-18 | OVET 19:00 TUSKALIVE & GREY BEARD PROUDLY PRESENT -IN ASSOCIATION WITH K2 AGENCY LTD TOM GABRIEL WARRIOR’S PERFORMS T U S K A L I V E & G R E Y B E A R D P R O U D L Y P R E S E N T SUPPORT. Proudly Present TI 28.1.2020 HELSINKI • THE CIRCUS LIPUNHINTA ALK. PAKKAHUONE TUSKALIVE & GREY BEARD PRESENT IN ASSOCIATION WITH COBRA AGENCY 31.3.2020 TAMPERE | PAKKAHUONE LIPUT ALK. THE CIRCUS 11.2.20 . HELSINKI . i s Wa y t o Se l f De s t r u c t i o n T U S K A L I V E & G R E Y B E A R D P R E S E N T 10.2.20 . 14.2.2020 HELSINKI TAVASTIA LIPUT ALK. TAMPERE . i s Wa y t o Se l f De s t r u c t i o n TO U R 2 . 22,50€ K-18 K-18 | OVET 20:00 ENNAKOT: TIKETTI w w w . 3 T E E T H . 37,50€ | K-18 | OVET 19:00 30.3.2020 HELSINKI | TAVASTIA LIPUT ALK. O R G T U S K A L I V E & G R E Y B E A R D P R O U D L Y P R E S E N T Europe Tour M M X X TUSKALIVE And GREY BEARD By Arrangement With K2 AGENCY LTD. 50,50€ (SIS. 22,50€ K-18 | OVET 20:00 ENNAKOT: TIKETTI 15.2.2020 TAMPERE OLYMPIA LIPUT ALK
13.2.2020 14.2.2020 15.2.2020 20.2.2020 21.2.2020 22.2.2020 26.2.2020 27.2.2020 28.2.2020 29.2.2020 Möysä Apollo Rytmikorjaamo Tapper Klubi WS Arena Tavastia Nuijamies Teatria Lutakko Lahti Turku Seinäjoki Tallinna Tampere Vaasa Helsinki Lappeenranta Oulu Jyväskylä
SISÄLTÖ 00 7 Pä än ava us 00 8 Syt yk ke itä : Cri ms on Su n, De ad Co sm on au t, Ae thy ric k, De ad En d Fin lan d, Am be rian Da wn 014 Ko lum ni ja ska ba 016 He avy Co ok ing Clu b 018 Ste ve Ha rri s / Th e Bri tis h Lio n 02 2 Inf ern on luk up iiri – tee ma jut tu me tall iart isti en mi elik irja llis uu de sta – osa 1 02 8 Ra ge 03 2 Ku vai nfe rno – me nn ee n vuo de n ko vim ma t live oto kse t 04 Vu od en 20 19 lev yt 04 4 An tti Hy yry ne n / Sta m1 na 05 2 Pö lky llä : mo nit oim im uu sik ko Lau ri Po rra 05 8 Sa lam yh kä : Da ng er Da ng er – s/t (19 89 ) 05 9 Arv iot , pä äo sas sa De mo ns & Wi zar ds 07 6 De mo t, pä äo sas sa Ch ao sfo rm 07 8 Va nh a liit to: Ga ng Gr een 044 022 018 032 052 02 8 JA R M O KA TI LA M AR KU S PA AJ AL A JO H N M C M U R TR IE JÖ R G TO C H TE N H AG EN M IK KO PY LK KÖ
C M Y CM MY CY CMY K mustasch_soundimainos.pdf 1 25.11.2019 14.16
7. Toivon, ettei metallimusiikista tehtäisi enää yhtään puolivillaisen pöljää dokumenttia. Toivon, että yleisö tulisi vastaan luopumalla omista keikkanautintoa hapantavista härveleistään. Toivon, että ”levykäisiä” ja ”vinskoja” kutsuttaisiin levyiksi ja vinyyleiksi. Toivon, että joku keksisi tavan tuhota Aadolf Virtasen QR III -lp, ettei se soisi enää koskaan Infernon pikkujouluissa. Inferno ei vastaa tapahtumatietojen mahdollisista muutoksista eikä tilaamattomien kirjoitusten ja kuvien säilyttämisestä tai palauttamisesta. Toivon, ettei levykritiikeissä enää todettaisi, että arvioitavalla albumilla ei keksitä pyörää uudelleen. Toivon, etteivät rockmuusikot antaisi haastatteluja, elleivät halua antaa niitä tai keksi mitään sanottavaa. 6.3.) POISON WHISKY Enter the Meatgrinder CULT OF LUNA A Dawn to Fear TÄMÄN NUMERON KASAAMISEN TAUSTALLA SOIVAT GODFLESH A World Lit Only by Fire MASSIVE ATTACK Mezzanine BLACK SABBATH Black Sabbath (ilm. Toivon, että jo aikoinaan yhdentekevien rockyhtyeiden comebackit kiellettäisiin lailla. Toivon, että bändit hylkäisivät mallintavat vahvistimet, triggerit, korvamonitorit ynnä muun rock’n’rollista viimeisenkin hapen polttavan roinan. MATTI RIEKKI PÄÄNAVAUS www.inferno.fi facebook.com/InfernoMagazine twitter.com/infernomagazine instagram.com/inferno_magazine PÄÄTOIMITTAJA Matti Riekki facebook.com/riekinmatti ULKOASU Markus Paajala KANSIKUVA Markus Paajala KIRJOITTAJAT Ahola Tapio, Brusila Annika, Harjula Salla, Hintikka Tami, Hätinen Jukka, Isoaho Timo, Itäkylä Riitta, Juutilainen Joni, Järvisalo Eetu, Keränen Toni, Koskinen Kari, Koskinen Kimmo, Kujanpää Lauri, Kurunen Jerry, Kuusinen Miika, Laakso Markus, Lassila Tero, Luukkanen Antti, Malm Mikko, Muurikainen Elli, Nuopponen Aki, Pohto Tomi, Rajala Vilho, Siltanen Vesa, Silvast Jaakko, Turunen Joona, Vainio Vilja, Virtanen Aadolf, Vähäkangas Teemu, Väntänen Ari, Ylitalo Lauri TOIMITUKSEN YHTEYSTIEDOT (arviolevyt / review copies) Inferno, PL 543, 33101 Tampere etunimi.sukunimi@popmedia.fi inferno@popmedia.fi ILMOITUSMYYNTI Oskari Anttonen, Peter Lindroos, Oona Lukkarinen, Mikko Mali ilmoitusmyynti@popmedia.fi etunimi.sukunimi@popmedia.fi TILAAJAPALVELU 03 4246 5302 (ma-pe 9-16) tilaajapalvelu@popmedia.fi KUSTANTAJA Pop Media Oy Fredrikinkatu 42, 00100 Helsinki www.popmedia.fi TOIMITUSJOHTAJA Tuomo Häkkinen PAINOPAIKKA M?kusala ISSN 1796-7600 20. Toivon, että minkä tahansa sisäisesti riitaantuneen bändin pilkkominen kahdeksi tai useammaksi liki samannimiseksi yhtyeeksi olisi tuomittava teko. Toivon, ettei Slayer tekisi enää ikinä yhtään mitään. Toivon, että loputonta saattohoitoa läpikäyvät kehäraakkibändit saisivat viimein rauhan ja katoaisivat maailman lavoilta oikeasti. 13.2.1970) …ETTÄ 50-vuotiaaseen metallimusiikkiin pesiytyisi tuore, innostava vaara. vuosikerta Numero 176 Toimituksen tilaama tai sille tarkoitettu aineisto julkaistaan sillä ehdolla, että aineistoa voidaan korvauksetta käyttää Pop Median kaikissa uudelleenjulkaisuissa tai muussa käytössä riippumatta toteutustai jakelutavoista. 2020-luvun lähtöviivalla toivon… MY DYING BRIDE The Ghost of Orion (ilm. Toivon, ettei tarvitsisi kuunnella sössötystä ”siitä ainoasta oikeasta Sepulturasta” vielä tätäkin vuosikymmentä. Toivon, että ihmisiä riittäisi myös näiden uusien bändien keikoille. Samalla toivon, etteivät maamme vinyyliharrastajat joutuisi maksamaan levyistään nykyisenkaltaisia, koko ajan älyttömämmiksi käyviä hintoja. Toivon, että artisti saisi millä tahansa tavoin toistetusta musiikistaan kohtuullisen korvauksen. Toivon uusia bändejä, jotka kuulostaisivat joltain muulta kuin saattohoidettavien kehäraakkien lapasessa lämmitetyiltä katalogeilta. Toivon, että Entombed olisi yhtä kuin LG, Nicke, Uffe ja Alex
– Kuten sanottua, bändin jäsenet ovat kokeneet monenlaisia elämänmuutoksia, joista kaikki eivät valitettavasti olleet positiivia. – Fates on meille monella tavalla tärkeä levy, perustajajäseniin kuuluva kitaristi Joni Junnila aloittaa. Vaikuttaa siltä, että bändinne kohdalle on asetettu uuden levyn myötä aika kovat odotukset. Kehitys ja jatkuvuus JA N IC A LÖ N N 8. Mukavasti mielenkiintoa esikoisellaan herättänyt Crimson Sun liikkuu toisella levyllään aiempaa monipuolisemmissa tunnelmissa. Levy on todiste siitä, että pystymme ylittämään henkilökohtaiset vaikeudet ja tekemään haluamaamme musiikkia suurtenkin elämänmuutosten keskellä. – Nykypäivänä musiikkia on tarjolla niin paljon, että vertailu on ihan ymmärrettävää eikä siitä tulisi ottaa nokkiinsa. Miltä vertailu muihin bändeihin tuntuu, ja viekö se mielestänne liikaa huomiota omalta musiikiltanne. – Ensinnäkin se edustaa jatkuvuutta. Toivoisin kuitenkin, että kyseiset vertailijat keskittäisivät energiansa musiikin tarkkaan kuunteluun ja löytäisivät ne nyanssit, joista kunkin yhtyeen ”oma juttu” muodostuu. Onko tämä puhdasta hourailua. Joissain Towards the Lightin aikaan tehdyissä arvosteluissa pelättiin, että Crimson Sun jäisi yhden levyn ihmeeksi, mutta Fates todistaa, että Crimson Sun ei aio jäädä yhden eikä kahden levyn ihmeeksi, vaan yhtye kehittyy ja kasvaa. – Säveltäessä on menty fiilis edellä, eli kirjoitettiin sellaista musiikkia, joka miellytti kirjoitushetkellä ja tuntui meiltä itseltämme. Toki on selvää, että emme olleet tekemässä mitään kantrilevyä. Millaisena itse näette kokonaisuuden. Emme tee musiikkia niin, että listaamme ranskalaisin viivoin, mitä levylle voi tulla ja mitä ei. Tunnetiloja on muutettu musiikiksi ja tekstiksi, ja levylle on valittu biisejä, jotka tuntuivat sillä hetkellä ”aidoimmilta”. – Itse sävellysprosessi kesti noin kaksi ja puoli vuotta, sillä ensimmäiset albumille päätyneet ideat ovat ajalta heti The Spirit of Unchainable -ep:n [2107] jälkeen ja loppumateriaali syntyi oikeastaan muutamassa kuukaudessa viime vuonna. Kohdallanne mainitaan usein Amaranthe, mutta itse en kykene löytämään bändien väliltä suuria yhtäläisyyksiä. – Levy edustaa meille seuraavaa isoa askelta – askelta, jolla yritämme lyödä jalkaamme entistä tiukemmin musiikkikentän oven väliin, kunnes se lopulta, pitkäjänteisen työn tuloksena, avautuu. – Toiseksi albumi edustaa jatkuvuutta ja kehitystä myös meille itsellemme. Fates kuulostaa korviini hieman esikoista synkemmältä ja kohtalokkaammalta. Minkälainen prosessi Fatesin synnyttäminen oli. Koemme albumin sisällön siksi, mitä Crimson Sun on juuri tällä hetkellä. Minkälaisia odotuksia teillä itsellänne on. Bändimme jäsenten elämäntilanteet ovat muuttuneet ensimmäisen kiekon julkaisun jälkeen nopeasti ja toisinaan ennalta-arvaamattomasti. SYTYKKEITÄ JONI JUUTILAINEN KEHUTUSTA Towards the Light -debyytistänne on yli neljä vuotta, joten uuden levyn kanssa ei ole kiirehditty. Bändin mukaan albumi on iso askel eteenpäin. Albumin musiikillinen spektri on melko laaja, siltä löytyy vähän kaikkea kasarihevistä viimeisen biisin blastbeateihin
– Olen kovan luokan Maiden-fani, mutta en voi käyttää biisejä, jos ne kuulostavat liikaa Maideniltä. Miltä tulevaisuus vaikuttaa. Jos saamme hyvän tarjouksen ja ajoitus on oikea, lähdemme kiertämään. Lisäksi 1970-luvun Judas Priest on valtava inspiraationlähde, ja myös Candlemass on tehnyt vaikutuksen ollen yhtä aikaa sekä raskas että melodinen. Onko teillä suunnitelmia lähteä kiertämään. Hän oli aluksi epäileväinen, mutta suostui lopulta. Kehitys ja jatkuvuus METALLIA PIENISSÄ PALOISSA SYTYKKEITÄ SO IL E SI IR T O LA EXPECT Nothing -esikoisestanne on päälle kaksi vuotta. Merkittävin ero kuitenkin on, kuinka Pelle on kehittynyt laulajana. Ovatko mainitut teille ne kovimmat yhtyeet. Doom on aiempaa doomimpaa, melodiat ovat melodisempia ja soittotaito on paremmalla tasolla, basisti Mattias Reinholdsson aloittaa. Lauloin aluksi itse, mikä oli mielestäni ihan ok, mutta ei yhtään sen enempää. Kun kasasin levyä, tiesin, että mukaan pitää saada kaksi pitkää biisiä. Näetkö Dead Kosmonautin perinnemetallibändinä. – Uskon, että uudella albumilla ääripäät ovat paremmin esillä. Se liippaa liian läheltä! – Näen Sabbathin Mob Rules -levyn eräänlaisena roolimallina, se on yksi suurista suosikeistani. Emme kuitenkaan ole retroa siinä mielessä, että käyttäisimme vanhoja soittokamoja yrittäen kuulostaa vaikkapa Black Sabbathin Sabotagelta. – Micke ehdotti, että katsoisin Youtube-pätkiä, joissa Pelle vetää Mercytribuuttia Nifelheimin ja Processionin jätkien kanssa. Hän oli debyytillä todella hyvä, mutta Gravitasilla hän on loistava! Tosiaan, laulajanne on Nifelheimissä kärisevä Per ”Hellbutcher” Gustavsson, jonka loistava puhdas ääni tuli yllätyksenä. Modernia perinteikkyyttä 9. – Tiesin, että hän on ollut vuosikymmeniä kova Iron Maiden -fani, mutta en tiennyt Pellen ”toisesta äänestä”. – Nautimme soittaa tämän bändin kanssa livenä, mutta meillä kaikilla on kiireitä muiden projektiemme kanssa. Hän tiesi, että etsimme laulajaa. Dead Kosmonautin toisella levyllä ajaton heavy metal soi juuri niin komeasti kuin ruotsalaiset homman osaavat. – TPL-lafkan pomo Micke Persson on vanha ystäväni ja varmaan ensimmäinen bändiämme kuullut tyyppi. Kuinka Pelle löysi porukkaanne. Jo alussa sain ajatuksen, että albumin ensimmäinen puoli koostuu suoraviivaisista kappaleista ja toinen on progempaa kamaa. Leukani tipahti kirjaimellisesti lattialle! Soitin parin minuutin kuluttua Pellelle ja pyysin häntä laulamaan Dead Kosmonautiin. – Ainoa varma asia on, että olen jo kirjoittamassa seuraavaa levyä. Oliko hankalaa löytää oikea balanssi ”lyhyiden” ja eeppisten kappaleiden välille. Mitkä ovat sen suurimmat erot uuteen Gravitas-levyyn. – Meille oli tärkeää tehdä ennen kaikkea albumikokonaisuus. – Kun teimme Expect Nothingin, meillä oli joitain kappaleita valmiina Gravitasille, joten se ja näiden välissä tullut Rekviem-mini-lp [2019] olivat jo tuolloin kypsymässä. Rakenne on ehkä epätavallinen, mutta minusta se toimii. Mies on todellinen löytö! Gravitas on dynaaminen ja monipuolinen albumi. Olemme siinä mielessä moderni bändi, että pyrimme hyödyntämään uutta teknologiaa mielenkiintoisten soundien etsimisessä. Rima on korkealla, mutta Dickinsonin tai Halfordin tapaisia laulajia ei kasva ihan joka kylässä. – Kaikki mainitut ovat tehneet loistavia levyjä hyödyntäen koko metallin kirjoa, ja juuri tätä haen Dead Kosmonautin kanssa. – Minusta me edustamme old schoolia, mutta emme toivottavasti kuulosta ikälopuilta. En väitä, että olemme samassa sarjassa Judas Priestin, Iron Maidenin ja Dion aikaisen Black Sabbathin kanssa, mutta vertaan musiikkiamme heihin
Albumin meininki ei vaikuta kovin valoisalta. Olette ehtineet olla kasassa hyvän tovin. Tämä on kuitenkin meille ainoa tapa toimia ja olemme tehneet kaikki neljä levyä samalla tavalla. – Kappaleiden nimiä lukiessa levystä muodostuu ehkä jopa totuutta synkempi kuva. Esimerkiksi levyn päättävä In Memoriam on hyvinkin henkilökohtainen biisi. – Tapamme työstää levyjä on hieman erilainen moniin muihin bändeihin verrattuna, koska nauhoitamme studiossa aina vain kahta biisiä kerrallaan, kitaristi-basisti Santtu Rosén vastaa. Ja vaikka tietää, että seuraava pamaus saattaa olla vielä kovempi, sitä alkaa odottaa innolla. Muuttuuko uuden musiikin säveltäminen ajan myötä hankalammaksi. Kun levyt kasaantuvat pienistä palikoista, myös sävellyksiä pystyy aina hieman hienosäätämään levyn vaatimaan suuntaan. – Tunnelma, tunnetilat ja draaman kaaret ovat olleet meillä todella tärkeitä elementtejä. Kolmannen iskun jälkeen kuulija alkaa olla koukussa ja voi jättää nuijan pois. Millaisia aiheita sanoitukset käsittelevät. – Se on kuin löisi sysimustalla puunuijalla päähän, mutta lempeästi, siten että tajuihin palatessa on mukavan pörröinen olo. Jos tällaisia järkäleitä olisi työstössä koko levyllinen kerralla, tulisi tehtyä varmasti helpommin kompromisseja ja keskittyminen pienimpiin yksityiskohtiin saattaisi herpaantua. Massiivista melodeathiä SYTYKKEITÄ JA N N E P A P P IL A 10. Meille onkin usein sanottu, että musiikistamme löytyy paljon soundtrackmaisia piirteitä, mikä varmasti korostuu entisestään, kun syntikat ovat todella vahvasti esillä. Kuinka kuvailisitte musiikkianne ihmiselle, jolla ei ole mitään tietoa heavy metalin olemassaolosta. – Toki metodi on aika työläs ja kallis, sillä jokaisen session aluksi täytyy kasata soittimet uudestaan ja säätää niiden soundit. Mikä on se Dead End Finlandin ”oma juttu”, joka erottaa teidät muista metallibändeistä. Jokainen kappale kertoo oman pienen tarinansa, mutta sanat on yritetty kirjoittaa sellaiseen muotoon, että mahdollisimman moni löytäisi niistä jotain tarttumapintaa. Se helpottaa sävellystyötä, kun osaa ottaa toisten vahvuudet huomioon aina entistä paremmin. Levy käsittelee toki ihmiselon nurjempia puolia, mutta olemme yrittäneet ujuttaa sinne tänne pieniä toivonhippuja. – Tämä kaksi kappaletta kerrallaan -tyyli helpottaa hieman myös säveltämistä. Välillä on päinvastoin, eli materiaalia syntyy yli omien tarpeiden. TEITTE uutta levyä noin kolme vuotta. Se on erityisen työlästä, sillä säätöjen pitää vastata edellisen kerran soundeja, jotta levy kuulostaisi lopulta ehyeltä. – Tähän on syynä se, että kappaleistamme löytyy jopa kaksisataa raitaa, joihin keskittyminen onnistuu helpommin pienemmissä paloissa. Dead End Finlandin suuri soundi on monen pienen osan summa. Onneksi jälkimmäinen vaihe on toistaiseksi ollut yleisempi. Muutamassa biisissä teksti on suorempi ja kuvaa selkeämmin jotain tiettyä tapahtumaa. – Olemme olleet kasassa 12 vuotta, ja koko ajan samalla kokoonpanolla. Välillä tuntuu, että takki on täysin tyhjä eikä tunnu syntyvän mitään kelvollista. – Levyn tunnelma on synkkä, mutta samalla mielestämme kaihoisan kaunis. – Se työ itsessään menee hieman sykleissä. Missä merkeissä Inter Vivos syntyi. – Yritämme laventaa melodisen death metalin käsitettä hieman, silläkin uhalla, että pahimmat puristit pitävät musaamme liian kevyenä
– Luovuutemme jatkoi kukkimistaan, emmekä kokeneet minkäänlaista mittavampaa hengähdystaukoa tarpeelliseksi, joten levyllinen biisejä oli kasassa ja nauhoituskunnossa varsin pian. – Ei ole kyse siitä, minkä tahdomme kätkeä, vaan mille haluamme antaa mahdollisimman paljon tilaa. A. – Polku on pysynyt itsepintaisesti samana, mutta luonnollisesti askeleet vievät eteenpäin, joten ympäröivät maisemat ovat muuttuneet matkan edetessä. Miksi se on kohdallanne niin olennaista. Asteen verran ryhdikkäämpi METALLIA PIENISSÄ PALOISSA SYTYKKEITÄ. – Exile kantaa samaa soihtua kuin edeltäjänsä, mutta kenties asteen verran ryhdikkäämmällä otteella. Tahdomme niiden olevan niin rautaisia kuin mahdollista, mutta haluamme säilyttää niissä tietyn välittömyyden ja yhteyden alkuperäiseen inspiraatioon. Jatkavatko sanoitukset esikoisen viitoittamalla linjalla vai viistääkö polku täysin uuteen suuntaan. Vexd teki mainiota työtä, ja hänen pöytään tuomansa näkemys teki mukavasti pesäeroa debyytin äänimaisemaan. – Itse olen hieman liian lähellä levyä arvioidakseni tätä, mutta sen pystyn sanomaan heti lonkalta, että ei se ainakaan vähemmän monipuolinen ole. Emme tehneet muutoksia varsinaiseen luomistyöhön monipuolisuuden lisäämisen nimissä, joten mikäli näin on käynyt, siitä saa kiittää vain ja ainoastaan meitä ohjailevaa inspiraatiota. Muutaman vuoden kasassa ollut kotimainen black metal -duo Aethyrick puskee julkaisuja ulos kovalla tahdilla, mutta korkean tason säilyttäen. Viemme sävellykset ja sanoitukset loppuun huolella ja harkiten, mutta ilman analyyttista laskelmointia. Aethyrick on juuri sitä, mitä itse musiikilta haemme, eli ideologisesti latautunutta, kylmää tunnelmointia, joka puhuttelee niin kuuloaistia, sydäntä kuin sieluakin. Tällä osa-alueella on tapahtunut luontaista kehitystä myös taitojen karttuessa, sillä ennen ensimmäistä demoamme [The Trident-Bearer, 2017] näitä kyseisiä äänihuulia ei ole tähän hommaan valjastettu. Gnosis on mielestäni sävellyksellisesti debyyttiä monipuolisempi teos. Tahdomme häivyttää persoonamme ja inhimillisen itsemme taka-alalle, koska millään sellaisella ei ole tässä yhtälössä todellista painoarvoa. Millaisena Gnosis näyttäytyy sen tekijöille. – Ainoa asia, jota on tietoisesti kammettu aiemmasta muotista ulos, on laulupuoli, sillä koimme, että laulut kaipasivat aavistuksen lisäväriä. – Kun biisi on valmis, se on valmis, eikä se kehity ainakaan parempaan suuntaan, jos sitä jää jatkotyöstämään kuukausitolkulla. – Musiikillinen kotimme on jo rakennettu tämän genren kivijalan päälle, emmekä kumpikaan ole nykyään kovin innokkaita kutsumaan itseämme kylään vieraisiin tupiin. JS R A ST A S UUSI levynne ilmestyi vain hieman yli vuosi Praxis-debyytin jälkeen. Levy on nauhoitettu samalta pohjalta kuin aiemmat tekeleet, mutta siirsimme miksausvastuun ensimmäistä kertaa bändin ulkopuolelle. Debyyttilevyn sanoitukset pyörivät puoliuskollisesti nimenomaan esoteerisen työn tekemisen ympärillä, kun taas uudella levyllä kantava teema on siirtynyt tekemisestä niitetyn tiedon sisäistämiseen ja erityisesti sen soveltamiseen. Miksi Aethyrickin välityskanavaksi valikoitui juuri black metal. Vain itse taiteella ja sen luomilla tuntemuksilla on väliä, ei sillä, kuka on tehnyt mitäkin valmiin teoksen eteen. – Tässä on saavutettu sellainen artistinen täysi-ikäisyys, jossa tietää kirkkaasti, mitä omalta musiikiltaan haluaa ja miten haluttu lopputulos saavutetaan, duon toinen puolisko Exile paljastaa. – Tämä on sekä alleviivaus ulospäin että painokas alaviite sisäisesti – se muistuttaa myös meitä itseämme siitä, että Aethyrick on kokonaisuus, joka on paljon enemmän kuin vain näkyvien osiensa summa. Haitteko tätä ihan tarkoituksella. Ei siinä sitten viitsinyt alkaa jarrutella ihan vain jarruttelun ilosta. Pidätte yhä vahvasti kiinni anonymiteetistänne
Aika näyttää. Luulisin, että tänä vuonna tehdään taas keikkoja ja kiertuetta. – Bändistä löytyy miksaajaja masteroijasuuruus Emil Pohjalainen [kitara], joka otti levyn hoitaakseen. Myös edellisen levyn [Darkness of Eternity, 2017] julkaisemisen jälkeen oli pitkä breikki. Omalla mukavuusalueella 12. Olen ollut tähän asti tyytyväinen kotimaisten mestarien ja seppien – Karmilan, Jussilan, Forsbäckin ja niin edelleen – työhön, mutta nyt lähdettiin hakemaan uutta ja freesiä soundia. Näin on todennäköisesti myös Pohjalaisen kanssa. Toisen mielestä taas tulisi pitää aina se kerran valittu suunta. Osaatko suunnitella tulevaisuutta, vai kulkeeko Amberian Dawn päivä ja levy kerrallaan. Liittouduin kiippariasioissa Kebun [Sebastian Teir] kanssa, ja hän toi mukanaan oman maagisen tunnelmansa. Jonkun mielestä uusiutuminen on tervettä ja toivottavaa... Uusi levy vie teitä kauemmas niin sanotusta neoklassisesta metallista, vaikka sitäkin vielä löytyy. Teillä on takana jo kahdeksan kokopitkää levyä. Alussa asioista hieman neuvoteltiin, sillä pian töiden aloittamisen jälkeen kävi ilmi, että emme ole tekemässä ”perinteistä soundia”. – Olen päässyt nauttimaan kiertue-elämän ihanuudesta sen verran, että ihan kaikille mahdollisille rundeille ei jaksa enää lähteä. – Olen liikkunut musahommissa omalla mukavuusalueellani, eikä minulla ole ollut tarvetta tehdä muunlaista musaa kuin olen halunnut tehdä. – Voisi sanoa, että ”vain Herra mun aikani arvata voi”. Uusimmallaan soikin vahvasti Abba-vaikutteinen popmetalli. Onko tämä luontaista kehitystä vai tarpeen sanelema muutos. Bändin kitaristina ukko toki pysyy, mutta nyt vaikuttaa siltä, että vehje on oven välissä myös miksausasioiden kanssa. Siitä ulos pääseminen edellytti musatyylin totaalista muuttamista. Onko popahtavan kaman ja mahtipontisen metallin työmetodeissa lopulta suuria eroja. – Biisinteko on ollut minulle luonnollista puuhaa, ja jos on tullut luova paussi, en ole pakottanut itseäni siitä ulos, vaan olen palannut sorvin ääreen sitten kun siltä on tuntunut. Täytyy tosin korostaa, että tämä ”popmetalli” ei ole nykypopilla vaan enemmänkin 80-luvun popin jutuilla maustettua heviä. – Voisin kuvitella, että sinfonisesta metallista on helpompaa siirtyä popimpaan kamaan kuin toisin päin. Sinfonisesta metallista tutuksi tullut Amberian Dawn on ruuvannut linjaansa popimpaan suuntaan. Meillä synkkasi hyvin, joten voi olla, että hommia jatketaan tulevaisuudessakin. Haasteena on tehdä hyviä biisejä ja olla rehellinen itselleen, myöntää jo tekemisvaiheessa, jos biisi ei olekaan täyttä priimaa. – Se kuulostaa juuri siltä kuin halusinkin sen kuulostavan, kosketinsoittaja-säveltäjä Tuomas Seppälä toteaa. Kyseessä on tältä osin tarve, mutta se tarve ei tule yhtyeen ulkopuolelta eikä painostuksena. Ikä vaikuttaa sen verran, että laatu korvaa määrän. On tärkeää olla duuninsa suhteen objektiivisesti kriittinen. – Musatyylimme on uusiutunut, joten koin tarpeelliseksi uudistaa myös äänimaiseman. MILLAISENA Looking for You näyttäytyy tekijöilleen. Itselleni tyyleissä ei sinänsä ole ”vaikeuseroa”. SYTYKKEITÄ Alkukantaisella energialla rullaavaa mustaa thrashiä rouhiva brittiläinen Craven Idol soittaa musiikkiaan riivauksen sanelemasta pakosta. Ollaan tehty pitkäjänteistä duunia ja saatu hommaa koko ajan hissukseen eteenpäin, ja itse olen nöyrästi kiitollinen kaikesta mahdollisesti tulevasta aktiviteetista ja menestyksestä. Festareita sen sijaan ei voi olla liikaa ja niitä toivotaan! Viime aikoina on ollut kivoja kokemuksia festareilta, esimerkiksi 70 000 Tons of Metal oli yksi uran parhaita reissuja. – Olen pyrkinyt koko musa-urani ajan uudistamaan asioita, enkä tykkää toistaa itseäni. Eli eipä tässä oikein voi veikata tulevaisuuden suhteen mitään. Tällä hetkellä koen perinteisen power metalin aika tylsäksi ja saan enemmän kiksejä tästä popimmasta tyylistä. – Mielestäni albumi on onnistunut, ja siinä on omalaatuinen soundi ja klangi… Mikä on pääasiassa kosketinsoittimien ansiota
Omalla mukavuusalueella Transcend boundaries – DELAIN invites you to Apocalypse & Chill A poetic sound rises with AMBERIAN DAWN “Melodic ABBA-Metal from Finland” OUT NOW! LTD DIGIPAK | LTD VINYL | DIGITAL VIRIDIAN TEMPERANCE is back with their heaviest album to date Viridian incorporates brilliant symphonic metal at its best! OUT 07.02. SERENITY evolves while retaining their roots – Ancient stories and catchy melodies poured into 12 symphonic hymns LOOKING FOR YOU /NAPALMRECORDS /NAPALMRECORDS /NAPALMRECORDSOFFICIAL /NAPALMRECORDS visit our online store with music and merch WWW.NAPALMRECORDS.COM. LTD DIGIPAK | LTD GATEFOLD VINYL | DIGITAL LTD DELUXE BOX EXCLUSIVELY AVAILABLE VIA NAPALMRECORDS.COM! OUT 31.01. LTD DIGIPACK | LTD GATEFOLD VINYL | DIGITAL LTD DIGIPACK | LTD GATEFOLD VINYL BLACK | DIGITAL OUT 31.01
En siis ole kiinnostunut hurskastelemaan, mutta ajoitus on kertakaikkisen hassu: Seiskan paljastusjutussa kerrottiin Hynysen osallistuvan Vain elämää -ohjelman seuraavalle kaudelle. Osoitehan on www.inferno.fi SKA BA. Mutta ketäpä meistä ei saisi ristille vanhoista sanomisistaan. Viidesosa maamme väestöstä katsoi perjantaisin, kuinka kipinät sinkoilivat poptaivaan kirkkaimpien tähtien välillä ja kappaleet syntyivät uusien tulkintojen myötä uudelleen. Et pidä Kotiteollisuudesta. kausi, Arttu Wiskari etunenässä) tai unettavien persoonien vertaistukiryhmä (koko 9. Tätä se parhaimmillaan on. Parin suvantokauden jälkeen nähty kymppikausi palautti ohjelman ”ilmiöksi”. Nyt ei kuulosta yhtään miehen puheelta, mutta siis sellainen jäätävä ikävä, kun toinen ei ole paikalla”, Jouni Hynynen kertoo ja ottaa katsekontaktin puolisoonsa: ”Hirveä kiire on sinua katsomaan.” Tämä kohtaus ei ole toimittajan sepittämää fiktiota vaan totisinta totta Mikko Kuustosen ja Hanna Brotheruksen parisuhdeohjelmasta Kimpassa. Vaikka sitä on esitetty kymmenen tuotantokautta, mukana ei ole ollut yhtään metallilaulajaa. Toki Hynynen on rakentanut äijäimagonsa roiskimalla näitä tuulipukupopulistisia heittoja ympärilleen. Jo kuopatun radio-ohjelman Kultabassokerhon Jarkko Strömberg sanoi Cheekin Vain elämää -osallistumisen kynnyksellä ”cheekmanian satavan meidän kaikkien laariin”. Valovoimaisten ja lahjakkaiden (omassa jutussaan, tykkäsit siitä tai et) artistien ajatustenvaihtoa heille ”turvallisessa” ympäristössä. Ei se mitään. Vain elämää olisi eksponentiaalisesti järkevämpi kohde kuin tv-ohjelmaksi kuvattu naistenlehtihaastattelu – siis jos haluaisi tehdä uransa suhteen siirtoja. Aiemmin on vitsailtu ohjelman ”kiintiöräppäristä”, joka on ollut suurelle yleisölle tuntematon, mutta loikannut ohjelman myötä suosion portaita useamman askelman kerrallaan. Underground-räppiin profiloituneen ohjelman kuuntelijat tietenkin suuttuivat tästä, mutta Strömberg oli oikeassa. Valtavirrassa voidaan porvarillisen pulskasti, mutta isänmurha kuohuu alakulttuurissa kuin kolapulloon viskattu Mentos-pastilli. Fanit tietenkin hurrasivat idolinsa suoraselkäisyydelle vain nähdäkseen hänet toisessa Sanomakonsernin ohjelmassa keskustelemassa rakkauselämästään Kuustosen kanssa mölkynpelaamisen lomassa. Samalla kun genre on kasvattanut suosiotaan muutaman popimmasta puusta veistetyn kiiltokuvapojun johdolla, siitä on tullut moniäänisempää, innovatiivisempaa ja rohkeampaa kuin koskaan. Kirjoittajan Vain elämää -unelmakokoonpanossa olisivat ainakin Muska Babitzin, Teemu Bergman, Sami Hynninen, Islaja ja Jussi Lehtisalo. Hynysen edesottamukset ovat sinulle yhdentekeviä. Raskaamman musiikin ystäville Vain elämää voi edelleen tuntua vieraalta, eikä ihme. Minusta mukiin kyynelehtivä Jouni Hynynen olisi täydellinen näky perjantai-illan televisiossa. Pahimmillaan Vain elämää on kaiken kainalopieruksi vetämistä (8. Eiköhän tälle kulttuuriselle appropriaatiolle olisi aika laittaa stoppi ja esitellä ohjelmassa ihka oikea kiintiöhevari. Muistojen matka kaikkien tuntemien hittien tekohetkiin ja uusien näkökulmien tarjoamista niihin. Ja kuten totuttua, kaverille kanssa. INFERNO-KOLUMNI JUKKA HÄTINEN ”TÄMÄHÄN on ihan mahdotonta avautumista. kausi). Onkin ymmärrettävää, että keskiverron hevidiggarin mielikuva ohjelmasta on viinilasiin pillittävä poppari, jollaisia iltapäivälehdistö käytti ravintonaan ensimmäisten tuotantokausien aikana. Kaudelta julkaistut kokoelma-albumit kuunneltiin Suomen virallisen albumilistan kärkikolmikoksi. Mutta se räpistä! Vain elämää -formaatin kotimaassa Hollannissa nähtiin ”suomalaisväriä” viime kaudella, kun Floor Jansen tähditti ohjelmaa ja hänen päivänään kuultiin useampikin Nightwishversiointi. On vaikea keksiä syitä, miksi Hynysen ei kannattaisi osallistua Vain elämää -ohjelmaan nyt, kun se paskan lässyttäminenkin näemmä onnistuu, kädenjälkeä covereiden saralla on testattu Sotakoira-levyillä ja soolona työstäminen on korkattu Maanalaisena Armeijana. Toisilta oppimista ja itseltä antamista. Artisti itse kiiruhti kiistämään väitteen. Kiintiöhevari hakusessa VOITA ROCK IN THE CITY -PILETIT! Mene Infernon nettiin, osallistu skabaan ja omaat mahdollisuuden voittaa liput ensi kesän Rock in the City -festarille vapaavalintaiseen kaupunkiin. Samalla räpistä on tullut koko kansan viihdettä ja Suomen suosituinta musiikkia. Täällä puolestaan Vain elämää -taustabändi on päässyt soittamaan raskaampaa rockia Anssi Kelan Luokkakokousversioinnissa ja Toni Wirtasen esittäessä Sanni-coverin Soita mua (S&M). En pysty käsittämään, miksi musiikin ystävä ei tahtoisi kuulla nykyperspektiiviin asetettuja taustoja suosikkiartistinsa uran hiteistä ja hudeista, näkemyksiä työmetodeista ja tarinoita suosion huipuista ja notkoista sekä alan raadollisuudesta. Kuulostaa pienoiselta kurssinkorjaukselta muutaman vuoden takaiseen kolumniin, jossa Hynynen kirjoitti televisiossa avautumisen ja ”paskan lässyttämisen” olevan luonteensa vastaista. Itsekin olen joskus ajatellut, että Kotiteollisuudelta tarvitsisi levyhyllyyn muutakin kuin Eevan perintö -albumin. Kitaramusiikin räpiköidessä divarisarjassa olisi syytä pistää television prime timeen henkilöitä, joilla sellainen pysyy näpeissä. Olisikin ihme, jollei jossain vaiheessa ladulle ilmaantuisi omista kämmenistä irronnutta hiekoitusta
Älä siis osta valmista salsaa tai pistä lättyjä mikroon, vaan tee kunnolla ja paista ne! Nää on niin hyviä, et huomaat yhtäkkiä olevas yhtä tukossa ku Pynnösen Jesse! Resepti onnistuu hyvin vegenäkin, kun vaihtaa jauhelihan kasvisperäisiin tuotteisiin, esimerkiksi vöneriin tai oumphiin." Megan tuomio: ”Laiskoilla tai poropeukaloisilla kokeilla on nykyään helppoa, kun aivan päteviä valmistuotteita löytyy lähes joka lähtöön. HEAVY COOKING CLUB MIIKA “MEGA” KUUSINEN VILLEN KOKATESSA SOI: Baron, Gray State ja Third Chance ”Syönnin lomassa on hyvä kuunnella vähän hitaampaa musaa. 4. Älä käristä! 6. Vaan kyllähän tässäkin tapauksessa itsetehty chismol pesee kaupan mössön joka suhteessa. Kun liha on kypsää ja paprikat pehmenneet, peitä pannu kannella tai foliolla ja laita satsi odottamaan tarjoilua. Tee näin: 1. Aloita chismolin valmistus silppuamalla sipuli, paprika, chili ja tomaatit. Kannattaakin tutustua suomalaiseen myllysoundiin ja ottaa haltuun yllä olevat bändit.” Helvetin hyvät enchiladat Niin musiikki kuin syöminen voi salvata hengen, tietää lahtelaista hardcorea junttaavan Out of Breathin kitaristi Ville. Suositan seuraamaan reseptiä, sillä ite tehty chismol ja paistetut tortillaläpyskät ovat tän jutun ydin. Paista jauheliha pannulla. Sekoita parin minuutin jälkeen joukkoon pilkotut paprika ja tomaatit sekä kumina, suola ja pippuri. 5. 2. Todellinen hifisti tekisi lätytkin alusta alkaen itse, mutta eri hyvä näinkin.” 16. Tämän reseptin sain hyvältä hondurasilaiselta frendiltä, eli kyseessä on autenttinen mättö. Muista laittaa ekana musat soimaan! Oma valintani on Mayhemin uusi Daemon-albumi, joka antaa hyvät tahdit pilkontaan. 3. Lisää letun päälle jauhelihatäytettä, chismolia, suikaloitua valkokaalia ja murennettua fetaa. Rapeus on reseptin avainsana paistetuista maissilätyistä täytteeseen, johon hieman yllättävä ainesosa, kaali, tuo oman osuvan ja maukkaan lisänsä. Paista tortillalettuja pannulla tilkassa öljyä, kunnes ne ovat saaneet vähän väriä. Murenna fetajuusto omalle tarjoiluun sopivalle astialle. Sekoita ainekset, lisää mausteet, purista sitruunamehu mukaan ja lisää päälle paljon hakattua korianteria. Kääri lätty rullalle ja vedä naamariin! Kylkeen vielä kylmä bisse, niin morjes! TARPEET Enchiladat: • 400 g jauhelihaa • paprikaa • 1–2 tomaattia • 3–4 rkl kuminaa • 2 tl suolaa • 2 tl pippuria • 1 rkl valkoviinietikkaa • maissitortilloja (mieluiten niitä pienikokoisia, joita saa hyvistä kaupoista) • valkokaalia • fetajuustoa Chismol eli tutummin salsa: • 1 sipuli • 2 paprikaa • chiliä oman fiiliksen mukaan • 1–2 tomaattia • 1–2 tl kuminaa • 1 tl suolaa • yhden sitruunan mehu • nippu korianteria Villen luonnehdinta: ”Oon aina digannu väliamerikkalaisesta keittiöstä. Silppua valkokaali ohuiksi suikaleiksi, pirskottele päälle etikkaa ja siirrä odottelemaan tarjoilua
Esimerkiksi Powerslave-albumin maailmankierSteve Harris lähestyy virallista eläkeikää, mutta legendaarisen brittimuusikon työskentelytahti tuntuu vain kiihtyvän. Maineikas bassomestari on kipparoinut maailman kolmen – ne kaksi muuta ovat luonnollisesti Black Sabbath ja Metallica – vaikutusvaltaisimman metalliyhtyeen joukkoon hamaan loppuun asti lukeutuvaa Iron Maideniä vuodesta 1975 ja myynyt siinä sivussa eri arvioiden mukaan noin sata miljoonaa albumia. Esiintymisiä on jäänyt taakse tuhansia, ja erityisesti 1980-luvulla Iron Maidenin armoton rundaaminen herätti suoranaista hämmennystä. VÄSYMÄTÖN LEIJONAKUNINGAS TEKSTI TIMO ISOAHO 18. I ron Maidenin perustaja, pääasiallinen säveltäjä ja henkinen johtaja Steve Harris on harvinainen heavy metal -legenda. Tänä vuonna Harrisin ohjelmasta löytyy paitsi useamman kuukauden Iron Maiden -kiertue myös hänen johtamansa British Lion -yhtyeen uusi studioalbumi ja vino keikkapino
Yhtye on viettänyt puhelinhaastattelua edeltävät päivät uusitun livesetin treenaamisen parissa. Tartutaanpa ajatukseen klubikiertueesta: mikäli joku Infernon lukija ei satu tietämään, kerrottakoon, että saarivaltakunnan rocklubit eivät ole joulukuussa hehkeimmillään. Mutta eihän ’Arry pelkästään tähän tyydy, sillä myös hänen toisella yhtyeellään British Lionilla on edessään aktiivinen vuosi. Olen kiertänyt maita ja mantuja 70-luvun lopulta asti, VÄSYMÄTÖN LEIJONAKUNINGAS 19. No, Harris kiertää Iron Maidenin kanssa (ainakin) kolmen kuukauden ajan Australiassa, Aasiassa ja Euroopassa. Jalat maan pinnalla Steve Harris vastaa luuriinsa vanhoilla kotikulmillaan Lontoossa. Miltä esimerkiksi alkanut vuosi näyttää. Suomeen yhtye saapuu heti kesäkuun alkupuolella, jolloin luvassa on Legacy of the Beast -maailmankiertueen vanhan mantereen osuuden avauskonsertti. Vauhti oli aikamoisen hurja, kun otetaan huomioon matkapäivät Euroopan, Eteläja Pohjois-Amerikan, Aasian ja Australian välillä. – Se on oikein hyvä kysymys, Harris naurahtaa ja jatkaa: – Vastaus on kuitenkin helppo: en tykkää laakereilla lekottelusta ja kaikenlainen lomailu tekee minut nopeasti pitkästyneeksi. The Burning -kakkosalbuminsa juuri julkaissut bändi soittaa useilla samoilla festivaaleilla Iron Maidenin kanssa, ja yhtye nähdään myös Tampereen Rockfestissä. Muusikko saa maaliskuun puolivälissä täyteen 64 vuotta – eläkeikä siis lähestyy –, mutta leppoisat lekottelupäivät eivät kuulu Harrisin suunnitelmiin. Festarivetojen lisäksi British Lionin kalenterissa komeilee kokonainen Yhdysvaltain-kiertue. Eletään joulukuun puoliväliä, ja British Lionilla on edessään kuusi klubikeikkaa eri puolilla Isoa-Britanniaa. Tänä vuonna 45 täyttävän Iron Maidenin tahti on luonnollisesti rauhoittunut vuosikymmenten raastavien rattaiden puristuksessa, mutta Steve Harrisin oma vauhti ei osoita minkäänlaisia hiipumisen merkkejä – pikemminkin päinvastoin. tue sisälsi 189 keikkaa yhdentoista kuukauden aikana, mikä tarkoittaa, että Iron Maiden esiintyi keskimäärin 1,7 päivän välein melkein vuoden ajan. Englannissa ei ole tapana asentaa ikkunoihin kaksinkertaisia laseja tai miettiä muitakaan rakennusteknisiä hienouksia, mikä tarkoittaa tietenkin sitä, että vuosikymmeniä muhineelta homeelta ja virtsalta tuoksahtavat rokkiluolat ovat lähes poikkeuksetta suorastaan luotaantyöntäviä paikkoja. Mielenkiintoisena detaljina mainittakoon, että Iron Maidenin piti viedä Powerslave-rundi myös Etelä-Afrikkaan, mutta lopulta esiintymiset peruuntuivat kierroksen otsikossa komeilleen slavery-sanan takia. Juuri nyt jonkun mieleen saattaa nousta esimerkiksi tällainen kysymys: miksi ihmeessä Steve Harris viihtyy näissä vähintäänkin kalseissa brittiklubeissa vaikka voisi siemailla viihtyisällä Portugalin-huvilallaan viileitä Trooper-mallasjuomia
Mutta siis nimenomaan yhtyeessä – kyseessä ei todellakaan ole mikään Steve Harris ja taustabändi -tyyppinen ratkaisu! Steve Harris British Lion -pitkäsoitto oli mielenkiintoinen tuttavuus, olihan kyseessä Iron Maideniä vuosikymmenet johtaneen muusikon ensimmäinen ydinbändin ulkopuolinen levytys. Olen edelleen sisimmässäni se itälontoolainen työläiskundi, joka on joutunut tekemään lujasti töitä jokaisen ansaitun punnan eteen. Tämä oli yksi syistä, miksi halusimme kumartaa 20. Sinne asti meidän täytyy mennä, mikäli lähdemme jäljittämään British Lionin juuria. British Lion on British Lion, emmekä aio koskaan ratsastaa Iron Maidenin tuotannolla. On silti varsin eri asia matkustaa Ed Force Onella (Iron Maidenin käyttämä lentokone) vaikkapa helteisestä São Paulosta Rio de Janeiroon kuin bussilla sateisesta Chesteristä Colchesteriin. Totuus on itse asiassa aivan toisenlainen. – Olemme esiintyneet British Lionin kanssa myös monilla erilaisilla festivaaleilla. – Tiedän olevani äärimmäisen onnekas, kun saan nauttia tänä päivänä sekä megakokoisen että hieman pienemmän yhtyeen tarjoamista mahdollisuuksista. – Olen aina pitänyt Portugalista, ja pistin kavereideni kanssa jo aikoinaan, vuonna 1989, pystyyn Eddie’s Bar -nimisen kapakan Faron lähelle Santa Barbara De Nexeen. Korostan vielä kerran: Iron Maidenin jo aikoja sitten saavuttama asema on äärimmäisen hieno asia, mutta en todellakaan halua paistatella ainoastaan niissä kirkkaimmissa valoissa. Yhtä kikkakuutosta hyväksi käyttäen nyrkkimeren esiin taikominen olisi tietenkin huomattavasti helpompaa: British Lion voisi paukauttaa sinne tänne setin varrelle muutaman Maiden-numeron, vaikkapa joitakin harvemmin livenä kuultuja bravuureita. Tämä on todellista parhaat puolet molemmista maailmoista -meininkiä, ja mikäpä sen hienompaa! Tasavertainen yhtye Palataan ajassa taaksepäin, jonnekin kolmenkymmenen vuoden taakse. Se oli tämän yhtyeen ensimmäinen, joskin hyvin epävirallinen esiintyminen, Harris muistelee. British Lionin kaverit [kitaristit David Hawkins ja Grahame Leslie, laulaja Richard Taylor ja rumpali Simon Dawson] alkoivat tulla tutuiksi samoihin aikoihin, ja eräänä iltana 1990-luvun alkupuolella päädyimme soittamaan yhdessä Eddie’s Barin pienellä lavalla. Diggaan siitä haasteesta yli kaiken! Monet British Lionin keikat ovat tuoneet varsin elävästi mieleeni Iron Maidenin alkuajat piskuisissa itälontoolaisissa rokkiluolissa, kun saimme – ja jouduimme – pistämään todellakin parastamme, jotta yleisö ei olisi lähtenyt lätkimään seuraavaan paikkaan jonkun paremman orkesterin toivossa. Iron Maiden on minulle aina numero ykkönen, mutta myös British Lionista on tullut vuosien aikana minulle äärimmäisen tärkeä yhtye. Iron Maiden on toiminut festarien pääesiintyjänä noin vuodesta 1983, joten jokin muu esiintymisslotti taitaa tuntua vähintäänkin eksoottiselta. – Totuus taitaa löytyä jostakin sieltä väliltä. – Tämän sanoessani en kuitenkaan tarkoita, että British Lion olisi minulle jonkinlainen ”Steve, avaahan taas silmäsi ja palaa tosiasioiden äärelle” -työkalu. Otsikko ei siis kertonut täysin selkokielisesti, onko kyseessä Harrisin ensimmäinen sooloalbumi vai miehen johtaman uuden yhtyeen debyyttilevytys. On mielettömän mukavaa soittaa välillä iltapäivän auringossa, hengailla vapaalla loppupäivä ja tavata vaikkapa kollegoita. mutta en ole vieläkään kyllästynyt tähän touhuun. – Samaan aikaan haluan pitää jalkani maan pinnalla. British Lion on tasavertaisista kaveruksista koostuva yhtye, ja varsinkin nyt ilmestyneen kakkoslevyn kappaleet on kirjoitettu pitkälti yhteistyössä. Pienemmillä festareilla olemme soittaneet illan viimeisenä aktina, mutta toisinaan olemme kivunneet lavalle huomattavasti aikaisemmin. – Kun soitamme British Lionin kanssa jollakin klubilla vaikkapa kolmensadan ihmisen edessä, ehkä kaksi kolmasosaa näistä tyypeistä on Maiden-fanaatikkoja ja jotkut heistä saattavat tietää jopa kappaleidemme sanat. Rakastan sydämeni pohjasta British Lionin jätkiä ja kirjoittamaamme musiikkia. Sen yhden kolmasosan voittaminen puolellemme... – Halusimme julkaista ajattomalta kuulostavan rocklevyn, ja minun kirjoissani ajaton taitaa tarkoittaa nimenomaan 70-lukua. Ennakkoon mietitty kysymyslista tuntuu hänen puhetulvansa äärellä aikamoisen turhalta. – Emme tietenkään voineet olla täysin varmoja, saammeko julkaistua jonakin päivänä toisenkin albumin, vaikka se oli toki toiveissamme. Se on minun mielestäni pelkästään hienoa. – Täsmälleen. – Tuo on aivan totta, mutta se olisi aivan liian helppo ratkaisu. Emme missään nimessä halunneet tehdä ylituotettua, lukemattomilta muilta nyky-yhtyeiltä kuulostavaa albumia. Pikemminkin rokkaavan kuin metallisen kokonaisuuden melodiakulut nostivat kerran jos toisenkin mieleen Harrisin ikisuosikit Thin Lizzyn, Ufon ja Wishbone Ashin, ja myös teoksen soundimaailma kuljetti kuulijan kohti menneitä aikoja. Harris tuntuu pääsevän vauhtiin, ja tarinaa tulee tuutin täydeltä. Kun toimii vuosien ja vuosien ajan osana Iron Maidenin hemmetin liukkaaksi rasvattua jättikoneistoa, saattaa vieraantua niin sanotusta oikeasta todellisuudesta. Ja jos ollaan ihan tarkkoja, itse asiassa diggaan rundaamisesta tänä päivänä enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Kun nousemme iltapäivällä jonkun tšekkiläisen festarin estradille, meidän täytyy tehdä hartiavoimin töitä saadaksemme yleisön kädet nousemaan kohti taivasta. Syksyllä 2012 saimme viimein julkaistua British Lionin nimeä kantaneen ensilevyn. Monien mielestä tämä on varmasti kummallista, mutta niin se vain on. Ja tämä on todellakin asia, jota vastaan haluan taistella viimeiseen asti. Samaan aikaan taidan olla tässäkin yhtyeessä jonkinlainen kantava voima... Arvostan suunnattomasti sitä, että saan tehdä rakastamaani asiaa edelleen, kaikkien näiden vuosikymmenten jälkeen. Kun nousee illan viimeisenä lavalle vuosikymmenten ajan, se muuttuu väistämättä itsestäänselvyydeksi. – On toki selvää, että tykkään Iron Maidenin menestyksen mukanaan tuomista fasiliteeteista, eikä minulla tietenkään ole mitään vaivatonta matkustamista, hienoja hotellihuoneita ja viihtyisää backstageä vastaan. Pitkäsoiton kannessa komeili teksti ”Steve Harris British Lion”. – Puhuimme yhteisen bändin perustamisesta vuosien ajan, mutta Iron Maideniin liittyvät kiireet tuntuivat loputtomilta
Ideanamme oli säveltää kiinnostavia rockbiisejä vahvoilla melodiakuluilla, ja mielestäni onnistuimme varsin hyvin. Esimerkiksi yksi pojistani, George, soittaa The Raven Age -yhtyeessä, ja heillä on ollut aika hyvä meininki jo monen vuoden ajan. Tietysti olen saanut nähdä Georgen esimerkin kautta lähietäisyydeltä senkin, miten haastavaa uuden bändin on saavuttaa tänä päivänä suosiota. Säveltäminen on tarjonnut minulle lohtua koko elämäni ajan, ja samalla toivon auttavani muita. Intoa, energiaa ja halua piisaa edelleen vaikka muille jaettavaksi.” 21. Millainen The Burningin sävellysprosessi oli verrattuna debyyttiin. Mielestäni The Raven Agen viimeisin albumi Conspiracy on aivan hemmetin tasokas, ja bändi on muutenkin oikein hyvällä tiellä... – Se tuntuu täysin käsittämättömältä ajatukselta! Aika rientää hirvittävää vauhtia. Iron Maidenin The Book of Souls on tästä hyvä esimerkki: kirjoitimme ja nauhoitimme sen varsin nopeasti ja halusimme levyn soundaavan nimenomaan siltä kuin soittaisimme livenä studiossa. The Burningin biisit taas ovat paria poikkeusta lukuun ottamatta alusta loppuun yhdessä kirjoitettuja. Tämä on ollut kautta vuosien yksi muusikonurani ohjenuorista: kun minulla on ollut omassa elämässäni vaikeita hetkiä, olen yrittänyt selvitä niistä musiikin avulla. – Niitä samoja, joita olen jakanut kaikille kysyjille: jos haluat menestyä, kirjoita vain sellaista musiikkia, jota rakastat ja johon uskot sydämesi pohjasta. Jatkossa on toivon mukaan luvassa lisää British Lionia niin keikkojen muodossa kuin albumimitassakin. Se oli oikeastaan ainoa tietoinen tavoite, muuten annoimme luovan positiivisen hulluuden virrata vapaasti. kollektiivisesti 70-luvun sankareillemme: Deep Purplelle, Led Zeppelinille, Black Sabbathille ja niin edelleen. – Laulajamme Richardin elämä ei ole ollut ihan helppoa. Kun uppoutuu tuollaisessa tilanteessa studioon, varsinaisen livemeiningin tavoittaminen on hyvin hankalaa... Vaikka itse sanonkin, kyllähän The Burningin kappaleista kuulee, että bändi on kokenut yhdessä jo vaikka mitä. En jaksa uskoa, että trendejä seuraamalla ja muita matkimalla syntyy mitään hyvää. – Kun valmistelimme British Lion -debyyttiä, emme olleet käytännössä keikkailleet tässä kokoonpanossa. – Iron Maidenin materiaali on mennyt koko ajan progressiivisempaan suuntaan, ja The Book of Soulsin valmistelusessio olikin jo melkoisen mielenkiintoinen, kun loistavia ideoita tuli yhtyeen jokaiselta jäseneltä. Esimerkiksi kolmen laulajan, Floor Jansenin, Marko Hietalan ja Troy Donockleyn, yhteistoiminta on hienon kuuloista. En ole ihan varma, haluaisinko aloittaa muusikonuran, jos olisin nyt nuori... Totta kai haluaisin tehdä jonakin päivänä kolmannenkin British Lion -albumin, sillä mehän olemme vasta saavuttamassa parasta vauhtiamme. Enempään en kykene, joten parhaani saa riittää! ”Ainoa ongelmani on, ettei aika tahdo riittää. Internet toki mahdollistaa maailmanlaajuisen yleisön ja hyväsoundisen materiaalin tekeminen onnistuu jopa kannettavalla tietokoneella, mutta miten nousta esiin miljoonien muiden ryhmien joukosta. Kun tulee keikalle, tapaa samanhenkisiä ihmisiä, ostaa suosikkiyhtyeensä paidan ja niin edelleen. Ensi kesän Rockfestissa tapahtuman pääesiintyjänä Iron Maidenin ja Sabatonin ohella soittaa uuden studioalbumin keväällä julkaiseva Nightwish, eräs Harrisin kaikkien aikojen suosikkiyhtyeistä. – Sanoin tämänkin jo aikaisemmin: ainoa ongelmani on, ettei aika tahdo riittää. – Elävän fiiliksen saavuttaminen myös studio-olosuhteissa on minulle erittäin tärkeää – nykyään ehkä jopa tärkeämpää kuin koskaan ennen. Kaikki aikanaan. Ja tietenkin bändillä täytyy olla onnea ja sen täytyy keikkailla, keikkailla ja keikkailla vielä lisää, Harris painottaa. Homman täytyy tulla sataprosenttisesti sydämestä, muuten ei onnistu vakuuttamaan ketään. – Usko pois: vaikka olen Georgen isä, en sano tätä pelkästään sen takia... Kuten sanoin, ensilevyä nauhoittaessamme olimme eräänlainen studioprojekti, kun taas kakkoslevyn valmistelusta vastasi kymmeniä keikkoja yhdessä soittanut yhtye. – Samaa muuten sanovat lapsenikin. Kun aloin myöhemmin kirjoittaa biisejä British Lionin kanssa, en halunnut lähteä samoille linjoille, vaan tahdoin pitää kappaleet maltillisen mittaisina. Päivät, viikot ja kuukaudet tuntuvat todellakin vilisevän silmissä, Harris naurahtaa. – Hyvä yritys, basisti nauraa. – En voi kertoa vielä tässä vaiheessa mitään. Välitähän ihmeessä lämpimät terveiseni koko Nightwishin porukalle! Vielä yksi asia: onko Steve Harrisilla vielä jotakin saavutettavaa musiikin saralla. Onneksi tällaiset hienot tavat eivät tunnu olevan katoamaan päin, ainakaan heavy metalin piirissä! Kohti parasta vauhtia British Lionin kakkoslevy The Burning soi hieman debyyttiä raskaampana, mutta sen monet melodialinjaukset ovat edelleen varsin tutun kuuloisia. – Mitä ikinä olen saavuttanut, olen saavuttanut sen siksi, että olen tehnyt rakastamaani asiaa täydellisellä antaumuksella. Intoa, energiaa ja halua piisaa edelleen vaikka muille jaettavaksi. – Ensilevyltä löytyy joitakin minun, Davidin ja Grahamen yhdessä valmistelemia kappaleita, mutta iso osa materiaalista on nimenomaan yhden henkilön käsialaa. Ellei jopa mahdotonta. Ihmiset tulevat varmasti katsomaan suosikkiyhtyeitään jatkossakin, ja musiikkihan on vain yksi osa kokonaiskokemusta. Millaisia suunnitelmia Iron Maidenillä on ensi kesän keikkojen lisäksi. Monet biisit venyivät yllättävän pitkiksi, ja koko levyhän kestää pitkälti yli kaksi tuntia. En kuitenkaan uskalla pistää päätäni pantiksi enää minkään suhteen. Henkilökohtaisesti olen keskittynyt aina nykyhetkeen ja vaikkapa siihen, että seuraava albumimme ja seuraava keikkamme on mahdollisimman hyvä. Entä kakkosalbumin sanoitukset. Harris toteaa hitaasti, että varsin pitkään valmisteltu albumi on eräänlainen ensimmäisen julkaisun paranneltu versio. Ja kun viihtyy, silloinhan aika rientää! Millaisia isällisiä muusikkoneuvoja olet antanut Georgelle. – En ole koskaan tehnyt mitään listoja, että tuo ja tuo juttu pitää vielä saavuttaa. Se oli vitsi: totta kai haluaisin! Hah hah! – Onneksi livekokemusta ei voi korvata millään – ainakaan vielä. Se heijastuu myös teksteihin, ja lyriikoissa käsitelläänkin elämän isoja kysymyksiä: rakkautta, vihaa, kaipausta ja niin edelleen. Sanoitusten ideana on löytää ikävistä asioistakin se valoisa puoli, sillä ylettömän negatiivisuuden lietsominen on aivan turhaa. – Haluaisin nostaa esiin myös uuden albumin varsinaisen lähtökohdan, joka liittyy mainitsemaani keikkailuun. – Odotan Nightwishin uutta levyä malttamattomana! Tuomas Holopainen on eräs kovimmista biisinkirjoittajista koskaan, ja koko bändi on aivan loistava. Kun antaa kaikkensa jokaiselle levylle ja jokaiselle yleisölle, siitä seuraa hyviä asioita. Nyt debyyttinne ilmestymisestä on vierähtänyt yli seitsemän vuotta..
Kokemus avasi lukemattomat portit, kirjaimellisesti. – Kirjoista rakkain genre on aina ollut fantasia. Varsinkin alitajuisesti, mutta myös tietoisesti. Lisäksi löytyy soololevy Roope Ankan elämästä sekä kakkosbändi Auri, joka ammentaa osin nimenomaan P. – Hieman myöhemmällä iällä löytyivät Stephen King, Agatha Christie, Alexandre Dumas, Neil Gaiman, Robin Hobb, Walt Whitman ja Muumi-kirjat. – Lukeminen on vaikuttanut säveltämiseeni ja tekstittämiseeni paljon. Jatkoa on luvassa seuraavassa Infernossa. – Uusin superlöytö on Patrick Rothfuss, jonka Tuulen nimi ja Viisaan miehen pelko ovat parasta fantasiatarinankerrontaa sitten Tolkienin. Muumien Taikatalvi on kirja, jonka luen edelleen vähintään kerran vuodessa. TEKSTI AKI NUOPPONEN 22. Tämän saran malliesimerkkejä ovat Dawkins ja Valtaoja. Tove Jansson oli tippaakaan liioittelematta nero. Koska Inferno kannattaa lukemista ja painettua sanaa, kokosimme yhteen nipun raskaan rockin muusikoita, jotka kertovat lukuharrastuksesta an ja lempikirjallisuudes taan. Olen yrittänyt lukea e-kirjoja, mutta oikean fyysisen opuksen tuntua, kahinaa ja museaalista fiilistä ei voita mikään. INFERNON LUKUPIIRI OSA 1 Tuomas Holopainen (Nightwish, Auri) – OPIN lukemaan Aku Ankan avulla hyvin nuorena, ja niin kauan kuin muistan, sarjakuvat ja kirjat ovat kulkeneet mukanani rakkaina ystävinä. Elämäkertoja en tykkää lukea. – Lukukokemus on aina subjektiivinen, ja on vaikea kertoa yhtä totuutta, mikä erottaa paremmat kirjailijat muista. Joskus lukukokemus on niin vaikuttava, että se huutaa päässä kunnes pääsee ulos, biisin tai jopa levyn muodossa – esimerkkeinä juuri tuo mainittu Roope-levy tai vaikkapa kappaleet Creek Mary’s Blood [Dee Brownin kirja, suom. – Natiaisena kaikkein kovin juttu oli Disneyn sarjakuvat, mutta myös Asterix, Tintti ja Ahmed Ahne kolahtivat lujaa. – Fakta-osastolla arvostan kovasti tieteentekijöitä, jotka pystyvät kansantajuistamaan vaikeat mutta kiinnostavat ja tärkeät asiat. Supersankarijuttuja en ole voinut sietää ikinä. Yläasteen pakollinen Tuntematon sotilas -tuputtaminen on tästä hyvä esimerkki. Toki tuli ahmittua kevyempääkin kamaa: 3 etsivää -kirjat, kaikki mahdollinen Enid Blytonilta, Tarzaneita sekä muutama… Neiti Etsiväkin. Kantaäiti] ja The Greatest Show on Earth [Richard Dawkinsin kirja, suom. – Tykkään lukea myös faktakirjallisuutta, ja minulla onkin tapana kantaa mukanani kahta kirjaa, yhtä mielikuvituksen tuotosta ja toista sivistävää. Nightwishin katalogista löytyy biisi Disneystä – FantasMic –, kappale nimeltä Taikatalvi, toinen nimeltä Song of Myself sekä useampikin viittaus Keski-Maan otuksiin. Rothfussin kirjoista. Tarinoiden varrella nousevat esiin niin filosofia, psykologia, historia, elämäkerrat ja romaanit kuin sarjakuvat, fantasia, scifi ja biografiatkin. Monet muusikot ovat kertoneet lehtemme sivuilla siitä, miten paljon kirjallisuus on vaikuttanut heidän musiikkiinsa ja teksteihinsä. Aikoinaan luin sellaisen sankaristani Walt Disneystä, ja satusedän raadollisen puolen paljastuminen tappoi puolet Disney-nörtin lapsuudesta. Maailman hienoin esitys]. Richard Dawkins, Christopher Hitchens, Steven Pinker, Jared Diamond, Esko Valtaoja, Yuval Noah Harari ja Carl Sagan ovat muutamia suosikkejani tietokirjallisuuden alalta. – Lukemiseen ei pitäisi pakottaa, koska siitä seuraa traumoja. Kun huomaa ajattelevansa luvussa olevaa tarinaa jatkuvasti ja siitä on vaikea laskea irti silloinkin, kun kirja ei ole kädessä, tietää olevansa hyvän äärellä. Kun luin kahdeksanvuotiaana ensimmäisen kerran Sormusten herran, muistan olleeni hiprakassa viikkoja
Jungin, Peter J. Karamazovin veljekset on periaatteessa tylsin kirja, jonka olen lukenut, mutta samalla se on yksi kaikkien aikojen suosikeistani. – En voi olla mainitsematta myöskään vanhaa mentoriani Johannes Nefastosta, jonka alkupään tuotanto onnistui olemaan sekä helvetin älyllistä ja tunteisiin vetoavaa että jotain todella alkuvoimaista. Gnostikoi Ha-Shaitan -levyllä taas H. 23. – Nietzschet, Platonit, Aristoteleet, Schopenhauerit, Kantit, Descartesit ja muut filosofian perusteokset kahlattuani päädyin lukemaan tieteestä, uskonnoista, uskontotieteistä, esoteriasta, okkultismista, psykologiasta ja taas historiasta. – Saturnian Mistin Chaos Magick -levyllä C. Blavatskyn Salaisen opin vaikutus on aika näkyvä – kappaleesta Aura Mystica tämän huomannee aika vahvasti. – Tällä hetkellä luvussa on ”vain” kolme kirjaa: Colin Wilsonin Sivullinen ihminen, Jose Antonio Fortean Kysymyksiä eksorsistille ja Aleister Crowleyn Magick, kolmatta kertaa. – Thompsonin semipirstaleinen paskanjauhamisen ja vakavamman asian sekoittelu saumattomalla tavalla on jotain sellaista, mihin samastun ja mistä inspiroidun näin savolaislähtöisenä okkultisina aika paljon. Luen aikakausittain periaatteella ”silloin kun luen, luen sitten kunnolla” ja intensiivisesti. Niissä toimii sekä tyyli että sisältö – ja varsinkin sisältö! – Herra Crowley oli kujeilija, typeryskin, mutta ei missään nimessä idiootti. G. Halusin kuitenkin välttää Shakespearen tapaa käyttää sanoja ja yritin yhdistää omaa tyyliäni siihen rakenteeseen. Thompson ovat puhutelleet eniten. – King Satanin kakkoslevyn kaaren puolestaan rakensin Dante Alighierin Jumalaisen näytelmän helvetin yhdeksän piirin mukaan: levyllä on 11 raitaa, mutta nimikkobiisi ei ole kokonainen kappale ja viimeinen raita on outro. Kirjahan on lyhyempi ja keskittyy Kongon norsunluukauppaan eikä Vietnamin sotaan, ja noudatin nimenomaan tätä lyhyempää kaavaa. – Kaunokirjallisuutta rupesin lukemaan vasta lähempänä aikuisuutta, sillä eihän minulla ollut aiemmin aikaa ”pelkälle viihteelle”, kun piti ratkaista olemassaolon mysteerit. – Myös Dostovjeskin tyyli on aivan mahtava, hän saa esitettyä näennäisen epäkiinnostavatkin asiat miltei hypnoottisella tavalla. Oli kunnia ja etuoikeus tutustua herraan myöhemmin henkilökohtaisesti, ja hän avitti minua ”oikolukijan” roolissa Saturnian Mistin debyyttilevyn Gnostikoi Ha-Shaitanin lyriikoissa. The True Law -kappale on aika selkeä Crowleyn pääteosten ja satanismin yhteenliittymä nuoren vasemman käden tietä kulkevan miehen näkökulmasta. – Koulu ei oikein kiinnostanut, eikä oikeastaan lukeminenkaan, mutta meneillään ollut eksistentiaalinen kriisi pisti hakemaan vastauksia Friedrich Nietzschen Näin puhui Zarathustrasta, joka puhutteli 13-vuotiasta teinikapinallista metallipäätä niin kovasti, että rupesin ahmimaan filosofista kirjallisuutta kaksin käsin. Hänen muissa teoksissaan ei ole samanlaista draivia ja vetovoimaa, mutta tässä on jotain, mitä en ole onnistunut löytämään muualta, vaikka absurdeja kirjailijoita on maailma pullollaan. – Ryhdyin kirjoittamaan omia lyriikoita ikään kuin selventämään omia ajatuksiani itselleni, jotka taas olivat jonkin sortin dialogia lukemieni ja kokemieni asioiden kanssa. – Myös Bulgakovin Saatana saapuu Moskovaan on yksi suosikkikirjoistani. The Killing of God -biisi alkaa Nietzsche-lainauksella, ja onhan se eräänlainen tribuutti Näin puhui Zarathustralle, tietysti omalla tulkinnalla ja allekirjoittaneen kokemusten läpi filtteröitynä. Leijonanosa lukemastani kirjallisuudesta tulee filosofian tai okkultismin ja esoterian piiristä. Välillä tulee pitkiäkin jaksoja, ettei tule luettua mitään. Mihail Bulgakov, Fjodor Dostojevski ja Hunter S. Carrollin ja Aleister Crowleyn teosten vaikutus lienee aika selvästi näkyvillä, mutta myös mytologiaintoiluni on vahvasti läsnä. Hänen hieman kujeileva, sarkastinen ja kärkäs ilmaisutapansa oli omiaan ilveilemään pikkumaisuuden, sovinnaisuuden ja tekopyhyyden kustannuksilla todella tehokkaasti, ja kaikki edellä mainittuhan on todellisen henkisen kehityksen tiellä. Kun luin ensimmäisen kerran Shakespeareä, kirjoitin Saturnian Mistin debyytin Sacrifice of Faces Unbroken -kappaleen lyriikat teatteridialogityyliin. King Aleister Satan / Fra. Zetech (King Satan, Saturnian Mist) – LUKUHARRASTUKSENI on aika kaoottista. – Kun näin Ilmestyskirja. Nyt -leffan ensimmäisen kerran, halusin lukea heti perään Joseph Conradin Pimeyden sydän -kirjan, johon kyseinen leffa perustuu, ja halusin samanlaisen draaman kaaren Saturnian Mistin debyytille. P. Tietysti siinä tuli luettua myös Anton Laveytä, mutta jostain syystä se ei uponnut estetiikkaa lukuun ottamatta niin syvälle kuin ihmiset olettavat – vaikka satanistiksi itseni miellänkin. – Aleister Crowleyn filosofia ja teokset ovat olleet voimakkaita inspiraationlähteitä, joiden henkeä löytynee varmaan kaikista vuoden 2010 jälkeen kirjoittamistani teksteistä. Puhdas kaunokirjallisuus ja runous on hyvänä kakkosena
Tolkien sekä Weird Tales -kirjailijat H. – Myöhemmin mukaan astui laajalti kaikenlaista sekavaa maailmankirjallisuutta – erityisinä suosikkeina Hesse, Hemingway, Márquez, Bulgakov – runoutta, filosofiaa, historiaa, fantasiaa, kauhua ja tieteiskirjallisuutta. R. E. – Kirjallisuudella on ollut perinteitä kantavien yhtyeiden, tiettyjen elokuvien ja tv-sarjojen ohella valtava vaikutus niin aihevalintoihini, laulujen ”kirjalliseen” tunnelmaan kuin itse kirjoitustyyliini. Kun musiikkini on aina nojannut yöllisiin aiheisiin ja melankoliaan, erilaiset eskapistiset kirjoittajat ovat olleet lauluteksteille erityisen tärkeitä. – Yliopistoaikanani, 1990-luvun lopusta tähän päivään, olen lukenut vähemmän muuta kuin ammattikirjallisuutta, mutta olen yrittänyt löytää taas aikaa kaunokirjallisuudelle. Howardin A Witch Shall Be Born -novellia ja John Miliusin Conan barbaari -elokuvan kohtausta, jossa Conan ristiinnaulitaan puuhun. Howardin idea siis on, että toisin kuin Jeesus, tämä kimmerialainen on niin elinvoimainen ja ylivoimainen ihminen, että hän selviää kokemuksesta hengissä ilman tarvetta millekään myyttiselle ylösnousemukselle. P. Sen taustalla on 1500–1600-luvuilla vaikuttaneen okkultistin John Deen ja hänen apurinsa Edward Kelleyn varsin monimutkainen suhde, johon liittyi niin enkelien kielen tulkintaa kuin vaimonvaihtoa. R. Niissä on taianomaista surrealismia, jossa unet ja erilaiset todellisuudet sekoittuvat upealla tavalla. Howard ja Clark Aston Smith. Viime aikoina olen lukenut muun muassa useita Murakamin romaaneja, Bruce Springsteenin ja Kauko Röyhkän omaelämäkerrat, Ishiguron Haudatun jättiläisen sekä tuoreen Finlandia-voittajan Pajtim Statovcin mestarillisen Bollan. – Reverend Bizarren Thulsa Doom -ep:n kappale The Tree of Suffering on yhdistelmä Robert E. Kirjoitan lähinnä englanniksi, joten suomalaiset kirjailijat ovat vaikuttaneet ehkä enemmän mielentilan puolella. Donnerin sanoin: ”Lukeminen kannattaa aina!” 24. Mitä siihen heijastui kynttilänvalossa. – Tohtori Deen kirjoitusten ohella mielessäni olivat ehkä hiukan alitajuisesti monet post-apokalyptiset tieteistarinat ja niiden nivoutuminen menneisyyden tulevaisuusnäkyihin – jopa vaihtoehtoiset tulevaisuudet… Wellesin Maailmojen sota, Philip K. Tietenkin taustalla on myös ilmastonmuutoskeskustelu, roomalaiset auguurit, kreikkalaiset lautturit, tietoverkot ja vapauden illuusio! – Suosittelen Haruki Murakamin romaaneja, erityisesti 1Q84:ää ja Komtuurin surmaa. S. Erityisesti minua kiehtoo atsteekeilta peräisin oleva obsidiaanipeili eli siis kiillotetusta kvatsipitoisesta laavalasista tehty rituaaliesine. Kimi Kärki (Lord Vicar, Orne, E-Muskigruppe Lux Ohr, Uhrijuhla, exReverend Bizarre) – LUIN esiteinivuosinani vimmaisesti, varmaan puolet Karjalohjan kunnankirjaston valikoimasta. Lewisin Narnia-sarja, Burroughsin Marsja Tarzan-kirjat, 3 etsivää -sarja, Michael Enden Tarina vailla loppua sekä erilaiset erä-, seikkailuja historialliset tarinat: Ernest Thompson Seton, James Oliver Curwood, Walter Scott, John Finnemore, Karl May, James Fenimore Cooper ja kuriositeettina myös suomalainen Simo Penttilä ja hänen Punavyö-sarjansa. Dickin Oraakkelin kirja ja Gibsonin Neurovelho. Lovecraft, R. – Mielessäni ei ole mitään, mikä olisi välttämätöntä lukea, mutta tärkeää on lukea paljon ja vaihtelevia tekstejä. Siinä vaiheessa tärkeitä olivat esimerkiksi C. Olen kiinnostunut japanilaisesta kulttuuriperinnöstä aikidotreenaamiseni kautta, mutta Murakamin romaanit ovat globaaleja. – Suoraan musiikkiini vaikuttaneita tekijöitä ovat olleet ainakin Edgar Allan Poe ja J. Olen käynyt useamman ihmettelemässä heiltä jäänyttä esineistöä British Museumissa Lontoossa. Elokuvan alun sitaatti Friedrich Nietzschen Epäjumalten hämärä -teoksesta liittyy tähän suoraan: ”Mikä ei tapa minua, vahvistaa minua.” – Toisella soololevylläni Eye for an Eyella on kappale Augurs of Winter
– Neil Gaiman, Stephen King, Dan Brown ja Hans Rosling ovat minulle eräänlaisia taattuja tekijämiehiä, mutta samaan aikaan nautin melkeinpä mistä tahansa hyvin kirjoitetusta elämäkerrasta tai omaelämäkerrasta. Faktojen maailma]. – Olen siinä mielessä kärsimätön, että lopetan kirjan nopeasti kesken, jos huomaan etten pidä siitä. Totta kai meilläkin on ”todelliset huolenaiheemme”, mutta Rosling pistää nekin melkoiseen perspektiiviin. Se on Hans Roslingin teos, joka kysyy suoria kysymyksiä ja antaa vastauksia asioihin kuten miksi niin monet elävät köyhyydessä, kuinka moni tyttö saa käydä koulua poikiin verrattuna ja niin edelleen. Onneksi se ei ole ihan yhtä hikistä ja fyysistä hommaa, joten sitä voi harrastaa enemmän. Sen sijaan kannattaa tutkia asiaa mahdollisimman monista kulmista. – Niin paljon kuin fyysisistä kirjoista pidänkin, olen siirtynyt viime aikoina yhä enemmän äänikirjojen pariin. Valitamme käsittämättömän pienistä asioista emmekä ole koskaan tyytyväisiä mihinkään. Kirja pistää todella ajattelemaan eikä pakkosyötä absoluuttisia totuuksia. Tämä on onneksi parempi syy myöhästyä kuin moni muu, sillä saatoin oppia jotain uutta tulevia Sabaton-levyjä ajatellen. – Mainittu kirja sai minut huomaamaan toden teolla, miten hemmoteltu olento länsimaalainen keskiluokkainen ihminen on. – Saatan uppoutua hyvään kirjaan niin syvälle, että sen parissa kuluu kiertuebussissa toistakymmentä tuntia, ja ennen kuin huomaankaan, olen myöhässä soundcheckistä. Kuten Fran Lebowitz sanoi: ”Think before you speak. Olen ensinnäkin lukenut paljon rumpujensoitosta, mikä on muuttanut minua rumpalina, mutta ennen kaikkea on muuttunut maailmankatsomukseni, emmekä todennäköisesti kirjoittaisi Sabatonissa tällä tavalla kuin kirjoitamme ilman lukeneisuuttamme. Read before you think.” 25. Hannes Van Dahl (Sabaton) – OLEN ollut täysiverinen lukutoukka koko pienen elämäni ajan! Lukeminen on rumpujen soittamisen ohella ainoa asia, jolla saavutan totaalisen eskapismin tästä maailmasta. – Olen sitä mieltä, ettei kenenkään tulisi lukea vain samanmielisten kirjoittajien teoksia ja vankistaa näin omaa kuplaansa. En pakota itseäni kahlaamaan sitä läpi. – Viimeisimpänä koukutuin täysin kirjasta nimeltä Factfulness: Ten Reasons We’re Wrong about the World – and Why Things Are Better than You Think [suom. Ymmärrän ihmisiä, jotka tekevät niin, mutta elämä on liian lyhyt ummehtuneiden kirjojen ja elokuvien parissa vietettäväksi. – Kirjat ovat laajentaneet perspektiiviäni mittaamattoman paljon. Se on huomattavasti käytännöllisempää kuin raahata viittä massiivista kirjaa mukanaan lennoilla, kiertuebussissa ja punkassa, johon ei muutenkaan mahdu juuri mitään
Siitä oli luontevaa siirtyä Veikko Huoviseen, Mika Waltariin ja Pentti Saarikoskeen sekä John Steinbeckiin, Kurt Vonnegutiin ja Hemingwayhin. Biisin nimi on Halun julmat kasvot ja se julkaistaan split-lp:llä Babes in the Abyssin kanssa tänä keväänä. Viihdyttävä salapoliisitarina sisältää kuin vaivihkaa hienoja filosofisia havaintoja yhteiskunnasta ja ihmisen roolista siinä. Sittemmin olen tehnyt laulutekstien lisäksi pari runoteosta [Ikuisten kesien aika sekä Aiju Salmisen, Lene Leinosen ja Läjä Äijälän kanssa kirjoitettu Luciferin parfyymi], jotka nivoutuvat hyvin vahvasti bändimeininkiin. Se on sellaista luonnonpalvontaa, ja tajusin, että hiukan samoista aiheista tässä kirjoitellaan, olkoonkin, että W. Heikki Romppainen (Heavy Metal Perse, The Carnival) – KIRJA kulkee usein mukana, vaikka toki minullakin on haittana samanlainen ärsyketulva kuin useimmilla. – Aleksis Kiven Seitsemän veljestä luin ensimmäisen kerran 13-vuotiaana. Vähän sama pätee musankuuntelussa: joku räpellyskeikka tai isolla rahalla tehty kehno levy antaa sekin pohdinnan aihetta, vaikkei omaa ajattelua mullistaisikaan. – Samalla tavalla kuin musiikki, kirjallisuus oli tapa paitsi viihdyttää itseään myös havainnoida ympäröivää maailmaa ja omaa olemistaan. – The Carnivalin Valtaistuin-biisi on vähän samalla tapaa henkistä velkaa nobelisti-mystikko William Butler Yeatsille. Samaan aikaan lukemani Sylvia Plath käsitteli eräässä omassa tekstissään elämänhalun häilyväisyyttä, ja tajusin, että olin itsekin kirjoittamassa jokseenkin samasta aiheesta. Lainailin myös kirjastosta nuottikirjoja, joista jäljensin sanoja kynällä paperille. – Bändihommissa sanoitusten teko lankesi alusta alkaen mulle, ehkä osin ahkeran lukemisen vuoksi, mikä sopi ihan hyvin, koska en rumpalina osannut siinä vaiheessa varhaisnuoruutta mitään räkäbarrea, jolla olisin voinut itse säveltää. B. – Runoutta en ihan ensi alkuun käsittänyt muuten kuin laulettuna, ehkä Eino Leinon kautta, mutta kun innostuin Charles Bukowskin kirjoista, romaanien jälkeen piti tarttua miehen runoihin, ja jälleen porttiteoria toimi. 26. – Kyllähän lukeminen vaikuttaa kirjoittaminen, samalla tavoin kuin runsas musiikinkuuntelu taatusti antaa työkaluja sävellysja sovitustoimintaan ja soittamiseen. teki oman tekstinsä ”hiukan” minua ennen. Sitten kun luin Antti Tuurin Alkemistit-romaaniparin, se innoitti kaivamaan aiheen uudestaan esiin ja viimeistelemään sen. Se oli iso kolahdus. Sieltä tulee tiedostetusti ja tiedostamatta rivejä, ajatuksia ja sanavalintoja; kuinka toiset käsittelevät sanoja, pukevat asioita sanoiksi ja metaforiksi ja kuinka tekstillä voi yllättää ja hätkähdyttää. – Kolmaskin vähän vastaava esimerkki löytyy: Heavy Metal Perseen seuraavalla levyllä on kappale nimeltä Uusi alkemia. Olin kirjoitellut sanoitusta jo vuosia aiemmin ja unohtanut sen. Raymond Chandler on mestari siinä, kuinka asian saa esitettyä helppolukuisesti mutta syvällisesti. Lisäksi lukeminen on myös vuoropuhelua ja ajatustenvaihtoa, olkoonkin yksipuolista. Bukosta oli luontevaa jatkaa beat-runoilijoihin ja siitä Baudelaireen, Walt Whitmaniin ja tämmöiseen. Tekstiä löytyi säkeistökaupalla, mutten ollut varma, kuinka sen päättäisi luontevasti. – Sisäistynyt näkemys elämästä tai ainakin aiheesta on minulle tärkeää. – Vastikään olin hiukkasen jumissa yhden The Carnivalin sanoituksen kanssa. Sanoittaminen oli siis yksi tapa olla aktiivinen ja mukana luomisprosessissa. Se oli sellainen portti aikuisten maailmaan ja ajatteluun, jota ympäröivä arkitodellisuus ei ehkä tarjonnut. Lapsena luettujen Viisikkojen ja vastaavien jälkeen jonkinlaisena siltana aikuisten kirjallisuuden maailmaan toimi Arto Paasilinna. – Lukion ja armeijan jälkeen menin opiskelemaan kirjallisuutta yliopistoon, mutta taustalla ei ollut mitään kummempia urahaaveita. Olen sen verran kärsimätön, että yhtään heppoisesti tyylitellyt puolen sivun lauseet eivät jaksa innostaa lainkaan. Plathin antama inspiraatio auttoi niputtamaan tekstin, eli tajusin tätä kautta, mitä neljän viimeisen rivin tulisi sisältää. Kyky kirjoittaa uskaliaasti ja heittäytyen, joko selkeän napakasti tai taidokkaasti maalaillen. – Laulunsanatkin voinee liittää lukuhommaan, kun kerran Dylankin on voittanut kirjallisuuden Nobelin… Musaan perehtyminen oli itsellä myös sanoihin uppoutumista. – Joskus on hyvä ottaa perspektiiviä lukemalla vähän mitä sattuu, mitä tahansa käteen osuvaa nykyrunoutta vanhojen klassikkojen sijaan. Kirjoitin ala-asteella kasettimankan vierellä Eppu Normaalin sanoituksia itselleni muistiin
27. – Joku voi ajatella, ettei tällainen kirjallisuus ole kirjallisuutta ollenkaan eivätkä tällaiset kirjat voi mitenkään vaikuttaa muusikon tekemisiin, mutta olen täysin eri mieltä. Sen radan historia kätkee sisäänsä hyvin paljon perimmäisintä ihmisyyttä. – Jos haluatte päästä syvemmälle mainitsemieni moottoriurheilijoiden mielenmaisemaan, suosittelen teitä lukemaan Sid Watkinsin kirjoittaman Life at the Limit: Triumph and Tragedy in Formula One -kirjan, Gerald Donaldsinon elämäkerran, joka kertoo formulakuljettaja James Huntista ja Will Buxtonin teoksen My Greatest Defeat: Stories of Hardship and Hope from Motor Racing. – Kaikki Almanacin ja Ragen kuuntelijat eivät ehkä tiedä tätä, mutta olen harrastanut vuosikymmeniä kilpa-autoilua. Se on saanut minut kiinnostumaan moottoriurheilun historiasta ja kaikenlaisesta aiheeseen liittyvästä kirjallisuudesta aina insinöörimäisimpiä maailmoja myöten. Etsin kirjoista aina jotain todellista ja suoraan kirjoitettua, minkä vuoksi luen ennemmin todellisesta historiasta ja ihmisistä kuin fantasiaa. – Olen kisannut 11 kertaa Le Mansin 24 tunnin ajoissa, jotka järjestetään vuosittain, ja voin kertoa, että tapahtuman historiasta löytyy niin paljon upeita ja traagisiakin tarinoita ihmisyydestä, ettei kyse ole todellakaan vain moottoriurheilusta. – Historiallisemmista aiheista puhuttaessa uppouduin taannoin täysin kirjoihin Iivana Julmasta (1530–1584), Venäjän ensimmäisestä tsaarista, ja tein aiheesta kokonaisen Almanac-konseptialbumin [Tsar]. Jos satutte tuntemaan autourheilua yhtään, tiedätte varmasti, että nämä ihmiset jos ketkä tietävät tai tiesivät, mitä tarkoittaa koko elämänsä kyseenalaistaminen ratin taakse istuessa. Elämäkerrat, myös moottoriurheiluun liittyvät, saavat minut usein kirjoittamaan inhimillisyyden karuimmista ja sankarillisimmista puolista. Pidän erityisesti rehellisistä omaelämäkerroista, joiden tekijät todella kirjoittavat omasta elämästään ja tunteiden vuoristoradoista sekä hyvässä että pahassa. – Almanacin Rush of Death -albumi, joka julkaistaan ensi maaliskuussa, tulee käsittelemään kilpa-ajajien mielenmaisemaa ja vertaamaan heitä löyhästi muinaisiin gladiaattoreihin. Albumin tarinaa inspiroivat erityisesti Alex Zanardin, Steve McQueenin, Jochen Rindin, Ayrton Sennan, Niki Laudan ja James Huntin elämät. Victor Smolski (Almanac, ex-Rage) – EN ole varsinaisesti tietokirjatai romaanisyöppö, mutta sen sijaan olen ahminut 30 vuoden ajan tietoa kaikista harrastuksistani, ja niitä tekstejä todellakin riittää. Pyrin vangitsemaan albumille koko sen tunnelman, jota tämän ihmisen elämä ja teot minussa herättivät
– Mielestäni se on jo 25. Kryptisen lyhenteen takaa löytyy alun perin End of All Days -levyllä (1996) julkaistu Higher than the Sky. Toden totta, kyseinen sinfoniaorkesterin kanssa levytetty teos ilmestyi vuonna 2013. Myöhemmin toimme mukaan orkesterin ja teknisempiä juttuja. You know. – Se on yksi orkestraatioita sisältävistä biiseistä. Minulla on yhä luovuutta kirjoittaa uusia biisejä, enkä pelkää sen ominaisuuden menettämistä. No... Takaisin kysymykseen, jota en edes ehtinyt esittää, eli miltä tällainen saavutus tuntuu. Kappale tuli vastaan, kun etsimme bonusmateriaalia levyjen uusintapainoksille. Ehkä juuri siksi bändi halusi tehdä kappaleesta niin sanotun ultimaattisen version. Uusi teos on todella vahva kokonaisuus, mistä kehaisen Wagneria. No, aivan sama, olemme tehneet paljon levyjä. Itse asiassa sen varhaiset demot ovat aikakaudelta, kun teimme levyjä Lingua Mortis Orchestran kanssa. Wagner – mies, joka tuntenee bändinsä historian tarkemmin kuin omat taskunsa – tarttuu järjestysnumeroon heti. – Olin silloin vielä teini! Wagner röhöttää. Wagnerin mukaan Saksassa oli siihen aikaan vain muutamia metallibändejä. – Metallimusiikki kasvoi todella vahvaksi todella lyhyessä ajassa. Paljon melua Uudet kuviot ovat selvillä ja Wagner on harvinaisen vähäpuheinen niiden yksityiskohdista. Kaikki reagoivat versioon niin positiivisesti, että päätimme sijoittaa sen uusien biisien joukkoon. Judas Priest, Ozzy Osbourne ja Black Sabbath olivat suuria vaikuttajiamme. Albumin loppusuoralla seisoo HTTS 2.0 -niminen kappale. Sanapari, jota Wagner viljelee jokaisen lauseen alussa, lopussa ja välissä. Miehet äänittivät session ja soittivat uuden version rumpali Lucky Maniatopoulosille. A Nameless Grave -biisi kertoo sodissa henkensä menettäneistä, unohdetuista ihmisistä. studioalbuminsa Wings of Ragen. Kun aloitamme menneiden kaivelun, papupata on yllättäen ilmiliekeissä! Aloitetaan ihan alusta, eli vuodesta 1983, kun bändi tunnettiin nimellä Avenger. Pidimme joistain ideoista ja aloimme työskennellä niiden kanssa uudelleen. – Tietenkin biisi on ajaton klassikko, mutta uuden ei ole tarkoitus kilpailla alkuperäisversion kanssa. – Olen julkaissut vuosien varrella niin paljon musiikkia, että nykyisin yritän olla odottamatta liikoja, you know. R age julkaisi tammikuun alussa peräti 24. Soittokaverit ovat tulleet ja menneet, mutta yhtyeen perustaja, laulaja-basisti Peter ”Peavy” Wagner, porskuttaa yhä rinta rottingilla. – Hän oli aivan ällikällä lyöty eikä ollut edes tunnistaa sitä vanhaksi biisiksi! – Aluksi ajattelimme sitä uuden levyn bonusraidaksi, mutta jos se olisi julkaistu pelkästään jossain Japanissa, vain harvat ihmiset olisivat kuulleet sen. Kysyn Wagnerilta, miten hän päätyi kirjoittamaan tällaisen kantaa ottavan sanoituksen. Löysimme kasan vanhoja demoja, joita emme olleet ikinä käyttäneet. Albumi tosin julkaistiin orkesterin eikä Ragen nimissä. You know. Uudella albumilla käytimme kaikkia näitä elementtejä tehdäksemme levyn, joka edustaa koko Ragen perusolemusta. RAIVOLLA KOHTI NÄKYMÄTÖNTÄ HORISONTTIA TEKSTI ELLI MUURIKAINEN KUVAT JÖRG TOCHTENHAGEN, IVAN K MARAS 28. Biisi on muodostunut vuosien varrella melkoiseksi Rage-klassikoksi ja keikkojen encoreksi. Mies intoutuu avaamaan biisin historiaa sellaisella vimmalla, että unohtaa varsinaisen kysymyksen. Idea lähti siitä, kun kuulin Whitesnaken kappaleen Here I Go Again. – Uramme alussa meillä oli enemmän thrashvaikutteita, kun taas 1990-luvulla soitimme melodisempaa metallia. Se oli ruohonjuuritason liikettä, joka räjähti yhtäkkiä Saksan Hernen kaupungista noussut Rage on julkaissut 37-vuotisen uransa aikana poikkeuksellisen laajan katalogin hevimetallia. Joidenkin asioiden on parempi pysyä mysteerinä. albumimme, sillä julkaisimme myös Lingua Mortis Orchestra -levyn. Maanmiehensä Udo Dirkschneider tunnetaan ehkä ”What can I say?” -hokemastaan, mutta tämän herran dialogia kuunnellessa vanha sumutorvi jää auttamatta kakkoseksi. – Olen iloinen ja ylpeä, että olen voinut julkaista tuollaisen määrän musiikkia vuosien aikana. Rage on edustanut erilaisia metallin tyylilajeja hyvin monipuolisesti kautta pitkän uransa, eikä tuore albumi tee poikkeusta. Yritän udella, miten mies itse kokee levyn. Tajusin, että yksi bändin suurimmista hiteistä on vanhan biisin uudelleenversiointi! Wagner päätti nostaa vanhan rallin pöydälle ja jammaili sitä yhtyeen nykyisen kitaristin Marcos Rodríguezin kanssa. – Olimme metallifaneja ja halusimme soittaa kuten omat sankarimme
29
Tuolloin ei vain ollut niin helppoa löytää tällaista tietoa. Wishbone Records kiinnostui yhtyeestä ja julkaisi sen debyyttialbumin Prayers of Steelin vapunpäivänä 1985. Nykyään levy-yhtiöt ovat paljon kunnioittavampia bändejä kohtaan. XIII-albumin jälkeen bändissä alkoi tapahtua kummia. Uudella albumilla käytimme kaikkia näitä elementtejä tehdäksemme levyn, joka edustaa koko Ragen perusolemusta.” 30. Meidän olisi ehkä pitänyt odottaa hieman kauemmin ja hypätä suoraan Noise Recordsille, joka julkaisi toisen levymme. Myöhemmin toimme mukaan orkesterin ja teknisempiä juttuja. – Tällainen oli tuohon aikaan täysin normaalia. Yhtyeen nimikin meni vaihtoon saman tien, kun sopimukseen oli väkerretty puumerkit. Prahan sinfoniaorkesterin kanssa äänitetty albumi sisältää uudelleensovituksia vuotta aiemmin ilmestyneen Black in Mind -levyn kappaleista. Kysyn, eikö Rage-niminen bändikin jo löytynyt. – Pystyimme tekemään lisää biisejä orkesterin kanssa, joten tartuimme tilaisuuteen ja levytimme Lingua Mortisin. – He eivät olleet olemassa, kun valitsimme nimen. albumi XIII ilmestyi vuonna 1998 ja Ghosts puolitoista vuotta myöhemmin. – Tuohon aikaan kaikki yhtiön bändit joutuivat vaihtamaan nimensä! Tarkka syy muutokseen ei tullut ilmi, mutta asiaan saattoi vaikuttaa, että Britanniassa tykitteli samoihin aikoihin toinen Avenger. Uusi tuleminen Vuonna 1996 Rage julkaisi Lingua Mortis -albumin, joka muodostui vedenjakajaksi bändin myöhemmälle uralle. Albumi oli menestyksekäs, sillä ajatus metallin ja klassisen musiikin yhdistämisestä oli jo tuolloin ilmassa. Mies torppaa väitteet alkuunsa. – Jep, emme tienneet sitäkään! Wagner nauraa. On puhuttu, ettei Wagner olisi ollut aluksi lainkaan innostunut ideasta työskennellä sinfoniaorkesterin kanssa. Nimensä mukaisesti yhtyeen 13. Tuolloin lafkojen pomot ajattelivat, että muusikot ovat vain tyhmiä kakaroita, joiden pitäisi olla kiitollisia siitä, että edes pääsevät yhtiön kirjoille. Muun muassa Kreatorin, Running Wildin ja Helloweenin alkuaikojen julkaisuista vastannut yhtiö saa Wagnerilta silti enemmän risuja kuin ruusuja vielä 35 vuotta myöhemmin. – Sitä paitsi emme edes valinneet nimeä Rage. Triona useimmiten soittanut Rage oli näihin aikoihin nelihenkinen ryhmä, jossa vaikuttivat Wagnerin lisäksi rumpali Chris ”Uramme alussa meillä oli enemmän thrashvaikutteita, kun taas 1990-luvulla soitimme melodisempaa metallia. – Emme tietenkään tienneet sitä! Muuten olisimme valinneet toisen nimen jo alun perin. – Minulla ei koskaan ollut mitään sitä ideaa vastaan. Kokonaisen orkesterin kanssa työskentely oli vain todella kallista! Rage voitti levy-yhtiön järjestämän kilpailun ja sai ylimääräisen budjetin uuden albumin tekoon. – Valitettavasti lafka oli hyvin pieni, eivätkä he kyenneet levittämään meitä kovin laajalti. Monet puhuivat siitä, mutta kukaan ei ollut vielä tehnyt sitä! Rage sai paljon uusia faneja ja päätyi julkaisemaan kaksi muutakin orkesterialbumia. kaikkialla Euroopassa! Jos niin ei olisi tapahtunut, emme luultavasti olisi koskaan saaneet mahdollisuutta päästä näin pitkälle. Halusimme olla Furious Rage! Noise päätti muuttaa nimen, emmekä olleet mitenkään osallisina päätökseen. Itse asiassa tämä brittiläinen Rage julkaisi kolme albumia vuosina 1981–83
Olisi pitänyt tajuta, että suuret egot aiheuttavat ennen pitkää ongelmia. – Se on pitkä tarina, enkä tiedä, haluatko todella kuulla sen. Aikooko porukka ylipäänsä pysyä vielä kasassa. Nauran mukana. Ragen tämänhetkinen kokoonpano on jyskyttänyt eteenpäin vuodesta 2015 alkaen. – Juuri nyt keskitymme Rageen. Kun aloitimme Refuge-projektin, jouduin opettelemaan koko homman uudestaan, sillä en ollut laulanut sillä tavalla vuosiin! – Soitimme paljon vanhoja biisejä ja halusimme olla mahdollisimman uskollisia alkuperäisversioille. – Ainoastaan se, että joku osaa soittaa, ei tule toimimaan pidemmän päälle. ja yksi kaikkien puolesta. Hän näkeekin asian niin, että muu bändi keikkui mukana ainoastaan ansaitakseen lisää pätäkkää. – Heidän olisi pitänyt äänittää osuutensa Ghosts-albumille ja soittaa kiertue, joka oli jo buukattu. Hän rukoili, etten potkisi häntä pihalle! Wagner hohottaa. Jopa hänen veljensä Chris, pitkäaikainen rumpalimme, seurasi häntä. En tiedä, olenko edes elossa silloin, mies nauraa. – Minusta on aivan täyttä hevonpaskaa suunnitella asioita pidemmälle kuin yhden tai kahden vuoden päähän. Kaikki toimi upeasti, kunnes Manni päätti perustaa perheen ja mennä naimisiin. Millaisena Wagner näkee bändinsä kymmenen vuoden päästä. Kiertäminen oli hänelle liikaa, joten hän päätti vetäytyä ammattimuusikon uralta. Jäämme jännityksellä odottamaan, reputtiko mies maantiedossa vai nähdäänkö raivoisa trio todella myös näillä leveysasteilla. Efthimiadis, tämän kitaristiveli Spiros ja toinen kepittäjä Sven Fischer. Löytyy kipparilta hyviäkin muistoja. Etenkin jos olin kipeänä, minulla oli joskus todellisia vaikeuksia vetää keikat läpi! – Nyt laulaminen on minulle helppoa ja tulee luonnollisesti ilman, että minun tarvitsee venyttää itseäni. Meillä on jonkin verran keikkoja helmikuussa ja paljon lisää tulossa. 31. Ennen kuin ehdin sanoa mitään, mies alkaa kerrata asioita. Basistin mukaan kaikki bändissä ansaitsivat tarpeeksi rahaa tullakseen hyvin toimeen. Uskallanko edes kysyä, mikä on näiden ryhmien tilanne. Homma toimi todella hyvin jopa nykyisellä äänelläni, mutta en enää laulaisi sillä tavalla jatkuvasti. Hän suunnitteli Sunrise Avenuen tyylistä pop/ rock-bändiä. – Muut jäsenet olivat kuviossa mukana ja Spiros kertoi heille tulevan bändinsä suurista suunnitelmista. Kiitosta ansaitsevat myös fanit, jotka pitävät bändin elossa. Refuge taas julkaisi levyn vuonna 2018, joten sillä saralla aiomme pitää hiljaisuutta. – Spiros oli todella kunnianhimoinen eikä tyytynyt rooliinsa kitaristinani. – Jouduin potkimaan Smolskin pihalle, sillä hän yritti olla pomo ja ottaa bändin hallintaansa. Pitkä ja paskamainen juttu, Wagner nauraa. Mikä on pitänyt Wagnerin valitsemallaan tiellä. Rakkaudesta lajiin Miltei neljäkymmentä vuotta on pitkä aika millä mittapuulla tahansa. – Metalli on yhä maailmanlaajuinen ilmiö, kuin rinnakkaistodellisuus! Musiikkiuniversumi, joka on selviytynyt tähän päivään saakka ympäri maailman. Kai bändillä nyt jotain suunnitelmia on. Historialla on taipumus toistaa itseään, mutta Wagner toivoo, että kolmikko tulee pitämään yhtä vielä pitkään. Molemmilla on myös omat bändinsä, joissa he voivat toteuttaa omia ideoitaan. Bändin ensimmäisillä levyillä laulutyyli tosin oli kovin erilainen. En tosin viitsinyt oikoa Wagneria toteamalla, ettei Suomi kuulu Skandinaviaan. Lausuinko silloin väärät taikasanat. Onko sinulla ollut vain huonoa tuuria soittajien kanssa, vai mihin jäljet mahtavat johtaa. – Meillä on kannattajia ympäri maailmaa ja näin ollen mahdollisuus tehdä tätä hommaa. Joten kiitos kaikille, jotka ovat tukeneet meitä! Wagner näkee raskaan musiikin tulevaisuuden hyvin valoisana. – Smolski oli halukas soittamaan myös kiertueella, joka oli jo aika pitkälti loppuunmyyty. – Uskon, että jatkan musiikin tekemistä niin kauan kuin elän. Biisien tekeminen ja esittäminen ovat mieluisimpia asioita elämässäni. Melkoista valtapeliä. – Välillämme on vahva ystävyyssuhde. Kun XIII-albumin kiertue oli ohi, pyysin Spirosia lähtemään bändistä. Basson läimimisen lisäksi Wagnerin vastuulla on ollut alusta asti laulaminen. Asiat muuttuvat, ja koko maailma muuttuu! Jaha. – Se oli bändi, joka muodostui oikeista ystävistä. – Kierrämme Ragen kanssa ainakin seuraavat kaksi vuotta. Kaikki yhden... Vedimme rundin yhdessä ja päätimme jatkaa bändinä. – En tiedä. Kyseinen miehistö palasi yhteen Refuge-sivuprojektina vuonna 2014, joten luulisi, ettei kumpikaan osapuoli jäänyt kantamaan kaunaa tapahtumista. Wagner veistelee tyhjentävän vastauksen juuri sopivasti varsinaisen kysymyksen ohi lipuen. – Rakkaus musiikkia kohtaan. Joka puolella on yhä metallifaneja, enkä usko, että he ovat katoamassa mihinkään. Ehkä se on myös henkinen asia – onhan laulaminen tunteiden ilmaisemista. Tykkäsimme siitä, mitä teimme, ja puhalsimme yhteen hiileen. No, miehellä on myös kaksi sivuprojektia: Lingua Mortis Orchestra ja aiemmin mainittu Refuge. Soitimme Lingua Mortis Orchestran kanssa XIII-albumin kokonaisuudessaan useilla festareilla viime kesänä. Erityisesti Manni Schmidtin ja Chris Efthimiadisin tähdittämä kokoonpano (1987–1994) ansaitsee kiitosta. He olisivat voineet mennä omia teitään sen jälkeen, mutta he jättivät minut tavalla, joka aiheutti paljon vahinkoa bändille. Smolski soitti Ragessa kokonaiset 16 vuotta, kunnes hänkin yritti työntää Wagnerin sivummalle – tai ainakin keulakuva on tapahtumista sitä mieltä. ... – Alkuaikoina kaikki lauloivat kimeällä mikkihiirityylillä, ja mekin teimme niin muutaman vuoden. Juuri siksi työskentelen nykyään Marcosin ja Luckyn kanssa, jotka ovat pitkäaikaisia ystäviäni. Valkovenäläinen kitaristi Victor Smolski tuli hätiin ikävän tilanteen keskellä, ja levy saatiin viimeisteltyä kunnialla. Jätkät olivat nuorempina bändin faneja, ja he tietävät, että Rage on minun juttuni. – Ehkä arviointikykyni ei ole kovin hyvä! – Olen oman bändini pomo ja tarvitsen rinnalleni ihmisiä, jotka ovat valmiita työskentelemään kanssani juttuani varten. Nyt 55-vuotias ukko on suoriutunut tehtävästään aina kunnialla, eikä uusimmalla albumillakaan kuulla hiipumisen merkkejä. En suunnittele sen suhteen mitään elämänmuutosta. Mies esimerkiksi soitti omia demojaan muille bändikavereille, mutta vältteli basistijehua. Kun laulaja oli löytynyt, Spiros vei kaikki mukanaan. Efthimiadiseista vanhempi oli soittanut Ragen klassikkokokoopanossa vuodesta 1987 alkaen. Juttutuokion päätteeksi Wagner kertoo jotain, mitä yritin kaivaa hänestä ulos juuri hetkeä aiemmin. Miehistön sisäiset konfliktit eskaloituivat lopulta siihen, että Wagner oli Ghostsin nauhoitusten kynnyksellä yksin. Mitä tapahtui. Uusi kokoonpano muodostui melko pitkäikäiseksi. Wagner toteaa vaatimattomasti, että mitä vanhemmaksi hän tulee, sitä helpommin laulaminen käy. Kitaristi halusi aloittaa oman projektin ja yritti rakentaa sitä salassa. Kiertuetta, seuraavaa levyä, mitä vain. Myöhemmin syksyllä on Skandinavian-pätkä, jolla tulemme aika varmasti myös Suomeen! Tulihan se sieltä. – Hän valitti aina kaikesta ja oli tyytymätön bändiin. Entä mitä voimme odottaa Ragen tulevaisuudelta. Wagnerin puheet antavat silti ymmärtää muuta. – Nuorempana minulla oli paljon enemmän ongelmia ääneni kanssa
Markus Paajala: Nergal, Behemoth – Tuska Open Air, Helsinki 32
Nostamme perinteiseen tapaan esiin muutaman aukeaman lehtemme tai sen nettisivujen menneen vuoden nappiosumia. KUVAINFERNO 2019 33. Otokset ovat kuvaajien itsensä vapaasti valitsemia
Timo Isoaho: Children of Bodom, Helsingin Jäähalli Jaakko Manninen: Elize Rydd, Amaranthe – John Smith, Laukaa 34
Mikko Pylkkö: Scott Ian, Anthrax – Tuska Open Air, Helsinki 35
Markus Laakso: Slayer – Tuska Open Air, Helsinki 36
Sanni Pohjalainen: Antony Parviainen, Raskasta Joulua – Kivikylän Areena, Rauma Jaakko Silvast: Mikhail Zhitnyakov ja Vitali Dubin, Aria – Keep It True -festivaali, Lauda-Königshofen, Saksa 37
Tomi Pohto: Al Jourgensen, Ministry – Tammerfest, Tampere Antti Kaleva: Asphyx – Steelfest, Hyvinkää 38
Sami Turunen: Johan Hegg, Amon Amarth – Helsingin Jäähalli 39
Koskinen CULT OF LUNA A Dawn to Fear POSSESSED Revelations of Oblivion CANDLEMASS The Door to Doom JOHN GARCIA John Garcia and the Band of Gold WASTE OF SPACE ORCHESTRA Syntheosis EI-RASKAS: CHEMICAL BROTHERS No Geography RASKAS EP: SODOM Out of the Frontline Trench Jerry ”Serpent” Kurunen SIELUNVIHOLLINEN Kuolonkylväjä MG?A Age of Excuse NILE Vile Nilotic Rites EXUMER Hostile Defiance EHLDER Nordabetraktelse EI-RASKAS: VESPERITH Vesperith RASKAS EP: MONARQUE Jusqu’à la Mort Miika ”Mega” Kuusinen BLACK BEAST Nocturnal Bloodlust DISKELMÄ Kiss of Chaos IDLE HANDS Mana THE MILESTONES Beautiful Light TORCHE Admission EI-RASKAS: ROME Le Ceneri Di Heliodoro Swallow the Sun. Annika Brusila SAINT VITUS Saint Vitus CANDLEMASS The Door to Doom DEAD WITCHES The Final Exorcism ADMIRAL SIR CLOUDESLEY SHOVELL Very Uncertain Times LORD VICAR The Black Powder Tami Hintikka ASPHODELUS Stygian Dreams PROFETUS The Sadness of Time Passing COFFIN ROT A Monument to the Dead CEREBRAL ROT Odious Descent into Decay IDLE HANDS Mana Jukka Hätinen SUNN O))) Life Metal BLOOD INCANTATION Hidden History of the Human Race MISÞYRMING Algleymi BLUT AUS NORD Hallucinogen MG?A Age of Excuse EI-RASKAS: HOLLY HERNDON Proto Infernon toimituskunta on valinnut tuttuun tyyliin mielestään menneen vuoden kovimmat albumit. VLTIMAS. T IN A K O R H O N E N JU SS I R A T IL A IN E N 40. RASKAS EP: LÄHIÖBOTOX Lähiöbotox Kari Koskinen DEVOURMENT Obscene Majesty POSSESSED Revelations of Oblivion LORD VICAR The Black Powder HATE Auric Gates of Veles ANNIHILATUS Death from Above EI-RASKAS: LEONARD COHEN Thanks for the Dance RASKAS EP: EXISTENCE DEPRAVED Hectivity Kimmo K. Top-10-listaukset niin kotimaan kuin ulkomaailman osalta löydät tuonnempaa. Sitä ennen tarjolla on Inf-tyyppien henkilökohtaiset kärkiviisikkolistat, joita on saanut höystää halutessaan paitsi ”ei-raskaalla” valinnalla myös vuoden kovimmalla raskaalla ep-levyllä (top-5-levyt eivät ole parhausjärjestyksessä). Äänestykseen osallistui 20 infernolaista. VUODEN 2019 RASKAIMMAT LISTANIKKARI TERO LASSILA Joni Juutilainen ALFAHANNE Atomvinter BORKNAGAR True North CATTLE DECAPITATION Death Atlas MAYHEM Daemon SINMARA Hvisl stjarnanna EI-RASKAS: SILVERSUN PICKUPS Widow’s Weeds Eetu Järvisalo FINSTERFOST Zerfall SWALLOW THE SUN When a Shadow Is Forced into the Light ALCEST Spiritual Instinct BLODHEMN Mot ein evig ruin MISERY INDEX Rituals of Power EI-RASKAS: NICK CAVE & THE BAD SEEDS Ghosteen RASKAS EP: KAUNIS KUOLEMATON Elämä ei tarvitse minua Toni Keränen OPETH In Cauda Venenum VLTIMAS Something Wicked Marches In SOILWORK Verkligheten AMYL AND THE SNIFFERS Amyl and the Sniffers CANDLEMASS The Door to Doom EI-RASKAS: BILLIE EILISH When We All Fall Asleep, Where Do We Go
GLORYHAMMER Legends from Beyond the Galactic Fortress Aki Nuopponen LEPROUS Pitfalls CULT OF LUNA A Dawn to Fear OPETH In Cauda Venenum SWALLOW THE SUN When a Shadow Is Forced into the Light BORKNAGAR True North EI-RASKAS: LITKU KLEMETTI Ding ding dong Tomi Pohto VLTIMAS Something Wicked Marches In GATECREEPER Deserted XENTRIX Bury the Pain SAOR Forgotten Paths ALCEST Spiritual Instinct EI-RASKAS: MICHAEL KIWANUKA Kiwanuka Matti Riekki CANDLEMASS The Door to Doom CULT OF LUNA A Dawn to Fear HATE Auric Gates of Veles HERO DISHONEST Maailma palaa taas SWALLOW THE SUN When a Shadow Is Forced into the Light EI-RASKAS: LANA DEL REY Norman Fucking Rockwell Vesa Siltanen TEMPLE BALLS Untamed PELICAN Nighttime Stories VLTIMAS Something Wicked Marches In TOOL Fear Inoculum MASTORD Trail of Consequence EI-RASKAS: THE FLOWER KINGS Waiting for Miracles Jaakko Silvast BEAST IN BLACK From Hell with Love HEVISAURUS Bändikouluun! LEVERAGE Determinus VULTURES VENGEANCE The Knightlore FOREVER Forever EI-RASKAS: WHATFOUR Underwater RASKAS EP: MY FUNERAL Graveblaster Joona Turunen OCTOBER TIDE In Splendor Below AQME Requiem LACUNA COIL Black Anima 2 WOLVES ...Our Fault HANGING GARDEN Into that Good Night EI-RASKAS: JESSI FREY Villainess Aadolf Virtanen SOILWORK Verkligheten BEAST IN BLACK From Hell with Love INSOMNIUM Heart Like a Grave ENFORCER Zenith EVERGREY The Atlantic EI-RASKAS: LEONARD COHEN Thanks for the Dance Teemu Vähäkangas GATECREEPER Deserted SOLACE The Brink WOLFBRIGADE The Enemy: Reality MARTYRDÖD Hexhammaren COFFIN ROT A Monument to the Dead RASKAS EP: MUNICIPAL WASTE The Last Rager Voivod Beast in Black. LI N D A A K E R B E R G 41. Markus Laakso ROSALIE CUNNINGHAM Rosalie Cunningham IDLE HANDS Mana VLTIMAS Something Wicked Marches In SWALLOW THE SUN When a Shadow Is Forced into the Light BAD RELIGION Age of Unreason EI-RASKAS: LANA DEL REY Norman Fucking Rockwell RASKAS EP: GHOST Seven Inches of Satanic Panic Tero Lassila INSOMNIUM Heart Like a Grave SWALLOW THE SUN When a Shadow Is Forced into the Light SOILWORK Verkligheten POSSESSED Revelations of Oblivion BEAST IN BLACK From Hell with Love Mikko Malm LEPROUS Pitfalls CULT OF LUNA A Dawn to Fear TRESPASSER ???. JA R M O K A T IL A / T O N I K IL P IN E N Candlemass. ?. INSOMNIUM Heart Like a Grave TOOL Fear Inoculum EI-RASKAS: JAZ COLEMAN Magna Invocatio Elli Muurikainen BEAST IN BLACK From Hell with Love SABATON The Great War MERGING FLARE Revolt Regime FREEDOM CALL M.E.T.A.L. ??????
SWALLOW THE SUN When a Shadow Is Forced into the Light 03. BEAST IN BLACK From Hell with Love 05. BELZEBUBS Pantheon of the Nightside Gods 07. C O M 10.01.20 T I L A A O M A S I : S A A T A V I L L A C D , V I N Y Y L I , B O X S E T , D I G I T A A L I S E T F O R M A A T I T S E K Ä E R I K O I S B U N D L E T NÄE APOCALYPTICA LIVENÄ: T O 1 2 . 2 2 P A K K A H U O N E , T A M P E R E S U 1 5 . 1 1 . 3 . 2 2 T U L L I S A L I , O U L U L A 2 8 . SOILWORK Verkligheten 09. 8 . CANDLEMASS The Door to Doom 07. INSOMNIUM Heart Like a Grave 02. 2 2 , M U S I I K K I K E S K U S , K U O P I O P E 2 7 . 2 2 R Y T M I K O R J A A M O , S E I N Ä J O K I L A 2 1 . HERO DISHONEST Maailma palaa taas 09. WASTE OF SPACE ORCHESTRA Syntheosis 04. 2 2 J Ä Ä H A L L I , H E L S I N K I 42. 2 2 L O G O M O , T U R K U L A 1 4 . CULT OF LUNA A Dawn to Fear 02. GATECREEPER Deserted 04. LEPROUS Pitfalls 06. ULKOMAAT (ääniä sai 68 eri levyä) 01. 3 . ALCEST Spiritual Instinct 08. JESS BY THE LAKE Under the Red Light Shine 08. HATE Auric Gates of Veles KOTIMAA (ääniä sai 58 eri levyä) 01. 3 . A P O C A L Y P T I C A . 3 . VLTIMAS Something Wicked Marches In 03. IDLE HANDS Mana 05. PH Osiris Hayden V U O D E N 20 19 R A S K A IM M A T SI LV IA G R A V V E SA R A N TA A P O C A L Y P T I C A N U U S I M E S T A R I T E O S O N N Y T I L M E S T Y N Y T ! L U M O A V A P I I N A A V A P A L U U J U U R I L L E W W W . OPETH In Cauda Venenum 10. VORNA Sateet palata saavat 10. PROFETUS The Sadness of Time Passing 06
3 . 2 2 , M U S I I K K I K E S K U S , K U O P I O P E 2 7 . 2 2 T U L L I S A L I , O U L U L A 2 8 . 1 1 . 3 . A P O C A L Y P T I C A . 2 2 L O G O M O , T U R K U L A 1 4 . 2 2 R Y T M I K O R J A A M O , S E I N Ä J O K I L A 2 1 . SI LV IA G R A V A P O C A L Y P T I C A N U U S I M E S T A R I T E O S O N N Y T I L M E S T Y N Y T ! L U M O A V A P I I N A A V A P A L U U J U U R I L L E W W W . 3 . 2 2 J Ä Ä H A L L I , H E L S I N K I. 8 . 2 2 P A K K A H U O N E , T A M P E R E S U 1 5 . C O M 10.01.20 T I L A A O M A S I : S A A T A V I L L A C D , V I N Y Y L I , B O X S E T , D I G I T A A L I S E T F O R M A A T I T S E K Ä E R I K O I S B U N D L E T NÄE APOCALYPTICA LIVENÄ: T O 1 2 . 3
Viimeisen Atlantiksen kohdalla me onnistuttiin ihan hyvin.” 44. ”Olen aina pitänyt Stam1naa jonkinlaisena koelaboratoriona, jonka kammioissa yhdistellään ennakkoluulottomasti erilaisia alkuaineita aikomuksena luoda entistäkin jalompaa metallia – ihan niin kuin keskiajan alkemistit aikoinaan
TEKSTI TIMO ISOAHO KUVAT MARKUS PAAJALA 45. – Tietenkin albumin tekstimaailma ymmärrettiin... – Mutta niin... – Totuus on joka tapauksessa se, että olen perusfaktat tunteva, suhteellisen tiedostava ja omia kulutustottumuksia puntaroiva tyyppi, mutta en minkäänlainen aktivisti tai luonnonsuojelija. Ihooni on tatuoitu esimerkiksi Stonen logo ja Devin Townsendin nimikirjoitus, enkä todellakaan tiedä, missä olisin ja mitä tekisin ilman tällaisten artistien vaikutusta. Jämsän kupeessa sijaitsevan Himos-areenan takahuoneessa istuskeleva Antti ”Hyrde” Hyyrynen muistaa tapauksen hyvin. S tam1nan uraa määrittävä merkkiteos, vahvasti sanomallinen pitkäsoitto Viimeinen Atlantis, ilmestyi 10. Nyt täytyy ottaa hattu hetkeksi pois päästä ja heittää ilmoille kysymys: miten ihmeessä Stam1na pystyi tuosta vain nostamaan riman omaan ennätyskorkeuteensa – vieläpä varsin reilulla marginaalilla. Leinonen tuli myös keikallemme Helsingin Virgin Oiliin, jonka takahuoneessa juteltiin monenlaisista asioista. Samana päivänä yhtyeen laulaja-kitaristi Antti Hyyrynen julkaisee samannimisen, tulevaisuuteen sijoittuvan esikoisromaaninsa. – Ymmärrän merimies Leinosta esimerkiksi sitä kautta, että musiikin vaikutus myös minuun on ollut valtava. ”Emma-gaalassa muun muassa vuoden yhtyeen palkinnon saaneen lemiläisen Stam1nan Viimeinen Atlantis -albumi on aukaissut suomalaismiehen silmät ’uuteen maailmaan’: merimies Martti Leinonen kertoo lopettaneensa työskentelyn Nesteellä ja liittyneensä Greenpeacen riveihin. Syynä on nimenomaan Stam1nan viimeisimmän studioalbumin vahva ympäristösanoma.” Näin uutisoi Soundi-lehti kymmenisen vuotta sitten. Toisin sanoen Viimeinen Atlantis ei missään nimessä kerro Antti Hyyrysen elämästä. Monet tyypit taisivat mieltää levyn niin, että Viimeinen Atlantis kertoo minusta ja minun elämästäni. Heidät pidätettiin, ja joukossa oli myös Leinonen. Mutta ei siinä mitään: olin päättänyt jo etukäteen, etten ota stressiä väärinymmärryksistä, sillä sellaisia oli toki luvassa. Entä voiko sellaisen sanoma kääntää kuulijan elämän päälaelleen. Minulla on henkilöauto ja matkustan edelleen lentokoneella. no, ainakin jollain tavalla väärin. Asketismin kautta Viimeinen Atlantis on monella tavalla Stam1nan merkittävin julkaisu. Kolmella aikaisemmalla studioalbumilla yhtye oli todistanut osaavansa kirjoittaa kekseliästä, rikasta ja monivivahteista heavy metalia, mutta neljännellä kierroksella lemiläiset tutkimusmatkailijat onnistuivat kaivamaan sähkömoottoreistaan vielä yhden uuden vaihteen. Tämän jälkeen ei mennyt kovinkaan kauan, kun Greenpeacen aktivistit nousivat öljynporauslautalle Grönlannissa. Mies teki aikamoisen käännöksen elämän polulla! Viimeinen Atlantis oli Stam1nan neljäs studioalbumi. Että totta kai tällainen ituhippi, joka vaatii ankarin sanankääntein suojelemaan luontoa, asuu metsän keskellä maakuopassa. helmikuuta 2010, ja se ilmestyy uudelleen 10. Voiko rocklevyn sanoma olla tänään ajankohtaisempi kuin kymmenen vuotta sitten. Kyllä voi. Se oli – ja on – tiivis teemalevy, jonka ydinsanoman voi kiteyttää Jäteputkiaivot-kappaleesta löytyvään ”säästä luontoa, minimoi kulutus ja kuole” -riviin. helmikuuta 2020. Kun rockyhtyeen keulakuva sylkee ilmoille tällaisia lauseita, ei ole minkään maailman ihme, että häntä aletaan pitää varsin radikaalina kaverina
– Nykyään on hienoa huomata, miten oivallinen tasapaino minun, Kaikan ja Pekan sävellysten kesken on löytynyt. Sitä alkoi oikeasti miettiä, että kaikki on mahdollista. Yhtäkkiä me ei enää oltukaan perunapitäjän turvallisissa ympyröissä vaan isolla kirkolla hengailemassa jonkun Children of Bodomin ja Apocalyptican kanssa, Hyyrynen muistelee. – Levyn työmetodina oli edetä kohti maalia asketismin kautta... Tämän oivalluksen myöhempiä hedelmiä ovat olleet esimerkiksi Elokuution D.S.M. Se räjäytti tajunnan, ja tajusin saman tien, että kyseessä on tulevan levyn kliimaksi. – Kai-Pekan taidot olivat tiedossa, sillä hän oli tullut Lemin musaporukoissa tutuksi muun muassa Disease of the Nation -yhtyeen ukkona, Hyyrynen toteaa. Myytiin iso kasa Stam1nan paitoja ja tutustuttiin musalehtien sivuilta tuttuihin skenen tyyppeihin. Pitkäsoitto myös toi bändin ihmisten ilmoille – ihan kirjaimellisesti. Saattaa hyvinkin olla, että vastauksen löytämiseksi ja Viimeisen Atlantiksen salojen selvittämiseksi on palattava vuoteen 2005, jolloin ilmestyi yhdeksän vuotta kynsiään teroittaneen Stam1nan viiden tähden arvioita niittänyt debyyttialbumi. Täydellisyyttä hipovalla tekemisellä oli myös kääntöpuolensa: Stam1nan lahjakkuus oli jo alan ihmisten tiedossa, eikä yhtye enää päässyt yllättämään takavasemmalta. Levyn tekstithän kertovat yhtenäisen tarinan Henri Blavatskyn tutkimusten liepeiltä, Hyyrynen selittää. Se antoi taas ihan uudenlaisen potkun yhtyeen kollektiiviseen takalistoon. Se metallinen nousuhulina oli ihan uskomattoman siistiä! – Meidän ulostulon ajoitus oli osuvin mahdollinen, sillä metalli oli noussut Suomessa todella kovaan suosioon, vaikka Lordin euroviisuvoittokin oli vasta tulossa. Jos mutkia suoristetaan vähän, Antti Hyyrynen ei enää pitäytynyt enemmän tai vähemmän kryptisissä teksteissään oman päänsä sisällä, vaan nyt sanoittajan ajatusten keskiössä oli ihmiskunnan ja maapallon synkkä tulevaisuus – ja lopulta myös tuho, ainakin ensin mainitun osalta. Jostakin syystä tämä verkkokalvoilleni porautunut näky yhdistyi mielessäni pukumieshahmoon – hänen nimekseen tuli myöhemmin Tobeas Seinur –, ja levyn mittainen dystopiatarina alkoi hahmottua. ja SLK:n Kolmen minuutin hiljaisuus. – Jälkikäteen katsottuna kolmas pitkäsoittomme Raja on helvetinmoista, mutta vähän turhankin kliiniä tuuttausta, Hyyrynen arvioi. Se oli piste, jonka jälkeen yhtyeen tuon ajan kokoonpanon (Hyyrysen lisäksi soolokitaristi Pekka ”Pexi” Olkkonen ja rumpali Teppo ”Kake” Velin) elämä ei enää ollut entisellään. Eikä se itsestään selvää ollut silloinkaan... Itse pidän Stam1naa enemmänkin alkukantaisena ja raivoavana musiikillisena petona, josta pyritään pitämään kaikki suorat poliittiset kannanotot kaukana.” 46. HIM ja Nightwish olivat listojen ykkösenä Saksaa myöten, mikä antoi ihan älyttömästi itseluottamusta koko suomalaiselle skenelle ja tietenkin myös meille. – Juuri näihin aikoihin vanhojen suosikkibändien rinnalle alkoi nousta kaikenlaisia tuoreempia nimiä, ja haluttiin lähteä tekemään esimerkiksi Mastodonin, Baronessin ja Toolin jalanjäljissä luomusti soivaa, sovituksellisesti rikasta ja musiikillisesti vaihtelevaa kamaa. Yhdessä numerossa oli kuva, jossa jääkarhu nökötti pieneksi kutistuneella jäälautalla. Stam1nan kakkosalbumi, vain viisitoista kuukautta ensilevyn jälkeen ilmestynyt Uudet kymmenen käskyä, jatkoi debyytin linjoilla, ja ylistystä satoi niin kuulijoiden kuin kriitikoidenkin suunnilta. Muistan elävästi esimerkiksi sen, kun Pekka toi kuultavaksi Eloonjäänyt-biisin aihion. Meidän soittokämppä sijaitsi Lemillä Urolan kylässä, keskellä kauniita peltoja järvimaisemia. – Meidän debyyttialbumin lanseeraus tapahtui nimenomaan Finnish Metal Expossa, ja uunituore Kadonneet kolme sanaa -video pyöri luuppina messualueen televisioruuduilla. Muistan esitelleeni biisin raakaversion muille herroille suhteellisen varmana sitä, että he nauravat minut treenikämpältä pihalle, mutta eihän siinä käynytkään niin – oikeastaan päinvastoin! Se oli yksi niistä hetkistä, kun aloin ymmärtää toden teolla, että Stam1na voi tehdä musiikillisesti melkein mitä tahansa. – Finnish Metal Expo järjestettiin Helsingissä ensimmäisen kerran tammikuussa 2005, ja Sakara Recordsin koju oli pääkallonpaikalla kaiken hälinän keskellä. Keskenämme puhuimme myös ”rujosta ja likaisesta raskaasta rockista”. Kyseessä oli myöhemmillä levyillä yhä isompaa kirjoitusvastuuta ottaneen bassotaiteilijan ensimmäinen julkaistu Stam1na-sävellys. – Vuonna 2008 tilasin Tiede-lehden ja aloin törmätä artikkeleihin ilmaston hälyttävästä lämpenemisestä. Onko tarina liian hajanainen. Käytössä oli vanhan maatilan ulkorakennus, eikä siellä ollut sisävessaa tai juoksevaa vettä. – Jälkikäteen on helppo nähdä, että meillä oli ihan eri tavalla kokemusta ja itseluottamusta plakkarissa. Karut olosuhteet tekivät ahkerasta harjoittelemisesta särmää touhua: räyhääminen alkoi tarkasti tietyllä kellonlyömällä, kahvipausseja ei tunnettu ja ulos marssittiin ehkä neljä tuntia myöhemmin. Nuoriso diggasi raskasta kamaa raivolla ja kaikenlaisen hevi-intoilun määrä oli melkoisen hillitöntä... Välittyvätkö draaman kaari ja tekstin kantavat teemat. – Innostuin teemalevyistä aikoinaan YUP:n kautta, yhtyeen Toppatakkeja ja Toledon terästä -albumi oli iso innoittaja. Tuntuiko tiiviin teema-albumin tekstien työstäminen hypyltä tuntemattomaan. – Minä kirjoitan Stam1nan tekstit ja annan ryhmälle ”verbaaliset kasvot”, mutta koko yhtyeen täytyy seistä tarinoiden ”Näkökulmansa kullakin, mutta pidän silti varsin mielenkiintoisena, jos joku kykenee näkemään meidät jotenkin poliittisena yhtyeenä. Näissä voitokkaissa tunnelmissa alkoi uuden studioalbumin – Viimeisen Atlantiksen – valmisteleminen. – Treenisessioissa oli monia mahtavia hetkiä... Viimeisen Atlantiksen musiikillinen paletti laajeni entisestään, kun Stam1nan viralliseksi jäseneksi debyyttialbumin jälkeisen Suomen-kiertueen aikana kiinnitetty Kai-Pekka ”Kaikka” Kangasmäki toi mukaan raivoisan Jäteputkiaivot-kappaleen. – Nousukiito jatkui kuitenkin kiivaana ja päästiin haistelemaan ensimmäisen kerran myös eurooppalaisia tuulia Apocalyptican ison rundin avausyhtyeenä. Ja onhan sekin aika hurjaa, että aika hemmetin pienen kylän kasvateista on muovautunut jonkin ihmeellisen kosmisen ruletin kautta tällainen varsin omaehtoiseen tekemiseen kykenevä joukkio. – Todellakin! Minulla oli kokemusta tarinoiden käsikirjoittamisesta muun muassa ammattiopintojen ja Medialouhos-tuotantoyhtiössä työskentelyn puolesta, mutta toki uudenlaisen tekemisen äärellä mietityttivät monet asiat. En olisi itse tohtinut säveltää esimerkiksi Viimeinen Atlantis -kappaleen kaltaista juttua aikaisemmin. Välinpitämättömyydestä ja typeryydestä Jos Viimeisen Atlantiksen sävellykset puhalsivat tuoreita tuulia Stam1nan maailmaan, levyn tiiviin teemakokonaisuuden muodostamat tekstit olivat jotakin aivan muuta – ne kiidättivät yhtyeen kokonaan uusiin ulottuvuuksiin
47
Totta kai! Isot massat saattavat menehtyä vaikkapa uusien supertautien tai maailmansotien niittäminä, mutta samaan aikaan teknologia jatkaa kehittymistä ja tulemme saavuttamaan monenlaisia asioita – niin huikeita asioita, ettemme pysty vielä edes kuvittelemaan niitä.” 48. ”Niin että onko porukalla tsäänssejä
Se on perinteisesti kihelmöivä hetki, mutta Viimeisen Atlantiksen kohdalla jännitys oli ihan omassa luokassaan. Kun Viimeistä Atlantista kuunteli aikoinaan, ja kuuntelee tänä päivänä, esiin nousi vaihtelevien sävellysten lisäksi myös aikaisempaa selvästi rikkaampi laulusuoritus. Sama CMX:n suhteen. No, opinpahan kantapään kautta, miten solistin ei kannata toimia levytystilanteessa. Kun kuulija uskoo asian esittäjän vilpittömyyteen, solisti voi laulaa käytännössä mistä tahansa. – Eihän sitä nyt pulla suussa kannata laulaa... Antoiko tämän suomenkielisen heavy metal -klassikon saama lämmin vastaanotto rohkeutta kirjoittaa hieman samantyylisistä aiheista. Isäni oli myös laulumiehiä, ja häntä apinoimalla sain tietyt perusasiat kuntoon jo nuorena. – Maalla, merellä, ilmassa on puolestaan puheenvuoro esimerkiksi siitä, miten luonnonresurssien tuhlaus saattaa johtaa jopa aseellisiin konflikteihin – niin maalla, merellä kuin ilmassakin. Jos soitto ei jostakin syystä groovannut tarvittavalla tavalla, se ei todellakaan mennyt Miitriltä läpi, Hyyrynen kertoo. Ratkaisu osoittautui oivalliseksi, vaikka hankaluuksiakin ilmeni. – Omana ohjenuorana on aina ollut, että rockbändi voi laulaa uskottavasti myös epäkonventionaalisista aiheista, mikäli hyvin kirjoitettu ja rehellinen teksti tulee suoraan sydämestä. Emil teki omalta osaltaan loistavaa työtä, mutta itse en ole sataprosenttisen tyytyväinen lopputulokseen. Miten sanoittaminen sitten eteni. Niin, mainitsinko jo askeettisuuden. Esimerkiksi S.O.S. (Salatkaa oma sijaintinne) -alkusoiton jälkeen tuleva varsinainen avausbiisi Piste jolta ei ollut paluuta sisältää paikanja ajankuvausta painottaen sitä, että meidän yhteiskuntamme romahtaa yhtä aikaa sähköverkon kanssa. – Kaikki instrumenttiraidat nauhoitettiin Astialla, mutta laulut tehtiin Velinin Tepon omakotitalossa. Yrjänän tarinoihin. Biisit pyörivät päässä taukoamatta, vaikka pitäisi nukkua, mikä alkaa lopulta syödä ihmistä pahemman kerran. Ensimmäinen askel – kuten aina – olikin sanoitusideoiden esitteleminen muille bändin herroille. – Pakkolasku kertoo päättömästä kulutushysteriasta, joka on luonnollisesti eräs suurimpia syitä siihen, että maapallo ja ihmiskunta ovat joutuneet ahtaalle. takana. Kun aamu koitti, heräsin ja nostin käyttämäni patjan mikrofonin taakse akustiseksi levyksi. – Ideana oli soittaa mahdollisimman paljon livenä ja saada sitä kautta materiaali hengittämään vapautuneesti. Ja niin edelleen. – Voisin sanoa samaa jokaisesta levytysprojektista! Olen aina asennoitunut taiteen tuottamiseen niin, että lopputuloksen täytyy olla ehdottomasti parasta, mitä siihen mennessä on tullut tehtyä. Olen itse asiassa varautunut siihen, etten välttämättä elä ihan niin pitkään kuin ilman taidetta eläisin! M A R IA N N E H E IK K IN E N Stam1na Viimeinen Atlastis -levyn promokuvassa vuonna 2010. – Tarinan pääkohdat alkoivat varmistua, kun menin Emilin [Lähteenmäki, Stam1nan vakituinen kosketinsoittaja vuodesta 2009] luokse Tampereelle ja ryhdyttiin kiinnittämään hänen asuntonsa seinään keltaisia post-it-lappuja. W. No joo, tässä kohdassa on annettava kiitosta vanhemmille ja sisaruksille, sillä meillä on aina arvostettu rikasta ja selkeää puheenpartta. Kuvailit eräässä vanhassa haastattelussa Viimeisen Atlantiksen tekemistä ”helvetin raskaaksi projektiksi”. Tajuttiin ensimmäisen kerran konkreettisesti esimerkiksi se, että räyhäbiisien nauhoittaminen on paljon helpompaa verrattuna hitaan, tunnelmallisen ja rauhallisen kappaleen onnistuneeseen taltiointiin. – Kaikki kunnia Timpalle ja kumppaneille, mutta en ole ikinä varsinaisesti kuunnellut Niskalaukausta. Jos olen saanut sieltä suunnalta vaikutteita, ne ovat alitajuisia, sillä en ole koskaan tutustunut CMX:n tuotantoon. Heti ensimmäiseksi painotin yhtyetovereille sitä, että kyseessä on ihmisten välinpitämättömyydestä ja typeryydestä polttoaineensa pumppaava fantasiatarina, eikä Stam1na ole todellakaan muuttumassa miksikään luonnonsuojeluyhtyeeksi. Olemme luoneet kestämättömän järjestelmän, ja se on häpeällistä. Sietämätöntä stressiä Kun Viimeisen Atlantiksen materiaali saavutti nauhoitusvalmiuden, Stam1na vetäytyi Lappeenrannassa sijaitsevan Astia-studion uumeniin. Miten kummassa onnistut artikuloimaan niin selkeästi, vaikka lauletut rivit vilahtelevat parhaimmillaan ohi konekiväärinopeudella. Jäteputkiaivot taas on tarina ihmisen idioottimaisuudesta ja siitä, miten ajatuksemme halutaan ohjata pois ikävistä asioista muun muassa harmittoman viihteen avulla. Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus lauloi jäätiköiden sulamisesta jo vuonna 2000 ilmestyneellä profeetallisella Itku pitkästä ilosta -albumilla. Kun Stam1na alkaa valmistella uutta albumia, se tarkoittaa kokonaisvaltaista ja täydellistä uppoutumista kyseiseen prosessiin. Ensin huusin aikani sydämeni kyllyydestä ja yritimme sitten kahdestaan tuomaroida, onnistuiko homma tarpeeksi hyvin. Kaiken huipuksi minulta löytyy harrastajateatteritaustaa, ja niissäkin piireissä arvostettiin selkeää äänenkäyttöä. – Miitri ei pahemmin puuttunut varsinaisiin sävellyksiin, mutta hän piti erityisen tarkasti huolta siitä, ettei nauhalle jäänyt löysiä ottoja. Että tässä biisissä tapahtuu tätä ja tuossa tuota. Kun julkaisimme Elokuutio-levyn vuonna 2016, jotkut löysivät kappaleiden scifiviittauksista yhteyksiä A. Yhteistyökumppaniksi valikoitui kahden ensimmäisen pitkäsoiton valmisteluvaiheissa tutuksi tullut äänittäjä-miksaaja-tuottaja Miitri Aaltonen. 49. – Minulla oli hahmoteltuna tiettyjä kulminaatiopisteitä, joista syntyi yksittäisiä sanoituksia. Hah hah! – Purkitin Viimeisen Atlantiksen laulut Emilin kanssa. Elämän tarkoituksesta taas löytyy erilaista uskontoihin liittyvää kriittistä pohdiskelua. Eli vastaus on ei. Muistan sessioista erityisesti sen, että nukuin ja lauloin samassa huoneessa. Avaisitko tätä lausuntoa hieman enemmän
Useimmat arvostelijat ylistivät levyn ansioita, ja ostava yleisö äänesti jaloillaan sen verran ahkerasti, että albumi nousi julkaisuviikollaan Suomen virallisen listan ykköspaikalle. – Albumin väkevä vastaanotto vaikutti myös meihin. Suomessa monet jutut – vaikkapa kierrätyssysteemit – ovat paranemaan päin, mutta globaalilla tasolla itsekeskeiset ja lyhytnäköiset kulutusjuhlat tuntuvat vain kiihtyvän, Hyyrynen toteaa. Tavallaan pieniä mutta hemmetin konkreettisia tekoja… Monilta muiltakin kuin merimies Leinoselta. Se hetki, kun aurinko paistaa siniseltä taivaalta, on lähdetty soutuveneellä kalaan, kännykän akku on sopivasti loppunut, juoma on sopivan kylmää ja särki hyppää veneeseen pyytämättä. Itse pidän Stam1naa enemmänkin alkukantaisena ja raivoavana musiikillisena petona, josta pyritään pitämään kaikki suorat poliittiset kannanotot kaukana. Viimeisen Atlantiksen kohdalla me onnistuttiin ihan hyvin. – Kun me tehtiin Viimeistä Atlantista, haluttiin saada aikaiseksi ihan järjettömän kova levy, mistä aiheutunut stressitila oli välillä aivan sietämätön. Aurinkoisia hetkiä Viimeinen Atlantis iskeytyi markkinoille 10. Jopa maailman merkittävimpien johtajien 50. – Jotkut ärsyyntyivät, totta kai! Itse asiassa Infernon kolumnissahan oli ihan äskettäin... Millaisia ajatuksia herättää se, että Viimeisen Atlantiksen sanoma on tänä päivänä ajankohtaisempi kuin kymmenen vuotta sitten. Meidän nettisivujen vieraskirjaan tuli aika paljon sen suuntaisia kommentteja, että porukka on alkanut käyttää polkupyörää tai julkisia työmatkoilla ja muovipussitkin ovat jääneet ostamatta. – Niin, kaikki mahdolliset varoitusmittarit olivat punaisella jo aikoja sitten, ja mitä asioiden korjaamiseksi on tehty. Samaan ei ole kyennyt yksikään toinen levymme, Hyyrynen toteaa. Siellä kirjoitettiin jotenkin, että ”öyhötetään, että musiikkia ja politiikkaa ei saa yhdistää, mutta samaan aikaan nautitaan ongelmitta Lemin Greta Thunbergin papatuksesta”. – Olen aina pitänyt Stam1naa jonkinlaisena koelaboratoriona, jonka kammioissa yhdistellään ennakkoluulottomasti erilaisia alkuaineita aikomuksena luoda entistäkin jalompaa metallia – ihan niin kuin keskiajan alkemistit aikoinaan. helmikuuta 2010. Hyvä puoli taas oli se, että tällaisessa painekattilassa saatiin parhaimmillaan keitettyä varsin jaloa lientä. – Viimeinen Atlantis sai selvästi enemmän palautetta verrattuna aikaisempiin julkaisuihimme. Näkökulmansa kullakin, mutta pidän silti varsin mielenkiintoisena, jos joku kykenee näkemään meidät jotenkin poliittisena yhtyeenä. – Viimeisen Atlantiksen myyntilukemat ylittivät lopulta platinarajan. Mutta eihän palaute ollut tietenkään pelkästään positiivista. – Jos Stam1nan yli kaksikymmentä vuotta kestänyt reissu on ollut paikoin myrskyinen, niin kyllähän Viimeinen Atlantis oli hyvinkin tyyni hetki... Että tässähän täytyy pysyä skarppina, ettei fanin kehossa komeileva Stam1na-tatuointi ala vituttaa. Taakse jäivät esimerkiksi HIMin ja Ismo Alangon uudet studioalbumit. – Painavaa informaatiota on saatavilla helpommin kuin koskaan ennen, mutta samaan aikaan tieteen ja tutkimustulosten arvostus on laskussa. Kun oikeasti tajusi, että musiikki ja sanat voivat olla näin voimakkaita työkaluja, tuli fiilis, ettei parane mokata tulevaisuudessakaan
Toisin sanoen hirvittävän tärkeitä päätöksiä perustellaan epämääräisillä minusta tuntuu -lausahduksilla, eikä toiseen suuntaan kiistattomasti osoittavista faktoista välitetä tuon taivaallista. Palkintona oli minun versioni siitä, miten Viimeisen Atlantiksen tarina jatkuu ja päättyy. Samalla teos kertoo kieroon kasvaneesta individualismista, kylmästä itsekeskeisyydestä ja henkilökohtaisesta katastrofista. Oman kirjan julkaiseminen on ollut yksi suurista unelmistasi, eikö vain. Kuvailisitko kirjaa hieman enemmän. Mutta lienee sanomattakin selvää, että varsinaisessa kirjassa kaikki ne useat henkilöhahmot, juonen käänteet ja muut tarinan kulmakivet ovat huomattavasti laveampia kuin tässä lähetetyssä raakaversiossa. – Ehdottomasti. Kesällä paiskataan joitakin keikkoja ja alkusyksyllä noustaan Helsingin Jäähallin estradille Viimeisen Atlantiksen juhlakonsertin merkeissä. Syksyisten iltojen hämärtyessä uppoudutaan toivon mukaan studioon, jotta saataisiin seuraava albumi pihalle vuonna 2021. Tein työtä käskettyä, ja noin vuoden päästä olin saanut aikaiseksi tarinan nimeltään Taikamiekan taistelu. Oletko yhtään huolissasi, että tämä henkilö paljastaa tapahtumat ennen kirjan ilmestymistä. Olin ehkä 11-vuotias, kun ilmoitin haluavani isona kirjailijaksi. Selviytyä, totta kai, jos haluaa jatkaa matkaa elävien kirjoissa. Isossa kuvassa ihmisten tietoisuus laajenee koko ajan, mutta samaan aikaan jengi tuntuu käpertyvän esimerkiksi sosiaalisen median kautta omaan pieneen ympyrään. – En ole tehnyt uusista ideoistani vielä yhtään konkreettista demoa, mutta minulla on tällä hetkellä tunne, että seuraava levymme tulee olemaan ”jotakin muuta”. Meistä on tulossa jonkinlaisia suljettuja soluja valtavassa organismissa, ja tämä organismi on sairas. Mikä on kilpikonnan elämän tarkoitus. Nimittäin nyt jos koskaan kiinnostaisi lähteä Marsiin ja aloittaa elämä niin sanotusti puhtaalta pöydältä. Teoksen nimi on Viimeinen Atlantis, ja se kertoo Stam1nan samannimisellä studioalbumilla ilmestyneen dystooppisen tarinan laajennetun version. – Kirjassa kuvatun maailman tapahtumia hallitsee keinoäly nimeltään EloQuence, joka pystyy edustamaan myös ihmisyyttä. Paikalle eksyneet voivat sitten ostaa minkä tahansa esineen, mikäli pääsemme yhteisymmärrykseen hinnasta. – Katsoin juuri Mars-sarjan Netflixistä. Enpä tiedä. Lisääntyä. Hah hah! Palataanpa asiaan... Tolkien sijoitti universuminsa KeskiMaahan, minun universumini jylhät maisemat, synkät linnoitukset ja muut oleelliset jutut mahtuivat olohuoneen lattialle. Kun niin tapahtuu, moni päästää läpi vain ne omaan maailmankuvaan sopivat tiedonmuruset. – Kevät vierähtää uusien kappaleiden kirjoittamisen ja demosessioiden parissa. Tai sitten luovun asioista ilmaiseksi. R. – Meille tuli vino pino postia, ja valitsin sitten kirjoitusten joukosta voittajan. Millaisia juhlasuunnitelmia sinulla on. Ei elämä mihinkään lopu, vaikka ei lisääntyisikään – monet muut hoitavat sen puolen kuntoon. Järjestimme sitten netissä kilpailun, jossa pyysimme Stam1na-faneilta näkemyksiä esimerkiksi siitä, mitä Tobeakselle [tarinan päähenkilö portugalilaislähtöisen Athinan ohella] jatkossa tapahtuu. Toisin sanoen maailmassa on tällä hetkellä minun lisäkseni yksi ihminen, joka tietää Viimeisen Atlantiksen loppuratkaisun. Hah hah! Täytät ensi kesänä neljäkymmentä. Miksipä en. Ja se, että minulla on tällainen fiilis, tuntuu aivan mahtavalta! UNELMAN TOTEUTUMISEN ÄÄRELLÄ Like Kustannus julkaisee 10. Elämän tarkoitus. Äitini ostikin minulle tyhjän vihkon ja patisti kirjoittamaan. Mitä helvettiä se kertoo ihmisistä, että meidän pitäisi olla kaiken järjen mukaan fiksumpia kuin koskaan ennen, ja samaan aikaan yhä suurempi osa porukasta näyttää olevan matkalla suoraan kohti Narniaa. Vielä yksi kysymys: mikä on elämän tarkoitus. Ehkä Stam1na julkaisee jonakin päivänä samannimisen fantasiametallia sisältävän albumin. R. helmikuuta Antti Hyyrysen esikoisromaanin. Asiaa ei saa tekemättömäksi, enkä edes halua sitä. Kirjoitin juonen käänteet muovisille piirtoheitinkalvoille, pyöritin ne pullon sisälle, sinetöin paketin ja lähetin sen valitulle henkilölle. Tästä muuten nousee mieleen kysymys: onkohan hyönteisheviä olemassa. Varsinainen kirjoitustyö alkoi syksyllä 2018, ja valmista tuli joulukuussa 2019. – Tähän aiheeseen liittyy eräs mielenkiintoinen juttu... Luvattu mikä luvattu... Vai onko kysymys enemmänkin siitä, että ajatteleva olento kaipaa jotakin perustelua olemassaololleen. – En. Mutta siis... Ehkä tietoa on tänä päivänä yksinkertaisesti liikaa, ja porukka vain ahdistuu ja luhistuu informaatiotsunamin puristuksessa. Alkoi harmittaa, että olen jo niin vanha, etten tule koskaan pääsemään avaruusmatkalle. – Ehkä vuokraan jonkin ison tilan ja roudaan sinne kaikki omistamani tavarat. Mukana on reippaasti scifivaikutteita, ja tarinan rakennusvaiheessa jouduin keksimään monia asioita ja esineitä, joita ei ole vielä olemassakaan. – Jotkut sanovat, että elämän tarkoitus on selviytyä ja lisääntyä... Onko ihmiskunnalla mitään toivoa. Olen tullut siihen tulokseen, että minulla on liikaa tavaroita, eikä jatkuva ähky ole hyvä olotila. Alkuperäinen teksti on edelleen kirjahyllyssäni. – Se olisi kova juttu! Jos J. Mitä Stam1nan alkaneeseen vuoteen kuuluu. – Niin että onko porukalla tsäänssejä. – Onko elämällä ylipäänsä oltava jokin syvällisempi tarkoitus. Totta kai! Isot massat saattavat menehtyä vaikkapa uusien supertautien tai maailmansotien niittäminä, mutta samaan aikaan teknologia jatkaa kehittymistä ja tulemme saavuttamaan monenlaisia asioita – niin huikeita asioita, ettemme pysty vielä edes kuvittelemaan niitä. Lupasin lähettää nämä ”ratkaisun avaimet” voittajalle, ja niin myös tapahtui. – En. KUN Stam1na julkaisi aikoinaan Viimeinen Atlantis -albumin, tiesitkö jo silloin kirjoittavasi aiheesta myös yli 300-sivuisen kirjan. Muurahaiset olivat minun ritareitani, koppakuoriaiset örkkejä, heinäsirkat haltijoita ja niin edelleen. – Kuten levynkin kohdalla, kyseessä on lähitulevaisuuteen sijoittuva fiktiivinen dystopiakuvaus. No, aloitetaan vaikka siitä, että älkää olko kusipäitä muita kohtaan! 51. tasolla puhutaan ”tunteella” ja vedotaan vaikkapa ikivanhoihin uskomuksiin... – Sitten taas toisaalta... Päätös opuksen tekemisestä syntyi vasta pari vuotta sitten. Kun Viimeinen Atlantis aikoinaan ilmestyi, levyllä kerrotun tarinan loppu jäi avoimeksi
– Totta kai minuakin nyt vähän pakotettiin! Siis sillä tavalla kuin lapsia yleensä. Heidänkin esimerkistään oli aika luontevaa tarttua milloin mihinkin soittimeen, joka sattui käsien ulottuville. Samalla kuvioihin alkoi tulla kaikkea jazzia ja avantgardea ja ties mitä, minkä myötä tajusin, että minun on vaihdettava soitinta. Helsingissä syntyneen ja tätä nykyä myös asuvan Porran nimen voi löytää lukemattomien levyjen kansista, joiden lajityypit kattavat vähintään metallin, rockin, jazzin, funkin, popin, elektron, bluegrassin ja hiphopin. Ei mikään basistivitsi! Porra kertoo, että todellinen soittokärpänen puri häneen samalla kuin rockkärpänenkin. Siitä ei tullut oikein mitään. Porran seikkailut bändien, sooloprojektien, sinfoniaorkesterien ja soundtrackmusiikin parissa ovat vieneet hänet musiikkimaailman ääriin, ja uteliaan reissaajan mukaan on tarttunut näiltä matkoilta paljon näkemyksellistä viisautta. Basistivitsejä riittää, ja basso mielletään simppeliksi komppisoittimeksi. – Minähän olen neljästä lapsesta nuorin, ja siskoni soittivat pienestä pitäen viulua. Paineeton ilmapiiri musikaalisessa perheessä voi olla hyvä asia, sillä pakottaminen musiikkiin voisi jo lapsena tai viimeistään murrosiässä johtaa täyteen kapinaan sitä vastaan. Musiikki oli osa perhe-elämäämme, eli sitä kuunneltiin yhdessä, soitettiin yhdessä ja laulettiin yhdessä, mutta ketään ei varsinaisesti pakotettu mihinkään. Minun kohdallani soittimeksi valikoitui sello. Valitsin siis käytännössä soittimen sen perusteella, että se oli lähellä edellistä. Bassokitara on asiaan vihkiytymättömien silmissä yksinkertaisen instrumentin maineessa. En ollut ihan täysin kiinnostunut siitä ja kaikki muut asiat tuntuivat vievän mennessään. Totuus on kuitenkin toisenlainen. Porra on neljännen polven muusikko, ja useimmiten miehen kohdalla hehkutetaan sitä, että hän on kansallissäveltäjämme Jean Sibeliuksen tyttärentyttären poika. – Bassohan voi olla ihan mitä tahansa! On olemassa paljon niin sanottuja ”statistibasisteja”, varsinkin hevibändeissä, mutta joskus se vain kuuluu asiaan ja on juuri siinä muodossa tärkeä osa bändiä. Eli tietyssä iässä, minun tapauksessani kuusivuotiaana, pistettiin soittotunnille ja toivottiin parasta. – Kävin sellotunneilla melkein kymmenen vuotta, mutta lopulta minulla oli aika isoja motivaatio-ongelmia. On joka tapauksessa enemmän kuin selvää, että Porra on peräisin todella musikaalisesta perheestä. Isäni soitti jazzbändissä, äitini oopperassa, kaikki sisarukseni soittivat ja lauloivat ja musiikki oli kotonamme läsnä koko ajan, Porra kertoo iloisesti puhelimessa. – Innostuin musiikista kunnolla 14-vuotiaana, kun törmäsin ensimmäisen kerran heviin. – Suomessa on paljon sellaisia musiikkisukuja, joissa lapsia suorastaan koulutetaan kunnianhimoisesti musiikkialan ammattilaisiksi, mutta on täysin lapsesta kiinni, miten siihen reagoi, Porra tuumii. – Olen kasvanut täysin musiikin ympäröimänä. – Totesin, että bassokitara on aika hyvä, koska siinä on saman verran kieliä kuin sellossa, joten siinä luetaan samoja nuotteja. – Kun aloin soittaa bassoa, katseeni oli Cliff Burtonissa, Les Claypoolissa, Lemmyssä, Fleassä ja Robert Trujillossa eli soittajissa, jotka olivat mielestäni musikaalisimpia, makeimpia ja mielenkiintoisimpia. PÖLKYLLÄ Stratovarius-basistina tunnettu Lauri Porra on mies, joka saa monet musiikin sekatyöläisiksi kutsutut hahmot näyttämään näpertelijöiltä. L auri Porran kotisivujen Works-välilehdelle eksyvä voi huomata nopeasti, että monien basistiksi mieltämä muusikko on ehtinyt tehdä 42-vuotisen elämänsä aikana lähes kaikkea, mitä musiikissa voi tehdä. Samalla mukaan astui instrumentti, josta suurin yleisö hänet parhaiten tuntee. Ihan kuin tässä ei olisi tarpeeksi, Porran nimi vierähtää usein vastaan myös suomalaisten elokuvien ja tv-sarjojen lopputeksteissä. Sooloalbumeillaan Porra on yltänyt niin musiikkimaailman itään, länteen, pohjoiseen kuin etelään, ja onpa mies kirjoittanut useita teoksia myös sinfoniaorkesterille – sekä perinteisessä että modernimmassa mielessä. TEKSTI AKI NUOPPONEN KUVAT JARMO KATILA, ELINA SIMONEN, KIMMO SYVÄRI Loputtoman utelias MUSIIKIN MONIOSAAJA 52. – Meillä ei kuitenkaan ollut sellaista ehdotonta painetta musiikin suhteen
Oppineisuutta ja itseoppineisuutta Tälläkin palstalla haastatelluista muusikoista on voinut aistia melko karkean kahtiajaon: rockpiireissä pyörii useimmiten joko täysin itseoppineita tai alusta alkaen kouluttautuneita muusikoita. Jos haluaa olla kirjailija, kannattaa opetella se kieli, jolla kirjoittaa. – Suurin osa basisteista on kiinnostunut puhtaasti basistin oikeasta hommasta, mitä itsekin teen paljon, eli pidetään muina miehinä kivitaloa pystyssä kaiken taustalla. – Soitin päivät musakoulussa kaiken maailman fuusiomaisterien kanssa maailman vaikeimpia sointuja, ja illalla menin soittamaan räkärokkia ihmisten kanssa, jotka eivät osanneet nimetä perussointuja. Siitä joukosta oli melko helppoa erottua edukseen. – Olen aina ajatellut, että molemmissa maailmoissa on avarakatseisimmillaan etunsa ja jompaankumpaan liian ahdasmielisesti sulkeutuen sudenkuoppansa, Porra sanoo. – Sinergystä olin ihan sairaan innoissani, kun liityin mukaan Marco Hietalan lähdettyä vuonna 2002. Itseoppineita ja intuitiivisia ihmisiä, jotka avasivat silmiäni kliinisen musisoinnin vastakohdalle. Toisaalta itseoppineista soittajista löytyy usein myös muusikoita, jotka rikkovat rajoja käsittämättömillä asioilla, vaikka eivät tajua sitä itse. Funk, punkimpi musa, katurokki, hevi, thrash ja niin edelleen. Se turhautti ihan hulluna, kun koko mahtava bändi hajosi alta parin vuoden aikana. [Timo] Tolkki oli vielä messissä vuonna 2005, kun hyppäsin remmiin, ja pari vuotta sen jälkeen olin taas äänittänyt seuraavan levyn bassot, eikä sekään bändi meinannut pysyä kasassa millään. Kantapäiden kautta bändielämään Porra on Infernon lukijoille tuttu monista suomalaisista raskaan rockin bändeistä kuten Stratovariuksesta, Warmenista ja Sinergystä sekä alan vierailuista Apocalypticaa ja Kiuasta myöten. Hetken jo luulin, etten saa soittaa Stratovariuksenkaan levyllä! PÖ LK YL LÄ. – Yhtä usein törmään itseoppineisiin kitaristeihin, jotka ovat treenanneet ihan hulluna, mutta eivät välttämättä aivan oikeita asioita. Porra on ottanut musiikin eri laitoja haltuun molemmilla tavoilla. Oli mahdollista päästä pienemmällä vaivalla kunkkubasistiksi kuin kunkkukitaristiksi, koska kilpailua oli niin paljon vähemmän. – Myöhemmin olen täydentänyt kuviota soittamalla hiphopja elektromusiikkilevyille esimerkiksi Perttu Mäkelän, Don Johnson Big Bandin, JVG:n ja Stigin sessioissa. Sen huomasi aika nopeasti, että kauhean moni muu ympärilläni ei ollut kiinnostunut tekemään bassolla ”epätavallisia” asioita. – Jos olisin valinnut sähkökitaran, olisin varmasti stressannut paljon enemmän! Siinä maailmassa kun oli kaiken maailman kämäräiset ja kososet. Pidempi bändipesti oli aluksi hakusessa. Se kurinalaisuus on joskus koko hevibändin ydin. Aluksi oli Tunnelvision, sitten tulivat Warmen ja Kotipelto. – Stratovarius ei ollut mitenkään helpompi tapaus, ainakaan alussa. – Mielestäni musiikkikoulutus ja teoria on musiikin tekemisen kannalta tavattoman hyödyllistä. Se on itseoppimisen riski. – Aikaa vaadittiin paljon, koska minua kiinnosti melkein kaikki. Pidin samalla eräänlaista ajatusta ja sääntöä, että sama määrä aikaa, jonka laitan koulutukseen, minun on sijoitettava myös kentälle puhtaana kokemuksen hakemisena. Otin asiakseni soittaa kaikenlaisissa bändeissä, joissa musisoi paljon ihmisiä, jotka eivät todellakaan ole käyneet musakouluja. – Ennen Stratovariusta tuntui pitkään siltä, etten löydä omaa paikkaani millään, Porra naurahtaa. – 2000-luvun alussa tunnuin etenevän portaittain bändistä toiseen. En ymmärtäisi musiikista mielestäni juuri mitään, jollen ymmärtäisi musiikin kieltä. Homma meni yksinkertaisesti niin, että aina joku tunsi jostain jonkun, joka tarvitsi bändiinsä sessiobasistin, ja olin useimmiten mukana sitä suuremmalla mielenkiinnolla, mitä erilaisempaa musaa oli tarjolla. Olimme jo studiossa, olin soittanut seuraavan levyn bassot purkkiin, ja sitten tuntuikin, ettei se kiertolaisuus ei tule loppumaan koskaan. – Olin innostunut basson haastamisesta ja virtuositeetista sekä uusien soundien löytämisestä, minkä takia basson soittaminen oli enemmän kuin mielenkiintoista. Sellaisella taustalla ei välttämättä ajatella mitään nuotteja, mikä on ollut taas ihan omalla tavallaan tajuttoman opettavaista. – Kun itse jatkoin Pop Jazz Konservatorioon bassokitaran kera, opiskelin paljon latinalaisamerikkalaisia musiikkityylejä, soitin tietenkin paljon jazzia ja otin haltuun teoriaa. Myöhemmin aloin soittaa klassisten soittajien kanssa, mistä löytyi taas erilaisia etuja ja haasteita
Kun buukkasin Lahden sinfoniaorkesteria soittamaan soololleni, oli ihan korvaamaton apu, että pystyin sanomaan sovittaneeni musiikkia orkesterille useita kertoja aiemminkin. Miten paljon ”toisen teokseen teoksen tekeminen” eroaa kaikesta muusta säveltämisestä. Todellisuudessa suurin osa elokuvamusiikista on sellaista, jota katsoja ei edes huomaa. Porran sävellyksiä on voinut kuulla esimerkiksi elokuvissa Hevi reissu (2018), Napapiirin sankarit 3 (2017), Nuotin vierestä (2015), Rat King (2012) ja Tappajan näköinen mies (2011) sekä tv-sarjoissa Suuri savotta, Melkein totta, Calculations, Walker, Elämää suurempaa, Underworld Trilogy ja Morsian. Puhun usein työkalupakista, johon etsin erilaisia työkaluja ilmaistakseni itseäni. – Dust sisältää askeleita progressiivisen metallin kautta mukavuusalueitteni ulkopuolelle ja on varmasti hyvä porttilevy heillekin, jotka ovat kuulleet musisointiani vaikkapa Stratovariuksessa, Porra tuumii. Flyover Symphony, Memento ja The Mass of Matter and Time] ovat punainen lanka omiin töihini, ja niistä kuulee sen, minkä vuoksi olen tehnyt niin laajasti töitä säveltäjänä sekä ammattija bändimuusikkona. – Olen oikeastaan tyytyväinen siihen, että hevi on alkanut tulla mukaan myös soololevyilleni. Itsetutkiskelua sooloillen Stratovarius-aikojen rinnalla syntyneet sooloalbumit ovat tarjonneet omalla tavallaan läpileikkauksen Porran tekemisistä ja suurimmista intohimoista musiikin suhteen. Täytyy pystyä auttamaan elokuvan tarinaa ja tunnelmaa musiikilla, joka on yksi osa kokonaisuutta. Kun Rolf Pilve tuli mukaan vuonna 2011, kuvio rauhoittui vielä entisestään, ja viimeiset kymmenen vuotta ollaankin saatu vain nauttia mutkattomasta levyjen tekemisestä hyvällä meiningillä. – Koen yhä, että koko soolotuotantoni on moninaisuudestaan huolimatta yksirankainen kokonaisuus, jolla on tietty kaari, joka ilmaisee elämääni ja tekojani, Porra summailee. Oli mahdollista päästä pienemmällä vaivalla kunkkubasistiksi kuin kunkkukitaristiksi, koska kilpailua oli niin paljon vähemmän.” 55. Se, että opettelen perinpohjaisesti jonkin genren tehokeinon, takaa sen, ettei minun tarvitse tyytyä vain pastisseihin, kun haen jotain tiettyä tunnelmaa. – Kaikkeen siihen viidentoista vuoden takaiseen nähden voin sanoa, että Stratovarius on ihanalla tavalla rauhoittunut ja tasapainoittunut. – Onneksi Stratovarius nousi kuin se kuuluisa Feeniks-lintu, ihan bändin omia sanoituksia lainatakseni! Stratovariuksessa Porraa onkin sitten onnistanut pidemmän kaavan kautta: basisti on soittanut bändissä jo 15 vuotta ja on itse asiassa nykybändin pitkäaikaisin jäsen heti laulaja Timo Kotipellon ja kosketinsoittaja Jens Johanssonin jälkeen. – Suurin osa työstä on tekstuurien ja tunnelmien rakentamista, eikä taitava elokuvamusiikin tekeminen tarkoita sitä, että onnistuu nostamaan sen musiikin pääosaan. – Jos mennään ihan musiikin syvimpään olemukseen, niin sen perusajatushan on sama genreen katsomatta: sillä haetaan jonkin tietyn tunnetilan välittämistä, ja se tunnetila vaihtelee projektin mukaan, Porra pyörittelee. Sen aikana päässäni kirkastuu ajatus, kuka tai mikä sitä tunnetta tulee välittämään ja millä tavalla. – Siis minähän olen sellainen säveltäjä, että mietin tosi kauan, ja joskus vähän liiankin kauan, ennen kuin teen mitään konkreettista. – Eri genreissä on vähän eri paikat, vähän eri ihmiset ja vähän eri läpät, ja musiikin tuottamia kiksejä tehostetaan eri tavoilla. Lauri Porra (2015), All Children Have Superpowers (2008), Flyover (2015), sinfoniaorkesterin kanssa äänitetty Entropia (2018) ja tuore Dust (2019) sisältävät metallia, jazzia, klassista, ambientia, rockia ja funkia hyvin erilaisissa muodoissa, joskus jopa samojen kansien sisällä. Sen jälkeen ilmaisutapa on selkeä. Suomessa ei ole montaa bändiä, jossa paletti ei olisi jossain kohtaa levinnyt, ja nythän se nähtiin Bodomienkin kohdalla, etteivät nekään olleet tässä asiassa poikkeus. – Tietenkin vanhat bändit on aina vanhoja bändejä, eikä sellaista vanhaa bändiä olekaan, jossa ei olisi mukana historian painolastia ja kaikkea muuta. Käykö koskaan niin, että alat purkaa jotain tiettyä fiilistä tietynlaiseksi musiikiksi ja huomaat kesken kaiken, että se, minkä olit suunnitellut vaikkapa metalliksi, toimiikin todellisuudessa paremmin orkesterilla. Jos menen hevikeikalle, on ihan selvää, että se on ”Jos olisin valinnut sähkökitaran, olisin varmasti stressannut paljon enemmän! Siinä maailmassa kun oli kaiken maailman kämäräiset ja kososet. – Olen tykännyt siitä aina, koska tykkään tehdä ennen kaikkea instrumentaalista musiikkia, Porra sanoo. – Soololevyissä kiteytyy se tapa, jolla suhtaudun musiikkiin. Dust-levy summailee entistäkin paremmin koko historiaani. Jos käy ihan älytön tuuri, saattaa päästä tekemään sen parinkymmenen sekunnin melodian, joka soi pari kertaa elokuvassa ja vie ehkä minuutin tai pari kahden tunnin kokonaisuudesta. Tee teos toisen teokseen! Viimeisen kymmenen vuoden aikana Porra on tarttunut kaiken muun lisäksi myös elokuva-, tvja mainosmusiikkiin. Porran mukaan monilla on hieman väärä mielikuva siitä, millaista työtä musiikin säveltäminen elokuviin on. – Nyt kun Stratovarius pääsi uudelleen siivilleen ja löysi progehtavamman itsensä, voin sanoa nauttineeni täysin rinnoin kiertämisestä ja levyistä, joilla olemme voineet haastaa paljon itseämme. – Moni säveltäjä on ihaillut isojen elokuvien isoja kappaleita ja ajattelee, että leffascorejen tekeminen on juuri sitä, että keksitään isoja teemoja ja valtavia orkesterisovituksia. Erilaiset samanlaiset musiikkiskenet Jollekin soittaminen voi olla vain soittamista, tai jopa työtä, mutta Porra on aina vaikuttanut tekevän hommaansa koko sydämellään ja saavan irti valtavasti erilaisia fiiliksiä eri musiikin lajeista. Saadakseni sinne uuden työkalun liityn muutamaksi vuodeksi vaikkapa bluegrassbändiin, ja sen jälkeen ymmärrän, miten se maailma musiikissa toimii. – Soololevyt ja kolmen viime vuoden aikana tekemäni orkesteriteokset [mm. – Saatan miettiä jotain biisiä tai teosta parikin vuotta. En oikeastaan koskaan ala vain tehdä jotain, Porra toteaa. Elämä on sellaista. – Se, että olen päässyt tekemään soolona orkesterimusiikkia, juontuu ihan siitä, että pääsin tekemään sitä aikoinaan leffascoreihin. – Siinä vaiheessa, kun olin liittynyt mukaan, orkesteri oli pitkän aikaa melko traumatisoitunut, Porra myöntää. – Se jos mikä on ollut musiikin opiskelua parhaimmillaan, koska saatan saada suhteellisen lyhyellä aikavälillä tosi erilaisia projekteja, jotka vaativat aivan erilaista musiikkia, ja niitä varten on usein ihan siedettävät budjetitkin. Olipa se mitä tahansa. Uusimmalle Dust-albumilleen Porra on ujuttanut metallielementtejä enemmän kuin koskaan aiemmin soolotuotannossaan
Ihmiset tahtoo olla niin aitoja, että ne haluaa käyttäytyä juntimmin kuin mitä ovat. Porralla on melkoisen ainutlaatuinen asema juuri sen takia, ettei hän ole ainoastaan piipahtanut kaikenlaisissa musiikkipiireissä vaan on aidosti elänyt niissä. – Hevarithan on leppoisia ja maanläheisiä ja lupsakoita ja uskollisia, eikä se hevimetalliveljeys kuole koskaan. – Juuriini nähden ihmeellisimmät yllätykset ovat löytyneet koneja hiphopmusiikista. – Mutta sitten taas tätä tapahtuu klasarija taidepiireissä toisinkin päin. – Se on hyvä tapa selvittää musiikkityylin motiivit ja ymmärtää, mistä musiikki on tullut, mitä sillä on alun alkaen haettu ja haluttu ilmaista. Porra kehottaa ihmisiä tutustumaan musiikin historiaan ja kulttuurihistoriaan, jos he haluavat todella ymmärtää musiikin kieltä. Olin koonnut bändin, jossa oli puolet kenialaisia ja puolet suomalaisia soittajia, ja koko kenialaisten melodiantaju meni ihan ”vakavanhaväinämöisiä” myöten puoli sävelaskelta tottumuksiamme korkeammalta. Yhä vain uteliaampi Kaiken edeltävän jälkeen voi vain arvailla, miten paljon musiikkimaailmaa Lauri Porra on kaikissa projekteissaan, yhteistöissään ja matkailujensa varrella todella nähnyt, minkä toteaminen saa miehen hykertelemään. – Soitin myös kenialaisten muusikoiden kanssa, ja siihen kulttuuriin ei taas kuulunut ollenkaan melodioiden ja harmonioiden suhde. Hän tietää täsmälleen, missä esimerkiksi metallipiirit erottuvat edukseen ja missä eivät. Se näkemys, ja koko musiikillinen ymmärrys, oli siinä kohtaa ihan eri maailmoista kuin omani ja juuri siksi tavattoman mielenkiintoista. Se äärimmäisen rento ja hyvä meininki menee joskus niin pitkälle, että tiettyä kultivoituneisuutta tai älykkyyttä yritetään jopa väkisin peitellä. Se on prikulleen juuri näin, ja kyllä aito meininki on se, mitä näissä ympyröissä rakastaa vuodesta toiseen. Se on ehkä sellainen juttu, josta olisi joskus hyvä päästää vähän irti. nuottien hierarkiaa. – Siihen voi liittyä kaikki ylilyödyt känniurpoilut, koska se on rock’n’roll. mallia farkut, T-paita ja kalja, kun taas klasarissa ne korvautuvat puvulla, samppanjalla ja leivoksilla. – Kyllähän metallipiirien parhaat puolet on just ne kliseet, joista aina puhutaan, Porra nauraa. – Soittaessani Peter Lerchen Kriya-bändissä, joka teki yhden levynkin, musisoin ison intialaisjoukon kanssa, jonka yksi soittaja oli seitsemännen polven muusikko. Tai vaikka se, että vältellään liian taiteellisia ratkaisuja, koska se on muka tekotaiteellista. Ihmiset tahtoo olla niin aitoja, että ne haluaa käyttäytyä juntimmin kuin mitä ovat.” 56. – Musiikki voi olla genrestä riippumatta ihan yhtä lailla voimaannuttava, surullinen, katarttinen, iloinen tai aggressiivinen kokemus, ja sen musiikin päällä on ikään kuin kulttuurillinen sopimus siitä, minkälaisiin naamiaisiin ollaan milloinkin menossa ja mikä se koko homman sävy pohjimmiltaan on. Se on hevissäkin tärkeä pitää mielessä, että asioita voi tehdä tosissaan ja ammattimaisesti, muttei liian vakavasti. ”Metallipiireissä käyttäytymiseen liittyy itselläni hassu tunne. Se äärimmäisen rento ja hyvä meininki menee joskus niin pitkälle, että tiettyä kultivoituneisuutta tai älykkyyttä yritetään jopa väkisin peitellä. – Roolit on tavallaan ihan okei niin kauan kuin ymmärtää niiden olevan pääasiassa ihan vain leikkiä. Toisinaan tuntuu, ettei siellä ole taustalla kerta kaikkiaan mitään musiikin teoriaa tai mitään sellaista... – Oma uteliaisuuteni on sellaista, että voisin kai sanoa, että haluan olla musiikin maailmanmatkaaja ja rakentaa sitten kaikilla keräämilläni opeilla itselleni talon, jonka lopullista muotoa en tiedä vielä itsekään. – Silti on pakko myöntää, että metallipiireissä käyttäytymiseen liittyy itselläni hassu tunne. Siellä saatetaan tehdä musiikkia ihan samoista syistä ja olla konserttien jälkeen ihan yhtä päissään kuin metallipiireissä, mutta jotkut yrittävät esittää älykköjä lainaamalla filosofeja ja tutkimuksia, vaikka ovat yhtä yksinkertaisia tyyppejä kuin kuka tahansa. Joskus nämä asiat sekoitetaan niin, että on jotenkin aitoa olla vähän tyhmä, ja jos on fiksu, ei ole aito. Tänäkin päivänä äärimmäisen uteliaaksi ihmiseksi tunnustautuva Porra kertoo nauttivansa todella paljon siitä, että saa yllättyä ihmisten musiikkikäsitysten moninaisuudesta ja musiikkimaailman rikkauksista
entranCe aggressive and violent 80’s thrash lp VICTORY SONGS LP FROM AFAR LP UNSUNG HEROES 2-LP Malevolent Creation the ten CoMMandMents remastered, with restored artwork, a death Metal classic is now deadlier than ever! 2-Cd/lp/2-lp/MC sÓlstafir KÖld “Köld” will take up 70 minutes of your life when digested in one listen, and we recommend you do so. All albums come in deluxe gatefold editions with the original artwork from Necrolord! Out in january 2020 on LP. Out now on Hammerheart Records shape of despair angels of distress leaders of the funeral doom procession lp shape of despair illusion’s play a highlight in sad and atmospheric doom 2-lp grinder dawn for the living a highlight in german speed/thrash Metal lp grinder dead end skillfully executed german speed Metal lp a.r.g. ENSIFERUM 2-LP IRON LP And so the journey began, Ensiferum set their heavy metal course with their impressive albums. You Need Heavy Metal. out now on 2-lp Moonsorrow BaCK to north deluxe boxset of 5 digi-Cd’s! one of folk/Black/viking Metal genre’s most famous acts! out now on 5 digi-Cd BoX. You want Viking Metal. Then get these on vinyl
Kestomeikkiheviä DANGER DANGER Danger Danger EPIC 1989 TEKSTI TAPIO AHOLA SALAMYHKÄ POLKU PIENILLE SUURILLE LEVYILLE Amerikkalaisyhtye tarjosi debyytillään yhden viimeisistä tasokkaista 1980-lukulaisista hard rock -levyistä. Itä ja länsi lähestyivät toisiaan, ja kaikille oli selvää, että sosialismi siinä totalitaristisessa muodossaan, jossa sitä Itä-Euroopassa harjoitettiin, oli tullut tiensä päähän. Hiturit One Step from Paradise ja Feels Like Love ovat vähintään toisella jalallaan 1980-lukulaisen AOR:n alueella – puhumattakaan Don’t Walk Awaystä, jossa on tiivistetty vajaaseen viiteen minuuttiin amerikkalaisten kasariteinileffojen ja niiden musiikin olennainen sisältö ja estetiikka. Grungebuumi odotti kuitenkin jo oven takana. Ensin päähuomio kiinnittyy suoraviivaisiin rokkivetoihin, kuten pikkutuhmiin Bang Bangiin ja Naughty Naughtyyn. Suurempi menestys jäi saavuttamatta, vaikka takana oli iso levy-yhtiö ja käsissä varsin vahva esikoisalbumi. Tätä oli 1980-luku, eikä se palaa tässä muodossa enää koskaan. VUOSI 1989 on jäänyt historiaan suurilla muutoksillaan. Tavallaan ne tukkahevibändit, joista ei ikinä tullut rocktähtiä, ovatkin kaikken kiehtovimpia. Gunnareiden ja Skid Row’n kanssa samaan markkinarakoon pyrki iskemään newyorkilainen Danger Danger kesäkuussa 1989 julkaistulla nimettömällä debyyttialbumillaan. Yhtyeen debyytti on myös kiitettävän monipuolinen kokonaisuus. Laulaja Ted Poley vetää täysin palkein jossain ylitulkinnan ja aidosti vakuuttavan fiilistelyn välimaastossa, kitarasooloista löytyy aitoa tähtikimallusta ja meininki on muutenkin kiitettävän härskiä. Danger Dangerin leipälajina oli joka tapauksessa häpeilemätön meikkija tukkahevi, jonka parissa sitä ei voi pitää edelläkävijänä, mutta joka tempaa mukaansa harvinaisen vastustamattomasti. Balladiosastolle suunnatessaan yhtye osoittaa, että siltä löytyy korvaa hyville melodioille. Basisti Bruno Ravelin sävelkynä on silti säilynyt terävänä, minkä voi havaita hänen The Defiants -yhtyeensä kahdelta tähän mennessä julkaistulta albumilta. ON oikeastaan vaikea sanoa, onnistuiko Danger Danger vangitsemaan debyyttialbumillaan aikakauden zeitgeistin täydellisesti vai oliko yhtye sittenkin onnellisen tietämätön siitä, etteivät bileet ehkä jatkukaan ikuisesti. Koko 1980-luvun menestynyt hard rock oli vielä kovassa huudossa, olihan pari vuotta aiemmin julkaistu Guns N’ Roses -debyytti Appetite for Destruction myynyt miljoonia ja vuoden 1989 alussa ilmestyneen Skid Row -debyyttialbumin hittisinkut pyörivät kaapelikanavien tehorotaatiossa. 58. Ne osoittavat Danger Dangerin olevan välillä aika hölmö bändi, mutta tuskin kukaan tukkaheviltä muuta haluaisikaan. Sama kaksikko on luotsannut bändiä läpi vaikeimpienkin aikojen. DANGER Dangerissä on yllättävää se, että debyyttialbumin – ja bändin koko tuotannon – biisimateriaalista vastaavat yhtyeen basisti Bruno Ravel ja rumpali Steve West. Tasokkaita irtobiisejä löytyy liki jokaiselta yhtyeen seitsemältä studioalbumilta, ja niistä viimeisin, Revolve (2009), on itse asiassa kokonaisuutena yllättävänkin tasokas. Jotkut osasivat jo ennakoida 1990-luvun puolivälissä tapahtunutta digitaalista vallankumousta. Revolven jälkeen yhtye on tehnyt jonkin verran keikkoja, jotkin klassisella kokoonpanollaan, mutta uutta musiikkia bändiltä ei ole kuultu. Myös musiikkimaailma oli muuttumassa. Under the Gun puolestaan kulkee laput silmillä Bon Jovin Runawayn viitoittamaa tietä, mutta on sanoitustaan myöten niin vakuuttava pastissi, ettei sille voi olla vihainen. Danger Danger jäi kaupallisessa mielessä grungeaallon alle, mutta jatkoi uraansa siitä huolimatta ja on tehnyt ihan tasokkaita levyjä, vaikka kokoonpano on muuttunut usein ja bändi tuskin on tuonut enää aikoihin jäsenilleen leipää pöytään. Bändi kuuluu niihin kasariyhtyeisiin, jotka suuri yleisö on unohtanut jo aikaa sitten, mutta joille on aina paikka Frontiers Recordsin ja Sweden Rock -festivaalin artistikattauksessa
15-vuotinen tauko päättyi lopulta viime keväänä, kun kaksikko palasi melkoisella rytinällä. Kylmiltä väreiltä ei voi välttyä. Kürsch ja Schaffer on kaksikko, jota voisi kuvailla nykypäivän supersankareiksi. Varsinainen pommi pudotettiin joulukuussa: odotettu kolmas albumi ilmestyisi helmikuussa 2020. helmikuuta. Raskaat ja kevyemmät osuudet kulkevat silti käsi kädessä, välillä jopa saman biisin sisällä. Hansi Kürsch ja Jon Schaffer lupailivat, että jatkoa seuraa, mutta sitä jouduttaisiin odottamaan. Meillä on siis mahtava kitaristi sekä yksi tämän planeetan upeaäänisimmistä laulajista. III:n ainoa heikko kohta onkin, että sen täydellinen ymmärtäminen ja sisäistäminen vaatii aivan jumalattoman määrän kuuntelukertoja. Toinen kunniamaininnan arvoinen veto on Wolves in Winter, jonka melodinen kertosäe on levyn puhuttelevimpia. Projektin mahdollinen tulevaisuus tuli aina silloin tällöin puheeksi. Kaksi aivan mieletöntä biisinikkaria. Kun kauan hiljaiseloa pitänyt bändi julkaisee jotain uutta, odotukset ovat aina hieman pelonsekaiset – etenkin, jos aiemmat tuotokset ovat sieltä parhaasta päästä. On Iced Earth, joka on pitänyt tasaisen tappavan otteen koko 36-vuotisen uransa ajan julkaisten kappaleita, joita voi hyvillä mielin kutsua metallianthemeiksi. Ei. Uuden levyn Universal Truth on mahdollisesti projektin hienoin biisi ikinä, eikä vähiten käsittämättömän upean laulusuorituksen ansiosta. Eikä se ole sinänsä huono juttu, sillä hyvää albumia kuuntelee mielellään kerta toisensa jälkeen. III on kerrassaan täydellinen paketti, joka takaa mahtavan kokemuksen niin kokonaisuutena kuin yksittäisiä biisejä kuunnellessa. Ajatellaanpa hetki heidän omia bändejään. Blind Guardianin ja Iced Earthin johtohahmojen ylistetty yhtye debytoi nimikkoalbumillaan vuosituhannen vaihteessa ja julkaisi toisen levynsä Touched by the Crimson Kingin vuonna 2005. Yhtye, joka tietää pienintäkin yksityiskohtaa myöten, mitä tekee. Tämän ryhmän kohdalla sellaista uhkaa ei ole. Se on parhaimmillaan alusta loppuun soitettuna, mutta muutama raita erottuu niin vahvasti edukseen, että niihin on pakko palata uudestaan ja uudestaan. Kun lähtökohta on tämä, voiko mikään mennä pieleen. Kymmenminuuttinen päätöskappale Children of Cain on herkkä ja tunteikas, mutta valmis iskemään juuri silloin, kun sitä vähiten odottaa. Olen hehkuttanut Kürschia arvioissani lukuisia kertoja, enkä aio tehdä poikkeusta nytkään. Herrasmiehet ovat järjestäneet sellaisen kattauksen, etten edes tiedä, mistä sitä lähtisi purkamaan. Touched by the Crimson Kingillä tahti oli paikoin hitaampi ja balladinomaiset kappaleet saivat enemmän tilaa. Koko käsitys yhtyeestä on vaarassa romuttua. Kansitaide kuvaa levyn tunnelmaa täydellisesti: se on pimeä, hämyinen ja melankolinen, ajoittain jopa pahaenteinen. Sitten tuli hiljaisuus. Nykypäivän supersankarit Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa DEMONS & WIZARDS III CENTURY MEDIA D IR K B E H LA U ARVIOT 59. Ensimmäiset 15 kuuntelukertaa tuntuvat tällaista 65-minuuttista järkälettä käsitellessä vasta lämmittelyltä, joten vain aika näyttää, mitä kaikkea teos todella pitää sisällään. Biisit olivat Fiddler on the Greeniä lukuun ottamatta raskaita, synkkiä ja enimmäkseen nopeita. On aivan uskomatonta, miten saksalaissolistin ääni tuntuu ainoastaan paranevan, kun vuodet mittarissa lisääntyvät. III on täydellinen osa jatkumoa, sillä se on kuin yhdistelmä kahden edeltäjänsä elementtejä sekä jotain aivan uutta. Bändin albumeista julkaistiin uusintapainokset, ja yhtäkkiä remmi olikin jo kiertämässä pitkin Eurooppaa ja Yhdysvaltoja. On Blind Guardian, joka on yksinkertaisesti universumin upeimpia bändejä. Mitä jos uusi albumi onkin vain varjo entisestä. Toivon silti, että mahdollista jatko-osaa ei tarvitse odottaa vuoteen 2035 saakka. Elli Muurikainen III julkaistaan 21. Nimikkoteoksella syöksyttiin pää edellä liekkeihin
Kátai kuitenkin mainitsee naivististen taideliikkeen tuoneen levylle inspiraatiota. Mainitut bändit eivät Dead Kosmonautin toisella levyllä kuulu. Tyylikirjo on laaja, ja soitannassa on menneiden vuosikymmenten lämpöä. Viisitoista vuotta sitten ryhmä päätti ryhtyä soittamaan uudestaan alkuperäisellä kokoonpanolla. Levyn tunnetuimmat muusikot lienevät kitaristi Frederik Folkare ja laulaja Per ”Hellbutcher” Gustavsson. Temppu toimii kolmen ekan, hemmetin hyvän raidan verran, mutta sen jälkeen odottaisi jo jotain vähän erilaista. Kreikkalaiskoplan meno ei ole sinällään uraauurtavaa tai erikoisen ihmeellistä. Efekti saavutetaan ajattomasti soivalla heavyllä, joka ei pelaa niinkään energisyydellä vaan hivenen haaveilevalla ja mahtipontisella tunnelmalla. Oli miten oli, levyn tunnelma on kiehtova ja sen sävellyksistä löytyy hyviä ideoita vaikka muille jakaa. Tamás Kátain yhden miehen projektina jo pitkään toimineen aktin musiikki on hämmentävä – ja hämmentävän tasokas – sekoitus muun muassa krautrockia, progea, kansanmusiikkia, jatsia, funkia ja raskasta rockia. Ensimmäinen ep ilmestyi kesällä 2017, ja sen jälkeen Haunt on paukutellut kaksi täyspitkää, pari splittiä ja vähän muutakin. THY CATAFALQUE Naiv SEASON OF MIST Thy Catafalque on muuttunut 20 vuoden aikana hiljalleen perinteisestä black metal -aktista avantgardistiseksi entiteetiksi, jolle mitkään vaikutteet eivät ole vieraita. Tätä suurempaa kehua on vaikea keksiä. Kaksi yli kymmenen minuutin heilahtavaa raitaa pelaa aivan eri vesillä, ja erityisesti massiivinen päätosbiisi maalaa antaumuksella niin suuria kuvioita, että huh huh. Mind Freeze kellottaa vain noin 37 minuuttia, joten pituuden piikkiin ongelmaa ei voi pistää. Sellaisetkin nimittäin Under Acid Hoofilta löytyvät. Sen sijaan biisit ovat ehkä keskenään turhan samankaltaisia. Tämä vain hyvässä mielessä, sillä bändin näkemys monipuolisesta ja melodisesta heavy metalista on erittäin nautittava. Jälkimmäisellä puoliskolla puolestaan tapahtuu lopullinen lunastus. Uusi levy kuulostaa debyyttiä valjummalta eikä tunnu oikein missään vaiheessa ottavan tuulta purjeisiinsa. Melankolinen ja haikea fiilis tuo mieleen Angel Witchin ja Tokyo Bladen kasarilevytykset, mikä ei ole missään nimessä huono asia. Bändi osaa kuitenkin operoida valitsemillaan työvälineillä todella hyvin, eikä levy tunnu – ihme kyllä – lainkaan pitkäveteiseltä tai toisteiselta. Acid Mammoth ei koristele ilmaisuaan ylimääräisillä hilavitkuttimilla, vaan tahkoaa menemään perusrepertoaarilla. Meininki on äärimmäisestä raskaudesta ja mörssäävästä poljennosta huolimatta ihmeellisellä tavalla mieltäylentävää ja psykedeelistä. Ajatuksesta syntyi lopulta yhtyeen debyyttilevy Rising from the Ashes (2014), joka oli veteraaneilta varsin kohtuullinen suoritus. Esimerkiksi Iscariot’s Dreamissä sooloillaan ja lauletaan kuin Iron Maidenissä ikään kuulostamatta varsinaisesti kopiolta. Rullaava ote sekä tarttuvat kitarakuviot ja laulumelodiat ovat homman erinomaisuuden ydin. Kari Koskinen HAUNT Mind Freeze SHADOW KINGDOM Doombändi Beastmakerin laulaja-kitaristin Trevor Churchin TA M Á S K Á TA I sooloprojekti on pitänyt kiirettä. Kimmo K. Edellinen päristelee Unleashedin ja Firespawnin riveissä, kun taas Hellbutcher rähjäilee Nifelheimin keulilla. Levyn ensimmäinen puolisko kuljetaan perinteisemmissä tunnelmissa. Viisi biisiä ja 35 minuuttia mureaa tallontaa on asiallinen annos, jonka nautiskelee oikein mieluusti. Kappaleen soolot ja kohtalokkaat laulut kurkottavat suoraan kiertoradalle, ja musiikissa asuva tunnelma on kuin doomahtavampi versio Black Sabbathin Heaven and Hellistä. Koskinen WEAPON UK Ghosts of War PURE STEEL Weaponina vuonna 1980 syntynyt ja Weapon UK:na paluunsa myötä tunnettu ryhmä hellii fanejaan toisella täyspitkällä. Harmikseni unkarin kielen taitoni on päässyt hieman ruostumaan, joten sanoitusten tosiolemus jää hämärän peittoon. Mainitsinko jo loistavat soundit. Äärimmäistä ilmaisussa on korkeintaan asenne, josta kuulee rakkauden musiikin voimaan. Kalifornialaisyhtyeen kolmas albumi jatkaa tutulla kasarihenkisellä soundilla, jota kutsutaan kai nimellä ”new wave of traditional heavy metal”. Konsepti ja toteutus ovat kohdillaan, mutta silti mielenkiinto ei tahdo säilyä loppuun saakka. Bändi soittaa omien sanojensa mukaan ”mystical heavy metalia”, eikä kuvaus voisi osua enempää nappiin. Naiv on musiikillisesti moniulotteinen teos, joka tarjonnee päänvaivaa vielä tulevillekin kuukausille. Hatunnoston arvoinen suoritus. Elli Muurikainen ACID MAMMOTH Under Acid Hoof HEAVY PSYCH SOUNDS Nyt pörisee ja groovaa komeasti! Black Sabbath kuuluu erittäin vahvasti Chris Babalisin nenäkästä laulusoundia myöten, mutta svengi on luolamiesmäisen hurja ja soundi nautinnollisen ruhjova. Kovassa ytimesssä on kuitenkin synkkä musta metalli, jota on koristeltu varsin eklektisillä mausteilla. Mikko Malm DEAD KOSMONAUT Gravitas HIGH ROLLER Ahavoituneiden äijien muodostama Dead Kosmonaut on tuore bändi, jonka musiikissa ei ole mitään tuoretta. Voisin hyvin pistää levyn pyörimään kaljanhuuruisen illanvieton taustalle ja diggaisin siitä aivan kympillä, mutta selväpäisenä standardit ovat aavistuksen korkeammalla. Weapon UK vaihtelee poljentoa räväkämmän hevimetallin ja kepeämmän, boogievoittoisamman hard rockin välillä, mikä ei ole vältARVIOT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 60
Kahden lyhytsoiton uudelleenjulkaisu on kiva kuriositeetti, mutta mitään älytöntä pakkoa näiden tuotosten ulostulolle en näe, bändi kun oli aina parhaimmillaan kokopitkiensä parissa. Kenties kyseessä on yhtyeen taito tehdä selvistä vaikutteista huolimatta oman kuuloista materiaalia, joka rokkaa sopivasti välttääkseen tylsän tervaisuuden kirot. Myös Briar Gillundin ääni nostaa kokonaisuuden massasta. Hellsodomy myllyttää deathin ja blackin sekaista thrashkaahausta taidolla ja tunteella. Yhtyeen toinen levy sisältää perinteistä voimaja nopeusheviä mainitun Exciterin ja Judas Priestin hengessä. Pikkuhiljaa suurin innostus alkaa kuitenkin hiipua, kun joukosta erottuvia ykköstäkyjä ei tahdo löytyä. Death to the Modern World keskittyy sylkemään sappea osapuilleen jokaiseen kuviteltavissa olevaan suuntaan. Ensimmäiset kuuntelukerrat nostavat muikean hymyn suupieleen. Kun tyylivalinta on tehty perinteisten arvojen puolesta, erottautuminen on kiinni pitkälti siitä, kuinka äärimmilleen ruuvin saa kiertymään ennen kuin jengat antavat periksi. Syvältä ja voimalla. Antti Luukkanen DAWN OF SOLACE Waves NOBLE DEMON Muun muassa Wolfheartja Before the Dawn -yhtyeistä tuttu metallin monitoimimies Tuomas Saukkonen on herättänyt henkiin vanhan projektinsa Dawn of Solacen, jonka debyyttilevy saa nyt jatkoa 14 vuoden jälkeen. Muhju ja mätä tuoksuvat sankasti, kun kolmikko survoo vaikkapa Borratanicon maaliinsa. Mies on varsin kovassa iskussa, vaikka ikävuosia on kertynyt liki kuusikymmentä. Että mitäs hassunhauskaa sikailua sitä onkaan tarjolla! Ja eipä tässä turhan jäykin rantein olla liikkeellä. Soramonttujen ja suomaiden yhdistelmältä kuulostava musiikki on kelpoa, mutta jonkinlaista väriä siihen voisi vielä lisäillä. Kappale ei ole levyn kärkikastia, mutta Racinesien bassoja kitarasoolot jäävät mieleen. Tuotanto on mukavan ilmavaa eikä kärsi turboahdetuista särövalleista tai pseudosinfonisuudesta. Death to the Modern World BESTIAL BURST Liechtensteinissa toimivat aktiiviset metallibändit voi laskea Metal Archivesin mukaan kahden käden sormilla. Parhaiten onnistutaan nimikappaleessa ja fallista jytää sisältävässä Emerald Godissa. Kari Koskinen HELLSODOMY Morbid Cult SATURNAL Helvetin ja menestyksen portit eivät avautuneet turkkilaisbändille hyvästä yrityksestä huolimatta vielä viime levyllä, ja niinpä yhtye on keskittynyt kolme vuotta sitten ilmestyneen Chaostormin jälkeen pelkkään keikkailuun. Joni Juutilainen C.B.A. Kappaleet hengittävät luontevasti, ja iskeville riffeille annetaan tilaa. Paiskonta on raskasta ja groovaavaa, ja virkistelyä harjoitetaan hyvin ajoitetuilla sooloilla. Viiden kappaleen ja puolen tunnin pituus tuntuu sisältöön nähden juuri sopivalta. Vaikka kaikki esitykset eivät omaa niistä parhaiden hohtoa, levy on tarkistamisen arvoinen jo Bélangerin vuoksi. Kappaleet kuten Safe Space Invaders, Pervitin Warmachine, LGBT ja The Tears of Strangers Are Only Water herättävät kiinnostusta jo pelkillä nimillään. Musiikki on pääosin synkkää ja pahaenteistä menoa, joka kulkee monotonisuudessaan ja konevaikutteisuudessaan jopa dark ambientin maailmaan. Vanhan Slayerin tyyppistä käyttömusiikkia hakeville tätä sopii toki suositella. Se nimittäin kuuluu uutuusalbumin pirullisen tiukassa veivauksessa. Samalla sapluunalla valettua kohkausta on mukana peräti kolmen vartin edestä, mikä on ideapankkiin suhteutettuna liikaa. Assasin’s Blade ei ole genrensä kovin tekijä mutta hoitaa hommansa hyvin. Kappaleet ovat kautta linjan toimivia, ja erityisesti ärhäkkä Tuli ja pelkän pianon varassa kulkeva päätöskappale Ghost ovat hienoja esimerkkejä siitä, kuinka kauniita ja voimakkaita muotoja ahdistus voi toisinaan saada. In Quiet Sleep sisältää lattarirytmejä syvimmistä viemäreistä. Mikko Malm UNCOMMON EVOLUTION Algid ARGONAUTA Jenkkibändin debyytin kannessa patsastelee hyisessä metsässä metelöivä komeasarvinen hirvi tahi muu vastaava uljas luontokappale. Soundikin on pidetty sen verran siistinä, että myös se syö lopulta tehoja. Toisen pitkäsoittonsa julkaisevaa C.B.A:tä listoilta ei edes löydy, joten nyt ollaan pienhommien äärellä. Parhaimmillaan sielua ja bluesia löytyy kuin Downista. Ja hyvä niin. Tuplamäärä tätä samaa toisi sävelmien samankaltaisuuden liiaksi näkyville, mutta tässä mitassa revittely iskee komeasti. tämättä huono taktiikka. Seiskatuumaiselle voisi antaa helposti kirveen lisää. Tässä onkin pulma, sillä hän on löytänyt jo hyvän aikaa sitten tietyn formaatin, joka tuntuu toistuvan, oli projektin nimi mikä hyvänsä. Eipä sillä, varsin mielellään tätä uuttakin levyä kuuntelee. Kuva on hieno ja vastaa pienen totuttelun jälkeen myös levyn sisältöä. Meininki on muutenkin tiukka, ja trio onnistuu luomaan kappaleeseen keskivertogrindia kiinnostavampia melankolisia äänimaisemia. Erinomaiselta soundaavat kappaleet sisältävät liejuista rokkausta Cathedralin malliin. Dawn of Solacen melankolinen goottimetalli houkuttelee luokseen melodioilla, jotka ovat parhaimmillaan sellaisia, joita esimerkiksi Katatonia ja Sentenced kultavuosinaan tehtailivat. Tällä kertaa lauluista vastaa Saukkosen Black Sun Aeon -projektissa ja Sinamore-yhtyeessä laulanut Mikko Heikkilä, joka onkin varsin sopiva kaveri tulkitsemaan nokkamiehen sävellyksiä. Uncommon Evolution on jonkin mielenkiintoisen äärellä. Stranded on tästä hienoin esimerkki. Kukaan meistä ei tietysti pääse itseään pakoon, mutta välillä voisi tehdä hyvää poistua mukavuusalueeltaan. Teknisyys pidetään minimissä, mutta sekin puoli tulee esiin sikäli, että Morbid Cult ei sisällä yksioikoista primitiivirymistelyä. Edellytykset mestariteokseen ovat yhä olemassa, mutta ei Hellsodomya vieläkään uskalla retostella mitenkään ainutlaatuiseksi. Mikko Malm RAT KING Vicious Inhumanity WITHIN THE MIND Seattlen Rottakuninkaat rouhivat death’n’grindiaan sangen tymäkästi. Death metalin, thrashin, punkin ja yleisen törkyilyn ajama mättö piiskaa silmille yksinkertaista ja äkkiseltään kuunneltuna hyvinkin toimivaa roimintaa, jolla ei keräillä turhia tyylipisteitä. Mikko Malm ASSASIN’S BLADE Gather Darkness PURE STEEL Ruotsalainen hevipoppoo koostuu Cult of Fox -yhtyeen rytmiryhmästä sekä kitarakaksikosta David Stranderud (ex-Portrait) ja Bruno Buneck (exDevil Lee Rot). Lopulta Saukkonen on kuitenkin oma saarensa, jonka suurimmat vaikutteet ovat hänen omassa menneisyydessään. Zeron introssa tuoksahtaa vanhan koulun Sepultura, ja muutoinkin bändejä yhdistää jokin syvempi grooven ymmärrys. Bonukseksi lasketussa Shadowdub (How Beautiful Is Funeral) -kappaleessa kuullaan hieman nopeatempoisempaakin konepoljentoa. Kirsikkana kakun päällä on aikoinaan Exciterissa vaikuttanut solisti Jacques Bélanger, jonka intensiivinen tulkinta tuo kappaleisiin tarvittavaa sähäkkyyttä ja energiaa. Vaikka kitaristi-laulaja Ricardo Racinesin ja basisti-laulaja Daniel Racinesin soittimetkin ovat pinnassa, rumpali Carlos Delgadon orgaaninen svengi kiinnittää huomion. Koko levy on kuin yhtä ja samaa pötköä, eikä albumi tunne minkäänlaista dynamiikan vaihtelua. Chaleco De Billetes laukkaa hengästyttävällä vauhdilla, mutta seuraava kappale Soledad louhii jo huomattavasti hitaammalla tempolla. Pienetkin kikat, kuten nyt muutamat ryöpsähtelevät soolotykitykset, värittäisivät kokonaisuutta. Kari Koskinen AGALLOCH The White The Grey EISENWALD Luontomystiikkaa tihkuvien metallibändien kärkikaartiin koko parikymmenvuotisen uransa kuulunut Agalloch oli taitava ja moniulotteinen bändi, jonka tuotanto kattoi viiden kokopitkän ohella useita pienempiä julkaisuja. Vuonna 2008 ilmestynyt The White -ep edustaa yhtyeen kevyempää puolta tarjoillen akustista soittoa ja neofolkiin viittaavaa menoa, mikä korostuu erityisesti mainiolla Birch White -kappaleella. Komeasti irtoava laulukin on kuin sekoitus Phil Anselmoa ja Danzigia. The White on positiivissävytteinen ja jopa rentouttava julkaisu, jonka viittaukset vuonna 1973 ilmestyneeseen Uhrijuhla-klassikkoelokuvaan luovat ep:lle todella omalaatuisen ilmapiirin. Neljä vuotta ennen The Whitea ilmestynyt The Grey on huomattavasti kimurantimpi ep. Tempo on reipas ja ote mukavan holtiton, mutta riffit on revitty liian kapeasta puusta ja myös keskinkertaiseksi jäävä soundi kaipaisi lisää potkua. Levyn puolivälin tienoilla sävelmien keskinkertaisuus käy kuitenkin nyppimään. ARVIOT 61. Weaponin tapauksessa tulokset ovat kuitenkin melko laihoja, eikä kappalemateriaali sykähdytä kuin ajoittain
Vaikka yhtyeen soundi on täsmentynyt, Sonus Corona kuulostaa edelleen aivan samalta yhtyeeltä: mieleen tulee Dream Theaterin melodisen progreheavyn ja Suburban Triben kirkasotsaisen vaihtoehtorockin synteesi. Bändin otteissa on oikein mukavasti ytyä ja ilmaa. Ihastuttavat tittelit kuten Fucking Speed and Darkness, Devils Excrement ja Rising Scum ovat hyviä esimerkkejä yhtyeen konstailemattomasta asenteesta ja no fucks given -politiikasta. Sinällään yllätyksetön tuotanto toimii kuulaan progemetallisessa ilmaisussa, mutta ei nosta sitä ylemmäksi. Yhtyeen neljäs levy tarjoaa reilun puolen tunnin annoksen räkäistä ja sairaalloisen tarttuvaa hevirockia, joka ei esittele herjauksia blastbeatin ja surinariffien keinoin, vaan panostaa rennompaan mutta ei yhtään vähemmän vihaiseen soittoon. Levyjä ja kappaleita on kuitenkin vaivannut kautta vuosien enemmän tai vähemmän sama ongelma. Erinomaiselle levylle kaipaisi vielä vähän ilmaisullista lennokkuutta, mutta tällaisenaankin Time Is Not on Your Side on erittäin vakuuttava näyttö osaavalta yhtyeeltä. Kimmo K. Vaikka Sonus Corona ei mene yhtä pitkälle tykityksessä, kikkailussa ja tyylivenkoilussa, perusmuotti venyy ja paukkuu kiitettävästi. Aivan jokaista kiekkoa en ole kuullut, mutta omissa korvissani vain Ghosts (1999) on ollut täysipainoinen onnistuminen. Bändi on myös tajunnut olla kiillottamatta soundimaailmaansa. Kauas siitä ei kuitenkaan jäädä, ja vanhoille faneille Wings of Rage lieneekin melkoista nannaa. Pitkäsoittoja on takana jo yli kaksikymmentä. Koskinen harva, jos kukaan, on yltänyt tällä saralla vastaaviin lukemiin. Pasi Lehtonen RAGE Wings of Rage SPV/STEAMHAMMER Rage on ollut aina bändiä kasarin puolivälistä luotsanneen basisti-laulaja Peavyn show. Levy kuulostaa siltä kuin tekijänsä ei olisi kuullut yhtään uutta levyä sitten vuoden 1985, ja tässä tapauksessa kenties hyvä niin. Rat King hallitsee teknis-progressiivisen tikkauksen ja suoraviivaisemman junttauksen, eivätkä elementit riitele keskenään. Kokonaisuus on ilahduttavan jämäkkä, reipas ja monipuolinen kuulostamatta kuitenkaan rikkonaiselta. A Nameless Grave ja Shine a Light miellyttävät varmasti myös näiden värien ystäviä, mutta periaatteessa biisivalikoima on aika tasainen otanta bändin vuosien varrella harrastamia tyylejä. Hetkittäin leikittelevistä sovitusratkaisuista tulee mieleen Between the Buried and Me’n ennakkoluulottomuus. Kitaravallit ovat raskaita, mutta kielisoittimet soivat myös heleästi. Tarttuvaa ja takuuvarmaa toimitustahan tässä taas tarjoillaan, mutta tälläkin kertaa erinomaisuuden rima jää harmittavasti ylittämättä. Kari Koskinen MIDNIGHT Rebirth by Blasphemy METAL BLADE Athenar-nimisen hepun yhden miehen projekti Midnight soittaa alkukantaista ja pikimustaa heavy/speed metalia, joka ei turhia hienostele saati silittele. Wings of Rage on tässä mielessä varsin tuttua jatkoa pitkälle uralle. Melodisuuden ja raskauden suhteen levy asettuu Helloweenin ja Grave Diggerin välimaastoon, ja kuten aina ennenkin, myös sävellykset kuulostavat periaatteessa vain ja ainoastaan Rageltä. Sinfoniset sävyt pidetään tällä kertaa vähemmistössä. Hyvältä kuulostaa, mutta viimeinen silaus on jäänyt hienoisesti puuttumaan. Rumpalit ja kitaristit ovat menneet ja tulleet, mutta Peavyn sävelkynä laulaa vuosikymmenestä toiseen. Rebirth by Blasphemylla SONUS CORONA Time Is Not on Your Side INVERSE Turkulaissekstetin nimi meni korvan taakse jo muutama vuosi sitten julkaistun debyytin ansiosta. Kiipparit vouvaavat klassisen progevonguttelun lisäksi maukkaalla urkusoundilla sekä jylhällä pianoaksentilla, ja laulussa on yllin kyllin tarttuvaa melodiaa. Tarttuvat kappaleet soljuvat haasteellisuudestaan huolimatta mukavasti. Athenar on päättänyt Venomin tavoin ottaa rock’n’rollin tosissaan ja toteuttaa eetostaan modernissa ajassa. Aika ARVIOT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 62. Peavy ei ole kummoinen laulaja, mutta ääni on välittömästi tunnistettava. Kappalerintamalla yhtye on harpannut eteenpäin iskevyyden, tarttuvuuden ja uskalluksen saralla. Jos oma mukavuusalue löytyy death metalin, grindin ja sludgen epäpyhästä kolmiosta, Vicious Inhumanity on varma valinta. Instrumentaatio pelaa ja satunnaiset mausteet toimivat soundin elävöittäjinä oikein mukavasti
Bändillä ja etenkin laulaja Danny Vaughnilla tuntuu olevan kerrassaan lämminhenkinen lavapresenssi. Siihen päälle pienet häröilyt, blastit ja kolmen örinärääkytulkitsijan tulitus, niin ollaan asian ytimessä. Koskinen CRYPTIC BROOD Outcome of Obnoxious Science WAR ANTHEM Tuo soundi! Nyt on nimittäin luonnonmukaista ja homeista otetta oikein isolla kauhalla. Mikko Malm TYKETTO Strength in Numbers Live FRONTIERS Kakkosdivarin hard rock -bändi juhlistelee 25 vuotta sitten julkaistua albumiaan livemuodossa. Sen aikaansaama tunnelma välittyy levyltäkin, joten keskinkertaista materiaalia sisältävä live-esitys nousee hippusen musiikillista sisältöään paremmaksi. Rummut kolisevat viimeistelemättöminä ja basso lötkyttelee suorastaan naurettavan ihanasti. Outcome of Obnoxious Science ei uudista genreä, mutta tarjoaa mojovan annoksen vanhan liiton underground-äärimetallin herkullisimpia lihakimpaleita. Cryptic Brood leipoo death metaliinsa runsaasti vanhan koulukunnan crustia eikä unohda hitaana laahaavia doomhidasteluja. Tunnelma on tärkein, ja se saa mielellään olla laatua epätoivoinen. Esimerkiksi laulaja-kitaristi-basisti Ovfrostin murinalaulut kuulostavat hieman hengettömiltä ja ponnettomilta. Midnight on selkeästi tosissaan mutta ei vakavissaan, ja tämän optimaalisen balanssin tavoittaminen on haasteellista. Lavalla yhtye tuntuu touhuavan hyvällä fiiliksellä ja jämerästi. Eka levynsä kirvoitti pienen tukkahevihitin, Forever Youngin, ja ilmeisesti tämä viivästynyt kakkosalbumikin sai kohtuullisen suosion jossakin päin maailmaa. Levy kuulostaa siltä kuin se olisi nauhoitettu hautausmaalla sijaitsevassa autotallissa. Yhtye ja levynsä kärsivät hienoisista lastentaudeista, joskin samaan hengenvetoon täytyy todeta, että ilmaisun karuus myös pukee sävellyksiä ja tuo niihin viehkoa särmää. Tami Hintikka BEWAILER Where My Demise Dwells SOLITUDE Venäläinen Bewailer esittelee debyytillään arkaaisesti kumahtelevaa funeral doomia, joskin melodisemmin kuin moni kollegansa. Onnistumisen hetkiä tarjoaa myös Where My Demise Dwells, muttei siinä määrin kuin toivoisi. Herkistelyt ja rypistelyt lähtevät asiallisesti, juustoa ja bluesiakin tarjoillaan ja jutustellaan siinä sivussa vielä mukavia. Kimmo K. Eikä tässä tyylilajissa ole koskaan retosteltu teknisillä seikoilla, pikemminkin päinvastoin. Heti levyn ensitahdit ovat silkkaa Autopsya, ja visvaisen kuolon kummisedät kummittelevat mukana koko levyn keston. Alan kikat ovat hyvin hallussa, eli rupisen crustin, tuomiohommien ja old school -kuolon perinteistä osataan rakentaa hieman alle 40-minuuttinen, jonka härskin tomuttamisen parissa jaksaa viettää tovin jos toisenkin. Onneksi vierailevan laulajan Evgenia Samsonovan feminiinisempi ja pehmeämpi tulkinta tuo äänimaisemaan kaivattua vaihtelua. Jonkin verran hyvää, paljon lainattua, syvänsinistä ja toisinaan äxähän tätä ennakkomyypi www.levykauppax.fi. Athenar onnistuu tavoitteessaan kohtuullisen hyvin, siksi nautinnollinen kuunteluelämys Rebirth by Blasphemy on. Outcome of Obnoxious Science valloittaa demomaisella otteellaan, mutta silti homma on tiukasti näpeissä. Tällaisella ei voi mennä pieleen – eikä mennäkään. Levy sai myös hylkäystuomion silloiselta levylafkalta, eikä 1990-luvun alun musiikki-ilmastossa tehtyä päätöstä voi verrattain geneerisen materiaalin parissa oikein kyseenalaistaa. Ihan kelvollista Y&Tja Bon Jovi -osaston hommaahan tarjolla tuntuu olevan, mutta ilman kummempaa hittiainesta tai säkenöivää karismaa. Usein yhtyeen musiikista tuleekin mieleen 90-lukulainen dark metal-suuntaus, jossa karkeus ja kauneus kohtasivat parhaimmillaan varsin onnistuneesti. Kaikesta huolimatta pieni hionta siellä täällä ei olisi pahitteeksi. ARVIOT esiintyvä hermeettinen heavy metal on vapaa kaikista moderneista kotkotuksista ja trendeistä, eikä sen integriteettiä pysty pilaamaan mikään. Cryptic Brood ei mene helpoimman kautta, vaan biiseissä on kunnolla osia, riffeissä mutkittelua, ja örinöissä tuskaa. Bewailer edustaa genreä, jossa on miltei mahdotonta keksiä uutta ja se on jopa epätoivottavaa
Yleisilme on kuitenkin aivan liian ”ruotsalainen” ja toteutukseltaan innoton. Big, Steve Vai, Billy Idol, Yngwie Malmsteen ja Guns N’ Roses, ei liene yllätys, että tekninen toteutus on huippuluokkaa. Kankeasti mateleva voimaballadi Desolate July on puolestaan levyn ankeinta antia. Illuminati sisältää yhä bändille tyypillistä melodista death/black-rytyytystä, mutta aiempaan verrattuna tempoa on selvästi laskettu. Uuden yrittäjän levynä Illuminati olisi lupaava avaus, sillä kyseessä ei ole todellakaan erityisen huono kiekko, mutta liki kolmen vuosikymmenen ura ja Hollannin passi antaisivat odottaa huomattavasti parempaa. Kolmantena sävyttävänä elementtinä on musta metalli, joka kuuluu satunnaisena sahasoinnutuksena ja siellä täällä kipakasti puskevana skank-takomisena. Jens Albertin ulosannista tuntuu tosin puuttuvan välillä aggressio, mikä syö musiikillisten iskujen intensiteettiä. Levy alkaa verrattain suoraviivaisella ja niin sanotusti rokkaavammalla materiaalilla, kunnes alkaa lipua puolenvälin jälkeen kohti progressiivisempia vesiä. Levy kuulostaa erittäin vahvasti tekijöiltään, mutta onko se enemmän vai vähemmän kuin osiensa summa, onkin hyvä kysymys. Koskinen SURGICAL STRIKE Part of a Sick World METALVILLE Lisää keski-ikäisiä rässiveijareita, jotka tekevät klassisen ”viel’ kerran pojat” -tempun. Silti sydämeen iskevä viimeinen naula jää vielä lyömättä ja massiivisuuttakin olisi vara vähän paisuttaa. Vaikka tahdon uskoa, että överiksi vedetty banaalius oli tietoinen valinta, jokin niissä tökki. Mikko Malm H R IS T O S H IN D O V tustensa puolesta välistä myötähäpeän tuntemuksia. keskinkertaista musiikkia tarjoava Where My Demise Dwells ei ole toivoton levytys (tai tietyssä mielessä kyllä on), mutta se ei myöskään tarjoa mitään ikimuistoista. Kummallakin saralla toimitetaan varsin hyvin, ja orkesteri on onnistunut saavuttamaan ihanteellisen tasapainon kevyempien, raskaampien ja koukeroisempien elementtien välillä. Jos edellä mainitut yhtyeet viihtyvät soittolistalla, tämän teoksen on varsin helppo kuvitella maittavan yhtä lailla. Lopputulema on varsin kiintoisalla tavalla poukkoilevaa monimuotoista mäiskettä, jossa on kuitenkin alati selkeä idea. Laulupuolella meno on punkmaisen toteavaa ärjyntää ja rähinää, eikä armoa paljon anneta. Lindemannin toinen kokopitkä on sinällään ihan viihdyttävä paketti, mutta kovin suuria aaltoja se ei aiheuta. Mikko Malm LINDEMANN F&M UNIVERSAL Painin ja Hypocrisyn Peter Tägtgrenin sekä Rammstein-laulaja Till Lindemannin yhteisprojekti on saanut jatkoa, ja tällä kertaa saksan kielellä. Perässähiihto on vahvaa, ja hitaammissa kappaleissa ei tuntuisi olevan kummoistakaan liekkiä noin muutoin. Tarttuvaa avauskappaletta Goodbye Divinityä lukuun ottamatta parhaat esitykset on säästetty loppuun. Napakka ja hyökkäävä ovat adjektiiveja, joista kumpikaan ei istu tähän levyyn. Katsotaan, josko seuraavalla kerralla onnistuttaisiin paremmin. Voimaton ja kulmistaan pyöreäksi hiottu soundi ei auta asiaa. Samalla koskettimien määrää on lisätty ja mukana on pyrkimystä eeppisempään ja orkestroidumpaan julistamiseen. Kyseessä on mitä luultavammin yhtyeen monipuolisin ja tietyllä tavalla aikuisin levytys. Dissectionin Reinkaosin ja Necrophobicin tienoilla kulkevat nopeammat raidat ovat kuitenkin kaikkea muuta kuin omaperäisiä. SONS OF APOLLO MMXX INSIDEOUT Mike Portnoyn, Billy Sheehanin, Jeff Scott Soton, Derek Sherinianin ja Ron ”Bumblefoot” Thalin muodostama superkollektiivi on saanut valmiiksi seuraajan kolmen vuoden takaiselle debyyttilevylleen Psychotic Symphonylle. Kokonaisuutena MMXX on validi annos notkeasti juoksevaa progressiivista metallia, joka tuo esille jäsenistönsä parhaat puolet. Kun ottaa huomioon, että jäsenistön cv:stä löytyy akteja ja artisteja kuten Dream Theater, Mr. Vaihtelua on näinkin riipivän soundin äärellä kiitettävästi, joten kyse on hyvinkin mielenkiintoisesta operoijasta. Kitaraharmoniat ja pienet melodiset jipot ovat yllättävän isossa osassa, vaikka yleisote onkin päällekäyvän aggressiivinen. Kari Koskinen LAMBS‡ Malice ARGONAUTA Hankalalla glyyfillä nimensä kirjoittamisen vaikeaksi tekevä italialaisnelikko runnoo myös musiikkinsa suhteellisen haastavaan tapaan. 1990-luvulla vaikuttanut Surgical Strike ei päässyt alkujaan demoja pidemmälle, ja nyt on aika pistää debyyttialbumi pihalle ainoan alkuperäisjäsenen Jens Albertin johdolla. Bändin klassisenmoderni thrashääminen kuulostaa melkoisen valmiilta ja mietityltä. Suunta on joka tapauksessa oikea. Hienoista kiitosta voi antaa yrityksestä päivittää soundia. Yhtye rakentelee kappaleidensa romuluisia kaaria huolella: vähän reilun puolen tunnin levylle mahtuu vain viisi biisiä. Mikko Malm GOD DETHRONED Illuminati METAL BLADE Pitkän uran tehnyt God Dethroned oli The World Ablaze -paluulevyllään (2017) mukavan virkeässä iskussa, mutta nyt kauppoja tehdään haaleammin asein. Bändin soinnissa yhdistyvät sludgelle ominaiseen tapaan painostavana tunnelmasta toiseen lainehtiva raskaus ja post-hardcoren intensiivinen hakkaus. Kimmo K. Musiikillisesti F&M tarjoaa sitä samaa eli Painin ja Rammsteinin yhdistelmältä kuulostavaa koneistettua teollisuusmetallia. Tempo on tanakka, vikkelää riffiä tulee tiukkaan tahtiin ja soittajat hallitsevat hommansa. Niissä mennään surutta temposta, tunnelmasta ja sävystä toiseen, mutta varsin luontevaan tapaan. Parhaimmillaan veteraanien melodiakynästä irtoaa ihan mukiinmeneviä kuvioita. Tummia vaihtoehtosävyjä maalaileva Fall to Ascend, energisen johtoriffin varassa lepäävä Resurrection Day ja eeppinen päätöskappale, yli 15-minuuttinen New World Today osoittavat, että yhtyeellä on hihassaan runsaasti valttikortteja. Alkuun tarjotaan elektronista säksätystä, ja sitten lähtee louhiminen, riivintä ja myllytys. Hyvä niin, sillä viiden vuoden takainen Skills in Pills aiheutti sanoiARVIOT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 64. Toki miehen äidinkielellä lauletut säkeet ovat vähintään yhtä makaabereja, mutta niissä on ihan erilaista voimaa ja rytmistä dynamiikkaa kuin englanninkielisissä värssyissä. Onneksi kappaleista löytyy myös sisältöä
The Serpent Rings on sen kahdeskymmenesensimmäinen albumi. On mielenkiintoista huomata, että bändin nuori ikä ei tunnu vaikuttavan musiikkiin negatiivisesti, vaan homma tuntuu melkeinpä huokuvan tuoretta energiaa. Poison Whiskyn kokeneilla miehillä testosteroni ja rokki yhdistyvät niin luontaisella tavalla, että bändin autenttisuutta ei tarvitse kyseenalaistaa missään kohtaa. Knappin riffit ovat kekseliäitä, eikä hänen sooloissakaan ole pahemmin valittamista. Poison Whiskyn musiikki on hyvin lähellä Motörheadia, mutta siinä missä suurin osa yrittäjistä epäonnistuisi miltei imitaatiotason kunnioittamisessa heti kättelyssä, Jarva–Valanne–Schäfer-trio on lähellä suoriutua erinomaisesti. Blasphemer in Celestial Courts on joka tapauksessa ihanteellinen levy niille, jotka haluavat tiluttelunsa astetta tylymmässä muodossa. POISON WHISKY Enter the Meatgrinder KERAVAN ÄÄNI JA LEVY / LATTA MORO Härmässäkin on näkynyt vuosikymmenten varrella jos vaikka minkälaista perusasioiden nimeen vannovaa rokkikukkokeekoilijaa, mutta harvalla heistä on ollut periaatteessa hyvin yksinkertaisessa mutta käytännössä erittäin vaikeassa genressä kovinkaan relevanttia musiikillista tarjottavaa. Mega WAXEN Blasphemer in Celestial Courts MORIBUND Kitarasankari Toby Knapp on tunnettu soololevyjensä lisäksi monista yhtyeistään kuten Onwardista, Necrytisista ja Affliktorista. Tekee vain mieli pistää paikat paskaksi ja palamaan. Ja kuitenkin The Serpent Rings on yllättävän pirteä paketti semiprogressiivista hard rockia, joka ei aiheuta ekstaasia mutta pitää kutinsa alusta loppuun. Magnumin jäsenistö on kokenut vuosien varrella lukuisia vaihdoksia, eikä alkuperäisestä porukasta ole jäljellä kuin laulaja Bob Catley ja kitaristi Tony Clarkin. Kyseinen puoli ilmenee yllätyksettömissä sovitusratkaisuissa ja muutamien biiARVIOT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 66. Eikä voi kuin ihailla Catleyn ääntä, joka kuulostaa vielä 72 vuoden kypsässä iässäkin vahvalta ja täyteläiseltä. Ymmärrän kyllä necro-estetiikan arvon, mutta tässä kontekstissa se tuntuu jotenkin väärältä. Se voi viedä Voidfallenin vielä pitkälle. Kahteentoista isän känsäisellä kädellä murjovaan kappaleeseen nimittäin mahtuu näinkin tiukkojen raja-aitojen puitteissa yllättävän paljon ilmavaa vaihtelevuutta. Bändi rokkaa raskaasti perin rouhealla tavalla, ja välistä meno käy hyvin lähellä punkkia. Hyvällä tavalla tuttua ja turvallista musiikkia. Avauskappale Sinners nousee selkeästi lyhytsoiton vakuuttavimmaksi vedoksi ja on kova irrotus myös koko genren mittapuuta käyttäen. Kokemus näkyy ja kuuluu, mutta valitettavasti myös tiettynä setämiesmäisyytenä. Vuonna 1995 orkesteri pisti pillit pussiin, kunnes palasi sorvin ääreen vuonna 2001. Mikään huipputeos yhtyeen viides levy ei ole, mutta sillä on ansionsa. Niistä vuonna 2004 perustettu Waxen yhdistää neo-klassisen tiluttelumetallin thrashinsekaiseen black metaliin, ja lopputulos on vähemmän vastenmielinen kuin olisin osannut odottaa. Se on ammattitaidolla tehtyä, suurella sydämellä sävellettyä säveltaidetta, joka lohduttaa kuin kuuma kaakao hiihtoretken jälkeen. Omituisen taka-alalle miksatut ja ylisärötetyt rääkynät ovat pikemminkin häiriötekijä kuin kappaleita ehostava elementti. Seuraavat kaksi biisiä ovat nekin toimivia, mutta Sinnersille ammutut paukut saavat The Plaguen ja Voidfallenin kuulostamaan ainoastaan ”ihan hyviltä”. Magnum on niin sanotun setämiesrockin aatelia ja ehdotonta eliittiä, eikä termi ole tässä yhteydessä lainkaan derogatiivinen. Viisikon sointi on aika modernisoitua, oldschoolia otetta on aika vähän. Mikko Malm H A N N U H IE TA R IN N E sien turhan hillityssä laukkailussa. Mikko Malm VOIDFALLEN The Sinners, the Plague and the Voidfallen OMAKUSTANNE Viime vuonna perustettu helsinkiläisbändi on valinnut musiikilliseksi linjakseen hyvin suomalaiselta kuulostavan räiminnän, jonka pääpaino on melodisessa death metalissa. Assasinissä marinoitu Ingo vetää osansa uskottavasti rähisten ja tarvittaessa nuottiin osuen mutta pliisulta kuulostamatta. Kun paketti on kansia ja oheissälää myöten tyylillä ja pieteetillä kasattu, herrojen kokonaisvaltainen näkemys ansaitsee hatunnoston ja vielä kumarruksen päälle. Laulut ovat sen sijaan melko sietämätöntä osastoa. Joni Juutilainen MAGNUM The Serpent Rings STEAMHAMMER Vuonna 1972 perustettu brittiyhtye Magnum ei ole päässyt veteraanistatuksestaan huolimatta pelaamaan isojen poikien liigaan. Yhtye saavutti jonkin verran kaupallista menestystä kasarilevyillään kuten Chase the Dragonilla (1982), Vigilantella (1986) ja Wings of Heavenillä (1988). Siitä lähtien se on tiputellut pitkäsoittoja melko tasaiseen tahtiin. Voidfallen ei ole keksimässä uutta, mutta yhtyeen itsevarmaa pelinavausta voi pitää onnistuneena. Voidfallenin musiikissa on paljon yhtäläisyyksiä Mors Principum Estiin, Shade Empireen ja jopa vanhaan Insomniumiin, mikä tarkoittaa käytännössä kaihoisia melodioita, mahtipontisia sävellyksiä ja meiningin säilymistä tiukasti aggressiivisen metallin piirissä. Ei vaivaannuttavaa äijämäistä uhoa, vaan silkkaa aitoa ja konstailematonta rock’n’rollia. Teemu Vähäkangas BONDED Rest in Violence CENTURY MEDIA Bondedia voisi luonnehtia kovan linjan thrashtyyppien kokoontumisajoksi, miehistöltä kun löytyy vankkaa taustaa muun muassa Suicidal Angelistä, Assasinistä sekä Ruhr-rässin ytimestä, Sodomista. Ehkä vähän yllättäen mukana on huomattavasti enemmän testamentmaisia riffejä ja Bay Areaa kuin perinteistä teutonithrashäystä. Bondedin debyytti on lupaava ja vahva näyttö, vaikka aavistuksen ankarampi ajo olisi maittanut vielä paremmin. Esimerkiksi puhtaita lauluja ei kuulla kolmebiisisellä nuotin nuottia. Thrashäys on paikoitellen vähän turhan turvallista. Teemu Vähäkangas Peruspalikat ovat hyvin kohdillaan, mutta se maaginen jokin jää vielä tietyn persoonattomuuden takia uupumaan. Toisaalta levyltä löytyy erittäin onnistuneita kiukkuisia vetoja, joiden riffittely on juuri niin jämäkkää kuin pitääkin. Yksi nasevanmittaisen älpyn tärkeimmistä vahvuuksista on myös sen sisältörikkaus
Kaikenlainen jippoilu ynnä muu kikkailu on jätetty pois, ja resepti sisältää vain ja ainoastaan perusmallin hyväksi todettua kuolojunttaa. Levyllä ei mielestäni myöskään apinoida minkään alan pioneeribändin tyyliä, ainakaan suoraan. Referenssinimiksi voidaan heittää mainituista Asphyx ja Hypocrisy sekä vaikkapa Amon Amarth. Toki okkultistis-nihilistisissä kappaleissa on tunnelmaa, mutta ähky alkaa tulla jo levyn puolivälissä. Thin the Veil DARK ESSENCE Jenkkipoppoon black metalin, doomin, ambientin ja avantgarden sekoitus kuulostaa kunnianhimoiselta, mutta avausraita No Return ei herätä suurempaa kiinnostusta. Genren kärkinimiä ei hätyytellä, mutta levy on silti varsin ansiokas lisä lajityypin keräilijän kokoelmiin. Sen sijaan kakkoskappale Where the Wretched Lurkin painostavuus kolahtaakin jo eri tavalla. Itselleni levyn kuuntelu on joka tapauksessa enemmän suoritus kuin nautinto. Seitsemän kappaletta 42 minuuttiin tarjoaa käytännössä itseään toistavaa harmaata massaa, jossa ei juuri oivalluksilla väläytellä. The Dark Side of Old Europa on perinnetietoinen levytys, mutta sille on maltettu ujuttaa mukaan viileästi ujeltavia analogisyntikoita, jotka tuovat levylle mukavaa psykedeelistä, jopa progressiivista tunnelmaa. Jyräys on jykevää, melodikkailla sahauksilla väritettyä murskausta. Ajan jähmettämää ja ikuistamaa hevipoljentoa kuitenkin tarvitaan nyt ja aina. Koko 50-minuuttinen levy kuulostaa death metal -albumin introlta. Kun vielä lyriikat ovat mallia miekka ja lohikäärme, ei voida puhua kovin vaikuttavasta taideteoksesta. Post-sludgen, bläkkiksen ja kokeellisen melun äärellä operoivan Crowhurstin (tai ilmeisesti vain pääjehu Jay Gambitin) ja 76-vuotiaan, ilmaisussaan jatsista moninaiseen avantgardeen ulottuvan kontrabasisti-säveltäjä Gavin Bryarsin yhteisalbumilta näitä keskeisiä elementtejä ei juuri löydy. Albumi ei kuitenkaan pidä otteessaan, sillä kappaleista tuntuu loppuvan ennen pitkää teho. Terminusin kakkosalbumi on tästä valitettavan kiusallinen esimerkki. Kyseisissä osa-alueissa hiertää myös ajoittainen epävireisyys, mikä tosin saattaa olla vain mainitsemaani ideaköyhyyttä. Minkään valtakunnan muotivirtausten tai trendien kanssa tällä ei ole mitään tekemistä. Monesta tyylilajista ammentaminen ei ole helppoa. C H R IS T E L JA N SS E N CROWHURST AND GAVIN BRYARS Incoherent American Narrative PROPHECY Musiikki on siitä jännä juttu, että jotenkin siltä odottaa tiettyjä totuttuja lainalaisuuksia. Itselleni sillä ei vain ole musiikillisesti minkäänlaista funktiota. Homman nimenä on simppelisti death metal, ja ukkoa löytyy muun muassa sellaisista orkestereista kuin Asphyx, Hypocrisy, Vader ja Dark Funeral. Eetu Järvisalo DOOMRAISER The Dark Side of Old Europa TIME TO KILL Italialainen Doomraiser veivaa vanhan koulukunnan tuomiomusiikkia ihastuttavan kirkasotsaisella asenteella. Vaikka kyseisen lajityypin alla on tehty monia urotekoja, se ei ole suora laadun tae. Taiteellisena tuotoksena sitä on kuitenkin pakko arvostaa, tykkäsi tai ei. Obliterate the Weak ei tarjoa kultaa sormia napsauttamalla, mutta ajan kanssa sen järkähtämättömän majesteettinen moukarointi porautuu päähän ja tekee selvää jälkeä. Omat sovitusratkaisunsa yhtye on kuitenkin onnistunut jättämään jopa hämmästyttävän ideaköyhiksi ja yhdentekeviksi. Koskinen TERMINUS A Single Point of Light CRUZ DEL SUR NWoBHM on ensimmäinen genrenimeke, joka nousee mieleen vuodesta 2012 toimineen brittiläisbändin vahvasti perinteitä kunnioittavasta ilmaisusta. Blistered Glaciers -avauskappaleen neljännen minuutin kohdalla se hahmottuu: tämä on kokonaan tätä. Mikko Malm T.O.M.B. Tami Hintikka ARVIOT 67. Ilmaisun suurimmat potentiaalin tappavat tekijät ovat tylppäkulmainen riffittely, puuduttavan tylsä melodialiruttelu ja monotonisesti nariseva laulaja. Hevipuristien on kuitenkin turha huolestua, sillä orkesteri ei missään vaiheessa lipeä ulos asettamistaan raskaista kehyksistä. Obliterate the Weak on kuitenkin erittäin väkevä debyytti, joka ampuu yhtyeen kertarysäyksellä kuolokentän kovimpiin taistoihin. Sillä on suhinaa, elektronista hälyä, hiljalleen vaihtuvia – kenties syntetisaattorilla tai kitaralla tuotettuja, ei voi sanoa – äänimattoja ja hurjimmillaan satunnainen kolahdus. En väitä, että levyn taiteellinen anti olisi millään tasolla huonoa tai arvotonta. Jotta muistaisimme keitä olemme ja mistä tulemme. Vaikka välillä innostutaan rivakampaan laukkaan, pääpaino on keskitempoisen tasavarmassa lanauksessa. Doomraiserin viides levy on oiva osoitus siitä, miten pitkälle tradition tuntemuksella ja sisäistämisellä voi päästä. Väittäisin, että edes bändin edustaman genren kivenkova fani ei voi pitää lopputulosta kovin mieleenjäävänä. Kovin koitos on albumin kolmas ja viimeinen raita Dead Swans of Dreams koko 25 minuutin komeudessaan. Nimikkoraita Thin the Veilissä on varsin ärmäntti tunnelma, ja Escape from Phleghetonin blasttykitykset ja vinksahtaneet melodiat ovat hyytäviä. Troublen ja Saint Vitusin kaltaisten pioneerien vanavedessä kulkeva ryhmä kantaa esi-isiensä soihtua ylpeänä ja uhmakkaana. Aineksia nelikon tekemisessä on, esimerkiksi Lunar Reckoningin meBERZERKER LEGION Obliterate the Weak LISTENABLE Tässäpä tekijämiesten bändi, joka kannattaa pistää mieleen. Berzerker Legion on niin tuore tapaus, ettei sitä löydy tätä kirjoitettaessa edes Metal Archives -tietokannasta. Soundit ovat selkeät ja musertavat, ja Wombbath-mies Jonny Petterssonin miehekkäissä örinöissä on vihaista alkuvoimaa. Bläkkis puskee esiin vaikutteista vahvimpana, minkä huomaa bändin kuudennen levyn kuivakanrujosta äänimaailmasta ja varsinkin kappaleesta Decapitation of the Gods. Kimmo K. Incoherent American Narrative kuulostaa painajaismaisen hidasta outoilua sisältävän mustavalkoisen, rakeisen taide-elokuvan scorelta. Esimerkiksi itselleni on aika oleellista, että musiikissa on rytmiä tai edes jonkinlaista hahmotettavissa olevaa melodiaa. Jos aloittaa positiivisista asioista, albumilla on mukavan jyräävä ja rouhea äänimaailma. Albumin kannuttelusta vastaa Mayhem-patteristi Hellhammer, ja varsin ryhdikkäiltä lyömäsoittimet kuulostavatkin
Yltyypä meno bläkkiksenkin puolelle, ainakin teemojensa kautta. Antti Luukkanen INFRINGEMENT Alienism CRIME Infringmentin toinen albumi on ensimmäisen (Transition, 2017) tapaan jälleen teemalevy, joka käsittelee kuvitteellisen psykiatrisen hoitolaitoksen toimintaa. Milleniaalien edustajana en voi olla hymyilemättä ja nyökyttelemättä hyväksyvästi yhtyeen kantaa ottavalle tilittämiselle. Musiikillisesti Infringment herättää mielikuvia sellaisista progeakteista kuin Camel, Marillion, IQ ja Genesis, vaikka joukkoon lisätään myös modernimpia elementtejä. Heavy Steeler -niminen kaveri luotsaa Diabolic Nightiksi ristimäänsä yhden miehen bändiä, jolle on kelpuuttanut apukäsiksi rumpali Christhunterin (Nuctemeron). Enkä nyt tarkoita sitä, että orkesterin täytyisi lähteä täysipainoisen progemetallin tielle. Suurin levylle annettava kehu on varmaankin se, että se ei kuulosta yhden suuruudenhullun jehun omalta päänsisäiseltä näkemykseltä vaan ”ihan oikealta bändilevyltä”. Jonkinlainen itsekritiikki on siis säilytetty. Lähtökohtaisesti yhtyeen musiikki on hyvin melodista ja soljuvaa, vaikka särmikkäämpiäkin vivahteita löytyy. Kiekko on vähemmän militantille metallistille niin sanotusti hyvää kuuntelumusiikkia ja raivopäisemmille diggareille ehdotonta peruskauraa. Siltä löytyy yllättävän monta korvamatoa, jotka jäävät kaikumaan kupoliin hyväksi aikaa. Vuodesta 2015 toimineen pumpun levyllä raikaa popin ja metallin saumaton liitto, jossa ruoditaan vivahteikkaasti y-sukupolven maailmantuskaa. Mutta jokin kertoo minulle, etten ole menettänyt paljoa. Katariina Sorsan ja Tuuli Pajun toisiaan täydentävät laulutulkinnat sopivat vaihtelevaan ilmaisuun hienosti. Onneksi musiikki on se joka ratkaisee. Sellaisiksi on helppo nimetä ainakin tenhoava Tulisilla hiilillä, siirappisen tarttuva Ei oo helppoo ja herkistävän puhutteleva Paljaana. Nevermoren ja Fear Factoryn jälkipuristuksessa syntyneestä semiprogressiivisesta vaihtoehtometallista ei vain harmi kyllä ole tilanteen ratkaisijaksi saati pelastajaksi. Eetu Järvisalo M A R E K SA B O K A L lodiat ja rytmit ovat kutkuttavan hypnoottisia, mutta muutoin albumi jää hieman ankeaksi. Koska sanoituksia ei ole saatavilla, tähän on tyytyminen. Voisi kuvitella, että tämä kama uppoaisi useamman eri genren suurkuluttajaan. Mutta jotain tarvitsisi tehdä, sillä nyt ollaan vain ihan kiva -osastolla. Lukáš Rédan laulut, erityisesti huuto-osasto, ovat pääasiallisesti puuduttavaa kuunneltavaa. Promosaatteessa teemaa kuvaillaan tarinaksi sielusta, joka on tehnyt liikaa vääriä valintoja ja päätynyt melkoisiin ongelmiin. Meininki viittaa vahvasti 1990-luvun alun Kreikka-skenen suuntaan, mikä on omiaan tuomaan musiikkiin pientä nostalgialisää. Tuotoksen on miksannut ja masteroinut Thresholdista tuttu Karl Groom, joten se puoli on osaavissa käsissä. Mikko Malm DIABOLIC NIGHT Beyond the Realm HIGH ROLLER Nyt ollaan heavy metalin ytimessä. Niitä olisi saanut omasta puolestani löytyä enemmänkin, varsinkin kun otetaan huomioon, että levyn teemana on mielenhäiriöt. Terävän lyriikkapuolen lisäksi levyn biiseissä on varsin maittavasti raskaita koukkuja, messeviä kertosäkeitä ja kursailematonta asennetta. Ässäbiisejä luetellessa jää luu käteen, sillä Diabolic Nightin ensimmäinen pitkäsoitto ei ole mitenkään ihmeellisen persoonallinen tai vallankumouksellinen. Pahaenteinen intro saa uumoilemaan Entombed-henkistä kuo loa, mutta jatko menee enemmän vanhan liiton speed/thrashin, pystypäisen perinteisen heavyn ja siellä leimallisimmin NWoBHM-kaahauksen merkeissä. Levyn poppiosastolla kuuluu esimerkiksi Nylon Beatin ja Tiktakin sokerisuus, kun taas metallipuolelta löytyy Stam1nan ja Mokoman kaltaista crossover-ruhjomista. Ja onhan Beyond the Realm melkoinen metallin historiasaaga yhdelle albumille tiivistettynä. Oikeastaan vain power metal on rajattu mikstuuran ulkopuolelle. Erikseen on vielä mainitttava, että Enchantressin Bach-referenssi on erityisen vastenmielinen. Levy näyttäytyy alkupään paria yhdentekevämpää menopalaa lukuun ottamatta oikein tasapainoisena ja eheänä kokonaisuutena. tavasti suurin osa kappaleista vajoaa unohduksen suohon. Mikko Malm CEREMONIAL TORTURE / HAIL CONJURER Split BESTIAL BURST Suomalaisen mustan metallin alamaailmasta kömpii ulos kaksi yhden miehen bändiä, joiden yhteislevy on oiva osoitus siitä, kuinka hyvin tietynlainen ”outsider black metal” elää ja voi kotimaassamme. En tosin ole ihan varma, mikä se konsepti on. Parasta levyssä on nimenomaan sen tyylitajuinen perinnetietous: tällaiselta hyvä heavy metal on kuulostanut jo monella vuosikymmenellä. Kaikkiaan yhtye ansaitsee pisteet kotiin onnistuneesta ja kekseliäästä suorituksesta. Goatprayer-nimellä toimiva mies saa kuin saakin loitsuttua itsestään esiin materiaalia, joka on täysin ajatonta ja kaikessa koruttomuudessaan hyvin mielenkiinIKINÄ Milleniaalin itsehoito-opas epävarmaan aikuisuuteen SAKARA Kiehtovasti mutta hyvinkin osuvasti nimetyn toisen albuminsa julkaiseva kouvolalaisviisikko tuntuu olevan musiikillaan mukavasti jonkin tuoreen äärellä. Pelkkiä pienjulkaisuja koko uransa ajan tuottanut Ceremonial Torture iskee homman ytimeen alkukantaisella black metalilla, jota tuetaan simppeleillä kosketinsoitinmatoilla. Kitarat tuottavat ilmoille toisinaan ihan kelvollisia riffejä, mutta valitetARVIOT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 68. Licence to Departin noisen kohdalla tekisi jo mieli ottaa pientä huilia, Pure Noise Necromancysta puhumattakaan. Pasi Lehtonen ERELEY Diablerie MASSACRE Tšekkiläinen Ereley on muotoillut toisesta albumistaan konsepti-sellaisen
Kari Koskinen PRIPJAT/HELL:ON A Glimpse Beyond THE CRAWLING CHAOS Saksalaisen ja ukrainalaisen bändin splittijulkaisussa ei ole äkkiseltään katsottuna paljoakaan sidosta, mutta pinnan alta raapimalla yhteispeli paljastuu aivan loogiseksi.. Taitavat ja tyylitajuiset muusikot ymmärtävät palvella musiikkia, eivät elvistellä taidoillaan sen enempää kuin kappaleet vaativat. Biisi muokkautuu tekijänsä käsissä omannäköiseksi monumentiksi, joka on ytimeltään melko puhdasverinen rock’n’roll-kappale, mutta silti täysin irti kaikesta, minkä voi määritellä populaarimusiikiksi. Puolituntinen splitti on virkistävä annos omintakeista suomalaista black metal -osaamista. Tämä vuonna 2006 äänitetty live osoittaa vanhalla huligaanilla olleen parempiakin päiviä. Piinaavasti suriseva Fallen and Erected -kappale ammentaa Ceremonial Torturen tapaan syvältä black metalin alkulimoista. Esimerkillinen suoritus, kaikin puolin! Kimmo K. Tässä onkin levyn hienous. Raskas ja tumma kitarasoundi, sopivasti pumppaava basso ja jämäkkä rumpusoundi viimeistelevät paketin, jonka puhdas live-energia lienee Di’Annon keikkataltiointien paremmasta päästä. Pelkästä kulttinimien suorasta kopioinnista ei siis ole kyse. Oli miten oli, niin saksalainen taustabändi soittaa napakasti ja myös laulu on osapuilleen mallillaan. ARVIOT toista, erilaistakin. Moni ei uskalla koluta musiikillista spektriä näin laajalti, eikä vastaavaa näkemystäkään löydy joka jannulta. Mainittakoon myös musikanttien ensiluokkaisen tyylikäs ilmaisu. Dust on bändilevy, mutta kaikilta osin se ei tarjoa edes rockia: parissa elektronisessa biisissä ei taideta kuulla perinteisiä rokkisoittimia lainkaan. Onhan noita jo kuultu, ja Di’Annolla olisi omiakin kappaleita täysipainoisen setin kasaamiseen. Kaksi kokopitkää aiemmin julkaissut Hail Conjurer on huomattavasti tutumpi nimi, joka esittelee splitillä itsestään odotettua maltillisemman puolen. Viisihenkisen yhtyeen meininki on kerrassaan oivallista ja välttelee etenkin albumimitassa taidokkaasti genremäärityksiä. Children of Madness, Marshall Lokjaw ja Impaler ovat käypiä esimerkkejä biiseistä, joiden kaveritkin ansaitsisivat tulla kuulluiksi. Joni Juutilainen LAURI PORRA FLYOVER ENSEMBLE Dust RANKA En ole tutustunut Stratovariuksesta tutun bassovelhon Lauri Porran aiempaan soolotuotantoon, mutta Dustin perusteella se pitää tsekata. Itse asiassa tässä on peräti potkua. Instrumentaalilevy puhuttelee tyylikkäällä ennakkoluulottomuudellaan, joka pysyttelee voimakkaan tunnelmallisena. Laaja-alainen ilmaisu on inhimillistä ja biisilähtöistä, eikä sitä ole haastavimmillaankaan kovin vaikea sulattaa. Parin minuutin muljuttelun jälkeen yhtye palaa kuun pimeältä puolelta jytistelemään progerockia. Jatkossa kuullaan akustista tunnelmointia, jyl hää torvisoittoa, industrial-otteita, eteeristä ambientia ja ties mitä. Ennakko-odotusteni vastaisesti Hell Over Waltrop ei kuulosta lainkaan halvalta. Avausbiisi Soothsayer lähtee liikkeelle progella, mutta muljahtaa täydellisen sulavasti psykedeeliseen Kolmannen asteen yhteys -ambientpulputteluun. Ukko on raunioina, eivätkä suoritukset olleet nuorempanakaan aina niin rautaisia. Se muistuttaa siitä, kuinka paljon musiikillista liikkumatilaa usein hyvin konservatiivisena pidetyn genren sisällä lopulta on. Koskinen PAUL DI’ANNO Hell Over Waltrop – Live in Germany METALVILLE Iron Maidenin kahdella ensimmäisellä levyllä laulaneen Paul Di’Annon ura alkaa olla vähitellen paketissa. Neljäntoista raidan setti koostuu tuttuun tapaan pääosin Iron Maidenin kappaleista, mikä on levyn ainoa selkeä puute. Eritoten bassomaakari Porran pidättelykyky on uskomaton – progressiivisessa Soothsayerissäkin mies jynkyttää yhtä nuottia ties kuinka pitkään, eikä koe muuallakaan tarvetta nostaa omaa häntäänsä muiden yläpuolelle. Ihmeellisellä tavalla kaikki prisman eri särmät tuntuvat taittavan valoa samaan suuntaan. Vaan ehkäpä yleisö haluaa toisin. Kellariin unohtunut äänitys on pelastettu nykyteknologian turvin, ja hyvä niin
Nykykorviin bändin luomuote kaipaisi kohdakkoin soitannollista viimeistelyä, eikä omituinen soundimaailmakaan välttämättä palvele kappaleita parhaalla mahdollisella tavalla. Vain Zero Nine ja vuosikymmenen puolivälissä heviuransa käynnistänyt Kirka noteerattiin ta raskautta. käy tästä hyväksi esimerkiksi. Solisti Mark Duffyn äänessäkin on mukavaa rosoa, joka erottaa hänet tuhansien kiljukaulojen joukosta. Vanhan liiton saintvitusit ja troublet kuuluvat, ja tämän osaston faneille yhtye otaksuttavasti koliseekin. Kimmo K. Maassa oli kyllä kourallinen heavyä soittavia bändejä, mutta valtaosa niistä touhusi omissa oloissaan ilman mediahuomiota. Vuonna 2017 koettiin täysimittainen reunion, ja uusi levykin näki päivänvalon Awakening-tittelin alla. Koskinen MILLENNIUM A New World PURE STEEL Millennium oli aikoinaan osa NWoBHM-liikehdintää, kunnes hajosi vuonna 1988. Man of Peacen haikeasti soivat kitarat ja aaltoilevat tunnelmoinnit ovat hyviä esimerkkejä bändin näpeissä asuvista taidoista. Tasapaino kahden maailman välillä onnistutaan säilyttämään kohtuullisen hyvin, ja muutamat kappaleet voidaan luokitella jopa melko hyviksi. Millenniumissa on yhtä aikaa läsnä kauniit melodiat ja harmoniat sekä rouhean aggressiivinen ulosanti. Jotenkin bändin tanakka käppäisyys silti miellyttää. Melodioissa on kuitenkin itua ja meininki äityy kohdakkoin jopa riehakkaaksi tipahtaen tämän tästä maukkaaseen valutteluun. Sittemmin bändin liikkeet ovat olleet perin hitaita. Laulu on örinää ja raidoista löytyy enemmän sävyjä kuin thrash/speed metaliin keskittyvällä Pripjatilla. Rajummille jätkille tämä lienee turhan puhdasta ja hienostunutta rässäämistä, mutta hivenen harkitumpaa sävellystyötä ja hyvää teknistä toteutusta arvostaville A Glimpse Beyond on hyvinkin tutustumisen arvoinen halkaisu. Orodruin ei ole erityisen raskas tai millään muullakaan mittarilla äärimmäinen bändi. Kari Koskinen OGRE Thrice as Strong CRUZ DEL SUR On aika jännittävä ratkaisu aloittaa levy sen huonoimmalla kappaleella, mutta nämä jenkkidoomailijat tekevät niin. Molempien ilmaisumuotona on sutjakkaasti kulkeva ja tuotannollisesti korkeatasoinen thrash metal. Rönsyilevän pidäkkeetön meno ulottuu rokkaavasta laahaavaan ja bluesahtavaan jytinään. Soundit ja yhtyeen tapa säveltää hakevat inspiraatiota kaukaa menneisyydestä. Eihän tässä järin valoisia maisemia maalailla, mutta bändin eeppisiä korkeuksia hakeva synkeys osaa olla myös nostattavaa. Kuudesta toimintavuodesta jäi käteen yksi pitkäsoitto ja kolme demoa. Yksinkertaisesti sanottuna Ruins of Eternity sisältää rakkaudella tehtyä, lämminhenkistä ja perinteisiin pureutuvaa doom metalia. Laulu kajahtaa railakkaasti, ja rumpupallilla on välillä huomattavan paljon intoa. Ukrainassa vuonna 2005 perustetun Hell:Onin otteista löytyy rahtusen verran myös kuolometallisARVIOT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 70. Melodisten ja maalailevien soolojen pariin antaumuksella sukeltava B.S.B. Debyyttipitkä Epicurean Mass ilmestyi vuonna 2003, ja nyt heti perään saamme nauttia yhtyeen toisesta pitkäsoitosta, joka kaikeksi onneksi lunastaa sille vuosien varrella kasaantuneet odotukset. ORODRUIN Ruins of Eternity CRUZ DEL SUR Viitisentoista vuotta sitten nämä jenkkidoomailijat nostivat nimensä useammankin tuomiometallistin huulille. Candlemassin, Black Sabbathin ja hivenen rokkaavamman Reverend Bizarren ystävät löytävät levyltä monia syitä rakastaa. Ajoilta, jolloin sävellystaidot menivät vielä muotoseikkojen edelle. Uusi teos tarjoaa sekä traditionaalista uuden aallon brittiheviä että hieman modernimpaa ja aggressiivisempaa metalli-ilmaisua. Ei kärkirallikaan mitään sontaa ole, vain muuhun materiaaliin verrattuna hahmottoman jähmeä: samaan Bändit ovat keikkailleet yhdessä, osa Pripjatin jäsenistä omaa ukrainalaisia juuria ja kaiken lisäksi bändin nimi on napattu Tšernobylin kupeessa sijaitsevalta aavekaupungilta. Myös Count Raven ja Lord Vicard nousevat hakematta mieleen. Mikko Malm TAROT Spell of Iron Follow Me into Madness BLASTIC HEAVEN On vaikea kuvailla sitä musailmastoa, johon Tarot 1980-luvun Suomessa pölähti. Pripjatin moderni, suhteellisen siisti ja melodinenkin piiskaus panostaa viimeisen päälle viilattuihin kappalerakenteisiin sekä selkeästi erottuvaan ja tarttuvaan riffittelyyn. Ruins of Eternity on ajattoman onnistunut näyte siitä, mitä perinteinen doom metal voi parhaimmillaan olla – ei hautajaismaista venyttelyä tai loputonta raahautumista, vaan sävykästä kitarointia ja tunteikasta puhdasta laulua painottavaa sielunmessua. Molemmat bändit hallitsevat asiansa. Future antaa yhtyeestä turhan kohmeloisen kuvan, sillä jatkossa meno äityy rullaavammaksi ja moniulotteisemmaksi. Räkää ja kaaosmaista kohkaamista ei harjoiteta, eikä meininki ole muutoinkaan erityisen old school. Mikä oli tämä yhtye, jonka kanssa itse suuri ja mahtava Reverend Bizarre suostui tekemään splitin. Muuten Mainen kolmikko on viidennellä albumillaan ihan virkeä tapaus, jos niin voi sanoa demomaisesti soivasta, homeisen perinteikkäästi rokkaavasta melodoomista. Kari Koskinen aikaan monimutkainen ja tosi yksinkertainen
Kuvaava on esimerkiksi aikoinaan kiertänyt urbaanilegenda, jonka mukaan Tarotin tyyppien piti tulla keikkabussinsa oviaukosta sivuttain, kun leveät tukat eivät mahtuneet muuten tärvelemättä ulos. Pohjalla kolisevat lennokkaasti groovaavat rummut ja päällä ujeltaa satunnainen theremin. Lopputulema on erittäin sujuva ja mukaansatempaava, sen verran intomielisesti yhtye ulottuvuudesta toiseen sukkuloivat teoksensa esittää. Levyt edustivat senaikaisen suomihevin kärkeä, mutta ovat kestäneet myös aikaa erinomaisesti. Remasteroitua esikoista kuunnellessa vuoden 2011 päivitys The Spell of Iron MMXI kuulostaa jo ajatuksena tarpeettomalta. Neljän massiivisen kappaleen äärellä ei kyllästy, mutta ei myöskään mene hämmennyksiin. Debyytti Spell of Iron (1986) esitteli bändin, joka oli sisäistänyt aikansa melodisen metallin perusasiat ja jalostanut niistä muutaman ensiluokkaisen kappaleen, kuten albumin tunnetuimmat raidat Love’s Not Made for My Kindin ja Wings of Darknessin. Muuten on helppo uskoa sällien opiskelleen Ritchie Blackmoren tekemiset. Musiikinlajin ohuudesta kertoi sekin, että lehdistöllä oli kova tarve laskea Peer Güntin ja Backslidersin kaltaiset bändit heviksi. Levy on niin tasapainoinen, ammattimainen ja sielukas. Tarotin historiaa käsittelevissä jutuissa on muistettu nostaa esiin savolaisten kunnianhimo tehdä hommansa ensiluokkaisesti ja etenkin tyylin perinteitä noudattaen. Vaikea sanoa. Mutta kyllä tosissaan ottamisen kuulee myös kahden ensimmäisen albumin uudelleenjulkaisuilta. Follow Me into Madnessiä (1988) kuunnellessa jää yhä miettimään, mitä bändi olisi voinut tehdä sillä paremmin. Mukana on myös paljon klassisen heavyn oivallisiksi todettuja hyveitä, ja näppärä kuulija bongaa asiallisesti suodatetut thinlizzyt, saxonit ja blacksabbathit – jopa Santanan! – vaivatta. Vaikka mukana on Lady Deceiverin ja I Don’t Care Anymoren kaltaisia komeita yksittäisiä vetoja, levy on ennen kaikkea kokonaisuus, jonka jokainen paARVIOT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 72. Koskinen ja otettiin tosissaan. Etenkin jälkimmäinen on lajinsa kirkkaimpia helmiä kautta aikojen. Instrumentaali De Mortui Nil Nisi Bene ja Sakari Hietalan ja Mako H:n kitaratyöskentely ylipäätään ovat imeneet tuonaikaisen neoklassisen aallon innon raskaamman musiikin vaikuttimekseen. Bändi rokkaa ja huuruilee niin sujuvasti, että yhteys Fu Manchuun, Karma to Burniin ja vaikkapa Mastodoniin on ilmeinen, vaikkakaan ei kopioiva. Kimmo K. Linjakasta yllätyksellisyyttä, soiton riemua ja hyvää meininkiä Rytellä on sen sijaan tarjottavanaan kunnioitettava määrä. Protoolsit ja muut modernit hössötykset eivät tällaisen fiilistelyyn kuulu, ja näillä soittotaidoilla ja perussoundeilla nykytuotanto olisikin yhtyeelle haitaksi. Murea basso seikkailee ja kuljettelee orgaanista ilmaisua, jossa tuplakitarat tiluttavat eeppisenkuulaina ja riffittelevät mureina wah wahia polkien. Vaikutteiden annettiin kuulua, vaikka oikeastaan vain Never Forever menee Maiden-pastissin puolelle. RYTE Ryte HEAVY PSYCH SOUNDS Kylläpä tuore wieniläisretkue liihottelee komeasti! 2016 perustetun jengin ideana on tahkota pääasiassa instrumentaalista stoner-doomjazzproge-psykedeliaa, ja homma toimii kerrassaan upeasti. Sillä kuuluu bändin ylpeys tekemisistään, mutta myös lahjakkuus rakentaa biisejä. Meno etenee johdonmukaisesti, vaikka tapahtumarikkaiden kappaleiden mitat ovat kymmenen minuutin tietämillä. Ensi alkuun vähän hassulta kuulostava soundimaailma hahmottuu pian koko lailla täydelliseksi edustamaansa musiikkiin
Erinomaiseen Epistolae Obscurorum Virorum -debyyttiin (2012) verrattuna Geisslerlieder ei kuitenkaan pääse aivan samalle tasolle. Antti Luukkanen RATTENFÄNGER Geisslerlieder DARK ESSENCE Tietämykseni ukrainalaisista bändeistä on perin rajoitettu. Kokonaisuutena Ambition 999 on kuitenkin aivan liian puuduttava, jotta siitä voisi nauttia täysivaltaisesti. Kokonaisuutta voisi kuvailla sekoitukseksi Winterin death/ doomia ja Bolt Throwerin tarttuvampaa murjontaa. Sanoitukset ovat kaikki latinaksi, sillä miksipä ei. No, Blood Runs Coldin loppuun liitetty Happy End -hassuttelu ehkä pois lukien. Reissue-rintamalla on ymmärtääkseni tapahtumassa lähiaikoina lisääkin. Jos vedetään vähän mutkia suoriksi, niin tavallaan tässä oli jo Tarotin lakipiste. Kari Koskinen SERPENT WARNING Pagan Fire TOPILLO Serpent Warning esittää vanhan liiton heavyllä särmättyä perinnedoomia ja tekee sen ihan pätevästi. Elementit tuntuvat istuvan yhteen varsin saumattomasti. Kirkkaimpina hetkinään se muistuttaa vuosituhannen vaihteen Katatoniasta, ja matalaotsaisemmillaan se assosioituu amerikkalaisen vaihtoehtorockin harmaimpaan massaan. Kitaroissa on silti hevisti murinaa ja simppeliyttä, ja bändi pysyttelee muutenkin verrattain selväpiirteisessä ja raskassoutuisessa mörssäyksessä. Nämä levyt on julkaistu cd-muodossa edellisen kerran vuonna 2006 kiinnostavilla bonuksilla (livejä, demoja, uudelleenversiointeja), mutta nyt albumit ilmestyvät ensi kertaa uudelleen vinyyleinä, tosin ilman bonusraitoja. Äärimmäisemmän ilmaisun skene lienee joka tapauksessa kohtalaisen pieni. Sanoitukset ovat kauttaaltaan hirveitä sisältäen epäilyttävää kielioppia ja vielä epäilyttävämpiä kielikuvia. Mitään keventävää ei ole mukana, ellei sellaiseksi laske levyn turhaa introa. Laulusovitukset ja -melodiat ovat monessa kohtaa onnistuneita, kitarariffit taas useimmiten keskinkertaisia. Tajunta ei kuitenkaan pääse räjähtämään. Hieman tiristämällä esiin putkahtavat myös Jinjer ja Nokturnal Mortum. Nopeasti mieleen nousee vain black metalin keinoin kiitosta kerännyt Drudkh. Geisslerliederin hartioita painava raskaus kuulostaa hyvältä mutta vaatii jokusen pyörityksen avautuakseen kunnolla. Jimi Lehtijoen hoilotteleva, pakahduttavan tunteikas laulutyyli tuo mieleen Geoff Taten, ja sinänsä jännittäviä Queensrÿchce-viboja irtoaa myös kitaraosastolta. Näissä karkeloissa pääasiana ei ole tarttuva riffitulitus, vaan kuolemanvakavasti soitettu ja pitkähköjä vetoja suosiva vanhan liiton ruhjonta. Vähän kankeanpuoleinen yleisote tuntuu vielä pidättelevän bändiä lähtemästä kunnon liitoon. Lopputulos on sopivan omituinen, mutta paljastuu lopulta toimivaksi ja verrattain omaleimaiseksi. Esimerkiksi Alone in the Dark on hieno kappale, jolle on annosteltu oikeassa suhteessa melankoliaa, tunnelmallisuutta ja popmausteista iskelmää. Vaikka kappaleiden koukut ja painokkaasti lanaavat riffittelyt eivät tarjoa aivan debyytin hurmokseen verrattavia hetkiä, kyseessä on yksi menneen vuoden parhaista dm-julkaisuista, joka kannattaa ehdottomasti tarkistaa. Kimmo K. ARVIOT la on tärkeä. Tätä taustaa vasten ei ole varsinainen yllätys, että Rattenfängerin miehistä jokainen soittaa myös Drudkhin riveissä. Keinot ovat yhtä samat, eli tarjolla on erittäin raskasta, keskitempoisesti möyrivää ja pääosin synkkää tunnelmaa painottavaa mättöä. Koskinen GRENOUER Ambition 999 SLEAZY RIDER Venäläisen Grenouerin melodinen metalli on keskimäärin keskivertoa ja hyvin melankolista. Tempossa ja askelluksessa on ihan mukavasti vaihtelua, ja parhaiten bändi tuntuu toimittavan reippaammalla otteella tarpoessaan, kuten Death’s Towerin shuffle-jytyytys todistaa. Materiaalille olisi eduksi hieman perinnetietoisempi vintagesoundi, sillä nyt sointi jää vähän demomaiseksi. Mustan metallin sijaan ilmaisumuotona on kuitenkin death metal, joka tuntuu tämänkin näytön perusteella taittuvan oikein sujuvasti. Mikko Malm OSALLISTU NYT WWW.METALBATTLE.FI SEMIFINAALIT 19.2.2019 & 20.2.2020 ON THE ROCKS, HELSINKI SUOMEN FINAALI 19.6.2020 NUMMIROCK MAAILMAN FINAALI 30.7.-1.8.2020 WACKEN OPEN AIR SOLD OUT. On tässä kuitenkin hyviäkin aineksia
Teksasilaisbändi tuuttaa turboahdetun repivää death/thrashiä pienillä mustan metallin vivahteilla. Biisien ajoittainen vanhakantainen ote tuo mieleen ruotsalaisen Mercilessin, eikä pelkästään coveroidun Denied Birthin takia. Kukkoilu sekä naisten ja rakkauden jahtaaminen on jäänyt aikoja sitten taakse, ja tilalle on tullut kaihoisa haikailu näiden perään. Joni Juutilainen STARBORN Savage Peace IRON SHIELD Starbornin kaltaiset yhtyeet valavat toivoa kunnollisen perinteisen brittiheavyn paluuseen. Ote on raaka, ja pelissä on reilusti vauhtia ja vaarantunnetta. Pienillä yksityiskohtien hoonauksella, kuten kertosäkeisiin panostamalla, lopputulos pompsahtaisi kirvestä kovemmaksi. Mega OATH OF CRUELTY Summary Execution at Dawn DARK DESCENT Levy lähtee käyntiin mukavan rätväkällä otteella, eikä senkään jälkeen juuri himmailla. PIKATUOMIOT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 74. Mega UNREQVITED Mosaic II: La Déteste et la Détresse PROPHECY Modernin black metalin sävykkäämpää laitaa edustavan Unreqvitedin Mosaic II jatkaa odotetusti siitä, mihin ensimmäinen osa jäi, mutta lisäilee kokonaisuuteen entistä enemmän vaihtelua ja uskaliaisuutta. Savage Peace -esikoisen perusteet ovat todella jämäkät aina tanakkaa riffittelyä ja kunnollista kiljukurkkua myöten, ja kunnianhimoa löytyy toisinaan jopa parisen minuuttia liian pitkiin biiseihin. The Ragged Saints. Näin pehmeänhienoa mutta silti sataprosenttisen miehekästä hard rockia Härmässä ei ole juurikaan aiemmin tehty. Unreqvited tekee hommansa oikeastaan ihan hyvin, mutta samalla bändi on musiikillisesti aivan liian kiltti ja turvallinen. Teemu Vähäkangas Oath of Cruelty. THE RAGGED SAINTS Sonic Playground Revisited AOR HEAVEN Kun vähän varttuneemmat, näkemyksensä ja suhteellisuudentajunsa säilyttäneet soittoniekat tekevät hard rockia, jälki on samettista. Kotimaastaan huolimatta vaikutteet kuulostavat tulevan enemmänkin yhdysvaltalaisesta 1980-luvun power metalista, mikä selittää nautittavan rankemman ja tummemman otteen ja tekee hyvää pesäeroa moneen muuhun retroilijaan. Jos Disneyelokuvaan sävellettäisiin postblack-soundtrack, se saattaisi kuulostaa hyvinkin tältä. Sitten mainion The Sound of Breaking Free -esikoisen (2013) bändin soundi on pyöristynyt entisestään ja setämiesmäinen charmin määrä samalla tuplaantunut. Reilun puolen tunnin levy on juuri sopiva annos näin raivoisaa kohkausta, suurempi annostus ehkä kääntyisi itseään vastaan. Siitä huolimatta soitto soi tiukkana ja terävänä. Sonic Playground Revisited pohjautuu täysin 80-lukulaiseen amerikkalaiseen hard rockiin kuulostaen lähinnä yhdistelmältä Whitesnakeä ja Sammy Hagarin aikaista Van Haleniä
Hyvästä yrityksestä huolimatta levystä jää aika monotoninen ja tunkkainen mielikuva. Toisaalta JJ onnistuu taikomaan kitarastaan myös lumoavan kauniita kuvioita, jotka ovat omiaan kietomaan kuulijan pauloihinsa. Ote on toki raskas ja tempo hitaahko, mutta ajoittainen tuplabassarimyllytys tiputtaa konservatiivisemmat funeralin ystävät kelkasta. Teemu Vähäkangas KARG Traktat AOP Vuonna 2006 perustettu Karg soittaa depressiivistä ja vereslihaista post-blackiä, jossa eteeriset kitaranäppäilyt sekoittuvat sujuvasti blastbeateihin ja angstisiin rääkynöihin. Levyllä liikutaankin enemmän multaisen death doomin alueella, varsinkin alkulevyn osalta. Yhtyeen johtohahmo ja käytännössä ainoa jäsen JJ on tuttu myös Harakiri for the Sky -yhtyeestä, joten ei ole sattumaa, että kahdella orkesterilla on runsaasti tyylillisiä yhtymäkohtia. Ilman tietoisuutta mainitun genrepioneerin tekemisistä levy tekisi taatusti kovemman vaikutuksen. Porta Nigran meiningissä on kaivattua potkua, joten huomattavan kovan albumin teko on kiinni enää tasavahvemmasta kappalemassasta. Mikko Malm CRIMSON SUN Fates OMAKUSTANNE Kotkalaisryhmän toista täyspitkää on odoteltu ainakin tässä osoitteessa kuin sitä kuuluisaa kuuta nousevaa. Fantasiahenkinen ja kansantarumainen ilmaisutyyli on lähtökohtaisesti kiehtovaa, mutta kolkohko tuotanto yhdistettynä ontohkoihin sävellyksiin estää suuremman syttymisen. Mega FATAL EMBRACE Operation Genocide IRON SHIELD Kun saksalaisveikot pistävät thrashäten, menneisyyden siivet havisevat jopa vanhan Dark Angelin taajuuksilla. Joni Juutilainen REVEAL Scissorgod SEPULCHRAL VOICE Revealin lähestymistapaa black metaliin voisi kutsua avantgardistiseksi, mutta minkäänlaista tekotaiteellisuutta sen kolmannelta levyltä ei löydy. Levyn kuunteleminen ei ole aina helppoa, mutta se ei liene tarkoituskaan. Mikko Malm Reveal. Lupaavissa merkeissä alkava Schöpfungswut sylkee heti kärkeen muutaman kovan kappaleen, kunnes tasaantuu ainoastaan keskitason jyräykseksi, joskin erityisen hyvin tehdyksi sellaiseksi. Pannaan nyt kuitenkin nimi mieleen, jos vaikka kolmas levy olisi sisältörikkaampi. Perusheviperteille mitä mallikelpoisinta nyrkinpuintimateriaalia. Mega ADVERSVM Dysangelion MORIBUND Verrattuna vaikkapa kotimaamme funeral doom -profeettoihin saksalainen Adversvm melkeinpä hölkkää. Reilut 70-minuuttinen opus olisi kelvannut tosin hieman lyhyempänäkin. METH ASSASSIN Reptilian Side of God TERRATUR POSSESSIONS Entisen ja nykyisen Urfaust-ukon sisältävä Meth Assassin palvoo 1990-luvun alussa kulttisuosikiksi kohonnutta G.G.F.H.-yhtyettä, jonka pahaenteisyyttä huokuva elektroninen teollisuusmusiikki pisti monen metallistin näkemyksen musiikillisesta synkkyydestä kokonaan uusiksi. Saatiinpahan loppuvuoteen 2019 yksi hyvä pieksentälevykin! Mega PORTA NIGRA Schöpfungswut SOULSELLER Saksalaisen Porta Nigran kolmas levy ilahduttaa melodisella ja energisellä black metalilla, jonka ytimessä myrskyää juuri oikeanlainen ripaus omaa ilmettä. Mega MYSTIC PROPHECY Metal Division ROCK OF ANGELS Perinteinen melodinen hevimetalli elää ja voi hyvin, jos kysytään saksalaisveteraani Mystic Prophecylta. Kaukana ollaan esimerkiksi samaan kategoriaan putoavan Primal Fearin myllytyksestä ja energiatasosta. Teemu Vähäkangas RITUAL STEEL V PURE STEEL Ritual Steel on soittanut tosiheviään jo toista vuosikymmentä, mutta näköjään kehitys ei ole juurikaan kehittynyt. Bändi räksyttää laulajaa myöten kiivaasti, ja vaikka Sacrifice Your Future pohjautuu pitkälti iki-ihanan teutonithrashin perinteisiin, siinä on sopivan vähäisissä määrin oikeanlaista tuoreutta. Bändin tuotanto oli tiukasti sidoksissa urbaaniin yhteiskuntaan ja sen synkimpiin puoliin, eikä neljännesvuosisadassa ole muuttunut tässä mielessä monikaan asia. Nyt Meth Assassin tyytyy lähinnä ”vain” päivittämään soundeja tälle vuosituhannelle ja lisäämään mukaan ripauksen dark ambientia. Loppua kohden ote vähän kevenee ja biiseihin tulee enemmän vaihtelua, jopa raikasta tuulenvirettä, vahvan melankolisesti toteutettuna toki. Levystä nauttiminen ei kuitenkaan aiheuta riippuvuutta tai vie Siltsun porukoihin. Kappaleet ovat kaavamaisia, tylsästi sovitettuja ja kaiken lisäksi melko hengettömästi esitettyjä. Jaakko Silvast WHITE MANTIS Sacrifice Your Future IRON SHIELD White Mantis on ymmärtänyt heti kättelyssä, että rässissä pitää olla hyvän ja tiukan riffittelyn lisäksi vauhtia ja vimmaa. Laulaja Sini Seppälä on karismaattinen entisensä ja määrää monipuolisella äänellään kaapin kakomatta paikalleen. Ulosanti on sekä häiriintynyttä että kieroa, mutta jos unohdetaan harvat blastaukset ja rähinälaulut, musiikki jumittaa maltillisen hypnoottisesti ja kiehtoo oudon progehtavilla osuuksillaan kuin Voivod konsanaan. Virtual Reality, We Are One, Overcome ja Essence of Creation tärpeiksi ja nupit kaakkoon! Jaakko Silvast MIDNIGHT FORCE Gododdin IRON SHIELD Skottilainen Midnight Force operoi klassisen heavy metalin parissa. PIKATUOMIOT 75. Vaikea tästä on innostua oikein millään tasolla. Nämä kaksi asiaahan eivät ole synonyymejä keskenään, ja jälkimmäisen hyvin usein esiintyvä puute saa lopputuloksen kuulostamaan pelkästään sisäsiistiltä nypytykseltä. Vuoden 2015 Towards the Light -debyytillä Crimson Sun oli biiseiltään ja soitoltaan niin suvereeni ryhmä, ettei mitään rajaa. Fatesillä yhtye jatkaa energisen nykymetallinsa parissa, jonka ykköstykkejä ovat melodiset biisit, pienet konemausteet ja taidokas instrumenttien hallinta. Scissorgod on kaikessa nyrjähtäneisyydessään yksi menneen vuoden kiehtovimmista levyistä ja lähellä todellista jymy-yllätystä. Vierailevien trumpetistin ja bassoklarinetistin osuudet on upotettu musiikkiin niin tyylillä, että ne ovat lähes huomaamattoman luonnollinen osa kokonaisuutta. 1990-luvun alkupuolella perustetun Fatal Embracen kuudes levytys sisältää mainiosti mukaansa tempaavaa riffittelyä ja rytmitystä, mutta vastineena on varsin yksioikoista ja kömpelöä touhuilua kuin suoraan saksalaisen käppäkasarin ohjekirjasta. Traktat on vakuuttava esitys siitä, miltä depressio soonisessa muodossa saattaisi kuulostaa. Jos ajoittaisen kompastelun pystyy sietämään, äänitteessä on paljon hyvää vanhan linjan diggareille. Sankariteot, metallimusiikin kaikkivoipaisuus ja pahuuden mystiikka lyyrisinä ohjenuorinaan Metal Division jyrää varsin mallikkaasti, joskaan mitään uutta esittämättä. NWoBHM-tyyliset kitaraleikit tosin ovat aika sympaattisia. Vuosituhannen alusta lukien jo yksitoista levyä tuottanut viisikko on aina ollut tekosissaan tasaisen varma, eikä Metal Division tee sääntöön poikkeusta. Albumin soundit ovat kultaa, tuotanto on jämptiä ja kappaleetkin ovat pääosin taustamelua parempia
DEMOT AADOLF VIRTANEN CHAOSFORM Kill for Chaos Jyväskyläläinen Chaosform on perustettu vuonna 2015 ja hioutunut erinäisten vaiheiden jälkeen varsinaiseksi timantiksi. www.facebook.com/onlyemptinessband OWLER Embers Post-rockin ja metallin seassa mylläävä Owler on mielenkiintoinen oululaisviisikko. Soittelimme kolmistaan vuoden, minkä jälkeen saimme toiseen kitaraan Luhtaniemen. Lost Horizon on vain nimibiisin sisältävä teos, mutta se biisi on täysosuma. JOS PIDÄT HEISTÄ, PIDÄT MYÖS MEISTÄ… – Omat selkeät musiikilliset esikuvat löytynevät Cannibal Corpsen, Slayerin, Children of Bodomin ja Amon Amarthin suunnasta. Chaosformin miehistö oli viimein kokonainen. Biisit ovat teknisesti ja fyysisesti vaativaa kamaa, joten pääasiallinen keskittyminen menee armottoman riehumisen sijaan siihen. – …me ollaan vaan niin mahtavia tyyppejä, totta kai me ansaitaan levytyssopimus! Rehellisemmin: kyseessä on niin sanotusti elämäntyöbändi eikä vain hetken projekti. – En löytänyt mistään sellaista musaa, jota halusin kuunnella, joten aloin tehdä biisejä itse. Huhtikuussa pestasimme toiseksi kitaramieheksi Lassilan. Kaikki dramatiikan lainalaisuudet on huomioitu hienosti: bändi osaa himmailla, fiilistellä ja lyödä oikeassa kohdassa luun kurkkuun. Uutta levyä kuunnellessa ei voi tietää täysin, mitä sieltä tulee, joten viittaus tietynasteiseen kaoottisuuteen oli paikallaan. Ajoittain bändi tuo mieleen Swallow the Sunin puuhastelut, mutta piirun verran kepeämpinä ja kokeilevampina. Tuntuu myös, että on menossa trendi, jossa kilpaillaan, kuka pystyy tekemään vaikeimman kappaleen riffeineen, kappalerakenteineen ja polyrytmeineen. Sekin olisi jo jotain! EMME IKIPÄIVÄNÄ TULE... Tämä johtaa siihen, että kappaleissa on vain vähän tarttumapintaa. MIKSI. Ja kloroformi on aika huumaavaa tavaraa. TYÖMME JAKAUTUU… – …niin, että toimin bändin absoluuttisena kusipääitsevaltiasdiktaattorikeisarina. Toinen ääripää on wanhan liiton huru-ukot, jotka tekevät samoja biisejä kuin 30 vuotta sitten. Jos haluat kuunnella balladeja, kuuntele toista bändiä. Todenmukaisemmin teen itse biisien rakenteet, rungot, sanat ja sovitukset 90-prosenttisen valmiiksi ja se tärkein 10 prossaa hierotaan porukalla kasaan. Hommaa rakennetaan eteenpäin jatkuvasti, ja olemme tälläkin hetkellä suunnittelemassa toisen albumin nauhoituksia. – Pyrin yhdistämään näitä ominaisuuksia. Jotain ideaa nimen takana silti on… Minulla on aina ollut ajatus tehdä mahdollisimman monipuolista musiikkia yhden päägenren, äärimetallin, alla. – …kirjoittamaan tai esittämään ”komiteametallia”, jossa jokainen jäsen on kirjoittanut biisiin jotain. Ihmiset ovat kuulleet paljon muitakin vaikutteita Vaderistä alkaen. Realistisempaa on, että olemme kiertämässä pieniä räkäisiä kuppiloita uuden levymme tiimoilta. SUURIN ONGELMAMME ON, ETTÄ… – …olemme kaikki tulleet musiikkiin tyhjästä, joten kontakteja ja suhteita esimerkiksi keikkajärjestäjiin on vaikeampi löytää kuin kokeneemmilla muusikoilla. Bändin soitto on kellontarkkaa ja jämäkkää, mutta mukana on myös kivasti rosoisuutta. KEIKALLA OLEMME... Laulaja Henri Tupamäki kurittaa kurkkua esimerkillisesti, vaikkei miehen ulosannissa ole kuin yksi asento: täysillä ja mureasti. Yhdistämme Slayer-mallin sahausthrashin nykyaikaiseen soundimaailmaan, deathja black metal -riffittelyn matalaan örinälauluun. Bändin soundi on erotteleva ja kolkko, eikä musiikki juuri kosiskele kaunomelodioilla, ainakaan perinteiseen pohjoismaiseen tyyliin. – Koska kaikki hyvät ja iskevät bändinimet on jo käytetty, on vaikea keksiä mitään omaperäistä. Kovanaamaisesta ilmeestään huolimatta orkesteri soi inhimillisesti ja jopa miellyttävästi. Kill for Chaos on pelinavaus, jonka palikat ovat kohdillaan. Laulaja-kitaristi Jarkko Olmalan äreä toiminta ihastuttaa – mieheltä sujuu maltillinen puhdas työskentelykin, mutta vasta lusikka pohjassa touhu pääsee eläimellisimpiin taajuuksiinsa. Tämä johtaa väistämättä sekametallisoppaan, jota ei syö pirukaan! Chaosform KUUKAUDEN BÄNDI 76. Tosin tähän ikään mennessä on ehkä jo oppinut kuuntelemaan muidenkin mielipiteitä. BÄNDIN NIMI. Monipuolisia melodioita viljelevät sävellykset lipuvat sujuvasti tunnelmasta toiseen käsittäen kaikkea herkistelystä raskaaseen haikeuteen. Runnova örinäthrash on joka tapauksessa se, mitä me tehdään. Niin me tehdään. Perisuomalaiseen tyyliin varsinkin allekirjoittanut on varsin jääräpäinen, sisäänpäin kääntynyt yksilö, jolle itsensä tyrkyttäminen muille on likipitäen vastenmielistä. Samalla kirjoitamme biisejä kolmatta varten! VIIDEN VUODEN PÄÄSTÄ MEIDÄT LÖYTÄÄ… – Perusvastaus tähän lienee ”Wackenin päälavalta lauantaina klo 22.00” tai ”huoran pakaroiden päältä snortatun kokaiinin yliannostukseen kuolleena”. Groove loistaa poissaolollaan. Aloitimme miehistön metsästyksen, ja loppuvuodesta Tupamäki liittyi aktiivijäseneksi mikin varteen. Bändin tyylinä on death metal, jonka rajapinnalta kurkotellaan thrashin suuntaan. Syksyllä 2016 My Grimacessa vaikuttanut Hämäläinen tuli laulamaan, lähinnä sessiopohjalta. – Löysin mukaan rumpalimme Pahatelan, joka oli selkeästi motivoitunut ja rajusti treenaava tapaus. Eikä muuten tee lainkaan hallaa vetäistä tiukan konekivääritykityksen kylkeen sopivasti sinkoilevia Slayer-henkisiä sooloja. Olemme saaneet kritiikkiä siitä, että menemme koko ajan täysillä. ANSAITSEMME LEVYTYSSOPIMUKSEN, KOSKA... www.facebook.com/Chaosform.band MUSTAA KAVIAARIA ONLY EMPTINESS Lost Horizon Ylivieskalaisen kitaristin Mikko Korkiavuoren sooloprojektina toiminut Only Emptiness on paisunut debyyttijulkaisulleen nelijäseniseksi tuhokoneeksi. Sävellyksissä tapahtuu ensivaikutelmaan nähden todella paljon lopputuloksen ollessa MILLOIN JA MITEN. – Chaosform sai alkunsa nelisen vuotta sitten, kun edellisen kokoonpanon raunioista jäi jäljelle vain minä ja basistimme Korhonen, nokkamies Simo Iiskola vastaa. – …nimenomaan esiintymässä! Hauskanpitoa ja perseilyä sitten muulla ajalla. Nykymetallissa rytmiikka on mennyt pääosin monimutkaisempaan suuntaan, mikä on harvoin hyvä asia. Biisien rakenteluun orkesteri käyttää lähes kaikkea mahdollista örinälaulusta puhtaaseen tulkintaan, raskaista kitaroista puhtaisiin, ja myös kosketinsoittimia on seassa runsain mitoin. Vuonna 2014 starttaillutta, mutta vasta pari vuotta sitten varsinaisen bändimuodon saavuttanutta tapausta sopii tarkkailla, sen verran valmiin oloista visiota on tarjolla. Elokuussa 2018 Luhtaniemi jätti bändin, joten olimme jälleen Korhosen ja Pahatelan kanssa kolmistaan
Bändin asenne tuskin jää kenellekään epäselväksi, mutta muuten vakuuttavuutta pitäisi saada jollain ilveellä kasvatettua. Välillä bändi edustaa nostalgiaa ja kansanviisautta, seuraavassa hetkessä se on kuin se joka iltapäivä ykkösellä esitettävä Edvin Laineen mustavalkoleffa, joka saa Hesarissa yhden tähden. Vaikka kielisoittimet pysyvät kädessä, toteutus tekee kuuntelusta nyt entistäkin sietämättömämpää. Tai hienoa ja hienoa, sairaan ja häiriintyneen kuuloistahan kaikki ääntely tuppaa olemaan. Ja sehän sopii. Juhis Holopaisen ääni natsaa bändiin, mutta seassa sopisi irrotella enemmänkin. Kun huomioi, että kyseessä on ensimmäinen julkaisu, taiteellinen rima ylitetään helposti. www.facebook.com/owlerband MONOLICHT Land of Hunger Monolicht lähestyy mystisesti. Bändin mustaakin mustempi metalli on ehdan kuuloista itseään, sopivan saastaista ja ilkeää. Niin tai näin, nelijäseninen espoolaisryhmä svengaa mallikkaasti joskin tasapaksusti ja yllätyksettömästi. Ei hullumpaa jälkeä, bändin soittimet kun pysyvät hyppysissä ja groove on kohdallaan. www.facebook.com/kktactics IKITIE Kostontuoja Brutaalia hard rockia Tampereelta. Tällä kertaa basisti Kanniainen ja rumpali Kuorikoski ovat hiukan laajentaneet ilmaisuaan ja menoa on värittämässä lisäsoitin – äänimaisemaa rikastaa Random Mullet -yhtyeestä (mihinkähän ihmeeseen tuo loistava oululaisbändi katosi. Turhaa positiivisuutta ei viljellä, mille hidas ja raskaan mollivoittoinen murjonta ei toki olisikaan ihan otollisin alusta. Itse musiikki on samaa venkoilua psykedeelisestä paahtamisesta supernopeaan tykitykseen eri sävyin. Huomattavan tiukkasoundinen kiekko voisi olla helposti Dimmu Borgirin katalogista ennen bändin mahtipontisuuspaisumusta – sillä erotuksella, että Monolichtin biisit ovat parempia. Muutamia sävellyksellisiä ideoita voi luonnehtia kehityskelpoisiksi, mutta biisitasolla mennään vielä raakileluokassa. Oululais-tamperelaisen duon musiikkihan siis on, näin kertauksen vuoksi, basson ja rumpujen voimin suoritettua instrumentaalista sekameteliä. Walajan tarinoissa kynnetään oikeasti pellolla savessa, on nälkä, tarvotaan suossa ja mies on ukko ja nainen akka. Helvetti, pää meinaa oikeasti lähteä irti. Melodinen ja tumma rypistys hakee vaikutteita black metalista ja arktisista sävyistä. Kotikutoiset soundit rujoine lauluineen särkevät korvia, eikä tätä pelasta mukiinmenevä riffittelykään. Lopputulos on jotain määrittelemätöntä eikä muistuta rakennusaineksiaan sen kummemmin. www.facebook.com/StrandedWays WALAJA Kauppias Helsinkiläinen Walaja jatkaa erikoisen konseptinsa parissa. Ep on upean synkkä, hienosti paketoitu mattamusta ilmestys saatteenaan vain muutama tarra, joissa on kannessa keikistelevä monimerkityksellinen olio. Ja silkkaa mustaa metalliahan bändi duunaa. Saatekirjettä tai infoa ei löydy, joten mennään asiaan. Kyllähän tämän parissa alkaa punaviinipullo kuiskutella telineestään. Sopivan alkukantainen riffimaailma tarjoilee kipakkaakin kuviota, mutta välillä mennään liiaksi toiston ja jopa yliyrittämisen merkeissä. Raskassoutuinen Through the Scarlet jää nipun tarttuvimmaksi ralliksi. Myös koneita hyödynnetään, ja niissä kohdin esitys onkin ehkä maittavimmillaan. Kansallisromantiikkaa toki sotketaan suomalaiseen metalliin niin sävellysten kuin sanomankin puitteissa, mutta harvemmin näin kokonaisvaltaisesti ja tästä perspektiivistä. Eipä siinä, laulullinen anti stemmoineen istuu joka tapauksessa biiseihin. Vahvoja tunnetiloja välittävä puolituntinen on hätkähdyttävää, pimeään talveen kaikin puolin sopivaa korvakarkkia. http://johannesmetal.bandcamp.com K+K-TACTICS Hearth of Life Vähän kauhulla tätä kuorta avaa. takaisin!) tuttu kosketinsoittaja Raine Oikarinen. Kostontuoja on vuonna 2017 perustetun Ikitien kolmas ep ja ”yhtyeen vihaisin kaikilla osa-alueilla”. Kirkkoveneen pohjaankin tulee reikä ja edessä on fataalimpi uimareissu. Kulmikas ja silottelematon ulosanti istuu musiikkiin hienosti, mutta alkukantaisuutensa ohella meno on sopivan selkeää. Yhteensoitto sujuu edelleenkin hienosti, matikkapäätä löytyy ja sitä myös käytetään. Täkyinä jäävät mieleen vahvat kertosäkeet ja hyvinkin maittavat kitarasoolot. www.facebook.com/Chephreon STRANDED WAYS EP 2019 Joensuu–Jyväskylä–Kuopio-akselilta tuleva Stranded Ways esittelee debyyttijulkaisullaan kolme biisiä melodista hard rockia. Erikoismaininnan ansaitsee myös kitaratyöskentely, harvemmin tässä aidoimmassa tyylilajin haarassa nimittäin tulee kuultua näin villiä ja sinfonista soolotyöskentelyä. Walaja ei lokeroidu metalliksi, vaan sekoittelee mukaan kaikenlaista groovaavaa ja omailmeistä venkoilua. www.facebook.com/seonenne KALLEN MÄTITAHNAA CHEPREON Necromancy Mikkeliläinen Chepreon on perustettu vuoden 2019 alussa, eikä bändi ole ikäänsä nähden lainkaan hullummalla tolalla. Kaikin puolin taitava bändi, jota kuuntelisi mieluusti täyden levyn mitalla. Biisit rokkaavat ja kitaravetoiset sävellykset tarjoilevat perinteisemmän jyräyksen ohella tunnelmallisempiakin osioita. Osa ratkaisuista irrottaa hommaa ehkä liikaakin konseptistaan, mutta toisaalta bändi osuu paljon nappiinkin. Enne on mieleenpainuva uusi tuttavuus, jonka näkisi mielellään jossain muodossa esiintymislavallakin. DEMOT DEMOJEN TOIMITUSOSOITE: DEMOT / AADOLF VIRTANEN, RENGASTIE 49, 37630 VALKEAKOSKI kuitenkin seesteinen ja eheä. www.necronking.bandcamp.com JOHANNES Between the Waves Yhden miehen projektina edelleen etenevä Johannes jatkaa samoin eväin kuin pari palstaa aiemmin. Taidokkaasti laulavan Lydia Luoma-ahon lyriikat kaivelevat elon raadollisuutta ja erilaisia vähemmän valoisia ihmislajin edesottamuksia. Siltikin tässä jää hämmentyneeksi. Hattuahan tässä pitää nostaa, kyseessä kun on jo neljäs julkaisu tässä musiikillisesti minimaalisessa aitauksessa. Laulupuolella tehdään suorastaan kummallisia melodisia valintoja, ja suorituksen nivominen biiseihin saa otsan kurttuun. www.facebook.com/monolichtfi ENNE Katumus/Kätyri Hiukan harvinaislaatuisempi tapaus. Molemmista biiseistä löytyy karua kauneutta, ja sopiva tylyys on nyansseista huolimatta läsnä. www.facebook.com/ikitieyhtye 77. Biisimateriaali sopii korvaan, ja kylmääviä melodioita kylvetään kuulijan niskaan roppakaupalla. Biisien tarinat ovat hyviä, vaikka tarvitsisivat toisinaan pientä sovittamista. Soitto on huojuvaista, ja välillä sorrutaan vääriin nuottivalintoihin yli sallitun rajan. Kiekon päättävä seitsenminuuttinen, Sign, on upea näyte yhtyeen kyvyistä. Ei sitä vanhemman mallin kihinää, vaan helvetin munakkaan oloista uuden aallon jyräämistä. Kuopiolainen Enne on toistaiseksi yhden naisen projektina toimiva, suomen kielellä operoiva doomyhtye. Saatekirjeessä mainittuja black metal -mausteita sen sijaan saa etsiä vähän järeämmällä suurennuslasilla. Lyyrisellä puolella orkesterilla on jotain sanottavaa, mutta se ei pelasta edellä mainitut seikat huomioiden paljoakaan. Joensuulainen Of Blood and Wine soittaa tyylipuhdasta goottirockia, jossa on mukana kaikki elementit, joihin genressä voi tykästyä. www.facebook.com/obawband LAHNANKUTUA NECRON KING No Lives Matter Parin vuoden ikäinen Necron King jyräilee death metalia, johon on sekoiteltu muun muassa sludgeja grindvaikutteita. Yksi verraton etu Walajalla on – se ei muistuta ketään muuta, ja sen varmasti muistaa kerran kuultuaan. Vaikkei orkesteri keksi genreä uudelleen, biisit ovat pullollaan hienoja oivalluksia, eikä teokselle ole lipsahtanut ainuttakaan taiteellisesti tyhjää hetkeä. Katumus on monisyisempi ja folkahtavampi, sopivan toivoton raskas hidastelu, joka pistää nyökyttelemään. Bändi sekoittelee oman diagnoosinsa mukaan kasarirockin ja doomin aineksia raskaaksi keitokseksi. Mystistä, kylmää, rumaa ja kaunista. www.facebook.com/walajayhtye OF BLOOD AND WINE Benton Lee Tätä musiikkilajiketta ei kävele tänä päivänä paljoakaan vastaan, jos nyt koskaan on kävellytkään. Hauskasti nimetty Benton Lee ei ole mikään omaperäisyyden huipentuma, mutta muistettakoon, että puhtaimmillaan edustamansa karsina voi olla ahdas. Liimaan ne reissureppuuni. Laulupuolella tehdään hienoa työtä. Konevoimin väsättyjä rumpuja on luonnollisesti tullut vastaan aiemminkin, ja sillä sektorilla kärkipäähän eivät sijoitu esitykset, joissa kaikki konemainen kulmikkuus ja soitannollinen mahdottomuus on kuultavissa kuin tarjottimella. Petraamisen varaa löytyy, varsinaiset ässäbiisit esimerkiksi loistavat vielä poissaolollaan, mutta bändiltä on lupa odottaa enemmän. Myös laulaja J on tasainen suorittaja, mutta ei tähän metakkaan kaipaakaan kuin suoraa karjuntaa – joka muuten kuulostaa paikoin suorastaan kivuliaalta, mistä lisäpojoja. Rujoin kitaroin runnottu ränttätänttä on brutaalia ja rujoa, mutta varsinaisen vihaiseksi sitä on vaikea mieltää. Löytyy huokailevanmatalaa laulantaa, runsaanpuoleista syntetisaattorin käyttöä ja tietenkin raskaita kitaroita. Parempi tuotanto ainakin tekisi hyvää. Yksinkertaisissa sävellyksissä on varsin vähän moitittavaa, ja jälki on alle vuoden vanhaksi bändiksi valmiin ja itsetietoisen oloista. Sävellyksetkin ovat kuin tasainen matto, jonka kohokohdat ovat vaikeasti hahmotettavissa. Ja tätä Between the Waves tarjoilee lähes kauttaaltaan. Kätyri taas on jo vähintään maailman painoinen jyräys, likimain raskain biisi, joka on kuunaan vastaan mönkinyt. Soitto on tiukkaa, ja varsinkin laulupuolella touhuun on saatu kiitettävän monipuolista räyhäkkyyttä ja mielipuolisuutta
Vielä vuonna 1984 alkuperäinen Gang Green palasi, joskin Doherty kieltäytyi soittamasta yhtyeen paluukeikalla nuottiakaan, ellei yleisö huuda ”Budweiser”. Halusimme vain soittaa niin nopeasti ja tylysti kuin mahdollista, eikä se ole muuttunut. Vaikka yhtyeen tulevaisuus on nokkamiehensä terveydentilan vuoksi hämärän peitossa, kaljat avautuvat sen vanhojen levyjen tahtiin railakkaasti. Yhtyeen jo hajottua Taang Records julkaisi pari muuta kappaletta Sold Out -singlenä vuonna 1984. Bileet ja Budweiser Roadrunnerin levyihinsä liittämässä ”Stop the madness – drugs are no fun” -leimassa on tässä yhteydessä tiettyä huumoria. Bändi teki puolentoista vuoden aikana parikymmentä keikkaa ja käväisi studiossa ennen hajoamistaan. Parissa viikossa oli räävittävä kasaan setillinen biisejä, opeteltava soittamaan ja keksittävä jengille nimi. Keski-iältään 15-vuotiaiden musikanttien – Dohertyn, Mike Deanin (rummut) ja Bill Manleyn (basso) – ensimmäinen keikka oli lokakuussa 1981 SSDecontrolin lämppärinä. Samoihin aikoihin Doherty halusi liittyä myös Smegma and the Nunz -yhtyeeseen (tai sen jatkajaan Drunks Against Mad Mothersiin), jossa soittivat Chuck ja Glen Stilphen ja Walter Gustafson. Suurin osa tuotannoltaan sekalaisen albumin materiaalista oli ihan oikeita kappaleita, ja Voices Carry -coverissa bändi käytti jopa koskettimia. Ne ottivat ehkä meiltä vaikutteita, mutta alkoivat kirjoittaa popbiisejä. Kannessa Doherty kitti inspiraatiosta Budweiseria ja AC/DC:tä. Yhtyeen tunnussävelmässä Alcoholissa Doherty TEKSTI KIMMO K. Kopla päätti jatkaa Gang Green -nimellä. ”Varmaan se oli ihan klassista punkrockia. Konsertti jäi muutenkin kesken, sillä Doherty kumautti itseltään tajun kankaalle hypätessään PA:n päältä. Ajalle ja genrelle leimallista äkäisempien teemojen käsittelyä höysti yhtyeen asenteen manifestoiva Have Fun. Meille ei koskaan käynyt niin, vaan me rymistelemme yhä nopeasti, kovalla otteella ja kaunistelematta”, Doherty muisteli Jimmy Cabbsin haastattelussa vuonna 2015. Aluksi yhtyeen johtohahmo, kitaristi-laulaja Chris Doherty kavereineen paahtoi kipakkaa hc:tä, jonka lyhyet purskaukset olivat ajalle tyypillistä tykitystä, joskin vauhtia ja asennetta löytyi runsaasti. Jerry’s Kidsin kitaristi ehdotti Gang Greeniä. Yhtyeen varhaiset vaiheet kattavan Preschool-kokoelman (1997) kansilehden mukaan alun perin viisihenkisen poppoon pari ylimääräistä heppua jätti kaoottiseksi äityneen touhun sikseen heti kättelyssä. -kokoelmalle (1982), jolle se tykitti reiluun kuuteen minuuttiin seitsemän pikavauhtista rämistelyä. Vankkaan kulttisuosioon nouseen Another Wasted Nightin jälkeen bändi sai levydiilin Roadrunnerilta. KOSKINEN Bostonin bilekone Nerokkaasti nimetyn Gang Greenin crossover-mättö on totaalista bailausmusiikkia. Bändin ”managerina” toimineen Dohertyn oli siirryttävä kitaraan ja lauluun, vaikka kumpikaan tontti ei ollut hallussa. Välikuoleman jälkeinen hurmos Gang Greenin hajoamisen jälkeen Doherty liittyi Jerry’s Kidsiin ja esiintyi myös esimerkiksi Strangleholdin ja ska-bändinsä Cheapskatesin kanssa. VANHA LIITTO G ang Green (ei ”jengi vihreä” vaan gangrene eli kuolio) on ollut oikeastaan kolme eri bändiä. 78. Muutkin bändit ovat koettaneet samaa, mutta ne hommasivat myöhemmin laulajaksi jonkun, joka osasi laulaa. Nelimiehinen bändi julkaisi nivaskan sinkkuja sekä enemmän tai vähemmän niiden biiseistä koostetun debyyttialbumin Another Wasted Night (1986). Stilphenin veljekset päätyivät perustamaan metallibändin, kun Doherty antoi (Wikipedian mukaan) kenkää bändin linjasta ja dokaamisesta kitisseelle Chuckille, jolloin Glen-veli lähti solidaarisuudesta mukaan. Rumpaliksi vaihtui Jerry’s Kidsin Brian Betzger, joka soitti jo parilla esikoisen biisillä. Remellys oli silti ilmaisun keskiössä ja meininki verrattoman riehakasta. Bändi pääsi mukaan This Is Boston Not L.A. Pyöröovien yhtye uudistui debyyttilevyn aikaan ja jälkeen kokonaisuudessaan. Soitto oli tiukkaa, mutta kaukana hiotusta tai siloitellusta, mikä oli vaihtelevien ääniteknisten syiden tai Dohertyn laulutyylin eli nuotteja etäältä tavoittelevan kailotuksen ansiota
Preschoolin kannesta löytyy samoissa kuvaussessioissa otettu, bändin vieläkin lasittuneemmin silmin esittelevä otos. Nelimiehisen Gang Greenin ensimmäisellä julkaisulla, P.M.R.C. Mallasjuoma esiintyi bändin yhteydessä muutenkin, lauloihan Doherty esimerkiksi Another Wasted Night -biisissä ”I drink Budweiser religiously”. D.R.I:n ja Suicidal Tendenciesin kaltaisista tovereistaan Gang Green erosi siinä, että se yhdisteli hardcoretaustaansa thrashin sijaan enemmänkin klassista heavyä Dohertyn ihannoiman AC/DC:n hengessä. Roadrunner-vuosinaan Gang Green syvensi kaljaördäysimagoaan ja murtautui maailmanlaajuiseen tietoisuuteen muutettuaan ilmaisuaan selkeästi metallisemmaksi. Sucks -ep:llä (1985), oli jo käytössä sittemmin yhtyeen visuaaliseksi tunnusmerkiksi noussut versio olutmerkin logosta. ”Kun muutimme Roadrunnerille ja tyyli meni metallisemmaksi, menetimme paljon hardcoreja skeittipiirien faneja. Gang Green olikin totaalinen bilebändi. Se Gang Green Roadrunnerlevy-yhtiön promokuvassa 1980-luvun lopulla. 79. Yhtyeeseen liittyy leimallisesti myös jo mainittu Budweiser-olut. Se oli todellakin syntynyt rokkaamaan, mutta ei voinut elää ilman alkoholia ja ryyppäsi mieluummin kuin teki mitään muuta. Kuten Alcohol-kappaleessa sanotaan: ”I rather drink than fuck.” Skeittaaminenkin toimi, mutta vasta kolmen tärkeimmän jälkeen. Bileiden päätyttyä ja kaljojen loputtua loppuyö on varattu panemiselle. Sanoituksissa bändin prioriteetit olivat esillä selkeästi: Tonight We Rock -biisissä mainitaan bändin soittavan vaikka olisi kuinka kännissä. Meininki oli räikeä vastaisku bändin perustamisen aikoihin vallinneelle straight edge -ajatukselle. Bändin ensimmäisen omakustannejulkaisun nimi ja myöhempi slogan ”King of bands” mukailtiin Budweiserin brändistä. Bändillä oli myös tiukempaa yhteiskunnallista sanottavaa (Bomb), mutta se ei harrastanut ryppyotsaisen paatoksellista julistamista tai poliittista paasausta. Symbioosi eteni jopa jonkinlaiseen sponsoridiiliin, mikä mahtoi olla ilmeisen koville juomamiehille onnenpotku. Bändin paitadesign ja muu viestintä noudatteli vahvasti samaa linjaa. ilmoitti haluavansa myös kokkelia: ”You got the coke, gimme a line.” Sold Out -sinkun kannessa kolmikko poseeraa ”kokaiinitarjottimen” äärellä, jolle on kirjailtu valkoisin viivoin bändin nimi. Lopputulos oli räväkkä, simppeli ja taatusti mukaansatempaava. Yhtye oli aina kärkkään näsäviisas ja poikamaisen näppärä, joten teematkin olivat ehtaa frat boy -osastoa. Gang Greenin konsepti olikin alusta asti aika selvä: lystinpito, eikä välttämättä kansanterveyttä edistävässä hengessä. Tanakasti uuteen nousuun Toisessa vaiheessaan Gang Green murtautui crossover-aallon mukana maailmalle
Euroopassa se teki meistä isoja”, Doherty kertoi Jimmy Cabbsille vuonna 2015. Biisi kertoo – hämmästys! – ryypiskelystä. Klover oli lähinnä kaupal80. Soitannollisesti kovatasoinen yhtye onnistui paahtamaan konstailematonta remellystään studio-olosuhteissakin kerrassaan nasevasti. Tai eivät kai ne parhaita olleet, mutta yleisö tykkäsi meistä”, Doherty kertoi 1997 Scott Hefflonille. Meiningissä on edelleen hardcoren taustavirettä ja äkäisyyttä, mutta toisaalta rokkaavaa menoa ja tuplabassarien höystämää heavyä. Näillä levyillä soittavat Dohertyn ja Betzgerin lisäksi Joe Gittleman (basso) ja Fritz Erickson (kitara). On todellakin kuin raikas tuulahdus saada myllyttää kamaa, jota rakastaa. Saatoimme soittaa This Is Boston Not L.A. Bassoa soitti tässä vaiheessa D.R.I:n Josh Pappe. Doherty oli Cabbsin haastattelussa livealbumiin hyvinkin tyytyväinen, mutta antoi Hefflonille nyreämmän vaikutelman. VA NH A LI IT TO oli omituista ja teki Amerikassa meille pahasti hallaa. ”Palasin täysillä vedetyn hauskan musiikin pariin. ”Klover oli Mercury-lafkan juttu, eikä homma oikein skulannut. Olin että vittu, haluan pitää hauskaa! Palasimme siis Gang Greenin kanssa kuvioihin”, Doherty kertoi Al Morrisille vuonna 1996. En halunnut olla laulaja enkä halunnut soittaa pelkkää kitaraa, joten homma oli oikeastaan tosi nihkeää. Lontoon Marquee-klubilla äänitetyn keikan erinomainen biisilista kattaa bändin koko uran. "Se pistettiin oikeastaan ulos vain sopimuksen täyttävänä julkaisuna, jotta pääsisimme pois lafkalta. Sellaisen kaman, jota osaan soittaa. Biisi kestää 30 sekuntia, mutta yleisö rakasti sitä, koska se oli nopeinta kamaa mitä he olivat kuulleet.” Roadrunner-vuosien albumit ovat yllättävänkin monipuolista materiaalia. Soitto ja soundi on erinomaista ja fiilis alusta lähtien aivan tolkuttoman hyvä. Emme olleet levy-yhtiöön oikein tyytyväisiä." 1990-luvun krapula Pian Roadrunner tiputti kaljaveikot listoiltaan ja Gang Green oli taas historiaa. Doherty perusti Betzgerin kanssa uuden bändin, 1990-luvun puolivälissä suosittua punkpoppia vetäneen Kloverin. Yhtyeen siihenastinen ura pistettiin purkkiin upealla Can’t Live Without It -livealbumilla vuonna 1990. Dohertyn laulu oli edelleen epämääräistä karjumista ja hoilottamista satunnaisten äänenpettämisten ryydittämänä, mikä toi ilmaisuun särmää ja tunnetta. Parhaita keikkojamme olivat Megadethin ja Overkillin kaltaisten yhtyeiden kanssa heitetyt show’t. Bändi julkaisi Roadrunnerilla kaksi loistavaa albumia, You Got Itin (1987) ja Older Budweiserin (1989), sekä yhden ep:n, nimellään Van Halenille virnuilevan I81B4U:n (1988). Vaikka tyyli vaihtelee jopa perättäisissä biiseissä hardcoresta iloluontoisesti rokkaavaan heavyyn ja ärhäkkään punkmetalliin, homma toimii. He yrittivät työskennellä kanssamme kuin olisimme metallibändi, ja välillä se kyllä toimikin. Roadrunner puski Gang Greeniä maailmalle metallina, mikä ei ollut Dohertyn mielestä välttämättä oikea ratkaisu. ”Se oli hassua… speed metal -pennut halusivat vain kuulla nopeata musaa. -kokoelmalta vaikkapa biisin Snob, ja jengi sekosi aivan vitun totaalisesti. ”Lafkalla oli King Diamond, jota he onnistuivat markkinoimaan hyvin ja tavallaan tuuppasivat meidät samaan putkeen. Kaiken lisäksi Doherty herkistelee puoliväliinsä saakka akustisen ja ihan oikeasti orkestroidun Balladin, jolla kuullaan röyhtäilyä ja kaljatölkkien availua
Livekokoonpanoon (ja levyjen kansiin) miehitys täydentyi uusilla nimillä. 03 4246 5302 (avoinna ma-pe 9-16) tilaajapalvelu@popmedia.fi Tilaushinnat • 12 kk kestotilaus 98,70 euroa • 12 kk määräaikaistilaus 108,90 euroa • Ulkomaisiin tilauksiin lisätään postimaksulisä • Hinnat sisältävät ALV % linen virhe, mutta uudesta Gang Green -matskusta olen aivan tohkeissani”, kitaristi intoili Scott Hefflonille 1997. Juhlakalu oli jo sen verran kuosissa, että pääsi todistamaan tapahtumaa. Yhtyeen levyttävässä miehistössä olivat vanhat ketut Gustafson ja Doherty, ja levyt julkaisi tavallaan Gang Greeniä varten perustettu Taang-yhtiö. Irtisanominen voi tapahtua sähköpostitse, kirjeitse tai soittamalla tilaajapalveluumme. Kakkoskipale The Other Place taas paahtaa railakkaalla vaihteella. Yli neliminuuttinen nimikappale on yhtyeen pisimpiä ja etäällä hardcorerähinästä. Häntä varten on pystytetty varainkeruuohjelma gofundme.com-sivustolle. Kun sovin itseni kanssa, että kyse on harrastuksesta, suhtautuminen soittamiseen todellakin vapautui. Jos musiikkia ei ole tehty sydämellä, se on vain läjä paskaa.”. Uusi tuotanto oli paluuta alkuaikojen riuskempaan rallatteluun, joskin Klover taisi jättää purkkajäämiä Dohertyn nuottipapereihin. Samana vuonna bändi julkaisi Back & Gacked -ep:n (nimeltään ja kanneltaan Back in Black -spoof) ja Another Case of Brewtality -pitkäsoiton. Bändin kotiseudulla sen merkitys tunnustettiin myöhemmin virallisestikin. Minulla on päivätyö, talo ja pentuja, mutta kun pääsen kotinurkista helvettiin muutamaksi päiväksi, se on kuin pieni ilmainen loma. Kaiken pohjana on se, että kuvittelen mielessäni yleisön liikehdinnän biisin mukana. Se saa aikaan riemua ja hyvää fiilistä, nostaa energiaa ja saa käden hamuamaan oluttölkkiä jos toistakin. Pöllähtäneen oloinen Doherty kertoi biiseistä ja niiden tekemisestä Jimmy Cabbsille vuonna 2015. Tilaa Inferno! Mene osoitteeseen www.popmedia.fi/tilaa-inferno Kestotilaus on tilaustapa, joka on määräaikaistilausta edullisempi. ”I Fearissä on vaimoni jättämiä ääniviestejä, kun en yhtenä yönä tullut himaan… The Other Place on amsterdamilainen prätkäkerhobaari, jossa olin kerran päivän ensimmäisenä saapunut ja viimeisenä poistunut asiakas.” ”Yleensä teen biisin riffin päälle ja keksin sitten sanat. Kustantaja Pop Media Oy Fredrikinkatu 42 00100 Helsinki www.inferno.fi Tilaajapalvelu puh. Rehellisyys on kaiken takana. Gang Green jäi aina isoissa ympyröissä vähän jalkoihin, mutta bändin tuotanto on osoittautunut kestäväksi. En tosin edes tiennyt moisesta instituutiosta sitä ennen”, Doherty kertoi Cabbsille. Mies on kuntoutunut hitaasti ja poseerannut sairaalasängyssä kitara kädessään. Jos se ei ole aitoa… ainakin ennen sen pystyi aistimaan. Tammikuussa 2019 Bostonin crossover-skene järjesti ilman sairausvakuutusta kituuttavalle Dohertylle muistokonsertin otsikolla Not a Wasted Night. Se on kivaa! Siksi tämä homma aloitettiin! Jossakin vaiheessa siitä tuli bisnes, ja semmoinen on ihan mälsää.” ”Kaikki on kiinni musaan pistetystä intohimosta ja tunteesta. 2000-luvun tuurihuikat Meni 14 vuotta, ennen kuin Gang Green sai julkaistua uutta materiaalia – I Fear -singlen. Samasta haastattelusta irtoaa loppukaneetiksi bändin meiningin summaus. Pitäisi vain mennä studioon pistämään ne kasaan.” Doherty sai pyhäinpäivänä 2018 sairaskohtauksen, joutui aivoleikkaukseen ja halvaantui toispuoleisesti. Nyt on 13 rallia osapuilleen tehtynä mutta viimeistelemättä. Dohertyn mainitsemia biisejä ei ole kuulunut, eikä miehen tilanteen takia ehkä kuulukaan. ”Gang Green valittiin Bostonin alueen Music Hall of Fameen, mikä oli minulle suuri kunnia. Osoitteenmuutos: Ilmoita uusi osoitteesi riittävän ajoissa tilaajapalveluumme sähköpostitse, kirjeitse, soittamalla tai osoitteessa www.inferno.fi. Yhtye ei saanut aikoinaan isompaa sukseeta, vaikka sen videot pyörivät MTV:llä. Asioidessa on hyvä ilmoittaa tilaajanumero. ”Energia on edelleen katossa, sillä rakastan näiden biisien soittamista. Kestotilaus jatkuu ilman uudistamista, mikäli sitä ei irtisanota mieluiten kuukautta ennen tilausjakson päättymistä
A N D F U L L S T E A M A G E N C Y P R E S E N T S. LIPUT ALK. 25,50 EUR E U R O P A 2 2 K U L T M A N A G E M E N T B Y A R R A N G E M E N T W I T H K 2 A G E N C Y L T D
LIPUT MYYNNISSÄ NYT! × PROVINSSI.FI/LIPUT #PROVINSSI × PROVINSSI.FI + kymmeniä lisäyksiä luvassa! 25.–27.6.2020 TÖRNÄVÄNSAARI, SEINÄJOKI SYSTEM OF A DOWN THE CHEMICAL BROTHERS HASSISEN KONE \ KORN \ DEFTONES DISTURBED \ GOJIRA \ OPETH APULANTA / BEAST IN BLACK / BELZEBUBS BLUES PILLS / HATARI / INSOMNIUM MOKOMA / XYSMA
Get the NUCLEAR BLAST mobile app NOW at http://road.ie/nuclearblast FOR FREE or scan this QR code with your smartphone reader! NUCLEAR BLAST MOBILE APP FOR FREE ON IPHONE, IPOD TOUCH + ANDROID! BAND INFOS, MERCHANDISE AND MORE: WWW.NUCLEARBLAST.DE WWW.FACEBOOK.COM/NUCLEARBLASTEUROPE