ELÄMÄ ON RASKASTA. 1/2022 I HINTA 9,90 € P I M E Y D E N S Y L I S S Ä SARA AMORPHIS DAWN OF SOLACE BORIS TONY MARTIN VUODEN 2021 RASKAIMMAT
TICKETS NOW ON SALE VIKINGLINE.FI/NMC WWW.NORDICMETALCRUISE.FI (fi) STEREO TERROR SPECIAL HOUSE DJ'S (fi) ASSEMBLE THE CHARIOTS (fi) EMBER FALLS (no) LEPROUS (no) IHSAHN T U RKU STO CKHO LM T U RKU 5 . 2 2 2 MS VI KI NG G RACE. 1 1
+ SPECIAL GUESTS HELSINKI, Vanha Ylioppilastalo * JYVÄSKYLÄ, Lutakko * OULU, Club Teatria ** 22.5.2022 23.5.2022 24.5.2022 LIPUT NYT MYYNNISSÄ! * ** ALL THINGS LIVE FINLAND & NOISEGATE PRODUCTIONS PRESENTS:
insideoutmusic.com · www. DREAM THEATER Lost Not Forgotten Archives: THE MAJESTY DEMOS (1985-1986) 21.1.2022 NAPALM DEATH RESENTMENT IS ALWAYS SEISMIC A FINAL THROW OF THROES 11.2.2022 VOIVOD SYNCHRO ANARCHY 11.2.2022 www. centurymedia.com
036 024 018 044 02 8 TI IN A R O U TA M AA SA M JA M SE N C LA Y M C BR ID E M IK I M AT SU SH IM A. S?S?L?Ö 00 7 Pä än ava us 00 8 Syt yk ke itä : Th uri fer , Pu re Wr ath , Th e Mis t fro m the Mo un tain s, De tse t, Cry pti c Ha tre d 014 Ko lum ni 016 He avy Co ok ing Clu b 018 Am orp his 02 4 Bo ris 02 8 Da wn of So lac e 03 2 Vu od en 20 21 ras ka im ma t 03 6 Sa ra 04 4 Pö lky llä : lau laja -m uu sik ko To ny Ma rtin 05 Sa lam yh kä : Lill ian Axe Lo ve + Wa r (19 89 ) 05 3 Arv iot , pä äo sas sa Cu lt of Lu na 07 2 De mo t, pä äo sas sa Fat al E. ec t 074 Ku ud es pii ri: Mik ä ihm ee n NF T
LTD. DELUXE BOX & EDITIONS AVAILABLE EXCLUSIVELY VIA WWW.NAPALMRECORDS.COM DIGISLEEVE | 1-LP GATEFOLD | DIGITAL Pure Swedish Heavy Metal! “Fresh and powerful!” “Their strongest songs in years! ” /NAPALMRECORDS /NAPALMRECORDS /NAPALMRECORDS /NAPALMRECORDSOFFICIAL /NAPALMRECORDS /NAPALMRECORDS visit our online store with music and merch WWW.NAPALMRECORDS.COM /NAPALMRECORDS /NAPALMRECORDS /NAPALMRECORDS /NAPALMRECORDSOFFICIAL /NAPALMRECORDSOFFICIAL /NAPALMRECORDS. DELUXE BOX & EDITIONS AVAILABLE EXCLUSIVELY VIA WWW.NAPALMRECORDS.COM OUT 25.02. LTD
Nykyisin keikkatallenteiden tärkeimpänä tehtävänä on viedä suosikkibändeiltään kaiken mahdollisen haalivien levynkeräilijöiden rahat, mutta kuka tietää, vaikka livealbumi nousisi ruttokurimuksen aina vain jatkuessa vielä arvoon arvaamattomaan. Elävänä lautasella MIKÄ yhdistää akteja Dream Theater, Conan, Enforcer, Pig Destroyer, Candlemass, Amorphis, Alestorm, Mr. ILMOITUSMYYNTI Oskari Anttonen, Peter Lindroos, Oona Lukkarinen, Mikko Mali ilmoitusmyynti@popmedia.. Osallistuin itsekin ”livealbumibuumin” pönkittämiseen paitsi jaarittelemalla aiheesta Soundin ja Rumban päätoimittajien kanssa värkkäämässämme Rockin kuolema -podcastissä myös ostamalla Paradise Lostin koronastriimistä koostetun Live at the Mill -älppärin. Jotenkin koko livelevyn ajatuksen on tullut tuominneeksi kuolemaan jo ajat sitten. inferno@popmedia.. Nykyisin keikkatallenteiden tärkeimpänä tehtävänä on viedä suosikkibändeiltään kaiken mahdollisen haalivien levynkeräilijöiden rahat, mutta kuka tietää, vaikka livealbumi nousisi ruttokurimuksen aina vain jatkuessa vielä arvoon arvaamattomaan. Bungle, Lacuna Coil, Destruction, Tesseract, Gamma Ray, Doro, Armored Saint, Epica, Su. MATTI RIEKKI P?Ä?A?A?S www.inferno.. ocation, Death Angel, The Ocean, Swallow the Sun, Paradise Lost, Sabaton ja U.D.O.. Inferno ei vastaa tapahtumatietojen mahdollisista muutoksista eikä tilaamattomien kirjoitusten ja kuvien säilyttämisestä tai palauttamisesta. T?M?N N?M?R?N K?S?A?I?E. 11.2.) 7. Konserttitallenteita on toki julkaistu etenkin metallipuolella koko ajan, ja korona-aika on selvästi vahvistanut konseptin pulssia, mutta siltikin ne tuppaavat liihottelemaan ohi tutkan. Luettelo hämmentää, vaikka kyse on vain niistä alan tunnetummista nimistä. TILAAJAPALVELU 03 4246 5302 (ma-pe 9-16) tilaajapalvelu@popmedia.. Amorphisin Live at Helsinki Ice Hall -levyn puolestaan sain arvioidessani bändin vinyyliboksin, ja se jätti Lostin lailla yllättävän hyvän jälkikaiun – itse asiassa olen kuunnellut levyä kritikointitehtävän jälkeenkin. HANGING GARDEN Neither Moth nor Rust BORKNAGAR Borknagar (25th Anniversary Re-Issue) AMORPHIS Halo (ilm. YOTH IRIA As the Flame Withers VOIVOD Syncro Anarchy (ilm. Kummempaakin on sattunut. etunimi.sukunimi@popmedia.. Ainakin pessimistien lienee syytä varmistaa, että Live After Death seisoo hyllyssä. Rockdiggariuteni alkutaipaleella livelevyjen funktiona ei ollut ainoastaan tutustuttaa kuulija eri yhtyeisiin ja toimia niiden kokoelmina, vaan myös ruokkia mielikuvitusta – jonkun Iron Maidenin fyysinen konsertti tuntui kymmenvuotiaana täydeltä utopialta. InfernoMagazine infernomagazine inferno_magazine PÄÄTOIMITTAJA Matti Riekki riekinmatti matti_riekki ULKOASU Markus Paajala KANNEN KUVA Tiina Routamaa KIRJOITTAJAT Ahola Tapio, Hintikka Tami, Hätinen Jukka, Ikonen Niko, Isoaho Timo, Juutilainen Joni, Järvisalo Eetu, Keränen Toni, Kittilä Jukka, Koskinen Kari, Koskinen Kimmo, Kurunen Jerry, Kuusinen Miika, Laakso Markus, Lassila Tero, Luukkanen Antti, Malm Mikko, Muurikainen Elli, Nuopponen Aki, Pohto Tomi, Rajala Vilho, Siltanen Vesa, Silvast Jaakko, Turunen Joona, Virtanen Aadolf, Vähäkangas Teemu, Väntänen Ari TOIMITUKSEN YHTEYSTIEDOT (arviolevyt / review copies) Inferno, PL 543, 33101 Tampere etunimi.sukunimi@popmedia.. Ainakin pessimistien lienee syytä varmistaa, että Live After Death seisoo hyllyssä. Mutta eivät ihan aina. 11.2.) SARA Pimeys Rockdiggariuteni alkutaipaleella livelevyjen funktiona ei ollut ainoastaan tutustuttaa kuulija eri yhtyeisiin ja toimia niiden kokoelmina, vaan myös ruokkia mielikuvitusta – jonkun Iron Maidenin fyysinen konsertti tuntui kymmenvuotiaana täydeltä utopialta. Kummempaakin on sattunut. T?U?T?L?A S?I?A. vuosikerta Numero 198 Toimituksen tilaama tai sille tarkoitettu aineisto julkaistaan sillä ehdolla, että aineistoa voidaan korvauksetta käyttää Pop Median kaikissa uudelleenjulkaisuissa tai muussa käytössä riippumatta toteutustai jakelutavoista. TOIMITUSJOHTAJA Tuomo Häkkinen PAINOPAIKKA M?kusala ISSN 1796-7600 28. KUSTANTAJA Pop Media Oy Fredrikinkatu 42, 00100 Helsinki www.popmedia.. No, raskaanlaisen rokkauksen lisäksi se, että jokainen listan bändeistä julkaisi viime vuonna livealbumin
Käynnistyikö bändi tribuuttina vanhoille klassikoille, vaii lähdittekö hakemaan jotain omaa. – Sekä että. Musiikkityyliksi on hioutunut nostalginen black metal 1990-luvun malliin. Käytittekö kaikki albumille kirjoitetut kappaleet. JONI JUUTILAINEN MONUMENTAL – The Temple of Twilight -albumi on selkeästi 1990-lukulaista skandinaavista menoa lehdistötiedotteessa mainittujen Arckanumin, Borknagarin, Gehennan, Old Man’s Childin ja Kvistin hengessä. – Sitä on kasvanut blackin mukana, se on aina takaraivossa ja tulee olemaan. – Musta metalli ei kuole koskaan, se vain valloittaa pimeitä nurkkia eri tavalla ja on aitoa niille, jotka tunnistavat sen sisällään. – Esitystapa voi olla vertauksellista ja symbolistista, ja kukin sitten tulkitsee niitä tekstejä omalla tavallaan. Toki musiikillisia vaikutteita on paljon muitakin ja täysin muista genreistä. – Mitä levyn kestoon tulee, alun perin oli tarkoitus, että sillä olisi ollut yksi biisi enemmän. Seuraavalle tehdään sitten seuraavan levyn kappaleet, Ahonen palaa ääneen. iliksiä, ja bändejä on enemmän kuin ysärillä kivijalkakampaamoja. Kyllä selkeä päämäärä on tehdä musiikkia, joka tuntuu ja kuulostaa omalta. – No jaa. Huomattiin kuitenkin, että kestoa oli jo täyspitkän verran. 1990-luvun black metal on musiikkityyli, joka on koskettanut itseä eniten melkein millä mittapuulla tahansa, kitaristi Tuukka Ahonen sanoo. Yhteisen ajan löytäminen tuntuu olevan se pahin vastatuuli. – Tiivistettynä haettiin maanläheisyyttä luonnon ja tulen kautta, Strömsholm valistaa. Kaikkihan menee kymmenen vuoden trendisykleissä. – Samalla aaltopituudella olevaa skenetähteä ei tarvinnut hakea kauan, Kena Strömsholm, toinen bändin laulajista, sanoo. – Kyllä näillä kilsoilla jo osaa sanoa, kenen kanssa kemiat ja musiikilliset rienaukset toimii. Monumentaalinen esiintulo 8. The Mist from the Mountains on suomalainen ensilevyttäjä, jonka taustalta löytyy rutkasti kokemusta esimerkiksi Alghazanthista, ...and Oceanista ja Rapturesta. Onko black metal mielestänne kuollut. Black metal on saanut uusia muotoja ja . Koneblägy tekee taas uutta tulemistaan, kuten synabläkki ja dungeon synth on tehneet viimeiset vuodet, Strömsholm sanoo. Mitä haluatte kertoa albumin sanoituksilla. Löytyikö sopiva kokoonpano helposti. Levyn hieman alle 38 minuutin mitta on melko maltillinen ja musiikkityylille sopiva. – Tälle levylle tehtiin nämä kuusi biisiä tarkoituksella. S?T?K?E?T. Ihmiset on räkineet luontoa naamaan sen verran kauan, että minkä tulessa menetämme, sen tuhkasta vielä löydämme. Kasassa oli tiivis kokonaisuus, niin mitäpä sitä väkisin tekemään tunnin ilotulitusta, kun homma toimii näin juuri kuten oli tarkoituskin. Ja siinä se juju piileekin! Bläkkiä sen pitää olla, mutta ei laput silmillä ja uusia ideoita boikotoiden. Usein kuulee puhuttavan, että aito ja alkuperäinen musta metalli kuoli jo 1990-luvun alkupuoliskolla, minne myös The Mist from the Mountainsin musiikki kaihoisasti katselee
Pure Wrathin musiikki on mallikkaasti toteutettua ja mahtipontista modernia black metalia, joka kestää ainakin toistaiseksi matalasta pro. – Tahdon olla vastuussa kaikesta niin pitkälle kuin kykenen. 9. Uudempien sukupolvien tulee tietää, mitä yli viisi vuosikymmentä sitten tapahtui, vuonna 1994 syntynyt Ryo valistaa. – Tätä tapahtumaa on pidetty kaikkien näiden vuosien ajan kansallisen propagandan peitossa. – Kasvoin kuunnellen Emperoria, Taakea ja Dissectioniä. – Pandemiarajoitukset sallivat käyttää levyyn paljon aikaa, mutta niistä johtuen monissa sen osissa on myös aika aggressiivinen tunnelma. Ryo kertoo haluavansa pitää musiikkinsa niin henkilökohtaisena kuin mahdollista. Kuinka päädyit tällaiseen tarinaan. – Sillä on aiempaa syvempi merkitys ja se on musiikillisesti suoraviivaisempi, meluisampi ja vahvaluonteisempi, multi-instrumentalisti Januaryo ”Ryo” Hardy luettelee. Pure Wrath on pysynyt Ryon sooloprojektina, vaikkakin uuden levyn rummut tykitti ukrainalainen Yuriy Kononov. ilistaan huolimatta vertailun minkä tahansa tunnetumman nimen kanssa. Samoihin aikoihin, kun perustin tämän projektin, löysin Saorin, Winterfyllethin, Wodensthronen, Havukruunun ja Vallenduskin, jotka ovat loistavia bändejä. METALLIA PIENISSÄ PALOISSA METALLIA PIENISSÄ PALOISSA S?T?K?E?T. Indonesialaisen äärimetallin mielenkiintoisimpiin nimiin kuuluva Pure Wrath laulaa uudella albumillaan väkevistä teemoista. Mitä teillä päin oikein tapahtuu. Mitkä artistit ovat vaikuttaneet sävellystyöhösi eniten. Moni paikallinen bändi on kuitenkin kiinnitetty eurooppalaiselle lafkalle, joten tunnettuus on kasvanut. Indonesialainen metalliskene on tuntematonta aluetta sekä minulle että varmaan myös suurimmalle osalle muista suomalaisista metallifaneista. Siitä ei kerrota kouluissa, joten yhteiskunta hädin tuskin tiedostaa sellaista koskaan edes tapahtuneen. Kolmas kerta sanoo toden HYMN to the Woeful Hearts on kolmas albumisi. – Paikallisista yhtyeistä voin suositella Vallenduskia, Exhumationiä, Massakrea, Choriaa, Dusk in Silencea, Finsternis Moontoothia, Sethosia, Kalaa, Nansarunaita, Upamsua ja Obliteratea. – Ymmärrän, että kenttä on eurooppalaisille etäinen, mutta skenemme on aika iso ja kasvanut hurjasti viimeisen viidentoista vuoden aikana. Albumilla on poikkeuksellisen vahva konsepti, joka perustuu vuonna 1965 tapahtuneeseen Indonesian kansanmurhaan siinä lapsensa menettäneen äidin näkökulmasta. Mahdollisia tulevia keikkoja varten on kasassa vuonna 2019 koottu livekokoonpano. – Hankalinta meille on, että on liian kallista lähteä Eurooppaan levittämään musiikkiamme, ja vaikka siihen olisikin rahaa, keikkajärjestäjät ovat skeptisiä tuntemattomien bändien suhteen, joilla ei ole fanipohjaa Euroopassa. Minkälaisesta julkaisusta on kyse. Tämä projekti tulee aina olemaan eräänlainen henkilökohtainen tutkimusmatkani elämässä. Jotkut voivat jopa tehdä elantonsa täysipäiväisinä metallimuusikkoina
– Filoso. Minkälaisena itse näette musiikkinne. – Biisit on melko tarkkaan harkittuja, Lehtonen sanoo. Mistä kaikki lähti liikenteeseen. – Perustimme yhtyeen Tommin [Hirvonen, rummut] kanssa puolitoista vuotta sitten, kitaristi Leo Lehtonen aloittaa. 10. Bändin sisällä kaikki tekevät paljon biisien eteen, mikä lisää soppaan erilaisia mausteita. – On ollut tosi hienoa sovittaa ja laulaa Leon sanoituksia, koska niissä on melkoisen diippiä kulmaa, Nissinen toteaa. – Mulle tekstien tekeminen on ollut aina kaikkein työläintä, joten senkin takia olen onnellinen, että Leolta löytyy näin hienoja sanoituksia. Haluamme, että keikkamme tuntuu ja näyttää hyvältä. – Musiikki on yhdistelmä metallia ja rockia. – Olin jo vähän päättänyt, etten lähde mukaan mihinkään uusiin juttuihin, kun oli tullut uupumusta, Nissinen jatkaa. T E P P O R IS T O LA Skandinaavisen soundin jäljillä Thuriferin takaa löytyy kotimaisia osaajia muun muassa Dawn of Solacesta ja Mustasta Rististä. Syntyvätkö biisinne jamittelupohjalta vai onko kaikki tarkkaan kirjoitettua ja suunniteltua. Se on toki välillä helvetin vaikeaa. Thuriferin kuuntelulistoilla on monipuolista musiikkia, mutta alun perin halusin lähteä tavoittelemaan juuri skandinaavista soundia. – Muutamia juttuja on jamiteltu läjään, mutta kyllä tätä voisi kuvailla enemmän veistokseksi kuin kokeelliseksi maalaukseksi. Vedettiin parit treenit ja kaikki meni niin mallikkaasti, että paluuta ei ollut. Useimmiten joku meistä tuo aihion ja alamme muokata sitä näkemystemme mukaan. – Haluamme näyttää ja kuulostaa itseltämme. Mitä se tarkoittaa käytännössä. THURIFER on tuore bändi. Oli yksi elämäni hienoimmista jutuista päästä mukaan tähän bändiin! Sävellyksenne ovat Still in the Wind -singlen perusteella monipuolista kamaa. – Olemme halunneet pitää kiinni monipuolisuudesta, se pitää musiikin mielenkiintoisena myös soittajan näkökulmasta. S?T?K?E?T. Minulla on intohimona skandinaavinen rockja metallimusiikki, Lehtonen sanoo. Millaisista aiheista kirjoitatte sanoituksenne. Tuotannossamme tulee näkymään äänenlaatu, visuaalisuus ja pitkäjänteisyys, Lehtonen summaa. – Leo lähetti parin biisin demot, ja mulla alkoi ideat virrata. Bändin musiikki määrittelee kuitenkin itse itsensä. Kvelertak, Turbonegro ja Mastodon ovat olleet itsellä isoja vaikuttajia. Kerrotte, että teillä on yhtyeen varalle suuret suunnitelmat. – Ensimmäiset keikat on suunnittelussa, ja tarkoituksena on napata heti matkaan äänija valoteknikko. Oikeastaan homma lähti todella käyntiin meidän neljän lyödessä lapaset yhteen. Oikeastaan haluan availla kuuntelijoille ovia ja osoittaa heille dualistisen luonteemme, Lehtonen kertoo. – Olennaista Thuriferissa on, että emme tarjoa tekstien suhteen suoraa väylää. set teemat ovat meille tärkeitä, ja ammennan paljon mytologiasta, uskonnoista ja itsensä tuntemisesta. Näkemykset kohtasivat ja Thurifer syntyi. – Teimme muutaman biisin ja pyysimme JP:tä [Nissinen, basso ja laulu] ja Jukkaa [Salovaara, kitara] matkaan
– Kyllä, ne kertoo kuolemasta, zombeista ja tietenkin vihasta. Mikäli tulkitsen kappaleiden kuten Stench of the Dead ja Saw Torture nimiä oikein, albumin biisit eivät kerro ydinfysiikasta vaan kauhusta erilaisten tarinoiden muodossa. – Ykköstavoitteena on varmaankin hyvien biisien kirjoittaminen, ja tietysti keikkojen soittaminen. Me kaikki tykättiin bändeistä kuten System of a Down ja Slayer, ja aluksi soitettiinkin niiden biisejä. Haaveena olisi päästä ulkomaille soittamaan, ja haaveilemme tietenkin myös siitä, että saisimme tehdä musahommia työksemme. Death metal sai kuitenkin otteen hyvin nopeasti, ja samoihin aikoihin alettiin väsäilemään omia kappaleita. Sujuiko albumin purkitus odotusten mukaisesti. Onko näin. Tykkään siitä, miten suomalaisessa death metalissa on usein enemmän melodiaa ja synkkyyttä, kun taas jenkkideath on monesti brutaalia mättöä. Alotettiin rummuista ja äänitettiin kitarat ja bassot sen jälkeen. 11. Nocturnal Sickness -debyyttinne sisältää mallikasta vanhan liiton death metalia. Inspiraatiosta on vaikea sanoa, koska yleensä mieleeni vain tulee jokin lause tai idea ja alan kirjottelemaan sanoja sen perusteella. – Joo! Alettiin äänittelemään omalla reeniksellä toukokuun lopulla 2021. – Yläasteella vuonna 2019, kun päätettiin mennä koulun musaluokkaan soittelemaan, laulaja-kitaristi Eemil Lajoma muistelee. Tuoretta vihaa OLETTE suhteellisen nuori bändi. – Tatu [Saves] meni rumpuihin, minä ja Jami [Lamio] napattiin kitarat ja Miska [Hagelberg] otti basson haltuun. Minkälaisia haaveita tai tavoitteita teillä on bändinä. Laulut äänitin yksin himassa, ja kaikki oli valmista kesäkuussa. Verenpunaisen visvaista kuolometallia junttaava Cryptic Hatred on markkinoilla uusi nimi, mutta musiikkinsa on kiistatta vanhaa liittoa. Kuinka Cryptic Hatredin taru alkoi. Mikä death metalissa viehättää kaikkein eniten. H E ID I ST R E N G E LL METALLIA PIENISSÄ PALOISSA METALLIA PIENISSÄ PALOISSA S?T?K?E?T. – Kun kirjoitan musiikkia, pyrin luomaan jotain, mikä on genren rajoissa, mutta ottaa inspiraatiota muista alalajeista, esimerkiksi blackened death metalista tai brutal death metalista. Tehtiin siis kaikki kokonaan itse, ilman ulkopuolisia avustuksia. – Sanoisin, että genren monipuolisuus. Kuuntelen itse paljon jenkkija suomideathiä, jotka eroavat toisistaan, mutta menevät silti genren rajoihin. Koen, että sanojen sijoittaminen rytmillisesti biiseihin on tärkeämpää kuin itse sisältö
Sanoitukset ovat minulle tapa käsitellä asioita, mutta tykkään sekoittaa pakkaa . – Minulla ja Jonne Soidinaholla [basso] tuli puhetta bändistä, joka eroaisi suoraviivaisuudellaan ja rock/pop-elementeillään aikaisemmistamme, laulaja Sami Silvennoinen jutustelee. Sama pätee ihmisiin: ulkokuori saattaa olla kultaa, mutta sisältä voimme olla jotain aivan muuta. Usein puhutaan jetset-bileistä, mutta mitä mahtaa kuulua Detsetbileisiin. – Janne Putkisaari [rummut] ja Aleksi Isoaho [kitara] liittyivät mukaan heti alkumetreillä, ja Eemeli Boddea [kitara] kysyttiin porukkaan, kun hän muutti Tampereelle. Vermeil-kullassa on käytetty tietty määrä sterling-hopeaa, joten kulta näyttää oikealta, mutta on sisältä paljon halvempaa. Ovatko sanoituksenne tapa purkaa ja käsitellä asioita vai pelkkä pakollinen paha. Minkälainen vastaanotto levyn materiaalilla on ollut livenä. Kolikon kääntöpuolella 12. Einestä pöytään ja omat pullot mukaan, ja voit tulla juuri sellaisena kuin olet. Kuinka uusi kokoonpano sai alkunsa. Tampereelta hyökkäävä Detset on energinen metallibändi, joka sekoittelee musiikissaan Raised Fistin räjähdysalttiutta ja Kvelertakin leikittelevän vaivattomalta kuulostavaa draivia. Olette päässeet hiljattain keikkailemaan vähän enemmänkin. – Syntyi. TEILTÄ löytyy paljon soittokokemusta bändeistä kuten Carnalation, Medeia ja Mors Subita. – Oli mahtavaa päästä keikkailemaan loppuvuonna kunnolla, ja yleisön vastaanotto on ollut todella positiivista. Sen verran, mitä nappailin korvakuulolta sanoituksia, tekstit vaikuttavat liikkuvan aika arkipäiväisissä merkeissä. – Albumi kertoo kuvitteellisen henkilön tavasta elää kolikon kääntöpuolella. – Jotkut sanoitukset liikkuvat arkipäiväisissä asioissa ja toiset menevät synkemmissä vesissä. Syntyikö ensimmäinen albuminne Vermeil sujuvasti. S?T?K?E?T. On hienoa nähdä lavalta ihmisten reaktiot, ja moni onkin tullut keikan jälkeen kiittelemään meidän energistä esitystä ja materiaalia. Demopohjia tuli hyvää tahtia, lähes viikottain, ja niitä työstettiin eteenpäin laulusovitusten kanssa, kunnes kasassa oli noin viisikymmentä pohjaa, joista sitten karsittiin sopiva levykokonaisuus. – Toimimme kaikessa sovitukseen liittyvässä täysin demokraattisesti, joten viisihenkisessä yhtyeessä jatkoon menevät ideat on helppo hoitaa äänestämällä. Jokainen kiinnostunut on tervetullut, eikä ketään tuomita. Lopullinen musiikillinen linjaus syntyi omalla painollaan kappaleiden demotusvaiheessa. ktiolla ja luoda tekstien ympärille suurempaa teemaa. – Jos jetset-bileet ovat pintaliitoa, minäkuvan kiillottamista suurella rahalla, ja pöydät notkuvat kalleinta, mitä Tellukselta löytyy, niin Detset-bileet ovat kaiken tuon vastakohta
Uppoudumme nappikuulokkeisiimme, jotta voisimme keskittyä jonkin muun asian tekemiseen. ROCKIN KUOLEMA P O D C A S T Rockin kuolema -podcastissa päätoimittajat Jukka Hätinen (Rumba), Mikko Meriläinen (Soundi) ja Matti Riekki (Inferno) keskustelevat musiikkimaailman ajankohtaisista aiheista, iänikuisista totuuksista ja alaa tuulettavista ilmiöistä.. Kaikki kissavideoista brutaaliin death metaliin on muuttunut ambientiksi: Tuijotamme ruutua, jotta saisimme resetoitua korvienväliä. Muistutan, että HS Vision otsikot kertovat ihan oikeista ihmisistä, kaiken nielevä digitaalinen kapitalismi on muuttanut elämämme sarjaksi tavoitteellisia suoritteita ja taidettakin tehdään alustan ehdoilla ja keskittymiskykynsä rampauttaneille. I?F?R?O?K?L?M?I JUKKA HÄTINEN Kapinallista musiikkia YLI satavuotiaan holvimaisen ruutikellarin ilma oli kylmä ja kostea, vaikka ulkona oli yksi viime kesän monista hellepäivistä. Olkavarttani kutitti. Ambient on nimenomaan progressiivisen ja uskaliaan ajattelun musiikkia. Ambientilta on viety yksinoikeus äänitapetin funktioon, passiiviseen kulutukseen. Itse kuitenkin näen tämän päivän ambient-muusikot todellisina musiikin toisinajattelijoina. Mutta onko se sitten enää ambientia. Tilassa soinut musiikki taas oli generatiivista ambientia, jonka suuntaa lähetti-RNA-kodonit niin ikään ohjailivat. Se on pirstaloitua ja kerrostettua ääntä, joka sopii huonosti taustamusiikiksi ja suorastaan kutsuu keskittyneeseen kuunteluun. Ihoärsytys johtui edellisenä päivänä saamastani ensimmäisestä koronarokotteesta. Vaikka Blood Incantation riisui Timewave Zero -levylle musiikistaan metallin, yhtyeen hypnoottinen ja kosminen ydin säilyi tunnistettavana. Minimalistisuus on toinen ambientin hyveeksi luettu attribuutti, mutta kyllähän tekstuuri voi koostua lukemattomista detaljeista. Rokotteen lähetti-RNA sisälsi valmistusohjeen, jotta lihassoluni osasivat alkaa tuottaa koronaviruksen pintaproteiinia. Blood Incantationin ambient-esikuvat ovat selkeästi alan klassikkonimiä, Tangerine Dream etunenässä. Ambientin määrittely on kuitenkin verrattain simppeliä: se on tekstuurilla ja tunnelmalla pelaavaa musiikkia, joka on ainakin pääosin rytmitöntä. Seisoin keskellä toismaailmallisen oloisia lasiveistoksia, kuin tähtientakaisten lajien munia. Kuten kaikesta edellä kirjoittamastani toivon mukaan käy ilmi, viime vuosina ambient on sulautunut osiksi ja elementeiksi muutakin musiikkia. Space Afrikan albumi Honest Labour taltioi suurkaupungin yöt kokeellisiksi kollaaseiksi, joita pysähtyy kuuntelemaan kuin kanavien väliin jäänyttä radiota. Laitinen itse kutsuu levyn musiikkia aktiiviseksi ambientiksi. Perinteinen näkemys on ollut yhdistää ambient syntetisaattoreihin, mutta mielestäni ainakaan tässä tapauksessa ei ole järkeä rajata lopputulosta käytettyjen työkalujen mukaan. On todellista vastakulttuuria pysähtyä, hengähtää ja luoda jotain, mitä ei voi tiivistää 15 sekunnin viraaliklipiksi. Kapinallisuus ei puolestaan ole yleisesti ottaen ambientiin yhdistetty termi. Laitisen kenties parhaiten Skepticism-yhtyeen kansitaiteista, mutta taiteilijan salaperäiset installaatiotkin ovat aistimisen arvoisia. Brian Enon provokatiivinen lausahdus, että ambientin tulisi olla ”yhtä huomaamatonta kuin mielenkiintoista”, on muodostunut taakaksi musiikkityylistä keskustelemiselle. Infernon lukijat tuntevat Tuomas A. Grouper soittaa Shade-levyllään periaatteessa leirinuotiolauluja, käytännössä ambientia. Nala Sinephron levy Space 1.8 tuntuu kättelyssä jazzilta, mutta jää viipyilemään ambientin lailla. Tutkimusmatkailua määränpäihin, jotka jäävät kuuntelijan selvitettäviksi. Kaiuttimista kuului manipuloiduista ihmisäänistä kutoutuvaa tekstuuria. En voi sanoa yllättyneeni, kun arvossa pitämämäni progressiivista death metalia soittava Blood Incantation kertoi julkaisevansa ambient-albumin. Viimeksi mainitun lontoolaisartistin sanomaa mukaillen: miljoona sointua voi kuulostaa vaikuttavalta, mutta yksi oikealla tavalla soiva voi olla tarpeeksi. Helsinki Biennaalissa esillä olleen ?Zone-installaation musiikki rönsysi radiokanavaksi ja sittemmin myös itsenäisiksi sävellyksiksi Sapiduz-albumille. Kirjoittaja on Rumban päätoimittaja ja yksi Rockin kuolema -podcastin tekijöistä
w o r l d e x i t out now on cd/lp/digital this is how power metal should be done! 1986’s ‘graceful inheritance’ remastered leaves nothing to be desired! Graceful Inheritance out 21 january on cd/lp. www.hammerheart.com www.hammerheartstore.com hammerheartrecords hammerheartrecords666 hammerheartrecords worldwide distribution through our friends from napalm records In the age of the Wolf ereb altor leads the Way. PoWerful ePIc Pagan Metal that Is Way ahead of the Pack! out 14 january on cd/2-cd/lp/boxset/digital stellar stream obscured Sarcasm is back! A return to the roots attack that takes their blazing Cosmic Death Metal unto a concept-based next level of insanity! out 28 january on cd/lp/digital dutch doom/death metal created by scene veterans who will crush you with “world exit”! for fans of: winter, officium triste, beyond belief, disembowelment, hooded menace and hellhammer
Kuullota silputut sipulit pastan kiehuessa. Krapulassa tai kiireessä voit sulattaa katkaravut pikaisesti kylmän veden alla mädin sulaessa nopeasti jääkaapissakin. 5. Kun vesi kiehuu, pistä toisella levyllä lämmenneelle paistinpannulle nokare voita ja samalla pasta kattilaan kiehumaan. Valuta pasta ja nostele lautasille. Pilko punasipuli pieneksi. 2. Ripottele päälle pieneksi pilkottua punasipulia. 4. 2. Kun ajastimessa on minuutti pastan valmistumiseen, ota pannu pois liedeltä ja sekoita sekaan valutetut katkaravut. Ota pakastemäti ja katkaravut jo aiemmin sulamaan. Muista sekoittaa välillä, ettei se tartu kiinni pohjaan. Pääruoka: 1. Juuston laji vaikuttaa kastikkeen koostumukseen, joten kannattaa valita helposti sulava, jos haluaa ohuemman kastikkeen. Näin ne eivät kypsy yli vaan lämpiävät juuri sopivasti. Atsapnikufesin! Jukkiksen luonnehdinta: ”Jos tarvitsee krapulaan nopeaa lohturuokaa tai raskaan päivän päälle vähän hevimpää satsia, tässä on nopea makusinfonia, josta saa aika helposti ähkynkin. Sekoita kastike annoksiin ja ripottele päälle mätiä. 7. 3. Sipulien pehmennettyä hieman lisää kermaa ja laske lämpöä heti, ettei kerma kuohu yli. Juuston voi jättää kokonaan pois (tai käyttää vaikka homejuustoa), jos tuntuu, että annos menee liian raskaaksi. Lusikoi ruisnappien päälle annos smetanaa niin että ”kuppi” täyttyy. MIIKA “MEGA” KUUSINEN Alkuruoka 1. 3. Samalla voit silputa pääruokaa varten sipulin, kuoria valkosipulinkynnet ja murskata tai pilkkoa ne veitsellä. Lisää sekaan juustoraaste ja sekoita kunnes se alkaa sulaa. JUKKIKSEN KOKATESSA SOI: Possessed – Revelations of Oblivion (2019) ”Jos meinaa krapulamasennus iskeä tai elämä tuntuu muuten vaan liian auvoiselta, niin Possessedin paluulevy soimaan ja katkaravutkin kypsyvät kuin itsestään!” Shrimpyonic Evil Rässibasismia Demonztratorissa ja Revocnikufesinissa harjoittava ruuanystävä Jukka-Pekka ”Jukkis” Lappalainen demonstroi, kuinka merenelävät ja pasta sopivat yhteen. Mistään muusta ei sitten kannatakaan tinkiä, ja koska enemmän on enemmän, käyttäisin spagetin sijasta mieluummin hyvää tuorepastaa. Annoksen maku ei ole erityisen voimakas, mutta sitäkin hienostuneempi ja eri hyvä näinkin.” ALKURUOKA: • 8–10 ruisnappia (tavallinen tai valkosipuli) • purkki smetanaa (rasvaprosentti syöjien maun mukaan) • 1 punasipuli • 100 g kirjolohen mätiä • katkarapuja PÄÄRUOKA: • spagettia ”miehen kourallinen” eli kahdelle syöjälle sopiva määrä • 200 g katkarapuja pakasteena tai suolaliemessä • 2 dl kermaa • 50 g parmesan-, mozzarellatai cheddar-raastetta, tai mitä nyt jääkaapista sattuu löytymään • iso sipuli • 1–2 valkosipulinkynttä • voita sipulin kuullotukseen • sitruunapippuria • suolaa • alkuruoasta jäänyttä mätiä annoksen päälle makua ja näyttävyyttä antamaan Jälkiruokaolueksi Laughing Drinksin maahantuoma unkarilaisen Horizont Brewingin Gently Bastard IPA. Laita jokaisen napin päälle teelusikallinen mätiä ja säästä loput pääruokaannokseen. Laita kattilaan pari litraa vettä kiehumaan ja mausta se merisuolalla oman maun mukaan. En ole koskaan ollut suuri mädin ystävä, ja jos se tai alkuruoka tuntuu liialta hienostelulta, ne voi vallan hyvin jättää poiskin. Keitä kastike kasaan miedolla lämmöllä. Siksipä vähän vahvempi IPA jälkiruoaksi oloa ja makuhermoja tasoittamaan. H?A?Y C?O?I?G C?U. Vaan eihän ruoka tai musiikki voi olla koskaan liian raskasta!” Megan tuomio: ”Impaled Nazarene -solisti Mika Luttinen kyynelehti 15 vuotta sitten rutosti valkosipulia ja erinäisiä meressä eläviä nilviäisiä sisältäneen pastan äärellä, eikä tippa ole kaukana linssistä nytkään, vaikka ainekset ovat simppelimmät. Mausta suolalla ja sitruunapippurilla. 4. Nauti! 16
Helmikuussa ilmestyvä Halo on metallijätti Amorphisin 14. Suomen listaykköseksi ponkaissut levy pitää sisällään useita niin valtaisasti radiosoittoa saaneita kappaleita, että harva on voinut välttyä kuulemasta niitä. Albumin biiseihin pohjautuvan setin soittaminen oli tarkoitus päättää Dimmu Borgir -yhteiskiertueeseen alkuvuodesta 2020. Sen jälkeen Amorphisin oli määrä juhlistaa 30-vuotista uraansa erikoiskeikoilla. TEKSTI ELLI MUURIKAINEN KUVAT SAM JAMSEN, JAAKKO MANNINEN 18. studioalbumi. – Meidän piti soittaa anniversary-keikat Tavastialla huhtikuussa ja jatkaa samalla teemalla tähän asti. Toisin kävi, vuonna 2017 yhtyeeseen palannut alkuperäisjäsen, basisti Olli-Pekka ”Oppu” Laine harmittelee. Se täydentää yhtyeen matkalla jälleen yhden kolmen levyn syklin. Biisit soivat ympäri maailmaa, kun Amorphis veti levyn tiimoilta liki parisataa keikkaa aina Etelä-Amerikkaa ja Japania myöten. TASAPAINOINEN INSTITUUTIO V uonna 2018 julkaistu Queen of Time oli menestys
Oppu: – Kiersimme Entombedin kanssa ensimmäisen kerran vuonna 1994 ja tutustuimme vähän syvällisemmin jokaiseen jätkään. Kesäkuisen striimin jälkeen Amorphis soitti vain Porin Rock in the City -festareilla sekä Tavastialla tiukkojen erikoisjärjestelyjen vallitessa. Oli hauskaa päästä rutkuttelemaan ralleja, joita en ollut itse soittanut aiemmin. Alun perin keikkoja piti olla kolme, mutta rajoitetun yleisökapasiteetin vuoksi määrä kipusi kuuteen. Yleensä keikka loppuu kun se loppuu. – Fyysisesti se onnistuu, mutta koko ajatus oli outo, kun bändi ei ole tottunut sellaiseen Irwin Goodmanin juhannuskeikkameininkiin. – Se oli jännä kokeilu, ja siihen hetkeen oli hauskaa, että oli edes jotain, Tomi miettii. Vaikka Amorphis ehti soittaa tammi-helmikuussa 2020 kymmenen keikkaa, loppuvuosi oli suorastaan surullinen. Amorphisin toissa vuoden suunnitelmiin kuului myös Tales from the Thousand Lakes -albumiin (1994) keskittyvä kiertue syksyllä Yhdysvalloissa. – Oli silti todella outoa, että edessä oli vain kameraryhmä ja päässä kohisi, kun biisi päättyi. Se oli oikea suunta tässä vaiheessa.” – Olli-Pekka ”Oppu” Laine 19. Oppu: – Vähän huolestutti, kun näin Entombed A.D:n edellisenä keväänä On the Rocksissa. Bändi oli sellaisessa vedossa, että tuli ihan pala kurkkuun. – Soitettiin tietysti trendikkäästi striimikeikka, Oppu nauraa. Keikat peruttiin jo keväällä, mutta ne eivät olisi toteutuneet välttämättä muutenkaan, sillä lämppäriksi kiinnitetyn Entombed A.D:n nokkamies Lars-Göran Petrov menehtyi syöpään vuoden 2021 alussa. Lyhennetyistä soittoajoista johtuen settilista ei ollut lopulta niin kattava kuin sen piti olla, mikä tietysti harmitti bändiä. – Setissä oli paljon matskua muun muassa 2000-luvulta. Ei jumalauta, vielä pitäisi soittaa itse tämän jälkeen! ”Jens Bogren teki hyvän ratkaisun vetäessään piirun verran takaisinpäin ja tehdessään levystä hevimmän. – Olihan se petrausta striimiin nähden, eli ehkä nämä jälkimmäiset oli sentään ihan oikeita keikkoja. Ei sellainen korvaa liveä. Bändi ei täytä kolmeakymmentä kovin usein, toinen vanhan liiton Amo-mies, kitaristi Tomi Koivusaari toteaa. Tämän rundin olisi kyllä suonut tapahtuvan. Ruotsalainen death metal -legenda oli Amorphisille vanha tuttu. – Kahden setin vetäminen samana iltana on aika raskasta, Tomi kertoo. Ei tuollaista soisi silti tapahtuvan uudestaan, eli normikeikkoja vaan jatkossa, kiitos. – Sääli, että koko 30-vuotiskiertue meni ohi. Striimauksia tuli sen verran, että nettikeikan toteuttaminen oli taloudellisesti järkevää. Olisi ollut todella ikimuistoista päästä vetämään kunnon old school -kiertue! Tomi: – Ja nimenomaan niin päin, että he olisivat lämpänneet meitä! Vaikkei se sama bändi olekaan. Nyt piti yhtäkkiä koota itsensä henkisesti uudestaan ja vetää vieläpä samat biisit! Oppu naureskelee kertoessaan yhtyeen käytännössä asuneen Tavastialla kolmen päivän ajan. Miehet pohtivat silti, kuinka kauan striimit jaksavat kiinnostaa ihmisiä
– Mä jätin kerran vaihtamatta, täytyy myöntää, Oppu nauraa. Hyvä tuottaja, vaativa tuottaja Tällä kertaa Bogren ei päässyt Suomeen tekemään esituotantoa bändin kanssa, vaan hommat hoidettiin internetin välityksellä ja tiedostoja vaihtamalla. – Tuollaista ei ehkä kannata miettiä liikaa. Siitä täytyy vain oppia tykkäämään itse. Toisaalta Amorphis olisi pitänyt pienimuotoista keikkataukoa joka tapauksessa, sillä yhtyeen suunnitelmiin kuului uuden albumin tekeminen. – Ainakin omalta osaltani soitanta oli vapautuneempaa, kun Jens ei ollut vieressä vahtimassa. – Kokonaisuus ratkaisee, Oppu jatkaa. – Se poistaa painetta bändin jäseniltä. – Jens valikoi kappaleet ja tekee paljon sovitustyötä. Tuottaja nappaa biisejä levylle sen mukaan, mikä sopii yhteen keskenään, Tomi kertoo. – Levyllä on paljon dynamiikkaa. Väitin kyllä vaihtaneeni, Tomi jatkaa. – Mäkin taisin kerran jättää. Tuottajavelhon kovat vaatimukset ja äärimmäinen tarkkuus olivat bändillä tuoreessa muistissa. Jens menee aika syvälle ja on saanut kai paritkin burnoutit aiheesta aikoinaan. – Tästä olisi saanut joko ihan hissuttelulevyn tai sitten tosi rankan levyn, jos olisi valinnut sellaiset biisit, Tomi miettii. Oppu palaa vaihtamisen taakkaan. Yksi askel taaksepäin Ahkeraan keikkailuun tottunut bändi pääsi lavoille viime vuonna vain yhdeksän kertaa. On valittu juuri oikeat biisit, ja niiden välillä on hyvää vaihtelua. Todettiin sitten, että olin soittanut sen samoin, mutta piti kuitenkin päästä repimään ylös. Se oli oikea suunta tässä vaiheessa, Oppu sanoo. Tiesimme, että ne joutuu kuitenkin vetämään uudestaan. – Ei voi ajatella, että nyt täytyy tehdä vaikka The Bee kakkonen, Tomi sanoo. – Demotettua matskua taisi olla lähes kaikilta. Jos olisi joku huithapeli, kaikki stressi tulisi itselle. Miehet kiittelevät nyt kolmatta kertaa tuottajana toiminutta Jens Bogrenia siitä, ettei orkestraatioita ja ”pompöösipaisuttelua” viety Halolla edeltäjiäänkin pidemmälle. Jens ottaa vastuun koko paketista ja on tarkempi kuin varmaan kukaan meistä. Tomi ei näe vaativan tuottajan kanssa työskentelyssä huonoja puolia. ”90-luvulla otettiin oppia 80-luvun bändeistä ja ajateltiin, että täytyy juoda Jack Danielsiä ja on ok juoda ennen keikkaa. – Jokaisella on oma näkemys asioista, joten helpottaa, kun yksi ottaa vastuun kaikesta, Oppu komppaa. Tomi palaa muistelemaan Queen of Timen äänityssessioita. Ainoastaan kielten vaihtamisessa, minkä suhteen Jens on aika fanaattinen, olisi voinut fuskata, Tomi sanoo. – Emme edes yrittäneet lähettää mitään sinnepäin vedettyjä puolivalmiita raakileita. Olen tosi onnellinen, ettei tästä tullut mitään hiilipaperikopiota Queen of Timesta, Oppu toteaa. Tekee vain parhaansa, sen mitä pystyy, Oppu miettii. – Kielet täytyy vaihtaa jokaisen biisin jälkeen – ellei useamminkin! Mulla oli sormet verillä pelkästään sen takia. Välillä hän saattaa räjäyttää biisin ihan atomeiksi ja kasata sen uudestaan, vaikka nyt sitä tapahtui kai hieman vähemmän kuin viimeksi. – Jos tekisimme seuraavan levyn ilman Jensiä, se kuulostaisi varmaan ihan punkilta! Albumin biisikohtaiset krediitit jakautuvat enimmäkseen kitaristi Esa Holopaisen ja kosketinsoittaja Santeri Kallion kesken. Oma osuuteni oli ohi, ja olin juuri nukahtanut puoliltaöin, kun Jens tuli herättämään, että tule soittamaan yksi juttu uudestaan. – Ainakin minulla oli rima jotenkin korkeammalla, vaikka ainahan se on korkealla. Ehkä myös siksi, että tilanne oli mikä oli. – Tällaiseen persoonaan voi luottaa täysin. Amorphis-levyn tekeminen aloitetaan aina puhtaalta pöydältä. Miksauksen kanssa ei synny ristiriitoja, kun annetaan vain se yksi vaihtoehto. Tomi kertoo bändin olleen jopa huolissaan siitä, kuinka paljon orkestraatioita olisi mukana. – Aloitimme tosi aikaisin aamulla. Kommunikointi oli vaikeampaa, mutta Opun mielestä työskentelytavassa oli myös puolensa. – Jens teki hyvän ratkaisun vetäessään piirun verran takaisin päin ja tehdessään levystä hevimmän. Miltä tuntui ryhtyä luomaan seuraajaa Under the Red Cloudin (2015) ja Queen of Timen kaltaisille tasokkaille albumeille. Biisiaihioita on kymmeniä, ja tuottajalla on iso rooli siinä, millainen albumista muodostuu. Mietin, että ei tuo voi olla tosissaan! Sanoin, että se on nauhalla, ottakaa siitä, mutta Jens väitti, että olen soittanut sen eri tavalla. – Aina ei ole hauskaa, mutta sellaista se on. Ei sellainen tulisi nykyään mieleenkään.” – Tomi Koivusaari 20
Seuraavaa levyä tehdessä tiesimme, ettei Jens tule sulattamaan jotain tempoa, joten nostimme sitä jo valmiiksi, Tomi nauraa. 21. – Joskus omasta mielestä levyn huonoin biisi on juuri se suosituin, ja tuntuu oudolta, että joku tykkää siitä niin paljon. Hänen kanssaan työskennellessä on oppinut nostamaan rimaa soitossa ja siihen valmistautumisessa. – Tämä Jensin fiksaatio kertoo aika paljon, vaikka tietenkin ymmärrän sen. Tomi: – Meillä ei ollut hajuakaan sanoituksista edes siinä vaiheessa, kun olimme jo matkalla studioon äänittämään. – Onneksi bändeillä on yhä vapaus luoda taiteellisia kokonaisuuksia. Meillähän oli alusta lähtien vaikeuksia sanoitusten kanssa, ja siksi siihen Kalevalaan päädyttiinkin, Oppu kertoo. Oppu: – Voin vannoa, että muistan, kun studiossa kaivettiin sanoja jostain Kantelettaresta ja aseteltiin niitä paikalleen. Siinäkin on puolensa, kun ei mieti liikaa! Ulkopuolinen sanoittaja on helpottanut bändin työtä, ja alkuhämmennyksen jälkeen yhteinen sävel on kantanut. Runoilijan sanoituksissa on paljon henkilökohtaista, mikä on Opun mielestä hyvä asia. – Pekka pystyy avaamaan kuulemma jokaisen lauseen kysyttäessä! Kun on kyse näin universaaleista jutuista, ihmiset voivat samastua niihin helposti. – Jossain vaiheessa näytti siltä, ettei The Beetä ja Amongst Starsia olisi valittu ollenkaan. Kaksikko ei näe kestoa välttämättä ongelmana, kun kyse on Amorphisista. Sinkkubiisit erottuvat joka tapauksessa Amorphisin levyiltä aina hyvin vahvasti. Se oli mielestäni vahva sinkkuehdokas, mutta toisaalta annamme levy-yhtiön hoitaa nämä valinnat, Tomi avaa. Tomi kertoo bändin puuttuvan singlevalintoihin vain harvoin. – Under the Red Cloudilla Jensin isoin rooli oli siinä, että hän nosti tempoa yhtäkkiä aika radikaalisti. – Konsepti toimii hyvin, kun sanoitusten aihepiiri ja tyyli on sama, runomitta. Mies on kirjoittanut Amorp hisin sanoitukset vuoden 2007 Silent Waters -albumista lähtien. – Treenivaiheessakaan ei ole mitään käsitystä siitä, mikä biisi lähtee soimaan radiossa. Ajattomia tarinoita Halo-albumin tekstit kertovat jääkauden jälkeisestä ajasta ja ovat taiteilija Pekka Kainulaisen käsialaa. Vaikka edeltäjänsä oli vielä hitusen pidempi, levy sijoittuu yhtyeen mittavimpien albumien joukkoon. – Se on tavallaan helpotus. Siltä ne vähän kuulostavatkin. Olisi ehkä taloudellisesti fiksumpaa tehdä sanat itse... – Alussa emme osanneet ilmaista selkeästi, mitä haluamme. Kun bändi tuntee tuottajan ja tietää mitä hän haluaa, asioita tehdään jo lähes automaattisesti. Pekka duunasi parit esimerkit, minkä jälkeen osasimme sanoa, että ei pitserioita, autoja tai kahviloita, Tomi naurahtaa. – Hevissä ja metallissa on aina ollut kyse kokonaisuuksista. – Queen of Timen esituotannossa hän saattoi sanoa yhtäkkiä lennosta, että nyt moduloidaan koko biisiä puoli sävelaskelta. Tomi: – Emme edes treenanneet sovituksia, vaan äänitimme biisit suoraan. – Olisin ehkä arvannut poiminnan, koska siinä ei ole niin paljon örinää. – Meidän bändin elinaikana ei varmasti tulla menemään siihen, Tomi toteaa. Oppu pohtii, että vaikka soittolistat ja yksittäiset biisit ovat tätä päivää, mietityillä levykokonaisuuksilla ja teemoilla on yhä arvoa. Olisi painajaismaista, jos tämä menisi siihen, että levy julkaistaan biisi kerrallaan, yksi biisi vuodessa. – Metallifanit kuuntelevat vielä kokonaisia levyjä eivätkä vain yksittäisiä biisejä, Oppu pohtii. Kuulijakunta etsii, kaipaa ja hakee esimerkiksi tematiikkaa ihan eri tavalla. Edellisen levyn lohkaisuja miettiessä tällainen tilanne tuli vastaan. Bändin oma ajatus oli pistää levylle kymmenen biisiä, mutta Bogren halusi yhden enemmän. Isoja biisejä Halolla on mittaa vajaat 56 minuuttia. Silloin taisimme vihjailla, että nämä ovat ehkä tärkeämpiä tai isompia kappaleita kuin pari muuta. Vaikka kappale lienee albumin radioystävällisin, bändille valinta ei ollut itsestäänselvyys. Jens puristaa artisteista irti sen, mitä tietää saavansa, ja jos siihen ei kykene, on ehkä väärässä paikassa. Miehet muistelevat sanoittamisvaikeuksia, joiden parissa yhtye kamppaili Tales from the Thousand Lakesin ja Elegyn (1996) aikoihin. – Emme todellakaan mieti, että tästä ja tästä väännetään nyt sinkku, Oppu nauraa. – Yleensä on muutama kappale, jotka tuntuvat vahvoilta ehdokkailta, mutta joskus biiseistä ei tule lopulta yhtään sellaisia kuin aluksi odotti tai oletti. Tietysti vielä hyvin tehtynä, onhan Pekka ihan oikea runoilija. – Levyihin liittyy niin paljon muutakin kuin se, että on kymmenen biisiä peräkkäin, Tomi jatkaa. Eikä sitä pidäkään miettiä. Halon ensimmäinen single The Moon julkaistiin joulukuun alussa. Tai sitten ei, onhan tämäkin aika mielenkiintonen asetelma. Oppu: – Mutta siitä tulee spontaania meininkiä. Biisit tehtiin tavallaan instrumentaaleiksi. Yhtyeellä on toimintatavasta vain hyvää sanottavaa
yhtenä kokonaisuutena, kun ei tiedä, mitä seuraava levy tuo tullessaan. – Nyt bändi on hioutunut kaikkien kokeilujen jälkeen aika selkeään suuntaan, oli se mitä tyyliä hyvänsä. Jää nähtäväksi, millainen käännekohta on edessä seuraavaksi. – On ehkä siunaus, ettei voi tietää, mitä maailmassa ja yhtyeessä tapahtuu, missä tuotantoporukassa ollaan ja niin edelleen, Oppu sanoo. – Mä en ainakaan edes haluaisi tietää. Jotkut putoavat ehkä kyydistä, mutta osa jää, Oppu miettii. Se on aina käännekohta, tavalla tai toisella. Siitä muotista ei voi lähteä vaikka haluaisikin, Tomi miettii. Teksti saattaa muuttua vielä laulusovituksiin sanoja asetellessa. Toisaalta luulen, että se myös rajoittaa bändiä. – Koronakin on osoittanut, että on aika vaikeaa ennustaa yhtään mitään, ja epätietoisuuden kanssa on osattava elää. Kainulainen kirjoittaa sanat suomeksi ja muusikko Ike Vil (Ilkka Salmenpohja) kääntää ne englanniksi. – Sehän tässä musiikissa on hauskaa, että on tällaisia sattumusten kautta syntyneitä juttuja. Vaikka niitäkin on siunaantunut, kaikkien tarpeet täyttyvät tässäkin bändissä. – Joskus biisi loksahtaa hienosti kohdilleen, vaikka sitä ei ole suunniteltu. Oma lukunsa Under the Red Cloud, Queen of Time ja Halo muodostavat trilogian, joka ei ole bändin mielestä välttämättä trilogia alkuunkaan. Osasyy Amorphisin valtaisaan suosioon on kovassa keikkatahdissa, jonka ansiosta yhä useampi on päässyt näkemään ja kuulemaan porukan musiikkia. – Fanikatras on kertynyt vuosien varrella, ja aina tulee uusi sukupolvi. – Kaikki eivät tietenkään seuraa esimerkiksi kiertueita niin aktiivisesti, vaan katsovat vain, että Amorphis on keikalla. Mun mielestä se kuulostaa Amorphisilta. – Nämä levyt ovat tavallaan irrallinen kolmikko Amorphisin tuotannossa, Oppu kertoo. Se pilaisi koko juttua jonkin verran, Tomi toteaa. Esimerkiksi Nightbird Songille antamani työnimi oli joku Yö… En muista tarkalleen mikä, mutta se oli hämmästyttävän lähellä lopullista nimeä, Tomi sanoo. – Niitä ei voi verrata mihinkään aiempaan materiaaliin, myöskään tuotannon kannalta. Ennen pandemiaa yhtye tuntui kuuluvan suurin piirtein jokaisen festivaalin kattaukseen. On kivaa, että on tällainen foorumi, jossa voi toteuttaa kaikkia musiikillisia mielihaluja sen sijaan, että olisi viisi sivuprojektia. – Emme ehkä pysty hahmottamaan niin pitkiä ajanjaksoja, että suunnittelisimme kolme levyä eteenpäin, Tomi toteaa. Nykyisin myös kokoonpano on lähellä alkuperäistä. Amorphis hyppäsi muotista ensimmäisen kerran jo varhaisessa vaiheessa. – Sekin oli tietysti hienoa. Kolmikon välillä ei vallitse mitään teemaa, vaikka esimerkiksi niiden kansitaiteet ovat hyvin yhteneväisiä. Musiikillisessa monipuolisuudessa on tietysti myös kääntöpuolensa. Olimme joskus Tales-spesiaalirundilla jossain Seinäjoella ja soitimme vain sitä levyä. Koska musiikki ja sanoitukset syntyvät selkeästi erillään, bändillä ei välttämättä ole sävellysvaiheessa suurta käsitystä tulevista lyriikoista. – Jos House of Sleepiä ei tule, jotkut vihastuu siitä bändille. Emme halua pilata sitä kertomalla, että tämä biisihän kertoo vain tästä kalastusreissusta, Tomi heittää esimerkkinä ja nauraa. – Jos koko bändillä tulee samanaikainen intohimo tehdä vaikka akustinen levy, sen mahdollisuuden on saatava olla olemassa, Oppu heittää. – Meillä on aina ollut mahdollisuus tehdä musiikillisesti erilaisia juttuja hymyssä suin, Tomi jatkaa. – Bändissä on yhä neljä tyyppiä, jotka ovat olleet perustamassa sitä aikoinaan, Tomi hehkuttaa. Olisi painajaismaista, jos tämä menisi siihen, että levy julkaistaan biisi kerrallaan, yksi biisi vuodessa.” – Olli-Pekka ”Oppu” Laine 22. Oma tyyli Kansanmusiikkivaikutteet ja death metal -perusta ovat pysyneet Amorphisin matkassa monien muiden asioiden muuttuessa. Hyvä sanoitus on sellainen, että jokainen voi ottaa siitä omat tulkintansa. Toisaalta niitä ei osaa ajatella ”Onneksi bändeillä on yhä vapaus luoda taiteellisia kokonaisuuksia. Miksaaja kertoi, että joku fani poistui kesken setin jupisten, että ”ei nämä kertoneet, että soittavat pelkästään tällaista paskaa”, Tomi nauraa. Amorphisissa viime vuosina tapahtuneet muutokset ovat kaksikon mielestä pienimuotoisempia kuin alkuaikoina. – Joskus tavallaan kadehtii bändejä, joilla on ollut aina sama logo, kansitaiteilija, tyyli ja miehistö. – Ei välttämättä musiikillisesti, mutta kolmen levyn jälkeen tapahtuu jotain, Tomi kertoo. – Sanoituksia ei pidä pureskella kuulijalle liian valmiiksi. Yhtye haluaa säilyttää tietynlaisen spontaaniuden ja valinnanvapauden. – Voi ajatella, että nämä kolme levyä ovat samaa sarjaa. Oppu viittaa yhtyeen alkuvuosien levyihin todetessaan, ettei treeneihin ehkä tuoda enää teknotai humppakohtaa. Kaksikon mielestä lähes koko yhtyeen tuotanto on jaettavissa kolmen levyn sykleihin
– Jos kaikki menee kuten pitää, edessä on aika samantyyppinen kiertuesykli kuin Queen of Timen kanssa. – Kaikki bändit ovat samassa tilanteessa ja jonoja alkaa olla aika paljon. Miten sinne riittää yleisöä. Ei sellainen tulisi nykyään mieleenkään. Vaikka kaksikko ei usko jälkimmäisten toteutuvan, odotukset keikkavuotta kohtaan ovat yllättävän optimistiset. Laulusuoritukset on sen verran kunnianhimoiset, että tämä voi olla aika haastava platta ainakin Tomi Joutsenelle. – Toiveikkuutta on ilmassa, sillä bändejä on kiertueella nyt esimerkiksi Jenkeissä. – Nyt, varsinkin kun tulee levy, ei haluaisi sen menevän hukkaan. Tomi toteaa, ettei Haloa kannata välttämättä ajatella minkään seuraajana. No, eihän se hukkaan mene, mutta kiertäminen 23. – Queen of Timehan soitettiin pari kertaa kokonaisuudessaan, ja aprikoitiin tuossa, että noinkohan sama onnistuu tämän kanssa. Tämän lehden ilmestyessä Halon julkaisuun on kaksi viikkoa. Tomi: – 90-luvulla otettiin oppia 80-luvun bändeistä ja ajateltiin, että täytyy juoda Jack Danielsiä ja on ok juoda ennen keikkaa. Tämä ei ehkä ole helppo levy, mutta ainakin se on palkitseva, Oppu miettii. Osa tippui kyydistä jo siinä vaiheessa, kun se meni vakavammaksi – tai kun se ei mennyt. Kaikki eivät ole meidän ikäisiä, vaan uusien levyjen myötä tulee myös nuoria faneja. Levyllä ei ole ”itsetarkoituksellista progea”, mutta se on teknisempi ja vaativampi kuin edeltäjänsä. Tietysti sielläkin tapahtuu yksittäisiä peruuntumisia, eikä tämä varmasti tule olemaan helppoa. – Osa biiseistä avautuu helpommin, mutta on myös niitä, joita täytyy kuunnella vähän enemmän. Nykyään bändin keikoista on sekoilu kaukana, mutta aina asia ei ole ollut niin. Aika rajua, jos jokaiselle päivälle on joku esiintyjä. – Se on tavallaan oma lukunsa eikä jatko-osa millekään, vaikka onhan siinä yhtäläisyyksiä aiempaan. Keikkoja ja varauksia on siirretty jatkuvasti, joten ne alkavat kasaantua, Tomi miettii. Ensimmäinen poikkeusvuosi meni Tomin mukaan yllättävän rennosti, mutta nyt olisi jo kova halu päästä tekemään. Kaksikko kiittelee yhtyeen taustajoukkoja, jotka mahdollistavat tasalaatuiset esiintymiset ja alati kasvavan tuotannon. Täysin ongelmitta kotimaassakaan ei kuitenkaan toimita. Kaikki ei ole aivan framilla, ja uusia juttuja saattaa löytää pidemmänkin ajan päästä. – Ajattelin silloin, että nyt on loma ja voin kerrankin tehdä asioita, joita normaalit ihmiset tekevät. Yhtye pitää keikkailua Suomessa mahdollisena, vaikka muu maailma ei aukeaisi kiertämiselle. – Pystymme vetämään näyttävän show’n lähes missä tahansa olosuhteissa, mikä on varmasti yksi Amorphisin vahvuuksista. Ainakin itse odotan niitä kovasti, sillä onhan tämä pitkä aika istua käsien päällä, Oppu miettii. – Olemme tavallaan instituutio, mikä ehkä vaikuttaa radiosoittoon ja näkyvyyteen. – Katselin tuossa Tavastian keikkalistaa, ja siellä on ihan isoja bändejä keskellä viikkoa. – Jos ajattelee, että soitimme Frankfurtissa vuonna 1994, ja siellä oli vaikka tuhat ihmistä, niin varmasti osa heistä on yhä mukana. – Tarttumapinta-alaa on ainakin paljon. kuuluu levyn julkaisuun olennaisesti. Suunnitellusti eteenpäin Amorphisin kalenterissa on tällä hetkellä nippu festareita ja kaksi keikkaa Venäjällä maaliskuun alussa. – Levylle kannattaa antaa aikaa, Oppu vinkkaa. Pari kiertuetta Euroopassa, pari Jenkeissä ja tietysti festarit siinä välissä. Tomi: – Kyllä siinä piti kulkea pieni taival ennen kuin homma muuttui ammattimaisemmaksi yhdelläkään bändillä. Oli ihan hauskaa, ettei matkalaukku odottanut lähtöä eteisessä jatkuvasti. – Satsaamme kesään ja luotamme, että ainakin Suomessa voi järjestää festareita ihan normaalisti. Oppu: – Siihen aikaan oli kyseenalaista, jos bändi ei dokannut ennen keikkaa. Tähänastisista peruutuksista, siirroista ja pettymyksistä huolimatta bändillä riittää vielä toivoa ja energiaa painaa täysillä eteenpäin. – Aina voi luottaa, että homma toimii, eikä itse tarvitse kuin ilmestyä paikalle, Oppu kehuu. Jos uusia biisejä ei pääse soittamaan livenä, se vaikuttaa varmasti myös albumin myyntiin ja hypeen. Millaisia neuvoja kaksikko antaa albumia odottaville kuulijoille. – Levy tuntuu silläkin tavalla onnistuneelta, että voisimme soittaa vaikka sen jokaisen kappaleen livenä. – Kuulin, että eräs iso keikkapaikka Euroopassa on tänä vuonna loppuunvarattu. En tiedä, kuinka tavallista se on. Onhan se aina tietynlainen tapaus, kun Amorphisilta tulee uusi levy – piti se sisällään mitä hyvänsä. Pidämme ehkä kuukauden taukoja, mutta muuten olemme kiertueella varmaan koko ajan. Nähtäväksi jää. Olen joskus ajatellut, että se, kuinka monta biisiä voi soittaa keikoilla, ratkaisee, kuinka onnistunut kokonaisuus on. Oppu on huomannut samankaltaisen ilmiön Suomessa
Viime vuosina olemme löytäneet eräänlaisen sisäisen rauhan ja nauttineet jopa mukavuusalueilla säveltämisestä.” 24. ”Joskus kaiken oli kuulostettava niin kaikkia tunnettuja soundeja rikkovalta kuin mahdollista, mikä johti liiankin äärimmäisiin ratkaisuihin
Ennen kuin tällainen kumppanuus käynnistyy, yhteisen kipinän on kuitenkin oltava olemassa henkisellä tasolla. Boris-kokemuksen ainoaksi vakioksi voi nimetä sen, että sen keikat paitsi kuuluvat myös tuntuvat. Vaikka No oli jo 26. Borisin soundin on oltava yksilöiden yläpuolella. Mikä tahansa ongelma on ollutkin, olemme päässeet siitä yli, ja siitä kaikesta on syntynyt musiikkia, joka on ollut aina Borisia. Boris on nähty Suomessa useaan otteeseen, ja varsinkin Tavastia-klubista on tullut yksi bändin näyttämöistä. Ne osoittautuvat nopeasti sisarteoksiksi, joista tuoreempi vastaa seesteisemmällä tunnelmoinnillaan edeltäjänsä raskauteen. Kaiken oli kuulostettava niin kaikkia tunnettuja soundeja rikkovalta kuin mahdollista, mikä johti liiankin äärimmäisiin ratkaisuihin. – Kaiken ydin taitaa olla se, ettemme ole ikinä ajatelleet, että Borisin soundi olisi millään tavalla ”valmis”. Mainittu soundi on yhdistynyt vuosien kuluessa yhtyeiden kuten Sunn O))), Merzbow ja Astbury niin ikään tunnistettaviin äänimaailmoihin. – On ollut aikoja, jolloin olemme olleet varmoja, ettei Boris voi enää jatkua. – No-albumi keskittyi voimakkaasti äärimusiikkiin, joka on tärkeä osa Takeshin ja Atsuon juuria, enkä voi kiistää, etteikö levylle olisi purkautunut aika paljon korona-ajan turhautumistakin. Vaikka suomalaisetkin saattoivat luulla nähneensä bändin yhdellä keikalla kaiken, seuraava esiintyminen oli jälleen erilainen. Boris on yhtä kuin meidän kolmen yhteinen periksiantamaton DIY-henki. Yksi ainoa soundi Loputtoman oloinen tutkimusmatka ilmaisukeinoissa on aiheuttanut sen, että monilla musiikkisivustoilla Borisin genreksi on merkitty vain ”various” tai ”multiple”, mille löytyy Watan mukaan täysin luonnollinen selitys. Basisti-laulaja Takeshi, kitaristi-laulaja Wata ja rumpali-laulaja Atsuo ovat pitäneet yhtä vuodesta 1992, ja kaikelle heidän vahvistimistaan kuuluneelle äänelle on olemassa todellisuudessa vain yksi genre: Boris. – Sanoisin, että kaikki nämä uniikit yhteistyöt omalaatuisten ihmisten kanssa ovat vahvistaneet Borisia. – No ja W ovat yhtä. D rone metal, stoner metal, noise rock, post-rock, sludge metal, psychedelic metal, garage punk, crust punk, shoegaze, noise pop, crossover thrash, ambient, hardcore, alternative… Japanilainen Boris on yritetty lokeroida 30 vuoden, 27 albumin ja lukemattomien pienjulkaisujen mittaan monilla tavoilla, mutta juuri kun joku koettaa määrittää tätä trioa jotenkin, se keksii itsensä uudelleen. Voit varmasti kuulla patoutunutta raivoa Atsuon äärimmäisissä huudoissa ja koko albumin intensiteetissä, jossa on paljon metallia, hardcorea ja punkkia. Wata kuvailee yhteisalbumien vaikuttaneen suoraan myös Borisiin. TEKSTI AKI NUOPPONEN KUVA MIKI MATSUSHIMA 25. – Kun päätämme tehdä yhteistyötä jonkun muusikon kanssa, pistämme peliin aina kaikkemme. levymme, se on yksi äärimmäisimmistä luomuksistamme. Jos yksikin meistä kolmesta poistettaisiin yhtälöstä, syntyvä musiikki ei olisi Borisia. On hämmästyttävää huomata, miten monella eri tavalla musiikin voi kokea, mutta kuinka kaiken juurella on hyvin samanlainen tarve ilmaista alkukantaisimpia tuntojaan. Opimme aina jotain ihan uutta musiikista, kun työskentelemme jonkun kanssa oman kuplamme ulkopuolelta. W, Borisin uusi albumi, on todella erilainen levytys kuin edeltäjänsä No (2020). Yhteistöitä ei voi koskaan tehdä pakottamalla, mutta kun oikea kemia löytyy, se vahvistaa myös meitä muusikoina. Elämä muuttuu, Boris elää Mizuno ”Wata” Yoko kuvailee Boris-trion matkaa vaiherikkaaksi ja sanoo bändin takaa löytyvien ihmisten elämänvaiheiden kuuluvan suoraan sen albumeilla. – Tällaiset kohtaamiset voivat olla todella stimuloivia. Se on vaatinut vaihtelua ja luovuutta soundiltamme, joka on muuttunut itsemme mukana. – W:llä painotus on erilainen. Olemme yhä uteliaita tutkimaan erilaisen teknologian ja uusien soundien mahdollisuuksia. Elämissämme on tapahtunut paljon ulkomusiikillisia asioita, ja joskus tuntuu, että kaikki muu on murentunut, mutta Boris on pysynyt, Wata sanoo. Kun kuuntelet ne peräkkäin, saat käsityksen, millaisena me koemme todellisuuden juuri nyt. – Sen sijaan jatkamme vuosi toisensa perään kaikenlaisia kokeiluja. Sillä olen itse päälaulajana ja tunnelma on kuin elämän käänteiseltä puolelta. – Joskus olimme asian suhteen pakkomielteisiä. – Tietenkin 30 vuoteen on mahtunut paljon. Bändin tapa soida todella kovaäänisesti, dynaamisesti ja orÄÄNI JOKA EI OLE KOSKAAN VALMIS Kaksikymmentäseitsemän albumia voi kuulostaa suurelta määrältä, mutta japanilainen Boris jatkaa yhä uteliaasti kokeellisten ilmaisutapojen etsimistä. – On ollut tärkeää, että olemme aina kunnioittaneet toisiamme, ja vuosien mittaan roolimme ovat kirkastuneet selvemmiksi. Viime vuosina olemme löytäneet eräänlaisen sisäisen rauhan ja nauttineet jopa mukavuusalueilla säveltämisestä. Meillä on paljon kokemusta, kyllä, mutta emme ole antaneet sen määrittää itseämme, vaan haluamme matkata pidemmälle tuntemattomaan. W ei ole niinkään suoraa refl ektointia ympäröivään, vaan se kehottaa heräämään todellisuuteen
Mutta se, millä tavalla ihmiset eläytyvät musiikkiin eri maailmankolkissa, voi olla hyvinkin erilaista, ja lisäksi musiikkimme resonoi jokaisessa keikkatilassa eri tavalla. – Yleensä asettelemme rummut, vahvistimet ja mikrofonit yhteen huoneeseen ja äänitämme pohjaraidat yhdessä, koska vain sitä kautta bändisoittoon voi syntyä aitoa elävyyden ja ihmisyyden tunnetta. Kuvioon liittyy voimakkaasti se, missä ja miten Boris milloinkin esiintyy. ”Sen, miten musiikki resonoi ihmisissä, tulee heijastua takaisin musiikkiin. – Onneksemme olemme äänittäneet musiikkiamme aina itse, joten emme olleet missään vaiheessa tilanteessa, jossa koko musiikintekeminen olisi pitänyt pistää telakalle. En voisi kuvitellakaan Borisin asettavan kappaleitaan johonkin muottiin ja toistavan sitä keikalta toiselle.” 26. – Oli totta kai hienoa päästä soittamaan Hiroshimassa ja Tokiossa, vaikkakin todella rajoitetulle yleisölle, ja olisi vielä parempaa päästä pian kiertueelle, mutta emme ole antaneet maailman tapahtumien juuri rajoittaa itseämme. Suomi on ollut aina yksi suosikkimaistani. – Instrumentaalisen osuuden valmistuttua Takeshi improvisoi kaikki laulumelodiat ja lyriikat perustaen ne täysin siihen tunnelmaan, jonka hän aisti Atsuon luomasta versiosta. – Jokainen venue on erilainen. En voisi kuvitellakaan Borisin asettavan kappaleitaan johonkin muottiin ja toistavan sitä keikalta toiselle. – Tämän ajatuksen ei tarvitse sulkea pois uutta teknologiaa. – Kun soitamme yhdessä, aika pysähtyy ja kaikki ympäröivä katoaa. Jotenkin tilanne kääntyi niin päin, että täyden pysähtymisen sijaan annoimme kaiken patoutuneen live-energian purkautua uuteen musiikkiin. – Kaikki lähtee alkukantaisesti siitä, miltä jokin ääni tuntuu. On huumaavaa heittäytyä syntyvään soundiin ja seurata soittokaverin ilmeitä ja hengitystä, aistia juuri ne hetket, jotka ovat kappaleessa tärkeimpiä. Poimimalla minkä tahansa Boris-kappaleen, kuuntelemalla sitä levyltä ja ottamalla sen jälkeen tarkasteluun jonkin liveversion levyä seuranneen kiertueen alusta ja lopusta osoittaa, miten paljon bändin musiikki elää levytyksen jälkeen. – Tämä tapa säveltää on samanlainen kuin kanadalaisella krautrock-bändillä Canilla. Jo tässä vaiheessa kappale saattaa jälleen muuttua paljon. – Death by Audion kaikupedaali Rooms antoi eräänlainen yleisvireen koko albumille. – Myös me jouduimme koronan alussa täyteen sulkutilaan, kiertueet eivät olleet mahdollisia emmekä voineet esiintyä edes Japanissa, Wata toteaa. Kun saavutamme tällaisen hetken, sen voi huomata toisen fi ilistelystä. Jatkuvaa vuorovaikutusta Wata kertoo, ettei treeniksellä tai studiossa yhdessä soittaminen takaa sitä, että bändi kuulostaa bändiltä. Jokainen yleisö on erilainen. Avain aitoon bändisoittoon piilee vuorovaikutuksessa, joka pesii usein jazzin maailmoissa. – Tämä toimii erityisen hyvin hitaissa kappaleissa, joissa muutaman sekunnin hetki saattaa määrittää kokonaista tunnelmaa. Luomamme ääni ei ole koskaan valmista. Tämän jälkeen annoimme kappaleen tuottajallemme Sugar Yoshinagalle, ja hän sovitti kokonaisuutta oman visionsa mukaisesti jälkituotannossa, minkä myötä kappaleesta tuli monien eri tulkintojen ja versioiden summa. Jokainen maa on erilainen. – Jatkamme tätä kiertueillamme. Wata myöntää kaipaavansa keikkoja erityisesti siksi, että ne tuovat bändin luomistyöhön tärkeitä lisätasoja ja inspiroivat uuteen musiikkiin. – Boris-kappaleet eivät ole koskaan valmiita. Erityisesti musiikissa. Pidän suomalaisesta arkkitehtuurista ja mielenmaisemasta, minkä vuoksi olen pyrkinyt käymään Suomen-keikkojemme yhteydessä museoissa. Wata löytää W-albumilta suoran esimerkin siitä, miten uudet tekniset löydökset inspiroivat bändiä. Sen takia on tärkeää, että ympäröimme itsemme jatkuvasti mielenkiintoisilla soundeilla, koska siitähän musiikissa on alun alkaenkin ollut kyse. – En malta odottaa, että pääsemme jälleen esimerkiksi Suomeen. Siinä hetkessä tietää heti, onko jostain ideasta syntyneessä jammailussa sitä kuuluisaa jotakin, jota kannattaa työstää eteenpäin. Maan ulkopuolelle kantautuneen uutisoinnin mukaan Japani on ollut pandemian aikana todellisessa myrskynsilmässä, jossa tartuntaja kuolleisuusluvut ovat olleet kovia, mutta niin ovat olleet myös maan suorittamat toimenpiteet. Keikkojen fl ow on täysin erilainen kuin studiossa tai treeniksellä. Ne elävät paljon jo treenatessamme niitä levytettäviksi, ja albumeillemme päätyy aina yhdenlainen versio, jonka matka ei ole vielä lähelläkään päätepistettä, Wata kuvailee. Eläydymme voimakkaasti sekä yleisön että toistemme reaktioihin, jolloin taas uusi vuorovaikutus saa kappaleen elämään. Se syntyi pitkästä sessiosta, jossa oli mukana vain kitaroita ja rumpuja. Atsuo teki kaikesta soittamastamme oman versionsa editoimalla ja yhdistelemällä erilaisia osia uudeksi kokonaisuudeksi. – Ei liene yllätys, että olemme aina pitäneet analogisista laitteista, ja meistä on tärkeää äänittää todella lujalla äänenpaineella vahvistinten läpi soittamalla eikä luoda äänenvoimakkuutta keinotekoisesti, Wata kertoo. – Sen, miten musiikki resonoi ihmisissä, tulee heijastua takaisin musiikkiin. – Ei ole olemassa sellaista asiaa kuin tyypillinen Boris-keikka, hän sanoo. Boris kuulostaa kyllä raskaalta, mutta kyse on aina siitä, miten intensiivisesti soitto lähtee triosta itsestään. Ajatus on siinä, ettei kukaan meistä kuule valmista versiota ennen kuin kappale on kulkenut kaikkien eri vaiheiden läpi. – Kiertueille valmistautuessamme kuvittelemme itsemme lavalle, antaudumme musiikillemme ja annamme kehojemme oppia ne eleet, joita äänestämme syntyy. Äänet vaikuttavat ihmisiin todella alitajuisilla tavoilla. Puuttuva osa inspiraatiota Viimeisen kahden vuoden aikana äänitetyn Boris-musiikin evoluutio on ollut pysähtyneessä tilassa, eikä edellisen No-albumin kappaleita ole päästy soittamaan livenä juuri lainkaan. – Drowning by Numbers on puolestaan hyvä esimerkki improvisoinnista jammailemalla. Äänitimme bassot ja muutamia muita soittimia vasta sen jälkeen. Tilaamme jatkuvasti uusia pedaaleita, ja yksi uusi soundi saattaa inspiroida jopa kokonaista kappaletta. On tiettyjä asioita, jotka yhdistävät ihmisiä ympäri maapallon. Tällaiset pienet asiat inspiroivat meitä aina. gaanisesti on seurannut sitä läpi vuosien
TEKEMINEN RATKAISEE KAIKEN KAIKEN TEKSTI VILHO RAJALA 28. Melkein 15 vuotta syvässä unessa ollut Dawn of Solace on miehen bändeistä henkilökohtaisin. Tuomas Saukkonen on yksi maamme tuotteliaimmista metallimuusikoista. Kolmas levy Flames of Perdition on laadukas teos täynnä kuulasta alakuloa
Sama ilmiö näkyy monella muullakin alalla. Päinvastoin aikataulu toimii näin jopa paremmin. Se on tämän kokoiselle bändille erittäin siisti juttu! [Haastattelun jälkeen risteily on siirretty syksyyn eikä Dawn of Solace ole mukana.] Ystävyyden voimalla Dawn of Solace on levyllä yhtä kuin Tuomas Saukkonen ja Mikko Heikkilä. – Vinyylien toimitusviive oli aika tanakka. ”On ystäviä ja ystäviä… Joidenkin kanssa voi käydä aallonpohjat ja aallonharjat.” 29. – Nythän me päästään soittamaan levynjulkkarikeikka Nordic Metal Cruisella Leprousin ja Ihsahnin kanssa. Syy tähän on se, että Saukkonen halusi julkaista teoksen kaikissa formaateissa yhtä aikaa. Saukkonen tekee biisit ja soittaa kaikki instrumentit. Maailmanlaajuinen logistiikka on ennennäkemättömässä käymistilassa. Kuten Infernon valistuneet lukijat tietävät, vinyyliteollisuus on helisemässä. Viimeksi mainittu vaikuttaa myös Kaunis Kuolematon -yhtyeessä. Materiaalin saatavuus, ylikuumentuneet tilauskirjat ja jo vanhastaan erittäin rajallinen tuotantokapasiteetti ovat aiheuttaneet tilanteen, jossa vinyylipainosten toimitusajat voivat olla reilusti yli puoli vuotta. päivänä 2022. Saukkonen itse soittaa keikoilla rumpuja. Luotammekohan enää koskaan levyjen julkaisupäiviin, kiertueaikatauluihin tai festarijulkaisuihin entiseen tapaan. Kaikilla mainituilla on varsin paljon muitakin kiireitä, joten Dawn of Solace ei ole eikä voi olla mikään keikkajyrä. J os viime vuosina on johonkin elämässä tottunut, niin siihen, että asioita lykätään jonnekin hamaan tulevaisuuteen. Dawn of Solacen kolmoslevy Flames of Perdition oli valmis ilmestymään jo keväällä 2021, mutta julkaisu tapahtui lopulta tammikuun 28. Ei olisi ollut kovin tyylikästä julkaista vinyyliä niin pitkään cd-version jälkeen. Livenä bändiä täydentävät kitaristit Jukka Salovaara ja Lauri Silvonen sekä basisti Pyry Hanski. Henkinen muutos on merkittävä. Heikkilä laulaa, ja Saku Moilanen äänittää ja tuottaa. Dawn of Solacelle julkaisun siirtäminen oli sinänsä helppo manööveri, koska mitään kiertuesitoumuksia ei ollut. Siitä olisi jäänyt nuiva fiilis, koska ne on nimenomaan ne kovimmat fanit, jotka tilaa sen spesiaalin vinyylibundlen ennakkoon, Tuomas Saukkonen sanoo
Heitä voi sitten kadehtia, että tuo ja tuokin saavutti niin paljon ja minä en ole saavuttanut mitään. Se johtuu siitä, että asiat luetaan mielellään yksittäisten henkilöiden kuten johtajien, tieteilijöiden tai taiteilijoiden ansioiksi. On ystäviä ja ystäviä… Joidenkin kanssa voi käydä aallonpohjat ja aallonharjat. Todellisuus on monisyisempi. Hei taas, koto-Suomi! – Duunissa kelpasi purkaa sitä turhautumista. Jos sitä ei vähään aikaan tee, ennen pitkää tulee entistä suurempi tarve tehdä. Keskustelu Saukkosen kanssa on aina yhtä ällistyttävää, kun hän tiputtelee kuin puolivahingossa, miten Wolfheartin tuleva levy on jo pitkällä ja Before the Dawnillekin biisejä demotettuna. Dawn of Solacen mutkaton ja pelkistetty tekemisen tapa viehättää Saukkosta kuitenkin niin paljon, että se on hänestä tällä hetkellä kaikkein ideaalisin ympäristö tehdä musiikkia. Musasta tuli hetkeksi todella raskas ja vastenmielinen juttu, kun siihen liittyi niin valtavasti negatiivista. Väkinäisyys ja mailan puristaminen ovat hänelle tuttuja ilmiöitä, mutta musiikin tekemisen arvo on kirkastunut hänelle vähä vähältä – aivan kuten kaikki parhaat asiat elämässä kirkastuvat. Teoston teoshaku tuottaa reilusti yli 200 Tuomas Saukkoselle rekisteröityä biisiä. Hei hei, koto-Suomi! – Viikkoa ennen rundia menikin sitten rajat kiinni. Tosin hän mainitsee, että Wolfheartissa hän on luova moottori eikä mikään organisoija. Myös pääbändi Wolfheartin kanssa meni lujaa, ja tulossa oli jenkkirundi samana keväänä. Jos sitä ei vähään aikaan tee, ennen pitkää tulee entistä suurempi tarve tehdä.” 30. Havahduin siihen, että mulla ei ollut kämppää eikä duunia ja koko maailma menee kiinni. Heikkilä laulaa koruttomasti, Moilasen tuotanto on hyvin pelkistetty ja kappaleet soljuvat raukeasti ja pehmeästi osasta toiseen. Vaikka Dawn of Solacea on usein kuvailtu Saukkosen sooloprojektiksi, sitä se ei hänen mukaansa ole. Mikon ja Sakun kanssa työskentely oli ihan valtavan tärkeä sosiaalinen ulottuvuus. Asioita oli järjestelty, kämppä ja duunit Suomessa paketoitu. Ei todellakaan voi sanoa, että tämä olisi yksin minun tuotokseni. Dawn of Solacen fi losofi nen ulottuvuus tuntuu olevan Saukkoselle tärkeä asia. Muun muassa Dawn of Solacen vuonna 2006. Ainutlaatuista tai ei, ainakaan kovin monen muun suunnitelmat eivät menneet yhtä päin helvettiä kuin Saukkosen. Flames of Perdition on rauhallinen ja rento teos, joka hengittää vapautuneesti. – Yli kymmentä keikkaa vuodessa ei kannata lähteä edes yrittämään. Rönsyily palaa Kun sivulauseissa jo mainittiin Before the Dawn, muistellaanpa hetki vuotta 2013. Musiikin tekeminen – yksin vai yhdessä. Eihän Albert Einsteinkaan suhteellisuusteoriaansa missään tyhjiössä yksinään keksinyt, vaan hän luki ja kirjoitti, keskusteli, vaikutti ja vuorovaikutti. Hän on perustanut lukuisia bändejä ja projekteja, joissa on yleensä ollut se kantava voima. – Sitä aihetta haluaisi vältellä, koska se on niin klisee. – Mun psyyke ja balanssi yksinkertaisesti tarvii sitä, että tehdään musaa. Vaikka hän oli varmasti nero, ilman yhteyttä kollegoihinsa, ystäviinsä ja ympäröivään yhteiskuntaan hän ei olisi ollut mitään. Saukkonen otti lusikan kauniiseen käteen ja palasi päivätöihin viherrakennuksen maailmaan, alalle jolla hän on viihtynyt aiemminkin. Promokuvissakin etualalla poseeraa Mikko Heikkilä – kuulemma vastentahtoisesti. Juoksu päin seinää Tuomas Saukkonen tekee musiikkia siksi, että hänen on pakko. – Eihän tällä tai millään levyllä ole tärkeää vain se, millaisen biisin mä olen kirjottanut, vaan se, että tuotanto, laulu ja koko levy huokuu sitä samaa asiaa ja osoittaa samaan suuntaan. Saukkonen kertoo myös kiinnostavasti ymmärtäneensä vasta korona-ajan ”seinäänjuoksun” jälkeen, ketkä ovat aidosti tärkeitä ystäviä ja mitkä asiat musiikin teossa olennaisia. – Tuli hirveä tarve tehdä taas musiikkia, ja Solaceen se kaikki sitten purkautui. On melkein kuin hän olisi vasta nyt, yli 20 vuoden uran jälkeen ja tämän bändin kautta, oivaltanut musiikin tekemisestä jotakin olennaista. Soitan ja sävellän ja teen sanat, mutta Mikko tekee laulumelodiat ja sovitukset, ja Mikolla ja Sakullakin on pitkä yhteinen historia. Formulakuskina on helppoa Historia antaa yksittäisille ihmisille helposti suhteettoman paljon mainetta ja kunniaa. Ajoin itseni aika piippuun, mikä on sesonkialalla tietysti helppoa. Mutta bändissä on kyllä hyvä meininki! Tällainen keikkatahti ja keikkafi losofi a vaatii porukan, jolla on riittävästi kilsoja vyön alla ja jonka kemioiden toimivuus on testattu. Kun Dawn of Solacen edellinen levy Waves oli julkaistu alkuvuonna 2020, bändillä oli keikkoja buukattuna. – Sakun rooli oli ihan älyttömän tärkeä. Silloin Saukkonen hautasi näyttävästi kaikki silloiset bändinsä, paitsi viitisentoista vuotta tuolloin paahta”Mun psyyke ja balanssi yksinkertaisesti tarvii sitä, että tehdään musaa. Kaikkihan haluaisi, että oma taide on ainutlaatuista, hän hymähtää. Hänhän on myös käsittämättömän lahjakas säveltäjä, ja me ollaan oltu ystäviä kauan. Mä tiedän meidän keskusteluista, että tämä on ollut tärkeä projekti koko kolmikolle. Dawn of Solace ei onneksi ottanut yhtä paljon osumaa kuin Wolfheart, jonka kanssa asioita tehdään suunnitelmallisemmin. Muut ovat parempia excelien ja numeroiden kanssa. – Teenhän mä paljon ja mahdollistan asioita, mutta Sakun panos on lopulta ihan yhtä iso kuin mun. Teimme paljon sävellystyötä ja tuottamista vielä äänitysvaiheessa, ja kun sinne luovaan kuplaan pääsi pakoon kaikkea muuta, valkoinen kohina vaimeni päässä ainakin hiukan. Saukkonen painottaa toistamiseen Dawn of Solacen olevan yhteisö ja bändi eikä mikään sooloprojekti. – Se on pienentänyt entisestään sitä jalustaa, jolla joskus nuorempana kuvitteli seisovansa. Tunnelma on tietenkin äärimmäisen surumielinen, mutta siinä ei ole mitään väkinäistä. Päivätöissä revittiin ja hikoiltiin, musiikin parissa herkisteltiin. Sitten musiikki alkoi taas virrata. Tuomas Saukkosella jos kellä luulisi olevan tähän perspektiiviä. Wolfheartin toimintatapa on toisenlainen, mutta Saukkonen ei osaa laittaa metodeja järjestykseen. – On helppo olla formulakuski, kun ympärillä on hyvä tiimi, hän vertaa. Sillä oli energisoiva vaikutus! Kuten asiaan kuuluu, luovuus alkoi rönsyillä myös muualle. Siitä huolimatta Flames of Perditionin tunnelmissa soivat Saukkosen omat korona-ajan kokemukset. Saukkonen oli päättänyt jäädä asumaan Yhdysvaltoihin suoraan rundilta
– Enää ei ole niin, että se, mitä se levy saa aikaiseksi, määrittää koko projektin arvon itselle. Hän käy töissä ja on kotona. He näyttelivät keskareita, peukkuja ja pirunsarvia toisilleen lavan yli ja hihittelivät menemään. Saukkonen tuotti Jalometallia ja Qstockia ja lavamanageroi montaa tapahtumaa. VIHERRAKENNUS on Saukkosen päiväduuni, joka antaa tilaa tehdä musiikkia, mutta mies oli vuosikausia myös timantinkova tapahtuma-ammattilainen. Onhan se yhä… Jos menee eurooppalaisille pikkumetallifestareille, joissa paikalliset bändit soittaa, suomalaiset demobändit olisi siellä tasonsa puolesta pääesiintyjiä. Toki hän on sitä edelleen, mutta alan työt ovat jääneet tietoisesti vähemmälle. neen Before the Dawnin myös Black Sun Aeonin ja RoutaSielun. OPPI LEGENDOILTA Tuomas Saukkonen on tuttu mies myös tapahtumatuotannollisista töistä, kuten festarituottajan, lavamanagerin ja backlinerin rooleista. Syitä päätökseen oli monia, mutta Saukkonen kuvaili muun muassa, miten Before the Dawn oli alkanut tuntua liikaa työltä ja joka suuntaan rönsyily muutenkin nakertanut tehoja tekemisestä. Harvinaisen kovaan paikkaan hän joutui Lahden surullisenkuuluisassa Frostbite-katastro. Molemmilla oli kokemusta todella paljon isommista puitteista, mutta he olivat päättäneet, että tänään meillä on hyvä . Saukkonen sanoo, että sen bändin tarkoitus ei ole puristaa mailaa, yhtään – asioita tehdään vain jos on kivaa ja huvittaa. – Tässä maassa on onneksi edelleen mistä sainata. Tekeminen on paljon tärkeämpi juttu. Flames of Perditionin suurin opetus Saukkoselle on siinä, että tekeminen on tekijöilleen tärkeämpää kuin lopputulos. Hän oli Saukkoselle vanha tuttu jo niiltä ajoilta, kun Nuclear Blast lisensoi Before the Dawn -albumeja. Vaikka on se levy tietysti siistiä saada myös julkaistua! Samaa ajatusta voi kuvata kuluneilla sanonnoilla kuten ”matka on päämääräänsä tärkeämpi”, mutta yllättävän harva sen todella ymmärtää. – Omien soittohommien lisäksi alkoi tuntua, että jos duunitkin on lavoilla, tasapaino ei ole kovin hyvä. Teoksen arvo Takaisin Dawn of Solaceen. – Myönnetään, että puhuin kahdeksan vuotta sitten ihan täyttä paskaa! Ihmisen ei onneksi tarvitse olla ihan niin johdonmukainen. Yleisö näkee asian toisin, mutta siihen kuoppaan ei tekijän kannata astua, vaan jatkaa tekemistä. Harva artisti on perehtynyt alaansa yhtä perinpohjaisesti. Viherrakennus on tosi hyvää vastapainoa soittohommille. Mutta nyt tää rönsyily tulee päinvastaisesta suunnasta, kun kaikki on vapaampaa ja siistimpää! Jälleen kerran on syytä korostaa musiikin tekemisen sosiaalista ulottuvuutta ja yhdessä tekemisen merkitystä. – Kun on ollut stagemanuna Frostbitessa, ihan pienet ongelmat ei tunnu missään. Se oli jotenkin… vilpitöntä intoa ja hyväntuulisuutta, kaatosateessa pressun alla Oulussa! Jäin miettimään, mitä pitää tehdä, että toiminta on vielä noilla kilometreillä noin hauskaa. Silloin aikoinaan Saukkosen sivuprojektit syntyivät turhautumisesta. Saukkonen on luonteeltaan erakko, eikä hän hengaile ihmisten parissa muuten vain. Sehän oli ihan tarpeettoman kova epäonnistuminen, josta seurasi valtavasti harmia monelle osapuolelle, mutta siinä tajusi mitä tapahtuu, kun korttitalo kaatuu ja kaaos ottaa vallan. – Kaikki ne asiat, jotka silloin turhauttivat, ovat nyt omista käsistä pois. 31. Saukkonen muistaa yhden hetken Oulun Qstockista, niin ikään vuodelta 2009. No, nyt Dawn of Solace on julkaissut kaksi levyä ja Before the Dawn uuden singlen. Saukkonen huomasi, että Dio ja Iommi oli tuotu odottelemaan esiintymisen alkua eri puolille lavaa. On vaan selviydyttävä. Sitä ei nykyään ole. ssa vuonna 2009. Saukkonen kertoo joutuvansa usein konsultiksi. Mutta esimerkiksi nämä herrat Dio ja Iommi olivat todellisia herrasmiehiä, ystävällisiä ja hyväntuulisia. Qstockissa oli Suomen kesä parhaimmillaan, eli koko päivän satoi vettä kuin aisaa. – Kun sai pöydän tyhjäksi ja Wolfheart lähti jatkamaan, kaikki solahti todella paljon parempaan balanssiin. Noble Demonin rosterin perusteella Walch rakastaa suomalaisia bändejä. Mitä muuta vuodet livealalla ovat opettaneet. Kun Heaven and Hellin keikka läheni, tunnelma festareilla alkoi olla voipunut – kunpa saataisiin tämä nopeasti pakettiin ja päästäisiin kotiin. Sama oikeista syistä tekeminen on valunut henkisen kasvun myötävaikutuksella myös Before the Dawniin. Onnellinen on se, joka ymmärtää. Jos me ei tehtäisi musaa, me nähtäisiin ehkä kerran kahdessa vuodessa. Koskaan. Mitä näistä hommista on jäänyt käteen. Tapahtumatöistä on jäänyt käteen myös se kultainen neuvo, että vaikka artistia kuinka väsyttäisi ja vituttaisi, paikallista tai omaa crew’ta ei kohdella huonosti. ilis. – Siellä oli Heaven and Hell eli muun muassa herrat Ronnie James Dio ja Tony Iommi. Mutta hän ei myöskään peittele iloaan siitä, miten yhteenpaluu on pudottanut menneisyyden painolastia pois. – Ei me esimerkiksi Mikon kanssa käydä torstaisin keilaamassa, eikä meillä ole saunailtaa tiistaisin. Olen tehnyt todella paljon tuotantoja tällaisten vanhemman polven tähtien kanssa, ja ihan aina siitä toiminnasta ei välity kovin suuri kipinä tekemiseen, Saukkonen aloittaa. Viisi vuotta sitten julkaisun, rundien ja keikkojen siirtely olisi turhauttanut Saukkosta paljon enemmän, mutta nyt hänestä tuntuu, että tärkein on jo tehty. – Heillä oli siinä keikkaa odotellessa ihan 15-vuotiaiden meininki. Dawn of Solace oli elänyt hiljaiseloa muutenkin. Ja vaikka Wolfheartia tehdään nykyään paljon enemmän työntekomentaliteetilla kuin Before the Dawnia ikinä, siinä ei ole niitä asioita, jotka sai BTD:n tuntumaan aikoinaan liikaa duunilta. – Voi olla matkustanut tuhansia kilometrejä ja nukkunut tunnin, ja sitten ollaan vesisateessa jossakin Oulussa. Levyn julkaisi Noble Demon -yhtiö, jota johtaa Nuclear Blastilta hatkat muutama vuosi sitten ottanut Patrick Walch. Tarkoitus oli keskittyä vastedes ainoastaan Wolfheartiin
VUODEN 2021 RASKAIMMAT LISTANIKKARI TERO LASSILA Niko Ikonen PESTE NOIRE L’Ordure à l’état Pur OFERMOD Mysterium Iniquitatis YOTH IRIA As the Flame Withers WARMOON LORD Battlespells CAEDES CRUENTA Of Ritual Necrophagia and Mysterious Ghoul Cults EP: ENSLAVED Caravans to the Outer Worlds EI-RASKAS: KALLIO UNDERGROUND Kirkas puoli Joni Juutilainen FUNERAL MIST Deiform MALIGNAMENT Hypocrisis Absolution OFERMOD Mysterium Iniquitatis WARMOON LORD Battlespells YOTH IRIA As the Flame Withers EI-RASKAS: THE BUG Fire Eetu Järvisalo SWALLOW THE SUN Moonflowers LEPROUS Aphelion BEAST IN BLACK Dark Connection HANGING GARDEN Skeleton Lake TEMPLE BALLS Pyromide EI-RASKAS: LOIRIPLUKARI 3 Toni Keränen MASTODON Hushed and Grim ANDREW WK God Is Partying CONVERGE Bloodmoon: I BAEST Necro Sapiens LORDI Lordiversity EP: BODOM AFTER MIDNIGHT Paint the Sky with Blood EI-RASKAS: MANIC STREET PREACHERS The Ultra Vivid Lament Kari Koskinen CADAVERIC INCUBATOR Nightmare Necropolis KK’S PRIEST Sermons of the Sinner ARCHGOAT Worship the Eternal Darkness DIABOLIZER Khalkedonian Death VITRIOLIC Renegade Ascension EP: DISEMBODIMENT Mutated Chaos EI-RASKAS: SORDAL Juno & Jupiter Kimmo K. C LA Y M C B R ID E M IK K O SA A ST A M O IN E N 32. Koskinen BETWEEN THE BURIED AND ME Colors II GOJIRA Fortitude MASTODON Hushed and Grim WILDHEARTS 21st Century Love Songs CARCASS Torn Arteries EI-RASKAS: MOGWAI As the Love Continues Mastodon. Äänestykseen osallistui 21 infernolaista. Hooded Menace. Sitä ennen tarjolla on Inf-tyyppien henkilökohtaiset kärkiviisikkolistat, joita on saanut höystää halutessaan paitsi ”ei-raskaalla” valinnalla myös vuoden kovimmalla raskaalla ep-levyllä (top-5-levyt eivät ole parhausjärjestyksessä). Top-10-listaukset niin kotimaan kuin ulkomaailman osalta löydät tuonnempaa. Tami Hintikka MORBIFIC Ominous Seep of Putridity STORMKEEP Tales of Othertime ASPHYX Necroceros HERZEL Le Dernier Rempart GALVANIZER Prying Sight of Imperception EP: EXSUL Allegoresis EI-RASKAS: KÆLAN MIKLA Undir Köldum Norðurljósum Jukka Hätinen RICHARD DAWSON & CIRCLE Henki FLUISTERAARS Gegrepen Door de Geest der Zielsontluiking SUNN O))) Metta, Benevolence BBC 6Music PORTAL Avow STABAT MATER Treason by Son of Man EI-RASKAS: THE BUG Fire Infernon toimituskunta on valikoinut jälleen menneen vuoden kovimmat albumit
Game Over OMNIUM GATHERUM Origin HYPOCRISY Worship THE NIGHT FLIGHT ORCHESTRA Aeromantic II EP: BODOM AFTER MIDNIGHT Paint the Sky with Blood Teemu Vähäkangas MONOLORD Your Time to Shine ENFORCED Kill Grid ASPHYX Necroceros EYEHATEGOD A History of Nomadic Behavior EXODUS Persona Non Grata EP: GATECREEPER An Unexpected Reality Voivod KK’s Priest. SA M JA M SE N 33. G E O R G E C H IN M IK K O SA A ST A M O IN E N Esa Holopainen. Jerry ”Serpent” Kurunen CANNIBAL CORPSE Violence Unimagined EVERGREY Escape of the Phoenix ENFORCED Kill Grid HARAKIRI FOR THE SKY Mære SIELUNVIHOLLINEN Teloituskäsky EP: KRYPTAN Kryptan Miika ”Mega” Kuusinen AMENRA De Doorn HEAVY SENTENCE Bang to Rights OSI AND THE JUPITER Stave SIGNIFICANT POINT Into the Storm TENTATION Le Berceau Des Dieux EP: CMPT Mrtvaja EI-RASKAS: SORDAL Juno & Jupiter Markus Laakso WARDRUNA Kvitravn CÂN BARDD Devoured by the Oak SWALLOW THE SUN Moonflowers TRIBULATION Where the Gloom Becomes Sound EMPYRIUM Über den Sternen EP: HAVUKRUUNU Kuu Erkylän yllä EI-RASKAS: STRANGE AS ANGELS Chrystabell Sings the Cure Tero Lassila SWALLOW THE SUN Moonflowers IRON MAIDEN Senjutsu ESA HOLOPAINEN Silver Lake AT THE GATES The Nightmare of Being EVERGREY Escape of the Phoenix EP: INSOMNIUM Argent Moon EI-RASKAS: ADELE 30 Mikko Malm RICHARD DAWSON & CIRCLE Henki MASTODON Hushed and Grim SKEPTICISM Companion LEPROUS Aphelion SWALLOW THE SUN Moonflowers EP: CULT OF LUNA The Raging River EI-RASKAS: IRO HAARLA ELECTRIC ENSEMBLE What Will We Leave Behind – Images from Planet Earth Elli Muurikainen BEAST IN BLACK Dark Connection ORDEN OGAN Final Days THE NIGHT FLIGHT ORCHESTRA Aeromantic II BLAZE BAYLEY War Within Me TEMPLE BALLS Pyromide EP: DIRKSCHNEIDER & THE OLD GANG Arising Aki Nuopponen SWALLOW THE SUN Moonflowers KAYO DOT Moss Grew on the Swords and Plowshares Alike CONVERGE Bloodmoon: I EMPYRIUM Über den Sternen SKEPTICISM Companion EP: CULT OF LUNA The Raging River EI-RASKAS: YONA Uni johon herään Tomi Pohto HOODED MENACE The Tritonus Bell WORM Foreverglade ASPHYX Necroceros MASSACRE Resurgence HERZEL Le Dernier Rempart Matti Riekki CONVERGE Bloodmoon: I HANGING GARDEN Skeleton Lake HOODED MENACE The Tritonus Bell SKEPTICISM Companion SWALLOW THE SUN Moonflowers EP: CULT OF LUNA The Raging River EI-RASKAS: JESSE MARKIN Noir Vesa Siltanen JESS AND THE ANCIENT ONES Vertigo MASTODON Hushed and Grim SAPATA No Sun to Embrace SWALLOW THE SUN Moonflowers THY CATAFALQUE Vadak EI-RASKAS: MALADY Ainavihantaa Jaakko Silvast IRON MAIDEN Senjutsu LEVERAGE Above the Beyond KORPIKLAANI Jylhä HOODED MENACE The Tritonus Bell EVERGREY Escape of the Phoenix EP: RANE RAUTIAINEN & PAHA KAKSONEN Viimeinen virhe Aadolf Virtanen KK’S PRIEST Sermons of the Sinner U.D.O
OFERMOD Mysterium Iniquitatis 10. SAPATA No Sun to Embrace 06. ULKOMAAT 01. CONVERGE Bloodmoon: I 02. EVERGREY Escape of the Phoenix 07. YOTH IRIA As the Flame Withers 05. Olipa kyseessä bändikeikka, firmatapahtuma tai vaikka hääpuhe laiturin nokassa, JBL EON tarjoaa selkeän ja miellyttävän yläpään sekä erottelevan ja potkivan basson, joka jaksaa vääntää tunnista toiseen. LEPROUS Aphelion 09. HANGING GARDEN Skeleton Lake 09. ESA HOLOPAINEN Silver Lake 08. ARCHGOAT Worship the Eternal Darkness 07. RICHARD DAWSON & CIRCLE Henki 05. 3-kanavainen digitaalimikseri 5-kanavainen digitaalimikseri 2 XLR combo, Bluetooth 3 XLR combo, 1 Hi-Z, 3,5mm/Bluetooth EON710 • 52 Hz–20 kHz (-10 dB); 65 Hz–20 kHz (-3 dB), Max SPL: 125 dB, 11,9 kg 37 Hz–20 kHz @ -10 dB; 45 Hz–20 kHz @ -3 dB, 19,3 kg 119dB akulla, 123dB verkkovirralla EON712 • 50 Hz–20 kHz (-10 dB); 60 Hz–20 kHz (-3 dB), Max SPL: 127 dB, 14,5kg EON 715 • 45 Hz–20 kHz (-10 dB); 55 Hz–20 kHz (-3 dB), 128 dB, 16,9kg EON 718S • 31–150 Hz (-10 dB); 40–120 Hz (-3 dB), Max SPL: 131 dB, 37kg (2-kan. KK’S PRIEST Sermons of the Sinner 04. ENFORCED Kill Grid 08. HOODED MENACE The Tritonus Bell 03. MASTODON Hushed and Grim 03. SKEPTICISM Companion 04. 0207 512 300 | sales@studiotec.f | www.studiotec.fi JBL EON700 ja EON One MK2 ottavat kaiken hyödyn irti viimeisimmästä akustiikkatieteestä, elementtien suunnittelusta, kotelomateriaaleista, DPS-teknologiasta ja ohjausmahdollisuuksista eli lyhyesti sanottuna vievät äänentoistosi aivan uudelle tasolle. SWALLOW THE SUN Moonfl owers 02. ASPHYX Necroceros 06. WARMOON LORD Battlespells 10. HARAKIRI FOR THE SKY Mære KOTIMAA 01. LORDI Lordiversity V U O D E N 20 2 1 R A S K A IM M A T JU SS I R A T IL A IN E N E M IL Y B IR D S Maahantuonti: Studiotec Oy | Kuusiniemi 2, 02710 Espoo | puh. mikseri, Parametric EQ, polarity inversion, speaker delay) Kierronvaimennus (Automatic Feedback Suppression), ducking, 100ms speaker delay, parametric EQ Kierronvaimennus (Automatic Feedback Suppression), ducking, 100ms speaker delay, parametric EQ XLR Pass Thru XLR Pass Thru Bluetooth 5.0 striimaus 1 laitteeseen, ohjaus jopa 10 laitteeseen Bluetooth 5.0 striimaus 1 laitteeseen, ohjaus jopa 10 laitteeseen Taustavalaistu värinäyttö kaikkien parametrien säätämiseen Taustavalaistu värinäyttö kaikkien parametrien säätämiseen Universal JBL Pro Connect app Universal JBL Pro Connect app 100 tunnin kestotestaus tehtaalla 100 tunnin kestotestaus tehtaalla 34
Olipa kyseessä bändikeikka, firmatapahtuma tai vaikka hääpuhe laiturin nokassa, JBL EON tarjoaa selkeän ja miellyttävän yläpään sekä erottelevan ja potkivan basson, joka jaksaa vääntää tunnista toiseen. 3-kanavainen digitaalimikseri 5-kanavainen digitaalimikseri 2 XLR combo, Bluetooth 3 XLR combo, 1 Hi-Z, 3,5mm/Bluetooth EON710 • 52 Hz–20 kHz (-10 dB); 65 Hz–20 kHz (-3 dB), Max SPL: 125 dB, 11,9 kg 37 Hz–20 kHz @ -10 dB; 45 Hz–20 kHz @ -3 dB, 19,3 kg 119dB akulla, 123dB verkkovirralla EON712 • 50 Hz–20 kHz (-10 dB); 60 Hz–20 kHz (-3 dB), Max SPL: 127 dB, 14,5kg EON 715 • 45 Hz–20 kHz (-10 dB); 55 Hz–20 kHz (-3 dB), 128 dB, 16,9kg EON 718S • 31–150 Hz (-10 dB); 40–120 Hz (-3 dB), Max SPL: 131 dB, 37kg (2-kan. mikseri, Parametric EQ, polarity inversion, speaker delay) Kierronvaimennus (Automatic Feedback Suppression), ducking, 100ms speaker delay, parametric EQ Kierronvaimennus (Automatic Feedback Suppression), ducking, 100ms speaker delay, parametric EQ XLR Pass Thru XLR Pass Thru Bluetooth 5.0 striimaus 1 laitteeseen, ohjaus jopa 10 laitteeseen Bluetooth 5.0 striimaus 1 laitteeseen, ohjaus jopa 10 laitteeseen Taustavalaistu värinäyttö kaikkien parametrien säätämiseen Taustavalaistu värinäyttö kaikkien parametrien säätämiseen Universal JBL Pro Connect app Universal JBL Pro Connect app 100 tunnin kestotestaus tehtaalla 100 tunnin kestotestaus tehtaalla Kierronvaimennus (Automatic Feedback Suppression), ducking, Kierronvaimennus (Automatic Feedback Suppression), ducking,. Maahantuonti: Studiotec Oy | Kuusiniemi 2, 02710 Espoo | puh. 0207 512 300 | sales@studiotec.f | www.studiotec.fi JBL EON700 ja EON One MK2 ottavat kaiken hyödyn irti viimeisimmästä akustiikkatieteestä, elementtien suunnittelusta, kotelomateriaaleista, DPS-teknologiasta ja ohjausmahdollisuuksista eli lyhyesti sanottuna vievät äänentoistosi aivan uudelle tasolle
UUSI PIMEÄ AIKA TEKSTI MATTI RIEKKI KUVAT TIINA ROUTAMAA 36. Ei siis ihme, että uudella Sara-albumilla käy vahva pimeyden kutsu. Joa Korhonen ei muista pelänneensä lapsena pimeää. Aikuisenakin yön syli on luonut lähinnä turvaa
Kun Joa Korhonen, Saran kiistaton johtaja, biisintekijä ja sielu, ottaa siemauksen kahvimukistaan ja perustelee särökitaran paluun, hänen sanansa tuntuvat viettävän samaan suuntaan. – Hän kuunteli ja suositteli enemmän sen tyylistä musaa, Korhonen sanoo. Kitaravetoisuus ei ole rockmusiikissa tietenkään mikään itseisarvo, mutta jotkin bändit yksinkertaisesti kuuluvat sen pii37. – Summa-levyn päättävä Tahto jotenkin laukaisi sen. riin; ilman kuuden kielen hallitsemaa äänikuvaa Saran musiikki ei vain ollut kokonaista. Bändi päätti alkaa J oskus asiat vain ottavat aikaa. Koneiden valta Miten entistä synteettisempi soundi sitten alkujaan raivasi tilansa. Uusi aika näkyi siinä, että Sara oli harpannut suurelta levy-yhtiöltä suureen tuntemattomaan, muiden maksamasta studioajasta omakustanteisuuden maailmaan, ja kuului siinä, että levy oli bändin senastisen uran kevein. Vuosi 2022 tarjoaa heti alkuunsa Sara-levyn, jolla määrää kitara. Koneiden kans innostuin musan tekemisestä taas eri tavalla. Vain vähän kärjistäen voisi todeta, että Sarasta sukeutui pariksi vuodeksi yhtye, jonka haastattelusaati kansipaikkaa Infernossa olisi ollut hivenen hankala perustella. Sen myötä on todettava suoraan, että yhtyeen yhdeksäs albumi Pimeys on allekirjoittaneelle suuri helpotus: vaikka Solus ja Summa eivät olleet missään nimessä heikkoja levyjä, niistä puuttui jotain. Siihen meni itte mukaan, ja samaan aikaan tuntui, että kun pyöritteli biisejä kitaralla, ne oli aina niitä samoja juttuja. Tuttu Deftonesin ja Toolin kaltaisilta vaihtoehtometallin klassikkobändeiltä vipattu painavuus loisti poissaolollaan ja sen tilan olivat vallanneet syntetisaattorit. Se on koko bändin suosikkibiisejä livenä, ja siitä jäi olo, että tätä osastoa lisää, laulaja-kitaristi sanoo. Pohjanmaan Kaskisissa vuonna 1996 alkunsa saaneen Sara-yhtyeen albumi numero seitsemän, vuonna 2016 ilmestynyt Solus, tarjosi viimein sen muutoksen, jota yhtye oli käsitellyt sanoituksissaan levystä toiseen. – Varmasti siihen vaikutti myös tunne, että kitarat on kuitenkin ne meidän soittimet. Korhonen arvelee muutoksen lähteneen kosketinsoittaja-kitaristi Marko Kivelän liittymisestä Saraan vuonna 2011. Elontie on kuitenkin kaksisuuntainen, ja kielisoittimet alkoivat tehdä paluuta jo seuraavalla Summa-levyllä (2018). – Itse hurahdin Chvrches-bändiin ja muutenkin kasarivirppoja rupes olemaan siinä vaiheessa joka paikassa. Ajoittaisista kitaramöyhennyksistä huolimatta kokonaisuus jäi kuitenkin rajatilaan. Konepuoli hallitsi. Samaan syssyyn kolme levyä tuottanut sopimus Universalin kanssa oli päättymässä eikä jatkosta kuulunut yhtiön näennäisestä kiinnostuksesta huolimatta mitään
Oishan se makee tehdä levy, jonka toteutus rajoitettaisiin meidän kokoonpanoon, Korhonen sanoo. Oli aika vähissä ne vedot, joissa oli oikein keikkafiilistä. – Tästä jutellaan usein bändin kesken. Siinä alkaa olla jo aika monta asiaa, jotka voi mennä pieleen. Kysynkin Korhoselta, olisiko mahdoton ajatus, että Sara julkaisisi seuraavaksi levyn, joka voitaisiin toteuttaa livenä ilman rajoittavia härpäkkeitä. – Ei ollut oikein jengiä. Korhonen toteaa, että hänelle itselleen muutos ei edes tuntunut kovin suurelta. – Nyt mä oonkin tehnyt tarkoituksella niin, etten mene enää koneelle nauhoittamaan uusia riffejä vaan äänitän ne puhelimeen. Ne hetket, kun kitarat kaivettiin esiin vanhojen kappaleiden merkeissä, olivat vähän kuin toisesta, huomattavasti hikisemmästä ja rokkenrollimmasta maailmasta. Toisin sanoen: olisiko mahdollista, että Sara soittaisi vielä joskus keikoilla ilman taustanauhojen käytössä pakollista klikkiä, vapaaseen tempoon, elävästi. Jos mä menen koneelle, haluan kuulla, miten se biisi lähtee toimimaan, ja alan tehdä hyvin nopeasti sitä lopullisempaa soundia. – Meidän entinen kitaristi Koivikon Tommikin sanoi, että kun levyn kuunteli pari kertaa läpi, hoksas, että onhan ne Sara-biisejä. Pistän nyt vähän tulppaa mahdollista yhdessä tekemistä ajatellen. Konepainotus paitsi vähensi omatoimisen bändin kustannuksia myös helpotti tekemistä, ja Korhonen myöntää, että silloisilla teknisillä taidoillaan kitarapohjaisen levyn rakentaminen olisi ollut työn ja tuskan takana. Parhaina aikoina meillä oli lavalla kolme läppäriä. toteuttaa kokonaisvaltaista tee-se-itse-metodia, mikä tarkoitti musiikinteon kannalta sitä, että Korhonen värkkäili biisejä kotistudiollaan yksikseen. Hän jatkaa, että lopulta kuulijoiden olikin vaikeinta hyväksyä se, mitä lavalla tapahtui – tai ei tapahtunut. Yhtäkkiä mulla on kitaran sijaan syntikka ja basisti Krissellä [Kristian Udd] on syntikka, ja meno on semmoista, että toimiikohan nyt kaikki laitteet. "Joskus kesällä, auringon paistaessa, tulee huono omatunto, kun pistää kaihtimet kiinni, että saa olla omassa rauhassa.” 38. – Syntikoiden kanssa esiintyminen näyttää helposti siltä, että eihän tuolla lavalla tee, saatana, kukaan yhtään mitään, Korhonen naulaa. Valmis Solus sai muuttuneesta musiikillisesta ilmiasustaan huolimatta osakseen kriitikkojen hyväksynnän, ja myös fanikunta otti ensijärkytyksen jälkeen albumin omakseen. Kosketinsoitinten tai tietokoneiden edessä seisoskelu on yleensä huomattavasti vähemmän rockpitoista toimintaa kuin sähkökitara kaulassa keekoilu, ja muistan itsekin seuranneeni syntikka-Saran touhuja aluksi päätäni pyöritellen. Koneet ja taustanauhat eivät toki ole Saralle mikään viime vuosikymmenen puolivälissä keksitty juttu, niillähän on terästetty yhtyeen soundia aina
Arto on tuonut sen viimeisen silauksen. – Saisi keskittyä itse soittamiseen. Itte kun teen, en oikein edes tiedä mitä teen. Toisin kuin saattaisi kuvitella, se ei ole saanut vaikutteita 39. Kun värkkäilee yksin, homma käy simppelisti ja biisit saa nopeasti talteen ilman häiriötekijöitä. Samaan biisiin liittyy kiintoisa yksityiskohta, albumi kun starttaa majesteettisella, modernisoidun tuomionpäivän pasuunan mieleen tuovalla tööttäilyllä – melko lailla samanlaisella kuin Culf of Lunan ensi kuussa ilmestyvä, tämän numeron pääarviopaikalla patsasteleva The Long Road North -levykin. – Pitää nyt kattoa, ajatus ainakin on, että tulevaisuudessa testattaisiin taas vähän erilaista lähestymistapaa. Kyse ei ole epäluottamuksesta muita yhtyeen jäseniä ja heidän taitojaan kohtaan, vaan järjestely on edelleen puhtaasti käytännöllis-taloudellinen. Korhonen kertoo lähettäneensä arvostamansa ruotsalaisbändin laulajalle Johannes Perssonille Instagram-viestiä Cold Burn -avauskappaleen teaserin kuultuaan. Menee into koko hommaan. Sekä Summalla että Pimeydellä Korhosen aisaparina on pelannut Pariisin Keväästä ja sitä ennen raskaammasta Major Label -yhtyeestään tunnettu Arto Tuunela. – Mä kysyin, onko tämä sen levyn alku, kun meilläkin on tulossa levy, jolla on samantyyppinen. Teen vain niin kuin kuulostaa itsestä hyvältä. Huonot ideat ovat kuulemma Tuunelalla vähissä, mutta Pimeyden avaavan Mun ihminen -biisin lyhentämiseen laajoja kaaria tavoitellut Korhonen ei suostunut. Kun tää loppuu, se loppuu Pimeys on voimakas nimi, joka ansaitsee tarkemman avaamisen. Ruotsalaisen kepeä vastaus oli ydinsisällöltään jotakuinkin sellainen, että eiköhän maailmassa ole vielä tilaa kummankin bändin tööttäileville levyille. Yhtäältä Korhonen haaveilee paluusta treenikämpillä tapahtuvaan biisien vääntelyyn ja kääntelyyn, mutta toisaalta siinä on varjopuolensa, joista tummin koskee ajankäyttöä. Jos yksin nauhoitellessa mikit ja raidat paukkuu ja napsuu, siinä voi mennä järki, kun ei välttämättä löydä siihen syytä. Korhonen kertoo tämänhetkisen tunnelman olevan sellainen, että olisi mukavaa, jos joku muu hoitaisi jatkossa edes äänityspuolen. Mikit ja raidat paukkuu Tätä nykyä Joa Korhonen hallitsee jo kitaralevynkin tallentamisen, ja Pimeys on putkeen kolmas Sara-albumi, jonka hän on äänittänyt ja miltei soittanutkin kokonaan omin päin. – Hänen myötään mukaan on tullut tavallaan pro-meininki. Kun luodaan yhdessä, touhu menee helposti kokeilujen sekamelskaksi. Hän on tehnyt Sara-johtajan selostuksen mukaan juuri sitä, mitä tuottajan tuleekin: terävöittänyt yksityiskohtia, parannellut rakenteita, yhtäällä katkonut, toisaalla lisännyt
– En oikein muista, mutta mieleen tulee tilanne, jonka mainitsen Summa-albumin Valve-kappaleessa. Kohdallasi voidaan puhua siis ateismista. Muistan, että se oli hyvin outo ja ahdistava tilanne. Muutoksen paine Joa Korhosen tekstittämistä on syytä käännellä enemmältikin, onhan hän myös sanailun saralla tekijämies ja usein runollisiksi äityvillä lyriikoilla on yhtyeensä kokonaispaketissa merkittävä rooli. Toki asia käy aika selvästi ilmi mun teksteistä, vaikka joku Se keinuttaa meitä ajassa on tästä hyvä esimerkki. Pelkäsitkö lapsena pimeää. Mä pohdin teksteissä, mitä elämän jälkeen on, mutta ehkä mä kuitenkin ajattelen niin, että kuollessa tulee tavallaan viimeinen uni, joka tuntuu ikuisuudelta. Sieltä ne voi kaivaa esiin, jos tarve vaatii, eikä niitä tarvitse välttämättä pyöritellä päässään. Oli helvetin kova kuume ja olin pimeässä huoneessa, ja sitten sellaiset suuret, pyöreät, mustat naamat täytti koko sen huoneen niin, etten itse enää mahtunut sinne. – Jos kuuntelee nyt jotain ekan albumin [Narupatsaat, 2000] tekstejä, niin itelläkin tuntuu menevän yli ne asiat. Täsmälleen samasta, energiaa suursyömärin lailla mutustavasta vaivasta pahanlaisesti kärsivänä annan Korhoselle, ja samalla kohtalotovereille siellä sivujen toisella puolella, hyvän neuvon: kirjoittakaa tuleva tilanne ja siihen vaadittavat toimenpiteet ylös paperille tai vaikka puhelimen muistioon. Siellä ne ovat tallessa, kirjattuna. Korhonen kertoo Saran kappaleiden syntyvän pääosin sävel edellä mutta lisää, ettei sanoittaminen ole hänelle todellakaan mikään helppo loppusilaus. – Tai sitten, jos on joku mukavakin juttu, vaikka treenit, niin mä mietin etukäteen, että joo, mä tuun Rytmikorjaamon pihaan, sitten mun pitää ottaa autosta kitaralaukku, sitten mulla on läppäri siinä ja… Miksi mä mietin näitä! Hyvä kysymys. Mutta mitä varsinainen pimeys Korhoselle merkitsee, rauhoittaako se, kuten uuden albumin Taivas-biisissä todetaan. Kerron Korhoselle olevani kiinnostunut hänen hengellisestä katsantokannastaan, mikäli sellaista nyt on olemassakaan. Tuntuu hullulta, mutta auttaa joskus yllättävän paljon. Niiden sijaan alkusyynä on saksalainen tieteissarja Dark (2017–2020), jonka laulaja-kitaristi mainitsee tehneen häneen suuren vaikutuksen. Ajatus nykyisyyteen keskittymisestä sen sijaan, että murehtisi menneitä tai aprikoisi tulevia on hieno, mutta jumalauta, kun se hetkessä eläminen on niin vaikeaa. Korhonen allekirjoittaa toteamuksen. Ei ihme: Baran bo Odarin ja Jantje Friesen luoma Netflix-hitti on toden totta vaikuttava ja sen eri aikatasoissa seikkaileminen koukuttavaa katseltavaa. Ja vaikeammaksi tuntuu menevän, hän toteaa. Nykyään yritän panostaa siihen, että biisissä on jotain mitä haluaa sanoa, Sara: Marko Kivelä (koskettimet), Andreas Bäcklund (rummut), Kristian Udd (basso) ja Joa Korhonen (laulu ja kitara). Mitään Dark-teemalevyä Korhonen ei sentään alkanut luoda, kunhan huomasi jossain vaiheessa, että pimeys-sana tuppasi löytymään vähän sieltä täältä albumin sanoituksista. – Mä oon tavallaan yllättynyt siitä, että joku aina joskus kysyy, uskonko Jumalaan. Taiteilijapiireissä tuntuu olevan vallalla joskus hieman pakonomaiselta tuntuva hetkessä elämisen hinku. Joskus kesällä, auringon paistaessa, tulee huono omatunto, kun pistää kaihtimet kiinni, että saa olla omassa rauhassa. menneen parin vuoden pandemia-aalloista – kapakoissa pyörimisen lopettanut, omissa oloissaan viihtyvä Korhonen kertoo poikkeusaikojen vaikuttaneen häneen lopulta vähäisesti. Kroppa kuolee pois ja aivot menee sellaiseen asentoon. Onhan niin, että Saran sanoituksissa pallotellaan usein olemassaoloon, sen päättymiseen ja eri tasoihin liittyviä asioita. 40. Niin Dark-sarjaan kuin Korhosen lapsuudenkokemukseen liittyy keskeisesti kauhun elementti, tunne selittämättömästä ja hallitsemattomasta. – Mä toivoisin, että voisin toteuttaa sitä enemmän, mutta esimerkiksi jotkin sosiaaliset tilanteet on mulle sellaisia, että mä käyn ne päässäni läpi sataan kertaan ennen kuin ne tapahtuu. Infernonkin sivuilla aihetta sivutaan tämän tästä. Siihen jää loukkuun ja siitä huomaa ahdistuvansa. Mutta mulla on vahvasti sellainen ajatus, että kun tää loppuu, se loppuu, eikä siinä oo sen kummempaa. – Jonkinlainen turva se on. – Kyllä se aika haastavaa on, että sanoitukseen saa jonkin kiinnostavan tarinan. – Kyllä varmaan aika pitkälle, mutta en mä näistä ole missään sen isommin keskustellut
– Kyllähän se puhelin on kasvanut kiinni käteen. Yhden Pimeys-albumin biisin sanoma kuitenkin on Sara-kontekstissa ennätysmäisen selkeä: Irtoavat leuat ottaa kantaa kansainvälisen tietoverkon ja sosiaalisen median aina vain paisuvaan ja sakenevaan turpailuun. Kerron kuinka omaa mieltäni raastaa päivittäin, miten perkeleessä voi olla mahdollista, että itseään suht järkevänä pitävä ihminen putoaa sille viritettyyn digitaaliseen ansaan tuosta vain. Mahtaako tässä olla kysymys myös tyytymättömyydestä, siitä ettei vain saavuta asioita joita haluaisi. Mistä tämä teema kumpuaa. Jutun alussa mainittiin, että Korhonen on käsitellyt sanoituksissaan usein muutosta, uuden alkua ja vanhan jättämistä taakse. Joskus hänen tekstejään kuunnellessa on huvittanut, että pitkä on muutoksen tie – tai sitten pieniä muutoksia tapahtuu koko ajan. Siitä Irtoavat leuat on syntynyt. Miten siinä hetkessä ei oo voinut olla tyytyväinen tilanteeseen. Sinä ja minä Yksi riippuvuutta aiheuttava tekijä Korhosen elämästä sentään on poissa: hän kertoo jättäneensä joiltain osin ongelmalliseksi sosiaalisen elämän vauhdittajaksi osoittautuneen alkoholin liki tyystin kolmisen vuotta sitten. Korhosen someongelma on joka tapauksessa pitkälti henkilökohtainen – ja omaa syytä. – Mä löysin jokin aika sitten Youtubesta meidän vanhan Nosturin-keikan, jossa kamera kääntyy hetkeksi yleisöön, ja olin, että onpa paljon porukkaa! Ja sitten kun muistelee sitä aikaa, niin aina oli tämä meno, että oispa enemmän yleisöä. Ihmiset on sitä mieltä, ettei mitään saa sanoa eikä mitään saa tehdä, pelätään sitä muuttuvaa maailmaa. En osaa tehdä niin, että keksin otsikon ja alan kirjoittaa siitä. Hankala sanoja on alkaa tehdä tyhjästä. ”Mä pohdin teksteissä, mitä elämän jälkeen on, mutta ehkä mä kuitenkin ajattelen niin, että kuollessa tulee tavallaan viimeinen uni, joka tuntuu ikuisuudelta. Ehkä, Korhonen tuumii ja kaivaa esimerkin bändinsä elävästä elämästä. Ei ole saapunut vielä määränpäähän. Kroppa kuolee pois ja aivot menee sellaiseen asentoon.” 41. Myös Pimeydellä käsitellään muutosta ja sen Taivas-biisillä puhutaan ”uudesta ajasta”. Mihin sillä viitataan. – Toki se on oma virhe, mitä helvettiä sitä pyörii lukemassa kaikenlaista, mutta en mä ikinä varsinaisesti osallistu keskusteluun vaan jään lähinnä tuijottamaan, miten ihmiset puhuu toisilleen ja kuinka asioista näpäytellään. – Hyvä kysymys, kunpa tietäisikin vastauksen, mies naurahtaa. Seuraa vuoropuhelu, jossa kumpikin meistä tunnustautuu jollei nyt someriippuvaiseksi, niin ainakin puhelimen sormeilun orjaksi. – Ehkä vain tähän aikaan. ja yleensä se tulee siitä, että omassa elämässä tapahtuu jotakin. Esimerkiksi hyvästä esilläolon tasapainosta hän valikoi Oranssin Pazuzun, jonka laulaja-kitaristi Jun-His sattumoisin rääkyy juuri mainitulla Taivas-biisillä. Korhonen pohtii, että Saraa on kohdeltu netissä yleisesti ottaen hyvin, ja jatkaa sitten rockyhtyeitä nykyajassa repivästä ristiriidasta: yhtäältä somessa on pakko näyttäytyä, toisaalta pala perinteistä artistimystisyyttäkin olisi hyvä säilyttää. Samalla mietin, miten me kellutaan pimeydessä tällä ihmeellisellä pallolla, ja miten pieniä me niiden muuttuvien asioiden kanssa ollaan. Siihen jää koukkuun tosi nopeasti. Tai siitä, että asiat, jotka saavuttaa, eivät tunnukaan siltä kuin olisi halunnut. Se tulee automaationa. Korhonen lisää, että yrittää muotoilla aiheensa aika löyhästi, tulkinnanvaraa jättäen. – Ehkei itselle oo sitten löytynyt paikkaa elämässä tai tässä maailmassa. Välillä on tosi ärsyttävää, kun huomaa jumittuvansa sellaiseen luuppiin, ettei edes tsekkaa mitään vaan availee vain appeja vuorotellen
laa selkeämmin. Mutta ei tarkoituksella, hän sanoo. Ennen riitti, että sai säkeistön punchlinen valmiiksi, ajatteli että se on se vahva osa ja sillä hyvä, mutta nykyisin miettii, että voihan se koko säkkäri olla vahva. Miehen kuvataiteilijaja muusikkoidentetiteetit ammentanevat siis samasta lähteestä – vai ammentavatko. Eihän tuollaisissa säännöissä ole mitään järkeä. – On tullut itsevarmuutta, ja sitten kun ei ole ollut levy-yhtiötä sanomassa, että pitäskö nämä olla enemmän sitä tai tätä, uskaltaa kirjoittaa miten haluaa. Korhonen on hyvin kiinnostunut asiasta ja kertoo, että Pimeys-albuminkin yhteyteen suunniteltiin ”jonkinlaista NFT-teosta”. ”Ekojen levyjen aikaan ajattelin esimerkiksi, että kirjoitan kirjakieltä enkä ikinä tule käyttämään sanoituksissa mäja sä-sanoja, mutta tällaiset on nyt ropisseet pois. Useimmiten ensin mainituissa. Jostain alitajunnasta niitä asioita kuitenkin tulee, ja samalla tavalla ne toimii niin musassa kuin maalatessa. Yksi Saraa sen ensimmäisen vuosikymmenen mittaan määrittäneistä puheenaiheista oli ainainen jankutus siitä, miten sen solistin sanoista ei saa selvää. – Mä en oo missään vaiheessa ajatellut, että mun pitäis alkaa laulaa selkeämmin. – SE oli sitä todellista hetkessä elämistä! hän nauraa. En kysy, onko näin, vaan pidän ajatuksen. Onkin hauskaa, että bändin Wikipedia-sivu kertoo alkuriveillään seuraavaa: ”Vuosien saatossa Saran tavaramerkiksi on muodostunut myös vokalisti Joa Korhosen omalaatuinen, selkeästi artikuloiva tapa ääntää suomea.” Korhonen nauraa luonnehdinnalle makeasti, muttei tunnusta, että sen taustalla olisi bändi itse – joku lähipiiristä saattaa ollakin. Muutama vuosi sitten muutin tekotapaa niin, että suunnittelen kuvan ensin digitaalisesti ja toistan sen kankaalle, Korhonen kertoo. Tätä kuviota pitäs ehkä vähän iisata eikä pistää digikuvaa tarjolle heti, vaan jättää liikkumavaraa maalausvaiheeseen. Eihän tuollaisissa säännöissä ole mitään järkeä. Korhosen Instagram-tili täyttyy enimmäkseen hänen luomastaan kuvataiteesta, joka esittelee yleensä absrakteja ihmishahmoja milloin synkissä, milloin valoisemmissa tunnelmissa. Ehkä se, että sanoissa on enemmän sisältöä maalailun sijaan, on vaikuttanut tähänkin. Korhosen tauluja voisi helposti kuvitella silmäilevänsä Saran musiikkia kuunnellen. Ehkä se, että sanoissa on enemmän sisältöä maalailun sijaan, on vaikuttanut tähänkin. Jotenkin se ilmaisu on vain kehittynyt ajan myötä. – Silloin kun mä aloitin maalaamisen, se oli sellaista, että kangas eteen ja sutimaan, en koskaan suunnitellut mitä teen. pedia-sivu kertoo alkuriveillään seuraavaa: ”Vuosien saatossa Saran tavaramerkiksi on muodostunut myös vokalisti Joa Korhosen omalaatuinen, selkeästi artikuloiva tapa ääntää suomea.” tunnusta, että sen taustalla olisi bändi itse – joku lähipiiristä saattaa ollakin. Vuonna 2021 hän kertoo myyneensä 13 maalausta, yhden digitaalisen työn kymmenen printin sarjan ja viisi NFT-teosta. Vahvoja lauseita, jotka tukee tarinaa. Sävellyspuuhia alkoholi saattoi puolestaan buustata lisäkärsivällisyydellä, mikä ei ollut, ristiriitaista kyllä, aina positiivinen juttu: Korhonen kertoo pyöritelleensä pikkukaljoissaan riff ejä loputtomiin, myös sellaisia, joilta selvä pää olisi katkaissut siivet. Universal-aikoina Korhosen valmisteilla olleita tekstejä oli kommentoimassa Jarkko Martikainen yhdellä levyllä ja Toni Wirtanen toisella, mutta vasta nyt hän kertoo päässeensä pisteeseen, jossa neuvot näkyvät. muuttuneet tässä mielessä. – Kyllähän niissä on tosi paljon samaa, Korhonen myöntää. Ekojen levyjen aikaan ajattelin esimerkiksi, että kirjoitan kirjakieltä enkä ikinä tule käyttämään sanoituksissa mäja sä-sanoja, mutta tällaiset on nyt ropisseet pois. Korhosen Instagram-tili täyttyy enimmäkseen hänen luomastaan kuvataiteesta, joka esittelee yleensä absrakteja ihmishahmoja milloin synkissä, milloin valoisemmissa tunnelmissa. Eihän tuollaisissa säännöissä ole mitään järkeä.” 42. Se osa joka rikkoo -biisin sanoituksen – jota Korhonen muuten pitää tuotannostaan erityisen onnistuneena – on helppo kuvitella kummunneen tästä muutoksesta. Kuten musiikin parissa, myös maalaustaiteessa kehitys on kehittynyt ja moderni teknologia vaikuttanut siihen, miten luovuus valjastetaan. – Ehkä enemmänkin niin, että on kärsivällisyyttä palata teksteihin ja muokata niitä enemmän. – Varmaan tähän on vaikuttanut pandemia-aikakin, Korhonen arvelee. Niin tai näin, nykyisin valitus on kuihtunut, sillä laulajan artikulaatio on selkiytynyt tuntuvasti. Mutta ei tarkoituksella, hän sanoo. Jos selaa Joa Korhosen somea, tulee nimittäin perin selväksi, ettei musiikki ole ainut taidemuoto, jonka parissa mies on pätevä. Jos selaa Joa Korhosen somea, tulee nimittäin perin selväksi, ettei musiikki ole ainut taidemuoto, jonka parissa mies on pätevä. Mies kuin maalaus Sanallisesta maalailusta on helppo siirtyä varsinaiseen sutimiseen. Useimmiten ensin mainituissa. – Tässä nykyisessä tavassa tehdä on tavallaan sitä samaa rajoittamista, jota koneet ja taustanauhat tekee musiikissa. Jotenkin se ilmaisu on vain kehittynyt ajan myötä. Niin tai näin, nykyisin valitus on kuihtunut, sillä laulajan artikulaatio on selkiytynyt tuntuvasti. Se maalaaminen ei ole enää luomista vaan työstövaihe. Nyt ollaan pisteessä, että taide ja raha ovat alkaneet vaihtaa omistajaa, ja Korhonen kertoo olevansa yllättynyt, että hänen teoksensa ovat käynyt kaupaksi niinkin hyvin. Sen sijaan tiedustelen, onko törpöttelyn lopettaminen vaikuttanut biisintekoon tai sanoittamiseen yleisemmin. – Jollakin tavalla mä haluaisin erottaa nämä maailmat, en esimerkiksi tahtoisi alkaa maalata levynkansia, vaikka Solusin kannen teinkin. – Varmaan, joo. Kryptovaluutalla käytävä, digitaalisten teosten lohkoketjuihin lyötäviin aitoustodistuksiin perustuva kauppa, johon Korhonenkin on siis jo onnistunut lyöttäytymään mukaan, on hurjimpien visionäärien puheissa asia, joka voisi pelastaa musiikkimaailman (aiheesta voi lukea enemmän lehden lopun Kuudes piiri -palstalta). Mies kuin maalaus Sanallisesta maalailusta on helppo siirtyä varsinaiseen sutimiseen. Voisiko asialla olla tekemistä sanoitustesi kanssa, ovatko ne muuttuneet tässä mielessä. Korhonen on piirtänyt nuoresta pitäen, mutta varsinaisia tauluja häneltä alkoi syntyä vuoden 2013 tienoilla, kun Sara piti pientä paussia. Jos joku on nähnyt sen digitaalisen version ja haluaa sen, mä en voi alkaa sitä enää juuri muuttelemaan. että kirjoitan kirjakieltä enkä ikinä tule käyttämään sanoituksissa mäja sä-sanoja, mutta tällaiset on nyt ropisseet pois
Ei ehkä onnistu tällä musalla tässä maassa. Vielä edeltäneellä He kutsuivat luokseen -levyllä koko bändin nimiin oli merkitty kolme sävellystä. Odotuksiin liittyy seikka, että Sarasta on puhuttu vähintääkin lehtijutuissa vuodesta toiseen ”aliarvostettuna bändinä”, mutta mitä sekään lopulta tarkoittaa. 43. Veden äärelle -kiekolla muiden jäsenten nimiä löytyi ainoastaan Emma-ehdokkaaksi päätyneen Rauhan aika -kappaleen krediiteistä. Soundit yleisesti on hyvät. in, ennen kuin mennään kertosäkeeseen. Laski edellä mainitut nimet sen piiriin tai ei, pohdimme hetken, miksei nu-metal ole tehnyt koskaan kunnollista paluuta. – Kun levy saatiin valmiiksi, se kuulosti tosi isolta, mutta joitakin biisejä… Mä en halua missään nimessä alkaa haukkua [Jyrki] Tuovisen tuotantoa, mutta jotkin asiat kuulostaa vähän kesken jääneiltä. – Se vie mut Lapuan Oldbang-studiolle, jossa nauhoiteltiin Arska Laurilan kanssa. Samaan syssyyn Korhonen kertoo kuunnelleensa uuden Limp Bizkit -levyn ja kehuu sen sisältävän ”pari hyvää ri. n, se oli että aijaa, tämmöinenkö se onkin, ei hän oo tiennyt, heh. Korhosen omassa mielessä albumia leimaa tietynlainen ”lähtemisen ajatus”. Tulee sellainen fi ilis, että ehkä niitä ois voinut viedä vielä pikkuisen eteenpäin. t oikein tahdo välittyä. Esimerkiksi uuden levyn Se osa joka rikkoo -biisissä on aika Deftones-kertsi. Monia lauluja, joissa on ominaisuuksia päätyä muistovärssyihin. Deftones on vaikuttanut meihin oikeastaan aina enemmän kuin vaikka Korn tai Tool. Kitarajuttuja tuplailtiin hirvittävä määrä. Yhdeksän albumia. Kun Kivelän Marko tuli bändiin ja opetin sille Raskas-biisin ri. , säkeistö, ja sitten palataan aina siihen ri. Hän ottaa kerrotun kuitenkin kohteliaisuutena ja myöntää, että suomiprogeakin on joskus kuunneltu. Kerron Korhoselle pitäväni kyseistä albumia teoksena, joka edustaa minulle sitä suomalaisuutta, jonka takana haluan seistä. AIVAN ensimmäiseksi vuonna 2002 ilmestynyt, Sara-debyytti Narupatsaiden tapaan vaasalaisen Kråklundin julkaisema Kromi kantaa Korhosen ajatukset ”vanhaan tapaan” tehdä levyjä. Hyvin innokas porukka oltiin, ja muistan, että se oli tosi makeeta aikaa. Muun suorittamisen puolesta Veden äärelle on laulaja-kitaristin mukaan ”hyvinkin orgaaninen bändilevy”, ja sen kuunteleminen tuottaa tänä päivänä ristiriitaisia fi iliksiä. – Sen nyt kuunnellessa huomasi, että tosi monet biisit sillä on aika samaa kaavaa. Yhtye on käynyt parhaimmillaan, vuonna 2012 ilmestyneellä Se keinuttaa meitä ajassa -levyllä albumilistan sijalla neljä, ollut Emma-ehdokkaana, saanut tekemisistään kiittävää kritiikkiä ja heittänyt melkoisen määrän keikkoja, joilla on ollut yleensä hyvin porukkaa. Vaikka painotan, että kyse on lähinnä kulttuurisista elementeistä eikä minkään sortin nationalismista, Korhonen tuntuu hämmentyvän. Välillä taas tuntuu, että ne pitää olla just niin, että se on se levy. Ja mitä se ”lähteminenkään” lopulta on, onko se Cheek-menoa. Kromilla pisti Korhosen korvaan myös vahva kokeilullisuus, esimerkiksi rumpusoundeissa. Onhan siinä Korhosen perheen bokserin mukaan nimetylle yhtyeelle arvostusta kerrakseen. Rokkimeininkiä. – Me itsehän ei pystytä vaikuttamaan siihen asiaan millään tavalla. – Mä sitten mietin, että kun tossa on niin vähän ihmisiä mukana, varsinkin Suomessa, niin ehkei sen aika ole vielä. Välillä ei ri. – Jollakin tavalla se on mulle se rakkain albumi, mutta jotkin kappaleet siellä kummittelee, hän sanoo. Pettymys saattoi tarttua myös bändiin. Ri. Vai onko nu-metal vaan muuttanut muotoaan, voidaanko esimerkiksi joku Bring Me the Horizon koneyhdistelyineen laskea tähän kehityskaareen mukaan. Kun mä kuuntelin perään Veden äärelle -levyn, huomasin tykkääväni joissain asioissa Kromin tuhdimmasta soundista enemmän. Korhonen luonnehtii, että Saran ensi kertaa Suomen virallisen albumilistan topkymppiin vienyt Kromi oli niin soundillisesti kuin materiaalin puolesta melkoinen harppaus eteenpäin. Nuorelle tyypille ajatus oli, että täähän on just sitä mitä halus. Sara alkoi olla viidennellä levyllään hyvin lähellä pistettä, joka saavutettiin seuraavalla albumilla: Joa Korhosen yksinvaltiutta sävelten ja sanojen laatijana. – Niin, miksei se tosiaan ole tullut takaisin… Apulantahan sitä on yrittänyt tuoda, ja… Blind Channel, onko se sitten nu-metalia, kyllä kai se aika tavalla on. Jos taas mennään vaikutteisiin, Deftonesin vaikutus ainakin on vahva… – Onhan se. – Biisin sisällä saattaa muuttua virvelisoundi, mikä on aika mielenkiintoista. Mutta makeeta, jos siitä tulee tuollainen olo. Meni vähän överiksi. Se on ollut itelle aina tosi tärkeä bändi, joskaan viime vuosina en ole ollut ihan kartalla sen suhteen. Jos Saran tuotannosta alkaa alleviivata keskusteosta, kynä etsiytyy helposti vuonna 2008 julkaistun Veden äärelle -albumin kohdalle. Tunnetta on vaikea määritellä, mutta jotenkin levyn haikeat lyriikat, osin Anssi Tikanmäen Maisemakuvia Suomesta -levyn ja klassisen suomiprogen modernisoidun version mieleen tuovat sävelet ja – totta kai – kannen suuri valkoinen vesilintu ja tunturit vain vievät ajatukset siihen suomalaisuuteen, jota haluaa arvostaa ja kannattaa. Sitä paitsi ne jotka arvostavat, arvostavat sitten aika huolella. Lähtemisen taakka Neljännesvuosisadan pätkä olemassaoloa. – Niin… Mä oon ite kypsynyt tuohon aliarvostetun bändin ajatukseen, Korhonen sanoo. ä”. White Pony ja nämä jätti joka tapauksessa aikoinaan ison jäljen, joka kuuluu tänäkin päivänä. HYVÄSOUNDISET ÖVERIT Saran kakkosalbumi Kromi on kuluvana vuonna parikymppinen. – Kromi on ahdettu liiankin täyteen kitaraa. – Jotenkin sitä suomalaisuutta karsastaa, koska siitä tulee ensimmäisenä mieleen ihan muut bändit. Levy-yhtiön odotukset nousukiidossa ollutta yhtyettä kohtaan olivat kovat, ja vaikka levy debytoi albumilistan kärkikympissä ja napsi kehuvia arvosteluja, myynnilliset odotukset eivät täyttyneet. Joa Korhonen kuunteli teoksen ja kertoo, millaisia ajatuksia se herättää nyt. Pääjutussa huudeltiin kuuden kielen perään, ja tältä levyltä niiden sointia toden totta löytyy. Sessio kesti pari kolme viikkoa, ja me asuttiin sen aikaa siellä studiolla. Eikä kyse ole vain siitä, että kyseinen levy sijaitsee tasan keskellä Saran katalogia
Koen progen niin, että musiikissa käytetään juuri niitä työkaluja ja soundeja, joita haluttu viesti vaatii. Martin ei pidättele nauruaan kertoessaan ettei ole todellakaan ollut koskaan mikään yksitotinen rocktai varsinkaan hevimies. Kuten monet muutkin aikansa brittimuusikot, myös Martin varttui tehdastyöläisperheessä. Martinissa on valtavasti luontaista karismaa, mutta kuten laulajan kertomus paljastaa, hän ei ole koskaan ollut rockstara, eikä hänestä pitänyt koskaan tulla sellaista. Kameleontin alku Jotta ymmärtäisi lähtökohtia, joista Tony Martin aloitti matkansa kohti brittiläisen heavy metalin kärkeä, on matkustettava 55 vuoden taakse Englannin Birminghamiin. Vinyylit musiikkikouluna Useimmat mieltävät Tony Martinin laulajaksi, tulihan mies tunnetuksi Black Sabbathissa nimenomaan mikin varresta. Kaikenlainen musiikki kiinnosti minua jo nuorena, ja mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä laajemmaksi makuni on kasvanut. Seuraavat vuodet olivatkin silkkaa Th e Beatlesiä ja Th e Rolling Stonesia. Kuvittelin, että muusikoksi on valmistuttava jostain koulusta tai vaikka kykykilpailusta. Vuonna 1957 syntyneestä Martinista piirtyy mielikuva Black Sabbathin levyillä laulaneesta miehestä, jonka ääni yltää paikoin yli-inhimillisiin korkeuksiin ja syvyyksiin. – 70-luku ja proge ovat aina määrittäneet minua. Voitko kuvitella, mitä olisi tapahtunut 80-luvulla, liittyessäni Black Sabbathiin, jos sosiaaliset mediat olisivat olleet olemassa. Miehen ääni on vieläpä varsin omaperäinen ja sen tunnistaa jo muutamasta äänteestä. Minut olisi naurettu pihalle bändistä! ”Kuka tämä reggae-ukko on ja mitä hän tekee meidän Black Sabbathissamme?!” En usko, että kameleonttimaisuuttani olisi katsottu hyvällä. 1970-luvulta asti hän on ollut kiinnostunut ”ihan liikaa kaikesta ja kaikista". Se on ollut ohjenuorani. TEKSTI AKI NUOPPONEN KUVA TALLEE SAVAGE TEKSTI P?L?Y?L. Tony Martinin nimen tullessa mainituksi moni yhdistää hänet Black Sabbathiin ja heavy metal -laulajien kärkikaartiin. Yes, King Crimson, Rush, Jethro Tull ja kumppanit osoittivat minulle jo alle parikymppisenä, että musiikissa mikä tahansa on sallittua. – 70-luvulla kuuntelin rockin ohella klassista, bluesia, jazzia ja elektronista musiikkia. Jos vaatimattomalta britiltä itseltään kysytään, hän ei koe olleensa koskaan hevari, rokkitähti tai edes ammattimuusikko. Muistan aina, miten paljon vanhempani luukuttivat Monday, Monday -singleä, jonka Th e Mamas & the Papas julkaisi vuonna 1966. TAVALLINEN KAVERI, joka sattui päätymään Black Sabbathiin 44. – En voi kertoa mitään hienoa tarinaa siitä, kuinka kotonani musiikki oli kaikki kaikessa ja miten vanhempani rohkaisivat minua soittamiseen, vaan me olimme ihan tavallinen ja aika varaton perhe, hymyilevä Martin sanoo. Pitkän aikaa olin täysin varma, että Bob Marley ja reggae ovat parasta musiikkia, mitä ihminen voi tehdä. – Pääni on naurettavan avoin kaikelle! Se on sekä siunaukseni että kiroukseni. Itse asiassa hänestä ei pitänyt tulla edes laulajaa. – Musiikki oli silti läsnä. K un brittilaulaja Tony Martin ilmestyy videopuhelun ruudulle ja alkaa kertoa hurjalla tahdilla itsestään, ensimmäinen reaktio näytön toisella puolella on pienimuotoinen yllätys. Tuo oli se kohta 9-vuotiaan Tonyn elämässä, kun tiesin musiikissa olevan sitä jotakin. – Minulta kesti kauan ymmärtää, että kuka tahansa voi tehdä musiikkia. Hänen lyriikkansa ovat kertoneet suurellisten tarinoiden kautta pienistä asioista, mutta kaikesta Martinin tekemästä on paistanut läpi salaperäisyys. Nyt tarinaansa kuitenkin kertaa arvokkaasti harmaantunut kirkassilmäinen huivipää, jonka innosta pinkeä ääni ja vekkulimaisuus saavat hetkeksi epäilemään, onko ruudulla sittenkään se Black Sabbathin Tony Martin
TAVALLINEN KAVERI, joka sattui päätymään Black Sabbathiin 45
Black Sabbath Cross Purposes -albumin (1994) aikoihin. Köyhässä vara parempi Mikä sitten sai vaatimattomista oloista tulleen birminghamilaisen muusikonalun tähtäämään menestykseen. – Selviytyminen on mielenkiintoista. Nyt moni urheilija on joko rikkaan urheilijan lapsi tai useampaa ammattia harjoittava ihminen, joka tekee jotain muuta, jos hän ei menesty kentällä. – Liittyessäni Legendiin menin koesoittoon kitaran kanssa ja bändin tyypit ihmettelivät, miksi minulla on se mukanani. Sain isältäni kitaran ollessani 7-vuotias, eli ennen kuin oikein edes ymmärsin, mitä musiikki on. Nuoruudessani työttömyys johti tylsistymiseen ja tylsistyminen luovuuteen. Pikaiset sapatit Kun väistämätön tapahtuu ja keskustelu siirtyy siihen, miten 30-vuotias Tony Martin päätyi tuolloin jo lähes parinkymmenen vuoden uran tehneen Black Sabbathin keulille, Martinin silmissä näkyy jälleen pientä pilkettä. Hän hekottelee sanotun näkyvän siinäkin, miten hänen rakkaalla kotimaallaan menee nykyään urheilussa. – Koska olin hetken aikaa ennen kaikkea kitaristi, en keskittynyt ääneeni. Kyse on ennemmin siitä, että ottaa mahdollisimman paljon irti mahdollisimman vaatimattomista olosuhteista. Suurin osa heistä oli työttömiä ja rahattomia tehdastyöläisten lapsia. – Rock syntyy selviytymisestä, traumoista ja elämän varjopuolten voittamisesta, mikä on päässyt unohtumaan siinä kohtaa, kun se kaikki on mekanisoitu ja viihteellistetty. Sen jälkeen bändejä alkoi tulla P. Osasin kyllä laulaa, mutten panostanut laulamiseen tai varsinkaan miettinyt mitään tekniikkaan liittyvää pitkään aikaan, hän kertoo. – Pitää muistaa, että tuolloin ei ollut sosiaalista mediaa tai kaiken maailman viihdykkeitä. Se oli ihan uskomatonta. – Kun olin 15-vuotias, kuuluin serkkuni kanssa samaan bilebändiin, jonka kanssa teimme paljon covereita. Kitaraa opeteltuani halusin soittaa myös pianoa, rumpuja, bassoa, viulua ja... Laulaminen ei kuitenkaan ollut Martinille ensimmäinen, toinen tai edes kolmas vaihtoehto, kun hän aloitti musisoimisen. Martinin mukaan häntä ei oikeastaan koskaan kiinnostanut nousta huomion keskipisteeksi. – Köyhyys on asia, joka ajaa ihmisiä eteenpäin paljon enemmän kuin rikkaus. – Mihinkään musiikkikouluihin perheelläni ei ollut varaa, joten olen täysin itseoppinut. En ollut ihan varma. Nykyäänkin hän on ennemmin multi-instrumentalisti kuin laulaja. Ja hyvä niin, sillä en olisi ikinä osannut valita soitinta. He ehdottivat laulamista. Ei ole mikään ihme, että kehitysmaista tulee nykyään nälkäisempiä urheilijoita. – Aikoinaan brittiurheilijat juoksivat kirjaimellisesti henkensä edestä, koska he oikeasti tarvitsivat menestystä ja palkintorahoja kisoista, jotta pysyivät leivänkänttyrässä kiinni. Laulamisen aloittamista Martin kutsuu naureskellen ”onnekkaaksi vahingoksi ja sattumusten sarjaksi". L. Huvittunut huivipää videopuhelun ruudulla sanoo, ettei ihmisille ole hyväksi, jos asiat ovat liian hyvin. Kannustin löytyi aivan muualta. Olen soittanut kitaraa lavalla ehkä kahdesti. Siinäpä se brittiläisen menestyksen juju oli. En edes tiennyt, olinko heidän mielestään hyvä laulaja vai paska kitaristi, mutta syystä tai toisesta päädyin laulajaksi. Y. Lyhyt vastaus on: ei mikään. L. Pistin levyn soimaan, nostin neulan, opettelin yhden kohdan, laskin neulan takaisin, annoin biisin soida taas vähän ja niin edelleen. Pian opin ne neljä perussointua, joilla pystyy säveltämään vaikka tuhansia kappaleita. Menimme basistin talolle, ja hänellä oli yksi vahvistin, jonka läpi me kaikki soitimme yhtä ja samaa äänipuuroa niin kauan, että se kärähti. Monet ihmisistä, joita kutsutaan nykyään modernin rockin legendoiksi, eivät todellakaan olleet koulutettuja muusikoita. Ei ollut oikein muuta vaihtoehtoa kuin juopotella, urheilla tai perustaa bändi. – Kaikki alkoi siitä, kun sain ensimmäisen säkkipillini, Martin lohkaisee tuima ilme kasvoillaan, kuin testatakseen haastattelijaansa, ja tokaisee sitten pitkän hiljaisuuden jälkeen, että eihän englantilainen nyt voi soittaa skottisoitinta. kaikkea! Minun musiikkikouluni olivat vinyylit. Ihmettelin mitä voisin soittaa. Paska duuni taas johti turhautumiseen ja turhautuminen luovuuteen. Bobby Rondinelli (rummut), Tony Iommi (kitara), Tony Martin (laulu) ja Geezer Butler (basso).. – Oikeasti ajattelin pitkään olevani kitaristi. Tämä kaveri taas tunsi tyypin, jolla oli basso. – Muistan, kun olin 16-vuotias ja tapasin kaverin, jolla oli rumpusetti. vasemmalta ja oikealta. Oli Orion ja Legend ja Lions ja vaikka mitä, koska yksi bändi edusti yhtä genreä ja toinen toista. Heillä oli jo kitaristi eivätkä he tarvinneet toista. Englanti ei ole mielestäni erityisen musikaalinen maa
En ollut koskaan kuulunut Black Sabbathin lähipiiriin, mutta tiesin mitä bändissä tapahtui ja kuulin kaikenlaisia tarinoita tien päältä. Hänen oli ylitettävä itsensä monella tavalla. Olen vain ihan tavallinen kaveri, joka sattui päätymään Black Sabbathiin. – Vuonna 1986 Tony teki Seventh Star -albumin Glenn Hughesin kanssa, ja kun he kiersivät levyn tiimoilta, asiat Glennin kanssa eivät sujuneet kovin hyvin. – Kun teimme noita albumeita, olimme jonkinlaisessa limbossa, jossa jokaisella vastaantulijalla oli vahva mielipide Black Sabbathista. – Minusta on hykerryttävää, että tämä aihe on ollut monelle niin kiinnostava, että siitä on keksitty vaikka minkälaista tarinaa. – Hauskinta tässä kaikessa oli, etten tuntenut suurta sisäistä painetta, koska Black Sabbath ei merkinnyt minulle nuorena hirvittävästi. En tajunnut Sabbathista ja hevistä mitään. – Jos haluat kuulla hurjimmat tarinat minusta, ne liittyvät keskittymishäiriöiseen luonteeseeni, avioliittoni hajoamiseen ja poissaoloon lasteni ollessa pieniä. Maailmani oli täysin erilainen. – Vanhojen kappaleiden vetäminen olikin sitten ihan oma tarinansa. Hän oli myös käynyt koulua Tony Iommin ja Ozzy Osbournen kanssa. Tein siitä ongelman itselleni, olin vähän liian kunnianhimoinen. Tai mitään! Sekosin ihan täysin. – Lensin Lontooseen 16. Ajattele nyt. – Kuulijat ja aika moni muu bändin ulkopuolelta halusivat rakentaa minusta jonkinlaista myyttistä heavy metal -legendaa, mutta minä en vain ollut luontaisesti rock kuten Ozzy tai Ronnie. – 1980-luvun puolivälin managerini oli sattunut olemaan Black Sabbathin asioidenhoitaja bändin varhaisina vuosina. – Minä... Pian Martinin puhelin soi jälleen. Olin mielestäni epälaulaja. – He olivat minua edellä kaikessa. Minun oli opeteltava heavylaulajaksi todella nopeasti, eikä minusta tullut sellaista oikeastaan koskaan.” Laulaja naurahtaa kuulleensa puhuttavan sadoista solistiehdokkaista ja kaduilla liikkuneen jopa puhetta, että hän olisi saanut pestin bändistä ostamalla paikan koelauluissa. Milloin en kuulostanut yhtä hyvältä kuin Dio, milloin vain Ozzy-albumit olivat oikeaa Black Sabbathia. Minulla ei ole kiehtovaa synkkää puolta tai tarinan veroisia traumoja lapsuudesta. Tylsä rockstara Jokaisen heavy-laulajan unelmien pesti vai täysin mahdoton paikka vastata kenenkään odotuksiin. Hän myöntää vaatimattomasti, ettei metallimaailma olisi todennäköisesti ikinä kuullut hänestä ilman tätä komennusta. Hetkeen en ajatellut omaa pestiäni lainkaan. En tuntenut kappaleita lainkaan, joten opettelin ne yksi kerrallaan studiossa. – Tällä kertaa minulle sanottiin, että uusi levy on työn alla, voisin opetella kappaleen nimeltä Shining ja tulla Lontooseen esittämään biisin Iommille, Geezerille ja muutamalle muulle kaverille, Martin muistelee. Jossain vaiheessa Glenn vain... – Kritiikkiä lenteli vasemmalta ja oikealta. Iässä ja kokemuksessa. Tony halusi vain tehdä omaa juttuaan eikä niinkään huolinut isoista kiertueista. Olen riitani riidellyt ja virheeni tehnyt, mutta kaikki nämä tarinat ovat sitä samaa ihmiselämän arkea, jota meistä jokainen käy läpi jossain kohtaa. Minähän olin reggaeja progepentu, kuten muistat. Mietteliäästi jutteleva Martin kuittaa, että hänestä olisi tullut aika huono rock’n’roll-hahmo. Levyjen The Eternal Idol (1987), Headless Cross (1989), Tyr (1990), Cross Purposes (1994) ja Forbidden (1999) muodostama jakso Black Sabbathin kaanonissa on nostanut hänen mukaansa ajan kuluessa arvoaan. 47. – Minulla ei ollut muita vaihtoehtoja kuin alkaa äänittää ja olla miettimättä yhtään mitään. He penkoivat naftaliinista kaikkia vanhoja biisejä, joita ei ollut esitetty iäisyyksiin, tai jopa ikinä, ja loppuaikoinani esitimme enemmän Ozzy-ajan kappaleita kuin minun levyjeni biisejä. – En mieltänyt itseäni laulajaksi ennen kuin olin ollut jo aika pitkään Sabbathin matkassa. Minun oli siis opeteltava heavy-laulajaksi todella nopeasti, eikä minusta tullut sellaista oikeastaan koskaan. Black Sabbathin laulajan hommaan voi suhtautua monella tavalla, eikä Martinin tapa ollut kaikkein yksioikoisin. Minä tavallaan kasvoin laulajaksi noiden vuosien aikana, kun muut näkivät minut sellaisena, hän sanoo. Langan toisessa päässä kerrottiin, että paikka on yhä auki. Lopulta hän lähti Black Sabbathista. olin kaikkien Black Sabbath -vuosieni ajan aika yksinäinen ja ulkopuolinen, eikä se johtunut lainkaan siitä, etteikö minua olisi otettu hyvin vastaan, koska bändi kohteli minua erinomaisen hyvin, laulaja sanoo. toukokuuta 1987 ja olin ihan hermona. Black-vitun-Sabbathin! Ja ennen kuin puhuimme mistään muusta, minulle kerrottiin, että uuden levyn laulut pitäisi äänittää viikossa. – Jotenkin bändi oli kuullut minusta managerini kautta ja sain Black Sabbathin managementilta viestin: ”Opettele nämä biisit. – Kokonaan toinen juttu olivat ne seurapiirit, joissa Black Sabbathin jätkät elivät. Äänitettyäni osuuteni manageri ilmoitti minulle: ”Hyvää duunia! Nähdään kiertueella!” Kaikki tapahtui niin nopeasti. Samaan aikaan managerit ja levy-yhtiö kuumottelivat häntä, että eikö levyjen pitäisi myydä enemmän. Tonylle oli ihan arkista sanoa, että hän lähtee hengailemaan Brian Mayn kanssa. Kuuluisin ihminen, jonka minä tunsin, oli lapsuudenkaverini, joka oli joskus päässyt paikallislehteen. Taustallani ei ole mitenkään erityisen hekumallista ryysyistä rikkauksiin -kertomusta tai edes seksiä, huumeita ja rock’n’rollia. Oikea kertomus on itse asiassa yhtä vähän rock’n’roll kuin minä itsekin. – Onnekseni tilanne ratkesi pian ja Glenn löytyi. Menet sellaisen bändin koelauluihin, joka oli olemassa jo ennen kuin olit kymmenvuotias! – Mielestäni se meni ihan päin helvettiä ja... Tunsin itseni nuoreksi jätkäksi, joka yritti leikkiä rokkaria oikeiden rokkarien keskellä. Helvetti! Se oli virhe. Meillä saattaisi olla sinulle keikka.” Olin ihan hämilläni! En ollut kukaan. ”En tajunnut Sabbathista ja hevistä mitään. Se oli heidän elämäntapansa. Ray Gillen taisi tehdä kiertueen loppuun ja näin heidät keikallakin Birminghamissa. Tärkeimmäksi Black Sabbath -vuosiensa opiksi Martin nostaa laulamisen: hän tuli sinuiksi äänensä kanssa juuri haastavien levyjen ja kiertueiden ansiosta. Olin heitä kymmenen vuotta nuorempi ja he olivat tehneet juttuaan jo 20 vuotta. katosi kesken kiertueen. Nyt minun oli oikeasti selvittävä siitä, miltä luulin jo välttyneeni. Sanoin Tonylle ja Geezerille, että nimetkää vain biisi, minä kyllä laulan sen. sain paikan! Minusta tuli Black Sabbathin laulaja. – En voi siis kertoa mitään huikeaa legendaa siitä, kuinka snorttailin kokkelia uima-altaassa ja nousin sieltä vain äänittämään lauluja, tai että järjestin keikkojen jälkeen hurjia bileitä, joissa naiset nauroivat, hah hah! Epälaulajasta laulajaksi Levyttämäänsä (ja pitkälti myös sanoittamaansa) Sabbath-musiikkiin Martin kertoo suhtautuvansa yhä hyvin suurella lämmöllä. Moni ajatteli meidän olevan menneen talven lumia, Martin sanoo hymähdellen
Scott ei ollut yhdistänyt, että olen SE Tony Martin, joka lauloi Black Sabbathissa. Minä tavallaan alensin itseni takaisin harrastelijaksi, jollainen olin ollut ennen Black Sabbathia. En voisi ikinä laulaa mitään täysin joutavanpäiväistä. Laulaja sanoo tauon olleen hyväksi, koska hän tutustui sen aikana levyn avainpelaajaan Scott McClellaniin. Luulenpa, että melko moni niistä on parempi kuin ne, mitä moni bändi kirjoittaa koko uransa aikana! Uudesta sooloalbumistaan innostunut Martin lupailee, että lisää on tulossa, jopa hyvinkin pian, mutta toppuuttelee ajatusta, että häneltä voisi odottaa jatkossa vain ja ainoastaan heavy metalia. Y. Kaksikymmentäviisi vuotta sitten Martin sai tarpeekseen musiikkibisneksen kiemuroista. – Scott antaa jokaiselle ri. Kuuntele minua nyt. Hän alkoi lähettää minulle riff ejä. – Tonyn ri. Puheääneni ei kuulosta yhtään siltä, miltä sen luulisi kuulostavan lauluääneni perusteella. Kun työskentelin hänen kanssaan, saatoimme mennä hänen talolleen, missä Tonylla oli läjittäin laatikoita täynnä kasetteja. – Yritin pitkään ymmärtää, miksi levy on tehtävä tietyllä ylinopealla aikataululla, mikä syö väkisinkin luovuuden laatua, tai miksi kiertueiden on pakko tapahtua tietyllä tavalla, mikä syö pakosti keikkojen laatua. Voi olla, että tulevat levyni ovat aika... L. t, ennen kuin ymmärsin omaa lauluani. Sittemmin ääneni on madaltunut paljon ja liikun luontevimmin D:n ympärillä. L. Minua on se, että etsin oikean ilmaisutavan juuri sille fi ilikselle, joka minusta milloinkin kumpuaa, eikä genreillä ole siinä kuviossa mitään sijaa. monipuolisia. Takaisin harrastelijaksi Tony Martin sai lähteä Sabbathista, kun Ronnie James Dio palasi sen solistiksi yhden levyn, vuonna 1992 ilmestyneen Dehumanizerin ajaksi, minkä jälkeen hän palasi Iommin joukkoihin tekemään vielä pari albumia. t, ennen kuin ymmärsin omaa lauluani.” P. Ääneni oli tainnut muuttua vuosien varrella aika paljon, hah hah! Riff eistä puhuessaan Martin yltyy vertailemaan McClellanin ja Iommin työskentelytapoja keskenään. ”Vierastin ääntäni todella pitkään, ja vaikka tämä voi kuulostaa kornilta, tarvittiin Tony Iommin ri. t sopivat minulle täydellisesti. Piikkejä joka suuntaan Martin ei ole unohtanut soolomusiikin tekemistä missään vaiheessa, mutta kaikki studiotyöt ja vierailut ovat pitäneet hänet niin kiireisenä, että uusi Th orns-albumi odotutti itseään 17 vuotta. Sitten lisää riff ejä. – Voisin tehdä jäntevän heavy metal -albumin tai vaikka linjakkaan kokeellista elektronista musiikkia sisältävän levyn, mutta se ei olisi täysin minua. Ääneni salaisuus on se, että minun on toden teolla välitettävä siitä mistä laulan, ja ääntäni ympäröivän musiikin on oikeasti resonoitava minussa. – Ongelmallisempi puoli asiassa oli, että menetin yhteyteni kaikkialle, enkä tuntenut enää oikein soittajiakaan. Ja arvaa mitä. t ovat ilmiömäisiä siinä, miten luonnollista niihin on kirjoittaa sanoja ja laulusovituksia. Sieltä tuli 20–25 pitkää raitaa täynnä riff ejä, ja Scott hehkutteli, että oli kuullut lauluani vierailtuani jonkin bändin levyllä. Vierastin ääntäni todella pitkään, ja vaikka tämä voi kuulostaa kornilta, tarvittiin Tony Iommin ri. Ne nimet kuvastavat täydellisesti ri. – Scott osoittautui todella mukavaksi työkaveriksi, ja arvaa mikä on kaikkein parasta. Jälleen intoa puhkuva Martin paljastaa pitäneensä ”Sapatin jälkeen sapattia” musiikkibisneksestä niin kauan, että alan vanhat bisnespamput alkoivat eläköityä. lleen nimen, mikä on todella outoa. – Kun aloin taas tehdä musiikkia vähän ammattimaisemmin esimerkiksi Scream-sooloalbumini [2005] myötä, kaikki ne ukot olivat jo vetäytyneet kartanoihinsa, viettämään eläkepäiviään bändien rahoilla. – Kahlattuaan niissä hetken Tony huokaisi: ”Helvetti. – Tiedostan, että ääneni on aika erikoinen. Ei ollut muusikkoja, joista koota itselleni bändi, ja jostain syystä en ole tehnyt niin sittemminkään. Se myös vaatii tietynlaisia asioita syntyäkseen. – Jos katsot kitaran kaulaa ja kohtaa, jossa on kaksi pistettä, se on ylä-E. Tonyn ri. – Sillä miehellä on loputon arkisto riff ejä, joita kukaan ei tule koskaan kuulemaan. Sain usein managereilta vastaukseksi: ”No kun tämä asia nyt vain on näin.” – Sitten tulin siihen tulokseen, etten halua olla ammattimuusikko. Aloin keskittyä enemmän perhe-elämääni, vietin paljon aikaa lasteni kanssa ja tein musiikkia ennemmin studiossa ja erilaisten projektiviritelmien parissa. Se oli aikoinaan minulle se luontevin sävellaji. – Luova puoli on ollut minulle tärkeintä jo 25 vuoden ajan. Ja taas lisää riff ejä. Mutta Sabbathissa lauloin neljä nauhaa ylempää, G:stä, mikä kasvatti minua laulajana. Tehdään vain uusia!” Sitten hän teki hitosti riff ejä, joista suurin osa päätyi vastaaville kaseteille niihin samoihin laatikoihin ja vain murto-osa levyille, joita teimme yhdessä. en fi ilistä, ja joskus saan niistä ideoita sanoituksiin ja kokonaisiin tarinoihin, mikä oli hämmentävää. – Scott löysi minut Facebookista. – Vuosiin en osannut nimetä syytä turhautumiseeni, mutta sitten sisäistin, etten kerta kaikkiaan kestänyt sitä, että luovuus ja raha sotkettiin keskenään, Martin puhisee. Olen laulanut elämäni aikana 75 albumilla, ja uskoisin antaneeni kaikkeni joka levylle, viimeisimpinä Th e Quill -yhtyeelle ja Arjen Lucassenin tulevalle Star One -levylle. Sen sijaan olen viettänyt aikaa studiossa tehden musiikkia itsekseni. Hän ei edes tiennyt kuka olin! Hänelle olin vain joku Tony Martin -niminen kaveri. 48. Kaseteissa luki ”Riff ejä E:stä”, ”Nopeita riff ejä E:stä” tai ”Hitaita riff ejä A:sta”. – Entäs Tony
facebook.com/meteli.net twitter.com/meteli instagram.com/metelinet SUOMEN SUOSITUIN KEIKKAHAK U METELI.NE T KEIKKAHAK U KEIKKAHAK U
Yhtye aloitti Oznimellä 1970–80-lukujen vaihteessa, mutta käänteentekevää oli kitaristi-kosketinsoittaja Steve Blazen liittyminen miehistöön muutamaa vuotta myöhemmin. Ensilevyn Waiting in the Darkin kaltaisten kappaleiden dramaattista ulottuvuutta syvennettiin, ja myös iloluontoisemmat kappaleet saivat kiinnostavampia, moniulotteisia piirteitä. Uutta, From Womb to Tomb -nimistä levyäkin lupaillaan. Tämäkin vaihe sisälsi oman mielenkiintoisen sivujuonteensa, kun MCA oli alkuvaiheessa kiinnostunut kiinnittämään pelkästään Blazen, koska hän omisti Lillian Axen nimen ja oli pääbiisinkirjoittaja. KOMEA levy ei kuitenkaan resonoinut suurten massojen keskuudessa tarpeeksi, ja yhtye sai lähtöpassit MCA:lta. -yhtyeen, kanssa. Mukaan tulivat laulaja Ron Taylor, kitaristi-kosketinsoittaja Jon Ster ja basisti Rob Stratton. Kasaritukkahevin geneerisimmät piirteet kuuluvat selvimmin nimiensä mukaisissa rokkailuissa She Likes It On Top, Down on You ja Show a Little Love sekä Girl-coverissa My Number. Aktiivinen kiertäminen muun muassa Queensrÿchen, Poisonin ja Rattin lämmittelijänä kiinnitti huomiota viimeksi mainitun leirissä. Heleitä avoimia kieliä taitavasti hyödyntäviä näppäilyjä käytetään suloisesti esimerkiksi Diana-kappaleessa, kun taas The World Stopped Turningissä ja varsinkin Ghost of Winterissä sävyt ovat melankolisempia ja eeppisempiä. nd another love / I’ll be another casualty”. Tällä vuosituhannella bändi on tehnyt paluun Blazen johtamana, ja sen tyyli on muokkautunut metallisempaan ja progressiivisempaan suuntaan. Sen ainoana tyylivirheenä voi pitää halvalta kuulostavaa konerumpupohjaista introa, joka on kuin jonkin aikakautensa b-luokan trillerin avausmusiikkiraita. ”And when the battle’s over / You . Tältä osin peli tehdään selväksi jo jylhällä avausbiisillä All’s Fair in Love and War. Toinen kerta toden sanoi LILLIAN AXE Love + War MCA 1989 TEKSTI TONI KERÄNEN S?L?M?H?Ä POLKU PIENILLE SUURILLE LEVYILLE Dramaattiset juonteet, rikkaat harmoniat ja akustisten kitaroiden helinä antavat kasarihevin unohdetulle helmelle persoonallisen sävyn. 50. Yhtyeen manageriporras hoiteli levytyssopimuksen MCAsuuryhtiön kanssa, ja Ratt-kitaristi Robbin Crosby tuotti Lillian Axen nimikkolevyn, joka julkaistiin vuonna 1988. Vuodesta 1983 lähtien bändi keikkaili ahkerasti USA:n eteläosissa ja saavutti maineen vakuuttavana lava-aktina. Ennen tätä Blaze oli ehtinyt tunnustella yhteistyötä Warrant-laulaja Jani Lanen kanssa, mutta molemmat päättivät pysytellä omien bändiensä johtohahmoina. Sitten voimat loppuivat ja yhtye hajosi vuonna 1995. Levyn suurimmissa helmissä ovat tärkeässä roolissa nimenomaan kohtalokkaan kuuloiset melodiat ja sointurakenteet, joita kuorrutetaan runsailla lauluharmonioilla. DEBYYTTIALBUMI herätti lupauksia, mutta seuraavana vuonna ilmestyneellä Love + War -levyllä yhtye löysi lopullisesti musiikkiinsa mestarillisen otteen. Mies kaappasi biisintekovastuun ja yhtyeen nimi vaihtui hänen ehdotuksestaan Lillian Axeksi. Vuonna 1987 tapahtui seuraava tärkeä muutos, kun Blaze ja rumpali Danny King yhdistivät voimansa toisen paikallislegendan, Sti. Osa materiaalista kurottelee Bostonin kaltaisten AORjättiläisten orkestroituun soundiin, osa hyödyntää Def Leppardilta ja Teslalta napattuja sävellysratkaisuja. Nekin ottavat kliseisistä lähtökohdistaan niskalenkin silkalla tarttuvuudellaan ja näppärillä sävellysratkaisuillaan. Esimerkiksi vuoden 2012 XI The Days Before Tomorrow -levyllä liikutaan välillä jopa Dream Theaterista muistuttavissa maisemissa. Kaiken kruunaa se kuuluisa x-faktori – jokin, mikä tekee kokonaisuudesta oman ainutlaatuisen itsensä. Nekään eivät olleet huonoja, mutta tietty Love + Warilta löytynyt hehku oli himmennyt. Seurasi jälleen uusia kokoonpanomuutoksia ja kaksi levyä I.R.S.-levy-yhtiön kanssa. NEW Orleansista tulleen hard rock -bändin Lillian Axen kokoonpano muuttui tiuhaan jo ryhmän alkuaikoina. Jo avausbiisin lopukkeessa kuullaan akustisia kitaroita, jotka ovat myöhemminkin merkittäviä yleisen tunnelman luomisessa. Välillä mennään Guns N’ Rosesin Appetite for Destructionilta tutulla vimmalla. antaa taustatukea Taylorille, joka tulkitsee ärhäkästi katkeraa tarinaa pieleen menneestä rakkaudesta. Blazen kipakasti vingahteleva kitarari. Kaikki on kuitenkin paremmin kuin hyvin, kun kappale lähtee kunnolla käyntiin. Jos suostuu antamaan Lillian Axelle vain yhden kappaleen verran aikaa, kannattaa ottaa kohteekseen juuri kuusiminuuttinen, monikerroksinen Ghost of Winter
TULE LÖYTÄMÄÄN AVAIMESI PAKOON. Pulmia ja arvoituksia täynnä olevat huoneemme odottavat neuvokasta ryhmäänne ratkaisemaan niiden haasteet. ROVANIEMI ROOM ESCAPE on tosielämän pakopeli, jossa ajan ja paikan taju katoaa ja pelin ?ow vie mennessään. ROOMESCAPE.FI HELSINKI . ANTIBAKTE ERISET PINNOITTE ET TURVAVÄL IT JA TEHOSTET TU SIIVOUS TURVALLISU US ETUSIJALLA. TAMPERE . Selvitätkö tiesi ulos
mainos @soundilehti @soundilehti @soundilehti @soundilehti @soundilehti @soundilehti Intohimona musiikki soundi.fi
Mitä tästä eteenpäin. Tuskin, mutta se nostaa bändin jälleen totutulle tasolle. Joni Juutilainen The Long Road North julkaistaan 11.2. Tuntuikin siltä, että näennäisesti hyvällä A Dawn to Fear -edellisalbumilla (2019) ei ollut enää oikeastaan mitään uutta annettavaa. 53. Yhtyeen hardcore-huutolaulun, murskaavien riffi vallien ja elokuvallisten vaikutteiden riistisiitos on hioutunut vuosien mittaan jo niin saumattomaksi, että Cult of Lunan musiikillinen tasokkuus ei tule enää yllätyksenä. Yhdeksän kappaleen mittainen paketti on nimensä mukaisesti kuin pitkä matka läpi pimeän, kylmän ja aution Pohjolan. Yhtye pohjusti uuden albumin sisältöä kuvailemalla sitä aikaisempaa elokuvallisemmaksi, mikä pitää monilta osin paikkansa: The Long Road North herättää parhaimmillaan todella vahvoja visuaalisia mielikuvia ja onnistuu luomaan dynamiikallaan draaman kaaren, mikä osoittaa, että levyn kappalejärjestys on selkeästi mietitty. Keikkahiljaisuuden keskellä on syntynyt levy, jonka maltillisuudessa ja pitkissä linjanvedoissa on mukana tarvittavaa nälkää ja yritystä. On myös kieltämättä pieni ihme, että vuoden 2001 nimikkoesikoisellaan massiivisesti mutta suhteellisen yksiulotteisesti möyrineestä yhtyeestä on kasvanut näinkin muuntautumiskykyinen ja vakuuttava tekijä. Kyse on enää siitä, kuinka hyvin tunnelma ja sävellykset pelaavat keskenään. Reilusti yli tunnin mittainen The Long Road North kulkee pitkälti samoilla laduilla A Dawn to Fearin kanssa, mutta tuntuu lipuvan eteenpäin edeltäjäänsä vaivattomammin. Cult of Lunan vuonna 1998 käynnistynyt ura on ollut harvinaisen ansiokas. Onko tämä sitten Cult of Lunan paras levy. Kahden Phoenix-kitaristin suoritukset puolestaan kiinnostanevat lähinnä muusikoita, mutta se tulee selväksi, että The Long Road Northilla tapahtuu jotain uutta ja kiinnostavaa – kuvassa on siis tarvittava määrä erilaista henkeä kuin A Dawn to Fearillä. Mariam Wallentinin vierailu Beyond I -biisillä tuo mukavaa vastapainoa Johannes Perssonin karulle huutamiselle, enkä keksi, kuinka tällaista asetelmaa voisi toteuttaa Cult of Lunan musiikissa paremmin. Levyvuosi 2022 saa The Long Road Northin myötä väkevän alun. Aivan kuin kokonaisuus huutaisi ”Täältä tullaan vielä!” tehden sen niin väkevin painotuksin, että viesti jää tuskin epäselväksi, vaikkei Cult of Lunan musiikista liiemmin pitäisikään. Bändin ydinsekstetin ohessa kuullaan jälleen muitakin muusikoita. Pimeä Pohjola Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa CULT OF LUNA The Long Road North METAL BLADE C H A D M IC H A E L W A R D A?V?O. Ruotsalaisbändin kokeilullisuuden lakipiste koettiin Julie Christmasin kanssa yhteistyössä tehdyllä Mariner-levyllä (2016), jonka jälkeen odotukset Cult of Lunan suhteen käytännössä nollaantuivat
Vanhoja levyjä kuunneltuani ymmärsin, että myös minun oli pitänyt muuttua sitä varten. Hyvä pohjavire kantaa, vaikka rumpalointi on aika puisevaa läiskettä. Dawn of Solace lienee Saukkosen monista bändeistä minimalistisin ja kevyin, mutta samalla melankolisin ja kaihoisin. Kimmo K. PANWORKZ Zakk Wylden Black Label Society ei ole ikinä ihmeemmin innostanut. Levytrilogian (Absu–Abzu–Apsû) päättävä esikoislevy jatkaa melko pitkälti Taran tunnelmissa, tosin ilman komeita kelttiläisiä vaikutteita. Variaatiotakin löytyy, ja pianoherkistely toimii siinä missä doomahtava, todella jyräävästi lanaava särövallituuttauskin. Keikan ja Pimeys-albumin myötä resonoiva taajuus löytyi. Aki Nuopponen DAWN OF SOLACE Flames of Perdition NOBLE DEMON Kotimaisen metallin moniottelija Tuomas Saukkonen jaksaa pysyä tuotteliaana. on siis kerrassaan positiivinen yllätys. Joa Korhosen runollisissa kappaleissa tämä tarkoittaa sitä, että jokaista lempeää melodiaa vasten kuullaan toivotonta kivireen vetämistä. Uudella kokoonpanolla julkaistu Absu (2009) oli jättimäinen pettymys, eikä Abzu (2011) siitä juuri parantanut. BLACK LABEL SOCIETY Doom Crew Inc. Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 54. Niko Ikonen SC O T T K IN C A D E & M . Viimeksi mainittua yhtye on ollut etenkin paluustaan lähtien, kun alakuloisesta nuotistaan tunnettu Mikko Heikkilä pestattiin täyteen lauluvastuuseen. Jäsenistösekoilu pakotti Proscriptor McGovernin päästämään Absun lopullisesti päiviltään vuonna 2020. Erityisen sulan Wylde saa hattuunsa sooloista, jotka ovat liukkaita mutta kohdakkoin myös perin tunteikkaita. Teos kasvanee entisestään uusien kuuntelukokemusten myötä, niin ähkyinen, polveileva ja solmuinen se on. Raskassoutuisin melankolia ja elektronisimmat kipinät ovat yhtä sanojen kuvaston kanssa. Biisit ovat pääosin tasokkaita ja etenevät raskassoutuisuudestaan huolimatta luontevasti. On huojentavaa kuulla, että vanha esoteerinen liekki lepattaa taas mustana ja villinä. Pimeyden lauluille ei meinaa uskaltaa antautua täysin. Syvällisyys ja sävyt tosin kuuluvat sävellyksissä aavistuksen aiempaa laaja-alaisemmin, mikä nostaa tasaisen kokintaa. Uusi Absu-musiikki on myös teknisempää ja kikkailevampaa kuin Taralla. Ilmaisun rasittavat piirteet on siivottu tyylikkäästi pois, vaikka kovemmin tuutatessa Wylden laulu äityy yhä nasaaliksi. Saran maailmassa syleillään pimeyttä ja kylvetään valossa. Koskinen SARA Pimeys 6162 VIIHDE ”Mä tiedän kyllä mihin pystyisit / mut mä oon oppinut ja viisaampi / Toisessa muodossa sä ilmestyt nyt / ja jälleen kerran mä hautaan sut”. Saukkosen aiemmillekin projekteille komeasti värinöivää ääntään lainannut, nykyään Kauniista Kuolemattomasta tunnettu mies sopii bändin keulille erinomaisesti. PROSCRIPTOR MCGOVERN’S APSÛ Proscriptor McGovern’s Apsû AGONIA Teksasilainen kulttibändi Absu koki henkisen kuoleman vuonna 2001, kun se julkaisi magnum opuksensa Taran ja sen pitkäaikaiset ydinjäsenet Shaftiel ja Equitant lähtivät yhtyeestä. Kun tuomiopäivän torvilla Pimeys-albumin avaava Mun ihminen soi Saran konsertissa Olympia-korttelissa viime lokakuussa ja Joa Korhonen lausui nämä sanat, ovet Saran sydämeen aukesivat minulle. Doom Crew Inc. Osin tähän ovat vaikuttaneet musiikista välittynyt punaniskaisuus, southern rock -vaikutteet ja Wylden maneerit niin kitaran varressa kuin mikrofonin takana. Uutuudella soiva suoraviivainen ja kauniisti harmaan sävyissä kahlaava melankolinen metalli on tyylillisesti sulavaa jatkoa edellislevy Wavesille (2020). Olen aistinut, että tässä sielun kielessä on jotain omaani, johon en täysin yllä. Julkaisuvuorossa on miehen pari vuotta sitten elvyttämän, alkujaan vuonna 2005 perustetun Dawn of Solacen kolmas albumi. Olen halunnut tulla sinuiksi Saran kanssa Veden äärelle -albumista (2008) saakka. Ja kuin feenikslintu konsanaan Absun tuhkista nousi uusi uljaampi maaginen entiteetti, jota komennetaan nimellä Proscriptor McGovern’s Apsû. Grungella ja sludgella silattu heavy rock laahaa raskaasti mutta melodisesti. Komea Forever and a Day -balladi tai jyräävä grungerunttaus End of Days ovat tästä vakuuttavia esimerkkejä. Z V YA G IN A Korhosen herkät tulkinnat saavat tarttumaan jokaiseen hänen lausumaansa riviin kuin se olisi hänen viimeisensä. Ne saavat pelkäämään, miten syvästi ihminen voikaan tuntea. Ensin luulin Saran musiikin kypsyneen. Albumi sisältää jokseenkin järkälemäisestä yleisilmeestä huolimatta ihmeen rentoa ja tunteikasta tulA?V?O. Bändissä on rumpali-laulaja Proscriptorin lisäksi jo Abzulla soittanut basisti Ezezu, uusi kitaristi Vaggreaz sekä Zemialin nokkamies Vorskaath, joka pistää urut solmuun. Yhtä ei voi olla olemassa ilman toista. Komea paluulevy jo 20 vuotta sitten kuoliaaksi julistetulta bändiltä. Mörkömäisen herkkiksen näpeistä heruu otelaudalle yllättävää sielukkuutta, ja laulussakin on isoa tunnetta
Nuoresta iästä huolimatta koplan toisella levyllä kuuluu kokemus. Kaikkien merkkien vastaisesti bändi esittää perinteisempään heviin pohjautuvaa poweria eikä sitä tolkutonta kilkutusta Dragonforcen ja vastaavien hengessä. Sinällään ihan mukiinmenevästi toteutettu meininki kärsii kuitenkin hyvien kappaleiden puutteesta, mikä käy kieltämättä hermoille 50-minuuttisen levyn aikana. Laulaja Heval Bozarslan kasasi yhtyeen uudelleen tuoreen jäsenistön voimin vuonna 2015, mistä lähtien se on toiminut varsin aktiivisesti. Myös Ancient Visitors tarjoaa hieman painavampia tunnelmia. -albumin ainoa mielenkiinto löytyy tuttujen riffi en bongailusta, mistä saisi kehitettyä tässä tapauksessa oivan juomapelin. Elli Muurikainen THREE DEAD FINGERS All Worlds Apart ART GATES Onpa äärimmäisen virkistävää arvioida levyä metallibändiltä, jonka soittajien keski-ikä on alle 18 vuotta. Vaikka ruotsalaissällien kakkoslevy etsii vielä tyyliään, se väläyttelee kutkuttavan vahvaa potentiaalia. Tummareunaista death metalia esittävä bändi jatkaa neljännellä levyllään tasaisen varmaa tappolinjaa. Tästä tahtoisi tykätä enemmän, mutta minkäs teet, kun ei iske täysillä. Örinälaulut, raskaat soundit, nopeat sahausriffi t ja tymäkkä rumputulitus on tehty hyvin, mutta meno on niin tavanomaista lajissaan, ettei siitä pääse pahemmin innostumaan. Vaikka Marduksivuprojektiksi mielletty Funeral Mist on julkaissut tasaisen laadukkaita levyjä aina vuoden 2003 Salvation-esikoisestaan asti, en täysin ymmärrä bändin osakseen saamaa suitsutusta. Liki ainut yhtye, jonka tekemisissä on samaa asennetta, on toinen ruotsalaisveteraani Unanimated. Ei kukaan voi tehdä tällaista huomaamattaan. Tuotannollisesti ja sovituksellisesti jämäkkä materiaali rouhii mukavasti, mutta rönsyilee laadusta ja eheydestä. Parhaimmillaan levy on mainio ja koukuttava. Rotten Gods... Serpent SARCASM Stellar Stream Obscured HAMMERHEART Vuonna 1990 perustettu Sarcasm ei ehtinyt alkuperäisessä muodossaan koskaan demovaihetta pidemmälle ja hajosi vuonna 1994. Lisäksi levyn alkuja loppupuoli kuulostavat keskenään liian erilaisilta. Hyvä. Bändin yleisilme on thrashja deathmetallinen, minkä lisäksi hyödynnetään useita muita metallin alagenrejä. Ensin mainitun kireä kaahailu kallistuu ruotsalaisen melodödiksen perintöön ja jälkimmäisen groovaileva raskaus esimerkiksi Soul. Lopun bonusvetoina kuullaan upeat riisutut versiot yhtyeen vanhemmista sävellyksistä Lead Wings ja Dead Air. Eetu Järvisalo DELIBERATE MISCARRIAGE Mortuary Melodies OMAKUSTANNE Vuonna 2019 perustettu Deliberate Miscarriage on Walesin vastine Cannibal Corpselle. Siinä missä debyytti tai vaikkapa edellislevy Hekatomb (2018) latasi tempovyöryn ohella sisuksiinsa hyviä riff ejä ja toimivia biisejä, Deiformin kohdalla meno on epätasaisempaa. Miten pitäisi suhtautua tulokkaaseen, jonka levyn kansikuva täyttää kaikki genren kliseet lohikäärmeineen päivineen, logo tuo mieleen lähinnä Power Rangersin ja tarpeettoman pitkäniminen debyyttilevy alkaa Iron Maideniä hävyttömästi kopioiden. Krod kadonnee siis kartalta sen myötä, kun Chilen pandemiarajoitukset höllentyvät. Levyllä on kaikilta osin asiallisen reipas meininki ja sitäkin tärkeämpänä varsin kypsän ja hyvän kuuloisia biisejä. Eetu Järvisalo FUNERAL MIST Deiform NORMA EVANGELIUM DIABOLI Yksi viime vuoden odotetuimmista black metal -levyistä ilmestyi vasta aivan sen lopulla. Debytoinniksi ihan kiva, mutta vastaisuudessa paukkuja saisi olla tukkukaupalla enemmän. Siinä missä Mortuary Melodies on perusmetallistille epäilemättä liian hurjaa kuritusta, brutalokalmaajalle levy on vain yksi tapaus monien muiden joukossa. Deiform on kuin kaksisuuntainen mielialahäiriö black metalin kuteissa. Serpent POWER PALADIN With the Magic of Windfyre Steel ATOMIC FIRE Power Paladin on porukan omien sanojen mukaan Islannin ainoa power metal -bändi. Sama koskee soundeja ja laulusuorituksia, jotka tuntuvat loppuunpalaneilta, eivät hyviltä. Kyllä! Erinomainen. Ihme kyllä kappaleiden taso nousee oudolla tavalla albumin loppua kohden, mutta pysyy silti korkeintaan keskinkertaisella tasolla. Tyyli on tullut tutuksi alan faneille. yn ja Hatebreedin tyyliseen tilitykseen. Kauniilla piano-introlla starttaava Apocalyptic Serenity lyö silmään hitammaan death doom -vaihteen, mikä tuo nopeiden kaahausten lomaan mukavaa vaihtelua. Homma toimii kaikin puolin, mutta ajoittain esiintyy niin järjettömän ilmeistä apinointia, että pohdin, ovatko nuo hetket vain asteen pidemmälle vietyä pilailua. Mikä on alussa ritualistista tunnelmointia, on lopussa kuin ampiainen tulitkikkurasiassa. van levyn vahvimmat hetket entistä kirkkaampaan valoon. Itse tuotetta pahempaa ovatkin ne lähtökohdat, joille paketti on täysin tarkoituksellisesti rakennettu. Enpä tiedä. Levy ei kanna intensiivisistä hetkistään huolimatta täysillä maaliin, vaan nuupahtaa kesken kaiken. Bändi on rajuja biisinnimiä ja levyn kantta myöten kuin suoraan brutaalin kuolometallin oppikirjasta. Deiform on kuin tilkkutäkki. Nykypäivänä kuulee harvoin autenttista vanhan koulukunnan melodista death metalia, joka ei suostu tinkimään kummastakaan elementistään. Hienoimmat kohdat luovat kovia odotuksia, joita kokonaisuus ei lunasta. Levyltä ei löydy huteja, vaan se tarjoaa tapposävellyksiä koko mittansa täydeltä. Koronapandemian myötä syntynyt Krod soittaa kirskuvilla kitaroilla pohjustettua perus-blackiä lähinnä vanhan Gorgorothin hengessä. Zabulus Valtakunnan missio skandinaavisen mustan metallin parissa vaikuttaa pitkälti tribuutilta, enkä usko hetkeäkään, että tällä projektilla olisi jatkossakaan mitään konkreettista annettavaa. Kovimmat rallit löytyvät alkupuolen verevästi ruhjovista ralleista. Nelikymmenminuuttiselle suolistusdebyytille on paketoitu peräti 14 kappaletta nopeatempoista, väkivaltaista ja jossain määrin koukeroista kalmailua. Flames of Perdition on kaikkinensa hieno paketti, jonka ilme on pohjattomasta alakuloisuudesta huolimatta melko toiveikas. Pakko myöntää, ettei ryhmä kuulosta alkujärkytyksen jälkeen lainkaan hassummalta. Örmyisä örinä on alan standardia ja soundi lähinnä parempaa keskitasoa. Mortuary Melodies on kuuntelukelpoinen levy ilman suuria vikoja tai oivalluksia. 55. Joni Juutilainen LÄHDÖN AIKA Valonaara TREPANATION / BLACK VOODOO / BULLWHIP Jo kolme pitkäsoittoa julkaissut post-metal–sludge–doom-bändi A?V?O. Erottelevuutta löytyy, mutta kun lajityyppi on viritetty niin tiukaksi, peruskohkaamisella ei päästä mitalisijoille. Ei muuta kuin lisää hönkää päälle ja kohti maailmanvalloitusta. Jätkät osaavat soittaa, ja laulajan kiekumistakin kestää kuunnella. Välillä äänessä ovat lapset, välillä tilkkeenä kuullaan tusinariff ejä. Stellar Stream Obscured on raivokkaan energinen teos, josta löytyy niin tajunnanräjäyttävää riffi ttelyä kuin helvetin liekkien lailla hyväileviä, läpeensä mustuneita melodioita. Vaikka nämäkään heput eivät keksi tuplabasareita uudelleen, ryhmä on piristävää vaihtelua kaavoihin kangistuneiden power metal -bändien joukossa. Lisäksi kyseessä on aiemminkin levyttänyt yhtye, joka sai alkunsa Tukholmassa vuonna 2015, jolloin sen jäsenet olivat vasta 10–11-vuotiaita. Mikko Malm KROD Rotten Gods Burn in the Abyss of Serpents KVLT UND KAOS Chileläinen bedroom black metal ei kuulosta ajatuksena houkuttelevalta, mutta annetaan viime vuonna esiin tulleelle yhden miehen – joka muuten tottelee jostain syystä nimeä Zabulus Valtakunta – Krodille mahdollisuus
Tiiviys on suhteellista, mutta varsinaisia suvantoja tai tunnelmointeja on turha odotella. Lähdön aika käyttää näennäisen yksinkertaisia elementtejä, mutta niitä nyanssein höystämällä ja toistamalla jyrinään muodostuu upeita tekstuureja. Kimmo K. Levyn sinkuksi nostettu avaus Une Couronne de Branches herätti mielenkiintoni välittömästi. Jos vertailukohtia halutaan väkipakolla etsiä, mieleen tulevat tivolija hassutteluvapaat folkkimetallibändit – Bathory, Drudkh, Falkenbach ja niin edelleen – sekä Alcest ja sen johdannaiset. Kuvio on niin hyvin kuosissa, että kansainvälinen kiinnostuskaan ei ole esityskielestä kiinni – tunne välittyy varmasti. on minulle uusi tuttavuus ja oikein vakuuttava sellainen. Lähdön aika on hardcorempi ja keskittyy ansiokkaaseen myllerrykseen. Samalla kokonaisuuteen siunaantuu harvoin vastaantulevaa syvälle kurottavaa vääjäämättömyyttä. Niko Ikonen A?V?O. Levy on täynnä sielua raastavia melodioita, komeita kuoroja, herkkiä tunnelmapaloja ja akustista näppäilyä. Tuntuu todella väärältä kutsua black metalia kauniiksi, mutta minkäpä teet. Variaatiota voisi olla rutkasti enemmän. Hyväsoundinen ep tuo tyyliltään ja sooniselta ilmiasultaan mieleen Neurosisin, tai ainakin yhden osaalueen sen ilmaisusta. Bändin kolmas levy Devoured by the Oak on herkkä ja tunteellinen levy, joka yltää eeppisiin mittoihin ja raivokkaisiin vihanpurkauksiin. Devoured by the Oak yllätti allekirjoittaneen, eikä pelkästään viimeisenä kuultavan ruotsinkielisen Blomsterkransenin takia. Uuden laulajan Eeli Helinin debyytti on murskaava suoritus niin jykevästi karjuvalta lauluniekalta kuin massiivisesti vyöryvältä bändiltäkin. Raskaalla asialla ollaan alusta loppuun. Cân Barddin musiikki ei tarjoa mitään lailaiheitä tai ievanpolkkaa, vaan huomattavasti syvällisempää, esoteerisempaa ja tiedostavampaa luontopakanuutta. Tunnelma on tiivis ja tiivistyy entisestään soiton intensiteetin ja äänenpaineen kasvamisen myötä. Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 56. Tämä ei ole kuitenkaan ainoa suunta ilmaisussa, joka CÂN BARDD Devoured by the Oak NORTHERN SILENCE Sveitsiläisduo Cân Bardd sekoittaa keskiaikaista ja kelttiläishenkistä melankoliaa luontomystiikkaa hersyvään black metaliin. Bändin jätkät eivät heiluttele keikoilla muovimiekkoja ja paljastele kepeksiään kilttiensä alta, vaan antavat verensä kuohahtaa suuntaan ja toiseen. Upean albumin heikoin lenkki on hieman tasapaksuksi äityvä materiaali. Koskinen EYES WIDE OPEN Through Life and Death ARISING EMPIRE Kymmenvuotias bändi Ruotsin Karlstadista on sisäistänyt hyvin maansa melodisen death metalin perinnön. Valonaara on maukkaasti jyräävä ja massiivisuudessaankin hämmästyttävän vivahteikas nelibiisinen
Dear Rulersin soidessa pohdin useamman minuutin ajan, miten tämä liittyy Infernoon. Levy tasapainoilee tenhoavan ja tylsän vaikeakulkuisessa välimaastossa. Mukana on ties mitä elektroa ja neitokaisen laulamaa menoa. Alkukantaisesti räimivä death metal pelaa maltillisilla kierroksilla, eikä kaahausvaihdetta isketä silmään kuin aivan hetkittäin. Mutta kriitikon turhake on monesti fanin aarre. Menossaan on jotain selittämättömällä tavalla ranskalaista, sillä siellä täällä välähtelee tuttuja piirteitä maan muistakin metallibändeistä. eld henkilöityy ennen kaikkea kitaristi-laulaja Juho Myllylään, joka vastaa yhtyeen sävellyksistä. Itse musiikki on hyvin kaukana grindcore-kaahauksesta, vaikka esimerkiksi varhais-Carcassiin viittaavaa kitarointia on havaittavissa. Celesten turvallinen arkipäiväisyys saattaa olla monen mieleen, mutta itse jään kaipaamaan enemmän särmää ja yllättäviä käänteitä. Toki Acoustic Adventures on myös tehty hyvin. Kultakimpaleen päällä ei ole istuttu, mutta aivan turhaan levyä on pantattu. Yhtäältä simppeli puurtaminen puhuttelee, toisaalta se mystinen ”jokin” jää uupumaan, eikä Genocide Pact nappaa missään vaiheessa kunnon otteeseen. Rehellisesti sanoen: ilman Acoustic Adventuresiakin pärjäisi. Yhtyeen neljännellä levyllä kuuluu matkalta hankittu soittotaito ja kokemus. Genocide Pact on saanut nimeään kantavalle levylle suorastaan demomaisesti tomuttavan soundimaailman. Vielä parempaa on hankkeen taiteellinen anti. Levyllä ei soita kone, ja koukut toimivat omalla kapealla sektorillaan oikein mukavasti. Ykkösosan kappalevalinnoista voi olla montaa A?V?O. Apunaan hänellä ovat basisti Maarten Vos ja rumpali Steven Favier, jotka luovat soitollaan vankan pohjan ilmaville kappaleille. Eetu Järvisalo CELESTE Assassine(s) NUCLEAR BLAST Viisi kokopitkää ennen Assassine(s)iä tehnyt Celeste kuuluu vuonna 2005 alkaneesta urastaan huolimatta selkeästi uudemman polven ranskalaisbändeihin, joita tuntuu tupsahtelevan esiin vuosi vuodelta enemmän. Orkesterin musiikki sijoittuu tunnelmansa puolesta jonnekin Porcupine Treen ja Anatheman välimaastoon, eli pääpaino on progressiivisessa ja melankolisessa rockissa. Äänimaailmaa ja kappaleita ei ole puserrettu aivan täyteen, vaan biiseistä saa jopa kiinni. Tarraavimpia korvamatoja tarjoavat Devastation, Burn ’em ja nimibiisi Through Life and Death. Kari Koskinen SOMALGIA Inverted World REPOSE Somalgiaa ensi kertaa kuunnellessa mieleen juolahtaa vahvahko wtf-tunne. Kirkkaasti ja isosti soiva levy käynnistyy erityisen vahvasti lyömällä eteen pumppaavalla raskaudella, kuulailla sävyillä ja menevillä kertseillä ilottelevia ralleja. Akustinen lähestymistapa toki haastaa, mutta se myös avaa soittajille mahdollisuuden päästä kokeilemaan ja irrottelemaan – saada vaihtelua ja tuulettaa rutiineja ainakin niiden kappaleiden osalta, joita on veivattu kiertueilla jo vuosikymmeniä. Tami Hintikka BURNTFIELD Impermanence PROGRESSIVE GEARS Amsterdamista kotoisin oleva Burnt. Kaikin kohdin, kuten vaikkapa karulla raakkulaululla vedetyn poppisbiisin Recalcitrantin kohdalla, homma ei kuitenkaan irtoa järin luonnikkaasti. Tumpuhkolla poppissoundilla vedetty bläkkis-pop/rock on Somalgian perusidea, mutta ilmaisu ei jää siihen. Valitettavasti levyn B-puolelle ei meinaa riittää samalla mitalla bensaa. 57. Bändillekin konsepti on otollinen, kahdestakin syystä. Tämä on sääli, sillä ainekset numeroa korkeampaan arvosanaan olisivat olleet olemassa. Hankala kuvitella, että linja petraantuisi ”vaikealla seitsemännellä albumilla” kovinkaan radikaalisti. Mikko Malm SONATA ARCTICA Acoustic Adventures, Volume One NUCLEAR BLAST Kotoinen melometallilähettiläämme Sonata Arctica lanseerasi tuotantonsa esittämisen akustisesti klubeilla ja festareilla joitakin vuosia sitten. Damnatus on tiivis, täysin hienostelematon ja genren perusteissa pysyvä näyte virveliä tärisyttävän brutaalia death metalia. Hitaan ja keskitempoisen välimaastossa operoiva yhtye luo rouheaa ja rehellisen kuuloista kuoloa, mutta biiseissä ei ole juurikaan tarttumapintaa eikä oivaltavia riff ejä. Assassine(s) on valitettavasti hyvin tasapaksu möhkäle. Myös koskettimia ja jousia kuullaan vierailevien muusikoiden soittamina. Ehkä paikalliset muusikot ammentavat ideansa kollektiivisesta lähteestä, kuka tietää. Burnt. Kimmo K. Biisi on pitkään Elbow’sta tai Dovesista muistuttavaa nukkavierua indiepoppia, mutta suhteellisen yhtäkkisesti kehiin lävähtää blackmetallista riivintää. Celesten musiikki on sekoitus post-blackin melankoliaa ja hieman teknisempää, Gojiran suuntaan viittaavaa metallirunttausta. Äänimaisemassa on livenä treeniksellä -henkeä, joka päästää kuulijan lähelle bändiä. Toteutuksessa on hienoisen kotikutoinen, mutta yllättävänkin toimiva sävy. Erityisesti Johan Girardeaun suora kärinälaulu kaipaisi lisää eloa ja sävykkyyttä, ja useammat kuuntelukerrat osoittavat, että alkuun mukiinmeneviltä kuulostavat kappaleetkin ovat lopulta keskinkertaisia tekeleitä. Koskinen GENOCIDE PACT Genocide Pact RELAPSE Washingtonilaisen kuoloremmin kolmannen pitkäsoiton kansitaide kiinnittää huomion, sillä se huokuu vahvasti Napalm Deathin kahden ensimmäisen levyn henkeä. Joni Juutilainen 3RD WAR COLLAPSE Damnatus GUTTURAL BRUTALITY Kansojen välistä yhteistyötä! Kotimaisen Inferian ja brasilialaisen Vomepotron yhteiskiertue vuonna 2014 jätti bändeille sen verran muikean maun, että voimat piti yhdistää. Pellit ja haitsu kilisevät ja sihisevät, ja kitaroissa on rouhean luomuista säröä. Tunnelma ja intensiteetti ovat linjassa alkupään kanssa, mutta terävyys ja iskevyys ovat karisseet valtaosin pois. eldin toinen levy ei osu napakymppiin, mutta on silti tasapainoinen ja vaivattomasti eteenpäin soljuva kokonaisuus. Runsaat lauluharmoniat tuovat sävellyksiin mukavaa kuohkeutta ja ilmavuutta, ja mallia on varmaan haettu Steven Wilsonin oppikirjasta. Kuten olisi pärjännyt ilman uudelleen nauhoitettua Eclipticaakin. Impermanencen viehätys perustuu yksinkertaisten mutta äärettömän tehokkaiden melodisten ideoiden iskuvoimaan. Matalat, karkeat mörinät ja näppärästi toimivat riffi t nostetaan esiin melko kuivan ja sopivasti erottelevan soundin voimin. Somalgian touhu on kiinnostavaa ja hätkähdyttävyydessään yllättävänkin lupaavaa, mutta kahden ukkelin muodostamalta tuoreelta brittibändiltä uupuu vielä kokonaisilmaisullista sulavuutta. Mitään uutta ei esitellä, ja markkinoilta löytyy kasoittain brutaalimpaa jytkettä. Vaikka musiikissa on monenlaista sävyä, tyystin erikoishommiksi tästä ei ole. Kaikesta huolimatta levyllä on paljon raikkaan ja lupaavan kuuloista menoa, jonka paranemiselle en näkisi mitään estettä. Se on helppo tapa myydä samat biisit kuulijoille uudestaan. Kappaleiden tyylikirjokin on suppea, mutta Damnatus on silti miellyttävää kuunneltavaa. Kappaleet ovat myös taitavasti sovitettuja, etenkin laulujen osalta. Biisit ovat aika hienosti tehtyjä, ja yhden tai kahden mustametallisen elementin ilmaantuminen kevyemmän ilmaisun yhteyteen toimii parhaimmillaan jännittävästi. Ennen kaikkea sitä on miellyttävä kuunnella. Raskaampiakin sävyjä kuullaan, mutta hyvin harkitusti. Selkeää jatkumoa ilmeisen nappiin osuneelle vedolle on julkaista albumillinen akustisia Sonata-biisejä. Rumpali Kalle Lindforsin ja laulaja-kitaristi Christiano Martinezin hedelmänä syntynyt 3rd War Collapse äänitti esikoisensa jo vuosia sitten, mutta julkaisuun se saadaan vasta nyt. kuulostaa kaikilta osin modernilta ja korostaa esimerkiksi metalcore-vaikutteita. Haikea instrumentaali Everything Will Change tarjoaa tasavahvalle levylle tyylikkään lopetuksen
Tällä splitillä yhtyeeltä kuullaan vain kolme kappaletta. Joni Juutilainen EZRA BROOKS / SERPENT RIDER Visions of Esoteric Splendor NO REMORSE Calgarystä tuleva Shawn Vincent aloitti soittohommat Kanadan puolella, mutta on sittemmin siirtänyt majapaikkansa Helsinkiin. Ongelmallisinta on, ettei Unanimatediä ole enää tunnistaa samaksi bändiksi, johon tuli joskus hurahdettua. Saman kylän Necrophobic työstää mustaa kuoloaan samoilla välineillä, mutta sen aikaansaaman tornadon seassa on kuitenkin kosolti takaraivoon kosahtavia kakkosneloA?V?O. Sanoituksellisesti ankeilla taajuuksilla kulkevan ilmaisun tyylikirjona toimii melodiapainotteinen mutta karkea deathja black metal. Levy on suoranainen pelastus kaikille niille, jotka janoavat julmaa ja dramaattista, aidon amerikkalaista heavy metalia – varsinkin nyt, kun Iced Earthin jatkosta ei ole sattuneesta syystä hitustakaan varmuutta. Eetu Järvisalo UNANIMATED Victory in Blood CENTURY MEDIA Ysärin puolivälissä julkaistut kaksi death black -levyä nostivat Tukholman Unanimatedin kertaheitolla lajin ystävien huulille. Erityisesti Délétère on tehnyt vaikutuksen äärimmäisen melodisella ja tarttuvalla tyylillään, jota voisi kutsua Quebecin vastineeksi ruotsalaiselle meloblackille. Nykyisellä otsikolla Vincent on ehtinyt julkaista kaksi demoa sekä ep:n ja splitin. Ylipäänsä kuuntelukokemusta vaivaa tietty keskeneräisyyden ja kökköyden tunne. Kummaltakin yhtyeeltä löytyy kolme omaa biisiä ja yksi coverveto. Mutta hyvin tuntuvat perusteet olevan hanskassa. Riffi vetoiset ja nopeat kappaleet on veistetty yhdestä ja samasta puusta, ja kun sävellysten teho tylsistyy demotason lo-. The Monster Roars on yhtyeen 22. Kitaristi Freddie Vidalesin ja ikonisimman Iced Earth -laulajan Matt Barlow’n kymmenisen vuotta sitten perustama Ashes of Ares on aina tehnyt laadukasta musiikkia. Bändi on nyt ilmaisultaan lähempänä black metalin toista aaltoa kuin kenties koskaan urallaan. Laulu on miellyttävän ärhäkkää, mutta muuten meno ei ota täysin haltuunsa. Hieno on myös Emperors and Foolsin päättävä Monster’s Lament, jonka heavy metal -maailmassa hyvin uniikin äänenvärin omaava Barlow tulkitsee rautaisesti Iced Earth -seuraajansa Tim Owensin kanssa. Kaipa tällä tahdotaan kumartaa Venom–Bathory– Hellhammer-kolmikon suuntaan, minkä toki ymmärrän. Tuskaiset, enimmäkseen keskitempossa pysyttelevät kappaleet eivät noudata suoranaisia lajityyppikaavoja vaan etenevät tunnelma edellä. Myös Emperors and Fools kertoo kaksikon sävellyksellisten ideoiden osuvan yhteiseen maaliin. Sitten yhtye hävisi kartalta vain noustakseen esiin lähes 15 vuotta myöhemmin. Vaikka kummallakin yhtyeellä on ikää vain kymmenkunta vuotta, bändit ovat ottaneet tahoillaan kotimaansa skenesoihdun kantoon ja luotsanneet sitä eteenpäin vimmaisin ottein. Vinterstormener-debyytin julkaisu on ollut takuulla kova juttu bändille, mutta kuulijan on lähes mahdotonta saada tästä täysiä tehoja irti. melko tuore tapaus, sillä ennen tätä yhtye on julkaissut ainoastaan yhden kahden biisin demon. Jaakko Silvast MAGNUM The Monster Roars STEAMHAMMER Veteraanibändi Magnum ei näytä väsymisen merkkejä. Hänen muita aktiivisia yhtyeitään ovat eeppinen doom-yhtye Smoulder ja speed-ryhmä Gatekrashör. Nuoruuden intoa puhkuvan Winterstormin ainoa oikea suunta tästä eteenpäin on omien ideoiden rohkeampi toteuttaminen. Yhtyeen suomalaisen black metalin palvonta on eittämättä mukavaa kuunneltavaa, muttei yhtä persoonallista tai tarttuvaa kuin lajikumppanillaan. Vaikka Sarkrista saa käteensä lyhyemmän tikun, sekään ei ole hassumpi. Ihan oikeasti: jos on ikävä uutta Jon Schaff er -musiikkia, Ashes of Ares käy oikein hyvästä korvaajasta. Délétère tulee Kanadasta ja Sarkrista Saksasta. Winterstormin suurena innoittajana lienee Immortal, ja menosta voikin haistaa norjalaisten vaikutteen – lukemattomia muita skandinaavisia pioneeribändejä unohtamatta. Unanimated säästää kuulijansa suuremmilta osumilta. Vaikkapa As the Nigt Takes Us voisi olla vanhan Satyriconin levyllä ilman, että yhdenkään mustametallikeisarin kulmakarva nousisi tuomitsevaan asentoon. Opus Blasphematum on hyvä, joskaan ei bändien omien albumien tasoinen julkaisu. Vaikka mainittu kappale on ansiokas, muu biisimateriaali kuulostaa toteutukseltaan valitettavan keskinkertaiselta. Serpent I HELVETE Sinisten puiden niitty OMAKUSTANNE Seinäjokelainen albumidebytantti I Helvete ruotii levyllään ahdistuksen, inhon ja vihan tunteita ensimmäisellä kotimaisella. Uusia bändejä janoaville tämä lienee nappihankinta. Suhinan keskeltä satunnaisesti kajahtavat keskivertoa omaleimaisemmat kitarariffi t kertovat, että pientä potentiaalia löytyy. Epätoivosta ja lohduttomuudesta löytyy hyvässä suhteessa sekä rumuutta että kauneutta. Esimerkiksi apokalyptiset Our Last Sunrise ja Be My Blade sekä melankolisemmat Primed ja Gone tuovat mieleen monia upeita kuulokuvia vuosikymmenten takaa. Victory in Bloodia ei tarvinnut vartoa niin kauan. levy ja tarsia. Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 58. Vaikka biisit ovat ihan hyviä, jotain maagista touhusta tuntuu uupuvan. Paluulevy In the Light of Darkness oli kelpo, vaikkei tavoittanutkaan kakkoslevy Ancient God of Evilin (1995) taikaa. Esimerkiksi hypernopea Wolf & Raven sipsuttaa kivasti kepoisillakin volyymeilla. Ezra Brooks on miehen yksin pyörittämä käppäheviprojekti, joka on aikaisemmin toiminut nimillä High Passage ja Amulet. Pahinta hiertämistä aiheuttaa musiikin ja lyriikoiden keskinäinen stemmaamattomuus, etenkin ripeämmissä paukkeissa. Mikko Malm ASHES OF ARES Emperors and Fools ROCK OF ANGELS Yhdysvaltalaisen Ashes of Aresin kolmoslevy upottaa kuulijan syvälle tummanpuhuvien ja aggressiivisten sahausriffi en maailmaan. Kaikki albumilla kuultava on tehty jo aiemmin niin paljon paremmin ja ennen kaikkea laadukkaammin. Tomi Pohto WINTERSTORM Vinterstormener SIGNAL REX Helvetin kylmä ja luminen talvimyrsky puhaltaa tällä kertaa Ecuadorista. Tuntuukin, että hyvä aloitus loppuu kuin seinään, kun on aika ojentaa viestikapula eteenpäin. Jaakko Silvast DÉLÉTÈRE/SARKRISTA Opus Blasphematum SEPULCHRAL Opus Blasphematum kattaa seitsemän biisiä melodista black metalia nopeatempoisella otteella. Yhtyeet eivät tarjoa sinällään mitään maatamullistavaa, mutta kyllähän splitti osoittaa, että perinnehevi voi edelleen hyvin. Ezra Brooks on valinnut esitettäväkseen Ironswordin Legionsin, kun taas Serpent Rider on versioinut hieman yllättäen Varathronin Flowers of My Youthin. Splitin toinen bändi, perinne-doom-yhtye Serpent Rider on mieltä, mutta onneksi levyllä on sopivasti vanhaa ja suoraviivaisempaakin materiaalia. soundien ansiosta ikävästi, kuuntelu muodostuu paikoin työlääksi. Tönkköyttä löytyy myös ilmeisen omakustannepohjaisista soundeista, joissa voisi totisesti olla enemmän täytettä. Sääli, sillä avaus on splitin parempi puoli. Levyn yli kymmenminuuttinen päätös, hätkähdyttävän puhutteleva itsemurhatarina Hirsipuu summaa levyn idean näteimmällä tavalla. Sen musiikki soi tukevasti perinteisen Stokis-kuolon ja Göteborgin melodisemman tyylilajin puolimatkassa. Sovitukset ovat pelkistyneet välistä jopa yhden riffi n jumittamiseksi. Musiikin aihepiiri yhdistettynä yhtyeen kotimaahan saattaa herättää hilpeyttä, mutta itse levy pyyhkii hymyn huulilta hyvin autenttiselta kuulostavalla black metalillaan
@episodilehti @episodi_lehti @Episodilehti Kaikki elokuvista episodi.fi
Electromancy tarjoaa industrial metalia, joka nojaa yhtä lailla Aborymin kuin Red Harvestinkin suuntaan. Bändin ainoana ihmisjäsenenä vaikuttava Satyra sairastui vuonna 2018 borrelioosiin ja joutui lopettamaan soittamisen. Yhtyeen ainoat alkuperäiset jäsenet, kitaristi Tony Clarkin ja laulaja Bob Catley, ovat jo päälle seitsemänkymmenen, mutta eipä ikä näytä ainakaan tämän perusteella liiemmin painavan. Technopagan on siitä erikoinen levy, että se risteilee huoletta kovien ideoiden ja totaalisen paskuuden välillä, eikä käy lainkaan selväksi, pitääkö albumista vai ei. Tällä kertaa nyansseja ja sävyjä on kuitenkin hiottu entistä pidemmälle, mikä on tuonut sävellyksiin tuoreentuntuista energiaa ja dynamiikkaa. Levyn avaava tummasävyinen nimikappale, abbamaista melodisuutta huokuva I Won’t Let You Down ja tanakkaan keskitempogrooveen nojaava Your Blood Is Violence lienevät teoksen parhaimmistoa. Jopa äärimetallisia sävyjä löytyy. Etenkin Catleyn ääni on hämmästyttävän hyvässä kunnossa, ja mies ääntelee näinä päivinä vähintään yhtä pätevästi kuin Ian Gillan. Paluun on tehnyt myös yhtyeen debyytillä (Crossing Over, 2011) laulanut, nykyään Ensiferumissakin vaikuttava Pekka Montin. Hour of the Wolf edustaa siis samaa tyyliä kuin bändin aikaisemmatkin levyt. Magnum edustaa edelleen setämiesrockin aatelia. Hyvällä syyllä voikin todeta, että Hour of the Wolf on yhtyeen kypsin ja varmaotteisin työnäyte. Demomainen toteutus tuo hommaan oman lisänsä, joka karsinee potentiaalista kuulijakuntaa entisestään. Lämminhenkistä ja ammattitaidolla tehtyä musiikkia, jonkä äärellä on hankala olla hirveän kyyninen. Toinen tärkeä seikka on, että sävellyksistä löytyy kikkailun lisäksi runsaasti tarttuvuutta, oli kyse sitten riff eistä tai melodioista. Electromancyn konsepti on mielenkiintoinen, mutta peruskuulijalle levy tarjonnee tuskin mitään. Lisävahvistusta tuo toinen kitaristi Mikael Rauhala. Joni Juutilainen HUSQWARNAH Front: Toward Enemy FUEL Bolt Throweria, Asphyxiä ja muuta keskitempoisempaa ysärikuoloa palvova italialaisporukka onnistuu AMOTH The Hour of the Wolf ROCKSHOTS Progressiivista hybridimetallia soittava Amoth palaa kehiin kolmannella pitkäsoitollaan. Mikko Malm ELECTROMANCY Technopagan METAL ASSAULT Yhdysvaltalaisprojektin debyytin takaa löytyy erikoinen tarina. Mikko Malm M E R V I T IK K A N E N joaa tutuksi tullutta melodista hard rockia. Orkesteri osaa edelleen väistellä de. Edelleen laulu-ja sävellyspuolesta vastaava Satyra päätyi erikoiseen ratkaisuun ja ulkoisti instrumenttinsa roboteille. Teknologianörttien ja black metalin kehitystä puoltavien mielestä Satyran projekti saattaa olla kovinta kamaa vuosiin. Ottaapa tästä nyt selvän. Homma pohjaa selkeästi black metaliin, johon on sekoitettu hieman amerikkalaisia nytkytysmetallielementtejä pahamaineisen nu-metal-aikakauden malliin, mutta tässä yhteydessä ne eivät kuulosta pahalta. Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 60. Kuulija saattaa edelleen kärsiä hienoisesta informaatioähkystä, mutta onneksi huolelliset sovitukset takaavat sen, että kappaleet soljuvat vaivattomasti eteenpäin. A?V?O. Kaksikon lisäksi nykyiseen miehistöön kuuluvat entinen Paradise Lost -kannuttaja Lee Morris, kosketinsoittaja Rick Benton sekä basisti Dennis Ward (Pink Cream 69, Unisonic). nitiivisiä genreluokitteluja ja ammentaa vaikutteita niin thrash metalin, perinnehevin kuin progressiivisen rockinkin puolelta
Kai progekin voi olla haaleaa, vaikka kuinka hyvin ja oppikirjan mukaan tekisi. Kaikki on periaatteessa kohdillaan, mutta kuningasluokan koukkuja ja sävelmiä ei vielä irtoa. Kimmo K. rerecords CD Digipak I Colored Vinyl I Digital OUT: January 7th With Great Power Comes Great Metal! „ A wonderfully melodic Power Metal bullet from Iceland” (Rock It, Germany) OUT: January 7th CD/DVD Digipak | Colored Vinyl | Digital The biggest movie hits of the 90‘s Featuring members of Pretty Maids, HammerFall, King Diamond, The Night Flight Orchestra, Therion Also available: The re-release of „Vol.1“ with the biggest movie hits of the 80‘s incl. Check, check, check. herättämään esikoisellaan lupauksia. Hyväsoundinen ja tarttuva, kivasti raskas mutta sopivan ”yllättävä” ilmaisukin solahtanee korvakäytävään hyvin. On selvää, että tällainen melodisenrujo black metal nostaa hattua niin Gorgorothin kuin Darkthronenkin suuntaan. Koskinen HEGEROTH Sacra Doctrina OMAKUSTANNE Promokuvan perusteella jo aikamiesten Hegeroth anniskelee neljännellä kokopitkällään melodisehkoa black metalia, joka on toteutettu omaleimaisuutta liikoja peräänkuuluttamatta. Ruotsalaisten kolmas (joskin ensimmäinen lafkan julkaisema) levy on aivan hyvää kamaa, josta ei jää oikein minkäänlaisia muistitai mielikuvia, hyvässä tai pahassa. Tempo poukkoilee nopean tykityksen ja maltillisemman välillä. Kitaramelodiat sävyttävät perusasioissa pysyvää rouhetta, joka ei suosi blastia tai muutakaan kaahausta. Myös esikuvien varjo keikkuu vielä liiaksi kaiken yllä, eli hitusen persoonallisempaa otetta tähän kaipaisi. Bändi on saanut kiekolleen tiukan ja sopivan terävän äänimaailman, eikä biiseissäkään ole varsinaista vikaa. Serpent MERCURY X Imprisoned FRONTIERS Mercury X on progemetallia soittava bändi. Tätä ennen jo ysärillä vaikuttaneista alan veteraaneista koostunut projekti ehti julkaista pari underground-piireissä huomiota herättänyttä piensoittoa. Raskaasti rouhivat kitarat koluavat esikuvien kaivamia juoksuhautoja, ja uudemmista nimistä etenkin Hail of Bullets osuu hyvin lähelle. Myös soundimaailmaan on haettu mennyttä aikakautta. Väistämättä ilmaan nousee ajatus, onko tähän laariin kipattu varsinaisten pääbändien ylijäämää. Yhtyeen esittämä black metal on monessa mielessä ajatonta, tai ainakin enemmän vanhemman koulukunnan antia. Grieve on kadonnut takaisin varjoihin. Hegerothin musiikki kuulostaa pitkälti siltä kuin keskinkertaisen Dark Funeral soittaisi Immortalin takavuosien levyiltä ylijääneitä kappaleita. Riffit ovat rujoja olematta kuitenkaan erityisen raakoja. Oli tai ei, Funeral on kohtuullisen hyvä levy. Nyt korkki on narahtanut kiinni ja putki päättynyt. re-records.com www.facebook.com/atomic. Verrattain perinteiseen metalliseen progeen tai progressiiviseen heavyyn kuuluvat: hyvä soittotaito, pitkät kappaleet, liukkaat soolot, ”epätavalliset” tahtilajit, suuret ja polveilevat melodiakulut, korkealentoiset lyriikat ja lujaa kajauttava laulaja. Ei ole sattumaa, että yhtye mainitsee juuri nämä kaksi bändiä Exclusive editions and merchandise: www.atomic. rerecords | www.instagram.com/atomic. Black Metal Boxset | Digital „This is the finest, deep black entertainment at a high level“ Metal Hammer (Germany). 3 bonustracks, plus 7-track bonus live album The Return: MYSTIC CIRCLE Dark, Merciless, Straight & Deadly! OUT: FEBRUARY 4th 2CD Digipak | Colored Vinyl Ltd. Miedosti positiivisen puolelle tämä silti kääntyy, koska homma on ok eikä kuuntelu harmita. Nippanappa puolituntisen kiekon päättää Rush-cover Dreamline, joka on kuolotettunakin lievästi sanottuna väärässä ympäristössä. Kari Koskinen GRIEVE Funeral WEREWOLF Vain parivuotisen uran tehnyt sivuprojekti Grieve nauhoitti ensimmäisen ja samalla viimeisen kokopitkänsä kesällä 2021. Siinä periaatteessa kaikki oleellinen, mutta täsmennellään nyt vähän. Joka kohtaan. Lajityypin ystävät arvostanevat ytimenä olevaa 20-minuuttista nimikappaletta kaikessa korkealentoisuudessaan ja monipolvisuudessaan. Homma toimii pääasiassa hyvin, mutta mukaan on eksynyt muutamia täyteriffejä, jotka säröttävät kokonaisuutta. a bonustrack OUT: January 14th The new Melodic Rock Sensation featuring Kee Marcello (ex-Europe), Tommy Heart (Fair Warning), Darby Todd (ex-Gary Moore, The Darkness) and Ken Sandin (Alien) 2CD Digipak I Colored 2LP I Digital Limited edition incl. Kireät rääkylaulut istuvat musisointiin saumattomasti. Kotimaista vaihtoehtoa pitää mainostaa sen verran, että Decaying on tehnyt nämä hommat uudemmilla levyillään pykälää paremmin. Sen ainoana puutteena on, ettei klassikolevytysten timanttisia ideoita ole löytynyt mukaan. Imprisoned on aivan hyvää progeheviä, mutta siitä on hankala sanoa enempää, siksi geneeristä meno on
Albumilla on mittaa enemmän kuin tarpeeksi, mutta lätty pyörii silti hyvin vaivattomasti. Neljännelle levylle tultaessa hommassa sekoittuvat kiehtovasti mustanpuhuva death metal ja thrashistä siinneet ideat. Alkuun levy tuo mieleen Morbid Angelin, mutta mitä pidemmälH O LG E R FI C H T N E R JA P A T R IC K SC H N E ID E R W IN D musiikkinsa merkittävimpinä verrokkeina. Tehdasasetuksilla mennään. Immortals on neoklassista, pompöösiä ja synavetoista leffamusaa metallirumpukompeilla ja korkealta soivalla sähköskeballa höystettynä. Sitä tyypillistä genren tavaraa. Riffi t ovat parhaimmillaan äärimmäisen vahvoja ja mieleenpainuvia, ja yleinen ote on hieman hevimpi kuin monella lajitoverillaan. Paljon kuoroja, perkussioita ja jousisoittimia, hieman huiluja ja pianoa. Jos Sacra Doctrina on todellakin kaikki, mitä 12-vuotiaalla yhtyeellä on tässä vaiheessa annettavana, tulevaisuus ei vaikuta lupaavalta. Kissin’ Dynamite rokkaa juuri niin tuoreella otteella kuin tällaista musiikkia esittäessä voi rokata. Good Life on uskomattoman tasapaksu ja tylsä veto, jota edes vierailevat laulajat eivät pysty pelastamaan. Musiikki on juustoista ja rempseää – ja niin kovin kliseistä. Tällaista musiikkia on varmaan hienoa tehdä ja julkaista, mutta tämän luokan suorituksilla homma tulee säilymään jatkossakin omana puuhasteluna. Joni Juutilainen A?V?O. Sacra Doctrina on alusta loppuun bändin omaa kädenjälkeä, enkä varsinaisesti ylläty, että yksikään levy-yhtiö ei ole tarttunut tähän täkyyn. Kuten lukemattomien muidenkin saman genren bändien kohdalla, Hegerothin suurin riippakivi ei ole sen huonous, vaan totaalisen harmaa ja hajuton keskitasoisuus, joka ei puhuttele millään tasolla. Vertailut Deströyer 666:n menoon eivät ole tuulesta temmattuja, vaikka An Outlaw’s Stand nojaakin selvästi enemmän kalmaiseen ilmaisuun. Jos leff amaailman huippusäveltäjiä ei lasketa mukaan, genrestä tulee mieleen lähinnä elokuvaja pelimusiikkia säveltävä Two Steps from Hell -tuotantomusiikkiyhtiö sekä muutama muu alan huippunimi. Näissä kappaleissa ei ole juuri muuta valitettavaa kuin se, että osa lyriikasta on todella vaivaannuttavaa jopa genren luonne huomioiden. Siitä on kai yritetty muovata suurta maailmanparannusanthemia, mutta rallatus on teennäisyydessään aika väsyttävä. Italialainen Daniele Mazza operoi samassa ulottuvuudessa fantastisilla ja mahtipontisilla teemoilla. Mazza on power metal -bändi Ancient Bardsin pääjehu, ja se kuuluu aivan liian selvästi. Elli Muurikainen DANIELE MAZZA Immortals LIMB Levyn promokirjeessä luvataan eeppistä elokuvamusiikkia. Kevyemmät biisit vaikuttaisivat olevan ryhmän heikko kohta. Tuplabasarit paukkuvat ja torvet törisevät, skitta vetää eeppisen soolon ja naiskööri huutaa korkealta ja kovaa. Niko Ikonen NOCTURNAL GRAVES An Outlaw’s Stand SEASON OF MIST UNDERGROUND ACTIVISTS Aussibändi Nocturnal Graves on ollut kasassa kohta kaksi vuosikymmentä, mutta albumeita äkäinen metallinyrkki on pudotellut harvakseltaan. Kaksi muuta kevyempää biisiä ovat kuin mitäkin Bon Jovi -pastisseja, ajoittain jopa laulusuorituksia myöten! Onneksi levyllä on reilu kourallinen vauhdikkaita ja energisiä rälläysbiisejä, jotka näyttävät, mistä jengi on oikeasti tehty. Nostakaa se nyrkki kohti taivasta, ou jeah! Ehkä Immortals olisi toiminut paremmin Ancient Bardsin levynä. Edes soundimaailmaan ei ole haettu mitään tavanomaisesta poikkeavaa. Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 62. KISSIN’ DYNAMITE Not the End of the Road NAPALM Ruotsalaiselta kuulostava mutta saksalainen hard rockia ja tukkahevin suuntaan viittaavia säveliä syöksevä Kissin’ Dynamite tekee monta asiaa oikein. Tällaisenaan se on lähinnä demo-osastoa genressä, jossa tarvitaan poikkeuksellista lahjakkuutta ja näkemystä
Vuodesta 2008 toimineen bändin viides albumi jatkaa progen, metalcoren ja melodödiksen sekoittelua raskaalla, groovaavalla ja tunnelmallisella tavalla. Mikko Malm INCARION 1521 MISANTROPIA Osaatko nimetä lonkalta viisi kovinta . Serpent INFECTED RAIN Ecdysis NAPALM Pienestä Itä-Euroopan valtiosta Moldovasta ei ole tullut liikoja metalliyhtyeitä. Jos saisi pyytää hieman omaperäisempää otetta, niin ruotsalaisviikingeistä voisi ehkä vielä kasvaa kelvollinen kovemman liigan bändi. Rumpujen osalta menoon kaipaisi lennokkaampaa otetta, jammailun pohjalla olisi kiva kuulla edes jonkinlaista irrottelua. Yhtyeellä on tyylitajua ja näkemystä. Niko Ikonen A?V?O. Musiikillisesti yhtye osuu aika lähelle Jinjerin ja Tesseractin kaltaisten aktien ilmaisua, vaikka sillä on selkeästi myös oma identiteettinsä ja olemuksensa. Levylle on eksynyt muutama hailakampikin hetki, mutta onneksi ne eivät tee siihen suurta lommoa. Kanadalaisilla basson rooli ei ole aivan yhtä iso, mutta se kutoo kuusikielisen rinnalla täysin omia linjojaan, joiden merkitystä sävellyksille ei tahdo edes tajuta ensimmäisillä kuuntelukerroilla. le kiekko etenee, sitä enemmän edellä mainittu D666 nousee esiin. Se ei erotu kovatasoisessa kilpailussa edukseen. Incarionin soitossa on asiaankuuluvaa käppäisyyttä ja romuluisuutta, mutta myös suunnitelmallisuutta ja eritoten tulista energiaa, joka iskee suoraan ytimeen. Siinä on mukavasti eloa, vaaraa ja rehvakasta stoner-henkeä, mutta 20 minuuttia on sillekin vähintään yliampuva mitta. Meiningin nimenä on pakanallinen viikinkimetalli, ja Bathoryn lisäksi kuvioissa kuuluvat muun muassa Grand Magus, Primordial ja Borknagar. lippiiniläistä metallibändiä. 63. Bändi on lähtenyt selvästi haastamaan itseään, mutta tehokkuus jää puolitiehen. lippiinien paikallisasukkaat torppasivat portugalilaisen tutkimusmatkailijan Fernão de Magalhãesin yrityksen tuoda kristinusko alkuperäiskansan pakanallisten uskomusten tilalle. Suurimmaksi osaksi teos pitää otteessaan vallan vaivattomasti, mistä on kiittäminen sujuvaa soittoa ja soljuvia sovituksia. Keitos on sama kuin aiemmin, mutta painotus on nyt teknisemmin vääntelevissä, kokeellisemmissa sovituksissa. Sama kapinahenki kuuluu myös Incarionin musiikista. Omanlaistaan modernia metallia louhiva Infected Rain on kuitenkin onnistunut jäämään itseni ja hiljalleen myös suuremman yleisön mieleen. Joni Juutilainen OSSUAIRE Triumvirat SEPULCHRAL Quebecin black metal -skeneä esimerkiksi Forteressen kanssa ylväästi edustavan Ossuairen musiikillinen resepti koostuu hyvinkin selkeistä vaikutteista, mutta lopputulos on kaikkea muuta kuin tuttua, turvallista ja moneen kertaan kuultua. Nelikymmenminuuttinen Vargtimman sekoittelee mukavankuuloisesti viikinkihoilausta, eeppistä tunnelmointia ja aggressiivisempaa sotahuutoa. En minäkään, mutta mikäli osaisin, niiden joukkoon kuuluisi varmasti black metal -konkari Incarion. Nyt kolme sairaan pitkää instrumentaalibiisiä on kuin keikalla älyttömyyksiin venynyttä soolojammailua. Vaikea sanoa, kasvaako teos kuuntelujen myötä, mutta toistaiseksi merkkejä moisesta ei näy. Kulmikkaan raskaasti murjovat, kosmisesti väritetyt kappaleet sisältävät paljon informaatiota ja haastavat kuulijaa. Ei muuta kuin vielä enemmän omaa persoonaa peliin ja entistä tiukempia sävellyksiä kehiin. Yhtyeellä on ikää lähes kolmekymmentä vuotta, mutta sen ensimmäistä kokopitkää saatiin odottaa näihin päiviin saakka. Levyllä raikaa ajattomalta kuulostava musta metalli, joka on paljon velkaa kreikkalaisnimille kuten Rotting Christille ja Thou Art Lordille. Ei taida Ereb Altorilla nimittäin vielä olla omaa Sudden Deathiään plakkarissa, eh. Koskinen KEOMA Hypotheses OMAKUSTANNE Kotimaisen Keoman musiikkia on kuvattu hybridimetalliksi, ja termi on kieltämättä varsin osuva. Ei sillä, että siinä olisi jotakin pahaa, mutta aika heikosti tätä kotona kuuntelee. Pelkistetty soundimaailma ja yksinkertaisten riffi en hypnoottinen toisto on silkkaa Darkthronea, ja Ignipotentis kuulostaa osin lähes suoralta Transilvanian Hunger -tributoinnilta. Earthlessissä on pääosassa maukkaasti Marinon ja Gilmourin hengessä lasketteleva kitaristi. Valitettavasti haasteellisuus näyttäytyy monin paikoin päämäärättömän ja hakevan oloisesti pyörivissä sovitusratkaisuissa. Hypotheses on eläväinen ja yksityiskohdiltaan runsas kokonaisuus, josta löytyy voimakasta eteenpäin ajavaa voimaa. Vaikka yksittäiset kappaleet jäävät kokonaisuuden varjoon, levyn toimivuutta ei käy kiistäminen. Yhtye osaa ujuttaa suoraviivaiseen rymistelyynsä hyvällä tyylitajulla niin melodioita kuin temponvaihdoksia. Triumviratin korviinpistävin elementti on kuitenkin pintaan nostettu ja kappaleita liidaava basso, jollainen on tullut erityisen tutuksi kreikkalaisen Necromantian tavaramerkkinä. Ero varsinkin bändin räjähtävämmin hyökkäävään edellislevyyn Endorphiniin (2019) on huomattava. alkaa tyhjästä ja junnaa minuuttitolkulla sen kummemmin kasvamatta tai rönsyilemättä, kunnes siirrytään räiskyvämpään soitteloon, ja siinäpä se melkein olikin. Hivenen likainen yleis. Kimmo K. Etenkin levyn aloittava trio I Have the Sky, Vargtimman ja Fenris toimii kovaa, mutta sen jälkeen kokonaisuus ajautuu kohti keskinkertaisuuden aallokoita, eikä bändistä ole luovimaan takaisin hittiputkeen. Levyllä on muutama todella komea hittikappale. Kaksiosainen nimikappale on yli 40-minuuttinen jumittelu, joka lähtee kotvaksi melkein lentoon, tosin vasta toisen osan ohitettua kymmenen minuutin rajapyykin. Uusi laulaja Katri Hiovain tekee pesäeroa edeltäjäänsä Jasse Jatalaan, mutta osoittaa olevansa nainen paikallaan. Biisit vaikuttavat muutenkin olevan olemassa kitaroinnin takia: yksinkertainen ja jopa epäkiinnostava rif. Mega EREB ALTOR Vargtimman HAMMERHEART Ne kaikkein sakeimmat Bathoryn tuhkat harteiltaan ravistellut Ereb Altor lataa täyslaidallisen eeppistä folkkimetallia, josta myös Quorthon voisi olla kohtalaisen ylpeä. Kolmas raita Death to the Red Sun on vähemmän jähmeä. Bändin yhdeksäs täyspitkä onkin genren faneille melko tuttua tavaraa. Soundit ovat hyvät ja laulu on karheaa. Ei Vargtimman huono levy ole, mutta onhan näitä vuosien varrella kuultu. Susien aika on nimittäin täällä. Eetu Järvisalo EARTHLESS Night Parade of One Hundred Demons NUCLEAR BLAST Earthless on tavallaan tosi hienoa musaa, joka vaatisi syvälle iskeäkseen joko todella laajentuneen tajunnan tai hypnoottisen livetilanteen. Soitto, soundit ja eritoten Elena Cataragan monipuolisella intensiteetillä käyvä laulanta ovat yhä huippuluokkaa, mutta sävellyksistä ei vain saa kunnon otetta. Pitkän ep:n ja lyhyen täyspitkän rajamailla keikkuva puolituntinen on samanaikaisesti haikea, karuhko ja mystinen. ilis korostaa vaarantunnetta ja vanhan liiton tyyliä. Parhaaksi esimerkiksi tästä käy keskitempoisesti etenevä ja juhlallisesti julistava päätösraita Cénotaphe. Keoma osaa selkeästi napata vaikutteita oikeista lähteistä. Valitettavasti osa biiseistä on täytettä, mikä verottaa levyn iskevyyttä. Yhtyeen musiikki sisältää niin moderneja djent-aineksia kuin perinteisen melometallin täsmäkoukkujakin. Kirskuvissa kitaramelodioissa on sopivasti omaleimaisuutta, ja kuulija tuntee todellakin elävänsä tasaisen rumputykityksen keskellä, kuitenkin hyvien kappaleiden ehdoilla. Nimi 1521 juhlistaa vuotta, jona . Thrash, black ja death sekä melodiset liidit punoutuvat keskenään maukkaaksi kokonaisuudeksi. Parikymppinen bändi on kuitenkin selkeästi polkunsa valinnut
Narraatio-osuudet, soundtrackmäinen ote ja yleinen eklektisyys muistuttavat jonkin verran myös Bal-Sagothista, joskin muoto on hieman vähemmän pompöösi. Raskas, erotteleva ja moderni soundi kuvittaa brutaalia death metalia erinomaisesti, vaikka tuskin vanhan liiton ystäviä miellyttääkään. Kahden vuosikymmenen kokemuksella tulittava Infernal Hate on päässyt jo ajat sitten eroon lastentaudeistaan, eikä bändin neljäs pitkäsoitto kompuroikaan kuin sävellysten laadussa. Musiikillisesti WSOBM seikkailee jossain Behemothin ja Rotting Christin välimaastossa. Esoteerinen konsepti ei avaudu minulle täysin, mutta eipä se haittaa kuuntelukokemusta. Kaiken kaikkiaan erittäin pätevä ensilevytys. Debyyttinsä By the Rivers of Heresy on jonkinmoinen teemalevy, jonka narraattorina toimii White Snake -niminen heimo, jonka kautta Wiroglin ja Wesdorin sielut puhuvat. Mikko Malm INFERNAL HATE The Order of the Black Kestrel ART GATES Kanariansaarilta saa näemmä muutakin kuin aurinkoa. Nämä ovat kuulemma vartijoita, jotka tarkkailevat ihmiskuntaa ja todistavat valtakuntien nousut ja tuhot. Vaikka yhtyeen käyttämät ainesosat ovat tuttuja, se on onnistunut keittämään niistä verrattain omankuuloisen sopan. Perinteisestä hevistä ammentavat runsaat kitaraliidit ja soolot tuovat kappaleisiin energisyyttä ja tarttuvuutta. Aluksi sitäkään ei tosin huomaa, sillä konekiväärimäisellä nakutuksella starttaava levy on kolmen ensimmäisen raidan osalta todella tappavaa jälkeä. Myös vahva örinä ja monipuoliset kappaleet nostattavat odotuksia, mutta raisun aloituksen jälkeen otetaan ikävää takapakkia. WSOBM By the Rivers of Heresy PETRICHOR Belgialaisyhtye White Snake of Blackened Maze, tuttavallisemmin WSOBM, esittäytyy promosaatteessa Wiroglja Wesdor-nimisten hahmojen kautta. Bändi unohtuu välillä jauhamaan mitäänsanomattomia riff ejä, vaikka häikäilemätön rynniminen tai marssitahA?V?O. Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 64
MuKuLat on ollut suomalaisessa raskasmetallissa aina oma lukunsa, mikä ilmenee hyvin kahden ensimmäisen demon materiaalista. tia etenevä murjonta toimisi selvästi paremmin. Sopivan usvaisia, rennosti rokkaavia riff ejä ja Lieblingin kajahtunutta tulkintaa on lopulta vaikea vastustaa. Kun akustiset instrumentit kuten piano, viulu ja sello ovat pääosassa, musiikki on parhaimmillaan. Soundit ovat kotikutoiset ja korkeintaan kelvolliset. Välillä pykälään isketään jopa hitusen sinfonisempaa vaihdetta, kuten Ex Nihilo onnistuneesti osoittaa. Musiikin haastavuus tai eklektisyys ei ole ongelma, kyllähän avantgarde-tuulet puhalsivat Norjan vuonoilta ensimmäisen kerran jo 1990-luvun puolella. ilistely, eikä siltä ole tarpeen etsiä sen kummempia tasoja. Hiomista kaivataan. Serpent BOBBY LIEBLING AND DAVE SHERMAN BASEMENT CHRONICLES Nite Owl SVART Kaikkien suosikkihörhö Bobby Liebling on tuttu legendaarisen Pentagramin johtohahmona. Levyn vaikutus erityisesti mustan metallin eeppistä laitaa kulkevien bändien nykysoundiin on ollut – joko suoraan tai välillisesti – valtava, mutta harmittavan harvoin tunnustettu. Albumin kokoonpano on muun muassa Enslavedistä, Gorgorothista, Immortalista ja Ulverista tuttuine muusikkoineen varsinainen black metalin tähtisikermä, mutta Borknagar oli alusta lähtien täysin oma lukunsa. Vuonna 2006, kun Pentagramin silloinen kokoonpano hajosi, Lieblingin ystävä Dave Sherman (Earthride, Spirit Caravan) päätti piristää häntä ja ryhtyi vierailemaan hänen asunnollaan kaljapäkin ja nauhurin kanssa. Mikko Malm BORKNAGAR Borknagar CENTURY MEDIA Neljännesvuosisadan ikäinen Borknagar-esikoinen on yksi norjalaisen black metalin kulmakivistä. Tällaiselle jääräpäisyydelle ja trendeistä piittaamattomuudelle ei voi kuin osoittaa kunnioitusta. Ylipäätään teoksen parasta antia ovat kevyemmät ja tunnelmallisemmat kohdat, kun taas rajummat metallipurkaukset tuntuvat toimivan pikemminkin antikliimaksina. Joni Juutilainen NOCTURNAL WANDERER Gift of the Night OMAKUSTANNE Vielä vaippaiässä oleva oregonilaisprojekti Nocturnal Wanderer lukeutuu niin sanotun bedroom black metal -alatyylin edustajiin. Lopputulemana on keskinkertainen rypistys, josta ei ole järin paljon lapsille kerrottavaa. Kokonaan suomenkieliset tekstit ja FOR TONS OF KILLER PRICE AND EXCLUSIVES: COLLECTOR’S EDITIONS, RARE LPS, MERCH ON DEMAND… /SeasonOfMistLabel /Seasonofmistofficial @seasonofmistofficial /@SeasonofMist A?V?O. Borknagarin debyytti muistuttaa, että bändi on edennyt urallaan pitkälle, mutta sen identiteetti on säilynyt lähes muuttumattomana. Riffi t ovat parhaimmillaan hyviä, mutta eivät koskaan erinomaisia. Alkuvuodesta ilmestynyt Kruunu sisälsi akustisia versioita vanhoista kappaleista ja Ei valoa pimeässä on nimensä mukaisesti kokoelma yhtyeen 1990-luvun pienjulkaisuista. Laulusta, kenttä-äänityksistä ja sekalaisista instrumenteista huolehtiva Akslen on pestannut levylle koko joukon vierailevia musikantteja. Vaikka toimiviakin hetkiä mahtuu mukaan, levy tuntuu lyhyehköstä kestostaan huolimatta melko väkinäiseltä väännöltä. Pelkästä nostalgiahehkutuksesta ei ole kuitenkaan kyse, vaan Borknagar on kaikilla laatukriteereillä yhä täysin relevantti julkaisu. Nite Owlilta välittyy kaverusten välinen hauskanpito ja . Yhtyeellä tuntuu olevan hienoinen identiteettikriisi, sillä sen julkaisusta ei ota aina selvää, mihin suuntaan soittoa ja sävellyspuolta haluttaisin viedä. Löytyy kuulaampaa feminiinistä laulua, huilua, jousia, selloa ja jopa saksofonia. Albumi tarjoaa paikoitellen varsin vaikuttaviakin hetkiä, mutta siltä on vaikea löytää mitään koherenssia. 65. Etenkin rummut kuulostavat koneella tehdyiltä. Brunin sävellykset olivat moniulotteisia ja kypsiä, mutta ennen kaikkea ajan ratasta vastustavia, mikä oikeuttaa klassikkostatuksen. Ei mikään maailman kunnianhimoisin teos, mutta ihan mielenkiintoinen paketti arkistojen kätköistä. Nämä massiivisemmat raidat toimivat yllättävänkin hyvin, mutta viimeinen silaus jää puuttumaan. Tuolloin parikymppisen Øystein G. Puolituntinen esikoislevy koostuu käppäheviriff eistä, peruskoulutason melodiakuluista ja mukiinmenevästä bm-tykityksestä. Miehen värikäs päihdehistoria ja muut siviilielämän ongelmat ovat olleet omiaan lyömään kapuloita musiikkiuran rattaisiin, mutta kaikesta huolimatta Liebling on onnistunut sinnittelemään. Teoriassa ihan mielenkiintoinen konsepti, harmi vain, että käytännön toteutus ontuu. Doom metalin isoisän bändissä porukka on vaihdellut vuosien varrella rajusti, mutta jostain mies on aina löytänyt uusia soittokavereita. Eeppisyyttä tavoitteleva päätösraita Empirical Knowledge lainailee puolestaan surutta Nilen arsenaalia, eikä sekään väärin ole. Kari Koskinen MINNERIKET Gjennom meg går ingen til hvile OMAKUSTANNE Stein Akslenin ambient/avantgarde/black metal -projekti avaa salojaan nihkeästi. Remasterointi on kaivanut levystä esiin odotettua kirkkautta ja terävyyttä, ja jo legendaarisiksi muodostuneet Pytten-soundit ovat edelleen iso osa albumin identiteettiä. Ongelmana on, että levyn ydintä tai perimmäistä tarkoitusta on vaikea hahmottaa. Vierailuista muodostui jamisessioita, joiden anti on nyt julkaistu virallisesti. Mikko Malm MUSTAN KUUN LAPSET Ei valoa pimeässä – The Complete 90’s Collection INVERSE Mustan Kuun Lasten vuosi 2021 on mennyt pöytälaatikoita kaivellen. Soundit ja ärinälaulut toki viettävät enemmän black metalin puolelle, mutta osa riff eistä voisi taipua toisenlaisin lauluin divariluokan perusheviinkin. Miksauksessa on tosin hienoa korostettu basso, joka tuo ohuisiin soundeihin kaivattua tuhtiutta ja sävellyksiin oman kerroksensa
Meininki on melkoisen kova, ja siihen nähden on jopa yllättävää, kuinka toivottomia tunnelmia yhtye saa viilleltyä kitaroillaan mättönsä kylkeen. Kotimainen Soul Gutter leipoo kuitenkin joukkoon synkeää melodisuutta ja lohdutonta melankoliaa vanhemman mustan metallin hengessä, mikä antaa yhtyeen toiselle pitkäsoitolle enemmän liikkumavaraa. Reilusti päälle tunnin kokoelma on hyvä katsaus bändiin, joka on tehnyt hommaansa täysin muista piittaamatta. Samaa voi sanoa vihaisesta puolikarjunnasta, jolle voi antaa hyväksyvän peukun. Muusikoiden taustojen ollessa melko lailla erilaiset erilaisine bändeineen on helppo kuvitella, miten moni asia voisi mennä vikaan. Muuten palikat ovat soittoa myöten niin hyvässä järjestyksessä, että olisi mielenkiintoista kuulla, mihin yhtyeen rahkeet riittäisivät ammattimaisemman tuotannon tukemana. Kari Koskinen A?V?O. Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 66. Serpent REDEMPTOR Agonia SELFMADEGOD Puolalaisen kuolometallibändin nelosalbumissa ei ole mitään erityisen omalaatuista, mutta voimalla se jyrisee. Redemptorin meno on raskasta ja myllerrys tomeraa, ja sen otteissa on jännästi kallistumia suuntaan jos toiseen. Viiden biisin julkaisu on melkoinen hittikimara, joka sekin kuulostaa vuosien kuuntelutauon jälkeen odottamattoman tuoreelta – jopa tuoreemmalta kuin sen jälkeen ilmestyneen Azaghal-splitin kappaleet. Jotain yhtyeen omasta linjasta kertoo, että samanlaisia bändejä ei ole tullut neljännesvuosisadan aikana vastaan käytännössä yhtään. Ja valitettavasti niin on myös käynyt, sillä yhtyeen nimikkolevy ei totta vie ole järin hääviä kuultavaa – tosin se ei ole myöskään täysin vailla ansioita, sillä joitain parempia ideoitakin mukaan on mahtunut. Agonia on modernihko, teknisehkö ja brutaahetkittäiset goottirockvivahteet yhdistettynä melodiseen dark/black metaliin oli ajalleen poikkeuksellista kamaa, joka kestää kuuntelua tänäkin päivänä. Stead jättää itsestään erittäin hyvän jälkimaun, ja periaatteessa ainoa harmistuksen aihe liittyy sinänsä aivan kelvolliseen mutta musiikin tyyli huomioiden turhan tunkkaiseen soundiin. Joni Juutilainen ABHORIA Abhoria PROSTHETIC Kolmesta eri puolilla Yhdysvaltoja asuvasta metallimuusikosta kasattu Abhoria on nuori yhtye, joka teki levyn täysin etänä. Tyylikkäästi paketoitu levy ilmestyy sadan kappaleen numeroituna painoksena, mikä tuntuu sen laatuun verrattuna aika vähäiseltä määrältä. Riffi en taso on ailahteleva, ja aivan liian usein anti on melkoista kuonaa. SOUL GUTTER Stead OMAKUSTANNE Death ja black metalin sekoittaminen ei ole paperilla erityisen mielenkiintoinen juttu. Valonpilkahduksia on juuri sen verran, että ne pelastavat bändin toivottomuudelta. Tämä teos ei kykene valjastamaan hyviä ideoita oikealla tavalla, ja parhaimmillaankin levystä jää käteen Morbid Angeliä keskinkertaisesti mallaava, keskeneräinen yritys. Bändin nopeatempoinen äärimetalli rakentuu deathin varaan black metalin kaivosta pumpaten. Abhoriassa on selvästi potentiaalia paljon parempaan. Moni pitää Prologi-ep:tä (1998) bändin uran kohokohtana, eikä aivan suotta. Homman ironia on siinä, ettei bändi vakuuta oikein kummallakaan rintamalla. Tämä antaa musiikille kaivattua omaleimaisuutta, vaikka käytetyt keinot eivät ole sinänsä kovin persoonallisia. Laulaja kiduttaa äänijänteitään monesta kulmasta, ja rumpali painaa kaasua lähes herkeämättä
Yli 180 000 käyttäjää, 90 000 projektia, 185 000 kappaletta ja satoja tuhansia kommentteja. www.mikseri.net Mikseri_225x297mm.indd 1 3.2.2015 15.02
Kappalemateriaali ei myöskään jää toistamaan yhtä ideaa läpi levyn vaan siirtyy Deathille kumartelusta toisaalle oivallisella tavalla. Tämä jos jokin on hyvää nykypäivän retrokuoloa. Kanadalaistrion kolmas pitkäsoitto tarjoilee vajaan 40-minuuttisen kiemuraisia riff ejä, tunnelmallisia näppäilyjä ja hyökyaallon lailla iskeviä särökitaravalleja. Parhaimmillaan yhtye hallitsee suvantojen ja myrskyjen välisen jännitteen ylläpitämisen hienosti. Soundit ovat rujot mutta voimakkaat, ja kitaroiden ohella jämeryyttä löytyy myös rumpuja bassosektorilta. Soundit ovat nykyaikaiset, mutta eivät synteettisen elottomalla tavalla. Kun nämä kaksi genreä lämätään tiukasti yhteen, kymmenen vuotta toiminut Wolfbastard voi sanoa ylpeästi olevansa omalla musiikillisella maaperällään. Jyske on melkoista paalutusta, mutta paikoitellen myös teknistä ja nyanssipitoista. Agonia on mainio lätty, josta innostuu – miltei. Hienosti liihottelee myös Fight for Your Right to Partial Relevance, joka tuo peliin jopa hieman sludge-sävyjä. lihko, mutta ei mitään väsyttävän äärimmäisessä määrin. Etunenässä ovat Deathin ja Obituaryn tapaiset nimet, jotka nousevat esiin jo laulusuoritusten myötä, mutta myös riff eillä ja soundeilla nostetaan hattua yli kolmen vuosikymmenen takaiselle kalmanpalvonnalle. Oceanosta tai Nilesta muistuttava massiivinen ruhjonta on hyvää, mutta biiseistä jää uupumaan tarttumapintaa ja selkeästi koukuttavia elementtejä. Esimerkistä käyköön levyn parhaisiin kappaleisiin kuuluva Edutainment, jonka välittömästi tajuntaan iskevä johtoriffi , herkät laulut, massiiviset säröryöpytykset ja ilmavat näppäilyt ihastuttavat kyynisempääkin kuulijaa. Tässäpä yhtyeen vahvuus piileekin: se moukaroi suurella voimalla, mutta runttaamiseen loihditaan tämän tästä runsaasti sävyjä. Mikko Malm WOLFBASTARD Hammer the Bastards CLOBBER Briteillä on pitkät perinteet niin punkin kuin black metalin parissa. Riffi osasto on modernia sortumatta liikaan sekoiluun tai djenttailuun. Lopputulos on herkullinen ja kykenee jopa haastamaan monet muinaiskalman klassikot. Erikoisia sävellyksellisiä käänteitä ei kuulla, eikä kukaan niitä varmaan odotakaan. E-demppiäkin jyystetään maukkaasti. Kitaristi-laulaja David Cottonin kuulas ja hauraan melankolinen ääni liitää kevyesti kaiken mainitun yllä luoden levylle hyvin seesteisen ja intiimin tunnelman. Pariminuuttisia kappaleita purskautteleva Wolfbastard on juuri sitä, mitä voi odottaa: suoraviivainen ja tyly kolmikko, joka mallintaa musiikissaan Darkthronen, Dischargen ja Venomin pioneerityötä. Seven Nine and Tens hallitsee tyylin, mutta sen sävellyksistä löytyy myös tarvittavaa substanssia. Death Revival on kaikin puolin ilahduttava levy. Kimmo K. Esiin nousevat niin kitaraliidit ja -harmoniat kuin ennen kaikkea muikeat riffi t ja bassokuviot. Koskinen SEVEN NINE AND TENS Over Opiated in a Forest of Whispering Speakers WILLOWTIP Seven Nine and Tens soittaa jonkinlaista progressiivisen rockin ja post-metalin väliin sijoittuvaa musiikkia, josta löytyy niin kepeyttä kuin raskautta. Hammer the Bastardsin perustakominen kantaa mukavasti läpi levyn, mutta Wolfbastardin ilmaisu on lopulta liian yksitoikkoista isABYSSUS Death Revival TRANSCENDING OBSCURITY Kymmenen vuoden rajapyykin ohittanut kreikkalaisbändi tekee toisella kokopitkällään kunniaa amerikkalaiselle death metal -pioneerityölle. Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 68. Riff eistä löytyy jäänteitä thrashistä, mutta vain sen verran kuin ensiaallon kalmailussa oli tapana. Maittaa kyllä näinkin. Vauhti vaihtelee sahaavasta blastauksesta ja nopeasta basaripapatuksesta hitaaseen jylinään. Ainoa, mistä vaihtelua ei löydy, on syvältä korahtava mörinä. Serpent A?V?O
Kustantaja Pop Media Oy, Fredrikinkatu 42, 00100 Helsinki Tilaajapalvelu puh. Tempo on usein nopea ja tunnelma kallistuu synkkyyteen. Silti makunystyröihin jää lähinnä karun laulun ansiosta omituisen etäinen tuntemus. Riff eissä on mukavasti ytyä ja ideaa, eikä bändi kaahaile silmittömällä vimmalla vaan pitäytyy ennemmin keskitempoisessa jytistelyssä. Parempi nimi levylle olisikin My First War Metal Album. Kaikin paikoin Valendis Suomalaisen ulosanti ei tunnu palvelevan biisien musiikillista antia optimaalisimmalla tavalla, vaikka toki se tuo ilmaisuun aimo annoksen vereslihaisuutta ja karkeutta. 03 4246 5302 (avoinna ma-pe 9-16) tilaajapalvelu@popmedia.fi Tilaushinnat • 12 kk kestotilaus 104,70 euroa • 12 kk määräaikaistilaus 119,90 euroa • Ulkomaisiin tilauksiin lisätään postimaksulisä • Hinnat sisältävät ALV % • Huom! Paperilaskulisä 2,90 euroa Tilaa. Periaatteessa levyllä on kaikki oikein tai ainakin sinne päin. Irtisanominen voi tapahtua sähköpostitse, kirjeitse tai soittamalla tilaajapalveluumme. Pintatason alta paljastuu mukavasti nyansseja, ja kappaleissa on ansiokkaasti tarttuvia elementtejä. Joni Juutilainen DEAD SAMARITAN Come Plague upon Us OMAKUSTANNE Viiden biisin death/thrash-paketti on napakkaa ja verrattain kipakkaakin rytistelyä. Haavisto. Etenkin omakustanteeksi oivalta ja sopivan luomulta kuulostava paketti on hyvää mäiskettä. Laulultakin toivoisi enemmän munaa kuin eräänlainen kärinän ja örinän sekoitus tarjoilee. Saksalaiseen thrash-perinteeseen viittaava kärinä taittuu paikoitellen örinän suuntaan, ja mielleyhtymät Carcassin junttaavampaan menoon ovat hetkittäin ilmeisiä. Serpent ANCIENT OBSCURITY Nimettömät maat WOLFSPELL Kotimaisella Ancient Obscuritylla on vyönsä alla pari demoa, kolme ep:tä ja yksi splittijulkaisu, joiden jälkeen on hyvä aika julkaista ensimmäinen täyspitkä studioalbumi. keäkseen aivan täysillä. Eniten omaa korvaani kaihertaa varsin raakana pysyttelevä laulu. Örinät korahtelevat kohtuullisen vakuuttavasti vähän war metalin puolelle silmää iskien. Kitarasoolotkin kuulostavat hölmöiltä. Yhtye soi näennäisen raskaasti ja painostavasti, ja yleissävy on väkivaltainen. Otteissa on rentoa voimaa ja luontevaa jämäkkyyttä, joten rehdiltä kuulostava meno välttää monet genren ongelmakohdat. Sitä odotellessa. Kimmo K. Nimettömät maat on varsin tehokas pakkaus, josta löytyy yhtymäkohtia niin kotimaisiin kuin skandinaavisiinkin klassikoihin. Keskitempoisemmat ja melodisemmat kohdat vievät yhtyeen musiikkia ajoittain pakanametalliseen, jopa hieman iskelmälliseen suuntaan. Keisanen ja heleämmästä tulkinnasta vastaava V. Mikko Malm Tilaa Inferno! Mene osoitteeseen www.popmedia.fi/tilaa-inferno Kestotilaus on tilaustapa, joka on määräaikaistilausta edullisempi. Ancient Obscurityn debyytti on lupaava alku, joka osoittaa, että yhtyeessä on selkeästi potentiaalia. Musiikillisesti Ancient Obscurity kulkee rujomman ja melodisemman black metalin välimaastossa yhdistäen taitavasti tunnelman ja tarttuvuuden. Koskinen MARTIAL BARRAGE Agents of the Wolf Age OMAKUSTANNE Kolme varttia Agents of the Wolf Ageä on aivan liikaa, sillä jo pari biisiä riittää tekemään selväksi, että nyt operoidaan demotasoisella levytyksellä. Avustamassa ovat basisti-laulaja T. Joku voisi sanoa, ettei tässä ole kauheasti järkeä muutenkaan, kunhan nyt kohkataan. Asioidessa on hyvä ilmoittaa tilaajanumero. Valitettavasti levyn riffi t ovat tusinahuttua, eikä hieman röpelöinen tuotanto auta asiaa. Kyseessä on Valtteri Pasasen projekti, jossa hän hoitaa lähes kaikki soittimet ja laulut. Wolfbastardin kolmas kokopitkä sisältää menevää kovismusiikkia, jonka kohtalona on valitettavasti jäädä kovempiensa jalkoihin. Osoitteenmuutos: Ilmoita uusi osoitteesi riittävän ajoissa tilaajapalveluumme sähköpostitse, kirjeitse, soittamalla tai osoitteessa www.inferno.fi. Joku saattaa antaa erikoisarvoa erityisen rienaaville sanoituksille, mutta bändin ydinosaaminen löytyy soittopuolelta, jos jostain. Ei silti huolta, tarjolla ei ole mitään folkpiiperrystä tai Viikatetta, vaan sielua korventavaa black metalia. Kanadalaisbändin toinen kokopitkä tarjoaa nopeatempoista death metalia tavalla, jossa ei ole potkua soundeissa eikä tarttuvuutta soitossa. Ja vaikka rumpali nakuttaa nopeasti, hommasta jää vähän löysä vaikutelma. Vielä se maaginen viimeinen silaus jää kuitenkin uupumaan. Kestotilaus jatkuu ilman uudistamista, mikäli sitä ei irtisanota mieluiten kuukautta ennen tilausjakson päättymistä. Yleiskuva on kuitenkin siinä määrin toimiva, että mikäli punkahtava metallikohkaaminen maistuu, Wolfbastardilla saattaa olla kuulijalle rutkasti annettavaa
Levy on kauttaaltaan vahvaa alan osaamista. Kehityksen varaa on paljon, mutta erityisesti modernin Islanti-blackin ystävät voivat testata bändin jo tällaisenaan. N?P?K?T Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 70. 1 FRONTIERS Iäti tuottelias veteraanilaulaja Jeff Scott Soto on niputtanut uransa parhaita täkyjä kokoelman muotoon. Rupuinen treenikämppäsoundi korostaa vimmaista soittoa ja sävellyksiä entisestään, eikä karski mustavalkokansi sisällä tippaakaan hienostelua. JEFF SCOTT SOTO The Duets Collection Vol. Selvät vaikutteet on helppo antaa anteeksi, kun junnujen asenne ja tekemisen taso on näin rajua. Sitten höristän korviani. Mikko Malm BEYOND DEATH’S THRONE Haphazard Ethos SIGNAL REX Espanjalaisen black metalin pintavesistä nouseva Beyond Death’s Throne täräyttää ensimmäisellä julkaisullaan pöytään paketillisen välimallin mustaa metallia. Meno muistuttaa 1990-luvun taitteen Riotista, eli melodista heavy metalia powerja progesävyin pistellään menemään lennokkaasti. ”Veri roiskuu / rehtorilta kallo murtuu.” Plääh. Joni Juutilainen SYNAXARIA Deep Dark Waters OMAKUSTANNE Valko-Venäjältä ei juuri kuulu hyviä uutisia, mutta onneksi sentään hyvää musiikkia. Tämä on periksiantamatonta ja väkivaltaista tuuttausta, Home Style Surgery. Anima Hereticaen musiikissa on selkeästi kunnianhimoa ja yritystä. Tomi Pohto ANIMA HERETICAE Ov Behest OMAKUSTANNE Ensimmäisellä julkaisullaan esiintyvä Anima Hereticae on uusi nimi, mutta muusikoiden meriitit muun muassa Frosttiden, Mörbid Vomitin ja Red Moon Architectin parissa takaavat, että kokemus kuuluu. Riotin Tony Moore laulaa ja Mike Flyntz kitaroi, ja rytmiryhmäkin on tekijäkaartia. Vitsi piilee siinä, että kaikki kappaleet on nauhoitettu uudestaan, ja jokaiselle niistä on pyydetty mukaan duettokaveri piristämään elämystä. Joni Juutilainen VOMIT SPELL Vomit Spell FDA ”Oksuloitsu” järjestää esikoisellaan oikein kunnon raivoisat kuolokinkerit. Ei mikään tuiki tarpeellinen, mutta ihan viihdyttävä levytys – etenkin kun duettokavereina on Eric Martinin, Mats Levénin ja Deen Castronovon kaltaisia nimiä. Ei mikään ihme, että Helter Skelter pukkaa demon pihalle ep:nä. Kimmo K. Pelin ytimenä on grindcore Rotten Soundin, Nasumin ja Terrorizerin hengessä, mutta hetkittäin lyödään jarrua ja hidastellaan jopa paradiselostmaisissa tunnelmissa. ”Lihan tuoksua himolla kuolaan”, laulaa nälkäinen solisti. Ruotsalaisen teinitrion ensijulkaisussa on niin paljon samaa kuin Possessedin Death Metal -demossa (1984), ettei se voi olla sattumaa. Noin 27-minuuttinen Haphazard Ethos esittelee paikoin maukkaitakin otteita, joista on mainittava erikseen biisinelikon lyhin teos Diaphanous Lethargy, jonka aikana bändin musiikista nousee esiin kaivattua draivia. Entisten Diabolical Imperium -ukkojen uuden bändin debyytti on kuolonuijimista, jonka vaikutteet on haettu erityisesti yhdysvaltalaisilta alan yhtyeiltä. Samoin kävi lupaavalta vaikuttaneelle härmäthrashin uudelleen tulemiselle. FAITH AND FIRE Accelerator HIGH ROLLER Faith and Firessa on sen sortin seppää, että menon on pakko olla vähintään puolikovaa. Rexulin death metalissa kuuluu niin Deicide kuin Morbid Angel, mutta kummankin tasolle on vielä pitkä matka. Vuonna 2006 julkaistun levyn tuotanto on kokonaisuutena hiukan sekava. Ep on mukiinmenevä ensijulkaisu, joka jää hyvästä yrityksestä huolimatta vielä harmittavan yksiulotteiseksi ja ponnettomaksi. Miksi muuten yhtyeen otsikko on lontooksi. Tami Hintikka ATONEMENT Merciless Blasphemy HELTER SKELTER Menneisyyden tuntevissa nuorissa piilee tulevaisuus. Erityisesti massiivinen Constellation of Capricorn -päätöskappale paljastaa kolmikon potentiaalin. Saksalaisorkesterin kymmenen biisin setti vedetään alle 35 minuuttiin. Veriadventti onanoi nuoren miehen itsevarmuudella joukkomurhista ja koulusurmista yrittäen sokeerata, mutta kompastuu pahasti tyhjään uhoonsa. Koskinen REXUL Erebus…Virtuosus…Alpha… F.D.A. Erinomaista riffi ä ja asiallista laulumelodiaa riittää, ja esimerkiksi nimibiisi on aivan muotovalio. Kitarat ja kiipparit kuvioivat kaihoisasti, naisja mieslaulut sekä örinät raikaavat koukuttavasti. Kappaleet ovat pitkiä, mutta joka biisissä tapahtuu tarttuvia asioita, eikä levy kyllästytä missään vaiheessa. Advent of Fire päättää kuitenkin tökkiä kepillä jäätä. Edellä mainitun jenkkilegendan lisäksi Atonement on velkaa saman aikakauden Sodomille ja Destructionille. Ja kyllä se kitarakin rymisee ihastuttavan tomerasti. Mitään uutta ei tarjoilla, mutta rapeasoundista myllytystä on silOv Behestin linja on melodinen ja teatraalinen black/death metal, josta kuuluvat läpi Behemoth, Dimmu Borgir ja Septic. Tuskinpa tämä tuotos jää yhtyeen parhaaksi. Deep Dark Watersilla soi monipuolinen tumma tunnelmointi, jossa kuuluvat niin Theatre of Tragedy ja Sirrah kuin My Dying Bride ja jopa Tales-ajan Amorphiskin. Oman soolotuotannon lisäksi materiaalia on tarjolla muun muassa Yngwie Malmsteenin, Axel Rudi Pellin ja Talismanin tuotannosta. Bändin debyytillä pikametallijunttariffi t kohtaavat bläkisti rääytyt, rankoiksi tarkoitetut sanoitukset. Minskiläisyhtyeen kolmas pitkäsoitto sisältää suorastaan rakastettavan 90-lukulaista goottisävyistä death/doom-tunnelmointia, jossa on mukava ripaus slaavilaista folk-maustetta. Mega jonka kierrokset pysyttelevät enimmäkseen alhaisina, vaikka välillä kiihdytelläänkin kunnolla. Saksalaisryhmän esikoinen on paremman keskitason kuoloa, mutta ei sen enempää. Vaan eipä soundien variaatio juuri haittaa, ja Mooren ensiluokkaisen laulun sietääkin olla pinnassa. Tami Hintikka ADVENT OF FIRE Verikaste GREAT DANE Ensimmäisellä kotimaisella lauletun äärihevin kulta-aika tuli ja meni. esh, mutta omalla otteella toteutettuna ja turhia nöyristelemättä. Meno on takuutappoa, joka etenee särmikkäästi sahattujen ja jämäkästi rytmitettyjen riffi en, uhmakkaan murinan ja tanakan rumputyöskentelyn voimalla
Lipanille täytyy nostaa hattua taiteellisesta kunnianhimosta ja ehdottomuudesta. Uuden miksauksen myötä soundeihin on saatu kirkkautta ja erottelevuutta, ja remasteroitu levy soi aiempaa tanakammin. Musiikki on viipyilevää ja surullista, mutta sen ytimessä asuu valonpilkahdus. Déhàn musiikki on paikoitellen hyvinkin vaikuttavaa, mutta samalla myös hieman raskassoutuista. stelemättä. Vikkelästi kääntyilevät kappaleet pitävät kyllä kuulijan hereillä, mutta tarttumapinnan vähyys vaivaa yhä ajoittain. Kuulijalle tilanne on kuitenkin kaikkea muuta kuin helppo. Nyt ote on tiiviimpi, eikä biisien pituus muodostu ongelmaksi. Takavuosina koviakin albumeja puskeneen Drakkarin julkaisema Kosmoksen morsian on Clamosumin uralla selkeä askel eteenpäin, mutta genren huipulle vuonna 2014 perustetulla yhtyeellä on vielä pitkä matka. Tami Hintikka CLAMOSUM Kosmoksen morsian DRAKKAR Neljä ep:tä peräjälkeen julkaissut Clamosum edustaa suomeksi lauletulla black metalillaan genrensä esoteerista laitaa. Silti korvia kutkuttaa alati ajatus, että lähtökohtaisesti hyvästä materiaalista olisi raastettavissa irti enemmänkin. Joni Juutilainen PUTRID DEFECATION / MONUMENTAL DISCHARGE Monumental Putridity STADIN ”Slamming death metalia” esittävien bändien splitti on paskomisen asialla, ja Cannibal Corpsen hitaampaan möyhennykseen pohjaava meininki on jyty. The Complete Woes koostuu vuonna 2019 julkaistusta A Triad of Incomplete Woes -ep:stä sekä kolmesta uudesta kappaleesta, jotka toimivat ensimmäisen triadin jatko-osana. Bändin paukut eivät riitä puristamaan timanttia koko levyn mitalle, vaan löysää on levyn edetessä aivan liikaa. Bändin melodinen musta metalli petraa mukavasti sitten toissavuotisen Lux Omnipotensin, mutta meno kärsii yhä tietynlaisesta musiikillisesta kankeudesta, mitä hyvin teennäisiltä kuulostavat sanoitukset vain alleviivaavat. Peruskuoloa on mukana hyvä annos, ja riff eistä löytyy voimaa ja väriä. Teos sisältää yhden päälle 40-minuuttisen kappaleen, joka sisältää doomia, darkwaveä ja black metalia. Tuotoksissa tuoksuvat esimerkiksi Winter ja Coffi ns. Tami Hintikka FIELDS OF MILDEW The Complete Woes NORDVIS Saksalainen minimalistinen dark folk -projekti yhdistelee musiikissaan katatoniamaisia melodiakulkuja tenhimäisiin tunnelmiin. Rauhallisemmissa post-metal-tunnelmissa lämminhenkinen tuotanto on hyvä valinta, kun taas sludge-iskujen teho tuppaa jäämään puolitiehen. Ensimmäisellä levyllä kuullaan albumin uudelleenmiksattu versio ja toisella alkuperäisistä nauhoista remasteroitu kokonaisuus. Teemu Vähäkangas CONSECRATION Reanimated CAVERNOUS Nämä brittisällit ovat kaivaneet noin kymmenen vuoden takaisia biisejään naftaliinista ja nauhoittaneet ne uusiksi. Heir Apparentin debyytti on nimittäin tuonaikaisen jenkkiläisen progemetallin keihäänkärkikamaa. Jenkkilaulaja tarinoi ”oyy oyy öiiii”, ja tumpummalta soundaavan Putrid Defecationin solisti pitäytyy ”ööy ööy öyy” -lausunnoissa. Bändi kulkee rinta rinnan Fates Warningin ja Helstarin kanssa, mutta silti jotenkin omalla tavallaan. Kaavamaisuudesta pysytään etäällä, ja levy on mukavan kirkasotsainen ja korkealentoinen – siis kerrassaan asiallinen pläjäys. Perusheville ja vanhan liiton voimametallille on aina paikkansa, mutta moni tekee näitä hommia huomattavasti terävämmällä otteella. Ainostaan Domain of Deathin loppupuolella päästään kunnon tunteikkaaseen ja surumieliseen muserrukseen. Koskinen N?P?K?T 71. Kumpikin tyyli toimii, kun riffi t murjovat ja rytmit takovat kalloa. Pääosassa on yhä musiikki, jonka omintakeinen doomin, heavyn ja hard rockin hybridi voi olla haastavaakin kuunneltavaa – eikä vähiten Tim Bakerin narisevan laulun ansiosta. Mikko Malm HEIR APPARENT Gracious Inheritance HAMMERHEART Kylläpä harmittaa, ettei tämä levy tullut vastaan ilmestymisensä aikoihin vuonna 1986. Koskinen VEDET Terminal OMAKUSTANNE Oululaisten pienokainen kuulostaa kauttaaltaan orgaaniselta, mikä on sekä hyvä että huono asia. Tuoreet bändit ovat lupaavia, joskin amerikkalaisten homma on selkeästi pidemmällä. Ep:n kolme kappaletta on keskikastin toimitusta, josta nauttii, mutta joka ei anna syvempiä säväreitä. Viisikon vauhdikas progressiivis-tekninen thrash olisi pärjännyt ilmankin. Kimmo K. Homeinen death/doom on ihanaa tavaraa, mutta Reanimated jättää kaipaamaan jotain hieman enemmän. Kimmo K. Jos kappalemateriaalin suhteen on petrattu, uuden laulajan myötä on otettu pieni askel taaksepäin. Terminalin raakilemaisuus on pistettävissä ensijulkaisun piikkiin, ti ilo kuunnella. Vaikka pää ei aivan räjähdäkään, Vomit Spelliä uskaltaa suositella varauksetta kaikille death/ grind-faneille. Kami Launosen ulosanti on aavistuksen monotonista, ja jossain kohtaa on havaittavissa myös pientä vireen hakemista. Consecration hidastelee romuluisesti ja turhia hi. Samankaltaista kahtiajakautuneisuuden ongelmaa on myös kappaleissa. Siitä huokuu lohdullisuus. Jenkkipuolisko on myös tuotannollisesti selkeämpi ja potkii varsin lujasti. Mega CIRITH UNGOL Frost and Fire (40th Anniversary) METAL BLADE Eeppisen käppähevin esi-isien debyyttilevy täytti vuonna 2021 kunnioitettavasti 40, ja merkkipaalua juhlistamaan julkaistiin tuhti kahden levyn erikoispainos. Tami Hintikka DÉHÀ Ave Maria II NATURMACHT Multi-instrumentalisti Olmo Lipani, taiteilijanimeltään Déhà, on julkaissut viimeisen kolmen vuoden mutta seuraajalta on lupa odottaa varsinaista alkuräjähdystä. Alan tyypit tietävät, mitä se tarkoittaa. Musiikki on melodisesti vahvaa, jykevää ja teknisesti tasokasta. Hirveä klisee, mutta totean silti: tästä olisi saanut väkevän ep:n. aikana peräti 25 levyä. Tuplabasarien käskyttämästä power metal -laukasta voimaballadien porteille venyvä Another Dimension lupaa paljon, mutta lunastuspuoli ei ole kunnossa. Lisämausteita on lähdetty hakemaan äärimetallista ja melodisemmasta speed metalista. Parhaimmillaan kreikkalaiset loihtivat kylmien väreiden kitaraharmonioita ja takovat korkealaatuista, perinnetietoista metallia. Juhlapainosta voi suositella niin CU-faneille kuin -keltanokille. Yhtye kanavoi säveltaiteessaan ruraalisia ja melankolisia mielenmaisemia tavoittaen jotain ajatonta ja kaunista. Amerikkalainen Monumental Discharge pistelee vähän suomalaista aisapariaan reippaampaa rytmitystä. Tami Hintikka HOME STYLE SURGERY Brain Drill Poetry METAL ON METAL Taisin valitella Home Style Surgeryn debyytin kohdalla, että osa bändin kappaleista on liian pitkiä ja hankalia seurata. Mikko Malm CRIMSON FIRE Another Dimension NO REMORSE Tässäpä ristiriitojen levy. Tekijöiden aiempi sävellyskokemus kuuluu selvästi, ja nelikon muotokieli on hallussa hyvin. Mukana on lievän speedja powermetallisia tunnelmia sekä varhaisen Iron Maidenin puskevuutta ja kitarailottelua. Levy ei ole totaalikaahausta, vaikka blast tärisee taajaan. Ave Maria II on suora jatko-osa miehen vanhemman sivuprojektin Yhdarlin vuonna 2011 julkaistulle Ave Maria -levylle
Kaikki ovat entuudestaan tuttuja ja tiedämme toistemme vahvuudet. ect KUNINGASKOBRAT VANGUARDIAN I: The Witchhammer Vanguardianin lyhytsoitto suorastaan pakottaa painelemaan KEIKALLA OLEMME… – …hauskanpito päällimmäisenä, se on tärkeintä. – Loppuvuodesta 2016 laulajamme Jim oli tullut tulokseen, että thrashiä pitää olla enemmän. Kaikki pyöritetään sellaisessa myllyssä, että oikein naurattaa, mihin seuraavaksi poukkoillaan. Vaikutteissa on kultaisia yhtyeitä kuten Stone, Exodus, Anthrax ja Children of Bodom sekä monia, monia muita. Tälläkin hetkellä kattilassa muhii aika muikeita biisejä! VIIDEN VUODEN PÄÄSTÄ MEIDÄT LÖYTÄÄ… – …kiertämästä Eurooppaa. 1980-luvun kaikuja nuuskivat biisit sekoittavat thrashin koukeroita ja perusheavyn tarttuvuutta kiekuilevan laulun avustuksella. Tyylitajuinen bändi kuulostaa modernilta ja käyttää silti lähes ainoastaan tehokeinoja, jotka hurmasivat jo lajin syntyhämärissä. Kesällä 2018 laitettiin kasaan P.T.A.-ep ja viime vuonna debyytti Roadkill. cial METAL RIOT Demo 2021 Saatekirje on otsikoitu ”Helvetin kovaa heviä!”, eikä se sisällä kuin yhden lyhyehkön lauseentapaisen, jossa sama rehvakkuus toistuu vielä pari kertaa. – Thrash-tanner tarvitsi jonkun, joka pitää hauskaa. Meno tuo mieleen Kvelertakin, mutta ehkä tämä on MILLOIN JA MITEN. Biisissä paiskaavat kättä sopivan hötkyilevä ja hyökkäävä tykkituli sekä suorastaan rauhoittavan upea kertosäe. Kaksi biisiä julkaistiin pian perustamisen jälkeen, ja ensimmäinen show’kin pyöräytettiin 2017. Yhdessä vanhassa kappaleessa oli reggae-kohta, joten koskaan ei tiedä, mihin tämä tie vie. Orkesteri suorastaan pullistelee kovan soiton, tiiviiden sävellysten ja hauskanpidon synteesiä. Jim on eläimellinen rääkyjä ja antaa viimeisen silauksen sille, ettei bändi pysy muutenkaan nahoissaan. Promokuvien puolesta emme lupaa sitäkään. Jokaisella mosh partilla ja soolon taustariffi lläkin on varmasti tarkka aikansa ja paikkansa. www.facebook.com/InequityBand VERENKOIRA Pohjola Ylivieskalainen Verenkoira on onnistunut sekoitus eri metallilajeja ja silkkaa rockia. Levy myy miljoonia ja näytetään koko skenelle kaapin paikka. BÄNDIN NIMI… – …keksittiin Valtsun kanssa Oulussa Ainolan puistossa. 72. Tässähän tuli muuten kirjoitettua palturiakin: kyllä Metal Riotin puuhissa pää ja häntä löytyy. Ihastuttavan omaperäistä! www.facebook.com/vanguardiano. Melodioita ei viljellä kuin kielisoitinten kesken ja laulupuolella mennään täysi räyhä päällä. Näkemystä ja sävellystaitoa piisaa, ja soittokin on nautittavaa tykitystä. Vuonna 2016 perustetulla bändillä on takanaan pari sinkkujulkaisua, ja The Greater Plaguella tähdet ovat jo oikeassa asennossa. Omalaatuisinta laitaa Inequity ei edusta, mutta minkäs teet, kun pää alkaa heilua. Tämän sortin näpertelyähän ei tule koskaan aliarvioida. Okei, lupaamme, että housut pysyvät jalassa lavalla. Kielisoitinosaston yhteistyö on kerrassaan mahtavaa, eikä paketista löydy heikkoja lenkkejä muutenkaan. Päädyttiin johonkin band name generator -sivulle ja päiviteltiin sitä, josko löytyisi jotain hyvää. JOS PIDÄT HEISTÄ, PIDÄT MYÖS MEISTÄ… – Jim kuunteli aktiivisesti Testamentin katalogia, ja kun kohdalle osui The Gathering -levy, hän tajusi, että thrashissä on monta puolta ja se voi olla mitä vain: hc:tä, death metalia ja vanhaa kunnon bileet pystyyn -meininkiä. SUURIN ONGELMAMME ON, ETTÄ… – …meillä on vähän aikataulullisia ongelmia, ja esimerkiksi keikkareissuille lähtö suunnitellaankin todella ajoissa. Vakavista aiheista saa ja pitää puhua, mutta sen voi tehdä myös niin, että voi tanssia. Kitaristi Valtterin kanssa oli keskusteltu jo aiemmin yhteisestä bändistä. TYÖMME JAKAUTUU… – …siten, että yleensä Valtteri ja Joona tuovat riffi t pöytään ja heillä on ajatus siitä, miltä biisi kuulostaa. D?M?T AADOLF VIRTANEN K?U?A?D?N B?N?I erota, mutta tavallaan niitä edustaa jokainen viidestä erilaisesta biisistä. Nimi oli soma, muistuva, sopivan brutaali ja soljui suussa. MIKSI. Musiikki pohjautuu pitkälti thrashiin, mutta seassa on niin moderneja aineksia ja kirjavia vaikutteita kauhuteemoista lähtien, että kummempi kategorisointi on turhaa. Myös muille jäsenille annetaan oma tila luoda biiseihin tunnelmaa. Jossain vaiheessa listalla oli Fatal X ja X Eff ect, ja Valtsu yhdisti nämä Fatal Eff ectiksi. Tämä bändi ei lyö hutiin, ja jos välillä menisikin vähän trapetsilla, se vain kuuluu asiaan. Fatal Effect play-nappulaa. Sanoituksista vastaavat pääasiassa Jim ja Valtteri. https://linktr.ee/FatalE. Loppuporukka hyväksyi sen aika nopeasti. ilistellä. Sinkku kuulostaa myös tuotannollisesti kutakuinkin muotovaliolta. Bändin touhussa vain on jotain kummallisen mahtavaa. Näin siksi, että kun ruskeamateriaali tunkeutuu tuulettimen lävitse, emme ole myöhässä mistään muusta kuin henkilökohtaisesta aikataulustamme. Konekiväärintarkka räyhääminen on varsinkin kuulokkeilla nautinnollista todistettavaa. Hienoa. Tai sitten kuppilannurkasta, mutta eihän sekään huonolta kuulosta. Roadkill tarjoaa vauhtia ja vaaraa jokaiselle, jonka jalka on taipuvainen vipattamaan. Lisää! www.facebook.com/metalriotband INEQUITY The Greater Plague Keravalaista death metalia melodisilla makeutusaineilla, kyllä kelpaa. EMME IKIPÄIVÄNÄ TULE… – …lupaamaan, ettemme tekisi jotain. Nelikon soitto on perkeleellisen tiukkaa, eikä homma kyykkää haastavuudestaan huolimatta missään kohtaa. Vuoden vanha kokoonpano on liikkeellä jo nyt pitkäsoiton voimin, ja kisakunto onkin mallillaan. Toinen sääntö on, että oli yleisöä tai ei, vedetään teknikoille hyvä show! ANSAITSEMME LEVYTYSSOPIMUKSEN, KOSKA… – …meillä on kasassa sellainen porukka, että työskentely yhdessä toimii. Nopeaa ja tarkkaa riffi ttelyä hyvällä groovella ja tiukalla yhteissoitolla. Saatekirjeestä selviää, että bändi on kasattu osittain jyväskyläläisen Inkvisitorin raunioille, joten tekijämiehethän tässä ovat liikkeellä. Hittejä ei seasta FATAL EFFECT Roadkill Thrashiin ei kyllästy ikinä, ei vallankaan Fatal Eff ectin mallisten bändien soidessa. Kohtalokkaat introt, mosh partit ja soolot löytävät paikkansa, eikä tässä voi kuin nojata taaksepäin ja . Bändin touhussa ei ole päätä eikä häntää, mutta yritystä ja tekemisen meininkiä on senkin edestä. Toiseen kitaraan tuli Joona, bassoon Kalju, ja alkuvuodesta 2017 yhtye olikin jo kasassa
Epäkohdistaan huolimatta hieno ja persoonallinen pelinavaus. Laulutoiminta on pätevää niin räyhäkkäällä puolella kuin puhtaamman ilmaisun parissa. Jotain pesäeroa silti kaipaisi, Iskuri kun kuulostaa fraseeraustensa puolesta jo ajat sitten tyylinsä lanseeranneelta Savon luottojynkyttäjältä Ruoskalta. Soiton puolesta edetään groovaavalla otteella ja liikoja mailaa puristamatta. Soittoja biisintekotaito on hienosti räpylässä, mutta ongelmat luuraavatkin ihan muualla. Materiaali kestää intensiivisemmänkin tarkastelun, pitkäikäisen bändin soitosta puhumattakaan, mutta hämilleen tässä jää. Yhtyeen musiikin voisi lokeroida power metal -sukuiseksi, vaikkei se sitäkään ole kuin ehkä rakennusaineidensa perusteella. www.facebook.com/torchery RANTAKÄÄRMEET NASTY CRASH EP 2021 Nasty Crash on raumalaisnelikko, jonka pörröpäinen hard rock on teeskentelemätöntä ja energistä. Väkisinkin jää myös miettimään, minkä verran eloa ihan aito bändi puhaltaisi meininkiin. Alkuvaikutelmaa huomattavasti monipuolisempi ep pistää nyökyttelemään mutta jättää . Paitsi että laulu ei edusta korkealta ja kovaa -mallia oikein ollenkaan. Musiikillisesti se edustaa vanhaa liittoa modernein maustein, kuten bändi asian ilmaisee. Torchery kulkee välillä siinä rajoilla, mutta ihan hutiloinnista ei vielä käy syyttäminen. Bändin musiikista löytyvät kaikki lajityypin kikat rikkaan kitaroinnin ja ryhmähoilauksiin yllyttävien kertosäkeiden kera. Hexcaliburin biisikolmikosta ei nimittäin saa jäämään mieleen kymmenelläkään yrityksellä mitään muuta kuin edellä mainitut asiat. www.facebook.com/anyalao. Laulajakitaristi Tommyn ääntely on sopivan Vince Neil -tyylistä karheaa kiekunaa yhdistettynä vaadittaviin maneereihin. Riffi ensä puolesta Iskuri jää vielä vanaveteen, ja soundejakin voisi tanakoittaa, sillä suuri osa tämäntyyppisen musiikin viehätyksestä rakentuu jytinän ympärille. Tärkeä perushevin osanen, laulu, hoituu laulaja-kitaristi Puurtisen toimesta taidokkaasti ja muuntautumiskykyisesti. Bändin soitto kulkee ja vaikeammatkin kuviot taipuvat sen sormissa leikiten. Soundi ei ole erityisen uniikki, mutta kieltämättä bändi kuulostaa tietävän mitä tekee. Runsain koskettimin ja taidokkain kitaroin varustellut biisit ovat läpeensä metallia, oli tyyli mitä oli. Bändin soitto on pätevää eikä kyykkää kiperimmissäkään paikoissa. Fallacies Yhden demon vuonna 2015 julkaissut Desire’s Eve onkin veikeämpi tapaus, on nimittäin hankala sanoa, mitä lajia se soittaa. Ihan siltähän meno kuulostaa, eikä tasatahtisia jynkkyriff ejä kovin monella tapaa tarvitsekaan esittää. Se selviää varmaankin vuonna 2027. www.facebook.com/verenkoira TORCHERY Deprived Afterlife Helsinkiläistä death metalia. Harkitun oloiset biisit eivät ole mitään mummon muusia ja lihapullia. Tämän sisäistettyään Iskuriin suhtautuu helposti jonkinlaisena edellä mainitun äpäräserkkuna. Nokkelia ratkaisuja ja raskaiden alalajien lainailua tehdään estottomasti, ja lopputuloksena on raikas tuulahdus musakentälle. Näillä eväillä kaikki on kuitenkin mahdollista, joten jäämme odottamaan jatkoa. Tiivistämällä Lifeless voisi olla huomattavasti iskevämpi, ilkeitä ideoita ja tylyjä aineksia kun löytyy. Jotain kumman viehätystä bändin touhussa on, mutta mitä. Harvoinpa pelkkä soitto saa ilmoille näin emotionaalista tunnelmaa. On nimittäin vaikea sanoa, pitääkö niistä vai ei. Soitosta ja laulusta vastaava päähahmo Sleid on mukiinmenevä murisija, mutta levyn mitassa ääntely alkaa vaikuttaa yksitoikkoiselta. Neljän ja puolen minuutin biisissä ehtii myös tapahtua paljon – ehkä liikaakin, mutta on selvää, ettei tämä bändi tyydy vähään millään sektorilla. Mukaan on saatu perinteisemmän laulun lisäksi räpinomaista papatusta, joka soljuu sekaan hyvin, vaikkei ilmiselvintä ratkaisua edustakaan. Vikkelyyttä löytyy tasapuolisesti kaikista raajoista, eikä soitto kompastele miltään osin. www.facebook.com/SlashtheSmileBand DESIRE’S EVE Strip O. Mainittu kuuluu mukavana svenginä, sopiva lespaaminen kun tekee toisinaan hyvääkin. ltterien läpi. www.facebook.com/daysofagonyband STRANDED WAYS Hexcalibur Kokoonpanoaan laulajan ja rumpalin osalta päivittänyt Stranded Ways on myös tamperelaistunut. Laulupuolella puhtaampi osasto jää kiusallisesti horjahtelemaan ja aggressiivisempi pääty taas alkaa vähän puuduttaa. Torchery on perustettu vuonna 2018, ja Deprived Afterlife on debyyttijulkaisuksi raivokas ja määrätietoinen. Musiikin puolella mennään laveampaan ilmaisuun, eikä keveyttä ja iskelmällisyyttäkään vältellä. -fallacies SARGASSUS The Giant Sargassus on valmis jo debyytillään. Ei ole suurensuuri synti alkaa kuulostaa 1980-luvun suomirockilta, jopa porilaiselta sellaiselta, mutta tällä palstalla ja tällä kertaa sillä tipahtaa valitettavasti asteikolla alaspäin. Biisit tuovat mieleen Opethin koukeroisimmat ja monipuolisimmat nyanssit, joskin aivan omalla sävelkuvastolla. Joutuu ihan tarkistamaan levyn kannesta, että kyllä, samassa orkesterissa ollaan. Simppelit riffi t sisältävät useamman ripauksen silkkaa ilkeyttä, mitä kitaristi-laulaja Roni Sjöblomin kuolonkorina alleviivaa. Kaikkein omaperäisimmäksi bändin ulosantia ei voi sanoa, mutta osaaminen välittyy kaikilla osa-alueilla. Konerummut jättävät epäluonnollisen varjon, mutta niin tekevät biisitkin. Bändi leikittelee hienostuneiden riffi ensä kanssa niin herkistellen kuin kuolonraskaasti ja alati täydellä tunteella. Kertomansa mukaan bändi ei yritäkään keksiä pyörää uudelleen, vaan tarjoaa turpaanvetoa perinteitä kunnioittaen. www.facebook.com/NastyCrash ANALYA Isolation Analyan jytke on tarttuvaa, kova-asenteista ja osaavaa. Hittejä ei ole, ja vaatii melko paljon kuuntelua, että mieleen jää oikein mitään. iliksen, että jatkossa bändiltä voi odottaa napakampaakin suoritusta. Piiruntarkka soitto ja näkemys paiskaavat kättä hyvän säveltämisen ja draamantajun kanssa, ja lopputulosta kehtaa esitellä. Tästä on osoituksena varsin tiukka promovideokin. Melko muhjuisissa merkeissä etenevät biisit sisältävät perkeleen raskasta kitarointia, jossa on seassa uhkaavia melodiasävyjä. www.facebook.com/StrandedWays ISKURI Pirun vaate Iskuri tulee Rovaniemeltä ja paukuttaa menevää industrial metalia. Tuore single on sopiva sekoitelma modernia thrashiä, jonkinlaista coreilua ja vähän hittihakuisuuttakin. cial SLASH THE SMILE: Slashing Smiles Vuonna 2018 perustettu jyväskyläläisbändi pistää isompaa vaihdetta silmään. Monipuolista musisointia, hallittua alaviretaidetta ja korvaan sopivaa laulantaa kuuntelee mielellään. Ainekset ovat nyansseja, tuplakitarointia ja isoja kertosäkeitä myöten kohdillaan, mutta sävellykset suorastaan huutavat liimapaperia. Samoin uhkaa käydä koko materiaalin suhteen, sillä osassa biisejä on ideoihin nähden aivan liikaa pituutta. Laulut vedetään lähestulkoon black metal -taajuuksille, mikä antaa räävittömän silauksen muutenkin repivään menoon. Sävellysten puolesta ei ylletä ihan sykähdyttävimpään kärkeen, ja varsinainen hittikin on jäänyt vielä matkalle. Katsokaahan vaikka. Alavireiseen kielisoitinosastoon on yhdistelty runsaita syntikkajippoja, ja tekniikasta on muutenkin revitty irti monenlaista hienoa tietty ihmismäisyys säästäen. www.facebook.com/iskuriband POISON REMEDY Päätepiste Metallitunnelmoijana mieleen jäänyt turkulainen Poison Remedy on muutosten äärellä. D?M?T DEMOJEN TOIMITUSOSOITE: DEMOT / AADOLF VIRTANEN, RENGASTIE 49, 37630 VALKEAKOSKI MEILITSE: aadolf@aadolf.com enemmänkin suomirockia ajettuna helvetillisten metalli. Harvoin tulee vastaan näin ongelmallista orkesteria. Nyt vaadittavaa murskaavuutta ei saavuteta lähellekään. www.facebook.com/premedy 73. www.facebook.com/sargassusband ONKIMADOT DAYS OF AGONY: Lifeless Yhden miehen bändinä toimiva Days of Agony rutistaa death’n’rollin ja death metalin nimissä. www.soundcloud.com/desires-eve/sets/ strip-o. Kuuluvimmin tämä ilmenee yllättävänä esityskielen vaihtumisena. Vanhan koulukunnan otteella operoiva bändi ei silottele meininkiään ja sen soitto on sopivan ihmismäisellä tolalla. Lyriikat ovat saaneet innoitusta Kalevalasta ja luonnonuskoista, mikä huomioon ottaen on erikoista, että kiekon parissa alkaa tehdä ensimmäisenä mieli olutta – jota tosin sitäkin Pohjolan tarinoissa sivutaan
– Tätä voisi verrata siihen, että jo 90-luvulla David Bowiella ja James Brownilla oli eräänlaisia joukkovelkakirjoja. NFT:n kysyntä on siis noussut räjähdysmäisesti, mikä johtuu osittain koronasta. Se voi kuitenkin tuoda ihan uudenlaisia, uniikkeja keräilykohteita ja mahdollisuuksia bändeille ja artisteille, joilta löytyy sopivaa sisältöä NFT:n hyödyntämiseen. Halvimmat NFT:t maksoivat suunnilleen kymmeniä senttejä, kalleimmat viisituhatta dollaria. Ne kuvaavat ikonista Iowan-konserttia vuodelta 1982, jolloin Ozzy puri lepakolta pään irti. Viime aikoina artistit ja bändit ovat pohtineet erilaisia keinoja kompensoida tyrehtynyttä levymyyntiä tai korona-ajan vaikutuksia keikkailuun. – Huomasin vuodenvaihteessa, kun OpenSealla oli menossa viimeisin rahoituskierros, että yhtiön alustan arvo oli noussut yli 13 miljardin dollarin, kun se oli vielä puoli vuotta sitten puolitoista miljardia. NFT voi myös olla eräänlaista kryptovaluuttaa, jota voi käyttää vaikka omistajuuksien todistamiseen. – Amerikkalainen räppäri Nas esimerkiksi julkaisi NFT:n, jossa kuka tahansa pystyi ostamaan osuuksia hänen tulevista striimaus rojalteistaan. – Musiikissa ei ole kysymys siitä, että on yksi alkuperäinen teos, jonka joku omistaa samalla tavalla kuin vaikkapa fyysisen taulun, mutta moni muusikko on jo keksinyt erilaisia keinoja hyödyntää NFT:tä. Se on tuplasti Woltin yritysmyynnin arvo. Muikku jatkaa, että musiikissa NFT:tä on sovellettava hieman eri tavalla, mutta sen mahdollisuudet ovat lähes rajattomat. Nyt jollain voi olla suosikkibändiltään kuva, video tai meemi, joka on merkitty digitaalisesti vain hänen ostamakseen. NFT:ta voi käyttää hyvin monenlaiseen asiaan miljoonien eurojen yksittäisten teosten myymisestä muutamien kymmenien senttien fanituotteisiin ja kaikkeen siltä väliltä. NFT:llä pystytään takaamaan digitaalisessa muodossa, että esimerkiksi tietty digitaalinen kuva on alkuperäinen tai uniikki kappale. 6. NFT ei ole Muikun mukaan ratkaisu kaikkeen, mutta se voi olla yksi keino muiden joukossa. Tai joku voi tehdä kuten Nas ja sitouttaa faneja pienillä tai isommilla summilla saamaan osuuden rojalteista ja rahoittaa siten toimintaansa etukäteen. – NFT:n käyttötapa riippuu paljon siitäkin, toimiiko artisti jonkin ison levy-yhtiön tai vastaavan kanssa, omillaan vai oman yrityksen varassa. Nyt NFT:n tekemisen hinnat ovat laskeneet ja muut vaikutukset hälvenneet. – Hän on hyödyntänyt sitä ekslusiivisten konserttilippujen luomisessa, virtuaalisten tapahtumien tekemisessä ja meet & greeteissä. nanssialan käytössä. Samaa logiikkaa käytetään NFT:ssäkin, eli tulevia tuottoja halutaan tekijälle aiemmin ja osallistetaan samalla faneja. – Kannattaa kuitenkin pitää mielessä, ettei NFT varsinaisesti korvaa olemassa olevia keinoja. – Alkuvaiheessa NFT:n tekeminen oli jopa kymmenien tuhansien eurojen hintaista hommaa ja siksi eniten pankkija . Mikä ihmeen NFT. Aiemmin NFT on ollut aivan eri alojen käytössä kuin kulttuurin, mutta nyt kynnys on madaltunut. Tämän ohella NFT:n lohkoketjuteknologiaan pohjautuvassa luonteessa arveluttivat sen ympäristövaikutukset. NFT on mitä loistavin keino toteuttaa asioita, joita ei ollut ennen olemassakaan. Julkisten tietojen mukaan tällä kaikella on tehty jopa miljoonia euroja. – Lyhyesti sanottuna NFT on digitaalinen aitoustodistus, hän sanoo. Ozzy Osbourne laski juuri markkinoille NFTkokoelman, johon kuuluu 9666 erilaista lepakkokuvaa. Muikku laskee kanadalaisen tuottajan, lauluntekijän ja dj:n Deadmau5:n alan todelliseksi edelläkävijäksi. – Jos kelataan taaksepäin, niin ajatus konseptista on lähtenyt liikkeelle kuvataiteesta, jossa on olemassa yksi uniikki teos. Pienimmät olivat siis kuin fanituotteita, isoimmat jo eräänlaisia sijoituksia. P?I?I AKI NUOPPONEN 74. – Yksi tunnetuimmista NFT-alustoista on OpenSea, josta huomaa hyvin, miten paljon NFT:n suosio on kasvanut puolen vuoden aikana, Muikku sanoo. Mitä fanit siis voivat tarkalleen ottaen ostaa. Vaikka siitä tehtäisiin ziljoonia kopioita, yksi pystyy aitona ja alkuperäisenä. SUOMEN Musiikkikustantajat ry:n eli MPA Finlandin toiminnanjohtaja Jari Muikku kertoo alkuun, mitä NFT eli non-fungible token tarkoittaa
This is masterclass melodic death metal.“ DECIBEL (USA) CD Digipak | Colored 2LP | PICTURE 2LP Limited Vinyl Boxset | Digital OUT: FEBRUARY 11th Exclusive editions and merchandise: www.atomic. rerecords | www.instagram.com/atomic. re-records.com www.facebook.com/atomic. rerecords CD Digipak I Colored Vinyl I Digital OUT: January 21st OUT: January 21st 12 beautiful acoustic versions of hymns like: ‚Don’t Say A Word‘, ‚Paid In Full‘, ‚A Little Less Understanding‘ ‚Alone In Heaven‘, ‚The Wolves Die Young‘ and more! 6 4 1 4 8 8 3 5 3 1 4 7 2 2 1 35 03 14 -2 20 1 PAL. VKO 2022-08. „Amorphis have created a future classic. A masterpiece for the years to come!“ METAL HAMMER (GR) „“Halo“ is a continuation and expansion of Amorphis‘ sonic universe