Inferno 10/2009 - Lehtiluukku.fi

Haluatko ostaa tämän lehden?

Vaikuttaako lehti kiinnostavalta? Voit lukea koko lehden valitsemalla "Lisää ostoskoriin". Mukavia lukuhetkiä!

Olet esikatselutilassa. Lue koko lehti

GHOST BRIGADE rundilla BETWEEN THE BURIED AND ME ARMOUR LIE IN RUINS HELLHAMMER RASKAAN ROCKIN ERIKOISLEHTI 10/2009 I HINTA 5,90 euroa Marco ja Muut oraakkelit povaavat
CD-Digi, CD & download available! All Shall Fall CD-Digi, 180g Vinyl in Gatefold, CD, Pic-LP in Gatefold & download available! IMMORTAL SONATA ARCTICA The Days Of Grays 2CD-Digi, CD, 2LP in Gatefold & download available! CHECK OUT!. 2DVD Those Whom The Gods Detest Deluxe Digipak, CD, 2LP in Gatefold & download available! NILE A Taste Of Extreme Divinity CD-Digi, CD, LP + 7" in Gatefold & download available! HYPOCRISY Design Your Universe CD-Digibook, CD, 2LP in Gatefold & download available! EPICA Walpurgis Rites - Hexenwahn CD-Digi, CD & download available! BELPHEGOR SCAR SYMMETRY Dark Matter Dimensions Ltd
Olipa päivä sitten tyyni tai myrskyinen, kipakalta goottitytöltä kuullaan suoria sanoja ja kirpeitä havaintoja tuttuun Nemi-tyyliin. © Lise Myynnissä lehtipisteissä ja kirjakaupoissa!. Uusi albumi on ilmestynyt! 48 sivua 7,90 Nemin elämä voi olla hyvinkin leppoisaa ja vailla huolta huomisesta, mutta välillä myrskyää
NIGHTWISH - Lokikirja 8CD RAMMSTEIN - Liebe ist für alle da SWALLOW THE SUN - New moon VIIKATE - Kuu kaakon yllä BON JOVI - The circle
012Sytykkeitä:S.A.HYNNINEN,TURISAS,INFLAMES, AJATTARA&NURMIO,HAMMEROPENAIR 016Axis:LondiniumjaMurhapapa&Mama 018HeavyCookingClub:DELTAFORCE2-Vivianinveget 020GHOSTBRIGADEeurorundilla 026DARKTRANQUILLITY 028ARMOUR 030FRIVOLVOL 032KAUAN 034DYINGFETUS 036LIEINRUINS 040Teemanametallintulevaisuus: MARCOHIETALA,SPEEDTRAP,ORANSSIPAZUZU... 046HANGINGGARDEN 048BETWEENTHEBURIEDANDME 052RAM-ZET 054Silmäterä:tekstilogot 058Soittimeni:MayheminHELLHAMMER 063Arviot,pääosassaNIGHTWISH-boksi 084Demot,pääosassaSTONETONE 087Vanhaliitto:PARADOX 090Omanahka:To/Die/Forinja Kyllä death metal voi olla pelkästään mukava harrastuskin, mutta homma vaatii enemmän sitoutumista kuin tuollainen asenne antaa periksi. - Roni Sahari, Lie in Ruins VanguardinTONMILILLMAN Lassi Kaaria
yHdEn päiVän liVE & MESSulippu, ennakkoon 35+ mahd. toimituskulut / ovelta 40 (mikäli lippuja jäljellä) liput MyynniSSä nyt! Kaapelitehdas 19.-20.2.2010, Helsinki. toimituskulut / ovelta 10. THURSDAY 18.2.2010 FINNISH METAL EXPO FRIDAY 19.2.2010 SATURDAY 20.2.2010 Sonata arctica apocalyptica·aMorpHiS Satyricon·HypocriSy KorpiKlaani·inSoMniuM SWalloW tHE Sun SurViVorS ZEro Kiana·aMatory ...lisää tulossa! Klinikoita·sälää·rompetta·Finnish Metal awards yHdEn päiVän MESSulippu, hinta ennakkoon 7 + mahd
vuosikerta Toimituksen tilaama tai sille tarkoitettu aineisto julkaistaan sillä ehdolla, että aineistoa voidaan korvauksetta käyttää Pop Median kaikissa uudelleenjulkaisuissa tai muussa käytössä riippumatta toteutus- tai jakelutavoista. Katsotaan mitä tuleman pitää ja palataan näissä merkeissä asiaan loppuvuodesta 2019. Mitähän tuohon olisi todennut. Päänavaus Päätoimittaja Matti Riekki Ulkoasu Markus Paajala Kirjoittajat Ahola Tapio, Hynninen Sami, Itäkylä Riitta, Jalonen Miika, Juutilainen Joni, Kask Evelin, Keränen Toni, Konttinen Marja, Koski Panu, Koskinen Kari, Koskinen Kimmo, Kuronen Mikko, Kurunen Jerry, Kuusinen Miika, Laakso Markus, Lampinen Teemu, Lassila Tero, Lehtonen Marko-Oskari, Malm Mikko, Mustonen Sanna, Rajala Vilho, Saurama Anna, Schildt Saku, Silvast Jaakko, Sundström Pia, Valjakka Hanna, Virtanen Aadolf, Ward Jason, Ylitalo Lauri Toimitus (arviolevyt / review copies) INFERNO PL 543 33101 Tampere TilaajaPalvelU (ARK. Poikkeahan uusilla sivuillamme osoitteessa www.inferno.fi. Matti Riekki päätoimittaja Inferno 11. Hyvät joulut ja uudet vuodet. Seuraava Inferno saapuu ihmeteltäväksi 29.1.2010. puuh. Periaatteessa metallimailla raikaa nyt melko samanlainen musiikki kuin kymmenen vuotta sitten. Yrittänyttä ei silti edelleenkään laiteta, ja niinpä uskaltauduimme pyörittelemään aihetta monisuisessa teemajutussa, ja mystisesti menneen, nykyisyyden ja tulevan suhdetta pohditaan myös numeron muilla sivuilla. ps. Tuskin sentään yli sen kuitenkaan. Inferno ei vastaa tapahtumatietojen mahdollisista muutoksista eikä tilaamatta jätettyjen kirjoitusten ja kuvien säilyttämisestä tai palauttamisesta. Saako POvata? Kappas, sitä tulee pian kymmenen vuotta uutta vuosituhatta hengitetyksi. Sitä ennen olisi vissiin jokunen lehti tehtävänä. 8-16) (03) 424 653 40 tilaajapalvelu@popmedia.fi Kustantaja POP MEDIA OY Malminkatu 24, 00100 Helsinki Puhelin: (09) 4369 2407 Telefax: (09) 4369 2409 www.popmedia.fi Toimitusjohtaja Tuomo Häkkinen Markkinointijohtaja Pasi Myllymaa ilmoitusmyynti Oskari Anttonen 040 563 0642 Erik Kangas, Peter Lindroos, Mikko Mali Puhelin: (09) 4369 2408 Sähköpostit etunimi.sukunimi@popmedia.fi Kannen kuva Markus Paajala Painopaikka ArtPrint Paperi: 80 g/m2 Mbrite Silk Kansi: 200 g/m2 Galerie Art Matt ISSN 1796-7600 inferno@popmedia.fi | www.inferno.fi 9. Jos JoKu höyrypääoraakkeli olisi loppuvuodesta 1999 ennustanut, että tulette muuten, suomalaiset, voittamaan seuraavalla vuosikymmenellä Eurovision laulukilpailut hirviömäisellä hard rockilla, tai että vasta valtavirran pintaa kohti pulikoineista Rautiaisesta ja Hynysestä tulee koko kansan "heviäijiä", tai että Beherit palaa haudasta ja nousee albumilistan topkymppiin, tai että maamme pääministeri oppii muotoilemaan sormensa sarvipääksi, tai että jotkut hullut kokkailevatkin jo raskaasti, tai että Ozzy Osbourne astelee Suomenkin televisiossa toistuvasti koiranpaskaan rahasta, tai että kiltit sedät ovat lanseeranneet suomalaislapsille ihan oman dinosaurusmetallibändin, tai että puhelinlangat laulavat "heviä", tai että KISS soittaa isoilla festivaaleilla Tampereella, mikä ei tunnu juurikaan kummalliselta, koska edelleen elossa olevat Maiden, Priest ja Slayer on siellä aiemmin jo koettu, niin tuota... on sanomattaKin selvää, että jo näiden esimerkkien valossa seuraavan vuosikymmenen suuntausten ennustaminen on kuin yrittäisi veikata lonkalta Blackie Lawlessin omien hiustuppien tarkkaa lukumäärää vaikka epäilys on vahva, totuus voi olla ihan mitä tahansa nollasta sataantuhanteen. Sen sijaan muistelen aikaa juuri ennen suurta millennium-juhlaa ja koetan suhteuttaa sitä nykyiseen. Niin, tosiaan: tuota. Kaikki muu sen musiikin ympärillä taas on aivan toisin. Tässä lehdessä saattaa jopa piillä ennustuksen siemen. En nyt jaksa vaivata nuorempia lukijoitamme sillä jaarittelulla, kuinka aika kuluu vanhemmiten vain koko ajan nopeammin (se kuluu) tai kuinka ennen oli kaikki paremmin (hmm, kyllä oli), tämähän on näiltä naavapartasivuilta jo tuttua potaskaa
Suunnitelmissa on seiskatuumainen ja toinen albumi. Kovin mielellään mies ei enää levyn pariin palaa, ja ajatukset ovatkin tällä hetkellä jo tulevassa. Olemme tuomittuja ikuiseen yksinäisyyteen olemassaolon syvimmällä tasolla. Toki sinne väliin mahtuu uusia tutkimusmatkojakin. Miksaukset ja jälkityöt muodostuivatkin sitten "helvetillisiksi". Itse koen olevani lähinnä syrjäytynyt. Harva maamme musiikintekijä on yhtä persoonallinen ja jopa brutaalilla tavalla aito kuin Sami Hynninen. Kun ei ole aikaa hukattavaksi, ei ole myöskään aikaa katua mitään. Israel ja Shamballah ovat kaksi erilaista "pyhää valtakuntaa". Se oli lähinnä vitsi, mutta jostain syystä se näemmä sai uuden elämän virallisemmallakin taholla. Pro gradu pitäisi myös vihdoin ja viimein saada valmiiksi jossain välissä. Eli tunnistan kyllä itseni tuosta perustelusta. lessä helposti. Eli aina on jotain käynnissä. Pikemminkin jonkinlainen kulttuurialan yleismies. Joku 67 albumia pitäisi jaksaa puristaa ulos. Joskus voi tulla tarvetta kätkeytyä tai kadota. Muutakin mies on jatkuvasti luomassa kuin musiikkia. Tässä kuussa hän kuulemma tekee ehkä laulut black metal -bändi Azrael Risingin debyytille. Koko projekti lähti tuntemuksesta, että aika valuu kuin siemenneste sormien välistä: hitaasti mutta varmasti, kunnes hyytyy kuolleeksi massaksi ja jää roikkumaan tyhjyyden päälle. Mutta kyllähän mä ääntä saan aikaan melkein mistä vaan, eikä mun musiikkiini kovin helposti pääse kukaan muu vaikuttamaan. Ehkä jopa päällekäin. Ensi vuoden puolella Opium Warlordsin tarina jatkuu. En edes varsinaisesti koe olevani muusikko. Sytykkeitä metallisen maailman polttopiste Sami Hynninen on tehnyt omaehtoista ja kiinnostavaa musiikkia lukuisissa eri yhtyeissä, viimeksi omillaan opium Warlords -otsikolla. Hynnisen luonnehditaan 2000 euron stipendin perusteluissa olevan "sekä multi-instrumentalisti että omin käsin musiikkiaan tekevä ja tuottava musiikin moniosaaja". sami Hynnistä tituleerattiin stipenditiedotteessakin taiteilijanimellä Sami Albert Israel Shamballah Hynninen. Toisaalta eipä mulle vastavuoroisesti niin sanottu normaali tarjonta anna juuri mitään. Muiden lausunnot ovat aina arvoituksia. Ihminen ei koskaan kykene täydellisesti ymmärtämään toista ihmistä. Minulla ei ole mitään rajoituksia minkään suhteen. Vilho Rajala sytyttäjä sytykkeita.inferno@popmedia.fi opium Warlordsin ensimmäinen levy Live at Colonia Dignidad ilmestyi marraskuun lopulla. Samanaikaisesti ne ovat kaukana toisistaan, mutta toisaalta hyvin lähellä. Meille kaikille. En epäile hetkeäkään, että monen silmissä ja korvissa en osaa yhtään mitään. Se on Hynniseltä massiivinen musiikillinen savotta, jonka hän halusi toteuttaa nimenomaan omin voimin. Viimeiset kymmenen vuotta ovat olleet kovaa työtä ja selviytymistaistelua ja tuotantoni on laaja, mutta toisaalta vaikutukseni ympäristöön on ollut marginaalista, toisin kuin näillä muilla aiemmin tunnustusta saaneilla. Lisäksi Hynninen mainitsee ensi vuoden projekteista Ornen laulusessiot ja Puritanin tupla-cd:n, jonka työstöön toivoo ehtivänsä kesällä. Vieläkö musiikki tarjoaa tutkimattomia maastoja. Tämän stipendin kautta katson hetkisen sisälle jonnekin, minkä ulkopuolella olen; maailmaan, jossa on tietty turvallisuuden ja menestyksen ilmapiiri. Sanoilla on eri merkitys riippuen siitä, kuka niitä käyttää tai vastaanottaa. Spiritus Mortis ei sen sijaan tule tekemään ensi vuonna studiohommia. Missään vaiheessa ei kuulemma kaduttanut. Idea nimeen syntyi Stevensonin "Aarresaaresta". Mutta ensin pitäisi päästä tästä vanhasta materiaalista eroon. Sen jälkeen myönnän hetkittäin katuneeni sitä, etten vuonna 1997 päättänyt elämääni, mutta meillä kaikilla on heikkoja hetkiä. Kaikki riippuu siitä mitä on "osaaminen". Olin ajoittain hyvin sairas. Kuinka totta tämä on miehen omasta mielestä. Loputtomasti. Levynteko sujui miksauksiin saakka teknisessä mie- 12 Inferno. Ongelmat lainsäädännön kanssa eivät helpottaneet asiaa. Mies vastaanotti hiljattain Teemu raimorannan muistoksi perustetun Somnium-stipendin. AINA JOTAIN KÄYNNISSÄ Huomionosoitus tuli Hynniselle itselleen täytenä yllätyksenä. Juuri nyt työn alla on Centurions Ghostin kolmannen levyn kannet ja In The Rectory of The Bizarre Reverendin vinyyliversion valvonta, sekä yksi kuva tatuointia varten ja yksi lehtijuttu
Ensi vuonna on sellaisia muusikon mielestä ihan vammaiselta kuulostavia asioita kuin esimerkiksi futiksen MM-kisat, jotka sulkevat joitain vaihtoehtoja automaattisesti pois, koska levy menisi silloin julkaistuna täysin harakoille. Ei ole ihme jos kotipuolesta on tullut sellaisia näkemyksiä. Hattua nostan niille, jotka pystyvät tekemään biisejä jossain bussin takaloungessa, kun on vartti soundcheckiin aikaa. Ihan normaalia vahvistinten poksahtelua ja PA:n hiljenemistä, ei sen kummempaa. Hän tekee todella hyvää soundia. Julkaisuajankohdan miettiminen on haasteellista. Olemme tehneet jo aika monta levyä, eikä lepo olisi nyt pahitteeksi, hehe. Jossain vaiheessa täytyy pystyä rajaamaan, että näihin keskitytään, Nygård kertoo. Eipä juuri... Helsingin jäähallin valtaa 16.12. Tunnustus on ehdottomasti ansaittu, mutta miten Mathias "Warlord" Nygård palkintoon itse suhtautuu. Eihän se käytännön tasolla merkitse mitään. Mutta ei meille mitään vakavaa ole sattunut. Se on merkki siitä, että me pidämme toisistamme. Mutta joskus kauan sitten saatoimme kyllä antaa potkut miksaajille heti keikan jälkeen, heh heh. Uutta levyä aletaan ehkä nauhoittamaan loppukesällä. Meillä on helvetisti kavereita Suomessa. Mies myöntää, että tuntee nyt ensimmäistä kertaa pientä painetta levyntekemisestä, lähinnä siksi, että se on pikkupakko saada ensi vuonna ulos. Perhe-elämää tässä on vietetty, mutta olen pyörinyt myös All Ends -bändin kanssa studiossa. Turisas kiersi The Varangian Wayn jälkeen 130 keikan vuosivauhtia ympäri maailmaa, eikä siinä paljoa ehtinyt biisejä rustailla. Sen jälkeen suunnitelmana on alkaa tekemään biisejä. Saatamme tehdä ensi vuonna muutaman keikan Australiassa ja Aasiassa, ehkä käymme Kiinassakin ensimmäistä kertaa. Tällaisten bändien kiertuekoneistot toimivat kuin rasvattuina. Itse luomisprosessi on kuulemma sujunut hyvin hankalan alun jälkeen. Meillä ei ole kiire. Turisasta ajatellen palkinnon vaikutus on tietysti henkeä nostattava, mutta sillä ei lopulta pötkitä pitkälle. Mutta kyllä se silti lämmittää erittäin paljon! Turisas kaavailee tällä hetkellä kolmannen levyn äänityksiä. Entä onko keikalla luvassa mitään spesiaalia, kun se nyt on kiertueen viimeinen. Viime toukokuun jälkeen bändi päätti, että nyt ei enää kierretä. Kiertueella ovat In Flamesin ja Killswitch Engagen lisäksi mukana Everytime I Die, Dead by April ja nimihirviö Maylene and the Sons of Disaster. Hämeen liitto palkitsi miehen ja Turisas-yhtyeen kulttuuritunnustuspalkinnolla. TURISAKSELLE KULTTUURIPALKINTO palKinnon perusteluissa todettiin yhtyeen edustavan uudenlaista hämäläistä luovuutta, joka ammentaa perinteistä luoden uutta kansainvälistä kulttuuria. Biisimateriaalia on aika hyvin, mutta toisaalta on monta hyvää idea vielä työn alla. Helsingin-keikka on Taste of Chaosin viimeinen veto. Lisäksi Suomi on musiikillisesti erittäin kiinnostava maa, Gelotte luettelee. Kaikkea tapahtuu joskus... Se on siinä mielessä aika tärkeä, että vaikka se on vain tunnustus, sen jakaa taho, joka yleensä palkitsee niin sanottua korkeakulttuuria. Aina on aikaa musiikille, heh. Studiota ei ole vielä varattu, mutta aikataulua ja yhteistyökuvioita sorvataan kovaa vauhtia. Ei kukaan tule meidän keikalle tai osta meidän levyä sen takia. Miksi In Flames käy Suomessa niin usein. In Flames on ollut haastatteluhetkellä muutaman vuorokauden keikkatauolla. Hän on kiertänyt kanssamme jo kymmenen vuotta, vain meidän kanssamme. Perheidenkin kanssa pitäisi ehtiä olla. Haluamme vain vetää mahdollisimman hyvin ja antaa ihmisille vastinetta rahoilleen. Toni Salminen Warlord nygård sai jokin aika sitten yhteydenoton yllättävä taholta. Suomalaiset rakastavat metallia ja ovat aina pitäneet meistä huolta. Elokuussa bändi heitti kolmen viikon ajan festarikeikkoja, mutta keskittyi muuten biisintekoon. Siihen menee korkeintaan pari viikkoa. In flamesin Björn Gelotte kertoo viihtyvänsä Suomessa, eikä ihme, sen verran tiuhaan bändi täällä vierailee. KAAOSTA MAISTELEMAAN Gelotte heräilee päiväuniltaan kotoaan, ja kuulostaa levänneeltä. Kauaa ei Gelotte ehtinyt kotipuolessa makoilla, kun Taste of Chaos -kiertue jo starttasi. viiden bändin paketti, jonka kärkinä ovat In flames ja Killswitch engage. Kiertueen nimeen viitaten, ovatko In Flamesin keikat menneet koskaan lavalla kaaokseksi, siis teknisessä mielessä. Mä en pysty siihen ollenkaan. Inferno 13. Se on viimeinen reissu, jonka In Flames tekee A Sense of Purpose -levyn (2008) tiimoilta. In Flames on nimittäin kiertänyt viime vuosina ihan tolkuttomasti. Gelotte kertoo, että bändillä on jo pitkään ollut hyvät ja luotettavat kamat, mutta ennen kaikkea livemiksaaja Dan saa häneltä kiitokset. Sitten alamme kirjoittaa
09-343 6030 · itis@musamaaima.fi verkkokauppa on auki 24 h www.musamaailma.fi DW / PACIFIC The Drummers Choice. 100% KOIVUA ! 805 20 LACQUER (kirkaslakattu) rumpusetti Sh 1051 . tomikoot. Telineet myydään erikseen: PDP 8.155 HW PACK käteisnetto 296 . DW- ja DW PACIFIC -rumpujen maahantuonti MUSAMAAILMA Myynti: Laatua arvostavat musakaupat Suomessa. Käteisnetto 897 . PDP 805 ja FS taas edustavat kokonaan koivurunkoisten rumpusettien kirkkainta kärkeä. Sisältää: 18x22 BD, 8x10 TT, 9x12 TT, 12x14 TT, 5x14 SN. Puh. Käteisnetto 750 . Käteisnetto 946 . Sisältää: 18x20 BD, 8x12 TT, 12x14 FT, 12x16 FT, 7x13 SN. Käteisnetto 1069 . Sisältää: 18x24 BD, 9x13 TT, 14x16 FT, 16x18 FT, 7x14 SN. by 2009! NEW 2009 PDP by DW uutuudet ovat nyt saatavana! PDP M 5 ja päivitetty X 7 asettavat uuden hinta-laatusuhteen kokonaan vaahterarunkoisille rumpuseteille. PDP 8.155 HW PACK käteisnetto 296 . 100% VAAHTERAA ! M 5 22 LACQUER (kirkaslakattu) rumpusetti Sh 833 . Telineet myydään erikseen: PDP 8.155 HW PACK käteisnetto 296 . 0A! 1K0IVU% O 100% KOIVUA ! FS 22 MATTE LACQUER (matta lakattu) rumpusetti Sh 764 . Telineet myydään erikseen. Telineet myydään erikseen. PDP 8.155 HW PACK käteisnetto 296 . Käteisnetto 688 . Sisältää: 18x22" BD, 7x8 TT, 8x10 TT, 9x12 TT, 12x14 FT, 14x16 FT, 5x14 SN. X 7 LACQUER (kirkaslakattu) 7 rummun rumpusetti Sh 1187 . Kaikissa uutuus rumpuseteissä edelleen DW:stä tutut tekniset yksityiskohdat kuten STM kelluva tomiripustus, TRUE PITCH tiheäkierteiset viritysruuvit sekä "yhteenviritetyt" F.A.S.T. Käteisnetto 995 . Sisältää: 18x22 BD, 8x10 TT, 9x12 TT, 12x14 FT, 5x14 SN. Vain testaamalla PDP by DW uutuudet sinulle selviää rumpujen upea sointi sekä erittäin korkea laatu! 7 RUMPUA 0 E AA 1AHT0R%! VA 100% VAAHTERAA! X 7 WRAPPED (päällystetty) 7 rummun rumpusetti Sh 996 . 805 24 LACQUER (kirkaslakattu) rumpusetti Sh 1105 . 09-5627 1240 · retail@musamaailma.fi Puh
Langan toisessa päässä Laura- tai Lucy-niminen naishenkilö kysyi, onko minulla punaisia paiseita tai päänsärkyä. Minulle annettiin puhelinnumero johon soittaa. Ehkä silloinkin kaikki tuntui vajoavan alaspäin kohti synkkää vortexia, mutta en vain tullut huomanneeksi, koska Ritari Ässä ja Headbanger´s Ball pauhasivat liian kovalla. Ei muuta kuin kanasoppaa naamaan, kuului virallinen resepti. Miten esimerkiksi metalli pystyy kapinoimaan yhtään mitään vastaan, kun mediat ja valtaapitävät ovat jo kaapanneet itselleen tekijänoikeudet sanoihin "murskata", "tappaa" ja "terrorisoida". Jopa taloudelliselle taantumalle annetaan mediassa pahaenteinen, fyysistä tuskaa huokuva nimi. En haluaisi olla alle yksivuotiaan lapsen äiti tänä vuonna: normaalin "äitän" tai "itin" sijasta pikkuruisen ensimmäinen sana saattaisi hyvinkin, kaiken todennäköisyyden mukaan, olla "flu", "fundamentalist" tai "fucking hell, was that a bomb, Mummy?". WHACK. Rentoa otetta ja positiivista asennetta jopa kuoleman uhatessa. Niin sitä pitää. Sanojen "rauha" ja "rakkaus" hoilaaminen akustisen kitaran kanssa koettiin oikeasti uhkana. Jahas, ei tässä sitten mitään hätää. Paikallisen terveyskeskuksen leppoisa tohtorisetä ei tuntunut edes muistavan, mitä iso paha SWINE FLU tarkoittaa. Väärinpäin käännetyt ristitkään eivät enää kohauta ketään, kun Eurooppa irrottautuu pikkuhiljaa kirkon otteesta. Kuinka naurettavalta tuntuukaan ajatella, että 1970-luvun alussa John "Give Peace a Chance" Lennon oli FBI:n, CIA:n ja Nixonin mustalla listalla, hallituksen jatkuvassa seurannassa ja tarkkailussa. Olen jo pitkään ollut sitä mieltä, että jos sikainfluenssa olisi saanut alkunsa jostakin pehmeästä ja suloisesta karvaturrista, kukaan ei enää puhuisi siitä eikä kuolemantapauksille tai räkäisille nenille ja aivastuksille uhrattaisi enää milliäkään palstatilaa. "Crunch" on muuten suomeksi "murskata". Ehkä syyllistyn nostalgiaan, mutta en minä muista 1980- tai edes 90-lukua näin mustanpuhuvana ja kurjana. Tässä kunnon sikaflunssa, ole hyvä. Sarkastinen nauruni hyytyi kuitenkin pari päivää sitten sikojen saapuessa ikään kuin kotiovelle saakka röhkimään, ja tämäkin nojatuolimediakriitikko sai kuvaannollisesti turpaansa. Jo huhtikuusta asti allekirjoittanut on naureskellut sarkastisesti ympärillä vellovalle kauhuskenaariolle, joka on kasvanut kasvamistaan eikä loppua ole näkynyt. Black Panthersin rahoittaminen ei tietenkään auttanut asiaa, mutta rahojensa lisäksi Lennon uhkasi sanomallaan. Juuri näin. Metallihan on WHACK pelkkä vitsi. Ehkä olen väärässä. AXIS: . Ei ja kyllä. Mikä olisi tämän päivän kantaaottavien muusikoiden sanoma. Saat luvan piipahtaa lääkäriasemalla, hei hei, kuulemiin. Mutta, niin on moni muukin asia, ainakin Monty Python -maassa. Marsuvirus tai mirrinuha kun eivät kuulosta läheskään yhtä pahaenteisiltä kuin SIKAINFLUENSSA. Räkäisestä nenästäni ja aivastuksistani kuitenkin tuonnempana. LONDINIUM AXIS.LONDINIUM Tuhoepidemia "Perpetual demise On a fast decline Killing tendency Epidemic, permanent disease" Slayer, Epidemic terveisiä taas Kuoleman ja katastrofin rajamailta. Joitakin varmoja eroja tuntuu kuitenkin olevan entisaikojen ja tämän päivän välillä. Jopa tappava epidemia hoidetaan täällä ihailtavan huolettomasti. Tämmöinen meininki myös huomisen otsikoihin, kiitos, ja jätetään terrorisointi ja tuho niille, jotka ne parhaiten taitavat: ammattimuusikoille. Lontoon-kirjeenvaihtaja Riitta Itäkylä www.arock.fi 16 Inferno. H1N1, viattomalta vaikuttava kemiallinen koodi, on päässyt kuluvan vuoden käytetyimpien sanojen listalle sellaisten hirviöiden kuten "global warming", "terrorism" ja "credit crunch" rinnalle. Vai on nasunuha pelkkää hypeä. Hypeä tai ei, vuosi 2009 on jatkanut edeltäjiensä mallia, mitä tulee maailman yleiseen tilaan ja kansalaisten sanavarastoon. "Butchered at birth" sopii mainiosti abortinvastustajien plakaatteihin, joihin verrattuna death metal -lyriikat ovat vain harmitonta pilaa
Kuullota pilkotut sipulit ja valkosipulit ja lisää tämän jälkeen pinaatti ja maissi. Lisää joukkoon margariini ja jauhot, joiden joukkoon on sekoitettu leivinjauhe, ja sekoita hyvin. Täytteeseenkään lihaa eivät kaipaa kuin korkeintaan epäluuloisimmat anti-hipit, ja hekin vain periaatteesta ennen maistamista. Kun setti on ruskistunut, lorauta soijakastiketta päälle samalla sekoittaen, jotta tofu saa kunnolla makua. Näin saat nopeammin valmista. Poison idea Latest Will & Testament (2006) "Annosta tehdessä on hyvä kuunnella esimerkiksi tätä levyä ja ottaa valmiista piirakasta reilu pala siis oikeasti reilu Pig Championin muistolle!" Vivianin KOKATESSA SOI: 5 Lisää tofu ja keitä seosta miedolla lämmöllä, kunnes suurin osa nesteestä on haihtunut ja seos on suhteellisen kiinteää. 4 dl vehnäj Vegaanithräsherin tofupinaattipiiras Kansankynttilän roolin itselleen ottanut Delta force 2 sivistää suomalaista nuorisoa niin moshaamisen vaaroista, oikeaoppisesta tv-viihteestä kuin terveellisestä ruokavaliostakin. Vivianin oma luonnehdinta: "Ruoka sopii nautittavaksi niin illanaloittajaisissa kuin baarista tai keikalta kotiutuessa. 6 Muusaa jäähtyneet perunat. 2 Murenna tofu öljytylle pannulle ja paista välillä sekoittaen. Tee näin: 1 Keitä kuoritut perunat ja jätä ne jäähtymään. Mausta näin valmistunut täyte suolalla ja pippurilla. 150 g mar auhoja n. Tortussa on hyvä cross-over-koostumus makeutta, suolaisuutta ja rasvaisuutta, mikä laittaa haluamaan palan toisensa jälkeen! Ja kyytipojaksi sopii hyvin sipsipussi, pari kaljaa tai miksei joku terävämpikin drinkki; esimerkiksi rommikola lievästi limellä maustettuna toimii erittäin hyvin piirakan vienon kookosflavorin kanssa!" Megan tuomio: "Muhkean vartalon omaava Deathchainin Carnivore-Corpse on todennut, että ilman soossia ei rässi soi, mutta DF2:n Vivian on asiasta eri mieltä. Heavy cooking club septejä a lisää re ferno.fi Tsekka ww.in sta w osoittee Bonuksena Megan VinkiT jouluruokailuun! Tarpeet: 34 perunaa a n. Kyllä tämä keltä tahansa jässikältä taatusti nälän vie, kun suorittaa tarpeeksi isojen palojen kanssa toistoja riittävästi. 0,5 dl 12 sipulia ulinkynttä 23 valkosip aissia g) pakastem 1 pussi (200 ia kastepinaatt 0g) pa 2 pussia (á 15 maitoa 1 prk kookos 1 tl suolaa pippuria 0,5 tl musta istamiseen) (öljyä pa etta 1 tl leivinjauh inen Keiju) gariinia (sin n. Yhtyeen ravintoterapeuttina toimii kitaristi Vivian Danger. Täytesekoitus on aromeiltaan suorastaan hämmästyttävän maukas, vaikka ainekset ovat neutraalit ja mausteilla ei kikkailla missään vaiheessa valmistusprosessia. 300 g tofu ta soijakastiket n. Levitä taikina piirakkavuoan pohjalle ja reunoille ja kaada täyte päälle. Paista 200 asteessa 4045 min, kunnes torttu näyttää kypsältä. 3 Laita tofu sivuun odottamaan, pese pannu ja lämmitä tilkka öljyä. 4 Keittele seosta hetki, kunnes pinaatit ja maissit ovat sulaneet, ja lisää tämän jälkeen kookosmaito. Ei tämäkään ruoka minusta vegetaristia tee, mutta hyvää ja ennen kaikkea maukasta vaihtelua siitä ruokavalioon kyllä saa." Miika "mega" Kuusinen tutkiva kulinaristi. Perunan käyttäminen piirakkapohjassa on yksinkertaisen toimiva ratkaisu, ja samalla se antaa pohjalle kuohkeutta ja mukavan lisän makuun. Jos osa kookosmaidosta on tiivistynyt kiinteäksi tölkissä, laita pannulle vain kiinteä kookos
Infernon Ghost Brigad jän paikalta li tin lämmitte i Kiviniemi. Koko kolmen keikan pläjäys, jossa sokerina pohjalla kotikaupungin veto, toimi erinomaisena buusterina kier20 Inferno. Starttaamme Tanssisali Lutakon pihasta lauantain vastaisena yönä 7. ten ärä Mä M arraskuun agenda sisältää kolme keikkaa lkeä tehnyt ään selvää jä ll n -uutuuslevy uetarjontaa lation Songs Iso uroopan ven e tutustui e . Paradise Los itaristi Tomm i bändin k kirjurina toim mi Kivini TeksTi Tom emi I t Brig kuVaT Ghos ade I www.ghos tbrigade.net ssa opa uro E pohjiksi irlantilaisen God Is an Astronautin kanssa akselilla HkiTreJkl, minkä jälkeen seuraa viidentoista keikan touri Paradise Lostin lämppärinä. marraskuuta. Keli on Keski-Suomessa heti kärkeen sen verran paska, että ajatukset ovat "johan täältä joutaakin" - tyyppisiä. Näistä kolmellatoista on mukana myös sveitsiläinen Samael
Matka etenee torkkuessa ja terveydentilaa seuratessa. Varamieheksi buukatun Ocean Floor -yhtyeen Tuomas Kokon joutuessa myös jäämään viime hetkillä pois päätämme olla säätämättä asian kanssa enempää ja hoitaa tourin ilman kiippareita. Bassotaiteilijan epäpyhä lavapreesens hyvin lämpiävässä tunnelmassa saakin aikaan rumpumikkien kaatuilua ja kevyttä läskin tummumista yhtyetovereissa. tueen aloitukselle. Saan komennon skipata roudauksen ja levätä. Edessä on seitsemän keikkaa putkeen ennen seuraavaa vapaapäivää. Lähtöseremoniat sisältävät yhden jäsenen dumppaamisen Lutakon lastauslavalle. Muun porukan palatessa tilanne on edelleen sama. Työporukoiden pikkujoulubailaus kiinnostaa yhtä paljon kuin housuunpaskominen. Miestä paikkaa yhtyeen pitkäaikainen kitarateknikko, myös Terrorvisionyhtyeestä tuttu Milly Evans. jyväskyläutrecht a Käymme matkaan seitsemän nihkeän miehen voimin. Alkumatkan univelat on kuitattu, ja painumme Utrechtiin seuraavalle keikalle. Hyvin syöneenä ja juoneena poistumme jatkamaan lepopäivää hotellille. Matkan sekavuudesta vastaavat bändin lisäksi kuski/manageri Toni Peltola ja äänimies/yleismussukka Teijo Hakkola. Kanttorimme Aleksi Munter joutuu jäämään kotimaahan. En jää tarkistamaan yhtyeen edesottamuksia, vaan minut kuskataan hotellille nukkumaan. Hollannissa nautimme reissun parhaat oluet. Inferno 21. Ennen retkueen ja romujen pakkaamista autoon ja leirin siirtämistä Saksaan tutustumme vielä pikaisesti mutta tiukalla tatsilla lähikujien pubeihin. Kuumemittarin lukema nousee samaa tahtia matkamittarin kanssa, ja perille Biebop-klubin pihaan päästessä olo on amebamainen. Kuumetta on väkivaltaiset 39,6 astetta. Odotamme innolla. Ehkä kovin bailubändi ikinä. Matkaa Belgian Vosselaariin on noin 1500 kilometriä ja aikaa alle vuorokausi. Jatkamme kapakkatunnelman aistimista hotellihuoneessa takit päällä ja pipot päässä rennosti seisoskellen ja seiniin nojaten. Antwerpenin Formule 1 -hotellimiljöö tuntuu kovassa kuumeessa paratiisilta. Myös kiertueen pääakti Paradise Lost joutuu turvautumaan varamiehitykseen. Kapeita mukulakivikatuja ja kanaaleja ristiin rastiin. Missaan jälleen Engelin keikan, enkä muista miksi. Kalenteri velvoittaa miestä edustamaan kädellisiä Swallow the Sunin ja Insomniumin riveissä jo sovituilla keikoilla. Niin. Päätän yrittää parhaani. Aamulla olo on onneksi parempi, kuume alkaa laskea ja alamme siirtää leiriä kohti Hollantia ja Walwijkia jossa on seuraava majapaikkamme. Iloisen alun jälkeen viskataan kisamieli roskiin ja painutaan ruotsinlautalle. Olo on mainio. Venuet vaikuttavat tässä vaiheessa noudattavan standardinomaista, laadukasta linjaa. Kun keikkaan on aikaa kolme varttia, mittarin lukema on pienentynyt vain muutaman kymmenyksen. Seuraavat tunnit kuluvat hourimisen, hikoilun ja kramppailun merkeissä. Vietämme vapaapäivää Tillburgissa, joka sijaitsee vain hetken ajomatkan päässä Walwijkistä. Itse joudun turvautumaan lavaperunastatukseen ja antamaan soitannollisen tukeni muille, jotka aloittavat mosh-olympialaisten karsinnat väkevästi. Menemme siis nukkumaan. Kahdella ensimmäisellä keikalla kakkosbändinä on ruotsalainen Engel. Olosuhteisiin nähden melko reipas avauskeikka on tosiasia. Keikan jälkeen alamme saada myös ensimmäisiä näköhavaintoja Paradise Lostin jäsenistä backstage-olosuhteissa. Kiirastuleksi se muuttuu vasta sitten, kun muut ovat poistuneet takaisin klubille: puhelimeni akku on loppunut ja sen laturi hukassa. Utrechtissä kaupunki-idylli onkin jo potenssiin kaksi. Hollannin rento ilmapiiri ja idyllinen kaupunkikuva sopii tilanteeseen mainiosti. Käymme matkaan halki Ruotsin. Saan mahdollisuuden päättää soitanko keikan. Myös pääaktin sekä sosiaalisesti että teknisesti äärimmäisen ammattitaitoinen crew alkaa tehdä tuttavuutta varsin avoimesti, arvostan. Lauteidenlämmityksen intensiteetti vaatii siis vähintään saman tason. Klubin nimi on Tivoli ja puitteet kunnossa. Herätessä olo on orastavan flunssainen. Bändin sielu Gregor Mackintosh on jättänyt kiertueen kesken perheenjäsenen vakavan sairauden takia. Soitto kulki, ja fiilis oli katossa ystävien ja kylänmiesten osallistuessa ilonpitoon ja lähtöseremonioihin runsaslukuisena ja kunnioitettavalla intensiteetillä. Seuraava päivä on kalenterissa vapaa
Lauantaina on vuorossa Mannheim, joka on yksi tourin kohokohtia. Meidät ohjataan ystävällisesti suurelle parkkipaikalle motarin varrella, joka on täynnä rekkoja ja pakettiautoja. Berliinissä, perjantaina 13. Setin jälkeen ääniveijari AK ja Chris linnoittautuvat naapuriin bäkkärin pöytään. Veto on melkein saman tien. Terveydentilani taantuu hieman hengitysvaikeuksien sikittäessä mieltä joka henkäyksellä. Puhutaan onnistuneesta illasta. Jatkuvan tykittävä, mutta äärimmäisen ystävällinen kysely huumeista ja aseista sikittää, vaikka olisit kuinka helvetin syytön yhtään mihinkään. Veto tapahtuu Columbia Clubilla. Liitymme seuraan mitä kunnioittavimmin. Kaikki tuntuu olevan kohdallaan, ruoka ja seura on mitä mainiointa, jaamme Samaelin kanssa bäkkärin. Tätä standardinomaista toimivuutta sekä venueiden, koko porukan että yleisön puolesta jatkuu pääosin koko tourin ajan. Augsburgissa yöpymisen jälkeen valmistaudumme sateiselle ja asteen pidemmälle siirtymälle Saarbrückeniin. Tapaamme pariskunnan vielä kolmannenkin kerran Erlangenissa. Erikoismiehiä, kerta kaikkiaan. Venuen nimi on Conne Island. Tilanne kestää ja kestää konepistoolein varustettujen korstojen parveillessa auton ympärillä, vettä sataa ja lopulta osan porukasta kamat on levitetty huo-. Klubille saapuessamme mieli on mustahko mutta helpottunut. Lääkärijargonia keventääkseen ja huoltani lievittääkseen kaveri kertoo käyneensä Jyväskylässä syömässä hampurilaisen. Sveitsin armeijan okkulttiyksikkö Samael saapuu alueelle. Samalla saadaan välitettyä terveiset Suomesta. Kapasiteettiä piisaa ja kaikki on kohdallaan. No vittu, eihän siinä... Ilta on loppuunmyyty ja possea jo paikalla varsin mukavasti aloittaessamme, ja paikka saadaan lämpimäksi oikein hyvällä vedolla. Matkaa höystää täällä päin kuulemma varsin perinteinen ratsia. Venuen virkaa toimittaa rööri kalliossa, siis Röhre. Matka sujuu nopsaan tunnelman ollessa arveluttavan paljon kohollaan Thin Lizzyn säestäessä. päivä. Soundcheck menee luonnollisesti sivu suun, ja showtimen pukatessa päälle jatkan henkilökunnan kuumottamista. Kuvissa ei ollut mitään hälyttävää. Tsekkaan nopeasti 22 Inferno Teijon kanssa linjat, ja jyystäminen voi alkaa. Tästä reissusta on saksalainen tehokkuus kaukana. Pikaista tsekkausta ja antibioottikuuria ajatellen olin suunnitellut visiitin mielessäni korkeintaan tunnin mittaiseksi. Sunnuntai verottaa täydestä salista selkeästi osan. Järjestän itseni lääkäriin paikallisen kaverin kuskaamana ja Toni henkisenä tukena. stuttgartsaarbrücken Ajamme yöllä Kölnin liepeille majoitukseen. Naurunremakalla maustettu tutustumissessio on lämminhenkisyydessään todellakin paikallaan. Samael avaa myös pelin tiukasti. Kiitän kuurista ja sanon yrittäväni parhaani muun ukaasin kanssa. Jossain kahden ja puolen tunnin kohdalla löydän itseni letkuista, joku kryptinen vehje piipittämässä vieressä. Bäkkärin ilmasto tosin on perunakellarimainen. Nimmarit vinyylin kanteen lämmittää kaikkien mieltä tasapuolisesti. Arvostan. Lauantai-illan huuma tuottaa myös merchandise-kassaan ennätysmäärän paalua. Toteamme myös pääaktin erittäin vakuuttavaksi. Tupa on jälleen likipitäen täysi ja fiilis viikonloppuinen. Kuume osoittaa äitymisen merkkejä tasaisen varmasti, ja kesken keikan mies näyttää jo olevan todella huonona. Erinomainen keikka yleisön reagointia myöten. Venue vetää noin tuhat ihmistä, ja aloittaessamme ihmisiä on niin perkeleesti. Kaupan päälle tapaamme pariskunnan, joka oli jo toista kertaa tällä kiertueella tsekkaamassa meitä. Seuraavana aamuna suuntaamme kohti Stuttgartia. Loppuilta menee bäkkärillä lepäillessä ja hotellille lähtöä odotellessa. Topi hoitaa keikan, joka sujuu mainiosti, painuu lepäämään jonnekin venuen uumeniin ja ilmestyy seuraavan kerran, kun olemme poistumassa alueelta kohti seuraavaa majoitusta. Esittäytyminen tapahtuu basisti Chrisin aloitteesta välittömästi. Jumalauta, että kesti. Vihdoin lääkäri löytyy, ja vielä röntgenin kautta käytyäni homma on selvä. Onhan se taas sen verran siistiä hommaa, että ongelmat kaikkoavat mielestä, ainakin toviksi. Erlangenin hotelliyön jälkeen matkaamme Leipzigiin. Alkoholi- ja tupakkakieltoa ja aikaista nukkumaanmenoa korostaen ystävällinen lääkäri antaa mysteerinappikuurin mukaani. Venue on taas isoimmasta päästä vetäen possea noin 1200. Muutama sata kilometriä Müncheniin, ja seuraava keikka on käsillä. Fiilis on hyvä ja keikka menee hyvin. Matkan aikana toinen orastava sairastuja on rumpalimme Topi. Korjaamme tilanteen ja kompensoimme sitä tupakalla
Tunnelmaa parantaa Paradise Lostia ja Samaelia nightlinerilla kuskaavan Timin ronski ja perinpohjaisen britannialainen tarinointi. Useampiakin nujakointeja tapahtuu, yksi sisältää naisten pieksämistä. Reippaana jäbinä Toni poistaa koijarin tilanteesta. Ratsian ja astetta maanantaisemman yleisön lisäksi nihkeämpiä viboja tuo pientä rähinöintiä sisältänyt ilta. Kyseessä on vanha veturitalli, ja lääniä piisaa sekä salin, baarin että bäkkäritilojen puolella. Takaovella pasteeraavat keski-ikäiset ja jopa parempaa puolta edustavat kinuavat läskin nipun plektroja ja nimmareita ja tyrkyttävät viinaa. Tähän väliin sopiikin vapaapäivä. (köln) BielefeldTukholma Ajamme Kölniin viettämään välipäivää ja hakemaan paikallisesta musakonnakaupasta tarpeellista rompetta tulevaa varten. Lääkärille ei kuitenkaan ole tarvetta. Hotellin läheltä löytyy vain ostoskeskus, jonka miljöö ei tee oikeutta edes kusen juonnille. Menemme siksi aikaa kaljalle. Jokunen levykauppa haltuun, syöntiä ja hotellille. Välimatkat mahdollistavat kaksi yötä samassa hotellissa. Samanlaista puolikuntoa kestää muutaman päivän. Kamat kasaan ja matkaan. Sehän passaa. lellisesti auton penkille. Ihan mainio veto ilmoille, ja paikan idylliä herkuttelemaan baarin puolelle. Rähisevät teutonit oletettavasti saavat kuitenkin ansionsa mukaan. Saamme luvan häipyä. Hulvaton veikko. Lääkäri antaa Topille puhtaat paperit. Tonia merchikojulla kuumotellut juntti on ilmeisesti alkanut käydä jo tontille. Wille juttelee yhden poliisin kanssa Paradise Lostista, ja mies kuulemma lupautuu tsekkaamaan myös GB:n MySpacen. Kaikkien huulilla on luonnollisesti seuraavat kysymykset: Missä on. Absurdi tilanne. Paikka on yksi reissun makeimmista venueista. Topi päättää, että lääkärin pakeille on päästävä. Kaikki hyvin. Musaromu on halpaa ja sitä on riittävästi. Teijo vastaa humaltumisesta ja paikalliset erikoisfanituksesta. Yöllä ajetaan Hannoveriin yöpymään. Bielefeldissä on Willen vuoro sairastaa. Tyhjennämme olutvarastoa normaalia muutamaa ronskimmin
Tämä selittää hieman vajausta yleisössä. Setti lähtee kuin tykin suusta, ja fiilis on hyvä. Kaikki jakavat saman ison bäkkärin, ja tunnelma on loppuillasta varsin irtonainen. Pyörimme pitkin poikin ja toteamme levykaupat mainioiksi. Hieno kuin mikä. Ei voi kun pahoitella, myös itsemme puolesta. Venue on tuhatkunta ihmistä vetävä kulttuurikeskustyyppinen pläjäys. Pienessä nousussa autoon ja Dresdeniin yöksi. Niin kyllä vaikutti olevan henkilökuntakin. Kööpenhaminan The Rock -klubi kuitenkin alittaa riman likipitäen joka suhteessa kategoriassa "kuinka homman pitäisi toimia". Viiteentoista keikkaan luulisi mahtuvan useita epätoivoisia tilanteita järjestelyjen suhteen. Nopeat näppäilyt ja vätvätykset, fillillä sisään, ja säätämistä seurannut yleisö ja ahdas lavahan suorastaan vaativat meitä jopa vähän määräämään. Hyvinhän sieltä pölähti. Se lämmittää mieltä. Esimerkiksi, kuinka perkeleen vaikeaa on saada yksi tanskalainen avaamaan ovi säädylliseen aikaan, tavoitteena nimenomaan vaikeiden tilanteiden välttäminen esimerkiksi tekniikan pettäessä. Samaelin muutkin veikot äityvät napsauttelemaan korkkia. Klaus. Loppuillasta yritämme pysyä perässä Chrisin semisti rönsyilevässä kerrontatyylissä, tapaamme erikoispariskunnan kolmannen GB-keikan todistaneena, nautimme muutaman ja painumme seuraavalle yömestalle. Tätä ajatusta uhmaten kiertue on sujunut ilman pahempia säätöjä. Tässä vaiheessa tulee taas mieleen, että kyllä tässä nyt hemmotellaan. Hampuri lukeutuu tunnelmansa ansiosta myös reissun kohokohtiin. Missä on Scorpions. Lipussa lukenut aika oli vaihtunut aiempaan. Pääaktin kiertuemanageri/äänimies Walter hälytetään auttamaan meidät kiipelistä. Capitol on tämän illan venue, taas isompi. Soitto kulkee mainiosti, ja valikoidut yleisön edustajat käyvät kiittelemässä suoritustamme ja toteamassa olleensa täysin tietämättömiä mistään ongelmista. Seuraavana painelemme kohti itärajaa, aina Cottbusiin asti. Yövymme Malmössä, ja aamulla alamme työstää taas Ruotsia halki Tom. Myöhemmin saamme suorat marinat tyypeiltä, jotka olivat missanneet keikan väärän informaation vuoksi. Tilanne eskaloituu lähes kaaoksen tasolle. Välipäivä saattaa vaikuttaa jengin rentoon olemukseen. Markthalle on venue, ja sehän kelpaa. Toinen ihan kohtuullinen vaatimus olisi, että talossa olisi yksi (1) ihminen, joka tietää jostain muustakin kuin omien säkkiensä karvamäärästä. Perjantai-iltaa viettämään saapuva posse on nimittäin sen verran geezerihtävää, että oksat pois. Monitorit voidaan unohtaa. Myös Paradise Lostin crew seuraa tilannetta koko ajan ja muistuttaa, että vika ei ole meidän. Totean mielessäni, että soitosta nauttiminen alkaa olla jo ihan eri tasolla. Keikka huolella haltuun ja viihtymään. Keikka menee hyvin. Ei näy miehiä, sitä vastoin tutustumme kirkkoon, jonka tornin kyljessä kojottaa valtava pentagrammi. Pubitkin tuntuvat kelpaavan. Suunnatonta arvostusta herättävät harmaapäiset viiksiveijarit Sinister-paitaisine mammoineen takaavat hyvät määräysvibat keikkaa ajatellen. Rupatellessa ilmenee yhteisiä tuttuja, ja seuraavaksi sovitaan treffejä Suomeen. Kärsivällisyys meinaa loppua, mutta otamme homman vastaan lunkisti. Käsittämättömän säädön jälkeen kaikki on valmista. Tähän väliin maininta, että tässä vaiheessahan yleisö on jo sisällä. Vuorossa on noin 600 kilometrin siirtymä Hampuriin. Paikallisen oppaamme viihdyttämänä ja avustamana saamme vielä loistavaa ruokaa ja löydämme lopulta taksin takaisin hotellille. Pubin kautta piipahtamaan hotellilla, ja sieltä junalla paikalliselle klubille tsekkaamaan Rise and Fall- ja Iron Age -yhtyeitä. Seuraavana päivänä on määrä vaihtaa maata. Jatkamme seuraavana päivänä Erlangeniin. Puolitoistatuhatta vetävä paikka ei aivan täyty. Erittäin viehättävä pienehkö kaupunki kerää viihtyvyyspojot. Osuu ja uppoaa, molemmat. Meininki on heti asteen verran spesiaalimpaa. Välipäivä vietetään myös Hampurissa. Reeperbahnkin menee lähinnä kuriositeettiarvonsa puolesta. Intro-cd on paskana, joten toimitan myös intron virkaa uusien musakonnalelujen avulla. Paradise Lost vetäisee väkevän keikan, ja herra Erlandsson äityy tarjoamaan Jägermeister-varastoistaan ja esittelemään suomen kielen taitojaan. Mannelle ei saada aikaiseksi laittaa mikkiä, ja toista kitaraa, bassoa eikä osaa rummuista saa millään ulos PA:sta päin persettä kytkettyjen mikkien vuoksi. Hauskaa on, ja illan aikana olemme saaneet osaksemme usealta taholta 24 Inferno harmittelua, koska Tukholma on viimeinen vetomme. Missä on Mad-Rudi
Sitähän se ön.. Nukkumalla ja syömällä hoidettu lauttamatka alla onkin sitten viimeisen etapin aika. Loistavat venuet, konkarien kanssa heti kärkeen sovitut backlinen jakamiset ynnä muu yhteistyö, ystävällinen, äärimmäisen kohtelias ja tasavertainen kohtelu, aina esillä olevat täsmälliset aikataulut, loistavasti miltei joka paikassa toimiva catering, bäkkäritarjoilut ja tilat sekä muut meitä helpottavat detailit tekivät hommasta vielä enemmän unelmatekemistä. Siinäkö se nyt oli. Loppujen lopuksi koko homma oli meille odotettua helpompaa. Ajelemme Jyväskylään, dumppaamme kamat treenikselle ja painumme vielä illan päätteeksi Infernoon muutamille olusille. Silti edellä mainitut ns. Skenepisteet paikalle monitorimiesvalinnasta, kun tonttia hoiteli Fred Estby. Silloin kun asenne on nöyrä ja homma elämäntapa, tällaiset seikat ovat vain kosmetiikkaa. Tunnelma on hämmentävä. Tukholman Debaser on venueista fiinein. Menee fiilistelyn puolelle näin viimeisen keikan kynnyksellä. edut tekevät noin kymmenentuhannen kilometrin vanissa istumisen, kolmen bändinjäsenen sairastumisen, muut mahdolliset lieveilmiöt ja puolen tunnin vaatimattoman ensimmäisen soittoslotin täyttämisen todellakin kaiken tämän arvoiseksi. Vaihdamme vapaalle, tsekkaamme bändit ja illan päätteeksi kyselemme PL:n ja Samaelin konnia mukaamme läheiseen baariin. Soittamaan pyydettiin, soittamaan mentiin ja joka kerta meillä oli taas ihan yhtä vitun siistiä. Tähän on hyvä lopettaa, vaikka kukaan ei sitä haluaisi. Kaikkia kliseitä mukaillen on pakko laittaa tähän, että hetkeäkään ei vaihdettaisi pois. Waitsin soidessa. Varsin tunnelmallinen paikka joka tapauksessa. Keikka on soitannollisesti tiukimmasta päästä, ellei tiukin. Pakolliset mutta rehellisen oloiset halailusessiot ilonpidon päätteeksi jättävät todella hyvän fiiliksen kotimatkalle. Viimeisen keikan kutina voisi olla isompikin, mutta määräyshän se on tietty mielessä. Osallistujia löytyy. Sen voimalla odottelemme sitkeästi aamuun asti lautan lähtöä
Olemme levyyn todella tyytyväisiä! Nyt on mahtava fiilis. Hän kertoo kuulleensa lopulliset miksaukset vasta haastattelupäivänä. Stannen mukaan omaa historiaa oli enimmäkseen nolostuttavaa käydä läpi boksia kootessa. Oli hullua tajuta, että olimme vain poikasia kun aloitimme, ja tässä ollaan edelleen, aikuisina miehinä, Stanne myhäilee. Levy vaati meiltä enemmän ponnisteluja kuin koskaan ennen, ja on todella helpottavaa, että se on nyt valmis. On nimittäin niin, että DT:n jäsenet eivät bändiä perustettaessa osanneet soittaa. Kun bändi perustettiin, Sundin ja Stanne olivat 15-kesäisiä nulikoita. Löysimme paljon tavaraa, jota emme tienneet olevankaan, se oli siistiä! Miehet ymmärsivät 20 vuotta vanhoja nauhoja katsellessaan varsin konkreettisesti, että Dark Tranquillity on ollut olennainen osa heidän elämäänsä yli puolet sen tähänastisesta kestosta. Vaikka taivalta on takana paljon, parhaat vuodet ovat Stannen mukaan edessäpäin. Bän- din kehityskaari alkuajoista nykypäivään on ollut melkoinen, mutta Yesterworlds todistaa voimallisesti, että porukalla oli näkemystä ja vimmaa jo varsin varhaisessa vaiheessa. Tabula rasa WDIMA:lla on kiinnostava dokumentti Dark Tranquillityn ensimmäisistä vuosista. TeksTi Vilho Rajala I kuVa Katja Kuhl I www.darktranquillity.com Kahdenkymmenen vuoden ura on kova saavutus. Sillä on nimikin, mutta en taida voida vielä paljastaa sitä, pahoittelen! Levy ilmestyy helmikuussa, ja se on tehty samalla kaavalla ja porukalla kuin Fiction (2007). Hiljattain Dark Tranquillity julkaisi Where Death Is Most Alive -nimisen dvd-pläjäyksen, jonka bonusversiossa on mukana myös cd-levyjä. Media on saanut katsella Where Death Is Most Alive -dvd:tä oikein elokuvateatterissa ja sen jälkeen kuulla uutta levyä ensi kertaa. Uusi levy ilmestyy helmikuussa. M Täydellinen bändi ikael stanne kuulostaa hyväntuuliselta, vaikka takana on raskas viikonloppu. Soitinvalinnat tehtiin fiilispohjalta, urheilullinen kaveri Anders Jivarp rumpuihin, 26 Inferno. Tällaisen merkkipaalun kohdalla oli hyvä hetki pysähtyä muistelemaan menneitä. Oli vain palava into ja jonkinlainen käsitys siitä, millaista metakkaa haluttaisiin saada aikaan. Eräällä tavalla Dark Tranquillity on näet täydellinen bändi. Tanskalaisvelho Tue Madsenin miksaus kerää jälleen Stannen vuolaat kehut, kuten viimeksikin (Inferno #46). Varsinkin ekstensiivinen versio on komea boksi, johon mahtuu yhtyeen syntyhistoriaa valottava do- kumentti, liveä Milanosta viime vuodelta sekä paljon arkistomateriaalia ja musiikkivideoita. Lopulta se oli itse asiassa aika hauskaa. Keskustelumme aiheena on tällä kertaa kuitenkin menneisyys. Haastattelurupeama on ollut tiivis. Where Death Is Most Alive ei ole tämän vuoden ainoa juhlajulkaisu, sillä jo aiemmin ilmestyi Yesterworlds -kokoelma, joka sisältää kattavasti DT:n alkutaipaleen tekemisiä. Me katsoimme parina iltana Niklaksen (Sundin, kitara) kanssa vanhoja nauhoja ja mietimme, mitä kehtaamme julkaista. Se on nimeltään Out of Nothing, mikä kuvaa bändin syntyä varsin osuvasti. Se on aloittanut tyhjästä ja luonut soitto- ja musiikkityylinsä tyhjästä. Tuleva levy on laulajan mukaan erinomainen, kuinkas muuten. Dark Tranquillity on juhlinut merkkipaalua tänä vuonna kahdella nostalgiajulkaisulla mutta katsoo vastedes eteenpäin
Emme ole vielä vanhoja ja väsyneitä! Todistamme sen uudella levyllä, Stanne uhoaa. Arkistopätkät huvittavat. Kosketin- ja konemies Martin Brändström liittyi vahvuuteen vuonna 1998. Heh heh, juuri niin... On varmasti vaikea kuvitella tekevänsä jotakin muuta, jos 15-vuotiaasta saakka elämää on hallinnut metalli. Pitkän uran kohokohtia ovat olleet varsinkin levytyssopimuksen solmiminen Osmose Productionsin kanssa ennen The Gallerya (1995), mutta tietenkin myös se ensimmäinen diili Spinefarmin kanssa vuonna 1992. Vuonna 1998 basisti Martin Henriksson tarttui kitaraan ja bassoon tuli Mikael Niklasson. Kävimme välillä meillä syömässä ja jatkoimme taas soittamista. On onnistunut ratkaisu keskittyä alkuaikoihin. Se on Stannen mukaan tärkein syy siihen, että homma jatkuu edelleen. Toinen syy on varmaan se, että pelkäämme tehdä mitään muuta, hän hymähtää. Vasta The Gallerylla bändi kuitenkin Stannen mukaan löysi itsensä kunnolla, eikä ihme, sillä silloin Stanne vaihtoi kitarasta laulajaksi, kun Fridén lähti In Flamesiin. Kolmanneksi huipuksi Stanne nostaa Damage Done -levyn (2002). Nostalgia on Stannen mukaan nyt hoidettu. Tapahtumaketju sai uuden käänteen viime vuonna, kun kiertue-elämän kirot, perhe ja diabetes saivat Niklassonin luopumaan pestistään. Biisejä oli vain muutama, mutta niitä sahattiin läpi päivät pääksytysten. Vajaan tunnin mittaisessa puhuvien päiden kavalkadissa on paljon kiinnostavaa. Hänen lähtönsä tosin aiheutti kitaristintarpeen, jonka täytti aluksi Fredrik Johansson neljän vuoden ajan. Se oli yksi johtoajatus silloin, soittaa mahdollisimman nopeaa speed metalia. Vakavia kriisejä meillä ei ole koskaan ollut, heikkoja hetkiä vain, Stanne sanoo. Se oli valtava juttu, että pääsimme tekemään levyä, jonka joku halusi julkaista! Tuo levy oli Skydancer (1993). Dokumentista piirtyy nostalginen kuva kuuluisan Göteborgin metalliskenen synnystä 1990-luvun taitteessa. Me olimme siinä mielessä etuoikeutettuja. Bändi siis jatkaa toiset 20 vuotta. Meidän ei tarvitse edes keskustella asiasta, se on itsestäänselvyys, että olemme tässä bändissä. Se oli yksinkertaisesti teini-ikäisten kaverusten palavaa intohimoa nopeaan ja huutamalla laulettuun musiikkiin. On hyvin harvinaista, että teinivuosien bändiprojektit, varsinkaan nollapisteestä startanneet, selviävät hengissä. Monilla muilla bändeillä oli joku nuorisotilakämppä, jonne jaettiin kahden tunnin vuoroja. Ajattelimme, että ensimmäiset vuodet kiinnostavat faneja eniten, koska niistä he tietävät vähiten. Fridén on ainoa kyydistä hypännyt alkuperäisjäsen, mutta musiikin parissa hänkin edelleen touhuaa. Nykyään meillä on varmaan toista sataa biisiä, mutta silti treenaamme maksimissaan pari tuntia kerrallaan, Stanne naurahtaa. Bändistä tuli elämä Bändissä soittamisesta tuli varhaisessa vaiheessa erittäin tärkeä osa DT-miesten elämää, identiteettiä ja arkea. Valloitimme niihin aikoihin myös konkreettisesti uusia alueita maailmasta. Treenit, syömään, treenit Out of Nothing -dokumentissa ääneen pääsevät yhtyeen nykyisten ja entisten jäsenten lisäksi myös kaverit ja kylänmiehet, muun muassa Thomas Lindberg (At the Gates). Dark Tranquillity ei ole vain koskaan kyseenalaistanut omaa olemassaoloaan. Viikonloppuna jotkut toimittajat sanoivat, että uusi levy on nopein levymme, joku taas sanoi sitä melodiseksi. Ja vaikka Stanne on muka nolona alkuaikojen taltioinneista, bändi ei ollut lainkaan paska vuonna 1991. Tilalle saapui entinen Soilwork-mies Daniel Antonsson. Dark Tranquillitylla oli 20 vuotta sitten käytössään ylellisyys, jota monilla ei ollut: oma treenikämppä. Emme halunneet pikakelata koko uraamme läpi, Stanne sanoo. Sillä levyllä tuntui, että saimme aikaiseksi jotakin uutta. Yleensä aikaansaadun musiikin nolous saa tekijänsä hiljalleen irtisanoutumaan siitä. Autotallikämppä sijaitsi aivan Stannen vanhempien talon vieressä. Häntä ei enää kiinnosta muistella vanhoja, etenkin kun uutta musiikkia on jo purkissa. Ehdottomasti, jos musiikin tekeminen vain tuntuu yhtä hienolta kuin nyt! vitun nopeita, totta kai" Inferno "Me halusiMMe olla 27. Minä en oikeastaan halua sanoa siitä nyt mitään luonnehdintoja, koska en voi kuunnella sitä vielä kovin objektiivisesti. Eräässä bändikisavideossa juontaja spiikkaa Dark Tranquillityn lavalle kertomalla, että bändi luonnehtii itseään speed metaliksi, mutta vielä vähän nopeammaksi. parhaiten rääkyvä Anders Fridén laulajaksi ja niin pois päin. Keksimme tuon lauseen, jotta saisimme ihmisten huomion, Stanne muistelee. Mikael Stanne, Anders Jivarp, Martin Henriksson ja Niklas Sundin ovat kaikki alkuperäismiehiä. Poikaporukalla ei ollut varsinkaan kesäisin muuta tekemistä kuin soitella, talvella piti tietysti käydä koulua. Fanit tietenkin arvostavat Yesterworldsin ja WDIMA:n kaltaisia julkaisuja, mutta bändille itselleen nykyhetki on ainoa, jolla on merkitystä. Me halusimme olla vitun nopeita, totta kai
Mutta kuka näitä linjoja lopulta tarvitsee. Olenkin enemmän sen puolen miehiä sitten loppujen lopuksi. 30. Mutta mikä mahtaakaan olla se kaikkien aikojen paras urheilupeli 8-bittisellä Nintendolla. Muutamia kuukausia takaperin väänsimme Turtlesia pikkuveljen kanssa, mutta mitään urheilupeliä en vähään aikaan ole vääntänyt. Se kuulostaa kaikessa sekavuudessaan ja raskaudessaan juuri meiltä. Keikoilla käy kohtuullisesti porukkaa ja tuntuvat jopa olevan kiinnostuneita meistä. Siinä on kaikki meidän elementit hyvin edustettuna, ja sävellyksellisesti se on kohtuullisen pätevä esimerkki paatoksestamme. Kuinka realistisena näette sen vaihtoehdon, että maailmasta tulee vielä oikeudenmukainen ja hyvä paikka elää. Välillä voi jopa nauraa omalle idiotismilleen, tai todeta päättelynsä sadon erittäin tuottoisaksi. Innokkaasti pysäyttävät joka kulmalla, kunhan saavat mahdollisuuden. Ei ne kytkyt nyt niin hämäriä ole. Hetkittäin se lentää ilmavasti, kunnes tekee pakkolaskun ja juuttuu Näsijärven pohjamutiin. Olen jatkuvalla syötöllä jonkinnäköisessä murrostilassa, joten on aivan pakko kirjoittaa. Se missä oli läski, perusjätkä ja laiheliini kentällä. Millaisena kanavana pidätte musiikkia mielipiteidenne esilletuomisessa. Kai tämä korville suunnattu elämäntulkitsija pyörii ihan omalla painollaan antaakseen kaikenmoisille taapertajille hetken hengähdystauon elämän arjesta. Poliisi siellä nyt näyttää olevan erityisen kiinnostunut tekemisistämme tai lähinnä ajamisestamme. TeksTi Joni Juutilainen I kuVa Ville Angervuori I www.frivolvol.com Keskittymishäiriöistä hardcorea paiskova frivolvol on löytänyt oikean tavan työstää musiikkiaan. Bändi kertoo ajattelevansa positiivisesti ja uskovansa siihen, että ihmiskunnalla on vielä toivoa jäljellä. No, sanotaan nyt vaikka näin, että romantisointi on paljon mukavampaa kuin todellisuus. FriVolVolilla on hämäriä kytkyjä Venäjän suuntaan, muun muassa siellä heitettyjen keikkojen muodossa. Ihmisiä, mukaviakin, sielläkin näyttää asuvan, vaikka asuinolot ja tilanteet voivat olla vähän erilaisia. Uudella albumillanne esiintyvät lapsuusvuosien tunkkaisista kammioista kajahtavat taikasanat Blades of Steel ja Punch Out. Frivolvol pelasti maailman! Se taisi olla tuo kahdeksas laulu tolta uudelta levyltä, joka sen sitten lopulta teki. Vuosi sitten ilmestyneen Who Needs Maps When We Got Time -levyn määriteltyä yhtyeen riehakkaan tyylin pysyvänoloisesti, tyytyy uusi Blades of Steel -albumi jatkamaan samoja hyväksi havaittuja linjoja. Eipä tuo kummoinen ole, mutta omalle pääkopalle se on varsin hyvä. Laatu on säilynyt 8-bittisellä, vaikka vielä paremmin se on säilynyt Commodore 64:lla. Varsinkin auton kunnosta ja paperien oikeudellisuudesta saa jutella niin paljon kuin jaksaa. Unohdus, herätys ja oivaltaminen ovat varmaan meidän perusrakennuselementit. Joka tapauksessa, olemme tykänneet aina kiertää maailmaa, ja nyt oli Venäjän vuoro. Millainen maa ja ystävä Venäjä on tamperelaiselle hardcorebändille. Se on myös semmoinen pakollinen aasinsilta tuleviin levyihin, joista se meidän linjattomuutemme voi taas hypätä esiin. Inferno seimmista FriVolVol on musiikillisesti ja visuaalisesti varsin huoletonta kamaa, mutta taidepläjäysten perustuksissa kytee syvempääkin ideaa ja kritiikkiä. Sitä tuli tahkottua jonkin verran aina serkuilla käydessä, kun en itse silloin vielä NESsiä omistanut. Blades of Steel on bändin neljäs levy. Millainen tekele bändin omasta mielestä on kyseessä. Ammutaanpas sitä nyt kovilla panoksilla! En ole keksinyt vielä, miksi ampiaiset ovat olemassa, kun eivät kuulemma tee edes hunajaa, lohkaisee yhtyeen laulaja-kitaristi Jussi Kahola. Etkö lukenut Iltasanomia tai katsonut kymppiuutisia. Ei enää ongelmia, ei epäoikeudenmukaisuutta, ei nälänhätää, ja kaiken lisäksi keikoillakäynti on syrjäyttänyt kaikki pääuskonnot. Mutta jos nyt täytyisi joku peli valita, niin Nintendon Hockey oli kyl kova. Mahdotonkin tuntuu mahdolliselta, kun tekemisiin suhtaudutaan rennosti ja terve pilke silmäkulmassa. U Pitkä päätyyn ja perään kotimaamme metallinkatkuisista hardcorebändeistä sulavalla ja lennokkaalla ilmeellään eroava Frivolvol ilahduttaa levystä toiseen. Kaikin puolin olen kuitenkin erittäin tyytyväinen levyyn. Ihmiskunta on kuitenkin omalla toiminnallaan (tai sen puutteella) ajanut itsensä pisteeseen, jossa peli tuntuu menetetyltä. Tykkäsin pienenä Megamanista aikas paljon. Miksi Frivolvol on olemassa. Siitä tuli jo eilen. Kun saa omat ja muiden ahdistukset ja tunnontuskat paperille ja melodiaksi, on taas hetken helpompi katsastaa asioita ulkopuolisen silmin
Jos tarve on isompi, klikkaa osoitteeseen www.pikavippi.fi, jossa lainasummat venyvät 2500 euroon saakka. 700 000 lainaratkaisua yli 150 000 asiakkaallemme. Lainasummat 50-200 haet kätevästi tekstiviestillä alla olevan ohjeen mukaisesti. Lainanhakijalla on oikeus saattaa tähän sopimukseen liittyvät erimielisyydet kuluttajavalituslautakuntaan. Metalli 200 Matti Meikäläinen Paratiisitie 13 A 1 01234 Helsinki 290276-121A 712345-123456 Lainaehdot toimitetaan sähköpostiisi. www.pikavippi.fi · Avoinna klo 8 - 22 joka päivä. Hae 50-200 lainaa tekstiviestillä seuraavasti: Lähetä tekstiviesti: metalli laiNaSUmma (50/100/200) Nimi OSOite HetU tiliNUmeRO e-mail numeroon 173555 (1,50 /viesti). Myönteisen lainapäätöksen saatuasi hyväksyt lainan ehtoineen lähettämällä tekstiviestin KYllÄ (14 pv maksuaika), KYllÄ30 (30 pv maksuaika) tai KYllÄ2 (2 erää) numeroon 173555. Tarvitsetko kitaraasi uudet kielet vai kokonaan uuden kitaran? Niin tai näin, hankintasi rahoitus 50-2500 järjestyy meiltä Pikavipin tarjoaa suomalainen OPR-Vakuus. Sivut on optimoitu myös kännykällä käytettäväksi. Lainahakemukset käsittelemme nopeasti ja rahat siirrämme heti myönteisen päätöksen jälkeen. Lainasopimus syntyy ja rahat siirrämme vastaanotettuamme KYLLÄ-viestisi. Lainahakemuksen yhteydessä tarkistetaan lainanhakijan henkilötiedot. 020 741 2030 tai sähköpostitse asiakaspalvelu@pikavippi.fi. Lisäksi lainanhakijalla on oikeus peruuttaa lainasopimus 14 vuorokauden kuluessa. Esim. Luotonantaja OPR-Vakuus Oy, Työpajankatu 6, 00580 HKI, Y-tunnus 1993902-6. Asiakaspalvelu puh. Lainanhakijalla on oikeus maksaa laina takaisin ennenaikaisesti ilman lisäkuluja. KSL:n mukainen todellinen vuosikorko 2500 :n lainalle on 29,36 %, kun laina-aika on 24 kk. · Yli 18-vuotiaille, lainahakemus tekstiviestillä tai os. Peruuttaessaan lainan lainanhakija on velvollinen maksamaan todellisen vuosikoron mukaisen korvauksen siltä ajalta, kun laina on ollut käytössään. Vuodesta 2005 lähtien olemme olleet toteuttamassa jo n
TeksTi Matti Riekki I www.myspace.com/kauanmusic en ur Su Kuinka suomalainen melankolia eroaa venäläisestä. Kun tämän kokee, näkee kuinka kaupungistuneita olemme, vaikka emme kuulukaan Venäjän eurooppalaiseen osaan joka ei muuten ole sitä "todellista Venäjää" ensinkään. Melankoliaa on myös monenlaatuista. Luonto on vain pieni osa tätä. Tseljabinsk on yhdenlainen runoilijoiden kehto, täältä löytyy paljon kirjoitettavaa. Kun sellaista näkee todellisuudessa, kun se on arkea, sitä unelmoi jostain paremmasta. Eroavaisuudet tulevat mielenlaadusta, elämän tyypillisestä kulusta, myös kielestä. Kauan-sielu Anton Belov tietää. S e eroaa kaikessa, sähköpostiohjelma kantaa vastauksen ingressin asettamaan kysymykseen. Tietysti myös tämä on leimaa-antavaa. Tseljabinsk kuuluu kuitenkin olennaisesti Siperian läntisiin portteihin, Belov kirjoittaa. Kello kuusi aamulla tämä puolentoista miljoonan ih- olennon sisästä misen kaupunki alkaa elää kuin suuri olento. Näkevätkö he todella sitä kaikkea useinkin vai unelmoivatko ainoastaan. Belov tietää mistä puhuu: hän asuu Tseljabinskissä, ydinteollisuudestaan ja metallitehtaistaan tunnetussa itäuralilaisessa kaupungissa, jonka murhatilastoilla tehtailtaisiin kontillisia niitä "eurooppalaisia" metallilevyjä. On huvittavaa kuunnella joitakin eurooppalaisia bändejä, kuinka ne laulavat rikoksesta, verestä ja itsemurhasta. Näin kirjoittaa Anton Belov, parikymppinen multi-instrumentalisti ja "ambient post-rockia" esittävän Kauan-yhtyeen kantava puolikas. "Herkullisista" lähtökohdista huolimatta Kauanin inspiraatio ei tule urbaaniudesta. Belovin ja viulisti Lubov Mushnikovan muodostama, metallisemmin aloittanut mutta nyttemmin "Tenhi-taajuuksille" asettunut yhtye pohjaa säveltaiteensa luontoon, sen mystiikkaan ja rauhaan. 32. Ehkä Inferno venäläistä melankoliaa tulisi ymmärtää tätä vasten
Täällä alemmissa oppilaitoksissakin oppii todellista elämää. Jokainen sana vain kuulosti täydellisen sopusointuiselta suhteessa musiikkiin ja vahvisti sen luomaa tunnetta. Olen itsekin joutunut hyökkäyksen kohteeksi jonkin kerran. Minulla ei ole nyt näitä ongelmia, koska täällä voin tehdä kaiken ystävieni kanssa, mutta jos muutan Suomeen yksi unelma lisää, heh! tulee tilanne olemaan toisenlainen. Inferno 33. Oikeastaan kaikkein kauneinta on, kun kuuntelee jotakuta, joka välittää itsekin kielestä, puhumassa suomea. Ja aivan kuten Venäjälläkin, kuulin kuinka puolet suomen kielen kauneudesta kuolee teini-ikäisten suussa. Sen sijaan hän tarjoaa teini-iän kurimuksesta juuri päässeenä nuoremmilleen tarpeellista ojennusta. En itse koskaan painottanut sanoitusten sisältöä, vaan unelmoin äänen käyttämisestä ilman suurta sanallista merkitystä kuin yhtenä instrumenteista, ei muuna. Jos joutuu opiskelemaan sitä vain, koska hakee suomalai- seen yliopistoon tai on töissä Suomessa, totta kai se tulee olemaan vaikeaa. Taiteen puolesta haluaisin täydelliset olosuhteet tehdä musiikkia. Oma sisäinen puoli tulee siinä apuun. Aivan noin vain ei musiikki härmäksi taitu. Hän tietää mitä ja miten haluan sanoa; millä "värillä" ja millä tunteella. Se miltä se kuulostaa, Ajattaran Itselevyyn aikoinaan ihastunut Belov perustelee suomen kielen valinnan kärkeä. Tseljabinskin olosuhteista voi syyttää osaksi sitä samaa lamaa, joka on niittänyt länsimaidenkin hyvinvointia: kun työtä ei ole ja rahaa on revittävä mistä sitä saa, moni hairahtuu rikoksen poluille. Ihmisiä alkaa kuolla. Mutta jos on oma halu oppia, kaikki vaikeat asiat näyttävät paljon helpommilta. Kauneinta suomalaista sanaa tai lausetta Belov ei silti kykene noin vain irrottamaan. Sitä se kyllä on! Mutta vaikeuden aste riippuu omasta halusta ja syystä oppia. Olen ollut Suomessa pariin otteeseen, kerralla melkein kuukaudenkin, ja kuullut suomea paljon. Kirjoitan pieniä kuvitteellisia tarinoita, ja hän kääntää ja sovittaa ne suomalaiseen korvaan sopiviksi. Puhdas kieli suuri sopusointu Akustiikkasuunnittelijana työskentelevä ja venäläisiä bändejä eräänlaisena PR-agenttina autteleva Belov vastaa sähköpostitse englanniksi muotoiltuihin kysymyksiin selvällä Muilta kielialueilta tulevat kehuvat suomea erinomaisen vaikeaksi kieleksi opiskella. Täällä on paljon ihmisiä, jotka eivät ole halunneet hankkia korkeaa koulutusta, vaan ovat erikoistuneet tehdastyöhön. Monet tulevat köyhistä perheistä, joilla ei ole varaa kalliisiin yliopistoihin ja niin edelleen. Jopa kiroileminen oli "hienompaa" aiemmilla sukupolvilla. Paitsi puhtaampaa kieli-ilmastoa, Belov toivoo tulevaisuudeltaan niitä samoja asioita kuin moni muukin meistä: hyvinvointia perheelleen, lapsia ja heille hyvät lähtökohdat elämään. Belovkin on saanut osansa tästä autuudesta. Jonain päivänä tämä loppuu, ja koko ajan ollaan menossa parempaan päin. suomella, joskin yhteistyökumppaninsa käännösavulla, ja myös edustamansa yhtye operoi suomeksi nyt julkaistulla kolmannella Aava tuulen maa -albumillaan vieläpä yksinomaan. "On huvittavaa kuunnella eurooppalaisia bändejä, kuinka ne laulavat rikoksesta, verestä ja itsemurhasta. Se on tavallista. Ryöstäjät haluavat matkapuhelimia, rahaa... Kunpa minun ja musiikkini välissä ei olisi sanaa "raha". Kielihommissa Belovilla onkin apunaan Kauanin nettisivuista vastannut Juha Kuusela, joka muovailee taiteilijan ajatukset runolliseksi suomeksi. Näkevätkö he todella sitä kaikkea useinkin vai unelmoivatko ainoastaan?" Ei tarvitse olla ydinfyysikko oivaltaakseen, että musiikki on Beloville pakotie. sisäinen ongelma Kun pyydän Belovia kertomaan avoimemmin tunteistaan kotikaupunkiaan, ja laajemmin isänmaataan, kohtaan, hän pahoittelee vähäsanaisuuttaan: esimerkiksi Tseljabinskin tilanne on "sisäinen ongelma" ja hänen on suhtauduttava aiheeseen hienovaraisesti. Tarkalleen ottaen haussa on se taso, jolla levy-yhtiö tukee täysin albumin tekoa ilman typeriä ongelmia studiossa on kiire, et voi saada jotakuta hyvää kansitaiteilijaa, koska hän maksaa liikaa... Kun kuulin suomea musiikissa ymmärtämättä sitä ollenkaan, sain siitä paljon mielikuvia. Kaikki niissä olleet todellakin osaavat tapella, suojella itseään ja ylipäätään selviytyä. Suomen kieli oli tähän tarkoitukseen paras vaihtoehto
TeksTi Tapio Ahola I www.dyingfetus.com Dying fetus on tullut tutuksi yhtyeenä, jolla on mielipiteitä ja joka ei pelkää tuoda niitä julki. Bändin uutuusalbumi Descend into Depravity ruotii taas maailman tilaa brutaalin, teknisen ja grind-sävytteisen death metalin keinoin. Poliittinen kuolema 34 Inferno
Aika kauas on kyllä menty noista päivistä. Nopeus ei ole itseisarvo, vokaalit ovat normaalia mörinää repivämpiä ja synkeää melodisuutta on mukana melko paljon. Kyllä pahaenteisyys, ilkeys, sonta ja jopa kuvotus ovat asioita, joita death metalista voisi tulla mieleen. Päätös ottaa biisi uudelle levylle oli kuitenkin helppo, sillä se sopii erittäin hyvin joukkoon ja edusti aikoinaan muutenkin tätä uudempaa näkemystä musiikissamme. Haastatteluun osallistuivat perustajajäsenet kitaristi Tuomas ja vokalisti Roni Sahari sekä ensimmäisen demon jälkeen joukkoon liittynyt kitaristi Roni Ärling. Menneestä nykyisyyteen Ruoditaanpa aluksi historian hämärät, eli miksi bändi lakkasi 1990-luvulla toimimasta, onko noilta ajoilta olemassa nauhoituksia ja millä tavalla nykyinen Lie in Ruins eroaa esiasteestaan Dissectedistä? 36 Inferno Roni Sahari: Kyllä meiltä pari kassullista treeninauhoja löytyy, ja aika pitkälti nuo on koluttu jo läpi demojen yhteydessä. Tätä nykyä homma on määrätietoisempaa ja soittimetkin ovat paremmin hallussa. onko kyseessä hartaudella kypsytelty laatuviski vai vedellä jatkettu pilsneri? Kuilussa vaanii L ie in ruinsin esiaste Dissected sai alkunsa jo vuonna 1993 kitaristi Tuomaksen ja vokalisti Roni Saharin toimesta. Parin vuoden päästä bändi pistettiin kuitenkin jäihin muiden kiireiden kutsuessa, kunnes vuonna 2002 oli aika suorittaa paluu. Homma yksinkertaisesti unohtui taustalle meidän soittaessa muissa bändeissä. Tunnelma on avainsana ja sen arvo korvaamaton. TeksTi Kari Koskinen I kuVa Lassi Kaaria I http://lieinruins.deathmetal.fi/ Kotimaisella death metalilla menee mainiosti ja laadukkaita tulokkaita putkahtelee tuon tuostakin. Meidän muut bändit hajosivat mahdottomuuteensa tuona aikana, ja intin jälkeen alettiin kelailla, että aika olisi taas kypsä death metalille. Luonnehdinta on helppo allekirjoittaa, sillä vaikka Swallowed by the Voidin kitaroista ja soundista voi vetää selviä linjoja 1990-luvun alun tienoille, itse kappaleet eroavat tyylinsä puolesta esimerkiksi Graven ja Entombedin matskusta selvästi. RS: Hidastelulla on hitusen suurempi paino, mutta kyllä lätyltä löytyy myös sitä nopeinta Lie in Ruinsia tähän mennessä. Toki alan harrastajan kohdalla tämä kaikki nitoutuu parhaimmillaan iloksi ja hyväksi musiikiksi. Tuo biisi nauhoitettiin ensi kertaa Statuesdemon nauhoituksissa, mutta se jätettiin odottamaan parempaa ajankohtaa, koska se oli melko poikkeava demon muusta linjasta. Jo vuonna 1993 perustettu Lie in ruins on sekin tavallaan uusi nimi, sillä yhtye julkaisee ensimmäisen pitkäsoittonsa vasta nyt. Seuraavana vuonna ilmestynyt Demons, Rise! niputti molemmat demot yhdelle kasetille, viimevuotinen Architecture of the Dead puolestaan keräsi samalle levylle demojen parhaat palat remiksattuina ja -masteroituina versioina. Intti oli myös yksi ratkaiseva tekijä. Demoilla yllättänyt melodisuus on vahvistunut entisestään, tempo on keskimäärin varsin maltillinen ja pääpaino on nimenomaan pitkäjänteisissä ja kuolemaa uhkuvissa kappaleissa. Ja nyt, hulppeat 16 vuotta taipaleen alun jälkeen, on vuorossa debyyttipitkä nimeltä Swallowed by the Void. Soittokaverit uupuivat, eikä taidot riittäneet kahdestaan pidemmälle. Luomisen into, soittamisen ilo ja paska huumori ovat silti edelleen läsnä. Tuosta vierähti kuitenkin vielä pari vuotta, kunnes homma laitettiin täysillä tulille. RS: Jos demot olivat lähinnä omien vanhojen raatojen molestointia ja kumartelua genren suurien nimien suuntaan, niin täyspitkä seisoo vahvasti omilla jaloillaan. En lähde vääntämään, mikä on se oikea tunnelma, mutta musiikki joka ei herätä tunteita kuuntelijassa, on täysin turhanpäiväistä. Se miksi homma laitettiin pakettiin, tapahtui melko lailla itsestään. Ennen julkaisematonta materiaalia saatiin odottaa aina tämän vuoden kevääseen asti, jolloin yhtye julkaisi splitin jenkkibändi Deathevokationin kanssa. Puhdasta, synkeätunnelmaista ja pimeänmelodista death metalia huokuva lätty paljastaa vaikutteensa, mutta sekoittelee aineksista oman kuolettavan raskaan soppansa. Swallowed by the Void on kaikesta maatuneesta ja rumasta tunnelmastaan huolimatta yllättävän pirteä tapaus. Ääripäitä korostetaan jatkossa enemmänkin, mutta lopullisen tuloksen näkee vasta, kun saadaan jotain valmista taas aikaan. Oikeastaan vasta viimeiset pari vuotta on voitu kutsua itseämme edes bändiksi. Nimi vaihtui muotoon Lie in Ruins ja demot ...Monuments (2005) sekä ...Statues (2006) näkivät valon. Pieni salainen toive on ollut työstää joku massiivinen konsepti-ep tai vastaava, mutta lihaa tuon rungon ympärillä ei ainakaan vielä ole.. Demoihin verrattuna debyyttilätty on huikeasti parempi: kaikkein pahimmat Ruotsi-pastissit ovat poissa ja tilalla on omaa näkemystä. Art of Desecration on vanhempaa tuotantoa, muut kappaleet tehtiin varta vasten tälle levylle
Niin sanotun soitinrunkkauksen vähentymisen huomaa selvästi uudempia kotimaisia bändejä tarkastellessa. Krypts ja Vorum mättävät jo hivenen nopeammin, mutta vanhan liiton soundi on näissäkin voimissaan. Ehkä jossain vaiheessa nämä tämän hetken vauhtihirmutkin tajuavat, että ei nopeus ja teknisyys ole pääasia. Nyt alkaa Suomenkin puolelta löytyä bändejä keikkailua ajatellen, ja uskonkin, että lähitulevaisuudessa "Kyllä tähän toimintaan tulee viikoittain kulutettua sen verran paljon aikaa ja vaivaa, ettei sitä ihan hupailumielellä tulisi tehtyä." Inferno 37. Kuten bändi sen itse itsekin sanoo, tunnelma on death metalissa ehkäpä se tärkein elementti. Ascended ja Stench of Decay ovat malliesimerkkejä tuoreemmasta suomalaisesta kuolometallista, joka panostaa nypläämisen sijasta murskaavan julmaan tunnelmaan. Roni Ärling: Onneksi tämä soitinrunkkaus on alkanut jo vähentää suosiotaan ja ihmiset alkaneet tajuta, ettei sillä ole mitään väliä kuinka nopeasti sen skaalan voi sahata, jos itse musiikki ei herätä fiiliksiä suuntaan tai toiseen. Kyllähän sitä tuli itsekin junnumpana aika paljon ihailtua nopeita soittajia ja hetken aikaa treenattua kaikenlaisia nopeita ja vaikeita juttuja, mutta se vaihe meni aika nopsakasti ohi. RÄ: Todella mukavaa huomata, että kotimaastakin nousee näin kovia nimiä. Suorittamiseen ja liialliseen teknisyyteen pohjaavaa materiaalia ei kannata odotella myöskään tulevaisuudessa
"Täysin kliiniseT, kompres soiduT, puTsaTuT ja viriTeTyT TuoTTeeT siirTyväT väisTämäTTä hisToriaan hyvin nopeasTi." - Marco HieTala 40 Inferno
Se on minusta nöyristelyä. Toisin kuin tämän päivän metallibändit, Iommi ja Butler keksivät ihan oikeasti jotain uutta. Voiko tällä hetkellä jossain vetää ensimmäisiä treenejään bändi, joka räjäyttää metallikansan tajunnat ja myy keikat loppuun vielä vuosikymmenten päästäkin. Vaikkei Nightwishin tai Volbeatin kaltainen suksee haaveissa siintäisikään, bändillä on oltava jonkinlainen näkemys siitä, millaista musiikkia se haluaa tehdä. Nightwishin kohdalla kyse oli varmaan siitä, millaista musiikkia bändi lähti alun perin tekemään. Jos Tony Iommi ja Geezer Butler eivät olisi rakentaneet sitä vallia, että 42 Inferno kitaralla ja bassolla mennään uniksessa ja jyminällä, heavy metalia sellaisena kuin me se tiedetään ei olisi olemassa, Hietala sanoo. Näin se menee tulevaisuudessakin. Voiko vastaavaa vielä tapahtua. i sopii isen meinink "soiTTam n niin , koska se o kia." heviin a musiik väkivalTaisT - onTTo Kerran metallimusiikkiin hurahtanut pysyy tavallisesti sen parissa koko loppuelämänsä, vaikka tilapäisiä taukoja olisikin. Ontto toinen vasemmalta. resepti ratkaisee Metallin historia on pullollaan suuria, pitkäikäisiä yhtyeitä, joista osa on edelleen voimissaan. Varsinkin tämä vuosituhat on palauttanut myös pitkään hiljaiseloa viettäneitä kokoonpanoja yhteen, joskus onnistuneesti, joskus nolosti. Pitää olla oikealla tavalla mulkku jätkä ja ottaa sellainen asenne, että pystyy vielä parempaan! Vaikka tekeekin musiikkia vanhoilla säännöillä, se voi silti olla parempaa.. Viime vuosilta tulee mieleen Volbeat, Hietala heittää. Asennetta, sanoo Ville Valavuo. Oranssin Pazuzun Ontto kertoo, että teinivuodet tuli vietettyä metallin parissa, mutta sitten iski kyllästyminen. Sekin kertoo siitä, kuinka voimakkaan keitoksen Sabbath onnistui 40 vuotta sitten luomaan. Hietala jatkaa vielä lukeneensa Sabbath-miesten haastatteluista, kuinka äänittäjät tuskailivat alkuaikoina, että kitaraa ja bassoa ei saada erilleen toisistaan. Molemmat valavat musiikillisen perustansa aivan muuhun kuin niin sanottuun nykymusiikkiin. Jätkät sanoivat siihen, että se ei ole tarkoituskaan, niiden on tarkoitus olla seinä! Vain vähän kärjistäen voi sanoa, että sitä samaa seinää rakennetaan tänäkin päivänä tuhansissa studioissa ympäri maailmaa. Kuvassa Oranssi Pazuzu. Tuntuu, että moni bändi lähtee tekemään hommaa siltä pohjalta, että kaikki paras materiaali on jo tehty. Jos joku keksii jonkun hyvän ja toimivan paketin, onhan se mahdollista. Voidaan tietenkin keskustella, onko metallia mahdollista tehdä vaikkapa ilman kitaraa, bassoa ja/tai rumpuja, mutta se on lopulta saivartelua. Reunion-kiertueet edustavat nostalgiaa ja menneisyyttä. Speedtrap ja Oranssi Pazuzu on kumpikin perustettu kaksi vuotta sitten. Mistä kasvavat huomispäivän metallin suuret tarinat. Sen jälkeen se on edennyt aika paljon persoonallisempaan suuntaan. Sinfonisuus ja Tarjan klassinen soundi laitettuna kimppaan aika suoran power metalin kanssa oli se olennainen resepti. Mainitunkaltaiselle kitaran ja basson vallille ei ollut juuri esikuvia. Haastattelukolmikon nuorin jäsen Ville Valavuo innostui Black Sabbathista suurin piirtein samanikäisenä kuin Marco Hietala, mutta noin neljännesvuosisata myöhemmin. Kaikkihan on mahdollista... Kunnes sitten: Jossain vaiheessa tuli sellainen uudelleenvalaistuminen, kun löytyi Celtic Frostit ja Darkthronet ja muut. Nightwish on onnistunut kasvamaan raskaan musiikin mammutiksi tässä ajassa. Mies laajensi musiikillista kiinnostustaan muihin genreihin. Mitä muuta tarvitaan. Vaikka musiikki kuulostaisi tuoreelta ja uudelta, se ammentaa perusmuotokielensä tutuista lähteistä
Kumpikin bändi vain tekee sellaista musiikkia, jota tekee mieli tehdä. Kesällä on todennäköisesti luvassa festarivetoja. Kyllä me varmaan keväällä aletaan jo vaihdella demoja ja jossain vaiheessa kesällä kokoonnutaan treenaamaan ja sovittelemaan. Hietala kokoaa kuoronsa tietenkin Kuopiosta. Ei viitsisi saman alan miehenä lähteä tallaamaan samoja latuja, eli täytyy keksiä jotain yllättäviä vetoja sinne. Nightwishin taukokaan tuskin venyy kovin pitkäksi. Vanhemmat läiskäisevät avokämmenen sijaan ylävitosen, kun teini haluaa kitaran. Minun pitäisi soitella bassot ja ruveta Tommin kanssa lauleskelemaan tässä lähiviikkoina. Siitä tehdään tutkimuksia,. Jos sillä meinaa elää, se vaatii ihan järjettömän määrän työtä ja sinnikkyyttä. Soitintietoutta ja treenivinkkejä samaten. Sen verran sadistinen huumorintaju mulla on, että enköhän mä jotain keksi, joka mukavasti satuttaa ihmisiä. 44 Inferno "piTää olla oikealla Tavalla mulkku jäTkä ja oTTaa sellainen asenne, eTTä pysTyy vielä parempaan!" - ville valavuo sen aloittamiseen on kaikki mahdollinen opastus saatavilla. Nightwish on tauolla, mutta tekemistä riittää siitä huolimatta. Hieno homma, vai onko sittenkään. Ensi keväänä Hietala on mukana televisiokanava Nelosen Kuorosodassa. Uusi Tarot-albumi on työn alla. Niinhän me tehtiin viimeksikin, että Tarot teki keikkaa, ja niiden välissä tuli Nightwishin kanssa treenattua ja ruvettua nauhoittamaan albumiakin. Levyn julkaisua suunnitellaan keväälle, ja huhtikuussa Hietala veikkaa bändin jo heittävän keikkoja. Metallista on kasvanut neljässä vuosikymmenessä massiivinen kulttuuri-ilmiö. Hämmentäviä vetoja kumpikin. Hietala ei tunnetusti arastele tehdä sellaisiakaan projekteja, jotka nostavat metallikansan karvat pystyyn. Musiikin tekeminen täytyy osata ottaa myös vakavasti. Se vei monta vuotta, hän sanoo painokkaasti. Musiikkia löytyy vaikutteiden ja inspiraation etsintään miltei rajattomasti. Joskus aikoinaan faijat varmaan tarjosi avokämmentä ja vyötä persauksille, että lopeta leikkiminen elämälläsi ja mene kunnon töihin. Hän luonnehtii itseään hyväksi esimerkiksi aikuisesta miehestä, joka on onnistunut säilyttämään hyvää epäkypsyyttä itsessään. Tässä on vähän ennakkopaineita sikäli, että Timo Kotipelto veti viimeksi homman kotiin aika suvereenisti. Northern Kings on tuoreessa muistissa, samoin kuin Dingo-tribuutille laulettu Nahkatakkinen tyttö. Ensimmäiset koelaulut on pidetty jo. Kitarat ja rummut on jo nauhalla. Annetaan muiden tehdä ihan rauhassa mitä tekevät. Ovatko olosuhteet jo vähän liiankin suotuisat. Ehkä tämä liittyy siihen. Sadistista kuorosotaa marco Hietalan oma lähitulevaisuus näyttää kiireiseltä. Jäämme odottelemaan. Nykyäänhän soittamiseen kannustetaan, mikä on ihan hyväkin juttu. Onkohan ihan tuulesta temmattua väittää, että jos tie on vähemmän valmiiksi tasoiteltu Hietalan tapaan, se tuo musiikkiin enemmän sydäntä ja asennetta? koko kansan Burzum? Oranssi Pazuzu tai Speedtrap eivät kumpikaan koe, että heidän musiikkinsa olisi jonkinlainen antiteesi tai protesti tämän ajan musiikkia vastaan. Hietala huomauttaa, että ilmapiiri rokinrenkutusta kohtaan on muutenkin muuttunut. Se ei vaan ole meidän juttu, Valavuo kiteyttää. Marco Hietalan uralla sinnikkyys on ollut korvaamattoman tärkeää. Minä olen ainakin käynyt todella pitkän ja kivisen tien sen eteen, että on katto pään päällä ja lapsilla leipää pöydässä
Kuten Raamattu, TEOTWAWKI tietää, että jumalat ovat maailmanlopun viimeisellä rannalla pirun kärttyisiä ja teroittavat haarukoitaan kostaakseen ihmiselle, joka meni tapansa mukaan möhlimään kaiken. Inferno Matti: Tälläkin hetkellä porukka nettiboardeilla ja varmaan muuallakin pohtii, milloin koston aika tulee, vai onko se jo mennyt. Tilalle tuli kevyttunnelmoija The Chantista tuttu Jussi Hämäläinen. Varmaan sitä yrittäisi elää täysillä, mutta kuitenkin jotenkin ihmisiksi ja tehdä asioita mistä tykkää. Oma käsitykseni lainauksesta on myös, että alun tilalla voisi yhtä hyvin olla: "Mother earth is hateful..." siinä Missä Inherit the Eden -esikoisesta työntyy vaikutelma Swallow the Sunista, TEOTWAWKIsta mieleen pelmahtaa kuva elementtien kolaripaikkana, jossa ryskäävät niin vanhan Paradise Lostin ja October Tiden kolho tunnelmametalli kuin leijaava postrock ja -punk Red Sparowesista The Cureen. TeksTi Mikko Kuronen I kuVa Kalle Pyyhtinen I www.hanging-garden.net Kukapa ei haluaisi olla valvontakamerana katossa, kun maailma palaa tai muuten vain taltuttaa sisuksissaan ryntäilevän viimeisen ysköksen. Jussin mukaantulo toi meille jopa rujompaa aspektia biiseihin. Onhan noita lafkoja muitakin, jos nyt kävisi niin että Spineltä näytettäisiin punaista valoa.Tenetzille on tietysti kiitokset paikallaan. Monen monta hienoa "palaveria" on takanapäin ja varmaan myös edessäpäin. Vedettiin sitten parit pätkät sisään sillä "äänellä", minkä jälkeen oli pakko todeta, että tätä tullaan käyttämään enemmänkin. Matti: Mulla taas alkureaktio olisi varmaan "ähäkutti", "mitäs minä sanoin" ja otetaan kaikki irti" -yhdistelmä. Ari: Ainakin minusta se onnistui tuomaan lisää tunnelmaa ja vaihtelevuutta lauluihin. Ari: Minusta jokaisessa uskonnossa on hyviäkin puolia, ja yleensä uskonnoista pahan tekee ihminen toimillaan eikä itse uskonto. Eli varmaan kuuntelisin luukussani Tipiä ja Ministereitä, joisin kaljaa ja ihmettelisin ikkunasta sitä kaaosta ja anarkiaa, minkä tietoisuus maailmanlopun ajankohdasta aiheuttaisi. Ari: Varmaan tulisi elettyä entistä enemmän "parempien arvojen" mukaan, koska itse uskon evoluutioteorian lisäksi jonkinlaiseen jälleensyntymään ja siihen, että sen minkä taakseen jättää edestään löytää. Uutta tuli myös sen muassa, että yhtye erotti alkuvuodesta toisen alkuperäiskitaristinsa Saku Mannisen. Merkittävä ero esikoispitkäsoittoon on myös örinöiden tuuraaminen hardcore-henkisemmillä ärinöillä, joilla on ehditty sulostuttaa maailmaa Neurosisin peesissä jo pitkään. Niin fiilispohjaisia ja tuskaisia nuo otot oli, että osa niistä päätyi lopulta suoraan levylle asti. Oletetaan että tuomiopäivän sorsapilleissä on oikea klangi ja maailma tosiaankin kupsahtaa kutsusta. En tarkoita sitä, että "otetaan kaikki irti kun se vielä mahdollista on" vaan sitä, että maailmanloppu ei ole oikeasti meidän loppu, vaan se on myös alku. Toki arvasin, että laulutyyli toimii tietynlaisena vedenjakajana ja onkin hauska huomata, miten paljon se on vaikuttanut kuuntelijoihin. Matti: Muutaman tunnin laulunauhoitusten jälkeen Arin ääni ei enää meinannut kestää, örinän sijaan miehestä irtosi vain käheää huutoa. Lopullinen reaktio riippuisi myös siitä, kuinka pitkä aika maailmanloppuun olisi. Mikään uskonnollisuus ei kuitenkaan liity HG:n sanoituksiin tai tekemisiin. Mitä teette, vokalisti Ari Nieminen ja basisti Matti Reinola. En osoittaisi syyttävää sormeani joka suuntaan, vaan pyrkisin tekemään selväksi maailmanlopun syyt, mutten niin, että se pysäyttäisi täysin elämänkulkua. Jussin tilalle tulo ei ollut mitenkään laskelmoitua. Joistain Uuden Testamentin versioista koko tuo osio on poistettu pientä ihmistä hämmentämästä. Vai tunnemmeko. Sakun poistuminen oli välttämätöntä, ja kyllä Saku sen ymmärsi itsekin. Yhtiön tulevaisuus vaikuttaa myös HG:n tulevaisuuteen, mutta bändiä tilanne ei liikaa huolestuta. Matti: Tenetzin lähdöstä kuultua kävi mielessä, että näinköhän sitä saa seuraavalle levylle etsiä uuden levy-yhtiön. Hanging Garden on paikalla, akronyymina ja albumina tunnetun TeoTWAWKIn kanssa. T Aika käsillä, maailma reisillä eoTWaWki, maailmanloppu sel- laisena kuin me sen tunnemme. Matti: Mikko on meidän kitaristeista enemmän se fiilisosaston mies. sPikeFarMia johtanut Sami Tenetz löi hans- kat tiskiin lokakuun lopussa. Lähinnä tarkoituksena on tuoda asia esiin aika on käsillä -hengessä, ja jumalat voivat yhtä hyvin viitata vaikka luontoon. Bändin tempo on noussut, koskettimien osuus soundimaailmasta kaventunut. Ari: Kyse oli pääasiallisesti huonoista henkilökemioista, joiden myötä meinasimme jäädä paikoilleen junnaamaan. Luotan kyllä siihen, että Tenniksestä kuullaan vielä näitten businesten merkeissä. 46
toimituskulut. PROUDLY PRESENTS Ma 1.2.10, Helsingin Jäähalli Liput Lippupisteestä ja Tiketistä 44 + mahd. toimituskulut Ma 8.3.09 Kulttuuritalo, Helsinki Liput 35 Lippupisteestä ja Tiketistä + mahd. toimituskulut Ma 15.02.10, Nosturi, Helsinki Ovet aukeavat klo 19 | -S- / K-18 | Liput Lippupalvelusta ja Tiketistä 25 + mahdolliset toimituskulut with special g u ests: Pe 16.12.09 Helsingin Jäähalli Liput Lippupisteestä 46 + mahd. toimituskulut Ke 17.3.10, Nosturi, Hki (-S-/K-18) To 18.3.10,Klubi, Tre (K-18) Liput Lippupalvelusta ja Tiketistä 27 + mahd
Onhan tämä ollut aika kiireinen tie... Kova työ on myös palkinnut kohtuullisen lyhyessä ajassa, ja yhtye alkaa saada mukavasti jalansijaa jo vanhalla mantereellakin. Siitä lähtien kun bändi 2000-luvun alussa perustettiin, kuumaa metallia on taottu niin levytysmielessä kuin lavallakin yhä monipuolisempaan muotoon. Tämä on meidän työtäm- Metalcoresta voi näkemyksellisessä käsittelyssä muovautua jotakin kiinnostavaakin. Musiikkimatka aivojen syövereihin B etween the Buried and Me on ahkera yhtye. Tästä todisteena on Between the Buried and Me, joka saa viidennellä levyllään yhdisteltyä metalcoren, death metalin, jazzin ja progen sävyttämän ulosantinsa rikkaan haastavaksi kokonaisuudeksi. 48 Inferno. Periaatteessa aloimme rundaamisen, kirjoittamisen ja levyjen teon heti kun bändi pistettiin pystyyn
TeksTi Joni Juutilainen I www.ram-zet.com Maltillinen työ palkitaan. Olemme olleet ehkä hieman pettyneitä 52. Naislaulupitoisia goottisävyjä, progemetallia ja raskasta teollisuusmetallijunttaa yhdistelleet levyt herättivät kohdeyleisössään ansaittua huomiota, mutta lähes olemattomasta promootiosta johtuen yhtyeen kohtaloksi tuli jäädä ainoastaan pienen piirin kuriositeetiksi. Inferno unelma Nelisen vuotta sitten ilmestynyt Intra-albumi esitteli aiempaa kunnianhimoisemman, rankkasointisemman ja uhkarohkeamman bändin. Mitä näiden vuosien aikana on tapahtunut ja miksi uusi levy otti näin kauan syntyäkseen. Kuten aiemmin sanottua, Intra-albumin jälkeen bändi on viettänyt nelisen vuotta hiljaiseloa. Oli tullut aika tarkistaa yhtyeen musiikillista linjausta ja miettiä uusia kujeita tulevaisuuden varalle. Tämän on huomannut myös Ram-Zet palatessaan markkinoille onnistuneen uutuuslevynsä kanssa. M onelle suomalaiselle metallimusiikin ystävälle Ram-Zet on edelleen se vinkeä ja hivenen erikoinenkin bändi, joka julkaisi vuosituhannen alkupuolella kaksi albumia Spikefarmin alaisuudessa. Lievästä linjattomuudesta kärsinyt levy ei kyennyt kuitenkaan nostamaan bändiä vieläkään kylliksi korkealle jalustalle. Viiden vuoden mittaisen kypsymisprosessin hedelmänä esiintyvä uutuuslevy Neutralized on yhtyeen isän ja selkeän johtohahmon, kitaristi-vokalisti Henning "Zet" Ramsethin Yhden miehen mukaan ehtaa Ram-Zet-tavaraa, energistä ja monin paikoin aikaisempaa tarttuvampaa musiikkia, jonka pohjalla elää vahva livefiilis. Mies puhuu puhdasta asiaa, sillä tällä kertaa bändin paketti tuntuu olevan punottu kasaan erityisen tiukasti
Henningin sooloprojektina alkujaan käynnistynyt Ram-Zet on ollut toiminnassa melko tasan kymmenen vuotta. Pysyvän kokoonpanon löytäminen, ehdottomasti. Ram-Zetin musiikki on paljon keskivertoa metallibändiä haastavampaa. Meidän kohdallamme progressiivisuus tarkoittaa ehkä juuri sitä, että musiikkimme on erikoinen ja omaperäinen sekoitus monia eri tyylilajeja. Aihepiiri sopii myös musiikkiimme luoteeseen erittäin hyvin, mikä on luonnollisesti erittäin tärkeää. Nytpä tuo tuli sanottua ääneen, joten yritän myös pitää kiinni lupauksestani. Tämä merkitsee meille paljon ja antaa lisää pontta jatkaa ja kehittää bändiä eteenpäin. Inferno Palkinto kompromissittomuudesta telisivat musiik n päättää, kiani." 53. Mielestäni hän tekee parhaimmillaan erittäin kaunista musiikkia, ja hän on loistava laulaja, vaikkakin muutamat tekeleensä menevät täysin yli tajunnan jopa minulta. Musiikillamme ei ole mitään rajoitteita, enkä ajattele mitään yksittäisiä genrejä musiikkia kirjoittaessani. Tästä albumista olen erittäin ylpeä, kuten kaikista muistakin levyistämme. Taiteilijan oma visio tuntuu kohtaavan yleisön mieltymykset harvoin, mutta kuinka kiinnostunut olet kuulijoiden palautteesta ja vaikuttaako se työntekoosi jollain tavalla. Itse olen onneksi säästynyt mielenterveydellisiltä ongelmilta, mutta olen työskennellyt paljon ihmisten parissa, joilla on monenlaisia mielenterveysongelmia. Ei kai tässä ole muuta vaihtoehtoa kuin jatkaa musiikin tekemistä haluamallani tavalla. Oletteko tarkoituksellisesti pyrkineet eroon kaikkein tyypilli- Neutralizedin ohella bändin uran ehdotonta piikkikärkeä edustaa tarttuva ja linjakas Escape (2002), kiistatta yhtyeen suosituin levy, joka on kuitenkin aiemmin ollut Ramsethin mukaan hänen omissa silmissään ja korvissaan jossain määrin vajavainen tekele. Haluan asettaa paineita itselleni, sillä siinä tilassa uutta materiaalia tuntuu kehittyvän normaalia nopeammin. no, yksi elementti monien muiden elementtien joukossa. Seuraavaa albumiamme ei siis tarvitse odottaa vuoteen 2014, siitä voit olla varma, Henning nauraa. kaikki maailma "Jos minä saisi n ihmiset kuun simmistä metallikliseistä, tarkoituksena luoda mahdollisimman omaperäistä musiikkia. Musiikissahan on loppujen lopuksi kyse kuitenkin pelkästä viihteestä, helvetti soikoon! Jos syyttäisit jokaista kauhuelokuvantekijää kirkonpoltoista tai murhista, olisit aika hemmetin kiireinen koko loppuelämäsi. Musiikkimme vaatii aika paljon treeniä ja valmistelua toimiakseen livenä. On todella mielenkiintoista, kuinka ihmisen persoona voi olla pahimmillaan täysin erilainen joka päivä. Luulen kuitenkin, että egoni joutuisi melkoiselle koetukselle ennen hommien aloittamista, hah hah. Olen aina todella kiinnostunut kuulemaan kuulijoiden mielipiteitä uudesta albumista, aivan samalla tavalla kuin olen innoissani esitellessäni uusia biisejä muille bändijäsenille, Henning innostuu. Mikä on ollut tähän mennessä suurin haasteenne bändinä. Päätin kuitenkin pitää itseni aktiivisena muiden projektien kanssa saadakseni sopivaa etäisyyttä Ram-Zetiin. Tätä kysymystä olemme pohdiskelleet aiemminkin, sillä bändin sisällä on ollut aika paljon ongelmia tuotoksiemme määrittelemisessä. Pidin myös ihan tarkoituksella taukoa biisinkirjoituksesta, koska en saanut mielestäni aikaiseksi tarpeeksi hyvää materiaalia. Kuten aiemmin sanoin, meillä on ollut aika vaikeaa viimeisten vuosien aikana. Äänityksiä suunnitellaan ensi syksyksi, ja tarkoituksena olisi saada levy ulos aikaisin vuonna 2011. Henning on usein myöntänyt olevansa kiinnostunut aihepiiristä, mutta vain harva muusikko uskaltaa sisällyttää näinkin arkoja aihepiirejä musiikkiinsa. Ja jotta pystyisin olemaan musiikistani ylpeä, sen täytyy kuulostaa ainoastaan omalta musiikiltani, ei pelkältä kopiolta muilta bändeiltä. Musiikissamme on aika paljon progea mukana, mutta se on vain... Onneksi rakkaus musiikkiin on säilynyt sisällämme ja uskolliset fanimme ovat jaksaneet olla kiinnostuneita meistä, vaikka olemme olleetkin aika hiljaa viimeisten vuosien aikana. Tahtoisin myös tehdä kitaralevyn Allan Holdsworthin kanssa, sillä hän on yksi ehdottomista suosikeistani ja vaikuttaa kaikin puolin äärimmäisen mukavalta kaverilta. Aiemmilla levyillä Ram-Zetin sanoitukset ovat liikkuneet kiinteästi mielenterveysongelmien parissa. Se on kuitenkin varmaa, että emme julkaise levyä ennen kuin olen täysin tyytyväinen lopputulokseen. Tämä on vaikea kysymys, mutta Pure Therapy -debyyttimme (2000) julkaisu sai ainakin minut aikanaan erittäin ylpeäksi, sillä se oli mielestäni palkkio siitä, että en tee mitään kompromisseja musiikkini suhteen. Koetteko itse yhtyeenne progressiivisena metallibändinä, ja jos näin on, kuinka tämä ilmenee juuri teidän tapauksessanne. Nappailen luonnollisesti alitajuisesti vaikutteita suosikkibändeiltäni, mutta biisit kuulostavat siitä huolimatta Ram-Zet-kappaleilta. Jotkut rakastavat meitä, mutta suurin osa maailman väestöstä ei välitä vittuakaan tekemisistämme, hah hah. Jos Björk lasketaan ei-rockmuusikoksi, valitsisin hänet yhteistyökumppaniksi. Nyt kaikki vaikuttaa loksahtelevan kohdilleen, sillä olemme päässeet treenaamaan kunnolla ja kehittämään bändin soundia vahvemmaksi. Useiden norjalaisten metallibändien riippakivenä säilyvä pahamaineinen black metal -historia on koskettanut läheltä myös RamZetia, sillä yhtyeen musiikkia on läpi uran kuvailtu black metal -vaikutteiseksi. Minulle on mieluinen haaste kirjoittaa musiikkia, jota rakastan ja josta voin olla ylpeä. ja epätoivoisia, koska sopivan kokoonpanon löytyminen on ollut niin vaikeaa. Yhtyeemme perusta on pysynyt nelijäsenisenä jo kauan aikaa, mutta olemme joutuneet tekemään pieniä muutoksia basistin ja kosketinsoittajan kohdalla. Henningiä syytökset eivät kuitenkaan vaivaa, sillä hän suhtautuu asiaan ammattimaisella tyyneydellä. Jos ihmiset yhdistävät meidät Norjan black metal -skeneen, niin sitten yhdistävät. Monipuolisen musiikillisen taustan omaavana multi-instrumentalistina Ramseth olisi valmis laajentamaan työskentelyään myös kauaksi rock- ja metallimusiikin ahdistavien rajojen ulkopuolelle. Aion kirjoittaa paljon musiikkia valmiiksi ensi vuoden tammikuussa, koska minulla on päässäni niin paljon hyviä ideoita. Viimeistään Neutralizedilla bändin mustimmat piirteet ovat karisseet pois, ellei sellaisiksi lueta kireää ja raspikurkkuista mieslaulua ja muutamin paikoin esiintyviä kiivaita riffisahauksia. Jos minä saisin päättää, kaikki maailman ihmiset kuuntelisivat musiikkiani, mutta en antaisi sen missään tapauksessa vaikuttaa millään tapaa musiikintekooni. Tietyillä tyypeillä rajat ovat olleet aika häilyviä, ja tästä johtuen on tehty typeriä tekoja "Saatanan nimeen". Mikä pitää bändin edelleen aktiivisena ja toimintakykyisenä. Onko uranne varrella jokin saavutus, josta olette bändinne kanssa erityisen ylpeitä. Myös Escapesta. Ja mitä tuohon Escapeen tulee, niin mielestäni kyseessä on ihan hyvä levy, mutta sillä on muutamia kappaleita, joita olisi voinut työstää vähän huolellisemmin. Ei siitä ole meille mitään ongelmaa. Pelkkä omaperäisyys ei siis ole ainoa tähtäin, vaan jokin, joka syntyy mukaan ikään kuin itsestään, monien eri lähteiden kautta. ego koetuksella Progea vai ei? Alati kokeilullinen Ram-Zet on kehittynyt musiikillisesti jatkuvasti progressiivisempaan suuntaan, eikä bändin kehityskaari ole ollut missään nimessä ennalta arvattava
Vaikka bändin nimeä ei ajalle ominaisesti tainnut levyjen kansissa olla kertaakaan samalla tyylillä esitettynä, vuoden 1976 livelevyn The Song Remains the Samen kannessa oleva tekstityyppi on ainakin tätä nykyä hahmotettavissa yhtyeen "logoksi". 1980-luku ja 90-luvun alku onkin tietyssä mielessä metallilogojen kulta-aikaa: tuolloin käytännössä jokaisella bändillä oli logo. 2000-luvulla tämäkin osa-alue on taas virkistynyt. kirjasimet Historiaa Raskaan rockin logojen synty ajoittuu tyylin alkuun, 1970-luvun vaihteen tienoille. Omanlaisensa sivujuonteen edustaja on Aerosmith. Se tuo näkyvyyttä heti kun bändi saa sen esille, webbisivuille, demon kanteen, sillan alle, farkkuliivin selkään tai bassarinkalvoon. Bändin nimen hahmottaminen vaatiikin monesti harjaantuneisuutta. Myös edelleen mm. Sen orgaaninen logo muotoutui nykyisekseen parin eri version yhdistelmästä; venyvän purukumimainen tekstityyppi oli esillä vuoden 1975 Toys in the Atticilla. Alaa tuntematon ei sanakuvan perusteella hahmota Rattin ja Kreatorin, Stonen ja Extremen tai Annihilatorin ja Dokkenin musiikillisia eroja. Se voi muovautua ajan mittaan erilaiseksi tai vaihtua tyystin toiseen, mutta sitä käytetään ahkerasti ainakin tietyn ajanjakson puitteissa. Monesti näin tehdään, vaikka käytetty tekstityyppi, yleensä goottilainen, ei moiseen taivu. Metallimaailmassa logojen asema on vahva. Logo on bändille helpoimmin saavutettavia visuaalisen identiteetin yksiköitä. Useimmiten metallilogot kirjoitetaan kovaäänisesti ja jämäkästi versaaleilla, isoilla aakkosilla. Silmäterä TeksTi Kimmo K. Jos ei jokaisella, niin ainakin useimmilla heavy-bändillä on vakiintunut nimen visuaalinen kirjoitusmuoto. Dio, Bathory ja Burzum toimikoot esimerkkeinä tästä. Genre ei välttämättä ollut 80-luvulla logon tyylin perusta: speed-thrasherit ja puudelihevarit kun käyttivät logoissaan usein varsin samanlaista muotokieltä. Vanhempaan siivekkääseen A-kirjaimeen se yhdistettiin myöhemmin. Bändilogoja on, paitsi toki levyissä ja keikkajulisteissa, myös paidoissa, hihamerkeissä, taustalakanoissa, koruissa ja muussa merchandisessa. Tässä on selkeästi hahmolla myöhemmin logoissa hyvinkin pitkälle viety kirjainten abstrahoiminen ja niiden toisiinsa limittyvä sijoittelu. Heavy metalin suosion kasvaessa 1980-luvulla musiikillisia sivupolkuja ja eritoten bändejä syntyi rutkasti. lehtien kansissa esiintyvä KISS-logo salamanmuotoisine S-kirjaimineen esiteltiin suurelle yleisölle debyyttilevyn kannessa 1974. Slayerin Diabolus In Musica -levyn kansissa on kuva, jossa joku on viillellyt Slayer-logon käsiinsä. Samantyyppinen vakiintunut logo oli Thin Lizzyllä, joka sai laajamittaisen ensiesiintymisensä vuoden 1975 Fighting-levyllä. Ja kun on aika perustaa oma bändi, logoa suunnitellaan jo ennen ensimmäisiä treenejä. Muotonsa puolesta se toki moiseen soveltuu. Levynkannesta hihamerkkiin 1972 Exercises-debyytilleen. Myös tyystin gemenoilla eli pienaakkosilla on saatu aikaan komeaa jälkeä, kuten Solstafirin pienimuotoinen ja Behemothin kipakka logo. Jokseenkin vakiintunut logo oli myös Led Zeppelinillä. Yksi ensimmäisiä hard rock -bändin logoja oli Nazarethilla, joka lanseerasi omansa vuoden 54 Inferno Luettavuus on metallilogoissa alisteista näyttävyydelle. Kouluvihkoihin hahmotellaan ulkomuistista huolellisen levynkannesta syynäämisen jälkeen Metallican, Iron Maidenin tai minkä tahansa miljoonan muun bändin nimen oikeaa graafista ulkoasua. 1990-luvun grungen ja vaihtoehtometallin aikana epätyylikkääksi käyneestä metallista haluttiin usein erottautua myös visuaalisesti, eikä uusille bändeille suunniteltu logoja enää niin itsestään selvästi. Tavanomaisesti logoille on ominaista terävät kulmat kaarien sijaan ja kirjainten vää-. Aihe on laaja, mutta raapaiskaamme pintaa tutkaillen joitakin lainalaisuuksia, pääsuuntauksia ja sivujuonteita. kanssa niistä tuli metallilogojen muotokielen kulmakiviä. Edellä mainittujen Taannoin Silmäterässä käsiteltiin bändien logoja, eli logogrammeja, tyyliteltyjä kuva-aiheita ilman tekstiä. Nazarethin logossa ovat nähtävissä myöhemmin erittäin vakiintuneeksi muodostuneet suuret alku- ja loppukirjaimet, niiden osien venyttäminen ja terävien muotojen käyttö. Sitä käytettiin aikoinaan esimerkiksi kiertuejulisteissa. nyt tutkailtavana on yleisimmin logoksi mielletty elementti, logotyyppi: bändin nimi tyylitellyin aakkosin. Tämän jälkeen Motörheadin (1977) ja AC/DC:n (1977) goottilaiseen tekstityyppiin perustuvat logot sekä Judas Priestin (1977) ja Iron Maidenin (1980) kaltaisten bändien logojen teräviksi muotoillut kirjaimet alkoivat olla tuttuja yhä useammille. Logotyypeillä ("bändilogot") on ehkä vielä logogrammejakin ("kuvalogot") voimallisempi merkitys yhtyeen brändin luomisessa. Koskinen havaintoja metallin visuaalisuudesta M iltei jokaisen nuoren heavy-einarin graafinen kehitys sisältää bändilogojen raapustelua
Inferno 55
Hiukan samaan tyyli56 Inferno suuntaan liittyy vanhakantaisella käsinkirjoitustyylillä laaditut nimet, kuten Cathedral, Amon Amarth ja Rhapsody. O-kirjaimet ovat usein kolmioita, timantinmuotoisia tai neliskanttisia, S-kirjaimet salamoita. Toki myös Opethin logon tyyli on kalligrafista, ja samoin voidaan tulkita monen black metal -bändinkin tunnuksissaan käyttämät monimutkaiset ja koristeelliset kirjainmerkit. ristäminen sekä vapaa muotoilu sen mukaan, kuinka ne sopivat viereisiin kirjaimiin sanakuvan muodostajina. Joskus vain sanan keskellä on suuria kirjaimia (Toxik, Heathen). Koristeellisempia, päätteellisiä antiikvakirjasimiakin käytetään: Megadeth, Testament, Accept ja Stratovarius ovat varsin tunnettuja antiikvalogoja. Usein se saadaan aikaan käyttämällä suurikokoista tai venytettyä alku- ja loppukirjainta, kuten Metallica tai Trivium. Running Wild -logon u- ja n-kirjaimet ovat helposti tukittavissa väärin v:ksi ja a:ksi. Groteskit, eli päätteettömät ja tasavahvuiset fontit ovat heavy-logojen peruspalikoita. Usein ensimmäisen ja viimeisen kirjaimen muoto myös pakotetaan samantyyliseksi. Myös sanan visuaalinen kokonaismuoto voi olla symmetrinen: sana voidaan muotoilla kolmiomaiseksi tai vinoneliöksi (Keel, Loudness) tai etenkin alaosastaan kaarevaksi (Trouble, Atheist). Kornin, Gojiran, Living Colourin ja Pig Destroyerin logot ovat silti varsin erilaisia. symmetria Metallilogoissa kurinalaisuus ilmenee symmetriana. Oranssi Pazuzun logossa bändin nimi muodostaa linnun. Symmetriaa saadaan vahvistettua edelleen sijoittamalla suurten alku- ja loppukirjainten lisäksi nimen keskelle suuri tai venytetty kirjain (Testament, Emperor, Moonsorrow, Manowar). Nimeä vaihdettuaan Entombed otti jopa aivan samantyylisen logon kuin vielä Nihilistinä ollessaan. Tämä on nähtävissä lukuisissa logoissa tyylisuunnasta riippumatta, muun muassa Voivodilla, Obituarylla, Panteralla ja Arcturusilla. Kalligrafista kirjaimistoa käytetään myös jonkin verran, enemmän tai vähemmän koristeellisesti: Nightwishin, Anatheman, Deftonesin ja Great Whiten logot ovat varsin erilaisia. Oma juttunsa on harvinaisempi harakanvarvas-tyyli, jossa logo muistuttaa käsin piirrettyä. Kaksisanaisen nimen tapauksessa se voi olla kirjainpari (Death Angel, Sonata Arctica). Monisanaisen bändinnimen sanat allekkain asetellessa rivien välille luodaan kirjainten limittymistä myös ylä-alasuunnassa (Metal Church, Napalm Death, Municipal Waste).. Kirjainten selkeys ja korkea toleranssi abstrahoinnin, vääristelyn ja venyttelyn suhteen on suurena syynä niiden runsaaseen käyttöön. Keskiajalta periytyviä goottilaisia kirjasimia esiintyy miltei kaikissa genreissä: Rainbow, Kingdom Come, Gorgoroth, Hatebreed, Possessed
Verivanoja muistuttaa myös My Dying Briden logo, ja Alice in Chainsin tunnuskin vaikuttaa nestemäiseltä roiskahtaneine i:n pisteineen. Myös Poisonilla kaarevat muodot ovat logon keskeinen idea. Usein black metal -bändien logoissa on muuta metallia ohuempia, jopa seittimäisen koristeellisia kirjaimia. Logojen pinnat ovat jykevän tasaisia ja tarkkarajaisia; kuperia tai koveria tehosteita ei juuri käytetä. Mitä kertoisikaan hevibändistä letkusta väännetty logo. Erilaista valumista esiintyy esimerkiksi Entombedilla ja Cannibal Corpsen verta tippuvissa kirjaimissa. Tehosteina on tavanomaisesti kolmiulotteisuuden tuntua tuova syvyysvaikutelma. Lyhyistä nimistä saa helposti symmetrisen logon. Genren muotokielessä on tekstityypin lisäksi gotiikkaan kytköksissä olevia teräviä kaaria ja monenlaisia koriste-elementtejä, kuten siipiä, käännettyjä ristejä, pentagrammeja (Horna, Mayhem) ja niin edelleen. Yksi vanhimmista tunnetuista "karvalogoista" on Darkthronella. Photoshopin aikakaudella myös talttaviisteet ja heittovarjot ovat (valitettavan) suosittuja tehosteita. Myös verta ja kiveä käytetään jonkin verran, mutta hankaluus saada ne näyttämään hyvältä selittää osaltaan niiden suhteellisen harvinaisuuden. Kirjaimia voidaan korvata objekteilla. Myös erilaisia terämäisen kaarevia muotoja esiintyy esimerkiksi suurikokoisina Silentin ja Warbringerin logossa ja Morbid Angelin kirjaimissa. Eipä saanut Foghat vuonna 1974 esitellyllä neonvalo-logollaan liiemmin seuraajia muitakin tyylejä kokeilleen Mötley Crüen lisäksi. Inferno 57. TNT-orkesteri ja vain kahta eetä pidempi Tenet saivat sellaisen jo nimensä anagrammimaisuuden ansiosta helposti. Värit, useimmiten punainen, ja tehosteet tuovat niihin näyttävyyttä. Kaikki edellä mainittu koskee tekstilogojen puhdasta muotoa. Myös HIMin ja D:A:D:n useampikin logo on varsin napakaksi suunniteltu. Tehosteet ja häpättimet Logot myös sisältävät toisinaan jonkinlaisia piikkejä tai muita teräviä elementtejä (Nuclear Assault, Obliveon, Nile). Kaareviin muotoihin perustuvia logoja on mm. Yleisimpiä on ristillä korvattu T-kirjain kuten Deathilla, mutta Helloweenin O on bändin maskottikurpitsa. Black metal -logot ovat melkein oma maailmansa, vaikka osin periytyvätkin Venomin tai Suffocationin kaltaisten kantaisien logoista. Pienempänä sitä on kirjainten teräreunuksena Tankardilla, liekkimäisenä Cradle of Filthillä ja Deicidellä, sekä sahamaisena Exhorderilla. Metallilogo on materiaaliltaankin useimmiten metallia: kiiltävää kromia, josta heijastuu sinisiä sävyjä. Myös rivejä yhdistäviä elementtejä käytetään, kuten Mortal Sinin T- ja I-kirjaimet muodostavaa ristiä. Confessorilla, Soulflylla ja Suicidal Ten- denciesillä
Vauhtihirmu antoi Infernolle revolverihaastattelun Tampereella. ailla v 58 Inferno rajoituksia. Soittimeni TeksTi Vilho Rajala I www.thetruemayhem.com Mayhemia jo pari vuosikymmentä tahdittanut Hellhammer on uransa aikana pysytellyt voittopuolisesti poissa lehtien palstoilta
Jopa jazz on tullut miehelle tutuksi. Vastaukset tulevat kuin apteekin hyllyltä, mikä on hieman yllättävää, koska Hellhammer ei ole aivan sitä rumpalilehtien jokapäiväisintä peruskauraa. Mutta tämä tuntuu aina mukavimmalta. nopeammin kuin voit Hellhammer liittyi Mayhemiin vuonna 1988, vain 19-vuotiaana. Mayhemiin liittymisensä jälkeen Hellhammer on soittanut monessa muussakin yhteydessä, eikä läheskään aina black metalia, tai edes metallia. Siihen aikaan hän ei ollut ensinkään nykyisenkaltainen suvereeni tekniikkahirmu. Niinpä otin Philthy Animalin tyyliin tomiständin basarien väliin ja lähdin rakentamaan asettelua siitä. Näky on vaikuttava. Hellhammer on siis soittanut rumpuja noin 27 vuotta. On hauska koettaa rikkoa ennätyksiään eri tekniikoilla. Mihin asioihin rumpalien pitää treenatessa kiinnittää huomiota, kun puhutaan nopeudesta. Siinä on muuten yllättävän yleinen kombinaatio. Kapeakatseisuus kahlitsee ja rajoittaa mahdollisuuksia. Mayhem vaikutti soittotyyliini alusta alkaen todella paljon. Tomiasettelun lähtökohdat hän nappasi Taylorilta. Hänellä on kotona rumpalien nopeuskisoista tuttu drumometer, joka mittaa siihen hakattujen iskujen lukumäärän. Kun istun erilaisen setin taakse, se inspiroi soittamaan uudella tavalla. Jotkut arvostelevat miestä myös hiljaisesta soittovoimakkuudesta. Joku voisi tutkia, mikä geeni saa tuntemaan vetoa sekä maalivahdin tontille että rumpupallille, koska ne tuntuvat houkuttelevan samoja ihmisiä. Sanat sinkoilevat ilmoille yhtä nopeasti kuin iskut hurjimmissa tomifilleissä ja keskustelun tempo pysyy reilusti 200bpm:n tuolla puolen. Joillakin rumpaleilla on virveli liian ylhäällä, ja he soittavat olkapää jäykkänä. Varhaiset rumpaliesikuvat olivat 1980-luvun alkupuolella aika ilmeisiä, kun puhutaan raskaasta musiikista. Kaiken täytyy olla mahdollisimman matalalla ja 180 asteen sektorin sisäpuolella. Kuinka eri asentoon aivot pitää kääntää Mayhemin tykityksestä, jotta pystyy soittelemaan vaikkapa kepeää jazzia. Vaikkei siitä nauttisi samalla tavalla kuin siitä omimmasta jutusta, muihin tyyleihin tutustuminen on erittäin hyödyllistä. Jos he istuvat jazzsetin taakse, he eivät osaa tehdä sillä mitään. Basareita hän ei edes mikitä lainkaan. Rummut olivat heti alussa kaikkein mieluisin instrumentti, mutta kitaraakin tuli rämpyteltyä. Jotkut vihaavat sitä, mutta minusta se on hyvä apuväline treenaamiseen. En oikeastaan edes halunnut sitä silloin, mutta tässä bändissä oli pakko! Siinäpä muuten kullanarvoinen vinkki kaikille rumpalinaluille, jotka haluavat oppia soittamaan nopeasti: liittykää bändiin, jossa on pakko soittaa nopeasti! Siinä on itse asiassa paljon enemmän järkeä kuin äkkiseltään luulisi. Sekin kielii siitä, että Hellhammer on tyylikkään taiteilijanimensä takana mies, jolle rumpujensoitto on ideologioita tärkeämpää. Toisia ärsyttää se, että miehen setissä on triggerit joka ikisessä rummussa. Hellhammerin nopeus ei ole kuitenkaan kehittynyt fiilispohjalta, vaan ankaran treenauksen seurauksena. Sama toimii tietenkin toisinkin päin, jotkut vanhat jazz-rumpalit eivät taatusti pysty soittamaan kahta minuuttia blastia saamatta sydänkohtausta, heh heh. Olen tottunut tähän settiin, mutta minulla on kotona monta muutakin rumpusettiä. Tajusin vähän myöhemmin, että rummut tuntuivat paljon enemmän omalta jutulta. Blastbeathan on kuin jatkuvaa single stroke rollia. Kenties, mutta toisaalta on päivänselvää, että Hellhammer on puhdasverinen muusikko. Piti soittaa nopeasti. Rumpalille tekee Hellhammerin mukaan hyvää tehdä tutkimusmatkoja kaikkein omimman genren ulkopuolelle. Siitä seuraa vain pahaa jälkeä. Musiikillista horisonttia on hyvä laajentaa. Triggauksen autuus Hellhammer ei ole pelkästään ihailtu ja palvottu rumpali. Hän keskittyy vain hoitamaan oman hommansa, julisti bändi sitten saatanallista, jumalallista tai mitä tahansa sanomaa. "Minun piti soittaa juttuja, joita en oikeasti pystynyt soittamaan. Halusin olla muiden taustalla ja kaiken selkärankana. Se vaatii sitä, että pystyy keskittymään muuhunkin kuin itseensä. Heillä kaikilla oli erittäin suuri vaikutus minuun silloin alussa. Jotta siihen pystyy loukkaamatta itseään, täytyy olla oikeanlainen tekniikka ja oikeanlainen asettelu. Helppohan se on nopeasti soittaa, kun nypyttää kalvoon pienellä Inferno 59. Tässä bändissä oli pakko!" an axel Blomberg puhuu kuten soittaa. Hiljattain nelikymppisiään viettänyt rumpali aloitti soittamisen 13-vuotiaana. Tämä näkyy miehen setupissa edelleen. Hän istuu Pakkahuoneen puolella rumpukapulat kourassaan ja nakuttaa pöytään välillä tekniikkademonstraatioita, välillä muuten vain. Tämän päivän äärimetallissa varsinkaan nuoret rumpalit eivät halua soittaa mitään muuta. Kasituumainen tomi pomppaa rivistä samaan tapaan kuin Burrilla ja ridepellit ovat pystyssä kuten McBrainil- J la. Nykyään siihen kuuluu basarien ja snaren lisäksi viisi tomia, kuusi crashia, kaksi chinaa, kaksi hi-hatia ja kaksi ridea, kaikki kiinnitettynä helvetillisperkeleelliseen kaksikerroksiseen räkkihässäkkään. Setti on pysynyt pitkälti samassa mallissa varhaisista vuosista lähtien. Siinä ei ole minusta mitään järkeä, koska esimerkiksi hi-hat menee väkisin ihan liian kauaksi. Minun piti soittaa juttuja, joita en oikeasti pystynyt soittamaan. Tämä on ainoa kysymys koko haastattelun aikana, joka saa Hellhammerin hetkeksi miettimään. Monella metallirumpalilla oli 80-luvulla kaksi tomia kiinni kummassakin basarissa. Nykyisin hän kuulemma kilpaileekin nopeudessa itseään vastaan. Hän kasasi settinsä alun perin yhdistelemällä idoleidensa ideoista. Olin jalkapallossakin aina maalivahti, heh. Pelkäävätköhän muusikkorunkkauslehdet muuten antaa palstatilaa miehelle, joka soittelee Mayhem-nimisessä bändissä. Lisäksi kallistan basareita aika paljon, ja niihin kiinnitetyt tomit tulisivat liikaa syliin. Iron Maidenin Clive Burr ja Nicko McBrain sekä Motörheadin Philthy Animal Taylor. Kenties Hellhammerin hektiseen puhetahtiin vaikuttaa se, että jostain kumman syystä mies haluaa antaa haastattelunsa juuri ennen Mayhemin Tampereen-keikkaa
Ja soitan kyllä paljon ihan puhtaasti sormilla ja ranteillakin, näin. Se myös opetti olemaan entistä tarkempi siinä, että jäsenet pysyvät rentoina ja soittoasento hyvänä. Joidenkin mielestä triggaaminen on 60 Inferno huijausta. Kaksi vuotta sitten Italiassa hänen niskaansa tuli vamma, eikä hän tuntenut kunnolla oikeaa kättään pitkään aikaan. Pärinä on melkoinen, itse asiassa liikeratakin. Useilla verkkosivuilla lukee, että Hellhammer treenaisi kolme tuntia joka päivä. Onko näin. Hellhammer ei triggaa rumpujansa muissa genreissä kuin äärimetallissa. Se ilmeisesti toimii hänelle. Lyön itse asiassa nopeissakin tempoissa aika lujaa! Katsos... Niinpä treenaan nykyään aika paljon vähemmän kuin ennen. Hellhammer löytää triggauksesta myös kannustimen soittaa paremmin. Nakutus kaikuu Pakkahuoneen tiiliseinistä. Vittu, mikäs se nyt oli, en edes muista. Siihen hänellä on pätevä syy. Rumpali ei vieritä kaikkea syytä teknikon harteille. Järjettömien tempojen soittaminen käy hankalaksi, jos ei itse kuule mitä tekee. Mies mänttää kapuloillaan huovalla päällystettyyn pöytään kuudestoistaosia arviolta johonkin 220bpm:ään. Mutta minulla on perhe ja lapsia, en voi ajatella vain itseäni. Basareissa on tällaisessa musiikissa aina triggerit, eikä minulla ole niissä edes mikkejä. Amerikan-kiertue Dimmu Borgirin kanssa keväällä 2007 jäi väliin. Siinä vaiheessa asiat alkoivat mennä päin persettä. Siitä kotigooglaajille vähän ajanvietettä. Italiassa basareina oli tavanomaisten 20-tuumaisten sijaan 24-tuumaiset kanuunat. Eipä siinä juuri nokankoputtamista jäänyt.. Hellhammer kuuluu siihen muusikkojen kastiin, joka tykkää pitää itsensä työllistettynä. Voi olla, koska hän käyttää erilaista tekniikkaa, jossa liikerata on todella pieni. Koko setti nousi näin ylemmäs, ja Hellhammer joutui nostamaan käsiään ne ratkaisevat sentit. Triggaamattomilla rummuilla soittavan on paljon helpompi huijata, koska silloin ihmiset eivät erota iskuja läheskään niin hyvin kuin triggerien kanssa. Varoittava esimerkki Kun Hellhammer puhuu oikeanlaisen asettelun tärkeydestä, äänessä kuuluu omakohtainen kokemus. En voinut sen jälkeen nostaa oikeaa kättäni enempää kuin puoleen väliin saakka. Eilen horjahdin rumpupallilla ja meinasin lentää selälleni. Voisin tietysti käyttää niitä metallisia clickerlevyjä, mutta soundi ei kuitenkaan olisi yhtä tiukka ja selkeä. Äärimmäisessä pärinässä ei varmaan oikein voi keskittyä muuhun kuin siihen, että pärinä jatkuu ja pysyy yllä. Minulla oli silloin eri rumputeknikko, ja asiat eivät aina toimineet niin kuin piti. Triggeri hoitakoon soundit kuntoon. Soittamiseen ei kuitenkaan tule pahemmin taukoja. Alan toivoa, että mukana olisi videokamera. Heitän piruuttani, että Nick Barker taitaa lyödä aika paljon hiljempaa. Se oli ihan helvettiä. Asiaan oli osansa muutenkin kehnoilla kiertueolosuhteilla. Tuplaiskutkin nasahtavat pöytälevyyn yllättävän kovalla forssilla. Venyttäkää ensin inhimillisen suorituskyvyn ja fysiikan rajat äärimmilleen ja koettakaa sitten, miten hyvin show-puoli hoituu kesken suorituksen. "Jos se olisi vain minusta kiinni, soittaisin koko ajan." liikeradalla ja minimaalisella voimalla. Amerikkalainen on nimeltään Death of Desire ja kreikkalainen... Kokoonpano on vuoden 2000 Nexus Polaris -levyn aikainen, eli lavalla nähdään Hellhammerin lisäksi Nagash, Psy Coma, Sverd ja Jezebel Deva. Toivottavasti tänään menee paremmin, mies huikkaa mennessään. Pystyn tavallisesti soittamaan omaa settiäni silmät kiinni, mutta jos jokin ei ole oikein, jännitän lihaksiani tietenkin normaalia enemmän. Parempi onni ensi kerralla. Jos se olisi vain minusta kiinni, soittaisin koko ajan. Sillä ei ollut mitään tekemistä huonon tekniikan kanssa, se oli vain huonoa tuuria. Olen eri mieltä. Niille, jotka arvostelevat tolkuttomissa tempoissa blastaavien rumpaleiden hillittyä vähäeleisyyttä on muuten sanottava, että teh- kää perässä. Soitan usein Moeller-tekniikalla, ja varsinkin tomeihin paljon Jojo Mayerin tavoin peukalo kapulan päällä, tällä tavalla näin... Mayhemissa soittelun lisäksi mies valmistautuu ensi kevään merkkitapaukseen, The Kovenantin keikkaan Inferno-festivaaleilla Norjassa. Kännykkäkin jäi narikkaan, hemmetti. Haluan kuulla kaiken selvästi omasta monitoristani, ja haluan että myös muut kuulevat. Tapauksen jälkeen Hellhammerin piti aloittaa treenaus todella varovasti, pikkuhiljaa käsivartta nostaen. On aika päästää leppoisa vauhtihirmu tekemään viimeisiä valmistelujaan illan keikkaa varten. Lisäksi sain juuri valmiiksi sessioäänitykset kahdelle black metal -levylle, toinen oli amerikkalainen bändi ja toinen kreikkalainen
UUdet dime-kitarat testattavissa mm. (09) 5870456 | e-MaIl: SMI@SMI-MuSIc.cOM | nettIkauppa aukI 24/7: www.SMI-MuSIc.cOM dean-kItarOIta löydät MyöS laatua arvOStavISta MuSIIkkIlIIkkeIStä yMpärI SuOMen. 1090,-. seinäjoen top soundissa (puh 06 4387788) sekä kuopion dLX:ssä (puh 020 7282270)! 1090,- 298,- 990,- 498,- SMI-ScandInavIan MuSIcal InStruMentS Oy | puh
LIVE AT SAUNA OPEN AIR thu 10.6.2010 TICKETS 65e/100e (festival) See other bands and info: www.sauna-open-air.fi
Arviot Ville Juurikkala Epiteetti: Grandiositeetti Nightwish Lokikirja Spinefarm muSiikki paketointi Koko Tarja Turusen kauden ja AOR-taustaisen Anette Olzonin entreen yhteen kirstuun telkeävä Nightwish-lokikirja on jo levymäärällään mitattuna vankka pakkaus. Tuhtia on musiikkikin. Kompakti ja koruttomuudessaan lähinnä funktionaalinen paketointi tavoittelee kirjamaista ulkoasua. Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto Lokikirjan sivut osoittavat, että yhtyeen kehitys on ollut rivakkaa. muutaman alun perin japanilaisilla painoksilla julkaistun raidan voimin kahdeksaan kappaleeseen venytettynä pakettina. Järisyttävästä The Poet and the Pendulumista kuljettiin Master Passion Greedin aggression kautta työvoittoon. Nightwish-tuotannon jo pääpiirteissään omistavilla ei toisin sanoen ole pakottavaa tarvetta erota oravannahoistaan. Vaikka jo Once-aikaan romantiikan kylkeen oli kiinnittynyt tunnekirjon tummempaa päätyä, entistä pessimistisemmällä ja elokuvamaisemmalla DPP:llä maalattiin reilusti mustaan kastetulla pensselillä. Palkaksi saatiin siihen saakka kiistattomasti ehein albumikokonaisuus. Bless the Child (2002) tarjoillaan mm. Angels Fall First -debyytti on uudelleenmasteroitu, ja Over the Hills and Far Away -ep:stä (2001) mukana on kuudella 29.12.2000 Tampereen Tullikamarilla taltioidulla raidalla laajennettu versio. Suurellinen, julkaisu julkaisulta eeppisemmäksi muotoutuva sinfoninen oopperametalli on valtavana kahdeksan levyn satsina enemmän kuin genren suurinkaan ystävä pystyy vastaanottamaan. Tarun toivottavasti yhtä hengästyttävä seuraava luku luetaan näillä näkymin vuonna 2011. Monet pitävät lopputulosta oikeutetusti yhtyeen tuotannon kulminaatiopisteenä. Muutokset aiemmin Suomessa julkaistuihin levyihin ovat verraten pieniä. NW-arkku esittelee erään toisenkin, valitettavan transformaation: matkan tunteellisesta ja enemmän kuin tilkan romantiikkaa ynnä fantasiakirjallisuusvaikutteita sisältävästä alkutaipaleesta kohti kyynisempää nykyisyyttä ja viattomuuden karisemista. Nykyperspektiivistä tarkasteltuna esikoinen vaikuttaa kömpelöltä, mutta Holopaisen viisaasti luovuttua osittaisesta lauluvastuusta jo kakkoslevy Oceanborn (1998) oli huomattava harppaus eteenpäin. Vangitsevan tallenteen huikeinta antia edustaa kymmenminuuttinen, luihin ja ytimiin käyvä Ghost Love Score. Once (2004), Turusen Nightwish-joutsenlaulu, jatkaa Century Childin (ja varsinkin sen päätösraidan Beauty of the Beastin) viitoittamalla, vahvasti orkesterivetoisella valtatiellä. Olzon -tyyppiseen nahisteluun on turha tuhlata voimiaan, sillä Lokikirjan 86 kappaleen soidessa aikaa kuluu likipitäen työpäivän verran, 7 tuntia 15 minuuttia. Seuraavalle kymmenelle Nightwish-vuodelle. Panu KosKi pohjamutaa Inferno 63. Elliptisesti ilmaistuna: myrskyn tyynnyttyä Nightwish toimitti hämmentyneelle yleisölleen Dark Passion Playn. Wishmaster (2000) jatkoi vakaata kasvua, ja aikajanan seuraava varsinainen etappi, vuoden 2002 Century Child, lisäsi yhtälöön basisti-laulaja Marco Hietalan ja aidot orkesteriosuudet. Yksittäiset levyt on pakattu promolevymäisesti pahvitaskuihin, ja 52-sivuiseen vihkoseen on painettu paitsi sanoitukset myös joukko promootiokäyttöön otettuja valokuvia. Otoksista välittyy hauskasti se muodonmuutos, joka on tapahtunut kymmenessä vuodessa ensilevy Angels Fall Firstin (1997) ja Dark Passion Playn (2007) välillä. Kanteen painettu ruori muistuttaa kosketinsoittaja-säveltäjä Tuomas Holopaisen kotikaupungin Kiteen vaakunaa. Tällä välin Turunen vs
Onko Stam1na saamassa vihdoin haastajan suomenkielisen metallin osastolla. Pink Cream 69 on lavalla astetta vakavailmeisempi ryhmittymä, ja covereiksi on valittu Policen So Lonely ja Bob Marleyn No Woman No Cry. Vaikka soitto on totuttuun tapaan kulmikasta, joskus hapuilevaakin, tämä ei tuhoa mielikuvaa tinkimättömästä, aidosta ja tunnelmallisesta black metalista. "Heavy metalin Pastori Silli jauhaa tuomiopäivän säveliään vielä debyyttiäänkin kiinnostavammin. Painostava ilmapiiri, häkellyttävän oudot sanoitukset ja kaikin puolin vinksahtanut kokonaisuus tekevät selväksi sen, että tätä levyä ei kuuntele mielellään. Rumpalille myös erikoismaininta hulppeasta työskentelystä. Reverend Bizarren valtakauden ohessa mies on kyennyt huippuosumiin, esimerkkinä The Puritanin lyijynraskas Lithium Gates -mestariteos. Ei sillä, etteikö tällainen, varsin paljon Nicolen virkaveljeltä kuulostava työskentelykin toimisi, mutta kun itse musiikki on näin moni-ilmeistä ja rikasta, vokaalipuolella voisi tukea materiaalia samankaltaisesti. Piste saksalais-englantilaiselle koalitiolle, David Readman kun on erinomainen Sting-imitaattori. Darken pesee edelleen kolme neljäsosaa alan yrittäjistä ilmankin innovaatioita. Levy esittelee suhteellisen raakana ja kaiuttomana soivan Gravelandin, joka ratsastaa pääasiassa keskitempoisesti uhkean ja uhkaavan kuuloisena. Vaikka Back to Budokan on ainoastaan ammattimiesten intohimotonta peruspullaa, näyttää Pink Cream 69 Inferno 65. Ja kumpikin on jotakuinkin stereotyyppinen esimerkki kotimaansa raskaasta rockista, Mr. Levy nostaa pintaan melkoisen vyöryn ihmisen primitiivitunteita ja muistuttaa jälleen kerran siitä, että suurimmat tunneryöpyt koetaan useimmiten kaukana tuttujen musiikillisten konventiJoni Juutilainen oiden tuolla puolen. Toni Ahonen Kameleontti roSteri Tärkein vähemmistö Gravelandia tulee nykyisessä black metal -bändien paljoudessa käytettyä soittimessa harvoin. Koltiaiset pistävät tuulemaan ammattitaidolla ja tyylillä. Tämä levy toimii ja lujaa! Välillä tulee ajatelleeksi, että jotkut bändit levyttävät debyyttinsä liian aikaisin siihen nähden, että musiikki olisi tarpeeksi kauan muhinutta ja jalostunutta. Spears of Heaven muistuttaa kuinka tyhmää käytöstä tämä on. Perusasian ei tarvitse parantua, MiKKo Kuronen kunhan pysyy tasollaan. Äärihitaasti surahteleva doom lainailee paljon sävyjä esimerkiksi Khanaten suunnalta, mutta Opium Warlords vaikuttaa spontaanimmalta ja aidommin tilanteeseen heittäytyvältä kuin useimmat passiiviset surinakumppaninsa. Sabbatiaaninen riffijytinä tarttuu kummasti tukkaan, ja vaikka levyn pisin kipale, jakomielisen sammakon lailla kurnuttava From the Void kestää jo aika hikiset 20 minuuttia ja toiseksi pisin 18, jollain kumman sinnillä levy tulee kuunneltua aina putkeen läpi. Viime kerralla tuli hehkutettua Kings of Modestyn debyyttiä, ja vähintäänkin yhtä paljon tulee hehkuttaa Kameleontin vastaavaa. Turhanpäiväisiä ja tunneköyhiä teoksia pursuava metallimusiikkimaailma tarvitsee sekaansa Opium Warlordsin kaltaisia hämmentäjiä. Kuvallisen toteutuksen suhteen amerikkalaiset liiskaavat eurooppalaiset. Puolan rautakypärältä on tullut toistakymmentä kuluvalla vuosikymmenelläkin jo seitsemän täyspitkää albumia, jotka eivät ole ajoittaisista tyylinkorjauksista huolimatta milloinkaan syöksyneet isompiin laatukuiluihin. Bigin kahdeksas juuri niin, kahdeksas! livealbumi on taltiointi Tokion Nippon Budo- kanilta. Eihän tämä mitään joka seurakuntanuoren jynkytystä ole rumpusoolonkin ovat, perkele, levylle saaneet tukittua mutta jos hitaampi on enemmän, kolehtihaavi on täynnä." Tällaista irtosi allekirjoittaneen näppäimistöstä aiheen äärellä vuonna 2003 edesmenneessä Hamara-lehdessä, ja eipä tuohon ole paljon lisättävää paitsi että Svartin päällisin puolin ah, niin komealta ja soundeiltaan muhkealta tuplavinyyliltä Pastorin "ep" saa lisää ulottuvuuksia. Bigin soitto on läpeensä amerikkalaisen hyväntuulista. Pink Cream 69 on puolestaan ikuistettu yhtyeen kotiyleisön edessä Karlsruhessa. Monenmoisia vaikutteita ja suuntimia on PoS-kiekoilla kuultu, mutta tällaista, edelleen tietenkin progepuitteista, psykedeliagrungea nyt harvemmin. Varsinkin riffit ovat väärällään hienoja kikkoja ja soljuvat saumattomasti eteenpäin. Kaikki toimii. Mr. Koskettimia kuullaan taannoisiin levytyksiin verrattuna vähän ja välillä ajaudutaan kohkaavan kaaoksen rajoille, mikä tekee kiekosta aavistuksen aiempia aggressiivisemman. On turha kuvitella, että Live at Colonia Dignidadilta löytyisi helposti nautiskeltavia kappaleita ja miellyttäviä melodisia koukkuja. Laulupuolella Darken vetää alkeellisten mutta asiallisten kuorokohtien lomassa piirun verran aiempaa matalampaa korinaa, joka istuu musiikkiin hyvin. Big Back to Budokan frontierS Pink Cream 69 Past & Present frontierS Pink Cream 69 frontierS Live in Karlsruhe Mr. Se ikään kuin asettuu oikealle, lopulliselle paikalleen. Big Cheap Trick -vaikutteineen, Pink Cream 69 schlager-pohjaisine melodioineen. Leijumisiin varsinaista pitkäsoittoa odotelJaaKKo silVast lessa Opium Warlords CoBra Live at Colonia Dignidad Poikkeuksellisen tasokkaissa musiikkiprojekteissa vaikuttanut Sami Hynninen on luova ja yllätyksellinen artisti. sivun yhtyeen uralla. Mikäli kiekkoa pohjustavaa ep:tä on uskominen, niin tottahan tuo. Tällä kertaa mies riivaa itsestään esiin pykälää ahdistuneempaa ja kuolettavampaa materiaalia. Sano Svart kun haluat isoa mustaa. Matti rieKKi Mr. Biisit ovat monipuolisia ja vivahteikkaita. Jos jostain haluaisi marmattaa, niin hieman vaihtelua vokalisointiin, kiitos. Kummankin bändin levytysura tulee tänä vuonna kestäneeksi 20 vuotta, ja kumpikin on löytänyt tiensä italialaisen Frontiersin josta on vääjäämättä tulossa maailman ainoa hard rockia julkaiseva levy-yhtiö suojiin. Viimeiset vuodet Graveland on kuulostanut jokseenkin samalta, eikä Spears of Heaven muuta tilannetta. Kun omat kappaleet loppuvat ja taitoja on näytetty soolonumeroina riittävästi, kuullaan encoreina areenarockin klassikoita, kuten Smoke on the Water ja Baba O´Reilly. Pirkanmaan ylpeys Kameleontti päästää debyyttinsä maailmaan villinä ja viriilinä. Kameleontilla ei ole tätä vaaraa. Kuunnellessaan herra Gildenlöwin maanisdepressiivisen vokalisoinnin vajoamista osin seesteisiin, paikoin mureasäröisiin sävelpohjiin, tekee mieli napata pärekori käteensä ja suunnistaa kärpässieniretkelle ihan vain varmistaakseen, ettei musasta jäisi sointuakaan hyödyntämättä. Vahvan nelosen levy! Janne tolonen Reverend Bizarre Svart Harbinger of Metal LP Graveland no ColourS Spears of Heaven Setä Darken se jaksaa tahkota. Oinonen osaa kasvavan soiton periaatteen
Toki kyseessä saattaa olla selkeä tyylivalinta ja Doom Unit haluaa yhdistää raskasta soitantaa tietynlaiseen sivistyneeseen ja sisäsiistiin lauluun. Soittojälki ja tekninen toteutus hipovat täydellisyyttä, ja mikä tärkeintä, kappaleet ovat yksinkertaisesti jumalattoman hyviä. Lisäksi Past & Present sisältää kaikki yhtyeen musiikkivideot sekä kuvamateriaalia Masters of Rock- ja Das Fest-esiintymisistä. Karma on ihmeen räväkkä ja tarttuva paketti suorastaan hämmästyttävän tanakkaa hard rockia. Kokonaisuus ei ole aivan yhtä ilkeä ja aggressiivinen kuin Omegalla (2008), mutta toisaalta riffit ja biisit eivät ole yhtä mielenkiintoisia kuin erinomaisella Luciferin valolla (2006). Heti Cross the Linen ensisekunneista lähtien on selvää, että kyse on ammattimaisesta ryhmästä. Japen sinänsä osaava laulu on pääosin puhdasta ja keskitaajuuksilla kulkevaa ja saa varmasti musiikinopettajan hyväksynnän. Reipastempoisena etenevää väkivaltaista rähinää maustetaan ajoittaisilla hitaammilla ja tarttuvammilla riffeillä. Erinomaisia raitoja on useampikin, esimerkkinä ronskisti etenevä Pull Me Under. Näppituntumalla arvioituna Teraphim vaikuttaisikin rahtusen edeltäjiään melodisemmalta ja sävykkäämmältä. Kun mukana on myös avausraita Deal with the Devilin kaltaista, mainiota sing-along-hyvä-meininki-rytyytystä ja blues-antaumustakin tarjoillaan, niin paletin sävyskaalahan on vähintään täyteläinen. Nyt seurataankin, kuinka bändi käyttää näkyvyyden hyväkseen. Kylmää, melko raakaa ja nopeaa black metalia suomalaisen pirullisella otteella sisältävät kiekot eivät sisällä isoja kokeiluja, omaperäisyyttä tai oikein yllätyksiäkään, mutta oman perusvarman sarkansa ne kyntävät ihan mallikkaasti. Kummankin tekeleen heikkous löytyy puitteista, jotka eivät ole enää 66 Inferno samalla tavalla prameat kuin 1990-luvun taitteessa. KosKinen soittavan kopissa. Tahatonta vaikutelmaa korostaa amatöörimäinen monikameratoteutus. Sikäli yhtyeen viides levy onkin erittäin positiivinen yllätys. Levyn ainoa ongelma on se, että musiikista ei kuulu tarpeeksi selvästi bändin sisäinen intohimo. Ammattilaistason sessiomuusikoiden tukemina ilvekset ovat kiillottaneet kakkoslevystään melkoisen rautaisannoksen AORautuutta. Tällä kertaa maaottelu päättyy täpärästi saksalaisten hyväksi: vaikka Past & Present -dvd sekä Live in Karlsruhe-cd ovat erillishankittavia tuotteita, on paketti puutteineenkin kasattu ilmeisen sydämellä. lauri Ylitalo Blanc Faces frontierS Falling from the Moon Blanc Facesin erikoislaatuinen kirjoitusasu selittyy sillä, että yhtyeen sydämen muodostavat veljekset Brian (basso) ja Robbie (laulu ja kitara) La Blanc. Vahvimmin tämä puute käy ilmi vokaalisuorituksissa. Albumin nimikkoraita josta seuraa mukana myös pelkistetty video on valioluokan taidon- Doom Unit hype Cross the Line Tamperelainen Doom Unit sai kerrassaan tehokkaan lisäpotkun uralleen Radio Rockin Starba-kisan voitosta, jolla alle vuoden ikäi-. Hetkittäin ilmapiiriä mustaavat myös maltilla käytetyt koskettimet ja synkeätunnelmaiset suvannot. Hyvien biisien ja riuskan soitannan ohella levyn positiivisinta antia on itse herra Wingerin laulu, joka on vuosien karttuessa muuttunut varsin vakuuttavaksi. Hiomaton ja rujo soundi toimii kitaroiden osalta mukavasti, mutta demomaiselta kalskahtavat rummut kaipaisivat terävämpää soundia. Ihme homma, mutta kun sisältö ja ulosanti ovat esimerkillisesti hallussa, niin mainio levyhän siitä muodostuu. KiMMo K. Arviot Andres Martinez nen bändi keräsi huimasti mediahuomiota. Itse toivoisin silti kunnon hyppyä esikuvien maailmaan, jossa tunteet järkkyvät ja artistit ovat vereslihalla. toni Keränen Azaghal moriBund Teraphim Jo kahdeksanteen pitkäsoittoonsa ehtinyt Azaghal on löytänyt linjansa ajat sitten. Big esiintyy näillä julkaisuilla edukseen. Erot eivät kuitenkaan ole suuria. Kari KosKinen Winger Karma frontierS Jumankekka, eipä olisi uskonut, että vanha puhelinmikki-pörröpää ja Giants of Rockin yleisönkarkottaja olisi vuonna 2009 näin vireässä kuosissa! Kip Wingerin, tuon Alice Cooperin vanhan basistin nimikkobändi teki paluun muutama vuosi sitten, mutta eipä ole bändiä tullut liki 20 vuoteen kuunneltua. Teraphimin kappaleet eivät ole päätöntä kohkausta vaan melko selkeärakenteisia ja helposti hahmotettavia. Sitä seuraava Supernova esittelee yhtyeen tummasävyisemmin maalailevaa puolta, ja homma toimii aivan yhtä vakuuttavasti. Pieni käheys tuo ääneen komeaa särmää, ja äijän laulusta tuleekin vahvasti mieleen Chris Cornellin erinomaisen maittava ääntely. Vaikka tukkametallivuosina tuli kuunneltua Wingeriäkin, ei se ole kuulostanut ikinä näin hyvältä. Stoner/grunge rockin kontekstissa tulkinnan turvallisuushakuisuus saattaa kuitenkin olla pienoinen ongelma, varsinkin kun bändi on julkisesti kertonut fanittavansa Downin ja Alice In Chainsin kaltaisia, oikeasti hieltä ja paskalta haisevia yhtyeitä. Sen sijaan dvd-bonusmateriaalien suhteen sakut rökittävät amerikkalaisia kuin vierasta sikaa: Mr. Voitokas Killing Time jää tarttuvuudessaan joukon hännille. Bigin Back to Budokanin sisältäessä melko vaatimaton unplugged-taltioinnin Tokion Hard Rock Cafésta lyö Pink Cream 69 tiskiin hämmästyttävän hyvin aikaa kestäneen Size It Up -livevideon vuodelta 1992. Määrässä on oma laatunsa! Sekä Pink Cream 69 että Mr
Levyn nimikkoraita kuuluu kiistatta Waltarin historian parhaisiin kappaleisiin. Joni Juutilainen, Vertigo Tomi Pohto, Rumba Kreisihevin sillanrakentajat onnistuvat taas. Albumia pyörittäessä mieleen tulevat nimet, kuten NIN, Marilyn Manson, Ministry ja Faith No More. Mika Penttinen, Imperiumi.net BELOW ZERO "My Own Satisfaction" ja "I Hear Voices" ovat tosissaan kovia viisuja, vuoden kermaa. Matti Riekki, Inferno STAY HEAVY www.stayheavyrecords.com
Yhtyeen vimmaista pieksentää käskyttävä Antaeus-vokalisti MkM ei ole ainoa linkki Aosothin ja Antaeusin välillä, sillä myös yhtyeiden musiikeissa on paljon samankaltaisuuksia. Biiseissä on tarttuvuutta, ja rouheat kitarat purevat korvat silpuksi. Kun keitokseen vielä lisätään huumoria ja kantaaottavuutta sekoittavat hienot sanoitukset, päädytään huomioon, ettei Freak Kitcheniä voi olla rakastamatta. toni Keränen Klabautamann Merkur ZeitgeiSter Black metalista uloskasvaminen on joskus irvokasta, joskus surkuhupaisaa seurattavaa. Tämän tarinan opetuksena onkin se, että kerran vielä, pojat -asenne ei pettänyt tälläkään toni Keränen kertaa. Black Breath Southern lord Razor to Oblivion Lafkastaan huolimatta jenkkibändi Black Breath ei jaa tuomiota, souda tervassa tai muutoinkaan hidastele. Suuren osan ajasta göteborgilaistrio kuulostaa Extremen kokeilunhaluiselta pikkuveljeltä, vaikka raskautta on toki hitusen enemmän. Klabautamann ei ole kasvuilmiön matureimmassa lakipisteessä, mutta se ei estä yhtyettä lyömästä tiskille kokeilunhalun voittosuoraa: värittömästi honottavia puhtaita lauluja, progeja kappalerakenteita, jatsahtavaa keinuntaa, krautin motorik-riffejä ja epämääräistä luontolyriikkaa. Kun "aikuistuminen" ottaa sävellysvallan tuhosta ja turmiosta elävässä musiikissa, taiteellisen tasapainon saavuttaminen ei ole aivan yksinkertainen asia. Joukossa on niin Clutch-mies Neil Fallonin laulamaa ZZ Top -lainaa kuin pari uutta studioäänitystäkin. Karuudestaan huolimatta Live 2009 Reunion Tour on sovelias ja omalla tavallaan mainio dokumentti tästä stonerin outolinnusta ja sen omaehtoisesta liihotuksesta tutkan alapuolella. Nälkä on kova. ta ja perinnetietoista laitaa, jonka mustassa loistossa on taottu muutamat kovat mestariteokset. Niin uudelle kuin vanhalle Enslavedille monesta velkaa olevan yhtyeen kolmas täyspitkä saattaa herättää kysymään, mikä levyssä oikeastaan edes on black metalia. Kolmituntiseksi paisunut julkaisu. Välillä mennään Meshuggahin reviirille kokeilemaan epätavallisia tahtilajeja, mutta melodisuus säilyy koko ajan ohjenuorana. Arviot neetan mukaansatempaavimpia keikkabändejä. Ashes of Angels ei ole kuitenkaan millään muotoa räjäyttävä tai vallankumouksellinen levy. Tekninen osaaminen ja musiikin sisältämä "aito tunne" asetetaan usein hölmösti vastakkain, ikään kuin ne olisivat toisiaan syrjäyttäviä ominaisuuksia. Neljän kappaleen voimin hyökkäävää esikoisjulkaisu repii vaikutteensa rokkaavan ja erittäin reipashenkisen mätön pioneereilta. Itse asiassa yhtye on tainnut seitsemännellä levyllään vähentää matemaattisten rytmien osuutta, ainoastaan Murder Groupie ui syvemmin näissä vesissä. Tämä on tehnyt veisuista astetta haasteellisempia mutta samalla myös kulutusta entistäkin paremmin kestäviä, ilman että ne sortuisivat imelyyteen tai laskelmointiin. Kyllähän ylipitkältä ja satunnaissovitetulta levyltä mätinkiä löytyy runsaasti Darkthronen, Ulverin ja Satyriconin hengessä, mutta nämä osat tahtovat edustaa Klabautamannia tylsimmillään. Hyvää black metalia ei ole koskaan liikaa. Joni Juutilainen Leverage Spinefarm Circus Colossus Vajaan parin vuoden takaisen Blind Fire -levyn aikaan yhtye itse väitti ammuskelevansa sokkona, mutta perin varmaa ja ilahduttavaa hapuilemista yhtye yhä edelleen harrastaa. Lisäksi yhtye pyrkii aina ennen kaikkea tarttuvien kappaleiden tekemiseen. Olisi sen lattiatominkin silti voinut mikittää kunnolla. Ja vaikka yhtyeen melodinen mutta paikoitellen yllättävänkin raskaaksi äitynyt metalli on ottanut aimo harppauksen kohti modernia nykymaailmaa, etenkin tuotannollisesti mutta myös sävellyksellisesti, nojaavat sen perusteet yhä vahvasti 1980-luvulle. Punk-asenteella suoraviivaisesti sahattu vanhakantainen ryöpytys kuulostaa Celtic Frostin terävän riffittelyn, Motörheadin rokkaavuuden ja vanhan hc-punkin silmittömän hyökkäävyyden jälkeläiseltä. Bändin soundi on raaka, muttei yltiöpäisen aggressiivisella vaan hämyisällä tavalla. Yksinkertaisuus kun on musiikissakin useimmiten kauneinta, ja tämä bändi ei ole aikaisemminkaan turhia kuorrutuksia kaivannut. Kritiikkiä ei tipu, sillä sitä ei voi tässä tapauksessa antaa kuin liian lyhyestä Kari KosKinen mitasta. Tästä muotoutuu pienimuotoisuudessaan massiivinen ja hikisesti jyskyvä setti rouhevasti kolkkaavaa raskasta groovailua. Aosoth agonia Ashes of Angels Ranskalaisen black metalin mielenkiintoisista tyylisuuntauksista Aosoth edustaa suoraviivais70 Inferno Kuvan- tai äänenlaadulla tallenne ei juuri pääse loistamaan, mutta niin rosoista laatu ei ole, etteikö mainio meininki välittyisi. Razor to Oblivion on vartin mittainen pommi silkkaa rujoa energiaa. Freak Kitchen osoittaa, että kummatkin elementit voivat olla sataprosenttisesti läsnä, jos vain tyylitajua löytyy. Tarttuvuus, melodiat ja tyylitaju ovat aina olleet näiden kotimaan herrojen vahvuudet, puhumattakaan Pekka Heinon miellyttävästä äänestä, ja nyt näitä kaikkia osa-alueita käytetään entistäkin laaja-alaisemmin ja paremmin. Hyvä niin. Circus Colossus on levy, joka imaisee mukaansa ja pistää laulaa loilottamaan, osaa eli ei. Varsin rajallisten piirien herkuksi jäänyt yhtye palaa lavalle pienen mutta fanaattisen yleisön edessä pienessä ja vaatimattomassa klubissa. Ashes of Angels kuivattelee taivaallista sotaväkeä tomuksi siinä määrin väkevin ottein, että levyä uskaltaa suositella varauksetta jokaiselle black metalista kiinnostuneelle. Meininki on osin kuin suoraviivaisempaa ja nopeampaa High on Fireä. Thrash/hc-henkiset rähjäykset ja sopivan riipivä soundi sekoittuvat erittäin tiukkaan soittoon saumattoman tappavalla tehokkuudella. Siis pahus vieköön, tämähän tahtoo toimia aivan oikeasti. Black metalinsa ideologisesti hygieenisenä ja avarakatseisesti, joskaan ei kliinisesti soitettuna haluavat saattavat sen sijaan kostua MiKKo Kuronen tästä kovinkin. Karma to Burn napalm Live 2009 Reunion Tour Järjestysnumeroilla instrumentaaliset stonerrallinsa nimennyt kolmikko oli yksi mielenkiintoisimmista aavikkorock-bändeistä. Bonuksia löytyy jymäkästi parinkymmenen biisin verran niin tältä vuodelta kuin yli kymmenen takaa. Freak Kitchen on tehnyt genrerajoja kunnioittamatonta musiikkiaan jo vuodesta 1992, ja ainakin hiljattaisten Suomen-keikkojen perusteella se on saavuttanut myös meillä intohimoisen kulttikannatuksen. Kuplivan herkät suvantokohdat eivät vie kappaleita eteenpäin, vaan tyytyvät alleviivaamaan kontrastisuutta itseisarvona. Epämetalliset älynvälähdykset valkaisevat saksalaisduon mustuutta siinä määrin, että pisimpien naulojen diggareille Merkuria ei voi suositella. Myös laulaja-kitaristi Mattias Eklundhin soitintyöskentely on paljon velkaa Nuno Bettencourtille. Leveragen soundi on entistä synkempi mutta samalla orkestraatioiden käytöstä johtuen isompi ja massiivisempi, mikä vaatii hieman totuttelua. Tämän huomaa tyhmempikin kuulija ilman levyltä löytyvää Antaeus-coveria Inner War, joskin Antaeus maustaa musiikkiaan aavistuksen deathmetallisemmin sävyin. Pahaenteistä ja pohjattoman synkkää musiikkiaan vyöryttäessään bändi kuulostaa ainoastaan hieman keskivertoa tasokkaammalta black metal -porukalta, mutta musiikkinsa intensiteetissä ja aidosti ahdistavassa ilmapiirissä on maansa laadukkaalle mustalle metallituotannolle ominaisia piirteitä. KtB:n yleissoundi on muhevan roisi, ja bändi pörisee ja möyrii rouheasti tunnin mittaisen settinsä. Tästä kiekosta olisi monelle pitkän uran tehneelle, isollekin ulkomaan elävälle referaatiksi, kuinka tehdä koko levyllinen hyviä kappaleita. Mega Freak Kitchen tSp Land of the Freaks Voi noita rakkaita ruotsalaisia, kun ovat taas niin eteviä. Parilla kameralla kuvattu materiaali on pieneltä ja miltei valottomalta lavalta aika aneemista katsottavaa
Muussa tapauksessa Cinderellallekin voi suositella jättäytymistä eläkepäivien viettoon. toni Keränen. Kuunnelkaapa vaikka seuraavia: vauhdikas ja esimerkillisen intensiivinen Water into Wine (Fassa Rokka), radiopotentiaalia uhku-puhkuva Nowhere Without Your Love ja elefanttimaisen eeppinen One Day Down by the Lake (See You Real Soon). Kiireetöntä, kylmää ja jopa kauniiksi luonnehdittavaa black metalia on helppo kuvailla Summoningin, Gravelandin ja Filosofem-aikaisen Burzumin sekoitukseksi, mutta todellisuudessa Drudkh onnistuu saamaan aikaiseksi yllättävänkin omaperäistä soundia. Vahvat progevaikutteet puskevat läpi kautta levyn saaden massiivisen metelivyöryn jollain kumman tavalla hengittä74 Inferno Manowarin kiertuekumppanina ja tämän basistin Joey DeMaion suojattina tunnetuksi tulleen jenkkibändin debyyttipitkäsoitto ratsastaa kiitettävällä kattauksella eeppistä, puhtaasti laulettua heavy metalia. Toivottavasti keikkakokemus tuottaa positiivisen yllätyksen ja Keiferin pitkään jatkuneet ääniongelmat on saatu ratkaistua. Mnemiciä on koko uransa vaivannut se, että vaikutteet kuuluvat liikaa läpi. Pääjehu Henning Ramsethin ärinä ja synkeä ilmaisu ovat tuttua kauraa, mutta Miriam Renvåg yltää parhaimmillaan kauniin ja monisyisen äänensä kanssa jopa täyden kympin suorituksiin. Näin voisi hyvällä syyllä sanoa tämän albumin perusteella. Tietysti, jos unohdetaan että sellainen bändi kuin Strapping Young Lad teki tämänkaltaisen metallin vielä paria astetta paremmin. Elefanten esitys murtaa kyynisemmänkin pokerinaaman; 3 on suorastaan herkistävän erinomainen mannavalmiste. Kiistämättömän tasokas niin sävellyksellisesti, soitannollisesti kuin tuotannollisestikin. Eli Sweden Rockissa tavataan, tai jopa Suomen maaperällä. Soitto kyllä kulkee ja levy muistuttaa Cinderellan tehneen parasta mahdollista näyttävän imagon hard rockia 1980-luvulla. Uskaliaampi henkilö saattaisi puhua jopa pienimuotoisesta metallimusiikkiklassikosta. Joni Juutilainen Mastedon with John Elefante 3 mään. Jotain levyn merkityksestä yhtyeen uralla kertoo se, että myöhemmin julkaisemillaan viidellä kokopitkällä bändi ei ole yltänyt läheskään Autumn Auroran tasolle. Alavireiset kitarat rouhivat raskaasti ja rummut mäiskivät modernin monipuolisesti, mutta pääosan varastavat kuitenkin värikäs vokalisointi ja kekseliäästi käytetyt koskettimet. Tuotannon puolella on havaittavissa jonkinmoista muovisuutta, vaikka pahimmat uskottavuuskarikot vältetään. Industrial-aalto vyöryy välillä turhankin kirpeästi perinteikkäämmän ilmaisun tielle, mutta klassisempaa vivahdetta ja myrkyllistä blackiakin löytyy se tuttu annos. Melkoinen sekametelisoppa, mutta silti maistuva eines ennakkoluulottomalle turskamaan taiteellisemman äärimetallin ystävälle. tero lassila Drudkh Autumn Aurora SeaSon of miSt Ensimmäistä kertaa viisi vuotta sitten ilmestynyt Autumn Aurora on levy, jollaisia ei tule vastaan aivan joka päivä. Sons of the System on kuitenkin vahva askel omaan suuntaan. Tulevaisuuden fuusiometallia väittävät itse soittavansa, ja kyllä tuossa vinha perä on. Soittajistosta oman särmänsä tuovat parhaiten esiin kitaristina melkoiseksi tekijämieheksi osoittautunut Joe Stump ja kellontarkasti nakuttava ex-Manowar-rumpali Rhino. Levy ei sisällä suuria yllätyksiä RamZetin perintöön nähden, mutta kohtalaisen laadukkaan kokonaisuuden bändi on onnistunut jälleen kerran toteuttamaan. Koskettimet ja laulumelodiat varsinkin omaavat hienoa progehtavaa otetta. Jos tykkää Manowarista ja Within Temptationista, kannattaa HolyHell napata kuuloetäisyydelle. Varsinkin edellä mainitun SYL:n vaikutus. Kansasin ohella Mastedonin pomp-linjattu melodinen aikuisrock muistuttaa esimerkiksi The Signia. Täydelliseksi mielenjäätäjäksi albumista ei kuitenkaan ole, sillä parin kappaleen aikana musiikki tuntuu jumittavan kevytkierroksisella tyhjäkäynnillä. Elefante itse laulaa, kitaroi ynnä kosketinsoittaa ja on myös kirjoittanut koko levyn lukuun ottamatta uutta versiota Kansasin yli 30-vuotiaasta Dust in the Windistä. Tarkemmin ajatellen luetteloon voisi lisätä levyn kaikki muutkin sävellykset. Mnemic on kotimaassaan modernin metallin lipunkantaja, ja toivoa sopii, että yhtye lakaisee sen ällöttävän pirkkaelvisbändin hevonvittuun koko alavasta maasta. Janne tolonen frontierS HolyHell HolyHell magiC CirCle Mnemic Sons of the System nuClear BlaSt Tanskan ylpeys julkaisee neljännen albuminsa, ja voisi rohkeasti väittää, että kyseessä on bändin vahvin kokonaisuus. Ikä on kuitenkin tehnyt tehtävänsä tässäkin keski-ikäisten rokkarien ryhmässä: keulakuva Tom Keiferin laulaminen on niin vaikeaa vääntämistä, että kuunteleminen käy nopeasti hyvin vaivaannuttavaksi. Tuottajana toimineen herra DeMaion kädenjälki kuuluu HolyHell-raidoilla tietynlaisena manowarmaisuutena, mutta kiitos vokalisti Maria Breonin, yhtye on hyvinkin oman näköisensä tapaus. M3 on täynnä merkkihetkiä. Karismaattisen kähisemisen ja kamalan raakkumisen välinen raja on kapea, ja se on nyt ylitetty. Jylhiä musiikillisia maisemia maalaileva levy on parhaimmillaan äärimmäisen hieno matka syksyisiin maisemiin. Ei näin painokkaasti polkevaa emäntävetoista heviä ihan joka päivä osu tarjolle. JaaKKo silVast Kansas-kaveri John Elefante -vetoinen Mastedon julkaisee uuden albumin, jonka järjestysnumeroa ei tarvitse arvailla. Sinänsä hienosti tulkittu laina on tunnin mittaisen albumin likipitäen ainoa turhana pidettävä hetki. Arviot sia. Kompaktit 40 minuuttia kellottava kokonaisuus liikehtii eteenpäin soljuvasti ja vaivatta levyn tunnelman viedessä kuulijan täysillä mukanaan. Mastedon kera John Elefanten kohonnee hyvinkin korkealle allekirjoittaneen Top-johonkin vuoden lopulla. Panu KosKi Cinderella frontierS Live at the Mohegan Sun Kerrottakoot ensin iloiset uutiset: Tämä vuonna 2005 tallennettu ja tässä muodossa vain Euroopassa julkaistava konserttitaltiointi on virallisen tiedon mukaan ruokahalun herättelijä Cinderellan ensi kesän vanhan mantereen kier- tueelle. Koristelustako löytyy Mnemicin tie omaan soundiin. Ohimennen mainittakoon, että ajattomasti soivan laatan sanoihin on kehitetty kristillinen korkeajännite. Drudkh on kuitenkin melkoinen mestari tunnelmointihommissa, eikä albumin uusintajulkaisua voi pitää kuin hyväksyttävänä. Tempoa on mukana monenlaista, ja kappaleiden kirjo on yleisesti ottaen laadultaan varsin mallikas. Itse levyn sisältö ei silti anna aihetta ainakaan kovin äänekkäille riemunkiljahduksille. Korville vakaumus ei kuitenkaan missään tapauksessa lyö
voice.fi. Apulanta Chris Cornell, Duffy, Green Day, Him, Jenni Vartiainen, Katy Perry, Kings of Leon, Lady Gaga, Linkin Park, Maija Vilkkum aa, Nightwish, PMMP, Poets Of The Fall, Red Hot Chili Peppers, Robbie Williams, U2, Zen Cafe... Tämä kaikki radiossa, TV:ssä ja netissä
Pundtin materiaalia kuulleille ei tule yllätyksenä, että The Floodlight Collective on suloista kenkiintuijottelutunnelmointia Grouperin ja The Jesus & Mary Chainin hengessä. Varmasti monet löytävät tästä levystä viehätystä, mutta kun seilataan samoilla vesillä esimerkiksi Hanoi Rocksin kanssa, niillä pärjätäkseen suuren osan biiseistä tulisi olla timanttitasoa. Sisältöön perehdyttäessä ratkaisu nostattaa yhä enemmän kysymyksiä toiminnan järkevyydestä, sillä ainoastaan kaksi demoa kolmessa vuodessa julkaissut yhtye kuulostaa virallisella neitsytjulkaisullaan lupaavalta, mutta samalla myös turhan raakileelta. Arsis aloitti kymmenisen vuotta sitten kahden miehen voimin. Abduktio-mlp ei ole viimevuotisen, viiden tähden Thermidor-kakkosalbumin musiikillinen seuraaja, vaan pikemmin irrotteleva välityö. Soundit taas ovat kohdallaan vimosen päälle, joten siitä ei homma jää kiinni. Joukossa on monta potentiaalista radiohittiä, vaikkei välttämättä uutta My Sacrificea. Levyn avaava initiaatio lupaa enemmän kuin sitä seuraavat neljä lähes kaksinumeroisia. Laulajan ja bändin pääsäveltäjän James Malonen kerronnallinen lausunta on yksitoikkoista ilman sävyeroja, ja musiikki rullaa nätin leppoisasti eteenpäin tarjoamatta mitään uutta. Samaa sävelkulkua on kuultu useampaan otteeseen monelta mantereelta. Krankyn julkaisuista löytyy oikeastikin hyviä post-rock/fiilistelyjulkaisuja, joilla musiikin 76 Inferno tunnelmaa luodaan aidosti ja taitavasti eikä yhden miehen tekotaiteiluun perustuen. Taustatiimi on ainakin kunnossa, sen verran nimekästä ukkoa on studiossa pyörinyt. Minialbumin päättävä Abduktio vs. Sellaisia biisejä ei tältä levyltä löydy. Seconds Away from Salvation on ihan ok -levy, vain. Janne tolonen Virginialaisen Arsisin neljäs levy on teknisesti tarkka mutta valitettavan kevyt ja liiallisiin melodioihin hukutettu julkaisu. Arviot Jos bändi jatkaa samalla linjalla, kohta se yhdistää mallikkaasti ruotsalaisten power- ja saksalaisten thrash-bändien huonoimpia puolia. Pia sundströM Creed emi Full Circle Creed on palannut yhteen kahdeksan vuoden levytystauon jälkeen ja kuulostaa uutukaisellaan pitkälti samalta kuin ennen. Vaan jos hyllyssäsi on ennestään Creedin tai Alter Bridgen tuotantoa, ei ole mitään syytä olla sijoittamatta tähänkin julkaisuun. anna sauraMa Antti Sompinmaki Abduktio Abduktio ComBat roCk The Jade Seconds Away from Salvation Minialbumin kannessa Näsinneulan nuppiin lyö salama, ja sähäkkää on meno vinyylilläkin. Seuraavaa täyspitkää odotellessa: "Kaupunki palaa! Lähdetään katsomaan!" teeMu laMPinen north & South Lotus Plaza kranky The Floodlight Collective Lotus Plaza on hipster-jengeissä arvostetun Deerhunterin kitaristin Lockett Pundtin sooloprojekti, jonka debyyttiä fanit ehtivät odotella muutaman tovin. Kertosäkeitä on helppo lähteä tapailemaan heti ensikuuntelulta, melodiat tempaavat mukaansa ja sanoitukset ovat sopivan monitulkintaisia samastumista varten sisältäen tietysti kosolti tsemppausta ja jenkkityylin hengennostatusta, tyyppiesimerkkinä tästä The Song You Sing. Yhtye soi koko kymmenen vuoden kokemuksellaan tarkasti ja tyylitajuisesti, mutta nauhalle tarttunut into on kuin ensidemoaan äänittävän punk-bändin. Tunnelma on paikoin herkkä, paikoin upea, mutta se äityy usein liian monikerroksiseksi ja tuntuu siltä, että kaikua on käytetty peittämään vokaalien epävireisyyttä ja tuomaan teennäistä omalaatuisuutta. Myös kannet peilaavat levyn sisältöä: kauniin sumuiset ja ylivalotetut valokuvat ja käsinmaalatut suttuiset tekstit kertovat itse tehdystä sooloprojektista, johon on laitettu tunteet peliin. Lotus Plaza tuntuukin hieman kömpelöltä, henkilökohtaiselta projektilta, jota ei ole tuotettu muiden kuultavaksi. Levyjen välissä soittajia on vaihdettu kuin kortteja pokeripelissä, vaikuttaneeko se tylsistyneeseen ulosantiin? W.A.I.L. W.A.I.L. omakuStanne Kristiinankaupunkilaisyhtyeeltä ei puutu uskoa omiin tekemisiinsä. Lotus Plazaa tuntuu painavan sama ongelma kuin Deerhunteria yritys on hyvä, mutta ei klassikMarJa Konttinen koainesta. Arsis Starve for the Devil nuClear BlaSt Helsinkiläinen The Jade tarjoilee debyytillään rockia kevyin 70-luvun maustein. Varsin haastavalla musiikillisella saralla seikkaileva debyytti on päätetty julkaista omin voimin ja vieläpä täyspitkänä vinyylinä. SAfS:n materiaali on kuitenkin kuin väljähtynyt kalja. Yhtyeestä on myös kadonnut suurin osa sen omaperäisyydestä. Ei oikein lähde lentoon, ja lisää munaskuita olisi tarvittu. Yhdeksän biisiä 16 minuuttiin tietää, että kiirettä pitää. Sävellyskynä on ollut suhteellisen terävänä, mutta viimeinen niitti puuttuu selvästi. Väliajallahan olemme saaneet iloita kahdesta Alter Bridgen levystä, joilla kokoonpano on laulajaa lukuun ottamatta sama. Asiaan kuuluu tietenkin lo-fi-äänimaisema; musiikin voi kuvitella olevan makuuhuoneessa itse nauhoitettua. Kansainvälinen kassakriisi saa haluamaan lisää. Albumi on nautinnollinen. Edellisen levyn aikoihin koossa oli toimiva täysjäseninen bändi, ja We Are the Nightmaressa oli potkuakin aivan eri tavalla. Full Circle tarjoilee 12 hyvää rockkappaletta, emmekä toki odottaisi mitään muuta ryhmältä, jossa vaikuttaa kitaristi-biisinikkari Mark Tremonti. Hardcoren ja punkin viitekehys hyödynnetään biisinnimiä myöten (Holidays in Kabul, Griller Nyt maustetaan pääministeri Matti Vanhanen), ja yhtä kaikki Abduktio onnistuu olemaan vakuuttava ollessaan myös ei-niin-tosissaan. Kertosäkeissä laulumelodiat hakeutuvat liian usein pitkiin "tavuihin", ja äänenkäyttöön olisi kaivannut sävyjä, jotta liika samankaltaisuus olisi vältetty
Yhteensä vajaat 50 minuuttia ja 15 kappaletta, joskin Disembodied Spirits -demo on mukana kahteen kertaan, sekä alkuperäisessä muodossaan että tuoreena remiksauksena. Tyyli tullee selväksi myös siitä, että Dismember käytti bändiä referenssinä hakiessaan kitarasoundia debyytilleen. Niin tekee tämäkin tuplakiekko. Joskus eri osat eivät nivoudu saumattomasti toisiinsa, toisinaan ideat eivät joko kanna koko kappaleen kestoa tai sitten niitä on yksinkertaisesti liikaa. Tämäkään ei silti riitä nostamaan arvosanaa kuin arvosteluskaalan matemaattiseen keskiarvoon. Mega Nirvana 2002 relapSe Recordings 8991 Pöhkösti nimetty Nirvana 2002 ei päässyt koskaan demoja pidemmälle, mikä on sääli. Zu on fuusio- ja free jazzia parhaimmillaan, tai jos nämä genret tuntuvat liian tunkkaisilta ja porijazzmaisilta, niin kyllä tätä voisi kuvata myös helvetin raskaaksi ja mahtipontiseksi matikkarokkimetalliksikin tai kaiken tämän mahtavaksi ja omaMarJa Konttinen laatuiseksi sekoitukseksi. Blaze Bayley BlaZe Bayley The Night That Will Not Die Ex-Iron Maiden -vokalisti pukkaa jälleen ulos liveä, nyt uusiutuneen bändinsä voimin. Nirvana 2002 ei nouse materiaalinsa puolesta aivan Entombedin ja Graven lukemille, mutta kyllä tämä silti osan levyillekin päässeistä aikalaistaan kellistää. Julkaisut menivät suotta hukkaan. Pala unohdettua historiaa ja yksinkertaisen toimivaa kuolometallia. Kari KosKinen Zu Carboniferous ipeCaC Italialainen rumpu/basso/saksofoni-trio löysi henkisen kotinsa Ipecacin tallista ja julkaisi samalla 14. Lähtökohdiltaan psykedeelisessä tilassa takaapäin siitetty alkuaikojen Barathrumin ja Cathedralin äpärälapsi on kyllä mielenkiintoinen, mutta toteutukseltaan ärsyttävällä tavalla kömpelö. albuminsa, jolla ovat mukana leikkimässä myös lafkapomo, Fantomas/Tomahawk-mestari Mike Patton sekä Melvinsin Buzz Osborne. Mukana ovat myös nauhoitusajankohdat, tarinat, taustat ja sanoitukset, joten infopuoli on hyvin kohdillaan. Uuden levyn myötä Zu on kulkenut johnzornmaisista kaupunkikuvista reippaasti raskaampiin maisemiin, eikä reissusta ole unohdettu laskelmallista matikkaprogekikkailuakaan. Musiikki perustuu alkukantaisen yksinkertaiseen doom metal -hidasteluun, jonka lauluihin ja itse musiikkiinkin on haettu väriksi synkempiä sävyjä black metalista ja lisätty mausteeksi shamanistista hypnoottisuutta. Levyn hiilikautinen nimi ei kuvaa sen musiikillista sisältöä, sillä Carboniferous sinkoaa Italian futuristisen metallimusiikin tomwaitsit suoraan modernin metallin aallonharjalle. minuuttilukuja kellottavaa kappaletta pystyvät tarjoamaan. Muutama vuosi sitten julkaistut Alive in Poland -dvd- ja cd-äänitteet osuivat kohdalleen settinsä puolesta, mutta ne pilasi tuolloin yhtyeessä rumpalin paikalla hetken häärinyt Rico Banderra, jonka horjuva soitto sai pintaan monia myötähäpeän kyllästämiä vilunväristyksiä. Lp:n B-puoli miellyttää korvaa enemmän, etenkin sen päätösraita Lunacy. Tämä yhtyeen käytännössä kaiken nauhoitetun tuotannon niputtava kokoelma kun on Sunlight-soundin ystäville aika taattua pörinää. Uudesta levystä tuli entistä metallisempi ja se tihkui periksi antamatonta asennetta. Vuonna 2008 julkaistulle The Man Who Would Not Die -pitkäsoitolleen herra Bayley sai koottua asiallisen orkesterin. Tältä siis fiilistelevä Dillinger Escape Plan kuulostaisi saksofonilla varustettuna. Ne, jotka ovat onnistuneet hankkimaan käsiinsä vain yhtyeen kotisivujen kautta myynnissä olleen dvd-julkaisun aiheesta, saavat rahoilleen varmasti kiitettävän. Liekö asiaan vaikuttanut levylafkan muuttuminen, luonnollinen kehitys tai albumin mahtava tuotanto, mutta Carboniferousiin on osattu pakata aika läjä monimutkaista kokeellisuutta (melko) helposti lähestyttävään ja sulateltavaan muotoon ilman, että levyllä on tippaakaan poppia. Koruton, mutta julkaisun luonne huomioiden varsin tyylikäs digipak sisältää Tomas Lindbergin ja laulajakitaristi Orvar Säfströmin saatesanat ja muisteloja. Biisien suurin vika on lähinnä sovituspuolella. Tässä kohtaa avantgarden ja kokeellisen musiikin ystävät lienevät tehneet jo ostopäätöksensä, mutta kerrotaan nyt muillekin, mihin herkkuihin Patton on sormensa tällä kertaa tunkenut. Mukana on myös yksi vetäisy bändin ainoalta keikalta. Klassisen kauden ruotsalaista death metalia tarjoillaan kokoelmabiisin, yhden varsinaisen studiodemon, alun perin seiskatuumaiselle tarkoitetun promon ja treeninauhoituksien voimin
Radio Rock -yleisö taas saa highwaytohellit ja thunderstruckit muualta halvemmallakin. Pelkkä live-cd ei puolestaan pääse oikeuksiinsa, sillä ilmeisesti se on lätkäisty uomiinsa suoraan kuvataltioinnin ääriraidoilta. Tarina ei kerro, haettiinko hyväksymistä musiikille Fenriziltä, Nocturno Cultolta tai Euronymousin haudalta, mutta kovasti tutunoloisia luikeroriffejä, paheellista tunnelmaa ja AC/DC Backtracks SonyBmg Ei joulumarkkinoita ilman AC/DC-tuotetta, jollaisen virkaa tänä vuonna toimittaa kahden cd:n ja yhden dvd:n kokoelma yhtyeen "harvinaisuuksia". Sävellyksenä terhakkain on alkuperäisellä High Voltagella julkaistu balladi Love Song, joka muistuttaa 1960-luvun brittipopista. Se on markkinointipuhetta, sillä mitään perin juurin harvinaista ei Backtracksilla kuulla tai nähdä. Mikäli sattui näkemään Blazen joukkion livenä parin viime vuoden aikana, käy tämä kiekko mainiosta matkamuistosta. JaaKKo silVast Orcustus Orcustus Southern lord Bulkkituote. Gorgoroth-miehistön ja vähemmän tunnetun Taipanin projektina vuosituhannen alkupuolella Bergenissä startannut Orcustus on demo- ja ep-julkaisujen jälkeen pulauttanut ulos ensimmäisen täyspitkänsä. Kokoelma sisältää sinkkujen b-puolia, täyspitkien levyjen Australian-painosten irtobiisejä, livetaltiointeja ja videoita. Ja maksaa tietysti perkeleesti, tämä karvalakkimalli neljäkymppiä, deluxe-versio lähes kaksisataa euroa. En oikein keksi, kenelle Backtracks on sopiva joululahja: sisällöstä nauttiakseen on oltava kohtuullisen valistunut AC/DC-harrastaja, mutta sellaisilla tämä materiaali on jo hyllyssään. Settilista on kuitenkin mainio ja, kuten sanottua, asennetta piisaa. Touhu on kovin kaukana Liven (1992) konemaisesta jyskäämisestä. Muodollisesti pätevä ja taatulla raivolla etenevä, mutta bulkkituote silti. Kovan linjan postimerkkeilyyn tarvitaan oikeasti ennenjulkaisematonta materiaalia, ja sitä odottaessa kannattaa satsata rahat johonkin panoshupi-suhteeltaan parempaan tuotteeseen. lauri Ylitalo 78 Inferno. Arviot Guido Karp vastineen. Levyltä kuuluu, miten toisenlainen yhtye AC/DC olisi voinut olla ilman George Youngin kokoavaa voimaa: Bon Scottin ajan juomahupailut, voimaballadit ja 1980-luvun terättömät sävellykset muistuttavat siitä, että timanttisella liveyhtyeellä on takanaan vaihteleva levytyshistoria. oikean livemeiningin esiin nostaminen kosahtaa omaan nilkkaan. Muutamat selkeät epätarkkuudet kumpuavat ikävästi esiin, ja ns. Toisen cd:n livevedoista huvittavin on Moskovassa 1991 taltioitu Highway to Hell miten ihanan harvinaista! jossa Chris Sladen tempot heittelevät aivan miten sattuu. Bändin nimi tuo ensimmäisenä mieleen Bård Eithunin 1990-luvun alun pienlehtitekeleen, ja hullunkurista kyllä, kertoman mukaan bändi hakikin nimelle siunauksen sen "oikealta omistajalta". Tyylisuuntana on raaka, suoraviivainen ja norjalaisittain perinnetietoinen musta metalli, joka luottaa vahvan ilkikurisiin melodioihin. Backtracksin ensimmäinen cd sisältää muun muassa ne Australian-ihmeet, jotka studiolevyjen muun maailman painoksilta on siivottu pois. Levyn normaalia selvästi alhaisempi desibelitaso saa paketin kuulostamaan melko sumuiselta, eikä asiaa auta Blaze Bayleyn sinänsä arvostettava periaate olla koskematta livenä nauhoitettuihin soitinosuuksiin jälkeenpäin
Syötiksi on jälleen asetettu melodista rockia. Aivan toivoton tapaus V for Violence ei sentään ole, sillä yhtyeen musiikista aistii parhaimmillaan hyvinkin valloittavaa energiaa. Overlandin ääni on edelleen enemmän kuin kunnossa, mutta tyrmäykset jäävät toteutumatta koukutkin ovat kovin harvassa. Materiaalin on hra Overlandin kanssa kasannut kitaristi-kosketinsoittaja Tor Talle. Verrattuna viimevuotiseen Break Away -levyyn linja on pehmentynyt. Pelkästään hittejä setti ei sisällä, mikä on positiivista, mutta tuntuu, ettei biisivalikoima ole aivan loppuun asti mietitty. Hanna ValJaKKa kolmas pitkälti samalla kaavalla toteutettu virvelimyrsky. Nyt tunnelman tiivistymistä ja huippukohtia on jopa vaikeaa aistia. Lähes tuntinen kesto juotettuna hieman laahaaviin sävellyksiin puuduttaa paikoitellen. Deadlands on vaihteleva levy, joka on ensimmäisellä kuuntelukerralla hyvä, kymmenennelPia sundströM lä mahtava. Diamond Dealer Esimerkiksi FM:n ja Shadowmanin varjoista tuttu Steve Overland jatkaa soolouraansa. Agnete Kirkevaag ei ole mikään tyypillinen typykkä, joka on otettu eturiviin laulamaan ulkoisten antiensa ansiosta. Edellislevyä karkeampi ja orgaanisempi tuotanto miellyttää myös korvaa. Non Compos Mentis on kunniakas ja odotettua likaisempi jatko Deathboundin vahvaan katalogiin. Äänityksestä on saatu monin paikoin oudon muovinen ja hengittämätön. Juuri Agneten vivahteikas ja voimakas ääni luo Madder Mortemin musiikille ainutlaatuisen tunnelman, jota muut instrumentit ja niillä kikkailu vahvasti tukee. Levy kuulostaa vahvasti siltä kuin bändillä olisi ollut musiikintyöstövaiheessa iso nippu ideoita, jotka on yritetty tunkea levylle väkisin. Suomalainen albumidebytantti on saanut aikaiseksi levyn, joka on melkoinen tyylilajien sekamelska. Ajoittain hyvin vahvat tunnelmat tempaavat kyllä mukaansa pelkällä kuuntelullakin, mutta jotain tunnelman intensiteetistä jää uupumaan. Toisaalta Within Temptation on onnistunut uransa aikana tekemään paljon hittejä, ja hillitympi tulkinta osoittaa muun muassa sen, että Stand My Ground on nostanut yhtyeen statusta ihan syystäkin. Pariminuuttisista rakentuva puolituntinen on ammattimaisesti kasattua ja tiukasti raivottua grindcorea. Ja onhan niitä täysosumia lisääkin. Break Away -plattaa mitäänsanomattomammat, joskin pro-toteutetut sävellykset kannattelevat elämänmyönteisiä ja osin merkillepantavan nostalgisia sanoituksia. Gorgoroth-liitteisistä projekteista Trelldom on hoitanut samantyyppisen leiviskän huomattavasti vakuuttavammin. MiKKo Kuronen Within Temptation SonyBmg An Acoustic Night at the Theatre Kun tutustuu kansilehtisen kuvitukseen, tulee mieleen, että tämä live voisi olla visuaalisena elämyksenä levymuotoa huomattavasti parempi. Toisaalla mennään hyvinkin herkkiin tunnelmiin, kuten Somewhere-kappaleessa, jossa mukana fiilistelee aina ihanainen Anneke. Bändin uusimpaan julkaisuun ihastuneena on mukava saada katsaus myös menneisyyteen. Vajaat kymmenen vuotta ajastaan jäljessä olevat Slipknot-vaikutteet, dramaattiset goottisävyt ja perinteisempi raskasrokkailu eivät tahdo löytää toisiaan oikein missään vaiheessa. Soitto kulkee siinä määrin mukavasti, että homman kuvittelisi pelittävän lavalla täysin toiseen mal-. Näiden biisien jälkeen ylinopeudella käyvä tärinäkomppi maistuu taas, vaikka varsinaisia yllätyksiä ei luvassa olekaan. A Better Tomorrow ja sisarbiisinsä Death Comes for a Visit groovaavat ja vääntävät kuin General Surgery ikään. Vaikka moodi pysyy ilkeänä, tummanpuhuvana ja sopivan koruttomana, kappaleista ei Taipanin räkäisen tehovoimasta ja monipuolista rääyntää lukuun ottamatta tahdo löytää paljonkaan virkistävää tai syvyyksiä kourivaa. Hitaammat riffit ovat grindin suola, ja Hell Could Be the Curen kaltaiset raskaammat vedot raikastavat muutoin niin tolkuttoman kireänä käyvää kokonaisuutta. Jotta levy voisi palvella muitakin kuin bändin ykkösfaneja, voisi keikan draamallinen kaari myös välittyä tarkemmin. Taitotasonsa ja tyylinsä puolesta selkein vertailukohta löytyy ehdottomasti Rotten Soundista, joskin sekä Cycles-levyyn että Deathboundin edelliseen pitkäsoittoon verrattuna Non Compos Mentis on hitusen monipuolisempi ja onneksi myös ilmavampi. Välillä eksytään korkealle, välillä oktaavit tipahtavat tavalliselle tasolle, eikä bändi ikinä sorru tylsyyteen tai keskinkertaisuuteen. Monin paikoin riisuttu versiointi tuo esiin sen, että kappaleet päätyvät apinoimaan toisiaan liiaksi. Allekirjoittaneessa Overland ei vieläkään aiheuta valtavia reaktioita, mutta miehen edes- V for Violence The Cult of V oSaSto-a Deathbound dynamiC artS Non Compos Mentis Kotimaisen Deathboundin paluu ensilevynsä death metal -maisemiin olisi periaatteessa piristävää vaihtelua, sillä Non Compos Mentis on jo Matti Nykänen lauloi aikoinaan V:n olevan tyyleistä toimivin, mutta aina ei osuta aivan nappiin leveämmässäkään haara-asennossa. Ei bändin ärhäkästi päällekäyvässä mätössä sinänsä moitittavaa ole, lievää toiston makua kylläkin. Bonuksia voi jakaa myös vaikkapa herkästi tulkitusta Frozenista. kylmäkiskoisen yksinkertaista rumpalointia levyllä viljellään. Uusi Eight Ways on pidemmälle tuotettu, mahtipontisempi levy, Deadlands puolestaan raaempi mutta myös yksilöllisempi näyte tämän mainion norjalaisbändin taidoista. Aivan entiseen malliin en jaksa tämän lajin ryöpytyksestä kuitenkaan enää riemastua. Kari KosKinen ottamuksista aiemmin pitäneet eivät löytäne DD:stäkään syytä muuttaa ruokavaliotaan. Panu KosKi Madder Mortem Deadlands peaCeville Overland eSCape Seitsemän vuotta sitten ensimmäisen kerran julkaistu Madder Mortemin neljäs levy ilmestyy nyt uudestaan kahden uudelleen äänitetyn bonusraidan kera
7 Näin aktiivisten internet-palveluiden aikana videokokoelmien mielekkyys minään muuna kuin levy-yhtiöiden esitteenä on hieman kyseenalainen. Tyylillinen kirjo pysyy yhä laajana. Arviot liin, mutta levymitassa bändin epäselvä ja suunnalta toiselle rimpuileva musiikki ei pääse vielä lähellekään toivottua lopputulosta. Joni Juutilainen Eri esittäjiä nuClear BlaSt Monsters of Metal Vol. Bändi on itse levyä tehdessään heitellyt ilmoille Coalescen, Mastodonin ja Queenin kaltaisia inspiraation lähteitä. Onhan tässä menneisyyden mallit hyvin opiskeltu, mutta kuuntelun jälkeen jää tuntu auttamattoman mitäänsanomattomasta äänestä. MiKKo Kuronen Between the Buried and Me The Great Misdirect viCtory Wolves in the Throne Room Black Cascade Southern lord Ekologiselle hipster black metalille kasvot antaneet Olympian omavaraisviljelijät tapailivat edellisellä levyllään rytistyksen kyljessä postrockin ja shoegazen avaruuksia. Kaiken kaikkiaan The Great Misdirect on hieno kokonaisuus musiikillista osaamista, kokeilunhalua ja leikkitoni Keränen mielisyyttä.. Tusinamaista rääkylaulua, kalseakiskoisia rumpunuotteja, melankolisia keskiväylän riffejä ja useimmiten hyvin turvallisella tavalla kasvavia rakenteita. Laajuuden lisäksi tämä kokonaisuus on jo suorastaan sekava, vaikkakin toisella kiekolla yleinen ote on ensimmäistä ärhäkämpi. Ehkä pyörää on vaikea keksiä uudestaan, mutta kun joka toisessa videossa on viikinkilaiva tai yhtye soittamassa päälle liimattuna fantasiamaisemaan alkaa tämä sekä huvittaa että häiritä. Välillä liikutaan Anatheman ja Katatonian tunnelmallisissa maastoissa, funk ja jazz eivät ole vieraita nekään ja ollessaan stereotyyppisimmin progressiivisen hevin alueella BtBaM muistuttaa erityisesti rytmiikaltaan Rushia ja Dream Theateria. Vaikkei jälki pätkissä olekaan kokoelman laadukkainta, on videoissa syynsä, miksi ne jäävät mieleen jopa itse biisistä riippumatta. Hanna ValJaKKa On vaikea tämän kolmannenkaan levyn jälkeen täysin käsittää WitTR:n musiikillisen luomisvoiman ja suosion välistä suhdetta. Jälkimmäinen ryhmä onkin kierrättänyt oppipoikiaan vuoden 2008 Progressive Nation -kiertueella. Kokoelman yhteydessä voi myös huomata videoaiheiden, konventioiden ja käytetyn kuvituksen kiertävän turhan paljon samaa kehää. Kuulaampiin ulottuvuuksiin ei haluttu jäädä, vaan ilmaisun korjaus kauttaaltaan kärkevämpään suuntaan on tosiasia. Liika silottelukin on edelleen videoiden perisynti, vaikka yhtyeet eivät enää ole riippuvaisia siitä, kuinka paljon tv-ohjelmat pätkiä uskaltavat pyörittää. Mieleen kiekoilta jäävät muun muassa mielipuolisen Ilmarisen maailmassa seikkaileva Amorphis, Turisasin fanipätkiä vilisevä Battle Metal 2008 ja Tankardin huutonaurun aikaan saava Stay Thirsty -sekoilu. Olisi houkuttelevaa sanoa näiden vaikutteiden olevan BtBaM:n turhinta puolta, mutta bändi muokkaa myös ne luontevaksi ja toimivaksi osaksi sointiaan. Jos bändille jostain kernaasti korkeat pisteet antaa, niin kohtuullisen orgaanisesta ja tasapainoisella tavalla isosta soundimaailmasta. Kipakammilla tempoilla biisit etenevät varmaotteisesti, mutta sen suurempia oivaltelematta. Varsinaisia videoita mielenkiintoisempia ovat live-ekstrat, joita katselisi bändien esittelyinäkin mieluummin. Kaiken taustalla vaanii myös metalcoren pahamaineinen varjo. Toiselle kymmenminuuttiselle tuon tuosta venähtävät sävellykset sen sijaan kaipaisivat paljon lisää valppaana pitääkseen. Counting Crowsin sanoituksista nimensä napannut Between the Buried and Me julkaisee viidennen levynsä ja jatkaa samalla kehittymistään yhä mielenkiintoisemmaksi yhtyeeksi. WitTR osaa hitaimmillaan luoda painostavaa tunnelmaa, kuten osuvasti otsikoidun Ahrimanic Trancen loppuosa osoittaa. Toisaalta ostajalle tarjotaan uusien yhtyeiden löytämisen lisäksi laaja kokonaisuus eri musiikkigenrejä, joita laittaa pyörimään ruudulle vaikkapa bileiden taustalle. Pientä hätiköintiä on, että ainakaan promoversiossa ei ole vaivauduttu laittamaan nimeä ja esittäjää jokaisen videon alkuun
Nyt lehtipisteissä! Leffa- ja dvd-arvostelut, uutiset, henkilökuvat ja artikkelit, 12 kertaa vuodessa. Suomen suurin elokuvalehti | www.episodi.fi
on eräänlainen laajennettu versio aiemmin tänä vuonna julkaistusta White House Tapes -ep:stä. Tutut joululaulut Sika, Joulupukki puree ja lyö sekä Hei tonttu-ukot muuttuvat bändin käsittelyssä rienaaviksi ja kierolla tavalla ilahduttavan omannäköisiksi versioiksi, joista on karsittu kokonaan pois ällöttävä sokerikuorrutus. Parasta jälkeä syntyy kuitenkin Sielun Veljien Kansallispäivän shamanistisessa tulkinnassa, johon bändi saa ladattua omien biisiensä pahaenteisen lopunaikojen tunnelman, joka sopii kappaleen teksteihin enemmän kuin hyvin. Siinä alkuperäisenäkin erittäin synkkä suomirockin klassikko metallisoituu Ruojan tyylitajuisen näkemyksen kautta hienon moderniksi ja mukavan ahdistavaksi. Kommandopipot täydentävät Pitbull Terroristin aktivismi/terrorismi-sävytteistä imagoa, jota alleviivataan levyn takakannen ohjelmajulistuksella. Biisien mitat on pidetty yhtä poikkeusta lukuun ottamatta alle kahden minuutin, ja death metal -vaikutteet sekä esimerkiksi Shit of the Systemin melodiset laulukohdat sävyttävät sopivasti paahtoa. Sieltä löytyy AC/DC-skaba. Osallistu! www.inferno.fi Kisa voimassa 3.1.2010 asti.. Ironiaa tai ei, konsepti on toimiva joskaan ei kovin omaperäinen. Esimerkiksi Brujería tulee hakemattakin mieleen jo musiikkityylin puolesta. Huikein levyn kappaleista on tosin hyvin ajattaramainen näkemys Lasten mehuhetkestä, jonka Tuomari Nurmio itse tulkitsee. Nuclear Blastin suojiin siirtyneelle bändille on helppo ennustaa menestyksekästä tulevaisuutta, on se sen verran pirteä ilmestys genressään. toni Keränen Infernolla on uudet sivut. C.I.A. Itse musiikki on erittäin toimivaa grindcoren, thrashin ja hardcorepunkin sekoitusta. Lähtökohdista huolimatta Joululevy toimii kokonaisuutena yllättävänkin hyvin. Arviot Ajattara Joululevy Spikefarm Ajattara on tuonut iloa ja valoa vuoden synkimmän juhlan odotukseen julkaisemalla neljänä aiempana vuonna joulu-aiheisen singlen. Voit voittaa bändin uuden Backtracks-boksin. Nyt julkaistava tuotos korvaa viime vuoden missaamisen niputtamalla aiemmat sinkulat samoihin kansiin kahdella uudella omalla ja parilla cover-kappaleella lihotettuna. Aina yhtä ärsyttävän Nylon Beatin renkutus Syytön ei sen sijaan parane bändin tulkintana tippaakaan, mutta oma kaksikko Kauna ja Mega Puhdistus lupaa hyvää tulevaisuudelle Pitbull Terrorist C.I.A. Sakara/nuClear BlaSt Taas haetaan mystiikkaa verhoamalla kasvot naamion peittoon
en ngi puhuu, enn Tiedä, mistä je uhumaan. kuin se alkaa p Inferno Tule lukemaan nte´s ennakkoon Da Highlightiin! Tule lukemaan uusin Inferno 28.1.! Tsekkaa illan ohjelma www.dantes.fi www.inferno.fi Freda 42, Hki www.dantes.fi
Ei pysty sanomaan ihan varmasti. Toleranssi duunailee myös sanoja ja lauluja, Juho kehittelee bassot ja Kendo vastailee aika pitkälti rummuista. Vento ja Saarinen pyysivät Malmion mukaan jammailuihinsa, ja monen rumpalikandidaatin jälkeen kannujen taakse löytyi Kendo Hyvärinen. Viimeksi Semifinalissa vedettiin niin kovalla teholla, että Spinal Tappikin olisi kalvennut. Pari tärkeää mainitaksemme Rage Against the Machine ja Sublime. Itseilmaisun ilosta lähdettiin liikkeelle. Bändi on niin raju ja päätön tekemisissään, ettei sille voi kuin hymyillä. Bändin debyytti on siis loistavaa ja varmatoimista jälkeä. Hieno esimerkki siitä, että loistavaan jälkeen ei aina tarvita paljon nuotteja, eikä niin virtuoosimaista soittoakaan. Suurin ongelmamme on, että... ...on lähinnä kova kiireen ja kompromissin tulos. ...lopettamaan musiikin tekemistä. Ammattilaiset: Amarantine: Delirium Passage Amarantine vakuutti jo debyyttitekeleellään ollen täysin valmis bändi. Tällä kertaa on pikku lisämaustettakin mukana, nimittäin uusi ja hyvin tonttinsa hoitava naisvokalisti Miriel sekä yksi suomen kielellä esitetty biisi, joka ei muuten kuulosta lainkaan hullum- malta. Yhtyeen musiikki onkin täten juuri sitä itseään: monipuolisen kitaroiden käytön, Tapio Malmion persoonallisen ja sielukkaan laulutulkinnan ja hiukan dollarilta tuoksuvien kaunomelodisten sävellysten ansiosta bändin tunnistaa tuosta vain. Miksi. Kahden biisin perus- 84 Inferno. Biisit on tungettu kutakuinkin niin täyteen tavaraa kuin suinkin, ja on ovelaa, kuinka tasapainoiselta koko paketti miljoonine kuvioineen kuulostaa. Mutta onhan siinä Stone ja siitä plussaa. Eihän näin komeet jätkät mitään naisia luonnollisesti tarvinnu. Sävellyksissä on kuitenkin tarpeeksi sielua ja omaperäisyyttä, jotta bändi pärjää omillaankin. Soitosta ja soundista on Amarantinen tapauksessa turha puhuakaan, sen verran täydellisellä tolalla ne ovat. Toivottavasti joku kiinnittää Avatharin pian talliinsa, kyllästyy pian tähän kehumiseenkin jossain välissä. www.aVatHar-band.coM Silvoid: Promo ´09 Silvoidin jäsenistö on puuhastellut keskenään vuosikaudet, mikä myös kuuluu. Keikkailu tässä hommassa se suola kuitenkin on. Uudistumisesta ei bändiä voi liiemmin syyttää, mutta minkäs sille voi, jos metsämäinen ja eeppinen möyrintä vaan on se omin juttu. Emme ikipäivänä tule... Musiikki ei tarjoa mitään eriskummallista, länsisävytteistä melodista metallia perusasetuksillahan tässä tarjoillaan. Bändin nimi... ...helvetin hauskan illan tae. Olemme yrittäneet saada tehtyä biisejä yhä enemmän treenikämpillä, näin saadaan bändiin autenttisempaa soundia ja kappaleisiin rentoutta. ...keikkoja ja kontakteja on aina liian vähän. ...siten, että Tapio "Toleranssi" Malmio laulaa ja soittaa kitaraa, Juho "Jailbreak" Saarinen soittaa bassoa, Eero "Kendo" Hyvärinen rumpuja ja Valtteri Vento kitaraa. Viiden vuoden päästä meidät löytää... ...meillä on varmasti paljon annettavaa Suomen skenelle ja miksei muuallekin. 16 biisiä on kova temppu kuunnella putkeen, mutta tämän materiaalin parissa ei ainakaan tylsyys pääse iskemään. Aadolf ja demot Stonetone: Bubbles Stonetonen uusinta demoa ehtikin jo hiukan odotella, sen verran mainio maku jäi Imitations of Life -edeltäjästä. Vuonna 2004 pikkuhiljaa aloiteltiin, mutta tällä treenitahdilla bändi on käytännössä ollut kasassa vajaan vuoden. Eikä puutteita keksi muutenkaan, yrittämälläkään. www.MYsPace.coM/aMarantineband Blastanus: ODD Nyt tulee niin hurjaa menoa, että heikompaa hirvittäisi. Se soittaa lähes koko ajan niin paljon kuin pystyy, ja tämä kyllä laittaa hengästymään väkisinkin. Järkyttävän kovia ideoita on vaikka muille jakaa. Valtteri tekee biisit ja sanat yleensä kutakuinkin valmiiksi. Keikalla olemme... Toivottavasti orkesterin ei tarvitsisi puurtaa pitkään demotasolla, rahkeita kun piisaisi vaikka minne. www.MYsPace.coM/stonetoneband Kuukauden bändi: Stonetone Milloin ja miten. Jos pidät heistä, pidät myös meistä: Meistä ei mitenkään saa minkään sortin puritanisteja. ...todennäköisesti Tavastialta, tai Wembleyltä, riippuu vähän. Melkein kaikenlainen musiikki menee, kunhan siinä on asennetta ja hyvä meininki. Työmme jakautuu... Delirium Passage jatkaa samalla tiellä, ja synkänrankka ja äärimelodinen rutistus kuulostaa edelleen paljon Dimmu Borgirilta, paikoin jopa häiritsevästi. Tutkimme sitten porukalla treenikämpillä, mikä toimii ja mikä ei ja mitä voisi mahdollisesti lisäillä. Neljän jätkän saaminen samaan tilaan samaan aikaan on myös yllättävän haastavaa. Pakkopaitaan joutaisivat. www.MYsPace.coM/blastanus1 Avathar: Forlorn Avathar saa ainakin yhden kunniamaininnan heti kättelyssä: eipä muistu mieleen, että mikään muu orkesteri olisi syytänyt vastaavalla nopeudella yhtä tasokasta demopötköä. Onnistuminen nähdään tulevaisuudessa. Grindiin juurensa perustava mutta varsin komeasti sen rajoja venyttelevä Blastanus tappaa. Bändi tekee jälleen vastaavan tempun eli ei asetu metallikarsinaan kuin nimeksi ja flirttailee tyylin kuin tyylin kanssa suvereenisti. Tukijoukot siis puuttuvat täysin. Ansaitsemme levytyssopimuksen, koska... Järkeähän tästä arpeggio-ilotulituksesta on suurelta osin turha etsiä, mutta tokihan voi esimerkiksi keskittyä nauttimaan virtuoosimaisesta soitosta
Harvemminhan näissä hyvin käy, eikä tämäkään demo tee poikkeusta. Hauskaahan tämä, ja se siitä sitten. www.MYsPace.coM/botniatHrasHassault Ekstensio: Promo ´09 Atretic Intestine: Voices Beyond the Grave Shades of Nowhere: Stage of Tragedy Shades of Nowhere on sekoitelma montakin helposti hyväksyttävää tyylisuuntaa. Kiivasta tahtia, kun jo kesän lopulla on ollut valmista demoa kourassa. Helposti kuunneltavaa puolisynkistelyä, josta ei paista läpi sen kummemmin kunnianhimo kuin oikein näyttämisen tarvekaan. Nu-kaikujakin tuntuisi olevan muutama ripaus siellä täällä. Pikkuisen grungeileva ja progeileva materiaali taiteilee raskaan ja kevyen välimaastossa ja on varsin kypsän kuuloista. Futuristista näkemystä tuovat mukaan konevenkoilut, mutta nekään eivät pelasta tilannetta juurikaan. Kaikkihan tässä on kohdallaan, vaikka ehkä nyt pikkuisen voisi antaa miinusmerkkiä kotikutoisen oloisesta yleissoundista. Biisit ovat joka tapauksessa vailla sen kummempia yksityiskohtia, ja hyvä näin, tosin meneehän tämä jo turhankin tasapaksuksi. Vetää oikeastaan paljon muunlaisiakin kortteja, mikä ei tässä tapauksessa ole niinkään hyvä asia, lähtee nimittäin vähän rönsyilemään. for Sale Cavus: EP Nyt meinaa demosetää kylmätä. Jämäkämpi soitto tykittävämmällä äänimaisemalla ynnä pieni musiikillisen linjan selkiyttäminen/oikominen tehtävälistalle, ja voisi olettaa, että jonkin sortin hedelmiä päästään vielä korjaamaan. www.MYsPace.coM/sacraMentofsilenceMusic Saunara on projektiluontoinen bändi, jossa vaikuttaa kaksi jäsentä tälläkin palstalla menestyneestä Charismayhtyeestä. Mikäli niitä tällä äänitteellä on, sitten vasta asiat hullusti ovatkin. Spesiaalitapaus, jolle ei vielä uskalla langettaa liikaa kehuja. www.MYsPace.coM/fauxMoor Bändin jäsenillä on toki hassunhauskat taiteilijanimet, ja patchitetut farkkuliivit piirtyvät verkkokalvoille jo bändikuvaa katsomattakin. Tämänkertaisen bändinnimikilpailun voitto menee oikeutetusti Pohjanmaalle. Tämän voi aiheuttaa myös laulelijamies Latvalan turhankin hempeät puuhat, joista ei löydy oikein riittävästi keuhkoa. Sori tästäkin. www.saunara.coM Savonlinnalainen Stilfled Ministry taitaa olla sekasikiöheavyn sanansaattaja. Toivottavasti tämä seikka ei käänny missään www.dotMa.net vaiheessa itseään vastaan. Ground Frame on pohjanmaalainen heavy rock -pumppu, joka on perustettu vasta huhtikuussa 2009. Otsakkeestahan voikin jo päätellä, mistä tässä on kyse. Vähän turhan perinteisesti on tuotos nimetty, mutta antaapa ainakin osviittaa, mitä tuleman pitää. Tässä tapauksessa kalmainen soundi ja sopiva groove pitävät bändin vain olennaista esittävien biisiensä kera juurikin keskitasolla. Harmin paikka. www.MYsPace.coM/stifledMinistrY Nuclear Throne: Demo III Ground Frame: Origin Kehittyneet harrastelijat: Dotma: Dances With the Shadows Dotma jäi mieleen jo pari vuotta sitten raikkaanraivokkaalla ja sinfonisella heavyllään. Laulaja Mikko Kähkösen korkealle yltävä Linkin Park -tyylinen (sori) säröääni on kieltämättä hienosti leimaava tekijä kokonaissoundiin, ja onnistuneita melodioita kyllä löytyy. Leijonanosan esitysajasta Execution Code 3 kuulostaa niin köyhän miehen Children of Bodomilta, että haukotushan tässä pääsee. Hyi, oikein etomaan alkoi. www.MYsPace.coM/VolYMian Inferno 85. Coldness Is Coming kuulostaa soundillisesti varsin kehnolta, mutta eipä tuo äänitteen ideoita pysty peittämään. Jollain kumman ilveellä kotoinen kielemme on saatu väännettyä tästä huolimatta niin epäselväksi mokellukseksi, että paikoin on selkeistä soundeista huolimatta lähes mahdotonta tulkita sanoituksia. Ei kuitenkaan oivallisella, vaan pikemminkin perusturvallisella sellaisella. DEMOJEn TOIMITuSOSOITE (ei toimituksen osoitteeseen) Demot / Aadolf Virtanen, rengastie 49, 37630 Valkeakoski teella on kuitenkin todettava, että mennään selkeästi asteikon yläpäähän. Bändin kiistattoman kova draivi, näkemys ja onnistunut taltiointi ovat kuitenkin hatunwww.curiMus.net noston arvoisia asioita. Orkesteri on tullut aikaisemminkin tutuksi. Vaan eipä hätää, kyllä bändi klaaraa homman. Niin tai näin, Fauxmoorin kärsivä hidastelu onnistuu säväyttämään jollain tasolla. Samat jutut on tehty muualla jo, ja vielä sata kertaa jämäkämmin, joten nyt on aika kehottaa lämpimästi keksimään jotain uutta. www.witHeredwitHin.coM Volymian: Demo 2009 Aloittelijat: Tärpäth: Botnia Thräsh Assault Jaahas, nyt ei vissiin olla ainakaan täysin tosissaan. Johanna Lesosen kauniin "tarjamaisella" äänellä kuorruteltu tekninen fantasiamusiikki on edelleen iskussa, mutta mitään varsinaista uutta ei tälle nauhoitteelle ole keksitty. Eniten jää harmittamaan, että levyllä ei ole kuin yksi kipale, erittäin mieluusti olisi maiskutellut enemmänkin. www.sHadesofnowHere.coM Vai vielä ääniä haudan takaa. www.MYsPace.coM/nucleartHrone Edes bändiltä. Withered Within: Execution Code 3 Curimus: Humanity... Tällä kertaa tosin imaistut vaikutteet ovat enemmänkin taka-alalla kummittelemassa kuin päälle hyökkäämässä. Erityiskiitos siitä, että demolle ei ole tungettu tarpeettomia soittimia eikä päällekkäisäänityksiä, koskettimista ja lähes nykystandardin mukaisista "enkelikuoroista" puhumattakaan. www.MiKseri.net/silVoid mia ja raskaudeltaan metallitasolla. Bändin soittotaito on ylempää keskikastia, eikä biiseissäkään ole suoranaisesti vikaa. Symbioosi on hieman outo, liekö tuo sitten tuotannostakin johtuvaa, mutta selkeästi, raskaista kitaroistakin huolimatta tätä ei vaan mieltäisi metalliksi. Biisit toimivat "normaaleimmillaan", ilman örinä/ peikkometsä-virityksiä parhaiten, bändillä kun kuitenkin tuntuisi olevan korvaa sävellykseen. Varsinainen materiaali onkin sitten se, joka laittaa homman horjumaan. Ei näin, kiitos. www.MYsPace.coM/eKstensio Stifled Ministry: EP 2009 Sacrament of Silence: Coldness Is Coming Saunara: Vaan muisto jää Kouvolalainen Sacrament of Silence vetää hihastaan pienimuotoisen progekortin. Biisit ovat kaikkea muuta kuin yhdestä korvasta sisään ja toisesta ulos -tavaraa ja suorastaan anelevat kuuntelua osakseen. Eli mieletöntä kohkausta, thrashia, jossa ei ole oikeastaan mitään mainittavampaa kuriositeettia, paitsi toki jumalaton töhötys joka suuntaan. Sitä laskisi mielessään, että tähän lajityyppiin tehtiin kaikki olennainen jo 1990-luvulla, mutta kyllähän sitä kuitenkin hyvin tehtynä jaksaa aina soittimessaan pyöritellä. Koko hoito pysyy kasassa sen mitä nyt tarvitsee, ja vauhdikas meno saa kieltämättä hymyilemään vilpittömästi. Fauxmoor: EP 2009 "Fauxmoor on neljän hengen lahtelainen postrockahtava erikoisyhtye, joka perustettiin syksyllä 2006 Pesosen autotallissa." Erikoisyhtyepä hyvinkin, mutta enpä ole postrockia ihan tällaiseksi mieltänyt. Ajoittain meno saa simppeliydessään hiukan satyriconmaisia piirteitä, joskin tässä puuhaillaan huomattavasti räkäisemmässä ympäristössä. Biisit ovat kuitenkin muutamaa pikku kömmähdystä lukuun ottamatta hyvin soitettuja ja muutenkin varsin virkeitä. Paitsi että ne ovat auttamattoman tylsiä. Jämäkän soiton lisäksi biiseissä on sovellettu pistämätöntä melodiantajua, ja paketti soundaakin loistavalta. Jälkimmäisessä ei riitä puhti lainkaan, rähjäpuolella sitä ilmenee vielä välttävästi. Laulut hoidetaan lajin vaatimalla tavalla, huutamalla, karjumalla ja välillä luikautetaan puhtaamminkin. Cavus rusikoi esikoisep:nsä alkukantaisella black metalilla suhteellisen pelottavasti. Eniten vaikutelmaan vaikuttaa ehkä vokalisti Silvennoinen, jolla ei ole kuin yksi sävy äänessään. Vokalisti Ville-Veikko Viikilän vähän vaikertavat vokaalisuoritukset ovat avainasemassa tämän seikan suhteen, kuten myös kokonaissoundin kannalta. Kaikki vielä toteutuu tavallisen ihmisen helposti ymmärtämässä ja radiokelpoisuuteen kelpaavassa rokkikaavassa. Sillä on taipumusta tapahtumarikkaiden sävellysten väsäämiseen ja sen musiikissa soitetaan kielisoittimia melodisesti poikkeuksellisen paljon. Kaksijäseninen bändi operoi konepohjaisesti yksinkertaisen black/death metalin alueella. Kaipa tätä individualismia voisi etäisesti metallimusiikiksikin sanoa, mutta todennäköisesti kyseessä on eräänlainen grungen pohjalle rakennettu kikkahöysteinen leukailu. Kyseessä ei ole samantyyppinen musiikki, joskin suomen kielellä esitettyä, erittäin raskasta rokkia tässäkin toteutetaan. Ep soi raskaasti ja epäselvästi, mutta itse soitto tuntuisi kuitenkin sujuvan mainiosti. Ei sillä, että tässäkään vikaa olisi. Biiseissä pelataan aika standardilla, hiukan Sentencedtyylisellä kaavalla. Vielä ei ole korkeammalle asiaa, vokalisti Kososen mainosta murinasta huolimatta. www.MYsPace.coM/atretic Turenkilaisen Ekstension suomen kielellä esittämä melodinen coreilu ei nyt oikein lähde. Turkulaiset keskittyvät vanhan liiton death metal -teurastukseen, ja melkoisen perusmallisin asein. Rima on siis korkealla niin soiton kuin sävellystenkin suhteen, eikä ketään päästetä helpolla. Pääasiassa keskitempoisesti etenevä rymistely on todella yksioikoista ja ideaköyhää, ainakin kielisoitinnäkökulmasta tarkasteltuna. Bändi ei operoi mitenkään erityisen taitavasti, eikä tarkalla kädellä muutenkaan, mutta tallenteelle on saatu messevästi alkuvoimaa ja moneen lähtöön on riffiäkin tarjolla. Isoin mutta hommassa on sanoitusten uumenissa. Kaipa tässä oma ideansa on, mutta taitaa jäädä nyt vähän hämärän peittoon, kun ei tämä kuulosta oikein miltään. Löytyy kepeätä rokkaavuutta, marmeladinmakuisia kertosäkeitä, sielukasta laulua ja tarvittaessa raskaampaakin otetta. Loppua kohden hienosti raastava mutta monotoninen laulu alkaa jo kyllästyttää, mutta eipä tähän mitään muutakaan ääntelyä voisi kuvitella. www.MYsPace.coM/caVusMusic Curimus jatkaa sopivan sepulturamaisella tiellään, lähinnä brasilialaisten pomputtavamman kauden maneereita mukaillen. Vaikkei kuulijaa rasiteta liioilla osioilla tai epäloogisuuksilla ja biiseistäkin jää mieleen asioita kuuntelun varrella, ei tässä hurmostilaan pääse, vaikka kyseessä olisi kuinka oma juttu. Tätä melankolista ja epätoivon siivittämää musiikkia ei ole helppo lokeroida, mutta metallisoitunut ja monimutkaistunut Apulanta tulee mieleen kerta toisensa jälkeen. Itse laulu menee vielä sietokyvyn rajoilla (no, oikeastaan menee vähän ylikin), mutta lauletut tarinat ovatkin jo niin syvällä kliseissä, että onkohan niitä kirjoitettu edes tosissaan. Eipä silti paskempi lettu. www.MYsPace.coM/groundfraMe Vuonna 2008 perustettu Nuclear Throne soittaa musiikkia, jonka tyylin varmaan jo arvaattekin. Hassua, kuinka yhtye säilyttääkin rokkaavuutensa, vaikka se on nopeutensa puolesta lähellä doo- Volymian on perinteisen oloinen raskasmetalliyritys
ARIMAN.FI Syndicate Colors: Black (softhand) and) Blacksmith (softh Mountain (softhand) ESt. 34 W. 1993 www.syndicate.fi. 25 - 40 L. 32 W. 27 - 40 in" heringbone Twill, 9 oz WWW. Täss HARVINAISTEN LEVYJEN TILAUSPALVELU Meiltä saat myös levyt, joita ei normaalikauppojen valikoimista löydy! UUDET · KÄYTETYT · VINYYLIT Näe ilmoituksesi tässä! Ota yhteyttä myyntiimme. ä vain osa tämän kuukauden Name: kampanjatuotteista! Nettikaupa ssa Art-No.: tuhansia nimikkeitä lisää! Material: Sizes: Product information Carhartt Cargo Pant Ripstop Black Cargo Pant Stone washed, 100% Cotton 4314342 95 100% Cotton "Aust L. (tilauksen minimisumman täytyy ylittää 60) Kickflip Backpack * 65,- e pipo aupan pääittlääl100, saat valita K ma yl le. loppusum upan pääl Jos tilauksen n tai Carharttin pipon ka ellesi Kani kokaupassamme. its rr Lisäohjeet ve Carhartt Sailor Sweater VAIN 39 (NORM 85) ERIKOISTAR JOUS Tribal Gear Tee 100% Cotton single jersey, 175 g/m2 29 nter 200 Products Fall/Wi Cargo Pant 9 Carhartt Fatigue Belt Metal buckle, nickelfree 27 - Syndicate on katumuodin mekka. Yhteystiedot löydät osoitteesta www.popmedia.fi. Como tarjoaa 10 * Voit käyttää sen www.syndicate.fi verkkokaupassa! Syötä koodi moCComoo alennuskoodikenttään saadaksesi alennuksen. Palveluhakemisto Mainosta Pop Median palveluhakemistossa! Ota yhteyttä myyntiimme
Juttelin vanhojen demojemme tiimoilta erään kaverin kanssa, mikä kantautui lopulta virallisempienkin tahojen korviin. Samoihin aikoikin kehittynyt saksalainen skene oli myös vahva, mutta itse pidin enemmän Bay Arean bändeistä kuten Heathen ja Exodus. Skene oli hyvin true ja underground vielä tuolloin, mutta Metallican ja Megadethin myötä thrash kasvoi nopeasti. Äkkiä minulta alettiin pyytää uutta materiaalia, ja se innosti kysymään Kailta, josko hän haluaisi kasata bändin uudestaan. Vanha liitto TEKSTI Kari Koskinen I www.paradox-bangers.de Thrash ja power metalia sekoitteleva Paradox on kirottu yhtye. Tähän tungokseen noussut ja alun perin Warheadina tunnettu Paradox alkoi raivata omaa polkuaan. Charlyn perhepiirissä sattuneet useat kuolemantapaukset löivät humoristisena tunnetun miehen vakavaksi, ja bonuksena seurasi Inferno 87. Kai Pasemann esiintyi Paradoxin levyllä nyt ensimmäistä kertaa, ja mies luonnehtiikin omaa debyyttiään seuraavasti. Product of Imagination aukaisi meille monia ovia ja soitamme kiekon biisejä livenä vielä nykyäänkin, Charly kertoo. Kaipa me teimme tuolla levyllä jotain oikein, kun porukka muistaa sen vielä yli kahden vuosikymmenen takaakin, heh. Collision Course on mainio ja thrashaava levy, ehkäpä raikkain Paradoxin julkaisuista. Tunsin Olly ja Alex Holzwarthin entuudestaan, ja pian meillä olikin taas miehistö kasassa. Saimme keikan Wackeniin ja nauhoitimme kolmannen levymme nimeltä Collision Course. Kaiken muun ohella meidän piti taistella grungea vastaan ja skene kutistui rajusti. Helloween oli julkaissut esikoisensa vuotta aiemmin, ja Grave Diggerin sekä Running Wildin kaltaiset yhtyeet hioivat omaa power/ heavy metaliin nojaavaa ilmaisuaan. Levyn tuotantoprosessi oli hyvin pitkä, intensiivinen ja maksoi Roadrunnerille pitkän pennin, Charly naurahtaa. Olen aika varma, että olisimme voineet saavuttaa paljon enemmänkin, sillä uskon musiikkimme vaikuttaneen moniin bändeihin näin minulle on ainakin kerrottu. Nimikappale ja Crusaders Revenge kuuluvat edelleenkin yhtyeen livesettiin, ja vaikeasta syntyprosessistaan huolimatta Heresy pitää pintansa mainiosti vielä tänäkin päivänä. Muun muassa Destructionia, Blind Guardiania ja Saxonia tuottanut Kalle Trapp loi levylle iskevät soundit, joiden avulla yhtyeen persoonallinen mutta tarttuva tyyli nousi kukoistukseensa. Emme örise ja biiseissämme on progressiivisia elementtejä, mutta tästä huolimatta soitamme hyvin nopeasti ja aggressiivisesti. Yli kahden vuosikymmenen kamppailusta saatava palkinto roikkuu ilmassa, ja bändi haluaa napata sen itselleen. V uonna 1986 perustettu Paradox Meitä ei tapa mikään! parhaaksi, ja loppuvuodesta putkessa olikin jo debyyttialbumi Product of Imagination. Aloittelimme soittamalla rakastamaani BA-tyylistä speed/ thrashia, ja Kerrang! kutsuikin meitä uudeksi Metallicaksi, Charly Steinhauer muistelee. Vuonna 1986 julkaistu ensidemo yhdisteli thrashin aggressiivisuutta ja nopeutta melodisempaan ilmaisuun, mikä toikin yhtyeelle levytyssopimuksen Roadrunnerin kanssa. Työskentelin lujasti saadakseni musiikkiin omat tavaramerkkini. Collision Course (2000) tehtiin bändin nykyisellekin levy-yhtiölle AFM Recordsille, sillä Charlyn mukaan bändi halusi parempaa promootiota ja maailmanlaajuisen jakelun. Kohtuuttomia vaikeuksia kohdanneet saksalaiset ovat pitkän uransa aikana tulleet ja menneet milloin mistäkin syystä, mutta nyt näyttää paremmalta. Jotkut pitävät kahta ensimmäistä levyämme suorina vaikuttajina, ja sanoisinkin, että Heresy saattaa olla aikansa 50:n parhaan thrash-albumin joukossa. Menneitä on kuitenkin turha murehtia, nyt on aika katsoa eteenpäin! Seuraavat vuodet sujahtivat pääasiassa hiljaiseloa viettäessä. Levyn julkaisun aikoihin asiat näyttivätkin hetken aikaa paremmalta, sillä riveihin astui sittemmin suurtakin vastuuta ottanut kitaristi Kai Pasemann, mutta tätä onnea ei kestänyt pitkään. Helmikuussa 1987 julkaistu kakkosdemo Mystery valittiin Rock Hard -lehdessä vuoden Hajoaminen oli virhe, mutta vastoinkäymiset olivat vieneet voimamme, Charly painottaa. Tämä uusi tuleminen jäi kuitenkin lyhytaikaiseksi. Se on hyvin nopea, biisit ovat monimutkaisia ja niistä löytyy paljon power metalille ominaisia koukkuja. Pidän levyn kannesta, mutta bändikuva takakannessa on aika nolo. Soundi ei vastaa tietysti nykyajan standardeja, mutta silloin se kuulosti hyvältä. Vuosikymmenen lopussa kitara alkoi kuitenkin taas kipinöidä. Moni fanimme pitää Heresyä uramme merkkipaaluna. Kiertueen jälkeen menestykseen tuli kuitenkin särö, kun bändin manageri ja puolet miehistöstä vaihtoivat maisemaa. Bay Arean bändit piiskasivat voimiensa tunnossa, ja Saksassa alaa muokkasivat Kreatorin, Destructionin ja Sodomin ohella myös lukuisat pienemmät nousevat ryhmät. Olimme onneksemme muuten sen verran lahjakkaita, että saimme alussa nopeasti suosiota. Toisen pitkäsoiton valmistelut jatkuivat tästä huolimatta, ja uusin vahvistuksin äänitetty Heresy ilmestyi loppuvuodesta 1989. Paradox ei kuulostanutkaan kovin saksalaiselta, sillä musiikkimme ei ollut yhtä raakaa ja yksinkertaista. Lehdistö tuntui pitävän demostamme kovasti, vaikka en laulanut sillä edes oikeaa englantia, haha. Laulajakitaristi Charly Steinhauerin ja rumpali Alex Blahan vetämä ryhmä täydentyi vielä kitaristi Markus Spythillä ja basisti Roland Stahlilla, minkä myötä Paradoxin ensimmäinen kokoonpano oli valmis. Kohti katkeraa tuhoa Nousukiidon juhlaa Ennen Paradoxin perustamista soittelin eri bändeissä ja eri muusikoiden kanssa. Levy vei Paradoxin kiertueelle Eurooppaan, ja lehdistö jakoi bändille ehdokkuuksia jos jonkinlaisissa äänestyksissä. Muu miehistö ei ottanut vakiintuakseen, ja erimielisyydet levy-yhtiön kanssa johtivat lopulta bändin hajoamiseen juuri suuremman menestyksen kynnyksellä. Loose Fit nousi keskelle thrash metalin kultaaikoja
Seuraavana vuonna bändi heitti ensimmäisen keikkansa viiteen vuoteen ja paluulevyn suunnittelu sai alkaa. Olen tyytyväinen myös graafiseen ulkoasuun ja sanoitusten konseptiin, ja haluammekin promotoida tätä levyä yhdessä tuoreen Riot Squad -levymme kanssa. 88 Inferno Ja taas maistuu vauhti Riot Squad julkaistiin vain puolitoista vuotta Electrifyn jälkeen, joten vanhoilla jermuilla on taas vauhti päällä paitsi bänditoiminnassa, myös musiikillisesti. Charlyn mukaan hän itse ei etenkään alkuvuosina hallinnut englantia tarpeeksi, joten parilla ensimmäisellä levyllä sanoituksista vastasivatkin herrat nimeltä Peter ja Nigel Vogt. Fanit halusivat meidän tekevän todella kovan ja nopean levyn, joten he saivat mitä pyysivät, haha. Päätöstä alleviivaa myös levyltä löytyvä uusintaversio kappaleesta No Place to Survive, joka on vanha kappale yhtyeen ensimmäiseltä demolta. Kai Pasemann on albumista vieläkin innoissaan. Sitä paitsi, ei Paradoxkaan akustisena toimisi, joten tuskinpa bändi haluaisi moista itsekään. Tulevaisuus kun näyttää vaihteeksi hyvältä ja Charlyn mukaan jatkoa on varmasti luvassa. Charly todella näytti, kuinka monipuolinen säveltäjä hän oikein onkaan. Itse musiikkiin emme juuri koskeneet, ja onkin aika hauskaa, että biisi toimii vaikka riffit ovat niin vanhoja! Kuten edellisestä käy selville, Kai Pase- mann on ottanut liittymisensä jälkeen sanoitukset vastuulleen. Sittemmin kynämiehenä toiminut Kai toivookin, että edes osa faneista jaksaisi nähdä vaivaa ja paneutua levyn sanomaan. Nauhoittaisimme kitarat nykyään eri tavalla, mutta muuten pidän levystä suuresti. Taistelu bändin viemisestä seuraavalle tasolle sai vuoden 2005 lopussa taas uutta puhtia, kun Paradox palasi sorvin ääreen. Useita operaatioita vaatinut sairaus vei elämästä vuosikaudet, joten bänditoiminta sai taas jäädä. Hänen mukaansa musiikki on ollut aina terapeuttista, mutta samalla myös hyvin työteliästä ja aikaa vievää puuhaa. Electrify (2008) osoittautui yllättävän tanakaksi paluuksi, ja bändin tavaramerkiksi muodostunut power ja thrash metalin symbioosi toimi osin jopa vanhoja levytyksiä paremmin. "Kerrang! kutsui meitä uudeksi Metallicaksi." vielä vakava suolistosairaus, joka ajoi Charlyn kuoleman porteille. Käsittelen joitain uusia filosofisia teemoja, mutta sieltä löytyy myös kappaleita kuten Evolution Reset, joka esittää melko villin ratkaisun maapallon ja ihmisyyden etenevään tuhoon. Charly ei ole halukas puhumaan kadotetuista vuosista sen tarkemmin, eikä hän liioin tartu ajatukseen uudesta tilaisuudesta. Fanit, huomio: se on "Metal Up!", kun pomo käskee.. Tämä skenaario veisi minulta sähkön, joten ainakaan suoralta kädeltä en voi hyväksyä Kain tarjoamaa ratkaisumallia. Charlyn mukaan Riot Squad tekee tietoisen paluun yhtyeen juurille. No Place to Survive puolestaan ansaitsi mielestämme uusinnan, joten Kai kirjoitti siihen uudet sanat. Ajattelepa jos ainoa ulospääsymme onkin teollistumisen täydellinen pysäyttäminen ja resetointi nollaan. Lopuksi mies toivoo kuulevansa suomalaisista faneistaan joko vieraskirjan tai MySpacen välityksellä. Riot Squad paahtaa ärhäkkää metalliaan viikset tanassa, ja levyn yleisilme on nopeudestaan huolimatta aavistuksen entistä raskaampi. Levyn matsku on hyvin intensiivistä, monumentaalista ja sieltä löytää myös uusia progressiivisia elementtejä. Pidämme tästä tyylistä edelleen ja olemme levyyn pirun tyytyväisiä, vaikka se vaatikin minulta pirusti työtä sekä säveltäjänä että laulajana
Mun mielestäni tatuointien merkitys vesittyi siinä vaiheessa, kun joka toisella 45-plus-yksinhuoltajaäidillä alkoi olla tribaaleita ja perhosia. Ainakaan sellaisia ei ollut vielä kaikilla. Oma nahka KUVAT Lassi Kaaria TEKSTI Heta Hyttinen rumpali, äänittäjä ja tuottaja Tonmi Lillmanin tatuoinnit ovat syntyneet pääosin hetken mielijohteesta. I kuningas Hasarditatuointien To/Die/For-yhtyeestä tunnetuksi tulleen Tonmi Lillmanin nahkaa peittää sulava parinkymmenen kuvan sekametelisoppa. Käsivarren mörkö on sen tekemä." To/Die/For siirtyi rokkaamaan Laulaja Jape Perätalo ja Lillman ovat kaikessa hiljaisuudessa aloittaneet uuden To/ Die/For-albumin äänitykset. Aiheesta järjestettiin myös kilpailu taannoin. Tosin nyt hämähäkkiä on korjattu vähän inhimillisemmän näköiseksi, mutta otin ennen sitä valokuvan mun kädestä ja tein siitä Allulle taulun, Tonmi höröttää. Tonmin ensimmäinen tatuointi oli oikean käden tarantella, joka tehtiin Kouvolassa koulukaverin koneella 14 vuotta sitten. Silti esimerkiksi tarantella, "Haistakaa vittu" -rannetatuointi, Smackin logo, pään hämähäkkikuviot ja Nylon Beatin Jonnan nimikirjoitus ovat sulassa sovussa. Ne syntyivät kerran, kun heräsimme kaverin ja tatuointikoneen kanssa rabuloissa. Mulle ne ovat nimenomaan juuri erottautumista tavallisuudesta, siksi otin nämä päätatuoinnit. Alexi Laiho on todennut, että se on rumin hänen koskaan näkemänsä tatuointi. Mukana bändissä on myös basisti Josey Stardman, mutta käytännössä minä ja Jape vastaamme bändin tuotannosta. Aikaisempien kokoonpanojen hevikitaristit toivat oman mausteensa hommaan, ja tavallaan se luiskahtikin pois alkuperäisestä konseptista. Ei ollut siihen hätään muita ideoita, Lillman virnistää. Kirjaimet DNFWM sieltä kuitenkin löytyvät. Se tulee laajenemaan joku päivä vielä otsaan ja siitä irokeesin sisään. Noh, vasen käsi on peitetty teini-iän typeryyksiltä. Uusi materiaali on täysin entisestä poikkeavaa, enemmän äärilaitaista. Loppuvuoden ajan Lillmania työllistävät myös Dimebag Beyond Forever -kiertue sekä "normipäivät" D-Studiolla Helsingissä. "Haistakaa vittu" tuli ex tempore, kun sain ilmaisen tatuoinnin. Smack on mun mielestäni maailman ainoa rokkibändi. Yksi maailman suurimmista arvoituksista myös Tonmille itselleen on, mitä hänen oikean kätensä rystysissä lukee. Ensin pahis kaverin tatuointikoneella, sittemmin kiertävän tatuoijan pakeilla. Myös Tonmin toinen yhtye Vanguard valmistelee seuraavaa levyään, joka on tarkoitus julkaista ensi vuonna. Oltiin kumpikin hyvässä humalassa tipat linssissä ja Smack pauhasi. Mä testamenttasin sille tän osan mun nahasta taulua varten. Sikäli siinä on merkitystäkin. Kumpikaan meistä ei muista, mikä niiden tarkoitus oli, mutta silloin se tuntui hyvältä ajatukselta. Ensimmäiset tatuoinnit syntyivät Kouvolassa. Asiakkaita on ollut suomipopista käkikellometalliin, Lillman toteaa tyytyväisenä. 90 Inferno. Siellä sitä ollaan äänittäjänä, tuottajana ja miksaajana. Myös lopullisen kokoonpanon kitaristi on vielä hakusessa. Sinänsä näillä tatuoinneilla ei ole kuvina yhdelläkään syvempää merkitystä, niitä on räimitty minne milloinkin. Jape (To/Die/For) teki Smack-tatuoinnin mulle omakätisesti perhosneuloilla. Mun pippelissä lukee "fragile" jos tän nyt oikeasti joku haluaa tietää. Rystysmysteeriä ratkomassa Jos ei merkityksiä, tarinoita tatuointien takaa löytyy. "Eihän siihen aikaan Kouvolassa ollut mitään liikkeitä, mutta siellä kävi heebo, joka oli viikon tatuoimas sa yhdessä baarissa. Kun otin ensimmäistä, Taneli tuumasi, että normaalisti ei tee kaulasta ylöspäin, mutta että mä olen jo menetetty tapaus, tehdään vaan, Tonmi naurahtaa. SE sattui! Tein sitä himassa itse kirjain kirjaimelta tippa kivusta linssissä baari-iltojen jälkeen, Tonmi puhkeaa nostalgiseksi. On kivempi pitää T-paitaa kesällä näin kuin niin, että se olisi täynnä punaisia viivoja, mies jatkaa. Tatuoinnit ulottuvat myös miehiselle alueelle. Aikoinaan tatuoinnit olivat merimiesten, rikollisten ja rokkareiden juttu. Demonos Sova vastaa suuresta osasta vasemman käden kuvista, ja Taneli Jarva on tatuoinut Lillmanin hämähäkinseitit. Tuloksia on lupa odotella ensi vuoden puolella
Osta omasi lähimmältä jälleenmyyjältä!. 12 hyytävää elokuvaa Nyt kaupoissa
ÄÄRIMMÄISEN SELVENTÄVÄ KAAVIO! Kiljumainen H Juhannustilastoja kasvattava A B Jouluinen G C E F D Kahdeksasti kirkastettu A AJATTARA Joululevy B VIIKATE Vuoden synkin juhla CD & LP C VIIKATE Kuu Kaakon yllä D NIGHTWISH Lokikirja 8CD E SWALLOW THE SUN New Moon F LEVERAGE Circus Colossus G HANGING GARDEN TEOTWAWKI LIE RUINS H Swallowed byINthe Void