Inferno 10/2010 - Lehtiluukku.fi

Haluatko ostaa tämän lehden?

Vaikuttaako lehti kiinnostavalta? Voit lukea koko lehden valitsemalla "Lisää ostoskoriin". Mukavia lukuhetkiä!

Olet esikatselutilassa. Lue koko lehti

STRATOVARIUS IMPALED NAZARENE Y. MALMSTEEN AGALLOCH METALLIA BOTSWANASSA BLAKE RASKAAN ROCKIN ERIKOISLEHTI 10/2010 I HINTA 5,90 euroa 65, tie "Olen kyllä dän Olen." kuka
(09) 5870456 / Fax (09) 5870452 / e-mail: smi@smi-music.com / www.smi-music.com / Facebookissa: Pearl Finland. Joulun parhaat lahjat kilpailukykyisillä hinnoilla kaikilta Pearl jälleenmyyjiltä! Vision (VX, VSX, VBX, VMX) Soittovalmis Target Demon Drive Masters Custom Soittovalmis Forum Eliminator Signature P-902 SensiTone Elite Kattavan valikoiman Pearl-tuotteita löydät aina kaikilta alla olevilta Pearl jälleenmyyjiltä. · Helsinki: DLX Deluxe Music / Soundstore · Jyväskylä: Musikantti · Kajaani: Musiikki Lukinmaa · Kemi: Kemin Musiikki · Kokkola: Kokkolan Laitevälitys · Kuopio: DLX Deluxe Music · Lahti: Keskusmusiikki · Loimaa: Pikkurokkari · Muurame: Piano Jylhä · Oulu: Musiikki Kullas · Rovaniemi: Rovaniemen Musiikkimestarit · Salo: Kitarataivas · Seinäjoki: Top Sound · Somero: Power-Sound · Tampere: DLX Deluxe Music / Tammer-Piano ja Soitin · Tornio: Tornion Musiikki · Turku: Soitin Laine / Turun Super-Ostis Tuoteinfo ja markkinointi: SMI - Scandinavian Musical Instruments Oy / Puh
Children of Bodom, Pirullisen kova artistikattaus hrax, KISS, Megadeth, Pantera, Black Sabbath, Ant muita eturivin staroja. ROCK IS BACK Guitar Hero -sarja palaa juu rockin ja metallin saralle! rilleen: mm. Slayer, Muse ja kymmeniä sopii entistä paremmin Uudistettu pelimekaniikka a kyseessä sitten ehta kaikenlaisille pelaajille - olip rokkaaja tai todellinen ensikertalainen, satunnainen kotilavojen konkari. Guitar Hero: Warriors of Rock Saatavilla PS3, Xbox 360, Wii. 59,95 Peli + kitaraohjain alkaen 119,Pelit alkaen Peli + kitara- ja rumpuohjain + mikki alkaen 219,-
OLYMPIASTADION PERJANTAI 8.7.2011 LIPUT: 63/69e + MAHD.TOIMITUSKULUT // OSTORAJOITUS 8 LIPPUA/ASIAKAS LISTAYKKÖNEN THE FINAL FRONTIER NYT KAUPOISSA! WWW.IRONMAIDEN.COM
TOIMITUSKULUT // OVET AUKI KLO 19.00 WWW.TWITTER.COM/ZAKKWYLDEBLS // WWW.BLACKLABELSOCIETY.COM SU 6.3.2011. UUSI LEVY KAUPOISSA NYT! +SUPPORT KULTTUURITALO, HELSINKI LIPUT: 43 EUROA + MAHD
014Axis:Londinium& MurhapapajaMama 016HeavyCookingClub: SKEPTICISMsienissään 018STRATOVARIUS 022JUMALHÄMÄRÄ 024YNGWIEMALMSTEEN 028IMPALEDNAZARENE 033SEVENTHWONDER 036SOLEFALD 038AGALLOCH 040MOTÖRHEAD 048Aadolfvs.BLAKE 052MetalliaBOTSWANASSA 056Pölkyllä:Annihilatorin JEFFWATERS 058Salamyhkä:SÄHKÖISEN EKSTAASINHorisonttionlähellä 061Arviot,pääosassa IMPALEDNAZARENE 084Demot,pääosassa CARVEDINASHES 087Vanhaliitto:TANK, haastattelussaCliffEvans 090Omanahka:EUGEVALOVIRTA Aadolf Virtanen "Meille sanottiin joskus, että jos teette diilin meidän kanssa, pidetään huolta, että teidän musaa suojellaan. Ei sitä kovin hyvin ole suojeltu, Doom Unithan on pölliny puolet meidän jutuista!". 009Päänavaus 010Sytykkeitä:WINTERSUN, THEHAUNTED,ORANSSIPAZUZU, FORTHEIMPERIUM..
Jari Mäenpään mukaan bändillä oli ajatuksena keikkailla ensi kesänä muutenkin. Ajateltiin, että jos saisi tuon levyn vihdoin valmiiksi, olisi helvetin mahtavaa päästä keikoille pitkästä aikaa. Bändin muut jäsenet ovat rumpali Kai Hahto, kitaristi Teemu Mäntysaari ja basisti Jukka Koskinen. Tiedotteen mukaan päänvaivaa on aiheuttanut varsinkin "pahamaineinen 4GB RAM-raja", koska levyn projektit vievät kolmisen gigaa muistia ilman mitään plugareitakin. Ne sanoivat, että onnistuu, mutta teidän on pakko tehdä jotain sen eteen, että jengi tietää, että Wintersun on vielä elossa. Tiedotteen mukaan yhtye tekee neljä keikkaa ensi kesänä. Sitten huomasin, että vanha Mac ei enää jaksa pyörittää levyn projekteja, kun importtasin kaikki synat valmiiksi yhteen projektiin. Siinä oli melkein tuhat raitaa. epäonnen vainoaman levynteon tilanne päivitettiin Infernossa edellisen kerran kolme vuotta sitten, numerossa #52. Ongelmana oli, että hänellä ei ollut yhtään rahaa tällaisiin hankintoihin. Kunhan nyt ensin saadaan uudet koneet asennettua ja työ käyntiin. WINTERSUN ON ELOSSA mäenPää on jo tilannut uuden Macin. Kaikki muut jätkät on olleet sydämellä mukana ja tukeneet mua, vaikka niillä on ollut muitakin projekteja päällä. Ja yhdessä biisissähän on meillä melkein kymmenen biisiä, Mäenpää lisää. Siitä asti kun 2008 sain ton Macin, hommat on luistaneet tasaista tahtia eteenpäin. Kohta viisivuotiseksi venyvä levyntekoprojekti on ollut varmasti Mäenpäälle raskas. Hän kuitenkin vakuuttaa, että missään vaiheessa usko ei ole loppunut. Lisäkeikkoja ei ole luvassa ihan heti. Sitten piti neuvotella pomojen kanssa. Keikat osuvat miksausten kannalta hankalaan saumaan, mutta Mäenpää kuulostaa luottavaiselta. Ei vain enää oikein pyörinyt. Itse olen tietenkin käynyt aika syvissä vesissä välillä. Keikoille on luvattu ainakin yksi uusi biisi kuultavaksi. Toukokuussa bändi lähtee keikoille. Vilho Rajala sytyttäjä sytykkeita.inferno@popmedia.fi marrasKuun puolivälissä Wintersun ilmoitti itsestään pitkän hiljaisuuden jälkeen. Aiemminkin nimenomaan teknisten rajoitteiden kanssa paininut Mäenpää tarvitsi siis uudet vehkeet. Bändin voi nähdä Saksan, Itävallan ja Sveitsin Metalfest-kekkereissä sekä Slovenian Metalcampissa. Uusia uutisia Wintersunista on lupa odottaa vuonna 2011. 10 Inferno. Sytykkeitä metallisen maailman polttopiste Wintersun on tehnyt Time-levyä toukokuusta 2006. Ja sitten varsinkin, kun saadaan levy ulos, aletaan keikkailla ihan kunnolla, sitten mennään ihan minne vaan. Metalfest-keikat ovat toukokuussa, Metalcamp heinäkuussa. Sitten kun miksaus alkaa olla hyvällä mallilla, voidaan alkaa buukata keikkoja. Vuodenvaihteen tienoilla hänen pitäisi päästä miksailemaan. Sitä ennen oli ihan hirveitä ongelmia. Massiivinen lienee aika vähättelevä sanavalinta Time-levyä luonnehtimaan. Katsotaan nyt kuinka miksaus lähtee etenemään ja kuinka koneet toimii
Meidän tehtävämme on vain takoa biisit purkkiin. Bändiä on mahdollisuus nähdä livenä 28.12. Olemme keskittyneet hyviin biiseihin. Uusia biisejä on tarjolla äskettäin ilmestyneellä splitillä Candy Canen kanssa. MUUKALAISEN PALUU ajatus Kahden omaa tietään kulkevan bändin yhteistyöstä lähti liikkeelle Imperiumi.netin yhteishaastattelusta. Tällä kertaa tosin päädyimme vuokraamaan rummut. Meillä on hyvät kamat, joita olemme tottuneet käyttämään. Debyytin julkaisi Violent Journey, vinyyliversion julkaisee Svart Records ja splitin julkaisivat yhteistyössä Verdura ja Firebox. Sinne tulee paljon vaihtelua, hyviä harmonioita, vähän kaikkea. Molemmat bändit teki ikään kuin kustomoidusti splittiä varten ne biisit. Helsingissä ja 11.2. Versus-levy ilmestyi vähän yli kaksi vuotta sitten, ja bändi on viettänyt tien päällä käytännössä kaiken ajan sen jälkeen. Tue on tietenkin tärkeässä roolissa soundien ruuvaamisessa. Meillä on ideoita, mutta päätös on vaikea. Skaala tulee laajenemaan. Kuvio on vielä auki. Me tehdään muutama keikka sellaisissa paikoissa mitkä tuntuu hyvältä, mutta yritetään pitää se kohtuudessa. The Haunted on verraten tehokas studiobändi. Candy Canen matskuhan on tosi aggressiivista, joten mekin haluttiin laittaa vähän rajumpia biisejä siihen. Nyt meillä on se tilanne, että meillä ei ole diiliä mihinkään suuntaan. Keväällä tehdään muutamia Skandinavian-keikkoja, sitten kesällä festareita ja loppuvuonna pari kunnon kiertuetta, Björler lupaa. Harmillisesti Suomi ei ainakaan vielä ole mahtunut kevätpuolen suunnitelmiin. Bändi ei tietenkään aio lepäillä, vaan vetää heti tammikuussa pari keikkaa Ruotsissa, ja huhtikuussa paukkuu taas. Seinäjoella, 13.1. Biisinkirjoitustyö on käynnissä. Sitten alettiin kaavailla, minkä tyyppistä materiaalia sille tehdään. Vielä nimeämätön tekele pusketaan julki talven taitteessa. THE HAUNTEDIN SEITSEMÄS the haunted ei ole lepäillyt viime vuosina laakereillaan. Ontto lupaa julkaisuajankohdaksi alkuvuoden, mutta tarkka päivä ei ole vielä selvillä. Bändi myös valmistelee toista levyä parhaillaan. Me etsitään nyt parhaillaan julkaisijaa kakkoslevylle. Bändin levy-yhtiötilanne on hieman levällään. Bändin studioblogin perusteella uuden levyn äänittämiseen meni vaivaiset 20 päivää. Olle Carlsson ruotsin ylpeys The Haunted on tahkonnut uuden levyn purkkiin. Muukalainen puhuu -debyytti (2009) on erinomainen teos, joka saa pian ansaitsemansa vinyylipainoksen. Björlerin mukaan se julkaistaan parissa viikossa. Me ajateltiin, että sehän on helvetin hyvä idea. Debyytistä puheen ollen, vinyylipainos on ollut matkalla jo jonkin aikaa. Eiköhän The Haunted kuitenkin ensi vuoden aikana tännekin saada. oranssi Pazuzu on eräs kiinnostavimmista kotimaisista bändeistä vuosikausiin. Levyn julkaisua tähtäillään helmikuun lopulle tai maaliskuun alkuun. Mä luulen, että me pystytään loppukeväästä menemään studioon. Materiaali tulee jatkamaan aika samalla linjalla kuin splitin biisit, mutta siihen tulee enemmän psykedeelistä puolta mukaan. Bändit huomasivat näkevänsä asiat hieman samanlaisesta vinkkelistä, ja kun Candy Canen Marko Neuman ehdotti splittiä, Oranssi Pazuzu ei arastellut tarttua tilaisuuteen. Björler on vaitonainen tulevan levyn tyylistä. Tänä vuonna bändi kiersi muun muassa itsensä Slayerin kanssa. Sen verran selviää, että ainakaan The Dead Eyen (2006) kokeilevalle linjalle ei ole paluuta. Levyn nimeä on pähkäilty pitempään kuin alun perin piti. Loppusuoralla ollaan. Niissä haettiin vähän erilaista lähestymistapaa molemmilta bändeiltä, Oranssin Pazuzun basisti Ontto kertoo. Harva tahti selittyy sillä, että Onton mukaan bändi haluaa ottaa keikkailun nyt iisisti. Pääpaino on nyt levyn tekemisessä. Tämä lähestymistapa tarkoitti Oranssin Pazuzun kohdalla hieman rankempaa otetta kuin Muukalainen puhuu -levyllä. Hänen mukaansa lauluäänitykset olivat tällä kertaa erityisen haasteelliset. Tue Madsenin apu on tärkeää myös komean parran kasvattaneelle laulajalle Peter Dolvingille. ! Inferno 11. Me ajateltiin korostaa sitä blackmetallisempaa soundia. Toivottavasti ensi kerralla on enemmän aikaa lauluja varten, koska alan nyt ymmärtää, kuinka siisti instrumentti ihmisääni on, hän kirjoittaa studioblogissa. Tekstit ovat synkkiä kuten aina, siitähän me olemme kuuluisia. Tampereella. Laulut paiskottiin narulle noin viikossa. Kitaristi Anders Björlerin mukaan bändi on vaihdellut biisi-ideoita jo viime vuoden syksystä lähtien, mutta vasta lokakuun lopulla löytyi aikaa painua Tue Madsenin uuteen studioon Tanskaan
Oltiin juuri Salossa keikalla vähän aikaa sitten, ja yksi jätkä tuli sanomaankin siitä. Pike River on tarttuva, turboahdettu, ras- TAITOA JA TARTTUVUUTTA kain maustein ja taitavin soittajin varustettu tykitys, mutta pohjimmiltaan se taitaa olla pop-biisi. Jyväskylässä ja 19.2. Kyllä siellä kuitenkin 4045 prosenttia on metallia. Siellä he esittävät kukin pari biisiä livenä lahjomattoman ja asiantuntevan raadin edessä. Hakimin mukaan bändille on tärkeää, että livesuorittaminen on korkealla tasolla. Nykypäivänä levyjä kuuntelee moni sillä kyynisellä asenteella, että kyllä on taas nämäkin rummut hyvin editoitu. Se on For the Imperiumin pyrkimyskin. Sieltä löytyy juttuja niin uudemmasta kamasta kuin vanhan liiton hard rockistakin. Suomalaiset fanit tukevat omiaan todella vahvasti ja bändeillä on valtavasti kansainvälistä potentiaalia. Death metal -bändiä täytyy lähteä viemään eteenpäin eri tavalla kuin goottimetallibändiä.. Pääpalkintona on maailmanlaajuinen levytyssopimus Century Median kanssa. Hyvän levyn tekeminen on tietenkin tärkeää, mutta on myös olennaista potkia perseitä livenä. Raatiin kuuluvat Prüterin lisäksi tämän lehden päätoimittaja Matti Riekki, muun muassa Tuska-organisaatiota edustava Jouni Markkanen, Louise Brown Terrorizer-lehdestä sekä Finntroll- ja Moonsorrow-mies Henri Sorvali. Sopimus Warnerin kanssa julkaistiin joulukuun alussa, uusi sinkku Pike River on lähtenyt radioihin ja keikkaa pukkaa muun muassa ensi vuoden FME:ssä. Se oli ollut ihan varma, että näitä rumpuja on leikelty ja siirrelty, mutta sitten olikin järjetön sokki, kun livenä kuulosti ihan samalta. Century Media records on nyt pannut pystyyn oman skabansa, nimeltään Suomi Metal Star. SUOMIBÄNDIT KISASSA Century medialla on pitkä historia suomalaisten bändien kanssa, alkaen aina Sentencedistä ja vuodesta 1993. Me rakastamme sitä! Tämä erityisen suomalainen tunnelma on muuten vahvasti läsnä paitsi tietenkin Sentencedissä, myös lafkan uusimmassa täkäläisessä nimessä Insomniumissa. 12 Inferno Sitä tunnelmaa nyt siis haetaan lisää kilpailun voimin. Lafkan A&Rpomo Jens Prüter kertoo, että yhtiö halusi keskittyä kisassaan suomalaiseen metalliin monesta syystä. Se oli aika yllättävää, että Warner lähti siihen kilpailuun mukaan. For the Imperiumia voi nähdä livenä näillä näkymin ainakin 14.1. Hakimilla on kokemuksia niistä pettymyksistä, joita tulee, jos livenä homma ei toimikaan. Jotkut bändit on vähän unohtaneet sen, että pitää oikeasti osata soittaa. Lavalla veri siis punnitaan. Samanaikaisesti oli kuvioissa toinen levyyhtiö, joka on enemmän hevilafkana tunnettu. Suunnitelmat tehdään voittajan mukaan. Ensikuulemalla ei ole kovin helppo sanoa, mitä musiikkia tämä nyt on. for the Imperium on kerännyt kehuja demoarvioissa jo parin vuoden ajan. Myös Imperiumi.netistä on tulossa edustus. Ehkä se syntyy pitkän synkän talven ja kesäöiden bailaamisen kontrastista. Haastatteluhetkellä ilmoittautuneita oli noin 200, joiden joukossa kuulemma niin kokeneita kehäkettuja kuin tulokkaitakin, ja tietenkin laajalla skaalalla. Kilpailun systeemi on se, että Century Media valitsee ensin massasta 12 parasta yleiseen äänestykseen. Me kyetään vetämään biisit samalla tavalla livenäkin. Seinäjoella, sekä tietenkin siellä FME:ssä. Muut kuviot sovitaan tapauskohtaisesti, mutta Prüterin mukaan bändiä on tarkoitus auttaa keikkailemaan mahdollisimman paljon. Esimerkiksi Heaven Shall Burnilla on paljon sellaista, että biiseissä tapahtuu paljon, varsinkin rumpali tykittää ihan hulluna tuplia ja muuta. Hommasta tuli vähän kuin tämmöinen vakuutusyhtiöiden kilpailuttaminen, Hakim kertoo. Neljä parasta pääsevät finaaliin Finnish Metal Expoon. osoitteeseen www.suomimetalstar.com ja kestää joulukuun loppuun. Täyspitkä debyyttilevy ilmestyy ensi vuoden aikana. Viime numerossa kerrottiin kolmatta kertaa järjestettävästä rock the nation -bändikisasta. Ilmoittautumisaika päättyi marraskuun lopussa. nyt bändi on liittynyt Warner Musicin talliin. For the imPeriumin laulaja Hakim on selvästi tyytyväinen bändinsä asemiin tällä hetkellä. Rosterin kärkinimiä ovat tällä hetkellä muun muassa Jenni Vartiainen, Chisu ja Vesa-Matti Loiri. Jos rehellisiä ollaan, ei se meillekään ihan selvä juttu ollut. Äänestys avautuu 6.12. Warner ei ole varsinaisesti profiloitunut ärhäkkäämpään musiikkiin. Sitten kun olin katsomassa niitä, se oli ihan järjetön pettymys, kun se ei lähtenytkään livenä. Kaikissa genreissä suomalaisilla bändeillä on myös aina oma ainutlaatuinen Suomi-soundinsa
09 5627 1240 MUSAMAAILMA ITIS Turunlinnantie 2, Hki, Itäkeskus · Puh. kauppa on auki 24 h P www.musamaailma.fi. 09 343 6030 Liikkeet avoinna ark. 10-18, la 10-15. ESP LTD 1000 SERIES alkaen 799 ESP LTD 400 SERIES alkaen 741 ESP LTD 300 SERIES alkaen 682 ESP LTD 200 SERIES alkaen 411 ESP LTD 100 SERIES alkaen 344 ESP LTD 50 SERIES alkaen 219 www.musamaailma.fi ESP LTD -kitaroita voi testata ja hankkia kaikista laatua arvostavista musakaupoista Suomessa tai meiltä: MUSAMAAILMA RETAIL Malminkatu 16, Hki, Kamppi · Puh
Pitäkää toisistanne huolta älkää jutelko vieraille CCTV-kameroille, harrastakaa analogista seksiä ja loukatkaa itsenne reaalidaivaten. Se kertoi avuliaasti, että seison sen-ja-sen pankin edessä sillä-ja-sillä kadulla. Mutta minne veisin uuden turvasilmäpoikaystäväni ekoille treffeille. Se on kuulemma äänitetty kokonaan jollakin uudella tekniikalla. Kaveri saattoi toki pilailla kustannuksellani, sillä en ole uskaltanut tarkistaa väitteen todenperäisyyttä. ;) No niin, fantasiat sikseen ja takaisin kylmään todellisuuteen. Ensi viikolla seurustelumme etenee ehkä uudelle tasolle ja se rohkenee pyytää numeroni. Ja ne pari, jotka vielä sinnittelevät pystyssä, eivät loista tarjonnallaan. Odotan tyynenrauhallisena, koska Facebook kehittää liveseksinewsfeed-toiminnan. Turvakamerani kertoo, että oikeat keikat ovat liian vaarallisia kaikkine niine aisteineen ja ihmiskehoineen. Paljon mukavampaa on painaa nappuloita ja heittää pikselikaveria ilmaan peukaloillaan Evilen tahtiin, tietenkin. No mutta, keikkoja täällä sentään vielä piisaa. Ai niin, ja hyvää joulua. Allekirjoittanut kirjautuu ulos. Klik, piip, aivosofta kaatuu, en ole varma. Sillä on liian kiire pelata Earachen, tuon ruohonjuuritason levy-yhtiön lanseeraamaa Extreme Stage Diving -peliä iPhonellaan. Ehdin jo turtua teknologiaan, kunnes eräs ystäväni kuvaili tässä eräänä päivänä, kuinka Japanissa on kehitetty uudenlainen seksuaalinen stimulantti. AXIS. Se on yksi kamera 14:ää asukasta kohti. Britannia on yksi maailman tarkkailluimmista yhteiskunnista täällä asuvat saavat nauttia suuresta huomiosta ja huolenpidosta runsaan neljän miljoonan CCTV-kameran avulla. Vai oliko se kolme kuukautta sitten. Sitten vaan "tykkäämään" naapurin Liisan tai, mikä parempaa, rakkaan exän lihallisia edesottamuksia. Johdonpää sormenpäihin ja toinen USB-porttiin, ja siinä sitä vaan sekstaillaan hymiöiden välityksellä internetissä tuhansien kilometrien fyysisestä välimatkasta huolimatta. LONDINIUM . 404 file error feeling not found KauKomuistini on hiljattain ruvennut hieman pätkimään, kiitos tietokoneruudun edessä vietettyjen tuntien, kuukausien, vuosien ja ikuisuuksien, mutta ellen ihan väärin muista, taisin inistä tällä palstalla kolmisen vuotta sitten jotain teknologiasta ja sen huimasta vauhdista. Klik, piip ja... "Analogisesti" tai jotain. Taidan kirjautua sisään johonkin nettisivustoon ja tilata nappia painamalla uuden Agallochin. Jee, beibi. xoxo Lontoon-kirjeenvaihtaja Riitta Itäkylä 14 www.arock.fi Inferno. Jospa vien CCTV-kultani rässikeikalle. Triptykonin levy pitäisi nimetä uudelleen Graalin Maljaksi, sillä sen löytäminen on vähintään yhtä kova haaste. Eipä onnistu sekään. m/ No niin, täytyy mennä. Niitä kun ei oikein ole enää jäljellä. Mikäs siinä. niin, orgasmille pitää kai keksiä oma hymiönsä. Lähipankkini edustalla on yksi lajinsa edustaja, joka rupesi tuttavallisesti juttelemaan, kun erehdyin seisahtumaan sen läheisyyteen kauemmaksi aikaa kuin leidille olisi soveliasta. Mutta, kuten sanottu, pikkuhiljaa sitä turtuu. Jee, beibi. Jo pelkkä ajatus ihmiskehon ja -aistien sulautumisesta virtuaalikonsoliin vei yöunet. En ainakaan levykauppaan
Sen jälkeen bändissä on ollut kaikennäköistä, ja kun ei oltu tehty muutamaan vuoteen levyä, kyllähän se vaikutti. tuloksena on elysium, jolla stratoVariuksen 90-lukulainen ominaissoundi on tuotu tähän päiVään. tratovarius ehti nauttia 2000-luvun musiikkiteollisuuden viimeisistä suuruuden päivistä. Kun uusi kokoonpano aloitti, me ei oltu lähelläkään sitä suurusluokkaa kuin joskus 2001 tai 2002. Viime vuonna luku oli enää 4,85 miljoonaa. Mutta kilpailu ei ole enää yhtä kovaa: vuonna 2000 Suomessa myytiin 11,5 miljoonaa cd-levyä. Tuntuiko teistä vuonna 2008 siltä, että ura on aloitettava alusta. Ei ehkä ihan alusta, mutta kyllä realiteetit pitää tunnustaa, Kotipelto toteaa. Toki myös viime vuonna julkaistu Polaris nousi Top 40 -listan toiselle sijalle. Markus Paajala TEKSTI Lauri Ylitalo KUVAT Markus Paajala ja Alex Kuehr www.stratovarius.com Takaisin S 18 Viime Vuonna uudelleen Vauhtiin päässyt stratoVarius on edennyt toiseen albumiinsa ilman timo tolkkia. Vuonna 2000 julkaistu Infinite myi 250 000 yksikköä, pelkästään Suomessa 21 907 kappaletta. Vuosituhannen ensimmäisen vuoden yhdeksännellä viikolla se kiilasi Suomen virallisen listan ykköseksi, ohi HIMin Razorblade Romancen ja Apulannan Plastikin. Ja samoin kuin äänilevybisnes on ollut viime vuosina kutistuva liiketoiInferno huipulle minnan haara, myös Stratovarius on tippunut vaiherikkaan 2000-luvun tuloksena power metalin raskaimmasta sarjasta. Timo Kotipelto ei ole varma, onko Polaris ylittänyt 100 000 myydyn kappaleen rajaa. Ei me oletettukaan, että ei muuta kuin takki auki ja baanalle.
Samalla annetaan haastatteluita kesken rundin. Ensinnäkin on kiireellä tehty levy, eikä Stratovariuksella ole koskaan ollut tällaista tilannetta, että ollaan kiertueella ennen kuin levy on tullut ulos. Tuntuu vähän kummalliselta. Se jarruttaa toimintaa, joskus vähän liikaakin. 20 Inferno Dimensionin (1995) ajoilta. syyskuuta 2009. Michaelin sanojen mukaan "in this body, nothing survives!". Kotipelto toivoo myös, että yhteiskiertue Helloweenin kanssa mahdollistaisi Stratovariukselle jälleen omat headliner-keikat, vaikka jo ennen seuraavaa levyä. Laulaja toteaa, että tässä suhteessa Kupiaisen kehitys on ollut huikeaa. Tuolloin Stratovarius esiintyi Mao Livehouse -klubilla Pekingissä. Harjoitukset pidettiin ennalta suunnitellun aikataulun mukaisesti Michaelin treenikämpällä Saksassa. Jörg Michaelin hoitoa on jatkettu radiojodilla, jonka tarkoitus on tuhota mahdollisesti jäljelle jäänyt kilpirauhas- ja syöpäkudos. Ei se sen oma vika ollut, miliisi katsoi, että mikä huumeveikko täällä pyörii, kun se yritti etsiä päissään pankkiautomaattia metroasemalta viiden aikaan aamuyöstä. Siellä imettiin bisseä ja ihmeteltiin, että on aika kova miljoonakaupunki, kun ei näy kuin neljä ihmistä. Ja vaikka Michael oli menettänyt kilpirauhasen poiston seurauksena väliaikaisesti puhekykynsä, mielipide oli yhä järkkymätön. Ja ensimmäinen kiertue on aina ensimmäinen kiertue. Zlínissä yhtyeet esiintyvät Winter Masters of Rock -sisäfestivaaleilla esimerkiksi Pretty Maidsin ja Paul Gilbertin kanssa. Treeneissä soitettiin ihan huviksemme esimerkiksi Against the Windiä ja Distant Skiesiä, jotka meni täysin niin kuin levyllä, Kotipelto toteaa. En tiedä jännittikö Matiasta vai oliko vain kiva lähteä rundille, mutta kyllä se aika reippaasti alkoholia veti ensimmäisten viikkojen aikana. Kun intro ja ensimmäinen biisi lähtivät, niin sehän meni hemmetin hyvin. Michaelin tilalla Stratovariuksen tulevalla kiertueella soittaisi saksalainen Alex Landenburg. Kiertue Helloweenin kanssa on alkanut edellisiltana Wienistä. Alex Kuehr "Nyt oN sellaista mukavaa nälkää pitkästä aikaa." Mä en tiedä, onko tämä kehu, mutta keikoilla on tullut ihmisiä sanomaan, että jumalauta, sä kuulostat akustisena paljon paremmalta kuin bändissä. Se liikuttaa erilaisia ihmisiä, tai ainakin antaa erilaisia fiiliksiä. Jörg Michael vakavasti sairas haastat telua seuranneella viikolla Jens Johansson julkaisi Stratovariuksen kotisivuilla uutisen, jonka mukaan yhtyeen rumpali Jörg Michael on sairastunut kilpirauhassyöpään. Polaris-levyn jälkeiset keikat veivät yhtyeen Euroopan lisäksi Kiinaan, Japaniin, Etelä-Amerikkaan ja Yhdysvaltoihin. Ennen keikkaa sitä mietti, että mitä tässä oikein pitäisi tehdä. Kyllä mä sille sanoin, että niin kauan kuin se ei vaikuta sun soittoosi, niin anna mennä vaan. Se myös hitsasi Matias Kupiaisen osaksi pitkään yhdessä soittanutta yhtyettä. Saman viikon keskiviikkona Stratovariuksen oli tarkoitus aloittaa harjoitukset tulevaa kiertuetta varten. Kun saadaan kaveri takaisin, niin jumalauta, me ollaan kovempia kuin koskaan. Kotipelto muistuttaa, että vaikka kitaristin soittotekniikka on hämmästyttävä, sopeutuminen uuteen bändiin vie hyvältäkin soittajalta aikansa. Kilpirauhasen pahanlaatuinen kasvain löydettiin rumpalilta normaalin terveystarkastuksen yhteydessä. Englannin-reissun jälkeen se oli kyllä vaikeana, siellä lähti homma käsistä. Mulla on sellainen fiilis, että vuoden parin sisään tullaan tekemään ihan vitun hyviä biisejä. Rumpalin oma mielipide ennen leikkausta oli, että kiertuetta ei peruta, vaan keikat hoidettaisiin lainatyövoimalla. Sairauden eteneminen pysäytettiin leikkaushoidolla maanantaina 15.11. Sitten päälle tulee tämä, että kaveri on tosi vakavasti sairas. Bändin neitsytkeikka Kiinan kansantasavallassa oli buukattu sunnuntaiksi, joka sattui olemaan myös valtion itsenäisyyspäivänmarssin harjoituspäivä. Vaikka Stratovarius on esiintynyt yli 40 maassa, myös uusia markkina-alueita löytyy. Musiikillisia haaveita on aina, mutta sitten on myös vuosien tuoma realiteettien taju. Myös Kotipelto uskoo, että Jörg Michael soittaa Stratovariuksessa jälleen ensi tammikuussa. Voidaanko tästä vetää se johtopäätös, että Stratovarius ei ole sun juttu, mutta tulit kuuntelemaan silti. Jörgin tuntien se oli niin tosissaan kuin olla ja voi, Kotipelto toteaa. Kun ne näkivät baarista että ahaa, länsimaalaisia, ne roudasivat meille tien yli sohvat lammen viereen. Pitikö nuorisoa suitsia alkoholin kanssa. Tulette hämmästymään!. Sitten mä mietin, että mitä tuohon pitäisi sanoa. Michaelin tilalle hankittiin kolmen päivän pika-aikataululla muiden muassa Mekong Deltassa, At Vancessa ja Annihilatorissa soittanut Alex Landenburg. Olen tosi helpottunut. Kotipelto toteaa, että kiertueiden avauskeikat ovat kokoonpanosta riippumatta hankalia, mutta nyt epävarmuudesta noustiin hyvään suoritukseen. Jos positiivisia puolia pitää hakea, niin kyllähän tämä vahvistaa bändiä ja bändihenkeä. Jörg totesi, että missään nimessä ette tule perumaan. Kauhea häsäys, teknikot pyörii ympäriinsä ja joka puolella on paljon ihmisiä. Yhtyeen ensimmäinen keikka Kiinassa oli 6. On ollut kyllä aika merkillinen kiertueen alku. Soittotaidon ja sopivan asenteen lisäksi Landenburg paljastui Stratovarius-faniksi jo Fourth Kierros Helloweenia, kiitos Jos akustinen keikkailu on pienimuotoista, sitä ei ole Stratovariuksen kiertäminen. Inferno tavoitti Timo Kotipellon Tsekin Zlínistä. Kun Kotipellolta kysyy, onko laulajalla vielä Stratovariuksen suhteen ammatillisia haaveita, vastaus tulee ykskantaan: haaveissa on tehdä Elysiumiakin parempi levy. Pietarissa Matias joutui putkaan oltuaan kaksi viikkoa kiertueella. Suomalaisbändi sai istua miljoonakaupungin yöelämän keskuksessa Houhai-järven rannalla täysin yksin. Rumpali itse suhtautuu paranemiseen optimistisesti. Kotipelto toteaa Michaelin diagnoosin tulleen täytenä yllätyksenä
TEKSTI Joni Juutilainen I www.ahdistuksenaihio.com Vuoden 2010 merkittävimmästä kotimaisesta mustasävyisestä metallidebyytistä vastaa Jumalhämärä. Vaikka bändin 22 Inferno. Tämä ei ole ihme, sillä yhtye on kypsytellyt omalaatuista ilmaisuaan lähes viidentoista vuoden ajan. ja Kasvoton nimetön T uskinpa tajusi Celtic Frost vuonna 1987 Into the Pandemonium -levyä julkaistessaan, kuinka kauaksi pioneerityönsä mustanpuhuvan avantgardistisen metallimusiikin parissa tulee vielä ulottumaan. Mitä Jumalhämärä ajaa nimellä takaa. Resignaatio on aihe, johon jokainen luultavasti jossain elämänsä vaiheessa törmää tietoisesti tai tiedostamattaan, tahtoen tai tahtomattaan. Kyseinen virsi tarttui matkaan aikoja sitten erään ei-musiikillisen Timo K. 596 ei jää ainoaksi uskonnollishenkiseksi hetkeksi levyllä, sillä Resignaation yleinen tunnelma on tietyllä tapaa uskonnollissävytteinen. Kyseiseen virteen on saatu kiteytettyä vilpittömällä ja liikuttavalla tavalla perinteikäs, protestanttinen kuolemanpalvonta ja ihmisen rehellinen nöyrtyminen äärettömyyden äärellä. Vaikka olemmekin valinneet virren sanoista laulettavaksi vain melko pienen pätkän, sovituksemme on silti tehty kunnioituksella alkuperäisen virren henkeä kohtaan. Juuri tällä hetkellä yhtyeen miehistön takataskuissa pullottaa tuore debyyttitäyspitkä Resignaatio, jonka erikoislaatuisen materiaalin perusteella Jumalhämärä on haastanut itsensä toden teolla. Tekeminen keskittyy yleensä yhteen julkaisuun kerrallaan, ja olemme kiinnostuneempia mahdollisuuksistamme saada ajankohtaiset ideat konkreettiseen muotoon kuin keinotekoisen jatkuvuuden tunteen luomisesta. Teemaa käsitellään levyllä monin keinoin ja monenlaisissa viitekehyksissä, mutta kaikki levyllä kuultava ja nähtävä on kuitenkin jollain tavoin alisteista itse albumin, ja luonnollisesti myös esittäjän, nimelle. Taiteilijan vastuu Kuusikappaleisen Resignaation sisällöstä löytyy runsaasti hämmästeltävää. Nykyisestä virsikirjasta tätä virttä ei enää löydy. Loistavana esimerkkinä tästä toimii mystisesti nimetty ja hartaan tunnelman omaava kappale 596, joka johtaa jo pelkän otsikkonsa ansiosta jälkensä virsikirjan lehdille. Bändi ei ole mielestämme edelleenkään valmis, eli emme ole saapuneet pysyvyyden tilaan, jossa uutta materiaalia syntyy testatulla sapluunalla ulkomaailman muuttujia ja luontaista kehitystä uhmaten Levyn nimi Resignaatio on harvemmin puhekielessä esiintyvä sivistyssana, joka tarkoittaa pääpiirteittäin tyytymistä tai alistumista vallitseviin oloihin. Lahtelaisen Jumalhämärän vision selkeytyminen on ollut pitkä prosessi, jonka tiimellyksissä yhtye on kamppaillut aina vuonna 1998 julkaistusta Storm of the Burned Candles -ensidemostaan saakka. Mukkaan liittyvän projektin tiimoilta, ja se on ollut keskeinen osa Resignaatiota jo sen ensimmäisistä lyijykynäluonnoksista alkaen. Nimi sitoo yhteen kaiken, mitä levy pyrkii käsittelemään. Sittemmin sama tumma ja sakea veri on virrannut useammankin eri metallibändin suonissa, mutta vain murto-osassa julkaistuista "taidemetallilevyistä" muusikoiden visio ja korkeammat voimat ovat kohdanneet toisensa suotuisissa merkeissä. Kaikki albumin osat liittyvät jollain tavalla resignaatioon tai resignoitumiseen
Resignaation kohdalla palaute on ollut kaksijakoista: toisille tarttumapinta tuntuu olevan haudattu liian syvälle, kun taas joidenkin kohdalla kyseinen seikka on onnistunut herättämään mielenkiinnon. Instrumenttien vaihteleminen on saanut ylimääräistä huomiota näennäisen kuriositeettiarvonsa takia. Haluamme seistä tekemistemme takana emmekä edessä. Tässä mielessä emme ole erityisen kiinnostuneita kuulijoiden tuntemuksista tai ajatuksista. Helppo synnytys voi tarkoittaa sitä, että työ tuntuu annetulta, mistä huolimatta sen konkreettinen esillepano voi vaatia miettimistä ja yksityiskohtien hiontaa. Oletteko sitä mieltä, että Jumalhämärän musiikki on ymmärretty yleisön taholta oikein. Se, että levyllä on viittauksia uskonnollisiin ja filosofisiin järjestelmiin, pyhiin miehiin, maailmankirjallisuuden klassikoihin tai historiallisiin tapahtumiin, ei ole mitenkään ennen kuulumaton ilmiö lyriikassa. Jos musiikki syntyy itsestään, syynä voi olla pikemminkin se, että itse luova prosessi on ohitettu ja pistetty jakoon genrekonventioista kasattu mukaelma jonkun toisen luovan prosessin hedelmistä. "Haluamme seistä tekemistemme takana emmekä edessä." Black Metal Etäisyys arkiminään Useita eri muusikkoja riveissään kierrättänyt Jumalhämärä on poikkeuksellinen metallibändi, jonka soittajat Inferno 23. Bändin musiikki on tarpeeksi haastavaa sisäistää ilman uskonnollista sanastoakin. juuret vievät syvälle black metal -maailmaan, genrelle varsin "trendikkäästä" religious black metalista yhtyeen jumalkuvasto on kaukana. Resignaatio on pysähtynyt, sisäänpäin kääntynyt ja pohjavireeltään hengellinen levy. Instrumentteja vaihdellaan tarpeen mukaan, ja luovaa musikaalisuuttakin yhtyeen sisältä tuntuu löytyvän runsaasti keskivertoa black metal -ryhmää enemmän. Jumalhämärä määritellään lähes poikkeuksetta black metaliksi. Albumin tekemiseen paneuduttiin mitä suurimmalla hartaudella, ja tämä saattaa kuulua myös osalle levyn kuuntelijoista. Tällä hetkellä ratkaisu tuntuisi olevan kohtalaisen yleinen vastareaktio julkisivun korostamiselle sisällön kustannuksella, muuallakin kuin black metalissa. Pitäydymme termin käytössä, koska musiikkimme vastaa substanssista riisutun muodon pyhittämiseen keskittyvää nyky- black metalia paremmin omaa ajatustamme siitä, mitä genre meille aikanaan edusti ja mitä sen tulisi olla. Kasvoimme aikana, jolloin black metal vielä etsi rajojaan ja sen merkitys tiettyjen intressien herättäjänä, ja miksei myös elämysten antajana, oli henkilökohtaisella tasolla suuri. Taiteilijan vastuuseen ei kuulu ainoan hyväksyttävän ymmärrystavan rajaaminen, eikä taidetta tarvitse ymmärtää kuin algebraa kokeminen riittää. Äärimmäisen niukasti keikkoja heittänyt Jumalhämärä on pysytellyt poissa lavalta vuosien ajan. Lähtöoletuksien kuolettaminen joskus jopa siihen pisteeseen asti, että bändistä voi puhua kuolemien ja henkiinheräämisten ketjuna, sallii jo ideatasolla paljon suuremman liikkumavaran kuin se, että materiaalia alettaisiin työstää aina täsmälleen samasta lähtöasetelmasta. Onko todellakin näin. Jakamisella maailman kanssa on kuitenkin perusteita, sillä työstä tulee itsenäinen vasta kun se on olemassa tekijästään riippumattomana. Omalla kohdallamme eroa on perustellumpaa tuoda julki anonymiteetillä ja kasvottomuudella kuin demonisilla taiteilijanimillä ja pukuleikeillä. Jumalhämärästä löytyy verrattain vähän tietoa, sillä esimerkiksi bändikuvat ja muusikoiden nimet eivät sen julkaisuja turhaan korista. Se, että kokoonpano ja bändin sisäiset roolit olisivat ennalta määrättyjä ja täysin riippumattomia siitä, mihin kulloinkin tähdätään, on oletuksena pelkkä rasite. Mystifioiminen on kuitenkin erityisesti black metalille ominainen piirre; yleisesti syynä pidetään tarvetta luoda etäisyyttä arkiminän tai -todellisuuden ja luovan työn luonteen välille, joskin sen ilmenemismuodot näyttäytyvät silmissämme helposti pelkkänä tyhjänä henkilökulttien luomisena. Ilmaisuvälineinä on käytetty niitä aineksia, mitä tekijöillä on ollut käytössään ja jotka ovat omasta mielestämme palvelleet pohja-ajatusta. Internet tietää bändin kuitenkin julkaisseen jopa livelevyn Perkeleen valta ja voima (2000), joka vaikuttaa ennakkoluulottomalta vedolta ainoastaan kahden julkaistun demon jälkeen. Kokoonpanoa ja käytännön toteutusta arvioidaan sen perusteella, mitä ollaan tekemässä. Teemoiltaan Resignaatio on kuitenkin hyvin suorapuheinen ja johdonmukainen. (Black) metal -yhtyeet tapaavat sanoa usein haastattelussa musiikkinsa syntyvän kuin itsestään, vaikka tällaisen materiaalin kuvittelisi vaativan paljonkin mietintää, hiontaa ja laskelmointia. Kyseessä oleva livelevy on lähinnä kaveripiiriin jaettu parinkymmenen kappaleen painos bändin luvalla julkaistusta lo-fi-nauhoitteesta ensimmäiseltä keikaltamme. Joidenkin mielestä yhtyeen anonyymiys vaikuttaa siltä, että muusikot eivät uskalla seisoa rehellisesti tekemistensä takana. Ulkopuolisella on varmasti myös potentiaalia saada valmiista työstä enemmän irti kuin tekijällään, koska jälkimmäiselle tämä on pelkkä jatkuvan prosessin dokumentti tietyltä ajanhetkeltä ja vaillinainen heijastus taustalla olevista ideoista, tuntemuksista ja kokemuksista. eivät ole turhan tarkkaan asemiinsa sidottuja. Millainen mahtaa olla yhtyeen keikkapolitiikka tänä päivänä. Luova työ on kohdallamme itsekästä tekemistä ja elämisen sivutuote, jonka tarkoitus on luoda subjektiivista merkitystä sinne, missä sitä ei objektiivisesti ole. Tapa, jolla materiaalia työstetään, tekisi keikkojen soittamisesta kokonaan oman projektinsa, ja ainakin nykykokoonpanolla levytetyn materiaalin toisintaminen livetilanteessa olisi mahdotonta. Myös tähän haastatteluun vastanneet henkilöt pysyttelevät arvoituksena jopa yllekirjoittaneelle. Millainen mahtaa olla Jumalhämärän musiikin syntyprosessi. Nyt teistisen black metalin yleistyttyä tietyn kanavoimisen kokemuksen alleviivaaminen on kuitenkin helppo tapa ilmoittaa olevansa autenttisuuden lähteillä. Millainen näkemys bändistänne ja sen suhteesta black metaliin teillä itsellänne on. Materiaali on valmista kun se on levyllä, minkä jälkeen mielenkiinto ja työpanos on luonnollisesti jo jossain ihan muualla kuin yksityiskohdissa, joiden parissa on muutenkin vietetty useampi vuosi
Minä olen bändin johtohahmo." 24 Inferno. "Laulajan pitää olla tietoinen siitä faktasta, että biisit esitetään niin kuin minä haluan
Itse asiassa, sävellän joskus. Minä olen bändin johtohahmo. Vuonna 2010 Malmsteenilla on myös oma studio ja oma levyyhtiö. Soto BoalsTurnerEdmanVesceraLevénLandeWhiteketjun jatkoksi ryhtynyt Tim "Ripper" Owens on hoitanut pestiä jo kahden levyn verran. Kun ideat tulevat, yritän päästä nopeasti studioon nauhoittamaan ne. Tietysti heillä pitää olla teknistä kyvykkyyttä. Se yksinkertaisesti näyttää coolilta. Hän on toki opetellut virittämään kitaran myös komppia soittaessaan sekä hankkinut bändiinsä laulajan. Laulajan pitää aluksikin olla tietoinen siitä faktasta, että biisit esitetään niin kuin minä haluan. Soitat kitaraa tv:n ääressä. Yngwie on myös rockmuusikko, ja nyt muusikolla on asiaa. S vientituote Varhaisin kuulemani Yngwie-nauhoitus on vuodelta 1978. Periaatteessa Yngwie on ainoastaan jalostanut brändiään 70-luvun lopun jälkeen. Teen musiikkia koko ajan, on minulta tulossa levy tai ei. Teini-ikäisen Yngwien sävellyksistä esimerkiksi Voodoo Nights on myöhemmin noussut lähes ikoniseksi Malmsteen-levytykseksi. Miamissa asuvan Malmsteenin perheen muodostavat managerivaimo April, 12-vuotias Antonio Yngwie Johann Malmsteen, kaksisataa kitaraa ja neljä Ferraria. Hänellä ei ole ongelmaa laulaa vaatimusteni mukaisesti. Inferno 25. Milloin Yngwie on kolaroinut kännissä, pitänyt vaimoaan panttivankina kodissaan tai myynyt konevikaista ferraria ebayssä. 15-vuotias tukholmalainen soittaa tuolla demolla kitaraansa yhtä tunnistettavasti kuin 32 vuotta myöhemmin. Tim on loistava tyyppi ja hänellä on tarpeeksi projekteja, joissa hän saa tehdä biisejä. Haahaa, se on suosikkisanontojani! Haluan lavalle aina kunnon Marshall-muurin. Heitä on mennyt ja tullut vuosien mittaan. Ja niinpä Yngwiellä on vapaus tehdä, mitä Yngwie haluaa. Tuo kuvaa, miten helvetin monta Marshallia minulla on lavalla, Malmsteen nauraa. Sillä soittaa Powerhouse-yhtye, jonka Yngwie muodosti edesmenneen basistin Marcel Jacobin ja rumpali Zepp Urgardin kanssa. Millaisia ominaisuuksia Yngwie Malmsteenin laulajalla tulee olla. Näiden ympäröimänä Yngwien omassa studiossa syntyi myös tuore Relentless, tunti silkkaa Malmsteenia. Sävellätkö nurkkajumalan pauhatessa. Rockbisneksessä Yngwietä ennustettavampi on ainoastaan AC/DC, eikä tämä ole poleeminen väite, vaan minulla on perusteita. Tuskin kenestäkään on liikkeellä yhtä monta tarinaa kuin Yngwie Malmsteenista. TEKSTI Lauri Ylitalo I www.yngwiemalmsteen.com Kansankodin viisikymppinen anoit taannoin haastattelussa, että kuusta on mahdollista nähdä kaksi ihmisen rakentamaa asiaa: Kiinan muuri ja Yngwie Malmsteenin Marshall-pinot... Sanoitukset kirjoitan systemaattisemmin. Relentless on Yngwie Malmsteen -levytys, niin hyvässä kuin pahassakin. Vuoden 1988 Odysseyllä kappaleen nimi oli tosin vaihtunut Rising Forceksi. Musiikkini syntyy itsestään
bonus track & DVD, CD & download available! SONIC SYNDICATE Sitra Ahra Ltd. bonus track, CD,2 Pic Vinyl in Gatefold & download available! ACCEPT We Rule The Night Ltd. D E PR E - L I S T E N I N G, M E R C H A N D I S E A N D M O R E :. At The Edge Of Time Ltd. CD-Digibook and bonus track, CD, 2 Pic Vinyl in Gatefold & download available! DIMMU BORGIR The Panic Broadcast Ltd. CD-Digibook incl. CD-Digipak incl. Pop-Up CD-Digipak and bonus track, CD, 2 Pic Vinyl in Gatefold & download available! BLIND GUARDIAN ABRAHADABRA Limited Box incl. N U C L E A R B L A S T. deluxe CD-Digipak and bonus track, CD, 2LP clear Vinyl in Gatefold & download available! THERION ! WATCH OUT1 01 JANUARY 2 CHECK OUT! W W W. CD-Digipak incl. bonus track & DVD, CD, LP in Gatefold & download available! SOILWORK Blood Of The Nations Ltd
"miNä vihaaN tätä saatanan pökälepääviHervasemmiston paskasakkia yli kaikeN." 28 Inferno
Se on kuitenkin jo varmaa, että sen oheen tulee bonuslevy, josta Luttinen lupailee varsinaista aarreaittaa. Se on semmoista kamaa, jota ei todellakaan ole kukaan muu nähnyt kuin tämän bändin jäsenet. Se siitä sitten. Sitten olikin mahtava nähdä, kun tavalliset ihmiset kommentoi siihen, että sinähän olet täydellinen ääliö, kun tällaista väität.. "Jos sä et vittu pärJää, asu saatana ojassa." Onpa hankala arvata, mihin sen lafkan panostukset sen jälkeen menee. Minä vihaan tätä saatanan pökälepää-vihervasemmiston paskasakkia yli kaiken. Ajattelin, että nyt jos asuttaisiin Amerikassa, soittaisin lakimiehelle saman tien ja vittu, että olis muuten muutama milli tilillä. Minulle se on joku sellainen, joka tulee tuhoamaan, lakaisemaan kaiken paskasaastan tältä planeetalta pois. Luttisen ääni kiristyy nopeasti. Execute Tapeworm Extermination -biisistä voi tosin päätellä, että Luttinen ei ole kansalaispalkka-ajatuksen kannalla. Kun kattoo tätä saatanan BB-porukkaa, tulee mieleen, että onko jossain vaiheessa pantu Piltti-purkkeihin jotain aivot tuhoavaa myrkkyä. Siinähän nimenomaan sanottiin, että se oli tämän bändin syytä, että näin tapahtui. Luttinen seuraa sen verran politiikkaa ja maailman tapahtumia, että pysyy kärryillä, missä mennään. Jälkeensä hän jätti viestin, jossa hän siteerasi muun muassa Impaled Nazarenen Assault the Weak -kappaletta. Jos nyt pannaan vaakakuppiin, kumpi saa enemmän promoa, Monster Magnet vai joku Impaled Nazarene. Tuolla on yläkerrassa vhs-kasetteja aika saatanallinen läjä, muun muassa meidän ensimmäinen keikka. PekkaEric Auvinen ampui Jokelan koulukeskuksessa marraskuussa 2007 kahdeksan henkilöä ja itsensä. Millä vitulla se kustannetaan, selittäkää se mulle! Jos tää maa on jo nyt viittä vaille konkurssikypsä, niin haluaisinpa tietää, mikä se niitten masterplan on. Uuden live-dvd:n julkaisuaikataulu on vielä täysin auki. Kai sitä on tullut vanhaksi, mutta esimerkiksi nää tulevaisuuden sukupolvet, joitten pitäis tulla pitämään meistä huolta... Sen voi nähdä ultimaalisena pahuutena, mutta toisille se on ultimaalinen hyvyys. Mistä ne rahat kaivetaan. Siis vittu, siinä vaiheessa kun minä pääsen universumin johtajaksi, mikä luonnollisesti joku päivä tapahtuu, kaikki muut tv-kanavat lakkautetaan ja tulee Impaled Nazarene TV. Se lähettää Senaatintorilta livekuvaa 24/7, kun yksi kerrallaan aletaan hirttää tätä paskasakkia, että niistä päästään eroon. Terveisiä pökälepäille Päivittäistä uutisvirtaa ei tarvitse kauaa seurailla, kun jo alkaa tuntua siltä, että tämä pallo on matkalla kohti lopullista romahdusta. Tajusin, että mehän oltaisiin täysiä ääliöitä, jos me ei julkaistaisi tätä levyä Osmosella! Laitoin Hervélle mailia, että vieläkö kiinnostaa, ja sieltä tuli, että kyllä kiinnostaa. Impaled Nazarenen levyllä sitä kutsutaan Octagoniksi, kahdeksankulmioksi. Se on kuulijan omien korvien välissä, miten sen tarinan haluaa nähdä. Kun Luttinen tajusi, että bändin 20-vuotisen uran kaikki levyt on julkaissut Osmose, valintaa ei enää tarvinnut miettiä. Vittu, silloin kun mä luin sen... Se on aivan käsittämätöntä jengiä, ne ei tule selviämään elämässä! 30 Inferno Metallimusiikki ja aseet Ainakin varttuneemmat lukijat muistanevat suomalaisen televisiojournalismin todellisen tähtihetken, Martti Backmanin toimittaman MOT-dokumentin nimeltä "Saatanalliset sävelet" vuodelta 2001. Siitäkö, että poltetaan saatana pilveä, laahustetaan kadulla rastat päässä eikä tehdä töitä. Ei nyt palata siihen, mutta palataan kolmen vuoden taakse. Se viittaa saatanaan ja maailmanloppuun, apokalypseen, kaikkeen tämmöseen. Road to the Octagonille varastoituneella vihalla ei ole yhtä selvää kohdetta. Vihreillähän on se idea, että kaikille maksettaisiin 430 euroa kuukaudessa. Miestä vituttaa se, että avoin tyhmyys ja avuttomuus on paitsi järkyttävän yleistä, myös ihannoitua. Ja huonompaan suuntaanhan tässä mennään, sekä globaalisti että koti-Suomessa. MOT-ohjelman tuottaja Matti Virtanen kirjoitti sen jälkeen Ylen MOT-blogissa otsikolla "Saatanalliset sävelet, toinen säkeistö" mitäs me sanoimme -tyylisen jutun, joka viittasi Backmanin dokumenttiin. Siellä on myös kolmen tunnin kasetti meidän Sadistik Exekutionin ja Absun kanssa tekemältä kiertueelta vuodelta 1995. Asia oli sillä selvä
"Deep Rooted" Discover the explosive mixture of Motörhead and Punk Rock- now! Available as standard version and download. Out Now! www.myspace.com/engrained "In War And Pieces" The new masterpiece......Thrash Metal at it´s best! Produced by Waldemar Sorychta (Tiamat, Lacuna Coil, Sentenced) Available as limited edition digipak (incl. Available as Limited First Edition digipak with bonus track and download. Out January 17th! www.theveryend.net. bonus live CD), standard version, double LP gatefold in bloodred vinyl and download. "Mercy & Misery" Out Now! www.sodomized.info A fresh breeze of Thrash Metal from Germany - produced by Waldemar Sorychta
Jokaisen soitetun ja lauletun nuotin tulee olla viimeisen päälle. Kaksikko on hilpeällä päällä, ja syystä. He ovat saaneet huhtikuussa alkaneen studiourakan lomassa ilmeisen tarpeeseen tulleen vapaaillan ja sille suomalaisen kirittäjän. Paikallisjuna kolistelee kohti yhtä miljoonakaupungin lähiöalueista. Seventh Wonder ei jäänyt tuleen makaamaan, vaan teki mitä siltä odotettiin. Terveisiä Ihmemaasta e letään toukokuista lauantai- iltapäivää Tukholmassa. Tosin, jos meillä ei olisi levy-yhtiön taholta minkäänlaista deadlinea, työskentelisimme varmaan itsemme kuoliaiksi. Reilun kymmenminuuttisen jälkeen hyppään junasta ja tallustelen etsimään aseman vieressä sijaitsevaa teollisuusaluetta. Harppaus edellisiltaan, jolloin haastattelen vokalisti Tommy Karevikia ja kitaristi Johan Lievfendahlia Tukholman Gamla Stanissa. Muutoin biisien sovituksia mietittäisiin varmaan loputtomiin, Karevik säestää. Joulukuun alussa julkaistun Seventh Wonderin neljännen albumin The Great Escapen nauhoitukset venähtivät suunniteltua pidemmiksi, sillä levy piti julkaista jo syyskuussa. Yritämmekin saada biisit jo kirjoitusvaiheessa siihen kuntoon, että studiossa niihin tehdään vain pieniä muutoksia. Bändin mielestä pitkäkestoinen työ maksoi lopputuloksessa itsensä takaisin. Esimerkiksi solisti Karevik uhrasi omien osuuksiensa purkittamiseen kuukausia. Lähden tietenkin väärään suuntaan ja tutustun siinä samalla vehreään ruotsalaiseen kaupunkiluontoon, jalkapalloa lastensa kanssa pelaaviin perheenisiin ja pelottavan suureen määrään jalkakäytävälle ilmaantuneita, jumalattoman kokoisia etanoita. Nauhoituksissa annan hommalle kymmenkertaisesti enemmän normaaliin verrattuna, Tommy Karevik painottaa. Täyskäännöksen ja ripeän askelluksen päätteeksi saavun takaisin lähtöpaikkaan, jossa odottelee Seventh Wonder -yhtyeen Andreas-duo, basisti Blomqvist ja kosketinsoittaja Söderin. Progressiivinen metalli toimii johtoajatuksena osin rockhenkiselle kertosäesommittelulle, yhdelle popahtavalle balladille ja levyn päättävälle, massiiviset Inferno Ääripäitä ja täydellisyyttä 33. Eikä ole ollut paineita siitä, että raitojen pitää olla purkissa juuri tiettynä päivänä, äänityspöydän takana viihtyvä Lievfendahl huokaa. TEKSTI JA rEISSUKUVAT Jaakko Silvast I PrOMOKUVA Johan Larsson I www.seventhwonder.nu Perfektionistilla ei ole helppoa varsinkaan, kun on purkittamassa seuraajaa jopa genrensä kulmakiveksi luettavalle äänitteelle. Pääsyy tähän on bändin kautta sen historian vaalima täydellisyys. Lukuisten ovien ja huoltokäytävien perältä löytyy bändin pyhin, uutuuttaan hohtava Studio Wonderland. On rankkaa olla perfektionisti, mutta minun täytyy pystyä elämään loppuelämäni näiden levyjen kanssa. Karevik toteaa studiorakentelun vaatineen paljon työtä ja rahaa ihmisiltä, joilla ei oikeastaan ollut minkäänlaista taitoa rakentaa studiota. Oma studio antaa tiettyä vapautta. Esimerkiksi kitarasooloista on saanut hitusen verran parempia. Tämähän tietää reilusti mallasjuomaa! Matka vanhan teollisuusrakennuksen sisuksiin on yhtä monimutkaisen mielenkiintoista kuin Seventh Wonderin taidolla tekemä progemetalli. Paikka kuitenkin pistettiin pystyyn ja työ kannatti. Oma studio on auttanut saamaan soitannollisesti parempaa jälkeä. Uuden albumin yhtäläisyydet edellisiin Waiting in the Wings- ja Mercy Falls -levyihin ovat korvinkuultavat. Vilinä päärautatieasemalla ja vielä junassakin on melkoinen, onhan kyse sentään viikonlopusta
Keväällä mies totesi, että jos paketista uupuu yksikin palanen, soundi ei ole täydellinen. Varmaa kuitenkin on, että Seventh Wonder jatkaa tästä eteenpäin.. Uuvuin niin totaalisesti, että piti suorastaan taistella, että sain itseäni niskasta kiinni ja innostuin jälleen täysillä musiikin tekemisestä. Jos niin ei tapahdu, jengi ajattelee, että bändi on laiska. Andreas Blomqvist myöntää paineiden kasaantuneen, mutta tyystin eri suunnasta. Tein paljon musaa Mercy Fallsille, sommittelin melodioita ja kirjoitin sanoituksia. Epäilemättä se tulee muuttumaan, mutta ei välttämättä huonompaan tai parempaan suuntaan. Kuluvan vuoden elokuussa yhtyeen alkuperäisjäseniin kuuluva rumpali Johnny Sandin ilmoitti jättävänsä Seventh Wonderin. The Great Escape on taas bändilevy, sillä työstimme sen biisejä paljon yhdessä. nut leikata veitsellä, Blomqvist naurahtaa, silti hiukan vakavuutta äänessään. Levyllä on läsnä Blomqvistin peräänkuuluttama Seventh Wonder -soundi, johon jokainen bändin jäsenistä tuo oman panoksensa. Miten tehdä vähintään yhtä hyvä jatko niinkin menestyneelle teokselle. Aika on osoittanut, että levy kestää kulutusta ja ansaitsee paikkansa genren konseptilegendojen joukossa. Henkilökohtaisesti olen Johnnyn lähdöstä murheissani, koska olen soittanut hänen kanssaan viimeiset 15 vuotta. Jos aikoo säveltää 30-minuuttisen kappaleen, se vaatii verta, hikeä ja kyyneleitä ainakin viikkoja, jopa kuukausia, Blomqvist muistuttaa. Työnteko viime vuodenvaihteen molemmin puolin oli äärimmäisen kovaa. Suurin paine tuli aikataulujen suhteen, sillä kaikki yleensä odottavat seuraavaa levyä jo vuoden, viimeistään kahden jälkeen. Bändin jäsenillä on kuitenkin päivätyöt ja perheet, ja sitten pitäisi vielä ehtiä kirjoittamaan musiikkia ja treenaamaan. Kuinka käykään jatkossa täydelliselle SW-soundille. Waiting oli eniten Johanin ja Mercy Falls Tommyn näköinen levy. Ruotsin studioreissun kosteat jälkimainingit (osaavat ruotsalaiset matematiikkametallistitkin ottaa olutta ja heilua kaupungilla) ovat muisto vain, ja meneillään on bändin kaikkiaan toinen kolmen keikan pyrähdys MannerSuomessa. Seventh Wonder pääsi uuden materiaalin työstämisen pariin vuosi sitten lokakuussa. Kuten Seventh Wonderin mastermind Andreas Blomqvist sanoo, The Great Escapen kappalerivistön ääripäät ovat entistä kauempana toisistaan, mutta yleisesti ottaen kiekko kuulostaa Seventh Wonderilta. Myös Tommy Karevik myöntää tehdyn työn vaativuuden. The Great Escapen nauhoittaminen oli myös melkoisen kivuliasta, mutta uskon, että kuulijat pitävät uudesta levystä. Palvelukseen halutaan: rumpali Kuin veitsellä leikaten Kun Seventh Wonderille sen uran tähän mennessä suurimman läpimurron aiheuttanut teemalevy Mercy Falls ilmestyi syyskuussa 2008, fanit ja kriitikot menivät yhtyeen edessä polvilleen. Olemme saaneet useampia hakemuksia rumpaliehdokkailta ja odottelemme vielä jonkin aikaa, kunnes alamme valita seuraajaa Johnnylle. Sitä vihaa olisi voi34 Inferno Tehdäänpä loikkaus keväisestä Tukholmasta Jyväskylän syksyiseen koleuteen. Luotan, että yhtye pystyy jatkossakin tuottamaan yhtä laadukasta musiikkia, Blomqvist sanoo. Sinä aikana aloimme jo käydä toistemme hermoille. Jos olisit tullut käymään studiolla helmikuussa, fiilis olisi ollut aivan toinen. The Great Escape on paketissa ja bändi tulokseen tyytyväinen Työstövaiheesta on sen verran vähän aikaa, että miettii yhä niitä asioita, joita olisi ehkä voinut tehdä toisin jos aikaa olisi ollut enemmän, Andreas Blomqvist nauraa. Tuolloin valmiina oli jo kolme demobiisiä. "Jos meillä ei olisi minkäänlaista deadlinea, työskentelisimme varmaan itsemme kuoliaiksi." puoli tuntia kellottavalle nimikappaleelle. Paineita oli toki musiikillisestikin, mutta en epäillyt hetkeäkään, ettemmekö pystyisi tekemään yhtä hyvää levyä kuin Mercy Falls. Tietyllä tapaa astuimme kitaravetoisemman Waiting in the Wingsin suuntaan, mutta samalla ammensimme kosketinvoittoisemman Mercy Fallsin kokemuksista. Hänen eronsa ei tosin tullut yllätyksenä, ja tuen hänen päätöstään omistautua jatkossa enemmän perheelleen. Ulkoapäin katsottuna bändin tilanne alkuvuodesta 2010 tuntui kuitenkin raastavalta
17.-19.2.2011 FINNISH METAL EXPO 18.-19.2.2011 ACCEPT·SABATON·TRIPTYKON SYMFONIA·THE MAN-EATING TREE MYGRAIN·DREAMSHADE DEATHCHAIN·BATTLE BEAST SUOMI METAL STAR -bändikisa lisää tulossa FINNISH METAL EVENTS PROUDLY PRESENTS: FINNISH METAL EXPO 18.-19.2.2011 Ennakkoliput www.tiketti.fi ja www.lippupalvelu.fi. Lipunhinnat: ennakko 35 / ovelta 40 (mikäli jäljellä). Ennakkolipunhintoihin lisätään lippukauppojen toimituskulut. Tapahtumaan myydään ainoastaan yhden päivän lippuja. Tapahtuma on ikärajaton. KLINIKOITA·SÄLÄÄ·ROMPETTA·FINNISH METAL AWARDS www.fme.fi KAAPELITEHDAS Kaikki oikeudet muutoksiin pidätetään.
Albumilta löytyy kaikkea mahdollista Tittentattentekstin naislauluvetoisesta lastenlaulumaisuudesta (josta vastaa uudella Dimmu Borgir -levylläkin esiintyvä Animal Alpha -laulajatar Agnete Kjølsrud) Eukalyptustreetin saksofonitrippailuun ja sitä kautta levyn nimikkokappaleen kipakoihin black metal -sahauksiin. Stridsljod sisältää yhdet oudoimmista kirjoittamistani sanoituksista. menneisyyden onnistumisia kertaamalla. I KUVa Sidsel Jakhelln Semb I www.myspace.com/solefaldofficial 36. Henkilökohtaisella tasolla levyn huippuhetkeksi nousee kuitenkin Stridsljod (Blackabilly), jonka sekavuudessa on ilahduttavan paljon samoja piirteitä yhtyeen uran kärkiteokseksi nousevan Neonism-levyn kanssa. Hiljattain valmistunut uutuuslevy Norrøn Livskunst on Solefaldkaksikon toisen osapuolen Cornelius Jakhellnin mukaan yhdistelmä The Linear Scaffoldin mustuutta, Neonismin elektronisia ja urbaaneja sävyjä sekä The Icelandic Odyssey -levykaksikon eeppistä tunnelmaa. Toimiva vaihde löytyi menneisyyden onnistumisia kertaamalla. Mies ei ole väärässä, sillä Norrøn Livskunst todellakin kuulostaa tiivistelmältä 15-vuotiaan yhtyeen uran eri vaiheista. Käytännössä biisi koostuu kahdesta eri sanoituksesta, joista toinen on Edda-runomuodossa, høgnorsk-tyyliin kirjoitettu, ja toinen hieman leikkimielisempää blackabilly-lyriikkaa, joka on lainattu viime vuonna julkaistusta Voguesville-novellistani. norjalaisella Solefaldilla menee muutaman laihemman Norjalaisella Solefaldilla menee muutaman laihemman vuoden jälkeen kovaa. TiTTenTaTTenTeKSTi Joni Juutilainen pohjoisesta ohjoisesta p S ieltähän se viimein tuli kauan odotettu loistoalbumi Solefaldilta. Toimiva vaihde löytyi vuoden jälkeen kovaa. Kärjistäen voisi sanoa yhtyeen eläneen varjoissa koko 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen, sillä kuluneen kymmenen vuoden aikana julkaistut neljä kokopitkää levyä eivät ole tasoltaan lähelläkään bändin uran käynnistäneitä The Linear Scaffoldia (1997) ja Neonismia (1999). Pitkän linjan Solefald-fanittajille levyn ilahduttavimpiin ominaisuuksiin kuuluu yhtyeelle ominaisen sekopäisyyden ja jopa itsetarkoiInferno Boheemitaiteilijat Boheemitaiteilijat tukselliselta tuntuvan hämmentämisen paluu musiikkiin
"Jotkut ystävistämme olivat huolissaan, "Jotkut ystävistämme olivat huolissaan, kuinka paljon kaikki vihasivat meitä. Se oli oikeastaan aika outoa, sillä me teimme vain musiikkia. Olen siis ehdottomasti sitä mieltä, että tissit tuntuvat aina paremmalta käsissä kuin levyn kansikuvassa ja sama pätee kaljaan! Inferno Kaikkien vihaama Kuten haastattelun ensimmäisestä osasta käy hyvin ilmi, Solefald ei ole tavallinen yhtye. Se on kulkenut omia arvaamattomia teitään aina vuonna 1995 julkaistusta Jernlov-klassikkodemostaan lähtien, ja vaikka yhtyeen ura on ollut monimuotoinen ja käsittämättömän värikäs, bändi on kyennyt sisällyttämään jokaiselle teokselleen massiivisen annoksen yksilöllistä ilmettä. huom.). Nyttemmin olen huomannut, että The Linear Scaffoldin ja Neonismin sanoituksia lukemalla voi saada helpostikin sen kuvan, että olemme vasemmistolainen bändi. Albumi oli rohkea sillisalaatti black metalia, klassista musiikkia, rockia, itämaisia vaikutteita, konebiittejä, rappia ja ties mitä, mutta jollain käsittämättömällä tavalla norjalainen tehokaksikko sai leivottua tästä länsimaista kulttuuria kritisoineesta levystä oman genrensä ehdottoman klassikon. kuinka paljon kaikki muut vihasivat meitä." Biisin tarinassa esiintyvä Voguesvillen päähenkilö on alkoholisoitunut harmaalokki nimeltä King, joka käyttää enemmän aikaa kaljoitteluun ja esiintymiseen blackabilly-bändinsä Chiliheadin kanssa kuin työskentelemiseen poliisilaitoksella. Punainen kertoo intohimosta ja vaarasta, tulesta ja verestä, musta taas kuolemasta ja surusta, ehkä myös omanarvontunnosta ja itsekurista. Musiikkimme on aina muodostunut kuvitteellisesta epätoivon mustasta ympyrästä, jonka sisällä on punainen ja intohimoinen sisusta. Siinä missä tietyt tyypit polttelivat kirkkoja, olimme ainoastaan sivustakatsojan asemassa. Lähimpänä tätä taitaa olla YouTubesta löytyvä pätkä, jossa känniset fanit laulavat jotain biisiämme, en nyt muista mitä niistä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että jokaisen julkaistun Solefaldkappaleen tunnistaa Solefaldiksi sekunneissa. Työpaikkansa poliisissa hän sai jonkinlaisen eri vähemmistöjä tukevan toiminnan kautta. Kyllä minä ainakin luopuisin! Ollakseen näinkin kokeilullinen bändi Solefald on säilyttänyt musiikkissaan tiukan ja ehdottoman metallipohjan, toisin kuin esimerkiksi aiemmin mainittu Ulver, joka liukui black metalista hiljalleen kohti koneistetumpia äänimaisemia. Erittäin miellyttävä pätkä! On hienoa huomata, että musiikissamme piilee sen verran energiaa, että sitä on hyvä lauleskella myös humalassa. Niin, Neonism. Mikä tämä genre sitten ikinä lieneekään. Jokainen yhtyeen uraa pidempään seurannut on huomannut, että Solefaldin tekemisiä määrittää kaksi väriä: musta ja punainen. Kehitimme jopa sloganin "an abnormal chase for those who still believe in a normal world", joka löytyy ensimmäiseltä albumiltamme. Tämä viime vuosituhannen loppumetreillä julkaistu levy pysyttelee bändin uran ehdottomana kulmakivenä, eikä levyn merkitystä yhtenä aikansa rohkeimmista metallilevyistä kannata aliarvioida. Paikallinen metalliteollisuus eli kenties mustinta ja tuotteliainta vaihettaan, ja varsinaiseen murrosvaiheeseen sekä kokeilullisempien black metal -levyjen tulvaan olisi aikaa vielä muutama vuosi. Mutta etkö ole todellakaan sitä mieltä, että olisit valmis luopumaan parista sormesta tai varpaasta saadaksesi Cosmophonyn kaltaisen biisin itsellesi. Tsekkaahan huviksesi Meister Mephisto -levyn kansikuva ja lue Master Hunter- ja Party Über Alles -kappaleiden lyriikat. Yhtä kaikki, lienee täysin kiistaton tosiasia, että bändi ei päästä kuulijaansa helpolla jatkossakaan. Nöyristelemättömyys ja terve omapäisyys ovat vieneet yhtyeen pisteeseen, jossa se näyttäytyy koskemattomana, joidenkin mielestä lähes pyhänä puhtauden lähteenä, jonka omaehtoisuutta ulkopuoliset kädet eivät ole päässeet tahraamaan. Miksi. Kirjoitin heille yhdet sanoitukset, jotka kertoivat nettispämmäyksestä. Yhtyeen musiikkia kuunnellessa herääkin usein ajatus, ovatko miehet jääneet tavallaan oman nokkeluutensa ja älykkyytensä vangiksi. Olenkohan itsekään koskaan kuullut Solefald-coveria... Toisin kuin Ulverilla aikoinaan, Solefaldilla tuntuu olevan edelleen paljon annettavaa metallimusiikin saralla. Kysyessäni yhtyeen suunnitelluista musiikillisista linjauksista, Cornelius heittää varsin arvoituksellisen vastauksen: Tämäpä oli harvinaisen avoin kysymys! Sanotaanko vaikka näin, että tunnen progressiivisten ja elektronisten voimien taistelevan sisälläni. Kolme vuotta sitten Solefald ja Avantgarde Music -levy-yhtiö luulivat tehneensä kulttuuriteon julkaisemalla Neonismin uusittujen kansitaiteiden sisällä. Eikö muka koskaan tee mieli vetää rehellisiä perskännejä ja soitella kolmen soinnun biisejä tisseistä ja kaljanjuonnista kiljuen. Jotain yhtyeen ikonisesta asemasta kertoo, että allekirjoittaneen korviin ei ole kantautunut yhtään Solefald-versiointia ellei sellaiseksi lasketa kahden vuoden takaisen The Circular Drain -juhlakokoelman ulkopuolisten suorittamia Solefald-remixejä. Yhtye astui sisään norjalaiseen black metal -skeneen 1990-luvun puolivälissä, jolloin Solefaldin kaltainen bändi ei aiheuttanut kuuluvia riemunkiljahduksia. Tunnen myös sympatiaa Sólstafiria kohtaan, sillä he ovat kehittäneet aivan omanlaisensa rokkaavan black metal -tyylin, joka huokuu mahtavaa islantilaista tunnelmaa. Tissit käsissä Punaista ja mustaa Viidentoista vuoden mittaista uraa haastavan vaihtoehtometallin saralla voi pitää erinomaisena suorituksena. Viittaukset näihin väreihin tulevat esiin niin monessa vaiheessa yhtyeen tuotantoa, että kyse ei voi olla pelkästä sattumasta. 37. Joidenkin tulkintojen mukaan punainen viittaa poliittiseen suuntaukseemme, mutta olemme aina kieltäneet sen, sillä Solefald on epäpoliittinen bändi. en kyllä usko. Olimme kovin erikoisia vanhassa black metal -skenessä ja halusimme nousta sieltä esiin. Luulen, että olimme aika ylimielisiä tuohon aikaan oikeastaan koko black metal -skene oli sitä tuolloin mutta meidän ylimielisyytemme oli erilaista, tietyllä tapaa älykkäämpää. Nämä värit ovat olleet mukanamme koko ajan, ja joskus huomaan miettiväni, mistä ihmeestä nappasimme ne mukaan. Aikoinaan olimme samoilla linjoilla In the Woodsin kanssa, ja nykyään aktiivisista bändeistä ensimmäisenä tulee mieleen Ulver. Sekoittivatpa nuo vielä varmuudeksi kappalejärjestyksenkin uusiksi, fiksasivat hieman soundeja ja löivät vielä mukaan kohtuuttoman keskinkertaisen Cosmophony-raidan. Hei, etkö muka tiedä Sturmgeistia (Corneliusin viinanhuuruinen sooloprojekti, toim. Lakimiehemme kielsi puhumasta julkisesti mistään, mikä liittyy tähän Neonismin uusintajulkaisuun. Solefaldin uraa on määrittänyt jatkuva tarve omaperäiseen ilmaisuun ja uusien polkujen etsimiseen. Täysin yksin bändin ei ole kuitenkaan tarvinnut taivaltaa; Cornelius kykenee löytäämään aikalaisbändiensä joukosta hengenheimolaisia, joiden kanssa hän ja yhtyeen toinen osapuoli Lars "Lazare" Nedland jakavat muutakin kuin kokeilulliset metallitaustat. Jotkut ystävistämme olivat huolissaan, kuinka paljon kaikki muut vihasivat meitä. Myös Havoc Unit tuntuu läheiseltä, sekä Manes, jolla oli myös ranskankielisiä sanoituksia yhdellä albumillaan
Videota ei ole tietenkään koskaan julkaistu, eikä kukaan muu bändistä ole koskaan nähnyt sitä. Luulen kuitenkin, että tämä paska videokokeilu oli parempi kuin mikään, mitä nämä surkeat opiskelijat tulevat koskaan saamaan aikaiseksi. Oppia ikä kaikki Albumi kaupoissa nyt! Kreikkalainen melodisen metallin lähettiläs Firewind on vihdoin julkaissut odotetun studioalbuminsa! Ilmiömäinen Gus G. On siis sanottava, että Portlandista ei löydy kovin helposti hyviä ja bändiin sopivia muusikoita. Koko vitun juttu ärsyttää minua entistä enemmän aina kun joku ottaa sen puheeksi. En ollut koskaan täysin tyytyväinen The Endin toimintaan. Tämä alue on täynnä todella loistavia bändejä. The Mantle -levyltä (2002) löytyvästä Not Unlike the Wavesista väännetty videonkuvatus ei varsinaisesti tuo bändin esiin parhaita puolia, mutta video kehdattiin siitäkin huolimatta julkaista viimevuotisella The Silence of Forgotten Landscapes -dvd:llä, joten täysin avuttomasta tekeleestä tuskin on bändin mielestä kyse. Vai onko. Portlandissa on kyllä muutama hyvä bändi, mutta laajempi skene ulottuu Vancouverista aina Oregonin Eugeneen saakka. No, ainakin opimme, että filmiopiskelijoihin ei kannata koskaan luottaa näissä asioissa, he eivät huomioineet lainkaan meidän yksityiskohtaisia vaatimuksiamme videon suhteen. Marrow of the Spirit on yhtyeen ensimmäinen julkaisu keskisuurelle Profound Lore -lafkalle. Villin arvauksen mukaan näiden yhtyeiden markkina-arvo on hieman eri luokkaa lafkalle aiemmin levyttäneiden Love Historyn, Mental Homen ja Scholomancen kanssa. Profound Lore on myös erittäin arvostettu levy-yhtiö, jolla on todellinen fokus artistien laadussa valtavirtamenestyksen sijaan. Aesop (Dekker, rummut) asuu puolestaan Kaliforniassa. Oikeastaan kaikilla paikallisilla bändeillä on jatkuvia kokoonpanoongelmia, sillä täällä on paljon narkkareita ja muita sekopäitä. Ainoa jäsen, jonka olen tavannut Portlandissa, on Don (Anderson, kitara ja piano). En oikein jaksa uskoa, että tekisimme koskaan uutta videota, koska tämä ensimmäinen kokemus oli niin kammottava. He halusivat sainata meidät toden teolla joskus 1988, ja koska kaikki muut tarjotut sopimukset olivat niin huonoja, päätimme antaa heille mahdollisuuden. on jälleen laittanut soittopelinsä sellaiseen vireeseen, että joulupukki saattaa eksyä reitiltään! www.myspace.com/ firewind Julkaisu 24.11. www.myspace.com/intronaut Julkaisu 24.11. Behind The Black Veil www.myspace.com/theshadowtheoryofficial. Kuinka helppoa oli esimerkiksi löytää oikeat muusikot Agallochiin. Ashes Against the Grain -painajaisen (2006) jälkeen meidän sopimuksemme The Endin kanssa päättyi, ja olimme niin helvetin iloisia, että pääsimme siitä irti! Profound Lore sen sijaan on täydellinen lafka meille, sillä pomonsa Chris Bruni ymmärtää täysin artistisen luonteemme ja estetiikkamme. Yksi hyvä keino artistisen luonteen ja estetiikan esittelemiseksi ovat musiikkivideot, joita Agallochin historiasta ei löydy kuin yksi. Tein itse amatöörivideon The Hawthorne Passage -biisistä vuonna 2002 yhdellä videokameralla ja editoin sen kahdella vcr-laitteella. Huhujen mukaan yhtyeellä meni sukset pahemman kerran ristiin aiemmat kolme levyä julkaisseen The End Recordsin kanssa, jonka "profiilinkohotus" on tuonut riveihin Lordin, The Gatheringin ja VoiVodin tasoisia bändejä. Ajan myötä tuntui lähinnä nololta olla yhdistettynä useimpiin lafkan bändeihin, ja meitä painostettiin koko ajan lyömään itsemme läpi ja siirtymään kaupallisempaan suuntaan. PARHAAT LAHJAT PU KIN KONTTIIN! "Melankolialla ei ole kansallisuutta." Nyt kun päästiin puhumaan maantieteestä, millainen paikka Portland oli metallimuusikon kasvaa. Jasonin (Walton, basso) olen tuntenut lukioajoista asti, mutta hän on kotoisin toisesta osavaltiosta. The End oli lupaava lafka muutaman vuoden ajan, mutta sitten Andreas (Katsambas, lafkan pomo) halusi yhtäkkiä vetää yhtiön linjan tylsään ja kaupalliseen suuntaan. Sen piti alun perin olla ammattitaitoinen ja elokuvamainen video
"Olen vain rähjäinen runkkari POhjOisWalesista." 40 Inferno
Mutta vaikuttaa siltä, että olemme muuntumassa jonkinlaiseksi yltävastaajaksi, hän hymyilee 42 Inferno. Lemmy kääntyy laskemaan saldoaan. "Olette aina olleet altavastaajien bändi", ehdin aloittaa, mutta Lemmy tarttuu heti sanaan ja kääntää sen päälaelleen. Kolmen vuosikymmenen verran biisejä, legendaarinen, kovalla työllä ansaittu maine ja palkinto suodaan Metallican cover-kappaleesta. Olin tehtaalla... Motörhead on ollut menestyvä toiminimi nyt jo 35 vuotta, eikä vanhoja konkareita uhkaa eläke tai konkurssi. Olemme yhä altavastaajia, ainakin mitä musiikkiteollisuuteen tulee. Kolikkojen tippuminen ei meinaa loppua. Klink, klink, klink. Lemmyssä on aimo annos vanhaa kunnon punk-asennetta, mutta sen juuret työntyvät 70-luvun kapinallisuutta syvemmälle. Useimpien ihmisten täytyy tehdä jotain vitun duunia, jota vihaavat koko elämänsä. Se oli säälipano, kuuluu vertauskuvallinen luonnehdinta. Sinun täytyy tappaa aivosi voidaksesi tehdä sitä. ja tunsin, kuinka aivoni kuolivat. Eli jopa siinä tilanteessa ne käänsivät veistä haavassa. Minä kuitenkin tykkään olla luuserin asemassa, se antaa aihetta tappeluun. Klink, klink, klink. Mutta fanimme kohtelevat meitä "yltävastaajina", joten se on ihan OK. Eipä silti, että mies tarvitsisi niinkään ylimääräisiä hedelmäpelituloja. Tauko. Se tarkoittaa, että voitin, Lemmy selittää viimeisen rautarahan vihdoin kolahdettua ulos. Miehen sarkastinen asenne on kaikin puolin ymmärrettävää. Miehen ääni hiljenee ja hän mutisee kuivalla ironiallaan: Liukuhihnalta unelmatehtaalle Ennen kuin keskustelumme pääsee kunnolla alkamaan, joudumme keskeytetyksi, sillä mainittu hedelmäpeli alkaa yllättäen sylkeä kolikoita ulos. Juuri noin. Niin luulisin, joo. siNähäN tiedät, ettei maailma suiNkaaN ole siNuN. Ja minäkin tein yhtä semmoista työtä. se kuuluu Pankille." Viskipullon, tuhkakupin ja hedelmäpelikoneen vieressä pöydällä lojuu Battle of Britain -kirja. Pitää nälkäisenä, tiedäthän. Lemmyn persoona, olemus ja imago viittaavat punkrockin ja raskaamman hevin ohitse jonnekin kauemmas, rockin alkuaikojen vihaiseen miehisyyteen. "sarkasmiahan se On. Paksu teos miehen synnyinmaan historiallisesti merkittävästä tapahtumasta on vahva vihje siitä, etteivät Hollywood ja sen synnit ole onnistuneet tuhoamaan tämän viihdetaiteilijan aivonystyröitä. Kiitos. kuivasti ja ottaa puheeksi bändin muutama vuosi sitten vastaanottaman Grammy-palkinnon. Motörhead ei ole "ulkopuolinen" sanan varsinaisessa merkityksessä; eihän mikään yhtye, joka on esiintynyt Britannian kuninkaallisessa oopperatalossa, voi enää väittää olevansa kulttibändi. Yli tunnin kestävän, varsin röökipitoisen keskustelumme aikana vihje osoittautuu todeksi: moottoripään tankki on kaikkea muuta kuin tyhjä
Kyllä se on niin, että Liimatainen on yhtä hullu ku mekin. No, koska me kuultiin, että Katri Helena on siellä! No ei sentään. Seppovaara paukahtaa paikalle flunssaisena keskeltä myrskyä ja yllättää haluamalla ensimmäisenä rahaa. Lehdessähän sitten luki, että Hiili Hiilesmaa soitti levyn rummut ja bassot! mies hirnuu. Bändi vaikuttaa olevan innoissaan tuoreesta levystä. Blake on vaihtanut lähes rutiininomaisesti levy-yhtiötä, eikä ehkä niin ennalta arvattavaan talliin. Tein Sueen haastiksen ja kerroin, että Hiili Hiilesmaa duunasi levylle rummut ja bassot, hän kun ne on tuottanut. Ensisijaisesti tarvitaan promo- ja jakelupuoli kuntoon. Yhtye on mennyt omapäiseksi ja määrätietoiseksi kerrotun Aaro Seppovaaran johdolla läpi lukuisten muutosten ja saanut kauppoihin viidennen pitkäsoittonsa, Haze Paraden. planeetta Katri Helenan kainalossa Korak on yllättäen hävittänyt tavaramerkkinsä, eli takalistoon yltävän rastatukkansa. Aaro on promonnut uutukaista jo eri suuntiin, ja sekään ei ole mennyt kaikilta osin nappiin. Suunnistamme valtionkauppaan hakemaan saunajuomaa ja jatkamme ennalta valittuun saunakabinettiin. Blake on tahkonnut groovaavaa bluesheavyään kohta vuosikymmenen. Meillä on ollut myös täysi taiteellinen vapaus, Antero kehuu.. Ei vittu ketään! Ei ainakaan normaalia kaduntallaajaa. Onhan me mietitty, mikä tänä päivänä on levy-yhtiön rooli ja mitä halutaan. Jos bändi tekee hyvän levyn, ketä kiinnostaa minkä lafkan julkaisema se on. Tommi "Jonne Aaronin isoveli" Liimataisen luotsaaman Hype Productionsin hoteissa komeilevat muiden muassa Negative, Lord Est ja tuoreimpana kiinnityksenä Katri helena. Aaro kertoo, miten Blake on päätynyt tällaisen joukon jatkoksi. TEKSTI JA TOIMInTAKUVAT Aadolf Virtanen I PrOMOKUVA Nauska I www.blake.fi Onhan maakin T apaan sovitussa helsinkiläisessä saluunassa kitaristi Sami Hassinen, ja avaamme tilaisuuden ottamalla huurteiset. Ajattara ei ole kuulemma maksanut studiolaskuaan, eikä hän uskalla pyytää, Ruoja kun on katapultteja rakenteleva natsi. Siitä tuntuu olevan valmis versio jo yhdellä jos toisellakin, paitsi bändillä itsellään. 48 Inferno Noh, onhan se kuulopuheiden mukaan ainakin helvetin hieno, toteaa Hassinen. Näissä Hype on saanut vakuutettua. Vittu ku tipahtaiskin, toteaa Aaro. Illan ideana on ottaa miehestä mittaa koko bändin kera, ensin saunomalla, sitten keilaamalla. Huomattiin ensi tapaamisella, että siellä on todellista paloa näihin hommiin. Utelen mieheltä, tipahtiko leuka rintaan, kun painavat patukat napsaistiin poikki. Lainarahoitan miespolon, ja tuota pikaa seurueeseen liittyy myös viimeistä viikkoaan alle nelikymppisenä viettävä basisti Antero Aunesluoma. Paikalle kaartaa tuorein blake, rumpali Kari "Korak" Reini, jonka kyytiin ahtaudumme
Ei sitä kovin hyvin ole suojeltu, Doom Unithan on pölliny puolet meidän jutuista! parahtaa Aaro ja alkaa polkea käärmeissään vierestä löytynyttä kuntopyörää. Ihan liikaa Hassista Painumme löylyihin. Hassinen: Ja Aadolf tekee haastiksen. Aarohan julisti joskus, että bändin ei tarvitse käydä ulkomailla jos ei ole käyty Oulussakaan. Oliskohan niillä kymppilinjan äijillä koksua. Jos levy-yhtiö ei vastaa huutoon, on oman arvon alentamista, jos jää tuleen makaamaan. Vaikka Katrin Helenan kanssa. Näyttävä lopetus olisi joulurauhalle paikallaan. Joko ulkomaiden olisi aika saada Blakea. Tuleeko ikinä mietittyä, oltaisiinko jo pitkälläkin, jos kaikki menisi aina putkeen. Mä olen miettinyt muuten Turkua, kun siellä julistetaan joulurauha, että milloin se loppuu. Tästä se on nähtävissä yhteiskunnan nykytila. Aarolla on ollut aina vahva visio musasta ja mitä sen eteen vaaditaan muilta. Laita sinne, että Blake ei pääse ikinä rajan yli, kun sillä on aina 62 kiloa Hassista mukana, äijät huutavat Hassisen nyökytellessä. Blake on vaihtanut levy-yhtiötä joka levylle, ja rumpaleita on mennyt ja tullut lähes Spinal Tap -tahtiin. Kyllä mä sen tajusin, että rundilla herään joku aamu jossain Seinäjoella ilman rastoja. Katso nyt tuota Aaroa. Kerran olin ruotsinlaivalla, silloinkin väärillä papereilla. Korak: Joo, mut kyllä ne taipuisi. Voidaan vähän niinku sanoa joka paikassa, että ollaan täältä, Aaro kertoo. Kyllähän me se tiedetään, ettei levyistä juuri rahaa saada. Totta, näethän sä nämä kaikki leimat, mistä luulet niiden tulleen. Antero: Joo, tää on hankalaa, joulurauhat menee aina päällekkäin. Aaro: Ja tärkeisiin asioihin näytettiin vihreää valoa, esimerkiksi studiobudjetista ei tullut sanomista. Entä taipuisiko Katri Helena coveriksi Blakelle. Mutta Antero meistä on se varsinainen sadisti. Meidän ehtona oli vaan, että Hiilesmaa soittaa bassot ja rummut. Kyseessä on bändi, mikä keskittyy vain musiikin tekemiseen. Ei tarvitse paljon ihmetellä, mistä perussuomalaisten kannatus johtuu. Mitenkäs, nythän on menossa esimerkiksi Sakara Tour, olisiko Blakella intoa lähteä Hype Tourille. No, suoraan sanottuna tuo Hassinenhan se syy on, ettei ole käyty. Korak: Nehän on epäonnisia, ketkä on meidän kanssa lähteneet tekemisiin. Korak: No totta munassa! Katri Helena, Kymppilinja, Negative ja Blake! Varsinkin jos Katri haluaa. Antero: En mä näe epäonnea tässä. Anterolla alkaa puhelinlangat laulaa, Korak taas alkaa mukailla Katson sineen taivaan -sävelmää. Tämähän passaa, bändi on Helsingistä, levy- yhtiö Tampereelta ja Hassinen Turusta. Levyn ilmestymistä juhlistetaan Helsingissä, Tampereella ja Turussa. Antero: Ja Kartsa leikkaa fledan. Haluaisin tietää, milloin saa taas alkaa solvata lähimmäisiä ja pahoinpidellä ystäviä. Siinä suhteessa me ollaan päästy aina maaliin. Ei me olla ikinä saatu fuduja yhdeltäkään levy-yhtiöltä, Aaro kuittaa. Mieshän ei saa tuomioidensa takia enää passiakaan, Antero valottaa. Hassinen pohtii. Kerään hetken rohkeutta ja alan udella kummissani, mitä ihmettä pitää tehdä, että miehelle ei enää myönnetä passia. Jokainen levyhän on kuitenkin myynyt enemmän kuin edellinen ja ajat on kuitenkin huonot. En pääse ikinä enää Suomeen, jos poistun maasta. En ole ikinä päässyt ulkomaille. Siltä se ainakin kuulostaa, Aaro tyrmää. Sehän antaa oikeasti remmiä jälkikäteen sille, joka soittaa väärin keikalla, Hassinen jatkaa. Korak miettii. Totta kai lähdetään. Korak: Mut on Blake oikeesti sen verran väkivaltainen bändi, ettei siinä vaan vedetä rastoissa. Aaro: Kerranhan muuten eräs keikkamyyjä buukkas meidät Seinäjoelle saman lafkan bändin kanssa vastakkaisille puolille katua. Minähän meistä olen eniten ulkomailla aina reissannut, Hassinen hekottaa. Tämähän kuulostaa hurjalta. No, me puhutaan sulle paskaa. Oltiin Inferno 49. Ja eihän meillä mikään kiire tässä ole. Totta kai aina mennään nopeammin ja pidemmälle, jos kaikki menee putkeen. Siksi vedin ne itse poikki suosiolla. Ei sitä ainakaan, eikös HIM ole jo tehnyt sen englanniksi. Meillehän sanottiin joskus myös, että jos teette diilin meidän kanssa, pidetään huolta, että teidän musaa suojellaan. Hassinen esittelee tatuoitua runkoaan. Alle tunnissa olemme saavuttaneet miehisyyden lakipisteen: viisi äijää katsoo saunassa kahdelta ruudulta Tarzanin dvdboksia oluet kourassa! Tästä onkin hyvä jatkaa: mitäs on suunnitelmissa, kun uusi levy ilmestyy kauppojen hyllylle. Sehän on Katrin tavoin 2000-luvun naapurin piikatyttö imagoa myöten. Tai no, kyllähän meillä alkaa jo olla, Aaro nauraa. Mut jos on rokkia liikaa, tulee bluesia. Aina se julistetaan, jätetään roikkumaan ja taas julistetaan seuraavana vuonna. Levyjä myydään koko ajan vähemmän ja vähemmän, Hassinen huomauttaa
Se puolivahingossa tullut puolen sävelaskeleen korotus siinä puolessavälissä on kanssa upea juttu siinä biisissä, Hassinen ynnää. Toi on kyllä totta. Jokuhan päivätkin on keksinyt, Sunday on aurinkoinen päivä, Saturday on Saturnus-päivä. Biisi on Talk to Lucifer. Planeetoistahan tässä on ollut kyse jo ennen kristinuskoa. Joko tässä nyt muka vaikuttaisi olevan SE kokoonpano. Tilanne laukesi siihen. Olen lukenut vanhoja blues-lyriikoita ja hiffannut, että pettämistä ja dokaamistahan nekin tarinat ovat. Tekstit toimivat lopulta, kummalla versiolla sitten haluaakin tarkastella. Sotken keskusteluun maya-intiaanit, jotka myös velmuilivat planeettojensa kanssa. Nähtiin Hassisen kanssa tää myyjä sen toisen mestan edessä ja oltiin heti, että nyt tulee turpaan. Aaro: Ootko kuullu uutta Kari Peitsamon levyä. Mitä helvettiä, onhan Maakin planeetta, Korak muistuttaa. Sen verran hurjasti kuitenkin keilaamme, että hallin katosta putoaa lopulta jotkin ihmeen karmitkin kaulaan. Korak: Mä oon leikannu mun fledan ja muutin Espooseen, mitä sä vielä haluut. Kyllä. Kun jenkit pistävät sormet ristiin, se merkkaa samaa kun peukuttaminen meille. Eikö ole ristiriitaista, että paholainen esiintyy biisissä jos toisessakin. Paljastettakoon kuitenkin, että Blake-miehistöstä ei kukaan pääse samppanjaa poksuttelemaan. Weissmüllerin ratsastaessa sarvikuonolla ja iskien otuksen kuoliaaksi on tunnustettava, että minulla on pienenä ollut leopardikuvioiset viidakkohousut, joissa oli puukkokin vyötäröllä. Menin edellä ja tuoppi mäjähti mun päähän. Pakko olla vielä utelias. "Jos on rokkia liikaa, tulee bluesia." epävirallisella klubilla ja "kilpailija" virallisella. Lauantaina mies juo viinaa ja menee huoriin, se on pahuuden päivä. Marraskuiselta pilvitaivaalta ei erota planeetan planeettaa. Sormet ristissä Lisää löylyä. Jätämme kaatomestarin salaisuudeksi. Haze Parade päättyy tunnelmallisissa merkeissä erityisen koskettavaan mies ja kitara -yksinpuheluun. Käsitys, että paholainen on maan alla, on tullut vasta 30-luvulla. Hassinen: Anteeks. Tämä selvä. Kaikki perustuu planeettoihin, niin hyvyys kuin pahuuskin. Eihän mennä! Saturnus on pahan tyyssija. Koko maailman kartta perustuu hyvään ja pahaan. Bändi myös todistetusti vedättää ja valehteleekin päin näköä. Käytetäänhän sitä toki valehtelemisenkin yhteydessä. Sinkkubiisi Finger Crossed tuo mieleen muunnellun totuuden, eikä ole ensimmäinen kerta, kun aihe välähtää Blaken biiseissä. Jossain kyseltiin kans, että onko nyt palattu viiden levyn jälkeen planeettojen parista maan pinnalle. Antero: Pidä huolta. Kyllä yksi kakolankylmäkkö ja kolme itähelsinkiläistä saa aikaan loistavan balanssin, Antero päättää. Noissa jutuissahan mennään enemmänkin maan alle. Omalta kohdaltani tarvii sanoa, että se on ainoa biisi, mitä tehdessä on ikinä alkanut puskea kyyneltä silmäkulmaan. Planeetta- ja avaruusaiheita on käsitelty Blaken levyillä aina. Mies myrkyttää siinä pettävän narkkarinaisensa terästetyllä jauheella. Nyt tuntuu paremmalta kuin koskaan, Aaro väittää ja vaikuttaa puhuvan totta. Lähdettiin juoksuun ja Hassinen heitti sitä jo tuopillakin. Kartsa sanoi loppuun asti, etten voi tehdä biisiä jonka nimi on Inner Glycerine. Vittu se on Inner Glycerine, Aaro uhmaa. Koko levyhän kertoo petturinaisista. Onkos tässä haastattelussakaan mikään totta. Ei tietenkään, Aaro lunastaa. Vaikka mielikuvitussarvikuono on saanut kyytiä kesämökin metsässä, en pärjää Reinille, joka käyttää Tarzanin pojan nimeä edelleenkin. Kyllähän tämä oli näin kirjoitettu aikojen alussa, että 2009 kokoonpano on se lopullinen kokoonpano. Rumpalin ja basistin paikathan ovat olleet Blakessa aina hiukan tuulisemmat. Sormien ristimisellähän on kaksi merkitystä. Uutukaisella on myös erikoisesti nimetty aggressiopala Inner Glycerine, joka vaikuttaisi kostotarinalta? 50 Inferno. Poistumme epämääräisessä muodostelmassa Stadin yöhön. Nyt eletään Aaron aikaa, joten joudun vetämään sakkokierroksen kuntopyörällä. Ajelemme kaikki vielä kuntopyörällä, kunnes Hassinen saa ketjut solmuun koko joposta. Otamme vielä yhdet löylyt ja lähdemme keventämään tunnelmaa keilahallille. Mitä ihmettä sille Luciferille sitten oikein pitäisi sanoa, paljastakaahan nyt kukin. Tämä ei oikein kanna hedelmää. No, minä taas sanoin, että mähän oon tehnyt sen jo. Mayojen kalenterihan loppuu vuoteen 2012. Jossain arvostelussahan taidettiin sanoa, että se vanhan miehen laulusoundi ei oikein herättänyt tunteita miltään kantilta. Tuolta tulee hyvät tyypit ja tuolta pahat! Aaro huitoo. Tai ehkei ihan jokainen niistä ole petturi, mutta se oli kantava teema
Hurjimmat fanit ovat riisuneet paitansa ja pistäneet pystyyn moshpitin. VILLIn yLEISön eteen astuu myös Metal Orizon, joka on yksi skenen ensimmäisiä bändejä. TEKSTI Anna Roxvall (suomeksi toimittanut Matti Riekki) I KUVAT Johan Persson/Kontinent Slaezah Selaelo. Wrust. iraskaasti Haista vittu! Mustaan nahkarotsiin ja Iron Maiden -paitaan sonnustautunut jätkä kävelee toisen samoin pukeutuneen luo. Wrust, yksi Saharan alapuolisen Afrikan suosituimmista metalliyhtyeistä on lavalla, ja laulaja Stux Daemonin karjunta kimpoilee paikan betoniseinissä. Ja uusia tulee koko ajan. He elävät tätä varten. Naapuri Etelä-Afrikka on toki vertailussa jättiläinen, mutta niin bändit kuin fanitkin ovat siellä miltei poikkeuksetta valkoisia. Tyyppi vastaa nostamalla keskisormensa ja huutamalla takaisin: Haista vittu! Kaksikko heittäytyy väkevään halaukseen ja huutaa kuorossa: Haistakaa kaikki vittu! On puoliyö syyskuussa 2010, ja parisataa ihmistä on kerääntynyt metallifestareille Botswanan pääkaupungin Gaboronen City Halliin. Yhtye perustettiin vuonna 1993, jolloin sähkökitaran näkeminen oli Gaboronessa 52 Inferno. He kaikki. HIEMAn MySTISTÄ mutta totta: Botswanasta, hädin tuskin puolentoista miljoonan asukaan valtiosta, löytyy yksi Afrikan vilkkaimmista ja nopeimmin leviävistä metalliskeneistä. Kymmenen vuotta sitten maassa oli vain yksi metallibändi, nyt niitä on toistakymmentä. Joku heilauttaa päätään taakse ja purskauttaa suustaan kaljasuihkun, toinen yrittää kavuta lavalle ja tulee pusketuksi takaisin. Botswana on ainoa Afrikan maa, jossa Stuxin kaltaiset tyypit ovat alkaneet murista. Stux nappaa mikin ja huutaa: Botswanalla on painava sanansa sanottavana. saharan alla Me ollaan WRUUUUUUST! Täällä, juuri nyt, he ovat maailman herroja. Hiki haisee
Hän elää Afrikan vakaimmassa demokratiassa, joka ei ole kärsinyt sotilaallisesta konfliktista sitten vuoden 1966 Britanniasta itsenäistymisen. Niinpä keräännyimme joukolla kuuntelemaan radiota, jossa soivat bändit kuten Boston, Fleetwood Mac, Thin Lizzy ja KISS, Slaezah Selaelo sanoo. Fanit sonnustautuivat erilaisiin rockvaatteisiin sekä cowboy-tamineisiin, ja Gaboronen asukkaat alkoivat kutsua heitä termillä "MaRock", joka tarkoittaa paikallisella setswanan kielellä rokkaria. Ei meillä tosin ole muuta mahdollisuutta, meillä kun ei ole vielä sponsoreita. Risteyksissä kaikki autot pysähtyvät kiltisti punaisiin valoihin. Silti, viisumin anominen Euroopan-kiertuetta varten on byrokraattinen painajainen. Mutta ei koko Afrikka ole tuota, Stux sanoo. He ovat puurta- neet vuorokauden tauotta saadakseen kaiken toimimaan jouheasti, ja Stux painottaa, että kaiken hoitaminen itse on rankkaa. Tässä vaiheessa musiikkiakin tärkeämpää oli kuitenkin pukeutuminen. Selaelo muistaa, kuinka nyttemmin suljetusta Motswedibaarista Gaboronessa tuli nupullaan olleen metalliskenen keskus. Kun aloin kuunnella rockia 11-vuotiaana, en edes tiennyt sen olevan rockia. Stuxin mukaan tällä on tekemistä sen harhaluulon kanssa, että Afrikka olisi yksi suuri maa täynnä kansaa, joka haaveilee muutosta pois. Lähde: Wikipedia valtiomuoto Pääkaupunki tasavalta Gaborone (225 656 asukasta) Pinta-ala 600 370 km² asukasluku 1 573 267 englanti (virallinen), Kielet tswana (kansalliskieli) valuutta pula (BWP) elinkeinorakenne maatalous 4 %, palvelut 52 %, teollisuus 44 % BKT:sta aikavyöhyke UTC+2, kesäaika ei käytössä itsenäistyi 30. Syntyi rock-aalto. Jonkin ajan kuluttua kysyimme häneltä, voisimmeko soittaa keikkojakin. Metal Orizonin suosion kasvaessa se alkoi soittaa myös Etelä-Afrikan puolella, ja yhä useampi kuulija löysi tiensä metallimusiikin pariin. Ihan kuin muissakin genreissä, jos löydät jotain josta pidät, haluat sinne missä sitä soitetaan. He jakavat vaaleanpunaisen talon maalla tyttöystäviensä ja Stuxin pojan kanssa. Baarin omistaja tykkäsi meistä ja antoi meidän treenata tiloissaan. Olin vain maalaispoika, jolla ei ollut varaa edes kasettiin. Kun sanoo tulevansa Afrikasta, ensimmäinen asia jota ihmiset ajattelevat on sota, toinen on aids tai ebola ja kolmas nälänhätä. Sitten tuli Wrust, joka vei musiikin aivan uudelle tasolle. JUUrI WrUST on järjestänyt City Hallin -keikan, ja seuraavana päivänä joukko punasilmäisiä miekkosia hortoilee ulos autoistaan keräämään piuhoja, valoja ja vahvistimia. Hän on 44-vuotias Metal Orion -rumpali. Bändin inspiraatio tuli musiikista, jota Radio Botswana soitti tunnin joka lauantai. syyskuuta 1966 maatunnus BW Kansainvälinen suuntanumero +267 Metal Orizon. yhtä tavallista kuin moottorikelkan. Wrust on joka tapauksessa Botswanan tämän hetken suurin metalliyhtye ja matkalla tunnetuksi nimeksi Afrikan metalliskenessä bändi on soittanut muun muassa Sepulturan ja Inferno 53. Kamojen purkamisen jälkeen Stux ja rumpali Master aloittavat kotimatkan juuri päällystettyä pikitietä pitkin. Teemme kaiken: buukkaamme bändit, toimimme järkkäreinä, hoidamme äänet, myymme hotdogeja ja painamme liput. Tästä kaikki alkoi, vihdoin metallifaneilla oli paikka jonne kerääntyä kuuntelemaan mielimusiikkiaan. Yhteiseen kämppään he muuttivat voidakseen harjoitella varastossa häiritsemättä naapureita. Kiitos timanttiteollisuuden, Botswana on yksi maanosan rikkaimpia valtioita, ja sen pääkaupunkiin levittäytyy hyvin koulutettu ja ostovoimainen keskiluokka. Hän suostui, ja esiinnyimme joka kuukausi. Maastamme ei tiedetä mitään. Auton ikkunasta näkyy ostoskeskuksia, tiilitaloja ja auringolta värikkäin varjoin suojautuvia opiskelijoita
Botswanassa, vakaassa ja hyvin hoidetussa maassa, jokaista ulkopuolista ei nähdä uhkana. Hänelle metalli on yhteiskunnan kirjoittamattomien lakien rikkomista. Haluan päättää omasta elämästäni, hän sanoo. Ei ole epäilystäkään, etteikö Botswanan elintaso yhdistettynä teknologian leviämiseen olisi ollut elintärkeää kasvavalle metalliskenelle moni kovasti töitä tekevä nuori voi tätä nykyä ostaa instrumentin. He ovat vapaita huutamaan ja rääkymään rauhassa vaikka leikkaisivat mohikaanin ja kyseenalaistaisivat poliittisen ja jumalallisen auktoriteetin.. Metalliporukka näkee Brasilian lipun ja on, että "jee, Sepultura". Vittu, jätin lempipiuhani keikkapaikalle, Stux vaikeroi. Suositun metallimusan tabulatuureja voi ladata internetistä, musiikkia äänittää kellareissa ja MySpacen tapaiset yhteisöt yhdistävät bändit uusiin faneihin joka puolella maailmaa. Master nyökkäilee. Lisäkiroilun jälkeen he onnistuvat tuikkaamaan toisen piuhan vahvistinkaapin nuppiin ja kierto katoaa. Aivan kuten Brasilian tapauksessa. He haaveilevat haastavansa mielikuvat Afrikasta ja panevansa maansa kartalle. Aivan kuin lännessä, metalli on Botswanassa kapinaa yläluokkaisuutta ja auktoriteetteja vastaan. En halua olla kulttuurin tai uskonnon orja. Kuten meillä, lyriikat ovat brutaaleja ja kyseenalaistavat yhteiskuntaa. Se oli ihmeellistä. Tartuimme kita54 Inferno roihin, ja kaikki muuttui. Kun menimme lavalle, he eivät odottaneet meidän soittavan musiikkia jota soitimme. Piuhoja ja romua on joka paikassa, laatikoiden päältä löytyvät lastenvaunut ja katosta roikkuu pyykkinaru. Ja sehän on aivan oikein. Uskonto oli framilla, sitten tulivat ahneet tyypit jotka halusivat viedä kaiken. Jäljellä ovat enää sodat ja ihmiset tappelemassa. Toki MaRockit ovat sopeutumattomia, eiväthän he muuten olisi alakulttuuri, mutta he eivät kohtaa vastustusta sen kummemmin hallituksen kuin uskonnonkaan puolelta. Kaksi peitettyä puulevyä nojaa pinkkejä seiniä vasten pehmentämässä soundia. KETÄ pitäisi SYYTTÄÄ. Olin tosi ylpeä. SEUrAAVAKSI HE soittavat biisin, jolla Stux ärjäisee kysymyksen: Ketä pitäisi syyttää??. Stux, joka kirjoittaa Wrustin sanat, löysi runsaasti inspiraatiota opiskellessaan yliopistossa historiaa. En syytä ketään, mutta miksei kukaan avannut aikoinaan silmiään ja sanonut jotain. Keikan jälkeen kirjoittelimme nimmareita ja mimmit pörräsivät ympärillämme. Stux osti ensimmäisen kitaransa Ebaysta vuonna 2000. Metal Orizon laulaa henkisestä orjuudesta, Wrust imperialismista ja Jumalasta, joka käänsi ihmisille selkänsä. Wrust. Remuda. Overthrust. Entombedin kanssa. Näytimme heistä tyypeiltä, jotka tekevät normaalisti hanttihommia. Ketä tästä pitäisi syyttää. Wrustin miehet muistavat Namibian-keikan pari vuotta sitten, jolloin he soittivat kokonaan valkoiselle yleisölle, joka ei ollut kuullut heitä aiemmin. Haluamme, että he heittävät "jee, Wrust" nähdessään Botswanan lipun, Stux sanoo. PArI PÄIVÄÄ myöhemmin kitaristi Ben ja basisti Damon seisovat selkä selkää vasten jotteivät kompuroisi Stuxin ja Masterin ahtaassa varastossa
Löytyykö sinun tulevaisuutesi tästä työstä. www.facebook.com/insinoorit Insinöörien keskeiseksi työn sisällöksi on tullut ihmiskunnan kehityksen ja maapallon säilymisen turvaaminen. Testaa Insinöörikoneella minkä alan insinööri sinä voisit olla. www.insinooriksi.fi. Ympäristövaikutukset ovat avainasemassa uusien teknologioiden, tuotteiden sekä menetelmien kehittämisessä ja niiden merkitys kasvaa hetki hetkeltä
Ilmeisesti nuoteista soittava palkkarumpali on eri asia kuin ohjelmoidut konerummut. Ainoa Annihilatorin vakijäsen Watersin lisäksi on tätä nykyä Dave Padden. Laittelen vähän studiotani ja rentoudun. Vaikka mies on periaatteessa rento ja ystävällinen, tunnelma on jotenkin takakireä. Viinaa vedin aikoinani ihan riittävästi, mutta nykyään en enää juo 56. ranne. langat K käsissä Vaikka asiat ovat taloudellisesti nykyään paremmin, Waters ei ole harkinnut ulkopuolista tuottajaa. Watersin teeseitse-tyyli saavutti tähänastisen huippunsa vuonna 1997, kun hän julkaisi Remains-nimisen levyn. Watersin usko metalliin ja omaan elämäänsä palasi, kun hän näki Slayerin keikan. Diktatuuri. Roadrunner-diilin tuoneella Phantasmagoria-demolla Waters laulaa itse. Niinpä aloin opiskella äänittämistä ja miksaamista, jotta sain tehtyä levyni mahdollisimman vähällä rahalla. Inferno Diktatuuri tällä hetkellä Annihilator on ainakin puoliksi oikea bändi, heh. Kysymättä jää, mikä ihmeen ero on Annihilator-levyllä ja Jeff Waters -soololevyllä. nousut ja laskut. Kun olin teini, kumpikin bändi veti jättiareenoita täyteen. Toivottavasti soitamme silloin täälläkin. Kun koko metalliskene sukelsi 1990-luvun alussa, ajattelin, että jos haluan tehdä metallia, minun täytyy tehdä koko hoito itse. Itse tekeminen on halpaa ja hauskaa. On minun onneni, etten koskaan sotkeutunut koviin huumeisiin. He vetivät Vancouverissa klubilla, jossa paikalla oli ehkä 1500 ihmistä. Hän tekee biisit, soittaa kaiken muun paitsi rummut, laulaa siellä täällä, äänittää, tuottaa, miksaa ja masteroi. Waters löysi Coburn Pharrin, joka ei hänkään pysynyt mukana kiertuetta pitempään. Käytän sanaa tuottaja, mutta Waters alkaa puhua miksaajasta. Nykyinen basistimme (Al Campuzano) saattaa myös olla pitempiaikainen kaveri, joten nousut ja laskut Remains-levyn jälkeen Waters kävi läpi henkilökohtaisen kriisin eroineen päivineen. Sen hän teki täysin yksin, konerumpujen kera. Tammikuussa palataan töihin, Waters kertoo. Se aikahan oli täynnä Limp Bizkitiä, Alanis Morissettea ja Smashing Pumpkinsia. Riffejä on jo miljoonia... Kaikki muusikot, joita onnistuin haalimaan bändiin, halusivat vain pitää hauskaa, ryypätä ja näyttää coolilta. Waters ymmärsi, että demoja tehdäkseen hänen täytyy opetella soittamaan bassoa ja laulamaan. Rampage jätti bändin kiertueen jälkeen palatakseen vanhaan työhönsä. Yksi työvaihe häntä kuitenkin erityisesti kiehtoo. Kiertue on vähän vaille puolivälissä, ja tähän mennessä kaikki on sujunut hyvin, mitä nyt laulajakitaristi Dave Padden on hieman kipeä. Waters on tuonut Annihilatorin Helsingin Tavastialle keikalle. Alice in Hell -levylle (1989) hän palkkasi rumpaliksi Ray Hartmannin ja laulajaksi Randy Rampagen. Mitähän siitä olisi tullut, jos nämä kaksi sankaria joskus olisivat päätyneet samaan bändiin. Uusin levy, ytimekkäästi Annihilator nimeltään, ilmestyi toukokuussa. Se olisi pitänyt tehdä soololevynä, ei Annihilator-nimellä, Waters sanoo. 1997... Kellään muulla ei ole tähän prosessiin asiaa. Waters tekee kaiken itse. Metallimaailmakaan ei ollut parhaissa voimissaan. Colin Richardson on suosikkimiksaajani, mutta en usko, että palkkaisin häntä tekemään Annihilator-levyä missään olosuhteissa. Niitä pitäisi ehtiä käydä läpi. Siitä lähtien Waters on pitänyt mielessään, että muusikon elämään kuuluu nousuja ja laskuja ja niihin pitää osata suhtautua oikein. Waters on tuottanut muitakin yhtyeitä, mutta ei ole siitä järin innostunut. On kuvaavaa, että hän itse asiassa vastaa kysymyksen ohi. Jeff Waters. Kesällä on luvassa festarivetoja. Kun perustin bändin, olin 19-vuotias. Hämäläinen tilannetajuni kostautuu ties kuinka monennen kerran. Hallitusti, tarkasti ja ehdottomasti omalla tyylillään, ilman kompromisseja. Tammikuussa teen varmaan biisejä, ja helmimaaliskuussa olemme taas kiertueella. Judas Priest soitti Ripper Owensin kanssa pikkuklubeilla, samoin Iron Maiden Blaze Bayleyn kanssa. Seuraajaa ei tarvinne odotella pitkään. Siitä lähtien olen palkannut sopivia tyyppejä tekemään kiertueet, ja Padden on ensimmäinen, joka on liittynyt remmiin pysyvästi. Pölkyllä alan tekijöitä kaula paljaana TEKSTI Vilho Rajala I KUVA Brendan Burdan I www.annihilatormetal.com Mitä tulee ensimmäisenä mieleen sanasta Annihilator. Hän on pysynyt kyydissä nyt kahdeksan vuotta. Onko Waters erityisen hankala tyyppi, vai mistä on kiikastanut. Se sai minut tajuamaan, ettei tällaisista asioista pidä välittää. Miksaaminen on hauskaa. Kukaan ei halunnut tehdä samaa kuin minä, eli pysyä kotona ja treenata soittamista ja biisientekoa. Levy on vahva ehdokas heikoimmaksi Annihilatortuotokseksi koskaan. Nautin siitä, kun saan asiat tasapainoon. anadalainen kitaristihirmu liikkuu ja puhuu intensiivisesti. Vastaukset singahtavat ilmoille yhtä napakasti kuin sahausriffit kitarasta. Joulukuussa pidämme taas lomaa. Hänen äärimmäisen kontrolloitu ja tarkka soittotyylinsä on hyvä esimerkki siitä, miten mies asiat muutenkin hoitaa. Ajattelin, että mitä vittua, Slayer Kanadassa, täällähän pitäisi olla 15 000 ihmistä! Mutta bändi veti keikan täysillä, aivan kuin väkeä olisi ollut 100 000. Ajattelin, että metalli on mennyttä. Hän näprää koko haastattelun ajan neuroottisesti kitaraansa eikä katso silmiin miltei lainkaan. Sessiojäsenet ovat tulleet ja menneet halki koko 25-vuotisen uran. Tässä mielessä Waters tuo mieleen Dave Mustainen
Vaan mikäs on soitellessa, kun omat vahvuudet ovat tiedossa. Metalli on Watersilla veressä. Ei se niin helppoa ole. Ajattele vaikka Hetfieldiä. Kun sitten kiertueet alkoivat 90-luvun taitteessa, lopetin treenaamisen ja aloin soitella vain huvikseni. Joka päivä kuusi, seitsemän tuntia. AFM:n julkaisema Schizo Deluxe oli Watersin ja Paddenin mielestä todella kova tekele. Se oli helvetin traagista, miehellä oli vaimo ja lapset ja kaikki. Onko Watersissa jääkiekkomiehen vikaa. Eikö vähän samankaltainen rymistelynhalu ole kyseessä thrash metalissakin. No, meidän levymme jäi sitten täysin ilman promoa ja markkinointia. Harjoittelin todella paljon 1523-vuotiaana. Teen myös riittävästi rahaa, joten kaikki on kunnossa. Ehkäpä! Toivottavasti Ovechkin kuuntelee metallia, ainakin hänen pitäisi. Inferno ranne 57. Jos hänen olisi pakko lopettaa, hän sekoaisi. Minä ajattelin, että haistakoon koko bisnes paskan, en tarvitse tätä enää. Olimme Paddenin kanssa erittäin pettyneitä. Todella aggressiivinen ja fyysinen pelaaja ja tulee varmasti kärsimään paljon loukkaantumisista, mutta hän ei välitä! Se on mahtava asenne. Watersin mukaan hänen soitossaan on silti myös heikkouksia. Watersin oikean käden soittotekniikka on lähes ilmiömäinen. Olen silti huomannut Alexander Ovechkinin, hän on suosikkini. Soitan samoja asioita uudelleen ja uudelleen, vain vähän varioiden, Waters sanoo ja on täysin oikeassa. On aika jättää kanukki valmistautumaan illan keikkaan. Vuonna 2005 tuli toinen isku, joka olisi voinut lopettaa Annihilatorin uran. Melkein kaikki kanadalaiset seuraavat kiekkoa, minä en juurikaan. En halua istua joka päivä kuutta tuntia kellarissa. Metalli on hänellä veressä, eikä hän voisi lopettaa sen tekemistä. Paljonkin! Vasen käsi ei toimi niin hyvin kuin pitäisi, eikä tietämykseni musiikin teoriasta ole kovin hyvä. Ei ole väliä, vaikka hän lentelee yksityiskoneellaan ympäriinsä ja ansaitsee miljoonia. Ranne on miltei yli-inhimillisessä tikissä. Oli ennen, pelasinkin lapsena junnuporukassa. Se on hänen elämänsä. "Soitan samoja asioita uudelleen ja uudelleen, vain vähän varioiden." enkä polta. Minulla olisi vielä paljon oppimista, mutta elämässä on muutakin kuin kitaransoitto. Sitten lafkapomo Andy "Henner" Allendörfer ajoi autonsa puuhun ja kuoli. Sama homma se on muillakin... Hän ei voisi lopettaa musiikin tekemistä, vaikka haluaisi. Jos puhutaan nopeudesta ja tarkkuudesta, todella harva pärjää tälle miehelle. Sitä ennen vielä viimeinen kysymys suomalaiselta kanadalaiselle
Joku tiedostava lafka hei, homma haltuun! onhan tässä maassa sapatoitu suomeksi jopa kirjaimellisesti ennenkin, mutta harvemmin Iommilta perityt riffirakenteet ovat kohdanneet suomalaiskansallisesti mustahuumoroivan ajatusmaailman yhtä oivasti kuin Horisontti on lähellä -platalla. Sähköinen Ekstaasi edustaa kaikessa karuudessaan niin rehellisenkuuloista raskaudenpalvontaa, että sen parissa ei voi lakata hymyilemästä. alussa mainittu laiskanpulskeus on levyllä hyve. Horisontti on lähellä on soundtrack illalle, jonka mittaan syödään uunilenkkiä, saunotaan, painitaan hangessa ja sammutaan. Joku kyllä kertoo, että hauskaa oli. "Kyllä me tämän laiskanpulskean asenteemme takia näihin kellareihin jäädään loppuiäksemme", basisti Rautavuori totesi Sähköinen Ekstaasi -yhtyeen tulevaisuudesta edesmenneessä Hamara-lehdessä vuonna 2004. Jo biisin nimestä hoksaa, että levyn päättävä Hitaasti, raskaasti ja syvältä niiaa kohti ydinlaskeumanvihreää Brooklyniä, eikä Type O Negativen vaikutus ole muutenkaan vähiten läsnä. Aamulla ei ole paskan väliä, muistaako mitään. Oli kyse sitten kännipaneskelemisen vaikeudesta, huippu-urheilun jalouden kyseenalaistamisesta, nakkikioskitappelemisesta tai ihan vaan puhtaasta vitutuksesta, Sähköinen Ekstaasi lataa korvillesi synkkää jynkytystä, jonka "sanoma" on helppo allekirjoittaa. Visio oli ilmeisen oikea, ainakaan allekirjoittaneella kun ei ole retkueesta mitään. Tämä on aina asiallisen musiikin merkki. suomi on pullollaan taitavasti soitettua, pintapuolisesti virheetöntä metallimusiikkia, jonka sielu on teflonia. Näillä BB-hauleilla saalis onkin koko lailla laakista vainaa. Vaikka albumi on raskas ja kulkee useimmiten hitaamman kautta, se soljuu eteenpäin luonnollisen vaivattomasti ja luo kuvan meiningistä, joka ei ole millään muotoa pakotettua. Esi-isä Black Sabbathin lisäksi Sähköinen Ekstaasi kumartaa Birminghamin kuninkaiden suorille laatuperillisille. "No prkl, näinhän se on" käy mielessä useampaan kertaan levyn raitoja kelatessa. Sitä ennen "66,6-prosenttisesti turkulainen" bändi oli liiponut kasaan tämän käsittelyssä olevan pitkäsoitonmittaisen demokiekon, jonka saattaminen raskasrockihmisten tietoisuuteen virallisessa mallissa olisi vieläkin ajankohtaista. salamyhkä polku pienille suurille levyille Sähköinen Ekstaasi Horisontti on lähellä deMO 2003 TEKSTI JA KUVA Matti Riekki Hitaasti, raskaasti ja syvältä 58 Inferno Sähköisen ekstaasin suomituomio kaipaisi virallisiin kansiin. havaintoja sitten viisi vuotta vanhan Sarvivuori-ep:nsä. Rautawuori, kitaristi Murto ja rumpali Hyrkäs eivät soita millilleen, mutta louhinnasta ei puutu pitkiin kalsareihin puettua groovea
Impaled Nazarenen tapauksessa kierroksia on oikeastaan jopa lisätty, sillä Road to the Octagon on hieman kuin All That You Fearin (2003) ja Latex Cultin (1996) turboahdettu sekasikiö. Kuulon ohella lähtee tukkakin päästä, joten eiköhän Luttinen ole ryhmänsä suoritukseen tyytyväinen. "Kyllä lähtee vieläkin, saatana!" Eipä tuota voi kieltääkään. Aivan kuin kyseessä olisi itsetietoinen statement. Vuosien päästä arvioituna kiekko saattaa hyvinkin osoittautua bändin parhaaksi tai ainakin tasavertaiseksi, joskin tyylillisesti varsin erilaiseksi vastukseksi vuoden 1992 klassiselle Tol Cormpt Norz Norz Norz... Impaled Nazarene pitää minkä lupasi, sillä Road to the Octagon ei sisällä minuuttiakaan ylimääräistä. Riffeissä on elävyyttä ilman, että Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa Inferno 61. Verenvaihto kitaristipuolella kuuluu myös, sillä UG on tuonut mukaan uutta löyhkää ja raastavaa kiemuraa. Terävästi nakuttava rumpusoundi voisi kuulostaa törkyisemmältä, mutta muuten valittamista on vaikea keksiä. Vaihtelua on enemmän kuin ensi kuulemalta uskoisi. Punk-asenne on tullut takaisin, ja reilu puolituntinen haistattelu on riisuttu kaikesta ylimääräisestä. Erona näihin on tosin se, että hitaampia vetoja ei ole mukana lainkaan. Road to the Octagonin paras piirre löytyykin siitä, että vaikka tavara on tolkuttoman vihaista ja kaikessa kaahauksessaankin näennäisen yksipuolista, nopeuden ja sahaamisen variointi on osunut nappiin. -debyytille. Kari KosKinen Aika vähissä ovat kahden vuosikymmenen vakaan uran tehneet kotimaiset bändit, jotka ovat vetäneet koko matkan näin kovilla kierroksilla. Samaa kunniaa tulvikoon myös rumpali Reima Kellokoskelle, jonka kompit pitävät biisit liki herkeämättömästä vauhdista huolimatta mielenkiintoisena. Herran kiristelevin ylärekisteri on ikävästi paitsiossa, mutta Impaled Nazarene on laulajaansa myöten yhä välittömästi tunnistettavaa vihanpitoa. Arviot Impaled Nazarene OsmOse Road to the Octagon EI YLIMÄÄRÄISTÄ tämä vähentäisi kappaleiden päällekäyvää energisyyttä
Levyllä on riittävästi vauhtia, mutta myös hitaampaa runttausta tarjotaan onnistuneesti. Marrow of the Spiritillä vanhahtava lähestymistapa jättää kitaraliidit aiempaa vähävoimaisemmiksi ja tuo kömpelön rumpusoundin ärsyttävästi edustalle. Marrow of the Spirit on viisitoista vuotta jatkuneen taivalluksen neljäs pitkäsoitto. Muutamat musiikkivideot menevät helposti vaikka nousuhumalan virittelemiseen, mutta Shawn Crahanin puolituntinen ääni- ja kuvakollaasi on yhtä sekavanpuuduttavaa katseltavaa kuin miehen aikaisempi aikaansaannos Voliminal Inside the Nine -dvd:llä. Aloitusraita The Viper esimerkiksi on aika tylsästi vääntävä pala. Tällä kertaa John Haughm ja soittajaveljensä ovat halunneet myös tehdä levynsä analogisin äänitysvarustein ja vintage-soittimin. The Great Escape Äänekkäimmän kannattajakunnan kehuista päätellen Seventh Wonderin kakkoslevy Mercy Falls oli sensaatiomainen albumi progemetallin laajassa kirjossa. Oikeastaan koko Seventh Wonderia kuvastaa mainiosti albumin päättävä 30-minuuttinen nimikkoraita. Se on oikein mukavasti etenevä ja kunnianhimoinen sävellys, jossa on paljon mielenkiintoisia osia. Herrojen viidennen albumin turboahdetusta soundimaailmasta tulee välillä varsin muovinen fiilis, lähinnä överitrigattujen rumpujen takia. Käytännöllä on kuitenkin tarjota muutama hankauskohta. Hätäisissä linjanvedoissa unohdetaan levyn anomaliat, AOR:stä , krautrockista ja 70-lukulaisesta kevyt- ja folkprogesta muistuttavat taipaleet. Sitä on vissiin sen verran vanha jäärä, että tämä nykycoreilu ei tahdo enää oikein aueta, ei vaikka kuinka yrittää kuunnella avoimin korvin ja mielin. Arviot Blake Hype Haze Parade Sa7urnus (2008) oli sen verran loistokas kiekko, että odotukset kasvoivat kohtuuttomiin mittoihin. The Great Escape ei hylkää Mercy Fallsilla hyväksi katsottua reseptiä, mikä lienee helpotus monille. Tätä todistaa ainakin Download-festarien veto vuodelta 2009, jolloin lauteilla riehui se mielipuoliyhdeksikkö, johon fanit ovat alusta pitäen hullaantuneet. Let the Lust Lead harhailee hieman, mutta noin muuten poljetaan pääosin hämyvapaalla vyöhykkeellä. Biisimateriaalin kanssa tulee kuitenkin ongelmia, sillä biisien koukut eivät pärjää edeltäjilleen. Erilaisten kappaleiden koukut ovat siis heti aistittavissa, mutta sävellyksissä riittää myös paljon tongittavaa. Parasta Alter Bridgessä on sen kyky tehdä luontevasti eteneviä biisejä, joissa ei voi aavistaa tulevia sointukuvioita tai kappalerakenteita; useasti biisit sukeltavat d- ja e-osissaan täy- 62 Inferno. Ja pakkohan se on todeta, että Blaken tuore pitkäsoitto ei niitä valitettavasti aivan täytä. Thrashimmat riffittelyt toimivat hyvin, mutta jotain uupuu loppupeleissä. Soinnissa mennään välillä ihan metallisille linjoille, toisinaan kappaleet polveilevat hempeämpinä. Yhtye ei kuulosta aiempaa "aidommalta" tai maanläheisemmältä. Yhtyeen orgaanisuus on kuin Haavikko kirjoittamassa esikaupunkien svengaavaa huumedekkaria. Haze Parade on hyvä, vaan ei erinomainen kiekko. Ei mahdottomuus (kun muistaa Barr-nimisen miehen), mutta vähän ontuvasti kohdistettu pyrkimys kuitenkin. Levyn päättävä balladi Talk to Lucifer tosin rikkoo muottia isolla kädellä. Dokumentintapaisen ainoa selkeä funktio on sen tribuuttistatus edesmenneelle KnotJaaKKo silvast basistille Paul Graylle. Ratkaisu on paperilla toimiva onhan Agalloch aina ollut teemoiltaan ja käsittelytavaltaan erinomaisella tavalla juuri vanhan maailman yhtye. Sana, jolla Slipknotia on aina pystynyt parhaiten kuvailemaan. Neljä vuotta sitten ilmestynyt, tummalla ja jykevällä soinnilla ryskyttänyt Ashes Against the Grain vangitsi portlandilaisorkesterin metallisimmillaan. Keikan edetessä ja illan pimetessä intensiivisyys kasvaa jo niihin aidon vihan sfääreihin. Jopa ennen kuin olin kuullut nuottiakaan bändin musiikkia, Slipknotin visuaalisen puolen pelottava ja vihaa pursuava mystiikka oli äärimmäisen mielenkiintoista. Tyyli on suoraviivaisempi, tiiviimpi ja omaan makuuni turhankin riisuttu. Aaro Seppovaaran lauluissakin on mukavasti väriä, ja esimerkiksi Inner Glycerine on jo aika karkeaa ja miehekästä räyhää. Kun Slipknot muuttui kolmannen levyn myötä salonkikelpoisemmaksi metalliyhtyeeksi, sen tekemisistä katosi aito viha. Sen tuotantoa on sävyttänyt korkealentoinen ja jylhällä tavalla kohlo soitanta. Blaken levyillä on ollut taipumusta hitaanpuoleiseen avautumiseen, joten odottelen mielenkiinnolla, miltä tämä kuulostaa vuoden päästä. Kari KosKinen Slipknot Live at Download ROadRunneR Viha. Yhtye on äärimmäisen taitava tekemään hyvää musiikkia, joka on ronskia ja tarttuvaa, sulavaa ja yllätyksellistä ja vieläpä tuntuu aidolta. Bändin ulosanti jatkaa samalla heavy rockin linjalla kuin aiemminkin, eli yhtye siis ilmeisesti säveltää biisinsä, ei vain junttaa riffejä ja satunnaista kertsiä. Kappaleissa vaikutteet eivät aina kohtaa saumattomasti, mutta kun kohtaavat, jälki on komeaa kuten Black Lake Nidstångissa. Toisaalta The Bullet näyttää luikertelevilla kitaroillaan, kuinka simppelikin juttu voi iskeä ohimoon täydellä teholla. Rokkipuoli sujuu sinänsä hyvin, ja kyllähän Blake alan kotimaista kärkeä edustaa. Pääasiassa bändi kuitenkin rockaa jämäkällä otteella, jossa on elähdyttävä menneiden vuosikymmenten taustavire. Heavybluesstoner-kolmiolla vankasti rokkaava Haze Parade soundaa tutun juurevalta ja soitossa on hyvää groovea. Vokalistin miehekkäänsyvää örinää tasapainottamaan on tietysti laitettu puhdasta laulua, mikä nostaa ainakin allekirjoittaneen karvat pystyyn. Sinkkubiisi Fingers Crossedin kaltaisia täsmäpommeja kaipaisi kuitenkin lisää. Marrow of the Spiritin kappaleet ovat Amber Asylumista ja Grayceonista tutun Jackie Perez Gratzin säveltämää sellojohdantoa lukuun ottamatta pitkiä ja pidempiä, yhdeksästä seitsemääntoista minuuttiin. Vaikka Seventh Wonder yltää vahvuuksillaan pitkälle, kappaleen kaari jää hieman ontoksi eivätkä tunkkaiset soundit ole ainakaan eduksi tökkiville sovituksille. Yhtyi tähän ylistyskuoroon täysin varauksetta tai piti albumia allekirjoittaneen tavoin vain kelvollisena, bändiä ei voi uudenkaan tuotoksensa kohdalla syyttää ainakaan kunnianhimon puutteesta. Onneksi sitä näyttää olevan edelleen bändin keikkavyörytyksessä. Nyt on kokeilevuuden aika. Punnittu työstäminen tarkoittaa, että jokainen yhtyeen albumi on omalakinen, toinen toistaan täydentävä ja kontrastoiva teos. Kitaramelodiat viittaavat vahvasti jöötteporiskeneen. Seventh Wonderin musiikki on tasapainoinen yhdistelmä napakkaa progemetallista polveilevuutta ja suoraviivaista melodista iskevyyttä. Agalloch ei ole koskaan ollut soitoltaan erityisen orgaaninen tai hienmakuinen yhtye. Kun Spit It Outin viimeiset nuotit ovat vaienneet ja Joey Jordisonin rumpuraiseri laskeutunut normaaliin asentoonsa, voi koettaa ottaa haltuunsa dvd:n lisämateriaalia. Hyvin tuotettua ja sinällään ihan näpsäkkää kamaa, joka uponnee nimenomaan genren ystäville. teeMu vähäKangas Alter Bridge AB III ROadRunneR Vaikka suhtautuminen etäisestikin uusgrungea sivuavaan soitantaan tuppaa olemaan negatiivinen, Alter Bridge päihittää taas kerran ennakkoluulot ja -asenteet. Hyvältä se silti useimmiten yhä kuulostaa. MiKKo Kuronen The Autumn Offering The Autumn Offering VictORy Agalloch ViVa Hate Seventh Wonder LiOn Marrow of the Spirit Pohjoisamerikkalaisen tunnelmointimetallin suuri yksinäinen, useimpia eurooppalaisiakin virkaveljiään eurooppalaisemmalta kuulostava Agalloch tekee levyjä harvalla tempolla. Bändin kaksi ensimmäistä levyä olivat täynnä vihaa, mielestäni aidosti, ja se teki Slipknotista kiinnostavan. Seventh Wonder antaa syitä suosiolleen jo musiikkinsa ja vokalistinsa Tommy Karevikin intohimoisuudella, mutta kokonaisuus jää edelleen aavistuksen etäiseksi. aKi nuopponen Floridalaisviisikon voisi niputtaa aika helposti kastiin "geneerinen skenepumppu", mutta ei viitsi, onhan tässä nähty vaivaa. Tyyleissä vaelletaan bändille ominaisesta, akustisilla näppäilyillä sävytetystä keskitempoisesta dark metal -läyhätyksestä jopa tiivistahtiseen mustaan metalliin, mikä on ehtinyt tuoda tälle jo Agallochin synkimmän ja aggressiivisimman levyn manttelin
Albumia ei oikeastaan voi sakottaa kuin hiukan ylitse tuotetusta ilmiasusta ja laadukkuudessaankin turhan pitkästä mitasta. 2011 maestron kuolemasta tulee kuluneeksi kymmenen vuotta. Nämä jenkkihullut onnistuvat tehtävässä taas kerran, sillä bändi oli jo edellisellä Cleptocracypitkäsoitollaan (2008) vaarallisen terävässä kunnossa. Puhtaat pianosoundit on toinen levyn pelastuksista. Suunta kummastutti aikoinaan ja kummastuttaa vieläkin, vaikka kyseessä oli ilmeisesti silkka halu saada mukaan yksi nuoteilla toimiva lisäinstrumentti. Samoin lukuisten kitaristivieraiden soolojen hallittu maltillisuus. JaaKKo silvast Kill the Client ReLapse Set for Extinction Grindin sarallakin on täristy jo sen verran perusteellisesti, että massasta erottuminen alkaa käydä pirullisen vaikeaksi. Monen biisin kohdalla kyse on varsin kiehtovasta evoluutiosta. hanna valJaKKa Doro 25 Years in Rock nucLeaR BLast Beneath the Massacre Marée Noire pROstHetic Stam1na sakaRa Vanhaa Paskaa Itäisestä alkuperästäni johtuen Stam1nan juuret eivät tule minulle yllätyksenä. Materiaalia leikataan usein puoli- ja kokokuvien välillä, ja vähäisten lähikuvien vuoksi ilmaisu jää löysäksi. Kaikista maailman bändeistä Doro coveroi 25-vuotisen uran kunniaksi Scorpionsia, ja Big City Nightsin sekä Rock You Like a Hurricanen autenttisuudesta huolehtivat Rudolf Schenker ja Klaus Meine. Bändi on törkeän tiukassa vedossa, eikä soitto kuulosta koneen tuottamalta. Vajaa puolituntinen totaalista tappamista, jonka jälkeen mikään ei tunnu hetkeen miltään. Menossa on aitoa vaarantuntua ja mielenvikaisuutta. Remasteroitu levy ei tarjoa isommin uutta, mutta bonuslevyn demo-osasto sentään jotain. KosKinen raan kova teos. Mistheria LiOn Dragon Fire On vähän siinä ja siinä, voiko tuoreinta Mistheriatuotosta kutsua eheäksi kokonaisuudeksi. Fanin katse taitaa silti olla suunnattuna useasti ilmestyväksi luvattuun kakkoslevyyn, jota varten tässä kaiketi kolehtia keräilläänkin. Muhevammalla soundilla ja rupisemmalla otteella tämä olisi älppärimittaan tiivistettynä saiKiMMo K. Näyttävästi soittava rumpali Johnny Dee jää kaksiulotteiseksi kannunkolistajaksi, ja kielisoittajien lähikuviin pääseminen vaikuttaa kameramiehille hankalalta. Keskimäärin puolitoistaminuuttiset raivopuristeet riffittävät, murskaavat ja ennen kaikkea rätisevät poikkeuksellisen kovalla intensiteetillä. Demojulkaisuista huomaa, että kipinää on suuresti, vaikkei sitä aina ole osattu jalostaa aivan oikeaan suuntaan. Valitettavasti kuvailmaisussa jäädään huonosti suunnitellun kamerapohjan vuoksi optimaalisesta tuloksesta. Äärimmäisyyttähän tässä kyllä on, mutta "sielua" ei niinkään. taMi hintiKKa Doro vanhenee, mutta hänen lavapresenssinsä ei ole päivääkään yli kaksikymppinen. Muistan kuul- Montrealin miehillä on kiire. Jos mätön parissa tekee mieli rikkoa korvansa ja kaiuttimensa, jotain on tehty oikein. Kari KosKinen Control Denied ReLapse Fragile Art of Existence Control Deniedin osittain taltioitua kakkoslevyä on odotettu pääkontrolloija Schuldinerin kuolemasta lähtien, ja nyt siimaa annetaan debyytin uusintapainoksella. Kiintoisinta antia taitavat olla demot, joilla kuullaan ekaa kertaa Schuldinerin laulavan puhtaalla äänellä. Kuitenkin tämä kaikki on jalostunut neroudeksi vasta kun yhtye on uskaltanut heittäytyä metallisen ilmaisun pariin. Jo vanhemmissa, rokimmissa biiseissä on kuultavissa tietty kierous ja progressiivisempien elementtien ennakkoluuloton heittäminen soppaan. Set for Extinction edustaa tämän hetken väkivaltaisinta, nihilistisintä ja päällekäyvintä grindausta. Näin monitasoista paasaamista on älyvapaata koettaa kuunnella kerralla ja peräkkäin, mutta faneja kiinnostavia anekdootteja levyltä ei puutu. Doron kanssa yleisön eteen nousevat muiden muassa Jean Beauvoir, Tarja Turunen, Sabina Classen, Floor Janssen, Angela Gossow, Axel Rudi Pell ja Chris Boltendahl. Silloin tällöin, parin biisin erissä paketti on oivallinen matka. Mustavalkoisten tulkinnan dramaattisuus on kokonaisuuteen nähden pieni mutta tärkeä elementti. Laulusuoritusten moninainen kirjo onnistuu värittämään ylitsepursuavia soitinsuorituksia tavalla, jolla Dragon Firestä saa tolkullisen niskalenkin. Beneath the Massacre valjastaa teknisyytensä osaksi raakaa tulitusta, jossa sormet ovat rakkuloilla, plektrat sahaavat kuin moottorisahat eikä rumpukomppi malta pysyä samana kovin kauaa. Konserttitaltioinnin kaveriksi lykätyn 44-minuuttisen making of -dokumentin kiinnostavinInferno 63. Josko silloin Stealth-kitara ja hämähäkkisormet taikoisivat riffinsä meille vielä aadolf virtanen kerran sieltä haudan takaa? leeni näitä kappaleita jo aikoinaan, mutta näin samoihin kansiin saatettuna vanhat ja hieman uudemmat vedot tarjoavat kyllä mielenkiintoisen kehityskaaren. Kiipparivelhon uusklassinen melodia- ja sovitushöykytys leviää taidokkaasti moneen suuntaan ja käytössä ovat jotakuinkin kaikki genrelle ominaiset kikat, mutta välillä tuntuu, että varsinkin nopeissa osissa hätäillään syyttä suotta. Tempojen hidastuessa Dragon Fire yltää helposti hyvän tunnelmoinnin ytimeen, varsinkin kosketinsovitustensa ansiosta. Kun bändi kykenee hyödyntämään taitonsa yhtä korkeatasoisesti erityylisissä kappaleissa, levy on oikeasti ihmeen kiinnostava. Rujo, mutta tehokas ja ruhjova soundi yhdessä punkahtavan soittootteen kanssa viimeistelee mukavan orgaanisen toteutuksen. sin odottamattomille seuduille. Voi morjens! Kehotan kuuntelemaan erityisesti debyytille päätyneitä vetoja peräkkäin tältä kiekolta ja itse levyltä. Dorosta ei saada kunnon lähikuvaa yleisön suunnasta. Matalat murinat korisevat kantaaottavuuksia melkoisella intensiteetillä. Rumpali Richard Christyn suppeilla, mutta lämpimänkaihoisilla muisteloilla varustettu uusiojulkaisu kiinnostaa toki jokaista Death- ja Control Denied -nälkäistä. Kanadalaisten tekninen ja brutaali kuolometalli on anteeksipyytelemätöntä hyökkäystä, joka saa tukea ankaranmureista soundeista. Harmillista, sillä nappionnistumisen aineksia olisi ollut. Viisi väkivallantekoa on mahdutettu alle kolmeentoista minuuttiin. Erityisen mielenkiintoiseksi voi kutsua yhtyeen merkittävintä englanninkielistä vetoa Meet Your Fate. Marée Noire on eittämättä aika helvetinmoinen pyrähdys, mutta kaikesta hyvästä huolimatta sen hulluna sinkoileva tykitys jää alkuinnostuksen jälkeen odotettua vaisummaksi. Mielenkiintoisen levystä tekee myös all stars -tason vokalistikaarti John Westistä Mark Boalsiin ja Rob Rockiin. Kyseessä on paitsi makaaberi runttaus myös ehta soitinrunkkaus, jonka siivittämänä rallit rusikoidaan läpi. Joulukuussa 2008 Düsseldorfissa taltioidun taiteilijajuhlakonsertin tuotannosta huolehtivat Wacken Open Airin Holger Hübner ja Thomas Jensen. Lopulta lavalle nousee myös Warlock, jolle antaa puhtia Warrel Dane. Puitteet ovat komeat, valoja riittää, lavaste on hieno ja vierailevia tähtiä on enemmän kuin tarpeeksi
Niistä kuultavaa bendausten groovea ja rytmistä alkuvoimaa ei ole Hellhammerin ja alkuaikojen CF:n palvomiseen uransa omistaneiden yhtyeiden suuresta määrästä huolimatta ylittänyt kukaan. Mick Marsin kanssa kynäillyt Drug Me to Hell ja Blood Stained Valentine sekä yltiöpositiivinen Summertime Suicide ovat myös täyttä timanttia. Yhtyeen miellyttävän kiero sekoitus glamia, horrorpunkkia ja shock rockia toimii edelleen. Darkthronen paljon sparraamat Celtic Frost -aihiot ovat myös kiinteimmillään. Laulaja Robert Stjärnström pahimmillaan inisevä ääni alkaa puuduttaa jo ennen albumin puoliväliä, minkä ohella neljätoista kappaletta on ihan liikaa tämäntyyppiselle levytykselle. Jos on hyvä vuosi. MiKKo Kuronen gylve "fenriz" nagell. Machinae Supremacy spinefaRm A View From the End of the World Mikä voisi mennä pieleen, kun 20 vuotta videopelejä harrastaneen musiikinystävän kuultavaksi ilmaantuu ehtaa videopelimetallia. Kahta Machinae Supremacyn aiempaa "varsinaista albumia" seuraa nyt A View From the End of the World, joka vie bändin musiikin pidemmälle kuin koskaan aiemmin. Yhtyeen sisäisen popsensibiliteetin lakipisteeksi muodostuu Nowhere, joka on vähintään yhtä kova veto kuin Therapy?:n vastaava. Eniten ihmetystä herättää silti se, miksi Machinae Supremacy tuntuu edelleen pidättelevän kaikkien mahdollisuuksiensa hyödyntämistä. Valitettavasti Evocation ei kuitenkaan riko kalloja samaan malliin kuin vaikkapa samankaltaisen historian omaava ja taannoin loistavan esikoisensa julkaissut kollegabändi Interment. Parempia metallilevytyksiä ei tänä(kään) vuonna tule kuin pari. Erityisesti bassosoundi on mainion ruhjova. Musisoinnissa on kuultavissa Lemmyn perinnön lisäksi Satyriconin simppelinrokkaavaa riffimaailmaa, ja Must Missa vilahtaa maisemissa silloin tällöin, tämä erityisesti vastustamattomasti jyräävässä Fountain of a Thousand Plaguesissä. 68 Inferno. Suvereniteetin särö löytyy laulupuolelta, Panzerfaustilla Nocturno Culton ja Høstmørkellä Aldrahnin ja Vicotnikin äänistä. Arviot mutta riffit ja simppelisti murjovat biisirakenteet ovat ehtaa swedumättöä vanhaan malliin. Kaikuja voi kuulla niin WASPista, KISSistä, Alice Cooperista, Ramonesista kuin Mötley Crüesta ja Hanoi Rocksistakin. Kyllähän miekkosten touhussa haisee mukavasti vanha viina ja pilalle hikoillut nahkahousut, mutta ei ihan tarpeeksi. Edellistä tehtailtiin vailla sen suurempia päämääriä keväästä 1994 kevääseen 1995, jälkimmäinen taltioitiin session katveessa keväällä 1994. Levyn hännässä kulkee kahden biisin timanttinen black/thrash-uloskäynti, jossa on paljon Darkthronea ja vähän Aura Noiria kaupantekijäisiksi. Pääsääntöisesti tässä hölkötellään reipasta keskitempoa, joskin levyn lopussa hidastellaan jo sludgemaisissa maisemissa. Liian usein voi nimittäin huomata, kuinka sävellykset ovat instrumentaalisimmillaan kuin hurmoksellista ilotulitusta, mutta vokaalien astuessa mukaan äänimaisema riisutaan kappaleita rikkoen selvästi köyhemmäksi. aKi nuopponen Levyn soundimaailma on oikein onnistunut, sopivan roisi mutta selkeä. Høstmørke on ylväs ja häpeilemätön aluevaltaus, joka pitää sisällään karskisti kaiutettua joikailua, kansallisromanttisia melodioita, Bathory-poljentoa ja hevimetallista paatosta rämisevällä demosoundilla painotettuna. Høstmørke on viikinkiprojekti Isengardin ainoa yhtenäinen pitkäsoitto, Panzerfaust Darkthronen kultakaudesta seuraava, neliraiturilla sorvattu perverssi mutta porno sotaankutsu kirkkotulien tuhkista. Levy (sillä sitähän tämä on myös!) tarjoaa yhden kaikkien aikojen säälimättömimmistä black metal -laulusuorituksista, kännisen Nocturno Culton äänitystilan lattioitakin täristäneen demonisen mylvinnän. Tietty tasapaksuus syö levyn yleistehoa, joten muutamista mainioista ralleista huolimatta spirituaalisiin korkeuksiin ei päästä. teeMu vähäKangas Murderdolls ROadRunneR Women and Children Last Alun perin Slipknot-rumpali Joey Jordisonin ja Frankenstein Drag Queens from Planet 13 -yhtyeestä tutuksi tulleen Wednesday 13:n yhteisprojektina alkanut yhtye julkaisi debyyttinsä Beyond the Valley of the Murderdolls vuonna 2002. Hurmeisen tummilla lyriikoilla varustetut biisit ovat musiikkidiggarin unelma. Høstmørken ukko sävelsi, sovitti, tuotti, äänitti ja miksasi kokonaan omin käsin, Panzerfaustilla tilanne on suurin piirtein sama. Melodista death metalia arvostaville tämä on eittämättä juhlien paikka. Aivan kuin kuuntelisi elämänsä ensimmäistä huvittavaa äänileimapromoa. Ruma, hajanaisesti itsensä levittänyt uloke suomeksi kasvain ei ole voinut syntyä kuin sitä edeltäneistä epäterveellisistä arvoista ja epäpuhtaasta musiikista. Mykemmän muniinsapuhelijan käsissä idea olisi taattu susi, vaan viihteellisenä triviajantterina tunnettu Gylve paiskelee aivan pätevääkin tarinaa, kun musiikki pauhaa taustalla. Levyjen alkuperäisiä paketointeja ei ole muutettu kuin työntämällä läpyskät Peacevillen harrastamiin superjewelcaseihin. Yhdessä levyt ovat naulitseva osoitus siitä, että Fenriz ei ole pelkkä "Darkthronen rumpali" vaan täysin ylivoimainen moniottelija likimain kaikkiin muihin black metal -tekijöihin nähden. Tällä neljännellä kokopitkällään juuttinelikko runttaa likaista punkhenkistä black metalia. En vind av sorg ja Hans siste vinger vähäliikkeisinä ja puhdasverisinä melankolisina black metal -sirkkelöinteinä ovat toisaalta Høstmørken Thornspawn Chalicea muistuttaen Fenrizin tapa kertoa, että epäpyhän kolminaisuuden henkeenkin lähtisi yhä, vaan ohjelmallinen itsekopiointi on haaleaa puuhaa. Viimeistään nyt monien kappaleiden kohdalla voi sanoa, että ne ovat kuin unelmien yhdistelmiä jo itsessään toimivan melodisen metallin ja videopelimusiikkimaisten tehosteiden parhaista puolista. Murderdolls jatkaa siitä mihin jäi. Edellisiin levytyksiin verrattuna Apocalyptic tonkiikin aivan samoja hautoja ja löyhkä on läpikotaisin tuttua jo ensitahdeista lähtien. Orkesteri teki aktiivisesti keikkaa noin kahden vuoden ajan, kunnes jäi määrittelemättömälle tauolle vuonna 2004. Siis juuri niitä elementtejä, joista "folk metalin" pitäisi edelleen muodostua mutta jotka se on hilipatihippaalla terästetyn laimean äärimetallin edessä hukannut. Varsinkin, kun niiden joukkoon mahtuu ainakin kolmanneksen verran tylsempää jälkeä. Fenriz nimittäin mutistelee elokuvatyyliin molempiin levyihin cd:lliset kommenttiraitaa. Tässä ei edes yritetä olla omaperäisiä vaan tehdään tarttuvia ralleja omien vaikuttajien innoittamana. Pidempään painosta pois ollut ja siten uusiona kaivatumpi on Isengard-levytys. Sekä Høstmørke että Panzerfaust kuuluvat sarjaan ajattomia levyjä, jotka ovat soundiltaan ja tyyliltään niin omalakisia, että kvartaalitrendit eivät mitenkään pysty niitä riepottelemaan. Machinae Supremacy kompastelee kuitenkin edelleen samoihin asioihin. Tukholmakuolon standardien ohella meiningissä on näet reipas ripaus myös tylsää Göteborgia, mikä aiheuttaa itselleni näppylöitä. On tosin aika epätavallista, että pitkäsoittojen makuun heput pääsivät vasta kolme vuotta sitten, minkä jälkeen levytysrintamalla onkin oltu mukavan aktiivisia. Rekyyli on tumakka. Varhaisen Entombedin, Graven ja vastaavien julmuutta ei siis tavoiteta tai sen puoleen edes tavoitella. Kari KosKinen Darkthrone Panzerfaust peaceViLLe Isengard peaceViLLe Høstmørke Jassoo, Peaceville on kalastanut oikeuksia Fenrizin tekosiin vähän pidemmälle 1990-luvulle. Tarttuvuutta löytyy melkoisen huikeina annoksina. Musiikillista ylijäämää ei onneksi syötetä, yksi mielenkiintoinen uudistus kuitenkin. Tämä ei ole varsinainen yllätys, sillä bändi on perustettu keskellä kuuminta ruotsikuolon aaltoa parisen vuosikymmentä sitten, eikä linjaa ole vuosien saatossa pahemmin viilattu. Käsillä olevasta limited editionista löytyy kolme varsin jämäkkää bonusbiisiä sekä live-dvd, Horned Almighty Necro Spirituals candLeLigHt Kiukkuisia kaljupäitä Tanskasta. Høstmørke-kappaleiden viikinkityyli taas tarttui suuruudenhulluusballadi Quintessenceen, jonka kansanlaulumotiivia käytettiin myös Satyrin, Fenrizin ja Kari Rueslåttenin Storm-yhtyeen Nordavindlevyllä (1995). Niitä on toisaalta pyöritetty niin paljon, ettei levyjä enää niinkään kuunnella kuin tunneta, eturauhasta myöten. Mikään ei ole muuttunut. Panzerfaust on Darkthronen latteasti epäpyhäksi kolminaisuudeksi kutsutun kehityskaaren ehdoton päätepiste
Arvosana menee vain ja ainoastaan soittosuorituksen tehneille! Janne tolonen Dead, Rotten and Hungryn (2008) linjoilla näemmä jatketaan, eli eivät nämä hurrit rakkauttaan ole mihinkään jalostaneet. Turhat powermetalmaisuudet, lähinnä kertosäkeissä, rikkovat turhaan hienoja riffi- ja melodiakulkuja. Pakko se on sanoa heti alkuun: potkikaa laulajanne hevonvittuun! The Claymore risteilee nevermoremaisesti progeilevan raskauden ja power metalin sekamelskassa. Perusvarmaa ruotsikuoloa sieltä vahvemmasta ja perinnetietoisemmasta. 12-minuuttinen Masquerade tunnelmoi kuulailla koskettimilla ja herkistää maukkaalla kitaratyylittelyllä. Camel-kontakti ei ole sattumaa. Mehevät örinät, yksinkertaisen tehokkaasti sahaavat riffit ja esikuviaan kunnioittavat biisit yksinkertaisesti toimivat. Latimeritta esitetty Blue Rain on muodoltaan lähellä Masqueradea. RAoB on maalailevaa, joidenkin mielestä varmasti piinallisen hidastempoista, tunne ennen päällekäyvää tilutekniikkaa -periaatteella soitettua sinfonista progea. Laulaja vetelee power metal -meiningillä kaiken aikaa, vaikka pohjana olisi millaista, oikeasti hyvää matskua. Kappaleparivaljakko on albumin korkeatasoisinta ja mieleenpainuvinta antia. Mainitulla ykkösraidalla vierailee Camel-yhtyeen Andrew Latimer. joka on taltioitu yhtyeen ensimmäiseltä keikalta seitsemään vuoteen. MiKKo MalM Puhdaslinjainen, taidokas ja todennäköisesti ajan hampaan pureskeluvoimaa menestyksellä vastustava julkaisu sinfonisen progen ystäville. panu KosKi päästä, joka hoitelee oman kapean sektorinsa juuri kuten pitääkin. Kari KosKinen David Minasian pROgROck Random Acts of Beauty David Minasian on Random Acts of Beautyn akselien origo: herra paitsi laulaa myös soittaa osapuilleen kaikkea mahdollista, joskin kitaravastuuta on luovutettu poika Justinin huomaan. Rumputukea on hyväksytty perheen ulkopuoleltakin. Sääliksi käy muuta bändiä, joka on tehnyt hienoa jälkeä. Vain ammattitaitoisesti tehtyä murhaa, groovaavaa kuolemaa ja murinaa. Skaala ulottuu hitaasta möyrimisestä nopeampaan runttaamiseen, eikä näissä mätöissä toki blastia kuulla. Mutta ai jestas kun puraisee! Tutusti muriseva särö, vanhakantaiset death metal -veisut ja modernien sävyjen puute palauttavat tunnelmat tanakasti kahden vuosikymmenen aikaisiin maisemiin. Synkeitä melodioita ja soolojakin löytyy, mutta vain pikaisesti ohimenevinä viitteinä. David Minasian on näet ansioitunut mainitun eläinyhtyeen videojulkaisujen ohjaajana. Ei teknisyyttä, koristeellista melodiaa tai helpottavia sävyjä. Soundista voi löytää nykypäiville ominaista siisteyttä, mutta sliipatuksi turpamyllärien kolmoskiekkoa ei tohdi kutsua. Liekö syynä näihin kikkelimeininkeihin edes jonkinlaisen maaperän tekeminen laulajalle, joka ei sovi tähän bändiin mitenkäänpäin. Kitarajutut ovat pääsääntöisesti todella mehukkaita ja idearikkaita rumpalin tukiessa niitä maittavasti. Laulumelodiat ovat perseestä, laulusoundi on perseestä ja laulut kuulostavat kaiken kaikkiaan niin päälleliimatuilta kuin olla ja voi. Eikä suoraan sanoen kuulla kyllä erityisen ikimuistoisia biisejäkään, vaikka ei mukana ole hutejakaan. Storming the Castle -instrumentaalilla voidaan puhua rockista, mutta muuten ollaan hissukseen. Facebreaker Infected cycLOne empiRe The Claymore BLack BaRds Damnation Reigns Kolmanteen julkaisuunsa kerinnyt saksalaispoppoo vakuuttaa ja taas toisaalta ei pätkääkään. Kitara ja koskettimet soolovuorottelevatkin levyllä taajaan
Hevit CDON-paketit Pukin paratiisista! 17,95 oinen Silvenn Heikki of Mind Peace 18,95 Hea v Live en & H el at W acke l n 16,95 Blake de Para Haze 9,95 Str Dark atovari us est H ours -ep
KosKinen The Isolationist candLeLigHt Yllättävän kova debyytti. Laulajan resurssitkaan eivät aivan riitä korkeimpiin nuotteihin, joille haluja olisi. Ei voi sanoa, että kyseessä olisi varsinainen kappale tai biisi, koska albumi koostuu yksinomaan feedbackista, loopeista ja efekteistä. Toivotaan, että homma ei jää vain bläkkisveijon lyhyeksi rässihetkeksi. teeMu vähäKangas Demians Mute insideOut Earth A Bureucratic Desire for Extra-Capsular Extraction sOutHeRn LORd Tämä hämmentävällä tittelillä varustettu äänite on Earthin ensimmäisen julkaisun laajennettu versio. Surinariffiä ja tasaisesti jyskyttävää rytmiä riittää siis enemmän kuin tarpeiksi, mutta Kriegin perinnetietoisuus tuntuu ainoastaan tukevan bändin musiikkia. Vuodelta 1990 peräisin olevat äänitykset on julkaistu Sub Popin toimesta 1991, vaan ei kokonaisuudessaan: osa master-nauhoista ilmeisesti varastettiin. Jos pidät vanhoihin, hylättyihin mielisairaaloihin sijoittuvista kauhuelokuvista ja Silencerin kaltaisesta tunnelmoinnista, tämä levy on tehty juuri sinun parastasi ajatellen. Musiikki on kuin se olisi alati loppu72 Inferno Varsin mitäänsanomaton on tämä fransmannien toinen julkaisu. Arviot Goat the Head afteRmatH Doppelgängers Heavy metal ei ole niin kuolemanvakava asia ainakin jos norjalaista Goat the Headia on uskominen. Suomalaisten Azaghalin ja Satanic Warmasterin kanssa yhteistyötä tehnyt Krieg on musiikillisesti erittäin tyypillistä black metalia, leimallisesti hyvinkin raakaa ja suoraviivaista musiikkia, jonka pohja elää syvällä Profanatican ja Vonin määrittämässä yhdysvaltalaisen black metalin perinnössä. Nämä pitkän linjan polakit ovat päättäneet julkaista toisen cover-levynsä, ja meno on edelleenkin aika kyseenalaista.. Pienten muutosten ansiosta jälki on jykevässä toisteisuudessaankin elävää vähän samaan tapaan kuin puut ovat eläviä. Musiikiltaan paikoin hyvinkin vakuuttava Goat the Head luottaa muusikoidensa hyvään soittotaitoon ja Per Spjøtvoldin mureaan laulutulkintaan. Huumori ja metalli istuvat yhteen ainoastaan ani harvoin, sanoi kuka tahansa mitä tahansa. Pari numeroa takaperin tuli mainittua aikoinaan Melvinsissä soittaneen Earth-basisti Joe Prestonin soolo-ep:n upea säröeepos Hands First Flower. Nyt kahden basson ja yhden kitaran matelevaa särömattoa sekä Alesis HR-16-rumpukoneen teollista jylinää kuullaan puhdistavat 55 minuuttia. Ei pysty suosittelemaan kenellekään. Janne tolonen Melkoisen kasan julkaisuja vuosien varrella ulostanut Krieg on edustanut yhdysvaltalaisen black metalin ehdotonta kärkikastia, ja yhtyeen julkaisujen taso on pysynyt kohtuullisen hyvänä. Älä nauti. riitta itäKYlä Krieg massa, mutta hidas soinnutus jatkuu ja jatkuu. Porcupine Tree on varmasti soinut useampaankin kertaan jamppojen levylautasella, mutta edes hajulle ei päästä. Ne muodostavat yhdessä hypnoottisen ja häiriintyneen matkan, jolle lähteminen kannattaa tehdä pimeässä, yksin ja silmät kiinni. Earthin musiikille pitää antautua, ja se on raskaudestaan huolimatta vapauttavaa. Levyn kiistaton tenho on sen vääjäämättömyydessä. Bändi saa kuitenkin paljon anteeksi Reveillen ja This Tube Is the Gospelin kaltaisten tapporaitojen ansiosta, joten sanoituksellisen ja visuaalisen puolen voi jättää helposti toisarvoiseen aseJoni Juutilainen maan. Wraiths Dust in Our Mouths auRORa BOReaLis Sana "avantgarde" on monelle "tekotaiteellisen paskan" synonyymi, ja jos olet yksi heistä, sulje silmäsi nyt, jätä tämä arvio välistä ja unohda koskaan edes kuulleesi nimen Wraiths. Aavistuksen aiempia täyspitkiä kokeilullisempi The Isolationist ottaa ehkä aavistuksen takapakkia sitten Blue Miasma -edellislevynsä, mutta tuoreelta tuntuvat koneelliset mausteet antavat odottaa jatkolta huomattavasti enemmän. Joni Juutilainen Acid Drinkers mystic Fishdick Zwei The Dick Is Rising Again Ei pahaa päivää. Tuntuu kuin kaverit tarpoisivat tervassa tai jotain. Levy ei lähde millään käyntiin. Kriegillä on homma edelleen hyvin hallussaan, mutta tasapainoista kokonaisuutta bändi ei tunnu saavan vieläkään aikaiseksi. Dust in Our Mouths on yksi lähes tunnin mittainen raita. Bändin kuudes kokopitkä muistuttaa kuitenkin osaltaan siitä, että tiivis julkaisutahti voi johtaa myös materiaalin laadun hienoiseen heikkenemiseen. Sinänsä hienot akustiset pätkät eivät saa tukea lauluista tai ärhäkämmästä menosta. Villiin death metal -vaikutteiseen thrashiinsa runsaasti huumoria sisällyttävä bändi on kaksijakoinen tapaus, jonka näennäistä laadukkuutta nakertaa jatkuva tarve hassutteluun. Tämä Dave Harwellin ja varsinaisen pääjehun Dylan Carlsonin kanssa tehty Earthlevy on hyvin pitkälti samaa hitaasti valuvaa hunajaa, joka ei kuitenkaan sovi jokaiseen teekuppiin. KiMMo K. Jos kuitenkin olet yksi niistä kummajaisista, jolle ihmispsyyken pimeä puoli on itsestään selvä osa arkea, tsekkaa ihmeessä Wraithsin 57 minuuttia kestävä täyspitkä audiomatka epävakaaseen mieleen. Parhaimmillaan yhtye onnistuu luomaan erittäin synkkiä ja painostavia audiovisuaalisia maisemia. Progeilla yritetään, mutta touhussa ei ole ideaa eikä munaskuita. Musiikki kasvaa, vaihtaa väriään ja haaroittuu, mutta sitä ei huomaa ellei muutosta tarkkaile. Levyn paras hetki koetaan siinä vaiheessa kun se loppuu. Goat the Headin toiminta pyörii juuri kutkuttavasti siinä rajoilla, heilahtaako homma täydeksi pelleilyksi vai ei. Jokin yhtyeen musiikissa onnistuu silti ärsyttämään. Cave metaliksi musiikkiaan kuvaileva bändi ruoskii itseään liikenteeseen luolamiesmäisellä raivolla, ja yhtyeen primitiivinen energia on paikoin hyvinkin päällekäyvää. Kelly Canary ja eräs Kurt Cobain käväisevät laulamassa hetken. Yleensä laadukasta tavaraa julkaiseva InsideOut esittelee kiintiöpaskansa Demiansin muodossa
Koska sävellyksen, tai pikemminkin äänikuvaelman, osaset ovat varsin selkeästi eroteltavissa ja levyn aika-avaruus on yhdensuuntaisen lineaarinen, eli koko ajan uutta kohti liikkuva (poikkeuksena vain lopun temaattinen paluu), erillisten osien jakamiselle omiksi raidoikseen olisi perustelunsa. Toisaalta, sehän lienee myös levyn tarkoitus. Joni Juutilainen pROgROck Siinä vaiheessa, kun vuonna 1986 perustettu ja 1993 edellisen albuminsa julkaissut, täysin tuntematon progebändi tekee paluun 17 vuotta myöhemmin, bändin motiiveja ei voi epäillä. Heavyn kärkinimiin viimeistään nyt nouseva James Rivera päästelee yhä varsin pirullista ylärekisteriä. Kuinka mahtaa tällä porukalla taittua rujo ja laajaliikkeinen industrial. Lovecraftin muinaiset rauniokaupungit. no, kylmäksi. Perinteisen progerockin vanhanaikaisessa maailmassa vaeltavalla Arkilla on kieltämättä perusasiat kohdallaan. Pitkin levyä on viljelty runsaasti akustisia kitaroita, huiluja ja analogisynia, joiden päälle lyödään yhtä lailla melodiaja tunnelmakeskeisiä kappaleita. Kevyesti bändin rankinta tavaraa, josta ei kannata pahemmin neoklassisia juttuja hakea. Lienee turha sanoa, että jumitus ja toisto nousevat tällä levyllä tarttuvuutta ja hittipitoisuutta suuremmiksi tekijöiksi, ja yhtyeen pitkät ja äärimmäisen kolkot pensselinvedot jättävät kuulijan ainoastaan... Reilu siivu matskusta lipuu jopa uudemmasta Destructionista muistuttavan thrashin puolelle. Jos bändi soittaisi instrumentaalista musiikkia, voisi se nousta kertakäyttöiselle tasolle. R.E. Raskaasti riffittävät kappaleet ovat myös entistäkin vauhdikkaampia, ja tuntuisi kuin bändi olisi oikeasti vihainen. Glory of Chaos on aivan varmasti vuoden parhaita heavy metal -kiekkoja. Tilanne kääntyy lähes päälaelleen laulaja. Vieläkin kovemmaksi saavutuksen tekee, että vuonna 1982 perustettu Helstar toimii rumpalia lukuun ottamatta vanhan kasarimiehistönsä turvin. Muodoton kauhu vaanii kaiken yllä, mutta ilmassa on myös surumielistä viattomuutta ja lapsenomaisuutta. Kyse on kertaluokkaa murskaavammasta ja suoraviivaisemmasta metallista, johon on uitettu myös tuoreempaa väritystä. Nyt niille on vain yksi mahdollinen, tekijänsä logiikan mukainen järjestys. Pimeydessä vaanii väkivaltaisuuden sijaan melankolia, joskin jokainen kuulija läpikäy oman mielensä loihtiman tripin. Äijän skaala on hämmästyttävä, ja voimaa riittää jopa vanhoja levytyksiä pidemmälle. Circle of Animalsin musiikki on odotetusti kokeilullista ja taiteellisesti erittäin vapaamielistä kamaa, joka lienee saanut muotonsa päihdyttävien aineiden alaisuudessa. Progesävyjä on sudittu takavasemmalle, ja alasimella takoo yllättävän tylysti mättävä metalli. Howardin Solomon Kane -viidakkoseikkailut. Appalakkien degeneroituneet yhteisöt palvomassa metsien jumalia. The King of Helliin (2008) verrattuna Glory of Chaos soi sekä soundien että biisien puolesta selkeästi rankemmalla otteella. Uskomatonta! Kitaristien ranteista salamoi nuorekasta tulitusta, mutta soolo- ja melodiapuoli on klasarikiekkoja yksipuolisempaa. Kokonaisteos ei kuitenkaan ole aivan niin yhtenäinen kuin olisi voinut toivoa. saMi hYnninen Ark Wild Untamed Imaginings Destroy the Light -levyn kohdalla on helppo suorittaa kovaa namedroppingia, sillä albumilla esiintyvää miehistöä vaikuttaa muiden muassa Minskissä, Municipal Wastessa, Nachtmystiumissa ja Sonic Youthissa. Bone Crusherin ja Dethtrapin kaltaisten raitojen armoton sahaus kompensoi puutetta mainiosti, ja Nosferatun (1989) fanien kannattaakin lähestyä tätä varovasti. Aivan saatanan kova! Ei sitä enää sen paremmin voi sanoa. Kari KosKinen Circle of Animals Destroy the Light ReLapse 40-minuuttinen ambient-äänimaisema avaa keskittyneessä ja rentoutuneessa kuuntelussa visuaalisia elämyksiä. Aivan kuin kauhun aiheuttaja kätyreineen olisi vailla vaihtoehtoja niiden olemuksen, olemassaolon ja tekojen ollessa kohtalon asettamia. Arviot Black Mountain Transmitter Black Goat of the Woods auRORa BOReaLis Helstar afm Glory of Chaos Ohhoh, aivan näin kovaa kiekkoa en olisi jenkkipowerin veteraaneilta enää odottanut. Syy paluulle jää kuitenkin Wild Untamed Imaginingsin jälkeen epäselväksi albumin osoittautuessa täysin tarpeettomaksi kyhäelmäksi
Levyltäkin saa kuvan, että kyseessä on bilebändi, jos tällainen ilmaisu on sallittu. Joku In the Blood ei minusta vain oikein sovi tappajanimisen bändin tappoaiheiselle levylle. Levyn sinkkubiisi You Keep on Moving on puolestaan kummallinen hippihoilotus, jonka hyvyys on aika kyseenalainen. Varsin vakuuttavaa jälkeä on tarjolla. KosKinen Annihilator eaRacHe King of the Kill Refresh the Demon eaRacHe 1990-luku ei ollut metallille parasta aikaa, ainakaan Pohjois-Amerikassa, ja niinpä Jeff Waters julkaisi King of the Killin (1994) ja Refresh the Demonin (1996) vain Euroopan ja Aasian markkinoille. Vuosien varrella hardcore on jäänyt hivenen vähemmälle, ja tilal- Cough ReLapse Ritual Abuse Jenkkiläisbändi on noussut parin viime vuoden aikana pienoiseen kulttimaineeseen, ja pa-. Refresh the Demon on soundeja myöten hyvin identtinen levy KotK:n kanssa. Kun vihainen, elävä ja keskivertoa selvästi repivämpi rytinä saa tuekseen vielä tukun koukKari KosKinen kuja, hommahan toimii lujasti. Deep Purple emi Come Taste the Band 35 vuotta sitten julkaistu Come Taste the Band ei lukeudu Deep Purplen parhaimmistoon, mutta ei ole myöskään huonohkon maineensa veroinen. Se on myös kaksikosta voimakkaampi tekele, vaikka epätasaisuuttakin löytyy. Siinä vaiheessa suunnan voi sanoa kuitenkin olevan täysin väärä, kun luotaantyöntävä laulaja tuo mieleen lähinnä yliyrittävän vanhuksen ja onnistuu pilaamaan lähestulkoon koko albumin. aKi nuopponen Manzana tuupa Industrial Hippies Käsillä on kolmas julkaisu tältä Tampereen ylpeydeltä. Bonuksena laulaja Mike Score omaa yhden genren raastavimmista ja omaperäisimmistä kurkuista. Pahin kolaus bändille oli Ritchie Blackmoren eroaminen, mutta Come Taste the Bandillä tuore korvaajansa Tommy Bolin osoittaa kiistattomasti pätevyytensä. Myös jymäkkä Dealer toimii oivasti, eikä Led Zeppelinin isoa askellusta muistuttavaa Love Childiakaan voi haukkua kehnoksi, vaikka se sisältääkin kummallisia Parliamentsynaruplatuksia. Yhtye ei kuitenkaan saanut kuviota toimimaan kunnolla ja hajosikin pian albumin julkaisun jälkeen, tosin vain palatakseen klassisessa kokoonpanossaan vuoden 1984 upealla Perfect Strangersillä. Vakuuttavaa jälkeä siltä osin, että levyn ensi nuotilta aina viimeiseen on läsnä ammattitaidon aura. Kitaristit saanevat levyistä eniten irti, ja onkin sopivaa, että kummankin julkaisun bonuksena on kitaraopevilho raJala tusta. All Out War VictORy Into the Killing Fields Nämäkin NYHC:n konkarit ovat ehtineet kiukkuilla jo kaksi vuosikymmentä. Levyn vaikuttavin biisi löytyy heti alusta. Kummallakaan levyllä ei päästä aivan thrashtempoihin, vaan keskitempo jyllää. Joidenkin mielestä näin puritaaninen ja vanhoja juttuja kierrättävä mätinki on varmasti sävytöntä ja yksipuolista, mutta meikäläinen tykkää. Laulaja Piritta Lumous omaa vahvan ja monipuolisen äänen, joka pelastaa joitain hieman tasapaksuja kohtia. Hardcorelle ominaiset raskaammat juntat ovat edelleen läsnä, mutta varsin crossover/thrash-henkistä meininki on. Paketissa on levy sekä remasteroituna että Kevin Shirleyn uudelleenmiksaamana versiona. Kovasti keikkoja tehnyt bändi noussee vielä pykälän ylöspäin lavalla. Hyvä muttei loistava, siinä se pähkinänkuoJanne tolonen ressa. le on lipunut thrash metalin nopeaa piiskausta, Slayeristä muistuttavaa pikariffittelyä sekä tuplabasaria. Tuntuu, että Waters ei ole jaksanut haastaa itseään juuri lainkaan. Tämän jälkeen kumarrustahti hieman rauhoittuu, mutta monipuolisia sävellyksiä Manzana on loihtinut. Ero on siinä, että heti nimibiisistä lähtien meininki on hieman väsyneempää. Näiden näyttöjen perusteella en lähtisi asiasta valittamaankaan, sillä Into the Killing Fields kuulostaa pahuksen verevältä ja timanttisesti vedetyltä metalliselta hardcorelta ilman emotouhujen nyyhkimistä. Tommy Bolin puolestaan huumasi itsensä turmioon vuosi tämän levyn julkaisun jälkeen. Bändi rullaa eteenpäin vaivattomasti ja saumattomasti, vaikka tunnelmat vaihtelevat suurestikin. Anthony Shortin avatessa suunsa. Yhtye oli vuonna 1975 jo pahasti rampautunut, vaikka MK III:n uudet miehet eli laulaja David Coverdale ja basisti Glenn Hughes olivat jo edellisvuoden kovatasoisella Burnilla miehiä paikallaan. King of the Kill oli ensimmäinen levy, jolla Waters lauloi itse. Progerockissa persoonalliset laulajat omituisine artikulaatioineen eivät ole mikään uusi asia. Bonukseksi on vielä kaiveltu lupaava mutta lauluiltaan vajaa Same in LA sekä kuusi minuuttia Bolinin ja rumpali Ian Paicen jamittelua. KiMMo K. Stay Away From My Universe on hieno veisu, joka saa Kingston Wall -meininkeineen allekirjoittaneen kumartamaan. Keskitasoa paremmiksi raidoiksi laskettakoon pianoslovari This Time Around ja sen rockaava jatko-osa Owed to "G". Set the World on Firen (1993) jälkeen Waters ei pelännyt heittää levyilleen juustoisia balladeja. Materiaali, erityisesti levyn alkupuolella, vain on verrattain yhdentekevää renkutusta siis kun muistaa, että rock-kaanoniin kuuluvat Speed King, Highway Star ja eräskin Smoke on the Water ovat tämän yhtyeen kappaleita. Come Taste the Band ei ole missään nimessä huono levy, ja yhtyeen funkkaavan jykevä soitto on erinomaisen nautittavaa kuultavaa
LAURI NURKSEN ELOKUVA MIKKO LEPPILAMPI ANTTI LUUSUANIEMI PIHLA VIITALA HENNARIIKKA LAAKSOLA MALLA MALMIVAARA WWW.VEIJARIT.TV FANITA KUKKOA - VOITA KUTSU ENSI-ILTAAN. PAITSI "VEIJAREISSA" - KUOHUU "LAITILAN KUKKO" NYT MYÖS FACEBOOKISSA. RYHDY FANIKSI JA VOITA LIPUT ELOKUVAN KUTSUVIERAS ENSI-ILTAAN!
PALKKAA TYÖSTÄ JA YRITTÄMISESTÄ Tekijänoikeuskorvaukset ovat suomalaisen muusikon tärkein tulonlähde keikkakorvausten jälkeen. Muusikoille ja äänitteiden tuottajille korvaukset kerää Gramex - Suomen suurin musiikkialan tekijänoikeusjärjestö. Tekijänoikeusjärjestö
...meidän pitää käydä elääksemme myös oikeissa töissä! Aikataulujen yhteensovittaminen voi olla joskus todella vaikeaa. Syksyn pimetessä Kimmo tapasi baarissa espanjalaisen trubaduurin nimeltä Juanma Draven, joka vakuutti kolmikon laulutaidollaan. Neversaryä kehtaakin esitellä ihan kenelle vain. Suorastaan silmille karkaavat vaikutteetkaan eivät latista hurmosta ja hiljaista kunnioitusta, joita tämä kiekko saa aikaan. ...soittamaan Euroviisuissa! ja tuotettua. Aadolf ja demot Carved in Ashes: Neversary Helsinkiläisbändi nimeää vaikuttajikseen läjän kovuuksia Opethista Pink Floydin kautta Kingston Walliin, joten siltä on lupa odottaa normaalia enemmän. Matkijoita ja mukailijoita on 84 Inferno The Undivine: Rise to Command Jo viiden vuoden ikään ehtinyt The Undivine jatkaa tappamistaan. Ilmeni nopeasti, että kolmikko oli samanhenkinen, minkä jälkeen se päätti etsiä lisää lihaa luiden ympärille. miksi. Viiden vuoden päästä meidät löytää... Jokainen bändin jäsen on tuonut pöytään sävellyksiään, joista olemme tehneet yhdessä kuuloistamme tavaraa. Huominen on teidän. www.cultofendtiMe.coM Jos pidät heistä, pidät myös meistä: Katatonia, Kingston Wall, Anathema, Novembre, Porcupine Tree... On oikeastaan vaikea uskoa, että bändi on edes suomalainen. Jotkut tekevät tämän vieläpä hädin tuskin jalostetulla konseptilla. Dravenin herkkä ja kohtalokas suoritus tekee viimeisen silauksen. Emme myöskään elämässä. Äärimelodinen, sankarihenkinen ilottelu on saatu kiteytettyä tällä kertaa vielä iskevämpään muotoon. keikalla olemme... Rise to Command on viiden kappaleen mittainen naamaanlyöntisessio, joka jaksaa hämmästyttää energisyydellään. Pojat ovat kuunnelleet At the Gatesinsa ja Slayerinsa ja se kuuluu, mutta so fucking what. ...emme tee musiikissa lainkaan virheitä. Malja tälle kouralliselle. Maailma on täynnä paskaa formaattimusiikkia, joten asialle täytyy tehdä jotain! Bändin nimi... Toivottavasti tätä orkesteria ei tarvitse tavata enää "näissä merkeissä". www.MYspace.coM/weepingdaeMon Cult of Endtime: Promo 2010 Joensuusta tulee pinon yllättäjä. Miksi helvetissä ei. Tunnelmalliset biisit eivät edusta tanakkuudestaan huolimatta välttämättä edes metallia, sillä kovempaakin mätettäessä ilmoilla on mukavan ihmismäinen pehmeys ja herkkyys. Vähän vaikuttaisi, että pari mutkaakin olisi suoristettu, sen verran helppoa tuntuu sisäänpääsy biiseihin olevan. Johannes Kangasniemen tulkinta on kaikin puolin korvaystävällistä ja taitavaa. Huolellista ja hienoa työtä. www.MYspace.coM/carvedinashes Kuukauden bändi: carved in ashes milloin ja miten. Sen verran hienoista aineksista soppa on keitetty, että nyt ei auta napinat. Ansaitsemme levytyssopimuksen, koska... Carved in Ashes otti ensiaskeleensa kesällä 2009, kun vuosia yhdessä soitelleet Lauri Kuussalo ja Tomi Issakainen yhdistivät voimansa Laurin entisen bändikaverin Kimmo Kokin kanssa. Jos näin on, lajin kanssa ei tuntuisi olevan juuri muuta yhteistä kuin se, että kulloisenkin biisin tapahtumien laskemiseen ei tarvita yhden käden sor-. Vaikkei bändi olekaan sävellyksiltään erityisen persoonallinen, omaa soundia löytyy, eikä esimerkiksi vokaalipuolella jäädä mihinkään tusinasarjaan. ...aika demokraattisesti. Nautimme soittamisesta! maailma pullollaan, mutta edelleen on olemassa vain kourallinen niitä, jotka saavat homman groovaamaan ja leuat nyrjähtämään. Tätä hurjaa herkkua siis Lohjalta! www.theundivine.coM KymppiKerho Weeping Daemon: Delirium of Insanity Weeping Daemon ei ole tehnyt järin isoa harppausta sitten edellistuotoksen. työmme jakautuu... Eihän tästä tulisi mitään ilman kunnon tulkitsijaa, ja onneksi J. Jo ennen joulua bändi oli värvännyt Jaakko Kuusiston bassoon sekä Jani Lehtisen koskettimiin. Soittosuorituksista löytyy ihailtavaa käytännössä joka osastosta, kuten erittäin monipuolisista vokaaliosuuksistakin. ...on käännetty osittain espanjalaisen Heroes Del Silencion Virus-biisin lyriikoista. Vaikka vääntö on läpeensä armotonta, tuote kestää kuuntelua hyvin eikä käy puuduttavaksi useammallakaan kierroksella. Oivaltava ja koskettava musiikki ei nojaa niinkään hurjiin soittosuorituksiin, vaan pääosassa ovat kappaleet ja tunnelmat. Kuvastaa sitä, kuinka vaikeaa voi olla luoda jotain ja kuinka helposti se kuitenkin voi tuhoutua ja hävitä. Suurin ongelmamme on, että... Esimerkiksi hardcoresta ja death metalista kasaantuva möykkä on hyvin soitettua, sävellettyä Cataleptic: Secluded Paths Vuodesta 2003 vaikuttanut Cataleptic sanoo levittävänsä doomin sanomaa. Vaikea uskoa, että kyseessä on alle vuoden ikäinen kokoonpano ja julkaisunsa mallia debyytti. ...suremasta kaikkia virheitä, mitä bändin alkutaipaleella tehtiin. ...fiiliksellä mukana. emme ikipäivänä tule... Eikä tarvitsekaan, valmistahan tässä ollaan suurin piirtein kaikilta kanteilta katsottuna
Soittoon soisi vähän lisää tiukkuutta, vaikka aivan hyväksyttäviä yksilösuorituksiakin on havaittavissa. Sankarillinen ilotulitus on melkoisen jylhää kuultavaa, tekniikka pelaa eikä kertosäkeissä todellakaan säästellä. Asennetta ja yritystä kyllä piisaa, vaikka hevoset söisi. www.MYspace.coM/frozenseMenMetal Deep Treatment pistää parastaan melodisen hard rockin alueella. Tällä kertaa onnistutaan kuulostamaan huterammanpuoleiselta To/Die/Forilta, eikä räyhäosastokaan meinaa napostella toivotusti. Varsinaisia heikkouksia on hankala lähteä osoittelemaan, kaikki hoituu kuitenkin siinä määrin oppikirjojen mukaisesti. Myös vokalisti Pääskysen paikoin ylitulkittu osuus käy korvaan, vaikka miehen ääni sopiikin bändin muuten hyvään soundiin mainiosti. Biiseissä on rakenneajattelu kohdallaan, ja onhan siellä pari muikeaa kertosäettäkin matkassa. Sentencedin ja Charonin onnistuneelta risteytykseltä äkkiseltään vaikuttava, romantiikkaa tihkuva esitys osoittautuu sielukkaaksi, vaikkei mitään uutta maailmaan tuokaan. Konepohjaisesti valmistettu keitos ei asetu tyylinsä puolesta oikein mihinkään laariin, mikä nyt ei ole sinänsä huono asia. Kaikki soundaa täydelliseltä, vaikka isompaakin valloitusta silmälläpitäen vaikka sitten sen avaruuden. Näin tehokkaiden sävellysten luominen vaatii taitoa, josta hattua nostettakoon, mutta jokin jää nyt vähän ärsyttämäänkin. Lisää pökköä pesään! www.MYspace.coM/deeptreatMent Destractive: Climax of Insanity Arkadia: Vindication for the Lost Lupaavasti KiitoradaLLa Destractiven kolmas demo möyrii thrashin ja death metalin syövereissä. Jäämme odottamaan jatkoa mielenkiinnolla. www.efreetsultan.net Salolaisen Sinfactorin lajityyppi jää epämääräiseksi. Ei niilläkään www.arKadiaband.coM vielä luotia pysäytetä. Ivian: Mielivankila Ivian jatkaa kärkisarjassa. Kuulostaisi ajoittain siltä, ettei porukka oikein itsekään uskoisi tekemisiinsä tämähän toki ainoastaan kuulohavaintojen perusteella pääteltynä. Treenikämpillä tässä on laitettu haisemaan, mikä harvinaista kyllä ei häiritse yhtään rosoinen livesoitto toimii tässä tapauksessa hyvin. Tämähän taas kuulostaa lähinnä huonolta lauantaiaamulta, mikä ei ole tässä yhteydessä hyvä asia. Häilyvästä tyylistä huolimatta ollaan oikealla asialla, ihan lyriikoista ja hauskoista taiteilijanimistä lähtien. Nyt edetään englanniksi samoin kujein, joskin eksoottiset vaikutteet on saatu tampattua vähän paremmin kokonaisuuteen istuviksi. DemoJen toimituSoSoite (ei toimituksen osoitteeseen) Demot / Aadolf Virtanen, rengastie 49, 37630 Valkeakoski mia. Käytetyt syna- ynnä muut efektit riitelevät keskenään kieltämättä persoonallisen mielisairaasti, mutta mikään ei oikein istu sopusointuun. Bändi paukuttaa ihan taidolla, ja biiseihin on ympätty jos jonkinlaista kuviointia, joskin näiden puitteissa yleisvaikutelma tuppaa jäämään aika sekavaksi. Melodiset, verkkaiseen tahtiin vaihtuvat tunnelmat tempovat maagisesti mukaansa, ja kyllähän tässä on myönnettävä olevan jotain oudon hypnoottista. Äänite soundaa selkeältä ja raskaalta, mistä laitetaan plussaa perään. www.sisare.net siivettömät Efreet Sultan: Retribution Sinfactor: To the Wolves Perdition Now: Promo 2010 Jyväskyläläinen Efreet Sultan operoi viime tapaamisella suomenkielisenä jääden pysyvästi mieleen Lähi-itäkuoloheavynsä kanssa. Tanakka perussoitto piisaa mainiosti, koska linja pidetään miehekkään yksinkertaisena. Pohjoiset metal-aakkoset ovat kutakuinkin hanskassa, mutta mitään kovin koskettavaa niistä ei saada loihdittua. Yhtye onnistuu jättämään itsensä oikeastaan joka osa-alueella ihan kiva -kategoriaan. Jossain jukujukumaassa tälläkin saattaisi saada jalansijaa. www.MYspace.coM/perditionnow Inferno 85. Lisää yritystä peliin. www.sinfactor.net Aikamoista harrastelua. Tuotoksessa häiritsee myös tunkkaisenpuoleinen soundipolitiikka, joka luonnollisesti rokottaa vähän iskevyyttä. Onhan Ivian silti bändinä mahtava. www.ivian.org Mausoleum Gate: Gateways for the Wicked Kuopiolainen Mausoleum Gate kumartelee vanhan liiton heavyn suuntaan vähän liiankin kanssa. Parin vuoden ikäinen kokoonpano on selkeästi hommaansa panostava ja soitannoltansa täysin moitteeton ja varteenotettava. Bändi osaa sulatella vaikutteensa sen verran hyvin, että voidaan puhua selkeästi omasta soundista. Paremmalla toteutuksella ja edes jonkinnäköisillä soundeilla tähän voisi suhtautua ehkä hiukan vakavammin. Ilman Hannu Karppisen sulattavan urosmaista ääntä hommasta tippuisi puolet pois, vaikka bändi vetääkin täysin tilanteeseen vaadittavalla tatsilla. Sekalaisesta tyylistä johtuen lopputulos on mielenkiintoinen ja kirjava, mutta silti hiukan turhan tarttumaton säveltensä puolesta. Brutaalia puolta antavat läpeensä korinalla tai kärinällä vedetyt lauluosuudet, jotka ajavat asiansa tässä tapauksessa mainiosti. Tietysti matkaan vaaditaan myös hyvät sävellykset, ja tässä vaiheessa skenen kiertokulkua niiden onkin oltava jo melkoisen tyylitajuisia, jotta viisarit värähtäisivät. Sieltä napsitut perusheavyvaikutteet eivät petä, mutta tällä kertaa soisi tarttuneen vähän nykymeininkiäkin matkaan. Paskaakos tässä pehmeillä arvoilla muutenkaan. www.cataleptic.tK Bill Skins Fifth: Act One Nicumo: Close Our Eyes for Good Nicumo yllättää liiankin tutuilla välineillä. Vaikka esimerkiksi Salvation on Sale esittää jo koskettavanpuoleista tunnelmointia ja onnistuneita melodioita, se ei riitä nostamaan koko hoitoa riman yli. Kiukkuisa esitys pitää sisällään jos jonkinlaista mättöä, mutta pääosassa ovat melodia ja yleinen ärhäkkyys. Varsinainen harmaa alue piileekin materiaalissa. Ryhmän soittohan on ollut aukotonta aiemminkin, joten eipä siitä sen enempää. Sävellyksistä ei löydy varsinaista vikaa, ihan ehjiä kappaleitahan nuo, joskaan eivät mitään persoonallisuuden huipentumia. Klassista, urhoollista, simppelisti sanottuna kolahtavaa sulosäveltelyä täynnä koko promo! www.MYspace.coM/coventhrall Espoolainen Frozen Semen on sekava kombinaatio thrashia, punkia, hc:ta ja välillä jopa kumman melodisia, paikoin lähes NWoBHM-vaikutteisia kitaraleadeja. Vokaaleissa kuullaan tutunoloisia vierailijoita, ja onhan sinne aika mahtipontisia köörejä onnistuttu kasaamaankin. Teoksen yleinen laiskuus ja hento soundimaailma jättävät kuitenkin valitettavan kylmäksi. www.faceinhell.coM Frozen Semen: Artificial Insemination Deep Treatment: Epicrisis Coventhrall: Promo 2010 Pääasiassa pääkaupunkiseudun monimetallisteista koostuva Coventhrall on lohkaissut neljä biisiä Space Opera -kokopitkästään. Välillä mennään matalalta rokaten, metallivaikutteetkaan eivät ole poissuljettuja, mutta toisaalla grungekin nostelee päätään. Vai onkohan tässä kyse siitä. Kiitosta tästä menee myös huomattavan tyylitajuiselle ja määrätietoiselle kitaratyöskentelylle. Vokaaleissa piilee edelleen se suurin kompastuskivi. Monipuolista tavaraahan Leaving eittämättä sisältää, mutta se tarttuu valitettavan vähän. Oman panoksensa tähän antaa liian tasapaksu ja vivahteeton korinalaulanta. Demon biiseillä ei ole järin paljoa tekemistä keskenään, paitsi että ne kuulostavat soundiensa puolesta todellakin muinaisilta. Mikä ihme muuten on Nicumo? www.MYspace.coM/nicuMo Act One onkin jo salolaisen Bill Skins Fifthin toinen rykäisy. Jonkin sortin metalcoreilusta voisi puhua, mutta se ei ilmentäisi koko totuutta. Hangover Rides kuulostaa menneelle vuosituhannelle jumahtaneelta tekeleeltä, niin hyvässä kuin pahassakin. Ehkä tunnelmallinen dark metal keskitempoisena olisi osuvampi määritelmä bändin musiikille. Orkesteri käyttää sekaisin suomea ja englantia, mikä on toki persoonallista, mutta eiköhän se kuitenkin olisi selkeämpää keskittyä jompaankumpaan leiriin? www.billsKinsfifth.coM Bloody Hell: Hangover Rides Bloody Hell simple metal for simple people. Nyt onneksi värähti. Hitaassa ja raskaassa maailmassa koukeroivat sävellykset ovat turhan hankalia päästä sisälle, ja ennen pitkää levyn kanssa alkaa turhautua. Näinhän se taitaa orkesterin kotisivun otsikon mukaisesti mennä. Ovathan orkesterin sävyt eittämättä mielenkiintoisia, ja onneksi ryhmästä löytyy myös tämänkaltaiseen konseptiin vaadittavaa omalaatuista melodiatajua. Monenlaista yrittäessään (ja toki onnistuessaankin), äijän pitempien karjuntojen loppuosissa tuntuu olevan jollain tapaa tärkeintä, että niihin on saatu ängettyä mukaan kaikki mahdolliset vokaalit. Noh, sitähän tämä on, avaruusoopperaa parhaimmillaan, ja kun katsoo nimilistaa, soiton toimivuutta ei tarvitse isommin kyseenalaistaa. Kitaraosastolta löytyy bändin varsinainen vahvuus, ja vielä kun saadaan biisipuolelle lisää jujua ja tuotantoon ruutia, niin johan luulisi tokenevan. www.MYspace.coM/destractive Arkadian suuntaviivat ovat olleet ennenkin hiukan hukassa, ja tältä rintamalta ei päästä vieläkään uutisoimaan. Vaaraa, groovea, räkää tai ylitsevuotavaista sielukkuutta, joita rokki vaan nyt sattuu tarvitsemaan, ei irtoa edes vilkkaan mielikuvituksen avulla. Biiseistä kuulee, että niiden parissa on käytetty mietintämyssyä, mutta siltikin lopullinen leimahdus jää kokematta. Bändi paukuttaa nyt biisinsä läpi paljon vakuuttavammin, suorastaan moitteettomasti. Korkeaa rääkynää sisältävät laulusuoritukset lataavat tietyn aggressiotason musiikkiin jo lähdössä, mutta ei tässä nyt ihan sata lasissa paineta. Sekalaisia riffejä nakellaan vähän thrash-pohjalta, vähän jazz-pohjalta ja vähän ufo-pohjalta. Miinusta myös tasapaksusta kärinälaulusta, jossa ei tunnu oikein voima jylläävän. Kivaa heavyä vintage-hengessä, mutta siihenpä se toistaiseksi jää. www.MYspace.coM/MausoleuMgate Sisare: Leaving Vihdistä käsin tykittelevän Sisaren kohdalla ei ole helppo vääntää tuomiota. Eli köyhänpuoleiset juhlathan tästä lopulta saatiin. Suomenkielinen, thrash-pohjainen sekamättö iskee jo avausraidalla niin, että kalsarit pyörivät jaloissa. Tällä erää se on Ville-Veikko Tammisen jo paikoin ylieläytyvä tulkinta. Laulupuolella tehdäänkin sitten kaikkea mahdollista, mikä ei liity lauluun mikä olisi OK, jos kysymys ei olisi musiikista. V-P Varpulan lauluääni on lajiin sopivasti kirkas, muttei onnistu räjäyttämään tekniikkansa puolesta pankkia mitä ei tosin tee koko performanssikaan. Ehkä "vika" piileekin juuri tässä
www.voice.fi
Olin fani siis jo alusta lähtien, Cliff naurahtaa. Seurasi nippu sinkkuja, kunnes puolen vuoden sisään julkaistut Filth Hounds of Hades ja Power of the Hunter iskivät trion viimein historiaan. Maidenhan oli tuolloin jo todella iso ja Motörhead myös aika tunnettu. Punkin parissa 70-luvun lopulla puuhaillut mies otti askeleen heavyn suuntaan perustamalla bändin yhdessä Brabbsin veljesten kanssa. Tank kasvoi nopeasti Samsonin ja Angel Witchin ohitse, ja Inferno 87. Annetaan riveihin juuri ennen Honour & Bloodia (1984) liittyneen Cliffin muistella aikoja, jolloin kaikki oli vielä hyvin. vanha liitto TEKSTI Kari Koskinen I www.tankofficial.com L nousi, eli ja hukkui pitkälti laulaja-basisti Algy Wardin oikkujen mukaan. Punkin energiasta, Motörheadin vauhdista ja NWoBHM:n melodioista ammentaneiden levyjen jälkeen miehistöä täydennettiin edelleenkin mukana olevalla kitaristilla Mick sotakoneen ontoossa vuonna 1980 perustettu Tank Brittiheavyn kivijalkaan on valettu tolkuton määrä bändejä. Työskentelin kitarakaupassa 80-luvun alussa ja näin Tankin livenä monta kertaa. Tässä vaiheessa Brabbsin veljekset vaihtoivat maisemaa, ja tilalle tulivat hiljattain kuollut rumpali Graham Grallan ja kitaristi Cliff Evans, joista jälkimmäinen on pysynyt yhtyeen riveissä näihin päiviin asti. Nyt mennään eikä meinata Juuri pubista tullut Cliff on hyvällä tuulella. He tapasivat vierailla kaupassani, joten ystävystyimme ja pääsin vieraslistalle aina kun he soittivat Marquee-klubilla. Tank ei noussut koskaan pinon päällimmäiseksi, mutta kulttimaineen ohella yhtyeen taannoin elvytetty ura jättää jälkeensä nipun suotta unohdettuja levytyksiä. paluu Tuckerilla, ja punkin vaikutteita karsinut This Means War (1983) näki päivänvalon. Vajaan vuosikymmenen hiljaisuus on katkaistu uuden War Machine -levyn muodossa, ja äijä on oikeasti innoissaan. Vaan eipä kiirehditä asioiden edelle
Tuolloinkin kyse oli vain Algysta ja hänen oikuistaan, virallisesti emme hajonneet koskaan. Tankin ensimmäiset kiekot toimivat lenkkinä heavy metalin ja punkin välillä. Hänhän soitti kanssamme jokusen keikankin parisen vuotta sitten, mutta asuu nykyään Man-saarilla lastensa ja ihanan vaimonsa kanssa, joten hänen elämänsä on siellä. ja Algy kehitteli vähitellen uutta Tank-matskua. Epäonni ei ottanut loppuakseen. Emme voinee pakottaa häntä mihinkään, joten muutin New Yorkiin ja perustin Killersin Paul DiAnnon kanssa. Heidän juttunsa löi minut ällikällä ja kaikesta kuuli, että bändi tulisi kasvamaan todella isoksi. Tunnemme nyt olevamme oikea ja vakaa bändi, ja fiilis on kuin joskus alkuaikoina. Hyviä levyjähän nuo ovat vieläkin. Paluulevy Still at War julkaistiin kuitenkin vasta 2002. Hän tykkäsi juopua paikallisessa, ja siinä meni taas vuosikymmen ihmetellessä, että mitäs helvettiä nyt. Päätimme päivittää touhua nykyaikaan, sillä haluamme kilpailla tämän päivän isojen nimien kanssa. Hän soitti muinoin The Saintsin ja The Damnedin kanssa, ja tuo vaikutus kantoi myös Tankin matskuun. Kolmen vuoden jälkeen Algy palasi kuvioihin ja pihalle saatettiin nimikkolevy, joka oli liian vähän liian myöhään. Lafkat eivät panostaneet meihin lainkaan ja Algy alkoi käydä hankalaksi. Saxonin ja Dion tienoilla huiteleva kiekko ei muistuta vanhempaa tuotantoa, mutta laadukkaan brittimenon ystäville tarjolla on kosolti hyviä hetkiä.. Tai niin ainakin luulimme. Pyrähdys jäikin lyhyeksi, sillä bändi laittoi pillit pussiin taas 80-luvun lopulla. Nuo olivat vaikeita aikoja. Hänhän on todella kova luu ja kirjoittaminen sujui alusta asti erittäin vaivattomasti. Still at War tuli lopulta ulos kolmen eri lafkan kautta, ja ihan kelpo levyhän siitä tuli, mutta promootio oli olematonta, eikä se vienyt meitä mihinkään. Levyllä on paljon hyvää, mutta myös keskinkertaista, eikä se ole kaikkien mieleen. Suuri kysymys on kuitenkin se, millaista olisi jatkaa bändiä ilman pääasiallista luomisvoimaa, tunnistettavaa ääntä ja kaiken keskipistettä. Tuon jälkeen homma meni vaihteeksi jäihin ja aloin duunailla taas Killersin kanssa. Peter tykkäsi juomisesta ja huumeista, ja kolmoslevyyn tultaessa mopo oli ojassa siihen malliin, että ero oli vain ajan kysymys. Eka rundihan oli Metallican kanssa Euroopassa. Algy meitä taas jarrutti, ja ongelmia oli myös sopivan lafkan etsimisessä. Emme ottaneet paineita säveltämistä, ja teinhän minä paljon musaa jo Killersin aikoina. Miten koet kolme ensimmäistä pitkäsoittoa, joilla et ollut vielä itse mukana. tuo oli muutoinkin hyvää aikaa. Lopulta minä ja Mick kypsyimme niin paljon, että päätimme jatkaa bändiä ilman häntä. Cliffin puheet nykyajasta tarkoittavat yhdistelmää 70-luvun rockista ja tuoreemmasta heavy metalista. Cliffin into on tarttuvaa laatua, ja kyllähän War Machine kelpo paluu on. Tämä yhdessä lafkaongelmien kanssa katkaisi hyvän nosteemme heti alussa, mikä oli hiton masentavaa. Tämä vaati uusia naamoja, ja siksi otimme Doogie Whiten bändiin. Hän saattoi häipyä kuvi88 Inferno oista pariksi vuodeksi ihan tuosta vain. Rumpali Mark kyllästyi myös, osaksi veljensä eron ja osaksi Algyn kanssa riitelyn vuoksi. Usko huviksesi, että tämä oli todella vaikea päätös. Kohti uutta nousua Alasdair "Algy" Mackie Ward. Hajaannuksen vuodet Uuden kitaristin ja rumpalin esitellyt Honour & Blood oli Tankille uusi lupaava alku, mutta samalla tavallaan kaiken surkea loppu. Algyn persoona ja Lemmystä muistuttava karkea ääni kun oli muodostunut vuosien mittaan korvaamattomaksi tavaramerkiksi. Paljon hyviä bändejä, ja joka päivälle riitti mielenkiintoista ohjelmaa. Ne ovat kaikki erilaisia, mutta Fast Eddie Clarken tuottama debyytti onnistui hiton hyvin ja Algyn ääni kuulosti mahtavalta. Ongelmat bisneksen kanssa jatkuivat, emmekä kiertäneet levyn tiimoilta lainkaan. Tuossa vaiheessa punk alkoi jäädä vähitellen taustalle. Aiomme tehdä parhaamme, että saisimme hommat tällä kertaa kunnolla rullaamaan. Parisen vuotta myöhemmin hän jutteli tekevänsä uusia biisejä, mutta emme kuulleet niistä koskaan mitään. Kolmoskiekko This Means War oli kitaravetoisempi ja biisit muuttuivat eeppisempään suuntaan. Meillä oli hiton hauskaa, mutta kiertueen jälkeen kaikki meni reisille. Julkaisimme odottaessa Return of the Filth Hounds -liven ja teimme joitain keikkoja. Nykymiehistön täydentävät basisti Chris Dale ja rumpali Dave Cavill. Nykyäänkin, kun pistelen jotain The War Drags Ever Onia menemään, se on hiton massiivista kamaa. Kiersimme maailmaa vuosikaudet ja teimme parikin levyä, mutta joskus 1997 Mick pääsi hajulle Algyn sijainnista ja saimme Tankin vähitellen taas pyörimään. Algyn terveys alkoi myös reistata. Hyvän toteutuksen ansiota nämä ovat pitäneet vuosien varrella pintansa, vaikka levyjen saatavuus olikin pitkään todella surkea. Mick teki omia juttujaan, Osasyynä uuden laulajan hankkimiseen ja aktivoitumiseen oli myös Metal Mindin julkaisemat laadukkaat uusintajulkaisut vanhemmista levyistä. Moni ihmetteli, että Doogie ja Tank on aika outo yhdistelmä, mutta hänen melodinen äänensä istuu hyvin yhteen uusien biisien kanssa. Emme voineet tehdä mitään, kun kukaan ei tiennyt, missä Algy viiletti. Miksi levyä piti odotella niinkin kauan. Muutokseen vaikuttivat osaltaan myös peräkanaa bändistä lähteneet Brabbsin veljekset, jotka avasivat oven aivan toisenlaiselle kitaristikaksikolle. Darknessia ja Meatloafia tuottanut Pedro Ferreira on luonut War Machinelle metallisen, mutta perinteitä kunnioittavan soundin. Algy halusi pitää pesäeroa NWoBHM-skeneen ja tehdä ihan omaa juttuaan. Otimme taas askeleen pois punk-juuristamme ja kitarajutut olivat ihan erilaisia. Soitin sen muutamia kuukausia sitten läpi, ja siellä on kamaa, jota en muista meidän tehneenkään. Algy toi mukanaan aika paljon punkkia. Suunnitelmissa on paljon kiertueita, dvd, sekä uusi levy, jonka tekeminen on jo aloitettu. Mickin ja minun mielestä Tankin vanhempien levyjen soundi on päässyt jo ikääntymään. Tankin soundi muuttui uudenlaiseksi ja paljon isommaksi. Ensimmäisellä miehistöllä olikin aika raaka soundi, kun taas Diamond Head ja muut edustivat perinteisempää metallia
Diggasin siihen aikaan The Four Horsemen -bändiä, Euge muistelee ja lisää käyneensä Marjon luona uudemmankin kerran. Useiden pääkallojen seassa on myös muun muassa Zakk Wylden nimmari, jonka Euge sai jo vuosia sitten partaveikolta tämän Suomenvierailulla. Mulla oli kitara messissä, ja me soiteltiin hotelli Presidentin baarissa. Tosin muutamissa näissä on jotain väriäkin. Nyt selkään on tulossa lohikäärme, josta puolet on tehty. Se suositteli mulle Happy Rabbits -studiota, jonka Marjo nakutti silloin parikymppisen Valovirran nahkaan lehmän pääkallon ja siivet. Treenejä on ollut kerran viikossa, ja jos biisi tai pari joka kerralla saataisiin jotenkin valmiiksi, matskua alkaisi olla kasassa levyllisen verran. Inferno. Oma nahka KUVAT Markus Paajala TEKSTI Heta Hyttinen 90 Subbareiden ja Godsplaguen euge Valovirralla on selän lohikäärme projekti kesken, mutta muuten mies alkaa olla hyvässä kuvassa. I idolit nahassa Kitaristi EugE ValoVirta jäi intin jälkeen armeijan leipiin ja törmäsi siellä mielestään siistiin fiftarirokkari-luutnanttiin, mistä tuli kipinä omien tatuointien ottamiseen. Meidän ei tarvitse soittaa mitään humppaa, vaan voimme soittaa heviä ja hard rockia mitä nyt halutaan. Kun aloin soittaa kitaraa aikoinaan, en perustanut niinkään soolokitarasta, mutta tuolla levyllä Randyn soitto teki muhun niin suuren vaikutuksen, että oli pakko ryhtyä treenaamaan sooloja. Sittemmin Blaken Reinin Kartsa vinkkasi Eugelle Paradise Tattoon Kalle Koosta, ja loppu on historiaa Valovirran käsivarsissa. Kriteerinä on se, että on hyvät bileet, Valovirta kertoo cover-bändin arjesta. Suoraan sieltä Kallelle tekemään nää ja illalla Black Labelin keikalle. Muita musakuvia on Ozzy Osbourne ja Randy Rhoads Tributelevyn kannesta. Nykyisinhän se ei dokaa enää ollenkaan, mutta kyllä se ehti vetää varmaan ihan tarpeeksi. Godsplaguelta uusi levy ValoVirta on rytistänyt tänä vuonna oivan nivaskan Suburban Triben ja Rock & Roll Sensation -coverbändin keikkoja. Se oli kaikin puolin onnistunut levy, jonka valmistumisen kunniaksi otin tämän kuvan. Godsplaguen viimeisimmän levyn kannesta löytyy kivettynyt enkeli, jonka alkuperäispiirros on niin ikään Kalle Koon käsialaa. Mä päätin ottaa tän kuvan sinä aamuna, kun kuulin Dimen murhasta. Se levy on mulle kova juttu edelleen. Oikeasta kädestä löytyy itseoikeutetusti Dimebag Darrell. Olemme aktivoituneet hitaasti mutta varmasti. Varmaan viidestä kuuteen kertaa menee kaikkiaan ennen kuin se on valmis, Euge laskee ja lisää idean lähteneen hänen kiinalaisesta horoskooppimerkistään. Mä diggaan Kallen tyylistä tehdä mustavalkoisia kuvia. EugE on keräillyt myös idoleitaan nahkaansa. Ensi vuosi on vielä avoin Subbareiden tekemisten suhteen, mutta se ainakin on varmaa, että Godsplague palaa hienoisen hiljaiselon jälkeen. Euge toteaa, että leivän tuominen pöytään nimenomaan soittamalla on antoisa homma. Välillä idoleista ei tiedä, onko ne mulkkuja, mutta Wylde oli leppoisa mies
12 12 Muista myös aiemmin julkaistut! Dark Label kolmas kausi: Faust ja Kuoleman kerros DVD nyt saatavana! 95 / KPL 95 / KPL
Bändihän käy kuumana kuin hellanrenkaat, eikä yllättäviltä käänteiltäkään vältytä! myGRAIN ee, "Joulu tulrun vedän na ." kaulaan VIIKATE: Vuoden synkin juhla CD/LP 26.1. Vitut mitään jodlata, tuumaa Sveitsin nuoriso. melokuoliolla vuosi käyntiin 12.1. Kolmas harkko jysähtää tiskiin, tanner tömisee ja migreeni paukuttaa kalloa äkäisempänä kuin koskaan. Ja se on oikein, se! Alppimaan maineikkaiden juustonvalmistajien perinteitä kunnioittaen meloprosentti on ruuvattu äärimmäisen korkealle, verisuonet tukkivalle tasolle. www.spinefarm.fi DREAMSHADE: What Silence Hides AJATTARA: Joululevy Mygrain ja Dreamshade Finnish Metal Expossa 18.2.