Inferno 10/2012 - Lehtiluukku.fi

Haluatko ostaa tämän lehden?

Vaikuttaako lehti kiinnostavalta? Voit lukea koko lehden valitsemalla "Lisää ostoskoriin". Mukavia lukuhetkiä!

Olet esikatselutilassa. Lue koko lehti

Kuolemanlaakso Gaahl André Matos Death Insomnium Amerikassa Krisiun RASKAAN ROCKIN ERIKOISLEHTI 10/2012 I HINTA 6,00 euroa Mors Principium elämää kuolemassa Est
Hyvät hinnat, henkilökohtainen palvelu ja nopeat toimitukset. Kaiken tämän tarjoavat suomalaiset Pearl-jälleenmyyjät. Helsinki: DLX Deluxe Music, Soundstore, Sound-Shop Hyvinkää: Musiikki-S Hämeenlinna: TV-Sävel Music Shop Joensuu: Karjalan Musiikki Jyväskylä: Musikantti Kemi: Kemin Musiikki Kokkola: Kokkolan Laitevälitys SMI-ScandInavIan MuSIcal InStruMentS Oy Henry Fordin katu 5 C 00150 Helsinki tel: +358-9-5870456 | smi@smi-musiC.Com Kouvola: Kouvolan Musiikki Kuopio: Viiking Musiikki Lahti: Keskusmusiikki Lappeenranta: Musiikki Lappeenranta Muurame: Piano Jylhä Oulu: Musiikki Kullas Pori: Pihlajamaan Musiikki Rauma: Pihlajamaan Musiikki Riihimäki: Musiikki-S Rovaniemi: Rovaniemen Musiikkimestarit Salo: Kitarataivas Somero: Power Sound Seinäjoki: Top Sound Tampere: DLX Deluxe Music, Tammerpiano Tornio: Tornion Musiikki Turku: Soitin Laine Pearl Finland www.smi-music.com
Mutta me tiedämme kaiken seksistä, päihteistä ja rock ?n. Rock Science on maailman ainoa aito analoginen rock-peli. Tiedämme jo, että monet rokkarit tulevat ryntäämään kauppaan. 24,95 Rock Sciencea ei ole suunniteltu korkeakouluopinnoilla. Oletko yksi heistä?. KÄYKÖ KAVERISI NYKYÄÄN FLOW-FESTAREILLA? EHKÄ HÄN EI OLE ENÄÄ ROKKARI. TESTAA HÄNET ROCK SCIENCELLA. MAAILMAN ENSIMMÄINEN OIKEA ROCK-PELI YHTEISTYÖSSÄ MUKANA AINOA LEMMYN SIUNAAMA LAUTAPELI OSTA TÄÄLTÄ SEURAA MEITÄ FACEBOOKISSA: WWW.FACEBOOK.COM/ROCKSCIENCEFINLAND WWW.ROCKSCIENCE.TV ROCK SCIENCE ORIGINAL . 49,95 ROCK SCIENCE FESTIVAL . Suunnittelijat eivät taida hyvin algebraa, yhtälöitä tai muita vastaavia monimutkaisuuksia. Lautapelin 1600 kysymystä käsittelevät suuruuksia kuten Metallica, Ramones, Iron Maiden, Led Zeppelin, Kiss, Black Sabbath, Pantera, Deep Purple, AC/DC, Motörhead, Hanoi Rocks, Soundgarden, Venom, Children of Bodom ja monia muita. rollista. Viimeiseksi mainitut asiat ovatkin meille kaikki kaikessa
CHECK OUT! BAND INFOS, MERCHANDISE AND MORE: WWW.NUCLEARBLAST.DE WWW.FACEBOOK.COM/NUCLEARBLASTEUROPE NUCLEAR BLAST MOBILE APP FOR FREE ON IPHONE, IPOD TOUCH + ANDROID! Get the NUCLEAR BLAST mobile app NOW at http://road.ie/nuclearblast FOR FREE or scan this QR code with your smartphone reader!
Toni Mailanen Mikko Vihavainen Jarkko Pietarinen 32 18 009 Päänavaus 010 Sytykkeitä: mm. Scarm, Year of the Goat, Incantation, Grand Supreme Blood Court? 014 Länsirintama & skaba 016 Heavy Cooking Club: Dead Shape Figure -tofu 018 Insomnium Amerikassa, Niilo Sevänen raportoi! 022 Baptism 24 024 Death-tuotantoa uusinnassa, haastattelussa manageri Eric Greif 026 André Matos 028 Opium Warlords 032 Mors Principium Est 038 Kuolemanlaakso 040 Salamyhkä: Bethlehemin Dark Metal 28 042 Pölkyllä: ex-Gorgoroth, nykyinen God Seed Gaahl 047 Arviot, pääosassa Deftones 068 Demot, pääosassa Dark Elite 071 Vanha liitto: Krisiun 074 Oma nahka: Sparzanzan Anders Åberg
joulun ea hittipelit uskomattomaan huippuhintaan* 36,40. in the U.S. and/or other countries. hinnat alkaen kotiin toimitettuna. © 2012 Electronic Arts Inc. 36,40? 27,40. 36,40. 36,40. All rights reserved. 36,40? ?Toimivaa, viihdyttävää, näyttävää? - Dome - *Tarjous voimassa 24.12.2012 asti. Electronic Arts, EA and the EA logo are trademarks or registered trademarks of Electronic Arts Inc. All other trademarks are the property of their respective owners.. 36,40? ?huikean realistinen? - Livegamers 94/100 ?kuumottava uutuus? - gamereactor - 27,40
Joku toinen kerta sitten. Inferno 9. Hienoutta, eikö? Meillä Suomessa nälkä ei kenties ole niin vakava vaiva kuin Rion kaduilla, mutta voisiko tässä silti olla jonkinlaista soveltamisen paikkaa myös Pohjolan oloihin. Sambarytmit tunkevat läpi muhkeimmankin mekkalan. Rio ei ole todellakaan mikään rocknäyttämö, eikä varsinkaan metallin mekka. Alan baareja on seitsemän miljoonan ihmisen kaupungissa pari, ja nekin on sijoitettu alueille, joille kaltaisellani valkohapsella ei ole asiaa. Eikä näistä hinnoista neuvotella. Sori, Simmonsin Gene, mutta nyt alkaa tuntua etteivät jauhot ole aivan puhtaimmasta päästä ja sinulla on riittävästi hilloa. sangen vähämetallinen. Suurkaupungin upeat rannat kutsuvat, ja vaikka olen yrittänyt pilata tunnelmaa huudattamalla Entombedia kuulokkeista Copacabanan hiekoilla, eihän siitä tule mitään. Futispukineita tietysti senkin edestä. Katukuvassa rock tai metalli ei siis näy oikein mitenkään. Silloin kun raskas rock onnistuu ujuttautumaan sisään metropolin porteista, visiitillä on hintansa. Jokainen metallidiggari tunnustaa thrashpora Sepulturan vaikutuksen raskasmusiikkimarkkinoilla, ja tekijämiehiä riittää myös muissa alalajeissa, kuten tähän lehteen haastatellut melometallikurkku André Matos ja yksi kuolomantujen tylyimmistä yhtyeistä, Krisiun, todistavat. Kirjoitan tätä sunnuntaiaamuna Brasilian toiseksi suurimmassa kaupungissa Rio de Janeirossa, ja tunnelma on, hmmm. Esimerkiksi, kun Cavalera Conspiracy ja Krisiun esiintyivät juuri Circo Voador -klubilla Lapan kaupunginosassa, sisäänpääsystä olisi saanut pulittaa 180 realia, noin 70 euroa. 8-16) (03) 4246 5302 tilaajapalvelu@popmedia.fi Kustantaja POP MEDIA OY Fredrikinkatu 42, 3.krs , 00100 Helsinki Puhelin: (09) 4369 2407 Telefax: (09) 4369 2409 www.popmedia.fi Toimitusjohtaja Tuomo Häkkinen Markkinointijohtaja Pasi Myllymaa Ilmoitusmyynti Oskari Anttonen 040 563 0642 Erik Kangas, Peter Lindroos, Mikko Mali Puhelin: 045 110 5522 ilmoitusmyynti@popmedia.fi Sähköpostit etunimi.sukunimi@popmedia.fi Kannen kuva Toni Mailanen Painopaikka Lönnberg Painot Oy Paperi: 80 g/m2 UPM Star Kansi: 200 g/m2 Galerie Art Matt ISSN 1796-7600 inferno@popmedia.fi | www.inferno.fi 12. vuosikerta Toimituksen tilaama tai sille tarkoitettu aineisto julkaistaan sillä ehdolla, että aineistoa voidaan korvauksetta käyttää Pop Median kaikissa uudelleenjulkaisuissa tai muussa käytössä riippumatta toteutus- tai jakelutavoista. Rio osaa olla kaikessa kauneudessaan myös vaarallinen paikka. Suomessa joka toinen vastaantulija kantaa jonkin sortin bändipaitaa, mutta täällä niitä näkee hyvin harvoin. Hurjat ovat kustannukset, mutta onneksi summan voi puolittaa jauhopussilla. Öö, siis mitä? No, paikallisilla klubeilla on suorastaan nerokas tapa kerätä ruokaa vähäosaisille, joita täällä tietysti myös riittää, pudottamalla rapsakat lipunhintansa puoleen, jos keikalle tulija tuo muassaan kilon verran hyvin säilyviä peruselintarvikkeita. Jauhojen ohella voi tarjota vaikkapa riisiä, sokeria tai pastaa. Päätoimittaja Matti Riekki Ulkoasu Markus Paajala Kirjoittajat Ahola Tapio, Hintikka Tami, Hynninen Sami, Hyttinen Heta, Itäkylä Riitta, Juutilainen Joni, Kask Evelin, Keränen Toni, Konttinen Marja, Koski Panu, Koskinen Kari, Koskinen Kimmo, Kuronen Mikko, Kurunen Jerry, Kuusinen Miika, Laakso Markus, Lassila Tero, Malm Mikko, Mustonen Sanna, Nuopponen Aki, Rajala Vilho, Saurama Anna, Schildt Saku, Silvast Jaakko, Sundström Pia, Valjakka Hanna, Virtanen Aadolf, Vähäkangas Teemu, Ylitalo Lauri Toimitus (arviolevyt / review copies) INFERNO PL 543 33101 Tampere Tilaajapalvelu (ark. Inferno ei vastaa tapahtumatietojen mahdollisista muutoksista eikä tilaamattomien kirjoitusten ja kuvien säilyttämisestä tai palauttamisesta. Matti Riekki a aj Päätoimitt Jauhot suuhun Vaikka Etelä-Amerikan monenkirjava helmi Brasilia tunnetaan paremmin monista muista asioista kuin metalliskenestään, maa on suonut syleilemämme musiikkityylin ystäville useita uraauurtaneita akteja. Ruuan sijasta vaihdon välineenä voisi toimia mikä muu tahansa tavara, jolle kotimaisilla vähävaraisilla on tarvetta. Idea on siis toimiva, mutta ihan kaikkialle ei elintarvikkeilla pääse. Arvatkaa huvittaisiko mennä katsomaan, mutta kun ei pysty: eivät mokomat hyväksyneet pressilippupyyntöä (Inferno ei näemmä olekaan Brasiliassa medioiden kuuminta kärkijoukkoa, yhyy!), ja halvimmista, suurin piirtein hallin kattoon poratuista piippuhyllypaikoistakin saisi maksaa milteipä sata meitin euroa. Tänä iltana paikallisessa hallissa veivaa melkein koko ikäni fanittamani KISS-yhtye
Hän nauttii todella paljon siitä, että on palannut taas musiikin pariin. Hän olisi varmaan valmis tekemään toisen levyn vaikka heti, mutta meillä muilla on muitakin juttuja. Van Drunen kuvailee, että kun bändiä lähdettiin kasaamaan, se tuntui vain palvelukselta vanhalle kaverille. Kyllä me soitamme keikkoja, mutta niistä tulee erityisiä keikkoja. Suoraa ja brutaalia mättöä, ei kompromisseja eikä turhaa kikkailua. . Se oli aluksi vain vitsi, mutta siitä tulikin sitten vähän isompi juttu. Kun inspiraatio oli palannut, Eric Daniels kertoi vanhalle kaverilleen, että ainoat ihmiset, joiden kanssa hän haluaa soittaa ovat van Drunen ja rumpali Bob Bagchus. Tapasimme ja lähdimme kehittämään ideaa. Jossain vaiheessa Eric alkoi puhua, että hän haluaa taas tehdä musiikkia. Olimme hyvin yllättyneitä, kuinka hyvä levy tästä tuli! Olisi tyhmää tehdä tällainen levy ja jättää bändi sikseen. Olen varma, että tarina jatkuu. Sitä ennen jatkuu muun muassa Hail of Bulletsin tarina. Meillä oli hemmetin hauskaa kun keksimme niitä juttuja! Kaikki biisitkin linkittyvät tähän oikeussaliteemaan, laulaja naureskelee. Musiikillisesti GSBC halusi pitää homman rehellisenä. Kun Daniels 10 Inferno päätyi yhteistyöhön Asphyx-basistin ja GSBC:ssä kitaraa rouhivan Alwin Zuurin kanssa, alkoi syntyä murskaavaa ja verenpunaista death metalia. Basistiksi tuli Hail of Bulletsin Theo van Eekelen. . Ericillä ja Alwinilla oli yhtäkkiä levyllinen biisejä tehtynä! Siinä sitten mietittiin, että mitäs nyt tehdään. Kun kaikilla oli yhteyksiä Century Mediaan, tuntui aika luontevalta kysyä heiltä, kiinnostaisiko tällainen julkaisu. päätellä myös biisen nimistä. Jeanny Petrocchi Vilho RAja la Sytyttäjä Asphyx lienee Infernon lukijoille tuttu bändi. Entinen Pestilence-ääni, sittemmin Asphyxissä ja Hail of Bulletsissa mylvinyt mies on nyt jälleen uudessa bändissä, joka on nimeltään Grand Supreme Blood Court. Hirtehinen huumori oli avainsana, minkä voi Kiertueella GSBC:tä ei ehkä nähdä, koska muutakin hommaa on. Asphyx ja Hail of Bullets pitävät Van Drunenin kiireisenä. . High vaihtui Grandiksi. Van Drunen ja Daniels keksivät, että mitä jos bändin jäsenet olisivat ikään kuin oikeusviranomaisia. Esimerkiksi van Drunenin lisänimeksi tuli ?Grand Prosecutor?. Martin van Drunen kertoo, millaista oli tehdä musiikkia Eric Danielsin kanssa pitkän tauon jälkeen. Tuomarit ja teloittajat Martin van Drunen ehtii moneen. Musiikkia on jo valmiina, ja van Drunen miettii parhaillaan tekstejä ja konseptia. . Olimme koko ajan sen jälkeen keskenämme tekemisissä. Kaikki lähti Ericin riffeistä, joissa on aina ollut valtavasti energiaa. Grand Supreme Blood Courtin nimi oli aluksi Company of Undertakers, mutta van Drunen ei ollut siihen tyytyväinen. Grand Supreme Blood Court on melkein sama asia, mutta erojakin löytyy. Hän keksi ensin, että mitä jos nimi olisi High Supreme Blood Court, mutta sitten joku lyhensi sen HSBC:ksi, mistä tuli mieleen Heaven Shall Burn. Emme tee kahtakymmentä keikkaa vuodessa, vaan ehkä viisi. Haluamme, että ihmisillä on mahdollisuus nähdä meidät, mutta emme lähde tämän bändin kanssa viikkokausiksi keikkabussiin. Eric Daniels on laulajan mukaan erittäin tyytyväinen ja ylpeä tästä bändistä, joten Bow Down Before the Blood Court ei jääne ainoaksi tekeleeksi. . Tässä kuussa julkaistun debyyttilevyn nimi on Bow Down Before the Blood Court ja meininki anteeksiantamaton ja -pyytelemätön death metal. Oikeastaan bändi ei ole uusi, vaan kyse on vanhan Asphyx-kaverin Eric Danielsin uudesta tulemisesta. Daniels jätti Asphyxin yhdeksän vuotta sitten henkilökohtaisista syistä. . Public Castration, Circus of Mass Torment, Grand Justice, Grand Pain... . GSBC osoitti olevansa paljon enemmän. . Biisit kuulostavat fantastisilta, enkä malta odottaa että pääsen niiden kimppuun! www.facebook.com/grandsupremebloodcourt
Ehdolla oli muun muassa Ari Koivunen, mutta hänen omien kiireidensä takia se ei sitten toteutunut. Se oli aikamoinen ällistyksen mällistys! Palaute on ollut hyvää. Mulla on paljon sukulaissuhteita ammattimuusikkopiireistä, löytyy ihan levy-yhtiöistä ja muualtakin. Suhteilla ja ihan kepillä jäätä kokeilemalla ollaan päästy eteenpäin. Bändin nimi ei tule joogamaailmasta, vaan se on sanaleikki sanoista ?my. Mikään ei ole vielä varmaa, mutta erittäin todennäköisesti ensi vuodesta tulee tätä vuotta kiireisempi. www.myspace.com/scarmband Annika Seppälä Kipeää koneistettua kuoloa Rumpali Tuomas Vuorio kertoo, että Mysore kamppaili alkuajat kokoonpanomuutosten kanssa, mutta viime vuonna palaset loksahtivat kohdalleen, kun laulajaksi tuli mies nimeltä Mika Pääskynen. . Se on ollut ihan hyvä lapsus. In Flames oli se, josta koko homma lähti liikkeelle. lisää ajanko taisju hwww.i ttuja nf erno.f i Oululainen Scarm on nuori bändi, jonka debyyttilevy Fragile tarjoaa skandinaavista melodiaa ja corehenkistä rytmittelyä. Kitaristi ja perustaja Joel Hokka kertoo, että keskeinen vaikuttaja on ollut In Flames. Nuoret vihaiset miehet Metalcore ja Göteborg-skene ovat monille kuin kirosanoja, mutta oululainen Scarm räimii ylpeästi ja röyhkeästi juuri näistä aineksista keitettyä metallia. . Meidän imago on sellainen, että se ei mene liikaa sinne coren puolelle. Me tehtiin esituotanto Suomessa ja lähetettiin biisit Danielille, joka teki niihin pieniä ehdotuksia. Siellä oli Radio Rockilta päivitys, jossa luki meidän nimi. Sen jälkeen tehtiin uudet versiot, ja sieltä tuli vihreää valoa. Tuottajana Antonsson oli Vuorion mukaan lämminhenkinen ja avulias. . Meillä oli levynjulkkarikeikka Oulun 45 Specialissa ja meidän toinen kitaristi Janne Kaarre katsoi Vasta kaksi vuotta olemassa ollut Mysore julkaisi viime kuussa debyyttilevyn nimeltä (r)Evolution! Tyylilajina on teollisuushenkinen death metal. Bändi on saanut nopeasti näkyvyyttä ja keikkaillut muun muassa Dark Tranquillityn kanssa. Hokka kertoo yllättyneensä asiasta. . Juha äänitti, miksasi ja masteroi levyn. Ollaan kuitenkin erittäin tyytyväisiä, että pienellä budjetilla saatiin näin hyvä kokonaisuus aikaan. Biisit ovat soineet jopa Radio Rockilla. Tavoite on päästä kiertämään Etelä-Suomea. Ei ole hirveästi tullut keskisormea keikoilla, vaan ihan laidasta laitaan tyypit diggaa meidän musiikista. Fragile-levyn teko oli haastava projekti. Keikkarinta ma on toistaiseksi tyhjänlainen, mutta ensi vuodeksi on suunnitelmia. . Jos oltiin jumissa jossakin biisissä, Daniel otti helposti kitaran käteen ja ehdotti, voisiko tämän tehdä näin. Hänen kanssaan oli helppoa ja hauskaa työskennellä. Dark Tranquillityn lisäksi Mysore on hoitanut muitakin hyviä lämmittelypestejä, jotka ovat olleet nimenomaan Vuorion ansiota. . ja ?sore?. . Me ei olla kliseistä coreilua, vaan ollaan pystytty säilyttämään tietty heviuskottavuus. Hän on seurannut Mysorea koko uran ajan, ollut keikoilla alusta asti ja näin. Antonsson oli bändille tuttu mies, koska Mysore oli lämmitellyt Dark Tranquillityä Turun Klubilla. . Myöhemmin on sitten tullut As I Lay Dyingia, Bring Me the Horizonia ja muuta. Et ole ensimmäinen joka kysyy tästä! Me kuultiin vasta kun nimi oli jo päätetty, että Intiassa on tämän niminen kaupunki ja on olemassa Mysore-joogaa. Ollaan saatu sen ansiosta paljon faneja Intiasta! www.facebook.com/mysoreband Inferno 11. Ollaan otettu mukaan coremaisia elementtejä, Joel Hokka selvittää. Scarm on keikkaillut lyhyessä ajassa yli 30 keikkaa, ja lavalla ryhmän energia on kuulemma sitä luokkaa, että genrepoliiseilla menee luu kurkkuun. . Levyn tuotti DT-basisti Daniel Antonsson. kännykästä Facebookia. Haluttiin sellainen kaveri, joka pystyy panostamaan kunnolla tähän bändiin. (r)Evolution-levy äänitettiin heinä-elokuussa Göteborgissa Dark Tranquillity -basisti Daniel Antonssonin studiolla. Hän oli helppo valinta. Alun perin albumi piti äänittää tiiviisti oikeassa studiossa, mutta bändi päätyi tekemään yhteistyötä Juha Simolan kanssa, joka oli jo entuudestaan tuttu mies. . Aikaa meni maaliskuusta kesäkuuhun ja siinä oli kaikenlaista vaikeutta seassa
Sen nimi on Apo cryphon. Minusta on tyhmää, että tehdään levyjä vain sen takia, että tehdään levyjä. . Cronise kertoo, että Apocryphon on otettu hyvin vastaan. Emme ole aiemmin tehneet biisejä sillä tavalla! Aina aiemmin ideat ovat olleet enemmän tai vähemmän valmiita kun niitä aletaan treenata. Nyt luotimme intuitioon, varsinkin biisissä Dying Earth. Bändi on ollut olemassa yhdeksän vuotta, mutta pääsi suuren yleisön tietoisuuteen vasta neljä vuotta sitten. Eihän sotaa varsinaisesti voi ymmärtää, mutta uskonto on ehdottomasti typerin tekosyy ikinä alkaa tappaa ihmisiä. Tällä kertaa halusimme olla vähän vapaampia. Warp Riders (2010) oli konseptilevy, joka sitoi biisintekoprosessia monella tavalla. On pähkähullua, että jotkut ovat valmiita tappamaan sen takia mihin uskovat. www.incantation.com Brian Tamborello Psykedeelistä ja stonerhenkistä raskasta rockia jauhava The Sword on ennättänyt neljänteen levyynsä. Minä uskon mihin minä uskon, mutta en yritä saarnata kenellekään mitään. Halusin, että levyllä on joku tarkoitus ja inspiraatio. Bändi on saanut uransa varrella vetoapua muun muassa Metallicalta, mutta saapuu tammikuussa Suomeen omillaan. Poronlihan ystävät Teksasista Kitaristi-laulaja J.D. Primordial Domination (2006) olisi saattanut jäädä bändin viimeiseksi levyksi, koska McEntee oli siihen erittäin tyytyväinen ja ajatteli, ettei haittaa vaikka bändin tarina päättyisi tähän. . Hyvä ettei jäänyt. Vanha kunnon kuolema Kuusi vuotta sitten Incantation oli yhtä kuin John McEntee ja rumpali Kyle Severn. ja Tampereen Klubilla 22.1. Bändi on käynyt täällä vain kerran aiemmin, vuonna 2007. Se on kuitenkin bändille uusi lähestymistapa. . Edelleenkin ihmiset tulevat keikoilla sanomaan, että kuulivat bändistä ensi kertaa Metallican kautta. Tammikuussa The Sword nähdään Suomessa omilla keikoilla. Pysähdyspaikat ovat Helsingissä Tavastialla 21.1. Chuck ja minä kirjoitimme biisejä ja huomasimme, että niillä oli tällainen yhteys. Emme edes ajatelleet tietoisesti tekevämme levyä, vaan teimme vain biisejä ja pidimme hauskaa. Levyn teemana on takuuvarma death metal -aihe: uskontojen nimissä tehdyt kansanmurhat. Saimme sitten viestin, että mitä jos lähtisitte Metallican kiertueelle. Mitäpä siihen voi sanoa, Cronise naurahtaa. Lämppäyspesti oli The Swordille kullanarvoinen vetoapu. Cronise muistaa syöneensä maukasta poronlihaa. . Se oli hauskaa mutta erittäin haastavaa. Nyt saatiin hieman irrotella. 12 Inferno Apocryphonilla on jamittelunomaisia elementtejä, joten ei ole yllätys, että osa kappaleista on syntynyt yhdessä soittamalla. Niitähän ovat historiankirjat pullollaan. . Tällä kertaa ehdimme toivottavasti olla siellä vähän pitempään. Lupaamme kovaäänisen ja perinteisen rock and roll -show?n! www.swordofdoom.com. Muutaman keikan jälkeen oli selvää, että kemia on kunnossa. . Jotkut biisit kertovat vuosisatojen takaisista tapahtumista ja jotkut ihan viime vuosina tapahtuneista asioista. On ihan käsittämätöntä, että tässä suhteessa mitään edistystä ei ole tapahtunut! Sotiin on monenlaisia syitä. McEnteen mukaan on helpompi ymmärtää, jos soditaan vaikkapa luonnonvaroista kuin että tapetaan uskonnon nimissä. . Vanquish in Vengeance syntyi hirveän luontevasti. Joku soitti Gods of the Earth -levyä (2008) Lars Ulrichille, joka ihastui siihen. . Jenkkiläisen death metalin jääräpää Incantation on ennättänyt 25 vuoden ikään. Laulaja-kitaristi John McEntee kertoo, että uusin levy Vanquish in Vengeance olisi saattanut jäädä tekemättä. Arviot ovat olleet positiivisia ja meininki keikoillakin hyvä. Bändin levyntekotahti on tasainen, koska uusi albumi on ilmestynyt vuodesta 2006 lähtien joka toinen vuosi. . Sitten kävi niin, että päädyimme jammailemaan oikeiden ihmisten kanssa ja minulle tuli sellainen olo, että Incantationin täytyy jatkaa. Bändissä vetää nykyään kitaraa Alex Bouks ja bassoa Chuck Sherwood
Alkuperäinen suunnitelma oli soittaa sekä Lucem Ferre että uusi levy kokonaan läpi, mutta se ei nyt varmaan onnistu. Jos ensimmäisellä kuuntelukerralla jokainen biisi erottuu edukseen, olemme tyytyväisiä. Broddessonilta meinaavat loppua ylisanat, kun hän kehuu festaria. . Kysymyskategorioita on kuusi. Pitkäsoitto Angel?s Necropolisilla bändi osoittaa, että tummanpuhuvaa inspiraatiota riittää. Energiaa synkistä lähteistä Muinaisella 1970-luvulla rocklevyt olivat sellaisia, että jokaisella biisillä oli oma ilme ja identiteetti. Nykyisin turhan moni bändi tuuttaa ilmoille biisin ja levyn toisensa perään aivan samalla sapluunalla. Nyt markkinoilla on myös varsinainen versio. Angel's Necropolis ennakkokuuntelussa osoitteessa www.inferno.fi 30.11. alkaen! www.yearofthegoat.se Inferno 13. Tekstit ovat laulaja Thomas Sabbathin käsialaa, ja Broddesson tyytyy toteamaan, että Sabbathi on bändin intohimoisin okkultisti. . Sen tietävät kaikki kapakoiden musavisoja harrastavat ihmiset, kuten allekirjoittanut. Year of the Goat haluaa toimia toisin. . Jos kysytään, oliko Michael Kiske Helloweenin liittyessään 18- vai 48-vuotias, ei siinä voi kauhean metsään mennä. Jos kaikki menee hyvin, maailma on hiukan viisaampi kun saamme tehtyä itseämme tunnetuksi, kitaristi Per Broddesson kertoo. Angel?s Necropolis kertoo synkkää tarinaa pimeistä voimista. Mitkä tatuoinnit Ozzylla on polvissaan? Kysymyksiä on 1600, joten ihan heti niitä ei ulkoa opi. Minusta olemme onnistuneet siinä hyvin. Inferno testasi. Yllin kyllin musavisailua Rocktrivia on kiistatta viihdyttävä laji. Ehkä ehdin vielä. Haastatteluhetkellä oli vielä epäselvää, miten marraskuun keikat onnistuisivat. Rock the Song -kategoriassa pitää esittää kysymyslapun kappale muiden arvattavaksi, 50/50-kategoriassa taas on nimensä mukaisesti kaksi vaihtoehtoa. Me teemme parhaamme ja toivomme faneilta ymmärrystä, jos joudumme jättämään muutaman biisin soittamatta. Keikat peruttiin sittemmin. Levyn tarina on peräisin mystisiltä energioilta, joita hänen lävitseen kanavoidaan. Bändi kävi Suomessa aivan äskettäin klubikeikoilla ja viime kesänä Jalometallissa. Pelaamisen tempo on miellyttävän nopea ja sääntöjä voi helposti soveltaa mieleisikseen. Pelissä kysellään biiseihin, levyihin ja rokkareihin liittyviä kysymyksiä. Rumpali Fredrik Hellerström sai näet veritulpan jalkaansa ja ensimmäiset treenit mahdollisen tuuraajan kanssa olivat vasta edessä. . lisää ajanko taisju hwww.i ttuja nf erno.f i Infernon numerossa #98 kerrottiin ruotsalaisesta Rock Science -pelistä, josta oli tuolloin tulossa kesäksi suomenkielinen festaripainos. Hupaisin kategoria on Sex, drugs & rock?n?roll, joka sisältää kaikenlaisia turhia knoppeja. Mitä huumetta Lemmy paheksuu erityisesti. Pelinappulatkin ovat plektroja. Pelistä on saatavilla myös Marshall-kitaravalmistajan kanssa tehty spesiaaliversio. www.rockscience.tv Jason Mellstrom Lucem Ferre -ep:llään (2011) paljon huomiota kerännyt ruotsalainen Year of the Goat kuuluu okkultististen hämyilybändien eturintamaan. Poservaikeustasolla pärjää, vaikkei tietäisi käytännössä mitään. Genre on enimmäkseen raskas rock ja metalli. Kysymysten miettimiseen on nähty kiitettävästi vaivaa. Pelin visuaalinen ilme on huvittavankin alleviivatusti rock. Rock Science -peli tuo rocktrivian kotiin ja kelpaa pelattavaksi monenlaisessa seurassa. Pelin kehittämisessä on ollut mukana vanha Entombed- ja Hellacoptersmies Nicke Andersson. Pelissä ei haittaa, vaikkei olisi mikään nero, koska vaikeustasoja on kolme. Mahtava organisaatio, mahtavia ihmisiä ja mahtavat bileet! Harmittaa vain etten nähnyt Coroneria, koska he soittivat yhtä aikaa meidän soundcheckimme kanssa. Fan- ja scientist-tasoilla kysymyksiin tulee haastetta. Jos pitää Trivial Pursuitista ja raskaasta rockista, pitää todennäköisesti myös tästä. Sanoitukset ovat peräisin hänen meditointisessioistaan, joita hän harrastaa musiikin kanssa
Euroopan komissio sentään hiipii paikalle siteeraten lakiaan ihmisoikeuksista ja ilmaisunvapaudesta, mutta SUPPORT NERGAL RIOT! ei näy eikä kuulu missään. Ketään ei kiinnosta. Ketään ei tuntunut kiinnostavan myöskään vuonna 2006, kun Malesia kielsi black metalin laissa. Tai muutamaa vuotta myöhemmin, kun Black Mass -festivaali kiellettiin Australiassa. Viimekeväinen Mardukin keikkaperuuntuminen Valko-Venäjällä vajosi sekin jonnekin apaattiseen unholan ja kohulööppien väliseen mielen romukoppaan. Pussy Riot käyttää musiikkia poliittisena välineenä ja on muutenkin avoimesti poliittinen ryhmittymä. Toisekseen, koska PUSSY. Pussy Riot siteerasi oikeudenkäynnissään Vanhaa Testamenttia, Nergal repi siitä lavalla sivuja irti. Tämä va b a k s tu is ll a un! nettiin ja os lmikuussa sin e h a ll o i o v vempele ehän on Jaa osoite. Joku kaljuuntuva kolmivitonen Raamattuja lapsellisesti repivä puolalaisäijä. Pussy Riot suvaitsee valtionuskonnot, Behemoth haluaa kirjaimellisesti repiä ne alas. Nuoret, hyvännäköiset, Foucaultin ja Baudrillardin postmodernit teoriat suvereenisti hallitsevat neidit ovat ahdingossa, totta kai heitä pitää puolustaa. S .fi www.inferno ita gin, livearvio blo tisia, levy ydät myös uu lö tä is et N . S P uunteluja. ja ennakkok. PUSSY on myös huomiota herättävä otsikko. Kaikille maistui kyllä Pussy, mutta mikään massamedioista eikä yksikään länsimaissa muuten niin ahkerasti ihmisoikeuksista vaahtoavista poliittisesti valveutuneista vapaustaistelijoista uhrannut mainituille black metaliin ja ilmaisunvapauteen liittyville tapahtumille senttiäkään merkittävää palstatilaa. Ruotsissa Aftonbladetissa (?Ilta-Sanomat?) heavy metal -blogia pitävä Mattias Kling ja Dagens Nyheterin (?Hesari?) Fredrik Strage sentään ottavat Nergalin oikeudenkäyntiin kantaa todeten, etteivät ?hevirokkarit vaikuta keräävän yhtä paljon sympatiaa kuin Markus Paajala SKABA anarkofeministit?. ?Kaikki eläimet ovat tasa-arvoisia, mutta toiset eläimet ovat tasa-arvoisempia kuin toiset.? George Orwell, Eläinten vallankumous, 1945 Riitta Itäkylä Göteborgin-kir jeenvaihtaja Pussy whipped PUSSY on kieltämättä raflaava sana. PUSSY RIOT! on vielä parempi. Kun pimppikapinaan (PUSSY!) sekoitetaan vielä vähän Neitsyt Mariaa, ortodoksista kirkkoa ja ripaus Venäjän valtionjohtoa, resepti alkaa olla valmis. Nergal. Syitä moiseen kaksinaamaisuuteen ei kuitenkaan ole löytynyt. Keskustelu asian tiimoilta on kuitenkin ollut hyvin vaitonaista, mikä on yllättävää maassa, jossa ilmaisunvapaus ja ihmisoikeudet ovat yleisesti ottaen korkealla ihmisten tärkeysjärjestyksessä. Nergaliin kohdistuvan kylmän välinpitämättömyyden takia herääkin kysymys, kuinka aitoa ruotsalaisten suvaitsevaisuus ja objektiivisuus sittenkään ovat. Eräs ystäväni ehdotti syynä venäläisnaisten suurempaan suosioon olevan kenties punkpoppoon ?poliittisuus?. Siis hyyyi, oikeesti. Niin sanottu metalliyhteisö saa toki myös katsoa peiliin. Darski istuu Watain-paita yllään syytettynä jumalanpilkasta ja ?tunteiden loukkaamisesta?. Häntä ympäröi täydellinen hiljaisuus. PUSSY on pikkutuhma sana, joka ylittää kulttuurirajat. Anarkistit saattavat halveksua valtiovaltaa, mutta kunnioittavat kristinuskoa ja näin ollen oletettavasti myös muita valtauskontoja. Johan alkaa massoja, medioita, sananvapausaktivisteja ja uutisten edessä iltaa viettäviä perheenäitejäkin kiinnostaa. Suuren yleisön silmissä he ovat siis poliittisesti kiinnostavampia. Eli jos kaksi hitsaria joutuu oikeuteen, vain se, joka on selaillut vapaa-ajallaan vähän lakikirjoja, on lain kannalta kiinnostavampi? Oman teoriani mukaan syitä on tasan kaksi: Ensinnäkin, Pussy Riot ei hyökännyt uskontoa vaan Putinia vastaan. Se herättää kaikenlaisia assosiaatioita, kuten esimerkiksi Estrellan megapussin, kissanpennun ja naisen alapään. On se Venäjä sitten kamala kun nättejä tyttöjä noin sortaa. Samaan aikaan toisaalla, toisin sanoen Puolan Korkeimmassa Oikeudessa, Behemothin Adam ?Nergal. Muun muassa Metal Injection -nettisivuston asenne musiikin asemaa ja ilmaisunvapautta kohtaan on melkein puistattavan apaattinen. Nettisivulla todetaan laiskasti, että ?puolalaisilla on varmasti tärkeämpiäkin asioita ajateltavanaan?. Mitä ne tärkeämmät asiat mahtavat olla? oksi! b a v o k n e v Voita ki ia?, kun uuminta hott on taas ?k änä Speed metal laa ensi kevä a p e n to S n n. e rundin verra legendaarin n e n ie p ti rä e le p nnon keikkalauteil htyeen tuota y n a ta is a on lk Ennen tätä ju meessä Infern ih t y n e n e M ksi. lloittava paketoiva bo aan
Kovan kuoren alla on tehoa ja nopeutta maksimoimaan laatu valokuvissa ja videossa. Iskunkestävä 2m, vesitiivis 12m, puristuksen kestävä 100kg, pakkasenkestävyys -10 astetta. -1 H TG G U O T 90 . 9 3 3 7598 3 Tuote Uusi f2.0-huippuvalovoimainen OLYMPUS TOUGH TG-1: Tallenna kauniit kuvat aaltojen alla ja ota dramaattisesti parempilaatuisia kuvia vähässä valossa . Lisää www.olympus.fi HUIPPUNOPEA JA LOISTAVA KUVANLAATU MYÖS VÄHÄSSÄ VALOSSA. NYT SAATAVILLA: Helsinki - Pirkkala - Oulu www.verkkokauppa.com. Kehittynyt iHS-teknologia tarjoaa nopeaa vastetta sekä prosessointitehoa . GPS-toiminto tallentaa reittisi vaikka et ottaisikaan kuvia. loistavan valovoimaisella f2.0-objektiivilla. Merkitse kuviisi koordinaatit ja muistele kulkemasi reitti . et koskaan menetä tilannetta
Dead Shape Figuren paatunut lihansyöjä kitaristi Juhani Flinck on kuitenkin opetellut kokkaamaan armaalleen tofua. Mukaan voi lisätä myös tilkan vapaavalintaista hotsaucea. 5. Laita toiseen kulhoon vehnäjauhot, sokeri, suola, mustapippuri ja paprikajauhe. 6. Kun tofut ovat olleet uunissa sen 20 minuuttia ja saaneet hiukan väriä, ota ne hetkeksi jäähtymään talouspaperin päälle. 7. Tofujen jäähdyttyä uita kuutiot valkuais-bbq kastike-seoksessa, siirrä kuutiot jauhoseokseen ja pyöritä ne jauhossa. 8. Nosta tofut kuumalle pannulle ja paista ne wokkiöljyssä mukavan ruskeiksi. Sen jälkeen operoi tofu päältä pysty- ja vaakaviilloilla mukavan kokoisiksi kuutioiksi. 3. Aseta leivinpaperi uunipellille, laita tilkka wokkiöljyä leivinpaperin päälle ja levitä sitä tasaisesti paperille. Varo ettei pannu ole liian kuuma, sillä tofut palavat helposti. 9. Kun jokainen tofunpala on saanut nätin värin, ota ne pannulta pois, putsaa pannu ja laita se takaisin kuumalle levylle. Ei lisättävää! Hail TOFU!? Megan tuomio: ?Suhtautumiseni vegehippien lihaan eli tofuun on ollut partajeesus Flinckin kanssa lähes ident- 4. Kun tofut ovat uunissa, erottele kaksi valkuaista ja laita ne kulhoon. Pyöritä kuutioita karamellisoi tuneessa soosissa noin minuutin ajan. 10.Kokoa tofut ja riisi lautaselle nätiksi annokseksi ja nauti ruoka vapaavalintaisen ruokajuoman kera. Täydellistä kokkausmusiikkia!? 16 Inferno Riisi: 1. Keitä riisi ohjeen mukaisesti. 2. Anna jäähtyä mielellään yön yli jääkaapissa, mutta jos et jaksa odottaa, noin puoli tuntia riittää. 3. Pilko punasipuli, raasta pari valkosipulinkynttä pannulle ja kuullota niitä hetki. Paista riisiä vielä hetki. Tofu: 1. Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen, ota tofueläin pois paketista ja imeytä nestettä pois talouspaperiin. 2. Kuutioi tofu leikkaamalla se ensin vaakasuunnassa keskeltä poikki. Paista riisiä hetki, minkä jälkeen tee paistinlastalla riisimassan keskelle aukko, riko aukkoon kananmuna ja ala sekoittaa saman tien rakennetta rikki lastalla. Munan saavuttaessaan kokkelimaisen koostumuksen sotke se sekaisin riisin kanssa ja lisää sekaan soijakastiketta oman maun mukaan. Electric (2012) ?Tämä hieno suomalainen orkesteri soi nykyään poikkeuksellisen usein kokatessa. Kepeä, mehukas ja maukkaaksi paistettu riisi runsaalla punasipulilla on osuva lisäke myös muille ruokalajeille.?. Itse suosin sinistä maitoa tai keravalaista kraanavettä. tinen, mitä tähän ruoka-ainekseen on joutunut HCC:n kautta pakostakin tutustumaan. Vaikka tofua on kuinka marinoinut esimerkiksi savuoluessa (Inferno 5/2012) ja saanut siitä näin ihan syömäkelpoista, pyyhekumiefekti on silti aina vaikuttanut makuhermoreseptorien toimintaan jossain määrin. Aseta kuutiot leivinpaperin päälle ja laita pelti uuniin noin 20 minuutiksi. Juhanin oma luonnehdinta: ?Olen vannoutunut liharuokien ystävä, ja kun parempi puoliskoni sattuu olemaan 100-prosenttisesti kasvissyöjä, konflikteilta keittiössä ei ole voitu välttyä ja yhdessä syötävän ruoan suhteen joutuu tekemään välillä todella paljon kompromisseja. Lisää perään noin 1,5 ruoka lusikallista bbq-kastiketta ja sekoita lusikalla tasaiseksi seokseksi. Eräänä synkkänä päivänä päätin yllättää rakkaan puolisoni yrittämällä loihtia siitä jotain syömäkelpoista meille molemmille. Idea reseptiin lähti interwebin reseptikerhosta ja lisäsin muutaman oman twistin, ja täytyy sanoa, että tämä kyseinen annos kuuluu tätä nykyä top-10-lempisapuskoihini. Tofu oli pitkään kieltolistallani ja halveksin kyseistä ?pyyhekumiin verrattavissa olevaa raaka-ainetta?. Heitä pannulle noin kaksi ruokalusikallista bbq-soosia ja odota että se alkaa kuplia. Tie naisen(kin) sydämeen käy vatsan kautta. Miika "Mega" Kuusinen Tutkiva kulinaristi Barbi-que pyhekümei paistetulla riisillä Tarpeet: ? paketti marinoitua tofua (gurut marinoivat itse tofun, läski ei jaksa) ? kaupan bbq-kastiketta (tämänkin voi tehdä itse) ? 3 dl vehnäjauhoa ? 2 kananmunaa ? wokkiöljyä ? 1 tl suolaa ? 2 tl sokeria ? 2 tl pippuria ? 1 tl paprikajauhetta ? basmati- tahi jasminriisiä (4:lle hengelle) ? wokkiöljyä ? kananmuna ? soijakastiketta ? punasipuli ? 2 valkosipulinkynttä Juhanin KOKATESSA SOI: The Greystone . lisää reseptejä www.inferno. fi Naisen takia metsuri ryhtyy vaikka runonlausuntaan ja rokkari säveltämään siirappista rakkausballadia. Käytä paistamiseen wokkiöljyä. 4. Lisää riisi pannulle ja sekoita se sipulin ja valkosipulin kanssa. 5. Nyt voin sanoa ensimmäistä kertaa käsi sydämellä ja toinen paistolastan varressa, että Juhanin rapeaksi kypsennetyt ja maukkaaksi leivitetyt, glaseeratut tofukuutiot ovat oikeasti mainioita ja varsin lähellä lihan maun ihanuutta. Yhä edelleen tofuun epäluuloisesti suhtautuvat voivat toki harjoitella pienin muutoksin reseptin käyttöä vapaavalintaisesta kuolleesta eläimestä valmistettuihin lihakuutioihin
Keikkapaikka Howard Theatre on iso ja komea pytinki. Viisumipapereitten tarkistamista joudutaan odottamaan kentällä pitkä tovi, mutta sitten saamme nopeasti ison taksin alle ja pääsemme ajamaan hotellille. Washington DC, Howard Theatre Aamulla tarkoituksena on noukkia cd-lähetykset kahdesta eri osoitteesta, mutta käykin ilmi, että yllättäen vanha levyyhtiömme on postittanut paketit vasta edellisenä iltana. Teksti Niilo Sevänen I Kuvat Mikko Vihavainen I www.insomnium.net Kotimaamme metallikermaa edustava Insomnium on tätä luettaessa juuri päättänyt Yhdysvaltain-kiertueensa. Takaraivossa kummittelee myös Swallow the Sunin epäonninen Amerikan-kiertue, jonka käänteitä ruodittiin aina Suosikin palstoilla asti. Aamuvarhaisella Helsinki-Vantaan kakkosterminaalissa kohtaavat Joensuusta matkanneet rumputaiteilija Markus Hirvonen ja miksaaja Mikko ?Urski. Hurautamme taksilla kuriirifirman kautta ja saamme kuitenkin paketin uusinta levyämme myytäväksi keikoille. Paitalaatikot. Lue ekan keikkatusinan tunnelmat! Unettomat Seattlessa . Noin yhdeksän kuukauden ennakkovalmistelujen jälkeen tilanne on eskaloitunut siihen pisteeseen, että kimpsut ja kampsut on vain pakattava laukkuun ja miesten lähdettävä matkaan kohti Amerikan kultamaata. Mitäs keikkabussissa suhistiin. Vihavainen sekä Kotkasta startanneet kitaristi Markus Vanhala ja allekirjoittanut, basisti-laulaja Niilo Sevänen. Tunnelma on odottavan jännittynyt, sillä Atlantin toiselle puolelle matkaaminen on kuitenkin toista kuin tutut ja turvalliset Euroopan-kiertueet. Tule, tule hyvä rundi, älä tule paha rundi. Sumun takia lento on kaksi tuntia myöhässä, mutta onneksi Lontoossa on monta tuntia vaihtaa aikaa konetta. 18 Inferno Heathrow?n kentällä mukaan liittyy myös Englannissa asuva kitaristi Ville Friman, ja näytelmän päähenkilöt ovat viimein kasassa. Pitkä lento Washingtoniin sujuu ilman mainittavampia kommelluksia. Insomniumin matkassa Amerikassa, osa 1/2 Ma 22.10. Matkustuspäivä Mitään ei ole enää tehtävissä. Yövymme kahden korttelin päässä Valkoisesta talosta, joten väsymystä uhmatenkin käymme vielä tarkastamassa Obaman tilukset ennen yöpuulle menoa. Ti 23.10
Pakettiautolla reissaamisessa on omat puolensa, mutta viiden viikon kiertueella ilmastoitu bussi hyvillä nukkumapaikoilla, saniteettitiloilla ja viihdeelektroniikalla vie kuitenkin voiton 6?0. Blackguardin ja System Dividen jälkeen on meidän vuoromme astua lauteille. Sitten Philadelphiaan ja komean kokoiseen The Trocadero -klubiin, jossa meillä on tänään vain 25 minuutin soittoaika tiukan aikataulun vuoksi. Yöllisen roudauksen jälkeen miehet ovatkin sitten niin väsyneitä, että punkka kutsuu saman tien. Ehdimme ihmettelemään Broadwayn tunnelmaa ja tekemään heräteostoksia. Parin tunnin kävelyn jälkeen jää sellainen olo, että tähän kylään pitäisi saada tutustua rauhassa edes parin päivän ajan. Ennen keikkaa ohjelmassa on muutama haastattelu ja kitaristit pääsevät länkyttämään Guitar Worldin toimittajan Inferno 19. Ehdimme katsella vähän kaupunkia, ja tietysti käymme juoksemassa kuuluisat Rocky Balboa -portaat ja taltioimme suoritukset videolle. Keikkapaikka on aikamoinen rokkiläävä, eikä tilannetta helpota se, että mukana on kolme paikallista lämppäriä, joilla kaikilla on omat rumpusetit. Pääsemme kuitenkin soittamaan 45 minuutin keikan in- nostuneelle yleisölle, ja pienessä klubissa on intensiivinen tunnelma. Ensimmäisistä keikoista jäi vähän valju maku, mutta nyt ollaan oikealla orbitaalilla! Tapaamme Amerikankeikkamyyjämme baarin puolella, ja ilta menee mukavasti fanien ja muiden bändien kanssa rupatellessa. Pe 26.10. ovat sentään kaikki saapuneet suoraan paikalle, joten fanit pääsevät tuhlaamaan dollarinsa Insomnium-tuotteisiin. Epica, Alestorm, System Divide, Blackguard ja kiertuehenkilökunta vaikuttavat kaikki mukavilta tyypeiltä. Turistihommat piristävät aina kummasti päivää ja kaupungeista on mukava nähdä muutakin kuin bäkkärin seinä. Keikka menee loistavasti ja yleisö ottaa meidät yllättävänkin hyvin vastaan, vaikka emme ole aiemmin kaupungissa vierailleet. New York, Irving Plaza New York, New York! Bussilla ei ole mitään mahdollisuutta jäädä Manhattanin ytimessä sijaitsevan Irving Plazan lähelle, joten pikaisen roudauksen yhteydessä jokainen joutuu huolehtimaan kaikki tarpeelliset kamat mukaan. Amerikan valloitus ei ole pelkkää ruusun terälehdillä tanssimista. To 25.10. Jos tullaan Atlantin taakse soittamaan, tehdään sitten kunnolla töitä eikä lorvita jossain bussiparkissa tylsistymässä. Richmond, Kingdom Epica pitää vähintään joka neljännen päivän vapaata laulajan äänen takia, mutta onneksi olemme saaneet järjestettyä näille päiville Alestormin headliner-keikat. Ensimmäinen keikka rundilla menee yleensä enemmän tai vähemmän kehnosti, joten pienistä vastoinkäymisistä ei vielä kannata turhaan masentua. Soundcheckiin ei ollut aikaan, joten tekniset ongelmat tulevat vastaan suoraan keikalla. Loppuilta menee sitten muihin bändeihin tutustuessa ja Epican komeaa valoshow?ta ihmetellessä. Ke 24.10. Puolen tunnin setistä selviämme kuitenkin jotenkin kunnialla, ja yleisöstä moni on kuitenkin tullut paikalle juuri meitä katsomaan. Tunnelmaa nostattaa myös loistava bussi, jonka jaamme yhdessä Alestormin piraattien ja meidän kahden bändin kiertuemanagerin ja paitamyyjän kanssa. Philadelphia, The Trocadero Aamulla ajamme Washingtonin kautta ja noukimme uupuvat cd-levyt lähettifirmasta. Richmondissa on kuumempi kuin Suomessa koskaan ja roudaus pitää tehdä kolmen korttelin päästä
Pääsemme maahan ilman ongelmia, eikä bussimme näköjään herätä suurta mielenkiintoa tullimiehissä. Ensi kuussa täällä vetää eräskin Manowar. Toronto, Opera House Päivä valkenee Torontossa harmaana, mutta mistään hirmumyrskystä ei ole tietoakaan. kanssa. Quebecissä asti tuulee kovasti ja sataa, mutta parin päivän päästä Torontossa meidän pitäisi sattua hurrikaanin kanssa samoille paikkeille. Su 28.10. ensimmäistä kertaa Washingtonin jälkeen. Suomesta alkaa tulla huolestuneita viestejä, joissa kysellään liikkeistämme tulossa olevan Sandy-myrskyn reitillä. Myrsky on iskemässä itärannikolle muutaman päivän päästä, mutta me olemme onneksi suuntaamassa Kanadaan. Yritetään järjestää. La 27.10. Illan päätteeksi hyvästelemme Blackguardin tyypit, vaihdamme levyt ja paidat ja suunnittelemme jo yhteisiä tulevia kiertueita. Ke 31.10. Worcester, The Palladium Ma 29.10. Blackguard on mukana viimeistä kertaa, sillä he jatkavat seuraavaksi Eurooppaan Kamelotin lämppärinä. Keikan jälkeen pääsemme vihdoin suihkuun . Järjestäjät pyytelevät meitä vielä tulemaan pikaisesti uudestaan Ottawaan ja mieluiten pääesiintyjänä. Keikan jälkeen kuulemme, että tämän päivän ostoryntäyksen ansiosta paidat alkavat olla lopussa eikä lisää ole tulossa kuin vasta viikon päästä. Lavalla ei voi kuin hymyillä 20 Inferno Ti 30.10. Onneksi New Yorkin -keikka oli jo eilen. Tämä paikka on tuttu jo edelliseltä kiertueelta. Quebec, Imperial Rundille alkaa kehittyä draamaa: meidän ja Alestormin paitamyyjä on ollut sen verran epäkelpo tapaus, että rundimanageri Stijn antaa hänelle potkut. ja kaiken lisäksi he olivat kiertueen bändeistä tyylillisesti lähimpänä meitä. Tupa tulee täyteen, eli talossa on noin tuhat ihmistä, mikä lienee suurin yleisömäärä tällä rundilla. Montreal, Metropolis Montrealin-keikkaa on etukäteen hehkutettu rundin parhaana. Saamme soittaa puolen tunnin setin, mutta yleisö ei ole aivan yhtä villinä kuin parilla edellisellä keikalla. Yleisön puolella saamme jakaa nimmareita ja poseerata kaverikuvissa loputtomasti. Kiertue-elämä on yhtä tunteiden vuoristorataa ja tämä ilta menee huipulla. leveästi kanukkien riehumiselle. System Divide on jäänyt myös pois, koska toinen bändin laulajista on joutunut matkustamaan yllättäen kotiin Israeliin perheensä luokse. Pieni klubi on tupaten täynnä ja meininki katossa koko keikan ajan. Teemme pitkän kävelylenkin. Mahtava keikka New Yorkissa on silkkaa lihaksi tullutta rockunelmaa, joten kaikki ovat setin jälkeen mehuissaan. Tuntuu että suurin osa porukasta on selkeästi Epican faneja, mutta loppua kohden yleisö alkaa saada juonesta kiinni. Insomniumin osalta keikka menee hienosti ja paikalla on paljon fanejamme, joten tunnelma on hyvä alusta asti. Keikan jälkeen ihmetellään Sandy-myrskyn etenemistä, joka on parasta aikaa iskemässä New Yorkiin. Keikka on taas vain 25 minuutin mittainen, mutta yleisö on vielä parempi kuin Phillyssä. Iso teatterimainen tila, kolme suihkua, pyykinpesukone ja hyvät tarjoilut; Pohjois-Amerikan keikkapaikkojen parasta a-luokkaa. System Divide liittyy taas joukkoon, mutta he esiintyvät ilman naislaulajaansa, joka ei ilmeisesti ole tulossa enää kiertueelle mukaan perhepiirissä sattuneen sairastapauksen vuoksi. Insomniumin osalta päivän keikka menee hyvin, mutta edellisen päivän hurmokseen ei kuitenkaan päästä. Muutaman puhelinsoiton jälkeen Stijn on jo sopinut korvaavat myyjät tuleville keikoille. Worcesterista löytyy yllättävän iso ja komea keikkapaikka. Ilmeisesti tämä on osavaltion kuumin klubi, ja porukkaa tulee paikalle paljon muun muassa Bostonista. Saamme uuden paitamyyjän Kanadan-keikkoja varten, ja hän vaikuttaa heti ammattimaisemmalta tapaukselta kuin ensimmäinen kokelas. Saamme soittaa 45 minuutin setin ja yleisö räjähtää heti ensi tahdeista alkaen. Ottawa, Maverick Aamulla koko porukka herätetään kahdeksan jälkeen, kun saavumme Kanadan rajalle. Metropolis on todella komea paikka ja yläkatsomo nousee korkeuksiin asti. Puitteet olivat tänään kehnonlaiset, mutta niin vain keikasta tuli silkkaa timanttia. Tänään on vuorossa taas keikka ilman Epicaa, joten luvassa on luokkaa pienempi ja rupisempi luola. Harmillista, sillä meillä alkoi juttu luistaa todella hyvin Montrealin poikien kanssa . Suihkun jälkeen käymme ostamassa evästä supermarketista, sillä talon puolesta tarjolla on lähinnä vettä ja muutama drinkkilippu
Buffalo, Broadway Joe?s Saamme uuden paitamyyjän, joka toivottavasti kestää nyt matkassa loppuun asti. Ihan hyvää vaihtelua bussissa nököttämiselle? Tarina jatkuu osoitteessa www.inferno.fi!. Cleveland, Peabody Hello Cleveland! Tämä on tuttu paikka jo edelliseltä rundilta, ja ihan kelpo mesta onkin. Lähdemme tutustumaan Rock & Roll Hall of Fame -museoon, jonne pääsemme ilmaiseksi sisään kiertuepassia vilauttamalla. Kiertuemanageri uhkaa perua keikat, jos talon puolesta ei ala löytyä tarvittavia mikrofoneja ja kaapeleita. Skotit vetävät takuuvarmasti joka ilta romminkatkuisen bileshow?n, joka tuntuu uppoavan juhlakansaan täysillä. Alestorm vetää huumorivaihteen kunnolla päälle; lavalle astelee ?Christian Balestorm?, jossa soittavat Batman, Robin, Jokeri ja Bane. Paikalla on paljon entuudestaan tuttuja faneja, joten vietämmekin loppuillan baarin puolella seurustelemassa. Lisää hauskuutta on luvassa keikkapaikalla, joka on melkeinpä pienempi kuin meidän bussimme. Keikkamme sujuu kaikin puolin hyvin ja yleisössä meno on samaa luokkaa kuin Montrealissa. Päivän keikkapaikka näyttää vanhalta ja rähjäiseltä teatterilta, mikä sopii tietenkin illan Halloween-teemaan. System Divide käy pyörähtämässä paikalla, mutta tilanne vaikuttaa juuri sillä hetkellä sen verran synkältä, että he päättävät lähteä viettämään välipäivää hotelliin Epican seuraksi. Loppujen lopuksi soitamme Alestormin kanssa ihan hyvät keikat noin sadalle ihmiselle ja homma saadaan hoidettua kunnialla. Siitä heille pisteet. To 1.11. Tähän luolaan ovat tulossa esimerkiksi Soilwork ja Dark Funeral, joten Amerikan kiertäminen ei ole isommillekaan bändeille aina mitään luksusta. Pe 2.11. Käymme sosiaalitoimistossa hakemassa Amerikan sosiaaliturvatunnukset verotusasioiden hoitamista varten. Paikasta löytyy Elviksen esiintymisasu, Led Zeppelinin basso, Janis Joplinin Porsche ja monta sataa muuta pyhäinjäännöstä. Mielenkiintoinen kohde kenelle tahansa populaarikulttuurista kiinnostuneelle. System Divide on saanut hankittua tuuraavan laulajan loppukiertuetta varten, ja he esiintyvät ensimmäistä kertaa tässä kokoonpanossa. Osaltamme keikka menee kaikin puolin hyvin ja talo on melko lailla täynnä. keskustaan ja käymme CN Towerissa ihmettelemässä kaupunkia 447 metrin korkeudesta
Vierailijat ovat pitkäaikaisia ystäviäni ja asiaan vihkiytyneitä yksilöitä, joten olen kaikilta osin tyytyväinen. . Myös heksagrammi on palautettu levyn symboliikkaan tuomaan nykyistä arvomaailmaa esille. . Aloittaessani kappaleiden säveltämisen tavoittelin lopputulosta, jossa on tarttumapintaa ja aiempaa selkeämmät biisirakenteet. Sen hetken ajatukset, maailmankuva ja tuska kuuluvat siltä albumilta, enkä koe, että näihin aiheisiin olisi tarvetta pa-. Vaihtoehdosta riippumatta tärkeintä on, että henki on läsnä. Valmius ja itsevarmuus Saastainen 22 kaste Inferno As the Darkness Entersin sanoitukset aukeavat minulle aiempaa uskonnollisempina, tai hengellisempinä. GAoM oli tarpeellista tehdä silloisessa elämäntilanteessani. Myös latinankielisistä teksteistä löytyy viitteitä vanhempiin julkaisuihin. En ole vielä päättänyt, teenkö jatkossakin levyt näin vai kaivanko vanhan Fostexin neliraiturin esiin kaapista. Uudelta levyltä löytyy paljon intertekstuaalisia viitteitä myös Morbid Wings of Sathanasille (2005). . Jokainen levylle päätynyt idea on mietitty tarkasti viimeistään sovitusvaiheessa. . Äänitimme levyn itse, jolloin meillä oli aikaa hioa yksityiskohtia. Suurin ero lienee, että tämä on ensimmäinen levy, joka on tehty vakiintuneen kokoonpanon kanssa. Vierailevat laulajat tuovat levyyn syvyyttä, ja jokainen suoriutui tehtävästään juuri kuten olin jo kappaleiden sävellysvaiheessa suunnitellut. Kolme kokopitkää ja hyvä nippu pienjulkaisuja ovat tampanneet polun uudelle As the Darkness Enters -levylle, jolla yhtyeen ilmaisu on entistä kokonaisempaa ja monipuolisempaa sekä täyden kokoonpanon, parempien biisien että myös Behexenistä (Torog), Sotajumalasta (Infection) ja True Black Dawnista (Wrath) tuttujen vierailevien vokalistien myötä. Myös yhtyeen johtohahmo, laulaja, kitaristi ja ennen lähes kaikesta yksin vastannut Lord Sargofagian näkee bändin menneen selkeästi eteenpäin. . Tämä on enemmänkin paluu taaksepäin, sillä uuden levyn sanoitukset ja tematiikka ovat lähimpänä ensimmäistä The Beherial Midnight -albumia (2002). Teksti Joni Juutilainen Kuva Maija Lahtinen www.myspace.com/baptismofficial Saatana, kuolema ja joulu. Baptismin todellisuus ei ole niin mustavalkoinen kuin ensi arvaamalta saattaisi kuvitella. P ian viisitoistavuotias Baptism on kasvanut yhdeksi kotimaamme tasavahvimmista black metal -bändeistä. Myös miksauksessa oli tällä kertaa mukana ammattilainen, joka sai levyn kuulostamaan siltä kuin halusimme. Mihin suuntaan koet kehittyneesi sitten edellisen Grim Arts of Melancholy -levyn (2008) kirjoitusprosessin? . Esimerkiksi The Prayer -kappale on jatkumoa The Worshipper -kappaleelle; uusi teksti on kirjoitettu vanhan sanoituksen pohjalta, ja varmasti moni asiaan perehtynyt havaitsee yhteyden
Se alkoi jo nuorena ja oli ainut suunnannäyttäjä elämässäni. Osa teksteistä on kirjoitettu minä-muodossa elämästäni rehellisesti ja tunteenpalon viemänä kertoen. Nuorena olin näistä asioista todella kiinnostunut, ja varmasti monella meistä on jonkinlaista menneisyyttä myös tämän puolen kanssa. . Missä mielessä käsittelet näitä aiheita ja millä tavoin suhtaudut itsetuhoisuuteen ja itsemurhaan? . Tämä on tie, joka on elämäni mittainen, ja minulla on kova tahto katsoa mitä annettavaa tällä tiellä minulle vielä on. LP. Pimeä puoli on aina kiehtonut minua. Itsemurha ja varsinkin itse kuolema ovat aina kiehtoneet, mutta tämä on vaiheittaista; tällä hetkellä koen tarpeellisemmaksi pärjätä yhteiskunnan normien mukaan . Joulu antaa vapautuksen arkivelvoitteista sekä mahdollisuuden tavata perhettä ja vanhoja ystäviä. Kristillisen kulttuurin saastuttamilla, nyt jo kovin maallistuneilla perinteillä ei ole ollut syvempää merkitystä elämässäni. Onko konkreettisilla tuhotöillä jotain merkitystä sinulle itsellesi? . Tämä on luonnollisen prosessin seurausta, eli mistään tietoisesta linjanmuutoksesta ei ole kysymys. Baptismin musiikissa ja sanoituksissa on aina elänyt melankolian, synkkyyden ja epätoivon henki, jotka useimmiten käsitetään ihmisen heikkoutena. tai ainakin helposti googlattavissa. Mikä on suhtautumisesi black metalin ?rikolliseen siipeen. Olen kasvanut ihmisenä muutaman vuoden aikana, ja olen askelta valmiimpi ja itsevarmempi. Kiinnostukseni ei ole kuitenkaan säilynyt, sillä en näe toiminnassa tarpeeksi päämäärää tai sen tuottamaa hyötyä. Ilmiö voi toisinaan herättää jopa vastakkaisia reaktioita, sillä hyökkäyksellä yhteisöä vastaan on tapana lujittaa sen rivejä. . Luciferin valo avaa koko ajan uutta ja palaa entistä selkeämpänä ja kirkkaampana. Islam uhkana Black metalia ovat aina sivunneet ulkomusiikilliset tekijät, joita on turha sen kummemmin kertailla, koska lähes jokainen murha, kirkonpoltto ja hautojenhäpäisy on ihmisten tiedossa jo entuudestaan . Toki se kiehtoo, jos jotain rienausta tapahtuu, ja seuraan mielenkiinnolla aiheeseen liittyvää uutisointia. Johannes on pitkäaikainen ystäväni, enkä voi kuvitella tekeväni levyä ilman hänen mukanaoloaan. enkä pelkästään itseni takia. . Tuottajana ja v i e r a s k i t aristina V.Santura (Triptykon). OPIUM WARLORDS: We Meditate Under The Pussy In The Sky CD/LP/Digital S.A.Hynnisen toinen O p i u m Wa r l o r d s -albumi on ajatonta outsider-taidetta, jossa äärimmäinen pimeys kohtaa äärimmäisen valon. arKtau eos: ioh-maera A r k t a u E os pystyttää kaksi a l k e m i s t i s e n sakraalimusiikin v i r s t a n p y l v ä s t ä samanaikaisesti - m u i s t a m y ö s ?Unworeldes. Myös jouluateria on oikein hyvä, kyllä jokaiselle miehelle kinkku maistuu! Lahjaksi kelpaavat vallan mainiosti ne villasukat, suklaarasiat ja pitkät kalsarit. CD/LP/Digital lata. Miksei myös pullo laadukasta viinaakin. Kauko Röyhkän, Olgan ja Xysmasta, Callistosta sekä Liikkuvista Lapsista tunnettujen musikanttien vahva debyytti on orgaanista, psykedeliasta ammentavaa popmusiikkia. KuolemanlaaKso: uljas uusi maailma CD/LP/Digital S w a l l o w T h e S u n - ja Chaosweaver - m i e s t e n s uperkokoonpanon h i d a s , m u t t a raskas esikoism e s t a r i t eos. Toinen osa on Johannes Nefastoksen kirjoittamaa. oikeastaan päinvastoin. . . En ole koskaan ollut jouluihminen . Hän on ikään kuin taustalla oleva bändin jäsen. Baptismin tekstit ovat selkeästi saatanallisia. mikäli rikos määritellään Suomen lakien mukaan. Pidän suurimpana uhkana tällä hetkellä Islamin kasvavaa valtaa Suomessa. Haastatteluhetkellä elämme marraskuun puoliväliä, mutta päälle vyöryvä kulutushysterian huipentuma, joulu, tekee tuloaan ympärillä pyörivästä mainosrotaatiosta päätellen. Infernossa on aiemminkin käsitelty black metal -artistien suhdetta yleisesti kristilliseksi juhlaksi miellettyyn jouluun, joten kysymys joulun merkityksestä Lord Sargofagianille tuntuu luontevalta. . Millaisen Saatanakuvan omaat ja miksi juuri tämä tie on muodostunut sinulle niin merkittäväksi, että haluat tuoda sen esiin musiikillisessa muodossa? . Kaikki Saatana-käsitteen osa-alueet vain alkoivat hiljalleen kiinnostamaan. . Hän on löytänyt hienon lähestymistavan: hän pystyy tuomaan esille filosofiaansa mutta samalla myös resonoimaan minun ajatusteni kanssa. Perustin Baptismin peilaamaan näitä tunteita ollessani 15-vuotias, ja kiinnostuin toki sitten enemmän käsitteiden tavanomaista syvemmistä tulkinnoista ja sisällöistä
Relapse Records julkaisi marraskuussa albumin uudestaan kahtena erilaisena pakettina. . KUVAT: Relapse Records & Perseverance Holdings Teksti Vilho Rajala I www.emptywords.org Deathin kolmas levy oli nimeltään Spiritual Healing ja ilmestyi vuonna 1990. Hän otti kaiken hyvin vakavasti, mikä johti siihen, että häntä pidettiin hankalana tyyppinä ja diktaattorina, mikä ei minusta pitänyt paikkaansa. Schuldinerin hermot pettivät joskus keikallakin. . Sitten matkasimme Helsinkiin ja menimme Stockmannin tavarataloon. Varsinkin hänen perheensä. Greif alleviivaa, että Schuldinerille Death oli koko elämä. Ensimmäisestä levystä lähtien hän keskittyi bändiin täysillä. Hänellä ei ollut muuta työtä eikä hän ajatellut mitään muuta. . Chuck suhtautui kaikkeen siitä lähtökohdasta, että Death oli hänen verensä. Ostimme hirveästi krääsää sieltä humalapäissämme. Deathin musiikki sen sijaan elää ja tuntuu edelleen elinvoimaiselta ja tuoreelta. Spiritual Healing on Death-katalogista se levy, jota kellään ei ole. Kun Eric Greifiltä kysyy, millainen mies Chuck Schuldiner oli yhteistyökumppanina ja ystävänä, hän jakaa miehen kahtia. . Tulimme laivalla Tukholmasta Turkuun ja juoksimme ympäri laivaa kuin pikkulapset... Loput viisi prosenttia hän oli demoni. Hän osasi olla hyvin äkkipikainen ja raivostui räjähtämällä. Minä ostin jääkiekkopaidan, jossa oli suomalaisen kaljamerkin logo edessä (arvatenkin HIFK:n paita, toim. huom.), mutta en muista pelaajan nimeä. Se oli erittäin intensiivistä, Greif naurahtaa. Herrasmies ja demoni ?Never speak ill of the dead?, älä koskaan puhu kuolleista pahaa, sanoo sananlasku. Varsinkin alkuaikoina sitä tapahtui silloin tällöin. Kaksi kertaa päädyttiin lakitupaan asti, mikä sai Greifin kiinnostumaan jurismista ja opiskelemaan myöhemmin lakimieheksi. Greif kertoo tarinoista toisen. Hän oli 95 prosenttia ajasta miellyttävä ja rento herrasmies. Joulukuussa 1989 Greif lähti Meksikoon promotoimaan Sepulturan kiertuetta. Kun tulimme Suomeen, olimme jo aika kännissä ja kikattelimme satamassa. Deluxe-versiossa on kolme cd:tä, normaaliversiossa kaksi. Bonuslevyt sisältävät vaihtoehtoisia versioita biiseistä, liveä ja ennen Humania (1991) tehtyjä biisiraakileita, jotka 24 Inferno tehtiin Terry Butlerin (basso) ja Bill Andrewsin (rummut) kanssa ennen kuin he lähtivät bändistä, Eric Greif luettelee. Greif on mies, jolle soitetaan ensimmäiseksi, kun kyseessä on bändi nimeltä Death tai mies nimeltä Chuck Schuldiner. Hän oli bändin manageri koko levytysuran ajan ja hallitsee nykyään oikeuksia bändin tuotantoon. . Brassibändi oli tuolloin nousemassa Beneath the Remainsillaan (1989) lähes täydestä tuntemattomuudesta äärimetallin ykkösketjuun. Kun Schuldiner kuuli tästä, hän raivostui.. Mutta vain sen viisi prosenttia ajasta! Jokainen joka tunsi hänet voi todistaa tämän. Minä olen paikalla kun päätöksiä tehdään, aina masteroinnin hyväksynnästä sisäkansitekstien kirjoittamiseen. Teen kovasti töitä Relapse Recordsin Drew Juergensin kanssa sen eteen, että kaikki on täydellistä. Kun kysyn, millaista oli elää ja viettää aikaa Deathin kanssa, Greif kertoo tarinan bändin ensivisiitistä Suomeen. . Kirkkaanväristä ja ahdistavaa kansikuvaa on pitänyt jo vuosia haeskella käytettyjen levyjen osastolta. Hänet on merkitty levyn tuottajaksi yhdessä Chuck Schuldinerin kanssa. . Hän ei pitänyt yhtään siitä, että hänen tontilleen tunkeuduttiin. Greifillä ja Schuldinerilla oli omat keskinäiset kahnauksensa. Sen painos on ollut loppuunmyyty jo vuosia, mutta nyt Relapse Records julkaisi levyn uusiksi. Jos lavalle heitettiin tavaraa tai jos joku kiipesi sinne ja alkoi mölistä mikrofoniin, Chuck saattoi suuttua niin, että lopetti keikan kesken. Asuimme yhdessä ja samassa motellihuoneessa kuusi viikkoa. Olin paikalla koko ajan, kun sitä tehtiin loppukesästä 1989 Morrisoundilla. Se antaa kuvan Schuldinerin äkkipikaisuudesta. Se oli hauskaa aikaa! Spiritual Healing on ainoa levy, jonka tekemiseen Greif osallistui. Inferno sai mahdollisuuden jututtaa bändin pitkäaikaista manageria Eric Greifiä. Kuolleen sielun parannusta C huck Schuldinerin kuolemasta tulee 13.12. kuluneeksi 11 vuotta
Sen jälkeen listalla on Scream Bloody Gore. . Ikävä kyllä minä jäin henkiin ja hän ei. Greif puhuu hiljaa, kun hän muistelee reaktiotaan suruuutiseen. . He ovat myös minun asiakkaitani nykyään. Inferno 25. Se oli aivan hirveätä. Scream Bloody Gorella (1987) ja Leprosylla Schuldiner viihtyi vielä kauhu- ja sarjakuvamaailmassa, mutta Spiritual Healingillä tapahtui muutos. Nythän sitä pidetään yleisesti läpimurtolevynä. Greif ylistää albumia käänteentekeväksi. Death metal haluttiin yhä vain verisenä ja brutaalina. . Myöhemmin esimerkiksi Paul Masvidal (kitara) ja Sean Reinert (rummut) inspiroivat Chuckia paljon, mutta on ihan selvää, että Deathin kaikki levyt ovat yhtä kuin Chuckin visio, varsinkin tekstit. Niin, ne sanoitukset. Ei mene yhtään päivää, etten hoida joitakin Deathiin ja Chuckiin liittyviä asioita. Kun Spiritual Healingin uusinta nyt saatiin julki, Greif alkaa tehdä töitä Leprosyn eteen. Se nähtiin niin, että Death teki irtioton brutaaliudesta. Spiritual Healing kärsi siitä, että se sai niin ristiriitaisen vastaanoton ja painos myi nopeasti loppuun. Albumia on ollut aina hankala saada. Vasta vuosien päästä levy alkoi saada tunnustusta. Pahinta oli yrittää hyväksyä se, etten koskaan enää puhu hänen kanssaan. Loput viisi prosenttia hän oli demoni.? . Huvittavaa oli, että Sepulturan jätkät olivat todella kovia Death-faneja. Greif vei jutun oikeuteen, koska sopimus oli sopimus. Kului vähän aikaa, ja Greif sai soiton lakimieheltään. . Ainoat Chuckin lisäksi biisintekijöiksi merkityt ovat Terry Butler, Rick Rozz (kitara) ja James Murphy (kitara). Moni ei ymmärtänyt levyä aluksi. Soitin heti hänen äidilleen Janelle ja olen ollut siitä lähtien läheisissä tekemisissä Schuldinerin perheen kanssa. Greif viettää aikaa kuolleen ystävänsä kanssa päivittäin. Hän ei usko mihinkään henkiseen yhteyteen, mutta kun miehen kuvat ja musiikki ovat ympärillä jatkuvasti, hän on väistämättä jollain tavalla läsnä. . On vain kaksi Death-levyä, joille muut tekivät musiikkia, eli Leprosy (1988) ja Spiritual Healing. Tapasin Chuckin vuonna 1987, jolloin death metal -bändeillä tuntui olevan kilpailu siitä, kuka oli brutaalein ja raskain. Kun Chuck Schuldiner kamppaili aivosyövän kanssa, Greifilläkin oli vakavia terveysongelmia. . Kukaan ei ollut vuonna 1990 yrittänyt naittaa vastaavalla tavalla monimutkaisia tahtilajeja ja haastavaa musisointia räjähtävään brutaaliuteen. . En enää saisi häneltä puhelinsoittoa tai voisi soittaa hänelle. Hän erotti minut puhelimessa! Hän huusi minulle, miten kehtaan viettää aikaa bändin kanssa, jota hän piti kilpailijanaan. Hän sanoi minulle usein, että tosielämässä on paljon enemmän kauhua ja gorea kuin sarjakuvissa tai kauhuleffoissa koskaan! Musiikillisesti ote muuttui teknisemmäksi ja kimurantimmaksi, mikä hämmensi monia. Minulle tehtiin munuaissiirto samoihin aikoihin kun Chuck makasi sairaalassa. Olen onnekas, että olen heidän ystävänsä edelleen. Tekstit alkoivat käsitellä jokapäiväistä elämää Schuldinerin omasta näkökulmasta. Mistä moinen? . Greif jos kuka osaa kertoa, kuinka totaalisesti Death oli nimenomaan Schuldinerin visio. . Levy myi ilmestyessään enemmän kuin kaksi aiempaa, mutta sen jälkeen Human myi heti sitäkin enemmän. Century Media teki siitä version vuonna 2003, mutta sekin on ollut ainakin seitsemän vuotta poissa markkinoilta. Aina läsnä Eric Greif on diabeetikko. Olimme ystäviä taas. Teknistä ja brutaalia Death ja Schuldiner liittyvät saumattomasti toisiinsa. Rick ja Terry auttavat minua Leprosyn kanssa ja Chris Reifert (rummut) Scream Bloody Goren kanssa. Kauhutekstit kyllästyttivät Chuckin nopeasti. Leprosyn jälkeen hän halusi laajentaa otettaan ja kirjoittaa oikeista asioista. Bill Andrews Chuck Schuldiner Terry Butler ja James Murphy ?Chuck Schuldiner oli 95 prosenttia ajasta miellyttävä ja rento herrasmies. Hän sanoi, että et ikinä usko tätä, mutta Chuck haluaa sopia asiat. Sitten tapasimme isoäitini luona ja kaikki oli hyvin
Tuntui todella tärkeältä, että teen levyn, jolla on musiikillisesti minun allekirjoitukseni mutta joka ei ole pelkästään edellisten albumien rip off. Moni bändi toistaa itseään vain turvatakseen levymyyntinsä ja pitääkseen fanit tyytyväisinä. Ei sinne päinkään. En siksi, että se on vain tuote. Muusikko ennen kaikkea André Matos oli hädin tuskin kymmenvuotias, kun hän aloitti musiikinopiskelun vanhemmiltaan saamallaan pianolla. Myöhemmin Matos jopa suoritti säveltäjän ja orkesterinjohtajan tutkinnot. Viperin, Angran, Shaamanin ja Symfonian jälkeen Matos paiskii töitä hartiavoimin soolouransa kanssa. São Paulossa vuonna 1971 syntyneeltä Matosilta tuli tänä syksynä kolmas pitkäsoitto omaa nimeään kantavan bändinsä kanssa. Ensimmäiseen bändiinsä, perinteistä. Ja mikä ettei olisi. Time to Be Freen (2007) ja Mentalizen (2009) seuraaja on kertosäkeiltään tarttuvaa, riffipitoista ja hiukan kokeilevaa, korkealta ja kovaa laulettua melodista metallia. The Turn of the Lights on musiikillisesti yhteenveto kahdesta edellisestä levystä. Matos on niin säveltäjänä, kosketinsoittajana kuin laulajanakin edelleen mestarismiehiä. 26 Inferno . Teksti Jaakko Silvast I kuva mandy Louzad I www.andrematos.net Kuinka moni hevilaulaja voi rehellisesti sanoa olleensa helpottunut, ettei häntä valittu Bruce Dickinsonin paikalle Iron Maideniin? Brasilian heavy metal -ikoni André Matos voi. Soolosti paras N eljännesvuosisata on kenelle tahansa muusikolle pitkä virkaikä. Ja miehen työrupeama ei ole edes vielä loppusuoralla. Ja tässähän on kyse siitä kenelle tahansa artistille tärkeästä kolmannesta albumista, joka määrittelee yhtyeen tulevaisuuden. Teen musiikkia siksi, että se on tapa elää. Ruotsissa jo pidempään asunut brassi on The Turn of the Lightsista luonnollisesti innoissaan. Sitä se on myös brasilialaiselle André Matosille
Matos ei koskaan käynyt yhdessäkään koelaulutilaisuudessa, mutta kertoo Rautaneidon olleen kiinnostunut miehen palveluksista. . Huomasin kuitenkin nopeasti osaavani laulaa. Koen myös edelleen, että laulu on minulle vain yksi instrumentti muiden joukossa. Uskon, että teen töitä soolobändini kanssa niin kauan kuin elän. Silti se kaikki tapahtui hänelle uudestaan. . Minusta siinä bändissä oli juuri oikea kemia ja pidimme yhdessä soittamisesta. . ?Olen oppinut olemaan vähemmän perfektionisti.? heavy metalia soittaneeseen Viperiin hän liittyi ollessaan 13-vuotias. . En silti koe tulleeni petetyksi, enkä voi sanoa Timosta mitään pahaa. Olin vasta parikymppinen, ja näyttöinä oli vain kaksi Viper-levyä ja yksi Angran kanssa tehty demo. Kysely tuli minulle täysin puskista. Teen tästä eteenpäin töitä todellisten ystävieni kanssa. Mutta Timolla oli tähän viimeinen sana, me muut emme voineet sille mitään. Kaikki toki tiesivät Timon henkilökohtaisista ongelmista ja historiasta Stratovariuksen kanssa. Minusta vain tuntuu hiukan surulliselta ja epäonniselta, että Symfonian tarina päättyi sillä tavoin. Kaikki sujui hyvin ja puhuimme jopa seuraavan levyn tekemisestä, mutta yhtäkkiä Timo laittoi kaikille sähköpostin sanoen, että ?oli hienoa tehdä tämä juttu yhdessä, mutta minulla on selvittämättömiä asioita omassa elämässäni, Symfoniaa ei enää ole enkä enää aio jatkaa musiikkibisneksessä?. Suoraan sanoen se oli minulle shokki. On olemassa sooloartisteja, jotka toimivat bändissään kuin diktaattorit. Teimme levyn (In Paradisum, 2011), joka sai hyvät arvostelut, ja keikkailimme jonkin verran. Yritimme ratkaista tilanteen, mutta kuitenkaan kukaan ei antanut periksi omista näkemyksistään, ja siksi lähdin. Pääsyy lähtööni oli, että Angra ei enää toiminut kuten bändin pitäisi toimia. Bändi olisi voinut kasvaa isoksikin, jos olisimme saaneet tehdä vielä toisen tai kolmannenkin levyn. En tosin alun perinkään uskonut, että minut valittaisiin, koska Maiden on peribrittiläinen bändi. Se oli parasta, mitä minulle ei koskaan tapahtunut, enkä joutunut samalla tavoin ristiinnaulituksi kuin Blaze. Inferno 27. Olen enemmänkin muusikko kuin vain laulaja. Matos summasi Viperin kanssa kaksi albumia 1980-luvun loppupuolella perustaakseen sen jälkeen kansainvälisesti ehkä tunnetuimman yhtyeensä, power metalia soittaneen Angran, vuonna 1991. Se tapahtui aikana, jolloin valmistauduimme tekemään ensimmäistä Angra-levyä. Olin todella otettu, että pääsin soittamaan niin hienojen tyyppien kuin Jari, Mikko, Uli ja etenkin Timo kanssa. Vuosi oli 2010, kun Tolkki kokosi uuteen superbändiinsä Matosin lisäksi basisti Jari Kainulaisen (ex-Stratovarius), kosketinsoittaja Mikko Härkinin (ex-Sonata Arctica) ja rumpali Uli Kuschin (ex-Helloween ja -Masterplan). . Viperin jätkät eivät tarvinneet kiipparistia vaan laulajan, koska halusivat kuulostaa enemmän Iron Maidenilta. Ja se, että nuorempana näytin hiukan Bruce Dickinsonilta, saattoi auttaa asiassa. Me jopa puhuimme niistä asioista. Kokemuksena Symfonia oli upea. Kun kuulin, että valinta osui Blaze Bayleyhin, olin oikeastaan aika helpottunut. Emme tulleet millään tavoin toimeen bändin sisällä. Monen asian pitäisi muuttua henkilökohtaisissa suhteissa, jotta laulaisin Angrassa uudelleen. . Viimeisen yhteisen levyn ja kiertueen aikaan tilanne oli suorastaan kestämätön. Ehkä kaikki fanit eivät sitä ymmärtäneet, mutta niin vain kävi. Matosin ja Angran tiet tuskin kohtaavat tulevaisuudessa, vaikka kaupallisessa mielessä liiton lämmittäminen olisi ehkä järkevää. . Joku EMIltä otti yhteyttä ja kertoi, että Iron Maiden etsii laulajaa ja kartoittaa mahdollisia ehdokkaita ympäri maailmaa. En palaa Angraan myöskään nostalgisista syistä, tai siksi, että se olisi taloudellisesti viisasta. Siinä vaiheessa, kun ystävyyttä saati luottamusta ei enää ole, on parempi lähteä. Suostuin, vaikka en ollut edes laulanut aikaisemmin. Bändin debyyttilevy Angels Cry (1993) teki Angrasta nimen niin Euroopassa kuin Japanissakin. Timo myönsi, miten Symfonia oli hänelle uusi alku ja hänellä oli hyvä fiilis asioista, joita me teimme yhdessä. En halua olla kaikkeen keskittyvä kontrollifriikki, kuten ehkä aikoinani Angrassa, jossa koetin pyrkiä täydellisyyteen jokaisella osa-alueella. Nykyisin olen oppinut olemaan vähemmän perfektionisti ja delegoimaan vastuuta niille, jotka hanskaavat oman tonttinsa parhaiten. Suomi tutuksi Suomalaiset melodisen metallin seuraajat muistavat Matosin Angran lisäksi myös Stratovarius-mies Timo Tolkin Symfoniasta. Olin jopa hiukan peloissani, sillä en usko, että olisin kestänyt niitä paineita, joita kohdistuu niin suuren bändin keulamieheen. Minä taas pyrin bändini kanssa demokratiaan, ja kannustan muita tuomaan esille omia ideoitaan biisinkirjoitusvaiheessa. Erosin oman terveyteni takia. Sen bändin tarkoituksena ei ollut luoda mitään täysin uutta, vaan tehdä sellaista power metalia, jota meiltä kaikilta luonnostaan syntyy ja osaamme parhaiten. Nykyään tilanne olisi aivan toinen. . Hienoa tässä oli, että kuulin jälkeenpäin (Maiden-manageri) Rod Smallwoodilta, että olin laulajavalinnassa kolmen parhaan joukossa. Pidän todella tästä rauhallisesta ja tunnelmallisesta olotilasta. Koskaan ei tietenkään pidä sanoa ei koskaan, mutta palaaminen Angraan ei kuulu tämän hetken suunnitelmiini. Nykyinen tila oman bändini ja sivuprojektien, kuten Avantasian, kanssa toimii vallan mainiosti. Oli kunnia olla osa sitä kaikkea, enkä vaihtaisi hetkeäkään pois. Tapaus Maiden Tarina kertoo, että André Matos oli yksi ehdokkaista Bruce Dickinsonin korvaajaksi Iron Maidenissa, kun legendavokalisti jätti yhtyeen syyskuussa 1993. Emmekä todellakaan ajatelleet jatkavamme Symfoniaa ilman Timoa, siinä ei olisi ollut mitään järkeä. Ja itse asiassa Blaze sanoi myöhemmin kohteliaasti jossain lehdistötilaisuudessa, että ?heidän olisi pitänyt valita André, koska hänen äänensä olisi sopinut Maideniin paljon paremmin?. Oli hienoa, että kaikki kävi niin kuin kävi. Kolmen pitkäsoiton ja kymmenen vuoden yhteiselon jälkeen Matos jätti yhtyeen niin sanotusti ovet paukkuen.
Se, ettei biisissä ole sanoja, on jo itsessään sanoitus, aivan kuten lauseiden tai vaikkapa perkussioiskujen välinen tyhjä tila ei ole sinänsä tyhjyyttä. Burroughs ei ehkä aukea vertailussa Enid Blytoniin. . Tuoreimmalla We Meditate Under the Pussy in the Sky -levyllä erikoinen luonne korostuu entisestään, sillä kyseessä on kaikilta osin poikkeuksellinen teos, jonka survomista genrerajojen sisälle ei kannata yrittää. Opium Warlordsin luoja Sami Hynninen ei näe yhtyeen erikoislaatuisuutta päämääränä tai tarpeena hämmentää kuulijoita. . Miten se on mahdollista? . Jokainen kappale on oma maailmansa, mutta yhdessä ne muodostavat kokonaisuuden. . Vasta, kun joku kuulee ja näkee ne, ne ovat valmiita. . Hynninen kuvailee sanoituksia ?metaforapohjaisiksi mutta sataprosenttisesti omiin kokemuksiin perustuviksi?. Kuinka tärkeitä sanoitukset todella ovat, ja miten muista kappaleista muodostui instrumentaaleja? . Missä kulkee raja, jonka ylittäminen vie tavanomaisuuden ulkopuolelle ja kuka sen määrittelee. löyhän turvallisuudentunteen ja tottumuksen sijaan ?, mutta nämä seikat eivät koskaan määritä itse teosta, tai edes sen yksittäisiä osia. Ja mistä kulmasta ja millä rajauksella tämä määrittelijä katsoo ympäröivää maailmaa? . Hiotun ja teknisen sankarihevin harrastajalle Sonic Youth voi aiheuttaa järkytyksen. Tämän muodon saavuttamisen tielle voi sitten tulla taiteilijan mukavuudenhalu, laiskuus tai jokin muu heikkous, mutta itse laitan aina kaiken peliin ja vien työni loppuun asti. . Instrumentaalien lyyrinen sisältö on hiljaisuutta sekä sävelten, iskujen ja taukojen kieltä. Tämä TYÖ on musiikin ja taiteen sisäisen olemuksen toistaminen niin täydellisesti kuin mahdollista, ilman mitään itseeni tai ulkopuoliseen maailmaan liittyviä kompromisseja, muodossa, jonka voi jakaa muiden kanssa. Olen vapaa teoksistani vasta niiden julkaisun jälkeen. Anal Cuntin ystävälle Keiji Haino voi olla liikaa. Piirroksessa oleva valkoinen alue ei ole tilaa, johon ei vain jostain. Ortodoksisen genreuskovaisen silmissä ja korvissa paholaisen muodot saavalla Opium War lordsilla on kaikki pelissä. asiat eivät voisi olla muulla tavalla. Jokaisella teoksella on olemassa juuri sille oikea muoto. Nautin kyllä tietoisen disinformaation ja psyykkisten ärsykkeiden lähettämisestä ja on tärkeää pitää yleisö hereillä ja varuillaan . Tekijänsä mielenmaisemaa kuvaava uutuuslevy on hieno näyte siitä, mitä perfektionismilla ja omistautumisella voi saada aikaiseksi. Elämä nauhalla Teksti Joni Juutilainen kuva Jarkko Pietarinen www.myspace.com/opiumwarlords S 28 Inferno yvällä merenpohjassa, kylmässä ja pimeässä möllöttävät oudoimmat otukset; juuri ne rujot, aavemaiset, arvoitukselliset ja hiukan pelottavatkin luomakunnan edustajat, joiden fysiikasta, toimintatavoista tai mielenliikkeistä ei ole kenelläkään täyttä varmuutta. Yksi näistä syvänteiden kummajaisista vakuutti jo doommetallisella ensirykäisyllään Live at Colonia Dignidadilla (2009). Kaikki vaikuttaa kaikkeen, ja tuo kappale on välttämätön osa levyä . En missään nimessä pyri erikoisuuteen. Muista kappaleista ei muodostunut instrumentaaleja vaan ne olivat sitä jo alusta asti. Ainoa selkeä pyrkimykseni on tehdä työni niin hyvin kuin mahdollista. Lyriikat, teksti ja kirjallisuus ovat todella tärkeitä asioita elämässäni, enkä voi ymmärtää ihmisiä, joille laulujen sanoilla ei ole merkitystä. Nightwish saattaa tarjota erikoista kuultavaa Yölinnun fanille. Uudella levyllä ei ole juurikaan harhaanjohtavia elementtejä, se on hyvin suoraa ilmaisua. Tyhjyys ja hiljaisuus Viiden kappaleen mittaiselta levyltä sanoitukset löytyvät ainoastaan Slippy-biisistä. William S. Sanat ovat osa tuota biisiä yhtä lailla kuin mikä tahansa sen sisältämä osanen
Ne löysivät toisensa lopullisesti vasta pari vuotta sitten, mutta näin levyt yleensäkin muotoutuvat. Niiden kasaaminen on kuin palapelin rakentamista: paloja yrittää survoa eri paikkoihin, mutta vain yhdellä tavalla ne muodostavat ehjän kuvan. . Kaikki on jo tässä. Tiedostan paikkani, ja se on ihmisten maailman ulkopuolella. Koen vahvasti kulkevani polkua, jonka alkupään olin löytänyt jo murrosiässä, silloin kun julkinen ?urani. Suhtaudun monien mielestä liian vakavasti työhöni, mutta loppujen lopuksi se on kaikki mitä minulla on, ja vain sen suorittamisen kautta minulla on pienintäkään toivoa saavuttaa joskus rauha, joten en pelleile sen kanssa. Ihmisten maailman ulkopuolella Tänä vuonna tuli täyteen kymmenen vuotta tunnetuimman yhtyeesi, jo hajonneen doom metal -kulttibändin Reverend Bizarren In the Rectory of Bizarre Reverend -esikoisen julkaisusta. Jos mietit kymmenen vuoden takaista itseäsi ja tämän päivän Sami Hynnistä, mitkä asiat ovat olennaisimmin muuttuneet elämässäsi. tästä syystä en koe vanhentuneeni ja minun on helppo palata vaikkapa Rectoryn aikoihin. Tietyssä mielessä Pussy on kokoelma. Niitä voi ajatella suuntaviittoina, tai karttoina, jotka antavat kuulijalle reittivaihtoehtoja, mutta ne eivät estä kuulijaa kulkemasta sävellyksen läpi omien assosiaatioiden avulla. Psyykkinen oksennus We Meditate Under the Pussy in the Sky loi minulle mielikuvan, että levy on kuin kokoelma kaikesta, mitä Hynninen on saanut uransa varrella aikaiseksi, mutta täysin mielivaltaisesti sekoitettuna . Siinä on biisejä kolmesta eri sessiosta. Tuolloinen minäni, tuon bändin yhteydessä, oli juuri sitä mitä se oli muutenkin, mutta RB paljasti vain tietyn osan. The Candles Burning Blue taas paljasti jotain muuta, mutta jätti jotain ulkopuolelle, ja The Puritan ja March 15 tekivät samoin. . Kun lähestytään absoluuttista musiikkia, kappaleilla ei ole nimiä, mutta ei siksi, että nimet olisi jätetty pois, vaan siksi ettei niitä koskaan ollutkaan. Esineet ja muodot kommunikoivat ja sykkivät elämää, taivas koostuu numeraalisista sarjoista, ei visuaalisesti vaan tajunnan kautta, värien maailma on oma tietoinen olentonsa ja tuhannet lauseet kaikuvat pään sisällä. Moni asia on muuttunut, mutta keskeisin ajatus suhtautumisessani työhön on säilynyt. . alkoi . Lopulta ainoa keino saada tietoisuus siirtymään tämän sisäisen kauhun ulkopuolelle on vahingoittaa itseään fyysisesti. Pussy ei riitä koosteeksi kaikesta mitä olen tehnyt, ei edes pintaraapaisuksi, mutta se piirtää kuvaa tietystä laajasta ajanjaksosta. Näin voi palata takaisin hiljaisuuteen. Inferno 29. Tunnistan kyllä tuon hahmon, mutta Reverendistä puhuttaessa tulee muistaa ja ymmärtää, kuinka olennaista pitkälle viety, itse hahmoteltu genretietoisuus sille oli. Kaikki suodattui tämän filtterin läpi, ja esimerkiksi liian älylliset tai emotionaaliset tasot jätettiin ainakin alussa ulkopuolelle. . ei päälaelleen, vaan täysin vieraaksi ja yksinäiseksi, yhden ainoan mielen kieroutuneeksi, eksyttäväksi maisemaksi. . Enää en etsi mitään. Omissa instrumentaaliteoksissani otsikoilla on keskeinen tarkoitus. ?Työ on kaikki mitä minulla on, ja vain sen suorittamisen kautta minulla on pienintäkään toivoa saavuttaa joskus rauha.? syystä ole piirretty mitään, vaan sen merkitys on tyhjyydessä ja valkoisuudessa itsessään. . Tuon jakson kartoittamiseen vaaditaan vielä muutamia Opium-levyjä, The Puritanin toistaiseksi viimeistelemätön materiaali ja muutamia muita projekteja. . aivan kuin musiikki olisi kuvaannollisesti oksennettu ulos. Koetko levyn samalla tavoin, luonteeltaan hallitsemattomana ja spontaanina? . Siinä on läsnä mielenmaisemani nousuineen ja laskuineen, hiljaisuuden maailmasta suunnattoman euforian, valon, naurun, depression ja maanisuuden kautta psykoosien totaaliseen painajaiseen, missä kaikki jollain tavalla jaetuksi todellisuudeksi tunnistettu kääntyy . Pussy käsittelee tiettyjä kokemuksia, kaoottisia ja väkivaltaisiakin asioita, mutta ei mielivaltaisesti. Niissä on myös muita tasoja ja viitemaailmoja. . Kykenetkö tunnistamaan yhä itsesi RB:n ensilevyltä? . Olin Reverendin ensimmäisen levyn aikaan kokemattomampi kuin nyt. Rakenne on veistetty kolmen vuoden aikana tarkkaan, ja jos levystä saa epämääräisen kuvan, olen joko epäonnistunut tai sitten kuulija ei joistain muista syistä kykene hahmottamaan teoksen läpi kulkevaa lankaa. . Musiikkiani, tekstejäni, piirroksiani ja maalauksiani voi varmaankin kuvailla jonkinlaiseksi psyykkiseksi oksentamiseksi tai pahojen henkien pois manaamiseksi, mutta se ei aivan riitä määritelmäksi. Toisin kuin muut yhtyeeni, Opium Warlords ei filtteröi mitään pois
Music is Our Passion www.thomann.de
Kitaristeiksi nimittäin seuloontuivat loppupeleissä uusiseelantilainen Andhe Chandler ja englantilainen Andy Gillion. Chandlerin, laulaja Ville Viljasen ja rumpali Mikko Sipolan liittyessä joukkoon haastattelussa on Gillionia lukuun ottamatta koko bändi. Andhe on muuttanut Suomeen viisi kuukautta sitten ja odottelee nyt oleskelulupapäätöstä. No, minähän sen keksin. Kotimaansa bändin takia jättänyt mies vaikuttaa tyytyväiseltä ja intoilee ensimmäistä kertaa näkemästään ensilumesta. Tuli vaan sellainen idea. Kotopuolessa ei lunta löydy, ellei sitten kiipeile vuorille sitä etsimään. Kyllähän siinä kerran ja parikin laitettiin pillejä pussiin, oli jo sellainen aika toivoton olo, että ei tästä enää mitään tule, Teemu lisää. 32 Inferno . Villehän tämän homman on yksinään saanut vielä kerran tulille, hoitanut nämä kitaristihässäkät sun muut, Mikko kehaisee. Pahat epäilykset yhtyeen jatkosta ottivat vallan jo kuutisen vuotta sitten kuullessani tuottavan ja säveltävän monitaiturin Jori Haukion poistuvan vahvuudesta. Näiden seikkojen valossa onkin käsittämätöntä, että korvissani soi nyt bändi, jonka musiikista ei huomaa juurikaan koettuja muutoksia. Käänteitä seuranneena myönnän, että itsekään en uskonut enää bändin jatkoon; selvällä järjellä ajateltuna kitaristien ja säveltäjien ero on kuolinisku bändille kuin bändille. Plec tiesi kyllä täsmälleen, mitä levy tarvitsee. Käytiin lähellä kuoliniskua, mutta nyt porilaisten purjeissa puhaltavat uudet tuulet. Tuplaili esimerkiksi midiraitoja ja lisäili erilaisia soundeja. Joo, ei me mitään neljän minuutin introja tarvittu tähän. Ei niitä kukaan jaksa kuunnella ku kerran, Teemu valottaa. Mistähän uuden levyn naseva nimi kumpuaa? . Sehän niinku kuvasi vähän meidän tilannetta, aika lähellä kuolemaahan me oltiin, Ville sanoo. . Komea ...and Death Said Live -albumi tulee katkaisemaan pitkän levytystauon joulukuussa. Kuoleman portteja kolkutelleet I nferno ei tyydy vähään, eli otetaanpa auto alle ja matkataan Mors Principium Estin kotiseudulle selvittämään perinpohjin bändin käänteitä ja tulevaisuudennäkymiä. Kohtaamisajaksi valikoituu lokakuinen Halloween-perjantai ja paikaksi basisti Teemu Heinolan Ansa-studio Ulvilassa, jossa tuoretta pitkäsoittoakin on osittain työstetty. Teknisyydestään ja tiukkariffisyydestään tiedetty bändi on viiden vuoden sisään kokenut levy-yhtiövaihdoksen, ja kitaristien paikalla on käynyt kovempi pyörremyrsky kuin Spinal Tapin rumpupallilla. Teksti ja kuvat Aadolf Virtanen I Promokuva Toni Mailanen I www.morsprincipiumest.com Mors Principium Est tarjoili kaunismelodista kuolo metalliaan 2000-luvulla kolmen loisteliaan pitkäsoiton verran, minkä jälkeen bändi vaikeni vaiheittain. Ruotsin-reissullakin huomattiin, että mehän juoksennellaan alushoususillamme keskellä katua ja vasta sitten, että ollaan selvinpäin, Mikko nauraa. . Voisi kuvitella, että sitä olisi hyödynnetty maksimilla, mutta ei ihan niinkään. . Kiekko starttaa melko perinteisellä introlla, joka on huomattavan lyhyt ja jonka perään alkaa suoraan turpaanveto tutun melodisissa merkeissä. . Totesi vielä lopuksi, että nyt voi polttaa studion, koska hän ei parempaan enää pysty! Andhe hehkuttaa. . Mutta ne olikin Team Sweden -alkkarit, Ville täsmentää. Missä uutta levyä on väsäilty. Jo takaraivollaankin lumista jalkakäytävää uhmannut 28-vuotias miekkonen osoittautuu kättelyssä lupsakaksi tapaukseksi. Pillit pussiin ja poiskin Käymme asiaan. Meillähän oli itse asiassa Aaltosen (Kalle) ja Laiston (Tomy) kanssa reissuilla aina tosi hyvä meininki. Levyä ei muuten sen kummemmin tuotettu, Plec laittoi mut tuplailemaan joitain lauluja, lisäämään korkeita huutoja. Teemullahan on seinän takana monessa mukana ollut metallistudio. välillä tultiin studiolle ja hän oli heti esittelemässä, mitä kaikkea oli väsännyt. Kauheeta viinanjuontiahan se kyllä tuppasi olemaan. Johanssonin Panic Room -studiolla, Teemu kertoo. . Laitamme tulevan ...and Death Said Liven pyörimään ja napsautamme auki pari olutta palanpainikkeeksi. Näiden ulkomaalaisten kanssa vaikuttaisi olevan vähän seesteisempää. Kyllä me kummallisia juttuja ollaan tehty edelleen, vaikka rauhallisempaa olisikin. Mies oli tosi innoissaan . Rummut ja bassot nauhoitettiin täällä, mutta laulut, kitarat ja koskettimet tehtiin kaikki Skarassa, Ruotsissa muiden muassa Scar Symmetryn ja Watainin kanssa kunnostautuneen Thomas ?Plec. Tämän orkesterin kohdalla säveltävä kitaristikaksikko on vieläpä kadonnut riveistä kahdesti. . Bändiä voidaan tätä nykyä tituleerata melkoisen globaaliksi
Olihan saksassakin ihan pätevä jannu, mietittiinkin että se olisi ainakin vähän lähempänä, mutta se oli vasta 18-vuotias ja ajateltiin, että jotain ongelmia siitäkin varmaan tulee. Yksi kreikkalainen jannu oli kans hakemassa, mutta sen nimi oli joku podopodopodo, eikä sitä voinut pokalla edes sanoa ääneen. Kyllä, ainakin kaksisataa niitä tuli. Noin sadan jälkeen löytyi leadkitaristiksi tämä brittiläinen Andy, Ville muistelee. . Puhtaita lauluja alkaa tulla mukaan heti, kun alan kuulostaa Mikael Kiskeltä, vokalisti kuittaa. Kitaristeja, kitaristeja, enemmän kitaristeja Bändi julkisti maailmanlaajuisen kitaristihaun Aaltosen ja Laiston poistuttua bändin vahvuudesta parisen vuotta sitten. Kysyntä kitaristien paikalle ylitti odotukset: voidaan puhua yli kahdestasadasta yhteydenotosta ympäri maailmaa. . Trendien perässä MPE ei ole koskaan mennyt, eikä puhdasta laulua ole kuultu levyillä koskaan . Ajateltiin, että ei helvetti tällaista voi valita, Mikko repeää nauramaan ja vie mukanaan muutkin. Inferno 33. Tuleeko Ville koskaan laulamaan puhtaasti? . pois lukien The Unbornilla (2005) käytetty Maiju Tommilan naisääni, jota sitäkään ei oikein voinut pitää perinteisenä ratkaisuna. ?Muistan ekan levyn keikat hyvin siitä, että niillä ei ollut oikein porukkaa, Jyväskylässäkin vain Insomniumin Friman katsomassa.? ja sellaista. Ei hän puuttunut mihinkään rakenteisiin tai edes lausumiseen mitenkään, Ville sanoo. Villen laulut ovat todellakin tällä levyllä monipuoliset, löytyy matalaa murinaa ja korkeampaakin soraääntä
Me katottiin kaikki ihan monttu auki YouTubesta sen soittoa, ja se oli aivan kuin Jori oli soittonsa puolesta. Sillä on jotain salattavaa, Mikko epäilee. . Teemun kanssa me lähinnä näitä valintoja tehtiin, Ville selventää. . Yllättävää onkin, että kansien takaa löytyy muinaisen tamperelaisen thrashorkesterin Prestigen kitaristi Jan ?Örkki. Yrlund. . Mutta se lähtikin sitten opiskelemaan palomieheksi, Teemu kertoo. . Biisi tuntuu vääntyvän yllättävän hyvin melodiseksi thrashiksi. Yksi jenkki oli kanssa erittäin kiinnostava. Pari kuvaa mä hänelle laitoin, että mitä olisi haussa, ja ollaan kyllä oikein tyytyväisiä, Ville avaa kansien salaisuutta. ?Levyn edetessä ei voi olla ihmettelemättä, kuinka samoilla linjoilla uudet biisit etenevät aiempaan kolmeen levyyn 34 Inferno nähden. Aina kun tulen kotiin, täällä raikuu oikein kunnolla, Teemu hekottaa Andhen myhäillessä edelleen tyytyväisenä vieressä. Toivoa sopii, ettei tästä synny ristiriitoja. Olihan Carnal Forgen suomalaiskitaristikin kiinnostunut jossain vaiheessa pestistä. Ei hän kyllä heitä oikein mitään läppää porukoissa, vaan on hyvinkin hillitty, siitäkin huolimatta, mitä netistä saattaa löytyä. Ensimmäinen biisi Departure voisi taas olla rakkauslaulu, mutta se kertoo epäonnistuneesta seksikokemuksesta. Bringer of Life on erilainen versio Luciferin kaatumisesta, What the Future Holds taas perinteinen tarina siitä, kuinka asiat ovat päin persettä, Ville valottaa lisää. . En nyt niin, että soita niin ja näin, mutta kyllä siellä riffejä ja niiden järjestystä vähän viilailtiin. Siltä ei vaan oikein tullut juuta eikä jaata, vaikka kuinka väännettiin. Andyn päästyä vauhtiin alkupään biisejä jäi jo poiskin levyltä. Ihan hyvin, kun ajattelee, että esimerkiksi The Unbornin rumpuihin meni viikkoja. Tämä oli kuitenkin biisinä paras, ja olin varma, että siitä saadaan hyvä metalliversio, Ville kertoo. Vertailemme versiota alkuperäisesitykseen YouTubesta, ja kyllähän asia on näin. Andy on oikeastaan aika hiljainen kaveri. Melodiat ja niiden omalaatuisuus on kuitenkin aina ollut yhtyeen tavaramerkki. Kyseinen biisi ei levylle päätynyt, mutta osoitti, että samoilla linjoilla mennään ja vahvasti. Loppujen lopuksi projektin läpi päästiin aika pienillä korjauksilla. Viidessä päivässä rummut sisään, ja siitäkin käytettiin soittoon ehkä vain 12 tuntia. I Will Return on scifikertomus, kun taas Ascension kertoo mun yhdestä vanhasta ystävästä ja The Meadows of Asphodel perustuu vanhaan kreikkalaiseen mytologiaan, Andhe alkaa paljastella. . Siinä vaiheessa kyllä harmitti, ettei se lähtenyt mukaan. Mutta eipä tämä tässä vaiheessa, valmista levyä kuunnellessa enää haittaa pätkääkään, Ville jatkaa. Andy ja Andhe vakuuttivat letkumestareiden ja taivaanrannanmaalareiden seassa soitollaan alusta pitäen. Nyt on hyvä, kun ainakin englannin kieli on varmasti bändillä hanskassa, Ville valottaa. . Aihepiirien kirjo alkaa lopulta huimata tarinoita kuunnellessa. Andy lunasti paikan säveltämällä kahdessa päivässä biisin, joka miellytti porilaisia. Ja sitten se kuitenkin vääntää tuollaista tappoa nauhalle, Ville paljastaa. . Suomalainen mieshän ei yksinkertaisesti voi olla haisematta esimerkiksi keikkabussissa. Taustalakanan taustat Pidämme tupakkatauon, jonka yhteydessä pojat löytävät laatikosta tuoreen taustalakanansa ja basarikalvot, jotka myötäilevät tulevan levyn kansiteemaa. Foto olisi kiva ylläri -tyylisiä vaatimuksia ei kuulemma hakemukseen sisällytetty, mutta toteamme valittujen kitaristien olevan onneksi hyvännäköisiä. Tämän lisäksi verkosta löytyy hauska Rocky-henkinen valmistautumisvideo uuden albumin studiosessioihin. Ja joku toinenkin Ruotsista, joka olisi tullut kuukausipalkalla bändiin, jos levy-yhtiö olisi maksanut hänelle elannon, Ville naurahtaa . Siihen se sitten saattoi jäädäkin. Eikä edes piere, eikä kiroile. Jossain vaiheessa oli pakko viheltää peli poikki ja antaa homma Yrlundille. Andhe sentään pieree ja on normaali. Andy tekee aika poppikaavalla biisit, selkeitä säkeistö? kertosäe?säkeistö- rakenteita. Siellä oli esimerkiksi sellainen joskus. Mutta miksi juuri Backstreet Boys? . Meillähän oli aluksi Travis Smithin kanssa suunnitteilla tämä kansiprojekti. ei asia ihan suoraan näinkään ole. The Cranberriesin Salvationia ainakin mietittiin, Savage Garden ja A-ha oli myös tapetilla. Selviää myös, että ulkomaalaisten valinta jäsenistöön on auttanut lyyrisessä mielessä orkesterin pyrkimyksiä, mikä loogista onkin. . Kovasti siltä viestiä tuli, että kiinnostaa, muttei ole varma ehtiikö hän tekemään kannet. Se vaan jäi sille asteelle, että kiinnostaa koko ajan, mutta siitä eteenpäin ei päästy. Skara on sellainen pieni kusinen kylä 120 kilometriä Göteborgista Tukholmaan päin, mutta sieltä löytyi myös inspiraationlähteitä. Paljon auttoi kyllä sekin, että sai soittaa tutussa paikassa ja ilman lasin takana tuijottavia ihmisiä, Mikko suitsuttaa. Seuraavaksi kuullaan levyn Japanin-bonus, joka on aika yllättävä valinta, Backstreet Boysin The Call. Miltä tällaiseen musiikilliseen labyrinttiin työntyminen pystymetsästä sitten mahtoi tuntua, sen voi vaan kuvitella. . Peli on pakko puhaltaa poikki. Epäonnistunutta seksiä ja mytologiaa Varsinaista teemaa levyllä ei ole, punaisesta langasta puhumattakaan, biiseissä kun käsitellään lähes kaikkea. Sitten oli näitä tyyppejä, jotka lähetteli pelkkiä sooloiluja. Hiljaa pysyttelevä Andhe myhäilee vieressä. Vakoiltuani YouTubesta Andyn edesottamuksia olen todennut kyseessä olevan ainakin sairaan nopea soittaja. Levy on Andhen kahta sävellystä lukuun ottamatta Andyn käsialaa. . No kun. Olin jo aloittanut sanoitusten teon, ja Ruotsissa niitä sitten Andhen kanssa väännettiin lopulliseen muottiin. Täsmälleen sama tatsi. Kyllähän mä oikeastaan joka biisiin jollain tapaa puutuin. En varmaan osu kovin kauaksi jos arvelen, että kyseessä on varsin hulvaton ja supliikki kaveri? . Olihan siinä aika lailla paskat housuissa kasata ekan kerran rummut ja alkaa hahmottelemaan. Lopulta havahdumme siihen, että koko konkkaronkka tuijottaa ihan tosissaan eri Backstreet Boysin videoita ruudulta. Tätä siinä ehkä vähän koetettiin hajottaa, tiedä sitten kuinka on onnistuttu, Teemu lisää. Bändin hetkellinen kuolema paljastuu myös jutustellessa. Ennen uuden albumin nauhoituksia Mikko ei ollut koskenut rumpuihinsa kahteen vuoteen, sen enempää kuin Teemukaan bassoonsa. No joo, ei se nyt pelkkä nimi ollut, ei se matskukaan nyt ehkä niin vakuuttanut. ?Puhtaita lauluja alkaa tulla mukaan heti, kun alan kuulostaa Mikael Kiskeltä.? . Sanoin niille, että tehkääpä joku biisikin vaikka, koska tarvitaan nimenomaan säveltäviä kitaristeja
Eiköhän kyse ole loppujen lopuksi aina ollut rahasta, Ville kuutioi. Löytyykö uudelta saksalaislevy-yhtiöltä AFM:ltä sitten kenties enemmän paukkuja toteuttaa tällaisia produktioita? . Ahtaudumme autoon ja suuntaamme kohti lauteita. Kyllä AFM antaa käsittääkseni kiertuesupportia, jos näkee sen hyödylliseksi. Skolnickille annettiin meidän levy ja se jopa laittoi perään viestiä, että diggaili siitä, Teemu paljastaa. . Muistan ne hyvin siitä, että niillä ei ollut oikein porukkaa, Jyväskylässäkin vain Insomniumin Friman katsomassa, Ville muistelee liki kymmenen vuoden päähän. . Insomniumin kanssa me on puhuttu rundaamisesta, niiden kanssa olisi perkeleen mukava lähteä. Isoin ongelma kotimaassa on se, ettei meillä ole ollut ohjelmatoimistoa. Mitä kukin toivoisi Mors Principium Estin saavuttavan vaikkapa parin vuoden sisään? . Bändin yllä on leijunut keskustelupalstoja myöten käsitys, ettei se olisi innokas keikkailuun. Ville totesi sinne päästyään, että nyt alkaa irrota tarinaa biiseihin, Mikko muistelee. Eli levyllä käydään seksuaalisen tuhertamisen kautta Luciferin kaatumiseen, mistä päästäänkin yliluonnollisuuksien kautta arkisiin perinteisiin ihmissuhdeasioihin ja vielä muinaisiin mytologioihinkin. Mä haluaisin, että olisi niin paljon rahaa, ettei tarvitsisi työskennellä Matkahuollossa ja voisi tehdä sitä mistä oikeasti nauttii. No toivottavasti, kyllä ne on ainakin olleet tosi innoissaan levystä. DevilDriverin kitaristi on ollut innoissaan meidän meiningistä. 1500-luvulla rakennettu saksalaistyylinen kirkko ja helvetinmoisia raunioita. Andhe asuu Suomessa, mutta miten bändi treenaa Andyn asuessa hyvän matkan päässä sumuisessa saarivaltiossa? . Enitenhän tässä varmaan vaikuttaa se, miten levy otetaan vastaan. Mä olen realisti. Kyllä meille Listenablen (bändin kolmen ensimmäisen levyn julkaisija, toim. Jopa Testament diggaili meidän meiningistä Saksan Earthshaker-festivaaleilla ja kutsui meidät vierailemaan bäkkärilläkin. Mikäs siellä oli ollessa, pöytä täynnä ruokaakin. Me ei treenata, eikä olla ikinä treenattukaan, Mikko tokaisee ja jatkaa, että tällä kertaa on kyllä pakko jonkin verran testailla käytäntöä, koska on niin paljon koneita kehissä. Otetaanpa ajatusleikki. Voihan siitäkin olla hyötyä, kun jonkinnäköiset isommat nimet ovat olleet innostuneita meistä. Andhen tilaus ei mene putkeen. Kitaristi on ryhmän ainoa vegaani, mutta turkkilaiset ovat lastanneet nälkäiselle miehelle kebabin tuplalihalla. Rundaaminen ja sen vaikeus Löylyissä on hyvä jatkaa turinointia. Mä diggaisin, jos olisi vaan muutama kunnon ammattimainen rundi alla ja festareita tehtynä, Mikko järkeilee. . Kyllähän meillä olisi ollut jotain pistokeikkaa toisinaan johonkin kauas, mutta järkevämpää olisi aina niittää kerralla enemmän. Mä haluan vain rundeille ja että tämä bändi saa sen mitä ansaitseekin, Andhe päättää toiveosion. Inferno 35. Joo, ja Swallow the Sunin Mikko oli siellä vielä ihan pikkupoikana corpsepaintit naamassa! Mikko valaistuu. . Olennaisia asioita pitäisi löytyä monenlaiselle kuulijalle. Saamme kuuntelun päätökseen ja siirrymme illan seuraavaan vaiheeseen, nimittäin saunomiseen, joka päätetään suorittaa Villen kämpillä Porin keskustassa. No ei mitenkään. Edellisestä levystä on kuitenkin se viisi vuotta. On ymmärrettävää, jos lafka on vielä tässä vaiheessa varuillaan, Mikko myöntää. Kuinka sitten toimitaan todellisen käskyn käydessä. Joka levyn jälkeen tämä asia on ollut tarkoitus saada hoitoon, Teemu oheistaa. . Tätä olettamusta voidaan tässä yhteydessä vähän oikoa. . Ekan levyn jälkeen oli eniten keikkoja. Tässä on vielä paljon mietittävää, perusongelmathan tässä on, että töistä pitää olla pois ja liksaa on turha odotella. Matkalla noudamme kebabia pikkunälkään. Mardukin kanssa rundi kaatui siihen, että meitä oli yksi liikaa bussiin. Mors Principium Est ei ole ollut erityisen kova keikkailemaan, mutta jalankuvaa monitorilta löytyy kuitenkin jo ulkomailta asti. Vaan eipä tämä tilanne Listenablesta ainakaan voi huonontua, Teemu sanoo. . huom.) aikoina tarjottiin ulkomaillekin neljää viittä rundia, paria jenkkirundiakin, mutta lafkaan se lopulta aina kaatui. Tämä onkin mielenkiintoista nähdä. Oikeastaan toivon myös Aston Martinin, Ville nousee pilviin. . Jos olisi saanut tehdä Euroopan- ja Jenkkilän-rundin ja käydä Australiassa, voisi todellakin olla tyytyväinen, Teemu avaa. . Joko oli liian huonoa pääesiintyjää ynnä muuta. Luulisin, että Insojen kanssa ainakin saataisiin reilua kohtelua, Mikko pohtii.
ja kuinka saatoin unohtaa: Michael Jackson!!! Nyt tilttaa pää, sorry! Kuinka tulit päätyneeksi Mors Principium Estiin? . Unohdin koko homman ja ajattelin, että ei minulla ole mahkuja. ?The Toilet Sessions?. Kuinka haastavaa MPE-levylle oli säveltää biisejä? . Halusin vain pitää huolta siitä, mutta suututin isäni ja kadun tuota temppua vieläkin. . Almost. 36 Inferno Mors Principium Estin uutuuslevyn pääasiallinen musiikkivastaava Andy Gillion löytyy jutuntekohetkellä Sydneyn lentokentältä matkalla Thaimaahan. Olen aika mahdoton tyydytettävä musiikilla, varsinkin metallissa. Olen valmis rundeihin, kunhan niillä on ruokaa! Tietenkin toivon myös, että ihmiset nauttisivat levystämme! Yleismielipide Suomesta? . Rakastan tietokonemusaa. Lopulta olin tehnyt 35 demoa, ja usko pois, minä en halua päästää paskaa käsistäni. Tämä koko levy on nauhoitettu enimmäkseen vessoissa. Englannin Bristolissa asuva perhe- ja ystäväkeskeinen, ruokaa rakastava mies toimii it-alalla ja säveltää pelimusiikkia, kun ei ole kiireinen bändiin liittyvissä asioissa. Millainen on musiikillinen historiasi pähkinänkuoressa? . Pitää varmaan alkaa kantaa useampia laatuja mukana. Illan tummuessa löydämme hassuja hahmoja ja jokaisella alkaa olla jos jonkinlaista naamaria päällä, vaikkei sellaisia lähtiessä löytynytkään. Bonuksena hukkaan reppuni ja Teemu kadottaa takkinsa, joka oli kyllä päällä mutta hävisi yhtäkkiä jäljettömiin. Varmaan erilaisia viinapullojakin, Andhe naureskelee. Uusiseelantilaista ei tällainen hetkauta . Halloween-huumassa unohdamme onneksemme karaoken. Tämä on paha. Aamuyöstä olemme näemmä udelleet suomalaiseen pubikulttuuriin tottumattomalta Andhelta, että onhan kaikki ok. En voi oikeastaan odottaa muuta kuin että soittaisimme kovia keikkoja. Tämä ei vielä riitä, vaan hävitämme lopulta toisemmekin, mutta osaamme sentään kaikki yöpuulle ja unihan maittaakin jo jokaiselle. Katoamme yöhön ja ilta ryöstäytyy odotetustikin hassutteluksi. Ainoa kielimuuriongelma tuli, kun luulin heidän haluavan sheivata (shave) jalkani. Vinnie Moore, Opeth, vanha Metallica, Symphony X, Scar Symmetry. Olin ollut jo 15-vuotiaasta kova fani, kaveri toi minulle tuolloin The Unborn -cd:n. Minulla on edelleen tuo melkein puhkikulutettu levy autossani. Ensinnäkin, halusin pysyä bändin tyylissä. Yuzo Koshiro on sankarini. Isäni opetti minut soittamaan pianoa viisivuotiaana, ja musiikki on ollut siitä lähtien pakkomielle. Seitsemän vuotta myöhemmin tämä sama kaveri soitti ja kertoi, että bändi etsii kitaristia. Andhe kuulemma osaa jo sanoja lukuun ottamatta hyvin suomalaiset vakiorallatukset. Olin työpöytäni ääressä, ryntäsin vessaan ja hyräilin seuraavan tunnin riffimelodioita puhelimeen innoissani. Melkoisia epeleitä! Rehellisesti, heidän englantinsa on paljon parempaa kuin monilla englantilaisilla ja he ovat paljon mukavampia. Ihanat vanhemmat. Mulla ei ollut kuin punaista Westiä, ja äijä kävi päälle. Mies musiikin takana Hassuja hahmoja Saunomiset alkavat olla saunottu ja ehdotan tutkimusretkeä Porin yöhön. Haluaisin ehdottomasti tietää, miltä kuulostaa vetää uusiseelantilaisen kanssa Titanicia duettona. Illan tiimellyksessä mies kertoo käyneensä menneellä viikolla ekan kerran elokuvissa Suomessa. Sain itseni aika hyvin MPE-moodiin, mutta uskon, että sekaan tuli myös ripaus Gillionia. . Suomeen saavuttuani minun käskettiin ensimmäiseksi riisuuntua ja mennä saunaan heidän kanssaan. 12-vuotiaana aloin soittaa rumpuja, ja paukutinkin kotona kattiloita niin kauan, että vanhempani ostivat omat sellaiset. Sauna ja alastomuus rikkoi jään aika tehokkaasti! Mitä odotat Mors Principium Estin vuodelta 2013? . Oikeasti kyse oli siitä, että olen liian pitkä ja jalkojani pitäisi vähän lyhentää, hah. Pienen pohdinnan jälkeen ääniraidalta kuuluva vastaus on tyhjentävä. . Ville ja muut kyllä kertoivat rehellisesti, ellen ollut oikeilla jäljillä jonkin asian suhteen, kuten pyysinkin. Rakastan klassista, esimerkiksi Beethovenia, Chopinia, Mozartia? Jazzia, swingiä, pidän todella The Reign of Kindosta ja Hayley Westernrasta. Tässä kävi oikein suomalaistyylisesti: kun oikeaa merkkiä ei löytynyt, tappeluksihan se meni. . Paluumatkalla porilainen natiivi oli tullut pummimaan tupakkaa. Joka talossa on palotikkaat pakenemiseen. Huomaamme haluavamme karaokeen. Ensin en ajatellut koko asiaa, mutta sitten väänsin parhaan demon mihin pystyin ja lähetin sen bändille. Seuraavana päivänä Villeltä tuli mailia, ja hän sanoi pitävänsä biisistä ja halusi kuulla lisää. . 16-vuotiaaksi asti minulla oli lukemattomia bändejä, mutta ei niistä sen kummempaa syntynyt. En halunnut uuden albumin kuulostavan kokoelmalta vanhoja riffejä, mutta en myöskään fanien kuulevan täysin uudenlaista bändiä. Siihen ei tällä erää minunkaan uskallukseni riitä, joten livistän paikalta toivottaen Mors Principium Estille oikein valoisaa tulevaisuutta. Paluumatkalla huomaan, että ääninauhurini on ollut päällä koko yön. Kahdestakin syystä erittäin haastavaa. Luulen, että olemme hyviä kavereita, vaikka hän on repinyt palasiksi suurimman osan demoistani, hah! Kuinka olet tullut muuten toimeen bändin jäsenistön kanssa? . Jollei se ole tarpeeksi hyvä syy rakastaa maata, en tiedä mikä on.. Tätä tehtiin siis niin, että olin Englannissa ja minua ohjeistettiin sähköpostitse. Toinen vaikeus oli, että kun olin saanut kymmenen demoa valmiiksi, Ville totesi, että ne ovat älyttömiä mutta paranevat koko ajan, joten jatka kirjoittamista. Myöhemmin Villeltä tuli toinen maili, jossa luki, että kundit haluavat oikeastikin kuulla lisää. Noin kymmenvuotiaana tartuin kitaraan tosissani ja annoin palaa. Keräsin ensimmäiset keikkailu- ja levytyskokemukseni paikallisessa Shadow Law -bändissä parikymppisenä. Mitä levylautasellasi pyörii? . Tallenne pursuaa tietenkin naurua ja yleistä hälinää. Kiireinen velikulta suostuu hetkeksi Infernon hampaisiin valaistakseen bändin nykytilaa ja sitä, kuinka siihen päästiin. Vieraanvaraiset Andhe ja Teemu esittävät vielä aamulla, josko jäisin tekemään haastattelua vielä toiseksikin päiväksi. osittain siksi, että mies voitti tappelun, ja toisekseen, kotimaassa vastaavasta olisi tullut kuulemma jo puukkoa. Musamakuni on täynnä vastakohtia. Rakastin pienenä kitaraa niin paljon, että kerran isäni poissa ollessa vein hänen kitaransa ulos ja tiskasin sen... Tilannehan oli siinä mielessä huvittava, etten lopulta saanut edes selville, mitä merkkiä äijä olisi halunnut. Tästä kasvoi myös rakkauteni kitaraan
Inferno 37
Jokaisen sointu- tai sävelyhdistelmän piti olla lähtökohtaisesti synkkä. Syntyi Minä elän ja Uljas uusi maailma, kaksi omin päin äänitettyä biisidemoa. Laulaja kantaa tunnistettavampaa nimeä Kotamäki. Laulajavalinta oli Laakson mukaan selkeä ratkaisu alusta asti; monisäikeinen musiikki vaatii monipuolisen tulkitsijan. . Oli aika selkeää, että siinä pitäisi osata murakampi osasto ja blackimpi kähinä, puhdas laulu ja puheosuudet.. yhteen, että Chaosweaverissä koskettimia soittava Laakso innostui itsekin kurkottamaan yhä syvemmälle pimeyden uumeniin. Chaosweaverin kakkoslevyn äänitysten venähtäessä kosketinsoittajalla sattui olemaan sekä ylimääräistä luppoaikaa studiolla että ?asioita, jotka halusin saada ulos systeemistä?. Mies antoi itselleen yhden ohjenuoran: 38 Inferno . Ehkä se on jokin tämmönen jin/jang-juttu, että on ulospäin aika positiivinen ihminen, mutta sitten sisimmästä kumpuaa ne synkimmät puolet ulos musiikin ja tekstien kautta. Luomuksen nimi on Kuolemanlaakso, ja sen perustaminen juontaa juurensa Triptykonin parin vuoden takaiseen Eparistera Daimones- levyyn. Syntyi uljas uusi maailma . Teksti Riitta Itäkylä I KUVA Sami Jämsén I www.kuolemanlaakso.net Chaosweaverin Markus Laakso viritti kitaransa alas ja löysi Eino Leinon. Säveltäjä ei kuitenkaan puhua pukahtanut asiasta kenellekään, kunnes studiolla pidettiin bileet hänen poissaollessaan ja demot kantautuivat juhlivien muusikoiden korviin. Seurauksena oli innostunut puhelinsoitto Chaosweaverissä Albert-nimeä tottelevalta, Kuolemanlaaksossa Kouta-nimen omaksuneelta kitaristitoverilta, jonka johdosta Laakson suunnitelmat omasta salaprojektista kariutuivat ja bändi perustettiin. Jyväskyläläinen ja neljä uunoa Koutan ja Laakson lisäksi Kuolemanlaaksossa soittavat Usva ja Tiera. nimeltään Kuolemanlaakso. Mullasta maan M arkus Laakso kertoo lähes salaisena projektina alun perin syntyneestä, joskin nopeasti varsinaiseksi bändiksi kasvaneesta sysimustasta, maasta ja mullasta vaikutteita imevästä luomuksestaan. . Se ?kietoi niin maukkaasti tämän übersynkkyyden ja raskauden ja haikeuden ja vihan ja kaikki negatiiviset fiilikset
yhdistävä perimmäinen tunne, jolle Kuolemanlaakso ja sen musiikki perustuu. . Santura päätyi soittamaan kitaraa viidellä raidalla, ja yhteistyötä on tarkoitus jatkaa tulevaisuudessa. Santuran vilpittömyydestä kertoo myös hänen halunsa saada levyn sanoitusten englanninkieliset käännökset, jotka päätyivät levyn kansilehteen. Tekstit nyökkäävät kunnioittavasti Eino Leinon Helkavirsien suuntaan, ja Laakso myöntääkin suoraan olevansa sanoittajana runoilijalle velkaa; teksteissä kuiskii vanhakantainen rytmi. . Tuntuu, että kaikilla on semmoinen matalasoutuinen pohjavire taustalla. Alavireiset helkavirret Uusi uljas maailma edustaa monella tavalla uutuutta ja rajojen yli astumista. En sano, että kaikki minä-muodossa laulettu on ?minä itse?, mutta niissä on jonkinnäköinen kosketuspinta elämään. Uljas uusi maailma -biisissähän maailma palaa, hukkuu veden alle ja kaikki elämä lakkaa. Kun tässä nyt on yks jyväskyläläinen, joka on kohtalaisen menestynyt omien bändiensä kanssa, ja neljä muuta uunoa, joiden levymyynnit ei nyt ole mitään äärimmäisen isoja... Ei vain siinä mielessä, että levy on Kuolemanlaakson debyytti, vaan myös henkilökohtaisemmalla tasolla. Levyn työstäminen esitteli säveltäjälleen monta täysin uutta näkökulmaa taiteen ja musiikin tekemiseen. Ensinnäkin, koko levy on soitettu droppi-C-vireellä, mikä avasi kitaristille mahdollisuuksia ja ovia uusiin maailmoihin. . Hirmu leppoinen fiilis on bändin sisällä, kaikki on ihan äärimmäisen kivoja jätkiä ja meillä on hirveän hauskaa keskenään, mutta... . Tämän päätin jo heti kun rupesin tekemään ensimmäistä biisiä. niin kyllähän se aika lailla vääristävä leima sinänsä on. Tärkeämpää kuin kenenkään jäsenen henkilökohtainen muusikonmaine on se kaikkia ?uunoja. Että mitkä sen motiivit siinä on. Kotamäen mukanaolo on kuitenkin osoittautunut oivaksi valinnaksi, ja kaikki osaset sopivat paikalleen. Ja myöskin se, millä tavalla Mikko suhtautuu siihen, että se lähtee ihan täysin tuntemattomaan uuteen suomenkieliseen bändiin mukaan. Kun uusi maailma nousee, kaikki ovat täysin tasavertaisia keskenään, kukaan ei ole toista parempi, rikkaampi eikä köyhempi, eikä kellään ole velkaa eikä miljoonia, ei autoja ja muuta tämmöstä. Jokaisen jäsenen mieli ja sydän on bändissä mukana. Kyllä se silleen vähän mietitytti. Ellei jopa mullan alla. . Mistään sivuprojektista tai niin sanotusta ?supergroupista. Että nyt ei ufoilla missään avaruudessa, vaan ollaan hyvin, hyvin maan pinnalla. Että tuhoaako se jälleen itsensä, niin kuin nyt väistämättä käy. Ei se ole kuin ajan kysymys.. ei ole kyse. . Sieltä löytää semmosia ääniyhdistelmiä, mitä ei normaalivireellä tulis välttämättä edes testattua, tai ei olisi mahdollista testata. Saksan Woodshed-studiolla Celtic Frost- ja Triptykon-velho Viktor Santuran seurassa työskentely oli jo itsessään mullistava kokemus, eikä vähiten miehen oman innostuksen takia. Levyn lopetus jättää tekijän näkökulmasta sen kysymyksen, että toistaisiko ihmisluonto samat virheet, jos se saisi toisen mahdollisuuden. ?Tuntuu, että meillä kaikilla on semmoinen matalasoutuinen pohjavire taustalla.? Nimekkään ja kansainvälistäkin mainetta Swallow the Sunissa ja Barren Earthissä niittäneen Mikko Kotamäen kiinnittäminen ei kuitenkaan käynyt täysin varauksettomasti.
Perinteisellä kitara?basso?rummut?laulu-kombinaatiolla luodut tunnelmat ovat enemmän kuin riittäviä. 40 Inferno Osasta Dark Metalin kappaleista löytyy myös yllättävät hetkensä, ja yleensä tämä tapahtuu juuri silloin, kun on alkanut uppoutua levyn tasaisenpiinaavaan mateluun. Albumilla hidas ja painostava doom metal yhdistyy omanlaisen tunnelmalisän tuoviin black metal -elementteihin, mutta musiikissa ei ole kyse tyypillisesti käsitellystä pahuudesta, vaan nimenomaan henkilökohtaisen mentaalitason pimeydestä. Tämä on aistittavissa varsin selkeästi etenkin Shiningin alkupään tuotannossa, ja ehtipä Niklas vaikuttaa Bethlehemin vokalistinakin bändin kahdella viimeisimmällä julkaisulla (2009?11).. Bändi ei vain kastanut sitä debyyttialbumillaan, vaan antoi sille myös merkittävän musiikillisen alkusykäyksen, jossa pimeys oli kaukana hämärästä. Bändi saattaa herättää kuuntelijansa takaisin reaalimaailmaan vetelemällä avokämmenellä ympäri korvia lyhyellä blastbeatkaahauksella tai yllättävällä, jopa lohdullisia säveliä sisältävällä tunnelmanmuutoksella, vain palatakseen takaisin luojiensa ahdistavan olotilan kuvailuun. Kuten uuden metalligenren. pimeyden ytimessä Siinä missä Venomin Black Metal -albumi (1982) määritteli uudenlaisen musiikkityylin ja Possessedin Death Metal -kappale (1985) yhdessä Death-orkesterin kanssa kokonaisen genren, Bethlehem on pitkälti vastuussa dark metalin synnystä. Teksti Miika ?Mega. Ainoa pakotie ja selviytymiskeino syvistä sielun syövereistä kohti valoa oli luoda musiikkia, joka kumpuaisi suoraan alitajunnasta. Tähän päästäkseen yhtyeen ei tarvinnut käyttää ylimääräisiä kuorrutuksia, kuten naislauluja tai edes juurikaan koskettimia. Kuusinen Bethlehem Dark Metal Adipocere 1994 Kaikkea se ahdistunut saksalaismuusikko keksii. Alkoholi ja tupakka saivat kilpailevan, äärimmäisen tehokkaan luonnonmukaisen lääkkeen, jonka ansiosta rumasta syntyikin jotain kaunista ja lohduttavaa. Kolmen demon ajan kypsynyt visio kristallisoitui vuonna 1994 julkaistulle Dark Metal -debyytille. kolme rumpalia ja kitaristia sekä yhdeksän eri laulajaa) bändi tuntuu kadottaneen näkemyksensä pahan kerran. Tai ehkä sen ainoalla alkuperäisellä jäsenellä Jürgen Bartschilla menee vain nykyään liian hyvin, sillä Bethlehemin tapauksessa taide syntyi todellakin kärsimyksestä ilman minkäänlaista romantisointia. Ei ole kovinkaan yllättävää, että omien sisäisten demoniensa kanssa pitkään kamppaillut ja niitä musiikiksi kääntänyt Niklas Kvarforth on nimennyt Dark Metalin yhdeksi suurista vaikuttajistaan. On helppoa kuvitella, että juuri tällaiselta syvä masennus tuntuu niine harvoine hyvine hetkineen. Jos musiikki on selkeässä ahdistuneisuudessaan painostavaa, se onnistuu jollain ihmeen keinolla myös lääkitsemään kuuntelijaansa. Tästä dark metalissa on kysymys. Albumin ajaton vahvuus piilee siinä, että vaikka se on niin tuotannoltaan kuin biiseiltäänkin varsin yksinkertaista ja ajoittain jopa hiukan kömpelöä musiikkia, sen melodioissa ja raskaassa ilmapiirissä piilee omalaatuista, syvälle porautuvaa tenhoa. Dark Metalilla päivä painuu mailleen, ja koko sen keston ajan vallitsee yön musta, lohduton pimeys. Thrashiä veivanneesta Morbid Visionista lätkimään lähteneiden basisti Jürgen Bartschin ja kitaristi Klaus Mattonin lähipiirissä osin oman käden kauttakin tapahtuneet useat kuolemantapaukset, yleinen masentavan urbaani ilmapiiri sekä henkinen lamaantuminen imaisivat kaksikon mustaan aukkoon. Esimerkiksi Funereal Owlbloodia kuunnellessa on helppo ymmärtää Bartschin ajatusmaailmaa, kun samaa kehää pyörineet omat yölliset ajatukset purkautuvat syksyisen aamun sarastuksessa. Esikoisensa jälkeen orkesteri on laajentanut levy levyltä niin musiikillista kuin sanoituksellista repertuaariaan uppoutumalla entistä syvemmälle hulluuteen ja surrealistisiin teemoihin. Seuraajansa Dictius Te Necare (1996, latinaksi ?sinun tulee tappaa itsesi?) oli vielä kiehtova julkaisu, mutta lukuisten miehistönvaihdosten myötä (mm
Tarkoitukseni oli koko ajan antaa nimi Infernusille. Normaalisti vastaukseni ovat hyvin suorasanaisia, mutta tähän vastatessani minun on omaksuttava hieman oudompi muoto, hän aloittaa. 42 Inferno . Kun jostakin on tullut niin suuri osa sinua, siitä on hyvin vaikeaa päästää irti. Debyyttilevystä on ollut puhetta siitä asti eli nyt jo runsas kolme vuotta. Erinäisten elämänmuutosten ja taiteellisten vaikeuksien jälkeen bändi (johon kuuluvat myös Djervissä soittanut Sir, Motorpsychon Kenneth Kapstad, Dimmu Borgirinkin koskettimista vastaava Geir Bratland sekä Grimfistissä kannutteleva Lost Kilman) julkaisi tänä syksynä odotetun ensilevynsä. ja siten myös tavaramerkin omistusoikeuden . Nimi on nyt siellä minne se kuuluu, ja kaikki on kuten pitääkin. Erakon energiaa Kun Gaahl puhuu itsensä tappamisesta, hän ei tarkoita kirjaimellista itsemurhaa, vaan vanhan minän totaalista tuhoamista uuden tieltä. . ulkopuolelle lokakuusta 2007 alkaen jätettyään virallisen kokoonpanon. Tänä päivänä Roger Tiegs, taiteilijanimeltään Infernus, jatkaa kaksikymmentä vuotta sitten perustamaansa Gorgorothia. Vedoten Norjan patenttiviraston lakiin tavaramerkeistä, erityisesti sen kolmeen erilliseen pykälään, Oslon käräjäoikeus totesi Gorgoroth-nimen kuuluvan laillisesti bändin perustajalle Roger Tiegsille. Tom Cato Visnes ja Kristian Espedal todettiin lukeutuneen bändin . Voidaan kuitenkin pohtia, kuinka hyvin tai huonosti hänen sanansa on mediassa ymmärretty ja tulkittu. Gorgorothin jälkeisenä aikana Gaahl keskittyi muun muassa norjalaisista ruuneista innostuksensa ammentavaan folkprojekti Wardrunaan, musikaalinäyttelemiseen ja maalaamiseen. Gaahl on ollut oman sulkeutumisensa, ujoutensa ja yksityisyydentarpeensa suhteen varsin avoin. Se, kuten myös bändin musiikki, ottaa askeleen jos toisenkin pois niin sanotusta perinteisestä black metal -tyylistä, mikä on saanut internetissä jo osakseen herjaa ja sormenheristelyä. Gaahl ei pahemmin herjaajista piittaa vaan keskittyy mieluummin olennaiseen. Hyvin avoimesti henkilökohtaisista luomistukoistaan ja sisäisistä ristiriidoistaan kertova ujonoloinen mies naurahtaa hieman, kun häneltä kysyy muutaman vuoden takaisesta nimikiistasta ja siitä, miksi hän ylipäänsä halusi Gorgoroth-nimen itselleen. . Minun piti vain tappaa itseni. Teksti Riitta Itäkylä I KUVA kristian espedal I www.myspace.com/godseedband ?Mielestäni on surullista, että ihmiset tuhlaavat aikaansa muiden arvostelemiseen sen sijaan että tekisivät j otain itse.. Minun piti tappaa itseni, ja minun täytyi tappaa paitsi itseni myös yhteyteni Gorgorothiin siten, että Gorgorothilla ei olisi enää mitään tekemistä minun kanssani. Gaahl muistuttaa, että juuri hänestä oli vuoteen 2007 mennessä ehtinyt kehkeytyä ?Gorgorothin kasvot?. Omien sanojensa mukaan hän tunsi kuitenkin olonsa bändissä syvästi epämukavaksi, eikä miestä ole vaikea uskoa. Oman taidenäyttelynsä aikoihin vuonna 2010 mies mainitsi, ettei olisi pystynyt tuomaan töitään julki kymmenen vuotta aiemmin, koska ?silloin ne olivat vielä liian yksityisiä?.. Halusin kadota, hän toteaa yksinkertaisesti muistellessaan viimeisiä vuosiaan Gorgorothissa. Julkisuudesta vetäytyminen ja omaan sisimpäänsä keskittyminen on tärkeää, jotta voi luoda. Ex-jäsenet Visnes ja Espedal, jotka suuri yleisö tuntee nimillä King Ov Hell ja Gaahl, ovat sittemmin jatkaneet omalla musiikillisella tahollaan. Heidän yhteinen projektinsa God Seed sai nimensä käräjäoikeuden päätöksen jälkeen vuonna 2009. Jokainen, joka on nähnyt Metal . Kaikki meni siis suunnitelmien mukaisesti, hän sanoo ja naurahtaa hiljaa. . A Headbangers Journey -dokumentin ja siinä esiintyvän viinilasiaan silittelevän, Saatanaa ylistävän mystisen Gaahlin, voi päätellä itse, kuinka tosissaan hän on ja kuinka hyvin hän tosiaan viihtyi Gorgoroth-näytelmän arkkisatanistin roolissa. . Se kantaa nimeä I Begin, ja kannen logo on siisti ja selkeä. Metallimusiikin jo kerran taakseen jättänyt ex-Gorgoroth-ääni Gaahl palaa rikospaikalle. Taivaanrannan- maalari M aaliskuussa 2009 eräs pitkällinen ja monia mutkia ja väärinkäsityksiä sisältänyt oikeusprosessi saatettiin viimein päätökseen
Inferno 43
takia, ja poser-syytöksiä osakseen saanut Gaahl toteaa vilpittömästi olleensa kykenemätön jatkamaan vanhassa roolissaan ainoastaan ?viihteellisyyden? nimissä. . Gorgoroth jätettiin taakse ?stagnaation. Meidän kaikkien pitää tulla omaksi potentiaaliksemme. Se kertoo siitä potentiaalista, joka on meissä kaikissa. Tätä nykyä mies toteaa löytäneensä taas kipinänsä ja kuulostaa toiveikkaalta, mitä tulee sen säilymiseen. ja Gaahlista. . Se on yksityisempää. Eri asia on, kuinka innokkaasti hän on esitellyt näitä elämänsä osa-alueita julkisuudessa. God Seedin levyä odotettiin ulos jo vuonna 2009. Alussa luulin itse asiassa haluavani taas vetäytyä pois, hän myöntää. Harjoitusjakson päätyttyä oli esitysten vuoro, ja kuusi iltaa viikossa osoittautui kaikesta bändikiertuekonkaruudesta huolimatta melkein sietämättömän intensiiviseksi kokemukseksi. . Hän sanoo musiikin olevan jotakin, joka on ihmisessä ?jo ennen syntymää?, ja hänen oma identiteettinsä laulajana perustuu juuri sille jo aiemmin mainitulle hiljaisuudelle ja yksityisyydelle. . On hyvä, että tekee jotakin, jossa on tilaa kehittyä. Sama vaistomainen asenne pätee myös Gaahlin suhtautumiseen omiin laulajanlahjoihinsa. Gaahl itse tarttui tilaisuuteen tietenkin innoissaan. . Otin roolin vastaan, koska halusin saada tauon itseni esittämisestä, mies nauraa ja kuulostaa vapautuneelta. Musikaali ja teatteri soivat taiteilijalle kaivatun pesäeron black metalista, Gorgorothista... Kipinää ja potentiaalista energiaa, täydentää Gaahl. . Menetin kokonaan sen kyvyn noin neljäksi viideksi vuodeksi, enkä oikein tiedä miksi. Opin aika paljon paitsi teatterintekemisestä myös auttamisesta... Puhtaan emootion, hän painottaa. Tunteisiin sukeltamiseen mies sai oivan tilaisuuden pari vuotta sitten Bergenin Den Nationale Scenen pyytäessä häntä mukaan Svartediket-musikaaliin. Kun ihminen kasvaa, hän kasvaa tiettyihin kuvioihin. Kaikessa luomisessa on kyse lapsena elämisestä, lapsenmielen omaamisesta. Maalatessa minä tiedän kyllä, että en osaa. En ole koskaan yrittänyt kehittyä teknisesti, vaan löytää tunteen. . Lähtökohtaisesti vastaisin tuohon, että en pysty valitsemaan vain yhtä... Hän sanoo suoraan toivovansa, että tällä kertaa kipinä kestää eikä innostus sammu. God Seediä perustaessa epäily oli kuulemma yhä läsnä. . Siinä onkin se vaikeus, johon törmää. God Seed suo taiteilijalle tänä päivänä tarvitsemansa kanavan, mutta hän on vahvuuksistaan ja mieltymyksistään yllättävänkin avoin. Kun Gaahlilta kysyy, minkä taiteenlajin hän valitsisi, jos vaihtoehtoina olisivat teatteri, maalaustaide ja musiikki, hän naurahtaa taas hiljaa ja rupeaa tarkastelemaan mielessään eri mahdollisuuksia. . Kyseessä ei suinkaan ollut mikään Maija Poppanen, vaan esitys käsitteli tarinoita ja myyttejä Svartediket-järvellä 1800-luvulla tehdyistä lapsi44 Inferno surmista. Itse asiassa se oli lähin vankilakokemukseni koskaan, hän naurahtaa taas hiljaa. . mutta ymmärrän kysymyksesi ja vastaan siihen, että luulisin valitsevani maalauksen. Se oli todella hyvä kokemus. Lapsen mielin Kaiken kaikkiaan Gaahl vaikuttaa vihdoin päässeen irti Gorgorothin taakasta ja tuntuu olevan sinut oman itsensä, taiteensa, identiteettinsä ja maineensa kanssa. Normaalisti minun täytyisi todellakin pakottaa itseni tekemään jotakin sellaista. Gaahl myöntää itse olevansa luonteeltaan ujo, joten teatterimusikaalin työstäminen ison porukan kanssa onnistui haastamaan miehen sekä taiteilijana että ihmisenä. minun täytyi auttaa heitä äänenkäytössä, ja koko homma tapahtui enemmänkin luokkatuntiympäristössä. Syynä ?innostuksen puute?. . Minun on vaikeaa löytää asioita, joita haluan luoda. . Totta kai sillä on osittain kai tekemistä vanhenemisen, mutta myös yksityisyyden kanssa. Minä nimittäin olen todella riippuvainen tietynlaisesta yksinäisestä, eristäytyneestä mielentilasta. God Seedin debyyttilevy käsittelee miehen mukaan nimenomaan tätä luomisen ja synnyn paradoksia; tilaa tyhjyyden ja täyttymisen välisessä hiljaisuudessa. . Vaikka God Seed koetaan Gaahlin mukaan sekä bändin sisällä että ulkomaailmassa ainoastaan hänen ja King Ov Hellin yhteisprojektina, livesoittaminen saa hänen toivonsa mukaan myös bändin muut jäsenet sopeutumaan omiin osiinsa. Mies kuulostaa positiiviselta ja innokkaalta. Siinä on kuitenkin kyse vain minusta itsestäni, enkä pystyisi tekemään sitä kenenkään muun kanssa. Norjan kirkonmiehet eivät odotetusti lämmenneet ajatukselle kirkonpolttoja puolustavan ja Saatanasta suopeaan äänensävyyn puhuvan miehen valitsemisesta esiintymään yhteen maan vanhimmista teattereista . En oikeastaan osaa maalata, mutta onnistun silti maalaamaan sen mitä haluan. Täytyy aina tehdä mitä roolihahmo tekee, ja sitä päätyy aina muuttumaan osin juuri siksi hahmoksi. Tiedän, että sen säilyttämisestä tulee aina vain vaikeampaa. Se oli käyttänyt loppuun potentiaalinsa. Jälleen kerran kuuluu pehmeä nauru. Tuleva kiertue Cradle of Filthin ja Rotting Christin seurassa on bändille ?välttämätön?. Uskon onnistuvani, mutta minun on taisteltava sen eteen entistä enemmän.. Sen takia hyväksyin roolin. On aina vain vaikeampaa pysyä lapsenmielisenä. Olen kuitenkin onnekas, eikä minun tarvitse valita! mies nauraa. Roolihahmoista omakuvaan Gaahl haluaa selittää, missä maalaamisen vapaus piilee. . Sen maaperässä ei ollut enää mitään, josta imeä ravintoa. . Kyseisen vuoden heinäkuussa Gaahl ilmoitti kuitenkin lähteneensä bändistä. ?Minun piti tappaa itseni, ja minun täytyi tappaa paitsi itseni myös yhteyteni Gorgorothiin siten, että Gorgorothilla ei olisi enää mitään tekemistä minun kanssani.? Gaahlista puhuttaessa onkin tärkeä muistaa, että taidemaalaus, Wardruna, teatteri ja toisin sanoen kaikki ei-black metal, ei-Gorgoroth ja ?ei-Gaahl?, ovat aina olleet osa miestä itseään
+ SEREMONIA To 10.1.2013 TURKU, Klubi 13/16 EUR Pe 11.1.2013 TAMPERE, Klubi 13/16 EUR La 12.1.2013 HELSINKI, Korjaamon Vaunusali 15/17 EUR Ennakko: Tiketti. La 2.2.2013 Helsinki, Nosturi Liput 18 EUR +toimituskulut. Ennakko: Tiketti.
vaan eipä kyllä aivan tolkuttomia hittisävelmiäkään. Sitä kun on niin perkeleen runotyttö. pohjamutaa Matti Riekki Inferno 47. Seitsemäs kerta sanoo toden ainakin siinä mielessä, ettei Koi No Yokanilta löydä paljonkaan löysää . Rakkauden merkistö Deftones Koi No Yokan Reprise Arvosteluasteikko lyhyesti: Kalifornialainen Deftones taisi saada syyllisen leiman uuden vuosituhannen alun pomppumetallioikeudenkäynnissä, vaikka se tuskin itse katsoo osallistuneensa rikokseen rockmusiikkia vastaan. Tiedä sitten, asuuko havainto vain näissä korvissa, mutta Koi No Yokanilla tämä haikeankaunis herkkyys tuntuisi olevan tavanomaista enemmän pinnassa. Mainittuja nokkamiehiä yhdistää, että kumpikin kaipaa hellyyttä. Deftonesin viimeisimmät viisi vuotta on ollut vaikeaa aikaa. Voi toki olla, että myös levyn hieno nimi (japaniksi tunnetila, jonka pauloissa vastatavanneet, toisilleen uppo-oudot ihmiset tietävät olevansa toistensa suurin rakkaus ja kohtalo) vaikuttaa asiaan. Yhtyeen alkuperäinen basisti Chi Cheng joutui vuonna 2008 pahaan auto-onnettomuuteen ja toipuu vakavista vammoistaan edelleen kaukana Def-ruodusta. Edellisellä albumilla Diamond Eyesilla (2010) bassovastuun ottanut Sergio Vega on mukana myös uudella tuotoksella, ja vaikkei levyn tekijätietoja ole kirjoitushetkellä nähtävillä, yhtye on kertonut haastatteluissa miehen panoksen kasvaneen uusien kappaleiden myötä. Vaikka Koi No Yokanin raidoilta voi löytää joitain tässä kontekstissa uudenkuuloisia jippoja, perustuksiltaan albumi on mestariteos keskiverto tuttua Deftonesia: alavire määrää, riffit murjovat ja Chino Moreno venyttelee (kirjaimellisesti) äänijänteitään mielipiteet jakavaan tyyliinsä. Totta onkin, että jos bändin habitusta vertaa vaikkapa (jälleen uutta tulemista yrittävän) Limp Bizkitin vastaavaan, voidaan puhua helposti yöstä ja päivästä: siinä missä Fred Durst on se oikeussalin värikäs, aina äänessä oleva häirikköpelle, Chino Moreno näyttäytyy ujona, tennareihinsa katuvaisena tuijottelevana pilviveikkona. Nyt on vain niin, että kokonaisuutena Koi No Yokan määrää muutamaa edeltävää kiekkoa tehokkaammin. Deftonesin syntinä on ollut milteipä koko sen levytysuran, että jotkin kappaleista toimivat jumalattomalla impaktilla, osa taas tuntuu siltä kuin se olisi taputeltu kasaan huvikseen, pössy huulessa jammaillen. Levy on joka tapauksessa koko mitaltaan hienoa kuunneltavaa. Deftones-musiikin valttikortteja on aina ollut ytimet ruhjovan riffimällin lisäksi sen nuoteissa piilevä selittämätön kauneus, joka ei tunnu aukeavan aivan kaikille
Enemmänkin juuri hypnoottista. Uljas uusi maailma on väkevä kokonaisuus, josta ei löydy heikkoja lenkkejä. Silti levyssä on myös eteenpäin ajavaa voimaa ja tempoa muistetaan kiihdyttää aina välillä, joten tässä suhteessa jylhyys ja painavuus ei näyttäydy mitenkään letargisena. Onnittelut myös tämän vuoden parhaista kitarasoundeista metallilevyllä. Mikko Malm Mors Principium Est ...and Death Said Live AFM On melkoisen merkillistä, kuinka upean Liberation=Termination -levyn (2007) jälkeen useiden kitaristien- ja biisintekijävaihdosten kanssa vuosia kamppailleet porilaiset kuulostavat edelleen ainoastaan ja vain itseltään. Jokainen hetki on asiaa ja kappaleet kasvavat dynaamisen kiireettömästi. Suureksi osaksi levyn toimivuutta on laskettava myös sen napakka ja maltillinen kesto. Goottimetallin, thrashin ja melodisen blackin mikstuuran viimeistään ylivertaisella Dusk... Siitä löytyvät syksyn kaikki värit ja melankolian sävyt. Hetkellisiä Coldplay-fiiliksiä orkestroituine leijailuineen ei kannata kuitenkaan kavahtaa, sillä isokätistä mäiskintääkin vyörytellään. Se ei kuitenkaan tyydy monien muiden lailla pelkkiin pikkunätteihin pamauksiin, vaan tykittää räväkästi ja melkoisella vauhdilla ilmoille massiivisen näytöksen täynnä toinen toistaan komeampia ja äänekkäämpiä muodostelmia. Lukuisia eri sävyjä sisältävällä väriloistolla ei kuitenkaan peitellä muuten köyhää sisältöä. tai näkynee, mistä näistä tietää . Luonnosta ja kuolemasta, elämästä varjoisilla kujilla, jossain modernin maailman tuolla puolen lauletaan. Vaikka Kuolemanlaakso luottaa sekä sanoituksellisesti että musiikillisesti hyvin pitkälti traditionaaliseen ilmaisuun, sillä on muutamia ässiä hihassaan. Myös tietty psykedeelis-surrealistinen pohjavire vie yhtyettä pois perinteisen gotiikan tehokeinoista. Synkkyydestä huolimatta tämä ei ole paatoksellista musiikkia. Postrockin sudenkuopat se välttää komeasti, eli turhaa jaanausta tai liiallista teemoissa viipyilyä ei ole lainkaan. Two Decades of Love Metal Sony Verrattoman Screamworks: Love in Theory and Practice -levyn jälkeen HIM sysää ihmissuvun kiusaksi uuden kokoelmalevyn. Niin kuin tapana on, koosteelle on ujutettu myös annos uutta materiaalia. XX:n tapauksessa tämä tarkoittaa yhtä kappaletta, Strange Worldiä, joka ei kuitenkaan ole yhtyeen omaa käsialaa vaan 48 Inferno Ké-nimisen artistin tuotantoa 1990-luvun puolivälistä. HIMin kaksi vuosikymmentä jatkunut ura on kantanut kiellettyä hedelmää paitsi komeiden myyntilukujen myös hienojen sävellysten muodossa. Niinpä XX on melkoinen hittitiiviste, ja suuri . Kun kerran pyöreitä, pentagramminomaisia vuosia vietetään, paketilta olisi odottanut paljon enemmän. Cradle of Filth The Manticore and Other Horrors Peaceville Cradle of Filthistä diggaileminen oli jyrkästi kiellettyä aina 1990-luvun loppuun saakka. Mukana on teemaan sopivasti tasan 20 kappaleen ja 76 minuutin verran poikkeuksellisen tyylitajuista, punaviininpunaista, kalman kanssa flirttailevaa ja samettiselta korvaa vasten tuntuvaa, hienostuneen dekadenttia kotimaista rockmusiikkia. Jos levyä lähestyttäisiin puhtaasti musiikillisia ansioita arvioiden, pistesaalis olisi reilusti korkeampi, mutta kokoelmalevynä XX on keskinkertainen . pelkän Strange Worldin vuoksi hankintaa on vaikea suositella. Kunhan kuluu kymmenen vuotta lisää, HIM voi juhlistaa kolmikymppisiä hienovaraisesti XXX-nimisellä kollaasiteoksella. Panu Koski Betrayal at Bespin Rains Avenger Omatekoisella esikoisellaan hatunnoston ansainnut postrockryhmä nostaa panoksiaan kunnioitettavalla itsensähaastamisella. Biisien ehdoilla tehdyt sovituk- set vaativat rocksoitinten lisäksi milloin runsaita jousia, milloin saksofonia, pianoa tai elektronisia höysteitä. Meno on suurieleistä, monisyistä ja etenkin omakustannejulkaisuksi uskomattoman tyylikästä. Paketti on siis niin sanotusti kasassa ja täysin oman näkemyksen mukainen. Rainsilla satakuntalaisjoukkio ilmaisee tummasävyisiä tunnelmia erittäin monipuolisesti. Suosiota yhtye tuntui kuitenkin saavuttavan kaikkialla missä kulki, mikä kaiketi johtikin jonkinmoiseen menestyskrapulaan. Bändin uuden vuosituhannen julkaisut ovat olleet tasoltaan vaihtelevia mutta eivät missään vaiheessa erityisen hyviä. Erityisen tarttuvia hittejä levyltä on turha etsiä, mutta vahvojen tunnelmien tyylikästä ilmaisua on tarjolla todella runsaasti. Kimmo K. myös levyn otsikossa. Jonkinlaisista saatesanoista tai ylipäänsä mistään ylimääräisestä haaveilevat saavat siis laskeutua takaisin arkkuunsa kauneusunille. Itse sävellysten viehätysvoimaa tämä ei tietenkään tuhoa. Hienointahan tässä on kuitenkin se, että ...and Death Said Live on näinkin kova kokonaisuus. Tuolloin bändin fanit löytyivät useimmiten ammattikoulujen tupakkapaikoilta uniformuinaan bensalenkkarit, mustat farkut, paskainen Karhu-lippis ja avoimen pilottitakin välistä pilkottava CoF-paita. Filthin leimautuminen ?junttibändiksi. Uusien jäsenten suhteen on todellakin kannattanut mennä merta edemmäs kalaan. Mors Principium Est on edelleen melkoista ilotulitusta melodisen death metalin saralla. Sehän voisi olla suoraan Paradise Lostin uuden levyn titteli.. osa levystä on hyvin tuttua jo satunnaiselle radionkuuntelijalle. My Hands on Firessa lauluosasto menee mustametalliseksi raakunnaksi, pienimuotoisillaan yhtye puolestaan soi tyylikkään elokuvallisesti kuin Earth tai leppeästi tunnelmoiva Pink Floyd. Rainsilta on hankala nostaa erillisiä kappaleita, sillä lauletut ja instrumentaalibiisit muodostava yhdessä yhden suuren kokonaisuuden. Vokalistina levyllä on Mikko Kotamäki (Swallow the Sun, Barren Earth), joka tekee tälläkin levyllä vakuuttavaa jälkeä. Kuolemanlaakso on pressitiedotteen mukaan saanut suurimman inspiraationsa Triptykonin Eparistera Daimones -levystä, mikä onkin kuultavissa. Puhtaat laulut, matalat murinat ja viiltävät kirkunat vuorottelevat juuri sopivasti keskenään luoden levylle vivahteikkaan kokonaistunnelman. vaikutti jo tuolloin erikoiselta, sillä yhtyeen sanoitukset olivat huomattavasti keskivertoja metallilyriikoita tasokkaampia, eikä yhtye kulkenut musiikillisestikaan kaikkein helppokulkuisimpia reittejä. Ensinnäkin Kotamäen monipuolinen vokalisointi erottaa yhtyeen genren geneerisimmistä yrittäjistä. Koskinen Kuolemanlaakso Uljas uusi maailma Svart Kuolemanlaakso on Markus Laakson (Chaosweaver) tuorein projekti, joka vie kuulijan raskaan ja hypnoottisen deathdoomin äärelle. tai jopa suurin . Materiaalin ansiokas tiiviys ei saa kappaleita kuulostamaan typistetyiltä vaan genressään harvinaisen eloisilta ilman että luonnollisen soljuva yleisote kärsisi. Levyn soundimaailma on harvinaisen sävykäs ja rohkean näkemyksellinen. Santura on tuottanut levyn yhdessä orkesterin kanssa ja soittaa myös sen viidellä raidalla. Sanoitukset ovat saaneet inspiraationsa Eino Leinon Helkavirsiärunokokoelmasta, ja löytyypä seasta muutama suora lainauskin. yhdessä pieni tovi sitten julkaistun Pain Confessorin Incarceratedin kanssa. Mega Daylight Dies A Frail Becoming Candlelight Yhdysvaltain tupla-D:tä on tullut sympatiseerattua ensi kuulemasta asti, mutta tunnelmametalliset levynsä ovat esittäytyneet enemmänkin juuri sympaattisina kuin oikeasti rujossa metallimaailmassa merkittävää kynnöstä uurtavina tekeleinä. Näin pohjoismaisesta kuulokulmasta sympaattisuuden vaikutelmalla lienee tekemistä myös seikalla, että DD on riipinyt vaikutteensa pääasiassa näiltä mannuilta, etenkin länsinaapurista. Kahdeksasta raidasta onkin esillä radio edit -versio. Harmillisesti XX toistaa kokoelmalevyjen vakiovajetta: mukaan valituista kappaleista ei anneta muuta kuin suppeat tekijätiedot. Äärimmäisen energinen, suurilta osin jopa punkhenkinen levy on toki soundiltaan tuttua Filthiä, mutta jostain esiin kaivettu vimmainen riffittely ja suoraan asiaan käyvät biisit tuovat bändistä esiin myös uusia piirteitä. Yhteyksiä Triptykoniin löytyy sikälikin, että yhtyeen kitaristi V. and Her Embrace -levyllä (1996) patentoinut bändi on malttanut mielensä ja tuntuu tekevän musiikkiaan pitkästä aikaa puhtaasti fiilispohjalta, ilman turhaa ja väkinäistä puristamista. Tämän johdosta levy kuulostaa yksinkertaisesti luontevalta ja aivan helvetin hyvältä! Joni Juutilainen HIM XX . A Frail Becomingilla tilaa saa aika reippaasti myös Iso-Britannia, mikä näkyy . Morsin riffeissä, ja etenkin hienoissa melodioissa, löytyy enemmän kuin ruotsalaisten virkaveljien viime kymmenen vuoden aikana julkaistuilta tuotoksilta yhteensä. Lähellä kuolemaa käyneelle bändille tämä neljäs albumi on uusi uljas alku. Samalla se on myös, jos ei nyt melodödögenren selkeä virstanpylväs, niin ainakin melkoinen persauksiin tökätty piristysruiske . Erityisesti edeltävä Darkly, Darkly, Venus Aversa (2010) oli kaikessa muovisuudessaan suorastaan hirvittävää kuunneltavaa, joten odotukset uutta levyä kohtaan olivat olemattomat. Vuonna 1991 perustettu CoF tekee kuitenkin Manticorella kylmän tempun ja repäisee esille uransa kärkikolmikkoon kiilaavan levyn
Ilman basistia toimiva yhtye on siirtynyt alkuaikojensa punkimmasta kamasta hiljalleen kohti nopeampaa ja metallisempaa ilmaisua, ja uran varsinainen kliimaksi koettiin edellislevyllä Phantom Limb (2007). Järjettömän vihainen ja suoraviivainen Phantom Limb on yksi lähivuosien kovimmista grindjulkaisuista, mutta Book Burnerillä yhtye malttaa pitää kaasujalan kurissa. primitiivinen rienaus toteutetaan kieli posken tienoilla, mitä se nyt välillä lipoo himoissaan ympäri ämpäri. Konserttia en ole nähnyt, mutta käsillä olevan joululevyn perusteella on ilmeistä, että Aholalla on aivan erityinen taito tulkita, vakuuttaa ja koskettaa kuulijaa. Liki yhtä yllättynyt olen Aholan mainituista tulkitsijankyvyistä . Perinteistä norjalaista black metalia, kevyempää fiilistelyä ja elektronisia vaikutteita yhdistelevä I Begin on pitkälti sitä, mitä ryhmältä saattoi odottaa, mutta samalla myös paljon enemmän. Bändin konepuolesta vastaava entinen Apoptygma Berzerk- ja Dimmu Borgir -mies Geir Bratland nousee yllättävän merkittävään osaan levyn soundin suhteen. Kärsivällisyys palkitaan, minkä huo- Musiikilla todella on valta yhdistää ihmisiä. Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa Oli miten oli, uusimmallaan Daylight Dies on siinä pisteessä, että edellä esitetyt ?haitat. Vaikkei kaikkea ehkä niin haudanvakavasti otetakaan, ei tämä mitään huumorimusaa ole. Armottomuus kuuluu olennaisena osana tällaiseen ruoskintaan, mutta Jarkko Ahola Ave Maria . Yhtye on ehdottomasti parhaimmillaan täysin pidättelemättömän ja rujosti aivoihin tunkeutuvan riuhtomisen parissa. Toisaalta myös muuta soitantaa tukevoitetaan ohjelmoiduilla syntetisaattoreilla, mutta tämä ei vie bändiltä kunniaa soiton sujuvuudesta. Inferno 49. Mikkosen lausuntojen kanssa, mutta nyt on helppo nyökytellä. Millään Raskasta joulua -jatkumolla tässä ei kuitenkaan liikuta, sillä säestyksestä vastaa pääosin Bratislavan mahtava sinfoniaorkesteri. Black metalille epätavanomaisia elektronisia äänimaailmoja synnyttävä mies luo parhaimmillaan biiseihin uskomattoman hienoja tunnelmia, joista hyvänä esimerkkinä toimii singlenä julkaistu This from the Past -biisi. I Begin on mielenkiintoinen debyytti, joka tuntuu paljastavan salojaan varsin verkkaisesti mutta sitäkin anteliaammin. Viimeisenä raitana kuullaan hautajaismusiikkia. Albinonin Adagiolla Ahola saa taustakseen Helsingin Paavalinkirkon urut, ja asian ytimeen päästään vaivatta. Joni Juutilainen Wömit Angel Sodomatik Rites of I.N.R.I Inverse Tampereen suunnalta on päästetty irti levyllinen kaunistelematonta mustametallista thrash/punk-paahtoa. Meininki on tässä mielessä enempi perinteinen. Levyltä löytyy kaksi kappaletta, jotka eivät ole joululauluja, mutta istuvat tunnelmalliseen kokonaisuuteen saumattomasti. ?Heavy-mies lauloi kuin enkeli, koskettavasti, kuin joka sanaa tarkoittaen, suoraan sisälle sieluun?, Mikkonen kirjoitti tuolloin blogissaan. Ruotsalaisbändin tarttuvaa rytinää seuraa jälleen ilokseen. Tukholmassa viime vuonna ja Tshekin Vizovicessa järjestettävässä Master of Rockissa tänä vuonna kuvatut keikat todistavat sen, kuinka äärimmäisen tiukka ja osaava keikkabändi Pain on. Puccinin aaria, Nessun Dorma, tuo Aholasta esiin kauniin tenorin. joulun klassikot Warner tempovaihtelut antavat hengitystilaa, jolla voi alleviivata ripeyden raakuutta. Wömit Angel -debyytti on tällaisenaankin kelvollista turpasaunaa, mutta lisänyanssit ja ronskimmat soundit kenties lisäisivät häpäisyn voimaa. Tami Hintikka God Seed I Begin Indie Syvässä lietesäiliössä räpiköivän Gorgorothin viimeisin levy, nolostuttavan huono Quantes Possunt ad Satanitatem Trahunt (2009) todisti, että bändistä ei ole tällä vuosituhannella juuri mihinkään ilman Gaahlia (laulu) ja Kingiä (basso). Tehokaksikon ?uusi. Impaled Nazarenen jalanjäljissähän tässä paiskotaan menemään, se on selvä. Voihkimisintron jälkeen läväytetään käyntiin itse musiikki . Jos meininki jatkuu samana myös seuraavalla albumilla, saattaa tiedossa olla jotain merkittävää ja käänteentekevää 2010-luvun black metalissa. Joni Juutilainen Pain We Come in Peace Nuclear Blast Peter Tägtgrenin luotsaama industrial metal -ryhmä julkaisee toisen live- dvd:nsä. Reilu vuosi sitten hän nosti Jarkko Aholan ylitse muiden Ylen Jouluksi kotiin -konsertin jäljiltä. Juuri nytkin kuuntelen tätä neljän lentokonepunaviinin siivittämänä matkalla kohti aurinkoisempia D-annoksia, ja kuulostaa vallan saakelin kovalta. Riittää ainakin minulle. Matti Riekki Pig Destroyer Book Burner Relapse Jenkkiläinen grindcorebändi on mäiskinyt musiikillaan korruptoitunutta poliisivaltaa turpaan viidentoista vuoden ajan. Harvemmin on nimittäin tullut oltua samoilla linjoilla Nina ?Timo T.A:n vaimo. Kovin tehokkuus löytyy silloin, kun kierrokset eivät käy jatkuvalla syötöllä kaikkein hurjimmillaan. Kaikesta päätellen ?Ürjöenkelin. mies oli toistaiseksi tuttu lähinnä Teräsbetonin suurimmista hiteistä. Jos osaa kutoa hyviksi todetuista aineksista näinkin tyylikästä näkemystä, paskaakos tässä kiviä heittelemään. Erityisen hienoa on seurata, kuinka voimakkaasti päällikkö Tägtren vetää lauluosuuksiaan, ja esimerkiksi Dirty Womanin AC/ DC-tyyli kulkee lavalla yhtä railakkaasti kuin levyllä. Taustalaulut puolestaan tulevat niin ison kuuloisina, että taustanauhojen käyttö on todennäköistä. Nopeammat pyrähdykset ovat toki mukana, mutta pinnalla on aiempaa enemmän hitaita osioita ja groovea, joka saattaa miellyttää täsmäpommitukseen kyllästyneitä. Pig Destroyer on edelleen genrensä kärkipäässä, mutta Book Burner on lievähkö pettymys edellislevyyn verrattuna. Kova vauhti, perusasioilla pelaava riffimyllytys ja korkeat rääkymiset on se resepti, jolla tehoja haetaan. eivät harmita senkään vertaa kuin ennen. bändiviritelmä God Seed sen sijaan näyttää ajoittain todella vahvoja otteita. Levyn kaari saa näin komean päätöksen: alussa oli syntymän ihme, lopussa seisoo elämän väistämätön katoavaisuus. Anna Saurama maa lyhytpinnaisempikin levyä kuunnellessaan, I Begin kun parantaa tasoaan loppuaan kohden. God Seed onnistuu tuomaan jotain uutta black metaliin, mikä ei ole lainkaan itsestään selvä juttu. Ne eivät ole antaneet osviittaa sellaisesta herkkyydestä, jolla Ahola nyt laulaa esimerkiksi albumin nimi- ja avausraidalla pienestä turvattomasta ihmisestä Pyhän Marian suojelevan katseen alla. Toisaalta juuri Teräsbetoni-tyylinen teatraalinen mahtipontisuuskin on enemmän kuin paikallaan vaikkapa Sylvian joululaulun patrioottisilla säkeillä. ja ihan se mallikkaasti lähteekin
Jos sitä puolta ei osaa toteuttaa yhtä viihdyttävästi kuin Pantera tai Mötley Crüe, se on sama jättää tekemättä. Down Purple Roadrunner Neworleansilainen sludgegrooven superbändi tekee fiksun siirron julkaistessaan neloslevynsä ep-mittaisina paloina. Tämän ep:n kohdalla viehätys on ehkä voimakkaampi kuin aiemmin, mikä selittyy pääasiassa sillä, että kuudesta biisistä suurin osa on mainioita ja tyylillisesti toisistaan poikkeavia. Kimmo K. Ozzyn kahden ensimmäisen levyn kappaleet terästettynä Black Sabbath -lainoilla . Hän osaa toisintaa kitaraosuudet Rhoadsiakin tarkemmin ja tekee sen alkuperäisille sävellyksille uskollisesti. Tosin se, miten dokumentaarinen Speak of the Devilin ääniraita lopulta on, on aivan toinen juttu. Päihdeongelmien kanssa painineen Ozzyn suoritus on Meadowsin amfiteatterissa yhtäkkisen täydellinen, vaikka samana vuonna taltioidut bootlegit paljastavat esitysten tason vaihdelleen Osbourne-standardista päättömään kiekumiseen. Ennen kaikkea Speak of the Devil on kertomus heavy rockin kulta-ajasta. Live from Irvine Meadows ?82 Eagle Rock Speak of The Devil on Music Televisionin taltiointi heinäkuulta 1982. Toki sen musiikki on edelleen myös syvän melankolista, tummaa ja sisältää yhä selkeitä viittauksia myös black metalin suuntaan. Uusiutunut tyyli istuu bändille täysin luontevasti, ja osoittaapa albumi samalla, ettei yhtye edelleenkään seuraa ketään vaan etenee vakaan itsenäisesti, mihin suuntaan kulloinkin sattuu haluamaan. Viisi varsinaista kappaletta sekä Olli ?Puppe?Ahvenlahden soittaman vaikuttavan pianoinstrumentaalin sisältävä albumi on intensiivinen kokonaisuus, joka onnistuu herättämään erilaisia ajatuksia ja tunnetiloja kerta toisensa jälkeen. Tähän pystyy enää harva nykylevytys. Mega 50 Inferno. Settilistat ovat onneksi keskenään erilaiset ja sisältävät useimmat keskeiset hitit. Erityistä plussaa on se, että yleisöä näytetään tarpeeksi. Mahtipontisen ja sinfonisen metallin entisen kuningasbändin uutuuskaan ei tuo asiaan täyttä selvyyttä. Faktat tiskiin: Christofer ja kumppanit versioivat 1960?70-lukujen ranskalaisia iskelmiä. Syy lienee henkilökemioissa, sillä Gillisin suoritus dvd:llä on erinomainen. Koskinen Ozzy Osbourne Speak of the Devil . Ensimmäisen osan perusteella turha jämämateriaali on saatu karsittua suoraan kokonaiskuvaa vesittämästä. Biisimateriaali ei ole therionmaisen mammuttipitoista, vaan kappaleet soivat pakottamattomina, ja kestot pyörivät kolmen minuutin keskitasossa. Vuoden 1965 Euroviisujen voittajakappale Poupée de cire, poupée de son aloittaa pelin vauhdikkaan tarttu- Shining Redefining Darkness Spinefarm Reilut viisitoista vuotta maailmaa ja itseään musiikilla piinannut Niklas Kvarforth on kasvanut pojasta mieheksi yhdessä tunnetuimman luomuksensa, Shiningin kanssa. Yhtyeen uran alkupuoliskon julkaisuilla ilmoille oksennettu suoraviivainen angsti ja paha olo on jalostunut levy levyltä, lähes vaivihkaa huomattavasti kontrolloidummaksi synkistelyksi, jonka monitahoisuus ja totaalisuus on selkeästi aiempaa vaikuttavampaa myös musiikillisesti. Keulahahmon luovuutta ruokkivat henkilökohtaiset ongelmat eivät vaikuta kadonneen, mutta niistä on opittu ammentamaan ja puhumaan entistäkin vapautuneemmin. Viime keväänä julkaistu Lots of Girls Gonna Get Hurt -cover-ep antoi ainakin näin jälkikäteen ajateltuna viitteitä siitä mitä tuleman pitää, vaikka se olikin sisällöllisesti ja toteutukseltaan selkeä välityö. Silti esimerkiksi Follow Me -mestariteoksen puuttuminen kokonaan hieman ihmetyttää. Lisäksi se on osoitus siitä, että Phil Anselmo pystyy edelleen laulamaan hyvin pelkän rähinän lisäksi. Bändin ote on edelleen roisinjämerä, eikä myllytys ole todellakaan ylituotettua. Kuulijan keskittymiskyvyllekin napakamman mittainen annos raskasta bluesjyrää on armeliaampi. Down vaikuttaisi saavan myös biisienkirjoituksesta paremmin kiinni. Aiemmin meininki on pohjannut pikemminkin asenteeseen ja soundiin kuin hyviin kappaleisiin, nyt kipaleissa tuntuu olevan ainesta vähintäänkin kohtuullisesti. vai liikkuuko mitään. Uunituoreen albumin suurin kompastuskivi on se, ettei oikein tiedä kuinka siihen suhtautuisi, ei niinkään itse musiikki. Randy Rhoads oli kuollut maaliskuussa 1982, eivätkä show?n mahtipontisiksi suunnitellut laserefektit toimineet halutusti. Open Coffins on jopa melodialtaan mieleenpainuva, kaikessa erikoisuudessaan hyvä biisi. Keikka esitettiin Yhdysvaltain MTV:llä saman vuoden halloweenaattona ja televisioesitysten jälkeen se pysyi hyllytettynä vuosikausia. Myös aika on tehnyt etäännyttävän tehtävänsä: vielä 90-luvulla Speak of the Devil näytti kömpelöltä, mutta kolmessakymmenessä vuodessa konserttitaltioinnista on muotoutunut ajaton pala raskaan rockin historiaa. Lauri Ylitalo Therion Les Fleurs du Mal End of the Light Moni mietti Sitra Ahran (2010) aikoihin, mitä bändin nokkamiehen Christofer Johnssonin mielessä liikkuu . Shining ei nimittäin ole koskaan aiemmin ollut näin kepeä, monipuolinen ja jopa osittain kokeellinenkin. Tässä resuisessa hiomattomuudessa onkin juuri se voima, joka Downissa par- Toni Keränen haimmillaan viehättää mutta pahimmillaan rasittaa. Sisältö . Niistä erityisesti jo aiemmin mainitun Dirty Womanin yksinkertainen mutta tehokas tematiikka toimii. Tukholman-keikan biisien väliin sirotellut behind the scenes -pätkät ovat sitä normaalia känniapinointia ja muuta aikuisten miesten vajoamista viisivuotiaiden tasolle, jota on nähty kymmenissä muissakin bändien kotivideoissa. Japanilaiset vhs- ja laserdisc-julkaisut olivat pitkään haluttua bootlegtavaraa. Ozzyn bändin kokoonpano on sama kuin Speak of the Devil -livealbumilla. Kitarassa on Night Rangerin Brad Gillis, bassossa Rudy Sarzo, koskettimissa Don Airey ja rummuissa Tommy Aldridge. Varsinainen heavy rockin dream team, vaikkakin Osbourne antoi aikalaismedioissa äärimmäisen kitkeriä lausuntoja Gillisistä. Niiden sisältö on tapahtumahetkellä hauskaa, mutta harvoin enää nauhalta katseltuna. Nyt keikkatilanteeseen saa kunnon kosketuksen. Sinällään bändin esiintyminen ja sen kuvaaminen ei ole erityisen vauhdikasta tai näyttävää, mutta ajaa asiansa. Dvd:n arvostelukappaleessa ei ollut ollenkaan viittä musiikkivideota, jotka kuuluvat myyntiversioon. ovat genren ydinasiaa, ääni on priimaa, kuvanlaatu niin hyvä kuin ajan putkikameratekniikka sallii. Monet nykyiset livetaltiot keskittyvät liikaa pelkän bändin kuvaamiseen. Osbournesta koko ajatus konserttivideosta oli absurdi
5 Bonus Tracks! MAMMOTH MAMMOTH V O L U M E I I I Bigger than Jesus, louder than Hell! This is Heavy Murder Fuzz Rock from Down Under! ?MAMMOTH MAMMOTH are the real deal. No bullshit! Balls to the wall Rock?n?Roll band!!? Joel O?Keeffe - Airbourne LTD Double-Vinyl incl. 5 Bonustracks + CD in Turquoise or Purple/White Marbled! Cover- & Logo-Shirts! exclusively available via www.napalmrecords.com LTD First Edition 6-Page Digipak incl. Lauluosastolla liikutaan enimmäkseen naisoopperalaulun varassa, ja bändissä vuosia vaikuttanut Snowy Shaw tekee vain pienen vierailun. Les Fleurs du Malia voi pitää kiintoisana ja ihan onnistuneenakin tuotoksena, muttei sinänsä uutena Therion-levynä. Tami Hintikka Grand Supreme Blood Court Bow Down Before the Blood Court Century Media Asphyxin legendaarisimmilla levyillä kitaraa soittanut Eric Daniels jätti bändihommat pian loistavan On the Wings of Infernon (2000) jälkeen. Mukaan on haalittu hyvän matkaa yli kymmenen sessiomuusikkoa ja kasassa on kaikin puolin äärimmäisen mahtipontinen ja pompöösi albumi, joka hapuilee monin paikoin äärimmäisen korkealle. Tietty kämäisyys, luonnonläheisyys ja haavoittuvaisuus on mielestäni aina hyvästä mikäli puheeksi tulee black metalista pohjaava pakanallinen nostatus. First Edition Digipak includes 5 Bonus Tracks! Limited vinyl exclusively available via www.napalmrecords.com OUT NOW! download the free napalm app for both iphone and android!. 4 Bonus Tracks exclusively available via www.napalmrecords.com! OUT NOW! LTD Box Set available via www.napalmrecords.com! OUT NOW! Visit our online store with oVer 15.000 items ? special editions, cds, Vinyl, dVds, merchandise: www.napalmrecords.com! LTD. Hyviä riffejä löytyy runsaasti ja parhaimmillaan niistä huokuu ikiaikaisen pahansuopa tunnelma, mutta osa biiseistä vaikuttaa melko nopeasti kasatuilta. Liiankin spontaaneilta. Haluan kuitenkin tähdentää, että tässä pelataan kritiikistäni huolimatta hyvän ja erinomaisen välimaastossa. Valtaosa bändeistä voi vain haaveilla te- An atmospheric and dark gem! mestariteos keskiverto kevänsä näin kovatasoista ja suorastaan naurettavan murskaavaa death metalia. Hellvetin hyvä, kuten eräskin suurmies tapasi joskus sanoa. Kari Koskinen Munruthel CREEDamage Svarga Toissa Infernossa tuli varovaisesti hehkuteltua Vladislav Redkin -nimisen ukrainalaismiehen Munruthel-soolobändin Epoch of Aquarius -levyn uusintajulkaisua. soDo om! » shredding, so full of LTD First Edition Digipak! OUT NOW! LTD First Edition Digipack incl. Eikä sekään haittaisi, jos Black Forest Metal! Hard Rock! precise, so « Metal so pure . Arvosteluasteikko lyhyesti: vasti, ja se kuullaan levyllä peräti kahtena eri versiona. Muutoin levy keskittyy riffejä painottavaan, nykyaikaisen järkälemäiseksi tuotettuun ja tyyliltään vanhakantaiseen death metaliin. Oli Dan Swanön kieltämättä standardinomaisesta rumpumiksauksesta mitä mieltä tahansa, kokonaisuus on lievästi sanottuna helvetillisen raskas. Jos vertailukohtana käytetään Asphyxin paluulevyistä ensimmäistä, se tässä kyllä pieksetään. 4 Bonus Tracks! LTD Double-Vinyl incl. Viimevuotisen Deathhammerin tasolle ei kuitenkaan aivan ylletä. Danielsille ominaisia pitkiä ja maalailevia kitaramelodioita kuullaan käytännössä vain massiivisessa päätöseepoksessa. Munruthelin musiikki menee pohjamutaa kuitenkin liian pitkälle vastakkaiseen suuntaan, sillä levy on yksinkertaisesti aivan liian mahtipontinen ja täynnä tavaraa. Tuplaversioinnin funktio jää hämäräksi. Se onnistui vakuuttamaan hyvällä maulla ja taidolla toteutetulla slaavilaisella pakanametallillaan. CREEDamage on projektin ensimmäinen uusi metallilevy seitsemään vuoteen, joten odotukset ovat kieltämättä korkealla. Kukapa nyt yltäisikään, mutta vuosikymmenen mittaista haaveiluani nämä sävelmät eivät vastaa. Sitä olisi voinut karsia kovallakin kädellä. Jos referenssilevynä käytetään vaikkapa Redkinin entisen bändin Nokturnal Mortumin täysin suvereenia The Voice of Steel -mestariteosta (2009), on sanottava, että Munruthelin nykyinen pullistelu ei tule koskaan peittoamaan Nokturnal Mortumin perusasioista kumpuavaa luontevaa mahtipontisuutta. Joni Juutilainen Gobra Calm Under Ice Flimzy Haze Vihannin hard rock/AOR-pioneerin, jo vuonna 1980 perustetun Gobrayhtyeen viides ei vakuuta sitäkään vähää kuin kolme vuotta sitten julkaistu From Dawn to Storm. Vaikka yhtye toimii nimellisesti levylafkan suojissa, sen toiminta on kaikin puolin omakustannepohjaista, eikä ihme. Vaikka bändi kuinka väkertää nostalgiahaikuista ja genren juurilla pysyttelevää raskasta rockia, ulosanti on turhan huojuvaa. Ajattelin ukon musiikkiuran olevan ohitse, joten uutinen uuden bändin perustamisesta oli riemukas. Intoa ei varsinaisesti latistanut sekään, että kuolokumppaneiksi valikoituivat muun muassa rumpali Bod Bagchus ja laulaja Martin van Drunen. Helvetti, tämähän vastaa jo klassisen Asphyxin miehistöä, joten epäonnistumisen mahdollisuutta ei voi olla. Pölhösti nimetty Grand Supreme Blood Court esittää esikoisellaan pitkälti Asphyxin mallista deathdoomia painotuksen ollessa keskitempoisen jyräävässä kuolemassa
Annie Theriault Cryptopsy The Best of Us Bleed Century Media Teknistä ja brutaalia death metalia hakkaava kanadalainen Cryptopsy haukkasi The Unspoken Kingillä (2008) mehevästi lantaa. Kolmisen kappaletta jokaiselta pitkäsoitolta keräävä kokoelma on hengästyttävä todiste lähes kauttaaltaan laadukkaan diskografian voimasta. Lisäksi mukana on seitsemän liveraitaa, joista kolme on korvieni mukaan napattu None So Livelta (2003). Loistotavaraa alusta loppuun. Kari Koskinen hellsinki_210x135.pdf 1 5/15/12 3:47 PM. Kokeilut puhtaiden laulujen kanssa eivät napanneet sen paremmin ostavaa yleisöä kuin itse bändiäkään. Synnit annettiin anteeksi ja taas kelpaa hymyillä. Kahden vuosikymmenen mittaisen uran paketoiva The Best of Us Bleed -tupla takoo pioneerien nimeä uuteen nosteeseen. Hiljattain ilmestynyt uusi pitkäsoitto ei taas turhia emoillut, vaan homman nimenä oli taas briljeeraavalla soitolla silmille tuleva murskaaminen. Blasphemy Made Fleshin (1994) alavireisestä ja hivenen suoraviivaisemmasta brutaloinnista vähitellen kohti teknisempää mättöä kulkenut ura on yksi genren komeimpia. Kokoelman täkynä seuraa kolme täysin uutta ja kerrassaan erinomaisesti tykittävää kappaletta, SYL-coveri Oh My Fucking God ja neljä raivokasta treenivetoa, joiden perusteella bändi päätyi aikanaan Century Median leipiin
Levy jättää joka tapauksessa kysymysmerkkejä ilmaan. Levyn terävimmiksi syömähampaiksi osoittautuvat raskaahkon kohtalokkaasti laukaten etenevä Can You Deal It ja hitaasti kiiruhtava, levyn iskevimmän kertsin omaava Ghost Miner. Gobran pitkän linjan yritteliäälle työlle on nostettava joka tapauksessa hattua. Arvosteluasteikko lyhyesti: levyn kappalekirjo olisi edes hiukan nykyistä mielenkiintoisempi. Calm Under Icella vain edetään osasta toiseen, ja vaikka levy onkin vahvasti melodinen, se ei tarjoa terävämpiä koukkuja kuin harvakseltaan. Timo Kotipellon ja Jani Liimataisen akkariduo on kiertänyt suosiollisena Suomea ja herättänyt yleisössä toiveen voida kuunnella kappaleita kotona muutenkin kuin kännykkä-äänityksinä. Molempien miesten käsialaa kuullaan, mutta suurin osa kappaleista on Stratovariusta tai Kotipellon soolotuotantoa. Viiden biisin mittainen opus on pituutensa puolesta (rapiat 35 minuuttia) helppo sulattaa, sisältönsä ei niinkään. Ne ovat kuitenkin tällaisessa musiikissa elinehto, etenkin laululinjoissa. tästä ei kuulkaas puutu enää kuin leirituli ja pimenevä ilta. Saatekirjeen mukaan Blackoustic on syntynyt fanien pyynnöstä. Isossa roolissa ovat myös klassikkocoverit kuten Rainbow?n Rainbow Eyes ja The Whon Behind Blue Eyes. Yhtenäiseksi kokonaisuudeksi erilaiset ainekset nivoo Kotipellon leimallinen laulutyyli sekä kaksikon harmoninen yhteistyö.. Se ei kutsu sisäänsä, mysteerin ytimeen. Opus muuttaa jatkuvasti muotoaan, vaihtaa väriään kuin kameleontti. Niin myös Calm Under Icen upean värikkäälle vanhan liiton kansitaiteelle. Jaakko Silvast Trail of Murder Shades of Art Metal Heaven Vaikka synkästä nimestä ja hieman mitäänsanomattomasta kansikuvasta voisi helposti tehdä muunkinlaisia johtopäätöksiä, Trail of Murderin debyytiltä raikaa rehellinen melodinen heavy. Ennen levyn soittimeen lykkäämistä suurimmaksi huutomerkiksi muodostuu kansipaperiin kirjattu nimi Urban Breed, joka on tuttu esimerkiksi perin onnistuneen Nosferatu-levyn julkaisseesta Bloodboundista, Tad Morosesta ja nykyisin myös Pyramazesta. Breedin uraa seuranneet tuskin pettyvät Trail of Murderiin. Siihen on vaikea tarttua. Mies laulaa edelleen ylen komeasti, ja esimerkiksi laatan kolmoshyökkäyksellä Lady Don?t Answerilla mahtipontisuus, vetoavat melodiat ja hallittu aggressio muodostavat sellaisen cocktailin, että tuhovoima on miltei Molotovin luokkaa. Moni muu sävellyksistä vaatii jo selvästi enemmän paneutumista, mutta ainakin Carnivore, Nightmares I Stole ja Mab takovat melosanoman perille ennemmin pikemmin kuin myöhemmin. ToMin miehekkään omeletisti soiva ensilevytys on tasokas, raikas ja dramaattinen hevilimppu, joka ei ole tarttuvuudessa kuitenkaan Breedin ex-yhtyeen Bloodboundin Nosferatu-levyn veroinen. Panu Koski Opium Warlords We Meditate Under the Pussy in the Sky Svart Opium Warlords on metalliundergroundin monitoimimiehen Sami ?Albert? mestariteos Hynnisen (The Puritan, Spiritus Mortis, ex-Reverend Bizarre) yhden miehen projekti, jonka toinen albumi vie homman yhä kokeellisempaan suuntaan. Surrealistinen sekoitus dronea, doomia, krautrockia ja happoprogea on tietysti allekirjoittaneen näkökulmasta varsin optimaalinen kombinaatio, mutta levy ei kutsu luokseen helpolla. Albumilla ei ole kuin yksi varsinainen laulettu biisi, levyn kakkosraita Slippy, ja sekin on suurimmaksi osaksi instrumentaalinen. Kappaleet sulautuvat hyvin nopeasti yhdeksi muodostaen omituistakin omituisemman sisäisiin maailmoihin tähyävän tripin. Niille, jotka ovat mieltyneet hieman biisiorientoituneempaan musiikkiin, tämä voi olla raskas kuuntelukokemus. Tunnelmien ja mielenmaisemien ystäville luvassa lienee sitäkin antoisampi kokemus. Mutta mielenkiintoista äänimaisemaa sieltä löytyy. keskiverto pohjamutaa Päätöskappale Satan Knew My Secret Heartin surumielinen tunnelma tekee erityisesti vaikutuksen ja tulee varmasti jatkossakin olemaan levyn tehosoitetuin raita. Mikko Malm Kotipelto & Liimatainen Blackoustic Edel Kaksi miestä ja kitarat, balladeiksi taivutetut hevirallit
Rumpali Butch Muffdiver (mahtavia nämä taiteilijanimet...) hoitaa puolestaan rankimmat örinäosuudet. Frankie and Gatorin musiikissa on nokkeluutta ja taitoa, mutta yllättävän raaka ja raju soundimaailma pitää huolen siitä, ettei levy kuulosta liian kliiniseltä. Yhtye osaa luoda tunnelmia. Burma ei missään vaiheessa kuulosta sekavalta sillisalaatilta, vaikka kaikki ainekset siihenkin ovat olemassa. Vaan ei mitään, tämä on levyn suosikkini, ehdottomasti. Coverit eivät sinänsä tarjoile mitään käänteentekeviä tulkintoja, mutta on hauskaa, että levyn rankimmalta vedolta tuntuu Deep Purplen Perfect Strangers lukuisten power metal -viisujen muuttaessa niin paljon luonnettaan akustisiksi käännettyinä. Anna Saurama Scum of the Earth The Devil Made Me Do It SPV Johan tässä kannen ja nimenkin perusteella luulisi, että itse Rob Zombie on palannut äänitetehtailun pariin. Käsiteltävä varoen. Tämä uusin julkaisu ei sisällä bonusbiisejä, eikä myöskään minkäänlaista kuulokekuuntelussa erottuvaa remasterointia. Se osoittaa bändin olevan edelleen luomisvoimainen ja idearikas yhteisö, jota eivät musiikkiteollisuuden muotivirtaukset puhuttele. Kirk Windsteinin miehekäs ärjähtely ei ole sekään kehittynyt vielä myöhäisempien kiekkojen tasolle. Jokaista puhdasta nuottia kohden löytyy varmaan sata huudettua, ölistyä ja muristua. Ei mies ihan oman elämänsä Mike Patton ole, vaikka hän lienee lähin vertailukohde. Bändin toinen täyspitkä vie hulluuden entistä pidemmälle, mutta silti tästäkin kaaoksesta löytyy järjestys. Dick Hideousin teatraalinen ja provosoiva laulutyyli saattaa jakaa mielipiteitä, enkä itsekään osaa päättää, mitä mieltä loppujen lopuksi olen. Koskinen Neurosis Honor Found in Decay Neurot Niin lähellä kuin Neurosis musiikkimieltymyksiäni käykin, en ole koskaan kyennyt aivan täysin sisäistämään yhtyeen musiikkia. Musiikin perusteellakin moinen mielleyhtymä sykkii tajunnassa. Herkistelyjä ei totta vie kuulla, eikä muunkaanlaisia irtiottoja, paria nopeampaa kohtaa lukuun ottamatta. Obedience Thru Suffering on raskas levy. Mukavan seikkailullinen levy, joka on onnistunut välttämään crossover-musiikin perinteiset sudenkuopat. Mikko Malm tannosta, mutta kuuntelee tätä millaisin korvin tahansa, levyn nousua yhdeksi bändin parhaista tuotoksista ei voi kiistää. Joni Juutilainen Crowbar Obedience Thru Suffering Goomba Music/SPV Vuonna 1991 julkaistu Obedience Thru Suffering on Crowbarin ehdottomin, yksioikoisin ja ehkäpä myös raskain julkaisu. Hitaasti musertavan doomcoren voimaa esittelevä vääntö on tempoiltaan hyvin tasapaksua junttaamista. Se on jumalattoman raskas paitsi kappalemateriaalinsa ja riffiensä puolesta, myös rintakehää painavana kokemuksena. Ei ihme, sillä kuvion puuhamiehenä on kahdella ensimmäisellä levyllä Zombien kitaristina häärännyt Riggs. Scum of the Earthin kolmas albumi on musiikillisesti ja temaattisesti aika suoraan Zombie-johdannaista kamaa. Yhtye sekoittaa hard rockia, poppia, progea ja hc:tä varsin vallattomalla asenteella. Toisin sanoen lätty soi yhtä hiljaa ja tuhnuisesti kuin alkuperäinen-. Bändin ?uudelleenkeksityssä soundissa. Syynä tähän saattaa olla yksinkertaisesti sen monimuotoisuus ja ahdistava ilmapiiri, joka pikemminkin työntää kuulijaa etäälle kuin imaisee täysillä mukaansa. Kovaa kyytiä kolmekymppisiään lähestyvä Neurosis tunnetaan yleisesti yhtenä merkittävimmistä metallimusiikin uudistajista. Fast Forward aloittaa levyn tummalla heviriffittelyllä, jonka päälle Dick Hideous lataa sekopäisen teatraaliset vokaalinsa. Yllättäen suomen kieli tuo kahdessa ensimmäisessä säkeistössä esiin hämmästyttävää pehmeyttä, kolmas tarjoileekin jo taattua rockkukko-Kotipeltoa. Seitsenkappaleisen levyn ensimmäiset kolme raitaa ovat kohtuullisen raskaita, mutta huomattavasti iskevämpää ja kuuntelijaystävällisempää kamaa kuin loppulevyn fiilistelevämpi ja utuisempi materiaali. Neurosis on saanut jälleen aikaiseksi itsensä näköisen ja kuuloisen levyn. Lähes jokaiselta kuulijalta löytyy oma suosikkinsa yhtyeen laaja-alaisesta tuo- Frankie and Gator on mielenkiintoinen orkesteri. Pääosin meininki on raju ja kiihkeä, mutta välillä maltetaan myös fiilistellä. on kyllä tuottaja-ohjelmoija Volkstokerin ansiosta rutkasti enemmän nykyaikaista dubstep-säpinää. Junttameno ja rähisemällä paasattu bkauhusanasto johdattavat kuitenkin sylttytehtaalle. Seuraava kappale Bachelor?s Song tylyttää puolestaan vanhan System of a Downin malliin, kun taas kolmosbiisi Two of Directions voisi ihan hyvin löytyä vaikka Disco Ensemblen levyltä. Kiekon korkkaa siis hämmentävän erilainen biisikolmikko, mutta silti kappaleet ovat tekijänsä näköisiä. Dick Hideousin laulu tuo niihin omalaatuisen leiman, mutta niitä yhdistää myös tietty draivi ja asenne. Dylan Hollingsworth Frankie and Gator Burma Inverse Ensin mainittu murtuu ainoastaan levyn päättävässä kansansävelmässä Karjalan kunnailla. Laulaa mies osaa ihan oikeastikin, silloin kun malttaa niin tehdä. Hardcorea, doomia ja ambientsävyjä tuotannossaan yhdistelevä bändi ei ole koskaan kulkenut avoimista ovista kohti uusia musiikillisia seikkailuja vaan haastanut itsensä monenlaisten kokeilujen myötä. Honor Found in Decay on yhtyeen kymmenes kokopitkä. Myös Ministryn maaninen industrialpaalutus tulee mieleen useampaankin otteeseen. Alkuunsa voimallisen elektroninen taustavire hämmentää, ei vähiten 64 kbps -tason mp3-pakkaukselta kuu54 Inferno lostavien mössöisten sihinöiden takia. Joitakin mietoja riemun hetkiä läpyskästä irtoaa, mutta kun biisiosastolla on aika köyhää, niin eipä Riggsillä tunnu olevan tarjota säväyttävää korvikettakaan. Kimmo K. Levyltä ei löydä myöskään samankaltaista tyylikästä ja hillittyä melodisuutta, jollaista myöhäisemmät levyt ovat niin onnistuneesti ovat esitelleet. Tästä johtuen kappaleita on aika vaikea erottaa toisistaan
Thrashistä ja death metalista pohjaavaan keskitempohakkaukseen massiivisia konetaustoja upottava bändi tuokin mieleen vuosituhannen vaihteen ja vanhan Painin, Painflow?n ja jopa Velcran kaltaiset bändit. Tarttuvat kappaleet ovat tämän tyylilajin yhtyeille elinehto, ja onnekseen MMA taitaa napakoiden biisien kirjoittamisen. Yhdentoista kappaleen mittaisen albumin kovimmista raidoista olisi ollut helppo rakentaa aivan helvetin toimiva ep, sillä levyn parhaiden ja heikoimpien biisien välillä on melko suuri kuilu. Ensimmäiseksi levyksi Bring the Violence on kuitenkin kelpo suoritus, jonka parissa viihtyy takuulla kriittisempikin kuuntelija. Joni Juutilainen The Everdawn Poems . Vahvaan toistoon perustuvat kertosäkeet tampataan tajuntaan rytmikkäästi, eikä levyllä ole jälkeäkään turhasta arkailusta taikka ujoilusta. Ehkä täysosuma tulee seuraavalla kerralla? Janne Tolonen Coheed and Cambria The Afterman: Ascension V2 Mass Murder Agenda Bring the Violence Black Lodge Eräs tämän hetken kirkkaimmista progressiivisen rockin/metallin lippulaivoista esittelee uusimman tuotoksensa. The Afterman on musiikillinen seikkailu. Tämä selittänee osaltaan myös sen, miksi bändin taival jäi niin lyhyeksi. Kari Koskinen Quake the Earth We Choose to Walk This Path Inverse Levyn lehdistötiedotteessa esiintyvät nimet Grinister ja Perfect Chaos vievät hatarat mielikuvat Oulun huutometalli-. Volyymia kasvattamalla virveli iskee kuin niskaan tipahtava piano. Kari Koskinen een korkeilla standardeilla täysosuma. Albumilla on monta huippuhetkeä mutta myös joutokäyntiä. Dynamiikkaa sen sijaan riittää. Biisit lomittuvat hienosti toistensa kanssa ja sovitukset ovat rikkaita jokaisella osa-alueella. Jos bändi ottaisi enemmän rouheutta meininkiinsä á la Mastodon, lopputulos olisi vieläkin vakuuttavampi. Nostalgia- ja tunnesiteistä vapaana minua ei häiritse edes se, että ainokaisen pitkäsoiton materiaali on miksattu uudestaan. Laulaja Claudio Sanchez onnistuu kuulostamaan välillä Geddy Leeltä, välillä Michael Jacksonilta. Ei mitenkään hassummin. Vaikka kyseessä on konseptialbumi, se ei kuulosta puuduttavalta. Nämä uudet versiot kuulostavat nimittäin melkoisen napakoilta, ja ero alkuperäisen julkaisun tuhnuiseen ja kovin hiljaiseksi miksattuun soundiin on huomattava. Aika pian käy kuitenkin selväksi, että Everdawn ei ollut juuri muuta kuin Terminal Spirit Diseasen (1994) aikaista At the Gatesia sinänsä kunnialla palvova fanilauma. Kiivaasti nakuttava komppi, repivät ärinät, melodioita painottavat kitarat ja kylmästi särisevä soundimaailma eivät jätä isompaa valittamisen aihetta. Muistoihin porautuvia kappaleita levyltä ei kuitenkaan löydä. Burn the Past Century Media 90-luvun puolivälissä pari julkaisua synnyttänyt The Everdawn edustaa ruotsalaisen melodisen death metalin peruslaitaa. Burn the Past kerää yhteen koko lyhyeksi jääneen diskografian eli vuonna 1997 julkaistun pitkäsoiton ja keskiverto pohjamutaa vuotta aiemmin julkaistun Opera of the Damned -ep:n. Mutta ehkä bändistä katoaisi samalla jotain olennaista? Coheed and Cambria on uniikki bändi, mutta The Afterman ei ole yhty- Muiden muassa Face Downissa ja Kaamoksessa kokemusta hankkineista muusikoista koostuva Mass Murder Agenda edustaa musiikkinsa kanssa jokseenkin unohdettua genreä. Yhtyeen jäsenet ovat hassanneet aikaansa myös Helltrainin, Gates of Ishtarin ja The Duskfallin kaltaisissa bändeissä, joten tietty b-sarjan tunnelma tässä haisee heti kättelyssä. Poems . Arvosteluasteikko lyhyesti: kin versio. Bändin tatsi on helvetinmoinen rumpalin napakoista virveliniskuista alkaen. Biisit rullaavat vaivattomasti korkeasta teknisestä tasosta huolimatta. Bändi aikoo todellakin kaivaa tiensä kuulijoiden tietoisuuteen vaikka väkisin! mestariteos Länsimaisen kulttuurin surkeaa tilaa kritisoivan levyn luoman kuvan perusteella musiikki tarvitsee kuitenkin vielä huomattavasti tiivistämistä iskeäkseen täysillä läpi
litajullaan ja pyyteettömällä otteellaan. Rehellisyyden vaikutelmallaan. Kovana Blue Öyster Cult -diggarina kuulen Angel?s Necropolisilla runsaasti kaikuja mainitun yhtyeen varhaisemmasta tuotannosta, mutta muutoin levyn suorat vaikutteet on hankalampi paikantaa. on käynyt kuten kaikille musiikillisille trendeille aina, olkoon sitten kyse vain pienestä kuplasta valtavirran pyörteissä, kuten tässä tapauksessa: alkaa ahdistaa. eritoten laulupuolella meno on armottoman yksipuolista räähkintää. Mutta sitten tapahtuu jotain; vaikka bändin ainekset ovat periaatteessa ihan samat kuin vaikkapa Devil?s Bloodin ja tukun perässähiihtäjiä, Year of the Goat alkaa voittaa puolelleen tyy- Sentinel Stellar Auditorium Black metal -jannujen ambientviritelmät ovat usein todella tuskastuttavaa kuunneltavaa. Ei ole hyvä mielleyhtymä se. Forgotten Tomb ...and Don?t Deliver Us from Evil Matti Riekki Agonia Spectral Lore Black metalia ei noin yleensäkään pidetä erityisen ilosävyisenä musiikkina. Vuoden parhaimmistoa omalla kapoisella sarallaan ja hännänmitan verran uutta Shiningia kovempi. Serpent piireihin, eivätkä miehet ole karvoistaan päässeet: neljätoistabiisinen debyyttilevy tykittää metallista hardcorea suoraan päin kasvoja. QtE on kovien jätkien musiikkia. Hommassa on sopiva määrä uhoa, raivoa ja vimmaista potkua, mikä vie bändiä selkeästi Hatebreedin ja Terrorin suuntaan. Jokin menossa silti kiikastaa, kun yllätyksetkään eivät tunnu erityisesti yllättävän. Bändin otteissa kuuluu suoraviivaistetun Mastodon-jytinän lisäksi vanhan Metallican sävyjä, mikä tekee levylle oivan säväyksen. Epämääräisestä muodostaan huolimatta kappale- ja levykokonaisuus pysyy jämäkästi kasassa. Orkesterin kakkosalbumi on kiehtova kokemus, jolta toivoisi kuitenkin räväkämpää ja vieläkin syvemmälle erilaisten musiikillisten ulottuvuuksien syövereihin heittäytyvää lähestymistapaa. Sons of Kings on jo hyvää matkaa korkeuksissa, mutta määränpää ei ole vielä täysin selvinnyt. Mega Bison BC Lovelessness Metal Blade Bison BC:n jyrisevästi riuhtova ryskytys on tähän asti ollut kivaa, muodollisesti pätevää matelupörinäcorea. Asiallisten ryhmien oheen nousee porukoita, joilla on pusseissaan kaikkea muuta kuin puhtaita pulvereita, ja tämäkös on omiaan tahraamaan koko skenen tarjonnan, ainakin nyt mielikuvatasolla. Niinpä ensihetket Year of the Goatin parissa ovatkin sarjaa ?jaahans, taas tätä?. Silti niin sanottu depressiivinen black metal vetää hommat vielä mustemmiksi, alakuloisemmiksi ja ankeammiksi. Itsemurhista, yksinäisyydestä ja muista vähemmän piristävistä asioista musiikkia tehnyt Forgotten Tomb on ollut yksi tämän alagenren johtavista nimistä. Ehkä juuri sen, mitä moni depisblackiltä lopulta kaipaakin. ...and Don?t... Harmi sinällään, sillä jos melodista tarttumapintaa olisi laulussakin samaan tapaan kuin monipuolisissa riffeissä ja rehvakkaan heavyissa tuplakitaroinneissa, mäiskeen teho olisi aivan toinen. Tällaisenaankin kuuden biisin täyspitkä on pätevä ja omalla tavallaan tyylikäs kokonaisuus, jonka keskipisteenä on kymmenminuuttinen musertava. Siinä missä Baroness jätti tämän musiikillisen kivireen suorastaan riemukkaalla Yellow & Greenillä, heavymmin suuntautunut Bison BC ei hylkää murisevia särövalleja, rähisevää laulua ja tuhnakasti mäjähteleviä rumpuja. Neljännellä levyllään kanadalaisryhmä suorastaan velloo liejussaan ja tekee sen kieltämättä hyvin. on paitsi synkeä myös tavallaan raskas ja hyvin ilmava levytys. Soundit ovat yhtyeen parhaimmistoa, ja sekä rääkynät että ajoittaiset puhtaat vedot ovat hyvin musiikkiin istuvia. Aivan erinomaiseksi en levyä luonnehtisi, vaikka tuotosta kehtaakin kutsua vahvaksi paketiksi. Rumpukone naksuttaa, kitarat sahaavat kaukaisuudessa ja kosketinsoitinmatot kutovat kosmista äänimattoaan parhaimmillaan todella hyvin, sillä esimerkiksi avauskappale All Devouring Earth on sarjassaan erinomainen vetäisy. Mihinkään ihmetekoihin Aylossniminen musikantti ei kykene, mutta Sentinel onnistuu kuin onnistuukin säilyttämään perushyvän tasonsa loppuun saakka, mikä on jo sinällään kelpo suoritus tämän tyylilajin musiikissa. Puolituntisen Atlus (A World within a World) -päätösbiisin turhahkolta vaikuttavasta venyttämisestä voisi toki käydä pitkänkin kehityskeskustelun, mutta eipä tällaista musiikkia ole lyhytpinnaisille kuulijoille suunniteltukaan. Joni Juutilainen Sons of Kings Emersion Omakustanne Kotimainen Sons of Kings yrittää saada puhtaasti instrumentaalisen musiikkinsa voimin kuuntelijansa levitoimaan, ja onnistuukin siinä osittain. Se jos 56 Inferno mikä olisi virkistävä elämys kokeilullisen hardcoren hallitessa markkinoita jatkuvasti laajemmin! Joni Juutilainen Year of the Goat Angel?s Necropolis Ván Tälle niin sanotulle ?occult rockille. Tällaiset paremman keskiluokan möykkämetallilevyt jäävätkin helposti hyllyyn pölyttymään, kun tarkoitus on ?nauttia. Albumin kahteen pitkään kappaleeseen uppoutumalla jalat tahtovat irtautua maasta vaaksan verran, mutta maan vetovoiman voittaminen ja korkeampiin sfää- reihin tempaiseminen ei ainakaan vielä onnistu. Turkulaisnelikon avaruusalus käyttää polttoaineenaan niin kraut- kuin spacerockia sekä psykedeliaa ja ambientiakin, ja se nousee tämän sekoituksen avulla hitaasti ja varmasti kohti korkeuksia, määränpäänään tuntemattomien planeettojen epäsäännölliset kiertoradat. Rauhallisella tempolla etenevä musiikki on puettu näennäisen pelkistettyyn ulkoasuun, josta löytyy häivähdys epämääräistä uhkaavuutta ilman synkän ja painostavan tunnelman läsnäoloa. Rakennuspalikkoina on käytössä lähes hypnoottisuuteen taipuva toisto ja jumitus, jonka päälle on kirjailtu pienin, improvisaatiolta kuulostavin kitara- ja kosketinmelodioin kudottua äänimattoa. Italiaanojen tuotos tuo mieleen Shiningin taannoisen tyylin. Vielä pahemmalta paperilla vaikuttaa tämä kreikkalainen yhden miehen projekti, joka pyrkii yhdistelemään ambientin ja blackin nerokkaasti samaan syssyyn. Ateenalaisesta makuuhuoneesta kajahtaa kuitenkin melko hyvällä maulla tehtyä tavaraa vahvasti Darkspacen hengessä. Jos tyyli on välillä hieman rakoillut, yhtyeen kuudes levytys on jälleen täyttä rautaa. Melankoliaa, synkistelyä ja kaihoisia kitaramelodioita on koottu levylle seitsemän pitkän biisin verran. Jollain kummalla tasolla musiikista on löydettävissä myös muutama murunen Fear Factoryä, mikä ilmenee etenkin puhtaiden laulujen ilmestyessä satunnaisesti kuvioihin. Yhtye jyrää kieltämättä vakuuttavasti, mutta onhan nämä tempaukset kuultu jo sen seitsemän kertaa. oikeasti aivan helevetin kovasta pieksennästä. Mielestäni ainoa oikea ratkaisu olisi rykäistä seuraavalle julkaisulle kunnon kierrokset ja rapsutella nauhalle täysin mielipuolinen parikymmenminuuttinen ilman hengähdystaukoja. Metallisempi ote nostaa kyllä sykettä mukavasti, mutta dynamiikkaa ja vaihtelua kieltämättä kaivattaisiin pari pykälää lisää . Sanottakoon, että jos perinteisempi rock ylipäätään kiinnostaa, kautta linjan tyylikkäästi soitettu ja tuotettu Angel?s Necropolis kannattaa tarkistaa. Parhaimmillaan, kuten kymmenminuuttisella nimiraidalla, meno on vallan perhanan hienoa, eikä koko levyssä oikeastaan harmita kuin seikka, että jotkin solisti Thomas Erikssonin (Griftegård) ääntelyistä muistuttavat Muse-laulajan vastaavia
(-S-/K18) RASKASTA JOULUA Pe 1.2. Koskinen Machinae Supremacy Rise of a Digital Nation Spinefarm Ruotsalainen Machinae Supremacy on jäänyt pahemman kerran itse luomansa SID-metal-musiikkityylin ansaan. ovet 21:00, 14. ovet 21:00, 20. Käytännössähän tämä tarkoittaa 1980-luvun tietokonepeleistä tuttujen äänimaailmojen yhdistelemistä melodiseen metalliin, mikä otti toimiakseen erityisen hyvin yhtyeen edellislevyllä A View from the End of the World (2010). Uusimmallaan bändin eväät tuntuvat harvinaisen köyhiltä, sillä levy ei yllä napakkuudessaan lähellekään edellisen tasoa. (-S-/K18) MESHUGGAH (SWE) Ti 23.4. ovet 21:00, 22. (-S-/K18) METALORGY 2012: TURMION KÄTILÖT, ENGEL (SWE) DEATHCHAIN, FEAR OF DOMINATION Pe 21.12. (-S-/K18) MOKOMA, NERVE END La 8.12. Rosesin Liesin hengessä julkaistava Born to Break Your Heart on hieman kyseenalainen levy ei-niin-aktiivisen fanin kannalta katsoen. Ei hyvältä näytä. Haterial Twisted Verses Worm Hole Death Kiimingin kingit pistävät debyytillään koreasti, käsillä ja suulla. (-S-/K18) MAAILMANLOPUN METALHEIM FESTIVAL: SHINING (SWE), OFERMOD (SWE) KUOLEMANLAAKSO, ENOCHIAN CRESCENT La 22.12. ovet 21:00, 27. Ei mitään pölyhuisku kädessä hipelöityä tuplabassarikaahausta, vaan raskasotteisempaa ja riffeihin perustuvaa mätinkiä. ovet 19:00, 29. ovet 21:00, 15. Rumputuli tukee sävellyksiä saumattomasti, vaikka ensi kuulemalla tulitus kuulostaa hieman tökkivältä. Tarkempi kuuntelu todistaa kuullun harhaksi. Vaikka levyn kuuntelee nikottelematta useampaankin otteeseen, mikään ei silti onnistu nostamaan kiekkoa erinomaiselle tasolle. Kimmo K. (-S-/K18) CULT OF LUNA (SWE) Pe 15.3. (-S-/K18) LAPKO Su 9.12. (-S-/K18) WEDNESDAY 13 (USA) La 20.4. (-S-/K18) SOEN (SWE/USA) Pe 8.2. Rässähtäviä riffejä ja melodisempaa puolta esitetään ylpein ottein. Kannattaa muistaa, mitä tapahtui eräänkin Mr. Sävellyksissä on ideaa ja rikkautta. Melodiat, ja varsinkin kertosäkeet, on rakennettu hienosti. Oikeastaan ainoa suurempi miinus tulee lauluista, jotka ovat hieman liian yksioikoisia muuten hienoon meininkiin. Pääosin korkeammalta ja hieman poikamaisesti toteutetut rääkymiset käyvät pidemmän päälle tylsistyttämään. Tueksi olisi tarvittu miehekkäämpää murinaa ja toisaalta melodisiin kertseihin osaavampaa puhdasta. Hieman lapsentautia on jäänyt matkaan, mutta päällisin puolin meininki on oikeinkin messevää. Ne rässähtävät riffit ovat mainiosti esillä, niissä on ideaa ja ne rullaavat hienosti. ovet 20:00, 20. Ainakaan tähän osoitteeseen levy ei kanna näin loppuun asti. Haterial todistaa joka tapauksessa kykynsä, ja ahkera keikkailu varmasti miehistyttää koko bändiä, varsinkin vokalisti Ekiä. (-S-/K18) DORO (GER) SWEDENROCK- JA WACKEN 2013 FESTARIMATKAT: www.elmu.fi www.elmu.fi | Telakkakatu 8 | Ennakko: Tiketti. Itse asiassa vaikuttaa siltä, että yhtye yrittää hiljalleen irtautua pelimetallibändin leimasta ja tuntuu siirtyneen hiljalleen perusmetallisempaan suuntaan. Kaksitoista vuotta näinkin ahtaan teeman parissa on tekemässä selvästi tehtävänsä ja Machinae Supremacyn ideat alkavat olla hiljalleen lopussa. klo 17:00 & 21:30, 22. (-S-/K18) ROYAL REPUBLIC (SWE), STOCKERS! Ma 11.2. ovet 19:00, 27/30. (-S-/K18) CANNIBAL CORPSE (USA), DEVILDRIVER (USA) THE BLACK DAHLIA MURDER (USA) WINDS OF PLAGUE (USA) La 2.3. Yhtyeen musiikki on edelleen tuttua kamaa ja soundin tunnistaa tutuksi muutamassa sekunnissa, mutta intohimo ja luovuus ovat kadonneet matkan varrelle. Kaikkein karmein elämys, Pieceskappale, olisi pienellä sovituksellisilla kikkailulla valmista kamaa jonkun jenkkiläisen teinipunkbändin levylle. ovet 21:00, 20. Todellakin kansainvälistä kärkitasoa. Animal Attraction -albumilta pois jäänyt Push on kelpo veto, ei kuitenkaan mitenkään ikimuistettava. Patienceä ei löydy, mutta ep on silti jälleen hieno todiste, miten kovasta bändistä on kyse. Tim Palmerin miksaama versio jo muutenkin hienosta biisistä potkii komeasti. Piuhattomat vedot todistavat, miten kova laulaja Olli Herman on. blueslunastus Blood Music. Livevedot ovat oiva esimerkki siitä, miten ankara keikkailu on hitsannut bändin soiton tiukaksi ja särmäksi. Hetfieldin äänelle Kill ?em Allista Ride the Lightningille siirryttäessä? Janne Tolonen Ripe The Eloquence of Silence Mighty Music Joni Juutilainen Reckless Love Born to Break Your Heart Spinefarm Guns N. ovet 21:00, 15. Ukon mainiot laulumelodiat ja miellyttävästi jyräävä soundi keräävät kiitokseni, mutta materiaalin hienoinen samankaltaisuus vie naamaa mutruun. Biisejä löytyy täysi tusina ja keskipituus heiluu tiukasti reilun kolmen La 1.12. Ikään kuin jenkkipowerin ja eurooppalaisen perinteisemmän heavyn sekoitusta. Maanmiehistä ainakin Pretty Maids toimii vertailukohtana. (-S-/K18) CONVERGE (USA), TOUCHÉ AMORÈ (USA) A STORM OF LIGHT (USA), THE SECRET (IT) La 15.12. Kaiken kaikkiaan suhteellisen turha julkaisu, mikä ei tarkoita, etteikö Reckless Love olisi kivenkova bändi. Janne Tolonen Oli vika sitten arvostelijan ammattitaidottomuudessa tai bändin persoonattomuudessa, niin tanskalaisen Ripen kakkoslevystä on vaikea keksiä erityisen kärjekästä luonnehdintaa. Melodista heavyä miehekkäällä otteella tässä soitetaan. ovet 20:00, 16/18. ovet 19:00, 20. Myös Hammerfallin rockimpi matsku tulee välillä mieleen, mutta kokonaisuutena The Eloquence of Silence on pykälän raskaampi. Laulaja Michael Dahl on saanut hiljattain pestin myös Artilleryn riveistä
Tempot vaihtelevat rivakasta ryskeestä laahusteluun, ärinän lisäksi mukana on ehtaa laulua ja särötyskin muuntuu ilmavampaan kieltenkäsittelyyn. Bändi ei edelleenkään hyödynnä täysin kahta rumpaliaan, mutta tuplatussa moukutuksessa on oma viehätyksensä. Loppuun jemmattu Drum Jam -tribaalipaukutus esittelee takojien valmiuksia monisyisempäänkin keskinäiseen ulosantiin ihan oikeissa kappaleissa. Vaikka Kylesa ei lado vieläkään tiskiin täyttä a-tason materiaalia, näiden uusien, harvinaisten ja uudelleentulkittujen biisien tenho on pääosin kohdillaan. Hyvää peruskamaa kaikki tyynni, mutta puoliakustista Song for a Shadow?ta lukuun ottamatta skaala on aika kapea. En osaa edes sanoa, onko tämä enemmän death vai black. Embers and Revelations napsii kirsikkansa siis useammasta kakusta. Kanadalaisten valitsema tyyli ei ole sen paremmin kovin vanhakantaista kuin moderniakaan. Ei kovin raakaa, muttei toisaalta täysin puunattuakaan. Melodista death/black metalia vuosikymmenen kokemuksella soittava Weapon heiluu useammallakin rajalla. Mahdollisuuksiin verraten meno on kuitenkin tupannut olemaan jokseenkin yksitotista möyhentämistä. Kunnon laahustelu on säästetty viimeiseksi: Legion of Dis matelee ja maalailee tummana koko yli kymmenen minuutin kestonsa ajan välillä vain McEnteen murinan varassa vyöTami Hintikka ryen. Sama pätee itse musiikkiin: synkeä kuolometallipyöritys kelluu mustan veden päällä, muttei saa kuin hetkittäin sukellettua syvyyksiin. Levyllä on toki hetkensä, vaikka kuuntelukokemus vaihtuu ajoittain kuuntelukoettelemukseksi. Perusvarmaa laa- Incantation Vanquish in Vengeance Listenable Näiden synkeän death metalin kummisetien edellisestä kokopitkästä on vierinyt kuusi vuotta. House of Gold and Bonesilla bändi on viimein tikissä omassa ydinosaamisessaan: vahvojen riffien, jättimäisen koukuttavien kertsien ja radioystävällisen rockin ja metallin maastossa. Soundillisesti Stone Sour on järeästi tuotettua ja virheettömän varmaa tavaraa. Biisit ovat lyhyempiä, ja turhaa ilmaa on kaavittu pois. Rähäkästi laulettu melodinen mättö vaihtelee keskitempoisesta nopeaan. Meininki on pitkälti sama kuin From the Devil?s Tombilla (2010), joskin hieman hienostuneemmin toteutettuna. Ei epiikkaa, kiihkeää laukkaa tai rehellisiä balladeita. Keskitempoista ja melodista runttaamista sen sijaan tarjoillaan runsain mitoin, ja parhaimmillaan Ripe veteleekin todella virkeällä kädellä. Vertailukohdiksi nousee hakematta Absun, Melecheshin, Behemothin ja Deströyer 666:n kaltaisia nimiä. Kuten todettua, hitaasti hyvä tulee. Soittoon ja soundimaailmaan on jätetty luonnonmukaista särmää, mutta kaoottiseksi tai ryöpsähteleväksi meininkiä ei voi sanoa. Crepuscular Swamp, Unhinged Swinen ja Disavowing Each in Aumin kaltaiset keskitempoiset ja hivenen maalailevammat kappaleet erottuvat joukosta edukseen. Nopeasti blastaavat rytinät sekoittuvat aluksi toisiinsa, sillä biiseihin ei ole saatu kovin suuria tyyliheittoja tai irtiottoja. Muutaman pyörityksen jälkeen homma alkaa kuitenkin toimia. Stone Sour on vahvoilla myös herkissä nyansseissa, esimerkiksi The Travelers, Part I:lla. Puhdasta voimaa ilmentää abortista kertova RU486. Stone Sourin ongelma on aiemmin ollut se, ettei se ole kyennyt tekemään kokonaisuutena vahvaa kiekkoa. Ihme kyllä, käsillä oleva arkistoperkauksen tulos numero yksi on bändin tuotannon monipuolisin ja sävykkäin kokonaisuus. Kahdella rumpalilla operoiva Kylesa on saanut aina lisäsävyä Laura Pleasantsin ja Phillip Colen vuorottelevasta laulusta. minuutin tietämillä. Veteraanibändin kurssi on ollut viime vuosina nousujohteinen, eli odotuksia on ilmassa. Musiikki velloo arvaamattomana, mutta paketti pidetään melko hyvin kasassa. tulevasta kehityksestä. Kimmo K. Corey Taylor on yksi monipuolisimmista nykypäivän metallivokalisteista, mutta muu bändi on soitossaan vähintään yhtä vahva. Sanna Mustonen. Rohkeutta ja tyylikirjoa lisää, kiitos! Kari Koskinen Kylesa From the Vaults Vol 1 Season of Mist Yhä marginaalisen mutta alati suosiotaan kasvattavan sludgecoren suuruuksiin noussut savannahlaisbändi on jalostanut ilmaisuaan ansiokkaasti, joskin hillitysti ja kovan ytimensä säilyttäen. Edellislevynsä Spiral Shadow (2010) oli dynamiikaltaan rikkaampi kuin läpimurtoa ennustellut kolmoslevy Static Tensions. From the Vaultsilla paukutukseen, mureiden särömattojen levittelyyn ja ärjyntään pohjautuva ilmaisu laajenee kiitettävästi. Uunituore rieska on ensimmäinen osa tulevasta tuplalevystä, jonka toinen julkaisu näkee päivänvalonsa vuonna 2013. House of Gold and Bones pureutuu yksilön selviytymistarinaan ja itsensä löytämiseen sysimustilla sävyillä. Sanoituksissa liikutaan mitättömyyden tunteiden ja itsetuhon lisäksi vihan ja raivon maisemissa, kuvaavimmin sinkkulohkare Absolute Zerolla. Kovin omaleimaiseksi Weaponia ei kehtaa haukkua, eikä tältäkään levyltä löydä poikkeuksellisen kovia osumia. Stone Sourin uudistuksia kokeneelta miehitykseltä pukkaa neljättä pitkää. Shawn Economakin lähdettyä bändistä studiobassottelijan roolin otti haltuunsa Skid Row?sta parhaiten muistettu Rachel Bolan. Uutuuden ehdoton vahvuus on doomiin kallellaan olevien hitaiden ja mustanpuhuvien osien lisääntynyt hyödyntäminen, joka antaa kaaokseen pahaenteisen lisän. Laulaja-kitaristi John McEnteen örinät ovat hieman kaksijakoista kuunneltavaa: yhtäältä äänessä on inhimillistä rosoisuutta, toisaalta tulkinta kuulostaa siltä, että nyt örmytään väkisin vaikkei oikeasti ihan lähdekään. Alan klassikoihin verrattuna työkalupakki on kuitenkin liian kapea. Koskinen 58 Inferno Weapon Embers and Revelations Relapse tua sitten riittääkin koko levyn mitalle. Bonusta myös siitä, että tunnelmista on aistittavissa tiettyä ilkeää pimeyttä. Stone Sour House of Gold and Bones Part I Roadrunner Kari Koskinen No jopas on hankala tapaus. Mainittakoon, että upeasti omaksuttu Pink Floyd -laina Set the Ray for the Heart of the Sun on biisinä kiekon paras, mutta useampikin oma kipale pääsee lähelle. Välipalamaisesti tarjoiltu From the Vaults on erinomaisen lupaava merkki bändin hiukan piilotellusta monipuolisuudesta ja . toivottavasti
Edeltävällä albumilla sellaisena toimi erittäin toimiva GG Allin -versiointi Shoot Knife Strangle Beat & Crucify, mutta tällä kertaa perustoimivasta massasta ei nouse esiin yhtä selkeitä huippukohtia. Toivottavasti seuraavalla levyllä kuullaan jälleen mielenkiintoisia ja odottamattomia käänteitä. Joni Juutilainen Heavy Metal Perse Aikakirjat Dethrone Kajaani ei lukeudu ainakaan ulkopuolisen korvin Suomen heavy metal -tukipisteisiin, mutta oman kortensa tämä Kainuun maakuntakes- keskiverto pohjamutaa kus on osannut metallikekoon kantaa. Levyä ja etenkin sen edukseen erottuvaa The Apocalypse?Grains of Reality -päätöskaksikkoa kuunnellessa käy selväksi, että hiljaa hyvä tulisi. Herra Palmin voimallinen vokalisointi ja tunnistettava ääni. Merirosvokaupunkiinbiisi kumartaa jo nimensäkin puolesta Saksan piraattimetallistien suuntaan, samoin nimiralli Aikakirjat sekä Malja rivimiehille. Soittopuolella levyä kantaa parhaiten HMP-kitaristikaksikko Juha Leikkainen? Matias Palm, jonka kädenjälki on sähäkkää ja yhteisharmoniointi mieleenpainuvan monipuolista. Mäiskeen toivoisi olevan joko entistä rohkeammin ja syvemmälle koneisiin sekaantuvaa vehkeilyä tai selkeästi rehellisempää ja rujompaa brutalopaukutusta. Orkesterista tällaisenaan pitävät saavat kyllä rahoilleen vastinetta, sillä varsinaisen yhdeksän biisin kaupantekijäisiksi saa kokonaiskeston lähes tuplaavat kahdeksan live- sekä demoraitaa. Mega Hell Militia Third Mass: Jacob?s Ladder Underground Activists Kolmas Hell Militia -levy kuulostaa melko tyypilliseltä 2000-luvun black metalilta. Enkä puhu nyt äänenvoimakkuudesta. Musiikki etenee pääosin erittäin kiivaalla tempolla rumpujen nakuttaessa kuin MG-42 konsanaan. Sävellyksistä löytyy myös seesteistä tunnelmointia á la Vanhus ja meri sekä nyrjähtämisvaarassa oleva taiderockpala, Jethro Tullin Aqualung-kappaleesta versioitu Vesikeuhko. Riffipuolella on ilahduttavan merkillepantavaa, kuinka biisipajassa on saatu taottua niinkin usein selkeitä Running Wild -fiiliksiä. Devoid of Life on jo viides täyspitkä kahdettatoista elinvuottaan viettävältä kotimaiselta porukalta. Kajaanilaisbändeistä Heavy Metal Perse on yksi omintakeisimmista. Nyt siellä täällä hy- viä ideoita väläyttelevä, osin vauhtisokeudesta kärsivä musiikki jää näiden kahden ääripään väliseen epämääräiseen limboon. Devoid of Life on turhankin intensiivinen ja tuhti paketti sellaisenaan nautittavaksi. Muut instrumentit ja suu vaahdossa käskyjä ärisevä vokalisti tukevat kiivasta, kuolemaan saakka johtavaa musiikillista salamasotaa. Vortechin koneistettua tunnelmaa sisältävä death metal ei loppujen lopuksi eroa paljoakaan monista moderneista, viimeiseen saakka tuotannollisesti tuunatuista ja soundillisesti kiristetyistä äärimetalliyhtyeistä. Ukoista viimeksi mainittu tunnetaan toki paremmin laulutaidoistaan. Jo nimensä, mutta lähinnä biisilyriikoiden suhteen. HMP:n kakkonen on musiikiltaan power ja heavy metalin hybridi, kaikin puolin erittäin melodiakylläinen tapaus, joka hallitsee niin nopean kohkauksen kuin hitaamman junttauksenkin. Periaatteessa bändi tekee mestariteos siis kaiken oikein, mutta Hell Militian perimmäinen ongelma, levyjen tylsyys ja tasapaksuus, ottaa tällä kertaa huolestuttavan yliotteen. Siinä missä vaikkapa edellislevy Last Station on the Road to Death (2010) rupesi näyttämään kynsiään useampien kuuntelukertojen myötä, Jacob?s Ladder tuntuu pysyttelevän tasaisenvaisuna pakettina. Tutuista ranskalaisbändeistä (muiden muassa Arkhon Infaustus, Temple of Baal, Vorkreist) koottu porukka soittaa synkkätunnelmaista ja kaikin puolin moitteetta toteutettua musiikkiaan varmaotteisesti ja kuulostaa tasan osiensa summalta. Jacob?s Ladder on kahteen edellislevyyn verrattuna hitusen suoraviivaisempaa, yksinkertaisempaa ja rankempaa tavaraa. Ei se ole näemmä helppoa ammattimiehilläkään. Hell Militia tarvitsisi jonkinlaisen energiapommin musiikkiinsa. Arvosteluasteikko lyhyesti: Vortech Devoid of Life Omakustanne Vortech julkaisee albumeitaan itse kunnioitettavan ahkerasti ja itsepintaisesti
miksattu levy sekä useat copy? paste-henkiset ratkaisut sanoituksissa ovat omiaan aiheuttamaan kuulijassa vaivaannuttavia tunteita. Mikäli pääpainon ja keskittymisen säilyttää yhtyeen musiikissa, kasassa on melkoisen pätevä, paikoin jopa mainio debyyttilevy. Jenkkiveteraanien tuore livelevy on niin verevää tykitystä, että harmittamaan jää vain tallenteen lyhyys. Live You to Death on äänitetty taannoiselta Hammerfallin kanssa tehdyltä rundilta. Vain suhteellisen yksinkertaisesti rakennettuja ja iskeviä rokkipaloja, jotka on selvästi tehty livesoittoa ajatellen. Yksittäiset riffit eivät tee vaikutusta, mutta jo kertakuuntelun jälkeen mielessä pyörii useampia kertosäkeitä. Siinä missä ensimmäisen version soundissa oli vielä särmää ja teräksistä iskevyyttä, tämän varsinaisen version soundit on vedetty jostain täysin käsittämättömästä syystä ties minkä pesusienifiltterin läpi. Sitä en sen sijaan lähtisi kieltämään, että kyllä DeMaio kumppaneineen osaa tehdä edelleen hyvää heavy metalia. Olkoonkin että The Lord of Steelin tuotantoprosessi ja soundit pistävät ihmettelemään, niin kyllä levyltä löytää helvetin mukaansatempaavaa ja sanoisinko peräti voimaannuttavaa musiikkia. Pisteet biiseistä ja wimpit hirteen! Kari Koskinen Goats of Doom Lost in Time and Void Ewiges Eis Nivalan kuivahko äärimetalliskene on elellyt hiljaisia aikoja sitten Mustan Surman alkuhetkien, mutta myös nuorempi polvi tekee nousuaan PohjoisPohjanmaan synkissä metsissä . Useimmiten jopa hyvää, ellei peräti erinomaista. Bändin nykyistä livekuntoa kuunnellessa käy ihmettelemään, miten bändi on jäänyt näinkin pieneksi nimeksi. Täytteeksi on isketty kelvolliset Judas Priest- ja Black Sabbath -coverit, mutta ei niistä sen enempiä. Kelpaa heilutella nyrkkiä ja huutaa. Biisimateriaali on yllättävän vahvaa. Ehkä viiden vuoden tauko pitkäsoittojen välissä on sittenkin perusteltua? Black List ei etene oikein minnekään eikä Hail Kill and Die lunasta miehekkään tittelinsä vaatimuksia, mutta noin muuten The Lord of Steel on kyllä rautainen levy. Tämä nyt julkaistava versio on se varsinainen julkaisu, ja eroja ensimmäiseen löytyy reilusti. Sen voivat tehdä kaikki elämäänsä kyllästyneet tosikot tai sokeana jokaista liikettä ihastelevat fanit. Kaikin puolin jämäkämpi tatsi olisi nostanut pisteitä kokonaisuutena. Kuten todettua, sanoituksiltaan Aikakirjat on sota- ja fantasia-aiheineen ehtymätön mielenkiinnon lähde. Riimittely on sulavaa ja lyriikoiden sisältö kokeilevan kekseliästä ja hauskaa, kuitenkin juuri ja juuri vailla korniuden tai tekotaiteellisuuden sudenkuoppia. Ainakin musiikillisesti. Oma lukunsa on se, että levy julkaistiin rajoitetusti jo aiemmin. Lämppäripesti, joten setin pituus on vaatimattomat kolme varttia. Gods of War (2007) ei selvittänyt konseptiaan Vicious Rumors Live You to Death SPV Helstar on näissä kuvioissa omaa luokkaansa, mutta Vicious Rumors ei tule kaukana perässä. Terävyys on kadoksissa ja yleissointi kovin tummasävyinen. Ero ensimmäiseen miksaukseen on huomattava ja valitettavasti huonompaan suuntaan. Kaikki muu onkin sitten vedetty onnellisesti perseelleen. Musiikin tukena kulkevat aihepiiriin sopivasti myös satunnaiset kebabmetallivaikutteet, jotka vievät bändin musiikkia lähinnä Melecheshin suuntaan. Goats of Doomin uskottavuutta nakertavat muutamat noloudet. Särmät on pyöristetty pois. Tätä omaleimaisuutta Heavy Metal Perseen kannattaa jatkossakin vaalia. Jaakko Silvast Manowar The Lord of Steel Magic Circle Tämän tekstin suhteuttamiseksi ilmoitan heti kärkeen, että Manowarin koko tuotanto on mielestäni vähintäänkin kohtalaista. Vicious Rumors yhdistelee tällä livellä näitä kaikkia. Ei muuta. Pari matalalta soivaa kielisoitinta, rummut, Adamsin maltilliset laulut ja satunnaista kosketintukea. ovat nekin Aikakirjojen suurimpia avuja. Jos, DeMaio, satut lukemaan tätä arvostelua, niin MITÄ HELVETTIÄ? Loganin kitara kaipaisi selvästi purevampaa säröä ja meininki on muutoinkin hyvin riisuttua. Kritiikinpoikanen täytyy pistää levyn rumpusoundien heppoisuudesta ja tietyiltä osin myös varsinaisesta pannutyöskentelystä. Hetkittäin blastaava mutta useimmiten keskitempoinen vyörytys tavoittelee pariin otteeseen myös tuoreemman Enslavedin taajuuksia. Neljäs pitkäsoitto Place of No Pity jatkaa edeltäjiensä linjoilla, joskin pieniä. Suurin muutos löytyy kuitenkin soundeista. Ensimmäisen version bassosoundi kuulosti samalta kuin Napalm Deathin debyytillä, mutta pörinää on onneksi vähennetty. On se nyt kumma, jos tämä tavara ei uppoa Judas Priestin, Acceptin ja vaikkapa Jag Panzerin ystäville. Miehekästä ja melodista heavy metalia, perkele. Kari Koskinen 60 Inferno aivan puhtain miekoin, mutta vastaavasti Hail to England (1984) ja Triumph of Steel (1992) edustavat heavy metalia parhaimmillaan. The Kindgom of Steel sijoittuu katalogissa rokkaavan ja välittömän Louder than Hellin (1996) viereen. Kansikuva on vaihtunut miehekkäämmäksi, biisejä on hieman muuteltu ja niitä on yksi enemmän. Livebiisit tässä nimittäin jylläävät. Amerikkalaista power metalia edustava Vicious Rumors on perustettu jo vuonna 1980, ja studiopitkiä on julkaistu suhteellisen säännöllisesti. Teknistä death metalia soittavan Psycropticin ohella sieltä huutelee puoliksi samaa miehistöä omaava tehoduo Ruins. Tyylinä on skandinaavista black metalia ja kylmästi repivää melodisuutta tuoreemman Immortalin malliin raastava vihanpito, johon on lisätty roimasti raskasta ja erityisesti rumputyöskentelyn osalta teknissävytteistä death metalia. ainakin mikäli melko typerästi nimetyn Goats of Doomin debyyttilevyä on uskominen. Jopa yllättävän intensiivisesti ja taidokkaasti nopeahkoa sekä melodista dark/black metaliaan takova kolmikko on Crowleynsa ja Lovecraftinsa lueskellut, mikä ilmenee sekä sanoituksissa että levyn kansitaiteessa. Jopa rytmikitara on jätetty soolokohtien taustalta usein pois. Tavallaan tämä sopii yhteen perusteita painottavien ja suoraan hermoon iskevien kappaleiden kanssa, mutta soundien kannalta ajatellen vaikutelma voisi olla purevampikin. Manowarin naurettavuuteen tai ylimaalliseen mahtavuuteen en ota kantaa. Eric Adams ei erityisemmin revittele, mutta herran laulukuvioihin on satsattu hirmuinen määrä koukkuja. GoD saattaa olla jatkossa valmis vaikka millaisiin urotekoihin. Joni Juutilainen Ruins Place of No Pity Listenable Tasmanian saarelta Australiasta tulee kiukkuisia bändejä. Materiaali ei ole kauttaaltaan a-ryhmää, mutta erittäin verevästi konkarit asiansa esittävät. Soundeissa on potkua ja soitossa energiaa. Yhtyeen otsikon ohella erään muusikon taiteilijanimi Aleister Alhazred, ?Jannen kämpällä. Välisoittoja, isompia paisutteluja tai suureellisia konsepteja ei kuulla
NIGHTWISH KING DIAMOND TESTAMENT BOLT THROWER WINTERSUN la 9.2.2013 su 10.2.2013 ma 11.2.2013 teatria, oulu pakkahuone, tampere nosturi, helsinki liput: 29 / 35 , k-15/18 liput: 27 / 30 , k-15/18 liput: 27 / 30 , s/k-18 ? ? ? ? ? ? ennakot: www.lippupalvelu.fi ennakot: www.lippupalvelu.fi, www.tiketti.fi ennakot: www.tiketti.fi ASKING ALEXANDRIA IHSAHN·LEPROUS lisää tulossa... 28.-30.6.2013 SUVILAHTI, HELSINKI ERIKOISERÄ KOLMEN PÄIVÄN LIPPUJA 110? MYYNNISSÄ NYT. www.tiketti.fi & www.lippupalvelu.fi MUUT LIPPUKATEGORIAT JA -hINNAT ILMOITETAAN MYöhEMMIN. www.tuska-festival.fi Pe 7.12.2012, Helsinki, la 8.12.2012, oulu, Club teatria UT Onosturi SOLD Liput: 35 / 38 ?, S/K-18 Ennakot: www.tiketti.fi Liput: 34 / 38 ?, K-18 Ennakot: www.lippupalvelu.fi Ennakkolipunhintoihin lisätään mahdollinen lippukaupan toimitusmaksu
Melodiat taas ovat kotoisin enemmän pohjoisamerikkalaisesta modernista radiometallista Nickelbackin ja Avenged Sevenfoldin tapaan, ja löytyy jostain annos Disturbediäkin. Kolmanneksi kaiken yllä leijuvat klassisemmat vaikutteet Metallicasta Iron Maideniin. Biisimateriaali on tarkkapiirteistä ja soundeiltaan kompressoitua. Uncommon Sensen ja Believe in Me?n kaltaiset nopeat biisit ovat iskeviä ja täynnä koukkuja, mutta edellä mainittujen ominaisuuksien vuoksi ne ovat myös hieman steriilin kuuloisia. Huono ei ole myöskään päätösbiisi Good & Evil, jonka vierailevana vokalistina kuullaan Scott ?Wino. Energiset kitara- ja Hammond-soolot vuorottelevat mahtavasti läpi levyn, eikä vokalistin gillanmainen kiekuminen asiaa juuri pahenna. Rumpali Henry Vasquezin (St. Vitus) ja kosketinsoittaja Dave Gryderin (Storm 62 Inferno Mikko Malm Demonic Death Judge Skygods Inverse Vuoden takaisella The Descent -debyytillä turhankin raskaasti ja yksitoikkoisesti laahustanut DDJ on ottanut tällä kertaa tujummat hatsit piipustaan ja rentouttanut sekä monipuolistanut ilmaisuaan. Aivan helvetin raskaasti pörisevä stoner/sludge taittuu edelleen Karhulan karvanaamoilta kuin tyhjää vain, mutta Skygods myös hengittää ihailtavan vapautuneesti. Ikään kuin insinööri olisi laskenut, kuinka tehdään tarttuvaa ja suurille massoille kelpaavaa metallia.. Osa riffeistä toimisi vaikkapa Entombedin käsissä mainiosti, mutta Hellectricityn vääntö kuulostaa vain pakotetulta. Jonkinlaista miehekkään motoristista rokkimetallia tässä on lähdetty hakemaan. Suurella sydämellä tehtyä, isolla kädellä groovaavaa musiikkia on aina ilo kuunnella. Nightmare Uruguaylaistaustainen Germán Pascual, mies DivineFiren, Narnian ja Mind?s Eyen vokalistintontilta, lataa pöytään melkoisen majesteettisen soolodebyytin. The New Beginning on jylhillä soundeilla, raskaasti tamppaavilla demppiriffeillä, yltäkylläisellä rumputyöskentelyllä ja karismaattisen rosoisella puhtaalla laululla varustettu melometalliräiskäle. Vauhdikkuudessaan levy on genrensä oiva prototyyppi, mutta melodiakylläisyydestään huolimatta tekeleessä on hiukan möhkäleen vikaa. Levy ei puhkea täyteen kukkaansa kuin hetkittäin. Viivan päälle jäävät myös Celtic Frost -henkisesti halveksivalla nuotilla ärähdellyt laulut. Paria loppupuolen vetoa lukuun ottamatta meiningissä ei ole kuitenkaan tarpeeksi öljyistä munaa. Osa näistä kappaleista on versioitu sittemmin uusiksi, ja ero alkuperäisiin on melkoinen. Kaikesta valittamisestani huolimatta Arise from Blackness on mielenkiintoi- nen katsaus pitkän uran luoneen brassihirviön alkuvaiheisiin. Se herättää myös voimakkaan toiveen saada kaverit pian keikalle Suomeen. Anna Saurama Krisiun Arise from Blackness Century Media Tässäpä loistoesimerkki bändistä, jonka ensimmäinen demo ei todellakaan ollut parasta ikinä. Eivät nämäkään vedot missään nimessä surkeita ole. Primitiivisemmän raivon ystävät ovat varmasti riemuissaan, mutta itse valitsen uudempien levyjen jalostuneemman lähestymistavan. Kari Koskinen Hellectricity Salem Blood Metal Mind Puolalaisen Hellectricityn jamppojen historiasta löytää useampiakin levyttäneitä bändejä, mitä ei heti uskoisi. Brasilialainen Krisiun järjesti blastvoittoisen death metal -kaahauksensa optimiin vasta Apocalyptic Revelationin (1998) aikoihin. Bändin esikoispitkä on sen verran vetämätöntä jolkottelua, että ainakin suomalaiset demobändit vetelevät komeasti ohitse. Salem Blood sisältää modernisti tuotettua mutta kasarihengessä rokkaavaa ja groovaavaa heavy rockia. Ensimmäisen levyn tukahduttava tunkkaisuus on korvattu lyhyemmillä ja koukuttavammilla biiseillä, mikä on tässä tapauksessa ainoa oikea ratkaisu. Skygods luo hauskan mielikuvan metrisessä lumihangessa tarpovasta Fu Manchusta. Soundit ovat tuhdit ja huolitellut, eikä soitossakaan ole vikaa. Nämä selkeät mutta ohuet äänitykset eivät tuo bändin vahvuuksia vielä esille. Vaikka pelissä on mukana ripaus korkealentoista psykedeliaa ja utuista trippailua, viimeistään Jaakko Heinosen raaka huutolaulu ja painava riffimyräkkä palauttavat kuulijan tiukasti takaisin maan pinnalle. Skygods on tuju näyte keskinkertaisen The Descentin jälkeen. Tasapainoisesta kokonaisuudesta ei notkahduksia löydy, ja vaikka herkkäkorvaisempi kuulija saattaisi toivoa monipuolisuutta lauluun, keskivertoa ärjympi tulkinta sopii yhtyeen raavaaseen suomalaislinjaan paremmin kuin hyvin. Joni Juutilainen Vera Cruz Skinandteethandnails Season of Mist Varsin virkistävä uutuus tämä ranskalaisen kvartetin debyyttialbumi. Mistään aloittelijoista ei kannata puhua, sillä miehistö on hankkinut kannuksia punkrockin ja metallin saralla. Antaumuksellisen liveaktin maineessa oleva kolmevuotias kokoonpano on päässyt kiertämään kiitettävästi Eurooppaa ja Yhdysvaltoja paitsi itsekseen myös esimerkiksi Sick of It Allin, Everytime I Dien ja Cancer Batsin kaltaisten tekijöiden rinnalla. Pumppu paukuttelee melo-hc-lokeron laitoja monenmoisten ainesten sopallaan. Holmes (Ted Nugent), nyt mikin varteen on saatu Point Blankista tuttu John O?Daniel. Samasta orkesterista on napattu myös vieraileva kitaristi Rusty Burns. Jos jotain pitäisi nostaa esille, niin sähäkästi levyn aloittava Let It Roll ja klassisen hard rock -hitin ominaisuudet omaava Can?t Stop My Heart olisivat valintani. Melodiarakentelusta olisi voinut koettaa sommitella entistä koukukkaampaa, tai toisaalta lisätä roimasti raskautta ja käyttää samalla jopa myös ärinälauluja. Unmerciful Order -ep:n matsku on remasteroitu aika siistiin kuosiin, mutta ero myöhempien vuosien tappavantarkkaan vyörytykseen on silti huima. Kertosäkeet ja biisit ylipäätään taas kuulostavat välillä todella jäykiltä. Hapuilevasti kailottava ja irralliselta kuulostava laulaja on miksattu ikävän pinnalle. Hatebreedin ja Convergen kaltaisten kunkkujen perintö on peruskaurana, mutta joukossa on rock?n?rollia, hitaampitempoista metallisynkistelyä sekä ehtaa metalcorea. Tässä olisi sillisalaattikokemuksen vaara, mutta se vältetään hienosti. Eheyden takaavat tyylikkyys, jolla elementit yhdistetään ja kokonaisuus rakennetaan, sekä hommasta alati paistava kunnianhimoinen ote ynnä luotto omaan tekemiseen. Monipuolisuudella ja varmuudella hurmaava Skinandteethandnails jättää ilmoille hulppeita odotuksia Vera Cruzin tulevaisuuden suhteen. Weinrichia. Kaiken kaikkiaan Burning on the Wings of Desire on laadukasta käsityötä, joka miellyttänee kaikkia klassisen hard/ heavy rockin faneja. Yhdeksän vetoa tunnissa ei tyyli huomioiden ole automaattisesti väärin, mutta jos pituuksien kasvaessa ideoiden määrä vähenee, silloin suditaan jo osaksi ohi kankaan. Ruins tekee edelleenkin aika vetoavaa ja tasapainoisesti eri tyylejä yhdistelevää metallia. Kappaleiden keskipituus on kasvanut. Alkuvuosinaan Krisiun keskittyi lähinnä nopeuteen. Tätä ennen sekä soundit että soitto jättivät vielä toivomisen varaa. Arise from Blackness kokoaa yhteen debyyttiä edeltäneitä nauhoituksia vuosilta 1993?94. Hyvät riffit ja harkitut kappaleet seurasivat vasta myöhemmin. Sille nyt ei vain voi mitään, että tämänkaltaisessa lähes överiksi vedetyssä dm-blastaamisessa soundeilla on tavanomaista suurempi merkitys. Revittely ja kalloon kolahtavat kappaleet uupuvat. Kari Koskinen Corroded State of Disgrace Ninetone Corroded tulee Ruotsista, ja State of Disgrace on sen kolmas pitkäsoitto. Bändin tyyli on koostettu kolmesta päälähteestä: Riffittelyltään se muistuttaa Mustachin ja Volbeatin kaltaisia junttabändejä. Ja niitähän löytyy. Selkein vertailukohde löytyy Deep Purplesta, ja voisi jopa sanoa, että Blood of the Sun kuulostaa enemmän esikuvaltaan kuin esikuva itse. Parin edeltäjänsä tiiviyteen ja raikkauteen ei kuitenkaan ylletä, sillä Place of No Pity livahtaa liian moneksi minuutiksi tylsän junnaamisen maailmaan. Edellisellä Death Ride -pitkäsoitolla tätä tonttia hoiti legendaarinen Derek St. Kaljaa, hauskanpitoa ja tukevasti rokkailevaa rutistusta. Kymmenenvuotias orkesteri ei ole tuhlannut aikaa omaleimaisen ilmaisun etsimiseen vaan keskittyy tekemään hyviä biisejä. ikäviä muutoksiakin löytyy. Vetoavan raskautensa puolesta The New Beginning on ensiluokkainen metallilevy, joka pistää letin heiluJaakko Silvast maan silkasta pakosta. Blood of the Sun Burning on the Wings of Desire Listenable Jenkkiläinen Blood of the Sun jauhaa varsin makoisan kuuloista 70-lukulaista hard rockia, josta kuuluu läpi rakkaus lajia kohtaan. Tämä käy ilmi jo puolentoista minuutin aloitusraidalla, joka alkaa hc-rypistyksenä ja päättyy vaikkapa Hellyeahin mieleen tuovana etelärunttauksena. Väkinäiseen junttaamiseen ilman riittävää substanssia. Kun mukaan liittää vielä paria edellistä kiekkoa tunkkaisemman rumpusoundin, niin lievä pettymyshän tässä on käsillä. Kari Koskinen Germán Pascual The New Beginning At the Temple) perustama yhtye on kärsinyt hieman kokoonpano-ongelmista, mistä kertoo sekin, että yhtyeen jokaisella levyllä on eri laulaja
Temporalin ensimmäinen cd tuntuukin lähinnä juuri tämän välimallin kertaamiselta, sillä levy on koottu kasaan ainoastaan satunnaisten levytettyjen biisien demoversioista. Toinen cd vaikuttaa sekä teoriassa että käytännössä mielenkiintoiselta, sil- SCENE NATION, SOLAR FILMS & CARAMEL FILMS ESITTÄVÄT mestariteos lä yhtye lyö käyntiin pienen coverbiisiruletin, jonka tiimellyksestä osansa saavat Black Sabbath ja Godflesh. Ei se paska paketin koreudesta muuksi muutu. Tuntuu järjettömältä, että Season of Mist tunkisi dollariakaan tähän bändiin. Voisivat saman tien lämmittää takkaa niillä nipuilla. Toni Keränen A Life Once Lost Ecstatic Trance Season of Mist Pitkän linjan jenkkibändi julkaisee kuudennen albuminsa kovin odotuksin, luonnollisesti. Rahkeet eivät yksinkertaisesti riitä pidemmälle ja olisi katsottava totuutta silmiin. Biisit on soitettu toki helvetin tiukasti, mutta kun sävellykset ovat niin köyhiä kuin olla ja voi, riitasoinnut ja muut koristelut eivät auta. Neitseellisenä kuulijana mieleen pomppisi Deiciden ja Morbid Angelin kaltaisia nimiä . Konsertin puolivälissä tapahtuu kuitenkin jotain. Kikkailevan ja suoraviivaisen välillä liikuskeleva, perinnesoittimin höystetty metalli alkaa toimia toden teolla Kahjakaldad-biisin kohdalla. Ei ole kyllä lähtenyt aiemmillakaan tuotoksilla, ja siinäpä syy, miksi bändi rundaa edelleen kiertueiden lämppärinä. että jenkkikuoloahan tässä selvästi mätetään. STOBE HARJU & TUOMAS HOLOPAINEN -ELOKUVA. Ei pysty suosittelemaan kellekään. Janne Tolonen Isis Temporal Ipecac Hiljattain haudan syvyyksiin laskettu Isis, tai pikemminkin levy-yhtiönsä Ipecac, julkaisee tällä kertaa kokoelmalevyn. Kuten odottaa saattaa, kyseessä ei ole best of -tyylinen ratkaisu, vaan kahden cd:n mittainen julkaisu täynnä harvinaisempaa Isis-kamaa erityisesti fanien tarpeita ajatellen. Yhtenä menestyneimmistä posthardcorebändeistä tunnettu Isis sai aikaiseksi muutaman todella loistavan julkaisun sekä vähintään saman verran välimallin jumittelua. Arvosteluasteikko lyhyesti: Rosoakin toki löytyy, varsinkin Clean My Gunsin kaltaisissa keskitempoisissa kappaleissa, mutta nekin jäljet ovat kuin tarkkaa konerappausta, eivät eletyn elämän synnyttämiä säröjä ja kolhuja. On selvää, että Corrodedilla on kaikki valttikortit kourassaan ja siitä voi tulla seuraava suuri ruotsalaisnimi. Allekirjoittanut kaipaa silti vielä annoksen jotain, mitä voisi sanoa vaikkapa sielukkuudeksi. Jos siis bändiin on aivan pakko tutustua, rahat kannattaa sijoittaa tämän julkaisun sijaan vaikkapa klassikkostatuksen omaavaan Panopticon-albumiin (2004). Joni Juutilainen Metsatöll Tuska keskiverto pohjamutaa mään tunnetta siitä, ettei nyt olla hurmoksen ytimessä. Metalcoreyhtyeeksi aina pilkattu bändi astuu nyt viimeistään ulos tuosta karsinasta. Pari remiksausta ja harvinaisempaa biisimateriaalia esimerkiksi Melvinsin kanssa julkaistulta splitiltä eivät nekään tee pahaa, vaan levy on huikeasti monipuolisempi ja kiintoisampi kuin paketin ensimmäinen cd. Temporal on kokoelmana suhteellisen siedettävä, mutta Isis oli ennen kaikkea levykokonaisuuksien rakentaja, joten satunnaisista irtobiiseistä koottu setti on turhan sekava ja linjaton. Bändi ottaa viimeistään nyt lavan haltuun, jengiä on valunut paikalle runsaasti ja pitti pyörii. Uusi nimitys lienee ?groove metal?. Ei oikein lähde lentoon. Suomenkieliset välispiikit pitävät tunnelmaa yllä. Metsatöllin kokemus näkyy ja kuuluu, ja etenkin Laurin toimintaa on ilo seurata: mies vaihtelee sujuvasti kansansoittimesta toiseen ja vielä laulaa kaiken päälle. Vaikka ammattimiehet ovat asialla, esitys huokuu laskelmoimattoman rehellistä metallin rosoisuutta ja hikeä. Cd:ltä löytyy sama keikka, dvd:ltä myös musavideot kappaleista Vaid vaprust sekä Küü. Tami Hintikka Spinefarm Aeon Viron folk metal -miehistön kuluneen kesän Tuska-vierailusta on nyt tarjolla sekä kuvaa että ääntä. Alkuiltapäivä ja iso lava on hieman epäkiitollinen yhdistelmä, eikä setin alkupuoli lähde kunnolla lentoon. Käsivarakameran harhailu harvalukuisen yleisön seassa on vielä omiaan lisää- Aeons Black Metal Blade Eipä tätä tietämättä ruotsalaiseksi arvaisi
Olkoonkin, että musiikillisesti yhtye on lähes kaiken velkaa Dødheimsgardille, Nidingrin tulisessa ja vimmaisessa pieksennässä on jotain ainutlaatuisen iskevää ja sävähdyttävää. Edellislevyllä rumpuja tärytellyt Hellhammer on vaihdettu entuudestaan täysin tuntemattomaan Øyvind Myrvolliin, joka suoriutuu tehtävästään ihailtavan hyvin. Tyyli on siis pitkälti sama kuin edellisilläkin kiekoilla, joskin kaasujalkaa on selvästi kevennetty. Vaikka Aeons Black onkin tempoiltaan ehkäpä bändin monipuolisin ja groovaavin kiekko, parhaudesta en sanoisi vielä mitään. Ja vielä niin helvetin moneen kertaan tehdyltä semmoiselta. Hieman ihmetyttää, miten Roadrunner julkaisee tällaista huttua. Heavyn ja thrashin sekoittelu samaan pakettiin ei kuulosta ajatuksena kovinkaan hääviltä, mutta kotimaisen Ruinsiden debyytillä homma toimii. Homma toimii itse asiassa niin mallikkaasti, että valittamista jää lähinnä ajoittain aika väkinäisen oloisista puhtaista kertosäkeistä. Tunnin mittaisena se on hivenen liian pitkä, sillä loppua kohden alkaa tulla fiilis, että eikös tämä juttu ollut jo käytössä. Soundeissa on tapahtunut muutosta ja soittotaito oletettavasti lisääntynyt, mutta Ragnarok on yhä sama bändi. Nopeatempoisesti kulkeva Male diction noudattaa toimivaa peruskaavaansa ilman suuria yllätyksiä. Mielikuvitusta ei ole käytetty sävellystyössä pätkääkään, ja samalla kaavalla painetaan läpi koko levyn. Esoteerisista sanoituksistaan ja jokseenkin epätavallisesta musiikistaan huolimatta yhtye onnistuu muovaamaan iskevää ja syvälle sieluun porautuvaa materiaalia, joka on likimain parasta, mitä norjalaisella blackillä on tässä ajassa tarjota. Joni Juutilainen Veikkaus osuu sikäli kohdalleen, että tyylinsä puolesta Aeons Black on aivan puhdasta jenkkideathin palvontaa. Ruotsia tässä ei ole edes etäisen auringonvalon vertaa. Jos ei, niin kärkipäähän Standing Ovation varmasti debyyttialbumillaan kiilaa. Tämä on sellainen älppäri, että jos sen kuuntelee hiemankin huomiotta, ei todellakaan tiedä, pyöriikö se jo toista kierrosta. Jo esikoisep:llään vakuuttanut ryhmä lataa eteen monipuolisen näytteen osaamisestaan, jota piisaa joka osa-alueella niin että kateeksi käy. Bändin vahvuus on siinä, että sitä ei ole järin helppo asettaa mihinkään karsinaan, saatikka verrata kehenkään. Tokihan olisi helppo mainita parikin ni-. Melodista heavyä, thrashiä ja mustan levyn aikaista Metallicaa painetaan. Ideoihin nähden pituutta on ainakin vartti liikaa. Muhkeat soundit ja erinomaiset matalat örinät nostavat ensivaikutelman lujasti plussalle, mutta aika tasapaksuksi tuuttaukseksi tämä nopeasti kääntyy. Keskinkertaiset kappaleet ja kovasti lai64 Inferno natun oloiset riffit tarjoavat hetkellistä tyydytystä, ja siihen se sitten jääkin. Ikävä sanoa, mutta alan kokeneemmat konkarit eivät löydä tästä kelvollista kopiointia kummempaa. Kari Koskinen The Amity Affliction Chasing Ghosts Roadrunner Australialaista posthardcorea. Kaikkiaan kuitenkin vahva ja idearikas tapaus. Kari Koskinen Ragnarok Malediction Agonia Kun kuulin ensimmäisen kerran norjalaista Ragnarokia joskus vuoden 1996 tietämillä, elettiin vielä norjalaisen black metalin kultakautta. Tämä on toisaalta harmi, sillä niin hyvä kuin levy näin onkin, potentiaalia olisi vielä parempaankin. Biisit kulkevat tiukasti kautta linjan, soundit ja rääkylaulut ovat hyvää alan standardia. Pääosin aivan tolkuttomissa tempoissa kulkevat biisit eivät ole aivan sieltä yksinkertaisimmasta päästä, joten myös muiden musikanttien taitotaso on ehdottoman kova. Erityismaininta on annettava myös sydänlihas ruvella mylvivälle laulajalle Cpt. Estrella Grasalle, jonka voimakkaassa tulkinnassa on paljon samoja piirteitä juurikin Dødheimsgardissa vaikuttaneen Aldrahnin kanssa. Viimeistään Greatest of Deceivers osoittaa, että Nidingr tulisi huomioida huomattavasti nykyistä laajemmin. Debyyttilevy Nattferd ei paistatellut omaperäisyydessä mutta hoiti kaiken perusteellisen hyvin. Nyt, kun yhtye on edennyt seitsemänteen kokopitkäänsä ja vuosiakin on kasassa jo melkein kaksikymmentä, meno on yhä hyvin pitkälti samanlaista. Malediction on juuri sellainen levy, jota kuuntelee kovin mielellään, mutta josta tuskin on paljon kerrottavaa tuleville sukupolville. Hyvää norsecorea heille, jotka eivät perusta muutoksista. Sitähän se nykyään on; artisti todellakin maksaa, etukäteen. Esimerkiksi kotimaiset alan harrastajat pesevät nämä kaverit kädet selän takana. Yhtyeen tuntemattomuus onkin melkoinen mysteeri, sillä se on kuulunut musiikillisesti ja muusikkomateriaaliltaan norjalaisen blackin kärkipäähän jo vuosien ajan. Muiden muassa 1349:n, Gorgorothin ja Mayhemin porukoissa vehtaillut kitaristi Teloch on kova tekijä näissä kuvioissa, minkä todisti viimeistään yhtyeen huikea edellislevy Wolf-Father (2010). Serpent Anal Blasphemy Perversions of Satan Hammer of Hate Näkyvimpiin suomalaisiin black metal -vaikuttajiin lukeutuva Molestor Kadotus on hylännyt Anal Blasphemy -rietastelubändillään kaikki sovinnaisuuden rajat ja syytää ulos kolmannen levynsä täynnä jumalanpilkkaa ja säkkipimeitä perversioita. Primitiivisen death/black-jyskytyksen juuret vievät syvälle ruman ja yksinkertaisen äärimetallin alkulimoihin, mutta tällä kertaa yhtye on tuonut selkeämmän ja terävämmän soundimaailman myötä itsensä lähemmäksi nykypäivää. Hienoja bändejä potkitaan pois rosterista, mutta AA:n kaltaista kuraa päästetään markkinoille. No okei, sitä sitten. Joni Juutilainen Standing Ovation The Antikythera Mechanism Inverse Olisikohan tässä vuoden poikkitaiteellisin kotimainen julkaisu. Mitään konkreettista ei jää tajuntaan. Häpeä, Roadrunner! Vuosia laatua tuottanut lafka pyyhkii nyt naamaansa paskapaperilla. Janne Tolonen Ruinside The Hunt Mighty Music Nidingr Greatest of Deceivers Indie Nimi Nidingr sanoo harvalle metallifanille yhtään mitään, vaikka yhtye on perustettu jo vuonna 1996 ja Greatest of Deceivers yhtyeen kolmas kokopitkä. Ihan metalcorelta tämä kyllä näihin vanhoihin korviin kuulostaa. Monipuolisesti päästelevän laulajan työstä tulee mieleen Testamentin Chuck Billy, ja kitaristien ranteista irtoaa terävää riffiä. The Hunt on asiallisesti tuotettu esikoinen. Erityisesti aloitusraidan kertsi ei sovi kappaleeseen oikeastaan lainkaan. Emoilua The Huntilta ei kuitenkaan löydä. Myös terävöitynyt kappalemassa kertoo johdonmukaisesta kehityksestä, mikä tekee bändin musiikille ainoastaan hyvää. Intron ja seitsemän väkevää kappaletta sisältävän levyn kohokohdiksi nousevat lähes nerokas Vomit the World, joka kiilaa ehdottomasti vuoden parhaiden paholaisenpalvontabiisien joukkoon, sekä Anguished-yhtyeen Possessed Demonessin kirkuma ja huohottama Lust for Satan (Sexual Worship), joka suorastaa tihkuu sysimustaa seksuaalienergiaa. Moni on sivuttanut yhtyeen pelkkänä huonona vitsinä, mutta viimeistään Perversions of Satan tekee selväksi, että Anal Blasphemy on omassa törkymetalligenressään erittäin tasokas ja vakuuttava nimi. Ja voiko levy jolle on samplattu Pekka Siitointa ja Veli Saarikallea ylipäätään olla huono
Kirja käsit- keskiverto pohjamutaa telee kerrallaan rockin eri vuosikymmenet lähtien 1950-luvusta vuoteen 2011 saakka ulottuen. Jokaisen vuosikymmenen alussa on kolmen aukeaman mittainen kronologiaosuus, jonka aikajanalle on tiivistetty kunkin vuosikymmenen rockmusiikin kannalta tärkeimmät artistit, ilmiöt ja tapahtumat. Kirjan ainoa vahvuus on käytännössä sen runsaassa kuvituksessa. Voiko musiikki säilyä tuoreena lähes kymmenen vuoden kypsyttelyn jälkeen. Voiko Iisakin kirkko valmistuttuaan vastata mitenkään odottajiensa toiveita. Jaakko Silvast. Ensimmäiset kuuntelukerrat kuluvat ihmetellessä, miten paljon kaikkea massiiviseen äänimaailmaan oikeastaan mahtuukaan. Pohjimmiltaan folkahtaviin ja eeppisiin melodioihin pohjautuvat kappaleet kuorruttuvat jos jonkinlaisilla yksityiskohdilla, joita yksi saattaa kutsua satunnaisiksi kilkatuksiksi ja äkkivääryyksiksi, kun taas toiselle ne avautuvat hallittuna kaaoksena, silkkana metallisinfoniana kiperine riffeineen, suurine kertosäkeineen ja komeine kliimakseineen. Aluksi kaikki tuntuu liian itsetarkoitukselliselta, mutta lopulta massan alta paljastuu ihan oikeasti hyviä kappaleita. Oli orkestrointeja, koskettimia ja kuoroja miten paljon tahansa, ne kaikki pohjautuvat ennen kaikkea pisimmilläänkin tarttuviin ja vaiherikkaisiin kappaleisiin. Ne eivät välttämättä kaipaisi näin paljon koristeita toimiakseen, mutta mitä enemmän levyä kuuntelee, sitä helpompaa on tunnustaa, kuinka Jari Mäenpää todellakin tietää mitä tekee. Alle kolmen vartin pituisena Time tuntuu joka kerta siltä kuin albumin tunnelmaan olisi vasta pääsemässä sisään, kun levy jo loppuukin. Kolmen varsinaisen kappaleen jälkeen olo jää hieman hölmistyneeksi, kun nälkä vain kasvaa syödessä. Näin ollen Time I:n arvosanaa miettiessä siihen suhtautuu kuin puoliksi nähtyyn elokuvaan tai puoliksi peitettyyn maalaukseen. Kokonaisuutena levyn arvo paljastuneekin vasta sitten, kun Time I saa Time II:n rinnalleen. Alun voi sanoa olevan vähintäänkin lupaava. Aki Nuopponen Mark Paytress Rock kautta aikojen Gummerus Tässäpä rockmusiikin historiaa kauttaaltaan luotaava kirjajärkäle, jossa on jokaiselle jotakin eli ei kenellekään yhtään mitään. Rock kautta aikojen on monipuolisuudessaan tietyllä tapaa oiva hakuteos niille, joilla ei ole tarkempaa käsitystä rockin tai siihen liittyvien musiikinlajien ominaispiirteistä ja sisällöistä. Jari Mäenpään kipparoima Wintersun pyrkii vastaamaan viimein näihin kysymyksiin uutukaisellaan. Time-levykaksikon ensimmäinen puolikas tärähtää päin näköä kaikista odotuksista huolimatta yllättäen. Kuitenkin kaikki on saatu pysymään paketissa nätisti, ja mikä tärkeintä, säilytettyä mielenkiintoisena. Helppoja hetkiä tekele ei tarjoa, mutta kuka niitä oikeastaan haluaakaan? Aadolf Virtanen Wintersun Time I Nuclear Blast Voiko enemmän todellakin olla enemmän. Arvosteluasteikko lyhyesti: meä, esimerkiksi Avenged Sevenfold ja Dream Theater, mutta mitäpä iloa siitäkään, kun joka tapauksessa puhuttaisiin vain osatotuutta. Standing Ovation leikittelee ja on vakava, jyrää ja hempeilee, naurattaa ja itkettääkin, jos itkettäisi. Kronologiaa seuraavat aukeaman mittaiset jutut valikoiduista artisteista, muista alan tärkeistä henkilöistä, tapahtumista, sivuilmiöistä ja genreistä. Metallikarsinoista kirjassa esitellään vain thrash-, glam- ja industrial metal. Bändeistä omalla otsikollaan esiintyvät Metallica, Nine Inch Nails, Def Leppard ja Guns N´ Roses. 1970-luvun hard rock -osioon mahtuvat metallin esi-isät Led Zeppelin, Deep Purple ja Black Sabbath. Kirjassa esiteltyjen yksittäisten bändien tiedot ovat niin suppeita ja millä lie kriteereillä valittuja, että tiettyyn genreen tai orkesteriin tutustuakseen kannattaa ennemmin käyttää vaikka internetiä kuin tätä teosta. Hän pitelee valtavia rakennelmiaan kasassa todella määrätietoisen oloisesti. Viime vuosina on puhuttu paljon levyjen liiallisesta pituudesta, mutta tot- mestariteos ta puhuakseni olisin kuullut Timen ennemmin täydessä mitassa kuin kahteen osaan jaettuna. Mitä bändi sitten tekeekin, se on helppo ottaa tosissaan. Antikytheran konetta historiallisin ja scifimaustein lyriikoissaan käsittelevä levy on niin täynnä mielikuvitusta, vokaalisia jippoja ja estotonta hulluutta, että heikkoa tekee. Yleiskatsaus hevistäkin löytyy, tosin vain muutaman kappaleen mittaisena
...tekemään mitään, mikä olisi mielestämme typerää. Onko yhden miehen sota sitten hankala konsepti levylafkoille, sitä on vaikea mennä sanomaan. Tietenkin jäsenet osallistuvat omilla alueillaan luo- Emme ikipäivänä tule... Dark Elite: Enter the Void vän yksinkertaista mutta sävellyksellisesti niin kovin iskevää, että eihän tässä voi kuin nöyrtyä. Pienoinen linjattomuus kurkistelee välillä seasta, mutta tunnelmat pysyvät riittävästi kasassa ja puhuttelevat. ...siten, että kannan despoottina suurimman vastuun bändin asioista ja luovista prosesseista. ...ylväänä ja vahvana, ei anteeksipyydellen. Tosin tässä voi miettiä, tahdommeko varsinaisesti levytyssopimuksen vai ottaisimmeko mieluummin jonkinlaisen julkaisusopimuksen. . Voisin mieluummin nostaa esille aiheita ja tunnetiloja, joita haluamme musiikillamme herättää, luoda ja edustaa. Horse: Promo Single 2012 Rokkiheppa soittaa ?virallista rock?n?rollia?. Bändi osaa tasapainotella nätisti pehmeiden arvojen ja kunnon runnomisen välillä ja vilauttelee kauniita melodioita kautta linjan. Kaasupoljinta painellaan varsin maltillisesti, mutta eipä Everillä kaahaukseen tarvetta olekaan. ...teemme musiikkia laadukkaasti ja omista visioistamme tinkimättä. Noh, sellaisellehan löytyy aina paikka elämässä. Initiation myös soundaa viimeistä piirtoa myöten hiotulta lajityyppinsä esimerkiltä. Kauniita melodisia kitarakuvioita, stemmoilla ja tilutellen, sopivasti dynaamisilla ratkaisuilla. Vokaaleissa käytetään pelkkää rääkyä, mikä ehkä lajin idea joskus olikin. Mainituista bändeistä osin koostuva ryhmä toimii soitannollisesti, eikä toteutus onnu muutenkaan missään kohden. Circle ei keksi melodista metalia uudelleen, mutta pätee perusjutuilla ja toimivilla sävellyksillä. Kuten arvata saattaa, laulupuolellakin käydään läpi monenlaista tyyliä aina örinästä puhtaaseen ääntelyyn, joka onkin mukavan persoonallista venkoilua. ...kuvastaa sisäistä olemusta ja tunnetilaa. Jos pidät heistä, pidät myös meistä? mistyöhön ja saavat vaikuttaa esimerkiksi laulu-, basso- ja rumpusovituksiin. Lisäksi herra Hyytiäinen on nauhoittanut osan tekeleestämme sekä miksannut ja masteroinut koko paketin. Voiman ja kauneuden suhde on sopiva, painottuen ehkä enemmän ensin mainittuun. Alusta loppuun omassa pajassa väsätty tuotanto saa nyt jatkumoa toisen pitkäsoiton muodossa. Kolme kovaa: viha, voima, halveksinta . Postimerkin kirjaimista päätellen mahdollisesti jostain entisestä Neuvostoliitosta. Poikkitaiteellista parhautta! Pieds D?argile: Circumstances & Unexpected Incidents ?Progressiivinen sekametallisoppa ripauksella jazzin iloisuutta?, bändi määrit- www.drawnawake.com Kun ote lipeää Rockin. Emme voi luvata mitään, vaan teemme mitä tahdomme. Valintamme on aina oikein, vaikka se ei kaikkia miellyttäisikään. www.dark-elite.net Hyvältä näyttää Menee mysteeriksi. Kolkkoja melodioitakin sisältävät sävellykset ovat taitavasti esitettyjä ja groove esimerkillinen. lähinnä erilaisia raatoja, sisälmyksiä ja sarjamurhaajan oloisia jäsenkuvauksia. Mitäpä musiikki sitten sisältää. Näillä näkymin tätä päästään todistamaan ensi vuoden puolella. Ansaitsemme levytyssopimuksen, koska... . Yhtyeitähän voisi listata aikamoisen litanian, niin vanhaa kuin uuttakin. Vahva avaus. Kesällä 2011 perustettu Drawn Awake on nuorehkoista miehistä koostuva nelikko. Melodioita käytetään turhankin säästeliäästi, enimmäkseen puhtaissa lauluissa, mutta eipä tämä jää häiritsemään, kun tulee nyrkkiä naamaan. Moisilla aineksilla on saatu aikaiseksi mainio ominaissoundi, vaikkei siitä oikein tiedäkään, onko se lintu vai kala. Enter the Voidilla on kuultavissa paholaisen henkäys. Työmme jakautuu... No nyt menee synkäksi. Melodiat ovat läsnä alinomaa, ja kosketinjutut tuovat vinkeää lisää tähän sekasoppaan. taiteellinen vapaus säilyttäen tietenkin. . Mukavaa kuunneltavaa se on joka tapauksessa. Concrete Wordsistä ja GhostTidesta tutun Teemu Heurlinin sävellyksistä ja sanoituksista koostuva Chapters on monipuolinen, raskas, melodinen ja kosketinpitoinen tekele. ...aika, joka meille on annettu, on liian lyhyt. Keikalla olemme... . Ammattitaitoisen soiton ja toteutuksen ollessa jo jonkinnäköinen selvyys on ilahduttavaa, että biisimateriaalissakaan ei ilmene lainkaan tyhjäkäyntiä. Siitä suuri kiitos hänelle. Suurin ongelmamme on, että... . Rumpuosastolla sentään mennään konepohjaisesti. -lopputokaisu sitten oikeasti pidä paikkaansa. Kuukauden bändi: dark elite Milloin ja miten, kitaristi T. Honkanen? . Mikä ettei. www.facebook.com/samianttilaofficial www.facebook.com/bleaklightreconciliation End of Aeon: EVER Drawn Awake: Circle Kotkalainen End of Aeon sisältää jäsenistöä seudun tutuiksi tulleista raskasmetalliryhmistä (mm. Eriskummallisesta ja pelottavasta ensivaikutelmasta näiden lisäksi iso plussa. Bleak Light Reconciliaton ei suostu olemaan projekti, ja tavoitteena onkin saada bändi myös lavoille. Äkäinen ja tekninen coreilu on Anttilan ominta alaa, ja mies hallitsee niin soiton, laulun, sävellyksen kuin laitteistopuolenkin suvereenisti. Kymmenen biisiä ja 48 minuuttia vievät matkalle perusmallisiin suomalaisiin kaihotunnelmiin sinne missä aurinko ei paista ja tuikkuakin saatetaan murheeseen toisinaan tarvita. Bändin black metal -sävytteinen kuolojyskytys on onnistunut muuttamaan pimeyden ja pahuuden pelottavan hyvin musiikilliseen formaattiin. Idea kehittyi vuosien saatossa ja alun perin halusta perustaa oma bändi, jossa luomisprosessi on omissa käsissä. Pikkuhiljaa, käänteiden ja kulmien kautta ja oikeiden henkilöiden saattelemana kone lähti käyntiin. Miksi? . Musiikki syntyy sisäisestä poltteesta luoda, tuhota, etsiä, löytää ja kokea. Bändin nimi... . Tästä bändistä kiinnostaisi tietää oikeastikin jotain. Soitto on tanakkaa ja täsmällistä, mitä ei ole ainakaan huonontanut se, että rumpupallilla on sessioinut ammattimies Rolf Pilve. Lauluihin olisi ehkä voinut käyttää toisinaan pari ottoa lisää, välillä kun tuntuu, ettei olla vielä aivan optimaalisessa lopputuloksessa. Kotisivukin käsittää www.facebook.com/pieds.d.argile www.bukowskifamily.com Sami Anttila: Moment of Clarity Bleak Light Reconciliation: Chapters Anttilan pojan touhuille ei voi kuin nostaa hattua. Virallisesti vasta 2011 perustettu orkesteri on debyyttialbuminsa kanssa nopeasti liikkeellä, mutta palaset ovat tästä huolimatta aivan mainiolla tolalla. Dark Elitessä vaikuttaa Battlelorestakin tuttua miehistöä, mutta nyt ei mennä metsään vaan ihan suoraan helvettiin. Bändi on liki kymmenen vuoden kokemuksella soitoltaan mukavasti rullaava, eikä sen tarvitse hä-. Ellei promokirjeen ?This is not a band. Mihin se sitten riittää, sen tulemme näkemään. www.endofaeon.net Bukowski Family: Initiation telee musiikkiaan. Superdeathflame, ID:Exorcist), joten soittopuolelle on jo lähtökohtaisesti odotuksia, jotka myös lunastetaan. This is a death squad.. Kokonaisuutena mennään kuitenkin riman yli kirkkaasti. Etäisesti Behemothin äänimaisemia myötäilevä julistus on teknisesti yllättä68 Inferno Viiden vuoden päästä meidät löytää... . Bukowski Familystä ei tunnu saavan millään selville, mistä se tulee. Täysin tilanteeseen sopivaa death metalia grindaavilla vaikutteilla. On monia, jotka ovat inspiroineet matkan varrella. Tähän päätäntävaltaan sisältyy mitä tehdään, miten tehdään ja milloin tehdään. Yhdessä hetkessä täysillä paahtava punk/hardcore voi ollakin seuraavassa itämaisittain maustettua perinnemusiikkia metallimuotissa ja sitten taas täyttä teknistä rutistusta ja teatriaalisuutta. Bändi ei pyri kaatamaan melodisella death metalillaan raja- aitoja, vaan etenee totutuin kujein. ...eri ajasta ja paikasta.
Rouhea miestulkinta sen sijaan ei tunnu oikein sopivan konseptiin mitenkään päin. Orkesterin yhteensoitto on todellakin tarkastelun kestävää, eikä äänitteestä löydy laadullistakaan valittamista. Sävellykset ovat loo- AADOLF Virt a Demoni nen gista puuhastelua, mutta kovin mielenkiinnotonta sellaista. Niin tai näin, Roitotuli tarvitsee vielä kasvojenkohotusta biisien osalta. Laulujen puolelle jää ehkä kaipaamaan lisää raivoa silloin, kun musiikkikin sitä tarjoaa, joskin vokalisti Reunasen työskentely on oikein taitavaa ja mallikasta näinkin. Hyvää mättöä isoille pojille, miksei pienillekin. damnesty@damnesty.fi Dark Dawn Project: Shadow and Light Halo on petrannut parin vuoden takaisesta esityksestään. Sävellyspuolen suhteen jää myös ilmaan outo tunnelma. Tämän sortin rockista jos jostain pitäisi jäädä päähän jotain, edes kunnon kertosäe. Rokkikaava ja muutenkin suorahkot ratkaisut ovat toimivia tällaiseen runttaukseen. Candeny osoittaa, että tällä saralla on vielä tilaa uusille yrittäjille. Kaljaahan tässä alkoi mieli tehdä. Naislauluvetoisen ja mahtipontisen musiikin parissa ei voi varmasti välttyä Nightwish-vertauksilta enää koskaan, eikä toki nytkään. Kahden biisin perusteella myös sävellyspuolella on havaittavissa kehitystä, eikä tyhjäkäyntiä ole mukana. Hiukan bathorymäisen puhtaissa tunnelmissa starttaava pimeä matka ei oikeastaan tarjoa mitään, mitä ei olisi kuultu jo satoja kertoja aiemmin. Soundimaailmasta ei odotetusti pääse paljon plussaa raapustamaan, pörinäistähän tämä on. Näillä ei vielä päästä pitkälle. www.myspace.com/firecane-rock Nashorn: Maggots to Devour the World Nashorn saa aikaan ei näin -olon jo lähdössä. Laulaja Stenroosin nallekarhumainen mörinä ei välttämättä ole täydellistä ja on paikoin jopa ärsyttävääkin. Tämä aiheuttaa vielä vähän harmaita hiuksia kuulijalle, muttei onneksi peitä selvää potentiaalia. siä verrokkeja; tamperelainen Manzana voisi olla yksi, joskin Candeny hoitaa homman monimutkaisemmin. Siinä vaiheessa, kun munaa alkaa löytyä merkittävämmin soiton puolelta, sitä alkaa kaivata luonnollisesti kaikille osa-alueille. Lisää revitystä jää kaipaamaan, mutta vallan mainiota työtä näinkin. Kaksi biisiä jättää näläntunteen, mutta materiaalia on jo levyllinen valmiina, joten odotellaan. www.facebook.com/candenyband Damnesty: ...At Least We Tried Tämä Rauma?Turku?Helsinki-alueelta tuleva viisikko soittaa mallikasta ja groovaavaa raskasmusiikkia. Näissä hommissa huomaa, että kuorruttamalla ja kuorruttamalla pystyy peittelemään sen, ettei ole mitään tarjottavaa. Laulupuoli jakaantuu ponnettoman örinän ja hengettömän puhtaan ilmaisun väliin, mikä ei piirrätä plussaa paperiin sekään. Jotain tällaista kyllä, doomia tosin ei meinaa löytyä seasta. Bändin keskitempoa hiukan alempinopeuksisen death metal -sukuisen raaston kyytiin on helppo lähteä, mutta ei sillä tunnu oikein mihinkään pääsevän. Armi Päivinen on ääneltään juuri lajiin sopiva, vaikkei ihan virheettömästi sitä käytäkään. Vastapainona saadaan pääjehu Arto Tenttulan murinaa, joka maustaa maisemaa ihan näppärästi. Merkittävää ja erikoista vaadittaisiin vielä vähän muutenkin, ennen kuin ovet ylempiin portaisiin aukeaisivat. rueofa-dam.bandcamp.com Darkened Souls: And the Light Cries Upon Us 2006 perustettu mikkeliläinen Darkened Souls esittää kertomansa mukaan dark melodic doom death metalia. Raskaita kitaroita ja äijäriffiä riittää joka lähtöön. Bändin soitanta ja äänitteen tekninen taso ovat asiallisella tasolla, mutta muutoin on vaikea keksiä positiivista kerrottavaa. Yhteensoitto on jotenkin bändin oloista, porukan nimi kun on lainattu saksalaiselta panssarivaunulta. www.reverbnation.com/nashorn Inferno 69. Laulaja Mionan skaala on laaja, ja siihen tutustutaan paremmin jälkimmäisessä Colderbiisissä. Bändi sijoittuu näppituntumalla asteikon rajuimpaan päähän, ainakin raskautensa puolesta. Jyräkitaroiden määrätessä sekaan on saatu upotettua hienoja, jopa poptyylisiä melodioita sekä myös omaa näkemystä. Ja harrikkaa alle. www.myspace.com/rokkiheppa Sinful Nation: Life of a Thousand Lies Helsinkiläinen Sinful Nation on saanut parin vuoden ikäänsä nähden palikat mukavasti järjestykseen. Ryhmän tyylille on vaikea kek- Mikä on kun ei taidot riitä? Roitotuli: Vanhat päästöt Roitotuli jatkaa linjallaan eli muodollisesti pätevää ja ajoittain hämmennystä herättävää melankolista suomenkielistä rockia suoltaen. Vokaalit stemmoineen ovat nekin nostaneet osakkeitaan, joskin ajoittain kitaristi-laulaja Kotirannan toivoisi päästävän itseään enemmän irti mikrofonin takana. Samaa voisi sanoa pitkälti myös leadkitaroiden esiintulosta, näitä kuvioita kun eivät pelasta enää mitkään efektit. Saadaanko tästä seuraava Nightwish, näyttävät aika ja tähtien asennot. www.haloyhtye.fi www.myspace.com/darkdawnproject www.facebook.com/sinfulnation Halo: Demo 2012 Candeny: Demosingle Naislauluvetoista heavy rockia. Tähän debyyttijulkaisuun on panostettu kunnon studion ja masteroinnin suhteen, mikä on ollut fiksu ratkaisu. Rankempaa rokkiahan tässä esitetään, ja asenne kuulostaisi ainakin olevan kohdallaan, ehkä jopa punk-sellainen. Jollain tapaa bändin edesottamuksiin tulee jo hiukan lämmettyä, vaikka konseptia ei ole juuri tar- kisteltukaan. Eritoten soundiensa puolesta Firecane on, ei ainoastaan kehnolla, vaan suorastaan ahdistavalla tolalla. Ei paskin, mutta heikoimmasta päästä. www.darkenedsouls.net Firecane: Demolition 03 Johan on hankalaa kuunneltavaa tämä kouvolalainen orkesteri. Melodioihin ei ole saatu juurikaan tarttuvuutta, pois lukien päälleliimatut kosketinsoitinosuudet, jotka nekin enimmäkseen ärsyttävät. Suunta on ehdottomasti oikea. Nyt sukelletaan Mikä-Mikä-maahan. Miehen ja naisen muodostaman Dark Dawn Projectin parissa pääsee sellaisten fantasioiden pariin, että moni gootti ja leffasoundtrackin ystävä kusee hunajaa. Alkukantaisia melodioita viljelevät, melko roiskitusti soitetut biisit tarjoavat kyllä jonkinlaista viehätystä asiasta kiinnostuneille, mutta eipä tässä vielä massasta erotuta. Pitkälti samoja aihepiirejä koluava suomenkielinen, sanottaisiinko hiukan iskelmällinen raskasmusiikki soi nyt tymäkämmin. Toisaalta se on bändin soundiin välttämätön paha. Hyvältä kuulostava kiekko pitää sisällään kolme biisiä, joissa progressiiviset vaikutteet yhdistyvät perinteisempään skandiräyhäämiseen, mutta onneksi suht omalla tavallaan. Bändin soittotaitoa kuuntelee mielellään, ja pienen kitara-/kosketinmasturboinninkin kestää, kun se on hyvällä maulla tehtyä. Demolition 03 menee kyllä jokaisen biisinsä läpi kovalla jyrällä, mutta mieleen jäävät lähinnä tempojen tuomat erot ja sinänsä uhkaava asenne. On mukana jotain viehättävääkin; esimerkiksi vokaaleissa esiintyy niin hullun kuuloista ääntelyä, että niille on helpohko lämmetä jossain määrin. Tällä kertaa se onnistuu joka tapauksessa kuopsuttelemaan esiin positiivisempia tunteita. www.facebook.com/Roitotuli Kuilu: 2012 Kuilun esittämä black metal -teos käsittää kaksi biisiä, nimiltään Haudalla ja Virta. Muiden muassa Pantera, Alice in Chains, Down, Corrosion of Conformity ja Sepultura ovat toimineet bändin vaikuttimina, ja kyllähän näitä seasta kuuleekin. Sopivan bluesmainen svengi ja vokalisti Krisun puolisäröinen tulkinta saavat aikaan vakuuttavan soundin, jolla kelpaa rellestää. Kahden biisin kavalkadi jää harmittamaan lyhyydessään, mutta miestenmusiikin erottaa niistäkin. Sävellyspuolelle on saatu kyllä ladattua tarvittavaa tuskaa ja synkeää tunnelmaa, mutta lopuksi tekeleen aiheuttamat fiilikset jäävät varsin vähäisiksi. Soundien puolesta homma on jätetty raa?aksi ja repiväksi, mikä toki kokonaisuuteen passaakin. Kovin pitkälle tekelettä ei jaksa kuitenkaan tuskastumatta kuunnella. Rollarit, Peer Günt, AC/DC ja Led Zeppelin vaikutteinaan bändi profiloituu vanhan liiton rockiin, jonka edessä hattu ja respectit nousevat helpommin verraten keltanokkaisiin alan yrittäjiin. Shadow and Lightilla ei ole kyse tästä, musiikillista annettavaa kun on oikeastikin. Vaikka kuultavissa on kaikuja useammastakin suomenkielisestä kaihoa kuvastavasta orkesterista, ominaissoundiakin on havaittavissa. Lauluja hoidetaan niin mies- kuin naisvoimin, ja näistä jälkimmäinen on ihan kelpoa ja asenteellista kuultavaa, jollei englannin lausumista lasketa kriteereihin. Lisäksi biisit ovat armottoman pitkiä sisältöönsä nähden. Riffeistä ei löydy tarvittavaa ytyä, tosin niiden raskautta on hankala mennä kiistämäänkään. Bändi osuu musiikillaan hiukan epämääräiseen laariin. Turhan kliiniset ja kuitenkin erittäin räkäiset soundit ovat karkottaa kuulijan alkuunsa. Demojen toimitusosoite (ei toimituksen osoitteeseen): Demot / Aadolf Virtanen, Rengastie 49, 37630 Valkeakoski peillä sävellyspuolellakaan. Sahaavaa kitaraa ja rääkyvokaalia siis piisaa, ja kyllähän haettu fiilis varmaankin on toteutettu kuten pitikin. kuiluband@gmail.com Rue of A-Dam: Exhalation of Mass Graves Rue of A-Dam lataa black metalia pääosin tuskastuttavan hitaanlaisessa ja kankeassa muotissa. Perinteisen korinan ja kireämmän kirskunan käsittävät laulusuoritukset eivät ole järin munakkaita, eikä liiallisesti kylvetty kaikukaan tee niistä oikein kelvollisia. Verkkaisesti vaihtelevassa ympäristössä on tarjolla tuskaista ja suttuista fiilistä, eikä mitään kaunista ole lupa odottaakaan
M E TA L F E S T I VA L 8.-9.6.2013 . TAMPERE LAUANTAI 8.6.2013 NIGHTWISH OPETH . RATINA FESTIVAL PARK . su 52e + Lippupalvelun toimituskulu alk. 3,5e www.sauna-open-air.fi (DK). 3,5e Päivälippu 8.6. CHILDREN OF BODOM (SWE) VOLBEAT SUNNUNTAI 9.6.2013 SABATON(SWE) 2 pvän Festivaalilippu 99e + Lippupalvelun toimituskulu alk. 3,5e Päivälippu 9.6. la 52e Lisää tulossa! + Lippupalvelun toimituskulu alk
He olivat mielestäni ensimmäisiä, jotka soittivat death metalia nopeilla blastbeateillä. Maxin lisäksi Krisiunissa metelöivät laulaja-basisti Alex Camargo sekä kitaristi Moyses Kolesne. Solmimme kontakteja paikallisiin metallipiireihin, jakelijoihin, promoottoreihin ja lehtiin. Aloimme tehdä pieniä keikkoja ja saimme pikkuhiljaa seuraajia undergroundissa. . Alku oli erittäin kovaa aikaa, ja meidän piti taistella pysyäksemme elossa skenessä. Keskityimme siihen sataprosenttisesti. Se tuntui kaukaiselta unelmalta etenkin bändille, joka tulee Brasiliasta. Krisiunin menestyneet maanmiehet olivat kuitenkin osoittaneet, ettei kirvestä kannata viskellä kaivoon turhan heppoisin perustein. . Kolmen veljeksen muodostama death metal -trio on ollut armoton jo yli kaksikymmentä vuotta. Kompromissittomat metalliveljet B rasilian kuumat rytmit ovat toisinaan suorastaan tulisia, ja maalla onkin vaikuttava perinne äärimusiikin . eikä poiketa. . saralla. Rakastan myös Ratos de Poraoa, he ovat uskomattomia ja inspiroivat meitä yhä tänä päivänä. TEKSTI Tami Hintikka I KUVA Axel Jusseit I www.krisiun.com.br Brasilialainen Krisiun on veljesbändi sanan varsinaisessa merkityksessä. Sarcófago oli kaikkein äärimmäisin bändi 1980-luvulla. Meillä oli ehdottomasti unelmana olla tunnettu undergroundbändi ja keikkailla ympäri maailmaa. Voit olla erittäin hyvä, mutta jos olet vain kopio jostain toisesta, et ole mitään. Rupuiset ensitahdit ovat sittemmin vaihtuneet sveitsiläisen kellon tarkkuudella nakuttavaan brutaaliin death metaliin. . Olimme persaukisia ja asuimme yhdessä pienessä asunnossa, mutta meillä oli aina hauskaa emmekä koskaan valittaneet. . Yritämme aina kehittää omaa tyyliämme. Sepultura oli suurin vaikuttajamme, siitä ei ole epäilystäkään, Krisiun-rumpali Max Kolesne muistelee. . niin punkin kuin metallin . Sepultura antoi meille paljon motivaatiota, koska he näyttivät, että laadukkaalla musiikilla ja kovalla tahdolla voi toteuttaa unelmansa. Niinpä emme koskaan menettäneet uskoamme. 20 vuotta pikana Vasta ilmestynyt ep-kokoelma Arise from Blackness niputtaa yhteen ennen debyyttialbumia ilmestyneitä tuotoksia, joiden kuppaisen soundin kätköistä paljastuu ehtaa Krisiunia. Tämä veljeskolmikko on ollut yhtyeen taipumaton selkäranka alusta eli vuodesta 1990 asti. Krisiunin ensimmäinen pitkäsoitto Black Force Domain (1995) aloitti väkevien albumien ketjun, joka jatkui viimevuotisella The Great Executionilla. Monien vuosien treenaus ja keikkakokemus auttoivat kehittämään oikeanlaisen tekniikan, jotta voimme soittaa näin. Inferno 71. Muutimme vuonna 1992 Porto Alegresta Sao Pauloon, jätimme päivätyömme ja kävimme taistoon. On Sarcófago ja Ratos de Porao, on Olho Seco ja tietysti Sepultura. . Yhdeksi maailman kovimmaksi death metal -nimeksi vakiintunut yhtye on kulkenut vaikeuksien kautta voittoon. . Oma tyyli näyttää löytyneen jo varhain, ja vaikka kehitystä tapahtuu, valitulta tieltä ei ole juuri poikettu
Meille se on luonnollista, emme pakota mitään. Olen tietoinen siitä. Minulle on tärkeintä tekniikan, voiman ja tunteen tasapaino. On ihan ok muuttua hieman ja antaa faneille pieniä yllätyksiä, mutta kyllä musan pitää olla aggressiivista metallia, se on homman henki. . ?bullshit fag music?. Nopeus ja päällekäyvä hyökkäävyys ovat niitä elementtejä, joista Krisiun tunnetaan. Ole soturi ja taistele jonkun puolesta! . Yeah bro, niin monet yhtyeet ovat pettäneet faninsa siirtymällä kevyempään musiikkiin. Treenaa kehoasi ja tee siitä vahvempi. Mitä tulee musiikkiin, aito aggressiivinen ja nopea metalli virtaa suonissamme. Max ei juuri heruta sympatiaa ?takinkääntäjille?. . Metallifanit eivät kaipaa mitään outoa kamaa, vaan me rakastamme suoraan pläsiin täräyttävää death metalia. Niin, metallifani on kai metallifani, vaikka vartaassa pyörittelisi. Leppoisista eläkepäivistä ei ole vielä näköhavaintoa, sillä bändi painaa haastattelunantohetkellä Pohjois-Amerikan-rundilla yhdessä Septicfleshin, Melecheshin ja muiden kanssa. Yli kaksi vuosikymmentä käytännössä stabiililla kokoonpanolla on harvinaista . Nykyään kaikki ovat systeemin orjia, Max täräyttää. . Toki aluksi opettelin alkeet ja opin paljon sellaisilta rumpaleilta kuin Bill Ward, Ian Paice, Igor Cavalera tai Pete Sandoval. Suomi on niin kaunis maa, Max kehaisee. Koko uransa aktiivisesti töitä paiskinut kopla ei aio lepäillä laakereilla sittenkään, kun turneehommat on saatu kunnialla päätökseen. . Tietenkin meillä on ollut riitoja, kuten kaikilla veljeksillä, mutta emme ole tehneet siitä suurta ongelmaa emmekä hajottaneet bändiä jonkun typerän erimielisyyden takia. . Tosin, löytyy näiltä murskaajilta myös pehmeämpi musiikillinen puolensa. . Tai mikä pahempaa, ottavat diskoelementtejä musiikkiinsa. On yhtä kaukainen ajatus nähdä Krisiunin löystyvän kuin Justin Bieberin veivaavan death metalia. Jalat pysyvät kuitenkin tiukasti Telluksen kamaralla. . Krisiun-kannuttajan näkemyksen mukaan äärimetallidiggarit pysyvät lestissään. . On olemassa jippoja, joilla voi pidentää uraa. Yritämme välittää kuulijalle viestin. Vanhalle mantereellekin ollaan tulossa. . Kun me alamme jammailla yhdessä, musiikki vain virtaa, ja voisimme kai tehdä yhdessä päivässä kokonaisen albumin, heh heh. Aina kun meillä on kotipuolessa aikaa, jammaillemme frendien kanssa ja soitamme kaikenlaista vanhaa rokkia ja metallia ihan huviksemme, ei mitään sivuprojektimeininkiä. Samanhenkisillä linjoilla liikkuvat myös Krisiunleirin näkemykset. . Ehkä tulevaisuudessa voisikin olla aikaa jollekin sellaiselle proggikselle. Ehkäpä sitten kun se tulevaisuudessa häämöttävä eläköityminen on ajankohtaista. Ei sittenkään, kyllä se on kaukaisempi. Kannoimme vihan liekkiä, ja uskoisin että näillä eväillä kehitimme Krisiun-tyylin. En ymmärrä, miksi monet mahtavat bändit vaihtavat tyyliä ja alkavat suoltaa jotain modernia pomppuskeidaa. Omaksi koettu staili on rymissyt myös läpi death metalin hiljaisten vuosien. todellista metalliveljeyttä, sanoisin.. puhumattakaan siitä, että yhtye koostuu veljeksistä. Näin autat saamaan itsellesi pidemmän ja terveemmän uran, Max neuvoo. Hei soturit Parin kitaristin visiittiä lukuun ottamatta Krisiun on ollut koko uransa ajan kolmikko. Vaan kuinkas onkaan. 72 Inferno . Trendejä on tullut ja mennyt. Tunnutte pitäneen hyvin päänne kaikkien musiikkimuutosten keskellä? . Vaikka olemme nykyään hieman muuttaneet ilmaisuamme, tavaramerkkimme ovat yhä tallella: silkka viha ja aggressio. Myös osa metalliskenen bändeistä saa ryöpytystä niskaansa, koska ne alkoivat soittaa . Vietämme paljon aikaa yhdessä, grillaamme ja ryypiskelemme. Lopulta kaikkein tärkeintä on, että olemme hyviä ystäviä. Leppoisan oloisilla ukoilla on vahvaa sanottavaa, vaikkei mitään tuputetakaan. . Isot lihakset tukevat pieniä, ja näin voit vetää mahtavia esityksiä voimalla etkä loukkaa itseäsi niin helposti. . Bändissä soittamisessa ei ole mitään ihmeellistä, eikä kukaan meistä ole mikään johtohahmo. Alkuaikoina vihasimme niin paljon kaikkea: uskontoa, systeemiä, korruptiota. Kyse on toistensa kunnioittamisesta, siitä että oppii olemaan nöyrä ja pyrkimään eroon turhasta ylpeilystä ja suurista egoista. On olemassa eräskin brasilialainen bändi, jonka veljekset ajautuivat totaaliseen välirikkoon. Teillä on oltava aika hyvä kemia bändissä, vai kuinka? . Teemme kaikki duunia porukan hyväksi ja sen eteen, mikä on hyväksi Krisiunille. Tulee helposti mieleen, että äijät eivät välttämättä jaksa katsella toistensa karvaisia kuontaloita enää vapaa-ajalla. Kiertueen jälkeen alamme kirjoittaa materiaalia seuraavalle levylle. Krisiun grillailee, chillailee ja ahkeroi brutaalia kuolometallia rinta rottingilla, mutta ilman turhaa pullistelua . Vain sillä tavalla voit pitää homman kasassa. Uran alkuvaiheen unelmat ovat käyneet toteen, ja maailmaa on kierretty moneen kertaan. Ihmiset sekoavat kaiken rahan ja materialismin perässä juoksemiseen. Ihminen ei ole vapaa. Ei sen kummempaa kuin että ole oma itsesi. Kompromissi tuntuu olevan näille herroille vieras käsite. kuten Max asian ilmaisee . Rakastan rumpujensoittoa, ja se, että hakkaan setistä paskat pihalle, on minulle luonnollista. Luonnollista on myös se, että metallirumpalin fysiikka ei tietyn rajan jälkeen enää tottele entiseen malliin. . Hyvän rumpalin täytyy osata soittaa monia eri tyylejä. Euroopan-kiertueemme alkaa vuoden 2013 alkupuolella, ja toivottavasti saamme myös keikan Suomessa. We live in a fucked up world. Niin, mitäpä siihen lisäämään. Äärimmäistä aggressiota ja jammailua Kuten todettua, Krisiunin tyyli on muuttunut parissakymmenessä vuodessa yllättävän vähän. Ole vahva, äläkä vain hölmö, joka seuraa korruptoitunutta systeemiä, yhteiskunnan normeja ja kaikkia näitä paskoja sekopääuskontoja. Jatkuvalla syötöllä sahaavan riffimyrskyn ohella trion tunnistaa Maxin armottomasta rumputulesta. . Halusimme tehdä kaikkein väkivaltaisimpia, pahimpia ja nopeimpia biisejä. Tiedämme kaikki, että elämme paskassa maailmassa, jossa luodaan valtakuntia verilöylyillä ja miljoonien viattomien tappamisella. ?Vapaus on suuri vankila?, lauloi suomalainen rastatukkainen punkpioneeri aikoinaan. Jossain vaiheessa minun pitää vetäytyä eläkkeelle äärimmäisestä death metalista ja alkaa soittaa hitaampaa kamaa. Kaikkia kortteja ei tosin ole vielä pelattu. . ?Voit olla erittäin hyvä, mutta jos olet vain kopio jostain toisesta, et ole mitään.? Jääräpäinen peräänantamattomuus, intohimo ja viha loivat kasvualustan, josta alkoi versoa rivakkaa ja tuoretta metalliselkäsaunaa. . Kyllä, se on mahtava, Max hehkuttaa . Älä keskity soittamaan vain ranteilla ja nilkoilla, vaan käytä koko kehoasi
39,20 e) EpIsodI on ehdoton valintasi mikäli pidät elokuvista ja elokuvamaailmasta. InfERno on maamme suurin raskaan rockin erikoislehti. Rumba - vältä huonoa musiikkia! RytmI - ajattoman rockin musiikkilehti. HIfImaaIlma laadukkaan äänen- ja kuvantoiston erikoislehti. www.episodi.fi www.inferno.fi www.rumba.fi www.rytmi.com www.hifimaailma.fi tEE tIlaus osoIttEEsta: www.popmedia.fi/joulu a Tila me maam johTava meTallijulkaisu Tilaa inferno 40a? 59, numero 10 Kustantaja: Pop Media Oy Fredrikinkatu 42 00100 Helsinki Faksi. 27,00 e) (norm. 33,80 e) 4 nroa / 6 kk 15,90 ? (norm. Voit tilata myös puhelimitse numerosta 03 4246 5302. Pop Media Oy:n tilaajapalvelu on avoinna ma-pe 9-16. Hinnat sisältävät ALV % Sähköposti: ________________________________________________________________ Allekirjoitus (huoltajan, mikäli tilaaja alle 18-v.): _____________________________________ Nimenselvennys ja päiväys: _____________________________________________________ Nimi: _______________________________________________________________________ Lähiosoite: __________________________________________________________________ Postinumero: _______________ Postitoimipaikka: ___________________________________ Puhelinnro: _____________________________ Syntymävuosi: ________________________ Pop Media Oy Tunnus 5012555 00003 VasTausläheTys. inferno kesto pekka pikametallimies voittokuja 3 00100 helsinki Tilaus on kestotilaus ja se koskee vain Suomeen lähetettäviä tilauksia. Tilaus alkaa seuraavasta mahdollisesta numerosta ja jatkuu kestotilauksena niin kauan kunnes tilaaja muuttaa tai irtisanoo sen. 45,00 e) 23,90 ? (norm. Myös internetin kautta voi tilata lehtiä, www.inferno.fi. Irtisanominen voi tapahtua sähköpostitse, kirjeitse tai soittamalla tilaajapalveluumme. 45,40 e) 3 nroa / 6 kk 26,90 ? (norm. Satoja sivuja pukinkonttiin! Tilaa nyt Episodi, Inferno, Rumba, Rytmi ja Hifimaailma mainioilla jouluhinnoilla. 6 nroa / 6 kk 5 nroa / 6 kk 26,90 ? 6 nroa / 6 kk 19,90 ? (norm. Viestin hinta on 0,95 euroa. Tilaa inferno! Kestotilaus, 10 numeroa 59,40 ? Määräaikaistilaus, 10 numeroa 65,00 ? Osoitteenmuutos (laita uusi osoite lahjatilauksen saajan kohtaan!) maksaa postimaksun Nimi: ________________________________________________________________________ Lähiosoite: ________________________________________________________________ Postinumero: _______________ Postitoimipaikka: __________________________________ TILAUSHINNAT Inferno ilmestyy 10 kertaa vuodessa 12 kk kestotilaus 59,40 euroa 12 kk määräaikaistilaus 65,00 euroa Ulkomaisiin tilauksiin lisätään postimaksulisä. Hinnat sisältävät ALV % Puhelinnro: _____________________________ Syntymävuosi: ________________________ KESTOTILAUS Kestotilaus on tilaustapa, joka on määräaikaistilausta edullisempi. Kestotilaus jatkuu ilman uudistamista, mikäli sitä ei irtisanota mieluiten kuukautta ennen tilausjakson päättymistä. Asioidessa on hyvä ilmoittaa tilaajan tilaajanumero. Mikäli tilaat lahjaksi, täytä lahjatilauksen saajan yhteystiedot: OSOITTEENMUUTOS Ilmoita uusi osoitteesi riittävän ajoissa tilaajapalveluumme sähköpostitse, kirjeitse, soittamalla tai osoitteessa www.inferno.fi. Osoitteita voidaan käyttää suoramarkkinointiin. Sähköpostitilaukset osoitteeseen tilaajapalvelu@popmedia.fi tai sähköisellä lomakkeella osoitteesta www.inferno.fi. 09 4369 2409 Sähköposti: inferno@popmedia.fi www.inferno.fi Tilaajapalvelu 03 4246 5302 avoinna ma-pe 9-16 Tilaa inferno TeksTiviesTillä! Lähetä tekstiviesti: inferno kesto nimesi osoitteesi numeroon 172 33. esim
Tai sitten sinnekin tulee lohikäärme, Anders naurahtaa. 74 Inferno Heta Hytti nen. tämän . Keith pitää tarinoista, ja onhan se näin persoonallisempi, vaikka varsinaista stooria ei kruunussa olekaan. . Mä pidän todella Harley Davidson -moottoripyöristä . joka siis on mulla vasemmassa kädessä. Sitä hakattiin käsi pystyssä ja meikäläiseltä valui hiki. mulla on itsellä myös sellainen . Siihen tosin meni aikaa, ja hän otti ensimmäisen . Vielä lisää pitäisi silti saada. Tai sekä että. Oikeassa kädessä on oslolaisen Sid Siamesen tekemä mustavalkoinen monsterilohikäärme, josta piti alun perin muotoutua koko hiha. Sen tekeminen oli muuten yksi pahimmista kokemuksistani. Tämä on siis ensimmäinen versio siitä. Tämä on tehty vapaalla kädellä, Anders ihastelee. Åberg lisää rakastavansa joka kuvaa, vaikkakaan kaikki eivät ole varsinaisia taideteoksia sanan korkeakulttuurisessa merkityksessä. Näihin lukeutuu Black Cult Records -logon prototyyppi voodoonukkeineen. . Jossain välissä suunnitelmaan tuppautuvatkin myös Jimmy Dahlgrenin hakkaamat kukat. Parin vuoden jälkeen halusin rintaan tatuoinnin, siihen tuli toinen lohikäärme ja siitä se sitten?, Anders virnistää. Lohikäärmeet tuntuvan olevan Andersille joko suojelusenkeleitä tai pakkomielle. Julius Töyrylä Sparzanzan Anders Åberg on lohikäärmeiden ystävä. Millainen isä, sellainen poika Sparzanzan alkuperäisjäsenen, rumpali Anders Åbergin sukulaiset tunnistaa uimahallissa, vaikka heitä ei oikeasti tuntisikaan: sekä hänen isällään että nuoremmalla veljellään on identtinen tatuointi, jossa hyvä ja paha taistelevat omaa kamppailuaan. ja halusin kuvan, joka on sekoitus Harrikan logoa ja klassista Sailor Jerryä. Mä olin ihan saletti, että en enää koskaan mene tatuoitavaksi, jos siitä selviän. Isäni ystävällä oli armeijassa tällainen, ja hän päätti, että samanlainen pitää saada. tatuointinsa 62-vuotiaana. Mä ajattelin, että jos hän on niin kova jätkä että tekee sen, teen minäkin, Anders kertoo. . Yksi niistä on kruunu, jossa on rumpupalikat. . Vaikka mielestäni kaikilla kuvilla ei tarvitsekaan olla tarinaa, tällä todella on. Jo ennen tätä leimaa Åberg oli ehtinyt tatuointineulan alle. Ensimmäisenä ilmestyi käsivarren lohikäärme miehen ollessa 23-vuotias. . Hihaan on tulossa vielä inkatyyppinen kivi, joka kasvaa nurmea. . Siitä muistoksi tuli oikean käsivarren samuraikuva. Bicklen töistä. Seuraavana tulossa on vatsan kuva, jossa Anders aikoo tavoitella vähän samaa henkeä kuin Avenged Sevenfold -laulaja M. Isot kuvat rinnassa ja selässä ovat siis jo perinne tässä suvussa. . Mä olen aina pitänyt lohikäärmeistä, vaikka en edes ole kiinalaisessa horoskoopissa lohikäärme vaan käärme . Se on suosikkitatuointini. Oikeassa kädessä on myös Keithin tekemä kotka, joka on vain pari kuukautta vanha. Shadowsin lankussa. . Aika hauska verrata sitä nykyiseen. Yhteistyö Keithin kanssa on ollut hedelmällistä, ja Anders on ollut jopa tatuointimessuilla taiteilijan mannekiinina. Yöllä piti turvautua aspiriiniin. Andersin nahkaan on eksynyt myös useampi hänen kotikaupungissaan Karlstadissa toimivan Keith ?Bics. Se sattui niin paljon, että melkein menetin tajuntani
ENSIFERUM VIIKATE KILLING JOKE Unsung Heroes Petäjäveräjät MACHINAE SUPREMACY PAIN CONFESSOR Incarcerated Redefining Darkness SPARZANZA OFERMOD BLOODRED HOURGLASS Rise Of A Digital Nation Life Is Certain, Death Is Not Thaumiel MMXII SHINING Lifebound