L AHTI 15.12. TAMPERE SUPPORT: SHIRAZ LANE * | DETSET ** | T BA *** *** * * * / ** T U S K A L I V E & G R E Y B E A R D P R E S E N T MCMLXXXI MMXXI T U S KA L I V E & G R EY B EA R D P R O U D LY P R E S E N T I N A S S O C I AT I O N W I T H K 2 A G E N CY 2 1 . JOENSUU 1 7.12. 1 . ...........................TAVASTIA ......................................TORVI .........................SAWOHOUSE ..............................KERUBI ....................PAKK AHUONE 13.12. 1 . 59,00€ | IKÄRAJA: K-18 | OVET 18:30 | ENNAKOT: TICKETMASTER & LIPPU.FI 2 2 . HELSINKI 14.12. KUOPIO 16.12. 2 2 2 T U R K U | L O G O M O LIPUT ALK. 2 2 2 O U L U | T U L L I S A L I LIPUT ALK. 59,50€ | IKÄRAJA: S/K-18 | OVET 18:30 | ENNAKOT: LIPPU.FI +SUPPORT SPECIAL GUEST KAIKKI TUSKALIVE -KEIKAT: tuska.fi/tuskalive
TUSKALIVE, RADIO ROCK & GREY BEARD IN COOPERATION WITH COBRA AGENCY PROUDLY PRESENT:
SISÄLTÖ 00 7 Pä än ava us 00 8 Syt yk ke itä : W. Iiva rin en , Vo idf alle n, Cra ven Ido l, Bla ck Cru cifi xio n, Ae on 014 Ko lum ni 016 He avy Co ok ing Clu b 018 Sw all ow the Su n 02 5 Ma tri ark ath um 02 8 Bla ck Lab el So cie ty 03 2 Om niu m Ga the rum 03 6 Co nv erg e 04 2 Hy po cri sy 05 Pö lky llä : de ath me tal -so list i Ka m Lee 05 6 Sa lam yh kä : Lo st Ho rizo n Aw ake nin g the Wo rld (20 01) 05 7 Arv iot , pä äo sas sa Lo rdi 074 Ku ud es pii ri: He lsin gin ja Tam pe ree n ylio pp ilas talo t akt ivo itu vat ras kaa sti 042 018 028 03 2 H AN N AH VE R BE U R EN TE R H I YL IM ÄIN EN JU SS I R AT IL AI N EN
No Sign of Life The Chief Vikings Of Swedish Death Metal Defend Their Throne! “Unleashed transform the Viking Age to our time on No Sign Of Life” Metal Hammer Poland OUT 12.11. WOODEN BOX AVAILABLE EXCLUSIVELY VIA WWW.NAPALMRECORDS.COM OUT 12.11. DIGIPAK | 2-LP GATEFOLD | DIGITAL The comeback of black metal pioneers DARKWOODS MY BETROTHED, featuringTuomas Holopainen and Kai Hahto of Nightwish! “Cleansing black metal from Finland‘s cult act Darkwoods My Betrothed!” Sweden Rock /NAPALMRECORDS /NAPALMRECORDS /NAPALMRECORDSOFFICIAL /NAPALMRECORDS visit our online store with music and merch WWW.NAPALMRECORDS.COM. DIGIPAK | 1-LP GATEFOLD | DIGITAL LTD
Ehkä tämä aika toden totta on Durstin. La-di-da. Liekö olemassa solvausta, jolla kyseistä koplaa ei olisi viskattu. Faneille Still Sucks tippuu taatusti, mutta on merkillepantavaa, että levy on saanut tätä kirjoitettaessa osakseen myös varsin suopeita arvosteluja, esimerkiksi englantilaiselta Kerrang!-lehdeltä neljä tähteä viidestä (meillä albumi ehtii arvioon vasta seuraavaan numeroon). Ratkaisu käy järkeen, ei kummastuta, ja lopulta uusi Still Sucks -albumi yllättääkin odottamattomimmalla mahdollisella tavalla: sen täysin 2000-luvun alulta kuulostava musiikki tuntuu selittämättömällä tavalla tuoreelta, osin jopa ihan oikeasti hyvältä. 26.11.) SWALLOW THE SUN Moonflowers TÄMÄN NUMERON KASAAMISEN TAUSTALLA SOIVAT CONVERGE Bloodmoon: I DREAM UNENDING Tide Turns Eternal DAWN OF SOLACE Flames of Perdition (ilm. Tässäkö on viimein se uusiometallin paluun “odotettu” alkupiste. Kun “Limppupiski” nyt sitten palaa kymmenen vuoden julkaisutauon jälkeen uusi albumi tuomisinaan, se on tehnyt liukkaan suojatempun ja pukenut levynsä nimeä myöten itseironian suojapanssariin. “It’s time to rock this motherfucker ’cause I’m always out of style”, Durst julistaa levyn avauskappaleessa. MATTI RIEKKI PÄÄNAVAUS www.inferno.fi InfernoMagazine infernomagazine inferno_magazine PÄÄTOIMITTAJA Matti Riekki riekinmatti matti_riekki ULKOASU Markus Paajala KANNEN KUVA Hannah Verbeuren KIRJOITTAJAT Ahola Tapio, Hintikka Tami, Hätinen Jukka, Ikonen Niko, Isoaho Timo, Juutilainen Joni, Järvisalo Eetu, Keränen Toni, Kittilä Jukka, Koskinen Kari, Koskinen Kimmo, Kurunen Jerry, Kuusinen Miika, Laakso Markus, Lassila Tero, Luukkanen Antti, Malm Mikko, Muurikainen Elli, Nuopponen Aki, Pohto Tomi, Rajala Vilho, Siltanen Vesa, Silvast Jaakko, Turunen Joona, Virtanen Aadolf, Vähäkangas Teemu, Väntänen Ari TOIMITUKSEN YHTEYSTIEDOT (arviolevyt / review copies) Inferno, PL 543, 33101 Tampere etunimi.sukunimi@popmedia.fi inferno@popmedia.fi ILMOITUSMYYNTI Oskari Anttonen, Peter Lindroos, Oona Lukkarinen, Mikko Mali ilmoitusmyynti@popmedia.fi etunimi.sukunimi@popmedia.fi TILAAJAPALVELU 03 4246 5302 (ma-pe 9-16) tilaajapalvelu@popmedia.fi KUSTANTAJA Pop Media Oy Fredrikinkatu 42, 00100 Helsinki www.popmedia.fi TOIMITUSJOHTAJA Tuomo Häkkinen PAINOPAIKKA M?kusala ISSN 1796-7600 21. vuosikerta Numero 196 Toimituksen tilaama tai sille tarkoitettu aineisto julkaistaan sillä ehdolla, että aineistoa voidaan korvauksetta käyttää Pop Median kaikissa uudelleenjulkaisuissa tai muussa käytössä riippumatta toteutustai jakelutavoista. Saattaa olla, että Fred Durstille on käymässä kuten kotoiselle Arttu Wiskarille, joka sai jollain kumman ilveellä käännettyä musiikkipiirien ylenkatsonnan peukutukseksi. Ja ellei ole, takaportti löytyy aina, kuten Wikipedia-sivusto kertoo (käännös allekirjoittaneen): “Vaikka Limp Bizkitin suosio Yhdysvalloissa on laskenut sitten 2000-luvun puolivälin, mediassa on huomioitu, että yhtye on edelleen hyvin suosittu Venäjällä.” SARKE Allsighr NEGUR. 28.1.) 7. Enpä uskonut moisia näppäileväni – tätäkö tässä on todella tarvittu. Eikä siinä mitään, kyllähän yhtyeen nokkamies Fred Durst teki muutaman vuoden ajan lippis punaisena hohkaten töitä sen eteen, että aihetta löytyi. Sen läpi onkin hieman hankalampi tunkea sanansäilää. BUNGET Z?u (ilm. Edelleen kuraa. JOS vuosituhannen vaihteen pahamaineisen nu-metal-liikkeen osallisista etsitään sitä bad asseintä tekijää, useimpien karttakeppi sojottaa Yhdysvaltoihin ja Limp Bizkit -yhtyeen kohdalle. Onko epämuodikas uusi muodikas. Inferno ei vastaa tapahtumatietojen mahdollisista muutoksista eikä tilaamattomien kirjoitusten ja kuvien säilyttämisestä tai palauttamisesta
Minulla on kasassa erinomainen livekokoonpano, jonka kanssa olemme hioneet settimme kuntoon ja soitimme jopa ”salakeikan” Nosturin Alakertabaarissa. – Suorasta ilmaisusta tuli keinoni jättää muistot elämään. Onko musiikillasi mitään genrerajoja. – Jossain vaiheessa, ehdottomasti. Iivarinen käsittelee uudella albumillaan poikkeuksellisen raskasta aihetta. Levyllähän kuvataan todentuntuisesti sitä surutyötä, jota kävimme lävitse – jopa niin realistisesti, että Lähtöaika-kappaleen toinen säkeistö on otettu suoraan kuolevan henkilön päiväkirjasta, jota hän kirjoitti saatto-osastolla. Läheisen ihmisen kuolema on henkilökohtainen tragedia ja siitä puhuminen vaikeaa, joten miksi tehdä siitä julkinen manifesti. SYTYKKEITÄ JONI JUUTILAINEN KOLMAS soololevysi on valmis. Niin ikään Tytär-orkesterissa vaikuttaneen luottopasunistin Tuomas Erikssonin kanssa taas sovitimme pasuunat huippuunsa. Onko sinulla aikeita esittää uusia kappaleita livenä. Sain toteutettua pitkään työstämäni ajatuksen yhdistää raskas rockilmaisu moderniin musiikkiin. Nyt se on edellisestä poiketen vahva elektronisuus. Olemme kuitenkin odottavalla kannalla ja tulemme vielä aktivoitumaan! Mitä Huonojen uutisten tekeminen on opettanut sinulle. – Teemaa ajatellen kuuntelen sitä suuren surun vallassa, jonka alta kuitenkin kajastaa valoa ja jopa toivonpilkahdus. – Ainakin sen, että omiakin rajoja voi ja pitää rikkoa. – Tietoista sen sijaan on, että jokaisella levyllä tulee olla jokin tuore kulma. Henkisenä verrokkina voisi pitää vaikka Nine Inch Nailsiä. Mietin, meninkö liian pitkälle. – Hyvä kysymys. – Katselen sitä vaikuttuneena, koska se on ensimmäinen julkaisuni vinyylinä. Miksi halusit nostaa tarinan ihmisten tarkasteltavaksi. Kuunneltuani ensi kertaa vinyyliä en ollut uskoa, miten hyvältä se soundasi, Iivarinen hekumoi. Synkkyyden vastapainona on häivähdys valoa. Minulla ei ollut vaihtoehtoja. – Hauskaa, että näet noin, koska tuntuu, että olen mennyt lähemmäksi niin sanotusti helposti lähestyttävää musiikkia. Rohkeutta ja itsevarmuutta tämä prosessi on kasvattanut entisestään. – Modernimman konesoundin takana on ex-Tytär-kitaristi Taikuri Maksa, ja hänen vaikutuksensa on suuri. Jalo ajatukseni oli, että kenties se toisi muillekin vastaavassa tilanteessa oleville lohtua. – Minulla on niin pitkä musiikillinen tausta, että hyödynnän laajaa skaalaa genreistä piittaamatta, kunhan teen sen tyylillä ja säilytän punaisen langan. Tälläkin kertaa tekstit ikään kuin räjähtivät eteeni, ja lopulta levy kirjoitti tavallaan itsensä. Viimeisen päällehän se piti tehdä, värivinyylinä gatefold-kansilla, joten visuaalisuus tulee esiin. Ehkäpä ikä painaa siinä mielessä, että esimerkiksi melodioiden merkitys on kasvanut. Huonoja uutisia 8. – Tuntuu hassulta, että levy tulee pihalle eikä keikkoja ole sovittu, mutta julkaisu on sovittava aina niin helvetin aikaisin, ettemme voineet tietää tämän päivän tilanteesta. Sanoitusten tekeminen on minulle sopivin ja kenties ainoa toimiva terapiamuoto. Levy on omaperäinen ja siltä kuulee vivahteita monesta eri tyylilajista. – Perheelleni läheinen henkilö sairasti syöpää ja lähtö oli liian nopea. Aloin kirjoittaa teemaa hänen ollessaan saattohoidossa ja kirjoitusprosessi jatkui vielä pitkälle hautajaisten jälkeen. Aihepiiri on raskas. Edesmenneestä Tytär-yhtyeestä tuttu W. Se ei ole ollut tietoista. Mietin monta kertaa, voiko näin suoraan sanoa. Minkälaisin tunnelmin katselet ja kuuntelet Huonoja uutisia -albumia
Craven Idol taas on meikän hengentuote, vaikka kirjoitammekin paljon enemmän porukalla. Myös Eliran Kantorin uskomaton kansimaalaus auttoi tuomaan levylle näkyvyyttä. Yksi syy tähän oli, että Lontoossa bändeillä ei ole omia treeniksiä ja porukka vuokraa kolmeksi neljäksi tunniksi sikahinnalla harkkahuoneen. Tutkin aihetta läpikotaisin lukien jotain kymmenen kirjaa. Aika on silloin rahaa, eikä siinä ehdi kummemmin ideoida jätkien kanssa. Vrath huudahtaa. Vrath valistaa. – Aivan helvetin hyvä! yhtyeen suomalainen laulaja-kitaristi S. – Eivät lainkaan! Forked Tongues on eräänlainen konseptilevy, joka kertoo Tyfonin paluusta, S. Ei kun eri maalit lärviin ja takaisin lavalle! Bändiänne ei ole nähty vähään aikaan Suomessa. – Palaute on ollut aivan eri tasolla kahteen aikaisempaan levyymme verrattuna. Forked Tongues onkin ehdottomasti paras julkaisumme tähän asti. Nykyinen kokoonpano on ollut kasassa jo noin seitsemän vuotta, ja yli kolmeviikkoinen Euroopankiertue Mystifierin kanssa paransi kemiaa entisestään. Itse soitan siinä oikeastaan vain mukana. – Crom Dubh on kitaristi Obscentiorin pumppu, jolle hän kirjoittaa kaikki biisit. Tähän asti bändit ovat toimineet erinomaisesti rinnakkain, on tullut soitettua pari settiä perätystenkin. – Edellisestä Suomen-keikasta taitaa tosiaan olla yli kymmenen vuotta. Ovatko ne sisarbändejä. Craven Idolin sivussa kulkee Crom Dubh, ja yhtyeet ovat suht samanikäisiä. – Kolmisen vuotta sitten löysimme vihdoin Pohjois-Lontoosta treeniksen, jonka jaamme Grave Miasman kanssa. Vaikka ainahan bändit niin väittää, hah! – Tuotannosta vastasi Vagrant-studion Tom Dring, joka onnistui purkittamaan Craven Idolin raa’an livesoundin täydellisesti. Onko tähän tulossa lähitulevaisuudessa muutos. Albumin sanoitukset jatkavat ilmeisesti bändille tuttua linjaa. Uusi setuppi tuo hommaan eräänlaista vapautta, ja soitamme paljon useammin kuin ennen. – Forked Tongues kirjoitettiin koko porukan voimin, kun taas aikaisemmin on ollut tapana, että meikäläinen tuo semivalmiita biisejä harkkoihin. Mutta mielellään tullaan, jos kutsutaan! Vuoden 2010 Black Mass Ritual Festistä ei jäänyt kuin siistejä muistoja! Älyttömän kova lineuppi! 9. Minkälainen vastaanotto albumilla on ollut. Valitettavasti näillä näkymin ei ole keikkoja buukattuna sinne... – Forked Tongues kertoo vaihtoehtoisen tarinan, jossa Tyfon voittaakin taiston ja hallitsee maailmaa tyrannin lailla. Dark Descent -lafka onkin tainnut myydä melkein koko painoksen loppuun. Bändi tuntuu olevan tiukemmassa iskussa kuin koskaan aiemmin. Levyä voi toki kuunnella lukematta sanoituksia, eikä kyseessä ole mikään progefiilistely, hah hah. Mistä uudenlainen raivo kumpuaa. Aiheesta ei ole kirjoitettu kovinkaan paljon, joten pienintäkin viitettä legendaan piti etsiä tuhansien sivujen kätköistä. METALLIA PIENISSÄ PALOISSA SYTYKKEITÄ Brittiläisen Craven Idolin kolmas kokopitkä puhkuu vanhan koulun black/thrashiin odottamatonta sykettä. Sen nimeksi tuli Death Trap hirvittävän jatkojohtosekamelskan vuoksi. Levyjäkin julkaistaan melkein vuorotellen. – Kyllä niitä voi tavallaan kutsua sellaisiksi, koska jäsenetkin ovat lähes samat. – Tyfon on kreikkalaisten jumalten luoma satapäinen hirviö, jonka tarkoitus oli estää olympolaisten jumalien vallankumous. Myös yhtyeen sisällä tiedostetaan, että nyt lähtee ja kunnolla. Kaksihaarainen kieli lipoo FORKED Tongues on ollut ulkona tovin. Zeus voittaa kuitenkin taistelun heittämällä Tyfonin päälle tulivuori Etnan ja vangitsee hirviön Tartarokseen
Tämä on mahdollistanut täysin omaehtoisen taiteen tekemisen ja vaikuttanut ulkomailta tulevien keikkapyyntöjen määrään. SYTYKKEITÄ MILLAINEN aikuinen Black Crucifixionistä on kasvanut. Ennemminkin Hope of Retaliation oli aamu, kun Triginta on ilta. – Vaikka elämä on tarjonnut monenlaista, Black Crucifixion on elämäntyöni. – Se on elänyt todeksi ne teoriat, joista nuorena luki ja joiden merkeissä lähti mustaa taidetta luomaan, kitaristi-laulaja Forn aloittaa. Uuden Triginta-levyn Beyond Linkola -biisin nimi herättää huomiota. Minähän taidan olla alkuperäisen bm-skenen tyypeistä ainoa suomalainen, joka on tavannut Mayhemin Øysteinin [aka Euronymous] naamatusten vieraillessani Helvetessä keväällä 1992. Olemme kaupallisesti täysin merkityksetön yhtye, jota diggailevat pääasiassa keskimääräistä connoisseur-henkisemmät ihmiset. – Onhan tämä ollut kieltämättä erikoislaatuinen hiippailu varjosta toiseen. – Helvete-dokkari antaa perspektiiviä, kuinka nopeasti aika kuluu. Triginta on joka tapauksessa samantyyppinen, uutta materiaalia ja liveä sisältävä kymmenvuotispäivitys kuin Hope of Retaliation. Bändin taide syntyy yhä ilman ulkopuolisia pakotteita. Kappaleita, jotka olemme kirjoittaneet kolmekymmentä vuotta sitten, on mahtavaa soittaa, ja niitä kuunnellaan vielä, kun kukaan meistä ei niitä enää soita. Kolmikymmenvuotias Black Crucifixion on Suomen vanhimpia black metal -yhtyeitä. Watersia mukaillen: ”Jos osasi elämässä on kirjoittaa lauluja, asiaa ei voi auttaa. – Triginta ei kuitenkaan ole esisoitto millekään tulevalle samalla tavalla kuin Hope of Retaliation oli kymmenen vuotta sitten. Olimme alan veteraaneja jo kun 9/11 tapahtui. – Meillä on erikoinen tapa, eli tämän niin sanotun modernin vaiheen tuotannossa on mukana sävellyksiä vuosilta 1986–1987 ja 1990, siis ajalta ennen bändin perustamista. Kolme mustaa vuosikymmentä 10. Beyond Linkola on tietysti tribuutti vastikään poistuneelle filosofille ja samalla jatkumoa sille, mitä itse olemme tehneet nämä kolme vuosikymmentä. En voinut välttyä ajatukselta, että maailma on nyt valmis tuhottavaksi. – Trigintan voi kuunnella Hope of Retaliationin toisena puoliskona, ja sellaiseksi se on tehtykin, täydentämään bändin nykyvaiheen trilogian. – Suurin syy tähän on, että ysärillä, siis aikana, jolloin legendoja betonoitiin, Black Crucifixion toimi progemman Promethean-yhtyeen puitteissa. Samoin, jos se ei ole sinun osasi, sitäkään ei voi muuttaa.” Bändi on esiintynyt harvoin ulkomailla. Matkan varrella on ollut monenlaista viheltäjää kertomassa, ettemme ole noudattaneet jotain opinkappaleita, mutta sopii nostaa käpälää pystyyn, missä he itse ovat nyt, kun 2022 lähestyy. Uskotko, että vuonna 2031 ilmestyy julkaisu samoissa merkeissä. – Olemme soittaneet Suomen lisäksi vain viidessä maassa, vaikka äänitteitämme ovat vuosien varrella julkaisseet lafkat ainakin kahdeksassa maassa ja kolmella eri mantereella. – Leonard Cohen, Bob Dylan, David Bowie ja Roger Waters ovat kaikki julkaisseet priimalevyjä vielä haudan partaalla – ja pari noista sätkii yhä sinnikkäästi. Bändi on elänyt viimeiset kymmenen vuotta uransa tuotteliainta aikaa. On selvää, ettei nykyajan pyhä lehmä ole kristinusko ja aatteellista ristiinnaulintaa kaivataan ihan muualla. Seuraavien tasavuosien juhlalevyt kuulostavat varmasti erilaisilta. Myös viimeisen kymmenen vuoden aikana on syntynyt uutta sävellysaineistoa, jota ei olla vielä pystytty hyödyntämään. – Saatana-nimisen arkkityypin tehtävä on rikkoa elämälle vierasta hegemoniaa. – Luin juuri kotikäyttöön tarkoitetun koirien raskaustestin saapumisesta markkinoille. Miltä hommat näyttävät mahdollisen tulevan kokopitkän suhteen. Minkälaisesta tekstistä on kyse. Niin hullulta kuin se kuulostaakin, tämän hetken satanistista työtä tekevät osin jopa suomalaista arvomaailmaa puolustavat konservatiivikristilliset tahot. Ohjelmassa esitellyssä Slayer-lehden numerossa on yksi ensimmäisistä Black Crucifixion -artikkeleista. Miksi
Esiinnytte promokuvissanne vahvasti naamioituina. Nykyinen kuuntelijakuntamme on kuitenkin suurimmalta osin ulkomailta. Sanotte, että ”levyn kantava teema on ihmismielen ahtaus, sen aiheuttama ahdistus sekä sitä seuraavat moraaliset vastakkainasettelut”. Tätä näkee kaikissa ihmistenvälisissä interaktioissa, mutta etenkin politiikassa ja uskonnossa suuntauksesta riippumatta. – Ihmisen kyvyttömyys hyväksyä oman todellisuutensa epätäydellisyys näkyy sekä historiankirjoissa että jokapäiväisessä elämässä, se on osa ihmisyyttä. Elämmekö mielestänne erityistä vastakkainasettelujen aikaa. – Pääosin puhtaalta pohjalta, mutta seassa on myös biisejä, joiden alkuperä juontaa vanhimmillaan vuoteen 2015, laulaja Tommi Kangaskortet ja kitaristi Henri Vuorenmaa vastaavat. Se luonnollisesti vahvistaa uskoa henkilökohtaisen todellisuuden oikeanmukaisuuteen riippumatta siitä, miten se vaikuttaa ympäristöön. Kokonaisvaltaista taidetta Kolme mustaa vuosikymmentä METALLIA PIENISSÄ PALOISSA SYTYKKEITÄ THE Atlas of Spiritual Apocalypse -debyyttinne ilmestyi verrattain pian bändin perustamisen jälkeen. – Toinen syy on soittajille henkilökohtaisesti psykologinen: kun maski vedetään naamalle, fokus on täysin omassa roolissa ja musiikin esittämisessä. – Tähtäin on, että tavoittaisimme meidän kaltaisen musiikin kuuntelijat mahdollisimman laajasti. Onko tähtäimenne nimenomaan rajojen tuolla puolen. Esimerkiksi kirkas päivänvalo tai leikkaussalimaisen kirkkaat valaistukset ovat tyylillemme vähemmän optimaalisia. Miksi. – Hyvin, joskin olosuhteiden kontrolloiminen helpottaa mielikuvan ylläpitämistä paljon. Miten se saadaan toimimaan lavalla. – Kyseiset ideat on kaivettu takaisin pöydälle hieman uudesta näkökulmasta ja paremmin meidän kontekstiin sovitettuna. Kokemuksemme on, että erikoisempi ja genren totutusta ulkoasusta poikkeava visuaalisuus antaa väkevämmän immersion myös musiikille, etenkin livenä. – Levyn kantavaksi teemaksi mainittu aihealue on kuitenkin vain jotain, joka yhdistää kappaleiden sanomaa yleisellä tasolla. Teatraalisia elementtejä melodiseen death metaliin sekoittava Voidfallen on väkevä tulokas Suomen metallikentälle. Levyllä on sanottavaa paljon enemmän ja laajemmin. Musiikkinne kuulostaa vahvasti suomalaiselta, mikä on ulkomailla kova valttikortti. Yksilön mielelle voi olla kaaosta hyväksyä, että oma ymmärrys on rajallista ja asia, johon uskoo, ei välttämättä ole kuten oma mieli sanoo. Syntyikö levy puhtaalta pohjalta vai onko mukana sävellyksiä ajalta ennen bändin syntymää. – Internetin myötä on helpompi vältellä omaa maailmankuvaa haastavia mielipiteitä ja kerätä selkääntaputuksia vain omalta kuplaltaan. Kun kaksi ihmistä tai ryhmää kohtaa ja molemmat ovat kyvyttömiä ymmärtämään tai hyväksymään, että kummankin logiikassa on todennäköisesti vikoja, vastakkainasettelua ei voi välttää. – Sitä on eletty koko dokumentoidun ihmiskunnan olemassaolon ajan ja luultavasti tullaan elämään jatkossakin. Musiikkinne on hyvin teatraalista. – Ensimmäinen syy tähän lienee, että haluamme musiikin ja taiteen olevan pelkkää audiota kokonaisvaltaisempi kokemus. Siinä mielessä olemme tietenkin viemässä musiikkiamme ulkomaille, mutta totta kai toivomme, että mahdollisimman moni kiinnostuisi meistä myös Suomessa. 11
Jumalan loppu 12. SYTYKKEITÄ BÄNDINNE edeltävästä Aeons Black -kokopitkästä on ehtinyt kulua jo yhdeksän vuotta. Mitä tarkoitatte siinä esiintyvällä jumalalla. – Ehkä olemme, mutta ainakaan toistaiseksi kukaan ei ole vielä syttynyt tuleen, Östman nauraa. God Ends Herellä rumpuja takoo Fjellströmin paikkaajaksi Dark Funeraliin hankittu Janne Jaloma, joten laatu säilyy yhä korkeana. Miksi uuden God Ends Here -levyn saaminen pihalle otti näin kauan. Aeon ei kuulosta perinteiseltä ruotsalaiselta death metal -bändiltä, mikäli ajatellaan totuttua Göteborg/Tukholma-akselia, vaan yhtyeen tyyli pohjaa selkeästi 1990-luvun yhdysvaltalaiseen kuolomurinaan. Aeon on vaihdellut vuosien varrella jäseniään tiuhaan tahtiin. Kukin voi löytää nimestä ihan mitä haluaa ja miettiä sen kaiken loppua. Tällä kertaa päädyimme käyttämään sessiorumpalia, mikä tuntui meistä hyvältä ratkaisulta. Emme ole kuitenkaan tunteneet oloamme ulkopuolisiksi. Pikemminkin niin on Ruotsin ulkopuolella, jos jossain. Murskaavaa death metalia soittava Aeon palaa pitkältä julkaisutauolta. – On tietysti täysin selvää, että meillä ei ollut alkujaan aikeita venyttää hommaa näin pitkälle. Uuden albumin nimi herättää mielenkiintoa. – Minulla ei ole tähän kysymykseen yhtä hyvää vastausta. Erityisen merkittävää vaihtelu tuntuu olleen rumpalin pallilla, jolla on istunut vuosien mittaan Nils Fjellströmin (Nordjevel, exDark Funeral) ja Timo Häkkisen (ex-Sotajumala) tasoisia alallaan arvostettuja soittajia. – Olemme soittaneet muutamissa treeneissä HM-2-pedaalien kanssa, mutta musamme ei kuulosta kovin ruotsalaiselta. Meillä oli mielessämme tietty kaava, jolla kappalejärjestys valittiin, joten siinä mielessä kiekkoa voi varmasti kutsua konseptuaaliseksi. oikeastaan ihan mitä vain. – Levyltä löytyy kieltämättä selkeästi toistuvia teemoja, mikä tehtiin aivan tarkoituksella, mutta en lähtisi kutsumaan sitä puhtaaksi konseptialbumiksi. Vaikka mylly pyörii yhä kiitettävillä kierroksilla, kuluneet vuodet ovat tuoneet yhtyeen musiikkiin lisää maltillisuutta ja mahtipontisuutta. Onko Aeon jonkinlainen death metalin Spinal Tap, vai miksi rummuissa käy vaihtelu. God Ends Here on Aeonin mittapuulla massiivinen ja eeppinen julkaisu, joka sisältää jopa sinfonisia vaikutteita ja entistä harkitummilta tuntuvia kappaleita. Levyn rakenne ja monet lyhyet välisoitot saavat aikaan mielikuvan, että kyseessä olisi konseptialbumi. – Järjestäytynyttä uskontoa, yhteiskuntaa... – Suurin syy viivästykseen oli yksinkertaisesti sopivan kokoonpanon vakiinnuttaminen, basisti Tony Östman kertoo. Onko näin
Hiphop-kulttuurin kontekstissa vihaajiin yhdistetään vahvasti myös katkeruus ja kateus: katujen maailman ja pintaliidon leikkauspiste ei ole ongelmaton. Kastroitu viha saa jo ajatuksen tasolla suunnattoman vihaiseksi! Rap-musiikissa vihaajien lukumäärällä on mitattu arvostusta. Omia vihan tunteita on mielekästä pysähtyä tarkastelemaan. Cederberg ylenkatsoo varsin avoimesti monia moderneiksi luokittelemiaan liikehdintöjä ja yhteiskunnan ilmentymiä, muttei vaikuta vihan ajamalta. Etsi taidetta, joka värähtelee vihasi taajuudella ja nautiskele toiseksi voimakkaimmasta tunteesta. Yhtye asettuu Fred Durstin johdolla naureskelemaan itseironisesti vihaajiensa kanssa, jolloin viha menettää teränsä. Tällöin rohkeus ja uteliaisuus opettavat enemmän. Ensimmäinen vastaantulija nyökyttelee sanomaasi mukaillen, toinen asettuu puolustuskannalle ja kolmas saapuu paikalle silkkaa uteliaisuuttaan. Mutta kuinka paljon vihaa on rationaalista saati uskottavaa kohdistaa instituutioon, jonka mahti on enää vain kalpeneva varjo muutamien vuosikymmenten takaisesta. Metallimusiikissa viha on toiminut kokoavana voimana. Et ole juuri mitään, ellei liikkeitäsi analysoi pataljoonallinen vihaajia. Vihaajat motivoivat pysyttelemään varpaisillaan ja asettamaan tekemisissään riman korkealle. Toimiiko se vain rakettibensiininä äkkipikaisuuksille vai voisiko se olla löpöä tasaisentappavalle puurtamiselle. En toki tunne miestä muuten kuin kirjallisen tuotantonsa kautta. Ansiokas lukupaketti on täynnä mielenkiintoista sisältöä, mutta tuota dialogista irrotettua virkettä jäin kontemploimaan. Jos ilmaiset sosiaalisessa mediassa vihasi Limp Bizkitin uutta albumia kohtaan, se on miltei verrannollista sille, että jakaisit kadulla nipun kyseistä julkaisua mainostavia lentolehtisiä. Viha voi olla puolustusmekanismi tuntematonta kohtaan. Jaettu vihan subjekti on esimerkiksi yhdistänyt samanmielisiä taiteellisiin merkkitekoihin ja touhutessa on saattanut loimuta joku kirkkokin. Syleile vihaa ja inspiroidu siitä. Etenkin tämän päivän populaarikulttuurissa viha on valuuttaa. Kirjoittaja on Rumban päätoimittaja ja yksi Rockin kuolema -podcastin tekijöistä. Jostain omaksutun vihan alta löytyvät oma identiteetti ja ikiomat vihan versot. Tähtäimen vaihtaminen islamiin on kutkuttanut monia, muttei se rehellisyyden nimissä ole arkisella tasolla näillä leveyspiireillä kovin samastuttavaa. Näkeekö hän sen rakentavana vaiko tuhoavana. Vihan ja inhimillisyyden vinkkelistä mikään ei ole niin kamalaa kuin kyynistyminen. Olisinkin mieluusti kuullut Cederbergiltä esimerkkejä vihasta työtä ruokkivana energiana. Kun vihalle löytyy perusteita eikä se luhistu korttitalon lailla ensimmäiseen vasta-argumenttiin, vihaa koko sydämesi kyllyydestä. INFERNO-KOLUMNI JUKKA HÄTINEN Vihan kasvot VIHA ja katkeruus ovat energiaa, joka voi ruokkia työtä, toteaa Aki Cederberg päätoimittamansa Porvoon kipinä -lehden esikoisnumeron kalkkiviivoilla. Joka ikinen vihainen reaktio vahvistaa vihan kohteena olevan lähettämää signaalia. Räpin saralla tällä on toki pyritty myös neutralisoimaan kritiikkiä: perustellutkin poikkipuoliset sanat kuitataan kateellisten panetteluksi. Yllä viitatulla Still Sucks -albumillaan Limp Bizkit tekee vihasta performanssin, joka veltostuu kädessä. Jos viha on opittua, siitä eroon kasvaminen voi olla hedelmällistä. Onko siitä apua liukuhihnalla vai ainoastaan hirmutekoja juoniessa. ROCKIN KUOLEMA P O D C A S T Rockin kuolema -podcastissa päätoimittajat Jukka Hätinen (Rumba), Mikko Meriläinen (Soundi) ja Matti Riekki (Inferno) keskustelevat musiikkimaailman ajankohtaisista aiheista, iänikuisista totuuksista ja alaa tuulettavista ilmiöistä.. Kysykää vaikkapa vihaaja-termiä levyillään auki selittäneeltä The Notorious B.I.G:ltä
KAUPPAKATU 10, TAMPERE HEVI ON PARASTA HUUMETTA YO:LLA! ENNAKKOLIPUT: LIPPU.FI WWW.YO-TALO.FI 19.11.2021 KAUNIS KUOLEMATON, VORNA, MARIANAS REST 3.12.2021 TYRANTTI, SATAN’S FALL 10.12.2021 ONE MORNING LEFT, ATLAS, SOMEHOW JO, NOIRA 17.12.2021 RUOSKA, STEREO TERROR 14.1.2022 DETSET, BALANCE BREACH 28.1.2022 SARA, MERTA 5.2.2022 5.2.2022 NYRKKITAPPELU, PAHA LAMPI, LAPSUUS 24.2.2022 NERVOSA (BRA), WARBRINGR (USA) 20.3.2022 VOLA (DEN), PORT NOIR (SWE), ATLAS 25.3.2022 SEPTICFLESH (GRC), CARACH ANGREN (NED) 23.4.2022 & 24.4.2022 TURMION KÄTILÖT 12.5.2022 IGNEA (UKR), MANZANA, CRIMSON DAY 28.5.2022 HARAKIRI FOR THE SKY (AUT) KAUPPAKATU 10, TAMPERE HEVI ON PARASTA HUUMETTA YO:LLA! ENNAKKOLIPUT: LIPPU.FI WWW.YO-TALO.FI 19.11.2021 KAUNIS KUOLEMATON, VORNA, MARIANAS REST 3.12.2021 TYRANTTI, SATAN’S FALL 10.12.2021 ONE MORNING LEFT, ATLAS, SOMEHOW JO, NOIRA 17.12.2021 RUOSKA, STEREO TERROR 14.1.2022 DETSET, BALANCE BREACH 28.1.2022 SARA, MERTA 5.2.2022 5.2.2022 NYRKKITAPPELU, PAHA LAMPI, LAPSUUS 24.2.2022 NERVOSA (BRA), WARBRINGR (USA) 20.3.2022 VOLA (DEN), PORT NOIR (SWE), ATLAS 25.3.2022 SEPTICFLESH (GRC), CARACH ANGREN (NED) 23.4.2022 & 24.4.2022 TURMION KÄTILÖT 12.5.2022 IGNEA (UKR), MANZANA, CRIMSON DAY 28.5.2022 HARAKIRI FOR THE SKY (AUT)
Pane uuni lämpenemään 200 asteeseen. Mikäli ruokailijoita ei ole riittävästi, leivästä voi hyvin käyttää vain toisen puolikkaan ja valmistaa toisen vaikka seuraavana päivänä – kanahässäkkä toimii hyvin myös uudelleenlämmitettynä. Paista leipiä uunissa kymmenisen minuuttia tai kunnes juusto on sulanut. Poista chileistä siemenet, hienonna ne ja lisää pannulle. 2. 5. Tee sama jalapenoille. Lisää 2 rkl öljyä kuumalle pannulle ja paista kanat siinä kypsiksi eli 6–8 minuuttia per puoli. Lisää suolaa ja pippuria maun mukaan. TUOMON KOKATESSA SOI: The Sisters of Mercy – Floodland (1987) ”Syksyn koittaessa levylautaselle alkaa siunaantua yleensä keskimääräistä tummasävyisempää musiikkia. Floodland on erinomainen valinta elävöittämään syksyisiä rientoja.” Kana à la Dracula & valkosipuleipä Nemecicin kitaristin Tuomo Salosen kanan ja leivän nauttimista säestää syksyinen goottirock. Sulata voi kattilassa. Paista vielä pari minuuttia ja sekoita joukkoon sinappi. Mausta kanafileet molemmin puolin suolalla ja pippurilla sekä paprikaja sipulijauheella. 3. Aivan kuten Mika Luttisen Kyynel satanistin silmässä -reseptissä (2006), määrä on nytkin kohdallaan, etenkin leivässä. Lisää loput öljystä pannulle ja purista valkosipulinkynnet joukkoon. Tuomon luonnehdinta: ”Ruuan nimi tulee paitsi reilusta valkosipulin määrästä myös tomaattien ja punaisen chilin tuomasta väristä. 5. Laita kypsät kanat lautaselle. 200 g voita • 6–8 valkosipulinkynttä • n. Lisää joukkoon hienonnettu tuore persilja, puristetut valkosipulit ja hyppysellinen suolaa. Halkaise leipä pituussuunnassa ja aseta puolikkaat uunipellille vierekkäin leivinpaperin päälle. Vampyyrit yhdistetään monesti goottilaisuuteen, ja Sisters of Mercylle on velkaa useampikin kyseisiä verenimijöitä kuvastossaan hyödyntänyt yhtye. Helppoa ja halpaa hyvää keskieurooppalaiseen tapaan.” KANA À LA DRACULA (NELJÄLLE): • 4 kanan rintafileetä • 6–8 valkosipulinkynttä • 200 g aurinkokuivattuja tomaatteja öljyssä • 1 tl dijon-sinappia • jalapenoja • tuoretta cayennepippuria tai muuta punaista chiliä oman maun mukaan • 2 dl ruokakermaa • 1 dl parmesanraastetta • 50 g tuoretta pinaattia • sipulijauhetta • paprikajauhetta • suolaa ja pippuria • tuoretta persiljaa koristeluun VALKOSIPULILEIVÄT: • 1 ranskanleipä • n. Verenimijän kana saa makuja muualtakin, mutta välttelee selkeät ylilyönnit maustekäden kalibroinnin ollessa kohdallaan. Valuta tomaattien öljy erilliseen astiaan. Anna paistua hetki ja lisää mukaan tomaatit. 2. Sekoita hyvin. Levitä voi-persilja-valkosipuliseos tasaisesti leipien päälle. Lisää kanat pannulle ja koristele koko komeus tuoreella persiljalla. Kuorruta leivät parmesanilla sekä mozzarellalla ja ripottele päälle kuivattua persiljaa. Lisää myös parmesanraaste ja hauduttele, kunnes juusto on sulanut. Valkosipulileivät ovat jo itsessään helppo ja maukas naposteltava, mutta kastikkeeseen dipattuna ne toimivat erityisen hyvin. Sekoita joukkoon pinaatti. Valkosipulileipien sijasta ruuan lisukkeeksi käy vaikkapa riisi tai pasta ja raikas salaatti.” Megan tuomio: ”Jos valkosipuli ei maistu suussa nauttimisen jälkeisenä päivänä, sitä on ollut liian vähän. 3. Alenna lämpöä, lisää kerma ja hauduttele muutama minuutti välillä sekoittaen. 2 dl tuoretta persiljaa • suolaa • kuivattua persiljaa • parmesanraastetta • mozzarellaraastetta HEAVY COOKING CLUB MIIKA “MEGA” KUUSINEN Tee näin: 1. 16. 4. Viipaloi leivät ja nauti! Tee näin: 1. 4. Chilit ja jalapenot eivät kuuluneet alkuperäiseen reseptiin, mutta varsinkin cayenne tuo ruokaan mukavaa jälkilämpöä
Syrjäytyminen. Viha. TULKINTOJA SURUTYÖSTÄ TEKSTI AKI NUOPPONEN KUVAT JUSSI RATILAINEN 18. Moonflowers-albumilla näitä syviä tunteita tulkitsevat Swallow the Sun lohduttomalla doom deathillään ja Trio N O X täysin eri tavoin lumoavilla instrumentaalisilla jousisovituksillaan. Juha Raivio on ajautunut vaimonsa kuolemaa seuranneessa surutyössään itsereflektion tummiin uumeniin. Itseinho
En tiedä, miten minulle olisi muussa tapauksessa käynyt.” Näillä sanoilla Swallow the Sunin kitaristi ja säveltäjä Juha Raivio avasi surutyötään Infernon haastattelussa kolme vuotta sitten. – Ehdimme soittaa kymmenen keikkaa. – Suru on siitä arvoituksellinen kumppani, että se muuttaa muotoaan ennen kuin jossain vaiheessa ehkä, hyvällä tuurilla, päästää hieman irti, Raivion ystävä ja yhtyetoveri, Swallow the Sunin laulaja Mikko Kotamäki sanoo, kun ryhdymme keskustelemaan hänen ja rumpali Juuso Raatikaisen kanssa Moonflowersin saloista. Kaikki vaikutti menevän hyvin. Keskellä metsää. Sitten kaikki pyyhkäistiin pois. Kun siihen päälle iskee jäätävän kylmä talvi, sisällä on viisitoista astetta lämmintä, polttopuut alkavat käydä vähiin ja ”Suru on siitä arvoituksellinen kumppani, että se muuttaa muotoaan ennen kuin jossain vaiheessa ehkä, hyvällä tuurilla, päästää hieman irti.” 19. Raivio palasi kotiinsa Ruotsiin. Keväällä 2020 pandemia keskeytti myös Swallow the Sunin 20-vuotiskiertueen. Hetken vaikutti siltä, että vaikka hänen elämänsä rakkaus on poissa, elo voisi jatkua. Oli kulunut kaksi vuotta hänen kumppaninsa Aleah Stanbridgen menehtymisestä, ja senhetkiset tuntemukset olivat juuri kanavoituneet kauniiksi, rakkaudentäyteiseksi Swallow the Sun -musiikiksi When a Shadow Is Forced into the Light -albumille. – Kitkeräksi asian teki se, miten totaalisen palasiksi tämä vallitseva maailmantilanne pisti meidänkin kuviot, kun mittavasta 20-vuotiskiertueestamme jäi suurin osa tekemättä, Kotamäki huokaisee. Pitää sen jälkeen ehkä vähän taukoa. ” V iime aikoina olen ymmärtänyt paremmin ja paremmin, että läheisen kuolemasta johtuva suru ei lopu koskaan. Tunnelma oli omalla tavallaan vapautunut. Tällaisten ajatusten avulla pakotin itseni pois varjoista – ja hyvä niin. Siellä yksinäisyys nosti surun ja kaipuun tunteet takaisin pintaan. Se oli yksi surutyön muodoista, josta kajasti myös toivo. Pandemian seurauksena hän jäi sinne totaalisen jumiin. Seuranneina aikoina Raivio löysi taas tiensä Swallow the Sunin kiertueille ja esiintymislavoille asti. Se piti varmasti Juhankin mielen virkeänä. Oman itsensä vihollinen Swallow the Sun -kaksikko muistelee heti alkuun reilun puolentoista vuoden takaisia tunnelmia. Sitten maailma pysähtyi. – Juha asuu Ruotsissa. Toisaalta olen tajunnut myös sen, että tänne jäävien elämän täytyy jatkua, tavalla tai toisella. Moonflowers, Swallow the Sunin kahdeksas albumi, on täynnä päänsisäistä klaustrofobiaa, itseinhoa ja vihaa. Oman itsensä kanssa. Sen sisältö on jotain niin henkilökohtaista, ettei Raivio itse halua keskustella albumin musiikista lainkaan. Tarkoituksenamme oli tehdä vielä keikkoja Amerikassa ja Euroopassa
Yritän heti kuunnella, millainen yleisilme levyllä on. Mielentilojen heijastumia Miten voi suhtautua musiikkiin, jonka hyvä ystävä on ammentanut sydänverestään, kun tuntee kaiken sen tuskan taustat, jota tämä bänditoveri on viime vuosina käynyt läpi. Swallow the Sun on Juhalle äärimmäisen itsereflektion täyttämän tiiviin ajanjakson kiteytymä. – Alkuvuodesta vaihdoimme kuulumisia. Sinä aikana Juha nauhoittaa jossain mielensä sopukoissa muotonsa saaneet tunteet musiikiksi, Raatikainen kertoo. Nyt aistin, että tulossa on edellistä monipuolisempi levy, ja oma ajatuksenjuoksu lähti heti arvioimaan, millaisilla sovituksilla ja soundeilla voimme viedä musiikin voiman äärimmilleen. – Niin. Raivio itse kertoo, että musiikki vain puski väkisin ulos hänen alitajunnastaan. Juha vastasi kysymällä, lohduttaisiko fiiliksiä yhtään, jos hän kertoisi uuden albumin olevan valmis. Kerroin Juhalle, että perheessäni on tapahtunut iso menetys, kuolemantapaus. – En lähde suhtautumaan siihen hirvittävän tunteikkaasti. Itselleni asia on erilainen, kun lähestyn tätä kaikkea laulajana, mutta... En edes osaa oikein edes selittää sitä. Siitä ei tulisi mitään. – Albumit ovat Juhalle muutaman viikon aikana tapahtuvia oksennuksia. Varmasti siksi, ettei hän ole vain muutama hetki aiemmin tiennyt asiasta itsekään. Toisen ihmisen kitkerimmistä tunteista syntynyt musiikki voi olla sitä kaikkein vaikuttavinta, mutta sen hinta on ollut Raivion kohdalla liian kova. – Minusta tuntuu kuin tällä Juhan matkalla se toinen, menetetty henkilö on jo ikään kuin hyvästelty. olet vankina kaikkien niiden muistojen kanssa, ei ole ihme, että musiikista tulee tällaista. Nyt ollaan entistä syvemmällä oman pään sisällä ja joudutaan kohtaamaan se, mikä itsestä on tämän kaiken myötä tullut. – Sitä on vain aluksi pyrittävä käsittelemään mahdollisimman objektiivisesti, Raatikainen pohtii. Moonflowers on albumi, jonka ei pitänyt syntyä. tapahtuu, Kotamäki jatkaa pienen hiljaisuuden jälkeen. No, itse asiassa siitä tuli hieman parempi mieli. – Viime vuosina on käynyt niin, ettei Juha kerro etukäteen, mitä hän on yksinäisyydessään säveltänyt. Kaikki vain... On ollut aina. – Puolison menetys kaivelee Juhaa yhä paljon, tietysti, mutta luulenpa, että kaiken tapahtuneen myötä tunne kääntyi ennemmin tukalaksi itsereflektioksi, mietteliäs Raatikainen jatkaa. Kotamäki puolestaan avaa, että albumin valmistuminen oli hänelle yllättävä mutta lohdullinen käänne. 20. – Tällainen prosessi on hänelle elintärkeä osa selviytymistä. Se emotionaalinen puoli tulee mukaan vasta jälkikäteen. Näkökulma on niin erilainen, kun tähän osallistuu itse. Nyt surussa ei ole yhtä konkreettisesti kyse siitä toisesta, rakkaasta ihmisestä. Kun musiikki pääsee ulos, Juhasta lähtee jotain sellaista, minkä kanssa hän ei tulisi toimeen
Tämä yhdistelmä loi levylle sen yhdistelmän raskautta ja orgaanisuutta, jonka sieltä nyt kuulee. Jo edellisellä albumilla Swallow the Sunin musta oli mustempaa ja valkoinen valkoisempaa, kun bändin metallinen sointi ja koskettimet saivat rinnalleen aitoja jousia. En enää itsekään tiedä, miten. Viha on purskahdellut esille Swallow the Sunissa toisinaan, muttei koskaan tällaisessa, näin sisäänpäin kääntyneessä ja ahdistuneessa muodossa. – Soitin ensimmäisen kerran Swallow the Sunin kanssa 70 000 Tons of Metal -risteilyllä vuonna 2018. Se jättää paljon tarvittavaa tulkinnanvaraa. – Aleksi [Munter] oli kanttorina vuosien ajan iso osa Swallow the Sunin soundia, ja hänen tyylinsä oli aika orkestraalinen. The Fight of Your Life tuli juuri oikeaan hetkeen. Pidän sen toistuvuudesta, elokuvamusiikillisesta tunnelmasta ja tyylikkäästä yksinkertaisuudesta, joten yhtyeen soundimaailma kolahtaa. Keskellä metsää. – Löydän albumilta myös paljon syrjäytymistä. – Moonflowers toteaa lakonisesti, että mitä vanhemmaksi tulee, sitä enemmän näitä tiettyjä elämän ikäviä väistämättömyyksiä tulee tapahtumaan, Kotamäki sanoo. Mustempaa, valkoisempaa Jos Swallow the Sunin tunnetasoja on löytynyt levy levyltä lisää, myös Raivion säveltämä doom metal on etääntynyt kauaksi siitä, mitä yhtye edusti varhaisilla julkaisuillaan. Ehkä osittain sen takia, että olen alttoviulisti, ja kuten kaikki alttoviulistit kertovat, olemme vähän hitaita tyyppejä. Kaksikko arvelee, että Moonflowers saattaa tavoittaa kuulijoissa sellaisiakin tunnetiloja, joita ei ole Swallow the Sunin parissa aiemmin koettu. En tiedä, mitä muuta tämä voisi olla. Raatikainen kertoo pieni hymy kasvoillaan, että Swallow the Sunin musiikille löytyy joskus käyttöä odottamattomista paikoista. Tuskallista samastuttavaa Kuulijat ympäri maailman ovat löytäneet Swallow the Sunin musiikista niin syvää inhimillisyyttä, että siihen on voinut samastua taustoista riippumatta. – Moonflowersilla päällimmäinen tunne tuntuu olevan viha, inho ja turhautuminen. – Se, miten hän tekee musiikkiaan ja ilmaisee itseään. – Olemme tehneet tätä Juhan kanssa yli 20 vuotta. Oman itsensä kanssa. – When a Shadow Is Forced into the Light oli ihan omanlaisensa, rakkausteemainenkin albumi, joka oli eri tavalla hauras, herkkä ja kaunis kokonaisuus. – Kun hän sitten lopetti bändissä, emme varsinaisesti etsineet ketään hänen paikalleen jatkamaan samalla tavalla. – Viime vuoden tapahtumat, menetykset ja kuolemantapaus lähelläni olivat itselleni asioita, jotka vain odottivat kanavoitumistaan johonkin. Tiesin yhtyeen jo ennen sitä, minkä takia ei tarvinnut miettiä kahdesti vastatakseen myöntävästi noin upealle keikkareissulle, Dumell muistelee. Olen laulanut nämä kaikki nämä levyt. Joissain asioissa enemmän ja joissain vähemmän. Se on aika paljon tiedostetun ulkopuolella. Se oli jotain erilaista kuin olimme ennen tehneet, Kotamäki sanoo. Mitä enemmän asiaa haudoin, sitä varmemmaksi siitä tulin, ettei Moonflowersia tule avata kuulijalle liikaa. – Raiviolla on kuin omanlaisensa genre musiikissa, eikä se ole vain doom metalia, Raatikainen lisää. – Se voi olla liiankin tuttu tunne monelle nyt, kun pandemiaa on jatkunut puolitoista vuotta. Tämä bändi on aina ollut kieroutunut demokratia. Kaksikon mukaan Raivio ei avaa etukäteen lainkaan, mistä hänen musiikissaan tai lyriikoissaan on kyse. – En miettinyt yhtään, mitä kappaleen sanat ovat merkinneet Juhalle. Jokainen voi tulkita sen niin omalla tavallaan. – Moonflowersilla asia meni jälleen askelen verran pidemmälle. Eikä sen tarvitsekaan olla. Pandemian seurauksena hän jäi sinne totaalisen jumiin. Ihan kuin edellisen albumin etäisestäkään helpotuksesta ei olisi jäljellä mitään. Kun siihen päälle iskee jäätävän kylmä talvi, sisällä on viisitoista astetta lämmintä, polttopuut alkavat käydä vähiin ja olet vankina kaikkien niiden muistojen kanssa, ei ole ihme, että musiikista tulee tällaista.” 21. Onhan sekin omanlaisensa näky, kun aikuinen mies makaa sohvalla sikiöasennossa kuuntelemassa doom metal -albumia, jolla itse soittaa, ja kyynelehtii morkkiksissa kaikkia niitä vääriä ratkaisuja, joita on tullut lähiaikoina tehtyä. Jotenkin se kaikki vain tapahtuu. Siitähän tulisi ihan teatteria, jos kävisimme läpi, mitä musiikki on Juhalle itselleen tarkoittanut ja kuinka tämän kohdan on mentävä näin ja näin. ”Juha asuu Ruotsissa. Tai että tähän tarvitaan tällaista tunnetta ja tähän on eläydyttävä näin. Myös Kotamäki kertoo aistineensa Raivion sävelistä ja teksteistä piirteitä, joita voi tunnistaa myös itsestään. – The Fight of Your Life ei ole ainoastaan levyn paras kappale, vaan se oli myös helvetin helppo laulaa jossain määrin uskottavasti, koska se liippasi hieman liiankin läheltä omia tunnetilojani. Kotamäki viittaa Moonflowers-albumilla suuressa roolissa olevaan Trio N O Xiin, jonka yhdeltä jäseneltä, alttoviulisti Helena Dumellilta löytyy yhteistä historiaa Swallow the Sunin kanssa jo muutaman vuoden takaa. Moonflowerskin on eräänlainen tämän yhtyeen tulkinta siitä mielentilasta, jossa Juha on näitä kappaleita tehdessään elänyt. – Voin myöntää, että yhdistelmä on saanut itkemään useammin kuin kerran. – On jopa parempi, ettei Juha paljasta sanojen ja musiikin alkuperää, Kotamäki toteaa. – Minä kuitenkin laulan kappaleet omalla suullani. Jälkikäteen ajateltuna tuntuu, että ajatus oikeiden soittimien käyttämisestä lähti liikkeelle juuri tästä pakollisesta muutoksesta. Aluksi levy oli viisihenkisen bändin tekemä, kunnes se alkoi saada seuraavaa muotoaan jousitrion tultua mukaan. Tämä maailmanaika on pakottanut monet meistä pysähtymään ja kohtaamaan vaikeita asioita itsessämme. Kun se kaikki kanavoituu meidän lävitsemme, syntyy Swallow the Sun -albumi. Annoin vain tulla suorasukaisesti siten, miten itse ne tulkitsin omassa mielessäni. Aleksi käytti paljon aitoja, suuriakin orkesterisoundeja sampleina, Kotamäki kertoo. – Songs from the Northin kolmoslevy meni funeral doomissaan niin syvään päätyyn, että sillä on tullut yhden jos toisenkin kerran kokeiltua oman psyykensä rajoja niinkin herkässä tilassa kuin krapulassa. – Olen musiikkimaultani kaikkiruokainen, mutta doom/ death-metalli on todella lähellä sydäntäni. Sitä, kun olet vieraantumassa kaikesta sinua ympäröivästä ja lopulta jopa omasta itsestäsi ja elämästäsi, Raatikainen lisää. Meidän yhteinen soundimme ei vaadi tiettyjen kehysten tekoa. Kaikki jousija synasovitukset ovat Raivion tekemiä, kun Jaani [Peuhu, koskettimet edellisellä albumilla] ei ollut enää niitä tekemässä
Yhteistyö tarjosikin ainutlaatuisen tilaisuuden päästä tutustumaan lajiin paremmin, Rautakorpi kertoo. Laulumelodiat taipuivat luontevasti instrumentaalimuotoon, ja parhaimmillaan sitä herkistyi itsekin niitä soittaessa. – Tietysti täytyy aina miettiä, mikä on niin sanottu punainen lanka. – Minulla on suuri onni saada tehdä työtä niin musikaalisten ja älykkäiden ystävien kanssa, Dumell hymyilee. Tämän vuoksi levyllä on melkein koko ajan useampi raita per soittaja, eli levyä pitäisi melkein kutsua Sekstetti N O Xin soittamaksi! – Pyrin myös säilyttämään minimalistista hienovaraisuutta jättämällä kappaleisiin mahdollisimman paljon tyhjyyttä ja vähän stemmoja aina kun vain mahdollista. Vaikka raidat ovat käytännössä samat kuin instrumentaalilevyllä, soiton intensiteetin pitää olla hyvin erilainen. – Ensikosketukseni Swallow the Suniin oli Tavastian-keikka syksyllä 2019, kun Helena esiintyi bändin kanssa, Furstenborg sanoo. Erilaiset sovitukset ovat tavallaan kuin sisaruksia, ja jousiversiot muotoutuivat kuin eri kappaleiksi. Kolmikko myöntää, että jotkin heille rakkaat vakiomaneerit saivat suosiolla jäädä pois. 22. Alttoviulisti jatkaa, että jousija bändiversioiden luonteet ovat lopulta hyvin erilaisia keskenään. Yhtyeen musiikin työstäminen jousille oli jo vähän näpeissä. Kokoonpano muuttui hieman yhtyeen Suomen-kiertueelle, jolla vasta julkaistu livelevy [20 Years of Gloom, Beauty and Despair: Live in Helsinki] äänitettiin. – Kuuntelin sovitusvaiheessa bändilevyn demoversiota, jonka Raivio ystävällisesti lähetti, ja etsin sieltä ideoita instrumentaaliversioihin. – Instrumentaalilevyn Moonflowers Bloom in Misery, The Void ja This House Has No Home menivät suoraan sydänjuuriin heti ensimmäisellä kuuntelukerralla. Kokemus oli ihan uudenlainen myös Rautakorvelle ja Furstenborgille. Kestikin hetken löytää se tapa soittaa, joka palveli lopputulosta. – Hän oli juuri silloin kirjoittamassa jousiosuuksia Moonflowersille, ja keskustelu herätti villin ajatuksen, että mitä jos levystä tehtäisiin instrumentaaliversio, joka julkaistaisiin ensin. Albumilla soittava Trio N O X on yhtä kuin alttoviulisti Dumell, viulisti Aino Rautakorpi ja sellisti Annika Furstenborg. – Raivion kirjoittamat jousiraidat ovat käytännössä samat niin bändikuin instrumentaalilevyllä, mutta bändin kanssa niitä on paljon vähemmän ja ne ovat hieman yksinkertaisempia, Dumell jatkaa. Jousilla puolestaan voi luoda hyvin viiltävää äänimaailmaa, mikä vaati Trio N O Xilta syvää paneutumista sovituksiin. – Bändin rinnalla soittaminen oli todella upeaa, joskin myös todella raskasta. Tuntuu, että kappaleet vain paranevat jokaisella kuuntelukerralla. – Bändisoitinten kanssa soittaminen edellytti vähän erilaista intensiteettiä kuin instrumentaalilevyn herkät versiot. Bändiversioista taas Enemy ja Fight of Your Life puhuttelivat eniten, Dumell kertoo. Saimme keksiä aika paljon metaforia, jotta juuri oikea asia välittyi! Minimalistisuuden ilmaisuvoimaa Raivion melodioissa on usein hyvin pieniä, mutta sitäkin merkityksellisempiä nyansseja, jotka vaativat jo bändisovituksina paitsi isoa bändisointia myös minimalistista hienovaraisuutta. Tietyt kikat kuuluvat jokaisen klassisesti koulutetun jousisoittajan vakiovarusteisiin. – Raivion musiikissa korostuvat tummat soundit. – Työskentelimme niin, että Raivio lähetti minulle jousiraidat, jotka hän oli tehnyt kappaleiden kitaroista, bassosta ja laulusta. – Myöhemmin When a Shadow Is Forced into the Light -levyllä soitti sama jousikvartetti kuin risteilyllä. – Mietimme myös sanoja ja etsimme sen kautta sekä koko kappaleen suurta tunnetta että sen eri osien eroja. – Metallimusiikki on ollut itselleni tärkeää teini-iästä asti, mutta Swallow the Sunin edustama genre on minulle melko uusi, joskin hyvin puhutteleva tuttavuus. Kun ryhdyimme työstämään kappaleita triona, kuuntelimme paljon näitä demoversioita saadaksemme niiden syvimmän olemuksen mieleen, Dumell kertoo. Se oli luonnollinen jatkumo yhteistyölle. Yhden kappaleen kohdalla teimme niin, että minä plokkasin kaikki stemmat demosta, jonka Raivio lähetti, eli kirjoitin ylös sen, mitä kuulin bassosta, kitaroista ja laulusta. Etäsovituksia jousitriolle Dumellin ja Swallow the Sunin kohtalot kietoutuivat jälleen yhteen viime vuodenvaihteen jälkeen. – Vaihdoimme ajatuksia sähköpostitse ja puhelimitse, kunnes kappale oli mielestämme valmis. – Suunnittelimme alkuvuonna Trio N O Xin omaa levyä, jolle päätimme pyytää kolmea säveltäjää kirjoittamaan uutta musiikkia. – Tein Jaanin kanssa jousistemmat tuolle kiertueelle, joten olin saanut hyvää tuntumaa siihen, miten Swallow the Sunin musiikkia ja jousimelodioita voi yhdistää. Vallitseva maailmantila vaikutti myös Trio N O Xin ja Raivion väliseen yhteistyöhön, eivätkä jousikolmikko ja Swallow the Sun -säveltäjä päässeet työskentelemään samassa paikassa samaan aikaan. – Hänen sävellystyylinsä on helposti lähestyttävää mutta yllätyksellistä, mikä tekee siitä kiinnostavaa. Yritin työskennellä kappaleiden kanssa niin, että kaikki mikä on olennaista, täytyy olla mukana. Alttoviulun ja varsinkin sellon tummaa sointia on hyödynnetty paljon, mikä sopii genrelle erinomaisesti. Käydessään läpi Moonflowersin kappaleita Trio N O Xin jäsenet löytävät niiden melodiamaailmoista paljon yhteneväisyyksiä klassisiin ulottuvuuksiin. Missä kulkee se linja, joka on syytä nostaa esiin, ja mitkä paikat ovat sellaisia, jotka saavat jäädä enemmän taustalle jotta lopputulos olisi kuulijalle mahdollisimman puhutteleva ja ymmärrettävä, Furstenborg jatkaa. Sovitukset kuin sisarukset Dumellin, Rautakorven ja Furstenborgin osuus albumilla ei jää vain instrumentaalisiin versioihin, vaan Trio N O X on merkittävällä tavalla mukana myös bändialbumilla. Otin Raivioon helmikuussa yhteyttä ja kysyin, kiinnostaisiko häntä tulla mukaan projektiin, Dumell kertoo. – Voin sanoa, että yksityiskohtien hiominen etänä oli todella mielenkiintoista, kun puhelimessa piti esimerkiksi laulaa jokin tietty jousitekninen asia sen sijaan, että sen olisi voinut soittaa livetilanteessa malliksi. Toisaalta viulun kirkas soundi tuo kokonaisuuteen kaihoisaa tasapainoa, Rautakorpi kertoo ja nimeää Moonflowers Bloom in Miseryn, Enemyn ja The Fight of Your Lifen erityisen koskettaviksi raidoiksi. – Itselleni taas doom/death-metalli ei ollut ennestään tuttua, vaikka kiinnostusta on ollut jo pitkään. – Jousisoittimissa on vahva ilmaisuvoima, ja etsimme koko ajan tapoja, millä tulkita erilaisia tunteita. Toisaalta oli tärkeää, että myös jousilevyllä kuuluisi sama raskas tunnelma ja paatos kuin bändilevyllä, Rautakorpi pohtii. Jousisoittimet ovat luonteeltaan sellaisia, että niistä saa esiin todella hienoja nyanssieroja jousenkäytön avulla: pehmeää ja täyteläistä tai jäisenkylmää. Lähetin hänelle ehdotuksia muutoksista; kirjoitin stemmoja, lisäsin raitoja tai vaihdoin äänialaa paikoissa, jotka olivat epämukavia soittaa jousilla, Dumell avaa
En tiedä, voiko siihen suhtautua muuten kuin... Oli mukavaa mennä pitkästä aikaa studioon keskittymään vain äänittämiseen. Viimeisin albumi, jota teimme ja hioimme treenikämpällä, oli Ghosts of Loss. Jos onnistumme välittämään edes murto-osan siitä tunnelatauksesta, jonka itse sain kuunnellessani näitä kappaleita, olemme mielestäni onnistuneet. Viimeiset kuusitoista vuotta olemme tehneet kaikki albumit eri tavalla. – Tunteet ja tapamme käsitellä niitä ovat kaikille ihmisille yksilöllisiä, mutta jos jokin yhdistää ihan kaikkia ihmisiä tällä planeetalla, niin suru. Se on ollut tapa, jolla Juhan sävellykset ovat saaneet omanlaisensa Swallow the Sun -soundin. Tuska on yhteistä. – Se oli aivan helvetillisen hirveä sessio. Kolme albumia ja kolme tuntia musiikkia. Siihen se hymy sitten hyytyikin. – Sekä sanoituksissa, harmonioissa että melodioissa on kuultavissa elämän nurja puoli; tunne siitä, että kaikki hajoaa. Harjoitelleet kukin tahoillamme ja tuoneet siten levyn soundiin omat tulkintamme. Mikko Kotamäki ja Juuso Raatikainen ovat kuitenkin yhtä mieltä, että musiikiltaan vaikea albumi oli huojentavan helppo äänittää. Äänitettiin albumia täällä Suomessa Räihän [Juho, kitara] studiolla Kouvolassa sekä Tukholmassa. Kotamäki toteaa, että albumin luonne vain vahvistui sen lopullisen version valmistuessa. – Ovathan nämä lopulta aivan perkeleen synkkiä kappaleita, mutta... kylmän toteavasti. – Saavutimme eräänlaisen studiotukaluuden äärimmäisimmän lakipisteen Songs from the North -triplalla, minkä jälkeen mikä tahansa muu on tuntunut todella helpolta, Kotamäki toteaa. Hyytyvä hymy Moonflowersin omalaatuisesta tuplakokonaisuudesta voisi kuvitella, että se olisi ollut tekijöilleen todella vaativa albumi toteuttaa. Siinäkin on puolensa, että äänittää lähellä kotia tai jopa kotona, mutta studiossa tulos voi olla hyvin erilainen. – Saimme kuulla jo varhaisessa vaiheessa kappaleiden raakaversiot, jotka olivat äärimmäisen pysäyttäviä, Forstenberg kertoo ja myöntää, että tämä auttoi pääsemään toden teolla sisälle Raivion sävellysten tunnetiloihin. – Mielestäni Raivion tyylissä voi kuulla todella paljon nyansseja eri maailmoista: siellä on elokuvamusiikkia, romanttista klassista musiikkia ja jopa perinteistä rockia puserrettuna yötäkin mustemman ja raskaamman filtterin läpi. Kolmikko kertoo pohtineensa yhdessä paljon sanoitusten merkitystä, ja heille oli alusta asti tärkeää, että Raivion riipaisevat lyriikat ja niiden tunnelma välittyisivät kuulijalle myös instrumentaaliversioissa. – Swallow the Sun on muuttunut paljon siitä, miten toimimme ihan alkutaipaleemme aikana. Siinä oli oudolla tavalla itselläkin hymy herkässä. – Itselleni välittyy tunne rikkinäisyydestä ja hyödyttömyydestä, jopa siinä määrin, että pelkää ikään kuin myrkyttävänsä muut ihmiset, joten sitä yrittää suojella muita omalta surultaan. En perusta studiotyöskentelystä hirveästi, mutta nyt mukaan tuli sellaista intensiteettiä, jota tämä levy kaipasi. Kuulaus, orgaanisuus ja metallinen raskaus yhdistyvät Moonflowersin bändialbumilla tavalla, joka vaati aiemman levyn oppien viemistä edelleen eteenpäin, kun kappaleita ikuistettiin studiossa bändin ja jousitrion voimin. ”Onhan sekin omanlaisensa näky, kun aikuinen mies makaa sohvalla sikiöasennossa kuuntelemassa doom metal -albumia, jolla itse soittaa, ja kyynelehtii morkkiksissa kaikkia niitä vääriä ratkaisuja, joita on tullut lähiaikoina tehtyä.” 23. – Nyt edettiin ihan toisella tavalla. mitä muutakaan ne voisivat olla. – Itselleni demolevystä välittyi se pohjaton suru ja epätoivo, jonka läheisen kuolema aiheuttaa, mutta myös se viiltävä kauneus, joka jää ikään kuin surun keskelle. – Raivio on löytänyt kappaleillaan todellakin surun ja tuskan ytimeen, Rautakorpi jatkaa. Omalla kohdallani kolmen erilaisen levyn äänittäminen samoissa sessioissa oli niin järjetön kokonaisuus, että se oli jo ihan budjettisyistäkin pakko tehdä kotistudiomeiningillä. – Kun kuulin This House Has No Namen ensimmäistä kertaa valmiina versiona, huomasin että onnistuimme vangitsemaan sille ja koko levylle merkityksellistä tunnetta. Se lohduttaa, kun joku rohkenee sanoa ne kaikkein hirveimmät ja tuskaisimmat asiat ääneen, ja vielä voimakkaan musiikin kautta. Vasta siinä vaiheessa alkoi ymmärtää, millaisista tunteista näitä kappaleita on ammennettu. Sellaista elämä on. Kaikki ne muistot, jotka voivat olla samaan aikaan niin kauniita ja rakkaita, mutta joiden muisteleminen sattuu, Dumell sanoo. Sellaista musiikkia elämästä tulee. Sanoma sävelten välissä Sovitusten tekeminen ja äänittäminen saivat Trio N O Xin jäsenet uppoutumaan Moonflowersin tunnelmien ja lyriikoiden syvyyksiin, jotta he saisivat vahvimman mahdollisen yhteyden tulkitsemaansa musiikkiin. – Hyvin sävelletty ja sanoitettu musiikki auttaa ihmisiä kamalimpien hetkien ja tunteiden sietämisessä. Toisaalta kappaleista voi ammentaa toivoa ja lohtua, kun tajuaa, ettei ole tunteidensa kanssa yksin
TICKETS NOW ON SALE VIKINGLINE.FI/NMC WWW.NORDICMETALCRUISE.FI (fi) STEREO TERROR SPECIAL HOUSE DJ'S (fi) ASSEMBLE THE CHARIOTS (fi) DAWN OF SOLACE (no) LEPROUS (no) IHSAHN T U RKU STO CKHO LM T U RKU 5 . 2 2 2 MS VI KI NG G RACE. 2
Black metal on bändille oiva apuväline repiä auki pitkään vaiettuja yhteiskunnallisia kipupisteitä, jotka koskettavat myös metalliskeneä. – Metalliskenen naisia ei kohdella tasa-arvoisesti. Siksi Matriarkathum on olemassa. Jonkun on sanottava, tai oikeastaan huudettava, tosiasiat päin kaikkien näköä. – Elämme vuotta 2021, mutta se tuntuu yhä monin paikoin vuodelta 1961, kitaristi Änglamakerskan sanoo puhuessaan bändin syntymän juurisyistä. Änglamakerskan painottaa, että tietenkään kaikki miehet eivät käyttäydy sikamaisesti, mutta hänen mukaansa ”ainoa vaihtoehto sanoman jyräämiseksi läpi on edetä täysillä ja anteeksi pyytelemättä”. Kannessa on vulva. Tasa-arvon puolesta toimiva ruotsalainen black metal -bändi Matriarkathum herättää voimakkaita tunteita jo ennen kuin kolmikon musiikki on soinut sekuntiakaan. – Black metal on silkkaa nihilismiä, joten se on tarkoituksellemme täydellinen kanava. ”TASAARVO ON YHÄ UTOPIAA” TEKSTI AKI NUOPPONEN 25. Curse You All Men! huutaa demon nimi. Jonkun on noustava tätä kaikkea vastaan. Jos tuo on kuulijan alitajuinen reaktio, hän voi olla yksi heistä, joille kappaleet on kirjoitettu. V uosi sitten ilmestyneen Curse You All Men! -ensidemonsa pian levy-yhtiön kautta julkaisevan Matriarkathumin Môru, Änglamakerskan ja Blodravn ovat saaneet tarpeekseen sovinismista, ahdistelusta ja tasa-arvon puutteesta. Koimme, ettei asiaa pidä enää kaunistella yhtään. – Ainoa demomme jälkeen ilmoille jäävä kysymys saattaa olla, miksi bändi kirjoittaa näistä aiheista. Oli ajatus sitten tietoinen tai alitajuinen, esimerkiksi backstagellä naisen oletetaan yhä olevan jonkun ”oikean bändiläisen” tyttöystävä tai bändäri
Ruotsissa oli monta hienoa bändiä kuten Operation, Tant Strul, Sötlimpa ja Moderat Likvidation, jotka räjäyttivät tajuntani toden teolla jo pelkillä lyriikoillaan. Ei hiottua tuotantoa tai täydellisesti soitettuja kappaleita, vaan raakaa asiaa. – Asiat ovat parantuneet vuosien varrella. Entä kaikki kiertueilla olevat bändit, joissa on naisia. Sieltä löysin mielentilan, jonka kautta uskoin voivani kanavoida aatteita, jotka kumpuavat sisimmästäni. – Vanhemmillani oli upea vinyylikokoelma täynnä 70-lukulaista ruotsalaista progea. Metalliskenen on muututta”Miehet ovat laulaneet halveksuvasti ja alistavasti naisista vuosikymmeniä. – Tiedämme silti, mitä siellä on meneillään. Yhteiskunnan kahleiden murtamisesta. Totuuden liekit Curse You All Men! -demolla tunteenpalo kanavoituu alkukantaiseksi black metaliksi, jossa ei kuulla genren modernimpia elementtejä. Isoja liikkeitä on tapahduttava. – Darkthrone, Astarte, Funeral Mist, Necrovore, Dissection, Grotesque, Sadistic Intent, Diamanda Galas, Venom, Coven ja monet muut antoivat meille suuntaa, missä hengessä haluamme tehdä viestimme selväksi. – Emme kiinnitä juurikaan huomiota nettiöyhöttäjiin, koska ihmiset tuntuvat taantuvan somessa luvan kanssa 14-vuotiaan tasolle, Änglamakerskan kuittaa. Änglamakerskan tiedostaa tämän. – Taannoin minun oli tarkoitus mennä juhliin, jossa oli metalliväkeä. – Matriarkathumin on oltava satanistista, kylmää, raakaa ja necroa. – Black metal on kasvanut ja versonnut lukemattomiksi alagenreiksi. – Metalliskene tarvitsee ravistelua. Naisia on hakattu tai raiskattu backstageillä. – Myöhemmin black metalin satanismi alkoi vedota minuun. Kitaristi löytää omasta elämästään lukemattomia konkreettisia esimerkkejä ahdistelusta liikuttuaan keskellä turvallisina pidettyjä metallipiirejä keikoilla, baareissa ja tapahtumissa. Ovella järjestäjä esti pääsyni sisälle ja vaati, että minun on osattava nimetä Bathoryn albumit kronologisessa järjestyksessä todistaakseni, etten ole tulossa juhliin ainoastaan etsimään mieluisaa panoa. Hyväksikäyttöä varjoissa Nostan esille Suomessa suurta huomiota saaneet somesivustot kuten #punsktoon ja #metaltoon, joista kummunneet hyväksikäyttötarinat eivät yllätä Änglamakerskania lainkaan. Ymmärrys musiikin mahdollisuuksista vaikuttaa asioihin juontuu Änglamakerskanin kohdalla hänen historiastaan. Änglamakerskan kertoo, että yhtye halusi kirjoittaa tärkeän sanomansa saattamiseen inhorealistisen rehellistä musiikkia. Jopa keikkapaikat ja siellä käyvät ihmiset ovat alkaneet kyllästyä ääliömäiseen käytökseen, joka on annettu anteeksi liian pitkään. Juuri sitä, mitä saatoimme odottaakin. Totuuden on tultava julki. Niiden bändien naiset pitivät suurta meteliä asioistaan ja tekivät minuun vaikutuksen. – Tiedämme, että voisimme viedä sanomamme suuremman yleisön korviin tekemällä ihan muunlaista musiikkia, mutta black metal on verissämme. Jos astut millinkin sivuun säännöistä, mitä vaikkapa black metalin tai sitä soittavien ihmisten tulee olla, sinut tuomitaan hylkiöksi. Raaka underground black metal ei välttämättä ole kuuluvin äänitorvi feministiselle sanomalle. Se näyttää hyvältä paperilla ja siitä on mukava puhua ääneen, mutta samalla kaikki tietävät, että todellinen tasa-arvo ei ole vielä lähelläkään todellisuutta. Kerjäsimme voimakkaita reaktioita, ja niitä olemme myös saaneet. – Minua on käytetty baareissa hyväksi kymmeniä kertoja. Niitä yhdistää ajatusmaailmoja auki repivä kiihko ja halu murtaa rajoja. Funeral Mist, Von ja Mayhem, muutamia mainitakseni. Jos helvetti repeää sen takia, että naiset pistävät kerrankin vastaan, olemme taatusti oikeilla jäljillä.” 26. Skeneä dominoivat silti yhä elitistit, jotka asettavat kirjoittamattomia sääntöjä. Turid, Marie Selander ja Lena Ekman herättivät minut viattomuuden sumusta. Ne bändit olivat todella kantaa ottavia ja poliittisia. – Tasa-arvo on yhä utopiaa. – Ollessani 12tai 13-vuotias löysin punkin. Totuus sattuu. Se on sitä, mitä olemme. Vaikkapa siten, että ollessani tiskillä olutta ostamassa mies lähestyi minua takaa, tunki kätensä housuihini ja ilmoitti, että nyt olen hänen. Kukaan ei puhu niistä asioista, koska naisille häpeän määrä on liian suuri ja miehet voivat yhdessä kieltää kaiken ja vitsailla, että ”se kaikkihan on vain rock’n’rollia.” Totuus sattuu Matriarkathumin feministinen black metal, suoraviivaiset sanoitukset ja kärjistetyt sanavalinnat ovat herättäneet somessa vastareaktion, joka tuskin yllättää: bändiä pidetään trollina tai huijauksena. Kun käännyin ympäri ja annoin hänen kuulla kunniansa, jätkä sylkäisi kasvoilleni ja heitti tuoppinsa päälleni. – Me emme ole edes soittaneet keikkoja. Blackissä on ollut aina kyse myös sääntöjen rikkomisesta. Ihmiset reagoivat sanomaamme. Totuuden liekkejä, jotka polttavat sinua sisältä, eikä niitä voi mitenkään sammuttaa
Jos helvetti repeää sen takia, että naiset pistävät kerrankin vastaan, olemme taatusti oikeilla jäljillä. Mutta itseään on suojeltava, jos aikoo pysyä hengissä näiden aiheiden keskellä. GREEN LUNG Black Harvest | LP/CD/Digi The folk horror-obsessed UK fivesome re-emerges from their mulchy catacombs armed with dozens of freshly-whittled riffs. SKEPTICISM Companion | LP/CD/Digi Finnish Funeral Doom pioneers Skepticism celebrate their 30th anniversary with the release of their sixth full length album Companion. va. – Sanomamme on niin kitkerä, että on paljon helpompaa julistaa meidät huijaukseksi, koska julistamamme todellisuus ei tunnu mieluisalta. Jos saamme aikaiseksi edes pientä liikehdintää asiamme puolesta, se on kaiken kokemamme arvoista. Niiden vaarallisuutta itsellemme ja lähimmäisillemme ei pidä väheksyä. Ihailuakin tuli, mutta Arch Enemyn epäiltiin tehneen vain jonkinlaisen julkisuustempauksen. Maailma ei muutu hetkessä eikä yhdellä black metal -demolla, joten Matriarkathum tulee jatkamaan taisteluaan. 20 vuotta myöhemmin tilanne on samanlainen. Bändi tiedostaa tulella tulta vastaan -vastahyökkäyksensä riskit. Ravistelemme kuulijat hereille. Olemme valmiita kohtaamaan vastarinnan. Kitaristi lainaa erästä palautetta, jonka kirjoittaja fantasioi hukuttavansa hänet. Sen, että kärkevästi miesvihaksi puettu äärimetalli voi herättää jopa entistä voimakkaampaa naisvihaa. Companion takes the listener on a journey from Skepticism’s gloomy past through to a monument of a band that has weathered their liturgy for 3 decades of mournful service. – Emme pelkää mitään. Feministisen black metalin liekit eivät tule sammumaan. Black Harvest, the sequel to the groundbreaking debut album Woodland Rites, is a more colourful reimagining of the band’s sound Dawn of the Dead to its predecessor’s Night of the Living Dead. Ne, jotka pitävät meitä vitsinä, ovat juuri niitä, jotka tietävät meidän olevan oikeassa. Mutta se on myös syy siihen, minkä takia pysyttelemme anonyymeinä. Syljemme sanomaamme ulos tällaisella kiihkolla ja kärkevyydellä vain tehdäksemme sanomamme selväksi. – Sosiaalinen media on tuhonnut metalliskenen. – Demomme julkaistaan pian vinyylinä hienon levy-yhtiön kautta, Änglamakerskan paljastaa. – Emme ole varmoja, tulemmeko koskaan soittamaan keikan keikkaa. – Olemme saaneet metallistamme hienoa palautetta, mutta tietenkin myös vihaa, hyökkäyksiä ja uhkauksia. Voi olla, että sanomamme vaatii anonymiteetin voimaa myös myöhemmin. Taistelu on vasta alussa Matriarkathum toimii anonyymisti, ainakin niin pitkään kuin se on mahdollista. Mitä tapahtui black metalille, jonka kanssa vartuimme. – Miehet ovat laulaneet halveksuvasti ja alistavasti naisista vuosikymmeniä. – Me emme vihaa kaikkia miehiä. WEBSTORE OPEN www.svartrecords.com. Naiseutta kavahdetaan, joku keksii valheen ja viikkoa myöhemmin skenessä puhutaan, miten joku epäilee naisen päätyneen bändiin jonkun miehen kautta, saaneen levytyssopimuksen vain koska on nainen tai jotain muuta vastaavaa hevonpaskaa. – Äärimmäiset vastareaktiot ovat aina tosiasia, kun tekee äärimmäisiä ratkaisuja, Änglamakerskan toteaa. Muistatko, miten paljon lokaa Angela Gossow sai niskaansa liityttyään Arch Enemyyn. – Tällaisia viestejä pidetään jonkinlaisina sananvapauden ilmentyminä, mikä alleviivaa sitä, miksi Matriarkathumia tarvitaan. Änglamakerskan nimeää tähän kaksi syytä. – Kunhan aika on oikea, tulemme kirjoittamaan vielä äärimmäisempää musiikkia ja sanomaa. Sitten voimme jatkaa keskustelua. – Naiset ovat yhä ulkopuolisia metalliin tunkeutujia, joiden on todistettava motiivinsa ”oikeiksi”. Änglamakerskan lisää, että samalla anonyymius tekee kunniaa ”sille mystiikalle ja pimeydelle, jota black metalissa oli vielä vuosikymmeniä sitten”. – Joka kerta, kun nainen saa huomiota metalliskenessä, lumipalloefekti käynnistyy. Muistatko ne ajat, kun kenelläkään ei ollut käsitystä, miltä De Mysteriis Dom Sathanasin mielipuolinen laulaja näyttää
Mies nousi kuuluisuuteen vuonna 1987, kun hän sai kitaristin paikan Ozzy Osbournen bändistä. Tällä vuosituhannella mukaan on tullut vielä miehen ruokkoamattoman ulkomuodon mukainen, vähän huuruisesta kylähullusta muistuttava pakonomainen tarve heittää vastaukset lekkeriksi, vaikka haastattelija yrittäisi viedä keskustelua niin sanotusti henkeville tasoille. Zakk Wylden rautaisella otteella johtama Black Label Society on toiminut reilun kahdenkymmenen vuoden ajan. Laatu on pysynyt tasaisen varmana, mutta Wylde itse tekee parhaimpansa paetakseen tuotantonsa syvällistä analysointia. Z akk Wylden ansioluettelo on vakuuttava. Haastatteluissa Wylde on kuitenkin osoittautunut tyypiksi, joka toistelee kerta toisensa jälkeen samoja asioita pienin variaatioin. Vaiherikkaan Osbourne-yhteistyön lisäksi Wylde on tehnyt levyjä sekä akustishenkisenä sooloartistina että bändiensä, southern rock -vaikutteisen Pride & Gloryn ja muutamaa astetta metallisemman Black Label Societyn nimissä. Pieniä näyttelijänroolejakin on tipahdellut. Wylde on siis jo lähtökohdiltaan mielenkiintoinen hahmo, ja myös käsittelyssä olevan Black Label Societyn tähän mennessä ilmestyneet studiolevyt antaisivat sytykkeitä vaikka millaisille pohdinnoille. TAIDE PUHUKOON PUOLESTAAN TEKSTI TONI KERÄNEN KUVAT JUSTIN REICH, JEN ROSENSTEIN 28. Lisäksi mies on vieraillut muun muassa Damageplanin, Blackfootin ja Derek Sherinianin levyillä sekä jakanut maailman suurlavoja esimerkiksi Allman Brothersin, Yngwie Malmsteenin ja Guns N’ Rosesin kanssa
29
Soitin juttuni klikin mukana talteen, ja JD [vuodesta 2005 mukana ollut basisti John DeServio] ja Jeff [Fabb, rumpali] vain hoitivat tiukalla ammattitaidolla omat osuutensa. Minä teen perusrakenteen ja muut lisäävät omat kerroksensa. Varastot täynnä Korona-aika on pitänyt esiintyvät artistit poissa kiertueilta, eikä Black Label Society tee tässä tietenkään poikkeusta. Me emme jammaile tai muuta vastaavaa. Hän soittaa kitaran lisäksi pianoa ja laulaa loistavasti. tarjoaa aitoa tarttumapintaa ainakin siinä mielessä, että nyt kappaleiden kitarasooloissa on mukana Dario Lorina, joka on vaikuttanut Black Label Societyn kokoonpanossa vuodesta 2014 lähtien. Vaaran merkit nousevatkin esiin, kun Wyldelta kysyy alkulämmittelyksi, mitä marraskuun lopulla ilmestyvältä, jo yhdenneltätoista BLS-levyltä Doom Crew Inciltä on faneille luvassa. – Itse asiassa ensimmäinen videobiisi Set You Free sekä Forever and a Day syntyivät koko projektin loppupuolella. – Kun ihmiset kuuntelevat tätä levyä, he polttavat enemmän kaloreita kuin aiempia levyjä kuunnellessaan. Niin se on aina ollut ja tulee luultavasti jatkossakin olemaan, Wylde toteaa. Aiemmin olen ollut kotona korkeintaan kaksi viikkoa yhtäjaksoisesti, Wylde kertoo. Vaikka Lorina soittaa levyllä sooloja, monet niistä ovat Wylden itsensä etukäteen säveltämiä. Voidaan siis sanoa, että kyseessä on historiallinen BLS-levy. Sitä voisi verrata vaikkapa Allman Brothersiin tai Judas Priestiin. Soolovastuu jakaantuu Doom Crew Inc. – Tai jos olen ollut kotona kuukauden, suurin osa siitä on mennyt seuraavan levyn tekemiseen. Se ei ole mitään laatuaikaa perheen parissa. Kiireettömämmän ajanjakson seurauksena varastoon alkoi kerääntyä poikkeuksellisesti enemmän kappaleita kuin yhdelle levylle mahtuu. Kappaleissa on erilaisia kitaraharmonioita, vuorottelevia sooloja ja vastaavaa. Myös levyn etukäteishaastatteluissa Wylde on antanut ymmärtää vähintäänkin rivien väleissä, että kehitys olisi ollut vähittäistä. Toiselle kitaristille ei vain ole ollut koskaan tarvetta. Kyseessä on todellinen kahden kitaran levy, nyt enemmän kuin koskaan”. -levylle oli ehdolla yhteensä noin 30 potentiaalista biisiä. Korona-aikana vietin vaimoni, lasteni ja koirieni kanssa varmaan enemmän aikaa kuin edeltävänä 25 vuotena yhteensä. ”Korona-aikana vietin vaimoni, lasteni ja koirieni kanssa varmaan enemmän aikaa kuin edeltävänä 25 vuotena yhteensä.” 30. Päädyin säveltämään kappaleita, joissa on tämänkaltaisia juttuja ja ehdotin, että myös Dario soittaisi niitä. JD ja Jeff olivat käyneet hoitamassa jo yhdet sessiot, mutta panin kuntoon vielä nuo kaksi biisiä ja ne osoittautuivat tarpeeksi hyviksi levylle. Mutta nyt asiat ovat kehittyneet sille mallille, että haluan Darionkin panosta mukaan, Wylde vastaa kiertelemättä. Pandemian myötä minulla oli aikaa kuskata nuorimmaistani kouluun, harrastaa lasten kanssa ja niin edelleen. – Kyseessä on vuosia kestänyt evoluutio. – Niin tapahtui Set Me Freen, You Made Me Want to Liven ja Shelter Me’n kohdalla. Darion osuus on kasvanut bändissä vuosien myötä, ja lavalla olemme alkaneet soittaa yhteissooloja muun muassa sellaisissa kappaleissa kuin Stillborn ja Suicide Messiah, Wylde pohjustaa. Minulla ei ole jonkun Princen tavoin arkistoissa satoja loppuun asti tehtyjä kappaleita. Esimerkiksi elokuussa tulleessa tiedotteessa mies sanaili, että ”lisäsimme Isä Darion panosta jopa aiempaa enemmän sooloihin. – Nekin tosin olivat vain instrumentaalipohjia. Ensinnäkin Dario on erittäin lahjakas muusikko. – Joissain kappaleissa taas annoin hänelle täysin vapaat kädet keksiä omat soolonsa. Vallan mahdottomia uudistuksia ei ole silti tapahtunut, sillä Wylde hoitaa Doom Crew Inc. – Prosessi eteni tälläkin kertaa siten, että olin jo nauhoittanut kaikki omat osuuteni, kun muut jätkät tulivat mukaan. Tällainen malli säästää aikaa ja vaivaa. Vaikka et pitäisi levystä, kalorit palavat silti, takaan sen, Wylde hekottelee. -levylläkin kaikki rytmikitaraosuudet. Aluksi niissä oli yksi pitkä, valmis soolo, joka minun oli tarkoitus soittaa itse, mutta mitä enemmän kuuntelin niitä, sitä enemmän halusin kuulla Darion tulkitsevan sen saman kohdan. – Todellakin. Wylde on hoitanut aiemmin kaikki kitaraosuudet ja alkuaikoina useimmiten myös bassot, vaikka yhtyeessä on lavaolosuhteissa nähty Robert Trujillon ja Mike Inezin kaltaisia superosaajia. – Se on yksinkertaisesti vain helpompaa. Mutta kuten eräs ystäväni sanoi, tämä on historiallinen levy myös siksi, että hän pystyi kuuntelemaan sen alusta loppuun oksentamatta, Wylde heittää jälleen vitsivaihteen päälle. Se on ollut tervetullutta vaihtelua. Varsinainen totuus selviää vaikkapa aiempien BLS-levyjen tekijätietoja lukemalla. Doom Crew Inc. – Tavallisesti en tee valmiiksi kuin vain tarvittavan määrän biisejä. – Näinhän se on. Laulumelodiat ja lyriikat tein vain niihin 12 biisiin, jotka ovat mukana levyllä, Wylde kertoo. – Olen ollut viime vuosikymmenet lähinnä tien päällä. Tämä on siis ensimmäinen kerta, kun Black Label Society -levyllä kuullaan jotain muuta kitaristia kuin Wyldea. Vinkkiä asiasta annettiin elokuussa julkaistulla Set Me Free -biisin humoristisella musiikkivideolla, jossa Lorina vuorottelee tilutteluissa johtohahmo Wylden kanssa
Tälläkin kertaa niitä löytyy useampi. – Lurittelin aluksi itsekseni niitä näitä, ja kun olin päätynyt hyvään juttuun, painoimme rec-nappulaa. Haastatteluajankohdan jälkeen Osbourne julkisti, että hän on totta tosiaan kutsunut seuraavalle levylleen useita vierailijoita, muun muassa Wylden, Tony Iommin ja Eric Claptonin. Energisiä ja raivokkaita, toden totta. – Välillä sitä vain palaa loppuun kaikkeen riffityyppiseen juttuun ja on parempi istahtaa pianon ääreen tai ottaa syliin akustinen kitara. Viime keväänä hän kertoi, ettei häntä kuulla tulevallakaan Osbourne-levyllä. WYLDEN PARHAIMMISTO Pyysimme Zakk Wyldea kommentoimaan muutamaa uransa merkkikappaletta. Soitimme biisiä jossain vaiheessa paljon keikoilla, ja sen esittäminen oli aina hauskaa. BORN TO LOSE (BLACK LABEL SOCIETY: SONIC BREW, 1999) – Perusesimerkki siitä, että tämä musiikki lähtee riffeistä. Kappale ei ole ollut setissä pitkään aikaan, mutta sitä voisi harkita palautettavaksi. Joskus jokin kappaleraakile saattaa tuntua yhdentekevältä, mutta kun siihen alkaa pistää melodioita, laulujuttuja ja muuta, se nouseekin lentoon. He olivat alkuperäisiä riffikuninkaita. Siinä hämmästyttää itsensäkin. Tuplasin kyseisellä levyllä suurimman osan omista kitaraosuuksistani, sooloja myöten. – Eihän sitä koskaan tiedä, Wylde tyytyy toteamaan. Hän haluaa, että keskityn omaan juttuuni, ja ymmärrän sen täydellisesti. Se on aivan oma maailmansa. Tai jos luen jostain kiinnostavasta asiasta, haluan käsitellä sitä sanoituksessa ja pistän niin sanotusti kaiken peliin. NO MORE TEARS (OZZY OSBOURNE: NO MORE TEARS, 1991) – Muistan kappaleen nauhoitukset hyvin. STONED AND DRUNK (BLACK LABEL SOCIETY: THE BLESSED HELLRIDE, 2004) – Kertoo parista tuntemastani kaverista. Niin paljon kuin Black Sabbathin raskautta rakastankin, rakastan myös Elton Johnin, Neil Youngin ja Eaglesin rauhallisempia juttuja. SHE DESERVES A FREE RIDE (VAL'S SONG) (BLACK LABEL SOCIETY: HANGOVER MUSIC VOL. Miten sitten valitaan sopivat albumibiisit, jos ehdolla on noin kolmen levyllisen verran pohjamateriaalia. ”Enhän minä pitänyt tätä kappaletta juuri minään.” Herkän puolen arvoitus Wylden tuotannolle on ollut ominaista, että raskaisiin junttariffeihin pohjautuvien kappaleiden seassa on ollut runsaasti balladeja. – Useimmitenhan Black Label Societyn sanoitukset liittyvät kolmeen tärkeään asiaan… Ja juuri kun tuntuu, että ollaan lähestymässä jotain merkityksellistä, kitaristi vetää jälleen maton jalkojen alta. Zakk, yritätkö sinä peittää herkän puolesi leikinlaskun alle. Levyllä kuullaan soolon ensimmäinen ja ainoa otto, saimme heti hyvän jutun talteen. Kyseinen riffi muistuttaa esimerkiksi Mountainin, Black Sabbathin, Deep Purplen ja Creamin aikaansaannoksista. 31. Viimeistelin sen vihdoin kokonaiseksi kappaleeksi lauluineen kaikkineen. Saa nähdä. Yritin kovasti vaatia toisen kitararaidan tekemistä, mutta esimerkiksi tuottaja Johan Purdell vakuutteli, että ”Zakk, se on täydellinen tuollaisena”. Me vuosikymmeniä mukananne pysyneet fanit odottaisimme silti vielä edes yhtä kappaletta, jonka te tekisitte yhdessä. – Keskeiset aiheet ovat: nopeat autot, nopeat naiset ja nopea elämä. Liittyvätpä teemat sitten uskontoon, ihmissuhteisiin tai muuhun vastaavaan, sitä kirjoittaa siitä, mikä kiinnostaa itseä, Wylde toteaa. VI, 2004) – Rakastan tätä kappaletta! Tuon levyn oli tarkoitus olla kunnianosoitus kaikelle sille akustiselle ja herkälle 1970-luvun kamalle, josta pidän. – Ozzy sanoi jo aikoja sitten, ettei hän halua olla tilanteessa, jossa hän on ikään kuin laulajana Black Label Societyssa. Niinpä siihen jäi vain yksi kitararaita. – Se oli itse asiassa alun perin Guitarist-lehden opetusvideota varten tehty instrumentaali. – Pitää vain luottaa omiin tuntemuksiinsa. Wylden julkisuuskuvaa ovat hallinneet sosiaaliseen mediaan tehdyt hassuttelupätkät, useammankin musiikkivideon humoristinen ote, tässäkin jutussa moneen kertaan mainittu vitsailu haastatteluissa ja niin edelleen. – No jaa… Mitä lyriikoiden sisältöön tulee, ne ammentavat asioista, jotka ovat tapahtuneet joko minulle tai lähipiirilleni. Nimibiisissä halusin tehdä saman, mutta muut olivat eri mieltä. Kun ne yhdistää taidokkaasti tehtyyn musiikkiin, tuloksena on koskettavia tunnelmia. Kappale on odotellut lopullista muotoaan yli kymmenen vuoden ajan. Samaan aikaan Ozzy tietää, että olen valmis auttamaan häntä tarpeen tullen. Kuviosta on ehditty tiedustella Wyldeltä itseltään, ja hän on vakuutellut, ettei asiassa ole mitään ongelmallista. Levyn päättääkin hieno, lähes seitsenminuuttinen Farewell Ballad. Ja ne taas juontuvat minulle jutuista, joihin alun perin rakastuin. Mysteeriksi jää, tiesikö Wylde asiasta muutamaa viikkoa aiemmin, mutta tärkeintä on lopputulos. Kappale sisältää yhden Wylden ja koko rockhistorian eeppisimmistä kitarasooloista. Se on yhtä bailaamista ja rock’n’rollia! Uutisia Ozzy-rintamalta Uskollisia ihailijoita on saattanut ihmetyttää, että vaikka Wylde on nähty viime vuosiin asti on/off-tyyppisesti Ozzy Osbournen keikkakitaristina, esimerkiksi viimeisimmällä Ordinary Man -levyllä hän ei ollut mukana lainkaan. Juuri balladeissa kuulija aistii Wylden pohdiskelevamman puolen. Mukana on esimerkiksi olemassaolon ja ihmiselon rajallisuuden kysymyksiä runollisesti pohtivia tekstejä. Yksi hyvä versio kuullaan The European Invasion – Doom Troopin’ Live -keikkavideolla, ja ne illat Lontoossa ja Pariisissa olivat todella hauskoja
Tehtiin heidän kanssaan paljon keikkoja, kaverustuttiin ja bändin häiskät osasivat kertoa meille maalaisille, missä kannattaisi äänittää levyä, Vanhala muistelee. Kaikki ja ei mikään, jos kysytään kitaristi Markus Vanhalalta ja Sonic Pumpin Nino Laurenteelta. – Nino oli jo tuolloin sellainen ”grand old man”, eli jo kolmekymppinen kaiken kokenut ja nähnyt metallimies, jonka tiedettiin kykenevän piiskaamaan parhaat soundit irti bändistä kuin bändistä. – Veikkaisin, että se oli Denigrate, joka vinkkasi paikasta. Stuck Here on Snakes Way (2007) tehtiin Southeast Studiolla Teemu Aallon kanssa. Kotkasta kohti Ruotsia Miten aloitteleva kotkalaisbändi edes päätyi äänittämään ensimmäistä ep:tään ja kahta ensimmäistä levyään Sonic Pumpille, tuolloin hyvinkin pienimuotoiselle helsinkiläiselle studiolle. HEI, ME PUMPATAAN MELOMETALLIA! S uomalainen metallirintama sai uuden vahvan tulokkaan vuosien 2002–2003 kulmilla, kun kotkalainen karhuryhmä Omnium Gatherum asteli Sonic Pump -studioon äänittämään ensimmäisiä julkaisujaan. Sen jälkeen Omnium Gatherum on julkaissut kuusi albumia, joiden raidoilla melodinen death metal on saanut rinnalleen jopa AOR-vaikutteita. Mitä nyt joitakin demoja kaverien bändille ja muutamia muita juttuja, Laurenne ihmettelee virnuillen. Yhtyeen uudella Origin-albumilla ympyrä sulkeutuu ja yhteistyö jatkuu. Saattoiko syynä studiovalintaan olla Omnium Gatherumin ja muutamien aikalaistensa tapa pysytellä etäällä Spinefarmista. Mikä on muuttunut tällä välin. Omnium Gatherumin debyytti Spirits and August Light äänitettiin Sonic Pump -studiolla Nino Laurenteen kanssa vuonna 2003. – Maineen tekee erikoiseksi se, etten ollut vielä tuolloin edes kauheasti äänitellyt mitään. TEKSTI AKI NUOPPONEN KUVAT TERHI YLIMÄINEN 32. The Redshift -albumista (2008) alkaen nuppeja väänsi useamman levyn ajan Dan Swanö. Grey Heavensiä (2016) työstettiin parissakin paikassa, Studio Korkeakoskella Kotkassa ja Nordic Audio Labsillä Karperössä. Uuden Origin-albumin myötä yhtye palasi Sonic Pumpille. Soundiin ovat vaikuttaneet myös studiot, tuottajat, miksaajat ja masteroijat, jotka ovat antaneet kullekin levylle oman leimansa
– Siispä onkin helppoa sanoa, että asia, joka on samaan aikaan muuttunut ja pysynyt ennallaan on se, että tämän bändin laulajat on aina hulluja, mutta tosi eri tavalla! Molemmat ovat aina olleet tosi tarkkoja sanoituksistaan, jotka ovat hyvin epämetallisia. Ei se nyt ihan siltä kuulostanut, mutta syy siihen taitaa olla jossain ihan muualla kuin Ninon osuudessa. Hulluja laulajia ja ei-hevijöötiä Miten erilainen bändi asteli Sonic Pumpin tiloihin äänittämään yhdeksättä levyään, jos vertaa siihen joukkoon, joka teki täällä debyyttiään 18 vuotta sitten. – Oli siinä sitäkin. Kun en saman tien vastannut, tuli aika vihainen viesti, että hän on nyt menossa lavalle ja tarvitsee vastauksen heti. – Se tietynlainen tanssi melodisuuden ja metallin välillä on aina ollut OG:n juttu, Vanhala summaa. – Niin, sijaitsihan Sonic Pump sentään vähän lähempänä Ruotsia kuin Kotka, mutta toisaalta Finnvox, jossa monet bändit tuolloin äänittivät, olisi ollut ainakin muutaman kilometrin lännempänä, Laurenne jatkaa. Sekä ekalla että vikalla levyllä on kovin vahvat lyyriset teemat, jotka eivät liity toisiinsa tai edes heviin mitenkään. Meidän äärimetalli ei ole enää hirveän ääreistä!” – Markus Vanhala 33. Yritettiin väistellä sitä Spinefarm–Karmila–Jussila-akselia ja kumarrella tosi ainutlaatuisina lumihiutaleina ennemmin Ruotsiin päin, Vanhala sanoo. – Nino siinä sitten kuunteli, että aijaaha, noh, yritetään. Samaa voisi sanoa musiikista, joka toki soi aina metallisesti, mutta Originin ytimessä olevat sävellykset ovat loppupeleissä kaikkea muuta kuin metallia. Halu tehdä levyjä hieman ”epäsuomalaisemmin” kuin monet tuon ajan bändit. Se jäi epäselväksi, miksi hän tarvitsi lupaa lausua itse kirjoittamiaan lyriikoita. Soitannolliset ja tuotannolliset syyt olivat esteinä! – OG:n etu tosin oli jo varhaisessa vaiheessa se, että bändissä oli kovat soittajat, joten ekojen äänitteidenkään kasaaminen ei ollut mikään huojuva korttitalo, Laurenne kehaisee. – Ihan ensimmäiseksi mieleen tulee tietenkin laulaja, koska kiinnitän aina eniten huomiota rumpuihin ja lauluihin, Laurenne naurahtaa ja viittaa Omnium Gatherumissa vuosina 2000–2006 laulaneeseen Antti Filppuun. – Se oli jossain runoillassa ja kyseli kovasti, voiko lausua siellä OG:n ensimmäisen levyn lyriikoita. – Taisin kantaa ensimmäisissä äänityksissä Ninolle Deathin Symbolicin ja At the Gatesin Slaughter of the Soulin, että tuollaista soundia olisi hyvä saada mukaan, Vanhala naurahtaa. – Filppu itse asiassa laittoi eilen viestiä, Vanhala jatkaa heti. ”Miami Vicen rooli tuntuu vain kasvavan levy levyltä
– Tai kuten herra Laurenne juuri tuossa tarkkaamon penkissä taannoin sanoi: eiväthän nämä biisit mitään metallia ole vaan silkkaa poppia, jossa on vähän enemmän säröä ja röhkintää. Miten paljon levyjen purkittaminen on loppupeleissä muuttunut, jos vertailee Spirits and August Lightin ja Originin työstämistä. Äänität rumpuja, äänität kitaraa ja äänität örinää. – Spirits and August Light äänitettiin neljässä päivässä. Oot sellaisessa hevilimbossa, että jossain vaiheessa toteat itsellesi, että kai tämän kestää. Soundi lähtee soittajista, joten soitapa siinä kuin Jari Mäenpää ja Kai Hahto. Uutta levyä tehtiin neljä viikkoa. – Hevilevyjen tekeminen on loppujen lopuksi aika perushommaa. Se on pelastanut helvetin monta levyä, kun asioita voi tuossa kohtaa korjata. – Dödömetallia on oltava, mutta myös kasarimelodinen romantiikka on ollut aina mukana. Omnium Gatherumin tapauksessa levyjä on tätä nykyä mahdollisuus hioa pidempään, mistä voi olla sekä etua että haittaa, riippuen siitä, meneekö homma viilaamiseksi vai suoranaiseksi nypläämiseksi. Aikaa hinkata on enemmän, mutta tämäkään ei oikeastaan liity muuhun kuin bändin kasvuun, Vanhala toteaa huvittuneesti. – Joskus sitä halusi kuvitella, että levyn kuin levyn voi miksata hyväksi ajan kanssa, mutta tottahan se on, että jos levy on soitettu huonosti, sitä ei voi pelastaa millään kikkailulla. Helpommin sanottu kuin tehty. Aamiaisella soi hevi. Ja sitten miksaat sen. Äänität rumpuja, äänität kitaraa ja äänität örinää. Se on vähän kuin 70 000 Tons of Metal -heviristeilyt Karibialla. – Kaikki lähtee aina rumpalista. Sitä parasta voi sitten hioa vähän paremmaksi vaikka koneella. 4 viikkoa Entä itse studiotyö ja äänittäminen. Siitä tuli ihan erilaista dynamiikkaa, kun ei kasattu sitä mistään täydellisistä sekunnin pätkistä, Laurenne sanoo. Ja sitten miksaat sen.” – Nino Laurenne 34. Sehän vasta olisikin tuottaja, joka ihan vittumaisuuttaan hylkäisi ottoja ja tuhlaisi studioaikaa. Meidän äärimetalli ei ole enää hirveän ääreistä! OG:lla ei ole tarkoituksena tehdä sellaista jöötiä kuin monilla äärimetallibändeillä, vaan mennään ihan oikeasti koukukkaat biisit edellä. Jos bändillä on hyvä rumpali, levylle voi jättää eloa. Se on tuossa tilanteessa ja tällaisessa musassa ainoa vaihtoehto, koska muuten kukaan ei kestä kuunnella. Eikä sitä pelkkää heviä kyllä jaksaisikaan. Kaikki bändit soittaa heviä. Jos taas levy on soitettu hyvin, se oikeastaan pitää miksata lyhyessä ajassa, koska homman ydin on jo siinä kovalaatuisessa soitossa. ”Hevilevyjen tekeminen on loppujen lopuksi aika perushommaa. Laurenne kertoo, että häneen otetaan yhä yhteyttä toivomuksena teettää levylle Wintersunin debyyttialbumin soundit. Jos rumpali on paska, kaikki on vedettävä gridiin. – Joskus nuorempana oli vaikea hyväksyä sitä, ettei se studiosetä soitata uudestaan ja uudestaan ilkeyttään, väittäen ettei tästä saa vielä hyvänkuuloista levyä. – On tärkeää osata tunnistaa ne parhaat kokonaiset otot, joissa soittaja ja laulaja ovat parhaimmillaan. Hytissä näkyy hevikanavat. Origin-levylläkin otettiin aika pitkiä ottoja eikä hinkattu levyä mistään pienistä palasista. – Yllättävän vähän itse asiassa, koska me oltiin siitä onnellisessa asemassa, että äänitettiin OG:n ensimmäisetkin levyt tietokoneilla. Totta kai plugarit ja sellaiset on vaihtuneet vuosien kuluessa, mutta muuten se perusrunko on yhä sitä, mitä se on ollut aina. Silloin oli käytössä jopa Pro Tools, joten digitaalisesti vedettiin, Laurenne muistelee. Miami Vicen rooli tuntuu vain kasvavan levy levyltä. Baareissa soi hevi. 4 päivää vs
– Sitten se kävi vääntämään siten, miten itse haluaa tehdä. EI IKÄRAJAA EI IKÄRAJAA Liput alk. Ekana sitä päätöstä hieman murjotti, mutta oikeassahan se oli. Hän kertoi itse asiassa vihaavansa sitä masteria, mutta sanoi metallibändien haluavan tätä nykyä useimmiten juuri tuollaista soundia. Eikä edes kiinnosta tehdä! Haluan sen ulkoisen tyypin tuottamaan, jotta emme sokeudu omaan ”nerouteemme” liikaa, Vanhala sanoo. – En olisi näitäkään juttuja sanonut Spirits and August Light -sessioissa, jos Nino tai joku muu olisi tullut ehdottamaan, että nämä biisit poistamalla levy toimii paremmin. – Totta kai tietyt perusjutut on jo kunnossa, mutta se antaa suuntaa siitä, mihin albumi on menossa. Sellaista, että kaikkea tuutataan suureen ääneen ja suurella tasapaksulla soundilla. – Studiossa on parasta se eräänlainen trippailu, kun pääsee siihen zoneen, jossa löytää täysin uusia juttuja studiotekniikasta. 59, 90 € KONSERTIT KLO 19 27.3.2022 TURUN KONSERTTITALO 28.3.2022 TAMPERE-TALO 29.3.2022 KULTTUURITALO, HELSINKI POSTMODERN JUKEBOX Liput alk. – Tuo on ihan sama kuvio kuin se, kun teen ensimmäisen miksauksen. Jens Bogren viimeisteli Originin ja leikkasi sieltä lopulta kaksi biisiä pois. Insoja OG-levyillä on tapana olla karvan verran liian pitkiä, tunnin pötköjä, ja nyt tämä on aika napakka 50-minuuttinen. 59,90 EUR LIPUT ALK. Ei sen ole tarkoituskaan olla valmis versio, Laurenne jatkaa. Uuden levyn introa ei olisi olemassakaan ilman Sonic Pump -studiota. Se lähti pedaaleilla seikkailemisesta studiolla, mistä löytyi kaikkea. On kai sekin kehitystä, kun osaa päästää irti. – Vaihtoehtoisesti melkein joka toisessa bändissä on nykyään se tyyppi, jolla on itsellään kaikki vehkeet ja softat ja se on harrastanut äänittämistä viisitoista vuotta. Jos levyjä tekee studiossa ja tuottajan kanssa, vuorovaikutus on kaikki kaikessa.. Se oli ihan kuuntelukelvoton, Vanhala kertoo huvittuneena. – En luota itseeni ainakaan vielä niin paljon, että haluaisin tehdä kaiken itse. Tasapaino on hyvä juttu Origin oli siis äänitystensä puolesta paluu Sonic Pumpin hellään syliin, mutta miksauksen ja masteroinnin suhteen suunnattiin tosiaankin sinne Ruotsiin, Jens Bogrenin ja Tony Lindgrenin osaaviin käsiin Fascination Street -studiolle. Se on miksausehdotus. Sitä ei voi plugareilla tehdä. Se oli helvetin hyvä ja ookootettiin se suorilta, mutta Tommy teki vielä kolmannen version omin päin ja sai kaiken toimimaan vieläkin paremmin. OG on ollut aina bändi, joka tietää mitä soundeiltaan haluaa, mutta ei ole sen suhteen ehdoton. 49,50 € 14.10.2022 Kultturitalo, Helsinki 15.10.2022 Tampere-talo Liput alk. Kun vääntää rautaa, siitä tulee ihan erilaista efektiä. – Jutussa oli pieni twisti! Kun kommentoitiin sitä ensimmäistä versiota aika kovaan sävyyn, Tony innostui ihan täysin. Sitten saattaakin käydä niin, että bändi meinaa hyväksyä sen ehdotuksen suorilta! Se jättää aina vähän hölmistyneeksi. 59,90 EUR Liput alk. Viisitoista kitaraa päällekkäin ja niin edelleen. – Itselläni on ehkä tendenssi tehdä biiseihin vähän liikaa tavaraa. – Hauska juttu Tonyn kanssa oli, että kun se lähetti meille levystä ekan masterin, se oli masteroitu ihan lyttyyn. 59,00 € Irti päästämisen jalo taito Tätä nykyä pätevä studio saattaa mahtua läppärin ja softien uumeniin, joten miksi Omnium Gatherum äänittää levynsä yhä ihka aidossa studiossa eikä työstä niitä kokonaan itse. Sen takia on yhä aika jännää jättää se ensimmäinen miksaus bändeille. He voivat olla kaikkein rasittavimpia alkaessaan kertoa, mitä taajuuksia basarista pitäisi leikata. Ihan pienet jutut saattavat muuttaa koko biisin identiteetin. – Omasta jutustaan irti päästäminen pätee miksaukseen saakka. Studiossa tulee tehtyä ne karsinnat, että kaikki ylimääräinen lähtee veks. Miten etänä työskentely sujui, ja millä tavalla Originin soundit ruuvautuivat nykyiselle mallilleen. Se kiteyttää ja laajentaa soundia. – Tasapaino on hyvä juttu, tässäkin
Niistä tuli suurempia, pidempiä ja dramaattisempia. Joskus bändi esiintyy kuin vesikauhuinen eläin, ja silloin keikat saattavat olla arvaamattomia. Blood Moon: I -levyn tekemisessä ovat mukana Convergen jäsenten lisäksi raskaansynkän taiderockin amerikkalainen kuningatar Chelsea Wolfe, hänen bändissään soittava Ben Chisholm sekä crossover-indierockbändi Cave Inin Stephen Brodsky. Unen puute, nälkä, stressi ja koti-ikävä muuttuvat turhautumiseksi, joka sitten purkautuu lavalla. Blood Moon: I on albumi, jolla Converge kasvaa uusiin mittoihin. Näissä konserteissa laajennettu kokoonpano esitti uudenlaisiksi sovitettuja versioita Convergen kappaleista. Rundi on omanlaisensa painekattila, joka vaikuttaa ihmiseen. Keikat olivat todella jännittäviä ja innostavia varsinkin meille, jotka olimme soittaneet Convergessa jo todella TEKSTI ARI VÄNTÄNEN KUVA EMILY BIRDS 36. Sen verran on jäänyt mieleeni Convergen esiintymisestä Seinäjoen Provinssirockissa kesäkuussa 2013. Eivätkä nuo kolme vieraile tai fiittaa, vaan ovat albumilla yhtä tärkeässä roolissa kuin Bannon, kitaristi Kurt Ballou, basisti Nate Newton ja rumpali Ben Koller. Verikuu lähti nousuun vuonna 2016, kun Wolfe, Chisholm ja Brodsky liittyivät Convergeen tehdäkseen neljä spesiaalikeikkaa Euroopassa. Laulaja Jacob Bannon vakuuttaa muistavansa Suomen-keikan, mutta en ihmettelisi, vaikka hänen mielessään olisi päällimmäisenä veto samalla festivaalilla kuusi vuotta myöhemmin. Laulaja Jacob Bannonissa se herättää sekä iloa että pelkoa. – Äänitimme ensin muutaman demon, joilla vanhoja biisejämme kehitettiin uuteen suuntaan ja sopiviksi seitsemän hengen kokoonpanolle. Vuonna 1990 perustettu bändi on nimittäin soittanut muutaman kerran vähän joka paikassa. – Keikat saattavat tosiaan olla intensiivisiä. – Emme ole ennen tehneet tällaista yhteistyötä bändin ulkopuolisten ihmisten kanssa, mutta Blood Moonin kaltaisen albumin tekemisestä on ollut puhetta 1990-luvun lopulta lähtien, Bannon aloittaa. Verikuun kajossa K eikka oli yöllä ja pirun kiivas. – Olemme jo pitkään halunneet kokeilla uudenlaisia instrumentaatioita, jotain suurempaa kuin mitä neljän soittajan bändi voi olla. Convergen uusin albumi osoittaa, että vaikka bändillä saattaa olla rabies livenä, sillä on myös taiteellista kunnianhimoa. Osin se johtuu siitä, että musiikki on rankkaa, mutta syynä on myös kiertäminen itsessään
Muistan, kun istuimme studiossa Stephenin kanssa heittelemässä ideoita, kokeilemassa uusia juttuja ja reagoimassa toistemme tekemisiin. – Oli pelottavaa mennä uudenlaiseen luovaan tilaan. Converge on ollut tähän saakka niin autonominen yksikkö, että tuntui upealta toimia tavallista joustavammin ja avoimemmin. Se, millainen kokoonpano milloinkin on, riippuu biisistä, ja sen kyllä kuulee albumilta. Tällä kertaa sanoituksia ja lauluosuuksia käsiteltiin kuten instrumentteja. Chisholm puolestaan on ystävä ja yhteistyökaveri yli kymmenen vuoden takaa. Vaikka Blood Moon: I -levyn tunnelmassa ja rakenteessa on näytelmän dramaattista jylhyyttä, se ei ole tietyn teeman ympärille sanoitettu konseptialbumi. – Me kaikki seitsemän ymmärsimme intuitiivisesti, millaiseen lopputulokseen tässä pyritään ja millainen kollektiivin äänen tulisi olla. Uuden materiaalin kirjoittamisesta alettiin puhua heti konserttien jälkeen. Tällaista vuorovaikutusta oli tosi paljon, ja se on minulle aivan uutta. Tavallisesti Converge työskentelee niin, että kitaristi, basisti ja rumpali työstävät biisin niin valmiiksi, että sen voi ojentaa laulajalle sanoitettavaksi ja viimeisteltäväksi. Kun Chelsea, Ben C ja Steve tulivat kuvioihin, koko asetelma muuttui. Täytyi vain päästä yli siitä, mihin oli tottunut. ”Joskus bändi esiintyy kuin vesikauhuinen eläin, ja silloin keikat saattavat olla arvaamattomia.” 37. Sanoitusten sävyn suhteen olimme alusta lähtien samoilla linjoilla. Kun pääsin sinuiksi sen kanssa, että nyt me työskentelemme muiden ihmisten kanssa ja yritämme tehdä parasta mahdollista jälkeä yhdessä, homma tuntui todella innostavalta ja tyydyttävältä. Sellaisen yhteistyön tekeminen tuntui palkitsevalta. Sellaiseen, joka näyttää tutulta, mutta ei kuitenkaan ole sitä. Blood Moon: I -albumin tekeminen oli joustavampaa, orgaanisempaa ja uusille ideoille avoimempaa. Musiikin tekeminen ei ole vähään aikaan tuntunut näin hyvältä. Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta ei ollut sitä. Minä ärjyn, Kurt on kitaraheppu, Natellä ja Benillä on omat paikkansa rytmiryhmässä. Tehtiin kokeiluja, editoitiin ja jaettiin osuuksia, mikä jatkui aina miksausvaiheeseen saakka. kauan. Vanha perusta, uusi rakennus Blood Moon: I -levyn tehnyt kokoonpano on jäsenilleen askel tuntemattomaan musiikillisesti, mutta ei niinkään henkilökohtaisesti. – Tärkeintä oli saada teksti toimimaan sävellyksessä, ei niinkään sen varsinainen aihe. Tiesimme, mitä tahdomme luoda yhdessä. Kirjoittaessa oli tärkeää antaa toisen kehitellä ideansa loppuun saakka. – Vielä raakamiksauksia kuunnellessa saatettiin keksiä, että jospa lisätäänkin mukaan vielä tällainen juttu tai lauletaankin niin tai näin. Bannon kuitenkin väittää, että tuttuus ei muuttanut asetelmaa sen helpommaksi. Uusi työskentelytapa puhkaisi kuplan, jossa Bannon oli tottunut lyriikkansa kirjoittamaan. Brodsky oli Convergen jäsen When Forever Comes Crashing -albumilla (1998) ja vieraili Petitioning the Empty Skylla (1996) sekä Axe to Fallilla (2009). – Oli pelottavaa mutta hauskaa kirjoittaa lyriikoita muiden laulettavaksi. Siellä on useita laulajia, eri soittimia, ihmisiä seikkailemassa uusilla alueilla. Meillähän on tässä bändissä hyvin vakiintuneet roolit. Bannonin mukaan keikat eivät tehneet siitä helpompaa mutta antoivat suuntaviivoja
Jacob Bannon on onnistunut rakentamaan elämänsä sellaisten asioiden varaan, joista hän hyvin todennäköisesti nauttii. Itse toin mukaan sanoitusteeman, ja DSM-5 onkin ensimmäinen koskaan tekemäni konseptialbumi. Se ei vastaa Bannonin mielestä todellisuutta. Voi olla, että teemme pian uuden levyn. Vanhin niistä, Wear Your Wounds, pantiin alulle kauan sitten, mutta se on saanut ensimmäiset albuminsa julkaistuksi vasta viime vuosina. Kannattaa varoa polttamasta itseään loppuun. Juuri nyt yritän priorisoida kaikkea tekemääni uuteen järjestykseen, jotta päätyisin tekemään asioita, jotka tuottavat minulle eniten iloa. – Minulle oli tärkeää saada kuvapuoli kommunikoimaan samalla kielellä kuin musiikki. Blood from the Soul tekee metallia, jossa on paljon kerroksia. Blood Moon: I:lla on se osuus, joka on valmis esiteltäväksi maailmalle. Hän on verraton lahjakkuus pianistina, elektronisen musiikin tekijänä, basistina ja biisintekijänä. Koen luovani kansiin eräänlaisia informaatiojärjestelmiä. Massachusettsissa hän on aina silloin, kun bändi aktivoituu. Se äänitettiin pandemiasyistä osittain etätöinä, joten logistiset haasteet eivät koske studiotöitä. Bannon tekee paljon muutakin kuin rääkyy (ja nyttemmin myös laulaa kauniisti) Convergessa. – Steve ja Ben C toivat projektiin aivan yhtä paljon kuin Chelsea tai kuka tahansa Convergesta. Vähän sama juttu kuin The Fantômas Melvins Big Band. Siinä on syviä sinisen ja violetin sävyjä, Bannon maalailee. Ben Chisholm on ollut jonkin verran mukana niissä kuvioissa. Pariskunnalla on 5ja 7-vuotiaat pojat, joten vapaa-ajan ongelmia ei ilmene. Blood Moon: I -nimi kertoo levyn olevan sarjan ensimmäinen osa. Enemmän tai vähemmän samanlaisia ovat myös Convergen muut jäsenet. Bostonin pohjoispuolella viimeiset kaksikymmentä vuotta asunut Bannon luonnehtii itseään ”Massachusetts-henkilöksi” – on hän asunut muuallakin, mutta ei kovin pitkään. Tyyli on vaihdellut post-rockista ambientiin. Blood Moonilla se kaikki tulee hyvin esille. Benin kanssa on mahtavaa tehdä töitä. Laajennettu Converge on yksi niistä asioista. Bannon toivoo, että julkaisuja tulee lisää. – Kun luova ihminen tekee työkseen rakastamiaan asioita, hänen suhteensa niihin muuttuu. Jos kolme uutta jäsentä kerran ovat yhtä tärkeitä kuin neljä vanhaa, eikö olisi ollut paikallaan keksiä bändille uusi nimi. Converge-laulaja on pyörittänyt omaa levyja jakeluyhtiötään vuosituhannen taitteesta lähtien, ja Deathwish Records on saatellut maailmalle pian 300 julkaisua. Ben sen sijaan on liikkuvaa sorttia ja majailee vuoroin New Yorkissa ja Kaliforniassa. Väripaletti on aika rikas. Mutta onko Blood Moon: I varsinainen Converge-albumi, vaikka kannessa niin lukeekin. – Katsotaan mitä tapahtuu. Kun ehtii, Massachusettsin rankimmin tatuoitu jokapaikanhöylä touhuaa vaimonsa antiikkija vintageliikkeen Diamonds & Rustin tehtävissä. Entäpä äänitteet. Bannonin sivukokoonpanoista nimekkäin on Blood from the Soul, jossa soittavat Napalm Deathin basisti Shane Embury, Megadethin rumpali Dirk Verbeuren ja Nasumin kitaristi Jesper Liveröd. Sellaiseen, joka näyttää tutulta, mutta ei kuitenkaan ole sitä.” 38. Sekin on ihan kunnon bändi, jonka pitäisi rundata, mutta kuten tunnettua, se ei ole ollut viime aikoina helppoa. Kannattaa myös miettiä, mikä oikeasti tuntuu tärkeältä. Yksi uusimmista töistä on tietenkin Blood Moon: I:n kansi. Se julkaisi viime vuonna albumin nimeltä Shadow of Life. – On hienoa tehdä musiikkia Shanen kanssa, koska hän on minulle niin tärkeä vaikuttaja. Olemme jo äänittäneet paljon materiaalia. Itse asiassa ”Converge feat. Ennen pandemiaa olimme kovasti tulossa Eurooppaan, mutta se jäi. Sen sijaan olemme tehneet uutta albumia. Blood Moonin kohdalla ideoin kannen sellaiseksi, että konsepti joustaa useamman levyn tarpeisiin, jos me sellaisia teemme. Levyt WYW ja Dunedevil ilmestyivät vuonna 2017, Rust on the Gates of Heaven 2019. Tavoitteenamme on jatkaa, mutta en tiedä, onko tiedossa yksi vai kymmenen levyä. – Wear Your Woundsin piti olla alun perin sooloprojektini, mutta siitä tulikin viiden miehen bändi. Blood Moon: I:n vinyylipainokset tehdään Bannonin oman firman kautta – hän siis paitsi kuvittaa äänilevyjä ja laulaa niillä myös julkaisee niitä. Bannonin aikakaudella on ilmestynyt levy nimeltä DSM-5 (2020). Hän ei silti tahdo luonnehtia itseään onnekkaaksi. Converge ei ole Bannonin ainoa aktiivinen bändi, vaan hän on mukana kolmessa muussakin kokoonpanossa. Hän on esimerkiksi tehnyt levynkansia kymmenille eri bändeille, myös omilleen. Chelsea Wolfe” -tyyppiset heitot ovat usein lähtöisin teknologiasta. – No, meille tämä seitsemän hengen kokoonpano on laajennettu Converge. Kansitaiteesta puhuminen saa hänet innostumaan. Jos kaikki liikkuvat osat saadaan synkkaamaan, keikkoja soitetaan lisää. Sen suurimpia haasteita ovat logistiset ongelmat, ja haastatteluhetkellä on varmistunut vain yksi keikka ensi vuoden Hellfestissä. Kuunsirppi toimii hyvin levyn nimen kanssa, vaikkakaan se ei olekaan ideana kovin omaperäinen. ”Oli pelottavaa mennä uudenlaiseen luovaan tilaan. Wear Your Woundsin vuonna 2012 ilmestynyt ensimmäinen julkaisu oli splitti Benin bändin Revelatorin kanssa, ja hän esiintyy myös bändin viimeisimmällä albumilla. Vinyyliversiota tehdessä oli hauskaa suunnitella kansi sellaiseksi, että levyn ottaminen esiin on kuin astuisi uuteen maailmaan. – Pidän itseäni enemmän suunnittelijana kuin kuvataiteilijana. Embury perusti Blood from the Soulin jo 30 vuotta sitten, ja bändi julkaisi To Spite the Gland That Breeds -albumin vuonna 1993. – Umbra Vitaen juuret ovat death metalissa, ja sen sanoitukset kirjoitan laajoista eksistentiaalisista aiheista. Rouva Bannon avasi puotinsa äskettäin uusiin tiloihin pidettyään työstään perheenlisäyssyistä muutaman vuoden tauon. Wolfe on saanut projektin uutisoinnissa paljon huomiota, koska hän on Chisholmia ja Brodskya tunnetumpi artisti. Chelsea Wolfe on olemassa sekä artistina että yhtyeenä, ja digitaalisissa palveluissa biisit luokitellaan sen mukaan. – Kaikilla on omat hommansa ja perheensä, joten kuvio ei ole aivan yksinkertainen. Yritin tavoittaa kuvaan musiikin rehevyyden ja kerroksellisuuden sekä pimeän mutta eläväisen tunnelman. – Nate asuu aika lähellä minua, eikä Kurtkaan ole kovin kaukana. Me rakennamme vanhalle perustalle jotain uutta. Olen miettinyt omaa suhdettani kuvataiteeseen ja musiikkiin. Eikä siinä tietenkään vielä kaikki. Blood Moonilla on samanlainen purenta kuin Convergen edellisillä levyillä eikä musiikki ole kauttaaltaan uudenlaista, mutta se kehittää ja laajentaa sitä, mitä olemme tähän mennessä tehneet. Digitaalisilla alustoilla musiikkia voi esitellä ainoastaan rajatuilla tavoilla. Uuden Englannin monitoimimies Converge perustettiin kolmisenkymmentä vuotta sitten Massachusettsin Salemissa. Sinä ehkä kirjoittajana tiedät, että vaikka rakastaa kirjoittamista ja nauttii valmiin jutun näkemisestä, joskus sekin voi väsyttää ja aiheuttaa paineita, etenkin kun näissä hommissa ei käydä töissä toisten palveluksessa vaan toimitaan itse oman maailmankaikkeuden keskipisteenä. Umbra Vitae -yhtyeessä Bannon työstää metallisempaa materiaalia
Maltilla kipinävuorossa Moni pitää Hypocrisya Tägtgrenin projekteista kiinnostavimpana, ja juuri heille kahdeksaan vuoteen venynyt väli End of Disclosuren ja Worshipin välillä on tuntunut kaikkein tuskallisimmalta. Arkisessa elämässä he taas unohtavat ihmisyytensä. Kun sain jutella ihmisten kanssa pitkästä aikaa, mieleeni muistui jälleen, että keikat ja tällaiset kohtaamiset ovat myös omien luomusteni ja itseni peili. – Viimeinen puolitoista vuotta on saanut minut miettimään, tekisinkö musiikkia, vaikkei sitä kuulisi kukaan. Tai sitten kyse on siitä, että juuri siinä hetkessä he ovat oikeasti ihmisiä. Hektisten kiertueiden vastapainoksi hän tarvitsee elämäänsä rauhaa. O n vaikea kuvitella, että aimo läjän omia albumeja tehnyt ja kymmenen kertaa enemmän muiden levyjä tuottanut, jatkuvasti maailmaa kiertänyt ja koko ajan uusia projekteja viritellyt Peter Tägtgren osaisi olla koskaan aloillaan. Hypocr isy ei ole muuttu nut kahdek san vuoden levytyst auon aikana lainkaan , eikä sen ole ollut tarkoitu skaan. Kaikkiin tekemiinsä vakavasti mutta terveellä itseironialla suhtautuva Tägtgren sanoo heti kärkeen olevansa kuin elävä versio niistä korona-ajan meemeistä, joissa virnuiltiin, ettei eristys ole muuttanut omaa elämää mitenkään. Siksi hän oli jopa lähellä hyväksyä myös Hypocrisyn lopun, kun into bändiä kohtaan laimeni. Kun 51-vuotias luppasilmäinen metallinikkari ei ole kiertueella, hän asustaa muutaman sadan ihmisen asuttamassa kylässä Ruotsin maaseudulla. Tägtgren ei peittele seikkaa, että hän hyväksyi kymmenkunta vuotta sitten sen, ettei musiikkia pidä tai voi pakottaa. Tägtgren on kuitenkin musiikkinsa lailla suurten kontrastien mies. Kohtaamisia seurannee lisää, sillä Hypocrisyn kolmastoista albumi on tosiasia. TEKSTI AKI NUOPP ONEN KUVAT HANNA H VERBEU REN 42. Haluan vältellä ihmisjoukkoja niin paljon kuin mahdollista. En tiedä vastausta. – Ainoa asia, joka pitää minut järjissäni kiertueilla, on tieto siitä, että niiden jälkeen pääsen rauhoittumaan tänne keskelle ei-mitään. Muutaman käheän naurahduksen jälkeen hän lisää, että liika on liikaa. Kun pandemia alkoi, olin hetken ajan varma, etten enää tule poistumaan kotoani ikinä ja hyvä niin. – Silläkin uhalla, että kuulostan vanhalta äreältä ukolta, en voi kuin myöntää, että mitä vanhemmaksi tulen, sitä sietämättömämmiksi ihmiset muuttuvat. Niin tekemisessä kuin rauhoittumisessa. Yhtye on yksi Peter Tägtgre nin elämän harvois ta vakioist a, ja jatkuvan muutok sen sijaan Tägtgre n pyrkii tekemä än maltilla juuri sitä, minkä hän parhaite n osaa. Olin kai väsynyt ihan kaikkeen. – Tällä ei ole mitään tekemistä keikkojen kanssa. Nautin valtavasti niiden soittamisesta. Ilman pandemiaa se ei välttämättä olisi, sillä Worship on yksi niistä albumeista, joiden syntymä vaati vanhan maailman seisahtumisen. Ilman Pärlbyn rauhaa olisin menettänyt mielenterveyteni kauan sitten, lähes tragikoomisella tavalla itselleen hekotteleva Tägtgren kertoo videopuhelun ruudulla. Täyttä meteliä on seurattava täysi hiljaisuus. Soitimme juuri muutaman Hypocrisy-keikan. Minusta tuntuu, että konsertit edustavat primitiivistä alkuvoimaa, jonka vallitessa ihmiset unohtavat hetken olla ihmisiä
”Silläkin uhalla, että kuulostan vanhalta äreältä ukolta, en voi kuin myöntää, että mitä vanhemmaksi tulen, sitä sietämättömämmiksi ihmiset muuttuvat.” 43
44
Metallin ei tarvitse olla vain jompaakumpaa. – Kun teen mitä tahansa musiikkia, tarvitsen helvetillisen suuren inspiraation kipinän luodakseni jotain. Luotimme ihmiseen, jota emme olleet koskaan tavanneet. Se päättyi. Hypocrisyn nimen voi kääntää suomeksi muotoon ”teeskentely”, ”hurskastelu” tai ”tekopyhyys”. Joskus askelia on mahdollista yrittää myös parantaa. Tarkoitan tällä soundilla sitä, millaista metallia teemme ja miltä se tuotannollisesti soundaa. Kyllästyä rutiineihin. Hypocrisyn 30-vuotisen matkan varrelle on mahtunut myös harha-askelia, joista hänen on pitänyt ottaa oppia. Olin jälleen tekemisissä vanhan tuttuni, burnoutin, kanssa. – Siitä, kun evoluutiomme alkoi mennä The Fourth Dimensionillä [1994] vanhan liiton death metalista oman juttumme suuntaan, kesti kymmenkunta vuotta, ennen kuin se täysin oma soundi löytyi. Hypocrisysta, joka oli joskus muuttuja, oli tullut vakio. Tiesimme aika pian, että tarvitsemme etäisyyttä siihen kaikkeen. – Sitten muistin, että olen ajatellut näin jokaisen albumimme kohdalla The Final Chapterista [1997] lähtien. Sain vihdoin työrauhan keskittyä hyvien biisien tekemiseen. Olimme alkaneet pitää Hypocrisya itsestäänselvyytenä. Kysymyksen esittäminen saa Tägtgrenin vakavoitumaan hetkeksi. Keikkailimme kyllä aina välillä, mutta ilmoilla oli tietynlaista staattisuutta. Hypocrisy vaatii tietynlaista virtaa toimiakseen, ja päätin odottaa oikeaa motivaatiota enkä tehdä jotain väkisin. Hän toteaa uuden alun vaatineen yhden lopun. Laulaja-kitaristia ajaakin eteenpäin aivan erilainen tavoite. Hän tokaisee peittelemättä, ettei Hypocrisyn ole tarkoitus muuttua enää mihinkään. – Niin kauan kuin Hypocrisy on ollut olemassa, sen musiikki on syntynyt todella luonnollisesti. Tägtgren sanoo bändin olleen lähellä pistettä, että sen nimi olisi kuvastanut yhtyeen toimintaa. Halusin saada ne vihdoin kohdilleen. Ei ole ollut pitkään aikaan. Pidän siitä, miltä Hypocrisy tätä nykyä kuulostaa, ja sitten kun samalle albumille eksyy kymmenkunta loistavaa kappaletta, definitiivinen Hypocrisy-albumi voi olla totta. Epätäydellisyydessään täydellistä Useimmat bändit kertovat tähtäävänsä jatkuvaan kehitykseen, tai ainakin heidän musiikkinsa muuttuu samaan tahtiin kuin artistit itse. Väsyä toisiimme. – Myös Into the Abyssin ylitsevuotavan terävät kitarasoundit ovat aina häirinneet minua hieman. Siinä kohtaa, kaikkien niiden vuosien jälkeen, todellisuus iski päin näköä. Lopulta jopa keikkoihin. – End of Disclosuren ilmestyessä olimme tehneet tätä jo 22 vuoden ajan. Tägtgren on tässäkin mielessä poikkeus. Yritys työstää ensin yksi riffi ja melodia kerrallaan täydellinen kappale, sitten toinen ja lopulta kymmenes. Olin hetken melko varma, että Hypocrisy on tullut päätökseensä. – Löysin itseni samasta tilanteesta kuin monesti aiemminkin: olin innostunut jostain asiasta, jonka piti olla terapiaprojekti, mutta siitä olikin tullut työtä. Yksi Pain-levy, kaksi Lindeman-albumia ja loputtoman tuntuisesti keikkoja molempien bändien kanssa. Moottoriturpamaisesti jutteleva Tägtgren vaikenee lähestulkoon seinään, kun yritän jatkaa Lindemannista. – Ensi vuonna julkaistaan liuta vanhoja Hypocrisy-albumeita niin digitaalisena, cd:nä kuin varta vasten vinyylille masteroituina versioina. Se voi olla molempia.” 45. Osan remasteroinneista annoin lafkan huolehdittavaksi, mutta The Fourth Dimension ja Into the Abyss [2000] olivat ne kaksi albumia, jotka tuntuivat kaikkein kalskeimmilta. Olen yrittänyt korjata asiaa masteroimalla kokonaisuutta hieman uusiksi, ja väittäisin, että albumi on nyt ehompi kuin koskaan. ”Järkeä ja tunnetta, tunnetta ja järkeä. Olisin miksannut sen uudelleen alkutekijöistään asti. Halusin tehdä siitä jotain omaa. – Jokainen albumi on minulle kuin suuri koe. Kipinä oli kadonnut. Olimme liian rutinoituneita. Jos olen tehnyt joskus albumeita, joissa on ollut liikaa alapäätä, tällä levyllä sitä oli liian vähän. Kaiken piti syntyä todellisen energian ja ilon kautta. – The Fouth Dimension oli ja on yksi loputon painajainen. – Sitten kuvioihin tuli Lindemann [Tägtgrenin ja Rammstein-laulaja Till Lindemannin yhteisprojekti], joka vei aivan helvetisti aikaa. Se teki kuviosta vaikeamman kuin koskaan. Se siitä. Virus-albumista [2005] alkaen, kun Horgh liittyi bändiin ja ne tietyt soundilliset elementit olivat asettuneet paikoilleen, minun ei tarvinnut enää pohtia kehitystä. Ymmärsin, että jokainen Hypocrisy-levy sen jälkeen on ollut paluualbumi, ja sitä on myös Worship, hah hah! Mistä kauan kaivattu motivaation vyöry sitten lopulta löytyi. – En olisi ikinä uskonut, miten nopeasti asiat voivat muuttua, mutta… Studiossa kipinät lentelivät hyvässä hengessä, siellä riitti luovuuden intoa ihan uudenlaisella vuorovaikutuksella. – Se on albumeistamme ainoa, jonka teimme vieraassa studiossa toisen tuottajan kanssa. – Aloimme väsyä. Jos olen yrittänyt tehdä sitä pakosta, on syntynyt pelkkää paskaa. Kiertueella kipinät lentelivät aivan toisella tavalla, jos asian muotoilee oikein lempeästi. Jos aion saada joskus aikaiseksi täydellisen Hypocrisy-albumin, sillä levyllä on oltava nopeita ja hitaita kappaleita, death metalia, melodista sellaista, doomia, industrialimpaa henkeä, progressiivisia juttuja ja kaikkea muuta, mitä tähän bändiin kuuluu. Soitimme keikkoja joka puolella maailmaa. – Aiemmin kuvio on ollut se, että tehtyäni tarpeeksi paljon Painiä alan kaivata Hypocrisya, ja tehtyäni liian paljon Hypocrisya alan tehdä Painiä. – Viimeisen 15 vuoden ajan olen keskittynyt luomaan Hypocrisy-reseptillä parempia ja parempia kappaleita. Melko hyvä kauhun tasapaino äärimmäisen ja popimman metallin välillä, eikö. Sen jälkeen minua ei kiinnostanut oikein mikään. – Hypocrisyssa ei ole kyse vain death metalista. Jotain, mitä voin tehdä kaikessa rauhassa ja löytää samalla aidon innostuneisuuden musiikkiin. Rakennelma oli muodostunut pala kerrallaan kaikista niistä koskettimista, konejutuista ja äärimetallisuuksista sekä omanlaisestamme yhdistelmästä brutaaliutta ja tarttuvuutta. Se tulee silti kuulostamaan paskalta, mutta ehkä kuitenkin siedettävämmältä. Jopa useita samoissa paikoissa. Worship on lähellä sitä, Tägtgren sanoo ja lisää tarkoittavansa ”epätäydellisyydessään täydellistä”, ei kliinisen täydellisesti soitettua ja tuotettua albumia. Joskus eteenpäin meneminen ja musiikin monipuolisuus on kaiken muun ohi menevä itseisarvo. Siitä tuli silkkaa paskaa, ja nyt yritän tehdä siitä siedettävämmän remasteroimalla sen mahdollisimman kokonaisvaltaisesti uusiksi. Hypocrisyn kipinä oli vuosikausia hieman kadoksissa, laulaja-kitaristi myöntää. Toivoin niin kovasti, että minulla olisi ollut alkuperäiset nauhat käytettävissäni uutta versiota varten. – Siksi otin aikani Hypocrisyn kanssa
– Chemical Warfare on niin bändi-Hypocrisya kuin olla voi, koska me kaikki – minä, Michael [Hedlund, basso] ja Horgh – toimme siihen yhden riffin. Aivan toivoton tilanne ei ole, sillä uudella Worship-albumillakin on mukana riffejä ja melodioita paitsi muilta Hypocrisy-jäseniltä myös Tägtgrenin tätä nykyä 23-vuotiaalta pojalta Sebastianilta. – Pidän Sebin säveltämästä Dead Worldistä todella paljon. – Sanojen sovittaminen toimivaan rytmiin on helvetillinen homma. – Kaiken muun siedän jotenkuten, mutta vihaan sitä, että rummut kuulostavat lähes kaikilla metallialbumeilla ihan samalta. Mainitun levyn ajan bändissä oli yhtä aikaa peräti neljä säveltäjää. En usko tuollaiseen lainkaan. – Ensinnäkin minulta kestää pieni ikuisuus kirjoittaa lyriikoita, ja toisekseen, minulta kestää toinen ikuisuus sovittaa ne valmiiksi lauluiksi, Tägtgren naurahtaa ja kiittää, kun kerron pistäneeni jälleen merkille, miten äärimmäisen voimakkaita rytmityksiä hänen örinöissään piilee. On hämmästyttävää, miten omalla tavallaan Seb kykenee emuloimaan Hypocrisyn soundia. On ollut huimaa seurata hänen kehitystään jo näiden kappaleiden kautta. Olen niin lähellä musiikkiani ja niin perfektionisti sen suhteen, että kunhan ymmärrän päästää kappaleista irti ennen kuin ne ovat liian täynnä kaikkea, moni voi olla niihin tyytyväinen, vaikken itse olisikaan. – Vuosien kuluessa olen huomannut, että kuulijat pitävät usein erittäin paljon asioista, joista en itse niin perusta, mutta niin se menee. – Voi luoja, miten kauan Worshipin miksaaminen ottikaan. Viimeisimmälle Lindemann-albumille hän teki lähestulkoon kokonaan Mathematik-kappaleen. – Olen tässäkin mielessä skitso säveltäjä. – Seb teki kanssani puoliksi jo End of Dislosuren Soldier of Fortunekappaleen, jolloin hän oli vasta 15-vuotias. En halunnut tehdä niin Worshipillä. Kaiken voi sovittaa etukäteen todella huolella, mutta studiossa on annettava mennä eläimellisellä voimalla. Mutta arvaa mitä. 46. – Hyväksyn tällaiset hudit osana evoluutiotamme, mutta se ei tarkoita, että jokainen sen osasista näyttäisi tai varsinkaan kuulostaisi erityisen hyvältä, hah hah! Ruuhkavuosia ja lainattua nuoruutta Hypocrisy-albumien säveltäminen on ollut Tägtgrenille lähes läpi bändin historian yksinäistä puuhaa. Minusta tuntuu, että teen parhaat biisini paitsi silloin, kun minut on pakotettu ahtaisiin olosuhteisiin ja minun on pakko pärjätä omillani myös silloin, kun minulla on kaikki aseet käytettävissäni. Tämä ei ole miehelle mikään ihannetilanne ja muiden suurempi panostus olisikin kuulemma enemmän kuin tervetullutta. Enkä vain sen takia, että hän on poikani. Joskus ”huonosti soitettu” tarkoitti inhimillisyyttä. Tasapainoilu on yllättävän vaikeaa, ja minulla on kokemusta molemmista. – Kuulen aika paljon metallilevyjä, joiden lauluista ei oikein välity läsnäolo. Prioriteetit muuttuvat. Haluan aina käyttää juuri oikean tuntuisia sanoja, mutta englannin kielen tavutus voi olla paha vastus, kun haluaa säilyttää lyriikoissa tietyn tunnelman ja saada silti kaiken kuulostamaan niin tarttuvalta ja iskevältä kuin mahdollista. Ilmankos se onkin levyn parhaita kappaleita, Tägtgren täräyttää virnuillen. Hän on ehkä nuori, muttei enää mikään aloittelija. Jopa niin, että studiotekniikka ja kaiken siirteleminen juuri oikeisiin kohtiin saa todella groovaavat ja kovatasoiset rumpalit kuulostamaan rumpukoneilta. – Vielä 90-luvulla paskasti soitettu albumi oli rehellisesti paskasti soitettu albumi, mutta kaikki on suhteellista. Harmaita hiuksia sen sijaan syntyy muutamastakin asiasta. Ne ovat aivan helvetin hyvä työkalu. – Sillä levyllä olimme lähimpänä 90-luvun puoliväliä, jolloin kaikki toivat melodioita ja riffejä. Hän ikään kuin vangitsi Dead Worldiin kaikki tavaramerkkimme. Biisi erottuu todella hyvin joukosta ja tuntuu jotenkin tuoreelta. Olen ratkennut molempiin suuntiin, mutta musiikki on ainoa asia, joka on pysynyt elämäni keskiössä. – En halua tehdä sellaista. Jossain vaiheessa muusikoillekin iskevät ruuhkavuodet, mikä tarkoittaa useimmiten sitä, että aika menee kiertueilla ja perheiden kanssa. Siihen asti yritimme tehdä biisejä mahdollisimman tasavertaisesti. Älä ylituota, älä alituota Siinä vaiheessa, kun Hypocrisy-inspiraatio lähtee pulppuamaan, riffejä ja melodioita syntyy Tägtgrenin kynästä tolkuttomalla tahdilla. Taidan olla ikäluokkani ainoa muumio, jolle musiikin tekeminen menee vieläkin melkein kaiken muun edelle. – Minusta olisi mahtavaa, jos kaikki toisivat ideoitaan jokaiselle Hypocrisyn ja Painin albumille. Ei ehkä ihan oikeaa taimia tai täydellisiä iskuja, mutta persoonaa ja ihmisyyttä soitossa. Sitten päätin, että jos muut eivät tuo riffejä ja minulla on niitä helvetisti, käytämme minun riffejäni. Tägtgren sanoo, että myös hänen studioltaan odotetaan nykyään orgaanisempaa soundia. – Tuntuu, että kaikilla on ollut viimeiset viisitoista vuotta helvetillinen kiire. Mutta jos minulta kysytään, muusikon on käytettävä tietokonetta työkalunaan eikä tietokoneen muusikkoa orjanaan, Tägtgren sanoo. – Tilanne on ollut tämä vuodesta 1997 saakka. Sama periaate pätee Hypocrisyn soundeihin: Worship on albumi, joka soi isosti muttei puuduttavasti. – Rakastan tietokoneita. Halusin, että Hypocrisyn soundissa on sitä orgaanista lämpöä ja sydäntä, joka sai monet vanhat metallialbumit kuulostamaan niin hyviltä. Hyvä esimerkki siitä, miten sota kaipaa joskus yhtä miestä. Jos kaikki eivät tuoneet ideoita, ei syntynyt levyäkään. Metallin ei tarvitse olla vain jompaakumpaa. Elämme ”läppärituotannon” luvattua aikaa, mutta olen aistivinani, että sen huippu on ehkäpä saavutettu. – Järkeä ja tunnetta, tunnetta ja järkeä. Vaivalloista tai ei, liian helpoksi Hypocrisyn albumien viimeistelyä ei tehdä. – Kirjoitin Warpathin periaatteessa siksi, että Horgh oli liittynyt bändiin ja tiesin, että hän kykenee soittamaan sellaisen kappaleen. Muistan, miten paljon Horghin liittyminen bändiin inspiroi minuakin, Tägtgren sanoo. Se voi olla molempia. Blastbeatiä, nopeita tuplabasareita ja helvetin painavia mutta nopeita iskuja... Hän kuvailee sitä myös Worshipin tekemisen vaivattomimmaksi osaksi. Varsinkin alapään olen vienyt usein liiankin muhkeaksi, mikä on tehnyt joistakin levyistäni turruttavaa kuultavaa. Rummut käsitellään liian täydellisiksi. Tägtgrenin mukaan soundien on käytävä järkeen, mutta ennen kaikkea niiden on tunnuttava. Tiesin asianlaidan ja viimeistelin musiikkia mahdollisimman pitkään vältelläkseni soundien ruuvaamista, hän parahtaa. Aiemmin mainittu Virus-albumi on siitä harvinainen teos, että Immortal-rumpali Horghin liityttyä bändiin kaikki innostuivat Hypocrisysta ihan uudella tavalla. – Yritin olla todella tarkka sen suhteen, ettei levy olisi ylitai alituotettu. Tägtgren jatkaa kertomalla, että hänen historiastaan löytyy muutamia kappaleita, joihin hän ei ole edelleenkään tyytyväinen. Ihan kuin laulaja lukisi sanat paperilta ja pyrkisi mahdollisimman virheettömään lopputulokseen. Olivatpa ne sitten suurta inspiraatiota, uusia muusikoita tai vaikka uutta studiokamaa. Uutta teknologiaa otetaan kyllä käyttöön, mutta sen ei anneta määrittää prosessia
”Rakastan tietokoneita. Mutta jos minulta kysytään, muusikon on käytettävä tietokonetta työkalunaan eikä tietokoneen muusikkoa orjanaan.” 47. Ne ovat aivan helvetin hyvä työkalu
Sillä on jotain tekemistä ”Heitin joskus, että minulla taitaa olla kaksi burnoutia päällekkäin, kun julkaisin levyjä niin nopealla tahdilla. Joskus join järjettömän paljon. Helpommin sanottu kuin tehty. Ei yhtä juhlaa Yksi Peter Tägtgrenin monista puolista on ollut olla todellinen juhlijoiden juhlija. Keski-ikä taisi pelastaa miehen. Kolmenkymmenen vuoden aikana hän on tehnyt bändiensä kanssa keskimäärin albumin per vuosi ja tuottanut lukemattomia levyjä. Tai Berliinissä. Hypocrisy-hommien jälkeen alan taas tehdä tuotantoja, mutta niistäkin tulen valitsemaan sellaiset, jotka oikeasti kiinnostavat minua. Jatkossa Hypocrisy ja Pain tulevat olemaan ainoat bändit, joita teen täysiaikaisesti ja joiden kanssa kierrän maailmaa. – Saan päivittäin viestejä, joissa pyydetään tekemään vierailuja, tuottamaan albumia, auttamaan studiotöissä, äänittämään, miksaamaan tai masteroimaan. Tai ihan missä tahansa isommassa kaupungissa. Totta kai se oli vain se vaikein vaihe, joka meni välittömästi ohi, kun keikka alkoi ja adrenaliinit vyöryivät kehooni, mutta tervettä se ei ollut – Ei sillä, ei se yhtään terveellisempää ole nytkään, koska niillä kerroilla kun otan, otan sitten senkin edestä, ja yleensä olen illan päätteeksi täysin naamat. Muuten sekoaisin kiertueilla. – Hypocrisy ja Pain ovat kaksi niin isoa kokonaisuutta, että ne saavat riittää, ellen sitten tee projektiluontoisesti jotain, mihin en sitoudu pitkäksi aikaa. Erona on, että ennen tätä tapahtui koko ajan. Worship on harvinaisen keskittynyt levy. Hän on liki legendaarinen juomari, jolta myös odotetetaan, tai ainakin odotettiin, maineensa mukaista toimintaa. – Nyt juon vähemmän. Se oli pakko. Ihan kaikessa. Itse juhliminen ei seurannut Tägtgrenin mukaan häntä kotiin, mutta juominen muuttui ongelmaksi siinä vaiheessa, kun hänen ammattiylpeytensä ei enää antanut periksi rellestämisen näkymiselle myös keikoilla. En enää. – Poltin itseni loppuun jokaisella albumilla. Ja vielä vähän päälle. Enkä muista niistä juuri mitään. – Vielä keikkamme intron alkaessa saatoin nuokkua taustalakanaamme vasten. – Saavuin elämässäni sellaiseen ikään ja pisteeseen, että minun oli pakotettava itseni tekemään vähemmän, Tägtgren naurahtaa vaivautuneesti ja huokaisee sen jälkeen, että hänen tekemisen haluaan voi verrata mihin tahansa riippuvuuteen. Jo Lindemann sai vanhat loppuunpalamisen oireet palaamaan. – Aiemmin kiersin ympäri maailmaa zombina. Viisi, kymmenen vuotta sitten ei ollut varmasti yhtään keikkaa, jolla et olisi nähnyt minua aivan vitunmoisessa krapulassa. Innostuksen on oltava mukana. Yleensä siinä vaiheessa, kun laitan kappaleen puhelimeeni ja kuuntelen sitä jossain muualla kuin studiossa enkä kerta kaikkiaan keksi mitään, mitä muuttaisin, annan sen olla. Eikä päätös ollut valinta. Nyt teen kappaleita siihen asti, ettei minulla ole enää uusia ideoita niiden suhteen. Nauroin joskus ääneen, kun laskeskelin, miten monta kertaa olen ollut vaikkapa Pariisissa. Tai Lontoossa. – Musiikki, olipa se sitten omaani tai jonkun muun, on asia, jota en vain voi tehdä pelkästään maksaakseni laskut. – Olen ollut liiankin pakkomielteinen. Kun teen omaa musiikkiani, en tuota muita. Se pitää minut... Riehuin niin paljon öisin, että olin puolikuollut päivisin. – Oikeanlainen rytmitys auttaa. Siitä ei ole kauhean kauan, kun viiden viikon kiertue tarkoitti kahta päivää selvinpäin. En halua enää tehdä musiikkia työkseni siinä mielessä, että se tuntuisi pakotetulta tai kuluttavalta. Nykyään yritän valikoida juhlani huolellisemmin enkä enää järjestä sellaisia joka ikinen ilta itse. No, se vitsi vanheni aika nopeasti, kun aloin olla hermoromahduksen partaalla.” 48. Heitin joskus, että minulla taitaa olla kaksi burnoutia päällekkäin, kun julkaisin levyjä niin nopealla tahdilla. Ja sen jälkeen otin vielä vähän lisää tuotantotöitä. Vielä kymmenen vuotta sitten hän kertoo edenneensä työtahtinsa ja elintapojensa vuoksi burnoutista burnoutiin. – Historiaani kuuluu paljon tilanteita, joissa olen yrittänyt repiä itseni liian moneen paikkaan ja sokeutunut tekemisilleni. Paljon vähemmän. Sitten poltin itseni loppuun jokaisella kiertueella. Nyt olen päissäni kahtena iltana ja pysyttelen muuten alkoholittomana. normaalina. – Aloin olla koko ajan joko humalassa tai krapulassa, koska jurriputket venyivät venymistään ja krapulat ne vasta venyivätkin, Tägtgren huokaisee pientä pilkettä silmäkulmassaan. No, se vitsi vanheni aika nopeasti, kun aloin olla hermoromahduksen partaalla. Nyt hän on keskittyneempi. Kieltäytymiset ja priorisointi ovatkin osa Tägtgrenin päivittäistä elämää. – Poltan kyllä senkin edestä ruohoa. Se oli sellaista sosiaalista juomista, jolla sain pidennettyä seuramiehen akkujeni elinikää, mutta eihän se kauaskantoista ollut. Ennen olisin varmasti suostunut kaikkeen. Tai jos mitään muuta ei kuulu, joku ehdottaa uutta yhteistyötä tai jonkinlaista all stars -kokoonpanoa. Kotona hinta piti maksaa korkoineen. Burnout, tuplana Kenellekään tuskin on jäänyt epäselväksi, että Peter Tägtgrenissä riittää käsittämättömät määrät energiaa, intohimoa ja paloa tehdä kaikkea ja koko ajan. – Ainoa asia, johon juomattomuudellani tähtäsin, oli tarjota ihmisille parempia keikkoja. Sillä rohkenin luottaa vaistooni. Näkisin, että se kannatti. Toivoin kuolevani, jotta minun ei tarvitsisi soittaa keikkaa, koska en uskonut kykeneväni siihen
Ja koska lääketieteen aate on periaatteessa jalo, me hyväksymme asian. Joko jotain tällaista tai mahdollisesti kulkuvälineitä, joita emme ymmärrä lainkaan. Katsoin hahmoja, jotka palvovat ristinmuotoisia aluksia taivaalla. Ne antavat perusteet kaikelle tämän maailman tylsälle järjettömyydelle ja pistävät mielikuvitukseni laukkaamaan kirjoittaessani musiikkia. Hypocrisyn konseptit ovat aina yhdistelleet faktaa ja fiktiota, todellisuutta ja fantasiaa, aitoa maailmaa ja visuaalista tieteiskuvitusta. PETER Tägtgrenin tarinointi lähtee polveilemaan läpi Worshipin sanoitusten välittömästi, kun otan puheeksi albumin ensisilmäyksellä scifimäiset kannet. – Olen nyt siis jonkinlainen keskittyneempi 3.0-versio siitä tuholaisesta, joka olen ollut lapsesta asti, hah hah! Tägtgren toteaa elävänsä oman tilansa kanssa koko elämänsä ja olevansa sinut sen kanssa. Jotain, jonka luomuksia olemme. – Ratkaisu oli rummut. Se energian määrä on ihan mielipuolista, eikä ihminen oireile sen takia pahuuttaan. Minua ei saanut aisoihin mitenkään, ja ihmettelen yhä, miten vanhempani jaksoivat yrittää kaikkia keinoja kanssani menettämättä toivoaan. Tai toimimaan eri aallolla kuin muut ihmiset. Piirsin todella surkean luonnostelman mihinkäs muuhunkaan kuin lautasliinaan. Siitä ajatuksesta Worship on tehty. – Antakaa lapsen löytää itse innostuksen kohteensa. Voi olla, että olisin polttanut koko maailman. Nämä tahot osaavat lypsää sairauksilla uskomattomat rahat. Sytytin tuleen autoja, lähestulkoon kokonaisen koulun ja kaikki leluni moneen kertaan. Olin todella, todella pahansuopa kakara. Ehkäpä siitä asti, kun jokin ihan toinen rotu istutti meidät tälle planeetalle. – Worship-nimi tuli mieleeni valmiista teoksesta. – Jos lapsen vain antaa kokeilla soittimia musiikkikaupassa, käy vetämässä edes yhdet treenit eri urheilulajien parissa, antaa hänen pelleillä vaikka maalien kanssa tai touhuta tietokoneella, monet löytävät ennen pitkään sen oman juttunsa. Maalailtuaan suurellisia teemoja Tägtgren räjähtää hervottomaan nauruun, sanoo pienten ajatusten mutatoituvan usein hänen mielessään aika värikkäiksi mielikuviksi ja muistuttaa sitten, että puhutaanhan Worshipillä muustakin. – Minusta on tullut tässä mielessä mustavalkoinen. Kiehtovia ajatuksia. – En tiedä, mitä olisi tapahtunut, jos en olisi muinoin innostunut musiikista. Ne ovat yksi harvoista asioista, joita jokainen pitkäaikainen kulttuuri kaikilla nykyisillä ja menneillä mantereilla on rakentanut, eikä niiden syntyä osata ihan täysin selittää. – Chemical Whore käsittelee lääketeollisuutta ja sitä, miten syvässä lääkekoukussa valtaosa ihmisistä on edes tajuamatta sitä. – Pahinta, mitä voi tehdä on se, että luovuttaa vanhempana siksi, että lapsi on erityisen vilkas. – Olin todella onnekas, että löysin rummut. Se on täysin joko tai -tilanne. Sieltä käsin he ovat tarkastelleet hitaasti kehittyvää ihmiskuntaa. Ne suuret pankkiirit, jotka johtavat kaikkea vain tehdäkseen lisää rahaa. Ei kokeile hänen kanssaan harrastuksia, koska on ikään kuin päättänyt, ettei siitä tule mitään tai koska se on vaikeaa. Me olemme muurahaisia. – Tämä ajatus pyöri mielessäni, kun halusin uuden levyn kansissa näkyvien valtavien ristien olevan avaruusaluksia. Joko annan kaikkeni jollekin asialle tai en tee sitä ollenkaan. Näiden aiheiden pyörittely sai Tägtgrenin pohtimaan, missä vaiheessa ihmiskunta kehittyi niin itsetietoiseksi, ettei se enää ottaisi vieraita olentoja vastaan korkeampina olentoina vaan vihollisina. Hän alleviivaa, että jokainen lapsi on yksilö eikä hän ole lääkäri tai asiantuntija, mutta kehottaa vanhempia antamaan lapsille mahdollisuuden kokeilla kaikenlaisia harrastuksia. – Niin kauan kuin ihmiskunnassa on ollut taidetta, olipa kyse sitten luolamaalauksista tai modernimmasta kirkonaikaisesta taiteesta, niissä on kuvattu valoilmiöitä, jotka ovat kovasti alusten oloisia. VILKKAAN MIELEN KUVITUS keskittymishäiriöni kanssa. Vasta vuosikymmeniä myöhemmin tulin ajatelleeksi, että enhän minä mihinkään muuttunut, vaan ilmaisutapani vaihtui tuhojen tekemisestä metallimusiikiksi, jolla teen tuhoja ihan eri tavalla. Osa meistä tiedostaa asian ja jatkaa silti muurahaisen työtään, osa taas ei edes usko sitä todeksi ja elää jonkinlaisessa illuusiossa. Kannen teki lopulta monille nimibändeille taiteillut Blake Armstrong. Sille ei voi mitään. Lääkebisnes pyörii ja rikkaat rikastuvat jälleen hieman enemmän. Aina kun ihmiset ovat kuvanneet jumalia, ne ovat tulleet taivaista. Lähetin sen levy-yhtiötuttavalleni kysyäkseni olisiko hänellä tiedossa sopivaa taiteilijaa, joka voisi tehdä luonnostelmasta jotain todellista. – Ei ole mikään salaisuus, että olen täysin keskittymishäiriöinen ja ylienerginen ihminen, Tägtgren sanoo ja kertoo sitten, ettei tiedä varmaksi, onko kyseessä add, adhd vai jotain sellaista, jolle ei ole määritelmää. He ovat eläneet siellä siitä asti, kun jääkausi runteli Maata ja sen pinnalla ei voinut enää elää. Rumpujen fyysisyys ja kovaäänisyys toimi. Äitini kertoo, että muutuin hetkessä ihan täysin. Voisin ihan hyvin olla juuri nyt vaikka vankilassa, ellen olisi aikoinaan löytänyt musiikkia, johon purkaa kaiken sen, mitä sisälläni on. Enkä tarkoita nyt sitä, että olisin ollut vähän tavallista vilkkaampi lapsi, jolla oli vaikkapa oppimisvaikeuksia. – Avaruusolennoilla tai ilman, maailmamme pyörii yhä kahden asian ympärillä: sen, että on ihmisiä, jotka haluavat valtaa, ja sen, että on ihmisiä, joiden on tultava hallituksi. – Olin lapsena todellinen painajainen vanhemmilleni ja kaikille ympärilläni eläneille. – Huomasin jo kauan sitten, että yksi scifissä ja fantasiassa toistuva teema on, että pyramidit eivät ehkä olekaan vain valtavia kivisiä hautapyhättöjä. Merten pohjissa, maan sisässä ja mitä erikoisemmissa paikoissa. En tiedä, olemmeko heidän laboratoriorottiaan vai onko kyse jostain täysin merkityksettömästä. – Greedy Bastards jyrähtää, että päättäjämme ja ihmiset, jotka hallitsevat päättäjiämme, lypsävät rahaa meiltä kaikilta. – Ehkä tämä on jatkunut tuhansia vuosia. Lopetin ilkivallan heti. – Gods of the Undergroundissa kerron näiden olentojen elävän maapallon sisällä, syvällä maanpinnan alla, ja hallitsevan sieltä kaikkea, mitä maailmassa tapahtuu. Maailma on yhtä autuasta teatteria. Olen hyväksynyt sen, ettei täysi päihteettömyys ole minulle vaihtoehto. 49. – Nämä ovat minun salaliittojani, fantasioitani ja teorioitani. Olin 8tai 9-vuotias, kun löysin jostain koulun nurkasta setin ja niitä hakkaamalla kanavan, jolla purkaa kaikkea sitä energiaa, jota minulla oli sisälläni. – En tullut toimeen muiden lasten kanssa, sytyttelin tulipaloja joka puolella ja rikoin kaikki ikkunat, jotka löysin. – Haluan ajatella, että ne ovat energianlähteitä tai -kanavia olennoille, joille meillä ei ole sanoja. Kappale itsessään syntyi ajatuksesta, miten tuntemattomat oliot suhtautuisivat tänne palatessaan hysteeriseen ja itsetuhoiseen ihmiskuntaan, joka ei ole onnistunut planeetalla ollessaan kuin tuhoamaan. Monimuotoinen keskittymishäiriö Mikä saa Tägtgrenin tekemään niin monia asioita yhtä aikaa jopa epäterveellä tahdilla. Voi olla, että tämä elämäntapa ajaa minut ennenaikaiseen kuolemaan, mutta ainakin olen elänyt sen annetun ajan juuri sillä tavalla, joka tuottaa minulle eniten sekä mielihyvää ja mielenrauhaa. Se energia elää minussa yhä, vaikka olen yli 50-vuotias. Kaikki me tavalliset tallaajat. Joten ehkäpä siellä korkeuksissa on jotain. – Maailmassa on paljon sellaisiakin pyramideja, joita emme ole koskaan nähneet. Voi olla, että dna:tamme muutettiin joitakin vuosisatoja sitten, kun katsoo, miten nopeasti evoluutiomme on lähtenyt etenemään siitä alkaen. Se saattaa olla suurin palvelus, jonka ikinä vanhempina teette
Ja iskee tarinaa taas uuteen muotoon. Lähtöpassit bändistä taas tulivat siksi, että Lee kävi vikittelemään nuorta neitoa, jonka kanssa Schuldiner oli läheisissä tekemisissä. Herääkin kysymys, tietääkö kyseinen nainen, millainen vaikutus hänellä oli death metalin varhaishistoriaan. Se tyttö oli hänelle vain helppo tekosyy erottamiselleni, Lee virnistää. Silti, kun Kam Leen kanssa on tekemisissä, tulee olla valppaana, ettei hänen mustaa, sarkasmia tihkuvaa huumoriaan ota todesta. Mitä parhain esimerkki tästä on tarina siitä, miten ja ennen kaikkea miksi Chuck Schuldiner (1967–2001) potkaisi Leen pois Deathistä vuonna 1985. Mitä klassisin syy välirikolle siis. Ehkä Lee pikemminkin välttelee liiallista totisuutta, oli aihe miltei mikä tahansa. TEKSTI JUKKA KITTILÄ PÖLKYLLÄ Ikuinen irvileuka, ainainen fanipoika 50. Sen verran ristiriitaisia versioita hän on kertonut tekemisistään Deathissä ja Massacressa, ajatuksistaan kyseisten yhtyeiden klassikoiksi julistettujen julkaisujen tasosta ja etenkin konflikteista entisten yhtyetoveriensa kanssa. Epäluotettava kertoja. Massacren kohdalla vihanpito kulminoitui viime vuosikymmenellä oikeuteen asti vietyyn kiistaan, kun entiset jäsenet Bill Andrews ja Terry Butler väittivät, ettei Leellä ja Rick Rozzilla ole oikeutta käyttää Massacre-nimeä. Lee hämmästelee yhä saamaansa tunnustusta kuolometallin pioneerina, mutta ottaa kunnian siitä, että Massacre on jälleen se bändi, joka sen olisi pitänyt aina olla. Ennen kuoloa oli punk Barney Kamalani Lee (s. Kam Lee nauraa. – Totuus on, että Chuck potkaisi minut ulos bändistä Apple Jacks -murojen takia. – Tietenkin isäni vinyylikokoelmalla on vaikutuksensa, etenkin Jimi Hendrixin jutuilla. Kahden vuoden takaisessa videohaastattelussa Lee väitti pokkana, että Schuldiner potkaisi hänet ulos yhteisestä kämpästä, koska Lee söi viimeisen kaapista löytyneen murokulhollisen. Mutta kiinnostukseni rumpujen soittamiseen heräsi teininä 1980-luvun taitteessa, kun altistuin bändeille kuten Ramones, Misfits ja The Clash. E päluotettava kertoja. Death metal on Kam Leelle kauhun musiikillinen ilmentymä. Kun käy läpi Kam Leen haastatteluita vuosikymmenten varrelta, death metal -pioneerista syntyy helposti kuva yhtenä genrensä epäluotettavimmista kertojista. Kirjallisuuden kentältä tuttu määritelmä tarkoittaa kertojaa, jonka kertoma on pääteltävissä tai ainakin tulkittavissa virheelliseksi, vääristellyksi tai puolueelliseksi. Kamppailusta oli huumori kaukana. 1966) tuli 1980-luvun alussa muotoaan hakeneelle äärimetallikentälle punk-taustasta. Hän kuitenkin korostaa, ettei punk ollut hänen musiikkikasvatuksensa varhaisin alku ja juuri
51
Hieman samoista tummanpuhuvista syistä pidin – ja pidän – kovasti myös bändeistä kuten The Cramps, The Damned ja 45 Grave. Vaikka Deathin asema kuolometallin pioneerien joukossa henkilöityy eritoten – ja perustellusti – Schuldineriin, Leen ja Rozzin merkitystä yhtyeen alkuhämärään ei tule vähätellä. Leen ensimmäiset bändiviritelmät punkkasivat Misfitsin tyyliin. Lee kuitenkin vähättelee hänelle osoitettua kunniaa death metal -laulutyylin edelläkävijänä. Uskottavuutta on syönyt se, että Massacre on hajonnut ja palannut eri muodoissa 35 vuoden saatossa miltei kymmenen kertaa. Erityisesti minua puhutteli Misfits, kauhusävyjensä ansiosta. Ja teennäisyyden tunnistaa aina. Kaupungin punk-skenen laimentuessa Leen huomion kiinnitti metallimusiikki ja hän siirtyi rumpaliksi Iron Maidenja Raven-covereita soittaneeseen yhtyeeseen. Saman kutsun olivat kuulleet myös käytävillä vastaan tulleet Chuck Schuldiner ja Rick Rozz. Deathiä seurasi bändi, jonka solistina Lee ennen kaikkea tunnetaan. Alaikäisinä hiivimme kavereitteni kanssa sisään takaovesta. Hän keskittyy viestinsä välittämiseen, ei brutaaliuden ääriin kurkottavaan kurnutukseen. Massacren olivat perustaneet Rozz, myöhemmin Obituaryyn liittynyt kitaristi Allen West ja rumpali Bill Andrews, joka soitti myöhemmin Death-klassikoilla Leprosy (1988) ja Spiritual Healing (1990). – Tyylini toimii, koska se tulee minusta luontevasti, en ole koskaan teeskennellyt mitään. Lee toimi Deathissä paitsi rumpalina myös varhaisten demojen laulajana. PÖ LK YL LÄ 52. Monet solistit unohtavat, ettei örinässä ole kyse vain siitä, miten matalalta ja brutaalisti vedät. Leelle levy on häpeäpilkku. Massacresta tuli vitsi – ja vitsinä se on pitkän, pitkän aikaa pysynyt. Albumin musiikki oli Rozzin johdolla kyhättyä umpikömpelöä asennemetallia. Kun high school kutsui, kuului myös synkeämmän metallin kuten Venomin, Hellhammerin ja Mercyful Faten kutsu. – Minut puskettiin syrjään, ideani sivuutettiin ja Rozz muutti bändin itsensä irvikuvaksi. Warrior keskeisenä vaikuttajanaan Lee on aina pyrkinyt ulosannissaan selkeään artikulaatioon. Olennaista on, teetkö juttusi tyylillä. Uuden yhtyeen syntymistä ei voinut estää. En jaksa kiinnostua, jos solistin äänenkäyttö on teennäistä, pakotettua. Deathin ja Rick Rozzin tiet erkanivat vuoden 1985 Infernal Death -demon jälkeen. – Kotikaupungissani oli yökerho, jossa järjestettiin punk-klubeja. Kiitelty on myös yhtyeen ensimmäisen paluun myötä syntynyt debyyttialbumi From Beyond (1991). Ennen samana vuonna tapahtunutta kohtalokasta muroepisodia Kam Lee oli mukana muutamalla treeniäänitteellä, minkä jälkeen hänet korvasi D.R.I:stä poimittu, vuonna 1986 Hiraxiin siirtynyt Eric Brecht. Kun kolmannella kierroksella syntyi kakkosalbumi Promise (1996), bändiä eivät yhdistäneet From Beyondiin kuin nimi, Rozz ja Lee. Hellhammerja Celtic Frost -solisti Tom G. – Kun punk viimein kantautui korviini, se oli aivan jotain muuta kuin se tyypillinen diskoroska, joka soi kaikkialla. Yhtyeen demot Agressive Tyrant ja Chamber of Ages (1986) ovat puhutelleet Deathin varhaisdemojen lailla monia sittemmin death metalin ja muiden äärimetallimuotojen saralla meritoituneita. Hyppäsin aina sekaan ja slämmäsin kiukun ulos itsestäni. Vuosikymmeniä roskikseen Massacre on ehtinyt olla olemassaolonsa aikana kuolometallikentällä sekä keskeinen vaikuttaja että naurunaihe. Hänen soundissaan on lennokkuutta, ei mitään keinotekoista. Punkin mielipuolinen raivo ja angsti puhutteli kasvavassa iässä ollutta Leetä vastapainona radioaaltoja 1970-luvun lopulla hallinneelle musiikille. Vuonna 1983 kolmikko perusti Venomin kitaristin taiteilijanimen napanneen Mantas-yhtyeen, josta muotoutui vuotta myöhemmin Death. Keikoilla nuoret punkkarit vetivät slam danceä, joka oli varhainen versio mosh pitistä. Pidän kyllä monista todella matalalta vetävistä solisteista, esimerkiksi Avulsedin Dave Rotten on huikea. Se oli likaista ja rujoa
– Minua ei vetele naruista kukaan. – Tämä levy repii ison kasan sivuja Massacren historiasta. Lee ei ollut mukana Back from Beyond -albumilla (2014), jolla Rozz ja basisti Terry Butler – jälleen yksi Death-veteraani – palasivat kuolometalliin, mutta perin persoonattomaan sellaiseen. Vain säälittävät, heikot paskiaiset tarrautuvat menneeseen. Lee ja Rozz keikkailivat tovin nimillä Massacre X ja Gods of Death. Kuten mainittua, hän on sarkastinen irvileuka, joka varoo ottamasta asioita liian vakavasti. Olen kauhuaddikti, ja death metal on täydellinen musiikillinen ilmaisukeino rakkaudelleni. Ja katsopa, missä tilanteessa maailmamme on nyt. – Pilkkaan kaikkea tuollaista, sillä mitä termi ”skene” todellisuudessa tarkoittaa. Misantrooppina tunnen sukulaisuutta hänen teostensa perustana oleviin näkemyksiin. Sanoinkuvaamaton, nimeämätön, rienaava pelko on osa jokapäiväistä ”Olen liian vanha tuhlaamaan aikaani itkupilleihin ja itserakkaisiin kusipäihin. Ja minun ylitseni ei kävele enää kukaan. Vapaamatkustajiin, jotka eivät välitä bändin rehellisyydestä ja ajavat vain omaa agendaansa. Sitten Rozz heitti jälleen hyvästit, mutta Lee jatkoi kamppailua, joka johti lopulta Resurgenceen, Leen johtaman Massacren lokakuussa julkaistuun uuteen albumiin. – Ihmisviha on Lovecraftin tuotannon elementeistä se, joka vetoaa minuun erityisesti. Joko olet kyydissäni tai hyppäät vittuun ja äkkiä!” 53. Muistakaa omat juurenne. Metalliväki puhuu yhtenäisyydestä ja veljeydestä, mutta heidän joukostaan löytyvät nopeimmat selkäänpuukottajat ja takinkääntäjät, joita olen koskaan kohdannut. Ja he tekevät niin siksi, että heidän elämänsä on tyhjää ja merkityksetöntä. Kuolometallin merkitys Leelle ei ole koskaan horjunut. Leen huumori ja tarkoituksellinen asioiden vääristely onkin lietsonut vuosien saatossa entistä enemmän pahaa verta hänen ja muiden Massacre-veteraanien välille. Aiemmin koin, että minun täytyy selittää oma kantani kaikkeen tapahtuneeseen. Elämäni on liian lyhyt siihen, että antaisin kusipäiden – eli ihmiskunnan enemmistön – pilata päiväni. Me kaikki aloitimme pohjalta, joten älkää paskoko niiden päälle, jotka yrittävät aloittaa nyt. Ei toki ole minun asiani neuvoa, miten kunkin tulisi musiikkinsa kuunnella. Jos fanit eivät kuule selkeitä kauhuyhteyksiä, se on heidän omaa hölmöyttään. Kun Lee ja Rozz vuonna 2017 hautasivat sotakirveen, Butler ja Andrews käynnistivät oikeustaistelun Massacre-nimestä. On paljon arkajalkoja death metal -faneja, jotka karttavat kauhuelementtejä kuin kakarat, jotka napsivat parsakaalin ja pavut pois lautaselta ja yrittävät syöttää niitä pöydän alla odottavalle koiralle. Levy on, kuten lupaa, tunnistettava jatko-osa From Beyondille, konstailematonta death metalia. Vapaamatkustajiin, jotka eivät välitä bändin rehellisyydestä ja ajavat vain omaa agendaansa. On karmeaa, kun nuoremmat bändit mielistelevät ja hännystelevät keitä tahansa pidempään kuvioissa olleita. Ne on parempi viskata roskikseen, jonne ne kuuluvat. Mutta loukkaapa heitä, naarmuta heidän yliherkkää egoaan, ja he purskahtavat itkuun. – Olen oppinut luottamaan vaistooni. Joka kerta, kun vaistoni on sanonut, että jotain on vialla, niin on myös ollut. Mutta vitut. En suostu enää olemaan mukana missään, mikä tuntuu vähääkään väärältä. Kaikesta uhmakkuudesta huolimatta metallimaailmasta ei löydy sellaista yhteisöllisyyttä, jolla olisi mitään käänteentekevää annettavaa ihmisyydelle. – Olen aina pysynyt uskollisena itselleni. Joko olet kyydissäni tai hyppäät vittuun ja äkkiä! – Kuulostaa varmaan ilkeältä, mutta elämä ei ole mukavaa. En ole antanut trendien ja skenetyksen muuttaa sitä, kuka olen. – Death metal on minulle kauhuestetiikan täydellisin ilmentymä. – Ja kun alkuun päästiin, sanottakoon, etten todellakaan voi sietää nuoleskelijoita. Niin mitätöntä, niin naurettavaa. Ja viruspandemia toi sen entistä näkyvämmäksi. Hän ei mainitse ketään nimeltä, mutta painottaa, että joillain yhtyeen entisillä jäsenillä on uskolliset seuraajansa, mielistelijänsä. Sitä Lee ei voi muuttaa – eikä enää haluakaan. Jos Misfits on Leen varhaisin musiikillinen kauhuvaikuttaja, jo From Beyondilla kävi selväksi ja Resurgencellä entistä selvemmäksi, kuinka paljon kauhukirjallisuuden suuri muinainen, HP Lovecraft, merkitsee hänelle. Se, mitä lautaselle tapahtuu, kun se lähtee keittiöstä, ei ole minun ongelmani. Jos se tarkoittaa, että joudun potkaisemaan jonkun ulos bändistä, niin tapahtukoon. – Teinivuosieni punk-piireistä minulla on yhä hyviä ystäviä, joiden kanssa olen säännöllisesti yhteydessä. – Monet metallityypit yrittävät kaikkensa olla ilkeitä kovanaamoja, aina naama peruslukemilla. Vietätkö itse vuosikausia selittäen miksi erosit siitä ja siitä exästäsi. En voi väittää viettäväni enää aikaa monienkaan metallityyppien kanssa, mutta toki niistäkin piireistä löytyy muutamia uskollisia ystäviä. Jos et pidä puoliasi, useimmat ihmiset kävelevät ylitsesi. Lee tietää olevansa joidenkin silmissä se lukuisten Massacre-konfliktien pahis. Kauhua se kaikki on Resurgence-levy osoittaa, että Lee toimii itse kuten saarnaa. Kaikki nuo poseeraajat ja mammanpojat loukattuine tunteineen jauhavat paskaa netissä, paasaavat mini-imperiumiensa kaikukammioissa vain siksi, että mielistelijänsä masturboisivat heidän egojaan. Kastike ja liha kyllä kelpaavat, mutta kaikki muu heitetään menemään. Vaikka nuo sivut ovat Leelle ongelmajätettä, hän myöntää oppineensa niistä paljon – etenkin luottamaan itseensä ja olemaan hyvin skeptinen, kun häntä pyydetään luottamaan muihin. – Jumalauta, kyse on sentään underground-metallista! Lakatkaa olemasta mahtailevia paskiaisia ja muistelkaa mistä tulitte, millaista oli olla fanipoika tai -tyttö. Katkaisen narut saman tien, jos joku paskakasa yrittää leikkiä kustannuksellani. Punk-menneisyytensä myötä hän ei ole koskaan sietänyt metallimaailman ryppyotsaisuutta ja on hyökännyt sitä vastaan aina kun mahdollista. Hapannaamojen ravistelija Sinnikkyydestään huolimatta Lee tuskin olisi tänä päivänä Massacren keulilla, jos hänellä ei olisi huumorintajua selviytymiskeinonaan. Erityisesti Lee paheksuu kaikenlaisia rocktähteyden elkeitä, joilta ei voi välttyä metallipiireissäkään. Kaiken sen metallimahtailun ja kovanaamailun takana olikin pelkkää valitusta, ininää ja syyttelyä. Vain pienenpientä osasta todellisesta maailmasta. Olen kokki, joka tekee parhaan mahdollisen aterian. Olen liian vanha tuhlaamaan aikaani itkupilleihin ja itserakkaisiin kusipäihin
Heidän työnsä rehellisyys ja paneutuneisuus on todella vaikuttavaa. Kokeilu jäi ainoaksi. Possessed-solisti Jeff Becerra otti ja älähti aiheesta. Yksi parhaista kauhusarjakuvalafkoista on Eibon Press, jonka julkaisut peittoavat valtavirtakaman kevyesti. Resurgencen kuvaileminen From Beyondin jatko-osaksi on perusteltua muutenkin kuin musiikillisesti. Meidän täytyi kaivautua takaisin juurillemme. Sarjakuvataiteilijana hän sen sijaan on kunnostautunut vannoen siinäkin taidemuodossa kauhun nimeen. En todellakaan koe itseäni erityisen tärkeäksi. On mahtavaa, että olemme palanneet alkupisteeseen ja hän on taas mukana menossa. On kuitenkin turha odottaa, että Kam Lee röyhistelisi rintaansa vanhoista tekemisistään puhuessaan. Siinäkin mielessä se on hyvin lähellä death metalia. Succubusin seuraajan paikan ottaa Spawn of the Succubus, Corpse Grinderin jatkeena on – kuinkas muutenkaan – Return of the Corpse Grinder. Nelikymppiset fanit hehkuttavat minulle, miten ovat varttuneet minua kuunnellen. – Kauhusarjakuvilla on aina ollut undergroundissa oma vannoutunut fanikuntansa. Niin iso osa Leen elämää kuin Massacre ja kamppailu yhtyeen ympärillä on ollutkin, hän on ehtinyt vaikuttaa myös lukuisissa muissa orkestereissa. En lähtenyt tekemään death metalia tullakseni rikkaaksi, rocktähdeksi tai ikoniksi, minähän vihaan sellaista touhua. Toisin kuin väliin mahtuvina vuosina, Lee pitää nyt ratista kiinni vankasti. Hän kyseenalaisti Possessed-yhtyeen roolin genrenimikkeen luojana, siitäkin huolimatta, että yhtyeen Seven Churches -debyytiltä löytyy kappale nimeltä Death Metal. Vastapainoksi ansioluettelosta löytyy pitkä lista death metal -kokoonpanoja. Jeff, Necrophagian Killjoy, Masterin Paul Speckmann… ja Chuck… He kaikki ansaitsevat paikkansa korokkeella. Samaisessa videohaastattelussa, jossa hän kertoi Chuck Schuldinerin antamien lähtöpassien syistä, Lee esitti erinäisiä näkemyksiä siitä, mistä death metal -termi todella tulee. Lovecraftin vahva vaikutus ei ole saanut Leetä kokeilemaan kykyjään kirjailijana. Borders bassotteli Massacren ensidemoilla, mutta ei ole soittanut death metalia bändin ensimmäisen, vuonna 1987 tapahtuneen hajoamisen jälkeen. Se tuntuu niin epätodelliselta. – Tärkeintä elämässäni on ollut vaimoni kohtaaminen. – Olen pysynyt yhteyksissä Mikeen kaikki nämä vuodet. Onko lopulta edes tarvetta tietää, kuka termin loihti. Se tuntuu niin epätodelliselta. En todellakaan koe itseäni erityisen tärkeäksi. – Olen yhä ihan hämilläni, kun tyypit kertovat minulle, millainen vaikutus vanhoilla jutuillamme on ollut heidän elämäänsä. En voi olla täysi kusipää, jos tuo älykäs, kaunis nainen on pysynyt vierelläni kaikki nämä vuodet. Sarjakuva on taas yksi reitti, jonka kautta kauhu voi kukoistaa. Jeff lunastakoon oikeuden kutsua itseään death metalin keksijäksi. – Olen aina rakastanut sarjakuvataidetta, etenkin kauhuaiheisia sarjakuvia. Se merkitsee kirjoissani todella paljon. – Tällä levyllä ei yksinkertaisesti ollut muuta mahdollisuutta kuin olla mahdollisimman selkeä seuraaja debyytille, koska mikään sen aiemmista seuraajista ei ole edustanut bändin todellista olemusta. Mikella on vanhan koulun ajattelutapa, jonka moni on kadottanut. Kaivuun voi sanoa onnistuneen. – Ei minulla ole oikeasti mitään hajua, kuka tuon termin on keksinyt. ”Nelikymppiset fanit hehkuttavat minulle, miten ovat varttuneet minua kuunnellen. – Viimeistään nyt pitäisi olla selvää, ketkä olivat ne, jotka estivät Massacrea olemasta se bändi, joka meidän olisi pitänyt olla – ja kuka toteutti yhtyeen kunnianpalautuksen! Jos ihmiset eivät osaa päätellä oikeaa vastausta, he ovat valheellisten messiaidensa sokaisemia. Akatharta-yhtyeessä hän kokeili funeral doom -sävyjä, omaa nimeään kantavassa triossa taas nuoruutensa horror punkia. Kun häneltä kysyy, mitkä ovat hänen tärkeimpiä taidekokemuksiaan musiikin, Lovecraftin ja sarjakuvien ohella, ihmisiin penseästi suhtautuva vääräleuka vakavoituu puhumaan yksityiselämänsä taiteesta. Kauhusarjakuvat kehittyivät varhaisista kioskikirjoista 1950-luvun loistoonsa, ja tänäkin päivänä tehdään paljon erittäin hyviä underground-kauhusarjiksia. Vuonna 2011 Lee kokeili näyttelijän kykyjään sarjamurhaajan roolissa halpiskauhurainassa Deep Seeded. Ja nyt hän on olennainen osa Massacrea! Kenen keksintö. Aloitusbiisi Eldritch Prophecy siteeraa From Beyondin avaajaa Dawn of Eternityä. Siihen on tullut nyt muutos. Kitaristi Rogga Johansson on ollut viimeisen 15 vuoden aikana tärkeässä roolissa noissa bändeissä ja sitä kautta minunkin elämässäni. Hän on rehellinen ja kunnioittaa kanssaihmisiään aidosti. Sellainen on täyttä riistoa, ei lainkaan sitä, mistä todellisessa undergroundissa on kyse. elämääni, koska näen ihmiskunnan sairaana, katalana viruksena ja minulla on epämukava olo omissa nahoissani – puhumattakaan siitä, että joudun päivittäin tekemisiin karmaisevien ihmisten kanssa. Kunnian palauttaja Jos puhutaan pitkistä ihmissuhteista, Kam Lee on tuntenut Mike Bordersin vielä kymmenkunta vuotta pidempään kuin vaimonsa. Koen yhä olevani fanipoika, kauhuaddikti, täysi nörtti.” PÖ LK YL LÄ 54. Vai onko vääräleualle viihdyttävämpää virnuilla ja seurata iänikuista vääntöä siitä, kuka sen keksi ja kuka ei. – Olen ylpeä joka ikisestä yhtyeestäni. Koen yhä olevani fanipoika, kauhuaddikti, täysi nörtti. Kulki kuolometallin kehitys mihin suuntaan tahansa, Deathin ja Massacren varhaisten levytysten merkitys musiikkityylin muotoutumisessa on kiistaton, horjumaton. Kolmen vuosikymmenen välimatka ei kuulu tyylillisesti. Eritoten arvostan nyt jo hajonneita Bone Gnaweria ja The Grotesqueryä. Hän on otettu, ei ylpistynyt. Kansitaiteessa, biisien nimissä ja lyriikoissa on kytköksiä 30 vuoden taa. Palataanpa vielä ajatukseen Kam Leestä epäluotettavana kertojana. No niin, huomaatkos, punk-juureni nousevat taas pintaan. Hän on paras ystäväni, olemme olleet yhdessä 26 vuotta. Borders liittyi Massacreen 2019 ja on Leen ohella ainoa yhtyeen vanhaa polvea edustava jäsen. Hän on mahtava tyyppi ja annan hänelle mieluusti kunnian siitä, hän todellakin ansaitsee sen
Legendaarinen Kokeile paikallisella kauppiaallasi!. Maahantuonti: Studiotec Oy | Kuusiniemi 2, 02710 Espoo | puh. Mallistosta löytyy sopivat nupit, kaapit ja combot niin tiukimpaan metallimättöön kuin sielukkaaseen bluesiin tai rautalankaan & rockabillyyn. 0207 512 300 | sales@studiotec.f | www.studiotec.fi Orangen räväkkä ulkonäkö on palvellut rock-muusikoita jo vuosikymmeniä isoimmista festareista ja nimekkäimmistä artisteista alkaen, mutta teknologia ja soundi eivät ole jämähtäneet vain jollekin tietylle vuosikymmenelle
Muun muassa Primal Fear, Freedom Call, Gamma Ray ja Edguy julkaisivat mahtavia albumeja ja muutama sittemmin suurempaan maineeseen noussut nimi lanseerasi debyyttinsä. Kukaan porukasta ei ole tehnyt sittemmin kummempaa uraa missään bändissä, mikä on todella sääli niin ukkojen lahjakkuuden kuin koko genren kannalta. Vajaan kolmen vartin mittainen Awakening the World ei ole virheetön levy, mutta debyytiksi se on lähes täydellinen suoritus. Ajattelin, että mitä helvettiä, eihän kukaan tee tällaista musiikkia! Parikymmentä vuotta myöhemmin olen yhä yhtä ällistynyt jokaisella kuuntelukerralla. Highlander-projektin tuhkista noussut porukka teki jotain sellaista, mitä en ymmärrä täysin tänäkään päivänä. 56. Osa lyriikasta on kaikessa pullistelussaan aika vaivaannuttavaa, mutta metallitotuudesta uhoaminen tuo ainakin näissä biiseissä hymyn huulille. VUOSI 2001 oli power metalissa uskomattoman hienoa aikaa. Yhtyeessä on järjettömällä tahdilla patteristoaan takova rumpali, molemmat instrumenttinsa taidokkaasti solmuun pistävä kitaristi-kiipparisti, tolkuttoman nopea basisti ja ennen kaikkea aivan uskomattoman lahjakas solisti. Kaikkein korkeimmatkin nuotit kuulostavat täysin vaivattomilta, vaikka Heiman eläytyy sanomaansa kuin hänen elämänsä riippuisi siitä. YHTYE julkaisi toisen albuminsa A Flame to the Ground Beneathin pari vuotta myöhemmin. Ensiteoksensa pisti pihalle myös Lost Horizon, jonka tarina jäi surullisen lyhyeksi. Miksauksessa on toivomisen varaa, mutta se myös tuo levyyn tietynlaista 2000-luvun alun henkeä. Heiman ja kitaristi Fredrik Olsson jättivät yhtyeen vuonna 2004 perustaakseen Heedin, joka sekin hajosi neljän vuoden ja parin julkaisun jälkeen. Teos jatkaa tunnistettavassa hengessä, mutta ei ole läheskään edeltäjänsä veroinen. Levyä kuunnellessa tulee yksinkertaisesti valtavan hyvälle tuulelle. HELLOWEENIN ja muiden heavy-pioneerien vaikutusta Lost Horizoniin ei käy kiistäminen, mutta ryhmä onnistui luomaan inspiraation ympärille aivan oman maailmansa. Vielä tässä vaiheessa nelihenkisellä bändillä on koko paketti kasassa. Täydelliset soturit LOST HORIZON Awakening the World MUSIC FOR NATIONS 2001 TEKSTI ELLI MUURIKAINEN SALAMYHKÄ POLKU PIENILLE SUURILLE LEVYILLE Vuosituhannen vaihteessa syntynyt Lost Horizon ei ole vain unohdettu, vaan jo kättelyssä harmittavan tuntemattomaksi jäänyt ryhmä, joka mullisti ainakin allekirjoittaneen käsityksen tuplabassarivoittoisesta melodisesta hevistä. Mahtipontisen energiset kappaleet ovat keskenään hyvin erilaisia, ja introt, outrot ja välisoitot sujahtavat kokonaisuuteen täysin saumattomasti. Muistan yhä hetken, kun kuulin ruotsalaisyhtyeen levyä ensimmäistä kertaa. Daniel Heimanin soundi on hyvin omintakeinen ja miehen äänialakin todella laaja. Sen jälkeen bändi on ollut käytännössä jäissä, vaikka sen historiaa huokuvilta nettisivuilta on yhä löydettävissä muutama pätkä ”seuraavalla albumilla” kuultavista biiseistä. Sanoituksissa liikutaan vahvasti Manowarin viitoittamalla tiellä. Genren perinpohjaisesta koluamisesta huolimatta en ole onnistunut törmäämään vielä yhteenkään näin poikkeukselliseen ja omaleimaiseen bändiin. Sen kertovat jo kappaleiden nimet kuten Sworn in the Metal Wind, Heart of Storm ja The Kingdom of My Will. En pidättelisi hengitystäni sitä odotellessa, sillä merkittävä osa yhtyeestä on poissa. Biisit ovat todella monipuolisia ja mukaansatempaavia, eikä vähiten siksi, että niiden rakenteet ja laulujen rytmitykset eivät tottele mitään kirjoitettuja sääntöjä
KISSin The Elderin, mutta myös monet 1970ja 1980-lukujen progejutut mieleen tuova teos on melodisesti ja sovituksellisesti niin kiinnostava, että se alkaa vaatia välitöntä toistoa. Harmi että albumit ovat liian tasapaksuja, vaikka soitto on priimaa ja sävellystyö perinnetietoisen oivaltavaa. Lordi oli profeetta omalla maallaan vielä silloin, kun monsterikomppania teki suomalaisen viihdemusiikin historiaa voittamalla Euroviisut. Molemmat levyt ovat toki sinällään hyvin tehtyjä. Abracadaver edustaa modernin groovaavaa thrash metalia, mutta yksikään levyn kappaleista ei erotu edukseen. Killection oli kuvitteellinen kokoelmalevy, jonka biisit tehtiin siten kuin ne olisivat olleet yhtyeen aiemmin julkaistua materiaalia aina 1970-luvulta lähtien. Sceletric Dinosaur myötäilee härskisti Hotter than Hellin retrosoundia ja sovituksia. Superflytrap on diskometallin proto-inkarnaatio ja Abban perillinen, mutta veikkaisin sen kumartavan vahvasti myös KISSin Dynastyn ja Unmaskedin suuntaan. Lordin ensimmäinen kokopitkä Get Heavy ja siltä irrotettu ykkössingle Would You Love a Monsterman. Hirviörockryhmä Lordi sai alkunsa pääarkkitehtinsa Tomi ”Mr Lordi” Putaansuun ideasta jo 1990-luvun alussa. Siksi Lordiversitystä kehkeytyi lopulta seitsemän levyn mittainen paketti. Näillä levyillä Lordi-miehistö näyttää senkin, miten vahvoista tarpeista heidät on soittajina tehty. Sen jälkeen yhtye on tehnyt uraa lähinnä Keskija Etelä-Euroopassa. Lordiversity on hyvin tekijänsä näköinen kokonaisuus, joka ammentaa vahvasti Putaansuun musiikillisten sankarien galleriasta. rymistelivät framille heinäkuussa 2002 – juuri ajallaan koko valtakunnan sisäänsä kietoneen hevibuumin alkajaisiksi. Kolmoslevy The Masterbeast of the Moon on levyistä ensimmäinen, joka nappaa kuulijasta niskalenkin. Lordiversity on millä tahansa mittapuulla ennakkoluuloton ja huikea metallimusiikillinen hanke, joka myös voittopuolisesti onnistuu. Kaksikko edustaa edeltäjänsä ohella Lordiversityn sävellyksellisesti onnistuneimpia kokonaisuuksia ja pärjäisi loistavasti omillaankin. Samoin tekevät seuraavat Abusement Park ja Humanimals, joista ensimmäinen ammentaa roisimmasta 1980-luvun puolivälin hard rockista jälkimmäisen keskittyessä kepeämpään aikuisrokkiin. Ja Lordi on juuri se yhtye, jonka tällainen eepos piti tehdäkin. Lordiversityn kaksi viimeistä albumia sotkeutuu samoihin vaikeuksiin kuin kaksi ensimmäistäkin. Alkaessaan säveltää uutta musiikkia koronatauon alkajaisiksi Putaansuu ei halunnut pudottaa panoksia, ja ainoa keino pistää Killectioniä paremmaksi oli toteuttaa koko kuvitteellinen albumikatalogi. Jaakko Silvast Sen seitsemää sorttia hirviölevyjä Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa LORDI Lordiversity AFM ARVIOT 57. Ainakin tässä osoitteessa mainitun levykolmikon pariin palataan vielä useita kertoja. Myös Mr Lordin leimallinen ääni taipuu kappaleisiin yllättävän saumattomasti. Kolme ensimmäistä levyä esimerkiksi peilaa suoraan KISSin ensimmäisen vuosikymmenen tekemisistä. Uutta musiikkia Lordi on julkaissut tasaiseen tahtiin, ja bändin juuri ennen koronapandemiaa ilmestynyt kymmenes studioalbumi Killection sysäsi liikkeelle sen massiivisen ja ennennäkemättömän järkäleen, josta tässä tekstissä puhutaan. Sama pätee industrial metal -muotilla valettuun Spooky Sextravaganza Spectaculariin
Mainittujen lisäksi Wolfen yhteistyökumppanin Ben Chisholmin sekä Cave In -nokkamies Stephen Brodskyn sisältävä kokoonpano kuulostaa toden totta osiensa summalta. Convergen nelikosta seitsikoksi laajentaneet vedot johtivat onneksi myös uuteen musiikkiin. DREAM UNENDING Tide Turns Eternal 20 BUCK SPIN Tomb Moldista tuttu kitaristi Derrick Vella ja Innumerable Formsissa vaikuttava multi-instrumentalisti Jason DeTore ovat pistäneet pystyyn vanhan koulukunnan death doomia palvovan yhtyeen. Jos Dream Unendingin levy olisi julkaistu 25 vuotta sitten, siitä olisi muodostunut genren klassikko. Sen soinnissa on voimakkaita vaikutteita ”Peacevillen triolta” eli Paradise Lostilta, My Dying Bridelta ja Anathemalta. Vaikka musiikki on ajoittain kevyttä, sitä ei ole koristeltu millään ylimääräisellä krumeluurilla. Mieli kaipasi vain ja ainoastaan yhteen paikkaan: takaisin Convergen ja Chelsea Wolfen maailmaan. Nyt se on ”vain” hyvä levy. Tide Turns Eternal on siitä mielekäs tapaus, että yhtye on tajunnut pitää homman simppelinä. Oli miten oli, parivaljakon debyyttilevy on onnistunut teos. Etenkin jälkimmäisen varhaistuotanto on pinnalla. Ja nimenomaan kolmella pisteellä. Mikko Malm täneestä erikoiskeikasta vuonna 2016. Hardcore-legendan ja nykygoottilaisuuden synkeäntyylikkään sanansaattajan yhteistyö sai alkunsa muutamasta Convergemateriaalia uuteen uskoon pisARVIOT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 58. Melankolinen tunnelma ja viipyilevät melodiat ovat avainasemassa, mutta havaittavissa on myös hieman kosmisempaa sävyä. Levyssä on Convergen kaaosta, Wolfen painavaa mystiikkaa ja Cave Inin vaihtoehtorockia. Karvat eivät meinanneet taittua takaisin lepoasentoon millään. Paitsi että artistit täydentävät toisiaan, heidän maailmojensa törmääminen luo ennen kuulematonta, väkisin pauloihinsa kutsuvaa jännitettä, jonka johdattimeCONVERGE Bloodmoon: I EPITAPH Ei jumalauta… Siinä päällimmäinen ajatus tämän taideteoksen ensikokemisen jälkitiloissa. Kielisoittimista vastaavan Vellan esittelemät riffit ja melodiat ovat laadukasta tavaraa, eikä DeToren sopivan irtonaisessa rumpaloinnissa ja mureassa örinässäkään ole valittamista. Onko kompulsiivinen pinkfloydismi tämäntyylisen metallin esittäjillä jotenkin verissä
Niinhän Darkwoodsin muutkin levyt ovat tehneet. Sittemmin tahti rauhoittuu jyräävämmäksi melankoliaksi. Eetu Järvisalo THY KINGDOM WILL BURN Thy Kingdom Will Burn SCARLET Kouvolalainen Thy Kingdom Will Burn yhdistelee melodeathissään varsin miellyttävästi varhaisen At the Gatesin ja Hypocrisyn musiikillisia elementtejä. Kuolometallin Totoksi, Def Leppardiksi ynnä muuksi luonnehditun 25-vuotiaan yhtyeen uutuus on hengeltään totutun aikuismainen ja kultivoitunut. na toimii Kurt Balloun – kenenkäs muun – takuutoimiva tuotanto. Vesa Siltanen KHEMMIS Deceiver NUCLEAR BLAST Khemmisin sisäsiististä ja tyylikkäästä doomailusta tulee mieleen samettitakissaan punaviiniä nauttiva, kaihoisasti takkaan tuijottava dandy. Uudella tuplalevyllä yhtye purkaa puolestaan läheisen ystävän ja pitkäaikaisen managerin menehtymisen aiheuttamia tuntoja – surua, kaipausta ja menetyksen tunnetta. Omnium Gatherum on kirjoissani yhä kova tekijä, mutta bändin tämänkertainen ulostulo ei aukene tai puhuttele kunnolla. Joni Juutilainen MASTODON Hushed and Grim WARNER Atlantalaisnelikko aloitti uransa huikealla neljän albumin suoralla. Tuttuja kaikuja ja raskautta kaukaa sludge-menneisyydestäkin kuuluu, ja soundin tunnistaa oitis Mastodoniksi. Valtavimmat tunnekuohut aiheuttavat silti häikäisevän laaja-alaisesti tunnelmoiva Enemy ja tulisieluisesti viiltävä päätöskappale This House Has No Name, jonka aikana tulee miltei itku. Eetu Järvisalo DARKWOODS MY BETROTHED Angel of Carnage Unleashed NAPALM Edellisen levynsä Witch-Huntsin vuonna 1998 julkaissut kiteeläisbändi ei ole ollut mahtipontisen black metalinsa kanssa koskaan aivan alansa kuuminta kärkeä. Paria pientä suvantohetkeä lukuun ottamatta se myös kantaa hyvin koko pitkän mittansa. Odotukset bändin uuden albumin suhteen tuntuvat nousseen silti monella metallifanilla huippuunsa. Katuojista ponnistava rosoisempi sludgeilu on musisoinnistaan todella kaukana. Kuulailla kitaralurituksilla, keskitemporaskaudella ja pohtivalla atmosfäärillä varustetut sävellykset ovat sinänsä oikein raikkaan kuuloisia. Etenkin komea päätöskappale Season of Sorrow lämmittää mukavasti. Niitä vartoessa tämä esikoisopus toimii hyvänä odotusmusiikkina. Jos aiheessa on sulateltavaa, sitä on tällä kertaa myös yhtyeen musiikissa, ehkä enemmän kuin koskaan aiemmin. Vaikka levylle on ehkä tietoisestikin valittu kokeilevampi linja, liian samankaltainen eeppinen maalailu puuduttaa pidemmän päälle. Matti Riekki OMNIUM GATHERUM Origin CENTURY MEDIA Kotkan lahja suomalaiselle melodiselle death metalille – tai niin kutsutulle adult oriented death metalille – julkaisee yhdeksännen levynsä. Levyn yhdeksän kappaletta muodostaa teemallisesti yhtenäisen kokonaisuuden, joka pureutuu eksistentialistisiin kysymyksiin alkuperästä. Kaihoisan, traagisen ja raivoisan välillä virtaava atmosfääri on tuttua, mutta katsannollisesti seistään jälleen jonkin uuden edessä. Levy on täydet pisteensä ansainnut. Runsas kaunis valo kajahtelee eteeristen harmonioiden muodossa vain kietoutuakseen painavasti vellovan tuomion syleilyyn. Joissain kohdin käytetty uhoava örinäosasto tuntuu melkein päälleliimatun liioitellulta eikä oikein sovi kokonaisuuteen. Vuonna 1994 startannut bändi on musiikkinsa suhteen perinnetietoinen ja Angel… kuulostaa luontevalta jatkeelta WitchHuntsille. Suurimmat muutokset ovat tempojen roima lasku sekä eteeristen tunnelmien ja polveilevan progressiivisuuden lisääntyminen. Ja voi jestas, kuinka henkeäsalpaavaa myllerrystä bändin kahdeksas pitkäsoitto sisältää. Vielä kun kirsikaksi kakun päälle on lisätty hieman Sentencedin melodista kaihomieltä, ollaan sangen optimaalisen reseptin äärellä. Levyn avaava Avernal Gate polkee välillä jopa melodisen death metalin taajuuksilla. Yhtye osaa säveltää kappaleita, joissa tarttuvuus ja aggressiivisuus yhdistyvät juuri oikealla tavalla. Thy Kingdom Will Burnin debyyt ti on varsin pätevä teos, mutta bändi ei ole vielä maalissa. Esimerkiksi The Astral Roadista löytyy paljon NWoBHM-tyylistä perusmallin heviä, ja klassisen metallin elementtejä on ripoteltu sinne tänne. Vaikka Ben Hutchersonin kuoropoikamaisen kuulas laulu ärsytti ensi alkuun, lopulta se toimii sellaisenaan ilman tekorankkailua. Tätä lajia ei tee paremmin oikeastaan kukaan. Itse musiikki on taidokkaasti tehtyä ja sovitettua. Monin paikoin ne kuitenkin huutavat bändin aiemmilta levyiltä tuttua rivakampaa ja iskevämpää revitystä. Lopputuloksena on bändin vahvin kokonaisuus moneen vuoteen. Mikäli edellä kirjoitettu mietityttää ja/tai arveluttaa, kuuntele kakkoskappale Viscera of Men näytiksi. Kymenlaaksolaiskvartetti toistaa varsin tutunkuuloisia temppuja, mutta tekee sen niin hyvin, ettei asiasta tee mieli naputtaa. Teemu Vähäkangas SWALLOW THE SUN Moonflowers CENTURY MEDIA Suomen suurimman ja kauneimman doom death -bändin uutuuslevy on aina tapaus jo itsessään. Ja sen todella kuulee. Bändi laajentaa ilmaisuaan eritoten tunnelmallisella osa-alueella kuulostaen suru mielisemmältä ja kaihoisammalta kuin ennen. Okei, myönnettäköön, että odotukset Angel of Carnage Unleashediä kohtaan olivat osaltani ehkä liialliset, joten albumi asettunee uomiinsa lähivuosien aikana, lukuisten maltillisten kuuntelukertojen myötä. Yhtye on tulkinnut luojansa Juha Raivion johdolla yli 20 vuotta surun, menetyksen ja epätoivon tunteita mitä katkeransuloisimmilla ja ravisuttavimmilla tavoilla. Angel of Carnage Unleashed pohjaa sanoituksensa vuosina 1700–1721 käytyyn suureen Pohjan sotaan – joskin pienellä twistillä – ja myös kuulostaa kerronnalliselta albumilta. Mikko Malm ARVIOT 59. Denverin doomareiden neljäs levy vaatii avautuakseen useamman kuuntelukerran, mutta palkitsee kyllä kuulijansa. Hushed and Grim saa parhaimmillaan ihon kananlihalle ja palan kurkkuun. On luotettu pelkästään riffien ja melodioiden kantavaan voimaan, ja hyvä niin. Riffittely on tyylikästä, ja kitaroiden kutomat melodiat ovat kerrassan hienoja, laulumelodioista puhumattakaan. Miehet kutsuvat musiikkiaan doomed heavy metaliksi, mikä on ihan osuva heitto. Loistavan Crack the Skyen (2009) jälkeen yhtye ei ole varsinaisesti alittanut rimaa, muttei myöskään yltänyt vastaaviin sfääreihin kuin biisillä siellä, toisella täällä. Jokainen dramaattinen sävellys lyriikoineen tuntuu erittäin puhdistavalta ja dynaamiselta, eikä levyltä muuttaisi juuri mitään. Levyltä löytyvät yhtyeen kaikki terävimmät, syvällisimmät ja mahtipontisimmat piirteet. Äänimaisema ja tuotanto on pidetty sopivan maanläheisenä, eikä kappaleisiin ole lähdetty lisäämään ylimääräisiä krumeluureja. Konseptimaisuuden aistii sanoituksia lukemattakin, joten kolmen alkuperäisjäsenen raapustamat sävellykset toimivat tehtävässään hyvin. Uusi levy on entistä paremmin tehtyä tavaraa, mutta tällä kertaa yhtyeen menosta tuntuu puuttuvan ”se jokin”, joka teki siitä aiemmin genressään uniikin tekijän – sekä hyvässä että pahassa. Sitten tiedät, jos olet tietääksesi. Hushed and Grim on kuitenkin toista maata. Vaikka kaikki perusasiat ovat kunnossa, tuntuu että orkesterilla olisi rahkeita vielä suurempiin mainetekoihin. Tuloksena on yksi vuoden 2021 vaikuttavimmista albumeista. Esimerkiksi Had It All on kaunein ja koskettavin kappale, jonka yhtye on koskaan tehnyt. Ääripäiden törmäily vaikuttaa voimallisemmalta kuin ehkä milloinkaan bändin historiassa. Mastodon ei ole kanavoinut levyilleen emootiota näin käsinkosketeltavasti sitten Crack the Skyen, jolla käsiteltiin rumpali Brann Dailorin sisaren itsemurhaa
Levy on täynnä täydellisiä uuden ajan rock-anthemeita, joissa on suuren maailman meininki. Mutta voiko Eclipseä sen suuremmin syyttää, kun genre on jo valmiiksi täynnä tällaista toimintaa. Yhtyeen hajottua 2001 Forrest perusti E-Forcebändin, joka vertautuu 20 vuotta myöhemmin ehkä eniten 1990-luvun lopun Voivod-ilmaisuun, ja ihan hyvä niin. Ainakaan minua nämä seikat eivät haittaa, sillä levy vain paranee jokaisella kuuntelukerralla. Lokakuun alussa julkaistu Wired jatkaa samaa linjaa kuin edeltäjänsä Paradigm, eli voi pojat, nyt mennään taas! Roses on Your Grave lyö albumin käyntiin perinteisellä Eclipserenkutuksella, nopeatempoisilla säkeistöillä ja suurella kertosäkeellä. Jotkin riffit tuntuvat jo kertaalleen käytetyiltä, perinteisiä rokkikliseitä aika ajoin pursuilevista sanoituksista puhumattakaan. 41-minuuttinen on ohi nopeammin kuin huomaakaan. Pelko siitä, että Forrest vain ratsastaisi menneisyydellään, on onneksi aika turha. E-FORCE Mindbender MIGHTY MUSIC Olihan se melkoinen sokki, kun Eric Forrest tuli Snaken tilalle Voivodin keulille vuoden 1995 Negatronilla. Elli Muurikainen T O B IA S M Y LL Y N E N ARVIOT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 60. Forrest itse ärjyy niin viiriilisti, että äijän raakaa ulosantia täytyy ihmetellä ja äänihuulia käy sääliksi. Kitarariffit kuljettavat mäiskettä mukavasti, vaikka mitään erityisen tarttuvia murskaajia ei ole mukana. Kertsit ja säkeet jäävät mieleen jo parista kerrasta pistäen pään nytkymään hyväksyvästi. Hyvänä viitteenä laadusta toimii se, että Negatronin aloituskappale Insect ei eroa muusta materiaalista erityisemmin. Kevyesti scifi-pohjaisella metallilla ronskein thrash-maustein tässä mennään. E-Forcen meininki vaikuttaa sen verran asialliselta, että täytynee tarkistaa 20-vuotiaan bändin aiemmatkin julkaisut. Valtaosa biiseistä on tehty samaa hyväksi havaittua kaavaa käyttäen, mutta joukkoon mahtuu myös muutama vallan toimiva hitaampi numero. Vaikka biisien aiheet eivät ole aina kevyimmästä päästä, musiikillinen anti on enimmäkseen kepeää bilerokkia, perjantai-illan menomusaa. Kimmo K. Koskinen ECLIPSE Wired FRONTIERS Ruotsalainen Eclipse on raivannut tiensä hard rockin kovimpien tekijöiden joukkoon. Ote on kaikin puolin napakka ja kolmen hengen bändin yleisote kokonaisuudessaan varsin iskevä. Biisimateriaali on hyvätasoista ja Forrestin raa’asta ja melko yksiulotteisesta laulusta huolimatta sopivan vaihtelevaa. Meno on omankuuloista, vaikka yhteys on selkeä
Matti Riekki DOLD VORDE ENS NAVN Mørkere PROPHECY Kolmesta Dødheimsgard-miehestä sekä Satyriconin ja Ulverin perustajäseniin kuuluvasta Håvard Jørgensenistä kasattu Dold Vorde Ens Navn on tuore black metal -projekti, jonka jäsenten meriitit antavat odottaa huikeaa lopputulemaa. Muutamalla kuuntelulla paketti alkaa kuitenkin löytää luontevuutensa eikä synteettisille ainesosille enää niin irvistele. Erityisesti Jørgensenin mukanaolo on mielenkiintoista, miestä kun on kuultu viimeksi black metalin parissa lähes 25 vuotta sitten. Musiikillisesti aktiivinen Masvidal päätti elvyttää tekeillä olevat ideat ja äänitti levyllisen uutta materiaalia neljä vuotta Cynicissä rumpaloineen Matt Lynchin kanssa. Suurempi ongelma lieneekin siinä, miten monelle kalmametallistille Vortex of End lopulta kelpaa. Havukruunu kuulostaa yhä Moonsorrow’n romuluiselta maalaisserkulta, joka tuntuu luottavan tällä kertaa tavallista enemmän mustaan metalliin – itselleen ominaista eeppisyyttä tietenkään unohtamatta. Periaatteessa yhtye tekee hommansa hyvin, mutta käytännössä genre on niin kilpailtu ja jälki usein paremmin tehtyä, että yhtye on altavastaajan roolissa. Mikä pahinta, levyltä ei löydy yhtään oikeasti kovaa biisiä, vaikka hyviä ideoita onkin. Sitä yrittää jotenkin huomaamattaan survoa musiikkia sopiviin lokeroihin, ja sitten kun se ei onnistu helposti, tulee tenkkapoo ja torjumisefekti. Soundit ovat rapean orgaaniset, ja laulu on alkukantaisesti lausuvaa ja musiikkiin täydellisesti istuvaa rääkyörinää. Siihen vielä vanhan koulun proto-kuolohommat päälle, niin johan löytyy korvalle namia. Tami Hintikka CYNIC Ascension Codes SEASON OF MIST Thrashistä kikkadeathin kautta progerockiksi musiikkinsa muuntanut Cynic on julkaissut levyjään harvakseltaan. Yusaf ”Vicotnik” Parvezin lauluääni muistuttaa tietysti Dødheimsgardista ja riffeissä on mukavasti vanhaa Ulveria, joten levyltä löytyy takuulla tarvittavaa nostalgialatausta. Ryhmällä on ikää jo viitisentoista vuotta, mutta kone tuntuu vain lisäävän kierroksia, mikä on jo sinällään poikkeuksellista. Joni Juutilainen PATHOLOGY The Everlasting Plague NUCLEAR BLAST Kalifornialainen Pathology on urakoinut kovaa tahtia. Mørkere kuulostaa odotetusti hyvin norjalaiselta albumilta, joka olisi voinut ilmestyä helposti 1990-luvulla. Vuodesta 2005 puskeneen bändin kolmas levy naittaa old school -teeman alle kuolot, rässit ja bläkit pääpainon ollessa black ja thrash metalissa. Jo Focusilla (1993) esitelty ärsyttävä robottilaulu tunkee vieläkin iholle, ja kun Cyniclevyllä ei yhtäkkiä soikaan ihana Reinert-tyylittely, oppipoika-Lynchin sinänsä ansiokkaaseen nakutteluun on hankalaa suhtautua. Yllätyksellistä ”Nuken” valinnassa on, ettei yhtiötä tunneta niinkään brutalokuolon ARVIOT. Tomi Pohto W. Vaikka yhtyeen ulkonäkö ja aihepiirit kosivat epäilemättä enemmän tummemman metallin yleisöä, tietynlainen murjovuus viettää death metalin suuntaan. Perinteistä ammentavaa äärimetallia osaavalla otteella, olkaa hyvät. Kuolopäät tuntevat hänet myös Deathin Humanin jumalaisista kakkos kitaroinneista. Erkylä on pieni hausjärveläiskylä, josta Havukruunun juuret juontavat, joten ep:n nimi edustaa kotiseuturakkautta terveimmillään. Seitsemän kappaleen Forked Tonguesin päättää kaksi päälle yhdeksän minuutin järkälettä, joista etenkin levyn sinetöivä The Gods Have Left Us for Dead on kaikessa eeppisyydessään ja vetovoimaisuudessaan likimain täydellinen suoritus. Joni Juutilainen VORTEX OF END Abhorrent Fervor OSMOSE Kuusitoista vuotta, neljä täyspitkää. Tyylinsä puolesta äärimetalliryhmän voisi runnoa blackja death metalin sekoitelootaan, aineksia kun löytyy selvästi molemmista koulukunnista. Vuonna 1987 perustetusta miamilaisjengistä ei ole tänä päivänä bändissä kuin kitaristi-laulaja Paul Masvidal. Siinä ranskalaisen Vortex of Endin ura summattuna. HAVUKRUUNU Kuu Erkylän yllä NATURMACHT Odottamatta suurehkoon underground-suosioon noussut Havukruunu jatkaa korkealentoista menoaan uudella minijulkaisulla, joka pistää samaan pakettiin sekä bändin tuoreimpia että vanhimpia sävellyksiä. IIVARINEN Huonoja uutisia ECLIPSE/THS Raskasta suomenkielistä rockia ei-niin-ilmeisin konstein tuottaneesta Tytär-yhtyeestä tuttu Wile Iivarinen julkaisee kolmannen soololevynsä. Jopa teknon ja dubstepin taajuuksille ulottuvat konevaikutteet saavat alkuun hieman kavahtamaan ja tuntuvat ikään kuin orgaanisen musiikin ympärille vähän väkisin puetuilta elementeiltä. Huonoja uutisia ei pesiydy sisuksiini aivan samalla tavalla kuin edeltäjänsä, vuoden 2016 Melankolia (kuunnelkaa vaikka upea Suru kasvoilla), ehkä juuri elektroniikan vieraannuttavan vaikutuksen vuoksi. Sen sijaan mitäänsanomattomat huutolaulut sekä blackin ja deathin kesken peistä taittavat soundit ovat pienimuotoisia kynnyskysymyksiä. Hyvä levy se on silti ja Iivarinen joka tapauksessa lahjakas ja omaleimainen musiikintekijä, jonka soisi päätyvän nykyistä useampien korvaparien ulottuville. Nelikon ensimmäinen kokopitkä kipuaa lopulta piirun verran plussan puolelle, mutta jatkossa musiikiltaan kaipaisi enemmän puhdasta raivoa ja tulisuutta. Bändi on levyttänyt brutaalin death metalin saralla vuodesta 2006 alkaen ja surffaillut siinä sivussa lähes joka levyn jälkeen uudelle lafkalle. Julkaisun nimellä lienee tekijöilleen suuri merkitys myös tunnelmanluonnin kannalta, ja on myönnettävä, että lyhytjulkaisun fiilispuoli onkin erityisen hyvin kohdillaan. Serpent CRAVEN IDOL Forked Tongues DARK DESCENT Useamman tyylisuunnan hybridi on aina riski ja anomalia. Valitettavasti albumin kappaleet eivät ole aivan priimaa, vaikka esimerkiksi ensimmäisenä singlenä julkaistu Lognenes abstinenser on todella väkevä ja koko genren mittapuulla kova veto. Tältä levyltä voi aistia niin Absun ja Bathoryn kuin Immortalin ja traditionaalisemman heavy metalin otteen. Ihan kiva ei tässä lajissa riitä. Läheisen menetystä ja surua teksteissään käsittelevä albumi on miehen aiemmat tekemiset tuntevalle näiltä osin tutun oloista tavaraa. Ajo on raakaa mutta ihailtavan sävykästä. Ensin katosi bändin pulssi, kun rumpalilegenda Sean Reinert menehtyi viime vuonna. Tämän päivän Cyniciä on koskettanut ikävällä tavalla se oikeakin kuolema. Pientä parannusta on sentään tapahtunut, ja ainakin yhtyeen ärhäkkyyttä voi vilpittömästi kehua. Kun viimeksi kuulin bändin antia, jälki oli hyvin keskinkertaista. Siinä lähtöasetelmat myös tämän levyn äärellä. Vänkyräisen rumpaloinnin tukema emotionaalinen progerock on ehtaa nyky-Cyniciä hyvine ja pahoine puolineen. Kuluvana rytmiryhmä koki toisen kolauksen, kun bassollaan ihmeitä tehnyt Sean Malone lähti oman käden kautta. Nyt plattoja on kasassa yksitoista ja lafkana hieman yllätyksellisesti yksi metallin isoimmista talleista, Nuclear Blast. Musiikillisesti on sen sijaan tehty vereksiä aluevaltauksia, sillä Iivarisen matalataajuuskitaraja torvipitoinen painavahko rock saa tällä kertaa vahvasti elektronista tukea. Eipä tätä pakettia voisi juuri nätimmin punoa umpeen. Hyvin ei mene oikein millään rintamalla, kuten levyn nimikin saattaa juoruta. Kokonaisuus tuntuu vain jotenkin liian epätasaiselta noustakseen jäsenten muiden bändien luomien klassikoiden tasolle. Mustan merkin enteen alla -kappale on jo nimensäkin puolesta niin suora tribuutti Bathorylle, että vaikutteita ei edes yritetä peittää. Brittiläinen Craven Idol hoitaa kuitenkin hommansa komeasti maaliin. Paha olo myös sanallistetaan totutun purevasti. Havukruunu on hyvässä iskussa, ja bändissä on kieltämättä aineksia seuraavaksi raskaamman sarjan suomalaisnimeksi
ARVIOT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 62. The Everlasting Plague soi todella raskaasti, hyvin väkivaltaisesti ja usein myös nopeasti. Pääasiassa tasaisen varmana pysyvään tunnelmatamppaukseen kaipaisi kuitenkin lisäiskevyyttä, ja tunnelmanvaihdosten linja saisi olla yhtenäisempi. Heikkouksia ei löydy, ja levystä löytyy potkua jopa monien klassikoiden haastamiseen. Hypocrisyn death metalista löytyvät kaikki sen tunnuspiirteet tieteislyriikoita myöten. Kahteen edellislevyyn verrattuna kappaleet eivät piekse turpaan yhtä rivakasti, vaan fokus on siirretty lähemmäs bändin 2000-luvun alun seesteisempää tyyliä. Serpent HYPOCRISY Worship NUCLEAR BLAST Lukuisissa liemissä keitetty raskaan musiikin moniosaaja Peter Tägtgren palaa levykantaan pääbändinsä kanssa kahdeksan vuoden tauon jälkeen. Syvät viemäriörinät ovat vahvat ja bändi tietää mitä tekee, mutta ei tässä klassikoita sentään haasteta. Huolet voi unohtaa, sillä tässä on todennäköisesti vuoden kovin kotimainen thrash-kiekko ja yksi vuoden parhaista myös maailmanlaajuisesti. Levyltä löytyy myös selviä kaahausralleja, joista nostettakoon maukkaimpana esiin kipakan uhkaavasti myllyttävä Dead World. Kattaus pelittää loppuun asti. Ongelma on vähän sama kuin yllä mainituilla levyillä. kiekko osoittaa sen olevan yhä ajankohtainen. Miten vanhojen tekijämiesten uusi bändi pärjää, kun vastassa on leegio nuoria ja nälkäisiä nimiä jo valmiiksi luihin asti kolutussa tyylilajissa. Kyllä bändiä suositella voi, kunhan huomioi, että useimmille tämä vain on liian rajua murskausta. Jos levyltä jotain pientä puuttuu, niin välittömät hittibiisit ja kerrasta mieleen jäävät täkyt. Vaikka 30-vuotias veteraanibändi on alkuaikojensa julkaisuaktiivisuuteen verrattuna lähes pysähtyneessä tilassa, yhtyeen 13. Hitit löytyvät, mutta muuten jää vähän odottava fiilis. On tiukkoja melodioita, napakkaa sahausta, toimivia kertsejä ja vimmaisia sooloja. Ja vaikka meno on rajua, vielä on matkaa esimerkiksi kanadalaisen Necroticgorebeastin tasolle. Laskeneet tempot, rikkaampi melodiakieli ja hämäkotina. rämpi yleistunnelma osoittavat aika ajoin levyjen Catch 22 (2002) ja The Arrival (2004) suuntaan. Lokakuun puolivälissä ilmestyneellä levylläkin on melkoinen kirjo poweria, AOR:ää, Queeniä, folkia ja neoklassista meininkiä perusheviä unohtamatta. Ehkä tässä haetaan vastavoimaa Metal Bladen Cannibal Corpselle, jota voinee pitää osatekijänä koko tyylilajin synnylle. Kova levy! Serpent O SK A R I M Ä K IS A R K A Pathology on marginaalikamaa marginaaliyleisölle, eikä sitä muuta edes iso lafka. Asiaa ei auta sekään, että thrash metal ei ole ollut 2020-luvulla erityisen kovassa huudossa. Mutta tästä ei ole hommaa pilaamaan, ja Demonztrator vakuuttaa kertaheitolla. Kevennyksiä löytyy komeiden kitaramelodioiden muodossa, mutta viime kädessä ne ovat vain mausteita. Järjetön monipuolisuus on yhtyDEMONZTRATOR Sinister Forces of Hatred OSSUARY Coverbändinä aloittanut ja ensimmäisen levynsä kierrättäen tehnyt helsinkiläinen Demonztrator on toisella kiekollaan tosipaikan edessä. Eetu Järvisalo LEVERAGE Above the Beyond FRONTIERS Kotimaista Leverageä on kovin vaikeaa sijoittaa minkään tietyn genren raameihin. Kymmeneen biisiin on ladattu paitsi kovat soundit ja ärhäkkää ärinälaulua myös valikoima rivakoita ja timmejä rässibiisejä. Uusvanhaan linjaan paluu värittää raskaana pysyvää vyöryttämistä ihan hyvin
Onko oikein, että Youtuben ja TikTokin tyyppiset digipalvelut voivat halutessaan levittää verkossa sisältöjä maksamatta sisällön tekijöille. Juridisista syistä yhtye joutui muuttamaan nimensä, ja Dark Arena sai kelvata. Kun verkkopalvelun pitää hoitaa lisenssit kuntoon, siitä hyötyy sekä palvelussa sisältöä julkaisevan kuluttaja että julkaistun sisällön tekijät. Vaikkei tämä mitään radiomusaa olekaan, biisit jäävät mukavasti mieleen, ja kokonaisuus on pieniä poikkeuksia lukuun ottamatta vahva. Suomessa ei voi olla eri pelisäännöt kuin valtaosassa EU-maita. Yritysten pitää tietenkin kantaa vastuu liiketoiminnastaan, hoitaa itse luvat ja korvaukset kuntoon. Se kantaa jo pitkälle. Sinänsä kelvollisesti esitetty ja ajoittain vallan haastavakin musiikki on aika rasittavaa. Järkyttävän pitkäksi venyvä paketti yliampuvaa ja teatraalista hassutteluheviä ei silti nappaa. een voimavara – siis silloin, kun sitä käytetään. Siksi arvokuilusäädös on pantava Suomessa voimaan samalla tavalla kuin muissakin EU-maissa: niin kuin se on kirjoitettu ja tarkoitettu. Vetoamme hallitukseen, että näin ei saa tapahtua. LAURI KAIRA ARVOKUILU-ONGELMA KORJATTAVA SUOMESSAKIN. Naurettavuuden lisäksi mieleen jää teennäiseltä vaikuttava korkealentoinen profeetallisuus, jota Jaxx Basilisk (omaa sukua Falk Mittenentzwei) ärjyy ja kailottaa. Aina kun luulee, että tämä oli tässä, eteen lykätään kiemurteleva kitarasoolo, rauhallisempaa näppäilyä tai jotain ihan muuta. Loppulevyn ajan jatkuu onneksi vauhdikas revittely, joka toimii todella hyvin. Mikko Malm THULCANDRA A Dying Wish NAPALM Neljänteen levyynsä ehtineen saksalaisbändin suunta on ollut aina selvä: vaalia 1990-luvun ruotsalaisen melodisen black metalin soundia. Elli Muurikainen EXXPERIOR Escalating Conflicts IRON SHIELD Exx Tomin eli Tom Lieblingin projektin äärellä hämmentyy, eikä kovin hyvällä tavalla. yhtiö joutuu varmistamaan, että tekijänoikeusluvat ovat kunnossa Suomi on nyt muiden EU-maiden joukossa saattamassa voimaan tätä arvokuilu-säädöstä. Se tuo korvauksia taiteilijoille ja kuluttajan oikeusturva paranee, kun palvelua pyörittävä Kirjoittaja on Gramexpresslehden päätoimittaja. Ilmaisun elämänlähteenä henkivät genren pioneerit, eritoten Dissection ja Sacramentum. Yhtye oli kuitenkin ehtinyt äänittää neljännen levynsä kokonaisuudessaan, ja nyt se on vihdoin saatettu koko maailman kuultavaksi. Toisaalta rässäyksen sekaan sotketut erikoismusiikkihommatkin tökkäävät varsin rankasti. Kun levy on vielä äänitetty lajin sylttytehtaalla, Dan Swanön Unisound Studiolla, kunnianteossa ei voi mennä pidemmälle. Niin on nytkin. Alan klassikoita teoksella ei hätyytellä, mutta Dark Arena osoittaa silti hallitsevansa väkevien riffien ja iskevien melodioiden sorvaamisen salat. Jos tributointi oli yhtyeen 15-vuotisen taipaleen alussa luonteeltaan vielä melko kökköä kopiointia, aika vaikuttaa tehneen tehtävänsä. Että ne saavat vierittää sopimusehdoilla vastuun pois itseltään niille pojille ja tytöille, jotka lataavat palveluun toisten tekemää musiikkia, tv-sarjoja tai elokuvia. Rauhallinen Angelica on toinen erottuva veto – ei missään nimessä parasta, mihin porukka pystyisi. Kimmo K. Tällä palstalla Äänitemusiikin tekijänoikeusjärjestö Gramex kertoo toimintansa ja alan kannalta ajankohtaisista asioista. Komeaääninen Kimmo Blom pelastaa onneksi pahimmalta tylsistymiseltä, sillä herran laulantaa kuuntelee oikein mielellään. Nyt esitellään jo selvästi kypsempää ja ammattitaitoisempaa bläkkispuhuria, jossa pilkahtelee T E R V E I S I Ä G R A M E X I S T A T E R V E I S I Ä G R A M E X I S T A Suomen pitää saattaa voimaan direktiivin arvokuilusäädökset Suomen pitää saattaa voimaan direktiivin arvokuilusäädökset niin kuin ne on kirjoitettu ja tarkoitettu. Jos Worlds of Horror jää yhtyeen viimeiseksi levyksi, se on ihan kelpo testamentti. Direktiivi määrää, ettei verkkosisällönjakopalvelu enää saa sysätä vastuuta yksin kuluttajille, vaan palveluyhtiö vastaa itse siitä, mitä julkaisee. Aloituskolmikko rullaa oikein mukavasti, mutta huomattavasti kaupallisemman nelosbiisin ja sen sisustustarroista repäistyjen sanoitusrivien jälkeen meinasivat mennä pasmat sekaisin. Dark Arenan progressiivinen power ja thrash metalin hybridi luo mielikuvia yhtyeistä kuten Watchtower, Helstar ja Jag Panzer. Myös suomalaisilla taiteilijalla on oikeus korvaukseen siitä, jos digijätti hyödyntää hänen työnsä tuloksia. Silti sekä kiinalaiset että jenkkijätit voivat nykyisin piiloutua kuluttajan selän taakse ja keskittyä tekemään helppoa rahaa. Arvokuilusäädös oli vesitetty niin heikoksi, ettei se muuttaisi juuri mitään! Kun muissa EU-maissa taiteilijoiden ja tuottajien asema kohentuisi, Suomessa parannusta ei tulisikaan. Thrashmyllytys on ihan ok, mutta sen verran geneeristä, ettei se yksinään juuri jaksa innostaa. Tämä on tärkeä vaihe, sillä jokaisessa EU-maassa noudatetaan oman maan lakia. EU puuttui arvokuilu-ongelmaan direktiivillä vuonna 2019. Se on väärin. Lieblingin lauluja lukuun ottamatta kokonaan esittämä Escalating Conflicts pohjaa vahvasti thrashiin, mutta mukana on myös devintownsendmäistä sirkustelua ja paisuttelevan paatoksellista ”kahjo visionääri julistaa” -koohotusta. Esimerkiksi Lawnmower Deth jäi sanoja myöten muistiin, mutta tätä touhua ei meinaa jaksaa edes kokonaista biisiä kerralla. Ei tietenkään. Biisit eivät ole mitään parin riffin toistoa, vaan massiivisia, kehittyviä tarinoita. Siksi olikin järkytys nähdä lausuntokierroksella ollut virkamiesesitys. Tätä ilmiötä kutsutaan arvokuiluksi. Koukkua ja kommervenkkia piisaa, mutta hieman alle 40-minuuttinen levy ei kärsi mammuttitaudista, vaan sen sävellykset pysyvät melko napakassa muodossa. Toistakymmentä vuotta projektiaan ährännyt Liebling vaikuttaa osaavalta musikantilta, ja etenkin itsekseen puuhatuksi ja ohjelmoiduin rummuin tehdyksi meininki on yllättävän asiallista. Orkesteri koki kohtalokkaan iskun, kun sen kitaristi ja perustajajäsen Paul Konjicija menehtyi vuonna 2019. Koskinen DARK ARENA Worlds of Horror PURE STEEL Vuonna 2004 perustetun Dark Arenan tarina juontaa juurensa 1990-luvulle, jolloin bändi toimi vielä Arena-nimikkeen alla. niin kuin ne on kirjoitettu ja tarkoitettu
En epäile, etteivätkö ammattimiehet George Lynch ja Jeff Pilson pystyisi yhä, lähes 30 vuotta kultakautensa jälkeenkin tekemään näin hyviä biisejä. Mega ARVIOT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 64. Olen kuitenkin täysin varma, että laulaja Alexx Panza pesee nykykuntoisen Don Dokkenin mennen tullen. luovuuskin. Yhtyeen 1980-lukulaisen haikea hard rockin ja heavy metalin seos on todella monipuolinen ja melodiat ovat just eivätkä melkein kohdallaan. Eetu Järvisalo BONDED Into Blackness CENTURY MEDIA Saksalaisten thrash-jermujen toinen albumi lähtee käyntiin mehevällä introlla, joka nostaa fiilikset iloisen odottaviksi. Pari seuraavaa kappaletta on reipasta pieksämisen riemujuhlaa, ja kun vähän raskaammatkin rallit kitaramelodioineen jyräävät hyvällä pieteetillä, alkaa tuntua, että nyt ovat kuviot kohdillaan. Vahvat dokkenmaisuudet ovat edelleen alati läsnä, mutta näin vahvalla näytöllä se toimii vain meriittinä espanjalaisille. Hyvin tehty on toki hyvin tehtyä, mutta sävelpauhu on monilta osin liian samantyyppistä jatkumoa, etenkin levyn loppupäässä. Esimerkeiksi käyvät sävykkään kiivashenkinen Funeral Pyre ja tunnelmallisesti paiskova Nocturnal Heresy. Riffeistä häviää jännite ja tuntuu, että jotHITTEN Triumph & Tragedy HIGH ROLLER Hittenin toimittamista tuli ihmeteltyä ja ihasteltua edellisen Twist of Faten (2018) aikoihin, eikä musiikin taso ole tippunut bändin neljännen albumin kohdalla piiruakaan. Raskaan ja jopa tunnelmallisen Destroy the Things I Loven jälkeen kone vain hyytyy. Vaikkei tyylillisesti vedetä omillaan, vanhaa kierrättämällä on saatu aikaan joitakin kylmästi puraisevia osumia. Vaikka bändin ihannoima tyyli on lähellä omaakin sydäntäni, kyllähän tässä kaivattaisiin edelleen yllätyksiä takataskusta. Hän jopa nousee samalle tasolle esikuvansa nuoren version kanssa. Meno on tasalaatuista muttei tasapaksua, kuunnelkaa nyt vaikka raskaasti jyräävä Meant to Be Mean, hävyttömän tarttuva Under Your Spell tai puolislovari Something to Hide. Levyn ainoa vika on, että siltä puuttuu muutama timanttinen, välittömästi korvaan tarttuva hitti, vaan eipä joukossa ole kyllä yhtään hutiakaan. Perustajajäsen Steffen Kummerer kumppaneineen voisikin pohtia, kannattaako pysyä pastissina vai repäistä ja kurottaa aidan toiselle puolelle. Mutta hitto vie, levyn loppupuolella homma laskee kuin lehmänhäntä
Yhtyeen hitaasti mutta määrätietoisesti vyöryvä stoner doom on painokasta, mutta ei kuitenkaan liian kulmikasta. Se The Beatlesille ja Metallicalle nyökkäävä, alakerran lujittava kulmapala, jolla tämä merkillinen tetris kasattiin täydeksi. Toivotaan, että pankki räjähtää seuraavalla levyllä. Mielikuvaa vahvistavat laulaja-kitaristi SAA:n transsinomaiseen tilaan pakottava hypnoottinen laulutyyli. Kahdeksan kappaletta sisältävä teos pitää yllä tasaista laatua, minkä varjopuolena on lievä tasapaksuus. Sen sijaan käheät ja ikään kuin puhkihuudetut ärinälaulut tuntuvat kaikessa likaisuudessaan turhankin ponnettomilta. Yhteisiä tekijöitä mainitulle kolmikolle ovat jykevänmureat kitarat, vahvat laulumelodiat ja harmoniat sekä ajoittaiset seikkailut tahtilajien maailmassa. Islanti-faneille Mannveira on varmahko osuma, muille suosittelen tutustumista hienoisella varauksella. Varsin oivasti bändi silti suoriutuu, eikä grunge-jäärällekään tee ollenkaan tiukkaa kuunnella levyn antia. Äänimaisemassa on vahva annos autenttisen tuntuista alkukuolon otetta, ja luomu sointi on hyvin kaukana nykypäivän puunatusta ja kirkkaasta soundista. Kitaristit Al Bulmer ja Jeff Saint Filmer kurittavat instrumenttejaan varsin kiitettävästi, eikä maukkaista tuplakitaraharmonioista ole pulaa. Mielleyhtymät tiettyihin biiseihin ovat ajoittain hiukan liian ilmeisiä, mutta pääsääntöisesti bändi pystyy sulattamaan vaikutteensa hyvin. Tyyliä etsitään vielä, mutta ainakin suunta on oikea. Thrash on hankala laji: pelkkä raivoaminen tai pari tapporiffiä eivät tee hyvää biisiä. Laulaja Ingon monipuolinen ulosanti tuo thrashäykseen omintakeisuutta, pelkällä örinällä tämä kuulostaisi luultavasti paljon tasapaksummalta. Sen teho on eteenpäin menevässä, jopa rennon kuuloisessa paahdossa. Koskinen SHADOWLAND The Necromancer’s Castle NO REMORSE New Yorkista tuleva Shadowland luottaa vahvasti vanhan koulukunnan heavy metalin estetiikkaan ja arvoihin. The Necromancer’s Castle on lupaava alku, joka saa odottamaan jatkoa mielenkiinnolla. Crooked Shapes käyttää kaikkea tätä, ja ihan ansiokkaasti. Abysse Mortifére ei ruuvaudu luuhun ensimmäisellä kierroksella, mutta useampi pyöräyttäminen alkaa tehdä selvää jälkeä. Tuotanto on hieman nuhaista ja rujoa, muttei suinkaan lajinsa pahimmasta päästä. Kimmo K. Vaikka Void Psalms suoltaa pihalle melko matalia taajuksia, se sisältää muutakin kuin pelkkää pörinää. Temposektorilla tarjotaan vaihtelua hitaista osioista kiihdyttelyyn. Ainoastaan yksi kappale kestää alle kymmenen minuuttia. Portnoyn mukana poistui kuitenkin merkittävä osanen. Serpent OUTRE-TOMBE Abysse Mortifére TEMPLE OF MYSTERY Quebeciläisen haudan takaa kajahtaa, kun paikalliset kuoloniekat tarjoilevat kolmatta pitkäsoittoaan. Keskeisimpinä mielleyhtyminä ovat Soundgarden ja Alice in Chains, mutta kuuluupa menossa ajoittain myös bändin mainitsema King’s X. kin kappaleet on kasattu parin puolivillaisen idean ympärille, jotta saataisiin levy täyteen. Ratkaisu pelaa loistavasti yhteen death metalin kanssa, jossa kuuluu niin Nihilist kuin Asphyxkin. Vaikka Megalith Levitationin musiikki on melkoista junnaamista, se ei tunnu polkevan paikoillaan. Ensimmäisellä albumillaan Bonded haki vielä ilmettään. Nyt se on löytynyt paremmin, vaikka esimerkiksi Division of the Damnedissä on yhä vahvaa Exodus-vibaa. Luja hittisuora Images and Wordsistä (1992) Metropolis Pt. Kappaleet vyöryvät eteenpäin ARVIOT 65. Hyvä näin, mutta potentiaalia loistavaankin tuntuisi olevan. Outre-Tomben kolmonen soi erittäin tomuisesti. Mikko Malm DREAM THEATER A View from the Top of the World INSIDEOUT Vuonna 1988 New Yorkin Long Islandilla perustettu Dream Theater on malliesimerkki asemansa vakiinnuttaneesta yhtyeestä. Tami Hintikka MEGALITH LEVITATION Void Psalms AESTHETIC DEATH Kosmisiin sisämaailmoihin tähtäävä Megalith Levitation ei turhaan hötkyile sävellyksissään. Kitaristi-laulaja George Twydellillä on komea ääni, jolla hän kurottelee kunnianhimoisesti mutta varsin onnistuneesti Chris Cornellin sfääreihin. Tällä kertaa bändi on kaivautunut yhä syvemmälle death metalin varhaisvaiheiden myrkyllisiin kerrostumiin. Debyyttilevy tarjoaa tymäkän annoksen konstailematonta ja rouheaa musisointia, joka on vahvan nostalgista, mutta ei kuitenkaan väsynyttä tai ummehtunutta. 2: A Scenes from a Memoryyn (1999) on täyttänyt maailman salit tämän tästä ja huolehtinut jäsentensä leivästä. Teemu Vähäkangas CROOKED SHAPES Crooked Shapes OMAKUSTANNE Brittitrio kumartaa ysärille ja erityisesti raskassoutuisemman melodisen grungen suuntaan. Tämä kaikki maalaa levystä hieman hapuilevan, joskin pääosin maistuvan kuvan. Levyltä ei löydy varsinaisia huteja, mutta toisaalta siltä jäävät uupumaan selkeät huippukohdatkin. Toiseksi sen skenen bändeissä on paljon samaa niin soundien kuin tyylinkin osalta. Päinvastoin. Kokonaisuutena albumi on ilmaisun ja materiaalin osalta oikein mallikas, mutta ehkä linja saisi vielä terävöityä hieman selkeämmin omanlaisekseen. Nyt viidennentoista levynsä julkaiseva ryhmä nauttii varauksetonta suosiota kannattajiensa keskuudessa, ja bändin musikantit ovat tonteillaan maailman kovimpien joukossa. Kappaleet tuntuvat ilmavilta ja niissä on vahvan ritualistista, jopa mantramaista otetta. Kun perustajajäsen, rumpalivelho Mike Portnoy jätti porukan vuonna 2010, moni povasi yhtyeen loppua. Tässä mielessä yhtyeen ilmaisussa on havaittavissa myös lievää punk-henkisyyttä. Ei ole liioiteltua sanoa Islannin johtavan tällä hetkellä dissonanttia black metal -tyyliä. Tanya Finderkin on kaukana modernin sinfoaniametallin sopraanojollottajista ja lataa peliin astetta alkuvoimaisempaa tulkintaa. Yhdeksän keskimittaisen kappaleen kokonaisuus rymytään läpi meiningillä, jonka tahtiin tekee mieli puida nyrkkiä, moshata ja heilua pitissä – hien ja oluen hienostuneet aromit voi melkein haistaa. Mutta kuten uusi albumikin osoittaa, tilalleen istuneen Mike Manginin läsnäolo ei ole ollut myrkkyä bändin olemassaololle. Venäläistrion toinen albumi sisältää ainoastaan neljä kappaletta, mutta se mikä määrässä hävitään, voitetaan pituudessa. Samalla ilmaisussa on tiettyä blueprint-laimennusta ja geneerisyyden tuntua – tietenkin, onhan nämä jutut kuultu jo vuosikymmeniä sitten. Tämä ei ole nopeiden taikatemppujen levy. Kokeneet kehäketut vetävät tanakasti ja uskottavasti, mutta se maaginen jokin, joka nostaisi Into Blacknessin esiin massasta, vilahtaa vain ajoittain. Tomi Pohto MANNVEIRA Vitahringur DARK DESCENT Islantilaisen black metal -skenen kehitystä seuratessa ei ole ollut vaikea huomata kahta merkittävää seikkaa. Yhtyeeltä löytyy energiaa, asennetta ja soittotaitoa, mutta nyt tarvittaisiin entistä iskevämpiä sävellyksiä. Siitä on muodostunut helposti lähestyttävä progemetallibändi. Sävellysvastuun vallanneet kiipparisti Jordan Rudess ja kitaristi John Petrucci ovat pääosin onnistuneet säilyttämään bändin identiteetin. Tämä kuuluu läpi myös vuonna 2010 perustetusta Mannveira-yhtyeestä, jonka debyyttilevy on monessa mielessä läpileikkaus kotimaalleen ominaisesta tyylistä. Dream Theater on osannut kiemuraisesta ulosannistaan huolimatta koukkujen salat. Biiseissä on paikoin jopa aivan suoraa crust-ajoa, ja raskaan punkin ja metallin liitto on solmittu vahvaksi koko levyn mitalta. Ranskankieliset sanoitukset raivotaan van Drunen -koulukunnan kurkkua säästelemättömällä tyylillä. Ensinnäkin pienen valtion bändien jäsenistöissä on valtavasti päällekkäisyyksiä. Riffirintamalla hallitsevat ilkeys ja synkeys, hienoisia death metal -sävyjä unohtamatta
Sitten, täysin puskista, vetäistään Covenantajan Morbid Angelin jäämistöltä kuulostava Devoured Usurper. Soundi toimii, soitto toimii, pinnalta päin kaikki toimii. Sarken sävellykset ovat paikoin jopa ärsyttäviä, mutta samalla myös toimivia ja tehokeinonsa tiukasti päähän hakkaavia. Obscura yrittää kulkea päällisin puolin omia polkujaan. Tasaisen laadukkaan teoksen päättää levyn ”kepein” kappale Last Vision, jolla kuullaan Anton Maximovin tyylikästä saksofonisooloilua. Siitä on tuskin kestosuosikiksi, mutta juuri tässä hetkessä meno tuntuu toimivan vallan mainiosti. Harveyn kunniaksi todettakoon, ettei esimerkiksi Carcass-apinointiin ole sorruttu kuin kerran, sinänsä hienolla Necrocracylla (2013). Yksinkertaisen keskitempoinen biisi on levyn paras hetki. Edelleenkään Obscura ei vain osaa tehdä biisejä. Eeppinen ja kuulas, mutta myös sopivalla tavalla rosoinen teos imaisee parhaimmillaan mukaansa tiukasti, ja esimerkiksi albumin aloittava Brad on vartin mitassaan huippuluokan sävellys. Joni Juutilainen OBSCURA A Valediction NUCLEAR BLAST Steffen Kummerer on melkoinen epeli. Kitaraniekka tunnetaan pääbändinsä lisäksi Dissectioniä kanavoivan Thulcandran päällysmiehenä. Hän on Euroopan vastine Matt Harveylle, Exhumedin taiteelliselle johtajalle. Ennen kaikkea albumi muistuttaa uniikista yhtyeestä, joka olisi ansainnut paljon enemmän huomiota. Negur. A Valedictionillä häivähtävät niin Focus-aikojen Cynic kuin vaikkapa Spheres-Pestilencekin. Sitä jäin kaipaamaan tälle levylle enemmänkin. Joni Juutilainen parhaimmillaan vuoden 2006 Om-levyllä. BUNGET Z?u PROPHECY Romanialaisesta metallimusiikista ei voi puhua mainitsematta Negur. Pääjäsenensä Gabriel ”Negru” Mafa menehtyi yllättäen vuonna 2017, ja bändi päätti tehdä loppuun keskeneräiseksi jääneen Z?un, jolla kuullaan Mafan viimeiset rumpaloinnit. SARKE Allsighr SOULSELLER Pitkän uran lähinnä Kholdin ja Tulusin kanssa tehneen Thomas ”Sarke” Berglien nimeä kantavan bändin albumeita on putkahtanut tätä ennen jo kuusi kappaletta, mutta mistään huipputasoisesta materiaalista ei ole koskaan ollut kyse. Onneksi Sarkesta ei tihku läpi minkään sorttinen superbändimeininki, vaan Allsighr on lopulta hyvinkin nöyrältä tuntuva kiekko, joka on vain yksinkertaisesti ansainnut tulla tehdyksi. Allsighriltä kuulee ennen kaikkea väkevän kokemuksen – oli kyse sitten Darkthronesta tutun Nocturno Culton kuivasti kärisevän lemmymäisestä lauluäänestä tai Satyriconin ja Enslavedin tasoisissa porukoissa meritoituneen taustabändin moitteettomasta soitosta. Bungetin ura on tyylikästä lopettaa levyyn, joka jättää vanhoille – ja miksei uudemmillekin – faneille takuulla hyvän jälkimaun. Allsighr on tuttua tavaraa eli kokeiluja kaihtamatonta ja reilusti rokkaavaa black metalia, joka tuntuu tällä kertaa saaneen taakseen hieman lisäpuhtia. Tomi Pohto oman epämääräisen ja huuruisen groovensa ohjaamina. Bändin identiteettiä pohtii tämän tästä. Bassoa hyväilee ”Euroopan Steve DiGiorgio”, Jeroen Paul Thesseling. Z?un julkaisu on ehdottomasti hyvä veto, sillä kyseessä on yksi bändin parhaista kokopitkistä. Mikko Malm NEGUR. Jo vuonna 1995 aloittanut bändi on kulkenut mielenkiintoisen matkan raa’asta black metalista kohti eeppistä ja luontomystistä ilmaisua, joka oli ARVIOT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 66. Molemmat hahmot hanskaavat äärimetallin legendaosaston eri sävellystyylit niin hyvin, että pystyvät tuottamaan taiten toteutettua pastissiheviä vaivattoman oloisesti. Bungetia. Levyllä on omanlainen, omituinen mutta miellyttävä flow’nsa. Sakemannilla ovat metalin lajit hallussa, ja kitaraakin tuo käskyttää kuin vain kulloinkin parhaaksi näkee. Z?ulla on oma haikea ilmapiirinsä, sillä kyseessä on yhtyeen jäähyväislevy
On hieman ankeaa nostaa Moonsorrow jokaisen eeppisen suomeksi laulavan mustemman metalliyhtyeen verrokiksi, mutta kumman tutuilta kuulostavat Isengriminkin metkut. Napakka avauskappale Blood of Hope, lihaksikkaan johtoriffin omaava Name of the Game ja kaunis balladi Forever osoittavat, että yhtyeellä on tyylitajua ja ilmaisuvoimaa. Se mikä omaperäisyydessä vielä hävitään, voitetaan sävellysja sovitustaidossa. Teija Sotkasiira ei ole välttämättä äärettömän persoonallinen laulaja, mutta osoittaa kyllä hallitsevansa niin hempeämmän kuin hevimmänkin tulkinnan. Joni Juutilainen BLACKDEATH Also Sprach Das Chaos END ALL LIFE Pietarilainen black metal -bändi Blackdeath soittaa melko äkkiväärää ja jopa avantgardistista erikoismusiikkia. Hitaammat osuudet ja tyylillä väriä antavat kitaramelodiat sen sijaan kertovat, että yhtyeeltä löytyy osaamista. MY HAVEN Until OMAKUSTANNE Kotimaisen My Havenin debyyttilevy pitää sisällään kohtuullisen mehevää hard rock -mausteilla sävytettyä, lievästi progressiivista melodista metallia. Vaikka biisit soivat mukavasti ja ovat lajissaan ihan hyviä, ne ovat myös hieman bulkkimaisia ja yllätyksettömiä. Kiitos kestonsa ja napakoiden sävellystensä, Corpus on levy, jota pyörittelee sujuvasti kyllästymättä. Musiikillinen kliimaksi jää saavuttamatta. Nopea tempo, kappaleiden rakenteet ja oikeastaan kaikki muukin tuntuu kierrätysosista tehdyltä. Yhtyeen kolmas studiolevy esittelee bändin, jonka musiikin luulisi olevan laatunsa puolesta paljon tätä tunnetumpaa. My Haven todistaa olevansa jo debyytillään suhteellisen valmis paketti. Nightmare Lord on vanhan koulukunnan black metalia tauottomalla melodiatykityksellä, josta kuulee ruotsalaisten bändilegendojen vaikutuksen. Mikkeliläisyhtyeen kulmakivinä toimivat Nifelheim ja Dissection, vaikkei suoraa vertailua voikaan suorittaa. Myös villit soolot edustavat kunnialla, mutta nopeampaa ja hakkaavampaa tempoa käyttäessään kappaleet taantuvat keskinkertaisemmaksi massaksi. Karkeutta reilut puolituntisessa levyssä edustavat sen raspiset ärinälaulut ja kaunistelematon tuotanto. Toivottavasti jätkät jaksaisivat keskittyä jatkossa suoran paahdon lisäksi myös tunnelman luomiseen. Melkoisen mystistä on sekin, kuinka lauluton tulkinta The Moody Bluesin 1960-luvun lopun eri hienosta Nights in White Satin -hitistä kuulostaa Osi and the Jupiterilta itseltään ja istuu kokonaisuuteen saumattomasti, vaikka bonusraita onkin. Mikko Malm ASTROPHOBOS Corpus TRIUMVIRATE Uudemman sukupolven ruotsalaista black metalia rapiat vuosikymmenen sorvannut Astrophobos tarttuu kolmannella levyllään raatoon sekä melodisin että rujoin ottein. Lämmön ja lomailun kyljessä elää kuitenkin verrattain virkeä kuolometallinen alamaailma, jota Bangkokissa toimiva Savage Deity edustaa vuosikymmenen kokemuksella. Maailmantappajan kymmenbiisinen soljuu läpi mukavasti, ja bändin tekemisessä on paljon piirteitä, joiden voi kuvitella viehättävän lajityypin kuulijoita. Tässä ei ole sinänsä mitään vikaa, mutta omaperäisyyttä tai uusia lähestymiskulmia Corpusilta on turha odottaa. Myöskään keskitempoinen blastaaminen ei tee kummoista vaikutusta, kuten ei kähisevä örinälaulukaan. Jos tämän ei anna häiritä, käsillä on varsin passeli lisäys vanhempien genrelevyjen rinnalle. Serpent OSI AND THE JUPITER Stave EISENWALD Neofolkista tulee aina ensimmäisenä mieleen menneiden aikojen perään haikaileva mies rämpyttämässä akustista kitaraa. Mega SAVAGE DEITY Decade of Savagery INHUMAN ASSAULT Thaimaasta puhuttaessa death metal ei ole se ensimmäinen mielleyhtymä. Uudelta levyltä paistavat kuitenkin läpi Devil Doll, ARVIOT 67. Niihin ei edes kaipaa laulua, ja näin laulettujen biisien lataus on puolestaan entistäkin väkevämpi. Melodisuutta puolestaan korostetaan melko tavanomaisin tyylikeinoin, ja levyn pohjoismaisesta tyylittelystä on vaikea erehtyä. Näin turboahdettuina biisit hengästyttävät, eikä varsinaisia koukkuja löydy. Savage Deity ei voita esikuviaan brutaaliudessa, mutta vanhakantaisempi death/thrash-henkinen vääntö sujuu sen verran mainiosti, että yhtyeen riffinenää ja groovea on helppo arvostaa. Vanha liitto elää ja voi hyvin. Mordib Angelin, Suffocationin ja Deiciden debyytin hengessä kulkeva mättö on puunattu viimeisen päälle. Soundi on niin puhdas, että ensivaikutelma jättää kylmäksi. Bändin tummasävyinen neljäs albumi huokuu vahvaa mystiikkaa ja haikeutta olematta kuitenkaan piirunkaan synkkä. Obituarylle nyökkäilevä murska toimii parhaimmillaan perhanan hyvin. Maailmantappajan melodiamaailmassa on kuitenkin Moonsorrow’ta ja montaa muuta alan bändiä ”iskelmällisempi” ote, jonka viemistä tätä pidemmälle olisi kuullut mielellään. Staven kaltaisia, kyynikkoakin syvästi koskettavia levyjä tulee vastaan hyvin harvoin. Suomeksi lauletuissa mutta skandimytologioista lainaavissa sanoituksissa on sopivasti eksotiikkaa, ja musiikkilajin tuttuus on sopivalla tavalla turvallista. Tällä peruskonseptilla on tehty ja tehdään edelleen hyviä levyjä, mutta Osi and the Jupiterin tulokulma genreen on varsin erilainen. Lopputuloksena on synkkä mutta toiveikas kokonaisuus. Laadukkaasti toteutettu Maailmantappaja on mukiinmenevä, mutta lopulta hieman liian pitkä, tasapaksu ja keskitempoinen julkaisu. Until on varsin tasapainoinen sekoitus ripeämpiä ja keskitempoisempia ralleja. Silti genressään erittäin toimiva teos, jonka tuotannossa kuuluu tyyppien into ja nuori vimma. Kappaleissa on ideaa ja juuri sopivasti vaihtelua. Samalla levyltä jää kuitenkin kaipaamaan loppusilausta. Harva black metal -bändi ottaa näin röyhkeästi vaikutteita menneiltä vuosikymmeniltä ja onnistuu vieläpä tekemään niistä toimivan paketin – etenkin, kun ottaa huomioon bändin jätkien kohtalaisen nuoren iän. Albumin luomia tunnetiloja syventää entisestään parin ensimmäisen kuuntelukerran aikana täysin ohi menevä seikka, että puolet levyn kappaleista on instrumentaaleja. Levyn pienoiseksi ongelmaksi nousee tasapaksu materiaali, vaikka mittaa on vain reilut 35 minuuttia. Bändi on kehittynyt vuosien varrella kohti kokeellisempaa ilmaisua, vaikka biisien pohjalta kuulee edelleen esikuvat, kuten Darkthronen ja vastaavat toisen aallon legendat. Until yhdistää melankoliset tunnelmat mieltä nostattaviin aihioihin, joissa valo ja varjot leikkaavat toisensa saumattomasti. Biisiaihiot käyvät ahtaiksi, eikä levyltä nouse esille varsinaisia hittejä, vaikka liidikitaristille riittää töitä. Niko Ikonen ISENGRIM Maailmantappaja OMAKUSTANNE Kouvolalainen Isengrim on tehnyt hyvin suomalaisen kuuloista black metaliaan melko varjoissa. Menoa ei ole liiemmin siloteltu tai koristeltu. Sen tasapainoiset soundit ja ilkeästi rähisevät laulut ovat korvanmyötäisiä. Väkivaltainen debyytti! Kovia jäbiä skulaamaan. Juuret pidetään kuitenkin syvällä kotiseutunsa Appalakkien maaperässä. Musiikki on samaan aikaan sekä pelkistettyä että moniulotteista, vaikka toteutus on hoidettu koskettimien lisäksi pelkästään akustisen kitaran ja sellon voimin. Bändin kolmas pitkäsoitto tarjoilee suhteellisen tavanomaista jenkkihenkistä kuoloa. Kari Koskinen MORGAL Nightmare Lord WEREWOLF Mustaa heavy/thrash metalia takovan Morgalin esikoispitkäsoitto on likaista, periksiantamatonta ja häijyä tavaraa. Koskettimien luomat äänimaisemat ja melodiat henkivät vahvasti 1980-lukua, kun taas painavat kitarariffit on ammennettu enemmän tai vähemmän modernin metallin oppikirjasta
Avausbiisinä on solisti Lafawijnin äidinkielellä hollannilla käristy nimikkokappale, jonka englanninkielinen versio löytyy tulevalta kokopitkältä. Koskinen Master’s Hammer ja teatraalisempi goottihenkinen musiikki. Etenkin brasilialaisesta kansanmusiikista otetut vaikutteet yllättävät iloisesti. Muutamat turhan ilmeiset musiikilliset viittaukset aiheuttavat pieniä moitteita, mutta kyllähän ne sylttytehtaan AC/DC ja Cheap Trick kuultavat läpi joka tapauksessa, jos rapsuttaa vähänkään syvemmältä. Entinen Twilight Force -mies Christian Eriksson on pistetty vaihtoon tässäkin porukassa, ja nyt laulajan tonttia hoitaa brasilialainen Guilherme Hirose. Sitä tulee mallikkaassa paketissa kitaristi-laulajien Mika Vandborgin ja Soren Andersenin johtamalta tanskalaisbändiltä. Siinä missä yhtyeen debyyttilevy on tylsää modernia poweria neoklassisella tilutuksella, seuraajansa yllättää monipuolisuudellaan ja tiukkuudellaan. Mikäli taidemetalli/taikurihevi toimii, kannattaa antaa Also Sprach Das Chaosille mahdollisuus. Niko Ikonen ARVIOT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 68. Viimeiset kaksi biisiä tuntuvat Maiden-revittelyn jälkeen hieman irrallisilta, mutta levyllä on tehty monta asiaa oikein. Andersenin omassa Medleystudiossa tehty levy kuulostaa aivan törkeän hyvältä, ja palikat ovat kaikin puolin hallinnassa esimerkillisesti. Niin moni asia olisi voinut mennä pieleen, mutta nämä kaverit onnistuvat väistämään kaikki luodit. Biisiin on ammennettu Northtalen omaa soundia, mutta sitä ei ole uitettu missään mahdottomassa power-liemessä. Tuntuu tavallaan oudolta suitsuttaa näin sulavaa ja helppokäyttöistä kamaa, mutta toisaalta mainiosti toimivaa jytärockia ei tee moni. Erinomaisen riemastuttavaa hyvän fiiliksen energiamusiikkia. 34 minuuttia tuntuu raskaalta palalta sulattaa. Elli Muurikainen IKU-TURSO At the Crack of Dawn KORPITULI Suhteellisen hyvällä tahdilla uusia julkaisuja puskeva oululaisporukka täräyttää näytille kolme kappaletta, jotka poikkeavat odotetusti bändin perinteisemmästä materiaalista. Kokonaisuudessa on siihen malliin ilmaisullista energiaa ja sähköä, että osallisten ei uskoisi olevan konkareita alallaan. Levy on jaettu kahteen osaan: 14ja 19-minuuttiset biisit on ahdettu täyteen mutkittelevia liikesarjoja ja vaarallisia u-käännöksiä. Kaiken kukkuraksi albumin loppupuolelta löytyy coverointi Iron Maidenin Judas Be My Guidesta. Paletti on kasattu hieman sekavahkoksi, eikä musiikki onnistu löytämään paikkaansa universumissa, vaan levy haahuilee päämäärättömästi kohti varmaa loppuaan. Mies kuulostaa muuten aivan Michael Kiskeltä. Työkalut pysyvät käsissä ilman turhaa teknistä elvistelyä, jota sitäkin pitää toki vilautella sopivissa kohdin, mutta mukavan huomaamattomasti, maukkaasti ja pistämättömällä tyylillä. Eihän siinä ole vielä tarpeeksi Helloweenia, joten kolmosraidalla kuullaan Hanseneita – vanhempaa mikin ja nuorempaa kitaran varressa. Hämmentävästi Immortalin Pure Holocaust -levyn hengessä käynnistyvä biisi taittuu pian yhtyeelle ominaiseksi melodis-eeppiseksi black metaliksi, eikä lainkaan hassummaksi sellaiseksi. NORTHTALE Eternal Flame NUCLEAR BLAST Viitisen vuotta sitten perustettu monikansallinen yhtye on vähän kaikkialla kitaroineen Bill Hudsonin hengentuotos. Hieman syntikkaa, paatoksellista rähinää, vänkiä skittaliidejä, omituisia performanssilauluja ja hysteeristä tunnelmaa. Ulverin Nattens Madrigal -klassikolta lainattu Of Wolf and the ELECTRIC GUITARS Freewheeler MIGHTY MUSIC Tanakalle ja tarttuvalle hard rockille on hyvin tehtynä aina tilausta. Ehkä tämä todella on Hudsonin hehkuttama uusi alku. Kimmo K. Mistään ei saa kiinni. Ei tästä klassikkoa saa mitenkään, mutta onpahan ainakin omaperäistä tykitystä – piti siitä tahi ei
TULE LÖYTÄMÄÄN AVAIMESI PAKOON. ROOMESCAPE.FI HELSINKI . ANTIBAKTE ERISET PINNOITTE ET TURVAVÄL IT JA TEHOSTET TU SIIVOUS TURVALLISU US ETUSIJALLA. Pulmia ja arvoituksia täynnä olevat huoneemme odottavat neuvokasta ryhmäänne ratkaisemaan niiden haasteet. ROVANIEMI ROOM ESCAPE on tosielämän pakopeli, jossa ajan ja paikan taju katoaa ja pelin ?ow vie mennessään. TAMPERE . Selvitätkö tiesi ulos
Yhteisiä tekijöitä ovat ainakin tietynlainen ehdottomuus ja itseoppineisuus. Varsinaisia levyjä on tehty puolet ajasta. Mitä Centuries of Youth sitten pitää sisällään. Idiocracy on yhtyeen neljäs kokopitkä ja sisältää varsin perinteikästä ja energistä runttausta. Viimeiseksi jätetty Auroraeinstrumentaali on mukava laskettelu kohti joskus lähitulevaisuudessa ilmestyvää albumia, jolla IkuTurson kynsien terävyys tarkistetaan toden teolla. Vaan kun jälki on läpi levyn näinkin tehokasta eikä huteja lyödä yhtään, pelkästä apinoinnista puhuminen olisi melkoista vähättelyä. Biiseistä yksi haraa vastakarvaan rasittavan päämelodiansa ansiosta: jos Preaching to the Choirin olisi jätNight -kappale sen sijaan ei tavoita lainkaan alkuperäisen version tunnelmaa. Vahvasti John Carpenterin uniikit musiikkiluomukset mieleen tuovan Eta Della Putrefazione -outron voikin kokea paitsi selkeänä viittauksena myös haasteena puolittaisen maanmiehistön suuntaan. Levyn ongelmana on, että on vaikea keksiä ajankohtaa, jona sitä olisi mielekästä kuunnella. Mikäpä sen virkistävämpää mosh partien soidessa! Vajaaseen 40 minuuttiin mahtuu peräti 12 kappaletta. Vaikka ensimmäinen on tehnyt suurimmat työvoittonsa hc-punkin ja toinen doomin saralla, heidän tavassaan tehdä asioita on paljon samaa. ABSCESSION Rot of Ages TRANSCENDING OBSCURITY Toista täyspitkäänsä julkaisevaa Abscessioniä kuvaillessa on hankala olla mainitsematta Hypocrisya. Raita jää kuriositeetticoveriksi, jolla saataneen muutama Ulver-fani kiinnostumaan IkuTurson ep:stä. Monotonisen puheen vastapainoksi tarjoillaan huutomonologeja, jotka nostavat jännitettä juuri sopivasti. Pikkuhiljaa toistuvista fraaseista tulee mantroja ja mantroista lopulta soonisia aseita. Tällä ep:llä ilmaan jää ainoastaan odotus jostain paljon kovemmasta ja vakuuttavammasta. Albumi vaatii hyvin spesifisen mielentilan, jotta siitä saa irti kaipaamansa tehot. Mega risteävät vihdoinkin. Murakka kitaravalli yhdistettynä tomusokerista vapaaseen tarttuvuuteen on ollut alusta saakka ensiksi mainitun tavaramerkki, ja samoihin yksinkertaisiin kikkoihin luottaa myös ruotsalais-saksalainen yhtye. Näin ei onneksi ole elementeiltään ja tehokeinoiltaan hyvässä tasapainossa olevan Rot of Agesin kohdalla, vaan lähimpänä Hypocrisy-vertailukohtana on The Fourth Dimension – Abducted – The Final Chapter -kiekkokolmikko 1990-luvun loppupuoliskolta. Soundit tosin ovat hieman tummat ja tukkoiset, mutta asian kanssa pystyy elämään. No, tietenkin minimalistisen voimaelektroniikan ja spoken wordin välimaastossa kulkevaa hypnoottista sykintää. Tämä on seikka, jota ainakin itse osaan rässifanina arvostaa: hommat pidetään napakasti kasassa eikä touhuja venytetä turhaan. Peter Tägtgrenin poppoon levytystahti on ollut viitisentoista vuoden ajan melkoisen maltillinen, ja yhtyeen linja on lipsunut jo liiankin sileäksi ja melodiseksi death metalin kustannuksella. Mutta kun aika on otollinen, Centuries of Youth tarjoaa kohtuullisia väristyksiä. Joni Juutilainen LÄJÄ ÄIJÄLÄ & ALBERT WITCHFINDER Centuries of Youth SVART Laajan työhistorian omaavien oman tien kulkijoiden Veli-Matti ”Läjä” Äijälän ja Sami ”Albert Witchfinder” Hynnisen polut ARVIOT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 70. Sanoitukset ovat tuttuun tapaan melko vapaata assosiaatiota, jossa viljellään vuoroin abstrakteja, surrealistisia ja inhorealistisia mielikuvia. En jaksa uskoa, että Hypocrisy pystyy peittoamaan pitkän tauon jälkeen ilmestyvällä Worship-albumillaan tämän levyn. Luvassa on siis täyttä asiaa mukavan kompaktissa mitassa. Mikko Malm BLOODRIDE Idiocracy GREAT DANE Helsinkiläisen Bloodriden ura kattaa reilut parikymmentä vuotta thrashiä. Koska kappalemateriaali on paria poikkeusta lukuun ottamatta laadukasta, hommasta on vaikea löytää suurempia valituksenaiheita. Jo biisien nimistä voi päätellä, että kantaaottavuutta tai ainakin yhteiskunnallista kritiikkiä löytyy
Itse asiassa levyn heikoimmat hetket muistuttavat vähän lopunaikojen Slayeristä – olisivatko sitten perua Gary Holtin seikkailuista kyseisessä ihmemaassa. Kari Koskinen. Myös tunnistettavalla tyylillään känisevä Steve ”Zetro” Souza ja muut soittoniekat ovat tiukassa vireessä. Tilaa Inferno! Mene osoitteeseen www.popmedia.fi/tilaa-inferno Kestotilaus on tilaustapa, joka on määräaikaistilausta edullisempi. Biisiensä puolesta Early Grave ansaitsisi pykälää paremman arvosanan, mutta pitkäsoittotielle on ajeltu tällä kertaa liian nopeasti. Tunnin mitasta huolimatta mielenkiinto pysyy yllä, kun levyn kaikki osa-alueet ovat suvereenisti hallussa. 03 4246 5302 (avoinna ma-pe 9-16) tilaajapalvelu@popmedia.fi Tilaushinnat • 12 kk kestotilaus 98,70 euroa • 12 kk määräaikaistilaus 108,90 euroa • Ulkomaisiin tilauksiin lisätään postimaksulisä • Hinnat sisältävät ALV % • Huom! Paperilaskulisä 2,90 euroa 1.6.2021 alkaen. Kustantaja Pop Media Oy, Fredrikinkatu 42, 00100 Helsinki www.inferno.fi Tilaajapalvelu puh. Tyypilliset Exodus-elementit pysyvät läsnä koko matkan, eikä uusia tuulia ole lähdetty varta vasten tavoittelemaan. Irtisanominen voi tapahtua sähköpostitse, kirjeitse tai soittamalla tilaajapalveluumme. Early Graven ikivanhaa Sodomia, Destructionia ja muita kasariaikojen rässipioneereja vanhaan death metaliin sotkeva mättö sisältää kelpo ideoita ja kappaleista löytyy yksilöllistä tarttuvuutta. Bay Arean pahikset pysyvät yhä thrashin ykkösketjussa. Tämän saattaa tajuta levyn nimestäkin, joka tiivistää musiikin aiheuttamat fiilikset kieltämättä täydellisesti. Ohuina soivat kitarat tulevat ikään kuin seinän takaa, ja rummuista puuttuu napakkuus. Ääritiukan komppauksen lisäksi sooloissa tuntuu olevan yhä vallalla idea soittaa toinen suohon, ja moista battlea kuuntelee ilolla. Jos debyytin kaoottinen, selvästi vanhaan grindcoreen vivahtava death metal tuntui sekavalta ja hullulta menolta, uusi albumi panee homman entistä enemmän sekaisin ja tempoo eteenpäin kuin riivattuna. Sävyeroja on kuitenkin enemmän kuin aiemmin. Jonkinlaista persoonallista ajankuvaa tämä kiekko kuitenkin edustanee, joten death metalista vaihtoehtoisempaa menoa etsivien kannattaa antaa albumille mahdollisuus. Se on sääli, sillä kavereilla on silmää säveltämiselle, ja moni turboahdetulla tuotannolla ja tiukalla soundilla pelaava bändi operoi selvästi heikommin biisein. Asioidessa on hyvä ilmoittaa tilaajanumero. Early Grave sekoittelee deathja thrash metalia raa’alla otteella, mutta demomainen toteutus vie puraisulta hampaat. Kestotilaus jatkuu ilman uudistamista, mikäli sitä ei irtisanota mieluiten kuukautta ennen tilausjakson päättymistä. Joni Juutilainen EARLY GRAVE Early Grave HELL’S TONE Ikävä sanoa, mutta maailma olisi voinut odottaa tämän kotimaisen duon debytointia vielä tovin. Musiikkinsa on siis hyvin tehtyä, mutta kaoottisuudessa on luonnollisesti monta puolta, ja oikeanlaisen kuuntelufiiliksen löytäminen tuntuu olevan ainakin itselleni hyvin hankalaa, joskaan ei mahdotonta. Riffimateriaali on tutun tasokasta ja rytmisesti tarttuvaa, joskin muutamissa kohdissa joutuu kohottamaan kulmakarvojaan. Concrete Windsin meno on mielenkiintoista, mutta kaipaan kuolometallilta enemmän selkeyttä ja suorempia ratkaisuja. Holt ja Lee Altus on kyllä mainio aisapari. Kaksikon soitossa on todellista tekemisen meininkiä, minkä ansiosta hulluja käänteitä tarjoavat kappaleet pysyvät kuin pysyvätkin kasassa. Temponvaihtelut, soolot ja jopa ohimenevät kauhusyntikat sekä melodisemmat osiot kuvittavat yhdentoista raidan pakettia siihen malliin, että oikein harmittaa, miten kotikutoinen toteutus on jäänyt näin tunkkaiseksi. Yhtyeen nimi jää kuitenkin mieleen, sillä tasapainoisemman tuotannon ja pienen viilauksen avittamana ainesta löytyisi huomattavasti kovempaan. Serpent EXODUS Persona Non Grata NUCLEAR BLAST Kun pistin Persona Non Gratan pyörimään ensimmäistä kertaa, bändiä ei tarvinnut jäädä arvailemaan: aloitusriffi edusti ääriklassista thrash-legendaa, ja meno vedettiin tuttujen rumpufillivyörytysten tuella ihan tappiin. Kokonaisuutena Idiocracy on kiva ja passeli julkaisu ilman pölhöjä muka-hauskuuksia. Teemu Vähäkangas CONCRETE WINDS Nerve Butcherer SEPULCHRAL VOICE Mainion ahvenanmaalaisen death metal -bändin Vorumin jäämistöstä noussut Concrete Winds jatkaa toisella levyllään siitä, mihin toissa vuoden Primitive Force -esikoinen jäi. Perusvarmojen lyhyempien pieksämisten vastapainoksi Exodus on aina osannut rakennella pidempiä eeppistyyppisiä riffikaaria, ja niin on nytkin. tänyt pois, levy olisi piirun parempi. Osoitteenmuutos: Ilmoita uusi osoitteesi riittävän ajoissa tilaajapalveluumme sähköpostitse, kirjeitse, soittamalla tai osoitteessa www.inferno.fi
Teemu Vähäkangas RUDE Outer Reaches DAWNBREED Kalifornian kuolometallipartio lataa kuuden biisin lyhytsoitollaan tiskiin ihailtavan perinnetietoisesti kulkevaa death metalia. Joka tapauksessa katu-uskottava levy, jolla ei tarjoilla valonpilkahduksia. Antti Luukkanen CHERUBS Slo Blo 4 Frnz Sxy RELAPSE Jo 30 vuotta sitten perustettu möykkäysja metelöintikopla elämöi railakkaaseen tapaan. Ikään kuin olisi odotettu, että kun soundia kevennetään, magia syntyy automaattisesti. Tami Hintikka CRANEIUM Unknown Heights THE SIGN Joko muisti tekee tepposet, tai sitten turkulainen stoner-porukka Craneium on tarkistanut linjaansa. Mahtipontisen, jopa rituaalinomaisen tunnelmoinnin vastapainoksi piisaa myös vauhtia, ja jotkin kitarariffit muistuttavat vähän yllättäen alkuaikojen Carcassista. Teemu Vähäkangas ISKANDR Vergezicht EISENWALD Kahden hollantilaismiehen Iskandr täräyttää kolmannella levyllään tiskiin yli tunnin annoksen eeppisehköä mustaa metallia, josta kuuluvat läpi musikanttien muut bändit Fluisteraars, Nusquama ja Turia. Ruden tyylilajina on siis hieman äkkiväärä ja riitasointuisa kuolo, joka on samaan aikaan erittäin helposti kuunneltavaa ja päätä nytkyttävää. Muutoin ote on aika omintakeinen, ja kappalerakenteet ovat mielenkiintoisia. Mikko Malm LIVING INFERNO A True Believer OMAKUSTANNE Seinäjokelaisen kolmikon death metal on raakaa ja mustanpuhuvaa raavintaa, jossa piisaa vauhtia ja saha soi. Tami Hintikka LONG SHADOWS DAWN Isle of Wrath FRONTIERS Veteraanilaulaja Doogie Whiten ja kitaristi Emil Norbergin yhteisprojekti räväyttää ilmoille melodista vanhan koulukunnan hard rockia, josta löytyy yhtymäkohtia niin Deep Purpleen, Rainbow’hun kuin Yngwie Malmsteenin neoklassiseen soundiin. Homma onnistuu kenties vakuuttavimmin Gezag-avauskappaleessa, jolla duo esittelee musiikkinsa parhaat puolet noin kymmeneen minuuttiin ”tiivistettynä”. Levyn äänimaisemassa on tuhdisti luomua, ja rumpujen ja basson yhteissoundissa on jotain samaa kuin Deiciden Legionillä – levottomuuttakin löytyy, vaikka kuologenren eri nurkkauksessa meuhkataan. Nyt aiempaan tuotantoon hyvin istunut pehmeänlussu tuotanto T W A N D A N Iskandr. Blackiin viittaavia elementtejä on aika paljon kärinästä syntikoihin, mutta pohjalla on ruhjovan death metalin brutaalia tarttuvuutta. On tympeää jankuttaa liian pitkistä albumeista, mutta myös Vergezicht voisi olla kova juttu vinyylimittaan karsittuna. vaan kermaperse, kämäsounditkin tuppaavat lähinnä ärsyttämään. Ihan niin rupista meno ei sentään ole. Konkareilta on lainailtu taidolla. Etenkin rapsakasti Mustanpuhuva möyriminen tuntuu ammentavan tunnelmia jostain kaukaa ja syvemmältä. Koskinen SULPHUROUS The Black Mouth of Sepulchre DARK DESCENT Tanskalaisduon vanhan koulun death metalia ei voi moittia turhan siistiksi, sillä miekkoset vyöryttävät kovalla pieteetillä mätää, visvaa ja madnessiä Lovecraftin hengessä. Norjalaisduon musisoinnin juuret löytyvät ajalta, jolloin thrash, death ja black eivät olleet vielä varsinaisesti eriytyneet toisistaan. Iskandrin vahvuus on jykevien tunnelmien luonnissa. Kaahaus on parhaimmillaan ihan nautittavaa trippiä äärimetallin alkuajoille. Kimmo K. Vallan luontevaa, kun ottaa huomioon Whiten uran niin Rainbow’n kuin Malmsteenin bändin riveissä. Lämpimästi pörisevä fuzz ja ronski riffittely loistavat yhtyeen kolmosalbumilla poissaolollaan. Joni Juutilainen HIDEOUS DEATH Remnants of Archaic Evil INVICTUS Nyt ei pröystäillä soundeilla, vaan vanhakantaista otetta alleviivataan kasariajan äänimaailmalla. Meininkiin on ammennettu kookkaalla kauhalla muun muassa Pestilencen Spheres-levyltä, Morbid Angeliä unohtamatta. Lupaavan alun jälkeen levy alkaa toistaa itseään ja tietty tinkimättömyys muuttuu monotoniseksi runnomiseksi. Vaan eipä tuijotella titteleitä, sillä vuodesta 2009 toiminut hollantilaisten tekijämiesten trio loihtii varsin vaikuttavaa death doomia. Silloinhan demot äänitettiin mankalla suoraan kasetille. Kun tanakka riffittely korvataan maalailulla, takana pitäisi olla asiaankuuluvan eeppinen soundimaisema ja/tai timanttisia biisejä. Soundeihin kaipaisi yhtenäisempää ja massiivisempaa vallia, sillä suuret tunteet ja syvät tunnelmat huutavat jykevää sointia. Mäiske ja mekkala on kova, ja noise–sludge–hardcore-synteesi tuottaa varsin intensiivistä jälkeä. 50-minuuttinen levy sisältää hieman liikaa tyhjäkäyntiä ja tylsää kynää, mutta myös monia riipaisevasti kulkevia surusäveliä, joiden päällä murea mörinä kertoo melankolista tarinaansa. Kuiva ja ohut soundimaailma latistaa tunnelmaa hieman. Ajoittain aika melvinsmäisen möykytyksen päälle kimottavaan tapaan mesottu ”laulu” tuo mukaan yllättävää kontrastia ja persoonallisuutta. EXTREME COLD WINTER World Exit HAMMERHEART Kun avausbiisin nimi on Animals in Wintertime, odotukset eivät ole aivan pilvissä. Huonoimmillaan se kuulostaa vain mätkeeltä mätkeen vuoksi. Ja kun en ole enää true torpedoi tehot lähes sataprosenttisesti, ja lopputulema on päämäärätöntä haahuilua. Nyt ei ole kiire minnekään. Biisit ovat varsin mainioita, etenkin jos isokätinen töminä ja mureasti särötetty yleissoundi sekä viistompi julistaminen maittavat. Nyt jäädään hyvän kiekon tasolle, mikä sekin on toki pätevä suoritus. Yhtyeen debyytti on muodollisesti ihan pätevää tavaraa, muttei mitään erityisen jännittävää tai mielenpainuvaa. Ei jaksa moinen enää hirveästi innostaa. Kyllähän tämä laadukkaasta taustamusiikista käy. Tuntuu, ettei Craneium ole saavuttanut sitä pistettä, jota on lähdetty tavoittelemaan. ”Hitz on 45 for 33 plezur” -maininnalla höystetty julkaisu on erikoisen sorttinen: koko hoito löytyy myös 33 rpm -versioina eli ”väärällä” pyörintänopeudella. NAPAKAT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 72. Synkät vedet ovat raskaita soutaa ja matkanteko on hidasta
Musiikillisten vaikutteiden kirjo on jälleen kerran valtava ja verrattain eklektinen, mutta kaikki elementit ovat tasapainossa paremmin kuin kenties koskaan ennen. Sinällään sympaattista Upgradeä kuuntelee sujuvasti, mutta valitettavasti sen myös unohtaa yhtä helposti. Koskinen FIAT NOX In Contemptuous Defiance PERSONAL Aiemmin tänä vuonna ensimmäisen levynsä julkaissut saksalaisbändi jatkaa hyviä otteita neljän biisin ep:llä. NAPAKAT 73. Huudon, karjunnan ja kailottamisen välimaastosta kumpuava elämöinti on aika epävireistä mölinää, mutta homma toimii omalla kierolla tavallaan juuri niin kuin pitää. Yhtäältä alkukantaisen tarttuva riffittely toimii hyvin, toisaalta se tuntuu vähän turhankin naiivilta. Paineeton harrastaminen kuuluu laadukkaana pakottomuutena ja pelkästään hyvinä biiseinä. Undergroundhenkistä on myös napakanmittaisen esikoisensa heavy metal, joka putoaa vaivattomasti samaan kastiin kuin maanmiehistään koostuva Portrait. Mercyful Faten ja erityisesti Portrait-aikaisen King Diamondin vaikutteet ovat selviä mutta eivät häiritse. Hyvä startti, vaikkei ihan nappiin vielä menekään. Ihan täysillä ei vielä lähde, mutta nuorella yhtyeellä on kiistatta saumat pitkälle. Biiseissä on sen verran ytyä, että pikkulevyllinen uppoaa ihan kivutta. Tästä on leikki kaukana. 1990-luvun alun Amorphis kuuluu folkahtavina kitaraleadeinä, mikä ankkuroi homman vähän turhankin selkeästi menneisyyteen. Painetaan nimi raakilemaisuudesta huolimatta mieleen. Josko visio hioutuisi timanttisemmaksi jatkossa. Kimmo K. Teutoni-thrashin ja crossoverin yhdistelmä nappaa välistä mukavasti mukaansa, mutta kappaleissa on ehkä liikaa toistoa eikä niiden jännite kanna koko matkaa. Joni Juutilainen MUTANT BLAST Detonation WORMHOLEDEATH Kannuksensa ansainneiden tekijämiesten tuore kopla jyskää kuoloisaa thrashiä jännittävällä tavalla. Vähän huolellisemmalla sovittamisella tanskalaisnelikko pääsisi varmasti paljon pidemmälle. Sen rujossa ja brutaalissa death metalissa on vaikeasti määriteltävää omituisuutta, joka kietoutuu kuulijan ympärille pelottavan mutta kiehtovan usvan lailla. Niitä kysyy myös viimeisenä kuultava yllätys, Motörhead-laina Sweet Revenge. Mureiden örinöiden kruunaama muserrus kumpuaa synkeiden loukkojen uumenista kuin ikiaikainen salattu tieto, monitulkintaisena ja voimallisena. Bändi on muutenkin kelpo tekijä. Kimmo K. Koskinen DEMOLIZER Upgrade MIGHTY MUSIC Rehvakkaalla otteella rässäävä Demolizer jättää vähän kaksijakoiset tunnelmat. Mega EXSUL Allegoresis CALIGARI Tämä vuonna 2018 perustettu arizonalaisbändi on yksi mielenkiintoisimmista uuden aallon yhdysvaltalaisista kuoloyhtyeistä. Melodiat ovat vahvoja ja riffi seisoo jykevänä keskipisteessä. Tami Hintikka KAYO DOT Moss Grew on the Swords and Plowshares Alike PROPHECY Avantgarde metal -yhtye Maudlin of the Wellin raunioista vuonna 2003 syntyneen Kayo Dotin musiikki ei ole sen helpommin sulavaa kuin edeltäjänsäkään. Teemu Vähäkangas T O B Y D R IV E R Kayo Dot. Koskinen WANTON ATTACK Wanton Attack NO REMORSE Yksi bändi lisää Holm–Zetterbergruotsalaiskaksikon pitkähköön merkiksi Mortiferum, Funebrarum tai Undergang. Orkesterin kymmenes levy on vakuuttava näyttö kollektiivin luomiskyvystä. Kimmo K. Mielenkiintoinen twisti tulee varsilenkkariskenen pikametallilaulusta. Fiat Nox vaikuttaa olevan matkalla kohti jotain mielenkiintoista, joskin ilman kummoisia poppakonsteja. Lupaan, ettet ole kuullut biisistä vastaavaa versiota. Soittopelit tottelevat niekkoja kiitettävästi, ja eläväisestä ilmiasusta kuulee, että biisit on taltioitu oikeaoppisen luomusti. Yleissoundi viittaa Sunlightosastolle ja biisimateriaali 1990-luvun death’n’rolliin. Tietäjät tietävät, että kyse on visvaisen pimeyden ääniraidasta. Kappaleiden tasokkuudessa jäädään vähemmän yllättäen verrokeista kauas taakse, eikä tilannetta pelasta edes tyylilajiin kuuluva kokonaisvaltainen käppäisyys. Saman aikakauden eri ilmaisukeinojen yhdistelmä on yllättävän toimiva. Molemmat orkesterit ryystävät samasta mätä-ämpäristä, ja verrokkibändeiksi voidaan heittää esiörähtävän käskytyksen vakuuttavuudelle on nostettava hattua. Tasavahvasta kokonaisuudesta voisi nostaa esille borknagarmaisia sävyjä huokuvan Void in Virgon. meriittilistaan, vaikkei nimimiehistä voidakaan puhua. Hengessä on paljon samaa kuin Dissectionillä ja Watainilla, mikä ilmenee musiikin laadukkuutena ja sävellysten tarttuvuutena, jota on selkeästi genren keskitasoa enemmän. Homman nimi on tietysti black metal, jota kuljetetaan eteenpäin odotettua vahvemmin ottein. Mikko Malm MIND RIOT Abyss SAKARA Rauhalliseen tahtiin operoivan Mind Riotin grungehtava melodeath/yleismetalli on laadukasta kamaa. Periaatteessa meininki on tosi vaivatonta ja iskevää, mutta ilmaisu on silti kiehtovan omaehtoista. Exsul on taitava yksikkö, jonka käsien kautta syntyy taidetta, joka vaatii vastaanottajaltaan oikeanlaista ymmärrystä ja avointa mieltä. Myös pieni epävire parissa kappaleessa häiritsee omaa korvaa, eikä ep:n päättävä Annihilator-coverkaan anna erityistä ilonaihetta. Vakuuttavasti jyskävä ote ja tyylillisesti jopa uskaliaan monimuotoinen materiaali tekevät Abyssistä erottuvan paketin. Tällaiset kahden biisin täsmätapot ovat ennen kaikkea alan ihmisten herkkuja, joilla täydennetään seiskatuumaiskokoelmaa. Total Isolation osallistuu päälle kuuden minuutin Vomiting Pit of Fogilla, ja Sedimentumin panos on Mollisonia Plenovenatrix -niminen totaalimurskaus. Syynä tähän on multi-instrumentalisti Toby Driver, jonka musiikilliset visiot ohjasivat myös Maudlin of the Wellin sävellyksiä. Tami Hintikka TOTAL ISOLATION / SEDIMENTUM Split SEED OF DOOM Kahden kanadalaisen kuoloyhtyeen split on yhtä kuin kymmenisen minuuttia julmaa ja synkeää ajoa
– Ehkä suurin uudistus on talon bäkkäri. – Vanha jatkaa tapahtumatalona ja me tuomme sinne pienen lisän, jonka tarkoituksena on tarjota toisenlaista elämää kaupunkilaisten iltaan. Korona oli sinänsä positiivinen juttu, että pystyttiin rakentamaan keikkaohjelmaa ja kehittämään konsepteja rauhassa. Niin Yo-talo kuin Vanha lupailee monipuolista ohjelmaa. Pieniä muutoksia on tehty ja PA viritetty täysin uudestaan. Yo-talon historia huokuu, ja uskon, että pelkästään talon tarina ja legendaarisuus on hyvä syy tulla asiakkaaksi. Vanhan tapahtumat eivät ole koskaan loppuneet, mutta rokkipuolella on ollut viime vuosikymmeninä hiljaisempaa. Paikalla on historiansa ja luonteensa, se pitää hyväksyä ja sitä pitää kunnioittaa. Legendaarisempaa osasto edustavat Dingo ja Miljoonasade. – Viime talvena aukesi mahdollisuus olla vahvemmin mukana legendaarisen talon toiminnassa. – Yleisön kannalta talo on siitä makea, että se on puoliympyrän muotoinen, joten lava on koko ajan lähellä ja halutessaan siellä pääsee ihan kiinni artistiin. Meillä on nyt käytössä kaksi isompaa huonetta, jotka on kalustettu kivan näköisiksi ja viihtyisiksi. – Yo-talo on ollut kiinnostuksemme kohteena jo monta vuotta. Bäkkäreiden seinillä on kuvia Yo-talon historiasta aina 50-luvulta tähän päivään, Rafferty kertoo. Valoja on tullut lisää, tanssilattian valot ovat uusia ja dj-vehkeet on uudistettu, niin kuin paljon muitakin pieniä asioita, jotka palvelevat esiintyviä artisteja paremmin kuin aiemmin. – Haluamme olla avoimia kaikille musiikinlajeille, enkä näe ainoatakaan syytä, miksei raskas rock voisi soida Vanhalla. – Tila itsessään on upea ja paikan sijainti erinomainen, mutta vanhoissa suojelluissa rakennuksissa on aina jonkin verran Ylioppilastalojen renessanssi Rock, myös raskas sellainen, tulee soimaan Tampereen ja Helsingin ylioppilastaloilla jatkossa entistä vahvemmalla sykkeellä. Tampereen Yo-talolla puolestaan järjestettiin runsaasti metallisempiakin keikkoja pitkälle viime vuosikymmentä, kunnes tapahtumien ja varsinkin rokkikeikkojen määrä alkoi vähetä. Myös anniskeluun on tulossa parannuksia, myyntipisteitä ollaan lisäämässä ja muutenkin kaikkea toimintaa narikasta alkoholimyyntiin tehostamassa. Vanhalla esiintyvistä metallibändeistä tällä hetkellä vetävin lienee Dark Tranquillity, joka esiintyy Helsingissä ensi toukokuussa. Tampereen Yo-talolle on jo tehty ja suunnitellaan lisää suurempia uudistuksia. Meillä on tulossa aika paljon mainstream-kamaa kuten Happoradio ja Maija Vilkkumaa. PIIRI AKI NUOPPONEN Monikansallinen Nervosa esiintyy Tampereen Yo-talolla 24. helmikuuta. Myös räppiä on luvassa, ja päälle on rockabillyä, stand-upia ja jopa teknofestareita. Pian on luvassa paljon julkistuksia, Hallamäki lupaa. Mitä moninaisempaa tarjonta on, sen elävämpi ja suvaitsevaisempi kaupungista tulee. Mukana ovat amerikkalainen Warbringer ja intialainen Systemhouse 33. – Äänentoisto on miltei sama kuin aiemmin. – Tarjoamme toki paljon muutakin. – Nem Agencyn vahvin alue on metalli, ja se näkyy varmasti myös Yo-talon keikkakalenterissa. 6. Onhan se maaginen paikka! Rafferty sanoo. Tila on riittävän suuri, mutta kuitenkin tosi intiimi. – Yhteistyötä erilaisten tapahtumien muodossa on ollut jo pitkään, muttei suoraan konserttien tapaista toimintaa, Hallamäki kertoo Helsingin Vanhan ohjelman järjestämisestä. Annetaan kaikkien kukkien kukkia! Molemmat Ylioppilastalot ovat vanhoja kiinteistöjä, mikä tuo niihin keikkapaikkoina ainutlaatuista särmää, mutta niissä on myös haasteensa. Lisäksi meidän yökerho palvelee diskokansaa joka perjantai ja lauantai. B A R B A R A C IR A V E G N A 74. Se tuntuu kyllä, kun astuu ovista sisään. HELSINGIN Vanha ylioppilastalo on legendaarinen keikkapaikka, jossa ovat soittaneet 1960–1980-luvuilla esimerkiksi Hurriganes, Wigwam, Tasavallan Presidentti, Hassisen Kone ja Sielun Veljet. Se soi nyt todella hienosti tilaan nähden. Nyt kumpikin ikoninen paikka on kääntämässä uuden sivun historiassaan, kun Nem Agency ja Rowan Rafferty ovat puhaltaneet uutta henkeä Yo-talolle ja aiemmin Helsingin Circusta luotsannut Niko Hallamäki on tuomassa rockia Helsingin Vanhalle. Vanha on pala parhainta Helsinkiä, Hallamäki sanoo – Myös Tampereen Yo-talo on suojeltu rakennus ja historia näkyy sen vahvassa tunnelmassa, mutta toki se asettaa tiettyjä rajoituksia siinä, mitä voimme rakenteellisesti muuttaa ja mitä emme, Rafferty toteaa. Toivottavasti Yo-talosta tulee Tampereen heviskenen mekka, Rafferty visioi. haasteita
TUSKALIVE & GREY BEARD PROUDLY PRESENT IN COOPERATION WITH COBRA AGENCY & X-RAY TOURING