10/2022 HINTA 10,90 € IN THE WOODS… FORESEEN THRESHOLD BLACK ROYAL HAAVARD FRANK BELLO. ELÄMÄ ON RASKASTA
VANHA YLIOPPILASTALO FRI 27.1.2023 LAHTI, FINLANDIA-KLUBI WWW.TROLLHORDE.COM NEM AGENCY PROUDLY PRESENTS WITH SPECIAL GUESTS FRI 5.1.2023 TAMPERE, TALVIHELVETTI SAT 6.1.2023 SEINÄJOKI, SEINÄJOKI METAL FESTIVAL FRI 13.1.2023 TURKU, UTOPIA CLUB FRI 20.1.2023 KUOPIO, THE CIRCUS SAT 21.1.2023 HELSINKI. NEM AGENCY PROUDLY PRESENTS WITH SPECIAL GUESTS FRI 5.1.2023 TAMPERE, TALVIHELVETTI SAT 6.1.2023 SEINÄJOKI, SEINÄJOKI METAL FESTIVAL FRI 13.1.2023 TURKU, UTOPIA CLUB FRI 20.1.2023 KUOPIO, THE CIRCUS SAT 21.1.2023 HELSINKI. VANHA YLIOPPILASTALO FRI 27.1.2023 LAHTI, FINLANDIA-KLUBI WWW.TROLLHORDE.COM
SISÄLTÖ 00 7 Pä än ava us 00 8 Syt yk ke itä : Un fyr os, So me ho w Jo , He r Sh ad ow , Fo rtíð , Wr etc he d Pa th 014 Ko lum ni 016 He avy Co ok ing Clu b 018 In the Wo od s… 02 3 Bla ck Ro yal 02 6 Fo res een 03 Th res ho ld 03 4 Ha ava rd 03 6 Ca nd lem ass 04 6 Pö lky llä : An thr axba sis ti Fra nk Be llo 05 My hk ä: Ra tt Ra tt (19 99 ) 05 3 Arv iot , pä äo sas sa In the Wo od s… 074 Ku ud es pii ri: Bo do m taip ui ba arik si 036 026 018 034 03 LI N D A ÅK ER BE R G R U N AR H AU G EL AN D R O BE R T BU R R ES S AN N -K AR IN JO R U N G N IK O VI LK M AN
THE BIGGEST ROCK FESTIVAL IN FINLAND GET YOUR TICKETS NOW! ROCKFEST.FI 8 TH -10 TH JUNE 2023 HYVINKÄÄ FIRST BANDS ANNOUNCED
Seurassamme olleen naisen oli määrä palata pian kotimaahansa ja palauttaa kauniit, paksut hiuksensa huivin alle. vuosikerta Numero 207 Toimituksen tilaama tai sille tarkoitettu aineisto julkaistaan sillä ehdolla, että aineistoa voidaan korvauksetta käyttää Pop Median kaikissa uudelleenjulkaisuissa tai muussa käytössä riippumatta toteutustai jakelutavoista. Seuraavana iltana kuuntelimme paikallisessa hevibaarissa lempibiisejämme Mikko Kotamäen ja Dark Matter -pomo Aria Moghaddamin kanssa. Onnistuneen keikkarupeaman päälle istuimme Dark Matterin kanssa iltaa bändin kotimaan ja metallimusiikin suhteesta keskustellen. Katse CRIPPLED BLACK PHOENIX Banefyre HAAVARD Haavard DARKTHRONE Astral Fortress TÄMÄN NUMERON KASAAMISEN TAUSTALLA SOIVAT GOTT To Hell to Zion -ep THE RUINS OF BEVERAST The Thule Grimoires CANDLEMASS Sweet Evil Sun 7. Paikalla oli myös Arian ystävä, teheranilainen nainen, joka oli matkustanut Istanbuliin katsomaan edellisillan keikkaa. Harvemmin jonkun tapaamisesta on jäänyt yhtä alakuloinen, avuton ja kiusallisen etuoikeutettu olo. Suomalaisbändin ja epätyypillisen metallimaan kohtaamisen seuraaminen oli perin mielenkiintoista, mutta syvimmälle mieleeni kairautuivat hetket, jotka iskivät hieman kyseisen kuvion ulkopuolelta. Inferno ei vastaa tapahtumatietojen mahdollisista muutoksista eikä tilaamattomien kirjoitusten ja kuvien säilyttämisestä tai palauttamisesta. Hänen katseensa oli täynnä surua. Taiteilija Pekka Niskanen ohjasi jälkimmäisestä muutama vuosi sitten Iranian Metal Coffee -nimisen dokumentin. ”Hengettömän” musisoinnin kanssa pääsee vähän kevyemmällä riskillä. MATTI RIEKKI PÄÄNAVAUS www.inferno.fi InfernoMagazine infernomagazine inferno_magazine PÄÄTOIMITTAJA Matti Riekki riekinmatti matti_riekki ULKOASU Markus Paajala KANNEN KUVA Linda Åkerberg KIRJOITTAJAT Hintikka Tami, Hätinen Jukka, Ikonen Niko, Isoaho Timo, Juutilainen Joni, Järvisalo Eetu, Keränen Toni, Kittilä Jukka, Koskinen Kari, Koskinen Kimmo, Kuusinen Miika, Laakso Markus, Lassila Tero, Malm Mikko, Muurikainen Elli, Nuopponen Aki, Ollila Mape, Rajala Vilho, Siltanen Vesa, Silvast Jaakko, Virtanen Aadolf, Vähäkangas Teemu, Väntänen Ari TOIMITUKSEN YHTEYSTIEDOT (arviolevyt / review copies) Inferno, PL 543, 33101 Tampere etunimi.sukunimi@popmedia.fi inferno@popmedia.fi ILMOITUSMYYNTI Oskari Anttonen, Peter Lindroos, Oona Lukkarinen, Mikko Mali ilmoitusmyynti@popmedia.fi etunimi.sukunimi@popmedia.fi TILAAJAPALVELU 03 4246 5302 (ma-pe 9-16) tilaajapalvelu@popmedia.fi KUSTANTAJA Pop Media Oy Fredrikinkatu 42, 00100 Helsinki www.popmedia.fi TOIMITUSJOHTAJA Tuomo Häkkinen PAINOPAIKKA M?kusala ISSN 1796-7600 28. Suomalaisten lämmittelijöinä Doom over Istanbul -tapahtumassa soittivat kansibändimme Candlemassin johtajan Leif Edlingin aikoinaan perustama Avatarium (Marcus Jidell, huh huh, mikä kitaristi, muuten!) ja iranilaisperustainen Dark Matter. Se on kaikkea muuta kuin mutkaton. Päitä joka tapauksessa puisteltiin. Mainittujen välinen suhde alkoi sulaa siihen pisteeseen, ettei Aria enää kutsunut StS-laulajaa jatkuvasti ”idoliksi” vaan suostui puhumaan ihan vain kaverista. Järkyttävä tapaus oli nostattanut laajoja mielenosoituksia maan hallintoa vastaan ja ihmisoikeuksien puolesta. Kunpa se katse kirkastuisi vielä. Muutama päivä myöhemmin, turvallisessa koti-Suomessa, luin verkosta, miten Iranin turvajoukot olivat käyttäneet kyynelkaasua ja avanneet tulen mielenosoittajia vastaan Mahsa Aminin kotikaupungissa Saqqezissa. KÄVIN lokakuussa spesiaalitehtävissä Turkin Istanbulissa Swallow the Sun -yhtyeen matkalaukussa. Varsinkin black metalin, jonka tietysti tulkitaan olevan vahvasti islamin vastaista musiikkia, soittaminen on Iranissa todella vaarallista. Iranissa oli juuri kuohunut kunnolla siveyspoliisin käsissä ”väärin puetun hijabin” vuoksi kuolleen parikymppisen Mahsa Aminin kohtalon vuoksi. Ajatukseni matkasivat taas istanbulilaiseen hevibaariin
Minkälaisia sanoituksia Alpha Huntilta löytyy. Materiaalinne kuvittelisi toimivan lavallakin. – En voinut välttyä ajatukselta, että ”jokin” pitää minua otteessaan, kutsuu ja lähettää viestejä yön pimeydessä – kommunikoi. – Perustana on varsin primitiiviset automaatiolaulu-seanssit. – Se sai alkunsa jo vuonna 2018 yhden miehen bändinä. Ensimmäinen levynsä todistaa, että oikea linja on löytynyt. – Äänityksiin treenattiin kahdesti, ja nauhoitusvaihe kesti heinäkuusta marraskuuhun. Syvältä alamaailmasta noussut doom/black metal -tulokas Unfyros on vakavalla asialla. Eikä ehkä koskaan tulekaan. Aika näyttää. – Mistäpä sitä tietää, vaikka joku päivä nurkan takaa tulee sopivat henkilöt vastaan ja asiat tavallaan loksahtavat paikalleen. Voiman ja hulluuden virta 8. – Yleensä kun tulee tehtyä ”linjavetoja”, ne on ollut tapana kumota – liiallinen suunnitelmallisuus ei ole ikinä kulkenut käsi kädessä Aural Hypnoxin kanssa. Salatieteiden lisäksi varsinkin vanhemman äänitysja soitinarsenaalin kerääminen on kuulunut mielenkiinnon kohteisiini jo yli pari vuosikymmentä, ja levy onkin tehty analogisia laitteita käyttäen. Minkälainen prosessi Alpha Huntin synty oli. – Olemme tällä hetkellä duo, ja näkisin, että keikkahommiin tarvittaisiin yksi tai kaksi henkilöä lisää tuomaan voimaa ja syvyyttä. Sen synnyttävä loimu on kommunikaatioväylä tietoisuuden ja ulottuvuuksien eri kerrosten välillä. – Se oli pitkä rituaali, joka ei ole tullut vieläkään päätökseensä. Minkälaista tavaraa sivuhaaralla on tarkoitus julkaista. – Jos palataan arkipäiväisempiin seikkoihin, niin aluksi kappaleista tuli tehtyä demot, mikä vaihe kesti lähemmäs neljä vuotta. Kuinka pitkään bändinne on ollut vireillä ennen Alpha Hunt -levyn julkaisua. Alpha Hunt on Haapapuron pyörittämän Aural Hypnox -levy-yhtiön Empyrean Editions -sisarlafkan ensimmäinen julkaisu. Halusin uppoutua niihin myös kuuntelijan ja kokijan, en vain soittajan perspektiivistä. Aihepiirit liittyvät vahvasti okkultismiin: kutsuihin, kohtaamisiin, keskusteluihin ja kokemuksiin muinaisen viisauden lähteillä. Hankkiuduin niissä possessiotilaan, jossa kuolleet ulottuvuudet syttyvät uudelleen henkiin. Lisäksi yksi toinenkin projekti on hitaasti mutta vakaasti hivuttautumassa tähän maailmaan. Onko teillä aikeita keikkailla. – Sanat on käännetty myöhemmin parhaan mukaan astetta ymmärrettävämpään ja kerronnallisempaan muotoon englanniksi. Sen jälkeen päätin, että rumpalointi on parempi jättää asian paremmin hallitsevalle taholle, joten Nox Vector liittyi bändiin alkuvuodesta 2021. Tällä hetkellä istuminen yksin pimeydessä kitara sylissä uusia juonia punomassa tuntuu kiinnostavammalta kuin liveaktin hiominen. – Empyrean Editions tulee keskittymään temaattisesti samaan linjaan kuin Aural Hypnox -tuotanto, mutta musiikillisesti se nojaa ehkä hivenen konkreettisempaan suuntaan. Kun parin ensimmäisen kappaleen demotukset oli saatu päätökseen, oli selvää, että nyt ollaan jonkin todella voimakkaan äärellä, rumpuja lukuun ottamatta kaikesta vastaava Antti Haapapuro sanoo. Ja koska okkultismi on kuulunut elämääni vuosikausia, ajatus jatkamisesta entistä syvemmälle alkoi kiehtoa pakkomielteisesti, päivä päivältä enemmän. Taltiointeja teimme ainoastaan yöllä, kun ”tähdet olivat linjassa”. Annoin ääneni ilman mietintää niin ikuisesta, loimuavasta pimeydestä saapuville presensseille kuin atavistisen tietoisuuden syvyyksistä nouseville heijastuksille. Jatkossa tulee varmasti lisää Unfyros-julkaisuja. Uutta materiaalia on itse asiassa jo työn alla. On tullut huomattua, että Unfyros on tavallaan liminaalitilasta pilkistävä voiman ja hulluuden virta – tuli, joka ei ole tuli. SYTYKKEITÄ JONI JUUTILAINEN UNFYROS on yleisölle uusi nimi
Koetteko musiikkinne haastavaksi. – Albumin perustukset on rakennettu pitkälti yhdessä treenikämpällä, riffi riffiltä, kitaristi Sakari Karjalainen aloittaa. – Musiikilliset vaikutteet kuuluvat mielestämme vieläkin vähemmän kuin aikaisemmin. 9. Yhtyeen musiikillinen linja on entistäkin persoonallisempi. Lupaamme lähettää paidan sille, joka ratkaisee tämän pääsiäismunan. Omakustannetoiminnassa toki täytyy tehdä suuriakin taloudellisia uhrauksia. – Yhdistävä tekijä on, että kaikesta siitä synkkyydestä huolimatta koetetaan saada pöyhittyä joku positiivinen asia päällimmäiseksi. – Palataan ajassa taaksepäin vuoteen 2010, jolloin meillä oli tulossa ensimmäinen keikka parin viikon päästä. Universumin ja somealgoritmien päätettäväksi on jätetty, miten homma muuten edistyy. – Jotain geneerisiä ehdotuksia tuli, mutta mikään ei oikein kolahtanut. On viehättävää, että musiikki voi olla näennäisesti yksinkertaista, mutta kun elementit purkaa osiin, palaset ovatkin hyvin kompleksisia ja moniulotteisia. – Yhtye on enemmänkin elämäntapa. Herättiin siihen, että pitäisi varmaan olla bändille joku nimi, Saurén muistelee. Levyltä löytyy kuitenkin yksi kymmenen vuotta vanha sävellys. Ehkä olemme kypsyneetkin sen verran, että osaamme antaa levylle välillä tilaa hengittää. – Teksteissä jatketaan hyvin pitkälti synkillä aiheilla ilman varsinaista isompaa teemaa, laulaja-kitaristi Christian Saurén kertoo. Niissä puramme kaikki villeimmät ja pervoimmat ideamme. – Mainittakoon kuitenkin, että tämä bändi rakastaa c-osia. Ääripäät ovat myös kauempana toisistaan, raskas on raskaampaa ja kevyt kevyempää. Mietittiin hetki, ja joku sanoi vaan, että ”ihan sama, soitetaan nyt vaan jotenkin jo”. Siinähän se nimi sitten olikin. Olette tehneet hommia pitkälti omakustannepohjalta. – Levy ei hiljene täysin missään kohtaa, vaan biisien välit sitoo äänimaailma, joka luo oman tarinansa niiden lisäksi. – Pyrimme kuitenkin välttämään musiikin tarkoituksenmukaista haastavuutta. Myös instrumenttivalikoimaa on laajennettu: mukana on vanhoja analogisynia sekä erilaisia akustisia instrumentteja. Biiseissä kuuluu myös luonto – metsä, meri ja tuuli. Vaikka kyseessä ei ole varsinaisesti teemalevy, kokonaisuus on mietitty tarkoin. Ensimmäistä kertaa aloimme tehdä alusta asti albumikokonaisuutta eikä vain koostetta yksittäisistä biiseistä. Mistä se tulee ja mitä sillä tarkoitetaan. Oma soundi on taas pykälän verran kirkastunut. – Pyrimme noudattamaan ihanaa kliseetä, että jokainen kappale on matka, jossa tunnetilat ja maailmat vaihtuvat, Karjalainen maalailee. Kunnon sekoilu onkin koodattu lähtemättömästi Somehow Jo’n dna:han. – Tavoite on aina edetä, tehdä parempaa ja eri tavalla. Teittekö jotain konkreettisesti eri tavalla kuin aiemmin. Olemme kaikki lapsuudenkavereita. – Olemme olleet aina kovia treenaamaan, joten tämä oli luonnollinen tapa aloittaa levynteko. Ollaan veivattu aina progea, että pysyy mieli virkeänä, Karjalainen jatkaa. Kuinka suuria uhrauksia bändin eteen on tehty, vai onko kyse enemmän harrastustoiminnasta. Sovittiin, että keksitään oikea nimi sitten myöhemmin. METALLIA PIENISSÄ PALOISSA SYTYKKEITÄ Progressiiviseksi metallibändiksi laskettava Somehow Jo tekee uudella albumillaan mainiota jälkeä. Sanoitukset kumpuavat tummalta pohjalta. Bändinne nimi on mietityttänyt minua. Progea kaveripohjalta P A T R IK N U O R T E V A SCALES and Details -levy on mallikas kokonaisuus
– Asuin bändin alkumetreillä Länsi-Pasilassa idyllisessä keltaisessa talossa, jossa minulla oli basso. Näitä ”dream noir -kausia” on ollut jo jokunen, joten nauhuri on täyttynyt hyvistä kappaleista. Sanoitukset syntyivät vähemmän rockilta pohjalta, kertoo lauluista vastaava Anna Carolina. – Tutustuimme Tomin [Henttunen, kitara, basso ja koskettimet] kanssa kymmenen vuotta sitten, kun meidät pestattiin samaan firmaan, kosketinsoittaja ja taustalaulaja Markus Laakso muistelee. – Saattaa olla ennalta arvattava vastaus, mutta Roadhouse eli The Bang Bang Bar Twin Peaksissä, Henttunen maalailee. – Jos pureudutaan pintaa syvemmälle, levyltä löytyy oikeastaan paljonkin viitteitä rockiin ja metalliin, Henttunen huomauttaa. 10. Päätimme yhdistää suuret rakkautemme, Twin Peaksin traagisenkauniin maailman ja Lana Del Rey’n särmikkään popin, ja alkaa tehdä kimpassa meille täysin uudenlaista musaa. – Ei suinkaan vienyt. Markus mainitsi studiossa, että se kuulostaa kevytdoomilta, mikä on aika hyvä vertaus, ja monista kappaleista löytyy metallista tuttuja alavireitä. Hain inspiraatiota bassottelemalla keskuspuiston ja junaradan kallioilla, ja vihkoni tekstejä hyödynnettiin paljon debyytillä. Tuoreemmista artisteista esimerkiksi Lana Del Rey ja Amy Winehouse kutittelevat sieluani. Tomilla oli indierocktausta, kun taas omat juureni olivat syvällä metallissa. – Saimme Svartilta levytyssopimuksen heti ensimmäisen demon jälkeen. Albumin lopetusbiisin kummitustaloäänimaailma juontaa juurensa King Diamondin Themistä, joka oli tärkeä suunnannäyttäjä pikkupoikana. Lopputulemana on ”lynchiaanisia äänimaisemia” välittävä Her Shadow. Her Shadow’n kohdalla tullaan mainitsemaan Twin Peaks. – Laulujen äänittäminen Jaani Peuhun kanssa oli upea kokemus, Anna Carolina innostuu. Osa demolauluista päätyi albumille, koska ensikosketus biiseihin oli niin inspiroiva. – Ja jos tarkennetaan vielä, sijoittaisin meidät sarjan ensimmäiselle kaudelle. Toisekseen olin aloittelija, mitä tulee äänittämiseen ja musiikin tekemiseen tietokoneella, joten piti opetella uusia asioita. He loivat perustuksen, jota me jalostamme eteenpäin omalla tavallamme. Edustaako sarja sitä maailmaa, jota haluatte maalata. Minkälaisista lähtökohdista projekti lähti itämään. Hommahan on vasta aluillaan, Henttunen vastaa. – Luomamme maailma imi toisaalta niin vahvasti mukaansa, että paluuta ei enää ollut. – Esimerkiksi Raging Blue on todella raskas biisi. – Huomasimme heti, että leffa-, taideja musiikkimakumme osuivat yksiin, vaikka olimme tehneet aivan erilaista musiikkia. – Ilman David Lynchin ja Mark Frostin luomaa maailmaa näitä hienoja biisejä ja koko bändiä ei olisi olemassa. Jokin hämyinen jazzklubi New Orleansissa kävisi myös mainiosti, mutta mielellään vuosikymmeniä ajassa taaksepäin. Minulle biisinteko on kausiluonteista. – Levyn valmistumiseen uponneeseen viiteen vuoteen mahtui toden teolla haasteita – niin paljon, että teki mieli lyödä hanskat tiskiin, Henttunen myöntää. SYTYKKEITÄ T O M I H E N T T U N E N Kaunis painajainen Kuolemanlaaksossa ja Royal Lipsissä vaikuttavat muusikot löivät ajatuksensa yhteen. Minkälainen keikkaympäristö musiikillenne sopisi parhaiten. – Ehdottomasti, Henttunen toteaa. Biiseistä kehkeytyi suurempia järkäleitä kuin alun perin ajattelimme, joten toteutus oli haastavaa. – Vaikutteita löytyy muualtakin, kuten film noir -elokuvista, Angelo Badalamentin musiikista ja Ennio Morriconen leffascoreista. Vietin taiteilijaelämää ja runosuoni pulppusi. Onko tässä aineksia pitkäkestoiseksi projektiksi, vai veikö yksi levy kaikki mehut. Rakensin sanoitusvihkoa, johon otin myös valokuvia. Vigilante lähentelee 1970-luvun rockia, tyyliin Alice Cooper meets Ennio Morricone. Oliko säveltäminen luontevaa vai muodostuiko se haasteeksi. – Jo albumin demosessoista jäi lupaavia aihioita ja levyä tehdessäkin rupesi syntymään uutta kamaa. HER Shadow’n The Ghost Love Chronicles -esikoinen on kaukana rockista tai metallista
Valinta tapahtuu yleensä vasta kirjoitusprosessin alkaessa. Miksi julkaisitte tällä kertaa vain kaksi kappaletta. – Kumpikin heistä luo tietysti oman otteensa ja soittotyylinsä, mutta tuotannollinen puoli on yhä täysin minun käsissäni. Mistä uudet biisit kertovat. Kokoonpanosi on tällä kertaa täysin islantilainen. Tuo vanha tapaus pakotti ihmiset taistelemaan keskenään ruuasta, joten kyseessä olivat suuret nälkävuodet. Se myös mainitsee ihmismassojen tarpeen säännöille ja mukavuuksille, koska todellisuudessa olemme kaikki hukassa. – Ensimmäinen raita För tarkoittaa sekä matkaa että merkkejä, ja molemmat käännökset sopivat. – Tutkimukset Grönlannin jäätiköllä kertovat, että tuona vuonna tapahtui massiivinen tulivuorenpurkaus, joka pimensi auringon ja kuihdutti sadot pariksi kolmeksi vuodeksi. – Lyhyesti sanottuna se johtuu pandemiasta, laulaja-kitaristi-kosketinsoittaja Einar ”Eldur” Thorberg Guðmundsson tokaisee. Meillä on myös ollut keskusteluja mahdollisista keikoista, mutta asiat eivät ole aivan helppoja. – Näiden biisien oli tarkoitus ilmestyä tulevan levyn bonuksina, mutta kävi ilmi, että vinyylipainoissa on todella pitkät jonot. Seitsemäs lienee jo tulilla. Vastoin metallibändeille yleistä trendiä yhtye on parantanut otteitaan vuosien edetessä. METALLIA PIENISSÄ PALOISSA SYTYKKEITÄ 11. Homma on kiinni albumin aiheesta tai konseptista. Menen vain fiiliksen mukaan. Musiikin vietävänä DÓMUR um dauðan hvern on Fortiðin ensimmäinen ep. Tilanne antoi meille aikaa tehdä uudet bonuskappaleet ja julkaista nämä kaksi biisiä jo nyt. – Toinen biisi on Fimbulvetur, joka tarkoittaa nälkävuosia, jotka alkoivat tässä tapauksessa vuonna 536. Pakanallista black metalia soittava islantilainen Fortið on toiminut 20 vuotta. – Yleensä islanti tuntuu sopivammalta underground black metaliin ja on tietysti luonnollinen kieli minulle. Englannin avulla voi koskettaa suurempaa kuulijakuntaa, mutta en osaa laskelmoida näitä juttuja etukäteen. – Se on ollut valmiina jo kuukausia, mutta ilmestymiseen menee vielä aikaa. Kuinka uudet kaverit – rumpali Kristján Guðmundsson ja basisti Kári Pálsson – ovat vaikuttaneet Fortiðin soundiin. – Kári on lisäksi suuri historiafriikki. Arkeologiset kaivaukset osoittavat, että näihin aikoihin eurooppalaiset lopettivat äkillisesti Auringon palvomisen. – Vaihtelua tapahtuu vain levyjen välillä, enkä yleensä sekoita kahta kieltä samalla julkaisulla – poikkeuksena vuoden 2012 Pagan Prophecies. Kirjoitat sanoituksia sekä englanniksi että islanniksi. Hän esimerkiksi antoi minulle linkin islantilaisen yliopiston luentoon, mikä johti välittömästi Fimbulveturin sanoitusten kirjoittamiseen. Sillä välin keskityn muihin Fortíð-julkaisuihin, kuten eräälle kokoelmalle tulevaan biisiin ja erityiseen uusintajulkaisuun. Se helpottaa hieman uuden musiikin odottamista. Fortíð ei siis muutu, mutta uudet soittajat ovat tuoneet ehdottomasti uusia elementtejä. Teillä on ulkona kuusi kokopitkää. Kappale kertoo ihmiskunnan matkasta läpi aikojen sekä merkeistä joita jätämme jälkeemme. Kuinka valitset sopivan kielen kutakin kappaletta varten. Islannissa tämä tapahtui pienemmässä mittakaavassa vuonna 2010, kun tuhka peruutti lentoja ympäri Euroopan
– Nauhoitin vuonna 2018 Esan [Salminen] koelauluja, kun hän haki yhteen bändiin. – Wretched Pathin tapauksessa kyykähtäminen ei ole kivuton poisnukkuminen. – Se ei voi olla vaikuttamatta, että ennen näitä biisejä olin säveltänyt neljä levyllistä hardcorea, Grönberg murjaisee. Kaiken kaikkiaan kivuton prosessi. Tuo ei ole varmaan mitenkään järin tietoisesti valikoitunut aihepiiri, mutta sitä voi kyykähtää niin monella tavalla, että aiheesta saa tekstin jos toisenkin, Tarvainen pohtii. – Vähän myöhemmin Nico [Hartonen] oli Esalla kylässä ja valitti, että haluaisi lauluhommien lisäksi vedellä bassoa. – Polku on raskas, välillä nopea, välillä hitaampi, mutta se vie mukanaan. Death metalistanne löytyy ripaus hardcorea. – Sellainen hyvä luolamiesbalanssi on tärkeä olla. Tosi vaivattomasti me saatiin matskut läjään, ja itse äänitys oli täysin stressivapaata ilman mitään aikataulupaineita. Jaska ehdotti kaveriaan Tapsaa [Tapio Sintonen] toiseen kitaraan. – Kuolema on teksteissä vahvasti läsnä. Albumi äänitettiin omin voimin omalla studiolla. Bändinä olemme siinä vaiheessa polkua, että paluuta ei enää ole, Grönberg päättää. Mukana on myös tositarinoita. Hyvä luolamiesbalanssi BÄNDISTÄNNE löytyy taustaa muun muassa Godsplaguestä, Pestigoresta ja The Scourgerista. Onko albumin teksteillä mitään yhdistävää tekijää. – Sävelsin sen innoittamana neljä biisiä ja ilmoitin Esalle, että nyt aletaan vetää dödistä! Tarkoitus oli vetää kahdestaan, mutta Esa sai houkuteltua Jaskan [Raatikainen] kannuihin. Esa kiinnitti siltä istumalta Nicon bassoon. Se ei ole ihme, kun katsoo yhtyeen soittajien meriittejä. Kaikki meistä on soittaneet tosi erilaisissa bändeissä, mutta jokainen tietää hyvin, mikä toimii ja mikä ei. Kahden ensimmäisen singlen sanoitusten aiheet ovat aika kaukana toisistaan, asialistalla on järjetöntä tappoa ja espanjantautia. Raatikainen keskittyi lopulta Mercury Circleen, ja hänen paikkansa otti Seppo Tarvainen. Minkälainen polku on ”wretched path” ja missä vaiheessa sitä kuljette. Syntyikö Heavy Lies the Crown -esikoinen luontevasti. Kuinka Wretched Path sai alkunsa. JO H A N N E S A H O N E N SYTYKKEITÄ Kotimainen Wretched Path rouhii ensimmäisellä levyllään death metalia sujuvasti. Death metal on alleviivaava voima, mutta hardcore-vivahde tuo hyvän läskin mukaan. – Ei tässä kovin puritaaneja olla, ja linja tulee aika luonnostaan, Tarvainen toteaa. 12. Kuinka tarkkoja olette yhtyeen musiikillisen linjan suhteen. – Levyn matskut oli tosi pitkälle sävelletty ja sovitettu jo ennen kuin alettiin treenaamaan kimpassa, Tarvainen sanoo. Siinä huomasin, kuinka hyvin mieheltä lähtee murinat, kitaristi Teemu Grönberg muistelee. En tuntenut häntä ennestään, ja ennen kuin oltiin vaihdettu sanaakaan, oli soitettu treeniksellä kolme biisiä. – Toki niitä hinkattiin jonkin verran, jotta saatiin mukaan niin sanottua bändisoittoa
Hyvä luolamiesbalanssi
Syytökset antisemitismistä Céline kuittasi sillä, että on kirjailija: teokset ovat poetiikkaa eivätkä politiikkaa. Jokin aika sitten Instagramissa näkyi hetken aikaa erään yksinäisen oikeamielisyyden airuen surullinen ristirekti Läjä Äijälää vastaan. Totuus tai tolkku eivät näidenkään näkökantojen suhteen ole tietenkään mustavalkoisia. Esteetikko ei suostu näkemään kirjoja muuna kuin itsenäisinä taideteoksina ja sokeuttaa itsensä politiikalle”, Melender kirjoittaa sosiologi Gisèle Sapiroa mukaillen. Se ei kerännyt ympärilleen momentumia, mikä on helppo ymmärtää, onhan Läjä kansallisaarre ja punklegenda, ja mitä sitten, jos hän tykkää enemmän kissoista kuin ihmisistä, niinhän me about kaikki. Melenderiä mukaillen: On tärkeää, että taide auttaa kohtaamaan elämän suttuisuuden ja monimutkaisuuden. Musiikin tai muunkaan taiteen tarkoitus ei ole tarjota moraalisia opetuksia. Tommi Melender kirjoitti lokakuun lopussa Suomen Kuvalehteen erinomaisen esseen nimeltä Moralismin vastavoimat. Moralisti kieltäytyy näkemästä kirjoja itsenäisinä taideteoksina ja sokeuttaa itsensä poetiikalle. ”Aloite taisi tulla minun puoleltani. Essee käsitteli Louis-Ferdinand Célineä, vuonna 1961 kuollutta ranskalaiskirjailijaa, joka teki läpimurtonsa ensimmäisen ja toisen maailmansodan välissä. ELMU RY:N KESÄN 2023 FESTARIMATKAT SWEDEN ROCK, HELLFEST, ROSKILDE FESTIVAL, AUGUSTIBLUUS & WACKEN OPEN AIR HTTP://ELMU.FI/MATKAILU 14. Nyt valloillaan oleva moralistinen taiteentulkinta on kuitenkin kiistämättä rantautunut Vanhalle mantereelle Yhdysvalloista. Kirjoittaja on muun muassa Infernon kolumnisti. Bizarre Uproar edustaa tietynlaista äärimmäisyyttä, josta pidän paljon”, Äijälä sanoi Ylen haastattelussa vuonna 2018. Tulisiko seuraavia julkaisuja tulkita uuden tiedon valaisemasta näkökulmasta, vaikka taiteilijan varjopuoli ei kävisi lainkaan ilmi teoksen teemoissa. Monen arveluttavan ja kyseenalaisen aktin rivimuusikoidenkin tietoja on riepoteltu netissä, mutta toiset ovat jalustalla, joita moralistit eivät tohdi horjuttaa. Lokaisiko tämä informaatio kaiken hänen luomansa taiteen vai säilyisivätkö vuosien takaiset teokset hyveellisinä. ”Moralistin mielestä kirjoja ei voi lukea irrallaan kirjailijan persoonasta, kun taas esteetikon mielestä voi. Pedofiiliksi. Suomalainen kulttuuriväki antoi tämän anteeksi, olihan Linkola mestarillinen sanankäyttäjä. Ihmisvihainen ekofasisti ei kaihtanut ilakointia, kun jossain kuoli ihmisiä, olivat nämä sitten juutalaisia, pakolaisia tai terrori-iskun uhreja. Toisen maailmansodan aikana Céline kirjoitti niin raivokkaan fanaattisia juutalaisvastaisia pamfletteja, että jopa jotkut natsit kauhistelivat niitä. Vaikka päättäisimme yhdessä, että taiteilijoiden tulisi olla nuhteettomia myös siviilielämässään, moralistisessa taiteentulkinnassa on yksi perustavanlaatuinen ongelma: se on äärimmäisen sattumanvaraista. Sen avulla nousseet kohut ovat kärjistäen joko sellaisia, etteivät ne kosketa meitä lainkaan, mutta paheksutaan nyt varmuuden vuoksi, tai kankeasti lokalisoituja versioita Atlantin takaisista selkkauksista, jotka eivät oikein sovi meidän kulttuuriympäristöömme, tai sitten niitä, joissa yhdestä virheestä pyritään mitätöimään koko elämäntyö. Se herätti ajatuksia, koska Melender onnistui yksinkertaistamaan ja kärjistämään monimutkaisen, rutkasti harmaan sävyjä sisältävän asian. Entä raiskaajaksi. Vuosikymmenestä riippuen Célinen tuotantoa on joko ylistetty tai pyritty canceloimaan. Tai, hyvänen aika sentään, kepulaiseksi. Kärjistäen ja yksinkertaistaen voisi todeta, että esteettinen katsantokanta on perinteisesti eurooppalainen, moralistinen amerikkalainen. Melender tekee esseessään oivaltavan rinnastuksen Célinestä Pentti Linkolaan. INFERNO-KOLUMNI JUKKA HÄTINEN Linkola ja Läjä MIKÄLI suosikkiartistisi paljastuisi rasistiksi, voisitko yhä kuunnella hänen tekemäänsä musiikkia. Tällä hetkellä hänen teoksiaan löytyy esimerkiksi Suomalaisen Kirjakaupan hyllystä, eikä Facebookissa tule bänniä hänen nimensä kirjoittamisesta (toisin kuin vaikkapa Burzumin tai Varg Vikernesin). Moralistisen taiteenluennan kaksilla rattailla ajelusta Läjä on kuitenkin priimaesimerkki, siinä missä Linkolakin. Omaa levyhyllyä syvemmälle ei tarvitse kaivaa löytääkseen esimerkiksi muutaman vuoden takaisen kollaboraatiolevyn pahamaineisen Bizarre Uproarin kanssa
facebook.com/meteli.net twitter.com/meteli instagram.com/metelinet SUOMEN SUOSITUIN KEIKKAHAK U METELI.NE T
Leikkaa taikinasta noin avonaisen käden kokoisia ympyröitä. Tärkeintä varsinaisessa täytteessä on sopiva kosteus ja maukkaus. Siirrä valmiit taikinaympyrät odottamaan täytettä. 6. 8. 175 astetta on hyvä paistolämpötila. Useimmissa katoavaa kansanperinnettä edustavissa nakkifakiirikopeissa myydään vallan kelvollisia versioita, mutta kotioloissakin päästään näemmä erinomaiseen lopputulokseen ja vielä suhteellisen vähällä vaivalla. 9. Saulin luonnehdinta: ”Nakkikioskiannos, jolla kruunataan onnistunut keikkailtama. 7. SAULIN KOKATESSA SOI: Bongzilla – ihan sama mikä albumi ”Soundit uppoavat täydellisesti rasvakattilaan.” Lihapiirakka juustolla mukaan, kiitos Kaikkihan tietävät, mitä epäkuolleet syövät päivälliseksi, lounaaksi, aamiaisella ja brunssilla. Kun öljy on sopivan kuumaa, laske piirakka kattilaan lastalla tai paistokauhalla. Laita puuroriisi keittymään 15 minuutiksi lihaliemikuutiolla maustettuun veteen. Liuota tuorehiiva kädenlämpöiseen maitoon. Nauti valmiista piirakasta lämpimänä tai kylmänä. Jos käy tuuri, kattilaan mahtuu kaksi puoliympyräpiirakkaa kerralla. 3. Jätä täytetyt piirakat kohoamaan liinan alle ja lämmitä paistoöljy kattilassa. Huuhtele valmis riisi kunnolla kylmällä vedellä ja kaada vedet pois. 16. Kauli kohonnut taikina ohueksi levyksi. Oleelliset mausteet ovat valmiina sisällä, mukaan ei kuulu laittaa mitään muuta. Vaan mikäpä maistuu pörinäporukka Zombie Eaterin basistille Saulille. Kuoren pitää olla sopivan rapea, hivenen makea eikä liian rasvainen, ja paras lämmitysmetodi on ehdottomasti höyrytys. Kotitekoinen versio on kätevä, koska kaikki tarvittavat mausteet ovat valmiiksi sisällä ja piirakan voi nauttia ilman kosteita iltapuhteita tai jonokärhämöitä. Nosta sipulit sivuun ja paista jauheliha kuumalla pannulla rapeaksi muruksi. Kauli yli jäänyt taikina uudelleen levyksi ja väsää lisää ympyröitä. Hyvän lihapiirakan eteen on siis nähtävä vaivaa niin keittiössä kuin kapakassa." Megan tuomio: ”Lihapiirakka on yksi ihmiskunnan hienoimmista eväskeksinnöistä, jonka rinnalla kaikenlaiset etniset grilliannoksetkin kalpenevat. Jätä tunniksi kohoamaan. Jos piirakka pullottaa kovasti, painele sisällä olevaa täytettä kevyesti tasaisemmaksi. Tärkein mauste on pippuri. Lämpömittarista on paljon apua. Laita pari ruokalusikallista täytettä ympyrälättyjen keskelle ja aseta päälle taitettu cheddar-siivu. Lisää loput taikina-ainekset ja vaivaa käsin kimmoisaksi. Silppua sipuli ja kuullota pannulla öljyssä. Hyvän piirakan tunnistaa siitä, että se maistuu parhaalta sellaisenaan kylmänä, mutta sen voi myös lämmittää ja täyttää haluamallaan tavalla. Paista sopiva pinta molemmin puolin ja nosta leivintai talouspaperin päälle jäähtymään. 5. Pistele täytteen kohdalle haarukalla reikiä, jotta ilma pääsee ulos paiston aikana. 2. 10. Taita täytetyt taikinaympyrät kiinni puoliympyrän muotoisiksi piirakoiksi. Kannattaa ehdottomasti kokeilla valmistaa itse eikä tyytyä paistopisteiden tarjontaan, kylmäaltaiden valmiiksi pakatuista pussukoista nyt puhumattakaan.” TAIKINA • 3 dl täysmaitoa • 25 g eli puolikas paketti tuorehiivaa • reilu loraus öljyä • 1 tl suolaa • 2 rkl fariinisokeria • 7 dl hiivaleipäjauhoja TÄYTE • 1 dl puuroriisiä • 1 lihaliemikuutio • 1 sipuli • 400 g paketti sika-nautajauhelihaa • 1 rkl omenaviinietikkaa • 1 rkl sinappia • 1 tl fariinisokeria • 1 tl suolaa • kunnolla mustapippuria • cheddar-siivuja • paistamiseen litra rypsiöljyä HEAVY COOKING CLUB MIIKA “MEGA” KUUSINEN Tee näin 1. Toisaalta tämä pitää itse paistaa. Sekoita kaikki täyteainekset cheddaria lukuun ottamatta riisikattilassa. Painele saumakohta kostutetuilla sormilla tai haarukalla tiiviiksi. Apuna kannattaa käyttää ohutreunaista kulhoa tai lautasta. 4
”Avantgarde on tälle bändille vanha leima.” 18
– Yleensä kokoonpano on muuttunut siksi, että joku on halunnut alkaa tehdä jotakin muuta, kokeilla uusia juttuja ja soittaa toisenlaista musiikkia. Etenkin silloin, kun elämässä tapahtuu kaikenlaista muutakin. Anders päätti etsiä uuden laulajan. Bernt Fjellestad liittyi bändiin viime vuonna. – Avantgarde on tälle bändille vanha leima, Sletteberg sanoo. Rumpali Anders Kobro on In the Woodsin jäsenistä ainoa, joka on ollut bändissä alusta saakka – olkoonkin, että 2000-luvulla yhtye lepäsi telakalla melkein puolitoista vuosikymmentä. Siispä hän ilmoitti Andersille, että joko nuo lähtevät tai hän lähtee. Entä mitä pitäisi ajatella tilanteesta, jossa miehistö pysyy entisellään, mutta musiikki muuttuu aivan toisenlaiseksi kuin se oli ennen – onko kyseessä edelleen sama orkesteri. In the Woodsin musiikkia on kuvattu usein sanalla avantgarde, mikä tuntuu melko liioittelevalta. Ja mitä sitten, jos ei ole. Mutta onko kyseessä sama yhtye. Nykyisellä In the Woodsilla ei ole juurikaan tekemistä 1990-luvun In the Woodsin kanssa, mutta se ei ole myöskään häpäissyt nimeään. Näin kävi esimerkiksi In the Woodsia aikoinaan perustamassa olleiden Botterin kaksosten kohdalla. Norjalainen In the Woods… on sellainen yhtye. – James ei halunnut tehdä biisejä bändimme tiettyjen jäsenten kanssa. M ikä on bändi. Tai sitten ei. Hyvää ja pahaa verta Kitaristi Kåre Andre Sletteberg vastaa puhelimeen Kristiansandissa, jonka seudulla yhtyeen muutkin jäsenet majailevat. Miksi jäsenet sitten ovat vaihtuneet niin tiuhaan. – Emme voi väittää tekevämme tässä jotakin täysin uutta. In the Woods… teki kolme albumia ennen kuin lakkasi olemasta puoleksitoista vuosikymmeneksi. Diversum on kuitenkin tehty kaikin puolin tavalla, joka vastaa avantgarde-sanan alkuperäistä merkitystä. Sletteberg kertoo, että vaikka miehistönvaihdoksia on ollut paljon, ne kaikki ovat olleet sopuisia – James Fogartyn lähtöä lukuun ottamatta. TEKSTI ARI VÄNTÄNEN KUVAT RUNAR HAUGELAND 19. – Siihen liittyi vähän pahaa verta, Sletteberg toteaa. Ehkäpä jäsenten merkitystä yhtyeelle liioitellaan. Vuonna 2016 he vain päättivät jatkaa toiseen suuntaan kuin me muut. Sellaista se vain on. Sitten se palasi kuvioihin ja teki taas kolme albumia. In the Woodsin tuotannossa Omnion kaltaiset levyt ovat ehkä avanneet uusia näkymiä siihen, mitä metallibändi voi tehdä, mutta uusi Diversum ei esitä mitään uudella tavalla rajoja rikkovaa. Onko se muuta kuin joukko muusikoita, jotka soittavat yhdessä. Kåre André Sletteberg on ollut bändissä toiseksi pisimpään. Hän saa puhua vuonna 1991 perustetun bändinsä puolesta, vaikka on soittanut siinä vasta seitsemän vuotta. Jos jäsenet vaihtuvat, voiko se enää käyttää vanhaa nimeään, vai olisiko silloin kyseessä brändi eikä bändi. Iloisempana näitä juttuja pohtii silloin, kun pitkän linjan bändi on muuttunut kokoonpanoltaan ja musiikiltaan, mutta ei ole ryhtynyt itsensä irvikuvaksi vaan syntynyt uudelleen. Sitä katsellessa on syytä nähdä metsä puilta. Avantgarde tarkoittaa taiteessa kokeilevuutta ja vakiintuneiden suuntausten ja sääntöjen vääntelyä luovuuden nimissä. Tällaisia kysymyksiä tulee miettineeksi murheellisena silloin, kun pienen pubin nurkassa soittaa takavuosien arvostettu menestysyhtye, jolla ei ole muuta yhteyttä omaan kulta-aikaansa kuin nimi, yksi alkuperäisjäsen sekä biisit, joille se ei enää osaa tehdä oikeutta. Eli me yritämme ajatella musiikkia aina uudella tavalla. Eikä In the Woods kuulu alagenreen nimeltä avantgardemetalli. Bändihän saattaa olla jonkinlainen ei-materiaalinen entiteetti, joka elää omaa itseoikeutettua elämäänsä riippumatta siitä, keitä siinä soittaa ja vastaako sen uusin tuotanto vanhimpien kuulijoiden odotuksia
Hän kuitenkin asui niin epäkäytännöllisen kaukana bändin muista jäsenistä, että hänet vaihdettiin pian Nils Olav Drivdaliin, joka on mukana edelleen. Hän sanoo, että kaikilla kolmella vanhalla albumilla on omat vahvuutensa, jotka ovat vieläpä hyvin erilaisia keskenään. Silloin tuntui, että uusi In the Woods oli nimenomaan jatkoa bändin alkuperäiselle tarinalle. Toinen albumi, niin ikään Misanthropyn kautta ilmestynyt Omnio (1997), sivuutti debyytin antamat lupaukset ja esitteli jotakin täysin uutta. Sellaiset sanat kuin ”orkestraalinen”, ”goottilainen”, ”eeppinen” ja ”progressiivinen” avasivat joitakin Omnion ulottuvuuksia lähemmälle tarkastelulle, mutta yksinkertaisia lokerointeja oli turha yrittää tehdä. Keikkoja varten tarvittiin basisti, ja Alex Weisbeek liittyi bändiin. Monet puhuivat Omnion kohdalla eurooppalaisen metallin klassikosta. Kun kitaristi ja basisti lähtivät soittaakseen Strange New Dawn -yhtyeessä, In the Woods… kiinnitti riveihinsä kitaristibiisintekijä Bernt Sørensenin. Mielestäni In the Woods on muuttunut eniten silloin, kun laulaja on vaihtunut. Bändi oli hylännyt tyypillisimmät black metal -ideansa ja kutonut pitkistä sävellyksistä koostuvan teoksen, jonka tekstuureissa riitti tutkittavaa. Botteri. Kokoonpano levytti Cease the Day -albumin, joka julkaistiin 2018. Kokoonpanon muuttumista pidetään yleensä takaiskuna ja hidasteena, mutta se voi olla yhtä hyvin positiivinen asia. 20. Brittiläinen Misanthropy Records julkaisi In the Woodsin ensimmäisen albumin Heart of the Agesin vuonna 1995. Vanhat ajat In the Woods… sikisi Green Carnationista. comin Thom Jurek. – In the Woods muuttui levy levyltä, ja se on tosi mielenkiintoista. ja C:M. Ne, jotka arvelivat Omnion kuullessaan, että In the Woods… pyristeli irti metallin kahleista, olivat oikeassa. Kolmas albumi, vuonna 1999 julkaistu Strange in Stereo, oli jo nimeltään hyvin epätyypillinen metallijulkaisu. Sen perusteella, miltä minusta nyt tuntuu ja millaista palautetta olemme saaneet viime aikojen keikoista, bändin kemia on nyt parempi. Sen sijaan esittelimme toisillemme biisirunkoja, joihin muut saivat luoda omat osuutensa. Diversum on viimeisimmän kokoonpanon ensimmäinen yhteinen albumi. – Lähes kaikki, mitä siltä kuulee, on tehty Cease the Dayn jälkeen, Sletteberg sanoo. – Kun teimme Cease the Dayn, toin bändiin akustista kitaraa ja melodista kitaransoittoa, sellaisia soolo-osuuksia, jotka toimisivat myös laulettuina, Sletteberg muistelee. Hänen mainitsemansa levyt ovat bändin kolme ensimmäistä albumia, 1990-luvulla julkaistua tuotantoa. Olin aina halunnut tehdä musiikkia niin. Nyt koossa oli ryhmä, joka tunnetaan tämän päivän In the Woodsina. Liikaa kitaraja kosketinraitoja. Kauimpana asuvallakaan ei ole kuin puolen tunnin matka treeneihin. Miehistö vaihtuu Kun In the Woods... Kun Botterit olivat vielä mukana, yritimme soittaa myös Strange in Stereon Ion-kappaletta, mutta sitä ei saatu toimimaan. Musiikkifanina ajattelen itsekin niin joistakin bändeistä, Sletteberg miettii. lopetti toimintansa syksyllä 2000, sillä ei ollut aikomustakaan palata enää koskaan yhteen. Se osoittautui In the Woodsin uudeksi lähtöpisteeksi. Tyylisuuntana oli tunnelmoiva black metal. Joulukuussa 2021 bändi muuttui taas, kun James Fogarty jätti laulajan tontin, joka täytettiin Bernt Fjellestadilla. Kun In the Woodsin paluu julkistettiin vuonna 2014, kokoonpanoon kuuluivat Kobron lisäksi perustajajäsenet X. In the Woods… ammensi vaikutteita monelta suunnalta pohjoismaisesta mytologiasta ja folkmusiikista black metaliin. Botterin kaksoset pysyivät mukana vain Pure-levyn verran. Seuraavana vuonna bändi pestasi laulajakseen brittiläisen James Fogartyn ja kitaristiksi Slettebergin. Heart of the Ages oli tunnin mittainen progressiivinen taidemetallilevy, joka sai kiitosta niin metalliin kuin progeen erikoistuneilta kriitikoilta. Kun tuo Kristiansandissa vuonna 1990 perustettu death metal -bändi alkoi rakoilla riveistään, osa sen jäsenistä perusti In the Woodsin. In the Woodsin varhaistuotanto on tuttua Kåre André Slettebergille, vaikka hän itse liittyikin bändiin vasta puolitoista vuosikymmentä Strange in Stereon ilmestymisen jälkeen. – Olen aivan varma, että osa faneista ajattelee, että ainoastaan Heart of the Ages, Omnio ja Strange in Stereo ovat kunnollisia In the Woods -levyjä ja että ilman tiettyjä jäseniä bändin kokoonpano ei ole oikea. Ajatus In the Woodsin uudesta tulemisesta saatiin surun kautta. – Yksi riffi on kuitenkin todella vanha, Bernt Sörensen muisteli tehneensä sen 25 vuotta sitten. Kaikki on nyt kovin paljon helpompaa kuin silloin, kun laulajamme asui Brightonissa Englannissa. Kun ydinkolmikko sai laulajakseen Jan Kenneth Transethin ja toiseksi kitaristiksi Oddvar A:M:n, In the Woodsin ensimmäinen kokoonpano oli valmis. Pandemian aikana emme pystyneet aina kokoontumaan säveltämään yhdessä. Olihan mukana sentään kolme alkuperäisjäsentä. – Kaikki eivät välttämättä tajua, miten paljon bändi muuttui jo siihen aikaan, kun siinä soitti enemmän perustajajäseniä. On aika coolia, että idealle löytyy käyttöä vielä näin pitkän ajan kuluttua. – Asumme nyt kaikki Norjassa ja vieläpä saman kaupungin lähistöllä. Nämä miehet olivat rumpali Anders Kobro, kitaristi Christian ”X” Botteri ja basisti Christopher ”C:M.” Botteri. Kuulin ihmisten puhuvan usein siitä ja Green Carnationista, Sletteberg muistelee. Soitamme edelleen keikoilla joitain Heart of the Agesin ja Omnion biisejä. Ajatuksena oli herättää bändi henkiin Oddvarin kunniaksi. Oli kulunut paljon aikaa, ja bändi oli saanut niinä vuosina uusia faneja. Kokoonpanoon oli lisätty kolmas kitaristi Bjørn ”Berserk” Harstad, ja joissakin kappaleissa soundia rikastettiin Synne ”Soprana” Larsenin kuulaalla lauluäänellä. Toisinaan pois lähteneen tilalle tulee muusikko, jolla on bändille paljon annettavaa. Omniolla oli hyödynnetty jousisoittimia, mutta Strange in Stereolla kuultiin niiden lisäksi kaikenlaista muutakin sitarista pedal steeliin ja rumpulooppeihin. – Kirjoitimme biisejä yhdessä, mikä oli tosi hauskaa. Heidän kannaltaan oli hyvä, että bändi aktivoitui jälleen. ”Kuvittele The Sisters of Mercy, joka osaa soittaa ja tehdä kunnollisia kappaleita”, luonnehti Allmusic. Yhtyeen ensimmäinen demo – joidenkin mielestä se paras – The Isle of Men ilmestyi äärimetallin undergroundiin vuonna 1993. Samalla haluttiin jatkaa yhtyeen musiikkia ja perintöä. kuoli vuonna 2013. Myös logistinen puoli on kohdallaan paremmin kuin aikoihin. Bändi oli juuri saanut äänitetyksi Pure-albumin [2015]. Miten yhtye on kehittynyt sinä aikana, kun sinä olet vaikuttanut siinä. Muutin itse Kristiansandiin niihin aikoihin, kun In the Woods aktivoitui uudelleen. Yhtyeen jäsenet jatkoivat soittamista muissa bändeissä – esimerkiksi rumpali Anders Kobro palasi Green Carnationiin ja soitti Chain Collectorissa, Blood Red Thronessa ja Carpathian Forestissa. – Kuulostaa siltä kuin ne levyt olisi tehnyt kolme eri bändiä, Sletteberg sanoo. – Oddvar A.M. – Tulin alun perin mukaan vain keikkakitaristiksi. Sillä yhtye osoitti olevansa musiikillisesti kunnianhimoinen ja taiteellisesti tarkkanäköinen ryhmä, jolla ei ollut pelkoa paikalleen jämähtämisestä tai joukkoon hukkumisesta
Ei sellaisia, joissa puiden seassa pönöttää joukko totisen näköisiä pitkätukkia, vaan ihan kirjaimellisesti kuvia metsistä. Niissä kiehtoi se, miten omistautuneita tyypit olivat jutulleen. Jotkin biisit ovat melkeinpä tarttuvia. Siinä on myös toisenlaisia melodioita kuin aiemmilla levyillä. Bändissä soittavat muusikot olivat niiden rinnalla toissijaisia. 1990-luvulla muinaisjumalista intoilu ja korpimaiden sielukkuuden arvostus oli metallimusiikissa verrattain uutta, mutta nykyisin se on klisee. Nykyisinkin mukana on joitain elementtejä sellaisesta estetiikasta, mutta emme ole enää lujasti kiinni siinä. Nykyisin bändin nimen googlatessaan löytää ensin paljon kuvia kirjallisuudesta ja elokuvista, jotka eivät liity yhtyeeseen mitenkään. Tai niin sopii ainakin toivoa. Jos mukaan liittää sanan Norway, vuokrattavien erämökkien joukkoon ilmestyy kuva Pure-levyn aikaisesta kokoonpanosta, joka ei näytä panostaneen promokuvaukseen tai olleen kiinnostunut siitä. Eli fiilis voi olla kepeäkin... Henki elää Aikoinaan In the Woods… häkellytti musiikkilehtiä tarjoamalla promokuvikseen otoksia norjalaisista metsistä. Mutta pohjimmainen sanoma on, että pimeydestä pääsee pois. Sanoitukset eivät enää perustu mainittuihin teemoihin. Nämä muutokset eivät varmastikaan ole haitaksi ainakaan omaperäisyyden kannalta. Samoin vähän raskaammaksi. Puista, ei muusikoista. Kukaan bändissä ei ole pakanauskoinen, mutta saatamme hakea biiseihin siihen viittaavia sävyjä ja sointukulkuja. Kaiken kaikkiaan vaikuttaa kuitenkin siltä, etteivät havumetsien taika ja pakana-ajan jalot aatteet inspiroi In the Woodsia yhtä paljon kuin joskus muinoin. Mutta kuten Mayhemin basisti Necrobutcher sanoi yhdessä dokumentissa: ”Meidän ei ollut tarkoitus myydä itseämme, mutta niin me tulimme tehneeksi, ja nyt tästä tienaa rahaa.” Ajan mukana on pysyteltävä, ja salaperäisyyden aika on ikävä kyllä ohi. Show voisi olla synkkä ja tunnelmallinen, kiivas kuin punk-konsertti tai sitten rokata rajusti. Pandemian seuraukset ja Ukrainan sota… Tulevaisuus ei näytä kovin aurinkoiselta. Silloin on hyvä yrittää erottua. – Jos soitamme jollain äärimetallifestarilla, niin eihän siellä muita olekaan kuin bändejä, jotka yrittävät luoda syvää, synkkää ja vahvaa tunnelmaa. – Eikä se ole ihme, kun miettii, millaista aikaa Euroopassa nyt eletään. Sitten löytyy uudempia kuvia, joissa bändi poseeraa luonnossa. Uusi laulaja Bernt Fjellestad kirjoittaa lyriikat sen perusteella, mitä sävellysten kuunteleminen nostaa hänen mieleensä. Liian moni uusi bändi on ottanut pakana-asiat omakseen ja vieläpä hyvin tosissaan. – Olihan se varmasti merkittävä juttu koko silloiselle bändille, koska se loi erityistä mystiikkaa In the Woodsin ympärille. – Sanoisin, että musiikki on kehittynyt teknisemmäksi. Siinä missä alkuaikojen In the Woods… jakoi medialle kuvia metsistä, nykyiselle bändille sosiaalinen media merkitsee paljon. En kuitenkaan ole tarpeeksi vanha ollakseni täysin sisällä siinä black metalin vaiheessa. Kåre André Sletteberg kertoo, että muinaisusko oli aikoinaan tärkeä erityisesti In the Woodsin alkuperäiselle laulajalle Jan Kenneth Transethille, joka vaikutti yhtyeessä vuodet 1992–2000. Diversumin perusteella on vaikea arvata, millainen tunnelma In the Woodsin keikoilla on. Se kuitenkin on selvää, että Norjan luonto ja muinaiset uskomukset olivat alussa keskeisessä osassa In the Woodsin taiteessa. – Totta. – Jälki on todella synkkää, Sletteberg naurahtaa. Itse kiinnostuin aikoinaan musiikista isäni rockja blueslevyjen kautta. Tällä hetkellä bändejä on liikkeellä pilvin pimein ja kaikki on tosi paljon kalliimpaa kuin ennen. Se jakelee somessa samanlaista selkeää infoa tekemisistään kuin kaikki muutkin. Slettebergiä kiinnostavat erityisesti ensi kesän festivaalit. In the Woodsin tarkoituksena on lähteä kiertueelle kartoittamaan Eurooppaa. Minun sukupolveni edustajan on vaikea nähdä, miten tuhopoltot ja tappaminen liittyivät musiikintekemiseen. Tarina ei kerro, kuinka moni media painoi maisemakuvan haastattelun yhteyteen. ”Minun sukupolveni edustajan on vaikea nähdä, miten tuhopoltot ja tappaminen liittyivät musiikintekemiseen.” 21. Teininä tutkin monenlaisia genrejä, muun muassa 1990-luvun Norjan black metal -kuvioita. Ainakin siinä mielessä, ettemme roudaa lavalle sianverta ja lampaanpäitä. Uskon, että olemme onnistuneet säilyttämään In the Woodsin alkuperäisen hengen. – Toivottavasti pääsemme jossain vaiheessa soittamaan myös Euroopan ulkopuolelle, mutta mitään ei ole vielä kirjoitettu kiveen. – Se riippuu ihan siitä, millaista yleisö milloinkin on, Sletteberg sanoo
RASKAASTI PERINTEITÄ KUNNIOITTAEN TEKSTI KIMMO K. – Yleensä on vain yksi tai kaksi osaa. Bändi pitää tyylinsä, mutta ymmärtää toisaalta moninaisuuden arvon niin biisitasolla kuin levykokonaisuuksissa. Myös yhtyeen ensilevy Lightbringer (2018) oli samaa sorttia, mutta toiselta albumilta Firebridelta (2020) välittyi omaan korvaani turhankin raskassoutuista jyräystä. Täällä on tosi hyvin tilaa ja päästään aika vapaasti demottelemaan. – Ehkä nyt mentiin vähän enemmän rockin ja sludgen kautta. Biisit kasataan treeniksellä kimpassa vanhan liiton meiningillä. – Ämpeekolmosena liikkuu jotain osia, joille tehdään alkukarsinta, että jatkoon tai ei. Ja pysytään kaljoissa jos omat loppuu, rakennuksessa kun on muutakin rouheempaa porukkaa, Jukka täydentää. Osasten pyörittelyn ja yhteistoiminnan ansiosta bändi kuulostaa yksiköltä. – Tämä on tämmöinen kotipesä ja ajatushautomo. Kyllä kämppä vaikuttaa bändin tekemisiin, tää on ollut meillä aika pitkään. Täällä on itse asiassa myös äänitetty kaikille levyille jotain, Toni kertoo. Mennään pelkillä etunimillä, kun niitä ei muuallakaan bändin yhteydessä mainita. Toni jatkaa: – Siinä oli vähän enemmän black-kulmaa tai synkkyyttä. Usein nekin pyörähtää niin, että se, jonka olen ajatellut introksi, onkin kertsi, ja säe tulee mun kertsistä. Aina siihen tulee se tietty sävy, vaikka itsestä tuntui, että nyt tuli ehkä rokimpaa riffiä, Toni sanoo. Meidän perusajatus on ollut aina se, että mennään vähän niinku kolmiolla tätä leikkiä… – ...että siellä on seitkytluvun Sabbathia, ysärin deathiä ja 2000-luvun New York -sludgea, Jukka päättää. – On täällä ihan hyvät tuoksut. Black Royal operoi yhteisöllisellä bändimetodilla. On se Firebride jossain määrin erilainen levy, Jukka aloittaa. Vaikka tietysti death metal tulee aina vahvasti mukaan, kun on örinää ja HM-2 soi. Murskaavuudesta ei tingitä, ja vaihtelua on mukana juuri sopivasti. Tiedostoja ei lähetellä kuin satunnaisesti ideointimielessä. – Kaikki levyt on oman aikansa kuvia. Uusi Earthbound-albumi ilahduttaa, sillä se on raskas, rullaava ja monipuolinen. Jatkoon meneviä päästään työstämään täällä kimpassa, mutta biisit ei ole valmiita, kun niitä ruvetaan tahkoamaan bändillä, Toni sanoo. KOSKINEN KUVAT MARKUS VÄHÄAHO 23. R ujona valuvaa death rockia tahkoava Black Royal toimii nykymaailmassa varsin perinteisin keinoin: bändin treenis sijaitsee autokorjaamon yläkerrassa, jonne johtavia portaita noustessa saa ohittaa klassisen tissikalenterin. Jos on enemmän, ei ole vielä mitään tietoa, missä järjestyksessä ne ovat. Tamperelaisen Black Royalin riffipitoisessa säveltaiteessa nykyaika kuuluu vain teemallisena analogiana. Kohta kymmenvuotiaasta, juuri kolmannen levynsä julkaisseesta bändistä ovat jututettavina rumpali Jukka ja kitaristi Toni
Oli sovittu levyjulkkarien perään parin viikon Euroopan-kiertue ja muita keikkoja Euroopassa pitkin vuotta, Toni muistelee. Meidän kollektiivinen musiikkimaku on laaja, ja toiset on enemmän tiukemman ja synkemmän linjan kannalla. Nytkin kansi oli jo periaatteessa valmiina, kun oltiin vielä studiossa, Toni kertoo. – Kyllä mä uskoisin, että siinä pystyy peilaamaan varsinkin viimeistelyvaiheessa, miltä tämännäköisen levyn pitäisi kuulostaa. Kyllä me aika paljon mietittiin, että julkaistaanko itse. Jukka: – Ne oli muuten suoraan Mustasta raamatusta. Ilmoitettiin heille, että katsellaan muita vaihtoehtoja tässä kohtaa. – Mun mielestä me ollaan saatu vietyä meidän asiaa yllättävänkin hyvin ulkomaille, just keikkailun kautta, Jukka pohtii. Luonnosta ja kuolemasta vieraantumista. – Se kaks viikkoa tehtiin, mutta siihenpä se jäi, Jukka toteaa. On tietysti harmillista, että striimatessa kansi jää postimerkkikokoon. Kulomaan Jussi teki ne plugareilla, ja Saarisen Nikon kanssa käytiin äänittämässä Rhodeseja ja Hammondeja, Toni kertoo. Jostain Australiasta on jengi postaillut kuvia fyysisistä levyistä jo pari päivää julkaisun jälkeen. – Firebriden aikaan lähti oikeastaan aika hyvin jo sinkuilla. Mutta tulihan siitä aika jyrää, Toni täydentää. Nyt levyä pitäisi saada näilläkin alueilla aika hyvin, Toni sanoo. Levy, levy-yhtiö ja yleisö Black Royal käyttää levyjensä kansissa perinteitä kunnioittaen maalauksia. Nykysysteemit mahdollistas sen ja kontaktejakin on kertynyt, Toni kertoo. Rikun lyriikat käsittelevät nyt muinaissuomalaisia tapoja ja uskomuksia. Linjausta asiasta ei ole tehty, mutta roisi örinä on se, mitä Riku suoltaa suustaan. – Nyt haettiin isompaa äänimaisemaa vähemmillä päällekkäisäänityksillä. – Suiciden kanssa oli parin levyn soppari, ja heidän kanssaan neuvoteltiin nytkin, mutta ei heiltä mitään kauheata hurraata oikein huudettu. Esimerkiksi Phoenix Ascending -biisistä oli keskustelua, että onko se sopiva levylle, Jukka vastaa. Tukkujen kautta levyä on nyt mahdollisuus saada mistä päin vaan, mutta Suiciden aikana levy oli käytännössä lähetettävä Suomesta tai Ruotsista. – Edellisen levyn aikaan huomasi, että kysyntä rupesi kasvamaan Jenkki–Kanada–Australia-osastolla. – Koitettiin hakea sovituksissa kiippareille sopivia kohtia. – Jossain vaiheessa olin vähän huolissani, että tuleeko tästä liiankin kevyt levy. ”Nykyään luonnollisia asioita ei pidetä luonnollisina, ja epäluonnollisia taas pidetään hirveän luonnollisina.” 24. Myyttisen historian kuvailun lisäksi ne toimivat myös analogiana nykyajasta. – Nyt on ollut vähän uudelleen käyntiin potkimista, mutta kun julkaistiin kesäkuussa eka sinkku, tuntui että tää alkaa tavoittaa jengiä aika hyvin. Ei pahemmin ole tullut, Jukka toteaa. Että suomeksi ei tule, onko asia kunnossa, Toni jatkaa. Ruokkiiko valmis kansi sitten studiossa ahertavia muusikoita. – Joka levyllä on ollut lähellä, että sinne ois tullut jotain suomeksi. Luonnollisia asioita ei pidetä luonnollisina, ja epäluonnollisia taas pidetään hirveän luonnollisina. – Keskustelua on aina. Oliko bändillä kiistoja siitä, onko ilmaisu menossa kosketinten myötä liian pehmeäksi. Tästä oli seurauksena se, että nykyään livekokoonpanossa on myös kosketinsoittaja, Jukka sanoo. Ei esimerkiksi käydä pihalla ollenkaan, vaan istutaan nenä kiinni näytössä, Toni valottaa. – Se on tosi oleellinen asia, ja meillä on ollut hyvä tuuri, että Samu Peltola on tehnyt tokasta ep:stä lähtien kaiken ihan itsenäisesti mittatilaustyönä. Että kun joku innokas Jenkeissä halusi 20 euron levyn, postikulut oli 45 euroa. – Mutta en mä usko, että ne tulee jatkossa tämän isompaan rooliin. Black Royal vaihtoi uusimmalleen levy-yhtiönsä ruotsalaisesta Suicidesta amerikkalaiseen M-Theoryyn. Me lähetetään muutama avainbiisi sille demovaiheessa ja yleensä levyn nimikin on jo tiedossa. Pehmeyttä ei tule ainakaan laulusta, jossa ei ole nuottiakaan melodiaa. Yhtyeen kuulijakuntaa on pitkin maapalloa, ja bändi on soittanutkin lähemmäs parinkymmenen maan kamaralla. – Voisi melkein sanoa, että niitä tuli sinne puolivahingossa niin paljon. Positiiviselta vaikuttaa, Toni sanoo. Myöskään suomen kieli ei kuulu repertoaariin. Ja kansitaiteella on merkitystä. – Erityisesti kuitenkin haluttiin, että fyysisten jakeluverkko olisi pitkin maailmaa. Livenä saadaan sitten vähän hienostuneempia versioita, jos kiipparit on mukana, Toni sanoo. Hallikaikua rummuissa ja mutaisempi yleissoundi. Biisien pitää toimia tällä neljän hengen kokoonpanolla. – Yhteydenottoja on tullut eri puolilta maailmaa. Rujoa voimaa ja siistejä nyansseja Albumin selkeä, rupinen ja voimakas soundi on esimerkillisen maittava. Soundissa on monenlaista höystettä slidesta ja mandoliinista lähtien. Jukka: – Olin samaa mieltä. Kannet on olleet tosi hyvin sisältöä kuvaavia, ihan värejä myöten. – Riku tulee sanojen kanssa, että tässä nää on, englanniksi. – Sanoissa on ihmisen olemista ja elämistä, mistä löydän itse yhteyttä nykyaikaan. Ilmeisimpänä esille nousevat kiipparit, joista irtoaa runttauksen oheen monenmoista sävyä ilman päälleliimaamisen tuntua. – Jonkun levyn äänityksissä oli kyllä yhden biisin demolaulut suomeksi... Tuotannossa vähemmän oli enemmän. Tuntuu, että helmikuussa 2020 oli hyvä pöhinä päällä. Toni: – Mähän olin sitä mieltä, että ne olisi voinut jäädä, mutta ei. Aiemmin saattoi soida yhtä aikaa neljä raitaa kitaroita, nyt on periaatteessa kitara oikealla ja vasemmalla, Toni sanoo
Tavoitteena on silti ottaa aina askel aiempaa pidemmälle. Vuonna 2010 perustettu Foreseen luottaa tuttuun yhdistelmään energistä hardcorea, vanhan liiton heviä ja rässiä, eikä hyväksi havaittuun kaavaan ole kajottu turhaan uudellakaan levyllä. AMMATTIMAISTA TEE SE ITSE -MEININKIÄ TEKSTI ELLI MUURIKAINEN KUVAT NIKO VILKMAN, EEMI KETTUNEN 26
Se myös sopii tämän tyyliseen musiikkiin tosi hyvin. Perustajajäseniin lukeutunut kitaristi Erkka Korpi jätti yhtyeen muutama vuosi sitten puhtaasti perhevelvoitteiden vuoksi. Elämän lähtökohdilla ja kaikilla tällaisilla asioilla on valtavasti merkitystä. Mutta tässä sitä ollaan! Katsotaan miten käy. Nummelin kokee uuden kitaristin monipuolistaneen koko yhtyeen soundia. K olmatta albumia pidetään yleensä bändin vaikeimpana koitoksena, sillä se on eräänlainen näytön ja uudistumisen paikka. – Siinä vaiheessa bändille on tullut ikää helposti kymmenen vuotta, ja soittajat ovat kasvaneet ja aikuistuneet siinä mukana, laulaja ja bändin perustaja Mirko Nummelin pohtii. Foreseenin kappaleita lähdetään rakentamaan yleensä porukalla treenikämpällä. Levyllä on muun muassa lähipiirin päihdeongelmataustasta syntynyttä traumaperäistä lyriikkaa, joka on tuttua jo yhtyeen aiemmasta tuotannosta. – En saa mitään irti jostain fantasiatarinoista. Olen aina tykännyt sellaisesta lyriikasta, joka on jotenkin vahvasti kiinni tässä maailmassa. Soundillisten muutosten sijaan albumilla on ainoastaan kehitetty ja korostettu asioita, joista yhtye on itse tykännyt aiemmilla julkaisuillaan. Ainakin juuri nyt tuntuu hyvältä. Syyskuun lopussa ilmestynyt Untamed Force ei sovi tähän kuvaukseen. Voi olla, että nuo biisit pistetään seuraavalle, tai ehkä julkaisemme jonkin sinkun. Pitkähkö julkaisuväli ei ollut mitenkään suunniteltu juttu. Toisaalta en koskaan ajatellut, että meiltä tulisi joskus kolmas levy!” 27. Hän on vähän nuorempi, parikymppinen kaveri, kun taas me muut olemme jo kolmenkympin puolella. Nummelin huomauttaa, että bändillä on ollut jatkuvasti tekemistä ja kaikenlaista on ehtinyt tapahtua, vaikkei uutta musaa olekaan tullut. Emme halunneet, että levystä jää yhtään sellainen fiilis, että se on liian pitkä. – Levyn tekeminen oli lopulta yllättävän helppoa. Sanoituksista pääosin vastaavan Nummelinin mukaan tekstien vahvaa kantaaottavuutta ei ole koskaan erityisesti suunniteltu. Tuo on ihan täyttä hevonpaskaa. – Olemme naureskelleet ja miettineet, tapahtuuko sen kolmannen levyn kohdalla huomaamatta jonkinlainen kärähtäminen. Alkusysäys tulee jonkun jäsenen heittämästä riffi-ideasta. – Nyt meillä on uusi basisti Tuomas Köykkä. Levylle tuli lopulta mittaa hieman yli puoli tuntia. Ehjää ei ole lähdetty korjailemaan. – Tiesimme, että minuutteja tulee liikaa, joten päätimme, että mieluummin liian vähän kuin liian paljon. Sanoisin, että aloimme panostaa uuteen levyyn kunnolla vuonna 2020. Tilalle tuli bändin pitkäaikainen kaveri, monessa mukana ollut Ville Valavuo. Korvaajaa ei haettu välittömästi, vaan uuden albumin äänitykset hoidettiin senhetkisellä porukalla. Basisti Joonas Hakaste puolestaan lopetti bändissä viime vuonna. Se, että biiseissä on sanomaa, on tärkeää, mutta se tulee oikeastaan itsestään. – Sitä on aika paljon, mutta ehkä uudella twistillä. En olisi uskonut, että meidän kolmannesta levystä tulee tällainen. – Biisejä alkoi tulla kuitenkin sen verran paljon, että halusimme pitää nuo kaksi täysin erillisenä julkaisuna. Yhtäkkiä tulee vaikka paljon uusia ideoita, jotka eivät kestäkään aikaa. He molemmat soittivat aiemmin Speedtrapissä. Emme ole miettineet sen kummemmin, mitä niille tapahtuu. – Meillä oli niin hyvä fiilis tehdä musaa nelistään, ettemme halunneet sekoittaa kuviota etsimällä uutta tyyppiä. – Nyt muuten äänitimme ensimmäistä kertaa biisejä, joita emme laittaneet levylle. – Olemme soittaneet tosi paljon samoilla keikoilla hänen aiempien bändiensä kanssa, joten tämä oli looginen valinta ja iisi vaihto. Kokoonpanokin on muuttunut hieman. Foreseenin riveissä tämä ajatus on huvittanut jo ensimmäisestä, vuonna 2014 ilmestyneestä Helsinki Savagery -albumista lähtien. Kitaristi Jaakko Hietakangas soitti levylle myös bassoraidat. Kakkosalbumin jälkeen porukka on heittänyt kaksi Yhdysvaltain-kiertuetta, Euroopan-rundin ja keikkaillut Japanissa. Sen lisäksi sanoituksissa on tällaista yksilökeskeisen maailmankuvan kritiikkiä ihan duunariperspektiivistä. Ei mitään hutilointia Untamed Forcen ja kakkoslevy Grave Dangerin välissä ilmestyi Infiltrator / Wide Awake Nightmare -single (2019). Toisaalta en koskaan ajatellut, että meiltä tulisi joskus kolmas levy! Nummelin naureskelee, että genrestä löytyy niin sanottuja varoittavia esimerkkejä. Tässä vaiheessa keskitymme ainoastaan tähän uuteen levyyn. Hänellä ja meidän toisella kitaristilla Jaakolla on myös yhteistä bändihistoriaa. Homma on hänen kanssaan tosi alkuvaiheessa, mutta kaikki vaikuttaa hyvältä. Untamed Force julkaistiin lopulta noin viisi ja puoli vuotta edeltäjänsä jälkeen. Näimme paljon vaivaa, mutta materiaali ei tuntunut lainkaan pakotetulta. Suurin osa siitä tehtiinkin korona-aikana. Itse en tee riffejä, mutta ideoin ja sovitan biisejä paljonkin. – Kaikki antoivat levylle todella suuren ja tärkeän panoksen. – Ville on erittäin lahjakas ja kokenut biisintekijä. ”En olisi uskonut, että meidän kolmannesta levystä tulee tällainen. Painavaa asiaa kompaktissa paketissa Edellä mainitulla singlellä bändin riveissä debytoinut Valavuo sävelsi runsaasti riffejä Untamed Forcelle. Yhtye nauhoitti yksitoista kappaletta, joista yhdeksän päädyttiin laittamaan albumille. – Tällaisessa musiikissa ne kolmannet levyt ovat välillä sellaisia, ettei niitä olisi välttämättä tarvinnut tehdä. Se tulee sitten kun tulee. – Koko ajan saa lukea siitä, kuinka me kaikki olemme vastuussa omista päätöksistämme tai että jokaisella on käytettävissä ne samat 24 tuntia päivässä. – Ajateltiin, että nyt tehdään levy kunnolla. Hän ja Jaakko ovat molemmat todella taitavia soittajia, minkä ansiosta saatoimme yhdistellä kahden kitaran liidejä aiempaa enemmän. Sen osalta bändi hoiti kaiken alusta loppuun niin itsenäisesti kuin pystyi ja julkaisikin sen omakustanteisesti. Sinkun kappaleiden oli alun perin tarkoitus päätyä yhtyeen seuraavalle albumille
Nummelin kertoo yhtyeen eri tyylilajeja yhdistelevän soundin mahdollistavan sen, että bändi voi soittaa sekä hardcoreettä hevikeikoilla. – Olemme soittaneet hardcore-festareilla, missä vastaanotto on ollut sellaista, että paitatiski on myyty tyhjäksi. – On vaikea sanoa, miten hyvin meillä menisi, jos olisimme kotoisin vaikka Amerikasta. Ohjat omissa käsissä Untamed Forcen julkaisijana toimi brittiläinen Quality Control HQ, jonka takana on bändin pitkäaikainen kaveri. Se on ihan mahtavaa, ja sitä toivoisi vielä lisää. Olen yrittänyt kuunnella sitä nyt duunimatkoilla, jotta biisit tulisivat tutuiksi keikkoja varten. – Tämä on meidän aiempia lafkoja pienempi, mutta siitä on meille vain etua. Olen nähnyt maailmaa ihan heittämällä eniten juuri tämän bändin ansiosta. Levy on ollut ulkona sen verran vähän aikaa, että palautteen määrä on ollut maltillinen. – En osaa sanoa tässä vaiheessa, jäikö jokin asia harmittamaan, kun levy ei ole vielä niin tuttu. – En edes osaisi kirjoittaa mistään muusta aiheesta, ei mulla ole mitään intressejä sellaiseen. Asiaan vaikuttaa myös se, että bändin jäsenillä on paljon muitakin musaprojekteja. Ainakin omalta osaltani voin sanoa, että takki on tyhjä. Odotan erityisesti sitä, että pääsemme vetämään uusia biisejä livenä ja näemme ihmisten reaktiot. On vain helpompaa pitää julkaisu pienen piirin juttuna ja tehdä asiat do it yourself -hengessä, mutta silti niin ammattimaisesti kuin mahdollista. Se jäi vähän kaivelemaan, joten on siistiä päästä vetämään se rundi ensi vuonna. Bändi halusi hyödyntää vuosien varrella kerryttämäänsä kokemusta ja toteuttaa uusimman julkaisunsa ilman suurta koneistoa. – Jenkeissä meidän ekalla kiertueella oli vähän isommat kuviot, sillä keikkailimme Power Tripin lämppärinä. – On ihan hauskaa ja kiinnostavaa kuulla, mitä porukka löytää levystä. Mahdollista seuraavaa albumia ei ole vielä edes ajateltu. Ison maailman meininkiä Foreseen heitti levynjulkkarikeikkansa Helsingin Tiivistämöllä lokakuun lopussa, jolloin bändi soitti kotikulmillaan ensimmäistä kertaa sitten pandemian alkamisen. – En kaipaa sillä tavalla mitään isompaa tai hirveän mullistavaa meininkiä. Tälle levylle on antanut niin paljon. – Voisimme varmasti lähteä kiertämään Yhdysvaltoihin ja Eurooppaan useamminkin, jos se olisi niin yksinkertaista. Niin sanotut markkinat tuntuisivat olevan hyvinkin vahvasti ulkomailla. – Ei meillä ole ollut mitään puolen vuoden taukoja missään vaiheessa. Joitakin ulkomaankeikkoja on jo tiedossa. Enkä yritä sanoa, että meille olisi aiemmin mitenkään saneltu, mitä pitää tehdä. Omaehtoinen meininki mahdollisti muun muassa sen, että tekstejä ja sovitustyötä saatettiin tehdä vielä siinä vaiheessa, kun porukka oli jo studiossa. Mahdollisesti bändi pääsee kiertämään ensimmäistä kertaa myös Vanhalla mantereella. – Nämä on todella siistejä juttuja. – Soitimme menneenä kesänä ehkä neljä keikkaa. – Tämä oli vähän erilainen nauhoitusprosessi, sillä meillä ei ollut kaikkea materiaalia täysin valmiina ennen studioon menoa. Se kävi tosi helposti. – Veikkaan, että kaikki suomalainen historia vanhan hardcoren ja hevinkin osalta on ollut meidän puolella tässä. Lavoille palaaminen tuntuu siis vieläkin vähän uudelta jutulta. Valtaosa tähän mennessä saaduista kommenteista on ollut ajan hengen mukaisesti ”liekkiemojeja Instagramissa”. Yhtäkkiä lentoja alkoi peruuntua ja rajoja pistettiin kiinni. Se on sitä edelleen, eikä se tule siitä miksikään muuttumaan. – Mulla on ollut jokaisen levyn jälkeen vähintään vuoden sellainen tunne, että miten edes pystyy tekemään lisää biisejä. Sitä ennen yhtyeen tuotantoa on julkaissut muun muassa yhdysvaltalainen 20 Buck Spin. Mun juuret on täysin punkskenessä, ja tämä on ollut aina tosi luontainen tapa tehdä sanoituksia. Maailmantilanteen aiheuttama pakollinen breikki on tuntunut pitkältä bändille, joka on tottunut keikkailemaan kovasti alkuajoistaan lähtien. Vuosien 2021–2022 taitteessa äänitetty lätty tuntuu yhä tuoreelta tapaukselta. Haluan, että meno jatkuu sellaisena kuin tähän asti, mutta astetta parempana.” 28. Viikkoa myöhemmin soitimme yksinään Chicagossa jossain kellarissa. Kaikki olisi monella tavalla niin erilaista. Minkäänlaista kyllästymistä ei ole ehtinyt vielä kehittyä. Foreseenillä ei ole valtavia suunnitelmia tulevaisuuden varalle. Tietysti toivoisin myös, että tämän levyn myötä tulee vielä kovempia keikkoja ja entistä isompi määrä jengiä löytäisi paikalle. Se vaatii oman aikansa. Halusimme pitää tässäkin projektissa ohjakset mahdollisimman vahvasti omissa käsissämme. Olemme lähetelleet paitoja ja levyjä esimerkiksi Jenkkeihin, Japaniin ja Australiaan niin kauan kuin muistan. Youtubessa ja Foreseenin somesivuilla bändiä hehkutetaan etenkin englannin kielellä. – Ensimmäisenä koronakeväänä meillä peruuntui itse buukkaamamme Euroopan-kiertue vain viikko ennen kuin olimme lähdössä. ”En kaipaa sillä tavalla mitään isompaa tai hirveän mullistavaa meininkiä. Yhdenkin kiertueen sisällä voi olla tosi paljon vaihtelevuutta, mikä näkyy myös yleisön meinigissä. Ajatukset pysyvät ainakin hetken aikaa vahvasti tuoreessa levyssä. Haluan, että meno jatkuu sellaisena kuin tähän asti, mutta astetta parempana. Juuri nyt ryhmä odottaa uusia kiertueita ja palautetta tuoreesta levystä. Bändi on saanut osansa Jenkkien isosta meiningistä, vaikka se on tietysti hyvin pientä verrattuna siihen, mitä paikalliset nimet saattaa siellä saada. Marraskuun puolivälissä yhtye pääsi esiintymään pitkästä aikaa myös ulkomailla, Lontoon Damage Is Done -festareilla. Samalla levymerkillä ilmestyi myös Power Intoxication / Dying Spirit -seiska vuonna 2017
TEKSTI AKI NUOPPONEN KUVAT ROBERT BURRESS 30. Laadukasta progemetallia 30 vuotta tarjoilleen Thresholdin uusi albumi Dividing Lines heijastelee nykyaikaa kirpeällä otteella
”Emme tunne käsitettä ’pöytälaatikko’. – Wounded Land oli pitkälti valmis, kun Richard äänitti sille koskettimensa, mutta jotenkin tiesin heti, että hän täydentää soundiamme juuri oikealla tavalla. Groom etsi 1990-luvun alussa kosketinsoittajaa neljä vuotta aiemmin perustamaansa yhtyeeseen ja kysyi kaverinsa bändistä lainasoittajaa. – Niin, ja ihan kuten avioliitoissa, myös meidän välimme ovat pitäneet sisällään yläja alamäkiä, vaatineet juuri sitä kuuluisa työtä, jonka perään kaikki pariterapeutetit aina jaksavat toitottaa, kitaristi lohkaisee. Tämä on bändimme harvoja vakioita.” 31. Sekin välirikko taisi kestää peräti kaksi kuukautta! Pitkän liiton salaisuudet Se, miten West liittyi mukaan Groomin perustamaan Thresholdiin, oli aikamoinen vahinko. Tietynlaista taikaa yhtälöön toi se, ettei kaksikon musiikkimakua yhdistänyt juuri mikään. Groom tiesi tämän jo ennestään. Synisti oli vaihtunut siinä välissä. Groom kuulostaa selvästi huvittuneelta, kun totean heidän yhteistyönsä kestäneen pidempään kuin monet avioliitot. Jos olisin siis ollut liikkeellä pari kuukautta aiemmin, debyytillä olisi soittanut ihan eri kaveri, Groom muistelee. Nyt kaksikko on tehnyt monipuolista progemetallia yhdessä jo kahdentoista komean levyn verran. – Olin tutustunut Richardiin jo paljon tuota ennen, koska olimme mukana kirkon järjestämässä Godspell-musikaalissa ja meistä tuli sen jälkeen tenniskavereita, kitaristi kertoo. – Tuuria tuossa oli se, että luulin kysyväni mukaan ihan eri kaveria. Oikeastaan pidän juuri tuota hetkeä Thresholdin todellisena syntymänä. E nglannin Surreysta tavoitettu Threshold-kitaristi Karl Groom ei ole uskoa korviaan, kun kerron, että hän ja Threshold-synisti Richard West ovat tehneet musiikkia yhdessä jo 30 vuoden ajan. West liittyi bändiin vuonna 1992, kun hän oli äänittänyt koskettimet brittibändin seuraavana vuonna ilmestyneelle Wounded Land -debyytille. – Mehän olemme jopa ”eronneet” kerran, vuonna 1999, kun Richard lähti bändistä, mikä kai johtui orastavasta tyylimuutoksestamme Clone-albumin jälkeen
Emme halua soittaa jotain monimutkaista vain soittamisen ilosta, ja juuri siksi yritämme passata kunnian toiselle. Tässä mielessä Glynn on ehkäpä se eniten Thresholdin henkeen sopiva laulaja. Threshold ei eroa kovin paljoa näiden kaikkien yhdistelmästä! Kaksikolla ei ole ollut tapana palata vanhojen Threshold-albumien äärelle, mutta Groom kertoo Westin ehdottaneen vuosia sitten, että istutaanpa iltaa ja kuunnellaan bändin varhaisia levyjä. Emme epäile hylätä kappaletta, kun noin käy. Kuuntelin sitä eläytymistä tarkkaamossa silmät kosteina ja mietin, onko tämä oikeasti se sama Glynn, joka oli nuorena sällinä aika... – Halusimme bändiin sen solistin, joka hän oli parikymmentä vuotta aiemmin, mutta Glynnista olikin tullut vain parempi laulaja ja myös huippuluokan säveltäjä, joka osallistui nyt kolmen kappaleen tekemiseen, kitaristi kehuu. Tämä on bändimme harvoja vakioita. – En ollut uskoa korviani, kun hän lähti laulamaan Legendsin akustisempia kappaleita. Moneen musiikkiin se sopii, mutta Thresholdia se mutkisti jopa liikaa. – Huomasin, että sittemmin olemme oppineet keskittymään melodioihin, harmonioihin ja sellaisiin biisinkirjoittamisen perusraaka-aineisiin, jotka ovat hyvän sävellyksen ydin. Groom kertoo, että miehen suoritukset Legends of the Shiresilla ja uudella Dividing Linesilla eroavat merkittävästi vuosikymmenten takaisista. Emme nosta niitä seuraavan levyn sessioihin ja yritä kasata väkisin toimivaa kokonaisuutta aihiosta, joka ei vain liikuta meitä. Useimmiten olemmekin väitelleet nimenomaan siitä, kumpi niin sanotusti ”joutuu” kirjoittamaan soolon mihinkin kohtaan, Groom naurahtaa. Tuo dynamiikka oli jotain sellaista, mikä puhalsi voimaa Legendsille. Groom sanoo, että hän ja West ovat tavallaan toinen toistensa tuottajia ja luottamus on molemminpuolista. – Minulle kirkastui, miten paljon olemme muuttuneet säveltäjinä. – Kiinnostavinta heidän vertailemisensa on tietenkin liven kautta. Thresholdista niitä löytyy sekä Westin koskettimien että Groomin kitaran tuomina. – Soolo-osuuden teko ei ole helppoa. Haaste on aina jättimäinen. Siksi jokainen levymme eroaa aina hieman edeltäjistään. Tuolloinen basistimme Jon Jeary ihaili Yesiä ja Pink Floydia, minä pidin Rushista ja Testamentista ja Richard oli ihan täysi Queenja popfani. Me soittajat voimme naukkailla rauhassa vaikka vettä kappaleiden välissä, mutta laulajan on otettava yleisö haltuun isosti. sainkin yllättyä aika positiivisesti, kitaristi myhäilee. Tavallaan soolo on se vaikein osuus koko paketista. – Meistä kumpikaan ei ole halunnut edes nuorempana väen vängällä parrasvaloihin. – Ajattelin ensin, että herranjumala siitä tulee kauhea kokemus. – Joskus saattaa käydä niin, että olemme kirjoittaneet jonkin kappaleen jo liki valmiiksi ja jommallekummalle tulee tunne, että jokin ei vain toimi. – Nuorempana hänen laulussaan oli sellaista raa’an pitelemätöntä energiaa, mutta yllätyin täysin, kun vanhempi Glynn lauloi myös riipaisevan herkästi. kovis, hah hah! 32. Morgan lauloi Thresholdissa ensimmäistä kertaa vuonna 1994 julkaistulla Psychedelicatessenillä. – Niihin kappaleisiin ei palata koskaan. – Minua kiehtoi se, ettei Richard juuri perustanut metallista. Progemetallikappaleen kliimaksina on usein soolo. Emme tunne käsitettä ”pöytälaatikko”. Äänien värittämää Jos Groomin ja Westin välinen yhteistyö on aina ollut yksi tärkeä osa Thresholdin taikaa, niin laulajat ovat olleet se toinen. – Kuulostaa aika järkeenkäyvältä nytkin, eikö. Heitä yhdistää se, että he ovat paitsi uskomattoman lahjakkaita laulajia myös isoja persoonia. Damian Wilsonin, Andrew ”Mac” McDermottin ja bändissä nyt toista kertaa laulavan Glynn Morganin äänet ovat tuoneet yhtyeen albumeille aina omat värinsä, ja jokaisella heistä on myös oma fanikuntansa. Aivan kuten monien bändien kohdalla, tuotannon alkupäässä perustukset saattavat olla jo olemassa, mutta mukana on sellaista joka suuntaan kurottelevaa keskittymiskyvyn puutetta. Soitamme aina kappaleita kaikilta ajoiltamme, ja voin kertoa, että jokaisella näistä lahjakkaista laulajista on ollut haasteita toisten kappaleiden kanssa, Groom sanoo. SEN päälle voi sitten kirjoittaa vaikka millaisia kerroksia. Hän todella haluaa pitää tuota yhteyttä yllä. – Glynnillä on kolmikon matalin ääniala, Damianilla taas korkein, ja edesmennyt Mac operoi jossain siinä välissä. Sen on osuttava täsmälleen kohdilleen ja annettava jotain tärkeää kappaleelle. En ollut kuunnellut niitä levyjä kuin nostaessamme jonkin kappaleen settilistaan, mutta... – Laulaminen ei ole vain laulamista, ja siksi persoonallisuus on tärkeää
Alkoholismin kanssa kamppaillut McDermott kuoli vuonna 2011. Dividing Linesillakin ainoastaan rummut on äänitetty ”oikeassa studiossa”, kaiken muun teimme miksausta myöten kotona. – Complex-biisi on suoraa sukua Subsurfacen kappaleelle Mission Profile. Tosimaailmalliset teemat innostivat Groomin ja Westin kirjoittamaan levylle jopa Threshold-mittapuulla jyrkkiä kappaleita. – Threshold oli aikoinaan samassa studiossa tiukalla aikataululla puuhaileva bändi. Groom myöntää haikailevansa levyllä yksinkertaisempiin aikoihin. Kitaristi kertoo, että jokainen muutos mikrofonin takana on ollut hänelle todella tuskallinen, sillä kovia laulajia ei löydy ihan joka paikasta. Molemmissa heijastellaan sitä propagandaa, korruptiota ja sensuuria, joka on kaiken politiikan keskiössä. – Nyt olen aika varma, että Threshold tulee jatkamaan niin kauan kuin minä ja Richard teemme musiikkia. Kiitos nykyaikaisen huipputeknologian, voimme tehdä aidosti jämäkänkuuloisia levyjä täysin omillamme. Uusi levymme taas on kuin kolikon kääntöpuoli, raskaampaa, metallisempaa ja karumpaa musiikkia, jossa on kaikkien teemojen alla jotain erittäin todellista. – Se oli myös huojentava hetki, koska silloin tiesin Thresholdin voivan jatkaa eloaan. Vaikeimmasta laulajanvaihdoksesta ei silti ole epäilystäkään. – Legends oli omanlaistaan fantasiaa ja erittäin progea. Jotenkin jokainen laulajamme on ollut epätodennäköinen täysosuma, ja aina kun asiat ovat lakanneet toimimasta, olemme pudonneet jotenkin jaloillemme. – En ole ollut koskaan säveltämättä niin pitkään kuin Macin ja bändin teiden erottua Dead Reckoningin [2007] jälkeen. Eikä se aina toiminut. Damian taas löytyi bändituttujemme suosituksesta. Paluu todellisuuteen Dividing Lines eroaa vuonna 2017 ilmestyneestä Legends of the Shrinesista paljon. Kun Damian lähti bändistä kolmatta kertaa For the Journeyn [2014] jälkeen, näin silmissäni kaiken sen työmäärän, joka olisi syntynyt, jos olisimme lähteneet järjestämään koelauluja uusien tyyppien kanssa. Nyt pidän sitä myös mahdollisuutena, en vain uhkana. Tuo oli yksi tapa rakentaa päin tajuntaa iskevien teemojen sekaan tunnelmaa, jonka koimme triggeröivän kuulijaa ajattelemaan hetken, kunnes jatkamme seuraaviin kysymyksiin. Dividing Lines kertoo niistä näkymättömistä muureista, joita ihmiset ovat toistensa väliin rakentaneet. ”En voinut kuvitellakaan kirjoittavani fiktiivistä konseptia, kun maailmassa riittää nyt niin paljon ammennettavaa.” 33. Onneksi Glynn lähti matkaamme uudelleen. Se oli ainoa tapa toimia vielä pitkälle 2000-lukua. Olemme nähneet täällä Britanniassakin, miten poliitikko voi tehdä valheistaan totta tarpeeksi monta kertaa valehtelemalla. – Huomasin pohtivani paljon sitä, miten maailma ehti jo muuttua vuosikymmenten aikana avoimemmaksi ja läpinäkyvämmäksi paikaksi, mutta nyt vaakakuppi on keikahtanut. Jos niin ei olisi käynyt, en tiedä olisimmeko voineet osua napakymppiin neljättä kertaa peräkkäin. Tiesin, millaisten ongelmien kanssa hän paini, ja ne koituivat hänen kohtalokseen, hän huokaisee. Groom luonnehtii uuden albumin olevan eräänlaista jatkumoa edeltäjälleen, mutta jollain paljon syvemmällä tasolla kuin konseptiltaan tai edes sävellyksiltään. – Nyt olemme yksi etäbändeistä. – Joukosta löytyy yksi Thresholdin pisimmistä soolo-osuuksista, joka sisältää paljon sekä kitaraa että koskettimia. – Nämä 30 yhteistä vuotta ovat luoneet välillemme sellaisen yhteyden, että tällainen on mahdollista. – Löysimme Macin aikoinaan levy-yhtiön suosittelemana, Glynnin taas lehti-ilmoituksen perusteella. Yli kymmenminuuttiset The Domino Effect ja Defence Condition ovat levyn keskeisimpiä sävellyksiä. – Olemme tehneet pitkiä teoksia ennenkin, mutta nyt keskityimme niihin tarkasti siitä kulmasta, että halusimme kappaleiden tavallaan toteavan asioita ääneen, kysyvän kysymyksiä ja herättävän siten isoja tunteita, Groom sanoo. Olemme kyllä tekemisissä vapaa-ajallakin, mutta musiikkia luomme pitkälti omillamme, meillä kaikilla on omat kotistudiomme. – En voinut kuvitellakaan kirjoittavani fiktiivistä konseptia, kun maailmassa riittää nyt niin paljon ammennettavaa. Samalla hän kuitenkin sanoo, ettei Dividing Linesin kaltainen albumi olisi voinut syntyä ennen vanhaan. Tietysti toivon, että Glynn pysyy matkassamme mahdollisimman pitkään, mutta näen Thresholdissa eräänlaisia syklejä, jotka saattavat toistua vastakin. Niin yksittäiset ihmiset kuin vallanpitäjät kansan ja itsensä väliin. Teemoiltaan levystä tulikin eräänlainen sukulainen Subsurfacelle [2004]. Legends oli konseptialbumi, Dividing Lines taas kiertelee tiettyjen ajankohtaisten teemojen ympärillä. Kierrämme ympyrää
Postasin sitä huvikseni Youtubeen, jotta näkisin, kiinnostaako se ketään. Y K S I N Ä I N E N SUSI taman jutun tanskalaisartistille nimeltä Myrkur, Jørgensen aloittaa. Miehen persoonalliset sävellykset olivat Ulverin 1990-luvun levyjen perusta, joten kitaristin voi katsoa olevan suuressa roolissa niin sanotun luontoromanttisen black metal -tyylin synnyssä. Se sai hyvää palautetta, ja myös Prophecy-levy-yhtiö tykkäsi kamasta ja tarjoutui julkaisemaan kokonaisen albumin – siis jos tulisin kirjoittamaan sellaisen. – Se oli minulle tietynlainen tilaisuus, sillä en ollut tehnyt aikoihin akustista musiikkia. Monipuolisesta musiikista voimansa ammentavan säveltäjän ura sai uutta tuulta alleen vajaat kymmenen vuotta sitten, kun miestä pyydettiin tekemään musiikkia uudelle artistille. Alkuvuodesta 2017 kaikki oli periaatteeessa valmista. Prophecy kuuli yhden valmiin kappaleen ja luotti minuun TEKSTI JONI JUUTILAINEN KUVA ANN-KARIN JORUNG 34. Nyt Haavard-nimen alla toimiva Jørgensen iskee markkinoille ensimmäisellä soololevyllään, joka sisältää akustista musiikkia. Kyseessä on kuitenkin mies, joka oli perustamassa niin Satyriconia kuin Ulveria. – En luvannut mitään heti, mutta pian minulla oli neljä viisi kappaletta valmiina, ja joskus 2016 sain ajatuksen tehdä albumin. – Sen jälkeen sain inspiraation kirjoittaa omaa musiikkia. Vuonna 2014 tein muuHåvard Jørgensenin nimi tuskin sanoo monellekaan mitään. V uosituhannen taitteessa ”skenestä” kadonneen Håvard Jørgensenin paluu musiikkikentälle on ollut mieluisa yllätys
Miehen viimeiset soinnut bändin varsinaisena jäsenenä kuultiin vuoden 2000 Perdition Cityllä, mutta kitaristi on vieraillut sittemminkin Ulverin levyillä. – En ole kuitenkaan koskaan opiskellut tai kuunnellut norjalaista kansanmusiikkia. – Tarvitsimme vielä rummut ja laulut. täysin. Jälkimmäisen pisti ulos Haavard-levyn lailla Prophecy. En siis oikein ymmärrä, miksi musiikkiani kutsutaan folkmusiikiksi – tai jopa neofolkiksi – , mutta oikeastaan tuo on minulle se ja sama. Homma otti vuosia, mutta nyt tuntuu, että olen jälleen oikeilla raiteilla. Ensimmäinen lapseni syntyi vuonna 2000, ja kun musiikki ei tuonut leipää pöytään, kuten se ei tuo nytkään, jouduin siirtymään päivätöihin. Viimeisimmän kerran häntä kuultiin viisi vuotta sitten ilmestyneellä The Assassination of Julius Caesarilla. Se käynnistyi minun ja vanhan ystäväni, basisti Kai S. Y K S I N Ä I N E N SUSI ”Kaikelle pitää ilmeisesti olla oma lokeronsa, ja kai minun musiikkini sitten on ’synkkää pohjoista folkia’.” 35. Dold Vorde Ens Navn julkaisi Gjengangere i hjertets mørke -ep:n vuonna 2019 ja Mørkere-debyytin viime vuoden marraskuussa. Yhtäkkiä yksi kappale kasvoi neljäksi biisiksi, ja päätimme äänittää ne. Voitko kertoa hieman black metal -projektistasi. Aika näyttää, miten niiden kanssa käy. Jørgensen jatkaa, ettei ole vielä ruvennu tekemään uutta akustista musiikkia, vaikka päästä löytyy aihioita. Sen sijaan tekeillä on metallista materiaalia. Onko sinulla mitään taustaa niin sanotun oikean kansanmusiikin parissa. Garm ei kirjoittanut itse mitään, Jørgensen kertoo. Haavardin esikoista on pidetty jonkinlaisena jatkeena Ulverin akustiselle Kveldssangerille (1996), minkä puolesta puhuu myös Haavardin levyltä löytyvä Kveldssanger II -kappale. Yksi albumin merkittävimmistä piirteistä on sen tekstittömyys. – Olen kuitenkin miettinyt, että seuraavalle levylleni tulisi sanoituksia. Monet kielet kuiskuttelivat Myrkurin esikoisen olevan paikoin suoranaista Ulver-kopiointia. Se tulee ottamaan varmasti aikansa. Ainoat lauletut sanat kuullaan Garmin laulamalla kappaleella – Mot soleglad -kappaleen tekstit ovat erään norjalaisen kirjoittajan runosta. Minulla on vaikeuksia ymmärtää näitä alagenrejä, koska itse kutsun tekemisiäni vain akustiseksi musiikiksi. Myrkurin Amalie [Bruun] otti yhteyttä Kristofferiin [Rygg, alias Garm], josko hän tuottaisi levyn. – Ajattelin viedä sen homman loppuun ensin. Tiedän, että Amalie fanittaa vanhoja norjalaisia black metal -yhtyeitä, mutta en näe hommaa mitenkään ”rip-offina”, vaan hän halusi tehdä jotain omaa. Siitä levystä on kuitenkin 25 vuotta... Mielestäni se oli luonteva hetki astua sivuun metallimusiikkikuvioista. Hän on soittanut monessa muussakin porukassa kuten Ved Buens Endessä, Dødheimsgardissa, Aura Noirissa ja Nidingrissä. – Luulen, että suurin osa ihmisistä, jotka ovat kuulleet soolomusiikkiani, tulevat metallimusiikin parista... Kaikelle pitää ilmeisesti olla oma lokeronsa, ja kai minun musiikkini sitten on ”synkkää pohjoista folkia”. – Minulla ei ollut enää paljonkaan virkaa Ulverin kitaristina. Ehkä tavoitan sitä kautta myös uutta kuulijakuntaa. – Ymmärrän ajatuksen, koska tämä on tavallaan samaa juttua jota tein Kveldssangerilla. – Olen onnellinen, että ala-asteen musiikinopettajani oli innokas opettamaan meille kitaransoittoa. Koetko, että levy-yhtiö löytää musiikillesi kuulijoita myös metallipiirien ulkopuolelta. Halvorsenin [alias Cerberus] voimin. – Ei. – En ollut mukana varsinaisessa biisinkirjoituksessa. Heillä on laaja rosteri hyvin erilaisia bändejä, mistä pidän. Lehdistötiedote kutsuu albumisi musiikkia dark nordic folkiksi. Ulver vai ei. Hän oli mukana levyn syntyvaiheessa, mutta ei niinkään tuottajana vaan ystävänä, jonka kanssa juttelimme esimerkiksi biisien nimistä, joiden keksimisessä hän on paljon minua parempi, Jørgensen naurahtaa. Heillä oli ymmärrys artistisesta vapaudestani ja kaikki hoitui hyvin. Mutta kuinka saada musiikkiani esiin porukalle, joka on akustisen musiikin ystäviä, sitä en osaa oikein sanoa. Takaisin mustaan Jørgensen katosi kuvioista 2000-luvun taitteessa, kun Ulverin tyyli liukui black metalista kohti koneistettuja maisemia. Kai esitteli ajatuksen musiikin tekemisestä vanhojen aikojen meiningillä. – Garm laulaa yhdessä uudessa kappaleessa, Mot solegladissa. Olen pähkäillyt joitain tekstejä, jotka tulevat olemaan joko englanniksi tai norjaksi, koska ne ovat ainoat kielet joita osaan. – Tavallaan joo, koska Prophecy on ollut minusta aina artistilähtöinen levy-yhtiö, ja heiltä löytyy muutamia artisteja, jotka eivät soita metallia. Muiden muassa Arcturusia, Bethlehemiä ja Empyriumia julkaiseva saksalaisfirma on profiloitunut metallilevy-yhtiönä, vaikka tuotantonsa ei edustakaan aivan jyrkimpiä linjanvetoja. – Sisimmässäni tiesin kuitenkin koko ajan, että haluan kirjoittaa vielä lisää metallia, ja myös akustista tavaraa. Halusin tehdä musiikkia samalla tavalla, ja vaikka jotkut pitävät levyä Kveldssangerin kakkososana, ajat ovat kovin erilaiset. En koskaan istu miettimään, minkälaista albumia alan kirjoittaa, vaan annan homman lipua omalla painollaan. – Bändin nimi on Dold Vorde Ens Navn. Hänelle oli yhtä tärkeää opettaa popja rockmusiikkia kuin klassista kitaransoittoa, ja hän oli minulle todella iso vaikuttaja siinä vaiheessa elämääni. Myrkurin vuonna 2015 ilmestynyt M-debyytti herätti huomiota hyvin ulvermaisilla sävellyksillään. Onneksi Garm halusi tulla laulamaan tuolle kappaleelle, ja oli itse asiassa hänen ideansa kutsua tätä projektia Haavardiksi. Tunsimme kumpikin Yusafin [Parvez, alias Vicotnik], ja rumpali Øyvind Myrvoll oli minulle tuttu Myrkurin sessiorumpalina. Haavardin nimissä on kuitenkin tulossa vielä ainakin pari albumia. – Minä teen vain musiikkia. Aion kuitenkin heittää keikkoja muuallakin kuin metallifestivaaleilla. Erityisesti pinnalla oli Bergtatt-klassikko vuodelta 1995
36
Doom metalin kantaisä kulkee taipaleensa ehtoopuolella, mutta sen uusi albumi julistaa, että lopunaikoja voi elää miettimättä elämän ainoaa väistämättömyyttä. TEKSTI AKI NUOPPONEN KUVAT LINDA ÅKERBERG, LASSE LUNDBERG 37. Candlemass kuoli mutta syntyi uudelleen periksiantamattoman johtajansa Leif Edlingin ja bändin alkuperäisen laulajan Johan Längqvistin voimin
Kun bändi sitten oli äänittämässä kahdettatoista albumiaan, kokoonpano alkoi jälleen natista liitoksistaan. – Sanoisin, että Johan ja Messiah ovat ne todelliset Candlemass-äänet. He ovat täydellinen yhdistelmä metallin uljasta mahtipontisuutta, suurta voimaa ja eläytymistä. Kymmenen vuotta sitten Leif Edlingin johtaman doom-pioneerin tulevaisuus ei vaikuttanut yhtä kirkkaalta. – Jotenkin hänen läsnäolonsa sytytti Candlemassin liekin kirkkaammaksi kuin vuosikausiin. ”TÄMÄ on Candlemassia”, ajattelin. Yhtäkkiä kaikki haasteet henkilökemioiden kanssa, kaikki ne ulkomusiikilliset egoilut ja se kitka, joka on usein häirinnyt Candlemassia, olivat poissa. – Kun Johan palasi bändiin, huomasin, että niin paljon kuin Matsista ja Robertista laulajina pidinkin, heidän äänistään vain uupui se lopullinen Candlemass-viba, joka laulajalla joko on tai ei ole. Hän on ollut hyvä ystäväni. Samaan aikaan Candlemass jatkoi kiertueita laulajanaan Mats Levén. Johan oli käynyt joskus vierailemassa Candlemassin keikoilla, mutta Leif ei tohtinut uskoa, että hän ottaisi pestin vastaan. Levy osoittautui yhdeksi julkaisuvuotensa parhaista vanhan liiton metallialbumeista. Myöntävä vastaus avasi oven Candlemassin tulevaisuudelle, jota eletään juuri nyt. Edling oli lopen uupunut, ja Psalms for the Dead -albumin piti jäädä yhtyeen viimeiseksi. – Tietenkin aloin myös jossitella, miksei Johan ole ollut laulajamme kaikki nämä vuodet. Toisinaan Edling soitti keikkoja bändinsä kanssa, useimmiten ei. Jo hieman vahvempi ja bändinsä suhteen järkähtämätön Edling teki päätöksen, joka mahdollisti doom-pioneerin olemassaolon tänäkin päivänä: hän soitti alkuperäiselle Candlemass-laulajalle Johan Längqvistille ja kertoi haluavansa tämän bändiin. Heissä molemmissa on käsittämätöntä, sanoinkuvaamatonta karismaa ja särmää. – Sain ehdottoman päähänpinttymän, että korvaajan on oltava Johan. Olin täynnä luottoa bändiin. Kutsu Candlemass-pestiin vuonna 1986 oli yllätys laulajalle itselleenkin, eikä hän tiennyt, mitä odottaa bändin musiikilta. Candlemass oli syntynyt uudelleen. Niitä kavereita, joiden kanssa voi olla puhumatta vuosia ja juttu jatkuu siitä mihin jäätiin. Elettiin aikaa, jolloin eeppistä doom metalia ei ollut vielä olemassa, vaikka tuomion perustukset oli toki valettu. Johanin versiot löivät minut ällikällä. Johan suostui kuitenkin oitis, ja seuraavien viikkojen aikana Leif sai yllättyä vielä useasti. Kivulias jälleensyntymä The Door to Doom (2019) oli Candlemassin juhlava paluu levyrintamalle seitsemän vuoden horroksen jälkeen. – Hämmennyin itsekin, kun Johan tuli Marcuksen [Jidell, tuottaja] studioon äänittämään joitakin kappaleita, jotka Mats oli jo laulanut. Upea laulaja ja miellyttävä ihminen, jonka kanssa voi työskennellä. The Door to Doom -albumin äänitykset oli jo tehty, kun Leif tarttui puhelimeen ja soitti vanhalle ystävälleen. Myöhemmin Edlingillä diagnosoitiin niin vakava loppuunpalaminen, että vuosikymmeniä tien päällä ollut muusikko pakotettiin jättämään musiikki ja kiertueet tauolle. Miksen ylipuhunut häntä olemaan osa tätä kokemusta. – Onkin ironista, että vuosikymmeniä sitten pyysin Johania ikään kuin keikkahommiin Epicus Doomicus Metallicus -debyytillemme [1986], ja sitten hän olikin koko ajan SE Candlemassin ääni. Kesä 2018 oli niin vaikeaa aikaa, ettemme voineet jatkaa Matsin kanssa, Leif huokaisee muttei tarkenna asiaa sen enempää. Tiesin heti, että tämä ei olisi vain reunion, jossa muistelisimme vuosikymmenten takaisia aikoja. Jotain sellaista, mikä saa tarttumaan jokaiseen sanaan, jonka he laulavat. Asiat kuuden vuoden ajan bändissä laulaneen Robert Lowen kanssa eivät ottaneet enää sujuakseen. 38. Candlemass on ollut uskomattomien laulajien tyyssija: Johan Längqvist, Messiah Marcolin, Thomas Vikström, Robert Lowe ja Mats Levén ovat kiistämättömästi metallimaailman rautaisia ääniä. Edling ei tiennyt itsekään, tulisiko hän enää palaamaan täysipäiväiseksi muusikoksi. Pieni askel kerrallaan Edling palasi Candlemassin livekokoonpanoon ja ajatus uudesta albumista alkoi hiipiä mieleen. Johanilla oli kuitenkin syynsä, miksi yhteinen uramme ei aikoinaan onnistunut. Voi olla, ettei Candlemassia olisi edes olemassa ilman häntä. Jokainen heistä on ollut myös oma persoonansa, mikä on Leifin mukaan muuttanut kunkin laulajan aikana koko Candlemassin tunnelmaa. – Uusi albumi tai The Door to Doom eivät olisi voineet syntyä ilman Johania. – Kun Leif otti yhteyttä ja halusi minun laulavan levyllä, en ollut kuullut mitään Candlemassin kaltaista. – Äänittäessämme The Door the Doomia asiat olivat niin huonosti, että olin itsekin vähällä jättää bändin. Sen sijaan Messiahista [bändissä 1986–1991 ja 2002–2006] voisin nimetä monta asiaa, jotka olisivat saaneet jäädä kokematta. C andlemass elää, ja sen eeppinen doom metal soi ympäri maailman ylväästi. Minulla oli oma bändini Jonah Quizz, joka soitti aika perinteistä, vanhanaikaista heviä, Johan kertoo. Hän sanoo, että vain harva voi olla täydellinen Candlemass-laulaja. Lopputuloksena oli The Doomsday Kingdom -niminen terapiaprojekti. Kyse ei ollut vain hänen äänestään, vaan koko persoonasta. Hiipivä klassikko Johan Längqvistin tunnetaan laulajana, jonka ääni vavisutti metallimaailmaa albumilla Epicus Doomicus Metallicus. Edling huomasi olevansa kasvokkain yhtyeessään perinteeksi muodostuneen laulajaongelman kanssa. Viisi vuotta Candlemass-joutsenlauluksi oletetun albumin ilmestymisen jälkeen Edling huomasi musiikkia alkavan jälleen syntyä. Tai oikeastaan ajattelin, ettei Johan edes olisi korvaaja, vaan hän mahdollistaisi sen aidoimman Candlemass-soundin paluun. Kolme vuotta myöhemmin Leif kertoo, että jälleensyntymä oli vähällä jäädä tapahtumatta. En usko, että olisin enää kyennyt aloittamaan alusta jonkun muun kanssa
Heissä molemmissa on käsittämätöntä, sanoinkuvaamatonta karismaa ja särmää. ”Sanoisin, että Johan ja Messiah ovat ne todelliset Candlemass-äänet. Jotain sellaista, mikä saa tarttumaan jokaiseen sanaan, jonka he laulavat.” – Leif Edling 39
Ei ihme, että ne oudoksuttivat kuulijoita. – Satuin liittymään bändiin, jossa oli jo kitaristi, basisti ja rumpali, joten vain laulaminen oli jäljellä. Tekemistensä läpikäyminen saa Johanin myöntämään, ettei hän olisi voinut olla Candlemass-laulaja ennen loppuvuotta 2018, jolloin Leif otti häneen yhteyttä. Se oli hienosti sanottu. – Arvelin aluksi, ettei aikani tulisi riittämään tällaiselle projektille, mutta Leifin erikoiset sävellykset saivat uteliaisuuteni heräämään. Laulusovitukset tehtiin, lyriikat viimeisteltiin ja kaikki laulut äänitettiin parissa kolmessa päivässä. Hän antoi minulle parhaan palautteen, mitä olen saanut koko sinä aikana, kun olen tehnyt musiikkia. – Ensimmäisillä keikoilla olin epäileväinen. Ei mitään suunniteltua tai suurta visionääristä neroutta.” – Johan Längqvist 40. – Olen tehnyt itsekin biisejä koko ikäni, ja voin sanoa, että Leifin sävellykset ovat jotain ihan erilaista. Ne kyllä kunnioittavat Black Sabbathin perintöä, mutta Leifin riffikieli eroaa kaikesta, mitä kukaan muu kirjoittaa. Tai että Candlemassin ajatellaan vain rahastavan faneillaan. – Aloitin laulamisen 70-luvun lopulla ollessani noin 15-vuotias. – Kuuluin Candlemassiin ensimmäisellä kerralla vain muutaman päivän ajan. Se ei olisi tuntunut oikealta. Käsittelen noita asioita yhä, vaikka olen jo kuusikymppinen. Johan hymähtelee leppoisasti, ettei pitänyt itseään kummoisena laulajana Candlemass-debyytin ihailtuja lauluraitoja äänittäessään. Johan kertoo tavanneensa kaikki muut Candlemass-laulajat paitsi Messiah Marcolinin. Ensimmäinen täysin alitajuinen reaktioni oli, että ilman muuta lähden mukaan. – Minusta tuntui, ettei oikein kukaan ymmärtänyt, mistä albumissa on kysymys tai mitä sillä yritettiin tavoittaa, Johan naurahtaa ja kertailee palautteita, joissa Candlemassin sanottiin olevan jonkinlainen heavy metalin väliinputoaja. Hän tuli kertomaan keikkamme jälleen, että nyt minun äänessäni kuuluu niin paljon elämänkokemusta ja viisautta, että se tekee minusta paremman laulajan. – En ollut nähnyt Candlemass-tyyppejä vuosiin ja olin jotenkin täysin ulkona koko asiasta, mutta tuon artikkelin jälkeen aloin nähdä Epicusista enemmän ja enemmän kaikenlaisia metalliklassikko-nostoja. – Tein Leifille selväksi, että minun on tunnettava yhteys kaikkiin kappaleisiin, joita esitän, ja onnekseni tämä ei ole tuottanut minkäänlaista nikottelua. Halusin löytää kaikkien kappaleiden sielun. Se oli tasan ensimmäinen kerta, kun edes ajattelin laulamista, se ei ollut minulle minkäänlainen haave. Lähdettyään mukaan Candlemassiin ja äänitettyään The Door to Doomin Johan olisi voinut vaatia bändiltä keskittymistä pelkästään laulamiinsa levyihin. – En edes tiedä, miten paljon olen kirjoittanut musiikkia elämäni aikana, mutta jotenkin vakavasti kiertävään bändiin liittyminen ei vain ollut koskaan ajankohtaista. Epätäydellistä revittelyä ”Se, miten minun kuulee tulkitsevan Epicus Doomicus Metallicusilla, on noin kahdeksan vuotta laulamista harrastaneen tyypin aikaansaama vahinko. Kesti vuosikausia, ennen kuin Johanille itselleen hahmottui, millaisen albumin he olivat saaneet aikaan. Tarvitsin oikeanlaisen elämänvaiheen. En uskonut molempien onnistuvan samanaikaisesti. – Moni tekee asiat toisinpäin, viettää rokkivuodet ensin ja asettuu aloilleen sitten, mutta minä taisin pyöräyttää kolme lasta parikymppisenä ja aloittaa muusikonelämän nyt, lähempänä kuusikymppisyyttä, hah hah! Laulaja arvelee vaatimattomasti, että Candlemass-faneja tuskin kiinnostaa kuulla hänen näpertelyjään, mutta kertoo sitten, että hänen Jonah Quizz -bändinsä tuotoksista julkaistiin laaja kokoelma vuonna 2020. Epicus Doomicus Metallicusin lauluraidat eivät ehkä ole täydellisiä, mutta niissä on omaa... Viisi tai kymmenen vuotta aiemmin en olisi tehnyt niin. – Tiesin heti, että yleisö tulee haluamaan paitsi uusia kappaleita myös esimerkiksi Nightfall-albumin [1987] parhaimmistoa, eikä minulla ollut mitään sitä vastaan, kunhan vain pidän valituista kappaleista, Johan sanoo. – Olen huomannut, että olemme kaikki todella erilaisia tyyppejä ja laulajia, mutta meillä on samanlainen suhde laulamiseen. Tein kuitenkin selväksi, että sydämeni on Jonah Quizzissä enkä tule lähtemään kiertueille. Epicus Doomicus Metallicus on tunnettu pitkään todellisena doom-klassikkolevynä, joka on vaikuttanut lukemattomiin bändeihin. Ei mitään suunniteltua tai suurta visionääristä neroutta. – Kyseessä on kai yksi niistä henkimaailman asioista, että asian on tunnuttavalta oikealta tai sitä ei tee ollenkaan. Perheenisästä metallilaulajaksi Kolmekymmentäkaksi vuotta. Niin kauan otti Johan Längqvistin ”harkinta-aika”, ennen kuin hän liittyi Candlemassiin vakituiseksi laulajaksi. Olin siinä iässä, kun kaikki miettivät koulussa, pitäisikö perustaa bändi, eikä ollut mitään väliä, osasiko kukaan soittaa, hän muistelee. Yhteyden musiikkiin pitää olla kunnossa tai alamme oireilla eri tavoin. – Eräs fani muotoili asian parhaiten. Kokenut solisti valitsi kuitenkin tyystin toisenlaisen lähestymistavan. Tiesin jo varhain, että voin olla joko hyvä isä, joka tuo lapsilleen leivän pöytään, tai sitten maailmaa kiertävä muusikko. On hyvä, että saan vangittua edes osan siitä kaikesta siihen, miten tulkitsen musiikkia. Hänellä on aivan jäljittelemätön tapa kirjoittaa riffejä. Kiertueiden jälkeen tiesin tehneeni oikean ratkaisun. Päätin, että ylitän kaikkien odotukset. Vuonna 1986 Candlemass tiesi tehneensä jotain uutta sen vuoksi, että levyyn suhtauduttiin epäilyksellä ja sitä vierastettiin, eikä tämä johtunut vain siitä, että albumi julkaistiin pienen Black Dragon -levy-yhtiön kautta. alkukantaista charmiaan, vai mitä. Johan naureskelee kertoessaan, ettei hän suunnitellut muusikkoudesta koskaan täysipäiväistä uraa. Jo yksin Solitude-aloitusraita on coveroitu lukemattomia kertoja. Treenasin kaikki kappaleet, uudet ja vanhat, todella huolella. Nyt minulla ei ollut enää velvollisuuksia lasteni suhteen, minullahan on jo lapsenlapsiakin, ja tunsin olevani uuden vaiheen äärellä. – Kasvoin rajulla alueella ja lapsuuteni oli kauniisti sanottuna epävakaa. – Taisi olla kahdeksan vuotta myöhemmin, kun luin paikallislehdestä haastattelun, jossa jonkin bändin jäsenet sanoivat suurimman inspiraationlähteensä olevan debyyttimme, Johan hämmästelee yhä. Tein ainoan asian mitä osasin, yritin vain eläytyä kuulemiini kappaleisiin täysillä ja pistin lauluihin sitä intoa, mitä tunsin musiikkia kohtaan. – Se, miten minun kuulee tulkitsevan Epicus Doomicus Metallicusilla, on noin kahdeksan vuotta laulamista harrastaneen tyypin aikaansaama vahinko. Olin varma, että bändi etsii keikkailevaa laulajaa, ja yllätyin aika paljon, kun he halusivat minut mukaan joka tapauksessa. En halunnut olla laulaja, rokkitähti, huomion keskipiste tai bändin äänitorvi, joka juttelee haastatteluissa. The Door to Doomin äänitykset olivat oma erikoinen kokemuksensa, mutta se opetti minulle paljon, mikä kuuluu nyt Sweet Evil Sunilla. Se antoi asiasta vähän osviittaa, mutta koko totuus paljastui, kun lauloin myöhemmin bändin keikoilla. – Olen aina ollut eräänlainen rauhallinen isähahmo, ja minulla onkin iso perhe. Arvelin, että yleisö ihmettelee, onko tämä ukko oikeasti vielä elossa. Sen haaveen toteuttaminen on tuonut mukanaan vastuuta
En miettinyt asiaa liikaa, vaan säilytin Leifin suunnitelmien punaisen langan ja aloin revitellä. – Sävellän Candlemassin kappaleet akustisella kitaralla. Teimme yhdessä kolme hienoa levyä, mutta sanon suoraan, että Avatariumin myöhemmät tyylinmuutokset ovat vain laajentaneet Jennie-Annin tulkintaa ja äänialaa. Monet Sweet Evil Sunin kitaraja lauluotot ovat hyvin impulsiivisia eivätkä mitään kuukausien aikana tehtyjä sovituksia. – En ole Mats Levén, enkä voisi laulaa kuten Mats vaikka haluaisinkin, enkä oikeastaan halunnut, Johan naurahtaa. – Luulenpa kuuntelevani tätä nykyä musiikkia monipuolisemmin kuin koskaan ennen, Leif arvuuttelee ja sanoo sitten luukuttavansa paljon vanhan liiton metallia, mutta myös ZZ Topia, Meat Loafia, Eaglesiä ja Crosby, Stills and Nashiä. – Voi olla, ettei kovin moni edes lue Candlemass-lyriikoita, mutta en välitä. – Siitä on melkein kymmenen vuotta, kun työskentelin Jennie-Annin kanssa ensimmäistä kertaa. Komea Devil Voodoo -kappale paljastaa erityisen kutkuttavasti Candlemassin akustisemman puolen. Jos se Johan, joka olin vuonna 1986, on läsnä jossain asiassa, niin tässä. Elokuvamaisuus ei ehkä kuulu suoraan Candlemassissa, mutta tapa jolla kirjoitan melodisia teemoja sai ehkä hieman lisäpontta juuri soundtrackeistä. Tämä kuuluu myös uudella albumilla melodisena ja tunnelmallisena laajuutena, joka saa Sweet Evil Sunin koukuttamaan kuulijansa nopeasti. On hyvä, että Marcus on samalla aallolla kanssani, ja niin on myös Johan. Myös tämä albumi jyrää selväksi seikan, että Candlemass on doom metalin sisällä kuin oma itsenäinen genrensä. Hän saattaa tulla studioon suoraan päivätöistään duunivaatteet päällä, rykäistä vähän käheää ääntään ja toimittaa sitten timanttiset laulut. Usein tekemäni sävellykset toimivat parhaiten säröjen kera, mutta sitten on Devil Voodoon tyylisiä tapauksia, joiden akustisessa soinnissa on jotain erityisen pahaenteistä. – En pärjää sähkökitaran kanssa alkuunkaan, ja vaikka joskus kokeilen soundeja Gibson SG:llä, en voisi ikinä säveltää kokonaista Candlemass-kappaletta sähköisesti. – Olenko täysin väärässä, vai onko Johan vielä parempi laulaja kuin vuonna 1986. – Sweet Evil Sunilla kirjoitan paljon toivosta, kunnianhimosta ja epäonnistumisesta. Se kuuluu myös When Death Sighissa, josta tuli vielä parempi kuin odotin. Esimerkiksi Tenet-elokuva teki minuun vaikutuksen. Haluan, että ne ovat jotain sellaista, mikä saa laulajan todella syttymään suorituksiinsa. – Johan on mitä lungein tyyppi, mutta sen päälle hän jaksaa aina yllättää. Lähes poikkeuksetta ensimmäinen otto on se paras. – Minulla ei yksinkertaisesti ole halua tai voimaa odotella tuntikausia, että joku ”löytää inspiraationsa”, kuten eräät hankalammat tapaukset ovat minulle taiteilijaa itsessään selitelleet, hän naurahtaa. Voisin nimetä levyltä kymmeniä tällaisia Johan-hetkiä. Myöskään studioaikaa ei ollut hukattavana, joten Johan äänitti The Door to Doomin laulut muutamassa päivässä, aivan kuten Epicusin aikoinaan, mutta ihan entisellään laulusovitukset eivät hänen mukaansa säilyneet. En ole mikään mestari sen kanssa, mutta akkarissa on se hyvä puoli, että se on aika armoton soitin, sillä soitettuna riffin on oikeasti oltava todella hyvä. – Samaan tapaan teimme myös Sweet Evil Sunin. Muutamia ottoja, eläytymistä ja täydellä voimalla laulamista. Häntä kuullaan erityisesti When Death Sighs -kappaleessa. Ei sen enempää tai vähempää. Tapani laulaa on hyvin impulsiivinen ja repaleinen, enkä noudata mitään valmista käsikirjoitusta. Albumilla kuullaan toistakin lahjakasta laulajaa, Jennie-Ann Smithiä, joka on Leifille tuttu toistakymmentä vuotta sitten perustamastaan Avatariumista. Leif kuitenkin sanoo metallisella tavalla mahtailevien ja silti ajatusta sisältävien sanoitusten kirjoittamisen vaikeutuvan koko ajan. Kirjoitan niitä itseäni varten. Hän ei ole ollut sitä aiemmin, eikä varsinkaan nyt, kun vuosien takainen burnout verottaa hänen energiaansa. Niissä näkyy aina tavalla tai toisella se, millaista elämää milloinkin elän. Nyt elämäänsä ja tekojaan alkaa jo vähän punnita. Leif kertoo saavansa edelleen riffi-ideoita monista eri paikoista. – Olen suuri Mark Lanegan -fani, ja Bubblegum-levyllä hän laulaa tiukan dueton PJ Harveyn kanssa. En piilottele yhtään sitä, että joskus sanoitukseni ovat lähteneet liikkeelle siitä, että haluan mukaan tietyn sanan, hah hah! Raskaasti uutta, kirkkaasti vanhaa Sweet Evil Sun on silkkaa doom metalia juuri siinä muodossa, jossa Candlemass on sitä aina tehnyt. – Toisaalta sille ei voi mitään, että tietyt englanninkieliset sanat vain kuulostavat helvetin hienoilta lausuttuina. – Olen aina luottanut siihen, että metallin pitää syntyä hetkessä. 41. Vahvat laulusuoritukset vaativat rinnalleen vahvoja sanoja, ja niitä Candlemassilta ei ole uupunut. – Viettäessäni paljon aikaa kotona burnoutin takia löysin uudelleen tv-sarjat ja elokuvat. Leif toteaa, että hevikliseitä on hyvä väistellä, mutta välillä ne ovat teksteissä suorastaan herkullisia tehokeinoja. hän intoilee surutta. Wizard of the Vortexin kertosäe on silkkaa Johan-magiaa. Myös nyt hyppy Candlemassiin tapahtui todellisella pikakomennuksella, ja Johan muistelee, ettei hänellä ollut juurikaan aikaa tutustua bändin viimeisen puolentoista vuosikymmenen tekemisiin. Ne ovat asioita, joita ajattelee tässä iässä ihan eri tavalla kuin nuorempana. Voi siis olla, että albumin sanoitukset ovat hieman pettymys niille, jotka odottavat jatkuvaa paholaisen läsnäoloa. Tai se, miten hän laulaa nopeatempoisen väliosan ennen Angel Battlen kertosäettä. Se aiheuttaa joka kerta kylmiä väreitä, Leif hehkuttaa ja sanoo tavoitelleensa samanlaista tunnelmaa. Eri laulajista puhuessaan Leif myöntää, ettei hän ole kärsivällisimpiä ihmisiä äänitysten suhteen. 80-luvulla kirjoitin ylimittaisia tarinamaisia sanoituksia täynnä suurta maalauksellisuutta, mutta nyt tekstini ovat Leif-tyylisiä pienempiä ajatuksia, jopa runoja. – Kuulemani versiot olivat omalla tavallaan täydellistä suorittamista, ja ajattelin heti, että ne ovat makuuni hieman liiankin täydellisiä. – Käytän joskus ihan älyttömän määrän aikaa siihen, että saan sanoitukset osumaan kohdilleen. Laulusuorituksista innostunut Leif ei voi olla hehkuttelematta Johanin suorituksia
– Devil Voodoossa viipyilevämpi rakenne toimii hemmetin hyvin, mutta esimerkiksi Angel Battle oli aluksi paljon polveilevampi ja parani selvästi jämäkämmällä sovituksella, Leif summaa. Vinyylimies Leifiä ei hiertänyt kuin levyn mitta. En voi mitään sille, että se tuntui aluksi oudolta, mutta nyt kun olen pyöritellyt levyä, se toimii. Muutenkin studio on täydellinen yhdistelmä uutta ja vanhaa. Otin pois osioita ja lisäsin uusia. – Kaiken kruunasi Ronny Lahti, joka on yksi parhaista ja taatusti aliarvostetuimmista ruotsalaisista miksaajista. Ehkä levyjä voi tehdä muutenkin kuin kahdella neljän kappaleen puoliskolla. Jopa kertosäe muuttui kerran täysin, kunnes draaman kaari osui viimein kohdilleen kuusiminuuttisena versiona. – Candlemassin perustukset on aina valettu syvälle vanhan liiton metalliin. Monet levyn sävellyksistä ovat Candlemass-mittarilla yllättävän tiiviitä. Myös se oli aluksi todella pitkä veisu, mutta tein siitä ainakin kymmenen eri versiota. Ja he kaikki laulavat keikalla joka sanan mukana. – Teimme kaiken viimeisen päälle huolella, näimme vielä tavallistakin enemmän vaivaa emmekä säästelleet pennejä, kun äänitimme levyä NOX-studion parhaassa äänittämössä, Leif sanoo. Tällaiset kohtaamiset saavat jopa kaltaiseni introvertin unohtamaan sosiaalisten tilanteiden kammon hetkeksi.” – Leif Edling 42. Olen niitä kavereita, jotka eivät ole täysin tyytyväisiä mihinkään tekemisiinsä, mutta NOX-studion mahdollisuudet ja Ronnyn kädenjälki tekivät jopa minut todella tyytyväiseksi. Olen suunnitellut sitä jo 20 vuotta, mutta ehkä se tapahtuu nyt oikeasti. Huomasin heti, että todellinen doom metal asuu siellä. – Tiiviimpien kappaleiden tekeminen ei ole minulle mikään helppo homma. – Tätä levyä tehdessäni akustiset sävellyssessiot olivat niin inspiroivia, että ajattelin kirjoittavani vielä jokin päivä ruotsinkielisen laulaja-lauluntekijäalbumin. Tämä oli Leifin mukaan tietoinen ratkaisu, koska hän halusi pitää albumin keskitetympänä. Levy-yhtiö Napalm Records kuitenkin ihastui kappaleeseen niin kovasti, että halusi sen levylle. Scandinavian Gods -kappaleen ei pitänyt olla albumilla lainkaan. Sweet Evil Sunilla doom metalia vyörytetään päin kuulijaa raskaalla äänimaailmalla, josta löytyy myös aimo annos bändin kirkasta tavaramerkkisoundia. – Studiossa on aivan mahtava vanha SSL-miksauspöytä, jättimäinen äänityshuone ja paljon vanhan liiton mikrofoneja. Leif oli suunnitellut julkaisevansa biisin ympärille erillisen ep:n, joka olisi julkaistu puoli vuotta ennen albumia. Bändi on aina ollut sitä ja tulee aina olemaan, ”Aina välillä meitä tullaan tervehtimään isän, pojan ja pojanpojan voimin. – Nyt Scandinavian Gods on levyn kuudes kappale, ja normaalin kaksipuolisen vinyylin sijaan levyllä on kolme puolta. Huomasin sen Goddessia säveltäessäni
– Otin aikaa, pysähdyin ja sain katsottua rästissä olleet sarjat ja luettua muutamia tärkeitä kirjoja. Uuden albumin tekeminen osoitti Leifille, että musiikki on aina ollut ja on hänelle parasta mahdollista terapiaa. 43. Saimme Ruotsin Grammis-palkinnon, olimme Yhdysvalloissa Grammy-ehdokkaana ja sitten... Niistä syntyi Sweet Evil Sun. LEIF Edling kertoi Infernon numeron 3/2017 Pölkyllä-haastattelussa vakavasta burnoutistaan, johon hän oli ajanut itsensä työskentelemällä liikaa ja tekemällä kaikkia asioita yhtä aikaa. Vasta myöhemmin huomasin olleeni ylikuormittunut siitä kaikesta. – Pitäkää siis huolta terveydestänne, hyvät ihmiset, jotta voitte olla oikeasti läsnä läheisillenne. – Kyse on sopeutumisesta. Kierteeni on tuollainen. Muistelin siis jotain keskeneräistä luonnosta, johon olin jo ehdottanut muutoksia. – On mahtavaa katsoa pojan kanssa Mandaloriania, rakentaa Legoja tai lukea hänelle, mutta joinakin päivinä en kykene tekemään edes sitä. – Olimme tehneet niin kovasti töitä, luoneet Candlemassin uudelleen, ja meistä tuntui, ettemme päässeet tekemään kunnon sadonkorjuuta. – Poden huonoa omatuntoa, että väsähdän täysin jopa siitä, jos pelaan 7-vuotiaan poikani kanssa jalkapalloa pihalla, mutta musiikin tekeminen saa minut rentoutumaan täysin ja lataa minuun energiaa, Leif huokaisee. – En voi korostaa tarpeeksi, miten paljon rakastan keikkoja, Leif sanoo harvinaisen selkeästi, mutta kertoo sitten kiertueiden välipäivien, lentokentillä oleskelun ja lentämisen olevan erityisen tukalaa. Pitkän selvittelyn jälkeen tuli ilmi, etten muistanut nähneeni sen viimeisintä versiota. – Voisin kai sanoa, että minulla on kiertueisiin nyt entistä voimakkaampi viha-rakkaussuhde. Ennen kuin huomasinkaan, riffejä alkoi kummuta mieleeni, ja pian olinkin Marcuksen kanssa demottelemassa NOX-studiolla täällä Tukholmassa. Ehkä olen sitä vähän vähemmän kuin muutama vuosi sitten, kykenen jopa käymään kiertueilla ja keikoilla, mutta sosiaaliset patterini ovat olemattoman pienet. Tätä nykyä kaikki lavan ulkopuolella tapahtuva on aiempaakin kuormittavampaa, mutta kuulijoiden onneksi Candlemass-basisti pystyy elämään asian kanssa. Nyt hän kertoo voivansa hieman paremmin, mutta alleviivaa samalla, että joutuu elämään burnoutin seuraamusten kanssa koko loppuelämänsä. pam! Kaikki pysähtyi. Suurin lohtu asiassa on, että kaikkein vakavin vaihe on muuttunut ”vain” krooniseksi väsymysoireyhtymäksi, joka on nyt osa minua, Leif kertoo. Hotellihuoneet tulevat tutuiksi, ja joskus joudun jättämään jopa soundcheckin muiden harteille. – Minusta tuntui kuin punainen matto olisi levitetty eteemme, kun The Door to Doom onnistui niin hyvin. Kiertueilla minun on oltava paljon itsekseni ja rauhoituttava tai muuten en voi olla matkassa lainkaan. Sama koskee tiettyjä ulkomusiikillisia bändijuttuja, kun hermoni ovat yksinkertaisesti levällään ihan pienistä syistä. – Tämä tarkoittaa sitä, että olen useimmiten todella antisosiaalinen ja hermostunut. Tapaan vain sen verran ihmisiä kuin tuntuu hyvältä, teen Candlemassille haastatteluja valikoidusti ja olen oppinut sanomaan ei sekä itselleni että muille esimerkiksi bändija levyprojektien suhteen. – Vastikään yritin saada Napalm Recordsin perumaan uuden levyn painamisen, koska en pitänyt sen kannesta. – Olen nyt 59-vuotias ja kärsinyt tästä kaikesta yli kymmenen vuoden ajan. Leif ei ollut kiertue-elämän suurin ystävä edes ennen sairastumistaan. Hän muistuttaa kaikkia siitä, että elämässä on oltava aikaa levolle. Aiheutin täysin turhan melun tyhjästä. Näitä asioita on aika vaikeaa selittää pienelle lapselle. Noissa tilanteissa on tärkeää tehdä kaikille selväksi, mistä se johtuu, sillä enhän minä mikään diiva sentään ole, hah hah! Poikkeusaika oli myös Candlemass-kipparille tauko, joka vain korosti sitä, miten hänen mielensä nykyään toimii
Tarvitsen näiden kiertueiden välissä hieman lepoa ja aikaa ”Sen voin sanoa, etten tule olemaan se hevipappa, joka tuo muistilappuja tai teleprompterin lavalle.” – Johan Längqvist. Sweet Evil Sunin miksauksessa on käytetty moderneja metodeja, mutta riffit ja melodiat ovat vanhanaikaista metallia ja ne on soitettu kovalla kädellä. – Juuri nyt en pysty edes ajattelemaan seuraavaa albumia. Kaikki ovet avoinna... – Uskallan katsoa vain ensi vuoteen asti, Leif myöntää suoraan. Tämä kaikki on jotain, mitä rakastan syvästi, mutta... Siinä soundissa ei ole mitään teennäistä tai studiolaitteilla paikattua. – Tiedän varmaksi, että teemme joitakin Epicusja Nightfall-iltoja, ja ensi vuonna tuomme mukaan Sweet Evil Sun -materiaalia. koska en voi sietää modernin metallin tekorankkoja soundeja ja varsinkaan tekemällä tehtyjä äänivalleja. Candlemassin huojuva laulajanpaikka, Leifin terveyshaasteet ja monet muut pienemmät mutkat bändin taipaleella ovat osoittaneet, ettei koskaan voi olla varma, mitä tulevaisuudessa tulee tapahtumaan
– Innostaahan se, kun Dave Grohlin tai Kirk Hammettin kaltainen kaveri tulee vetämään hihasta ja ylistämään, että Candlemass on merkinnyt hänelle paljon, Leif hämmästelee. Jos tässä iässä on jotain erityisen hyvää, niin se, että nyt voi keskittyä tekemään täsmälleen sitä mistä pitää, eikä sitä tarvitse selitellä kenellekään. – Hommani ei muuten ole helppo. – Voi olla, että teemme uuden sopimuksen Napalmin kanssa ja Candlemassin tarina jatkuu. – Niin paljon kuin pidänkin uusien kappaleiden laulamisesta studiossa, teen tätä kaikkea keikkojen takia. Voi olla, että kierrämme vielä vuosikymmenen. Hän viittaa harmaiden ukkojen ikään ja muistuttaa, että väistämätön loppu tulee vastaan jossain kohtaa. Tuleva klassikko. Tässä ovat ne viisi levyä, joita Leif suosittelee niille, jotka eivät tunne hänen luomuksiaan. Ymmärrän vihdoin koko mitassaan sen yleisöstä välittyvän energian, josta kaikki muusikot aina puhuvat. Leif kertoo, että Candlemassin perinnön laajuus ja merkitys on paljastunut hänelle vasta viime kiertueilla. Voi olla, että päädymme toiselle levy-yhtiölle ja asiat muuttuvat hieman. – Tässä kaikessa on hauskaa se, että nautin juuri nyt kiertueista todella paljon. Leif Edling on säveltänyt upealla urallaan parikymmentä albumia Candlemassin ja monien projektiensa nimissä. Luulenpa, etten olisi pitänyt niistä lainkaan parikymppisenä, jolloin minulla olisi ollut liian kiire ryntäillä joka paikkaan pää kolmantena jalkana. CANDLEMASS – EPICUS DOOMICUS METALLICUS (1986) ”Ensimmäinen, klassisin ja mahdollisesti tänäkin päivänä paras albumi, jonka olen tehnyt.” CANDLEMASS – NIGHTFALL (1987) ”Monet levyn kappaleista ovat yhä suurimpia livesuosikkejani. Aina välillä meitä tullaan tervehtimään isän, pojan ja pojanpojan voimin. Aina voin toivoa!”. – Sen voin sanoa, etten tule olemaan se hevipappa, joka tuo muistilappuja tai teleprompterin lavalle, laulaja täräyttää ja lisää, että heti kun Candlemassin tekeminen alkaa tuntua liian vaativalta, hän ymmärtää kyllä lopettaa. Nautin siitä joka ilta ja keskityn oikein huolella siihen, että painan joka ikisen hienon hetken mieleeni. ajatella, mitä Candlemassin tulevaisuus voisi tarkoittaa. Olen otettu, että levyä pidetään klassikkona.” KRUX – KRUX 2 (2006) ”Tästä tuli todella raaka, kiillottamaton ja raskas albumi aivan omalla, äärimmäisen metallisella tavallaan.” CANDLEMASS – DEATH MAGIC DOOM (2009) ”Sisältää paljon komeimpia kappaleitamme. Tai voi olla, että Sweet Evil Sun on Candlemassin jäähyväiset ja tulemme päättämään tarinamme lähivuosina. – Viime kiertueilla olen pannut merkille, että keikoille tullaan jopa kolmessa sukupolvessa. Kaikki osui soundeja myöten hienosti kohdalleen.” CANDLEMASS – SWEET EVIL SUN (2022) ”En voi sanoin kuvailla, miten tyytyväinen olen tähän levyyn. Leif kirjoitti varsinkin Messiahin aikaisille levyille silkkaa proosaa, ja jos ne kappaleet aikoo suorittaa jatkossakin huolella, on pidettävä huoli siitä, ettei vanhoja Candlemass-tarinoita unohda hetkeksikään. Ja he kaikki laulavat keikalla mukana joka sanan. – Tietenkään emme tästä nuorene, eivätkä Candlemass-rundit voi olla mitään jatkuvaa valvomista, juopottelua ja irrottelua, mutta onneksi niiden ei tarvitsekaan olla. Hän jatkaa saaneensa kollegojen palautteista paljon voimaa jatkaa elämäntyötään, mutta tärkein huomio liittyy kuitenkin yleisöön. Leifin lailla elokuussa 1963 syntynyt Johan tuo bändijohtajan näkemykseen astetta humoristisemman kulman. Tällaiset kohtaamiset saavat jopa kaltaiseni introvertin unohtamaan sosiaalisten tilanteiden kammon hetkeksi. Napalm-sopimuksemme päättyy tähän albumiin ja tavallaan kaikki on mahdollista, mutta haluan pitää jalkani tiukasti maassa
Bello kävi koe-esiintymisessä ja sai paikan Anthraxin basistina vuonna 1984. – Se kuulostaa aivan hullulta kaikkien näiden vuosien jälkeen, vai mitä. – 14-vuotiaana olin jo täysin addiktoitunut. Sillä tavalla saatoin paeta kaikkea sitä, mitä ympärilläni oikeasti tapahtui. Omien sanojensa mukaan hän oli työssään järkyttävän huono. Hyppäsin Anthraxin kelkkaan, ja se on ollut melkoista kyytiä aina tähän päivään saakka! – En halunnut jatkaa opiskelua, vaikka se olisi ollut tietysti fiksu ratkaisu. Vaihdoin kitaroiden hihnoja ja tein kaikkea mitä pystyin, mutta en todellakaan ollut hyvä siinä! Tuohon aikaan 17-vuotias Bello yritti parhaansa, mikä maksoi itsensä takaisin, kun Anthrax alkoi etsiä uutta basistia. – Innostuin musiikista, koska se sai minut tuntemaan oloni paremmaksi pienestä pitäen. Basisti vaikuttaa suorastaan malliesimerkiltä ihmisestä, jolla on kaikki kohdillaan. Unohdan kaiken negatiivisen välittömästi ja alan nähdä asiat eri tavalla. Kaksikolla oli todella läheiset välit jo nuorena. Olen ehtinyt tuskin esitellä itseni, kun basisti on jo kysellyt Suomen lumitilanteesta, kertonut kotikaupunkinsa New Yorkin säästä ja intoillut poikansa halloween-juhlista. – Jos musiikin kuunteleminen saa oloni niin hyväksi, miten mahtavalta tuntuisikaan soittaa itse. Hänen ensimmäinen yhtyeensä oli vuonna 1981 perustettu Anthrax, joka tuli myöhemmin tunnetuksi yhtenä thrash metalin ”Neljästä suuresta”. Kasvoimme samassa talossa ja meistä tuli tavallaan veljeksiä, sillä Charlie on vain pari vuotta minua vanhempi. Koko elämäni pyöri musiikin ympärillä. Onkin tärkeää muistaa, että asiat eivät ole aina sitä miltä näyttävät. Fistful of Metal -debyytillä soittanut Danny Lilker erosi bändistä vain päiviä ennen albumin julkaisua. Musiikki herättää miehessä samanlaisia tuntemuksia edelleen. Kehno roudari New Yorkissa Bronxin kaupunginosassa varttunut Bello ei soittanut nuoruudessaan bändeissä. Mies on puhelias, äärimmäisen ystävällinen ja aidosti innoissaan kaikesta kertomastaan ja kuulemastaan. Aloin muusikoksi, sillä halusin antaa oman osuuteni, levittää iloa ja herättää muissa ihmisissä niitä samoja tuntemuksia, joita koin itse nuorena. – Jos minulla on huono päivä, nappaan vain kitaran tai laitan luurit päähäni ja kuuntelen jotain suosikkibändiäni. Musiikki on ollut todella tärkeä työkalu elämäni varrella. TEKSTI ELLI MUURIKAINEN KUVAT JIMMY HUBBARD, TRAVIS SHINN PÖLKYLLÄ Sinnikkyyden kasvot 46. Se piristi minua, antoi turvaa ja auttoi kun sisimpääni sattui. – Tulen todella rikkinäisestä perheestä. Isäni hylkäsi meidät, kun olin kymmenen vanha, nykyisin 57-vuotias Bello aloittaa. Löysin soittamisesta oman maailmani ja tajusin, että tätä haluan tehdä elämässäni. Anthraxin ilmeilevänä basistina tunnettu Frank Bello on positiivisuuden perikuva, vaikka hänen elämäänsä ovat varjostaneet rankka tausta ja nuorena koettu tragedia. Kaverisuhteilla oli osuutensa valinnassa, eikä siitäkään ollut varsinaisesti haittaa, että rumpali Charlie Benante on Bellon setä. Kouluttautuminen on tärkeää, mutta en ole katunut päätöstäni päivääkään. Tuntuu kuin juttelisi vanhalle kaverilleen. – Isäni lähdettyä muutin asumaan isoäitini eli Charlien äidin luokse. Se oli ainoa asia, johon pystyin keskittymään. Olin juuri päättänyt lukion ja minun piti valita, menenkö collegeen vai liitynkö Anthraxiin. Kipinä soittamiseen syttyi yksinkertaisesta ajatuksesta. Jos olisin valinnut toisin, en olisi ikinä päässyt kokemaan näitä asioita, joita muistelen nyt! Bello toimi Anthraxissa aluksi vapaamuotoisesti roudarin tai kitarateknikon roolissa. Bello tarttui kitaraan 12-vuotiaana. F rank Bello liittyy videokeskusteluun täsmällisesti sovittuna ajankohtana. Nyt ensimmäistä kertaa omaa musiikkiaan julkaiseva mies haluaa näyttää, että vaikeistakin kokemuksista voi selvitä. – Osasin hädin tuskin vaihtaa kitaran kielet! Anthraxin tyypit olivat kavereitani ja hengailimme yhdessä, joten autoin heitä ilmaiseksi
Ainoa ratkaisu on nousta ylös ja jatkaa eteenpäin entistä vahvempana. En suostu antamaan periksi – aivan sama, kuinka monta kertaa joudun nousemaan ylös.” 47. ”Elämässä tulee tilanteita, jotka pudottavat polvilleen
En halua lähteä bäkkärille ennen kuin olen valmis tuupertumaan sohvalle ja tiedän antaneeni kaikkeni. Mikä hienointa, tämä yhtye on yhä relevantti. Nykyään keikoillamme käy – Charlie on aina ollut aivan mahtava rumpali, ja inspiroiduin, kun katsoin hänen soittoaan. – Liityin kaverieni bändiin Helmetiin, jossa olin mukana puolisentoista vuotta. Bändissä vallitsi mahtava, toverillinen meininki. Yhtye julkaisi Bushin kanssa viisi albumia, jotka eivät olleet mitään arvostelumenestyksiä. – Se tulee jostain syvältä sisältäni ja on perua nuoruuden sankareiltani. toinen Johnin kanssa. Genren klassikkolevynä pidetyn Among the Livingin ilmestyessä vuonna 1987 basisti oli vasta 21-vuotias. – Kun mietin noita levyjä, selaan läpi elämäni leikekirjaa. Bändin keikoilla huomio kiinnittyy etenkin Belloon, joka irvistelee ja ilmeilee jatkuvasti. Muistan, kun katsoin KISSin, AC/DC:n, Cheap Trickin ja Iron Maidenin keikkoja, ja kaikki nuo bändit näyttivät siltä, että heillä on todella hauskaa lavalla. – Minä ja Anthrax otimme hieman taukoa toisistamme, sillä ajan myötä erimielisyyksiä alkoi kehittyä. – Pelkästään se, että olen ollut tässä bändissä lähes 40 vuoden ajan, on aivan uskomatonta, tiedäthän. – Viihdyttäminen on minulle äärimmäisen tärkeää. Olen nauttinut molemmista ajoista yhtä lailla, ja mielestäni teimme hyviä levyjä Johnin kanssa. Kun ihmiset näkevät, että minulla on hauskaa, silloin heilläkin on hauskaa. – Haluan soittaa jokaisen keikan niin hyvin, että olen aivan poikki poistuessani lavalta. Bello kokee olevansa onnekas ja etuoikeutettu, kun on voinut elättää itsensä soittamalla. – Lavaminäni on tavallaan aivan toinen persoona. Kun soitan yleisön edessä, pistän menemään oikein kunnolla ja päästän kaikki höyryt ulos. Ihmiset rakastavat Anthraxia vieläkin, ja olen siitä todella innoissani, sillä minäkin rakastan Anthraxia! – Fanimme ovat aivan mahtavia, ja on upeaa, että ihmiset ovat tukeneet meitä kaikki nämä vuodet. Etenkin grunge-buumi vaikeutti asioita 1990-luvulla. Muistan studiot, joissa teimme äänityksiä, soittimet ja vahvarit joita käytin, tuottajat joiden kanssa työskentelimme ja biisit joita nauhoitimme. Täyttä elämää Anthrax tunnetaan yhä energisenä livebändinä, vaikka ukot ovat jo lähempänä kuuttakymppiä. Jos niin ei ole, en ole tehnyt hommaani tarpeeksi hyvin. – Kun en ollut bändissä, tajusin, kuinka tärkeä se on minulle. Esimerkiksi juuri nyt metalli on taas iso juttu. – Tuollaisia aikoja tulee eteen, eikä silloin auta kuin pysytellä mukana ja jatkaa musiikin tekemistä. Basisti huomauttaa, että hyvät keikat syntyvät bändin ja yleisön yhdessä luomasta energiasta. Olen ollut tien päällä suurimman osan elämästäni, mutta se kuuluu asiaan. Bello on ylpeä siitä, että bändi pysyi rehellisenä itselleen ja taisteli läpi niiden aikojen, kun metallimusiikki ei ollut valtaisan suosittua. Ikinä ei pidä muuttaa itseään tai unohtaa kuka on! Täytyy ymmärtää, että musiikki elää sykleissä. Haluan, että kaikki, jotka tulevat katsomaan meitä, tuntevat tehneensä fiksun päätöksen ja kokevat jokaisen maksamansa pennin olleen sen arvoista. Bello vakuuttaa, että hänellä on pelkästään lämpimiä muistoja vuosikymmeniä kestäneestä taipaleestaan bändin riveissä. Mies palasi Anthraxiin alle vuosi lähtönsä jälkeen, mutta ei tekisi mitään toisin. Minusta tuli siis basisti hänen ansiostaan! Kaksi Anthraxia Anthrax julkaisi neljä menestyneintä albumiaan Bellon ensimmäisen kuuden bändivuoden aikana. Charlie ehdotti, että vaihtaisin kitaran bassoon, ja tein niin. Kun palasimme yhteen, kaikki kävi taas järkeen, ja arvostimme yhtyettä ja toisiamme enemmän kuin aiemmin. Nuo neljä albumia ovat osa kasvutarinaani ja olen hyvin kiintynyt niihin. Bello erosi bändistä itsekin lyhyeksi ajaksi vuonna 2004. En ikinä pystyisi vain seisomaan paikallani. Basistilla ei ole pahaa sanottavaa edes Anthraxin rankimmista ajoista. – Olen aina ajatellut, että Anthraxeja on kaksi – toinen Joeyn ja PÖ LK YL LÄ. – Tietysti kiertämistä on ollut paljon. Laulaja Joey Belladonna sai potkut bändistä vuonna 1992, ja hänet korvasi Armored Saint -solisti John Bush. Hän tietää, ettei sellaista mahdollisuutta aukene jokaiselle. Jammailimme yhdessä, ja jostain syystä vedin aina basso-osuuksia, vaikka minun olisi pitänyt soittaa komppia. Kaikki liikkeeni ja elehdintäni on täysin musiikin aiheuttamaa. Se oli aivan mieletön kokemus! Soitimme upeita keikkoja ja meillä oli todella hauskaa. Kun hän alkoi soittaa kitaraa, seurasin perässä
Bello painui kellaristudioonsa ja käytti ajan kirjoittamalla kirjan ja tekemällä uutta musiikkia. Ryhmällä ei ole aikomustakaan pistää pillejä pussiin. Loppua ei näy Anthraxin piti esiintyä Suomessa lokakuussa, mutta lähes koko bändin Euroopan-kiertue jouduttiin perumaan ”logististen vaikeuksien” vuoksi. Bello pahoittelee tilannetta ja uskoo fanien ymmärtävän, ettei ratkaisun tekeminen ollut helppoa. Tämä projekti on tällä hetkellä todella korkealla prioriteeteissani. Ainoa ratkaisu on nousta ylös ja jatkaa eteenpäin entistä vahvempana. Kun Bello oli saanut kirjansa valmiiksi, hän huomasi kokemustensa läpikäymisen herättäneen tuntemuksia, joista hän luuli jo päässeensä eroon terapian avulla. Avaudun vaikeistakin asioista, mutta sanomani on positiivinen. Seuraava levymme tulee siis olemaan todella vihainen! Meillä on jo jonkin verran aineksia. Ne syntyivät tuskasta, ahdistuksesta ja sisäisestä raivosta. – Toivon, että kappaleet otetaan vastaan avoimesti. Oli todella sääli joutua perumaan se, mutta meillä ei ollut vaihtoehtoja. En tiedä, katsotaan! Se olisi mielettömän siistiä. Täytyy vain avata korvansa ja antaa niille mahdollisuus. Murhaaja ei saanut koskaan tuomiota teostaan. Palaamme suurempina, vahvempina ja entistä nälkäisempinä! – 40-vuotisjuhlakiertueemme on aivan mahtava. Jos fanikuntamme kasvaa vielä tässä vaiheessa uraamme, ei voi pyytää enempää. – Mieti vaikka The Rolling Stonesia, hitto soikoon. Haluan kulkea eteenpäin ja pysyä aina positiivisena. En voi kertoa enempää, mutta voin vannoa, että olen todella innoissani. Vaikka Anthrax ei pääsisi Eurooppaan vielä ensi vuonnakaan, ei kannata huolestua. On lämmittävää nähdä, että saamme yhä uusia kuuntelijoita. He ovat yhä todella relevantteja, mikä inspiroi minua. Tilanne ei ollut helppo bändillekään. – Emme ole kohdanneet tällaisia ongelmia ikinä aiemmin. – Otin kitaran ja aloin purkaa fiiliksiäni musiikkiin. Bello vihjailee, että uutta musiikkiakin on tiedossa, ennemmin tai myöhemmin. Bello jopa väittää, että bändi on nyt yhtä nälkäinen kuin silloin kun se perustettiin. – Emme ole päässeet tekemään mitään kolmeen vuoteen, ja se kaikki on patoutunut musiikkiin. Hän kertoo saaneensa teoksesta valtavan määrän palautetta etenkin siksi, että monet ovat samastuneet hänen kokemuksiinsa. Puhutaan siis jopa tuhansien eurojen lisäkustannuksista päivää kohden. Sen avulla voimme unohtaa kaiken sekopäisyyden ympärillämme. – Anthony oli suuri Anthrax-fani. Ajatus ei huoleta miestä lainkaan. 49. Musiikillisesti se muistuttaa hänen ja Dave Ellefsonin Altitudes & Attitude -projektia, joka julkaisi debyyttinsä vuonna 2019. Jossain vaiheessa vääjäämätön kuitenkin tapahtuu ja dinosaurukset jättävät lavat lopullisesti. On tärkeää jatkaa omaa juttua huolimatta kaikesta siitä, mitä maailmassa tapahtuu. Olisimme jääneet rundista täysin tappiolle. Tiedätkö, elämä on niin mahdottoman lyhyt. – Yritän elää ilman katumusta, sillä mitä voi tehdä asioille, jotka ovat jo tapahtuneet. Aluksi täytyy kuitenkin tunnustella, millaisen vastaanoton ep saa. Toivon, että pääsemme kiertämään Eurooppaa ensi vuonna ja voimme tehdä jotain isompaa ja parempaa. Hän rakasti meitä ja halusi nähdä meidän menestyvän. – Haluan nähdä nuorten bändien menestyvän. Mies tietää mistä puhuu. Sanoitukset ovat todella syvällisiä ja henkilökohtaisia. Olimme suunnitelleet kaiken ja valmistautuneet lähtemään tien päälle, mutta meiltä vedettiin matto jalkojen alta. Haluan elää jokaisen minuutin täysillä. – Teen musiikia jatkuvasti, minulla on aina jotain työn alla. Olen todella innoissani tulevista kiertueista, enkä malta odottaa, että pääsen taas näkemään fanejamme. Bellon mukaan päällimmäinen ongelma on se, että keikkabussien vuokrat ovat triplaantuneet. Ne tulevat suoraan sisimmästäni ja kertovat elävästä elämästä. Katso Iron Maideniä, Judas Priestiä ja kaikkia tuollaisia nimiä. ”Haluan soittaa jokaisen keikan niin hyvin, että olen aivan poikki poistuessani lavalta. – En sanoisi, että meillä menee todella hyvin, ellen tarkoittaisi sitä. Mitä muuta meillä muka on kuin musiikki. Bello haluaisi mielellään jatkaa sooloprojektiaan ja aikookin tehdä lisää kappaleita ennen pitkää. Olemme työväenluokan bändi. Muistelmateos Fathers, Brothers, and Sons: Surviving Anguish, Abandonment, and Anthrax ilmestyi viime vuoden lopussa. En suostu antamaan periksi – aivan sama, kuinka monta kertaa joudun nousemaan ylös. – Saatan heittää tämän julkaisun tiimoilta joitakin keikkoja, joilla esitän nämä kappaleet ja joitakin Altitudes & Attitude -biisejä. Hän ymmärsi täysin, miksi olin jatkuvasti kiertueella ja poissa kotoa… Mutta silti toivon yhä, että olisin viettänyt enemmän aikaa hänen kanssaan. Haluan ojentaa soihdun seuraavalle sukupolvelle ja nähdä, että metallimusiikilla on tulevaisuutta. Se on ainoa asia, jota tavallaan kadun. Kappaleet ilmestyivät Then I’m Gone -ep:llä marraskuun alussa. – Elämässä tulee tilanteita, jotka pudottavat polvilleen. – On niin paljon asioita, joista olen täpinöissäni. Tuntematon mies ampui 23-vuotiaan Anthony Bellon tämän tyttöystävän kodin ulkopuolella maaliskuussa 1996. – Ihmiset ovat lukeneet tarinani ja nähneet, että olen jatkanut elämääni kaikesta huolimatta. Bello käsittelee kirjassa muun muassa veljensä kuolemaa, lapsena hylätyksi tulemista ja omaa isyyttään. En halua lähteä bäkkärille ennen kuin olen valmis tuupertumaan sohvalle ja tiedän antaneeni kaikkeni.” myös nuorempaa väkeä. Jos minä pystyn siihen, hekin pystyvät. – Jatkamme hautaan saakka! Haluan tehdä tätä niin kauan kuin mahdollista, ja tiedän, että kaikki bändissä tuntevat samoin. On siis turha vilkuilla menneisyyteen. Äänitin biisit ja soitin kaikki instrumentit paitsi rummut, sillä en ole kovin hyvä rumpali. Bello oli kolmekymppinen, kun hänen pikkuveljensä kuoli. – Haluan ajatella positiivisesti. Vertaistukea Pandemia pysäytti maailman ja pakotti myös Anthraxin vetäytymään lavoilta ennennäkemättömän pitkäksi ajaksi. Aivan, ei mitään. Kun kuulen nämä biisit, muistan täsmälleen, missä tilassa olin tehdessäni niitä. Anthraxin kiertueiden ympärillä ei pyöri mitään miljoonabisnestä. Yritimme kaikkemme, mutta ne summat olivat aivan hirveitä. Maailmassa on todella paljon hienoja bändejä. – Kappaleet ovat hevirokkia ja melodista hard rockia. Rakastamme aidosti sitä mitä teemme. Kolmen biisin levy on Bellon ensimmäinen soolojulkaisu
POPULAARIMUSIIKIN historia on osoittanut, että albumi nimetään bändin itsensä mukaan käytännössä kahdesta syystä. Vielä yhdestä levystä on puhuttu, ja aika näyttää, saako Ratt päätettyä uransa haluamallaan tavalla. Tila annetaan musiikille, jonka luomiseen käytännössä koko bändi osallistui. 50. Levyn yleisilme muotoutui vahvasti riffivetoiseksi, maanläheiseksi, bluesahtavaksi ja – omasta mielestäni – aavistuksen grunge-haikuiseksi, vaikka 1990-luvun mahtigenre vetelikin tuolloin viimeisiään. On sääli, että albumi meni monelta genreorientoituneeltakin ohi tutkan, joskaan vuosituhannen vaihde ei ollut otollisinta aikaa juuri tällaiselle musiikille. Ratt on levy, jonka kylkeen pitää kasvaa ajan kanssa. RATT-ALBUMIN 11 biisin kokonaisuus rullaa pitkälti samoilla tempoilla. Ratt kestää sitä jopa Carnivalia paremmin. Bändin soitto on varmaotteista ja pröystäilemätöntä kokeneiden miesten suorittamista. Ja silti se on mainio esimerkki rockalbumista, jossa vähemmän on enemmän, kun se osataan tehdä oikein. Ratt-levyä voisi oikeastaan verrata KISSin hiukan aiemmin julkaistuun Carnival of Soulsiin, joka sekin poikkesi tekijöidensä tavaramerkkityylistä, mutta osoittautui kuuntelua kestäväksi rocklevyksi. Reunioneiden ynnä muiden vaiheiden ristipaineessa Rattin onnistui tehdä vielä vuoden 2010 Infestation, joka sekin sisältää todella tarttuvaa melodista hard rockia. Kepeämmässä päässä leijuvat Live for Today ja We Don’t Belong sekä häpeilemättömästi rokkaavat Breakout ja All the Way ovat albumin selkeitä hittejä. Silti Ratt-levyt nimikko-ep:stä Out of the Cellarin kautta Reach for the Sky’hin olivat, ja ovat edelleen, vahvoja kokonaisuuksia. Vuoden 1996 reunionin jälkeistä Ratt-aikaa siivitettiin Collague-kokoelmalla, ja uuden musiikin kimppuun yhtye pääsi vasta pari vuotta myöhemmin julkaistulla nimikkoteoksella. Kyseessä on joko yhtyeen debyyttipitkäsoitto tai paljon myöhäisempi julkaisu, jolla bändi tekee uuden taiteellisen aluevaltauksen tai on omasta mielestään saavuttanut niin uskottavan aseman, että se voi markkinoida levyään pelkällä nimellään. Vähemmän on enemmän RATT Ratt PORTRAIT 1999 TEKSTI JAAKKO SILVAST SALAMYHKÄ POLKU PIENILLE SUURILLE LEVYILLE Telakalta palannut jenkkiläisen hard rockin laatujoukkio onnistui tekemään aikaa ja kuuntelua kestävän comebacklevyn. RATTIN legendaarisimman kokoonpanon (Stephen Pearcy, laulu, Robbin Crosby, kitara, Warren DiMartini, kitara, Juan Croucier, basso, ja Bobby Blotzer, rummut) syntyi laadukkaita pitkäsoittoja muutenkin kuin myyntilukujen valossa. Levyn suuri vahvuus on joka tapauksessa kertosäkeet, ja niistähän genressä on aina ollut kysymys. Raskaammalla askeleella svengaavat Over the Edge, Dead Reckoning ja Gave Up Givin’ Up täyttävät välit ja osuvat maaliinsa aivan yhtä tehokkaasti. Jo 1970-luvun lopulla perustettu Ratt oli ehtinyt nähdä viime vuosituhannen loppuun mennessä kaikenlaista. Tukkahevi oli kuumaa 1980-luvulla, etenkin Kaliforniassa, ja Ratt pääsi samaan imuun aikalaistensa Mötley Crüen, WASPin, Bon Jovin, Skid Row’n, Poisonin, Quiet Riotin ja Twisted Sisterin kanssa myyden menestysvuosinaan kultaa, platinaa ja jopa tuplaplatinaa. Bändin ote lipsahti oikeastaan vasta popahtavammalla Detonatorilla (1990), jonka jälkeen Ratt-laiva vedettiin telakalle vuosikymmenen puoliväliin asti. Ne eivät kuitenkaan poikineet sellaisia stadioninkokoisia, vuosikymmenestä toiseen radioiden soittolistoilla ja suurissa joukkueurheilutapahtumissa soivia rockanthemeita kuin Kickstart My Heart, Rock You Like a Hurricane, Livin’ on a Prayer tai Youth Gone Wild. Sandiegolaisen Ratt-yhtyeen heinäkuussa 1999 julkaistu kuudes studiolevy Ratt (fanien keskuudessa joskus ”1999”, eroksi vuoden 1982 Ratt-ep:stä) on kumpaakin edellä mainituista. Parasta kappalerivistössä on sen vastustamaton groove. Vain hiukan albumin julkaisun jälkeen yhtyeen rivistö alkoikin jälleen elää
Maahantuonti: Studiotec Oy | Kuusiniemi 2, 02710 Espoo | puh. 0207 512 300 | sales@studiotec.f | www.studiotec.fi Kovassa nousussa oleva Schecter-kitarat ovat helpposoittoisia ja luotettavia. Saatavilla hyvinvarustetuista musiikkiliikkeistä kautta maan! Schecter PT Van Nuys | Schecter C-6 PRO CB | Schecter Reaper-7 Multiscale | Schecter Omen Elite-6 FR | Schecter C-6 PRO CB
Huumeinen proge ja psykedelia olivat vaihtuneet melko tavanomaiseen synkeäsävyiseen tunnelmointiin. Vuoden 1999 Strange in Stereo on vedenjakaja, jonka aikaan viimeisetkin black metal -tyypit kaikkosivat bändin faniporukasta. Huumehuuruista ja syvästi tunnelmallista kamaa kauniilla naislauluilla höystettynä. Vuonna 1997 ilmestynyt kakkoslevy Omnio jatkoi pitkälti ensimmäisen linjoilla, mutta musiikilliset vaikutteet löytyvät ennemminkin psykedelian ja avantgarden kuin blackmetallisen tuuttauksen puolelta. Musiikki oli Swallow the Sunin, My Dying Briden ja Enslavedin myöhäisemmän tuotannon hengessä sävellettyä doomahtavaa kamaa. Erittäin savuinen ja tajuntaa laajentava kokemus, jonka voi nauttia vain oikeassa mielentilassa. Diversum on erittäin hyvä levy, mutta huomaan silti kaipaavani 25 vuotta sitten tehtyjä kokeellisempia vääntöjä. In the Woods… kopioi nyt Enslavediä, kun vielä 1990-luvulla asiat olivat toisinpäin. Upean Isle of Men -demon (1993) biisejä sisältävä Heart of the Ages (1995) on Green Carnation -bändin alkuperäiskokoonpanon eli Botterin veljesten Christianin (kitara) ja Christopherin (basso), Oddvar Moin (kitara), Jan Transethin (laulu) ja Anders Kobron (rummut) tunteikas debyyttilevy. Säveltäjänäkin toimineen britin James Fogartyn laulut eivät olleet lähelläkään Transethin liekehtivän teatraalista ilmaisua. Vuonna 2018 ilmestynyt Cease the Day oli edellislevyä parempi, mutta sitäkin vaivasi tasapaksu ja puuduttava materiaali. Niko Ikonen Kohti parempaa Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa IN THE WOODS… Diversum SOULSELLER R U N A R H A U G E LA N D ARVIOT 53. Levyn eläimelliset rääkylaulut repivät aikoinaan syviä haavoja sydämeeni. O tempora, o mores. Ehkä Botterin veljekset tulevat takaisin seuraavalle levylle ja kaikki on taas kuten oli tarkoitettu. Diversumin biisit ovat edelleen rockin, hevin ja doomin sekoitusta, mutta tärkein muutos on lauluissa. Vuonna 2016 Debemur Morti pakkasi alkuperäistrilogian yhteen pakettiin, ja yllättäen bändi julkaisi myös uuden levyn, Puren, joka ei oikein onnistunut säväyttämään allekirjoittanutta. Se on mielestäni parhaita koskaan julkaistuja kokoelmia. Uusi levy onnistuu onneksi huomattavasti paremmin kuin kaksi edellistä. Ajaton kulttijulkaisu typotettua HEartsanaa myöten. Sattumaa tai ei, mutta esimerkiksi Enslaved lähti trippailemaan samankaltaisille poluille muutama vuosi myöhemmin. Levyllinen taidemusiikkia, progea ja psykeä on hankala pala purtavaksi. Rakastan norjalaisen In the Woodsin kolmea ensimmäistä levyä. Fogarty sai lähteä ja tilalle tuli norjalainen hevilaulaja Bernt Fjellestad, jonka vivahteikas ja tunteikas ulosanti on aivan eri tasolla kuin brittikollegansa. Kolme vuotta myöhemmin ilmestyi vielä Live at the Caledonien Hall, joka on ei-niin-yllättäen kaikkien aikojen parhaita konserttitallenteita. Sitten bändi hajosi ja Kobro kasasi Green Carnationin uudelleen. Se sekoittaa doomia ja esoteerista black metalia, pakanallista folk-tunnelmointia ja progressiivisempia elementtejä. Botterin veljekset jättivät bändin – taas. Levytrilogian jälkeen In the Woods… julkaisi vuonna 2000 Epitaph-singlen sekä Three Times Seven on a Pilgrimage -kokoelmalevyn, jolla on pari uutta biisiä, covereita ja vanhojen biisien uusia versioita
En oikeastaan voi käsittää, kuinka yhtye onnistuu sulattamaan ylempänä mainitut sävyt progressiiviseen metalliin ja rockiin näin sulavasti. Tasalaatuista tavaraa siivista, sillä alan konkarien kikkoja ei toistella suoraan. Ja kyllähän niitä irtoaa. Jännästi kulmitellen, välillä saröllä, välillä ilman. Kappaleet ovat ytimekkäitä ja menevät suoraan asiaan. Biisi on kylmässä toteavuudessaan erityisen syvältä koskettava teos, joka pysäyttää elämän perusasioiden pariin. OFDRYKKJA After the Storm AOP Ruotsalaisen Ofdrykkjan kymmenvuotinen taival on ollut mielenkiintoinen. Romuluisen puoleinen äänikuva sopii kuitenkin materiaaliin, joka on suurimmaksi osaksi ajattoman psykedeelistä erityismeininkiä. Yleisesti ottaen en tahdo sietää mitään, mikä kallistuu hiukankaan funkin tai alternativen puolelle. Myöskään Distorting Everything ei yllä loistavan ensilevyn tasolle, mutta nyt ollaan selkeästi paremmin yhtyeen oman soundin linjalSOMEHOW JO Scales and Details INVERSE Omaperäisyyden puutteesta nariseminen on arvostelijoiden lempihommaa, ja yleensä naristaan ihan syystä. Sen haikeassa tunnelmassa on kuitenkin piirteitä, jotka ovat kuin pieniä häivähdyksiä bändin menneisyydestä – paloja historiasta, jotka palaavat öisinä painajaisina. Yksi levyn kappaleista on nimeltään Rush, mutta jo ennen sen havaitsemista sain vahvoja fiiliksiä kyseisen bändin menneiden vuosikymmenten levytyksistä. Scales and Details on kuitenkin saanut osakseen jo toistakymmentä kuuntelua. Se soundi on tosin aika garagea ja itse tuotettu äänimaailma verrattain jännittävä, erityisesti rumpujen osalta. Ja meno todella on progresARVIOT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 54. Kari Koskinen JESTERS OF DESTINY Distorting Everything EKTRO Ensimmäiseksi alternative metal -bändiksi tituleerattu amerikkalaisyhtye teki pienen klassikkonsa Fun at the Funeralin 1986. Onneksi mukana on myös kosolti bändille leimallista viistoa ja kiehtovalla tavalla outoa touhua. Kolmannen pitkäsoittonsa julkaiseva kotimainen Somehow Jo on mennyt täysin alta oman tutkani, mikä ei ole yhtyeen tyyli huomioiden yllätys. Koskinen THRESHOLD Dividing Lines NUCLEAR BLAST Yli kolme vuosikymmentä progressiivista metallia tahkonnut brittiakti Threshold ei ole koskaan kuulunut genren isoimpien nimien joukkoon. Distorting Everything ei ole nappisuoritus, mutta paikoitellen se tuo riemastuttavalla tavalla esiin yhtyeen epäkeskon psykerockin ainutlaatuisen hienouden. Biisipuolella on tarjolla aika suoraakin menoa, eikä Heavy, Kickin’ A -avausbiisin jytäbuugi lupaa järin hyvää. Rokkaava Luxifur, säksättävä Your Love Good God ja jyhkeä päätös Atrocity Queen ovat selkeästi Fun at the Funeral -tasoa. Tämä ei johtunut välttämättä musiikin samankaltaisuudesta, vaan nimenomaan asenteesta ja musiikillisen väripaletin hallinnasta. Ennen kaikkea After the Storm juhlistaa yhtyeen selviytymistä läpi hankalien aikojen, mikä tuottaa mielihyvää myös kuulijalle. After the Storm ei kestä kuin puolisen tuntia, mutta siihen mittaan saatu pakattua paljon. Uran alkuaikojen huumehouruinen, ahdistunut ja itsetuhoinen black metal on mennyttä, ja nykyisin yhtye näyttäytyy seesteisenä ja niin ulkoisesta kuin sisäisestä saastasta puhdistautuneena. Joni Juutilainen la. Kimmo K. Sykähdyttävimmät hetket koetaan yksinkertaisista palikoista kootulla Beyond the Belt of Orion -päätöskappaleella. Skandinaaviseen folkiin nojaava, pääosin akustinen After the Storm ei ole sanan varsinaisessa merkityksessä metallilevy. Sitten se julkaisi oudon cover-ep:n ja katosi, kunnes palasi 2017 valitettavan keskinkertaisella The Sorrows that Refused to Drown -levyllä, josta puuttui debyytin viistous ja hämmentävä tarttuvuus. Ofdrykkja on uransa huipulla, ja nousu sinne on ollut johdonmukainen. Yhä edelleen tekee mieli iskeä kuulokkeet päähän ja kuunnella, josko levyn runsaudensarvesta irtoaisi vielä uusia kulmia
Asiaan saattoi vaikuttaa myös bändin toisella levyllä Psychedelicatessenillä (1994) laulaneen Glynn Morganin paluu ryhmän riveihin. Mutta mikäs siinä, jos power metalin ja jatsin multipasking-hybridi maistuu. Sen lisäksi levy on kerta-annoksena turhan tasapaksu kokemus. Tätä emme katso pahalla, vaikka edellisen levyn iskuvoiman tasolle ei aivan päästäkään. Mahtava levy jälleen kerran. Soitosta ja soundeista homma ei jää kiinni. Mape Ollila HAAVARD Haavard PROPHECY Norjalaisen Ulverin kolmelle ensimmäiselle levylle väkeviä kansallisromanttisia tunnelmia loihtinut Håvard Jørgensen julkaisee soolodebyyttinsä nimellä Haavard. Ainoa jäljelle jäänyt perustajajäsen, laulaja John Yelland, on ottanut harteilleen myös säveltämisvastuun. Edellinen levy, viisi vuotta sitten ilmestynyt Legend of the Shires oli jonkinlainen työvoitto, tuntui että orkesteri oli löytänyt jälleen momentuminsa. Siitä käy kyllä selväksi sekä bändin soittotaito että Yellandin lauluosaaminen, mutta koheesio puuttuu, eikä levy vetoa power-faniin kuin tarinankerronnallaan. Tätä taustaa vasten Clamoris kuulostaa huomattavan valmiilta orkesterilta. Haavardin debyytti tarjoaa vahvalla atmosfäärillä hehkuvaa musiikkia hiljentymiseen. Albumi taitaa olla tähän asti tummasävyisintä Thresholdia. levy sisältää totutusti tasaisen laadukasta materiaalia. Ehkä se tekee levyn musiikista jonkinlaista post-retroa. Paisuttelut eivät kuitenkaan pärjää isompien bändien hyökyaalloille, ja toisaalta osa hillityimmistä kuvioinneista kuulostaa siltä, että olisi parempi leikata ne kokonaan pois ARVIOT 55. Eetu Järvisalo FOGOS Corpses and Ashes BLOOD FIRE DEATH Barcelonassa vuosi sitten perustettu Fogos soittaa enemmän tai vähemmän suoraviivaisesti paahtavaa skandinaavista black metalia, josta tulee mieleen niin Dark Funeral kuin Marduk. tuottava työmyyrä se on kuitenkin aina ollut. Miehen sävelkynästä on syntynyt vain hetkittäin Judicatorin varhaisemmalta musiikilta kuulostavaa nuottiripulia, jossa melodiat, flow ja tarttuvuus ovat saaneet tehdä tilaa katkonaiselle ja pseudoprogressiiviselle rockmusiikkiteatterivenkoilulle. Kohtalaisen kelpoa Blind Guardianin peesailua sen musiikki on ollutkin, eli eivät puheet aivan tyhjästä ole syntyneet. Obsidian Kingdomissa, Abrahelissa, Blazemthissa ja Erialissa vaikuttaneista musikanteista koostettu orkesteri osoittaa parhaimmillaan olevansa oikeiden asioiden äärellä. Levyllä on myös joitain dub stephenkisiä biisejä, vaikka genre taisi kuolla jo noin 15 vuotta sitten. Slava Ukraini! Herojam Slava! Niko Ikonen CLAMORIS Opus Limbonica INVERSE Ihan tätä en osannut odottaa. Historianopettajana työskentelevän Roman Saenkon luotsaaman bändin 12. Bändi ei joraa enää nostalgian aalloilla, vaan tykittelee paikoitellen melko nykivän teknoissa tunnelmissa – seassa on jopa barokkimaista tiluttelua ja metallimaisempaa otetta breakdowneineen. Musassa on kuultavissa Perturbatoria ja Carpenter Brutia, mutta etenkin tältä levyltä löytyy paljon jenkkiläisen Gostin vaikutteita. Vierailevat folk-instrumenttien taitajat täydentävät kappaleita hienosti tuomalla mukaan kerroksia ja elokuvallista tuntua. We Are Magonia on poikkeuksellisen röyhkeä sekoitus eri tyylilajeja. Musiikki on kylmää, raakaa ja kaunista soljuen ajoittain myös kevyempiin ja herkempiin tunnelmiin. Erityisesti kitaristien villi sahaus ja riffittely on paikoin päätähuimaavan herkullista. Bändin jätkät ovat vanhoja metallipäitä mutta fanittavat myös esimerkiksi The Prodigya – tämänkin ikonisen brittibändin voi kuulla biiseistä. Kauniisti soljuvat, taianomaisten akustisten kitaroiden johdattamat kappaleet ovat sukua tai oikeastaan jatkoa Ulverin täysakustiselle Kveldssanger-albumille (1996). Mikko Malm DRUDKH All Belong to the Night SEASON OF MIST UNDERGROUND ACTIVISTS Ukrainan Harkovasta kotoisin oleva Drudkh soittaa nykymuodossaan raastavaa black metalia, jossa on kuultavissa progehtavia ja folkahtavia elementtejä. Kun nuottivyöry takoo päin näköä näin runsaalla ja värikkäällä intensiteetillä, hetki menee leukojaan keräillessä. Hehkuvan hiilloksen seassa on ajoittain myös kunnon liekkejä. Pitkän matkan sekä black metalissa että kevyemmässä musiikissa tehnyt muusikko sukeltaa levyllä harmonisen autuuden äärelle. Se kuuluu kaikessa. Etenkin levyn kolmas biisi, jopa shoegazemäisissä tunnelmissa polveileva November on upea osoitus bändin kyvystä luoda riipivää tunnelmointia. Vaan ken uuden pitkäsoiton kuulee, saa kaiken toivon heittää, sillä The Majesty of Decay on vieraslaulajattaren pelastamaa Judgment-eeposta lukuun ottamatta lähes pelkkää silsaa. Edellisalbumi Let There Be Nothingin (2020) jälkeen Judicatorin pääasiallinen biisintekijä Alicia Cordisco otti bändistä ritolat. Metallia levyltä ei löydy, mutta luontoestetiikan henki on täysin sama kuin monilla maan mustan metallin yhtyeillä. Suunta on kuitenkin oikea, ja nyt täytyy vain hioa yksityiskohdat kuntoon. Valitettavasti Corpses and Ashes on hieman liikaa kiinni esikuvissaan, mikä tekee siitä kasvottoman kokonaisuuden. Eipä tästäkään levystä juuri valittamisen aiheita löydy. Drudkh on pakanametallin aatelinen, todellinen helmi black metalin folkimmalla puolella. Orkesterin kahdestoista levy on joka tapauksessa taiten sävellettyä, sovitettua ja soitettua laatutavaraa, aivan kuten sopi odottaa. Sanomattakin lienee selvää, että mitään hirveän omaperäistä ei ole tarjolla, mitä nyt soundimaailma on astetta raaempi kuin esikuvillaan. On melko uskomatonta, että bändi tuottaa aktiivisesti näin tajuttoman kovaa musiikkia. Niko Ikonen JUDICATOR The Majesty of Decay PROSTHETIC Jo kuudetta teemalevyään julkaisevaa, 2012 perustettua Judicatoria on toitotettu jo vuosia amerikkalaisen power metalin suurimmaksi tulevaisuuden toivoksi. Koskettimien käyttö sen sijaan jää puolitiehen, vaikka kyllä nekin moponsa välillä näpeistä päästävät. Kyseessä oli teemalevy, joka käsitteli kansakuntaa etsimässä omaa identiteettiään. Drudkh tekee täydellisyyttä hipovaa black metalia, eikä sillä ole juuri haastajia sarallaan. Sellaista nykyajan hektisessä maailmassa totisesti tarvitaan. Levyn nimi ja musiikki tuovat aluksi mieleen jonkinlaisen huumorin, mutta toteutuksen puolesta ollaan hyvin kaukana vitsailusta. Esimerkiksi hieman eeppisempää poljentoa esittelevä Mortis ja vihaisesti tykittelevä Khione todistavat, että yhtyeeltä löytyy tarvittaessa niin näkemystä kuin tunteenpaloakin. Yleisesti ottaen sanoitukset tuntuvat käsittelevän korona-ajan ahdistusta ja laajempaa yhteiskunnan polarisaatiota. Suomesta tullaan ja esikoispitkää julkaistaan. Mikko Malm WE ARE MAGONIA Triangle Unicode NEWRETROWAVE Synkempää ja teatraalisempaa darkwaveä soittava ranskalainen cyberpunk-trio We Are Magonia sekoittaa kolmannella levyllään elektroa retroon kauhutunnelmaan. Rikkaankuulailla soinnuilla sävytetty tummahko folk synnyttää verkkokalvolle välittömiä mielikuvia Norjan vuorista, vuonoista ja muusta suuresta luonnosta. Levy on yhtä Ulverin Kristoffer Ryggin tulkitsemaa kappaletta lukuun ottamatta täysin instrumentaalinen. Ei lainkaan hullumpi levy, vaikka siltä löytyy omaan makuuni aivan liikaa breakdowneja ja dub stepvyörytystä. Useimmiten vastaava ratkaisu menee metsään, mutta herra Jørgensenilla sivellin pysyy taidokkaasti kädessä. Dividing Lines ei ole samassa mielessä konseptuaalinen teos, vaikka siltäkin voi löytää tietyn punaisen langan ja teeman. Levyn neljä biisiä kellottavat yhteensä 45 minuuttia. Vaikea sanoa, sillä synthwave on pirstaloitunut nykyään niin moneen eri alagenreen
Ovat biisit sitten kuusiminuuttisia tai tuplasti sen, saksalaiset klaaraavat homman niin jouhevasti ja suvereenisti, ett ä hinkua kuunnella levy toistamiseen l öytyy tunnin kokonaiskestosta huolimatta. Lopputuloksena on hyvä ja linjakas, mutta kokonaisuutena vähän tasapäiseksi osoittautuva paketti. Saksalaiskaksikolla on soittokokemusta Pagan Altarin ja The Ruins of Beverastin livekokoonpanoista, mistä voi päätellä, että Kathaarian lähestymiskulma mustaan metalliin ei tosiaan ole aivan perinteisimmästä päästä. Kerrassaan ihanaa musiikkia, kuten kollega tykk ää sanoa. ei kuulostanut alkuun kummoiseltakaan albuDISILLUSION Ayam PROPHECY Ayam on jollain mystisell ä tapaa poikkeuksellinen albumi. Ja silti kaikenlainen lokerointi on l ähes mahdotonta, eik ä b ändi kuulosta muulta kuin omalta itselt ään. SE R G E Y SI V U SH K IN aivan niin majesteettiselle, tai tämän yhtyeen kohdalla tietysti eeppiselle, tasolle Sweet Evil Sun ei yllä. Yhtyeelle ominaiset jylhästi taivaalle kohoavat melodiat ja uljaasti laukkaavat sävyt ovat vähemmällä. Kyseessä on siis hyvä perussuoritus. K äytetyt musiikilliset elementit ja kikat ovat tuttuja. Päällisin puolin se on suoraviivaista black metalia, mutta bändin kappalekudelmien seasta paljastuu hiljalleen kiemuraisuutta ja omaperäiseksi luonnehdittavaa progressiivisuutta, vieläpä luontevasti toteutettuna. Pitkissä kappaleissa on paikoin tylsääkin tavaraa, mutta Kathaarialla on kyky pitää jännitettä yllä 48-minuuttisen levyn verran. Mega CANDLEMASS Sweet Evil Sun NAPALM Ruotsin doom-legenda jatkaa tuomion julistamista ensimmäisen solistinsa Johan Längqvistin kanssa. Vuoden 2019 The Door to Doom oli Längqvistin paluulevy, ja meno oli erittäin asiallinen. Mikäli nämä nimet sattuvat sopimaan pirtaasi, Clamoris on juuri sinua varten. Kimmo K. Sen kappaleissa on kauneutta, tunnetta ja vilpitt ömyytt ä, mit ä kohtaan ei voi mitenk ään olla kyyninen. Jälki on edelleen hyvää, mutta ja antaa kitaroille vieläkin enemmän tilaa. Albumin äärell ä voi vaikuttua yh ä uudestaan, sen verran kasvunvaraa sen s ävellyksiss ä on. Disillusion onnistuu siin ä, miss ä useimmat mediassa suitsutusta ker änneet ja suurempaakin yleis öä koskettaneet b ändit ovat j ättäneet t äysin kylm äksi. Sen sointi ei ole mill ään muotoa uutta. Useampi biisi jää mieleen aivan positiivisesti, eikä veteraanibändi kompastele lainkaan. Toisaalta esimerkiksi monimuotoisen Angel Battlen raskaasta möyrinnästä lennokkaaseen laukkaan äityvästä doomista saa aika hyvät sävärit. Disillusion hallitsee alati vallitsevan haikeanherk än tunnelmoinnin, mutta osaa myös heitt ää sekaan kevytt ä progeilua ja ärrimurria ilman ett ä lopputulos ärsyttäisi turhanp äiväisenä vinkumisena, nytkytyksen ä tai rajuutena. Candlemassilla on nyt tarjolla hiukan totuttua tummasävyisempää ja raskaammin jyräävää materiaalia mukavin urkuhöystein. Ei tätä sorttia aivan kauheasti tehdä, etenkään Suomessa, mutta samanhenkisyys etenkin Wintersunin ja toissijaisesti De Lirium’s Orderin ja Finntrollin kanssa on selkeä. To Be Shunned... Kari Koskinen ARVIOT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 56. Koskinen KATHAARIA To Be Shunned by All... As Centres of Pestilence END ALL LIFE Vuonna 1999 perustettu Kathaaria ei ole kiirehtinyt levyntekohommissa, sillä markkinoilla on vasta kaksikon toinen albumi, joka ilmestyy kohtuulliset 14 vuotta The Complex Void of Negativity -esikoisen jälkeen. Vähän samaa kaavaa käyttäneeseen edellislevyyn verrattuna biisit iskevät hiukan heikommin. Kathaarian verkkainen julkaisutahti on helppo ymmärtää, kun kuuntelee sen musiikkia. Selkeit ä vaikutteita voi nimet ä aina Opethista alkaen. Vaikka levy ei vastaa koviin odotuksiin, Candlemassin laatutaso on sitä luokkaa, että vähän keskinkertaisempikin tuotos on oikeasti hyvää kamaa
N O R D I C M E TA L C R U I S E . ANNOUNCED SOON.... W W W . F I 11.-12.02.2023 M S V I K I N G G R A C E CRUISE METAL NORDIC ANNOUNCED SOON..
Vaikka musiikki ammentaa vaikutteensa varsin tutusta skandinaavisen blackja death metalin kuvastosta, tuttuuden tunne ei haittaa, kun tarjolla on näin huolella sorvattua materiaalia. ARCTORA The Storm Is Over WORMHOLEDEATH Joel Notkosen yhden miehen projektina alkanut, sittemmin oikeaksi yhtyeeksi eskaloitunut Arctora soittaa herkullisen melankolista ja nautinnollisen tarttuvia melodioita tarjoilevaa pohjoista äärimetallia. Ohjelmoidut konerummut toki vinkkaavat siihen suuntaan, eikä niitä saa koskaan täysin eläväisen kuuloisiksi. Kathaaria ei tee mullistavaa musiikkia, mutta uusin levynsä on kuin onkin vuosien kypsyttelyn väärti. Mikko Malm ARVIOT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa. Joni Juutilainen OPUS MAGORUM Opus Magorum INFERNA PROFUNDUS Kreikkalainen Opus Magorum tarjoilee kuulijoilleen norjalaistyylistä primitiivistä black metalia. Menosta kuuluu väkevästi läpi Insomniumin kaihoisa soundi. Kuten olettaa saattaa, levyllä on todella rupiset, repivän raa’at ja törkyisen suttuiset demotason soundit. Itse sävellysten suhteen ei juuri ole nokan koputtamista. Materiaali itsessään ei oikeuta minkäänlaista kulttistatusta, sen verran peruspalikoilla tässä tunnelmaa rakennellaan. Ja itse asiassa ne ovat ehkäpä levyn parasta antia – 2020-luvulla on julkaistu aivan liikaa treeniksellä nauhoitettua latteaa digisurinaa. The Storm Is Over on komea pelinavaus, jonka perusteella uskallan toivottaa yhtyeelle valoisaa tulevaisuutta. Vaikka Arctora on nykyään täysiverinen orkesteri, sen debyyttilevylle Notkonen on tehnyt masterointia lukuun ottamatta kaiken itse. Kyseessä on todellinen underground-tapaus, sillä demoa jaettiin aikoinaan vain 60 kappaletta bändin perustajan Nocturnal Call of the Moonin (Ithaqua, The Gates of Sinn) tutuille. Yllättävän vähän ne kuitenkin häiritsevät, sen verran tyylitajuisesti sekin puoli on hoidettu. Vuonna 2013 nauhoitetusta demosta kuuluu läpi etenkin alkupään Darkthrone. milta, mutta kokonaisuus on avannut kuuntelukertojen myötä sisältöään. Makuuhuoneprojekteilla on huono maine, mutta Arctoran levyä ei sellaiseksi äkkiä tunnistaisi. Myös progressiiviset mausteet pitävät kappaleet poissa ilmeisempien kliseiden ääreltä
Se ei tule kantamaan pidemmän päälle.” Elli Muurikainen GALDERIA Endless Horizon MASSACRE Maltilliseen tahtiin albumeita julkaiseva, 2012 perustettu ranskalainen power metal -pumppu pui kolmannella pitkäsoitollaan samoja universaalin humanismin, emansipaation ja maailman pelastamisen teemoja kuin aiemmillakin levyillään. Eikä tämä ole mitään halpahintaista japanilaisten englannin lausumisen pilkkaamista: George Naruki Ito on paitsi toistaitoisin kuulemani heavy-laulaja herran aikoihin myös ääntämiseltään epäselkein mölisijä, jota olen saanut ilon äänilevyltä kuulla sitten varhaisen 1980-luvun. Saksalaisyhtyeen kipparin Rock’n’Rolfin lausunnon Whirlwindin kaltaisista bändeistä voi allekirjoittaa täysin ainakin tässä tapauksessa: ”Running Wildilta kuulostavaa musaa voi tehdä huvin vuoksi, ja se on ihan siistiä, mutta siihen ei kannata perustaa koko uraansa. Kiitettävän tarttuvat voimametallihymnit ovat täynnä nostattavia melodioita, toivoa ja ihanaa idealismihöttöä. Erilaisten tyylilajien sekoittelu ei ole mikään läpihuutojuttu. Vaan ketkäpä sitä iloa ja valoa heviin toisivat, elleivät valloittavan naiivit power-bändit. Tässä tapauksessa ei kuitenkaan puhuta mistään kevyestä inspiraation hakemisesta. Royal Lipsja Kuolemanlaaksoyhtyeistä tuttujen musikanttien uusi projekti luo savuisia, kohtalokkaita ja melankolian täyttämiä visioita, joista tulevat mieleen niin Wong Kai-warin hypnoottiset elokuvat kuin David Lynchin tummanpuhuva americana-kuvasto. Kyllähän tätä lajia on tehty ennenkin, mutta konkarien kynästä on irronnut selvästi keskivertoa tarttuvampia biisejä. Niko Ikonen WRETCHED PATH Heavy Lies the Crown OMAKUSTANNE Kun monessa marinoituneet vanhat parrat kokoontuvat ajelemaan, se tuntuu kylkiluiden välissä. The Ghost Love Chronicles on kiistatta vuoden paras kotimainen julkaisu. Hieman klassisen ruotsikuolon hengessä pörisevät kitarat, napakat rummut ja kirkkaan erotteleva soundi takaavat moitteettoman esillepanon. Lähinnä tylsäksi käy. Pikkumelodinen metallinen hard core kulkee raskaalla ja pääosin keskitempoisella jyrällä. Jo se, että Rise or Fall olisi instrumentaalisena pariakin kertaluokkaa parempi albumi, todistaa että laulaja Ito joutaisi myötähäpeäpaaluun. Ainakin viime vuosikymmenistä puhuttaessa. Kuolometallisemmista jutuista tulee mieleen Bloodbath. Whirlwind voisi olla maailman paras Running Wild -coverbändi. Jälki ei ehkä ole todella ikimuistoista, mutta tasapainoisesti ja vakuuttavalla otteella tässä pöllejä pätkitään. Musiikillisesti yhtye hyödyntää soundtrack-maisemia, Lana Del Reyn barokkista unipoppia sekä Portisheadin ja The Cinematic Orchestran hengessä kulkevia down tempo-tunnelmia. Mies lieneekin saanut laulajanjobinsa sillä, että hänestä irtoaa autenttisen pistävä speed metal -kiljunta. Rassi on raaka, mutta kaasuttimessa on potkua ja vaihteitakin löytyy sopivasti. Jokainen riffi, melodia, soolo ja jopa laulajan ääni muistuttaa bändistä. Mape Ollila WHIRLWIND 1714 FIGHTER Espanjalaisnelikon debyyttilevyn ensisekunneista lähtien on selvää, että kaverit ovat kovia Running Wild -diggareita. Ei hevimetalli niin vakavaa ole, mutta vähän rajaa, kiitos. Kaikkea leimaa miehekäs yrmyily. Kotimainen Wretched Path tökkii debyytillään pitkälti tutuin asein, mutta tulokulma tuntuu raikkaalta. Monisyisen ja rehellisesti vaihtoehtonostalgisen teoksen päättää aavikkorock-henkinen 13-minuuttinen What Hides in the Dark, joka on kuin orkesterin oma Sunset Boulevard. Kari Koskinen HER SHADOW The Ghost Love Chronicles SVART Her Shadow’n debyyttiä kuunnellessa päänsisäinen mise-en-scène lähtee jylläämään välittömästi. Samoja riffejä jauhetaan loputtomasti pyrkien ilmeisesti luomaan jonkinlaista synkeän ritualistista ja pahuutta huokuvaa tunnelmaa. Melodiset soolot hämmentävät pakkaa, ja esimerkiksi nimiraidan soolo voisi tulla itse Chuck Schuldinerin sormista. Opus Magorum ei ole varsinaisesti huonoa musaa, mutta eipä se erotu myöskään massasta. Huolella tuotettu Heavy Lies The Crown napsii kuitenkin mukaan oikeanlaisia paloja. Endless Horizonin musiikin lähimmät verrokit löytyvät paitARVIOT. Mikko Malm RISINGFALL Rise or Fall DYING VICTIMS Japanilainen Risingfall soittaa tuulennopeaa vanhan koulun speed metalia esityskielenään engrish ja lauluvireenään k-molli. Ja kun mukaan heitetään vielä sitä kuuluisaa omaa näkemystä, kokonaisuudesta muodostuu vallan kiehtova ja vangitseva paketti. Pienissä vaikutteissa ei ole mitään pahaa, onhan saksalaisyhtye kaikkien aikojen hienoimpia hevibändejä. Soittotaitoa Risingfallilla piisaa, ja melodiantajuakin on japanilaiseen tyyliin tarpeeksi. Hienompia lopputekstejä tuskin olisi voinut toivoa. Mutta tokihan Risingfallia huumorina kuuntelee. Silloinhan suomihevikin oli silkkaa hellyttävää spedeshow’ta. Whirlwind – niin, nimikin on otettu saksalaisten biisistä – kuulostaa ajoittain enemmän Running Wildilta kuin yhtye itse. Albumi on monella tavalla hienoa kuultavaa ja soittokin pelaa täydellisesti, mutta sitä on mahdoton ajatella minään muuna kuin tribuuttina. Kaikesta päätellen tyyppien tavoite on kuitenkin tehdä omaa musaa, ja sillä saralla maaliin on vielä pitkä matka. Yuki Oikawan piripäisen kirjoituskoneen lailla nakuttava rumpalointi ja kitaristi Takashi Konon omaperäinen tyyli aiheuttavat ajoittain jopa varauksetonta ihailua, mutta Iton notkuva ja naukuva ääntely polkee homman suohon ja sontii päälle. Her Shadow flirttailee vintageestetiikan kanssa, mutta levynsä kuulostaa lopulta pikemminkin ajattomalta kuin joltain tiettyyn vuosikymmeneen sidotulta retrofiilistelyltä
si entiseen malliin Gamma Rayn ja Freedom Callin, kasvaneiden syntikkajumputusten vuoksi nyt myös Beast in Blackin suunnalta. Osa keskitempoisista jutuista kuulostaa kuin Slayerin Mandatory Suiciden kuolometalliversiolta. Biisitkin ovat parhaimmillaan loistavia. Nyt albumista ilmestyy erikoisversio, jolla sen biisit on laulettu uuteen uskoon bändin kaverien toimesta. Kappale onkin julkaisun olennaisin ja onnistunein hetki. Liukuhihnan makua on biiseissä yksinkertaisesti liikaa, eikä edes naisrähisijän lisääminen power metaliin ole kovin radikaali idea. Myös Wulfhelmin laulut ansaitsevat kehut. Jollain perverssillä tavalla tästä tulee mieleen demotason Therion. Biisi on veistetty samasta puusta kuin albumin muut rallit, ja pelkästään hyvässä. Homman nimenä ovat eeppiset legendat napakanmittaisissa biiseissä, jotka edustavat perushyvin soitettua metritavarapoweria. Jokainen laulajista on taitava omalla tontillaan, mutta osa teoksen suorituksista on suoraan sanottuna hirveitä. Mukana on sekä tuttuja että tuntemattomampia solisteja, ja nimekkäimmät hemmot lienevät Stu Block ja Nils Molin. Omaan makuuni kokonaisuus on kuitenkin turhan raskassoutuinen. Hyvältä soundaava kiekko rytisee ja runttaa, mutta kappalemateriaali on samalla myös varsin monipuolista. Metritavaraa siksi, että vaikka Morganan kappaleissa ei ole muodollisesti mitään vikaa ja kaikki on kuosissa myös tuotannollisesti, musiikista puuttuu kaikenlainen ambitio ja vetovoima – ja sitä myötä myös kiinnostavuus. Meiningistä tulee mieleen Sound of White Noise -ajan Anthrax, ja vielä enemmän kulta-aikojen Dio. Biisimateriaali on kauttaaltaan haikeaa, ja eeppisen muotonsa se saa kirkkaanpuhtaiden laulujen myötä. Mape Ollila THY LISTLESS HEART Pilgrims on the Path of No Return HAMMERHEART Ensimmäisellä Thy Listless Heart -täyspitkällä kuuluu tekijänsä Simon Bibbyn peribrittiläisyys. Veteraanihahmojen bändi leipoo ajatonta, raskaanpuoleista mutta melodista heavyä. Uusien versioiden ohella mukana on turhahko orkestraaliversio parin levyn takaisesta Fields of Sorrow’sta sekä yksi uusi kappale. Levyn eka biisi on klassisempaa Burzum-tyylistä kamaa, mutta toka biisi jo sitten jonkinlaista oopperamaista power metalia pompööseine naislauluineen ja ynkkätiluineen. Myös levyn miksaus ja masterointi on mennyt täysin metsään. Parhaiten tehtävässään onnistuu Peavy Wagner. Kimmo K. Keskeneräistä huttua. Kuten edellisetkin Warkingsin albumit, Morgana jättää jälkeensä harmistuksen hukatusta potentiaalista. Kun kappaleetkin tarraavat tukkaan ja pysyvät muistissa useamman päivän, Galderian kolmosessa ei ole paljon valittamisen aihetta. Halkoina kasassa on semimelodista huutolaulua, karjumista, vanhan suomirässin mieleen tuovia nopeampia juttuja ja Slayerin South of Heavenin melodiaja kitaraväritystä. Pilgrims on the Path of No Return on sisältönsä puolesta lähellä muotovaliota, mutta meininki jättää x-tekijän puuttuessa osin tunnekylmäksi. Jotkin uusintaversiot toimivat ihan hyvin, mutta pahimmissa tapauksissa karsea tulkinta syö palan biisien hienoudesta. Kyseinen yhtye soitti varsin omalaatuista thrashiä Jeesusteemalla, mutta nyt linja on selkeää eeppistä doomia ja sanoman levittäminen väistynyt trendikkään hengellisyyden tieltä. Vuodesta 2005 toiminut yhtye tietää kuinka kirvestä heilutetaan, mikä on tietysti neljännen pitkäsoiton kohdalla oletuskin. Koskinen ORDEN OGAN Final Days: Orden Ogan and Friends AFM Alkuvuodesta 2021 ilmestynyt Final Days on aivan mahtava teos, modernia power metalia esittävän Orden Oganin paras levy tähän mennessä. Ron Lipnickin (Whiplash, Hades) rummut ovat asialliset, vaikka menossa on paikoitellen turhankin rehevää irrottelua. Myös historiansa 1990-luvun alussa jonkinmoista nimeä keränneessä Seventh Angelissä voi aistia etäisesti. Mega ÆÞELRUNA Risci Bita Wudu OMAKUSTANNE Brittiläinen Æþelruna soittaa hyvin primitiivistä ja yksinkertaista yhden ARVIOT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 60. Ainoastaan miedosti kebabmaustetun Heart of Ragen kertosäe saa power-fanin makunystyrät hetkeksi hereille. December-nimistä biisiä kaavailtiin Final Daysille jo alun perin, mutta tappajaviruksesta kertova kappale jäi tuolloin rannalle. Eikä primitiivisellä tarkoiteta tässä yhteydessä musiikillista ulottuvuutta, vaan lähinnä sävellystaitoja – kappaleet ovat nimittäin huonolla tavalla karskeja ja yksiulotteisia. Uusimmissa loruissaan Warkingsin soturikuninkaat palaavat manan majoilta völjyssään neljässä biisissä kuivasti rähisevä naisvahvistus, uudelleensyntymien ikuiseen looppiin jumittanut Morgana Le Fay (saksalaisen Thwart-yhtyeen Secil Sen). Ukkeleiden osaaminen kuuluu: riffimestari Dan Lorenzo (Hades, Non-Fiction) pistää riviin erittäin nasevaa kitarakuviota, ja solisti Jason McMaster (Watchtower, Dangerous Toys) laulaa todella vakuuttavasti. Kari Koskinen WARKINGS Morgana NAPALM Lego-ukoilta näyttävän keskieurooppalaisyhtyeen sankarillinen saaga jatkuu neljännellä luvulla yhtä monen vuoden sisään. Hyväksi levyä ei voi kehua, vaikka on silläkin hetkensä. Todella vakuuttavan alun jälkeen levy lähtee vähän harhailemaan. Ukko huutaa raa’asti ja rääkyy korkealta melko esimerkillisesti. Elli Muurikainen MY FUNERAL Funeral Manifesto INVERSE Dark thrash tuntuu aluksi hieman keinotekoiselta genreltä, mutta kotimaisen My Funeralin kohdalla tyypitys on oikeastaan varsin osuva. Sävelet ovat kärjessä, riffit tomeria ja svengi kohdillaan. Rastin ruutuun voi laittaa myös matalien murahtelujen kohdalle, ja kuullaanpa välisoitonomaisessa Aefnianissa myös naisääntä. Kappaleista löytyy myös puheosuuksia, koskettimia, herkistelyosioita ja verkkaista riffittelyä, joka ei ole missään kohtaa lyijynraskasta. Ne syntyvät lähinnä perinteisemmän kansanmusiikin tahdittaessa meininkiä. Yleisesti ottaen meininki on hyvä ja aito. Kolmas biisi sekoittelee kahden edellisen tunnelmia surkeasti. Pumppaava rytmiikka, alati läsnä olevat kuorot ja popimmalle powerille tyypilliset, lastenlaulumaisen helpot ja voitokkaat melodiakulut – joita riittää muuallekin kuin kertseihin – saavat alan fanin veren kohisemaan korvissa ja suupielet hymyyn. Alkuperäiseen levyyn tottuneelle ja tykästyneelle tämä on aika kova pala. Laulaja-säveltäjä Sebastien Chabot’n laulusoundi vaatii hetken makustelemista, mutta kun korva tottuu, näpeissä on yksi vuoden 2022 maistuvimmista voimametallilevyistä. Helppoa kuunneltavaa, josta haluaisi muttei osaa tykätä sen enempää. Melko kummallinen levy, josta ei tahdo löytyä punaista lankaa. Miehen entinen viiltävä ulosanti ei kuulu ollenkaan, mutta melodiantaju on kohdillaan. Ajatus on kutkuttava, ja kyllähän tuo osin mukavasti kutitteleekin, mutta kokonaisuus kaipaisi vireämpää ja nopeammin piiskaava otetta. Kaikki ahdetaan raskaan tummasävyiseen muotiin, joka antaa Funeral Manifestolle ripauksen modernimpaa ilmettä. Mape Ollila miehen black metalia, joka kunnioittaa esikristillisen Englannin pangermaanisia juuria. Varsinkin laulaja The Tribunen eli parista paremmastakin yhtyeestä tutun Georg Neuhauserin ääni tuntuu menevän näissä veivauksissa ihan hukkaan. Mukana on paljon hitaampaa ja hienoisen asenteellista räimettä, joka ei ole melodisista vivahteistaan huolimatta aina niin mielenkiintoista. Mitä ihmettä. Niko Ikonen CASSIUS KING Dread the Dawn MDD Alkuunsa tunnelma on, että jusupliut, nyt potkii makeasti. Varsin sabbathiaaninen nimikappale erottuu joukosta perin doomina, toisaalla ajaudutaan vähän turhankin lipevän hard rockin äärelle
ANTIBAKTE ERISET PINNOITTE ET TURVAVÄL IT JA TEHOSTET TU SIIVOUS TURVALLISU US ETUSIJALLA. TULE LÖYTÄMÄÄN AVAIMESI PAKOON. TAMPERE . ROVANIEMI ROOM ESCAPE on tosielämän pakopeli, jossa ajan ja paikan taju katoaa ja pelin ?ow vie mennessään. ROOMESCAPE.FI HELSINKI . Pulmia ja arvoituksia täynnä olevat huoneemme odottavat neuvokasta ryhmäänne ratkaisemaan niiden haasteet. Selvitätkö tiesi ulos
Yhtyeen juniorilla Michael Sweetilläkin alkavat paukkua kuusikymppiset, mutta meno ei laannu vaan melkeinpä jämäköityy. Samankaltaisella tyylikombinaatiolla operoiminen osoittautui edellislevy Even the Devil Believesillä (2020) ongelmaksi, mutta nyt kuvio tuntuu toimivan vaivatta. Mega ARVIOT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa. Mitään eksotiikkapisteitä tästä ei tosin heru, kieli kun ei äänimassasta juurikaan erotu. Kimmo K. Bändin vaikutteet eivät ole täysin ilmeisiä, eivätkä sitä ole myöskään normista poikkeavat osuudet, rakenteet ja melodiat, jotka ovat kaikkea muuta kuin turhaa kikkailua ja sokeria. Ainakin ne kiusallisimmat maneerit ja loppuunkalutut vakiojipot on jätetty pois, ja hyvä niin. Tällä kertaa materiaali on ehkä linjakkainta kuunaan. Dödens födselin intensiteetti on riittävä, mutta tarttumapinnoissa on vielä vähän hoonattavaa. Hempeimmillään yhtye on jämäkän power-hiturin äärellä, mutta edes kyseinen Near ei äidy sokeriseksi jollotteluksi. Ne eivät ole ole mullistavia, yksinkertaisen tehokkaita ja tenhoavia kylläkin. Minkäänlaista sinnepäin roiskimista ei kuitenkaan ole havaittavissa, vaan soundit ovat todella tanakat ja soitto on tiukkaa. Räväkämmät heavy-runttaukset eivät mene yliyrittämiseksi, mutta toisaalta mukana ei ole leimallisia juustoslovareitakaan – eikä niitä kaipaa edes hengähdystauoiksi. Merkittävin piirre musiikissa on kuitenkin sen julma tunnelma. Kuten levyn nimestä voi päätellä, normaalia astetta äreämpiääninen laulaja tulkitsee sanat pääosin äidinkielellään. Melodiat kajahtavat, soolot luikahtavat ja riffeissä on ytyä. Biisin kertsi on kerrassaan suurenmoista maailmansyleilyä. STRYPER The Final Battle FRONTIERS On tämä jännä bändi. Koskinen ENCRYPTMENT Dödens födsel NUCLEAR WINTER Lähtökohtaisesti ruotsalaisilta luonnistuu ”dödsmetall”, eikä nyt ensimmäisen täyspitkänsä julkaissut Encryptment ole poikkeus sääntöön. Kokonaisuudessa on mainiosti eloa ja vaihtelua niin otteen kuin tunnelmienkin osalta. levy on kirkkaasti koplan katalogin kovemmassa päässä. Siinä voi kuulla viitteitä black metalista, mutta vieläkin enemmän crust punkista. Final Battle on yllättävän kova suoritus. Vaikka murakasti murskaava materiaalinsa on tyyliltään vanhakantaista, bändin erottaa muista vastaavista yrittäjistä edukseen monikin asia. Bändin 2000-luvun levyissä on ollut onnistumisten ohessa laadullista heilahtelua, mutta sen 14
Syy tähän käy selväksi yhtyeen kahdeksanteen kokopitkään tutustuessa. Levylle tekee hyvää, ettei sen musiikki soi jatkuvasti samanlaisena. Death Covenantissa olisi aineksia hyväksi albumiksi, mutta tällä kertaa Arallu jää möngertämään keskinkertaisuuden mättäälle. Vaikka levy tuo esiin bändin kaikki puolet ja on faneille takuuvarmaa kauraa, homma jää yhä jotenkin valjuksi. Mikko Malm STORMHAMMER Never Surrender ROCK OF ANGELS Münchenissä vuonna 1993 perustettu power/heavy-ryhmä Stormhammer pistää pihalle uransa ensimmäisen kokoelmalevyn. Pahansuopaa arktista pimeyttä julistava ilmaisu on kaikilta osin kotimaisen kuuloista. Nämä sovitusratkaisut esiintyvät kappaleissa kuitenkin vain hetkellisesti. Samoja osia toistetaan aivan liian monta kertaa, vaikka ne ovat jo alkujaan keskinkertaisia. Kappaleissa ei ole mitään käsittämättömän katastrofaalista, mutta ongelmia on jokaisella osastolla biisirakenteista lähtien. Jatkossa bändin soisi tarttuvan entistä laajempaan ja monipuolisempaan nyanssivalikoimaan, jotta se erottuisi joukosta. Eihän tällainen asetelma anna kovin laajaa kokonaiskuvaa porukan tuotannosta. Mitta on huomattavan maltillinen: levyllä on kahdeksan vanhaa biisiä ja yksi ennalta julkaisematon kappale. Vika ei ole yrityksen tai asenteen puutteessa, sillä soittajat selvästi hallitsevat lajityyppinsä. Ehkäpä levytystaukoa olisi kannattanut jatkaa, jos lopputulos on näin väkinäisen ja laimean kuuloinen. Pari kivaa esitystä löytyy, mutta se ei paljon lohduta, kun kokonaisuudesta ei saa otetta. Ajoittaisista hyvistä ideoista huolimatta yhtäkään biisiä ei jaksaisi kuunnella loppuun asti. Yhtye julkaisi Sweet.... Jatkossa mukaan lisää aidolta kuulostavaa tunnetta, niin voidaan puhua aivan toisenlaisesta yhtyeestä. Musta metalli tarjoaa usein parhaat hetkensä salaperäisenä ja hiukan epäselvänä, ja myös Kampfar kaipaisi osakseen lievää käppäisyyttä. Vaikka meno on ollut pätevää, viimeistään yhdeksännen kiekkonsa Til klovens taktin tulisi olla albumi, josta Kampfar muistetaan. Eetu Järvisalo KAMPFAR Til klovens takt INDIE Norjalaisen metalliskenen paremman keskiluokan peruspuurtajiin kuuluva Kampfar on kasvanut johdonmukaisesti isommaksi bändiksi, jonka uusiin levyihin on tullut tartuttua mielenkiinnolla. Kansikuvassakin komeilevat kaikki seitsemän studioalbumia, vaikka yli puolet biiseistä on poimittu yhtyeen viimeisimmältä Welcome to the End -albumilta (2017). Lieneekö sitten vain iän tuomaa väsymystä, tiedä häntä. Aika näyttää, miten orkesterin käy. Yhtyeen kakkosalbumi kuulostaa hahmottomalta sillisalaatilta, josta ei jää käteen oikein mitään. Sen ulkopuolelta materiaalia on otettu kolmelta levyltä, yksi biisi kultakin. Uusi levy edustaakin yhtyeen tähän mennessä dynaamisinta materiaalia. Itämainen ja eksoottinen tunnelma toimii Arallun käyntikorttina, mutta se myös takuulla ärsyttää jääräpäisimpiä ja puritaanisimpia metallifaneja. Ajoittain tehokeinona käytetyissä syntikkamatoissa ja akustisissa kitaranäppäilyissä sen sijaan kuuluu kaikuja tunnelmallisemman skandinaaviblack metalin suunnasta. Meno on huomattavan väsynyttä laulusuorituksia myöten. Joni Juutilainen ARVIOT. Elli Muurikainen ARALLU Death Covenant HAMMERHEART Israelilaisten äärimetallibändien eturintamaan jo 25 vuotta kuulunut Arallu ei ole onnistunut tekemään kunnollista kansainvälistä läpimurtoa. Death Covenantilla soi selkein death metal -painotuksin toteutettu black metal, joka asuu samalla maaperällä Melecheshin, Moonspellin, Nilen ja vanhan Rotting Christin kanssa. Joni Juutilainen BLACK BEAST Arctic Darkness PRIMITIVE REACTION Maltillisella julkaisutahdilla edennyt parikymppinen vantaalaisbändi vannoo kakkoslevyllään rienaavan ja primitiivisen black metalin nimeen. Bändi ei ole toivoton, mutta sillä tuntuu olevan fokus hukassa. The Hell -nimisen debyyttilevynsä 2002, mutta seuraajaa saatiin odottaa näihin päiviin. Siltä löytyy niin rujoa black metal -takomista kuin maalailevia hetkiä, ja kokonaisuus on rakennettu taidolla Kampfarin näköiseksi ja kuuloiseksi. Ongelma on siinä, että kappaleet ovat vihtahousua palvovia lyriikoita myöten liian tyypillistä, toisinaan jopa kornia ryöpytystä. Arallun musiikissa on vaihtelevuutta ja mielenkiintoisiakin hetkiä, mutta yleiskuva on näennäisestä tulisuudestaan huolimatta ihmeellisen laimea. Toisaalta tämäkään satsi ei kuulosta hirveän hyvältä. Jos biisit on valikoitu best of -hengessä, kuten mainostetaan, en tosiaan halua kuulla niitä heikompia. BLACK WIDOWS Among the Brave Ones INVERSE Vuonna 1995 perustettu portugalilaisbändi Black Widows herätti aikoinaan huomiota naisvaltaisuudellaan. Ne pitäisi vain valjastaa oikealla tavalla. Tuntuu siltä kuin bändi möyrisi läpi levyn jonkinlainen taiteellinen käsijarru päällä. Siksi on harmi, että bändin musiikki ei onnistu herättämään yhtä hätkähdyttäviä mielikuvia. Black Widowsin musiikillinen ydin löytyy goottimetallista, johon on sotkettu kaikkea mahdollista sinfonisesta hevistä ja äärimetallista core-henkisiin breakdowneihin. Til klovens taktilla kiteytyy kuitenkin monelle tämän päivän (norjalaiselle) black metal -yhtyeelle tuttu ongelma eli liiallinen tuotannollinen tasokkuus. Levyn mustavalkoisen kansikuvan häijyn näköinen ihmissusi yöllisessä talvimetsässä on huomiota herättävä näky. Harmi kyllä Among the Brave Ones ei ole odotuksen väärti. Skandinaavista sielunmaisemaa kieltämättä oivasti peilaava musiikki ei onnistu tälläkään kertaa vakuuttamaan täydellisesti. Alaotsikko ”30 Years of Power” on lievästi sanottuna harhaanjohtava. Blastbeat-tulitusta tasapainottaa Nifelheimistä muistuttava ärhäkkä thrash-riffittely. Pintaa rapsuttamalla kuulee, että yhtyeeltä löytyy osaamista ja ilmaisutaitoa
Biisien suurin puute on kertosäkeiden tarttumattomuus, kun taas polveilevahkot rakenteet, mahti, ponsi ja tarinankerronta ovat mainiolla ja soittohommat kiitettävällä tasolla. Mikko Malm puristaa rintakehää, kun syntienpainoisen kivireen raahaus lähestyy My Dying Briden betasalpaajatempoja. Toisin sanoen levy näyttäytyy sellaisena kuin elämä useimmiten. Yhtyeen toinen täyspitkä on T. Levy marssittaa framille Hansi Kürschin ja Tom S. Mors Diligentis on miellyttävää kuultavaa yhtyeen rokatessa reippaammin, jolloin joistain soinnutuksista ja sympaattisesta mökötystunnelmasta nousee mieleen jopa Sentenced. Yhtyettä on vuodesta 2021 alkaen keulittanut kaksi naissolistia, joista toinen korisee kuivasti ja toinen laulaa taipuisan melodisesti. Magisterial Romancesta löytyy avaria ja syviä äänikerrostumia, joiden uumenista voi löytää niin kauneutta kuin epätoivoakin. Englundin tasoisia tähtivierailijoita, mikä onneksi tuo vahvistusta karhealle mutta kapealle laulamisosastolle, joka on hiukan muhjuisen yleissoinnin ohella levyn suurin heikkous. Toisena hetkenä se suorastaan hehkuu toiveikasta lämpöä. Ei Stranger Visionin kovin suuria korjausliikkeitä tarvitsisi tehdä. Vanne otsani ympärillä kuitenkin kiristyy ja ahdistus ARVIOT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 64. Hitaammat kappaleet paljastavat, miksei 1992 perustetusta Golgothasta ikinä kasvanut lueteltujen verrokkien veroista. Constellatia on mielenkiintoinen ensituttavuus, jonka vahvuuksiin kuuluu vaivaton liikkuminen tunnelmasta toiseen, ilman että vaihtelu kuulostaa pakotetulta tai väkinäiseltä. Gideon Lamprechtin, Adam Hillin ja Keenan Oakesin muodostama yhtye tarjoaa toisella levyllään neljä biisiä ja lähes 40 minuutin kokonaiskeston. Hyvin pitkällä kaavalla siis mennään. Hiukan lisää virtaviivaisuutta sävellyksiin, erottelevammat soundit ja lyriikoita sen verran vähemmäksi, että solisti ehtii ääntää kaiken kunnolla, niin musiikin miellyttävyysaste nousisi kohisten. S. Yhtye on rymistellyt sludge-pitoista mäiskettään etenkin vuonna 2007 tapahtuneen paluunsa jälkeen järjestään jykevästi, mutta edellislevyllä tapahtunut muutos lauluosastolla on tehnyt A LE X IS SC H O LT Z GOLGOTHA Mors Diligentis XTREEM Vaikka bändin musiikkia kuvataan doom metaliksi, mallorcalainen Golgotha kunnioittaa viidennen albuminsa biiseillä, ja oikeastaan koko olemassaolollaan, ysärin lopun brittijättien ja naapurimaansa Moonspellin sivumaultaan goottilaista death doomia: hidasta, haikeankauniilla tavalla jylhää ja pohjavireeltään melodisesti rokkaavaa synkistelyä. Mape Ollila STRANGER VISION Wasteland PRIDE & JOY Italialainen Stranger Vision luovii miedosti progressiivisen power metalin vesillä. Mape Ollila 16 Into Dust RELAPSE Jenkkibändi 16 rytyyttää erittäin maukkaasti, kuten teki myös vuoden 2020 loistavalla Dream Squasherilla. Eliotin Wastelandrunoon perustuva konseptialbumi. Ketään tuskin yllättää, että levyn parhaat biisit ovat juuri ne Englundin ja Kürschin laulamat. Se vyöryttää tuntonsa ja avaa haavansa hitaasti mutta määrätietoisesti. Siinä kuuluu niin Cult of Lunan painava hypnoottisuus, The Oceanin progressiiviset vivahteet kuin Wolves in the Throne Roomin arkaainen black metal. Yhtyeellä on selkeä käsitys sekä dynaamikasta että draaman kaaresta. Sävellyksetkään eivät riitä koukuttamaan, mutta edustavat silti kaikessa liki orjallisessa tyyliuskollisuudessaan neoklassisvaikutteisen proge-powerin parempaa keskitasoa. Hämmentävänä, ristiriitaisena ja alati kiehtovana. CONSTELLATIA Magisterial Romance SEASON OF MIST Maalailevaa mutta intensiivistä post-metalia soittava Constellatia ottaa vaikutteita monelta suunnalta. Se on mystinen, mutta samaan aikaan helposti lähestyttävä teos. Vaikka genren muotokieli on hallussa, ok-tason biisit ja kiva naislaulu eivät riitä, kun musiikki maistuu tuiki tutulta eikä alle puolen oktaavin kaistanleveydellä operoivan ördääjän ilmaisuvoima riitä kuin ärsyttämään
Jotkut pelkän pianon esittämät hetket, kuten A Wasted Life -välisoitto, ovat melkoista Richard Claydermannia, mutta ne ovat tässä komeudessa pieniä kauneusvirheitä. Amon Acid osaa asiansa, muttei onnistu lopputuloksessa. Homman silaa uuden laulajan, Night Crownedista tutun Änglamakarenin julma rääkylaulu. Särövalli ja tiukasti iskevät rummut ovat suorastaan nautinnollista kuunneltavaa. Parhaiten homma toimii avauskappale Parallel Realmissä, instrumentaali Nag Hammandissa ja 60-lukulaisittain häiritsevän kierolta kuulostavassa Ethereal Motherissa. Vaikkapa kotimainen Dö tekee samaa huomattavasti rouheammin ja napakammin. Koskinen MIST OF MISERY Severance NON SERVIAM Tukholmalaisen Mist of Miseryn neljäs albumi saattaa olla kauneinta kuulemaani black metalia. Soundissa on mukavasti ilmaa, vaikka raskautta ei todellakaan puutu. Levyn yhteydessä mainitun Hawkwindin trippailuista ollaan melkoisen kaukana. Yhtye soi sopivan sävykkäästi ja vaihtelevasti, ja kitaristista myös ykköslaulajaksi kohonnut Bobby Ferry on hommansa tasalla edellislevyäkin paremmin. Ilmaisun voima ei vähene, vaikka sävyjä tulee enemmän. Parin ensimmäisen suupalan jälkeen käy kuitenkin selväksi, että reilun tunnin kokonaisuus on paitsi vähän liian mauton myös turhan tuhti jokaisella haarukallisella. Cosmogony on tehty hyvälaatuisista aineksista. Severance on 1800-lukulaisen Englannin talvisen maaseudun koleutta huokuva konseptialbumi, jonka kalsea kauneus ja runollisen lohduton yksinäisyys tuntuvat luissa ja ytimissä. yhtyeelle selkeästi terää. Muotokielenä puolestaan on melodinen black metal helikopterin lailla lepattavine rumpupuhureineen, kävelybassoineen ja intensiivisesti sahaavine tremolokitaroineen. Kahta viimeksi mainittua yhdistää jännästi sekä lyhyt mitta että muita biisejä vähäisempi metallipitoisuus. Jopa bändin kreikkalaisen laulajan Sarantis Charvasin äänessä on samoja viboja kuin mainituilla. Mega DRAGONFLY Domine XV ART GATES Vuonna 2000 Argentiinassa perustettu, sittemmin Valenciassa vaiARVIOT. Suurimmaksi osaksi hän syöksee ärähtäen, mutta miehen melodinen ulosanti on oikein toimivaa lisuketta. Se pörisee letkeän painavasti ja lämminhenkisesti, aivan kuin maanmiehensä Acrimony tai Orange Goblin aikoinaan. Mape Ollila AMON ACID Cosmogony HELTER SKELTER Pikkunäppärällä kebabmelodialla starttaava albumi lupailee maittavaa annosta runsaasti stoner-sävyjä sisältävää doom metalia. Mausteeksi mainostettu psykedelia puolestaan leijuu kauttaaltaan turhan matalissa sfääreissä ja jättää liikaa bulkkituotteen makua. Hyvä meininki siis! Kimmo K. Vaikka yhtyeessä ei ole Ferryn lisäksi alkuperäisjäseniä – eikä hänkään ole ollut mukana kaikilla levyillä –, bändin napakanraskaassa rytkeessä kuuluu sen Helmet-tyyppisen alku-uran jäntevyys. Mikä parasta, kahden lähes vastakkaisen estetiikan liitto toimii kuin unelma synnyttäen tunteellista ja tyylikästä sinfonista black metalia, joka ei luojan kiitos ole mitään sukua termiin yleensä assosioidun Dimmu Borgirin sekavasti sovitetuille kitsch-orkesteriteoksille. Vanhelga-bändin sivujuonteena vuonna 2010 syntynyt yhtye ilmaisee itseään tavalla, jonka perustuksena on parhaimmillaan vavahduttavan kaunis klassinen musiikki pianoineen, jousineen, torvineen ja kuoroineen. Bändin musiikki on jalostunut takavuosien rähisevän sludgen kautta monipuolisesti groovaavaksi paiskonnaksi, jossa kuuluvat Crowbar, High on Fire, Clutch ja Corrosion of Conformity
Musiikki on genren vakiokamaa: linjakasta, täyteläisellä kitaran ja synan tuplakärjellä esitettyä melo-poweria. Siksi vähän mietityttääkin, miksi yli tunnin harkko on pitänyt toisintaa kera fiittaajien, jotka eivät perushyviä biisejä juuri paranna. Pelimannitaidot riittävät hyvin Läbÿrinth–Yngwie-välimaaston kilistelyyn, ja Pablo Solanolla on oivan soiton kruunuksi kiekuvapaa, miellyttävä laulusoundi. P E T R I SA R A kuttanut Dragonfly työstää melodista fantasia-poweria espanjaksi. Domine XV on vaivatonta kuultavaa, mutta mitään aitoja hittejä espanjalaisilla ei oikein ole. Luunmurskaajaa ei löydy, mutta ankarasti rytisevien riffien napakkuus on hyvällä tasolla, nopean menon puolesta jopa erinomaisella. Mape Ollila SKID ROW The Gang’s All Here EAR Newjerseyläislegenda Skid Row’n historiassa siirryttiin viime maaCEASELESS TORMENT Victory or Death WORMHOLEDEATH Kun laitetaan kaksi kovimman tason thrash-koplaa myllyyn, saadaan aika hyvä kuva Ceaseless Tormentin menosta. Biisien ilmiasu on jämäkkä ja selkeä, mutta ne pysyvät esimerkillisesti irti teollisesta muovisuudesta. Ajoittain he kuulostavat myös Solanoa tympeämmiltä. Helsinkiläisbändin vimmainen mutta tiukasti paketissa pysyvä mättö on aika erinomainen sekoitus Slayeriä ja Sodomia. Vaikka paljon armoa ei anneta, Ceaseless Torment onnistuu välttämään tukahduttavuuden tunteen. Kimmo K. Ykköslettu on syntyajoistaan kokonaan uudistuneen yhtyeen uusima Domine tuorein sovituksin, kakkoslevyllä kuullaan lisäksi vino pino eteläeurooppalaisia heavy-vaikuttajia muun muassa yhtyeistä Saratoga, DGM ja Derdian. Runsaat kaoottiset kitaraleadit ovat erinomainen lisä, vaikka eivät varsinaisesti helpotusta tuokaan. Domine XV on yhtyeen Dominedebyytin (2006) vierasartistien avustamana kahdelle levylle laajennettu uudelleenäänitys. Harva näin nopsaan tykittelyyn painottuva bändi saa aikaan yhtä mukaansatempaavan kokonaisuuden. Tai ristiinhän nuo menevät, mutta kuitenkin. Maaniset soolot, tiukka sahaaminen ja kuivakka soundi tulevat ensin mainitulta, rapsakka rähinä ja miltei loppumaton vauhtitakominen jälkimmäiseltä. Siinä vieraillaan viuluviikari Paganinin merkeissä myös neo-klassisen tiluhevin tontilla sekä diskoillaan vähän, ja äityypä homma toisinaan aavistuksen progeksikin. Koskinen ARVIOT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 66. Jos mainitut bändit ja vaikkapa The Hauntedin thrash-tuotanto on kuunneltu loppuun, tästä löytyy kelpo täytettä siihen nälkään. Vauhdikas, armoton ja ankara levy on lajissaan erittäin mainio
Kaikesta paistaa läpi rakkaus ja intohimo omia tekemisiä kohtaan. Joni Juutilainen THE FLATFIELD The Shadow Self BATCAVE Kotimaisen The Flatfieldin tummanpuhuva rock ammentaa vaikutteensa 1980-luvun post-punkista ja goottimusiikista osuen jonnekin Bauhausin, Alien Sex Fiendin ja Killing Joken välimaastoon. WWW.NUCLEARBLAST.DE @NUCLEARBLASTRECORDS ARVIOT. Veteraanikin pystyy ihmeisiin, kun taito on tallella ja palaset paikoillaan. The Shadow Self ei räjäytä pankkia, mutta sitä on älyttömän mukava kuunnella. Tämä kertoo paitsi black metalin ajattomuudesta myös siitä, että musiikkityylin parissa on mahdollista luoda onnistunutta materiaalia jo lukemattomia kertoja kierrätetyistä ideoista. Tämänkaltaista laadukasta alakulttuurimusiikkia ei ole koskaan liikaa. Natt av tusen dödsfall ei anna mitään uutta, mutta entä sitten. Yhtye on elänyt männä vuosikymmeninä käytännössä kahden ensimmäisen levynsä Skid Row’n (1989) ja Slave to the Grindin (1991) hiteistä, vaikka tekihän se muutaman kohtalaisen pitkäsoiton vielä Sebastian Bachia seuranneen Johnny Solingerin kanssa. Vuonna 2011 perustettu yhtye saa kolmannella levyllään edustamansa genren palikat kohtalaisen hyvään järjestykseen. V-Khaoz todellakin tietää mitä tekee. Entisen H.E.A.T.-keulan Grönwallinkin Skid Row esitteli nostalgiarundin voimin, mutta pätevänä ja kokeneena laulajana ruotsalainen on elementissään myös uutuuslevyn kymmenellä raidalla. Laulaja Ville Grayn tulkinta on hyvällä tavalla huojuvaa ja raa’an vereslihaista, ja niin on myös bändin soitanta. Kyseinen konsepti sopii tämänkaltaiseen musiikkiin tietysti hyvin. Sorgetidin musiikillisina verrokkeina toimivat muinaiset Arckanum, Ishtar, Marduk, Setherial, Sorhin ja mitä-näitä-nyt-olikaan. Priimavuosien Skid Row -hitteihin The Gang’s All Here ei toki yllä, mutta tykimmin räimivät nimibiisi, Hell or High Water ja Timebomb sekä loppupuolen pohdiskelevampi October’s Song luovat kokonaisuudesta ilahduttavan vahvan. Tunne ja visio johdattavat usein arvaamattoman pitkälle. Jaakko Silvast SORGETID Natt av tusen dödsfall WEREWOLF Druadan Forestista ja Vargravista tuttu black metal -nostalgikko V-Khaoz ei päästä myöskään uudella Sorgetid-projektilla irti menneestä. Vaikka Natt av tusen dödsfall tuntuu olevan kaihoisa katsaus menneeseen, se on tässä ajassa täysin relevantti levy. Albumissa on parasta paitsi ryhmän uuden jäsenen tuoma nuori energia myös yhtyeen raskas ja likainen tavaramerkkisoundi. Vaikka The Flatfield kumartaa vahvasti 1980-luvulle, se ei kuulostaa väsyneeltä retrolämmittelyltä, vaan pikemminkin ajattomalta ja energiseltä rockyhtyeeltä. Tarjolla on siis kylmiä ja pimeitä metsiä, kelmeää kuunvaloa, kuolemaa ja ennen kaikkea mallikkaasti toteutettua black metalia. Miekkoset eivät ole mitään märkäT O U R E D I T I O N 2CD DIGIPAK PLUS BLU RAY “VIRTUAL LIVE SHOW FROM THE ISLANDERS ARMS 2021“ IN STORES 18.11. Jungilaisesti nimetty The Shadow Self pureutuu alitajunnan ja tiedostamattoman mielen teemoihin. liskuussa laulaja Erik Grönwallin aikaan, ja samalla julkistettiin tieto yhtyeen ensimmäisestä uudesta levystä kuuteentoista vuoteen. Mikko Malm DEPTHS ABOVE Ex Nihilo AVANTGARDE Tšekkiläinen Depths Above on neljän erilaisen musiikillisen ja kulttuurillisen taustan omaavan henkilön mystinen black metal -projekti. Joskus näin puhdasveriselle nostalgialle on perusteltu aikansa ja paikkansa. Tällä kertaa miehen näpeistä irtoaa autenttisen kuuloista mustaa metallia 1990-lukulaisessa ruotsalaisessa hengessä
Koskinen ARVIOT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 68. Piti tätä sitten crustina, hardcorena tai punkkina, ote on just eikä melkein. Nice Guy, Under My Wheels ja School’s Out sekä encorena kuultava Elected, jota ei ollut suunniteltu soitettavan. Defy Extinction on todella tiukka ja mukaansatempaava pläjäys iskevää crossover-mättöä. Niko Ikonen ALICE COOPER Live from the Astroturf EAR Dallasilaisen Alice Cooper -fanin Chris Pennin märkä päiväuni toteutui lokakuussa 2015, kun hänen omistamansa Good Records -kaupan pienelle esiintymislavalle nousi neljä alkuperäisen Alice Cooper Bandin jäsentä, myös itse maestro. Levyn konseptina toimii eksistentialistinen pohdinta dualistisesta luomisesta ja tuhoamisesta, joka kyseenalaistaa koko olemassaolomme. Depths Aboven debyyttilevy on raikas tuulahdus uutta ja vanhaa, ja toivottavasti se saa pikaista jatkoa. Pätkä ei ole pitkä, mutta se on antoisa ja tunnelmaltaan kotoisan lämmin. Bändin takaa löytyy Arktau Eosista ja Dolorianista tuttu Antti Haapapuro, joten on selvää, että tämäkään albumi ei päästä kuulijaa helpolla. Raakaa örinää ja rääkynää tukee ajoittain majesteettinen puhdas laulu. Hieno ja häiritsevällä tavalla synkkä teos, joka ansaitsisi laajemman huomion. Bändi tahkoaa reiluun puoleen tuntiin 17 raitaa, joten kuuntelu ei käy tylsäksi. Bändin soundissa on kuultavissa doomimpaa kamaa ja deathiä, jopa sludgea ja post-metalia. Filosofisempi lähestyminen taiteeseen toimii, sillä puolituntinen levy vierähtää ohi kuin sula laava helvetissä. Defy Exctinction RELAPSE Iloitsen syvästi, että vuosituhannen taitteessa operoinut ja pari levyä julkaissut philadelphialaisryhmä R.A.M.B.O. Kimmo K. Jaakko Silvast UNFYROS Alpha Hunt AURAL HYPNOX Esoteerista ja erikoista musiikkia julkaissut oululaislafka Aural Hypnox lyö tällä kertaa pihalle doomahtavaa black metalia esittävän Unfyrosin esikoislevyn. Musiikin pääasiallinen sävy saattaa R.A.M.B.O. En nimittäin ollut tutustunut bändiin aiemmin ja missaaminen olisi ollut äärimmäinen sääli. Kättä nyrkkiin ja huutamaan ”outlive the bastards!”. Biiseissä on esimerkillisesti vaihtelua niin tempon, tunnelmien kuin dynamiikankin suhteen, ja paketti pysyy kasassa täydellisesti. Menossa on asennetta, ja selkeän metallinen soundi jyrää sanoman erinomaisen komeasti tajuntaan. Keikan ääniraita on miksattu sen verran hyvin, että se korreloi hiukan huonosti rosoisemman kuvausjäljen kanssa, mutta cd-versiossahan tämä ei toki haittaa. Paikoitellen jopa toivoo, että biisejä olisi lavennettu pidemmiksi, mutta sopivan nälän jättäminen on loistava tapa pakottaa uudelle kuuntelukierrokselle. palasi. Unfyrosin verkkainen meno sekoittaa murskaavaa painostavuutta ja pohdiskelevaa mystiikkaa oivasti. Melodinen musiikki polveilee aggressiivisten blastien ja tunnelmallisempien suvantojen kautta kevyesti avantgardistisiin ja raskaasti helvetillisiin maisemiin. Mullikuoroja, d-beatiä, rymyriffejä ja rähinällä syljettyjä iskulauseita ei voi olla rakastamatta. Bändin jäsenet ovat kertoneet säveltäneensä levyn, joka syleilee tyhjyydestä luotua, ja onnistuneet siinä erinomaisesti. Live from the Astroturf sisältää dokumentaarisen keikkatallenteen, jossa kahdeksan kappaleen mittaisen setin antia ryyditetään tekijäja artististihaastatteluilla. Itse keikan intensiteetti on vahva ja meno läpeensä aitoa. Biisien mukaansatempaavuus on ässätasoa, ja oikeamielinen anarkostraight edge -julistus saa taakseen ansaitsemansa voiman. korvia, vaan vaikuttaneet aiemmin bändeissä kuten Bhagavat, Desert Witch ja Inferno. Monen onnistumisen ja yhteensattuman kautta toteutunut ilta oli paikalla olleille varmasti ikimuistoinen, ja onneksi keikka saatiin myös taltioitua. Vanhoilta mestareilta, lisättynä kitaristi Ryan Roxiella, irtoavat edelleen liukkaasti anthemit kuten I’m Eigteen, No More Mr
Hyvä näinkin, eikä tästä nyt varsinaisesti mitään urputettavaa löydä. Joni Juutilainen KAMRA Cerebral Alchemy AVANTGARDE Slovenialainen Kamra on veikeä uusi tuttavuus. Myös Omens on suurelta osin maittavan raskasta, voimakasta ja kantaa ottavaa painamista. Levyn miksaus on erittäin onnistunut. Orkestraalisista äänimaisemista, eteerisestä popista ja etnisestä darkwavestä koostuva albumi kuulostaa siltä kuin Hans Zimmer, Dead Can Dance ja Kate Bush olisi isketty samaan soppaan. Vertaukset kaiketi edesmenneeseen Dolorianiin eivät ole kaukaa haettuja, ja musiikista löytyy paljon myös Triptykonia. Porukka hoitaa tonttinsa ammattimaisesti, eikä soitossa ole mitään vikaa. Yhtyeen kappaleet eivät ole koskaan poikenneet valtavasti toisistaan. Bändi sekoittaa eeppiseen ja paikoin kaoottiseen black metal -musiikkiinsa vanhan koulun death metal -tylytystä, doomahtavampaa rankaisua sekä kokeellisempia ja teatraalisempia elementtejä, jotka tuovat mieleen maanmiehensä, legendaarisen Devil Dollin. Joni Juutilainen CÉCILE DELPOÏO Tuolla OMAKUSTANNE Ranskalainen Cécile Delpoïo luo debyyttilevyllään kuulijan eteen fantastisen värikylläisen näkymän. Musiikissa on paljon vanhan koulun black metalista tuttuja piirteitä, mutta lähestymistapa on kiinnostavalla tavalla ”freesi” ja jopa omintakeinen, mikä ei ole todellakaan itsestäänselvyys. Kiittää voi myös hyvällä maulla tehdyistä orkestraatioista. Mieleenpainuvaa kamaa hieman vaativammille kuuntelijoille. Omaehtoisen raskaasti vyöryttävää groove metalia vuodesta 1999 runnonut bändi on pysynyt uskollisena asialleen ja inspiroinut samalla koko modernia metalliskeneä. Pikemminkin ilmaisun teho on perustunut pieniin nyansseihin kiukkuisesti pusertavan aggressiivisuuden sisällä. ovat pestanneet debyyttilevylleen kolme uutta jäsentä, ja muuta tyypeistä ei sitten tiedetäkään. Vaikka plussalle jäävää levyä heikentää jokunen tasapaksumpi veto, bändi on yhä kovassa tikissä ja ajankohtainen. Viheliäisimmin tarraavaa groovea ja ässäriffittelyä on niin ikään pudonnut jonkin verran pois. Lamb of Godin pari vuotta sitten julkaistu nimikkopitkäsoitto kiilasi vahvalla dynamiikallaan kutakuinkin yhtyeen kärkilevyksi. Keskivertoa parempi debyyttilevy. Täytyy myöntää, että Wahntraum hoitaa hommansa tällä saralla hyvin. Aivan mahtavaa! Bändin kaksi perustajaa M.D. Meininkiä vertaa väkisinkin Harakiri for the Sky’hin, joka tuntuu toteuttavan musiikkiaan hieman maltillisemmin vedoin. Kargin musiikin merkittävin piirre on sen dramaattisuus. Niistä vastaa Olivier Reucher, jonka kanssa Delpoïo musisoi Remember the Light -nimisessä yhtyeessä. Vaikka kappaleita on mukana vain kuusi, musiikissa on mukavasti vaihtelua ja enimpiä rönsyjä olisi voinut kieltämättä karsia poiskin. Uutuudella esimerkkejä rikkailla sävyillä rullaavista ralleista tarjoavat ainakin Ditch ja nimikkobiisi. Tuolla on teemalevy, joka sijoittuu samannimiseen fantasiamaailmaan ja kertoo Aodrëna-nimisen tytön seikkailuista ja hänen yrityksestään löytää todellinen onni. Yhtyeen yhdeksäs levy on taattu kattaus kaikkia bändin tunnuspiirteitä. Välillä käydään sinfonisen hevirockin puolella, mutta vain hyvin vaivihkaa. Dynamiikka ei ole kuitenkaan tällä kertaa yhtä lailla läsnä. Tuolla on kauniisti muotoiltu ja hiottu albumikokonaisuus, jonka äärelle on helppo hakeutua, mutta joka tarjoaa myös syvyyttä ja maukkaita yksityiskohtia. Eetu Järvisalo KARG Resignation AOP Jonkinlaista menestystä saavuttaneen Harakiri for the Sky -yhtyeen solistin Michael Wahntraumin pääasiallinen taidonnäyte Karg on julkaissut jo seitsemän post-blackiin viittavaa albumia. Karg on yhä vastaus niille, jotka etsivät mustalta metallilta moderneja sävyjä, ajan hermolla olevaa tuotantoa ja tietynlaista salonkikelpoisuutta. Mikko Malm LAMB OF GOD Omens NUCLEAR BLAST Virginian Richmondista kovalla työllä metallimusiikin jättiläiseksi kasvanut Lamb of God on lajinsa kestävyysottelija. Tunnemyrskyt vaikuttavat jopa liioitellun suurilta, ja Wahntraumin hardcore-tyylinen huutolaulu tekee selväksi, että musiikkia on tehty tosissaan. Livenä se ottaa varmasti edelleen luulot pois. Resignationilla esiintyy useita vierailijoita, mutta se ei vaikuta musiikin peruspohjaan mitenkään. ja N.K. Levyä olisi voinut ehkä tiivistää hieman, tiputtaa biisin, ehkä kaksi, jotta se olisi tehokkaampi ja hypnoottisempi kokonaisuus. Saumoja nimittäin on. Pääosin albumi sisältää unenomaista ja viipyilevän hypnoottista tulkintaa. Levyn laulut ovat hurjaa tavaraa: löytyy rääkynää, örinää, korinaa, puhdasta laulua ja ties mitä ulinaa ja sössötystä. Tämä on nimenomaan sitä paljon puhuttua korvakarkkia. Cerebral Alchemy on sopivasti mielenvikainen ja hyvin, hyvin pimeä debyyttilevy, joka herättää sopivan nälän tulevaa ajatellen. Unfyrosin esiintulo on todella kova ja lupauksia herättävä. Äänikuva on kirkas, erotteleva ja ennen kaikkea dynaaminen. Alpha Huntin äänimaailma on musiikkityylille loistava. Niko Ikonen SCARLET Circle of Bones INVERSE Suonenjoen grunge-viisikko on perustettu jo viime vuosituhannen puolella, mutta vasta uudella kierroksella päästään debyyttilevyn ARVIOT 69. Linja on sama myös uusimmallaan, joka vuodattaa sydänverta tutunkuuloisissa merkeissä. Mahtaakohan kiekosta olla tulevaksi kulttiklassikoksi asti. Olisiko se sitten vaikuttanut lopputulokseen positiivisesti, vaikea sanoa. olla jumittava, mutta se on myös jatkuvassa liikkeessä ja siinä tapahtuu tarpeeksi. Erityisesti jämäkkä ja kuulas bassosoundi on suorastaan tuhoisa
Erityisesti viiden vuoden takainen Saatanalle oli kova näyttö, jota Luciferille seuraa ansiokkaasti. Myös Azazelille kappaleita rustaava Mavrofos on genressään kovan luokan biisinikkari, jonka sävellykset naittavat entistä paremmin melankoliaa ja raakuutta. Ja kun tuotantokin on ankean tunkkaista kotidemotasoa, ei voida puhua suuresta kuunteluelämyksestä. Rujon aggressiivisuuden ja aistikkaan kepeyden välillä vaihteleva ilmaisu liikkuu post-metalin, metalcoren ja muiden modernien tyylilajien urilla. Ja kun sanoituksetkin kertaavat wikipediamaisesti elokuvan tapahtumia, epätoivon hetket alkavat olla käsillä. Käytännössä kaikki miehen tekemiset ovat kuitenkin enemmän tai vähemmän hänen sooloprojektejaan. Neoklassiseen tilutteluun erikoistunut Knabb on julkaissut myös kahdeksan soololevyä sekä viisi albumia black metal -projekti Waxenin nimissä. Kimmo K. Aeons of Sorrow iskee samaan saumaan noin 25 vuoden takaisen skandinaavisen black metalin kanssa. Yhtyeen toinen albumi niputtaa yhteen bändin kolme kuluvana vuonna julkaisemaa ep:tä. Napakasti ja hyvällä tatsilla toteutettu levy kuulostaa rehelliseltä ja aidolta. Mikä hienointa, sen melodioissa on monelle kotimaiselle alan bändille tuttua tarttuvuutta, vaikka iskevyys ei ole aivan edeltäjänsä tasolla. Bad Sign, Running in the Night, Hold Your Ground ja sitä rataa – Blakk Leddin lyriikan taso on valitettavasti kauttaaltaan yhtä kekseliästä kuin yhtyeen nimikin. Eihän siitä mitään, hevin soittaminen on mukava harrastus, mutta en nyt aivan kykene ymmärtämään, kenen etuja näin päivänselvän harrasteyhtyeen albumin julkaiseminen palvelee. Luciferille onkin Rienauksen levyistä paitsi raakasoundisin myös ammattimaisin ja omassa pienessä maailmassaan vaihtelevin. Scarlet tuuttaa paikoitellen aika raskaasti, mutta myös kevyempi ja akkaripainotteisempi ilmaisu tuntuu luontevalta. Kokonaisuus etenee mutkattomasti ja viihdyttää. Ja aivan mallikkaasti päästäänkin: Astialla analogisesti toteutettu kiekko kuulostaa etenkin vinyyliltä luonnollisen murealta ja täyteläisen jämäkältä. En tiedä yhtäkään hyvää syytä, miksi palaisin tämän levyn äärelle. Richad Donnerin ohjaamasta Ennustus-elokuvasta (Omen, 1976) inspiraationsa saanut levy ei ole todellisuudessa kovin inspiroitunut. Mikko Malm YMIR Aeons of Sorrow WEREWOLF Kotimaisen black metalin kermasta vaahdotettu Ymir esittää toisella kokopitkällään black metalia samaan malliin kuin kahden vuoden takaisella nimikkodebyytillään. Erityisesti korvaa miellyttää Timo Schwämmleininin karun ja puhtaan ääripään välillä sulavasti vaihteleva ääni. Albumi ei sisällä mitään uutta, ja kaiken homeisenkin bändi tekee liian tutulla tavalla – tämä on isiheviä, jonka tuoreimmat vaikutteet löytyvät vuoden 1997 Hammerfalldebyytin seutuvilta. Humisevat koskettimet ja kirskuvat kitarat vievät suoraan mainitulle aikakaudelle, ja vastaavien melodisten mutta samalla aggressiivisten nimien listaaminen muodostuisi raskaaksi tehtäväksi. Joni Juutilainen OCEANS Hell Is Where the Heart Is NUCLEAR BLAST Saksa–Itävalta-yhteistyöllä toimiva Oceans pomppasi toissavuotisella debyytillään kerralla pinnalle maineikkaan Nuclear Blast -lafkan siivittämänä. Rienauksen musta metalli on perusasioista rakennettua. Yhtyeen kuudes levy Omen sisältää tummanpuhuvaa ja karskia vanhan liiton heavy metalia, jonka kuuntelusta on vaikea saada mitään irti. Vuonna 1998 syntynyt Ymir on selkeästi aikansa lapsi, joka tekee pyyteettömästi sen, minkä parhaiten osaa. Lienee enää yhtyeestä itsestään kiinni, tuleeARVIOT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 70. Vastahan tässä on virittäydytty. Nämä saattavat kuulostaa kirosanoilta black metalista puhuttaessa, mutta totuus on, että Ymir on puhdasverinen nostalgiatrippi. Ilmeisesti hänen musiikilleen on kuitenkin olemassa jonkinlaista kysyntää, koska homma vain jatkuu ja jatkuu. Koskinen ONWARD Of Epoch and Inferno MORIBUND Jenkkikitaristi Toby Knabbin johtama Onward teki vuosituhannen alussa Century Medialle pari ok-tasoista melodista metallikiekkoa. Tosin niitä voisi olla vieläkin enemmän. Rienaus tekee jälleen kaiken hyvin ja omaan tyyliinsä. Siellä täällä kuuluu ihmismäistä epätäydellisyyttä, mikä kuuluu asiaan. Luvassa on siis kylmää ja kaihoisaa meininkiä tutulla suomalaissoundisella painotuksella. Mape Ollila RIENAUS Luciferille KVLT Hyvää jälkeä aiemmilla levyillään raapinut Rienaus on pysynyt yhtenä suomalaisen black metalin ”salaisuuksista”, vaikka suurempaankin tunnettuuteen olisi aihetta. Laulut sujuvat hyvin, mutta miehelle sävelletyt kappaleet eivät ole kovin kummoista laatua. Dynamiikkaa riittää ja kokonaisuus on oikein mallikas, joskaan selkeää johtotähteä asiallisesta mutta hiukan hajanaisesta biisikatraasta ei oikein löydy. Onward ei ole tässä suhteessa poikkeus. Albumin eri osat linkittyvät teemallisesti toisiinsa, mitä voi pitää jo itsessään onnistuneena suorituksena, mutta sävellyksistä löytyy myös koukkuja. Heavy Metal Fans on sorttiaseman kamaa. Soitannollisesti ja tuotannollisesti falkenbergiläisten albumi on mallia perusjykevä, ja tyyliltään se sijoittuu jonnekin aavistuksen flegmaattisen Judas Priestin ja Acceptin ylijäämäbiisien välimaastoon. Nunziatin ja Stefano Nuccetellin muodostama Malamorte ei ole tässä suhteessa poikkeus. Timantin rakentamiseksi on kyllä aineksia, mutta ne tulisi viedä siivilän läpi vielä kerran, tai useamminkin. Tästä huolimatta kappaleet jäävät siellä täällä hieman puolinaisiksi ja tyypillisiksi. Mikko Malm BLAKK LEDD Heavy Metal Fans MELODIC PASSION Pitkät urat tuntemattomiksi jääneissä pikkubändeissä nysvänneiden ruotsalaisten Blakk Ledd julkaisee esikoisalbumillaan aika uuvuttavan jonon luiskaotsaisia, rasittavan hölmöjä heavy metal -kliseitä. Lord Vampyr on tehnyt levyjä pian 30 vuotta vailla mitään merkkiä kehityksestä tai kypsymisestä. Siinä missä Ennustus-franchise, myös Malamorten albumi lähtee pian jyrkkään alaluisuun, josta se ei enää nouse. Eetu Järvisalo MALAMORTE Omen MORIBUND Lord Vampyr alias Alessandro Nunziati tunnetaan goottimetalliyhtye Theater des Vampiresin perustajajäsenenä ja taiteilijanimeään kantavan sooloprojektin vetäjänä. Suomalaisittain pistettynä: ei ollenkaan paskempi. Ysäriesikuvien apinointia ei pahemmin kuule, vaikka totta kai klassikot ovat tasolla tai toisella läsnä. Laulullisesti levy on korkeintaan luokkaa keskiverto miinus. Knapp osoittaa olevansa yhä kitaristina melkoinen taituri, mutta hänen sävellyksensä eivät innosta. Of Epoch and Inferno on Onwardin ensimmäinen levy kahdeksaan vuoteen ja ensimmäinen uuden laulajan Robert van Warin kanssa. Ymirin musiikki on varman päälle vedettyä peruskamaa.Yllätyksiä ei ole luvassa, mutta ei toisaalta tyhjänpäiväisiäkään hetkiä. Myös se yleisin suomigrungeilijoiden ongelma on hoidossa: laulupuoli toimii lausumista myöten mainiosti, eikä edes muutama vähän hankalasti venytelty melodiakulku pahemmin ahdista. Aeons of Sorrow on mukiinmenevä albumi, mutta homma kaipaisi jonkinlaista kitkaa toimiakseen ihan tosissaan. Vasta viisivuotias bändi pusertaa itsestään tehoja hyvin sekä kiukkuisesti vyöryttäessään että hivelevästi tunnelmoidessaan. Muoto on kunnossa, ja biisimateriaaliakin voi luonnehtia vähintäänkin päteväksi. Raakaa ja korutonta, mutta kaiken kaikkiaan hyvin sävellettyä ja toteutettua. Nämäkin julkaisuresurssit olisi voitu sijoittaa jonkun nuoremman, nälkäisemmän ja, mikä oleellisinta, vakavissaan eteenpäin pyrkivän yhtyeen urapolun kehittämiseen. Väsynyttä, niin kovin väsynyttä. Mies on myös ollut pitkään synonyymi liukuhahnalta tuotetulle käppätavaralle. pariin
Vaan ei huolta. Asioidessa on hyvä ilmoittaa tilaajanumero. Asennetta ja omistautuneisuutta löytyy, mutta valitettavasti muotokieli tuntuu olevan kunnon biisejä tärkeämpää. Osoitteenmuutos: Ilmoita uusi osoitteesi riittävän ajoissa tilaajapalveluumme sähköpostitse, kirjeitse, soittamalla tai osoitteessa www.inferno.fi. Ortodoksisen blackin kovin buumikin on jo ohi ja Lucifericon missasi sen lahjakkaasti. Mätke on yhä melkoisen villiä, mutta ei enää niin raivoisaa ja kesyttämätöntä kuin aikaisemmin. Joni Juutilainen LUCIFERICON The Warlock of Da’ath INVICTUS Vuonna 2009 perustettu alankomaalaisbändi Lucifericon taiteilee okkultistisen death metalin syvissä syövereissä. Ja jos oikein pirullisesti ajattelee, mainittujen asioiden nostalgisointi on tällä hetkellä jopa trendikästä. Mape Ollila. 03 4246 5302 (avoinna ma-pe 9-16) tilaajapalvelu@popmedia.fi Tilaushinnat • 12 kk kestotilaus 104,70 euroa • 12 kk määräaikaistilaus 119,90 euroa • Ulkomaisiin tilauksiin lisätään postimaksulisä • Hinnat sisältävät ALV % • Huom! Paperilaskulisä 2,90 euroa ko askel isompien sarjaan otettua vai jääkö nelikko ikuisesti underground-piirien ”vangiksi”. Bändin soittotaidot ovat kunnossa ja tuotantokin on siedettävä, mutta se tärkein puuttuu: levyllä ei ole ensimmäistäkään tunnistettavaa tai mieleenpainuvaa kappaletta. Albumi ei pääse lähellekään esikuviensa tunnelmia, joten oli ehkä huono veto tiputtaa kuolometallisempi ilmaisu pois. Kustantaja Pop Media Oy, Fredrikinkatu 42, 00100 Helsinki Tilaajapalvelu puh. Riffimaailma runnoo väliin vastustamattomasti ja moshpartit nappavat mukaansa, mutta jotain matkasta tuntuu jääneen. Eniten Metal Dreamin biisejä leimaa kuitenkin tunne, että bändi soittaa koko ajan taitojensa ylärajoilla. Ortodoksinen black metal onkin ilmeisesti ollut kakkoslevyn suurin vaikuttaja. Soundimaailma kolisee ja paukkuu katu-uskottavasti, kuten räkäisessä rässissä pitääkin, joskin hieman tuhdimpi alapää olisi ollut mieleeni enemmän. Muutama riffi ja tuplakitaraliidi tarraa korvaan, mutta enimmäkseen siksi, että ne kuulostaisivat olevan isommilta bändeiltä lainassa. Edeltävällä Grave Dangerillä vedettiin kohkaus ja raivo aika lailla tappiin, joten ehkä vähän eri suuntaan lähteminen olikin fiksu veto. Levy on edeltäjäänsä muutamaa astetta tummempi, mutta samalla siitä tuntuu puuttuvan kaikki omaleimaisuus. Vaikea sanoa, onko kyseessä enemmän mystinen kolmannen levyn vaikeus vai arvostelijan kykenemättömyys saada kiinni uusista tuulista. Huojuvan soiton, tragikoomisten mullikuorojen ja Steve Di Leon vähän sinnepäin laulamisen vuoksi Witchunterin pikahevissä on kyllä vaarantuntua, mutta Metal Dream ei saa ainakaan tämän kuulijan Converseja vinoon. Kun kiekko on pyöräytetty, sen 39 minuuttista ei jää muistikuvia. Irtisanominen voi tapahtua sähköpostitse, kirjeitse tai soittamalla tilaajapalveluumme. Kun homma menee hiukan vireiltään tai muuten vain vihkoon, pienet kauneusvirheet kuten huolimattomuus pistetään orgaanisuuden piikkiin ja jätetään sikseen. Italialaisten energisessä kaahauksessa manifestoituu niittejä, varsilenkkareita, farkkuliivejä, kettinkiä ja sen sellaisia asioita. Vaikka yhtye määrittelee musiikkinsa death metaliksi, siitä voi kuulla muun muassa Watainille ominaista ruotsalaistyylistä riffittelyä. Teemu Vähäkangas WITCHUNTER Metal Dream DYING VICTIMS Vuonna 2007 perustettu Witchunter soittaa regressiivistä heviä, jossa kuuluu ajoittaisia kaikuja 1970-luvun Black Sabbathin riffeistä ja brittihevin NWOBHMaallosta, mutta vielä sitäkin enemmän vaikutteita vuosien 1982–87 eurooppalaisesta speed metal -koheltamisesta. Niko Ikonen FORESEEN Untamed Force QUALITY CONTROL HQ Pääkaupunkiseudun crossover-ihme Foreseen muuttaa kolmannella kokopitkällään vähän suuntaansa. Tilaa Inferno! Mene osoitteeseen www.popmedia.fi/tilaa-inferno Kestotilaus on tilaustapa, joka on määräaikaistilausta edullisempi. Kestotilaus jatkuu ilman uudistamista, mikäli sitä ei irtisanota mieluiten kuukautta ennen tilausjakson päättymistä. Aivan uskomattoman tylsää paahtoa. Kun kaahausvaihde polkaistaan päälle, kuten vaikkapa Oppression Fetishissä tai Serve Your Purposessa, niin johan lähtee. Tutut elementit, kuten kaiut Cro-Magsista tai vanhasta Dark Angelistä, ovat läsnä, mutta uusina piirteinä kuulen lisääntynyttä melodisuutta ja jonkinlaista kaihoa vanhakantaista heavyä ja speed metalia kohtaan. Järkevimmillään Witchunter onkin hitaammissa biiseissään. The Warlock of Da’ath on erittäin tasapaksua ja sielutonta puurtamista
Salaisuus alkaa kuitenkin paljastua heti kättelyssä, sillä jo avaus, minarin tunnelmaltaan väkevin biisi The Colour Empty paljastaa bändin laulajattaren, sen verran yksilöllinen ääni The Devil’s Bloodista tutulla Farida Lemouchilla on. Yhtäläisyyksiä occult rock -trendin pitkälti käynnistäneeseen bändiin löytyy musiikistakin, sillä myös Gottin kappaleet ovat menneestä ajasta kumpuavaa tummasävytteistä heavy rockia. Tälle tavaralle on faninsa, mutta en ole yksi heistä. Vierailijoista löytyvät esimerkiksi Triviumin Matt Heafy ja Abortedin Sven. Ep:n pisin ja monipuolisin kappale Liberation on tavaraa, jota soisi kuulevan enemmänkin. Mega (ECHO) Witnesses BLACK LION Italialainen (Echo) kulkee goottihenkisellä doom/death metalillaan samoissa jalanjäljissä kuin maanmiehensä Novembre sekä Katatonia ja Swallow the Sun. Taliban Murdabad on yhtä iskevä ja raju kertsihokema kuin ”kytät on natsisikoja” oli aikoinaan. Joni Juutilainen HALF VISIBLE PRESENCE Three-Faced Scapular of Death NUCLEAR WINTER / DUPLICATE Pieniin julkaisuihin päin olleen Half Visible Presencen esikois-ep on päätynyt parisen vuotta ilmestymisensä jälkeen vinyylille. Fortið on ilahduttavasti elämänsä kunnossa. Ajoittain se kuulostaa kevytversiolta Slipknotista, toisinaan Gott. Vaikka teksteistä ei ymmärrä mitään, umpipoliittinen sanoma on helposti aistittavissa. Mega HEADSHOT Eyes of the Guardians MDD Vuodesta 1993 vaihtelevalla aktiivisuudella toiminut Headshot veivaa jämäkkää, melodisuuteen taipuvaista jäärä-thrashiä. Kokonaisuutena yhtyeen toinen albumi uhkaa kuitenkin jäädä hissimusiikkiosastolle. Kuvioissa ei ole koukkua eikä tunnelmaa. Riffittely sujuu mallikkaasti, ja kitaristiosaston työnjälki sooloineen on välistä jopa eeppistä. Emobändin maagiselle tasolle ei ylletä, mutta aivan kuten niin ikään TDB-kytkyisen Doolin tapauksessa, jotain suurempaa voi olla tulossa. Erityisesti sovituksia on mietitty tuottaja Hiili Hiilesmaan kanssa tarkasti. Kiva. Aggressiivisuus on tyhjyyttään kolisevaa uhoa. Levyllä on hetkensä, mutta tässä sarjassa kannattaa hakeutua kovempien teosten äärelle. Jäin kaipaamaan vähän irtonaisempaa ja innokkaampaa otetta. Tami Hintikka GOTT To Hell to Zion OMAKUSTANNE Lähes olemattomasta nettipresenssistä voi päätellä, että Gott haluaa verhoutua mystiikkaan. Mikko Malm INGESTED Ashes Lie Still METAL BLADE Jäntevää ja millintarkasti paalutettua modernia death metalia. Jos keskinkertainen nykykuolo kiinnostaa, siitä vaan, mutta kymmenen biisiä tätä osastoa on kyllä väkevä kokemus. Yhdentoista kappaleen mitalle mahtuu monenlaista, myös raskaampaa poljentoa. Kyllä tämän tahtiin kelpaa itkeskellä. Kitarasahaukseltaan ja laulutavaltaan materiaali pohjautuu mustempaan metalliin, mutta verkkaiset tempot ja tyylillä kokonaisuuteen ujutetut tunnelmointielementit tekevät siitä black–doom-hybridiä. Yhtyeen neljäs studioalbumi tasapainottelee äärimetallisen ja tunnelmallisemman ilmaisun välillä kohtuullisen taitavasti. Sinänsä pätevästi toimitettua brutalointia, mutta ei sielua tai vaarantuntua. NAPAKAT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 72. Meno on lähes crustimaisen räväkkää, joskaan ei aivan yhtä räävitöntä. Jaakko Silvast FIVE FINGER DEATH PUNCH Afterlife BETTER NOISE Five Finger Death Punch soittaa suosittua keskitien metallimusiikkia. Yhtymäkohtia edellä mainittuihin on, mutta nyt ollaan enemmän Runemagickin kaltaisten murskaajien suuntaan kallellaan. Albumin välitön ja selkein hitti on Inside Out, jossa on prikulleen ne elementit, jotka voisivat viedä bändin radiokanavien tehosoittolistoille. FORTIÐ Dómur um dauðan hvern PROPHECY Islantilaisen äärimetallin pioneereihin laskettava Einar Thorberg Guðmundsson on tehnyt musiikkia jo yli 25 vuotta, mutta viime vuosina miehen tekemiset ovat jääneet varsin olemattomiksi ja ennen kaikkea keskinkertaisiksi. Nyt levy tuntuu jäävän polkemaan paikoilleen ja kuuntelukokemus kääntyy hiljalleen tylsänpuoleiseksi. Orkesteri räimii menemään kuusi biisiä kahdeksaan minuuttiin. Yhtyeen maja on Saksassa, mutta kolme sen neljästä jäsenestä vaikuttaa ympäri maailmaa ja kolme eri laulukieltäkin edustaa kaikkea muuta kuin tuttua länsimaista menoa. Hyvistä puolista huolimatta levyn yleinen vire on turhan virkamiesmäinen. Mega EMPIRE DROWNS Nothing UPRISING Tanskalaisviisikon debyyttipitkäsoiton väkivahvaa death doomia markkinoidaan viittauksilla Paradise Lostin ja Anatheman alkupään tuotantoon. Hypnoottinen vyörytys yhdistettynä kauniiseen viululopetukseen on hieno. Tarvittavaa herkkyyttä ja hengittävyyttä ei löydy, vaan nyanssit jäävät voimakkaasti pusketun örinän ja raskaan rumpusoundin alle. Ja kyllä, mukana on tietenkin aimo annos deathcore-menoa. Niska on kovilla, mutta mitään ei jää käteen. Tami Hintikka ZANJEER Parcham Buland Ast SYMPHONY OF DESTRUCTION Hardcore on kansainvälistä musiikkia, mistä esikois-ep:nsä julkaissut Zanjeer käy erinomaiseksi esimerkiksi. Kaksi pitkää biisiä istuvat hyvin yhteen. Herrat ovat Rushinsa kuunnelleet. Levy tarjoaa kuitenkin siinä määrin vaihtelua, että kyllästyminen ei ehdi iskeä. Pakanallista mustaa metallia louhivan Fortiðin uusi ep on kuitenkin kova. Bay Area -soundi on kuultavissa, mutta kyllä tämän tunnistaa heti saksalaisporukaksi. Teemu Vähäkangas CRIMSONIC Heartsbury JVR Kokeneista miehistä koostetun Crimsonicin melodinen areenarock soi useamman koukkukertosäkeen voimin. Biiseissä on hyviä ideoita, ja sovitustyö on monipuolista eikä liian ryppyotsaista. Onkin mielenkiintoista nähdä, voiko yhtyeen vanhakantaista pakana-blackiä viedä tästäkin pidemmälle. Witnesses on kaikin puolin pätevä goottimetallikiekko, vaikka muutama sen esitys hieman kankeammalta tuntuukin. Biisikolmikko on kiehtova, mutta sen taso ei perustele tätä uusiota. No, tietenkin markkinoidaan. Hieman pehmeämpi avaus For kuljettaa kuulijan mukavasti Fimbulvetur-seuraajaan, joka avaa mustat siipensä vanhan Enslavedin malliin. Nothing sisältää hetkittäin maistuvasti riffitettyä ja melankolisesti maalattua kuolotuomiota, mutta yleisilme jää valitettavan apeaksi. Genren tavaramerkkiriffit jauhavat kulmikkaasti ja jämäkästi dempattuina
Osaan kappaleista ei saa oikein mitään kosketusta niiden jäädessä leijumaan jonnekin syvälle tyhjyyksiin. Vaikka treenisdemon musiikki ja soundi ovat raakalaismaisia, raakilemaisiakin, kaikesta kuulee, että jotain suurempaa on tuloillaan. Etenkin Jarkko Toivosen kitaraliideissä voi kuulla jo tässä vaiheessa hienoja kuljetuksia. Jaakko Silvast HOLY HELL Unhallowed Passion BESTIAL BURST Kotimaisen death doom -pioneerin Unholyn esiaste julkaisi kaksi demoa, joista tämä vuoden 1989 nauhoitus on ensimmäinen. Mikko Malm HIBERNUS MORTIS The Monoliths of Cursed Slumber BLOOD HARVEST Nyt ollaan aika brutaaleilla taajuuksilla. Teemu Vähäkangas TALVI Kuurankajo OMAKUSTANNE Pekka Ahon 1990-luvun lopussa käynnistynyt ja yli 20 vuoden jälkeen aktivoitunut Talvi tuo esiin nimensä mukaista kylmänkirpeää ambientia. Afterworld ei ole napakymppi, mutta kuitenkin kelpo genrensä edustaja. Esikuviensa tavoin Blacklist osaa pukea poliittisen kantaaottavuutensa iskevään ja tarttuvaan muotoon. Teemu Vähäkangas KILL RITUAL Kill Star Black Mark Dead Hand Pierced Heart MASSACRE Kalifornialaiskvartetti Kill Ritual on ollut kehissä päälle vuosikymmenen. Uskallan väittää, että ei ole. Kaikki on tehty periaatteessa autenttisesti, mutta kuka tällaista oikeasti kaipaa. Kuurankajon semisti käppäisessä maailmassa soivat yli 30 vuoden takaiset tietokonepelimusiikit ja Mortiisin alkuaikojen tuotannosta muistuttava dungeon synth. Panterakin on varmaan ollut mielessä, joskaan vastaavaan raivokkuuteen ei päästä. Tässä on jotain vanhakantaisen ajatonta, ja parhaimmillaan herrojen debyyttialbumi kulkee jykevästi kuin tavarajuna. Oikeastaan Soturien toinen pitkäsoitto voidaan laskea sävellysten puolesta hyvin liki Metallitotuuden (2005) tasoista genreteosta. Ennakkoluulottomat sovitusratkaisut ja soljuvat sanoitukset antavat kepeästi anteeksi julkaisun mitättömät epäpuhtaudet. Tylsää, niin tylsää musiikkia. Barrel-miehistö taitaa soittohommat, mutta jokin melko kliinisessä kokonaissoundissa pistää vastaan. Joni Juutilainen DUN FIELD THREE We Came from the Ocean Where Everyone Swallows the Words NOISE APPEAL Mikäli niin kutsuttu erikoismeno kiinnostaa, niin tässäpä olisi neljä biisiä sitä itseään. Viimeinen kappale His Royal Fishness edustaa rouhealla jumituksellaan ep:n parhaimmistoa. Ep:n saatekirjeessä yhtye ilmoittaa, ettei ole lähtenyt rajaamaan musiikilleen erityistä genreä, mikä on tietysti sinällään viisasta. Uusi ep lähestyy kyseisen kokopitkän viimeistä kappaletta kuuden erilaisen remiksauksen voimin. Etenkin ep:n päättävässä, liki kymmenminuuttisessa Dying Starissa riittää tutkittavaa eeppisempään menoon mieltyneelle. Orkesterin yhteiskunnallisesti valveutuneessa ja tummasävyisessä rockissa yhdistyvät näppärästi Killing Joke, varhainen Manic Street Preachers ja The Sisters of Mercy. Turkulainen Soturit on tyylilajissa selkeästi parasta, mitä Teräsbetonin jälkeen on tullut. Kyseessä on sähäkkä ja varsin kelpo viritelmä modernia yhdysvaltalaista heavy metalia, jossa tiukka riffittely lyö sujuvasti kättä melodioiden ja tappiinsa kiristetyn soundimaailman kanssa. Talven viisibiisinen on mukava nostalgiatrippi ”vanhojen aikojen ystäville”, mutta samassa genressä on tarjolla niin paljon parempaa, että Ahon matka tyylilajin huipulle on pitkä. Ninth Realmin musiikissa yhdistyvät sangen luontevasti powertripmäinen thrash, crustaavan räkäisellä otteella toteutettu vanhakantainen speed metal ja klassinen heavy. Verrokkibändiksi nousee belgialainen Deus, mutta nyt ollaan kauttaaltaan hämärämmissä tunnelmissa. Itävaltalaistrio työstää rockin alalajien hybridiä, jossa vilisee aineksia niin taiderockista kuin post-punkistakin. Kohkaaminen on hyvässä tasapainossa laahaavamman ilmaisun kanssa. Nyt on sen kuudennen pitkäsoiton aika. Mikko Malm NAPAKAT 73. Jaakko Silvast NINTH REALM A Fate Unbroken MERCENARY PRESS Rehvakkaalla otteella rähjäävä marylandiläisviisikko on oikein mukava uusi tuttavuus. Idea on sekä ajatuksena että toteutuksena hieman outo, sillä Hospice ei ole ulkopuolisen korviin mitenkään poikkeuksellinen biisi. Tami Hintikka BLACKLIST Afterworld PROFOUND LORE Jenkkiläinen post-punk-yhtye Blacklist julkaisi mainion debyyttinsä Midnight of the Centuryn vuonna 2009, minkä jälkeen se vetäytyi määrittelemättömälle tauolle. Jaakko Silvast THROAT The Hospice Remixes KAOS KONTROL Noise rock -yhtye Throat leipoi kasaan yhden viime vuoden parhaista kotimaisista studiolevyistä, Smile Lessin. Enkä kyse on aidon vaarantunteen puutteesta. Muutama kappale imee mukaansa mukavasti, mutta luulisi, että 20 vuoden levytystauon aikana olisi saatu aikaan vähän purevampaakin materiaalia. Joni Juutilainen BARREL Bullet with Your Name OMAKUSTANNE Tamperelaisen Barrelin esikoisjulkaisu jää piippuun, vaikka orastavaa potentiaalia on havaittavissa. Yhtyeen yhdeksäs levy jatkaa samaa popkoukuilla kuorrutettua groove metal -linjaa, jonka teflonpinnoitetusta ilmaisusta ei saa irrotettua mitään relevanttia. Vaan liekö tuo jopa tarkoitus. Aivan suositeltava yhdeksänraitainen Metal Churchin ja Iced Earthin menosta pitäville. Äärimmäinen death metal -möyrintä toimii kuitenkin vain ajoittain. Easy listening -kamaa tämä ei ole. Huojuvan toteutuksen ja suhisevan äänimaiseman ei pidä antaa hämätä: tässä ollaan suomalaisen äärimetallin pioneerihommien äärellä, ja ne hommat hoidetaan hyvin. Nyt bändi on jälleen kehissä, eikä uusi levynsä ole ollenkaan hullumpi. Laulaja-kitaristi Ralf Varelan matala ja raaka ääni sopii alavireiseen ruhjomiseen täydellisesti. Godfleshin Justin Broadrickin, norjalaisen Deathcrushin sekä hieman vähemmän tunnettujen tekijöiden versiot ovat kaikessa konerutinassaan hyviä, mutta onko tällaisella ep:llä oikeasti arvoa ostavalle kuulijakunnalle. Wish-osaston Linkin Parkilta ja silloin tällöin alt-countrya sairastavalta Nickelbackiltä. Unhallowed Passionin uudelleenjulkaisussa on kyse ennen kaikkea alakulttuuriteosta ja kulttiosaston demon saattamisesta laajempaan tietoisuuteen. Kill Ritualista on kehittynyt tiukka soitannollinen yksikkö, eikä Kill Starilla ole varsinaisia sävellyksellisiä suvantokohtia. Kuten aina ennenkin, puhtaat popveisut tarjoavat parasta antia metallin ollessa turvallisen laimeaa. Bändistä tulee mieleen vaihtelevia nimiä Axegrinderista Holy Terroriin ja Metal Churchiin, mutta sen ilmaisu pysyy riittävän omintakeisena. Hibernus Mortisin toinen albumi uppoutuu todella syvälle synkkiin tyhjyydentavoittelun tunnelmiin, ja ääriraskas soundimaailma toimii jopa ahdistavan hyvin. Kuullun perusteella bändin säveltaide on keskitempoista vanhan liiton heavy metalia. Tami Hintikka SOTURIT Myötätuuleen OMAKUSTANNE Suomenkielinen sankarihevi on sen verran haastava taisteluareena, että sen varteenotettavat yrittäjät on voinut laskea vuosien saatossa yhden käden sormin. Arvaamattomat rytmitykset, oudot laulut, äkilliset tyylilajien vaihdokset – näitä ja paljon muuta on Dun Field Three
Vaatimaton idea kasvoi lopulta suunniteltua monipuolisemmaksi projektiksi. – Kyllähän melkein kaikki bändit unelmoi jossain vaiheessa omasta baarista. – Mähän en ole enää vuosiin jaksanut käydä hevibaareissa. Se on osa suomalaista saunakulttuuria ja me ollaan levitetty sitä maailmalle, ja nyt se kaikki yhdistyy tässä baarissa. Eli loputon tupakansavu, mainittu Maiden ihan täysillä ja yllättävän heikkolaatuinen PA, joka ennemminkin sattuu korviin kuin kuulostaa hyvältä, Raatikainen komppaa. – Eiköhän tästä tule paikka, johon Bodom-fanien kannattaa matkustaa vaikka vähän pidemmältäkin. Vuonna 2019 lopettaneesta Children of Bodomista tuttujen Jaska Raatikaisen, Janne Wirmanin ja Henkka Seppälän puolitoista vuosikymmentä muhinut baariunelma on nyt konkretisoitunut ja yhtyeen kotikaupunkiin Espooseen pystytetty Bodom Bar & Sauna avattu. Luulen myös, että vaikkei tietäisi bändistä mitään, mestassa voi viihtyä oikein hyvin. – Metallibaareissa tosiaan toistuvat liiankin paljon ne samat ”pakolliset” asiat, joista kukaan ei tunnu pitävän. – Niiden ohella mukana on paljon bändin soittimia ja rekvisiittaa, joita ei todellakaan laiteta museomaisesti mihinkään samettiköyden taakse, vaan ne ovat ihan siinä käden ulottuvilla kaikkien ihmeteltävissä. MAREK SABOGAL – Ehkä ensimmäinen itselle tärkeä asia oli tuoda mukaan espoolaisia pienpanimoita, joista me kaikki digataan todella paljon. Sekin on asia, johon moni baari tuntuu kapsahtavan. Uskon, että ne merkitsee monille faneille paljon, Wirman hehkuttaa. Lopulta on päädytty tuomaan mukaan myös muita suomalaisia panimoita, Wirman jatkaa. Kolmikko tietää siis täsmälleen, millaisia asioita he haluavat baarissaan toteuttaa. 6. – Sain juuri meiliä Alexin siskolta Annalta, ja pakko sanoa, että tosi huikeita esineitä me saadaan hakea Alexin kotoa sinne näytteille. Ollaan aina fiilistelty tosi monenlaisia paikkoja, Raatikainen jatkaa ja lisää olevansa myös vankka monipuolisen olutkulttuurin kannattaja. – Kun me koko bändin voimin viimeksi haaveiltiin, että oispa oma baari, niin kukaan meistä ei varmasti osannut ajatella, että sinne tulisi myös sauna... PIIRI AKI NUOPPONEN Henkka Seppälä, Jaska Raatikainen ja Janne Wirman. Alexin kitaraa siellä nyt ei ehkä pääse tiluttelemaan, mutta tavarat ovat kuitenkin kaikkien koettavissa. – Tämä sopii kuvioon, sillä aina kun me on kierretty maailmaa, ollaan herätetty illanvietoissa ihmetystä sillä, että jossain vaiheessa iltaa siellä on oltu munasillaan. – Nähtiin Jenkeissä paljon videopelibaareja ja muita hauskojen ideoiden ja baarien yhdistelmiä, jotka saattoi olla tosi siistejä mestoja tai ihan räkälöitä. – Sinne tulee myös meidän keikkojen lavasteita ja niiden osia, joita voi ihan hipelöidä tai vaikka istua niiden päällä. Lähes koko Bodomin aktiiviaika puhuttiin asiasta, mutta aika pitkäänhän tässä kesti, ennen kuin homma nytkähti eteenpäin, Wirman taustoittaa. Puhumattakaan siitä, että saunoja olisi kolme! Wirman tokaisee. BAARIN perustaminen ja todelliset kuningasideat sellaisen suhteen nousevat varmasti esille monen kaveriporukan illanistujaisissa, mutta harvempi pystyy toteuttamaan haaveensa. Tuntuu, että kun menee sellaiseen missä tahansa päin maailmaa, joutuu kuuntelemaan Iron Maidenia aivan liian lujalla koko illan, Wirman nauraa. Ja mitä eivät todellakaan halua. 74. Lisäksi paikalta löytää niin paljon bändin jäämistöä, että kyseessä on eräänlainen Bodom-museo, jossa on reilusti loppuvuodesta 2020 kuolleen Bodom-pomon Alexi Laihon henkeä. – Ollaan koitettu valikoida juomatarjonta siten, että jokaiselle löytyy jotakin, mutta mitään ei olisi sillä tavalla liikaa, että laatu hukkuu määrän sekaan. Riipperi baareilee ja saunoo Kolme edesmenneen Children of Bodomin jäsentä teki bändin vanhasta unelmasta totta ja perusti oman baarin. Baarikokonaisuus on tehty viimeisen päälle Bodom-henkiseksi, Raatikainen kertoo. Haluttiin mukaan myös rekvisiittaa, joka antaa baarille oman identeetin, ja Bodom oli tähän ilmeinen vaihtoehto. Tällaisten asioiden yhdistyttyä hyviin juomavaihtoehtoihin oma juttu alkoi löytyä. Children of Bodom on isosti esillä baarin sisustuksessa. Bodom-aikoina bändi ehti nähdä kaiken maailman kapakat Tokion Hard Rock Cafésta Milwaukeen laitakaupungin räkälään ja Hollywoodin legendaarisesta Rainbow’sta Lontoon The Crobariin
TUSKALIVE, RADIO ROCK & GREY BEARD IN COOPERATION WITH COBRA AGENCY PROUDLY PRESENT FEATURING SPECIAL GUEST SUPPORTED BY TUSKA.FI/TUSKALIVE KAIKKI KEIKAT
TUSKA.FI @TUSKAFESTIVAL AL L RIG HT S RE SE RV ED | KA IKK I OIK EU DE T MU UT OK SII N PID ÄT ETÄ ÄN MORE TO FOLLOW || LISÄÄ OHJELMAA TULOSSA. 209,00€ 209,00€ KOLMEN PÄIVÄN LIPUT alk