Inferno 2/2010 - Lehtiluukku.fi

Haluatko ostaa tämän lehden?

Vaikuttaako lehti kiinnostavalta? Voit lukea koko lehden valitsemalla "Lisää ostoskoriin". Mukavia lukuhetkiä!

Olet esikatselutilassa. Lue koko lehti

TAROT AT THE GATES THROES OF DAWN METSATÖLL ARMORED SAINT H.R. GIGER RASKAAN ROCKIN ERIKOISLEHTI 2/2010 I HINTA 5,90 euroa Burzum Ei rEvanssi, Ei ylösnousEmus
tosuitusk,ut 1pv p + ah , im 5 ul & lipllä): 1p 60elu tiKetti äli jäljepupAvlv , 3pv 115 2.-4.7.2010 KAisAniemi, helsinKi www.tuska-festival.fi Oikeudet muutoksiin pidätetään. Pain TaroT FinnTroll nile swallow The sun overkill cannibal corPse obiTuary bloodbaTh Trigger The bloodshed warMen soTajuMala holy grail ryTMihäiriö TorTure killer barren earTh insoMniuM FM2000 [aMaTory] The arson ProjecT More To coMe Devin TownsenD Ziltoid the omniscient, world exclusive MegaDeTh MasToDon saTyricon TesTaMenT KaMeloT Devin TownsenD ProjecT hyPocrisy. alKaaenMKao.on:. put nA K liput ovelta (mik li 0 3pv 98 e / lam54d. i liPunMyyn1T3
008Sytykkeitä:mm.AIRBOURNE,KOLDRESOKVLT, KINGSOFMODESTY,LEMMY-leffa... 012Axis:Londinium&MurhapapajaMama 014HeavyCookingClub:MORSPRINCIPIUMEST -Mikonjuustotjapippurit 016Tukkahevi-spesiaali,mm. STEELPANTHERjaRECKLESSLOVE 022THROESOFDAWN 026BEYONDTHEDREAM 028ARMOREDSAINT 030METSATÖLL 033ROTTINGCHRIST 036BURZUM 042EXCALION 044TAROTAadolfgonzonaKuopiossa 048PRESSUREPOINT 050FREEDOMCALL 052LYIJYKOMPPANIA 054Pölkyllä:SARAHJEZEBELDEVA 058Silmäterä:H.R.GIGERtaiteilija harvinaisessahaastattelussa 063Arviot,pääosassaThroesofDawn 084Demot,pääosassSE,JOSTAEIPUHUTA Universal Music 087Vanhaliitto:ATTHEGATES 090Omanahka:LACUNACOILinAndrea
MUSAMAAILMA kauppa on auki 24 h Malminkatu 16, Hki, Kamppi · Puh. 10-18, la 10-15 Turunlinnantie 2, Hki, Itäkeskus Puh. 09 343 6030 · Avoinna ark. 09 5627 1240 Avoinna ark. 10-18, la 10-15. MUSAMAAILMA RETAIL MUSAMAAILMA ITIS P www.musamaailma.fi
Bändi parodioi 1980-luvun Sunset Strip -bändejä ja on singahtanut maailmalla kovaan suosioon. Pari esimerkkiä tämän lehden sivuilta: Kansikuvapoikamme menneisyys on verisenmusta ja osa mielenliikkeistään vaikuttaa pelottavilta, mutta tämäkään ei estä nauramasta Vargille. Mutta entäs kun aletaan kikatella raskasalan "vakavien" instituutioiden, sleijerien, morbidangelien ja kumppanien kustannuksella, kuinkas suu sitten pannaan. kiista hevimusiikin ja huumorin suhteesta on toki yhtä vanha kuin koko lajityyppi, mutta oikeasti, miten on. Jonkinlainen uuden vuosituhannen Spinal Tap, siis. Kiistakapulana oli ennen kaikkea, onko se nyt, jumalaare, ihan oikein, että kerätään menestystä vittuilemalla muille bändeille ja vielä huumorin keinoin. Päänavaus Päätoimittaja Matti Riekki Ulkoasu Markus Paajala Kirjoittajat Ahola Tapio, Hintikka Tami, Hynninen Sami, Itäkylä Riitta, Jalonen Miika, Juutilainen Joni, Kask Evelin, Keränen Toni, Konttinen Marja, Koski Panu, Koskinen Kari, Koskinen Kimmo, Kuronen Mikko, Kurunen Jerry, Kuusinen Miika, Laakso Markus, Lampinen Teemu, Lassila Tero, Lehtonen Marko-Oskari, Malm Mikko, Mustonen Sanna, Nuopponen Aki, Rajala Vilho, Saurama Anna, Schildt Saku, Silvast Jaakko, Sundström Pia, Valjakka Hanna, Virtanen Aadolf, Ward Jason, Ylitalo Lauri Toimitus (arviolevyt / review copies) INFERNO PL 543 33101 Tampere TilaajaPalvelU (ARK. Oma verkostoitumiseni tapahtui tällä kertaa eräässä hotellihuoneessa, jossa keskusteltiin "meidän alan vaikuttajien" kesken kerrassaan tuiki tärkeästä bisnestä huojuttavasta ilmiöstä: Mitä, onko metallimusiikkiin pesiytynyt huumori. Vaikka asiallakin on kuulemma tapahtumassa osuutensa, useimmilla meininkiin kuuluu olennaisena osana kiihkeätahtinen tuliliemen nauttiminen, niin sanottu ankara bailaaminen läpi yön, jonka vauhdittamia edesottamuksia hävetään sitten kuoliaaksi asti. On totta, että valtaosa mainituista SS-bändeistä on jo alkujaan niin pahanlaisesti tahattoman komiikan keskiössä, että on aivan oikein nauraa niille. Mitä väliä. Totisella tai töttöröö-torvella soitetun raja on usein hyvin häilyvä, ja kyllähän irvailulle paikkoja löytyy. Niille, jotka eivät homman nimeä tiedä, kerrottakoon, että kyseessä on kokoontuminen, jossa "musiikkialan ammattilaiset" tapaavat ja taputtelevat toisiaan selkään, palkitsevat gaalassa samoja henkilöitä vuodesta toiseen ja taputtelevat lisää. "Vai tämä on se kirkonpolttajanatsi... vuosikerta Toimituksen tilaama tai sille tarkoitettu aineisto julkaistaan sillä ehdolla, että aineistoa voidaan korvauksetta käyttää Pop Median kaikissa uudelleenjulkaisuissa tai muussa käytössä riippumatta toteutus- tai jakelutavoista. Mutta ehkäpä olisi syytä pohtia, miksi huumori on metallimusiikissa niin iso peikko. Yllättävän suuren osan keskustelijoista kanta oli EI. Hahaha!" Saksalaisnäkemystä edustavaan Freedom Calliin Ludwig II -teemalevyineen ei tässä kohtaa kannattane mennä. Tarkemmin luupin alla oli yhdysvaltalainen Steel Panther -yhtye, joka löytyy tämän numeron tukkahevijutusta. "Isot miehet leikkivät omaa valtiota ja luulevat tietävänsä perunapellolta käsin miten muu maailma makaa. Hitto kuinka lapsellista tuimistelua ja mörököllimeininkiä. Inferno ei vastaa tapahtumatietojen mahdollisista muutoksista eikä tilaamatta jätettyjen kirjoitusten ja kuvien säilyttämisestä tai palauttamisesta. Tis is hjumor? Pikakelaus viime syksyyn, jolloin täällä Tampereella järjestettiin taas kerran Musiikki & Media. Bändinsä nimikin on kuulemma Taru sormusten herrasta -kieltä! Haha! Sehän soittaakin ihan paskasti." Sitten yrmy tapaus kotimaasta, suosikkibändini Lyijykomppania. Itse pärjään, kun en vaihda kahta sanaa: ensimmäinen on "aivan" ja toinen "sama". Ja nauran kun naurattaa. Matti Riekki päätoimittaja Inferno 7. 8-16) (03) 424 653 40 tilaajapalvelu@popmedia.fi Kustantaja POP MEDIA OY Malminkatu 24, 00100 Helsinki Puhelin: (09) 4369 2407 Telefax: (09) 4369 2409 www.popmedia.fi Toimitusjohtaja Tuomo Häkkinen Markkinointijohtaja Pasi Myllymaa ilmoitusmyynti Oskari Anttonen 040 563 0642 Erik Kangas, Peter Lindroos, Mikko Mali Puhelin: (09) 4369 2408 Sähköpostit etunimi.sukunimi@popmedia.fi Kannen kuva Ester Segarra Painopaikka ArtPrint Paperi: 80 g/m2 Mbrite Silk Kansi: 200 g/m2 Galerie Art Matt ISSN 1796-7600 inferno@popmedia.fi | www.inferno.fi 10. Taitaa olla pojilla puute siitä mistä ei puhuta. NiiN. Tai ainakin nyt ensi syksyyn
Teatria, Oulu POISONBLACK live: is misery hates company. Out March 17th Don´t miss La 20.3. bonus track! www.centurymedia.com www.poisonblack.com www.myspace.com/o cialpoisonblack. Tavastia, Helsinki To 22.4. Bar Kino, Pori Pe 9.4. Rytmikorjaamo, Seinäjoki Su 4.4. Nightclub Gina, Raahe La 3.4. Hullu Pullo, Vaasa Ke 21.4. Klubi, Turku To 8.4. Lutakko, Jyväskylä Pe 30.4. Rockin´ Hood, Salo To 29.4. Rytmikatti, Kouvola La 10.4. Available as CD, ltd. Digipak inkl. Klubi, Tampere Pe 23.4. Henry´s Pub, Kuopio Pe 16.4
The Architects keikalla Helsingin Virgin Oilissa pe 26.3.! www.myspace.com/architectsuk Julkaisu 17.3. ,,In The Wake Of Evolution" Julkaisu 17.3. Julkaisu 24.3. SIX GALLERY ,,Breakthroughs In Modern Art"
Murenna ja sulata Mustapekka sekaan. rullaaminen on hienoa hommaa keittiöissä, mutta ei kaduilla. Tämän tietävät kaikki rullakebabin ystävät, sillä se jos mikä on paras annos mittaamaan yleisten etnisten ravintoloiden tasoa sekä hintalaatu-suhdetta. Jos taas tehdään vaikkapa rajumpia liharuokia ja patoja, voi heittää Dismemberiä soimaan. Koskenlaskija-juustoja on kehuttu jo aiemminkin tällä palstalla, ja Mustapekan pippurisuus antaa nasevan ekstrasäväyksen, vaikka jauhelihan maustamisessa ei siinäkään kannata ujostella chilin, pippurin tai paprikan kanssa. On muuten mielenkiintoista havaita, kuinka rullamainen muoto vaikuttaa makuun jo pelkästään mentaalitasolla, puhumattakaan siitä, että se säilyttää aromit hyvin sisällä ja vie taatusti nälän mennessään, tai ainakin siirtää sitä. 2 Laita taikina uunipellille ja kauli se pitsapohjamaiseksi. Lisää taikinan päälle paistettu jauhelihahäslinki, tuoretta tomaattia viipaleina, oliiveja, aurajuustoa, Koskenlaskijaa. Rulla on kermaisen raskas ja rasvaisen kevyt, tai miten vaan. oppitunnin asiasta antaa Mors Principium est -rumpali Mikko Sipola. Eini Kesä ja yö (1984) "Tää on jäänyt pikkupoikana jo takaraivoon ja toimii tänä päivänäkin sellaisena traumatisoituna rauhoitusmusiikkina. 5 Tee pippurikastike tässä välissä: Kaada kuohukerma pieneen kattilaan ja lämmitä mukavan lämpöiseksi. Syy tähän kattaukseen on yksinkertaisesti se, että tää on suht helppo valmistaa ja kelpaa ihan kavereiden kanssa fiilistelyyn, emännän kanssa kynttilänvalossa höpöttelyyn, lasten kiusaksi tai kahden päivän arkiruoaksi. Heavy cooking club septejä a lisää re ferno.fi Tsekka .in w sta ww osoittee Tarpeet: lmista (itse käytin va voitaikinaa aa) kataikin pakastepiirak uhelihaa 400 g ja a tuore paprik puli si eja vihreitä oliiv rajuustoa 1 pkt au ejuustoa laskija-sulat 1 pkt Kosken 2 tomaattia een: KASTIKKeeS kermaa 2 dl juusto Mustapekka- Hyvä nuoriso. Sairaimmat reseptit tulevat muuten yleensä lauantai-iltana sixpackin jälkeen." Megan tuomio: "Sipolan pojan reseptistä nauttiessa ei kannata liittyä kuin korkeintaan lompakonkeventäjiin, sen verran tuhteja ja himpun hintavia juustot esimerkiksi ovat. Joka jätkä meistä kokkaa ja sen taidon aika hyvin haltsaa, vaikka mä nyt olen ainoa, ketä sitä oikein urakalla harrastaa. Repeatilla onkin monesti pyörinyt Casket Garden." Mikon KOKATESSA SOI: Juustoinen pippurirulla á la Sipola Tee näin: 1 Pilko sipuli ja paprika, laita ne kuumalle pannulle oliiviöljyn kanssa ja ruskista. Kääretorttu kuuluu samaan kastiin kahvilakulttuurissa." Miika "mega" Kuusinen tutkiva kulinaristi 14 Inferno. Jos haluaa, sekaan voi laittaa myös sieniä tai mitä ikinä mieleen juolahtaa. Lisää sekaan jauheliha ja mausta reilusti mustapippurilla, chilirouheella, suolalla ja paprikajauheella. 4 Laita käärö uuniin 200 asteeseen noin puoleksi tunniksi tai kun se alkaa olla sopivan kullanruskea päältä.. Vaan minkälaisen makujen sinfonian ne tuovatkaan rullaan, mehukkuudesta puhumattakaan. 3 Kääri lopuksi koko setti rullakebabmaiseksi kääröksi ja voitele sen jälkeen koko pötkö munalla. Mikon oma luonnehdinta: "Kun pyöritään vaikka tuon meijän Morssin kanssa studioreissuilla, niin kyllä siinä kuukauden aikana tulee kokattua itse ruokia ja paljon
Erittäin kuumaa kakkaa! a Kaupoiss KE 3.3. TUKKANUOTTA www.tukkanuotta.com · myspace.com/tukkanuotta Huomenta suoli STAY HEAVY www.stayheavyrecords.com
TEKSTI Riitta Itäkylä I Love KUVAT AJ Savolainen (Reckless ) I www.steelpantherrocks.com I www.recklesslove.com "Kyllähän ne vitsit nopeasti a a v nhenev t." Olli Herman, Reckless Love 16 Inferno
Siellä Tina Turnerin ja Poisonin välissä oli Steel Pantherin Community Property. Tämä on yksi ensimmäisiä asioita, joihin niin sanotun tukkahevin ja 80-luvun "sukkahousuhevin" (onko millään muulla genrellä näin mielikuvituksellisia lempinimiä?) Inferno 17. Varoitusmerkit olivat ilma n muassa nahkarotsin ja bandanmuu n an muodossa, mutta koska kuvitteli essä olevan ah, niin postmodernin kyse sarkastisen tyylivitsin, lupauduin istumaan iltaa ja turisemaan niitä näitä. Steel Panther Kuopiosta kajah A tumiin perustuvalla, nololla mutta varsin opettavaisella dootilla. ja heilautti pitkää, tuuheaa tukkaans Kauhukseni huomasin, ettei mies harrastanut sarkasmia saatikka edes an, huumoria. Tämä biisi kiteyttää minut, aviosti mieskandidaatti nyökkäili innokkaa a. Kappale kert kuulemma miehen kaipuusta. Universal Music r arr, Steel Panthe Michael St "Täytän pian 51 ja no pääsen vieläkin pa n hommiin vähintää kerran kuussa." mmen, mutta 1980-luku oli hirvittävä vuosiky mieltä. Herrasmies yltyi siteeraamaan kyseistä kipaletta: "My heart belongs to you, but my dick is community property." loitetaan pienellä tositapah- Ennen kuin ehdin purskahtaa nauruun, sain kuulla vakavan ja syvällisen pika-analyysin Steel Pantherin lyyri oo sestä runollisuudesta. Peiliin tuijottamisen ja kampauksensa korjaamisen välissä mies tuli esitelleeksi iPodiaan. Sanahan on naurettava, mutta kyseisen alalajin edustajat inä lausuvat sen huulet törröllään, ylpe a. Tapasin tässä hiljattain anek ssa miehen. "Tukkahevi". Vapise, reckless Love rohkenee olla eri taa kasaria. On hillittävä nauja rinta rottingill runsa ja kysyttävä ihan vakavalla naamalla: Miksi? Huumorin kukka, kaunis tukka Niin, se vakavuus. Opin kaksi asiaa: ensinnäkin, vaistoni miesten suhteen jättää parantaoli miselle varaa, ja toisekseen tämä ssa se varsinainen yllätys maailma löytyy vieläkin ihmisiä, joiden mielestä , tukkahevin paluu on pelkästään hyvä n positiivinen ja suorastaan juhlimise arvoinen asia. Hän oli täysin vakavissa , Steel Panther oli hänen sielunsa peili un tukkahevi on vakava asia, ja 1980-luv josta ei sovi tehdä pilaa
Universal Music : todellisessa postmodernissa tyhjiössä heijastavat todelkuvitelma ja parodia in lisuutta paremmin ja uskottavamm Originaali ja sen kuin itse todellisuus. toimivia hittibiise an Olli haluaa Reckless Loven valloittav ssä on arvostus. Kaikkihan menee jossain vaiheessa ohi, enkä tiedä, miten nopeasti tämä menee. Ja sielutä tulee sitten semmoista hyvää pala öistä tehdään taas". Hän halu ttyvän ja kasvavan. Taidan olla vanha. 20 Inferno. Debyyttilevyyn laulaja on omien sanojensa mukaan "enemmän kuin tyytyväinen". Materiaalia on hiottu vuosikaudet, koska biisin tulee "vakuuttaa sekä akus la", eikä puolivillaitisesti että stadionil sia kokeiluja ole haluttu julkaista. tetta, että "ai tämm Savolaispoikaa ei kuitenkaan huoia lestuta se päivä, jolloin kasarinostalg rukuolee pois ja seuraava vuosiluokka on peaakin kaipaamaan vanhoja kunn grungepäiviä. Who knows. Reckless Loven kehi a, Hän haluaa luoda kestävää musiikki jä ja stabiilin uran. David Lee Roth saa haukkua toua sikoksi, mutta en jaksa enää hihk aikuisten miesten pomppiesmukana sa trikoissaan huulet törröllään, rinta a paljaana ja bandanat mikinvarsiss liehuen. Niin paljon kuin rintakari vat kiehtovatkin minua, on tukkahev sittenkin juna, jonka kyydistä jäin pois sti aikoja sitten. välttämä Tai, no. Kovalla työlettä kyseessä on kierr ta lä ja kurilla saavutettu kierrätys, mut . kopio vajoavat kumpikin yhteiseen nostalgian suohon. LOL tai kuole eeVälttääksemme kuitenkin liian akat ("Tukkahevin syvin mista sanahelinää en olemus" ei sentään vielä ole yliopistoj mainittakoon ihan kurssivalinnoissa?), arkisena esimerkkinä, että Olli Her ja Michael Starr/ man/Olli Kosunen En Ralph Saenz ovat kuin kaksi marjaa. ulkomaat, ja tähtäime Kyllä tässä semmosta tinkimättömyyttä on harrastettu. koettuun maailma Kyllä siellä on joukossa semmosia rityyppejä, jotka ovat eläneet sen kasa ja tulevat ikään kuin verestämään ajan muistoja ja vanhoja hyviä aikoja. Olli ei kuitenkaan kerro, mikä te, kee Reckless Lovesta ainutlaatuisen edelläkävijöistä ja tai mikä erottaa sen vanhoista konkareista. ttä lainkaan hassumpi ajatus. Ehkä nopeemmin, ehkä hitaammin. Pitkään ja rauhassa kypsytetty tätä touhua. Aivan kuten Steel kierrätys yhtä lailla Pantherin kieli tiukasti poskessa vään l, myös Reckless netty Feel the Stee Loven debyyttilevy on huolella aikaansaatu klisee. kans Olli Kosunen oli noihin aikoihin tonoin 5-vuotias. Tämä ei tule puheeksi, koska kaikille ä, osapuolille lienee sanomattakin selvä ätys. Me tehdään , musaa niin kuin halutaan ja toivotaan että tämä kantaa niin pitkälle kuin mah dollista. Kuvittelen tulevaisuuden, jossa 80-luvusta on tullut normi, rintakarvat pursuavat avoimista nahkatakeista ja miehisyys on häpeämättömästi esilEi lä pehmeän sileitä trikoita vasten. kahta herrasmiestä minä kuvissa näitä välttämättä toisistaan erota. Ollille itselleen on kuitenkin päiaa vänselvää, missä ero kulkee. Tänä päivänä hän oman bändinsä kuulijakunnassa teaa löytyvän myös niitä, jotka haluavat ja vielä kerran palata jo kerran elettyyn an. Vilkutan toki kohteliaa laiturilta kaikille kyytiin nouseville pespunpyörittäjille ja väläytän tarvittae yä, sa takaisin valkoista pepsodenthym mutta 80-lukuikävän iskiessä minulle riittää lääkkeeksi lähiökapakan juke tai pätkä Ihmemiestä YouTuboksi besta. Tukkarock kun oli rouv pi 80-luvulla(kin) feminismiä suositum anliike. OMG. Saatan jopa hämmentyä ja kysyä ääneen, kumpi heistä onkaan se vitsi. Vanha täti muistaa kauk auden ostovoiman varsin hyvin: rakk aolin itse 8-vuotiaana pieniä korv äni myöten rakastunut ja täysin lehti a vakuuttunut, että minusta tulee ison a Neumann. OMG Olli roxxx <3 -hieroglyfejä nettifoorumeille kynäilevät esiteinit eivät tästä piittaa, eikä heitä sovi siitä osyyttää
En usko meillä olevan mitään uusia bändejä vastaan, varsinaisesti. Miksei listoillanne näy enem pää nuoremman polven muusikoita. Pienestä Frontiers-jakelufirmasta kasvoi nopeasti niin sanotun "kasarihev in" ja vanhan koulun hevimetallin pääta lli. Mikä on mielipiteesi parodiabändeis tä, esimerkiksi Steel Pantherista, jotka vitsailevat 80-luvun skenen kustannuk sella. Mikäs ongelma siinä on. Jos ihmiset tykkäävät siitä, sehän tarko ittaa vain, että hommalle löytyy kiinnostus ta. tai jotain AOR- tai melodisempaa puolta kuten Blanc Facesia, Khymeraa ja niin edelleen, huomataan, ettei niiden laatu ole ollenkaan heikompaa kuin "isommilla" nimillä. Tänä päivänä lafka suojelee siipiensä alla vanhoja konkareita Totosta Extremeen suoltaen kiitollisille nosta lgikoille heviä ja 80-luvun suuruuksia jatkuvalla syötöllä. pleasur e Winger joskus silloin... Andres Martinez Rahan loppuminen yllättää aina. Oli typerää haudata niin moni lahja kas muusikko välinpitämättömyyde n muurin taakse niin pitkäksi aikaa. Meidän vain täytyy olla hyvin nirsoja, koska nuoret bändit vaativat niin paljon markkinoi ntia ja työntöä, jotta ne saadaan esille . 80-lu vun hard rock ja metal alkoivat saad a takaisin jalansijaa 90-luvun loppuun mennessä, ja ne tekevätkin nyt kome aa paluuta. Steel Panther on ihan ok ja hyvä siinä mitä tekee. Frontiersille kasarirockissa ei ole kyse kliseestä, vaan ammattimiesten ajattomasta taiteesta. Mikä on tarkemmin sanottuna toim intaperiaatteenne, miten valitsette bändinne. Manageri Mario de Riso nousee takajaloilleen ja valot taa ilmiötä omasta näkökulmastaan. Kaikki perustuu siihen tyyliin ja laatuun, jonka nämä laulajat omaavat. Saat lainan tilillesi nopeasti helpolla tekstiviestihakemuksella ilman takaajia, ilman piilokuluja. Summa 50 100 200 Maksuaika 15 pv 30 pv 30 pv Kulut 7 25 50 Hae lainaa lähettämällä tekstiviesti numeroon 16 308: SUMMA EP etunimi sukunimi henkilötunnus pankkitilinumero jakeluosoite postinumero postitoimipaikka. Lisätietoja ja lainaehdot www.ferratum.fi. Se vain jäi liian vähälle huom iolle, kun nämä uudet trendit kuten grunge tulivat esiin 90-luvulla. Meillä täytyy olla takeet todella vahv asta materiaalista, jotta pärjäämme erittäin kovassa kilpailussa, joka markkinoilla vallitsee. italialaiNeN fanipoika Serafino Perugoni sai 1990-luvun puolivälissä tarpeekseen mielimusiikkinsa käymistila sta. no, sori, mutta meidän mielestämme heillä on vielä paljon sanottavaa, taiteellisesti. www. Toivomme, että tulevaisuu dessa on tilaa kaikille, koska uskomme vakaavasti tämän musiikin olevan ajato nta. Esim: 100 EP Pekka Markkanen 010170-0000 123456-000000 Rahakuja 1A 01234 Postila Saat vastauksen paluutekstiviestillä ja rahat tulevat tilillesi. Aina se yllättää rahantarve. Ferratum Finland Oy myöntää lainaa 20-vuotta täyttäneille henkilöille. En näe mitään syytä, miksi heidänlaisillaan ei saisi olla tilaa. frontiers.it ...ja nyt. Business vs. Ei tämä musiikki mielestäni koskaan kuollut. Ferratumin pikalaina auttaa yllätyksissä. Mitä sinä henkilökohtaisesti, fanina, arvostat semmoisissa esiintyjissä kuin Winger, Toto ja Michael Kiske. Pääperiaatteena on hyvä musiikki. Ja jos joidenkin miele stä heidän pitäisi jäädä eläkkeelle... Vakuuksia tai takaajia ei tarvita. Älä murehdi. Jos kuitenkin tarkastellaan joitakin uudempia bändejämme, kuten Saint Daemonia, Circus Maximusta, The Murd er of My Sweetiä... Kun kuulet esimerkiksi Kisken laula van, se selittää kaiken
Nimi ja historia jättävät painolastinsa. Haalarihommiin bändi palkkasi osaavaksi tiedetyn Tero Kostermaan. Parempi palata treenikämpälle ja tehdä vaikka kokonaan uudet biisit. Kun demon levittäminen ei johtanut levytyssopimuksiin, aloitettiin äänitykset omin varoin. Demotus syksystä 2006 kevääseen 2007 asetti haasteita eikä lopputulos Heinolan vatsahaavasta huolimatta vastannut odotuksia. Sikäli kuin vokalisti Henri Koivulalta käy kysyminen, moni muistaa Throes of Dawnin edelleen vain bändinä, joka julkaisi keskiäänettömän Pakkasherra-levyn. Kävi ilmi, että levyä ei Maksimimäärä ilmaa, pehmeitä kaikuja ja hitaasti rönsyilevää tulta. Hidastelun syyt seisovat laiskuuden sijasta taiteellisessa tinkimättömyydessä Inferno Eräiden vuosien historia Quicksilver Cloudsin (2004) aikaan näytti vielä hyvältä: miksausvaiheessa pulpahti esiin tulevan levyn riffejä, bändi sai näkyviä keikkoja, mm. Levyn rummut, bassot ja osa kitaroista äänitettiin, vaikka jäsenistön keskuudessa tapahtui perheenlisäystä. Bändi saa viidentensä paremman jakelun ja medianäkyvyyden piiriin, mutta säilyttää taiteelliset ja ajankäytölliset vapautensa. Kaikki meni hyvin kunnes lähetimme koebiisin Finnvoxille. Seuraavana keväänä sävellykset löysivät tasapainon ja homma alkoi Fireboxin tarjoaman sopimuksen siivellä näyttää selviöltä. Tehtiin biisit, buukattiin studio ja se oli siinä, Koivula muistaa. Jäljellä oli enää masterointi Finnvoxilla. Italialaisyhtiö Avantgarde ei ottanut Quicksilveristä kysyttyjä lisäpainoksia, mutta lisensoi levyn bändiltä kysymättä ja rahallista korvausta toimittamatta jenkkiläiselle Cleopatralle. Bändin alkuvaiheessa levyjä tuli tiuhempaan tahtiin, mutta silloin oli enemmän aikaa, ei ollut muu elämä musiikin tiellä. Progpower-festareille ja Anathemalämppäriksi, ja uuden levyn julkaisuhaarukka seisoi parin vuoden päässä. 22. Kiitos levyä kauppaavan Fireboxin, julkaisupuitteetkin herättävät eri tavalla toivoa kuin takavuosina. Tämä lasti on syytä kipata jorpakkoon viimeistään nyt. Kaikessa hiljaisuudessa ja rauhassa. Yhtye luotti uuteen materiaaliinsa ja päätti muuntaa sen levyksi treenikämpällä ja kitaristikosketinsoittaja Jani Heinolan kotistudiossa. Toissavuosi kului sovittaessa, äänittäessä ja ensimmäisiä miksauksia pakertaessa. Erohan siitä tuli. näitä asioita on pitkän hiljaisuutensa päättävä Throes of Dawn. hroes of Dawn on etevä piilottelija. Vaasalaislähtöinen dark metal -yhtye teki taiteellisen ja kaupallisen itsemurhan heti esikoispitkäsoitollaan kolmetoista vuotta sitten. Throes of Dawnin arvostettavimpia piirteitä onkin, ettei se kiirehdi tai tee asioita pelkän tekemisen takia. Tämän todistaa kuudessa vuodessa sfääreihin kypsynyt The Great Fleet of Echoes -uutuus. TEKSTI Mikko Kuronen I KUVA Tiina Hyvärinen I www.throesofdawn.com T KorKealentoinen Ollaan jo alkumetreillä opittu, että keskeneräistä tai huonoa levyä ei yksinkertaisesti kannata julkaista. Pian sapluuna alkoi kuitenkin murentua. Ajan myötä musiikin laadusta on tullut entistä tärkeämpi juttu, aina haluaisi päihittää edellisen julkaisunsa. Meillä on ollut onnea lafkavalintojen kanssa siinä, ettei ole ikinä tarvinnut kuulla painostusta että pitäisi pian mennä studioon ja saada lättyä pikaisesti pihalle. Uudella vuosituhannella levyjä harvenevaan tahtiin julkaisseesta pumpusta on tullut yksi maan parhaista metallitunnelmoijista. Myönnän että The Great Fleet of Echoesin kanssa meni jumalattoman pitkä aika, mutta siihen oli paljon muitakin kuin taiteellisia syitä. Toiminta oli muutenkin paljon suoraviivaisempaa
Mutta aina sitä ajattelee, että jos johonkin ryhdytään, vedetään se sitten kunnolla läpi, varsinkin jos on omasta musiikista kyse. Piti siis aloittaa miksaaminen vielä kerran alusta! Se oli lamauttava tunne. Katatonian Night Is the New Dayn ja Airin 10 000 hz Legendin. Se antoi uskoa että levystä voi tulla kova juttu. Levyä on miellyttävämpi kuunnella, kun kaikki soittimet eivät soi täysillä koko ajan. On hiukan noloa kysyä 16 vuotta sitten julkaisutaipaleensa aloittaneelta yhtyeeltä, mistä musiikista se on itsensä löytänyt. Toki tiesimme että materiaali poikkeaa edellisestä levystä eikä varmastikaan tule miellyttämään kaikkia faneja, mutta ei sellaisista asioista kannata välittää. The Great Fleet of Echoesille lähdettiin alun perin tietoisesti hakemaan mutaista, raskasta soundia, joka ei ole erotteleva vaan tunkkainen ja rosoinen. Decoryahiin vertaaminen on kyllä todella mairittelevaa! Decoryah on yksi niistä bändeistä, joita olen diggaillut alkuajoista lähtien. Kyvyt ja rohkeus riittivät viimein. Vaikka Throes of Dawn on nykyisin "enemmän bändi kuin koskaan aiemmin", kokoonpanon luova kärki henkilöityy edelleen Koivulaan ja kanssaan puolet elämästään Inferno Levoton ja lehmänhermo The Great Fleet of Echoes soi jylhänlauhkeana ja kiireettömänä, kavalkadina pahasta vihjaavia balladeja. Normaalien Tiamat- ja Anathema-vaikutteiden lisäksi voidaan sanoa, että Porcupine Tree, In the Woods..., Swans, King Crimson ja Pink Floyd ovat varmasti ne kovimmat vaikuttajat The Great Fleet of Echoesilla. Uudella levyllä voi kuulla Tiamatia, Anathemaa, ehkä myös Arcturusta, eikä yhtyettä ole rikollista liputtaa uuden vuosituhannen Decoryahinakaan. 12 biisiä, joista monet kuin klassisia teoksia lukuisine eri osineen. Ongelmallisinta levyssä oli kaiketi se, että materiaalia oli ihan liikaa. Jani kuuntelee musiikkia laidasta laitaan, kun taas Juha on aina ollut kova progemies. Koivula huomioi, että selkeä soundimaailma on välttämättömyys musiikillisen informaation ja dynaamisen rikkauden kantilta. Uusimmalla levyllä kaikki soi jo hätkähdyttävänkin kirkkaasti ja kauniin erotellusti. Se, että meille on vaikea nimetä oikeaa verrokkia, johtuu varmasti myös siitä, että vaikutteita tulee niin paljon metallimusiikin ulkopuolelta. Se oli hieno hetki tajuta, että jes! Nyt kuulostaa hyvältä ja erilaiselta mutta silti on oma tuttu soundi. Throes of Dawnilla on aina ollut musiikissaan varsin ainutkertainen elastisuuden ja ilmavuuden tunnelma. Vaikka levy on nyt valmis, se on kaikkea muuta tekijänsä päässä. jien kautta tunnelmametallisteille hahmottui, että käsissä on jotain sellaista, mitä yhtye oli aina halunnut tehdä. Vertaukset eivät silti tyydytä, bändi kulkee syvemmällä. Työ saatiin pakettiin päivää ennen masteroinnin aloittamista. Ensin siivet meinattiin leikata selästä, mutta lopulta päädyttiin toisiin ajatuksiin. Entropyn, Lethen ja Soft Whispers of the Chemical Sunin poh- 23. Mieluusti tietysti laadukkailla kuulokkeilla tai maksimivolyymilla. Uusista kappaleista oikeastaan vain Velvet Chokehold pitää yllä siteitä rujonpuoleiseen historiaan. Koivula laskee, että The Great Fleet of Echoes miksattiin ennen lopullisen äänentasapainon löytymistä ainakin kolme kertaa. "mikäs sen parempaa ja rentouttavampaa kuin mennä bändin kanssa treenikämpälle leijumaan pariksi tunniksi." pystyttäisi masteroimaan, koska äänityksessä oli käytetty jotain plugaria joka sotki masteroinnin. Meillä on aina ollut aika pehmeä soundi, emmekä ole pelänneet käyttää lämpöisiä ja pehmeitä elementtejä, vaikka synkempää metallia ollaankin veivattu. Näistä on kuitenkin turha kaivaa verrokkeja yhtyeen soundille, jota on kautta historian ollut vaikea peilata suoraan muihin. Tosin vasta nyt alamme itse päästä lähelle niitä sfäärejä. Samalla kun Heinola lomaili Bangkokissa, Koivula istui Kostermaan vieressä kolme viikkoa pimeässä huoneessa hitleröimässä miksausta. Ja kuinkas kävikään, meillä onkin heleän kirkkaat ja helvetin erottelevat soundit, heh heh! Toinen miksaus oli vielä sitä raskasta ja tunkkaista settiä, mutta kolmannella kerralla soundit muuttui täysin ja oikeasti parempaan suuntaan. Jossain vaiheessa on kuitenkin pystyttävä tekemään päätöksiä ja päästämään irti tekeleestä. Plugarin poistaminen johti siihen, että soundit muuttuivat aivan kuraksi. Siinä tilanteessa kelasin että voi nyt vittu, näin pitkälle päästiin ja sitten heitetään loppumetreillä koko paska menemään. Se on varmasti yksi syy, että jaksoi nähdä niin helvetinmoisen vaivan levyn äänityksessä ja miksauksessa. Referenssilevyiksi yhtye vei masterointiin mm. Muistaakseni nimikkobiisissäkin oli reippaasti yli sata raitaa pörisemässä. In the Woods...in Omnio sekä Tiamatin Deeper Kind of Slumber ovat myös levyjä, jotka ovat kolahtaneet meille aika lailla. Minähän voisin miksata tuota levyä vielä monta vuotta
Koivula kuittaa naureskellen, ettei vanhoja tulkintoja kannata alkaa kaivella, vaikka siellä totuuden itu piilisikin. Eksistentialistinen ahdistus olemassaolosta. Throes of Dawn tarjoaa mahdollisuuden kokea jotain suurempaa henkistä mielihyvää kuin tv:n katselu. Se ottaa sen ajan minkä ottaa. Usein teksti kuljettaa itse itseään, minä vain kirjoitan kunnes teksti on mielestäni valmis. Olen todella ylpeä siitä, että pojilla riittää intoa lähteä treenikämpälle soittelemaan, vaikka olisi paljon muutakin tekemistä. En oikeastaan välitä, meneekö seuraavan levyn julkaisuun kaksi vai kymmenen vuotta. Henri Koivula luo mielellään sanojensa otsikoiksi "monin adjektiivein marinoituja litanioita", joiden mielikuvitukselliset motiivit ovat Throes of Dawnille olennaisia. The Great Fleet of Echoesin yksi keskeinen teema on vapaus tai sen puute. Throes of Dawnin suunta on aina ollut korkealle, ylös, pois arkitodellisuuden ankeudesta. Juhan soitossa on jotain gilmourmaista letkeyttä, josta diggan todella paljon. Valitse joko kaiken nielevä pettymys tai itsellesi valehteleminen. eksistentialistinen ahdistus olemassaolosta. Pitäisi olla onnellinen. pitäisi olla onnellinen. Havaitut asiat saattavat itsessään olla aivan yksinkertaisia ja yhdellä lauseella ilmaistavia. 24 Inferno Taipuu, vaan ei katkea Tapani mukaisesti ilmaisen asiat mahdollisimman vaikeaselkoisesti ja saatan sotkea sinne useampaakin teemaa. Luulen että monen kiroama verkkaisuus on myös osaltaan auttanut pitämään bändiä kasassa. Tunteellista ja toimivaa. Kun sataa räntää vaakatasossa ja päivät ovat pimeitä, mikäs sen parempaa ja rentouttavampaa kuin mennä bändin kanssa treenikämpälle leijumaan pariksi tunniksi. Taivu tai katkea. Me palamme hitaalla, mutta alati rönsyilevällä liekillä.. Siksi ei onneksi otettu mitään Brutal North Wind -nimeä. Musiikkia ovat sävyttäneet luontoteemat ja voimakkaat värimaailmat. Pitäisi olla sitä ja tätä. Sinänsä tympeä sanayhdistelmä edusti nuorille auringonnoususta iltahämäriin kiertävän rutiininomaisen kehän rikkomista. Binding of the Spirit oli itselle jonkinlainen henkinen katharsis. Bändillä on oma kielensä, kuvastonsa ja maailmansa, joka on integroitu myös Timo Honkasen suunnittelemaan 24-sivuiseen kansivihkoon. pitäisi olla sitä ja tätä. Esille nousee nytkin erilaisia kemiallis-fysikaalisia ilmiöitä: kemikaaliauringon pehmeitä kuiskauksia, kloroformia, entropiaa. Meitä tuskin olisi enää olemassa, jos olisimme aikoinaan tehneet jonkun viiden levyn orjadiilin isomman lafkan kanssa. Tilanne on muuttunut Binding of the Spiritin (2000) jälkeisestä hetkellisestä hajoamisesta. Nimensäkin yhtye sai aikanaan samalta perustalta. taivu tai katkea." bändissä viettäneeseen Jani Heinolaan. Onhan tässä kaikenlaista nähty ja koettu, jengillä on työt, vaimot, lapset ja muut. Musiikkimme tuntuu leijuvan hieman arkitodellisuuden ulkopuolella kaiketi koska olemme jonkinlaisia eskapisteja. Koivula kuvailee heitä hyvin erilaisiksi persooniksi: Jani on yleensä se levoton, käytännönasiat toteuttava ja toimeenpaneva voima kun taas minä olen se flegmaattisempi, lehmänhermoinen osapuoli, joka hoitaa sen raskaan taiteellisen leijumisen. Yksi oleellinen kriteeri oli kuitenkin, että nimen pitää olla tarpeeksi epämääräinen ettei siitä pysty vetämään mielleyhtymiä suuntaan eikä toiseen. Näin on hyvä. Kun nimi keksittiin, olimme 16-vuotiaita hevareita, joille itse merkitys ei ollut vielä niin tärkeä tai symbolinen. Klaus Flaming kysyi joskus, viittaako nimemme kovan juhlinnan jälkeiseen krapulaan. Kirjoittaminen vaatii herkkyyttä havainnoida, tuntea ja katsoa omaa elämäänsä yksityiskohtaisesti ja analyyttisesti takaperin. Koivula vakuuttaa, ettei The Great Fleet of Echoes jää yhtyeensä testamentiksi, vaikka lupaus vaatisi paluuta estradeille miedossa keski-iässä vuonna 2018. "Yksi keskeinen teema on vapaus tai sen puute. Välillä tuntuu, että se on itse asiassa aika osuva kuvaus. Kun on taitoa viedä musiikkia hyvällä maulla ja oikealla kokoonpanolla eteenpäin, ei julkaisutemposta tarvitse kantaa huolta. Toivon tietenkin, että pystytään jatkamaan tätä vielä monta vuotta. Helpottaa oloa kummasti. Ja tietyllä tapaa vanha Throes of Dawn päättyikin tuohon levyyn. Musiikki on keinomme paeta ankeaa ja harmaata todellisuutta. Sen jälkeen tuntui takki tyhjenneen lopullisesti. Minä teen sanoitukset ja Jani suuren osan biiseistä, mutta Juha on bändissä se, joka tekee soitollaan ja sävellystyöllään merkittävän osan nykyistä soundia
N U C L E A R B L A S T. highsize CD-Digibook incl. CD-Digipak incl. CD-Digipak incl. bonus DVD, CD & download available! RAGE Everything Remains The Same Ltd. D E PR E - L I S T E N I N G, M E R C H A N D I S E A N D M O R E :. 2 bonus tracks, CD & download available! MNEMIC CHECK OUT! W W W. STILL HOT! Ironbound Metallic CD-Digipak, CD, 2LP in Gatefold & download available! OVERKILL Shovel Headed Tour Machine Deluxe DVD+CD Digipak,, 2LP in Gatefold & download available! EXODUS Strings To A Web Ltd. bonus track & DVD, CD, clear Vinyl in Gatefold & download available! ELUVEITIE Alive CD+DVD-Digipak & download available! MESHUGGAH Sons Of The System Ltd
Se ei ole ollut mun juttu sitten ala-asteen, jolloin yritti saada Akin ja Turon musalla tyttöjä nauramaan. Kysyn, millaiseen Bond-leffaan biisi kävisi ääniraidaksi. Sävellyksellisen päävastuun luovuttaminen ei kuitenkaan kuristanut liiaksi. Nyt määrää riffi, ei maalailu, vaikka koskettimillakin on toki osuutensa yhtälössä. Levy puhuu sujuvasti kuudella kielellä. Sivu 666: Kunnioita ensimmäistä ottoa. Tämä lähestymistapa taisi tehdä sen, että "vähemmän onkin selkeästi enemmän". Kuvissa On aika kirjoittajankin ottaa oma kliseeoppaansa esille ja vertailla kohteen musiikkia käyttäen apuna muita taiteen muotoja. Toisaalta en voi sietää musiikkia, jonka lähtökohtainen tarkoitus on olla huumoria. Olen pitkään sivuuttanut sen hiukan erilaisilla sanoilla, mutta nyt, 25 täyt26 Inferno täneenä nuorena miehenä koin, että uskallan kirjoittaa ja tulkita sen sanan vaatimalla tavalla. Beyond the Dreamin kakkosalbumi, vuoden takaisen esikoisen tavoin itse julkaistu While the World Sleeps on joka tapauksessa tanakka paketti tummasävyistä, tarttuvaa toimintaa. Eipä paskempaa. Varsinkin lyriikoille saa mun puolesta nauraa itsensä vaikka pyörryksiin, jos kokee sen oikeaksi. Kyse on kuitenkin jostain tunteesta... Niitä jäi todella paljon. Tällä kertaa lyriikoissa konkretisoituu ensimmäisen kerran sana "baby". Entä millainen elokuva syntyisi koko levyn aineksista?. Me ei sitä peikkoa sen kummemmin piilotella, kyllähän ihmisen pitää hiukan hymyilläkin välillä, heittää solisti Harri Kauppinen. Äänityksissä huomioitiin koko ajan myös se, että biisit pitää soittaa viidellä miehellä livenä. Sitä jotenkin huomasi, että hevi on se parempi lähestymistapa vastakkaiseen sukupuoleen! Kitaroin Kauppinen ei väistele teksteissään kliseitä. ja mitä voimakkaampana sen joku kokee, sitä onnistuneempaahan teksti on. Kenties vähemmän luontevaa Kauppisen näkökulmasta oli, että levyn musiikin kynäili tällä kertaa hänen sijastaan kitaristi Teemu Liekkala. Leffa sijoittuisi agentin alitajuntaan, jota ohjailevat 22:n koetun seikkailun patoutuneet perversiot, kieroutuneisuus ja himo toteuttaa itseään täysin vailla Hänen Majesteettinsa ohjeita ja käskyjä. Reipas ja ajoittain varsin traditionaalinen kitarointi onkin kuuluvin seikka, joka erottaa BtD:n useimmista kilpailijoistaan. TEKSTI Matti Riekki I KUVA Ville Matinmäki I www.beyondthedream.info Beyond the Dream onnistuu kimurantissa: rockin kliseet ovat sille vahvuus. G oottilainen "dark metal" na- han, kumin ja lepakonguanon tuoksuisine kuvastoineen on vaikea rockmusiikin laji. Kyseessä on siis "luonnollinen kehitys", jälleen kuningasotos rockkliseiden oppikirjasta. Beyond the Dreamin musiikki on hyvin elokuvallista, ja jos yleisin sen verkkokalvoille piirtämistä visioista on jotain Tim Burtonin Päättömän ratsumiehen kaltaista, levyn avausbiisi A Foreplay for the Wolves pistää pakan heti kättelyssä sekaisin: sehän käyttää Bond-elokuvista tuttua kolmisointua! Enpä ole tuota huomannut, joten ei se niin tarkoituksellista ole, Kauppinen naurahtaa. Nimi olisi ehdottomasti 007 Yöt ovat ikuisia. Ja miksi pitäisikään, rockhan rakentuu niiden luomalle perustalle, väänsi tai käänsi asian mihin muotoon tahansa. Ei sen enempää kuin morkkis baari-illan jälkeen, Kauppinen luonnehtii. ne jätettiin pois aivan mun omasta aloitteesta. Uuden levyn demomatskussa muutama mun tekemä biisi oli yksinkertaisesti huonoja... Kehitys tapahtui oikeastaan huomaamatta, kun ruvettiin tekemään levyä ilman omia tai muiden odotuksia. Bond-tyttönä leffassa esiintyisi, vailla vaihtoehtoja, Penelope Cruz, jonka arkiseen asukokonaisuuteen kuuluisivat korkeakorkoiset nahkasaappaat, minihame ja snadisti pikkutuhma toppi. Sen nuoteissa ja lyriikoissa liikutaan kyisellä maaperällä, siellä missä tahattoman huumorin peikko ei meinaa pysyä luolassaan. Tässäkin pelaa klisee: toinen levy tavallaan täyttää sen, mitä esikoinen lupaili. Huomattiin, miten riffivetoiseksi musiikki on muotoutumassa, ja heitettiin vain lisää bensaa tuleen ja karsittiin vielä ylimääräisiä tuplauksia ynnä muuta. Kauppinen ottaa taas oppikirjan esille. Ne biisit työstetään valmiiksi, jotka kuulostaa parhaalta. Jyväskyläläisen Beyond the Dreamin mahtipontinen, kohtalokas ja varjoista ponnistava musiikki kääntyy helposti "mahtipontiseksi", "kohtalokkaaksi" ja "varjoista ponnistavaksi"
Ulos se lähetettäisiin keinotekoisena 3D-leffana, jossa katsoja todella kokisi sen veren ja kauhun mitä elokuva sisältää. Vuoden 2011 tai ehkä 2012, mikäli kuvaukset venyvät katsotuin. Leffan ohjaajina toimisivat Sam Raimi ja Quentin Tarantino yhdessä. Jos aiemmin matkaan lähti viitisenkymmentä lafkapromoa, nyt postipekka sai kantaa moisia vain yhden kappaleen. Välillä tuntui, että joka toinen toive koski jyväskyläläisveijareita. Tähän saumaan on pakko kiittää kaikkia jäseniä hienosta työstä bändin eteen! Inferno 27. Leffan jälkeen kukaan ei pystyisi ainakaan viikkoon palaamaan normaaliin elämänrytmiin. Kauppisen mukaan ulkopuolista levy-yhtiötä ei ole enää pieteetillä haettu. Tuo saattaa pitää jossain määrin paikkansa, mutta totta kai olisi kiva käyttää jonkun toisen rahoja omien sijaan. Tätä tukijoukkoa varten perustettiin "street team" nimeltä Dream Team, jonka kautta toimii mainosmatskun postitus ja tulevaisuudessa varmasti myös paljon muuta liittyen bändin tiedotuksiin. Muutaman kerran olen törmännyt sellaiseen levy-yhtiöiden taholta, että ne ei viitsi antaa tarjousta, kun ei ole meille mitään tarjottavaa... Eli jos tätä lukee joku levymoguli, jolla on paljon ylimääräistä fydyä, niin tänne saa kyllä ottaa yhteyttä! Lafkatukea tai ei, ainakin bändillä on taustallaan aktiivinen faniosasto tämän sain tuta itsekin YleX:n Metalliliiton (R.I.P.) biisitoiveita peratessani. Leffa kuvattaisiin kuluneelle filmille, jonka jälkeen se remasteroitaisiin digitaalisesti HD-skaalaukseen. Ja järjestään jokaisen pyynnön oli lähettänyt ainakin nimellisesti naisihminen. Ensi-ilta olisi tietenkin Jyväskylän Fantasissa, ykkössalissa, ja 6.66 euron leffalippu sisältäisi levyn grafiikalla kuvitetun astiallisen voinmakuisia popcorneja ja jääkylmän shotin Jägermeisteria. Unelmatiimi Beyond the Dreamin debyytti The Sin Against the Sinners on myynyt omakustanteeksi mukavasti, jokusia satoja kappaleita, ja kakkosen laadun perusteella sille voi povata entistä parempia lukuja
Meillä ei ollut muuta tekemistä, ja minulla oli pari biisiä valmiina. Teemme asioita vain silloin kun todella haluamme. Bändin jäsenistön keski-ikäkin kolkuttelee kohta puolivuosisataa. Joey Vera ihmettelee itsekin, miten Revelationin seuraajan tekoon meni niin kauan aikaa. Useimmiten on niin, että hiljaa hyvä tulee, ja niin nytkin. Revelationin jälkeen tiesin, ettemme tekisi vähään aikaan uutta levyä, mutta en uskonut siihen menevän kymmentä vuotta! La Raza alkoi hahmottua jo vuonna 2008. Vera oli saanut valmiiksi soololevynsä A Chinese Firedrillin (2007) ja Bush oli jättänyt Anthraxin taakseen jo vuonna 2005. AnAlogiA 28 Inferno elää TEKSTI Vilho Rajala A edellisestä levystä on aikaa kymmenen vuotta, sitä edellisestä kahdeksantoista. Hiljalleen alkoi näyttää siltä, että tästä materiaalista voisi lopulta syntyä uusi Armored Saint -albumi, Vera kertoo. Mies on ilmeisen tosissaan, sillä Armored Saintin La Raza -levy ilmestyy kymmenen vuotta edeltäjä Revelationin jälkeen. La Raza on tarkoin tuumailtu annos kovatasoista aikuisten miesten heavy metalia.. Soitin niitä Johnille ja hän teki niihin tekstit. Joey Vera on John Bushin kanssa I www.armoredsaint.com ika kuluu nopeammin nelivitosena, laulaa John Bush Chilled -kappaleessa. Armored Saint ei hätäile, vaan toimii vain kun siltä oikeasti tuntuu. Laulaja John Bushin lisäksi yhtyeeseen kuuluvat basisti ja biisintekijä Joey Vera, kitaristit Phil Sandoval ja Jeff Duncan sekä rumpali Gonzo Sandoval
Vera ei sulje pois mahdollisuutta nähdä bändiä ensi kesänä festarikeikoilla. Kai meidän jotain pitää asian kunniaksi tehdä, 29. Useissa kaupungeissa paikalle tulee hyvälläkin tuurilla 200 henkeä, eikä meillä ole edes varaa sellaiseen, hän toteaa. Toivossa on hyvä elää. Inferno Liian köyhiä kiertueelle Kärsivällisyys palkitaan La Raza ei ole tyyliltään suoraa jatkumoa Armored Saintin aiempiin Armored Saint täyttää kahden vuoden kuluttua 30 vuotta. Bändi hajosi Symbol of Salvationin jälkeen virallisesti, kun John Bush liittyi Anthraxiin. Mutta totta on, että tarkoitus oli hakea isolta kuulostavia juttuja. Tien päälle lähteminen on vaikeaa, koska ensinnäkin meillä on kotona perheet, joita ei tee mieli jättää sinne vaikkapa kahdeksi kuukaudeksi. Kaikkea voi aina tapahtua, kuten Revelation sitten yhdeksän vuotta Symbol of Salvationin jälkeen osoitti. Joey Vera hekottaa epäuskoisena, kun kyselen, onko mitään juhlallisuuksia suunnitteilla. Tällä kertaa mukana on paljon tuotannollisia jippoja, joita on vaikeampi toteuttaa livenä. Revelationin soundi on kyllä hyvä, mutta auttamattoman ohut ja kylmä, jos vertaa La Razaan. Ensimmäisellä kuuntelukerralla biisit tuntuvat vaisuilta, kenties jopa mitäänsanomattomilta ja laiskoilta. Joka epäilee, onko tällaisella studiorunkkauksella mitään vaikutusta lopulliseen soundiin, vertailkoon Revelationia ja La Razaa. Onneksi on festivaalit. Joey Vera kertoo, ettei ole koskaan ajatellut, että tämä tai tuo asiantila jatkuu nyt ja ikuisesti. Itse asiassa suuri osa kotona äänittämistäni raidoista siirrettiin suoraan lopullisiin biiseihin. Bändi oli siinä vaiheessa tosin jo käynyt läpi melkoisen surutyön. Lisäksi on vain muutamia kaupunkeja, joissa voimme soittaa esimerkiksi 2000 hengen yleisölle. Halusimme sen olevan sekä tyylikäs että yksinkertainen, ja se onnistui. Kelanauhan laulu Revelationiin verrattuna La Raza on yleisilmeeltään tummempi, pehmeämpi ja ehdottomasti monikerroksisempi. Muistan, kuinka John sanoi minulle Anthraxiin liittyessään, että älä huoli, teemme varmasti musiikkia vielä yhdessä. Viime vuosien kokemukseni tuottajana ja äänittäjänä vaikutti paljon siihen, millainen tästä levystä tuli, Vera myöntää. Kun kuuntelumäärä kasvaa, jalka ja niska alkavat hiljalleen vipattaa, kunnes tajuntaan vyöryy vakuuttuminen siitä, että käsillä on jälleen levyllinen taattua Saint-laatua. Kun viime levyjen julkaisutahtia katsoo, totuuden nimessä on sanottava, että bändin ensimmäiset kymmenen vuotta olivat ne "varsinaiset" vuodet. Digitaalitekniikkaa käytettiin levynteossa vain tallennusvälineenä. Minusta levy ei ole kovin tuotettu siinä mielessä, että olisimme hakeneet täydellisyyttä. Se tuli meille täytenä yllätyksenä. Kun kerran maailma oli siihen valmis, Armored Saint palasi. Levyä ei myöskään miksattu tietokoneella. Asiaan vaikutti yllättävä taho, nimittäin fanit. Vanha kaveri Bryan Carlstrom, jonka kanssa bändi työskenteli jo Symbol of Salvationilla (1991), ehdotti yhteistyötä pitkästä aikaa. läheinen ystävä myös bändikuvioiden ulkopuolella. Törmäsimme häneen sattumalta ja hän teki meille hyvin edullisen tarjouksen. Eräässä mielessä Armored Saint ei ole muuttunut mihinkään. Kun musiikin tekijällä on käytössään aikaa, se johtaa usein juuri sovitusten kasvamiseen. Tajusin vasta tällä viikolla, että 30 vuotta tulee tosiaan täyteen. En tosiaan tiedä, mistä se johtuu! Alkuaikoina mietimme biisejä ihan liian paljon, ja kenties se oli syynä. John kertoi 1990-luvun lopulla, kuinka ihmiset tulivat Anthrax-keikoille Euroopassa Armored Saintin levyjen kanssa pyytämään nimmareita. Väri on puhtaanvalkoinen, ja kuvaa katsellessa tulee kieltämättä sopivasti aika "pyhimyksellinen" olo. Halusimme, että levyn kansi erottuu levyjä selatessa edukseen. Raidat äänitettiin Pro Toolsilla kiintolevylle, mutta sitä ennen signaalit kulkivat pelkästään analogista reittiä. Ikävä kyllä Vera ei tällä kertaa lupaa mitään. Bändin materiaali on aina toiminut samalla tavalla. Miksatut biisit tallennettiin sitten vielä kelanauhoille, Vera kertoo. En ajatellut silloin, että hän tarkoittaisi välttämättä Saintia, mutta niinhän siinä sitten kävi. Minun täytyy itsekin kuunnella uusia levyjä viikko, ennen kuin tiedän, pidänkö niistä vai en. "Tarkoitus oli hakea isolta kuulostavia juttuja." mutta emme ole kyllä yhtään ajatelleet asiaa. La Razalla kuullaan hetkittäin melko mahtipontisiakin orkestraatioita. Niinpä uuden materiaalin työstäminen sai alkunsa hyvin luonnollisella tavalla. Raidat otettiin kiintolevyltä ulos, ja miksaus tapahtui analogisilla kamoilla. Minulla oli paljon aikaa keskittyä näiden biisien demoversioihin kotonani. Kaikki eivät tiedä, että analogisen tekniikan käyttäminen on nykyään todella kallista. Tällä levyllä biisirakenteet ja muut syntyivät kuitenkin nopeasti ja helposti. Minullekin kävi niin, kun kävin Euroopassa. Minusta on ihan hyvä, että biisit vaativat pari kuuntelua. Joey Vera kertoo, että saa tällaista palautetta paljon. Nyt kun bändi on tehnyt taas levyn, olisi tietysti luontevaa nähdä bändiä keikoilla. Armored Saintin tapauksessa hinta oli erittäin kohtuullinen. Jos Carlstrom ei olisi tullut vastaan, emme olisi voineet tehdä levyä tällä tavalla. Digitaalisilla laitteilla voi tehdä hyväsoundisia levyjä vaikka makuuhuoneessa, Vera sanoo. Levyn ajaton soundi on saatu aikaan yksinkertaisesti käyttämällä äänityksissä lähes yksinomaan analogista tekniikkaa. Kitaristi Dave Prichard kuoli leukemiaan ennen Symbol of Salvationin studiosessioita. La Razan kansi on heavy metal -piireissä poikkeuksellinen. Bändi on yleensä kuulostanut varsin tarkkaan siltä, miltä bändi kuulostaa, kun se soittaa treenikämpillä tai keikkalavalla biisejä läpi. Se oli onnenpotku! teoksiin. Kun mainitsen, että levy on tällä tavalla selvästi tuotetumpi kuin aiemmat, Vera käsittää hieman väärin. Vuoden 2000 keikat olivat useiden eri todistusten mukaan sangen maukkaita. Olimme saman tien valmiita
Vielä ennen Hiiekoda-albumin julkaisua vuonna 2005 asiat olivat hyvin erilaisella mallilla. Eniten sanoituksissa tulevat esille meille itsellemme tärkeät asiat ja hyvin inhimilliset tuntemukset laidasta laitaan. Atso: Emme ole päässeet tästä ajatuksesta eroon vieläkään! Joka vuoden lopulla olemme pysähtyneet tuumailemaan, miten tämä kellarista aloittanut ja tällaista musiikkia soittava bändi on voinut päästä tähän pisteeseen mistään tinkimättä. Raivo: Viisi vuotta sitten kohtasimme hetken, jolloin meidän oli kyettävä heittäytymään täysin Metsatöllin vietäväksi. Tähän mennessä jokainen Metsatöll-albumi on ollut erilainen kuin edeltäjänsä. Jos olisimme tuona hetkenä tehneet edes hieman toisenlaisia valintoja, emme olisi tässä nyt. Atso: Se päättömin humu on sentään hieman rauhoittunut, mutta varsinkin Markolle se on silkkaa arkea, että vaikkapa kaupassa käydessä katseet alkavat heti kääntyä ja kaikenlaista supattelua kuuluu selän takaa. Seuraavan viiden vuoden aikana uskaltauduimme jo melko kauaksi kotinurkiltamme. Ensimmäiset viitisen vuotta vietimme hyvin pitkälti Viron rajojen sisäpuolella. Nyt vaikuttaisi, että kolmas aikakausi ja uusi levy vievät meitä vieläkin pidemmälle. Tähän aikaan mahtuu rumpali Marko Atson ja basisti Raivo "Kuriraivo" Piirsalun näkökulmasta monia erilaisia vaiheita. TEKSTI Aki Nuopponen I KUVA Kristjan Lepp I www.metsatoll.ee Kuin rebeneb taevas V aikka Metsatöll voidaan lukea edel- Virolainen folkmetallin outolintu Metsatöll on kymmenvuotiaana vireämpi kuin koskaan. leen suhteellisen tuoreisiin ilmiöihin metallimaailmassa, saavutti bändi viime vuonna kunnioitettavan kymmenen vuoden iän. Musiikkimme ja sanoituksemme ilmaisevat vuoroin kaikenlaisia tuntemuksia vihasta, ilosta ja surusta aina rakkauteen, kaihoon ja yksinäisyyteen saakka, koko ihmisyyden kattaen. Se supattelu on pieni hinta siitä, että saamme fanikunnasta voimaa tekemisiimme. Vaid vaprust Sanoituksilla ja teemoilla on ollut Metsatöllin albumeilla melkeinpä yhtä suuri osa kuin itse musiikillakin, eikä uusi Äio ole tässä mielessä poikkeus. Aivan kuin mies olisi suurikin rokkistara. Myös Äio tekee nopeasti selväksi, kuinka bändi 30 Inferno. Sen sijaan, että Metsatöll lähtisi sanoituksissaan ottamaan kantaa tai pohtimaan tarkkaan määriteltyjä syvällisyyksiä, kumpuavat teemat yhtä luonnollisista lähtökohdista kuin musiikkikin. Raivo: Monet pitävät usein tällaista julkisuutta jotenkin ahdistavana asiana, mutta koemme sen niin, että ilman näitä ihmisiä bändiä ei olisi olemassakaan. Bändin sisällä ei uskallettu edes toivoa kaikkea sitä, mitä viime vuodet ovat tuoneet tullessaan. Tästä huolimatta suosion suuruus on ollut melkoisen hämmentävää. Raivo: Äio ei kanna sisällään yhtenäistä teemaa, mutta tietyllä tavalla monien eri kappaleiden sanat osuvat saman aihepiirin erilaisille suunnille. Atso: Juuri nyt tuntuu siltä, että olemme aloittamassa kolmannen aikakauden urallamme. Varsinkin Metsatöllin kotimaassa kansansuosio meni paikoitellen jopa niin pitkälle, ettei arkielämäkään sujunut enää entiseen malliin. Hiiekodan aikoihin oli helppoa arvailla, että bändistä saattaa tulla vielä vaikka mitä. Atso: Jätämme usein sanoitukset sen verran avoimiksi, että ihmiset voivat helposti samastua niihin ja tulkita niitä eri tavoilla
Toisin kuitenkin kävi, kun saimme veto toisensa jälkeen voitettua yleisön puolellemme ja keikoista muodostui aikamoisia yhteislaulutuokioita, jotka saivat meidät äimistymään joka ilta. Keikoilla on tullut myös harvinaisen selväksi, kuinka suomalaisten ja Markuksen huumorintaju sopii hyvin yhteen, oli kyse sitten mustasta huumorista tai kalja- ja kullivitseistä! "Yhden levYllä kuultavan kanteleen kielet on tehtY lehmän verisuonista, ja se kuulosti jo ajatuksena ilkeältä!" Inferno 31. Noin muuten emme laskeneet mitään pois soundistamme, vaan lisäsimme mukaan vielä erilaisia säkkipillejä, useita erilaisia puhaltimia ja pari erilaista kantelettakin. Atso: Ennen kiertueelle lähtöä olimme ihan varmoja, että tulemme soittamaan tyhjille saleille ihmisten viihtyessä baarien puolella. Ensimmäinen suurempi kiertue ei varmasti unohdu bändiltä koskaan. Pohjat kuulostavat irrallaan aina erilaisilta ja raikkailta, vaan eipä kestä kauaa, kun viimeistelyn keskellä Markus alkaa laulaa kitaroiden päälle ja Lauri tekee taikojaan soittimillaan. Raivo: Tärkein periaate levyn suhteen oli, että riffien on oltava jo yksinään hyviä, folkelementtien on toimittava myös itsenäisesti ja kaikesta tästä on muodostuttava kokonaisuus, jossa eri ääripäät eivät tunnu irrallisilta toisiinsa nähden. Atso: Emme kiinnitä tähän huomiota niinkään säveltäessämme, vaan vasta myöhemmin. Tässä suhteessa Äio vaikuttaa bändin tasavahvimmalta tuotokselta. Johan se Metsatöllin henki paljastuu kaiken takaa. Kun keikat menevät hyvin, meidät otetaan avosylin vastaan. Raivo: Selkärangoissamme olevat bändit eivät välttämättä kuulu muille musiikistamme läpi äärimmäisen selvästi, mutta joudumme oikein valvomaan itseämme, ettemme kirjoita vanhojen suosikkiemme vanhoja biisejä uudelleen Metsatöll-muodossa! Atso: Yleensä kun biisit alkavat olla kasassa, olemme hieman epäileväisiä, että noinkohan näistä tulee Metsatöllin kuuloisia lainkaan. Mukana on sitä folkmetallisesti tart- tuvaa jälkeä, mutta myös hieman mutkikkaampia riffejä ja erikoisempia rytmejä. Atso: Eihän siitä mihinkään pääse, että vaikka meitä kutsutaankin usein folkmetalliksi, ovat juuremme nimenomaan thrashin, deathin ja heavyn puolella. Iivakiven (2008) aikaan emme oikein tienneet, mitä meidän pitäisi nyt tehdä ja levystä tuli hieman sen mukainen. Atso: Kenties mielenkiintoisin uusin aluevalloitus tapahtui kan- teleissa. Äion synty oli niin äärimmäisen helppo kokemus, ettei meidän tarvinnut liiemmin miettiä, millaisia biiseistä oikeastaan lopulta tulee tai miten ne sopivat yhteen. Yhden levyllä kuultavan kanteleen kielet on tehty lehmän verisuonista, ja se kuulosti jo ajatuksena niin ilkeältä, ettei tuollaista soitinta voinut jättää pois soitinkatraasta! Olen kaugel teel Viime vuonna Metsatöll valloitti maailmaa Ensiferumin kanssa. Voi olla että aika on jo vähän kullannut muistoja, mutta mieleen ei tule mitään ikävää tuota rundia ajatellessa. Atso: Itsellemme yksi levyn tärkeimmistä uudistuksista olivat taustalaulut, joista pitää nyt ensimmäistä kertaa levyllä saakka huolen ihka oikea mieskuoro. Olemme kaikki 70-luvulla syntyneitä ja 80-luvulla pahinta nuoruuttamme eläneitä vanhan koulukunnan metallipäitä, joille ne stonet, slayerit, coronerit ja morbidangelit ovat aina olleet henki ja elämä. Jos meininki on vähän huonompi, nostatetaan tunnelma uudelleen kattoon yhdessä. Raivo: Tuo rundi oli ehdottomasti yksi parhaista asioista, mitä meille on näiden kymmenen vuoden aikana tapahtunut. Bändi on aina joutunut tasapainoilemaan suoraviivaisen tarttuvuuden ja monimutkaisempien sävellyksien välillä. Atso: Suomalaiset ovat yleisönä reiluja. Nyt annoimme sävellysten lentää omalla painollaan, ja sinnehän eksyikin sitten monenlaisia riffejä ja värikkyyttä, joka osoittautui lopulta koko levyn kannalta oikeaksi ratkaisuksi. Suomi ja Metsatöll ovat oppineet tuntemaan toisensa viime vuosina hyvin monien keikkojen ansiosta. Folk-elementtejä ei sovi kuitenkaan unohtaa, varsinkaan kun Äio venyttää tätäkin puolta hieman aiempaa pidemmälle vieden Metsatölliä yhä lähemmäksi alkuperäisiä päämääriä. kulkee jatkuvasti eteenpäin, vapaasti, mutta mennyttä kunnioittaen. Erityisen hienoksi vapauden tekee se, kuinka Äion kappaleista voi halutessaan löytää jos jonkinlaisia riffejä ja yksityiskohtia sen sijaan, että bändi tyytyisi vain komppaamaan kitaroilla folkahtavampia soittimiaan
1980-luvulla lähinnä raskasta rockia tai perusheavya soitelleet maanmiehet jäivät ehkä aiheellisestikin pienen piirin aarteiksi, mutta ranskalaisen Osmose Productionsin kanssa nimensä papereihin tuhertanut Rotting Christ oli jo alusta asti matkalla kohti kovia kansainvälisiä suorituksia. TEKSTI Joni Juutilainen I KUVA Nikos Markogianakis I www.rotting-christ.com Uudistumiskyky ei ole jokaisen bändin ominaispiirre. Kaipaan noilta ajoilta erityisesti spontaaniutta ja yhteishenkeä. Samoihin aikoihin Osmose-diilin kanssa bändi oli iskeä todelliseen kultasuoneen (vai pitäisikö sanoa kulttisuoneen), sillä käsillä oli Inferno 33. Vuonna 1989 muotonsa saaneen Satanas Tedeum -demon myötä bändi löysi musiikilleen reitin, joka tulisi viemään Rotting Christin vielä pitkälle. Näihin aikoihin yhtyeen alkukantainen death metal -jyske sai osakseen paholaismai- sia ja aiempaa mystisempiä aihepiirejä, minkä myötä Rotting Christ sai pian seurakseen Horrifiedin, Necromantian, Septicfleshin, Varathronin ja Zemialin kaltaisia bändejä, jotka istuivat niin soundillisesti, musiikillisesti kuin aihepiirillisestikin samaan pöytään Rotting Christin kanssa. Tämän tietää rotting Christ, jolle onnistunut luomistyö on usein kovan kamppailun takana. r otting Christ on niitä harvoja metal- libändejä, joiden voidaan sanoa olevan vastuussa kokonaisen genren synnyttämisestä. Vuonna 1987 alkunsa saanut yhtye oli uransa alkuaikoina jokseenkin tyypillinen death metal -bändi, joka sotki soittoonsa grindcore-vaikutteita ja aiheeseen sopivaa hurmeista sanastoa. Kaikki oli jotenkin niin intohimoista silloin, huokaa yhtyeen laulajakitaristi Sakis Tolis kaihoisana. Rotting Christia pidetään yleisesti ensimmäisenä kreikkalaisena metallibändinä, joka löi itsensä läpi myös ulkomailla. Käsite kreikkalaisesta raskasmetallista oli syntynyt
Hän, joka on kohtelias, käyttäytyy kuin oppinut ja perustelee väitteensä sivistyneen maltillisesti. Siitä pitää tietysti puhua, mutta haastatteluja Vikernes antaa vain kirjallisesti. Yksityiselämäänsä Vikernes pitää arvossa eikä suostu puhumaan olostaan vaimonsa ja kahden lapsensa kanssa maatilalla Telemarkin Bøssä. Vikernes on vapaa tekemään mitä haluaa. Oslon, Ringeriken, Trondheimin ja Tromsøn vankiloissa vietetty kuudentoista vuoden vankeus päättyi viime toukokuussa. Vikernes on rationaalinen rasisti, odinisti, murhamies ja kirkonpolttaja, ajatuksiltaan avoimen taantumuksellinen perheenisä, joka rakastaa turvallisuutta ja puhdasta ilmaa. Sen hän on sanonut, että oikeita ystäviä ei enää ole eikä niitä tarvita. Se on taittanut messiaanisen partaniekan halun julistaa. Levy on pakko kuunnella ensimmäisellä kerralla seisaaltaan, ravaamalla huoneessa kuin Vikernes 36 Inferno. Emansipaation synnyttämä nykynaisen malli on väärä. Niin on parempi kuin "hukuttaa metallimaailma hölynpölyyn", Vikernes muotoilee. Hän teki Belusin, ensimmäisen metallisen Burzum-levyn neljääntoista vuoteen. Median loistekeiloihin enigmaattinen muusikko työntää kuudentoista vankilavuoden jälkeen mieluummin Belusin kuin itsensä. T untuu hämmästyttävältä, että Varg Vikernes on yksi norjalaisen black metalin ja koko metallisen maailman vihatuimmista henkilöistä. Kertaustunnin teoista voi suorittaa vaikkapa Infernon numerosta 55. Syntipukki ja itse hurskaus yhdellä kertaa. Aikaansa säästääkseen hän on kirjoittanut vastauspohjan, joka lähetetään useimmille juttupyynnöllä lähestyville. Enemmän kuin Vikernesin olemuksesta, viha häntä kohtaan kasvaa siitä, mitä hänen sanansa sanovat ja tekonsa tekevät. TEKSTI Mikko Kuronen I KUVAT Ester Segarra I www.burzum.org v alo pimeään Varg Vikernes on jälleen vapaa. Hän ottaa nyt muusikon roolin. Juutalaiset johtavat Yhdysvaltoja. Infernolle norjalainen antoi yhden ensimmäisistä ainutkertaisista haastatteluistaan. Julkisen perinteinen elämä Belusin kuuleminen synnyttää monumentaalisen, pakahduttavan olotilan. Mielipiteissään norjalainen menee äärirajaan: Monikulttuurisuuden ihanne on aivokuollutta roskaa
Haluan joka tapauksessa puhua vain harvoille valistuneille. En tarvitse tässä asiassa salamoivaa simppeliyttä. Tämäkin oli silti vain työnimi. Kun näin nimen herättämän reaktion, tajusin saavani haluamattani paljon huomiota vääristä syistä. "penniäkään burzumin mYYnneistä ei ole koskaan mennYt eikä tule koskaan menemään lainani lYhentämiseen." Alkuperäinen työotsikko oli Baldurs tilbakekomst (Baldurin paluu), jonka vaihdoin Den hvite gudeniin. Haluan pysyä näkymättömissä kansan keskuudessa, enkä halunnut antaa valtamedialle (Norjassa) syytä julkaista kuviani. Mitä tulee rehellisyyteeni, minusta asiat olisivat paljon pahemmin, jos olisin pitänyt työotsikon vain koska kaltaisesi tyypit pitävät sitä parempana. Muilla ei ole väliä, elleivät he pidä tuotosta muutenkin kiintoisana ja opi lisää Belusista ja muista jumaluuksista. Inferno 39
Se tarkoittaa, että uskon ongelman ratkaisevan itsensä, kun moderni maailma niin sanoakseni ajaa karikolle ja murskautuu kappaleiksi. Häneltä on myöskään turha kysyä mitään aikoinaan esittämistään pangermaanisista haavekuvista, joissa Euroopan germaaniset kansanosat liittyisivät yhdeksi vahvaksi valtioksi. "haluan pYsYä näkYmättömissä kansan keskuudessa." Kelteille Belus on Belenus, kreikkalaisille Apollon, roomalaisille Apollo, skyyteille ja slaaveille Byelobog. Tämä on politiikkaa, joten rajoitan vastaustani. Aivan kuten Evola, olen kulttuuripessimisti. Jos olet oikein onnekas tai epäonnekas voit haastatella Vargia politiikasta toisella kertaa. Monet ovat valmiita, toiset eivät. En silti usko, että häntä kiinnostaa se haastattelu, sillä minä en jaksa välittää aiheesta. Mielenkiintoista on, että valkoisen jumalan paluu maailmaan tapahtuu juuri Belusin melankolisimmissa päätösraidoissa. I ride the tiger... Toisin kuin suurin osa ihmisistä, olen varautunut törmäyksen vaikutukseen. Eri asia on, onko Belus tarinaltaan niin kirkas, että se saa ihmiset ryhtymään tosielämässä tekoihin uuden maailman luomiseksi. Esiuskonnollista "perinteen" (Seið) maailmankuvaa propagoivassa tarinassa on allegorista potkua tulkintaan, jossa atavistisesti toivotaan jyrkän käännekohdan kautta ihmisen paluuta perusasioihin, helpompaan, yksinkertaisempaan ja vahvempaan elämään. Herääminen on tapahtumassa, joten olen luottavainen tilanteen suhteen. Eurooppaa vaivaavasta siirtolaiskysymyksestä, eritoten siitä pitäisikö se ratkaista tiukemmalla lainsäädännöllä, henkilökohtaisilla asenteenmuutoksilla vai maahanmuuttajien anteliaammalla taloudellisella huomioinnilla, hän sitä vastoin suostuu lausumaan muutaman sanan. Lapsuudessaan vuoden Irakissa asunut Vikernes on todennut, ettei ole koskaan kuullut hyvästä ideasta, joka on tullut Euroopan tai eurooppalaisen rodun ulkopuolelta. Evolan laajasta tuotannosta Vikernes nostaa itselleen vitaaleimmaksi Ride the Tiger -teoksen (1961), jonka otsikko antaa hänen mukaansa "vihjeen siitä, mitä hän on nykyisin tekemässä". 1900-luvun merkittävimpiin traditionalisteihin kuulunut Evola kirjoitti kattavan joukon tietokirjoja, esseitä, lehtikirjoituksia ja poliittisia tekstejä, joita on sittemmin antologisoitu. Paluun myötä toivotetaan tervetulleeksi uuden kesän aamu. Tämä on politiikkaa, eikä Burzumissa ole kyse politiikasta. Ürümchistä Kiinasta löydetyt muumi- Rikhard Leijonamielen metodit Kulttuuripessimisti tiikerin selässä. Maailman huolenaiheet hän näkee silti samanlaisina kuin Evola. Tiedän mikä on parasta ja missä olen paras, mutta en vaivaudu kertomaan sitä muille, lakoninen Vikernes nihkeilee. Belus pakenee mytologiaan, jonka voi aina halutessaan lukea allegorisesti tai symbolisesti, mutta se, että musiikki ei sano mitään, jättää älyllisesti heikon ja kierteleväisen mielikuvan. Minun tarkoitusperieni täytyy pysyä verhottuina, kiertoilmausten taituri puolustautuu. Vasta sen jälkeen voidaan rakentaa uusi maailma. Liioin norjalainen ei halua kommentoida äärioikeistolaisten liikkeiden nousua eri puolella Eurooppaa eikä sitä, ottaako hän konservatiivisen Riksmålsforbundet-järjestön lisäksi osaa muihin yhteiskunnallisesti valveutuneisiin järjestöihin. Propagandaan kuuluu, että omia mielenliikkeitä ja ideologisia murroksia roolipelaamisesta satanismiin, odinismiin, kansallissosialismiin ja pakanallisuuteen ei selitellä. Melankolisuudelle on syynsä, sanoo Vikernes, muttei halua kertoa mikä. Burzumia voi haastatella Burzumista. Vikernes ei katso, että Evola olisi suoraan inspiroinut Belusia, jonka keskiössä ovat mytologia ja "esimytologinen perimätieto". Kaikille hän on valon ja auringon jumala. Semminkin, kun kaikki levyn nimet ovat protoindoeurooppalaista alkuperää tavoitellen arkaaisia. Sen enempää en halua aiheesta puhua. Jo muinaiset roomalaiset -logiikalla Belus käy johdannosta Vikernesin ajatteluun, mutta läsnäolevasta maailmasta se ei rehellisesti ottaen sano juuri mitään. Niistä tulkintojaan esittävät idiootit. Aristokraattista ajattelua viljellyt Evola tarkoitti kirjansa nimellä sitä, että sivilisaation kielteisiäkään piirteitä ei pidä kaikin voimin vastustaa, vaan pitää itsensä valppaana ja odottaa kunnes vallitseva sivilisaation sykli tiikeri väsyy. Tilanne ratkeaa itsestään, kun Eurooppa herää ja enemmistö eurooppalaisista alkaa vaatia toimenpiteitä ongelman ratkaisemiseksi. Tämän valkoinen jumala tekee joka vuosi, luonnon kiertokulkua mallintaen. Me polveudumme Rikhard Leijonamielen kaltaisista suurmiehistä, ja tarvittaessa mitä todennäköisimmin käytämme Rikhard Leijonamielen keinoja ongelman ratkaisemiseksi. Vikernes tiedetään italialaisen filosofin, esoteerikon ja aktivistin Julius Evolan (18981974) arvostajaksi. Modernin maailman karilleajon merkkeinä voi pitää kapitalismin ja liberalismin kaltaisten järjestelmien uuteen valoon tulleita heikkouksia. Sanoisiko Varg. Näiden ongelmien ratkaisuna Eurooppa sivistyksen kehtona saattaa siirtyä 40 Inferno politiikassa, ideologiassa ja käytännössä traditionaalisempaan asentoon. Musiikin tulisi valita huomattavasti useammin poliittiset, yhteiskunnalliset, yhteisölliset ja ideologiset kantansa. Kun idiootit puhuvat, vain idiootit kuuntelevat, Vikernes kärjistää. Arjalaiset, Iranin ja Persian perustajat kuten myös Indusjoen laakson korkeakulttuuri olivat etnisesti eurooppalaista alkuperää, todennäköisimmin balttilaiselta alueelta, Latviasta tai Liettuasta. Siirtolaisten tulisi nähdä ennusmerkit ja hyväksyä niiden seuraukset. Melkoisen pontevasti sanottu, kun toisessa vaakakupissa on Babylonian, Sumerin, Assyrian ja orientin kulttuurien kaltaisia sivilisaatioita. Sumerit tai akkadit olivat, sikäli kuin tiedämme, etnisesti eurooppalaisia, ja babylonialaiset oppivat kaiken heiltä. Vikernes ajaa asennettaan toteamalla, että vaikka negatiivisen propagandan levittäminen saattaa tulla hänen henkilökohtaisessa elämässään kysymykseen, Burzum on puhtaasti positiivista propagandaa. Vikernesin teemakertomuksessa Belus kuolee ja matkustaa helvettiä muistuttavaan aliseen Kelioon. Kyllä ja ei
Sen ohjaa Sion Sono, jonka aikaisempia elokuvia ovat Suicide Circle, Strange Circus ja Love Exposure. Alkuperäinen muinaisislantilainen materiaali kaipaa tietynlaista eheyttä, sillä pidemmistä tekstikokonaisuuksista ja perinteestä on säilynyt vain katkelmia. Kun hänet tapaa henkilökohtaisesti, Vikernes on nopeaälyinen ja jopa charmantti. Yleistän toki, mutta olen suurin piirtein oikeassa. Oli niin tai näin, viihdyttävästi kapinaa romantisoivasta ja taiten kirjoitetusta teoksesta on paraikaa tekeillä myös Vikernesin rooliin keskittyvä elokuva. Harvakseltaan äänittävän yhtyeen tuorein levy Born Again julkaistaan muutaman kuukauden sisällä. Inferno Horisontti 41. Hänen reaktionsa ovat tyypillisiä eivätkä erityisen älyllisiä. Kuusi tai seitsemän vuotta sitten hän halveksui heavy ja black metalia rappeutuneena ja "neekerivetoisena" musiikkina, mutta nyt hän äänitti levyllisen samaa musiikkia. Jos alkuperäiskäsikirjoituksen hyvät elementit säilytetään ja elokuva kuvataan Norjassa oikealla näyttelijäporukalla niin, että soundtrack heijastelee tapahtumia, elokuvasta saattaa tulla hyvä tai jopa hieno. Ikivanha ei tarkoista "mystistä viisautta" tai "unohdettua kansanperimää". Amerikkalaisen näkemys Vikernesin persoonasta on säilynyt samana. Moynihan ei ole vielä haastatteluhetkellä kuullut Belusia, mutta on tyytyväinen, että Vikernes on jatkanut sitä missä on parhaimmillaan: musiikin säveltämistä. Minulla ei ole aavistustakaan, kuinka käsikirjoitus on sittemmin muuttunut, mutta elokuva on totisesti tuotannossa. Ottaako joku muu kuin muutama teini-ikäinen Burzum-fani Vikernesin mietteet todesta. Levyn temaattiseen pohjaan mytologisia kulttuurijulkaisuja ja muun muassa Evola-antologioita itsekin toimittanut Moynihan suhtautuu varauksin. Jos mytologiasta haluaa saada kuvan, kannattaa opiskella alkuperäistekstejä alkuperäiskielellä ja sen jälkeen tutustua materiaalin filologiselle tutkimiselle elämänsä omistaneiden tutkijoiden teoksiin. Vikernesin aito ongelma kirjan suhteen on, että se ei ole nuoleskeleva tribuutti hänelle tai perustu täysin hänen lausuntoihinsa ja tulkintoihinsa, siis eräänlainen "Pyhän Vargin elämäkerta". Myöhemmin hänen täytyy modifioida lausuntojaan ja "keksiä itsensä uudelleen" muutaman vuoden välein. Kirjassa Moynihan erittelee kirjoittajaparinsa Didrik Søderlindin kanssa tarkasti Varg Vikernesin tekoja ja ideologisia tarkoitusperiä niiden takana. Itseoppineiden neopakanoiden tai black metal -muusikkojen näkemyksistä en ole saanut suurempia ilmestyksiä. Se tarkoittaa tietämättömyyttä! Menneisyyden kansat ympäri maailmaa olivat tietämättömiä, Euroopassa tosin vähemmän kuin muualla. "Viisaus", jonka itämaissa näemme, on taajaan silkkaa hölynpölyä. Joko hän tietää, että useammat ostavat hänen metalli- kuin kosketinmusiikkiaan tai sitten hän on jälleen vaihtanut kantaansa. Epäilen. Vankilassa Vikernesillä on ollut aikaa lukea skandinaavisesta muinaisuskosta. Vargin mielestä jokainen hänen kanssaan eri mieltä oleva on idiootti, osa suurta salaliittoa häntä vastaan tai molempia. Et kai usko, että pystyisin vastaamaan tähän totuudenmukaisesti. Saako hän välikäsien kautta minkäänlaista taloudellista tuottoa mystisen Byelobog Productionsin julkaisemasta Belusista. Pari kuukautta myöhemmin hän muutti mieltään ja piti teosta "kamalana". Jonkinlainen balanssi tuokin. Kun kirja aikanaan julkaistiin, Vikernesin reaktio oli melko positiivinen. Entä Burzumin tulevaisuus, onko sellaista. Orientti on yhä tietämättömyyden tilassa, koska se pitäytyy ikivanhoissa ideoissaan. Usein on juuri päinvastoin. Minua pyydettiin käsikirjoitusavuksi, mutta kieltäydyin, koska asia ei kiinnostanut minua ja olin kiireinen muiden juttujen kanssa. Carl Abrahamsson ot viittaavat siihen, että tiedot pyörän kaltaisista keksinnöistä tulivat Euroopasta Kiinaan. Sitten hän loi väitetyistä virheistä listan, jonka kävin läpi huolellisesti. Vikernes on kutsunut Moynihanin ja Søderlindin kirjaa uskomattoman amatöörimäiseksi, tolkuttoman ristiriitaiseksi ja tiedoiltaan puutteelliseksi. kaaOkseN ruhtinaita tehdessään Moynihan vietti joitakin tunteja Vikernesiä haastatellen. Didrik Søderlindiä tai Moynihania ei tuotannon osallisina nähdä. Sen kirjoittajat hän on luokitellut ryökäleiksi. Kirjan toiseen painokseen (2003) faktiset virheet on korjattu. burzum.org, se riittäköön seikoista jotka haluan julkisesti jakaa. ViKernesin vihaama yhdysValtalaiNeN Michael Moynihan on norjalaista black metal -kulttuuria käsitelleen, hiljattain suomennetunkin Kaaoksen ruhtinaat -teoksen (Lords of Chaos, 1998) kirjoittaja. Se on heille välttämätöntä, koska he eivät osaa itse kehittää ideoitaan. Jotkut Norjan varhaisessa skenessä mukana olleet näkivät tekstin myös ja suhtautuivat siihen positiivisesti. Suomalainen ystäväni, en ole sen paremmin profeetta kuin astrologikaan. Didrikin tilanne oli sama. Luin käsikirjoituksen alkuperäisen version, ja se oli oikeastaan aika hyvä. Tahtoni ovat yksi asia, suunnitelmani toinen, enkä silti näiden tunnettujen osatekijöidenkään perusteella voi sanoa, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Hänellä on kuitenkin taipumus antaa suureellisia lausuntoja kaikensorttisista aiheista. Foinikialaiset saivat kaiken teknologiansa merikansoilta kuten kreikkalaisilta ja niin edelleen. Se on usein ikivanhaa ja siksi erityisenä pidettyä, mutta tiedätkö mitä. Tuollaiseen näkemykseen yhtyvät häntä tärkeänä johtajana tai filosofina ihannoivat nuoret. Jokainen on vapaa tekemään niistä omat tulkintansa, myös Vikernes. Se kyky on silmiinpistävästi eurooppalainen. Millaisena Vikernesin henkilökohtainen horisontti näyttäytyy, kun velkaa Oslon kaupungilla on 23 miljoonaa kruunua. mOyNihaNiN mukaan kirjaan ovat kriittisimmin suhtautuneet neo- ja antinatsit: jälkimmäiset pitävät sitä fasistisena propagandana, edelliset osana juutalaista salaliittoa. Hänen tulkintansa ovat yleensä äärimmäisen spekulatiivisia eivätkä kovin vakavasti otettavia. Kun on selvinnyt utuisen hämmentyneestä tunteesta, että edessä on ensimmäistä kertaa neljääntoista vuoteen uutta kitaravetoista Burzum-musiikkia, alkaa vääjäämättä miettiä tulevaisuutta. Moynihan tunnetaan myös Blood Axis -nimen alla tekemästään kokeellisesta folk/industrial-musiikista. On silti mukava huomata, että vanhoilla teksteillä on yhä voimaa innoittaa kaikenlaisia artisteja, mikä osoittaa, että tekstit ovat nykymaailmassakin melko aiheellisia. Kaikki mitä aiheesta haluan sanoa on, että penniäkään Burzumin myynneistä ei ole koskaan mennyt eikä tule koskaan menemään lainani lyhentämiseen. En siltikään usko, että korkeakulttuuri on sama asia kuin "hyvät ideat". Burzumista ja mahdollisista muista projekteistani saa tietoa osoitteessa www. Muutama niistä oli oikeutettuja, mutta ne olivat pikkuasioita, kuten muutamalla päivällä heittänyt päivämäärä suhteellisen tarpeettoman tapahtuman kohdalla. Hän on lukenut paljon norjalaisen haastatteluja, joitakin hänen tekstejään ja kuullut musiikin. En valitettavasti usko, että historia tulee kohtelemaan häntä niin armollisesti. Samat luonnehdinnat kuvaisivat Vikernesin omaa toimintaa, hänen surkeita päätöksiään ja paranoidisia julistuksiaan. Tilanteeseen liittyy kolmaskin tekijä, asiayhteydessä kenties tärkein, ja se on haluni olla jakamatta yksityisasioitani julkisesti
Etsin paikkani, joka on myyty lastenosastolle pallomeren kupeeseen, ja ipanoillahan on Inferno jo täysi temmellys päällä. Kesällä 48 vuotta täyttävä bändin nestori on täynnä intoa heti, kun puheemme siirtyy musiikkiin ja uuteen levyyn. Ihme kyllä näin vaikuttaisi olevan. Ehkä on, ehkä ei. Ohjelmaan sorvaantuvat esimerkiksi miitinki Plutonium Orange -kannuttaja Pasasen kanssa ja viimeinen vierailu kaupungin Inferno-baarissa, joka on kuulemma päätetty kuopata. Iskemme fyysisesti yhtyeen kotikaupunkiin Kuopioon nauttimaan maistiaisia "valon raskaudesta". T Sedät jaksaa heilua apaaminen on sovittu lauantail- le, mutta malttamattomana aloitan reissun jo perjantaina ampaisemalla Jyväskylään. Hietalalla odottavat tervetuliaismaljat. Töitä on tehty tosissaan, eivätkä studion ovetkaan ole aukeilleet liiaksi. 44. Tekee mieli kalakukkoa, ja kurvaamme torille sitä etsimään. Olettaa saattaa, että vuoden 2006 Crows Fly Black- albumin jälkeen rima on ollut korkealla. Tämän kansallisherkun suhteen joudumme katkerasti pettymään, Hanna Partasen leipomon legendaariset kalakukot on nimittäin jo päivän mittaan myyty ja joudumme tyytymään lihapiirakoihin. TEKSTI Aadolf Virtanen I KUVAT Aadolf Virtanen, Henry Nyman ja Denis Goria Tarot ei esittelyjä kaipaa. Aamulla nukun pommiin ja olen myöhästyä aamujunasta. Keskellä älämölöä jatkan tovin kesken jääneitä yöuniani. Ilta toimii siis eräänlaisena korkean paikan leirinä matkan varrella. Zachary on hämmennellyt jo kotvan isommanpuoleista pulloa Fisu-taikajuomaa (Fisherman´s Friend -pastilliPöytäviina -sekoitelma, jos joku ei tiennyt). Lähden etsimään ravintolavaunua, joka taitaakin olla ainoa oikea tapa matkustaa tänään. On osattava, tai tulee turpaan On tiedossa, että vierailusta tulee jonkin sortin juhla, jonka ohjaksia pitelevät pääasiallisesti käsissään Tarotin kitaristi Zachary Hietala sekä laulaja/monitoimimies Tommi "Tuple" Salmela. Tämä hassujen taikakorttien mukaan nimetty, pyöreästi 30 vuotta jyrännyt savolaisviisikko on juuri viimeistellyt Gravity of Light- nimeä kantavan pitkäsoittonsa. Olisi pitänyt siis tulla jo perjantaina. Perillä minulle on hoidettu kohteliaasti kyyti Hietalalle, ja matkalla koukkaamme vielä Salmelan mukaan jousille. Täysin pöllähtäneenä alan tutkia, ovatko kaikki tavarani mukana. Tänä aikana olen saanut kanssamatkustajaksi pikkupojan, joka heittäytyy uteliaaksi kysyen, onko sedällä kaikki hyvin. Saan onneksi sekunneissa jalat alleni ja ehdin juoksemalla oikeaan vaunuun
Paikalla esiintyy jopa maininta 50 prosentin siivusta, joka vaikuttaa oikeutetulta, miehen ääni kun kuulostaa aina korvaansopivalta. Gravity of Light pyörii illan edetessä useampaan kertaan ja kuulostaa kerta kerralta paremmalta. Pahin takaisku oli joulukuisten, jo loppuunmyytyjen Dion lämppäyskeikkojen peruuntuminen hevilegendan sairastuttua mahasyöpään. Mutta kun ei, se on aina se meidän karma, Hietala manaa. Valon raskauteen Otamme kurssin kohti Note On -studiota, jossa bändin hoviääniteknikko Tegelmann Inferno on painanut duunia kosketinsoittaja Tolsan kanssa viimeisten biisien kimpussa. Uuden levyn nauhoitusten alkaessakin temppuili ja hajoili likipitäen kaikki mahdollinen laitteisto. Päivä alkaa vaatia veronsa raskaiden silmäluomien muodossa, joten suunnistan taksilla yöpuulle. Deep Purplen soundista löytyy myös selitys, miksi bändi ei aikoinaan etsinyt uutta kitaristia vaan korvasi hänet kosketinsoittajalla. Ulkopuolista tuottajaa bändi ei ole käyttänyt yli kymmeneen vuoteen, homma kasataan omin voimin ja se tuntuu kaikin puolin mukavimmalta. Kahden laulajan käyttö on ideatasolla kummunnut jo Deep Purplen Burn-albumista, jota kuunnellessa Hietalat ymmärsivät, mitä kahdella äänellä voi saada aikaiseksi. Lopulta tu- 46. Espanjassa astikin on käyty pelkästään kääntymässä. Zachary toteaa, että mieluiten hän jättäisi jo kahden ensimmäisen levyn biisit soittamatta, mutta siitähän taas eivät puritaanimmat fanit oikein lämpene. Tällä kertaa Tuple Salmela on hoitanut poikkeuksellisen suuren osan lauluosuuksista. Uuden levyn sävellyksistä vastaavat Hietalan veljekset ja Tolsa, sanoitusvastaavana on toiminut kaikille tuttu, Kuorosota-ohjelmassakin villitsevä nuorempi Hietala, Marco. Lienee turha mainita, että levy soundaa isolta! Musiikkia on vaikea kuvailla, se simppelisti vain on Tarotia ja kuulostaa hyvältä. Juhlava irrottelu yltyy koko sakilla sen verran hurjaksi, että baariin menoa session päätteeksi ei tarvitse harkita. Jälkikäteen hoksaan, että minähän olen soittanut orkesterin kera samoilla lauteilla useammankin kerran ja elän vieläkin. Kun epäonni olisikin oma vika, sen voisi selittää vielä jotenkin ja ottaa syyt niskoilleen. pilke silmäkulmassaan, että pyrkivät jättämään lämppärit pois keikoilta, ettei niille vain kävisi huonosti. Raskaalta ja kauniilta. Kuuntelemme vihdoin Gravity of Lightia, tätä tarkoin vartioitua aarretta. Mainittu ilmiö on bändin yllä leijuva yleinen epäonnen sädekehä, ja sitä on riittänyt vuosien varrella esimerkiksi mönkään menneiden kiertueiden ja keikkojen muodossa. Lienen siis immuuni Tarotin karmalle. Tarot lähtee maaliskuun lopulla kiertämään ja puhkuu intoa päästä esittämään uutta materiaalia, jota tulee luultavimmin settiin huomattavasti. On pakko yrittää ottaa seinästä tukea, mutten osu lopulta edes seinään. Peijaisten jälkeen pikkutunneilla hotellin ovesta kulkeminenkin tuntuu lähes ylivoimaiselta tehtävältä, avain kun ei mene lukkoa päinkään. Toisaalta, kukapa voisikaan kuvitella Tarot-keikan ilman Wings of Darknessia, joka muuten sekin täyttää jo neljännesvuosisadan ensi vuoden puolella
Caught in the Deadlights Mukavasti kasvava suoraviivainen runttaus, joka kehottaa ottamaan hetkestä irti kaiken. I Walk Forever Levyn radiosinkuksi valittu melodinen rockpala. Kertosäkeessä kunnon antigospel-kuoro. Saatanalla ei tässä yhteydessä välttämättä viitata mihinkään tarkemmin, tiedämmehän, että moni pyrkii saatanan valtaistuimelle tältäkin planeetalta. Liikaa tällaisia ei ole viljelty, kartamme vertailuja erääseen toiseen bändiin, jossa vaikutan. Magic and Technology Hidas ja raskas pala, vanhan liiton heavy metalia. Erikoisia sanoja ei ole tämän levyn biisien nimissä tämän ohella käytetty. The Pilot of All Dreams Levyn nopein veto ja pääasiallisesti Tuplen heiniä laulullisesti. Erittäin raskas ja painostava biisi. Mukana on poikkeuksellisesti romanttistakin näkökulmaa. En jaksa enää etsiä istumapaikkaani, vaan menen suoraan ravintolavaunuun. Itse vedän säkeistöön oktaaviääntä ja biisin C-osan. Kertosäettä kuunnellessa ymmärtää kyllä hyvin, miksi tämä on single. Jonkinlainen kunnianosoitus ö-luokan scifi-leffoille, ja tokihan siinäkin on tätä valon raskautta mukana. Tarkastelen edellisiltaista haastattelua nauhuriltani, mutta joudun keskeyttämään. Paluujuna kohti Pirkanmaata lähtee tuossa tuokiossa. Huurteisen ääressä ajaudun savolaisen pöytäseurueen kanssa kummaan keskusteluun. Eräänlainen matkamiehen tarina siitä, kuinka matka jatkuu aina, vaikka jonnekin jäisi pitemmäksikin aikaa. Varsinkin lauluissa pääsee vetämään kunnon blueskaarta mukaan. Yksin penkillä hirnuva hampuusi ei liene järkevin mahdollinen näky kanssamatkustajien silmissä. Nauran jo itsekin itselleni, olen siis suomeksi sanottuna kännissä kuin käki. Gravity of Lightia ja keikkoja odotellen. Kiitos Kuopio, kiitos Tarot 47. Deadlightsanaleikkiä huomasin sittemmin esimerkiksiThunderstonenkin jo käyttäneen, mutten alkanut enää muuttaa tekstejäni. Suoraviivainen veto, albumin rockpala. Totesin, että en, mutta mielikuvitukseni on. Mustosen Mikko väsäsi biisiin myös orkestrat, joille oli selkeästi tilausta. Sleep in the Dark Jälleen valon raskautta. Tarina on ehkä jopa vähän korni, siinä äänet ja unet ovat kutsuneet pois tästä maailmasta. Luultavasti paikka olisi ollut jälleen lastenosastolla. Peuroja pellolla nähtyämme jutustelemme peuroista tovin jos toisenkin. Gone Levyn päätösbiisi on minun, Sakun ja Jannen kirjoittama ja selkeimmin minun biisini vokaaleita ajatellen. Mieluiten nukun pimeässä, poissa tällaisten asioiden valokeilasta. Isommissa kuvioissahan tämä usein johtaa vaikkapa naapurimaan posauttamiseen. Uni maittaa, ja sunnuntain valjetessa nautin aamiaisen Kuopion rautatieasemalla. Biisissä pohditaan lähinnä sitä, kuinka ihminen haluaa tässä maailmassa johtaa ja olla suitset kourassa asiassa kuin asiassa. Eräs herra yltyy ihastelemaan tuota eläinlajia ja luonnonihmettä erittäin vuolaasti, seuraava taas haluaisi ampua kaikki sarvipäät saman tien. Biisissä mennään kertosäkeessä jopa vähän punk-osastolle, ainakin kielisoitinpuolella. Calling Down the Rain Pääosin Tuplen laulama biisi, joka on täynnä jääräpäisen ja päähänpotkitun miehen asennetta. Painun kotiin, aamulla on taas tarkoitus jatkaa harmahtavaa duunarin arkea. Tarinassa pohditaan lähinnä tätä nykypäivän menoa, Hollywood-hapatusta, silikonirintoja ja ihmisen tunne-elämää näihin peilaten. Rise! Tässä vauhtipalassa helvettiin langetetut alkavat vaatia osaansa. Ketään ei kuitenkaan listitä, ainakaan minua, koska vaihdan junaa Pieksämäellä. 10.3.) marco hietalan sanoin: Satan Is Dead Suoraviivainen ja simppeli Tarotrypistys heti kärkeen. Biisin tarinassa päähenkilö on kuollut. Keskusteluun liittyy vielä yksi mies, joka syystä tai toisesta haluaisi, että hänetkin ammutaan. Vajaan neljän tunnin junailu hurahtaa hetkessä, ja lopulta astun Tampereen maaperälle. Jollei elävänä ehdi kostamaan, sitten kostetaan kuolleena. Vaimoni kysyi, olenko minä oikeasti näin synkkä ihminen. GravitY of liGht (ilm. Pitkänpuoleinen progevaikutteinen biisi, löytyy tunnelmointia ja rankempaakin menoa. Inferno kevassa meriasennossa seisomalla ja kaikella keskittymisellä onnistun saamaan oven auki ja pääsen huoneeseen. Saldoon voi olla tyytyväinen (tilin saldoa en edes vilkaise); hauskuutta ja käänteitä on piisannut tämän suomihevin kulmahampaan ja sen erilaisten persoonien kanssa riittämiin. Hell Knows Tässä pyöritään hiukan samoissa valon paino -teemoissa kuin levyn avauksessakin
Heitettiin tosiaan eka keikka alkuvuodesta 2007, ja nyt olemme jo levyttäviä artisteja, kitaristi Juho Suortti hihkuu. Ne käsittelevät monesti ihmissuhteita eivät kuitenkaan välttämättä parisuhteita, vaan sosiaalista vuorovaikutusta ylipäätään. Välillä tuntuu, ettei siellä ole tilaa muille bändeille, Auvinen tuhahtaa ja jatkaa: Sanoisin, että pikemminkin jaamme samoja vaikutteita Opethin kanssa. Harvemmin muistetaan mainita, että Pressure Pointsin soundissa kuuluu myös brittibändi Akercocken vaikutus. Äänitysprosessi oli raskas mutta opettavainen ja palkitseva kokemus, Auvinen kertoo. Levyllä katsotaan avarasti elämää eteenpäin, mutta kunnioitetaan menneisyyttä ja kaikkia asioita, jotka ovat vaikuttaneet minäkuvan muotoutumiseen. Vasta pari vuotta toiminut yhtye hioi musiikkinsa edustuskelpoiseksi kymmenien pitseriakeikkojen avulla, ja kovalla työmoraalilla suoritetun promotoimisen päätteeksi orkesteri pääsi Fireboxin siipien suojaan. Tämän esikuvan yhtye myöntää auliisti. Albumi tallennettiin pienellä budjetilla ja pääosin kahdella treenikämpällä. Orkesteri myös kuulostaa levyllä aidosti pelottavalta. Kyseinen bändi on ilmeisesti ottanut nimiinsä koko progressiivisen death metalin genren. Nuoret muusikot pitäytyvät biisien sanoituksissa itselleen tutuissa aiheissa: nuoruudessa ja sen tuomissa haasteissa. Ainakin yksi toive Suortilla on myöhemmän uran varalle: Ehkä joskus kahdenkymmenen vuoden päästä meitä ei enää verrata Opethiin, kun ne ovat jo eläkkeellä.. Tai no, samoja syytöksiä tulemme kai saamaan tulevaisuudessakin, kun teemme pitkiä kappaleita, joissa sekoitetaan örinää puhtaaseen lauluun. Nythän se työ vasta alkaa! Bändille ei varsinaisesti sadellut sopimustarjouksia, vaan yhtye sai masterdiilin väsytystaktiikalla. Uudet biisimme ovat onneksi aika kaukana Opethista. Harvat bändit saavat tunteen välittymään levyltä yhtä hyvin. Näitä ovat Kansas, Camel, ELP, Pink Floyd, Rush ja muut alan kovat nimet. Pidämme kuitenkin jalat maassa emmekä jää lepuuttelemaan turhia. Lopulta Rami muutti mieltään, Suortti kertoo. SUORTTI KEHUU bändin Remorses to Remember -albumin saaneen suotuisan vastaanoton. Vanhemmat progediggarit nauttivat klassisemmista progeviittauksista, ja tavalliset "mättöhevarit" pitävät puolestaan rankemmista kappaleistamme. Tätä ollaan hehkutettu bändin kesken useampaan otteeseen ja tullaan hehkuttamaan vielä pitkään. TEKSTI Saku Schildt I www.pressure-points.net esikoislevyttäjä Pressure Points on kyllästynyt tulemaan verratuksi länsinaapurin progedeath-kunkkuun. Pois Opethin varjosta H einolalainen Pressure Points pu- sersi itsensä sotilaallisen tehokkaasti levy-yhtiön hoteisiin. Firebox oli aluksi kiinnostunut julkaisemaan levymme, mutta hetken neuvottelun jälkeen mielenkiinto tuntui lopahtavan. Nyt bändi patsastelee ylpeänä debyyttilevy kainalossa. Niin, Opeth. Arvostelut ovat olleet hyviä "muutamaa 48 Inferno poikkeusta lukuun ottamatta", ja solisti iloitsee etenkin albumin "viikon levy" -valinnasta Imperiumi.netissä. Haimme levylle orgaanista soundia, laajaa äänimaisemaa sekä dynaamisuutta. Biisit ovat kuin lyhyitä raapaisuja aikuistumisen partaalla olevan nuoren kirjavasta mielestä. Solistimme Kari Olli ja kosketinsoittajamme Wellu Kyllönen matkasivat Seinäjoelle ja asettivat Fireboxin Ramille niin kutsutun "progeansan", eli saivat hänet kuuntelemaan levyä vielä yhden viikonlopun. Bändi on suunnitellut jatkavansa pitkään, joten jää nähtäväksi, pysyvätkö he tulevillakin julkaisuilla eri ikävaiheiden tulkkeina. Emme tosin täysin allekirjoita heidän ajatusmaailmaansa, rumpali Vili Auvinen sanoo. MUUSIKOT kertovat, että Pressure Pointsille ominaista "vaikka väkisin" -mentaliteettia käytettiin myös Remorses to Rememberin äänityksissä. Jätimme esimerkiksi kitarat miksauksessa alas, jotta kevyetkin kohdat toimisivat levyllä jouhevasti. On hassua huomata, miten keskenään tosi erilaiset ihmiset löytävät musastamme jotain omaan makuunsa. Opeth-fanaatikot ovat sitten asia erikseen. Pressure Points muistetaan luokitella joka yhteydessä Mikael Åkerfeldtin opetuslapsiksi, ja tokihan yhtyeen soundissa kuuluu selkeitä yhtymäkohtia Ruotsin ylpeyteen
Minulle ei tule mieleen toista bändiä, joka olisi tehnyt konseptilevyn tuosta ajasta tästä näkökulmasta. Jo lapsena Ludwig tunsi itsensä yksinäiseksi ja etsi lohtua vetäytymällä omaan haavemaailmaansa. Freedom Callin uutukaisen nimi Legend of the Shadowking viittaa kuitenkin siihen,. Yliherkän luonteensa takia mies sai homoseksuaalin leiman. Aihe alkoi vaikuttaa mielenkiintoiselta sen takia, että Ludwig II vaikutti Baijerissa, mistä myös Freedom Call on lähtöisin. Neuschwanstein, tuo linnoistansa loisteliain, kuvastaa hyvin sitä romanttista fantasiamaailmaa, johon Ludwig pakeni maailman murheita. Oman kylän miehiä TEKSTI Jaakko Silvast I www.freedom-call.net 1800-luvun puolivälissä hullut rokkijätkät nauttivat richard Wagnerin musiikista, rakensivat ranskalaistyylisiä linnoja ja vähät välittivät politiikasta. Ludwig myös rakasti loisteliaiden linnojen ja palatsien rakennuttamista, vaikka valtion kassa ei sitä usein kestänytkään. Hän nousi välittömästi kansan suosioon ja hoiti nuoresta iästään huolimatta leiviskäänsä ammattimaisen hyvin. Siis siinä mielessä hullu, että häntä voi tavallaan verrata nykyajan rokkariin tai hevimetallimieheen. Vuosina 18641886 Baijeria johti kuningas Ludwig II, joka otti hallitsijan tehtävät vastaan jo kahdeksantoistakesäisenä nuorukaisena. Tuota leimaa osaltaan varmasti vahvistivat Ludwigin kiinnostus Richard Wagnerin musiikkia ja varsinkin säveltäjää itseään kohtaan. Yhtyeen perustaja, kitaristilaulaja Chris Bay kuitenkin väittää, ettei bändin kuudennen Legend of the Shadowking -levyn teemaa valittu etukäteen erityisen laskelmoivasti. B aijerin kuningaskunta liittyi vasta perustettuun Saksan keisarikuntaan vuonna 1871. 2010-luvulla samat tyypit, kuten saksalainen freedom Call, tekevät eeppisiä konseptilevyjä entisaikojen hulluista rokkareista. Hulluja nuo baijerilaiset 50 Inferno Kuningas Ludwig II:n elämä ja mieltymykset ovat hyvinkin sopiva musiikin lähde saksalaiselle power metal -yhtyeelle, tässä tapauksessa konseptilevyjen rakentelemista rakastavalle Freedom Callille. Hän käytti paljon rahaa rakentaakseen hienoja linnoja ja palatseja. Ludwigista käytettiin useita nimityksiä, kuten Joutsenkuningas, Kuukuningas tai Satukuningas. Ludwig oli hiukan hullu kaveri
Täydellisestä päivästä kenen tahansa ihmisen elämässä Nuo kappaleet kirjoitettiin aikaisin viime keväänä ja niille yritettiin löytää paikka koko konseptissa, mutta se ei onnistunut. Yleisö keikoilla on ollut kasvamaan päin, joten sikälikin on mielenkiintoista nähdä, mitä tuleman pitää. Tämä johtuu pitkälti siitä, että Chris Baylle tekemänsä musiikki ja sanoitukset näyttäytyvät yhteisenä kokonaisuutena. Uudet raskaammat kasvot Joko musiikki inspiroi tekemään biisien lyriikat, tai päinvastoin. Nyt markkinoilla on hirvittävä määrä erilaisia rock- ja metallibändejä, ja kaikki heistä unelmoivat tulevansa kuuluisiksi ja rikkaiksi. Voi tosin olla, että tulevilla kiertueilla käytämme toista rumpalia, Chris Bay vihjaa. Moniin muihin yhtyeisiin nähden se on iso askel eteenpäin. Nykyinen basistimme (Samy Saemann) ja kitaristimme (Lars Rettkowitz) ovat kyvykkäitä, ja odotan heiltä paljon tulevaisuudessa myös biisien kirjoittamisen suhteen. Kappaleisiin jopa kokeiltiin kirjoittaa uusia sanoja, mutta se ei toiminut, joten päätimme jättää ne levylle irrallisina biiseinä. Nyt vain odotellaan tulevia esiintymisiä. Ja haluan kuitenkin, että ne, jotka bändissä ovat, pystyvät laadukkaasti soittamaan omien visioideni kaltaista musaa. Aikaisemmista levytyksistään poiketen Legend of the Shadowking esittelee tummempaa ja raskaampaa Freedom Callia perinteisempien duurivoittoisten sävelkulkujen sijaan. Voin keskittää voimani vain siihen, mitä saamme seuraavalla levyllä aikaiseksi. Baijerilaisbändin edelliset luomukset vuonna 2005 julkaistua, joidenkin mielestä kokeellisempaa The Circle of Life -levyä lukuun ottamatta ovat muodostaneet selkeän yhtenäisen konseptin. Enkä oikeastaan välitä siitäkään, mihin karsinaan meidät halutaan määritellä. Freedom Callin soittajiston vaihtuminen johtuu siitä, että tästä bändistä ei kukaan pysty tienaamaan elantoaan. että myöhemmin, kun Ludwig erakoitui ja hänen arveltiin sairastavan tuolloin vielä tautina tuntematonta skitsofreniaa, Baijerin johtamisesta vastasivat käytännössä aivan toiset henkilöt kuin kuningas itse. Legend of the Shadowking esittelee Ludwig II -konseptista poiketen myös neljä tarinaan täysin kuulumatonta kappaletta. Musiikin piti olla sellaista, ettei koko paketti vaikuttaisi epäautenttiselta. Tehdään keikat alta pois, ja sitten onkin jo kiire ryhtyä kirjoittamaan musiikkia seuraavaa albumia varten. Inferno Pois turha kateus Chris Bay ei ole millään tavalla huolissaan power metal -kentän yleisestä tulevaisuudesta. Kahteen osaan jaettu Merlineepos luotaa fantasiasta kiinnostuneille tutun druidimaagikon tekosia. Mies takoo pannuja myös Gamma Rayssa, mikä ei ole muodostunut esteeksi Freedom Callin menestykselle. Meillä on ollut ja on edelleen levytyssopimuksen kautta mahdollisuus tehdä levyjä ja lähteä kiertueelle esimerkiksi Gamma Rayn tai Blind Guardianin kera. Moni muu joutuu luomaan uransa paljon kivisemmän tien kautta. Sascha on hyvä kitaristi ja biisinkirjoittaja, tyytyy Chris Bay diplomaattisesti toteamaan. Se, että Dan soittaa molemmissa bändeissä, ei ole ollut ongelma. Freedom Callin miehistövaihdoksiin liittyy mielenkiintoinen episodi vuodelta 2001, jolloin silloinen kepittäjä Sascha Gerstner jätti bändin vedoten siihen, ettei hän enää ollut kiinnostunut metallimusiikin soittamisesta. Häntä kiinnostaa ainoastaan oman bändinsä jatko, vaikka sitten nykyisellä tasollaan, askeleen genren suurnimien takana. Remember kyselee ihmiskunnan luonnonvarojen hyväksikäytön perään, ja levyn päättävä A Perfect Day kertoo juurikin siitä, mistä on saanut nimensä. Nyt meneillään olevalla Gamma Ray -kiertueella me saamme hyvän mahdollisuuden esitellä uutta levyä ihmisille ja lähteä omalle rundille sitten syksymmällä. Elanto tiukassa Chris Bayn lisäksi Freedom Callin alkuperäishemmoista ruodussa on tätä nykyä ainoastaan toinen perustajajäsen, rumpali ja biisintekijä Dan Zimmer- 51. Se on paljon kiinnostavampaa kuin että laskelmoisi homman mielessään valmiiksi etukäteen. "Ludwig II oli siinä mielessä hullu, että häntä voi verrata nykyajan rokkariin tai hevimetallimieheen." mann. Hiukan eroamisensa jälkeen genrepioneeri Helloween ilmoitti kiinnittäneensä Gerstnerin miesvahvuuteensa. Me olemme ainakin valmistautuneet hyvin. Olin itsekin todella yllättynyt, kun kuulin Saschan liittyneen Helloweeniin (naurua). Luulen, että me olimme alun pitäen liikkeellä 510 vuotta liian myöhään, koska kymmenen vuotta sitten metallimusiikkibisneksessä toimiminen oli paljon nykyistä helpompaa. Tears of Babylon valottaa puolestaan Babylonian pääkaupungin myyttiä. Bändissä on sen historian aikana kuitenkin riittänyt vaihtuvuutta niin basistin, kitaristin kuin kosketinsoittajankin tonteilla. Olen huolissani, mitä Freedom Call milloinkin tekee ja mitkä ovat sen musiikilliset suuntimet. Syy raskaampaan musaan johtuu tarinan mukanaan tuomista tummista sävyistä. Se tekee hommasta mielenkiintoista, koska yleensä ei voi ennalta arvata, mihin suuntaan lyyrinen konsepti tai varsinainen musa alkavat rakentua. Tämä levy esittelee omalla tavallaan yhden puolen Freedom Callin kasvoista. Siksi uusien jäsenten löytäminen ei ole aina ollut helppoa. Olisi pirun helppoa kadehtia yhtyeitä kuten Saxon, Gamma Ray tai Helloween, mutta itse olen suhteellisen tyytyväinen tilanteeseen, jossa Freedom Call tällä hetkellä on. Hän sai pirun hyvän duunipaikan. Hänellehän painotus on selvä, koska hän saa palkkansa Gamma Raysta. Halusin kuitenkin saada mukaan myös hiukan keskiaikaista tarinaa, lohikäärmeitä ja kääpiöitä, Chris Bay selventää
Markka vei mennessään kansallisen identiteetin, mutta nyt on naapurin pojan helpompi noutaa tavaraa ja myydä kotonaan ilman, että tarvitsee päätään vaivata valuuttakursseilla. Tuoreen Sota nälkä rutto kuolema -albumin ruoska lyö muun muassa tietoverkkoihin sotkeutuneen yhteiskunnan rasvaisille kasvoille. En keksi EU:sta mitään hyvää. Mutta niinkin on kirjoitettu, että "eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat", Moilanen muotoilee. Herää kysymys, onko suunta nyt uuden vuosikymmenen alkuhetkillä ja vuonna 15 jälkeen Suomen EU-jäsenyyden alkamisen muuttumaton. Muona-annokset eivät ole sanottavasti kohentuneet, kohtelu on edelleenkin tylyä ja ankaraa, eikä majoituksessakaan ole parinkymmenen viime vuoden aikana edistytty. Tunnen niin huonosti tuota meininkiä. Virtanen pudistelee päätään musiikin nykytilalle. Inferno Samoin kuin raha, on myös musiikki kokenut inflaation internetin aikakautena. Henkilökohtainen katkeruus ja synkkä ihmisviha estävät minua tietysti näkemästä niitä myönteisiä puolia tässä muutoksessa, koska huomiotani aina kiinnittävät enemmän kielteiset piirteet. on taas aika jynkyttää synkästi. Veli kuolema T riona tälläkin haavaa telmivä Lyijykomppania (ainoa alkuperäisjäsen, rumputaistelija Moilanen, laulaja-basisti Virtanen ja kitaristi Rossi) on perustettu 1980-luvun alussa, ja nyt eletään 2010-lukua. Ja ennen kaikkea: onko Lyijykomppania muuttunut maailman mukana. Nykyteknologia mahdollistaa ajattelun, että mitä järkeä on veivata studiossa soundeja päivätolkulla, jos porukka sen kuitenkin kuuntelee jostain perkeleen puhelimesta. On pakko päästä esimerkiksi liikkumaan tai soittamaan säännöllisesti. Tosi ja epätosi 52. Lyijykomppaniassa on meno ollut mielestäni jonkin verran yleisestä meiningistä poikkeavaa. Virtanenkaan ei osoittaudu myötämieliseksi. Toinen asia on, jos vielä huolisivat Natoon. Moilanen on perin juurin optimistinen. Rossi, remmin kuopus, suhtautuu asiaan joustavammin. Suorat kurkut ja muita tärkeitä päätöksiä, joita isolla porukalla huippukokouksissaan miettivät. Sillä voisi vielä joskus olla jotain merkitystäkin. Mutta päältä katsoen ei tiedä itkisikö vai nauraisi. TEKSTI Panu Koski KUVAT Pertti Palkeinen www.lyijykomppania.net Lyijykomppania, suomeksi lauletun metallin pioneeri ja Timo rautiaisen pseudo-trion alkujuuri, reipastelee esittämään uusapokalyptisen visionsa. Analyysiä www-etuliitteisestä @-elämästä ja Facebookissa itsestään kaiken jakavasta sukupolvesta. Joka tapauksessa on karmeaa, että voi tehdä www.rutto.comin tapaisen tekstin todellisuudesta. En minä ainakaan mitään suunnanmuutosta ole huomannut: hyvin pyyhkii kuin sulalla persettä. Siinäpä se, kun koko katiska romahtaa jonain päivänä kasaan, jatkaa Virtanen. Ilman muuta maailma muuttuu kolmessa vuosikymmenessä. Mitä taas musiikkiin tulee: tämä kaikki tehtiin paremmin jo 1970-luvulla, rumpali täräyttää. Sen verran nettipersoonat sekoittuvat ihmisen oman identiteetin kanssa naamakirjoissa ja chateissa pelmutessa, että nykyään on jo havaittu ongelmia oikean ihmisen kanssa kommunikoitaessa. Miten merkittävästi maailma on näiden pisteiden välillä muuttunut. Käytän itse esimerkiksi Facebookia, mutta en jumiudu tai halua jumiutua tuijottamaan tietokoneen ruutua 24/7. Enpä taida olla oikea mies vastaamaan tähän kysymykseen, sanoo Moilanen. Totta kai voi olla, että olen liikaa menneen maailman kasvatti. Vuonna 2004 Lyijykomppania oli ep:nsä myötä sitä mieltä, että Kehitys kulkee perse edellä. EU:sta on minusta turha leuhottaa iän kaiken. Mutta mitä nämä meidän paskahousut uskaltaa
Aikamme vetkuteltuamme päätimme, että "kait vissiin". Näsäviisas nasaaliääni voisi narahtaa, että tämähän on jo vihoviimeistä rilluttelua. Vaikka Sota nälkä rutto kuolema -levyllä mässäillään herkuista notkuvasta pöydästä, palvellaan mammonaa ja yleensäkin ryvetään ihmisen alhaisuudessa, sarkastisesti esitetyn asian taustalta välittyy aito huoli huomisesta. Kutsuimme Rossin kivilinnaan. Moilanen ei suhtaudu lämpimästi ajatusleikkiin, jossa päämaja siirrettäisiin trendi-Helsinkiin. Tunsin miehen entuudestaankin jollain tapaa. Saa sitä uskoa. Moilanen pysyy, samoin Virtanen. Mutta siitä alkoivat treenit, ja soitettiin pari keikkaakin. Rossi oli muuten 19 tullessaan Lyijykomppaniaan saman ikäinen kuin minä, kun Lyijykomppania perustettiin. maljat. Toki voitaisiin pitää kylttiä pimeimmässä korvessa ja käydä vaihtamassa kerran vuodessa että mitä nyt kuuluu, Virtanen miettii. Miehistöstä ja maantieteestä Yksi mies on lähtenyt, toinen tullut. Rutto on Sodan tavoin eräänlainen aikamatka. Mikäs minä olen lisäämään siihen yhtään mitään on tässä murheita omiakin ihan riittämiin, sanoittaja Moilanen vakuuttaa ja piirtää pisteen: Ei minulla itselläni enää ole sanottavaa huolta huomisesta. Joulukuulla katsottiin kokelasaika päättyneeksi ja kohotettiin ns. On puolustuksen puheenvuoro. Pata kattilaa soimaa -asetelmaa vahvistaa mainitun "melko" kriittisen www. Vapaustaistelijat on tekstinsä puolesta eräänlainen esinäytös (vuoden 2005 Harmaita säveliä -levyn) Ei koskaan ei koskaan -maalle. Voi saatanan perkele. Jonkin ajan kuluttua Tuomo soitti ja kertoi, että hän ei ole käytettävissä, mutta Rossia kiinnostaa. No, joka tapauksessa on mielestäni selvää, että Kantala on oleellisesti vaikuttanut Lyijykomppaniaan monellakin tapaa; treenikämppä, ympäristö, aktiviteettimahdollisuudet ja niin edelleen. Johan pisti arkaan paikkaan. Älkää kuitenkaan sotkeko minua siihen soppaan. Inferno 53. Kantala näyttelee ilmeisen tärkeää osaa osaston tekemisissä. Sota-osa on kronologisesti etenevä kolmen otoksen muodostama kokonaisuus. Kiinnostuin heti paikasta, mutta koesoitossa oli melkoiset paineet. Nälkä taas on perinteisempää syyllistämistä ja vittuilua. Internet on välttämätön paha, jossa on pyörittävä mukana, jos haluaa tavoittaa kuulijansa. Lähtökohta tähän MySpace-touhuun oli se, että olimme saaneet yhteydenottoja, että voisimmeko sellaisenkin perustaa. Jonkinlaista nuorten miesten kiukkuista thrash metalia oltiin soiteltu silloin vuodenpäivät. että kun Luoja varjelisi vielä siltä. Pelin päätyttyä Ennen lopun saapumista Moilanen selventää vielä teemalevymäisesti rakennetun, ilmestyskirjan ratsastajiin nimellään viittaavan ja neljään osaan jaetun uutuuslohkareen sanoituksia. Koesoitto meni kaikkine saunomisineen ja ateriointeineen oikein mukavasti, jos kohta seuraavana päivänä Rossi myönsi, että soitosta ei kyllä tule mitään; hän on vielä liian humalassa. Se joka uskoo ihmisen pystyvän luopumaan saatanallis-perkeleellisestä ahneudestaan, itsekkyydestään ja omahyväisyydestään edes kuilun partaalla, niin on hyvä ja uskoo vain. Itse en edes oikein tajua, miten koko homma toimii, mutta olen minä (vuoden 2007 Mennyt maailma -ep:n) Lampaan syöjät käynyt kuuntelemassa, Moilanen myöntää. Peli on pelattu. rutto.com-raidan olemassaolo. Mitä miehiä uusi kitaristi Rossi on, ja mistä peräisin. Samoihin aikoihin Lemmy (Lindström) lähti omasta tahdostaan Lyijykomppaniasta. Mutta soitto ja asenne ratkaisevat, ei niinkään ikä. Rossi jatkaa: Muistan kyllä sen bändikisan. Odottelen paraikaa häätöä kivilinnasta, koska kiinteistö on myytävänä. Tapasin sitten sattumalta Crusherin toisen kitaristin Tuomo Moilasen emme ole su- kua erään ravintolan patiolla ja kerroin, että Lyijykomppania hakee kaikessa hiljaisuudessa kitaristia. Sijainti mainitaan ainakin mainitussa Lampaan syöjissä. Olin joku vuosi sitten tuomarina eräässä bändikisassa, jonka voitti Rossin Crusher. Moilanen aloittaa selvityksen: Rossi on peräisin Kantalasta. Kysyin, kiinnostaisiko häntä tai Rossia koesoitto. Virtanen toteutti homman. "Peli on pelattu." Moilanen Lyijykomppania on itsekin siirtynyt MySpace-aikaan. Lyijykomppania operoi eteläsavolaisesta Kantalasta käsin. Jokainen saa luonnollisesti antaa teksteille sellaisia merkityksiä kuin parhaaksi näkee. Helsinkiin..
Laulu pelasti. Nöyrä diiva 54 Inferno. Pölkyllä alan tekijöitä kaula paljaana TEKSTI Riitta Itäkylä I www.myspace.com/jezebeldeva Sarah Jezebel Deva olisi voinut jäädä pelkäksi numeroksi tilastoihin, mutta toisin kävi
En halua kuulostaa rivolta, mutta siltä se tuntuu. Aiheena ei niinkään ollut kirkko sinänsä, vaan se ehkä kaikista julmin rikkomus: rakkaudeksi verhottu pahuus. en puhu siitä enää. Sarah Jezebel Deva katsoo suoraan silmiin ja hymyilee aitoa hymyä. On kuitenkin ihmisiä, jotka ovat kärsineet paljon pahemmin kuin minä, hän huomauttaa vähättelevään sävyyn. Minulla on hyvin paljon annettavaa, kuuluu Sarah Ferridgen vilpitön toteamus tänä päivänä. Halpaa työvoimaa Kesti aikansa, useita vuosia, ennen kuin ujosta pienestä tytöstä kuoriutui Sarah Jezebel Deva, jonka ääni komistaa yli 35 eri albumia, mukaan luettuina Therionin Crowning of Atlantis, The Kovenantin Nexus Polaris ja, niin, käytännössä koko Cradle of Filthin diskografia. God Has a Plan for Us All kiteytti jotakin olennaista bändin keulahahmon asenteesta elämään ja sen vääryyksiin. Hänessä on sisarellista lämpöä, jonka jakamiseen todellinen misantrooppi ei pystyisi. Ja kuinka uskovaiset sanovat kaiken olevan Jumalan suunnitelmaa, hän selvittää ja lisää painokkaasti: Että oli Jumalan suunnitelma, että sinut raiskattiin. Anna meille mikki käteen ja päästä meidät lavalle korsetissa, heitä perään vielä vähän mainetta, kunniaa ja 13-vuotinen ura Cradle of Filthissä, ja yksi jos toinenkin sisko muuttuu ujosta naapurintytöstä goottimetallin ylpeäksi jumalattareksi. En halua, että minut luokitellaan "rocktähdeksi". Se te ki minusta ihmisen, joka olen tänään." M e naiset osaamme olla aikamoisia primadonnia ja prinsessoja. Laulaja unelmoi omasta eläinkodista ja toivoo työskentelevänsä jonain päivänä lasten parissa; kaltoin kohdellut ja heikot kun tarvitsevat äänen. Deva viittaa siihen, että A Sign of Sublime löytyy levykaupoista hänen oman taiteilijanimensä alta. Mainitsen arvon neidille, että hänen ajatuskulkunsa on hieman naurettava, ja hän on kanssani samaa mieltä. Varhaisin laulamiseen liittyvä muisto ulottuu ikävuoteen kaksi. Lapsuuden tuska on yhä läsnä arjessa, mutta taiteilija hyväksyy tämän. Tuskasta on jopa hyötyä. Tämä melkeinpä hävettää häntä. Kaikki, niin musiikki kuin sanoituksetkin, kumpuaa joko omasta tai läheisten todellisuudesta. Mielestäni se kuulostaa vähän egoistiselta. Henkilökohtaisesti minusta tuntuu, että se vaikuttaa vähän kusipäiseltä. Näin he sen perustelevat. joten olen onnekas. Deva ei itse asiassa halua kertoa tarinoita tai satuja. Minä olen hyvin lähestyttävä tyyppi, puhun kenen kanssa tahansa. Muutama vuosi sitten Devan sisältävä Angtoria-bändi teki kappaleen kirkonisien harjoittamasta pedofiliasta. Muutamaa Inferno 55. Se teki minusta ihmisen, joka olen tänään. Sen sijaan vahvat tunteet vihasta rakkauteen ovat jokapäiväisiä tuttavuuksia, joista pystyy ammentamaan vuositolkulla kymmeniä ja taas kym- meniä kappaleita. Devalla on julmuudelle yksiselitteisempi selitys: Ihmiset ovat todella kuvottavia. Esiintyviä taiteilijoita ei järin usein pääse syyttämään vaatimattomuudesta, mutta kahvilan pöydässä minua vastapäätä ei istukaan mikä tahansa esiintyvä taiteilija, vaan naapurintyttö, jolla on tarina kerrottavanaan. Ja Jumala loi tuskan Mistään satutarinasta tai ryysyistä rikkauksiin -saagasta ei kuitenkaan ole kyse. En halua omata samaa mentaliteettia kuin jotkut tuntemani ihmiset. Väärin. Kukaan ei kuitenkaan ymmärrä, kuuluu vastaus, jota seuraa heleä nauru. Kuppilan ohitse kulkee kotiäitejä lastensa kanssa, eläkeläisrouvat työntävät ostoskärryjään ja teinitytöt maleksivat anorektisten näyteikkunamannekiinien pilkkaavien muovikatseiden alla. Naisen puheista käy kuitenkin ilmi, ettei hän niinkään vihaa ihmisiä, vaan sitä perimmäistä julmuutta, joka heijastuu ihmiskunnan teoissa. Hän on oikealta nimeltään Sarah Ferridge, lapsuudestaan saakka laulanut taiteilija, joka miltei parin vuosikymmenen vankan kokemuksen jälkeen julkaisee vihdoin ensimmäisen soololevynsä. Soololevyllä on kappale nimeltä They Called Her Lady Tyranny se kertoo omasta äidistä. Tarina kertoo 9-vuotiaana kotoa poismuuttaneesta Sarahista, joka löysi sijaiskodin koulukaverinsa vanhempien huostasta ja joka nyt, 32-vuotiaana, kuvailee lapsuuttaan melkein sivumennen sanalla "hirvittävä." Devan lyriikat pohjautuvat henkilökohtaisiin kokemuksiin, eivätkä ne puhu kovinkaan kaunista kieltä. Se kertoo lapsesta, joka joutuu luotettavan läheisen raiskatuksi. Avainsanana siis todellisuus. Alun perin suunnitelmissa oli nimittäin verhota oma identiteetti kokonaan. On minulla toki vilkas mielikuvitus, mutta en minä mihinkään vampyyriin samastumaan pysty. Kertoessaan laulun synnystä Deva säilyttää tyynenä malttinsa, mutta hänen äänensä särähtää halveksunnasta. Enpä tiedä... En pidä siitä, hän toteaa kotikaupunkinsa Romfordin pienessä kuppilassa kahviaan siemaillen. Totean hänen olevan yksinkertaisesti turhankin vaatimaton, mutta tähän diagnoosiin hän ei ainakaan suoralta kädeltä yhdy. En ole koskaan ollut vampyyri, semmoinen ei ole koskaan purrut minua, enkä ole koskaan sekstaillut semmoisen kanssa. Ja pelkään, että kun levyssä on oma nimeni, rupean ajattelemaan ja käyttäytymään ylimielisesti. nkinen, a kohdallani he "Omall fyysinen ja seksuaalinen väkivalta loppui 12-vuotiaana, joten olen onnekas. Omalla kohdallani henkinen, fyysinen ja seksuaalinen väkivalta loppui 12-vuotiaana... En osaa kirjoittaa vampyyreista, koska en ole moista koskaan tavannut. He käyttävät Jumalaa selityksenä joka ikiselle asialle. Sarah Jezebel Devasta puhuttaessa on heti alkuun painotettava kahta asiaa: hän on kaikkea muuta kuin diiva, eikä hän ole koskaan ollut edellä mainitun bändin täysvaltainen jäsen
Mutta ehkä olet oikeassa. Kysyn, miksi on kestänyt näinkin kauan saada aikaiseksi ikioma soololevy, ja vastaus tulee välittömästi, ilman sekunnin epäröintiä. Onko kyseessä sitten huono itsetunto. Nooh, pääsin siitä yli jo vuosia sitten, nainen aloittaa ja kiistää välittävänsä enää siitä, mitä internetistä ja takahuoneista huutelevat pikkusielut ajattelevat. Olen haavoittuvainen, minulla ei ole mitään, johon tukeutua, eikä ketään, kuka halisi, kuuluu puoliksi sarkastinen tunnustus. Ujo naapurintyttö nostaa taas päätään, kun Deva myöntää olevansa "paskat housuissa" keikkailun suhteen. Hän vähättelee omia lahjojaan läpi koko haastattelun ei itsesäälissä maristen, vaan realiteeteista ja nöyryydestä tiukasti kiinni pitäen. On kuitenkin todennäköistä, että Sarah Ferridge Romfordista suoriutuu kunnialla tästäkin haasteesta. Se on hieno neuvo: "Maailma ei ole sinulle mitään velkaa, vaan päinvastoin." Ja se on totta. Varttuminen ja aikuistuminen tapahtuivat vuosien saatossa keikkabusseissa, lavoilla ja studioissa lukuisten eri artistien ja bändien taustavoimana ja yhteistyökumppanina toimien. On vihdoinkin astuttava esiin taka-alalta, tarttua mikkiin ja ottaa lava haltuun goottijumalattarena, tähtenä, sooloartistina. Omistat niin paljon aikaa ja energiaa jollekin bändille, kunnes tajuat olevasi pelkkää halpaa työvoimaa, Sarah Jezebel Deva toteaa tänään. Soololevylleen Deva keräsi kokoon joukon samanhenkisiä muusikoita, joista pitkäaikaiset ystävät Dave Pybus ja Martin Powell (CoF, Anathema, My Dying Bride) saavat erityismaininnan. Katse on aina eteenpäin. Ketään ei kuitenkaan nosteta jalustalle. niin, no... Ehkä se johtui siitä, että bändeissä oli turvallista enkä uskonut itseeni. He suhtautuvat tähän intohimolla ja rakkaudella, eikä heitä kiinnosta niinkään täydellisyys. Elämä ja musiikki ovatkin erottamattomia, ja Sarah suhtautuu kumpaankin samalla määrätietoisuudella. Mieleen nousee väistämättä 9-vuotias Sarah ja ensi askeleet vapaudessa, kodin kahleista irti. Kahvipöydässä ei yhtäkkiä istu enää muusikko ja toimittaja, vaan kaksi naista. Nämä tyypit ovat lahjakkaita, mutta heidän kanssaan ei ole kyse egos56 Inferno ta. Koko ikäni kestänyt omistautuminen sessiolaulajan rooliin. Olen kauhuissani, hän tunnustaa. pyyri, semmoinen ei ole koskaan purrut minua, enkä ole koskaan sekstaillut semmoisen kanssa." Irti kahleista A Sign of Sublime sisältää tyylejä laidasta laitaan, bm-vaikutteista rockhenkisiin balladeihin ja mahtipontiseen soundtrack-maalailuun. Hän myöntää työskennelleensä "joidenkin täysien kusipäiden" kanssa ja lisää samaan hengenvetoon saaneensa tarpeekseen rocktähdistä. "Täydellisyys" ja sileäksi hiottu ammattimaisuus ovat asioita, joihin Deva suhtautuu varauksella osittain niihin helposti liittyvän ylimielisyyden ja starailun takia. Pian tämän jälkeen tuntematon ja vasta ensimmäisen levynsä julkaissut Cradle of Filth sai rivistöönsä 16-vuotiaan taustalaulajan. On itse mentävä ja tartuttava siitä kiinni. En ole koskaan ollut vam vuotta myöhemmin, uudessa ja kannustavassa ympäristössä Sarah esiintyi jo säännöllisesti sijaisperheensä illanistujaisissa. Deva madaltaa ääntään aina kirotessaan, mutta huomaan viereisen pöydän herrasmiehen vilkuilevan silloin tällöin pöytämme suuntaan. En ole mitenkään... Teini-ikään ehdittyä takana oli ensimmäinen ja viimeinen punkkeikka, kunnes paikallisen metallibaarin jukeboksi vei sydämen. Kaltoin kohdeltu ja heikko tyttölapsi löysi aikoja sitten oman äänensä ja jaksaa omien koettelemustensa ansiosta valaa uskoa kaikille itsetuntonsa kanssa painiskeleville nuorille. Tiedätkö, mitä minun sijaisäitini aina sanoi minulle. olen tyytyväinen siihen, mutta haluan sanoa, että seuraavasta tulee parempi. Ehkä alitajuntani toistaa minulle yhä olevani pelkkä taustalaulaja.. Se on ensi kuulemalta hämmentävä, ja Devan ääniala vaihtelee dramaattisesta oopperasta lämpimän matalaan tunnelmointiin. Siinä syy (...). Lapsuudesta juontava ujous. Olen työntänyt aina omat tarpeeni taka-alalle. Joten syy on kokonaan minun. Se ei tule luoksesi. Olen aina omistautunut muiden ihmisten palvelemiseen, se on paras tapa kuvailla minua. Uusi elämänvaihe pelottaa aina. Siitä tulee isompi ja parempi, hän toteaa enemmän itselleen kuin minulle. Laulaen sekä myös säveltäen. Mielenkiintoisempi syy löytyy kuitenkin naisen omasta persoonasta. Tyypilliseen tapaansa hän kuitenkin välttää katkeruutta ja hyväksyy tosiasiat: elämässä pitää sietää jonkin verran paskaa päästäkseen eteenpäin
r. Koskinen I 58 Inferno painajaisten ylivelho Biomekaanisten Sveitsiläinen H. Giger on kirjannut okkultistista erotiikkaa tihkuvat klaustrofobiset painajaisensa niin intensiiviseen kuvalliseen muotoon, että miehen kädenjälki on silkkaa metallia. Giger Microphone Stand Copyright ©2002 H.R. Silmäterä www.hrgiger.com havaintoja metallin visuaalisuudesta H.R. Taiteilijan saavutukset niin kuvataiteen, elokuvan kuin plastisenkin taiteen saralla ovat tehneet jykevän vaikutuksen metallikenttään jo vuosikymmenten ajan. Giger Digital collage by Viktor Koen Courtesy of www.HRGigerMuseum.com TEKSTI Kimmo K. Inferno sai mieheltä harvinaisen haastattelun.
Teosten Inferno 59. Vuodet 196265 Giger opiskeli Zürichin taideteollisessa oppilaitoksessa sisäarkkitehtuuria ja teknistä muotoilua. Apteekkarin poika kävi koulunsa normaaliin tapaan, opiskeli teknisessä oppilaitoksessa, suoritti piirtäjän perustutkinnon Alpina Collegessa ja siirtyi sitten eräänlaiseen oppisopimustyöhön arkkitehti Vantius Maisenin alaisuuteen. Samaan aikaan hän oli maanpuolustusoppilaitoksessa kevyen liikkuvan kaluston kranaatinheitinmiehenä. Esimerkiksi Dead Kennedysin Frankenchrist-levyn oheismateriaalina käyttämä Maisema XX (1973) esittää yhdeksää persettä, joista jokaisesta työntyy esiin roikkuva kulli. Metallimusiikista hän ei ihmeemmin inspiraatiota saa. Näihin aikoihin hän alkoi tehdä Wir Atomkinder -tussipiirroksia, joita julkaistiin erinäisissä pienlehdissä. H ans Rudolf Gigeristä on tarjolla runsaasti biografiaa ja kirjoja, mutta miehen historian lyhyt kertaaminen on silti olennaista. ArtDesignFilm-näyttelyssä esillä olevista teoksista huokuu myös miehen voimakas taipumus seksuaalisuuteen, paikoin jopa varsin perverssillä tavalla. Näyttelyn esittelyteksteissä Gigerin taide luetaan fantasiataiteen tyylillisesti vapaamuotoiseen, aikakausiin sitomattomissa olevaan perinteeseen. Niillä hän maalasi vuoteen 1990 asti, jolloin siirtyi täysin plastisen taiteen pariin. Gigerin moninaisen koulutustaustan jäljet voi nähdä miehen taiteellisessa tuotannossa. Mutta silloin harvoin kun kuuntelen musiikkia, soitan mieluiten jazzia. Tampereen taidemuseon Giger-näyttelyssä Art DesignFilm on näytillä esimerkiksi Gigerin isän apteekista peräisin oleva pääkallo. Onpa Giger myös kaveerannut LSD-guru Timothy Learyn kanssa... Joskus musiikki, kuten Window Lickers ja Rammstein, on silti inspiroinut minua piirroksissa. Muutaman vuoden päivätöitä tehtyään mies omistautui täysin taiteelleen 1968. Miehen töissä orgaaninen ja mekaaninen sekoittuvat, samoin uni ja valvetila. Rakastan pääkalloja, ne ovat kuin art nouveau, luonnollisia ja elegantteja. Ilmiselvän ja viitteellisen seksuaalisuuden lisäksi Gigerin teoksille leimallista on mekaanisen ja elollisen rajan häilyminen. Taiteilija kärsii yöllisistä pelkotiloista ja on kertonut ammentavansa taiteensa sisältöä vaivastaan. Gigerin kommentti kertoo paljon. Giger syntyi toisen maailmansodan aikana vuonna 1940 sveitsiläisessä Churin kaupungissa. Useimmiten se on hankala tavoittaa... Vuonna 1972 Giger vaihtoi siihenastiset välineensä, tussit ja öljyvärit, vapaalla kädellä käytettyyn kynäruiskuun ja akryyliväreihin. Ei ihme, että Jello Biafra joutui raastupaan ihan syystäkin rivona pidetyn kuvan ansiosta. Se on kombinaatio, joka on askarruttanut minua tähän päivään asti, jotakin eleganttia joka kylvää kauhua. Tiedän kuinka paljon työni inspiroi metalli-ihmisiä, ja kuuntelen lajityyppiä kuriositeetinomaisesti, löytääkseni yhteyden. Toisaalla mies sanoo inspiroituvansa kirjalli- suudesta, erityisesti Samuel Beckettistä. Myös ympäristöllä on ollut vaikutusta. Yleisesti hänet myös mielletään surrealistiksi, ja vahva kuva-aiheiden alitajuntaa luotaava unenomaisuus yhdistettynä tummasävyiseen, miltei fotorealistiseen tekniikkaan kieltämättä vahvistaa tätä mielikuvaa
Vuonna 1980 Giger palkittiin parhaiden erikoistehosteiden Oscarilla elokuvasta Alien, jonka vaikutus metallin visuaalisuuteenkin on ilmeinen. Bändit ovat tavallisesti lisensoineet kuvat käyttöönsä ja usein myös joutuneet rajaamaan niitä neliömuotoon. Itse etukannessa on vain pieni osa koko teoksen kuva-alasta. Miehen työtä leimaa myös okkultistinen pohjavire, joka tosin syöksyy paikoin pinnalle railakkaana demonien esiinmarssina. Wikipedian mukaan teos on nimeltään Life Support ja kannen teos on uusi versio 1960-luvun lopun veistoksesta. Ymmärrän, ettei penistä voinut olla näkyvillä, joten maalasin tikarin sen peitoksi. Tampereen taidemuseon näyttelyssä on esillä pitkälle vietyjä hahmotelmia useisiin elokuviin tehdyistä suunnitelmista. Niistä noin paristakymmenestä levynkannesta, joita Gigerin taide koristaa, vain neljä on tehty tilaustyönä: ELP, Harry ja näytteillä olevista The Shiver ja Steve Stevensin Atomic Playboysin kansi (1989, 120 x 120 cm, akryyli valokuvapaperille). Saamme ainakin pyynnön viikossa. Jos kaksi taidemuotoa, musiikki ja maalaus, eivät täydennä toisiaan, fanit kyllä huomaavat, 60 Inferno että Gigerin taiteella ei ole sen musiikin kanssa mitään tekemistä. Metallipiirit ovat ottaneet omakseen miehen okkultistisen taustavireen, seksuaalisuuden, synkkyyden ja biomekaanisuuden sävyttämän tyylin. Minulla ei ole sääntöjä. Sama herra kertoo Gigerin olevan leppoisa setä, toisten mukaan tämä asustelee linnassaan päästämättä sinne koskaan päivänvaloa. Useat vähintäänkin grandiöösit projektit ovat tosin menneet harmillisesti mönkään. Se ei ole hyvä idea, koska näin bändi huomataan ennen kuin se on valmis tuomiolle, ja tämä julkisuus on pahaksi molemmille. Pinnallisia syitä? Suhteellisen vähäinen määrä selittyy myös taiteilijan tiukalla suhteella levyn sisältöön. Varmaankin kaikki nämä ovat syynä suosioon, mutta ne ovat vääriä ja pinnallisia syitä. Tunnetuimmat Giger-kannet ovat ELP:n Brain Salad Surgery (1973) ja Debbie Harryn KooKoo (1981), molemmat Rolling Stonen valintoja 1900-luvun sadan parhaan levynkannen joukkoon. Rajattuna se näytti hyvältä, ja se on pääasia. Kaikki olivat tyytyväisiä lopputulokseen. Useimmat levyistä, joihin halutaan Gigerkansi, ovat debyyttilevyjä, eivätkä kovin hyviä. Danzigin III: How the Gods Kill -levyn (1992) kannessa käytettyyn Meister und Margeritha -teokseen (1976, 100 x 70 cm, akryyli paperille) Giger kuitenkin teki pieniä muutoksia korvaten "mestarin" jöpöttävän hepin Danzig-maskotilla varustetulla tikarilla. Maalaukseni ovat taiteellisia mielipiteitäni. Itse kansi ei ollut kuitenkaan ongelma Danzigin kanssa, vaan se mitä tapahtui jälkeenpäin, Giger kertoo viitaten kuvan luvattomaan T-paitakäyttöön.. Gigerin työ elokuva-alalla on ollut vaikuttavaa. Kansiksi bongattujen maalausten lisäksi myös Carcassin vuoden 1993 Heartworklevyn Preserve Life -veistos on Gigerin omaehtoisesti tekemä ja bändin myöhemmin valitsema. Teen jatkuvasti kompromisseja, mutta en tärkeissä seikoissa. Pallottelimme ideoita ja sain tehdä maalauksen rauhassa. Yleensä kyllä suostun hyviin ideoihin, ja jos kannen kanssa on ongelmia, siitä selvitään yhteistyöllä. Usein saamissani kirjeissä kerrotaan maalaukseni edustavan musiikkia, joten miksi kuvaa pitäisi rajata tai lisätä sen päälle tekstiä. Asia on yksinkertainen. Elokuvan lisäksi Gigerin omaleimainen ote on ollut arvostettua musiikin parissa. "Musiikki on aina ollut minulle mitä tärkein asia ja minun pitää ehdottomasti pitää siitä ennen kuin voin alkaa työskennellä jonkin bändin kanssa tai edes antaa sen käyttää jotakin vanhaa maalaustani", Giger on maininnut verkkosivuillaan. Kovin moni levy ei ole Giger-kantta saanut ainakaan laillisesti ja luvan kanssa. On vaikea tietää, mitä vastata loukkaamatta toisia. hahmot ovat omituisia orgaanisten elämänmuotojen ja teknologisten rakennelmien sulautumia. Onnistuneen kannen taustalla on oltava aito suhde, kuten minulla oli Debbie Harryn, Chris Steinin ja Celtic Frostin Tomin ja Martinin kanssa, tai toimivaa yhteistyötä, kuten Shiverin, ELP:n Steve Stevensin ja Carcassin kanssa. Jos kohta nämä ovat kansista tunnetuimmat, tyylillisesti ne edustavat musiikillisesti pehmeintä Gigerin koristamaa antia. Se jäi Gigerin viimeiseksi tilaustyöksi mutta ei siksi, että taiteellinen vapaus olisi ollut ahtaalla. Gigerin puhemiehen mukaan taiteilija ei kuitenkaan harjoita okkultismia, vaan on kiinnostunut sen visuaalisuudesta
Ystävä Tom Metallipiireissä tunnetuinta Gigeriä eedustanee Celtic Frostin To Mega Therion (1985) demonisella kannellaan. Fischerin uuden Triptykon-orkesterin Eparistera Daimones -levyn kannessa on Vlad Tepes -maalaus vuodelta 1978 (työ no. Esimerkiksi Giger RGHRG1BKF -mallin pintaan on laserkaiverrettu Gigerin "biomekaaninen matriisi" ja potikat ovat Bomben I -teoksen kalloja. 93 Hommage an S. Ensimmäinen Gigerin levynkansi oli sveitsiläiselle psykedelia-krautrock-bändille The Shiverille suunniteltu vuoden 1969 Walpurgis -albumin teos (31 x 62 cm, muste transcop). Giger jatkoi mallin hiomista tehden siitä yhä siromman muodoltaan. Iceman-malli on nähty ainakin Celtic Frostin Fischerin näpeissä lavalla. Se oli kuin kaksipaikkainen kuolemanjuna, joka ajelee hänen takapihallaan sijaitsevan horoskooppisuihkulähteen kahdentoista ällistyttävän veistoksen ympärillä. Se oli aika aavemainen kokemus." Triptykon-haastattelu seuraavassa Infernossa. Inferno 61. Metallipiireissä tunnetumpia kansia on myös tässä esitelty Atrocityn vuoden 1990 Hallucinations (työ no. Mitäpä muuta voi olettaa ilmestyskirjan petoon nimellään viittaavaan levyyn kääreeksi kuin maalauksen nimeltä Satan I (työ no. 324, 1977, 100 x 70 cm), jossa Saatana käyttää Kristusta ritsana. Sain täydellisen vapauden suunnitella ständin, sen piti vain olla käyttökelpoinen ja mahdollisimman helposti liikuteltava. Celtic Frost oli yksi harvoista bändeistä, jotka eivät pettäneet minua. Hän toivoi vain, että kannessa ei käytettäisi liikaa ruskeata, mutta siitähän tuli ihan ruskea. He olivat jopa vaihtaneet merchandising-yhtiötä, koska tämä oli halunnut tehdä kannesta paidan. Uusi savimalli onnistui hyvin ja teetin siitä kommentteja odottelematta vahamallin. Gigerin kanssa, sillä hän on upea ihminen, taiteilija ja oli yksi suurimmista mentoreistani Hellhammerin ja Celtic Frostiin aikaan", Fischer hehkuttaa levy-yhtiön tiedotteessa. Olin todella yllättynyt, hän kuulosti vähän sekaiselta, mutta oli oikein mukava. Testattuaan prototyyppiä Jonathan tuli siihen lopputulokseen, että jousen avulla heiluva ständi voisi aiheuttaa ongelmia livetilanteessa. Davis myös halusi siitä biomekaanisen ja eroottisen. Celtic Frostin Thomas Gabriel Fischer on uusimmankin Giger-aiheisen levynkannen ensimmäisen 17 vuoteen taustalla. Giger Signature -kitarasarja, johon kuuluu muutamia Giger-aiheisilla pintakuvioilla ja hardwarella koristeltuja kitaroita. Muuten hän oli erittäin tyytyväinen ja halusi vain pieniä muutoksia, kuten takaraivon muotoilemista niin, että mikrofonin saisi helpommin irrotettua pidikkeestä. Hän on ollut minulle avuksi viime vuosina, ja olen onnellinen voidessani tehdä kaikkeni hänen uuden projektinsa hyväksi. "Hän vei minut juna-ajelulle itselleen rakentamallaan radalla, joka on hänen toteutunut lapsuuden haaveensa. Pidin siitä niin paljon, että teetin myös alumiinivaloksen ja lähetin sen Jonathanille. Kannessa esiintyy taiteilijan aikoinaan muuallakin käyttämä sotilasvauva, ja keskushahmojen silmät ovat peitossa, kuten useissa muissakin Gigerin töissä. Gigerin Nu- bian Queen -veistokseen pohjaava Giger Mic Stand vuodelta 2000 on alumiinivalos, jota on valmistettu vain viisi kappaletta. "Minä vain soitin hänelle kotiin. Kitaravalmistaja Ibanezilla on erityinen H.R. Kun olin todella tyytyväinen figuuriin, lisäsin siihen biomekaanisia elementtejä; luoteja, putkia ja johtoja. Hän halusi kuulla musaamme ja antoi sitten meidän käyttää upeata työtään. "On äärettömän suuri kunnia työskennellä taas H.R. He pitivät lupauksensa, vielä 20 vuotta myöhemminkin. Tom on hyvä ystävä. Onpa taiteilija itse suunnitellut vielä kaulan koristeetkin. Annoin heidän käyttää Satan-kantta sillä ehdolla, että sitä ei tuotteistettaisi. Ahdistavan demonisen tunnelman se välittää vähintäänkin erinomaisesti. Davis hyväksyi suunnitelmat, ja ständistä tehtiin savimalli, jota vielä viilattiin. Olin niin häpeissäni, että en sen koommin kehdannut soittaa hänelle." Taidetta lavalla Gigerin vaikutus metallikenttään ei rajoitu leffoihin tai levynkansiin, ei edes niiden pohjalta lukuisten hevimiesten nahkoihin hakattuihin tatuointeihin. 344, Spiegelbild, 1977, 100 x 70 cm, akryyli paperille puulla) bändin käyttöön melko helposti ja huokealla. Davis kuvailee Gigeriä ainutlaatuiseksi yksilöksi: synkäksi mutta samaan aikaan todella humaaniksi. Beckett I, 1968, 100 x 80 cm, öljy puulle). Erikoinen ja varsin mielenkiintoinen projekti on Korn-solisti Jonathan Davisin ainutlaatuinen mikrofoniständi. 412, 200 x 140 cm, akryyli paperille puulla). Ehdotuksestani paita kuitenkin myöhemmin tehtiin, tasavertaisena yhteistyönä. Pestilence-kytkyisen Sacrosanctin Christian Colli kertoo Metal-Rules-sivustolla saaneensa vuoden 1991 Recess for the Depravedin kannen (työ no. Yksi näistä upeista teoksista on näytillä ArtDesign Film-näyttelyssä
Siitä ei ole muutaman soiton jälkeen juuri epäilystä. Komeaa pinkfloydiaanista otsikkoa kantava The Great Fleet of Echoes on helppolukuisista influensseistaan huolimatta erittäin tyylitajuinen biisikasauma. Albumin yleisote on rauhaisa, jopa raukea, ja kuulija herää sen luomista kuvitelmista vain kun bassorumpua poljetaan nopeammin ja lujempaa kuin unennäkö sallii. Ilmiselvin esi-isistä on kuitenkin edelleen loistonpäiviensä aikainen Tiamat, joka kuuluu siellä täällä, rehvakkaimmin Chloroform-biisissä, jonka linjoja löytää ruotsalaisyhtyeen Wildhoney-mestariteokselta (1994). Arviot Tiina Hyvärinen taivaanrantaa Taivaanrantaa maalaaville Throes of Dawn Firebox The Great Fleet of Echoes Hienon musiikin vetovoima piilee hyvin usein ristiriidoissa, ja The Great Fleet of Echoes on tästä paraatilipuin koristeltu esimerkki. Sen kaiku on rauhoittava ja levottomuutta herättävä. Jumalattoman hyviä sen sijaan piisaa. Ei yhtään huonoa kappaletta, ei edes heikonlaista. Kotimaan veteraanisarjaan luettava Throes of Dawn on onnistunut aiemminkin, etenkin vuosikymmenen vanhalla albumillaan Binding of the Spirit. Throes of Dawn ottaa eniten yhtyeiltä, jotka eivät ole vieraiArvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto ta 1970-luvun psykedelialle. Tämän aamunkoiton kurimuksessa kelpaa riutua. Matti Riekki pohjamutaa Inferno 63. Se on pahaenteinen mutta niin kaunis. Anatheman melankolia on läsnä, uudemman Amorphisin henkeä voi aistia joissain laulumelodioissa ja -suorituksissa. Tämä on metallia taivaanrannanmaalareille. Tämä kaikki yhtä aikaa. Se leijuu raskaasti. Tämä kuusi vuotta edeltävän Quicksilver Cloudsin perään saapuva pitkäsoitto on kuitenkin yhtyeen paras levykokonaisuus. Se kuulostaa tutulta mutta ennenkokemattomalta. Sen vaikutus on erilaisista lähtökohdista huolimatta sama kuin viimevuotisella Ghost Brigade -kakkosella; nyt lakaistaan lattioita, ei kurkita pölypallona maton alta
Yhtye luo tunnetiloja ja maisemia niille, joiden korvat ovat sen ilmaisulle vastaanottavaisia. The Swan Road muodostaa kokonaisuuden, jonka kaari ylettyy kaahauksesta hitaisiin fiilistelyihin, joissa ei säästellä riipaisevan jylhää melankoliaa. Onkohan tämä liikaa vaadittu deathcorebändiltä? Joni Juutilainen Drudkh The Swan Road SeaSon oF MiSt Evil Made Fleshiin, vaikka jälkimmäinen huomattavasti laadukkaampi kokonaisuus onkin. TtEotD hoitaa hommansa vakuuttavasti, mutta tunkee itsensä esiin usein sieltä missä aita on kaikkein lahoimmillaan. Voisin uskoa, että tulevilla levyillään tällä porukalla on vielä paljon annetteeMu Vähäkangas tavaa. Through the Eyes of the Dead Skepsis proSthetic Immolation nuclear blaSt Majesty and Decay New Yorkin kuolettajien kahdeksas täyspitkä esittelee tulisen yhtyeen. Korkeammissa kärinöissä miehen ääni vie bändin musiikkia kuitenkin liikaakin deathcore-massan kliseiden suuntaan, mikä laskee levyn osakkeita selvästi. Sinänsä mitään uutta ei ole tarjolla, vaan mukana ovat tutut Immo-elementit. Englannin lounaisosista huhuileva viisikko tarjoaa sen verran äkäistä ja sisällöltään toimivaa death metalia, että sitä ei osaisi välttämättä odottaa näin nuorelta bändiltä. Se vaatii aikaa ja keskittymistä, mutta vastalahjaksi bändi kuljettaa kuuntelijan hetkeksi pois modernin maailman vilskeestä. taMi hintikka. Yksi bändin mielenkiintoisista piirteistä on, että jokaisella sen kolmesta levystä on ollut äänessä eri vokalisti. Modernista ja jossain määrin kimurantista death metalistaan bändi suoriutuu erinomaises66 Inferno ti. Melko tylsän huutamisen ja tamppauksen sekaan jää kaipaamaan paljon nykyistä enemmän kekseliäisyyttä ja rajatonta musiikillista luovuutta. Turboruuvia on kiristetty sitten viime levyn, ja kaasujalkakin on raskas ja levoton. Riffeissä on mukavasti ideaa, eivätkä ne ole vain ole yksioikoista tikutusta kuten monilla tämän genren edustajilla. Tosin joissain biiseissä käydään jopa pelottavankin lähellä metalcorea, mutta kun nämä uuden polven deathmetallistit ovat monesti saaneet ensikosketuksensa rankempaan osastoon jonkun Slipknotin kautta, niin ymmärtäähän sen. Mielestäni parhaimmillaan bändi on raskaissa pätkissä, ja niitä se viljelee varsin sopivissa määrin. Skepsisillä riehuva Danny Rodriguez on tyly tulkitsija, jonka syvässä murinassa on raakaa potkua. Drudkh on rakentanut teoksen, joka ei ole sen uran yhtenäisin tuotos, mutta tämä ei silti riko elämystä tai murenna levyn vetovoimaa. Itse asiassa nuo hitaat pätkät muistuttivat ajoittain Hypocrisystä, ja se ei ainakaan minun mittarissani ole huono juttu. Biisimateriaalikin on varsin hyvin kypsynyttä näin ensimmäiseksi levyksi, lastentaudit lie sairastettu jo muissa bändeissä. Sen näennäisesti tasapaksun kuoren alla ryöpsähtelee pysäyttämätön death metal -helvetinkone, joka runnoo rujoa laatua. taMi hintikka Deathcore on musiikkityylinä ja käsitteenä sen verran tuore tapaus, että seitsemän vuoden ikäistä bändiä kuvaillaan lehdistötiedotteessa yhtenä genrensä ehdottomista pioneereista. Se ei kosiskele, kumartele tai pyri miellyttämään. Nyt on muillakin kuin undergroundia seuraavilla hyvä tilaisuus tarkastaa, millainen tämä vahvojen tunnelmien luoja oli vuonna 2005. Arviot tätä olisi suunniteltu tehokeinoksi. Ilmeisesti tässä promoversiossa on masterointi jäänyt kuitenkin tekemättä, sillä väliin tulee kummallisia volumepiikkejä bassarin kohdalla, enkä usko, että Ukrainalaisen Drudkhin kolmas levy saa uusintajulkaisun ja uudet kääreet Season of Mistin toimesta. Edellisiin levyihin verrattuna Skepsis on turhankin tasapaksu ja odotetunlainen kokonaisuus, jolta nousevat parhaina paloina esiin vaihtelevampaa osaamista vilauttelevat kappaleet, etunenässä sulavaa kitaraliidiä hetkellisesti vilauttava Defaced Reality. Nyt kylvetään kuolemaa yli kahdenkymmenen vuoden kokemuksella, ja se kuuluu hallittuna kaaoksena ja kaoottisena hallintana. Ross Dolanin takuuvarmojen mörinöiden lisäksi myös herran basso saa mukavasti kuuluvuutta, ja Robert Vignan äkkiväärät soolot hyökkäävät ja riffit kieroilevat kuten ennenkin. Vähän turhan tiukaksi on kompressoitu äänimaailmaa, siitä on ikään kuin ilma hävinnyt. Kovia soittajia kautta linjan. Pehmeänviiltävät kitarasoolonkaltaiset tuovat oman hienon lisänsä jo muutenkin vaikuttaviin kappaleisiin. Äänimaailma on omalla tavallaan luonnonläheinen, ja kitaroihin on löytynyt rouhea särökkyys. Täysin hatusta väitettä ei ole heitetty, sillä yhtye on pysytellyt ensimmäisestä Bloodlustlevystään (2005) saakka lojaalina tyylilleen. Kitarasoundit ovat massiiviset ja soundibalanssi varsin hyvin kohdillaan. Immolation vyöryttää päälle sellaisen death metal -tulituksen, että kestää aikansa päästä siihen sisälle. Toisaalta se ehkä sopiikin kuvioon, kuolometalliahan tämä on, ja siinä ei turhia hengitellä. Porukka on tosin ollut varsin ahkerana muutenkin: esitietojen perusteella kuolokoltiaiset ovat tehneet jo kuusi kiertuetta kotimaassaan, muun muassa Dying Fetusin lämppärinä. Älytön tempo ei pilaa biisikokonaisuuksia, ja raskaat pätkät lomittuvat luontevasti mätön joukkoon. Eräänlainen ajankuva se tämäkin levy on, mutta synkille metsämiehille lienee parempaakin kuunneltavaa tarjolla. Mikko MalM The Argent Dawn A Blank Eternity riSing Albumi ei onneksi edusta sen nimessä viljeltyä sisällöttömyyttä. Aika tehokasta, ottaen huomioon, että bändi on perustettu vasta 2006. Tälläkin kertaa Steve Shalaty saa rumpuarsenaalistaan irti erittäin monipuolista ja omintakeista kompitusta, joka yhdistettynä edellä mainittuihin elementteihin muodostaa kurinalaisen epäjärjestyksen harmonian. Vähäeleinen ja paikoin mukavan tuskainen ärinä istuu musiikkiin hyvin ollen itsekin kuin instrumentti muiden joukossa. Immolation ei päästä kuulijaansa helpolla. Lupaava debytti
daRude ja lau selvisivät kanuunasta Nyt lehtipisteistä! Monipuolisesti musiikista | www.rytmi.com. 1/10 19.2.22.4.2010 Hinta: 6,90 johnny depp ä hullu hatuntekij on omien lastensa fani kotialbumi dingo huuman vuodet sulautuivat massaksi tsÄstÄjÄt ipÄiden mei studiosta ÄÄr apoRtt Rytmin eRikoisR ssa tuottaja joe baRResin kan her steel pantamailla Raj Räävittömyyden hittikrapula en Ri ylön mm
Hidasta sludge-jyystöä on leikattu entisestään, ja nopeampia tempoja käytetään enemmän kuin koskaan ennen. Kokonaisuutena vähän levoton ja poukkoileva levy, mutta ehkäpä touhu aukeaa paremmin kun riipaisee pikku kännit tämän tahdissa. teeMu Vähäkangas Blaze Bayley Kyllähän se vaan niin on, etteivät vanhat koirat uusia temppuja opi. Liian suureksi. Tyylillisesti hipaistaan jopa Dissectionia. Biiseissä ei ole samaa nälkäistä energialatausta, eikä kokonaisuus ole yhtä raskas. Sound Awake on takuuvarma levy niille, joita hävettää kuunnella viiksekkäiden ja rumien miesten soitJoni Juutilainen tamaa oikeaa progea. Mesetiah 3rd track The Purpose of Our Existence Tanakan death metalin parissa ahertava Mesetiah on kahden vuoden ikäinen kokoonpano, mutta musiikkinsa kalmankatkuinen tyylilaji viittaa huomattavasti kauemmaksi menneisyyteen.. Ilmeisesti aika monikin, koska suuri monikansallinen levy-yhtiö on ottanut haltuunsa näinkin "epäkaupallisen" yhtyeen. Edellislevyn maaginen tunnelma jää kuitenkin saavuttamatta. Sen imussa seuraava raskasriffinen Saviour of the Dead on myös levyn selkeää parhaimmistoa, eivätkä muutkaan lopun ralleista onneksi taannu alkupään vaatimattoman rallattelun tasolle. Muutoin paketti on oivallisesti kasassa, ja Blaze vyöryttää rautaa rajalle sekä nopeampien tuplabasaribiisien että synkempien herkistelyjen avulla. Yllä olevasta negatiivissävytteisestä marinasta huolimatta Blaze Bayley on tehnyt jälleen kerran mainion heavylevyn, joka tarjoaa hyviä melodioita ja koukkuja runsain mitoin. Riffittely on mallia perus, ja tätä korostaa entisestään ärsyttävän kuiva ja liiaksi laulun taakse miksattu kitarasoundi. Näin tekee myös 25 vuotta täyttävä Rage, jonka parhaimmat levyt on julkaistu jo uran ensimmäisellä puolikkaalla. Arviot Taija Lyn Rage Strings to a Web nuclear blaSt High on Fire relapSe Snakes for the Divine Jos musiikki luo visioita apokalyptisesta maailmanlopun jyrästä, seiniä pitkin valuvasta mädästä, maantietä kiitävästä ruostuneesta kuolemanrekasta ja astetta liejuisemmasta Motörheadista, niin jokin on osunut kohdalleen. Bändille ominaiset ajoittaiset kitaramelodiat ovat onneksi paikallaan, ja rullaava groove yltyy parhaimmillaan aivan mielettömäksi. Strings to a Webin alusta löytyy hyvin rullaavia ja pikkunäppäriä ralleja, jotka kuitenkin jättävät onton olon. Laatukamaa jälleen kerran. kaRi koskinen nen black metalia. Puhtaat kitarat ja välipalat pidetään minimissä. Salonkikelpoisuudestaan ja tietynlaisesta kesyydestään huolimatta Karnivool on melkoisen nautittava tapaus, josta saattaa vielä kypsyä huomattavasti vakuuttavampikin bändi. Järin iloluonteista meininki ei ole, vaan tunnelma on raskasmetallisen totinen. Albumin keskinkertaiseksi kokonaisuudeksi pelastava tekijä on kuitenkin sen keskeltä löytyvä, viiteen osaan jaettu 17-minuuttinen Empty Hollow -eepos, joka on oikein hienoa kuultavaa. Ajoittaisista hempeilyistä huolimatta tämä ei ole tosiaan mitään mainstreamia, vaan meininki on kaikin puolin aika raakaa ja kompromissitonta. Ensimmäinen biisi on aika tymäkkää ja suoraa death/thrashia, mutta sitten tyyli vaihtuu lähinnä folkahtavaan, Amon Amarthilta pöllittyyn meloiluun, johon on sekoitettu hiukka72 Inferno Kuka näitä uuden aikakauden progelevyjä oikein tarvitsee. Konkareilla on kuitenkin roppakaupalla kokemusta, jonka ansiosta he pystyvät vuosi vuodelta julkaisemaan kelvollisia levytyksiä ja keikkailemaan vanhojen hittien varassa. Tuota voisi sanoa jo työvoitoksi. Promise and Terror ei aivan pärjää edeltäjälleen, vaikka alan muut räpeltäjät hyvällä prosentilla peseekin. Joiltain tuppaavat ne vanhatkin iän mukanaan tuoman dementian vuoksi unohtumaan. Jollain ihmeen tavalla bändi onnistuu kuitenkin muovaamaan musiikkinsa kuunneltavaan muotoon, ja yhtyeen utuisesti leijaileva kevytproge saavuttaa paikoin jopa nautinnollisia ulottuvuuksia. Vaikutteita on napattu aika sumeilematta sieltä sun täältä, tuollaisella "kunhan nyt kännissä kuulostaa soittokämpillä hyvältä" -meiningillä. Blessed Black Wingsin (2005) ja Surrounded by Thievesin (2002) tienoilla liikkuva synkeä murjonta sisältää muutamia uhkaavasti messuavia suvantoja, mutta Death Is This Communioniin (2007) verrattuna meno on yksioikoisempaa. Peavy Wagnerin laulumelodiat ovat kyllä hyviä, mutta ne eivät pysty pelastamaan perustuksiltaan turhan mitäänsanomattomia ralleja. High on Firen uutukainen ei vie bändin persoonallista tyyliä uusille urille, vaan sekoittelee keskenään vanhempien kiekkojen ominaisuuksia. Ote on pykälän melodisempi ja perinteisempi, mikä toisaalta miellyttänee Blazen varhaisemman soolotuotannon faneja. Pientä valitusta on pakko antaa myös rumpujen osalta, hivenen sotkuisesta soundista, joka tosin mennee ainakin osaksi promon huonon mp3-pakkauksen piikkiin. Teloittaja-tuottajan sanoin: neljä ensimmäistä kappaletta pois, ja käsillä olisi naseva ja hyvä, Mega vajaa 40-minuuttia kellottava kiekko. Promise and Terror blaze bayley recordingS Karnivool Sony Sound Awake Parin vuoden takainen The Man Who Would Not Die loi Blaze Bayleyn uudelleen, ja samalla kiekko oli yksi vuotensa parhaista julkaisuista. Karnivool on parkkiintuneisiin metallistikorviin mitä hirvittävintä vauvanpaskaa, kuin emodieetille joutunut Tool törmäyskurssilla MTV:n soittolistarockin kanssa. Odotin erinomaista ja sain vain hyvän. Levyltä ei ehkä löydä aivan Cometh Down Hessianin tai Devilutionin kaltaisia täydellisyyksiä, mutta ryske on entistä tasalaatuisempaa. Ensimmäisellä kuuntelulla tämä on aika helppo mieltää känniprojektiksi. Levyä seuranneet keikat nostivat miehen tämän hetken kovimmaksi keikka-aktiksi, joten odotus seuraavaa kiekkoa kohtaan kasvoi suureksi. Snakes for the Divine antaa faneille varmasti juuri odotetun kaltaista mättöä. Teoksesta löytyy monipuolisesti ja hyvin sovitettuna niin kevytproge-elementtejä kuin sinfonisempiakin osuuksia, ja bändi tuntuu ladanneen myös riffi- ja laulupuolella parhaimmat ideansa tähän järkäleeseen. Pohjatietojen mukaan heput tekivät peräti 18 demoa ennen kuin pääsivät levyttämään. Mutta kun levyyn vähän perehtyy, huomaa että soitto sujuu ja biisitkin ovat varsin hyvin väsättyjä. Kaikki on suhteellista. kaRi koskinen Maleficio Go to Hell apollon "Tämä homma perustuu alkoholiin." Kyseessä ei ole kuitenkaan Popeda, vaan vuodesta 1990 röpötellyt ruotsalaispoppoo. Metallicaa ja Slayeria tuottaneen Greg Fidelmanin luoma soundi on likainen, hivenen tuhnuinen ja varsin luonnonmukainen
Sotkujen selvittyä kenkää ovat saaneet sekä basisti/kitaristi Christian Olde Wolbers että alkuperäinen rumpali Raymond Herrera. Konsertti on tyylikäs, tiivistunnelmainen näyttö yhtyeeltä, jonka säännöllisesti melankolisessa ilmaisussa yhdistyvät muiden muassa Porcupine Tree, vanhempi Marillion ja tosin huomattavasti vähemmässä määrin Opeth. Hyvää makua ei kuitenkaan ylitetä, ja katselukokemus on miellyttävä. Bänditaustaa miekkosilla on varmasti pitkältä ajalta, sen verran valmiin kuuloista touhu on. Laajakuvaa käsitellään ja elävöitetään miltei tauotta erilaisin filtterein ynnä muin keinoin. Kuten nykyään niin tavallista, poppoon musiikki on melodista ruotsahtavaa death metalia, johon on sotkettu jonkin verran thrashin elementtejä. Konsertti onkin ehditty julkaista aiemmin cd-muodossa. Niin kuin julkaisun nimi antaa ymmärtää, dvd:llä keskitytään Reality Dream -albumitrilogian antiin. Archetypen ja Demanufacturen tienoille palaava Mechanize on yhtyeen ensimmäinen pitkäsoitto viiteen vuoteen, ja paluun tehnyt kitaristi Dino Cazares vaikuttaa vihaiselta. 1990-luvun alkupuolen amerikkalaisia kuolometallijyriä mukaileva debyyttialbumi lanaa hyvissä tunnelmissa tarjoillen välillä melko loistavaakin riffiä tasaisen tamppauksen tueksi. Biisit eivät ole kauttaaltaan sitä tarttuvinta työtä, mutta koukkujen puutetta kompensoidaan silkalla raivolla ja bändin mätömpää laitaa edustavalla kokonaisuudella. kaRi koskinen Kevään kaikuja The Retaliation Process Downfall SilverwolF Vuonna 2008 perustettu viisikko lykkää pihalle ensimmäistä levyään. Mikä parasta, soundi on nautittavan selkeä, ja erityisesti Dudan bassotyöskentely pääsee mainiosti esille. Valitettavan turhaksi jäävällä kakkos-dvd:llä on kaksi encorea ja kourallinen teknisesti heikompitasoisia live-raitoja, perussälää unohtamatta. Vähäeleinen, basisti-laulaja Mariusz Dudan johtama yhtye vangitsee vaivatta kuuntelijan progensa voimin, ja puolitoista tuntia kuluu kuin siivillä. Teollisuussävyjä ja kolinoita ei käytetä biisien kantavina elementteinä, vaan runkoa värittävinä mausteina. Komea pahvikuorinen ilmestys on silattu esimerkiksi Katatonialle, King Diamondille ja tietysti myös Riversidelle itselleen kansia tehneen Travis Smithin tyylikkäällä taiteella. Panu koski Fear Factory Mechanize aFM Miehistönsä melkoiseen solmuun vetänyt Fear Factory on availlut ja sulkenut oviaan parillakin taholla samaan aikaan. Kyllähän Mechanize hyvin toimii, ja tavallaan sen antamaa iskua voisi verrata Archetypen vastaavaan yllätykseen. Seesteisempää puolta on tarjolla lähinnä levyn viimeisellä viidenneksellä, ja valtaosa kappaleista ryskää eteenpäin tutun pätkäriffittelyn murjomana. Aivan kuin bändi olisi halunnut välttää kaikki syytökset mahdollisesta löystymisestä ja päättänyt painaa alusta saakka joko lujaa tai vielä lujempaa. Rumpalin vaihtuminen Herrerasta Hoglaniin ei kuulu ainakaan tuplien määrässä. Nyt lähestytään kuvallisen konserttitallenteen voimin. Yleisilme on pykälän odotettua vihaisempi, mutta kylmä soundi, Burtonin vokaalit ja Cazaresin tutulta kuulostava kitarointi ovat totutuilla paikoillaan. Nuorukaisten musiikillisiksi vaikuttajiksi nimetyistä Machine Headista, Panterasta ja Six Feet Underista ei ole suuremmissa määrin havaittavissa kuin viimeksi mainittua, muutamia panteramaisia kitaralirutteluja ja riffirapsutteluja unohtamatta. Ilmettä on py- Kipakka goottisankaritar kuuntelee kevään kaikuja ja ihmettelee maailmanmenoa. Tuore albumi nyt lehtipisteistä ja kirjakaupoista! © Lise Myhre. Hoglan kuljettaa jalkojaan estoitta ja tuo muutoin melko nykivänä käyvään tulitukseen sopivaa rullaamisen tuntua. Tupla-dvd:n paraatipuolen muodostaa Puolassa jo toukokuussa 2008 kuvattu esiintyminen. Mesetiah on onnistunut keräämään kasaan toimivan debyytin, jonka perusteella jatkossa saattaa jyrähtää aivan vitusti kovempaakin. Kunhan tempo pysyy maltillisena, täsmällisesti kohdistetut riffit lyijyisinä ja laulu soraisena, on bändillä käsissään kaikki onnistumisen elementit. Joni Juutilainen uusia nemi-sarjakuvia! Albumillinen Riverside progteaM Reality Dream Riverside-herrain edellinen julkaisu, ADHD:n uudelleenmääritellyt Anno Domini High Definition -studiolevy (2009), ei aluksi tuntunut vastaavan erittäin korkealla häilyneisiin odotuksiin, mutta sittemmin kirjainyhdistelmän voima on vahvistunut
Kahden kitaristin yhteispeli toimii hienosti, ja laulaja Matthias Schenck osoittautuu osaavaksi, jos nyt ei loputtoman persoonalliseksi tulkitsijaksi. Se tekee siitä jopa niin kaunis- Musiikillinen parodia on taiteenlaji, jossa vain harvat onnistuvat. Tärkeintä on, ettei hymy ole hyytynyt ja bändi jatkaa varmalla otteella juuri alkanutta kolmatta vuosikymmentään. Biisimateriaalikin on kauttaaltaan tasokasta, vaikka se todellinen ässäkertsi jää uupumaan. Los Angelesissa perustettu Steel Panther kuuluu tuohon harvaan onnistujien joukkoon. Marduk, Watain, Dark Funeral ja kumppanit kuuluvat kuusiminuuttisien taustalla. Hän on bändin sielu. Vieraileepa Michael Kiskekin levyllä ohimennen. teRo lassila Shylock Rockbuster Metal heaven Valkyrja Metal blade Contamination Ondskaptin jäsenistöä sisältävä Valkyrja paljastaa kotimaansa heti kättelyssä. Rockin historiankirjoja ei tämän vuoksi tarvitse laittaa uusiksi, mutta kaikille, jotka pitävät musiikista jossa on sekä melodiaa että rosoa, voi Rockbusteria suotaPio ahola sitella huoletta. ta, että homma toimii kuin tauti. Kun hän laulaa tuskaisen heittäytyväisesti kadotetun rakkauden perään, ei voi kuin nyökytellä: tämä kaveri on tosissaan. Just For U ja The Moment käyvät tosin jo lähellä. Bändi hallitsee niin rouhean riffittelyn kuin herkemmänkin ilmaisun. Rockbuster on vieläpä niitä levyjä, jotka kasvavat kuuntelussa. Parhaimmillaan biiseihin loitsitaan yllättävänkin tunnelmallista ja jopa eeppisen ilkeää äänimattoa. Necromorbusstudioilla luotu soundi edustaa paremman budjetin skandinaavista siisteyttä olematta silti liian puhdas tai kliininen. Hivenen huolitellumman ilmaisun ystäville Contamination on kuitenkin varmahko nakki. kaRi koskinen Shylockin hard rock on niin pirteää ja kirkasotsaisen hyväntuulista, että siitä on vaikea olla pitämättä. Tummasävyiset kitaramelodiat, pahaenteisesti jyräävät keskitempoiset kohdat ja kaikin puolin mallikas toteutus eivät varmasti jokaista ug-olmia miellytä. Jälleen kerran, homma toimii. Dommin on kuin sekoitus Type O Negativea ja Depeche Modea. Vaikea tällaista musiikkia on erityisen omaperäisenä pitää, mutta suoralta kädeltä on hankala nimetä ainuttakaan toista yhtyettä, jolta Shylock kuulostaisi. Hänen äänensä muistuttaa paikkapaikoin paljon Elvistä, mikä ei tässä tapauksessa ole mikään huono juttu. Tummanpuhuvaa goottirockia, ajoittain veikeällä torttutukka-otteella höystettynä. Käytetyt keinot ovat läpeensä tuttuja, mutta perusasiat ovat väkevästi hallussa. Se lätkäisee debyyttilevyllään pöytään siinä määrin vahvan paketin sleazyim-. Saksalaisyhtyeen melodioilla kyllästetty musiikki kunnioittaa perinteitä, mutta on etenkin soundimaailmansa puolesta selkeästi tätä päivää. Erittäin mainio uusi tuttavuus. Saatanallisinta pimeyttä ja kierointa ahdistusta meiningissä ei tavoitella, mutta toisaalta ei myöskään sitä yksisilmäisintä blast-kaahausta. Samaa kuvailua voi soveltaa myös sävelmiin, joiden melodisen ja nopean black metalin ympärille rakennettu piiskaus ei isompia omaperäisyyspisteitä haali. Levyllä on samanlaista "tämä on meidän oma juttu" -henkeä kuin HIMin debyytillä. Keikkamäärä on melkoinen! Satsaus varmasti kannattaa, sillä bändissä on sitä kuuluisaa jotakin. Janne tolonen Steel Panther Feel the Steel univerSal Dommin Love Is Gone roadrunner Yksinkertaisuus on kaunista, ajattelee jenkkibändi Dommin. Mukavan tasapainoinen paketti, siis. Hän on tulkitsija vailla vertaa. Biisit ovat kertakaikkisen simppeleitä, mutta silti erittäin toimivia. Tärkein hahmo bändissä on sen perustaja ja laulaja Kristofer Dommin. Roadrunner näkyy satsaavan bändiin tosissaan, jos verrannaisena pidetään tulevia kiertueita
Niinpä. Totuuden nimissä on sanottava, että ilman erikoista aihepiirivalintaa bändi uppoaisi heittämällä samaan kaivoon kymmenien muiden Ensiferum- ja Norther-kopioiden kanssa. Kaveri esittelee laajan valikoiman osaamistaan, ja varsinkin laulumelodiat ansaitsevat kiitosta. Tällä kertaa studiolivenä taittuu viimevuotinen paluulevy Evolution Through Revolution yhtä biisiä vajaana. Jylhien kappaleiden suurin vika lienee, että ne voisivat olla levyiltä, joihin moni kyllästyi jo vuosia sitten. Jo tämä arvio tuo neljä kohdetta lisää. Illuminated vaikuttaa varsin ammattimaiselta niin ulkoasun kuin musiikkinsakin puolesta. Jupiter Temple ei ole teoksena aivan huonoimmasta päästä, mutta jokin omaleimaisuus sentään olisi tervetullutta. Ei mitään uutta auringon alla, todellakaan. saMi hynninen Brutal Truth relapSe For Grindfreaks Only Vol.2 Sounds of the Animal Kingdomin (1997) ja For Drug Crazed Grindfreaks Onlyn (2000) likaista energiaa arvostavat saavat tästä grindifriikkien toisesta osasta ehkä jotain irti. Koko hoito rusikoidaan läpi yhdellä otolla ilman. Käytännössä tämä tarkoittaa mahtipontista metallimusiikkia, jonka teemat painottuvat samuraikulttuuriin. NNSS:ää vaivaa sama ongelma kuin valtaosaa natsisympatiasyytöksiä keräävästä militaristis-neoklassisesta industrial/ambientista; tuntemukselta, että kaiken on kuullut ennenkin, ei voi välttyä. Helppona ensikosketuksena Eurooppa-henkiseen ohjelmoituun marssirumputunnelmointiin tätä voi suositella. Sen jälkeen onkin syytä siirtyä esimerkiksi Der Blutharschin varhaistuotannon pariin. Debyyttilevyllään pullisteleva Whispered soittaa musiikkia, jota kutsutaan erikoisesti "samurai metaliksi". Jos sanoituksissa käytetty aihepiiri kohtaisi aivan tajuttomalla tavalla räjähtelevän ja riepottelevan musiikin, saattaisi bändin kokonaiskuva kohota täysin toisiin ulottuvuuksiin. Yhtye kuulostaa kaikin puolin hyvältä, mutta turhankin kesyltä ja turvalliselta ollakseen aidosti todella merkittävä tapaus. Siltä muistuu mieleen tarttuva Dark Parade -ralli. Yhtyeiden kuten Blood Axis, Les Joyaux De La Princesse ja Von Thronstahl vuoksi uudempien kykyjen osa tällä areenalla on vaikea. Itse sävellykset kuitenkin kalpenevat vokalisti Ville Hovin esityksen edessä. Levyltä löytyisi montakin singlelohkaisua radiosoittoon; erityisesti In Times of Every Tear ja nimikkobiisi ovat loistavia esimerkkejä siitä, miten erinomaisella kertosäkeellä saadaan koko biisi kantamaan. Melodista metallia ja rockia yhdistelevä levy tarjoaa suhteellisen yksinkertaista mutta tarttuvaa pintaa. Whispered Thousand Swords redhouSe Finland Riihimäen metalliskene ei ole aikaisempina vuosina (Yearningia lukuun ottamatta) häävejä suorituksia esitellyt, mutta nyt näyttäisi silläkin suunnalla homma käynnistyvän hyvään malliin. Jos unohdetaan se tosiseikka, että materiaalin kaikki "elämä" on hiottu pois viimeistelyvaiheessa, ei voida sivuuttaa sitä, että Illuminated on äärettömän ammattitaitoisesti tehty, omassa genressään lähes lyömätön tekele. Janne tolonen Nihil Novi Sub Sole Jupiter Temple My kingdoM "Vertailut muihin yhtyeisiin ovat poikkeuksellisen vaikeita...", väittää pressitiedote ja listaa sen jälkeen peräti kuusi nimeä "vain muutamia mainitakseen". Blackstar Halo on kuin metallisempi versio Poets of the Fallista. Levy suorastaan huutaa puhtia tuekseen. Muiden ei kannata vaivautua, sillä resepti noudattelee ykkösosan halpaa kuningasideaa, jossa bändi soittaa livenä studiossa hienouksista välittämättä. Nyt on vuorossa uusi levy uudella nimellä. Viimeisen päälle hiottua materiaalia korkeatasoisella laululla varustettuna. Jatkossa vain rohkeammin överinappulaa pohjaan, ja lopputulos on takuulla toimiva. Joni Juutilainen Blackstar Halo Illuminated artiSt anonyMouS Vuonna 1998 perustettu Downfall teki debyyttilevynsä jo vuonna 2002. Thousand Swords on kunnianhimoinen levy, jolla instrumenttejaan kurittaa kyvykäs muusikkoryhmä
Molemmat kielisoittimet saavat soolonsa, ja vaikka musiikki ei osu ääripäihin sen paremmin teknisyyden, brutaaliuden, kuin melodioidenkaan suhteen, tasapainoinen ja ihanan vanhakantainen ote hellii sydäntä. Korkealaatuinen ja useita harvoin soitettuja kappaleita sisältävä Unplugged-keikka onkin sitten oiva muistutus, että yhtyeen kappalemateriaali on aina ollut loistavaa ja saa tällaisen kyynisen vanhan faninkin pysymään yhä mukana kelkassa. Ensin mainittu on laajennettu versio Konfidentialin Alive III -osuuksista, mutta valitettavasti kyseessä on jonkinlainen raakamateriaaliversio, jonka kuvan- ja äänenlaatu on viimeistelemätön. On tuplabasaria, blastia ja murskaavaa keskitempoista murjomista. Kultakauden show-elementtien ja samantyyppisten settilistojen ylitarjonnan vuoksi hcfanille on kuitenkin ollut aina kiinnostavampaa päästä seuraamaan bändin historian murroskohtia ja uusia alkuja. Debyyttitäyspitkällään White Wizzardin paketti on kuitenkin kohdallaan. 3 19922000 eagle viSion Moloken Our Astral Circle diScouraged Abraxas relapSe Wretched Existence Vilen, Pyrexian ja lukuisien muiden jenkkimättäjien jäsenistöstä kasattu Abraxas kehrää turvalli78 Inferno Arvioin taannoin (Inferno #68) KISSology-sarjan ensimmäinen osan hiukan liian negatiivisin sanoin. New York death metalin linjoille kasattu esikoisnäyte ei sisällä kerrassaan mitään omaperäistä tai vaarallista, mutta näin häpeämättömän puhdaslinjainen ja perinteikäs jenkkikuolo osuu meikäläiseen aina. KISSin 1970-luvun pioneerityön merkitys on ollut rockin historiassa suuri, ja sitä arvostetaan täälläkin suunnassa. Niin ainakin sanovat. Acacia Avenuen leipälaji on melodinen hard rock, vaikka yhtä hyvin voisi puhua pehmorockista. Word! Jaakko silVast sen lämpimänä, aivan kuin uunin päällä nukkuva kissa. Reunion-taltiointi (1996) on kaikilta osaalueiltaan suttuinen Psycho Circus- (1998) ja The Last KISS (2000) -vetojen ollessa huomattavasti viihdyttävämpiä, tosin tutun yllätyksettömiä. Kitarasooloissa, joissa kuuluu Enevoldsenin proge- ja power metal -tausta, on sentään mahdutettu yhteen sekuntiin enemmän nuotteja kuin keskimääräiseen AC/DC-kappaleeseen. Malevolent Creation, Cannibal Corpse, Pyrexia, Monstrosity... Pehmeää jälkeä on myös levyn kappalemateriaali, sillä tehokuuntelussakaan eivät biisit jää mieleen. Tämä ei kuitenkaan ratkaisevasti alenna White Wizzardin ja basistinsa Jon Leonin tekemien tarttuvien, runsaalla asenteella ja soittotaidolla varustettujen kappaleiden arvoa. Suoraa turpaanvetoa tämä ei silti ole. Ammattimiehethän tässä ovat asialla. Kuten levyn nimikin jo sanoo, niin... kaRi koskinen KISS KISSology Ultimate KISS Collection Vol. Nyt käsillä olevassa paketissa tätä sarjaa edustavat pophevikauteen eron tehneen tummasävyisen Revengen kier- Ruotsalainen Moloken on vaikea määriteltävä. Rosoisenraaka soundi ja tempoileva musiikki ovat yhtä kaaosta ja kieltämättä aika energistä tornadoa. Arviot White Wizzard Over the Top earache tueelta kuvattu Detroitin-keikka (1992) ja MTV Unplugged (1995). Eihän moisille vaikutteille voi kuin nyökytellä. Moloken liikkuu post-hc:n suuntaan: se on melodioista ja rytmeistä veistettyä jotain kokeellistakin siinä on. kuulostaako tutulta. Neljänneltä levyltä löytyvällä vuoden 1973 New Yorkin -keikalla taas on ainoastaan kuriositeettoni keRänen tiarvoa. Acacia Avenue lion Acacia Avenue Taisin taannoin syytellä losangelesilaista White Wizzardia visioiden ja niiden toteuttamisen puolikuntoisuudesta, mutta kyseessähän oli vielä ruman ankanpoikasen kuoriutumisen jälkeinen loppuvaihe ja ep-julkaisu High Speed GTO (2009). Ei Acacia Avenue lisää särmää välttämättä tarvitsisi, AOR-yhtyeestä kun on kuitenkin pohjimmiltaan kyse, mutta tarttuvista melodioista on tällä levyllä pulaa. Our Astral Circle on melankolissävytteinen levy, mutta porunvääntöä se ei ole. Aiemmin julkaistuun versioon on onneksi lisätty viisi uutta kappaletta. Sludgea siis. Korostetun melodiseksi yhtyeeksi Acacia Avenuella on kiusallinen ongelma: sen melodiat ovat melko keskinkertaisia. Kaimabändien ei kuitenkaan tarvitse heti alkaa miettiä uutta nimeä, sillä debyyttialbuminsa perusteella tämä tulee tuskin ihan heti sytyttämään maailmaa tuleen. Kaikkiaan yhdeksän veisun mittainen repäisy 197080-lukujen taitteen ja NWoBHM:n hengessä tehtyä juuriheviä on ihailtavan kova näyttö nuorelta amerikkalaisbändiltä. Albumin ohut tuotanto ei taPio ahola liiemmin auta asiaa. minkäänlaista korjailua tai jälkikäteen tapahtunutta editointia. Kuvalla ja yleisöllä varustettuna tämä pieksisi taannoisen dvd:n tarjonnan kevyesti, mutta tässä muodossa kyseessä on silkka kuriositeetti. Sitä ei hierota naamaan, mutta sen kuulee vo-. Tulevalle pitkäsoitolle vaaditaan toki jo monipuolisempaa sävelkynää, mutta näin neljän biisin mitassa Wretched Existence palauttaa mieleen, miksi tämänkaltaiseen musiikkiin aikoinaan niin palakaRi koskinen vasti rakastuin. Tanskalaiskitaristi Torben Enevoldsenin vetämä Acacia Avenue ei ole ainoa tämänniminen yhtye maailmassa. Keikka kylvi meikki-KISSin paluun siemenet, ja sen seurauksia nähdään nyt kahden levyn mitalta. Se on tiukka ja suoraviivainen, ja tietyin edellytyksin Moloken sopii luokiteltavaksi hardcoreksi. Ärsyttävää, varsinkin kun yhtye on erinomaisessa soittokunnossa. Over the Topin materiaali on hengeltään hyvin perinteistä, mutta nykyaikainen tekniikka on mahdollistanut tai paremminkin aiheuttanut sen, että levy on soundipinnaltaan hiukan liian sileä. Vihainen levy Our Astral Circle on taatusti. NWoBHM-genrelle omistautumista alleviivatakseen White Wizzard on nauhoittanut debyyttinsä bonuskiekolle alkuperäisiä kunnioittaen kumartavat versiot Cloven Hoofin Gates of Gehennasta ja Judas Priestin Heading Out to the Highwaysta. Toisaalta bonuslevyn vuoden 1994 Brasilian-keikka osoittaa, että Revengekaudenkin KISS osasi kuulostaa paskalta. Selkeä ja sopivan tuhti soundi toimii, mehevät örinät kurlaavat vihaa ja pikkuteknisenä käyvät riffimyllyt ahtavat raameihinsa genren kaikki kliseet. Päinvastoin: levyllä on jopa doomahtavia kohtia, jolloin jäädään junnaamaan hitaasti tummien riffien syvyyksiin. Bändillä on soitossaan hyvää otetta, mutta kyseessä on silti aivan turha julkaisu. Levyn materiaali olisi muutama poikkeusta lukuun ottamatta tehnyt 1980-luvun alkuvuosina brittibändien elämän ainakin muutaman pykälän haasteellisemmaksi jo pelkästään White Wizzard -vokalisti Wyatt Andersonin vuoksi, joka kirkuu kuin King Diamondin ja Dee Sniderin kimpassa siittämä äpäräpentu
Bangers on ehdottoman tarttuvaa ja hyvällä sykkeellä etenevää musiikkia, joka tykittää kovimmat antinsa esiin jo lähdössä. kalisti Kristoffer Bäckströmin repivistä painotuksista ja sanoituksista. Laulut ovat matalaa, suhteellisen tasaista ja paikoin voimatontakin korinaa, joten luottaminen on iskevien kitaramelodioiden, hiukan amorphismaisten hidastelujen ja. Tätä ennen peräti kuusi levyä pykännyt Destiny aloitti aikoinaan black metalin parissa ja on sittemmin siirtynyt hiljakseen deathmetallisempaan ja thrashimpaan ilmaisuun. Se ei ole "mitään uutta", mutta harvinaista herkkua. Levy on mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä. Okei, onhan nämäkin kikat kuultu jo tuhanteen kertaan. Myös Samael pölähtää kokeellisemmissa kohdissa mieleen. Kärjistäen voisi kuvailla bändin soivan kuin ylimääräisen metallipistoksen saanut Fu Manchu. Purtenancen ja Lubricantin kanssa Nokia-kuolon lippua heilutelleen Convulsen esikoinen julkaistiin vuonna 1992 piskuisella ranskalaisyhtiöllä. Pelkän pastissivyöryn sijaan yhtyeellä tuntuu olevan oikeasti paljon annettavaa ja myös nippu päteviä kappaleita hihassaan. Toinen puoli biisimateriaalista on enemmänkin sitten raskasta ja melankolisen melodista. Soitto ja laulupuoli ihan maailmanluokan tasoa. World Without God ei edusta 1990-luvun alun suomalaisen deathin teknisempää sarkaa, vaan keskittyy eteenpäin rullaavaan pimeyteen ja murjovaan yksinkertaisuuteen, joka lyö monessa kättä tukholmalaisten aikalaisbändien kanssa. Levyn soundi on iso ja uhkaavankin oloinen. Väliin ote on hyvinkin hypocrisymainen, ja voisi jopa kuvitella että jotkut kohdat olisivat suoraan Hypon julkaisemattomalta levyltä. Barn Burner heittelee pilvenkatkuista rohinaansa hyvällä huumorilla ja löysin rantein, eikä bändin maanläheisestä meiningistä voi olla pitämättä. Joni Juutilainen Tämän bändin suhteen on syytä olla jatkossa varuillaan. Destinity liFeForce XI Reasons to See Ranskasta alkaa löytyä varteenotettavaa bändimateriaalia, ja tämä ainakin itselleni täysin pimennossa ollut porukka kuuluu siihen kastiin. Sen parissa viihtyy, siinä on yksityiskohtansa, mutta lopullinen taidonnäyte antaa eVe vielä odottaa itseään. Barn Burner Bangers Metal blade Jopas rouhii makoisasti! Debyyttilevyllään pörähtelevä Barn Burner tipauttelee riffiä tiskiin ikiaikaisen Black Sabbathin innoittamana, mutta on tyylillisesti hieman Sabbathia ja lukuisia esikuviaan repivämpi ja energisempi. Kuten arvata saattaa, painoksesta ei ole vuosiin juuri havaintoja nähty, joten Resuscitation of Evilness -demolla (1990) maustettu uusinta käy oivasta muistokalusta. Orgaanisena, raakana, joskin yhtä kaikki tiukasti ja juuri sopivan rujona käyvä myllytys kertoo tarinansa kuitenkin sen verran vetävästi, että juonen tuttuus ei liiemmin haittaa. kaRi koskinen Convulse relapSe World Without God Suomalaista death metalia ovat viime aikoina alkaneet uusiojulkaisuin muistella muutkin kuin Dave Rotten. Vielä kun patonkimaan pojat saavat karistettua biiseistä pappa-Tägtgrenin suorimteeMu Vähäkangas mat vaikutteet, niin johan lähtee. Mammoth Grinder relapSe Extinction of Humanity Likaisena, törkyisen raskaana ja armotta turpaan huitovana väkivaltamyrskynä riehuva Mammoth Grinder kulkee Nihilistin opettamalla säröllä ja suoraviivaisella otteella. Hardcorelta lainatut keuhkoamiset, autotalliraivoa ilmentävä feedback ja High on Firen jyräystä muistuttava groove iskevät hermoa, joka pitää crust/hc-asenteella mättävästä death metalista. Biisikaksikko Holy Smokes ja Fast Women on niin väkevä avaus albumille, että levyn sinällään varsin onnistunut loppupuoli jää väkisinkin jäähdyttelijän asemaan. Syntikkamaalailut ovat isossa osassa. Tällä levyllä bändi soittaa paikoitellen hyvinkin aggressiivisesti ja varsin ripeällä otteella. Kerrassaan vahva näyttö, tällä levyllä nyt luulisi isommankin yleisön heräävän. Jopa sinfoniallisia elementtejä ja pientä paisuttelua on ujutettu joukkoon, mutta juuri sopivissa määrin
Miehen pakkomielle ja rakkaus sähkökitaraan ajoi hänet treenaamaan tuntikausia ja teki hänestä sen mitä nyt on: monien idoli, lukuisten unohtama. Toisella soolokiekollaan Matos kaivaa osaavan bändinsä kanssa esiin monia hykerryttävän hienoja sointukulkuja, joista moni genren yrittäjä voi vain haaveilla märissä päiväunissaan. Hieman yli puoli tuntia kellottavalla levyllä tykitetään menemään pääasiassa modernin thrashin merkeissä, mutta joukkoon mahtuu myös vivahteita death metalin ja hardcorenkin puolelta. Ace tarinoi soittamisestaan ja esimerkiksi paljastaa, miten klassiset kitaransavustustemput on tehty. Normaalipentti ei moisesta juuri kostu, vaikka 80 Inferno Betrayal at Bespin avenger Diary of a Dead Man Walking kyllähän nuo kertaalleen tsekkaa ihan miehen karismaattisen olemuksen takia. kiMMo k. koskinen The Kandidate napalM Until We Are Outnumbered Tanskan metallitarjonta ei ole koskaan noussut niin valtavaksi kuin maan parhaan tarjonnan perusteella voisi toivoa. Mentalize ei yllätä Matosin tekoset tuntevaa, mutta koska koukut ovat näin teräviä, riittää perusarvoihin turvaavista sävellyksistä ja biisirakenteista iloa pitkälle iltaan. Tietysti turinaa riittää myös KISSistä. Viiden vuoden ikään ehtinyt bändi on ehtinyt kypsytellä ulosantiaan selvästi, mikä kuuluu Until We Are Outnumberedilla kohtalaisena kypsyytenä. Kuten niin moni hetkensä julkaisu, World Without God möyryää aikakirjoihin rujouden voimalla. Arviot koruttoman riffittelyn yhdistelmään, jota lavennetaan muutaman kerran koskettimin ja puhtain kitaranäpyttelyin. Samanlaista äänikuvaa ei enää voi toteuttaa ilman sivumakuja keinotekoisesta jälkijättöisyydestä. Vähän omituisen julkaisun mielenkiintoisin osa on Acen itsensä kertoma historia. Vikaa on turha etsiä Jaakko silVast miehen musiikista. Ace Frehley SeaSon oF MiSt Behind the Player Alkuperäinen KISS-kitaristi, avaruusässä Ace Frehley on tyyliltään omalaatuinen, rosoinen kitarasankari, joka ei ole ottanut yhtäkään kitaratuntia eikä kertomansa mukaan osaa lukea nuotteja. Edellä mainitun Shock Me- ja Cold Gin -kappaleiden sekä Frehleyn tuoreimmalta soololevyltä olevan Pain in the Neck -biisin instrumetaaliset jammailuversiot muiden muassa John 5:n ja Matt Sorumin kanssa ovat toki kertaalleen kiinnostavaa kuultavaa. Lopputulos on tasaisen hyvä, mutta muutama hitikkäämpi raita ei tiivistä kokonaisuutta pahentaisi. Kitaristeillehan tämä julkaisu on selkeästi suunnattu, ja heille KISS-biisien oppitunnit videotabeineen ovat antoisaa materiaalia. Monet palaset ovat kohdallaan, sillä Kandidate on löytänyt melko groovaavan tasapai- Betrayal at Bespin maalailee monipuolisilla sävellyksillään todella vahvaa post-apokalyptista tunnelmakuvastoa, josta ei erilaisia tasoja puutu. Introt, jyrähtäen täyteen laukkaan nousevat säkeistöt ja lyömättömät kertsit ovat yhdistelmä,joka toimii missä tahansa musiikissa. Jo siitä syystä World Without God on tässäkin ajassa merkillepantava julkaisu. Mikko kuRonen Andre Matos Mentalize Spv Entinen Angra- ja Shaman-suuruus Andre Matos osaa edelleen tunnelmallisen ja täyteläisen power- ja heavy metalin kaavojen salat kuin parahin velho ikään. Lisäväriä pyrkii luomaan uusi tulokas The Kandidate. Kun albumi vieläpä kasvaa tasaisen vahvasti, vaikuttavat albumin lohduttoman raskaat alkutahdit lopun kaoottiseen rujouteen verrattuna lähes lämmittelyltä. Julkaisun musiikillinen anti on silti harmillisen mitätön paitsi jos haluaa seurata heikkotasoisia keikkatallenteita Frehleyn kitarasooloista. Tässä yksi hyvä syy lisää ihmetellä, miksi herra Matos sai vuosi sitten esiintyä lähes tyhjälle salille FME-päätöksessään. Kaiken pohjana toimii lyijynraskas yhdistelmä sludge metalia ja postrockia, mutta näinkin uudeksi bändiksi Betrayal at Bespin onnistuu rakentamaan perusaineksia muovaten ja höystäen harvinaisen omalaatuisen soundin. Hidastempoiset kitaravallit ja hardcore-sukuiset raspihuudot riittäisivät jo yksinään pitämään yllä ominaistunnelmaa. Kun pakettiin lisätään Andre Matosin karismaattinen ja voimallinen laulutulkinta, saa olla kuuro, jollei kykene huomaamaan Mentalizen loistavuutta. Miehen jutut ovat erittäin kiinnostavia ja kerrontatapa todella miellyttävää jutustelua. Viimeistään tässä vaiheessa tulee selväksi, kuinka Betrayal at Bespin ei ole jättänyt mitään sattuman varaan. Kun repertuaari kuitenkin laajenee yllättävän toimivilla western-henkisillä tunnelmoinneilla, runsailla akustisuuksilla, jousilla, saksofoneilla ja hammondeilla, paljastuu levyltä jatkuvasti toinen toistaan kiehtovampia puolia. Joukon debyytti on komeista kansistaan yksityiskohtiin saakka täyteläinen kokonaisuus. aki nuoPPonen
Historiantunnin sulkee takakanteen merkitsemätön Sandra-laina In the Heat of the Night, joka melankolisoitiin jo All Eternity -debyytillä tai ainakin tietyillä kyseisen levyn versioilla. Tyylillisesti bändi tuuttaa aika yksinkertaista maltaalta tuoksuvaa vanhan koulun kaahausthrashia köörihoilotuksilla maustettuna. Tempo on hurja ja yhteensoitto erittäin tiukkaa. Pelin nimi on tietysti goottimetalli. itaalikamera estävän dig k w.inferno.fi Klikkaa ww Kisa voimas sa 15.3.2010 asti.. Allekirjoittanutta viehätti vuoden 2006 Wounds Wide Open -älppärillä vokalisti Jarno Perätalon ozzymäinen ja suorastaan viihdyttävästi epätoivoa ja verta valuva äänenkäyttö. Nyt tarjolla on vain valokuvakavalkadi yhtyeessä vaikuttaneista muusikoista sekä tekijä- ja alkuperätiedot mukana olevista kappaleista. Osall a kaolosuhteit voittaa keik n. Pieni lisäsärmä ei olisi ollut pahitteeksi, sillä nyt Poppan hienot kitararevittelytkin kuulostavat hieman vaisuilta soundien munanpuutteesta johtuen. Mikko MalM Gama Bomb earache Tales from the Grave in Space Jossain määrin kouhotuksellaan kohua herättänyt irlantilaisviisikko on edennyt kolmanteen levyynsä. Fight Is On on mukavan letkeää ja perinnetietoista soitantaa, joskin äänimaisema on ehkä hieman liian pehmeä tämänkaltaiselle musiikille. Toki joukossa on yksi ennen julkaisematon raita, Angelica. Tämä ei tarkoita joukkoa yhdentekeviä renkutuksia, vaan kappaleet ovat kyllä järjestään miellyttäviä, vaikka levykokonaisuus on pari veisua liian pitkä. Infernolla o OlympusSieltä löytyy istu ja voit skaba. Soolokitaristi Dominic Dixon on taidokas kaveri, ja miekkosen tiluliluissa on yllättävän paljon järkeä ja melodiaa. Vaikkapa lyhyt luonnehdinta valitusta materiaalista yhdistettynä komeampaan paketointiin olisi varmasti houkutellut paremmin pitkän linjan fanejakin. Pelkästään tämän femme fatalen tähden yhtyeen tuotannon jo tuntevan on turha pulittaa levystä ainakaan täyttä hintaa. Epilogue from the Past toimii passelina muistutuksena suomalaisalakuloilijoiden paluusta. Komppikitarasoundi on yllättävän kuivahkoa vanhan ajan Marshall-kripinää. Siltä puuttuu kuitenkin ripaus omaperäisyyttä tehdä oikeasti hyvä levy tai oikeasti kovia kappaleita. Mega To/Die/For SpineFarM Epilogue from the Past Rivinsä taas kasannut To/Die/For osoittaa alustavia elonmerkkejä kokoelmalevyn keinoin. Sanoitukset ja ulkomusiikillinen anti ovat selkeästi saaneet vaikutteensa ö-luokan kauhuleffoista, joten turhan tosissaan tässä ei olla. Muuten materiaalia on pumpattu tasaisesti revohkan muilta julkaisuilta. Sopii toivoa, epätoivosta huolimatta, että vuosi 2010 tuo muassaan myös täysin uuden T/D/FPanu koski tavaran. den ääreltä ole livetty vieläkään. Se on oikein hyvin tehtyä ja soitettua, mutta toimii parhaiten kotiaskareiden taustamusiikkina. Ihan piristävää vaihtelua monille ylituotetuille ja pompööseille kitarasoundeille, vaikka alkuun vähän Poppa Chubby Fight Is On provogue Pullea iskä on tahkonnut juurevaa bluesrokkia ja muutaman vuosikymmenen, eikä perusasioi- era! keIkkakam VoIta n nettisivut. Tältäkin kokoelmalta olisi toivonut tuhdimpaa oheismateriaalia. Epilogue from the Past tarkoittaa peräti 70 minuutin satsia helposti omaksuttavaa, parhaimmillaan hyvinkin tarttuvaa rakkauden, murheen ja kuoleman teemoja kyntävää synkistelyherkistelyä. Arviot sakin periamerikkalaiselta, varsin harmittomalta, joskin tanakasti soivalta rockilta. Soittohommat tosin hoidetaan ilmeisen tosissaan. Kyseistä plattaa tällä kokoomateoksella edus- taa esimerkiksi tehokas, naislaulun tukema Liquid Lies. Vaikka moni musiikillinen seikka on yhtyeen kohdalla 25 vuodessa muuttunut, on lopputulos kuitenkin yhtä lailla sama: Keel on edelleen ihan hyvä orkesteri, jolla on paljon ihan hyviä biisejä
julkaisemaan puolivalmiita rallienglannilla höystettyjä progebiisejä kristillisten radiokanavien iltapäiväsoittoon. Kerrasta läpi: Autere: Being Dead Is A Place Autere on vakuuttanut vuosien saatossa nousujohteisesti ja alkaa olla lakipisteessään. Tosissaan treenaaminen ja säveltäminen aloitettiin keväällä 2008. Ansaitsemme levytyssopimuksen, koska... Kaikkihan tänä päivänä osaavat sekoittaa aggressionsa melodioihin, polkea tuplabasareitaan ja huutaa ja jodlata vuoronperään, mutta tässä on sitä jotakin. Väkisinkin tulee mieleen Opeth, mutta tässä tehdään paljonkin asioita, joihin tuo läntinen pioneeri ei kajoaisi. Homma toimi, ja näin toimintaa päätettiin viedä eteenpäin. "Sen" ei tarvitse olla kuin murskaavan hyviä biisejä, häkellyttävää sovitustaitoa ja aukotonta soitantaa. Äänite on mielestämme raikas tuulahdus nykymetallin kentällä. Bändin nimestä ei voi tällä kertaa oikein arvata mitään. Bändin nimi... Soittajat olivat aiemmista bändiympyröistä toisilleen tuttuja. Ne, joista ei puhuta ei ole niinkään demo, vaan tasokas täyspitkä vailla julkaisua. Tarttumapintakin on välillä vähän hakusessa, mutta tällä kertaa se ei laske viihdyttävyysarvoa tippaakaan. www.MysPace.coM/cRyPtidband Rockorkesteri Paha: Kosketus OuluJoensuu-akselilla vaikuttava Rockorkesteri Paha jatkaa kotimaankielisten tunteellisten raskasmetallibändien perintöä, ja Kosketus niputtaa useammankin alan yrittäjän osaamistyylejä. Lyyrinen anti taas tuo mieleen jotain CMX-suuntaista, vaikka tässä ilmaistaankin ärhäkkäämmin. Raskaus voisi olla jotain Trio Niskalaukauksen tasoa, vaikkeivät riffit olekaan kovin kulmikkaita. ...emme ole toistaiseksi löytäneet levyllemme julkaisijaa. ...olemme äänittäneet erittäin vahvan levyn. Kyllä siellä ovat thrash-, death- ja black metal sekä punk sulassa sovussa. Työmme jakautuu... ...siten, että laulajamme Samu tekee biiseistä demot ja lopulliset versiot muotoillaan yhdessä. Ne, joista ei puhuta -äänitteen nauhoittaminen aloitettiin 2009 vuoden alkupuolella, ja se valmistui välivaiheineen noin puoli vuotta myöhemmin. Keikkoja toivoisi myös olevan enemmän. Hyvä meininki ennen pilkuntarkkaa teknistä soittoa. ...yritämme tehdä oikeutta kappaleiden intensiivisyydelle myös lavaesiintymisellä. Se ei keksi pyörää uudelleen, mutta saa vanhoilla hyvillä aseilla aikaan aivan maittavaa soppaa. ...bänditreeneistä sovittamasta uusia biisejä neljännelle levylle. Ideana oli soittaa nopeaa, intensiivistä ja suoraviivaista punkkia suomeksi. Lisäksi Ne, joista ei puhuta on vasta alkua... Aadolf ja demot Kuukauden bändi: Se, josta ei puhuta Se, josta ei puhuta: Ne, joista ei puhuta Tämä on piristävin uutuus aikoihin. Se soittaa eri metallilajeihin perustuvaa julistusta sopivan punkahtavalla draivilla. Teknisen alaviremetallin saralla on vaikea kuvitella taidokkaampaa esitystä, niin komeasti on nyt homma saatu pakettiin. Soitto ja sävellykset toimivat loistavasti, eli kyllähän Rockorkesteri on oikeutettu peuhaamaan tässä ykköskategoriassa. www.PahanValtakunta.coM Graveborne: Astride Over the Grave Graveborne soittaa sysimustaa metallia ja onnistuu vetämään kuulijaa turpaan mallikkaasti. ...on herättänyt paljon kysymyksiä ja arvostelua. Ensimmäisen demon oli tarkoitus olla myös musiikillinen hyökkäys uutta amerikkalaista valtavirtametallia vastaan. Emme halunneet perinteistä evil forces from hell and satan of sorrow -otsikkoa, vaan enemmän vanhan liiton punk-nimen. Jos pidät heistä, pidät myös meistä: Suurimmat vaikuttajat löytyvät 90-luvun ruotsalaisesta extreme-musiikista. Suurin ongelmamme on, että... Näiden eri genrejen välillä poukkoillaan mielivaltaisesti ja mielipuolisesti. Orkesteri tietää mitä tekee, sen verran vaaralliselta tämän debyytin räiske kuulostaa. Täysin professionaalia toimintaa kannesta kanteen. www.auteReband.coM Cryptid: Illusion of Balance Löytyyhän pinosta sentään tajunnanräjäyttäjä! Oululainen Cryptid näyttää, mitä tekninen death metal parhaimmillaan tarkoittaa. Eipä tule joka päivä vastaan bändiä, jonka nimessä on pilkku. ... Autere väsää moneen kertaan pureskelluista aineksista vivahteikasta ja maistuvaa. 1970- luvun vaikutteet ja laulumelodiat loistavat poissaolollaan, mutta yksityiskohtia ja muusikkojen näppäryyttä piisaa ihan jatkuvaan tarkasteluun asti. Toisaalta bändi on huomattavasti rivakampi ja voimakkaampi kuin kumpikaan näistä. Viiden vuoden päästä meidät löytää... Suosittelen asiaan mahdollisesti kuuluvia tahoja tutustumaan ja hämmästymään. Milloin ja miten. Melodinen ja raskaan koruton, taitava kitaramättö saa komeasti tulitukea mainioiden suomenkielisten lyriikoiden muodossa. Keikalla... Bändi kasattiin Iisalmessa kesällä 2007 kertaluontoista äänityssessiota varten. Ensimmäisiä biisejä säveltäessä tyylisuunta kehkeytyi nykyiseksi. Bändin tatsissa on paikoin impalednazarenemaista alkukantaisuutta, mutta myös tiettyä kirjavuut- 84 Inferno. Miksi. Biisit eivät ole helppoja kenellekään, mutta kukapa sitä tällaiselta odottaakaan. Jokainen soittaja on vastuussa oman soittimensa sovituksesta, ja studiossa kikkaillaan vielä lisää. Vaikka vähän kieli poskessakin operoidaan, lopputulos ei voisi olla vakuuttavampi. Emme ikipäivänä tule..
Pikkuisen venkoilevat riffit ja tilutukset rämmitään läpi vaihtelevalla menestyksellä, ja epämääräisesti rimmailevat lyriikat joko puhelauletaan tai karjutaan niin hyrdemäisesti kuin vain osataan. Oikein! www.blindstaRe.net Roadkillissä yhdistyvät raskaus ja rullaavuus. Thrashin ja coren tyyliseen, suomen kielellä kuorrutettuun tavaraan törmääminen alkaa näinä aikoina lähinnä enää vituttaa. Yrityksestä voi silti nostaa hattua helpostikin. www.MysPace.coM/beyondotheRdiMensions Tammelalainen Distractress perustaa musiikkinsa perinteisiin thrash-kuvioihin ja sylkee sekaan jotain modernimpaakin. Hauska ja vähän hämmentäväkin rokkipläjäys. www.Mindinfection.coM Ennen SoulTerror-nimellä terrorisoinut ryhmä on jatkanut nyttemmin Warceremonyna. Jotkut bändit vain osaavat olla vakuuttavia jo soundillaan. Teos on omituinen sekoitelma vanhan liiton monipuolisesti laulettua metallia, ehkä jotain vielä siitäkin vanhempaa, sekavia sovituksia ja kokeilumieltä. Tulee mielleyhtymä, jossa sulatetaan yhteen alavire ja perusrockmeininki tyyliin Hellacopters, ja laulajan soundi on perua muutamasta sadasta Jack-pullosta. Verkkaisesti vaihtuvat tunnelmat ovat pääosassa, ja edelleen edetään useamman säröbasson ja kosketinviritelmien kera. Maneerit ovat hallussa, riffeistä löytyy sahausta, mukana on tuplakitarointia ja soolonvaihtoja, ja kokonaisuus on jätetty sopivan rosoiseksi. Bändi paukuttaa siedettävästi, mutta biisipuolella käydään aika pahasti tyhjäkäyntiä. Fracturesilta löytyy poikkeuksellisen hienojakin ideoita, hyvänä esimerkkinä hieno päätösballadi Darkening. Upeat naislaulut ottavat räyhäkkäämpään mieselämöintiin nätisti kontrastia, mutta isoin ongelma on sävellyspuolella, missä on jääty vähän puolitiehen. www.MysPace.coM/thebodysnatcheRband Distractress: Escalate The Thrill ajoKieltoon: Beyond Other Dimensions: Nuclear Family Menee hämäräksi. Yrityksestä täydet pisteet. Architorture: Thrashing Through Your Mind Caino: Demo ´09 Retaliatory Measures: Promo 2009 Kylläpä on synkeätä. Vaikka kolme biisiä käsittävä demojulkaisu ei ole esteettisiltä puitteiltaan kärkikastia ja soundeiltaankin se osoittautuu hiukan haasteelliseksi, ei liene syytä olettaa, etteivätkö muusikot olisi tosissaan asiansa kanssa. Musiikki rokkaa yksinkertaisuudessaan sairaasti, eikä särötettyjen, samaa jauhavien ja efektoitujen kitara-bassolinjojen ymmärrykseen sinänsä paljoa vaaditakaan. Tykittävämmällä tuotannolla tuomio olisi luultavasti erisävyinen. www.MysPace.coM/chRoMaticdaRk Body Snatcher kauhistuttaa jälleen. Yhteensoitonkin suhteen on vielä petraamisen varaa, osa trion soittimista kun tuntuu vähän menevän omia reittejään aika ajoin. Hateballads-demollaan kuukauden bändinäkin toiminut akti ei kuulosta huonolta edelleenkään, korkeintaan enemmän tusinalta. Kiekko soundaa mahtavalta, ja erikoiset tyyliyhdistelmät eivät riko kokonaisuutta missään vaiheessa vaan rakentavat omanlaisensa sellaisen. Korkeaa säröääntä käyttävän Ahtosen erikoinen jänteidenkäyttö ei syystä tai toisesta toimi saumattomasti tämän biisikaksikon kanssa. Erikoismaininta vokalisti Raivon tulkinnasta, sen verran käsityskyvyn rajoilla liikutaan. www.MysPace.coM/gRaVeboRne Vokalisti Matin suoritus on epätasainen, mutta eittämättä peuhaa bändin kanssa hienosti yhteen! www.MysPace.coM/sPacelizaRdRock Tedium: Demo ´09 Roadkill: Enter the Jungle Blind Stare: Promo 2009 Blind Stare yhdistelee mielenkiintoisesti progea, raaempaa ilmaisua ja sankarillisen metallin elementtejä. Biisit ovat yksinkertaisia, mutta bändillä riittäisi luultavasti paukkuja monenlaiseen menoon. Voi vain pohtia, toisiko varsinainen yhtyemuoto kaksijäsenisen projektikokoonpanon sijasta ekstrailmavuutta touhuun. www.saunaRa.coM Nyt on demo nimensä veroinen, on tämä niin väärin. Ruuvia pitää tiukentaa joka osa-alueella. www.MysPace.coM/aRchitoRtuReMetal Nyt mennään loppuun kalutussa kategoriassa. Miehekästä, ei käy kieltäminen. Sävellyksellisesti ei löydy mitään mukisemista, iskelmää ja heviä laitetaan nippuun ihan tuoreella tyylillä. Hyvää, vaan ei vielä parasta. www.MysPace.coM/RoadkillMusicfin Kuopiolainen Tedium valmistaa musiikkinsa heavy rockista, punkista ja grungesta. Biiseissä on kiinnitetty huomiota kuunneltavuuteen, ja taidoista huolimatta maltetaan pysyä hienosti asiassa. Soundit ovat ihan maittavat, ainakin kaikesta saa helposti selvän, mutta ideoista jää välillä kummallinen jälkimaku. Tämä rajoittaa toki mahdollisuuksia, mutta tuopa ainakin soundiin persoonallisuutta. Musiikki sisältää vähän eriskummallisia ja toisiinsa sopimattomiakin osasia. Bändi toki soittaa hyvin ja on ylemmässä kastissa monessakin mielessä. Kaipa tuo nyt kuitenkin pitäisi tajuta, että Lemin pojat ovat jo tyhjentäneet pöydän. Bändin raskas ahdistusrokki, tai mikä lie, viehätti parilla aikaisemmalla tuotoksellaan, mutta nyt en olisi niinkään varma. Basistilaulaja Pietun räävitön, mutta muuten mukava lauluääni kruunaa paketin erityisen viihdyttäväksi. Eli tässä tapauksessa ei järin vakuuttavasti. Ep:n edetessä näytetään aika yllättäviäkin puolia, sekaan kun nakellaan niin monenlaista tyyliä, että alkavat mennä palikat jo liiankin hajalleen. Bändin groovaavasta ja psykedeliaa tihkuvasta stoner/doom-fuusiosta on varsin helppo pitää, vaikkei alan miehiä olisikaan. Omaa ja uutta kun on ääriharvalla, niin vahvoistakin peruspalikoista uhkaa tulla lähes arvotonta skeidaa. Musiikkia ei ole tarkisteltu, vanhojen thrash-yhtyeiden sulatusuunina tässä pääasiassa edelleen edetään. Teräviä riffejä ampuvat kitarat sopivat kuin nenä naamaan monotonisen mutta raikkaan korinalaulun kera, ja koko bändi antaa kiitettävästi tulitukea. Voi pentele sentään. www.MysPace.coM/RetaliatoRyMeasuRes Aiemmin Treacherynä vakuuttanut retkue jatkaa nyt Architorturena. Soitannollisesti homma ei pysy kasassa erityisen jämäkästi. Näkemystä voi löytyä, mutta eipä se vielä kesää tee, varsinkaan kun biiseissä ei ole oikein järjellistä jujua ja soittokin on vielä turhan rosoista. Bändi on taitava ja kuulostaa puuhissaan mainiolta. Biisejä lauletaan englanniksi tai suomeksi, joista olisi homman selkiyttämiseksi syytä valita jompikumpi. Normit ja lait ei esittele bändistä mitään uutta, melankolia ja raskaus määräilevät ja bändin sanomakin kestää tarkastelua. perusheavysta sekä doom- ja death metalista. Musiikki on death metal -tyylistä mahtiriffittelyä melkoisen ilmavalla mutta taidokkaalla esityksellä. Beyond Other Dimensions yrittää monenmoista, mutta saavuttaa osumia vaan siellä täällä. Näin voi käydä, vaikka tarjolla olisi siedettävää sävellystyötä ja sanottavaakin, kuten tässä tapauksessa. Mikä tällaisessa toiminnassa oikeasti on ideana ja missä tähtäin. Itse asiassa, tämähän se isoin ongelma oikeastaan olikin. www.MysPace.coM/distRactRess Warceremony: Altars of War Mind Infection: Chaos City Chaos City starttaa perusmallisen kitarapohjaisen meikkiheavyrockin voimin. Miinusta pistetään puutteellisista vokaaleista, varsinkin puhtaasti äännettäessä, sekä nauhoitteen keskinkertaisesta tuotannosta. www.MysPace.coM/cainoband1 The Body Snatcher: Graveyard Symphonies KorjausKehotuKset: Chromatic Dark: Fractures Mitähän Chromatic Dark on popsinut, tällä kertaa kun ei tyrmää. Myöskään puhtaan laulun toteutus ei saa ymmärrystä, tai ainakaan täyttä hyväksyntää. Vahvuutena taitavien kitarasuoritusten ohella on vokalisti Anan ääni, jossa on mukavasti Vince Neilin karheutta ja muuntautumiskykyä. Melodinen thrash on edelleen bändin juttu, joukossa toki myös kikkailua ja kierrätystä. Vaikka homma on läjässä vaaditulla tavalla ja lainaileva biisimateriaalikin on pystyvää, ei tästä vielä timanttia puristu. Muutaman biisin perusteella tyyliä koetetaan hakea mm. Skizman musiikkia on helppo kuvailla, se on Stam1naa huonommin esitettynä. Lahjakkuutta en kiistä, mutta samaa neuvoa jakelisin kuin monelle muullekin: keksikää jotain uutta. www.MysPace.coM/skizMa Inferno 85. Bändillä on miellyttävä vanhan liiton ote, mutta eri vaikutteiden sekoittaminen mukaan ei suju aivan ongelmitta. Vihaisuudesta vilpitön www.MysPace.coM/waRceReMony plussa. Skizma: Vääryys Saunara: Normit ja lait Space Lizard: Hazy Mystical Groove Space Lizard tarjoaa miehistä alkuvoimaa. DEMOJEn TOIMITuSOSOITE (ei toimituksen osoitteeseen) Demot / aadolf Virtanen, rengastie 49, 37630 Valkeakoski ta, eikä aistittavissa ole kuin pieniä vaikutteiksi luettavia vivahteita. Biisien lyriikatkin ovat pullollaan pakokaasua ja viinaa tässä rokataan läpi yön pedaali lattiassa. Esimerkkinä mainittakoon melodiset kitaraleadit, jotka tuntuvat paikoin olevan matkassa ilman varsinaisia perusteita. Yleissääntöinä ovat kuitenkin tarttuva kertosäe, kunnon rokkisanoitukset ja se että on hauskaa. Itse biiseistä en kuitenkaan olisi ihan yhtä varma. Cainon plussaksi laskettakoon siedettävä soitto ja onnistunut näkemys, joskin perusmallinen hiljaakovaameininki panee tällä kertaa lähinnä haukottelemaan. Graveyard Symphonies kuulostaa aiempaa runsaammalta ja yhtyemäisemmältä, mutta alkaa pitemmän päälle kyllästyttää. Näihin pikku epäkohtiin kun saadaan parannusta, alkaa olla jo asiaa korkeammille palkintopalleille. Hitaimmillaan meinaa mennä veteläksi ja pitkästyttäväksi, mutta groovaavimmillaan voima on tosiasia. Saunara palaa taas. Musiikkiin on käytetty kaikkia perusmetallisoittimia, koskettimet mukaan lukien, ja myös vokaalit kuulostavat eri variaatioineen monipuolisilta. Kuitenkin punainen lanka jää nyt pimentoon, ja lisäksi vokaalipuolella mennään jotenkin kummasti puolella teholla. Kyllä siitä vain liian sillisalaattia toistaiseksi muodostuu. Tulee vaikutelma, että bändin musiikissa ja soitossa ei natsaa oikein mikään täysin yhteen, eikä kyse voi olla taidottomuudestakaan. Tällä vaikeustasolla kaikki pysyy joka tapauksessa mallikkaasti kasassa. Sävelistä voi pieni pointti löytyä sieltä täältä, mutta väliäkös sillä, kun se on jo tehty paremmin. Retaliatory Measures ei jää tosin biiseilläänkään lehdellä soittelemaan, tehoa ja tyyliä piisaa läpi kattauksen
ARIMAN.FI. Yhteystiedot löydät osoitteesta www.popmedia.fi. HARVINAISTEN LEVYJEN TILAUSPALVELU Meiltä saat myös levyt, joita ei normaalikauppojen valikoimista löydy! UUDET · KÄYTETYT · VINYYLIT WWW. Palveluhakemisto Mainosta Pop Median palveluhakemistossa! Ota yhteyttä myyntiimme
Ne työnsivät bändiä eteenpäin ja venyttivät kykyjä ja mielikuvitusta. Niin, ei sitä voi oikein selittää enää nykypäivänä, meininki oli aivan erilaista, lisää Björler. Halusimme lyödä kaikki laudalta, Björler selittää. Miehen kotiinsa pystyttämä rumpukone sekä takaperin äänittämät riffikokeilut saavat legendaarisen rumpalin maineen sittemmin kasvattaneelta Adrian Erlandssonilta varauksettoman kiitoksen. Erlandsson valottaa hieman bändin senaikaista toimintatapaa ja syytä kiihkeätahtiseen kehitykseen. 88 Inferno Olimme kaikki tavallaan samassa vaiheessa, mitä soittotaitoon tulee, joten opettelimme asioita yhdessä, löysimme uusia tapoja hallita sävellysten rakentamista ja tekniikkaa. Se oli meidän Göteborgskenemme, yhdessä huoneessa. Uuden kitaristin Martin Larssonin astuessa remmiin bändi siirtyi ikään kuin vahingossa uuteen aikakauteen helpotuksesta huokaisten. Kuoleman sietämätön keveys Kuin riisuisit yltäsi todella painavan takin, vertaa Erlandsson, viitaten vuoden 1993 taitekohtaan. niiden harjoitteleminen vei suurimman osan ajastamme. Bändi oli ollut kasassa vasta muutaman kuukauden, ja nuoret miehet olivat tohkeissaan. Paperit allekirjoitettiin, ja muutaman pennin myyntirojaltit koettiin innostavana ylennyksenä. Alf Svenssonin säännöistä piittaamaton, käsityömäinen musisointitapa oli bändin alkuvuosien oleellinen kulmakivi. Se yhdistetään helposti "valtavirtaan" eikä sen koeta olevan tarpeeksi likaista, tunkkaista tai edes vaarallista. Ehkä mekin teimme niin jollakin tapaa, mutta enemmänkin romanttisessa mielessä. Kaikki tämä tapahtui ryhmässä, treenihuoneella. Ensimmäisten täyspitkien monimutkaiset kappalerakenteet ovat Björlerinkin mukaan luettavissa yksinomaan Alf Svenssonin ansioina. Oma taustani biisinteon suhteen oli hyvin lineaarinen ja luonnollinen, kuten Morbid Angelilla tai Autopsylla, kertosäkeineen ja säkeistöineen. Ja se liittyy niin läheisesti kuolemasta laulamiseen. Miehen tatuointi- ja taideharrastus vei lopulta mennessään, eikä aikaa enää jäänyt At the Gatesin intensiiviselle kiertämiselle saatikka monimuotoisten riffien sovittelulle. "Me melkeinpä ylenkatsoimme simppeliä, normaalia death metalia. kaivetaan ruumiita ja... Jo ensimmäisistä demoista muodostui neljän raidan Gardens of Grief -ep (1991), joka vakuutti kehnosta äänitystekniikastaan huolimatta Peacevillen tarjoamaan bändille oikeaa levytyssopimusta. Bändin ura käynnistyi vauhdilla. Halusimme lyödä kaikki laudalta." Meillä oli todella vahva ryhmähenki, hymyilee rumpali Adrian Erlandsson. Alfin ideat mahdollistivat sen. At the Gates syntyi vuonna 1990 edesmenneen Grotesquen tuhkista. Klassista kuoloa olisi joku Autopsy, jossa kuollaan ja... Silloin asia oli niin, että kaikki kutsuvieraat olivat In Flamesissä, Dark Tranquillityssä ja niin edelleen. Maine kasvoi, mutta melko kuvaavaa on, että esimerkiksi sittemmin kuuluksi tullut Studio Fredman piti ensin rakentaa tyhjästä. Olimme hyvin ylpeitä yksilöllisyydestämme ja siitä, että saimme aikaan niin erikoisia sävellyksiä. Osa bändiä seuranneista faneista odottikin luonnollisen kehityksen johtavan Darkthronen lailla mustempaan suuntaan. En tarkoita, että muistelisin Alfin aikakautta pahalla, mutta sen jälkeen saimme mahdollisuuden keskittyä siihen, minkä katsoimme olevan biisinteossa tärkeintä. "Melodinen death metal" on näinä päivinä termi, jonka konnotaatiot eivät välttämättä ole kaikkein positiivisimmasta päästä. Kumpikin miehistä viittaa kuitenkin kintaalla muiden ihmisten odotuksille, olivat kyseessä sitten minkä tahansa leirin puristit. With Fear I Kiss the Burning Darkness (1993), bändin toinen täyspitkä, jäi Svenssonin viimeiseksi levyksi. Bändi onnistui pitämään raivon yllä, vaikkakin alkuaikojen bm-tunnelmointi karsiutui pois melodioiden saadessa enemmän jalantilaa. naidaan niitä.. Björler kyseenalaistaa senkin, onko At the Gates koskaan mitään death metalia ollutkaan. Dokumentissa käy ilmi, kuinka naapurityömaalta jouduttiin varastamaan litroittain maalitynnyreitä, ennen kuin At the Gates pääsi äänittämään läpimurtolevyksi osoittautuneen Terminal Spirit Diseasen. Itse asiassa mielestäni me kyllä käsittelimme enemmän elämää kuin kuolemaa. Seuraavaan kolmeen vuoteen mahtui rutkasti pakettiautoissa istumista ja tien jakamista muun muassa Dissectionin ja Morbid Angelin kanssa, yhä kasvavaan MTV-kulttuuriin sopeutumista videokuvauksineen sekä kahden täyspitkän säveltämistä, työstämistä ja äänittämistä. En oikein tiedä, mitä ajattelimme Alfin rumpukonenauhoituksista, ne olivat aika outoja... Kun The Red in the Sky Is Ours ilmestyy seuraavana vuonna, At the Gates on muodostanut täysin omanlaisensa, synkillä folk-vaikutteilla ja mielipuolisella kieroudella kuulijaa härnäävän soundinsa. Se oli hyvin luova asetelma. Vokalisti Tomas "Tompa" Lindbergille nekrokuolon satanistinen asenne osoittautui lopulta liian rajoittavaksi, ja kun kitarankaulaan tarttui folkista, klassisesta ja jopa oopperasta kiinnostunut Alf Svensson, kävi selväksi, että At the Gatesillä oli oma vasemman käden polkunsa kuljettavanaan. Sen juuret ovat kuitenkin pitkällä At the Gatesin kaikkea muuta kuin puhtoisessa menneisyydessä. Olimme niin polttavassa huumassa siihen, mitä teimme, että suurin osa noista illoista kului kuunnellen muiden ideoita tai itse asiassa keskustellen omista ideoista ja uusista kappaleista, joita halusimme treenata. Se on niin vaikea termi, hän pohtii. Me melkeinpä ylenkatsoimme simppeliä, normaalia death metalia. Hyviä osia, hyviä melodioita ja rakenteita, jotka ihmiset voivat painaa mieleensä myös livenä. Levyjen ilmestymisten välinen aika ei pidentynyt miehistönvaihdoksen myötä
Mitä opitte At the Gatesista. Hän kohauttaa harteitaan ja vaikuttaa luovuttaneelta. Myös internetin kautta voi sekä tilata että irtisanoa lehtiä, www.inferno.fi. He kopioivat vanhoja lyriikoita ja tyytyvät siihen. Mies ratkeaa ensimmäistä kertaa vapautuneeseen nauruun. Onko tämänkaltainen kriittisyys mielestänne nykyaikana heitetty menemään. inferno kesto pekka pikametallimies voittokuja 3 00100 helsinki Tilaus on kestotilaus ja se koskee vain suomeen lähetettäviä tilauksia. Sanoitusten teemat pysyivät aika lailla samoina läpi vuosien, rumpali miettii. Kysymykseen on varauduttu, mutta vastaus ei kuulosta etukäteen harjoitellulta rutiinilta. Alussa ne olivat runollisempia ja vapaampia eri tulkinnoille, mutta loppua kohden niistä tuli suorempia ja yhteiskunnallisempia. Osoitteita voidaan käyttää suoramarkkinointiin. E-mail tilaukset osoitteeseen tilaajapalvelu@popmedia.fi tai sähköisellä lomakkeella osoitteesta www.inferno.fi. Juuri tähän perustuu At the Gatesin maine niin sanotun melodisen death metalin edelläkävijänä: se kapinoi konventioita vastaan loppuun saakka ja otti jokaisella levyllä valtavan harppauksen eteenpäin, mutta mieleenpainuvat riffit eivät syntyneet aidosti tumman ja häiriintyneen vihaisen pohjavireen kustannuksella. Irtisanominen voi tapahtua sähköpostitse, faksaamalla, kirjeitse tai soittamalla tilaajapalveluumme. Voit tilata myös puhelimitse numerosta 03 424 653 40. He ovat kaiken aikaa nostalgisia ensimmäisiä demoja ja sitä ensimmäistä Maiden-biisiään kohtaan. Bändit laulavat silkkaa roskaa! huudahtaa Erlandsson huvittuneena. Ehkä tyypit eivät enää välitä yhteiskunnasta. Jotkut bändit, jo pelkästään niiden nimet... Opimme soittamaan ja löysimme oman perimmäisen olemuksemme, sanoo Anders Björler. No se voi olla, toinen myöntää. Koska liian paljon aikaa on kulunut. Mutta koskaan he eivät tartu tähän päivään. Sitä oppii aina kaikesta matkan varrella. Viestin hinta on 0,95 euroa. Synnit on sovitettu ja At the Gates jättää meille hyvästit, vielä kerran. infern 10 nume "Go!" 45,70 roa Tilaa o Tilaa inferno tekstiviestillä! Lähetä tekstiviesti: inferno kesto nimesi osoitteesi numeroon 172 33. esim. Melkein kolmannes elämästäni, toteaa kitaristi ykskantaan ja lisää sitten peittelemättömän surumielisellä äänellä: Ihmiset eivät elä hetkessä, vaan menneessä. Joo, kuuluu Björlerin suusta välittömästi. siis, mitä ihmettä! Anders Björler pysyy ystäväänsä tyynempänä. Mutta minä olen ihan onnellinen kasvaessani vanhemmaksi. Kestotilaus jatkuu ilman uudistamista, mikäli sitä ei irtisanota mieluiten kuukautta ennen tilausjakson päättymistä. Tilaus alkaa seuraavasta mahdollisesta numerosta ja jatkuu kestotilauksena niin kauan kunnes tilaaja muuttaa tai irtisanoo sen. Se tulee kokemuksen syvällä rintaäänellä, väsyneesti mutta tiukasti. Kun kerran maailma on mennyt niin pieleen ja vanha kunnon kapina on kuollut, niin pakkohan sitä on tivata miehiltä, miksei At the Gates tule enää koskaan tekemään uutta levyä yhdessä. Pop Median tilaajapalvelu on avoinna ma-pe 8-16. VASTAUSLÄHETYS Lähiosoite: ________________________________________________________ Nimi: ____________________________________________________________ Puhelinnro: __________________________ Syntymävuosi: _________________ Kestotilaus, 10 numeroa 45,70 Määräaikaistilaus, 10 numeroa 59,00 Osoitteenmuutos (laita uusi osoite lahjatilauksen saajan kohtaan!) KESTOTILAUS Kestotilaus on tilaustapa, joka on määräaikaistilausta edullisempi. Palvelu toimii TeliaSoneran, Elisan, Kolumbuksen, Saunalahden ja DNA:n liittymissä. maksaa postimaksun Lähiosoite: _________________________________________________________ Allekirjoitus (huoltajan, mikäli alle 18v): ___________________________________ Nimi: _____________________________________________________________ Postinumero: ______________ Postitoimipaikka: ___________________________ Postinumero: ______________ Postitoimipaikka: ___________________________ Sähköposti: ________________________________________________________ Nimenselvennys ja päiväys: ____________________________________________ 00003 Vastauslähetys Puhelinnro: __________________________ Syntymävuosi: __________________ OSOITTEENMUUTOS Ilmoita uusi osoitteesi riittävän ajoissa tilaajapalveluumme sähköpostitse, faksaamalla, kirjeitse tai soittamalla. Adrian Erlandsson nyökkäilee vierellä ja räjähtää nauramaan. 09 4369 2409 Email: inferno@popmedia.fi www.inferno.fi Tilaajapalvelu 03 424 653 40 avoinna ma-pe 8-16. Mikäli tilaat lahjaksi, täytä lahjatilauksen saajan yhteystiedot: Tilaa inferno! Tunnus 5012555 Pop Media Oy. Tai ehkä me olemme vanhuksia emmekä vain tajua, hän ehdottaa hiljaa. Aitoa kapinaa ei enää ole. Bändi puki sanottavansa kuolometallille ei-tyypilliseen, voidaan sanoa jopa runolliseen muotoon. Asioidessa on hyvä ilmoittaa tilaajan asiakasnumero. TILAUSHINNAT Inferno ilmestyy 10 kertaa vuodessa 12 kk kestotilaus 45,70 euroa 12 kk määräaikaistilaus 59,00 euroa Ulkomaisiin tilauksiin lisätään postimaksulisä. Kustantaja: Pop Media Oy Malminkatu 24 00100 Helsinki Fax. Semmoinen olisi sitä todellista death metalia. Jotakin, jota kannatte yhä mukananne. Suothan anteeksi, mutta kyllä ne ovat nykyään täyttä roskaa. Virheistään oppii..
Oma nahka KUVAT Lassi Kaaria Lacuna Coilin miespuolinen laulaja Andrea ferro koukuttui tatuointeihin vasta kolmenkympin kynnyksellä. Ensimmäinen pohjetatuointi ei ollut niinkään kivulias kuin hankala. "Vajaa tunti polvillaan tuolilla tuntuu pitkältä ajalta", Andrea Ferro tunnustaa. TEKSTI Heta Hyttinen "Ihmisen omituisuus riippuu katsojasta" AndreA Ferrolle tatuointien hankkiminen ei ole ollut itseisarvo sinänsä. Lisääkin tulijoita bändirintamalle olisi. Käytännössä uusi italialainen musiikki on joko perinteistä italia90 Inferno Italian metallikulttuuri yskii edelleen laista tai peruspoppia. Kyse on siitä, että Italiassa ei ole minkäänlaista kulttuurihistoriaa tällaiselle musiikille. Me taas näemme "tavalliset ihmiset" niinä omituisina. Hurjan näköinen kaveri! Haluaisin tatuoida seuraavaksi toisen olkapääni, ehkä Danilla, riippuu aikatauluista ja siitä, ehdinkö New Yorkiin. New Yorkissa päämajaansa pitävä tatuoija Dan Marshall oli Milanossa tatuointimessuilla, joten Andrea pääsi sopivasti miehen käsittelyyn kotikaupungissaan. Suuret ulkomaiset, kuten Metallica ja Iron Maiden, ovat saapasmaassa kova juttu. Vaikka bändin jäsenet ovat vaihtuneet, me olemme olleet mukana nollasta lähtien. Siinä messujengi käveli ohi ja tein pari haastatteluakin samalla, kun Dan teki tatuointia putkeen seitsemän tuntia! Olen tv-sarjan fani ja mielestäni se edustaa hyvin sitä, miten ihmiset näkevät meidät rokkityypit omituisina tai monstereina. Eipä aikaisempi polvi ole esimerkiksi pelannut tietokonepelejäkään, miksi siis ihmetellä muitakaan eriäväisyyksiä. Nämä italialaiset kannattaa tsekata: nu-metalbändi Cheope, Node, joka on teknistä deathia ja Extrema, thrashia puhtailla vokaaleilla.. Ferro toteAA, että tatuointien yleistymisessä on kyse sukupolvenvaihdoksesta. Uskoisin, että tilanne on aika sama myös Ranskassa ja Espanjassa, missä ei ole esimerkiksi Suomen tai Saksan kaltaisia perinteitä raskaammalle musiikille. Andrea toteaa, että vaikka italialaisten keikkajärjestäjien luotto on edelleen hivenen arveluttava, positiivistakin on tapahtunut: SkyTV:n Rock-kanava näyttää vain rock- ja metallivideoita, ja netissä toimiva Virgin Radio Italy on myös avittanut Lacuna Coilia matkan varrella. Andrea pohtii, että vaikka maailmalla onkin niin sanottuja julkkistatskaajia, Dan heidän joukossaan, hän pitää silmänsä avoimena. Ehkäpä joskus voisimme ottaa taas porukalla jotkut kiertuetatuoinnit. Vuonna 2001 bändi oli alkanut työskennellä ammattimaisemmin ja kiertämäänkin, ja halusimme tavallaan juhlistaa sitä, Andrea kertoo muun muassa levynkansia suunnitelleen Axel Hermanin tekemästä leimasta. Olemme oikeastaan ainoa bändi, joka saa siellä huomiota myös muissa kuin varsinaisissa metallilehdissä. Iso studio ei ole välttämättä ainoa laadun mitta. Silti paikallisena yrittäjänä menestyminen on Ferron mukaan mahdollista vain lähtemällä maan rajojen ulkopuolelle. Otimme Christinan (Scabbia) ja Marcon (Coti Zelati) kanssa kaikki bändin logot Unleashed Memories -albumin valmistumisen jälkeen. Kotimaassaan Italiassa Lacuna Coil saa kantaa tuota viittaa suhteellisen keskenään. Koko metallimusiikki on erittäin underground-juttu edelleen. Ensimmäinen kuva, bändin logo, ilmestyi oikeaan pohkeeseen ryhmäpäätöksellä. Tatuointini ovat sinänsä aika uusia. Toki poikkeuksiakin on. Kaikki loistavat taiteilijat eivät ole itse julkkiksia tai tatuoineet sellaisia. Toinen käsi voisi olla vielä enemmän maalauksen kaltainen juttu. Sittemmin villitys on levinnyt vasempaan hihaan, ja seuraavaksi vuorossa on oikean käden sleeve. Hyvä metafora elämästä kaikkiaan, Andrea naurahtaa ja lisää diggaavansa muutenkin sarjakuvamaista taidetta. Metallibändit saavat todella harvoin sopimuksia isojen yhtiöiden kanssa. Myös pari vuotta sitten hankitun vasemman olkavarren Addams Family -tatuoinnin takaa löytyy syvempi merkitys. Aina tatuointeja ei tarvitse ajatella niin pitkälle, se voi olla muistutus pienestä hetkestä elämässäsi, hän hymyilee. I AndreA Ferro ihastelee sitä, miten usea suomalaisyhtye on pärjännyt maailmalla. Näin jokin aika sitten kuntosalilla, miten harmaahapsinen yli 65-vuotias hemmo riisuutui pukukopissa ja hänen jalkansa olivat TÄYSIN tatuoidut ylhäältä alas
Dark Label kolmannen kauden uusin julkaisu: 12 KEMPER DVD 95 / KPL 12 Muista myös jo julkaistut! CHILDREN & DEATH ROLL DVD 95 / KPL
C D 3.3. 1-9 laulu, kappal ratkiriemukkaat kaajan taakka & Kouvostoliiton Ta 24.3. ay Musicilta Espanjassa -ep K ATE: Linna yllä ep:llä mukana VII K IUAS: Lustd elodiaa tihkuva t löylyt. C D 3.3. ANKARAMMAN KAUTTA aarre haltuun! i Viron kansallis aapatiin härskist hörölle ihmettelemään vähän K skikorvat Ja ei muuta kuin stä folk-metallia. Laihosen te eet Eräs kaunis päivä, Pakkasen säk. Alkaakohan ke a... Tämä m as lähtee kipaka on syytä ottaa haltuun tai on Ta o powerdeathharkk ja toosa jää lauteiden väliin! vaara, että munat 31.3. riven. ukka pelotta in omaperäi helvet ssä kohtaa hi vertoviikinkiä tä 3. M ETSATÖ LL : Äio Tölli- ja Kalm ah-vinyylit Sv art Recordsilta Gauge K ALMAH: 12 a tuutataan pihalle järjestyksessään ss erran suojelukse ttuna taas aivan rute Suoh thrutistus - kuor kuudes melodea rällä tapporiffejä. & LP Vinyyli Longpl met oksen mukaan ni palvoja, K.V. & 2L 17.3. järjettömällä mää kkii ja suokaasu tuprahtelee! Rahkasammal ku P 17