Inferno 2/2011 - Lehtiluukku.fi

Haluatko ostaa tämän lehden?

Vaikuttaako lehti kiinnostavalta? Voit lukea koko lehden valitsemalla "Lisää ostoskoriin". Mukavia lukuhetkiä!

Olet esikatselutilassa. Lue koko lehti

RASKAAN ROCKIN ERIKOISLEHTI 2/2011 I HINTA 5,90 euroa Mo on Mitä tulee lopun jälkeen?
0207 282270. , TAMPERE: Näsilinnankatu 22, Puh. 0207 282250. , KUOPIO: Kuninkaankatu 22, Puh. 0207 282260. WWW.DLXMUSIC.FI Korotonta maksuaikaa jopa 12kk! Kysy lisää myyjiltämme.. PARAS SOITINKAUPPA HELSINGISSÄ. Ma hall Marshall JMD-series arsh GIBSON EXPLORER GIBSON FLYING V HELSINKI: Albertinkatu 29, Puh
a VERENPISARALLA Verenpisara Eilinen on kuollut www.verenpisara.info BEfore the dawn www.beforethedawn.com · myspace.com/btdofficial "Dark, pulsating and passionate songs like pure and powerful desire!" SONIC SEDUCER | Markus Eck LEGACY | Sabine Langner Deathstar Rising "Straight, distinctive and just finnish by nature!" "Everything but the full marks would be a crying shame!" HARD TIMES | 10 out of 10, album of the month | Ingo Spörl Kaupoiss 23.2. a "A recommendation for all fans of melodic death metal wether they were into the band before or not!" ROCK HARD | 8 out of 10 | Tobias Blum STAY HEAVY www.stayheavyrecords.com. TASOITTELE AAMUKRAPULA Kaupoiss 23.2
JULY 2011 MORE BANDS TO BE ANNOUNCED + possible delivery fees Tickets 85 e FOR TICKETS, SPECIAL OFFERS PLUS INFORMATION AND EVERYTHING ELSE - SONISPHEREFESTIVALS.COM. KALASATAMA, HELSINKI SATURDAY 2
014Axis:Londinium& MurhapapajaMama 016 eavyCookingClub: H KLAUSFLAMINGpiiraineen 018CHILDRENOFBODOM 022FALKENBACH 024WITHERIA 26 026BURZUM 030COLOSSEUM 032ANGUISHED 034MOONSORROW 042BLOODCEREMONY 046EVERGREY 050Aadolfvs.AJATTARA 052Pölkyllä: Destructioninthrash-setä SCHMIER 056Salamyhkä: THETEAPARTYnTransmission 42 059Arviot, pääosassa ChildrenofBodom 076Demot, pääosassa CARNALATION 079Vanhaliitto: AGNOSTICFRONT, haastattelussaRogerMiret 082Omanahka: SonicSyndicaten NATHANJ.BIGGS. MOOOW RR SO 34N- Jarmo Katila Jussi Hyttinen 18 009Päänavaus 010Sytykkeitä: mm.DEVILDRIVER, ZAKKWYLDE,BRÜSSEL KAUPALLINEN,LEBOWSKI..
EDITION LP incl. OUT FEBRUARY 23rd Available as: LTD. 2 bonus tracks, CD enhancement incl. 3 live acoustic tracks) · LTD. bonus CD STANDARD CD JEWELCASE · DIGITAL DOWNLOAD WWW.TURISAS.COM www.centurymedia.com. EDITION 2CD MEDIABOOK with fake leather coating (incl
fafara On kehittynyt vuosien aikana laulajana erittäin paljon. Jos olisimme pelanneet varman päälle, olisimme tehneet Pray for Villains (2009) kakkosen, koska sitähän kehuttiin hemmetisti. täMän lehden ilmestyessä DevilDriver kiertää Australiaa. Bändi ehti olla kasassa vain puolisen vuotta ennen kuin ensimmäinen levy ilmestyi vuonna 2003. Haluaisin tulla sinne kaksi tai kolmekin kertaa vuodessa, hitto, voisin kuvitella muuttavani sinne asumaan! Uutta Suomen-keikkaa ei ole vielä kalenterissa. Minulla oli sisälläni halu tehdä levystä mahdollisimman vihainen. Rumpali John Boecklinin soitto on melkein epätodellisen konemaista ja tarkkaa. Beast on saanut jo muutamia varsin ylistäviä arvioita. DevilDriverille tehokkuus on aina ollut tärkeä asia. Olin tietenkin käynyt siellä jo Coal Chamberin kanssa, mutta muille jätkille se oli uutta. Saamme paljon aikaan lyhyessä ajassa. John tekee ensin kaikki rumpuraidat koneella ja opettelee sen jälkeen soittamaan ne. Hän on nyt 44-vuotias, ja hänen äänensä on paremmassa kunnossa kuin koskaan ennen. Beast on bändin nopein, aggressiivisin ja kaikin tavoin räyhäkkäin levy. Fafara myös muutti perheineen, kun studiosessiot olivat päällä. Boecklin on ollut alusta asti mukana. Nyt kun katson taaksepäin, en todellakaan haluaisi käydä samoja asioita läpi, Fafara sanoo. Sen sijaan Fafaran silloinen luonnehdinta, että levy kuulostaisi The Last Kind Wordsilta (2007) steroideissa ja kaahamaassa sadan mailin tuntivauhtia, kuulostaa nyt melko paikkansapitävältä. www.devildriver.com. Kun pääsemme Australiasta, olemme hetken kotona ja lähdemme uudelle kiertueelle. DevilDriverin soittajat ovat kaikki äärimmäisen taitavia ja skarppeja ammattimiehiä. Luulen, että muillakin jätkillä oli samanlainen fiilis, Fafara sanoo. Ymmärsin, että hengailin sellaisten tyyppien kanssa, jotka toivat elämääni vain negatiivisia asioita. ilmestynyt levy tottelee nimeä Beast. Ei tämä ole metalcorea, ei death metalia, ei thrashia eikä oikein mitään muutakaan. Emme kuitenkaan tehneet, vaan teimme taas jotain erilaista, Fafara sanoo tyytyväisenä. 10 inferno Hän on oikeassa siinä, että bändin musiikin yksiselitteinen määrittely on vaikeaa. Bändi kävi viime kesänä ensimmäistä kertaa Suomessa, kun se vieraili Joensuun Ilosaarirockissa. Minulla on neljä viisi biisiä valmiina. Levyn tekstit heijastelevat tuntojani todella henkilökohtaisella tasolla. Jostakin syystä tekee mieli käyttää vanhanaikaista asennemetalli-sanaa, koska mitä muuta tämä nyt on. Me emme ole mitään näistä asioista, emmekä ole tehneet kahta samanlaista levyä, Fafara sanoo ylpeänä. Vilho Raja Sytyttäjä la DevilDriverhyökkääviidennellälevylläännopeamminja brutaalimminkuinkoskaanennen.Beastonturboahdettu paketti,jokajyrääeteenpäinvaillaepäröintiätaikompurointia. PETOTULEEJASYö infernOn numerossa #78 Dez Fafara vihjasi, että tulevan levyn nimi on vain yksi sana. Minulla oli levyn teon aikaan ympärilläni paljon ihmisiä, jotka olivat pelkkiä verenimijöitä. Silloinen veikkaukseni Fuck ei osunut kohdalleen, vaan DevilDriverin 23.2. Keikka oli energinen ja vahva osoitus siitä, että bändille riittää täällä yleisöä. Beastin laulusuorituksia ryydittivät paitsi entistä raivokkaammat biisit, myös elämän muut asiat. DevilDriver on aina ollut tuottelias bändi. Nyt kun tämä levy tulee ulos, teemme biisejä jo seuraavalle. Lyömme juuri nyt lukkoon aikatauluja kesälle ja syksylle, ja olen varma, että Suomi tulee olemaan listalla. Se aiheutti ylimääräistä stressiä, joka sekin jätti jälkensä levylle. Suomi on kaunis maa, mahtavia ihmisiä. Sitä elää kuplassa, kun tekee taidetta, eikä tiedä, mitä pitäisi odottaa. Fafara antaa bändinsä muusikoille arvoa. Se on hyvä ja tehokas tapa hoitaa homma, hän sanoo. Ihmisillä on tarve lyödä näitä leimoja, black metalia, thrash metalia, amerikkalaisen metallin uutta aaltoa ja vaikka mitä
Piti tehdä jatkuvasti kompromisseja, Mølbjerg luonnehtii. Minä olen vihattu on hieman raikkaampi tapaus kuin Musta polku. www.mercenary.dk inferno 13. Kuinka suurta itseruoskintaa ja -suggestiota sanoitusten teko vaatii. Vanhalla porukalla oli vaikea tehdä musiikkia, koska oikein kukaan ei ollut siihen tyytyväinen. Livenä koskettimet tulevat tästä lähin taustanauhalta. Se on tietenkin mukavaa, mutta sillä ei ole mitään korrelaatiota myyntiin. Hiilesmaa myös miksasi viimevuotisen BK20-juhlaliven, joka oli Helttusen mukaan onnistunut projekti. Tanskassa ei ole samanlaista musiikillista perinnettä kuin vaikka Ruotsissa. Mercenary kävi Tuskassa soittamassa vuonna 2007. Bändi on hädin tuskin entisensä, sillä siitä lähti kolme jäsentä toissa vuonna. Metamorphosis on hyvin ruotsalaishenkistä metallia, jossa mättöosuudet ja melodiat paiskaavat kättä. Toki täälläkin on hyviä bändejä, jotka yhdistelevät elementtejä eri genreistä, kuten Raunchy ja Mnemic. Myyntihän on tällä hetkellä todella pientä, kuten koko levyteollisuudessa tietysti muutenkin. Me tunsimme hänet Submissionista, jonka kanssa olimme kiertäneet. Jos nyt niissä levyn biiseissäkään mitään järkeä on, Helttunen hymähtää. Hyvä palaute ei ole bändille mitään uutta. Tältäkin levyltä jäi yli aihioita, kun ei vaan saanut sellaisia sanoja peräkkäin, että niissä olisi ollut jotain järkeä. Rumpali Mike Park Nielsen, kosketinsoittaja Morten Sandager ja toinen laulaja Mikkel Sandager jättivät jälkeensä bändiraunion, joka pääsi uudestaan jaloilleen yllättävän nopeasti. www.brusselkaupallinen.com Nuno Alexandre Joskuspitäätuhotavanhaasaadakseen aikaanuutta.TanskalainenMercenary käviläpimelkoisenmuodonmuutoksen jatarjoileenytmaail allesen m innoittamaaMetamorphosis-levyä. RUOTSIMETALLIA TANSKALAISITTAIN kitaristi Jakob Mølbjerg on sitä mieltä, että Metamorphosis on Mercenarylle iso askel oikeaan suuntaan. Brüssel Kaupallinen on usein mainittu yhdeksi Kotiteollisuuden esikuvaksi, ja onkin sopivaa, että Jouni Hynynen vierailee uudella levyllä. Hiili Hiilesmaa tuotti Minä olen vihatun, kuten Mustan polunkin. Brüssel Kaupallinen on monta kertaa saanut kriitikoilta ylisanoja. Jotkut, jotka on kuunnelleet entisiäkin tuotantoja, on sanoneet, että tämä on parempi kokonaisuus kuin Musta polku, laulaja Janne Helttunen kertoo. Tuottajalla on suuri merkitys bändin meininkiin. Mercenary nojaa enemmän ruotsalaiseen metalliin. No, se nyt on lähinnä istumista ja työstämistä. Nyt kalenterissa ei ole yhtään Suomen-vetoa, mutta Mølbjerg panee toivonsa festarikesään. Jukka Palovaara Mittariinonkertynytjoyli20vuotta, muttamenoonyhäjyrkkää,ankaraaja synkkää.Brüssel kaupallinen onaina ollutarvostelijoidensuosikki,muttajosko nytlöytyisimyössuuriyleisö? POHJOISTA ITSEVIHAA vastikään ilmestynyt Minä olen vihattu on saanut osakseen hyvää palautetta, kuten Musta polkukin (2009). Oululaisbändiä on veikattu mediassa jopa suositummaksi kuin koskaan. Kolme vanhaa jäsentä korvattiin pienillä roolimuutoksilla ja vain yhdellä uudella miehellä, rumpali Morten Løwella. Jos se livenä kuulostaa suurin piirtein tuolta kuulijan korvaan, niin ihan hyvin ollaan onnistuttu! Bändin teksteissä tutkiskellaan sangen kriittiseen sävyyn sekä omaa napaa että ympäröivää maailmaa. Aluksi studiolla tuntui, että kyllä tästäkin aika raskas tulee, mutta sitten kun Mustaa polkua kuunteli, tuntui, että on tämä nyt vähän raikkaampi, Helttunen kuvailee. Tylsästi sanottuna se on lopulta aika raakaa työtä, kuulokkeet päässä ja läppäri polvella. Hän sopi meille täydellisesti. Sellainen lausunto tuntuu tietenkin aika hullulta, koska mehän rakastamme In Flamesia, se on aina ollut meille suuri vaikute, Mølbjerg sanoo. Raikkaampi suunta ei ollut bändiltä mikään tietoinen ratkaisu. Muuan saksalaiskriitikko ehti jo luonnehtia, että Mercenary on ehdottomasti parempi kuin In Flames. Mølbjergin mukaan bändillä ei ole erityisen tanskalaista identiteettiä, mutta skandinaavinen kyllä. Emme halunneet uutta kosketinsoittajaa
Bonus track & download available! SIRENIA DIE APOKALYPTISCHEN REITER Blood Of The Nations Ltd. bonus DVD, CD, dark green Vinyl in Gatefold & download available! CHECK OUT! W W W . CD Digipak incl. 2 Bonus tracks in Slipcase, LP in Gatefold & download available! The Enigma Of Life Ltd. STILL HOT! Day Of Reckoning Limited CD incl. CD-Digipak incl. D E PRE - L I S T E N I N G , M E R C H A N D I S E A N D M O R E :. Bonus track, CD, LP in Gatefold & download available! KORPIKLAANI FLOTSAM AND JETSAM The Cold Limited CD incl. N U C L E A R B L A S T. Bonus track in Slipcase, LP + 7" in Gatefold & download available! DESTRUCTION Ukon Wacka Ltd. 2 Bonus tracks, CD incl. CD Digipak incl
sä keikan etää kännis "jos joku v oiKeasti e on meille vituilleen, s ipalaverin uttu ja Kriis j todella iso kka seppälä aiKKa." hen p 18 inferno
Sellaista ei voi suvaita yhtään kertaa, jokainen on liikaa. Levystä piti alun pitäen keskustella laulajakitaristi Alexi Laihon kanssa. Kaveruksia on luontevaa puhutella Janneksi ja Henkaksi, kun yleensä artistien sädekehä saa automaattisesti käyttämään sukunimiä. Eihän se mikään salaisuus ole, että CoB:n elämäntyyli tien päällä ei ole aivan terveellisimmästä päästä. Alexi voi nyt onneksi todella hyvin, Janne vakuuttaa. Children of Bodomin nousu maailmanlaajuiseksi menestystarinaksi kertoo paljon yhtyeen lahjakkuudesta, työmoraalista ja määrätietoisuudesta. CoB:n kuitenkin erottaa monesta muusta railakkaasti elävästä yhtyeestä sen työmoraali. Pieni pakkoloma taisi olla bändikaverille ihan tervetullut tähän väliin. Blacksmith, kotoisammin Seppälä, ovat kolmissakymmenissä, mutta heidät on erittäin helppo kuvitella 15 vuotta nuoremmiksi. Bändi on tullut tunnetuksi huikeana soittotaitokeskittymänä, ja sen sisäinen palautejärjestelmä on ankara. Nämä miehet eivät ole. puitteet kyllä, miehet eivät. s uomessa perustettiin 1990-luvulla arvatenkin valtava määrä metallibändejä. teksti vilho rajala i kuva jussi hyttinen i www.CoBhC.Com Children oF Bodomin peRustaneet espoolaisteinit ovat kasvaneet kolmekymppisiksi, mutta onko mikään muuttunut. Spinefarm Recordsin toimistolla istuvat kosketinsoittaja Janne "Warman" Wirman ja basisti Henkka T. Tietenkin me ollaan kriittisiä, mutta nykyään se on kyllä enemmän sitä, että naureskellaan, että nyt vähän lipsahti se yksi ääni, mutta olipa hauskaa, Janne jatkaa. Hän joutui kuitenkin tammikuussa vatsahaavan vuoksi sairaalaan Jenkeissä, ja haastatteluhetkellä hän vietti sairauslomaa Suomessa. Bändistä käytetään uuden levyn tiedotteessakin määritelmää "hard partying Finnish heavy metal band". Henkalle tulee ensimmäisenä mieleen Lamb of God. inferno 19. Moni muu on haudannut haaveensa ja myynyt soittovehkeensä jo ajat sitten. Se on väkevä teos bändiltä, joka on vannonut nyt kahdeksan levyn verran virtuoosimaisen soiton, hauskanpidon ja tapporiffien epäpyhän liiton nimeen. Jos taas on jotain muita syitä, teknisiä hankaluuksia, huono monitorointi tai jotain, se on eri juttu, Henkka sanoo. Jotkut toimittajat on vinoilleet meille siitä, kun niiden mielestä vitun hyvän keikan jälkeen me ollaan oltu bäkkärillä toisillemme, että vittu sä soitit siinä ja siinä kohdassa väärin. Ryypiskelyllä ei saa olla minkäänlaista vaikutusta keikkojen laatuun. Tällainen kunnianhimo ei tietenkään ole ainutlaatuista. Jos joku vetää kännissä keikan vituilleen, se on meille oikeasti todella iso juttu ja kriisipalaverin paikka. Jutustelun aiheena on tuore Relentless Reckless Forever -levy. CoB:n lähtökohta on joka kerta lavalle mennessä se, että joka ukko soittaa kykyjensä edellyttämällä tasolla
Biisit oli demotettu kunnolla ennen studioon menoa, mikä helpotti työskentelyä tositilanteessa huomattavasti. Covereita ei ole Skeletonsin ilmestymisen jälkeenkään vedetty livenä. Se olis ärsyttävintä, mitä voi olla olemassa, Janne sanoo. Tämän huomasi tarinan mukaan muuan James Hetfieldkin aikoinaan, kun mursi ranteensa laudan kanssa. Se kokosi yhteen bändin uran aikana tehdyt coverveisut, joita oli kertynyt vajaat parikymmentä. Ja samalla Tapiolan kovin kitaristi, Henkka kertoo. Henkan 30-vuotisjuhlissa viime kesänä biisi soi kuulemma kolme päivää putkeen. Hyvä näin. Ja saa samalla promokuvat otettua kätevästi Sunset Boulevard -tekstin edessä, Henkka virnistää. On CoB:kin käynyt Ruotsissa Peter Tägtgrenin Abyss Studiolla tekemässä Follow the Reaperin (2000). Kyllä se on ihan yhtä skarpisti soitettu. Me äänitettiin sitä varten kaksi biisiä, ne loput oli jo olemassa. Jannen mukaan Blooddrunkin (2008) tekeminen oli vähän enemmän bailaamista kuin levyntekoa, ja nyt tiivis aikataulu sai kaikki skarppaamaan. Häntä oikeasti kiinnosti tehdä hyvä levy meidän kanssa, Janne sanoo. Me ei kiinnitetty siihen oikeastaan mitään huomiota. Jannen mukaan bändi on viimeksi soittanut muiden biisejä keikoillaan kymmenisen vuotta sitten. kainalojuttu), joka valikotui hommaan puhtaasti sen vuoksi, että hänellä oli eniten asennetta. Fantastinen bilehitti, sekä Murphyn että CoB:n versiona. Ei Skeletons vaatinut meiltä mitään efforttia, Henkka jatkaa. Soundimaailma on tietenkin eri, kun on ollut eri jäbä äänittämässä ja miksaamassa. julkaistiin vähän ennen Alexi Laihon sairaalauutista. Eihän se meitä liikuttanut mihinkään suuntaan. Siinä on Rick Jamesin tuotanto ja se on vitun korni biisi, aateltiin että se olisi hauska tehdä, Janne sanoo. Relentless Reckless Foreverin ensimmäinen sinkku Was It Worth It. Varmaan aika nopeasti Alexikin tajusi, että kitarahommat saattaa kärsiä, ja sitten se jäi pois, Henkka sanoo.. Tien päällä ei sitten tehdäkään mitään muuta kuin keskitytään keikkoihin. Jannen ja Henkan mukaan bändillä ei ole hajuakaan, millaisen vastaanoton cover-kokoelma sai. CoB ei missään nimessä ollut halukas lähtemään Suomesta muualle tekemään levyä. Kun yritän esittää, että RRF:n sessioiden skarppius ja Blooddrunkin bailaaminen kenties kuuluvat levyjen tasossa jollakin tavalla, Janne tyrmää väitteeni oitis. 20 inferno tapiolan kovin skeittari Toissa vuonna CoB:lta ilmestyi levy nimeltä Skeletons in the Closet. Sen jälkeen bändi on pysynyt visusti kotimaassa. Alkuperäinen on vuodelta 1985. Runkia, kua Bloodd hauk "mä en aio n helvetin ielestä se o mun m tiin silloin vy ja me teh hyvä le ne WiRman amme." jan parha Ne ottaa todella vakavissaan soittamisen, harjoittelun ja lämmittelyn. Me ei todellakaan haluta sitä leimaa, että Bodomit äänittää nyt Losissa. Sävellysprosessi on ollut molemmilla sama kuin aina ennenkin, Henkka vahvistaa. Osasyy esituotannon huolellisuuteen oli se, että kun Hyden piti viime keväänä tulla pistäytymään Suomessa ja tutustua bändiin paremmin, hän jäikin tuhkapilven takia tänne jumiin kahdeksi viikoksi. Niiden äänittäminen on kuitenkin bändistä mukavaa, ja uudenkin levyn bonuksena on Eddie Murphy -cover Party All the Time. Meidän versiosta tuli mun mielestä helvetin hyvä, mä just pari päivää sitten kuuntelin sen taas, Henkka kehuu. Bändin biisit ovat tosiaan syntyneet alusta lähtien samalla tavalla. Tuottajana toimi raskaan sarjan nimi Matt Hyde (ks. Julkaisusta kerrottiin Infernon numerossa #69. Siinä on vähintään saman verran kunnianhimoa lavalle mennessä kuin meillä. Sä nyt sorruit siihen, mihin moni muukin toimittaja nyt jostain syystä on sortunut, eli yrität saada meitä haukkumaan Blooddrunkia. Se oli helvetin hyvä, että meillä oli nyt joku yläpuolelta sanomassa asioita. Me tiedettiin, että tälle miehelle maksetaan aika paljon, eli meidän ei kannata törttöillä, Henkka kuvailee Hyden roolia. Bändi teki Hyden ansiosta huolellisemman esituotannon kuin koskaan aiemmin. Treenikämpillä käydään riffejä läpi ja valitaan parhaat. Monet kysyy, että miten me ollaan ehditty tehdä nää kaikki, kun tuli Blooddrunk, Skeletons, pari rundia ja nyt tää uus. Jotkut bändit menee vaan sen takia, että saa kirjoittaa siihen vitun levyyn, että se on äänitetty Losissa ja voi sitten päteä sillä jossain iltapäivälehdissä. Mä en aio haukkua sitä, mun mielestä se on helvetin hyvä levy ja me tehtiin silloin parhaamme. Alexi oli aikoinaan Tapiolan kovin skeittari. Se kävi ensin moikkaamassa, sitten se tuli pre-productioniin ja sitten studiosessioihin. Sille on naureskeltu kaveripiirissä jo vuosia, kun Eddie Murphy nyt ei ole tunnettu muusikkona. Nämä mainiot harrastukset eivät ikävä kyllä sovi yhteen. Sen videossa nähdään skeittitaidetta maailman huipulta, kun kaksinkertainen X Gamesin kultamitalimies Chris Cole sekä muuten vaan kovat jätkät Jamie Thomas ja Tom Asta antavat palaa. Bändin jäsenet esiintyvät videolla vain soittimiensa kanssa, mutta skeittaustaustaa löytyy täältäkin. RRF:n sessiot sujuivat melko tiiviissä tahdissa, koska aikaa oli hieman vähemmän kuin bändillä aiemmin. Suomen Hollolassa on ihmisellä niin hyvät oltavat, että mä en tajua miks vitussa kukaan lähtee mihinkään muualle. Amerikan managementti hehkutti, että nyt on uus julkaisu, pitäis rundata ja kaikkea, mutta eihän se ollut meille mikään niin iso juttu, Janne sanoo. Siinä oli hyvää aikaa seurata bändin treenejä. Ja bailataan. hyvää oloa hollolassa Children of Bodomin kahdeksas levy Relentless Reckless Forever syntyi viime kesänä Hollolan Petrax Studiolla. Janne ihmettelee, miksi pitäisi. Se oli meille aivan ratkaiseva tekijä, että kun moni ei olisi ollut ollenkaan valmis tulemaan Suomeen, Matt Hyde tuli tänne monta kertaa
Hän on tehnyt töitä muun muassa Slayerin, Hatebreedin, Sum 41:n, No Doubtin ja tietenkin Monster Magnetin kanssa hän on ollut tekemässä jokaista Monster Magnet -levyä Powertripistä (1998) lähtien. Tapaukseen liittyy vielä hupaisa väärinkäsitys. Silloin mä inhoan koko bändiä ja kaikkia jäseniä. Hyde roudasi Amerikasta Petraxille myös assistentin, joka ei ollut ikinä käynyt ulkomailla. CoB aloittaa kiertämisensä tällä kertaa Euroopasta. Aika näyttää, miten käy. Bändi on siitä hyvillään, sillä Blooddrunkin julkaisun aikaan se lähti ensimmäiseksi Amerikkaan. Puitteet ovat muuttuneet täysin, mutta kiertäminen ei ole sittemminkään ollut vapaata vastoinkäymisistä. Hyden mielestä pitkä työpäivä on poikkeuksellisen mukava päättää kunnon löylyihin. Ei se liity dokaamiseen, ei edes koti-ikävään, mä en tiedä mistä se johtuu, Janne sanoo. Tässä projektissa meillä oli sellainen aikataulu, että oli vähän pakkokin. Hyden mukaan parasta Petraxissa on sen isäntäväki, Tiina ja Petri Rappula. Se oli hyvin erilainen projekti ja erilainen bändi kuin CoB, tietenkin. Joskus menimme vielä uimaankin, se oli aivan hemmetin hienoa. Pidän siitä, koska työskentelen mielelläni kummallisiin aikoihin. blacksMithin mukaan Hyde saunoi Petrax-sessioissa kaksi kertaa päivässä, kävi lenkillä ennen kuin bändi oli herännytkään ja nautti elämästä muutenkin täysin siemauksin. Janne ja Henkka puistelevat päitään, kun kyselen, ahdistaako koskaan liikaa. Kiertueen kolme ensimmäistä pysähdyspaikkaa ovat Oulu, Tampere ja Helsinki. Suomioliamerikkalaisellegurulle joennestääntuttupaikka,mutta suomalaisenmaaseudunkesäkaikkine ihanuuksineenoliuusikokemus.Hydeehti suositellaPetraxiajoMonsterMagnetille. matt hyde Petraxin Pauloissa henkka t. Joskus tietysti rankan illan jälkeen on helvetin vaikea könytä sinne lavalle. Luonto on siellä kaunista ja turmeltumatonta. Kuka tietää! Monster Magnet suomalaisella maaseudulla levynteossa. Homman kruunaa tietenkin vielä se, että liikkeelle lähdetään Suomesta. Kosketinsoittaja ei pystynyt viikkoon oikein syömäänkään. Haluan kehittyä ja oppia jokaisesta projektista jotain. Tää meidän ystävä, vanhempi herrasmies, sanoi että hän tulee mukaan tulkiksi jos tarvii. Hän tuotti myös The 69 Eyesin viimeisimmän levyn Back in Blood (2009). Jenkeissä yksi hyvä ystävä vei mut sitten ensiapuun. Mä olisin saanut helvetisti enemmän rahaa, jos mä olisin ollut siellä duunissa viikonloput enkä lähtenyt bändin keikoille! Se vitutti ihan helvetisti, Janne hekottaa. Mulla kävi silloin joku ihmeellinen allerginen reaktio. Miksasin myös Terrorin ja oslolaisen Djervin uudet levyt. infektioita ja väärinkäsityksiä Armottomasti bailaavan suomalaisen metallibändin elämään voisi kuvitella kuuluvan myös synkkiä kääntöpuolia. Sitä tehtiin Helsingissä ja Los Angelesissa. Oma asenne vaikuttaa ahdistuksen määrään yllättävän paljon. Se oli vieläpä viikonloppuduuni. Mun suu meni niin kipeäksi, että mä en pystynyt juomaan edes vettä. Mulla on sellainen outo juttu, että kun me ollaan pitkillä kiertueilla, mulla tulee kuudennen viikon kohdalla hirveä skitsokohtaus. Se oli tosi outo tilanne, koko suu oli ihan paskana. CoB:n Henkka ja Janne paljastivat, että Hyde oli heti innostunut tuomaan Petraxille tulevaisuuden töitään. Tohtori rupes sitten kyselemään, oonko harrastanut seksiä viime aikoina, ja että mites toi suuseksi! Kaveri oli aivan punaisena siinä vieressä, kun lääkäri päätteli, että me ollaan pariskunta! No, tämmöisestä ongelmasta ei kuitenkaan ollut kyse, Janne räkättää. Mä diggaan käydä uusissa maissa, ja siellä on nyt Turkkia, Bulgariaa ja Romaniaa, missä ei olla ikinä käyty, Henkka sanoo. Juuri nyt miehellä ei ole työn alla korkean profiilin projekteja. On se vähän toisenlaista kuin Los Angelesissa, josta olen kotoisin! Children of Bodom ei ole ainoa suomalainen bändi, jonka kanssa Hyde on hiljattain tehnyt töitä. Se oli tietenkin silloinen ratkaisu ja ok, mutta se levy oli sitten eri syistä ollut pihalla jo vaikka kuinka kauan, kun me vihdoin päästiin Eurooppaan. Olen kumpaankin levyyn erittäin tyytyväinen. Kerroin paikasta jo Dave Wyndorfille, ja hän vaikutti hyvin kiinnostuneelta. Mutta kyllä ne on tosi pieniä juttuja, ja kun sinne lavalle itsensä saa, se unohtuu välittömästi, Henkka toteaa. Tää Euroopan-rundi kuulostaa nyt muutenkin aivan mahtavalta. Sain äskettäin Winds of Plaguen albumin ja Pulleyn ep:n valmiiksi. Se oli minusta suuri virhe ihan kaiken kannalta, Janne harmittelee. Pahassa kankkusessa nyt on vaikea tehdä mitä tahansa. Hyden meriittilista on pitkä ja vakuuttava. Mä kävin lääkärissä kun mulla oli helvetin kova kuume, muuten oli vaan perusflunssan oireita. Mulla oli hyväpalkkainen duuni vahtimestarina silloin ihan nuorena. Juuri nyt kehittelen paria uutta bändiä ennen kuin aloitan seuraavan täyspitkän projektini. Olisihan se nyt jo jotain. inferno 21. Bändi muistaa hyvin, millaista oli tehdä kolmen keikan rundi paskalla pakettiautolla Suomen talvessa vuonna 199X ja todeta viimeisen keikan jälkeen, että palkkakuitissa lukee viisi markkaa. Sain jotain lääkkeitä, ja olin kai allerginen niille lääkkeille. Studiossa on 24 tunnin pääsy control roomiin ja siellä saa työskennellä täysin häiriöttä. Rumpumikitysreissu Päijät-Hämeeseen ei ole perusjenkille lainkaan paskempi tapa aloittaa matkustaminen. Jannella oli vuosia sitten Amerikassa merkillinen suuinfektio, joka teki elämästä kiertuebussissa lievästi sanoen haastavaa. He ovat upeita ihmisiä ja luovat paikkaan aivan fantastisen tunnelman. Kummassakin oli omat haasteensa ja niitä minä kaipaan. Kaikki sattui ihan vitusti, se oli ihan käsittämätöntä
Saksalaismiehen mukaan muiden bändien vaikutus Falkenbachin musiikkiin on todellakin olematon, eikä hän kykene sijoittamaan Falkenbachia mihinkään tunnettuun skeneen tai alagenreen. Ei Falkenbach kuulu mihinkään skeneen, ei todellakaan. Hänen henkilökohtaisesta elämästään ei tiedetä julkisuudessa juuri mitään, sillä esimerkiksi huhut miehen islantilaistaustoista ovat edelleen hieman hataralla pohjalla ja ilman suoraa vahvistusta. Ainoastaan melodiat, sanoitukset ja Falkenbach itsessään ovat tärkeitä, eivät minun harrastukseni tai promokuvani. Sittemmin samassa genressä on nähty jos jonkinlaista viheltelijää viikinkikypärät vinossa, mutta harva on kyennyt muokkaamaan Bathoryn pioneerityötä yhtä hyvin omiin tarkoitusperiin sopivaksi kuin Falkenbach. Aivan kuten Bathoryn sydän ja sielu Quorthon aikoinaan, myös Vakyas pitää siviilielämässään matalaa profiilia. Elän omaa elämääni, minulla on omat ja joidenkin mielestä epäsovinnaiset näkökantani, mutta mitä väliä sillä muka on. tietää oman aRvon mies, joka SIIKKI JAMU k aikkivaltias Bathory loi niin sanotun viikinkimetallin jämäkät perustat mestariteosten Blood Fire Death (1988), Hammerheart (1990) ja Blood on Ice (1996) myötä. Olen aina pyrkinyt pitämään itseni Falkenbachin taustalla. Tästä johtuen en ole oikein perillä, mitä metallimusiikissa tapahtuu, ja siksi en koe kuuluvani mihinkään skeneen tai muuhun vastaavaan. 1989 perustetun Falkenbachin ainoa jäsen Vratyas Vakyas (alias Markus Tümmers) on useassa eri yhteydessä kieltänyt Bathoryn suoran vaikutuksen musiikkiinsa, vaikka jäljet johtavat tikkusuoraan sylttytehtaalle. Minulla ei ole aavistustakaan, tuoko tämä jotain lisämystiikkaa Falkenbachiin, mutta näin olen aina halunnut asioiden olevan. 22 inferno. n teksti joni juutilaine dBoards.Com www.semivivus.pro YYTTI MIES,M impiin onnistujiin llimusiikin takuuvaRm eeppisen meta vaatimaton BaChin takaa löytyy kuuluvan FalKen sa ja asemansa. En ole kontaktissa muihin bändeihin, enkä lue mitään musiikkilehtiä. Minulle musiikki on etusijalla, ja myös kuulijoiden tulisi perehtyä siihen, mitä kappaleet pyrkivät tuomaan julki
Minä olen mitä olen, osa juuriani ja osa modernia elämää. Asumme kuitenkin aika etäällä toisistamme, joten emme valitettavasti tapaa kovin usein. Hommahan menee niin, että lafka ostaa mainostilaa ja sopimukseen kuuluu lupaus bändin haastattelusta (näin siis lähinnä Keski-Euroopassa, ei todellakaan meillä, pt.huom.) Minun mielipiteeni on, että haastis tulee antaa ihmisille, jotka ovat kiinnostuneita sekä kysymyksistä että vastauksista. En halua tehdä biisejä väkisin, mieluummin odotan niille oikeaa ajankohtaa. Minulla on aikoja, jolloin en saa oikeastaan mitään aikaiseksi. Monet tahtovat haastattelun lehteensä, mutta heillä ei ole oikeasti mitään kysyttävää. Suurin ero edellisiin levyihin on, että tällä kertaa käytimme enemmän oikeita soittimia samplejen sijaan. En halunnut hoidella taas levy-yhtiöhommia, sillä Skaldic Art -lafkani oli jäissä ja hyvä niin. Vaikka suunnittelen kappaleet valmiiksi etukäteen, niissä on kuitenkin paljon työstämistä, ja olen iloinen siitä, kuinka hyvin jätkät tuovat omaa ilmettään biiseihin. Tästä johtuen mielipiteeni tätä tribuuttia kohtaan ovat valitettavasti vähän kaksijakoisia. Paitsi ehkä silloin, kun kuuntelen jotain vanhempia levyjäni tai soittelen niiden biisejä. Falkenbachin ohella puuhastelen paljon koirieni kanssa ja tykkään käydä lätkämatseissa, enimmäkseen ihan vain alasarjojen ja amatööritason otteluissa. turhia kysymyksiä Vuonna 2006 Vakyasin oma Scaldic Art -levy-yhtiö julkaisi hieman päin persettä nimetyn ...An Homage to Falkenbach -tribuuttilevyn, jonka esiintyjäporukasta löytyy muiden muassa Eluveitie, Folkearth, Vinterriket ja liuta tuntemattomampia tekijöitä. Toisinaan olen todella kiireinen uuden materiaalin kanssa, mutta kuten aiemmin sanoin, joskus ei tapahdu mitään bändiin liittyvää. On hyvä tietää juurensa, mutta aivan yhtä tärkeää on tiedostaa missä on nyt. Sille ei voi yhtään mitään, niin se vain menee. Käyn kyllä kavereideni kanssa ulkona, mutta en kovinkaan usein. Mikä näissä haastatteluissa sitten oikein tökkii. Olen ehdottomasti aikani lapsi, ei minulla ole tarvetta haikailla menneisiin. Tästä johtuen emme myöskään treenaa yhdessä. Etkö tahdo puhua musiikistasi. Siitä asti, kun projektia johtanut henkilö alkoi työskennellä levyn eteen, oli mukavaa nähdä prosessin eteneminen. Syy siihen miksi Vakyas puhuu bändistä me-muodossa on miehen apuna studiossa toimiva muusikkokolmikko Boltthorn (rummut), Hagalaz (kitarat ja koskettimet) ja Tyrann (korinalaulut). No, se vähän vaihtelee... He eivät halua tietää oikeastaan yhtään mitään. Se on kiinni ainoastaan kysymyksistä. Kuinka helposti Falkenbachin musiikki syntyy. Historiasta sekä germaani- ja skandinaavimytologioista kiinnostunutta Vakyasia on kuitenkin virhe luulla menneisiin kaipaavaksi ja paikoilleen pysähtyneeksi ihmiseksi, sillä hän kertoo elävänsä tiukasti juuri tässä hetkessä. Oli kuitenkin hyvä kuluttaa aikaa tähän, sillä lopputulos on mielestäni todella hyvä. Turha antaa minkään promootion sotkea kuvioita. inferno koiria ja jääkiekkoa Falkenbachin musiikki on ajatonta ja täysin irti modernin musiikkimaailman kahleista. Sama koskee akustisia kitaroita, koskettimia ja joitain sovituksellisia juttuja. Toisinaan melodiat ja ideat suorastaan tulvivat päähäni, ja silloin kappaleet syntyvät helposti ja nopeasti. Olen tuntenut miehet jo vuosien ajan ja olemme hyviä kavereita myös musiikkihommien ulkopuolella, joten meillä on aina hauskaa keskenämme. En koe myöskään järkeväksi elää erilaista elämää arkisin kuin viikonloppuisin. Se otti oman aikansa, itse asiassa paljon kauemmin kuin odotimmekaan, ja lopulta jouduimme vähän kiirehtimään äänitysten kanssa. Sanotaanko vaikka näin, että uuden levyn tiimoilta annettavat pari kolme ensimmäistä haastista ovat sellaisia, joihin joudut oikeasti vastaamaan, mutta seuraavat 90 prosenttia niistä menee ihan puhtaasti parin ensimmäisen haastattelun vastauksia lainailemalla. Luxenburgilaisessa Le Grand Guignol -yhtyeessä vaikuttavat miehet ovat toimineet Falkenbachin apuna vuodesta 2003 alkaen. Levyn eeppinen perussoundi on kuitenkin aiempia levyjäkin tuhdimpi ja eläväisempi, mihin Vakyasilla on selkeä selityksensä. Tästä johtuen jotkut levyt syntyvät nopeasti ja joidenkin kohdalla saattaa kulua viisikin vuotta. "lähden mieluummin koiRieni kanssa lenkille Kuin ulos Bailaamaan." Henkilökohtaisesti lähden mieluummin koirieni kanssa lenkille kuin jonnekin ulos bailaamaan. Joskus taas ideoita ei synny lainkaan viikkoihin, kuukausiin tai jopa yli vuoteen. On aivan turha mystifioida menneitä aikoja, sillä meillä ei ole konkreettista kuvaa siitä, mitä ne todellisuudessa olivat. Samainen tyyppi kuitenkin lopetti levyn kasaamisen kesken kaiken, joten minun piti hoitaa homma loppuun. Mitä hommailet Falkenbachin ohessa. kohti oikeaa bändiä? Falkenbachin viides albumi Tiurida kuulostaa juuri niin falkenbachmaiselta kuin voi odottaa. eri lehti, samat kysymykset, taas eri lehti ja taas täysin samat kysymykset. Niihin kysymyksiin löytäisi vastaukset muutaman sekunnin googlettamisella! Ehkä jotkut niistä kysymyksistä ovat tarpeellisia, mutta samat kysymykset uudestaan ja uudestaan... Melkein kaikki kappaleet olivat jo valmiina, enkä halunnut kertoa bändeille, että kaikki työ olisi ollut aivan turhaa. Erityisesti rummut ovat demoilla yksinkertaisia, joten sillä osa-alueella on paljon tilaa muutoksille. Minulla on tapana nauhoittaa yksinkertainen demo uusista biiseistä, ja jätkät sitten tutustuvat kappaleisiin yksinään ja miettivät niihin omia lisäyksiään. Vakyasista julkisuudessa saatu kuva saattaa vaikuttaa joidenkin mielestä nihkeältä ja etäiseltä, mihin suurimpana syynä lienee miehen kyllästyminen haastatteluihin. Kuten sanoit, musiikkini saattaa kuulostaa ajattomalta, koska se on minulle juuri sitä. 23
Levyltä puuttui päätösraita, ja halusin luoda jotain eepistä ja erilaista. kun on valinnut tiekseen omaehtoisuuden ja tavallisuu desta poikkeavan metallin, on vaRauduttava taistelemaan täysillä sen eteen. espoolainen witheria on kulkenut vastaviRtaan lannistumatta jo kymmenen vuotta. V iisi vuotta. Ehkä niin on käynyt juuri tämän kaiken seurauksena, laulaja Tuberculosis komppaa. Kolme levy-yhtiötä. Kolme albumia. Turhauttavinta on ollut, ettei aina ole tiennyt edes sitä, milloin valmis levy saadaan julkaistua. Kitaristi Kusmar Rottenin mukaan tämä ei ole koskaan lannistanut bändiä. Kun vertaa Infernal Mazea Vanishing Orderiin, eron voi huomata harvinaisen selvästi, Tuberculosis sanoo. Toisesta näkökulmasta Witheria saattaa olla bändi, joka vaatii melko avoimen äärimetallisen maun. Albumien ja niiden julkaisemisen välinen tyhjiö voi syödä motivaatiota, mutta Witherian kohdalla se on kääntynyt myös eduksi: bändin jokainen albumi on osoittautunut edeltäjäänsä paremmaksi. Hyvä puoli tässä oli, että tuon tauon jälkeen nämä biisit muuttuivat aika radikaalisti. Siinä sitten erilaisia osioita yhdistellessäni huomasin, että kokonaisuus alkoi paisua. Itse pyrin olemaan avoin kaikenlaisen musiikin suhteen. Uuden levyn kuuleminen kannustaa aina niin mielettömästi, että jo sen takia jaksaa jatkaa pidemmälle. Meillä oli jo edellisen levyn ilmestyessä nippu uusia biisejä valmiina. Levy lähtee aloitusbiisillään niin ärhäkästi käyntiin, että Timeless on kuin tyystin erilainen kolikon kääntöpuoli, Rotten sanoo.. Witheriassa tämä avoimuus ilmenee mielestäni hyvin. Tämän ansiosta saimme aikaiseksi tasapainoisimman kokonaisuutemme, Tuberculosis kehuu. suoRat Mutkiksi ja mutkat suoRiksi teksti aKi nuopponen www.witheria.Com täysijärkistä jakomielimetallia Jos mahdollista, uusi Vanishing Order vaikuttaa vielä edeltäjiäänkin (Infernal Maze, 2006, ja Painful Escape, 2009) kimurantimmalta, mutta samalla 24 inferno sulavammalta tapaukselta. Yksi parhaista esimerkeistä tästä on levyn päättävä yhdeksänminuuttinen Timeless, joka ehtii näyttää useammat kuin kahdet kasvot, mutta pitää tästä huolimatta kiinni tiukasta äärimetallisesta lujuudesta. Kyllä tuo uusi levy omaankin korvaan kuulostaa yhtenäisemmältä, ja biisit ovat tiukempia paketteja kuin ennen. Timeless syntyi itse asiassa todella spontaanisti yhdeltä istumalta. Keikkaillessa pidimme väkisin taukoa biisinteosta. Eihän sitä voi koskaan luoda mitään uutta ja mielenkiintoista, jos liikkuu vain bändin omien genrerajojen sisällä. Toisaalta olemme aina tehneet musiikkia omalla aikataululla ja ilman paineita. Jossain vaiheessa Witherian teknisen ja suoraviivaisen metallin yhdistelmä on jalostunut yhä tukevammaksi keitokseksi. Sen musiikki saattaa olla liian teknistä suoraviivaisen metallin kuulijoille ja samaan aikaan liian death- ja thrash metalin katkuista monimutkaisemman metallin ystäville. Onhan tuo välillä syönyt miestä, mutta tätä touhua tehdään niin omaehtoisista syistä, ettei lopettaminen ole käynyt edes mielessä. Joillekin ug-hemmoille musiikkimme monimuotoisuus ei välttämättä uppoa, mutta se ei ole meidän ongelmamme, Kusmar Rotten toteaa. Teknisyyttä on tullut vähän lisää ihan luonnostaan, mutta samalla sovitukset ovat kehittyneet. Witherian yhtä aikaa tekninen ja suoraviivainen death/thrash metal ei ole tehnyt bändin taipaleesta mutkatonta levyjen julkaisujen viivästyttyä kerta toisensa jälkeen
Vikernes väittää kyseessä olevan "kokonaan uusi albumi, tehty suurimmaksi osaksi Belusin jälkeen", mutta myöntää kuitenkin levyjen syntyneen 26 inferno. Mitä enemmän media yrittää miestä tulkita, sitä viekkaammin hän vaihtaa taktiikkaansa, nimeään, mielipiteitään ja lausumiaan. Tai pitäisikö sanoa hyökkäsi. Ja mitä henkilökulttiin tulee, "rasistin" ja "murhaajan" maine ei aiheuta pienten lasten isässä turhautumista, tai edes misantrooppista ylpeyttä. Kun Varg Vikernesiltä kysyy, näkeekö hän entisen taiteilijanimensä osana henkilökohtaista kehityskaartaan vaiko kenties omasta itsestään riippumattomana fiktiivisenä hahmona, mies vastaa kyllästyneeseen tyyliin: putous Burzumin "paluu" viime vuonna Belus-levyn muodossa oli monelle yllätys. Vankilasta kantautuneet vihjailevat lausunnot heijastivat miehen kaipuuta hiljaisuuteen, sekä yhteiskunnan että niin sanotun musiikkimaailman odotusten ulottumattomiin, perheen, maaseudun ja kirjoittamisen yksinäiseen syleilyyn. "Silloin tällöin" on tässä tapauksessa venyvä käsite, olihan Belus ensimmäinen Burzum-julkaisu yli kymmeneen vuoteen. Ensimmäistä "vapaudessa" julkaistua Burzum-tuotosta seuraa nyt levy nimeltä Fallen. mies nimeltä varg viKernes vaikenee yhä. STAA MU k MIESTä? Se oli pseudonyymi. Tarkoitusperä on selvä: tee itse omat johtopäätöksesi. Toisin sanoen, Count Grishnackhia ei enää ole. Ilkikurisuus ja levoton viha katosivat Vikernesistä jo vuosia sitten. Suurin osa vastauksista on lyhykäisiä. Tulkitse oikein, tulkitse väärin, jätä tulkitsematta. En oikeastaan välitä suuntaan tai toiseen. Musiikin tekeminen on minulle pysähtymätön prosessi, Vikernes selittää. Sana "paluu" on lainausmerkeissä ensinnäkin siksi, että Burzumin nimi ei koskaan ennättänyt hautakiveen saakka, ja toisekseen, koska varsinainen luomisprosessi ja säveltäminen sinänsä eivät koskaan tukehtuneet norjalaisen oikeuslaitoksen asettaman fyysisen vankeuden ahtauteen. Murhatuomiotaan kuuntelevaa virnuilevaa nuorukaista ei enää ole. En koskaan pohdi asiaa, eikä sillä ole merkitystä. teksti riitta itäKylä www.Burzum.org eRakko astuu taas esiin BuRzumin muodossa. Lukija tulkitkoon tämän miten tahtoo, mutta katumuksesta tuskin on kyse. PELKää KUKA ristian larsson Vikernesillä on monta nimeä, monta identiteettiä ja monta syytä olla yksi niin sanotun metallikulttuurin väärinymmärretyimmistä taiteilijoista. Aina silloin tällöin olen saanut aikaiseksi tarpeeksi musiikkia voidakseni äänittää levyn. Vankilassa oli toki aikaa tutkia kirjallisuutta ja julkaista ajatuksiaan tekstimuodossa, mutta musiikilliset kokeilut jäivät suurelta yleisöltä pimentoon koko viime vuosikymmenen ajaksi. Viime vuosien taistelutaktiikkana on nimittäin toiminut vaikeneminen. Vai oliko häntä koskaan. Taiteilijan verho laskeutui persoonan eteen, ja raja mytologian ja todellisuuden välillä on häilynyt entisestään. Mies antaa kuitenkin yhä haastatteluja. Vikernesille media ei ole totuuden vaan valheiden torvi. Hän vastaa modernin teknologian välityksellä (nykymaailmassa erakoillakin on internetyhteys) ja syöttää tietokoneeseen lauseita antiikin ajan hengistä, ajoittain huutomerkeillä höystettyinä. Tämän lehden ilmestyessä hän on jo viettänyt 38-vuotismerkkipäiväänsä, eikä valokuvista enää huou se kuuluisa kylmä ironia ja ilkeä välinpitämättömyys. Epäluulo on osittain oikeutettua, mutta samalla se ruokkii juuri niitä mielikuvia ja myyttejä, jotka ovat ympäröineet miestä Euronymousin murhasta saakka ja joita vastaan hän niin usein hyökkää. Ei enempää, ei vähempää. Tulkitse itse. Hän verhoutuu, vaikenee ja väistelee ihailtavan tyylikkäästi
olin aiKa itsevarma jo vuonna 1991." inferno 27. "voi sanoa, että olen nykyään huolettomampi ja käRsivällisempi. mutta itsevarmempi. enpä oiKeastaan
Bändin voisikin sanoa jääneen kotimaassaan hieman Pasi Koskisen tähdittämän kollegansa varjoon, vaikka sen kompromissittomat visiot kestävät hyvin vertailua kenen tahansa alan edustajan kanssa. Intoa riitti etenkin ulkomailla: Colosseumin kahdesta ensimmäisestä albumista on jo toinen painos myynnissä, ja valtaosa myynnistä on suuntautunut maailmalle. Bändin äärimmäisen hitaat kappaleet eivät saaneet osakseen varauksetonta ylistystä monet kriitikot raapivat tuskaisen hitaasti ryömivien biisien ääressä päätään mutta genreen vihkiytyneet olivat innoissaan. Eihän näin äärimmäiselle musiikille voi kuvitella löytävän kovin suurta seuraajakuntaa. Colosseumin solisti, säveltäjä ja perustaja Juhani Palomäki kuoli kotikaupungissaan Riihimäellä vain 32-vuotiaana. Colosseum oli juuri saattanut loppuun kolmannen albuminsa äänitykset. Yhtye lähetti medialle lyhyen uutisen, jossa kertoi vievänsä kesken jääneen levyprojektin loppuun jäljelle jääneiden jäsenten voimin ja lopettavansa sen jälkeen toimintansa. Tyylillisesti Colosseum on läheisimmin sukua Shape of Despairin laahustaville surumarsseille. Nimensä mukaisesti massiivisesti soiva Colosseum oli lajissaan maailmanluokan yhtye. toukokuuta pitkän kamppailunsa syöpää vastaan, ja internet täyttyi välittömästi RIP-viesteistä. Ronnie James Dio hävisi 16. Palomäki löi pöydälle ehdotuksen kaavaile- 30 inferno. Kakkoslevystä taidettiin teettää itse asiassa isompikin satsi, Colosseumin kitaristi Olli Haaranen kertoo hivenen ylpeyttä äänessään. Muusikot laidasta laitaan julkaisivat kotisivuillaan mestaria kunnioittavia suruviestejä, ja radiokanavilla raikui lakkaamatta Holy Diver, josta jopa Anssi Kela innostui taltioimaan Tavastian-keikallaan akustisen balladiversion. Eipä me itsekään tehty hirveästi töitä minkään tunnettuuden tai aseman eteen. Emme pitäneet sellaista tärkeänä, Colosseumin basisti Janne Rämö toppuuttelee ja jatkaa: Kaiken kaikkiaan Colosseumin taival meni just niin hyvin kuin kuvittelinkin sen voivan mennä. teksti saKu sChildt i kuva arsi iKäheimonen i www.Colosseumdoom.Com COLOSRAUNIOILLA k FuneRal doom yhtye Colosseumin johtohahmo juhani palomäki poistui keskuudestamme viime vuonna. Nyt tragediasta on kulunut lähes vuosi ja albumi on viimein kypsä julkaistavaksi. viimeisen sanansa hän sanoo yhtyeen postuumisti julkaistulla kolmannella levyllä. SEUMIN eväällä 2010 vietettiin metallimusiikin saralla suruaikaa. Levyistähän otettiin vieläpä tuhannen kappaleen painokset. Tosi mukavaa bändin kanssa oli, olisin suonut tämän jatkuvan pidempäänkin. alussa oli hakuilmoitus Colosseum perustettiin vuonna 2006, kun vanhat kaverukset Palomäki ja Rämö keskustelivat mahdollisuudesta perustaa yhteinen bändi. Vähemmälle huomiolle jäi, että vain päivää aiemmin myös suomalaiset olivat menettäneet lahjakkaan metallimuusikon. No, en minä asiaa ihan noin koe
Colosseumin sanoitukset ovat olleet yllätys, yllätys kaikilla levyillä virheettömän synkkiä. Minä sain kolmannen levyn sanoitukset luettavaksi vasta Juhanin kuoleman jälkeen, ja kyllä siinä iho meni kananlihalle. Juhani vielä kysyi tutustumisen jälkeen, että miten on, otetaanko kaveri mukaan. Chapter 1: Delirium veti heti kättelyssä suuntaviivat Colosseumin soundille: albumin kuudesta kappaleesta viisi oli yli kymmenenminuuttisia järkäleitä, jotka olivat enemmän velkaa Sibeliuksen ja Sostakovitsin jylhille sinfonioille kuin Black Sabbathille. Rämö kertoo, että lopettamispäätös tehtiin nopeasti Palomäen kuoleman jälkeen, eikä tuolloin nähty mitään mieltä jatkaa ilman yhtyeen voimahahmoa. Kappaleiden tunnelma oli alusta loppuun murskaavan ahdistunut, paitsi lopussa se äityi vielä levyn nimen mukaisesti houreiseksi vainoharhaisuudeksi. Sameli Köykkä lähetti Palomäelle toisen yhtyeensä ep:n referenssiksi, treenasi vastaukseksi saamiaan demobiisejä ja kävi koesoitossa. Bändi haaveili loppuun asti Venäjän-kiertueesta, mutta pitkällekin ehtineet suunnitelmat kariutuivat. Keikkatarjouksia tuli kyllä enemmänkin, ja niistäkin monet ulkomailta. mastaan doom-yhtyeestä ja ehdotti mukaan Haarasta, joka oli laulajalle tuttu hänen toisen orkesterinsa Yearningin äänittäjänä. Emme oikein osaisi rajata, mitä siitä olisi sopivaa sanoa ja mitä ei. Pitääkin tähdentää, että vaikka Juhani sävelsi biisit ja kehitti vision musiikista, toimimme silti yhteistyöllä. Kaverukset ovat sopineet ennalta, ettei asiaa puida julkisuudessa sen enempää. Asian vatvominen tuntuisi huomiohuoraamiselta, emmekä kannata sellaista millään tavalla. Jo seuraavana vuonna Firebox julkaisi yhtyeen ensimmäisen levyn. Muusikot harjoittelivat yhdessä vain harvoin kolmatta albumia varten eivät ollenkaan. Sovitukset vietiin niin mahtipontisiksi kuin yhtye resursseillaan kykeni. Rumpali puuttui, ja sellainen löytyi niinkin yllättävällä tavalla kuin Imperiumi.net:n keskustelupalstalta. Niissäkin on silti tapahtunut kehitystä: ensimmäisellä albumilla oli mukana vielä H.P. Yhden muutoksen suunnitelmiinsa muusikot haluavat tehdä: he eivät ole sittenkään vielä valmiita laittamaan lopullista pistettä Colosseumin tarinalle. Pari kappaletta jätettiin poiskin levyiltä, kun ne eivät miellyttäneet muuta yhtyettä. Levyt äänitettiin Klaukkalan D-Studiolla parissa viikossa, mutta jälkituotanto ja miksaus veivät kuukausia. Kukaan ei tykännyt siitä, ja kappaletta sovitettiin tosi pitkään ennen kuin se saatiin kuntoon, Rämö kertoo. Muusikot eivät halua kommentoida sitäkään, oliko ennenaikaisen kuoleman taustalla sairaus, onnettomuus vai jokin muu syy. Niillä saatiin kokea sellaista normaalia bändielämää, mitä ei vähäisestä treenaamisesta johtuen muuten ollut, Köykkä sanoo. "olisin suonut tämän jatKuvan pidempäänKin." janne Rämö Toki levy käynnistyy vaatimattomat 21 minuuttia pitkällä eepoksella, ja albumille on saatu entistä enemmän laulajia esittämään moniäänisiä kuoro-osuuksia (jotka Palomäki ja Rämö olivat aiemmin toteuttaneet kahdestaan tuplaamalla lauluraitoja), mutta muusikot väittävät levyn olevan kokonaisuutena karsitumpi. Emme silti halua olla ehdottomia lopettamisen suhteen. Ei tässä ollut tarkoitus mitään levytrilogiaa tehdä, vaan albumeja oli tarkoitus tehtailla vielä pitkään, Rämö sanoo. Sellainen vaihtoehto, että tekisimme joskus vielä Colosseumina jotain, on ennemmin kaukainen mahdollisuus kuin mitenkään todennäköistä. On siellä hetkiä, jolloin syntikka ei soita mitään. Deliriumin nimibiisi oli muuten sellainen, että se melkein jätettiin muun bändin vaatimuksesta pois koko levyltä. Tuntuu tosiaan, että bändi jää nyt kesken. Suomessa soittointoa latisti, kun huomasimme, että tällaiselle musiikille riittää yleisöä vain rajatusti. Keikkoja Colosseum soitti vain kahdeksan kappaletta, joista kaksi esitettiin Latviassa. Minä olin, että ota nyt saatana ja äkkiä, kun ollaan kerran saatu joku noinkin taitava tyyppi kiinnostumaan. Sen sijaan kolmatta albumiaan Chapter 3: Parasomniaa bändin jäsenet kuvailevat askeleeksi taaksepäin mahtipontisuusasteikolla. 31. Kolmikko on asiasta vaitonainen. Bändin työskentelymetodi oli erikoinen. Palomäki jätti foorumin ilmoitusosioon viestin, jossa haettiin KantaHämeestä rumpalia funeral doom -yhtyeeseen. Huomionarvoista on myös, että albumilla kuullaan toistakin murisijaa. Valinta ei ollut kovin vaikea, kun yhdestä hakijasta on helppo ottaa mieleisensä, Rämö nauraa. Mutta jos se oli siinä, niin voi vain sanoa, että oli tässä hyviä hetkiä paljon enemmän kuin huonoja, Köykkä lisää. inferno tyyli kehittyy Kaksi vuotta debyytin jälkeen julkaistu Chapter 2: Numquam (latinaksi "ei koskaan") oli edeltäjäänsäkin suureellisempi. Juhani oli erittäin hyvä ystävämme, ja hänen kuolemansa oli vaikea asia meille kaikille. Oli niissä aika vahva lataus, Köykkä lisää. tarinan loppu? Mitä Palomäelle sitten tapahtui. Juhanin kuolemasta ei saa tulla mitään mainostemppua, Rämö sanoo. Nyt aikaa on kulunut, ja bändin taru tuntuu jäävän harmillisesti kesken. Olemme myös sopineet Juhanin lähimmän omaisen kanssa, ettei asiasta puhuta, joten tämä on loppuun käsitelty, Köykkä jatkaa. Bändi jäi odottelemaan, vastaisiko kukaan musiikkityyli kun on rumpalille hitautensa vuoksi vaikea ja epäkiitollinen. Hänen sävellyksissään saattoi olla välillä huomauttamista, mutta sanoitukset olivat joka kerta hyvää työtä, Haaranen sanoo. Käytännön järjestelyjen kanssa vain oli niin ja näin. Ihmeen kaupalla seudulla asui kuin asuikin äärihidastelusta kiinnostunut perkussionisti. Kenellekään ei saneltu miten hänen tulee soittaa, ja Olli osallistui etenkin kolmannella levyllä sovituksiin ja sävellyksiin tosi merkittävästi. Ekalla levyllä ei ollut. Jussi Jokisalo Apocryphal Voice -yhtyeestä tukee Juhania muutamissa kohdissa, Rämö sanoo. Lovecraftin Cthulhu-mytologiasta poimittuja ideoita, mutta ajan mittaan Palomäen tekemät sanoitukset kävivät alati henkilökohtaisemmiksi. Juhani oli sikäli kielimiehiä, että se osasi kirjoittaa tosi hienoja juttuja englanniksikin. Muuten keikat olivat tosi kivoja tapahtumia
Vielä tänäkin päivänä joku saattaa levyä kuunnellessaan kysyä multa, että soitanko oikeasti ja olenko minä oikeasti tehnyt biisit. Herättää ainakin mielipiteitä! Musiikkia ei pitäisi vihata tekijänsä takia, vaan jostain musiikillisesta syystä vaikka että vokaalit ei sopinu omaan korvaan tai lyriikat olivat naurettavat. Suurimmalle osalle heistä Anguished oli vitsi, kunnes he painoivat play-nappia. teksti joni juutilainen i www.myspaCe.Com/anguished666 kuluneita Black metal steReotypioita eRinomaisella tavalla tuulettava anguished Riivaa deByyttilevyllään itsestään kaiken iRti. KYLMäSTäSIELUSTA h elsinkiläinen anguished on monessa mielessä poikkeuksellinen tuttavuus. Ja sitä seuraa "enpä olisi uskonut tosta sekopäästä" -katse. Hiljattain ilmestynyt Cold-ensilevytys tuo esiin mielenkiintoiselta kuulostavan black metal -bändin, jonka musiikissa juuri oikealla tavalla amatöörimäinen raakuus paiskaa räpylää selkeän ja suoralinjaisen vision kanssa. Vaikka naiseus ei varsinaisesti Anguishedin musiikin sisältöä määritäkään, levyn hysteeriset lauluosuudet muistuttavat genrelle ominaisen murinan ja korinan sijasta lähinnä korkeaa kirkumista, joka luo levylle omaperäisen ja huomattavasti keskivertoa black metal -julkaisua raaemman ilmapiirin. Osaksi huomio tietysti johtuu siitä, mitä mun jalkovälissä on, mutta osa on ihan musiikilliinferno sestikin kiinnostuneita. Sukupuoleni ja vokaalini tekevät sen, että levystä joko pitää tai sitä vihaa, mikä on mun mielestä ihan jees juttu. Itselleni ei ole niin tärkeä asia, kuinka paljon sitä kiinnostusta herättää, mutta lafka on varmasti mielissään, kun otti kuitenkin aikamoisen riskin levyn julkaistessaan. tunteella Possessed Demoness on hyvin tietoinen, että hänen sukupuolensa herättää runsaasti ylimääräistä huomiota black metal -piireissä, joissa naisten määrä bändien keulakuvina on edelleen vähäinen. Ei se oo mulle selvinny vieläkään, mikä siinä on niin uskomatonta. Tulihan tämä huomion määrä aika puskista. Juuri sen takia albumin nimeksi tuli Cold. Sessiorumpali onneksi löytyi, joten sain tehtyä levyn oikeilla rummuilla. Vokaalien nauhoituksessa ei sinänsä ollut mitään ihmeellistä, sillä kun biisi lähti soimaan, pääsin heti oikeaan tunnelmaan. Aluksi biisejä 32. Levyä kuunnellessa psyykkinen kylmyys muuttuu paikoitellen fyysiseksi. Haastatteluja on riittänyt, ja arvioista saatu palaute on ollut pääosin positiivista. Yhtyeen ainoa virallinen jäsen, musiikista, sanoituksista ja instrumenteista (levyllä rummut soittaa sessiorumpali Mental Penetrator) vastaava Possessed Demoness on nuori nainen, joka on hionut musiikkiaan kaikessa hiljaisuudessa. Bändi syntyi pari vuotta sitten, eikä ennen Coldia tosiaan ole julkaistu eikä tehtykään muuta materiaalia. Minä olinkin ainoa, joka innostui ajatuksesta, enkä saanut ketään vakuutettua mukaan. Anguished on herättänyt alan piireissä hyvin huomiota, mikä on tullut Demonessille yllätyksenä. Coldin hallitsevin elementti ovat todellakin levyn vokaalit, jotka vetävät monin paikoin kylmiä väreitä pitkin selkärankaa. Tiesin kyllä, että tämä asia tulee olemaan pinnalla, ja odotankin kärsivällisesti sitä aikaa, jolloin tämä ihmetys on ihmetelty. Musiikki ja soittaminen on ollut mukana koko elämäni ajan, ja eräänä päivänä sain yhtäkkiä päähäni, että pitää perustaa bändi. Suuri osa ystäväpiiristänikään ei ennen Coldia edes tiennyt, että soitan jotain
Masennus ja itsetuho kuuluvat elämään. Tavallaan kaikki maailman black metal -bändit tuntuvat sielunkumppaneilta, ja mitä tulee ilmeeseen ja soundiin, etenkin vanhemmat bändit mustavalkokuvineen ja rösösoundeineen toimivat. Oon niin omapäinen ja dominoiva, että saattaisin vittuuntua heti, kun joku tulee ehdottelemaan pieniä muutoksia johonkin biisiin, vaikka myöhemmin toteaisin ehdotuksen olevan vallan mainio. Omat kokemukset, tuntemukset ja ajatukset näkyvät sanoituksissa, eivätkä ne ole mitään salaisuuksia. Sopivia soittajia ei ole löytynyt, mutta se on osaksi omakin syy, sillä en ole hirveän aktiivisesti etsinytkään. Nyt ajattelin keskittyä työstämään uusia biisejä, mutta jos oven taakse tulee bändi valmiina keikalle, lähtisin heti messiin. Teksteissä esiintyvät teemat käsittelevät masennusta, itsetuhoisuutta ja black metalille hieman perinteisempää paholaisaiheistoa. masennus ja itsetuho Kuuluvat elämään." kuunnellessani en itse oikein osannut arvioida suoritustani, mutta nyt jälkeenpäin kun kuuntelee, ihmettelen, miten ne laulut onkin menneet niin tunteella! Varsinkin Depart This Lifen vokaaleihin oon erittäin tyytyväinen. omapäinen ja dominoiva Anguishedin äärimmäisen kylmälle ja melankoliselle musiikille on hankala löytää suoria verrokkibändejä. Tapanani on liioitella kaikessa mitä teen, mutta mitä sitten. Demonessin tapa kirjoittaa sanoituksia on monilta osin päiväkirjamainen, erittäin avoin ja täten black metalille poikkeuksellinen. Onko sinulla aikeita laajentaa bändiä "ihan oikeaksi" ja keikkailevaksi kokoonpanoksi, vai luuletko, että yhtye tuntuisi vähemmän henkilökohtaiselta, jos mukana olisi useampi eri henkilö hämmentelemässä soppaa. Toteutin asiat kuuntelematta ulkopuolisten mielipiteitä, täysin oman maun mukaan, joten siinä on varmasti syy siihen mitä syntyi. En koe, että paljastaisin sanoituksissani liikaa, vaan paljastan kaiken. Mutta kun asiaan syventyy, en osaa nimetä yhtäkään, joka olisi tasan samankaltaista Anguishedin kanssa. Omaperäisyys ei ollut kuitenkaan suunniteltu juttu. En osaa sanoa, haluaisinko bändiin muita vakituisia jäseniä. Kaiken oon sitä varten jo päässäni valmiiksi suunnitellut, se olisi hieno keikka.. Haluaisin kyllä kovasti keikkailla. Uskon, että suurin osa kuuntelijoista pystyy samastumaan biiseihin. Musiikista saattaa löytää viitteitä muun muassa Burzumiin ja suureen liutaan muita 1990-luvulla loistaneita bändejä, mutta Possessed Demoness on saanut revittyä kuluneista aineksista irti täysin uusia puolia. Kun runsaat kielikuvat ja vaikeaselkoinen esoteria pysyttelevät teksteistä kaukana, myös itse musiikki tuntuu raadollisemmalta ja suoremmin iholle käyvältä. "uskon, että suuRin osa kuuntelijoista pystyy samastumaan Biiseihin. Levyn sanoitukset herättävät huomiota suorasukaisuudellaan ja peittelemättömyydellään
teksti lauri ylitalo i www.moonsorrow.Com kuvat jarmo Katila i 34 Yhtye, inferno maailmanlopusta joka selvisi
Kaupunkioloissa kasvanut nykyihminen ei varmasti ole valmis tuollaiseen. Tarinoissa, joissa ei ole mitään toivoa, on jotain viehättävää. Uusi Varjoina kuljemme kuolleiden maassa -albumi ottaa askeleen pidemmälle. Jos Miten käy maailmanlopun jälkeen? ingressissä mainitun kysymyksen esittää basisti-laulaja Ville Sorvalille ja kitaristi Mitja Harvilahdelle, ei kovinkaan hyvin. Että tahto vie muka läpi harmaan kiven, mutta sitten käy kuitenkin huonosti. Pakanametalliryhmä Moonsorrow kuvasi edellisellä levyllään maailmanloppua ja auringon sammumista. Vaikka olisi miten vahvat selviytymisvaistot, taidot puuttuvat, sanoo Sorvali. inferno 35. Varjoina kuljemme kuolleiden maassa levittää kuulijan eteen tarinan lopun jälkeisestä maailmasta. Sota on sammuttanut auringon, infrastruktuuri on tuhoutunut, ihminen palaa luonnon armoille
HELSINGIN JÄÄHALLI MA 6.6.2011 LIPUT: 49 + MAHD. C O M. W H I T E S N A K E . TOIMITUSKULUT W W W
42 inferno
Lopulta bändistä lähti myös basisti Jari Kainulainen, joka alun perin ehdotti Englundille syvällistä keskustelua Danhagen ja Ekdahlin kanssa. Englund kertoo, että levy on saanut ennenkuulumattoman hyvän vastaanoton. Englundin tiedotteessa luonnehdittiin, että ihmiset kulkevat ajan kuluessa eri suuntiin, ja Evergreyn kohdalla kävi nyt niin, että musiikin tekeminen ja soittaminen yhdessä ei ollut enää hauskaa. teksti vilho rajala www.evergrey.net evergrey joutui vuosi sitten uRansa vaikeimpaan tilanteeseen. Evergreyn loppu oli Englundille täysin uusi käsite. Se oli todella pelottavaa, Englund kertaa. Englund on selviytynyt tähän asti suurimmasta bändikoettelemuksestaan voittajana, joten ei ihme, jos hymy on herkässä. Kun sanoimme Henrikin ja Jonasin kanssa hyvästit ja kiitokset toisillemme, se tuntui välittömästi hyvältä. Keskustelun aiheena oli heidän lähtemisensä bändistä. Vastapäätä istuivat kitaristi Henrik Danhage ja rumpali Jonas Ekdahl. Se on ymmärrettävää, koska tarina olisi saattanut päättyä aivan toisin. Miehistönvaihdokset eivät ole bändissä mitenkään uusi asia, mutta kolme viidesosaa kerralla on jo aikamoinen tälli. Evergreyn kitaristilaulaja Tom S. Päätös oli lopulta yhteinen. Tässäkö tämä nyt oli. suuRten muutosten ja tunteiden siivittämänä syntyi kenties Bändin vahvin levy. KANVEESISTA tyRMäysVoittoon k uusitoista vuotta, kahdeksan levyä ja melkoinen määrä keikkoja. Sellaista vaihtoehtoa ei ollut olemassa aiemmin. Kaikki tuntuvat yhteen ääneen olevan vaikuttuneita levystä, mitä ei ole tapahtunut koskaan ennen! Se on aika outoa, mutta minulle inferno tietenkin valtava helpotus, koska harkitsimme jo lopettavamme koko homman tähän levyyn. Bändihän vain jatkoi menoaan ja asiat sujuivat, mutta ihmiset siinä bändissä alkoivat kärsiä ja tekivät lopulta hidasta kuolemaa. Kun tajusin, että niin voi käydä, se oli helvetin vaikea paikka. evergrey goes tango? Mitkä asiat sitten johtivat siihen, että Evergrey ei voinut enää jatkaa samalla porukalla. Minulla ei ollut sellaista ajatusta järjestelmässäni. Hän kertoo tarinaansa hyväntuuliseen sävyyn ja naureskelee tämän tästä. Jäljelle jäivät vain Englund ja kosketinsoittaja Rikard Zander. Se oli todella outoa, koska olimme aina hyviä kavereita, eikä meillä ollut mitään alkoholi- tai huumeongelmiakaan. Ruotsalainen melodisen ja progressiivisen metallin pitkämatkalainen on saavuttanut paljon, mutta uusin levy Glorious Collision kampeaa bändiä yhä ylemmäs. Sekunti sen jälkeen ajattelin, että mitä helvettiä minä nyt teen. Englund otti erokeskustelun jälkeen tuumaustauon, "pari viikkoa positiivista ajattelua", ja kutsui sen jälkeen 46. Englund vastaa kysymyksiin kotoaan, samalta sohvalta, jossa istui vuosi sitten paljon vakavammissa tunnelmissa
Anna ensin kossua, käskee Ruoja. Arvasin tämän. Tilaisuus on harvinaislaatuinen, bändi kun ei ole treenannut porukalla neljään vuoteen. Vai sellaista sinä imuroit. Kuolio utelee. se on myös entisen amoRphislaulajan pasi koskisen alias itse Ruoja suRuntuojan Raaempien taiteellisten näkemysten ilmaisukanava. Käymme siis pukkia sarvista kiinni. Me imuroidaan kyllä ihan jotain muuta, synkkä sakki naurahtaa. Niiden. Paikalla on koko bändi ja vähän ylikin, nimittäin kaksi naissukupuolen edustajaa harjoittelee taustalauluja settiin. Ilahtuneen oloisen nokkamiehen lakituksen jälkeen bändi jatkaa musisointiaan. testasimme sen mateRiaalin tehoa tReenikämpillä. i nferno iskee kesken harjoitteluiltaman tulevia keikkojaan varten treenaavan Ajattaran kämpille. Bändi on haastattelutilanteessa yhtä vikuroiva kuin loppuvuonna Infernossa tarkasteltu Deathchainkin, ja onhan bändeillä muuten yksi yhteinen tekijäkin, basisti Tohtori Kuolio ( Juha Harju). Tämä menee omaan piikkiin, sähläsin näet jotenkin imuroimaani levyyhtiön nettiversiota. Nokkamies Ruoja on sitten viime näkemän ajanut sileäksi pitkät hiuksensa, jotka muotoutuivat jossain vaiheessa myös rastoiksi. Pitääkö paikkaansa, että Murhat on sävelletty etukäteen bändin rumpalilta, Malakias IV:ltä (Tonmi Lillman) tilattujen rumpuraitojen päälle. Sovittiin, että Malakias soittaa ensin rummut biiseihin ja lähettää filet. Onneksi olen valmistautunut ja lahjoitan matkassani olevan tyylitajuisen ja asiaankuuluvan pipon pakkasten ja tuiskun varalle. Perään sitä haluavat muutkin. Noh, se siitä alkukevennyksestä. Dropped-vireellä raastettu simppeli ja raaka metalli valtaa huoneen. erikoisia menetelmiä Kuluu tovi bändin paukuttaessa pirullisia säkeitään, ja Ruojakin onnistuu kadottamaan itsensä kertaalleen mystisesti. Tällöin Ajattara yllätti 48 inferno akustisesti Noitumaa-levyllä, joka osoittautuikin persoonallisen riivatuksi tekeleeksi. Eiku ne tilattiin Hobby Hallista. Tää tosiaan tehtiin vähän erikoisesti. Näinkö ilmestymisviikollaan Suomen viralliselle listalle kärkikahinoihin singahtanut Murhat sitten on tehty. Bändin seitsemäs pitkäsoitto kantaa ytimekästä nimeä muRhat. Tällöin ruoja vakuutti, että seuraava levy tehdään pärisyttämällä neljää dildoa. Kuulostaisi vähän raskaammalta surinalta kuitenkin. Voidaanko laittaa se lasku lehteen. Juu, periaatteessa on, Ruoja nakkaa ja vaikenee perään. teksti & kuvat aadolF virtanen pRomokuvat pasi taKula www.ajattara.Fi ajattara on paha naispuolinen, metsästä tuleva uskomusolento suomalaisessa kansanpeRinteessä. Viimein mies löytyy, ja ehdotan, josko istahdettaisiin hyvän sään aikana rinkiin puhumaan vakavia ja vähemmän vakavia. Biisijärjestys jäi vähän auki, ja pari biisiä katosi jonnekin muutenkin vain reilun Reign in Bloodin mittaisesta pläjäyksestä. Bongasin internetistä syystä tai toisesta julkaisematta jääneen haastattelun vuodelta 2009. Pahoittelen, etten ole vielä saanut oikein täydellistä kuvaa levystä
A-vireellä riffit kuulostavat vaan useimmiten niin saatanan hyvältä, että eipä sitä tarpeettomia juttuja viljellä. Kohta parisen vuotta Ajattarassa vaikuttanut Tartunta toimi alun perin varabasistina mutta laajensi toimialaansa siirtymällä kakkoskitaraan, Ruoja kun on vetäytynyt lavakitaroinnista nyttemmin kokonaan. En minäkään kyllä moista ollut ennemmin kuullut, siinä ihan keskisuomalainen hämmentyi, Tartunta (Mynni Luukkainen) virkkoo. Ei tuo nyt ihan mene läpi. Spinellä oli hyvä olla. Löysin muuten kaiken tietävältä Imperiumi.netpalstalta kommentin, jossa joku kuutioi biisin kuulostavan kertosäkeessään Apulannalta. Tämän sinä siihen raporttiisi pistät, Ruoja opastaa. Minähän pistän. Omaa "luovuutta" sai käyttää kiitettävästi, vaikka Ruojahan kaikki biisit tekee. Ei, mä voisin olla John Spartacuuscuuscuus Koskinen. Päädyiminferno 49. päälle sitten rakentelin biisit. Levyn avaava ja varsin veriseksi osoittautuva videobiisi Kunnes taivas meidät erottaa kuulostaa varsin monipuoliselta Ajattaralta puhtaine lauluineen ja nopeine osioineen. No kyllä sitä oli esimerkiksi vuoden 1996 demoilla, mutta niitäpä et ole kuullutkaan. Sopimus päättyi ja punnitsimme luonnollisesti vaihtoehdot. Kai se on vähän harvinaisempi menetelmä, Ruoja pohtii. Tämä takaa laajemman uhrimäärän ja tehokkaamman toteutuksen, kitaristi Kalmos (Vesa Wahlroos) lisää. Ruoja aprikoi. Tähän ei liity minkään muotoista dramatiikkaa. Muuttaiskohan sitä sitten nimensä Wirtaseksi. Oon studiopanokseeni helvetin tyytyväinen, ja ilmeisesti muutkin ovat, Tartunta myhäilee. A-osastolle meni levytyskin, Ajattara nimittäin siirtyi kuopiolaiselle Osasto-A Recordsille harvinaisen pitkän Spinefarm-jakson jälkeen. Johtuen osittain tekoprosessista murhavälineet on moniulotteisempia ja terävämpiä. Ruojalla on enemmän tukkaakin kuin Toni Wirtasella! Kuolio huudahtaa. On tuo Tartunta vähän tartuttanut niitä stemmailujakin mukaan, mutta mitään ei toki saa olla liikaa, Ruoja selventää. Joo, mulla oli melko vapaat kädet tuoda levylle mukaan pieniä juttuja rikastuttamaan audiomurhaa. No eihän toki. Ei vaikka kuinka yrittäisi. Tämä pätee uudellakin levyllä, vaikka soppa ei tulekaan vain yhdestä kokista. Edes moniäänisyydellä ei käydä liiaksi mässäilemään, mikä on omalla tavallaan siistiä tässä paljouden maailmassa. Hämmästelen, että mukana on myös Ajattaralle epätyypillisesti jopa blastbeat-komppia. Tottahan tuo, halusin tälle levylle blastbeatiä, mutta onkos siinä nyt sitten jotain vikaa. A-vire on tunnetusti hyvä vaihtoehto silloin kun halutaan jykevää. Ajattaralle ovat olleet tunnusomaisia simppelisti repivät ja raastavat kitarariffit
Arvioni on, että jostain todellisestahan ne kumpuavat. Koulun rehtori sanoi, että sulla ei ole mitään asiaa enää aamujumalanpalvelukseen. On se sen verran harvinaista, jos joku minun käteen sen kirjan antaa. Malakias 5.1! Ei vaan 6.8. Siinä on kyllä pohjaton totuus, Ruoja kuittaa. Mutta sen verran täsmennän, että ei tässä ole kyse mistään mies vastaan nainen -asetelmasta, vaan me vastaan muut! Kuinka paljon lyriikoissa on todellisia ajatuksia. Etkö sinä muka muista Jumalan sanaa. No, nyt kun annan feminiinisen puoleni puhua, voisinkin vastata kysymyksellä. Ajattara on kylvänyt sanastossaan aina huomattavasti ruumiita ja naisia. Kenen kalloon ei kusta. Selitys löytyy hieman odotetustikin Ruojan suunnalta. Mitäpä luulet. Koska jos mä kirjoitan, se tapahtuu. Näin päästiin vähemmällä vaivalla ja tulevaisuutemme on turvallisempi, Ruoja antaa lisävaloa outoon tilanteeseen. Onko joku jota ei voi tappaa. Olisihan se nimittäin aika viimeisen päälle alleviivattua. Noh, misantropiaa ei ole ainakaan juuri peitelty sanojen melskeessä. Ota tästäkin nyt sitten selvää. Siitä on tullut Muusi Testamentti. Ruojalta tulee tähän selitys kuin apteekin hyllyltä. Vaan hetkinen, olikos tämä se bäkkärin siivooja. Tultiin siihen tulokseen, että toinen vaihtoehto olisi ollut ottaa henkilö hengiltä. Kuolio herättelee. En minä voi sille mitään, naisilla on kauniit ruumiit. Treeneissä ei sattunut olemaan muuta paperia, niin niistä syntyi lunttilappuja, Ruoja toteaa. Tää muuten tapahtui 01.01.2011 Tampereella. Planeetat olivat jotenkin oikeassa asennossa toisiinsa nähden. Niin tai näin, 6.8 tuntuu hoitavan hommansa innokkaasti ja jämäkkyydellä. siis kuka. Mä heräsin hotellista ja mulla oli toisessa taskussa Uuden Testamentin kannet ja toisessa taskussa sivut. Tottahan toki, mutta voisitko eritellä vähän tarkemmin. oudoksuu Kuolio. 50 inferno Minähän olen muuten saanut jo yhdeksänvuotiaana porttikiellon kirkkoon. Pää pyörii patteriston takana kuin viimeistä päivää, ja niin uudet kuin vanhemmatkin biisit tuntuvat olevan nuorukaisella hallussa. ei asiaa jumalanpalvelukseen Tutkin treenikämppää, jossa näyttäisi lojuvan siellä täällä Raamatun sivuja erinäisine kirjoituksineen. Ajattaran biiseissä siis murjotaan ja liiskataan koko lailla kaikki mahdollinen. Sitten jos haluan kuolla, niin kirjoitan. Malakias IV loistaa poissaolollaan, ja kapuloimassa heiluu... En oikein. Miten vitussa voit muistaa päivämääränkin. On tää 6.8 ollut remmissä jo pari vuotta rumputeknikkona, tää rumpali vaihtui nyt jotenkin ihan itsekseen, Kuolio muistelee. Muistanpa muuten kuulleeni jostain, että Ruoja on nähty pääkaupunkilaisessa ravitsemusliikkeessäkin mukanaan Uuden Testamentin säkeitä... Tuskinpa sitä kuitenkaan levylle asti tulisi, kun on noita mukuloitakin. No tottahan toki muistan. Ai niitä ruumiita. Ei siinä Malakias IV:n siirtymisessä mitään isompaa dramatiikkaa ollut. Noi sivut on sitten kuljeksinut mulla mytyssä perstaskussa. Mä tuumasin, että otan mä nyt ainakin jotain muistoksi siitä. Uudet tuulet ovat puhaltaneet jossain määrin muutenkin, koskapa rumpupatteriston takaakin löytyy kummasteltavaa. koska jos mä kiRjoitan, se tapahtuu." me Osasto-A:lle koska se oli yksinkertaisesti paras kaikista vaihtoehdoista, Kalmos tarkentaa. "omasta Kuolemastani en ainaKaan voi Kirjoittaa. Ruoja muutti jokunen vuosi sitten pieneen Karttulan kylään Kuopion kupeeseen. Missä raja menee. mies ihmettelee. Jos alkaa erittelemään, joutuu pian eristykseen, mies valittaa. Onko tämä vaikuttanut ajatuk-. Omasta kuolemastani en ainakaan voi kirjoittaa. Nyt ne sitten on missä kuuluukin, eli lattialla. yleinen arvuuttelu kaikuu. Jotain totuuspohjaakin on oltava. Totta kai! Ei kai se väärin ole tällaisessa evankelisluterilaisessa yhteiskunnassa, jos julistaa vähän Jumalan sanaa. Hmm. Syvemmälle sanoituksiin. Että eiku viivana paikalle! mies toteaa vakavana, mutta repeää nauruun perään
Kumpi voittaa. Tutkin Ajattaran harjoiteltavaa biisilistaa ja olen vähän pettynyt, uuden levyn suosikkini Routalempi kun ei näytä olevan mukana. Eikös ole ollut puhetta, että kohta tulee se vedenpaisumus. Se ei silloin todennäköisesti ole siellä. Vaarallisia miehiä ja vaarallista oheistoimintaa, niinku pitääkin olla. Kansankiihottamisesta tulee aina lämmin ja hyvä olo. Eli helvetin hyvin tullaan toimeen, ja sehän on elintärkeä osa, että bändissä viihtyy. No, me oltiin kerran kännissä..., laulajattaret toteavat ujohkosti. senkulkuun ja sanoitusten syntyyn millään tavalla. Onhan se palkitsevaa olla sellaisen bändin kanssa, mistä oikeasti tykkää ja missä ajatuksetkin kohtaavat. Ei muuten pidä paikkaansa. Ei kai sitä muuten soittelis, jos ei olis mukavaa. Yhden ainoan kerran, Tampereella 2002, olen kuullut Ruojan toteavan lavalla ykskantaan: "Solistille pillua!" No nyt kun tämän pipon toit, ei tarvi avata suutaan senkään vertaa, mies ilahtuu. Maailmanlopun metsästyksessä Koskettimista vastaava Raajat ( Janne Immonen) ei osallistu keskusteluun käytännössä lainkaan, vaan tyytyy loihtimaan juttutuokiomme ajan soittimistaan mitä kummallisimpia taustaääniä, jotka tekevät tilanteesta vieläkin oudomman. Niin, tarkoitan siis sitä sukunimeä, Ruoja täsmentää. Poistuessani saan yllättäen keventävän tekstiviestin Diablo-nokkamies Nygårdilta. No mähän olen aina ihan skutsissa. Naimalaulussa ei kuole kukaan. Kirjaimellisestikin, Ruoja summaa. Verta ja erilaisia näytöksiä on nähty, ja kerran myös naishenkilö melko vähäisellä vaatetuksella arveluttavissa toiminnoissa krusifiksin kanssa. Viesti kertoo, että Nygårdin kaksivuotias Martin-poika on juuri moshannut kuset housuihin uuden Ajattara-levyn tahdissa. Se auttaa jaksamaan vaikeidenkin aikojen yli, Kalmos lisää. Ruoja arvioi katsoen syvälle silmiin. Kyseinen Kalajoen lahja heavy metalille on muuten syntynyt samana päivänä Ajattara-keula Ruojan kanssa, liekö sitten sattumaa. Utelen ajattaroilta, mahtoikohan heidän runsaanoloinen laatikkoviininsä jo loppua. Nyt kun katson, minäkin olen sitä mieltä. Lauri Tähkässä soittaa Simo Ralli -niminen musikantti, huomaan pohtivani hissukseen. No ei ainakaan sitä krusifiksijuttua, se on jo tehty. Olet sitä mieltä, että pitäisi, minä en. Seuraavaksi ajattelin muuttaa merenrannalle. Onko lavalle nyt luvassa jotain hurjempaa ekstraa. Ihan sama missä olen. Mutta joo, jos seitsemästä miljardista ihmisestä noin 6,8 pitäisi laittaa sileäksi, niin ei kai siinä pari rallia enää tunnu missään. Huone repeää nauruun. En uskalla lähteä kisaamaan. Ajattaralle on lähes tunnusomaista, ettei se viljele välispiikkejä keikoillaan. Odotan tulevilta keikoilta verta, murhia ja mielenvaurioita, Kalmos intoilee. Kyllä se kuulemma loppui, nimittäin minun osaltani. Saamme kuitenkin jonkinlaisen selityksen siihen, miten ihmeessä nämä kaksi viattoman tuntuista tyttöstä ovat tähän hullunmyllyyn joutuneet. Ajattara kestää siis isältä pojalle. inferno 51. Nekrofiliaa romanttisin elkein harrastavassa biisissä mennään sanoman puolesta jo hämmentävän härskiksi. Lähdetään nyt siitä, että kunhan kukaan ei pasko housuihinsa, ollaan suurin piirtein kuivilla. Paskaa emme ole suostuneet ulos työntämään, mutta housuittahan on kyllä joskus esiinnytty. Joo, mutta kun tämä onkin nyt niinku elävää musiikkia, Ruoja toteaa hiljaa. Mutta onko meininki jo sitten liiankin pliisua, jos keikkabiiseissä ei hempeillä kuolleiden kanssa. Onko jonkun kuoltava Ajattara-biisissä, kun vähän jokaisessa kuulostaisi niin käyvän. Maailmanlopun metsästys on ollut aina lähellä minunkin sydäntäni, Tartunta hehkuttaa. Sitähän ei voi koskaan tietää, jotain erikoista tulee jos tulee. Paikalla olevat taustalaulajat jäävät henkilöllisyyksineen hiukan hämärän peittoon, osittain tarkoituksella. Sinä olet sitä mieltä, että se ei ole settilistassa. Porukka odottaa keikkoja innoissaan, ja bändin henkilökemioiden voi haistaa toimivan mainiosti muutenkin kuin soitonriemun lomasta. Vaan ei kai tässä kohta tarvi enää kirjoitella mitään. Asuinpaikkasihan on kuitenkin aika lailla skutsissa. Ajattaralla on ollut vuosien saatossa live-esiintymisissään monenmoista shokeeraavaa elementtiä. Niin. Arvasin tämänkin. Jätän saatanallisen orkesterin rauhaan ja jatkamaan harjoituksiaan
"minulla on ollut paljon vaiKeuKsia elämässäni." inferno 53
Vastaavasti monet näistä bändeistä törmäsivät Destructioniin jo ennen debyytti Infernal Overkilliä (1985). Schmier muistaa kuulleensa muun muassa Agent Steelistä, Slayeristä ja Hiraxista jo varhaisessa vaiheessa. "me yhdistimme punKin nopeuden ja asenteen metallin Fiilikseen." Destructionin, Sodomin ja Kreatorin kesken ei ollut 1980-luvulla kilpailuasetelmaa, ennemminkin hyvähenkinen yhteistyö. Me vihasimme toisiamme silloin. Schmierin käyttää siinä sellaisia juttuja, jotka ovat Destructionille liian hitaita tai liian melodisia. thrashin paluu Schmierin ääni hiljenee ja madaltuu kun hän puhuu 1990-luvusta. Vuonna 1999 missään ei ollut thrashia soittavia skidejä. Otti vuosia käsitellä niitä asioita. 1990-luvun lopulla vanhat fanit ja kaveribändit alkoivat kysellä Schmieriltä, eikö hänen kannattaisi liittyä Destructioniin. Thrashista kasvoi yksi uuden vuosituhannen voimakkaimmista metallisuuntauksista. Potkut Destructionista olivat hänen uransa aallon- pohja, eikä hän olisi koskaan uskonut, että hän vielä palaisi bändiin voitokkaana. Kun reunion sitten tuli, se tuntui ihan ihmeelliseltä. Ei mennyt kuin pari vuotta, kun jo puhuttiin thrash metalin uudesta tulemisesta, Schmier sanoo. On selvää, että 1980-luvun. Bändi teki 1990-luvulla kolme levyä, joiden yhteydessä käytetään nykyään selvyyden vuoksi nimeä Neo-Destruction. Neljän levyn jälkeen Schmier sai potkut Destructionista. Demot liikkuivat siihen aikaan liukkaasti yli rajojen. Olin tehnyt kolme levyä Headhunterin kanssa ja luulin, että Destruction oli kohdallani menneisyyttä. Pari vuotta myöhemmin heitä oli kaikkialla. Halusimme tosissaan nähdä, miten meidät otetaan vastaan. Sodom julkaisi Code Redin (1999), sitten Destruction All Hell Breaks Loosen (2000) ja Kreator lopulta näistä suivaantuneena Violent Revolutionin (2001). Kuka tarvitsee thrash metalia. Se yllätti miehen, mutta sai myös ajattelemaan, miksei sitä voisi kokeilla. Schmier perusti Jörg Michaelin ja Schmuddelin kanssa Headhunter-bändin, joka on yhä hengissä. Halusimme tulla takaisin ihan oikeasti, emme vain muutaman keikan ajaksi. Vuonna 1999 oli paljon niitäkin, jotka kyselivät, miksi Destruction palaa nyt. Sehän oli vain mahtavaa, kun tajusimme, että meillä on rikoskumppaneita Saksassakin. Oli mahtavaa nähdä, että hiljalleen alkoi tulla myös uusia thrash metal -bändejä. Olimme heti alusta hyviä ystäviä keskenämme, Schmier sanoo. Kun vanhat bändikaverit sitten tapasivat, he päättivät, että tästä tehdään kunnon paluu eikä mitään pelleilyä. Saksassa uusi tuleminen tapahtui vanhojen bändien saattelemana
Tykkään nähdä eksoottisia paikkoja omin silmin ja tavata ihmisiä. He ovat kuulemma keskenään kuin vanha pariskunta. Nukun mahdollisimman paljon, juon paljon vettä, en juo liikaa vahvoja viinoja enkä polta tupakkaa. Schmier on antanut metallille koko elämänsä. Ääni lähti joka keikalla, olin niin kokematon. Se on tärkeintä. Osaamme välttää ikävät tilanteet. Me olemme hyvin erilaisia luonteeltamme, mutta tunnemme toisemme erittäin hyvin. 10-18, la 10-15.. Hänen sanoituksensa kumpuavat yleensä jonkinlaisesta minä vastaan maailma -asetelmasta. Vastalahjaksi hän on saanut kokemuksia, joita mikään muu ei voisi tarjota. Schmier on basistina tasainen suorittaja, joka ei temppuile liikoja mutta pitää homman kasassa. Hän kertoo, että treenaa kotona ainoastaan uusia biisejä varten, muuten rutiinitaso riittää. Olen myös oppinut pitämään siitä arvaamattomuudesta, että koskaan ei tiedä tarkkaan, mikä seuraavassa kaupungissa odottaa. Hän kertoo, että ääniongelmat olivat alkuaikoina alati läsnä. Mexico Cityn ja Costa Rican välinen kontrasti oli siitä hyvä esimerkki. MARKKINOIDEN HALUTUIMMAT SOITTOKAMAT! www.musamaailma.fi MI AUDIO MUSAMAAILMA RETAIL Malminkatu 16, Hki, Kamppi · Puh. Pääsen matkustelemaan, mikä on heti itse musiikin jälkeen tärkeintä. Viime vuonna julkaistulla A Savage Symphony The History of Annihilation -dvd:llä on dokumenttiosuus, joka päästää vanhatkin jäsenet ääneen. Vastausta ei tarvinne kauaa miettiä. Hyvä esimerkki tästä on uuden levyn kappale Hate Is My Fuel. Olen todella tyytyväinen siihen, että Destruction on menestynyt, mutta minulla on ollut paljon vaikeuksiakin elämässäni. Fanit antavat Schmierille usein palautetta, että he saavat teksteistä voimaa. Kaikissa maissa ei ole tänäkään päivänä helppoa olla pitkätukkainen thrash-diggari, kuten Schmier muistuttaa. Isäni kuoli kun olin pieni, ja olen sittemmin kohdannut paljon muitakin vastoinkäymisiä. Me olemme löytäneet vaikeuksien jälkeen uudelleen yhteisen intohimon musiikkiin. 09 5627 1240 Liike avoinna ark. Elämä on liian lyhyt ja Destruction liian tärkeä siihen, että tuhlaisimme aikaa tappelemiseen. Schmier naurahtaa, ettei ole huomannutkaan, kuinka tuottelias bändi on ollut. Destructionin uusi ura urkeni komeasti. Alistua vai taistella. On kiinnostavaa, kuinka yhteen ääneen kaikki katuvat sitä, että Schmier potkittiin aikoinaan pois. Vanha pariskunta Schmier tunnetaan laulusoundistaan, joka on kireä ja ilkeä. Ainoastaan paha flunssa tai kurkkutulehdus saa ääneni lähtemään, hän kertoo. Bändi on tehnyt yhdessätoista vuodessa seitsemän studiolevyä, kaksi dvd:tä ja kaksi livelevyä. nimien paluu alkuperäiseen ilmaisumuotoonsa vaikutti asiaan valtavasti. Destructionissa on kysymys siitä, miten vastoinkäymiset kohdataan. Schmier ja kitaristi Sifringer ovat olleet Destructionissa alusta saakka, Sifringer myös halki koko 1990-luvun. Nykyään pidän ääneni kunnossa aika yksinkertaisilla keinoilla
Tea Party pisti pillit pussiin vuonna 2006, ja Jeff Martin vaihtoi manteretta muuttaen Irlantiin. Mystisluontoisia elementtejä kappaleissaan kantavaa Tea Partya on syytetty usein liiasta retroilusta, teennäisyydestä ja tekosalaperäisyydestä, mutta moista mollaamista on vaikea ymmärtää edellä mainittujen teosten soidessa. Sinne se päätyi 90-luvun lopulla klassisesta Anttilan alelaarista, ja on epäselvää, onko koko levyä edes julkaistu Suomessa. Nykyisin miehen komeaa ääntä voi kuulla paitsi soolokeikoilla, myös irlantilaisen, osin Tea Partysta tuttuja säveliä hyödyntävän mutta "aikuisemmin" soivan The Armada -yhtyeen riveissä. Ne iskevät edelleen lujaa. kuten aiemmillakin Tea Partyn levyillä (The Tea Party, 1991, Splendor Solis, 1993 ja The Edges of Twilight, 1995) on tapana, Transmissionin musiikki kulkee valtaosin valmiiksi auottuja latuja. Silkaksi apinoinniksi touhu ei kuitenkaan äidy, ja kun perinteisten rocksoitinten, mellotron-soundien ja itämaisten sävelkulkujen sekaan on ujutettu myös nykyajasta muistuttavia syntetisaattorisäksätyksiä, Jeff Martinin äänittämä ja tuottama Transmission soi kuin Zeppelinin ja Nine Inch Nailsin merkillisenä ristisiitoksena. 56 inferno mahtipontisuutta, joka Räjäyttää kattosi. Bändin tähtikarttaa ovat The Doors, Led Zeppelin, Cream sun muut sankarit, ja se kuuluu. hyvä rOck syntyy useimmiten monen henkimaailman asian summana, hetkessä, ja valittaen on todettava, ettei Tea Party kyennyt viimeisillä levyillään (Triptych, 1999, The Interzone Mantras, 2001, ja Seven Circles, 2004) samanlaiseen vakuuttavuuteen. Oma kappaleeni ainakin on EMI Music Canadan tuotantoa. Nyt fokus on vahvasti Zeppelinin mahtipontisemmissa tuotoksissa, mikä tulee selväksi jo Transmissionin alkutahdeilla, kun Temptation jyrähtää käyntiin kuin itsensä John Bonhamin tahdittamana. Bändi myi kotimaassaan jalometallia useammalla levyllään, mutta ulkomaansuosio ei meinannut ottaa tulta. Sooloartistina Martin julkaisi Exile and the Kingdom -debyyttinsä vuonna 2006, ja The Ground Cries Out -nimistä seuraajaa odotellaan tälle keväälle.. Rumpusoundi on läpi levyn Zep-albumeilta tuttua isoa kolinaa, ja sieltä täältä on poimittavissa ituja, jotka kasvavat kohti Britannian suuruutta. Oli miten oli, mojovaan halpislöytöön tulee palattua tasaisin väliajoin, aina silloin kun kaipaa jotain tuttua ja turvallista, mutta ei niin tuttua ja niin turvallista. eikä se ole yhtään liikaa. Transmission ei kanna jokaista kappalettaan, mutta sen paras materiaali on mahtavaa. Bändiltä on ilmestynyt vuonna 2008 julkaistu (Martinin tuottama) esikoisalbumi sekä viimevuotinen livelevy Live at WOMadealide. Etenkin laatusanasta "jyhkeä" pilkkaa tekevä nimibiisi, vastustamattomasti painavaan sykkeeseensä kietova Pulse ja iiiiiso balladi Psychopomp ovat armottoman hyvää rockmusiikkia. teksti matti rieKKi the tea paRty Transmission emi 1997 ILMALAIVANPOJAT jeffien Martin (laulu ja kielisoittimet) ja Burrows (rummut) sekä Stuart Martinin (basso) muodostama kanadalaisbändi The Tea Party ehti värkätä ennen hajoamistaan seitsemän studioalbumia. Näistä keskimmäinen, vuonna 1997 ilmestynyt Transmission on pysynyt levyhyllyni kestokuuntelusektiossa vuodesta toiseen
/ KAISANIEMI, HKI LIPUT: 68,75E + MAHDOLLISET TOIMITUSKULUT WWW.LINKINPARK.COM WWW.MUSICFORRELIEF.ORG. PLUS GUESTS TO 16.6
mestariteos keskiverto Matt Hyde (Slayer, Monster Magnet) on palkattu hyvästä syystä tuottajaksi, eikä bändi ole koskaan kuulostanut yhtä hyökkäävältä. Muita huippuhetkiä ovat alkupuolen kipakka Shovel Knockout, aluksi heiveröiseltä vaikuttanut videobiisi Was It Worth It. Kirkkaimmat timantit ja samalla raivokkaimmasta päästä olevat rypistykset löytyvät levyn keskivaiheilta. ja vain super deluxe editionilta löytyvä Party All the Time, joka totta tosiaan on coverversio Eddie Murphyn 1980-luvun hitistä. Jos ottaa positiivisen näkökulman ja ajattelee, että Children of Bodom on löytänyt tyylinsä ytimen, huomaa, että kaikki osatekijät on totisesti muokattu huippuunsa. Tehokuuntelun jälkeen koukkuja alkaa löytyä roppakaupalla, mutta alkupäätelmä pysyy Alexi Laihon johtama joukkue ei ole varmasti edes halunnut uudistua. Sitä seuranneet levyt ovat kehittäneet yhtyeen tyyliä eri kokoisin variaatioin eteenpäin, mutta varsinkin ensi kuulemalta tuntuu, ettei Relentless Reckless Forever tuo hommaan mitään uutta. Nimibiisiksi valittu Relentless Reckless Forever todistaa viimeistään säkeistön alkaessa olevansa nimensä veroinen ja sisältää myös Janne Wirmanin huikean synasoolon. Perään tulevan Uglyn rockhenkisyyttä, John Norum -tyylistä melodisuutta ja silkkaa tiluttelua sekoitteleva kitarasoolo on puolestaan kaikessa lyhykäisyydessään yksi Laihon uran hienoimmista. Miksi oma suhtautuminen eri taiteentekijöiden välillä on epäjohdonmukaista joiltakin sallii itsensä toistamisen ja toisilta edellyttää aina uutta ja erilaista. Omissa kirjoissani Hate Crew Deathroll (2002) aloitti Bodomin historiassa uuden luvun ja kehityksen kohti rokkaavampaa ja thrash-pitoisempaa ilmaisua alkuaikojen black/death-painotusten ja toisaalta neo-klassisen metallin sijaan. Jussi Hyttinen TYYLINSÄ YTIMESSÄ Children of Bodomin uusin levy pakottaa peruskysymysten äärelle: Onko uudistuminen taiteessa tärkeää. Melodiset, sovitukselliset ja soittotekniset samankaltaisuudet edellisiin tuotoksiin verrattuna oikein iskevät korvaan, ja mikä pahinta, itse biiseihin ei tunnu saavan kunnon otetta. Biiseistä on sulatettu myös sävellyksellisesti pois kaikki läski, ja tuloksena on piukealihaisia tappokoneita. Vaikka voiton puolelle päästään jälleen, ensi levylle voisi toivoa ripauksen enemmän samaa heittäytymisen meininkiä, jota CoB on osoittanut lainabiisivalinnoissaan. Toni Keränen Children of Bodom Relentless Reckless Forever Spinefarm Albumi julkaistaan 9.3. Inferno Arvosteluasteikko lyhyesti: pohjamutaa 59. Levy on kuin synteesi neljän edellisen pitkäsoiton keskeisistä piirteistä
Melodisen villi sooloilu lähentelee Stenchin lukemia, eikä Hoffmannin veljeksiä tule muutenkaan ikävä. Tämä massiivinen boksi sisältää uusintajulkaisuina Tenhin levyt Kauan (1999), Väre (2002), Airut: Aamujen (2006), Maaäet (2006) sekä kolmen cd:n kokoelman Folk Aesthetic 19962006 (2007). Riffiä lyödään riffin perään karheiden vokaalien ja groovaavan komppauksen kera. Tylsään, liiaksi blast-painotteiseen ja biiseiltään tasapaksuun Till Death Do Us Part -levyyn (2008) verrattuna asiat on tehty nyt toisin. Toivottavasti tästä ei käynnisty duuniputki taiteen liukuhihnalla. MiKKo Kuronen "aitoa" fiilistä etsiessään. Repivämpi ja karskimpi Burzum, se jota vaikkapa Vanvidd yrittää tällä levyllä olla, tuntuisi viettelevämmältä. Kansanmusiikista perustaa hakeva metalli astuu helposti sudenrautoihin 60 Inferno Suomalaisittain ajatellen jenkkideathin kulmakiviin luettavan Deiciden keikat ovat puhdas vitsi, mutta onneksi levyjä on vaikea lähteä perumaan jälkikäteen. Kun tasapaksujen vokalisointien alla kaahataan tusinariffeillä kyllästettyä blastia, kuulijan tajunta ei varsinaisesti räjähdä. Se tavoittaa biiseissään kenties tahtomattaan sata kertaa enemmän suomalaisen myyttisen menneisyyden kuiskauksia kuin keskiverto folk/pakanametallipumppu koskaan. Tämä tunteikas trippi supranormaaliin on paketoitu erittäin tyylikkäisiin kääreisiin, jotka antavat esteettisyydellään täyden tukensa upealle musiikille. Levy kuulostaa kirkkaalta ja etenkin rumpujen osalta turhankin erottelevalta ja selkeältä. Ennen vuoden 1994 vangitsemistaan kappaleita hurjalla tempolla luonut artisti jatkaa julkaisufrekvenssissä siitä, mihin aikoinaan jäi. Tuskin kovin moni on kuitenkaan yhdistellyt folkahtavia aineksia nimenomaan doo-. Tämän levyn soidessa matkaa jonnekin pois. Siinä missä debyytti panosti biiseihin pääosin ilman blastia ja Till Death Do Us Part blastiin ilman biisejä, To Hell with God onnistuu panostamaan Stench of Redemptionin (2006) tavoin molempiin. Levylle voi tunkea vaikka orkesterillisen erilaisia perinnesoittimia sitä mallintamaan, mutta jos biisimateriaali on falskia, pillipiiparit ja jouhikonsoittajat saavat suksia rotkoon. Ne muodostavat levyiksi nimitettäviä kokonaisuuksia, jotka ovat kuin portteja yliluonnolliseen. Fallenin ongelmaksi jää, että se on hieman liian arkinen Burzum-klassikkoihin nähden. Belus oli toki sangen maltillinen sekin, mutta nyt mukana on herttaisesti hyräilevää puhdasta laulua, akustisella kitaralla toteutettua ambient-henkistä näppäilyä, jopa pientä heviriffin tynkää. on soundeja myöten ehtaa tavaraa, eli suoraviivaisesti rullaavaa runttaamista ilman minkäänlaisia ylimääräisiä kikkailuja tai koristeluja. Jylhyyttä hakevilla melodioilla ryyditetty meininki ei oikein tempaa mukaansa. Soundimaailma on omaan makuuni edelleen hieman liian kirkas ja itsestään selvä. Voinee sanoa, että Belphegor on linjansa valinnut: levy toisensa perään se puskee "ihan ok" -tason äärimetallia. Tenhin musiikkia määriteltäessä nousevat esiin termit kuten progressiivinen folk tai neofolk, mutta todellisuudessa nämä laulut pakenevat määrittelyä. Burzum Fallen Byel_o_Bog Siinä missä neljäntoista vuoden tauon jälkeen metallisen Burzum-soinnin palauttanut Belus ehti kirvoittaa mielikuvitusta pitkään ennen julkaisuaan, Fallen tulee eteen yllättäen. Mutta ei Fallen huono levy ole. Tenhin kyky maalata musiikillaan maisemia on häikäisevä. Vikernesiltä ei mennyt pitkään päättää, palatako pysyväisemmin musiikin pariin. Yksi syy on örinöiden monotonisuus ja ylipäätään laulusovitusten mielikuvituksettomuus, johon ei tule paljon apua nimikappaleen "Where the Slime Live -efektin" käytöstä. Muitakin muutoksia on tehty. Tenhin utuista musisointia kuljettavat pääasiassa piano, rummut, basso, herkät kitarat ja Tyko Saarikon viipyilevän rauhallinen, lähes lausuva laulu. Ero on tavassa sovitella luovuutta tyyliin: kun jokainen neljästä alkuperäisestä Burzum-levystä kuulostaa etenkin soundinsa puolesta keskenään poikkeavalta, Fallen jatkaa melko pitkälti Belusin äänimaailmalla. En tiedä kaipaako Tenhi nykyistä suurempaa suosiota, mutta sen se ainakin ansaitsisi. Ennemmin kuin kokoelma levyjä, kyseessä on yhtenäinen, huikea matka Tenhin alkuajoista Maaäet-levyyn. oli Nuclear Blastin kaikkien aikojen toinen julkaisu. TaMi HinTiKKa Hetkinen... The Collected Works -boksin julkaisu on kulttuuriteko alakulttuuriteko nyt vähintäänkin. oli todennäköisesti C-luokan Motörhead jo 80-luvulla, eikä se ole tänä päivänä yhtään sen enempää. aKi nuopponen Belphegor Blood Magick Necromance nuClear BlaSt Itävaltalainen Belphegor jatkaa uutuudellaan mustuneen kuolometallin ryskintää. Hyvä niin, sillä pienen harkintatauon jälkeen julkaistava To Hell with God on ryhtiliike parempaan suuntaan. Condemned 2 Death on mainitusta peräänantamattomuudesta huolimatta lähes täysin joutavanpäiväinen julkaisu. Bändi onnistuu kaikesta huolimatta saamaan aikaiseksi joitain ihan mukiinmeneviä riffintynkiä ja hetkellisiä synkistelyonnistumisia. Melodismelankolisen black metalin kyisellä saralla ani harva orkesteri pystyy yhtä monimuotoiseen mutta yhtenäiseen jälkeen. Suunta on kuitenkin oikea. Kari KosKinen tenhi The Collected Works 19972007 propheCy deiCide To Hell with God Century media falkenBaCh Tiurida napalm Vratyas Vakyas -nimimerkin johtama Falkenbach on niitä harvoja tahoja, joista on paikkaamaan Bathoryn jättämää aukkoa mahtipontisen skandimytologiametallin maisemissa. Vargin rähinälaulukin tulee esiin käheämpänä, liekö sitten tietoisesti. Kyseessähän on sittenkin se sama Condemned?, jonka vuonna 1986 ilmestynyt debyyttialbumi Humanoid or Biomechanoid. Condemned. Stenchin tasolle ei tosin ylletä, sillä Empowered by Blasphemyn kaltaiset väkinäiset läpiluennat eivät ole inspiraatiosta kuulleetkaan. Oli aikaa kulunut neljännesvuosisadan verran tai ei, Condemned 2 Death on kuin suora matka takaisin 80-luvulle, punkahtavan metallin tai metallisen punkin juurille. Valitettava tylsyys vaivaa useimpia Helmuthin (kitara ja laulu) ja kumppaneiden lättysiä niin myös tätä. Sanalla sanoen kaipaisin äänimaailmaan enemmän törkyä, mutta moni näkee asian epäilemättä toisin. Nuclear Blast poikkeaa nykylinjastaan ja nappaa talliinsa yhdysvaltalaisen crossover-bändin? Folkin ja metallin risteyttäminen ei ole ollut enää aikoihin uusi juttu. Meno on edelleenkin liiaksi Asheimin sinänsä vaikuttavaan rumpupornoon nojaavaa, mutta tällä kertaa meno on edes hitusen monipuolisempaa. Vitunko väliä, että Vakyas on oikeasti saksalainen. MaTTi rieKKi Levy toimii odotettua paremmin, vaikka oppikirjasta luntatusta unilääkekuolosta ei ole päästy vieläkään täysin eroon. Musiikki pitää rauhallisuutensa levystä toiseen, mutta riisutuimpana se on Airut:Aamujenlevyn pianovoittoisissa kappaleissa, synkimmillään Maaäet-albumin mietteliäissä tummissa sävyissä. Vertailukohdaksi voisi ottaa rumpali Steve Asheimin kakkosbändin Order of Enneadin levytykset, mikä ei ole Deiciden tapauksessa mikään kehu. Kunhan alkumuodollisuudet on suoritettu, keveämpään viittovia ratkaisuja oppii pitämään tyylitajuisina. Ensinnäkin Bentonin mörinä on karkeampaa, vihaisempaa ja selkeästi parempaa. Vakyasin edellisestä reilusti uutta materiaalia sisältäneestä albumista on ehtinyt vierähtää kahdeksatta vuotta, mutta kuulijan kulmasta vain vähän on muuttunut: jos pidit kolmesta ensimmäisestä levystä, tykkäät taatusti myös tästä uutukaisesta. Äijän basso kolisee pinnalla ja ylipäätään koko soundipuoli on laitettu remonttiin. Jotain pientä korjausliikettä ja nytkähdystä eteenpäin yhtyeeltä silti toivoisi. TaMi HinTiKKa Condemned? Condemned 2 Death nuClear BlaSt Silent Stream of godleSS elegy Navaz SeaSon of miSt Kappas. Mikäpä olisi parempi keino juhlistaa albumin 25 vuotta kuin paluu vanhalle lafkalle uuden levyn kera. Falkenbach ei kenties ole se pinnallisesti autenttisin folkmetallitapaus, mutta sen materiaalissa elää menneisyyden henki ja mikä tärkeintä biisit toimivat ihan vain metallimusiikkikappaleina. Tätä arviota kirjoittaessa infoja oli saatavilla aika nihkeästi, mutta väittäisin To Hell with Godin olevan bändin levyistä ensimmäinen, jota ei ole nauhoitettu Morrisound-studioilla. Tämä on musiikkia, jota voisi kuvitella kuulevansa keskellä luontoa, Tapiolan vainioilla itse korpimetsän synnyttämänä tai mustan lammen uumenista, Näkin ja Veden emon valtakunnasta. Condemned. Jokainen kappale on salaperäinen. Viulu, didgeridoo, paikoittaiset taustalaulut ja muut instrumentit antavat omat lisänsä melankoliseen tunnelmointiin. Vaikka äänimaisema on samaa sukua, sävelellisissä sisällöissä on eroa: Fallen näyttäytyy pehmeämpänä, aikuisempana ja monipuolisempana kuin Belus. Kokonaisuus on kuitenkin yllättävän virkeä, ja esimerkiksi Save Your riffittelee hetkittäin aivan törkeällä intensiteetillä
Shakran aseena on keskivertoa jämäkämpi ote, mutta noin muuten biisit edustavat lähinnä hyvää keskitasoa. Noin upealla äänellä tulkitsevaa kaveria lienee käytännössä mahdotonta korvata. Heaven on koottu pääosin yhtyeen kansainvälisesti menestyneimpien levyjen Lipservice (2005), Domino Effect (2007) ja Need to Believe (2009) materiaalista. Bändi on livenä parhaimmillaan tulinen tunteiden vuoristorata, Live on Ten Legs taas on haaleaa hanavettä. Tässä genressä alkaa olla tungosta jo niin paljon, että edukseen erottuminen Asylum Cave SeaSon of miSt Aivan järkyttävän tuhoisaa jälkeä edellisellä Icon-levyllään (2007) tehneen Benightedin uusinta on odotettu hartaasti. Lähes täydellisen levyn jälkeen yhtyeen on vaikea kuvitella enää parantavan, ja pieneltä pettymykseltä Asylum Cave kieltämättä tuntuukin. Tarttuvuudesta ei tule varsinaisesti puutetta, mutta väliinputoajaksi Back on Track silti jää. Kari KosKinen Sveitsin hard rock -veteraani on koonnut riipaisevimmat slovarinsa kokoelmaksi muistokirjoituksena viime lokakuussa moottoripyöräonnettomuudessa menehtyneelle laulajalleen Steve Leelle. Levy ei haasta kuulijaansa millään tavalla, se on yllätyksetön summa jo julkaistujen biisien läpikuluneita versioita. Hexvesselillä on langat hyvin käsissään, mutta Dawnbearer jää ehkä hiukan pintapuoliseksi kokonaisuudeksi, jolla on varmasti syvempi merkitys luojalleen kuin kaltaiselleni peruskuulijalle. Ei turhan hurjaa, muttei liian nössöäkään. Albumi painottuu voimakkaasti Tenin (1991) ja Backspacerin (2009) biiseihin. Keskiääniä suosiva John Prakesh laulaa myös voimalla ja komeasti. Samaa voi todeta myös laulaja Steve Leestä, jonka kuolema on bändille valtaisa menetys. JaaKKo silvasT pearl jam Live on Ten Legs monkeywrenCh Shakra Back on Track afm Pearl Jam julkaisee 18 veisusta koostuvan livelevyn, joka on jatkumoa 1998 ilmestyneelle Live on Two Legsille. Yhtyeen konsepti antaa kuitenkin siinä määrin paljon liikkumatilaa, että jatkossa Hexvesseliltä voi odottaa paljon syvempää ja utuisempaakin hämyilyä. Joni JuuTilainen gotthard Heaven nuClear BlaSt on todella vaikeaa. Naisten sukupuolielinten tuoksu pidetään paitsiossa, ja keskitempoisena rouhiva kasarivaikutteinen musiikki suosii keskitien ratkaisuja. Levyn pääosissa ovat tutut elementit, eli raaka death metal, grindcore ja viime vuosina mukaan tulleet hardcore-elementit. On todella sääli, ettei tämän tasoisen bändin livekarismaa ole saatu vangittua kiekolle edes auttavasti. Näin ei ole Pearl Jamin kohdalla. Täytyy toki muistaa, että bändin osaaminen ei rajoitu pelkkiin herkkuballadeihin, vaikka laadukkaita sellaisia löytyy Gotthardin katalogista keskivertoa hard rock -yhtyettä enemmän. Mukavat melodiat ja pikkukivat sävellykset toimivat aikansa, kunnes vaipuvat mitä luultavammin unohdukseen. Suurimman huomion vie kuitenkin vokalisti Julien Truchan, joka murisee, korisee, rääkyy, lurisee ja vin-. Uutukaisen biisit on äänitetty kiertueilta vuosien 20032010 varrella. Musiikkinsa puolesta näin soisi tapahtuneen samassa mittakaavassa muuallakin, sillä Gotthard on yksi genren hienoimmista ja taidokkaimmista yhtyeistä. Mureassa kitarasoundissa on potkua, ja kompressointi tuuttaa biisit pihalle tasaisen voimallisena mattona. Sehän nyt on selvää, että näin pitkän kokemuksen turvin kiekko soi ulkoisesti vailla virheitä. Jo vuonna 1992 perustettu yhtye on saanut viime vuodet esiintyä kotimaassaan täysille stadioneille. van retroilun sijaan yllättävänkin autenttiselta ja rehelliseltä. Paketti on puunattu niin tasaiseksi, että kaikki liverosoisuus on hulahtanut huutaen pesuveden mukana. sanna MusTonen Benighted Eipä näistäkään sveitsiläisistä meillä kukaan mitään tiedä, vaikka jätkät ovat pukanneet ulos kohta kymmenisen pitkäsoittoa. Aika konservatiivistahan tämä kaikkiaan on. Homman nimenä on melodinen heavy/hard rock, ja uutuuslevy hoitelee hommat täydellisen yllätyksettömällä nuotilla. Livelevyjen arvo on nykyään minimaalinen, ja sellaisen julkaisemisessa on näinä päivinä pienintäkään järkeä vain, jos albumi sisältää jotain todella timanttista ja harvinaista. Muilta levyiltä mukaan on kelpuutettu jotakuinkin biisi per levy No Coden loistaessa täydellisellä poissaolollaan. Kokoelmalta löytyy muutama vanhempikin sävellys, joten sikäli Heaven kelpaa tietynlaiseksi läpileikkaukseksi Gotthardin urasta
Josef Fritzlistä hallusinoivan skitsofreenikon mielenliikkeitä peilaava levy on raaka paketti, joka on yleisellä tasolla katsoen kovaa kamaa. Pisteet myös siitä, että vaikka kelttimusiikin värit ovat selvästi läsnä, painotus on vahvankaihoisan heavy metalin puolella. Kolkot konerummut ja muoviset pilipalisynasoundit hieman haittaavat kuuntelukokemusta, mutta parhaimmillaan Tiluland esittelee varsin hienosti liitävää melometallia. Mukana on myös rahtunen tiettyä vanhakantaista käppäisyyttä, mikä vahvistaa tunnepuolta entisestään. Vierailijoitakin kuullaan, esimerkiksi Mikko Härkiniä ja Matias Kupiaista. Homma vaikuttaa oivalta, eikä levystä löydy sinällään erityistä moitittavaa. Pelkkinä instrumentaaleina kaikki biisit eivät kykene lunastamaan täyttä potentiaaliaan. Mukaan mahtuu niin huutoa, ärinää, kuiskailua kuin kurkkulauluakin. Juha Jyrkäs mies Korpiklaanin Jos ei perinteisen heavy metalin kuninkuus ole koskaan ollut Irlannissa, se ei löydä sinne tietään myöskään hupsusti nimetyn Steel Tormentorin kakkoskiekon myötä. Niin hyviä aihioita kuin levy tarjoaakin, Axes of the Universen useampi biisi kaipaisi tuekseen laulajaa. Nyt kolmatta täyspitkää levytystään kehuskellaan vaivan yli pääsemisestä, ja ehkä niin. Sähkökantele toimittaa säröisen kitaran virkaa erittäin asiallisesti, ja sillä näppäillyt melodiat antavat musiikin ylle "muinaissuomalaisuuden auran". Lauluosuudet vaativat avaraa mieltä. Näin sinivalkoisten filtterien läpi kuunneltuna homma kuulostaa varsin tutulta, mutta nelikko 64 Inferno teVana 3 Mieron tiellä omakuStanne Nyt sitä saa. Ajatus vajaat seitsemän minuuttia kestävän Warrior-kappaleen typistämisestä viiden minuutin singlemittaan tuntuu hieman absurdilta, puhumattakaan tarpeellisuudesta lisätä tuo typistys levyn loppuun. Riffittely on pääsääntöisesti väkevää, ja näpsäköitä kitaramelodioita osataan viljellä. Kitaran varresta löytyy Waylanderissa lyhyesti piipahtanut Ade Mulgrew, mutta muutoin miehistö ei omaa kummoistakaan taustaa. Lopputuote on orgaaninen, lämmin ja tuoksuu Irlannin sateiden piiskaamalta nummelta. Tevana 3:n yhdeksi ansioksi on luettava se, että yhtye onnistuu kanteleesta, perinnemusiikkisävyistä ja kansanrunoushenkisistä sanoituksista huolimatta olemaan jotain muuta kuin folk metalia. TaMi HinTiKKa Kitaristi Arwe Ruotsalan aikoinaan perustama nettiyhteisö on nyt saanut vastineensa audiomuodossa. Näiden alle maalaillaan kevyehköä särömattoa, akustista soitantaa, surumielistä melodiaa ja eeppisyyttä hakevia keskitempoisia biisejä. Kantavana voimana toimivat kauttaaltaan puhtaat ja hieman haparoivasti mutta eläytyen hoilatut laulumelodiat. Biisit ja riffit ovat yksinkertaistetun suorasukaisia ja selkeitä, vaikka eeppisimmillä biiseillä onkin pituutta varsin reilusti. Nimittäin sähkökantelemetallia. Iconin ylivertaisuuteen Benighted ei kuitenkaan tällä kertaa yllä, joten arvosanasta on pakko rokottaa pisteen verran pois. Joni JuuTilainen Varg Wolfscult noiSe art on onnistunut pitämään musiikkinsa varsin omintakeisena. Pianistiveljensä Gimin kanssa tehtailtu Tiluland-levy sisältää juuri sitä itseään, eli turbovauhdilla tiluttelevaa neoklassista instumentaalipoweria. Tevana 3 on hakenut inspiraationsa muun muassa varhaisesta mustasta metallista. Moses Hazyn pelikenttänä on siis huuruinen retrorock, jossa on rehtiä pubiotetta, progeilua ja häröilyä ehdan remakoinnin kyljessä. Esikuvansa vaikutus kuuluu paikoin liiankin hyvin, mutta muutoin keltanokat pistävät pöytään yllättävän kovaa työnäytettä. Pelkkää instrumenttionanointia albumi ei sentään edusta, vaan mukana on myös perkeleellisen tarttuvia melodioita sisältäviä biisejä. Power- ja tilufaneille levy tarjonnee antoisia hetkiä tällaisenaankin. MiKKo MalM moSeS hazy Better Beware kool thing Steel tormentor Return of a King nephin/union BlaCk digital Susihukat ulvoo ja synkkä on metsämiehen yö. Ajoittain heittäytyminen on todella antaumuksellista, kuten hitaasti jyräävässä Kipusi-kappaleessa. Soitto sven-. Biiseissä on kieltämättä itua ja substanssia, mutta ei tässä vieläkään päästä samalle tasolle kuin mielleyhtymien tasolla hahmottuvat verrokit Tehosekoittimesta Hellacoptersiin, saati Black Crowesiin. Valtikka tuntuu olevan hiukan kadoksissa muutenkin. Rankemmat jutut on jätetty suosiolla pois, ja The Last Caress of Light pelaakin lähinnä tunnelmansa varassa. Demotasolla bändiä voisi vielä kuvailla sanaparilla "kohtalaisen lupaava", mutta viidentoista vuoden aikana seitsemän demoa ja yhden täyspitkän julkaisseelta poppoolta on lupa odottaa hiukan enemmän. Jo vuosikausia mukavan homeisessa 70-lukulaisulottuvuudessaan hippirokannut torniolaisviisikko on toistaiseksi jättänyt musiikillisesti kylmäksi touhunsa hyvästä poreilusta huolimatta. Hieno ja erittäin paljon lupauksia herättävä debytointi. Kari KosKinen kuu levylle kohtuuttoman sairaat laulusuoritukset. Vaikka tämän genren valtikka pysyy tiukasti kotimaassamme, Vargin pakana/viikinki/folk/mitä-lie-juomasarvimetallille voi tehdä kunniaa. TeeMu väHäKangas lyriikoiden ja Poropetra-yhtyeen takana luotsaa uutta tulokasta, joka takuulla erottuu massasta. Käskytys hoidetaan saksaksi, mikä antaa biiseihin tavallista terävämmän ja äksymmän fiiliksen. Tämä kuuluu punkmaisen metallisena otteena ja toisaalta primitiivisenä raskautena. Vaan onhan periksiantamattomuus hyve, vaikkei teräs aivan vaadittuun muotoon taipuisikaan. Mega tiluland Axes of the Universe omakuStanne darkeSt era The Last Caress of Light metal Blade Pakkohan se on tipauttaa heti kärkeen Primordialin nimi, sen verran tutulta Darkest Eran tunteella soitettu pakanallinen heavy kuulostaa. Levyllä on kuultavissa kaikuja Hellhammerin ja alkuaikojen Celtic Frostin ilmaisuista. Saksalainen Varg yhdistelee tummanpuhuvassa pakanapaatoksessaan melodista pohjoismaisvaikutteista black ja death metalia. Peter Marley Niin riffit, melodiat, sovitukset kuin laulutkin ovat parhaimmillaan melkeinpä "ihan hyviä", mutta lopulta kumminkin turhan keskinkertaisia ja ponnettomia
Jossain vaiheessa alkaa kuitenkin tuntua, ettei bändi enää kykene luomaan entisenlaisia tunnetiloja ja maisemia. Lisäksi "Pakkaskuun Pimennys" kuulostaa kovin epäuskottavalta nimeltä italialaiselle yhtyeelle. Tapio aHola Kotimaisen levy-yhtiön ajatus julkaista kolme toisistaan poikkeavaa black metal -levyä samaan aikaan osoittautuu toimivaksi ratkaisuksi. Reilut kymmenen vuotta sitten olisin todennut, että The Sound of Perseverance vaikuttaa huikealta päätökseltä Deathin timanttiselle tuotannolle, mutta vasta ajan kuluttua nähdään, miten hyvin albumi pärjää edeltäjiensä rinnalla. aKi nuopponen kokonaisuus, jolla soi kypsemmän kuuloinen bändi. Sen sijaan tuloksena oli The Sound of Perseverance, jolla osittain Control Deniedin miehistöstä koottu bändi osoitti, kuinka Death ei sittenkään ollut saavuttanut äärimmäisimpiä laitojaan vielä Symbolicillä (1995). Viimeistään nyt on helppoa sanoa, että albumista muodostui kuin muodostuikin ainutlaatuinen ja ehtymätön teknisen death metalin lähde. aKi nuopponen 66 Inferno. Toivottavasti meininki säilyy samana jatkossakin, sillä tämä bändi pommittaa kansainvälistä black metal -tannerta erinomaisella tarkkuudella! Joni JuuTilainen fireBird Double Diamond riSe aBoVe Mahtaakohan Bill Steeriä kismittää. Moni muusikko olisi tyytynyt julkaisemaan levy-yhtiön mieliksi albumillisen kelvollista materiaalia, mutta Chuck Schuldiner ei tähän taipunut. Siltikin Apocalypse in Your Heart on toimiva levy, jonka todelliset ja moni-ilmeiset kasvot paljastuvat takuulla kunnolla vasta kymmenien kuuntelukertojen myötä. Joni JuuTilainen anguiShed Cold hammer of hate eVangeliVm Nightside of Eden hammer of hate Valoton Beastificate hammer of hate froStmoon eClipSe The End Stands Silent oSmoSe totalSelfhatred Apocalypse in Your Heart oSmoSe Itsensä Tom G. Carcass-kitaramies kuuluu siihen porukkaan, jonka mielestä 70-lukulainen äänimaisema oli kuuma juttu jo ennen vinyylin, analogivälineistön ja luomusoinnin uutta tulemista. Totalselfhatredin "uusiutuminen" on kuitenkin syönyt yhtyeen musiikista pois sen raakuuden, joka sai vielä debyytillä vilunväreet pintaan ja haukkomaan henkeä. Chuck Schuldiner on julkaissut kymmenen vuoden aikana kuusi Death-albumia ja on jo kuopannut bändin mielessään uuden kokoonpanonsa Control Deniedin tieltä. Kosketinsoitinten merkitys tunnelmanluonnissa tuntuu lisääntyneen, mikä tuo yhtyeen sointiin uudenlaista massiivisuutta ja eeppisyyttä. Ohikiitävinä hetkinä, jolloin bändi kaivaa esille akustisen kitaran tai pyrkii luomaan tunnelmaa muulla tavoin, touhu vaikuttaa mielenkiintoiselta, mutta kokonaisuuksina ylipitkät biisit eivät toimi lainkaan. Cathedral- ja Spiritual Beggars -miesten kanssa syntyi eräänlaisena understatement-superbändinä pari oikeinkin mainiota levyä, joista eritoten Deluxe (2001) jäi mieleen raikkaana julkaisuna. Anonyymeistä muusikoista koostuva Valoton sen sijaan yllättää oikein kunnolla! Hyvinkin ruotsalaistyylistä, melodista ja todella tiukkaa, paikoin hyvinkin kiemuraista death/blackia on siunattu juuri oikeilla elementeillä, ja niiden ansiosta Beastificate nousee yhdeksi mielenkiintoisimmista metallidebyyteistä vuosiin. Venäläinen Evangelivm palvoo sarvipäätä hyvinkin tutunoloisen blackin muodossa. Suorastaan musertavaa synkkyyttä tarjoillut levy täyttää leikiten kaikki melankolisen dark/black metal -klassikon tunnusmerkit, joten odotukset uutta levyä kohtaan nousivat korkealle. The Sound of Perseverance on pullollaan ikimuistoisia hetkiä. Sanoitukset saattavat olla joillekin voimakkaita kertomuksia, toisille taas liiankin alleviivattua ankeutta. Apocalypse in Your Heart on edeltäjäänsä linjakkaampi ja yhtenäisempi Italialainen Frostmoon Eclipse ei ole onnistunut nousemaan neljällä aikaisemmalla pitkäsoitollaan ruohonjuuritason yläpuolelle. Mielenkiintoinen konsepti ja suoraselkäinen asenne takaavat kuitenkin, että tältä bändiltä voidaan odottaa jatkossakin kovia suorituksia. Bändin eeppiset, lähes kymmenen minuuttia kellottavat biisit ovat suurimmalta osin harvinaisen puisevaa perusmättöä. Bändin musiikki muistuttaa paljon ikuisella tauollaan lepäävää Thy Serpentiä. Se lainailee vaikutteensa selvästi Deathspell Omegalta ja Mayhemin De Mysteriis Dom Sathanasilta. Nyt julkaistava neljäs kokopitkä ei ole kovin selkeä irtiotto Verenpisaran menneisyydestä, mutta se ei myöskään ajaudu liialliseen yllätyksettömyyteen. Frostmoon Eclipsellä on kyllä hyviä ideoita, mutta ei lahjoja jalostaa ideoista toimivaa kokonaisuutta. Samaan tapaan Rami Raskin vokaalit ovat vuoroin eläytyvää ja vuoroin puuduttavaa kuultavaa itse sävellysten jäädessä usein kellumaan taustalle, statistin rooliin. Itse albumiin ei ole kajottu, hienoista remasterointia lukuun ottamatta, ja kun ainakaan käsittelyssä olevan tuplalevyversion bonuksista ei löydy kuin lähinnä kuriositeetteina toimivia demoja, niistä ei ole sen pahemmin iloa kuin haittaakaan normaalihintaisen julkaisun kylkiäisinä. Anguishedin kylmä, raaka ja melankolinen musiikki iskee syvälle luihin. Fischerin kehuma suomalaisbändi löi eponyymillä debyyttilevyllään luun kurkkuun. folkahtavaksi rockiksi, silkaksi iskelmäksi tai kaiken tämän yhdistelmäksi, bändin aito tunnelma ja rehellinen ote musiikkiinsa viehättivät jo aikoinaan niin paljon, etteivät edes epätasaiset kokonaisuudet päässeet tätä varjostamaan. Muistan vieläkin elävästi, kuinka paljon yllätyin Chuckin äänen kireydestä ja kiukkuisuudesta, ihmettelin Richard Christyn virtuoosimaista rumputulta ja hämmennyin huomattuani, kuinka jo aiemmin kulmikkaista riffeistä ja huumaavista sooloista tunnettu Death tuntui yltäneen jälleen kiemuraisemmille tasoille. Painostavaa tunnelmaa, uskonnollista symboliikkaa ja omistautunutta lyriikkaa riittää, mutta aivan esikuviensa tasolle bändi ei yllä. Uusi levy-yhtiö Nuclear Blast toivoo kuitenkin, että Chuck työstäisi uuden yhteistyösopimuksen myötä vielä yhden albumin Death-nimen alla. Läpimurtoon on vaikea uskoa nytkään, vaikka tällä kertaa taustalla on aiempaa isompi levy-yhtiö. Yhden naisen ja lainarumpalin muodostama bändi on soundiltaan omaperäinen mutta monilta osin vielä hyvinkin kehittymätön, mikä luo musiikille kolkon vaikutelman niin hyvässä kuin pahassakin. Nyttemmin vanhakantainen raskas rock on noussut monissa piireissä uudenlaisen huomion poltteeseen, mutta Firebird tuntuu jääneen polkemaan pai- death The Sound of Perseverance relapSe MUSIIKKI: jULKAISU: Eletään 1990-luvun jälkipuoliskoa. Evangelivmin visio on kuitenkin niin selkeä, että täysin onnistuessaan yhtye tulee julkaisemaan vaarallisen kovan levyn. Kolmetoista vuotta myöhemmin albumista julkaistaan kahden ja kolmen levyn deluxe editionit. Kappaleissa on aistittavissa yhä ehtaa suomalaisuutta ja haurautta, joita tuetaan kaikessa aina melodiakielestä sanoituksiin. Vanhempien albumien kaksijakoisuuden vastapainoksi käsissä on nyt albumi, jonka kaikki kappaleet ovat kelvollisia
Progemaisuus on läsnä alusta loppuun. Biisit ovat hektisiä ja äänimaisema kompakti. Laulaja on Bruce Dickinsoninsa ja Warrel Danensa kuunnellut. Kitaristi esittelee häpeilemättä osaamistaan niin sooloissa kuin onneksi myös riffeissä. Tusinahuttua jämäsoundein. serpenT hunted Welcome the Dead omakuStanne Saksan iso D ei ole onneksi taantunut lisää tympeähkön D.E.V.O.L.U.T.I.O.N.albumin jälkeen, vaan julistaa kiukkuisena tuomiopäivää kaikille erilaisiin satuhahmoihin uskoville. Nyt vaakakupissa alkaa olla hitusen liikaa taitoa, tehon kustannuksella. Yhtyeen kuudes täyspitkä jatkaa valitettavasti aiempien linjausten mukaisesti. Ruokaympyrä on täydellisesti edustettuna. Seuraavalla julkaisulla, joka toivottavasti ilmestyy jonkin lafkan kautta, turha tekninen näyttöhalu on varmasti korvattu sävellystyöllä. Alkuvartilla tällainen meininki jaksaa yllättää ja ilahduttaa, keskellä iskee puutuminen ja loput 15 minuuttia meneekin jo levyn päättymistä odotellessa. Suoralta kädeltä sitä ei pysty lokeroimaan oikein mihinkään selkeään karsinaan. Double Diamondilla bändi yrittää välttää riffittelynsä liikatoiston keskittymällä äärimmäiseen tiukkaan, niukkaan ja toiminnantäyteiseen tekemiseen. Vaikka Day of Reckoning on yksi 80-luvun kohkauskolmikosta kellontarkaksi thrash-kronometriksi kypsyneen bändin monipuolisimmista levyistä, eikä missään nimessä huono sellainen, levyltä toivoisi enemmän vallatonta barbaarimaisuutta. Kompit vaihtuvat ja kääntyilevät jopa turhan kiihkeään tahtiin. Reilut puolituntinen Wrath Upon the Earth ei nosta rimaa. Bändit kuten Dream Theater, Nevermore, Iron Maiden ja Dio tulevat ensimmäisinä mieleen, jos verrokkeja tulisi kaivaa ase ohimolla. Nopeimmillaan yhtye koohottaa päättömältä kuulostaen, huttua ulos suoltaen, kun taas hitaampia osioita tarjotaan jatkuvan tuplabasarirytkeen tuudittamana. MiKKo Kuronen deStruCtion Day of Reckoning nuClear BlaSt kiemuraa. 35-minuuttinen hulmahtaa läpi lennokkaasti jättämättä jälkeensä sen syvempiä tuikkaushaavoja. Hieman ovat puurot ja vellit menneet matkalla sekaisin, mutta pääpiirteissään kuultavilla on mielenkiintoista materiaalia. glamour of the kill The Summoning affliCted Yorkista tietoisuuteemme iskeytyvällä kvartetilla on tehtävä, joka ei todel-. Keskinopeus tuntuu hivenen tippuneen, mutta vastapainona onkin sitten erilaista rakenteellista ja etenkin riffillistä SVartSyn Wrath Upon the Earth agonia Welcome the Dead on jopa hieman liian monipuolinen levy. Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa kalleen. Sverige-blackin ylijäämävarastosta ilmeisesti löytyneiden riffien kanssa on luotu levyllinen mitäänsanomatonta harmautta, joka lipuu ohi hyvän ja huonon välisissä äänimaisemissa. Lähi-idän sävyillä pelaava Arabesque tuo joukkoon viihtyisää eksotiikkaa. Sympaattista siis, mutta se viimeinen latinki tästä uupuu. Rallien taso ei muutu missään vaiheessa suuntaan tahi toiseen, mutta päähän taottavien kertosäkeiden ollessa vähemmistössä biiseiksi kutsut riffimyrskyt syövät toisiltaan tehoa ja laantuvat pelkiksi puhureiksi. Tämä lienee ollut Steerin alkuperäinen tarkoituskin. Lahkeet alkavat kyllä heilua musiikin tahdissa, mutta vooki ei mene tarpeeksi sekaisin. Varoitus on annettu. Janne Tolonen Ruotsinmaalta kotoisin oleva Svartsyn on suoltanut black metaliaan jo lähemmäs pari vuosikymmentä, mutta mitään järin erinomaista tahi mieleenpainuvaa Britit saapuvat omakustanteineen Pohjolan perukoille repussaan monipuoliset eväät. Vielä on matkaa täydellisyyteen, mutta alku on perin lupaava. Riffit sätkivät entistäkin napakammin, ja Steerin laulussa kuuluu heleän vibran ohessa käheää amerikankatkua. Mega ei yhtye ole tähän päivään saanut synnytettyä. Verrokeista huolimatta Hunted on onnistunut luomaan huomattavasti omaa tyyliä
Vaikka kaikki palikat ovat periaatteessa kohdallaan, kaikkeen jää kaipaamaan yhtä lailla lisää särmää. soittaa varovaisen arvion mukaan black/death/doom/heavy metalia. Sointi on vähemmän säihkyvä, ehkä hieman luomumpikin Before the Dawn on tehnyt jälleen tasokkaan levyn, josta on hiukan tarpeet- Guitar Amplifier Monipuoliset etuastemallit, laajennettu efektiosasto, entistäkin isompi soundi =CUBE XL. Kokoonpanon ja astetta orgaanisemman soundin ohella kielivalinta jää lopulta suurimmaksi eroavaisuudeksi tekijänsä tunnetuimpiin tavaramerkkeihin. Yhtyeen musiikillisessa ytimessä resonoivat skandinaavinen death metal vanhan Demigodin hengessä sekä välimerelliseen suuntaan osoittava, bassokieliä mainiosti hyötykäyttävä black metal. ha- luaa pitää sointinsa tiheänmustana virtana, vaikka rautalankakitaroihin, bongoihin ja viuluun siellä tällä luottaisikin. Nyt mallisto kasvaa kolmella raskaan sarjan CUBE XL BASS vahvistimella. Pimeys jää kellumaan jonkinlaiseen välimaastoon, ja sen sijaan tarttuu ennemmin jommankumman edellä mainitun tuotantoon. aKi nuopponen Before the dawn Deathstar Rising Stay heaVy Viime vuosina lähinnä rujompaan Black Sun Aeoniin keskittynyt metallin monitoimilaite Tuomas Saukkonen seurueineen jatkaa Before the Dawnin merkeissä hitikkään ilmaisun ytimessä. Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa w.a.i.l. Wisdom Through Agony into Illumination and Lunacy ahdiStukSen aihio Kaksituhattaluvulla metallille on käynyt hieman samoin kuin kotohärmän kunnille liitosorgioissa: mikään yhteenjuotos ei ole enää liian lavea tai kaukaa haettu. Doomeimmillaan Agony-kappaleessa mennään vahvoissa Candlemass- ja Sabbath-värinöissä. Jo pari vuotta sitten vinyyliomakustanteena julkaistu, nyt cd:lle prässätty levy on nuorehkolta yhtyeeltä niin temaattisesti kuin musiikillisesti sävykäs osoitus yhtenäisyyksien hallinnasta. MiKKo Kuronen routaSielu Pimeys Spinefarm Tuhannen ja yhden projektin Tuomas Saukkoselle ei tänäkään vuonna riitä yhden albumin julkaiseminen. Tunnelma on harras, ja äänimaisema on hyökyvän voimakas mutta nojaa tarvittaessa myös vähäeleiseen säröttömään näppäilyyn ja joikaavaan hyminään. Synkänheleällä akustisella näppäilyintrolla starttaava Deathstar Rising vaikuttaa edeltäjäänsä hitusen tummemmalta levyltä. Kuten kitarakuutioissa myös kahdessa isommassa bassomallissa on mm. Saikkosen räkäinen mörähtely tuntuu saavan enemmän sijaa, jos kohta Lars Eikindin puhtaat vetäisyt tarjoavatkin johdonmukaista kontrastia. Biisit vellovat ja kasvavat kunnes taas rauhoittuessaan todella tyyntyvät. Bändi ei tarjoa suomen kielen lisäksi mitään erityisen omaakaan. Akustisia kohtia ja amorphismaisia kansallisromanttisia melodioita esiintyy aiempaa useammin intensiivisen Göteborg-riffittelyn ja totuttujen katatoniamaisten sävyjen siivellä. Läsnä ovat melankolisuus, jämäkät riffit, Saukkosen mureat mörinät ja Black Sun Aeonissakin puhtaista lauluista vastanneen Mikko Heikkilän ääni. Erityisesti Lunacy-kappaleen loppupuolen matalalennon kanssa päittäin vaihtuvat blastbeatit ja tremolokitarat havainnollistavat tätä osuvasti. Kappaleet etenevät pääosin keskitempoisesti, melko melodisesti, kohtalaisen tarttuvasti ja suhteellisen tunnelmallisesti. Liiankin tutunoloisen soundin läsnä ollessa sitä alkaa nopeasti tuumia, ettei RoutaSielu ole yhtä repivästi tarttuvaa kuin Before the Dawn tai viiltävästi tunnelmoivaa Black Sun Aeonin tapaan. Edellisellä Soundscape of Silence -levyllä tyylikirjoaan laventanut lahtelaispumppu on jälleen loihtinut esiin nipun tarttuvia, hämmentävän tutun kuuloisilla melodioilla koristettuja voimaralleja. Kristiinankaupungista tuleva, jäsenensä nimikirjainten taakse piilottava W.A.I.L. Muistumat Goatlordista, vanhasta Barathrumista ja kotimaisesta Hailista antavat osviittaa siitä, että W.A.I.L. Lähes Before the Dawnin joutsenlauluksi jääneen Deathstar Risingin ohella kuunvalon näkee suomenkielellä tarinoivan RoutaSielun esikoinen. ohjelmoitava muistipaikka ja 80 sekunnin loopperi. www.roland.fi. Normaalisti yhdistelmä aiheuttaisi galvaanisia reaktioita, mutta W.A.I.L.konseptiin seuraavillakin levyillään sitoutunut ryhmä osaa yhdistää attribuutit niin, että tuloksena on yhtenäistä, komean kuuloista tummaa metallia. Kognition eri vaiheet omalakiseksi kokonaisuudeksi nitovan teemalevyn muuttuvat mielenmaisemat natsaavat hyvin musiikillisten osien kanssa
Se sentään suostutaan sanomaan, että mukana on yksi uusi kappale nopeatempoinen Search Goes On ja kourallinen ennen julkaisemattomia äänityksiä. Sielukkaalla äänellä siunattu Chris Ousey ja kitaristi-kosketinsoittaja Steve Morris joka on pyöri- nyt myös Shadowmanin matkassa pystyttävät melodisia kevytrakennelmia siinä missä kuka tahansa veteraani. Travelling Through Timen matkassa aika rientää kepeästi muttei kuin siivillä. Jamesin kannattaisi kasata taakseen oikea bändi. 31.5.2011 FINLAND FEST Tokio, Japani, 27. Nyky-Heartland on pitkälti kahden miehen projekti. Vaikka kokis onkin, TTT ei onnistu useammankaan kierroksen jälkeen siirtämään kuuntelijaansa vakavia tartuntoja esimerkiksi hypertarttuvien kertosäkeiden muodossa. Agallochin ja Opethin maisemissa tunnelmoiva, lievästi progressiivinen dark metal vaatii kuulijaltaan keskittymistä. Hiljaisesti alkavat ja vähitellen säröisemmän ilmaisun kautta pitkiin kitarasooloihin päätyvät kappaleet noudattavat samaa kaavaa liiankin orjallisesti, sillä yhden biisin kuultuaan on kuullut periaatteessa ne kaikki. Sittemmin orkesteri on pysytellyt Escape Musicin suojissa. 1.5.2011 MUSEXPO HOLLYWOOD Los Angeles, Yhdysvallat, 1. Cauldronin musiikista puuttuu riittävä heittäytyminen, jolloin lopputulema jää eleettömäksi ja vähäveriseksi. Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa aamun sävelradiona. Tasaisen nyanssiton örinä on kuin väkisin väännettyä, eivätkä puhtaatkaan laulut tavoittele alansa kärkeä. Yhtyeellä onkin takanaan pitkä ura, jo kymmenkunta albumia. Mutta, mutta. Levyn nimestä ja mitasta saattaa jo arvata, että Travelling Through Time on parhaat päältä -tyyppinen kokoelmaratkaisu. Omakustanteena julkaistava debyyttipitkä on siis kaikin tavoin kompromissitonta tavaraa. Melankolinen ja synkkä tunnelma pitää hyvin otteessaan, mutta valitettavasti myös bändin kapea tausta tulee ilmi. Porukan tunnetuin tuotos lienee yhä A&M-yhtiön vuonna 1991 julkaisema debyytti. Keskirekisteriä suosiva vokalisti tulkitsee värittömästi, ajoittain iloluonteisistakin melodioista puuttuu tarvittavia koukkuja, rakenteet ovat jämähtäneitä eikä kankeahko yhteensoitto pelasta opetuslevymäistä tunnelmaa. 30.5.2011 SPOT FESTIVAL Aarhus, Denmark, 27. 11.5.2011 MUSIC MATTERS 2011 Singapore, Singapore, 25. 4.5.2011 04 05 Jäikö Joku infernon numero lukemAttA? SONG CASTLE 2011 Turku, Finland, 8. Soundi on aika ohut ja voimaton. Kari KosKinen heartland Travelling Through Time eSCape Aikamatka Heartlandin malliin vie likipitäen kaksi tuntia. Melodioissa on kuitenkin rutkasti mustanpuhuvaa vetoa, ja kitarapuolella sekä sooloilu että riffit sujuvat oikeinkin maukkaasti. MiKKo Kuronen CathiS ord The Far Shore omakuStanne Brittiläinen yhden miehen ryhmittymä Cathis Ord on luojansa James CH Russellin lempilapsi. 13.3.2011 ILMC Lontoo, Iso-Britannia, 11. TTT toistaa kokoelmakansioiden perusvirheen: ankea kansivihko ei anna kappalevalikoimasta mitään yksityiskohtia, ei edes sitä, miltä äänitteeltä palat ovat peräisin. Paremmalla vokalistilla, oikealla rumpalilla ja jämerämmällä soundilla nämä biisit saattaisivat nimittäin is- keä aika kovaa. Bussi on itse asiassa kuljettanut Heartlandia yhä tukevammin hard rockin suuntaan, mikä ei tietenkään ole miellyttänyt kaikkia. Ammattitaitoista perustavaraa. panu KosKi Six feet under Wake the Night! Live in Germany metal Blade Six Feet Under osoitti kovan keikkakuntonsa edelliskesän Nummirockissa, jossa yhtye myllytti keskitempoista deathia järkyttävillä tehoilla. Siihen nähden on MUSIC EXPORT FINLANDIN VIENTIKALENTERI 03 2011 CANADIAN MUSIC WEEK Toronto, Kanada, 9. Osa siirtymistä ja sovituksista töksähtää myös luonnottomasti. Violent Force -henkisellä bassoräntällä alkavan Rapid City/Unchained Assaultin onnistuu esittää yhtyeen riuskempi puoli, mutta eipä tuo, sen paremmin kuin tyynenmelankolinen melodiointikaan, onnistu pakottamaan levystä vähemmän hataraa. Yksikään instrumentti ei purskahtele energiaa tai näyttämisen halua, eikä soundimaailma ole tarpeeksi käppäinen sekundahevidivarin valloittaakseen. 13.3.2011 SXSW Austin, TX, Yhdysvallat, 16. 20.3.2011 JA JA JA Lontoo, Iso-Britannia, 24.3.2011 TALLINN MUSIC WEEK Tallinna, Viro, 24. 26.3.2011 JAZZAHEAD! Bremen, Saksa, 28.4. Ainekset ovat kasassa jo nyt, mutta jonkun pitäisi tuottaa paketti kunnolla kohdilleen. Tunnelma pysyy hyvin tasalaatuisena ja samankaltaisena läpi kuuden kappaleen ja tunnin mittaisen kestonsa. 28.5.2011 Muista kuukausittainen showcase-klubi JA JA JA Lontoossa! www.jajajamusic.com Katso tarkemmat tiedot musiikkiviennistä ja tilaa uutiskirje osoitteessa www.musex.fi.. Kaveri on soittanut, ohjelmoinut ja laulanut kaiken itse ja huolehtinut tämän päälle vieläpä nauhoituksista, tuottamisesta ja miksauk- sesta. Tästä huolimatta Heartland tuskin on tätä nykyä tuttu juuri kenellekään. Englantilainen sydänmaa on vahvaa AOR-aluetta, joskin hard rock -lähiöitä on vuosien vieriessä noussut sinne tänne
Kumpikin yhtye haastaa uutukaisellaan kuulijan rohkeasti. Äijän paasauksesta tulevat eniten mieleen laulajankyvyiltään rajoittuneet mutta muuten erittäin intensiiviset tulkitsijat, kuten Henry Rollins tai muutenkin fiilikseltään läheltä liippaavan Radiopuhelimien J.A. Molemmille leireille hatunnosto, BK:lle vielä syvä kumarrus päälle. KiMMo K. Monipuolisuutta kattaukseensa on saanut myös BK, joskin maltillisemmin. Edellislevynsä Musta polku oli jo parin latteamman kiekon jälkeen omaehtoisen kieroa ja äärimmäisen vakuuttavaa mesoamista. Kotiteollisuus-hahmo Jouni Hynysen laulama Rituaalit antaa päänsisäiseen pajavasarasinfoniaan unenomaisen tauon, joka jaksottaa levyä ansiokkaasti. Se viittaa selkeästi Elton Johniin, kuten Rumbassa tarkkasilmäisesti todetaan. Vaikka yhtyeiden tyylillinen jatkumo ja keskinäinen suhde onkin selkeä, hengeltään bändit eivät ole lopulta kovinkaan samantyyppisiä. Nyt ote on tätäkin maanisempi, ja uutukaisen astetta metallisempi kokonaistatsi sopii painostavan sekopäiseen tunnelmaan mitä parhaiten. Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa kuin tämän vuosituhannen tiennäyttäjät Opeth, Tool ja Enslaved. Ei sormeilu levyä silti pilaa, vaan tuo sointiin uudenlaisia sävyjä. Tämän osaston kappaleet ovat latteinta antia, vaikka esimerkiksi Rosebud on varmaa radiosoittokamaa. Neljäs kokopitkänsä Minä olen vihattu jatkaa yhtyeen erinomaisuuden terävöittämistä. Bändit eroavat myös musiikillisesti: Kotiteollisuus on uudistuneenakin selväpiirteisesti etenevää paukutusta, jonka rytmi nappaa jurrisenkin nilkkabootsin haltuunsa. Perusveijot varmasti hämmentyvät Kotiteollisuuden uusista tuulista, jotka tuoksahtavat vuosien toiston jälkeen hommaan puutuneiden korviin raikkailta. Brüssel kaupallinen on 2000-luvulla palaillut kuvioihin 90-luvun alun hienojen pienjulkaisujensa jälkeen. eli B elä paitaa pä äänitteet ja vi uudet rno.fi on www.infe te. 364-sivuinen teos on liikuttava kokonaisuus, joka osoittaa, että tämä King Crimsonista ja Kansasista Deathspell Omegaan ja Dysrythmiaan johdettavissa oleva raskaan pitelemättömyyden muoto taitaa sittenkin olla kaikista metallin variaatioista se rakkain. MiKKo Kuronen BrüSSel kaupallinen Minä olen vihattu Stop the Building kotiteolliSuuS Kotiteollisuus Johanna Onpa mukavaa, kun kahdelta kotimaiselta rymykoplalta tulee positiivisia yllätyksiä kuin yhteisestä sopimuksesta. Kumpikin hoitaa silti lyyrisen tonttinsa taidolla: Kotiteollisuus nasevansulavasti riimitellen, BK kulmikkaan surrealistisesti ydinlauseita ripotellen. no sehän Jaa osoi htaisia t myös ajanko PS. Vaan näinpä käy: Kotiteollisuus yllättää! Ensimmäinen huomio on, kuinka vahvasti KT:n sointia on maustettu koskettimilla jo vakiohöysteeksi muodostuneen feedback-ulvotuksen sijaan. Tuomas Holopaisen sormiot toimivat osittain onnistuneesti, mutta nostattavat myös pliisuudellaan karvat pystyyn. BK:n oppipoika Kotiteollisuus on räiminyt tätä ennen kymmenen levyllistä omaa jyskettään ja onnistunut matkan varrella nousemaan suomirockin kaanoniin. Tokihan Kotiteollisuus on laittanut levylleen sitä omintaankin, eli suoraviivaisesti raskasriffiteltyä ärinää sonnien mu- kana hoilattavien kertsien kera. than te jo luet keikka-arvio Pekka Palovaara. Kotiteollisuus käsittelee helposti samastuttavia aiheita, Brüssel Kaupallinen taas luotaa sisäisen maailman outoja sopukoita. Ilmaisun toisessa ääripäässä akustispohjainen ja komeasti orkestroitu Kylmä teräs tunnelmoi varsin kauniisti. Mäki. Le tekin. KosKinen ! oita KT! Voita BKnetV , osallistu kilpailuun tiin et, Mene Infernon arvion kohte a yllä olevan ja voit voitta eollisuuden llisen ja Kotit rüssel Kaupa älle. Neljällä ensimmäisellä levyllään oleellisimmat juttunsa sanonut yhtye on sivakoinut samaa suoraa latua jo niin pitkään, että uusien urien löytämisestä ei ole oikein uskaltanut edes haaveilla. Ensimmäisiin kadunmies yhtyy kärk- käästi, jälkimmäiset ovat mielipuolisuudessaan turhan vaikeita ymmärrettäviksi tai vastenmielisiä ajatella. Pianovetoinen, yhtä sointukulkua kasvatteleva Ei kukaan on silti levyn kiinnostavin kappale. Se on outoa ja kiehtovaa: voimallisesti kouristelevien liikkeiden tarkoitusta ei välttämättä ymmärrä ennen vapautuksen suovaa loppua, jos silloinkaan. Sekä oppi-isät että -pojat ovat nyt taiteellisesti vireässä kunnossa, ja siitä sopii kummankin tahon vanhan fanin riemuita. Samalla kuullaan myös levyn melodisinta laulua, yhtyeen oma solisti Janne Helttunen kun painottaa ulosantinsa lähinnä hullun saarnaajan rahisevaan paatokseen. Biisimateriaali on se, millä Kotiteollisuus yllättää. netissä ny vyblogin ja haastiksia. BK:n totaalisella intensiteetillä elämöimä räimintä on sekä aiempaa kulmikkaampaa että sävykkäämpää ja tarjoaa viiston luukutuksen muotokielen sisäistäneillekin yllätyksiä. BK taas on tyyliltään kuin vääjäämättömän omituisella logiikalla kiemurtelevaa hulluutta, jonka seuraaminen on vähän kuin kahlekuninkaan vääntelehtimistä tarkkailisi. Parhaiten hommassa toimii rehti pianosoundi, ei powermetallinen juustosyna. Eevan perintö -levyn (1999) mieleen tuova, raskaasti murjova avaus Hornankattila takoo korvat ahnaaseen höröön
JEFF BRIDGES KEVIN MACDONAL D JAMIE BELL DVD-OPAS Hinta 6,90 | numero 2/2011 NATALIE PORTMAN JA KuNNIANHIMON HINTA BLACK SWAN JACK BLACK AT NuORuuDEN MOK EMILY T BLuNKOHTALON NÄYTTELIJÄ OIKuSTA LIKAINEN POMMI SuOMEN BORAT? www.episodi.fi kivi Coen-veljesten suurin hitti va kui n ko Rosoinen länkkäri A NÄIN KOTKA KOVA KuIN KIVI MuSTA NOIT A JOGI-KARHu KOHTALON VALVOJAT ÄSTÄ TuNTEMATON EMÄNTÄ VuOSI ELÄM K SWAN BRIGHTON ROCK EETu JA KONN BLAC HOLE TAKAISIN ELÄMÄÄN SOVINTO EN OLE LuONANI AINA Puu RABBIT YSTÄVIEN KESK AISuT DVD-OPPAASSA AJANKOHTAISET JuLK Lehtipisteistä!
Nyt nuo ajatukset ovat ikuisina ihossa manchesterilaisen Red Sea Tattoon Laurence Stogsdillin ikuistamina, ja projekti jatkuu vielä koko käden mitalle. Se on metafora itselleni. Yhtä kaikki, mustavalkoinen tyyli on Nathanin juttu. Tällä hetkellä Nathan on kuluttanut Falkenbergissä sijaitsevan Hillbilly Twist Tattoon tuolia Robban Duphornin käsittelyssä. Muuttoni Ruotsiin on rajoittanut käymistä Laurencella, mutta taas viime jouluna pääsimme jatkamaan käsiprojektia vähän eteenpäin. Jokaisen artistin täytyy käydä läpi tie helvetistä taivaaseen. Ehkä jopa jotain omaa tekstiäni. Tatuoinnit ovat mielestäni taidetta ja itseni ilmaisemista kuten musiikkikin, muun muassa Kat Von D:tä diggaileva Nathan sanoo. GiGeR on kiehtonut Sonic Syndicate -miestä jo tovin, ja myös joitain ajatuksia hänen taiteensa hakkaamisesta on pyörinyt mie82 Inferno lessä. Otimme aikoinaan silloisen tyttöystäväni kanssa Walesissa kuvat suhteellisen kännissä yhdessä räkäisessä pajassa. Tatuointi on aina oman aikansa juttu. manan majoilta taivaaseen Sonic Syndicaten Nathan J. Otin vasempaan käteen sanan "believe", koska aina täytyy uskoa itseensä ja pitää omista tavoitteistaan kiinni. Minulle tuli Transformers-hahmo ja tyttöystävälleni Ganesh, joka näyttää lähinnä likaläiskältä, Nathan naurahtaa nuoruuden hölmöilylle ei-niin-ammattitaitoisen tutun tatuoijan pakeilla. Haluan polynesialaista tyyliä myös rintaani. Hän ihmettelee, miten monet nykybändit täyttävät itseään raivolla. Niin myös kuvassa, joka ei ollut välttämättä niin hohdokas tempaus jälkikäteen ajateltuna. Joskus kun hukkaa itsensä, on tärkeää pitää jalat maassa, Biggs muistuttaa siitä, miten hienoja juttuja yksinkertaiset luonnonihmeet ovat. Kyseessä oli lappu, johon hän väärensi syntymäaikansa 17-vuotiaana vuotta paremmaksi saadakseen ensimmäisen tatuointinsa etuajassa. Ja selkään pitää vielä keksiä jotain. Oikean käden Paradise Lost -lyriikkaan perustuva saaga on vielä viimeistelemättä. Kunkin kuvan aikakauden elämästään muistaa aina, Nathan päättää liki nostalgisena.. Kaikkein kivuliain kokemus tähän mennessä on ollut suurena Pantera-fanina otettu kirjaintatuointi vatsaan. Ilmeisesti he luulevat, että tatuointeja pitää olla jotta "olisi jotakin". soNic sYNdicate -vokalistiN iholla liikutaaN polYNesiasta, traNsformersista, paNterasta ja helvetiN tulista eNkelteN kauNeuteeN. Hilla Kurki HeTa HyTTi nen nathan on viehättynyt polynesialaiseen tatuointikulttuuriin, joka paitsi miellyttää massiivisine linjoineen silmää, on myös toisella tasolla tärkeää. Se merkitsee minulle paljon ja on hyvä muistutus siitä, kuka minä olen. Itku ei tirahtanut silmään, mutta valitusta kuultiin senkin edestä. Niissä tatuoinneissa on pohjimmiltaan kyse luonnollisista asioista. Tähän pitäisi saada vielä enemmän lieskoja ja... Hän ei ole lähtenyt värittämään kehoaan summamutikassa, vaan ainakin suurimmassa osassa tatuointeja on ollut taustalla ajatus. Kyseessä oli järjestyksessään toinen kuva. Ehkä jotain tekstiä. h.R. Biggs tunnustaa tehneensä asiakirjahuijauksen. Myös vanha japanilainen tatuointiperinne on hänestä kiehtovaa vaikka mies ei välttämättä ottaisikaan itselleen muilla ihastelemiaan Japani-sleevejä
portiltA: 125/ 3 päivää, 70 / päivä (miKäli JälJellä). ennAKKolipunhintoihin lisätään lippuKAuppoJen toimitusKulut.. y NiSSä LipUT myyTN N !ww.tiketti.fi liput: w Ennakkow.lippupalvelu.fi ww At the GAtes·Arch enemy·Amorphis·exodus·meshuGGAh·KAtAtoniA·epicA·KillinG JoKe·tArot·enslAved Bulldozer·BlAcK BreAth·moonsorrow·witchery·AGnostic Front·KvelertAK·spirituAl BeGGArs GrAve·Ghost·myGrAin ·church oF misery·misery index·Jex thoth·rotten sound·medeiA hooded menAce·cAvus·liGhthouse proJect·GAF·FeAstem·Goresoerd·cAuse For eFFect·mononen lisää tulossA... NEW DATES! 22.-24.7.2011 suvilAhti, helsinKi NEW VENUE! ·www.tusKA-FestivAl.Fi ennAKKolipunhinnAt: 110 / 3 päivää, 60/ päivä