Inferno 2/2021 - Lehtiluukku.fi

Haluatko ostaa tämän lehden?

Vaikuttaako lehti kiinnostavalta? Voit lukea koko lehden valitsemalla "Lisää ostoskoriin". Mukavia lukuhetkiä!

Olet esikatselutilassa. Lue koko lehti

2/2021 I HINTA 9,90 € STAM1NA EYEHATEGOD MOONSPELL ALICE COOPER THERION EINHERJER E P I C A R A U H O I T T U M I S E N S U M M A. ELÄMÄ ON RASKASTA
Käy tutustumassa lähimmällä valtuutetulla Pearl-vähittäismyyjälläsi.. Kai Hahdon valinta Nightwish -setiksi on Pearl Masterworks . KAI HAHTO / Nightwish SMI-Scandinavian Musical Instruments Oy • Henry Fordin katu 5C, 00150 Helsinki Tel. 0400 445 603 • E-mail: smi@smi-music.com • Web: www.smi-music.com Pearl Masterworks – täydelliset custom-rummut, joissa voit itse valita rumpujen koot, runkomateriaalin, metalliosat sekä viimeistelyn
KAI HAHTO / Nightwish SMI-Scandinavian Musical Instruments Oy • Henry Fordin katu 5C, 00150 Helsinki Tel. 0400 445 603 • E-mail: smi@smi-music.com • Web: www.smi-music.com Pearl Masterworks – täydelliset custom-rummut, joissa voit itse valita rumpujen koot, runkomateriaalin, metalliosat sekä viimeistelyn. Kai Hahdon valinta Nightwish -setiksi on Pearl Masterworks . Käy tutustumassa lähimmällä valtuutetulla Pearl-vähittäismyyjälläsi.
The result can only be described as world-class entertainment! Standout songs like “Abbatoir”, “Meathook Massacre” and the title track “Necro Sapiens” makes the Death-Metal-heart beat faster while paying homage to genre-legends like Morbid Angel and Bloodbath. BAEST NECRO SAPIENS 05.03.2021 BAEST‘s most anticipated and most important album so far. The CD comes in an eco-friendly ProfilePac. Available as Ltd. CD Digipak, LP+CD & Poster & Digital Album. www.INSIDEOUTMUSIC.com · www.CENTURYMEDIA.com ANNEKE VAN GIERSBERGEN THE DARKEST SKIES ARE THE BRIGHTEST 26.02.2021 Anneke van Giersbergen’s 23 rd career album was created in a time of personal crisis, with just an acoustic guitar and basic recording gear.The award-winning Dutch artist lays her soul bare with the most evocative record of her career. The first release, “Devolution Series #1 – Acoustically Inclined, Live in Leeds”, is a remixed and remastered version of the ‘Live in Leeds’ show.. EYEHATEGOD A HISTORY OF NOMADIC BEHAVIOR 12.03.2021 UGLY MUSIC FOR UGLY TIMES! The new album of the lengendary, genre defining sludge band. DEVIN TOWNSEND DEVOLUTION SERIES #1 ACOUSTICALLY INCLINED, LIVE IN LEEDS 19.03.2021 DEVIN TOWNSEND brings to you the “Devolution Series”: A grouping of oddities and interesting material that he would like people to hear
SISÄLTÖ 00 7 Pä än ava us 00 8 Syt yk ke itä : Kiu as, Ra ng er, Iot un n, Ma rian a’s Re st, Sap ata 014 Ko lum ni ja ska ba 016 He avy Co ok ing Clu b 018 Sta m1 na 02 4 Ey eh ate go d 02 8 Ali ce Co op er 03 2 Mo on spe ll 03 7 Th eri on 04 Ep ica 04 8 Pö lky llä : mu usi kko -ka nsi tait eili ja Nik las Su nd in 05 4 Sa lam yh kä : Ko sm iku d Pu lm ad ja ma tus ed (20 06 ) 05 5 Arv iot , pä äo sas sa Sta m1 na 07 Va nh a liit to: Ein he rje r, ha ast att elu ssa Ge rha rd Sto res un d 074 Ku ud es pii ri 040 018 028 048 03 2 TI M TR O N C KO E JE N N Y R IS H ER R U I VA SC O TE R O N O R D LU N D
OUT NOW! MEDIABOOK | JEWELCASE | LP GATEFOLD | MC | DIGITAL LTD TRANSPARENT ORANGE VINYL EDITION AVAILABLE EXCLUSIVELY VIA WWW.NAPALMRECORDS.COM H E R M I † A G E Metal ministers MOONSPELL deliver Hermitage the quintessential sermon of solitude. Ruins (first time on vinyl) /NAPALMRECORDS /NAPALMRECORDS /NAPALMRECORDSOFFICIAL /NAPALMRECORDS visit our online store with music and merch WWW.NAPALMRECORDS.COM. ALEXI LAIHO’s LEGACY – HIS LAST RECORDINGS! A final salute to three decades of explosive Metal! DIGIPAK | VINYL | DIGITAL LTD DELUXE BOX EDITION AVAILABLE EXCLUSIVELY VIA WWW.NAPALMRECORDS.COM OUT 23.04. Viking Metal pioneers EINHERJER reinforce their exceptional reputation! DRAGONS OF THE NORTH (Re-Release/Remastered) OUT NOW! NORTH STAR & DIGIPAK | 1-LP GATEFOLD VINYL | DIGITAL JEWELCASE | 1-LP GATEFOLD VINYL | DIGITAL M A R I A N A S R E S T Rousing Melodic Death / Doom Metal from Finland! DIGIPAK | 2-LP GATEFOLD | DIGITAL 2-LP GATEFOLD F A T A M O R G A N A & OUT 12.03
Eli useimmiten laulusolistit. vuosikerta Numero 188 Toimituksen tilaama tai sille tarkoitettu aineisto julkaistaan sillä ehdolla, että aineistoa voidaan korvauksetta käyttää Pop Median kaikissa uudelleenjulkaisuissa tai muussa käytössä riippumatta toteutustai jakelutavoista. Se oli ihan mukavaa, muttei mitään elämää suurempaa.” Näin toteaa Pölkyllä-palstallamme Dark Tranquillityn alkuperäisjäsen ja entinen kitaristi Niklas Sundin pitkistä keikkavuosistaan ympäri maailmaa kiertävässä, suhteellisen suositussa metallibändissä. MATTI RIEKKI PÄÄNAVAUS www.inferno.fi facebook.com/InfernoMagazine twitter.com/infernomagazine instagram.com/inferno_magazine PÄÄTOIMITTAJA Matti Riekki facebook.com/riekinmatti ULKOASU Markus Paajala KANSIKUVA Tim Tronckoe KIRJOITTAJAT Ahola Tapio, Brusila Annika, Harjula Salla, Hintikka Tami, Hätinen Jukka, Isoaho Timo, Itäkylä Riitta, Juutilainen Joni, Järvisalo Eetu, Keränen Toni, Kittilä Jukka, Koskinen Kari, Koskinen Kimmo, Kurunen Jerry, Kuusinen Miika, Laakso Markus, Lassila Tero, Luukkanen Antti, Malm Mikko, Muurikainen Elli, Nuopponen Aki, Pohto Tomi, Rajala Vilho, Siltanen Vesa, Silvast Jaakko, Turunen Joona, Virtanen Aadolf, Vähäkangas Teemu, Väntänen Ari, Ylitalo Lauri TOIMITUKSEN YHTEYSTIEDOT (arviolevyt / review copies) Inferno, PL 543, 33101 Tampere etunimi.sukunimi@popmedia.fi inferno@popmedia.fi ILMOITUSMYYNTI Oskari Anttonen, Peter Lindroos, Oona Lukkarinen, Mikko Mali ilmoitusmyynti@popmedia.fi etunimi.sukunimi@popmedia.fi TILAAJAPALVELU 03 4246 5302 (ma-pe 9-16) tilaajapalvelu@popmedia.fi KUSTANTAJA Pop Media Oy Fredrikinkatu 42, 00100 Helsinki www.popmedia.fi TOIMITUSJOHTAJA Tuomo Häkkinen PAINOPAIKKA M?kusala ISSN 1796-7600 21. 7. 16.4.) ”MENIN lavalle ja soitin kitaraa. Käsitys juontanee juurensa siitä, että haastatteluissa höpöttävät yleensä ne esiintymisestä eniten nauttivat, ulospäin kukoistavat tyypit. Näin ajatellen sekin klisee, että bändit vääntävät levyjä päästäkseen kiertämään, näyttäytyy uudessa loimussa. Inferno ei vastaa tapahtumatietojen mahdollisista muutoksista eikä tilaamattomien kirjoitusten ja kuvien säilyttämisestä tai palauttamisesta. Toki Sundinin on helppo puhua nyt, kun elämä Dark Tranquillityssä ja sitä myöten keikkailevana taiteilijana on suurella todennäköisyydellä takana, mutta puhe on silti virkistävää. Se, että joka ikinen soittoniekka löytäisi elämänsä tarkoituksen lavalta, on rockjournalismissa liki kiveenhakattu totuus. Siinä ei toki ole mitään ihmeellistä, että artisti kokee rundaamisen negatiivisen kautta, sinä välttämättömänä pahana, joka johtaa täyttymykseen lavalla. Valokeilassa viihtyvien keulahahmojen takana puurtaa kuitenkin suuri joukko muusikoita, joille esiintyminen saattaa olla se pakkopulla, joka on nieltävä, jotta pääsee studioon nauttimaan. Kaiken musiikkialaa kuristavan kurjuuden keskellä onkin hupaisaa ja hippusen helpottavaa ajatella, että viimeisen vuoden aikana maailman kotistudioissa lienee puuhastellut salamyhkäinen muusikkojen joukko, jolla on ollut hymy herkässä äänipöydän kajastuksessa. Vaan kun estradilla oleminenkaan ei oikein lähde ja se sanotaan ääneen, ollaan harvinaisten asioiden äärellä. Turvassa studiossa KOSMIKUD Morbiit SLOWENYA Somer IOTUNN Access All Worlds TÄMÄN NUMERON KASAAMISEN TAUSTALLA SOIVAT STAM1NA Novus Ordo Mundi THERION Gothic Kabbalah CANNIBAL CORPSE Violence Unimagined (ilm
– Upeaa ensinnäkin päästä pitkästä aikaa festareille soittamaan, Näreneva innostuu. Oliko se paluun edellytys. – Ajatus on kytenyt jo pitkän aikaa, ja kyselyitä Kiukaan aktivoitumisesta on tullut kiihtyvää tahtia. – Yhteistyökuviot ovat vielä hiukan auki, koska me ollaan lähdetty tarkoituksella liikkeelle omatoimisesti, Näreneva kertoo. – Ja ellen erehdy, tallessa on levyttämättömiä biisejäkin jonkin ajattoman klassikkolevymme ajoilta. Kahdeksan vuotta sitten kartalta kadonnut Kiuas on palannut. Saitte kasaan alkuperäisen kokoonpanonne. Bändin suunnitelmissa siintää toivottavasti toteutuva festarikesä. Vai onko sitä peräti jo tehty. – Homma on mennyt hyvin luonnollisesti ihmisten elämäntilanteiden ja muiden seikkailujen mukaan, kitaristi Mikko Salovaara pääsee ääneen. Suunnitelmana on myös tehdä isoimmissa kaupungeissa omia konsertteja, kunhan hommat tästä normalisoituvat. SYTYKKEITÄ JONI JUUTILAINEN KIUAS ehti olla hyvän aikaa manan majoilla. – Nummirockin lisäksi meillä on veto Dark River -festivaalilla elokuussa. Koko musiikkija tapahtumateollisuus on kuitenkin kokenut valtavan murroksen sitten viimeisimmän albumimme [Lustdriven, 2010]. Artisteilla on monia vaihtoehtoja ja malleja operoida julkaisutoimintaa, joten jää nähtäväksi, miten homma tulee Kiukaan osalta menemään. Onko Kiukaalla aikeita tehdä uutta musiikkia. – Reagoimme sen mukaan, miten pandemiatilanne antaa myöten. – Homma näytti videolta niin älyttömän hauskalta, että päätimme vetää parit bänditreenit testiksi, ja totesimme, että tämähän on aivan parasta. Mitä lafkalla on oltu mieltä paluustanne, ja jatkuuko mahdollinen yhteistyö. – Mikään ei ole kuitenkaan poissuljettua, ja Spinen kanssahan olisi luontevaa jatkaa, kun siellä on vanhat tutut kontaktit ja koko julkaisuhistoriamme. – Joku pakollinen sinkku tietysti tehdään keikkailun tueksi jossain vaiheessa, Jalkanen paljastaa. Teitte kaikki neljä levyänne Spinefarmille. Aikeenanne on soittaa ensimmäinen paluukeikkanne juhannuksena Nummirockissa. Kiuas on kuumana taas H E N R IK A SK LÖ F, TA G E R Ö N N Q V IS T JA A N E O R U EE T X E B A R R IA 8. Korona on pitänyt minut erittäin kiireisenä päätyössäni Mehiläisessä. Ilja ja Mikko ovat hyödyntäneet lockdownia uuden musiikin tekemisessä omille projekteilleen tai muille bändeilleen eli Daimonicille, Metal De Factolle ja Leveragelle. – Olen vakuuttunut, että festareita tullaan järjestämään kyseisen Nummirockin jälkeenkin, Jalkanen vakuuttelee. – Nyt kun meidän niin sanotusta Nosturin-jäähyväiskeikasta on kulunut joitain vuosia, kaikilla alkuperäiskokoonpanon jäsenillä oli sattumoisin semmoinen fiilis, että mitä jos käytäisiin näyttämässä taas närhenmunat – ja kaikki ajattelivat siis kirjaimellisesti juuri näin, eli meillä on telepaattinen yhteys! Itse asiassa jokaiselle ilmestyi uniin Ukko, joka ilmoitti jylisevällä äänellä, että käykääpäs raapaisemassa parit rallit kuolevaisten iloksi. Sytykkeenä toimi meidän viimeisimmän konsertin livetaltioinnin julkaiseminen, rumpali Markku Näreneva paljastaa. – Jokaisella meistä on varmasti omat motiivinsa, mutta eiväthän nämä keski-ikäisten miesten nostalgiakiertueet ole mikään tavaton ilmiö, laulaja Ilja Jalkanen lisää. Onko teillä jokin plan-b, mikäli se ei toteudu. Mistä paluuajatus lähti
Kuinka soittofiilis pysyy tällaisessa tilanteessa yllä. – Kyllähän se harmittaa, että esimerkiksi suunnitellut levynjulkkarikeikat peruuntuivat rajoitusten vuoksi. Meillä on onneksi kasassa hyvä porukka, ja treenit toimivat ainakin itselleni tosi hyvänä terapiana kaiken tämän hähmäisyyden keskellä. Sävellysten ja teemojen tunnelma on nyt yhtenäinen ja kokonaisuuksiin keskittyvä, kitaristi Felix Voltti mietiskelee. – Musiikki on kasvanut tekijöidensä mukana, Šamane myöntää. – Kokoonpano on muuttunut basistinvaihdoksen ja toisen kitaristin liittymisen myötä. Sitä kautta syntyi myös hyväksyntä siitä, ettei mikään ole pysyvää. Omalta osaltamme säännöllisellä treenauksella ja livesetin tarkalla suunnittelulla pysyy kiinni soittofiiliksissä ja ajatuksessa, että pääsemme vielä joskus yleisönkin eteen, Voltti mietiskelee. – Albumien väliin mahtunut Reflections -ep kuvastaa hyvin debyytin jälkeistä aikaa, jolloin aloimme kasvaa tekijöinä ja suhde yhtyeeseen syveni. – Tulevaisuus pandemian suhteen on vielä hämärän peitossa ja keikkalavoille paluun aikataulu epäselvä. – Pandemia on iskenyt musiikkialaan lujaa. Nyt haluaa tehdä mahdollisimman hyvin sen, mihin rajallista aikaansa käyttää. Onneksi saimme järjestää nykyaikaan sopivan striimikeikan Virta.liven kautta. – Olemme löytäneet oman soundimme ja suunnan, mihin haluamme musiikillisesti mennä. – Tunteet peilaantuivat universaaleihin teemoihin tarkastellen samalla inhimillisyyttä sekä meihin sisäänrakennettua tarvetta löytää asioille merkitys. Kerrotte esittelyssä, että uuden albumin inspiraationaiheet löytyvät ”pimeän ja menetyksen ajatuksista”. No Sun to Embrace on sävellyksiltään ja ilmaisultaan syvänraskas mutta tunnelmallisen kaunis kokonaisuus täynnä kerroksia löydettäväksi. Koronarajoitukset ovat syöneet keikkamahdollisuudet pitkältä ajalta. Liikkuvatko tarinat henkilökohtaisella vai yleisellä tasolla. – Musiikki heijastaa tekijäänsä, ja teemat heräävät omista kokemuksista ja ajatuksista. Tavallaan tuntuu, että ei oikein tiedä, mihin suuntaan pitäisi lähteä – tehdäkö nyt uutta musiikkia täysillä vai keskittyä livesetin treenaamiseen, Puutio pähkäilee. – Myös kaikkien jäsenten elämäntilanteet ovat tietysti muuttuneet – itselläni esimerkiksi lasten syntymät ovat vaikuttaneet hurjasti ajankäyttöön. Mikään ei ole pysyvää T O M I T II T T O ENSIMMÄINEN albuminne Satanibator ilmestyi lähes neljä vuotta sitten. METALLIA PIENISSÄ PALOISSA SYTYKKEITÄ Kotimainen doombändi Sapata samoilee uudella levyllään aiempaa synkemmissä metsissä. – Neljä vuotta on melko pitkä aika, ja siihen väliin on ehtinyt mahtua paljon, rumpali Anttu Puutio jatkaa. Tämä pysymättömyys sekä pimeän ja valon vuorottelu kuuluvat lopputuloksessa. Näiden muutosten kautta ollaan saatu jalostettua meidän soundia enemmän siihen suuntaan, mitä se on aina visioissamme ollut. Mihin suuntaan Sapata on tänä aikana kasvanut. Albumin teon aikana tuli käytyä läpi paljon raskaita tunteita, joista monet jäivät elämään lopputulokseen, laulaja Saara Šamane määrittelee. No Sun to Embrace on mielestäni sekä sävellyksiltään että tunnelmaltaan esikoista monipuolisempi levy. 9. Oletteko samaa mieltä
– Emme kuitenkaan lähteneet soittamaan kieli poskessa akustisia keikkoja, ottaneet ulkopuolisia tuottajia tai alkaneet sometähdiksi, kuten käskettiin, mistä johtuen erimielisyydet lisääntyivät. Ainoa asia, josta olimme Spinefarmin kanssa pitkään aikaan samaa mieltä, oli sopimuksen purkaminen. – Chevalier ja Rapid ovat kovia bändejä, joiden kanssa tullaan hyvin toimeen, joten siinä olisi kova kattaus! Hurjasta speed metalistaan tutuksi tullut Ranger vietti muutaman vuoden hiljaiseloa. – Unelmien rundilla kierrettäisiin maailmaa frendien kanssa, Sipilä vakuuttelee. Tämä ei ole mikään varsinainen yllätys, sillä pienten bändien ja suurten levy-yhtiöiden intressit ovat hieman erilaiset. Oikeanlainen fiilis on tärkeämpää kuin Spotify-standardien mukaiset soundit. Mitä tapahtui. – Teemme tämänkin julkaisun kahdestaan tukikohdassamme. Jos teillä olisi mahdollisuus järjestää unelmienne rundi, mitkä kaksi bändiä ottaisitte mukaan. Onko tähän tulossa muutosta. Keikkailu on tosin kahdestaan hankalaa, joten kitaristit, ilmoittautukaa! Uudelle motivoituneelle kepittäjälle on tilaa. Viimeisimmästä albumistanne Speed & Violencesta on viitisen vuotta. – Kahdestaan soittaminen on ollut hyvin luontevaa, sillä olemme tehneet musiikkia yhdessä yli kymmenen vuotta. Soundimaailma sopiikin hyvin biisien teemaan: maailmantilanne ei näytä kirkkaalta planeetan palaessa ja äärioikeiston noustessa, samalla kun rikkaudet kertyvät yhä vain harvojen käsiin. Luvassa on täyttä tykitystä ja yllättäviäkin hetkiä! Ranger on viihtynyt Suomen keikkapaikoilla hyvin, mutta suuremmat kiertueet ovat vielä toistaiseksi tekemättä – maailmanlaajuisesta läpimurrosta puhumattakaan. Miksi päädyitte pistämään sen julkiseen jakoon. – Kauhean väännön jälkeen aikaansaatu sopimus alkoi lupaavasti, eli päästiin nopeasti studioon tekemään levyä ja keikkaa riitti, kaksikon toinen osapuoli, rumpali-kitaristi Miko Sipilä muistelee. Onko Rangerillä demon jälkeen suunnitteilla pitkäsoitto, vai menettekö eteenpäin niin sanotusti päivä kerrallaan. – Kyllästyimme ”oikeisiin studioihin” ja päätimme tehdä kaiken itse – siis omasta studiosta alkaen. Rangerin kokoopano on puolittunut sitten viime kuuleman, eli bändissä on nykyään vain kaksi miestä. Kahden albumin verran kestänyt yhteistyönne tunnetun Spinefarm-levyyhtiön kanssa loppui näin ulkopuolisen silmin yllättäen. Aidon fiiliksen jäljillä 10. – Uusia biisejä tehdään kovaa tahtia, ja tänä vuonna on tarkoitus julkaista jatkoa Insurgencylle ihan täyspitkän muodossa, Pontiac paljastaa. Nyt bändi on palannut skenen ytimeen tuomisinaan rujo demokasettijulkaisu, joka avaa yhtyeen uralla uuden aikakauden. SYTYKKEITÄ E M M A G R Ö N Q V IS T TUOREIN julkaisunne on varsin kotikutoiselta ja koruttomalta kuulostava Insurgency-demo. – Oli jo aikakin saada uutta Rangeriä ulos! laulaja-kielisoittaja Dimi Pontiac tokaisee
– Olimme tavanneet pari kertaa Hamferðin ja Iotunnin keikoilla, joten tunsimme toisemme entuudestaan. Rajumpi soundi tuli hiljalleen mukaan muutaman ensimmäisen vuoden aikana. Sen jälkeen julkaisimme The Wizard Falls -ep:n [2016] ja kävimme läpi miehistönvaihdoksen. Keitä te oikein olette. Access All Worlds valmistui melkeinpä tasan vuosi sitten. 11. – Seuraavina kuukausina otimme yhteyttä eri levy-yhtiöihin, ja diili Metal Bladen kanssa oli kuin toteutunut unelma. Musiikin ja maantieteen lisäksi nautimme luonnosta, lukemisesta ja maailman ihmeistä noin yleisesti. – Kun olimme saaneet albumin miksattua ja masteroitua Fredrik Nordströmin kanssa maaliskuussa 2020, Fredrik sanoi, että ”todellinen työ alkaa vasta nyt”. Kun Jón lopulta kuuli demot, hän oli niistä hyvin innoissaan. Tietojen mukaan aloititte hiukan erityylisenä yhtyeenä. – Hänen äänensä todellakin viimeistelee kappaleemme, Gräs myöntää. – Seuraavien vuosien aikana soundimme hioutui, ja Iotunn-nimi tuli käyttöön vuonna 2015. Siinä monet eri vaikutteet menneiden vuosikymmenten musiikista sekoittuivat yhteen metallin ja klassisen kanssa aivan uudenlaisella tavalla. Minä ja veljeni olimme kirjoittaneet musiikkia jo aiemmin, joten löysimme äkkiä yhteisen sävelen. Myös Barren Earthissä ja Hamferðissä vaikuttava Jón Aldará on iso osa soundianne. – No, olemme viisi jätkää, jotka jakavat saman intohimon musiikkia kohtaan. Me kaikki olemme tehneet musiikkia tahoillamme suurimman osan elämistämme ja nautimme sen moninaisuuden tutkimisesta, kitaristi Jesper Gräs esittelee. Miksi levyn ilmestymiseen meni näinkin kauan. Kuinka nykyinen linjanne löytyi. Kuinka saitte hänet mukaan. – Taustani löytyvät metallista ja klassisesta, ja tyylimme muokkautui pitkälti niistä, kun veljeni Jens Nicolai [kitara] tuli bändiin vuonna 2011. – Kun perustin bändin vuonna 2009, minulla oli menossa 1960–70-lukujen progressiivisen ja hämärän rockmusiikin kausi, joten lähdimme liikkeelle siltä pohjalta. METALLIA PIENISSÄ PALOISSA SYTYKKEITÄ Aidon fiiliksen jäljillä Monia eri alatyylejä sekoittava Iotunn vastaa yhdestä alkuvuoden kovimmista metallialbumeista. Uusi Access All Worlds on tähänastisen uramme kulminaatiopiste. – Jón [Aldará, laulu] on kotoisin Färsaarilta ja me loput Tanskasta. Luulin, että olimme tehneet jo paljonkin hommia, hah hah. Koko musiikintekoprosessimme tarkoitus on, että olemme avoimia ja ajattelemme vapaasti, joten siinä mielessä sana ”progressiivinen” kuvaa yhtyettämme hyvin. Joku saattaisi kutsua teitä jopa progemetallibändiksi... – Kun otimme häneen yhteyttä 2018, kyse oli ainoastaan musiikista. Kirjoitin Jónille, joka halusi kuulla demoja, joista muodostui myöhemmin Access All Worlds -levy. Sen lisäksi löysimme keikkamyyjän, teimme kovasti hommia singlebiisien musiikkivideoiden kanssa ja sävelsimme uusia kappaleita. Äkkiähän tässä on vuosi vierähtänyt. Albuminne kuulostaa isolta ja eeppiseltä. Vapaata ajattelua IOTUNN ei ole varmaankaan lukijoillemme tuttu nimi. – Uskon Iotunnin olennaisimman jutun olevan siinä, että emme ajattele itseämme mitenkään genresidonnaisesti, joten voimme työskennellä niin vapaasti kuin mahdollista
SYTYKKEITÄ M II K K A JÄ R V IN E N VANHA legenda puhuu ”vaikeasta kolmannesta levystä”. Ylimääräinen puristaminen jää vähemmälle, kun tietää, että kyllä tällä jengillä yleensä jonkinmoinen keitos syntyy. Meidän musiikki ei oikein toimi, jos tuska ei välity. – Aloimme käydä alustavia neuvotteluja levytyssopimuksesta äänitysvaiheessa, ja koska toinen osapuoli oli tunnettu toimija, niin kyllä siinä ehkä hieman tarkemmin tuli omaa suoritusta monitoroitua, Mänttäri toteaa. Ilmeisesti sitä stressaa nauhoituksia sen verran, että immuunijärjestelmä kyykkää joka kerta. Melodisen doom/deathin parissa toimiva Marianas Rest on puskenut kolmannelle kiekolleen entistä enemmän tunnetta. Nyt aikataulu oli kuitenkin paremmin suunniteltu ja sain parannella rauhassa muutaman päivän samalla kun tuottaja Teemu Aalto työsti studiossa muita asioita. No, harva musiikki toimii, mutta tässä tavarassa tunnelma on oikeastaan kaikki kaikessa. Lähdettiin rohkeasti vetämään mieluummin yli kuin vajaaksi, Mäntymaa sanoo. Oliko Fata Morgana teille sitä. Koetteko asian samoin. – Itse asiassa albumi tuntui syntyvän hieman aiempia helpommin, kitaristi Nico Mänttäri paljastaa. – Joo, ei tarvinnut stressata tällä kertaa, laulaja Jaakko Mäntymaa nyökkää. Mitä se symbolisoi albuminne kohdalla. Perinne on ollut, että sairastun flunssaan viimeistään toisena nauhoituspäivänä, ja niin kävi nytkin – ääni katosi ensimmäisen biisin äänittämisen jälkeen. Matkalla hän pohtii virheitään ja sitä, mikä matkalle on ylipäänsä pakottanut. Asiasta ei ottanut enää samanlaista stressiä, kun tiesi, että tästä on selvitty aiemminkin. – Kertojamme on kovettanut aikojen saatossa itsensä kylmässä maailmassa, ja kun seisoo riittävän kauan pakkasessa, katsantokanta vääristyy. – Tässä tapauksessa kangastus liittyy nimenomaan kylmään, vaikka kuumakin voi sen aiheuttaa, laulaja avaa. Tunnelma on kaikki kaikessa 12. – Mikään ei kuitenkaan ollut vielä siinä vaiheessa varmaa, ja muilta osin levyntekoprosessi meni tutulla hyväksi havaitulla kaavalla. ”Fata morgana” tarkoittaa eräänlaista kangastusilmiötä. – Paketti oli studioon mennessä paremmin kasassa ja luotto omaan tekemiseen hiukan paremmassa kuosissa kuin aiemmin. Syy oli varmasti myös biiseissä, joihin oli helppo heittäytyä. – Tällä kertaa laulunauhoitusten suhteen oli hiukan parempi tuuri kuin muutamalla edelliskerralla. Kertojamme tajuaa, että hän on peilannut maailmaa vääristyneesti, mikä on vaikuttanut hänen päätöksiinsä kaiken aikaa. Vaikuttiko se jotenkin levyntekoon. – Sitä haettiin, ja hienoa jos se myös kuuluu. Tunnemme Teemun kanssa toistemme oikut jo sen verran hyvin, että kumpikaan ei panikoinut. – Kun nuha oli selätetty, homma sujui kuin tanssi. Pahimpaan kirjoittamiskammoon auttaa varmasti sekin, että tapauksessamme kirjoitustaakka ei ole yhden henkilön harteilla, vaan ajatuksia syntyy monesta eri kynästä. Tuntuu, että tällä kertaa etenkin lauluissa on enemmän tunnetta ja vereslihaa kuin aiemmin. Kehitys on hidasta, kuten ovat soittajatkin. – Fata Morgana on päätös kahden edellisen levymme teemalle: ensimmäisessä osassa keskityttiin onttouden tunteeseen modernissa maailmassa, toisessa koettiin hermoromahdus ja kolmannessa sankarimme lähtee pitkälle matkalle pois kaikesta. Olette nyt ensimmäistä kertaa isolla levy-yhtiöllä, Napalm Recordsilla. – Levy tehtiin samalla porukalla kuin edeltäjänsä, joten työskentelytapojen yhteensovittaminen tapahtui luonnostaan
Tunnelma on kaikki kaikessa
Sen kun järjestätte toistekin. Tapahtuma-ala on on ollut syksyn turvavälikeikat pois lukien seis käytännössä vuoden. Voimassa olevat rajoitukset kuulostavat syksyn onnistuneiden turvavälikeikkojen jälkeen käsittämättömiltä: Jos 1000 asiakkaan tila on ravintola, sinne saa tulla 750 henkilöä. Kalervo Kummolan kokoista jyrähtelijää ei löydy, kutsua A-studioon ei kuulu. Tältä alan someryhmien keskustelu ja ulostulot lehtien mielipidepalstoilla ovat vaikuttaneet. Virkamiesten selän taakse piiloutuminen on pelkuruutta. Loput odottelevat osaansa tyytyneenä pimeässä, että hallitus tulisi vaihtamaan lampun. INFERNO-KOLUMNI JUKKA HÄTINEN Kielletty hedelmä MONTAKO suomalaista tapahtuma-alan ammattilaista tarvitaan vaihtamaan hehkulamppu. On toki tärkeää, että työnantajat pysyvät pystyssä kriisin yli, mutta teknikoille, miksaajille ja muille on tarjolla vain kylmää kättä, kunnes töitä saa taas tehdä. Sitä mainostettiin avoimesti ja sinne myytiin lippuja. Kumpaakin yhdisti se, että epäselväksi jäi, mitä vaadittiin ja keneltä. En ihmettele lainkaan, että keikkoja ja klubeja siirtyy maan alle, enkä aio vähätellä nuorison tarvetta osallistua niihin. Partio ajettiin pois paikalta, koska järjestävä taho vakuutti, että kyseessä on yksityistilaisuus. Kirjoittaja on Rumban päätoimittaja, jonka voi laittaa vieraslistalle +1, kun keikat jatkuvat. Tapahtumajärjestäjälle tai klubinpitäjälle yllä mainitut lausunto ja linjaus kuulostavat suorastaan kehotukselta kansalaistottelemattomuuteen. Ja vaikka edunvalvojat saisivat puhuttua mehukkaita tukipaketteja, se auttaisi akuutisti lähinnä tapahtumaorganisaatioita. Jos sinne saapuu mies ja kitara, enää vain 10 asiakasta sallitaan – 990 paikkaa pitää jättää tyhjäksi. Tapahtuma-ala alkoi organisoitua vasta, kun korona osui tuulettimeen. Helsingin Sanomissa Oskari Onninen yritti tarjota auttavaa kättään ja kirjoitti: vaatikaa rahaa, menetykset kompensoitava, piste. Osa jatkaa pimeässä työskentelyä uskotellen itselleen, että valo palaa edelleen. Kaikki. Avi linjasi jälkikäteen, että homma ok, ei moitittavaa, ei sanktioita. Kolumnia seurannut ”keskustelu” sai pohtimaan, onko alan sijaan kriisissä sittenkin luetun ymmärtäminen. Muutamat riitelevät keskenään, miten lamppu pitäisi vaihtaa. Joku saattaisi joutua hetkeksi tikunnokkaan, mutta olisihan se hyvä tapa testata lain voima kieltää elinkeinon harjoittaminen. Jotkut järjestävät someperformanssin, josta ei käy ilmi, minkälainen lamppu on kyseessä. 14. Tässä vaiheessa alaltakin alkaisi löytyä solidaarisuutta: onhan niitä sakkoja ennenkin tukikeikoilla makseltu. Mitä jos seuraava organisoitu mielenilmaus olisi niinkin radikaali kuin turvallisten livemusiikkitapahtumien aalto. Helmikuun alussa poliisin tutkaan osuivat teknobileet Sörnäisissä. Mutta väitän, että turvallisemmin ne sujuisivat Tavastialla ammattilaisten vastuullisten silmien alla kuin yksityistilaisuuksiksi naamioituina vaihtuvissa vuokratiloissa. Tapahtumateollisuus ry ja Livefin ry ovat yrittäneet saada jalkaansa ministeriön oven väliin tai ainakin ylläpidettyä dialogia ministerien avustajien kanssa. Ala on kuin tilkkutäkeistä tehty mosaiikki, jossa on jos jonkin sortin yksinyrittäjää ja freelanceria, jotka putosivat viime vuoden maaliskuussa kaikkien tukiverkkojen lävitse. Jotain pitäisi tehdä. Ensimmäinen koordinoitu mielenilmaus toi Instagramiin jonkinvärisiä neliöitä ja kourallisen porukkaa Helsingin keskustaan. Viesti ministeriön suunnasta on, että alan ahdinko tiedetään, mutta stm tai avi tai jotain. Siellä tehdään varmasti kaikki, mitä näin nuorella vipuvarrella on mahdollista. Jos baari, 500. Kansankielellä sama ilmaistaan: Paskapuhetta! Jos päättäjillä olisi tahtotilaa sorvata lakeja, kyllä se olisi vuodessa onnistunut. Martti Suosalo ja muutama muu taiteilija totesivat HS:n mielipidekirjoituksessa, että ”tämä alkaa murentaa uskoa yhteiskunnan kykyyn hoitaa kriisiä tasa-arvoisesti”. Ylikomisario kommentoi HS:lle: ”Isoista rikoksista ei tietenkään ole kyse.” Yleisötapahtuman tulkintaa venyttää myös varsinaissuomalaisessa kunnassa helmikuussa järjestetty 600 hengen hiihtoretki. Myöhemmin tapahtumasta käynnistettiin esitutkinta toistaiseksi määrittelemättömällä tutkintanimikkeellä. Toisessa jaettiin diashow, joka oli romantisoitua hymistelyä
& La 29.5.2021 Uudet keikkapäiv ät! Uusia lipputyyp pejä myynnissä ! An evening with nightwish in a virtual world. n i g h t w i s h . L I P U T w w w . c o m Pe 28
Harjaantunut ranneliike estää paakkuuntumisen. Kun liha alkaa näyttää valmiilta, lisää tomaattipyree sekä ketsuppia ja mausta pippurisekoituksella. 6. Lidlin muusi osoittautui parin varovaisen kokeilun perusteella ihan päteväksi, ja kun lauantaina mietittiin saunakaljojen kera ruokaa, niin pitsahan se oli päällimmäisenä mielessä. TUOMAKSEN KOKATESSA SOI: Hexecutor – Beyond Any Human Conception of Knowledge (2020) ”Viime vuonna täysin puskista tullut ranskalaisbändi tarjoilee potsan tekoon ehkä parhaan ja monipuolisimman thrashlevyn vuosikymmeneen!” Potsa ”Konstit ja bändit on monet”, totesi Assaturin ja Witherian räyhäkäsääninen Tuomas ”Tuberculosis” Piippo pitsanhimoissaan, kun tyhjän jauholaarin hoksasi. Vaimo kuitenkin kuskasi syystä tai toisesta taannoin kotiin paketin tuota pahamaineista pulveria. Poppamiehen Naga Jolokiamurska 88%) HEAVY COOKING CLUB MIIKA “MEGA” KUUSINEN 16. Pikamuusiohjeet voivat vaihdella, joten noudata niitä. Arlan Tolkuton Cheddar) • lihaliemikuutio • 70 g tomaattipyreetä • ketsuppia • paprikajauhetta • pitsamaustetta • pippurisekoitusta • chilisoosia (esim. Sekoita vispilällä joukkoon 2,5 desiä kaurajuomaa ja pussillinen pikamuusivalmistetta. Lidlin Harvest Basket Instant Mashed Potato) • 2,5 dl kaurajuomaa • voita tai Oivariinia • 400 g nauta-sikajauhelihaa • jalapenoviipaleita • 150 g juustoraastetta (esim. Lämmitä voideltu pannu kuumaksi ja lisää jauheliha. Nakkaa sekaan vielä kunnon nokare voita tai Oivariinia ja sekoita hyvin. Potsaa avoimin mielin tehdessä on hyvä muistaa, että makuasioistahan ei voi kuin kiistellä – aivan kuten siitäkin, kuuluuko ananas pitsaan vai ei.” Tee näin: 1. Ja eikun syömään! Potsan kyytipojaksi sopii jokin ipa, apa tai muu hapan. Ratkaisuja voivat olla myös pohjan osittainen kypsentäminen ennen täytteiden asennusta, uunipellin kuumentaminen ennen muusin levittämistä tai pelkän alalämmön ja kiertoilman yhdistelmän käyttäminen, mikäli moinen asetus löytyy. Paista uunin keskiosassa 20–25 minuuttia, kunnes pinta on kunnolla ruskistunut. Lämmitä paistamisen aikana uuni 225 asteeseen. Kokonaisuuden voi antaa olla uunissa pitkään, mutta tällöin edessä on täytteiden kuivumisen vaara. 5. 3. Ketsupin voi korvata myös tomaattipyreellä ja teelusikallisella sokeria. Tämänkin pitsaversion täytteiksi sopivat maun mukaan mitkä tahansa ainekset, mutta kierrätyksen ollessa nyt pop eilistä pottumuusia notkistamalla ja jauhelihakastikkeen jämät päälle lätkimällä tähteistä saa helposti aikaan kokonaan uuden makuelämyksen. Kiehauta viisi desiä vettä ja lisää teelusikka suolaa. Kun liha käristyy, lisää joukkoon lihaliemikuutio sekä paprikajauhetta ja chilisoosia makusi mukaan. Asettele uunipellille leivinpaperi niin, että se yltää myös reunojen peitteeksi. TARPEET • pussi pikamuusijauhoa (esim. Ripottele komeuden silaukseksi pitsamauste ja juustoraaste. 4. 2. Ja mikä parasta, lopputulos on erittäin makoisa, todellinen vaihtoehto tutulle jauholätylle! Pohjan rapeus on kaiken A ja O, ja muusi asettaa tähän omat haasteensa. Kaiken tämän voi tehdä lihan kypsymisen aikana, jos multitaskaus onnistuu. Kaada sen päälle tasainen kerros jauhelihasoosia ja asettele jalapenoviipaleet kauniisti soosin pinnalle. Huomaa, ettei jauhelihasoosin tule olla juoksevaa, joten tomaattimurskaa tai ketsuppia ei saa käyttää ylen määrin. Tuomaksen luonnehdinta: ”Koulussa jauhomuusista muodostui sellainen kirosana, että välttelin sitä hyvällä menestyksellä noin 30 vuotta. Levitä valmis muusi kapustalla pellille. Koska jauhoja perinteisen pohjan tekoon ei tietenkään löytynyt ja kauppaan lähtö oli täysin poissuljettu vaihtoehto, silloin välähti! Syntyi pottupitsa eli potsa, ja loppu on historiaa.” Megan tuomio: ”Hieman erilaisia näkemyksiä pitsan tekemisestä on nähty palstan historiassa pariinkin otteeseen (Rangerja The Hypothesis -yhtyeiden jäsenten toimesta), mutta nyt tuttuun asiaan on tarjolla täysin uusi ja nerokkaan yksinkertainen tulokulma
Stam1nan uusi albumi Novus Ordo Mundi on musiikillinen paluu bändin alkuaikojen nälkäiseen vimmaan, mutta teemoiltaan se heijastaa tätä aikaa. ELÄIN ON IRTI TEKSTI ARI VÄNTÄNEN KUVAT TERO NORDLUND 18. Antti Hyyrysen mukaan taiteen on toteutettava keskeistä tehtäväänsä silloinkin, kun dionyysinen rock’n’roll ottaa vallan
Joitakin viikkoja ennen Stam1nan Novus Ordo Mundi -albumin julkaisua hän kertoo olevansa odottavalla mielellä, vaikka aika tuntuukin poukkoilevan perin sekavasti. Ei varmasti ole, eihän Suomessa mikään ole kauneimmillaan siihen aikaan vuodesta. – Stand-up-koomikko Niko Kivelä tuli Petraxille antamaan Stam1nalle moraalista tukea, koska hänellä oli illalla keikka lähistöllä. Paikan mainetta ajatellen ei ole ihme, että Stam1na on pitkästä aikaa halunnut levyttää siellä. – Stam1na meni Suomen parhaaseen studioon amerikkalaisen tuottajan kanssa tekemään ratkaisevaa viidettä albumiaan. Syyskuussa 2011 tuottajana toimi tunnettu Joe Barresi. Hyyrynen luonnehtii Novus Ordo Mundin sessioita ”rennon luovuuden voittojuhlaksi”. Hyvä niin, koska syksyllähän Hollola on kauneimmillaan. Painemittarin viisari pyyhälsi punaiselle jo ennen starttia, ja Slipknotia, Toolia ja monia muita tuottaneen miehen kohtaaminen jännitti. – Se oli aikamoinen spotti, Antti Hyyrynen muistelee. Eli lyhyesti sanottuna hajotin kännipäissäni viikon vanhan puhelimen, Hyyrynen manaa veljeltään lainaamaansa iPhoneen. Lemiläisten edellinen kerta ”Täytyy antaa itsensä pudota korkeuksista ja luottaa siihen, että varavarjo toimii.” Petraxilla nimittäin oli kovin erilainen kokemus kuin Novus Ordo Mundin tekeminen. Etukäteen tuli mietittyä, pärjätäänkö me studiossa sellaisen huipputyypin kanssa ja onko edes terminologia hallussa. Siinä välissä hän miksasi bändin kolmannen levyn (Raja, 2008). Tuosta ikävästä viestinnällisestä takaiskusta ja kaikesta muusta viime aikoina tapahtuneesta huolimatta Hyyrynen suhtautuu tulevaisuuteen toiveikkaasti. 19. Silloin bändi meni sinne tekemään Noceboa, ja se ei ollut Stam1nalle mikään helppo nakki. Paineita oli käsittämättömän paljon. Petraxissa tuntuu kuitenkin olevan taikaa, joka saa artistin toisensa perään ylistämään siellä työskentelyä. – Kokemus, yhtyeen oma auktoriteetti ja osaaminen ovat aivan eri tasolla kuin Nocebon aikaan. Eikä siellä helpolla päässytkään. Tuo vuonna 1993 Hollolaan perustettu studio on monien nimibändien suosima paikka, jota käytännössä kaikki siellä työskennelleet kehuvat lämminhenkiseksi ja viihtyisäksi. Toisaalta sekään ei ole ihme, että Stam1na on pitänyt vuosien ajan etäisyyttä Hollolaan. Nyt Stam1nassa on vapautunutta röyhkeyttä, eli täältä pesee. Stam1nan laulaja-kitaristilla Antti ”Hyrde” Hyyrysellä on tästä omakohtainen kokemus. Ahdistus oli oman mielen tuotosta, mutta se pusersi lujaa. Paskan metodi Leppoisaksi Stam1nan olon teki se, että tuottajaksi pestattiin pitkästä aikaa vanha kunnon Miitri Aaltonen. Studiopäivän päätteeksi me lähdettiin Hollolasta Lahden yöhön, ja kun asiat olivat johtaneet toisiinsa ja porukka palannut Hollolaan levolle, annoin puhelimelle kyytiä tilanteen huumassa. – On ollut karanteeneja ja ei ole ollut karanteeneja, ja on ollut keikkaa ja ei ole ollut keikkaa. Piti ihan tarkistaa, mitkä kuukaudet me loppujen lopuksi oltiin studiossa. Poikkeusvuoden loppupäähän todellakin kaivattiin sellaista tunnelmaa. Se oli ihminen vastaan teknologia -tyyppinen tilanne, jonka ihminen voitti. Lokakuu ja marraskuu 2020 siellä meni. Hänen kanssaan työskenteleminen oli yhtyeelle eräänlainen kotiinpaluu – Kotiteollisuuden kitaristinakin nyttemmin tunnettu mies tuotti Stam1nan kaksi ensimmäistä levyä (Stam1na, 2005, ja Uudet kymmenen käskyä, 2006) sekä neljännen albumin (Viimeinen Atlantis, 2010). Mutta jollakin hienolla tavalla boogie oli myös samankaltainen. Yhdeksän vuotta myöhemmin tunnelmat olivat kovin toisenlaiset. Kaikenlaista on tapahtunut ja etenkin jäänyt tapahtumatta. Oli kuin olisi lähtenyt lomalle. Kappaleet piti nakuttaa sentilleen oikein ja lenkille lähtöön piti kysyä lupa. T aistelussa teknologiaa vastaan voittokin voi muuttua tappioksi
Hyyrynen tähdentää, että mukana on muutakin kuin nopeaa sirkkelisahausta. Ne saavat musiikin kuulostamaan raikkaalta. Sanoittajana jätin tällä kertaa yhden kirjoituskierroksen väliin, jotta tekstit pysyisivät silottelemattomina enkä vahingossakaan alkaisi sensuroida parhaimpia alkuperäisideoitani. Hyyrynen kertoo Novus Ordo Mundin kannen olevan värimaailmaltaan sekä DIY-henkisenä kollaasitaideteoksena kunnianosoitus Napalm Deathin Scumille (1987). Mukana on korostetun paljon Kai-Pekan [Kangasmäki, basisti] biisejä, ja ne ovat levyn koukkuja ankkuripaikat. Siinä missä ”The Eye of Providencena" tunnetun symbolin ympärille piirretään yleensä säteitä, Novus Ordo Mundin kannessa kuvaa kehystävät ruuvit ja sen taustalla on kierre. Jos biisi groovaa, se toimii. sitä. – Miitri tykkää rock’n’rollista ja siitä, että lähtösoundi on mahdollisimman muheva ja murea. – Tuomo ohjasi meitä vahvasti Miitri Aaltosen syliin. Siltikin Novus Ordo Mundi on kaikin puolin hyvin erilainen kokonaisuus kuin Stam1nan edellinen albumi, taiteellinen ja toisella tavalla tunteikas Taival (2018). Hyyrynen kertoo, että työnteko oli ”hyvin keskittynyttä, tehokasta, leppoisaa ja nousujohteista toimitusta". Raakuus ja voima kumpuavat paitsi biisien tempoista myös sanoitusten aihepiireistä. Kokeilin yhtä vahvaa, kailottavaa laulutekniikkaa ja sain mielestäni korkeat laulut soimaan paremmin kuin yhdelläkään aiemmalla Stam1nan levyllä. – Tämä metodi oli käytössä myös Novus Ordo Mundin sessioissa. Bändin itsensä valitsemat sanat tuovat mieleen grindcorelevyn, mutta sellainen Novus Ordo Mundi ei sentään ole. Dollarin setelistäkin tuttu tunnuskuva symboloi paitsi Jumalan kolminaisuutta myös monia toisella tavalla salamyhkäisiä asioita, kuten salaseuroihin ja salaliittoteorioihin liittyviä mysteerejä. Hän osaa myös laulattaa hirveän hienosti. Oli mukavaa vetää lauluosuuksia. Ajan heijastuma Novus Ordo Mundin varoitusväreihin puetussa kannessa Stam1nan klassinen hammaslogo kiiluu kaikkinäkevän silmän mustuaisessa. – Novus Ordo Mundille jätettiin pihkamöykkyjä, jotka olisi tavallisesti raaputeltu pois levyn rungosta. Se oli bändille hirveän helpottava asetelma. Mutta jos ihminen vain haluaa, hänen on mahdollista päästää se jumala valloilleen. Ensimmäisenä singlenä julkaistu Sirkkeli edustaa albumia siinä mielessä hyvin, että Hyyrynen on summannut sen sanoitukseen Novus Ordo Mundin kokonaisidean. Viesti ei ole selkeä, mutta siihen liittyy uhkaa. Myös albumin uutta maailmanjärjestystä merkitsevä nimi on suora viittaus tunnettuun salaliittoteoriaan. Miitrillä oli siihen aikaan käytössään vitsikkäästi nimetty ”paskan metodi”. Siitä piti tuleman Stam1nan paluu ”nälkään, raakuuteen, nopeuteen ja raivoon”. Sisäisen elukan irti päästäminen edellyttää tietoista päätöstä ja kontrollista luopumista. Paskan metodi soveltui erinomaisesti siihen, mitä Stam1na tahtoi yhdeksännellä albumillaan tehdä. Miitri on meille rakas ystävä ja kollega, ja meillä oli oikein hupaisaa yhdessä. Täytyy antaa itsensä pudota korkeuksista ja luottaa siihen, että varavarjo toimii. Stam1nan musiikissa oli siihen aikaan jonkin verran hienosteluun ja taidepoljentoon viittaavia piirteitä, ja paskan metodilla kaikki sellainen muutettiin hevimetalliksi. Soundi on vitun hyvä, kaikki kehuvat 20. Hyyrynen kertoo, että Aaltosen ja Stam1nan yhteistyö sai aikoinaan alkunsa Sakara Recordsin ja Mokoman Tuomo Saikkosen suosituksesta. Kai-Pekka Kangasmäen ideasta lähteneen kuvan toteutti Hyyrysen vanha tuttu ja opiskelukaveri, graafikko Ville Angervuori. Menetelmään kuuluu olennaisena osana se, että musiikkia ei saa hioa liikaa. – Meillä kaikilla on sisällämme Dionysos, himojen jumala, joka haluaa riekkua ja rellestää, ja me yritämme aktiivisesti painaa sitä alas erilaisilla sivistyskikoilla
”Kyllä militantti ateistikin miettii, onko tehnyt virheen. Salaliittoteoreetikkojen mukaan salaisia reittejä pitkin kuljetetaan lapsia, joita käytetään hyväksi ja syödään (eritoten Clintonin perheelle kuulemma maistuu) ja joista herutetaan irti adrenokromi-nimistä ainetta, jota julkisuuden henkilöt kuten Tom Hanks tarvitsevat pysyäkseen ikuisesti nuorina. Hyyrysen mielestä taide ei voi ohittaa aikansa keskeisimpiä asioita, olivatpa ne laulunaiheina miten tympeitä tahansa. Tätä juttua kirjoittaessani löysin internetistä kartan, joka esittää Suomen alla risteilevää tunneliverkostoa. – Opin tuon aikoinaan lukiessani medianomiksi ja olen pitänyt sen mielessäni niin kauan, kun olen tehnyt Stam1nalle suomenkielisiä sanoituksia, eli kaksi vuosikymmentä. Mainitaan nyt vielä, että ne eivät liity koviin huumeisiin. Entä jos joku pystyykin perustelemaan asiansa niin hyvin, että huomaan hänen olevan selvästi oikeassa. Muita keskeisiä aiheita ovat valheelliset uskomukset, moderni aika ylipäänsä sekä lupaukset, jotka eivät tule koskaan toteutumaan. Samaan aikaan on aivan selvää, että levy käsittelee myös tätä mullistavaa asiaa. – Oppiminen on ihmisyyden ydin. – Vuonna 2020 tehdyn taiteen täytyy käsitellä jollakin tavalla myös pandemiaa. Jokaisella on riippuvuus johonkin, vaikka ihmissuhteisiin tai työhön. Kaikki tuollainen on piikannut vuoden 2020 aikana erittäin rajulla tavalla. Täysin posketonta teoriaa uskomattomampaa on vain se, että on olemassa vapaalla jalalla terveen paperit taskussaan liikkuvia ihmisiä, jotka aivan vilpittömästi uskovat siihen. Jotkut taas jättävät uskomatta, jolloin paine elää merkittävä elämä kasvaa. Novus Ordo Mundin kappaleet kertovat muun muassa riippuvuuksista. Vaikka yhtä kantavaa teemaa ei ole, punaisia lankoja on nähtävillä. Sisällöltään albumi ei ole tribuutti vanhoille idoleille vaan heijastus ajankohtaisista ilmiöistä. Siitä täytyy kuitenkin kertoa niin, ettei levy jää hailakaksi ajankuvaksi. Tämä on alati jatkuvaa taistelua omien ajatusten kanssa. Pidän tutkan päällä, kun kirjoituskausi on käynnissä, ja yritän nähdä ajan ja ilmiöt uudesta kulmasta. Hyyrynen on kirjoittanut muuttuvasta maailmasta sekä yleisellä että yksityisellä tasolla. Kaikessa hämmentävyydessään tämä sekopäinen aika suorastaan huutaa eri taidealojen tekijöitä selittämään itseään. Jotkut uskovat myös jumaliin, toisinaan positiivisin ja toisinaan hyvinkin traagisin seurauksin. Huvitun sellaisista lupauksista, että pian kaikki tulee muuttumaan, koska 5g-verkko synnyttää uuden maailmanjärjestyksen. Hyyrynen siteeraa evoluutiobiologi Richard Dawkinsia julistautuessaan ”militantiksi ateistiksi”. Olisiko väärässä oleminen helpotus. – Taiteen tulee heijastella tietyn aikakauden ilmiöitä ja tuntoja niin, että teokset ovat ajattomia, Hyyrynen sanoo. 21. – Addiktiot ovat Novus Ordo Mundilla tärkeä teema, ja tässä on tullut pohdittua omia riippuvuussuhteita. Siinä mielessä Novus Ordo Mundi saattaakin olla lemiläisen taiteilijan vastine Kotiteollisuuden Maailmanloppu-albumille. Miksi jotkut uskovat, että virusta ei ole olemassa tai että Joe Biden on osa jonkinlaista globaalia salaliittoa. Hyyrynen sanoo, että ajan ilmiöiden kanavoiminen musiikkiin on paitsi luovaa myös opettavaista. Stam1nan albumin nimi ei kuitenkaan voi olla Korona tai COVID-19, eli en ole maininnut kyseistä virusta tai sen aiheuttamaa tautia kertaakaan suoraan. Yksi synonyymin kautta tehty viittaus sieltä taitaa löytyä. Voiko olla olemassa jokin entiteetti, joka sanelee kaikkea muuta suurempana asiat?” – Itsehän en ole mikään QAnon-Antti, vaan rakastan järkeä ja kriittistä ajattelua. Voiko olla olemassa jokin entiteetti, joka sanelee kaikkea muuta suurempana asiat. Ihmisen täytyy tarkkailla, mitä tapahtuu, mitä muut ajattelevat ja miten he perustelevat ajatuksiaan. Novus Ordo Mundin kappaleet kirjoitettiin vuonna 2020, jolloin maailma todellakin järjestyi uuteen uskoon. Mutta niinkin jyrkkään positioon asetuttuaan voi vielä oppia jotakin itsestään. – Kyllä militantti ateistikin miettii, onko tehnyt virheen. Mutta vaikka sanoitukset ovat syntyneet tietystä ajasta, Novus Ordo Mundi ei ole teema-albumi kulkutaudista, salaliitoista tai kaheleista poliitikoista
Esiintymiseenkin voi muodostua riippuvuus. Itse asiassa saattaisit saada myydyksi vaikka mitä. Juuri siitä kaikki lähtisikin, jos siihen alkaisin. He uskovat sinuun. Se kuitenkin tiedetään, että näinä Novus Ordo Mundin kaltaisen levyn synnyttäneinä ankarina aikoina suunnitelma b:stä saattaa olla muusikon taipaleella konkreettista hyötyä. Sitä on täysin mahdotonta sanoa vielä kuukautta ennen h-hetkeä, mutta rokotustahdin perusteella ei näytä hyvältä. Motivaatiopuhuminen on sekin aikamme ilmiöitä. Se, millä basisti Kangasmäki, kosketinsoittaja Emil Lähteenmäki ja rumpali Teppo Velin kaatuneiden keikkojen muistopäivät täyttävät, ei ole julkisessa tiedossa. Se tuskin jää hänen ainoaksi kaunokirjalliseksi teoksekseen, sillä toinen käsikirjoitus on ollut työn alla jo hulppeat kaksitoista vuotta. Epävarman tulevaisuuden edessä Hyyrynen pohti erittäin epävakavissaan, että voisi luoda itselleen ihan uuden uran. Heidän todellisuudessaan huonot päivät karkotetaan itsepsyykkaamisella, onni näkyy vaurautena ja elämästä kehkeytyy projekti, joka pannaan pakettiin niin antaumuksella, että kuolinvuoteella voi viisaiden viimeisten sanojen sijaan heittää kumppanille ylävitosen. Maaliskuussa Stam1nan pitäisi olla tamppaamassa lavoja Suomen-kiertueen merkeissä. Suositut puhujat kiertävät täysissä luentosaleissa kertomassa ihmisille, kuinka kehitytään, menestytään ja luodaan parhaaksi päivitetty versio itsestä. Hyyrystä aihe kiinnostaa nimenomaan ajan ilmiönä. Viime vuoden mullistukset eli käytännössä peruuntuneet kiertueet ovat saaneet kitaristin palaamaan siviiliammattinsa äärelle. Video-ohjaajaksi jo ennestään tiedetty mies osoittautui viime vuonna menestyskirjailijaksi, kun esikoisromaani Viimeinen Atlantis nousi Like Kustannuksen vuoden suosituimmaksi kaunokirjaksi. Helppoheikki motivoi Samana päivänä, jona Antti Hyyrynen antautui Infernon haastateltavaksi, Helsingin Sanomat julkaisi Stam1nan Pekka Olkkosen 40-vuotishaastattelun. – Kuten voit kuvitella, aika paljon himottaisi päästä soittamaan. – Jos keikat loppuvat, alan nettisaarnaajaksi. Myös Hyyrysellä on osaamisalueita musiikkikentän ulkopuolella. Ankeuttajan maineen saamisen uhallakin täytyy sanoa, että monissa motivaatiopuhujissa on helppoheikin ikävä sivumaku. Mutta jonain päivänä! ”En ole mikään QAnon-Antti, vaan rakastan järkeä ja kriittistä ajattelua.” 22. Psykologiksi kouluttautunut Olkkonen on avannut etävastaanoton. Hyyrynen viittaa somehitiksikin aika ajoin nousevaan motivaatiopuhujaan, jonka aggressiivis-optimistisen menetelmän koomisen vimmainen karjahtelu on meistä internetissä roikkuvista luusereista varsin viihdyttävää. Mulla on ihan kammottava ikävä keikoille. Toteutukseen otan mallia Janne Immosen Rock Your Day -metodista. – Periaatteessa olisi mielenkiintoista selvittää, mitä tuotteita pystyisin myymään esimerkiksi puolen vuoden aikana elämänkokemuksellani, esiintymistaidollani ja valmiuksillani. Mutta sanotaanpa niin, että vielä ei lähetetä Antti Hyyrysen motivaatiolippalakkeja brodeerattavaksi. Sinullahan on uskollinen ihailijakunta, joka arvostaa tekemisiäsi Stam1nan kautta. – Tämähän alkaa kuulostaa aika likaiselta… Mutta tajuan tuon kyllä. Mutta toteutuuko kivasti nimetty Novus Ordo Rundi suunnitellussa aikataulussa. Samaan aikaan toivo paluusta vanhaan normaaliin elää. Tahtoisin päästä taas kiertämään parhaan bändin kanssa ja näkemään parhaita ihmisiä. Olen rakentanut suunnitelman itseni brändäämisestä motivaatiopuhujaksi. Siitä ei ole pitkä matka siihen, että he uskovat sinua
24
Mutta tähän mennessä on ollut rauhaisaa. Mutta kuten sanoit, Eyehategodilta se silti kuulostaa. Kaksi viikkoa ennen kuin luopui virastaan Trump yllytti hyökkäyksen Yhdysvaltain kongressitaloon. Jos selkeydestä puhutaan, A History of Nomadic Behaviorin yllättävin piirre on, miten selvästi Williams asiansa esittää. Levytystahti on hiipunut. Darby Crash kirjoitti älyttömän hienoja tekstejä, mutta lauloi aika sotkuisesti, mumisi ja sammalsi. Toisaalta olen aina ollut todella kova The Germs -fani. Tuotanto on jälleen rujoa ja feedbackiä pursuavaa, mutta myös aiempia levyjä kuivakampaa ja välittömämmin päin näköä puskevaa. Onhan se erilainen, joidenkin levyn kuulleiden mielestä todella erilainen. Diggaamme siitä jokainen. Blues on aina ollut osa musiikkiamme. New Orleansissa vuonna 1988 perustetun yhtyeen debyyttilevyn In the Name of Sufferingin julkaisusta tuli viime vuonna kuluneeksi kolme vuosikymmentä. Onko Eyehategodista tullut iän myötä bluesvetoisempi. Selvin sanoin Jos kaikki Eyehategodin musiikilliset osaset ovatkin A History of Nomadic Behaviorilla läsnä, levyllä soi myös yhä syvempi blues. Eikä mihin tahansa aamuun. Eyehategodin uusista riffeistä tihkuu yhä syvempi blues. M ike IX Williams on juuri herännyt. Mike IX Williams myöntää, että pätevin vastaamaan olisi hänen kanssaan yhtyeessä alusta asti soittanut kitaristi Jimmy Bower, joka myös Downin rumpalina tunnetaan. Oranssi hirviö on poistunut Valkoisesta talosta. Olemme fanittaneet sitä alusta saakka, jo ennen kuin Eyehategodia oli olemassakaan. Hardcore punk lyö jälleen kättä Black Sabbathin perimästä ammentavien tuomioriffien kanssa, ja tunnelmassa on läsnä törkyinen blues. Mike IX Williams artikuloi asiansa entistä selkeämmin, eikä se miellytä kaikkia. Toivottavasti jatkossakin. En tiedä, vaikuttiko tuo tulkintaani vanhoilla levyillämme, todennäköisesti. – Heti kun heräsin, tarkistin puhelimestani, onko jotain rähinää meneillään. Confederacy of Ruined Livesin ja Eyehategodin (2014) välinen lähes puolentoista vuosikymmenen julkaisutauko ei sentään toistunut. Siihen varmasti vaikuttaa, että kuuntelemme paljon bluesia. – Tavallaanhan laulutyylini muodostui sitäkin kautta, että olin aikoinaan studiossa aina niin kännissä. Vallanvaihdon hetkellä maassa valmistauduttiin uusiin levottomuuksiin. Jo levyn avaavan Built Beneath the Liesin väliosa iskee eteen häpeämättömän bluesahtavan kitarariffin. Ennakkoon uhkailtiin tuloillaan olevalla ”myrskyllä”, mikä kuulosti pahaenteiseltä. Vaan ei tämä bändi syntynytkään miellyttämään. Seuraavan kymmenen vuoden aikana ilmestyneet Take as Needed for Pain (1993), Dopesick (1996) ja Confederacy of Ruined Lives (2000) sinetöivät Eyehategodin aseman lajinsa valiona. Mutta koen, että myös punkja doom-elementit nousevat uudella levyllä vuorollaan selkeinä esiin, Williams toteaa. Yhtä selkeästi blues puskee pintaan biisissä The Trial of Johnny Cancer ja kuvaavasti nimetyssä instrumentaalissa Smoker’s Piece. Videohaastatteluni Eyehategod-solistin kanssa osuu päivään, jona Donald Trump jättää, uhitteluistaan huolimatta, tehtävänsä Yhdysvaltain presidenttinä. Politiikkaan skeptisesti suhtautuva Williams ei ala ylistää Joe Bidenin hallintoa, mutta myöntää olevansa äärimmäisen helpottunut. Mutta paistaahan se niistä läpi, ehdottomasti. Selviytyjien KLAANI TEKSTI JUKKA KITTILÄ KUVA TRAVIS SHINN 25. – En tiedä, toiko Jimmy riffeihin bluesvibaa tietoisesti. Onhan se olennainen osa punktaustaani. Yhtä huojentuneita saamme olla siitä, ettei Eyehategodin sludge ole vuosikymmenten saatossa seestynyt. – Jos rehellisiä ollaan, emme juurikaan suunnittele, millainen levystä lopulta tulee. Maaliskuussa päivänvalon näkee kuudes Eyehategod-levy A History of Nomadic Behavior. – Kun miettii, millaisia kauhuja olemme käyneet läpi kuluneen neljän vuoden aikana, niin onhan tämä todella upea päivä, Williams tokaisee. Mutta ei A History of Nomadic Behavior ole vain taas yksi Eyehategod-albumi. Solisti pyrki tietoisesti artikuloimaan aiempaa selkeämmin. Tällä vuosituhannella yhtye on kohdannut huomattavia vastoinkäymisiä, kuten kotikaupunkinsa New Orleansin runnelleen Katrina-hurrikaanin 2005 ja pitkäaikaisen rumpalinsa Joey LaCazen poismenon 2013. Menemme studioon ja teemme mitä teemme, juuri sillä tavoin kuin aina. Tällä kertaa lopputuloksesta tuli tällainen
Ne olivat vain lyriikkaa, jota minulle oli kertynyt, ja ne istuivat tämänkertaisiin biiseihin. Eyehategodilla on aina ollut materiaalia, josta on löytänyt halutessaan poliittisia tasoja. Jotkut ovat sanoneet kaipaavansa vanhaa tyyliäni. Joko rakastat meitä tai vihaat meitä. Puhun enemmänkin henkilökohtaisesta anarkiasta, pitkän haistattamisesta kaikelle. Punk vei minut mennessään jo kakarana, vuonna 1978. He eivät kai halua saada lainkaan selvää, mitä sanon! Mutta eihän kaikkia voi miellyttää. Burroughsin roisin leikkaa ja liitä -kauden. Ne ovat mitä ne ovat, hyväksyn ne rehellisenä kuvana itsestäni ja bändistäni tuona ajankohtana. Vaikka A History of Nomadic Behaviorin tekstit peilaavat muutaman edeltäneen, kiertueiden täyteisen vuoden mielenmaisemia, solisti kokee, että keskiössä ovat yhä Eyehategodin keskeiset teemat: kamppailut oman mielenterveyden, ympäröivän yhteiskunnan ja päihteiden kanssa. Mike IX Williams ei koe cancel-kulttuurin kaltaisten ilmiöiden vaikuttaneen yhtyeensä taiteeseen, ainakaan tietoisesti. Maailma, jossa Eyehategod miellyttäisi kaikkia, olisi perin outo maailma. Williams ei kiellä Yhdysvaltain viime aikojen tapahtumien vaikutusta teksteihinsä, mutta ei halua myöskään paisutella sanoitustensa poliittisia tasoja. A History of Nomadic Behavior on kuvaava nimi 26. En tiedä, ehkä se on osa luontoamme. Lopputulos on aina enemmän tai vähemmän kryptinen. – Jotkin näistä teksteistä, joita kutsutaan poliittisiksi – ja olen puhunut tästä nyt joka ikisessä haastattelussa – kirjoitin jo muutama vuosi sitten, ennen kuin kaikesta, mitä vuosi 2020 toi mukanaan, oli tietoakaan. – Voihan meitä luonnehtia alitajuisesti poliittiseksi bändiksi, kyllä se minulle sopii. Williams on satsannut selkeämpään artikulaatioon jo edellisellä Eyehategod-albumilla sekä Arson Anthemja Corrections House -yhtyeidensä tuotoksilla. Williams ei vastusta näkemyksiä, joiden mukaan kaikki taide on poliittista, koska se reagoi tavalla tai toisella maailmaan ympärillään. Varmasti Yhdysvaltain ja koko maailman tila vaikutti siihen, millaisia teksteistä tuli, mutta lähinnä alitajuisesti. Jos yhtyeen nimi on Eyehategod, ongelmien aiheuttamisen voi olettaa kuuluvan sen perusolemukseen. Et sinä meitä välttelemäänkään pysty, iskemme päin näköä, Williams nauraa. – Olemme aina tehneet, mitä ikinä olemme halunneet. Mutta jokainen, joka on käynyt keikoillamme tietää, että mehän vitsailemme ja hölmöilemme koko ajan. Iän myötä olemme ymmärtäneet, että joistain asioista tuleekin kantaa huolta. Bändin nimestä ja kansitaiteestamme johtuen monet saavat meistä ihmisinä tietyn synkän kuvan. 1990-luvun Williams-tulkintoihin verrattuna uutta levyä voi kutsua miltei Eyehategodin spoken word -albumiksi. Minulla on lyriikkaa muistivihoissani, puhelimessani, tietokoneellani. Mutta edelleen riittää asioita, joista en voisi välittää vähempää. Välillä paremmin, välillä heikommin tuloksin. En sanoisi, että huumori on läsnä sanoituksissamme ja kansitaiteessamme, mutta keikoilla sitäkin vahvemmin. Mieti nyt jotain Sister Fuckeria, sehän on ilmiselvästi kieli poskessa kirjoitettu. Hyvin selkeä esimerkki on Kill Your Boss, johon myös uuden levyn päättävä Every Thing, Every Day viittaa. Ja sitä on riittänyt. ”Making mo… music” Niin, hauskanpito. Allekirjoittaneen onkin hankala käsittää heitä, jotka kokevat Eyehategodin musiikin perin pohjin synkkänä ja lohduttomana. Hauskuus on pitänyt Eyehategodin tien päällä levytystahdin hiivuttuakin. Juuri siitä synkkä huumorintajumme tulee, on terveellistä nauraa, kun asiat menevät päin helvettiä. En muuttaisi mitään. Sysimusta nauru Keskustelu siirtyy poliittiseen korrektiuteen. Tuollaisten juttujen tarkoituksena on olla yhtä aikaa raskaita ja vähän naurettavia. Oma suhtautumiseni joihinkin teksteihini on muuttunut vuosien myötä, ja myönnän katuvani joitain kirjoittamiani juttuja. Eyehategod julistaa, ettei ole poliittinen bändi. Williamsille on tärkeää tehdä selväksi, etteivät Eyehategodin sanoitukset synny koskaan siten, että hän lähtisi tietoisesti käsittelemään tiettyä aihetta. – Meillä on aina ollut antiautoritaarista kamaa, samoin mielenterveyttä käsitteleviä, henkilökohtaisella tavalla poliittisia tekstejä. Studiossa avaan ne kaikki vierekkäin ja katson, että okei, tämä pätkä näyttää hyvältä, ehkä yhdistän sen tuohon. – Olemme hyviä ihmisiä, eikä tarkoituksemme ole koskaan ollut aiheuttaa mitään ongelmia. Kyllähän yhtyeen nimi, tekstit ja kansitaidekin pistävät rujoudessaan hymyilyttämään, ilman että se veisi mitään niiden voimalta. Alitajuisen poliittinen Jos Williams on solistina entistä artikulatiivisempi, kryptisen abstraktia lyriikkaansa hän ei ole muuntanut helppotajuisemmaksi. Kenties punkista ja bluesista juontaa se, ettei Eyehategod ole koskaan ollut taiteessaan totaalisen totinen. Mutta nyt hänelle oli entistä tärkeämpää, että kuulijoille tulee selväksi, mitä hänellä on sanottavanaan. Myös Williams koostaa irrallisista tekstinpalasista isompia kokonaisuuksia. Kyllähän me kerjäsimme verta nenästämme jo keksiessämme tuon nimen. Mutta silloin tällöin olemme aiheuttaneet. – En! En todellakaan! Olen aina rakastanut bändissämme sitä, miten vahvasti jaamme mielipiteitä. Huumori on selviytymiskeino, enkä osaa kuvitellakaan, miten ihmiset tarpoisivat läpi elämänsä ilman sitä. Olen kantanut mukanani varhaisen punkin kaaosta ja anarkiaa. – Tekstini yllättävät usein minutkin. – Todellakin on! Huumorilla on ehdottomasti merkittävä rooli luomisprosessissamme. Enkä tarkoita Crassin kaltaisten anarkobändien juttuja, vaikka allekirjoitan monet heidän näkemyksistään. Osa tuosta menee puhtaasti nuoruuden piikkiin, etenkin 1990-luvulla mukana oli tietoista halua ärsyttää, shokeerata. Mutta kaikki bändiläiset samastuvat teksteihini. Tuskin Williams tahtoisi edes elää sellaisessa. Mukana on myös vanha kunnon ihmisinho. Mutta eiköhän jokaiselta bändiltä löydy asioita, jotka he jälkikäteen toivoisivat tehneensä toisin. – Kokoan sanoitukset sen perusteella, mitkä tekstinpätkät soundaavat hyvältä keskenään tai näyttävät hyvältä peräkkäin paperilla. En tietenkään voi änkeä sanoituksiini valtavasti henkilökohtaista kamaa, yhtyeessä on kuitenkin neljä jäsentä enkä halua puhua kenenkään toisen puolesta. – Sinäpä sen sanoit. – Hah, kai noinkin voi sanoa! Mukavaa jos diggaat ratkaisustani. – No, jotkut kuulijat tavoittavat sen, että kaikki tekemämme peilautuu kuitenkin sysimustaan huumorintajuumme. Rujon sysimusta huumorihan on erottamaton osa kokonaisuutta. Aikoinaan se johti joihinkin todella epäkorrekteihin biisinnimiin ynnä muihin. Kun kuulen jälkikäteen jonkun tulkinnan siitä, mitä tietty biisi käsittelee, herään pohtimaan, että ehkä biisissä on tosiaan kyse mainitusta asiasta. Pidämme hauskaa, ja se varmasti välittyy musastamme. Solisti nostaa olennaiseksi inspiroijakseen postmoderniin kirjallisuuteen vahvasti vaikuttaneen beat-kirjailijan William S. Mike IX Williams ja Jimmy Bower ovat sanoneet Eyehategodin alkuhämärästä asti toisilleen, että yhtye jatkaa niin kauan kuin hauskaa riittää. Siitä Eyehategod ei ole koskaan juurikaan kantanut huolta, oli kyse sitten teksteistä, kansitaiteesta tai live-esiintymisistä. Ainahan minä pyrin pysymään perässä siinä, mitä maailmassa ympärilläni tapahtuu
Tuuraajaksi riensi vuotta aiemmin yhtyeen jättänyt, Take as Needed for Painistä saakka sen riveissä räiminyt Brian Patton. Juuri siitä synkkä huumorintajumme tulee, on terveellistä nauraa, kun asiat menevät päin helvettiä.” 27. Me rakastamme musiikin tekemistä. Is that all you got?” Siinä slogan David Simonin ja Eric Overmeyerin loistavan, Katrinan jälkeiseen New Orleansiin sijoittuvan Treme-sarjan kolmannelle tuotantokaudelle. Bändiä ei nimetty Eyehategodiksi taloudellisista syistä. Se olisi ollut melkoisen surkea suunnitelma. Oli mullistava kokemus nähdä heidät esiintymässä Saturday Night Live -lähetyksessä. NOLA. Ja ohi ajavassa autossa soi hip hop. – Mutta rokotukset vaikuttavat tehoavan, ja ihmiset ovat tosissaan niiden ottamisen suhteen. Tuohon mielikuvaan kiteytyy ajatus joukosta selviytyjiä, joille Eyehategod on enemmän kuin ”vain” yhtye. Crime. Betrayal. Sehän ei ole minulle hankalaa. Exile. Rahan kiilto silmissä Eyehategodin sludgea on tuskin koskaan vyörytetty. Eyehategod-tulkinnan puolestaan saa Devon Freedom of Choice -levyn kakkospuolen käynnistävä Gates of Steel. Emmekä ole ainoa NOLA-bändi joka kokee niin. New Orleansissa on valtava hip hop -skene, tai siis bounce-skene, bounce on NOLA-versio hip hopista. Olemme olleet tässä bändissä yli 30 vuotta ja samaan aikaan, tai aiemminkin, monissa muissa yhtyeissä. paitsi yhtyeen uudelle albumille myös sen kolmen vuosikymmenen keikkavaellukselle. – Kiersimme Sheer Terrorin kanssa länsija itärannikolla toissa vuonna. Ja virnistää. Voimmepa kehuskella sen jälkeen, että korona oli taas yksi juttu, josta selvisimme! ”Huumori on selviytymiskeino, enkä osaa kuvitellakaan, miten ihmiset tarpoisivat läpi elämänsä ilman sitä. Siksi me laitoimme New Orleans -tekstin vanhoihin paitoihimme. New Orleansin voisi kuvitella olevan kuin aavekaupunki. Neglect. Kova kattaus, eikö. Meidän piti saada seiskatuumainen myyntiin jo keikoille, mutta koska olemme tällaisia kuin olemme, meiltä kesti melkein vuosi saada se viimein julkaistuksi. Seuraavalla klubilla soi blues, ja kaiken keskellä katumuusikko jammaa ties mitä. Välikohtauksesta toivuttuaan mies palasi keikkalavoille riekaleiksi puukotettu paita yllään. – Olen ollut kova Devo-fani 11-vuotiaasta. Surullista. – Sitä se on aina ollut. – Olen pysytellyt kotona niin paljon kuin mahdollista. – En näe tilannetta, jossa tämä lakkaisi olemasta hauskaa. Monet 1970-luvun lopun ja 1980-luvun alun new wave -jutut ovat vaikuttaneet meihin. Joe LaCazen poismeno on tietenkin yhtyeen traagisin vastoinkäyminen. Nyt klubien ovet ovat säpissä. Olemme kaikki tehneet… Williams vaikenee. Corruption. – Hah! Ei, siitä ei todellakaan ole kyse. Lisäksi Mike IX Williams on joutunut pariin otteeseen astumaan syrjään mikrofonin takaa. Normaalisti Ranskalainen kortteli pursuaa musiikkia. Katrinan jälkimainingeissa Williams esimerkiksi päätyi toviksi vankeuteen huumeiden hallussapidosta Loppuvuonna 2016 Williams joutui sairaalahoitoon pahan maksakirroosin vuoksi, mutta palasi seuraavan vuoden huhtikuussa Eyehategodin keulille juhlistamaan syntymäpäiväänsä – uutta maksaa kantaen. New Orleans. Brian tulee aina olemaan osa perhettämme, samoin kuin kaikki bändissä soittaneet. Greed. – Jep, se olisi romahtanut heti alkuunsa! Onnekkaampien suunnitelmien jatkoksi lisättiin viime vuonna yhtyeen oma levy-yhtiö Take as Needed, jonka nimi viittaa bändin Take as Needed for Pain -klassikkolevyyn. Mutta voin kuvitella, että keskustassa ja Ranskalaisessa korttelissa on melkoisen hiljaista. Eyehategodin ja New Yorkissa vuonna 1984 perustetun hardcore punk -yhtye Sheer Terrorin split-seiska koostuu kahdesta lainakappaleesta. Sheer Terror coveroi Depeche Moden debyyttilevyn Speak & Spellin avausraidan New Life. Olemme aina kokeneet, että ystävämme, perheemme ja kaupunkimme on osa juttuamme. Sheer Terrorin jätkät jakavat rakkautemme tuohon kamaan, ja split-julkaisun tekeminen oli todella siistiä. Treme kuvasi kaupungin nousua jaloilleen katastrofin jälkeen runsas ja rönsyävä musiikkiperimä keskeisenä voimavaranaan. Sen verran yhtyettä on koeteltu – mutta yhä se vain jatkaa. Aavekaupunki NOLA ”Hurricanes. Jimmy Bower joutui jättäytymään vuoden 2019 kiertueelta oikean kätensä leikkauksen vuoksi. Sheer Terrorin jätkät ovat kavereitamme ja olimme halunneet tehdä jotain yhdessä jo pidempään. Mukana oli myös Negative Approach. Yhdeltä klubilta kantautuu vanhan koulun jazzia, toiselta modernimpaa. Hän on juuri melkein todennut ”making money” vaikka tarkoituksensa oli sanoa ”making music”. Silloin tajusin, miten monia erilaisia juttuja musiikissa voikaan tehdä. Floods. Pääpiirteiltään slogan istuisi myös Eyehategodille. Nyt koronapandemia kurittaa esittäviä taiteita maailmanlaajuisesti. A History of Nomadic Behaviorin julkaisee Century Media, mutta myös Take as Needed on ennättänyt ensijulkaisuunsa. Kesällä 2019 rumpali Aaron Hill ryöstettiin ja puukotettiin Meksikon Guadalajarassa. Meillä oli pitkä liuta basisteja ennen Garyä [Mader, bändissä vuodesta 2002], ja olemme yhä ystäviä jokaisen kanssa, Williams sanoo. Toivottavasti selviämme tämän paskan läpi
Pehmorokkarit eivät pärjänneet siellä. Nyt hän on palannut moottorikaupungin palavien autiotalojen lämpöön kertomaan tarinoita. Siinä on kulma, josta Alice Cooper lähti rakentamaan uusinta albumiaan. Äskettäin 73 vuotta täyttänyt Cooper ei kuulosta päivääkään yli kaksikymmenvuotiaalta selittäessään, että hänen ja tuottaja Bob Ezrinin alkuperäisenä ideana oli tehdä mutkaton rock’n’roll-levy. Hippiunelma oli hukkunut omaan utopistisuuteensa, ja Detroitin kadut olivat täyttyneet etnisiin vähemmistöihin kuuluvista mielenosoittajista, jotka olivat saaneet tarpeekseen kehnoista elinoloista ja syrjinnästä. Sieltä tulivat Motownin rhythm & blues -klassikot, mutta myös kaikki parhaat rockaktit, kuten Alice Cooper, The Stooges, MC5, Bob Seger ja Ted Nugent… Silkkaa rankkaa kitararockia. Kaiken tapahtuneen jälkeen ei ole ihme, että ikämiehen mieli palaa juuri Detroitiin. Alice Cooper soitti keikkoja The Stoogesin, Suzi Quatron, MC5:n, The Kinksin, Ted Nugentin ja Savoy Brownin kanssa. San Franciscossa häilyy Grateful Deadin henki. Paremman puutteessa etsiskelin backstageltä mitä tahansa esineitä, joita voisin käyttää lavalla. Klassisen koulutuksen saanut nuori tuottaja oli bändille sitä mitä George Martin The Beatlesille. – Siihen aikaan meillä ei ollut yhtään rahaa, joten show ei ollut sellainen kuin nykyisin. – Biletimme kimpassa keikkojen jälkeen. Kaupunki on myös perinteikäs musiikkikaupunki, joka tunnetaan Motown-soulista ja teknomusiikista. Harva kaupungin ulkopuolella oli kuullut Detroitin rockbändeistä, mikä vain lujitti yhteishenkeä. Detroitin rock’n’roll-skene oli tosi hyvässä kuosissa. Vuonna 2007 FBI nimesi sen väkivaltaja henkirikosten määrän perusteella Yhdysvaltain vaarallisimmaksi paikaksi. 1900-luvun alkupuolella kukoistava autoteollisuus houkutti sinne valtavasti uusia asukkaita, ja hyvät palkat tekivät työläisperheistä keskiluokkaa. Ilta-Sanomien vuonna 2019 julkaisemassa jutussa keskustan kerrottiin olevan kuin zombielokuvasta. Kaupungin alueella on edelleen jopa 70 000 hylättyä rakennusta. Siinä kohdassa ehdotin, että mennään Detroitiin, tehdään biisit siellä ja äänitetään ne paikallisten soittajien kanssa. Vaikka aika ja paikka olivat otolliset Cooperin makaaberille viihteelle, ilman Bob Ezriniä hän olisi luultavasti jäänyt Detroitin klubeille kulttiartistiksi soittamaan alkuaikojensa omituista friikkipsykedeliarockia. – Se johti siihen, että aloimme miettiä, mikä mahtaisi olla Yhdysvaltain kovan rockin pääkaupunki. Ennen menestystä keikat olivat mieleenpainuvia eri tavalla kuin sen jälkeen. Los Angelesissa on omanlaisensa seksikäs rokkiviba tyyliin The Doors. Cooper kieltää suhtautuvansa vanhoihin aikoihin nostalgisesti mutta pitää niitä uransa hauskimpina. Muutamaa vuotta myöhemmin Detroit meni konkurssiin – velkaa oli yli 20 miljardia – ja se näkyi kaupungin kaduilla. 2000-luvun taloudellisen taantuman murjoma Detroit tunnetaan onneksi paljon muustakin kuin modernista kurjuudesta. Detroit Storiesin kannessa moottorikaupunki näyttäytyy rock’n’rollin Gotham Citynä, jonka superpahiksena häärii tietenkin Alice itse. Kaikki tunsivat toisensa ja olivat kavereita keskenään. – Mutta entäs Detroit. Palat paikoilleen Kun Alice Cooper palasi Detroitiin, siinä sulkeutui parikin ympyrää. Detroitissa bändi alkoi saada nimeä, ja juuri siellä nuori kanadalaistuottaja Bob Ezrin näki sen keikalla ensimmäisen ratkaisevan kerran. – Me, MC5 ja The Stooges olimme pieniä paikallisia bändejä, jotka pyrkivät lämmittelemään isoja nimiä ja yrittivät raapia kasaan rahaa ruokaan ja vuokraan. PALUU RIKOSPAIKALLE TEKSTI ARI VÄNTÄNEN KUVA JENNY RISHER 28. Hän syntyi Detroitissa pappisperheeseen vuonna 1948, vaikkakin varttui Arizonassa. Meillä ei ollut varaa giljotiiniin, hirttopuuhun tai mihinkään sellaisiin show-elementteihin, joita otimme käyttöön, kun tulimme suosituksi. 1970-luvun taitteessa kaupungin ilmapiiri oli otollinen aggressiivisille bändeille. Detroit on kultivoinut myös monia Michiganin osavaltion klassikkorockbändejä. Skenen sisällä vallitsi aito toveruus. Se oli sissimeininkiä, improvisaatioteatteria, ja bändi paiskoi rock’n’rollia voimalla päin pläsiä, niin kuin The Yardbirds. Alkuperäinen Alice Cooper -yhtye taas muutti Detroitiin vuonna 1970 tehtyään ensin pari outoa albumia länsirannikolla Frank Zappan levy-yhtiölle. New Yorkissa taas on kaikenlaisia sofistikoituneiden riiviöiden bändejä. Pitkän synkän alhon jälkeen autoala on lähtenyt uuteen nousuun. Kauan sitten Alice Cooper löysi Detroitista menestyksen avaimet. Johnson määräsi armeijan tukahduttamaan mielenosoituksia, ja valkoinen keskiluokka alkoi paeta rauhattomuutta siirtymällä keskustasta lähiöihin. Presidentti Lyndon B. J os tahtoo päästä hengestään, kannattaa muuttaa Detroitiin. Toiset akteista olivat jo tunnettuja, toiset eivät. Alice Cooper sopi Detroitiin oikein hyvin, koska siellä piti soittaa kovaa kamaa, sellaista kuin Hanoi Rocks myöhemmin, Cooper sanoo muistaen puhuvansa suomalaiselle. Joskus sieltä löytyi moppi tai luuta tai roskakori, joille keksin käyttöä
PALUU RIKOSPAIKALLE ”Alice ei koskaan mene lavalle toivomaan nöyränä, että kunpa ihmiset tykkäisivät.” 29
Mutta kun kuulee Alice Cooperia, kyseessä voisi olla mikä tahansa bändi. Rustbelt-studioilla kaupungin pohjoispuolella äänitetyllä Detroit Storiesilla soittavat muun muassa MC5:n kitaristi Wayne Kramer, The Detroit Wheelsin rumpali Johnny “Bee” Badanjek, kaupungin jazzja r&b-piireistä tuttu basisti Paul Randolph sekä Motor City Horns -torvisektio. Muuntautumiskyvyn lisäksi Cooper tekee vaikutuksen sillä, miten paljon keikkoja hän edelleen soittaa – mies kiertää maailmaa kuin hänen henkensä riippuisi siitä. – Kun bändimme 1970-luvun puolivälissä hajosi, kyseessä ei ollut niinkään aviovaan asumusero. Toinen vanhan bändin biisi levyllä on Social Debris, joka olisi voinut hyvin olla Love It to Deathillä tai Killerillä [kumpikin 1971]. ”Sanoin Johnny Deppille, että jos hän olisi vähän paremman näköinen, hän saisi näytellä minua.” 30. Sellaisten, jotka ymmärtävät Alicea. Hän sai meidät soittamaan kolmen minuutin biisejä, jotka tunnisti välittömästi kappaleiksemme ja jotka kelpasivat radioon. Oli siis luotava oma soundi. Pidimme yhteyttä ja auttelimme toisiamme, jos tarve oli. Alice Cooper kiteytyi bändistä henkilöksi 1970-luvun puolivälissä, kun Alice lähti soolouralle. – Bob Ezrin keräsi kaikki ideamme muokaten ja jäsennellen niitä. – Bob näki meidät keikalla ja äimistyi. Ezrin ja Cooper tekivät yhteistyötä vielä miehen ensimmäisillä sooloalbumeilla ja palasivat yhteen kymmenen vuotta sitten Cooperin soolodebyytin jatko-osalla Welcome 2 My Nightmarella, jolla kuultiin muitakin alkuperäisen bändin jäseniä. Levyllä esiintyy myös Alicen alkuperäinen bändi. Meissä oli teatraalisuutta, jollaista muissa ei siihen aikaan ollut. Asenne ratkaisee Detroit Stories ei ole ensimmäinen levy, jolla Alice palaa Detroit-aikojensa tunnelmiin – The Eyes of Alice Cooper (2003) ja Dirty Diamonds (2005) julkaistiin 2000-luvun garage rock revivalin tiimellyksessä samassa hengessä. Se on meidän tapamme osoittaa, ettei meillä ole mitään toisiamme vastaan, vaan voimme yhä pitää hauskaa yhdessä. Emme siis ole koskaan olleet huonoissa väleissä, Cooper kertoo. Marraskuussa 1970 julkaistu I’m Eighteen oli Alice Cooperin ensimmäinen hitti, ja vuosikymmenen alkupuolen aikana bändi nousi maailmanmaineeseen. – Teimme vanhan bändin kanssa Detroit Storiesille kimpassa biisin nimeltä I Hate You, jolla haukumme toisemme vuoronperään. Vaikuttavaa on, että hän on saanut homman toimimaan lähes joka kerta. Ezrin oli vasta aloittelemassa uraansa, mutta hänellä oli jo valtavasti musiikillista osaamista sekä se kokonaisvaltainen visio, joka sittemmin teki hänestä yhden maailman arvostetuimmista tuottajista. – Se johtuu siitä, että minulla on aina idea, jonka haluan toteuttaa, ja teen sen aina parhaiden muusikoiden kanssa. Ezrin havainnollisti asiaa Cooperille sanomalla, että kun kuulee The Doorsia tai The Rolling Stonesia, ne tunnistaa. Tietty musiikillinen mukautuvaisuus tai opportunismi on tyypillistä Alice Cooperille; hän on useimmiten pyrkinyt tekemään ajan hengen mukaista musiikkia. Kitaristi Glen Buxton kuoli vuonna 1997, mutta muut vanhan liiton veijarit ovat vierailleet Cooperin albumeilla viimeisen kymmenen vuoden aikana. Viime vuosi kuitenkin osoitti, ettei Cooper lakkaa olemasta, vaikka kiertueet loppuvat. – Oli siinä totuttelemista, ikänsä puolesta riskiryhmään kuuluva Cooper puuskahtaa. Alice Cooper oli jännittävä bändi mutta musiikillisesti täysin levällään. Monet inhosivat meitä ja kaameaa lavashowtamme, mutta Ezrin näki meissä potentiaalia ja rockin tulevaisuuden
Tarinan sivujuonteet Kovaäänisintä kohinaa Alice Cooperin keikoilla synnyttävät tietenkin ne kaikkein suurimmat hitit. Hänestä on tullut klassikkorockartisti, joka kuitenkin uusiutuu aika ajoin pitääkseen työnsä luovana ja mielekkäänä. Enemmänkin Detroit Storiesissa tuntuu olevan kyse rakkaudesta tiettyyn aikaan ja paikkaan sekä varmasti myös henkilökohtaisesta nostalgiasta, vaikka Alice ei sitä tahdo myöntää. Se ei oikein ole minun musiikkiani vaan enemmän tätä päivää, popmusiikkia ja tanssittavaa futukamaa. Toisin sanoen Cooper ei ole tehnyt Detroit Storiesia siksi, että kaupungin soundi olisi nyt jotenkin erityisen listaseksikäs. Sanoinkin jo Johnny Deppille, että jos hän olisi vähän paremman näköinen, hän saisi näytellä minua.. Keikkojen ajatteleminen saa vanhan kehnon selvästikin syttymään. – Alice ei koskaan mene lavalle toivomaan nöyränä, että kunpa ihmiset tykkäisivät. – Tavallinen päiväni kiertueella on sellainen, että syön aamiaisen, käyn golfaamassa ja shoppailemassa vaimoni kanssa, syön lounaan, otan nokoset ja alan valmistautua keikkaan. Hän on yksi suurista biisitohtoreista. Muusikkona aloin tietysti kirjoittaa biisejä. Lavalla hän on ajaton kummajainen, joka hallitsee tilannetta. Cooper miettii, että uusi albumi syntyisi varmasti tuossa tuokiossa livenä studiossa, ja keikkojakin on jo buukattu. Viime kiertueellani soitin 190 kaupungissa ja tein nuo asiat niissä kaikissa. Desmond on myös Ezrinin läheinen ystävä, joten en minä kovin kauas kotoa karannut. MC5 ja The Stooges ovat toki ikuisesti cool, mutta rock ei ole päivän kova sana. Minä tiedän, mikä biisi toimii ja mikä ei. Asenne ratkaisee. Superkokoonpano on sekin valmiina toimeen. Lupauduin laulamaan siinä, koska minusta on aina kiinnostavaa tehdä töitä hänen kanssaan. Me emme soita ihan kivassa livebändissä vaan käymme yleisön kimppuun täysillä. Ennen Hollywood Vampiresin herättelyä hänen täytyy kuitenkin tutkia, mitä Detroit Storiesin tiimoilta on tehtävissä. Se on totta, mutta Trashin (1989) ja Hey Stoopidin (1991) kaltaisia glam metal -levyjä ei ainakaan toistaiseksi ole tiedossa. – Siitä, kuinka vihattu bändi nousee maailman huipulle, saisi hyvän elokuvan. Alice Cooperin ajat rockin aallonharjojen etsijänä taitavat olla ohi. Desmond kuitenkin sai vakuutettua minut siitä, että ääneni sopisi loistavasti yhteen hänen biisiinsä. Haluan, että meistä puhutaan jälkeenpäin, enkä ikinä soita puolivillaista keikkaa. Cooperin ura on pitkä, polveileva ja värikäs, mutta monien muiden tavoin hän itsekin tuntuu pitävän 1970-luvun alkua sen legendaarisimpana vaiheena. Minulla ei ollut paljonkaan tekemistä enkä voinut mennä mihinkään. Se oli pitkä matka, jonka aikana tapahtui paljon kaikenlaista hauskaa ja täysin uskomatonta. Tuoreimmat niistä Cooper kirjoitti lauluntekijä Desmond Childin kanssa 1980-luvun lopulla. Viime vuosina Cooper on rundannut myös Aerosmithin kitaristin Joe Perryn ja näyttelijä-kitaristi Johnny Deppin kanssa perustamansa Hollywood Vampires -bändin laulajana. Olen tottunut sellaiseen rytmiin, elämään tien päällä, ja kehoni reagoi muutokseen. Hittinikkari Child vihjasi äskettäin sosiaalisessa mediassa työskentelevänsä taas Cooperin kanssa. Jos yleisö ei reagoi johonkin biisiin keikalla, sitä ei todellakaan soiteta seuraavana iltana. – Olen mukana Desmondin tulevalla levyllä
Siinä se. ”Jos antaa kaikkensa unelmalle, se jauhaa ihmisen tomuksi ja murskaa odotukset. Minusta on terveellistä ajatella rajoja ja loppua.” 32. Minun odotukseni ovat tällä hetkellä siinä, että vedämme vielä pari kierrosta auringon ympäri ja teemme pari levyä
Hän rakastaa sitä, että rumpali osuu vahingossa vanteeseen, tai että laulaja vetää ohi nuotista, kun on niin fiiliksissä. Moonspellin päämies opiskeli nuorena filosofiaa ja hänestä piti tulla opettaja. Täällä ei ole sellaista kulttuuria, että bändit menestyisivät kansainvälisesti. Mutta se ei ole totta. Myös Gomezin tuotannoissa alati läsnä oleva psykedeelinen progehousutunnelma välittyy. Erakoituminen ei tapahdu enää kuten ennen, että mennään aavikolle ja paastotaan ja rukoillaan. Emme ota mitään itsestäänselvyytenä. – Jos katsomme Moonspelliä nyt, melkein 30-vuotisen uran jälkeen, meitä voisi pitää asemansa vakiinnuttaneena klassikkobändinä. Minähän taidan kuulostaa vähän suomalaiselta, kun ajattelen loppua, heh! Mutta minusta on terveellistä ajatella niin, että bändissä oleminen on tilapäistä. Ribeiro reflektoi kiinnostavasti asemaansa skeneveteraanina. Käymme jatkuvaa selviytymistaistelua. Bändi päätti siivota kaikki orkestraatiot hiiteen ja keskittyä siihen, millainen bändin soundi on aidoimmillaan. – Vaikka tämä on jo kolmastoista levymme, emme ole vieläkään löytäneet selvää kaavaa menestyvälle Moonspell-levylle. E rakoidumme henkisesti yhä enemmän, vaikka maailma on verkostuneempi kuin koskaan ennen. Hermitage-levyn lehdistötiedotteessa Ribeiro kertoo, etteivät häntä kiinnosta modernin musiikkibisneksen tunnusluvut, algoritmit tai striimimäärät. Hermitage on monipolvinen, maalaileva, fiilistelevä ja syvällinenkin teos. Moonspell tasapainoilee sen välillä, kuinka inspiroivan palkitsevaa on tehdä uutta musiikkia ja kuinka helvetisti bisneskoneiston armoton jauhanta vie voimia. Fernando Ribeiro on ylpeä siitä, että uusi Hermitage on taas jotain aivan muuta kuin bändi teki viimeksi. – Ihmiset ehkä luulevat, että tämä on markkinointia, mutta minä olen vain rehellinen. Tarinaa tulee eteläeurooppalaisella mitalla, ja jos juttutuokiota varten on laadittu jonkinlainen haastattelurunko, sen voi heittää alkuminuuteilla roskiin. Oletko siis jäämässä eläkkeelle. Progepuntti liehuu Hermitage on Moonspellin kolmastoista levy. Moonspellin Fernando Ribeiro alkoi tutkia tätä ristiriitaa vuonna 2017 ja kirjoitti muistivihkoonsa sanan ”hermitage” eli vapaasti käännettynä ”erakkomaja”. Meidän uramme ei ole ollut helppo. Hän haluaa yhä tehdä musiikkia, mutta näkee myös elämän Moonspellin jälkeen. Lähdetään siitä, että olemme Portugalista. Vielä vähemmän sitä oli 1990-luvulla. – En nyt sentään, en ainakaan vielä. Joudumme painamaan hartiavoimin töitä, että osumme fanien ja esimerkiksi lehdistön tutkaan. Albumi äänitettiin Englannissa tuottaja Jaime Gomez Arellanon johdolla. Se ei ole perhe tai lapset tai naimisiinmeno. Sólstafirin, Primordialin, Paradise Lostin ynnä muiden kanssa työskennellyt kolumbialainen on astumassa hyvää vauhtia legendaaristen tuottajien jatkumoon. Hänellä on harvinainen kyky tarkastella Moonspelliä ja itseään myös ulkoapäin ja nähdä maailma rockbändikuplan ulkopuolella. Hermitagen tuotanto onkin varsin erilainen kuin Jens Bogrenin työ Extinct-levyllä [2015]. Hän on nyt se kaveri, joka Jens Bogren oli 15 vuotta sitten, olkoonkin että hän on tyyliltään erilainen kuin piinkovana perfektionistina tunnettu ruotsalainen. Nykyään koteloidutaan yhteen mielipiteeseen ja maailmanselitykseen eikä haluta vuorovaikuttaa ollenkaan, Ribeiro pohtii. Se ei ole takuuvarmaa Moonspelliä, koska takuuvarmaa Moonspelliä ei ole. – Aito yhteys toisiin ihmisiin puuttuu. Luulen, ettemme edes haluaisi siihen tilanteeseen, koska olemme niin tottuneet taistelemaan. Se on kunnioitusta herättävä lukema. Filosofinen mielenlaatu näkyy ja kuuluu Ribeiron ulosannissa edelleen. Portugali ei ole raskaan musiikin suurvalta, ja Moonspell lienee ensimmäinen bändi, joka sinullekin tulee maan metalliskenestä mieleen. EI YHDEN TEMPUN BÄNDI TEKSTI VILHO RAJALA KUVAT RUI VASCO 33. – Gomezilla oli yksi ominaisuus ylitse muiden: hän rakastaa epätäydellisyyttä. Ribeiron mukaan yhtyeen edellinen levy 1755 [2017] oli niin massiivinen teos, että sen jälkeen teki mieli tehdä jotain ihan muuta. Minusta on aina tuntunut, että Moonspell on tilapäinen asia, ja aikamme loppuu joskus
– Viimeiset kolme levyä ovat menneet sillä kaavalla, että kirjoitamme puoli vuotta, otamme tuottajan mukaan, esituotamme, äänitämme ja pam pam. Siinä oppi, mitä tämä homma on. Osa tykkäsi, osa ei, ja lopulta kaikki olivat kännissä ja hyvää pataa keskenään. – Näen jatkuvasti, miten lahjakkaat ja menestyvät muusikot tuhoavat pala palalta itseään. Minustakin 1990-luku oli mahtavaa aikaa, mutta tämä karanteeniaika on saanut minut tajuamaan, että olen suorastaan etuoikeutettu, myös vuonna 2021. Pala palalta kokonaisuus alkoi vihdoin hahmottua. Minä olen aina halunnut tehdä muutakin. Artistin ura ei ole ruusuilla tanssimista, vaikka saattaa siltä näyttääkin. Ribeiro kuvailee romanttisesti, kuinka uuden levyn teko on koko homman paras osuus. Minun odotukseni ovat tällä hetkellä siinä, että vedämme vielä pari kierrosta auringon ympäri ja teemme pari levyä. Miksi on niin vaikea jäädä eläkkeelle. Hän on kiitollinen, että siihen oli nyt rohkeutta. Tällä kertaa äänitettiin maaseudulla, Milton Keynesin lähellä pikkukylässä, jossa oli yksi pubi ja paljon kotieläimiä. Haastavat ajat Moonspell saavuttaa ensi vuonna 30 vuoden rajapyykin. Rakkaus musiikkiin tietysti. Oli pakko muuttaa suuntaa, kokeilla, fiilistellä ja jamitella. Ribeiron mukaan bändin piti kysyä joka päivä uudestaan, voivatko he matkustaa Britteihin tekemään levyä. Jokainen keikka ja jokainen hetki studiossa tuntui arvokkaalta juuri siksi, ettei se ollut itsestäänselvyys. Se oli mahtavaa. No, nyt Napalm Recordsilla on ainakin tekemisen meininki, heillä on paljon nuoria töissä ja he lähettelevät minulle kaikenlaisia someja digiraportteja. – Jos antaa kaikkensa unelmalle, se jauhaa ihmisen tomuksi ja murskaa odotukset. Kun saimme Gomezin mukaan, hän toi mukanaan rohkeutta ja kannusti meitä jamittelemaan, välittämättä mistään rajoista. Olimme nuoria ja se oli ihan mahtavaa, mutta kiertue myös opetti meille heti kolikon kaksi puolta. Kun istuin nimmareiden jakamisen jälkeen suoraan kylmän pakettiauton kovalle penkille ja edessä oli kuudensadan kilometrin matka seuraavaan kaupunkiin... En jaksaisi lähteä siihen huomiokilpailuun. Lopulta bändi vietti maassa jopa kuukauden. Ribeiro viittaa Chris Cornelliin, Chester Benningtoniin ja muihin hiljattain itsemurhan tehneisiin artisteihin. Se on auttanut myös poikkeusaikana. Rocktähtiunelman jahtaaminen on Ribeirolle tuttua, mutta nykyään hän osaa panna asiat mittasuhteisiin. Ribeiron mukaan omaa luomistyötä on todella vaikea kyseenalaistaa. – Aika monet ikätoverini tulevat vuosi vuodelta katkerammiksi, kun selkä on kipeä eikä maailma ole enää samanlainen kuin 30 vuotta sitten. Aina kun otan musiikkilehden käteen, siellä on satoja bändejä. Jouluaattona latasimme keikan Youtubeen ja saimme siitä älyttömästi kiitosta. Kun kokonaisuus on hahmollaan, artistilla on hallussaan salaisuus, josta kukaan ei tiedä vielä mitään, mutta josta on itse innoissaan. Bändi on äänittänyt Englannissa kerran aiemminkin, joskin keskellä Lontoota. Maalaistunnelmaa Portugali on tällä hetkellä totaalisessa lockdownissa. Kaikesta päätellen hän nautti Hermitagen tekemisestä ja on ylpeä siitä, että bändillä on yhä inspiraatiota tehdä uutta musiikkia. Skene on täysin ylikansoitettu ja kaikkien pitää yrittää kaikkensa koko ajan. Siinä se. Mikä sitten on Moonspellin kantava voima. – Kävin kusella pellon laidalla ja katselin kun petolinnut saalistivat myyriä. Aina fanitkaan eivät ole ymmärtäneet meitä. Ribeiro kokee asiasta vähän paineita. Olen sanonut, etten oikeastaan halua niitä, koska en jaksa. Menestyksen ja hienolta näyttävän elämän kääntöpuolena on uskomaton määrä painetta, riittämättömyyden tunnetta ja silkkaa tyhjyyttä. – Jos ajatellaan Black Sabbathia, Metallicaa tai Judas Priestiä, niin joskus mietin, mikä heitä edelleen motivoi. Teimme kompromisseja emmekä uskaltaneet mennä päätyyn asti. Laajemmin katsottuna huonot asiat ovat kyllä vieneet voiton. Niitä nousee kuin sieniä sateella. Kun pandemia vyöryi päälle, hän asetti vuodelle 2020 pieniä tavoitteita ja sai enemmän kuin tavoitteli. – Opimme sen heti ensimmäisellä rundillamme, kun kiersimme pakettiautolla lämppäämässä Immortalia ja Morbid Angeliä. Ribeiro on iloinen, että hän ja bändikaverinsa ovat terveitä. – Halusimme soittaa edes yhden keikan pienelle yleisölle, ja soitimme lopulta neljä. Luulimme jopa, että tässä on se meidän menestyskaavamme, mutta se ei missään nimessä olisi toiminut Hermitagen kanssa. Mehän olemme tehneet levyjä vaikka missä, Saksassa, Suomessakin Hiili Hiilesmaan kanssa, Ruotsissa ja Tanskassa… Valitettavasti täällä Portugalissa ei ole oikein vieläkään kunnollisia äänitysstudioita. Emme me jaksa somettaa joka päivä, eikä minua kiinnosta seurata algoritmeja. – Kun meni 1990-luvulla hevikeikalle, kaikki olivat siellä. Maan koronaluvut ovat hirveät. Ribeiro tajusi sen jo nuorena miehenä. – En todellakaan halua romantisoida tätä karanteeniaikaa, mutta Moonspellin maailmassa olemme saaneet aikaan myös hyviä asioita. Mutta matkan varrella on ollut vaikeita aikoja ja nöyryytyksiä. Minusta on terveellistä ajatella rajoja ja loppua. – Tietenkin haluamme tehdä jotain juhlistaaksemme merkkipäivää, mutta en jaksaisi tehdä siitä isoa numeroa. Ribeiro on 46-vuotias ja keskittyy tietoisesti kiitollisuuteen. Nykyään sosiaalinen media on kärjistänyt paineita ja syventänyt jakolinjoja. Nykyään kaikki on pelkkää draamaa, syytöksiä, puolustusta ja loputonta väittelyä. Minä haluan mennä meren rannalle, lukea kirjoja, kalastaa ja istua nuotiolla, ja tällä hetkellä siihen ei ole mahdollisuuksia, hän pohtii. Hermitagen utuinen tunnelma on seurausta juuri tästä. Teimme myös striimin, ja vaikka olin ihan varma, että se menee teknisesti jotenkin vituiksi, se onnistuikin todella hyvin! Meidän täytyi jopa pitää sitä saatavilla pitempään, koska kysyntää oli niin paljon. Luomistyö oli kuitenkin haasteellista. Luulen, että perimmäinen syy on siinä, ettei heillä ole muuta kuin bändi ja soittaminen. ”Minusta on aina tuntunut, että Moonspell on tilapäinen asia, ja aikamme loppuu joskus.” 34. Tietenkin Moonspell määrittelee minua ja olen järjettömän kiitollinen kaikesta tästä. – Teimme biisejä 2018–19 ja meillä oli niitä jo paljon valmiinakin, mutta minusta alkoi tuntua, että olimme liian varovaisia. Moonspellin levy-yhtiö on Napalm Records. Se on kauhea tilanne. Emme ole missään vaiheessa miettineet, mitä on tullut tehtyä. Silloin tehtiin The Butterfly Effect -levyä (1999), joka on kenties omituisin Moonspell-levytys. Hermitage on tietenkin koronavuoden suurin onnistuminen. – Levy-yhtiöillä on tietty kaava, jolla asiat tehdään, ja sekin tuntuu vähän vieraalta. Ei oppi ojaan kaada Miksi Ribeiro näkee lopun pian koittavan
– Rakkaus musiikkiin on kammottava klisee ja romanttinen ajatus, mutta se on Moonspellissä ainoa asia, jolla on oikeasti väliä. Se oli ensimmäinen kerta, kun hän kuuli Moonspellin musiikkia ammattimaisesti toteutettuna. Tai en tiedä pyrimmekö, mutta toivoisin että se olisi sellainen levy. Kestävät arvot kunniaan Kun Moonspell palasi vuonna 1995 Saksasta, Ribeiro kuunteli lentokoneessa Walkmanilla Wolfheart-levyn miksauksia. Konseptit on hiottu viimeisen päälle. – Olen myös vanhentunut nopeammin kuin olisin vanhentunut muuten. Ribeiron lähestymistapa on erilainen. Ribeiro myöntää, että Moonspell on ohjannut ja määritellyt hänen elämäänsä dramaattisesti, vaikka hän kuinka ajattelisi sitä tilapäisenä asiana. Melkein hävettää puhua aitoudesta, mutta minä koen, että ainoa keino pysyä aitona on soittaa mitä ikinä huvittaa. Laulaja vetää aivan äärirajoilla valtavilla kontrasteilla. Moonspell aikoo jatkaa vielä sen aikaa, kun tutkimatonta maaperää on jäljellä. Moonspell haluaa luoda jotain ajatonta. Samalla metodilla olemme edenneet tähän päivään saakka. – Mietin, että tämähän ei ole ollenkaan hullumman kuuloista. 35. Se tehdään, mitä tulee! Bändillä ei ollut alussa minkäänlaisia bisnestavoitteita. Nykyään kaiken pitäisi iskeä halolla päähän heti, saada algoritmit laulamaan ja käyrät nousemaan. – Aika monet bändit kuulostavat tänä päivänä siltä, että ne yrittävät liian kovasti. Tästä kertoo jo se, että peräti kaksi bändin jäsentä, Ribeiro itse ja kitaristi Ricardo Amorim, on tavannut vaimonsa Moonspellin kautta. Elämä on ollut niin intensiivistä. Nykyään bändit asettavat tavoitteensa suurin piirtein ensimmäisissä treeneissä. Festareilla Ribeiro on pyöritellyt päätään, kun nuoret bändit vetävät näyttäviä esiintymisasuja niskaan ja tekevät keikasta millintarkkaa suorittamista, jossa soittaminen jää show’n varjoon. Kitaristit soittavat sooloja, joihin tarvitaan 50 sormea. Minä en edes pystyisi luomaan jotain siltä pohjalta, että ”teenpä nyt tällaisen biisin”. Sitten me vanhukset katselemme ihmeissämme, että ovatpa ajat muuttuneet. Väitän, että se välittyy jokaiselta levyltämme. – Nyt kun minä olen tällainen skeneveteraani, en halua arvostella ketään. No, sitten levystä tuli odottamatta jonkinlainen klassikko, ja mitä me teimme seuraavaksi. Irreligiousin! Emme ainakaan lähteneet toistamaan samaa kaavaa. Olisi se varmaan onnistunut Mikenkin kanssa, mutta Hugo oli upea löytö. Mutta jotenkin se homma vaikuttaa muoviselta. – Varsinkin 1970-luvulla bändien juttu oli kehittyä koko ajan ja luoda jotain uutta jokaisella levyllä, haastaa sekä itseään että kuulijoita. Faneilla saattoi mennä kymmenenkin vuotta, ennen kuin jokin levy aukesi. Rumpalit rikkovat nopeusennätyksiä ja soundi on valtava. Onko ajatus haastamisesta vanhanaikainen. Emme ole yhden tempun bändi. – Hermitagella pyrimme siihen, että musiikki kestäisi kuuntelua ja kasvaisi kuuntelukertojen myötä. – Juuri se jamitteluaspekti onnistui Hugon kanssa täydellisesti. Mike Gasparin lähtö oli kuulemma sydäntäsärkevä, mutta uusi mies on Hermitagen monipuoliseen, maalailevaan kamaan juuri oikea soittaja. Onnistui se tai ei, ainakin on yritetty. Enkä oikeastaan halua olla se vanhus, joka naureskelee kavereidensa kanssa, kuinka ennen oli paremmin. Tietysti on vaikea tuoda uusi kaveri tämänikäiseen bändiin, mutta toistaiseksi fiilis on ollut todella hyvä. Ihmiset kyselevät, miksi emme jatkaneet sen tai tämän levyn viitoittamaa tietä, ja syy on juuri tämä. Viime vuonna Moonspell sai riveihinsä uuden rumpalin Hugo Ribeiron (ei sukua Fernandolle). Olen nähnyt maailmaa ja polttanut parasta pilveä. Muutenkin festareilla on vähän kummallista olla, kun nuoret bändit hoitavat kaiken superammattimaisesti, eivät juo eivätkä sekoile, tykittävät keikan ja lähtevät. Se on aika hengästyttävää. Sen olen kyllä lopettanut, hah. Luulen, että Moonspellin kanssa olemme todistaneet toimivamme näin. Ribeiro kieltäytyy toistamasta mitään jo kerran tehtyä. – Olen ylpeä siitä, että Moonspellissä on niin monia eri aspekteja
OULU, CLUB TEATRIA 21.5. 20.5. TAMPERE, OLYMPIA 22.5. HELSINKI TELAKKA. OULU CLUB TEATRIA 21.5. HELSINKI, TELAKKA 20.5. TAMPERE OLYMPIA 22.5
Kolmosesta taas tulee melkoisen massiivinen kokonaisuus, sillä olen kirjoittanut albumille jo useampia eeppisiä yli kymmenen minuutin biisejä. Onneksi meillä ei ollut tällä kerralla liian tiukkaa deadlinea. – Suurin järkytys on varmasti ollut vanhoista ranskalaisista popbiiseistä koostunut Les Fleurs du Mal -coverlevy [2012]. Ruotsalainen metalli-innovaattori Therion on julkaissut lähemmäs kaksikymmentä studioalbumia. Lisää on luvassa varsin pian, sillä Leviathanin jatko-osat ovat jo työn alla. Se on tuntunut mahtavalta, sillä rakastan säveltämistä yli kaiken! – Therion ei taida päästä kiertueille tänäkään vuonna, ja olenkin jo päättänyt käyttää aikani seuraavien levyjen valmistelemiseen. Johnsson kuvailee levyn tekemisen olleen ”melkoista sirkusta”. Kun varsinaista kiirettä ei ollut, musiikkia taisi syntyä varsin reilusti. – Kakkonen tulee sisältämään pääosin hidasta ja melankolista materiaalia, hieman Vovin-albumin [1998] Raven of Dispersion -kappaleen hengessä. Bändin jäsenet tiesivät varsin hyvin, millaisia tunnelmia ja kulmia olin kuhunkin biisiin hakemassa, mutta jouduimme toki ottamaan soittojuttuja uusiksi ja tekemään lennossa kaikenlaisia viilauksia. Satoja biisejä vaikutusvaltaisen uransa aikana säveltänyt ruotsalaiskitaristi on asunut pari viime vuotta Maltalla, mutta on nyt vierailulla kotimaassaan. – Olihan se aikamoista touhua, sillä nauhoituksia tehtiin kaikkiaan yhdeksässä eri maassa: Maltalla, Ruotsissa, Suomessa, Israelissa, Argentiinassa, Englannissa, Saksassa, Espanjassa ja USA:ssa, kitaristi naurahtaa. K un Therion-kippari Christofer Johnsson soittaa Infernolle Tukholmasta, eletään vuoden pimeintä ajanjaksoa. Johnsson muistuttaa, että ”Therionin diggarit ovat onneksi jo tottuneet siihen, että bändi saattaa julkaista melkein mitä tahansa”. Kun kaikki säätäminen tapahtui etänä ja muusikot olivat hyvinkin erilaisilla aikavyöhykkeillä, kaiken kaikkiaan tunteja kului yllättävän paljon. Uusi pitkäsoitto Leviathan on tässä joukossa aivan oma lukunsa, sillä se on Therionin pitkän uran ensimmäinen ”tarkoituksellinen hittilevy”. Vaan onhan tämä matkustaminen aivan hirveän ahdistavaa näinä aikoina, Johnsson huokaisee puhelun aluksi. – Minulla on täällä pohjoisessa muutamia perheeseen liittyviä asioita... – Todellakin. – Työskentelimme luonnollisesti etänä, ja hommat etenivät varmasti mutta hitaasti. Otetaanpa siitä aasinsilta Therionin uuden studioalbumin valmisteluvaiheisiin. Koska tien päälle ei ole ollut asiaa, olen pystynyt keskittymään biisien tekemiseen paremmin kuin koskaan aikaisemmin. Pioneerit hitin äärellä TEKSTI TIMO ISOAHO 37. Tulevien albumien työnimet ovat Leviathan 2 ja 3, ja luvassa on hyvinkin erilaista materiaalia ykkösosaan verrattuna
Luultavasti vuonna 2006, kun kuulin Diablo Swing Orchestran The Butcher’s Ballroom -debyytin ensimmäisen kerran. Eräänä päivänä Johnsson puhui tyhjyyden tunteestaan yhtyeen laulajalle Thomas Vikströmille. – Ymmärsin Markon suuruuden jo 80-luvulla, kun kuulin Tarotin musiikkia ensimmäisen kerran. Ja niinhän se sitten saikin... Kun työskentely eteni, päätin väsätä nimenomaan kolmenlaisia kappaleita... Miten ihmeessä päätit tehdä sellaisen albumin. – Olen itsekin aina painanut kaasua ja tutkinut uusia musiikillisia seutuja, enkä ole juurikaan jäänyt miettimään menneitä. – Haluan alleviivata sitä, etten ole koskaan pelännyt erikoisten ratkaisujen tekemistä. Kukapa olisi uskonut. Jos minua alkaa joskus hirvittää jonkin työn alla olevan levyn äärellä, se kertoo minulle, että olen täsmälleen oikealla tiellä. Levy onnistui avaamaan aivan uusia musiikillisia uria, ja tajusin pitkäsoiton äärellä vastaansanomattomasti, ettei heavy metalissa tarvitse olla mitään sääntöjä, Johnsson sanoo. Kolmas päämääräni oli vierailla vähän eeppisemmillä poluilla, esimerkiksi Sitra Ahra -albumin Land of Canaanin maisemissa. Minulla ei ollut aavistustakaan, mistä suunnasta löytäisin intoa seuraavan Therion-pitkäsoiton tekemiseen. Ensimmäinen Leviathan on nyt julkaistu. Kun aloitin Leviathanin kirjoittamisen, kuuntelin tarkoituksella vanhoja levyjämme ja tajusin konkreettisesti, että meistä on tullut vanhoja partoja! Samalla mietin enemmän tai vähemmän tosissani, että tehdäänpä nyt se Therionin mestariteos, kun tässä on kuitenkin harjoiteltu jo muutamia vuosikymmeniä. Aloitin kirjoitustyön, ja tavoitteena oli tehdä biisejä, jotka yhdistävät Therionin eri aikakausien osuvimmat ja tarttuvimmat ideat. – Therionin edellinen julkaisu oli Beloved Antichrist [2018], yli kolmen tunnin rockooppera. Taakse on siis jäänyt kilometri jos toinenkin. Tämä hittilevyjen tekeminen on nimittäin ihan mukavaa puuhaa! ”Ehkä me emme lähde enää etsimään mitään uutta, vaan tyydymme osaamme maailman parhaana Therionina.” M IN A K A R A D Z IC 38. Mitä tapahtuu sitten, kun kaksi muutakin ovat löytäneet tiensä maailmalle. Tyhjyyden tunteita Mennään seuraavaksi Leviathanin ykkösosan juurille. Ensinnäkin halusin valmistella Theli-levyllä julkaistun To Mega Therionin kaltaista tavaraa. Mutta arvaapa mitä. Silloin se iski: päätin melkein siltä istumalta tehdä coverlevyn Serge Gainsbourgin ja kumppanien kappaleista. Sen levykokonaisuuden vaatima työmäärä oli oikeasti jotakin aivan käsittämätöntä, Johnsson puuskahtaa. Se oli aikamoinen keitos. Tänä päivänä albumi on digitaalisten alustojen toiseksi kuunnelluin Therion-pitkäsoito. – Hevifanithan ovat keskimäärin varsin kapeakatseista porukkaa, ja tiesin oikein hyvin, että Les Fleurs du Mal tulee saamaan roppakaupalla ”mitä helvetin paskaa tämä oikein on” -palautetta. – Innostuin saman tien ajatuksesta tehdä ”hittilevy”. – En oikeastaan osaa sanoa! Toivottavasti Thomasilla on taas jokin hyvä idea, Johnsson naurahtaa. Solistilla oli vastaus valmiina. Suomalaisittain huomionarvoisin on Marko Hietalan laulusuoritus kappaleessa Tuonela. Tripla-albumin sävellysja nauhoitustyö otti todella koville. – Sitra Ahra [2010] ei saanut kovin mairittelevaa vastaanottoa ja sinfonisen metallin suosio oli muutenkin laskusuunnassa. On olemassa eräs juttu, jota Therion ei ole ikinä tehnyt.” Katsoin Thomasia kummastuneena, sillä en todellakaan hahmottanut, mitä hän mahtaa tarkoittaa. Nopeasti ja paljon puhuva Johnsson pitää pienen tauon. Aloin miettiä Therionin seuraavaa siirtoa, ja eräänä päivänä päädyin kuuntelemaan muutamien ranskalaisten muusikoiden sävellyksiä. Tein myös vähän popimpia juttuja Sirius B -pitkäsoitolla [2004] julkaistun Son of the Sunin innoittamana. – Thomas sanoi: ”Tiedätkö mitä... – Seuraavaksi mieleni valtasi suuri tyhjyyden tunne. Paitsi nyt... – Minun täytyy myöntää auliisti, että täysin uudenlaisen metallin kirjoittaminen alkaa olla melkoisen haastavaa. – Kun Beloved Antichrist lopulta valmistui, olin kliseisesti sanoen hyvin väsynyt mutta myös erittäin onnellinen. Onneksi hän oli kanssani samaa mieltä, ja biisistä tuli juuri niin mainio kuin odotinkin. Silloin melkein kaikki sanoivat meidän seonneen lopullisesti, Johnsson nauraa. – Ehkä me emme lähde enää etsimään mitään uutta, vaan tyydymme osaamme maailman parhaana Therionina. Thomas jatkoi: ”Therion ei ole koskaan kirjoittanut niin sanottua hittilevyä, joka niputtaa tarkoituksella yhteen yhtyeen suosituimmat ja vahvimmat elementit.” Tajusin saman tien, että Thomas on täysin oikeassa. Minusta tuntui, että Beloved Antichristista tuli niin hieno kokonaisuus, etten kykene koskaan ylittämään sitä saavutusta! – Olin haaveillut jättimäisen rockooppera-albumin tekemisestä vuosien ajan, ja viimeinkin suuri unelmani oli käynyt toteen. Milloinkahan olen edellisen kerran törmännyt johonkin todella omaehtoiseen materialiin... Kun sitten kirjoitin Tuonelan, tajusin saman tien, että Markon karismaattinen ääni kruunaisi kappaleen. Vanhoja partoja Therion perustettiin Blitzkrieg-nimellä jo vuonna 1987, ja niistä hetkistä on vierähtänyt pian kolmekymmentäviisi vuotta. Leviathanin biiseihin päätyi myös nimekkäitä vierailijoita. – Blitzkrieg sai alkunsa, kun innostuin Celtic Frostin Into the Pandemoniumista..
JULKAIS EMME VIELÄ KAKSI ULKOMA ALAISTA ESIINTYJ ÄÄ! www.me talcapita l.fi
OM A N UNIV ER SUMINSA Ä Ä R I L A I D A L L A 40
– Musiikki on elämäntapa ja asia, jota on elettävä täysillä, jos sillä aikoo tehdä elantonsa. Emmekä varsinkaan pakoksi. – Mainitsemani halu oli myös syy tauon takana: emme halunneet antaa Epican muuttua rutiiniksi. Keikkatauko kesti alle kaksi kuukautta, leveästi hymyilevä Simone jatkaa. Vaikka kuinka yrittäisi, ihminen saattaa toisinaan menettää ymmärryksensä siitä, mikä hänen elämässään on tärkeintä, jos sen antaa muuttua itsestäänselvyydeksi. Yhtye tiedosti, että tauko voi joko tehdä bändistä entistä ehomman tai pahimmassa tapauksessa jopa hajottaa sen. OM A N UNIV ER SUMINSA Ä Ä R I L A I D A L L A TEKSTI AKI NUOPPONEN KUVAT TIM TRONCKOE 41. Siinä tahdissa ei ehtinyt aina ymmärtää kaikkea kokemaansa. – Jos lasketaan mukaan After Forever -vuodet ennen Epicaa, olin viettänyt 25 vuotta elämästäni koko ajan musiikkia äänittäen, maailmaa kiertäen, sivuprojekteja keksien ja niidenkin kanssa kiertäen, Mark summailee. Vajaat kolme vuotta myöhemmin Epica-kitaristi Mark Jansen ja -laulaja Simone Simons kertovat ymmärtäneensä tauon aikana, miten kovalla vauhdilla yhtye ehti vuosikausien ajan porhaltaa. – Jotain Epican halusta luoda koko ajan uutta kertoo se, ettemme pitäneet taukoa edes seitsemän vuotta sitten, kun poikani syntyi. Kotimaansa Hollannin Poppodium 013 -areenalla huhtikuussa 2018 soitetun juhlakeikan jälkeen Epica-kuusikko kokoontui yhteen ja päätti pitää vähintään vuoden sapattivapaan. Mark Jansen ja Simone Simons elivät pitkään elämää nimeltä Epica pysähtymättä miettimään, miten paljon yhtye on heidän elinkaareensa vaikuttanut. Kun bändi asettui kolme vuotta sitten aloilleen, kaksikon kokemukset yhdistyivät inspiraatioksi, josta syntyi Epican olemuksen yksin kansiin vangitseva albumi. Hyväksyin sen jo alle parikymppisenä ja tein sen eteen kaikkeni. Kaksikko myöntää huvittuneesti, ettei päätös vuoden tauosta pitänyt täysin. T uhannes konsertti 15-vuotisen, kahdeksan albumia tuottaneen uran aikana oli vihdoin se piste, jossa sinfonis-progressiivisesta metallistaan tunnetuksi tullut Epica totesi, että oli aika pysähtyä aloilleen
Päättymätöntä evoluutiota Suunniteltua lyhyempikin tauko kannatti. Mark ja Simone kertovat, että mahdollisuudet nähdä lukemattomia maailmankolkkia on ollut etuoikeus, jota ilman he tuskin olisivat koskaan voineet kirjoittaa tällaista musiikkia. – Taisi siinä mennä peräti kymmenen kuukautta mielipuolisen pitkän The Holographic Principle -kiertueen ja tauon julistamisen jälkeen, kun olimme jo juhlistamassa Design Your Universe -albumin [2009] kymmenvuotisia kiertueella, Mark naurahtaa ja täsmentää, että mainittu rundi oli sentään maltillisemman mittainen. Simone Simons puolestaan oli vasta 18-vuotias, täysin kokematon laulajanalku. Niihin aikoihin, vähän alle 30-vuotiaana, hyväksyin lopulta sen, ettei ihminen ole koskaan valmis. Simone myöntää arvuutelleensa tauon aikana pitkään, mikä on se Epicaa yhteen sitova liima, joka on saanut bändin pysymään muutamia kokoonpanomuutoksia lukuun ottamatta yhdessä kaikki nämä vuodet. – Mielikuvani oli, että Epica on aina ollut tietynlainen ammattibändi. – Jo nuorena halusin esittää kysymyksiä ja yrittää ymmärtää kaikkia erilaisia ajatusmaailmoja. Kaikkia sanoituksia ja musiikkia, mitä olemme kirjoittaneet, koko sitä maailmaa, jonka olemme nähneet, ja kaikkia niitä ihmisiä, joita olemme kohdanneet. – Epica ei ole meille vain bändi. Samalla halusin löytää kuumeisesti ratkaisun kysymyksiin, joihin ei ole olemassa vastauksia, Mark sanoo. – Tietoinen etäisyyden ottaminen on siis vain terveellistä. naiivius. Taukoa seurasi niin iloisia jälleennäkemisiä, että kirjoitimme sen jälkeen musiikkia yhdessä enemmän kuin koskaan aiemmin. – Jos olisimme jatkaneet samaan malliin kuin alussa, olisimme todennäköisesti hajonneet omaan mahdottomuuteemme viimeistään siinä aiheessa, kun kiertueet alkoivat kasvaa, Simone lisää. Kun kuuntelet Omegaa, tulet huomaamaan eron, jonka nämä vuodet albumille synnyttivät. – Onneksemme tuottajamme Sascha Paeth teki jo The Divine Conspiracyn [2007] aikoihin selväksi, että jos aiomme oikeasti nauttia musiikin tekemisestä, meidän on opittava luottamaan itsellemme tärkeitä asioita myös muiden käsiin. – Kun vertaan vanhimpia sanoituksiani uusimpiin, näen kyllä tietynlaisen elämänkokemuksen tuoman kehityksen, mutten 42. Olisi todella ylimielistä ajatella, että se oma, länsimaisessa kulttuurissa rakentamani käsitys elämästä olisi ainoa oikea, Mark toteaa. – Samoihin aikoihin Rocket 88 -kustantamo, joka oli juuri julkaissut Opethja Lacuna Coil -kirjat, otti meihin yhteyttä ja halusi tehdä Epicasta kattavan biografian, Simone lisää ja mainitsee The Acoustic Universe -livealbumin ja Epica vs Attack on Titan Songs -ep:n syntyneen samalla kuin huomaamatta. Se täytti minut inspiraatiolla! Halusin entistä enemmän kokea koko maailman ympärilläni. Ei siis ole ihme, että omiin luomuksiin otettu etäisyys sai molemmat huomaamaan, miten paljon Epica on urallaan muuttunut. Kun Epica vuonna 2003 perustettiin, 25-vuotias Mark Jansen oli jo julkaissut kaksi albumia After Foreverin (jonka solistina toimi myöhempi Nightwish-keulakuva Floor Jansen) kanssa. Kun hellitin perfektionistista kontrollifriikkiyttäni, keikoistamme alkoi tulla parempia ja parempia. Aloimme keskittyä oleelliseen. Ne ajat olivat meille vaikeita mutta tekivät meistä myös vahvempia. Koko elämämme kietoutuu kirjaimellisesti sen ympärille. – En katso videoita konserteistamme usein, mutta tauon aikana päädyin kaivelemaan Youtubea. Ne keikat olivat kuitenkin ennemmin lepsua hauskanpitoa ja huulenheittoa kuin oikeasti musikaalisia esiintymisiä! Lauloin vähän liiankin vapaasti tulkiten, yhteensoittomme ei ollut mitenkään erityisen sulavaa ja kaikesta paistoi läpi sellainen hupsu... En osaa edes arvata, millainen ihminen olisin. – Kun olen ollut tekemisissä erilaisten ihmisten kanssa, olen halunnut pitää mieleni avoimena ja käydä paljon keskusteluja, kitkeristäkin aiheista. – En arvannut niin käyvän, mutta kirjan tekeminen oli todella terapeuttinen osa taukoa, koska se sai pohtimaan, mitä kaikkea olemme tehneet. Jos Epicalla on jokin sanoma, niin yritämme sanoa, että maailmoja on yhtä monenlaisia kuin niitä tarkastelevia ihmisiäkin. Huomaan iän kartuttua, että me Epicassakin olemme rakentaneet ympärillemme oman todellisuutemme, universumimme, jossa voimme pyrkiä hyvään elämään juuri omalla tavallamme, Simone jatkaa. Tunsimme tehneemme jotain, mikä on jotain suurempaa kuin ihmissuhteen pikkumaisuudet. Meillä kaikilla on jotain opittavaa siitä, miten eri kulttuurit elämän kokevat. Elämänmittainen tutkimusmatka Mark ja Simone luettelevat sanoja kuten uteliaisuus, kasvaminen ja itsensä etsiminen pohtiessaan sitä, millä tavalla Epican ihmisyyttä ja ihmistä ympäröivää maailmaa tutkiskelevat sanoitukset ovat heijastelleet heitä itseään. Yritin olla kitaristi, kiertuemanageri, merkkumyyjä, äänimies, valomies ja roudari, Mark luettelee. Jos Epicaa ei olisi perustettu, kukaan meistä ei olisi yhdessä nykyisten kumppaniemme kanssa, yhtäkään lapsistamme ei olisi olemassa ja koko elämänkatsomuksemme olisi varmasti täysin erilainen. Minä varsinkin! Pitkän aikaa halusin tehdä kiertueillamme ihan kaiken. – Valoimme tälle tavallaan perustukset Design Your Universe -levymme nimellä. – Uteliaisuus on vienyt meitä eteenpäin siitä asti, kun aloimme kirjoittaa The Divine Conspiracyllä Simonen kanssa tutkiskelevampia lyriikoita. – Se, että Epica selviytyi erostamme ja halusimme edelleen jatkaa yhteistyötä, kertoi paljon koko bändin voimin luomastamme musiikista. – Kuten kaikki varmasti tietävät, seurustelimme Markin kanssa Epican alkuaikoina, ja totta puhuakseni koko bändi perustettiin sen takia, että saisimme tehdä musiikkia yhdessä, Simone kertoo. En meinannut uskoa silmiäni, kun katsoin pätkiä varhaisilta keikoiltamme, Simone naurahtaa päätään pudistellen. – Yritimme aivan liikaa. Vasta sen myötä Epicasta tuli toden teolla Epica. – Tauon aikana huomasimme saman myös faneissamme. – Kysymykset kuten ”Mistä elämässä on kyse?” tai ”Miksi olemme täällä?” ovat totta kai tärkeitä, mutta kolmella uusimmalla albumillamme olemme halunneet kirjoittaa sanoituksia, jotka pistävät meidät itsemme – ja sitä myöten toivottavasti myös muutaman muun ihmisen – ajattelemaan, mitä elämä ja maailma heille merkitsee. Monilla heistä on nyt perhettä, tai he ovat saattaneet erota ja menettää kaiken elämässään. Mark ja Simone myöntävät, että Epican uusi albumi Omega syntyi silmiä avaavan välitilinpäätöksen synnyttämistä energioista. 15 vuotta on lopulta aikamoisen pitkä siivu bändille kuin bändille. – Haluan rohkaista ihmisiä luomaan oman universuminsa, jossa he voivat tehdä eniten hyvää lähimmäisilleen, maailmalle ja itselleen. Monet kuulijamme ovat seuranneet meitä vuosikaudet ja varttuneet rinnan kanssamme. Samalla musiikki on pysynyt heille kantavana voimana. – Vielä parikymppisenä pystyi toki kantamaan vaikka koko maailman taakan hartioillaan, mutta onneksi ymmärsin päästää siitä irti ajan kanssa. – Kun on koko ajan tien päällä bändin kanssa, se on kuin perhe, kyllä, mutta parhaaseenkin seuraan saattaa kyllästyä, jos viettää liikaa aikaa yhdessä, Mark sanoo. En todellakaan ummista silmiäni
”Kun on koko ajan tien päällä bändin kanssa, se on kuin perhe, kyllä, mutta parhaaseenkin seuraan saattaa kyllästyä, jos viettää liikaa aikaa yhdessä.” 43
– Kirjoitin Omegalle kappaleen Gaia, joka heijastelee juuri näitä tuntemuksia. Muutaman kerran olen sivunnut uskontoja tavalla, joka on saanut ihmiset hyökkäämään minua vastaan. Mark luettelee Omegan teemoista puhuessaan aiheita kuten vallanhimo, uskonnot, sodat, ihmisen suhde luontoon, ihmiskunnan polarisoituminen ja ihmisen pakonomainen pyrkimys olla koko ajan vähemmän inhimillinen. Hän on täysin erilainen kitaristi ja säveltäjä kuin minä, ja sain hänestä paitsi korvaamattoman biisintekokumppanin myös todellisen kirittäjän. Inspiraatiota vuorovaikutuksesta Viimeistään The Divine Conspiracyja Design Your Universe -albumit osoittivat, ettei Epica ole vain yksi sinfonista metallia soittava bändi muiden joukossa. – Tärkeintä on kunnioitus. Se oli hirvittävää aikaa, mutta samalla oli hienoa omistaa kappale heille. – Näissä aiheissa on totta kai myös riskinsä. – Jos olisin tehnyt biisin itsekseni, siitä olisi tullut täysin erilainen. – Vanhemmaksi tuleminen muuttaa lähes poikkeuksetta sitä tapaa, miten ihminen kokee ympäröivän maailman, Simone sanoo. – Kirjoitin Kingdom of Heaven, Part 3:n intron aikoja sitten, mutta sitten inspiraatio sitä kohtaan jotenkin ehtyi. vieläkään koe olevani viisas vaan ennemmin yhä uteliaampi ja mieleltäni avoimempi. Se on ennemmin tunnetila kuin jotain sellaista, mitä voi määrittää musiikillisin termein. Ne ovat hyviä esimerkkejä siitä, millaisia biisejä Isaac tekee ja miten paljon ne vahvistavat Epicaa. Kaikki meistä ymmärtävät yhteisen vision, josta Epica muodostuu. – Tarkoitan sitä, että niin hirvittäviä asioita kuin esimerkiksi sodat, kulkutaudit ja hirmuvallat ovat, haluan kyetä uskomaan, että kaikki se on osa ihmiskunnan oppimisprosessia. Albumikaksikon progressiivisesti metallinen ja jylhästi orkestroitu musiikki oli harvinaisen tarttuvaa. Niin harmoniselta kuin nyky-Epica kuulostaakin, Mark kertoo, että erimielisyyksiäkin syntyy. – Kolme tuoreinta albumiamme muodostavat eräänlaisen trilogian, jolla olemme ensimmäistä kertaa pitäneet kiinni samasta kokoonpanosta ja tuottajakaksikosta, mikä on tuonut Epicaan uudenlaista jatkuvuutta, Mark sanoo. Se on täydellinen esimerkki siitä, miten minun ja Isaacin kemia säveltämisen suhteen parhaimmillaan toimii. – Olin jo kauan sitten valtavan huolissani ilmastonmuutoksesta ja siitä, miten kohtelemme maailmaa. Arvostamme toisiamme ja luotamme toisiimme. Se on kuin anteeksipyyntö luontoäidille. Albumin tunnelma on kuitenkin rakentava, ymmärrykseen pyrkivä ja toiveikas. Kunnioitus meidän soittajien kesken, kunnioitus soittajien ja Simonen välillä sekä kunnioitus bändin ja tuottajiemme välillä. – Aiheet joista kirjoitamme ovat itsetutkiskelua ja maailman tarkastelua kaoottisista lähtökohdista. – Aiemmin olemme kuitenkin käyneet läpi joitakin välttämättömiä muutoksia. Ja kun trilogian kolmas osa nyt valmistui, toinen isoäitini ja Isaacin isoäiti menehtyivät vain viikon erolla toisistaan. – Aina joskus käy totta kai niin, että jonkun idea karkaa ihan täysin Epican tyylin ulkopuolelle. Minulla on tapana säveltää todella progressiivisia ja äärimetallisia juttuja, ja tietyn rajan ylittyessä tiedän, että ne ovat MaYaN-materiaalia. Hän kuitenkin kuvailee ”brutaalin rehellisyyden” olevan myös vahvuus. Että jokaisen hirveimmänkin historiankäänteen jälkeen vähintäänkin yksilöt ovat hieman viisaampia ja voivat johdattaa maailmaa eteenpäin. – Sama tapahtui, kun Isaac [Delahaye, kitara] liittyi joukkoomme kymmenen vuotta sitten. Nyt se on yhtä aikaa pahaenteinen, hitaasti rakentuva ja viipyilevä, mutta myös sanomansa tehokkaasti selväksi tekevä eepos. Ne toivat levylle kaivattua monipuolisuutta ja itse asiassa värikkäämpiä sävyjä kuin koskaan Epica-albumeilla. Mark nimeää Omegalta kolme kappaletta, jotka syntyivät kuin vuoropuheluna ja toivat säveltämiseen aiemmasta poikkeavaa tulokulmaa. – Kingdom of Heaven -trilogiassa on ollut myös hämmentäviä sattumia. Outoa kyllä, sekin on joskus inspiroivaa. Niin karulta kuin tämä voi kuulostaakin, ajattelen usein asioiden menevän juuri niin kuin niiden on tarpeen mennä, Mark toteaa. Aika moni ihminen kyynistyy elämänsä edetessä, mutta jotenkin loputon tiedonnälkä on tehnyt minusta vain toiveikkaamman. Olen punninnut jopa bändiin kuulumista ja esimerkiksi kaikkea kiertueisiin kuuluvaa lentämistä sen kautta, millaisen maailman tulemme jättämään lapsillemme. Epican evoluutio ei kuitenkaan jäänyt siihen. Menin asian kanssa niin pitkälle, että olin musertua tosiasioiden alla, kun en kokenut voivani vaikuttaa asioihin tarpeeksi, ja turhauduin aivan liian paljon siitä, jos muut eivät tehneet asioita kuten toivoin. Sen sanoituksen pohdiskeleminen inspiroi minua valtavasti. Hän on omassa tyylissään niin kova tekijä, että minun oli parannettava omaakin tasoani. Epica syntyy siitä luovasta yhteistyöstä, jonka ääripäiden keskellä kohtaamme toisemme. Kun kirjoitin sen ensimmäisen osan Design Your Universelle, isoäitini kuoli. – Toisin sanoen, aina kun olemme joutuneet etsimään korvaajan jollekin soittajalle, olemme löytäneet jonkun, joka on tuonut bändiin uutta näkökulmaa ja energiaa, mikä on johtanut Epican evoluutiota eteenpäin albumi albumilta. Mark korostaa arvostavansa valtavasti sitä, miten pitkään yhtyeen kokoonpano on pysynyt muuttumattomana, mutta myöntää juuri muutosten johtaneen nykyhetkeen. Etsin jatkuvasti keinoja olla armollisempi ympäristöämme kohtaan. Aiemmin Isaacilla oli tapana kirjoittaa paljon kappaleita, joista osa karsiutui pois albumilta, niin kuin osa omistanikin, mutta nyt hän panosti tiettyihin biiseihin. Sen sijaan, että antaisimme koettelemusten musertaa meidät, meidän on opittava käsittelemään niitä avoimemmin ja muutettava piinaavimmatkin tapahtumat joksikin myönteiseksi. Samaan tapaan joku muu saattaa toisinaan keksiä todella outoja, elektronisiakin kokeiluja. Alkuaikojen rumpalimme Jeroen Simons oli mukava kaveri, mutta vasta kun Arîen [van Weesenbeek] tuli mukaan, pääsimme säveltämään toden teolla sellaista teknisempää metallia, jota sinfonisempi puolemme vaati rinnalleen. Isaac oli kuullut demon ja kysyi, voisiko hän jatkaa kappaletta, ja pian hän esittelikin aivan fantastisia ideoita ja upean kertosäkeen, mikä sai minut jatkamaan kappaletta kohti sen kliimaksia. – Kirjoitamme Omegalla siitä, kuinka maailma hakeutuu koko ajan tasapainoon. – Nyt poikani on varttunut hieman ja se hetkeksi helpottanut taakka omallatunnolla on palannut. En löytänyt oikeaa tapaa jatkaa sen tarinaa. – Sitten on levyn päättävä Omega ja paljon raaempi Synergize. – Outoa kyllä se ei koskaan mene riitelemiseksi. Ihmiskunta on vain pieni osa suuresta kokonaisuudesta jossa elämme. Toisinaan se on johtanut hedelmällisiin keskusteluihin, mutta yhtä usein hyökkääjät ovat niin varmoja kannastaan, ettei mitään keskustelua synny. ”Jos Epicaa ei olisi perustettu, kukaan meistä ei olisi yhdessä nykyisten kumppaniemme kanssa, yhtäkään lapsistamme ei olisi olemassa ja koko elämänkatsomuksemme olisi varmasti täysin erilainen.” 44
Mutta ehkä juuri siksi samastun niihin. Vielä vuosikymmen sitten hän ei kokenut olevansa lemmikki-ihminen alkuunkaan. – En tiedä, sopiiko kaupungistuminen oikeasti kenellekään. Omegalla niin tapahtuu jopa aiempaa voimakkaammin. – Meillä on nyt kuusi kissaa, joita yhdistää yksi asia: ne tietävät mitä haluavat ja ottavat sen. En ollut koskaan aiemmin edes ymmärtänyt, mitä ihan oikea hiljaisuus on. Kitaristi asui pitkään Hollannissa, sekä suurkaupungeissa että pienemmissä paikoissa, mutta rauha löytyi muualta: Mark muutti perheensä kanssa Sisiliaan keskelle täydellisen hiljaista maaseutua, joka on täysi vastakohta hektiselle ja kaupunkikeskeiselle kiertue-elämälle. – Tavoitteeni kuvaamisessa ja kuvien jakamisessa Instagramissa on inspiroida ihmisiä hakeutumaan enemmän luontoon ja eläinten luokse tavalla, jonka he kokevat antoisimmaksi. Luonto, pyöräily ja kissat toivat Markin elämään myös valokuvaamisen, vaikkei toiminta ole yhtä ammattimaista kuin yhtyetoverillaan Simonella (aiheesta lisää seur. Kun todella keskittyy kuvaamiseen, on oikeasti pysähdyttävä katselemaan ja hengittämään sitä, minkä näkee ympärillään. aukeamalla). 45. Aina kun joku kertoo vaikuttuneensa tavastani laulaa, kiitän häntä ja olen ehkä sekunnin tyytyväinen, mutta jo hetken päästä epäilen itseäni. MARK Jansen kertoo kipuilleensa suuren osan elämästään asian kanssa, jonka alkuperää hän ei itsekään kyennyt osoittamaan. Simonea on hehkutettu yhtyeen ensialbumista The Phantom Agonystä (2003) alkaen, mutta silti laulaja on onnistunut ylittämään itsensä jokaisella Epica-albumilla. Laula se tuntein Moni on ihastunut Epicaan paitsi yhtyeen polveilevien kappaleiden myös Simonen laulun ansiosta. Ne eivät tee mitään pahuuttaan, vaan puhtaasti vaistolla ja selviytymisvietillään. – Olimme käyneet Epican kanssa Suomessa jo monta kertaa, kunnes lähdimme tyttöystäväni [italialainen sopraano Laura Macrì] kanssa Savonlinnan oopperajuhlille, missä hän lauloi konsertissa. – Jos kuuntelen Epica-debyyttiäni nyt, kuulen sellaisen laulajan äänen, jolla oli kyllä halua ja sydäntä, muttei minkäänlaista ymmärrystä siitä, mistä hän laulaa ja miten hänen tulee siitä laulaa, Simone avaa. – En usko, että laulaja on koskaan valmis. Harrastus on avannut silmiäni maailmalle, aivan kuten pyöräily. LÄHEMMÄKSI OMAA LUONTOAAN Mark Jansen kuuluu niihin rokkareihin, jotka viihtyvät paremmin kissojen keskellä maaseudulla kuin kaupungin sykkeessä. Tai oikeastaan kokee. – Täällä Sisiliassa ei ole juurikaan turisteja eikä oikeastaan edes ohimenevää liikennettä, ja toisinaan saatan kuljeskella kilometritolkulla kotimme ympärillä ilman, että näen ainuttakaan ihmistä. Haluan ehdottomasti kokea Suomea uudelleen, ja olemmekin suunnitelleet pitkää matkaa Lappiin, jos korona vielä hellittää. Mark on napsinut kuvia myös Suomessa. Ymmärrän hyvin, jos joku pitää niitä itsekkäinä ja pöyhkeinä paskiaisina, koska ne tekevät melkein mitä vain voidakseen hyvin. Ymmärrän hyvin, miten helposti kiertueet ja kiireinen muusikonelämä voivat turruttaa laulajan tavallaan tyytymään siihen, mitä hän saa äänellään aikaan, koska se on fanien mielestä enemmän kuin tarpeeksi. Olen nähnyt pyörämatkoillani sellaisia asioita ja tavannut sellaisia ihmisiä, että koen vasta nyt todella käyneeni maissa, joissa olen vieraillut useasti aiemmin. – Juuri nyt minusta tuntuu, että olemme saavuttaneet yhteisessä luovuudessamme yhden musiikillisen äärilaidan, mutta se ei tarkoita, etteikö Omegan jälkeenkin olisi erilaisia Epica-maailmoja tutkittaviksi. – Kun tulimme tunnetummaksi, minua alettiin ylistää somessa ja meet & greet -tapahtumissa, mutta ylistys ei ole koskaan johtanut siihen, että olisin varsinaisesti tyytyväinen itseeni. Kertoessaan kotitilastaan Mark nauraa pitkään kuvaillessaan löytäneensä todella samastuttavan kotieläimen. Kai se liittyi jotenkin vauhdin tunteeseen ja pidempiin lenkkeihin, Mark pohtii. – Se oli ehdottomasti yksi parhaista matkoistani ja täydellisimmistä esimerkeistä siitä, miten olin tavallaan käynyt maassa, mutten ollut kokenut sitä lainkaan. – Kun olin teini-ikäinen, ketään perheessäni ei kiinnostanut pyöräily, mutta itse koin sen innostavammaksi kuin vaikkapa lenkkeilyn. Kuvasin tapahtumaa ja pyöräilin Savonlinnan ympärillä, ja minusta tuntui, ettei siellä ollut ainuttakaan maisemaa, jota en olisi halunnut ikuistaa. – Monet eivät voi ymmärtää kissoja, mutta itse koen valtavan tärkeän yhteyden näihin olentoihin. Mark kertoo löytäneensä uudesta elämäntavastaan tuoreen kipinän nuoruutensa harrastukseen, pyöräilyyn, josta on sittemmin tullut hänelle myös tapa tutustua kaupunkeihin ympäri maailmaa Epican kiertueilla. Se määrätietoisuus ja periksiantamattomuus on suorastaan hulvatonta. Siihen ajatukseen olisi helppo tuudittautua, mutta minua se on vain ajanut eteenpäin. – Kesti kauan ymmärtää, että vain luonto ja täysi hiljaisuus antavat minulle mielenrauhan, ja vielä kauemmin kesti päästää irti elämästä keskellä kiirettä, jonka luulin olevan jotenkin osa minua, Mark kertoo. Samalla menetämme pikkuhiljaa siteemme luontoon. Kun ne jakavat rakkautta eleillä kuten kehräämisellä tai tietynlaisilla katseilla, sen tietää olevan täysin pyyteetöntä ja aitoa. – Kissat ovat käsittämättömän kiehtovia olentoja, joista jokaisella on täysin oma persoonansa, Mark hekottelee. Voi olla että olen väärässä, mutta luulen, että aika moni on vain turtunut keinovalojen, saasteiden ja ihmisvilinän aiheuttamaan tunteeseen. – Kiertueissa, kaupungeissa ja nähtävyyksissä oli vuosien ajan oma hohtonsa, mutta viime vuosina tapanani on ollut pyöräillä keskustoista niin kauas kuin mahdollista
– Ihan aluksi Epicassa oli kyse lähinnä minun ja Simonen yhteistyöstä, mutta Epica ei ole enää lainkaan se yhtye, jollaiseksi sen loimme. ”Emme ole vain kuusihenkinen bändi. – Emme ole vain kuusihenkinen bändi. Hän uskoi meihin jo aikana, jona kukaan muu ei uskonut. Mark kertoo kuulleensa Simonen laulua ensimmäistä kertaa 18 vuotta sitten puhelimen välityksellä ja saaneensa jo siitä kokemuksesta kylmiä väreitä. – Ymmärsin hänen äänensä ainutlaatuisuuden jo kun kuulin hänen lauluaan ensimmäistä kertaa. – Nyt mitkään kuorot tai lauluharmoniat eivät ole kuorrutusta kakun päällä, vaan kaikki mitä levyllä kuullaan on tärkeällä tavalla osa tunnelmaa ja sanomaa, jota haluamme viestiä. Kun Mark luettelee syitä sille, miksi Omega tuntuu hänestä itsestäänkin erityislaatuiselta albumilta, hän käyttää useaan otteeseen sanaparia ”osiensa summa”. Kahdeksan hengen orkesteri Kaiken Simonen ja Markin kuvaileman perusteella ei ole ihme, että Omega on Epican tähän asti tasapainoisin levykokonaisuus. – Jos olisimme puhuneet tästä kymmenkunta vuotta sitten, olisin saattanut vastata eri tavalla, mutta nyt olen entistä varmempi siitä, ettei Epicaa voi olla olemassa ilman Simonea, Mark toteaa. Simone ymmärtää äänensä mahdollisuuksia jatkuvasti paremmin, kuten voit nyt Omegalla kuulla. – Sama pätee Saschaan. Hän tuntee tämän bändin luonteen läpikotaisin. Kolmikkoa yhdistää kotimaan lisäksi uteliaisuus eläytyä musiikkiin niin, ettei laulaja ei ole vain laulaja vaan ennemminkin artisti, jonka ääni on loppumattomien tunteiden väreillä maalaava pensseli. – Se ei ollut tietoinen juttu, mutta taisimme aina ajatella, että laulut ovat jotenkin niin itsenäinen osa musiikkiamme, että ne kuuluu työstää omillaan, vasta kaiken muun musiikin valmistuttua, Simone sanoo. Ne tavallaan mahdutettiin mukaan jonkinlaisena erillisenä elementtinä, ja ihme kyllä se on toiminut tähän asti hyvin. Hän oli nero jo teininä, 2000-luvun alussa, ja hänen lahjakkuutensa on vain kasvanut. Meistä on tullut kahdeksanhenkinen orkesteri, joka on todellakin neljä kertaa vahvempi kuin se kahden hengen projekti, joka äänitti Epican debyytin.” 46. Mietimme jo varhain, mitkä melodiat sopisivat laulujen, kitaroiden tai vaikka orkesterin tulkitsemiksi, Mark kertoo. En halua, että kyse olisi vain siitä, että minä laulan bändissä, koska bändissä nyt vain kuuluu olla laulaja. – Joost on nero. Lopulta Mark myöntää Omega-albumin vahvistaneen myös sitä ajatusta, että Epicassa on myös yksi korvaamaton osanen. Hän ei yritä lisätä tunnetta teknisesti täydelliseen lauluun, vaan etenee aina tulkinta ja eläytyminen edellä. – Se mikä erottaa Simonen monista muista laulajista on hänen kykynsä valjastaa tekniikka vahvistamaan tunnetta. Meistä on tullut kahdeksanhenkinen orkesteri, joka on todellakin neljä kertaa vahvempi kuin se kahden hengen projekti, joka äänitti Epican debyytin. – Siksi olen ihan erityisen onnellinen siitä, että yhteinen uteliaisuutemme kuljettaa meitä vuosienkin jälkeen yhä uusiin paikkoihin tässä omassa pienessä universumissamme. Jos hän sanoo jostain kappaleesta tai sovituksesta, että se ei vielä täytä koko potentiaaliaan, hän on useimmiten täysin oikeassa. – Simone on todella, todella ankara itseään kohtaan, ja se on joskus aika vaikeaa seurattavaa, koska bändikaverina laulajaa haluaisi totta kai tsempata. Kaksikko hehkuttaa ymmärtäneensä Omegan sävellysvaiheessa lauluista jotain aivan uutta. – Siksi olemme työstäneet laulusovituksiani vasta sitten, kun musiikki on jo tehty, kaikki sanoitukset luonnosteltu ja jopa orkesterit täysin suunniteltu. Nyt musiikkimme muututtua ja hänen tulkintakykyjensä parannuttua tiedän, että Epica ei ole Simone, mutta tiedän myös, että Epican sielusta katoaa ratkaiseva osa sinä päivänä, kun hän päättää lopettaa. Sittemmin hän yllättyi täysin, miten paljon potentiaalia Simonessa oli. Voi olla, että olemme aluksi hieman puolustelevia, mutta pian hyväksymme tosiasiat. Kun hän kuuntelee demojamme, hän kykenee osoittamaan välittömästi, että tämä, tämä, tämä ja tämä laulusovitus vaatii työstämistä, ja hän on Joostin tavoin aina sataprosenttisen oikeassa. – Siksi hakeudun tänäkin päivänä tasaisin väliajoin uusien laulunopettajien pakeille, puhun muiden laulajien kanssa laulamisesta ja pyrin luomaan yhä vahvemman liiton ääneni, musiikkimme ja sanoitustemme kanssa. Mutta nyt Mark tahtoi tuoda laulut mukaan alusta alkaen. Nyt Epicaan kuuluu kuuden soittajan ohella tuottajamme Joost van den Broek ja Sascha Paeth, joka on toiminut viimeisimmillä albumeilla laulutuottajanamme. Laulaminen on Simonelle niin henkilökohtainen juttu, että oikeastaan minkälaiset tahansa kommentit hänen luottoihmisiltään voivat aiheuttaa suuria tunnekuohuja, Mark pyörittelee. – Halusin häivyttää lopullisesti ne rajat, jotka rockmaailmassa yleensä kuvitellaan soittimien ja ihmisäänen välille. – En tiedä, mitä erityistä Hollannissa on, mutta voisin lukea samaan joukkoon Floor Jansenin ja Anneke van Giersbergenin. – Voisimme jatkaa musiikin tekemistä tällä kokoonpanolla tai sitten panostaisin MaYaN-yhtyeeseemme entistä enemmän, mutta en usko, että Epica olisi Epica ilman sitä tietynlaista tunnelatausta, jonka vain Simone voi luoda
Se ei ole virheetöntä, ja teollisuuden varjopuolet kuten eläinkokeet ja vääränlaiset kemikaalit ovat jotain, mitä vastaan on tehtävä työtä. Otin kameran mukaan kiertueille, ja sen sijaan, että olisimme tarjonneet kuulijoille perinteisiä meet & greetejä, halusimme antaa mahdollisuuden hieman erilaiseen kokemukseen: juttutuokioon sisältyi fanin haluama meikkija kuvaussessio. ELÄMÄNTAPANA VISUAALISUUS Simone Simons on paitsi musiikin ammattilainen myös ammattimainen meikkitaiteilija ja valokuvaaja. – Sama pätee meikkiteollisuuteen. Aloin kuvata videoita, miten tyylini syntyy, ja huomasin kiinnostuneeni yhä enemmän valokuvaamisen nikseistä. Tiedonjanoni oli tässäkin tapauksessa sellainen, että halusin oppia asiasta kaiken. Kun puhelinkamerat yleistyivät, hetken aikaa taidettiin ajatella, että kenen vain puhelin on riittävä minkä tahansa kuvan ottamiseen. En myöskään peittele sitä, mitä olen itse kotioloissa. Pilkkeenä silmäkulmassa, katseessa, suupielen asennossa tai siinä, miten joku kantaa itseään siinä hetkessä. KYMMENEN vuotta sitten Simone Simons lähti kokeilemaan jotain, minkä hän ei itsekään uskonut olevan kuin satunnainen vapaa-ajan harrastus: blogin kirjoittamista. Niissä saa toteuttaa ihan erilaisia, kokonaisvaltaisia kokemuksia, Simone kertoo. Asetelma kiehtoi minua niin paljon, että opiskelin sekä luonnonvalossa että studiossa kuvaamista, hankin kunnollisia järjestelmäkameroita ja tein kuvaamisesta ammatin. Rakastan sitä haastetta, kun on luotava hetkessä suhde jopa täysin ventovieraaseen ihmiseen, saatava hänet rentoutumaan, yritettävä nähdä hänen sisimpäänsä ja pyrittävä ikuistamaan juuri sitä ihmistä kuvastava hetki, jossa ei ole kyse poseeraamisesta. – Olenkin puhunut meikkausvideoillani siitä, miten jokaisen tulisi ilmaista itseään juuri sillä tavalla kuin parhaalta tuntuu. 47. Aloitan aina videot täysin ”puhtaalta naamalta”, jotta kiinnostuneet katsojat näkevät, millä tavalla korostan sitä, mitä koen olevani. Se on tehnyt minulle selväksi, että vaikka kuvaamisessa on kyse myös teknisistä laitteista ja ohjelmista, todellinen kuvaaminen on taiteellista luovuutta, jota voi oppia. Ajatus voimistui, kun poikani syntyi seitsemän vuotta sitten. siis poikani ja mieheni ohella! Simone kertoo myös meikkitaiteilijan luovan työn olevan palkitsevaa ja monipuolista, mutta samalla hän tiedostaa meikkaamisen ja meikkiteollisuuden herättävän nykyaikana paljon tunteita. Ihan kuten musiikki, kirjoittaminen, maalaaminen tai vaikkapa pukeutuminen, josta myös kirjoitan blogissani. Nyt ihmiset ovat alkaneet ymmärtää kuvaamisen taiteellista puolta samoin kuin minä kymmenen vuotta sitten. – Huomasin että suurin intohimoni valokuvaamisessa oli muotokuvien ottaminen. – Haluan oppia lisää kuvaamisesta, ja matkoillamme jututan aina erilaisia ammattilaisia ja tutkin heidän töitään. – Olen huomannut, että muotokuvaamisen kaltaisia palveluja arvostetaan yhä enemmän. – Pian aloin yhdistellä blogiani, meikkaajan ammattiani ja valokuvaamista. – Minulle on kertynyt vuosien varrella paljon valokuva-albumeita, joihin olen pistänyt niin paljon rakkautta, että luulenpa että pelastaisin ne ensimmäisenä, jos talomme syttyisi tuleen... – Tämä kaikki on ollut todella palkitsevaa, koska olen aina ollut ihminen, joka pysähtyy katsomaan maailman tai yksittäisen pienen hetken kauneutta. – Tällaisten kuvien kauneus piilee todella pienissä yksityiskohdissa. – Olen aina pitänyt bänditoiminnassa visuaalisesta suunnittelusta, valokuvaussessioista ja musiikkivideoiden tekemisestä. Se, kun saa vaikkapa vaatteiden ja meikkaamisen yhdistelmällä heijasteltua sitä, miltä juuri sillä hetkellä tuntuu, on onnistuessaan todella terapeuttista. Smoonstyle-niminen lifestyleblogi sai Simonen avaamaan ajatuksiaan värikkäistä aiheista, ja pian harrastus alkoi vetää odottamattomiin suuntiin. – Ryhdyttyäni kirjoittamaan blogiani sain jatkuvasti yhteydenottoja, joissa kysyttiin meikistäni tai pukeutumisestani keikoillamme. Olen halunnut ikuistaa asioita, jotta voisin vaalia niitä muutenkin kuin muistoissani. Silti en pidä siitä, miten meikkaamista on jopa demonisoitu pelkäksi itsensä peittelemiseksi. Kunhan tietää, mitä merkkejä tukee ja antaa palautetta epäeettisille valmistajille, meikkaaminen voi yhä olla ekologista ja turvallista. – Meikkaaminen on sekä taidetta että tapa ilmaista itseään. – Olen ehdottomasti sitä mieltä, että on vain terveellistä, jos ihminen oppii olemaan sinut luonnollisen minänsä kanssa
Sen sijaan 46-vuotias kitaristi sanoo, ettei aina itsekään ymmärtänyt itseään osana bändielämää. Ajauduttuaan liiankin suorittavaan työtahtiin kitaristi otti etäisyyttä elämäntöihinsä, mikä johti lopulta eroon Dark Tranquillitystä. Onkin yllättävää, että vetäytyvän muusikon sijaan Skype-videopuheluun vastaa todella innokas, puhelias ja analyyttinen mies, joka tuntuu pohtineen uransa syitä ja seurauksia tarkkaan. – Nyt kun olen ollut aloillani muutaman vuoden, minulle on entistä selvempää, että rakastin musiikin tekemisessä ja bändiin kuulumisessa kaikkea muuta paitsi kiertueita, Sundin kertoo. – Innostun musiikin ja visuaalisuuksien luomisesta niin paljon, että mieleni täyttyy suorastaan euforisella tunteella. Sundin ehti viettää Dark Tranquillityn ja sen esiasteen riveissä vuodet 1989–2016. En kuitenkaan voinut vaatia samaa koko bändiltä. Passiivinen rundaaja Puhuessaan menneistä vuosikymmenistä Sundin tähdentää, ettei kadu mennyttä elämäntapaansa tai koe tehneensä jotain sellaista, mitä ei olisi missään tapauksessa halunnut tehdä. Vaikka kitaristi jäi viisi vuotta sitten virallisesti vain sapatille ja todellinen ero tapahtui viime syksynä, hän oli jättäytynyt yhtyeestä sivuun jo pian Atoma-albumin (2016) julkaisun jälkeen. 26 vuoteen mahtui 11 albumia ja tuhansia keikkoja. Minä taas huomasin olevani noidankehässä, jossa kiertueet ottivat bändihommissa koko ajan isomman roolin, samalla kun kaikelle muulle jäi yhä vähemmän aikaa. Kaikkeen panostukseensa nähden Sundinilla oli tapana jättäytyä esimerkiksi keikoilla hieman taka-alalle, eikä mies tavannut antaa juurikaan haastatteluja tai nostaa itseään erityisesti jalustalle. Sen myötä ajattelin jokaisen albumin kohdalla, että eiväthän ne kiertueet nyt NIIN pahoja ole, Sundin naurahtaa. Dark Tranquillity -vuosinaan Sundin tunnettiin paitsi monipuolisena säveltäjänä ja sanoittajana myös bändin visuaalisen puolen luojana. Muutama numero sitten Mikael Stanne kertoi Infernon haastattelussa olevansa koukussa siihen tunneryöppyyn, jonka Dark Tranquillity ja Cabin Fever Media olivat Niklas Sundinin musiikillisen ja visuaalisen luovuuden kanavia pitkään. – Opin vihaamaan odottelemista, lentämistä, busseissa nukkumista ja epäsäännöllistä rytmiä jo alle kolmekymppisenä. TEKSTI AKI NUOPPONEN PÖLKYLLÄ VIHDOIN LUOVASSA RAUHASSA 48. Kärsin koti-ikävästä, passivoiduin kaikkien muiden töiden suhteen enkä introverttina ihmisenä jaksanut sitä jatkuvaa sosiaalista pyöritystä. Vasta ihan viimeisinä Dark Tranquillity -vuosinani myönsin itselleni, etten saanut sille kaikelle mitään vastapainoa. En nimittäin nauttinut edes keikoista läheskään yhtä paljon kuin koko muu bändi. – Oma kuplani puhkesi vihdoin siinä vaiheessa, kun poikani syntyi. – Se on mahtava asia bändille, joka rakastaa kiertämistä. – Dark Tranquillity on siinä mielessä poikkeuksellinen bändi, että se tekee jatkuvasti pidempiä kiertueita. Päätös jättää kiertueet ja sittemmin koko Dark Tranquillity oli yhtä aikaa koko elämäni vaikein ja helpoin. Olin luvannut itselleni, että jos ikinä saan perhettä, vähennän kiertämistä. Construct-rundi oli mittavin siihen asti, Atoma-kiertueelle lisättiin paljon päiviä ja Moment-kiertueen on tarkoitus kasvaa jälleen. parin kolmen rundipäivän jälkeen olin ihan maani myynyt. Nyt hän on löytänyt inspiraationsa uudelleen sooloprojektistaan ja verkkaisemmasta työtahdista. – Kaava oli kuitenkin aina sama: albumin tekeminen oli mahtavaa, treenaaminen oli hienoa, en malttanut odottaa uusien kappaleiden esittämistä ja... D ark Tranquillityn perustajajäsen Niklas Sundin on palannut viiden vuoden hiljaiselon jälkeen parrasvaloihin, eikä ainoastaan yhden vaan peräti kahden Mitochondrial Sun -nimen alla julkaistun albumin voimin
Se oli ihan mukavaa, muttei mitään elämää suurempaa. En ollut ajatusteni kanssa missään vaiheessa täysin pakkasen puolella ja hyväksyin asian vuosi toisensa jälkeen. – Kai sitä voisi verrata mihin tahansa työhön. Tai että käyn aina aamuisin lenkillä. Päätin, että soitan keikat täysillä, mutta teen niiden ohella paljon töitä levynkansitaiteen parissa. Tämä saattaa kuulostaa tylsältä, mutta minulle tärkeintä oli musiikin luominen ja sen ikuistaminen levylle. Mikä sai sinut jatkamaan vuosikaudet kiertue-elämää, jota ei selvästikään oltu tehty sinua varten. He löytäisivät jokaiselta levyltä erinomaisia kappaleita, mutta myös niitä vähemmän mieluisia. Jokainen levylle päätynyt kappale saattoi olla kymmenes, viidestoista tai jopa kahdeskymmenes versio PÖ LK YL LÄ M A R C U S B E R G M A N Dark Tranquillity vuonna 2007.. En koskaan kokenut samanlaista yhteyttä yleisöön kuin Mikael. – Mikaelilla on luonnetta, jota kiertävältä muusikolta vaaditaan. Jotenkin en osannut luoda sellaista yhteyttä yleisöön ollessani lavalla. – Minä en koskaan kokenut asiaa noin. – Yritin kompensoida sitä kaikkea toteuttamalla toista intohimoani, kuvataidetta, myös kiertueilla. – Jos kysyisit kaikilta Dark Tranquillity -jäseniltä mielipiteitä albumeistamme, kaikki osaisivat nimetä suosikkinsa ja vähemmän mieluisat levyt. Luovuuden demokratia Tarkkaan sanansa valitsevan Sundinin äänensävy muuttuu jälleen pohdiskelevaksi, kun hän muistelee Dark Tranquillityn kanssa tekemiään levytyksiä saatuaan niihin nyt hieman etäisyyttä. Se on se hetki, kun hän luovuttaa symbolisella eleellä luomuksensa ihmisten tulkittaviksi, ja sanat alkavat elää omaa elämäänsä ihmisten tulkinnoissa. – Tapamme tehdä musiikkia oli aina todella demokraattinen. Soitimme lukemattomia uskomattoman hyviä keikkoja. Sundin ymmärtää DT-laulajaa, muttei kykene samaistumaan tunteeseen. – Se oli yhdistelmä velvollisuudentuntoa, uskoa siihen, että tahti hiljenee vielä, ja jonkinlaista hiljaista hyväksyntää, että kestän kyllä sen osana muusikon elämää, Sundin pyörittelee. Olin monella tapaa etuoikeutettu, koska sain ylipäänsä tehdä musiikkia. vain yleisön edessä esiintyminen tarjoaa. Halusin säveltää paljon musiikkia. Seitsemän viikon kiertueella käytin sitä kerran. – Kun hän huutaa kirjoittamiaan lyriikoita yleisölle, sanoitukset saavat todellisen merkityksensä. Kyse ei Sundinin mukaan ollut varsinaisesti masennuksesta tai ahdistuksesta, vaan ennemmin siitä, miten passiiviseksi kiertue-elämä hänet teki. Se vuorovaikutus on hänelle korvaamaton asia. Muistuttelin itseäni siitä, että monet tekevät paljon huonompiakin töitä. Enkä tarkoita sitä, että otimme mukaan kappaleita kaikilta, vaan veimme ajatuksen vielä paljon pidemmälle: jokaisen kappaleen oli oltava kaikkien mielestä hyvä. Ne suunnitelmat eivät koskaan pitäneet. En osannut kaivata sellaista tunnustusta tai rituaalia. Tein aina suuria suunnitelmia ennen niitä. Minä en vain kokenut sitä niin. Hyväksyin sen, että jos kiertueet ovat työ-elämäni epämieluisin puoli, asiat eivät ole kovin huonosti. Tai tutustun uusiin nähtävyyksiin. – Pidin tietysti joistakin keikoista, eikä se koskaan hirveää ollut. Albumien tekeminen piti minut pinnalla. Tai teen vaikka uutta musiikkia. Kun kiertueesta oli kulunut muutama päivä, kaikki luovuuteni katosi johonkin kiireen keskelle. – Muistan, kun ostin vuonna 2001 kalliin 16-raiturin ja päätin, että tällä kiertueella kaikki muuttuu. Menin lavalle ja soitin kitaraa. – Kuulijat eivät tietenkään koe levyjä samoin kuin me. – Minullekin on aina hehkutettu, miten kaiken kiertueilla tapahtuvan tylsemmän kestää, koska kaksi tuntia lavalla on niin puhdasta adrenaliiniryöppyä, että se tekee elämästä elämisen arvoista. Yksi mielettömän euforinen esiintyminen käänsi aina vaakakupin, vaikka toisella puolella oli sata tasaista keikkaa. Hän on hypersosiaalinen, ekstrovertti, utelias, energinen ja aidosti ihmisistä kiinnostunut laulaja, Sundin toteaa
– Vanhimmat levyillä kuultavat ideat ovat peräisin 90-luvun alusta, tuoreimmat niiden teon varrelta. Kompromissi voi kuulostaa hirveän rumalta sanalta, mutta Dark Tranquillityssä kyse ei ollut siitä. – Olen hyvin kausiluontoinen ihminen. Ihan kuin vuorokaudessa olisi nykyään tuplasti enemmän tunteja. Tulokset ovat paljon mielenkiintoisempia kuin kitaristien perinteisillä sooloalbumeilla, joista Sundin kertoo pitäneensä nuorempana. – Tämä kaikki oli mahdollista, koska minun ei tarvinnut miettiä yhtään, myykö levy kymmenen vai kymmenentuhatta kappaletta. Laitetaanko mukaan kitarasoolo vai ei. Se inspiroi minua. – Julkaisin viime vuonna kaksi albumia, mutta tosiasiassa minulla on vielä kaksi levyä lisää valmiina! Suunnittelen usein levyjäni pitkälle, mutta saatan muuttaa mieleni nopeasti ja tehdä sittenkin jotain ihan erilaista. Mitochondrial Sunin albumeille syntyi täysin instrumentaalista musiikkia, jossa keskitytään tunnelman rakentamiseen ja vahvoihin kontrasteihin. En säveltänyt sille levylle riffiäkään. – Niin, olisimmehan me voineet julkaista vaikka KISS-tyylisesti samaan aikaan neljä tai viisi erilaista albumia, joista kukin olisi sisältänyt yhden jäsenen luomuksia, Sundin naurahtaa. Olisiko Dark Tranquillityn pitänyt tehdä kompromissien sijaan toisinaan rohkeammin ääripäitä korostavia albumeita. Siksi tuoreimmat albumini saattavat olla minulle jo ilmestyessään hieman vieraita kokemuksia. Pohdin parhaillaan, julkaisenko ne kokonaisena albumina, kahtena kolmena ep-julkaisuna vai kappale kerrallaan itsenäisinä teoksina. Se oli murroskohta. – Teknisyyden sijaan minulle on tärkeintä se draaman kaari ja tarina, joka voi tarjota kuulijalle täysipainoisen kokemuksen. Vaikkapa todella raakaa äärimetallia tai tyystin puhtaasti laulettua elektronisempaa musiikkia. Olin kirjoittanut musiikkia ja sanoituksia tietyillä tavoilla niin pitkään, että syöksyin toiseen ääripäähän. Ei muita jäseniä, ei treenejä, ei neuvotteluja sovittamisesta eikä aikatauluttamista sen suhteen, milloin kaikki toteutetaan. ideasta, josta kaikki lähti liikkeelle. – Joskus erot olivat hyvin pieniä. – Asian hintana kohdallani oli se, että kun esittelin ideoita, jotka olivat mielestäni hyviä Dark Tranquillitylle, ne otettiin vastaan lämpimästi, mutta kun toin pöydälle ne omaan makuuni loistavimmat demot, ne eivät saaneetkaan kannatusta. Olen aina pitänyt ajatuksesta, ettei musiikissa ole mukana laulajaa johdattelemassa kuulijaa jonkin tietyn tunnelman tai aiheen äärelle, vaan se jättää sijaa mielikuvitukselle. – Nytkin minulla on valmiina yhdeksän pitkää kappaletta kiehtovaa musiikkia, johon olen tehnyt miksauksen, masteroinnin ja visuaalit. Kuullaanko kertosäe kappaleessa kolme vai neljä kertaa. Mukana on myös silkkaa improvisaatiota, jonka olen vanginnut albumille sellaisenaan. Tapanamme oli kokeilla erilaisia lähestymistapoja kappaleisiin siihen asti, että kaikki kokivat version olevan onnistunut. Se mikä on musiikissa parasta juuri nyt, ei välttämättä kiinnosta minua vuoden päästä. Kun Sundinilta kysyy hänen suosikkejaan ja vähiten mieluisia Dark Tranquillity -albumeita, vastaus syntyy nopeasti. – Vasta lukuisten vuosien ja pitkäaikaisten kompromissien hieromisen jälkeen aloin kaivata uusia tapoja tehdä asioita. – Bändin sielu on kuitenkin juuri siinä viiden kuuden ihmisen summassa. – Ajatus projektista on pyörinyt mielessäni vuosikaudet. – Itselleni läheisin on Projector [1999]. Viime vuonna ilmestyneet Mitochondrial Sunja Sju Plusarer -albumit kätkevät sisimpäänsä Dark Tranquillityn sävyjä, mutta keskitien kulkemisen sijaan Sundin on vienyt soundia sekä äärimetallisempaan että elektronisempaan suuntaan. Se on ihan hyvä levy, mutta meni liian pitkälle Projectorista lähteneen ajatuksen kanssa. Toistuuko riffi säkeistössä minuutin vai kaksi. Toisinaan kappale saatettiin sovittaa täysin metalliseksi hyvin synalähtöisestä aihiosta, tai päinvastoin. En kuitenkaan koskaan kokenut sitä taakkana, vaan ennemmin koko Dark Tranquillityn läpeensä vahvan identiteetin perustana. En myöskään ole koskaan ollut niin vahva kitaristi, että voisin kuvitellakaan esitteleväni olemattomia taitojani, hah hah! – Albumeilla on paljon kokeiluja. Havenin aikoihin kirjoitin paljon black metal -tunnelmaista progressiivista metallia, joka ei osunut yksiin bändin ajatusten kanssa. Siinä koen olevani vahvimmillani. Tai onko musiikkia mahdollista soittaa keikoilla. Hetken aikaa Göteborg-soundi oli ihan siisti juttu, mutta kyllähän meitä bändeissä kuten Dark Tranquillity, In Flames ja At the Gates alkoi turhauttaa, kun kaikki laitettiin jatkuvasti samaan lokeroon. Oli aika luonnollista, että bändit halusivat erottua toisistaan ja muuttivat tyylejään radikaalisti. – Jokainen albumi on minulle todella tärkeä, koska ne ovat kuin aikakapseleita, jotka ovat ikuistaneet paljon asioita minusta henkilökohtaisesti, sekä tietenkin sen, mitä me kollektiivina kunakin hetkenä olimme. Halusin löytää sisäisen Songs of Distant Earthin luoneen Mike Oldfieldini. Se antoi minulle vapauden tehdä mitä vain. Onko kertosäe puhtaasti vai möristen laulettu. – Yksi syy tähän on, että halusin tehdä levyt täysin itsekseni enkä osaa laulaa yhtään, Sundin hymähtää. – Yhtä suuri syy on viehtymykseni klassiseen musiikkiin sekä elokuvaja pelisoundtrackeihin. Joskus suunnittelin tekeväni tällaisia levyjä kiertueprojekteina, mutta kuten kerroin, luovasta työstä ei tullut kiertueilla yhtään mitään, Sundin sanoo. Haastoin itseni tekemään musiikkia ohjelmoimalla ja koskettimilla, mistä seurasi tietenkin paljon yrityksiä ja erehdyksiä, mutta se oli myös innostavaa. – Bändin jälkeen halusin tehdä kaiken eri tavalla. Luovuuden vimma on johtanut Sundinin mukaan niin runsaaseen määrään musiikkia, että hän on paikoin saanut jopa toppuutella itseään, ettei julkaisisi kaikkea kerralla. Jotkin kappaleet ovat syntyneet aivan selvästä visiosta: olen kuullut jotain mielessäni ja haluan toteuttaa sen konkreettisesti. Se, että niin moni ihminen bändissä piti musiikkiamme hyvänä, takasi vuosien kuluessa sen, että myös melkoisen iso yleisö samastui levyihin. Monet levyjen sävellyksistä ovat juuri niitä äärimmäisempiä juttuja, jotka eivät olleet omiaan Dark Tranquillityn albumeille. – Kieltämättä olen huomannut innostuneeni musiikin ja kuvataiteen luomisesta ihan eri tavalla, kun kiertueet eivät ole jatkuvasti mielessäni. Toisissa olen lähtenyt liikkeelle vaikkapa introriffistä ja katsonut, mihin seikkailu johdattaa. Hänen projektinsa Mitochondrial Sun onkin monella tapaa Dark Tranquillityn luomistavan vastakohta. Vein asian niin pitkälle, että hylkäsin jopa hetkeksi kitaralla säveltämisen. Luovuuden diktatuuri Nyt Sundin on vapaa tekemään millaista tahansa musiikkia hän ikinä sattuu haluamaan. – Nykyään melodisemmat kertosäkeet ja koskettimet ovat tällaisessa metallissa ihan arkipäivää, mutta tuolloin elektronisemmat flirttailut, melankoliset puhtaat laulut ja seesteiset riffit olivat jotain ihan uutta. – Tämäkin oli reaktio Dark Tranquillityn tekemiseen. Musiikkia syntyy juuri nyt aivan valtoimenaan. Intohimot tasapainossa Säveltäjän, sanoittajan ja kitaristin toimien ohella Sundin on tehnyt 1990-luvun alusta alkaen kansitaiteita ja muita visuaali51. – Haven [2000] vei näitä juttuja vielä pidemmälle, mutta ironista kyllä se on itselleni vähiten mieluisa albumi
Bändit näkivät lopputuloksen vasta siinä vaiheessa, kun levy oli lähdössä painoon. Kaikki näkyvyys perustui demojen vaihteluun, flyereihin ja kirjeiden kirjoittamiseen. Ei se sinänsä haitannut, teinhän kuitenkin palkkatyötä ja tärkeintä oli, että asiakkaat olivat tyytyväisiä, mutten kokenut olevani parhaimmillani. ”Minullekin on aina hehkutettu, miten kaiken kiertueilla tapahtuvan tylsemmän kestää, koska kaksi tuntia lavalla on niin puhdasta adrenaliiniryöppyä, että se tekee elämästä elämisen arvoista. – Nyt kaikki on paljon vapaampaa. Paineettomuus vei tässäkin kohtaa maaliin. Aloin tehdä lyijykynillä ja tussaamalla mahdollisimman näyttäviä kuvia demoillemme. Pian muutkin bändit kiinnostuivat töistäni. – Yllätyin itsekin, miten vahvasti Dark Tranquillityn identiteetti on säilynyt. Minä en vain kokenut sitä niin. Olimme kaikki sitä mieltä, että 2000-luvun suuri huuma metallin suhteen oli tavallaan hienoa aikaa, mutta se myös muutti taiteen tekemistä liiankin aikataulutetuksi, kiireiseksi ja tiettyihin normeihin kahlituksi. sia kokonaisuuksia lukemattomille bändeille kautta maailman – myös suomalaisyhtyeille kuten Sentencedille, Charonille, Ajattaralle, Entwinelle ja Eternal Tears of Sorrow’lle. Tätä nykyä Sundin kokee löytäneensä tekemiseensä tasapainon. – Moment on ilman muuta yksi vahvimmista Dark Tranquillity -levytyksistä, ja vielä mielenkiintoisemman asiasta tekee, että onnistuin Mikaelin kanssa käytyjen keskustelujen ja musiikin kuulemisen ansiosta luomaan levylle ehdottomasti parhaat DT-kannet tähän asti. Halusin rikkoa rajoja, luoda uutta ja kokeilla eri tyylejä, mutta levy-yhtiöt ja toisinaan myös bändit halusivat ennemmin yhtä ja samaa, koska se oli sen hetken juttu. – Etsin aina uusia keinoja ilmaista itseäni sekä musiikissa että kuvataiteessa, mutta samalla tunnistan, kun jokin uusi tekniikka alkaa tulla ylikäytetyksi ja saatan kyllästyä siihen nopeasti. Se oli toisinaan puuduttavaa. Kun metallista tuli hetkeksi rahakas bisnes, sitä alettiin määritellä liikaa, ja samalla monet bändit kärsivät asiasta. Jotkin bändit eivät moisesta välittäneet ja saattoivat vain toivoa, että tee jotain sinistä. – Digitaalisista kansitaiteista oli tulla minulle liukuhihnamaista työskentelyä. Sundin hekottelee kertoessaan, että vielä toissa vuosikymmenellä, levyjen myydessä paljon nykyistä enemmän, levy-yhtiöt ja managerit esittivät toisinaan hyvinkin tarkkoja vaatimuksia siitä, miltä levynkansien tulisi näyttää. – Jo 2000-luvun [ensimmäisen vuosikymmenen] puolivälissä kävi usein niin, että tein bändille kaksi kolme erilaista versiota kansista, ja lähes poikkeuksetta levy-yhtiöt ja bändit valitsivat sen itselleni vähiten mieluisan vaihtoehdon. Menin lavalle ja soitin kitaraa. – Itsevarmuuteni kasvoi pikkuhiljaa, kun tein muutamien bändien demojen kansia ja kävin kouluja, kunnes uskaltauduin Projector-albumin kohdalla tekemään kokonaisen albumimme kansitaiteet itse. – Puhuin asiasta taannoin Mikaelin ja hieman myöhemmin Travis Smithin kanssa, jonka historia kansien tekemisen suhteen on hyvin samanlainen kuin minulla. – Dark Tranquillityn uran alussa death metal oli nuori genre. – Parhaimmillaan – tai pahimmillaan, riippuu miten asian näkee – tein kaksi-kolmekymmentä levynkantta vuodessa. Hän alkoi saada tarjouksia joka puolelta maailmaa. Se oli ihan mukavaa, muttei mitään elämää suurempaa.” 52. Työni kärsivät aika rajun inflaation 2000-luvun lopussa, ja kesti pitkään, että löysin itseni uudelleen. Samalla hän huomasi visionsa ajautuvan yhä kauemmaksi siitä, mitä levy-yhtiöt halusivat. – Ennen kuin bändi ja kiertueet alkoivat viedä kaiken aikani, ehdin opiskella yliopistossa multimediaa, visuaalista suunnittelua ja Photoshopia, jonka taitaminen ei ollut tuossa vaiheessa 90-lukua vielä kovin yleistä. Uudet kitaristit toivat levylle mielettömiä sooloja ja melodioita, mutta eivät vieneet tuumaakaan bändin ydinsoundista. – Saatoin rakentaa vaikkapa scifi-henkisen kannen konemetallibändille, ja kaikki bändissä olivat siihen tyytyväisiä. Metallibändit eivät enää myy samalla tavalla ja voivat tehdä paineettomammin sitä, mitä todella rakastavat. Projectorin kannet tekivät vaikutuksen Dark Tranquillityn levy-yhtiöön Century Mediaan, ja Sundinista tuli pian ikään kuin heidän hovitaiteilijansa. – Samaan aikaan oli hyvin yleistä, että levy-yhtiöt saivat bändiltä musiikin ja tilasivat sitten haluamaltaan tyypiltä kannet. Albumi osoitti minulle yhä vahvemmin, että Dark Tranquillity on oma entiteettinsä eikä vain yhden tai kahden jäsenen näkemys musiikista. – Piirtäminen oli jo lapsena yksi suurimmista intohimoistani, ja piirsin kaikenlaisia sarjakuvia ja teoksia hirviöistä ja otuksista, eli tein tavallaan metallitaidetta jo ennen kuin tiesin mitä metallimusiikki on, Sundin muistelee. Photoshopia Photoshopin perään. Sitten levy-yhtiö ilmoitti, että ihan mukavaa jälkeä, mutta voisiko kannen keskiöön lisätä ison pääkallon, koska tutkimusten mukaan se lisää albumin myyntiä viidellätuhannella kopiolla Saksanmaalla. – Oli mielettömän jännittävää kuulla ensimmäistä kertaa uuden albumin demoja, kun ei ollut itse mukana niiden tekemisessä ja sai suhtautua niihin fanin näkökulmasta, Sundin hehkuttaa. – Halusin tarjota yhtyeille mahdollisuuden osallistua prosessiin, koska ymmärsin itse bändin jäsenenä, miten tärkeä puoli kokonaisuutta levynkannet ovat. Samoin olen itse löytänyt tavan keskittyä juuri niihin itselleni tärkeimpiin asioihin, enkä enää pakota itseäni suorittamaan liikaa tai tekemään asioita, jotka verottavat luovuuttani. Osa bändeistä taas oli vuorovaikutuksesta todella innoissaan. Vaikkei bändin jäsen enää olekaan, Sundin on jatkanut töitä Dark Tranquillityn visuaalisen ilmeen parissa ja vastasi myös yhtyeen viimeisimmän Moment-albumin kansista. Olisin halunnut tehdä töitä myös maalaten, vaikka öljyväritöinä, tai kynillä ja tusseilla. Se, mikä oli monien muiden silmissä tunnistettavaa Cabin Fever Mediaa ja loistavaa juuri siksi, oli minulle itseni toistamista. – He eivät ehkä olleet väärässä, mutta inspiraationi alkoi laskea siinä vaiheessa, kun bisnes ja kiire menivät taiteellisen vision toteuttamisen edelle ja levy-yhtiöt saattoivat mennä asiassa jopa bändien yli. Pian Sundin oli tunnistettavan ja omalaatuisen ulosantinsa ansiosta alallaan niin suosittu taiteilija, että alkoi saada tarjouksia liikaakin. – Ehkä tapani tehdä tietokoneella monikerroksisia, tekstuuriltaan erilaisia kansia viehätti bändejä, jotka olivat tottuneet valokuviin, maalauksiin ja paljon suoraviivaisempiin tietokonetöihin, Sundin toteaa vaatimattomasti
TULLIKAMARIN KLUBI, TAMPERE 11.9. MÖYSÄN MUSAKLUBI, LAHTI. LAUKAANHOVI, LAUKAA 10.9. ALBUM RELEASE SHOWS 3.9. TELAKKA, HELSINKI 4.9
Paino sanalla kertoo, sillä Hainsoo nimenomaan puhuu, lähes kuiskuttelee käheällä äänellään ennemmin kuin laulaa tai mesoaa muuten (nimikappaleen kovalla sykkeellä syljetyt säkeistötkin huutaa kitaristi Vana). Kosmikud onnistuu päivittämään kulmikkaan alkuperäisversion hienosti tehden biisistä sulavamman ja itsensä näköisen lopulta varsin pienin muutoksin. Muita yksittäisiä tärppejä ovat tunnelmallisemman laidan parhaimmistoa edustavat Jeerum ja Lilled, mutta jokainen biisi toimii niin omillaan kuin osana kokonaisuutta. KOSMIKUD jatkoi Pulmad ja matused -levyn viitoittamalla tiellä enemmän tai vähemmän myös seuraavilla pitkäsoitoillaan, muttei ole toistaiseksi yltänyt aivan vastaavaan napakymppiin. PULMAD JA MATUSED, suomeksi ”häät ja hautajaiset”, on kvartetin kolmas (tai neljäs, mikäli mukaan lasketaan yhdessä industrial metal -yhtye No-Big-Silencen kanssa tehty Kuidas kuningas kuu peale kippus) pitkäsoitto, jolla bändin mustan huumorin sävyttämä rock on svengaavimmillaan ja iskevimmillään. 54. Tällä levyllä kaikki ylimääräinen on karsittu pois ja bändi on osannut kaivaa olemuksestaan esiin sen olennaisimman. Riffit ovat simppeleitä ja niitä viljellään säästeliäästi, mutta laatu korvaa määrän – tarttumapintaa löytyy kuin kärpäspaperista. Onpahan Viikate myös julkaissut oman versionsa Kosmikudin Kuidas tuli pimedus mu tuppa -kappaleesta, joka kääntyi suomeksi suoraan ja yksinkertaisesti muotoon Kuinka tuli pimeys mun tupaan. Rumpali Kristo Rajasaare ja basisti Raivo “Kõmmari” Rätte luovat jämäkän mutta sopivasti elastisen ja paikoin hypnoottisen grooven, jonka päälle kitaristi Aleksander Vana kutoo hienoja kuvioitaan tai tukee rytmiryhmää jämäköittäen svengiä entisestään. Yhtyeen palapeli on rakennettu varsin yksinkertaisista osasista, ja joidenkin biisien kohdalla voisi puhua jo minimalismista. Parhaimpina esimerkkeinä tanssijalkaa liikuttavasta rockminimalismista ovat Üliintelligentne ja nimikappale. Orkesteri jatkoi surullisesta menetyksestä huolimatta urheasti eteenpäin, ja depressiorokkareiden viimeisin pitkäsoitto Morbiit ilmestyi marraskuussa 2020. Monien muiden kohdalla tällainen tyyli kääntyy nopeasti monotoniseksi ja itseään vastaan, mutta Hainsoon ja Kosmikudin tapauksessa tehokeino kantaa läpi levyn ja istuu musiikkiin hyvin. Svengaavaa masennusrokkia KOSMIKUD Pulmad ja matused VISKA MULDA 2006 TEKSTI VESA SILTANEN SALAMYHKÄ POLKU PIENILLE SUURILLE LEVYILLE Virolaisen Kosmikudin kolmannella pitkäsoitolla rokkaillaan menemään tyylitajuisella ja minimalistisella svengillä musta pilke silmäkulmassa. Kirsikkana kakun päällä solisti Meelis ”Hainz” Hainsoo kertoo makaabereja ja kieroutuneen humoristisia tarinoitaan. REILUT parikymmentä vuotta toiminnassa ollut Kosmikud lukeutuu Viron tunnetuimpiin rockyhtyeisiin. Suomalaisia hengenheimolaisia Kosmikudille ovat esimerkiksi CMX, Viikate, Ismo Alanko ja Kauko Röyhkä, joiden kaikkien kanssa virolaisnelikko on myös keikkaillut. Joka tapauksessa Kosmikud on jäänyt meillä rikollisen vähälle huomiolle. Ne pohjautuvat käytännössä yhteen tai kahteen riffiin, jotka porautuvat kalloon kertalaakista. Osa säkeistöistä on laulettu suomeksi ja vieläpä itse Röyhkän toimesta. Levyllä on myös vahva Suomi-kytkös, sillä siltä löytyy osittain eestiksi käännetty versio Kauko Röyhkä & Narttu -yhtyeen Mainostaulujen taakse -kappaleesta. Lähelle päästiin jo edellisellä Kuidas tuli pimedus… -levyllä, joka ei kuitenkaan jaksanut kantaa aivan koko mittaansa. Bändillä on myös Suomessa oma fanikuntansa, joka ei kenties ole yhtä iso kuin vaikkapa maanmiehillään Metsatöllilla, mutta intohimoa löytyy senkin edestä. Vuonna 2018 Kõmmari menehtyi traagisesti, kun basistin ex-vaimon uusi miesystävä tappoi muusikon riidan päätteeksi ajamalla autolla tämän yli. Kosmikudin Wikipedia-sivulla orkesterin tummasävyistä rockmusiikkia, jossa on myös aavistus punkkia ja metallia, kuvaillaan osuvasti “depressiorockiksi” ja “kosmopunkiksi”, ja bändin yhteydessä mainitaan nimiä kuten Joy Division ja Nick Cave
Toni Keränen Raivokasta muttei sävytöntä Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa STAM1NA Novus Ordo Mundi SAKARA A R T T U M U U K K O N E N ARVIOT 55. Kuuntelukertojen toistuessa tarttuvuutensa osoittaa ensimmäisenä kolmas biisi Memento Mori (ateistin kiitos), jonka kertosäe on ehkä uutukaisen perinteisintä Stam1naa. Henkilökohtainen helvetti -avausraidan maaninen Frank Zappa / Steve Vai -vaikutteinen soolo alleviivaa kappaleen otsikkoa ja hulluus tavoitetaan musiikin keinoin. Viimeksi mainitun herran teokset osoittautuvat loppupeleissä levyn armottomimmiksi paloiksi, mutta niiltäkin löytää omat korvaa ja mieltä kiihottavat sävynsä. Kosketinsoittaja Emil Lähteenmäen kynäilemä Henkilökohtainen helvetti osoittautuu lopulta mainioksi valinnaksi aloittaa levy. Juurille ei ole palattu siinä mielessä, että Hyyrynen ja kitaristiparinsa Pekka Olkkonen olisivat ottaneet jälleen päävastuun biisinteossa. Meininki tuntuu olevan jopa roisimpaa kuin yhtyeen neljällä ensilevyllä, joiden tunnelmiin kerrotaan palatun jo siinäkin mielessä, että tuottajana on jälleen mainituilla vaikuttanut Miitri Aaltonen. Taiteilija ei ole aina oman taiteensa paras analysoija. Kumpikin vastaa kolmen kappaleen sävellyksestä, ja saman määrän on tehnyt myös basisti Kai-Pekka Kangasmäki. Kaikessa vimmaisuudessaan levy on myös tietyllä tapaa progressiivisen oloinen. Se on tietyllä tavalla synteesi albumin ääripäistä. Myös kappaleen melodinen kitaravälike hurmaa kauneudellaan. Kyllä kaiken hurjana pyörivän massan alla on edelleen ihan oikeita sävellyksiä ja yhtyeelle ominaisia koukkuja. Muutenkin levylle on siroteltu oivallisia soolo-osuuksia. Mieleen hiipii kysymys, onko nyt menty itsetarkoituksellisesti raskaus edellä, kun Hyyrynen jatkaa tiedotteessakin: ”Odotan innolla lukea true-skeneilijöiden ajatuksia Stam1nan uskottavuudesta 2021.” No ei sentään. Stam1nan laulaja-kitaristin Antti Hyyrysen sanoissa on kuitenkin vahvaa totuutta, kun hän kertoo yhtyeen uudesta levystä: ”Palasimme nälkään, raakuuteen, nopeuteen ja raivoon.” Ensi kuunteluilla Novus Ordo Mundi tuntuu jopa niin brutaalilta, että siitä on vaikea saada kunnon otetta. Kaiken nivovat jälleen yhteen pääosin Hyyrysen tekemät sanoitukset, jotka vaikkapa Kangasmäen säveltämässä Narsistissa kouraisevat sydänalasta asti. Toisaalta Hyyrysen omaan sävellykseensä sanoittama Betelgeuse on hurmaava myyttis-tähtitieteellinen kuvaelma, joka saa täyttymyksensä levyn toisessa ääritarttuvassa kertosäkeessä. Aluksi muistijälkiä syntyy lähinnä rajusti rytkyttävistä rumpuraidoista ja päällekäyvistä lauluista. Selvimmin tämä tuntuu kuudelle minuutille levitetyssä järkälemäisessä nimibiisissä
Niin sanottuja occult rock -bändejä piisaa, mutta nyky-Sapatan kaltaisia ryhmiä ei tule mieleen tukuttain – Candlemass-pomo Leif Edlingin aloittama Avatarium ehkä ensimmäisenä, ja sekin viittoo enemmän perinnedoomin suuntaan. Sellainen on Asphyx, Hollannin myrkyllisin pilvi. Harkittu mahdollisuuksien käyttämättä jättäminen ja hallittu, pienin muutoksin vellova ilmaisu kääntyvät kuitenkin bändin eduksi. Koko summa ei yllä aivan samaan. Aavemaisen hypnoottista avausvetoa At the Destinationiä seuraa minimalistinen murheveisu In Wait and in Worries, kunnes esiin astuu jykevän kiihkeä Lost in a Moment. Se jätti odottamaan. Yhtye ei vain tunnu ottavan tuota tilaa järin auliisti hallintaan: foni on ainoa seikkailija, vaikka kaikilla instrumenteilla olisi siihen kosolti varaa. Kasvattavat graniitinkovaa kuorta ympärilleen, eivätkä kaadu turhista tuulahduksista. Kolme ensimmäistä kappaletta esittelee mielenkiintoisen tyylien kirjon ja asettaa samalla raamit koko levylle. Kun naisen meno on kukkeimmillaan, tuntuu kuin hän lipuisi kaiuttimista ulos ja kietoisi kuulijan pauloihinsa aivan fyysisesti. Tomi Pohto N E G A K IN U FIVE THE HIEROPHANT Through Aureate Void DARK ESSENCE Brittiläinen Five the Hierophant oli debyytillään Over Phlegethonilla (2017) ihan lupaava ja kohtuullisen mielenkiintoinen bändi, joka ei kuitenkaan iskenyt niin kovasti, että olisi palannut soittimeen. Axel Hermann maalasi maailman hienoimman death metal -kansikuvan edesmenneen Morgothin Eternal Fall -ep:lle (1990). hyvin ristiriitaisia ajatuksia. Kokonaisuus on täten jopa hieman teemalevymäinen. Minulle se toimisi todennäköisesti paremmin, mutta ymmärrän ratkaisun. Allekirjoittaneelle kyseessä on vasta ensimmäinen kunnollinen sukellus kyynelten järveen. Kontrastit lyövät kättä, kuulijan aivot sähköä. Matti Riekki SAPATA No Sun to Embrace LAST DAY OF THE NORTH Kolme vuotta sitten ilmestynyt Satanibator-debyytti esitteli tamperelaisyhtyeen, jossa oli valmiuksia vaikka mihin. ASPHYX Necroceros CENTURY MEDIA Tässä hiukkaskiihdyttimen nopeudella etenevässä kybermaailmassa on kovin kaunista, että on asioita jotka eivät muutu. Solistilegenda Martin van Drunen palasi kuristajien ruoriin vuonna 2009 Hail of Bulletsin pakattua kiväärinsä. Koskinen LAKE OF TEARS Ominous AFM Ominous rikkoo 1990-luvun alku puolella perustetun goottimetallibändin kymmenen vuoden mittaiseksi venyneen levytystauon. Sellainen asia on vanhan koulun death metal. Siinä on jotain tavattoman tuttua, mutta en saa millään päähäni, mihin tai kehen tunne viittaa. Siinä missä debyytti flirttaili avoimesti 70-lukulaisen hämyisen ja bluesinkatkuisen raskasrockin kanssa, uutuudella suunta käy vahvemmin kohti parin seuraavan vuosikymmenen tuomiotanhuja. Jumittavat kappaleet kiemurtelevat improvisaatiolle tilaa antaen. Jään edelleen odottaviin tunnelmiin. Vaikka Sapata on parhaimmillaan, vaikkapa nyt levyn nimibiisillä, hurjan vakuuttava, kokonaisvaikutelma kaipaisi vielä jonkinlaisen erikoiskierteen kairautuakseen lihoihin toden teolla. Kaikesta hyvästä huolimatta levyn varrella törmää liian usein ajatukseen kuljetuista poluista. Vaikka kyse ei ole erityisen vaikeasta musiikista, hienouden löytäminen vaatii hiukan paneutumista. Uskon ja toivon, että täältä pesee vielä ja huolella. Ja kun asialla ovat tämän luokan tekijämiehet, siirrokset loksahtavat paikoilleen kuin mannerlaatat ikään. Pitkien biisien äärellä tuntemukset kasvavat kuin vaivihkaa sykähdyttäviksi. Erityisen ihaltavaa on, kuinka linnaketta yksin pystyssä pitävä Daniel Brennare onnistuu toistuvasti luomaan vahvaa tunnelmaa vähillä eleillä. Nyt on käsillä neljäs kurssinkorjauksen jälkeinen albumi, ja jälki on laadukasta. Instrumentaalisesti jatsailevaa post-rock-krautmetallia sisältävä Through Aureate Void on kiintoisa, joskin ensikuulemalta yllättävän miedosti tunnepuolen hermosäikeitä säväyttelevä albumi. Joo, tiedän: pyörä ja sen keksiminen uudelleen, vaikeaa. Kappale on höystetty van Drunenin aina vain voimakkaina säilyvillä pölynkuivilla kähinöillä, eikä reipas seitsemän minuutin kestokaan haittaa. Muutoin ulosanti on melko selkeäpiirteistä ja hillittyä. Mitä jos Sapata olisikin valinnut höyryisemmän trumpettifarkkujen tien. Sitten hykerryttävästi nimetty Botox Implosion ampaisee räkänaurun saattelemana täyteen raviin. Linjanmuutos, tai pikemminkin ilmeen selkeytyminen, tuotti alkuun ARVIOT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 56. Kova on, mutta kun potentiaali on tätä luokkaa, ei voi vain tyytyä kehumaan vaan täytyy vaatia lisää. Ja silti Sapata-levy välitti esikoisten yhteydessä usein esiintyvän tunteen, ettei tässä ole vielä läheskään kaikki. Kiteyttäen No Sun to Embrace on yllättävän metallinen albumi. Suurin osa bändin jännittävyydestä tulee vahvasti esillä olevasta saksofonista. Tavattoman raskas Three Years of Famine on kuin death metal -sovitus Metallican To Live Is to Die -instrumentaalista. Kimmo K. Necroceros räjäyttää korvakäytäviin kymmenen biisiä hyväsoundista ja tiukasti soitettua vanhan koulun kuoloa. Asphyxillekin alusta saakka taiteilleen dortmundilaisen kerrassaan vaikuttava kallovoittoinen kansitaide kruunaa vuoden 2021 jo nyt parhaan death metal -levytyksen. Ne vain jämäköityvät kuin vanhat tammet, itsepäisellä päättäväisyydellä. Mutta aivan tämäntyyppistä kakkoslevyä en odottanut. Kymmenes levy on toki näissä ajoissa aina juhlan paikka. Kakkoslevynsä jatkaa aika tarkasti samaa linjaa, eli viitteet ja tuntemukset ovat aika lailla yhdenmukaiset aiempien kanssa. Sapatan aamutähtenä loistaa yhä solisti Saara Šamane, jolla on yksinkertaisesti saatanan hyvä ja mystis-okkultistiseen raskaaseen rockiin kuin naula otsaan istuva ääni. Death doom -suvannot ovat saaneet kaverikseen reippaasti perinneheavyn oppikirjasta repäistyjä melodiakuljetuksia. Ilmaisukeinojen moninaisuudesta huolimatta meno ei ole liian poukkoilevaa, sillä kappaleiden välillä on jatkuvuutta ja niitä sitoo toisiinsa jaettu yksinäisyyden ja kaipuun tuntu
Musiikki jää kuitenkin kaipaamaan tietynlaista terävyyttä, ja parempi tuotanto voisi tehdä Tuhonsiemenelle jatkossa hyvää. Tuhonsiementä ei käy kuitenkaan kutsuminen kopiobändiksi, vaan yhtyeen musiikissa on paljonkin omaleimaisuutta. Tuhonsiemenen toisella albumilla raikaa suomeksi esitetty musta metalli, joka lienee imenyt suurimmat vaikutteensa myöhempien aikojen Enochian Crescentiltä ja sitä seuranneelta The Crescentiltä, jossa Tuhonsiemenen biisinikkari O. V. Edeltäjä Sky Dividedilla (2015) tavan metallitallaaja pääsi kaikesta matematiikasta huolimatta suhteellisen helposti melodioihin kiinni, mutta Genesisillä homma vaatii rutkasti toistoa. SIMULACRUM Genesis FRONTIERS Turkulaisen Simulacrumin kolmas pitkäsoitto on kunnianhimoisimpia progressiivisen metallin teoksia, mitä tästä maasta on kuunaan tullut. Kappaleiden tyylillisessä kirjossa ja sisäisissä ratkaisuissakin tosin siintää vähän sitä yliyrittämistä ja näyttämisen halun ylikuumenemista, joka on lauluissa häiritsevällä tasolla. Joona Turunen TUHONSIEMEN Katkeransuloinen OMAKUSTANNE Jyväskyläläinen Tuhonsiemen lasketaan tuoreemman polven kotimaiseksi black metal -bändiksi, vaikka yhtyeellä on takana kymmenen toimintavuotta. Katkeransuloinen on lopulta odotettua monipuolisempi teos, ja levyn aloittavan Huoran rukouksen ja päättävän Golgatanmarssin väliin mahtuu kaikenlaista. Joni Juutilainen ALICEISSLEEPING Completely Fine MANDRONE Lontoon alt-grunge-metallikolmikko debytoi taitavasti mutta rasittavalla tavalla. Tekninen briljeeraus, jolle ei oikeastaan ole juurikaan perusteita, tekee kokonaisuudelle selkeästi hallaa. Se soljuu eteenpäin yhtä jouhevasti, mikä kertoo siitä, että ajatus kahdesta eri levykokonaisuudesta ei ehkä sittenkään ole niin hullu kuin ennalta ajattelisi. Loppulevy on pyhitetty neliosaiselle Genesis-konseptille, jonka ensimmäinen osa The Celestial Architect kuultiin jo bändin The Master and the Simulacrum -debyytillä vuonna 2012. Se teki paluun vuonna 2009 ilmestyneen The Whirlwind -albumin myötä. Vertauksena mainittakoon, että se on tasan saman verran kuin Emperorilla oli yhtyeen lopetettua levytysuransa neljän kokopitkän jälkeen vuonna 2001. Ominous on kaksijakoinen tapaus, jonka toteuttamisen taustalla olevaa visiota on joka tapauksessa pakko arvostaa. Koskinen TRANSATLANTIC The Absolute Universe – The Breathe of Life / Forevermore INSIDE OUT Transatlantic jos mikä täyttää modernin progressiivisen superyhtyeen määreet. Yksinkertaisemmin tulkittu osasto vaikuttaa aivan kelvolliselta, kuten vaikkapa Scary Maryn suoraviivaisemmin tulkittu loppupuolisko todistaa. Vaikea sanoa, kumpi versioista on lopulta parempi. Puolisavolaisena tekisikin mieli todeta, että lopullinen vastuu on kuulijalla. Yksi bändin valttikorteista on black metal -ympyröissä yhä suhteellisen harvinainen naispuolinen liidisolisti Perikato, jolta irtoaa mallikkaasti sekä raaka rähiseminen että puhdas laulu. Biisit sinällään ovat tälle vuosituhannelle tuodussa nirvanamaisuudessaan asiallisia, ja bändikin soittaa ihan nasevasti. Viides levy The Absolute Universe nimittäin ilmestyy kahtena eri versiona, joista ensimmäinen on reilun tunnin mittainen ”lyhennetty” ja toinen puolitoistatuntinen laajennettu laitos. Kimmo K. Basisti-laulaja Alicen rankasti överiksi hujahtava, perin teatraalinen tulkinta on kuitenkin niin luotaantyöntävä elementti, että hampaiden kiristelyksi menee. Vaikka huomaan hakeutuvani luontaisesti pidemmän Forevermoren pariin, The Breathe of Life ei kuulostaa miltään saksitulta, kompromissinhakuiselta versiolta sisarestaan. Monikansallisesta melometalliyhtyeestä Eden’s Cursestäkin tuttu säveltäjä-kosketinvelho Christian ”Chrism” Pulkkinen on muovannut ja haudutellut Simulacrumin musiikillista visiota vuosituhannen alusta alkaen. Tämä ei ole innovaatio itsessään, vaan se, että kummastakin versiosta on sovitettu täysin itsenäinen kokonaisuus ja kummaltakin löytyy samojen perusraitojen lisäksi omat uniikit kappaleensa. Viisi vuotta myöhemmin ilmestyi Kaleidoscope, ja nyt on vuorossa jotain aivan muuta. Kokonaisuutena Genesis on tässä osoitteessa pitkästä aikaa levy, jolle on hirveän vaikea antaa yksiselitteistä arvosanaa. Varsinkin Brennaren toisinaan yliteatraalisiksi yltyvistä laulusuorituksista muodostuu levyn edetessä merkittävä riippakivi. Alice esittelee repertuaariaan laajalti, muttei valitettavasti erityisen hyvin kappaleita palvellen. Samalla teos on levyn kuulijaa koettelevin osuus. Genesis on yhtyeen ensilevytys kansainväliselle Frontiers Recordsille, ja kaikesta näkee ja kuulee, että äärimmäiseen muusikkouteen tekemisissään luottava bändi pistää peliin ne kuuluisat 110 prosenttia. Päättämättömille on tietysti tarjolla Ultimate Edition, joka sisältää kummankin levyn sekä lpettä cd-muodossa. Periaatteessa sopivan haastava, kohtuullisen tarttuva ja moniulotteinen vaihtoehtorock on ihan ok. On kuitenkin kiintoisaa nähdä, mihin asti vielä suhteellisen nuorten ukkojen progemetalliambitiot kehittyvät. Genesis-teema on kaikkinensa oppikirjan mukainen progemetallieepos, josta löytyy niin kerronnallisia, melodisia, raskaita kuin seesteisiäkin palasia, kaikki taitavasti yhteen nivottuna. Mike Portnoyn, Neal Morsen, Peter Trewavasin ja Roine Stoltin muodostama orkesteri sai alkunsa vuonna 1999, kunnes yhtye päätettiin pistää jäihin kahden ensimmäisen levyn jälkeen vuonna 2002. Jäljet vievät siis suoraan sylttytehtaalle. Taidoista mitkään ideat eivät jää kiinni. Transatlanticin sinfoninen lohtuproge ei ole koskaan tarjonnut mitään musiikillisesti uudistusmielistä, vaan bändi luottaa genren traditioihin ja hyväksi havaittuihin kaaARVIOT 57. soittaa kitaraa. Levy runtataan käyntiin raskaammalla Traumatizedilla, jota seuraavat albumin helpoimmin lähestyttävät kappaleet, videobiisi Nothing Remains, Arrythmic Distortions, hillitty Like You, Like Me sekä hyökkäävämpi Scorched Earth, joka nostaa erityisesti esiin rumpali Tatu Turusen muutoinkin suvereenia soitinhallintaa. Ylidramaattista naukumista, narinaa ja kimakkaa nasaalia on vaikea jaksaa, oli biisissä itua enemmän tai vähemmän. Jaakko Silvast Ikävä kyllä kontrasti albumin hienoimpien ja heikompien hetkien välillä on liian suuri. Viime vuosina kovan ryhmän kaksine laulajineen ympärilleen kasanneen Pulkkisen ja kitaristi Petri Mäkilän sävellykset ovat monipuolisia, rakenteiltaan tappiinsa vietyjä ja keskivertokuulijaa vahvasti haastavia
Teknisessä mielessä kaikki on taiten toteutettua, mutta soundillisesti Imperial kuulostaa vähän turhankin steriililtä ja pikkunätiltä. Esikoisellaan soiva norjalaistyylinen black metal kuulostaakin huolella suunnitellulta ja ammattitaitoiselta. Kritiikistä huolimatta Imperialin kuuntelu ei tuota tuskaa vaan tarjoaa toisinaan ihan miellyttäviäkin hetkiä. Vajaat puolituntinen levy on kuitenkin lopulta melko hätäisen tuntuinen kokonaisuus, joka ei säilytä kiinnostavuuttaan koko kestoaan. Valdaudrin takaa löytyy tuttua ukkoa muun muassa Blood Red Thronesta ja lehdistötiedotteessa vilisee myös Gehennan ja Taaken kaltaisia nimiä, joten aivan aloittelijamiehistä ei todellakaan ole kyse. Tai ehkä kyse on sittenkin vain saavutettujen linjojen säilyttämisestä. Rankemmat riffittelyt ja Toolpastissit toimivat edelleen, mutta turhan usein orkesteri ajautuu melodiankaipuussaan liian lähelle modernia amerikkalaista keskitien nyyhkyrockia. The Ruins of Beverast on edelleen tyylilajinsa ehdotonta kärkeä, mutta homma tuntuu polkevan näennäisestä uudistumisesta huolimatta jotenkin paikallaan. Myös The Thule Grimoires on näyttävä ja ylväs paketti, mutta Frohn voisi kirjoittaa sävellyksiään paikoin hieman suoraviivaisemmiksikin. Yhtyeen juuret ovat yhä kuultavissa, mutta sen ydintä on kyllästetty aimo annoksella mustan metallin ja punkin rosoisuutta. Voisihan aiheen äärellä nihkeillä, mutta totuus on, että toisinaan tällaista musiikkia vain yksinkertaisesti tarvitsee. Monet kappaleista tuntuvat ikään kuin loppuvan ennen aikojaan ja lopullista muotoaan. Progressiivisuus ja jälkimetalli ovat Frohnin käsissä hyviä työkaluja, sillä monumentaaliset sävellykset kuulostavat yhä The Ruins of Beverastilta, joka on panostanut aina yksittäisten kappaleiden sijasta ehjiin kokonaisuuksiin. Joni Juutilainen SOEN Imperial SILVER LINING Soen sai alkunsa vuonna 2004, kun rumpali Martin Lopez (ex-Opeth) ja kitaristi Kim Platbarzdis päättivät perustaa yhtyeen, mutta projekti realisoitui todella vasta 2010, kun laulaja Joel Ekelöf (ex-Willowtree) ja basisti Steve DiGiorgio (Testament, ex-Sadus, ex-Death) liittyivät mukaan. Kokemuksen kuulee lähinnä siitä, että Drapsdalenin sävellykset luotaavat hyvin koko norjalaisen mustan metallin historian 1990-luvun taitteesta tähän päivään. Se kuulostaa synkän ja tukahduttavan Exuvian (2017) jälkeen paikoin jopa vapautuneelta, eikä ole lainkaan liioiteltua sanoa, että musiikkiin on hiipinyt kuin huomaamatta progressiivisia ja postmetallisia sävyjä. Tuntuu, että kahden ensimmäisen levynsä aikaan varsin mielenkiintoista materiaalia esitellyt yhtye on jotenkin jumissa ilmaisunsa kanssa. Valdaudr ei tee esikoisellaan ihmeitä, mutta sen hyvällä sykkeellä rytisevä black metal tempaa kyytiinsä ja nostaa pintaan nostalgisia tunnelmia, jotka saattavat toimia norjalaisen black metalin klassikkotuotosten ystäville. Yhtyeen ilmaisu on raakaa, korutonta ja aavistuksen salamyhkäistä, mitä vaikutelmaa luovat sekaan ripotellut usvaiset ambient-taajuudet. Yksitoista vuotta myöhemmin alkuperäisestä kokoonpanosta on jäljellä enää Lopez ja Ekelöf. Valdaudrin musiikki ei ole pelkkää tykitystä, vaan kappaleissa kuullaan myös fiilistelevämpää menoa ja jopa ”folkahtavia” vaikutteita, jotka viittaavat vanhan Satyriconin, Taaken ja Ulverin suuntaan. Arvoitukseksi jää, olisiko bändillä ollut enemmän hyödynnettävää potentiaalia varastossa. Pääosin kyse on kuitenkin suhteellisen suoraviivaisesta musiikista, jonka pääpaino on hyvissä riffeissä – toisin sanoen tarjolla on selkeästi keskitasoa parempaa peruskamaa. Yhtyeen viides levy jatkaa samaa linjaa kuin aikaisemmatkin teokset, eli modernia progressiivista vaihtoehtometallia olisi tarjolla. Lumerian ja Antagonist THE RUINS OF BEVERAST The Thule Grimoires VÁN Alan piireissä syystäkin suurta arvostusta nauttiva The Ruins of Beverast jatkaa kuudennella albumillaan entuudestaan tuttua linjaa doomin ja vaihtoehtoisen black metalin parissa jälleen asteen verran kehittyneempänä. Mikko Malm VESTINDIEN Null DARK ESSENCE Hardcorella vuonna 2009 aloittanut, mutta melko pian sen jälkeen lopettanut bergeniläisbändi on palannut ja saanut valmiiksi debyyttipitkänsä. The Absolute Universe on tasalaatuinen teos, joka hengittää ja soljuu eteenpäin vaivattomasti. Yhtyeen ambient-surinoiden kanssa leikittelevä, synkästi räyhäävä crust metal on sinänsä tuoreen kuuloista. Tässä on niin orkesterin heikkous kuin vahvuus. The Thule Grimoires on Alexander Frohnin tuotoksista kenties rohkein ja äärimetallista irrottautuvin. Olkoonkin, että sävellykset muodostavat yhdessä yhden suuren kokonaisuuden. Levy toimii mukavana taustamusiikkina, mutta valitettavasti siitä ei jää mieleen mitään sen erikoisempaa. Eetu Järvisalo VALDAUDR Drapsdalen SOULSELLER Aiemmin Cobolt 60 -nimellä kulkenut Valdaudr on väijynyt ensimmäistä hyökkäystään lähes kymmenen vuoden ajan. Verrokeiksi voisi tipauttaa ainakin maanbändit Kvelertakin ja Darkthronen. Sävellykset itsessään eivät aina onnistu nousemaan sille tasolle, jolla ne voisivat olla. Kappaleet paukuttavat pääasiassa varsin norjalaistyylisellä aggressiivisella groovella ja kierolla rokahtavuudella. Parasta on, että tällä kertaa yhtye on malttanut luopua itsetarkoituksellisen pitkistä mammuttieepoksista ja kirjoittanut hieman kompaktimpia sävellyksiä. Albumi on helppoa ja miellyttävää kuunneltavaa, mutta se tarjoaa myös tasoja, jos niitä haluaa hakea. Joni Juutilainen ARVIOT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 58. voihin
Kyllä tähän voi yhdistää OSI:n tai Steven Wilsonin tekemisetkin, mutta bändin otteissa on menneiden vuosikymmenten kirkasotsaista pehmeyttä, joka puuttuu usein nykyprogesta. Erikseen täytyy mainita myös levyn yli 13-minuuttinen keskus teos, laulaja Simone Simonsin äänen kaiken massiivisuuden keskeltä iholle tuova Kingdom of Heaven, Part 3 – The Antediluvian Universe. Solistien laulutyöskentelyn sekä rikkaan tuotannon kautta Arc of Life muistuttaa paikoitellen myös Peter Gabrielin reippaammasta materiaalista. Xeperin musiikki tuntuu olevan parhaimmillaan eeppisen ja tunnelmallisen tyylin maisemissa, mistä kertoo albumin parhaaksi kappaleeksi osoittautuva massiivinen Riding the Spirit of Lilith. Pelkällä kokemuksella ei kuitenkaan näissä karkeloissa pärjää, mikä kuuluu valitettavasti myös Ad Numen Satanaella. Jos se tippuu, tippuu koko albumi. Vielä kun yhtälöön ympätään mahtipontinen orkesterimeininki ja ylipäätään hädin tuskin aisoissa pysyvä eeppisyys, vaelletaan todella vaarallisissa maastoissa. ARVIOT edustavat levyn ärhäkintä laitaa, jota olisi voinut kieltämättä olla tarjolla enemmänkin. Ei siis ihme, että viisikon musiikki muistuttaa Yesiä selkeästi. Kimmo K. Särmää on toki niukanlaisesti, mutta eipä hellämieliseen yleisilmeeseen moinen sopisikaan. Mukavan 80-lukulaisesti helkkävä soundimaailma lumpsuvine bassoineen taas sopii hommaan kuin nenä päähän. Nykyisen Yes-kokoonpanon jäseniä löytyy kolmin kappalein, ja neljäskin on puuhaillut aikoinaan saman bändin parissa. Ad Numen Satanae on ”ihan kivaa taustamusiikkia”, jota tällaisen tavaran ei tulisi missään nimessä olla. Epican yhdeksäs levy on lajinsa muotovalio, joka saattaa hyvinD E T R O I T S T O R I E S U U S I A L B U M I U L K O N A 2 6 . Nopeat kaahailut puolestaan menevät turhan tyhjänpäiväiseksi rankisteluksi, vaikka niilläkin on epäilemättä paikkansa kokonaisuuden balanssin kannalta. Mikko Malm ARC OF LIFE Arc of Life FRONTIERS Helkkyvällä progella ilahduttava Arc of Life on uusi bändi, jonka tekijät ovat oppipoikavuotensa viettäneet. Melodisesti runsasta, reipasta ja mukavan elämänmyönteistä progeilua on miellyttävä kuunnella, semminkin kun kappaleissa on mukavasti kiemuroita ja sävelissä tarttuvuutta. Bändin debyytin monipuolista ja ajatonta progressiivista rockia kuuntelee hyvillä mielin. Touhun pitäisi repäistä kunnolla jo alkumetreillä, mutta Xeperin ote jää huomattavan löysäksi. Toisin kuin monet saman genren onnistujabändit, Xeper ei saa puhkuttua musiikkiinsa juuri muuta kuin puuduttavaa keskinkertaisuutta. Esimerkiksi supertarttuva, jylhästä kuoromenosta kaiken irti ottava Seal of Solomon on kappale, jonka tasoa on näissä hommissa hankala ylittää. Joni Juutilainen EPICA Omega NUCLEAR BLAST Väittäisin, että on raskaan rockin markkinoiden hankalimpia hommia yhdistää ärhäkkä äärimetallinen rähistely massoihin vetoavaan melodisuuteen ja tarttuvuuteen niin, ettei kumpikaan puolista ota toisesta yliotetta ja saata sitä pahimmassa tapauksessa naurunalaiseksi. Xeperin miehet eivät ole mitään turhia hahmoja, sillä porukalta löytyy soittokokemusta muun muassa Gorgorothin, Incantationin ja Setherialin porukoista ja itse bändilläkin on ikää jo lähes 15 vuotta. Hollantilainen Epica ei ainoastaan onnistu liki mahdottomassa fuusioimistehtävässä vaan jyystää parhaimmillaan sellaisilla tehoilla, että jopa sinfoniseen metalliin erittäin kriittisesti suhtautuva meikäläinenkin nostelee päähinettä. Lievä taustamuzakin tuntuma kepoisasti soljuvasta levystä jää, mutta sekään ei ole varsinainen haitta. Vaikka musiikki on selkeästi progressiivista, se ei ole vaikeaselkoista tai hankalaa. Mikäli koko 70-minuuttisen kokonaisuuden nauttiminen testimielessä tuntuu ylivoimaiselta urakalta, mainitusta voi aloittaa. Ja kääntäen. Koskinen XEPER Ad Numen Satanae SOULSELLER Neljännellä levyllään esiintyvä italialaisbändi kumartelee anti-kosmisen black metalinsa kanssa Ruotsin ja Norjan suuntaan. 2 C D , C D + D V D , L P, L P R E D V I N Y L & B O X S E T www.alicecooper-detroitstories.com www.ear-music.net | www.ear-music.shop | f earmusicofficial | earmusicofficial
puuduttamaan jo ep:n mitassa, joten kokopitkän suhteen käsissä olisi varmastikin jo suurempi ongelma. Olen kieltämättä vähän yllättynyt. Lievästi takakireään tapaan laulavalta Kiryk Drewinskiltä ei kajahda kuin Robert Plantilta tai Ian Gillanilta, mutta tarpeeksi hyvin ja jännittävällä ominaissoundilla kuitenkin. Yhtye selvästi tietää, miltä haluaa kuulostaa. On tosin siinä ja siinä, jääkö joihinkin väleihin aavistuksen verran löysää. Laulajan varsin toimivasti ja ilkeästi rähisty tulkinta edustaa kuitenkin mustemman metallin linjaa. Matti Riekki AGASIA Arkunkantajat RÄKÄLEVYT/MÖGÄHEAD Ep:n ja lp:n verran aiempaa kokemusta omaavan Agasian Arkunkantajat on monessa suhteessa ristiriitainen tapaus, pahimmillaan ärsyttävyyteen saakka. Riffit ovat enimmäkseen simppeleitä mutta sitäkin toimivampia. Hyvin tehty vanhan liiton metalli herättää miltei aina positiivisia tunteita, mutta Poisoner on vielä liian kotikutoinen harrastaja yltääkseen siihen sarjaan. Wedge tahkoaa sen verran utuista kamaa, että se tuskin pääsee räjäyttelemään isoja pankkeCORONARY Sinbad CRUZ DEL SUR Sinbad on vanhan liiton metallin nimeen vannovan tamperelaisyhtyeen debyyttialbumi. Teoksen kirkkaimmat tähdet ovat alkupuolelta löytyvät Firewings ja The Hammer. Mitään kikkakolmostulitusta ei tämän sorttimentin mekkaloinnissa toki haluakaan kuulla, mutta kaikessa selkeydessään latteaksi jäävä tuotanto korostaa kitarariffien palikkamaisuutta liiaksi ja korvakarvat niittävä repivyys loistaa poissaolollaan. Lahkeet lepattavat ja turkiskaulukset väräjävät svengaavan pelmuamisen äärellä. Yhtyettä on tituleerattu Tampereen Acceptiksi, eikä suotta, sillä Coronary lienee niin lähellä ballstothewalleja ja metalhearteja kuin 2020-luvulla musiikkia tehdessä voi olla. Osaltaan tähän on syypäänä turkulaisten valitsema metallin ja crust punkin yhdistelmä – ensiksi mainitun elementit monipuolistavat ilmaisua laimentaen kuitenkin samanaikaisesti ARVIOT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 60. Kokonaisuutta tarkasteltaessa puoliskojen eroavaisuudet eivät tähän valitettavasti pysty. 1980-luvun NWoBHM-liikkeen ja teutoniterrorin hengessä soiva hevi on sitä itseään eli täyttä menoa ilman turhaa kikkailua ja säätämistä. Sekä keskitempoisesti että rivakasti räimivästä ilmaisusta pystyy välittömästi aistimaan esimerkiksi Deströyer 666:n ja Sodomin kaltaisten pioneeribändien hengen. Elli Muurikainen tetuissa kappaleissa bändi on paremmin sinut musiikkinsa kanssa. Kaikki vuonna 2017 perustetun bändin jäsenet ovat kovia tekijöitä, mutta legendaarisen Prestigen perustajiin kuuluva Aku Kytölä ja Korpiklaanin pitkäaikainen basisti Jarkko Aaltonen lienevät porukan nimekkäimmät pelaajat. Mieleen jää pyörimään kysymys: ihan kiva, mutta mitä sitten. Mega POISONER Beasts of Eden OMAKUSTANNE Keskisuomalainen levyttäjädebytantti lyö ulos lyhytsoiton verran vanhan koulun black/thrash metalia. Tässä genressä 47 minuuttia hipoo albumin maksimipituutta minkä tahansa bändin kohdalla. Jämäkän takomisen ja sulavasti syöttävän riffitulen painopiste on enemmän thrashja speed metalissa kuin blackissä. Kääntöpuolen pidemmin, polveilevammin ja rauhallisemmin kuljekin ansaita hyllyssäni kestokuuntelupaikan. A-puolen biisikolmikko soi kaikessa suoraviivaisuudessaan huonolla tavalla lähellä monotonisuutta. Biisit ovat vallan kelvollisia, vaikkakin vähän soitannolliselle hekumoinnille alisteisia. Joka tapauksessa Sinbad tuo todella positiivista vaihtelua suomalaisen metallimusiikin valikoimaan, joten sopii toivoa, että porukasta kuullaan pian lisää. Taso on ylipäänsä melko kova, ja levy tuntuu vain paranevan jokaisen kuuntelukerran myötä. Mitään moderneja vaikutteita bändi ei käytä, vaan myllytys edustaa rosoista ja kasarityylistä soundia myöten järkähtämätöntä vanhaa liittoa. Trio soittaa komeasti, ja tuhnuisen pörisevä soundi sopii ukkeleiden soittoon ja musatyyliin hyvin. Eetu Järvisalo WEDGE Like No Tomorrow HEAVY PSYCH SOUNDS Deep Purple ei ole vielä lopettanut loistavaa uraansa, mutta Wedge on valmiina vaatimaan valtikkaa räpyläänsä. Urku raikaa, rumpufillit ovat reippaita, basso seikkailee mureasti, kitara leiskuu innolla ja yleispoljento on reima ja sopivan härmisteleväinen, joten mikäs sitä on penätessä. Vaikka bändin debyytin materiaali on selkeällä identiteetillä varustettua, rehtiä ja asenteellista räimettä, se ei ole järin muistettavaa. Myös sinällään kivan luomu äänimaailma toimisi huomattavasti paremmin paria astetta jyhkeämpänä. Osuvaa negatiivisuutta löytyy laulajan röhisemiä tekstejä myöten, mutta vakuuttavalle tasolle ei nousta missään kohtaa. Sävellysten samankaltaisuus käy liiaksi jälkimmäisen armottomuutta. Valitettavaa ristiriitaisuutta sekin. Melankolisuuden hiipiminen mukaan auttaa syventämään tunnetilojen kirjoa, ja riittävän kaukana toisistaan olevat biisinosat tarjoavat vastakohtaisuudessaan enemmän tarttumapintaa
Se on kaikki tutut nyky-Moonspell-elemenARVIOT 61. Kun trio on tykitellyt menemään lähes koko levyn yhdellä vaihteella, Chaotic Biological Organizationin ripsutteleva jazzflamenco-osio ei ole piimän ja Carillon yhdistämisen veroinen idea. Maailma palaa taas -albumiin (2019) verrattuna Hero Dishonestin kappalekolmikko keskittyy enemmän suoraviivaiseen päällekäymiseen kuin yhtyeelle tyypilliseen pieneen venkoiluun. Kitarat surisevat etäisesti kuin kärpäset purkissa. Albumi on yhtyeen parhaimmistoa. Huvittavaa on sekin, että mukaan ripotellut samplet kuulostavat nykypäivän roskadokumenttien mainoksilta. Joni Juutilainen HERO DISHONEST / YDINPERHE Split IF SOCIETY / HAKANIEMI HARDCORE Tätä loogisempaa yhteisjulkaisua tuskin Suomenmaasta löytyy. Riffeissä ei juuri teknisyydellä pelata. Uusintajulkaisu on mukava katsaus yhtyeen uran alkupisteeseen, mutta Börnerin musiikillinen visio on ollut toistaiseksi väkevimmillään viisi vuotta sitten ilmestyneellä Autumnkokopitkällä. Irreligious on lajin klassikko, joka kestää edelleen soittoa. Suurin pulma yhtälössä on nimenomaan tuotanto. Viisi vuotta sitten julkaistulla omakustanne-ep:llä haettiin vielä musiikillisia uomia, mutta viimeistään Jón Aldarán liittyttyä bändin vahvuuteen paletin voi sanoa täydentyneen niin monipuoliseksi kuin valmiiksikin. Musiikillinen monipuolisuus erottaa Börnerin sävellykset useista muista saman genren artisteista. The Stars Are Dead Now on tuotannollisesti hieman köpö julkaisu ja erityisesti kankeat konerummut kaipaisivat enemmän eloa. Vieläkin komeampaa jälkeä oli luvassa seuraavana vuonna. ja. Omalla kielellä laulettu, voimakkaan orkestraalinen 1755 oli yhtyeeltä paitsi paluu omien vahvuuksien äärelle myös irtiotto. On siis täysin oikeutettua sanoa, että Coldworldillä on ollut alusta alkaen oma tyylinsä, joka on myös tuottanut hedelmää. Vuosituhannen vaihde oli bändiltä kokeellista ja tuottoisaa aikaa, mutta säveltämänsä musiikki ei jaksanut läheskään aina kantaa albumimitassa. Töksähtely ja käppäisyys kuuluvat asiaan, mutta Calcining Human Flesh on hyvä esimerkki, ettei biiseissä ole pahimmillaan mitään järkeä. Sinkkulohkaisu, jopa King Diamondin mieleen tuova The Prince of Metal, vakuutti todella ja toivoin koko albumin edustavan vastaavanlaista jytinää. Hamferð-ukkelin äänenkäyttö on Access All Worldsillä isossa roolissa, eikä vertailuja pääbändinsä musiikkiin voi täysin välttää. Slovariosastoa vaivaa liiallinen täydellisyyden tavoittelu, kaavamaisuus ja silottelu, eikä pienimmästäkään omaperäisyydestä ole tietoa. Mutta jos The Hellacoptersin tai Wolfmotherin kaltaiset retroilijat innostavat, Wedge on ehdottomasti tsekkaamisen väärti. Pikakelaus loppuvuoteen 2017. Elli Muurikainen INFECTED HUMANS Unexpected Traumatic Experiences GORE HOUSE Kehitysmaakuolosta intoileminen on aina tasapainoilua sen kanssa, etsiikö jotain primitiivisellä tavalla äärimmäistä vai tahattoman koomista käppää, jonka tekijät ymmärtävät tuottamansa sisällön päälle, mutta heillä ei ole realistisia mahdollisuuksia toteuttaa sitä. ”Yksinkertainen on kaunista” kiteyttää karun soundimaailman, vauhtia ja vaihtelua sisältävät biisit sekä laulaja Matin lausumat tekstit. Portugalin ärrät oikeaoppisen petersteelesti lausuva Moonspell läväytti kerrasta isolle vaihteelle. Iotunn on kuitenkin paljon hankalammin lokeroitavissa, minkä voi nähdä näkökulmasta tai jopa päivän fiilistilasta riippuen joko etuna tai haittana. Koskinen COLDWORLD The Stars Are Dead Now EISENWALD Bedroom black metal -skenen kuumimpiin nimiin jo viidentoista vuoden ajan luetun Coldworldin ainoa jäsen Georg Börner muistuttaa ensimmäisen ep:nsä uusintajulkaisulla, että maineensa ei ole aivan tyhjästä repäisty. Paras biisi The Greater Good on laitettu levyn aloittajaksi. Komeasti korkeuksiin kohoavat laulusuoritukset tuovat biiseihin eeppisyyttä ja tunnelmallisuutta. Kumpikin yhtye on julkaissut aiemmin mieleenpainuvampaakin matskua ja tiukempia kokonaisuuksia, mutta eihän kukaan voi olla aina eri hyvä, ja harva pääsee koskaan edes tälle tasolle. Neliminuuttinen on tasapainoisen ytimekäs hardcorepläjäys, johon absurdeja sävyjä sisältävät havainnot ja tarinat arkimaailmasta tuovat oman kiehtovan lisänsä. Omaan korvaani germaanien ilmavasti svengaava jamittelu on jopa kiinnostavampaa kuin mainittujen verrokkien, suurelta osin letkeämmän ja vähemmän puskevan yleisotteen ansiosta. Homma jäi nyt puolitiehen, mutta kun potentiaalia on, annetaan Durbinille vielä toinen mahdollisuus. Paperilla kaikki näyttäisi olevan kunnossa, sillä biisit ovat teoriassa hyviä ja taidokkaasti tehtyjä. Coldworldin musiikki on pitkälti nimensä mukaisen kylmätunnelmaista, autiota ja melankolista black metalia, jossa on kuuluvassa roolissa myös minimalistinen ambient, minkä huomaa erityisen hyvin alkujaan vuonna 2005 julkaistulla The Stars Are Dead Now’lla. Mies on julkaissut pienen nipun soololevyjä, mutta The Beast Awakens on ensimmäinen levytys Durbin-kokoonpanolla. Vaikka Durbin on kova poika laulamaan ja meininkiä riittää, anti jää lähes olemattomaksi. Näennäisen helpoista ja maistuvista elementeistään huolimatta Access All Worldsissä riittää hahmoteltavaa ja sulateltavaa. Nyt kun virus vaikutuksineen repii koko taidekenttää, Moonspellinkin leiristä on kantautunut ajatuksia pyyhkeen kehiin viskaamisesta. Mega MOONSPELL Hermitage NAPALM Vuosi 1995 ja Wolfheart. Konkelosti komppaava, pakkasmetsäisen hyinen ja maanläheisesti folkahtava goottimetalli lävisti monet mustat sydämet. Kimmo K. Ylemmyydentuntoinen suhtautumiseni varmasti vilpittömien miekkosten intohimoiseen tekemiseen kaihertaa hieman omaatuntoa. Tahattoman koominen ördäys tuntuu kulkevan epäsynkassa rumpujen kanssa, joista ei kuulu oikeastaan muuta kuin hullun lailla nakuttava virveli. Lähinnä mausteina käytetyt örähtelyt ja ärähtelyt taas ovat yhdessä rivakoiksi kiihdytettyjen tempojen kanssa lähempänä Amon Amarth -tyylistä melodeathiä ilman liiallista cheddarin aromia. Toimintamalli ei ole uusi, edes bändin itsensä kohdalla, mutta sisältö ja tyyli erottuvat jälleen edukseen. Niistä ei vain jää useammankaan pyöräytyksen jälkeen juuri mitään mieleen. Vain aika näyttää, kuinka suuri levytys siitä lopulta kasvaa. Ydinperhe on kimppakaveriaan joka suhteessa pelkistetympi, muttei tippaakaan lussumpi. Albumilla on yllättävän aitoa kasarihevin tunnelmaa, mutta vastapainoksi esimerkiksi sinkkubiisi Kings Before You on varustettu räikeällä poppikertosäkeellä. Pakollisen intron jälkeen saman tien silmille syöksyvä Killing Perservately Depressed kertoo homman nimen: tempo on mallia death/grind, lyriikka vanhan liiton goreja sarjamurhaajalotrausta ja näiden varaan rakennettu röpötys iloisesti epätasapainossa. Lisäksi nimikkokappale ja Into the Flames ovat kuin oppikirjaa seuraten luotuja Ghost-pastisseja. Puhtaasti lopputulosta tarkastelemalla ei kuitenkaan voi taipua tsemppaamista enempään. Väsymyksen kuulee Hermitagelta valitettavasti höristelemättä. EteläAmerikan Ecuadorissa vaikuttava Infected Humans on hyvä tarkastelukohde tälle dualismille. Sitten kuunlumoajatkin lähtivät sivuraiteille. Kappaleista kuulee, että niiden takana on harkintaa, ja vaikutteita on imetty takuulla muualtakin kuin Burzumin metallilevyiltä, vaikka särisevä laulu ja verkkainen tempo vahvasti Filosofemin suuntaan viistävätkin. Omista sekä muiden asenteista ja asioista puhutaan niiden oikeilla nimillä, mitään kaunistelematta tai kaihtamatta. Ikääntyminen ei todellakaan tee kaikista muusikoista laiskanpulskeita hymistelijöitä. Vain Interstellar Torturen kitaraosastossa on säällistä syvyyttä. Antti Luukkanen IOTUNN Access All Worlds METAL BLADE Musiikissakaan ei pidä väheksyä ensivaikutelman merkitystä, ja tanskalainen Iotunn tekee jo debyyttinsä avauskappaleella selväksi, miksi se on kiinnittänyt Metal Bladen huomion. Suttuisempana versiona tämä kaikki kuulostaisi huomattavasti brutaalimmalta ja rakenteelliset hölmöydet olisivat helpommin piilotettavissa. Onko kyseessä oikea bändi vai yhden miehen ympärille kasattu sessioporukka, sitä tarina ei kerro. Kaksikko on kannuksensa ansainnut, mutta duunarin hanska pitää edelleen eikä ärhäkästä ulosannista tai sanomasta ole puutetta. Se jää sentään soimaan päähän, mikä on tämän levyn kappaleille jokseenkin harvinainen ominaisuus. Levyltä löytyy pitkiä ja moneen suuntaan polveilevia kappaleita, joita joku voisi kutsua progressiivisiksi. Mega DURBIN The Beast Awakens FRONTIERS Kolmikymppinen James Durbin tunnetaan American Idol -kisaajana sekä Quiet Riotin vuosien 2017–19 solistina
The Pattern on koostettu ihan mielenkiintoisista aineksista, mutta se ei ole kovin johdonmukainen kokonaisuus ja seasta löytyy valitettavan paljon tasapaksua massaa. Kuulaan laulunhoilottelun suhteen on astetta hankalampi allekirjoittaa loistavuuden paperit, vaikka maanläheinen inhimillisyys ja esittäjän persoonallisuus siinä kaikuvat kuten monella muullakin alan melodisesti sanailevalla tekijällä. Ottaen kuitenkin huomioon, että sävellykset ovat alun perin jostain 25 vuoden takaa, The Pattern toimii kutkuttavana ajankuvana. Bändin aiemmilta levyiltä tuttu loistava melodiantaju korostuu pääasiallisen biisinikkarin M. J. Kimmo K. Tomi Pohto OCEANA The Pattern TIME TO KILL Novembresta tuttu kitaristi Massimiliano Pagliuso on palantit sisältävä goottihevibiisi, jossa on tarttuva kitaramelodia. Vuonna 1994 perustettu Oceana äänitti aikoinaan yhden demon ja ep:n, minkä jälkeen se siirtyi viettämään hiljaiseloa. Brutaalimpi retuutus kuuluu erityisesti lauluosastolla, jolla kuullaan niin mureaa örinää kuin ilkeämpää rääkyä sekä toki näiden tappavaa yhdistelmää. Mikko Malm CONVICTION Conviction ARGONAUTA En tiedä järin montaa ranskalaista doombändiä, mutta tässäpä olisi sellainen. Yhtyeen kolmannella levyllä III: Traumalla (2016) tunnusomaiseksi jalostunut atmosfäärinen postblack metal on punottu jälleen väkevän kuuloiseksi. En tiedä, miksi Italiassa ei osata öristä, mutta se tuntuisi olevan laajempi ilmiö. Vaikka keskimäärin noin kymmenminuuttiset sävellykset puolustavat kestoaan, niistä olisi ollut vara niistää jonkin verran pois. Koskinen CIDESPHERE Dawn of a New Epoch TESTIMONY Turkista tärähtää levyllinen mallikkaasti kulkevaa melokuoloa, johon on puristettu kunnon nyrkillinen aggressiivisuutta. Ankaran pojilla on samankaltaista maalailevan kiireetöntä otetta, jossa annetaan tilaa ja aikaa niin herkemmälle ilmavuudelle kuin tarttuvasti sahaaville pitkän kaavan kitarakuvioillekin. Mikäli At the Gates ja muut melokuolettajat ovat lähellä sydäntäsi, tartu tähän linjakkaaseen levyyn. Laadukas kokonaisuus ei juuri notkahtele, vaikka levyn yli 80 minuutin mitta aiheuttaa pientä motkotusta. Toivottavasti tämä ei jää hienon yhtyeen joutsenlauluksi. Musiikki on paikoitellen oikeinkin hyvää, mutta Paglioson örinä on melko rasittavaa kuunneltavaa. Myös sessiorumpali Kerim Lechnerin napakalle ja tyylitajuiselle soitannalle on annettava kiitosta. Ja onhan tuomiossa korahteluakin, kuten kuuluu. Cidespheren viisikko on osannut hyödyntää Göteborg-skenen ja astetta murakamman death metal -mätkeen olemuksen varsin makoisin seurauksin. Kiinnostus heräsi, ja myös henkiin herääminen oli tosiasia. S:n viiltävissä kitarakuljetuksissa. Jylhästi kajahtelevat voimasoinnut ja tavaramerkinomaisesti venyttelevät leadit ovat jopa erinomaista kuultavaa. Bändin otteissa on sopivasti niin muinaista tuhnua kuin terävää raskautta. Dawn of a New Epoch ei ole valtavan kaukana esimerkiksi australialaisen Be’lakorin melodisesta kuolometallista. Perinteikkään mallin tuomiota jakeleva nelikko debytoi sopivan homeisesti ja kellopuntit paljaiden varpaiden yllä lepattaen. Onneksi miehen puhtaat toimivat varsin mukavasti, ja sitä puolta olisi voinut hyödyntää enemmänkin. Conviction yhdistää Cathedralin ensilevyn lanaavan raskauden Pentagramin rokkaavuuteen ja Saint Vitusin alakuloiseen melodisuuteen. Lopputulemana on kiintoisa muttei mestarillinen albumi. Debyytilevyksi kokonaisuus on kuitenkin vakuuttava, eivätkä tuotannolliset kummallisuudetkaan oikeastaan haittaa. Kaksikon yhteistyö muodostaa kaunista, sulavaa ja raa’asti repivää tunnemyllerrystä. Kappaleiden hienon draaman kaaren hallinnan vuoksi on tosin vaikea osoittaa, mistä pitäisi leikata. Cidespheren kakkoslevyyn ei kohdistunut oikeastaan minkäänlaisia odotuksia, mutta se on positiivinen yllätys. Pagliuso päätti ottaa vuosien jälkeen yhteyttä rumpali Alessandro Marconciniin ja kysyä, kiinnostaisiko miestä äänittää vanhat Oceana-kappaleet uudestaan. Uusin hengentuote jatkaa bändin voittokulkua tarjoamalla ehkä sen tähänastisen uran vaikuttavinta menoa. Mutta se ei riitä, jos säveltäjien intohimo on toiARVIOT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 62. Siitä eteenpäin rauhallisempaa ja goottirokkaavampaa Moonspellia edustavat kappaleet lipuvat ohi, sulautuvat toisiinsa eivätkä oikein koskaan nouse avausraidan lupaamalle tasolle. Vielä kun mukaan saatiin kitaristi Gianpaolo Caprino (Stormlord), kakku oli valmis. J:n elämäntuskaisen karhealla tulkinnalla ryyditetyt, teksteillään mielenterveysongelmia käsittelevät sävellykset sivaltavat syvälle. Genreen ei tuoda mitään uutta, mutta hyväksi todetut ainekset on osattu sekoittaa juuri mukavan potkun antavaksi eliksiiriksi. Ei muuta kuin lisää materiaalia ulos! Eetu Järvisalo saalla. Harakiri for the Sky on Itävallan kiinnostavin metallibändi, joka elää parhaillaan kiitettävän elinvoimaisessa luovuuden vimmassa. nut alkuperäisen yhtyeensä pariin. Tami Hintikka HARAKIRI FOR THE SKY Mære AOP Viidennen levynsä myötä kymmenen vuotta täyttävä itävaltalaisyhtye on noussut kohisten niin kriitikoiden kuin suuremman yleisön suosioon, ja täysin ansaitusti. Oceanan musiikki on jonkinlainen sekoitus progressiivista metallia, goottiheviä ja doomia. Jaime Gomez Arellanon soundit ovat toki ensiluokkaiset
Vuosien mittaan huuma haaleni, ja bändin viimeiseksi jäänyt albumi Beyond Colossal on näemmä kuulematta. LORD VICAR The Black Powder 2LP The fourth Lord Vicar full length album, a sonically and emotionally devastating journey in doom metal. Antti Luukkanen SARIN You Can’t Go Back PROSTHETIC Post-metal ei liene erityisen suuria massoja huumaava lajityyppi, mutta sen pinnan alla tunnutaan tekevän mainiota musiikkia. BLACK TOTEM II: Shapeshifting LP Blackened Blues with Doom and Punk influences, Black Totem’s Deathrock is overflowing with superstition, vice and horror. Joni Juutilainen DOZER Vultures HEAVY PSYCH SOUNDS Dozer oli vuosituhannen alkumetreillä länsinaapurin pienen mutta laadukkaan stoner-yhteisön kulmakiviä. Ilmavan raskas ja hienokseltaan tuhnu mutta tehokas soundi on ennallaan myös (ainakin näennäisesti) hiomattomammalla julkaisulla. Koskinen WEHRMACHT Shark Attack Biermächt HAMMERHEART Väliinputoajia mahtui siihenkin aikaan, kun levyttäviä möykkäpartioita oli nykyiseen verrattuna marginaalinen määrä. Kappaleet täydentävät hyvin toisiaan, mutta viimeiseksi jätettyä yli 16-minuuttista Acts of the Fleshiä voi pitää oikeutetusti levyn kliimaksina. Yhtye onnistuu luotaamaan genren monipuolisuutta miellyttävän pakottomasti. Tuotanto ei häviä viralliselle julkaisulle yhtään, ja lopullinen tuomio riippuu ihan siitä, kuinka lujasti stonerkärpänen on itse kutakin puraissut. Lisäksi siitä löytyy viitteitä vaikkapa Trail of Deadin vaihtoehtopaatoksesta. Misotheist on tällä hetkellä yksi norjalaisen black metalin mielenkiintoisimmista ja tasaisimmista tekijöistä. Lämpimimmät muistot ovat kahdesta ensimmäisestä pörinäpyhättö Man’s Ruinille levytetystä albumista In the Tail of a Comet (2000) ja Madre De Dios (2001). En näe mitään syytä, miksi mallikkaasti piirretty linja ei jatkuisi seuraavallakin kokopitkällä. Laitetaan oheen vielä reunamerkintä ”erittäin kiinnostava.” Kimmo K. Soundeiltaan murea albumi on myös ilmava ja esimerkillisen selkeä. MISOTHEIST For the Glory of Your Redeemer TERRATUR POSSESSIONS Norjan vuonoilta tupsahtavan Misotheistin toinen albumi jatkaa nimikkoesikoisen (2018) määrittämällä polulla. Syy hautautumiseen vain tietäjien tietämäksi nimeksi käy näitä uusintajulkaisuja kuunnellessa selväksi. THE LIMIT Caveman Logic LP/CD Explosive new album by legendary Bobby Liebling (PENTAGRAM), cult NYC punk instigator Sonny Vincent (TESTORS), bassist Jimmy Recca (THE STOOGES) and members of infamous Portuguese doom group DAWNRIDER. Siitäkin on kulunut jo 13 vuotta. Molemmilla levyillä on kolme kappaletta ja kestoa noin puolen tunnin verran. Vultures pitää sisällään Through the Eyes of Heathens -albumia (2005) varten demotettua materiaalia. Lähtökohtaisesti ei mikään relevantein kooste, mutta itse asiassa kyseessä on ihan albumitason laatutuote. Yksi syy levyn julkaisuun lienee myös hiljattain virallistettu comeback-uutinen. Sen käänteissä on paljon hektisyyttä, mutta toisaalta myös tiukkaa varmaotteisuutta, joka paistoi Misotheistin tekemisestä jo debyytillä. Kun levy on vielä älytty jättää kompaktin mittaiseksi, Sarin täytyy ehdottomasti lisätä hyvien post-metal-bändien listalle. Sarinin post-metal on paitsi Neurosis-perimän mukaista hidasta järistelyä myös jännittävällä tavalla Godfleshin tyyppistä vääjäämätöntä louhintaa. Jenkkiläisen Wehrmachtin levynkannet tulivat aikoinaan tutuiksi täkäläistenkin musalehtien mainoksista, mutta tarkempi perehtyminen on venähtänyt kiusallisesti näinkin pitkälle. Bändi sijoittuu samaan säkkipimeään sarjaan esimerkiksi Deathspell Omegan ja monien muiden mustan metallin ”modernimpaa laitaa” kulkevien yhtyeiden kanssa. Kuusi omaa biisiä on kelpo luokkaa, mutta vasta satsin kaksi viimeistä saa irrottautumaan lopullisesti julkaisun tarpeellisuuden pohtimisesta. Ei ole yllättävää, että Misotheistin musiikki on black metalia, joskaan ei kovin klassiseen norjalaistyyliin. Sitä tekee myös kanadalainen Sarin, joka on nyt kolmannen levynsä äärellä. Bändin punkahtava thrash metal oli esimerkiksi saksalaisten virkaveljien vastaavaa leppoisampaa (Tankard ehkä pois lukien) ja maanmiehiinsä verrattuna vähemmän teknistä. PENTAGRAM Show ’em how LP Further infections to feed your disease Official reissue of Pentagram’s 2004 cult album. Harva simuloi Kyussin alapäästä kiinnostunutta huminaa yhtä vetovoimaisesti. WEBSTORE OPEN www.svartrecords.com. For the Glory of Your Redeemer on edeltäjäänsä arvaamattomampi, vaarallisempi ja pahaenteisempi levy. Raskasta jyrinää, roisia karjuntaa ja romuluista rumpujenpauketta seuraavat tummat syvänteet ja kimaltavat tuulet. Suomessakin useasti kiertäneen Dozerin täkäläisen kaveribändin Sunriden tuotannosta napattu bonusluenta Vinegar Fly alleviivaa hyvät vanhat ajat -fiilistä entisestään. Vauhtia piisaa kyllä, joten äärimmäisyyden puutteesta homma ei jäänyt HEXVESSEL Dawnbearer 2LP/CD Hexvessel and Svart Records celebrate the 10 year anniversary of Hexvessel’s debut album with a set of reissues, including CD, double vinyl plus an exclusive vinyl box set with a bonus LP
Ei mies biisiä varsinaisesti paranna, mutta ottaa silti paikkansa. Stass kuulostaa samaan aikaan perinteiseltä ja modernilta. Jaakko Silvast losta nykypäivänä yhtä hauskoilta kuin 1980-luvulla. Biisien kestoista on nipistetty ja esikoisellakin viljeltyä huumoria harrastetaan enenevissä määrin. Vaikka bändi olisi ehkä ansainnut enemmän kuin kulttimaineen, rehellisyyden nimissä täytyy sanoa, että odotusten mukaista ihastumista en näin jälkijättöisesti koe. Eivät onneksi ole, joskaan eivät harmi kyllä erityisen loistokkaitakaan. Musiikin ja tekstien painostavan suloinen liitto yhdistettynä bändin yksinoikeutetun sielun, laulaja-kitaristi Tom S. Myös eläinsuojeluteemalla oli siinä kieltämättä osuutensa. Oman identiteetin puuttuminen ei kuitenkaan tee levystä mitenkään erityisen tylsää, vaan koskettimillakin väritetystä dödöilystä löytyy kiinniotettavaa vähintään satunnaiseen kuunteluun. Poweria ja progressiivista metallia vahvoin dramatiikkasävyin yhdistävä ryhmä on saanut puolelleen puristisemmatkin alan kuulijat mutta puhutellut laajasti myös kepeämmän raskaan rockin ystäviä. Armon vuonna 2021 päivänvalon näkee yhtyeen 12. Indonesialaiskolmikolla on aikaisempaakin kokemusta tämän sortimentin brutaloinnista, joten laadukkaan esikoistäyspitkän ilmestyminen näinkin nopeasti ei ole kummoinen yllätys. Biermächt (1989) on ARVIOT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 64. Siitä lähtien Evergrey on julkaissut vahvoja albumikokonaisuuksia ja viime vuosikymmenellä, ”vanhoilla päivillään”, kokonaisen albumitrilogian. Englundin perinteisellä tavalla omaleimainen ääni, jollaista ei ole kenelläkään muulla metallilaulajalla. Englundin sävellysten dramatiikantaju on entisellään ja kikkaakin riittää, mutta silti Escape of the Phoenix on ilahduttavan selkeä ja helposti kuunneltava albumi. Bändin uran tunnetuin vaihe kattoi vain pari hassua vuotta. Yrjöily ja kaljanjuontiläpät eivät kuukiinni. Mega STASS Songs of Flesh and Decay EMANZIPATION Mehukkaalla Sunlight-pörinällä kuolometallinsa tarjoileva Stass miellyttäisi kitarasoundillaan vähintäänkin kohtuullisesti, vaikka biisit olisivat aivan paskoja. Evergrey löi kunnolla läpi 2000-luvun alun Recreation Dayllä ja The Inner Circlellä, vahvoilla kokonaisuuksilla, joiden melodiat olivat monipuolisia ja sanoitukselliset teemat raskaita. albumi, joka on peruspuitteiltaan klassista Evergreytä. Paatuneemmille muttei vielä kaulaansa myöten saastaan uponneille genren ystäville levy voi hyvinkin olla astetta kovempi fiksi. Vuosikymmenten kulumisen huomaakin parhaiten suhtautumisessa spedeilyvetoihin. Wehrmacht mylläsi aika lailla samaa crossover-peltoa kuin esimerkiksi D.R.I. Pidennetyssä mitassa bändin musiikki menettää kuitenkin aika lailla viehätystään, eikä sen ympärillä tunnu leijuvan entisenlaista eksotiikkaa muuten kuin kappaleiden nimissä. Antti Luukkanen VOX MORTIS Avignam Jagat Samagram NECROPSY Vox Mortisin viime syksynä ilmestynyt kahden biisin promo oli sen verran hyvin runnova ja ytimekäs death metal -pläjäys, että ihastuminen oli tosiasia. EVERGREY Escape of the Phoenix AFM Ruotsin Göteborgissa 26 vuotta sitten perustettu Evergrey ei ole tyypillinen puhtaasti lauletun melodisen heavyn yhtye. Albumi on läpikotaisin tymäkkä ja odotetunlainen kokonaisuus. Näiden albumien jälkeen Wehrmacht rimpuili vielä hetken vähemmän väärinkäsityksiä tarjoavalla Macht-nimellä ja siirtyi sitten muihin kuvioihin (Cryptic Slaughter, Spazztic Blurr). Avignam Jagat Samagram on kuin mikä tahansa kirkassoundinen, kaikin puolin teknisesti pätevä amerikkalainen myllytyslevy – sekä hyvässä että pahassa. Shark Attack (1987) on levyistä metallisempi ja ärjympi, muttei kuitenkaan niin tiukka, että bändi olisi hätyytellyt ykkössarjaa. Vuosien varrella on viritelty puolivakavissaan comebackiä. Nuorisolle Wehrmacht voi tarjota erilaisen perspektiivin. Vanhan Entombedin ja Dismemberin käry on vahva, mutta suorasta apinoinnista ei voi puhua. Eipä tämä nyt kauheasti esimerkiksi Municipal Wasten toiminnasta eroa. The Beholder -biisillä Englundin kanssa duetoi kaikkien progemetalliballadihuokailijoiden isä, Dream Theater -ääni James LaBrie. Escape of the Phoenixin tutun turvalliset ja sopivan yksinkertaiset, mutta silti bändin musiikillista perintöä rikkaasti kierrättävät biisit osuvat kohteeseensa hyvin juuri nyt. Evergreystä on tehnyt hienon myös Tom S. Englundin biisinkirjoitustaitoihin puhkesi tuolloin ensi kertaa täydellisesti kukkaan. Ehkä tämä on Hyms for the Broken – The Storm Within – The Atlantic -teemakolmikon jälkeen juuri oikea ja tilannetta selkeyttävä liike. Oikeaoppisen visvainen rohina saa tukea niin skarpeista ja nykyaikaisen kuuloisista rummuista, että vaikuP A T R IC U LL A E U S, G IA N N IS N A K O S tuotettu astetta kliinimmin, mutta tyylillisesti se on enemmän hardcorepunkkiin kallellaan
Eikä missään nimessä huonossa mielessä. Parlez-Vous Hate. Mielenkiintoisella Chapter: Pocong -debyytillä viime vuonna ilahduttanut singaporelaiskummajainen ottaa toisella albumillaan takapakkia oikein kunnolla. Kimmo K. Kai tässä joku Mustaschin otettakin kuulee, vaikka samaa hittihakuisuutta ei löydy. on täynnä uhmakkaita protestilauluja totalitarismia ja sensuuria vastaan. Pikemminkin albumin kuuntelu menee bingoksi selkeitä mielleyhtymiä bongaillessa. Bändin neljäs pitkäsoitto on muikeasti rullaava ja muhevasoundinen albumi. Myös Clutch on tummasävyisemmissä lanauksissa selkeä verrokki. Henkimaailman juttuja, mutta jotenkin death metalin ei kuulu olla näin hygieenistä. Sekavista kuvioista huolimatta yhtye on ehtinyt julkaista yhden ROME Parlez-Vous Hate. Ja kuten Pomonkin kappale, se sisältää paljon hienovaraisemman sanoman kuin kertosäkeen yksinkertainen hokema voi kenties antaa ymmärtää. Tuolloin bändin alkuperäinen laulaja Ascaris julkaisi Facebook-päivityksen, jossa kerrottiin toiseen jäseneen Matron Thorniin (kitara, basso, rummut) kohdistuvista raiskaussyytöksistä. Mikko Malm telma on jopa hämmentävä. Kahdeksan biisin mittainen köpöttely ei välitä lainkaan samaa intohimoa kuin esikoinen, ja vaikka aiempaa tönkömmällä ilmaisulla on ehkä tekijänsä visiossa jokin kokonaisuuden kannalta suurempi merkitys, allekirjoittanut ei onnistu saamaan albumista otetta. Riffien ja ärjynnän mukaansatempaavuus pysyy kohtuullisena, vaikka bändin ilmaisu kaipaisi lisää arvaamatonta riehakkuutta. Tok Yathraa on yhä kaikilta osin uniikki tapaus, mutta Toyol tuntuu etenkin tuotantonsa osalta juostenkustulta teokselta. TRISOL Edellisen levyn ilmestymisestä on ehtinyt kulua alle puoli vuotta, kun Jerome Reuter palaa kehiin taas uudella tuotoksella. Ja ehtaa mätää. Vuosi sitten käynnistynyt Tok Yathraa on nuori projekti, joten kasvunvaraa löytyy. Sanoitukset ja teemat näyttelevät tietysti isoa osaa palapelissä. Bändillä on kuitenkin aivan hyvä meininki, ja eritoten runsaiden leadien melodisuus miellyttää. Geneeristen rumpufillien ja iskujen kvantisoinnin osalta taas ei niinkään. Industrial-henkisempi Panzerschokolade kertoo natsien pervitiini-intoilusta hykerryttävän hauskasti ja tuo osin mieleen Die Kruppsin Nazis auf Speed -kappaleen. Pisteet silti hyvästä meiningistä, napakasta otteesta ja shuffle-rytmin välttelystä. Järin paljon uutta annettavaa sillä ei alaa luodanneelle kuitenkaan ole. Tietysti musiikki tuotetaan 2020-luvulla ajan standardien mukaisesti, mutta jotenkin Sunlight-soundiin yhdistää aina soitannollisen arvaamattomuuden sekä yleisen sutun ja saastan. Musiikillisesti jatketaan tutulla linjalla, mutta aiempaa käppäisemmin ottein. Joni Juutilainen KOMATSU Rose of Jericho HEAVY PSYCH SOUNDS Jos bändi on nimetty maanrakennuskoneen mukaan ja ukkeleilla on partaa lärvissä sekä rekkamieslippistä ja flanellia yllä, tyyli on aika vaivatta ounasteltavissa. Komatsu on hyvää ja karsinassaan monipuolista pöräyttelyä. Konstailematonta aavikkorockia puksutteleva hollantilaisbändi on sarallaan aivan oiva. Ne ovat se liima ja punainen lanka, joka pitää kaiken koossa ja luo yhtenäisyyden tunteen. Ascaris puolestaan väittää yhtyeen olevan hajonnut, sillä hänen mukaansa sitä ei voi olla olemassa ilman hänen Matron Thornin yhteistyötä. Koskinen ÆVANGELIST Dream an Evil Dream III DEAD SEED Jenkkiläinen black/death metal -duo Ævangelist oli hieman hämärässä tilassa vuonna 2018. Fu Manchun rokkaavuus on paikoitellen läsnä, puolimelodisesti toteavan laulunkin osalta. Niitä löytyy tällä kertaa vain pintasilauksen verran. ARVIOT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 66. Toivottavasti bändi palaa seuraavalla julkaisullaan oikealle raiteelle. Siinä missä The Lone Furrow oli melankolinen hätähuuto kulttuurisen identiteetin ja historian vaalimisen puolesta, Parlez-Vous Hate. Edellisen kiekon esittelemä omalaatuinen yhdistelmä Mercyful Fate -koulukunnan heviä, ikivanhaa mustaa metallia ja Itä-Aasian kauhumyyttejä kuulostaa paperilla yhtä erikoiselta kuin levylläkin. Tässä mielessä uusi levy on loogista jatkoa edellisille töille. Stoneriahan se. Svengiä, mureutta ja sopivan letkeästi keulivaa melodiaa löytyy, ja kokonaisuus tuntuu vaivattomalta. Yksi levyn huippukohdista on ehdottomasti akustinen balladi Alesia, jonka kertosäe jää soimaan päähän päiväkausiksi. Kimmo K. Stassin suoritteet ovat harkittuja ja viimeisteltyjä, mikä on komeiden kitaraleadien kohdalla ehdottoman hyvä asia. Tällä kertaa teema-albumi kertoo vihreästä Toyol-lapsipeikosta, jota paikalliset samaanit kutsuvat apuun mustan magian keinoin. Myös asenteessa on särmää, eli ihan vetelimpiä nuudelipolvia kopla ei edusta. Tällä kertaa Reuter on pukenut viestinsä ehkä jopa ironisen itsetietoisesti perinteisempään popkuosiin, mikä on tehnyt kappaleista entistä tarttuvampia. Bruce Springsteenin suuntaan kumartava Born in the EU ei ole esikuvansa tasoinen stadionrockhirmu, mutta omaa kieltämättä samanlaista sing-along-charmia. Koskinen TOK YATHRAA Chapter: Toyol BESTIAL BURST Voi, voi. Sen jälkeen Matron Thorn ilmoitti Ascarisin olevan ulkona bändistä ja perusti siitä oman versionsa, johon kuuluu hänen lisäkseen solisti Stéphane Gerbaud (exAnorexia Nervosa). Samalla niissä on aiempaa enemmän kontrasteja, koska sanoitukset ovat musiikin näennäisestä huolettomuudesta huolimatta yhtä painavia ja kärkeviä kuin aina ennenkin. esittelee jälleen hieman erilaisen Romen säilyttäen samalla yhtyeen tunnistettavat ominaispiirteet
Kelanauhurilla alusta loppuun kotikutoisesti tehty äänite on Rangeriä paljaimmillaan ja aidoimmillaan. ep:n ja kolme pitkäsoittoa, joista tämä uusin sisältää vain yhden kolmevarttisen kappaleen. Myös tuotannollisella puolella on tehty (kenties tarkoituksella) joitakin ratkaisuja, jotka tekevät äänimaisemasta hieman epätasapainoisen. Ja onneksi myös biisit pitävät. Silloin jokin selkeästi muuttui. Samalla yhtyeelle tunnusomaista riisuttua raukeutta esiintyy harvakseltaan, lukuun ottamatta epiloginomaista Luminous Wavesiä. Demon kokeellisin kappale on kasetin b-puolelta löytyvä, jenkkiläisen Iconin hengessä junttaava nimibiisi, jossa speed metal -tykittelyä maustavat kappaleen alun ja lopun tuumailevammat, joukkohokemin ja kitaraujelluksin maustetut osiot. Toista oli, kun näin bändin hiukan aikaisemmin Tampereen Vastavirralla tai muutamaa vuotta myöhemmin Lontoon Camdenin The Dev -heviräkälässä. Toki kokonaisuus on suorasukaisuudessaan tekijänsä näköinen. Mikko Malm RIDE FOR REVENGE Maniacal Winds BESTIAL BURST Alkujaan kolme vuotta sitten ilmestyneelle livealbumille on ilmeisesti ollut kysyntää, sillä Ride for Revenge pistää loppuunmyytyjen (joskin hyvin rajoitetusti painettujen) kasettija vinyyliversioiden lisäksi ulos vihdoin myös cd:n. Rangerin soundin sielu on jälleen vahvasti läsnä. Maniacal Windsille on varmaan paikkansa, mutta tuntuu, että pakettiin olisi voinut panostaa etenkin ulkoisesti hieman enemmän. Väitän, että ne ovat sitä edelleen. Joni Juutilainen RANGER Insurgency OMAKUSTANNE Viime vuosikymmenen alkupuolella ylitseni ajoi musiikillinen juna helsinkiläisen Rangerin muodossa. Muistan, miten olin bändin puolesta hyvin onnellinen seuratessani silloisen nelikon armotonta louhintaa Tampereen Sauna Open Airin ja Oulun Jalometallin päälavoilla. Nähtäväksi jää, miten bändin ura tästä jatkuu – mutta toivottavasti se jatkuu. Se kasasi demoilta yhteen bändin parhaat biisit. Rangeristä höyrysivät muutkin, ja hyvin nopeasti, vuoden 2013 lopulla, ilmestyi ensimmäinen virallinen Ranger-julkaisu, Knights of Darkness -ep. Kaiken kaikkiaan Insurgencyä voisi luonnehtia määreillä futuristinen ja scifi. Levy on pirteämpi ja elinvoimaisempi kuin surun innoittama ja siksi paikoin oikein synkästi souteleva edeltäjänsä Epitaph (2018). Joona Turunen ARVIOT 67. Sama toistui seuraavana vuonna julkaistulla Speed & Violencella, vaikka sille bändi sai tiukennettua sävellyksiään huomattavasti. Ride for Revengen tekemisessä on karua otetta, joka palkitsee lopulta kaikessa koruttomuudessaan. Punaista lankaa on ajoittain vaikea hahmottaa, mistä mieleen hiipii ajatus, että sävellyksen materiaalista olisi saanut helposti kolme neljä erillistä kappaletta, jolloin sisältö olisi kenties muotoutunut hieman helpommin sisäistettäväksi. Torsten Kinsellan ja paluumuuttaja Jamie Deanin väreilevien kitaraosuuksien ohella Niels Kinsellan mainio bassotyöskentely pääsee ansaitusti valokeilaan ja pelaa hyvin yhteen Lloyd Hanneyn rumpujen kanssa – joskin kaksikon meno meinaa välillä karata turhan kikkailevaksi. Ihailen asennetta ja intentiota, mutta tällä kertaa ne eivät tuottaneet täysin immersiivistä kokemusta. Bändin noussut profiili ei onneksi näkynyt lavalla, vaikkakin tuntui esiintymispaikasta riippuen keikkatunnelmassa. Toisaalta kappaleista löytyy tälläkin kertaa varsin kiitettävästi kohtalokkaan kuuloisia (dis)harmonioita. Kuitenkin vähintään puolet minusta huusi samaan aikaan, että bändi on väärässä paikassa. Startteri Lockdown edustaa suorasukaista ja tarpeeksi etukenoista vauhtimetallia. On kuitenkin täysin oma asiansa, minkälaiset fiilikset livealbumista saa revittyä irti, sillä kaikesta kuulee, että bändin tarjoama audiovisuaalinen lieju tulisi kokea paikan päällä. Odotetusti esitys on vedetty läpi yhtyeen metallista puolta seuraten ja ylimääräiset kokeilut levytysten suojiin jättäen. Lavealla pensselillä ja hyvinkin avantgardistisin ottein suditaan. Verrattain suoraviivainen ja särövoittoinen Ghost Tapes on looginen mutta silti jokseenkin uudenlainen askel yhtyeen liki kaksikymmentä vuotta kestäneellä uralla. Ystävän sohvalla saatu rautaisannos Metal Gearja Combat Metal -demoista iski kuin miljoona volttia. A-puolen toinen biisi, melodisesti vahva Guerrilla, on sekä sovitukseltaan ja tempoltaan lähempänä perinteisempää NWoBHM-sävellystä kitaraharmonioineen kaikkineen. Näiltä ajoilta poikkeukseksi luettakoon Shock Skull -ep, joka on edelleen Rangerin kruunujalokiviä. Debyyttilevy Where Evil Dwellsilta (2015) puuttuivat kärjistetysti sanoen biisit. Jaakko Silvast GOD IS AN ASTRONAUT Ghost Tapes #10 NAPALM Irlantilainen instrumentaalisen tunnelmoinnin mestariryhmä on ehtinyt jo kymmenenteen studiojulkaisuunsa. Silti voidaan todeta, että God Is an Astronaut on kyennyt uudistumaan menettämättä syvintä olemustaan. Yhtyeen dissonanttisesta messuamisesta tulee mieleen Deathspell Omega, välillä vähän liiankin ilmiselvästi. Rangeriä jälleen kaksin operoivilla basisti-laulaja Dimi Pontiacilla ja rumpali Miko Sipilällä on käsillä lupaava uusi alku. Kaiken edellä kirjoitetun jälkeen on hyvin luonnollista, että Ranger palaa noin viiden vuoden horroksestaan kolmen biisin kasettidemolla. Mutta kaikki kunnia taiteilijoille, heidän mielenliikkeilleen ja visioilleen. Näillä keikoilla oltiin aidosti perinteisen heavy metalin vaarallisuuden ja uhon alkulähteillä. Ranger nousi marginaalista keikkasuosion siivittämänä ja sainautui Spinefarmille. Vauhtia piisasi, mutta ammattimaisemmin tehty soundi ja tuotanto söi Rangerin idean. Ranger soitti vanhan liiton vauhtimetallia, jonka pääpaino on puhtaassa tekemisen raivossa ja vaarantunteessa soittotarkkuuden jäädessä sivuseikaksi. Vuoden 2017 Death Metal Maniacs -festareilla Porissa purkitettu keikka on takuuvarmaa Ride for Revengeä, siis alkukantaista transsia hakevaa black metal -takomista, jonka pohja löytyy Barahtrumin, Beheritin ja Necromantian vanhoilta tuotoksilta. Räiskyvyydestään huolimatta albumi kärsii paikkapaikoin pienoisesta antiklimaattisuudesta. Vaikka nimikappaleeseen on saatu yllättävän paljon vaihtelua ja erilaisia tunnelmia, ei voi kieltää, etteikö se välillä puuduttaisi
Kaksi kappaletta ei esittele mitään uutta saati mullistavaa, mutta parhaimmillaan meno on ihan kelvollista. Koskinen PERIHELION GNOSIS Syzygial Summoning CALIGARI Perihelion Gnosis on kanadalaisen Caleb Simardin yhden miehen projekti, jonka debyyttijulkaisu sisältää brutaalia haudantakaista death metalia. Homma on tavallaan hanskassa, mutta vertailu genren divaritekijöihin, mestaruussarjasta nyt puhumattakaan, on valitettavan karua. Se ei huimaa tasokkuudellaan. NAPAKAT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 68. Todellisuudessa Desert Warrior on kolmisen vuotta vanhan kanadalaisyhtyeen toinen levytys. Kolmikko osoittaa hallitsevansa lajin muotokielen, mutta sävellykset on koostettu vähän liiankin heppoisista eväistä, eikä tunnelmassakaan ole Edoma. Tami Hintikka INFLABITAN Intrisic SOULSELLER Kaksi demoa 1990-luvun alussa julkaissut Inflabitan saa viimein ulos ensimmäisen kokopitkänsä. Mikko Malm ei edes lähes 30-vuotisen kypsyttelyn jälkeen. Laulussa on hitunen ”abbathia”, ja kitarakuvioissa pilkahtavat mustan metallin pahaenteiset kuljetukset. Vaikutteiksi mainitaan Disembowelment ja Demilich, jotka osittain kuuluvatkin, mutta etenkin jälkimmäisen omaleimaisesta ilmaisusta ollaan vielä melkoisen kaukana. riittävästi ajan patinan tuomaa mystisyyttä. Kimmo K. Rahkeet ihan hyvään olisi olemassa, nyt ote kirpoaa sen verran, että jäädään hiukan sen alle. Immemorial Existence ei ole todellakaan mikään mestariteos, mutta Edoman jälki puhuu sen puolesta, että Pietarin suunnalta saattaa pamahtaa vielä todella kova pommi. Kokis on kattavuudessaan kulttuurin säilyttämistä parhaimmillaan, joskin sen loppuun ympätty ekan ep:n turha(n) moderni remiksaus on selkeä kauneusvirhe. Tyyli ja peruspuitteet ovat suurin piirtein kunnossa, ja nyt täytyisi vain hioa ilmaisua entistä terävämpään muotoon. Vähän hiomattomaksi jäänyt ilmaisu on omakustanteen kohdalla ymmärrettävää. Silti asia harmittaa, sillä bändin biiseistä löytyy suhteellisen kelpoa otetta. Mainitut pienjulkaisut sisältävä Raiderstronomy on nimittäin jo kolmas enempi vähempi samaa materiaalia sisältävä kokoelma kymmenen vuoden sisään. Syzygial Summoning ei ole kehno avaus, mutta ei sillä kuuhun mennä. Musiikissa on paljon samaa henkeä kuin vanhassa Dødheimsgardissa, mutta Inflabitanilta puuttuvat iskevät biisit. Ote on läpi levyn synkkä, ja keitosta hämmentää vanhan liiton kuolometallin leprainen koura, joka viskoo liemeen milloin Immortalia, milloin Celtic Frostia. Mega SKULL ALTAR Legion of the Skull OMAKUSTANNE Pari demoa väsännyt kuopiolaisremmi myllyttää ensi-ep:llään kipakkaa vanhan liiton germaanikatkuista thrashiä ehtaan maakuntasarjatyyliin. Intrisicin toivoisi olevan parempi levy, mutta aina ei voi onnistua – EDOMA Immemorial Existence PETRICHOR Venäläinen albumidebytantti pääsee yllättämään jääkylmällä black/deathillään, joka viittoo 1990-luvun ruotsalaisen klassikkokaman suuntaan. Yhtyeen hentosoundista boogierockin ja esihevin seosta sympatiseeraa enemmän kuin diggailee. Sedät puhkuvat rapsakasti humppaavaan mesoamiseensa ihan kiitettävästi asennetta ja elämöinnin riemua, mutta suoritteiden skarppiuden suhteen olisi kaivattu laadunvalvontaa. Edoman musiikista löytyy paljon kekseliäisyyttä, tarttuvia sävellyksiä ja selkeästi kuultavaa innokkuutta, jotka nostavat aikamiesten kvartetin harmaan äärimetallimassan keskeltä. Lukuisissa kovissa bändeissä marinoidut miehet soittavat aavistuksen kiemuraista black metalia, josta löytyy oma annoksensa myös kokeilullista thrashiä. Pitäkäähän siis nimi mielessä! Joni Juutilainen SANDSTORM Desert Warrior DYING VICTIMS Jos esillepanon nykyaikaista siisteyttä ei oteta huomioon, Sandstormin ep voisi olla hellyttävän käppäistä kansitaidettaan myöten vain todellisten alan miesten tiedossa oleva eurooppalainen kulttiklassikko 1980-luvun alkupuolelta. Joni Juutilainen JAMESON RAID Raiderstronomy HIGH ROLLER Kaksi ep:tä ja demon 1980-luvun taitteessa julkaissut Jameson Raid tuntuu tehneen suuremmankin vaikutuksen ainakin pariin levylafkaan. Mega THE DEVIANT Rotting Dreams of Carrion SOULSELLER Murskaavilla luomusoundeilla tuettu norjalaismusiikki soljuu sujuvasti black ja death metalin pyörteissä. Exsul
Sauna sisältää viisi kappaletta englanniksi ja suomeksi laulettua melodisen keskitempoista tummaa metallia, joka EXSUL Exsul CALIGARI Exsulin minari on ensijulkaisuksi kaikin puolin jykevää ja uskottavaa toimitusta. NAPAKAT 69. Äänenlaatua ei voi pistää estetiikan piikkiin, vaan kappaleet kuulostavat rehellisesti sanottuna paskalta. Jäsenten kokemus kuuluu viehättävänä rullaavuutena, mutta suurin häiriötekijä on musiikin linjattomuus, joka saa kokonaisuuden vaikuttamaan epämääräiseltä. din otteisiin kivuttomasti. Onneksi suurin osa levystä koostuu instrumentaalisesta syntikkahuuruilusta, jossa kotikutoinen soundi on enemmän edukseen. Mega OLD CASTLES Die Wampyriskra Symphonie INFERNA PROFUNDUS Old Castles on mystinen projekti, jossa yhdistyvät primitiivinen black metal ja käppäinen dungeon synth -osaaminen. Jaakko Silvast JEWEL THRONE Obscure Relics FETUSVOMIT Jewel Thronesta ei kannata tehdä nimen perusteella minkäänlaisia oletuksia, sillä Celtic Frostin sijasta kaikessa kuuluu kokeneiden tekijöiden oma 90-lukulainen soittohistoria. Koskinen CAEDES CRUENTA Of Ritual Necrophagia and Mysterious Ghoul Cults HELTER SKELTER Kreikkalaisten kolmoskiekko on imenyt vaikutteensa hyvin pitkälti Rotting Christin Thy Mighty Contractista, ja sen nykyaikaistetumpi ilmaisu on jatkoa muidenkin maanmiestensä pioneerilevytyksille. Rides Again sisältää 70-lukulaista heviboogieta Brant Bjorkin hengessä, funkysti ja ilmavasti vedettynä. Sauna on mielenkiintoisen rikas sekoitus metallimusiikin eri tyylilajeja, mutta sillä on selkeä ja yllättävän koukuttava punainen lankansa. Brother Firetribesta ja vastaavista pitäville ehdottomasti tsekkaamisen arvoinen kokonaisuus. Mirzadeh. Kimmo K. Nyttemmin uudelleen kasattu retkue groovailee murean aavikkorockin merkeissä ilman lauluja, mutta erinomaisen hyvällä meiningillä. Mikko Malm SILVERNITE Silvernite OMAKUSTANNE Muutaman vuoden ikäisen Silverniten konsepti on lupauksia herättävä: suomalais-kreikkalaisen yhteistyön tuorein hedelmä lokeroidaan tiedotteessa melodisen rockin ja synthwaven liitoksi. Tässä on nimi, joka painautuu jo pelkällä alkukantaisen jylhällä musertavuudellaan väkisinkin alan miesten ja naisten mieleen. Mittavien biisien kikat osoittautuvat lopulta liian samankaltaisiksi, eikä bändi nouse kohti todellista eliittiä. Kappaleet jäivät julkaisematta, sillä yhtye hajosi. Kahdesta vanhasta demosta koostettu albumi toimii huomattavasti paremmin pelkkien syntikkafiilistelyjen osalta. Mega MIRZADEH Sauna INVERSE Alajärveläinen Mirzadeh on tehnyt suomalaisessa metallimusiikissa jo 20 vuoden uran, ja vahvasti omalla tavallaan. Jaakko Silvast Sonic Flower. Yhtyeen black metal taas on niin kurjasti nauhoitettua, että se on lähes kuuntelukelvotonta. Biisinkirjoitus on hyvin hallussa, ja loppusilauksesta huolehtii laulaja Tanja Härkösen kuulas ja pystyvä ääni. Primitiivisen proto-black-death-ughin sijasta soi jonkinnäköinen rennosti rokkaava yhdistelmä karheahkoa mutta melodioita kaihtamatonta thrash/speed/death metalia. Ennen muuta se on melodisesti vahva. Löylyä riittää useammallekin pyöräytyskerralle. Omaperäistä tekemistä ilmentää myös tämä tuore julkaisu, bändin ensimmäinen seitsemään vuoteen. Mega SONIC FLOWER Rides Again HEAVY PSYCH SOUNDS Church of Miseryn projektibändi taltioi vuonna 2005 kakkoslevylleen nivaskan biisejä. Musiikin perusidea on enemmän ensin mainitussa, sillä levyllä mennään vahvat johtomelodiat edellä. Parhaimmillaan utuinen kauhukitsch toimii vallan riemastuttavasti, vaikkei mitään häikäisevää tarjoilekaan. Ne sekä synkentävät että syventävät tunnelmaa elävöittäen sitä myötä kokonaisuutta. Soundeiltaan ne voisivat olla tanakammat, mutta oikein hyvä näinkin. Svengi on oikein hyvä ja ihanaisesti yliajettu soundi rupineen ja kolinoineen meininkiin oikein passeli. Helleenisen mystistä tunnelmaa huokuva avauskappalekaksikko nostattaa odotuksia loppulevyä kohtaan, mutta kokonaisuus taantuu aika hyvä -tasolle. Paketin coverit, Earthquake (Graham Central Station) ja Stay Away (The Meters), istuvat bänammentaa tasapuolisesti niin blackkuin folk metalista. Kaksikon vanhakantainen, riskisti luolakaiutettu ja mehevästi muristu death metal etenee pääsääntöisesti doomtempoisena, mutta pitkähköihin raahustuksiin mahtuu myös keskitempoisempia osuuksia ja nopeita pyrähdyksiä
– Oikeastaan me olimme tuohon aikaan koko paikallinen metalliskene – siis Enslavedin ohella tietysti, rumpali ja kosketinsoittaja Gerhard ”Ulvar” Storesund muistelee. Samalla bändin soittotaito kehittyi huikeaa vauhtia, ja jopa sen ensimmäistä demoa Aurora Borealisia kehtaa kuunnella tänä päivänä ilman ironian häivää. Norjan black metal -skene eli juuri merkittävintä aikaansa, ja moni yhtye löi itsensä esiin juuri tuolloin. Kiekon nimittäin tuo markkinoille monen merkittävän metalliyhtyeen kotisatamana toimiva itävaltalainen Napalm Records. Noin kolmen tunnin ajomatkan päässä pohjoisessa sijaitseva Bergen sen sijaan oli ollut aina vahva metallikaupunki. Ajat olivat monelle nuorelle yhtyeelle otolliset, mutta asukasluvultaan noin Kajaanin kokoisessa Haugesundin pikkukaupungissa syntyneen Einherjerin oli hankalampi nousta esiin kuin suurempien asutuskeskusten bändien. Se luotti yhtyeeseen tarpeeksi julkaistakseen Dragons of the Northin, TEKSTI JONI JUUTILAINEN KUVAT JØRGEN FREIM Pohjantähden kaitsemat Lähes kolme vuosikymmentä sitten perustettu viikinkimetallibändi Einherjer on tehnyt omaa juttuaan metallimusiikkiteollisuuden trendeistä piittaamatta. Einherjer nappasi edeltäjäbändiltään mukaan blackmetallisen pohjavireen, mutta lähti koristamaan musiikkiaan eeppisillä, suurilta osin perusheavystä kumpuavilla vaikutteilla, jotka toivat yhtyeen sointiin miellyttävää ilmavuutta. – Uudelta albumilta löytyy tietysti paljon raakaa kärinälaulua, mutta mielestäni klassiset heavy metal -vaikutteemme tulevat tällä kertaa erityisen hyvin läpi. Lafkalla on merkittävä rooli Einherjerin historiassa. Ympyrä sulkeutuu Vaikka Einherjerin alkutaival saattoi vaikuttaa hankalalta, Storesundin ja Frode ”Grimar” Glesnesin (laulu ja basso) komennuksessa kulkeva bändi on onnistunut luomaan sittemmin pitkän ja ansiokkaan uran, joka on poikinut yhdeksän kokopitkää albumia. Valitsemme kunkin levyn kohdalla vain parhaalta kuulostavat biisiaihiot ja työskentelemme niiden parissa, kunnes ne kuulostavat mielestämme tarpeeksi mainioilta nauhoitusta varten. Se tuntuu metallisine otteineen jopa pieneltä paluulta yhtyeen uran ensimmäisten tuotosten maailmaan. VANHA LIITTO N iin kutsutun viikinkimetallin – tai pakanallisen black metalin – parissa toimiva Einherjer sai virallisesti alkunsa, kun yhden demon tehnyt black metal -yhtye Beelzebub koki lyhyen tiensä pään vuonna 1992. Tunnistamme kyllä, kun meillä on jokin hyvä kappaleenalku käsissämme, mutta joudumme usein työskentelemään sen kanssa, missä muodossa se tulee ulos. Niistä tuorein on nimeltään simppelisti North Star. Viimeiset neljä studiolevyään norjalaiselle Indie Recordsing sille vuosina 2011–18 julkaissut Einherjer ottaa North Starilla hypyn menneisyyteen muutenkin kuin musiikillisesti. – Emme ole koskaan suunnitelleet albumien fiilistä etukäteen, vaan levyistä tulee sellaisia kuin on tullakseen. – Kirjoitamme vain harvoin kappaleita tai riffejä varastoon, mikä on joidenkin mielestä outo tapa työskennellä, mutta se toimii meidän kohdallamme. 70. Platta kuulostaa ”tutulta ja turvalliselta” Einherjeriltä, joskin keskimääräistä energisemmältä, tummasävyisemmältä ja jossain määrin rujommaltakin. Siellä äänitimme myös esikoisalbumimme [Dragons of the North, 1996]. – Meillä oli hieman hankaluuksia saada nimeä, mutta näin digitaalisena aikana tilanne on paikallisille porukoille aivan eri ja skene tuntuu tulvivan bändejä. Vuonna 1994 debyyt tikokopitkänsä julkaisivat muiden muassa Emperor, Enslaved, Gorgoroth, Mayhem ja Satyricon, ja pienemmän profiilin klassikkolevyjä tuntui ilmestyvän hurjaa tahtia. – Asuimme aika pienessä kaupungissa, josta ei löytynyt juurikaan metallia
Ei liene sattumaa, että lähes kaikki Indielle tehtyjen levyjen sanoitukset ovat kotikenttämarkkinoita myötäillen norjaa, kun taas uusimmalla albumilla palataan pitkästä aikaa täysin englanniksi kirjoitettujen tekstien pariin. Myös Pohjannaulana tunnetulla Pohjantähdellä (englanniksi North Star) on pohjoisessa mytologiassa vahva merkitys. Tuore diili Napalmin kanssa taitaa tuntua ympyrän sulkeutumiselta. Noin 2500 vuotta sitten eläneen kreikkalaisen filosofin Herakleitosin tunnetun lausahduksen mukaan ”ainoa pysyvä asia on muutos”, joten North Starin oletettu ydinajatus paikoilleen jämähtämisestä tuntuu oudolta. Einherjerin uuden albumin kohdalla Pohjantähden kerrotaan kuvastavan ”ohjausta ja pysyvyyttä jatkuvasti muuttuvassa maailmassa”. – Mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä selvemmin olen huomannut, että tulevaisuus jyrää vastaan kuin luotijuna eikä 71. Mutta kuka tietää, mitä teemme taas seuraavaksi. – Minulle Pohjantähti ei merkitse ainoastaan jotain konkreettista taivaankappaletta, vaan kysessä on symboli sisäiselle johdatukselle ja keskittymiselle omiin unelmiini ja tavoitteisiini. Muutos on pahasta Einherjerin eeppis-mytologiset sanoitukset ovat sahanneet sujuvasti englannin ja norjan välillä sekoitussuhteen ollessa noin puolet ja puolet. Tämän jälkeen bändi siirtyi oman Native North -levy-yhtiön kautta Indielle. Kun Napalm osoitti kiinnostuksensa, hommaa ei tarvinnut miettiä kauan. – Diilimme Indien kanssa tuli päätökseen, joten päätimme katsastaa hieman ympärillemme, mikäli jotain mielenkiintoista olisi tarjolla. Mikä vääjäämättömässä muutoksessa hiertää. minkä perään Einherjer käväisi parin julkaisun ajan Century Medialla. – Emme ole mielestäni koskaan ajatelleet tekevämme sanoituksia ainoastaan englanniksi tai norjaksi, vaan kirjoitamme tekstejä sen mukaan, mikä tuntuu milloinkin oikealta. Olet oikeassa: tuntuu todellakin siltä kuin eräänlainen ympyrä olisi nyt sulkeutunut. Se on ollut pysyvyytensä ansiosta ikään kuin tähtitaivaan kiintopiste, jota muut tähdet ovat kiertäneet. – Inspiraatio kulkee erikoisia teitä, Storesund huokaisee. – On uskomatonta, kuinka paljon olemme saaneet lähiaikoina kysymyksiä juuri sanoituksista, koska porukka tuntuu löytävän niistä paljon eri merkityksiä. Millaisin perustein kunkin levyn kielivalinta syntyy. Kun kirjoitimme norjaksi, niistä ei udeltu mitään... Vanhan uskomuksen mukaan koko maailma on saanut alkunsa nimenomaan Pohjantähden alla
Tämä vuosi toi puolestaan levyn alkuperäisversion uudelleenjulkaisun sekä paluuta Napalmille että albumin 25-vuotista historiaa juhlistamaan. – Äänitimme levyn uusiksi pääasiassa sen takia, että oli sen 20-vuotisjuhla ja meillä sattui olemaan juuri silloin sopivasti aikaa. En haluaisi olla mitenkään pessimistinen, mutta muutos johtaa yleensä huonompaan – esimerkiksi juuri nyt olemme keskellä koronaviruspandemiaa. VA NH A LI IT TO kaikessa tahdo pysyä aina mukana. Albumin sävellyksillä tuntuu olevan uskollisen fanikunnan lisäksi suuri merkitys myös sen tehneelle yhtyeelle. Onko uusien sävellysideoiden keksiminen muodostunut ajan myötä hankalammaksi. Tästä johtuen kiekko päivitettiin uuteen aikaan sopivaksi viisi vuotta sitten ja julkaistiin vuosijuhlan kunniaksi Dragons of the North XX -nimellä. – Aina kun uusi kokopitkä on valmis, ajattelen, että seuraava tulee olemaan taas aivan erilainen ja meillä on edessämme aivan massiivinen työtaakka, Storesund huokaisee. Minusta tuntuu, että pieni breikki vuosina 2004–08 teki luovuudellemme ainoastaan hyvää. Se on todella huono juttu! Raikas henkäys skeneen Einherjer-debyytti Dragons of the North lasketaan undergroundpiireissä tummanpuhuvan viikinkimetallin klassikoksi, vaikka levyä mainitaan tuskin koskaan samassa lauseessa vaikkapa Bathoryn, Borknagarin ja Enslavedin kanonisoitujen tuotosten kanssa. Teillä on meriittilistallanne hyvä määrä julkaistua musiikkia, ja uusia levyjä on puskenut markkinoille keskimäärin kahden kolmen vuoden välein. Pystyimme aloittamaan periaatteessa puhtaalta pöydältä ja erilaisella reseptillä. Sittemmin bändissä on soittanut kuusi miestä. – Jostain ne uudet ideat kuitenkin aina pulppuavat esiin. Nykyiseen kokoonpanoon kuuluvat ydinkaksikon ohella kitaristit Ole Stønsabø ja Tom Enge, joista jälkimmäinen on vaikuttanut kvartetissa vain noin vuoden ajan. – Debyyttimme oli ilmestyessään todella raikas henkäys black metal -skeneen, ja se on sitä mielestäni myös tänä päivänä, Storesund määrittelee. Jaettu intohimo Yhtyeen ainoat yhä mukana olevat alkuperäisjäsenet Storesund ja Glesnes perustivat Einherjerin yhdessä Audun ”Thornar” Woldin (basso ja koskettimet) ja Rune ”Nidhogg” Bjellandin kanssa, joista kumpainenkin hyppäsi pois kyydistä Far Far North -ep:n (1997, yhtyeen ensimmäinen Century Median kautta ilmestynyt tuotos) jälkimainingeissa. Emme olisi arvanneet, että uudelleenäänitys tuntui aivan kuin uuden albumin teolta. Se auttoi näkemään homman eri perspektiivistä, minkä ansiosta osasimme ajatella Einherjerin musiikkia hieman eri tavalla. Erityisesti levyn vinyyliversiolle lienee kysyntää, sellainen kun on julkaistu ainoastaan hyvin rajoitettuna painoksena vuonna 2016. Hänen edeltäjänsä, yli 20 vuotta mukana kulkenut Aksel Herløe päätti keskittyä muihin hommiin. 72
Irtisanominen voi tapahtua sähköpostitse, kirjeitse tai soittamalla tilaajapalveluumme. Meille tulee toki välillä aiheen tiimoilta joitain outoja kysymyksiä, mutta varsinaisia syytöksiä en muista. Osoitteenmuutos: Ilmoita uusi osoitteesi riittävän ajoissa tilaajapalveluumme sähköpostitse, kirjeitse, soittamalla tai osoitteessa www.inferno.fi. Keikoilla on tosin näkynyt vähän kaikenlaista porukkaa, koska muinaiset pohjoiset aiheet herättävät epätoivottua huomiota. Asioidessa on hyvä ilmoittaa tilaajanumero. ”On uskomatonta, kuinka paljon olemme saaneet lähiaikoina kysymyksiä juuri sanoituksista, koska porukka tuntuu löytävän niistä paljon eri merkityksiä. Einherjer on noiden bändiunelmien kulminoituma. Onko teille koitunut mitään ongelmia näiden aihepiirien vuoksi. Meillä on ollut yhteisiä bändiviritelmiä aina niistä muinaisista ajoista lähtien, kun kilahdimme KISSiin ja Status Quohon. – Meillä Norjassa on eräs nimeltä mainitsematon yhtye, joka koki tarpeelliseksi perustella olemassaoloaan julkisesti, koska heillä sattuu olemaan logossaan sama Valknut-symboli kuin Yhdysvaltain kongressitaloon hyökänneellä QAnon-samaani-sekopäällä oli tatuoituna rintaansa. Onko kyse pelkästä bänditoiminnasta vai löytyykö taustalta syvempi yhteys. Ja meiltä sellainen todellakin löytyy! Symbolien maailmassa Einherjerin musiikissaan hyödyntämät historialliset teemat ja symbolit eivät ole tämän päivän metallimaailmassa kovinkaan suuressa huudossa – kiitos tiettyjen valkoista ylivaltaa edustavien ryhmittymien, jotka ovat omineet skandinaavisesta mytologiasta tuttuja symboleja omaan käyttöönsä. – Joskus asiat tarvitsevat hieman selventämistä, koska ihmiset ovat yksinkertaisesti tietämättömiä. – Ainakaan itse en pystyisi soittamaan yhtyeessä ainoastaan bisneksen tai rahan vuoksi, vaan taustalta täytyy löytyä jonkinlainen jaettu intohimo. Toinen lukunsa ovat natsimörköjä joka puolella näkevät nettisoturit, joille skandinaavisten symbolien oikea merkitys ei tule koskaan valkenemaan. Luulen, että teemme samaa juttua myös kymmenen vuoden kuluttua, joskin silloin olemme varmaan lievästi dementoituneita, ruttuisia ja harmaahapsisia ukkoja. Moni äärimetallibändi, kuten vaikkapa suomalainen Moonsorrow, on kokenut hankaluuksia muinaisskandinaavisen kuvastonsa takia. – No, ainakin toivon, että tulevaisuus ei ole pelkkiä striimikeikkoja verkossa... – Vuoden 2009 comebackimme tuntuu kuin eiliseltä, mikä on outoa. Skandinaavismytologisten symbolien käyttö äärioikeistolaisuudessa ei ole kuitenkaan uusi juttu, sillä riimuja hyödynnettiin jo natsi-Saksassa. Millaisena näet Einherjerin tulevaisuuden. Kestotilaus jatkuu ilman uudistamista, mikäli sitä ei irtisanota mieluiten kuukautta ennen tilausjakson päättymistä. – Yllättävän vähän, täytyy myöntää. Tunnetuin esimerkki on SS-joukkojen ”salamasymboli”, jonka pohjana toimi nuoremmasta Futhark-riimumerkistöstä lainattu aurinkoa kuvaava Sól-symboli, jonka natsit valjastivat kuvastamaan voittoa. 03 4246 5302 (avoinna ma-pe 9-16) tilaajapalvelu@popmedia.fi Tilaushinnat • 12 kk kestotilaus 98,70 euroa • 12 kk määräaikaistilaus 108,90 euroa • Ulkomaisiin tilauksiin lisätään postimaksulisä • Hinnat sisältävät ALV % Olette toki kotoisin samasta pitäjästä, mutta minkälainen sinun ja Glesnesin ystävyyssuhde on. Näen myös, että soitamme silloin pääasiallisesti keskitempoista tavaraa. Kustantaja Pop Media Oy Fredrikinkatu 42 00100 Helsinki www.inferno.fi Tilaajapalvelu puh. Kun kirjoitimme norjaksi, niistä ei udeltu mitään...”. Tilaa Inferno! Mene osoitteeseen www.popmedia.fi/tilaa-inferno Kestotilaus on tilaustapa, joka on määräaikaistilausta edullisempi. Se veisi soittamisesta kaiken ilon. – Olemme asuneet naapuruksina ihan pikkulapsista lähtien
– Siinä ei käydä liikaa läpi ihmisten yksityiselämää, ja mainitsen jo kirjan johdannossa, että vaikkapa Jaz Colemanin klassisen musiikin uraa ei näissä puitteissa ehdi kahlaamaan läpi. – Itse olin heti kiinnostunut, tapasin Jazin hotellissa lähellä Hyde Parkia ja päädyin haastattelemaan muitakin bändin jäseniä. Killing Joken vuodesta 1979 alkava historia ei ole mikään aivan pieni kokonaisuus. Moni bändibiografia painottuu yhtyeen alkuaikoihin, joskus jopa jäsenten lapsuuteen ja nuoruuteen. Huomasin materiaalia kertyneen vuosien varrella niin paljon, että päätin alkaa kyhätä kirjaa itse. Haastattelu kasvoi kansikuvajutun mittaan, ja siitä eteenpäin kirjoitin lehteen aina Killing Jokesta. Esimerkiksi Gang of Four -kitaristi Andy Gill, joka tuotti Killing Joken vuonna 2003 ilmestyneen toisen nimikkolevyn, ehti kuolla ennen kuin saimme haastattelun tehtyä. – Totuuksia on olemassa yhtä monta kuin asioita kokeneita ihmisiä, ja sen huomaa kirjassa, jossa haastateltavat toisinaan kyseenalaistavat toisiaan. – Etukäteen vähän pelotti, miten bändin fanaattinen fanikunta tulisi ottamaan opuksen vastaan, mutta nyt uskallan sanoa, että palaute on ollut todella positiivista. 6. – Varsinainen kirjan tekeminen alkoi kesällä 2019, kun olin itsekin vuosia harmitellut, ettei bändistä olut kirjoitettu sellaista. MITEN suomalainen toimittaja päätyi kirjoittamaan brittiläisestä kulttibändistä, Jyrki Hämäläinen. – Onni oli, että suurin osa kymmenistä lähestymistäni ihmisistä suostui haastateltavaksi, ja harmillisin puoli puolestaan, että kustantamo pyysi lyhentämään kokonaisuutta noin viidenneksen, Hämäläinen kertoo. Nyt Are You Receiving. Killing Joke ja sen keulahahmo Jaz Coleman ovat niin omalaatuisia tarinanaiheita, että kirjaa tehdessä tuskin tarvitsi käyttää värikynää. Sinä vaikutat keskittyvän kirjassa yksittäisten elämäntarinoiden sijaan nimenomaan Killing Jokeen bändinä. – Jo Leedsissä aloin kirjoittaa Viva Le Rock -lehteen, jonka päätoimittaja oli pyytänyt ihan toista toimittajaa haastattelemaan Jaz Colemania. – Kirjassa keskitytään Killing Jokeen, koska siinäkin tarinassa on niin paljon kerrottavaa. Kandin tutkintoa seurasi muutto Lontooseen sekä maisterintutkinto kulttuurija kritiikkilinjalla. No, nyt 40 vuotta myöhemmin hän pääsi kertomaan oman kulmansa! Entä Jaz Coleman. -niminen teos on syntynyt, ja vieläpä suomalaisen kirjoittamana. – Tietenkin yhtyeen tarinassa on aikakausia, joilta haastateltavia ei ollut niin hyvin tarjolla, ja osa bändin taustahahmoista on jo menehtynyt. Tämän toimittajan reaktio oli ollut suurin piirtein: ”Ei helvetti! Ei enää koskaan!” Useita totuuksia Killing Jokesta Killing Joke ehti harrastaa luovaa hulluuttaan peräti 42 vuotta ennen kuin sai oman virallisen biografiansa. Millaisen biografian halusit bändin tarinasta rakentaa. Luin sen yliopistoaikoina, ja siinä on käännetty helvetin hienosti jokainen kivi ilman, että se junnaa liikaa paikoillaan. – Kirjassa pääsevät ääneen sellaisetkin ihmiset, jotka eivät ole aiemmin Killing Jokesta niin puhuneet. – Jaz on uskomattoman lahjakas ja luova ihminen, ja ehkäpä luovuus ja hulluus kulkevat näillä suurimmilla kavereilla usein käsi kädessä. Minua kiinnosti bändi eikä se, onko joku bändin tyypeistä ollut hyvä futispelaaja lapsena! – Yksi poikkeus on 4” Be 2”, koska koin, että siinä oli paljon Killing Joken kannalta tärkeitä elementtejä. PIIRI AKI NUOPPONEN 74. – Muutin vuonna 2004 Britteihin opiskelemaan mediaja populaarikulttuuria Leedsin yliopistossa. Siksi halusinkin kuulla usein molempia puolia. – Minua inspiroi Marcus Grayn The Clashistä kirjoittama Last Gang in Town rakenteeltaan sekä tyyliltään, jolla Gray viittasi muihin lehtijuttuihin ja lähteisiin. Bändissä oli Joken jäseniä, Johnny Rotten tuotti heitä ja kun [Killing Joke -basisti] Youthilta ja laulaja-kitaristi Jock McDonaldilta löytyi omat keskinäiset ristiriitansa, jotka heijastuivat myös Killing Jokeen, se kuului osaksi tarinaa. – Häntä voisi kutsua hulluksi neroksi. Hyvänä esimerkkinä on What’s THIS For...! -levyn [1981] tuottanut Nick Launay, joka ihmetteli itsekin, miten löysin hänet, kun miestä ei mainita edes levyn krediiteissä. Jaz on ilman muuta yksi heistä. Onko tämä täysin ainutlaatuinen hahmo hullu, nero vai jotain, jolle ihmisten sanakirjasta ei löydy sopivaa määritelmää. Kaveri menee jollain ihan omalla astraalitasollaan, Hämäläinen naurahtaa. Maailmassa on tiettyjä ajattelijoita, filosofeja ja taiteilijoita, jotka ovat kyenneet muuttamaan maailmaa, koska he näkevät sen niin eri tavalla kuin muut
SUVILAHTI HELSINKI JULY 2 JULY 4 2021 ALL TICKET CATEGORIES AVAILABLE: TUSKA.FI GET YOUR TICKETS FROM
N U C L E A R B L A S T. Get the NUCLEAR BLAST mobile app NOW at http://road.ie/nuclearblast FOR FREE or scan this QR code with your smartphone reader! NUCLEAR BLAST MOBILE APP FOR FREE ON IPHONE, IPOD TOUCH + ANDROID! BAND INFOS, MERCHANDISE AND MORE: W W W . D E WWW.FACEBOOK.COM/NUCLEARBLASTRECORDS Inferno FIN Epica-RZ-WV 02-21_BACKCOVER.indd 1 Inferno FIN Epica-RZ-WV 02-21_BACKCOVER.indd 1 04.02.21 16:59 04.02.21 16:59