Inferno 3/2009 - Lehtiluukku.fi

Haluatko ostaa tämän lehden?

Vaikuttaako lehti kiinnostavalta? Voit lukea koko lehden valitsemalla "Lisää ostoskoriin". Mukavia lukuhetkiä!

Olet esikatselutilassa. Lue koko lehti

AJATTARA BEHERIT CANDLEMASS CELESTY CHIMAIRA PESTILENCE RASKAAN ROCKIN ERIKOISLEHTI 3/2009 I HINTA 5,90 euroa RAKKAUDEN ASIALLA
Black Ice AC/DC Silent Waters AMORPHIS Manifesto of Arch Enemy ARCH ENEMY AUDIOSLAVE Audioslave AVENGED SEVENFOLD Avenged Sevenfold Soundscape of Silence BEFORE THE DAWN Nightmares Made Flesh BLOODPATH Kaikki Hedelmät CMX DARK TRANQUILLITY Fiction More Purple Hits DEEP PURPLE DIABLO Mimic Undestructible DISTURBED DREAM THEATER Octavarium This Is It - Best Of FAITH NO MORE HAUNTED Versus Venus Doom HIM
kertoohan sen jo lätyn nimikin, ettei tässä millään perinteisellä ristiretkellä olla." -Petri Klemetti / Noise "Ydinkysymys: Tukkanuotta tulee, oletko valmis. Jos bändiä tulisi kuvailla konstruktiosta kuluneimmalla, niin lauseke asettuisi muotoon TUKKANUOTTA Viimeinen nistiretki myspace.com/tukkanuotta Sotajumala meets Notkea Rotta." - Eero Kettunen / Vertigo STAY HEAVY www.stayheavyrecords.com. Yhdistä Katatonia ja Dimmu Borgir, syntyy Black Sun Aeon "This album takes you and throws you against the fucking wall. Atmospheric, aggressive, flowing - simply excellent." - Sami Lopakka / Sentenced (RIP), Kursk "Tuomas really has a vision and talent to do all this by himself. The guest singers add a nice flavour to the mix" - Kai Hahto / Wintersun BLACK SUN AEON Darkness walks beside me www.blacksunaeon.com "..
Ihmisillä on enemmän rahaa auttaa köyhiä maita, eikä sitä siltikään tehdä. Päänavaus 008 Sytykkeitä: Hietalasta myös SAPATTIVUODEN laulaja, GORGOROTH-nimikiista päätökseen, HIT THE STAGE -bändi-imitaatiokisa 010 Kiirastuli: artistien lakisotkut 012 Axis: Londinium ja Murhapapa & Mama 014 Heavy Cooking Club: LORDIn tulinen kanawokki 016 PESTILENCE 020 SYNESTESIA 022 STEVEN WILSON 024 ISÄNTÄ MEIDÄN 026 BEHERIT 030 MY DYING BRIDE 034 Rundipäiväkirja: DIABLO bussissa CANNIBAL CORPSEn kanssa, osa 2/2 038 AUTUMN 007 Tämän päivän maailma on aivan sairas. Patrick Mameli 040 TIMO 046 048 TOLKKI CANDLEMASS GOD DETHRONED 050 BRÜSSEL KAUPALLINEN 052 CELESTY 056 FREE SPIRIT 058 DUFF MCKAGAN 060 CHIMAIRA 062 TUKKANUOTTA 064 AJATTARA 068 Inferno tulittaa: KYLESA 070 Soittimeni: DEREK SHERINIAN 073 arviot, pääosassa CANDLEMASS 092 demot, pääosassa KAMALA 095 Vanha liitto: HATEBREED, haastattelussa Jamey Jasta
kauppa on auki 24 h 3DRUMSTICKS by DW H ADMIRA H ALCHEMY H ANTIQUITY by SEYMOUR DUNCAN H ARTBEAT H AUDIX H BENEDETTO H BIG BENDS H BLACKSTAR H BOGNER CUSTOM SHOP H DR-STRINGS H DTAR H DW H EDWARDS by ESP H EMG H E-PAD H EGNATER H ESP H ESP-LTD H FBT H FRAMUS H GRASS ROOTS by ESP H GT H HOMEBREW ELECTRONICS H AGOP ISTANBUL H KRANK H LARRIVEE H MI-AUDIO H ORANGE H PDP by DW H PROCO H REGAL TIP H ROCKBAG H ROCKBASS by WARWICK H SCHALLER H SEYMOUR DUNCAN H SPECTOR H TECH-21/SANS AMP H TOKAI H VISUAL SOUND H WARWICK H VHT-FRYETTE CUSTOM SHOP H VAHVISTINHUOLTO MUSAMAAILMA RETAIL Malminkatu 16, Hki, Kamppi Puh. since 1985. 09 5627 1240 Avoinna ark. 10-18, la 10-15. 100 % suomalainen yritys. LAATU KITARA/BA SSOHUOLT O SEKA CUST OMOINTIPALVELU 2 5 VUODEN KOKEMUK SELLA. PALVELU AMMATTITAITO INKI HYVÄ MEINMUSAMAAILMA MUSAMAAILMA ITIS Turunlinnantie 2, Hki, Itäkeskus Puh. LAADUN TAKANA VOIMME SEISTA! MusaMaailMa Oy. 10-18, la 10-15 Saatavana myöS laatua arvoStaviSta SoitinkaupoiSta! P www.musamaailma.fi. 09 343 6030 Avoinna ark. EDUSTAMME VAIN TUOTTEITA JOIDEN .
Ehkä valitsenkin maltaisen keskitien. JUURI NYT, kokonaisen tipattoman vuoden täyttyessä tunnelma on ristiriitainen. Se ei saisi olla yllätys. Sitten väsyin koko kliseeseen, kerta kaikkiaan. Mutta se riemu, jota tunsi festivaalien jälkeen kavereiden itkiessä päivätolkulla oloaan, se oli jotain vahingonilon tuolla puolen. On kuin tulisi vallan yllätyksenä, että tippa saattaa oikeasti tappaa. Päänavaus Päätoimittaja Matti Riekki Ulkoasu Markus Paajala Kirjoittajat Ahola Tapio, Hakkarainen Mikko, Hynninen Sami, Itäkylä Riitta, Jalonen Miika, Juutilainen Joni, Kask Evelin, Keränen Toni, Konttinen Marja, Koski Panu, Koskinen Kari, Koskinen Kimmo, Kuronen Mikko, Kurunen Jerry, Kuusinen Miika, Laakso Markus, Lampinen Teemu, Lassila Tero, Lehtonen Marko-Oskari, Malm Mikko, Mustonen Sanna, Orell Lassi, Paavonen Mia, Pohto Tomi, Rajala Vilho, Saurama Anna, Schildt Saku, Silvast Jaakko, Sundström Pia, Valjakka Hanna, Virtanen Aadolf, Ward Jason, Ylitalo Lauri Toimitus (arviolevyt / review copies) INFERNO Aurinkokuja 9 33420 Tampere TILAAJAPALVELU (ARK. Mitään en lupaa, paitsi sen, että teen kuten parhaalta tuntuu. Eikä siinä mitään, maltaan marinoimia juttuja on useimmiten hauska lukea ja kyllähän örvellys kuuluu asiaan, mutta samalla kannattaa muistaa myös se toinen puoli. Yritin löytää taas asiat, jotka minut pikkupoikana hullaannuttivat. TÄMÄNKIN LEHDEN jutuissa korkit aukeilevat tämän tästä. Siellä ei mene hyvin. Matti Riekki päätoimittaja Inferno 7. Inferno ei vastaa tapahtumatietojen mahdollisista muutoksista eikä tilaamatta jätettyjen kirjoitusten ja kuvien säilyttämisestä tai palauttamisesta. Kuiva VUOSI ENSIN PÄÄTIN, että aihe saa olla rauhassa. Ihana, voisin sanoa jopa humalluttava tunne. USEAMMAN PÄIVÄN kankkuset, morkkikset, ahdistavat maanantait, kangertelevat juoksulenkit. Vihaan kaikenlaista jeesustelua, eikä tämä kirjoitelman tarkoitus ole vähimmässäkään määrin neuvoa ketään. Toisaalta ne keikat, joille uskaltautui, olivat kaljatta kuin uusia kokemuksia. Mitä se kellekään kuuluu, nariseeko korkki vaiko eikö. Suomessa artistin alkoholiongelmalla on pitkät perinteet, ja monesti jälki on kaikkea muuta kuin hauskaa. Olin koko lailla perinteinen suomalainen tinttaaja. Aluksi oli hankalaa kuunnella niitä levyjä, jotka yleensä oli varannut krapulapäivän ratoksi. Iän karttuessa tämä kaikki kasvattaa painoarvoaan. Se seuraava päivä ahdistaa kuitenkin ajatuksena pahanlaisesti. Tästä lehdestä löytyvä Brüssel Kaupallisen haastattelu ja pohjoisesta kantautuneet ikävät uutiset herättivät yhdessä toisenlaisen ajatuksen. Turhia ei tissuteltu. Pakko myöntää, että älämölö vetää välillä puoleensa. Olipa päätöksellä varjopuolensakin, suurin näistä lienee, että hieman, miten sen nyt sanoisi, ihmiskammoisena tyyppinä sosiaalinen elämäni kuivui. Useimmiten ilta päättyi rajuun humalatilaan. Saa nähdä. Useimmat jaksoi katsoa jopa kokonaan, kun tiski ei kutsunut. Ajatus tutkaimen monottamisen jatkamisesta taas ei tunnu ollenkaan pahalta. Ajan mittaan niistäkin osasi taas nauttia irrallaan huuruista. Tuntui hienolta. Seuraavana päivänä muisteltiin muistamattomuutta, kuin pikkupenikat. Duo tapasi porhaltaa menemään myös omassa elämässäni, vuosi toisensa jälkeen. Iso osuus päätöksessäni oli kuitenkin myös sillä, että halusin ottaa musiikin taas musiikkina. Keikoilla tuli käytyä ja kavereita nähtyä harvemmin. Korkki aukesi ainoastaan jurri mielessä, kerran viikossa parissa. Ajatuksen suominen rempseän rellestyksen varjoiselle puolen tuskin kuitenkaan on keltään pois. Nousuhumalassa on kieltämättä hetkisen hiivatin hauskaa, ja olisi mukava vaihtaa aivot vapaalle ja heittäytyä hulluuteen. Halusin potkaista tutkainta vastaan, eikä siihen tuntunut olevan parempaa keinoa kuin pistää korkki kiinni, tai vaihtoehtoisesti jättää se avaamatta. Tämä johti vakavanlaatuiseen vinyylihulluuteen ja antoi osin juuri sen mitä hain. vuosikerta Toimituksen tilaama tai sille tarkoitettu aineisto julkaistaan sillä ehdolla, että aineistoa voidaan korvauksetta käyttää Pop Median kaikissa uudelleenjulkaisuissa tai muussa käytössä riippumatta toteutus- tai jakelutavoista. ROCK JA VIINA siinäpä erottamaton suomalainen kaksikko. En osaa sanoa, mikä suhteeni lasisiin ystäviin tulee olemaan jatkossa. 8-16) (03) 424 653 40 tilaajapalvelu@popmedia.fi Kustantaja POP MEDIA OY Malminkatu 24, 00100 Helsinki Puhelin: (09) 4369 2407 Telefax: (09) 4369 2409 www.popmedia.fi Toimitusjohtaja Tuomo Häkkinen Markkinointijohtaja Pasi Myllymaa Myyntijohtaja Mika Nikula Ilmoitusmyynti Peter Lindroos, Oskari Anttonen, Erik Kangas Puhelin: (09) 4369 2408 Sähköpostit etunimi.sukunimi@popmedia.fi Kannen kuva Markus Paajala Painopaikka ArtPrint Paperi: 80 g/m2 Mbrite Silk Kansi: 200 g/m2 Galerie Art Matt ISSN 1796-7600 inferno@popmedia.fi | www.inferno.fi 9. Päätös ei ollut äkillinen, mutta kypsyi lakipisteeseensä vuoden takaisen Downkeikan tuottaman giganttisen kohmelon myötä. Kuinka sopivaa
En lokakuun 2007 jälkeen. Bilejärjestäjä-kilpailun voittaja ratkeaa 15.4. Hammerfallin Man on the Silver Mountain on jäänyt mieleen. Toinen oli Infernusin kasaama uusi kokoonpano, toinen Gaahlin ja Kingin porukka, joka teki keikkojakin. Ilmoittautuneita imitoijia on jo tähän mennessä tullut. Uusi levy Quantos Possunt ad Satanitatem Trahunt ilmestyy vielä tänä vuonna. Nyt se tuodaan ihmisten eteen, ja minä uskon, että siellä voi olla oikeasti kunnon showmeininkiä luvassa. Päätös pani pisteen puolitoista vuotta kestäneelle kummalliselle kiistalle. VOI OLLA VAIN YKSI SITÄ LUULISI, että Gorgorothin kaltainen bändi kykenisi setvimään asiat naamatusten. Gaahl ja King ov Hell olivat tuolloin hakemansa tavaramerkin omistajia ja löivät jarrua päälle, joten julkaisun jakelu ja markkinointi meni jäihin. Ilmeisesti voit hakea tavaramerkkiä vaikka Nokialle, eikä kukaan puutu siihen, ellei alkuperäinen haltija vedä asiaa oikeuteen. Deathin versio Judas Priestin Painkilleristä, toteaa Nuopponen ykskantaan. Gaahlin ja Kingin mukaan tällä ei ollut asiassa merkitystä, koska mies ei ole viime vuosina juuri ollut luovana osapuolena. Koska se oli ainoa kieli, jota vastapuoli ymmärsi. Elämme eri planeetoilla. Hit the Stage -bändi-imitaatiokilpailu laajentaa konseptin mihin artistiin tahansa, ja vielä pitemmälle. EI MUUTA KUIN LAVALLE KORROOSIO.FI -verkkosivustoa luotsaava Aki Nuopponen ja ohjelmatoimisto Trionfoa pyörittävä Jari Kuusisto keksivät, että kun kerran kaiken maailman Guitar Herot ja Hevikaraoket uppoavat kansaan kuin häkä, täysin rajoittamaton konsepti voisi olla menestys. Infernus ei tien päälle lähtenyt. Kun tässä nyt kerran on tämä bändien imitointi ja coverointi kysymyksessä, kysytään vielä, mikä on järjestäjien mielestä se kaikkein paras cover-versio koskaan. Nyt ei synkistellä mielet mustina, vaan väriä tuodaan pintaan ihan reippaasti, Nuopponen toteaa. Voittivat Kuusisto ja Nuopponen bilejärjestäjä-kisan tai eivät, Hit the Stage -kisaformaatin tulevaisuus vaikuttaa lupaavalta. Kisan idea oli järjestää hyvät bileet tietyllä konseptilla, ja niinpä Hit the Stage Festivalilla ei ainoastaan imitoida bändejä amatöörivoimin, vaan tapahtumassa esiintyy myös kolme ihan oikeasti covereita soittavaa yhtyettä: Maiden Hell (Iron Maiden), Dear Victims (Kiss) ja Crazy Machine (Metallica). Vaan ei. Kaikkihan ovat harrastaneet tämmöistä ilmakitarahommaa ja poseerausta peilin edessä, mutta neljän seinän sisällä. Minulla ei ole mitään sanottavaa heille. Ymmärtääkseni Gaahl ja King eivät halunneet jatkaa musiikin tekemistä minun kanssani. Kuusisto kertoo esimerkiksi, että muuan tyttöjoukkio on tulossa imitoimaan The 69 Eyesiä. Millaisia terveisiä lähetät Gaahlille ja King ov Hellille. En yhtään minkäänlaisia. Miksi tämmöinen asia piti puida oikeudessa. Sarjakuvataiteilija Joonas Kainulaisellekin annettiin toimeksiantona värikkään ja hauskan julisteen suunnittelu (kuva). Oikeudessa vaihdoin pari sanaa Gaahlin kanssa. Bändi-imitointia on tarkoitus järjestää festareilla, baareissa ja miksei yksityisissäkin kemuissa. Kun sitten Kuusisto törmäsi netissä SK-Ravintoloiden ja Speed Promotionin bilejärjestäjä-kilpailuilmoitukseen, päätös osallistumisesta syntyi heti. Ajatusta on pyöritelty jo kauan, mutta sopivia väyliä sen toteuttamiseksi ei tahtonut löytyä. Kaksikon lisäksi kokoonpanoon kuuluvat kitaristit Teloch ja Ice Dale sekä rumpali Frost. Jokainen on varmasti nähnyt joskus elvis-imitaattorin keikalla jossakin. Jotta asia ei olisi liian yksinkertainen, levy-yhtiö Regain Records, joka asettui kiistassa Infernusin puolelle, julkaisi kesäkuussa 2008 ennen koko kärhämää nauhoitetun True Norwegian Black Metal Live in Grieghallen -levyn, jolla Gaahl esiintyi. Lisäjännitettä asetelmaan toi se, että Infernus on itse asiassa koko Gorgorothin perustaja. Soitin heti Akille, että nyt se löytyi, eiköhän oteta voitto kotiin, Kuusisto muistelee. Tässä oli tarkoitus luoda täysin estoton ja vapaa formaatti, joka ei vaadi osallistujalta mitään muuta kuin elävää energiaa, Nuopponen kertoo. Mitään ei tarvitse soittaa tai suorittaa itse, viihdyttää vain. Infernus nyt siis viimein voitti oikeusjutun ja jatkaa nyt oman kokoonpanonsa kanssa musiikin tekemistä Gorgorothnimellä. Ilmoittaumisohjeet saa osoitteesta www.hitthe-stage.net. King oli hakenut syyskuussa tavaramerkkiä Gorgoroth-nimelle, eikä Infernusille oltu kerrottu. Sessiojäseninä toimivat rumpali Tomas Asklund ja Obituary-basisti Frank Watkins. Gaahlin ja King ov Hellin toistaiseksi nimetön bändi tekee niin ikään levyä. Tuollaisissa formaateissa vaaditaan aina jonkin verran taitoa, vaikka sitä ei esiintyjistä välillä huomaisikaan. Helsingin KY Klubilla 8.4. Gaahl ja King ov Hell ovat ilmoittaneet keksivänsä uuden nimen pikapuoliin. Myös Testamentin versio Judas Priestin Rapid Firesta on hyvä. Inferno 9. Puhdasveristä hauskanpitoa siis. Kilpailuun on tulossa myös kovan luokan tuomareita, ja palkinnotkin ovat komeat. Kysymyksessä on siis kilpailu, jossa itse kukin voi kavuta lavalle esiintymään samalla kun PA:sta pauhaa biisin alkuperäinen versio. Infernusin Gorgorothiin kuuluvat nyt laulaja Pest ja kitaristi Tormentor, jotka olivat bändissä ennen King ov Helliä ja Gaahlia. Infernus veti sille Kingin soittaman bassoraidan uusiksi itse. He varoittelivat minua jatkuvasti ja halusivat viedä asian oikeuteen asti. Oletko keskustellut asiasta Gaahlin tai Kingin kanssa koko tänä aikana. järjestettävä Hit the Stage Festival on nyt ensimmäinen kerta, kun tällainen vapaamuotoinen bändi-imitaatiokilpailu toteutetaan. Tämähän ei ole missään nimessä vakava juttu. Kun päätös tuli, he molemmat lähettivät minulle onnittelut tekstiviestillä. Tämä johti outoon tilanteeseen, jossa Gorgorotheja oli kaksi. King haki tavaramerkkiä selkäni takana, vaikka sellainen oli jo minun nimissäni. Kerro nyt vielä kerran, mikä tähän kiistaan oikein johti. Kumpikin osapuoli tiedotti tahollaan, että aikoo jatkaa omillaan. Infernus, onneksi olkoon. oslon käräjäoikeus päätti maaliskuun yhdeksäntenä, että King ov Hellin hakema tavaramerkki Gorgorothnimelle ei ole lainvoimainen. Lokakuussa 2007 Gorgorothin kitaristi Infernus ajautui vakaviin erimielisyyksiin basisti King ov Hellin ja laulaja Gaahlin kanssa
Muusikkojen edunvalvojien neuvotteluyhteydet työnantajaliittoihin ovat hänen mukaansa myöskin kunnossa. Levytyssopimusten rojaltiehdoista ja kohtuullisuudesta lisensiaatintutkimuksen kirjoittanut nainen ratkoo työkseen sopimusriitoja ja muita kärhämöitä, joita musiikkimaailmassa voi tulla vastaan. Joitain eroja toki on hevimies esimerkiksi työskentelee harvoin kaupunginorkesterin muusikon tavoin vakituista palkkaa maksavalle työnantajalle. Lehtisen mukaan häneen otetaan yhteyttä monenlaisissa asioissa: joku ei ole saanut keikkaliksaansa, jonkun naapurit valittavat kotiharjoittelusta tai joku haluaa tarkistaa, paljonko tietynlaisesta keikasta tulisi vähintään maksaa. Yleisimmät ongelmatilanteet syntyvätkin nimenomaan esiintymisasioissa. Tässä piilee kuitenkin Lehtisen mukaan myös epäkohta, sillä muusikolla ei välttämättä ole juurikaan neuvotteluvaltaa saada tehtyä sopimusehdotukseen muutoksia. Sehän vain merkitsee, että ihmiset ovat kiinnostuneita oikeuksistaan ja haluavat korjata tapahtuneet vääryydet. Erityisesti levytyssopimusehdotuksiin liittyvää kommentointia on viikoittain. "Amatöörimokaksi" voi koitua myös kirjallisen sopimuksen tekemättä jättäminen. Ehdottomasti suurin osa minulle tulevista yhteydenotoista koskee muusikoiden erilaisia sopimuksia ja sopimusneuvotteluja. "Ymmärrä mitä allekirjoitat" on asiantuntijan yleispätevä neuvo. § § Taistelua pykäläviidakossa ALOITTELEVIEN, demoja hiki hatussa vääntävien metallibändien ykkösprioriteetti tuntuu olevan lähes aina levydiilin solmiminen. Yksi hyvä vaihtoehto on Suomen Muusikkojen Liiton lakimies Lottaliina Lehtinen. Voisikin sanoa, että verisimmät riidat syntyvät juuri tällaisista lähtökohdista. Jos siihen tilanteeseen joudutaan, voi prosessaaminen kestää vuosia. Suurin moka on se, että rynnätään hihkuen allekirjoittamaan paperi, jonka sisältöä ei tunneta. Suomessa on verrattain suotuisat keikkamarkkinat, ja kotimaisen musiikin markkinaosuus on kansainvälisessä vertailussa erittäin hyvä. MIHIN ASIOIHIN Lehtinen sitten neuvoo muusikonplanttuja kiinnittämään huomiota, jotta pykäläongelmia ei ilmenisi. Keneen puoleen onneton muusikonreppana voi tällöin kääntyä. Negatiivisella puolella on mainittava, että Suomi on pieni markkina-alue, joten kilpailukin on kovaa. Mutta nyt käsi sydämellä kumpi on useammin syynä sopimuskiistaan, muusikkojen huolimattomuus ja naiivius, vaiko yhtiöiden ahneus ja häikäilemättömyys. Sopimusehdotus kannattaa myös tarkistuttaa asiantuntijalla, Lehtinen luettelee. Meihinhän ollaan yhteydessä myös tiettyjen asioiden tarkistamiseksi ja edellä mainittujen sopimusneuvottelujen yhteydessä. SUOMALAISTA musiikkibisnestä Lehtinen pitää melko rehellisenä. Muusikkojen ongelmatilanteet ovat Lehtisen mukaan hyvin samankaltaisia musiikinlajista riippumatta. Keikkojen perumisista maksettavat korvaukset saadaan kuitenkin useimmiten sovittua ilman oikeudenkäyntiä. Levytyssopimuksissa ei "pienellä painettua tekstiä" juuri näy, vaan kohtuuttomatkin sopimusehdot ilmenevät tekstistä. Joskus sopimus voidaan joutua purkamaan toisen osapuolen sopimusrikkomuksen takia. Niinpä allekirjoitettu sopimus saattaa käytännössä olla muusikon kannalta kohtuuton. Lakinaisen ensimmäinen vinkki kuuluu, että aina täytyy ymmärtää kristallinkirkkaasti, millaista diiliä oikein ollaan solmimassa. Tähän liittyen manageritoiminta on meillä verrattain pientä, joten muusikot joutuvat usein pärjäämään omillaan ja luottavat ehkä liiankin herkästi bisneksen tekemiseen "kaveripohjalta". Lehtinen tyytyy hymähtämään salaperäisesti. On myös muistettava, että sopimusehdoista pitää 10 Inferno voida neuvotella. Muusikkojen Liiton lakimiehet saavat yhteydenottoja melko tiuhaan tahtiin, mutta Lehtinen ei pidä tätä pelkästään pahana asiana. Kiirastuli § TEKSTI Saku Schildt § § § § § § Liian innokkaasti levy-yhtiön suojiin kiirehtivä bändi saattaa jumittua vuosikausiksi huonoksi osoittautuvaan diiliin. Mitä itse luulet?. Eikä kiireisyytemme automaattisesti tarkoita, että riitoja olisi paljon. Myös kollektiivinen edunvalvonta ja tekijänoikeusjärjestöt toimivat asiallisesti, Lehtinen selostaa suotuisia piirteitä. Keikkapaikat, palkkasummat ja työnantajat vaihtelevat. Oikeuteen asti meneminen on enemmän poikkeus kuin sääntö. Kiire kostautuu kuitenkin valitettavan usein tilanteina, joissa unelmien levytyssopimus muuttuukin vankilaksi, kun sopimuspaperin teksti tarkoittikin muuta kuin luultiin. Joskus asioista sovitaan suullisesti kaveripohjalta, eikä kirjallisen sopimuksen tekeminen ammattimaisestakaan toiminnasta tunnu tärkeältä. Muusikon kannalta tärkein vääntö tapahtuu ennen sopimuksen allekirjoittamista kun nimet ovat paperissa, sopimusta yleensä noudatetaan, eikä sen ehtoja enää kyseenalaisteta. Kansainväliseen ruljanssiin verrattuna Suomen musiikkibisneksessä on Lehtisen mukaan sekä positiivisia että negatiivisia puolia. Allekirjoitetuista levytys- ja kustannussopimuksista harvemmin riidellään. Tällöin muusikolla olisi lain mukaan oikeus vaatia sopimuksen kohtuullistamista oikeudessa, mutta tähän ei pääsääntöisesti koskaan ryhdytä
N U C L E A R B L A S T. D E PRE-LISTENING, MERCHANDISE AND MORE:. D E + + + W W W. 2CD-Digi, CD and digital download available! PAIN The 13th Floor CD-Digi, CD and digital download available! SIRENIA Night Electric Night CD-Digi + DVD, CD, Picture LP and digital download available! DEATHSTARS No Sacrifice, No Victory CD-Digi, CD, 2LP in Gatefold and digital download available! HAMMERFALL MANTIC RITUAL Executioner CD and digital download available! Above CD-Digi, CD and digital download available! SAMAEL CHECK OUT! + + + D O W N L O A D E X C L U S I V E P R E - R E L E A S E D T R A C K S A T W W W . N U C L E A R B L A S T - M U S I C S H O P. STILL HOT! Cinic Paradise Ltd
Kokeilemisen arvoista on myös käyttää kanan sijasta naudanlihasuikaleita." Megan tuomio: "Kyllähän kasvikset lihansyöjien wokeissa toimivat, tärkeintä on vain muistaa kypsentää niitä ainoastaan sen verran, että ne jäävät mukavan rapeiksi. 3 Kaada kerma ja anna sen kiehahtaa. Lordi jos kuka tietää, että lieskojen puhaltelusta on vain etua pelottelu- ja show-mielessä. Tarjoillaan riisin ja salaatin kanssa. Lordin oma luonnehdinta: "Naisväkihän haluaa yleensä syödä vähän kevyempää, toisin kuin mie ite. Heavy cooking club Tarpeet marinoitua 250 g hunaja tta kanansuikale g keräkaalia 240 ta paprikaa 240 g punais lia 100 g sipu maa 3 dl ruokaker austetta l red curry -m 4 rk ia) (Santa Mar coa banero-tabas 35 tippaa ha Kiss Firehouse-biisi (1974) "Jos tabascoa innostuu laittamaan oikein kunnolla, niin eiköhän tuo ole ihan osuva valinta." Lordin KOKATESSA SOI: Tulinen Red Curry -kanawokki Jaksaakseen kavuta sänkyjen alta tai vaatekomeroista keikkalavoille hirviöt haluavat mussuttaa muutakin kuin pienten lasten varpaita. Miun suu tykkää vielä tulisesta ruuasta, vaikka maha ei. Mausteiden ansiosta lapsenmielisille tarjoutuu oiva mahdollisuus leikkiä tulisuudella ja tosimiehille tai -naisille koetella suun ja poistoaukon kestävyyttä." Miika "mega" Kuusinen tutkiva kulinaristi 14 Inferno. 2 Paista pannulla suikalekana kypsäksi ja lisää siihen kasvikset. Hirveästihän ruuassa on periaatteessa turhaa, eli lähinnä kaikki vihannekset, mutta menköön. Mitä enemmän mausteita, sen parempi. Kun kasvikset ovat pehmenneet, lisää red curry -mauste ja tabasco. Mitä enemmän rasvaa ruuassa on, sitä paremmalta se maistuu. Vaikka itse broileri ja kasvisseuralaisetkin ovat varsin mietoja maultaan, tuovat punainen curry ja habanero-tabasco kaivatunlaisen, nasevan mutta samalla sopivasti kerman pehmentämän takapotkun kokonaisuuteen, vaikkei suu terästä olisikaan. Laiskoille kotikokeille löytyy toki kauppojen pakastealtaista lukuisa määrä erilaisia wokkivihanneksia, mutta tuore tavara on tässäkin tapauksessa aina parasta ja maistuvinta. Tee näin: 1 Raasta keräkaali, pilko paprika ja sipuli wokkityyliin eli kohtalaisen isoiksi kuutioiksi
juhannuksen rautaisin festari kauhajoen nummijärvellä .-.. LIPUT LIPPUPALVELUSTA JA TIKETISTÄ. KOLMEN PÄIVÄN LIPPUUN SISÄLTYY TELTTA- JA AUTOPAIKKA. OIKEUDET OHJELMAMUUTOKSIIN PIDÄTETÄÄN. www. .fi. FESTIVAALIALUEELLE EI OLE IKÄRAJAA. 3PV/MAALISKUUSSA 79, HUHTIKUUSTA ALKAEN 85 YHDEN PÄIVÄN LIPUT VAIN PORTILTA 50 PE/LA
Olen sen tyyppinen ihminen, että haluan olla paras. Thrashvaikutteisellä ensilevylle solistiksi tuli Martin van Duren, joka hoiti myös basistin tonttia. ä jats kuolema teettä hautaan itsens an. Ajattelin kyllä, että Pestilence oli selkeästi bändi, enkä minä ollut mitenkään sen johtaja. Kotimaastaan Hollannista soittava Mameli mussuttaa puhelujen välissä välipalaa. Kun aloin kuunnella häntä, se muutti elämäni. Vuonna 2007 Mamelista lopulta kuultiin pitkästä aikaa musiikkiympyröissä ei diggaamaansa gangstarappia paiskomassa, vaan eräänlaisen kuolometallin superbändin kapteenina. Kiintoisan Collision-levyn julkaisseessa C-187:ssa soittivat vanha tuttu Tony Choy ja Deathissakin ryskinyt Cynicrumpali Sean Reinert. Ymmärrän kyllä, että on paljon tyyppejä, joiden mielestä Martin on kaikkien aikojen paras death metal -laulaja. Olimme kavereita jotka soittivat kimpassa. Parin demonauhan jälkeen bändi sai Roadrunnerilta levydiilin ja julkaisi 1988 debyyttinsä Malleus Maleficarumin. Sehän on jonkinlaista progressiivista fuusiota ja pidän edelleen sitä upeana albumina. 16. Koskinen TEKSTI Kimmo I seit KUVAT Axel Jus I .nl www.pestilence ylistys atrick Mameli, Pestilencen kitaristi- laulaja on mukavantuntuinen mies; sanavalmis ja suulas, eikä säästele mielipiteitään. Laulajana projektissa oli B-Thongin ja Transport Leaguen Tony Jelencovich. Alkuperäisen miehistön kanssa minun oli hankala saada sanomaani perille, koska kaverit eivät olleet pääasiassa oikeita muusikoita. Se että, jonka kuolometalliaa maperäistä räim a pulta varsin o 90-luvun aluss laadukasta ja lo ssa rutkasti. Mamelin mukaan Pestilencelle ei lafkalta paljon paukkuja riittänyt, joten miehet tunsivat olevansa jotakuinkin hukassa. Kovan kiekon jälkeen nappeja aseteltiin vastakkain, ja van Duren lähti Asphyxiin. Juttu vain meni niin, että kun kukaan ei sanonut oikein mitään, minun oli avattava suuni varmistuakseni siitä, että bändi kehittyy. Ajattelin, että kun palaan kuvioihin, haluan tehdä sen hienosti. Se oli taiteellisessa fuusiojazzmetallisuudessaan, kaikkine synakitaroineen liikaa useimmille tuon ajan metallipäille. Inferno Bändin urasta saa kuvan, että Pestilence alkoi demokraattisena yksikkönä, mutta vuosien vieriessä muuttui yhä enemmän Mamelin henkilökohtaiseksi etsikkoretkeksi. Mameli otti solistin roolin, ja seuraavalle levylle Testimony of the Ancientsille (1991) basistiksi saatiin Cynic- ja myöhemmin Atheistmies Tony Choy. Mies on onnessaan siitä, että Pestilencen tuore comeback-kiekko Resurrection Macabre on otettu innolla vastaan. Holdsworth on kaikkien aikojen paras kitaristi, suorastaan jumala. Siispä lopetin. Eikä yksistään Pestilencestä. Mamelin lisäksi bändissä olivat rumpali Marco Foddis sekä kitaristi Randy Meinhard. Kuuntelin Alan Holdsworthia, ja muserruin täysin. Hän ei kyllä varmaan ikinä kerro, että minä opetin hänelle miten laulaa, miten tehdä ääni, joka hänellä on nyt. Kiekolla bändin omaleimainen ote erottuu jo selkeästi, erityisesti Mamelin viljelemissä murskaavissa atonaaliriffeissä. Oli kummallista ja hankalaa näyttää rumpalille, miten rumpuja piti hakata ja Martinille, miten bassoa tuli soittaa tai laulaa. Annoin kavereille työkalut omaan hommaansa, ja se on minulle vaikeata. Loppu häämötti. Hautaan ja takaisin Patrick Mameli, kovan luokan kitaristi, lopetti Pestilencen hiivuttua soittamisen vuosiksi. Mutta ei pelkästään bändin katoamisen takia. Päätin, että minun on astuttava taas skeneen ja varmistettava, että Pestilencen nimi tunnistetaan edelleen. uden aali Brut P eath metalin aivan yltänyt d lence ei Hollannin Pesti 090-lukujen ärkikastiin 198 k kirkkaimpaan livat kuitenkin n neljä levyä o llossa. Hän on myös itseironinen ja ennen kaikkea luonnollinen ja innostunut. Olin kuin eksynyt lapsi, joka ei tiennyt mitä tehdä instrumentillaan. Mameli hahmottaa jälkikäteen Pestilenceä vaivanneiksi ongelmiksi yllättävänkin yksinkertaiset syyt. Sitä kai se kuin koska brutaalimpana K. Levy kuitenkin otettiin huonosti vastaan, ehkä promootion puutteesta, ehkä sen odotettiin kuulostavan Pestilenceltä, miltä se ei todellakaan soundannut lainkaan. Jossakin vaiheessa törmäsin Hate Eternal -bändiin, joka sai taas vereni kiehumaan. Edeltäjäänsä teknisempi ja taiteellisempi levy oli piireissä kovaa valuuttaa, toisin kuin bändin hautaan saatellut Spheres (1993). Ainahan minä olen ollut pääjehu biisien kirjoittajana. Pian Meinhardin korvasi keppimies Patrick Utervijk, ja seuraava levy Consuming Impulse (1989) oli jo riuskaa kuolometallia. Mameli ei erityisemmin edes kaivannut riffien murjomista. Pestilence perustettiin Itä-Hollannissa vuonna 1986. Jos en voi olla paras, lopetan. Kitarat menivät myyntiin kaikki paitsi Steinberger, jota Holdsworthkin soittaa. Kuolema vaani kuitenkin nurkan takana. Osansa Pestilencen riutumiseen oli myös Roadrunner-lafkalla, jolle bändi oli lähinnä vain yksi nimi Obituaryn, Deiciden ja Fear Factoryn alakastissa. 19 t nykykuolo nyt ylösnoussu kaikuja kuulee annut kopla on ä. Mutta ennen kuin päästään nousemaan kuolleista, pitää ensin syntyä ja tietysti kuolla. Perhe oli miehen elämän pääasia: hän meni naimisiin, sai kaksi poikaa, teki päiväduunia ja kadotti ajantajun
Siispä lähetin miehelle biisit. Siksi he ylipäätään lähtivät mukaan kuvioon, koska kokivat voivansa tehdä biiseille jotakin. Mascot antoi minulle kuitenkin tilaisuuden tehdä toisen albumin, ja kysyin, mitä he tykkäisivät jos saisivat Pestilencen levyn. Tällä miehistöllä ja minun ollessani ruorissa Resurrection Macabre on ehta Pestilence-albumi. En halua mollata Marcoa, mutta näin hyvä rumpali saa Out of the Body -biisin kuulostamaan tajuttoman paljon paremmalta. Inferno 17. Hän nostaa Pestilence-biisit kokonaan seuraavalle tasolle. Levystä tuli mielestäni niin mahtava, että en voisi toivoa parempaa. Toivon todella myös fanien ajattelevan näin. Lopulta Peterin kanssa oli miellyttävä tehdä töitä, koska hän diggaa samaa tavaraa kuin minäkin, ihan Alan Holdsworthia myöten. Kerroin toivovani hänen tekevän musiikistani sekopäistä. Utervijk ei levyä äänitettäessä ollut vielä tarpeeksi tiukassa soittovireessä vetämään uusia kappaleita narulle. Mies sävelsi biisejä vuoden verran ja työsti niistä Cubasella demoversiot enimmäkseen itselleen. Projekti ei saanut jatko-osaa, vaikka Mascot Records tarjoutui yhä julkaisijaksi. Mameli painottaa, että nykyinen miehistö on rumpalia lukuun ottamatta Testimony of the Ancients -aikainen kokoonpano; kitaristi Patrick Utervijkin on mukana livekokoonpanossa. Biisithän ovat minun, mutta jätkät antoivat niille omat käsittelynsä. Erityisesti Peter on suorastaan käsittämätön. Minä en yksinkertaisesti kykene näyttämään Peterille, miten rumpuja pitää soittaa. He rakastivat ajatusta. Rutto vaanii sähköpostissa "Olen sen tyyppinen ihminen, että haluan olla paras. Sillä on kuitenkin avomieliselle kuulijalle tarjottavaa. Bonusraitoina levyllä on kolme uudelleenluentaa vanhoista veisuista, joilla mies kuitenkin soittaa. Useimmat kuulijat eivät diganneet siitä, joten olin taas kusessa. Hän oli siitä aluksi vähän ihmeissään. Jos en voi olla paras, lopetan." Patrick Mameli Pestilence alkoi kummitella Mamelille toden teolla. Ensimmäinen biisi, jonka Mameli levylle kirjoitti oli Hate Suicide. Joku kertoi minulle jätkän olevan uskomaton rumpali. Kiekon rytmikkään nykyaikainen jenkkiote on eittämättä kirvoittanut monen potentiaalisen kuuntelijan tuomitsemaan levyn karmivaksi paskaksi. Vasta siitä syntyi Resurrection Macabre. Tony Choyta lukuun ottamatta hän ei ottanut yhteyttä vahoihin soittokavereihin. Marcon kanssa niin piti tehdä. Mitä bonusbiiseihin tulee, niiden tarkoitus oli lähinnä esitellä se, mitä nykyinen soittokunta niistä saa irti. Mies oli siihen tyytyväinen, mutta se ei ollut vielä valmista tavaraa. Choyn lisäksi biisinraakileita löysi sähköpostistaan Arch Enemy- ja Darkane-rumpali Peter Wildoer
Nyt oli parempi tuottajakin. Noilla bändeillä on sama fiilis. Ei sen puoleen meille vanhoille pieruillekaan. Luulisi miehistön hallinnoimisen olevan hankalaa, kun Choy on mukana pian albumin julkaisevassa Atheistissa ja Wilderillakin luulisi tekemistä piisaavan. En halunnut enää palata Testimonyaikojen filosofiseen roskaan. Se sopii musaan todella hyvin. "Eletään vihan vuosia: kaikki vihaavat toisiaan ja haluavat tappaa toisensa. Nyt on oikea aika makaaberille ylösnousemukselle nyt tarvitaan death metal -levyä! Vaikka uusi Pestilence on tyylillisesti nykyaikaista kuolometallia äärimmilleen vietyine teknisine suorituksineen ja murskaavine soundeineen, Mameli ei erityisesti ole kohdentanut uutta tuotantoaan nuorelle sukupolvelle. Ja pohjalle pullo viskiä sekä pullo maitoa, niin johan lähtee! brutaalia musiikkia brutaaleilla sanoituksilla. Testimony of the Ancientsin jälkeen olisi Spheresin sijaan tulla tämä levy. Käsittelyssä ovat ainakin huumeriippuvuus, itsemurhapommittajan viime hetket, kloonaus ja vihan vuosi 2008. Ja onhan meillä nyt blastbeatia. Sanoituksiani ei tarvitse paljon miettiä. Pestilencen tapauksessa kyse oli enemmänkin sattumasta. Tai oikeastaan, koska mielestäni tämä on kaikkien aikojen paras levymme, sen pitäisi olla ensimmäinen Pestilence-levy! Diggaan soittaa tätä levyä kaikkein eniten. Kaikessa on kyse rahasta." Uudelle tulemiselleen Mameli tietoisesti halusi tuoda tutun rytmityksen sekä vuoden 1986 ensidemolla esittelemänsä brutaalin ääntelyn. Kotvasen Kimi Räikkösen mahtavuudesta paasattuaan Mameli malttaa tuumia vielä bändinsä tulevaisuutta. Tämä on aivolapseni: super18 Inferno Pontimena aggressio. Mutta en treenannut laulua lainkaan. Tuotantotapojen ja laitteistojen kehitys kuuluu soundin jyräävyytenä. Joo, tietysti. Kaikessa on kyse rahasta. Nykyisestä maailmanmenosta taitaa löytyä death metaliin sopivia teemoja helpommin kuin 20 vuotta sitten. Disharmonic Orchestasta en muuten tiennytkään, ne jätkät olivat brutaalia ryhmää aloittaessaan... Sanoituksellisesti Resurrection Macabre on kuolometalliin soveltuvaa antia, "brutaalia", ihme ja kumma. Lisäksi tiedän nyt tarkalleen, mitä haluan musiikillani tehdä. Takuulla inhoaisit koko hommaa! Vaikka Mameli haluaakin osittain syrjäyttää Spheres-levyn, se oli silti tekemisen väärti. Kun maestro lupailee jengin pysyvän koossa, äänessä kuuluu leveä virnistys. En koskaan odottanut death metalin olevan taas iso juttu. Musa voi vaikuttaa simppeliltä, mutta usko pois, jos olet kitaristi, tämän albumin soittaminen tuottaa varmasti hankaluuksia. Cynic julkaisi viime vuonna mahtavan paluulevyn, Atheist lymyää studiossa äänityspuuhissa, jopa Exhorder ja Disharmonic Orchestra ovat osoittaneet uudella vuosituhannella elonmerkkejä. Aiemmin lyriikat olivatkin Martinin tai Marcon tekemiä, mutta minun tyylini on suoraviivainen. Ihan sama oletko fani vai muusikko. Mielestämme tämä on selvä jatkaja Testimonylle. Aiheet ovat ehdottomasti realistisempia. Tein albumin ihan silkasta aggressiosta. Tuskassa äijä lupaa esiintyä Ferrari-paita päällä ja vinkkaa ystävällismielisesti laittavansa meikäläisen vieraslistaan saadakseen kaljoitteluseuraa. Mutta jos ei ole todella kovia riffejä, ei blastauskaan auta. Miehen örinä kuulostaakin todella lihaiselta. Itse haluan blastausta sen takia, että se laajentaa ilmaisun skaalaa. Foddis suostui muutaman kerran kokeilemaan, mutta ei innostunut hypervauhdista. Kiertuetta on luvassa, vaikka perheenisän onkin vaikea jättää viikoiksi katrastaan. Tuolloin elettiin Altars of Madness -aikakautta ja rukoilimme Marcoa vetämään blastia, mutta hän ei vain halunnut. Marco ei tuntenut sitä soittotapaa omakseen. Tätä on todellinen Pestilence. Teknisen death metalin klassikkobändit ovat aktivoituneet viime aikoina kuin yhteisestä sopimuksesta. Aiemminkin blastausta olisi haluttu mukaan, mutta levyille sitä ei ikinä saatu. Ihmeempää valmistelua örähtely ei silti vaatinut, mies alkoi painaa miltei samaan tyyliin kuin levy alkaa: pari ankaraa röhkäisyä ja sitten lähtee. Matkan varrellahan me tavallaan eksyimme väärille poluille. Itse olen 41-vuotias, eli vanha pieru myös. Halusin todella brutaalia laulua Devourment-tyyliin. Lisäksi halusimme tuolloin tehdä muutakin kuin death metalia. Eletään vihan vuosia: kaikki vihaavat toisiaan ja haluavat tappaa toisensa. Juuri siitä diggaan hyvässä biisissä, että jo ekan kuuntelun aikana pääset kertsiin mukaan: "Haaate suiciiiide!" Tämän päivän maailma on aivan sairas. Pestilenceltä on Mamelin mukaan tulossa myös lisää levyjä: joko liveä tai studiokiekkoa, vieläpä samalla kokoonpanolla. Toivon toki että saamme nuoria faneja ja pystymme pitämään vanhatkin kannattajat mukana kuviossa. En oikeastaan piittaa siitä kuinka vanha olet, jos sinulla on vain fiilis että voit ilmaista itseäsi tällä tavalla. Haluamme pysyä totuudenmukaisina tyylille ja skenelle, mutta se on todella vaikeata. Vauhtia levyllä tosiaankin on enemmän kuin ikinä. No, koska eivät ne osaa tehdä muutakaan, hehheh! Jos bändeille annetaan mahdollisuus nousta uudelleen esille, he kyllä tekevät niin. Resurrection Macabre myös kuulostaa varsin brutaalilta mäiskeeltä, jopa hämmästyttävän räjähtävältä. Kaiken on oltava brutaalia! Uutukainen soundaakin raskaudessaan perin barbaarimaiselta, vaikkakin soitannollisesti kiekko on suorastaan ällistyttävä. Muutama todiste siitä kyllä on tallella, että hän pystyi siihen. Vuodet ovat tehneet tehtävänsä. Martinkin muuten kuulostaa Hail of Bulletsin levyllä hyvältä. Mameli on innoissaan siitä, että uuden levyn otsikko edustaa erinomaisesti bändin karskin nimen tuomia konnotaatioita. Astelin studioon ja aloin räyhätä. Mameli hohottelee syyn tähän. Nyt tavoitimme Pestilencen syvimmän olemuksen oikeastaan samaan tapaan kuin ensidemolla. Sillä pääsimme irti Roadrunner-diilistä, joka kevensi kyllä sielua. Ihmisillä on enemmän rahaa auttaa köyhiä maita, eikä sitä siltikään tehdä. No, kun on skenestä poissa 15 vuotta, siinä tavallaan latautuu uudelleen. Kamoon, Pestilence. Mutta joo, ehkä se olisi pitänyt laittaa ulos jollakin toisella nimellä. Kyllä levyltä silti muutamaa biisiä livenä soitetaan, vähän rankemmalla tatsilla tosin. Morbid Angel ja Hate Eternal klaaraavat tämän yhdistelmän. Iso nimi! Kyllä jätkät pysyvät kelkassa. Brutaaliutta ja blastausta Mamelin mielestä uutukainen tavoittaa Pestilencen ytimen
Alusta asti oli selvää, ettei mitään kertaalleen nauhoitettuja biisejä lähdetä lämmittelemään, vaan kokonaisuus rakennettaisiin puhtaalta pöydältä. Melodinen death metal ei todellakaan ole mikään oikotie menestykseen, sillä tarjontaa on hirvittävät määrät ja laadukkaatkin nimet joutuvat usein tyytymään marginaaliin. Olisimme liikenteessä hitusen trendikkäämmin eväin, mikäli tavoite olisi päätyä radion soittolistoille tai päästä koluamaan kaikki kesän festarit. Loppupeleissä laulumelodia vaihtui sellomelodiaksi ja biisistä tuli Feeniksin välisoitto, intermedio, Stenroos sanoo. Levyn tarinassa Feeniks-nimellä itseään kutsuva henkilö pistää elämänsä remonttiin hieman erikoisemmalla tavalla hän lavastaa oman kuolemansa, polttaa talonsa ja tappaa perheensä, solisti Eero Kuusisto kertoo. Kielivalinnan huomioon ottaen onkin mielenkiintoista, että bändin levy-yhtiö Kampas Records on lähettänyt Feeniksin promolevyjä joka puolelle maailmaa. Tämän vuoksi levyn kokonaiskuva pysyi epäselvänä pitkän tovin, ja vasta viime kesänä alkoi tuntua, että kyllä tästä kalu jotenkin saadaan, kitaristi Jonne-Pekka Stenroos huoahtaa. MUSIIKILLISESTI YHTYE toimii jokseenkin samoilla vesillä, joilla esimerkiksi Insomnium on luonut nimensä. SYNESTESIA EI näe tässä sikäli ongelmaa, että yhtye kertoo viihtyvänsä marginaalissa eikä kummemmin haaveile suuremmista kuvioista. Eli omaa peliä tässä pelataan ja katsotaan mihin se riittää. Kyllähän Suomi se päämarkkina-alue ehdottomasti on, mutta onpa levyjä myyty ennakkoon ulkomaillekin. Kaikille ei suomen kieli metallissa uppoa. TEKSTI Saku Schildt Perhesurmaajan päiväkirja Synestesian debyyttilevy feeniks on karua kertomaa pahimmasta asiasta, mitä mies voi tehdä. I www.synestesia.net V uonna 2001 perustettu Synestesia on työstänyt melodista deathiaan jo useamman ep:n verran, ja nyt yhtye pääsi levyttämisen makuun. Vastaavanlaisia akustisia tunnelmointeja on syntynyt vuosien varrella yksi jos toinenkin, mutta Suvannon erotti joukosta edukseen sen vähäeleinen laulumelodia. Ihan mitä tahansa tuubaa karjumalla saa äkkiä naurut osakseen, Kuusisto tuumaa. Itse päädyin vetämään aika suoraviivaista tekstiä sen enempää anteeksipyytelemättä. Takki kyllä tyhjeni mukavasti studion loppumetreillä. Paljon tulee kuunneltua myös ei-niinmetallista musiikkia, jonka puolelta osittain tällaisten kevyiden välipalojen inspiraatiot kumpuavat. Ennen Feeniksiä olimme tottuneet lyhyempiin rutistuksiin studiossa, ja vaikka työurakat ovat luonnollisesti lisääntyneet jokaisen julkaisun myötä, toi levyn mitta omat haasteensa, rumpali Timo Harju muistelee. Yhtye työsti albumia vuoden päivät, joskin osa kappaleista on vielä kauempaa menneisyydestä. Erityisen hyvin Synestesialta taittuvat säröttömät tunnelmoinnit, ja esimerkiksi Feeniksin puolivälistä löytyvä Suvanto-instrumentaali on hienosti sovitettu akustisten kitaroiden ja sellon kuljettama biisi, jollaisia yhtyeen repertuaarista löytyy Stenroosin mukaan useampikin. Helpoin vetohan olisi vetää jotain niin taiteellista diibadaabaa, ettei kukaan tajuaisi, mitä biiseissä sanotaan. Puhdas sattuma ja Suvanto tosin kaivettiin pöytälaatikon pohjalta, mutta pääasiassa materiaali tehtiin viime vuoden aikana. Muun muassa Corinne Bailey Rae ja Katie Melua ovat viime aikoina pyörineet levylautasella, ja arvostan myös Segovian ja Tárregan kaltaisia tunnelmoinnin mestareita.. Ei me aleta kysellä porukalta, millaista musiikkia Synestesian seuraavalta levyltä toivottaisiin enemmän. Hyvä esimerkki tästä on kotimainen Omnium Gatherum, joka on joutunut tappelemaan jokaisesta sentistä, jonka on urallaan edennyt. Projekti oli juuri niin uuvuttava, millaiseksi se itsekseen ensimmäistä levyään tuottavalle orkesterille usein muodostuu, ja muusikot kertovatkin laittaneensa albumiin kaiken osaamisen, mitä itsestään irti saivat. Albumi onkin arvioitu aina Turkissa asti. Synestesian erottaa kollegoistaan kaikkein selvimmin kielivalinta, sillä suomeksi möykkääviä melodeathbändejä ei markkinoilta pahemmin löydy. 20 Inferno Suomen kieleen liittyy kuitenkin haasteita, sillä äidinkielellä sanoitukset eivät voi olla niin ympäripyöreitä kliseekimppuja, jollaisiin englanninkieliset kollegat voivat hätätapauksessa turvautua. Eikös tällaisella materiaalilla kannattaisi ottaa ensin Suomi tukevasti haltuun. Kyllähän me haluamme kuulijakuntaamme kasvattaa, mutta järki on päässä ja ymmärrämme kyllä, jos ei listasijoituksia ala ropista, Kuusisto kertoo. Homma pysyköön mieluummin hyvänä harrastuksena kuin huonona työnä, kuten vanha viisauskin kertoo. Hyvin tuntuu suomen kieli uppoavan muuallakin, sillä palaute on ollut kielimuurista huolimatta positiivista, ja rapakon takaa kyseltiin jo käännöksiä sanoituksista, Kuusisto myhäilee. On meitä joskus ohjeistettukin, että hyvää musiikkia, jos vain vetäisitte englanniksi. Porilaisyhtye ei päästä kuulijaa helpolla, vaan lyö pöytään saman tien melkoisen tylyt kortit. Ei tässä mitään haaveita elätellä, että soittohommat kävisivät joskus päivätöistä. Sanoituksista vastaava Kuusisto myöntääkin, ettei latteuksia sovi suomeksi murista. Bändi määritelköön kuulijansa eikä toisin päin, Stenroos komppaa
Ne ovat toistensa vastakohtia: taiteilija luo itseään varten, miellyttääkseen itseään. Internetin suoma kätevyys ei kuitenkaan aina ole hyväksi musiikille tai ihmismielelle. Ei niinkään tekninen taituruus. Soittaessani hiljattain Porcupine Treetä parille ystävälleni tuhahti toinen halveksuen: "Mitä Coldplayta sinäkin kuuntelet." Toinen puolestaan tiedusteli uteliaana, että kukas se näin Pearl Jamia kopioi. Minua henkilökohtaisesti inspiroivat auteurhenkiset ihmiset, eivätkä semmoiset, jotka pystyvät soittamaan miljoona eri sointua. Satun vain pitämään hänen nimestään, se kuulostaa kauniilta. Mielestäni ei kylläkään vaikuta siltä, että muodollisen musiikillisen koulutuksen saaneet tekevät mitenkään erityisen upeaa musiikkia. Kumpikin kommentti kertoo yhtä paljon tiettyjen metallipuristien asenteesta kuin ironian kaksista kasvoista: bändi, jonka perustamishetkellä Pearl Jam oli vasta joukko suuntaansa hapuillen etsiviä glam rock -poikia, on varsin kaukana valtavirtojen mediaseksikkäistä söpöliineistä. Kuulijakunta on kasvanut pikkuhiljaa, ei markkinoinnin, vaan itse musiikin hedelmänä. Ensimmäinen singlelohkaisu sattuukin olemaan nimeltään Harmony Korine nimetty juurikin yksilöllisestä tyylistään tunnetun taiteilijan mukaan. "Kehitys voi joskus olla yhtä kuin taantumus", toteaa Steven Wilson. sietämätön keveys n ykyaikana tuntuu usein kuin bändejä suollettaisiin joltain näkymättömältä virtuaaliliukuhihnalta ja uusia parin viikon villityksiä pukkaisi tämän tästä, miltei viikoittain. Mediahuoraamisesta miestä ei ainakaan voi syyttää. Melankolian Sieluntyötä Mielikuvituksen voima on kaikkein tärkeintä. En sano, etteivätkö ehkä jotkut heistä... TEKSTI Riitta Itäkylä I KUVA Lasse Hoile I www.swhq.co.uk Porcupine Tree -johtajan soolodebyytti on ollut tilattavissa netin kautta jo viime vuodesta, mutta maaliskuussa Insurgentes tuli vanhan tavan mukaisesti myös kauppojen hyllyille. Kauniin nimen takaa Wilson myöntää kuitenkin löytävänsä jotakin syvempää, itselleenkin tuttua: 22 Inferno "Kun lakkaat olemasta muusikko, sinusta tulee viihdyttäjä. On kuitenkin lohduttavaa tietää, että brändäykseen ja massojen miellyttämiseen keskittyneiden uramuusikoiden vallatessa uusia ystäviä MySpacessä on yhä muusikoita, jotka ovat jo parin vuosikymmenen ajan kaikessa hiljaisuudessa kiertäneet kompromissit ja keskittyneet olennaiseen. Tietenkin klassisella puolella asia on täysin eri, mutta ajatellaanpa rockmusiikin maailmaa: monet rockbändit eivät ole koulutettuja vaan luonnostaan lahjakkaita. Uuden soololevynsä kannessa PT:n johtohahmo Steven Wilson on piiloutunut kaasunaamarin taakse. Näin sanoo mies, joka tunnustaa muun muassa huipputeknisen Meshuggahin olevan yksi ehdottomista suosikeistaan. Viihdyttäjä haluaa vain miellyttää muita.". Olettaen siis, että kuvassa tosiaan on itse Wilson... Musiikkikouluja käymätön, itseoppinut nörtti arvostaa taituruutta, mutta ilman aitoa tunnetta sorminäppäryys on pelkkä kulissi. Varastin vain hänen nimensä, ei kappale hänestä itsestään kerro
Porcupine Treen lisäksi lauluntekijä säveltää musiikkia neljälle muulle bändiprojektilleen (IEM, No-Man, Blackfield, Bass Communion), mutta tämä haastattelu ei liity mihinkään yllä olevaan, vaan ensimmäiseen viralliseen soololevyyn. Softatiedostojen kanssa pelaaminen, oikean fyysisen pakkauksen sijasta, on varsinainen pettymys. Luomisen täytyy olla puhdasta. Viihdyttäjä haluaa vain miellyttää muita. Ihmiset kuuntelevat levyjä shufflena, eivätkä albumikokonaisuuksina. Ei musiikkia voi valita ikään kuin urakseen. Totta kai. Mietin itsekseni, missä välissä tämä mies muka ehtii olla tukossa, mutta en halua tuhlata kalliita minuutteja keskeyttämällä. Tunsin ympärilläni kaikki ne ihmiset, jotka olivat kulkeneet siellä ennen minua, kuin olisin ollut haamujen ympäröimänä. Kyllä minä jumitun välillä tiettyihin kaavoihin, viikoiksi, jopa kuukausiksi. Eksoottisen synkkä, pianoon ja Wilsonin katuvaan, kaikuvaan lauluun perustuva nimiraita on yksi esimerkki. Jokainen taiteilija, olit sitten kirjoittaja tai mitä tahansa, tuntee joskus painetta. Metallibändeistä jonossa seuraavana on Orphaned Land, jonka tulevan levyn Wilson tuottaa. Kun puhe kääntyy teknologiaan, hän kuulostaa melkein surulliselta. He eivät arvosta asioita pitkäjänteisesti. Olin hylätyssä ja autiossa luostarissa keskellä yötä. Levy muuttuu koko ajan. Mies, joka kuvailee musiikkiteollisuutta sanalla "sydäntäsärkevä", ei markkinointisloganeista juurikaan perusta. Pyy pivossa Insurgentes on kuin kiteytys Wilsonin laajaalaisesta, monta eri värisävyä tarjoavasta paletista. On pienoinen ihme, että mieheltä ylipäänsä liikeni aikaa näinkin pikaiseen haastattelutuokioon. Hänhän on amerikkalainen filmintekijä, joka kirjoittaa käsikirjoituksia muillekin ohjaajille. Se on tekijänsä kuuloinen teos, joka ei suostu istumaan jäykissä karsinoissa; kukin kappale on erillinen, omanlaisensa kohtaus Wilsonin ohjaamassa musiikillisessa elokuvassa. Melankolian mestarin äänessä ei ole enää surumieltä, vaan periaatteen ihmisen tiukkaa ehdottomuutta. Siitä, ettei joudu toistamaan itseään. Steven Wilsonin kuulu melankolia ei jää ainoastaan musiikkiin. Keskittymiskyky on heikentynyt niin nuorisolla kuin sinulla ja minullakin. Pidän siitä, että se on moninainen, ilman minkäänlaista loogista järjestystä. Wilsonin cover-versiot muiden artistien kipaleista ovat omiaan heijastamaan työtapaa, joka ei suostu kangistumaan ennakkoluuloihin tai itsestäänselvyyksiin. Kaupallisuudesta tulee likainen sana silloin kun sen antaa määritellä ja johdattaa luomisprosessia, hän toteaa, ja puhe kääntyy taas kuin itsestään taiteen arvoon ja sitä kautta taiteilijan omanarvontuntoon. Kaikkihan käyvät elämässään läpi jaksoja, jolloin ei ole kykenevä keksimään uusia ideoita. Parikymmentä vuotta musiikkiteollisuudessa sieluaan näytille asettaneelle Steven Wilsonille "kompromissi" on, yhä, vieras sana. Inferno 23. Kuulostaa ankaralta, mutta miehen omien sanojen mukaan musiikki on "jatkumo, seikkailu", ei valinta. Hän kirjoitti elokuvan Kids, sen Larry Clarkin ristiriitaisuuksia herättäneen elokuvan. Eräänlainen pirstaleisuus selittyy ainakin osittain, kun Wilson ryhtyy kertomaan tarkemmin levyn synnystä. Siitä on joskus vaikeaa nostaa itsensä takaisin ylös. Luomistyötä Herra Wilson on väärässä: googlettaessaan oman nimensä hän saa vaatimattomana miehenä varautua punastumaan. Se tuntui niin historialliselta ja pelottavalta... Moderni, nopeaan ja jatkuvaan virikesyöttöön perustuva musiikinkulutus on antiteesi vinyylin vannoutuneelle puolestapuhujalle. Onko luomistukko tuttu käsite. Ei mikään muu työpaikka ole verrattavissa tuollaiseen, normaalissa toimistossa ei tuollaista tapahdu. Arvostan erityistä, spesiaalia pakkaustaidetta, enkä pidä siitä, kuinka soittolistat sun muut aiheuttavat tietynlaista jukeboksi-mentaliteettia. Tuota, tunnetko koskaan painetta. Hän puhuu itselleen tärkeistä asioista vakavan mietteliäästi. Täytyy vain pystyä rikkomaan ne kaavat. Se tarkoittaa, ettei heillä ollut tarvittavaa intohimoa alunperinkään. Tavisten pomot nurisevat kyllä alaistensa töppäyksistä, mutta Steven Wilson puhuukin nyt jostakin muusta. Jos esimerkiksi menisin nyt googlettamaan "steven wilsonin" internetissä, aivan varmasti sieltä löytyisi satoja kommentteja, joiden mukaan se, mitä teen, on surkeaa. Laatu heikkenee, ja ellet osaa enää hidastaa tahtia, menetät uteliaisuutesi. tuot oman sielusi ja sydämesi näytille, ja joku voi tuosta vain talloa sen päälle. Studiotakin käytettiin, mutta suurin osa sisällöstä sai alkunsa tien päällä. Olin reissussa ja nautin suuresti koko prosessista, pidin hauskaa. Ne ovat toistensa vastakohtia: taiteilija luo itseään varten, miellyttääkseen itseään. Wilson painottaakin määrän sijasta laatua. Yhteistyökumppaneita on kertynyt melko sekalainen seurakunta Yoko Onosta Opethiin. Miten tämä on mielestäsi vaikuttanut lapsiin ja nuorisoon. Aika on kortilla, ja Wilson vastailee kysymyksiin hieman hätäisesti. Niin moni nuori bändi saa osakseen äkillistä huomiota, ja kun levy-yhtiöt sitten kyllästyvät ja potkivat heidät ulos, he pettyvät ja luovuttavat. Se ei ole mikään uravalinta. Demoja ja covereitahan ei lasketa. Näyttöruudulta tulee niskaan paskan sijasta lähes hurmiollista suitsutusta. Jo pelkkä Blackwater Park riittäisi niittämään kunniaa kenen tahansa CV:ssä, mutta Wilsonin meriittejä ovat myös Deliverance ja Damnation. Miehen kykyjä niin sävellys- kuin tuotantopuolellakin kehutaan jopa ärsytyskynnyksen ylittävällä vuolaudella. Teet duuniasi, ja joku voi tuosta vain tulla sanomaan, että "onpas paskasti tehty". Kummassakin on tietynlainen surrealismin henki. Ei luomistyössä voi pohtia, mitä on "kaupallisuus" ja mikä vetoaa valtavirtaan. Moderni elämä on nopeaa, ja keskittymistämme häiritsevät plasma-tv:t, ipodit ja kännykät. Rakastan sen kaltaista pimeää, perverssiä ja sairasta taidetta. Ja tämä saattaa kuulostaa todella kliseiseltä, mutta se on totta: musiikki valitsee sinut, ei päinvastoin. En minä koko ajan ja joka paikassa kirjoittanut, välillä vietin vain aikaa paikallisten muusikoiden kanssa ja rentouduin. Jos olet taiteilija, muusikko, kirjailija... Ei se ole mikään hana, jonka voi noin vain sulkea, hän toteaa lopuksi. Mutta oli se kyllä aikamoinen kokemus, ja osa siitä löysi ehdottomasti tiensä itse musiikkiin. En usko, että mitään, mitä olen tehnyt, voidaan luokitella kaupalliseksi. Koen sen olevan hyvin samankaltaista oman musiikkini kanssa. Mutta kyllä sitä monesti ehtii ajatella, että en enää koskaan tule luomaan mitään uutta. Steven Wilson kääntää valtavirtaa uusiin asentoihin ja sukeltaa pinnan alle. Olen kuitenkin, onneksi, jotenkin onnistunut aina irtautumaan vapaaksi ja todistamaan itselleni olleeni väärässä. Sanoituksellisesti siellä ei ole mitään yhtäläistä teemaa, mutta musiikillisesti kylläkin, kuuluu selitys. Myyntitilastot eivät takaa kokemuksen syvyyttä. Tarina on itse musiikissa ja siinä, miten se avautuu ja yllättää. Osa biiseistä ei millään olisi päätynyt sellaisiksi kuin ne ovat ilman matkustamista. Kun lakkaat olemasta muusikko, sinusta tulee viihdyttäjä. Minä uskon kuitenkin ajatukseen kehityksestä. Jos haluat olla ammattimuusikko, sinun on uskottava itseesi säilyäksesi tässä bisneksessä. Ajattelen, että kaikki, mitä saan aikaiseksi on yhtä tyhjän kanssa, pelkkää paskaa. Olimme Meksikossa, Israelissa, Skandinaviassa, Japanissa... Wilson vertaa musiikkia herkästi muihin taiteenlajeihin, ja kun puheeksi tulevat taiteilijan tärkeysjärjestykset ja prioriteetit, aina niin tyyneltä ja kohteliaalta vaikuttavan miehen äänenpaino saa melkeinpä vihaisen sävyn
Samoihin aikoihin jonkin verran mainetta niittänyt Requiem hajosi, ja Nikula keskittyi uusiin haasteisiin. Homma lähti siis nopeasti siivilleen, vakuuttaa Nikula. Nikula näkeekin bändin yhtenä pioneerina maanläheiselle heavylle, jossa elitismiä ja turhaa kohkaamista ei tunneta. Meillähän on punaisena lankana lämmin sekä mainitsemasi maanläheinen ja orgaaninen soundi. Meininki on mennyt syntikkapimputteluineen ja siloteltuine kitaravalleineen turvallisemmaksi kuin iskelmä. ja Yngwie Malmsteenkin. Isäntä Meidän on samassa tilanteessa kuin hevi ennen metallibuumia. Yhtyeestä ja sen musiikista löytyy paljon hyvää symboliikkaa, eikä sanoma pohjaudu pelkästään maalaisromantiikkaan, vaan henkilökohtaisiin tunteisiin. Komppiryhmän ehdoton pääsarka on tässä bändissä. Myös power-vaikutteet ovat varisseet pois ja soundimaailma on ilmavampi ja orgaanisempi, mihin Nikulalla onkin selvät syyt. Tyypit, jotka tuntevat paremmin kasarimetallin salat kuin pop-elitistien piirit, kuuluvat laumaamme. Jos tekisin pääsiäiskokon jostain muusta kuin kuusenoksista, heittäisin liekkeihin monta metalliskenen lieveilmiötä kuten nykyajalle tyypillisen rankkuuden maksimoinnin. Metallikenttäkin on nykyään aika jähmettynyttä tiettyjen peruskaavojen kumarteluun. Olemme ehdottomasti enemmän maakuntien kuin pääkaupunkiseudun ihmisten musiikkia. Tämä on rehtiä heviä! ISÄNNÄN VIENTITEOLLISUUS on vielä alkutekijöissään, mutta nousussa, ja sen vahvuuden näyttää aika. Tästähän tuli oikea bändi heti ensimmäisen studioreissun jälkeen. Mistä Nikula jengeineen sitten saa ideansa ja energiansa, joilla on hyvä orientoi- tua kunnon peijaisiin tai biisintakomiseen. Mutta miten urbaanimpi ihminen voisi helpoiten samastua bändin sanomaan ja säveliin. Black Sabbathin unohdetun aikakauden helmi toimi keikoilla niin hyvin, että siivulle oli pakko hakea käännöslupa. Se, että ihmiset uskaltavat irtautua ennakkoluuloistaan ja luoda rehellisesti oman käsityksensä asioista. Myös kasarikauden Black Sabbath kolisee, minkä vuoksi levyltämme löytyy käännösversio Tony Martinin laulamasta Headless Crossista. Todellinen rankkuus lähtee kuitenkin jostain muualta kuin tuhannen alasviritetyn ESP:n tai Ibanezin vallista. Keikkamatkoilla cd-soittimessa saattavat pyöriä niin Yes ja Rush kuin W.A.S.P. Poppoo palaa isäntänsä johdolla 1980-luvun antimien äärelle ja haastaa ennakkoluulot suomenkielisellä voimalla, orgaanisella soundilla ja turhanpäiväisen rankkuuden karsimisella. L Helevetin hyvää heavya aulaja Jouni Nikulan (jota ei edelleenkään pidä sotkea Joonas "Jone" Nikulaan) isännöimä Isäntä Meidän -yhtye alkoi kyntää omaa pirteää sarkaansa kotimaisen rokkaavan heavy metalin arkeen loppuvuonna 2005. NYT KUN ISÄNTÄ Nikulalla on oma bändi ja uusi into toteuttaa itseään, onkin paikallaan kysyä, mikä tekeekään isännän onnelliseksi. TEKSTI Tero Lassila I KUVA Ulla Nisonen I www.isantameidan.com Kokkolasta kajahtaa, kun Isäntä Meidän julistaa heavy rockin juhlaa. Onni on etsiä ja uskoa löytävänsä. Myös triggereille ja tunereilla sanottiin studiossa, että ei kiitos. Henkilökohtaisesti olen erittäin kyllästynyt nykymetalliin, josta on kliinisyydessään tullut täysin munatonta ja sielutonta. Tässä on kaikki pantu biisien varaan, kuten kuuluukin. Samalla voi tajuta, että suomeksi laulettu hevi voi olla muutakin kuin yksipuolista uhoamista ja latteita riimejä. Keikoilla olemme lisäksi coveroineet toista suurta vaikuttajaamme, Whitesnakea. Toki meilläkin on kosketinosastoa, mutta aidon Hammondin läsnä oleva jyrinä Inferno on aika kaukana kahden markan syntikkakuorrutuksista. Itse puhuisin biisikeskeisestä hevirockista, progeilemaan ei todellakaan ole lähdetty. Maalaisromantiikkaa meistä ei löydy promillen vertaa, mutta romantiikkaa kylläkin. 24. Jos urbaani ihminen on kallellaan helvetin hyvään kasariheviin, Isäntä Meidän on oikea valinta. En tajua, miksi jokaisen bändin on toitotettava uuden levynsä myötä, että taas on tulossa rankinta matskua koskaan. Requiem ja Silent Voices tulivat tutuiksi kiemuraisesta ja melodisesta proge-heavystä, mutta Isäntä Meidän jatkaa suoraviivaisemmalla linjalla. Soittajaosasto löytyi läheltä, sillä bändiin kuuluvat Silent Voicesin Timo ja Pasi Kauppinen sekä Jukka-Pekka Koivisto. Toisin sanoen tinapaperia ei ole tarvittu sen kuuluisan scheissen paketoimiseen
Saatavilla myös rajoitettuna DVD + bonus CD-pakettina! www.hatebreed.com www.myspace.com/hatebreed www.centurymedia.com Italian p op metallisensaatio LACUNA COIL Uusi albumi Shallow Life kaupoissa Sisältää singlebiisin 22.4.09. : GUNS N´ROSES JA VELVET REVOLVER -RIVEISTÄ TUTUN MIEHEN BÄNDIALBUMI DUFF MCKAGAN`S LOADED SICK Spellbound! PUHTAAN ROKIN JA KIIHKOISAN PUNKIN HYÖKKÄYS! OTA HALTUUN 1.4.09! www.centurymedia.com www.duffmckagansloaded.com · www.myspace.com/loaded · www.lacunacoil.it www.myspace.com/lacunacoil Inferno_1-2_4c_0309.indd 1 16.03.2009 17:41:06 Uhr. HATEBREED Live Dominance Amerikkalaista hardcore punkia / metalcorea DVD:n muodossa, olkaapa hyvät! Tuotos on kulminoituma kaikelle verelle, hielle ja kyynelille, joita bändi on vuosien aikana vuodattanut. Tämä sisältää kaiken sen, mitä fanien tulee yhtyeestä tietää ja rakastaa
Albumi oli aiempaa materiaalia huomattavasti kokeellisempi ja sisälsi elementtejä, joita black metal -levyillä ei ollut totuttu kuulemaan. Tuotantokin oli huomattavasti selkeämpi, vaikka siitä on kliinisyys kaukana. Ensimmäiseksi huomio kiinnittyy soundeihin, jotka ovat kuin suoraa jatkumoa Drawing Down the Moonille. Ja kuullaanpa sillä Beheritin historian ensimmäinen suomenkielinen kappalekin! Kuuntelun jälkeen olo on kuin kauhuleffan jälkeen, huojentunut mutta lievästi ahdistunut. Engram on arvaamaton nostalgiatrippi. Tarina on edelleen sama, mutta nyt on kirjan viides luku menossa. Drawing Down the Moonin jälkeen Holocauston innostus metallimusiikin tekemiseen kaikkosi ja hänen musiikkimakunsa kehittyi koneellisempaan suuntaan. Sain pari tappouhkausta ja mun vanhempien talorappu spreijattiin. Yhtyeeltä lähti treenikämppä alta pariin otteeseen, mutta keikkoja ei sentään jouduttu perumaan, vaikka lavashow sisälsi tulta, verta ja sianpäitä keppien nokissa. Omaperäisyyttä, säilyttäen tyylin tunnusmerkit. Bändi hajosi ja mies teki H418ov21.C- ja Electric Doom Synthesis -levyt itsekseen. En enää välitä millä termein musiikkia markkinoidaan, sanoma ja artistin edustama maailmankuva ovat tärkeämpiä. Laajasta stereokuvasta piti kaventaa monompi. Meillä oli yhteyksiä Church of Sataniin ja Setin Temppeliin. Meillä ei ollut kunnon verrokkia loppumiksauksessa tai masteroinnissa, Holocausto sanoo. Beheritin musiikissa fiilis on ajanut teknisen suorittamisen ohi. Inferno 27. Ei harmita, että julkaisin nuo levyt Beheritin nimissä, koska nyt bändillä on vapaus tehdä sitä, mikä innostaa. Esimerkiksi kauniin ja rauhallisen Summerlandskappaleen sanat ovat lähinnä puhutut, siinä ei ole lainkaan kitaroita ja taustalla visertävät linnunlaululta kuulostavat kiipparisoundit. Äänimaisema on kehittynyt etenkin virtuaaliteknologian avulla todella paljon noista ajoista, mutta onhan se kalma ja nihilismi edelleen läsnä. Kappaleet ovat bändin tyylille uskollisesti alkukantaisia ja vähäriffisiä, joskin kiekon päättävä hypnoottinen 15-minuuttinen äityy jossain määrin "primitiivisprogressiiviseksi" taideteokseksi. Kuuntelen ambientia edelleen, lähinnä himassa taustamusiikkina. Homma siis toimii. Kaikki vitun myötätunto heidän sieluilleen! Holocausto viittaa Wikipediassakin dokumentoituun väitteeseen, että hän olisi soittanut kujeillessaan Luttiselle ja saanut tämän uskomaan, että kyseessä on norjankielinen tappouhkaus, mikä ei siis pidä paikkaansa. palaa a kaamista käsittävää äänitettä pidetään laajalti suuressa arvossa. Jälkimmäinen aiheutti tietysti vähän ongelmia, mutta muuten pidin koko juttua ajanhukkana. Erään mielestä se oli väärää satanismia ja hän koki, ettei Beherit ole näin ollen true. Varhais-Beherit pyrki olemaan aggressiivista ja brutaalia jumalanpilkkaa. Drawing Down the Moonilla mentiin aavistuksen maltillisemmin ja henkimaailmaan syvällisemmin tutustuen. Electric Doom Synthesisin jälkeen Holocausto niitti mainetta hardcoreteknoporukoissa nimellä DJ Gamma ja sen eri väännöksillä. Vaikka primitiivisyys hohkaa läpi levyn, seitsemän biisin albumi muodostaa yllättävän monipuolisen kokonaisuuden. Tenetzin mukaan levyä yritettiin ensin masteroida Finnvoxilla, mutta projektista oli luovuttava, koska masteroija teki levystä liian hyvänkuuloisen. Loppujen lopuksi kiekko saatettiin painokuntoon jollain australialaisella pajalla, jonne Holocausto kiikutti kiekon itse. H418ov21.C on hyvinkin hengellistä tunteenilmaisua. Monelta nämä "rituaalimusiikkilevyt" menivät yli hilseen, eikä niissä ollut muuta metalliin viittaavaa kuin painostava tunnelma. Drawing Down the Moonilla kuiskaukset ja kosketinsoittimet ovat isossa osassa, mutta Engramilla niitä on käytetty vain mausteina. Kaaosta ja kuolemaa äänen ja kuvan keinoin. Teknisesti lopetin lähinnä skenepuuhastelut osittain siksi, että kiinnostuin enemmän muista musiikkityyleistä. Nykyään liian moni aloitteleva bändi lähtee säveltämään sokeasti valmiiseen lokeroon. "Veikkaan, että biisit ovat verrattain hitaita mutta rankkoja. Olin osittain oikeassa, Engram on metallilevy, mutta pääpiirteittäin nopeatempoinen sellainen. Kun lopetin hommat levykaupassa, sain vapaudet laajaan musiikkiin ilman bisnekselle välttämätöntä luokittelua. Olin toki kuullut huhuja, että kappaleet ovat sitä itseään alkukantaista ja karkeaa black metalia. Tällä albumilla Beherit kirjoitti itsensä mustan metallin historiankirjoihin. Kalmaa ja nihilismiä Beheritin avoimen satanistinen imago aiheutti kohtuullisen levymyynnin ohella myös negatiivisia lieveilmiöitä. En minä metallimusiikista ole koskaan luopunut. Ohjenuorana toimi "tässä valmiit miksaukset, tee masterista huonompi". Bändi joutui osalliseksi niin sanottua Dark Waria, suomalaisten ja norjalaisten black metal -piirien välistä loanheittoa, joka sai alkunsa 1990-luvun alussa, kun täkäläisten yhtyeiden, kuten Beheritin, Impaled Nazarenen ja Barathrumin, maine kasvoi maailmalla. Drawing Down the Moonilla temposkaala laajeni huippunopeasta hitaaseen ja kosketinsoittimille suotiin kosolti tilaa. Oli vähän sama tilanne kuin Drawing Down the Moonilla. Metallia ehdottomasti, ei ambientia", vastaan. Aivan kuin sen ja Drawing Down the Moonin äänittämisen välissä olisi vain vuosi tai pari, mikä korostuu myös soiton lievästä huojumisesta. Isten Magazinen tyypit sepittivät roskaa meikän pilapuheluista Luttiselle (Impaled Nazarenen laulaja) ja Emperorin Samothille ja yrittivät muutoinkin liata mainettani. Hän julkaisi Suuri Shamaani -nimellä yhden levyn, Mysteerien maailma (1999), joka oli tyyliltään minimalistista dark ambientia. Historiaa tehdään öisin Ennen kuin Tenetz laittaa Engramin pyörimään, hän kysyy, millaista materiaalia oletan levyn sisältävän. Piti selittää visioita sanallisesti, soittaa ääninäytteitä kitarasoundeista ja halutusta stereokuvasta
Mielenkiintoista sinänsä, herra on hengellisiltä näkemyksiltään theravadabuddhalainen eikä suinkaan pesunkestävä satanisti. Itämaisen filosofian ja mustan magian kanssa aikanaan flirttaillut kynäniekka raapusti monien mielisairauksien ja -järkytysten syiden piilevän ihmismielen muistijäljissä, "engrammeissa". Aika on läsnä! Bändi aktivoituu julkaisun myötä myös lavoilla, mutta aikatauluja ei ole vielä lyöty lukkoon. Buddhalaisuutta Holocausto ei halua missään nimessä sotkea Beheritiin, koska se ei liity bändin sanomaan, musiikkiin eikä sanoituksiin. Hubbardilla Holocausto viittaa L. Konsepti on edelleen sama, mutta sitä on tarkasteltu eri näkökulmista. vata "Tarkoitus on a enkiit h hallitusti port erit on maailmaan. Beherit on satanistinen bändi ja tulee aina olemaan. Mies ei seuraa metallikenttää kovin aktiivisesti, mikä johtunee osittain siitä, että hän viettää talvet Kaukoidässä, rauhassa ja kaukana arjesta. Vajaan viikon kuluttua sain tehtyä demon loppumiksauksen. Ei, päinvastoin. Beherit on maailmanlopun orkesteri. Levyn kirjoittaminen kesti yhdeksän kuukautta, joista intensiivisin kausi kulminoitui 28 Inferno kahteen viimeiseen. Ehkä hieman hiljaiseltakin. Tietynlainen realismi ja sen kautta tuoma rehellisyys. Basistia mietittiin hieman kauemmin, ja potentiaalisia tyyppejä olikin tarjolla, mutta tunsin Abyssin Kuopion ajoilta ja uskalsin luottaa häneen. Australian Portal on hyvä! hän vinkkaa. Olin kyllä valmistellut materiaalia pitkään Suomessa kaiken kiireen keskellä, mutta demon musiikillisen luonteen takia projektin loppuun saattaminen vaati täydellistä keskittymistä. Sen tarkemmin hän ei lähde avaamaan lankakerää, vaan alleviivaa kuuntelukokemuksen ja itseoivalluksen tärkeyttä. Käytännössä piti katkaista kaikki kommunikaatio ulkomaailmaan. Seison tässä vapaasta tahdosta. Aika on läsnä! Olen tavannut Holocauston jokusen kerran, ja hän vaikuttaa älykkäältä, pohtivalta, tyyneltä ja rauhalliselta yksilöltä. Tenetzin mukaan toiminta jatkuu levytystenkin muodossa. Sekunti stop-nappulan painamisesta viereisen korttelin muslimitemppelissä alkoi kovaääninen aamurukous. Primitiivisyydestä ollaan pidetty kiinni. Eikö ole ristiriitaista tehdä niin sanottua saatanan musiikkia, joka luotaa itämaisen ajattelutavan mukaan nimenomaan "sielun saasteista", kuten vihasta ja pelosta, jotka täyttävät valaistumattomien mielet. Nukuin päivät, ja auringon laskiessa kävin hakemassa alakerran ravintolasta take away -illallisen ja sulkeuduin pieneen hotellihuoneeseen. Viime aikoina on tullut kuunneltua lähinnä omaa musiikkia. Samalla uskon tieteelliseen todisteeseen. Tutkiskelin hampaiston suhdetta muistiongelmiin, kun jollain tiedesivustolla pomppasi tuo sana esiin. Toki matkan varrella oli myös vastoinkäymisiä, mutta nekin edesauttoivat osaltaan prosessia, Holocausto kertoo. Valitsin Slaughterin kannuihin, kun oltiin niin monissa baarikeskusteluissa päädytty samaan visioon. Piti ihan etsiä sanakirjasta, mitä se tarkoittaa. Kristinuskon paholainen, pahat henget ja demonit on hyvinkin tarkkaan dokumentoitu vanhoissa kulttuureissa. Holocausto kertoo uuden levyn käsittelevän maailmojen tuhoutumista ja juhlaa sielujen kadotuksesta. Beh rkesteri. Holocausto postitti demon Spinefarmille vasta kuukauden kuluttua, kun oli täysin varma omasta tyytyväisyydestään äänitteen suhteen. Hänen ja Holocauston lisäksi nykykokoonpanossa vaikuttavat alkuperäis- rumpali Sodomatic Slaughter ja basisti Abyss, Twisted Baptizer. Kauas on kasvettu dualistisesta moraalikäsityksestä. Kohtuuden kultainen aspekti on mukana pehmentämässä kaikkein pahinta ääriainesta. Lopullinen päätös syntyi viime vuoden helmikuussa, kun sain viimeisteltyä 30-minuuttisen demon Thaimaassa. Beherit on vaarallinen koostumus käsitteitä, kosminen entiteetti, jota pyrimme kanavoimaan instrumentein ihmiskunnalle. aailmanlopun o m Aika on läsnä!" Drawing Down the Moonia pidetään yhtenä black metalin kulmakivistä. Oliko stressaavaa herättää bändi henkiin 15 vuotta levyn julkaisun jälkeen. Sisällä kuohui tuttuun tapaan, kuten aina silloin, kun on juuri ylittänyt itsensä. Hänen mukaansa albumista tehtiin monitasoinen, jotta se kestäisi paremmin kuuntelua. Kuinka kuvailisit uuden albumin taiteellisia tavoitteita. WSOY:n Englantisuomi-suursanakirjan mukaan engram tarkoittaa yksinkertaisesti muistijälkeä. Aamuyön tunnelma hämärässä, hiostavassa huoneessa oli todella maaginen. En näe tuossa ongelmaa. Sami oli levy-yhtiön edustajana hiillostanut mua jo pitkään Beheritin paluusta, joten päätin tehdä taktisen liikkeen ja pyytää häntä mukaan bändiin, jos kerta oikeasti uskoi projektin järkevyyteen. Tarkoituksena on ylittää tyylirajat, muuttua taiteeksi ja lopulta tuhota sen jatkumo. Harvoin jaksan edes klikata nettilinkkiä, jos joku random tuntematon vakuuttelee bändin erinomaisuudesta. Minulla on buddhistinen elämänkatsomus asioihin ja tapahtumiin, mutta olen valmis punnitsemaan myös muiden uskontojen filosofisia väittämiä. Entä mistä tulee albumin epätavallinen nimi Engram. Beherit on palannut.. Tarkoitus on avata hallitusti portit henkimaailmaan. Pääsiäisenä, suurena kärsimysjuhlana, myös muu maailma voi nauttia Holocauston ja kumppaneiden tuoreimmista taltioiduista muistijäljistä. Ron Hubbardiin (19111986), joka oli yhdysvaltalainen kirjailija ja skientologian sekä dianetiikan perustaja. Hyvältä näytti ja kuulosti, etenkin, kun tuohon sai sotkettua vielä Hubbardin mukaan. Biisien valmistuessa visio voimistui niin paljon, että toisinaan mieli oli jo lähes malttamaton
Peaceville TEKSTI Riitta Itäkylä I www.myspace.com/mdbride My Dying Bride haastaa suomalaiset rypemään Tuskassa ja melankoliassa mutta paistaa se aurinko risukasaankin. 30 InfErno
Mutta jotkut pyynnöt, joita meille esitettiin, reagoimme niihin heti kapinoimalla. Anna tulla, tykkään hassusta. No, tiedäthän. Mutta kaljuna headbangaaminen voi näyttää aika typerältä. Andrew Craighanin nauru raikaa taas puhelinlinjoja pitkin, iloisena, aitona ja kaikkea muuta kuin sarkastisena. Olemme melko normaalia porukkaa, kuuluu hekottelun säestämä tarkennus. Olen atk-hommissa, perseellään istuminen ja hiiren klikkaaminen päivät pitkät, sitä tuskin voi pitää kovana työnä. Joten siitä syntyi tietynlainen katkeruus koko instrumenttia kohtaan. Onpas vaikea kysymys... Nauru yltyy. Andrew toteaa oman bändinsä pysyneen rosoisella linjalla. Minulla ei kuitenkaan ole sitä lookia... Andrew ilahtuu kehuista. aina kyselevät siitä ja sanovat, ettemme ole koskaan oikein ollut sama bändi ilman sitä. mutta hän ei voi välttyä siltä, että sinne lavalle on noustava. Oletko itse samanlainen. Kauhua, kyllä, jopa black metalia. No kuunnelkaa sitten tarkasti, koska nyt te tulette kärsimään". Minulle se on luonnollinen huume. Tiedän, että Aaron kärsii pahasta ramppikuumeesta. Ja ripaus aggressiota. No en siten, että voisin pahoin, mutta jos show on iso ja suuressa paikassa, hän menee aika huonoksi ja kalpeaksi, heh heh... MDB:lla on pahaenteinen särmä, jota Lostilla ja Anathemalla ei ole. Edellisestä kehkeytyi jättisuosiosta nauttiva suoraviivaisemman heavy metalin edustaja, kun taas toisen ote on keventynyt yhä enemmän progerockin suuntaan. Mies lisää vielä varmuuden vuoksi, etteivät he suinkaan ole ylimielisiä paskiaisia keikan jälkeen. Tämä saattaa kuulostaa naurettavalta jollekin, joka tekee vielä demoja, mutta meillä on yhä tietty epävarmuuden tunne, musiikkimme ei ole ylituotettua tai ylisiloteltua. Me teille näytämme kyllä..." Ja yllytämme itseämme tämmöiseen ylimielisyyteen saadaksemme adrenaliinin virtaamaan. Niin, no, minun duunini on oikeastaan ihan ok. Viulun lisääminen oli kuitenkin luonnollinen seuraus Stantonin lähdölle: bändissä oli aukko, joka piti täyttää ja ajoitus yksinkertaisesti toimi. Olisiko houkuttelevaa jättää leipätyö ja leikkiä rockstaraa vielä kuusikymppisenä. Uudella levyllä on sen verran kauhua, että voit kuulla meidän todella nauttivan siitä, mitä teemme. Mies tuntuu olevan nyt niin hyvällä tuulella, että päätän kysyä juttutuokiomme lopuksi jotakin vähän hassua. Tässä vaiheessa haastattelua olen valmis ottamaan junan pohjoiseen ja tarjoamaan hänelle oluet. huipulla. runsaalla energialla. Soittajat erottuivat ainoastaan mustina, jähmettyneinä siluetteina ja Stainthorpe oli kuin uhkaavasti huojuva, elävä patsas. Koska hän on känninen paskiainen... Paradise Lost ja Anathema lähtivät kumpikin hyvin samanlaisin varustein musiikillisille poluilleen, mutta polut johtivatkin eri paikkoihin. Lyhyt mutta ihana... Jatkoimme My Dying Bridena, ja he painuivat vittuun. Parin sekunnin tauko. Vaikka kyllä se Kerry Kingiltä luonnistuu. Andrew haluaa kuitenkin painottaa bändinsä omavaraisuutta: Mitä tulee omiin sankareihin tai muihin bändeihin, no, ainahan me viittaamme Celtic Frostiin ja Candlemassiin suurina vaikuttajina, mutta mielestäni tämä piti enemmän paikkansa ennen eikä niinkään enää tänä päivänä. Nykyinen kokoonpano on löytänyt tasapainonsa, ja ensemble-henki on kuultavissa musiikissa kitaristin mukaan My Dying Bride kuulostaakin masentavimmalta juuri silloin, kun tekijät ovat elämässään onnellisimpia. Eivätkä he minua vihaa, vaikka näin sanon. Olemme kehittäneet oman juttumme, ei meidän tarvitse enää katsoa, mitä muut tekevät ja yrittää olla parempia. Andrew maalaa leppoisan kuvan hyväntuulisesta "northern doom" -kolmikosta, eikä keksi pätevää syytä sille, miksi niinkin itsestään selvältä tuntuva yhteisrundi ei toteutunut jo vuosia aiemmin. Craighan nauraa. Tällekö herrasmiehelle olin muka ärsyyntynyt ennen puhelumme alkua. Meillä on semmoinen, hän paljastaa hieman ujosti naurahtaen, outo mentaliteetti ennen lavalle menoa... Kuulla se ensimmäisen soinnunsärinä kitarasta, siinä syy, miksi alun perin liityin heavy metal -bändiin. Lyhyestä virsi kaunis Aaron, tuomittu Unholy Trinity -kiertueen syyskuinen Lontoon-keikka oli vakuuttava todiste MDB:n nykykunnosta. My Dying Bride on alkuajoista saakka mainittu samassa lauseessa kahden muun PohjoisEnglannin mutrusuun kanssa, eikä syyttä. Kappaleet eivät vieläkään ole lyhentyneet radiomittoihin, ja kaupallisuutta karsastetaan jopa välttelyyn asti. Olen myyty.. Se on vain yksi noista asioista, joita ei ole ajatellut, ja kun se sitten osoittautui niin suosituksi, kaikille jäi koko hommasta onnellinen fiilis. 32 InfErno "MDB:lla on pahaenteinen särmä, jota Paradise Lostilla ja Anathemalla ei ole." Lukuun ottamatta Hamishin (Glencross, kitara) putoamista bussista ja oksentelua Pariisin kaduilla kaikki meni suunnitelmien mukaan! Miksi hän bussista putosi. Bändi käynnisti setin koko lavan peittävän verhon takaa. Hän hihittää pienen tovin laulajan kustannuksella, kunnes onnistuu taas vakavoitumaan. Vastaus kysymykseen mahdollisista sopeutumispaineista kuvastaa hyvin bändin tinkimättömyyttä: Yhteen aikaan, kun Peaceville liittyi Music for Nationsiin, ilmassa oli selvä muutos, sen pystyi aistimaan. kusipääparka... Sanoimme vain, että ei käy päinsä, otitte talliinne MDB:n ettekä Bryan-vitunAdamsia, taisitte tehdä virheen. Illan pääesiintyjä Paradise Lost oli tuona iltana kuin Casanovan kömpelö pikkuveli. Puhelu päättyy niin kuin se alkoikin: raikuvaan, iloiseen ja aitoon nauruun. Laskeutuu muutaman sekunnin hiljaisuus Andrew Craighanin pohtiessa asiaa tarkkaan. Eivät ne sitten halunneetkaan eroon meistä, joten kompromisseja ei tehty. Se on kuin katselisi tuomion saanutta miestä, heh heh. Luultavasti Slayerin Reign in Blood. Kyllä meillä ottajia riittää. Jos ette halua meitä, päästäkää irti ja jatkamme muualla. Meillä ei ole Paradise Lostin budjettia, eikä musiikkimme vaadi sitä, siinä täytyy olla yhä semmoinen underground-elementti. Ja kun sitten astelemme lavalle, se on ikään kuin, "jaahas, tulitte siis paikalle. Taannoinen Unholy Trinity -kiertue mainittujen kollegojen kanssa sujui eroista huolimatta ystävällisissä ja jopa hilpeissä merkeissä. Mutta heti kun pääsen sinne, ei mitään hätää, pelko on poissa ja olen maailman Oman polun seuraaminen on pysynyt My Dying Briden mottona alusta saakka, ja terve ylimielisyys pätee muuhunkin kuin liveesiintymisiin. Tai kulahtanut isoveli. Minulla on kolikon kumpikin puoli: hillitty puoli, jolloin klikkailen hiiriä ja tietokoneita, ja sitten iltaisin se ei-niin-hillitty puoli, MDB, soittaminen todella raskaassa hevibändissä. Stainthorpen ääniala on laajassa käytössä, ja musiikilliset vaikutteet tuntuvat venyneen. Vastatakseni kysymykseesi, jos minulla on silloin vielä hiuksia päässä, niin sitten. Kuinka kauan näet itsesi jatkavan samalla polulla. Yleisöä kiusattiin kunnes tunnelma tiheni hitaaseen kliimaksiin verhon vihdoin valahtaessa alas. Ei kuitenkaan bändin sisällä, koska me pysyttäydyimme tapamme mukaan omissa oloissamme. Ajattelemme, että "haistakaa vittu, mitä vittua te luulette olevanne tulemalla meidän keikalle. Ennen kuin nousen lavalle, olen täynnä perhosia ja vapisen. Kerrohan, mikä on sinun mielestäsi kaikkien aikojen paras rakastelulevy
Koetin ottaa valokuvaa tuosta ainakin satapäisestä laumasta toiselta puolelta katua, ja joukossa alkoi jo sen johdosta moshpit välittömästi. Päättelin että keikasta saattaa tulla suosiollinen. Täällä on aivan sama, minne etana-hevimerkkiäsi näytät, niin mylvintä alkaa välittömästi. Lontoossa olivat myös keikan viralliset jatkobileet, ja konseptihan oli kohdallaan. Tunnelma vaihtelee ihmiskohtaisesti, osa tutkii Tampereen kokoista kaunista kaupunkia, Nygård puolestaan jumittaa pääasiassa takahuoneessa ja ihmettelee, miksi brittiläiset eivät ole koskaan osanneet tehdä yhtään mitään. Bodom-rekan oveen on kolkuteltu kuulemma Hampurissa kysellen, onko kyseessä kenties Diablon keikkabussi. Talosta oli mahdotonta päästä ulos ilman kyynärpäätaktiikkaa. Siirtymä Ranskaan menikin unten mailla, ja heräsimme aplodeihin bussin kaartaessa keikkapaikan eteen. Edes tässä en ollut väärässä: Pariisinkeikka oli parasta antia joka suhteessa ainakin henkilökohtaisella tasolla. Tämäkin ok, kiitän toki mielipiteestä. Hoidimme asiaa kielisoittajien kesken, rumpali-Heikki kun ei ole kiinnostunut moisesta vaan suorastaan vihaa erilaisia edustustehtäviä. Viimeinen Saksan-keikka onkin maan vetojen kärkikolmikossa, ja aikaa jää käydä katsomassa kuuluisaa Beatles-aukiota muun tarjonnan ohessa. Miika Tenkula) lopetti aikoinaan. kaupun- kia kuulemma vielä enemmän kuin edellistä. Kiitos Ranska! Herätys Belgiassa ja kaksi keikkaa Hof Ter Loo -nimisessä paikassa. En olekaan aiemmin keilannut hevivideoiden pauhatessa täysillä joka seinältä. Lopulta mies käy ostamassa Diablon paidan ja poistuu paikalta suu messingillä. Belgiaa seuraa pitkä siirtymä Hampurin Reeperbahnin kuuluisiin ja kumpuileviin maisemiin, joista Irwinkin laulaa luikautti aikoinaan. Päivällä on aikaa tutustua D-day-sotamuseoon ja muuhunkin rannikon menoon. Koin myös yhden urani kohokohdista kirjoittamalla nimmarin Slayerin paitaan. Emme kuitenkaan eksy, ja illan keikka on selkeästi saarivaltion parasta antia. Illan keikka järjestelyineen on turhan hektinen makuumme, mutta vedämme toki neljä biisiämme kunnialla. Pääkaupungissa jää onneksi aikaa tutkia nähtävyyksiä, onhan ne bigbenit ja londonbridget nähtävä, kun kerran kulmilla ollaan. Paikasta löytyi myös karaokemahdollisuus, ja suomijuntteinahan tietenkin juutuimme sen pauloihin valomerkkiin asti. Syystä tai toisesta Antwerpen ei ole kiertueen parasta antia, jälkimmäinen päivä kärsii jopa yleisökadosta, liekö sitten sunnuntai osatekijänä. Tapailimme iltaisin ihmisiä paitakojulla mainosmielessä, kovin kun on yhtyeemme vielä vieras ihmisille. Hämmentävää touhua. No, eipä ollut oletuksena, että biisin käynnistyessä ja torrakko tanassa eturintamaan ampuessani äijä ryntääkin vielä olusilleen lavan sivuun. Vaikkei porukka välttämättä niin orkesterimme perään ollutkaan, kyllä ihmetytti. Onnekseen avulias kuljettaja osaa selvittää epätietoiselle, mitä eroa on bussilla ja rekalla. Pohjoismaihin tiemme vie. Lauttailemme yön aikana Tanskaan, ja luvassa on nuorisotalomainen keikkapaikka, jossa musisoimme Cannibal Corpsen ja paikalliInfErno 35. Malmbergiakin on vaikea saada liikkeelle, hän vihaa ko. Poistumme Hampurin kaduilta hyvän sään aikana (eli viimeisellä sekunnilla, kun bussi lähtee pohjoiseen). Onneksi ei Warwick sentään tunkeutunut aataminomenasta läpi. Onnistun myös survaisemaan bassoni lapa edellä suoraan vokalistimme kurkkuun. juoksujalkaa auttamaan rumpaliparka ulos kaapista. Siirrymme yön aikana etelärannikolle, Portsmouthiin. Kysyessäni Nottinghamissa eräältä juttelemaan tulleelta karjulta, että tuliko kenties seurattua keikkaa, saan vastaukseksi, ettei hän ala persettäni nuolemaan. Seuraavan päivän Lontoon-keikka on odotettu, tiedossa on loppuunmyyty vanha teatteri yli kahden tuhannen kapasiteetilla. Baarikierros Roope Latvalan kanssa näillä nurkilla on jotain, mistä jää lapsille kerrottavaa. Tämän jälkeen seuraa ilmoitus, että hän pitää enemmän Cannibal Corpsesta ja Bodomin lapsista, musiikkimme ei yksinkertaisesti läikäytä hänen sydäntään lainkaan. Paikka takahuoneineen ja suihkuineen on kuitenkin mukava, ainakin jollei satu olemaan perso lämpimälle vedelle. Illan keikka on spesiaali, koska Cannibal Corpsen pääesiintyessä lisänämme on kaksi paikallista bändiä, joiden välissä D-ryhmän on vuoro tuutata. Sen sijaan hän ymmärtää kiertueen tässä vaiheessa, miksi Sentenced (R.I.P. Tämä ok, sitähän minä tuumasinkin, ja hämmästyksekseni mies ei osu tuopillaan suuhun, vaan kaataa sen kokonaisuudessaan rinnuksilleen. Paikan emäntä maittavine pöperöineen pelastaa tilannetta huomattavasti. Toteamme, että metrolla liikkuminen onkin pykälän monimutkaisempaa täällä kuin vaikkapa Vuosaaresta Ruoholahteen
Tilanne oli toki meille vaikea, sillä Nienke oli niin iso ja tunnistettava osa yhtyettä, mutta mistään sokista ei kuitenkaan voida puhua. Hyvänä esimerkkinä tästä käy Autumn, jota ei ainakaan yrittämisen puutteesta pääse syyttämään. Autumnin edellisen My New Time -albumin (2007) oli tarkoitus olla lennokas startti uudelle alulle. Olemme kuitenkin luottavaisia omaan tulevaisuuteemme, ja toisaalta turvallinen leipätyö tarjoaa mahdollisuuden elää musiikille musiikilla elämisen sijaan. Soitimme vuosia sitten eräillä festareilla samaan aikaan Marjanin toisen yhtyeen Elisterin kanssa. Tuore julkaisu, määrätietoisesti eteenpäin potkiva Altitude esittelee yhtyeen uuden laulajattaren, Marjan Welmanin, jonka sävykäs ääni yksistään tekee albumista tutustumisen arvoisen. Ei Nienken lähtö tullut meille yllätyksenä, sillä yhtyeessä oli jo pitkään ollut havaittavissa tietynlaista kireyttä. Mietimme jo silloin, että olisi mahtavaa tehdä yhteistyötä hänen kanssaan jossain muodossa, ja nyt siihen viimein tarjoutui mahdollisuus. Yhteistyö Arjen Lucassenin kanssa on laulajalle upea mahdollisuus ja avaa ovia joka suuntaan, joten voimme pitää itseämme onnekkaina, että saimme hänet Autumniin, Jens sanoo enemmän tai vähemmän huojentuneeseen sävyyn. auTumn lienee suomalaisille hieman tuntemattomampi nimi, mutta Hollannissa yhtye on nauttinut kitaristien mukaan kohtalaista suosiota jo pitempään. Tuli oli yhtä kuin Nienke de Jong, Autumnin pitkäaikainen laulajatar ja keulakuva. De Jongin lähtöön ei veljesten mukaan liittynyt suurta dramatiikkaa, mutta sen 38 InfErno. Ovat nämä hollantilaiset sitten leppoista porukkaa. TiisTai-ilTa aina yhtä sateisessa Groningessa on kaikin puolin hiljainen. Pikaisen tutustumisen jälkeen veljespari Mats ja Jens van der Valk ehdottaa varsinaiseksi haastattelupaikaksi kadun toisella puolella sijaitsevaa kahvilan, kuppilan ja baarin hybridiä. Tulevaisuus ei näytä kuitenkaan loputtoman lohduttomalta, mikäli on Jens van der Valkia uskominen. Paikallisen elokuvateatterin tuulikaappiin astuu kaksi tummaa hahmoa, jotka tunnistan Autumnin kitaristikaksikoksi. Ensi vuonna 15 vuoden ikään ehtivä yhtye on nimittäin julkaissut neljännen täyspitkänsä, kolmannelle levy-yhtiölle, ja rumpalin pallilla istuu miehistönvaihdosten koetteleman yhtyeen ainoa alkuperäisjäsen. myötä Autumn menetti tunnistettavimman elementtinsä lisäksi myös yhtyeeseen pitkälti yhdistetyt kasvot. Asiat voi aina nähdä kahdelta kantilta, taksinkuljettaja van der Valk päättää haastattelun velipojan hymyillessä vieressä. Toinen asia, mikä koskettaa useita yhtyeitä suoraan, ovat levy-yhtiöiden kaatumiset. He soittivat jollain pienellä sivulavalla, mutta Marjanin ääni täytti koko festarialueen. Hänellä oli ollut terveyden kanssa ongelmia, mutta perimmäinen syy hänen päätökseensä oli kuitenkin halu keskittyä aivan muihin kuvioihin kuin Autumniin. Olisiko hän ollut 17-vuotias tai vastaavaa. Tältä pinnalliselta mielikuvalta on lähes mahdotonta välttyä, sillä kammottava schlager-perinne lyö maassa vierailevaa korville kuin lämpimässä mämmissä uitettu tiskirätti. Me kaikki tunsimme, että Autumnin matkan ei ole määrä päättyä tähän, leppoisista kitaristeista selvästi puheliaampi Jens alleviivaa veljen nyökkäillessä hyväksyvästi vieressä. Demonisen perinteen vastapainoksi hollantilaiset osaavat kuitenkin operoida myös rockin eri ylä- ja alakarsinoissa varsin kiitettävällä tarmolla. Albumi esittelikin uudistuneen ja tietynlaisen piristysruiskeen saaneen yhtyeen, mutta pinnan alla pitkään palanut tuli jatkoi kytemistään. Mistään huikaisevasta menestyksestä ei voida puhua, mutta listasijoituksista Within Temptationin ja esimerkiksi After Foreverin kaltaisten aktien vanavedessä nyt kuitenkin. TEKSTI Marko-Oskari Lehtonen I KUVA Leonie Hoogeslag I www.autumn-band.com Edellisen albumin piti olla uusi alku miehistönvaihdoksiin tottuneelle Autumnille. Hollannissa nousevana kykynä pidetyn Welmanin edellinen pesti oli kultamunien poimijana tunnetun Ayreonin 01011001-albumilla, joten lieneekin paikallaan kysyä, miten Autumn onnistui naisen riveihinsä nappaamaan. Mutta sitten yhtyeeltä lähti ääni... H Uuden alun uusi alku ollantilainen musiikki on pas- kaa. Maailmanlaajuinen taantuma on laskeutunut ruohonjuuritasolle saakka, ja se näkyy hollantilaisyhtyeen kohdalla muun muassa keikkojen vähäisessä määrässä. Järjestävät tahot punnitsevat luonnollisesti euronsa todella tarkkaan, ja suurin osa näistä euroista meneekin rock-keikkojen sijaan muun kulttuuritoiminnan järjestämiseen
Tolkin mielenterveys alkoi horjua, ja hänestä piirtyi InfErno kuva harhaisena, arvaamattomana diktaattorina, joka hyvää vauhtia tuhosi yhtyeensä perintöä. Kitaristin ajatukset tuntuvat kuitenkin palaavan tämän tästä entiseen yhtyeeseensä. Tolkin tiet Stratovariuksen kanssa ovat erkaantuneet, eikä ero ollut helppo. Kunnioitettavaa sinänsä. Rauhanpiippu sauhuaa Tolkki istuu helsinkiläisen Sonic Pump -studion sohvalla, eikä miehellä tunnu olevan kiire mihinkään. Nyt kuitenkin on toinen ääni kellossa. Oli outoja puukotusepisodeja. Timo Tolkki oli parikymmentä vuotta Stratovariuksen johtaja ja yhtye on se perintö, jonka hän tulee jättämään suomalaisen rockin historiaan. Syitä ei tarvitse hakea suurennuslasin kanssa, sillä hänen viimeiset vuotensa Stratovariuksessa olivat täynnä mitä oudoimpia tempauksia. TEKSTI Saku Schildt I KUVAT Markus Paajala I www.myspace.com/ttolkki Timo Tolkki kertoo saaneensa viimein niskalenkin egostaan. Siihen kuului paljon katkeria tiedotteita nettisivuilla sekä kovia syytöksiä puolin ja toisin. Stratovariuksen maailmankiertueista ei puhuttu mitään. Oli jäsenten erottamisia ja Miss K:ta. Voisi, muttei ole. Tolkki itse ottaa Stratovariuksen moneen kertaan 40. Tolkinkin teot kyllä tunnetaan ja levyistäkin pidetään, mutta se tärkein puuttuu. Oli julkista riitelyä. Kunnioitus. Kun hömppäduo Nylon Beat teki yhden pistokeikan Tokiossa, hehkuttivat iltapäivälehdet, kuinka tyttökaksikko "valloitti Japanin". Rauhalliseen tahtiin hän kertoo tulevan kevään aktiviteeteistaan, ja niitähän riittää Tolkin uusi yhtye Revolution Renaissance julkaisi toisen levynsä, ja myös kohuttu soololevy Saana: Warrior of Light on viimein nähnyt päivänvalon. Hänen pitkä uransa vilisee meriittejä, jotka riittäisivät takaamaan hänelle samanlaisen kummisedän statuksen kuin Marco Hietalalla tai Janne Joutsenniemellä. Riidat vanhojen bändikavereiden kanssa saavat jäädä, sillä miehen tulevaisuus on Revolution Renaissancessa. Tämä kuitenkin tapahtui 1990-luvulla, jolloin perinteinen metallimusiikki oli kaikkea muuta kuin muodikasta, joten hän ei saanut samanlaista kultapoikakohtelua kuin esimerkiksi Tuomas Holopainen nykyään. Tolkki saavutti maailmanmainetta jo hyvän aikaa ennen Nightwishiä tai HIMiä. Nyt hän haluaa päästää siitä irti, antaa bändin muiden ohjattavaksi. Sitten on tietenkin vielä projekti nimeltä Saana. A IKÄSILLÄ KA ON T imo Tolkki voisi olla nyt suomalaisen heavyn kumarrettu grand SOVITUKSEN old man. Tolkin uskottavuus oli jo ryvettynyt aiempien julkisuustempausten myötä, joten yleisön sympatia suuntautui muuhun bändiin. Isommankin, onhan esimerkiksi Stone tullut kuvioihin Stratovariusta myöhemmin. 2000-luvulla monet Tolkin kaltaiset vanhat parrat, jotka ohimenevistä trendeistä välittämättä kulkevat jääräpäisesti omaa tietään, ovat alkaneet niittää ansaitsemaansa arvostusta
Se ei palvelisi sanomaa, johon itse uskon. On mielenkiintoista kuulla, millaista matskua niiltä tulee, sillä käsittääkseni jätkät ovat Jörgiä lukuun ottamatta kaikki säveltäneet. Hyvinhän se vetää. Siinä voisi palata yhtyeen alkumaisemiin tuttujen jannujen kanssa. Revolution Renaissancekin äänitti taannoin nipun Strato-biisejä ja lisäsi ne sivuilleen kuunneltaviksi. Tarkoitus olisi äänittää uutta materiaalia Stratovariuksen silloisen kokoonpanon kanssa, ja Tolkki myös vihjasi, että lopputulos saatetaan julkaista Stratovarius-nimellä. Dreamspacehan äänitettiin yhdessä kartanossa, ja oli ajatuksena, että palaisimme sinne samaan mestaan ja tekisimme yhden levyn. Mekään Revolution Renaissancessa emme ole päättäneet, soitammeko Straton tuotantoa, ja olisihan se aika hassua, jos bändit osuisivat samoille festareille ja vetäisivät samoja kappaleita. Persoonani kamppailee jatkuvasti jos voi käyttää kliseistä sanontaa hyvän ja pahan rajalla. Siitä täytyy sanoa, ettei näin tekeminen olisi ideologiani mukaista. Seuraajaansa Tolkki ei ole koskaan tavannut, ja miehen soittoakin hän on kuullut vain lyhyesti. Matias vissiin edustaa tätä koulukuntaa, eli treenaa jotain kahdeksantoista tuntia päivässä, Tolkki tuumaa. Nelonen ei niin tehnyt. Tämän sanottuaan Tolkki hiljenee, miettii ja lopulta jatkaa hitaasti puhettaan. Siinähän olisi kysymyksessä enemmänkin sellainen minun viimeinen lopetukseni Straton osalta, Tolkki kuvailee. Minua on joskus sanottu tiluttajaksi, mutta nyt on tullut uusi sukupolvi, jonka soittajat kuulostavat mun korvaan peliautomaateilta. Tolkki kirjoitti lähes kaikki Stratovariuksen kappaleet, joten hänellä on täysi oikeus niitä esittää. Jos tulen siihen tulokseen, että kyseessä olisi vain kosto, sitten en voi tehdä sitä. 42 InfErno Tolkki ja Kupiainen Stratovariuksen uudeksi kitaristiksi Tolkin tilalle on kiinnitetty Fist in Fetus -grindbändissä vaikuttava Matias Kupiainen. Ja jos soitammekin Stratovariuksen biisejä, niin ne eivät tasan tarkkaan ole Paradise- tai Black Diamond -osastoa. Vähän aikaa sitten tuli treeneissä pientä nikottelua, kun rumpalimme Bruno Agra ehdotti, ettei soitettaisi yhtään Straton biisiä. Tarkoitan siis, että he ovat ihan über-teknistä porukkaa. On myös mielenkiintoista kuulla, miten he toimivat vanhojen biisien kanssa. Suomen tekijänoikeuslaki on sellainen, että jos teoksesta tehdään uusi sovitus, on tekijältä kysyttävä siihen lupa. Niin, tästäkin on väännetty. Koko Kuorosota-ohjelma on minusta todella ällöttävä, mutta homman pointti oli se, ettei multa kysytty asiasta mitään.. Joo, juuri eilen oli puhetta siitä. Tolkki kuitenkin vihjaa, että hänen irtiottonsa menneeseen saattaa kattaa tämänkin osa-alueen. Tuollainen levy on siis suunnitteilla, kyllä, mutta se täytyy tehdä oikeista lähtökohdista. Eihän Kai Hansenkaan muistaakseni soittanut Helloweenista erottuaan juurikaan vanhan bändinsä kappaleita. Tolkki kuitenkin kertoo konfliktin olleen ainoastaan hänen ja Nelosen välinen. Tässä tullaan taas tähän egoasiaan, että osaanko päästää Stratovariuksesta irti. Minä olin aluksi ihan mykkänä, mutta sitten aloin jo ajatella, että niin, miksei. Tässäkin kuuluu muutoksen ääni, sillä vielä aivan hiljattain Tolkki sydämistyi pahasti, kun Timo Kotipellon kuoro oli esittänyt Nelosen Kuorosota-ohjelmassa hänen säveltämäänsä Hunting High and Low -hittiä. Jossain musakaupassa joku 14-vuotias Pertti vetää viisioktaavisia skaaloja, ja minä ihmettelen vieressä, että mikäs soitin tuo oikein on. Sitten tietenkin taas ego nosti päätään ja ajattelin, että julkaisisin sen Stratovarius-nimellä. "OLISI HYVÄ, JOS VOISIMME ISTUA STRATON JÄTKIEN KANSSA SAMAN PÖYDÄN ÄÄREEN JA EHKÄ LOPULTA ILMOITTAA, ETTÄ OLEMME PYSTYNEET SOPIMAAN ASIOISTA." Mielenmuutoksen on täytynyt tapahtua melko hiljattain, sillä vielä helmikuussa Tolkki härnäsi vanhaa yhtyettään kertomalla suunnitelmistaan palata vuonna 1994 julkaistun Dreamspacen tunnelmiin
En edelleenkään myönnä tehneeni mitään tuollaista, Tolkki toteaa. Harakirit ja seppukut eivät kauheasti kiinnosta. Tämän johdosta jouduin puuttumaan siihen keskusteluun, ja olihan se aika järjetöntä, miten monta kertaa sitä oli luettu. Tolkki kuitenkin painottaa, ettei Stratovarius ole ainoa bändi, joka on sepittänyt vetäviä otsikoita lehdistölle. Siinähän käsitellään koko minun elämänfilosofiani. Tolkki itse kuitenkin toteaa, ettei pysty allekirjoittamaan tällaista väittämää. Esimerkiksi Saana-soololevyn julkaisun alla hän ilmoitti albumin masterlevyn varastetuksi, ja pian muutamat levyn biisit vuosivat nettilevitykseen. Tuo puukotusstuntti olisi voinut jäädä tekemättä, Tolkki myöntää. Olen John Lennon -koulukuntaa, eli viljelen ironiaa mielelläni, ja jengi sitten tarttuu näihin eri yhteyksissä lausuttuihin juttuihin. Rumpali Jörg Michaelin ja laulaja Kotipellon kerrottiin saaneen potkut, ja solistin tontille astuisi salaperäinen Miss K. Itsekin ajattelin niitä viestejä lukiessa, että voi vittu, nyt mennään kovaa. Se maksoi niin paljon, enkä puhu nyt rahasta. Kun asiaa puitiin Imperiumi.netin keskustelupalstalla, ilmestyi pian paikalle "Jari Jokinen" -nimimerkillä kirjoittanut henkilö, joka väitti edustavansa Tolkin Goldenworks-yhtiötä. Tekijän mukaan albumissa on kyse kaksiosaisen saagan ensimmäisestä puoliskosta, jossa Saana-nimistä neitoa koulutetaan valon soturiksi. Jari Jokinen uhkasi Saanan varkauskohusta keskustelevia varomaan sanojaan, koska voisivat joutua syytteeseen kunnianloukkauksesta. Olisihan se ollut jollekin sosiologille ihan mielenkiintoista luettavaa se ketju. Uusi tuttavuus tietää Saanan elämästä kaikenlaista ja osaa myös lukea Saanan ajatuksia. Matka suuntautuu kohti Islantia, ja mitä siellä tapahtuu, jää toisen osan kerrottavaksi. Joku oli väittänyt siellä messulaudalla sellaista. Teen kyllä kaikenlaisia temppuja kavereilleni ja olen kiinnostunut ihmisen psyykestä, mutta en vietä päiviäni miettien, miten voisin manipuloida massoja. Lopulta oma äitini soitti minulle ja kysyi samaa, koska teksti-tv:ssä oli lukenut, että mä olisin sairas. Näiden periaatteiden mukaan yritän itsekin elää, joskin se on todella vaikeaa, jokapäiväistä taistelua. Tämähän on julkisuuden hinta ihmiset kohdistavat heille tuntemattomaan ihmiseen voimakkaita negatiivisia tai positiivisia tunteita. Näistä tapauksista muistetaan parhaiten vuoden 2004 puukotusepisodi. Seurasi melkoinen myrsky vesilasissa, ja pian keskustelu noteerattiin valtakunnallisia medioita myöten. Mukana kulkevat myös samuraiden kunniakoodin eli bushidon seitsemän periaatetta, joista olen tosin modifioinut väkivallan pois. Jos tuollaisessa topicissa oli satojatuhansia lukukertoja, niin oikeasti kaverit, kyllä maailmassa on jotain muutakin. Eli "Jari Jokinen" on siis Tolkille täysin tuntematon tapaus, eikä Tolkilla tai Goldenworksilla ollut mitään tekemistä nimimerkin kirjoitusten kanssa. Kyse on kuitenkin periaatteista, kuten minun tapauksessani monesti. Manipuloinnin mestari? Kuten sanottu, Tolkista on muodostunut rankasti kritisoitu hahmo. Osaksi hän saa syyttää tästä vain itseään, sillä mies on osallistunut useampaankin sumutukseen, joiden avulla Stratovariuksen profiilia yritettiin nostaa vippaskonstein. Tämäkin oli lopulta vain julkisuustempaus. Muutenkin Tolkki on vankasti sitä mieltä, että häneen kohdistuvassa kritiikissä on enimmäkseen kyse ihmisten halusta purkaa turhautumistaan ja vihaansa johonkuhun sopivaan henkilöön. Tolkin uutisoitiin joutuneen puukotuksen uhriksi Barcelonassa, mutta asioiden todellinen laita selvisi myöhemmin, kun yhtye myönsi, ettei mitään puukotusta koskaan tapahtunut, vaan medialle levitetyt tiedot olivat keksittyjä. MTV3 oli siis ottanut messulaudalta jonkun kaverin mielipiteen faktana ja julkaissut siitä uutisen! Se ei enää ollut hauskaa, Tolkki murahtaa. Kyseessä on miehen oma lempilapsi, ja hän kertoo kokeneensa albumin parissa todellista innostumista ensi kertaa viiteentoista vuoteen. Levyn tarinassa itsemurhaa suunnitteleva Saana kohtaa Kilpisjärven rannalla tuntemattoman henkilön, joka puhuu hänet ympäri itsetuhoisista suunnitelmistaan. Goldenworksissa ei työskentele muita kuin minä. Sehän on valtakunnallinen media ja paljon katsojia, ei siinä ole mitään väärää, etenkin kun Timo sanoitti kappaleen. En kuitenkaan tietoisesti sohi sitä pesää. Kuinka moni edes uskoo, että esimerkiksi Ozzy Osbourne on niin sekaisin kuin annetaan ymmärtää. Saana pyydetään mukaan matkalle, jonka myötä hän voi löytää todellisen tarkoituksensa maan päällä. En ole tehnyt läheskään kaikkia asioita, joita minun väitetään tehneen. Kilpisjärven mahtava Saana Tolkin toinen soololevy Saana: Warrior of Light on varsin mielenkiintoinen tapaus. Tolkki itse ei muistele episodia hymyssä suin, vaan hänen mielestään siinä mentiin tärkeän rajan yli. Tolkista kuitenkin saa helposti käsityksen, että mies nauttisi hämmennyksen aiheuttamisesta. - En missään nimessä kritisoinut Timoa, olisinhan itsekin varmaan laittanut oman biisini siihen. Musiikkibisneksessä muusikot ja musiikkimedia tarvitsevat toisiaan, ja esillä on hyvin paljon sellaista, mikä ei pidä paikkaansa. Stratovariuksen puukotusjupakastakin syytetään vain minua, vaikka mukana oli myös muu bändi, levy-yhtiö ja manageritkin. Periaatteet ovat lueteltu levyn kansivihkossa, ja ne ovat Valon Soturin periaatteet, Tolkki kuvailee. "SE PUUKOTUSSTUNTTI OLISI VOINUT JÄÄDÄ TEKEMÄTTÄ. Monien haastattelujen perusteella hän arvostaa ilkikurista huumoria, ja tosiksi myönnetyt tempaukset huomioon ottaen voisi kuvitella, että hän saisi suunnattomasti huvia onnistuessaan nostamaan kaikenlaista haloota ja äläkkää. Sanoisin, että Saana, Hymn to Life ja Stratojen levyistä Elements ykkönen, Visions ja Infinite ovat urani tärkeimmät levyt, Tolkki kertoo. Tolkin on epäilty hyödyntäneen vastaavanlaisia temppuja myös Stratovariuksen jälkeen. Ihan järjetön ajatus. Sanotaan nyt, että vastuu pitää ottaa, mutta kaikki ei aina ole niin simppeliä kuin miltä näyttää. Kuka tahansahan on voinut kirjoittaa sinne tuollaista. Mietin tekisinkö asiasta rikosilmoituksen vai annanko sen olla, ja päätin antaa olla. On kuitenkin epäilty, ettei varkautta olisi koskaan tapahtunut, vaan Tolkki olisi itse vuotanut kappaleet saadakseen Saanalle julkisuutta. SE MAKSOI NIIN PALJON, ENKÄ PUHU NYT RAHASTA." InfErno 43. En jaksa lähteä tonkimaan tuollaista paskakasaa. Kyseessä onkin yksi hänen uransa rakkaimpia levyjä. Minulle soitettiin MTV3:n viihdeuutisista ja kysyttiin, olenko vakavasti sairas. No ei! Ainoa Jokinen, jonka tunnen, on musiikkivideomme kuvannut Antti Jokinen. Siinä vaiheessa oli kuitenkin isot rahat kyseessä ja lanttu sekaisin yhdellä jos toisellakin kaverilla. Samana vuonna uutisoitiin myös näyttävästi, että Stratovariuksessa heiluisivat ovet urakalla
Se on julistus, mistä Candlemassissa on kysymys tuomion julistus, jos haluat pistää sen niin, selittää Edling. InfErno Yksi levyn vaihtoehtoisista nimistä olisi julistanut tuomiota vieläkin tykimmin; Hammer of Doom jäi kuitenkin lopulta vain kappaleen otsakkeeksi. Bändissämme on aina magiaa. Mies on oikeassa. Kokonaisuus. jälkeen on kuitenkin tullut paljon hyviä hitaasti ja raskaasti soittavia yhtyeitä, enkä ole varma, luommeko enää mitään uutta. Edlingin viime vuonna julkaistu debyyttisoolo Songs of Torment, Songs of Joy ("minulla sattui olemaan kuukausi vapaata, miksen sitten tekisi tällaista") sisältää sekin tuomiota, joskin hieman eri painatuksilla. Paria muuta tuon ajan Candlemass-levyä ajattelen lähinnä sivutöinä. Me vain teemme sitä mitä osaamme julkaisemme todella hyviä heavy-albumeita. Tuomio. Genre josta meidät tunnetaan. Hän on juuri saapunut pankista selvittämästä maksukorttiinsa liittyvää ongelmaa, ja senhän tietää, miten tämä palvelu pelaa. Uudella levyllä oikeastaan kaikki liittyy siihen. Mitä Candlemassiin tulee, sen kanssa Leif Edling joutuu elämään haastattelusta toiseen menneessä. Meistä ei juuri silloin puhuttu, vaikkakin Chapter VI myi kyllä ihan hyvin ja keikoillakin kävi porukkaa. Ja edusti Candlemass sitten puhtaasti mitä tahansa, perinteinen, Black Sabbathista muotonsa ottanut tuomiopäivän raskas rock on ollut ja on aina oleva sen kieli. Heh, tuota... Siis hetkinen, mikä tässä nyt on kypsempää kuin aiemmin. Mainitut sanat eivät ole vain irrotuksia metallin kaanonista, niillä on myös syvempi merkitys, Candlemassin uuden albumin nimi kun sattuu olemaan Death Magic Doom. Taikuus. Death Magic Doom on miehen toinen täysi Candlemass-levytys, onko hänen roolinsa jotenkin erilainen kuin parin vuoden takaisella debyytillä King of the Grey Islands. Todistitte juuri assosiaatiotestin, suorittavana osapuolena puhelimitse tavoitettu Leif Edling, ruotsalaisen doom-suuruuden Candlemassin sielu ja keisari. Sen puolivälin paluu yksiin Messiahin kanssa, yhteistyön synnyttämä loistava Grammisvoittaja-albumi sekä menestyksekkäät kiertueet loivat imun, jossa on hyvä matkata edelleen, uusi mies keulilla. Laulua ja lauluntekoa Sitä samaa Jotta homma kuin homma pysyisi mielenkiintoisena, sen kerroksiin on kasauduttava silloin tällöin jotain uutta tai edes tuoretta. Miehen diskografiaa katsellessa silmiin ei satu oikeastaan muuta kuin doomia, oli kyse sitten pääbändistään tai syrjähypyistä kuten Abstract Algebra tai Krux. En puhu enää siitä aiheesta. Ei paljon. Edling myöntääkin auliisti, että innovatiivisuus jätettiin pitkälti 1980-luvulle. Kaiken Candlemass-musiikin ja -sanat edelleen vääntävän bändipomon itsetietoisuudelle ei ole vastaan panemista, yhtyeensä kun on saanut urallaan aikaiseksi tiukkaa jälkeä. Jos ei muuta, niin aina voi uudistaa termistöä. Uudella vuosituhannella meininki on ollut toisenlainen. Se on tavallaan kuin "valot, kamera, käy!". Klassinen 1980-luku on asia erikseen, mutta Edling itse ei pidä edes kolme suurtöihin verrattuna unohdettua, Tomas Vikströmin ja Björn Flodkvistin lauluin varustettua Candlemasslevyä (Chapter VI, Dactylis Glomerata ja From the 13th Sun) synnyttänyttä 1990-lukua mitenkään vähäpätöisenä aikana. Kymmenennen albuminsa juuri julkaisseen Candlemassin johtaja Leif Edling tietää. I www.candlemass.se Niin, heh... Se on taikaa. Vastaukset eivät ole unohtumattomia, mihin saattaa vaikuttaa, että Edlingiä vituttaa. Silloin oli vain "hiljaisempaa". Aika eeppinen otsikko. Paluu assosiaatioon. Moisten rautakangentaivutusten jälkeen ei tarvinne ihmetellä, miksi levynsä löytää aina vain sieltä levypuodin doom-laarista. Jatkuvan doominsuoltamisen perusteiksi Edling löytää vain yhden seikan. Sen Tämä "uusi mies" on Robert Lowe, amerikkaisbändi Solitude Aeturnusissa nimeä tehnyt hieno laulaja. Eipä Edling ole juuri yrittänytkään pyristellä eroon doom-leimasta. Minusta edustamme myös metallia yleisesti, mutta meidät on liitetty aika vahvasti tähän tuomiobisnekseen... Tein sitä noin 500:ssä haastattelussa King of the Grey Islandsin aikoihin, Edling kuittaa yrittäessäni hieman pidemmällä haastattelua kysellä, onko hän ollut missään yhteydessä Marcoliniin. Tervetuloa nykypäivään. Edeltäjäänsä "valoisamman ja paremman" Death Magic Doomin musiikkia Edling kutsuu "mature doomiksi". Hän laulaa todella mahtavasti tällä levyllä. Itse Edling pääsi tunnustelemaan lauluhommia Songs of Torment, Songs of Joy 46. Kun julkaisimme Epicus Doomicus Metallicus -debyyttimme vuonna 1986, sanottiin, että me loimme koko doom-genren, olimme ensimmäisiä jotka kutsuivat juttuaan doomiksi. TEKSTI Matti Riekki Valot, kamera, käy! K uolema. Millainen on elämä täynnä tuomiota. Mieheltä jaksetaan kysyä yhtyeen "ainoan oikean" solistin Messiah Marcolinin viimeisimmästä poistumisesta yhtyeen riveistä, vaikka toimenpiteestä on jo vuosia ja promootion alla nyt toinen messiaan lähdön jälkeinen Candlemass-albumi. Kärjistäen voisi sanoa, että Candlemassin kymmenen studiolevyä ovat kaikki samasta puusta veistettyjä. Se on hauskaa! Ei tätä muuten tekisi. Onhan hän tietysti luonnollisemmin bändin osa nyt, laulutkin tehtiin Tukholmassa Dallasin sijaan. Uusia biisejä harjoitellessamme tuntui kuin olisimme palanneet ajassa taaksepäin, aina Nightfallin aikoihin asti
Vaan millaisia lyriikoita tämä laulaja-lauluntekoprojekti saisi osakseen. Hämmästyttävää kyllä, Edling muistaa muinaisen Kuusrock-vedon itsekin. Doom, doom ja vielä kerran doom. Älkää tehkö sitä enää. Olemme jo ruotsalaisessa tietosanakirjassa, joten emmeköhän me ole jotain saavuttaneet. Se olisi virhe. Jotain melankolista. Hauskat hautajaiset Millaista vapaa-aikaa rockista viettää tuomiopäivänpasuuna. Muutama drinkki naamaan, musaa, tarinoita ja hyvää meininkiä. -albumillaan, joka esittelee miehen mukaan "minimalistista urkudoomia". Minulla on paljon kavereita, jotka soittavat muunkinlaisia instrumentteja kuin särökitaraa, heistä voisi olla apua, Edling naurahtaa. Tai no, olenhan minä viininmaistoporukassa, joka kokoontuu kerran kuussa. Siis Candlemassin lisäksi, se on harrastukseni. Sanoituksistaan Edling on sanellut, ettei niillä ole kokonaisuudessa niin hirvittävää merkitystä. Ozzy oli miksattu tosi alas, hän kun ei enää pysty laulamaan niitä biisejä, ja Iommin kitara tuli hirviömäisen kovaa. Sanoisin, että se voisi olla jotain Draken, Mark Laneganin ja PJ Harveyn välimaastosta. Sabbathin ja Ozzyn yhteen liittämiseen, vielä kerran, Edlingillä on toisenlainen kanta. Ehkä, vaikka Drake on kyllä aika poppia. Se on tosi jees. Kuinka haluat Candlemassin muistettavan kun aika yhtyeestä jättää. Millaista musiikkia olet kaavaillut esittäväsi, et kai sentään Nick Drake -meininkiä kuten maanveljesi Mikael Åkerfeldt kuuleman mukaan suunnittelee. Edling ei varsinaisesti ole mikään sinatra mutta ei jaksanut repiä aiheesta juurikaan stressiä. Millaiset olisivat toivehautajaisesi. Hän sanoo vain tekevänsä "metallisanoituksia" eri aiheista, ja uudeltakaan levyltä on turha etsiä poliittista paatosta tai ihmissuhdepohdintoja. Istua jossain vitun kirkossa suremassa, se olisi surku. InfErno 47. Ei todellakaan. Allekirjoittaneen ensimmäinen Candlemass-keikka ajoittuu Ouluun tasan kahdenkymmenen vuoden taakse. Onko elämää kuoleman jälkeen. Nähdä heidät soittamassa klassisia biisejä, eihän tuota vastaan voi olla kukaan! Eiväthän (taannoiselle kokoelmalle) tehdyt uudet biisit ole mitään Heaven and Hell -levyn tai Mob Rulesin tasoa, mutta kuitenkin aika ok. Luulen, että he jatkavat Heaven and Hellinä. Sabbathista puheen ollen, Iommin, Dion ja kumppanien paluu Heaven and Hellinä saa Edlingiltä aikaiseksi silkkaa suitsutusta. Oli genre mikä tahansa, lahjakkaan "Me vain teemme sitä mitä osaamme julkaisemme todella hyviä heavy-albumeita." lauluntekijän tunnistaa, ja sitä Edling epäilemättä on. Irlantilaiseen tapaan vaan. Eikä kyllä ollut Zero Ninelläkään, joka soitti jälkeemme. Tunnin yrittämisen ja viinilasillisen jälkeen se yleensä onnistui. Silloin satoi ja tuuli pahasti, ja meillä ei ollut juuri yleisöä. Joskus menen Mats Levénin (exYngwie Malmsteen, -Therion, Krux) luokse katsomaan brittifutista... Mutta musiikkihan jää eloon, eikö se ole jonkinlaista kuolemanjälkeistä elämää. Tuleva levykään ei ajatuksena hirvitä. Hmm... Kyse oli vain touhun sisään pääsemisestä. Olin tosin ihan tyytyväinen nähdessäni bändin Ozzyn kanssa Tukholmassa viimeksi. En tee juurikaan mitään. Kysymys, millaista jälkeä mies saisi aikaiseksi uskaltautumalla ulos ilmeisimmästä lokerostaan, on mielenkiintoinen. No, kymmenisen tuntia päivästä menee "oikeissa töissä" tietokoneen ääressä, ja muuna aikana... Odotan kyllä tulevaa kiekkoa innoissani. Eipä ole kyllä minkäänlaista aavistusta, siinäpä sitä haastetta sitten onkin, heh. Toivottavasti ehdin paneutua tähän ensi vuonna, se olisi mahtava haaste. En todellakaan ole mikään maailman paras laulaja, mutta jälki sopii hyvin tuolle levylle. Ei, ei, ei, ei... No joo, totta kyllä. Edling kertookin yllättäen suunnitelleensa singer-songwriter-tyyppistä levyä ruotsiksi. Ei sekään kyllä mitään poppia tule olemaan. "Doomin pioneerit" riittää. En tosin usko, että sitä enää tulee tapahtumaan. Niin, ja keräilenhän minä Black Sabbath -tavaraa! Sitä alkaakin olla niin paljon, etten tarvitse juuri enempää. Passasi minulle, heh, sillä hän soittaa edelleen mahtavasti
Vuonna 1992 The Christhunt -debyyttinsä julkaissut ryhmä on kokenut lukuisia miehistönvaihdoksia, mutta levyjä on julkaistu kuin leipää. Toiveissa olisi myös pikainen revanssi Suomesta, sillä yhtyeen keikka Nummirockissa heitettiin varsin pienelle yleisölle. Tiedämme toki tämän herättävän ylimääräistä kiinnostusta, eikä minulla ole mitään sitä vastaan. miiden ja kuolevien keskellä kyhjöttävät sotilaat saivat kestää jatkuvaa pommitusta, nälkää, janoa ja sinappikaasun kosketusta. TEKSTI Kari Koskinen I KUVAT Rachel Dauce I www.goddethroned.com Alankomaiden kuolojyrä God Dethroned oli jo hukkumassa juoksuhautaansa. Isaac auttoi minua taustatutkimuksessa ja basistimme Henk parin biisin kanssa. Aihe on kulunut, mutta yhtä kaikki kuolometallia mainiosti kuvittava. Lopuksi Henri kertoo odottavansa innolla yhtyeen ensimmäistä visiittiä Etelä-Afrikkaan. Muutoin teinkin kaiken tällä kertaa itse. Maailmankuvani ei ole kuitenkaan muuttunut. Tykistökeskityksessä on taas voimaa. P Korinaa juoksuhaudoista assiondale on konseptialbumi ensim- mäisestä maailmansodasta. Tuo kaupunki kirjaimellisesti hengittää sotaa, sillä se oli tapahtumien keskipisteessä. Inspiraatio on ollut hetkittäin kadoksissa, mutta Passiondale on ilahduttavan pirteä osoitus veteraanien luomisvoimasta. Tarkemmat kehaisut ja kuvaukset voit lukea tämän lehden levyarvostelusta. Jouduin joskus todella pahaan autoonnettomuuteen. En kuitenkaan usko tämän vaikuttaneen musiikkiini millään tavalla. Tarkoitukseni oli luoda sekä raivokas että sopivasti melankolinen vastakohta The Toxic Touchille, sillä tuo levy ei kuvaa meitä kovin hyvin. Sanoituksien tekeminen oli aika vaikeaa, sillä en halunnut ottaa puolia vaan kuvata tapahtua ulkopuolisen silmin. Entinen kitaristimme Isaac asuu Ypresin kaupungissa Belgiassa, ja aina siellä käydessäni opin sodasta jotain lisää. Vastustan järjestäytyneitä uskontoja henkeen ja vereen, mutta en jaksanut käsitellä asiaa enää lähes kymmenen studiolevyn jälkeen. Roelilla on oikeanlaista rokkifiilistä soitossaan, kun taas vanha kannuttajamme, nykyään Epicassa soittava Arien oli ehkäpä turhankin koulutettu. Juoksuhaudoissa ruu- Tylyä TeksTiä, mutta Henri Sattlerin mukaan taiteellisessa mielessä varsin inspiroivaa. Tämä tuleekin tarpeeseen, sillä ensimmäistä maailmasotaa käsittelevät sanoitukset ovat hyvässä mielessä karua luettavaa. En kokenut aihetta enää mielenkiintoiseksi. Kiinnostuin aiheesta yhä enemmän, ja koska en tiennyt ensimmäisestä maailmansodasta paljoakaan, aloin tutkia sitä tosissani. Henri hoiteli levyn kitaraosuudet yksin, mutta sittemmin riveihin on pestattu myös toiInfErno nen kepittäjä. Ja koska naisia ei ollut, lopulta he nussivat toisiaan. Passiondalen soundiT ovat ottaneet askelen raaempaan suuntaan. Toivokaamme parasta, sillä klubiympäristössä homma toimisi varmasti huomattavasti paremmin. 48. Susan Gerl on siinä mielessä oiva valinta, että siinä missä naispuolisia basisteja ja laulajia kyllä löytyy, rankempaa musiikkia soittavat kitaristit ovat lopulta aika harvassa. Ne harvat, jotka tuosta hulluudesta selvisivät elossa, eivät pystyneet enää koskaan palaamaan normaaliin elämään. Polviaan myöten ulosteissa kahlanneet ihmisrauniot tulivat näissä olosuhteissa kirjaimellisesti hulluiksi. God Dethroned on kirjoittanut historiallisista tapahtumista ja teemoista aina, mutta Passiondale sisältää todellakin vain historiaa. Oli aika karua lukea juttuja esimerkiksi siitä, kuinka sotilaat loivat itselleen kuvitteellisia ystäviä rotista ja esineistä, sillä oikeat ihmiset tuppasivat kuolemaan turhan nopeasti. Törmäsin tutkimuksissani melko karmaiseviin tarinoihin. Olen muuten itsekin ollut erittäin lähellä kuolemaa. Olemme tunteneet Susanin jo vuosia. Hänhän soitti bändissämme jo 90-luvun lopulla ja teki nyt paluun. Nopeuden voi ainakin osaksi laittaa rumpali Roel Sandersin piikkiin. Sain idean laulattaa nämä osuudet puhtaasti, ja lopputuloksesta tulikin parempi kuin uskalsin odottaa. Keulahahmon ja kitaristilaulaja Henri Sattlerin mukaan yhtyeen päivät antikristillisenä ovat nyt ohitse. Kitaroissa on särmää, ja vaikka toteutus on kellontarkkaa, tällä kertaa mukana on myös death metalille ominaista tunnelmaa. Hän on fanaattinen metallipää ja ammattimainen soittaja, joten valinta oli aika helppo. Parissa kappaleessa kirjoitankin tapahtumista eloonjääneiden silmin ja halusin toteuttaa nämä kohdat eri tavalla. The Toxic Touch (2006) oli mitäänsanomaton näyte hengettömäksi puunatusta melodisesta death metalista, mutta tuore Passiondale on huima korjausliike. Sukupuolella ei ollut asiassa mitään merkitystä
Inferno - FIN - Amorphis 03-09:Layout 1 16.03.2009 10:36 Seite 1 W W W. N U C L E A R B L A S T. D E PR E - L I S T E N I N G, M E R C H A N D I S E A N D M O R E :
Helttunen ei osaakaan vastata kysymykseen, onko Oulu-leimasta Kaupalliselle enemmän hyötyä vai haittaa. Melvinsistä en muistanut kysyä. Ei oo semmosta ku jossain Helsingissä, missä on paljon ryhmiä, että pitäis pyrkiä olemaan mahollisimman paljon esillä, niin katukuvassa ku muutenkin. Bändin paikkakuntasidonnaisuudessa taas on kaksi puolta: sisäänpäin käpristyminen voi näyttäytyä muualle Suomelle jopa eksoottisena, toisaalta se saattaa myös vieraannuttaa kuulijan. Vaan eipä ole yhtyekään tavallinen. Se voi tosin vaikuttaa, että täällä on tämä skene erilainen. Nyt mennään notkeammin, kiihkeämmällä tempolla mutta ei piiruakaan keveämmin mielin. Se karjalaisten touhu on ehkä vähän avoimempaa, julkisempaa, tämä on semmosta peitellympää, jurompaa. Tyytyväinen on Helttunenkin, ottaa olemuksellisen vertailun Aika-ep:seenkin kopiksi tuosta vain. Se ainakin on selvää, että Oulun asema "metallin pääkaupunkina" nojaa menneisyyteen. Se edustaa kieroudessa mustan huumorin ja piikittelyn marinoimaa karjalaista haaraa ja on musiikillisesti erilainen, mutta silti yhtyeissä on jotain samankaltaista. Pidän sitä aivan fantastisena ryhmänä, Joensuussa joskus opiskellutkin Helttunen kehaisee. Kysytään ensin Helttuselta, kummaksi hän mieluummin yhtyeensä mieltää, Suomen Helmetiksi vai Rollins Bandiksi. Voihan nuo monelle näyttäytyä vaan virkkeinä virkkeiden perään, mutta niissä pittää kumminkin olla semmonen kuullun, nähdyn ja koetun pohja. Kaiken lokeroimisyrittelyn jälkeen on todettava tärkein: Musta polku on helvetillisen hyvä levy. Kyllähän se syntyy normaalielämästä, kaikesta mitä täällä tehhään. Ensimmäiselle uuden levyn avauskäsite "nahkaradio" tarkoittaa nahalla päällystettyä radiota, toinen näkee ensimmäiseksi mielessään lavalla soittavan hikisen rockyhtyeen. brusselkaupallinen.com Outo todellisuus Normaalista elämästä Edellinen BK-levy Valheiden kirja oli rokkaavamman esikoisalbumin jälkeen synkkä ja raskas jyristys, levy jolle yhtyeen itsensä kieli poskessa heittämä "doomrock"-leima melkeinpä teki oikeutta. Vääntelee Brüssel Kaupallisen (nykyiset soittajat: J-P Aunola rummut, Antti Leivis50 InfErno Helttusen rustaamat, ihmismielen varjoisia kujia astelevat sanoitukset näyttelevät merkittävää roolia Brüssel Kaupallisen tehokkuudessa. Tähän tylsyyteen palataan myöhemmin. Kutsutaan tätä selittämätöntä patinaa nyt sitten vaikkapa simppelisti "kieroudeksi". Tokihan kaupungissa edelleen mesotaan, paljonkin, mutta ulospäin se ei entisten aikojen malliin kuulu. Kierouttakin on monenlaista, ja jos Kaupalliselle hakee edes jonkinlaista Oulun ja Radiopuhelinten ulkopuolista hengenheimolaista, mieleen putkahtaa joensuulainen Kumikameli. Voi, voi, se on kyllä paha kysymys..., Helttunen hiljenee pohdinnalle, mistä koko kuulussa "Oulu-soundissa" on hänen mukaansa kyse. Tähän lausahdukseen keskeytyy puhelintuokio Brüssel Kaupallisen laulajan Janne Helttusen kanssa. Helttusen teksteille on ominaista myös iskevyys ja niiden helppo porautuminen tajuntaan: sitä huomaa yhtäkkiä tavaavansa ulkoa riviä tyyliin "olen kadottanut palan itsestäni /. Jaha, Brüssel Kaupallinen tuo taas oulua maailmankartalle. I KUVA Pekka Palovaara I www. Brüssel Kaupallisella onkin vastuullinen työ olla yksi maineikkaan pitäjän viitankannattelijoista. Huomioiden jäsennys, rytmitys ja sovittaminen kulloiseenkin kappaleeseen tapahtuu myöhemmin, ja lopputulos on usein varsin surrealistisen oloista. Hirviästi en ite oo kumpaankaan tutustunu, mutta pojat on tainneet kuunnella Helmetiä kovastikin... Tyylillisesti eroa on varmaan eniten just edelliseen levyyn. On jopa samaa mieltä: kyllä, tavallaan tässä on palattu menneeseen. Helttunen sanookin, että ensi alkuun harmitti, kun kaverit eivät löytäneet kappaleista niitä asioita, joita niihin oli ladattu, mutta ajan myötä tekstien moniselitteisyys on kääntynyt rikkaudeksi. Jos Aika olisi tehty Hiilen miksaamana ja näillä soittajilla, niin kyllähän se sulautuisi hyvin näiden uusien biisien joukkoon. Kirveet laulavat kehtolauluja, nahkaradio säestää. Keskeisessä roolissa prosessissa on pieni sanelunauhuri, jolle mies tallentaa huomioitaan arkitodellisuudesta. Ei kuitenkaan harpota asioiden edelle. Ei mittään tekemällä tehtyä, että laitetaan tähän "perkele" ku se kuulostaa hyvältä. Tekstit edustavat samaan aikaan tajunnanvirtaa ja kertovaa lyriikkaa. Helttunen naureskeleekin bändinsä mahdollista kuvalevyä mainostettavan "Suomen tylsimpänä dvd:nä", moisen niin kutsutusta sekoiluosiosta kun löytyisi lähinnä lenkkeilyä, lukemista ja juttelua. Niistä voi aistia pohjoisen sanankäytön perinteen, mutta ne poikkeavat totutusta tietynlaisessa hahmottomuudessaan. TEKSTI Matti Riekki T Kie ro ruumiissa mieli terveessä uota, voikko soittaa hetken päästä uudelleen, kaveri tullee hakemaan lumikenkiä. Hiili Hiilesmaan ruuvaamat soundit ovat silkkaa metallia, mutta jokin hangoittelee edelleen vastaan, jos Kaupallista alkaa kutsua metallibändiksi. kä kitara ja Petteri Korkala basso) musiikkia sitten mihin ilmansuuntaan tahansa, lopulta viisari osoittaa pohjoiseen: uusi Musta polku on niin oululainen levy kuin olla voi. Voi olla sillä tavalla täysin mitä haluaapi. Arvoitus aukeaa Helttusen kirjoitusmetodeja udellessa hän tekee tämänkin homman omalla tavallaan. Ei se kyllä tietoisesti tuu mistään. Ensin lienee paikallaan kertoa Brüssel Kaupallisen tarina pähkinänkuoressa: Perustaminen 1989, ensisingle Kädet ristissä rinnan päällä 1994, Aika-ep 1996, hiljaiseloa, paluu uudella vuosituhannella osin uusin miehin, ensimmäinen pitkäsoitto Aika kultaa muistot 2005, toinen Valheiden kirja 2007, keikkoja, hyviä arvosteluja, irtautuminen Uho-lafkasta omalle yhtiölle 2008, kolmas albumi... Side todellisuuteen on silti aina olemassa, mikä on Helttuselle tärkeää. Ei häiriö ihan tavallisimmasta päästä. Soundillisesti ollaan enemmän Helmetiin kallellaan, mutta muuten enemmän ehkä Rollinsiin ideologisesti en tosin tiiä
Sen operoidessa keskitytään enemmän muuhun kuin korkkien narautteluun, ja Helttunen itse on monenmoisen liikunnan aktiiviharrastajana totutusta poikkeava rokkinokkamies. Oikeastihan tämä kaikki ei tietenkään tarkoita tylsyyttä, vaan terävyyttä, iskukykyä ja voimaa. se jäi sisällesi / kun lensin lävitsesi". Jos Brüssel Kaupallinen pamahtaisi yhtäkkiä oikein viimeisen päälle hittibändiksi ja Helttunen sitä myötä valokeilaan, millainen "hynynen" hän olisi. Minä olin vaan, että mitä, sehän on hyvän kuulonen. Aika pehmeitä jätkiä ovat. Rockpuolellakin meininki on vuodesta toiseen roisia, vaikka surullisia esimerkkejä tuliliemen voimasta riittää, eikä viimeisimmän tragedian perään tarvitse mennä kauaksi lähihistoriassa eikä Oulusta. Yleensä sitä ollaan aika huonossa kunnossa toimintakyvyllisesti, kun sitä paljon otetaan. En usko. Kyllä se kuuluis läpi, jos hommat olis tehty hirviässä jurrissa. HAM nautti aikanaan piskuisessa Islannissa suurta suosiota, ja näinpä ei olekaan ihme, että Juhlat on päätynyt geysirien katveessa vallan radiosoittoon. Kotiteollisuus on riippunut verrokkina useimmissa BK:sta kirjoitetuissa arvioissa, oli siihen aihetta tahi ei. Esimerkiksi tuosta "nahkaradiosta" pojat meinas ensimmäisissä treeneissä, että ei saatana tuommosta biisiä voi tehä. No en minä ehkä saarnaisi, mutta ehkä minä jotenkin käyttäisin sitä julkisuuden suomaa etua, että sana kuuluu. Helttunen työskentelee pitkäaikaistyöttömien parissa ja näkee päivittäin viinan jättämät jäljet. Side löytyy seikasta, että Kaupallisen basistina toimi 1990-luvun alussa islantilainen Ari Eldon Jonsson, Björkin entinen käly muuten. Eihän täysikäiselle ihimiselle oo mikkään niin heleppoa ku ostaa paljon viinaa ja juoda se. Ei ne hirmuhitit sitte kumminkaan ehkä rapuloissa synny, sanotaan mitä sanotaan. Harvempi sen sijaan pystyy juoksemaan maratonin, tai edes puolimaratonin, Helttunen sylkäisee. Helttunen tuo keskusteluun mukaan musiikkimedian painaman kostean jäljen, johon allekirjoittanutkaan ei ole syytön. Niin tai näin, tässä maassa on totuttu siihen, että viinalla läträäminen on aina heh-hehhassua, vaikka taustalla piilevät valtavat liikakulutuksen luomat ongelmat. Minä en nää tuossa kyllä mittään hienoa, että on se kova julli ja kova bändi, ku ottaa niin paljon viinaa. No nyt ne on sitä mieltä, että tämähän on parhaita biisejä mitä on tehty. Yhä useammin töissä ei olla sen vuoksi, ettei niitä olisi, vaan siksi, ettei niitä kyetä tekemään. Ilman romantisointia ja höhöttelyä. Rollinsin Henkka saattaa nostaa enemmän penkistä, mutta pitkänmatkanjuoksussa jenkki jää Helttuselle taatusti. Miehet tekee kuitenkin levyjä, jotka myy eniten tässä genressä, ei sitä iliman kovaa työtä oo tehty. Bändi tunnetaan lämpimästä suhteestaan alkoholituotteisiin, eikä näitä pulloja avata salassa. Nauruksihan tuo menee. En minä itekään ole absolutisti, mutta se viinan romantisoiminen, että on koko ajan muka hauskaa, vaikka oikiasti touhu on surullista, se vituttaa. Ehkä ne ideat on terveenä kirkkaampia kuin sairaana, Helttunen avaa naureskellen aihetta. Mutta tämä on vain oletus. "Pölijätkin ideat voi olla jalostettuina hyviä." InfErno 51. Katsastakaapa huviksenne bändin keikka, jolla paidaton Helttunen ravaa peruskuntoilijan lenkin mitan ympäri lavaa kuin transsissa ja miettikää vielä kerran sitä Rollins-vertausta. Kuka enää haluaisikaan Japaniin? Yhden tähden jäljet Alun vitsailu "Suomen tylsimmästä dvd:stä" juontuu siitä tosiseikasta, että Brüssel Kaupallinen on Suomen oloissa suorastaan eriskummallisen hyvätapainen ryhmä. Olisiko Brüssel Kaupallisen musiikki kovasti erilaista, jos viina virtaisi. Monesti tuntuu, että rokkitoimittajatkin, ainakin aloittelevat, lähtee mukaan siihen hommaan, että tämähän se onki mahtavaa tämä viinanjuonti. Olennaista on sanojen rytmitys musiikkiin, mikä on saanut osakseen vankkaa kannatusta esimerkiksi tuottaja Hiilesmaalta. Ehkä lehdistö vois jo vähitellen kirjoittaa KT:stakin vähän muunkinlaisia juttuja. Saarnaisiko terveyden puolesta. Käännöshommiinkin Helttunen on joutunut, uudelle albumille kun on versioitu 198090-luvuilla toimineen islantilaisyhtyeen HAMin biisi, joka on saanut oululaisittain Juhlat-otsikon. Pölijätkin ideat voi olla jalostettuina hyviä. Puhuisin faktoista
"Jos oikein r vituttamaan upiaa , kattoon He niin lähretään lsi meininki si nkihin, että mikä ellä oikein on." 52 InfErno
Hän kehuu Kalevi Ollin panosta Vendettan V erikosto tekoprosessissa. Luokkamäen mielestä koko bändi, erityisesti hän itse, oli lähellä burn outia Vendettan äänitysvaiheessa. Ei tässä kukaan rikastunut. Vielä kaksi kuukautta sitten ei ollut varmaa, pitääkö meidän ruveta tekemään synilla kaikki uusiksi, vaikka matsku oli jo nauhoitettu, Luokkamäki kertoo. Niiden tähtäimessä oli tuhota koko tämän fantasiamaailman universumi Cryon mukaan lukien. Lord Delinom pääsi takaisin Cryoniin ja pisti haisemaan. Reign of Elements (2002) kertoi pahan Lord Delinomin syntymästä ja tavoitteesta päästä tarunhohtoisen Cryonin maan herraksi elementtivoimien, tulen, maan, tuulen ja ilman avulla. TEKSTI Jaakko Silvast I KUVAT Minna Annola I www.celesty.net V C Mikä on levy, jolla bändin kaksi suurinta haavetta käyvät toteen. Nykyinen levy-yhtiökin on bändille jo kolmas. Ikää bändillä on rapiat kymmenen vuotta, tehtyjä levyjä kaikkiaan neljä. Muistan, kun nauhoitettiin viuluja, kello oli kolme iltapäivällä ja jousisektion johtaja sanoi, että porukka haluaisi lähteä nyt kotia ja kaks biisiä olis vielä nauhoittamatta. Jere Luokkamäki myöntää rahoituspuolen hoitumisen näyttäneen aluksi ongelmalliselta, mutta siitä selvittiin, kuten kaiken maailman tekijänoikeuskiemuroistakin. Helvetinmoinen duuni silläkin on ollut, ja se varmaan stressasi tästä hommasta melkein yhtä paljon kuin minäkin. Mortal Mind Creationilla (2006) tarinointi keskittyi Edeliin, Sir Amardonin poikaan, joka oli perinyt vihan Cryonia kohtaan isänsä päihittämältä Lord Delinomilta. Problematiikkaa ei synny. Jere Luokkamäki toteaa Vendettan kohdalla täsmälleen samoin, mutta kuulijakin huomaa hyvin nopeasti, että mies ei vain höpise lämpimikseen. Bändi itsessään on kuin pieni perhe. Ensimmäistä kertaa tavatessamme Olli sanoi, että sillä ei ole hirveästi aikaa, mutta pistä biisejä tulemaan, niin kuullaan vähän mikä on meininki. Mentiin kyllä sellaisella persnettopalkalla, ettei mitään rajaa. Hänen mielestään demobiiseillä oli komeata meininkiä. Sitä kautta hän pyrki ohjailemaan Edelin mieltä saaden jälleen oman ruumiinsa takaisin. Luokkamäen mukaan kuluneista vuosista on opittu "helvetisti." Ajanjaksoon on mahtunut jos jonkinlaisia tuttavuuksia ja käänteitä, pääasiassa kuitenkin mukavia. Nyt joka jätkän intressit pysyy bändissä. Sehän ei ole koitos eikä mikään varsinkaan, jos vielä kaksi kuukautta sitten oli lähellä loppuun palamista. Suomessakin näin täyteläisen ja muhkeasoundisen järkäleen tekemiseen ei ole ehkäpä Nightwishiä lukuun ottamatta kyetty. Rakkaudesta musiikkiin Kaikki vaatii kuitenkin veronsa. Ja tahti oli nopea. Se bändi on Celesty, levynsä Vendetta. niin kuin elesty-rumpali Jere Luokkamäki kuulostaa flunssaiselta. Silloin mä pyörin siellä studion lattialla ja mietin, miten helvetti tästä selvitään. Olli kehotti ottamaan yhteyttä ensin Seinäjoen kaupunginorkesteriin, mutta erinäisten ongelmien ja aikataulujen vuoksi päädyttiin Tampereen kaupunginorkesterin soittajiin. Ei alkuunkaan. Se vaati niiden ihmisten kovaa halua tehdä tämä juttu. Pitkäsoitolla pauhaa noin 30 hengen orkesterikokoonpano sekä 15 hengen ammattilaiskuoro. Poikkeuksetta lähes jokainen bändi kertoo haastatteluissa tuoreimman levyn olevan se kaikkein paras. Albumin peruspalikat olivat valmiina, kun Jere Luokkamäki päätti tyttöystävänsä vinkistä kävellä Vendettan orkesteri- ja kuoro-osuudet lopulta sovittaneen kapellimestari Kalevi Ollin pakeille rohkaisunaan demosessioissa aikaansaatu, yhtyeen siihen saakka lupaavin biisimateriaali. Mies soitti kolmen päivän päästä, että jumalauta, hän on tässä mukana heti, siitä ei ole epäilystäkään. Entä mikä on se bändi, joka on tehnyt genrensä sisällä vakavasti otettavaa haastajaa etsivän levyn. Yhdessä päivässä piti saada orkan osuudet kasaan, kuorot kahdessa. Legacy of Hatella (2004) tarinaan liitettiin ulkoavaruudesta tulleita muita elementtivoimien havittelijoita. Tavoite toteutui, kunnes Lord Delinomin veli Sir Amardon esti tämän aikeet. Vendetta on mahtipontisinta, värikkäintä, monisyisintä, ammattitaitoisinta ja iskevintä Celestyä koskaan. Oli vääntöä papereiden kuntoon saamisessa sen suhteen, saako ne orkesterin tyypit edes olla levyllä. Jere Luokkamäki on päässyt power- ja fantasiametallin koukeroissa operoivan Celestyyhtyeensä kanssa suhteellisen pitkälle. Vendettalla Lord Delinom tuhoaa Cryonin elementtivoimilla toteuttaen näin verikoston veljeään Sir Amardonia vastaan. InfErno 53. Vaan eipä onnistunut. Olli kasasi perussoinnuista ja melodioista parituurit kotonaan ja keräsi muusikot ja laulajat itse ympäri Suomen niin orkesteriin kuin kuoroonkin. Kukapa sitä huonoa edes viitsisi mainostaa. Edellisessä Infernon Celesty-jutussa (#41) Tapani Kangas tuskaili, että bändin mahdollisuus käyttää sinfoniaorkesteria eurooppalaisten kollegojensa tapaan kaatuu lähtökohtaisesti rahan puutteeseen. Mikä on levy, jolla universumi revitään kappaleiksi. Mä sanoinkin niille, että jos nyt Celestyn hommat pamahtaa isolleen, niin me kyllä muistetaan tällaiset jutut, aina. Mä olin, että huh huh. Vaikka porukka on vuosien varrella vaihtunut, niin kaksi viimeistä levyä on saatu tehdä tällä kokoonpanolla (Luokkamäen lisäksi Antti Railio laulu, Tapani Kangas ja Teemu Koskela kitara, Ari Katajamäki basso sekä Juha Mäenpää koskettimet), ja se saisikin pysyä niin. Lord Delinom ei kuitenkaan ollut kuollut vaan oli olemassa niin kutsutussa varjojen maassa. Sitten se kaveri sanoikin, että vedetään ne kaksi biisiä vielä. Olli ilmaisi, että myös jatkossa hän on bändin käytettävissä. Haastattelun jälkeen edessä on ilta Cannibal Corpsen keikkapaahdannan ja muutaman keskioluen parissa. Neljän levyn mittainen saaga saadaan Vendettalla päätökseen. Sellaista taistelua se oli koko ajan. Elementit ja pahan voitto Celestyn fantasiametallissa on menevän tuplabassarihevin lisäksi tukeuduttu aina vahvasti yhtenäiseen tarinaan. Levyn varsinainen säveltäminen ja ideointi alkoi Luokkamäen, Tapani Kankaan ja Teemu Koskelan biisipohjille koko bändin toimesta jo puolitoista vuotta sitten, mutta eniten voimia söi halu toteuttaa kauan unelmoitu mahdolli- suus käyttää levyllä oikeaa sinfoniaorkesteria ja kuoroa juurikin tämän edellä mainitun Vendettan muhkean soundin mahdollistajia. Lopulta Tampereen kaupunginorkesterista löytyi hemmoja, jotka tekevät tätä juttua rakkaudesta musiikkiin
Sekin vaikuttaa, että levy-yhtiön kanssa pystyy nyt tappelemaan suomeksi. Totta kai, jos oman idolin kanssa pääsee tekemään duunia, vastaus on myöntävä. Vaikka kertomus eeppinen ja pitkä onkin, löytyy sanoitusten taustalta jokaisen sanoittajan peruslähde, oma eletty elämä. Celestylle tuli mukavaa buustia, eikä siitä saanut kuvaa, että nyt ratsastettiin kunnolla tuolla jutulla ja bändi ei ole ilman mitään sitä tempausta. Jere Luokkamäen mukaan levyn tarinan pointti ja sitä kautta titteli oli kuvioissa heti alusta pitäen. Meiltä meinasi mennä hermo tuohon Saksan yhtiön touhuun. Tämä mahdollistaa Celestyn yksittäisten biisien toimivuuden etenkin keikoilla. Siellä se edusti omaa itseään ja sitä kautta bändiä. Rehellisesti, kyllä muakin vituttaisi katsella näinkin rumaa naamaa, varsinkin jos se Vokalistin seikkailut tv-musiikkiviihteen ihmeellisessä maailmassa vinkuu naama punaisena (naurua). Välillä oli jotenkin epärealistinen ilis, kun tajusi, että ei helkkari, tuo on se jätkä, jota olen fanittanut ihan pennusta asti. Ollilan Mape (ex-Spinefarm, Imperiumi.net) on aina tykänny meistä ja pitänyt meidän puolia. Miksi lähdit mukaan Idols- ja Kuorosotaohjelmiin. Mähän oon kiusannut Lehtosen Hannua (Spinefarmin artistivastaava) jo vuodesta 2004. Idols-kisa oli seuraus erään kostean illan päätöksestä, jolloin lupasin kaverilleni, että jos hän menee, niin minäkin menen. Antti nähtiin MTV3:n Idols-kilpailussa keväällä 2007, jossa hän eteni semi naalivaiheeseen saakka. Tuskin on mitään lakia, joka määrää, miten minun pitäisi elää omaa elämääni. Ennen Vendettaa bändi kiinnitettiin kotoiselle Spinefarmille, jonka suuntaan otettiin ensimmäisen kerran yhteyksiä jo viisi vuotta sitten. Oli mahtavaa tehdä duunia mukavien tyyppien ja ennen kaikkea Timo Kotipellon kanssa. Kyseessä on meikäläiselle se jannu, joka on ehkä eniten vaikuttanut mun musiikilliseen suuntautumiseen. Idolsin aikaan keikoilla oli tietysti niitä, jotka olivat tulleet katsomaan vain Anttia, mutta sitä kautta niistä on tullut myös bändin faneja. Antti on näkynyt televisiossa, ja Kuorosotakin taisi olla niitä katsotuimpia musaohjelmia. Hän soitti päivän varoitusajalla, että yksi laulaja ei pääsekään ohjelmaan ja kyseli, josko minä tulisin tilalle. Vendettan biisi Fading Away kertoo kuolemasta. Ja tulihan se. Kuorosotaan lähdin Timo Kotipellon pyynnöstä. Sitä piti vaan uskotella itselleen, että ihminen sekin on ja samaa hommaa tekee mitä itsekin. Jos se on sellainen, jonka mielestä metallibändin laulusolisti ei voi laulaa telkkarissa Kuorosota-ohjelmassa, niin haistakoon paskan mun puolesta. Antin ryhmästä löytyi tuolloin kisan voittanut Ari Koivunen. On tietysti niitäkin tyyppejä, jotka kirjoittaa vieraskirjassa, että eikö se Antti voisi pikkuhiljaa ajatella bändiään eikä itseään. Jere: Mikä on truemetallisti. Tuskin sen myöskään luulisi ketään haittaavan, jos tyyppi saa tilaisuuden työskennellä oman idolinsa kanssa. Laitettiinkin meiliä Spineen sillä meiningillä, että olisiko tilaa. Minä, Antti ja Tapani mentiin vielä Hesaan kysymään, että tuleeko sitä kasettidiiliä vai eikö sitä tule. Tässä on vielä se, että musiikki ei ole niin haudanvakava asia, että sen kanssa pitäisi aina noudattaa jotain tiettyä kaavaa, miten sitä toteuttaa. Tässä Antti Railion ja Jere Luokkamäen ajatuksia televisiokisailusta, niiden syistä ja seurauksista. Tässä mulla on muuten tilaisuus leijua: mä voitin sen pokerissa! Miten paljon ja millaista palautetta olet televisio-ohjelmiin osallistumisestasi saanut, tai onko asia näkynyt jollain muulla tavalla. Jos ei muuten, niin nimi on voinut jäädä joidenkin muistiin ja sitä kautta myös meidän musiikki. Ja jos poika kerran osaa laulaa, niin miksei se saisi siellä vetää. Kuorosodasta ainakin jäi tosi hyvä maku. Jonkin verran kyselin ohjelmasta ja sen aikatauluista, ja tein päätöksen saman puhelun aikana. Oikeasti kappale kertoo vain sellaisista ihmisistä, koska ne inhottaa mua kaikkein eniten. Helpompi tapella suomeksi Celestyn kaksi ensimmäistä kiekkoa julkaistiin espanjalaisen Arise Recordin toimesta. Eiköhän se enemmän hyödyn puolelle kallistu. Joillekin tuntuu olevan ylitsepääsemättömän kamalaa, jos joku niille tuiki tuntematon kai ari näyttää rumaa naamaansa niiden olkkarin nurkassa. Onko televisioesiintymisistä ollut Celestylle hyötyä, tai mahdollisesti haittaa. truemetallistien silmissä. Mitään varsinaista palauteryöppyä ei ohjelmien jälkeen ole tullut. Sille kuin monelle muullekin, kuten meidän ex-managerille Mika Karhumaalle, kuuluu kiitos tästä. Varsinaisen tarinan sisällä kyse on Sir Amardonin ja tämän puolison kuolemasta, mutta biisi käsittelee yleensäkin kuolemaa, kenen tahansa. Mortal Mind Creationin pisti pihalle saksalainen Dockyard1. Mitä ohjelmista jäi päällimmäisenä mieleen. Viimeksi herra Railio esiintyi Nelosen Kuorosota-ohjelman Lappajärven voitokkaan joukkueen tähtenä. Homma meni aika makeesti noin. Monesti sitä ajattelisi, että varsinkin näissä hevipiireissä tietyntyyppisten formaattien suosio on nihkeätä. Melkein taidan väittää, että jokainen tekisi samoin, jos siihen annettaisiin mahdollisuus. Säkä on siinä, että on tulossa uusi levy ja Kuorosota oli juuri nyt, ja jos joku haluaa jatkossa kuulla Anttia, niin se ostaa Vendettan ja tulee katsomaan Celestyn keikkoja.. Eiköhän se jokaisella soittajapojalla/-tytöllä ole unelmissa, että sitä omaa musaa saa kaikkialla kaikille soitella! Jere: Se on vähän ftysixty. Palautetta olen saanut runsaasti, ja pääasiassa se on ollut hyvää tai ainakin jollain asteella kehittävää. Ja kun ne on tuossa hollilla, niin jos oikein rupiaa vituttamaan, niin lähretään kattoon Helsinkihin, että mikä meininki siellä oikein on, Luokkamäki lohkaisee äänessään pelottava määrä aitoa pohjalaisen sällin asennetta. 54 InfErno CELESTY LAULAJA ANTTI RAILIO on viimeisen kahden vuoden aikana ottanut tuntumaa television musiikkiviihdeohjelmiin. Celestyn kannalta ohjelmiin osallistuminen oli satsaus Antilta. Jere Luokkamäki sanoo Spine-diilin olleen sinfoniaorkesterin ohella hänen toinen suuri toteutunut unelmansa. Tai Greed & Vanity, jossa haukutaan pahaa Lord Delinomia, joka on tullut takaisin ja tuloksena on vain pelkkää ahneutta ja turhamaisuutta. Onko mahdollista, että jonkun bändin jäsenen osallistuessa tämän tyyppisiin mainstream-ohjelmiin itse bändi menettää kasvonsa ns. Antti: Ei
Ettei tarvitse salaa kuunnella sitä hard rockia. Mutta voiko pehmohevibuumi vielä vallata Suomen. Ehkä lopputulos on kaiken vaivan arvoinen. Voisi kuvitella, Sami Alho toteaa. Mutta kyllä kaikelle toisaalta pitäisi antaa mahdollisuus, ja pakko se on itsekin myöntää, että tässä genressä on aikanaan ollut isoja ylilyöntejä. Tässä voisi siteerata Keith Richardsia: ei biisejä tarvi säveltää, ne leijuvat ilmassa ja sitten vain nappaat kiinni.. Sen sijaan Free Spiritissä on ilmeisiä aineksia jonkinlaiseen crossover-suosioon: yhtye voitti Voice Tv:n Garage Countdown -kisan, kun sen Until the Night -musiikkivideota ladattiin yli 82 000 kertaa. Oikeastaan parin ensimmäisen treenikerran jälkeen mä rupesin jo mielessäni kehittelemään ajatusta, että nyt sen levyn voisi oikeasti toteuttaa. Toisille se tulee ilona, toisille suruna tai haikeutena. Ja pitkää synnytysvaihetta seurasi masennus. En uskalla. Se on tietysti vaikea vakuuttaa ihmisiä, jotka lähtevät kaukaa negaation kautta suhtautumaan johonkin musiikkiin. Mä ajattelin, että opinnäytetyö on tässä. Yhtyeen debyyttialbumi Pale Sister of Lightin melodinen hard rock on äärimmäistä musiikkia. os Suomi ei olekaan melodisen rockin luvattu maa, saa Free Spirit runsaasti palautetta ulkomailta. Elettiin vuotta 2006, ja Sami Alhon musiikkituottamisen opinnot Pirkanmaan Ammattikorkeakoulussa olivat opinnäytetyötä vaille valmiit. TEKSTI Lauri Ylitalo I www.freespiritrock.com free Spirit edustaa Suomessa harvoin nähtyä raskaan rockin lajia, jossa hunajaisia koukkuja koristavat koskettimet ja stemmalaulut. Ehkä se tunnekuohu kuuluu asiaan. Toivottavasti meidän levy olisi kuitenkin sellainen pläjäys, josta pitäminen olisi ihan uskottavaa tänäkin päivänä. Aluksi en halunnut kuulla yhtään nuottia levyltä, mutta ajan myötä pienet yksityiskohdat eivät ole enää mielessä. Että me ei tarvita enää ulkopuolista tuottajaa kertomaan, miten me koristellaan nää 56 InfErno biisit ja tehdään näistä kaupallisesti mielenkiintoisia. Kokoonpanot ovat vaihdelleet, ja vasta nykyisen kitaristin Vesa Yli-Mäenpään tapa tulkita vuosien saatossa kertynyttä materiaalia loksautti palaset lopullisesti kohdalleen. Tällainen musiikki on ollut epämuodikasta viimeisten vuosien aikana, eikä toki metallikaan tuossa 90-luvulla ollut niin suosittua. Mitä sinä haluaisit sanoa ihmisille, jotka pitävät koko genreä jo sen estetiikan vuoksi epäuskottavana. Oletko laskenut työtunteja nollasta viimeiseen miksaukseen. Kerrohan lopuksi, miten tehdään tällaiselle musiikille elintärkeä, tarttuva kertosäe. Mutta kyllä me kovasti ja hartaasti Pale Sister of Lightia tehtiin, kuin iisakinkirkkoa. Se on lukema, jonka saavuttamiseen ei riitä pelkästään alan aktiiviharrastajien vakuuttaminen. Pale Sister of Lightia tehtiin iltaisin ja viikonloppuisin yhtyeen treenikämpällä, vanhassa kansakoulurakennuksessa Ilmajoella. Yhtyeen laulaja Sami Alho toteaa yhden levyarvion jääneen mieleen: Rockrealms.comin toteamus "tuntuu kuin kuuntelisi maailman parasta nuotiotarinankertojaa, ainoastaan sillä erotuksella, että erikoisefektit ovat Universal Studiosin tekemät", teki vaikutuksen muusikkoon. Se on varmasti sellainen määrä, että ehkä on parempi, ettei sitä koskaan laskekaan. Tää on raaka laji, ensin sitä tekee 18 kuukautta levyä, ja kun sen saa valmiiksi, tuntee itsensä maailman surkeimmaksi olennoksi. Kun Tyketton Danny Vaughn kiersi suomea Kansasista ja Strangewaysista tutun Terry Brockin kanssa, oli Lahden keikalla 34 mak- sanutta katsojaa. Vaikka melodisen rockin ja AOR:n estetiikka on estottoman kosiskelevaa, on genren harrastaminen Suomessa todellista undergroundia: Totoa, Journeyta ja Bon Jovia syvemmälle lajityyppiin vihkiytyneitä kuulijoita on esimerkiksi pääkaupunkiseudulla alle sata. Ja kun ei ajattele mitään, yhtäkkiä tajuaa, että tuossa oli semmoinen koukku, joka oikeasti jää mieleen. Henkilökohtaisesti se lähtee aina siitä, että soittelee rämällä akustisella kitarallansa jotain ja hyräilee. Jotenkin tuntuu siltä, että yleisö alkaa kaivata ja arvostaa metallin melodisempaa reunaa. Äärimusiikkia toiselta laidalta J Free sPiriTin HisToria ulottuu aina 1990-luvun alkuun. Jos mä oikeasti sen tietäisin, olisin tehnyt aiheesta jonkinlaisen kirjan ja yrittänyt myydä sitä
On erikoista, että yksi tämän päivän amerikkalaisen metalliskenen kiinnostavimmista nimistä sai jauhaa miltei kymmenen vuotta, ennen kuin pääsi Suomeen asti. Levy on komea kavalkadi kaahausriffejä, jylhiä tunnelmia ja päin naamaa syljettyä aggressiota. Se o uu edelleen s ikeudet ja a voittanut va o Rajala I www.chim aira.com tehnyt bändi yltää parhaimpaan suoritukseensa. Tempot ovat laskeneet, eikä ilmaisu ole aivan niin suoraviivaista kuin Resurrectionilla. TEKSTI Vilh ö i rveien ffih Ri jäll ivoaa ra o n aina mahtavaa, kun monta levyä nousseista maineeseen uhannella Tällä vuosit kovimmasta himaira on istä C varmasti, jenkkibände yt hitaasti ja n kypsyn tien päällä. Kaahaus on tällä kertaa sivuosassa. Nyt tarjoillaan yhtyeen viidettä levyä otsikolla The Infection. Minä ja Mark (Hunter, laulaja) olemme olleet tiiminvetäjiä alusta saakka. Inferno 60. Emme me tällaisia asioita koskaan etukäteen päätä, bändin kitaristi Rob Arnold kertoo. päästä. Johdan joukkoja ja varmistan, että kaikki soitetaan oikein ja hyvin, ja että kaikki kuulostaa oikealta. Arnold on bändistä se, joka on vastuussa vähän kaikesta. Sitä kuunnellessa voi aistia sen, mitä bändi on taatusti tuntenut levyä tehdessään: nyt lähtee. Resurrection (2007) oli Chimairan neljäs levy ja bändin kirkkaasti kovin tekele siihen asti. Siitä selvisi heti, että fiilis oli nyt sludgempi, tummempi ja raskaampi kuin viimeksi. Kun aloimme tehdä biisejä, ensimmäiseksi syntyi Try to Surviven toiseksi viimeinen riffi. Joka tapauksessa raivo ja viha ovat edelleen ne kantavat elementit. Resurrection sai bändin myös ensimmäistä kertaa Suomeen keikalle, saman kesän Provinssirockiin. Clevelandin Chimaira lupaili kolmen levyn ajan, että kyllä täältä vielä pesee, kunnes sitten lopulta oikeasti pesi. Minä olen äänitysten ja tuotannon kanssa levy levyltä enemmän tekemisissä
Tämä osasto bändillä on aina ollut hanskassa hyvin sekä laadullisesti että määrällisesti. Chimaira vai Pizza Hut? Sintistä vonkaleeksi Pedagogi puhuu Paitsi että uuden levyn biisit ovat hitaampia ja fiilispainotteisempia kuin Chimairalta on totuttu kuulemaan, niissä on myös enemmän rytmistä kikkailua ja erilaisia mausteita. Pelkkä vilkaisu Chimairan Flickr-kuvakansioon kertoo, että fanit ottivat kampanjan omakseen. Voisimme käyttää paljon enemmän aikaa teorian ja erilaisten tyylien opetteluun, mutta olemme halunneet keskittyä omiin vahvuuksiimme. Kovasta taitotasostaan huolimatta Chimaira ei pohjimmiltaan ole kimurantti tai ylitekninen bändi, vaan suoraviivainen riffihirviö, jonka käyttövoimana on puhdas adrenaliini. Chris on puolestaan meidän graafinen suunnittelijamme ja Photoshop-nero, ja hän laati logot ja julisteet, joita jaoimme sivun kautta. Olemme selvinneet yhdessä monista vaikeuksista, ja nyt voimme tehdä musiikkia täysin ilman paineita. Vai niin... Rob Arnold ja Matt DeVries ovat yksi modernin metallin kovimmista kitaraduoista. Vastikkeeksi halukkaiden piti sivun otsikon mukaisesti "levittää tulehdusta". Nykyään bändiä hoitelee Yhdysvalloissa Ferret ja Euroopassa Nuclear Blast. en tiedä! En ole kysynyt. Sen jälkeen Mark ja Chris ovat kyllä puhuneet haastatteluissa pohtineensa lähtöä. On totta, että pidämme muusikkojen musiikista ja bändeistä kuten Opeth ja Meshuggah. Se on ollut todella siisti kampanja, ja toivottavasti siitä on ollut hyötyäkin. Minä en siitä koskaan tiennyt. Hän kertoi minulle jälkeenpäin, että asioiden arvon ymmärtää vasta, kun niitä ei enää ole. Hän toteaa, että pedagogin rooli on hänelle mieluinen. Chimairallakin on soittotaitoa enemmän kuin kotitarpeiksi. Radio- ja videosoittoa ei tämänsorttisella mätöllä liikoja heru, joten elävän yleisön edessä mekkalointi on se kaikkein paras "media". Vaikka me lisäämme sinne pieniä elementtejä jostain matikkametallista, se ei ole pääasia. Kun hän oli jonkin aikaa opiskellut ja käynyt töissä Pizza Hutissa, hän ymmärsi, että rumpujensoitto on hänen juttunsa. Chimairan logoja ja julisteita on liimailtu ja maalailtu ympäriinsä pieteetillä. Herrickin jälkeen bändissä soitteli vähän aikaa mies nimeltä Ricky Evensand. Olemme vanhempia ja viisaampia. Me olemme alusta saakka puhuneet, että teemme mitä tahansa, jotta tästä bändistä tulee jotain. Ne antavat levylle jopa progressiivisen tunnun. Se fiilis kuuluu The Infectionilla. Selvitän, että levyllä on mielestäni hienoinen "musiikkia muusikoille" -fiilis, mutta ei kuitenkaan huonossa mielessä. Tällainen ruohonjuuritason työ on juuri sitä, jota bändi koki jäävänsä vaille entisellä levy-yhtiöllään Roadrunnerilla. Luulen, että tiedän oikeat askeleet oppimiseen, vahvistinten tuntemuksesta The Infectionin ennakkomarkkinointi on ollut mielenkiintoista seurattavaa. Se hyvä puoli muusikkojen musiikissa on, että sellainen vaatii taitoa ja lahjakkuutta, Arnold pohtii. Kun sitten Herrick palasi ja bändi vaihtoi lafkaa, tuskainen jakso taittui jyrkäksi nousujohteeksi. ja hallinnasta soittotekniikkaan ja timen pitämiseen. Millä tavalla bändin sisäinen dynamiikka ja asetelma on matkan varrella muuttunut. Markilla on aina ollut paljon ideoita promotointiin, ja hän alkoi pohtia, miten voisimme hyödyntää internetiä tämän levyn kanssa. Tätä Mark Hunter tarkoittaa, kun hän sanoo, ettei halua laskea musiikkiaan, vaan tuntea sen. Bändi avasi verkkoon www.spread-the-infection.com -nimisen sivuston, jossa fanit saattoivat nähdä videonpätkiä studiosta ja kuulla klippejä tulevista biiseistä. Me olemme aina olleet groovebändi, jonka jokaisen riffin tahtiin voi heiluttaa päätään. Chimairan hullu kiertueaikataulu tuo bändin Eurooppaan ensi kesäksi. "Olemme aina olleet groovebändi, jonka jokaisen riffin tahtiin voi heiluttaa päätään." Hunter ja Arnold ovat yhdessä vastuussa myös bändin musiikillisesta linjasta. Chimaira-levy oli lupaavan TIoR:n jälkeen selvä notkahdus, eikä ihme, sillä bändi oli lähes selvitystilassa. Mark on täysin oikeassa. Siinä on monta aspektia, ja se vaatii kärsivällisyyttä opettajalta ja oppilaalta. Aikoinaan Herrick perusteli lähtöään muun muassa sillä, että halusi saada opiskelunsa loppuun. Hänen jälkeensä pallille istui death metal -porukoista ponnistanut Kevin Talley, joka soitti rummut myös vuonna 2005 ilmestyneelle, Chimairaksi nimetylle levylle. Arnold ei niele väittämääni purematta. Arnold on myös kokeillut siipiään opettajan roolissa ja julkaissut kotikitaristeille opetus-dvd:nkin. Olin vain tyytyväinen, että hän palasi. Arnold ei sitä mainitse, mutta oletettavasti kitaristi Matt DeVries, basisti Jim LaMarca, rumpali Andols Herrick ja samplemies Chris Spicuzza luottavat heihin täysin. Roadrunner ei halunnut tehdä eteemme töitä niin paljon kuin me halusimme. tiokeino: keikat. Meillä ei ole ollut omaa street teamia koskaan. Kiitos vain. Tuota... Olemme ehkä nyt vähän valikoivampia esimerkiksi kiertueiden kanssa, mutta perusasenne on edelleen sama. Olemme kyllä hyviä siinä, mitä teemme. Arnoldin mukaan Chimairan kaltaisella bändillä on tasan yksi ylivertainen promoo- Vuonna 2004 Chimaira julkaisi dokumenttidvd:n nimeltä The Dehumanizing Process. En koskaan ajatellut, että Chimaira hajoaisi, ajattelin vain, että meidän täytyy tehdä rutosti töitä. Vain Hunter on alkuperäisjäsen. Olimme Roadrunnerilla pieni kala isossa lammessa, mutta halusimme olla iso kala pienessä lammessa. Tämä tarkoitti julisteiden, flyereiden, seinämaalausten ja tietenkin internetin virtuaalisten kanavien käyttämistä Chimairan tulevan levyn mainostukseen. Bändi on kehittynyt aivan huikealla tavalla sitten debyyttilevy Pass Out of Existencen (2001) aikojen. Bändi saadaan ehkä taas Suomeenkin, mahdollisesti festareille. Andy kuuntelee Dream Theateriakin. Saiko hän. Bändi perustettiin vuonna 1998, ja Arnold liittyi vuoden 1999 alussa. He toivoivat meiltä enemmän radiobiisejä, eikä sellainen taas kiinnostanut meitä. Kunhan hyviä kiertuetarjouksia tulee, me teemme ne kaikki. Inferno 61. Minulla on kärsivällisyyttä huolehtia siitä, että toinen varmasti ymmärtää, miten tietty asia soitetaan. Poikkeuksellisen kiinnostavassa bändidokkarissa kuvataan The Impossibility of Reasonin (2003) tekoa ja lopulta sitä, kuinka loppumaton keikkailu ajaa Andols Herrickin lähtemään bändistä. Myöskään Arnold ei muistele aikoja lämmöllä. He heittelevät toisilleen ideoita, ja siinä vaiheessa kun molemmat nyökkäävät, idea on hyväksytty. Andols Herrick on teknisesti häikäisevä rumpali, jolla on kuitenkin erinomainen grooveymmärrys. Hunter on kertonut, että viihtyi levyn sessioissa vain ja ainoastaan omien osuuksiensa ajan. Kumpikaan välirumpali ei oikein koskaan sopinut porukkaan
TEKSTI Anna Saurama I KUVA Mika Keijonen I www.myspace.com/tukkanuotta rässiliivit, selkäliput, pillifarkut ja buutsit. Lyriikoista vastaa pääasiassa haastateltava kaksikko ammentaen inspiraationsa lähiön arjesta. Lähiö kasvuympäristönä ja innoituksen lähteenä yhdistääkin koko Tukkanuottaa. Kitaristeista Goreppo tekee suurimman osan riffeistä, Rally-Mikko joitain lisäksi. Tukkis on raikas tuulahdus räkäistä meininkiä tällaisten metrohevareiden keskelle. Tässä on tullut niin sanottu full circle musiikin suhteen, tuumii Pepe eli basisti Pertti Olo. Haaga, Kantsu eli Kannelmäki, Pitsku eli Pitäjänmäki Helsingin lähiöt ovat 62 Inferno haastateltaville tuttuakin tutumpia paikkoja. Sua ei katsota enää vinoon vaikka olisit minkälainen friikki. Silloin tapahtui asioita, jotka vaikuttavat paljolti siihen, missä nyt ollaan. Joo, ja sitten on vielä näitä Bruce Dickinson -mallisia pottalettipitkätukkia, joilla on oikein huoliteltu se look, että on tiukat nahkahousut ja kaikki. Riffin pitää olla sellainen, että voit kuvitella finninaamaisen ongelmanuoren soittamassa sängyn laidalla kitaraa liian kovaa, Pepe kuvailee. Muistan mitä oli silloin kasarin lopussa ja ysärin alussa, se tosi vahva pitkätukkamaiharimeininki, S.O.Dia ja Anthraxia, jengi skeittasi verttiä Pitskun asemalla ja luukutettiin thrashia. Pepe kysyy. tuKKanuotan voi nähdä mielenilmauksena juuri kotimaisen metallin nykytilaa vastaan, joka allekirjoittaneen mielestä kiteytyy hyvin esimerkiksi siihen, että eräälläkin death metal -bändillä on sponsorinaan trendikäs hiustuotefirma. Tietenkään äiti ei antanut kasvattaa pitkää lettiä silloin kun sen olisi halunnut, joten intin jälkeen mä vannotin että kasvatan sen, ja siinä se on edelleen, nostalgioi vokalisti Ultimake hymyssä suin. Pääasiassa Tukkiksen lyriikoissa, kerrottiinpa kenestä tahansa, käy aina huonosti. Tukkanuotta onkin vastalause. Aikana jolloin hevi raikaa joka puolella kuin parhainkin populaarimusiikki, jonkun on muistutettava siitä, mistä genressä olikaan kyse. Ysäri on se aika jolloin on kasvanut aikuiseksi ja kokeillut paljon kaikennäköistä, aloitellut bändijuttuja. Huomaa, kun nyt katsoo itseään, että monet jutut on tulleet takaisin. Mutta tämä aika mitä me eletään mahdollistaa ihan kaiken. Ne on tosi nuoria mutta aivan kuin suoraan kasikytluvun vinyylinkannesta reväistyjä. Me ollaan saatu palautetta, että miten teillä voi olla näin paska riffi joka on silti niin hyvä. Kysyn ovatko miehet pistäneet merkille nuoruutensa farkkuliivien ilmestymisen tämän päivän teinien keskuuteen. Onhan se dokaaminen vahvasti läsnä, onhan se ollut asia mikä meidät saattoi yhteen. Hevi on nykyisin liian sallittua. Että näin ei pitänyt käydä, mutta näin tässä taas kävi.. Kaiva ysärivarusteet esiin, sillä Tukkanuotta vie sinut takaisin aikaan, jolloin hevissä oli vielä kielletyn hedelmän tuntua. 1 Paskoja riffejä ja lähiöromantiikkaa 990-luvun puheeksi ottaminen kir- voittaa haastateltavissani sekä lämmöllä muistelua että inhon puistatuksia. Mutta ne tarinat tulee juuri siitä, ettei siinä ole mitään hehkeätä, koska jengi kuitenkin tyrii. Huolimatta ristiriitaisia tunteita herättävistä muotivirtauksista vaate- ja kampauspuolella oli viime vuosikymmen aikaa, jolloin edessäni istuvat Ultimake ja Pepe olivat vaikutusaltteimmassa iässä. Viimeinen Nistiretki -ep:llä korinaa kuullaan esimerkiksi kankkusesta, lippatukasta ja Nokian kylpyläsurmasta. Sehän se oli lähiöunivormu silloin: pilotti, addun verkkarit ja pitkä tukka. Keikkapaikoilla näkee taas junioreita viime vuosikymmeneltä tutussa asussa. Se on juuri se juttu. Alun perin siinä oli vaarallisuuden tuntua ja kapinaa, mutta sano mulle miten se enää on mitään kapinaa. Kaikki on jo oikeastaan tehty ja nähty, Ultimake pohdiskelee. Sulla voi olla lärvi täynnä tatuointeja, eikä se ole enää mikään syy, ettet esimerkiksi saisi töitä
Ajattara halusi tehdä mahdollisimman rankan, mutta samalla soinnillisesti puritaanisen äänitteen. Siinä unohdetaan se peruskivi, joka on loppupeleissä koko musiikin tuki eli rankkuus, Ajattaran tirehtööri Ruoja Suruntuoja sanoo ja vakuuttaa, että Noitumaa kuulostaa täysin siltä kuin pitääkin. Uudella Noitumaa-levytyksellä keskitempoiset, koskettimien värittämät särökitaravallihaudat on kaivettu piiloon. Ajattara on Noitumaalla onnistunut karkoittamaan soitannolliset ennakkoluulonsa, ja nopeasti poistuvat myös kuulijan epäilykset. Luitte oikein. Kyllä suakin vituttaa ja olet säkin halunnut tapaa ittes ja monta muuta siinä mukana. Sellaisen, jolle kuuluvat äänilähteinä yhdeksän euron omatekoinen rumpusetti, pöhisevä polkuharmoni, tiski- ja hammasharjat. Kun sähkösärövallit ovat poissa, kaiken huomaa selvemmin. Se on periaatteessa vain sitä, että halutaan sanoa asiat suoraan. Lähinnä se mitä haetaan takaa on itsesuojeluvaisto ja -vietti. Ajattaran musiikki ehti viidellä täyspitkällä levyllä saavuttaa selkeän, arvattavankin muodon. Kyllä se oma perse on tärkein tilanteessa kuin tilanteessa. Ruojan arvaamattomat korahdukset, parkaisut, kuiskeet ja sammallukset yhdessä perusrääkynän kanssa alleviivaavat levyn viistoa ilmaisua. Ajattara on tehnyt uuden levyn, kuudentensa. Tuo levy ei ole yksi muiden joukossa. Mun luokse pääsee Keskimaalta Ylisen kautta Aliseen. Mutta niistä lisää myöhemmin. Ruoja on aina halunnut tehdä shamaanilevyn, ja sellaiseksi hän on Noitumaata luonnehtinut. "Sulje meidät kaksi vaikka tynnyriin, anna pari jallua ja triangeli, niin kyllä me sieltä levyn kanssa ulos tullaan." Malakias IV n äin raadollisesti, näin puhtaasti kaiken pitikin mennä. Ei Ajattaran mittapuulla, ei kenenkään mittapuulla. Shamanismi liitetään intuitiiviseen näkemiseen, ikiaikaiseen viisauteen ja luonnon eräänlaiseen mystiseen kuulemiseen. Noitumaa on levy, joka pakottaa ottamaan itseensä kantaa. Ei se ole pelkästään se houreisuus ja mielenvikaisuus. Houreisuudessakin: Noitumaa välittää aika ajoin nyrjähtäneisyyttä, johon harva suomalainen metallibändi vanhan Impaled Nazarenen ja Barathrumin tällä puolen on pystynyt. Levyn voimallisuus ei tule repivästä mölystä eikä mustasta tyyneydestä, vaan näiden vinosta yhdistelmästä. Siellä voi kohdata itse Ruoja 64. Se mitä soinnin isoudessa normaalisti voitetaan, voitetaan nyt tuoreudessa ja hengittävyydessä. Tätä Ajattara halusi ehdottomasti välttää. Inferno Se menee siihen, että on vitusti puhdasta laulua, paljon kanteletta ja pimputusta. Vaatii äänilevyltä ja sen tekijältä paljon päästä samaan. Sopii asiaan, ettei levyyn pureutuva haastattelu ole mikään hyvän päivän hehkuttelutuokio. r ohkea, vapautunut ja poikkeava, siinä soivaan esineeseen kytkeytyviä luonnehdintoja. Niiden tilalla elää viriili, eläimellinen black metal. Akustisesti soitettuna. Akustisuuteen äärimetallista hypänneet yhtyeet ovat tavallisesti tähdänneet virtaviivaiseen, herkkään, romanttiseenkin kädentyöhön
Ei mun mielestä ainakaan vielä ole tullut mitään, mikä voisi tarjota parempaa henkistä parannusta. Aiemmassa levyä koskevassa haastattelussa olet puhunut. Onpa joku ehtinyt kutsua Ajattaran uutta nahkaa jo skiffleksikin. Vasta erehdykset kertoivat, miten edetä. Ajattara on haluava bändi. Ajattara on kieltänyt itseltään sähkön. Siihenhän shamanistisen uskomuksen juuret pohjaakin, kun ajattelee missä maailmassa se uskonto on kehittynyt. Yhtyeen mustanpuhuvasti virkkova nokkahahmo kertoo vakuuttuneensa Ajattaran akustisista mahdollisuuksista muutama vuosi sitten, kun yksinkertaisesti päätti tehdä akustisen levyn. Roskaa syntyi: kymmenkunta heikohkoa biisiyritystä, joista jäi levylle melko paljon, eri muodossa tosin. Vittu mä selviän ja sä kuolet. Me ollaan sen takia täällä onnellisia, koska meitä on helvetin vähän. Tarkemmin ajateltuna tämä ei kuitenkaan ole koko totuus. Eihän mulla ollut hitusen hajuakaan siitä, miten tollanen homma loppupeleissä etenee. Hänelle Noitumaa on puinen porras Ajattaran teräsbetonisessa portaikossa, joka kuljettaa nimenomaan alaspäin. Inferno 65. Eihän kukaan tule asumaan tällaisissa pakkasissa ja paskakeleissä vuodesta toiseen. Periaatteessa koko maailma, mikä Noitumaassa on, on tuhotussa tilassa. Mä ajattelin liikaa sitä, mitä muut ajattelee ja miten paljon se kuulostaa joltain muulta. Yhtyeen itsellisen keulahahmon piti karkottaa itsetietoisuutensa. Se on juuri se eläimellinen vietti, joka on se pointti. Siitä se EI ollut kiinni. Termi on nyt osuvimmillaan. Kun ajattelee miten näilläkin leveysasteilla on ihmiset asuneet siihen aikaan. Ei ole enää mitään muuta jäljellä kuin selviytymisleikki. Se oli ihan täysi hyppy tuntemattomaan. Musiikki on puhtaasti akustista, karsittua, juurevaa. Nämähän on ne ensimmäiset asiat, jotka pitää unohtaa. Varsinkin nykyajan ihmiselle tulee varmasti mieleen ensimmäisenä, että tässä on lähdettävä metsään hakemaan uudestaan oma sielunkuvansa. Tämä oli niin uusi juttu mulle itsellekin, että sitä sortu näihin vanhoihin kelkkoihin, mitkä vie todellakin ylöspäin, Ruoja nauraa pirullisesti. No, shamanismi on maailman vanhin uskonto. Ei ole enää rakkautta eikä mitään muita valheellisia kuvia omasta tulevaisuudesta. Sanotaan näin, että mä yritin liikaa. Tässä ei ollut alun perinkään kyse siitä, että pitää todistaa, että osataan me soittaa ilman sähköäkin. Nythän me ollaan suurin energiavarojen tuhlaajakansa mitä löytyy. Mitä siitä seuraa, on sattumien ja hullun luomisen viitoittama retki kartan ulkopuolelle. Kirpputorin yläkerrassa visioitiin aasialaisen akustisen rokin ja shamanismin pohjalta levy, jolla luotetaan ihmisen perusvietteihin. V alkoisen miehen musta gospel on määritelmä, joka on noussut Ajattaran yhteydessä esiin aiemminkin. Kun lähdettiin tekemään oikeaa, kokonaista akustista levyä, piti ensin törmätä muutamaan seinään. Ehkä juuri tämän vuoksi Noitumaa kuulostaa ahnaalta ja elinvoimaiselta levyltä. Mä en käsittääkseni puhunut sulle shamanismista yhtään mitään. TEKSTI Mikko Kuronen I KUVA Kirsti Anna Urpa I www.ajattara.fi VALKOISEN MIEHEN MUSTEMPI GOSPEL Suruntuojan, Ajattara-keula kuittaa kryptisesti
Levyn kiinnostavin huomio on Ruojan samaan kappaleeseen sopertama loppukaneetti: "Eniten minä rakastan torsoja. Oletko, Ruoja, katkera elämälle. Malakias IV hoiti homman Sinergyaikojen vanhaan malliin ja läpytteli käsillä tomeihin kompit! Ruoja hohottaa. Päävisionääri tietää, että bändi on varautunut kaikkeen. Harvalle täällä tulee mieleen tarkastella studiossa lähemmin esimerkiksi grillikuvun, puolikkaan tynnyrin tai karhean pahvin äänikuvaa ja soitannollista soveltuvuutta. "Älä sitten kysy niistä mitään", " Sähän vastasit jo omaan kysymykseesi" ja "Tässä on kuusi levyä tullut, että eiköhän niitä sieltä rupea löytymään" ovat itsepäisiä palautuksia, jotka eivät herättele jatkopohdintaan. Sanoituksista Ruoja ei silti vieläkään heittäydy puhumaan avoimesti. Sitten olin monta viikkoa niin, etten edes ajatellut koko asiaa. Huutokaupasta tuurilla hankittua polkuharmonia bändi ei ole vieläkään saanut ulos Klaukkalasta, koska "se painaa niin vitusti". Päätin, että vittu, mä vain teen sen, mä en kelaa mitään, kun laitetaan tää homma kasaan. Tom Waits on yhtä kaukana meistä kuin varsinainen suurvaikuttaja eli Yat-Kha, mongolialainen bändi, joka soittaa akustista rokkia. Ajattaran studiofilosofiaan kuuluu, että sattumille pitää jättää tilaa, koska ne vievät asiaa eteenpäin, rikastuttavat levyä, joka on itänyt yhden miehen demotuksista. Siitä menee kiitos Malakias IV:lle, se on ihan uskomaton velho. Sitä helvetinkonetta kun jyystää menemään niin ne äänet ei tosiaankaan rajoitu siihen, mitä pilleistä kuuluu. Ruojahan on hyvä ihminen, Ruoja on rehellinen ihminen. Ei siinä sen isompia vaikeuksia ollut. Klaukkalan D-studiolla rumpali Malakias IV:n johdolla äänittänyt kokoonpano otti erivapauden päästää levottomuutensa irti. Päinvastoin yritin kaivaa esiin soitinten ja "soitinten" luonnollista soundia, joka nykyisin usein equtetaan, samplataan ja kompuroidaan onnistuneesti piiloon. matkalaukun ja peltilärpäkkeen sisältävä yhdeksän euron kirpparirumpusetti syytää kihelmöiviä, vanhan elektronisen musiikin samplet mieleen tuovaa ääntä. Kun mainittu yhtye jäi taakse, oikeastaan jo sitä ennen, edustalle nousivat Ajattara ja taiteilijaminä Ruoja Suruntuoja. Ne saatiin frendeiltä tuliaisina studioon. Jälki on, niin, arvasitte jo, luomua. Niiden kieltäminen on suurin virhe, minkä ihmiskunta tekee. Kieltämättä luovuutta joutui venyttämään ja kokeilemaan paljon erilaista, mutta levyn tekeminen oli pitkälti hullun luovuuden tulosta, ja se ei taas ole mikään ongelma kun Ruojan kanssa säädetään. Ajattele nyt, suurin osa joukkomurhaajia ja mitä näitä hienoja ihmisiä on, ne on todella sulkeutuneita ja akateemisesti pitkälle koulutettuja. Oli tietysti muutakin musiikkia tekeillä samaan aikaan. Se on kaikilla sama, eikö olekin?"), paholaiskuvia, kaunaa, kuolemaa ("Kuolema pysäyttää kaiken. Kun on todella vastuussa siitä, mitä itse sanoo, voi antaa enemmän ulospäin. D-studio sijaitsee yhden ison kirpputorin yläkerrassa. Loput kerättiin siihen ympärille yhdeksällä eurolla. Mulla oli Kuolemalevyn aikoihin matkalaukullinen sanoituksia, nyt tää 36 neliön hirsimökki on täynnä A4:sia ja kaiken maailman riiminrimpsutuksia. Sitä palvon ja tuen omassa elämässäni eniten. Muutama viikkokin on musiikissa vain pelkkää latautumista. Siitä se lähti. Noitumaa tuli ulos akustisten kitaroiden ja bassojen, sellojen, didgeridoon, munniharpun ja ihmisestä lähtevien äänien voimin. Minkä tahansa saatanan esineen annan sille käteen, niin se saa sen soimaan, Ruoja ylistää. En tiedä, ootko kuullut koskaan, on käynyt Suomessakin. Se sanoo, että se haluaa tappaa kaikki ja sitä kautta myös rakastaa kaikkia, koska se tietää, että kaikki kuolee varmasti. Tuliko selväksi? 66. En ole! Elämä on ihanaa. Suomi on ammattimaisten metallimuusikkojen maa. Polkuharmonista ei yritetty väkisin tehdä stringsejä eikä romuttamon pihalta löytyneestä bensakanisterista 16-tuumaista tomaria. Silloin kun joku kuolee, sä pääset siitä eroon. Kun sä itse kuolet, sä pääset kaikesta eroon."), itsekästä kylmyyttä... Sulje meidät kaksi vaikka tynnyriin, anna pari jallua ja triangeli, niin kyllä me sieltä levyn kanssa ulos tullaan, Malakias IV virnuilee. Rumpusetin kanssa on sen sijaan taituroitu jo Tavastialla yksityistilaisuudessa. Kielletyn sanoissa soi komeasti polkuharmoni, Keuhkosi-biisissä efektoidun oloinen laulu vedetään akustisen basson kaikukopan lävitse. Välisoitot mitä siellä on, ne on ihan tiski- ja hammasharjaosastoa, karkeata pahvia ja sellaista. Lammas-kappaletta seuraillen voisi todeta, että "puukko ei ole enää uusi". Mitä kuolema parantaa. Siinä on mukana Albert Kuvezin, se pitää näitä kurkkulaulukurssejakin jossain helvetin Heinävesifolkissa. Ne on jotenkin niin vitun säälittäviä." Eloisampi olento saattaisi kysyä, miksi kielteiset tuntemukset ovat Ajattaran tuotannossa myönteisiä niin paljon sitkaampia, todellisempia ja arvokkaampia. FME:n jatkoklubillakin bändi olisi halunnut käyttää viritelmäänsä, mutta henkilökunta näytti pulaajan paukesetille punaista, koska käytöstä olisi seurannut liikaa säätöä. Vaikka nyt tulisi maailmanlaajuinen kunnon konflikti ja elektromagneettinen pulssi pistäisi kaiken elektroniikan sileäksi välittömästi, niin meillä on edelleen pelit pystyssä! Silloin kun ruuti palaa ja miehet on puuta. r uojan sen paremmin kuin kenenkään muun on turha kieltää laulajan menneisyyttä astetta tunnetumman suomalaisorkesterin solistina. Kuitenkin aika lyhyistä aikaperioideista oli kyse. Se pelastaa kaiken. Ohjenuorana toimi puhtaus: mitään sähköistä instrumenttia ei tulisi käyttää, kaiken piti olla luonnollista ääntä. Esikuviakin oli, mutta ne eivät tulleet länsimaisen populaarikulttuurin piiristä. Alun perin rohkeus on tullut roolihenkilön kautta, mutta se ei tarkoita, etteikö roolihenkilön sanojen takana on seisty. Me taidetaan olla aika samoissa sfääreissä musahommissa. Hyvänä esimerkkinä kaikkien mikitysten äiti eli polkuharmoni normaalisti takalevyltä kahdella konkalla, ja erikseen vielä yhdellä lähimikillä narisevat ja vinkuvat polkimet. En kaikkea, siihen menisi monenkin ihmisen ikä. Tunteiden paloa ei tökitty edit-sormella, keskityttiin tulkintaan suorituksen sijaan. Vuosien varrella taiteilijaminä ja yksityishenkilö sen takana ovat kasvaneet lähemmäksi toisiaan. Se inspiroi. "Ai niin, oon jo noin nuorena osannut kirjoittaa näin hyvin." Tappofantasioita ("Kaikkein mieluisinhan on se, että ei itse näe sitä, vaan jälkeenpäin kuulee että näin on tapahtunut. Kielteiset tunteet on syyttä asetettu syrjään sen takia, että ne muka toisi negatiivista energiaa. Tässä vaiheessa on hyvä kutsua äänittäjärumpali kertomaan, kuinka suhtautui poikkeukselliseen studiotilanteeseen. -kappaleessa mm. Mä ainakin rakastan omaa ja lasteni elämää. En ole ikinä käynyt siellä enkä ole ikävä kyllä nähnyt livenä koskaan, mutta levyjä olen kuunnellut jo vuosia. S itten on nämä soittimet ja niiden ää- nittäminen. Mistään Tom Waits -apinoinnista ei siis ollut kyse. Juuri tämän takia Ruoja voi nyt to- deta, kuten haastattelun alussa totesi: asiat halutaan ja voidaan sanoa suoraan. Ne on Inferno kaikki soitettu ihan käsin sinne. Mutta olihan niitä soittimia muutama muukin. Meillä oli jo valmiiksi matkassa puolikas tynnyri ja grillikupu. Tuolloin hänelle asetettiin tiettyjä määreitä koskien sitä, mitä saa ja ei saa sanoa. Niitä jää käyttämättäkin "romaanitolkulla". On jännittävää, että siinä vaiheessa kun aletaan tehdä uutta levyä, mä käyn niitä kaikkia läpi. Ensimmäisen kappaleen rytmiikka koostuukin pitkälti sen harmonin kolinoista ja puhinoista, äänittäjä kertoo. Jos haluaa olla akateemisesti pitkälle koulutettu, ei voi puhua niin kuin esimerkiksi minä noilla levyillä tai tässä haastattelussa. Tätä samaa piiriä Ajattaran sanoitukset ovat kiertäneet vuosikausia, eikä Noitumaakaan muuksi muutu. Jo alussa asennoiduin luomaan äänimaailman "instrumenttien" ehdoilla. Se on se vahvin juttuni. Sanat eivät silti ole tekijälleen vastenmielistä pakkotuserrusta
Eipä taida olla. tai ainakaan yhtä usein. Lisääntynyt lähestyttävyys ei ollut sataprosenttisen tarkoituksellista. Yksi sana tai genre ei kyllä pysty kuvaamaan meitä, olemme Kylesa ja kuulostamme siltä. suuri vaikutus häneen. Inferno tulitti piippu hohkaten kitaristi-laulaja Laura Pleasantsia. TEKSTI Matti Riekki "Olemme Kylesa ja kuulostamme siltä" Terve, Laura! Kerropas ensin, missä olet ja millä mielellä. Sonic Youth on Phillipin suurimpia suosikkeja, bändillä on ollut Uusi albumi Static Tensions esittelee hieman totuttua lähestyttävämmän Kylesan. Luulenpa, että asennoidumme musiikkiin samalla tavalla kuin Sonic Youth. Minun pollassani te olette uuden vuosituhannen Sonic Youth. Olette bändinä raskaampi ja äänekkäämpi kuten koko uusi aika , mutta musiikistanne jää samankaltainen fiilis kuin New Yorkin suuruudella. Ajatuksena oli riisua biisejämme ja päästä niiden ytimeen. Tulimme bändin kanssa juuri Japanista, eikä ole tullut nukuttua. Missä on raja, kuinka "valtavirtainen" bändisi voi olla. Inferno tulittaa I KUVA Travis Shinn I www.kylesa.com Kuten viime numerossa nätimmin todettiin, amerikkalaisyhtye Kylesa on **tun kova. Vaikutteemme ovat muuttuneet vuosien mittaan, enkä kuuntele niin brutaalia musaa kuin ennen... Kun tunsimme, että piirustukset olivat kohdillaan, aloimme lisätä kerroksia ja tunnelmaa. Halusimme myös tulla Phillipin kanssa parem- 68 Inferno. Osuva ja imarteleva vertaus. Onhan se siellä, mutta ei välttämättä ekana minusta Slayer edustaa metallia. Mitä sanot, onko metalli todella ensimmäisenä jonossa, kun teitä alkaa kategorisoida. Allmusic muuten jatkaa "...mutta yhtye on muutoin hankalasti kategorisoitavissa: heidän musiikistaan löytyy vaikutteita niin hardcoresta, psykedeelisestä stoner rockista, teknisestä speed metalista kuin vanhasta kunnon Black Sabbath -sludgestakin", ja minusta saitti on suht oikeassa. Nyt nautin punaviinilasillisesta ja kuuntelen Clusteria. "Kylesa on pohjimmiltaan metallibändi..." aloittaa Allmusic.com esittelemään teitä. Äitini luona Pohjois-Carolinassa, on tosi väsy
Myös monet kitaristit, kuten Eddie van Halen ja Jeff Beck, vaikuttivat miehen soittoon. Minulle on myös ollut tärkeää soittaa sellaisten muusikoiden kanssa, jotka ovat itseäni edellä kehityksessä. Koskettimet valikoituivat nuorukaisen instrumentiksi kotinurkissa olleen pianon takia. Soittimeni TEKSTI Tapio Ahola I www.dereksherinian.com Dream Theaterissa sekä Alice Cooperin, Kissin ja Billy Idolin takalinjoilla koskettimia näpelöinyt Derek Sherinian on soittajana teknisesti niin kovaa tasoa, että helposti epäilee soittamisen olevan hänelle pelkkää kikkailua. Ura ammattimuusikkona saikin lentävän lähdön. Vasta hiukan yli parikymppisenä nuo- 70 Inferno. Mies kertoo opinnoista olleen hyötyä ennen kaikkea siksi, että niiden avulla on oppinut soittamaan monenlaista musiikkia ja tutustunut monenlaisiin muusikoihin. Sherinian alkoi ottaa pianotunteja viisivuotiaana. 16-vuotiaana hän sai stipendin maineikkaaseen Berklee School of Musiciin. Kumpi on miehelle oikeastaan tärkeämpää, tekniikka vai tunne? A TYYLI ENNEN KAIKKEA rmenialais-kreikkalaiset sukujuuret omaava Derek Sherinian syntyi Laguna Beachissa Kaliforniassa vuonna 1966. Opiskelin klassista musiikkia nuorena, otin tunteja viisivuotiaasta varhaiseen teiniikään asti, ja sen jälkeen opiskelin jazzia ja fuusiota. Miehen varhaisia kosketinsoittajaidoleita olivat Keith Emersonin ja Rick Wakemanin kaltaiset progekiipparistit sekä esimerkiksi Elton John. Silloin oppii itse parhaiten
Iso osa teknisestä musiikista on pelkkää sielutonta roskaa. Kuka tahansa voi oppia soittamaan nopeasti harjoittelemalla, paljon hienompaa on, jos jonkun soiton tunnistaa heti kun sitä kuulee. Olen ollut onnekas, olen soittanut monen nuorena ihailemani tyypin kanssa. Oma tyyli on tärkeämpi asia kuin se, että osaa soittaa skaaloja huippunopeasti. Nyt Sherinian on saanut valmiiksi uuden sooloalbuminsa Molecular Heinosityn. En käytä koskaan presetejä! hän parahtaa. Kun mieheltä kysyy, kuka soittokumppaneista on tehnyt häneen suurimman vaikutuksen, vastaus tulee kuitenkin kuin apteekinhyllyltä. Tärkeimmäksi soittopelikseen hän nimeää ruotsalaisvalmisteiset, punaisesta väristään tunnetut Clavia Nord -syntikat. Mutta entä harjoittelu. Ohjeeni kaikille kosketinsoittajille on, etteivät he käyttäisi valmiita tehdassoundeja vaan muokkaisivat niitä siten, että ne kuulostaisivat enemmän heiltä itseltään. Sormet näkyviin Oma linja soundeja myöten Legendat soittokavereina Derek Sherinian ei pahemmin laakereillaan lepäile. Biisi on tavallisesti täysin valmis, riffit ja rakenne ovat selvillä, mutta sooloissa annan Zakkille täyden vapauden tehdä mitä huvittaa. Se on myös ergonomisesti helpompi soittoasento, kunhan siihen vain tottuu. Inferno 71. Olin silloin todella nuori, ja tuo aika opetti minulle paljon musiikkibisneksestä ja siitä miten hommat tuolla tasolla toimivat. Basisti Tony Franklin on soittanut kaikilla soololevyilläni, hän on vakiobasistini. Hän on koulutettu muusikko, joka tiluttelee valonnopeudella ja pitää vieläpä soitintaan omahyväisesti vinoasennossa, niin että kaikki voivat nähdä hänen sormensa. Olen yrittänyt luoda oman tyylini soitossa, ja haluan visuaalisen puolen heijastavan sitä. Siis ylikoulutettu pelle, joka on täysin missannut pointin siitä, että musiikki on ensisijaisesti tunteiden ilmaisemista. Muista tämänhetkisistä kosketinsoittajista Sherinian kertoo arvostavansa eritoten Jens Johanssonia. Löytää oma tyyli, jotain millä erottuu muista soittajista. Päätin siirtää soittopelini asentoon jossa ihmiset näkisivät sormeni kun soitan. Monet rockmuusikot näkevät teorian ihan turhaan pahana, siitä voi kuitenkin olla paljon hyötyä. Varmasti pitäisi, mutta olen laiska. Bändin tyylilajiksi Sherinian kertoo progemetallin, mutta kaikkein tyypillisimmästä sellaisesta ei liene kyse. Luetteloa voisi jatkaa miltei loputtomiin. En oikeastaan harjoittele juurikaan yksikseni. Ennakkoluulot joutavat siis Sherinianin kohdalla roskakoriin. Rumpali Virgil Donatinkin kanssa meillä on pitkä yhteinen historia. Mies ei vaikuta ollenkaan sellaiselta itsensä liian vakavasti ottavalta tekniikkahirviöltä, jolle musiikki on ennen kaikkea suorittamista. Soitin hänen kanssaan hänen kotonaan bileissä, ja se tuntui uskomattomalta. Derek Sherinian, miksi ihmeessä sinä pidät soitintasi tuollaisessa asennossa. On aika haastaa Sherinian keskusteluun siitä, mikä soittamisessa on kaikkein tärkeintä. Suhtautuminen Derek Sherinianin kaltaiseen muusikkoon edustaa tavallisesti jompaakumpaa kahdesta ääripäästä. Sain soittaa todellisten rock-ikonien kanssa. Se oli mahtavaa, niistä ajoista on todella hienot muistot. Zakk Wylde on ollut mukana monella aiemmallakin soololevylläni, ja halusin hänet nytkin mukaan, koska tiesin että hän tuo mukaan kaipaamaani raskautta. Nuo tyypit ovat paitsi loistavia muusikoita myös ystäviäni, ja siksi on oli luonnollista pyytää heitä mukaan. Tästä kertoo jo se, että Sherinian hakee bändiin laulajaa, joka olisi tyyliltään "Hetfield meets Meshuggah". Hyödyllisintä se on silloin, kun työskentelee jonkun sellaisen muusikon kanssa, joka ymmärtää myös teoriaa. Tekniikka on ehkä kunnossa, mutta kappaleet kolataan läpi kehnoilla tehtaan valmissoundeilla, preseteillä, ikään kuin ei olisi koskaan kuultu, että soundien parametreja on mahdollista vääntää itselle sopivaan muotoon. Sittemmin mies on tehnyt kuusi sooloalbumia, ollut mukana Playtypusja Planet X -kokoonpanoissa sekä tehnyt eri mittaisia vierailuja esimerkiksi Billy Idolin ja Yngwie Malmsteenin levyillä ja kiertueilla. Tämä pätee tietysti kaikkiin muihinkin soittimiin. Eniten olen varmaankin oppinut rumpali Simon Phillipsiltä, jota olen ihaillut lapsesta saakka. Toisille hän on huippuluokan sormiotaiteilija, toisille mies taas edustaa kaikkea sitä, mikä voi olla vikana kosketinsoittajassa. Teoria ei ole missään tapauksessa välttämätöntä, mutta siitä voi olla paljonkin apua. Ja jos kyseessä on biisi, jossa hän laulaa, annan hänelle vapaat kädet muuttaa vaikkapa sanoitusta tai laulumelodiaa, että siitä tulisi paremmin sopiva hänelle. "Kuka tahansa voi oppia soittamaan nopeasti harjoittelemalla, paljon hienompaa on, jos jonkun soiton tunnistaa heti kun sitä kuulee." Lista muusikoista, joiden kanssa Sherinian on soittanut, on todellakin häkellyttävän nimekäs: Wylde, Yngwie Malmsteen, Slash, Al Di Meola, Billy Sheehan, Simon Phillips... Kai Derek Sherinian sentään käyttää kaiken vapaa-aikansa hiomalla soittotekniikkaansa. rukaisena hän pääsi soittamaan Alice Cooperin ja Kissin kaltaisten legendojen kiertueille. Monen muun huippumuusikon tapaan Sherinian myöntää keräilevänsä soittimia. Vaikka Molecular Heinosity ei ole haastattelun tekohetkellä edes ilmestynyt, hän puuhaa jo uutta yhtyettä. Levyllä on mukana kavereita, joiden kanssa olen tehnyt yhteistyötä ennenkin paljon. Monille Sherinian on edelleen parhaiten muistissa 1990-luvun loppupuoliskon kaksi studioalbumia ja Once in a LIVEtime -konserttiplatan käsittäneen Dream Theater -jäsenyyden ansiosta. Albumin soittajistosta löytyy jälleen kerran varsin nimekäs kaarti muusikoita. Yleensähän yleisöllä on mahdollisuus nähdä ainoastaan kitaristin sormet kun hän soittaa, kun taas kosketinsoittaja näyttää yleisöön siltä kuin hän pelaisi flipperiä. Hän osaa soittaa, eikä pelkää näyttää sitä, mutta tämän kritisoiminen on pelkkää kateellisten panettelua. Soitan vain silloin kun teen biisejä, äänitän tai bänditilanteessa muiden muusikoiden kanssa treeneissä tai keikoilla. Yritykset saada mies nalkkiin "väärästä" asenteesta musiikkia kohtaan kariutuvat toisensa jälkeen. Silloin puhuu ikään kuin samaa kieltä, ja se avaa uusia mahdollisuuksia. Kouluja käyneen Sherinianin voisi ainakin kuvitella olevan asiasta eri mieltä. Niissä on oikeanlainen fiilis, ne ovat luonteeltaan oikeanlaisia. Jos taas tarvitsen vaikkapa pianon tai Hammondin soundin, käytän aitoa asiaa. Nostetaanpa sitten kissa pöydälle. Käytän kyllä monia muitakin merkkejä, kuten Korgia ja Rolandia. Sherinian myöntää, että vaikkapa Zakk Wylden tasoisille soittokumppaneille on turha antaa liian tarkkoja ohjeita siitä mitä tehdä. Sherinian on tässä asiassa toista maata. Yhtä asiaa ei kai kuitenkaan voi mitenkään puolustella. Jos yksi pitää valita, se olisi epäilemättä Eddie van Halen. Eipä tullut osumaa tälläkään yrittämällä. Soundit ovat monen taitavankin metallikiipparistin akilleenkantapää. Soundeissakin on tärkeää, että muusikko kuulostaa omalta itseltään. Monet fiilispohjaisuuden nimeen vannovat elämäntaparokkarit pitävät myös musiikin teoriaa tarpeettomana tai suorastaan haitallisena asiana
COLDPLAY (UK) · DOWN (US) · FLEET FOXES (US) · FRIENDLY FIRES (UK) ° HAKAN HELLSTRÖM (S) MADNESS (UK) · THE MARS VOLTA (US) NINE INCH NAILS (US) · OASIS (UK) · RÖYKSOPP (N) · SATYRICON (N) SLIPKNOT (US) · VOLBEAT (DK) AMADOU & MARIAM (MALI) · AMON AMARTH (S) · BADDIES (UK) · CANCER BATS (CAN) · DARKANE (S) DEICHKIND (DE) · DEN SORTE SKOLE (DK) · DUNGEN (S) · FEVER RAY (S) · FRIGHTENED RABBIT (UK) GET WELL SOON (DE) · KATZENJAMMER (N) · KLOVNER I KAMP (N) · LA COKA NOSTRA (US) · SKAMBANKT (N) THE SOFT PACK (US) · MARNIE STERN (US) · YOGA FIRE (N) - AND MANY MORE... WWW.ROSKILDE-FESTIVAL.DK WARM-UP FROM 28 JUNE
Aivan kuin pienen lapsen silmissä olisi häivähdys isoisästäsi. Toki ote perinteiseen doom metaliin on vahva, mutta ala-astehenkiset lyyriset ideat ja todella hämmentävät sävellykset ja sovitukset (esim. Tunnistat olennon, vaikka näet sen ensi kertaa. Soittimessa pyörii huumaava ja samaan aikaan oudon piristävä mestariteos. S.A.HYNNINEN Hölmöyden ja fiksuuden raja on häilyvä, ja parhaimmillaan tuolta lapsille, lapsenmielisille ja "onnellisille" pyhitetyltä harmaalta alueelta putkahtaa kaiken keskinkertaisuuden keskelle harvinaisia helmiä. Levystä saa vaikutelman, että studiossa on ollut hyvät fiilikset. Mukaan mahtuu outoja irtiottoja perinteisestä ruotsiduumista Black Sabbathia kopioivaan avaruus-stoneriin ja Abstrakt Algebra -hämyilyihin. Asiaa auttaa Robert Lowen ulosanti, joka on aggressiivisuudessaan niin vakuuttavaa, että ilon kyynel pyrkii silmäkulmaan. Synkempiäkin hetkiä toki tulee ja menee; äänet kuiskivat nurkissa, syvyyksissä vaanii muinainen kauhu, tuomion moukari iskee, kuoleman enkelin sijaan tapaamme kuolleen enkelin ja käsityskykykin sumenee, mutta se on sitä elämää! Onko tämä levy jonkinlainen rajan taakse kuljettava loitsu. Tämä levy on jotain ennenkuulumatonta! Kuuntelin sen ensimmäistä kertaa juuri ennen vaipumista juoppohulluuden aiheuttamiin yöllisiin houreisiin, enkä aamulla tiennyt olinko vain uneksinut kaiken. Toteamus "if I ever die, I wanna know when and why" yksinään voittaa useimmat mielialalääkkeet. Soitossa ja laulussa raikaa riemu. Ehkä tuntemusta kuvaa parhaiten uudestisyntyminen. nelos- ja kutosbiisien huikeat iskelmä-osuudet!) heittävät kuulijan juuri sinne unen ja valveen hypnagogiselle sektorille, jolla todelliset ihmeet tapahtuvat. Tältä sen piti kuulostaa ja kuvitelmissamme ehkä kuulostikin! Doomiin liittyy liian usein tietynlainen sievistely ja älyllisyyden tavoittelu ja genrekarsinan luoma turvallisuus, mutta tässä mennään rehdisti ja röyhkeästi hieman yli, huumoria unohtamatta. Nyt yhtye on onnistunut, tiedostetusti tai tiedostamattaan, löytämään portin edellä mainittuun taikamaailmaan. Varmaa on, että rakastan sen aiheuttamaa tunnetta. Tiedän, että tämä on paljon sanottu, mutta omissa kirjoissani Death Magic Doom kohoaa yhtyeen tuotannon kärkeen. Candlemass on pitkän uransa aikana ehtinyt harhailla monenlaisilla poluilla. Tätä kirjoittaessani kuuntelukertoja on kertynyt lukuisia, ja yhä levy aiheuttaa samaa huimausta. Albumi on samaan aikaan kuin jonkun täysin vieraan yhtyeen tekemä ja siltikin nimenomaan Candlemassia. Oli pakko kuunnella kiekko heti uudelleen. Arviot Nuclear Blast Candlemass NUCLEAR BLAST Death Magic Doom RAJAN TAAKSE jätetä epäselväksi, mikä on kulloisenkin biisin nimi, nostaa hymyn rokonarpisille kasvoilleni. Saatan toki tulkita teoksen sisältöä väärin; ehkei tässä ole tippaakaan (itse)ironiaa! Oli niin tai näin, jo ensimmäiseen, raivokkaasti esiin rynnivään ja kiihkeästi etenevään biisiin, jossa kertojan mahdollisesti joskus heittäessä veivinsä tähdet putoaisivat taivaalta ja itse Jumala itkisi, sisältyy sellaista elinvoimaa ja suorasukaisuutta, että olo kohenee silmissä. Itselleni se on kuin paluu omiin haavemaailmoihin silloin joskus, kun nyrkillätapettavana luuli soittavansa heviä, mutta nauhalle tarttui vain outoa shamanistista melua. Yleensä en jaksa sietää kertosäkeiden hoentaa, mutta jostain syystä nyt sekin, ettei tällä levyllä todellakaan Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa InfeRno 73. Välillä tuliaiset ovat olleet mieleisiä, mutta pettymyksiäkin on koettu. Näin härskisti en ole aikoihin kohdannut täyttä heittäytymistä tuntemattomaan
www.inferno.fi Freda 42, Hki www.dantes.fi
Ilkka Laitala tulkitsee sanoituksia sydäntäraastavasti ja uskottavasti. Vierailijat antavat oman värinsä keikkaan, välttämättömiä ne eivät kuitenkaan ole. Enymynside yhdistää uutta ja vanhaa hieman puutteellisemmin teknisin taidoin kuin esimerkiksi Trivium, mutta selvää potentiaalia bändissä on. Nämä miehet ovat oikeita häjyjä! Duudsonit ovat pelkkiä tikkunekunimeskelijöitä nyky-Nicoleen verrattuna. Arviot Nicole Nicole BIOTECH Tuomittujen joukkoon X BIOTECH Neljäs kerta toden sanoo. Tämä levy nousee samaan kastiin Stam1nan debyytin ja Mokoman Kuoleman laulukunnaiden kanssa, siis suomenkielisten metallilevyjen eliittiin. Keikan aikana lavalla nähdään nykyään Sarasta tuttu Jorma Korhonen, molemmat aiemmat basistit sekä Rotten/Medeia-Keijo. Suosittelen raahautumaan paikalle jo JANNE TOLONEN lämmittelyaktin aikoihin. Dying Daylight OMAKUSTANNE Luminous Dreams Massiivisia äänivalleja teatraalisissa puitteissa suoltava Dying Daylight ehti työstää pientä suurta ikuisuusprojektiaan useamman vuoden yhdessä jos toisessa paikassa, ja päättivätpä veitikat vielä julkaista kiekon oman pussin varoilla. Kuva on terävä, soundit selkeät ja mureat. Bändien kuten Killswitch Engage, Chimaira ja Machine Head vaikutteet vilahtavat välillä kuuluville, mutta vain hetkellisesti: Nicole seisoo tänä päivänä vankasti omilla jaloillaan. Soundit ovat yksiselitteisesti jyhkeät. Komppaus käy tappavantarkasti huolimatta laulajanvelvoitteista. Toinen seikka, joka käy tallenteelta selväksi, on Laitalan kultaranne. Meininki on niin ahdistava ja musertava, ettei joukkoon mikään piipitys olisi sopinutkaan. Meisseliä löytyy niin, että johan on kumma, jos ei ala Nina Tapiollakin kosketuspintaa löytyä. Puhdasta laulua ei levyllä kuulla, mutta tässä tapauksessa sitä ei jää kaipaamaankaan. Albumi ei jätä vankeja sen kummemmin musiikillisesti kuin lyyrisestikään. Tuomittujen joukkoon on armottoman kova levy, niin kova, että se takuuvarmasti löytyy vuoden lopulla monen metallipään top-3:sta. Sanoitukset ovat poikkeuksellisen iholla mm. Myös rumpali Sahakankaan työskentely on rauhallisen tehokasta. Sinfonisen jynkkähevin ja naislaulun yhdistelmä ei ole erikoislaatuinen naimakauppa, mutta peruspiirteiltään Dying Daylightilla on pakka kohtalaisen hyvin kasassa. Kauhajoen koulusurmia käsitellessään. Biiseillä on tapana toisinaan jäädä hankaamaan ympyrää, mutta parhaimmillaan yhtye onnistuu loihtimaan todella jylhiä melodioita, ja kosketinvallien luotsaama vellovan mahtipontinen musiikki käy joka käänteessä melankoliaa kosiskelemaan. Myös Machine Head on selvästi ollut kuuntelussa. Nicolen musiikki ei jätä paljon hengitystilaa, mutta Sahakangas tuo omalla taidollaan ilmaa biiseihin eteen ja taakse -iskuillaan sekä tahtilajikäännöksillä. Muutenkin Nicole näyttää lavalla varmaotteiselta, ei miltään sooloartistin taustaorkesterilta. Nicole on vaihtanut kaurapuuron kasvuhormoniin ja luomun botoxiin ja silikoniin. Varsinkin peltien nerokas käyttö vanhan Sepulturan malliin kiinnittää huomiota. Eipä tästäkään juuri pahaa sanottavaa keksi, ellei sitten laske sellaiseksi vähän turhanpäiväisiä backstagedokailuja. Toisaalta sääli, sillä myös se luonnistuu mainiosti. Rumpali Ville Sahakankaan soitto on huippuluokkaa. Tekstittäjinä levyllä toimii kolme bändin ulkopuolista tahoa. Itse keikka sisältää sopivasti materiaalia kaikilta tuohon mennessä julkaistuilta albumeilta tarjoten selvästi innoissaan olevalle yleisölle hieman Laitalan ja Ketolan stemmalaulantaa, joka on harventunut levy levyltä tähän päivään tultaessa. Vielä yksi sulka Koiviston hattuun: kitarat on äänitetty huomattavan suurella säröllä, mutta lopputulos on silti särmikkäästi rujo eikä sellainen kuin erään metallimaailman suurimman bändin viimeisimmällä tuotoksella. Tempo on noussut selvästi verrattuna aiempiin julkaisuihin, ja tämä on yksi tärkeimmistä tekijöistä, miksi levy on niin kova kuin on. Mystistä tämä musiikkibisnes. JANNE TOLONEN Levyltä paistaa myös Charlie Benanten mieleen tuova rumputyöskentely (eli jollakin hassulla tavalla nyt lähtee lapasesta -meininki), ja muutenkin biiseistä puskee vahvasti esiin Belladonnan aikainen Anthrax. Silti ne ovat hyvin erottelevat, tästä propsit tuottaja-äänittäjä-miksaaja-masteroija Sami Koivistolle. Niin, kahdella viimeisellä edes Laitala ei käytä kliiniä laulua. Enemynside on tulossa Suomeen huhtikuussa lämppäämään Blaze Baileyä viiden keikan verran. Luminous Dreams vaikuttaa objektiivisen korviin koskettimistoa operoivan Ville Skönin auteur-projektilta, jolla on varmasti säveltäjälle 80 InfeRno. Dying Daylightin eittämättä heikoin lenkki on maneeriensa orjana kiekuva solisti Suvi Virtanen, jonka suoritus lipsuu pahimmillaan komiikan puolelle. Molemmat bändit ovat tee-se-itse-meiningin pioneereja Suomessa ja taistelevat täysin samalla laatutasolla musiikillisesti. Nicole vietti 2007 kymmenvuotistaiteilijajuhlaa Seinäjoen Rytmikorjaamolla ja tallensi keikan X-nimeä kantavalle dvd:lle. Tallenne edustaa perus-Nicolea, eli laatu on huippuluokkaa. Suuri kysymys kuuluukin, miksi Nicole ei ole samalla suosion tasolla kuin esimerkiksi Mokoma. Kuvakulmia leikataan sopivalla syklillä, eikä epileptikoilla ole vaaraa saada kohtausta tätä katsoessa. Mutta eipä tässä kaikki
Kyseessä on tasalaatuinen levy, niin hyvässä kuin pahassa, mutta useiden erittäin hyvin iskevien raitojen ansiosta levy nostaa pisteitään huomattavasti. Pelko valtaa mielen, kun Ruoja rähisee: "Minä sinut tapan/Ja kaiken ajan Saatana palvoo meitä." Voisi kuvitella, että akustinen toteutustapa jää Ajattaran valottomalla taivalluksella yhden levyn mittaiseksi sivupoluksi. Adiosia on vaikea ensi kuulemalta arvata keikkataltioinniksi, mitä nyt kappaleiden välissä saattaa kuulla taustalle vaimeaksi miksattua yleisön mylvintää. Vuosia kehkeytyneen levyn pitkän elinkaaren huomioon ottaen on kuitenkin varsin hämmentävää, kuinka alikehittyneeltä materiaali vaikuttaa. Toki paljon tunnelmakadosta voi sälyttää Virtasen köpön laulusuorituksen niskoille, mutta hoilotuksen sivuuttaenkin jäädään korkeintaan ihan kiva -tasolle. Morjesta vaan, äidinnussijat. Profiili ja persoonallisuus jäävät hahmottumatta kappalekirjon poukkoillessa hyvin epätasaisesti kohokohdasta tylsäkkeeseen ja takaisin, eikä Nightwish-pastissia merkittävämpää mielikuvaa ainakaan debyyttijulkaisusta jää. Irtiotto aiemmasta tuotannosta on joka tapaukTONI KERÄNEN sessa onnistunut loistavasti. Dark the Suns FIREBOX All Ends in Silence Melodista deathia työstävä jyväskyläläisbändi on onnistunut luomaan toiselle pitkäsoitolleen paljon tarttuvuutta ja useita mieleen jääviä raitoja. Simppelin virtaviivaistettu, tasapaksun yltiöenerginen ja kappaleesta toiseen homogeenisenä pysyvä ulosanti kuulostaa pitkälti yhtä hiotulta, tuotetulta ja kliiniseltä kuin studiojulkaisuilla, joten merkittävää painoarvoa Adiosin nauhoitusmetodilla ei ole. Ilman sähköisiä soittimia toteutettu albumi ei kuitenkaan sisällä mitään romanttisten iltojen unplugged-tunnelmointia, vaan saattaa hyvinkin olla yhtyeen raskain ja synkin kokonaisuus. itselleen paljonkin merkitystä. Ei ihme, sillä rumpukoneen ja Al Jourgensenin komentavan huutolaulun selkärangan ympärille rakentuva musiikki ei sisällä monia elementtejä, jotka muuttaisivat muotoaan orgaanisemmassa ympäristössä. Ministry on arvostelijan kannalta vaikea tapaus, sillä musiikin heikkouksien ja vahvuuksien erottelu on vaikeaa. Ministryn suoraviivainen, kitarasahausta ja yksinkertaisia räyhämelodioita painottava musiikki kuulostaa melkeinpä täysin samalta niin studiossa kuin lauteilla. Melodisen death metalin väsyneimmät kliseet ja tusinametalcore-riffirykelmät väsyttävät jo ensimetreillä.. Putas Madres Hiljattain tiensä päähän tullut industrial-jäärä Ministry jättää fanikannalleen jäähyväiset viimeisellä kiertueellaan taltioidulla livelevyllä. Lopullisen julkaisun kerrotaan sisältävän saman setin dvd:llä, joten liikkuvan kuvan uskoisi antavan enemmän syytä keikkataltioinnin hankkimiseen. JASON WARD Misery Speaks DRAKKAR Disciples of Doom Saksalaisen Misery Speaksin kolmas albumi on täyttä roskaa. Pakana- ja murhametallista on puhuttu jo aiemmin muissa yhteyksissä, mutta termit ovat tuskin koskaan soveltuneet musiikin kuvailuun paremmin kuin nyt. Luminous Dreams täyttää ennemminkin demon kuin debyyttilevyn raamit, eikä se sellaisenaan JASON WARD ole ollenkaan huono, joten potentiaalia kyllä löytyy. Ajattara SPIKEFARM Noitumaa Keikkayleisölle on jo esitelty Ajattaran akustista ilmenemismuotoa, ja Noitumaa-levyn myötä uutta tyyliä päästään kuulemaan myös tallennetussa muodossa. Ne kun ovat yhtyeen kohdalla usein sama asia. Rämisevien, narisevien ja kolisevien perinnesoitinten käyttäminen taas antaa musiikille ja sitä kautta lyriikoille aivan uudenlaista pontta. Livekeikan fiilis ei välity kuulijalle, mikä tekee levyn arvosta vähintäänkin kyseenalaisen. Erityisen onnistuneita ovat nimikappale, Cold Dawn ja Unbroken Silence, mutta toimivimpiin vetoihin kuuluvat myös The Rain ja Everlasting, joskin liiallisissa määrin käytetty kuiskausmuotoinen naislaulu alkaa pidemmän päälle hermostuttaa hyvissäkin kappaleissa. Kuoleman ja alkukantaisen vihan kielikuvat ovat kuuluneet alusta asti Ajattaran maailmaan, mutta tällä kertaa myrkylliset lauseet syljetään ilmoille äärettömän voimallisella tavalla. Kolmoslevyltä voitaneen jo odottaa jotain erityisen kiinnostavaa. HANNA VALJAKKA Ministry AFM Adios... Herkistelevimmissä kohdissa bändi ei ole parhaimmillaan, mutta osoittaa vauhtiin päästyään ottaneensa opikseen ahkerasta keikkailusta
Hienosyistä ilmaisua ja isokätistä mäiskettä yhdistelevä bändi saa aikaan vaikuttavaa jälkeä, etenkin kun komeissa ja taiteellisuuteen taipuvissa biiseissään on samaan aikaan melodista tarttuvuutta ja ronskia puristusta. Valitettavasti jokainen uusi bändi ei voi olla uusi The Gathering tai edes uusi Within Temptation. Rääkylaulu ja kaoottisuutta lähentelevä kohkaus ei tavoittele aivan Revengen kaltaisia lukemia, ja hyvä niin. Geneeristä huutoörinää suoltava standardimallinukke saa asiansa perille, mutta vain vaivoin. Providence on hiukan uudenlaista Callistoa. Kohta edessä häämöttävät vielä suuremmat areenat, kun ennen AC/DC:tä stadionien kajareista tulvii Answerin 70-luvun hard rockia hippi- ja bluesvaikutteilla. Meiningistä tulee mieleen paitsi Destroyer 666:n rähinä, myös Legion of the Damnedin rässipaahto. Yleisfiilis on kuitenkin raaempi, hektisempi ja melkoisen ilkeä. And You Will Know Us by the Trail of Dead The Century of Self SUPERBALL Callisto FULLSTEAM Providence Calliston post-rockia ja doom metalia oivaltavasti yhdistelevä soundi on jo konseptina ainutlaatuinen ja kiehtova. Bändi on keskittynyt enemmän tummien tunnelmien kuin perinteisten biisien luomiseen ja tehnyt sen ajoittain hyvinkin onnistuneesti. Onneksi niin ei käynyt, vaan parin vuoden takainen So Divided oli rento ja kelpo kiekko. Pariin otteeseen Autumn tarjoaa kyllä varsin hienoja melodioita, ja löytyypä levyltä pari kokonaisuutenakin onnistunutta kappalettakin (Cascais, Altitude). Vielä on tekemistä, jos tarkoitus on nousta samalle tasolle Led Zeppelinin tai Black Crowesin kanssa. Levystä huokuu hyvä henki, ja bändi selvästi nauttii tekemisestään. Neljänteen levyynsä ehtinyt Autumn on joka suhteessa varsin tyypillinen hollantilaisyhtye. Vaan ei välttämättä taiteellisesti: kunnianhimoiselle Worlds Apart -proge-eepokselle se latasi niin paljon paukkuja, että kiekon kehno menekki oli tehdä orkesterista imperfektin. Selkein uudistus löytyy lauluosuuksista. Uusi solisti Jani Ala-Hukkala on monipuolinen ja kyvykäs tulkitsija, jonka pestaaminen Calliston riveihin tarjoaa bändille kosolti uusia mahdollisuuksia. The Century of Self on hieno levy, jota varjostaa vain Trail of Deadin aiempien tekeleiden erinomaisuus. Toivottavasti bändi selviää hypetyksestä seuraavalle vuosikymmenelle eikä koe äkkikuolemaa. PIA SUNDSTRÖM Razor of Occam METAL BLADE Homage to Martyrs ... Mahtavasti toimii, sekä tallennettuna että elävänä. Homage to Martyrs on onnistunut debyytti. Mielelläänhän tätä kuuntelee, mutta bändin omaa persoonaa levyltä on turha hakea. Levystä puuttuu se viimeinen potku, ja loppujen lopuksi bändi sortuu keskinkertaisuuteen. Tälle musiikkityylille on nyt selvästi kysyntää. Bändin tekemisissä uskomaton tunteenpalo yhdistyy kaoottiseen punk-mesomiseen ja taivaita kurottelevaan, paikoin jopa majesteettisesti orkestroituun rockiin. Vaikka Answerin toinen kokopitkä on hyvä levy, ei se olisi erottunut massasta aikaisemmilla vuosikymmenillä. Yhtyeen 2000-lukulainen popmetalli on soundiltaan keskiraskas mutta tähtää tarttuviin kertosäkeisiin, ja laulajatar Marjan Welman laulaa kauniisti. Niin myös nyt, bändin kuudennella pitkäsoitolla. Suurta täyspottia levyllä ei ole, mutta kun paketti on vaikuttava, moista ei oikeastaan edes kaipaa. Tällä vuosituhannella perustettu bändi on siirtynyt jo klubeista hallikeikkoihin. Homage to Martyrs on toimiva, joskaan ei järin omaperäinen paketti ankaraa ja sotaisasti silmille tulevaa black/thrashia. Julistuksenomainen levy on komea kokonaisuus, josta nousee esiin Isis Unveiledin ja Bells of Creationin kaltaisia kohokohtia. Arviot M.D.M. Ainoa valonpilkahdus lienee puhtaiden vokaalien puuttuminen. Mukana ovat pakolliset balladit ja menevät rokkiviisut, mutta jokin silti mättää. Providence ei tee ihan toivottua vaikutusta, mutta näyttää kuitenkin siltä, että Callisto on etenemässä hyvään suuntaan. Wellan, kuten koko yhtyekään, ei vain oikein eroa millään tapaa kilpailijoistaan. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että vokalisti Golomb olisi erityisen ansioitunut vokalisti. Soundi on raaka ja tuhti, mutta myös terävä ja kiitettävän selkeä. Flame Bearers on yksi alan parhaita biisejä ikinä, eikä reilussa puolituntisessa ole muutoinkaan valittamista. KARI KOSKINEN Autumn Altitude METAL BLADE Female fronted -metallibändejä on tullut Alankomaista viime vuosina vähintäänkin tarpeeksi. Kiekon tiettyä yllätyksettömyyttäkään ei voi pitää erityisen negatiivisena seikkana, sillä bändin omanlaisekseen jalostunut ominaissoundi on edelleen varsin ainutlaaKIMMO K. KOSKINEN tuinen. Pari Destroyer 666 -hemmoa sisältävä Razor of Occam tappaa kaikki. Mustaa ja väkivaltaista thrashia riipivä musiikki ei hihhulointia tai koristeita sisällä. The Century of Self tarjoilee edeltäjänsä kanssa samantyyppistä vapautunutta mutta edelleen huikean tunteikasta taivaiden räimettä. Providence tuntuu kuitenkin harmillisesti selkeältä välimallin levyltä: tunnelmat eivät ole aina riittävän vahvoja kantaakseen yksinään, mutta varsinaisia koukkujakaan ei tahdo löytyä. Bändi yrittää herättää 70-lukua henkiin vahvoilla riffeillä ja klassiselle rockille tyypillisellä soundilla. Niitäkään ei voi pitää oikein muina kuin onnekkaina sattumina, kun huomioi sen hajuttoman bulkkitavaran, joka vie levyn kestosta valtaosan. TAPIO AHOLA 82 InfeRno. Tuntuu siltä, että samalla myös musiikillista linjaa on tarkistettu kohti perinteistä, biisikeskeistä musiikkia, poispäin instrumentaalijumituksesta, vaikka sitäkin voidaan edelleen kuulla. Pimeästi ujeltavat soolot ja sopivasti annosteltu melodisuus tuovat ytimekkäänä käyvään pamputukseen tarttuvuutta, ja teknisesti pätevä toteutus kielii miehistön kokemuksesta. Kun vanhat ja uudet elementit saadaan pelittämään kunnolla yhdessä, tulee lopputulos olemaan takuulla harvinaisen vakuuttava. TAPIO AHOLA Uskomattomana livebändinä tunnettu Trail of Dead on onnistunut kanavoimaan lavalla leiskuvaa massiivista intensiteettiä äänitallenteilleenkin ihmeen onnistuneesti. Bändille ominaisesti pitkällä levyllä pakka kyllä leviää paikoin, mutta tavallaan se kuuluu asiaan. Bändin mestariteoksen, vuoden 2002 Source Tags & Codesin jälkeen orkesteri on kurotellut kuuseen ja kapsahdellut alas. Yksi piste tulee eeppisen polveilevasta Black Gardenista, joka onnistuu kohtuullisen hyvin pitämään kutinsa 8-minuuttisen kestonsa. MIKKO MALM The Answer SPV Everyday Demons Pohjoisirlantilainen The Answer ajaa aikamoisella ylinopeudella
PROFAne OMen cALLIsTO eVILe MeDeIA DAunTLess TuKKAnuOTTALisää 26.-28.6.2009 Helsinki kaisaniemi www.tuska-festival.fi liPut mYYnnissä nYt:. IMMORTAL VOLbeAT buLLeT FOR My VALenTIne neuROsIs PAuL GILbeRT AMORPhIs My DyInG bRIDe PesTILence ensIFeRuM sTAM1nA GOjIRA bLAcK DAhLIA MuRDeR PARKwAy DRIVe LeGIOn OF The DAMneD ALL ThAT ReMAIns Mucc GIRuGäMesh DeAThchAIn jOn OLIVA AIn eLu ITIe ROTTen sOunD ATOn FIRewI jOn OLIVA´s PAIn eLuVeITIe ROTTen sOunD sAbATOn FIRewInD GAMA bOMb LIVAs bOMb tuLossa..
Reipas peruskuntolenkki pehmitti möhkäleen ja antoi PO:n poikkeuksellisen kovan grooven vallata ilman sivuajatuksia. Arviot Antigama Warning RELAPSE biisirakenteisiin. Vaihtelua yritetään hakea mm. Luokittelu on lopulta turhaa, sen kuin antaa paukkua. Sekä musiikki että sanoitukset ovat peräisin kosketinsoittimia, rumpuja ja akustista kitaraa soittavan Szadkowskin kynästä. Pienissä annoksissa nautiskeltuna Warning tekee tehtävänsä. Levyn päämäärättömyys on samalla sen vahvuus ja heikkous. Solidaarisuus sinetöityy Jules Näverin hienossa laulusuorituksessa, joka on monimuotoisuudessaankin kuin kerrasta purkkiin vedetty, saumat silaava. En lähtisi tätä iltapimeällä enää toistamiseen kuuntelemaan, sillä vellova, avuttomana hitaasti kehää pyörivä ahdistus tulee kyllä uniin asti. Kyse ei ole suinkaan tasapaksuudesta vaan informaation sulattamisen vaikeudesta. Illuusio on eheä Myös levyn soundit kuulostavat näinä turboahdetun äänimaiseman aikoina harvinaisen miellyttäviltä. Nyt kotimaiseen power metal -kasapanokseen on kuitenkin kerätty merkittävästi järeämpiä räjähteitä. Syy tällaiseen power-eläimen elopainokehitykseen on selvää pässinlihaa mukaan on värvätty autenttinen, Tampereen kaupunginorkesterin miesvahvuudesta peräisin oleva orkesteri sekä kuoro. Näitä poikkeuksellisia resursseja myös käytetään tehokkaasti hyväksi kautta levyn. Tässä tapauksessa ratkaisu tietoinen tai tiedostomaton ei häiritse, sillä levy on eheä ja "kokonainen" kunnollisen vokaalityöskentelyn puutteesta huolimatta. Perkele. Päällisin puolin Antigama on siis ehtaa tavaraa, mutta kuudentoista kappaleen aikana esiintyvä tauoton kiemurtelu ja peippailu menettää kieltämättä tehoaan jo levyn puolivälissä. Satelliten erittäin melodinen, tunnekylläinen, kauniinmaalaileva ja 1970-luvun pioneereille kumartava neoproge sopii kuin valettu esimerkiksi Arenasta ja Pendragonista pitäville tai luonnollisesti myös vanhemman Marillionin alttarilla kärsivällisesti päivystäville. PANU KOSKI Urna ATMF Iter ad Lucem Tässä tapaus, jonka arvioitsijan ei tarvitse lähteä miettimään yhtyeen musiikillista suuntautumista, se kun on itse luokitellut itsensä pikkutarkasti post-black metal funeral doomiksi avantgarden ottein. Vokaalityöskentely on työnnetty selvästi taka-alalle. Pelkällä tuholla ja hullulla aggressiolla ei kuitenkaan pitkälle ratsasteta, jos itse musiikillinen sisältö vaikuttaa tyhjältä. Bändillä on avaimet onnistumiseen tukevasti käsissään, kunhan vielä saisivat musiikkiinsa enemmän järjestystä ja sisältöä Satellite METAL MIND Nostalgia Wojtek Szadkowski on ilmeisen tuottelias mies. Vaikutelma on aikaisempaa moninkertaisesti majesteettisempi ja päivänselvästi sinfonisempi. Kaikkia näitä lyödään. Musiikille on annettu paljon painoarvoa ja se rakentuu monumentaaliseksi koettelemukseksi varmoin askelin. Kosketinsoittimet pitävät jöötä, ja naisäänen sijaan Satelliten keulilla vaikuttaa edelleen Robert Amirian. Hetki sitten maailmaan saatettiin herran Strawberry Fields -tunnelmointiprojektin esikoinen, ja heti perään uunista pullahtaa Satelliten neljäs studiolimppu. Teinkin ainoan tehtävissä olevan ja vein levyn ulkoilemaan. Yksikään kappaleista ei nouse yli toisen, eikä niitä vieläkään osaa oikein käsitellä yksilöinä. Tällaiset yhtyeet ovat varsin tervetulleita näinä instrumenttimasturboinnin aikoina. EVE Markus Lehto Celesty Profane Omen METALHEIM Vendetta SPINEFARM Inherit the Void Viime numeron kannessa komeillut lahtelaisryhmä teki kakkoselleen asiat tasan kuten halusi, ja kovapäisyys kannatti ja kannattaa myös tällä puolella kajareita: Inherit the Void on siitä merkillinen levy, että se antaa alusta asti hyvin selkeän vaikutelman, mutta sen kyytiin on hitollisen hankala päästä. Se muodostaa yhden instrumentin muiden joukossa, eikä laulu ole saanut erityisarvoa missään kohdin. Helpomminkin voi sanoa: italialaisen Urnan päämäärätön pimeydessä vaeltaminen on kaikessa depressiivisyydessään lähes hirmuinen koettelemus. Kitara on kitara, basso on basso, rumpu on rumpu. Näillä otteilla bändi ei palvele kuin tekniikkarunkkareiden tarpeita. JONI JUUTILAINEN Aika perhanan kovassa iskussa oleva Antigama piiskaa kuulijaansa koko rahan edestä. Vahvasti Manowarilta maistuva Lord (of This Kingdom) ja mahtaileva Like Warriors taikovat soturin ihon kananlihalle osittain 84 InfeRno. Paganini Meets Barbapapex -hupsuttelubiisin muodossa, mutta hetkellisistä sivuaskelista muodostuu lopulta pelkkä rasite. Oivallisesti iskevän Every Desert Got Its Oceanin ja herkullisen melankolisen Is It Over. Sitä ei oikein osaa päättää, kuinka Profane Omenia tulisi kuunnella; Metukka-paidassa vai Pantera-kypärä päässä vai Faith No More -kalsareissa vai... Iter ad Lucem on niitä tapauksia, jotka luovat tietoisen soittamispainotteisen musiikin sijaan tunnelmaa ja tilaa. -finaalin väliin jää tilaa myös kokonaisuuden kannalta hiukan turhan hilpeälle ja kaupalliselle Over Horizonille. Nytkin, vaikka progressiivisen rockin tiellä kruisaillaan, puolalaisvalmisteinen automobiili lipuu hyvin rauhallisesti halki lämpimässä valossa kylpevän maiseman. Detonaation tapahduttua nähdään valo: Vendettan työstämisessä ei ole säästetty aikaa, vaivaa eikä selvästi kuningas mammonaakaan. Toisaalta silmät mustina pimeydessä vaeltava musiikki on autuaan viimeistelemätöntä ja hajanaista tajunnanvirtaa, joka mahdollistaa kuuntelijalle samanlaisen ajattoman tilan, mutta toisaalta siitä on vaikea saada paljoakaan irti. Tyhjiö täyttyy. MATTI RIEKKI Parin vuoden takainen Mortal Mind Creation oli jo sangen mainio Celesty-lataus. Aavistuksen meshuggahmainen, äärimmäisen raskas ja painostava nytkyttely yhdistettynä vihaiseen grindcoreen on jo pelkästään paperilla tuhoisa yhdistelmä, eikä yhtään heikommaksi jää itse antikaan. ItVia on mainostettu lyriikoiden puolesta teemalevyksi, ja yhtenäinen on säveltenkin kaiku. Fantasia-aiheen parissa vakaasti jatkava sanoituspolitiikka hyötyy selvästi mainittujen puolijumalaisten taustavoimien läsnäolosta. Konstailematon, turhia kikkoja kaihtava tuotanto tuo bändin esille juuri sellaisena kuin se on, tuoreenenergisenä, omana itsenään
Tunnin mittaisen levyn pääteos, Legacy of Hate pt. Tässä kohtaa seppo sovittajan olisi kuulunut nostaa heristävä sormensa ja kertoa, mitä sovittaminen noin ylipäätään tarkoittaa. Jokaisen koukun ja kuvion takaa pilkistää kertaalleen kuullun piruperkele, ja vaikka Constants on selvästi osaavan yhtyeen taidonnäyte, on sen meriittejä mahdoton listata vertaamatta niitä lukuisiin entuudestaan tuttuihin akteihin Deep Purplesta Clutchiin. Haastetta löytyy parhaimmallekin casanovalle ja rutosti. Huono levy Constants ei millään muotoa ole, mutta jää lopulta tavoittelemaan maagisen riffin yhtälöä omailmeisyydestään tinkimällä. Onko tämä nyt sitten mathcorea vai mitä, mutta rimpuilua on joka suuntaan vallan mahdottomasti. Esimerkiksi vanhasta Borknagarista ja Helheimistä muistuttavien tunnelmien parissa luulisi vanhan norjametallistin viihtyvän erityisen JONI JUUTILAINEN hyvin. Seneca Re ections LIFEFORCE pohja.pdf 2.3.2009 8:10:38 Lääninkairat huomio! Tässä on levy, joka antaa ymmärtää muttei ymmärrä antaa. Heitetään ilmoille villi veikkaus: seuraavan levyn tiimoilta kuulemme huomattavasti C kesyyntynyttä Senecaa ja bändi kiertää Eurooppaa Deadlockia lämpäten! M JANNE TOLONEN Stonewall Noise Orchestra THE UNIT Y Constants in an Ever Changing Universe CM MY Ruotsalaisilta taipuu rokkenrolli melkeinpä paremmin kuin yhdeltäkään muulta kanCY salta tänä päivänä. Laulaja Corey Spencer murisee todella vakuuttavasti ja puhtaat osuudet lähtevät myös erittäin laadukkaasti. Akuuttiin groovennälkään ei parempaa löydy, mutta kappaleiden puoliintumisaika olisi saanut olla pitempi. JASON WARD. Hämmentävintä levyssä on, että irrallaan toisistaan nämä kaksi elementtiä toimivat kuin se kuuluisa junanvessa, mutta yhteen ujutettuna ne ovat kuin kaksi eri maailmaa kohtaisi. Näistä yhtäläisyyksistä huolimatta Vendetta kaivertaa Celestyn nimen peruuttamattomasti maamme power metal -eliitin kirjoihin, ja kysyntä ei varmasti tule rajoittumaan Suomen rajojen sisäpuolelle. PANU KOSKI Blut aus Nord CANDLELIGHT Memoria Vetusta II: Dialogue With the Stars Vuonna 1996 ilmestyneelle Memoria Vetusta -ykkösosalle jatkoa antava uutukainen palaa tyylinsä puolesta lähelle bändin alkuaikojen materiaalia. Voisi jopa sanoa, että paremmilla biiseillä varustettuna hänellä olisi rahkeita haastaa kuuluisa etunimikaimansa. Levy koostuu eeppisestä ja maalailevasta black metalista, jonka perustana toimivat kitaristi Vindsvalin omaperäiset ja kierot riffit. "Quality, not quantity", sanoisi seppo tähän. juuri näiden elementtien avustuksella. Jotenkin kiekosta jää kuva kuin tarkoituksella yritettäisiin tehdä rankkaa jälkeä, mutta paikkapaikoin esiin pulpahtaa kuitenkin "emomainen" kaunis laulumelodia. Hetkittäin hengähdetään herkempien näppäilyjen parissa, kun taas perään raastetaan tärykalvoja suikaleiksi nopeammalla sahauksella. Yllä mainittujen aktien yhdistävä tekijä on persoonallisuus, mikä taas SNO:n tapauksessa tahtoo hukkua tyylittelyn alle. Kärjistäen voisi sanoa bändin olevan vain yksi kylmää ja tunnelmallista black metalia soittava ryhmä muiden joukossa, mutta Blut aus Nordin musiikissa on huomattavan paljon keskivertobändiä enemmän omalaatuisuutta ja luovuutta. Reflections on levy, jota voisi vertauskuvauksellisesti pitää tuhansien teknisten riffien maana. Borlängestä ponnistava Stonewall Noise Orchestra siltaa välittömiä mielleyhtymiä muun muassa maanmiehinsä Dozeriin, Backyard Babiesiin, Grand CMY Magusiin ja toki myös suomalaiseen Mannhaihin. Paluu perusasioiden pariin onkin esoteerisen ja progressiivisen black metalin, synkän ambientin ja ties minkä parissa suurimman osan urastaan tarponeelta yhtyeeltä hyvä veto, sillä bändin kokeilullisuus tuntui tulleen tiensä päähän jo kolmen vuoden takaisella MoRT-levyllä. Memoria Vetusta II on siinä määrin onnistunut levy, että bändin toivoisi jatkavan samoilla linjoilla tulevaisuudessakin. Se on paljon se. Seinäjokelaisten kunnianhimoisen neloslevyn myötä aiemminkin ilmoille kajautetut Rhapsody of Fire -vertaukset vahvistuvat karjahteluksi, ja Sonata Arctica -rinnastukset ovat nekin oikeutettuja. Tyylipuhtaasti taltioiduista kappaleista ei tahdo löytyä juuri mitään nipotettavaa, mutta ongelma on tavanomaisuus. 3, kehittää kuuntelijan tajunnassa lopulta yksinkertaisia mutta taikamiekkamaisen voimakkaita ajatuksia: sankaruus, ylevyys, voimakkuus. K Raskaalle blues-pohjalle ladottu stoner rock paahtaa vimmatusti eteenpäin, ja groovea piisaa molemmille jaloille. Tuntuu kuin tämä amerikkalaisviisikko ei oikein itsekään tietäisi, mihin suuntaan toisella albumillaan bändiään veisi
HYNNINEN siivisissakin merkeissä etenevä musiikki lipuu eteenpäin varmoin ottein, ja bändin soundissa on paljon kotimaansa useille tunnelmametallibändeille ominaista dramatiikkaa. Ei täydellinen pohjanoteeraus, mutta levymogulina olisin pistänyt homman vielä vähän kypsymään. Ketäpä pieni annos lempeä ja valoa nyt vahingoittaisi. Jos Buried Inside on miljoonia velkaa Cult of Lunan alkuajoille, maalailee italialaisryhmä Fog in the Shell puolestaan maisemaansa bändin myöhempien aikojen tuotoksista tutuin värityksin. Melodiat ovat mukavan kuuloisia, mutta soitto ja soundi ovat munattomia ja laulussa on pahaenteinen "pyyyyyhkimäään!!!!"-billycorgan-nasaliteetti. Revivalin näissä ympyröissä harvinaisen suorapuheinen, rakkautta ja henkisyyttä pursuva tekstiosasto aiheuttaa alkuun kakomista, mutta lopulta tämänkin voi kääntää voitoksi: kyllä kai hevilevyillä vihataan ja tapetaan ihan tarpeeksi. Vaan mitäs helvettiä! Juuri Goat Hornin raunioille Cauldron onkin perustettu. Kouvolan kolmikko kuulostaa samaan aikaan niin helposti lähestyttävältä kuin etäisen utuiselta, mutta ennen kaikkea omalta itseltään. Bändin biiseissä tuntuu olevan koukkua ja tarttuvuutta vaappufirman tarpeiksi, mutta jo kolmannella kuulolla iskee epäilys: kuinka kauan tämä tenhoaa. Antaa kaikkien kukkien... ja mitä näitä nyt on. MATTI RIEKKI. Tai kiinnittänyt jonkun muun. Nelivitosen musiikki on vahvoilla melodioilla ja kertosäkeillä pelaavaa raskasta rockia, jota on oikeastaan turha yrittää määritellä sen tarkemmin. Kitara soi, mies laulaa ja puntti väpäjää mitä sitä muuta tarvitsee. Vaikka yhtyeen oma ilme on vielä pahemman kerran kateissa, harmoninen kokonaisuus ja etenkin musiikin vaikuttava dynamiikka nostavat yhtyeen huomattavan korkealle fiilistelybändien moninaisessa joukossa. JONI JUUTILAINEN Buried Inside RELAPSE 45 Degree Woman Revival BACKSTAGE ALLIANCE Spoils of Failure Fog in the Shell Cauldron EARACHE Private South PARADIGMS Chained to the Nite Earache on varmaan omasta mielestään tehnyt "löydön", mutta itseäni Cauldronin melko hajuton ja mauton "vanhan koulun" hevi ei erityisemmin vakuuta. Deep Purple ja kumppanit on kuunneltu puhki, mutta inspiraatiota kanavoidessa on osuttu myös omaleimaisuuden alkulähteille. Ihan noviiseja ei siis olekaan asialla. S.A. Pääosin kelluvissa ja hivenen progres- Helsinkiläisen 45 Degree Womanin kakkonen iskee ensi kuuntelulla kovaa. Bändin soitosta uhkuu voima, ja solisti Mikko Viman kantavine semiraspeineen on hippi paikallaan. Etenkin Cult of Lunan kahden ensimmäisen levyjulkaisun ystäville levy lienee oiva hankinta, vaikka aivan vastaavaan tunteenpaloon tämä bändi ei missään vaiheessa yllä. Maanläheisyydessään äärimmäisen vetovoimainen The Souls on monella tapaa niin Hurriganesin kuin Kingston Wallin perillinen, eikä yksinomaan musiikillisessa mielessä. Painostavia riffimattoja ja suoraviivaista huutoa tarjoileva Buried Inside murskaa kivimuureja ammattitaitoisella doomcorellaan. Hieman tässä on tällaista pillunsaamisella kehuskelun tuntua muutenkin. 1980-luvun hevihumua todistamaan ehtineelle tästä kyllä puuttuu aito vaarantuntu, ja sitä myöten lerpahtaa mielenkiintokin. Kiireettömän jumittelun sekaan purskautetut vyörytykset ovat massiivisuudessaan alansa tutuinta kauraa, mutta bändi saa pikkunäppäriä melodioita sekaan viljelemällä homman kuulostamaan ajoittain erittäinkin kiinnostavalta. Teeman jankuttaminen tosin uhkaa ärsyttää, mutta kylläpä tämänkin kanssa elää. Tosin silloinkaan ei mentäisi aivan siellä missä kotkat uskaltavat. Epäilys kalvaa silti. Pitäkää Kravitzin Leksanne, osataan sitä Suomessakin. JASON WARD lympiä yrittäjiä. Kysymykseen on mahdoton vastata, mutta ainakin vielä tätä kirjoitettaessa, noin seitsemännellä kuuntelulla, Revivalin biisisatsi jaksaa pitää otteessaan. Jonkun toisen käsissä nämä biisit olisivat nousseet aivan erilaiseen lentoon. Perusasioiden äärelle parkkeerannut The Souls lieneekin virkistävä tuttavuus juuri siksi, että yhtyeen omaleimaisuus näyttäytyy The Grand Confusionilla pakottamattomalla, vaivattomalla tavalla. Huvittava yksityiskohta on, että nappasin tämän arvosteluun, koska sekoitin bändin Goat Horniin, (jota minulle on suositeltu iät ja ajat). Hevi on jälleen muodissa ja on toki tervettä, että kiinnostus perinneosastoonkin on elpynyt, mutta niin kauan kuin saatavilla on esimerkiksi Witchtigeria, en kaipaile Cauldronin kaltaisia läl86 InfeRno Arvioitavat kaksi levyä edustavat lähes kaiken nähneessä ja kokeneessa hardcore/postrockgenressä eri äärilaitoja, mutta linkittyvät selkeästi yhteen vaikutteiden ansiosta. Arviot Santtu Särkäs The Souls RANCH This Grand Confusion Klassinen rock & roll on haastava laji, sillä vuosikymmeniä tajuntaan maatuneista vaikutteista omalta kuulostavan musiikillisen kokonaisuuden sorvaaminen on kaikkea muuta kuin helppo homma
Päämäärättömän rumputulen ja täyteriffien ristisiitos epäonnistuu lähes jokaisella mahdollisella osa-alueella. Oivan soittotaidon tuomaa teknisyyttä korostetaan hieman turhankin kanssa, ja ikuinen kitinä biisien puuttumisesta on tämän levyn kohdalla jälleen ajankohtaista. Laajalla skaalalla, eri metallin alalajeja yhdistellen mennään eteenpäin todella ammattimaisen kuuloisesti, eikä soundipolitiikkakaan kuse alle, sen varmistaa Hiili Hiilesmaan korkeatasoinen tuotanto. Kiekko potkii kuin lauma villihevosia. Success Will Write Apocalypse Across the Sky The Grand Partition, and the Abrogation of Idolatry NUCLEAR BLAST Bändejä on usein helppo teilata pelkän nimen perusteella, mutta tällä kertaa myös musiikilliset ansiot puhuvat lähes täydellisen epäonnistumisen puolesta. Lähdemateriaalina tälle levylle on toiminut Skorpion 1980-luvun hevikasettikokoelma, joka sisälsi lähinnä demoja ja livebootlegeja. Monta vaikeaselkoista sanaa sisältävä levy on ärsyttävää, muka-nokkelaa mäiskettä ilman mitään järkevää suuntaa. Empiirinen tutkinta paljasti albumin aiheuttavan suoranaisia fyysisiä reaktioita kuten kouristelua. Kekseliäät kappalerakenteet yhdistettynä tarkkoihin yksilösuorituksiin soittopuolella sekä kiekon rautaistakin rautaisempi tuotannollinen jälki kulkevat saumattomasti käsi kädessä. Etenkin päätöskappale The Backward Trail on hämärine puhesampleineen jotain ääMIKKO MALM rimmäisen toismaailmaista. iRonica Vivere POKO Kotimainen iRonica esittelee toisen albuminsa keulakuvanaan pippurisen oloinen Elina Iron. Masterstroken mättömäinen tapa räimiä puhtaasti laulettua heviä on As Days Grow Darkerilla kehittynyt edellisestä tasoa korkeammalle. Ne ovat originit ja dyingfetusit JONI JUUTILAINEN sitten bändejä erikseen. Matti Kuusniemi Masterstroke DYNAMIC ARTS As Days Grow Darker Tamperelainen Masterstroke vakuutti kohtalaisesti jo edellisellä Sleep-pitkäsoitollaan. Yhtye ei yksinkertaisesti saa kaivettua itsestään esiin sitä varmuutta ja hallintakykyä, jota näin aggressiivinen musiikki vaatii onnistuakseen. Kamalalla intensiteetillä piesty deathcore-mättö on lähes poikkeuksetta kärsinyt todellisen sisällön puutteesta, ja valitettavasti asia on näin myös tämän jenkkiläisen albumidebytantin kohdalla. Synkeänhypnoottista drone/ ambient-äänimaisemointia tarjoileva Psilocybe Necrophila on lakipisteeseensä kohotessaan varsin sykähdyttävä ja jopa pelottava kokemus. Laulaja Elinan tulkinta jakaa mielipiteet varmasti kahtia. Ajoittain levy tuntuu kuitenkin hieman liian hahmottomalta, jopa ambientiksi. Melodiapuolella jyllää vahva tunnelmallisuus, ja mitä tulee riffisahauksiin ja pureviin kitarasoundeihin, niissä bändin osaaminen on kiistaton. Nauhat uhrattiin rekonstruktion alttarille purkamalla ne alkutekijöihinsä ja luomalla niistä täysin uusia ja uniikkeja äänimaisemia. Bändin melodinen hevi ryyditettynä särmikkäällä rankkuudella antoi omaleimaisuudellaan lupauksia paremmasta. Staattisen poljennon sekaan olisi kaivannut hieman lisää liikettä ja alkeishiukkasten kuhinaa. Unessa levyn täysi potentiaali muuttuu lihaksi ja luo moniulotteisia ja punertavia piirtymiä alitajunnasta. Oli hänen äänenväristään sitten mitä mieltä tahansa, sitä ei voi kieltää, etteikö iRonica henkilöityisi suuresti häneen. Kappalemateriaali ei pysty kilpailemaan Elinan persoo-. Saatekirje lupaa omalaatuista tavaraa, ja sitä tämä kieltämättä onkin. Vokalisti Niko Rauhala esittelee myös hienoa ja varmaa venymistä As Days Grow Darkerin laulusuorituksissa. JAAKKO SILVAST Niko Skorpio SOME PLACE ELSE Psilocybe Necrophila Niko Skorpio on itselleni entuudestaan tuttu lähinnä nimenä, mutta muisti- ja mielikuvani herran musiikista osoittautuivat jokseenkin paikkansapitäviksi. Masterstroken tuoreinta kädenjälkeä voisi kuvailla Evergreyn ja Diablon ristisiitokseksi. As Days Grow Darkerilla manselaisviisikko lunastaa ennakko-odotukset upeasti. Tämä on tietysti jo sinällään hieno saavutus
Paketin toinen levy sisältää nimittäin koukuttavan kronologisesti eripituisia liveosioita läpi koko uran. Osa lirutuksesta kuulostaa kieltämättä hyvältä, ja Scream Descendentin murjomista sävyttävät akustiset osuvat nekin maaliinsa. Jos ei live itsenäisenä julkaisuna järkevä olisikaan, näin kylkiäisenä se tuo jo hyvälle levylle mainiota lisäarvoa. Kielisoittimista vastaavat ainakin Ralph Santolla ja Executionerissa aikoinaan soittanut Jerry Tidwell. Tällaisena pakettina Once... Nousujohteisen uran aloittanut platta on saanut uusintakierroksen, ja tätä juhlistetaan sekä muhkealla digipakformaatilla että bonuskappaleella ja lisälevyllä. Hassua on se, että tylsästi jurnuttavat biisit tuntuvat paikoin vain runkoina runsaana käyvälle sooloilulle. Debyytti on äärimmäisen toimiva ja kypsä julkaisu. Parhaimmillaan Moonspell yhdistää toki dramaattiset goottisävyt ja primitiivisen raivon ainutlaatuisella tavalla. Äijät kutovat melodiaa ja tiluttavat minkä kerkiävät, ja Tardyt itse jäävät melkeinpä statistin asemaan. Tunnustusta on pakko antaa myös siitä, että tälläkään kerralla lusitaanit eivät luiki aidan matalimmasta kohdasta. MIIKA JALONEN Tardy Brothers Bloodline CANDLELIGHT Amon Amarth METAL BLADE Once Sent from the Golden Hall Alun perin tämä reilut vuosikymmen sitten julkaistu albumi lienee yksi parhaista ruotsalaisbändien debyyteistä. Sitä paitsi suuri osa toisen levyn kuvan- ja äänenlaadusta on niin kehnoa tasoa, että lusitaanien seuraaminen menee lusimiseksi. Biisimateriaalin haikeat melodiat ja sille kontrastina toimiva viikinkimäinen aggressio taistelevat rinta rinnan, ja tuotanto joustaa molempiin suuntiin erinomaisesti. Tardyjen kokemus takaa jonkinlaisen laadun, mutta millään tavalla tarpeellinen julkaisu Bloodline ei ole. Lisäksi julkaisu kattaa vain Century Medialla vietetyt vuodet eli ajan korkeintaan kelvolliseen The Antidoteen (2003) ja sen kiertueeseen asti. Voi olla, mutta yllättävän useassa kohtaa bändin vahvana lenkkinä pidetty Ribeiro itse pettää, etenkin puhtaan laulun seilatessa kiusallisesti vähän missä sattuu. Tylyä kuolorunttausta ei kannata odotella. edustaa suorastaan erinomaista hinta/laatu-suhdetta. SERPENT Jahas, Obituaryn laulajana ja rumpalina tunnettu veljespari on päättänyt julkaista hupisessionsa koko kansalle. Hanke on kunnianhimoinen ja konsepti selkeästi keskitasoa mielenkiintoisempi, mutta sisältö ei vastaa huutoon kuin osittain. Nyt on tullut aika luodata mennyttä muhkean tupla-dvd:n muodossa. Vokalisti Johan puolestaan tarjoaa vastauksensa sekä voimallisin örinöin että kipakoin rääkynöin. Jos nyt silloin vielä dvd-soitin jostain löytyy. Keulakuva Fernando Ribeiron mukaan livepainotus oli tietoinen ratkaisu, koska esiintyminen on Moonspellin ydin. Levyä halkova kaunis ja akustisesti tunnelmoiva Wired erottuu myös paketista edukseen, mutta aika pahuksen tylsältä kokonaisuus tästä huolimatta kuulostaa. KARI KOSKINEN 90 InfeRno. Varhaisista harjoituksista tai ensimmäiseltä keikalta, jotka ovat sinällään täysin perustellusti mukana, ei tietenkään voi odottaa mitään full hd:ta, mutta monissa muissa klipeissä autenttisuus on kehno peruste kömpelöille kuvausratkaisuille ja olemattomalle miksaukselle. Ruotsalainen menestysresepti melodisen (death-)metallin saralla toimii yhä erinomaisesti. Hyvää sanottavaa on myös paketin bonuslivestä, joka on soundeiltaan yllättävän hyvää jälkeä. Muhkeanmiellyttävä soundi ja oksuvokaalit ovat Obituarysta tuttua tavaraa, mutta musiikillisesti Bloodline on jotain muuta. Arviot SPV Moonspell Lusitanian Metal CENTURY MEDIA Portugalilaisen metallin lippulaiva Moonspell on tehnyt majesteettisen ja ankean välillä poukkoilleen uran, jonka epätasaisuutta on kompensoinut alituinen pyrkimys välttää paikalleen jumiutumista ja ilmiselvimpiä siirtoja. Esikoislevy on kuin selkeä vastaus bändin menestykseen: levyt ovat pysyneet ajankohtaisina läpi vuosien tarttuvien melodioiden, hyvän tuotannon ja ennen kaikkea läpi linjan laadukkaan ja omankuuloisen materiaalin ansiosta. Kärjistäen ainakin puolet yli kuuden tunnin kestosta on sellaista materiaalia, jonka pariin ainakaan minä en aio palata pariinkymmeneen vuoteen. Päälevy noudattaa puolestaan tavanomaisempaa "kokonainen keikka, videot ja haastattelu" -linjaa. Tässä suhteessa Lusitanian Metal loistaa. On perin harvinaista, että musiikki-dvd:n rakenteessa olisi joku kantava idea. Laiskanpulskeasti groovaavat kappaleet eivät nopeampaa Deep Downia lukuun ottamatta ole järin aggressiivisia, vaan lähinnä veltosti riffittelevää keskitempoista kuolorokkia
Oman lisänsä on varmasti tuonut myös suomenkielisen metallin uranuurtajat, kuten Mokoma, Stam1na ja Nicole. Aadolf ja demot Kamala: Riittämättö Kamalan tytöille on mennyt nyt palkokasvin osasia nenään kunnolla. ...uudelleen avatusta Bar68:sta! Homma jatkuu ja vankka ug-status on saavutettu! emme ikipäivänä tule... Bändi oli täysin vakuuttava jo E.M.O.N.E-ep:llään, joten ei sinänsä tarvettakaan. ...kuvasi kaikessa sarkastisuudessaan ja ironisuudessaan bändiä parhaiten, vaikka vitsinä alun perin keksittiinkin. Bändin nimi... miksi. työmme jakautuu... Ansaitsemme levytyssopimuksen, koska... Meno on nyt kaikin puolin vakuuttavampaa ja äkäisempää, soitto ja yleissoundi ovat myös kehittyneet selkeästi. www.myspace.com/tulitera Kuukauden bändi: Kamala milloin ja miten. Koko touhusta kuulee, että jokainen lyönti on tehty niin vakavissaan kuin vain voi, ja tällaista metallia ei voi enää näin onnistuneesti teeskennelläkään soittavansa. Bändi on muuten vaihtanut nyttemmin nimensä ArchiTortureksi. Riittämättön biiseissäkin on aiempaa enemmän munaa sekä rytmillistä vaikeusastetta ja laulaja-kitaristi Karita Kivioja syöksee varteenotettavat lyriikkansa pihalle varsin vakavaan sävyyn. ...maailmassa tuntuu olevan sellainen musiikkityyli kuin "tyttöbändi". Tällä kertaa ei ole havaittavissa niin radikaalia kehitystä kuin edellisten tuotosten välillä. www.avathar-band.com Tuliterä: Alpha Nimen puolesta tähän yhtyeeseen on hankala suhtautua oikeastaan mitenkään. Päästä irti- demosta on kehitytty hurjasti ja vieläpä aivan oikeaan suuntaan. Merkittävimmät tekijät tähän lienevät lähes sinfoniset kertosäkeet ja juuri sopivan hillitty koskettimien käyttö. Emmekä humppakeikkaa playbackina! Potra: X Potra ei ole juurikaan uusiutunut. Hauska räpellys muuttui kuitenkin vielä hauskemmaksi räpellykseksi, kun omia biisejä alkoi kertyä ja päästiin kunnolla keikkailun makuun. www.mikseri.net/architorture 92 InfeRno. Musiikki on instrumentaalia ja toimii ilman vokaalisia avuja ihmeen sulavasti. Paketti alkaa olla kasassa ja soundit kohdallaan. Thrashin suunnalla mennään edelleen, sekaan nakellaan kaikenlaisia persoonallisia koukuttimia niin, että voidaan tosiaankin puhua omasta soundista. Oikeastaan ei, koska bändillä on edelleen sanottavaa. ...siten, että Karita laulaa, soittaa kitaraa ja tekee biisit, Emilia kurittaa bassoa ja tylyttää ja Päivi keskittyy rumpujen paukuttamiseen. Eihän Lauri Tähkää ja Deathchainiakaan laiteta samalle keikalle sen takia, että ne on molemmat miesbändejä. Viiden vuoden päästä meidät löytää... Lisää demoa vaan pihalle, ja on se ihme, jollei pikkuhiljaa ala tärpätä. Massiiviset sävellykset ovat tarttuvia ja muhkeita joka suhteessa. Kamalassa on edelleen sitä Kotiteollisuus-tyylistä kulmikasta kankimaisuutta, jonka soisi säilyvän jatkossakin. Uusien tuulien haistelu ja monipuolistuminen on kuitenkin ehdottoman toivottua lisää tässä vaiheessa. Yhtye on linjansa löytänyt, enkä näkisi siinä kummempaa kehitettävää, soittopuolikin kun on vallan mallillaan. ...IRTI! Kamala on hikinen, aggressiivinen, huutava ja karjuva. Laulaja Neesmann ei ole välttämättä karjujien terävintä kärkeä, mutta sopii Potran musiikkiin täydellisesti. ...soittamaan humppakeikkaa emmekä playbackina. Kamala sai alkunsa, kun tyttäret alkoivat soitella hyviä hevicovereita perjantai-iltojen iloksi kesällä 2005. Tästä syystä on keikoilla toisinaan aika erikoisia bändiyhdistelmiä. Eli: bändit voisi luokitella mieluummin musagenren kuin sukupuolen mukaan. Pisin biisi kellottuu vartin pintaan, vaan ei haittaa sekään, hienoa havainnoitavaa piisaa koko ajan. Hyvien kitarariffien ohella toki. Valmista sainattavaa lafkalle kuin lafkalle! www.potra.net Treachery: Skeleton Transformer No onpas äkäistä, Treacheryn thrash murjoo mallikkaasti. Skeleton Transformer on erilaisten vanhan liiton teknisemmän thrashin parhaimpien hetkien sulatusuuni. Kuitenkin se osoittautuu melko mielenkiintoiseksi viritelmäksi, äkkiä tulee mieleen eräänlainen Jean Michel Jarre goes metal mood -nimike. Raskasta ja teollista kitaraa on runsaasti, tunnelmat ovat komeita ja paikoin aika harvakseltaan vaihtuvia, mutta jaksavat pitää toistuvuudestaankin huolimatta mielenkiintoa yllä. Kiintoisaa ja persoonallista äänitaidetta. Kaikenlaista on tullut soitettua, ja vihdoinkin haluttiin soittaa sellaista musiikkia, mistä itse eniten tykätään. Seassa kaikuvat niin Slayer kuin Kreatorkin, ja sehän kelpaa. Kaikki on jätetty soundeja myöten vaille turhempia silotteluja, ja se lyö tähän tekeleeseen aitouden leiman. Tasainen kärinälaulu saa paikoin jo koomisiakin piirteitä, mutta kyllä tälle silti hattua pitää nostaa. Ja kun homma toimii parhaiden kavereiden kesken loistavasti, niin miksikäs ei. jos pidät heistä, pidät myös meistä: Onhan tuo aika vahvasti sanottu, että kaikki Sepultura-, Pantera-, Anthrax- tai vaikkapa S.o.a.D.fanit pitäisivät meistä automaattisesti, mutta niistä me vaikutteemme ammennamme. suurin ongelmamme on, että... www.kamala.fi Samppa Erkkilä Huurteiset iVA-oluet kahvatuopissa: Avathar: For What Dwells Behind the Mist Nyt kyllä työntää tolkienistien oktetti demoa siihen tahtiin, että olisiko jo syytä löysäillä tahtia. Keikalla olemme... Vaikka nuo useat syntikkamatot riisuttaisiin, alla kytee oikeasti hyvä biisi kummassakin demon teoksessa. ...homma etenee mallikkaasti
2 5 , 5 0 e , li p p upa lv elu 2 6 , 5 0 e K - 1 8 , l i p u t: 2 5 e , enna k k o : Klubi 2 5 e , T i k e t t i a l k . Palveluhakemisto Mainosta Pop Median palveluhakemistossa! Ota yhteyttä myyntiimme. Yhteystiedot löydät osoitteesta www.popmedia.fi. Näe ilmoituksesi tässä! PRO GEAR Ota yhteyttä myyntiimme. Hedengren yhtiö Puh. (09) 6828 4600, hedcom@hedcom.fi FULLSTEAM AGENCY & INFERNO ESITTÄVÄT: (SWE) 13.4.2009 Ta m p e r e , K lubi 14.4.2009 H e l s i nKi , no s Tu ri s / K -1 8 , l i p u t: 2 5 e , en n a k k o : T i k e t t i a l k . 2 5 , 5 0e
Kun jokaiseen vaikeaan tilanteeseen suhtautuu siten, että sen haluaa määrittelevän omaa itseään, se lakkaa olemasta ongelma. Tällaisessa taloustilanteessa on todella suuri ponnistus teettää 200 000 cd-levyä ja palkata eri puolille maailmaa julkaisua hoitavat tahot, hän huokaa. Olen oikealla tiellä. He ovat kaikissa lehdissä Guitar Worldia myöten ja myös televisiossa. Bändi on menestynyt oikeastaan vain musiikin hyvyydellä, ja vaikka takana on ollut isojakin levyyhtiöitä, viime kädessä kaikki on tehty itse. Ihmiset näkevät, että teemme tätä täydestä sydämestämme, hän miettii. Bändi on nimeltään Kingdom of Sorrow. Ihmisiä kiinnosti vain se, että levy ei maksanut paljoa, ja että se oli ylipäätään kauppojen hyllyissä. Ongelmat haasteiksi Jamey Jastasta on ollut moneksi. Jastan mukaan Hatebreed on menestynyt hämmästyttävän hyvin etenkin siihen nähden, kuinka DIY-henkinen yhtye lopulta on. Minulta on tullut kolme täyspitkää levyä viimeisten kolmen vuoden aikana, ja nyt tämä dvd. Seuraavalle studiolevylle Jasta aikoo antaa kaikkensa, jotta tuo mystinen fiilis olisi vahvempi kuin koskaan. Haluan myös keskittyä musiikkiin. Puheistaan huolimatta mies on selvästi ylpeä siitä, että Hatebreed on menestynyt nimenomaan ilman tällaista julkisuutta, käytännössä hardcore-skenen tuella ja omalla työllään. Mikä on ollut se voima, joka Jamey Jastaa ajaa eteenpäin ja saa kääntämään kaikki vastoinkäymisetkin voitoiksi. Jasta itse toteaa ottaneensa elämänsä takaisin nyt siinä mielessä, ettei anna kalenterinsa enää hallita kaikkea. Ihmiset näkevät, että teemme tätä täydestä sydämestämme." tapauksessa, Supremacylla en kuule sitä latausta. Tärkeintä on Jastan mukaan se, että levystä tulee riittävän halpahintainen, ja että se on saatavilla. 96 Inferno Silloin kun Perseverance tuli, ei ketään kiinnostanut se, että se oli Universalin julkaisu. Monet ihmiset menettävät työnsä ja kotinsa, vaikka he eivät ole tehneet mitään väärin. Jastan mukaan musiikkibisnes on nyt pahassa selvitystilassa. Minä haluan tehdä levyn, joka antaa ihmisille voimaa ja jonkinlaisen kanavan purkaa turhautumista. "Soundimme ja viestimme ei ole muuttunut kovin paljoa. Mitä enemmän ikää tulee, sitä paremmin sen ymmärtää, että vastoinkäymiset kuuluvat elämään ja tekevät sinusta sen ihmisen, joka olet. Joskus 0405 elämä meni liian lujaa. Hatebreedillä ei ole sinne mitään asiaa. Siitä tulee haaste. Hatebreedin levyt ottavat kuulijaansa niskasta kiinni ja pakottavat voittamaan ongelmat ja "ottamaan elämän takaisin" niin selväsanaisesti kuin mahdollista. Viime vuonna hän ehti tekemään hienon sivuprojektinkin Crowbar- ja Down-mies Kirk Windsteinin kanssa. Eräänlainen konsulttihan hän tavallaan onkin. Se asia on ymmärrettävä. Kun sen tajuaa, elämä muuttuu, hän sanoo. Jos meille tarjottaisiin sellaista julkisuutta, se ehdottomasti muuttaisi näkemystäni levy-yhtiöistä. Hatebreed on siinä mielessä harvinaisessa asemassa, että vaikka menestystä on tullut, bändi on edelleen uskottava ja kunnioitettu tekijä lajissaan. Se on vallankumouksellista, eikä se ole aina helppoa. Jastakin on huomannut, että nälvimistä on tullut yllättävän vähän. Nyt haluan, että minulla on aikaa myös itselleni ja tyttärelleni. Tämä on nyt Hatebreedin vuosi, aion keskittyä siihen täysin.. Jasta kuulostaa miltei yrityskonsultilta, kun hän latelee omaa filosofiaansa. Kaikkein vaikeim- pienkin tilanteiden seuraukset muodostavat lopulta sinun itsesi monumentin. Ainoa bändi, joka nyt menestyy ja joka on edes sinne päin samaa tyyliä kuin me, on Lamb of God. Se liittyy siihen, että soundimme ja viestimme ei ole muuttunut kovin paljoa. Juuri taloustilanne on kuitenkin yksi syy siihen, miksi Jastan mukaan Hatebreed-levy täytyy nyt tehdä
Black Ice AC/DC Silent Waters AMORPHIS Manifesto of Arch Enemy ARCH ENEMY AUDIOSLAVE Audioslave AVENGED SEVENFOLD Avenged Sevenfold Soundscape of Silence BEFORE THE DAWN Nightmares Made Flesh BLOODPATH Kaikki Hedelmät CMX DARK TRANQUILLITY Fiction More Purple Hits DEEP PURPLE DIABLO Mimic Undestructible DISTURBED DREAM THEATER Octavarium This Is It - Best Of FAITH NO MORE HAUNTED Versus Venus Doom HIM
Uneasy Listening Vol.1 HIM Uneasy Listening Vol.2 HIM Angel Of Retribution JUDAS PRIEST Greatest Hits Vol.1 KORN KYPCK Cherno Blood Mountain MASTODON Greatest Hits MEGADETH NORTHERN KINGS Rethroned The Ozzman Cometh OZZY OSBOURNE PANTERA Best Of A Dead Heavy Day POISONBLACK Greatest Hits RAMONES Unbreakable SCORPIONS Funeral Album / The Cold White Light SENTENCED SONATA ARCTICA Unia Wisconsin Death Trip STATIC X STRAPPING YOUNG LAD City /Heavy As A Really Heavy Thing Lies For Liars A Finnish Summer With Turisas DVD THE USED TURISAS
Äärimmäisen outoa akustista primitiivibläkkiä Ruojan maakuopan uumenista. Tulikiven katkuista, visvaista & raakaa vanhankoulun BeeÄmmää meille tarjoilevat Hollannin vihtahousut. Lieneeköhän kaupoissa jo 15.4. Sitähän ei tiedä edes paavi nahkapamppuinen! www.spinefarm.fi spinefarm@spinefarm.fi. 9.4. AJATTARA - Noitumaa 15.4. Jos luulit, että Hattara ei voi enää umpimielisemmäksi muuttua, niin olit melko väärässä..