Inferno 3/2013 - Lehtiluukku.fi

Haluatko ostaa tämän lehden?

Vaikuttaako lehti kiinnostavalta? Voit lukea koko lehden valitsemalla "Lisää ostoskoriin". Mukavia lukuhetkiä!

Olet esikatselutilassa. Lue koko lehti

RASKAAN ROCKIN ERIKOISLEHTI 3/2013 I HINTA 6,50 euroa n ä m m e En ? n ä m m on ene
Moi kaikki! Olen Veli Levykauppa Äx:stä ja olen näiden levy-yhtiöiden logojen ympäröimä. Kaupallisuus on saartanut minut viesteillään. Näihin viesteihin sisältyy ns. Metalmania kampanja joka tarjoaa ainakin viimevuotisen ilmoituksen sanoin ?Laatumetallia erikoishintaan?. Täältä paperin tasolta, en pysty itse katsomaan mitä tässä ilmoituksessa lukee. Mutta osta kuitenkin kaikki nämä levyt halvalla! www.metalmania.cd Motörhead Wörld is yours Finntroll - Nifelvind Carcass - Heartwork Alice In Chains - Black gives way to blue Oddland - Treachery of senses 15 Minutes Before the Dive Soen - Cognitive Shining - Redefining darkness Amaranthe - s/t -special edition
Deftones - Diamond eyes Down III - Over the under Megadeth - United abominations Opeth - Heritage Rob Zombie - Hellbilly deluxe 2 Slash - s/t 69 Eyes - X HIM - XX - two decades of love metal Lordi - The arockalypse Mustasch - Sounds like hell, looks like heaven Stam1na - Nocebo Tool - Lateralus Celtic Frost - To mega therion Dio - The last in line Queens of the Stone Age - Songs for the deaf
Football Association Premier League Limitedin Electronic Artsille myöntämä lisenssi ei tarkoita että mukana olevilla pelaajilla olisi yhteyttä tai suositusta tuotteeseen. Kaikkia logoja käytetään omistajiensa luvalla. Tarjous on voimassa 31.3.2013 asti. © 2013 Electronic Arts Inc. Kaikki oikeudet pidätetään. osallistu mestareiden liigaan fifa 13 bonus edition xbox 360 ja ps3 nyt vain: 34,95? sisältää 2200 fifa-pistettä. käytä pisteet ja lunasta jopa 22 gold -pakettia!* *Bonussisältö avaa jopa 22 Gold-pakettia. Virallinen FIFA-lisensöity tuote. Kaikki muut tavaramerkit ovat omistajiensa omaisuutta.. © FIFA nimi ja OLP-logo ovat tekijänoikeus- ja tavaramerkkilain suojaamaa FIFAn omaisuutta. Premier League Club logot ovat omistajiensa rekisteröimiä tavaramerkkejä. Lisenssillä valmistanut Electronic Arts Inc. tavaramerkkejä. Bonussisältö on saatavilla vain uusiin Fifa 13 Bonus Edition -ostoihin ja se vanhenee 31.5.2013. Valmistettu Football Association Premier League Limitedin antamalla lisenssillä. Premier League Logo © The Football Association Premier League Limited 2006. Premier League -logo on Football Association Premier League Limitedin tavaramerkki, joka on rekisteröity Englannissa ja muissa maissa. EA, EA SPORTS ja EA SPORTS logo Electronic Arts Inc
la 55,50e. TAMPERE LAUANTAI 8.6.2013 KLO 14-22 NIGHTWISH OPETH CHILDREN OF BODOM FINNTROLL BLOODRED HOURGLASS LOST SOCIETY (SWE) Lisää sa! s o l u t SUNNUNTAI 9.6.2013 KLO 14-22 VOLBEAT SABATON HATEBREED STAM1NA CRASHDÏET OMNIUM GATHERUM (DK) (SWE) (US) (SWE) Toimituskuluineen alk. Toimituskuluineen alk. Toimituskuluineen alk. www.sauna-open-air.fi FO PO inc O PP lud D AM in VI g LL IE A S G E 2 pvän Festivaalilippu 102,50e | Päivälippu 8.6. META L F E S T I VA L 8.-9.6.2013 . RATINA FESTIVAL PARK . la 55,50e | Päivälippu 8.6
Ennakko: Tiketti. www.doro.de www.dirtypassion.com. NOSTURI, HELSINKI Liput 31. + SUPPORT: TI 23.4. / 29?
44 Aadolf Virtanen 20 009 Päänavaus 010 Sytykkeitä: mm. Device, October Falls, Torture Killer, Avantasia? 016 Länsirintama & skaba 018 Heavy Cooking Club: Roni Ärling -mureke 020 Aadolf vs Stone 024 Amaranthe 028 Horna Ville Juurikkala 24 032 Finntroll 037 Watain studiossa 040 Killswitch Engage 044 Kvelertak 052 Pölkyllä: Anthrax-kannuttaja Charlie Benante 056 Salamyhkä: Lion?s Sharen Fall from Grace (1999) 52 059 Arviot, pääosassa Deathchain 076 Demot, pääosassa Makrofagi 079 Vanha liitto: Hypocrisy, haastattelussa Peter Tägtgren 082 Kuudes piiri: tapaus Blythe
Joensuu, Kerubi 17.03. Äärimmäisen melodinen metallimikstuura poweria, deathia ja poppia... Tarttuu kuin tauti, eikä laske hevillä irti! Albumi kaupoissa 22.3. CD / LP / DOWNLOAD LIVE 12.03. Jyväskylä, Lutakko 16.03. Kuopio, Henry's Pub 13.03. Imatra, BarQ - Ravintola Teatteri www.amaranthe.se www.spinefarm.fi. Turku, Klubi 15.03. Tampere, Klubi 14.03
Bändin lyhyt mutta tapahtumarikas elinkaari loi tukevat puitteet ehdalle kultille, mutta asialla on myös realistisempi ulottuvuutensa. Stone ehti esitellä puolen vuosikymmenen aikana ja neljällä studioalbumilla enemmän taitoa, näkemystä ja ideoita kuin moni rockyhtye vuosikymmeniä puurrettuaan. Tai ainakin yhtye olisi muuttunut entistä radikaalimmin, mikä on aina tukala paikka faniportaalle. Kansiyhtye Kvelertakin solisti Erlend Hjelvik puntaroi lehtemme sisuksissa hieman samoissa merkeissä, ettei näe yhtyettään vääntämässä kymmenittäin levyjä. vuosikerta Toimituksen tilaama tai sille tarkoitettu aineisto julkaistaan sillä ehdolla, että aineistoa voidaan korvauksetta käyttää Pop Median kaikissa uudelleenjulkaisuissa tai muussa käytössä riippumatta toteutus- tai jakelutavoista. On totta, että valtaosa rockyhtyeistä tekee parhaat tuotoksensa tuoreena, muutaman ensimmäisen toimintavuotensa aikana. Legendaarinen New Musical Express -journalisti Nick Kent esimerkiksi kummastelee varsin mainiossa (joskin entisen heroiiniaddiktin kirjoittamaksi ihmeen hyvämuistisessa) Apathy for the Devil -muistelmateoksessaan Sex Pistols -?basisti. Kyse oli epävakaista, surullisen itsetuhoisista ihmispoloista, ja duon yhteinen tarina on hyvin kaukana Romeon ja Julian satumaailmasta. Mitä taas tulee Viciousin statukseen punkliikkeen keulakuvana ja T-paitamannekiinina... No jaa, jos moisen ?aseman. Vaikeahan tätä on kiveen kirjoittaa, mutta uskoisin, että käyrä tuskin olisi ollut viimeisen albumin, Emotional Playgroundin, jälkeen nouseva. ansaitsee täydellisellä soitto- ja laulutaidottomuudella (vastoin yleistä uskomusta muu Pistols soitti varsin etevästi), lahjakkaalla veitsenkäsittelyllä sekä kyvyllä yliannostaa itsensä kerrasta toiseen ja lopulta hengiltä, niin mikäs siinä. 1980-luvun lopun suomalainen speed/thrash-aalto oli tavallaan punkkia sekin. Palataksemme sen lippulaivan kannelle kitarasankari Roope Latvala totesi minulle viimevuotisen 70 000 Tons of Metal -risteilyn baaritiskillä, ettei hänellä olisi mitään uutta Stonekiekkoa vastaan. Sid Viciousin ja tämän amerikkalaisen tyttöystävän Nancy Spungenin ympärille vuosien saatossa muodostunutta romanttista auraa, ja aivan ansiosta. Kyseessä oli useimpien aikalaiskuvausten mukaan kerrassaan ihmishirviömäinen pariskunta, joka imi elämän paitsi toisistaan myös ympäriltään. Täytyy sanoa, että vaikka uteliaisuus moista kohtaan olisi suuri, päätös on oikea. Hän toteaa, etteivät esimerkiksi Metallican ja Slayerin kaltaisten legendojen välttämättä kannattaisi vääntää uusia albumeja, ne kun eivät kuitenkaan yllä vanhojen tasolle. Myös Erlend on äkkiseltään ajatellen oikeassa, mutta asia ei ole lopulta niin yksiselitteinen. 8-16) (03) 4246 5302 tilaajapalvelu@popmedia.fi Kustantaja POP MEDIA OY Fredrikinkatu 42, 3.krs , 00100 Helsinki Puhelin: (09) 4369 2407 Telefax: (09) 4369 2409 www.popmedia.fi Toimitusjohtaja Tuomo Häkkinen Markkinointijohtaja Pasi Myllymaa Ilmoitusmyynti Oskari Anttonen 040 563 0642 Maria Eerola, Peter Lindroos, Oona Lukkarinen, Mikko Mali Puhelin: 045 110 5522 ilmoitusmyynti@popmedia.fi Sähköpostit etunimi.sukunimi@popmedia.fi Kannen kuva Heidi Paajala Painopaikka Lönnberg Print & Promo Paperi: 65 g/m2 Solaris Brite Kansi: 200 g/m2 Galerie Art Matt ISSN 1796-7600 inferno@popmedia.fi | www.inferno.fi 13. Inferno ei vastaa tapahtumatietojen mahdollisista muutoksista eikä tilaamattomien kirjoitusten ja kuvien säilyttämisestä tai palauttamisesta. Matti Riekki a aj Päätoimitt Kiven osa Janne Joutsenniemi täräyttää tässä lehdessä naulaa kantaan todetessaan, että merkittävä osa klassikkoyhtyeensä Stonen edelleen vahvasta suosiosta perustuu siihen, että yhtyeen aktiiviura jäi aikoinaan tyngäksi. Poikkeukset säännöstä ovat harvinaisia, mutta niitä kuitenkin löytyy . Jälki voisi olla jopa kivenkovaa, ei epäilystä, mutta yhtyeen kultin paluulevy himmentäisi. Kyllä STONE oli nimenomaan se neljä levyä, kymmenentuhannen markan Jacksonit ja kiivas, intohimoinen tahti. Inferno 9. Päätoimittaja Matti Riekki Ulkoasu Markus Paajala Kirjoittajat Ahola Tapio, Hintikka Tami, Hynninen Sami, Hyttinen Heta, Itäkylä Riitta, Juutilainen Joni, Kask Evelin, Keränen Toni, Koski Panu, Koskinen Kari, Koskinen Kimmo, Kuronen Mikko, Kurunen Jerry, Kuusinen Miika, Laakso Markus, Lassila Tero, Malm Mikko, Mustonen Sanna, Nuopponen Aki, Rajala Vilho, Saurama Anna, Schildt Saku, Silvast Jaakko, Sundström Pia, Virtanen Aadolf, Vähäkangas Teemu, Ylitalo Lauri Toimitus (arviolevyt / review copies) INFERNO PL 543 33101 Tampere Tilaajapalvelu (ark. Tämän numeron jutussa todetaan kuitenkin yksiselitteisesti, ettei levyä tule. eikä tarvitse mennä edes kauas: vaikkapa Paradise Lostin viimevuotinen Tragic Idol lukeutuu aidosti yhtyeen parhaiden levyjen joukkoon. Tokihan kiivaalla elinkaarella on myös kääntöpuolensa: moni muutamaan, pariin tahi peräti yhteen levyyn jäänyt orkesteri on saanut statuksensa uran traagisen stopin, useimmiten olennaisen jäsenen kuoleman kautta, ja voidaan pohtia, ovatko ne ?klassikkolevyt? omillaan niin klassikoita. Historiankirjoituksella on muutenkin vekkuli tapa vääristää tapahtumien luonnetta ja kulkua, eikä populaarikulttuuri selviä asiassa sen puhtaammin paperein
Ja minkä tähden? Pelkän saatanan paskan! Meidät on manipuloitu ajattelemaan, että joutenolo olisi ajanhukkaa. Hän rakastaa istua kotonaan, juoda viiniä ja kuunnella levyjä tekemättä mitään. . Mutta kun teen musiikkia Avantasialle, voin ajatella eri laulajia, eri soittajia... Biisiä tehdessä on helppo arvata, miltä se tulee kuulostamaan. Olen todella iloinen, että sain niin monta ääntä mukaan! Kaikki 10 Inferno mitä teen perustuu vaistoon ja intuitioon, ja on hienoa, että voin toteuttaa ne ideat! Esimerkki intuitiosta on, että Sammet kuuli päässään Where Clock Hands Freeze -biisin melodian alusta asti Michael Kisken laulamana. . Bändissä olemisen hyvä puoli on se, että kun bändi on terveellä pohjalla, tietää tasan tarkkaan mitä muilta voi odottaa. Kaikkien soittotyylit ja soundit tuntee. Ei ole mitään rajoja! www.tobiassammet.com. Sammetin kanssa musisoivat Biff Byford (Saxon), Eric Martin (Mr. Big), Michael Kiske (ex-Helloween, Unisonic), Bruce Kulick (ex-KISS, ex-Meat Loaf ), Ronnie Atkins (Pretty Maids) ja Arjen Lucassen (Ayreon, ex-Vengeance). . Sammetin ääni nousee ja puheeseen ilmaantuu voimasanoja, kun hän alkaa paasata aiheesta. . Alex Kuehr Vilho RAja Sytyttäjä la Tobias Sammet ei ryhtynyt tietoisesti uuden Avantasia-levyn tekoon, mutta sellainen vain halusi syntyä. Eihän siitä ole mitään hyötyä, en saa siitä rahaa, eikä se ole materian näkökulmasta järkevää toimintaa. Mutta se tuntuu inhimilliseltä ja oikealta! Paljon paremmalta kuin hullu työskentely, josta saamani rahat käyttäisin johonkin turhaan. Avantasia tekee massiivisia kolmen tunnin ja kahdeksan laulajan konsertteja, muttei tietenkään tule Suomeen. Sammet on siitä pahoillaan. Kunhan kiertuesykli on ohi, tulee taas hiljalleen Edguyn aika. Albumi on lopulta yllättävän kompakti paketti. Ei ollut levy-yhtiötä eikä mitään sitoumuksia, joten luomistyöhön saattoi keskittyä rauhassa. Levyllä on komea vierailijalista, kuten Avantasialla ennenkin. Tämähän on minulle ennen kaikkea harrastus! Aloitin hyvin viattomasti, ilman suuria suunnitelmia. Sävelsin kappaleita ja kirjoitin tarinaa kunnes aloin pohtia, että tässähän voisi olla uuden Avantasia-levyn siemenet, laulaja muistelee. Hän ei kertonut asiasta kenellekään. Alusta loppuun hieno matka, jossa kaikki soljuu hirveän luonnollisesti. Kaikki ovat hirveän kiireisiä ajatellessaan kaikkea turhaa paskaa! Luterilainen työmoraali ja ajantuhlauksen käsite heittävät Sammetin käsittelyssä häränpyllyä. . Uusi Avantasia-levy The Mystery of Time ilmestyy 30.3. ja Sammet on siihen enemmän kuin tyytyväinen. Koko tarinan ajan hän vaipuu syvemmälle omaan spirituaalisuuteensa... The Mystery of Timella ihmetellään, mihin ihmisten aika häviää ja mitä oikeastaan on ajan tuhlaaminen. Laatuaika kateissa Harvoin on osunut kohdalle yhtä innokasta haastateltavaa kuin Tobias Sammet. Hän haluaa selvittää, mihin aika menee ja miten sen voisi saada takaisin. Me olemme muka edistyneitä. Vauhti on tappava ja kiihtyy edelleen. Maailmassa ei ole hiljaisuutta eikä koskemattomuutta! Kaikki pitää käyttää ja täyttää. Levy ei ole suunnitelmallisen puurtamisen tulos, vaan sai alkunsa puolivahingossa. . Se kertoo tarinan nuoresta tiedemiehestä, joka alkaa pohtia aikaa ja etenkin sitä, mihin se katoaa. . Ei ole! Se on elämän salaisuus! Ajanhukkaa on olla koko ajan siinä limbossa, että joko työskentelee hulluna tai sitten palautuu, jotta voisi olla vielä tehokkaampi. Hiljaisuuden, henkisyyden ja laatuajan merkitys on Sammetille tärkeää. Miten erilaista on tehdä biisejä Avantasialle ja Edguylle? . Kaikki eri laulajat sopivat yhteen erinomaisesti. The Mystery of Time on teemalevy. Se on jännittävä, fantastinen tarina. Kun katson ympärilleni, ihmisille tuottaa jopa ylpeyttä se, kuinka he tappavat itsensä työllä ja stressillä. He hukkuvat materialistiseen tyhjyyteen ja turhuuteen, joka ei tuo kenellekään mitään hyvää. Päähenkilön kehitys ja ajattelun evoluutio on kiehtovaa seurattavaa! Kysymys ei tietenkään ole pelkästään scifistä tai fantasiasta vaan pohjimmiltaan tämän päivän todellisuudesta
Osa ideoista jäi käyttämättä ja muutama keskeneräinen kappale jäi demomuodossa pöytälaatikkoon. Studiomiehenä toimi jälleen Tom Hakala, joka on nykyään keskittynyt enemmän videopuoleen. Hän oli tekemässä biisejä Underworld: Awakening -leffan soundtrackille ja halusi tehdä minun kanssani yhden. Itselle Tomi ei ollut aiemmin tuttu muutoin kuin Amorphisin levyiltä, mutta Marko tiesi miehen jo ennestään. Niihin aikoihin Draiman sai viestin Filterin Geno Lenardolta. . Lehdon vanhana tuttuna hän oli luonnollinen valinta. . Ajattelin, että perkele, miksen tekisi samoin! Triviumin tulevaa levyä parhaillaan tuottava Draiman kertoo, että Device haluaa kiertää niin paljon kuin mahdollista. Shadows, System of a Downin Serj Tankian, Rage Against the Machine- ja Audioslave-kitaristi Tom Morello sekä Halestormin Lzzy Hale. . Päämies, kitaristi-laulaja Mikko Lehto kertoo, että The Plague of a Coming Agen tekeminen kesti kaiken kaikkiaan kolmisen vuotta. Viivästyksiä tuli erinäisistä syistä. . Disturbed palaa sitten kun siltä tuntuu. . Myös paikat ja studiot vaihtelivat aina instrumentin mukaan. October Fallsissa musisoivat Lehdon lisäksi Ensiferumista tuttu basisti Sami Hinkka ja muun muassa Barren Earthissä soittava Marko Tarvonen. www.facebook.com/octoberfalls Inferno 11. Käytännössä levyä alettiin tehdä aika pian A Collapse of Faithin (2010) nauhoitusten jälkeen. Se oli välillä aika turhauttavaakin. Asia ei toki ole kokonaan poissuljettu, mutta melko epätodennäköistä ainakin tällä hetkellä. www.facebook.com/Devicetheband Mikko Lehto on saattanut jälleen albumillisen synkkää ja melankolista metallia albumin muotoon. Levyä äänitettiin soitin kerrallaan useammassa sessiossa reilun vuoden sisään. Kuuntelin demoa ja sain siihen helvetin hyvän idean. Lensin Chicagoon ja äänitin jutun syyskuussa. Kappaleen nimi oli Hunted ja se piti käyttää soundtrackin ensimmäiseksi singleksi. Tämä on ihan mahtavaa! Vierailevana tähtenä levyllä kuullaan Amorphisin Tomi Joutsenta, joka vastaa puhtaista lauluista. . Keikoilla bändiä tuskin nähdään edelleenkään. Ruttoa odotellessa October Falls ei pidä levynteossa kiirettä. Nyt voin tehdä tuottajanhommaa ja Devicea. Meidän oli pakko ottaa breikki. Teimme samaa hommaa kuusitoista vuotta, eikä kellään meillä ollut mahdollisuutta tehdä mitään muuta. En ole itse erityisen kiinnostunut viemään yhtyettä lavoille, ja muiden jäsenten kiireet pääyhtyeidensä kanssa tekisivät keikkailusta melko hankalaa. Samaan aikaan Disturbediltä tuli b-puolikokoelma, jolta oli lohkaistu single, eikä Draiman halunnut biisien kilpailevan radiosoitosta keskenään. Emme juurikaan keskustelleet Genon kanssa. Näin Hunted jäi pöytälaatikkoon ja poiki pian ajatuksen, että niitä voisi tehdä lisää. . Keikkailu vaatisi myös vähintään yhden jäsenen lisää. Yksi niistä on industrialbändi Device. Vaihtelu virkistää Disturbedin viimeisin rundi loppui toissa vuoden elokuussa. October Fallsin The Plague of a Coming Age on jylhä teos. Minua on siunattu lahjakkailla ystävillä! Olen aina halunnut tehdä näiden tyyppien kanssa jotain, mutta siihen ei ole koskaan ollut mahdollisuutta. Biisit vain syntyivät. Levyllä on komea vierailijalista: Black Sabbathin Geezer Butler, nyky- ään Black Country Communionissa laulava Glenn Hughes, Avenged Sevenfoldin M. Olen aina kuunnellut KMFDM:ää, Nine Inch Nailsiä, Ministryä, Front 242:a, Skinny Puppya, Rammsteinia... Tämän projektin suunnan määritti se eka biisi. Hän lähti mukaan ilman sen ihmeempiä järjestelyjä. Tarkoitus ei ollut ottaa nimimiestä sale pointiksi, mutta tuntemattomia nimiä on hirveän vaikea löytää ja Tomin ääni oli juuri sopiva albumille. Keikoille October Falls ei aio jalkautua. . Elämäni on ollut Disturbed. Räppäreillähän on joka levyllä kaikki kaverinsa. lisää ajanko taisju hwww.i ttuja nf erno.f i Laulaja David Draiman keskittyi kuusitoista vuotta pelkästään Disturbediin. Kun tauon aika vihdoin tuli, hän pääsi toteuttamaan muita ambitioitaan
Kutsuttiin sinne myös Kinnarin Pecu mukaan ja tehtiin pari projektibiisiä, eli Lady Gagan Poker Face ja M.I.L.F. Salmela tuli luontevasti laulajaksi, ja kun pari biisiä oli valmiina, tuntui hyvältä idealta tehdä lisää. . Vierailevat artistit herättää aina mielenkiinnon uutta bändiä kohtaan, ja Udo tuli mulle mieleen. Niin kuin Touko- Pouko sanoo siinä Studio Julmahuvin sketsissä, jossa se askartelee sielun, että meillä on kaikilla tämmöinen sisällä ja se tulee sieltä jossain muodossa ulos, heh heh. Bändissä ovat myös rumpali Anssi Nykänen ja kosketinsoittaja Antti Pitkäjärvi. Ylä-Savosta 12 Inferno kun olen kotoisin, lähin kunnon studio on Tolsan Jannen Kuopiossa. Antti on soittanut mun kanssa kymmenen vuotta samassa coverbändissä ja on loistava muusikko. Pitkäjärvi ja Nykänen nähdään Hyyrysten kanssa myös keikoilla. Kuten myös 70 senttimetrin mittainen mekaaninen lokki. Jostain mielen sopukoista ne tekstit kumpuaa. Exception to the Rule -nimisessä bändissä vaikuttavat basisti Jaakko Kauppinen ja kitaristi Markku Mähönen saivat seurakseen kosketinsoittaja Janne Tolsan, laulaja Tommi Salmelan, kitaristi Mikko Niirasen ja rumpali Pecu Kinnarin. Levyllä soittaa rumpuja myös entinen Accept-rumpali Stefan Schwarzmann. . Mahtaa tulla erikoinen show. Yhtyeen nimi on huudahdus, joka juontaa kaukaa lapsuudesta. Hyyrynen veistelee, että olisi- han nimi voinut olla vaikka Von Hyyrynen Brothers, mutta parempi näin. . Aiemmat singlet Lokki ja Hieho on tehty Stam1nan rumpalin Teppo Velinin kanssa, mutta Hyyrynen halusi, että WÖYH! ei profiloidu Stam1nan terapiabändiksi. . Kun Marco kuuli, että Udo lähtee, hänkin kiinnostui. lisää ajanko taisju hwww.i ttuja nf erno.f Pekka Sinikoski i Hyyrysen veljekset Antti ja Jussi perustivat WÖYH!-duon jo kymmenisen vuotta sitten. D-Cayedille on jo sovittu keikkoja tälle vuodelle. EttR:n kanssa on puhuttu, että tänä vuonna aktivoiduttaisiin. Lazy Bonez ei ole vielä keikkaillut, mutta yhtä melko makoisaa lämmittelyslottia on jo tarjottu. . Lauluosuudet äänitettiin vuosi sitten Saksassa. Jossain yhteydessä hän sanoi, että jos joskus tarvit soittajaa, soita hänelle. 1 -debyyttilevyllä kuullaan Marco Hietalan ja Udo www.lazybonez.fi. Jos vaikka joku veljeksistä piirsi jotakin kotona ja näytti sitä muille, toiset huusi siihen sitten, että WÖYH! Se oli sellainen huudahdus, joka kumosi sen teoksen hienouden. Ja vöyhöttäminen nyt yleensä tarkoittaa tällaista vapaata assosioivaa hulluttelua. Dirkschneiderin duetto sekä pitkää liutaa muita vierailijoita. . Kolmen Tarot-miehen tähdittämän kokoonpanon sydän on basisti Jaakko Kauppinen, jolla pitää kiirettä muutenkin. Laizkat luut Lazy Bonezin tarina lähti liikenteeseen reilu vuosi sitten. Puhetta on ollut paljon, mutta ei vielä mitään sellaista, jonka voisi vahvistaa. www.woyh.fi 1980-luvun kultaiseen soundi- ja tyyli maailmaan luottava Lazy Bonez ei koostu tulokkaista. Udo oikeastaan halusi tehdä nimenomaan dueton. Kauppinen vaikuttaa paitsi EttRbändissä ja Lazy Bonesissa myös D-Cayed-yhtyeessä. Itse asiassa Tarotin jätkät ehdotti, että näitähän voisi tehdä enemmänkin, eikä mulla ollut mitään sitä vastaan. Vol. Täydessä albumimitassa yhtyeestä saadaan nauttia vasta nyt. Bändin riemastuttavaa melodiantajua ja tajunnanvirtasanoituksia päästään keväällä ihailemaan myös livenä. Vapaata hulluttelua Jussi Hyyrynen kertoo, että hän vastaa WÖYH!-yhtyeessä teksteistä ja Antti sävellyksistä. Kiirettä siis pitää. . Stefan tuli käymään ja äänitti pari biisiä EttR-projektin kanssa. Otin manageriin yhteyttä ja aika pian se vastasi, että hän voi tulla laulamaan. Bändi tuli vajaat kymmenen vuotta sitten ihmisten tietoisuuteen Lokki-kappaleella, mutta sen jälkeen asiat etenivät hitaasti. Vasta viimeisen puolen vuoden aikana syntyi albumillinen biisejä. Yhtyeen teksteissä ei tunnu olevan äkkiseltään päätä eikä häntää, mutta Hyyrysen mukaan levyllä on kaiken yhteen punova tarina. . Anssi on tuttu vuosien takaa, ollaan nähty backstagella YUP-ajoista lähtien
4 Bonus Tracks) and 2 LP (Gatefold, 180g Vinyl, incl. Out March 22nd Blood-Soaked INSaNITY! Also available as VINYl lP in Gatefold cover and lTd. dIgIPak, dIgITal dowNload. Out March 29th An album full of good surprises. digipak with exclusive artwork, fridge magnet and wristband. You CaN Pre-order from leVYkauPPa Äx Now! uPrISINg Out March 29th Join the uprising! A metallic power surge that comes with a vengeance. Available as JewelCaSe, lTd. the entire album on CD) Out April 19th 2 ½ hours epic live show plus bonus features! Available as lImITed deluxe Book edITIoN incl. Blu Ray · dVd & 2Cd · dVd · 3lP gaTefold · 2Cd!. Neal Morse returns as songwriter on this album after more than ten years. Also available as 2 CD MeDia Book (incl. Cd Box SeT incl. The band?s ?old friend
Mistäs siinä oli kyse? . Phobialla ilmaisua on lavennettu, mutta korkeintaan puoliksi tietoisesti. . Jos siihen haluaa keskittyä oikein huolella, se on todella kuluttavaa hommaa. Pitkäsoitto ei ehkä olekaan se paras ääniteformaatti, Laine tuumaa. . Hänellä oli suuri vaikutus siihen, millainen levystä tuli. Tuottajana toimi legendaarinen Terry Date. www.bringmethehorizon.com. Olimme Machine Headin lämppärinä, ja sen bändin fanit eivät ehkä kunnioita lämppäreitä. Kunnioitusta pitäisi olla. Me ollaan sitä mieltä, että on parempi soittaa sadalle hengelle Tampereella kuin viidelletoista hengelle Berliinissä. . Ennen uuden levyn äänityksiä bändi kirjoitti Facebooksivullaan, että koskaan ei ole ollut yhtä rento fiilis kuin nyt. . Kolmella jäsenellä on tullut perheenlisäystä vuoden sisään, jäsenistöllä on muitakin bändejä ja niin edelleen. Pidimme viime kiertueen jälkeen parin kuukauden loman, koska meillä ei ole ollut lomaa viiteen vuoteen. Olimme aika lopussa, joten käytimme tilaisuuden hyväksemme. Ep-malli olisi varmaan kaikkein paras kaikille, jopa kuulijoille. Keskittyisi kunnolla niihin muutamaan parhaaseen biisiin. Olemme ennenkin tehneet elektronisia juttuja levyillemme, mutta tällä kertaa halusimme ottaa sitä puolta enemmän haltuun. Minusta on ok, jos meistä ei tykätä, mutta kun meitä aletaan heitellä tavaroilla, se menee vähän liian pitkälle. En muista ihan täysin. Jos ei tykkää bändistä, voi mennä kaljalle. Bändi saapuu keikalle Helsingin The Circukseen 14.5. www.torturekiller.com Brittiläinen Bring Me the Horizon soittaa estottoman hittihakuista metalcorea, jossa ei säästellä elektronisia elementtejä. Bändin viime Suomen-visiitillä sattui ikävä välikohtaus, mutta se ei tarkoita sitä, ettei yhtyeellä olisi täällä ystäviä. Suurten tunteiden bändi Sempiternal tarkoittaa pysyvää ja ikiaikaista. Hänen nimensä palasi aina uudelleen keskusteluun. Mutta levyn nauhoittaminen kokonaisuudessaan kirjoittamista myöten on niin pitkä prosessi... Jordan oli mukana biisintekovaiheesta. Kun tapasimme hänet, hän osoittautui todella rennoksi kaveriksi. Eihän se rentous pysynyt, heh heh! Ensimmäistä kertaa kun käveli studioon, ei ollut pelkoa perseessä, että mitäköhän tästä tulee. Oli mahtavaa alkaa tehdä uutta levyä, kun oli saanut hommaan vähän etäisyyttä, basisti Matt Kean kertaa. 14 Inferno Sempiternalilla on aiempaa enemmän elektronista soundimaisemaa. Tämä selittyy muun muassa sillä, että yhtyeessä on nyt kosketinsoittaja Jordan Fish. . Ulkomaat eivät muutenkaan hirveästi houkuttele. . Joskus aiemmin bändi ei ole ollut tyytyväinen levyjensä ääniin, mutta ei ole toisaalta osannut sanoa, miten niistä saisi paremmat. Keikkoja on luvassa lähinnä kotimaassa. Markus Povelainen Turkulainen death metal -yksikkö Torture Killer teki vaikutuksen viimevuotisella I Chose Death -ep:llä. Maaliskuun puolivälissä ilmestyi Phobia-niminen pitkäsoitto, joka luottaa aitoon ja rehelliseen soundiin. Kitaristi Jari Laineen mielestä ep on kuitenkin se paras äänitemuoto. Hengittävää kuolemaa Torture Killerin edellisestä pitkäsoitosta on kulunut neljä vuotta. Sewers oli rakenteellisesti tiivis teos, jonka kappaleet noudattelivat melko uskollisesti perinteistä rokkibiisin kaavaa. Saa nähdä, jääkö Bring Me the Horizonin levy otsikkonsa mukaiseen asemaan, mutta ainakin juuri nyt suosio on kuumimmillaan. Yhtye lähti levyntekoon levänneenä. . Siinä rokkikaavassa on hyvät puolensa, mutta nyt jotenkin tuntui, että se oli loppuunkaluttu juttu. Sen tyylisiä ei vaan enää lähtenyt. Nämä biisit tuntui itsestä hyviltä. Kirjoittaessa tuntui, että onhan tää nyt vähän erilaista, mutta ei se ihan irralliselta vaikuttanut. Phobia tehtiin jälleen Santeri Salmen kanssa. Hän ei puuttunut biiseihin millään tavalla, vaan halusi ainoastaan saada levylle parhaan mahdollisen soundin. Kun BMtH kävi viimeksi Suomessa, Helsingin-keikalla sattui pieni yhteenotto ex-kitaristi Jonah Weinhofenin ja yleisön välillä. Hänhän on tuottanut bändejä, jotka ovat vaikuttaneet meihin paljon, kuten Limp Bizkitiä, Panteraa ja Deftonesia. Kyllä maailma pystyy olemaan ilman niitä kahdeksaa täytebiisiä. Salmi teki hyvää jälkeä ja soundi on sitä mitä pitää
FOR THE IMPERIUM / HAIL THE MONSTERS / NYT KAUPOISSA STONE SOUR / HOUSE OF GOLD AND BONES PART. 2 / NYT KAUPOISSA RAUTAISIMMAT LEVYUUTUUDET KILLSWITCH ENGAGE / DISARM THE DESCENT / ILMESTYY 29.3. DEVICE / DEVICE / ILMESTYY 5.4.
Netis uunteluja. ja ennakkok livearvioita. Niitä polvistuivat noukkimaan keski-ikää lähestyvät tai sen jo ohittaneet, ikinuoruuttaan baarin hämärästä ja puuteroitujen blondien tekoturkisten lämmöstä etsivät rock?n?roll-elämäntyöläiset ja pukuihinsa sonnustautuneet, ?vähän rockäksöniä perjantai-iltaan kato hei. Musiikki ja kulttuuri eivät ole pelkkiä harmittomia ajanvietteitä. Ruotsissa tästä hieman kömpelöstä, landemaisesta ja amatöörimäisestä kilpailusta on kasvanut valtava bisnes ja koko kansan kattava tv-viihdeteollisuus. tai ?anti-kristillisyytensä? hyvin vakavasti ottavien nuorten vihaisten miesten ja naisten hellyttävää omistautuneisuutta Heavy Metalin ja Skandinaavisten Jumalien kaikkivoipaisuudelle. Göteborgissakin keikka veti toki väkeä, mutta ilmassa oli selkeää ilkikurisuutta ja pilke loisti sekä bändin että yleisön silmäkulmassa. Kummastelin tovin salissa leviävää outoa huminaa. Musiikki on yksi maan suurimmista vientituotteista ja suhtautuminen siihen on, niin hyvässä kuin pahassa, sen mukaista. Muissa maissa tämä riento tunnetaan askeettisemmin sanalla ?euroviisukarsinnat?. Ja niitä myydään. Taisinpa mainita sarkastisesti myös jotain kapakan jakamista katu-uskottavuuspisteistä. Heitin moisia yleistyksiä, vaikken ollut astunut jalallanikaan edes paikan tuulikaappiin, saati ohitse kävellyt. leimalla. Melodifestivalen on niin kannattava tuote, että myös ah-niin-rock?n?rollin Mustach-bändin solisti Ralf Gyllenhammar katsoo asiakseen ottaa siihen osaa. Äijän naama loistaa lööpeissä ja kotiäiditkin diggaavat, kun Ralf laukoo hassunhauskoja sitaatteja. Siellä istuskellessa luin eteeni oveen liimatun mainoslappusen: ?2112-paidat ja -hupparit! Alk. haikailevat kiimaiset kauppakorkeapoikaset. Nyt, paikassa varsinaisesti käyneenä ja faktat todenneena, voin kirjoittaa asialliseen tyyliin ja ilman uhittelevaa sarkasmia tai ylimielisyyttä, että se todellakin on maineensa arvoinen ylihintainen ja -mielinen rahastuskulissi. Ja se siitä. Nämä tällaiset kulissit eivät kuitenkaan tunnu rajoittuvan vain yhteen Göteborgin keskustan rokkiravintolaan vaan ovat Ruotsissa osa eräänlaista kulttuuriperintöä. Kulissien takaa Jokin aika sitten kirjoitin varsin ylimieliseen ja näsäviisaaseen sävyyn täkäläisestä anniskeluravintolasta nimeltä 2112, jonka ovat aikoinaan perustaneet ruotsalaisen laulu- ja soitinyhtye In Flamesin kulinaristiset jäsenet. Mustachin, Graveyardin, Witchcraftin ja hiljattain Rise Abovelle lisätyn Horisontin kaltaiset bändit myyvät itseään pahaa-aavistamattomille ulkomaalaisille 70-luvun ja ?perinteisen rockin. Tosissaan. Abbat, roxetet ja euroviisuloreenit edustavat sitä mainstream-Ruotsia, poppia, joka kulminoituu vuosittain Riitta Itäkyl ä Göteborgin-kir jeenvaihtaja Melodifestivaleniin. Nyt olen. Niitä viedään ulkomaille saakka. Olen jopa astunut sisälle saakka, tilannut ensimmäisen, toisen, kolmannen, neljännen ja viidennen oluen, seisonut ensin tuoppeineni ovensuussa tilanpuutteen vuoksi, mutta jatkanut lopulta iltaani peremmällä muusikoiden potrettien (Cash! Keef! Steve Harris!) ympäröimänä ja jopa hieman humaltunut. Kävin vessassakin. 600 kruunua! Kysy henkilökunnalta lisää!? Katu-uskottavuuspisteet putoilivat kaljahanoista lattialle kuin pennoset taivaalta. Hiljattain sain kuulla eräältä puolitutulta neljän lapsen äidiltä, että minun kuulemma ?kannattaisi haastatella sitä Melodifestivalenin Ralfia. Lontoossa näillä kahdella oli tapana aiheuttaa kahden korttelin jonoja ja ?pakanallisuutensa. se on niin hauska telkkarissa! sehän siis soittaa sitä hård rockia??. Ruotsalaiset ovat melkein kadehdittavan hyviä musiikin tuotteistamisessa ja paketoimisessa. Romantiikannälkäiset brittiparat eivät aavista pakanuuden ja viikinkihistorian olevan ruotsalaisille lähinnä itseironinen vitsi. Viimeksi mainitusta todistin elävän esimerkin Norjan Aura Noirin soittaessa hiljattain täällä lämppärinään täkäläisten oma Pagan Rites. Pilkkasin paikkaa ylihinnoitetuksi rahastuskulissiksi. Kun Pagan Rites kipusi nahkatamineissaan lavalta ja mutisi mennessään mikkiin että ?tack, vi är Pagan Rites, hoppas ni har en trevlig kväll?, asia selvisi. Ulkomaalaisille rakennetut kulissit ne siellä huojuivat ja hajosivat, ruotsalaisen itseironian ja huumorintajun raikkaassa tuulessa. SKABA kia! an ja a t r e l e v K tu skaba Voita ettiin, osallis nn rtakin Mene Inferno dimme Kvele n ä ib s n a k tissa! a voit voitta dessa formaa h a k ? in m u lb uuden Meir-a .fi. www.inferno n o n a h e it o s O vyblogin, yös uutisia, le m t ä yd lö tä PS. Niihin satsataan, niitä brändätään. Toiset myyvät itseään silkalla kansallisuudellaan ja Torin vasaralla, joka esimerkiksi Britanniassa edustaa jonkinlaista esibrittiläistä taikuutta, vapautusta nyky-Britannian sekasortoisesta jamasta
Hyvä kastike kruunaa usein kokonaisuuden, mutta tukevasti perusasioiden äärellä ollessa sekin on turhaa.?. Ja luonnollisestihan mureketta syödään vain tiistaisin, sillä tiistai on virallinen murekepäivä.? Megan tuomio: ?Lihamureke on vanha klassikko, jota on opittu syömään jo pyhäaterioilla isovanhempien luona ja koulussa ala-asteella. Sen nahkaan on uran alkuvaiheissa harjoiteltu leimaamista, mutta nykyisellään possunlihalle on tarvetta vain ruuanvalmistuksessa. Pekonibanaanikananmunalihamureke Tarpeet: ? 700 g jauhelihaa ? iso sipuli ? muna ? 1 dl korppujauhoja + 2 dl vettä ? suolaa, mausteita ? 4 kovaksi keitettyä munaa ? pekonia ? banaani Ronin KOKATESSA SOI: Rev Kriss Hades . Final Execution (2002) ?Astetta painostavampi Hades-tekele, joka istuu taustamusiikiksi kuin nyrkki silmään. Saa murekkeen maistumaan viimeiseltä ehtoolliselta.? 18 Inferno Tee näin: 1. Lisää korppujauhot veteen ja anna seoksen turvota hetki. 2. Sekoita kulhossa jauheliha, muna ja mausteet ja lisää turvonneet korppujauhot. 3. Laita noin puolet taikinasta vuokaan, lado munat peräkkäin taikinan päälle ja lisää loput taikinasta. 4. Peitä mureke pekonilla ja laita 225-asteiseen uuniin noin puoleksi tunniksi 5. Lisää viimeisen viiden minuutin aikana murekkeen päälle banaani parhaaksi katsomallasi tavalla. Lisukkeeksi kelpaavat perunat, mieluiten paistettuna tai muusina. Ronin luonnehdinta: ?Ei ole ruokaa, johon banaani ei sopisi, mutta koska lihamureke on kaikkien fiksujen ja itseään kunnioittavien ihmisten lempiruokaa, sen kanssa banaania nauttii erityisellä innolla. Apinanruoka toimii myös leikkeleenä ruisleivän päällä. Sipulin korvaaminen pussillisella sipulikeittoa on myös vanha kikka, mikäli tippa tulee herkästi linssiin pilkkomishommissa tai muuten vaan laiskottaa. Murekkeen täyttäminen sekavihanneksilla tai keitetyillä kananmunilla lienee perua ajoilta, jolloin lihaa pidettiin kalliina ja korviketta haettiin halvemmista aineksista. Makea banaani ja suolainen liha voi aluksi kuulostaa kummallisen eksoottiselta yhdistelmältä, mutta syödäänhän sinihomejuustoakin joulupiparin kanssa ja hyvää on. lisää reseptejä www.inferno. fi Miika "Mega" Kuusinen Tutkiva kulinaristi Lie in Ruins-, Neutron Hammer- ja Perdition Winds -yhtyeistä tutulle tatuointiartisti Roni Ärlingille sika on perin tuttu eläin. Nykyisenä yltäkylläisyyden aikana murekkeen voi päällystää pekonilla (Muumion kädet, Inferno #10/2011), ja uusavuttomimmat hakevat murekkeen valmiina eineksenä kaupasta ja kypsentävät sen uunissa. Itseäni kuvottavat kaikki liian kasvispitoiset ja kevyet sapuskat, joten mieluiten syön lihaa sitten tuplana, kuten tässäkin tapauksessa. Murekkeen maustaminen tarjoaa loputtomasti vaihtoehtoja aina perinteisestä suolasta ja valkopippurista valkosipuliin, chiliin, tacomausteseokseen ja niin edelleen. Bonuksena saa vielä pirteänoranssin värin lautaselle. Muusiinhan pitää muistaa laittaa perinteitä kunnioittaen kunnolla suolaa, lähes nyrkillinen voita sekä punaista maitoa. Salaatti on toki hyvä lisäke, kunhan se ei ole pääosa ruokanautinnossa. Ruokajuomaksi voin suositella luonnollisesti olutta tai pientä viskiä aperitiiviksi, mutta tämän setin kun nykäisee yhdeltä istumalta, pari seuraavaa päivää menee takuuvarmasti sohvalla maaten ja ruokaa sulatellen. Samaa makea?suolainen-teemaa kannattaa kokeilla laajentaa myös pottumuusin puolelle korvaamalla osan perunoista bataatilla tai porkkanalla
JALOMETALLI 2013 2-day tickets pre-sale 85e www.lippupalvelu.fi DONT FORGET THIS! Jalometalli Spring Break 13.4.2013 Queensr¨ yche, Enforcer, Stargazery POHJOIS-SUOMEN MUSIIKKIKAUPAN Torikatu 12, 90100 KESKUS Oulu. 08-5146 414 WWW.MUSIIKKIKULL AS.FI POHJOIS-SUOMEN MUSIIKKIKAUPAN Torikatu 12, 90100 LAUANTAI KESKUS Oulu. 08-5146 414 WWW.MUSIIKKIKULL AS.FI 13.4.2013 18.00 OVET IKÄRAJA K-18 POHJOIS-SUOMEN MUSIIKKIKAUPAN LIPUT Torikatu 12, 90100 KESKUS Oulu. 08-5146 414 35/?40? WWW.MUSIIKKIKULL POHJOIS-SUOMEN AS.FI MUSIIKKIKAUPAN Torikatu 12, 90100 Oulu. KESKUS 08-5146 414 WWW.MUSIIKKIKULL AS.FI
Teksti ja kuvat Aadolf Virtanen Kotimaamme timanttisin thrashjyrä Stone lopetti vierintänsä yli 20 vuotta sitten, mutta sammalta sen päälle ei tunnu muodostuvan. Nyt bändin koko taru on kaivettu yksiin kansiin ja vanha sotaratsu puunattu Complete-boksin juhlistamista varten lavoille asti ihasteltavaksi. Paikan päällä on menossa Stonen soundcheck, jota tulee seurattua kovalla uteliaisuudella. Bändin taustalakanana toimii nostalgisesti farkkukankaan päälle aseteltu, 90-luvun taitteessa lukemattomiin pulpetteihin raaputeltu bändin logo. Tuttuja klassikkoja on upeaa kuunnella jo tyhjässäkin salissa, mutta odotetaanpa vielä tositoimia. 20 Inferno Otamme soundcheckin jälkeen juttusille yhtyeen taiteellisen ytimen, basisti-laulaja Janne Joutsenniemen ja kitaravirtuoosi Roope Latvalan. Painumme takahuoneeseen, jossa Janne esittelee heti ylpeänä esiintymisasukseen kursimaansa muinaista farkkuliiviään, joka näyttää vielä mahtuvan hienosti päällekin. Löysät pois Tallinnassa Tampereen-keikkahan ei ole tarkalleen ottaen juhlallisuuksien ensimmäinen, orkesteri kun otti pientä varaslähtöä. Inferno käväisi tunnelman ja moshpitin ytimessä. Ei vieläkään puudutusta!!! H aastattelupäivään mennessä on ilmoitettu reilu kourallinen keikkoja, joista lähdemme ottamaan tuntumaa sarjan ensimmäiselle Tampereen Pakkahuoneelle
Ärsyttävää todeta, että treenaushan on hyödyllistä. Ja tuo puolitoista tuntia pidettiin maksimina. Kaksi kertaa viikossa tammikuun puolenvälin jälkeen. Kävin noroviruksetkin läpi siinä välissä, silloin nämä muut kävi ilman mua. Neuvostoliiton aikaan Metallica oli niille tavoittamattomissa, ja meistä tavallaan tuli sitten se kova juttu mihin tartuttiin, Janne kertoo. Vaikkei Stone ollut koskaan mikään erityinen ulkomaanjyrä, yksi parhaista muistoista on kuitenkin peräisin juuri Eestistä. . Mutta kyllä se hyvin tuntuu toimivan. Ja ekan levyn biisithän on aika helppoja vielä. Joo, ja sit pohjoisemmasta tuli A.R.G. Oli yllättävää, kuinka hyvin ne muistuu mieleen. Olihan siellä hyvin jengiä ja meininki kohdallaan, viikkokeikkakin vielä. Suoraan lavalle, ja eihän me oltu valmistauduttu. Miksi Stonesta tuli se suomithrashin suurin ja kaunein? . Mehän oltiin edellisenä päivänä oltu aika viihteellä. Tuumattiin, että onneksi on veto vasta kymmeneltä illalla, ehditään nukkumaan itsemme kuosiin. Menee siinä aina hetken aikaa, että saa sen yhteispelin käyntiin, vaikka piisit yksinään menisikin läpi, Janne toteaa. Oliko mitään erityisen vaikeita juttuja tämän setin suhteen. Tallinnasta muutama päivä sitten astetta pienemmällä klubikeikalla. . ?Niin on!. ovat olleet aktiivisen ajan jälkeen viidestä kahdeksaan vuoden luokkaa, joten vivahteikkaat biisit hoituvat tuskin ihan helpolla? . Tampereeltahan tuli Dethrone ja Prestige silloin, Roope muistaa. . Uudempia vaan tippui biisejä valitessa enemmän pois. Soittajamiehet eivät yhdy suorilta näkemykseeni, jonka mukaan uudemmilla biiseillä olisi päässyt ehkä helpommalla. . olo, Janne valottaa. Bändin merkitys naapurissa on ollut aikoinaan verrattain suuri. Jengiä perkeleesti, ne melusi köykäsesti meidän alkunauhan yli ja me oltiin ihan että mitä vittua, Janne myhäilee. Minkälaisella treenimäärällä Stone lähti tällä kertaa leikkiin. Kyllä siellä kuulemma alkoi sikiämään bändejä just sen perään kun vierailtiin siellä. Sitä paitsi Emotional Playground on ainoa kappale, jossa Roopella on D-vire, eikä me jakseta kantaa enempää kitaroita, Janne nauraa. Populäärimusiikkia Keravalta Mennäänpä taaksepäin, edessäkään kun ei oikein mitään häämötä. Ehkä meidän musiikki oli kuitenkin melodisempaa ja populäärisempaa ja sellaista, mitä oli helppo hoilata mukana. Historian hämärän peittoon jäänyt seikka on, että bändissä on ollut toinenkin laulaja, nykyinen Conquest-mies Peter Inferno 21. Kello oli siis paljon. Vaikkei nyt niin paskat housuissa ikinä tarvi ollakaan, aina ei välttämättä tule sellainen ?äijä. Onhan tiedossa, että esimerkiksi Metsatöll-kundit ovat vaikuttuneet paljonkin thrash-ylpeydestämme. . Mulla ainakaan ei ole ollut sellaista kokemusta ikinä, eihän niin paljoa väkeä ole ollut missään, Janne hehkuttaa. . Sieltä sanottiin, että ?teillä on puoli tuntia aikaa olla lavalla?, ja mä olin, että paljon kello on. sieltä huudettiin. Me oltiin tehty monta vuotta jo hommaa ja siinä kohtaa täysin valmiita ku päästiin levyttämään. Pykälää muita edempänä siinä ilmaiskussa, Janne kalkuloi. . En mä tiedä, oliko ne niiden bändit sitten niin valmiita, vaikken toki vähätellä tarkoitakaan, Janne mietiskelee ja summaa: . No, onhan se monen asian summa, mutta merkittävää on se, että me oltiin ekana. Sittenhän alkoi puhelin soimaan, Roope muistelee. . ja NNS, eli ananas! Levy-yhtiöillä tuli vähän kiire siinä kohtaa. Kyllä Emotionalin biiseissäkin on aika lailla sitä erilaista osaa, mutta ei niihin oikein jaksanut nyt panostaa, Roope kuittaa. . Jep, käytiin ottamassa vähän löysät pois, Roope selvittää. . Se tuossa setissä kaatuu jos joku, mutta kysehän on haasteesta, Janne sanoo. . Kai sitä on tullu joskus veivattua niin paljon, että mä muistin sen kotona melkein heti. Biisilistassa on enimmäkseen kahta ekaa levyä. Esimerkiksi Latvalan sävellys Light Entertainment on oleva illan todellinen kuriositeetti. . Tuli lavalla sellainen vapautunut olo ja itsevarmuus. Ei kahta tuntia jaksa mitään katsoa. Joo, se Rock Summer -keikka Tallinnan laululavalla 1989 oli mieletön. Sitähän ei soitettu ku parilla keikalla aikoinaan. Bändin ?tauot. Päätettiin esimerkiksi, että otetaan Concrete Malformation settiin, ja siinähän on kromaattista hässäkkää paljon
Ei kyllä homma lyönyt enää niin leivillekään, piti alkaa sitten ottaa ihan oikeita duunejakin, Roope sanoo. Leivästä puheen ollen, Janne ja Roope saavat sitä edelleen musiikista, kun taas rumpali Pekka (Kasari) ja kakkoskitaristi Nirri (Markku Niiranen) eivät ole tällä erää kovin näkyvästi mukana musiikkitouhuissa. Se olisi pitänyt jo pitää ennen Coloursia (1990). Että päästäisiin treenaamaan! Janne vakavoituu. . Se taisi olla noiden remasterlevyjen aikaan, kun tuli levy-yhtiöistä kyselyä. Mutta oli kuitenkin jo ihan levybiisejäkin, muun muassa Day of Death ja Overtake. Toisaalta, jos nyt aletaan kunnolla jossittelemaan, niin jos me oltais vielä siitä jatkettu, tuskin me oltaisiin nyt tässä. Se legendaarisuus olisi kadonnut, mikä tulikin juuri siitä, että kaikki tapahtui niin nopeasti. Joo, ja toki kaikki Ozzyt kitarasankareineen sun muut, Roope kuittaa. . Näitä vanhoja veivaamalla voi vielä saada hipun siitä menneestä, mutta studioon mentäessä me oltaisiin eri bändi, Janne toteaa. Älä ota sitä vakavasti Stonessa oli jokaiselle jotakin. Monilla metallibändeillä tuntuu olevan tarkkaa, että mitään ei oteta ennen keikkaa. Ei se meitä sinänsä koskaan lannistanut, koska tekemisen palo oli meissä itsessä. Europe sattui olemaan lähempänä ja nehän oli vielä ruotsalaisia. Kyllä asiasta joskus puhuttiin noin minuutti, ja jokaiselle oli selvää, että ei aleta tekemään uutta. Lähtekää puoleksi vuodeksi lomalle! Janne lataa heti. . Oliko Stone oikeasti tuolloin niin kova bilebändi? . Isoja saa haukkua. Apuna oli myös laaja-alainen thrashbuumi joka villitsi. Ja King Diamond! Se oli meillä yhteinen fanituskohde. Sitä pystyi aina kuuntelemaan bussissa yhdessä, Janne äkkää. Onko mahdollista, että vielä syntyisi kipinää uusiin Stone-biiseihin. Ainahan niistä övereistä saa hyvän oppitunnin, Roope tietää. . Mutta tuntuu, ettei kukaan meistä ole niin muistelijatyyppiä, että haikailtaisiin menneiden perään. Stonehan vetäisi debyytillään ikimuistoisen epävireisen Europe-coverin. Usein bändeillä on tapana, että kamat on keikkabussin perässä odottamassa keikkaa, mutta mehän vielä roudattiin ne aina kämpille. Pitäkää breikki, Roope yhtyy ideaan. . Jossain vaiheessa oli Magyar janojuomana lavalla ja sitä rataa. No kyyyllä... Hassutteluahan se oli, ei me nyt oikeasti mitään sen kummemmin vihattu. Ja noin sen kyllä pitää mennäkin. Kyllä sitä silloin jaksoi remeltää nuorena ukkelina. Joo, mutta eiköhän se ollut muiden ongelma. Hyviä biisejä, muusikkotaituruutta, energiaa, hauskuutta ja pukeutumiskoodia. Ah sitä nuoruutta?, Roope myhäilee. . Siitähän se varsinainen hauskuus tulikin, Janne repeilee. Lopunajan merkit ja merkitykset Kuten tiedetään, Stone ilmoitti ?telakoituvansa. Elinkaari oli lyhyt ja kiihkeä. James Goodman. Kyllä, tuossahan se pyhä kolminaisuus on, mistä musiikki kumpusi siellä alkupuolella. Jos joku tunkee keppiä kouraan, niin kyllä minä otan. Jos enää muistaa, Janne summaa. Mieleen muistuvat parin ensimmäisen levyn kansitaiteet, joista löytyy kohtuullisen kovaa ördäysmatskua. Se meidän momentum oli mennyt ohi, tuli death metal, ja sinne suuntaan me ei oltu menossa, Janne kertaa. . Metallica, Motörhead ja Venom ainakin ovat putkahdelleet puheissa. . Overtake oli vielä sellanen, mitä se ei suostunut veivaan, Janne muistaa. Entä Stonen isoimmat vaikuttajat. Ei ole reilua, jos isot alkavat haukkua pienempiä, Janne sanoo. Niin. Joo, kyllä me varmaan on ihan tietoisesti unohdettu koko asia, se oli aika lyhyt juttu. Ei meidän tarvinnu ikinä todistella mitään suuntaan tai toiseen. Se oli kyllä hyvän aikaa ennen ekaa levyä kuitenkin, Roope huomauttaa. . Sitten taas kun sanottiin, että lopetetaan, niin viimeinen rundihan oli ihan saatanan hyvä. Kaikki halusi kerran vielä Stonen. Minkä verran merkitystä oli sillä, että porukkamäärä alkoi vähentyä keikoilla? . Jotain Voivodiakin diggailtiin tosi paljon ja sekin saattaa kuulua seasta, Janne innostuu. . pian Emotional Playground -levyn (1991) jälkeen, ja syitä tähän oli useita. Ehkä sitä ehtii kiikkustuolissa muistella. Emmä tiedä olenko mä ainakaan osannu kaivata mitään, Janne aprikoi. . Eiköhän siinä pilaisi sen legendansa. Tämähän oli vaikea kysymys... Sitä voi liittyä vaikka moottoripyöräkerhoon jos haluaa tiukat säännöt, Janne lohkaisee. Muinaisista haastatteluista oli joskus aistivinaan, että Stonen suosiolla olisi ollut kääntöpuoltakin, esimerkiksi kateellisten panettelua vaikkapa näyttävistä Jacksonin soitinsponsseista? . Eikä nää nyt niin vakavia paikkoja ole, ei tää oo mikään armeija kuitenkaan. Kaikki mitä on tapahtunut, on ollu vitun siistiä ja jees, mutta niin se vaan menee. Ei meidän mitään rajoja tarvinnut miettiä... Tai no, jokainen testasi ne, Janne hekottaa. 22 Inferno . Se oli askeleen päässä ennen kuin päästiin pois Keravalta, Lepakkoon ja muualle. Se edusti kuitenkin sitä amerikkalaista tukkaheviä, minkä perään oli turha hassutella, kun se oli siellä kaukana. Levy per vuosi ja joka viikonloppu keikkaa. Roopen ja Jannen puuhat taas. Siinähän oli joku managerikin mukana, ja kun Roope sanoi lopulta, että joko Goodman tai hän lähtee, valinta ei ollut vaikea. Siitä saatiinkin potkua hommaan ja päätettiin tehdä kaikki itse, Janne muistelee merkittävää vaihetta. . Mikäs ihme teillä oli Europea vastaan? . Nenä on ollut aina eteenpäin. Onko jotain, mitä olette jääneet erityisesti kaipaamaan Stonen kulta-ajoista? . Bändi oli tehnyt tämän päivän perusbändin vuosikymmenen työmäärän puolta pienemmässä ajassa. Mitä sanoisitte, Janne ja Roope, itsellenne, jos pääsisitte kuiskaamaan korvaanne jonkin pikku opastuksen tuolla hetkellä? . Kiisseli maistui ja tytöt kiinnosti, Roope myöntää. . Bändi oli tuolloin jo ihan Stone eikä Cross of Iron, jolla nimellä aloitteli. . En nyt silti ala jeesustelemaan, etteikö tällä olisi ollut vaikutusta. Ei me nyt soitettu toki hirveessä kännissä. Meillä kävi just hyvä tuuri, saatiin Musamaailmaan hyvät suhteet ja vermeitä sieltä ynnä muuta. Vieläkin muistuu mieleen, kun kotikylän jätkät olivat silmät mustina Stone-keikalla daivailujen jäljiltä, vaikkeivät välttämättä Eppuja kummempaa musiikkia muuten harrastaneet. Sitä tekemisen meininkiä kyllä. A.R.G:kin suunnittelee uutta levyä, mitä en olisi osannut kuvitella ikimaailmassa.
Silloin vain painettiin. Kuinkas Roope sitten, elätkö rockunelmaasi juuri nyt? . eroavat toisistaan melkoisesti: Roope soittaa Children of Bodomissa, Janne taas bassottelee Herra Ylppö & Ihmiset -yhtyeessä. Olisitko, Janne, voinut uskoa 20 vuotta sitten, että tulet soittamaan suomirockyhtyeessä taka-alalla? . se nyt sitten on? . Eturivissä riehutaan, hiukan taempana riehutaan ja perimmäisissä nurkissa ollaan muuten kananlihalla. Mietin sitä, kun tuohon lavalle äsken kiipesin. Nyt näissä hommissa mennään kyllä ihan ammattimaisesti, ja elämänsä pystyy jaksottamaan ja suunnittelemaan. Ei tehty muutenkaan pitkiä suunnitelmia, vaan edettiin ihan päivä kerrallaan -pohjalla. Nyt on helppo sanoa, että on se siinä, ei meillä oo enää mitään julkaistavaa. Voi tulla iso huuto. En muuten muista nähneeni Pakkahuoneella koskaan tilannetta, jossa miesten vessaan on kymmenen metrin nujakoiva jono, kun taas naisten vastaava ammottaa tyhjyyttään. Keikka on juuri sitä mitä odottikin. Never say never, Janne naurahtaa. Ilta kulkee, Nerve End ja Santa Lucia ovat lämpänneet nälkäisen oloisen talon valmiiksi. Vielä encoreissa Finlandia-hymnin perään vedetyssä Sweet Dreamsissä joka jannu miksauspöytään asti näyttää haluavan olla se biisissä mainittu exterminaattori. Aina yhtä riemastuttavan uhoisaan Overtakeen päättyvän setin jälkeen talosta ulostautuu takuulla tyydytetty pataljoona Stone-tekstiiliä, farkkuliiviä, lippistä ja koristossua jättäen jälkeensä tuhansien tyhjien muovituoppien meren. Tarkalleen ottaen, kyllä. Sitähän voisi viljellä kotikatsomoihin nostalgiaa käyttämällä taas samoja spiikkejä, illan keikkahan kun on saatavana kotiinkin netin kautta, Janne hekottaa. Tällä(kin) kertaa Stone on ilmoittanut, että näiden keikkojen jälkeen ?se on siinä?. Jännä nähdä, ettei mulla ole oikeastaan muistikuvaa, minkä näköinen tuo sali on täynnä. Vajaan akateemisen vartin myöhässä aloittava Stone saa kirjaimellisesti aikakoneen ja todelliset tunnemyllyt käyntiin ikäjakaumassa 18?60. Lopulta ei auta kuin sukeltaa yleisöön, vaikka väkivaltaiselta näyttääkin. Meno on eläimellinen. -rundiksi. Yhtä kaikki, joka puolella ollaan vaikuttuneita ja välillä tirautetaan pieniä itkujakin. Minkälaisia tuntemuksia tämä herättää? . Keikan voima ja hartaus säilyvät klassikkojen ryöpytyksen loppuun asti. Omakin olo on aika kivitetty. Se oli siinä. Inferno 23. Eilen saatiin Bodom-levy masteroinnista, ja tässähän alkaa taas tietää hyvin, miten vuosi menee eteenpäin, raitiovaununkuljettajanakin toiminut mies intoutuu. Totuuden hetki ja täystuho Keikkapaikan tiiliseinät ovat tuttuja jo legendaarisesta Yölinja-taltioinnista, joka löytyy tuoreen boksin dvd:ltäkin. Keikasta alkaa olla tuota pikaa 25 vuotta. On muuten Provinssikin jo sovittu, meneehän sitä parit festaritkin samalla, Roope tilastoi. . Kuitenkin jo esimerkiksi Kivenlahtirock on saanut bändin esiintyjäkseen tulevana kesänä. Että kuinkas ?siinä. On vaikea kuvitella, missä instanssissa tulisi vielä vedettyä. Oishan näitä paskempiakin hommia. Aina tarkkatoiminen Pekka, aavistuksen hillitympi mutta tuimaotteinen Nirri, selkeästi vapautunut ja sen aiemmin mainitun äijäolonsa selkeästi löytänyt Janne Joutsenniemi ja ulkoisesti vuosien saatossa vähiten muuttunut rockeläin Roope Latvala saavat loppuunmyydyn salin pikkusormensa ympärille ihailtavasti. Ja bändi myös soundaa mahtavalta. Yksi onneton tulee tosin vastaan Tarot-paidassaan, mutta käännän hänenkin kulkusuuntansa oikeaksi. Kun täytetään 50. Eipä tollasia auta miettiä ja ajatella, että olisinko uskonut. Esimerkiksi No Anaesthesian hidastelupätkässä puoli pakkahuonetta hyörii Stone-paidoissaan circle pitissä samansuuntaisesti. Bändin hovimiksaajan Mikko Karmilan luoma soundi on tanakka mutta erotteleva. Ja tietenkin kaikki tulee lujaa. Toivottavasti jatkuukin vielä pitkään. Sillähän mä oma-aloitteisesti nimesin tän ?Flogging the Dead Horse. Janne arvuuttelee. Eli ette voi käsi Complete-boksilla mennä tätä vannomaan?
Pääjehu Olof Mörck uskoo vanhaan totuuteen. Teksti Vilho Rajala | KUVAT Ville Juurikkala | www.amaranthe.se Amaranthe on ruotsalainen bändi, jota jotkut eivät haluaisi nähdä tämän lehden sivuilla. Tai muuallakaan. Mitä enemmän bändiä haukutaan, sitä enemmän se kiinnostaa. 24 Inferno
In Flames on totisesti saanut osakseen haukkumista uransa varrella. Kepeiden popkertosäkeiden ryydittämien kappaleiden on tarkoitus saada aikaan hyvää fiilistä. . Teksteissä maalaillaan synkkää dystopiaa. Sanoitukset ovat Mörckin vastuulla, ainakin pääosin. . Haluan työskennellä keskittyneesti. Pidän siitä, että on vähän kiire. Mörck on tottunut kritiikkiin ja tietää, miten siihen kannattaa suhtautua. . Kaikki sanoivat, että liikaa melodioita, ei ole true, ei ole death metalia. Ja katselukertoja on melkein neljä miljoonaa! Mörck kertoo esimerkin 1990-luvun puolenvälin Göteborgista. Niin paljon se on lyhyessä ajassa saavuttanut. Olof Mörckin haastattelu on kuin onkin tuskaista hommaa, muttei siksi ettei kiinnostaisi, vaan siksi ettei tahdo kuulla mitään. Meillä oli silloin helvetin hyviä keikkoja alla ja hyvä energia. Mutta onko se kritiikkiä. Lumipallo lähti vyörymään niin nopeasti, että Mörck ei oikein ehtinyt sitä tajutakaan. Inferno 25. Bändi koki onnistuneensa ensimmäisellä levyllä ja kuten kaikki tiedämme, menestystäkin tuli. Miksi korjata ehjää. Futuristinen, turboahdettu, sliipattu, virheetön, mahtipontinen ja pirullisen tarttuva albumi ilmestyy samana päivänä kuin tämä lehti. Sävellystyö tehtiin kahdessa osassa, kertoo kosketinsoittaja-kitaristi Mörck. . Melodiat tuovat yhä paikoin mieleen ABBAn ja riffittely on kirurgisen tarkkaa. huom.) videota YouTubessa, sitä haukutaan kommenteissa, mutta peukkuja ylöspäin on monikymmenkertaisesti enemmän kuin alaspäin. Äänitykset aloitettiin syyskuussa, eikä aikaa ollut tuhlattavaksi. . Minä olen melko pitkälti vastuussa musiikista. Sävellystyötä tehdään Mörckin kotona porukalla kahvia särpien. . Meidän kombinaatiomme on juuri sellainen kuin haluamme sen olevan. Mörck on positiivinen mies ja näkee asiat niin, että mitä enemmän bändiä haukutaan, sitä enemmän se edesauttaa yhtyeen menestystä. Totta kai me haluamme olla metallibändi, mutta eihän tuollaisilla mielipiteillä ole mitään väliä, heh. Jos ajatellaan Hunger-biisin (debyyttilevyn ensimmäinen single, toim. Tällä levyllä ainoa merkittävä ero on se, että biisimateriaali on paljon kehittyneempää. Menestys löysi Amaranthen nopeasti. Esimerkiksi Japanin LoudParkissa soitimme valtavalle ihmismerelle. Me haluamme antaa positiivista energiaa. Niin, se metalli! Aina siitä lähtien kun Amaranthe marssi parrasvaloihin, sitä on kritisoitu, että eihän tämä mitään metallia ole vaan poppia, johon on näön vuoksi naitettu vähän särökitaraa. The Jester Raceä vihattiin kun se ilmestyi. Mutta ei tätä bändiä silti ohittaa voi. Ensimmäisen levyn linja oli hyvin tietoinen ratkaisu. Varsinkin soundimaailma oli juuri sitä mitä haettiinkin. Aloitimme biisinteon vuoden 2011 lopussa. Aina kun istumme alas, jotakin uutta syntyy. Ei haukku haavaa tee The Nexus on futuristinen levy paitsi soundimaailmaltaan myös teemoiltaan. Kolmen laulajan korskea kokoonpano upposi yleisöön metallilootan ulkopuolellakin komeasti. . Hän ottaa esimerkin YouTube-videopalvelusta. . Teemme kaiken hyvässä yhteistyössä. Mörckin mukaan Amaranthe haluaa valaa toivoa, vaikka aiheet ovat näennäisen synkkiä. Ensimmäistä levyä tehtiin kaikkiaan kahden ja puolen vuoden ajan, jos biisintekokin lasketaan. Homma on kuulemma rentoa ja helppoa. Se oli hyvin inspiroivaa! Mutta sitten tulikin pitkä putki keikkoja ja homma jäi vähäksi aikaa. Keikat jatkuivat viime kesän lopulle ja tipoitellen syksyllekin. Jos se on kritiikkiä, että meille sanotaan että emme ole metallia, olemme saaneet sitä paljon. Negatiiviset äänet kuuluvat aina parhaiten. Se oli aika hajanainen prosessi. Yleensä homma menee niin, että minä, Jake E (laulu) ja Andreas (Solveström, laulu) istumme alas ja lähdemme liikkeelle jostakin minun ideastani. Se on tietysti vaikea uskoa nyt, kun kaikki sanovat, että bändi oli silloin vitun hyvä mutta meni sitten ihan paskaksi. Suomi-neidon syleilyssä The Nexusilla ei ole lähdetty liian kauas ensimmäisen levyn tyylistä. Olemme hyvin onnekkaita siinä mielessä, että meillä ei koskaan ole mitään writer?s blockia. Näin oli hieman yllättäen jo The Jester Racen (1996) aikaan. . Myös Jake tekee jonkin verran ja Elizekin (Ryd, laulu) on mukana siinä prosessissa. Monet metallibändithän tekevät helvetin depressiivistä kamaa. Huonoa julkisuuttahan ei tunnetusti ole olemassakaan. Tästä levystä tuli paljon mietitympi ja ehjempi, koska ajatukset eivät päässeet irtoamaan siitä. Mörck on bändin pääjehu vaikka korostaa yhteistyön merkitystä. E n voi suurin surminkaan väittää tarttuneeni Amaranthe-jutun tekoon erityisen inspiroituneena. Arvasitte oikein, kimalteinen ja sisäsiisti popmetalli nostattaa täälläkin karvoja pystyyn. Linja on avuton ja Mörckin pitää vielä jostain kumman syystä painella kesken juttelun ulos tuiverrukseen, jolloin kuulohavainnot jäävät entistäkin epämääräisemmiksi. Yritetään edes. Amaranthe osui keskimääräistä tuottoisampaan kultasuoneen bändin mukaan nimetyllä debyyttilevyllä (2011). Kiertuetarjouksia ropisi niin, että toisen levyn tekoon ei tarvinnut ryhtyä aivan heti. Nyt The Nexus on täällä. Heti ensimmäiset demot herättivät laajasti huomiota
?Jos se on kritiikkiä, että meille sanotaan että emme ole metallia, olemme saaneet sitä paljon. Mutta onko se kritiikkiä?? . Bändillä on kokemusta kiertue-elämästä ja kokoonpano on hitsautunut hyvin yhteen, joten Mörckiä ei hirvitä ryhtyä moiseen savottaan. . Tunnen Jaken kahdeksan vuoden ja Andreasin 15 vuoden takaa. Mörck puhuu mielellään hyvää bändikavereistaan. Pääsimme radioon ja lehtiin... Levydiili auttoi meitä Suomessa todella paljon. Mörckin mukaan on todennäköistä, että kolmonen tulee poikkeamaan kakkoslevystä enemmän kuin se debyytistä. Pomoja täynnä Amaranthe kiersi Suomea perusteellisesti juuri The Nexusin julkaisun alla. Ensimmäisistä demoista lähtien tuntui siltä, että olisi hölmöä jättää tämä tähän. Tämä johti siihen, että Suomi oli yksi ensimmäisistä maista, joissa Amaranthesta tuli iso nimi. . Ja olemme tietysti soittaneet paljon keikkojakin siellä. Viime vuonna soitimme Oulun Qstockissa, ja yleisön reaktiot olivat aivan uskomattomia! Suomi ja Ruotsi ovat lopulta aika samanlaisia maita, vaikka eroja mieluusti suurennellaan. Mutta olemme olleet ystäviä kauan ja olemme hyvää pataa. Siitä on alle neljä vuotta kun Amaranthe perustettiin. Perusidea oli koota jonkinlainen all star -kokoonpano vähän projektiluontoisesti. Kesällä yhtye saapuu Tuskaan ja Kemin Satama Open Airiin. Keikkakalenteri on vesitiivis halki kevään ja kesän. Kukaan ei vain odottele, että asioita tapahtuisi. Asioita tapahtuu kun pannaan tapahtumaan.. Saimme helvetisti hyvää palautetta ja levy-yhtiöistäkin oltiin yhteydessä todella pian. Minä olen tottunut siihen, Jake ja Andy myös. Moni meistä on ollut aiemmissa bändeissään pomo. Kun tällaisia hahmoja tulee samaan bändiin useampi, siitä syntyy hyvää energiaa. Se oli sattumaa, koska teimme kaiken alun perin huviksemme ilman mitään markkinointisuunnitelmaa. Sopiva yhteistyökumppani löytyi lopulta Suomesta, Spinefarm Recordsista. Kuten todettua, alun perin Amaranthe oli eräänlainen superkokoonpano. Peräti yhdeksän keikan kiertue käsitti hieman epätodennäköisiäkin kaupunkeja, kuten Joensuun ja Imatran. Missä tahansa aiemmista bändeistäni jengi olisi jo tappanut toisensa näillä kiertuekilometreillä. Mukana on jäseniä Dream Evilistä, Nightragesta, Dragonlandistä ja Engelistä. . Molemmissa tehdään paljon synkkää musiikkia. Ehkä kumpikin maa tarvitsee vähän pirteämpää tavaraa vaihteeksi? 26 Inferno Kolmattakin levyä on jo hahmoteltu. Meillä on hyvä dynamiikka. Kaikilla on oma roolinsa bändin sisällä. Myös Mörck on huomannut tämän.
Musiikkiin suhtaudutaan vakavamielisesti ja Herraa hartaasti ylistäen. Pyhää mustaa metallia 28 Inferno. Teksti Joni Juutilainen | Kuvat elena vasilaki | www.horna666.com Pitkän uran tehneelle Hornalle black metal ei ole leikinasia
Ei sillä, että lappeenrantalaisryhmän musiikki olisi aiemminkaan varsinaisesti täyttänyt länsimaisen populäärimusiikin hittikriteereitä. Jos albumin musiikki näyttäytyy enimmäkseen retrospektiivisessä valossa, yhtye ottaa sanoituksissaan jälleen kerran askeleen uudelle maaperälle mutta viljelee myös pieniä viitteitä vanhempiin levyihinsä. Erikoisemmat kokeilut yhtye on jättänyt pääosin vinyylinä ilmestyneille pienjulkaisuille ja kokopitkät levyt ovat tiivistäneet kunkin aikakauden olennaisimmat piirteet tiukoiksi paketeiksi. . pikemminkin päinvastoin. Tästä parhaina esimerkkeinä ovat kappaleet Askel lähempänä Saatanaa, Kunnia Herralle, kuninkaalle ja Ei aikaa kyyneleille. Virsikirjan lisälehdille Horna ei edelleenkään tähtää, vaan tällä kertaa sarvipäätä palvotaan jopa entistä omistautuneemmissa merkeissä. . Ilman sitä moni mustan metallin ehtymättömästä kaivosta musiikillisia vaikutteitaan ja estetiikkaansa kahmiva bändi kuulostaisi kovin erilaiselta. Vuosien 1990?95 välisenä aikana black metal eli globaalia kultakauttaan ja kovia julkaisuja ilmestyi muuallakin kuin musiikkityylin emämaana pidetyssä Norjassa. Tämä oli poikkeuksellinen ratkaisu, sillä kokonaan suomeksi laulavia black metal -yhtyeitä ei ollut tuolloin olemassa. Lähimmäksi suomenkielistä blackiä pääsi kaiketi Impaled Nazarene satunnaisilla härmäksi karjutuilla rivouksillaan. Shatraug itse kokee Hornan uran matkana, jonka varrella tehdyt erilaiset kokeilut ja päätökset ovat muokanneet yhtyeen sellaiseksi kuin se on tänä päivänä. . Ainoina tällaisina ta- pauksina mieleen tulevat äänitysten puolesta epäonnistuneet tai omaan korvaan epämiellyttävät julkaisut, joita ei ole silti monta. Sanoisin, että tällä levyllä kohtaavat Hornan alkuaikojen väkevä raivo ja nykyinen valaistuneempi tietoisuus: rukouksista rituaalien kautta murhaan ja tuhoon! Inferno 29. Näistä kokopitkiä levyjä on laskentatavasta riippuen kahdeksan tai yhdeksän, sillä monissa yhteyksissä yhtyeen ensimmäinen virallinen pitkä julkaisu Hiidentorni (1997) lasketaan edelleen demoksi. Esimerkiksi Sudentaival on edelleen tuotannollisesti pahemman kerran epäonnistunut, mutta sillä hetkellä kun levyä tehtiin, kaikki vaikutti ihan hyvältä. . pimeyteen ja Sinulle, mätänevä Jehova toivat black metalin ydinsanoman siinä määrin rujosti suomalaisten kuulijoiden korville, että levyn ilkeä sisältö vetää vielä tänäkin päivänä pintaan kylmiä väreitä. Reilussa viidessätoista vuodessa on ehtinyt tapahtua paljon ja Hiidentornin aikaisesta miehistöstä on jäljellä enää Shatraug. ?Uudella levyllä kohtaavat Hornan alkuaikojen väkevä raivo ja nykyinen valaistuneempi tietoisuus: rukouksista rituaalien kautta murhaan ja tuhoon!? T änä vuonna kaksikymmenvuotista taivaltaan juhlistava Horna, joka tunnettiin kaksi ensimmäistä elinvuottaan Shadowedina, on merkityksellisimpiä kotimaisia black metal -yhtyeitä. Muiden muassa Suomi, Ruotsi, Puola, Kreikka ja Itävalta vahvistivat undergroundpiirejään. Levyn sanoituksellista sisältöä ei suunniteltu sen kummemmin etukäteen, vaan on menty sen mukaan mikä on fiilis. Hornan julkaisuhistoriassa ei ole juuri mitään, jonka takana en voi seistä tänäkin päivänä. Sanoisin, että bändin oma linja löytyi viimeistään Sudentaival-levyn (2001) myötä, mutta moni elementti on ollut sellaisenaan läsnä alusta alkaen, ja varsinkin alkuperäinen päätös tehdä kaikki sanoitukset äidinkielellämme on pitänyt . Elämänkatsomukseni on tietysti muokkaantunut vuosien myötä moneen kertaan, mutta omalla kohdallani en voi puhua lainkaan mistään pehmenneistä arvoista . Tällä kertaa lopputulos on sekä hengellisempi että rienaavampi. paria luovaa poikkeusta lukuun ottamatta. Itselleni musiikillinen omaperäisyys ei ole koskaan ollut black metalissa niin tärkeää kuin hengen välittyminen musiikin myötä. Ei kaduttavaa Hornan julkaistessa ensimmäisen Varjot-demonsa (1995) Shatraug oli vasta täysi-ikäisyyden kynnyksellä, ja vaikutteille altis nuorukainen yhdisteli satanistiseen maailmankuvaansa kansallisromanttista tematiikkaa ja skandimytologioita. Hieman myöhemmin teksteihin ilmestyi enenevissä määrin Tolkienin kirjallisuudesta tuttuja fantasiateemoja, mikä ilmeni konkreettisimmin musikanttien taiteilijanimissä ja muutamissa sanoituksissa käytetyn örkkikielen muodossa. Paperilta luettuna asetelma saattaa vaikuttaa sekavalta ja linjattomalta, mutta yhtyeen diskografiassa jokaisella julkaisulla on perusteltu paikkansa ja Hornan kehityskaari on ollut johdonmukainen. Bändin ydin ei ole silti juurikaan muuttunut, sillä uusi levy Askel lähempänä Saatanaa ottaa monilta osin katsauksen yhtyeen uran alkuvuosiin ja jyrää eteenpäin odotettua rujommissa merkeissä. Samalla kunkin maan skenet kykenivät synnyttämään tunnistettavat piirteensä ja soundinsa, jotka ovat kestäneet aina näihin päiviin saakka. Horna oli kotimaisten yhtyeiden joukossa erikoistapaus, sillä vaikka bändi napsi hyvinkin suoria musiikillisia vaikutteita norjalaisbändeiltä kuten Gorgorothilta, Emperorilta ja Helheimiltä, yhtyeen perustajajäsen, kitaristi ja biisintekijä Shatraug oli päättänyt kirjoittaa yhtyeen sanoitukset suomeksi. Kun tähän nippuun lyödään epäviralliset bootlegjulkaisut, tuotosten yhteismäärä noussee lähemmäksi viittäkymmentä. Oli niin tai näin, monelle yhtyeen fanille juuri Hiidentorni on toiminut ensikosketuksena Hornan musiikkiin. Levyn unohtumattomat kappaleet, kuten Tappakaa Kristus!, Sanoista... Monet asiat, joiden kohdalla kohautti nuorempana olkapäitään, aiheuttavat nykyään huomattavasti enemmän pohdintaa ja toimia. Hengellisempi ja rienaavampi Hornalta löytyy virallisiksi listattuja julkaisuja vaatimattomat 41 kappaletta
Tähän on aika vaikea vastata muuta kuin että Horna on ensimmäinen bändeistäni ja kaikki mitä sydämestäni voi virrata luovuuden hulluudessa on aina ensin Hornalle, muu tulee vasta sen jälkeen. Sen verran mitä maailmaa on nähty, paikalla tai ihmismäärällä ei loppujen lopuksi ole mitään merkitystä siinä, onko rituaali mieluisa vai ei. ?Sanoituksistamme kysellään ulkomailla paljon, mutta loppujen lopuksi saatanallinen viestimme on kantanut pitkälle.? Takaisin lavoille Muutama vuosi takaperin yhtye järkytti fanejaan ilmoittamalla internetissä lopettavansa keikkailun. Tämä liittyy suoraan Corvusin (yhtyeen laulaja 2002? 09, toim. Hän halusi pitää hieman taukoa, ja aluksi koetin sopeutua siihen, mutta siinä vaiheessa kun tiet erkanivat lopullisesti, millekään tauolle ei ollut enää syytä. . Suomalainen black metal on maailmalla kovassa huudossa, ja Hornan mustanpuhuva sanoma välittyy kuulijoille kielimuurista huolimatta. . Mies on myös kirjoittanut sanoituksia esimerkiksi Calvariumille, soittanut kitaraa aust30 Inferno ralialaisen Drowning the Lightin Suomen-keikoilla ja pyörittänyt Grievantee-nimistä distroa/levy-yhtiötä, joka lopetti toimintansa viime vuoden syyskuussa. Noin kolmivitosen perheenisän omistautuminen musiikille on kovaa luokkaa, eikä luovuus näytä olevan tyrehtymään päin vaan päinvastoin! Shatraugin luomaa musiikkia julkaistaan nykyisin kenties entistä vähemmän, mutta samalla myös musiikin kokonaislaatu on parantunut. Mikä sitten mahtaa tehdä Hornasta niin merkittävän bändin, että yhtye on näin monen vuoden jälkeen edelleen pystyssä ja tiukassa iskussa? . Viimeisen keikan toivebiisejä mietiskellessään moni arveli jopa bändin uran olevan loppumassa. Tätä ei voi kukaan tietää ennalta. sydän ymmärtää! . huom.) motivaation puutteeseen, joka lopulta johti laulajanvaihdokseen. Itselleni Horna on ollut viimeiset kaksitoista vuotta pääasiallisesti livebändi ja sellaisena sen haluan myös pitää. Uusi laulaja Spellgoth on hoitanut tonttinsa erinomaisesti ja tämänhetkinen kokoonpano toimii yhdessä paremmin kuin koskaan aiemmin, joten Herran ylistyksiä kuullaan jatkossakin pitkin maailmaa eri seurakuntien edessä. Uuden levyn nimi ja sisältö on todella suoraviivaista ja merkitykseltään alleviivattua, mikä ilmenee hyvin myös Spellgothin mainiosta ja antaumuksellisesta laulusuorituksesta. Hornalla onkin ollut melkoinen tuuri laulajien suhteen, sillä yhtyeen riveissä on kiduttanut kurkkuaan Varjot-demolla laulaneen Shatraugin, Corvusin ja Spellgothin ohella myös Nazgul von Armageddon (1996?2001), joka on sittemmin tullut tunnetuksi lähinnä sooloprojektistaan Satanic Warmasterista. Matka on ollut pitkä ja monivaiheinen, mutta mahtaako Herran luokse olla vielä pitkä taival kuljettavana vai häämöttääkö määränpää jo horisontissa? . Taival kestää kenties vielä vuosikymmeniä tai sitten matka loppuu jo huomenna. Riivattu säveltäjä Koko Hornan nykymiehistö on ahkeraa soittajaporukkaa, ja miehiltä löytyy muitakin enemmän tai vähemmän aktiivisia bändejä, kuten Baptism, Sargeist, Sotajumala, Trollheim?s Grott ja Turmion Kätilöt. Niin ikään Sargeistissa vaikuttava Shatraug on tekijämiehenä kuitenkin omaa luokkaansa, sillä miehen meriittilistalta löytyy parikymmentä bändiä ja projektia, joista tunnetuimpina aktiivisina yhtyeinä mainittakoon Behexen, Hoath, Mortualia ja Necroslut. Totta kai sanoituksistamme kysellään aina paljon, varsinkin biisien nimistä, mutta loppujen lopuksi saatanallinen viestimme on kantanut pitkälle riippumatta siitä, ymmärtääkö mieli mitä on sanottu . Itse asiassa suurten ihmismäärien edessä tunnelma on useimmiten huomattavasti latteampi, koska paikalle kertyy ties minkälaista ihmismatoa ja -torakkaa.. Joku voisi sanoa, että musiikin säveltämisen osalta olen kuin riivattu, enkä väittäisi asiassa juurikaan vastaan. Horna on noussut sangen eksoottisesta laulukielestään huolimatta (tai siitä johtuen) yllättävän suureen suosioon ulkomailla, mikä on poikinut paljon keikkoja ympäri planeetan. Kaikki ei ole mennyt aina ihan suunnitellusti, mistä pahimpana esimerkkinä on Hornan ja monen muun bändin rahat nyysineen managerin järjestämä Brasilian-kiertue, joka johti lopulta jopa basisti Qrakenin eroamiseen bändistä. Valtaosa keikoista on sujunut kuitenkin hyvin ja yleisön palautteen perusteella yhtye on toivottu vieras myös Suomen rajojen tuolla puolen. Tämä vaikutti ajatuksena varsin erikoiselta, sillä plakkarissa oli jokin aika takaperin julkaistu huikea Envaatnags Elfos Solf Esgantaavne -kokopitkä (2005), joka edustaa allekirjoittaneen korvissa tähän mennessä tasapainoisinta ja täydellisintä Hornaa. Pienen keikkabreikin jälkeen tapahtui jotain merkittävää ja toivottua, sillä sittemmin yhtye on kiertänyt ympäri maailmaa tiuhempaan kuin koskaan aiemmin ja nostanut kansainvälisen tunnettuutensa täysin uudelle tasolle. Mistä tässä episodissa oli lopulta kyse?
Lillmåns myöntävät, että tällä kertaa alkoi jo olla stressiä siitä, kuinka materiaali saataisiin kuulostamaan tarpeeksi mielenkiintoiselta. . Teksti Toni Keränen | kuva Jarmo Katila | www.finntroll.net Peikkometallin lipunkantaja Finntroll tekee paluun Blodsveptlevyllään. Omaperäisestä kansanmusiikkihenkisestä metallistaan tunnetun ryhmän pääasiallinen säveltäjä, nykyisin kiertuetöistä vetäytynyt kosketinsoittaja Henri ?Trollhorn. Henrin mukaan analyysi on toisaalta oikea, toisaalta väärä. . Ja kyllä sen huomasi tapahtuneen, kun katseli bändiläisten tyytyväistä virnistelyä kuunnellessamme valmista tuotosta. Humppa sai jäädä Kansanmusiikkivaikutteita on kuultu raskaassa rockissa jo vuosikymmeniä, mutta 2000-luvun alussa alkoi todellinen folk metal -buumi. Todellista säröpuuroa Anaal Nathrakhin ensimmäisen levyn (The Codex Necro, 2001) tai Mardukin Rom 5:12 -levyn (2007) tyyliin. Kaikkeen lisättiin digitaalisäröä. . Finntroll toimi tämän tyylisuunnan yhtenä esitaistelijana, vaikkakaan ei välttämättä tietoisesti. Kahden edellisen levyn (Ur Jordens Djup, 2007 ja Nifelvind, 2010) yhteydessä on puhuttu kasvaneista black metal -vaikutteista. Olimme keikkamatkalla, jossain Tshekeissä lentokentällä, kun Henri lähetti Blodsveptin ensimmäisen version. Kaikki olivat heti ihan liekeissä siitä. Tämän henkisen vapautumisen myötä yhtye palasi aiempiin kappaleisiin ja alkoi virtaviivaistaa niitä Blodsveptin henkeä noudattaen. Teimme aina vain uusia versioita, jotka eivät tuntuneet oikein iskevän, Matias kertoo. Lopulta koko levyn nimibiisiksi päätynyt kappale aukaisi henkisen padon. . Käytimme älyttömästi aikaa siihen, että yritimme sovittaa biisejä yhdessä hyvään kuntoon. . Henrin mukaan kaikki vaivannäkö oli kuitenkin kannattavaa. . Nyt tuntui olevan tavallista enemmän sisäisiä paineita. Punaista lankaa ei tahtonut löytyä millään, Matias aloittaa. . Kolmantena päivänä tajusimme, että ajatus oli tuhoon tuomittu. Käytännössä tein vaikeuksien jälkeen lopullisen miksauksen puolessatoista vuorokaudessa. Halusimme aivan helvetinmoista rähinää. Jo tallennettuja kitararaitoja tuhoutui, soitossa oli ongelmia, miksaus meni aluksi päin helvettiä... Ei se black metal ole missään vaiheessa ollut poissakaan. Emme me missään vaiheessa ole toisaalta sanoneet olevamme black metal -bändi. Ensimmäinen levy Midnattens Windunder (1999) oli vähän sellaista markan black metalia, jossa oli seassa pieniä. Finntrollilla ei ole mitään tekemistä sen genren ideologian kanssa, mutta totta kai se on silti ollut aina voimakas vaikute. . Kappalemateriaalin synnytystuskat toistuivat kuitenkin jälleen studiovaiheessa. . Se ei kuitenkaan sopinut meille ollenkaan. Lähdin sen perään vielä studiosta suoraan synnytyssairaalaan. Henrillä oli olemassa miksauksesta selkeä suunnitelma, joka kuitenkin osoittautui virheeksi. 32 Inferno . Sorvali ja laulaja Mathias ?Vreth. Uusia tunnelmia haettiin tuskallisen luomisprosessin kautta. Perseilyn mestarit V uonna 1997 perustettu Finntroll julkaisee kuudennen levynsä Blodsveptin samana päivänä kuin tämä lehti ilmestyy. Time well spent, Henri summaa. Masterointikin tehtiin kolmeen kertaan. Tässä on jo niin monta levyä takana, ettei verevän kuuloisena pysyminen ole enää kauhean helppoa, Henri sanoo. . Tiesin jo ennen kuin menimme studioon, että tästä tulee paras levymme. Voin sanoa, että omalta osaltani se oli hankalin levy, jolla olen ollut mukana, Henri kertoo. . Meillä ei ole sinällään tarve uudistua, sen sijaan keskeinen termi on tuoreus. Stressi syntyi ehkä siitä, että meillä oli tosi hyviä yksittäisiä juttuja, mutta kokonaiset biisit olivat yksinkertaisesti paskoja. Levy oli kamalan vaikea tehdä
Tuli sellainen olo, että kiitti vaan, te pilasitte tämän homman. Yhdessä uudessa biisissä oli esimerkiksi wah wah -pedaalin läpi vedettyä klavinettia. Siellä se tuo mukavan lisägrooven kappaleeseen, Henri kertoo jättäen varsinaisen kappaleen nimen kertomatta. Kyllä me oikeasti mietimme sitäkin, mitä oikeasti voi laittaa mukaan. Onhan se kontekstiriippuvaista. Jaktens Tidillä (2001) black metalin korvasi power metal ja humppa. Miksi me jättäisimme lunastamatta sitä korttia? Toisaalta bändi on itse rakentanut kyseisen mahdollisuuden itselleen. . On siinä silti tietty harkinta mukana. Kyllä. Niin käyttääkin,ja kyllähän esimerkiksi Moonsorrow?lla (Henrin toinen bändi, toim. Siitä eteenpäin homma on kehittynyt niin, etteivät eri elementit ole niin irrallisia, vaan ne on nidottu paremmin yhteen. Niin, humppa. vaikken kyllä voi sanoa Moonsorrow?llakaan olevan mitään erityistä vastuuta mistään. Finntrollilla on kuitenkin tavallaan lupa tehdä mitä huvittaa. Ihan överiä Funkadelic-osastoa. Kyseinen perisuomalainen tyyli toi yhtyeelle tunnistettavuutta, mutta myös vastareaktio oli voimakas. . Häntä arvostetaan tekojensa vuoksi, ei oman itsensä. Inferno 33. Alkoi ilmestyä lukuisia suoranaisia Finntrollkopiobändejä, vaikka itse luuli, ettei tällaista kehtaa kukaan matkia. Blodsvept on tietynlainen gladiaattorihahmo, jolla on arvoa vain silloin, kun hän tappaa kaikki. Nyt se on piilotettu taustalle ja laulujen alle. Kun taistelut ovat ohi, hänet lukitaan kellariin ja kukaan ei muista hahmon olemassaoloa, Matias analysoi. . Joistain jutuista tajutaan, että nyt menee liian överiksi. . Meillä ei ole ikään kuin mitään vastuuta tekemisistämme . Aloimme miettiä, että tämä menee jo ihan sikaosastolle. Olihan se hauska kikka, mutta tietyllä tavalla se vesitti muun biisin. Finntrollilta ei odoteta tavallaan mitään ja silti odotetaan kaikkea. Uudella levylläkin kuullaan kaikenlaisia soundeja lattaritorvista haitariin. Blodsvept on hyödyllinen vain silloin, kun häntä tarvitaan. Nifelvindillä jokaisen kappaleen sanoitus oli erillinen tarinansa. Lukija saakoon tuntea etsimisen ja löytämisen riemua. Vaikka poikkeukselliset soundiratkaisut herättävät huomiota ja niiden hyväksikäyttö on myös yhtyeelle hauskaa, Henrin mukaan se ei ole Finntrollin toiminnan pääasiallinen sisältö. . Nyt on yhtenäisempää kokonaisuutta. Blodsvept on varmasti militanteinta ja punkpitoisinta lyriikkaa, mitä Finntrollilla on koskaan ollut. Keskeisenä teemana on ihmisen sotaisan puolen tutkiminen. Jaktens Tidillä se vedettiin äärimmilleen. Voidaan puhua vakavan ja humoristisen tunnelman yhdistelystä. Tai kuten Henri itse sanoo, perseilystä. . Ei meidän ole tarkoitus hämmentää ja ajatella, että hä hää, mepä teemme näin. Ei halunnut enää tehdä sen tyylistä juttua, Henri kertoo. Rohkea tyylien sekoittelu ei kuitenkaan poistunut, ja varsinkin Henrin kosketinsoitinsoundit ovat erottaneet Finntrollin useasta muusta metallibändistä. Sokkiarvokin menettää nopeasti tehonsa. Me menemme yksinkertaisesti musiikin ehdoilla. Haluamme olla sokeeraamisen yläpuolella, sellainen on pelkästään nuijamaista itsetarkoituksellisesti tehtynä. Tosin sekin lienee fakta, että 95 prosenttia kosketinsoittimia hyödyntävistä metallibändeistä käyttää pelkästään jousia ja muita tutun turvallisia soundeja. . ?Humppa humppa, ja ja!. hassutteluosuuksia. Blodsvept esimerkiksi antaa symbolisen hahmon sille, mistä monessa muussakin kappaleessa lauletaan yleisemmällä tasolla. . Toki folk on sellainen kantava voima kaiken seassa, joten kyllä minä ymmärrän, jos meitä kutsutaan folk metaliksi. Mutta samaan aikaan me voisimme olla Danny Elfman metalia, psychobilly metalia, klezmer metalia tai mitä vain. Tappajan kurja osa Sanoituksellisesti Blodsveptillä on eräänlainen löyhä teema. . huom.) on paljon maltillisempi soundimaailma. Sitten tulivat saksalaiset ja homma meni ihan naurettavaksi. Mutta esimerkiksi jollain Amon Amarthin tyylisellä tämän genren isolla bändillä voi ajatella olevan jonkinlainen vastuu, että pysytään tiukasti rajojen sisällä. Olemme vapaita tekemään mitä tahansa.
Eli totta kai alkoholilla on jotain vaikutusta, mutta kyllä lopputulos olisi sama selvin päinkin. En vain jotenkin osaa olla siellä. Neljä seitsemästä ensimmäisen levyn tekijästä on mukana Blodsveptillä. Raimoranta kuoli tiputtuaan humalassa Helsingin Pitkäsillan kaiteelta. Ihminen on pelkkä hiekanjyvä. Toinen syy on se, että minulla on vakavahkoja mielenterveydellisiä ongelmia mitä tulee keikkareissuilla olemiseen. Tämä vetäytyminen tapahtui jo vuonna 2005. Mies myöntää, että välillä on haluja palata lavalle. . Joo, minä olen tosi tylsä tyyppi. Ja vaikka me teemme parhaamme hallitaksemme ja tuhotaksemme elinympäristöämme, lopulta luonto kostaa, Henri jatkaa. Jo edellä on käytetty termiä ?perseily?. Minulla on vielä paljon petrattavaa tässä.. Onko vaara, että ne peittyvät bändin peikkokonseptin tai huumorin alle? . Hänen intressinsä ennen kuolemaa olivat aivan muualla kuin Finntrollissa. . On minullakin tietty rocktähtiegoni. Olet juuri se tyyppi, joka haluaa käydä kotona saunassa ja juoda pari saunakaljaa. . Ihmiset ovat nykyään niin laiskoja, että eivät he jaksa etsiä syvempiä juttuja sanoituksista, Matias sanoo. Metallin Monty Python Sanoitusten teemat jatkuvat levyn komeassa kuvituksessa, joka on kitaristi Samuli ?Skrymer. En juurikaan edes käytä alkoholia. Teemme lähes kaiken itse, lukuun ottamatta levyn markkinointia, johon siihenkin osallistumme yllättävän paljon. . No, rundilla on harvemmin mahdollista olla absolutistina, jota en väitä edes olevani. Haluan olla se epäsosiaalinen kyräilijä sivustassa. Olisi kiva päästä muutamaksi päiväksi käymään jossain keikoilla. Teemun ja Sempan ( Jan ?Katla. En tykkää olla keskipisteenä ja teeskennellä ihmisille, että onpa hauska tavata. Onko nykykokoonpanossa sellaisia henkilöitä, jotka ovat täysin korvaamattomia? . Meillä tekee ne jotka osaa ja joita kiinnostaa. ?Haluamme olla sokeeraamisen yläpuolella, sellainen on pelkästään nuijamaista itsetarkoituksellisesti tehtynä.? Näinhän se tuntuu maailmassa menevän yleensäkin, Henri sanoo. Matias kertoo, että lyriikoiden toinen teema on se, kuinka pieni ihminen on kaikkeen ympäristöönsä nähden. . Jos Teemu olisi hengissä, tämä bändi olisi kuopattu jo ajat sitten. Nämä muut ovat puhuneet suunnitelmasta, joka liittyy vanhempiin levyihin. Mihin me tarvitsemme jumalia, kun meillä on luonto ja kaikki muu suuruus ympärillämme? . Kuvissa on ollut valtava homma. Se on sellaista hauskaa kollaasihenkistä meininkiä, Henri sanoo. Henrin mukaan bändi tekee muutenkin paljon sellaisia asioita, jotka monesti ovat levy-yhtiön heiniä. . huom.) panos heidän ollessaan vielä bändissä oli viimeisen vuoden aikana aika lähellä nollaa. Kuten sanottua, Henri itse ei enää kierrä Finntrollin mukana keikoilla. Vaikka minulla olisikin aikaa, en kuitenkaan haluaisi tehdä sitä. Liittyykö alkoholi asiaan? . Jos hän perustajajäsenenä olisi sanonut, että bändi lopettaa, bändi olisi lopettanut. Ponsimaan käsialaa. . Minä teen suurimman osan biiseistä, mutta tiedätkö, miltä ne kuulostaisivat ilman kaikkien panosta. Kyllähän sinä tiedät, mitä parin päivän ryyppääminen vaikuttaa mielentilaan. Olen sanonut tämän aikaisemminkin, eikä sen sanominen tuota mitään ongelmaa nytkään. Jämsen, vuonna 2003 yhtyeestä eronnut laulaja, joka on eronsa jälkeen toiminut yhtyeen sanoittajana, toim. Jokaisella persoonalla on jokin osaamisen alue ja niitä hyödynnetään parhaan mukaan eri konteksteissa. Vaikka bändistä eri tavoilla poistuneita jäseniä alkaa olla jo aika lailla, ydinryhmä on pysynyt samana. Päätämme esimerkiksi sen, mistä kappaleesta kannattaa tehdä musiikkivideo, sillä se on eräänlainen käyntikortti. Finntroll halusi kuitenkin jatkaa ja syyksi ilmoitettiin kunnioitus Somniumin muistolle. En viihdy ihmisten seassa. Matias esittää oman näkemyksensä Henrille. . Puhuin itse asiassa viime viikonloppuna vaimolle, että olisi kiva taas nousta lauteille. Mulla tuli luonnehdinnasta hyvä fiilis ja toivottavasti Samuli ei loukkaannu tästä. Minulla ei yksinkertaisesti ollut aikaa siihen. Mutta onko tämä aivan aidosti ainoa syy? . Joku sanoi hyvin, että noista kuvista tulee mieleen sellainen yläastetyyppi, joka piirtelee vihkoon kaikkia siistejä juttuja, kun ei jaksa keskittyä opetukseen. Asiaan liittyy kuitenkin myös toinen puoli. . Mietimme, mihin kannattaa satsata. Tämä on sellainen omanlaisensa Monty Python -ryhmä. Sinä yksinkertaisesti kaipaat rauhaa. Pää hajoaa viikossa ja se ei palvele ketään. Jos oikeasti haluaisimme tunkea sanomaa ihmisille, emme me kirjoittaisi sanoja ruotsiksi. Kaikki eivät välttämättä osallistu yhtä paljon itse musiikin tekemiseen, mutta kaikilla on jokin osa-alue, jossa he pääsevät toteuttamaan itseään. Traagisin kokoonpanomuutos tapahtui vuonna 2003, kun perustajajäsen Teemu ?Somnium. Tämä ei ole siis diplomaattinen kommentti, vaan kaikki ovat oikeasti 34 Inferno omalla tavallaan korvaamattomia. Ei kukaan olisi voinut sanoa hänelle siinä vaiheessa, että jospa me muut jatkamme ja sinä teet jotain muuta. Olisi täydellistä idiotismia hoitaa vain musiikkipuoli ja luottaa siihen, että joku tekee kaiken muun. On. Minä en ole minä, vaan se hahmo, joka lyö nyrkeillä koskettimia ja sikailee ja pitää hauskaa. Mikä sitten aiheutti keikkahommista poistumisen? . On niin vitun kivaa mennä lavalle ja vetää tietynlainen rooli päälle. Emme käytä erillisiä tuottajia, kansitaiteilijoita ynnä muita. Spessuversioihin tulee niitä vielä lisää. Videoksi ei päädy aina välttämättä omasta mielestämme paras kappale. . Kaikki, Henri täräyttää. . Kuitenkin, kuten huomaamme, sanoituksissa on asioita, jotka merkitsevät jäsenille jotain vakavampaa. Plus se, että minua harvemmin näkee edes tällaisessa selkääntaputtelusessiossa, jollainen tämä levyn ennakkokuuntelutapahtumakin on. No ei ihan aidosti. Ei meitä pelota sekään, että ihmiset eivät huomaa musiikin syvempää pointtia perseilyn takana, Henri toteaa yksikantaan.
Inferno 35
/ ovelta 25? (mikäli jäljellä) Ennakot: www.tiketti.fi. . + narikka LiPut ainoastaan oveLta To 25.4.2013, The Circus, Helsinki Ikäraja: K-18 LIPUT Ennakkoon alkaen 23,50. LIVING DEAD! ³ LEPROUS TORTURE KILLER ³ DE LIRIUM?S ORDER KUOLEMANLAAKSO ³ WHISPERED LOST SOCIETY ³ SANTA CRUZ BLOODRED HOURGLASS ³ SEREMONIA RATFACE ³ TOMBSTONED CUT TO FIT ³ BALTIMOR ³ DEATH HAWKS DARK BUDDHA RISING ³ KHROMA lisää tulossa... 28.-30.6.2013 SUVILAHTI, HELSINKI Liput tiketistä, www.tiketti.fi: 1pv alkaen 62,50. . 2pv alkaen 94,50. 3pv alkaen 120,50? PRE www.tuska-festival.fi Whispered & dAUNTLess La 27.4.2013, PRKL-CLub Liput: .7. . LEVYNJULKKARIKEIKKA Uusi albumi Circle kaupoissa 19.04.2013 NIGHTWISH ³ KING DIAMOND TESTAMENT ³ BOLT THROWER KREATOR ³ AMORPHIS ASKING ALEXANDRIA STAM1NA ³ SOILWORK DILLINGER ESCAPE PLAN WINTERSUN ³ IHSAHN AMARANTHE ³ ABHORRENCE WE BUTTER THE BREAD WITH BUTTER ³ VON ³ URFAUST BLACK CITY ³ BARBE-Q-BARBIES DR. . 2pv alkaen 95,50. 3pv alkaen 119,50? Liput Lippupisteestä, www.Lippu.fi: 1pv alkaen 63,50
Edelliskerralla kuopiolainen Jess and the Ancient Ones äänitti Astral Sabbat -ep:tään Tore Stjernan kanssa, joka istuu nytkin taukotilan baaritiskillä studiopäiväkirjoineen. Stjerna oli ihastunut paikkaan niin paljon, että halusi tuoda pitkäaikaiset työnantajansakin sinne. Inferno vieraili sessioissa. Saatana saapui Savoon W atain tunnetaan yhtenä metallin saatanallisen siiven omistautuneimmista ryhmistä. helmikuuta, keskipäivällä. Bändin touhuja jossain määrin seuranneena en tiedä, mitä odottaa. Yhtye on toiminut jäsentensä paholaisenpalvonnan taiteellisena lihallistumana jo viisitoista vuotta, eikä liekki ole suinkaan hiipunut vaan roihuaa levy levyltä mustempana. Kaikesta tekemisestä, oli kyse sitten levytyksistä, liveshow?sta tai kulissien takaisesta toiminnasta, peilautuvat syvä omistautuneisuus ja omaehtoisuus. Watain solmi hiljattain maailmanlaajuisen lisenssisopimuksen Century Median kanssa, mutta pitää yhä langat käsissään oman His Master?s Voice -lafkansa ja oheistuotefirmansa avulla. Venom-paitainen ja spandexhousuinen laulaja on kuulemma juuri herännyt. Huhun mukaan Nosturia piti tuulettaa viikon, kun Watain esiintyi siellä viimeksi, koska mädän sianveren katku ei ollut kaikota millään. Mitkähän uhrimenot oven takana odottavat? Hymyilevä Erik Danielsson kättelee jämptisti ja toivottaa peremmälle. Studio näyttää yhtä siistiltä kuin viimeksi siellä vieraillessani, eikä sieraimiakaan tarvitse tukkia. Hän on työskennellyt Watainin kanssa alusta alkaen. . Diili metallijätin kanssa takasi peräti neljän kuukauden tuotantobudjetin tulevalle albumille, jonka rumpuosuuksia bändi saapui taltioimaan kolmeksi viikoksi Kuopion kupeeseen. Koputan Studio 33:n ovea 15. Tahdoimme äänittää kaukana kotoa ja arkirutiineista. Täällä on ollut juuri sellaista kuin toivoimmekin ja tekemiseen on voinut keskittyä ilman, että ympäristö olisi koitunut Inferno 37. Teksti ja kuvat Markus Laakso | www.templeofwatain.com Ruotsin black metal -suuruus Watain purkitti osan elokuussa julkaistavasta viidennestä albumistaan Studio 33:ssa, Toivalassa
Emme ole siis nähneet juurikaan Kuopiota, mitä nyt kävimme yhtenä lauantaina paikallisessa rockklubissa, Danielsson kertoo. . Se on ainut syy, miksi menemme sinne. Bändi aloitti levyn esituotantovaiheen Stjernan Necromorbus-studiolla, Tukholmassa 3. Se on yksi parhaista skandinavialaisista black metal -levyistä, joten on siistiä äänittää samassa paikassa. Et yleensä tiedä, mitä sinulla on käsissäsi studioon mennessä. Siinä vaiheessa homma muuttuu mielenkiintoiseksi. Se avaa melkoisen uuden setin tunteita, joita joutuu käsittelemään. Levy ilmentää näitä tuntemuksia myös musiikillisesti. Temposkaala on kuulemma aiempaa laveampi, eikä koko ajan paiskita sata lasissa aggressiivisuuden ja vihan nimissä. Sekä Erik että Tore kuvailevat kiekkoa monipuoliseksi mutta Watainin perusarvoihin luottavaksi. . Kaikkien kappaleiden ei ole tarkoituskaan päätyä levylle, vaan laveasta joukosta puristetaan tiivein mahdollinen kokonaisuus. Biisit eivät olleet vielä valmiita, emmekä tienneet, kuinka työstäisimme elementeistä kokonaisuuden. Ei pidä kirjoittaa asioista, jotka tuntuvat liian helpoilta tai vierailta. Albumilla tuodaan ensimmäistä kertaa esiin musiikkimme elementtejä, jotka ovat aina olleet siellä, mutta enem-. Olemme aiemmin menneet studioon vain äänittämään, mutta nyt oli aikaa käydä materiaali perinpohjaisesti läpi ja tunnustella biisien fiiliksiä. Esituotanto jatkuu jossain määrin myös Toivalassa, jossa syntyi pari uutta biisiäkin. . Pidän siitä, että on pakko repiä oma sydän irti, asettaa se lautaselle ja tarjoilla. Monet tekstit perustuvat todellisiin kokemuksiin, enkä tarkoita vain henkisiin vaan myös fyysisiin, maallisiin kokemuksiin . En tule koskaan olemaan valmis tämän ja toisen maailman pohtimisessa, mutta samaan aikaan tällaiset ajatukset ovat koko ajan vaikeampia pukea sanoiksi. Tällä kertaa sanoitukset ruotivat runsaasti oman pahuutensa löytämistä ja sen ilmentymistä fyysisellä tasolla. Hyvä, että kirjoitimme lisää biisejä täällä, koska minulla oli paljon sanoitusideoita, joille ei ollut tilaa. Levy masteroidaan huhtikuussa, eikä sitä ennen ole paineita suorittaa karsintaa. Erikillä on ollut hyvää aikaa keskittyä sanoittamiseen rumpuäänitysten lomassa. Siinä mielessä tämä levy on henkilökohtaisempi kuin mikään aiempi. Olemme äänittäneet täällä rumpuja, jatkaneet materiaalin työstämistä ja katsoneet, mihin se johtaa. Äänitykset jatkuvat Uppsalassa, bändin kotipaikkakunnalla. Täällä kokonaisuus on alkanut muodostua. 38 Inferno Pimeä melankolia Watain äänitti Toivalassa rummut 18 biisiin, joista kolme on covereita. Tänään on itse asiassa toinen kerta, kun menemme keskustaan, sillä äänitämme hieman lauluja Studio Soundissa, jossa Beheritin Drawing Down the Moon on purkitettu. tällaisen elämän elämiseen, Erik puntaroi ja maiskauttaa huuliaan. . tammikuuta, päivälleen kolme vuotta Lawless Darkness -session jälkeen. Siis se, kuinka fyysiset kokemukset ilmentyvät elämässäni. Niistä on yhä mielenkiintoisempaa kirjoittaa. Kaikkiin biiseihin on jo olemassa tekstit, ja tunteenpalo on ollut kova. . Kun kävimme Necromorbuksessa läpi levyä varten sävelletyt jutut, olimme ihmeissämme materiaalin suuren määrän ja monipuolisuuden kanssa. Teksteissä on yhä yhteinen punainen lanka ja perusta, johon Watain on aina luottanut: ihmisluonteen pimeä puoli. Se on vain iso möykky ideoita ja tunteita, joista pyrit kasaamaan jotain relevanttia. n pakko ?Pidän siitä, että o ti, asettaa repiä oma sydän ir oilla. se lautaselle ja tarj ma Siinä vaiheessa hom iseksi.? muuttuu mielenkiinto Erik Danielsson haitaksi
Tämä on paljon suurempaa. Lawless Darknessin jatko-osan tekeminen ei ollut vaihtoehto, vaan kurssi on kohti ilmeikkäämpää ja dynaamisempaa ilmaisua. Levyllä on siis materiaalia, joka nojaa vähemmän aggressiiviseen mutta eeppisempään ja melankolisempaan lähestymistapaan, Erik paljastaa. Hän lisää, että elokuun puolivälissä ilmestyvältä kiekolta on kuultavissa myös vaikutteita tietyiltä bändeiltä, kuten Tormentorilta ja Beheritiltä. Ympäristö on rentouttava ja äänitykset ovat sujuneet kitkattomasti. Se on yksi luonnollisimmista seurauksista, kun kutsut pimeyden ja kaaoksen elämääsi. Melankolia on yksi seurauksista. Olen pyrkinyt vetämään elementtejä kohti ydintä tappamatta luovuutta. Stjerna on työskennellyt Watainin kanssa vuodesta 1998. Hän tuntee materiaalin läpikotaisin, mistä on julmetusti apua keikoilla. . Maailma jossa elät tuntuu vieraalta. Emme tiedä vielä, millainen levystä muodostuu, mutta meillä on oltava kaikki vaihtoehdot käytössä kokonaisuuden muodostamiseen, Stjerna sanoo. Hän vertaa kappaleiden rakentamisprosessia leivänvalmistukseen: taikinan, eli työstössä olevien biisien, on annettu kohota rauhassa muutaman päivän ennen kuin niiden pariin on palattu lopulliseen muotoon saattamista varten. . Kyse on flowtilan saavuttamisesta ja biisin fiiliksen sisäistämisestä. Nyt prosessi on ollut enemmänkin rakentamista ja epämääräiseen tavoitteeseen pyrkimistä. Teimme Tukholmassa paljon testiäänityksiä ennen kuin tulimme tänne. Watain on kokonaisuus, jonka jokaisen osasen taustalla on pitkä ja työläs prosessi.. Joudut kohtaamaan paljon emotionaalisia ja maallisia haasteita. Kun olen saanut levyn miksattua, aloitan livehommien työstön. Lawless Darknessia tehdessä bändillä oli paljon valmiita biisejä, muokkasimme vain pieniä juttuja sieltä täältä. Hänen panostaan yhtyeen säveltaiteessa ei voi vähätellä. Stjerna kehuu, että Studio 33:ssa on mukava työskennellä. Hänen studionsa sijaitsee kaukana Tukholman keskustasta, mutta ympärillä torottaa asuinrakennuksia, toisin kuin Toivalassa. . Työni ei lopu koskaan. Yleensä sessioissa on aikaa vain siihen, että saadaan mahdollisimman hyvä otto nauhalle. Watainissa on aina ollut melankolinen puoli. Watain on nyt siinä asemassa, että sen liveshow?t ovat jotain mitä muiden black metal -bändien pitäisi kadehtia. Surullisuudella on aina ollut paikkansa Watainin musiikissa. Se puoli on kiehtonut minua aina, niin musiikissa kuin muussakin taiteessa. . Olemme nyt testanneet biisiä ensin yhdellä tapaa ja sitten toisella. Vaikka biisin on kirjoittanut Watain ja se kuulostaa Watainilta, se tarvitsee linkin aiempiin albumeihin, tietyn tunteen. Se on samalla testamentti siitä, että Watain sukeltaa yhä syvemmälle sisäiseen pimeyteensä. Watainin vasen käsi Necromorbus-studion Tore Stjerna on tuottanut kaikki Watain-albumit ja vääntelee namiskoita keikoillakin. Nyt annoimme sen kukkia enemmän ja ottaa paikkansa, koska se tunne on muodostanut merkittävän osan elämästäni viimeisen kolmen vuoden aikana. mänkin kätkettyinä. Monet maalaavat corpsepaintit naamaan, vetävät keikan ja homma on siinä
Howard Jonesin aikana bändi ehti julkaista kolme levyä. Tuli tarve päästä koelauluihin. Miten tässä näin kävi? . Päätös on teidän. Bändi teki ei-niin-yllättävän valinnan ja päätyi Leachiin.. Olen ollut koko ajan kavereita näiden jätkien kanssa, joten tiesin, että heidän tiensä olivat eroamassa Howardin kanssa, laulaja aloittaa. Bändi lähestyi Leachiä asiasta aivan suoraan ja kysyi, kiinnostaisiko paluu. Leach kieltäytyi ensin, mutta jäi miettimään. . Se on aika pitkä juttu... Perustajajäsen Leach lauloi kahdella ensimmäisellä, joista jälkimmäinen, Alive or Just Breathing (2002), saavutti suuren suosion. Laulajan ääniongelmat ovat jo kaukaista historiaa ja bändikemia paremmassa kunnossa kuin aikoihin. Sitten Leach lähti bändistä. Viime vuonna uutisoitiin, että Leach on palannut. Tilanne oli outo: bändin perustajajäsen ja alkuperäinen laulaja koelauluissa. . Se ei ole kaikkein helpointa materiaalia ja minusta tuntui muutenkin oudolta laulaa jonkun muun tekemiä tekstejä. Kun Leachin silmiin myöhemmin osui lehdistötiedote, jossa kerrottiin Killswitch Engagen etsivän laulajaa, jokin hänen sisällään liikahti. Jos päädytte minuun, annan bändille kaikkeni. Kyse oli siitä, pystyisinkö esittämään niitä biisejä, jotka bändi teki Howardin kanssa. Jos päädytte johonkuhun muuhun, kunnioitan sitä ja olen ystävänne. Teksti Vilho Rajala | Kuva Robyn Breen Shinn | www.killswitchengage.com Jesse Leach palasi Killswitch Engageen ja teki metalcoresuuruudesta jälleen kiinnostavan. Sanoin jätkille, että teidän täytyy tehdä päätös. Genrenimestä tuli kirosana viimeistään viime vuosikymmenen puolivälin paikkeilla, mutta johtotähti Killswitch Engage porskuttaa yhä. Nyt bändin laulajana on jälleen Jesse Leach. Disarm the Descent osoittaa, että bändi on edelleen lajinsa kärkeä. Luottakaa itseenne O nko metalcorella mitään annettavaa enää vuonna 2013. Minähän olin poissa melkein kymmenen vuotta! Howard toi bändille valtavan määrän suosiota ja teki hyviä biisejä, joten minusta oli oikein ja reilua yrittää päästä bändiin samaa reittiä kuin kaikki muutkin, Leach selittää. Edelleenkin eniten potkivat vastaan Jonesin aikaiset biisit. Mutta mitä enemmän Leach niihin perehtyi, sitä enemmän hän pääsi niihin sisälle.
KsE:n tarina on kuulemma yhä kesken. Voi olla, että Leachin paluu tuo kaivatun tuoreen tuulahduksen tunkkaiseksi vaipuneelle yhtyeelle. Näin on ainakin mikäli kiertuebuukkaajia on uskominen. Bändi kiertää keväällä Euroopassa, kesällä Amerikassa ja ilmeisesti loppukesällä taas Euroopassa. Jossain vaiheessa tulee lähtö myös Japaniin. Entä millaiset odotukset Leachillä nyt on, lähteekö Killswitch Engage Disarm the Descentillä uuteen nousukiitoon? . Jo pelkästään se, että pystymme elämään musiikista, on ihan uskomatonta. En ole koskaan aiemmin pystynyt siihen, mutta nyt pystyn. Kaikki tähän asti tullut palaute on kuulemma ollut hyvää. Leach ei tosin lue arvosteluja. . ?Minulle on tärkeää tiedostaa tunteiden pimeä puoli.? Opettavaiset vuodet Palataan aikaan, jolloin Jesse Leach alun perin jätti Killswitch Engagen. Kunpa ihmiset eivät kuvittelisi, että bändissä on nyt kymmenen vuoden takainen Jesse Leach, laulaja parahtaa. . Emme osanneet kommunikoida emmekä tunteneet toisiamme kunnolla. Minulla ei ole mitään odotuksia. Siinä auttoivat KsE-väliaikana tehdyt kokeilut muiden projektien kanssa. Hän on minun veljeni ja yksi parhaista ystävistäni. Hän on aina tukenut minua kun sitä on tarvittu. Tekstit käsittelevät kuulemma ennen kaikkea toivoa. Leach haluaa valaa ihmisiin uskoa ja lohtua. . Olemme tovereita, kunnioitamme toisiamme. Sellaista ei ollut silloin ennen. Genrestä on valitettavasti tullut eräänlainen äpärälapsi. Inferno 41. Deadline alkoi lähestyä uhkaavasti ja se oli vähän stressaavaa. The Empire Shall Fallilta ja Times of Graceltä on Leachin arvion mukaan odotettavissa uutta musiikkia. . Bändi saapuu keikalle Helsingin The Circukseen 16.4. Uuden levyn musiikki oli jo kokonaisuudessaan olemassa kun Leach tuli takaisin. Menin Adamin luokse hengailemaan pari viikkoa ennen koelauluja. Minä välttelen niiden ja internetkommenttien lukemista viimeiseen saakka. Toivon, että ihmiset pitävät levystä ja että pääsemme kiertämään. Mikä ei tapa, se vahvistaa. Minä tunnen itseni nyt vahvemmaksi kuin koskaan. Lohtua synkkyyteen Killswitch Engagen uuden levyn nimi on Disarm the Descent. Leachin mukaan ongelmat nivoutuivat yhteen. . Nämä kymmenen vuotta eivät ole olleet helppoja, mutta minä en voisi nyt olla tässä bändissä näin itsevarma, jos ei kaikki olisi mennyt juuri kuten meni. Kun teen biisejä kitaralla tai pianolla, siitä ei tule metallia. En tuntenut itseäni. Kaikilla on heikkoutensa ja vahvuutensa, ja niihin pitää osata suhtautua. Joihinkin heikkouksiin ei silloin osattu, Leach miettii. Laulaja vastaa luonnollisesti levyn teksteistä. Se ilmestyy 29.3. Minähän olen vain yksi viidesosa bändistä. Otetaan vielä lopuksi käsittelyyn pahamaineinen genrenimi metalcore. Leach musisoi yhtyeissä nimeltä Seemless, The Empire Shall Fall ja Times of Grace, joista viimeksi mainitussa soittaa myös KsE-pääjehu Adam Dutkiewicz. Ainoastaan Seemless on haudattu. Tässähän ollaan vasta alussa. Miten Leach suhtautuu siihen? . Minusta on sääli, että fanit ovat valinneet joko puolestani tai minua vastaan. Täytyy osata olla itsevarma. Mies huokaisee, että hänellä on ollut melkoinen matka nykyiseen pisteeseen. Minulle oli tärkeää päästä kokeilemaan erilaisia juttuja, tutkia ääntäni ja ottaa instrumenttiani paremmin haltuun. Olemme aina olleet ystäviä, mutta nyt kaikki sujuu ilman kitkaa. Minä ja Adam olemme koko ajan olleet ystäviä. Sain ääneeni paljon luonnetta, jota en olisi muualta saanut. Laulaja uskoo kohtaloon ja jonkinlaiseen johdatukseen. Hän ei kadu mitään, vaan katsoo, että hänen elämänsä käänteet ovat tehneet hänestä vahvemman. . Tämä on melkein teemalevy, mutta tietenkin mukana on myös paljon tuskaa, vihaa ja negatiivisia tunteita. Minulle on tärkeää tiedostaa tunteiden pimeä puoli, mutta haluan tasapainottaa sitä toivon avulla. Laulusovituksia lukuun ottamatta Leach ei kuulemma aio ottaa osaa KsE:n musiikkiin. . Olin hyvin epävarma enkä voinut muutenkaan hyvin. Minulla ei ole taitoa siihen! Äpärägenre Laulaja puhuu halki haastattelun sangen innostuneesti ja hehkuttaa paluunsa luomaa hyvää fiilistä. En osaa pakottaa itseäni inspiroituneeksi. Oli ihan mahtavaa tajuta vähän myöhemmin, että pääsen kirjoittamaan ja laulamaan tekstejä niihin! Vaikka vanha jengi on koossa taas, meininki on eri. Hän itse asiassa kuuli biisejä jo ennen kiinnitystään. . Genre lähti liikkeelle hardcoresta ja metalli tuli siihen myöhemmin. Sittemmin skene on vesittynyt, kun on tullut ylitarjontaa. Kaiken lisäksi koko hardcore-ideologia hävisi siitä. Turha tökkiminen, ilmaa myrkyttävät skismat ja muut kemiaongelmat ovat jääneet taakse. . Kuulin demoja ja innostuin niiden intensiteetistä ja voimasta. Sekään ei aiheuttanut pahaa verta, että minä lähdin. Laulajan instrumentti on hän itse, joten kaikki vaikuttaa kaikkeen. En minä tee tätä hommaa saadakseni palautetta, vaan kommunikoidakseni toiseen suuntaan. Leachin paluu on aiheuttanut kaksijakoisia reaktioita. Howard Jones -fanit ovat olleet vähän pettyneitä, mutta merkittävä osa yhtyeen ystävistä myös innoissaan. . Teimme kaksi kiertuetta kesken levynteon, joten sessiot katkesivat ikävästi. Valtaosa syntyi helposti, mutta lopussa meinasi tulla kiire. . Oli mahtavaa kasvaa muusikkona ja ihmisenä muiden projektien kanssa. Olen siitä kiitollinen. Se on tosiaan vähän kummallinen käsite... Lähestyin stressin takia Adamia ja hän auttoi minua tärkeällä tavalla. Laulaja korostaa mielellään hänen ja Dutkiewiczin hyvää suhdetta. . Miehen ääni oli loppua kohden todella huonossa kunnossa eikä meininki ollut muutenkaan parhain. Ääniongelmissa oli kyse siitä, etten osannut huolehtia itsestäni. Sellainen kuvastuu kyllä äänessä
Music is Our Passion www.thomann.de
Teksti Matti Riekki | www.myspace.com/kvelertak Norjalainen punkrockmetallihybridi Kvelertak taipuu kakkosalbumillaan entistä useampaan asentoon. Sähköittä se ei kuitenkaan pärjää. ja hipsterit 44 Inferno
Asun tyttöystäväni kanssa pikkupaikassa KaakkoisNorjassa, rannikolla. Onhan maalla öljyä millä mällätä ja kaikilla kaikki hyvin. Vaan annapas olla, kun otat ekskursion keskustan kujille iltapimeän hiivittyä. Sanoisin että tämä on enemmän rocklevy kuin eka. Yritimme kyllä puhua kaljafirmoille laajemmasta tuotannosta, mutta ainakaan vielä mitään ei ole tapahtunut! Juuri nyt sampooefekteistä ei ole tietoakaan. Se on erilaista mutta hyvää. Aivan kuin Erlend ihmettelisi äänettä, mitä hän oikein tässä pöydässä tekee. Päätän särkeä lisää jäätä ja rupatella arkisesti ympärillemme levittäytyvästä Norjan pääkaupungista. Sen musiikillinen tyyliskaala on entistä leveämpi, ääripäitä on raahattu kauemmas toisistaan, ja välittömän impaktin sijaan se iskee kitusiin hitaammin, hieman kuin hiipien. Jos on nähnyt Kvelertakin livenä, tietää ettei hiipiminen sovi bändin etenemismuodoksi sitten yhtään. . Toxic Holocaustin Joelilta (Grind). Bjarte (Lund Rolland, kitara) teki kaikki biisit, toi kappaleita kämpille yksi kerrallaan, ja yhtäkkiä vain huomasimme, että kappas, meillä on kasassa levyllinen matskua. No yksi juttu on, että olen krapulassa tosi herkässä tilassa. Tullaan känniin tosi nopeasti ja halutaan haistattaa kaikille. Millaisen krapulan sillä saa aikaiseksi? . En voi yleistää liiaksi, mutta koskaan en ole joutunut yhtä hanakoiden ilotyttöjen ja kamadiilerien ahdistelemaksi. Lisäksi puoli keskustaa tuntuu olevan korjaustöiden alla, pankkiautomaatteja ei löydy mistään ja populaatio on yleisesti jotenkin eri aaltopituudella. Totta tosiaan, Oslossa on outo, hitusen davidlynchmäinen tunnelma. Aion muuttaa Osloon itsekin, mutta tyttökaverini täytyy saada ensin täältä työpaikka. N iin kammottava keksintö kuin krapula yleisesti ottaen onkin, se voi olla myös siunattu olotila. Ei siksi, että olisi mitenkään ylimielinen tai kusipäinen, päinvastoin. Lavan ulkopuolella miehestä ei saa rocktähteä millään ja jutustelumme yllä leijuu hieman vaivautunut ilmapiiri. Kun taidot ja varmuus kehittyvät, uskallus lisääntyy. Solisti sanoo, ettei ensilevyn aikainen Kvelertak olisi edes voinut tehdä Meirin kaltaista albumia. . Erlend nauttii yhtyeensä pirtaan jotenkin täysin sopimattomasti valkoviiniä ja vaikuttaa ensi alkuun varsin hankalalta haastateltavalta. Kun norjalaisyhtyeen uusi levy-yhtiö tiedotti bändin kakkosalbumin ilmestymisestä, tiedotetta oli marinoitu Hjelvikin kommentilla, jonka mukaan uusi Meir-levy on debyytin ?isoihin bileisiin. Tällaisessa kankkusessa oikein valikoitu musiikki tuntuu taivaalliselta. . Suurin osa alkoholin katkeransuloiseen maailmaan tutustuneista lukijoistamme tietää, mistä nyt puhutaan. Tiedusteluun on silti syynsä. Etenkin tilanteessa, jossa olemistaan voi helpottaa vailla omantunnontuskia sillä millä se tuli, krapula voi ajaa yksilön vallan huimaan fiilikseen, vapaudentunteeseen vailla rajoja ja rajoituksia. Itse asiassa en tunne yhtään tyyppiä, joka olisi alun perin täältä, joten vaikea sanoa, millaisia varsinaiset oslolaiset ovat, Erlend naurahtaa. Seuraavan päivän vierailu mainittuun Neseblodiin on mielenkiintoinen. Hmm, käytännössä kuuntelen samoja levyjä kuin muutenkin, Kvelertakin nallemainen laulaja Erlend Hjelvik pyörittelee tylsästi, kun tiedustelen, mitä hänen stereoistaan löytyy noina kauniina hetkinä. Nyt pitäisi innostua, hei! . Lähdimme tekemään tosi rajua kiekkoa, mutta siitä tulikin sitten paljolti jotain muuta, Erlend naurahtaa. . Erlend ei osaa antaa tarkkaa lukemaa, mutta arvelee debyytin jälkeen paiskatun noin kolmesataa vetoa, mikä on tehnyt hyvää myös studiovärkkäykselle. Istumme oslolaisen hotellin aulabaarissa. No, samapa tuo, tavara kun on joka tapauksessa jumalattoman kallista. Tällaisista, oletettavasti varsin vääristyneistä ensikokemuksista syntyvät ne vanhat kunnon ennakkoluulot. Kolme kovaa? Pitelemäsi numeron kannen asettama kysymys on oikeutettu. No, sain sitä vain yhden pullon, joten hankala sanoa... Idea oli kaverimme ja sitähän tehtiin vain joku neljäkymmentä putelia. Oslo on siisti mesta, hyviä bändejä, klubeja ja paljon meneillään koko ajan. . Menen sinne itsekin, kun olen käynyt ensin ostamassa viiksivahaa, heh. Tieto viiksivahakaupasta ei hätkäytä, suomalaiseen tuntoon Oslo vaikuttaa nimittäin varsin merkilliseltä paikalta. Sitä luulisi, että kyseinen kylä kylpisi yltäkylläisyydessä, siisteydessä, hyvässä hoidossa ja yleisessä järjestyksessä. Kaupungin asujaimisto tuntuu elävän ihka omassa kuplassaan. . Vaikka Kvelertak tunnetaan stavangerilaisena yhtyeensä, Erlend paljastaa olevansa kuusikosta ainoa, joka ei asu tällä hetkellä Oslossa. . Kun ei ole biisintekijä, ei irtoa. Inferno 45. Tältä levyltä ei jää yhtään ylimääräistä, kaikki on siellä. Kvelertak tunnetaan julmasti keikkailevana yhtyeenä. verrattuna kuin krapulakänni: ?Nyt toisella albumilla ollaan krapulassa ja aletaan ottaa tasureita. Sitä kutsutaan myös sampooefektiksi.? . Sinun täytyy muuten käydä Neseblodissa, kuulussa black metal -kaupassa. Ainakaan minä en olisi, mies hekottelee ja kehuu olevansa tätä nykyä paljon parempi laulaja. Kun kysyn Erlendiltä, mitkä kolme bändiä ovat mielestään vaikuttaneet Meirin musiikkiin eniten, laulaja joutuu selvästi kovan paikan eteen. Black metal -ensiprässäysten ja erilaisten muiden harvinaisuuksien seassa viihtyy, mutta ostosten tekeminen on hieman hankalaa: myyjä ei tule ulos takahuoneesta kertaakaan kaupassa vietetyn parikymmenminuuttisen aikana. Hän selitti sen kyllä paljon paremmin kuin minä, heh. Kuulin että teillä on jo oma olutkin. Siinä missä 2010 ilmestynyt Kvelertak-debyytti räjäytti lian pois ja korvat verille kertakuulemalta, tuore kakkosalbumi, esikoisen tapaan Converge-ukko Kurt Balloun kera työstetty Meir on huomiota vaativampi tapaus. Saatan katsoa Disney-leffaa ja melkein purskahtaa itkuun. Tätä on hieman hankala selittää, mutta jos vaikka kuuntelen Slayeriä, se tuntuu oikeassa hetkessä NIIN maailman parhaalta bändiltä ikinä, että... Ptruu, riittää. Kuulin tästä ?sampooefektistä
No sitten, esimerkiksi Trepanbiisi sai innoituksensa tästä klassisesta toimenpiteestä (trepanning), jossa potilaan kalloa porataan pahan päästämiseksi pois. On siellä monenlaista, kaikki ajettuna Kvelertak-filtterin läpi.. Ei, koetimme sitä hommaa kerran, eikä se kyllä ole meidän juttu, ei kuulostanut kovin hyvältä. John ei ole sanonut sitä suoraan, mutta minusta kansi tulee sieltä. Pulut siis merkkaavat urbaania köyhyyttä. Ihan hyvä että kysyit tästä, heh! Yksi asia on joka tapauksessa varmaa: Meirin johdosta Kvelertakiin on entistäkin hankalampaa niitata genreleimaa. Vaan onko tällä enää nykyrockmaailmassa edes mitään merkitystä. Olemme tehneet yhteistyötä tyyppien kuten Nattefrost (Carpathian Forest) ja Hoest (Taake) kanssa ja varmaankin siksi meitä kutsutaan edelleen black metal -bändiksi. No joo, ja saattaisiko olla, että kotimaallanne olisi asiassa myös jonkinlaista tekoa. Tämä on tietysti hankalaa, koska Gene Simmons on teettänyt jo kaiken potkupuvuista hauta-arkkuihin. Kvelertak ei ole vielä päässyt muutamaa kymmentä olutpulloa pidemmälle, mutta suunnitelmia omannäköisistä tuotteista löytyy. . Erlend kertoo, että selitys lajinvaihdokselle löytyy hänen lyriikoistaan. . Ja niin edelleen. Ööööö, olisi paljon helpompaa jos kysyisit, mistä tekstien vaikutteet tulevat, hän vaikeroi. . Ekan levyn aikaan satuin olemaan kiinnostunut tuosta mytologiapuolesta, mutta nyt jätin aiheen rauhaan, Erlend avaa ja kertoo Meirin olevan enemmän hänen henkilökohtaisen ajatusmaailmansa kuvausta. . itse asiassa kesykyyhky, arkisemmin pulu. Ja niin ovat myös levynkannet, joista kumpainenkin on Baroness-mies John Dyer Baizleyn käsialaa. Muuuutta, kysymys on liian vaikea, vaikuttajia on niin paljon. Sain inspiraatiota esimerkiksi katselemalla dokumentteja avaruudesta . Siispä on aihetta tutkia hieman lähemmin, mitä levy on tässä mielessä syönyt. . No, siellä on kyllä suoria musiikillisia viittauksia, esimerkiksi Nekrokosmos on saanut vaikutteita Aura Noirin biisistä, eka kappale (Åpenbaring) taas Vipersilta. No, nykyään moni bändi tuntuu yhdistelevän asioita ennakkoluulottomasti. Joo, just niin, heh heh. mitä muuten myöskin teen krapulassa ?, mikä saa minut tuntemaan itseni aika lailla pieneksi ja sen, mitä tein edellisenä iltana melko merkityksettömäksi. Discovery-kanava päälle ja johan morkkis helpottaa? . Itse kyllä tykkään näistä oheistuotehommista. Ne kahdeksan tuntia ovat todella pitkiä.? . En oikeastaan. Yhtyeiden täytyy kehitellä mietintämyssyt sauhuten mitä merkillisimpiä tuotteita saadakseen näkyvyyttä ja tätä myöten tuloja rönsyilevillä markkinoilla. Ensilevyn kannesta löytyi pöllö, Meirin laji on kyyhkynen . Olisiko teillä kiinnostusta tällaiseen toimintaan? . Joo-o, allekirjoitan tuon. Ensinnäkin, minun lauluni ei istu kovin hyvin akustiseen musaan. Tämän kuuluu olla äänekästä. 46 Inferno Puluja, vuohia, tissejä Nykyisessä huonon levymyynnin kurimuksessa oheismateriaalien myynti on kohonnut bändien taloudenpidossa arvoon arvaamattomaan. tehdä äärimmäisen toisteista työtä jota todella vihaa. Taustallani täytyy olla vahvistinkaappeja. Mietimme, että voisi tehdä omia sätkäpapereita, tunnemme yhden kaverin joka voisi tehdä niitä. Tokihan Erlendin rääkyminen voisi toimia myös mustassa metallissa ja jokunen bläkkiskomppikin levyltä tursuaa, mutta... Onko leimaaminen, tai sen yrittäminen, ainoastaan meidän musiikkitoimittajien ongelma? . Me lopetimme siitä puhumisen jo kauan sitten, Erlend alleviivaa. . Jos esimerkiksi näen siistin levynkannen tai paidan, otan selvää kuka sen on tehnyt ja kysyn, voisiko tämä tyyppi tehdä meillekin jotain. Kvelertakin paitamallit ovatkin komeita. Kun tein levyn sanoituksia, asuin täällä Oslossa, olin tosi peeaa ja laskut kasautuivat... Perhana kun en älynnyt kysyä, mitä ne paljaat tissit ja vuohenpää tässä yhtälössä kuvastavat. Avaruuden ikkuna Kvelertak esittää edelleen asiansa norjaksi, ja vaikka jokaisessa debyytin masinoimassa haastattelussa on mainittu bändin lyriikoiden pääasialliseksi lähteeksi ?pohjoismaiset mytologiat?, rivien tarkempi syynäys on jäänyt varsin vähiin. Meir ei ole varsinaisesti tekstipainotteista musiikkia, mutta sanoista vastaava Erlend tuntuu olevan aiheesta selvästi innoissaan ja jäljestään ylpeä. Oman bändinsä lisäksi kansia muiden muassa Kylesalle, Pig Destroyerille, Skeletonwitchille ja Black Tuskille taiteillut mies on visioinut Kvelertakin siivekkäiden maailmaan. Vaikkapa uudella Converge-levyllä voi kuulla asioita, joita he eivät ole tehneet koskaan aiemmin. Mitä meihin tulee, ainoa huoleni on, että bändi kuulostaa Kvelertakilta. Kai teilläkin jonkinlaiset rajat kuitenkin tunnustetaan... Vai voiko Kvelertakin kirjoissa vääntää mielestäsi mitä vain? . Dinosaur Jr on yksi! Minusta yksi vallitseva mielleyhtymä Meirillä on Thin Lizzy. huom.)... Kyllähän me mietimme, voiko tällaista oikeasti tehdä, AC/ DC-riffiä ja jossain kohtaa melkein Darknessia, mutta siitäpä tulikin yksi suosikeistani levyllä. Akustinen albumi on eräs hieno tapa pilata sähköisinä toimivat biisit. Niin, ei se nyt kuitenkaan. . Jos Kvelertak tulisi vaikkapa Belgiasta, luulen että bläkkishuutelu olisi takuulla hiljaisempaa... Vieläkö joudut puhumaan aiheesta joka haastattelussa? . Yritämme päästä eroon koko leimasta, mutta toisaalta emme voi syyttää siitä kuin itseämme. Vaikka Irlannin suuruudesta muistuttavat vain pienet palaset levystä, tuplakitaroin suoritetut melodiakulut siellä täällä, niiden painoarvo on suuri. Erlend nyökyttelee. . Esimerkiksi uuden levyn viimeinen kappale (milteipä jo ilomielisesti rallatteleva yhtyeen nimibiisi, toim. Tämä levy on tosiaan enemmän rockia kuin metallia. Metal black Jos ensilevyn yhteydessä tehdyissä arvosteluissa ja haastatteluissa puhuttiin vielä aika reilusti black metalista, nyt moisen jutustelun kanssa lienee nahkeampaa
Inferno 47
48 Inferno
liike, joka on saanut rockhistoriankirjoissa mainintoja niin hyvässä kuin pahassa. Minusta on järjetöntä, että joku ennustaisi tulevia tapahtumia niin pitkän ajan takaa. Omaksi suosikikseen uuden levyn tekstien joukosta Erlend mainitsee Nekrokosmoskappaleen. . Myöskään Pohjois-Amerikan kattava soppari Roadrunner Recordsin kanssa ei saanut osakseen pelkkää ymmärrystä. . Raskain biisi, raskain lyriikka. Kyseiseen maailmanlopunteemaan on pakko sovittaa kysymys viime joulukuun kohutusta tuomionpäivästä. Puritaaneja tämä ärsyttää, mutta Erlendille jokainen fani kelpaa. . En todellakaan ole rikas, mutta ei mitään valittamista. Se on ainoa huoleni. Kvelertakin suosion voi kaikesta huolimatta sanoa tulleen yllätyksenä. Sen musiikki ei ole varsinaisesti massoihin vetoavaa laatua, mutta silti faneja löytyy mitä yllättävimmistä suunnista. Moni musiikinkuluttaja, joka ei muuten kuuntele näin rajua musiikkia, tunnustautuu yhtyeen diggariksi. Porukka on, että ?ei jumalauta, melkein alkuperäinen Sabbath palaa, kuinka tajuttoman mahtavaa!?, mutta minusta Inferno 49. Osa porukasta oli, että ?voi ei, älkää antako niiden muuttaa teitä paskaksi?, mutta tosiasia on, että Meir olisi aivan samanlainen levy tulisi se ulos mitä kautta tahansa. Erlendin riemuksi teksteissä ei ollut juurikaan mutisemista. Tiedän millaista on olla töissä jääkylmässä varastossa kahdeksan tuntia päivässä, tehdä äärimmäisen toisteista työtä jota todella vihaa. Olen joka tapauksessa sitä mieltä, että ellemme olisi lähteneet tähän kelkkaan, olisimme katuneet sitä myöhemmin. Kun Sony-diili julkistettiin, osa internetin fanikatraasta suhtautui uutiseen happamasti. Erlend tunnustautuu yhtyeen Ozzyaikakauden suureksi faniksi, joten aiheen pyörittelemistä haastattelupöydässä ei voi välttää. . Erlend on aiheen suhteen tyyni: katsotaan rauhassa mitä tuleman pitää. . Hän tappaa käytännössä kaiken ympäriltään ja lähtee pois. Useimmiten pahassa. Moni bändi on kokeillut pulunsiipiään isojen levy-yhtiöiden maailmassa, tehnyt yhden, korkeintaan kaksi albumia, ja palannut sitten takaisin riippumattomalle lafkalle jakelemaan katkeria kommentteja haastatteluissa. On aivan liian aikaista sanoa, olemmeko Sonylla onnellisia vai emme, mutta alku näyttää lupaavalta, laulaja kuittaa varovaisesti. Nyt olen tilanteessa, jossa minun on mahdollista maksaa vuokrani ja elää musiikinteolla, mikä on mielestäni täydellistä. Viimeisin kerros pallossa on loikka debyytin julkaisseelta norjalaislevy-yhtiö Indie Recordingsilta monikansalliselle toimijalle . Osa minusta haluaisi nähdä mitä lopulta tapahtuu. Nykyistä hommaani tekisin ilmaiseksi. Erlend sanoo lopettaneensa trukkikuskin pestin kolme kertaa ennen kuin Kvelertakin ensialbumi löi hommille lopullisen pisteen. Olen todella kiitollinen, ettei minun tarvitse tehdä sitä enää. Jotain sellaista. Bändin eteen töitä on tehty vimmalla, ja Kvelertakin suosio onkin vyörynyt lumipallon tavoin. no, krapula. Minähän soitan samassa bändissä neljän sellaisen kanssa, hah hah. Harmaa sapatti Yksi nykyrockmaailman ilmiöistä on vanhojen bändien esiinmarssi ja esimerkiksi erikoiskeikat, joilla soitellaan enemmän tai vähemmän klassikkoalbumeja alusta loppuun nostalgianjanoisten riemuksi. Kuluvan vuoden tapauksia tällä saralla on totta kai Black Sabbathin paluu levykantaan kesäisellä Rick Rubin -tuotantoisella albumillaan. Ne kahdeksan tuntia ovat todella pitkiä. Tapasin piiloutua vessaan ja kaikkea sellaista päästäkseni pakoon sitä paskaa. Todennäköisesti kyseessä on joku luonnonilmiö, joka katkaisee sähköt koko maailmasta, minkä jälkeen sitä ollaan omillaan. Varastomies Erlend Erlend mainitsi olleensa Meirin tekstejä laatiessaan rahaton, mikä on tietysti peruspertin mielestä ihmeellistä, onhan Kvelertak saavuttanut reilut viisi vuotta kasassa olleeksi yhtyeeksi melkoista menestystä. . Ääh, ei. Ainakin tälle levylle oli. Tällä kertaa Erlend sai tekstisavotassaan apuja stavangerilaiskirjailija Johan Harstadilta, joka tarkisti lyriikoiden kieliasun ja yleisen sujuvuuden. Tykkään kirjoittaa kamaa joka kuulostaa badassiltä ja sopii musiikkiin. esimerkiksi ekaa levyä on ollut miltei mahdoton saada Yhdysvalloista, mikä on harmittanut kovasti. Erlend sanoo suhtautuvansa rock?n?rollin pakolliseen bisnespuoleen maltillisesti. Uusi diili vain tekee homman meille helpommaksi eikä meidän tarvitse huolehtia joka asiasta . Mietityttikö yhtään mitä tuleman pitää? . Taustalla on esimerkiksi Dave Grohlin lavalla ojentamaa kultalevyä, parikin Norjan Grammyiksi kutsuttua Spellemann-palkintoa (?paras rock?, ?paras tulokas?) ja satoja ympäri maapalloa heitettyjä keikkoja. . Arvostan totta kai jokaista fania, mutta ehkä nelikymppisten tyyppien fanitus on siisteintä, koska he tietävät mistä diggaavat, Erlend sanoo hetken pyöriteltyään. Mutta rehellisesti, kai sinua ärsyttävät edes vähän ne trendikkäät pillifarkkuhipsterit, jotka teitä hehkuttavat? . Jonkinlainen haikea olotila nyt kuitenkin. . No eipä kyllä. Olen tottunut heihin. Kvelertakilla on manageri, joka hoitaa hommansa, ja itse bändi voi keskittyä omaansa. . 28-vuotiaalla laulajalla on myös matkailualan tutkinto, mutta niistä hommista ei löydy cv-merkintöjä. Jos olisi pakko tehdä jotain muuta kuin rokata, Erlend valitsisi ?laiskan duunin?. . Voisin työskennellä baarissa tai levykaupassa... Tähän ei moni alalla kykene, olen superonnekas, Erlend iloitsee. . ?Arvostan totta kai jokaista fania, koska he tietävät mistä diggaavat.? Kullakin taitelijalla on oma lempitilanteensa taiteensa synnyttämiseen; joku sonnustautuu baskeriin ja hakee inspiraatiota kera punaviinin, toinen taas matkustaa kaukomaille sortsihommiin suotuisan vaikutuksen perässä. Erlendin juttu on... Siinä jonkinlainen antikristushahmo tulee avaruudesta maanpäälle. Minä vain kyselen, milloin seuraava palkkapussi tipahtaa, heh. En ole taikauskoinen. Mutta eihän tämä meno loputtomia kestä
En näe siinä ongelmaa. Tuskin olisin liittynyt koko bändiin, heh. Ehkä se on jotain mihin he samastuvat. Ei. Hendrix tai Pink Floyd ilman psykedeelejä ei todennäköisesti olisi toimiva yhtälö, mutta mitä tulee esimerkiksi live-esiintymiseen, olen paljon paskempi päissään. Olisiko Kvelertak sama yhtye, jos olisitte raittiita? . Tykkään ryyppäämisestä, mutta en usko, että se saa tekemään parempaa musiikkia. Rock?n?rollin tulee olla hauskaa, aina. . Minulle on kaikkein tärkeintä, että joku kuulee musiikkiamme, diggaa siitä ja tulee kenties katsomaan keikkaa. Käytän itse Spotifyta enkä osta juuri koskaan cd:itä. Entä vinyyli? . Joo, ei se siitä ole kiinni, ei minua heitetty pihalle, vaikka toivoisin että olisi. Eri mieltä. Tuo on aika pitkälti elämänfilosofiani, haluan tehdä asioita jotka ovat hauskoja ja välttää päinvastaista niin pitkälle kuin mahdollista. Onhan niitä joitain kuumia kissoja, mutta eritoten metalli vetää puoleensa rumia naisia. Se muuttuu, mutta elää aina jossain mallissa. Nykyisessä kotikaupungissaan ei tapahdu kuulemma mitään, mutta pääkaupungissa käydessä keikkapaikat kutsuvat. Voisin kysyä ihan samaa Metallicalta, tai Slayeriltä. En oikein osaa ajatella meitä bändinä, joka tekee toistakymmentä levyä. Minä aion mennä. . Levyt eivät kuitenkaan ole yhtä hyviä kuin aikoinaan. Kvelertakin tulevaisuuteen Erlend suhtautuu ajatuksella ?albumi kerrallaan?. . Mitä meihin tulee, pitää paikkansa. Rock ei kuole koskaan. . Riippuu musasta. Jos itse yritän olla päissään tai pöllyissä ja tehdä vaikka tekstejä, siitä ei tule mitään. . Haastatteluhetkellä käy vielä arpominen. . Haluaisin kysyä Tony Iommilta häntä suoraan silmiin tollottaen, miksi. . Olen varma siitä. 50 Inferno se laiva meni jo aikaa sitten, hän summaa tuntonsa. On sinun tehtäväsi kertoa, milloin. Lupaan pudottaa aikanaan meilin. Risteyksessä Kvelertakin ensialbumi poiki siis 15 000 kappaleen Norjanmyynnillään kultaa, mitä voi sanoa nykyoloissa ja kyseisen musiikkityylin merkeissä melkoisen vahvaksi suoritukseksi. Kun alamme pohtia Erlendin kanssa levymyynnin merkitystä laajemmin, mies pääsee yllättämään mielipiteellään varsinaisen fyysisen levykaupan, Spotifyn kaltaisten suoralatauspalveluiden ja laittoman lataamisen suhteesta: laulaja tokaisee, että hänelle on se ja sama, miten musiikki leviää, kunhan leviää. . Rokkarit saavat kuumimmat misut. . Toivoisin kuitenkin, että saisimme tehdä ainakin muutaman lisää. Oletetaan, että Kvelertak-albumi numero kymmenen on tulevaisuudessa tosiasia. Ei minua kiinnosta, mitä he nykyään tekevät. Olin siellä viimeksi pari viikkoa sitten niin kännissä, etten tiedä kehtaanko mennä paikalle. No kai ne nyt suuren rocktähden sisään päästävät? . Aion kyllä panostaa harrastukseen enemmän jahka saamme tämän levyn julki ja kenties hieman rahaa, heh! Keikoilla Erlend käy aina kun mahdollista. Kolme sointua riittää. . Kunnon rock?n?rollia ei synny täysin selvästä päästä. . Taisin kaataa pöydän ja pois lähtiessä vahingossa kapakan edessä olleen aidan ja rikoin jotain valoja... Typerää touhua. Menet vain sisään ja pyydät anteeksi. Ei meille. Heh, vaikea sanoa, tuskin se ainakaan on millään tapaa uraauurtava. Ostan niitä silloin tällöin, mutta viime aikoina minulla ei ole ollut varaa siihen hommaan. Jutteloiltana tarjolla on esimerkiksi Oslossa nykyisin asuvan Kylesa-kitaristi Laura Pleasantsin dj-settiä paikallisessa The Crossroad -kuppilassa, jonne mies illan päälle päätyykin. Punkissa se riittää. 4. Eikä siellä ole niin paljon kilpailua, heh. 5. Oikeastaan tuo väite taitaakin olla totta. 3. Ääh, okei, nähdään siellä.. Mutta toivon, että lopetamme ennen kuin se on myöhäistä. Omani ovat samansuuntaiset, parasta toki toivoen. Ei, hah hah. Onko se hyvä levy? . Todennäköisesti. Olemme hauskaa rakastava bändi. 2. Täysin samaa mieltä. Numeroa kaksikymmentä ei kannata enää tsekata! Ja te soitatte ekaa levyä läpi erikoiskeikoilla... . Väitimme Kvelertak-keula Erlend Hjelvikille viittä asiaa rockista. Näin hän tulkitsi. Tätäkö on rock?n?roll? 1
00100 helsinki . Open to permanent lawful residents of the countries named in the Official Rules who are 18 or older. To enter and see Official Rules, visit Hardrock.com. +358 (0)9 4282 6888 . hardrockcafe.fi /HARDROCK.HELSINKI *NO PURCHASE NECESSARY. Void in all other countries and where prohibited. For a detailed list of participating local competition sites, entry and eligibility requirements, prize descriptions and full details, please visit Hardrock.com.. strong addiction suicide love boat sense of silence final battle march 18 H 9pm H free H age 18 april 15 H 9pm H free H age 18 face of god freddi waselius raaka-aine global winning band H plays a world tour march 25 H 9pm H free H age 18 santa cruz astral bazaar alice airbuzz april 8 H 9pm H free H age 18 including H makes an album & video with H wins new gear! *For Official Rules and Entry Form, visit Hardrock.com helsinki aleksanterinkatu 21
Se auttoi pitämään timea ja näin.. Biisit ovat 1970-luvulta, joten niiden parissa Anthrax-miehet ovat kasvaneet. Mennään sitten toiseen viime aikojen Anthrax-uutiseen. Kitaristi Rob Caggiano lähti bändistä vuodenvaihteen tienoilla yllättäen ja liittyi vähän sen jälkeen Volbeatiin. Sanavalmis ja sivistynyt kitaristi on juuri sellainen hahmo, josta saa helposti paljon irti. Vaan nyt kaula paljaana on rumpali Charlie Benante. Miehen rumpujensoitto on ollut aivan keskeinen vauhdittaja omiin soittoharrastuksiini, joten tunnen tuttua kuumotusta ennen puhelinsoittoa. Ikävä kyllä langan toisessa päässä on väsynyt, harvasanainen, hieman ynseäkin mies, joka ei tunnu keskittyvän kysymyksiin lainkaan. Miksi, Charlie Benante? . Kotona kuunneltiin paljon musiikkia. Niille hemmoille, joita on pikkupoikasesta saakka pitänyt kovina jätkinä. Moni siellä varmaan ajattelee, että eikö olisi mukavampaa säilyttää tietty rocktähtimystiikka kuin todeta, että samanlaisia juntteja ne ?kovat jätkät. Soitin levyjen mukana kuten kaikki muutkin. Meillä oli nämä biisit äänitettynä, koska äänitämme aina covereita. Aivan pikkuisena hän kävi rumputunneillakin, mutta pitää itseään itseoppineena. . Jon on mahtava tyyppi ja luotan häneen täysin. Rumpujensoitto on hänelle kuin toinen luonto. Anthraxin elämä ei ole ollut tanssia ruusuilla, mutta rumpali ei ole koskaan ajatellut, että bändi lopettaisi. ANTHRAXIN SYDÄN R okkitoimittajan homman hienoin puoli on se, että pääsee juttelemaan esikuvilleen. Puhuimme Worship Musicin (2011) uudelleenjulkaisusta, jolla nämä biisit olisivat olleet bonuksina. Ensimmäinen bändi jota kuulin oli The Beatles. Päätimme olla tekemättä sitä, koska olisi hölmöä panna fanit ostamaan uusin levymme uudestaan. 52 Inferno Ep:llä on coveroituna AC/DC:tä, Rushia, Bostonia, Joyrneyta, Cheap Trickiä ja Thin Lizzyä. Syy tähän selviää vasta haastattelun jälkeen, mutta palataan siihen myöhemmin. Lähdetään liikkeelle Anthraxin Anthems-cover-ep:stä, joka ilmestyy samana päivänä kuin tämä lehti. Scott Ian on bändin kasvot, Benante tärkein biisintekijä. En tiedä mitä sanoa. Mitkä ovat Benanten tunnelmat asiasta? . Ja olihan se aikamoista lukea, että hän on nyt liittynyt toiseen bändiin. Alun perin bändi kiisti huhut moisen julkaisusta, mutta sieltä se vain lopulta tulee. Katsotaan, miten hän sopii porukkaan! Taidekoulu tyssäsi Charlie Benante on syntynyt 1967, samana vuonna kuin toinen thrashrumpaloinnin pioneeri Dave Lombardo. Heh heh... Olen haastatellut Anthraxin Scott Iania monet kerrat, enkä ihmettele ollenkaan, että mies on bändin yleisin jututettava. Teksti Vilho Rajala | www.charliebenante.com Charlie Benante on paukuttanut rumpuja Anthraxissa lähes alusta saakka. Kuulin aivan vauvasta asti The Beatlesia, The Doorsia ja muuta sen ajan kamaa. Soittoharrastus on ollut osa Benanten elämää niin kauan kuin hän muistaa. On aina mahtavaa huomata, että omissa kirjoissa koviin saavutuksiin yltänyt häiskä onkin ihan tavallinen tallaaja. Rakastin John Bonhamia, Keith Moonia ja myöhemmin Neil Peartia... Kyllä minä tyrmistyin kun Rob lähti. Rakastan Volbeat-jannuja paljon ja toivon heille kaikkea parasta, mutta tämä Robin juttu oli vähän... Voisiko hän olla pysyvä kiinnitys? . ovat kuin kaikki muutkin. Minusta asia on aivan päinvastoin. Benantella oli vanhempia siskoja, joista yksi on muuten Anthraxbasisti Frank Bellon äiti. . outo. Bändillä on nyt tuuraajakitaristina Jon Donais, joka on tuttu Shadows Fallista. Se on jollain tavalla lohdullista. Mutta joskus oman sankarin jututtamisesta tulee antikliimaksi
?Meidän tyylimme on mikä on, koska olemme New Yorkista.? Inferno 53
S.O.D. Kun olimme kiertäneet jonkin aikaa, aloin nähdä Anthrax-paitoja keikoilla. Nautin ekasta levystä paljon. En halua oikein muistella sitä toista levyä (Bigger than the Devil, 1999). New Yorkin mielenmaisema Anthraxin tyyli poikkesi muista thrash/speed-ilmaisun aikalaisista siinä, että yhtye osasi olla humoristinen, mutta myös tiukan yhteiskunnallinen. Olimme onnekkaita, koska löysimme oikeita tyyppejä. Kakkoslevy Spreading the Disease (1985) sai heti ilmestyessään paljon kehuja. Siellä suhtaudutaan todellisuuteen ainutlaatuisella tavalla. Laulajaksi tuli Joey Belladonna, ja Anthrax sai varsin pian huomiota ja suosiotakin. . Levy-yhtiöt etsivät alternativebändejä. Ja vain muutamaa vuotta aiemmin kaikki olivat innoissaan. Bändi teki 1990-luvulla vielä kaksi vahvaa levyä, Stomp 442:n (1995) ja Volume 8 - The Threat Is Realin (1998). Mutta vasta vuoden 2003 We?ve Come for You All palautti bändin kunnolla kartalle. Vuoristoradasta toiseen Sittemmin on sattunut ja tapahtunut. Joey oli todella kiinnostunut, ja kun management kuuli siitä... Alkuperäinen ajatus oli tehdä kiertue sekä Johnin että Joeyn kanssa. Se puhalsi meihin ihan uutta henkeä ja minä seison sen takana yhä. Sitten alkoivat vaikeudet. Syyttäkää huonoksi journalistiksi, mutta en halua kiusata muutenkin huonotuulista miestä kyselemällä viime heinäkuussa sattuneesta episodista, jossa Benante ja vaimonsa Sandra Voss-Benante pidätettiin tappelusta lapsen edessä. 1990-luvulla heavy metal palasi ryminällä undergroundiin, ja vaikka Anthraxilla oli diili jättilafka Elektran kanssa, hommat eivät toimineet ollenkaan. . oli ensin vain hauskanpitoprojekti, mutta sehän ei sitten päättynyt kovin hyvin. Among the Livingin aikaan meillä alkoi olla loppuunmyytyjä keikkoja. Syynä olivat ?henkilökohtaiset syyt?. Meillä ei ollut samalla tavalla aikaa kuin kahdella aiemmalla. Emme ehkä kaikki olleet ihan sataprosenttisesti mukana, mutta tulipahan tehtyä. Sittemmin sekoilua on riittänyt. Ennen kuin liityin bändiin, soitin jo sekä kitaraa että rumpuja, hän kertoo. Anthraxiin Benante liittyi vuonna 1983, kaksi vuotta bändin perustamisen jälkeen. John ei halunnut sitä, enkä syytä siitä häntä ollenkaan. Miten voisi ollakaan, koska bändi ei saa musiikkia aikaan ilman häntä. Meidän tyylimme on mikä on, koska olemme New Yorkista. Pariskunta joutui asiasta oikeuteen asti. Anthrax teki siis aussirundin kahden varamiehen voimin. Benante on kiistänyt jyrkästi, että hänen asemansa bändissä olisi vaakalaudalla. Se tuntui ihan uskomattoman mahtavalta. Armored Saintin John Bush hyppäsi kyytiin. . Sitäpaitsi mies nähdään Anthraxin rumpusetin takana jälleen Amerikan-kiertueella, joka starttaa tänään. Anthrax on kovilla, mutta sydän sykkii yhä.. Se biisi alkoi elää ihan omaa elämäänsä! Julkaisimme siitä ep:n, ja ihmiset rakastivat sitä. Benante sanoo, että siinä näkyy bändin kotipaikan vaikutus. . Samassa rytäkässä meni myös kitaristi Dan Spitz. Kun alkuperäinen laulaja Neil Turbin sai kenkää, Scott Ian otti tekstitysvastuun ja Benante sävellysvastuun. Erikoista oli se, että kun teimme I Am the Law -singlen, sen b-puolena oli I?m the Man. Meillä on aina ollut faneja. Haastattelun teon jälkeen kerrottiin, että mies joutui jättämään bändin helmikuisen Australian-kiertueen väliin. Ei edes 1990-luvulla. Sillä tavalla homma on edennyt siitä lähtien. Rumpali ei palannut kouluun enää koskaan. Benante otti heti alussa suuren roolin Anthraxissa. Dan Nelson -hässäkästä ja muusta harhailusta voi lukea enemmän Infernon numerosta #89. Benante sanoo, että hänellä ei ole missään vaiheessa loppunut usko bändiin. . ?Me olimme Elektralla kuin joku äpärälapsi.? Benante on myös etevä kitaristi. Muun muassa Kerrang-lehti antoi levylle täydet viisi K:ta. Eräänä päivänä tuli tieto, että bändi hyppää pakettiautoon ja lähtee kiertueelle. En ole koskaan kokenut, että Anthraxin tarina olisi loppumassa. Se jotenkin kuvastui musiikkiin. Among the Livingin jälkeen Anthraxilla riitti vientiä. Seuraava levy State of Euphoria (1988) piti tehdä nopeasti, ja sen kyllä kuulee. . Minä sitten tarjoilin omia ideoitani, ja teimme yhteistyössä biisejä kuten Deathriders, Death from Above ja Metal Thrashing Mad. Benante kävi vielä tuohon aikaan taidekoulua. Siellä on erilainen huumorintaju ja elämänasenne kuin muualla. Bändi oli tuolloin vielä lupauksen asteella, mutta Among the Living (1986) räjäytti pankin. . Kun John tuli bändiin, me teimme erittäin vahvan levyn (Sound of White Noise, 1993). Yritimme koko ajan etsiä ihmisiä, jotka voisivat auttaa meitä. Kyllähän se menestyi, 54 Inferno mutta se ratsasti Among the Livingin menestyksellä, Benante myöntää. Hieman vahvempi Persistence of Time (1990) toi yhtyeen tilanteeseen, jossa se halusi vaihtaa taas laulajaa. Ensin laulaja Joey Belladonna ja kitaristi Dan Spitz palasivat ja bändi teki reunionkiertueen vuosina 2005-06. . Me emme todellakaan olleet cool. Onhan tämä ollut aika vuoristorataa, mutta Worship Musicilla me saimme sen pysäytettyä. Palataan vielä Benanten vaisuun ulosantiin. Paikkaajana oli Jon Dette, joka kunnostautuu kovien jätkien varamiehenä, sillä hänhän soittaa nyt myös Slayerissä Dave Lombardon tilalla. Joku aavistus Benanten ongelmista on. Hänhän on keskeisesti vastuussa Anthraxin sävellystyöstä. . Sehän oli vain b-puoli, mutta se vaikutti meidän uraamme aika paljon. On hämmentävää, että vaikka Anthrax paiski hommia koko ajan, samoihin hektisiin aikoihin ilmestyi myös Stromtroopers of Deathin debyytti Speak English or Die (1985). Bändissähän vaikuttivat sekä Benante että Ian. . Halusin opetella soittamaan kitaraa, koska minulla oli aina melodioita ja ideoita päässäni. Tiesimme, että tässä mennään laaksosta kohti kukkulaa taas. Me olimme Elektralla kuin joku äpärälapsi. Ei State of Euphoria varmaan burn-out ollut, mutta sen kanssa pidettiin kyllä liian kiirettä. Ei, ei. Bändillä oli jo biisejä olemassa.
KySy tarjOuSta MyöS telInePaKetIlla. ? Helsinki: dlX deluxe Music ? Jyväskylä: Musikantti ? Kemi: Kemin Musiikki ? Lahti: lahden Keskusmusiikki ? Muurame: Piano Jylhä ? Oulu: Musiikki Kullas ? Pori: Pihlajamaan Musiikki ? Rauma: Pihlajamaan Musiikki SMI-ScandInavIan MuSIcal InStruMentS Oy Henry Fordin katu 5C, 00150 Helsinki tel. (09) 587 0456 | smi@smi-musiC.Com | www.smi-musiC.Com ? Rovaniemi: rovaniemen Musiikkimestarit ? Seinäjoki: top Sound ? Tampere: tammerpiano ja Soitin ? Turku: Soitin laine www.facebook.com/PearlFinland. VISION BIRCH MADE IN CHINA VISION MAPLE MADE IN TAIWAN vBl905 Shell Pack 2018B/1008T/1209T/ 1414F/1455S/2xTH-900 Tom Holder 750 ? vBl925S Shell Pack 2218B/1008T/1209T/ 1616F/1455S/2xTH-900 Tom Holder 799 ? värit: #230 Clear Birch, #232 Ruby Fade, #235 Concord Fade, #238 Black Burst vMl905 Shell Pack 2018B/1008T/1209T/ 1414F/1455S/2xTH-900 Tom Holder 979 ? vMl925S Shell Pack 2218B/1008T/1209T/ 1616F/1455S/2xTH-900 Tom Holder 999 ? värit: #802 Feather Walnut, #803 Volcano Burst, #810 Ash Fade Tamo SuOSItut laKKaPIntaISet vISIOn ruMMut Saatavana nyt MyöS Shell PacKeIna. tIlauKSet SeKä tIeduStelut KaIKIlta alla OlevIlta Pearl jälleenMyyjIltä
Kappale osoittaa myös, miten mestarillisen voimallisesti Lion?s Sharen lauluista tuolloin vastannut ex-Therion Anders Engberg hoiti tonttinsa. Meno ei juurikaan muuttunut vuotta myöhemmin ulostetulla kakkosalbumilla Two. Edelleen enemmän tai vähemmän aktiivisen Lion?s Sharen uran tietynlaiseksi lakipisteeksi voidaan kuitenkin laskea edellä mainittu Fall from Grace, jolla yhtyeen kappalerakenteisiin, melodisuuteen, raskauteen ja soitinosaamiseen liittyvät palaset loksahtelivat kitkatta kohdilleen. Levyn ykköshetket sijoittuvat selkeästi alkupäähän. Teksti Jaakko Silvast www.lionsshare.org Lion?s Share Fall from Grace LCM 1999 Ruotsalaisen Lion?s Sharen melodinen metalli on suksinut monenlaisia latuja pitkin, mutta ainakin yhden äänitteistään bändi on kyennyt puristamaan lähestulkoon timanttiseksi. Kun enkeli putoaa Marraskuussa 1999 kivenkova Monsters of Millenium -superkiertue rantautui Helsingin vanhaan jäähalliin ja kattauksen keulilla tykittivät legendaluokkaan kuuluvat Manowar, Motörhead sekä Dio. Levyllä riittää viljalti hyviäkin hetkiä, mutta se ajoi ruotsalaisyhtyeen pois edellisten longareiden omaleimaisuudesta. Anders Engbergin korvannut Tony Niva osasi hommansa, mutta jäi karismaattisuudessa edeltäjänsä jalkoihin. Entrancen jälkeen Lion?s Share on saanut aikaiseksi kaksi levyllistä tyylikkään raskaita, niin powerin kuin perinteisen heavy metalin suuntaan kallistuvia biisejä vuoden 2007 Emotional Comalla ja 2009 Dark Hoursilla. Yhtyeen vokalistintontilla on viime levyillä häärinyt useammastakin kokoonpanosta tuttu Nils Patrick Johansson, joka on tällä hetkellä Lars Chrissin ohella Lion?s Sharen ainoa vakijäsen. Yhtyeen internetsivuilta löytyvän, viime lokakuussa tehdyn uutispäivityksen mukaan bändi valmistelee materiaalia seuraavalle levylleen, joten uusia leijonanosia lienee jaossa lähitulevaisuudessa. C M Y CM MY CY CMY K. Myös kosketinsoittaja Kay Backlund maustaa veisua luontevasti Chrissin sormijuoksutuksia tukien. Näiden lisäksi yhtye sovitti kiekolle omannäköisensä versiot brittiläisen 1970-luvun rocknimen City Boyn The Day the Earth Caught Firesta ja Judas Priestin Touch of Evilistä. Rosoisella Remembrancehiturilla herra Engberg puolestaan nostaa jäätävällä tavalla esiin herkistelevämmän laitansa tulkinta-arsenaalistaan. Fall from Gracen ainoa kauneusvirhe on sen oman materiaalin rajoittuminen kuuteen biisiin. Vuonna 2001 ulostunut Entrance oli kaikkinensa selkeästi melometallisempi tapaus. Astetta hevimmät, dreamtheatermäisen kulmikkaat sävellykset omasivat jo tuolloin myös melodioiltaan tarttuvia kertosäkeistöjä. Pelkästään Fall from Gracen perusteella Engbergistä voidaan puhua rikollisen aliarvostettuna vokalistina. 56 Inferno Parhaiten levyn raskautta ilmentää nimiraita, jossa edetään vahvalla Black Sabbath -fiiliksellä muutoinkin kuin doomvaihteella laahustavan tempon osalta. Lainoista ensin mainittu on soundeiltaan mahtipontinen ja melodioiltaan perin messevä. Levyn progressiivisinta laitaa edustavat yli seitsemän minuuttia kellottava osajärkäle Drowning sekä kiekon loppupuolen Hole of Black. Allekirjoittaneen mielestä Juutaspapin ehkä kaikkein paras kappale ei eroa Lion's Sharen jäljiltä alkuperäisestä oikeastaan mitenkään, mutta noudattaa siitä huolimatta hyvää makua. Fall from Gracen seuraajaa jäätiin ainakin tässä osoitteessa odottelemaan vähintäänkin suurella mielenkiinnolla. Avausraita Unholy Rites (oman levykopioni takakansilehtisessä tämä ralli ja kakkosraita The Edge of Sanity ovat vaihtaneet paikkaa) on takapotkuisesti tamppaava energiapiikki, jolla kukkona tunkiolla häärii maestro Chriss sooloineen. Albumin helmi on juurikin mainittu The Edge of Sanity, josta tekevät mehukkaan sen napakka riffiosasto sekä säkeistön ja kertosäkeeseen johtavan bridgen koukuttavan äkkiväärät kääntökompit. Illan aloitti kuitenkin Ruotsin Sundsvallista lähtöisin oleva viisimiehinen Lion?s Share, jolta en ollut ennen kyseistä iltaa kuullut nuottiakaan. Bändi promotoi kiertueella samana vuonna ilmestynyttä kolmoslevyään Fall from Grace, joka tarttui yhdessä eponyymin debyyttinsä kanssa fanituotetiskiltä mukaan lähestulkoon veret seisauttaneen keikan jäljiltä. Vuonna 1995 julkaistulla Lion?s Share -levyllä bändin kitaristin ja primus motorin Lars Chrissin kipparoima yhtye esitti asiansa kirkasotsaisen prog metalin keinoin
IHMISTEN JUHLA // 14.-16.6.2013 SEIN?JOKI IHMISTEN JUHLA // 14.-16.6.2013 SEIN?JOKI Children of Bodom I Karri Koira & Ruudolf I Stone Antero Lindgren I Streak and the Raven I PMMP Nicole I Domovoyd I Popeda I Pää Kii I Pearly Gates Parasta Ennen! -disko I Von Hertzen Brothers DJ Mini & DJ Johannes Kostaja (Tavastian Lauantaidisko) Tuorein bändilistaus & liput nyt osoitteesta www.provinssirock.fi
Voisi jopa sanoa, että Deathchain tuntuu viimein löytäneen oikeat raiteet ilmaisulleen. mestariteos keskiverto Lähinnä black metalista tunnetulla ruotsalaisella Necromorbus-studiolla purkitettu levy on äänimaailmaltaan odotetusti huippuluokkaa, eivätkä yhteydet Ruotsiin jää ainoastaan tähän, sillä Like Worms Upon the Lands -kappaleessa pyörähtää vierailevana laulajana Entombedin L.G. RDM saattaa olla erityisen kova pala uutta Deathrash Assaultia (2005) odottavalle farkkuliivipäällikölle, mutta samalla levy on mainio todiste siitä, että bändi uskaltaa mennä eteenpäin vaistonsa viemänä, vaikka kuljettavana olisi helpompiakin reittejä. Kuopiolaisryhmä ei kykene horjuttamaan death metal -maailmaa pois radaltaan, mutta lisää siihen paljon uutta ja mielenkiintoista koettavaa. Ensimmäinen piti sisällään räyhäkästä death/thrashiä, toinen tummasävyisempää ja raskaampaa death metalia ja kolmas tuo pakettiin mukaan runsaan melodisuuden ja jopa black metaliin vivahtavat elementit. Taaksepäin katsottuna yhtyeen kehittyminen on ollut sulavaa ja tietysti luonnollistakin, sillä kolmekymppisen elämä, arvomaailma ja ajatukset ovat useimmiten paljon kehittyneempiä kuin juuri täysi-ikäisyyden saavuttaneen. Hymy hyytyi viimeistään Death Eternal -levyllä (2008), jonka myötä yhtyeen musiikkiin alkoi ilmestyä okkulttisempia ja vakavampia teemoja. Ritual Death Metal aloittaa selkeästi kolmannen vaiheen Deathchainin uralla. RDM on erityisen suositeltava hankinta niille, jotka ovat kyllästyneet perinteisiin verenpunaisiin death metal -teemoihin, kaipaavat musiikiltaan haastavuutta ja asettavat sille korkeat laatustandardit. Mielenkiintoista nähdä, pystyykö Deathchain pistämään jatkossa paremmaksi. pohjamutaa Joni Juutilainen Inferno 59. Petrov. Jos totta puhutaan, miehen panos kappaleessa jää käytännössä olemattomaksi ja huomaamattomaksi, mutta tuohan tällainen laulajalegendan piipahdus kivan pikku detaljin levylle. Luulin Deathchainin vieneen musiikkinsa äärirajoille jo edellisellä Death Gods -albumilla (2010), mutta tällä kertaa on ilo olla väärässä. Korkeatasoisella soittotaidolla ja parantuneella biisin kirjoituskyvyllä on myös osansa, sillä osaamista ei todellakaan peitellä ja yhtye tuntuu antavan levyllä kaikkensa. Muinaisia mesopotamialaisia mytologioita kaiveleva albumi on teemaltaan ehjä kokonaisuus, jota kuljetetaan eteenpäin hienosti dynaamisen musiikin voimin. Kuolonkatkuisesta meiningistä huolimatta levy on eloisa ja monipuolinen biisinivaska, joka säilyttää erinomaisesti tasapainonsa todella matalalta runtatun deathin ja King Pazuzu -kappaleen kaltaisten kiivastempoisten ruoskaniskujen välillä. Maija Lahtinen vaiston viemää Deathchain Ritual Death Metal Svart Ritual Death Metal julkaistaan 5.4. Deathchain-haastattelu seuraavassa numerossa. Arvosteluasteikko lyhyesti: Menneitä ovat ajat, jolloin Deathchain jyräytteli death/thrashiään kaljanhuuruisissa tunnelmissa ja kevyt virne suupielessä
Ja hei, siitä occult rock -trendistä puhumisen voi jo lopettaa, sillä kuinka monta tämän genren bändiä oikeasti on olemassa. Hittihakuisen melodianipun ilmoille tulittaa myös sitä seuraava Stainless Steel. Lazy Bonez ei ole unohtanut esikoiseltaan myöskään äijämäisiä huumorinkukkasia. On kuitenkin myönnettävä, että kovimmat paukut on jo ammuttu ja yhtyeeltä odottaisi kuulevansa välistä jotain todella yllättävää. Viisi? Joni Juutilainen Uhriristi Maailma palaa Mortis Humanae Hyvän ensivaikutelman antaminen on tärkeää, ja tämän tilaisuuden Uhriristi mokaa täydellisesti kielioppivirheitä vilisevällä englanninkielisellä saatekirjeellään. puree edelleen näin hyvin, vaikka takana on yli viisitoista vuotta melodista, folkahtavaa ja black metalista pohjansa ammentavaa humpansekaista peikkometallia. Blodsvept on yhtyeeltä hyvä veto, ja levy miellyttänee etenkin Finntrollin vanhaan tuotantoon ihastuneita, joihin itsekin lukeudun. Ulkomusiikillisiin asioihin kannattaa kiinnittää jatkossa huomiota, sillä erityisesti black metalissa niillä on suuri merkitys vakuuttavan kokonaiskuvan luomisessa. Joni Juutilainen Intronaut Habitual Levitations Century Media Los Angelesista viitisen vuotta sitten Century Median siipien alle singahtanut Intronaut on ahkera livebändi, joka on ehtinyt viime vuosien aikana jakaa lavan muun muassa Mastodonin, Kylesan ja Toolin kanssa. Muu osa albumista ei loista mutta ei varsinaisesti petäkään. Kunhan vaan olla möllöttää. Jaakko Silvast Kvelertak Meir Sony/Roadrunner Kvelertakin vuonna 2010 ilmestynyt debyyttilevy yllätti takavasemmalta ja sai kyynisen, vanhenevan rokkarinkin uskomaan, että kaikkea hyvää musiikkia ei ole vielä tehty. Phobia on odotettua monipuolisempi ja sitä saa kuunnella useamman kerran ennen kokonaiskuvan aukeamista. Maistiaisina jaeltu tiivis ja yksinkertaisen tarttuvasti runttaava nimikappale ei kerro levystä paljoakaan. Keskitempoista ja vahvasti möristyä kuoloa tässä toki tarjoillaan, mutta mukana on paljon uudenlaista riffittelyä ja yllättäviä biisirakenteita. Norjalaisryhmän kakkoslevy joutuukin vastaamaan koviin odotuksiin. Yllätysefekti on poissa, sille ei voi mitään. Mutta teepä perässä, harvalta se onnistuu. Mielikuviin putkahtelevat aiemmin mainittu DMB, Funeris Nocturnum ja Thyrane, eli meininki on melodista suomiblackiä joka on oikealla tapaa rosoista ja hiomatonta, minkä ansiosta Uhriristi kuulostaa juuri tässä ajassa jopa pirteältä ja tuoreelta. Ensimmäisellä levyllään meuhkaava bändi suoriutuu urakastaan hyvin. Etenkin laulaja Rutto nousee suureen osaan, sillä mies repii äänihuuliaan lähes Korgonthurusissa ja TotalSelfHatredissä raakkuvan Corvusin malliin. Kuten mainio Visor om slutet -ep (2003) aikoinaan todisti, Finntroll pystyy olemaan erittäin kiinnostava hypätessään rohkeasti sivuraiteille. Vastaavaa uskallusta toivoisi yhtyeeltä vastaisuudessakin. Joni Juutilainen Lazy Bonez Vol.1 E-X-R Metal Vaikka ei tietäisi Pohjois-Savo?Kainuuakselilta ponnistavan Lazy Bonezin pitävän sisällään kolmea viidesosaa kuopiolaisen Tarotin miehistöstä, Vol.1:lta löytäisi viimeksi mainitun hard rock -inkarnaation muutenkin. Eikähän siinä mitään, sillä sanat hard, rock ja Tarot sopivat kotimaisten genreheilaajien kirjoissa samaan lauseeseen jo luonnostaan. Kappale istuu Uhriristin linjaan täydellisesti. Uhriristin meininki takkuilee vielä hieman, mutta pääosin homma on kunnossa. Soitto on tarkkaa ja ihailtavan taitavaa, ja biisit hengittävät raikkaasti. Tuttua murskaavasti groovaavaa murjomista löytyy myös reilusti, eli Torture Killer ei ole vaihtanut uudistumisestaan huolimatta sääntökirjaa täysin. Chris Barnes käy vetäisemässä toimivat vierailevat rohinat ja synkeänraskas soundipuolikin toimii mainiosti. Phobia on helvetin hyvä ja jossain määrin jopa omaleimainen kiekko, joka kasvaa jokaisella kuuntelulla taas hieman. Mihinköhän tässä vielä päädytään. Kari Koskinen Finntroll Blodsvept Century Media Kovan suosionsa myötä melkoisen liudan noloja jäljittelijöitä hankkinut Finntroll on urallaan pisteessä, jossa yhtyeen musiikki on vaarassa muuttua tasavarmasta tasapaksuksi. Myöskään oman musiikillisen vaikuttajan Darkwoods My Betrothedin nimeäminen DarkWoods My Bethronediksi ei liiemmin vakuuta. Maailma palaa sen sijaan edustaa varsin miellyttävää 90-lukulaista synablackiä suomeksi rääytyillä sanoituksilla. Seesteisenä slovarina kulkeva biisi kasvaa loppua kohden mahtipontiseksi eepokseksi. Ep osoittaa bändin olevan edelleen hyvässä tikissä, ja erityisesti laulajatar Jess on saanut ääneensä huikeasti lisää väriä ja varmuutta. Last to Know, mikä levyn selkeäksi kruunuksi nostettakoon. Levyä kuunnellessa huomaa miettivänsä välillä, miksi yhtyeen ?vitsi. Nimi Meir (= enemmän, lisää) kuvaa tuotosta hyvin, sillä nopea groove, tarttuvuus, mahtipontisuus ja silkka raivokkuus on viritetty entistä suuremmille tehoille, jos se on edes mahdollista. Tyylilliset rakennusaineet ovat yhä iloisesti levällään, ja AC/DC:stä, Refusedista, Turbonegrosta, räkäisemmän laidan death/black metalista ja lukuisista muista lähteistä lainatut vaikutteet sekoitetaan yhteen luontevasti. Hauskasti kertsillään tarttuu myös M.I.L.F. Malliesimerkkeinä voi käyttää vaikkapa Bruane Brenn -videobiisiä tai Undertro-kappaletta, jonka alun riffi kelpaisi Mastodonille ja pitkässä lopukkeessa puolestaan herkutellaan KISStyyppisellä kitarakuviolla. Kvelertak on siitä vittumainen yhtye, että sen tekemiset kuulostavat vaivattomuudessaan siltä kuin vastaavaan pystyisi itsekin. Torture Killer Phobia Dynamic Arts Vanhakantainen keskitempoinen death metal on siinä mielessä vaikea genre, että siinä on hankala tehdä levyllistä yksilöllisiä ja toisistaan erottuvia kappaleita, joista jokaista jaksaa vieläpä kuunnella. Edes Torture Killer ei ole tässä aina onnistunut, mutta pitkään odoteltu Phobia taitaa vetäistä nyt pisteet kotiin. Olkoonkin, että biisinipusta ei ole ainakaan vielä paljastunut I Chose Deathin tasoista täyden kympin biisiä, alun lievä hämmennys vaihtuu lisäkuuntelujen myötä huojennukseksi. Lazy Bonez on kuitenkin musiikiltaan kalakukkopioneeria suoraviivaisempi ja AOR-orientoituneesti imelämelodisempi tapaus. Vol.1:n tarttuvin osasto on lätkäisty järkevästi heti levyn alkuun. Tätä on rock?n?roll! Toni Keränen Jess and the Ancient Ones Astral Sabbat Svart Viime vuoden kenties kovimmasta kotimaisesta raskasrockdebyytistä vastannut ryhmä lyö uuden julkaisun markkinoille odotettua nopeammin. Kokopitkästä levystä ei sentään ole kyse, vaan utuisia tunnelmia saadaan tällä kertaa fiilistellä kolmen kappaleen ep:n verran. Itse nimikkokappale kulkee mystisen surfpoljennon vetämänä ja on tarttuvuudessaan lähes ärsyttävä. Debyyttilevyllä valloillaan ollut, paikoin jopa pahaenteiseksi luonnehdittava ilmapiiri on vaihtunut selkeästi hipahtavampaan ja liveystävällisempään suuntaan, mikä ei ole lainkaan huono asia. Keskivaiheen covervetona on Shocking Bluen Long and Lonesome Road, mikä onkin kappaleena ?ihan jees?, mutta Muinaisten oma More than Living palauttaa homman taas raiteilleen. Bändi käväisi hetken polvillaan edellisellä Nifelvindlevyllä (2010), mutta on saanut nostettua itsensä ylös ja kuulostaa jälleen omalta energiseltä itseltään. Blodsvept palaa (monen riemuksi) tunnelmiensa osalta Nattfödd-levyn (2004) maisemiin, eli pienet polkat ja muut yhtyeelle tunnusomaiset virnuilut ovat palanneet kehiin ja musiikki kuulostaa raikkaammalta kuin aikoihin. Bring It All Now etenee 80-luvun loppupuolen KISSin mieleen tuovalla riffijumputuksella, jota seuraa Marco Hietala?Udo Dirkschneider -duetto First to Go . Versiointi Lady Gagan Poker Facestä ei ole ideana kaikkein omaperäisin, mutta biisi sopii Laiskaluiden pirtaan ja jää soimaan ärsyttävästi korvakäytäviin. Jotain jää silti uupumaan ja bändiltä puuttuu terävyys, särmä.. ?Post-metallistaan? tunnettu bändi on kuulu jammailevasta tyylistään, jossa hienovaraiset jazzvaikutteet yhdistyvät psykedeliaan ja niin sanottuun progressiiviseen kappalerakentamiseen. Bändi ei pyri uudistumaan dramaattisesti, mutta tällä biisimateriaalilla ei tarvitsekaan. (Mother, I Like Flowers ? kuinkas muuten). Esimerkiksi Written in Blood ja The Book of Dying World iskevät tiskiin jatkuvasti uutta osiota. Bändille ominainen tyylikäs ja harkitusti käytetty melodisuus on edelleen tallella, mutta siitäkin on löydettävissä uudenlaisia vivahteita. Ylimääräinen tunnustus on annettava myös levyn lainabiisistä, joka on jo unholaan vaipuneen Unholan mainio Maa, tuli ja henki. Blodsvept säilyttää mukanaan myös kahden viimeisimmän levyn mustanpu60 Inferno huvan ja vakavahenkisen fiiliksen, joten kokonaisuus on hyvä sekoitus vanhaa ja uutta. Levyltä löytyy muutama varma livehitti, joista erityisesti vimmaisesti pumppaava Skogsdotter on iskevine melodioineen takuuvarmaa Finntrolllaatua
Bändi veivaa ensimmäisestä biisistä lähtien niin tutun kuuloista vanhan koulukunnan bluesahtavaa rockia, ettei levyn uskoisi ihan äkkiä olevan peräisin tältä vuosikymmeneltä. Ehkä asiaan vaikuttaa se, että tällä levyllä ei kuulla parikymmenminuuttista epookkiraitaa, jotka ovat parilla viime levyllä syöneet tehoa kokonai- suudelta. Sexual Advisoryn System of a Downin ja Faith No Moren välimaastossa kulkeva punkhenkinen räyhäys, Heaven Shall Fall/ Hell Will Returnin koskettavan melodisuuden ja ärsyttävän turboriffittelyn välinen liitto ja Army of Deathin ysärikuolosimulaatio vakuuttavat välittömästi. Spock?s Beard ei ole koskaan ollut sieltä kikkailevimmasta tai raskaimmasta päästä, mutta se onnistuu siinä missä muut menevät metsään. Bändi osaa rakentaa hienoja kokonaisuuksia, ja jos katsoo ja kuuntelee livetallenteita, yhtyeen virtuositeetti perustuu ennen kaikkea tiukkaan yhteissoittoon. Hieno levy, hienoja miehiä. Sitä paitsi, miehen kynäilemä avausbiisi Hidin Out kuuluu levyn parhaimpiin. Albumi ei romahda missään vaiheessa vaan säilyttää punaisen lankansa alusta loppuun. Ne kannet ovat taas kerran kiinni, mutta mikäpä pitäisi alan miehen erossa doomtouhuista. Kolmen minuutin radiopoppia yhtye ei edelleenkään soita, mutta asiaa on joka tapauksessa hieman tiivistetty. Tyylillisesti ei ole tehty radikaaleja muutoksia. Brief Nocturnes and Dreamless Sleep on ensimmäinen levy uuden laulajan, Enchantista tutun Ted Leonardin, ja uuden rumpalin Jimmy Keeganin kanssa. Hyvin kaverit tonttinsa hoitavat, ja etenkin Leonardin laulu toimii loistavasti tässäkin yhtyeessä. Sen juuret ulottuvat Led Zeppeliniin ja Rollareihin asti, mutta tietyllä tapaa seassa haisevat myös Queens of the Stone Agen kaltaiset nykyisemmän linjan edustajat. Stoner- ja psykedeliavaikutteilla hallitusti leikkivä Intronaut sopiikin Roadburniin kuin hippi kukkakedolle, eikä ole epäilystäkään, etteikö bändi osaisi vakuuttaa lavalla. Levyllä vaikutus on kuitenkin liian kiltti, liian yllätyksetön, liian persoonaton ravisuttaakseen kuulijaa aivan niin moneen ulottuvuuteen kuin bändi itse tuntuu toivovan. mestariteos Neoprogeveteraani Spock?s Beardin yhdestoista levy on ehkä jämerin kokonaisuus sitten vuoden 2003 Feel Euphorian. Parhaimpina hetkinään se yltää jopa oman suosikkini V:n tasolle. Solisti Nick D?Virgilio poistui viime vuonna orkesterista henkilökohtaisten syiden ja muiden kiireiden vuoksi, joten Spock?s Beard joutui hankkimaan samalla kertaa kaksi uutta jäsentä. Kokonaisuus on tällä kertaa ehjempi ja biisit entistä tiukempia. Virtuositeettia pursuilevat biisit liikkuvat eri genrejen välissä yhtä mielipuolisesti kuin ennenkin, mutta nyt kaaokseen on saatu hivenen enemmän järjestystä. Levy on pullollaan kovan luokan esityksiä. Avarat laulumelodiat sulautuvat näppärästi stoner/ shoegaze-kuljetuksiin. Sacha Dunablen laulu on varsin eteeristä ja sinänsä kaunista, joskin paketti tuntuu nojaavan pitkälti erityisesti rytmisektion vankkaan selkärankaan. Etenkin Joe Lesterin työskentely on mainittava erikseen; miehen bassokuljetukset tuovat levylle tarvittavaa muhkeutta ja musiikillista ulottuvuutta. Puolivälin Harmonomicon nousee levyn kunnianhimoisimmaksi kappaleeksi ja herättää muista raidoista poiketen erityistä huomiota jo ensikuuntelulla. Intronautilla on vankka livekokemus, ja bändin kehityksen voikin sanoa syntyvän lähes kirjaimellisesti tien päällä, lavajammailusta ja yleisön edessä tunnelmoimisesta. Yhtye osaa valjastaa progressiivisuuden, aggressiivisuuden ja popsensibiliteetin mitä mainioimmalla tavalla. For the Imperiumin eklektinen ja hektinen tyyli voi tietysti aiheuttaa myös puistatusta, mutta progressiivisen ja yllätyksellisen musiikin ystäville tämä lienee vain suositus. Brief Nocturnes and Dreamless Sleep Mikko Malm InsideOut Svart Tuomiokekkerit olivat milteipä huipussaan, kun Victor Griffin käväisi toissa vuonna reissun Pentagramissa saattamassa ilmoille komean paluulevyn Last Ritesin. Griffin itse hoitelee kitaroinnin lisäksi myös lauluhommat, eikä mies paskemmin vedäkään. Tällä hetkellä bändi kiertää USA:ta Animals as Leadersin kera Meshuggahia lämppäröiden ja on tuleva esiintymään myös Euroopassa, muun muassa Hollannin Roadburn-festareilla huhtikuussa. Mutta eivätpä videobiisi Sudden Death tai hämärillä kuoro-osuuksilla varustettu Satan det gör ont ole sen huonompia. Hail the Monsters on melkoinen vuoristorata, joka pitää kuuntelijan varpaillaan koko kestonsa ajan. Mikäs vanhoilla urilla kulkemisessa, jos biisit ovat tarpeeksi vahvoja, mutta Rock Masters Bandin tapauksessa puhutaan jostain ihan muusta kuin rokkimestarien bändistä. March of the Pink Fat Elephants on yksinkertaisesti väsynyttä hitusen psykedeelistä bluesrockia. Jo debyytillään loistojälkeä tehnyt kvintetti parantaa juoksuaan Hail the Monstersilla. Arvosteluasteikko lyhyesti: Victor Griffin?s In-Graved Hail the Monsters Warner Griffin on terävimmillään verraton riffivelho, eikä tämänkään levyn osaamisnäytteiden parhaimmistosta keksi pahaa sanaa. Tavallaan tästä haluaisi pitää kovasti, sillä parhaimmillaan tämän sortin pörinä on sitä ehdotonta parhautta. Tällä kertaa ehdottoman kovien kappaleiden ja omaperäisyyden puute säInferno 61. Elämää suurempia kokemuksia se ei tarjoile, mutta on arkiseen menoon tyytyvälle aimo latinki hyvää ja rehellistä meininkiä. Matti Riekki Spock?s Beard For the Imperiumin toinen levy esittelee entistä varmemman ja kypsemmän yhtyeen. Riffit pörisevät kovin tutunkuuloisesti, soundit ovat tarkoituksella surisevat ja efektejä riittää suuntaan ja toiseen, aina ponnettomia lauluja myöten. Äänessä on sielua kuten pitää. Levyn materiaali on koko lailla sitä, mitä odottaa saattaa. No ei mikään. In-Gravedin debyytillä musisoi arvovaltainen joukkio vanhan liiton ukkoja, joiden ansioluetteloista löytyy nimiä kuten The Obsessed ja Trouble. Väsynyttä rokkaus ei missään nimessä ole, bändi vain etenee kokemuksen tuomalla varmuudella. pohjamutaa For the Imperium Riitta Itäkylä Victor Griffin?s In-Graved keskiverto Marko Simonen Habitual Levitations on yhdeksän raitaa käsittävä kokonaisuus, joka tuntuu olevan jollakin lailla epävarma suunnastaan läpi koko kestonsa. En paljasta yllätystä, mutta vihjeenä mainittakoon, että tietyistä loppupään biiseistä voi löytää viitteitä menneisyyteen. Mikko Malm Rock Masters Band March of the Pink Fat Elephants Omakustanne Ylipainoisten vaaleanpunaisten norsujen marssi saattaa olla asia, jota et ole aiemmin todistanut, mutta samaisesta lähteestä levynnimen vetänyt Rock Masters Band on toista maata. Toisaalta kokonaisuutena kiekkoa vaivaa tietynlainen irtiottojen puute, joissain kohdin mies olisi voinut kenties revitellä isomminkin. In-Graved-esikoinen on niin sanottu käyttölevy, joka sopii hyvin niin taustalle kuin keskittyneeseen kuulokekuunteluun. In-Graved edustaa setädoomia, mutta pääosin hyvässä. Tuutista tuppaa tuomiopohjaista raskasta rockia bluespediltä tarjoiltuna, ja jokainen levyn sävelistä huutaa, ettei asialla ole munakarvaton miehistö
Joskus karvalakkiversiot paremmista bändeistä ovat hauskoja kuriositeetteja ja niinkin on käynyt, että uudet bändit ovat tehneet lässähtäneiden esikuviensa nykytuotantoa parempaa jälkeä, mutta Rock Masters Bandin tapauksessa puhuttaneen korkeintaan hauskasta livebändistä, joka ei tule jättämään itsestään merkkiä yhtään mihinkään. Aki Nuopponen Kamala Kamala akka on onnistunut debyytti, mutta albumilla on kenties hieman liikaa keskitemporunttausta. Keskitempoisuudessa ei ole tietenkään mitään vikaa, mutta ehdottomasti kovin isku silitysraudasta tulee vallattomasti thrashäävän Pakko-kappaleen muodossa. Kitarasoundi on jumalainen! Kuivanärhäkkä, kuin raivotautinen koira. Onneksi yhtye on tullut tutuksi jo demoillaan, joten kokopitkän tymäkkä musiikillinen linja ei tullut yllätyksenä. Kamalan musiikkia voisi kuvailla hieman suoraviivaisemmaksi versioksi Mokomasta. Moka on toivottavasti myyntiversioon korjattu. Vajaiksi jätetyissä säläkokoelmissa on jotain suunnattoman ärsyttävää. From the Ashes of Nuclear Destruction kerää yhteen erinäisiä pikkujulkaisuja, demoversioita ja vinyylisplittejä Toxic Holocaustin uran varrelta. Kaikki edellytykset pommiin ovat olemassa, niin soitannollisesti kuin laulannallisestikin. Shame on Your Shadow on selkeä ja hyvä syy lähteä kiertämään lavoja ja esittelemään energistä esiintymistä. Seuraavalla kerralla läsähtää täysosuma, aivan varmasti. Janne Tolonen Iced Earth Live in Ancient Kourion Century Media Uusi laulaja, entistä ehompi kokopitkä, aiempaa laajemmat kiertueet ja kaiken huipuksi massiivinen livealbumi. Mitä todennäköisimmin kuuntelukokemus on digitaalimaistiaisia parempi. Jaakko Silvast Mind of Doll Shame on Your Shadow Secret Jo suhteellisen pitkään armaan kotimaamme keikkalavoja kiertänyt van- taalainen Mind of Doll julkaisee toisen albuminsa rehvakkaasti jalka monitorin päällä. mikäli väsähtäneillä sukupuolinormeilla metallimusiikissa on jollekin jotain merkitystä. Kari Koskinen Joni Juutilainen Toxic Holocaust From the Ashes of Nuclear Destruction Great White 30 Years . Pienjulkaisut missanneille faneille tämä on kuitenkin pykälän arvokkaampi julkaisu. rähtää korvaan sen verran pahasti, että March of the Pink Fat Elephants jää joutavanpäiväiseksi levyksi. Kaverit selvästi tietävät, miltä haluavat kuulostaa, lastentaudit loistavat poissaolollaan. The Hellacopters, Hanoi Rocks sekä jossain määrin myös legendaarinen Smack ovat soineet taajaan ghettoblasterissa. Biisit ovat tasaisen varmoja suorituksia. Tähän suuntaan Kamalan toivoisi kurkistelevan jatkossakin. Huutava nainen herättää miehessä alkukantaisen pakokauhuntunteen, joten ?tyttöbändi. Kamalan levyyn tuli tartuttua tärisevin käsin. Soitto ei ole vanhemmilla raidoilla kovin tiukkaa ja sounditkin ovat nykystandardeihin tottuneille varsin karut. Bändi ei Bullet for My Valentine Temper Temper Sony Kaikkitietävät kriitikot ympäri maailman ovat lytänneet walesilaisten neljännen albumin. Teknisyydessä häviten, tarttuvuudessa voittaen. Juuri tuollaiselta kitaran pitää kuulostaa. Tätä promoa ei ole hiljaisen äänenvoimakkuuden perusteella myöskään masteroitu loppuun. Laulaja Matthew Tuck pistää muutenkin tällä levyllä parastaan. Mies omaa lyömättömän soundin juurikin tämänkaltaiseen matskuun. Levyn parasta antia on kuitenkin sen soundipolitiikka. Vaikka kyseessä on vain cd-versio keikasta, 29 kappaleen tinkimätön tallenne on täydellinen osoitus siitä, missä Iced Earth menee tänä päivänä. Live from the Sunset Strip Frontiers Relapse Kamala akka Inverse soittoa. Kamalan musiikki ei esiinny mitenkään korostetun feminiinisenä akkahevinä, vaikka levyn nimestä sellaisen kuvan saattaa saadakin, vaan kappaleet istuisivat sanoituksineen helposti miehenkin suuhun . Olkoonkin, että säläbiisejä olisi riittänyt vielä toisenkin tunnin mitalle. ehkä syystäkin. Varsinaiset anthemluokan hitit ovat pysyneet bändin tavoittamattomissa, mutta Great Whiten räväkänimelä kertosäevetoinen rock on kuitenkin aina ollut tasaisen vahvaa, mikä käy selväksi tältä tuoreelta keikkataltioinniltakin. Sekin on selvää, että yhtye ei ole nykyisellään kaikkein terävimmässä livetikissä, tuore vokalisti Terry Ilous pois lukien. Myös taltioinnin miksaus jättää hiukan parantamisen varaa. Itse preferoin tuoreinta pitkä- Bluespitoisen hard rockin losangelesilaislegenda Great White ei ole (kotiseutujaan lukuun ottamatta) ollut juurikaan tapetilla kuin genreen vihkiytyneiden keskuudessa . Iced Earth ei ole jäissä, vaan suorastaan liekeissä! Niin mukava asia kuin Matt Barlow?n väliaikaiseksi jäänyt paluu olikin, Live in Ancient Kourion tekee harvinaisen selväksi, että nyt puhutaan aivan eri orkesterista. Selkeä tajunnanräjäyttäjä levyltä puuttuu, mutta epäilyksiä lahjattomuudesta albumi ei anna. Bändiä itseään tämä tuskin hetkauttaa, sehän on ollut trendi alusta alkaen. Metallin poikabändinä tunnettu nelikko nyt vain sattuu olemaan yksi myyvimpiä alan artisteja näinä päivinä ja rundaa tyyliin Metallican ja Iron Maidenin kanssa. Puheet ovat puheita ja teot tekoja. BfMV seilaa aika lailla samoilla vesillä kuin vaikkapa Trivium. Bändi on helvetin vahva siinä mitä se tekee. Janne Tolonen 62 Inferno. Tunnin mitassa näin yksinkertainen kohnotus käy jo puuduttamaan, joskin virkeä riffittely ja kokoelman luonne auttavat kestämään melko ahtaasta sapluunasta puristetut biisit. Musiikin puolesta arvosana on kuten merkitty. Näiden jätkien sormista ja kiduksista tulee vielä lähtemään sellainen styge, että viimeisetkin rippeet nuoruudesta varisevat laminaattipinnalle. Levyn yleisilme ei muutenkaan kaadu soundeihin. Itse en ryhdy jononjatkoksi haukkumaan. Ihan hieno juttu, mutta olisivat tehneet paketista saman tien kattavan. Tuplalevyksihän tämä olisi silloin paisunut, vaan olisipahan ainakin kaikki sälä samoissa kansissa. Vanhempi Toxic Holocaust on suoraviivaista thrashiä, josta kuulee jenkkinimien ohella myös vanhan Sodomin ja Kreatorin sekä Motörheadin vaikutuksen. Tämä arvosteluteksti on kuitenkin tehty mp3-tiedostojen pohjalta, joten suosittelen varauksetta kyseisen äänitteen hankkimista cdmuotoisena. Käytännössä tämä siis tarkoittaa raskaskätisen suomirockin ja thrash metalin yhdistelmää, jossa ovat merkittävässä osassa nokkelat ja oivaltavat sanoitukset sekä helposti sisäistettävät kappaleet. Kovin äijähevibuumi on onneksi mennyt jo ohitse, joten suomeksi esitettyä metallia pystyy kuuntelemaan ilman ajatuksia partakoruista, tribaalitatuoinneista ja renksuhousuista. Asiana on ehta rokkenroll, eikä esikuvia arastella tuoda julki. Bändin ikä kuuluu rennonvarmana soitantana ja tiukkuutena. Metalcore lienee väärä ilmaisu tätä nykyä, vaikka ei se nyt aivan harhaankaan johda. Sävellykset ovat melko simppeleitä, mutta erittäin tiukasti soitettuja, ja laulumelodiat erinomaisia. Kitara surisee ajoittain kuin basso Napalm Deathin Scumilla. Välittömästi otsaan takovat rypistykset eivät väriä liiemmin vaihtele
The Mars Voltan lopetettua yhtyeellä olisi viimeinkin tilaisuus ottaa skene täysillä haltuunsa, mutta The Afterman -levykaksikolla se ei vielä onnistu. Joni Juutilainen Dark Sermon In Tongues Nuclear Blast Dark Sermonin promokuviin valikoitu kuoropoikateema on onnistunut valinta, bändin pojat kun näyttäisivät kuoropojilta joka tapauksessa, ilman erillisiä rekvisiittojakin. Eteenpäin painetaan perkeleellisellä vauhdilla, riffit puuroutuvat nopeasti yhdeksi mössöksi ja mekaanisen oloiset rummut soivat lähes epäinhimillisen tarkasti. Toisaalta massiivisen keikan edetessä tämä kaikki unohtuu, kun settilistaan ei ole eksynyt kerta kaikkiaan yhtään huonoa kappaletta. Suurin kysymys tätä livealbumia ja sitä seuraavia kuvatallenteita arvioidessa lienee kuitenkin tämä: jos Iced Earth on julkaissut jo aiemmin muutamia timanttisia livejulkaisuja, Matt Barlow?n tähdittämä Alive in Athens etunenässä, onko Live in Ancient Kourion tarpeeksi arvokas päätyäkseen levylautaselle jonkin vanhemman julkaisun sijaan. Varsinkin keikan alkupuolella huomaa kompensoivansa tilannetta ruuvaamalla ääntä tavallista kovemmalle. 09 . 18, la 10 . Avoinna ark. Uskallan väittää, kiitos bändin timanttisen livekunnon, että Stu Blockin mahtavan äänenkäytön ja viimein koko tuotannon kattavan settilistan ansiosta uudella keikkatallenteella ei ole mitään häpeämistä bändin historian rinnalla. Aki Nuopponen Coheed and Cambria The Afterman: Descension Everything Evil Laulaja-kitaristi Claudio Sanchezin luomaan sarjakuvamaailmaan levykokonaisuuksiaan rakentanut Co&Ca oli lähdössä kovaan nousuun vajaa vuosikymmen sitten, mutta sittemmin bändin musiikillinen ehdottomuus ja progressiivisuus ovat vieneet yhtyettä etäämmäksi soittolistoilta ja massasuosiosta. Hyvä niin. The Afterman -levyn ensimmäinen osa Ascension julkaistiin viime vuonna. Levy ei ollut monumentaalinen progerockin taidonnäyte, mutta kylliksi hyvä pitääkseen yhtyen nimen pinnalla ja nälkäiset fanit tyytyväisinä. Descension-osa käynnistyy huomattavasti edeltäjäänsä mielenkiintoisemmissa merkeissä. Puh. 18, la 10 . Puh. Ei tarvitse olla kovin kummoinen ennustaja tietääkseen, minkä sortin meuhkaamista levyllä on luvassa. In Tonguesilla kuuluvat selvästi sekä rapakontakainen metalli että puolalai- keskiverto pohjamutaa nen death/black. Siihen päälle lyödään vielä parhaansa yrittävä ja selkeästi artikuloiva laulaja suoraan Vaderin ja vastaavien hengessä, ja johan meillä on kasassa keitos, joka ei voi epäonnistua. Vaan eipä Dark Sermon mitenkään hyvin onnistu. 15 www.facebook.com/Musamaailma . Ragen debyyttilevyllä jyllää silkka asenne. PARANSIMME MAAILMAA! MUSAMAAILMAN UUSI UPEA VERKKOKAUPPA ON AVATTU! www.musamaailma.fi Rekisteröidy kanta-asiakkaaksemme ja olet mukana tarjouspostituksissa. Rekisteröitymällä sinulla on myös mahdollisuus osallistua kilpailuihimme, joissa on aina mahtavia palkintoja. MUSAMAAILMA since 1985 MUSAMAAILMA OUTLET Ohrahuhdantie 2, Hki, Itä-Pakila . Avoinna ark. 10 . Kun Dark Sermon unohtaa väkisinkaahaamisensa ja sekoittelee mukaan hieman melodiaa, pieni toivonkipinä paremmasta alkaa herätä, mutta bändillä on selkeästi halu tehdä hommansa täysillä ja keinoja kaihtamatta. Arvosteluasteikko lyhyesti: ole menneisyytensä vanki tai pyytele anteeksi mitään, vaan on noussut täyden luhistumisen sijaan seisomaan yhä tukevammin omille jaloilleen. Oikeastaan ainoa nipottamisen aihe koko Live in Ancient Kourionilla on sen lievästi ohut soundimaailma. 720 60 660 . Ehkä tällaiselle metelöinnille on myös tilausta? Aki Nuopponen Rust n. Introbiisin jälkeinen Key Entity Extraction V: Sentry the Defiant rouhii mukavasti ja pistää käyntiin hyvän biisikimaran, joka huipentuu levyn keskivaiheen massiiviseen Gravity?s Unioniin. Erityisen huonosta levystä ei voida puhua, mutta kovin on pauhaus hengetöntä ja kasvotonta, katse alkaa kääntyä biisilistan kestoja kohti jo ennen levyn puoltaväliä. Pressitiedotteissa hehkutetaan Behemothin, Gojiran, Job for a Cowboyn ja The Black Dahlia Murderin vaikutusta Dark Sermonin soundiin. 10 . www.facebook.com/ESPFinland kauppa on auki 24 h P www.musamaailma.fi face-to-fa P MUSAMAAILMA RETAIL Malminkatu 16, Hki, Kamppi . 09 . Albumin neljä vii- mestariteos meistä kappaletta kuitenkin rullaillaan läpi harmittomissa ja tavanomaisissa merkeissä, mikä onkin kenties yhtyeen suurin vajavaisuus. Coheed and Cambria on parhaimmillaan loistava bändi, mutta Descensionilla tätä loistavaa materiaalia on ?vain. puolet levystä. Rage Showdown Ektro Porilaisnelikko Rust n. Jon Schaffer on toisinaan tullut tunnetuksi terävästä in your face -kitarasoundista, mutta näin isosti soivan livealbumin kohdalla soundeihin saattaisi kaivata hieman lisää muhkeutta. 15 KIVIJALK A ROCKS! parasta palvelua ce. 5627 1240
Riffeissä on parhaimmillaan ytyä, huudoistakin löytyy kiukkua ja sekaan on sotkeutunut hyppysellinen melodiaa, mutta se oikeasti hyvien tai edes mieleenpainuvien biisien säveltäminen on unohtunut. Uprisingia kuuntelee aluksi ihan mielellään. Soppaa hämmentää monta kauhaa, mutta Rust n. Rage on onnistunut suurimmalta osin mahdottomassa ja saanut maustettua keitoksesta tarpeeksi omankuuloisensa. Showdownin yhdentoista biisin mitta on tarjolla olevaan koukkurepertuaari nähden hiukan liikaa. Samoin bändin paikoin tarkkuuden rajoja leventävä soitto saa kuulijan toisinaan hämmentymään, oli kysymyksessä studiolive tai ei. Toisaalta Showdownin raidoilla on sen verran tukeva määrä energiaa ja alkuvoimaista tunteenpaloa, että vaakakuppiin asetettu kirvesmäärä riittää nostamaan pyörylän keskivertoa paremmaksi tekeleeksi. Virallisten julkaisujen saralla Rust n? Ragen startti on lupaava. One Last Nailin verevä tarttuvuus, Your Hell Beginsin tuju mättäminen ja With a Bladen raskaat doomriffit ovat oivia esimerkkejä levyn monipuolisuudesta ja bändin muuntautumiskyvystä musiikillisen linjansa asettamissa rajoissa. Bloodlines on hyvä levy, mutta vertaisbändit ovat asettaneet riman niin korkealle, että Howl joutuu tempaisemaan melkoiset jyrinät vahvistimistaan mikäli meinaa nousta unohtumattomien mestareiden joukkoon. Äärimmäisen yksinkertaisiin valkoisiin (!) kansiin tällätty, vahvassa 80-luvun hengessä viivaimella suun64 Inferno Näiden jenkkiläisten karvaturrien promokuvaa katsellessa ei ole vaikea arvata, millaista musiikkia Bloodlines sisältää. Sama pätee turkulaisiin ihmisiin, joiden mokellus kuulostaa korviini hassulta muttei rumalta. Ylipitkien biisien tyhjän mekastamisen keskellä on kuitenkin hyväksyttävä se tosiasia, että tässä on taas ?yksi niistä bändeistä?, jotka kulkevat yhdestä korvasta sisään ja toisesta ulos. Suositeltava ainoastaan lajityypin suurimmille fanaatikoille. Ironista muuten, että arvioin aikoinaan myös bändin edellisen kokopitkän enkä muistanut tätä seikkaa ollenkaan, ennen kuin lisäsin tämän arvion arkistoihini. Aki Nuopponen Vreid Welcome Farewell Indie Uprising Kaksi täyspitkää aiemmin ilmoille tuutannut Final Assault tyytyy tällä kertaa pienempään määrään biisejä, ja formaattikin on muuttunut digitaalisesta analogiseksi. Kuusivuotiaalla bändillä on vielä aikaa kehittyä, joten seuraavalta levyltä voi odottaa kirveen verran parempaa lopputulosta. Joni Juutilainen Bleed from Within Taivas varjele! Mitä sieltä tulee! Sieltä tulee keskinkertaista deathcorea! Bleed from Within ei ole rapakon taakse kumartelevista bändeistä sitä pahinta laatua. Se ei ärsytä tai innosta liikaa. Silti kumpikaan kahdesta aiemmasta täyspitkästä ei ole tahtonut avautua sitten niin millään, vaikka olen kuinka halunnut ja useasti läpi pyöritellyt. huikea instrumentaalieepos Illusion for the Absolved... Täysillä mukaan tempautumisen sijasta olen aina jäänyt ihmettelemään kuka-mitä-häh-kyl-määki-Turuus-tyyppisesti. Tällä uutukaisella ongelmani on selkeästi aiempaa lievempi, vaikka sisältörikkautta ja vauhtia tuntuu vieläkin olevan hieman liikaa tällaiselle puolisavolais-puolihämäläiselle. Albumin taidokkaasti ja ennen kaikkea tyylikkäästi juoksevat kitaramelodiat ja liidit miellyttävät korvaa erityisesti, hyvinä esimerkkeinä Born Exiled ja Sculpture of Flesh. Usein turhankin vaikeasti hahmotettavaksi yltyvä riffittely sekä selkeiden kertosäkeiden puute synnyttävät turhan suuren ristiriidan ja riittämättömyyden tunteen muuten hienosti toimivan melodisuuden kanssa. Jos seuraavalla levyllä jatketaan siitä, mihin Sanctuary in Abyssin päättävä mahtava biisikaksikko . Tämä on poikkeuksellinen ja ihastuttava piirre, joka tekee yhtyeestä helppoa kuunneltavaa. Helppo kuunneltavuus ei kuitenkaan tarkoita yleisöystävällistä linjaa, sillä yhtye vääntää ehtaa ja paikoin melko rujoakin metallia. Levy ei aiheuta oikeastaan minkäänlaisia fiiliksiä. ja jylhä ...Redemption for the Awake . On mahdotonta tietää, mitä ensimmäinen kappale tuo tullessaan. Vreidin pelinavaus Kraft (2004) oli paikoin niin kova levy, että bändille uskalsi odottaa loistavaa tulevaisuutta. Sittemmin yhtyeen taso on polkenut pahemman kerran paikoillaan, mutta ilmeisesti kotimaassaan Norjassa Vreid on kovassa huudossa, sillä edellisle-. Nyt se painottaa lopputulosta vastustamattomasti kohti hyvää keskitasoa. Jaakko Silvast Mega Final Assault Howl King of Shame Bloodlines Omakustanne Relapse Stoneria ja sludgea yhdistellessä (sekä bongia imeskellessä) monen bändin musiikki muodostuu aivan liian raskassoutuiseksi, mutta Howl kykenee pitämään kappaleensa maltillisissa mitoissa ja musiikkinsa eloisana. Jatkoa odotellessa. niteltu logo paljastaa sisällöstä paljon. Rässiähän tämän on oltava. Kipakasti starttaava nimiraita hidastuu hetkessä ja hieman yllättäenkin keskitempoiseksi thrashhölkäksi, mutta kiitos repivä-äänisen laulajan Jänön ja kireäsoundisten kitaristien Asan ja Jurgin livakan sooloilun, biisi ei taannu tylsäksi junnaukseksi. Kääntöpuolella kierroksia on lisätty reilusti, kun bändi esittää kunnianosoituksensa ilmeisille esikuvilleen. Suicidal Tendenciesin I Feel Your Pain and I Survive sekä Misfitsin Death Comes Ripping vetäistään läpi hyvällä asenteella ja intensiteetillä, eikä tulkinnoista löydy moitteensijaa. Eipähän kaksikko ole edes sieltä kuluneimmasta tai koveroiduimmasta päästä. Jos uusimaalaisten omassa King of Shame -kappaleessa olisi lisänä edes puolet lainojen energiasta tai tarttuvuudesta, kokonaisuus olisi selkeästi parempi. En kuitenkaan ole koskaan ymmärtänyt käsitettä ?turkulaisuus?, itse kun en ole oikeastaan mistään kotoisin. jää, alan taatusti ymmärtää turkulaisia entistä paremmin. Mega Bändin musiikissa sleaze- ja glamosastojen musiikilliset ja visuaaliset maneerit on naitettu yhteen juurevan NWoBHM-melodioinnin ja -biisirakenteiden sekä germaanimetalliriffien kanssa. Viimeistään lehdistötiedotteessa referensseiksi listatut Baroness, Crowbar, Mastodon ja Kylesa takaavat, että raskasta riffiä on tiedossa koko levyn mitalta. Century Media Brittiläinen Bleed from Within aloittaa levynsä melko jännittävällä introlla. Tunnelma on hetken aikaa uhkaava. Nyt kolmannen levynsä julkaiseva Hateform on turkulainen yhtye, enkä ole täysin sisäistänyt myöskään heidän tuotoksiaan. Lähtökohtaisesti orkesterin death metaliin pohjautuva ja hivenen thrashin puoleltakin ammentava musiikki on aina ollut makuuni. Petri Vilén Hateform Sanctuary in Abyss Spinefarm Vastoin yleistä konsensusta Turku on minusta kaunis ja mukava paikka. Sisäistämisongelmani ei ole johtunut tyylillisistä, toteutuksellisista tai soitannollisista seikoista, vaan yksinkertaisesti siitä, että kappaleissa on aina tuntunut olevan liiankin paljon tarttumapintaa
Ennen kuin määränpää on selvä, matkaa on kuitenkin taitettava vielä runsaasti. Mega Player Two Many Reasons Frontiers Jo kuudesti ennen Two Many Reasonsia levyttänyt jenkkiveteraani Player omaa edelleen kaikki palikat kirkasotsaisen AOR:n tekemiseen. vy V (2011) kahmaisi jopa paikallisen Grammy-ehdokkuuden. Welcome Farewell on melko tyypillistä Vreidiä, eli selkeäsoundista ja melodista blackiä, joka kulkee eteenpäin hyvällä draivilla. Albert Kivisen luomia Cthulhu-mytologiatekstejä sekä itkuvirsien teemoja nykyajalle tutumpaan raskaaseen rockiin ei ole täysin uniikki, idea on ajatuksen tasolla kiehtova, osin myös toteutuksena. Laululinjat ja tenhoavat tekstit toimivat hyvin yhteen, mutta itse musiikki riffeineen ja melodioineen ei tahdo päästä samalle tasolle. Eikä saippuastara paskemmin pompottelekaan, ei laisinkaan. Lataa laadukasta musaa! Maksa kerran ja omista loppuelämäsi. sa t ee s ii lait ssa toim lait tee kuin Stratovarius Omnium Gatherum The Crescent Soilwork Lordi Black Crucifixion Amaranthe Lost Society Jaakko Silvast Wednesday 13 The Dixie Dead DevCo/Cargo Paremmin Slipknot-kannuttaja Joey Jordisonin Murderdolls-yhtyeestä tunnettu Wednesday 13 on tehnyt tiukkaa jälkeä myös oman bändinsä kanssa. Bändin tasavarmoille levyille löytyy varmasti ostajansa, mutta itse kaipaan black metalilta paljon enemmän tunteenpaloa ja irtautumista tämän todellisuuden kahleista. Joni Juutilainen Lovijatar Hämärän kulkija Omakustanne Lovijatar-yhtyeen juuret ovat vahvasti Etelä-Karjalan helmessä Lappeen rannassa ja stoner rockissa. Yhtyeen basistina häärii Ron Moss, yksi perustajajäsenistä, joka tunnetaan myös Kauniit ja rohkeat -sarjan Ridge Forresterina. Mistään synkästä kuolinmarssista ei silti ole kyse, vaan meininki on edelleen jokseenkin rock mutta musiikin yleisilme entistä vittumaisempi ja laiskempi. Ei kuukausimaksuja, ei kopiorajoituksia. Nämä albumit ja 20 miljoonaa muuta biisiä. Meteli.net/Downloads. Toisella tasolla musiikki on myös tuimempaa ja väkivaltaisempaa kuin aikoihin, mikä ilmenee etenkin Sture Dingsøyrin rosoisessa mutta selkeässä korinalauluäänessä. Welcome Farewell on askel parempaan suuntaan, mutta kaipa on vihdoin hyväksyttävä, että Vreid ei tule koskaan yltämään huipputason osaajaksi. Mitä rankemmaksi meininki yltyy, sitä sisällöllisestä konseptista irrallisemmalta musiikki kuulostaa. Lähes herkän balladimainen Kun usva peittää minut saleihinsa tai sitä seuraava, suhteellisen kepeä ja melkeinpä progemaisesti tunnelmoiva Kulje kuu pala päivä ep:n mieleenpainuvimpina kappaleina vain vahvistavat tätä havaintoa. Lovijatar on löytänyt ensijulkaisullaan kiehtovan pään polulle, jota ei ole kuljettu tässä maassa liikoja. Koko imagonsa ja musiikkinsa Rob Zombielle, Misfitsille, Alice Cooperille ja lukuisille psychobillybändeille velkaa olevan W13:n tuotanto on kuitenkin tipahtanut kohti keskinkertaisuutta, minkä The Dixie Dead todistaa elävästi. Mainion Calling All Corpses -levyn (2011) pirteä ja rockaava meininki on kadonnut The Dixie Deadin tummasävyisiin kauhutunnelmiin. Meno on sopivan leppeää, ronskimmissakin ralleissa tarpeeksi imelää ja tuotannollisesti sen verran loppuun saakka siloteltua, että agendasta ei voi erehtyä. 1970-luvun loppuvuosina ensi rääkäisynsä päästänyt Player onnistuu uutukaisellaan kuulostamaan jopa itseään nuoremmalta, vaikkakin sen nykymusiikista peilautuvat kaikki genren eri aikakausien ominaispiirteet ja maneerit. Mitään selkeää ykköstykkiä Two Many Reasons ei tarjoa, mutta varsinkin levyn alkupää on kauttaaltaan pullollaan vahvaa osaamista, poimiipa kuunteluun sitten Man on Firen, I Willin, Tell Me?n tai Sins of Yesterdayn. Two Many Reasonsilta löytyy myös uusintaversio Playerin kaikkein tunnetuimmasta Baby Come Back -hitistä sekä ilmavan ihana tulkinta Simon Dupree and the Big Soundin vanhasta Kites-hitistä, jonka Kirkakin levytti aikoinaan suomeksi. Mainittakoon lopuksi vielä se Playerin osalle langennut pakollinen kuriositeetti. Kun bändiä on ollut perustamassa myös Battleloresta tuttu kitaristi Jussi Raivio, vanha lasten seuraleikki on osoittanut jälleen toimivuutensa Suomen pienissä muusikkoympyröissä. Jos yhtyeen keskeinen ajatus yhdistää kalevalaista vanhaa kansanrunoutta, loitsurunoja, S. Levyn tunnelma on kuitenkin aiempia julkaisuja synkempi ja kaihoisampi, mikä tuo Vreidin ilmaisuun huomattavasti lisää mielenkiintoisuutta. Mielestäni bändin suurin ongelma on ollut musiikin tunneköyhyys, jota paikkaillaan tällä kertaa kohtuullisen hyvin tuloksin. Melodiat kirpaisevat ajoittain syvältä sielusta ja alakuloiset tunnelmointihetket vetävät ilmeen vakavaksi. Yhtyeen laulaja Tommi Vaittinen on ehtinyt vaikuttaa muiden muassa jo 1990-luvun puolella toimineessa Shamosissa ja sen eräänlaisessa seuraajassa Elephant Bellissä, joissa myös rumpali Mikko Neuvonen on paukuttanut
Vuonna 2011 perustetun Overtorturen miehistössä vaikuttaa entisiä ja nykyisiä ukkoja muun muassa Graven, Demonicalin ja Coldworkerin riveistä. Yhteistyön tuloksena syntynyt debyyttipitkä jättää oikeastaan kaiken kesken. Lisäpisteitä siitä ei valitettavasti heru. Eikä niitä tahdo herua myöskään sävellyksistä. Vajaa puolituntinen ei ole kuitenkaan pelkkää pieksäntää, vaan biisit kulkevat yllättävänkin ilmavasti. Morgan Newton The Dixie Dead ei ole ainoastaan ponneton ja etäinen levy. Se on myös kovin teennäisen kuuloinen; aivan kuin musiikki olisi puristettu pakolla ulos ja survottu sille sopivaan muottiin. Tokihan levyltä löytyvät jälleen kerran ne muutamat iskevät kertosäkeet, joiden varassa W13:n musiikin teho on pitkälti levännytkin, mutta kun muuten ei lähde niin ei vain lähde. Tylsyys ja keskinkertaisuus ovat musiikin pahimmat kiroukset. Kuin Bloodbath ilman munaa ja hyviä biisejä. Tappavista koukuista, murhaavista riffeistä, silmille tulevasta aggressiosta tai pahaenteisen uhkaavasta tunnelmasta on havaittavissa vain lämpimiä lupauksia. Yhtye on esittänyt kuitenkin uransa alkuaikojen tunnetuimpien Alice Cooper-, Sex Pistols-, 66 Inferno Terror Live by the Code Century Media Black Sabbath-, Discharge- ja Run DMC -lainojen jälkeen omia näkemyksiään muistakin yllättävistä kappaleista aina U2:sta Policeen ja Queeniin. Laulurytmitykset ovat napakanosuvia ja miehen räksytys vähintäänkin katu-uskottavaa. Miekkosten pitkä kokemus kuuluu varmuutena, ja jos tietyn arvattavuuden ei anna häiritä, kyllähän Terror potkii perseelle ja lujaa. Ihan ensimmäisenä voisi luulla, että nyt jyllätään perusbreakdowneilla ja corehuudoilla ryyditetyn deathcoren parissa, mutta pian seasta alkaakin löytyä silkkaa brutaalia death metalia, grindia ja hardcorea. Aluksi kovin tylsän oloisen bändin voikin huomata saavan aikaan melko mureaa jälkeä. Soundeiltaan se on selkeä mutta ai- van liian kevyt ja siisti. Ajoittain näpeistä irtoaa kelvollinen melodia tai napakka riffi, mutta hetket ovat kovasti lyhyitä. Pakkasta sataa siis ankarasti, mutta ei At the End the Dead Await nyt täysin toi-. Jos levy olisi edes rehellisesti paska, sitä tulisi kuunneltua jo pelkän hämmennyksen vuoksi, mutta tällaisenaan The Dixie Dead jää auttamattomasti hyllyyn pölyttymään. Joni Juutilainen Thy Art Is Murder Hate Nuclear Blast Australia on siitä hauska maa, että sieltä kotoisin olevaan bändiin törmätessään saa huomata lähes aina, kuinka musiikki saattaa pohjautua ihan tuttuihin perusasioihin, mutta seassa on jokin pakkaa sekoittava käänne. Hate-levyllä vallitsee jonkinlainen demonimainen ja vimmattu tunnelma, jonka seasta löytyy kyllä niitä jenkkimetallin tunnistettavimpia puolia, sekä hyvässä että pahassa, mutta jälki on sitä parempaa, mitä rohkeammin Thy Art Is Murder sekoittaa pakkaan brutaaleinta tykitystään ja vinksahtaneita melodioitaan. Lopputulos ei ole varsinaisesti uutta, mullistavaa tai edes mahtavaa, mutta mutaisia riffejä ja intensiivistä kohkaamista tarttuu mieleen sen verran runsaasti, että bändille ei voi antaa ainakaan liikaa sapiskaa. Otetaanpa vaikkapa Thy Art Is Murder. Eräänlaista coverointiahan sekin. Hieman yllättäen parhaiten toimivat Cheap Trickin Big Eyes, melkein Deep Purpleksi muuttunut näkemys Bostonin Hurjista keikoistaan tunnettu viisikko lataa jälleen vakuuttavan kiekon. Siitä huolimatta kokemus on intensiivinen ja bändi tuntuu hyökkäävän naamalle minä hetkenä hyvänsä. Tyylillisesti ajatellen vanhakantaisempi ja jopa aavistuksen melodioita sisältävä hardcore on pinnassa yhä enemmän, kun vertaa edelliseen tuotokseen Keepers of the Faithiin. Klassisen murskaavasta ruotsikuolosta ei ole tallentunut nauhalle kuin haju. Soitto kyllä sujuu, mutta se on jo standardi. Overtorturen suorittama semimelodinen death metal on niin keskinkertaista puurtamista, että ei mitään järkeä. Vaikka uutukaisella on entistä vähemmän metallielementtejä, uskon metallipäänkin löytävän tästä paljon pittiin kutsuvaa rytinää. Rehellisen yksinkertaiset mutta erittäin tarttuvat riffit luovat loistavan pohjan vokalisti Scott Vogelille pistää parastaan. Tämän lisäksi bändin solistilla Joey Belladonnalla on aktiivinen AOR-legendoja sekä esimerkiksi Pink Floydia coveroiva bilebändi Chief Big Way, jossa intiaani soittaa myös rumpuja. Itsenäisenä julkaisuna lainalauluja sisältävä ep tuntuu väkisinkin hieman turhalta, etenkin kun nippanappa yli puolen tunnin mitasta kolmannes tulee Worship Music -levyltä napatusta Crawlista sekä tämän uudelleenmiksatusta versiosta. Onneksi herra Belladonna on iän myötä kehittynyt entistäkin paremmaksi laulajaksi. Bändi ikään kuin tietää miten homma pitäisi hoitaa, mutta toteutus jää puolitiehen. Voi vain kuvitella, millainen mylläkkä keikoilla pyörii vaikkapa levyn nimibiisin lähtiessä käyntiin. Vielä kun riffeissä ja melodioissa olisi hieman enemmän ytyä ja ne kaikkein pahimmat rimanalitukset vältettäisiin, voitaisiin puhua jopa ihan tervetulleesta tulokkaasta lajissaan. Aki Nuopponen Anthrax Anthems Nuclear Blast Ajatus Anthraxista coveroimassa 30? 40 vuotta vanhoja rock- ja AOR-biisejä Rushilta, Thin Lizzyltä, AC/DC:ltä, Cheap Trickiltä, Bostonilta ja Journeylta voi tuntua aluksi oudolta. Ei siis mikään ihme, että herran suoritus näinkin erilaisissa ja vaikeasti tulkittavissa kappaleissa on kehumisen arvoista. Anthraxin versioiden suurin ongelma onkin, että ne kuulostavat kylmiltä ja steriileiltä verrattuna dynamiikkaa ja vahvoja tunteita tihkuviin alkuperäisiin. Voi kunpa mukaan olisi saatu samanlaista rosoista soittamisen meininkiä kuin The Greater of Two Evilsillä (2004). Tuolla levyllä bändin silloinen vokalisti John Bush teki tulkinnoillaan selvää jälkeä edeltäjiensä Turbinin ja Belladonnan tutuiksi tekemistä veisuista. Äänen hallinta, voima ja väri on huomattavasti paremmalla tasolla kuin nuorena jullina, jolloin laulaminen oli kaikessa klassisuudessaan melkoista kiekumista. Rushin Anthem kuulostaa turhan hätäiseltä, AC/DC:n TNT ja Thin Lizzyn Jailbreak taas sieluttomasti yksi yhteen vedetyiltä perusrokeilta. Mega Overtorture At the End the Dead Await Apostasy Kakkossarjan kuolometalli saa taas uuden joukkueen. Tämä on hardcorea, ota tai jätä. Teemu Vähäkangas Smokin?-kappaleesta sekä mukavasti svengaava Keep on Runnin?, jonka alkuperäisesittäjä on edelleenkin vahvaa aikuisrokkia julkaiseva Journey
Kannulegenda Portnoyn soittokin on Dream Theater -ajalleen ominaista, mutta haitanneeko tuo loppupeleissä. Live Momentum ei ole ykkösluokan budjetin julkaisu hivenen amatöörimäisestä kamera- ja paikoin hutiloivan rivakasta leikkausjäljestä päätellen. Meininki jatkuu kotivideotyyppisenä konserttitallenteen bonuksissa, mistä löytyy reilun tunnin mittainen kiertuedokkari viime vuodelta. Ja mikä on keskittyessä, kun viimeisen vuosikymmenen ajalta löytyy pitkäsoittotolkulla koukuttavaa neoprogea jota kuulijat arvostavat, Morsen tekstien yltiökristillisyydestä huolimatta. Live Momentum ei suoranaisesti poikkea Morsen edellisistä vastaavis- keskiverto pohjamutaa ta. Armoitettu keskinkertaisuus ei näin epäomaperäisessä lämmittelyssä kuitenkaan auta lähtötelineitä pidemmälle. Syynä tähän lienee yhtyeen musiikin haastavuus. Suffocationin seitsemännellä studiolevyllä niskat katkeilevat vanhaan malliin ja bändi on onnistunut päivittämään soundinsa hyvin tämän päivän laatustandardeja mukailevaksi. Bändikin on rytmiryhmänsä osalta (vanhat Morse-sotaratsut Mike Portnoy ja Randy George) varusteltu samoin, varmoin ja tyylikkäin sierainparein. Kitaristit Adson Sodre ja Eric Gillette sekä kiipparisti-fonisti-viulisti Bill Hubauer on löydetty porukkaan YouTuben kautta. Arvosteluasteikko lyhyesti: voton levy ole. Mielenkiintoinen ja selkeästi toimiva ratkaisu. Suomalaisen death metalin uuden aallon jälkeen nämä ruotsalaisten tuoreemmat tusinanimet eivät tunnu yhtään miltään. Kari Koskinen Paha Kaksonen Lisco Inferno Fan Jyväskyläläinen Paha Kaksonen levittää tuoreella mini-cd:llään riffivetoisen räyhärockin ilosanomaa, aivan kuten on tehnyt vuoden 2006 nimikkodebyytistään lähtien. Lisco Infernon neljästä raidasta jokaisella päästään välittömästi asiaan; soitetaan hiki hatussa ja ylistetään rockelämän paheita niin monipuolisesti kuin se vain on mahdollista. Esimerkiksi soolomestari Sondre juoksuttaa taidolla. Aivan kaikkia tämä ei miellytä, sillä yhtyeen 1990-luvun kolmelta klassikkolevyltä tuttu tanakka ja omalla perverssillä tavallaan viehättävän tunkkainen soundi on mennyttä. Oikeastaan voisi sanoa, että bändin hienouden tajusi vasta livenä, vuoden 2010 Jalometallissa, jossa yhtye jy- mestariteos räsi päälle niin armottomasti, ettei sijaa kyselyille jäänyt. Myös Pinnacle of Bedlamilla pauhaa tekninen ja aggressiivinen yhtye, mutta rankkuus tuntuu lähinnä pintapuoliselta, eikä musiikki pureudu missään vaiheessa syvälle lihaan. Onkin hieman ironista, että brutaaliudestaan tunnetun bändin levyn seesteisintä puolta vilauttava kappale (Sullen Days) on albumin biiseistä ainoa, joka jättää jonkinlaisia muistijälkiä. New Yorkissa nauhoitettu vajaat kolmetuntinen setti luotaa miehen diskografiaa sieltä täältä, Spock?s Beardinkin katalogista. Pätkä on kaikessa kotikutoisuudessaan yllättävänkin hauska ja monipuolinen. Jaakko Silvast. Mainit ta koon, että tuore ep on julkaistu ainoastaan digitaalisessa formaatissa. Jaakko Silvast Suffocation Pinnacle of Bedlam Nuclear Blast Pitkän, rujon ja verisen tien kulkenut Suffocation on pysytellyt läpi (kertaalleen katkenneen) uransa death metalin tähtisarjassa, mutta esimerkiksi Cannibal Corpsen tai Deiciden mittoihin yhtyeen suosio ei ole yltänyt. Myös yhtyeen lyyrinen anti on aina ollut kiehtovan kekseliästä ja monipuolista. Lisco Inferno on musiikillisesti kompakti ja värikäs läpileikkaus Paha Kak sonen -nelikon taidoista. Fanit pois lukien keskiverto rockkuluttaja ei välttämättä osaa nimetä ainoatakaan Paha Kaksonen -kappaletta, mutta bändin materiaalin iskuvoima ja tenho onkin sen kahjossa ja äijämäisessä energisyydessä. Muuten levy on ainoastaan ?kovaa mättöä?, mutta ei juuri mitään sen enempää. Joni Juutilainen Neal Morse Live Momentum InsideOut Uuden mantereen tämän hetken tuotteliain progerokkari Neal Morse on keskittynyt männävuosina konserttitaltiointien tekemiseen. Miehessä kuitenkin ärsyttävät vahvasti pinnalla olevat John Petrucci -maneerit
Kata Ton Daimona Eaytoy on odotetusti kokeilullinen ja mielenkiintoinen levy, mutta yhtye pysyttelee silti hieman turhankin kanssa omalla mukavuusalueellaan. Josko seuraavalla levyllä koettaisiin pidempi loikka taaksepäin, vaikkapa suoraan Thy Mighty Contract -ensilevyn (1993) tunnelmiin? Joni Juutilainen Shades of Nowhere Nowhere Town V.R. Kun tuotanto on näinkin rupista ja paikoin jopa puuroista, riffikynästä olisi pitänyt irrota jotain selvästi kovempaa. Sekaan mahtuu muutamia välittömästi niskat nykimään pistäviä riffejä ja vekkuleita leadeja, mutta pääosassa on tasaisuus ja valitettavasti myös mitäänsanomattomuus. Label Finland Bruce Springsteen -tyylisen americanan tekeminen hyvin ja vakuuttavasti on kaukana helposta, etenkin jos artisti tai yhtye ei ole imenyt sitä jo äidinmaidosta ja elänyt tämän jälkeen vuosikausia aidoilla tapahtumapaikoilla. Tässä genressä on kultu niin kiukkuista ja pahaperseistä huutoa, että joukosta erottuakseen äänihuulia sopii raiskata oikein kunnolla. Tässä tapauksessa tapahtuu juuri päinvastoin. Täysin häpeilemättömästi. Nyt XIII jää tasolle, jossa se ei anna syytä palata albumin pariin uudelleen vaan saa haikailemaan parempiensa perään. Kokonaan oma lukunsa levyllä ovat Kristian Juuson vokaalit. Viisikko seikkailee yhä jossain autotallirockin ja powerpopin välimaastossa. Cheap Trickin ja Runawaysin kaltaisten klassisten verrokkien vastapainoksi mie-. Nyt se on mainittu. Levy on myös suuri globaali matka läpi eri kulttuurien ja mytologioiden. Noin. Nyt yhtye julkaisee toisen levynsä. Vuosituhannen alkupuolella perustetun bändin yhteissoitto oli tiukkaa jo debyytillä All Over You (2010), eivätkä tyyliseikatkaan ole dramaattisesti muuttuneet. Harmi vain, että itse biisit ovat melko keskinkertaisia. Kolmen neljän minuutin kappaleet on ängetty täyteen tavaraa, minkä vuoksi biisit ovat todella sekavan kuuloisia. Toivon mukaan näin käy viimeistään seuraavalla levytyksellä. Mega Grendel Voices of the Dawn Omakustanne Jaahas. Bändi maustaa kappaleitaan erilaisilla perinnesoittimilla ja metallimusiikille paikoin hyvin epätavallisella melodiamaailmalla. Rotting Christ on edelleen oma uniikki itsensä. XIII:n soisi pistävän ennen seuraavaa levyä uutta meuhkaajaa hakuun. Omakustanne Kolme pitkäsoittoa ja kaksi singleä julkaisseen Evestusin musiikki on periaatteessa ihan hyvän kuuloista sinfonisilla elementeillä maustettua industrial-/ goottimetallia. Soundimaailma on melko omaperäinen, mikä on todella harvinaista tässä genressä. Metallissa on olemassa paljon hyvällä tavalla huonosti huudettuja levyjä, mutta paikoin jopa riffien yli puskevat ponnettomat köhinät eivät herätä niin minkäänlaisia tunteita. Helsinkiläisbändi Grendel, jonka debyyttiä tuli suomittua ronskisti, pistää syömään hattua toiseen kertaan. Ja mi- kä parasta, aivan eri asein kuin mainiolla Corrupt to the Core -pitkäsoitolla (2011). Nyt tarjotaan eepeemitassa akustisvoittoista melorockia, ja johan toimii. Biiseistä löytyy paljon mielenkiintoisia elementtejä ja kiinnostavia yksityiskohtia. Koskinen Evestus No God Niin sanottu groove metal on siitä ikävä laji, että bändin kuin bändin kohdalla ensimmäiseksi vertailukohdaksi nousee aina Pantera. Näin voimme keskittyä rauhassa seikkaan, että kotimainen, yli kymmenvuotias XIII pyrkii runttaamaan tiskiin niin groovaavaa ja tiukkaa riffiä, että saisi puskettua itsensä läpi genressä, jossa perusasioiden on oltava rautaisessa kunnossa, jotta jatkoonpääsystä on toivoa. Riffit. Lienee kuitenkin paras mainita, että yleismeininki on kokeilullinen ja pitkälti sama kuin jo mainituilla levyillä. Kata Ton Daimona Eaytoy on englanniksi yhtä kuin ?do what thou wilt?, joten tällä(kin) kertaa yhtye on napannut sanoituksiinsa sisältöä Crowleyn kirjoituksista. Jouset, erilaiset efektit ja loopit ovat yksittäisinä elementteinä hienon kuuloisia, mutta sovittamista ja editoin- Aki Nuopponen Barbe-Q-Barbies Breaking All the Rules Sound of Finland ?Barbe-Q-Barbies on suomalainen Helsingistä kotoisin oleva yhtye, joka soittaa rock?n?rollia?, kertoo Wikipedia ja osuu asian ytimeen. Ester Segarra tia tämä viiden biisin ep olisi kaivannut. Tällaisessa Rammstein-sukuisessa jytkytyksessä vaadittaisiin tarttuvia koukkuja ja kertosäkeitä, jotka loistavat tällä kertaa poissalollaan. Mikko Malm XIII Helltongue Inverse Rotting Christ Kata Ton Daimona Eaytoy Season of Mist Oli Kreikasta valtiona mitä mieltä tahansa, sen tasokasta raskasmetallitarjontaa on turha lähteä kiistämään. XIII luottaa grooven, thrashin ja paikoin hardcoren voimaan. Nämä kaverit osaavat tehdä biisejä. Viiden kipaleen nivaska on optimaalinen mitta jämerälle leirinuotiorockille, senhän jo Alice in Chains tiesi. Grendelin touhussa on etäisesti samaa, mutta enemmän otteensa tuo mieleen seesteisemmät Amorphis-himmailut. Melodiakuluissa ja poljennossa on runsaasti samoja kaikuja, ja ujeltelevat kiipparit ja urut pönkittävät tuntemusta. Kyse ei silti ole kopioinnista vaan lämminhenkisestä mielleyhtymästä. Grendelin näpeissä akustinen soitanta on vahvaa ja meno kaukana pliisusta. Solisti Mikko Virtanen esiintyy selkeästi etualalla, eikä miehen ulosannissa ole moittimista, voimaa löytyy siitäkin. Yhtyeellä on oiva tilaisuus ammentaa ilmaisuunsa lisää ulottuvuuksia ihan sähköisestikin rymistellen. Kimmo K. Bändi on 68 Inferno saanut sovitettua näistä osasista lähes koko levyllisen mainiosti eteneviä ja suurelta osin erittäin tarttuvia kappaleita, joilla se onnistuu kuulostamaan selkeistä vaikutteista huolimatta riittävän paljon itseltään. Nowhere Townilta jää kaipaamaan astetta rosoisempaa otetta sekä entistäkin syvemmälle uppoavia tunnetiloja. Lopputulos jää nyt väkisinkin hieman laimeaksi, vaikka porukasta tuntuisi löytyvän potentiaalia korjata nämä pienet joskin merkittävät puutteet. Shades of Nowhere onnistuu tässä kolmannella albumillaan suorastaan hämmästyttävän hyvin, vaikka sen kappaleissa ei olekaan kuin pieni osa Pomon täysin uniikista intensiteetistä ja karismasta. Esimerkiksi The Gaslight Anthemin musiikissa on enemmän Brucea kuin turkulaisissa, mutta myös Shades of Nowhere laulaa samanlaisia, pienen ihmisen elämää kuvaavia tarinoita. Kappaleiden melankolisesta pohjavireestä löytyy paljon silkkaa poppia, mutta korvia höristämällä vaikutteita löytyy myös punk- ja irkkurockista. Esimerkiksi Septicfleshin ohella paikallista musiikkikenttää ennakkoluulottomasti uudistanut Rotting Christ on kuulunut ykkösporukkaan koko uransa ajan, eikä tuoreimpansakaan linjaa juuri notkauta. Mainioilla Theogonia- ja Aealo-edeltäjälevyillä (2007, 2010) tuliseen dark metaliinsa monipuolisuutta hakenut veteraanibändi hyppää uusimmallaan taaksepäin ja tavoittaa näin osan uransa alkuvaiheen levyjen raakuudesta
Väliin isketään se pakollinen balladi Gun in My Handin muodossa, mutta sekään ei ansioistaan huolimatta yllätä. Väkevästi tikkaava rumpali ja yleisesti punaisella pysyvät soittosuoritukset eivät anna hetken rauhaa. Siis hyvässä mielessä. Uutta Under a Funeral Moonia (1993) bändiltä odottavat saavat taas pettyä, sillä Darkthrone seilaa jo niin kaukana patentoimastaan black metal -soundista, että paluuta vanhaan tulee tuskin tapahtumaan. Jäikö joku infernon numero lukematta? mestariteos Oli yhtyeen nykyisestä tilasta mitä mieltä tahansa, on hienoa huomata Darkthronen saaneen itseensä uutta virtaa, mikä ei ole lainkaan itsestään selvää vuonna 1987 perustetulle bändille. Joni Juutilainen Baptists Bushcraft Southern Lord keskiverto pohjamutaa on väritetty omalla tehokkaan yksinkertaisella jipolla. Eivät nämä biisit varsinaisesti kovin tarttuvia ole, mutta tietty arvaamattomuus ja vaarantunne yhdessä tehokkaasti turpiin vetelevän toteutuksen kanssa vievät pitkälle. Kari Koskinen Sortokausi Pelkotila Kanadalainen Baptists esittää esikoisellaan tehokasta ja ikään kuin jatkuvasti räjähtelevää sinkoilua. Likaista ja helvetin tiukasti soitettua raivoa ilman liiallista mathcorentylsää kulmittelua. Pariin otteeseen ilkeillään raskaampaa sludgea, mutta tylsistymään tässä ei pääse. Jokaista kappaletta Aurastar Kun amerikkalainen moderni metalliyhtye esittää olevansa rankka, lopputulos kuulostaa usein pelkästään itsetarkoituksellisen brutaalilta ja tylsältä junnaamiselta. Hommansa yhtye kuitenkin suorittaa vakuuttavasti ja asenne kohdillaan. Toni Keränen Darkthrone The Underground Resistance Peaceville Kuten useimmat tietävät, Darkthrone kirjasi nimensä black metalin historiankirjoihin vuosien 1992?95 aikana julkaistulla levynelikolla. Pelin henkenä on aggressiota vuodattava punkhenkinen hardcore, joka esittää asiansa napakoissa parin minuutin palasissa. Convergen kitaristi Kurt Ballou on toiminut levyn tuottajana ja ukkohan onkin näissä hommissa jonkin sortin standardi. Käytännössä tämä tarkoittaa 2000-luvulta tuttua Darkthrone-tyyliä hieman totuttua melodisempana ja entistäkin vähemmän blackinä. Sittemmin huip- puosumat ovat olleet (passiivista ja monotonista Ravishing Grimnessiä, 1999, lukuun ottamatta) nollissa, ja viimeiset pari kolme levyä on kauhottu paskaa punkin ja tosimetallin nimeen vannoen. The Underground Resistancella vanhat ketut tekevät yllättävän tempun ja puskevat ulos paketin eeppistä heavy metalia. Arvosteluasteikko lyhyesti: leen nousevat vaikkapa kotimaiset The Flaming Sideburns ja Sweatmaster. Toki joitain muutoksia on tapahtunut. Keskitien rockin ja popin vaikutteet ovat enemmän pinnassa ja soundit sitä tukien avarammat. Bushcraftin soundi on selkeä, miellyttävän luomu ja ennen kaikkea sopivan räväkkä. Fredin laulun sanoin: se outoa on. Nimi Sortokausi tuo mieleen ennemmin hardcore/punk-yhtyeen kuin nicolemaista raskaanmelodista nytkytystä hivenen sotajumalamaiseen vyörytykseen yhdistävän porukan, jonka tyylilajia nuoriso kutsuisi käsittääkseni lähinnä deathcoreksi. Välillä yhtye kuulostaakin vaikkapa Veruca Saltilta ja esimerkiksi One More (And I?ll Be Gone) ja Due Time -kappaleiden kertosäkeissä jopa varhaiselta No Doubtilta. Levyn päätöskappale, yli 13-minuuttinen Leave No Cross Unturned on jo sen luokan veto, että hymyilyttää. Mukana menossa ovat myös Bathoryn ylväys, rippailu metallibändeiltä, joista kukaan ei ole koskaan kuullutkaan, sekä kivuliaaseen erektioon jämähtänyt keskisormi. Ihme kyllä, uusi levy lienee tuotannollisesti terävintä Darkthronea koskaan. Soundimaailma tukee musiikkia täydellisesti, ja bändin kappaleissakin tuntuu olevan pitkästä aikaa tukevaa pohjaa ja jotain mielenkiintoista. Vaan eipä nimi bändiä pahenna, etenkin kun viisikko on ehti-. Vaan annapas olla, kun suomipoika tekee samoin, niin johan kiinnostaa eri tavalla, kokonaisuus svengaa kivasti ja kurmuutus alkaa olla lähes kauttaaltaan tarttuvaa. Varsinkin vokalisti Niki Rockin lauluääni muistuttaa Gwen Stefanin vastaavaa. Barbe-Q-Barbies vahvuutena ja samalla heikkoutena on, että se tekee perinteistä ammentavaa hyvän mielen hard rockia
Tällä kertaa MtG saa synninpäästön parantuneesta (joskin edelleen heikosta) musiikillisesta linjastaan, mutta ihmeitä on tapahduttava mikäli bändi meinaa joskus julkaista ostokelpoista musiikkia. Joni Juutilainen CMX Seitsentahokas Ratas Suomalaisen rockmusiikin perusparru CMX on muovannut olemuksensa vuosien saatossa moneen muotoon. Uutukaisellaan rumpalin verran uusiutunut ryhmä viskaa kuulijaa kokoelmalla persrehellisiä kitarabiisejä. Rise Upilla on toki hetkensä, kuten näppärästi riimittelevä On the Run, Bruce Springsteenin Born in the USA:n mieleen tuova Broken Wings ja ilmavan duurivoittoisesti tamppaava avausraita Walk Away todistavat. Jaakko Silvast 70 Inferno reita kiusaisi mielellään astetta suurempinakin annoksina. Mega Milking the Goatmachine Stallzeit NoiseArt Ha-ha-hauskaa metallimusiikkia jo kolme levyä julkaissut vuohipoppoo on palannut asuttamaltaan GoatEBorgplaneetalta viihdyttämään kuulijoita hulvattomilla sanaleikeillä ja esimerkiksi tarinalla siitä, kuinka toivotonta on näppäillä viehättävän naispuolisen maanasukkaan puhelinnumeroa kosketusnäytölliseen puhelimeen, kun sormien sijaan käytössä ovat sorkat. Pienen Sherlock Holmes -vehkeilyn jälkeen käy selväksi, että bändi ei oikeasti koostu vuohista vaan saksalaisista muusikoista. Väkivallan ja henkisen pahoinvoinnin kuvaus ei onnistu piinaamaan kaikessa geneerisyydessään kaivatulla tavalla. Aura-biisin tyhjästä ilmaantuvan pikkunätin melodian tai Poliittisen murhan lyhyen liidin, sitä seuraavien kitarakuvioiden ja koskettimien yhdistelmän kaltaisia, säästeliäästi käytettyjä yllätyksiä voisi viljellä vieläkin rohkeammin. Eksoottisina mausteina ne ovat paikallaan jo nyt, mutta suun makuresepto- W.E.T. Rise Up Frontiers Ruotsalaispohjaisen melodisen rockin tekijänimien korporaation vuonna 2009 julkaistu nimikkodebyytti oli ilmestyessään yksi kyseisen vuoden hard rock -kohokohdista. nyt kypsytellä kokonaisuutta useamman demon ja ep:n ajan sitten perustamisvuotensa 2004. Sanoituksellisesti yhtyeen paletti on hivenen levällään. Yhtyeen toista tulemista on siis odoteltu vähintäänkin suurella mielenkiinnolla. Work of Artin Robert Sällin, Eclipsen Erik Mårtenssonin ja Talismanin Jeff Scott Soton yhtyeen tuore Rise Up lunastaa lupaukset niiltä osin, että levy on soitoltaan ja tuotannoltaan vahvaa laatutyötä kiireestä kantapäähän. Kiekon soundimaailma on täysipainoinen, ja kahdentoista kappaleen paletti rullaa vastustamattomasti eteenpäin välillä reilusti rutistaen, toisinaan hellästi syleillen. Se on hyvä, sillä CMX on mielestäni kitarayhtye. Yhtyeen 14:ttä kokopitkää on verrattu joissain arvioissa 1990-luvun alun Aurinko-mestariteokseen. Yhtymäkohtia löytääkin niin halutessaan, etenkin levyn alkupuolelta, mutta. Sen sijaan Suomen ainoata poliittista murhaa, Eugen Schaumanin tapausta, tai uskonnollista terrorismia käsitellessään tekstit ovat selkeässä konkreettisuudessaan huomattavasti tehokkaampia. Nasevan mittainen Pelkotila on jo tällaisenaan ensimmäiseksi täyspitkäksi vallan valmiin kuuloinen paketti, mutta selkeää potentiaalia omaavalla Sortokaudella on silti vielä petraamisen varaa. Stallzeitilla hassutteluosasto on onneksi jäänyt aiempaa vähemmälle ja bändi yrittää kuulostaa kaiketi edes jotenkin vakavalta, mutta tuloksena on hieman keskivertoa huonompaa mörssäystä ja murinaa. Metalli ei ole aina kuolemanvakava asia, mutta silloin kun perseily toteutetaan ilman aitoa musiikillista talenttia, lopputulos on ainoastaan tuskastuttavaa kuunneltavaa. Yhtyeen aiemmilta levyiltä tuttu semipaska grindcoren ja death metalin sekasotku on edelleen pelin henki, mutta tällä kertaa bändi vaikuttaa paikoin lähes hyvältä, mikä on pitkälti tukevoituneen soundimaailman ja raskaampien biisien ansiosta. MtG:lla on käsittääkseni jopa jonkinlaista fanikuntaa, joka tuskin välittäisi yhtyeestä lainkaan ilman sen konseptia. Soto on tullut monivaiheisessa urallaan tunnetuksi yhtenä genrensä huippuäänistä, ja miehen jälki on nytkin oikein mainiota. Rise Up jää kuitenkin useamman kappaleen kohdalla vaille lopullista kliimaksia. W.E.T. on sävellyksellisesti selkeästi vain projektibändi, jolle on tyypillistä iskeä lähdössä pöytään värisuoran verran ässäbiisejä, mutta joka taantuu kerta kerran perään kierrättämään samoja koukkuja niitä juurikaan teroittamatta
Vaihteluhan tunnetusti virkistää, mutta tässä tapauksessa albumi tuntuu ennemminkin linjattomalta kuin ilahduttavan monipuoliselta. Laulaja Sini Peltokorvella on kieltämättä kiehtova ja vahva ääni, jolla neiti pystyy tulkitsemaan laajasti aina Queens of the Stone Agen mieleen tuovista stoner rock -vedoista kevyemmin tunnelmoiviin viisuihin. Tämä aika tarvitsee moisia. Nyt kun pari suorempaa albumia on hoideltu alta pois, voimmekin valmistautua vastaanottamaan näiltä miehiltä yltäkylläisesti teemoitetun jazzodysseian. Amorphiskurko Tomi Joutsen käy lurauttamassa pienet puhtaat laulut ja ulkoisesti homma onkin todella hyvin kohdillaan, mutta turhaan hiotulla ammattimaisuudella on myös kääntöpuolensa. Viimeistään julmetun hienolla A Collapse of Faith -edeltäjälevyllään (2010) tajuntaan iskenyt yhtye kuulostaa uusimmallaan yksinkertaisesti liian steriililtä ja särmättömältä. Mahtipontisia melodioita ja synkänjyräävää äänimaailmaa. Melodiat ja kitarakuviot ovat hyvin tunnistettavissa. Tuttuun tyyliin joka toinen biisi on vähän raisumpaa meininkiä blastbeateineen ja black metalin kanssa flirttailevine kitarakuvioineen. Seitsentahokas tuntuisi muutamalla kuuntelulla sijoittuvan ?hyvyydessä. Oma linja ei tunnu vieläkään täysin löytyneen, sillä niin kypsältä kuin yhtye kaikin puolin kuulostaakin, sen biiseissä on vallan paljon tyylillistä hajontaa. Melodinen death metal möyrii ajoittain varsin pri- DEATHCHAIN: RITUAL DEATH METAL CD/LP/DIGI 5.4. Deathchainin Tukholmassa nauhoitettu paluulevy on sysimusta, haudanvakava eepos, jossa death/thrashin yllä leijuvat kaksoisvirtainmaan jumalten ja vanhan Morbid Angelin henget. VICTOR GRIFFIN?S IN-GRAVED CD/LP/DIGI 22.3. Pentagram-riffimestarin huikea paluulevy, mukana muusikoita mm. kiihkeästä Pixies-shamanismista. Itseltään bändi silti kuulostaa. kyllähän Seitsentahokkaan tunnelmissa ollaan lopulta aika kaukana ?ananaslevyn. Hienoimmin viisikko onnistuu herkänsavuista ilmapiiriä ja outoa riehakkuutta sisältävässä Die Mice -kappaleessa sekä tätä seuraavassa, popisti rokkaavassa Some Die Youngissa. Nimileikkisällä Annie Mallilla on osaavissa käsissään runsaasti hyviä palikoita, mutta prameampaan lopputulokseen päästäkseen sen pitäisi suunnitella entistä harkitummin, mitä se haluaa niistä rakentaa; hikisen rockklubin vai täydellisesti lomailuun sopivan kesämökin vesistön rannalla. Sellainenhan sieltä on pakko seuraavaksi tulla. Matti Riekki October Falls The Plague of a Coming Age Debemur Morti Helsinkiläisten ikihonkien katveessa jo yli vuosikymmenen musiikkiaan työstänyt Mikko Lehto on ehtinyt saada paljon aikaiseksi. Referensseiksi on tiputeltu muiden muassa Agallochia, Empyriumia, Moonsorrow?ta, Primordialia ja 1990-luvun Ulveria, mikä on helppo allekirjoittaa, siinä määrin samanhenkisistä yhtyeistä on kyse. Täysin yksin Lehto ei musiikkiaan esitä, sillä rumpuja soittaa Moonsorrow?n Marko Tarvonen ja bassoa hivelee Ensiferumin Sami Hinkka. kahdeksan, niiden rakenteissa on massaa ja sydänverta enemmän kuin äkkiseltään kuvittelisi. October Fallsin musiikki on liikkunut akustisen ilmaisun ja ylvään dark metalin välillä. Vuosia sitten olin kova Hypocrisy-fani, mutta hiljalleen suhteemme väljähtyi ja viimeisin albumi on jäänyt peräti kuulematta. Molempia ei ole mahdollista toteuttaa samalle tontille. Mega Hypocrisy End of Disclosure Nuclear Blast Alkuun tunnustus. Minkään freejazzin pauloihin ei ole ajauduttu, vaan bändin soundin tunnistaa heti kättelyssä. voidaankin sanoa, että on vain kovia ja sitten vähän heikompia CMX-levyjä. jonnekin tuotantojanan keskivaiheille. Vaikka virallisia julkaisuja on määrällisesti ?ainoastaan. Vaikka pitkän vaelluksen mittaan on tullut tehtyä kaikenlaista, paskaa ei ole kuulijan niskaan satanut . Goatsnakesta ja Troublesta. HIGH PRIEST OF SATURN CD/LP/DIGI 22.3. HPOS -debyyttialbumi on eeppistä, naislauluvetoista ja vintage-urkusoundeissa rypevää psykedeelistä doomia iskevimmillään. Yhtye ilmoittaa lähtökohdakseen Sleepin ja Acid Kingin mutta päätyy lopulta täysin omalle kosmiselle taajuudelleen.. Kokeillaan nyt sitten sitä kuuluisaa suhteen uudelleenlämmittelyä ja sovitaan treffit kaiuttimien viereen. Hirveän yllättynyt en ollut, kun huomasin Hypocrisyn pitäneen linjansa. Se ei ole näillä operointivuosilla hassumpi suoritus. Eritoten levyssä viehättää sen simppelinrosoinen luonne. Nyt äänessä on ainoastaan aika hyvä metallibändi. October Fallsin tilanne ei ole suinkaan toivoton, sillä Lehdolla on edelleen sel- keä visio musiikkinsa suunnasta, mutta tällä kertaa levy jää harmittavan kylmäksi ja etäiseksi. Joni Juutilainen Annie Mall Heavy Feathers Grassbay Harva bändi myöntää ääneen olleensa pitkään harhateillä musiikkinsa kanssa, mutta näin tekee viisi vuotta täyttänyt helsinkiläinen Annie Mall esikoisjulkaisunsa yhteydessä. Se havuinen tunnelma, joka yhtyeessä on tähän saakka viehättänyt, tuntuu kadonneen. Vaikkei kaikista progekiemuroista olekaan päästy eroon, eikä totta vieköön ole tarviskaan, albumi kuulostaa rockbändin soittamalta ehdalta rocklevyltä
Väkinäisestä kaunotar ja hirviö -asetelmasta ei onneksi ole kyse, vaan molemmilla laulajilla on aikansa ja paikkansa levyllä. Seitsemän vuoden mittainen luova levytystauko onkin tehnyt yhtyeelle selvästi hyvää, sillä uusimmallaan yhtye säilyttää ryhtinsä aiempaa paremmin. Bändi tekee sen minkä parhaiten osaa eli soittaa kaihoisilla melodioilla maustettua raskasmetallia. On se ovela. Tätä raukean vaivatonta soitantaa voisi ajatella kuuntelevansa jatkossakin silloin tällöin. Rohkeasta teosta ja vallan kohtuullisesta onnistumisesta rehti kumarrus tanskalaisherran suuntaan. 1980-luvun puudelirockkopla White Lionin laulajan soololevyke on kaukana hard rockista ja aika kaukana rockista ylipäätään. paitsi että ajoittain homma kuu- On pakko myöntää, että suhtauduin aikoinaan Eternal Tears of Sorrow?n paluuseen melko nuivasti. Bändin vanhemmat levyt olivat parhaimmillaankin vain kelvollista jälkeä, tavallisesti jotenkin kankean demomaista yliyrittämistä. Kerrankin oli mukavaa olla erittäin väärässä, kun Before the Bleeding Sun (2006) ja varsinkin Children of the Dark Waters (2009) osoittivat kaikkine sinfonisuuksineen, puhtaine lauluineen ja sovituksellisine harppauksineen bändin muuntautuneen kuin kokonaan eri orkesteriksi. Saivon lapsella matka jatkuu jälleen uudenlaisille vesille. Luultavammin pääpiru Peter Tätgtgren pistää ne tarttuvimmat poppikoukut toiselle bändilleen eli Painille ja Hypocrisyn kanssa leikitään vähän raisumpia leikkejä. Koskinen Mike Tramp Cobblestone Street mitiivisillä alueilla, mutta väliin kuullaan yllättävänkin thrashejä riffejä. Erityisen mieleen jääviä ässäbiisejä ei löydy, mutta materiaali on hyvin tasalaatuista, ja nimenomaan hyvässä mielessä. The Call of a Thousand Souls -kappale on tosin kaikuvine puhtaine lauluineen pelottavan läheistä sukua Deathspell Omegan Si Monumentum Requires, Circumspice -mestariteoksen (2004) toismaailmallisille messuille. Kuvio on selkeästi mies ja kitara -periaatteella toimiva, joskin Tramp saa arvokasta tukea aputuotannon lisäksi rumpuja, kitaraa ja pianoa hoitelevalta Soren Andersenilta. Mutta mikäs siinä, kun lahjakkuutta ja biisiaihioita piisaa. Jos rakkaus ei roihahtanut ihan uuteen tuleen, niin pysymme tästä lähin ainakin hyvinä ystävinä. lostaa Goo Goo Dollsilta. Nyt yhtye nojaa sekä jylhin koskettimin varustettuihin melodisiin riffeihin että kauas suoraviivai-. Noumena on löytänyt jälleen musiikkinsa punaisen langan. Joni Juutilainen Summoningin maaperillä kulkevaa tasaista keskitempohölkkää. Vahvoilla kosketinmatoilla, simppeleillä riffeillä ja hieman tönköillä konerummuilla kulkeva paketti osoittaa paikoin hienoja ideoita, vaikka itse kokonaisuus ei ole liian järisyttävä elämys. Tämä on hyvä, sillä niin kivaa kuin akustisen rämpytys ja tunteikas lauleskelu onkin, sitä ei levymitassa jaksa sikakaan. Materiaaliltaan Trampin kappaleet ovat mukavan rennosti rullaavaa fiilistelyä, josta ei juuri löydy pahaa sanottavaa . Levy etenee mukavan taskulämpimissä tunnelmissa. Susanna Miettinen Noumena Death Walks with Me Haunted Zoo Noumenan Anatomy of Life (2006) ei ollut kovin häävi levy. Mitään avantgardeblackiä Supremacylta on turha odottaa, sillä musiikki on pitkälti Gravelandin ja Eternal Tears of Sorrow Saivon lapsi Suomen Musiikki Target Supremacy Kimmo K. Isompien jalkoihin jäi runsaasti keskitasoa parempaa mustaa, kuten ranskalaisen The Eyen käytännössä täydellisesti sivuutettu Supremacy. The Eyen takaa löytyy tuttu nimi, Vindsval, joka on luonut pitkän uran Blut Aus Nordin kanssa. Sattumaako? Supremacy ei ole Vindsvalin parhaita tuotoksia, mutta kylliksi hyvää eeppistä blackiä kestääkseen toistuvampaakin kuuntelua. Joni Juutilainen Teemu Vähäkangas 72 Inferno The Eye Debemur Morti Vuosi 1997 oli black metal -kentällä yksi kovimmista ja käänteentekevimmistä. Tulevaa klassikkolevyä puskettiin ulos kuin leipää. Biiseistä osa jää mieleen, eli melodioissa on selkeästi jotakin tolkkua. Jos aikuistuneelta kuulostavan Trampin Dylan?Springsteen?Youngpohjaiset edesottamukset kiinnostavat edes etäisesti, yllätys voi olla positiivinenkin. Vanha Amorphis ja Insomnium ovat toimineet usein vertailukohteina ja uusimmallaan yhtäläisyydet näihin bändeihin vain korostuvat ? mutta ainoastaan hyvässä mielessä. Suurin kehitysaskel sijoittuu lauluosastolle, sillä Antti Haapasen brutaalia murinaa on tasapainottamassa ymmärtääkseni vakituiseksi jäseneksi värvätty Suvi Uura. Tämä luo mahdollisuuden Sundownin kaltaisille, sävykkäille ja monin tavoin epätavallisille Noumenakappaleille. Ihastuin yhtyeen musiikkiin jo 1990-luvun loppupuoliskon demoaikoina, ja on ilahduttavaa huomata, että uusi albumi on tunnelmiltaan paljolti samoilla linjoilla bändin alkuaikojen tuotosten kanssa
Tällaisia bändejä näkee kaikenlaisissa bändiskaboissa jatkuvasti, ja jos Templeton Pek jonnekin kuuluisi, niin bändin omaksi huviprojektiksi lähipubeihin tai liikuntasalikiertueille. Palataan asiaan, kun bändi löytää musiikin tietosanakirjan sivuilta käsitteen ?särmä?. Aki Nuopponen Sapiency Tomorrow Saol And the Sky Is Ours Studio 57 Keravalta tuleva debytoija lataa tiskiin raskaalla kädellä soitettua melodista metallia. Monipuolista kuunneltavaa läpi koko levyn suoltava bändi voi olla tyytyväinen esikoiseensa. Varsin ammattitaitoista jälkeä niin soitannollisesti kuin laulannallisestikin. Aivan kansainväliset mitat täyttävä jälkeläinen. Kumarrusta lähtee niin Sveduihin kuin Jenkkeihin. Mutta se omaperäisyys huutaa poissaolollaan. Ei riitä, että biisit ovat hyviä ja ammattitaitoisia, jos ne ovat lähes yksi yhteen kuin jonkun toisen tekemiä. Tästä seuraa epätasaisuutta läpi albumin, joka johdattelee kuulijaansa vuoroin hurmokselliseen metallisinfoniaan ja hieman riffiköyhän suomimetallin alkulähteille. Aki Nuopponen Enthrone the Unborn muka-reippaan jeejee-meiningin kera! Templeton Pek on kuitenkin todennut, että tätä tarvitaan lisää, ja ilmeisesti joku muukin on samaa mieltä, kun ovet Century Medialle ovat auenneet. Se on lahjomaton. Janne Tolonen Sakemannit hurjastelevat toisella julkaisullaan melodisen dödiksen maailmoissa. Koneita ja muuta härpäkkää on käytetty pieteetillä tuomaan sävyjä, ja tässä on onnistuttu hyvin. Mistään omaperäisestä bändistä ei voi voida puhua. Sapiency plagioi kuitenkin taidolla. Bändin matsku kuulostaa erittäin hyvältä, ja jos Soilwork-nimistä orkesteria ei olisi olemassa, Sapiency olisi aivan huippukamaa. Ei varsinkaan rasittavilla maneereilla siunatun laulajan ja Tässäpä vasta kokonaisvaltaisen hämmentävä julkaisu. Pitkäsoitto taltiointiin jo 2003?04, mutta rahojen loputtua ja miehistön vaihduttua julkaiseminen jäi. Siinäpä vasta kysymys, johon edes Lauri Tähkä ei osaa vastata. Loppupeleissä vastauksen tietää vain ja ainoastaan yleisö. Noin muuten palikat ovat pitkälti tutulla mallilla, jossa tuotanto on puhtoista mutta musiikkia tukevaa, örinät jäävät laadussaan selvästi jälkeen puhtaista lauluista ja tunnelma tavoittelee suomalaisen melankolian ytimiä. Viime vuosina Eternal Tears of Sorrow?sta on tullut osiensa summa. Jonkinlainen itsesensuuri pitäisi olla. Jälleen kerran yleisöllä on viimeinen sana tässä asiassa. Jos se ei välitä, että lämppäribändi on yksi yhteen pääesiintyjän kanssa, asiahan on sitten aivan sama. Janne Tolonen Jumalan Ruoska Kolme miestä ja beibi Ässä-levyt Templeton Pek Signs Century Media Brittiläistä punkahtavaa poppisrockia. Tätähän ei rakkaasta maailmastamme vielä tarpeeksi löydy. Saivon lapsen kohdalla bändi on ehdottomasti parhaimmillaan monipuolisimmillaan ja tylsimmillään taas silloin, kun kappaleissa pelataan niin sanotusti perusainesten varassa. Se tarjoilee musiikkia, jossa alati laajeneva yksittäisten elementtien paletti tuntuu levykokonaisuuden kannalta merkittävämmältä kuin itse biisikatras. Soittimet pysyvät käsissä ja kummastakin laulutyylistä vastaavat herrat osaavat asiansa. Sitten tullaankin siihen, miten ihmeessä pestä jo olemassa olevat suuruudet. Kaikki on erittäin hyvässä kuosissa. Tämän jälkeen yläsavolainen orkesteri julkaisi varsinaisen debyyttinsä 2007 vain hajotak-. Mistään plagioinnista ei tarvitse puhua, vaan bändi on selvästi oivaltanut, mikä on heidän juttunsa. In Flames ja Soilwork sekä toisaalta modernit mathcorebändit ison veden takaa ovat soineet selvästi levylautasella. Puhtaat ja mureammat vokaalit raikaavat, kitaramelodiat kutkuttavat ja komppiosasto hoitaa asiansa kunnialla. Ja kun kyseessä on jo toisen albuminsa julkaiseva akti, tällaista ei voi katsoa läpi sormien. Soilworkit on kuunneltu tarkkaan ja opeteltu aika lailla ulkoa. sesta metallista etääntyvään, massiivisempaan nostatteluun, jolle laajemmat melodiset ratkaisut, kuorot, naislaulut ja bändin peruskaavasta eroavat melodiat tuovat potkua. Ja miksikäs eivät aukeaisi, kun bändi näyttää myyvältä, kertseihin on panostettu enemmän kuin biiseihin muuten ja kaikki on saippuoitu niin huolella, ettei biisien keskeltä voi löytää pienintäkään rockinlemua. Merkityksettömät biisit ja vähintään ärsyttävä laulaja pitävät jo yksinään huolen siitä, ettei Signs-levyä meinaa kyetä kuuntelemaan yhteen menoon kertaakaan
Boksiin sisältyvässä infokirjasessa myös yhtyeen jäsenet ja taustavaikuttajat puhuvat kiekoista sekavin tuntein. vaikutus kuuluu yhtyeen musiikissa edelleen vahvana, mutta tällä kertaa hommassa on mukana myös aiemmin kaivattua raivoa ja energiaa. Thrashissä on melko pitkälti kyse nostalgiasta ja hurjasta intensiteetistä, sillä kaikki oleellinen genressä on keksitty aikaa sitten. Niiden energinen, vaikutteet ilmiantava mutta silti reilusti omaperäinen progressiivinen speed/thrash onkin nerokkuudessaan mykistävää vielä kaikkien näiden vuosien jälkeen. -tallenteelta (1990) ekan pitkäsoiton jälkeisel- le Journey to Pohjola -demolle (1992). Seuravana kiukaalla sihisikin se viime Infernossa käsitelty North from Here -albumi, jonka parissa ei tarvinnut enää miettiä, mistä päin palloa . Erityisen innokkaasti kuuntelee kahta ennen julkai-. Yli kymmenminuuttiset, Iron Maidenin suuntaan vivahtavat instrumentaalit ja muut vammailut unohtanut Blood Tsunami kykenee kiihdyttämään kappaleesta toiseen mittariin sellaiset lukemat, että Aura Noirin paikka norjalaisen pieksennän genrekuninkaana alkaa olla vakavasti uhattuna. Tämä levy saattaisi kelvata jopa Fenrizille! Joni Juutilainen seen vielä samana vuonna. Kasettihan se alkuperäinen formaatti tietysti oli, mutta nauhatutkimus jäi dekin puutteessa nyt suorittamatta. Musiikkinsa puolesta paketin läpikäyminen muistuttaa, millaisen kehityskaaren nuori ja nälkäinen Sentenced koki When Death Joins Us... Ilander on kovan luokan kepittäjä, vaikka soitannollisia epätarkkuuksia esiintyykin siellä täällä. Kahdella aiemmalla levyllään melkoisen mitäänsanomatonta jämäthrashiä paukutellut norjalaisporukka osoittaa kovia elpymisen merkkejä! Lähinnä ex-Emperor-rumpali Faustin nykyisenä bändinä tunnettu Blood Tsunami on perehtynyt vanhan saksalaisen thrashin saloihin tarkasti, sillä ?kovan kolmikon. Hienoja melodioita löytyy paljon ja niitä olisi voinut painottaa enemmänkin, kun kykyä sellaisten tekemiseen näyttää löytyvän. Ilanderin soittotyylissä kuuluu niin Yngwie Malmsteenin, Vinnie Mooren kuin Jason Beckerinkin vaikutus ja teknisesti ylletään lähes samalle tasolle. Mitään järjettömän omaperäistä levyltä ei löydy, mutta omassa genressään tämä on ihan toimivaa tavaraa. Mikko Malm Blood Tsunami Sentenced For Faen Indie Death Metal Orchestra from Finland -boksi Mitä helvettiä täällä tapahtuu. Viitisenkymppiä ei ole mielestäni tämäntyyppisestä boksista mahdoton kustannus. Simppeliin mustavalkodemomalliin aiheeseen istuen toteutettu loota on levyhyllyesineenä varsin mukava, etenkin siellä Senari-hauta-arkkuboksin (2009) vieressä . Vinyyli on vinyyliä, ja jos siihen on hulluna, minkäs teet. Levyt eivät soi ollenkaan hassummin, ja voisinpa väittää, että täten koettuna aiheeseen tulee imaistuksi hitusen autenttisemmin. Myös miksaus on hieman epätasainen ja jättää kitaraa taka-alalle basson humistessa vähän liikaa kaiken yllä. Tunkkainen yleissoundi latistaa myös hiukan kuuntelukokemusta. Mitä hyviin puoliin tulee, biiseissä on rutkasti tarttuvuutta vaikka tiluttelu on ylenmääräistä. Kyse on pienistä jutuista, jotka eivät normaalisti haittaisi, miehen valitsema genre on vain niin äärimmäisen vaativa. olkoonkin, että tämä kolmea demoa sisältävä materiaali löytyy myös sieltä arkusta. Viime vuonna tapahtuneen kolmen keikan comebackin myötä Kolme miestä ja beibi päätettiin vihdoin ja viimein saattaa ihmisten saataville, formaattina tietenkin pelkkä vinyyli. Hyllyyn. Matti Riekki Stone Complete-boksi Johanna Stone kampesi 1980-luvun puolivälissä suomalaisen raskaan rockin metalliaikaan, ja seuraukset ovat tänä päivänä selvästi esillä. tuottanut ja miksannut kaiken omillaan. Mitä nyt Tomi Tuomi -niminen herrasmies käy kahdella biisillä sooloilemassa. Neoklassiseen metalliin vahvasti painottuva instrumentaalilevy sisältää kaikki genren hyveet ja paheet. Esimerkiksi Empty Corner ei muuttuisi täydellisemmäksi, vaikka sitä parantelemaan saataisiin Cliff Burton, tyylitajunsa säilyttänyt Dave Mustaine ja Stonen perintöä ansiokkaasti jatkava Hyrde Hyyrynen. Pelin aloittanutta kaksikkoa seuranneet Colours (1990) ja Emotional Playground (1991) ovat varmaankin vähemmän arvostettuja levyjä. Levyt ovat kuitenkin kokeilevuudessaan mielenkiintoisia, ja esimerkiksi laulaja-basisti Janne Joutsenniemi löysi niiden myötä tulkintaansa uusia sävyjä. Kun kokonaisuutta sekoitetaan vielä kappaleesta riippuen twist-, jazz-, jytä- ja ties millä muilla rockvaikutteilla, albumi on melkoisen outo lintu tai kala. A-puolen varsin menevän avaustrion Katuhässäkkä, Siihen tottuu ja Maantiesotilaat jälkeen samalle tasolle ei pääse kuin B-puolen avaava Haluutsä että mä delaan. Todennäköisesti. Nyt julkaistava Completeboksi lupaa niputtaa yhteen koko Stonetuotannon ja vieläpä lisäherkkujen kera. Kaksi ensimmäistä levyä, vuonna 1988 julkaistu Stone ja vuoden 1989 No Anaesthesia!, luokitellaan lähes yksimielisesti klassikoiksi. Kaveri on soittanut, Century Media Netissä on mutistu tämän(kin) julkaisun kohdalla levy-yhtiön rahastamisviritelmistä, mutta mutina lienee paras jättää omaan arvoonsa. ja Suomea ? yrmeä nelikkomme tuli. Informaatio-osaston virkaa toimittaa fanzinemuotoon taitettu kirjanen, joka ei varsinaisesti tulvi tietoa, ja tälle saralle joutuukin paiskaamaan ne arvion miinukset: tämänkaltaisessa julkaisussa ei ole koskaan haitaksi, jos musiikkia seuraa mahdollisimman tuhti annos faktoja tahi aikalaismuistelmia hevinörttien mutusteltavaksi. Olen joka tapauksessa tykästynyt tuotteeseen. Mega Rai Ilander Rai Ilander Omakustanne Kitarasankari Rai Ilander on varsinainen tee-se-itse-mies. Pakko ei ole ostaa, oikeastaan paljon mitään. No, olisinko sitten lunastanut tämän kolme kymppituumaista vinyyliä ja c-kasettia sisältävän paketin omalla rahalla, jos sellaista ei olisi toimitettu arvosteltavaksi. Tilanpuutteen vuoksi lukija on ohjattava kyseisen jutun ääreen. Kaiken hankkineelle tosifanille Completen tärkein anti löytyy Demos & Rarities -levystä. Eikä tässä vielä kaikki. Musiikillisesti Jumalan Ruoska sivaltelee varsin karskia ja rosoista rokkia, jonka juuristosta löytyy myös punkkia niin asenteellisesti kuin musiikillisestikin. Toisaalta esimerkiksi viimeisen levyn aloittava Small Tales on loistava osoitus siitä, kuinka lähes pelkästään yhdessä sävelessä kulkeva laulumelodia toimii, kunhan taustalla pyörivä riffi- ja sointumaailma on tarpeeksi mielenkiintoinen. Dvd Get Stoned, Stay Stoned on arvosteltu Infernon numerossa 45 vuonna 2007. Näistä neljästä kappaleesta olisi saanut kursittua melko mukavasti toimivan ep:n, nyt loput kahdeksan kappaletta sekoittaa ja taannuttaa kokonaisuutta alle keskinkertaisuuden. Jumalan Ruoskan omintakeista asennetta ja tyyliä on pakko arvostaa, vaikkei siitä pitäisikään. Kylähulluja kun näkee harvemmin enää nykyään
Yllätyksiä ei juuri kuulla, sillä demot noudattelevat aika pitkälti lopullisten versioiden rakennetta. Pätevä soittotaito on kuitenkin saavutettu jo näillä 1985?86 nauhoitetuilla demoilla, ja lievästä tyylillisestä ja äänitysteknisestä rupisuudesta huolimatta niiltä kuuluu, että hyvinkin pian saavutettava sävellyksellinen nerokkuus on jo nupullaan. Mukana ovat myös Real Delusionin, Back to the Stone Agen ja Empty Suitin sinkut. Varsinkin Words tavallista Stonetuotantoa maalailevampine laulumelodioineen on oikein loistava kappale. Biisikaksikosta olisi kuitenkin toivonut saavansa enemmän tietoa. Kirjasen hauskat kuvat paljastavat, että ulkoisilla tekijöilläkin saattoi olla vaikutusta asiaan. Eihän tällä tyylisuunnalla koskaan näe erityisen stailattuja orkestereita, mutta Stone oli kyllä ruma yhtye. Ensinnäkin yhdeksästä ennestään tutusta kappaleesta kuullaan demoversiot, jotka vain sementoivat käsitystä Stonesta tiukasti yhteen soittavana ryhmänä. Merkittävän poikkeuksen muodostaa instrumentaalinen ja äärettömän upealla akustisella introlla varustettu Back to Stone hellsinki_210x135.pdf 1 the 5/15/12 Age vuodelta 1987, joka on käytännössä aivan eri biisi kuin No Anasthesia! -levyn samanniminen kappale. Arvosteluasteikko lyhyesti: sematonta kappaletta Deeper Deep ja Words. Niiden kohdalla lienee tosin tapahtunut pieni virhe, sillä boksin tiedoissa kappaleiden ilmoitetaan olevan Coloursilta yli jäänyttä materiaalia. Soundin haastattelussa ja myös suoraan kysyen Joutsenniemi kuitenkin kertoo biisien olevan Emotional Playground -sessioista. Joka tapauksessa, biisit eivät häviä vertailussa jo julkaistulle materiaalille. Vain hajanaisia osia on säilynyt lopulliselle versiolle, muun muassa bassosoolo kolmen minuutin kohdalla. Miksi kappaleet eivät päätyneet levylle. Alun perin vinyylillä julkaistuja ykkös- ja kakkososia onkin keskiverto pohjamutaa sinällään mahdoton erotella toisistaan, ne kun tuntuvat muodostavan melko saumattoman kokonaisuuden. The Holy Testament soi debyyttilevy The Processiin (2008) verrattuna entistä raskaammin mutta kokeellisuutta unohtamatta. Joutsenniemen ja kitaristi Roope Latvalan muisteluita lukisi mielellään vaikka kuinka pitkästi, ja muun muassa Megamania-pomo Atte Blom kertoo tarkemmin, miksi Stone ei lopulta menestynyt ulkomailla. Tästäkin evoluutiosta olisi ollut mukava lukea lisää. Demos & Rarities -levyn päättää ennen ensimmäistä levyä äänitetyt kuusi demokappaletta, jotka ovat nimiään myöten (Motherfucker, Wild Rider) hulvattomia tapauksia. Se voi viedä kuuntelijan yhä helposti niin äärimmäisen kaaoksen keskelle kuin hypnoottisen sykkeen äärelle. Black metalia, dronea, postrockia, shoegazingiä ja kaikkea siltä väliltä tarjoava sekoitus tarjoaa melkoisen haasteen arvostelijalle. Pisteyttäminen on hankalaa, koska levyn mielekkyys riippuu paljolti kuuntelijan henkilökohtaisista arvostuksen kohteista. Juuri tällaisiin kysymyksiin tosifani haluaa vastauksia. Harmituksen poikasta lievittää kuitenkin harvinaisuuslevyn muu tarjonta. Näinhän se on tietysti aina, mutta The Holy Testamentia on vaikea asettaa mihinkään järkevään musiikilliseen kontekstiin tai jonkin tietyn genren kaanoniin. Sunn O))) ja Wolves in the Throne Room voivat kuitenkin tarjota jonkinlaista osviittaa. Vaikea kuvailtavuus on tietysti lähtökohtaisesti positiivinen asia, ja voitaneenkin sanoa, että jos raskaus, kokeellisuus, hypnoottisuus ja synkkyys ovat asioita joita musiikista etsii, Sink on varsin suositeltava kohde tutustumiselle. Mikko Malm. Niillä kuuluvat vielä jäsenten punk- ja NWoBHM-vaikutteet ajalta ennen kuin speed/thrash oli lyönyt leimansa tyyliin. Sink on ääripäiden mestari. Motherfuckerilla kuullaan jopa groovaavaa cowbell-kopsuttelua. Erityisen lämpimästi sitä voi suositella nuorelle polvelle, joka tosin näyttää jo tiedostavan Stonen merkityksen suomimetallin synnyttämisessä ja kehittämisessä kiitettävän hyvin. Toni Keränen Sink The Holy Testament Svart Sinkin viime ja toissa vuonna ilmestyneet The Holy Testament -levyt on pistetty nyt samaan pakettiin Svart Recordsin toimesta. B-puolien coverit Black Sabbathin Symptom of the Universestä ja Led Zeppelinin Friendsistä paljastavat, että Stone oli lyömätön tälläkin saralla. Aiemmin mainituista puutteistaan huolimatta boksin vihkonen on var3:47 PM mestariteos sin informatiivinen ja hyvin toimitettu. Kaikella rakkaudella. Vaikka pientä huomautettavaa löytyy, Complete-paketille uskaltaa antaa täydet pisteet. Kuka teki kyseisen päätöksen
Tajuton sellainen. Sitä voisi luon- Solar Damage: Price of Life Nyt alkaa menojalka vipattaa. Yli kuusi minuuttia kellottava biisi sisältää kutakuinkin kaiken, mitä hienoon biisiin tässä kategoriassa tarvitaan. ...oli alun perin Antun Hellät Kätyrit. Nimi herätti kritiikkiä muissa bändin jäsenissä, joten se vaihdettiin Makrofagiin, joka bongattiin Galenoksesta. ...jonglööraamaan alasti Matin ja Tepon kanssa ilmatyynyaluksessa, joka on täynnä ankeriaita ja parkkeerattu Ypäjän Teboilin invapaikalle. riositeettia jo itsessäänkin. Tämäntyylistä suomenkielistä musiikkia ei ole tällä hetkellä tarjolla kovin paljoa. Viiden vuoden päästä meidät löytää... . Alan kenties tunnetuin jenkkisuuruus Dream Theaterhan orkesterin sulosoinnuista tulee väistämättä mieleen, mutta tämä maininta vain hyvällä, sillä bändillä on kuitenkin omaa soundia ja upeaa visiota työstettävänään. Tällaiselle tavaralle toivoo vilpittömästi nostetta. Osioita ja polveilua piisaa, mutta kyllästymisestä ei ole pienintäkään pelkoa. luokan nautaa Eye X: Where Do You Go from Here? Kuopiolaisen Eye X:n progepitoinen ja supermelodinen monimetalli on jälleen hunajaa korville. Bändin nimi on todellakin muistissa. nehtia death metaliksi erilaisilla blackin sävyillä. Se osaa olla nopea, groovaava ja väännökäs yhtä aikaa. Vaikka kielisoittimilla ja kannujen taonnassa tehdään vallan tappotyötä, vokalisti Mikan toiminta se vasta onkin homman juju. Vaikka bändi ei tee mitään uutta ja ihmeellistä, se osaa maalata maailmanlopun tunnelmia hienosti ja mieleen jäävästi. Määrittelemänsä groove metal on omiaan kuvastamaan bändin lajiketta, jossa Pantera/Machine Head -tason asenne kohtaa tiukan riffittelyn ja eloisan soitannan. Death metalin ja grindcoren välimaastossa murjova Bastinado on suorastaan pirullisen kuuloinen tappohevi-ilmentymä. Viime vuonna perustetuksi bändiksi hämmentävän kovaa settiä. www.facebook.com/ForlornChambers In Process: Surgery Helsinki?Heinola-lähtöinen In Process mättää mallikkaasti. Nopeasti ohitetun neljän biisin jälkeen jää käteen mielleyhtymä ainakin NOFX:n, Offspringin, Bad Religionin. la sotkien sekaan vielä Panteran grooven! Viisijäsenisen jyväskyläläisbändin death metal kuulostaa modernilta ja myös sopivassa määrin kikkapitoiselta. Teknisyyttä ja näkemystä on kasaantunut erityisesti rumpupatteriston taakse, vaikkei kitarasektorillakaan pelata napeilla. ...samalla vahvuutemme. Tällä kertaa tarjolla on ainoastaan yhden biisin verran herkkua, ja täytyy sanoa, että nälkä jää. Jos bändi on lavallakin yhtä kova, eipä voi kuin pudistella päätään. Bändi soittaa tanakasti ja runsasnuottisesti pysyen kuitenkin koko ajan yksinkertaisena ja ymmärrettävänä. Vaikka biisit ovat äärimelodisia, on jokseenkin nasevaa, että vokaalipuoli hoidetaan lähes täysin korisemalla. Biisit vedetään läpi sellaisella energialla, että parin minuutin sisään alkaa jo heikompi anella armoa. Musiikki on grindin tavoin lähes melodiatonta, simppeliä hyökkäystä, mutta jaksaa pitää kuulijaa pihdeissään silkalla intensiivisyydellään. ...poikkeamme nykymusiikkitarjonnasta huimasti. Bändin musiikkiin sisälle pääseminen vaatii useamman kuuntelukerran, mutta antaa myös enemmän kuuntelijalle. Miksi? . Jostain syystä Disordead on kovimmillaan englanniksi huudettuna. www.disordead.com www.bastinadometal.com Prayed and Betrayed: Manifesting Reality Forlorn Chambers: Unborn and Hollow Prayed and Betrayed jyrää maailma ja alkoholi innoittajinaan parikymmenen vuoden takaisen Slayerin rosoisuudella ja Sepulturan aggressiol- Tamperelaisen Forlorn Chambersin musiikissa yhdistyvät kohtuullisen isolla kauhalla ammennetut melodiat, arktisuus ja mustat arvot. Tyhjiä hetkiä bändin musiikkiin ei mahdu ja se on kerrassaan stimuloivaa tavaraa niin rokkipoliiseille kuin perusnyökyttäjillekin. Makrofagin soisi etenevän johonkin, kansa tarvitsee tällaisia sirkushuveja. www.facebook.com/makrofagi 1. Myös sooloista erikoisplussaa, komeita kuvioita nimittäin löytyy. Vaikka biiseissämme on monimutkaisia rakenteita, homma ei mene keikalla vakavailmeiseksi pönöttämiseksi. Ansaitsemme levytyssopimuksen, koska... . Vaikkei materiaali ole erityisen persoonallista, hyvä tuotanto ja huolellisesti mietityt biisit tekevät paketin vakuuttavaksi. Nyansseja ja sävyjä ei viljellä, vaan täysi paine on päällä läpi tekeleen. Eipä silti, jos musiikki itsessään on kuin posetiivin läpi ajettua asenteellista miesprogea, siitä löytyy varmasti ku76 Inferno Keikalla olemme... . Laulaja Jani Tammiainen osoittautuu varsin asialliseksi ja vakavasti otettavaksi kurnuttajaksi, vaikkei miehen kurkusta lähde sen kummempaa ääntä kuin kotitalon tukkeutuvasta viemäristä. Kuukauden bändi: www.facebook.com/PrayedAndBetrayed Makrofagi Milloin ja miten? Suurin ongelmamme on... . ...niin, että biisit tehdään porukalla ja Anttu tekee sanoitukset. Makrofagi: Katujen lapset ?Makrofagit ja suurin osa granulosyyteistä ovat syöjäsoluja, jotka hotkaisevat mikrobit sisäänsä ja tuhoavat ne entsyymeillään?, tietää kertoa internet. Savolaiset kauhuprogen kuninkaat hotkaisevat kuulijansa Kummitusjuna-ep:n jälkeen hiukan raskaammissa tunnelmissa säilyttäen silti suomirockmaisen lähestymistavan ja vääräleukaisuuden. Valttia on edelleen myös laulaja-basisti Röntysen omintakeinen ja rosoinen laulu, joka luo leijonanosan bändin soundista. Meillä ei oikein ole selviä vaikutteita, jokaisella kaverilla on omat lempibändit, jotka ovat sekoittuneet Rautalammin hyvinkin pienissä rockympyröissä tällaiseksi sekametelisopaksi. Eikä ihme, tämähän on jo liki 20 vuotta vanha punk metal -akti. Tällaisen orkesterin vakuuttavuuden voisi kuvitella kärsivän pahimpien nuoruuden uhojen laannuttua, mutta paskat. ...nautiskelemasta tuoremehua krapulaisena keikkapakun takaosassa. Emme ikipäivänä tule... . Lisäksi yhtyeen voi laskea huoletta metallilaariin, sen verran tiukka ja rouhiva sen soundi on. ...pitämässä meininkiä päällä. Meininki on sopivan roiskivaa ollakseen punkkia, mutta samalla helvetin tiukkaa. Pienellä kylällä on vähän tekemistä ja yksikseen on tylsä juoda kaljaa. Bändin nimi... . Suomen kielen käyttö sen sijaan ei saa varauksetonta hyväksyntää, sitäkin nimittäin levyllä kokeillaan. Solar Damagen punk on ripeää ja sopivan valoisaa mutta kuitenkin melankolista ja äkäistä. Vuonna 2009 Antun ja Kallen toimesta. Alun perin triona toiminut yhtye on aikojen saatossa kasvanut kvintetiksi. . Tämä sopii pakettiin hyvin ja poistaa mahdolliset muniinpuhaltelun vaikutelmat kertaheitolla. Kaikkein vähiten näitä nyansseja löytyy vokaalipuolelta. Soitto ja soundit iskevät kuin tuhat Amin Asikaista, täyttä tyrmäystä alusta loppuun. Kitaroiden juhlaahan tämän sortin musiikki on ja bändin kuviot sillä saralla ovat voimaa täynnä, eikä varsinaisen pehmoksi lipsuta missään kohden juoksua. Myös vokaalit vakuuttavat ja toiminta on riittävän monipuolista, vaikkei käsitäkään muuta kuin ärjyosastoa. Antun mielestä edellinen oli parempi. Jos pidät heistä, pidät myös meistä... . Bändin kulkemalla kaistalla ei ainakaan pitäisi olla isompaa ruuhkaa. www.eyexband.com Bastinado: Songs from the Abattoir Nyt ollaan tosissaan. YUP-vertauksia on tullut vastaan, ja joskus on mainittu myös FM2000. Työmme jakautuu... . Mies papattaa ja karjuu kuin viimeistä päivää, ja erittäin tyylitajuisesti. Pikkuisen enemmän omaa sekaan ja avot. www.facebook.com/inprocessfin Disordead: F.A.D. Disordead soittaa kelloja kaukaa menneisyydestä
Kaikelle on paikkansa ja varmasti faninsa, niin Tulusten kaltaisille möykkääjillekin. Sitä puolta löytyy tälläkin kertaa, mutta myös pehmeämpiä arvoja ja kokeilunhalua. ?Bändin. Promolla tähän syyllistyy kaksi kolmesta ohjelmanumerosta, mutta onpa tuota pahempaakin syntiä tehty. www.seemeburning.bandcamp.com www.soundcloud.com/breathetheend Silkkaa kamaraa Apus: Elämä StoneGazer: Demo 2013 Apus räyhää monipuolisesti ja taitavasti. Bändin biisit ovat kiistatta hyviä ja jäävät varmasti soimaan kertaheitolla kaaliin kuin kaaliin. Bändin melodinen thrash on huomattavasti ruotsivaikutteissa marinoitua, mutta myös huutopunkasenteista ja kekseliästä. Bändin soitto on moitteetonta ja tarkkaa riffien vaatimustason ollessa keskitasoa selkeästi korkeammalla. Johonkin Kotiteollisuuden ja Ruoskan väliin lyyrisesti sijoittuva raskaskitararellestys saa lähinnä vaivaantumaan, vaikka tarkoitus lienee jotakin muuta. Mutta mihin, se onkin vaikea kysymys. Kovahan Kaksonen on joka tapauksessa. Tiedä sitten, mistä Tolkienin tarinasta yhtye on saanut nimensä, mutta hassuhan se on. StoneGazer soi raskaasti kuten pitääkin. Harvoinpa osuu kuitenkaan käteen äänitettä, jonka huono tuotanto tipauttaa arvosteluasteikolla suorilta häntäpäähän. Bändin musiikki koostuu nokkelista melodioista ja huomattavan raskaasta kitaratyöskentelystä. Tällainen konsepti voi olla toisinaan mielenkiintoinen, nyt oikeastaan ei. Aika äkkiä tuohonkin harrastukseen tuppaa kyllästymään. Kovimmillaan eli siis rutistaessaan ilmaisunsa mureimmilleen bändi on ollut todella kova. Bändin soittoa kuuntelee mielellään, se on nimittäin kellontarkkaa ja kuitenkin samalla ihan ihmisen soittamalta kuulostavaa. Demojen toimitusosoite (ei toimituksen osoitteeseen): Demot / Aadolf Virtanen, Rengastie 49, 37630 Valkeakoski ja Die Toten Hosenin parhaita puolia ajattomasti yhdistelevästä punkmyllystä, joka hoitaa homman snadilla rosoisuudella. Biisit ovat hyviä, mitä nyt bändi lainaa selkeästi yli sallitun määrän erästä nimeltä mainitsematonta lemiläisorkesteria, mikä alentaa sijoitusta. Ehkä kuitenkin jonkun toisen? www.kaksonen.ah.to www.myspace.com/gniyrggnaarg See Me Burning: III Breathe the End: Promo Turkulaisnelikon päämäärät käyvät selväksi jo ensimmäisillä sekunneilla. Kaljatölkkihän tässä napsahtaa auki ja alavireet alkavat möyriä katujyrän tavoin. Kovaa kielisoitinosaamista tuntuisi löytyvän, mutta yhteissoiton kohdalla ei voi käyttää vielä tyydyttävää kovempaa arvosanaa. Haistakaa paska koko valtiovalta! www.tulukset.fi TärpätH: Delivered to Devastate Tämän bändin nimi se jaksaa naurattaa. erinomaiseksi tekeleeksi. www.solardamage.com pivat hommaan ja myös laulutyöskentely on mukavan vivahteikasta. Kirjoittaa nyt vakavasti jostain mitä ei tule ottaa vakavasti. Hauskaa bongattavaa toki saattaa löytää, bändi kun viljelee alan merkkiteoksista tuttuja pikkuelementtejä sinne tänne. Ja jollei jaksa, eipä sinänsä persoonaton kolmen soinnun jauhanta sen kummemmin viehätä, raskaudestaan huolimatta. Lahon Papin Virsikirjasta löytyy 13 kappaletta, joiden perusteella on hiukan vaikea päätellä, kuinka tosissaan homman kanssa on oltu. Ei ehkä enää naurattaisi. Vaikka ei tässä nyt sävellyksilläkään vielä hurmata, melkoisen sekavat mielikuvat bändistä jäävät. Sopivan leppoisasti ja huonoin soundein etenevä yhdeksän biisin köpsöttely ei oikeastaan herätä tunteita suuntaan tahi toiseen. Näihin kannattaisi todellakin keskittyä jatkossa. ti riffeinensä asian ytimessä. Jollei jo mainituista kaupallisemman pään punkveteraaneista olisi aikanaan tullut revittyä yliannostus, Solar Damagen kanssa menisi luultavasti pää sekaisin kertalaakista. Tutuilla eväillään se ei pysty parantamaan kokonaisuutta, mutta toisaalta kaikki vähänkin uusi jää jotenkin ylimääräisen oloiseksi ja liikaa toiseen ääripäähän. Kiteytystä johonkin suuntaan tarvittaisiin. Porukan thrashpoljento on edelleen se, millä se määrää ja jonka se osaa joukosta erottuen. Tuhnuinen jälki onnistuu peittämään jo hyvät ideatkin. Yhden kysymyksen bändi kuitenkin herättää: minkälaiseksi tilanne kääntyisi kunnon tuotannolla ja kovalla soitolla. Persoonallisuudella bändi ei häikäise mutta on ehdottomas- Unet: Askel Yhden naisen orkesteri Oulusta vetelee luomuasenteella. tyylin hahmottaminen on tehtävä sinänsä, musiikki kun pitää sisällään black metal -tyylistä raakkumista, abstraktia riffittelyä, noitamaista mystiikkaa, punkmaista räävittelyä ja varmasti taiteellista tuskaa. Vasta kierrosten noustessa touhuun alkaa tulla todellista voimaa ja homma lähtee todella rullaamaan. Kärsivällisyyttä siis ainakin tarvitaan. Tai no, jälkimmäistä saa kyllä hakea oikein suurennuslasilla, tai kuulolaitteella. Pääasiassa bändi lanaa menemään hitailla nopeuksilla, jolloin meininkiä voisi luonnehtia laiskanpulskeaksi. Psykedeelinen himmailu ja haahuilu saavat jossain määrin turhautumaan, mutta myös ymmärtämään, että orkesteri on eittämättä asiallinen ja johdonmukainen tekemisissään, kiinnosti aihe tai ei. Yksi Kotiteollisuus riittää ainakin tälle demosedälle tähän maahan, ja voisi luulla, että aika monelle muullekin. Kuten yleensäkin, on vähän siinä ja siinä jaksaako Tulusten yhdellekään laulunparrelle nauraa, vaikka niissä taitaa olla ripaus AADOLF Virt anen Demoni totuuttakin. Kun tämä jätetään huomioimatta, bändillä on huomattavia kykyjä biisin- ja melodianrakennuksessa sekä omantyylisiä, raikkaita ideoita. Ongelmista ongelmaisin on kuitenkin se, että bändi kuulostaa heviydestään ja ilmiselvistä haluistaan huolimatta laiskalta ja ponnettomalta. Mikä neuvoksi? Savolainen Breathe the End on saanut nuoresta iästään huolimatta musiikillisen suuntimansa selväksi. Mustaa sapattia mukaileva kitaramöngintä saa välillä myös erikoisia piirteitä, kun vokaalipuoli vaihtuu perinteisen maskuliinisuuden sijaan lähes black metal -kärinäksi. See Me Burning jää tässä suhteessa puolitiehen, vaikka alan aapiset ovatkin selvästi luettuina. Kolmen biisin tekeleen avaava Irwin-versiointi on sentään aina ajankohtainen. Bändi soittaa mukiinmenevän tanakasti yhteen ja tekele soundaa kitaroineen vallan mainiolta. Homma etenee stonervaikutteisen pörinän turvin, mutta maksimissaan etanamaisilla doomnopeuksilla. Pientä syntiäkin on havaittavissa. Tuntuu nimittäin, ettei tämän sortin aineksista voi kukaan tehdä yli kuuden minuutin biisiä haukotusrefleksiä aiheuttamatta. Tämän päivän paatuneisuudella Price of Life jää ehkä ?vain. Sopivasti kieli poskessa esitetyt kotimaiset lyriikat so- Stonertyyppistä oluennautiskeluun sopivaamatalaajyräämistähäntässä,jaihan Tampereelta. Hauskanpitoon perustuvat bändit ovat vähän monipiippuisia arvostelun suhteen. Biisien sävellykseenkin on löytynyt mukavasti paukkuja ja riffitaju on ihan maittavalla tolalla. Kehityskelpoinen akti silti. www.myspace.com/599280654 Tulukset: Genital Riot Hardcorevaikutteista punkkia Oulusta. Tulukset kuulostaa tiukan metalliselta ja soittaa hyvin, tai ainakin osaa sen mitä pitää. Biisikolmikosta saattaisi saada arvaamattoman paljon irti kunnon tuotannolla, vaikkakin lofi-äänimaailma kuuluu systeemiin kuin purkka tukkaan. Bändin musiikista sen sijaan on hassuttelu kaukana. Vaikka vaisuhkon alun jälkeen aletaan päästä jo hedelmällisempiin hetkiin, biiseihin pitäisi saada vielä lisää täkyä. Liki kymmenen minuutin biisejä, verkkaisia surinariffejä ja pääasiassa ozzymaisen horjahtelevasta ylätenorista ja venytetyistä vokaaleista koostuvaa lauleskelua ei ole tämän demosedän kuppi teetä. Tämän sortin ränttätänttä on miehisistä lajeista miehisin. Kuten jo muistimmekin, pohjalaiset paiskovat menemään muinaisthrashin alkeita mukailevalla huumorihöysteisellä sekamelskalla, eikä vauhtia ja vaaraa pidä puuttuman. Tai no niin, ei naurattanut nytkään, taiteilijanimiä lukuun ottamatta. www.myspace.com/botniathrashassault Laho Pappi: Virsikirja I No jopa on orkesteria nimellä paiskattu. Soundia pystyy rakentamaan laitteistolla, mutta todellista raskautta ja paloa, niitä eivät läheskään kaikki pysty luomaan. Tällä kertaa jäävät hiukan epäselvät tunnelmat. Ei arastella siellä soitinten äärellä. www.facebook.com/StoneGazer www.facebook.com/apusyhtye Hevosenlihaa seassa Kaksonen: Atlas Gniyrg Gnaarg: The Acolytes Feel Sleepy Kaksonen on parantanut juoksuaan tasaisesti, eikä ole ollut julkaisujanallaan heikossa jamassa. Toivoa sopii, että niihin keskitetään voimia jatkossa enemmän. Oli miten oli, biisit ovat erilaisine sävyineen tyylillisesti turhan levällään. Jyräkitaran päälle narisevalla äänellä laulettuja ahdistuslauluja ties mistä enkeleistä ja jumalista on jo niin kuultu. lahopappi@gmail.com Inferno 77. Jotain positiivistakin voin kertoa, nimittäin niinä hetkinä, kun Laho Pappi ei kuulosta puolivillaiselta matkimiselta, bändillä on oikeastikin asiallisia ja omantuntuisia ideoita. Eiköhän tällaisiakin maailmaan mahdu. www.facebook.com/UNETband Cauldron of Hate: Demo 2013 Kimurantin death metalin pauloissa peuhaava Cauldron of Hate sotkee paljon nuotteja biiseihinsä ja omaa lajiin tarvittavan asenteen. Laulupuolellekin tarvittaisiin huomattavasti enemmän räyhähenkeä, nyt jäädään aggressiovaatimuksissa vähintäänkin puoliväliin
Kun olin taas Ruotsissa, aloin tehdä oikeasti töitä homman parissa. Palattuaan Jenkeistä hän laittoi pystyyn Hypocrisyn, joka oli alkuvaiheessa pelkkä sooloprojekti. . Debyytin musiikki, kuten sitä seuranneen Inferno 79. Vuonna 1992 bändi nauhoitti ensimmäisen albuminsa Penetralian. TEKSTI Tapio Ahola | www.hypocrisy.cc Ruotsalaisen melokuoloveteraanin Hypocrisyn monipuoliseen uraan kuuluu kaksitoista albumia. Yhtyeen johtohahmon, metallimaailman kuuluisimpiin työnarkomaaneihin kuuluvan Peter Tägtgrenin mukaan yhtye on pyrkinyt viemään musiikkinsa ääripäitä koko ajan kauemmas toisistaan. Ääripäästä toiseen H ypocrisyn eräänlainen alkupiste oli Conquestyhtye, jossa Peter Tägtgren soitti 1980-luvun lopulla. Conquestin hajottua mies asui kolmen vuoden ajan Yhdysvalloissa, missä hän hengaili monien Florida-skenen hahmojen kanssa. Etenkin Deiciden debyytti oli minulle todella tärkeä levy. Olin innostunut bändeistä kuten Morbid Angel, Deicide ja Entombed, Tägtgren muistelee. . Nauhoitin ensimmäisen demon yksin, biisit olivat kaikki tekemiäni ja soitin itse kaikki soittimet. Ensimmäinen demo toi yhtyeelle levytyssopimuksen Nuclear Blastilta, ja Tägtgren kasasi ympärilleen oikean yhtyeen
Levymyyntimme oli myös koko ajan nousussa, ja ehkä juuri noista syistä johtuen bändikavereitani ja levy-yhtiötä alkoi taas kiinnostaa. Hypocrisy onkin niitä bändejä, joiden kaikki levyt eivät todellakaan kuulosta samalta. Kolmannella albumillaan The Fourth Dimension (1994) Hypocrisy siirtyi peruskuolosta astetta melodisempaan suuntaan. Sellaisina kaikki levymme pitää ottaakin, osoituksina siitä missä olemme kulloinkin olleet. Etenkin Larsista (Szöke, rummut) oli tullut todella laiska, hän ei jaksanut treenata yhtään. Massella oli enemmän kokemusta tämäntyylisen musiikin laulamisesta, ja kun hän lähti, olin aika hermona. Ensimmäinen levy tehtiin nopeasti sen jälkeen kun olimme saaneet levytyssopimuksen, ja kaikki biisit olivat minun tekemiäni. Yhtye hioi levyä pitkään, ja se kannatti: albumi on sen avaavasta, Hypocrisyn (ja koko ysäri- death metalin) kirkkaimpiin klassikkoralleihin kuuluvasta Roswell 47 -kappaleesta lähtien vakuuttavaa työtä. Muistan kun olimme lähdössä ensimmäiselle kiertueelle Massen eron jälkeen. Löysin studion nurkasta syntikan ja aloin kokeilla sillä kaikenlaista. hitaampia ja melodisempia biisejä. Saimme faneilta todella paljon palautetta, jossa meitä pyydettiin jatkamaan. Soitto ja soundi voisivat olla parempia, mutta se oli parasta mihin pystyimme silloin. Ihan oikea bändi aloimme kuitenkin olla vasta toisella albumillamme. Nurkasta löytyneet melodiat Tägtgren toteaa moneen otteeseen haastattelun aikana, että bändin jokainen levy on aito dokumentti siitä, miltä yhtyeestä on kulloinkin tuntunut. Itse asiassa soitin itse noin puolet Abducted-levyn rummuista, koska Lars ei osannut soittaa niitä eikä vaivautunut opettelemaan. Nykyisin ilmaisuvoimainen ja karismaattinen Tägtgren on niin luonnollinen keulahahmo, että tulee helposti unohtaneeksi hänen olleen bändin kahden ensimmäisen albumin aikana pelkkä kitaristi. Siksi olenkin ylpeä kaikista niistä, ihan siitä ensimmäisestäkin.? Osculum Obscenuminkin, oli vielä varsin perinteistä death metalia. . Kyse oli puhtaasta sattumasta. . Ei todellakaan. levyn oli oikeastikin tarkoitus jäädä yhtyeen viimeiseksi. . Sittemmin olen toki tottunut tähän rooliin. Lopusta uuteen alkuun ?Kaikki levymme pitää ottaa osoituksina siitä, missä olemme kulloinkin olleet. Jatkamispäätös syntyi luonnollisesti. . Sain ideoita jotka kiehtoivat minua, ja silloin tuli mieleeni, että voisin alkaa tehdä Hypocrisylle hiukan 80 Inferno Abducted-albumilla (1996) yhtye työskenteli ensimmäistä kertaa Tägtgrenin sittemmin legendaariseksi muodostuneella Abyss-studiolla. Hypocrisy oli löytänyt oman linjansa: vanhan liiton ruotsikuoloksi bändin musiikki oli liian melodista, mutta melodisiin Göteborgbändeihin verrattuna soundi oli varsin brutaali. Kaikki ei kuitenkaan ollut Hypocrisy-leirissä hyvin. Abductedia seuraavan, vuonna 1997 ilmestyneen albumin nimeksi ei tullut sattumalta The Final Chapter . Tuntui ettei kukaan muu, oli sitten kyse bändikavereistani tai levy-yhtiöstä, ollut kiinnostunut panostamaan tähän juttuun yhtään. Ajattelin siis, että miksi turhaan rehkisin itsekään . Siksi olenkin ylpeä kaikista niistä, ihan siitä ensimmäisestäkin. Kyse ei siis ollut siitä, että minulla olisi ollut selkeä visio, jota olisin alkanut toteuttaa. Olimme kyllä muutenkin siinä pisteessä, että halusimme kokeilla jotain uutta, sillä olimme vieneet Osculum Obscenumilla musiikin brutaaliuden äärimmilleen. Fourth Dimension oli myös Tägtgrenin ensimmäinen albumi Hypocrisyn laulajana, sillä bändin kahdella ensimmäisellä levyllä örähteli sittemmin muun muassa Dark Funeralin Emperor Magus Caligulana tunnetuksi tullut Masse Broberg. voisin ihan hyvin käyttää aikani johonkin muuhun, kuten vaikkapa tuotantohommiini. Päätös ei kuitenkaan pitänyt, vaan Hypocrisy julkaisi uuden levyn vain pari vuotta Final Chapterin jälkeen, nimeltään yksinkertaisesti Hypocrisy. Sain itsekin uutta virtaa hommaan ja ajattelin, että ehkä tätä juttua ei sittenkään kannata lopettaa ihan vielä. Tämän jälkeen Hypocrisy julkaisikin uusia levyjä nopeaan tahtiin. Hänellä ei ollut edes omaa rumpusettiä. Minulla oli noihin aikoihin motivaatio hukassa. Jännitin ihan helvetisti, oletin että koko juttu kaatuisi omaan mahdottomuuteensa ja palaisimme kotiin jo muutaman keikan jälkeen, mutta kaikki menikin ihan hyvin. Mikkiin tarttuminen ei ollut miehelle aikoinaan helppoa. . Into the Abyss (2000) oli musiikillisesti eräänlainen paluu bändin juurille, kun taas Catch 22 (2002) oli vahvasti kokeellinen albumi, joka sai monet syyttämään bändiä numetal-kelkkaan hyppäämisestä.
minähän olin itse soittanut ne levylläkin. Horghin liittymisen myötä meidän ei enää tarvinnut ajatella tuollaisia asioita, sillä hän on erinomainen rumpali ja todella omistautunut työlleen. Asioidessa on hyvä ilmoittaa tilaajanumero. Osoitteenmuutos Ilmoita uusi osoitteesi riittävän ajoissa tilaajapalveluumme sähköpostitse, kirjeitse, soittamalla tai osoitteessa www.inferno.fi.. Se oli nopeasti tehty, punktyylinen albumi. Tämän takia levystä julkaistiin myöhemmin paranneltu versio (Catch 22 2.0.08, 2008). Vuonna 2004 julkaistulla The Arrival -levyllä Hypocrisy korjasi silti kurssiaan ja palasi melodiseen death metal -soundiin, josta heidät parhaiten tunnetaan. Viestin hinta on 0,95 euroa. Oli mahtava juttu saada hänet bändiin, koska se poisti rajoituksia, joita meillä oli ollut Larsin soittotaidon takia. Meillä oli esimerkiksi aiemmin useita biisejä, joita emme voineet soittaa koskaan livenä . Kelaa, yhdeksän viikkoa yhdellä kiertueella! 10 numeroa 59,40 ? Tee tilaus tekstiviestillä (tilaus laskutetaan erikseen) Lähetä tekstiviesti: inferno kesto nimesi osoitteesi ja ikäsi numeroon: 17233 esim. Emme tapa itseämme istumalla keikkabussissa. Meillä on ollut puhetta heidän kanssaan, että tekisimme kimpparundin ensi syksynä, mutta he haluaisivat tehdä yhdeksän viikon Euroopankiertueen. 12 kk kestotilaus 59,40 euroa . 03 4246 5302 (avoinna ma-pe 9-16) tilaajapalvelu@popmedia.fi Tilaushinnat . 12 kk määräaikaistilaus 65,00 euroa . Mielestäni ääripäät kuuluvat tänä päivänä musiikissamme entistä paremmin. Yritimme tehdä siinä jotain erilaista, eivätkä kaikki oikein ymmärtäneet sitä. Olimme puhuneet Danin kanssa pitkään, että tekisimme jotain yhdessä. Tägtgrenin mukaan Virus-albumilla (2005) ensimmäistä kertaa esiintynyt Horg vaikutti paljon siihen, mitä Hypocrisyn oli mahdollista tehdä. . Tägtgrenin mielestä Virusta seuranneet A Taste of Extreme Divinity (2009) ja tämän lehden kanssa samana päivänä ilmestyvä End of Disclosure ovat parasta Hypocrisya tähän mennessä. . Tägtgren epäilee, että pysyvyyden salaisuus on kohtuullisessa kiertämisessä. . Teemme kyllä paljon kiertueita, mutta ne eivät ole koskaan kovin pitkiä. En tajua, miten esimerkiksi Children of Bodom kykenee tekemään niin pitkiä kiertueita. Olen itse aina pitänyt levystä, mutta tuotannollisesti se ei ehkä onnistunut täydellisesti. 09 4369 2409 www.inferno.fi Tilaajapalvelu puh. inferno kesto pekka pikametallimies metallitie 5 10100 metallila 25 Tilaus on kestotilaus ja se koskee vain Suomeen lähetettäviä tilauksia. 00100 Helsinki Fax. Monet fanit olivat todella vihaisia, heidän mielestään olimme ajautuneet liian kauas death metalista, vaikka Hypocrisy ei omasta mielestäni ole koskaan ollut puhdasta death metalia. Meidän ei tarvitse enää pyrkiä jalostamaan tyyliämme, yritämme vain tehdä mahdollisimman hyviä biisejä. Hypocrisyn pitkällä uralla on ollut ominaista pysyvyys: vähäisten kokoonpanomuutosten lisäksi bändi on levyttänyt koko uransa Nuclear Blastille, lafkalle joka on kasvanut yhdessä Hypocrisyn kanssa. Hän sitten lähetti minulle sanoituksia, ja koska ne olivat hyviä, päätimme käyttää niitä. Tilaa Inferno! Ei keikkabussikuolemalle Hypocrisy on säästynyt isommilta kokoonpanomuutoksilta. Tägtgren ja basisti Mikael Hedlund ovat molemmat olleet mukana jo ensimmäisestä albumista lähtien, ja bändiin vuonna 2004 liittynyt, myös Immortalista tuttu Reidar ?Horgh? Horghagen on vasta bändin historian toinen rumpali. Tietoja voidaan käyttää suoramarkkinointitarkoituksiin. Kustantaja Pop Media Oy Fredrikinkatu 42, 3krs. Hinnat sisältävät ALV %. Kestotilaus Kestotilaus on tilaustapa, joka on määräaikaistilausta edullisempi. Kestotilaus jatkuu ilman uudistamista, mikäli sitä ei irtisanota mieluiten kuukautta ennen tilausjakson päättymistä. Tilaus alkaa seuraavasta mahdollisesta numerosta ja jatkuu kestotilauksena niin kauan kunnes tilaaja muuttaa tai irtisanoo sen. Tarjous on voimassa 31.12.2013 saakka. Ulkomaisiin tilauksiin lisätään postimaksulisä. . Minulla ei ollut silloin valmiina sanoituksia levyn biiseihin, joten kysyin, josko hän voisi auttaa. . Kappaleiden melodiset osat ovat entistä melodisempia, ja toisaalta brutaaleimmillaan bändi on brutaalimpi kuin koskaan. Kaikin puolin onnistuneen albumin erikoisuus löytyy sanoituksista, niitä kun oli kynäilemässä niin jokapaikanhöylä Dan Swanö kuin Dimmu Borgir -mies Silenozkin. . Hän on hyvin luova soittaja eikä pyri pelkästään pitämään biittiä yllä. Virus olikin vahva albumi, ja yhtyeen hyvä vire on jatkunut siitä saakka. Irtisanominen voi tapahtua sähköpostitse, kirjeitse tai soittamalla tilaajapalveluumme
Kaverista pidetään huolta. Pudotusta oli kolme ja puoli metriä. . Tapauksen jälkeen olemme ottaneet tavaksi tsekata etukäteen esimerkiksi YouTube-pätkiä meille entuudestaan tuntemattomien bändien keikoilta osataksemme varautua, minkälainen show on tulossa. Kenen on vastuu ja kuinka Suomessa vältetään moiset tragediat? Alas barrikadeilta Suositun amerikkalaisen metalliyhtyeen Lamb of Godin solisti Randy Blythe muistaa maaliskuun 2013 alun helpotuksenhuokauksen varmasti loppuelämänsä. Mäkynen nostaa esiin tapauksen, jossa yhdysvaltalaisen Alesana-yhtyeen kitaristi hyppäsi kesken keikan parvelta yleisön joukkoon soittimineen päivineen. missä kulkee raja? . Yksi alle jäänyt nuori tyttö kävi sairaalassa tsekkaamassa kondiksensa, kun oli valitellut selkä- ja niskakipua. Onneksi mitään pahempaa ei sattunut, mutta tilanne oli hyvin vakava ja sai meidät tajuamaan, että yleisön lisäksi vaaran voi aiheuttaa myös artisti itse. Siinä olisi voinut niskat napsahtaa pieneltä tytöltä, Mäkynen päivittelee. . Markus Paajala TEKSTI Matti riekki Viime aikojen seuratuimpia rockuutisaiheita on ollut Lamb of God -laulaja Randy Blythen oikeudenkäynti koskien bändinsä keikalla sattunutta kuoleman tapausta. Ennen pitävää mielipidettä tulisi tietää tarkalleen, mitä todella tapahtui. . Synkimmillään Blythe olisi saanut piinakseen kymmenen vuoden vankilatuomion ja satojen tuhansien eurojen korvaukset. Runsaslukuisista metallikeikoistaan tunnetun Helsingin Nosturin ohjelmapäällikkö Eeka Mäkynen ottaa varovaisen kannan kysyttäessä, mitä mieltä on tapauksesta ja oikeudenkäynnin lopputuloksesta. Tällöin tshekkiläinen oikeusistuin totesi miehen syyttömäksi 19-vuotiaan faninsa Daniel Nosekin kuolemaan. Syyte pohjasi väittämään, että Blythe olisi tönäissyt Nosekin alas lavalta kesken Lamb of Godin konsertin vuonna 2010. Kun tullaan johonkin hipsteri-indie-osastoon, niin menohan on vain siiderin kanssa takarivissä seisoskelua ja soundien haukkumista. Siinä ei ihan helpolla polvi venähdä. Eeka Mäkysellä on itselläänkin kokemusta rockbändissä soittamisesta. Miten mies näkee vuorovaikutusmahdollisuudet artistin ja yleisön välillä esiintymisen aikana . Kaikilla keikoilla lähimmäisenrakkauteen ei ole kuitenkaan tarvetta. . Yleensä kaadutaan yleisön etuosan pitissä, ja seurauksena on jonkin paikan venähtäminen tai hitti päähän. Suomalaisyleisön solidaarisuus saa Mäkyseltä kiitosta: jos joku kaatuu, hänet autetaan pystyyn. Riskaabelit bändit laitan allekirjoittamaan sopimuksen, jossa Nosturin henkilökunta lupaa tehdä kaikkensa artistin, kamojen sekä yleisön turvallisuuden eteen, mutta mikäli artisti itse toimii talon sääntöjä vastaan, vastuu siirtyy heille. Mikään turvajärjestelmä ei ole aukoton, ja Mäkysen mukaan Nosturillakin sattuu pikkuhavereita lähes joka keikkaviikko. Uutisoinnista ei saa selkeää kuvaa, miksi lavalle on päässyt kiipeämään. Ovatko turvatoimet pettäneet tai olleet alimitoitetut, onko tilanteeseen reagoitu alusta alkaen sen vaatimalla otteella vai onko artisti esimerkiksi yllyttänyt yleisöä. Monet bändit varsinkin hardcorepuolella vaatii, ettei yleisöön puututa mikäli se kiipeää lavalle. Yleensä tilanteista selvitään laastarilla, korkeintaan siteillä, mutta noin kerran syys- ja kevätkautta kohti sattuu jotain ambulanssikyytiä vaativaa. . Kyseessä oli aikuinen artisti ja teinariyleisö. Artisti puolestaan saa tulla piipahtamaan yleisössä, kunhan tulee muuten kuin kolmesta metristä jalat edellä Flying V:n kanssa!. Jotkut sanoo ennen keikkaa, että ?if there?s a barricade, it?s a no show?, ja toiset lupaa, etteivät päästä yleisöä lavalle, mutta pettävät kesken show?n kuitenkin lupauksensa ja huudattavat kaikki lavalle ja daivaamaan. Usein vaikein tehtävä on vakuuttaa artistipuoli turvallisuustekijöiden tärkeydestä. . Mikäli yksi pääsee lavalle, kaikki tulee perästä, Mäkynen sanoo. . 19-vuotias nuorimies konsertin hurmiossa voi olla erittäin arvaamaton, jos turvatoimet pääsevät löystymään. Nosturissa näin vakavia onnettomuuksia ei ole sattunut, vaikka puitteita moisille on rakenneltu. Niin kauan kuin löytyy raja, olkoon se vaikka kuinka pieni, jota kukaan yleisöstä ei ylitä, kaikki on kohdillaan. Myöskin järkkäreiden puuttumisesta yleisön toimintaan annetaan artistin puolelta ohjeita... Arveluttavassa tapauksessa talon säännöt käydään läpi vielä ennen keikkatilannetta, ennakkotuotannon lisäksi. Mäkynen kertoo, että stagediving aiheuttaa Nosturin henkilökunnalle päänvaivaa ?kasvavissa määrin?, vaikka se on kaikissa tapauksissa kielletty. 82 Inferno Onnettomuuksien välttämiseen on panostettu kunnolla: esiintyjä erotetaan yleisöstä barrikadilla, jota vartioi jokaisella keikalla vähintään kaksi järjestysmiestä
Inferno - FIN - AmorphisAvaHypo 03-13_Layout 1 05.03.2013 16:04 Seite 1 CHECK OUT! NUCLEAR BLAST MOBILE APP FOR FREE ON IPHONE, IPOD TOUCH + ANDROID! DISTRIBUTED BY Get the NUCLEAR BLAST mobile app NOW at http://road.ie/nuclearblast FOR FREE or scan this QR code with your smartphone reader!