Inferno 4/2009 - Lehtiluukku.fi

Haluatko ostaa tämän lehden?

Vaikuttaako lehti kiinnostavalta? Voit lukea koko lehden valitsemalla "Lisää ostoskoriin". Mukavia lukuhetkiä!

Olet esikatselutilassa. Lue koko lehti

RASKAAN ROCKIN ERIKOISLEHTI 4/2009 I HINTA 5,90 euroa "HAJOTKAA IHAN VAPAASTI KOIVUSEEN, EI KIINNOSTA PASKAAKAAN."
MAROON "Order" Saksan death metallin mahtijoukko Maroon julkaisee uutukaisen! www.maroonhate.com www.myspace.com/maroonhate EARTH CRISIS "To The Death" Odotettu paluu! Metalcore / hardcore punk -yhtye Earth Crisis on täällä taas! www.myspace.com/earthcrisis DAATH "The Concealers" Extreme-metallia parhaimmillaan. Ota haltuun! www.myspace.com/daath HATEBREED "For The Lions" Hatebreedin odotettu cover-albumi. Saatavana myös didpakina, joka sisältää kolme bonusbiisiä! Mukana levyllä mm. Hatebreeders (Misfits), Escape (Metallica), Refuse/Resist (Sepultura), Ghosts of War (Slayer) ja paljon muita! www.hatebreed.com www.myspace.com/hatebreed www.centurymedia.com
Enemmän ku in mitään koko tämä "raskaan mus iikin sara" on tälla inen helppoheikki en, humpuukimaa karien ja onnenonkijo itten temmellysken ttä. Päänavaus 008 Sytykkeitä: STAM1NA-dvd, DEAD SHAPE FIGURE maailmalla, metallimunkki MUNIRAJA DASA 010 Kiirastuli: joko festareilla metalloidaan liikaa. 012 Kuukauden elävä: INFERNO FESTIVAL, Oslo 014 Axis: Londinium ja Murhapapa & Mama 016 Heavy Cooking Club: BARATHRUM-basistin salmonellakana 018 HEAVEN AND HELL 023 CHURCH OF MISERY 026 MURENA 028 THE BLACK LEAGUE 032 SARKE 007 NATIONAL NAPALM SYNDICATE 036 ORANSSI PAZUZU 038 THERAPY. 040 WINTERBORN 034 042 AMORAL VOMITORY ALESTORM 056 SPIRITUS MORTIS 060 Muilla mailla: Egypti 062 Silmäterä: HUGH SYME 066 Soittimeni: BILLY SHEEHAN 069 arviot, pääosassa HEAVEN AND HELL 092 demot, pääosassa PROCESS: PAIN 095 Vanha liitto: THERGOTHON, haastattelussa Niko Sirkiä 050 053
on äänitysstudion tärkein laaduntarkkailuväline. www.genelec.fi Tarkkailukaiutin. Signaaliketjun viimeinen lenkki, jonka on pystyttävä muuttamaan ääneksi kaikki se, minkä tekijöiden luovuus, instrumentit ja studiotekniikka ovat tuottaneet. Genelec 8000-sarjan aktiivikaiuttimien painevaletusta alumiinista muotoiltu Minimum Diffraction Enclosure -kotelo on kivikova esimerkki niistä monista innovaatioista mitä 8000-sarja sisältää
Se on vielä pieni mutta vaativa: vinyylinystävät, nuo levykauppojen pölyisimpien hyllyjen katveessa nyhjäävät, toisiaan epäluuloisesti pälyilevät eriskummalliset olennot ovat valtaamassa takaisin sitä, mikä heille kuuluu kokonaisvaltaista kokemusta. Jaa että mikäkö on kappale. WASP:n vinyyli ei yhtäkkiä olekaan enää toisen käden kauppiaan suurinta ongelmajätettä, vaan haluttu lisä monen kokoelmiin. 8-16) (03) 424 653 40 tilaajapalvelu@popmedia.fi Kustantaja POP MEDIA OY Malminkatu 24, 00100 Helsinki Puhelin: (09) 4369 2407 Telefax: (09) 4369 2409 www.popmedia.fi Toimitusjohtaja Tuomo Häkkinen Markkinointijohtaja Pasi Myllymaa Myyntijohtaja Mika Nikula Ilmoitusmyynti Peter Lindroos, Oskari Anttonen, Erik Kangas Puhelin: (09) 4369 2408 Sähköpostit etunimi.sukunimi@popmedia.fi Kannen kuva Valtteri Hirvonen Painopaikka ArtPrint Paperi: 80 g/m2 Mbrite Silk Kansi: 200 g/m2 Galerie Art Matt ISSN 1796-7600 inferno@popmedia.fi | www.inferno.fi 9. Jäämme seuraamaan, mihin suuntaan tilanne muuttuu. Myös entistä useampi uusi levy julkaistaan tätä nykyä myös vinyylinä. Aiheesta voisi rustata vaikka koko Infernon mitan, mutta tiivistettäköön, että varsinkin vanhemmat, analogitekniikalla tallennetut levyt kannattaa kuunnella kuten ne on tarkoitettu. Kansityötkin ovat monesti murheenkryyni: eritoten metallipuolella vastaan tulee harmittavan usein julkaisuja, joiden kannet on suurennettu cd-vihkoista, eikä mukana seuraa vinyylikulttuuriin normaalisti kuuluvaa ekstraa, siis sanoituksia, kuvitettuja sisäpusseja sun muuta. Kummankin julkaisut ovat laadullisesti tasavertaisia ja maksavat cd:nä alle kymmenen euroa. Kiiltävälle pikkulevylle puristettuna niistä katoaa jotain olennaista. OLEN hankkinut viimeisen vuoden aikana sen verran rutkasti vinyyliä niin Suomesta kuin ulkomailtakin, että tiedän myös, miten julkaisujen laatu voi heitellä. Tämä taitaa olla vääjäämätön suunta edelleen, mutta jotain on silti tapahtunut, vieläpä varsin hiljattain. Pääosin tämä kaikki on toki hienoa, mutta kehityksellä on toinenkin puolensa. vuosikerta Toimituksen tilaama tai sille tarkoitettu aineisto julkaistaan sillä ehdolla, että aineistoa voidaan korvauksetta käyttää Pop Median kaikissa uudelleenjulkaisuissa tai muussa käytössä riippumatta toteutus- tai jakelutavoista. Nämä kiekot, niitä kutsuttiin vinyylilevyiksi, oli pakattu koreisiin kansioihin, jotka joskus aukesivat kirjan lailla. Näytti siltä, että musiikki olisi menossa nettiin, biteiksi ja paloiksi. Ja tiedättekö, silloin levyt tuli kuunneltua kokonaan, kun kappale ei vaihtunut nappia painamalla... On toki selvää, ettei vinyylien tekeminen ole halpaa; useimmiten niistä otetaan varsin pieniä painoksia ja ne on suunnattu suoraan keräilijöille, joilla "on varaa maksaa". Tiedätte kun koetatte. Uusintajulkaisuja vanhoista, aikaa sitten hävinneistä lp-levyistä on alkanut puskea ulos kuin ennen muinoin WASP:n levyjä sisään divareiden ovista siis. Huvittavaa todeta näin, mutta vinyylituotanto tuntuu potevan harmaahapsisena lastentauteja. No tuota... TEILLE raskautetuille, jotka ette ole vinyylin autuutta kokeneet, ottakaapa homma haltuun. Ne pistettiin pyörimään laitteeseen, jota kutsuttiin levysoittimeksi, ja niin musiikki kulki äänivartta pitkin vahvistimeen ja sitä kautta kaiuttimiin. Tähän on herätty jopa suurissa levy-yhtiöissä, mikä viimeistään kertoo sen, että lp:ssä on taas potentiaalia. Teillä meillä! on tehtävä musiikin sielukkuuden säilyttämiseksi, ja jokainen uusi ison mustan ystävä tietää parannuspaineita teollisuudelle tai näin ainakin haluan uskoa. Yksi negaatioista on, että osa levy-yhtiöistä ei tunnu oikein tajuavan, kuinka vinyylilevyt tulisi hinnoitella. Inferno ei vastaa tapahtumatietojen mahdollisista muutoksista eikä tilaamatta jätettyjen kirjoitusten ja kuvien säilyttämisestä tai palauttamisesta. ISON MUSTAN PALUU KUN SETÄ OLI NUORI, musiikkia kuunneltiin isoilta mustilta kiekoilta. KUTAKUINKIN tällaiseen tarinointiin sitä saattoi vielä muutama vuosi sitten valmistautua. Silti jokin hiertää, kun ensimmäinen lafka pyytää uusintajulkaisustaan kympin, toinen vastaavasta oman artistinsa tuotteesta kolmatta kymppiä. Usein mukana seurasivat musiikin sanoitukset, joita saattoi lukea samaan aikaan levyä kuunnellessa. Asiansa ajavia levysoittimia saa (asiansa ajavasta liikkeestä toki, markettivehkeillä ei tule kuin itkeviä levyjä) suhteellisen edullisesti, ja kokonaisvaltainen kuuntelukokemus omine rituaaleineen voi olla noviisille suurikin elämys. Antaa rahista! Matti Riekki päätoimittaja Inferno 7. Valtaosa tuotteista on työstetty suht hyvin, mutta saattaapa ihka uusi, näyttävästi puettu ja paksulle muoville kaiverrettu ja kallis! levy kuulostaa ihan paskalta tai rahista kuin puhkisoitettu. Vastarintaliike on nostanut päätään. Tämä on tietysti asiakkaan pahanlaista aliarviointia. Silloin musiikkia ei saanut internetistä paloina, tai itse asiassa silloin ei ollut koko nettiä kuvitelkaa. LIIKEHDINTÄ on huomattu myös bisnespuolella, mitenkäs muuten. Päänavaus Päätoimittaja Matti Riekki Ulkoasu Markus Paajala Kirjoittajat Ahola Tapio, Hakkarainen Mikko, Hynninen Sami, Itäkylä Riitta, Jalonen Miika, Juutilainen Joni, Kask Evelin, Keränen Toni, Konttinen Marja, Koski Panu, Koskinen Kari, Koskinen Kimmo, Kuronen Mikko, Kurunen Jerry, Kuusinen Miika, Laakso Markus, Lampinen Teemu, Lassila Tero, Lehtonen Marko-Oskari, Malm Mikko, Mustonen Sanna, Orell Lassi, Paavonen Mia, Pohto Tomi, Rajala Vilho, Saurama Anna, Schildt Saku, Silvast Jaakko, Sundström Pia, Valjakka Hanna, Virtanen Aadolf, Ward Jason, Ylitalo Lauri Toimitus (arviolevyt / review copies) INFERNO PL 543 33101 Tampere TILAAJAPALVELU (ARK
Se olisi kuulemma ollut tunnelmallinen ja vaikuttava otos Stam1nasta ja The Republic of Desiresta mikkeliläisessä hotellihuoneessa, mutta ei siitä sen enempää. Näin ollen laulajakitaristi Antti Hyyrysellä oli käytettävissään tolkuton määrä materiaalia, josta lähteä työstämään dokumenttia bändin vaiheista. Eero Kokko Sytykkeitä metallisen maailman polttopiste 13 VUOTTA STAM1NAA STAM1NA ON dokumentoinut uraansa kiitettävällä pieteetillä alusta saakka. K13V:n ennakkokatselutilaisuudet järjestetään tämän lehden ilmestymispäivänä 24.4. Sitten alkoi näyttää siltä, että tähän on mahdollista rakentaa aika paljon juontakin. Lemiläinen räyhäryhmä on nyt virallisesti teiniiässä. Enemmän oli silti niin päin, ettei tahtonut löytyä tarpeeksi törkeätä matskua, Hyrde kertoo. Karvat ovat tosin kasvaneet jo pitkään. Vilho Rajala sytyttäjä sytykkeita.inferno@popmedia.fi Pantera-lähtökohta selittää osaltaan sitä, että dvd:llä näkyy melko paljon... Sensuuria ei tarvinnut harrastaa. Stam1na vetää tulevan kesän aikana muutamat keikat, jonka jälkeen aletaan suunnitella uutta levyä. K13V antoi miehelle syyn siihen, miksi hän on kanniskellut vuosikaudet kasetteja pahvilaatikoissa jokaisen muuton yhteydessä. Ajankohdasta Hyrde ei vielä lupaa mitään, vain sen, että uusi levy tulee. 8 Inferno. Tuloksena on yli puolitoistatuntinen feature, jossa bändin uraa seurataan kronologisesti. Mutta lopputulos on mahtava! Bändin vhs- ja hi8-videokasettiarkisto tuli Hyrdelle tutuksi. Sitten kun näki, että jätkät nauraa, niin helpottui meininki helvetisti. Urakka oli melkoinen. Nauhoja katsellessaan Hyrde huomasi sentään bändin kehittyneen jos ei muuta, ainakin erilaisten partamallien testailussa. Oli se tietenkin aika arkaluontoinenkin paikka, että tässä minä kerron teidän tarinaanne vaikka vuodelta 1997. No tuota, te varmaan arvaatte. Jyväskylän Lutakossa. Dvd:n live-osuus sisältää Jyväskylän Lutakosta taltioituja otoksia vuosilta 2005 ja 2008 sekä parhaat palat vuoden 2006 Provinssirockista. Lemin Jehuravintolassa ja 25.4. Uutta materiaalia on syntynyt itse asiassa erittäin hyvin. Hyyrynen on av-alan ammattimies ja tehnyt paljon musiikkivideoita, mutta näin isoa tuotantoa mies työsti nyt ensimmäistä kertaa. Jossain ihmeen välissä on keretty demoamaan ja treenaamaankin. Siitä kun lähdettiin leikkaamaan vähän yli puoleentoista tuntiin, sai aika monta kertaa tappaa rakkaitaan. Alkuperäinen ajatus oli tehdä Pantera-tyyppinen video, eli nopeilla leikkauksilla kaikki noloimmat, törkeimmät ja hauskimmat pätkät peräkkäin. Kun meillä oli viimeinen keikka viime syyskuussa, mie oikein odotin, että pääsen himaan aloittamaan tätä projektia. Muuan pätkä jäi pois siksi, ettei löytynyt sopivaa laitetta, jolla sen olisi voinut kaapata. Silti Hyrde kertoo hieman hikoilleensa, kun näytti ensimmäisiä versioita bändikavereilleen. Sieltä asti olen keskittynyt siihen koko ajan aktiivisesti, Hyrde kertoo. Parhaimmillaan se oli muistaakseni kaksi ja puoli tuntia pitkä. Dvd voi tuskin olla enempää bändin näköinen kuin K13V
Pikametallin ohella nuorta miestä kiinnostivat myös filosofia, esoteria ja mystiikka, ja niinpä hän vakuuttui vähitellen eritoten intialaisista Veda-kirjoista. Erityisesti levyt, jotka pohjautuvat johonkin filosofiseen tai historialliseen teemaan tai joissa lauletaan jostain kantaaottavista aiheista kiinnostavat. SLAYER: REIGN IN BLOOD Slayer tarkoittaa kuoliaaksi iskijää. Tässä vielä Munirajan suosikkimetallilevyt, top5 (ei paremmuusjärjestyksessä): METALLICA: MASTER OF PUPPETS Oli aikoinaan tajunnanräjäyttävä kokemus kuulla tämä levy. Tämä vuosi on nyt venähtänyt. Filth Fest -touria järjestää sama taho, ja kiertue käsittää 21 keikkaa. Eikä meininkiä haittaa yhtään, vaikka yhtyeen tuotanto olisi ennestään täysin tuntematonta. Dreamweaver mukailee Brian Batesin The Way of Wyrd -kirjaa, ja kirjan mystinen tunnelma on vangittu hienosti levylle. Tulevan levyn linjasta Galzi toteaa, että bändin sointia kasvatetaan sekä yläettä alapäästä. Mitään huonoa sanottavaa Galzilla ei Season of Mististä varsinaisesti ole. Kuuntelin Metallicaa, Anthraxia, Sepulturaa ja Slayeria. Asenteemme oli Chimaira-kiertueella sellainen, että sinne ei lähdetty kiukuttelemaan ja narisemaan, vaan jos meidän haluttiin tekevän jotain, sitten tehtiin. Beneath the Remains on kansikuvasta lähtien erittäin onnistunut levy. SABBAT: DREAMWEAVER Bändin tyyli on hyvin persoonallinen ja omintakeinen, hevoslaukka-tyyliset kitaravallit ovat levyn yksi valtti. Kunhan bändi muutaman viikon päästä pääsee takaisin kotiin rauhoittumaan, jatkuvat uuden levyn valmistelutyöt. Muniraja Dasa niminen munkki paljasti Infernolle menneisyytensä metallidiggarina. MUNKIN METALLISUOSIKIT KRISHNA LIIKE ja metalli eivät ole kovin yhteensopiva yhdistelmä. Nämä kun saadaan sellaiseen sopivaan lättyynvetosymbioosiin, ollaan varmasti taas hetken aikaa tyytyväisiä. Tiedättehän Hare Krishnat. Meneillään olevan kiertueen pysäkeistä mies odottaa etenkin itäisiä maita. Vierailu Krishna-temppelissä oli lopullinen niitti. Kaikki musiikin tyylilajit voi omistaa palvelemaan henkisiä tarkoitusperiä. Välillä katsotaan, miten toimii rokimpi lähestymistapa ja välillä rakennetaan vielä entistä älyttömämpää riffiverkkoa. Muniraja Dasa kertoo, että yhteys on luultua yleisempi. Vuonna 1996 päätin kokeilla vuoden ajan elämää temppelissä mantra-mietiskelyineen ja aikaisine heräämisineen. Ja mikä tärkeintä, ranskalaisten kautta DSF:lle avautui tie Chimairan lämppäriksi viime keväänä, ja sitä kautta myös parhaillaan Eurooppaa kaluavalle Filth Fest -kiertueelle. Omalla kohdallaan Muniraja omistautui metallille jo lapsena, aivan samaan tapaan kuin useimmat meistä. Se ottaa inspiraatiota Vedojen filosofiasta ja kertomuksista. Lafka jeesailee yhtyettä edelleen. Näissä itäblokkimaissa tuntuu olevan edelleen erittäin intensiivinen yleisö, Galzi kehuu. Niinpä bändin kakkoslevy ilmestynee jonkin muun väylän kautta sitten kun ilmestyy, mahdollisesti joskus ensi talvena. Chimaira-rundille pääsy ei ollut mikään itsestäänselvyys, vaan meidät valittiin useiden lafkojen monien bändien joukosta. Pidän myös nopeudenvaihteluista, rauhaisat aloitukset korostavat mättöosuuksien rankkuutta. Siellä on viisi maata joissa ei olla soitettu vielä, eli Kroatia, Romania, Slovakia, Serbia ja Valko-Venäjä. Viha on positiivinen tunne, kun se kohdistetaan oikein. Meiltä löytyy niin konemusiikkia, hcpunkkia kuin metalliakin. Vuosi sitten helsinkiläinen Dead Shape figure sai kiertue pestin Chimairan lämmittelijänä euroopassa. oranssit kaavut ja päättymätön laulu. Metalli ei ole tietysti parasta musiikkia meditatiiviselle mielentilalle, joten munkit tai bhakti-joogit eivät yleensä kuuntele sitä. Tällä hetkellä bändi reissaa lämppäämässä Cradle of filthiä ja Moonspelliä. EUROOPPA KUTSUU TAAS DSF:N debyyttilevy The Grand Karoshi ilmestyi vuosi sitten Season of Mistin kautta. Vasta karsinnan jälkeen päästiin maksamaan siitä, että päästiin rundille. Tätä levyä luukutettiin teini-takatukkana kuukausi toisensa jälkeen. Inferno 9. Löysin metallin joskus 11-vuotiaana. Haluan vähän tutkia, mitä ihmiset ajattelevat. Juttu alkoi Kissistä ja Mötley Cruesta, ja muutaman vuoden kuluttua siirryin speed/thrash-faniksi. Tämä on varmaan aggressiivisin levy mitä muistan kuulleeni. Reign in Blood on legenda, joka täyttää sanan merkityksen. Metallin monilonkeroisessa maailmassa on nykyään muuten olemassa myös vedic metalia. DEATH ANGEL: THE ULTRA VIOLENCE Nektarinkaltainen yhdistelmä bay area thrashin autotallisoundia ja hyvää soittotaitoa. Levyn nimikkobiisi ja Inner Self ovat erityissuosikkeja, plussaa tulee myös kantaaottavista sanoituksista. Taannoin testasin kirjastossa Northeria, Battlelorea ja Therionia, hän kertoo. Laulaja Timo "Galzi" Kallion mukaan ranskalaisyhtiö ei ollut ihan nappivalinta. Bändi hoiti hommansa kiertueella hyvin, ja kiertuejärjestäjä painoi nimen mieleen. Kommunikaatio oli niin haasteellista ja asioiden käytännön toteutus kovin erilaista kuin meille kerrottiin, että nyt katsotaan seuraavaa vaihtoehtoa, Galzi sanoo. Niissähän tunnetusti bändien keikat ovat suuri tapaus, oli bändi sitten mikä tahansa. Todella tarkasti ja taitavasti soitettua. Tiivistettyä aggressiota ja raivoa. Joillakin festareilla bändi saatetaan nähdä, ja se olisikin oikeudenmukaista, sillä Filth Fest ei Suomeen ulotu. SEPULTURA: BENEATH THE REMAINS Sepultura on ollut aina yksi suosikeistani. Mahdolliset itkuraivarit jokainen hoiti omalla ajallaan ja tavallaan, viinalla, hölkällä tai vaikka unileluilla, Galzi kertoo. Muniraja ei kuuntele metallia enää aktiivisesti, mutta ei se täysin ole jäänytkään
Ruisrockin ja Ankkarockin promoottori Juhani Merimaa ei väittämää allekirjoita, mutta lisää, että metalli on Suomessa tällä hetkellä luultavasti suosituin rockmusiikin muoto. Kiirastuli Markus Paajala Seuraavassa Infernossa ha astateltava Am orphis nähdää n kesällä fest arilla kuin fest TEKSTI Saku Schildt arilla. Heavy metal on ottanut 2000luvun aikana kotimaiset rockfestivaalit haltuunsa. Kuuntelemme toki yleisön toiveita ja seuraamme, mitä artisteja muut tapahtumat kiinnittävät. Eiväthän esimerkiksi juuri Amorphisin kaltaiset pitkän linjan bändit saa tiivistettyä koko uraansa yhteen keikkaan, Merimaa tuumaa. Tavoitteena tietysti on, etteivät ihan kaikki nimet olisi samoja kuin muilla festareilla, Makkonen jatkaa. Tällä saralla olemme siis aika riippuvaisia bändien kiertueaikatauluista ja tarjonnasta, Juha Koivisto kertoo. Festivaalin promoottori Jere Makkonen kuitenkin kertoo, ettei Kivenlahteen hakemalla haettu äärimetallibändiä. Pelkästään Ruisrockin esiintyjälista notkuu Neurosisin, In Flamesin, Slipknotin ja Disturbedin kaltaisista nimistä. Niinpä jos käy vaikka niin hyvä tuuri, että Slipknot olisi mahdollista saada, niin tuskin kukaan festivaalijärjestäjä ilmoittaisi, ettei häntä kiinnosta.. Promoottorit eivät kuitenkaan pelkää heavybändien paljouden aiheuttavan yleisölle ähkyä, eivätkä popparitkaan ole lähettäneet kitkerää palautetta 10 Inferno aiheesta. Näinhän se ei kuitenkaan mene, vaan kompromisseja täytyy aina tehdä. Niinpä pääesiintyjät muotoutuvat paitsi kysynnän, myös tarjonnan ja onnen mukaan. Siihen slottiin jätettiin toistakymmentä muuta tarjousta, joista yksikään ei natsannut. FESTIVAALIJÄRJESTÄJÄ ei tietenkään voi noin vain valita haluamiaan bändejä tapahtumaansa, vaan Suomen kaltaisessa periferiassa täytyy tutkia tarkkaan bändien kiertueaikatauluja ja laskea vielä käytettävissä olevat rahavaratkin moneen kertaan. ILMIÖ EI kuitenkaan kerää pelkästään kiitosta ja ihastusta, sillä samojen suosikkibändien näkyminen joka toisen festarin esiintyjälistalla on kirvoittanut hapanta mutinaa sekä hevareilta että pop-kansalta. Ovatko suomalaiset rockfestivaalit muuttuneet kokonaan heavyfestivaaleiksi. Hän kuitenkin muistuttaa, että etenkin pitkän uran tehneillä bändeillä riittää ohjelmistoa niin paljon, etteivät niiden keikat ole toistensa hiilikopioita. Merimaa myöntää, että kotimaisten metallibändien kärki on kapea eikä se uusiudu järin nopeasti. Ulkomaisten artistien saralla meillä on aina muutamia bändejä, joita yritämme aluksi tiedustella mukaan. Tänäkin vuonna esimerkiksi Amorphis esiintyy lähes kaikilla isoilla festivaaleilla, ja ulkomaalaisvahvistustenkin saralla näkyy In Flamesin ja Volbeatin kaltaisia ahkerasti Suomessa vierailevia bändejä. Festivaalin rakentaminen olisi tietenkin varsin helppoa, jos siinä vain mentäisiin ostoskärryn kanssa bändikauppaan, napattaisiin hyviä nimikkeitä hyllyiltä ja mentäisiin kassan kautta kotiin, Juhani Merimaakin kuvailee. Merimaa tuumaa, ettei eri musiikkityylien vastakkainasettelu ole Suomessa kovin voimakasta, ja Koivistokin kertoo metallibändien pärjänneen hyvin asiakaspalautteiden bänditoiveissa. MYÖS PIENEMMILLÄ festareilla metalligenre on hyvin edustettuna. Niistä tehdään aika automaattisesti tarjouksia, jos yhtyeet ovat Provinssirockin aikaan ylipäätään mahdollisia. Niinhän siinä sitten taas kävi, että heavya riittää vaikka Tuskan ja Sauna Open Airin kaltaisia metallifestivaaleja ei otettaisi huomioon, piisaa raskasta rockia runsain määrin kaikilla yleisfestareillakin. Myös Provinssirockin promoottori Juha Koivisto kertoo, että ulkomaisia metalliyhtyeitä on jostain syystä melko helppo saada Suomeen esiintymään. Lavoja kiertävät tuttuun tapaan Amorphisin ja Mokoman kaltaiset kotimaiset suosikit, mutta myös ulkomaisista vieraista on hämmästyttävän suuri osa heavybändejä. Esimerkiksi Espoossa järjestettävä Kivenlahti Rock pestasi Amorphisin, Stam1nan ja Diablon kaltaisten kotimaisten nimien lisäksi pääesiintyjäkseen brittiläisen Cradle of Filthin, jonka ei luulisi ilahduttavan kevyemmän ilmaisun ystäviä. Hän kuitenkin näkee heavyvalikoiman jo hieman turhankin suurena. Tänä kesänä metallitarjonta alkaa olla jopa liian runsasta, ja ehkäpä muutamat ulkomaalaiset nimet käyvät täällä jo liian ahkeraan, Koivisto sanoo. Jos katsoo vaikka sellaista bändiä kuin Metallica, niin sen keikathan myyvät Suomessa paljon paremmin kuin vaikka Bruce Springsteenin tai Tina Turnerin, joita on tavallisesti pidetty stadionrockin symboleina. Perjantain headliner olisi voinut helposti olla jonkin muunkin genren yhtye, nyt vain sattui Cradle of Filthin kohdalla loksahtamaan kaikki palaset kohdalleen. Kyllähän tämä kertoo jotain metallimusiikin asemasta nykypäivänä, kymmenen vuotta sittenhän ei festareilla kuulunut heviä juuri lainkaan, Merimaa kertoo. Metallia noin yleensä ei toivota sen enempää kuin ennenkään, mutta esimerkiksi Amorphis on juuri nyt niin ajankohtainen yhtye, että kaikki järjestäjät haluavat sen festivaaleilleen. eikö brittipopin ja indierockin nimeen vannoville jää mitään pakopaikkaa, kun tuplabasarit raikuvat Suomen suvessa? Möykkämusiikin ylivalta FESTARIKAUSI ON jälleen ovella, ja karkeloiden bänditarjonta alkaa olla selvillä
Label kuu Dark ja jat -sar DARK LABEL - SEASON 1 29,95 / BOX VUODEN 2009 DARK LABELIT 12,90 / KPL
Kiirastorstai Chemo Therapy Rockefellerissä musiikki kaikui melkein tyhjille seinille talouskriisin, festarin yleisesti huonon kattauksen tai illan pääesiintyjän peruuttamisen takia. Pestilence, illan kohokohta monelle, lunasti paikkansa torstain viimeisenä bändinä. Ei siis ihme, että useat skenen syntyvaiheessa vaikuttaneet hahmot boikotoivat Infernoa. Onneksi nelipäiväisen pääsiäisfestarin aikana kuullaan hyvääkin musiikkia. Keskiviikon käyntiin polkaisevat pienet klubikeikat olivat festarin parhaiten mietittyä tarjontaa. Bändien jälkeen matka jatkui Oslon uuteen, pirun viihtyisään metallimekkaan Hellawaitsiin, jossa Aura Noirin Aggressor soitti kultaisen 1980-luvun thrashia. Klubeilla tarjoiltiin muun muassa death metalia Blood Red Thronen tyyliin sekä thrashia Deathammerin ja Warlord UK:n tahtiin. Viikko ennen Infernon alkua Meshuggah, torstaiillan pääesiintyjä Pestilencen ohella, peruutti ja bändiä paikkasi bergeniläinen The Batallion. Joka klubille riitti juuri sopivasti ihmisiä, ja jokaiselle löytyi jotakin herkkua. Comebackbändiksi Pestilence soitti yllättävän paljon kappaleita uudelta Resurrection Macabrelta, mutta. Kiinnostava oli myös Sarke, Kholdin Sarken ja Darkthronen Nocturno Culton uusi black thrash -bändi. Kuukauden Elävä TEKSTI JA KUVAT Marja Konttinen oslon Infernofestivaali on menossa väärään suuntaan. INFERNO VOISI olla ainutlaatuinen tilaisuus kokea Norjan metallimusiikin historian parhaat palat ja kulttibändit livenä alkuperäisissä puitteissaan vuonojen keskellä. Mutta jotain puuttuu: itse alakulttuuri. Viikon varoitusajalla ei paraskaan järjestäjä voi tehdä paljoa, mutta juuri ja juuri yhden levyn julkaissut paikallinen korvaaja ei onnistunut täyttämään Meshuggahin saappaita. Keskiviikko The Bees Made Honey... Festarin pääklubilla esiintyi amerikkalainen hitauden mes- tari Earth, joka jakeli hunajaa kalloille viimeisimmältä levyltään. Tuntuu kuin norjalaiset järjestäjät tahtovat esittää black metalin aikuistuneena ja hauskaksi muistoksi muuttuneena vai miltä kuulostaa järjestetty bussiajelu Oslon ympäri katsellen black metal -nähtävyyksiä, kuten Helveten entistä sijaintia, tai dokumentti, joka kertoo pelkästään Norjan black metal -turismista? 12 Inferno Black metalin hiipuva Babylon Toinen mainio esimerkki norjalaisen musabisneksen suhtautumisesta black metaliin on exGorgoroth Kingin hyysääminen ja osallistuminen paneelikeskusteluun norjalaisen black metalin historiasta ja klassikkolevyistä, vaikkei hän ole ollut itse niitä tekemässä. Vuodesta 2001 järjestetty Inferno on vuosien saatossa kuitenkin hiljalleen muuttunut synkemmän metallin festarista ammattimaiseksi musiikkivientitapahtumaksi, jossa black metalista on tehty tuote, brändätty kuriositeetti, ja se on menettänyt alakulttuuristatuksensa. Inferno on järjestetty isosti ja ammattimaisesti: festarihotellissa pidetään muutaman päivän pituinen musiikkivientikonferenssi, keikkapaikalta löytyy expo, jossa myydään levyjä ja paitoja, ja tusina klubeja ympäri Oslon soittaa pelkästään metallia pääsiäisviikonlopun ajan
Eikä Xy pelkästään soittanut rumpusettiään, vaan hyppi ilmassa apinanvoimalla muiden bändin jäsenten riehuessa ja vetäessä 360 asteen piruetteja instrumenttiensa kanssa. Samael on saanut konerumpunsa toimimaan myös livenä, sillä rumpujen soundi oli kuin villistä heimorituaalista, jonka päälle puoliksi rumpalin, puoliksi kosketinsoittajan roolia vetävä Xy soitti omat osuutensa. Metallifestivaalin sijaan Inferno oli tänä vuonna bisnesmiesten tapaamispaikka ja rokkareiden hengailumesta, fanien kustannuksella. Naulat ja niitit viimeistelivät onnistuneen, mutta hieman kliseisen keikan. Kulttistatusta tällä bändillä ei todellakaan ole, eikä selvää tullut keikan aikanakaan, miksi vanha peikko on kaivettu tomuisesta nurkastaan soittamaan vanhoja hassuja kappaleitaan karkkisyntikoilla varustettuna. Vaikka alkuilta alkoi hiljaisesti, kerääntyi yleisöä kiitettävästi myös isolle puolelle Suomen Swallow the Sunin setin edetessä. Illan yllättäjä Samael tuli täysin nurkan takaa Infernoon sovitetulla setillään, ja sekä yleisö että bändi sekosi. Illan päätti Paradise Lost, joka tuntui todella erikoiselta valinnalta illan headlineriksi. Aiempina vuosina fanit ja bändit hengailivat samalla alueella keskenään jutellen, mutta nyt VIP-baari oli tehty muusikoille houkuttelevaksi vaihtoehdoksi rahvaan pierunhajuiselle konserttisalille. Noin tunnin setin aikana Testimony of the Ancients ja Malleus Maleficarum käytiin läpi muutaman kappaleen edustuksella ja soittipa bändi jopa Mind Reflectionsin Spheresalbumilta. Kävelykeppiä muuten käyttävä vanha pomo Big Boss ei lavalla näyttänyt ikäänsä lainkaan, vaan toimitti rituaalin näyttävästi universaalilla saatanan kielellä. Pitkäperjantai The Temple in the Underworld Infernon ainoa norjalainen underground black metal -kiinnitys Krypt tarjoili perjantaina klassista surinaa vanhan bändinsä Tsjuderin jalanjäljissä. Onneksi vanha kunnon Grand Magus, ruotsalaisen hevin voimatrio, puhalsi ja puhkui monen hevarin puntit lepattamaan. Tyytyväisenä olikin aika päättää ilta ja katsastaa viimeinen bändi ennen huilailua ja kipeän festarikehon parantelua. Inferno-festivaalin viimeistellyt Carpathian Forest esitti ainutlaatuisesti pelkästään vanhaa materiaalia ajalta ennen uutta logoaan. Aura Noir, Necros Christos, Voivod sekä huhut Morbid Angelista ja Cynicistä kutkuttavat palaamaan Norjaan elokuussa. Inferno 13. Ylivedettyä teatraalisuutta viljelevä bändi vaikuttaa nykyään soittavan joka paikassa, vaikka välillä tuntuu siltä, ettei Keep of Kalessin ole vielä ansainnut pääesiintyjältä vaadittavia kannuksia. Nuoremmat fanit kuitenkin arvostivat tilaisuutta päästä kokemaan vanha materiaali odotetusti provosoivalla livekeikalla. Hittikimara Passagelta sai salin kuumaksi, ja kun muutama Ceremony of the Oppositesin kappale jyrähti käyntiin, nousivat itse kunkin karvat pystyyn ja kylmänväreet kiirivät hikisiä selkiä pitkin. Näytillä oli myös designer-farkkuja, tietenkin 666 kappaleen rajattuna painoksena pienillä väärinpäinristeillä sekä sloganilla True Norwegian Black Jeans. Kultaaikansa ohittanut bändi sai puristettua ulos tylsän lavaesiintymisen, mutta onneksi settilistassa oli niitä vanhoja tuttujakin. Root, kulttistatuksen rehellisesti ansaitseva tshekkiläinen black metal -orkesteri, pisti norjalaiset bändit polvilleen vetämällä illan parhaan keikan. Raakaa metallia ja progehtavaa soitantaa yhdistettynä kokeileviin vokaaleihin iski lujaa yleisöön, joka sai myös vaatimansa encoren. Näin primitiivistä energiaa Rockefellerin lavalla ei ole taidettu ennen nähdä. Oslon-skenen synti lieneekin, että fani/idoli-asettelu on tehty teennäisesti eristämällä ihmiset toisistaan tarjoamalla alakulttuurimuusikoille rokkitähtistatus ja -kohtelu. Keikan loputtua suurin osa yleisöstä poistui paikalta huomaamatta, että Pestilence palasi vetämään encoren. Pirisekopäärokkarit osaavat pilata tunnelman tehokkaasti. Carpathian Forest sopii Infernoon, mutta pääesiintyjän rooli tuntui vähän yliarvostetulta, sillä bändi keikkailee muutenkin aktiivisesti. True Norwegian Black Jeans Infernon entinen valttikortti, eli bändien tapaaminen ja näkeminen myös lavan ulkopuolella, oli pudonnut hihasta tänä vuonna. fanit olivat tyytyväisiä, sillä suurin osa setistä oli kuitenkin vanhoja hittejä. Tuhdiksi kasvaneen Mamelin Adidas-verkkarit eivät vetäneet yleisöä eturiviin, vaan monet etsivät seisomapaikan parvelta tai kauempaa pienestä moshpitistä. Norjalainen Keep of Kalessin aloitti keikkansa eeppisellä soolokitaroinnilla, jonka jälkeen loppubändi saapui lavalle pyrojen saattelemana. Keikka oli kuitenkin paikalle jääneille legendaarinen, ja Pestilencen aiheuttamaa niskakipua podettiinkin koko viikonlopun. Hikisinä ahtauduimme täyteen pakattuun John Deehen, jossa lavan pääesiintyjä, avantgardelta haiskahtavaa black metalia soittava britti-norjalaisbändi Code heitti löylyä jo valmiiksi hikisen yleisön niskaan. Tärkeimmät seikat eli mahtava musiikki, hyvä olut ja paikka hauskanpidolle kavereiden kanssa joko puuttuivat tai eivät olleet hintansa väärtejä. Innokas yleisö kesti räjäyttävällä äänentasolla vedetyn tiukan setin, joka sisälsi falsettoa rehdillä asenteella. Tapahtuman sivuoireet ovat ottaneet suuren roolin festarin sisällössä: kampaajatytöt tarjoamassa hiustenpidennyksiä keikkapaikalla tai myyntikojut kaupustelemassa Nirvana- ja Sex Pistols -seinälippuja metallivinyylien sijaan. Ei ihme, että Bergenin Hole in the Sky -festivaali saavuttaa vuosi vuodelta enemmän suosiota sekä bändien että musiikinkuluttajien keskuudessa. Lauantai Ceremony of the Opposites Illan comeback-tyylisen keikan veti 1990-luvulla muutaman levyn julkaissut Troll, joka lienee paremmin tuttu Dimmu Borgirin entisen jäsenen Nagashin sivuprojektina
Tälle vuosituhannelle saavuttaessa vastausten löytäminen ja asioihin vaikuttaminen, ainakin tässä maassa, ovat kaikkea muuta kuin itsestään selviä asioita. AXIS: . Särökitara edusti vaaraa ja meteli oli shokki systeemille; herätys, jopa. Musiikki oli poissa tämänvuotisista mielenilmaisuista. Tai mihin, tai edes miksi. Musiikki eli yhteiskunnan mukana, pyrki jopa ottamaan siihen kantaa. Ah, porvariston hillitty huumorintaju, on se vaan niin charmikasta. Mutta jokin puuttuu. Kun ei mikään kuitenkaan muutu ja politiikka on vajonnut, valitettavan kirjaimellisesti, pornon tasolle. On luvassa "summer of rage", varoittelevat. Laskun vastaanottaja: veronmaksaja. Lavalta huudetut iskulauseet taisivat kuitenkin kaikua kuuroille korville; pubin kokolattiamatot täyttyivät konserttiyleisön oksennuksesta ja vanhan koulun punkkareita löytyi sammuneina nurkista. Hiljattain julkisuuteen vuoti yksityiskohtaisia tietoja sisäasiainministeri Jaqcui Smithin tavasta käyttää "ministerintyön hoitamiseen olennaisesti liittyviä" etuuksiaan: antiikkihuonekalut, maaseutukartanot ja kylppäritarvikkeet eivät nähtävästi riittäneet. Smithin aviomies katsoi auttavansa vaimonsa ministerinhommia oleellisella tavalla ostamalla itselleen pornoa maksulliselta TV-kanavalta. Rockmusiikki, ja varsinkin metalli, pysyy erossa minkäänlaisesta yhteiskunnallisuudesta ja tyytyy rämisemään omassa nurkassaan, turhautuneena ja vihaisena, mutta kantaa ottamatta ja osallistumatta. Kun ei kerran ole enää siihen tuopilliseen oikein varaa, niin mikäs kesäpäivien lämmöstä ja kiireettömästä elämästä hullaantuneen työttömän on mesotessa. Pelkäävät, että kun nuo säät tuosta hieman lämpenevät, väki painuu ulos barrikadeille katuterassien sijasta. Se purkaa pahaa oloaan yksin, kääriytyy mustaan uhoon ja misantropiaan eikä vastaa yhteiskunnan epäkohtiin, vaan katsoo niiden lävitse. Ilomielin, sir. Liikemiehet tervehtivät mielenosoittajia konttorien ikkunoista heilutellen kymmenen punnan seteleitä hyppysissään. Kumpi on rakentavampaa maailmaa vastaan hyökkääminen vai uudenlaisen, sisäisen maailman maalaaminen mielen seinälle. 1970-luvulla poliittisia marsseja säestivät Joe Strummer ja The Clash, 1980-luvun kaivoslakkojen taustamusiikkina rämisivät grindcoren edelläkävijät ja punkin kantaaottavuus venyi eteenpäin Napalm Deathin ja Extreme Noise Terrorin myötä. Lasku: £10. Kansa on saanut tarpeekseen, "raivon kesä" on jo alkanut. Poliitikkojen kokoontuessa kaupunkiin G20-talousneuvotteluihin ja lehdistön vertaillessa pääministerin vaimon ja rouva Obaman mekkoja ("Michelle on ylivoimainen tyyliniekka"), Lontoon itäisissä osissa rikottiin pankkien ikkunoita. Raivoa on, mutta moni ei tiedä, miten sen purkaisi. Se oli viimeinen pisara. Rikkoako tiesulut vai kääntyäkö omalle polulle. Se siitä vallankumouksesta. Lontoon-kirjeenvaihtaja Riitta Itäkylä www.arock.fi 14 Inferno. Soittivat hiljattain ilmaisen keikan pienessä, täyteen ahdetussa ja vaatimattomassa pubissa. Iloiseen kesänviettoon saatiin kuitenkin jo alkusoitto, ja tahtia antoi monen tuhannen turhautuneen veronmaksajan nyrkkiä puiva joukko. LONDINIUM AXIS.LONDINIUM Money shot VOIDAAN SANOA, liioittelematta ja vailla vainoharhaa, että Englannissa puhaltavat uudenlaiset tuulet. Extreme Noise Terror on muuten yhä kasassa. Itse asiassa, juuri tuo kymmenen punnan luku on ollut muutenkin niin sanotusti tapetilla. Toisaalta, miksi sen pitäisi. Ilmassa oli silloin uskoa luottamusta vihan ja vimman voimaan, muutoksen mahdollisuuteen. Medioissa paasataan ensi kesästä, jota varten poliisi jo valmistautuu vahvistamalla joukkojaan ja lisäämällä miehitystään
"Uskon, että Taivas ja Helvetti ovat paikkoja, joissa me jo elämme." 18 Inferno
Paineita ei ainakaan ollut, hän sittenkin täsmentää. Ei, kuuluu vielä kerran toisto. Asia on kuitenkin viime aikoina korjaantunut, ja laulaja sanookin kuulevansa kehuja Heaven and Helliä (1980) ja Mob Rulesia (1981) enemmän juuri tuohon viimeisimpään Dio/Sabbath-julkaisuun liittyen. TEKSTI Riitta Itäkylä I www.heavenandhelllive.com Uusi levy, uusi turnee. Ovathan kyseessä sentään Dio, Iommi ja kumppanit. Takaisin Tyyli pysyy Ronnie luottaa omaan reseptiinsä. Vanha konkari myöntää olevansa lievästi pihalla, mitä tulee moderniin metalliin. Jokin haastateltavan äänessä kertoo kuuntelijalle, että sanat tulevat vilpittömästä paikasta, vailla taka-ajatuksia tai kieroiluja. Ronnien mukaan tämä metallin sinkoutuminen uusiin suuntiin juontaa juurensa 1990-luvun alkuun. Heaven and Hell on sovussa ja pysyy. taivaaseen r onnie James Dio kiistää, että bändillä olisi jotakin todistettavaa, mutta en ole varma, uskoako. Se, mikä tosiaan oli heavy metalia, potkittiin ulos markkinoilta grungen toimesta. Ensin on selvitettävä, miten 17 vuoden takainen Dehumanizer vaikuttaa Heaven and Hellin nykytilanteeseen. The Devil You Know työstettiin Walesin lisäksi Los Angelesissa, jossa on laulajan mukaan lämmintä ja leppoisaa. en enää tiedä, mitä se on. Vanha resepti toimii siis yhä, vähemmälläkin pippurilla ja tulikivenkatkulla. Varovaisuus kunniassa Joka kerta, kun palaamme yhteen 1012 vuoden tauon jälkeen, on kuin olisimme nähneet toisemme vasta edellisenä päivänä. Me emme koskaan oikeastaan katso taaksepäin. Ei, ei ollenkaan. Tuolloin Dio erkani lopullisesti Black Sabbathin nimellä tunnetusta yhtyeestä ja keskittyi koko 1990-luvun ja uuden vuosituhannen alkupuoliskon omaan soolouraansa. Väki kaipaa Dioa ja kumppaneita, mutta uusi materiaali ei kuitenkaan ole itsestään selvä menestys. Ja leimattiin sitten dinosaurusten musiikiksi. Ronnie James Dion tiedetään kyllä osaavan sivaltaa sanoillaan varsin kärkkääseen tyyliin, mistä johtuen Inferno 19. Se, mitä me olemme tottuneet kutsumaan heavy metaliksi, on muuttunut erilaiseksi. Halusitteko tuoda takaisin Dehumanizer-tunnelmaa. Ronnie mainitsee taas grungen ja sen vaikutuksen Dehumanizerin kohtaloon "unohdettuna" ja "aliarvostettuna" levynä. Sinne vuoden 1992 tienoille, siis. Kuten jo aiemmin mainittiin, todistettavaa ei kuulemma missään nimessä ole. Se on vaan niin... Heaven and Hell perustuu bändinä pitkälti nostalgiaan ja menneeseen, joten uusi albumi on tavallaan samanaikaisesti sekä riski että takuuvarma rahastuskeino. Onko siis sattumaa, että uusi The Devil You Know äänitettiin myös Walesin Rockfield-studiossa. Lämpöiset olivat kuulemma myös soittajien väliset tunnelmat; erimielisyydet on sovittu ja virheistä opittu. Kunnes oli aika sopia erimielisyydet ja julkaista kokoelmalevy, tehdä kiertue ja, nyt, kokonainen albumi. Tästä kuitenkin lisää tuonnempana. Mikään ei oikeastaan ole muuttunut, ja jokainen tässä bändissä on hyvä, maanläheinen ihminen. Nykyään on niin monia alalajeja, on death metal, speed metal, thrash metal, sitä ja tätä metallia... On luottanut kaikki nämä vuosikymmenet, läpi erilaisten trendien ja tyylimuutosten. Kun tämänkaltainen mammutti julkaisee kokonaisen levyllisen tuoretta materiaalia, ensimmäisen kerran sitten vuoden 1992, luulisi että todistettavaa on. Teemme tosiaankin vain sitä, mitä luovissa mielissämme kulloinkin syntyy. Se on mennyt äärimmäiseen suuntaan. Tämä väite on helppo uskoa. Kuvailihan esimerkiksi Candlemassin Leif Edling (Inferno #65) HH:n parin vuoden takaisia maistiaisbiisejä varsin miedoilla sanoilla "aika ok", mutta myönsi silti odottavansa kieli pitkällä poppoon paluuta
On vaikeaa kirjoittaa yhdessä kaiken sen metelin keskellä. Mieshän on diiva mitä jos puolikas tavu ja yksi väärinymmärretty lause saa koko tyypin kilahtamaan. Ronnie painottaa, ettei asian suhteen ilmaantunut erimielisyyksiä. Joten päätimme kaikki työskennellä yhdessä täällä minun kotonani. Niin mukavaa ja rentoa. Raamatun aikoina niitä tapahtui suorastaan yksi per sekunti, joten kyllä jossakin mättää. Tämä oli hyvin erilainen tapa aikaisempaan verrattuna, mutta luulen että me kaikki tajusimme, kuinka hieno toimintatapa tämä oli. Lyriikkapuolella on kuitenkin jotakin, ellei täysin uutta, kuitenkin uudella tavalla silmiinpistävää. Mutta hän kieltäytyi, sanoi vain että ei koskaan enää halua väsätä sanoja vaan keskittyä bassoon, koska se on hänen hommansa. Kun olimme saaneet sävellykset tehtyä, olimme valmiita. Geezerhän teki sanoitukset vain Ozzyn ollessa bändissä (tämä on muuten ainoa ja viimeinen kerta, kun O-sana tulee tässä haastattelussa mainituksi, toim. Hajoamiset tapahtuvat yleensä typeristä syistä. Uskonnolliset viittaukset vilkkuvat lähes joka kappaleella. Diiva tai ei, Ronnie ei ole niinkään arvaamaton boheemi, vaan vanhan koulun eliittiä. Hänelle tarjottiin kynäniekan asemaa, ja mikäpäs siinä. The Devil You Know on musiikillisesti tuttua Heaven and Helliä, koukeroilla tai kokeellisuudella ei juurikaan leikitä. Yli kuusikymppisistä äijistä koostuva maailmanmaineen menestysbändi haluaa välttää leipiintymistä ja laskelmointia. Henkilökohtaiset tunteet bändissä ovat upeat, laulaja kuvailee. Hän ei edes yritä syöttää mitään potaskaa siitä, kuinka kaikki menneet riitaantumiset ja kommunikaatiokatkokset olisivat täysin merkityksettömiä ja unohdettuja. Liika suunnitelmallisuus ja pitkän tähtäimen suunnitelmat hajoavat ennen pitkää käsiin. Tämä oli minulle paras kokemus tälle bändille kirjoittamisesta. Kommunikoimme nyt paljon enemmän ja puhumme asioista. Hän pitää kirjoittamisesta. Itse olin jopa hieman hermostunut valmistuessani haastatteluun. mikään ei ole... Pelko oli täysin turha. Se on ehdottomasti teema, josta tykkään kirjoittaa. Annoimme kaiken tapahtua omalla painollaan, ja jos olimme tyytyväisiä johonkin ideaan, teimme sen. Kuinka on roolijaon laita tällä levyllä. Sanoin, että toki, jos niin haluat, mutta voimmehan myös tehdä niitä yhdessä. Tämän takia kaikki uskontoon perustuva nojaa loppujen lopuksi mysteeriin. Taivaasta karkotetaan enkeleitä, ihminen on syntinen ja Raamattu "musta". Emme voi miettiä kahta vuotta eteenpäin ja sitä, koska teemme seuraavan levyn. Se on niin fantasiaan perustuvaa... miehen maine maailmalla onkin kaksijakoinen sekoitus myyttiä ja totuutta. Emme suunnitelleet kiertuetta, emmekä suunnitelleet tekevämme levyä. Takuutavaraa, samaa vanhaa, laatua, tai tylsyyttä, kuulijasta riippuen. Oli kyllä. Olemme nyt paljon varovaisempia, hän vastaa kysymykseen bändin sisäisestä dynamiikasta. Tiesimme, mitkä ne aiemmat ongelmamme olivat, ja sen takia otimme nyt askeleen kerrallaan. Mutta me olemme aina todella pitäneet toisistamme ja kunnioittaneet toisiamme muusikoina. Levy loppuu Breaking into Heaven -nimiseen kipaleeseen, joka kertoo Taivaan asukeista, enkeleistä. Ja kun minä tulin Heaven and Helliin, hän kysyi aionko minä kirjoittaa sanat. Mikä sinua siinä viehättää. Seuraa empaattinen lista kanssamuusikoiden huipputaidosta ja bändin sisäisestä demokratiasta. Ja olemme aina työskennelleet yhdessä ja olleet ylpeitä yhteisistä aikaansaannoksistamme. Bändi kokoontui L.A:ssa moniviikkoisten harjoitusjaksojen ajaksi, ja vuoden 2007 kiertue keskeytti työskentelyn vain väliaikaisesti. 20 Inferno "Pointtina on, että enkelitkin sortuvat, hekin haluavat kostoa.". Tai egosyistä. Tätä emme ennen tehneet. Palasimme kuitenkin tähän samaan tyyliin, eli hiljaiseen ympäristöön ja kasvotusten soittamiseen. Haluamme vain saada aikaan parhaan mahdollisen tuloksen. Tavara oli nauhoitettu, sovitettu ja täysin valmis siirtymään paketoitavaksi Walesiin. (huokaa turhautuneena) siis minä en vain käsitä, miksi meillä ei sitten nykypäivänä ole minkäänlaisia ihmetekoja. Heidät pakotetaan maanpäälliseen elämään, jonka ainoaksi päämääräksi osoittautuu pyrkimys päästä takaisin yläkertaan, vallankahvaan. Enkeleitä, onko heitä Hiljaa hyvä tulee Entä miten sävellysprosessi itsessään, oliko se kovin erilainen tällä kertaa. Käytimme paljon aikaa harjoituskämpillä, vahvistimet päälle ja ei muuta kuin täysillä hakaten. Se oli nopein, helpoin ja hauskin tapa. Yleensä poliittisista syistä. Ronnie kasvoi katolilaisessa kodissa eikä ole myöhemmin tunnustanut minkäänlaista uskoa, mutta tällä levyllä kristillinen mytologia on melkeinpä pääosassa. Tällä kertaa myös päätimme tarvitsevamme enemmän henkilökohtaista kontaktia. Koska törmäyskurssille on kuitenkin päädytty useammin kuin yhden kerran, Ronnie myöntää tällä kertaa koko yhtyeen ottaneen uudenlaisen asenteen musiikintekoon ja ryhmätyöhön. Kärsivällinen ja johdonmukainen haastateltava, ja hyvin, hyvin kohtelias ihminen. Ja se on sääli. Mutta, kuten tiedetään, ei vailla egoa hänkään. huom.), mutta hän ei koskaan halunnut kirjoittaa lyriikoita. Opin jo kauan aikaa sitten, että paras tapa on antaa jokaisen tehdä oma juttunsa. Kukaan ei ole kateellinen toiselle. Kukaan muu ei osannut, joten hänen oli pakko. Eivät ne unohdettuja ole, päinvastoin
Church of Miseryn imago levynkansineen, valokuvineen ja vaatetuksineen noudattelee vahvasti vanhakantaista ja retroa linjaa. TEKSTI Joni Juutilainen I www.churchofmisery.net Japanin olemattoman doom metal skenen tunnetuin lipunkantaja Church of Misery on uransa käännekohdassa. Miksi ihmeessä. Onhan tämä tietysti surullista, sillä hän oli aivan loistava tyyppi ja fanimme rakastivat häntä. Täysin omaperäiseen ratkaisuun bändi ei ole kuitenkaan kääntynyt, onhan esimerkiksi Macabre kaivellut vuosien varrella auki aihepiirin synkimpiä koloja. Kuulijoiden on siis todellakin aika tietää, milloin meiltä on tullut uusi levy ulos. Sekavat persoonat, leveälahkeiset housut, lähes sarjakuvamaisen kiehtova sanoitusmaailma, aavistuksen kärähtäneet permanentit ja lukemattomat muut neljän vuosikymmenen takaiset turmiolliset rockstereotypiat ovatkin ensimmäisiä asioita, jotka ponnahtavat mieleen yhtyeen musiikkia kuunnellessa. Vaikea sanoa, koska ero tapahtui sähköpostin välityksellä, ja tämän jälkeen mies vain katosi. Tatsun mielestä bändin vanhahtava kuvasto ei ole missään nimessä irti itse musiikillisesta sisällöstä, tai toisinpäin. Näiden tunnelmien ja visioiden perään koko uransa haikaillut Church of Misery on viimein päättänyt astua uusimman Houses of the Unholy -levynsä myötä myös suuremman yleisön tietoisuuteen. Uskomattoman energisenä laulajana ja live-esiintyjänä tunnettu Hideki Fukasawa jätti bändin yllättäen pari kuukautta sitten, eikä miehistöllä itselläänkään tunnu olevan täyttä varmuutta siitä, mitä tapahtui. Bändin perinteikäs doom metal lainailee lähes kaiken olennaisen menneiden vuosikymmenten hämyisistä pörinöistä. Avaimet laajempaan menestykseen ovat käsillä, eikä nousu huipulle ole enää kuin miehistä itsestään kiinni. L Eilisillä eväillä ukuisten pienjulkaisujen avulla mai- netta hiljalleen kerännyt Church of Misery on yhtye, jonka koko olemus huutaa kulttisuosion perään. Homma lähti käyntiin heti alkumetreillä, sillä soundimme oli erittäin synkkä ja raskas, joten aihepiiri sarjamurhaajista tuntui sopivan kappaleisiin täydellisesti. Teoria on mahdollisesti pelkkää hevonpaskaa, mutta kuulostaa erittäin mielenkiintoiselta, Tom jatkaa. Esimerkiksi kahdella ensimmäiselInferno 23. Sen verran ymmärsin, että koko kuviolla oli jotain tekemistä parisuhteen, perheen ja rahan kanssa. Olen kuullut joskus mielenkiintoisen teorian siitä, että sarjamurhaajat ovat kuin nykyaikaisia shamaaneja, joiden henkiset kieroutumat johtuvat siitä, että he eivät ole löytäneet paikkaansa yhteiskunnassa. Kaikella on paikkansa ja tarkoituksensa. Henkilökohtainen suosikkini kaikista sarjamurhaajista on Richard Ramirez, koska hänellä tuntui olevan tekemisissään todellinen rokkitähden asenne, kertoo basisti Tatsu Mikami. Arvostetun Rise Above -lafkan julkaisema uutuuslevy aukaisee takuulla uusia ovia bändille, mutta täysin ongelmitta yhtyeen nousu "kuuluisuuteen" ei ole lähtenyt käyntiin. Teemme asioita omalla tavallamme, ja jotkut jutut vaikuttavat vanhahtavilta, jotkut taas eivät. Itse asiassa aika on ollut otollinen jo kauan, mutta olemme olleet aina hieman eristyksessä kaikesta skenestä, mikä on tehnyt hommista vaikeampaa, kertoo bändin murskaavasta kitaroinnista vastaava jenkkivahvistus Tom Sutton. Kaukana ovat kuitenkin ajat, jolloin musiikin ainoa julkaisuformaatti oli vinyyli ja rockbändeihin liittyi vielä selittämätöntä mystiikkaa ja etäisyyttä. Olemme usein törmänneet tyyppeihin, jotka pitävät bändistämme mutta ovat todella yllättyneitä kuullessaan, että olemme tehneet "toisenkin albumin". Homma on kuitenkin kääntymässä parempaan päin, sillä Euroopan-kiertueelle saimme vanhan laulajamme Negishin takaisin ja kaikki toimii jälleen aivan loistavasti. Vailla imagoa Sarjamurhaajia läpi koko neljätoistavuotisen uransa sanoituksissaan käsitellyt yhtye on herättänyt poikkeuksellisella aihevalinnallaan huomiota
09 - 5627 1240 · retail@musamaailma.fi MUSAMAAILMA-ITIS Turunlinnantie 2, 00930 Helsinki Itäkeskus Puh. 09 - 343 6030 · itis@musamaailma.fi VERKKOKAUPPA ON AUKI 24 H P www.musamaailma.fi. ESP/LTD ALEXI-200 Käteisnetto 473 ESP/LTD ALEXI BLACKY Käteisnetto 1306 ESP SV STD Käteisnetto 1740 ESP ALEXI PINK SAW TOOTH Käteisnetto 2299 Best Metal Guitarist! Guitar World magazine usa 26.3.2009 ESP/LTD laatukitaroita voit hankkia laatua arvostavista soitinkaupoista tai meiltä: MUSAMAAILMA-RETAIL Malminkatu 16, 00100 Helsinki Kamppi Puh
Murenan omaperäinen tyyli sisältää runsaasti erilaisia vaikutteita aina thrashista progressiivisen vaihtoehtorockin kautta melodisemman metallin maailmoihin. Laulaja-kitaristi Jarno Kankaan, rumpali Antti Hongan, kitaristi Joni Tanskalan ja basisti Marko Kankaan muodostama yhtye laulaa levyllä neliäänisesti, ja samaa demokratiaa he päättivät toteuttaa haastattelun piinapenkkiin jouduttuaan. Jokainen biisi on puettu illuusioksi, ja kertojahahmona on yleensä joku edellä mainituista henkilöistä. Mitkä asiat sitten toimivat inspiroivina tekijöinä Murenan musiikissa sekä lyriikoiden ja biisien tekemisessä. Vaikutteita on haettu 1700-luvulta sekä 1900-luvun alun vaudeville-ajoista, jotka oli- vat siis taikurien kulta-aikaa. Bändin kakkoslevy vie kuulijan illuusioiden ja kiemuraisen modernin metallirockin maailmaan. o ulun seudulta tulevan Murenan metkut saivat hyvän vastaanoton debyyttialbumi Metonin jakson (2007) myötä. Honka tosin nappasi itselleen oikeuden ylimpään puheoikeuteen. Ehkäpä selkein eroavaisuus löytyy kuitenkin lauluosastolta. Levy keräsi kehuja lukuisilta kriitikoilta ja nousi aina Suomen viralliselle albumilistalle asti. Kuitenkin jokainen laulu johtaa tavalla tai toisella huipennukseen. Suurimmat muutokset aiempaan löytyvät etenkin lauluosuuksista, ja bändi kokee muutenkin kypsyneensä musiikillisesti. Biisit saattavat johdattaa kuulijan seuraavaan näytökseen, tai palauttaa hetkellisesti edelliseen. Kansakin tuntuu odottavan uutukaista innolla, sillä palaute on ollut parin MySpace-lohkaisun perusteella todella positiivista. Katoamispiste-albumin ilmestymistä ja vastaanottoa jännätään Murena-leirissä kovasti. Monisävyiset suomenkieliset lyriikat tuovat oman kiperän lisänsä tuotantoon, eikä bändi päästä kaikessa vauhdikkaan rouhimisen hurmiossaan ketään helpolla. Ehkä eniten keskustelua herättänyt temppu on ollut herra Martikaisen ääni Huipennus-kappaleella. Katoamispiste on hyvin looginen siirto Metonin jakInferno sosta ikään kuin seuraavalle tasolle. Tunnelma on siis kuin teatterissa tai taikuriesityksissä Copperfield vain puuttuu. Kehityskaari on nousussa joka osaalueella, eikä se voi enteillä kuin hyvää. Punksävytteistä karheaa tulkintaa löytyy edelleen, mutta noin 70 prossaa lauluista on puhdasta järeine stemmoineen. Esimerkiksi otettakoon Huipennus-biisi, jossa teema konkretisoituu näyttämönä, jossa maagikot taistelevat verisesti suuruudestaan. Lyriikoiden kirjoittaminen on erityisen mielekästä, kun on valmiiksi luotu ympäristö, johon sitten pudotellaan tapahtumia laulujen muodossa. Kitaristi-laulaja Jarno Kankaan murinalaulu on vähentynyt huomattavasti ja ilmaisuun on tullut aivan uutta syvyyttä debyyttirieskaan verrattuna. Koko tuotoksen teemahan muodostuu silmänkääntäjistä, maagikoista ja taikureista. Katoamispiste on jaoteltu 34 biisin pituisiin näytöksiin, jotka rakentuvat oman teemansa ympärille. Metoni rakensi vankan pohjan Murenan musiikille, joten sama sävy kyllä kuuluu uutukaisellakin, mutta biisien tyylikkyys on omaa luokkaansa. Odotukset uudelle albumille ovat ehdottomasti korkealla. Muutama päivä studiohurmoksen jälkeen, ajatusten jälleen kasaannuttua suht täsmällisiksi, jokainen soittaja soperteli vuorollaan, että tulipahan tehtyä pirun hyvä levy. Levyn läpi kantava teema, jonka ympärille kaikki kasataan, toimii meille moottorina. TEKSTI Tero Lassila I KUVA Vesa Ranta I www.murenaorkesteri.com Murena oli pari vuotta sitten yksi kuumimpia metalli tulokkaita. Ja livekondiskin alkaa olla hirmuinen. Esimerkiksi kappaleessa Mielenhallintarituaali tahtilaji vaihtuu useasti mutta huomaamattomasti, mikä taas johtuu laulami- Kaksinaismerkitykset kunniaan 26. Moottoreina toimivat myös rytmilliset ratkaisut sekä lyriikoissa että instrumenttiosastolla
Eli loppujen lopuksi aika tavallisella, mutta vastaanottajan kannalta vaativalla kaavalla mennään. Ennen kun aloimme äänittämään Jarkon osuuksia, Antin oli läpäistävä maestron pistokkaat koskien laulun lyriikoita. Lievästi pöhöttynyt punainen intiaanihylkiö. Pyrimme herättämään ajatuksia muun muassa siitä, miten jotkut asiat eivät välttämättä ole niin kuin yleisesti luullaan. Kaksinaismerkityksistä, raskaan melodisen rockin paahdosta ja samalla luovasta hulluudesta päästäänkin Jarkko Martikaiseen, joka siis vierailee uuden rieskan Huipennus-kappaleessa. huom.), päätettiin sitten olla Suomen Mastodon, murenalaiset nauravat. Tästä aiheesta voisi kirjoittaa liuskan jos toisenkin, mutta lyhyestä pitkä miinus. Lyriikoista ja biisien nimistä voi ammentaa monenlaisia ajatuksia. Tai joku alkuihminen... Joten Jarkko oli aika selvä tapaus, kun mietimme mahdollista vierailijaa albumille. Tämän jälkeen oli ilo seurata miehen edesottamuksia tarkkaamon puolelta. en ngi puhuu, enn Tiedä, mistä je uhumaan. Magiikan ohella kuulijalle voivat nousta mieleen muiden muassa mielikuvitus, tietynlainen myyttisyys, maailmankatsomus, filosofia ja abstraktius, jotka yhdistyvät taiteellisten keinojen kautta tosielämään. Vertailu ei kuitenkaan tuota Murenalle suurta tuskaa, ja ovatpa miekkoset päättäneet vallata jo uuden tittelin itselleen. Saatamme kyseenalaistaa melkeinpä mitä tahansa. Vaikea sanoa, kuinka helposti lyriikoiden kaksinaismerkitykset kuulijoille avautuu, kun viestintätapa ei ole sieltä aivan tavanomaisemmasta päästä. Kuulijalle jää paljon vastuuta lopputuloksen hahmottamisessa. sen tietynlaisesta rytmittämisestä sekä tunnelmaa mukailevasta laulumelodiasta. Miehen, ja bändinsä YUP:n, perintö on ruokkinut myös Murenaa, joten Martikaisen saaminen mukaan oli jäsenistölle merkittävä tapaus. Arvostus miestä kohtaan on suuri, YUP on niitä ensimmäisiä bändejä, jotka aikojen alussa päättivät tehdä asiat hiukan eri tavalla. kuin se alkaa p Inferno Tule lukemaan nte´s ennakkoon Da Highlightiin! Illan esiintyjä 21.5. Hyvällä tavalla sekalaisen ja viihdyttävän musiikin äärellä ei voi olla miettimättä, keille tällainen vinkeä rymistely voisikaan toimia parhaiten. Nyt kun Suomen SoaD -tittelikin on luovutettu tuonne Pieksämäen suuntaan (FM2000, Finnish Metal Awardsin viime vuoden paras demoyhtye, toim. Onneksemme Jarkko piti ideaamme kelvollisena ja näin ollen saapui sovittuna päivänä studiolle. Sanoitukset antavat mahdollisuuden myös kuulijalle muodostaa omia mielikuvia ja käsityksiä. Herrat saavatkin lopuksi kuvailla, millainen on keskiverto Murenan kuuntelija. Jonkinlaista kantaaottavuuttakin lienee taustalla, mutta hivenen piilotettuna. Vaikutuksen teki myös miehen tyyli uppoutua työhön studio-olosuhteissa. Saatamme kritisoida tietynlaisten ryhmien naiiviutta ja tietynlaisten ryhmien vallankäytön keinoja. www.inferno.fi Freda 42, Hki www.dantes.fi. Että tällasia roottoreita. Mutta muutaman viiden pisteen vihjeen avulla pääsee jo pitkälle. So Bored Society + Testicals LIPUT 5 SoaD-titteli Pieksämäelle Debyyttivuotenaan Murenaa verrattiin estoitta erityisesti Stam1naan ja toisaalta taas System of a Downiin, mutta uuden levyn myötä vertailuja voi viimeistään lieventää, ellei jopa sivuuttaa ne kokonaan
Puhelin ei tätä muista, vaan kimahtaa tarkalleen sovittuun aikaan. Jälki on niin lyyristä kuin proosallista, alitajunnan alkemiaa ja todistettujen elämänkäänteiden dramatisointia. TEKSTI Mikko Kuronen I KUVA Petri Sarsama I www.theblackleague.fi "Like a Christ before catastrophe / The worms ate into my soul", lauletaan The Black Leaguen Ghost Brothel levyn päätöskappaleessa Heavy Downer. Onko toimittajalla krapula. Uusi yritys sovitaan seuraavalle päivälle. Se on taas sellainen punainen lanka, joka tällä levyllä ilmeisesti on. Taneli Jarvan pääsiäisen kahtalaisuusopissa on jotakin hyvin tuttua. "Terve. On pitkäperjantain keskipäivä: kuolon, rangaistuksen ja liturgisen mustan tähtihetki. Välillä nauretaan kuutamoa paholaisen kyydissä ja seuraavana päivänä ryvetään siellä depression pohjamudissa. The Black Leaguen laulaja Taneli Jarva haluaa siirtää juttutuokiota perusteenaan kaikista tekosyistä todellisin. Alun perin otsakkeena oli No Parole. Kolmannelle vuodelle venynyt hautominen vei kuitenkin mehut rosvorooperokista. Tytär pääsi sanomaan, että mennään siihen noitajuttuun. T" P uhelin vinkuu viestiä. Kiekko on pullollaan kaksinapaisuutta, jota voisi räpiköinnin dynamiikaksikin kutsua. Ensin kaahataan kännihybriksessä ja nauretaan koko matka viinakauppaan, sitten herätään hymyssä suin katuojasta ja lopulta päädytään katumaan ja itsetutkiskelemaan kohmelossa. Jos Ghost Brothel olisi julkaistu aiottuna pikapostina vuonna 2006, se saattaisi olla suoraa jatketta A Place Called Badille. Varoitan artistia: osat ovat siihen mennessä saattaneet kääntyä. Ei tartte kuin ruippasta ne tuhdit kännit ja kun se rapula iskee päälle, se on hyvin kaukana siitä jalustalla olon fiiliksestä. Jutun kannalta ainoa uskottava vastaus olisi bassona rohiseva kyllä. Mustan huumorin osaaja tietää heti, mihin iskeä. Ehkä sitä ränttätänttää oli ehditty soittaa ihan tarpeeksi siinä vaiheessa, kun huomaa että alkaa itsekin kyllästyä. Pohjalta ollaan taas noustu, "elämä on yhtä juhlaa toisin sanoen". Ei ne välttämättä kerro meidän elämästä sitä koko totuutta, mutta mitä helvettiä... Oisko mitään saumaa sopia uus haastatteluaika vaikka huomiseksi tai sunnuntaiksi. TJ" HILPEÄNÄ JA KALPEANA Miehen mittaamattomat saavutukset Ghost Brothel on levy, jonka nimeksi piti tulla Bipolar Meltdown. Jarva tietää, että kaikki parhaat ja pahimmat asiat tapahtuvat tuhdissa kännissä. Mutta vähällähän tässä päästään, kun verrataan Aavebordellissa supsuteltuihin tarinoihin. Inferno tettavaa, on turvauduttava tämmöisiin korvikkeisiin. Ehkä sitä ei jaksakaan nauraa koko matkaa pankkiin, saatana. Lankalauantai tunnetaan piinaviikon hiljaisena lauantaina. Jarva perheineen on Suomen Tivolissa. Teemat tasapainottelevat humalan ja kankkusen mutta myös perusrokkikuvaston sekä syväluotaavamman sanaston välillä. Jos on niin mielikuvitukseton ihminen, että ei ole vaikkapa kasvihuoneilmiöstä tai muista päivänpolttavista kysymyksistä kirjoi- "Ok, hyvä homma... No mennään mennään, mutta se musta messu tulee myöhemmin, Jarva sanoo ehtimättä koskaan noitajuttuun. Bipolar Meltdown ei ollut hartaasti työstetyn levyn ensimmäinen työnimi. Totta kai tolkuton päihteiden käyttö ja väkivalta ilman syytä on hyviä kielikuvia tällasessa musiikissa. Ajatus jää kesken, kun taustalta kuuluu pikkuneidin kiljuntaa. Pokkauksen suunnan voi jokainen arvata. Se on se dualismi. Mulla on sen luokan krapulamasennus päällä, että tänään ei välttämättä irtoa ihan parasta proosaa. Maailman omistamisen ja hukkaamisen välissä sulavat aivotkin. Tai fattaan tässä tapauksessa. Nauru loppuu matkalla fattaan 28. Ja voi vittu tätä elämää..
Meinasin mennä Century Median pyynnöstä vuonna 1996 laulutunneille, mutta onneksi lähdin bändistä niin ei tarvinnut. Itekin meinasin tiputtaa sen viimeisestä miksauksesta pois. Luojan kiitos se sinne jätettiin, koska se on niin härski veto joka suhteessa. Se on koko ajan ollut raastamassa sisuksissa, että pitäis saatana saada valmiiksi. Misfortunesta ollaan saatu kuulla plagiaatti- ja pastissisyytöksiä muutamilta tahoilta, myös bändin sisällä. Henkilökohtaisesti oon aina tykännyt sabotoida omaa uraa ja tekemistä. Vakavasti puhuen, juuri kun kuvittelin että Hannu on näyttänyt sen tien ja opettanut kaiken mitä mun rajalliset kyvyt nähden voidaan tuoda esiin studiossa, se näytti vielä pari kikkaa. Tietynlainen ehdottomuus ollut aina hommassa. Hiltunen (Heavy, kitaristi) on kuulemma tehnyt Vin Marianin joskus ennen 1990-luvun puoltaväliä katsellessaan Zombie ja kummitusjuna -elokuvaa. Erityisesti tämän huomaa biiseissä, joissa soitto on muutoin hillitympää. Hannu opetti mut laulamaan. Jarva kuvaa levyntekosavottaa "vittumaiseksi välitilaksi", johon bipolaarisena luonteena yritti ympätä ties mitä italialaisten hc-punkbändien kovereita. Välillä on tuntunut, että tässä tehdään aivan hirveetä paskaa, että tämä on totaalinen musiikillinen itsemurha. Joku ukko oli muutaman viikon tai kuukauden poissa pelistä. Veikkaan, että osalla viime levyllä saaduista uusista kuuntelijoista tärähtää paskat housuun, kun ne pistää tämän levyn soimaan. Se, mitä nyt lystätään tehdä, on paria edeltäjää sovitetumpaa, painavampaa ja monijakeisempaa. En mitenkään musiikillisesti, olisi harhaanjohtavaa sanoa, että tämä on jatkumoa niille. "Laula iisimmin ja puhtaammin, Inferno 29. Jotenkin Leidén (Hannu, tuottaja) sai piiskattua siihen studiossa erilaista energiaa, ettei se ihan Riders on the Stormia ole. Intro on selkeä kannanotto edellisen alkuun. Fiilis oli lähtenyt kehittymään, kun Black Sabbathin Solitude oli alkanut soida lopputeksteissä. Olen rypenyt aikamoisissa tuntemuksissa levyn tiimoilta. Keikallahan niitä ei kuule koskaan. Tuli kokeiltua sellaisia juttuja, mitä ei olisi täydellä kokoonpanolla päässyt testaamaan. Siinä tuli kitaralla veivattua sitten aika paljon itekin. Halusin henkisesti palauttaa bändiä ensimmäisen kahden levyn tunnelmiin. Yhdistelee ja varastaa tarpeeksi eri paikoista, vanha kikka. Tuntui, että oli aika tehdä taas jotain raskaampaa ja haastavampaa kokonaisuutta. Limbon liskokuningas Kun studiossa vietetään kaksi vuotta, bändissä on kolme erityyppistä biisinkirjoittajaa, levyllä vierailijoita Maritta Kuulasta Jules Näveriin ja kun monenlaiset levy-yhtiökohtaiset ja terveydelliset häikät vaikuttavat tekemiseen, ei ole ihme, että vaikeaksi menee. Ehkä koska on ollut aikaa todellakin miettiä, mitä sitä ollaan tekemässä. Tällaisia ovat näkyvimmin levyn "cocktailbiisit", hämyisät Vin Mariani ja Misfortune, jotka jakoivat vahvasti mielipiteitä jo bändin keskuudessa. Hiltunen tappeli sitä vastaan loppuun asti, että ei saatana tätä Misfortunea voi levylle laittaa, kun se on liian sitä ja liian tätä. Riuskempi linja käy harvinaisen selväksi jo Zero Providence -intron synkästä jynkytyksestä. Joitakin ne pyytää menemään painonvartijoihin ja toiset joutaa laulutunneille. Tuottaja Leidénin varjeluksessa Jarvan laulu on muokkaantunut entistä sävykkäämmäksi ja varmemmaksi. Se on mahtavaa kun kuulee äänensä muitten instrumenttien tasolla muutenkin kuin levyltä. Ääneen pääsevät niin southern rock -juurihoito, modernimpi Etelä Corrosion of Conformityn ja Downin malliin, Motörhead/ Hurriganes-linjan perusrytyytys, yökerhopsykedeliat kuin raskassoutuinen laahustelukin. Ei samanlainen ehdottomuus kuin Motörheadilla ja AC/DC:llä, että tehdään sitä samaa, vaan tehdään mitä lystää. En mennyt siinä vaiheessa kummillekaan vaan tsekkasin ulos, saatana. Vaikka olen niin spontaani jätkä ja nopea liikkeissäni, sitten kun on liikaa aikaa kelata, kyllähän sitä hulluksi meinaa tulla. Kokeilla fanien ja kuuntelijoiden sietokykyä, että miten pitkälle ne on valmiita seuraamaan. Jos edellinen alkoi kevyesti kantri-introlla, että "Hi there!", niin lähettiin vähän eri linjoille. Tilanne oli se, että käytiin pelkästään minä ja rytmiryhmä treenaamassa useamman kuukauden. Edellisen levyn jälkeen saatiin Hannulta lainaan laulukamat, joten ekaa kertaa kuulin oman ääneni ilman että tarvitsi huutaa aivoja pellolle nenän kautta
making of), CD & digital download available! ELUVEITIE - Evocation I ... CD-Digi incl. bonus track + DVD (incl. CD in O-Card, ltd. D E + + + W W W. D E PRE-LISTENING, MERCHANDISE AND MORE:. N U C L E A R B L A S T - M U S I C S H O P. 2 bonus tracks + DVD (incl. Mailorder edition & digital download available! DEATH ANGEL Sonic German Beatdown CD+DVD, DVD+CD, 2LP vinyl & digital download available! CHECK OUT! + + + D O W N L O A D E X C L U S I V E P R E - R E L E A S E D T R A C K S A T W W W . 0UT: 13.05. CHIMAIRA - The Infection CD-Digi incl. N U C L E A R B L A S T. bonus track + DVD (incl. Live show), CD & digital download available! CANDLEMASS - Death Magic Doom CD-Digi incl. making of, etc.), CD & digital download available! SUCCESS WILL WRITE APOCALYPSE ACROSS THE SKY - The Grand ..
Uusi alku muotoutui useiden laulajakokeiluiden jälkeen, ja mainiolla paluualbumilla Resurrection of the Wickedillä (2006) pauhasi ilkeä raspikurkku Ilkka Järvenpää. Niistähän se kuuntelu pentuna aloitettiin ja se musiikki on tatuoitu aivoihin iäksi, Kyrö vakuuttaa. Nyt ainakin tunnen kaverin ja tiedän, että mies tekee mitä voi orkesterin ja levyn eteen, Kyrö kertoo. Meillä on ennestään kokemuksia suurista ja pienistä lafkoista. Melodiat on aina ok, paitsi imelät power metal -balladit. Levyllä on kuvattu- na yksi kaveri, joka ilmaisee mielipiteensä koko yhteiskuntaa kohtaan kosteissa merkeissä. Tuore Devolution of Species tuo NNS:n tyyliin entistä enemmän 80-lukuisen heavy metalin ja myös hard rockin sävyjä, kuten Judas Priestiä, Black Sabbathia ja jopa Mercyful Fatea. Nimeäisin tarkemmin, mutta oikeuteenhan sitä päätyis tekstarityttöjen rinnalle. Jos ajattelee isommassa mittakaavassa, niin mie olen päässyt jo todistamaan kommunismin romahtamista ja nyt kapitalismilla menee päin persettä. Mä olen sanonut tätä NNS:n krapulalevyksi ja pieneksi irtiotoksi thrash-genrestä. Hauskaahan sen soittamisen pitäis olla. Enemmän toivois uusia ideoita ja omaperäisyyttä. Yhtä surkeasti on mennyt joka kerta, ja enimmäkseen on vain vituttanut. Mulla oli mielessä yhteistyön ehdottaminen jo aikoja sitten, kun Vesa lafkansa aloitti. TEKSTI Tero Lassila I KUVA Jaani Föhr I www.myspace.com/nationalnapalmsyndicate national napalm Syndicate potee kolmannella levyllään krapulaa. Tuttu soundi on edelleen taustalla, mutta thrash tuntuu valuneen vähitellen pienempään rooliin. Tuo "krapula" johtuu täydellisestä puutumisesta ja kyllästymisestä nykyisiin thrash/ death-soundeihin, -kansiin, -sanoituksiin ja -meininkiin. Enemmän vois löytyä semmoista pientä huumorinpoikasta koko genrestä, kaikki ottaa koko homman nykyään niin helvetin vakavasti. Samalla tutun vihaisuuden ja synkkyyden keskelle on tullut raikkaampaa, melodisempaa ilmaa. KASARIMEININKIä korostaa myös mainio Black Sabbath -laina The Mob Rules. Vanhat jäärät kokevat olevansa edelleen samaa pataa keskenään. Toista se oli aikoinaan thrashja punk-hommissa, kun nuoret miehet ottivat Inferno uuden musiikkityylin omakseen ja pistivät sääntöjä uusiksi. On ollut suomalaista, saksalaista, hongkongilaista, japanilaista... Mä olen aika varma, että kohta tulee jokin uus juttu, joka pyyhkäisee pöydän sileäksi. Levyn lyyrinen ja visuaalinen puoli liikkuvat sen sijaan vahvan ihmis- ja yhteiskuntakritiikin aalloilla. Kyllä sieltä vielä sitä thrashiakin löytyy, mutta semmoinen Black Sabbath -meininki on vallannut aika lailla tilaa. Pudasjärveltä oululaistunut yhtye oli telakalla lähes koko viime vuosikymmenen, mutta kitaristit Jukka Kyrö ja Markku Jokikokko herättelivät napalminheittäjät kasaan vuonna 2002. Yhden semmosen olen jo nähnyt, ja toinen tulee vääjäämättä, Kyrö ennustaa. 34. Eli old school rules! Nykymetalli ei oikeestaan juurikaan säväytä. Kannet toimii maailmanlaajuisesti, jokainen suurin piirtein normaaliälyinen ymmärtää viestin Oulusta Johannesburgiin, Kyrö kuittaa. Turpaan tulee koko ajan, poliitikot lihoo ja panee kaikkea mikä liikkuu. Levyn kannessa on kuvattu läpileikkaus eduskunnasta ja yritysjohtajista. Kyllähän tämä maailman ja Suomen tilanne vituttaa ankarasti. Levyn lyriikat ovat reagointia tähän ihmisten yleiseen pahoinvointiin kouluammunnat, päihdeongelmat ja niin edelleen ja yleensäkin kaikkeen paskaan, mitä ympärillä tapahtuu. Tulevaisuudesta ei ole hajuakaan, Ilkka Järvenpää summaa. Niistä saa ilmavaivoja, toteaa Kyrö. Levy miksattiin analogisella pöydällä ja soundia haettiin just 7080-lukujen kautta. Vuonna 1988 oli helpompi rapata ja lorotella nuoruuden innolla, mutta nyt tilalle on tullut enemmän näitä kasarimetallivaikutteita. Jos levyltä kuulee Priest- ja Fate-vaikutteita, olemme tyytyväisiä. NNS LöYSI uuden kodin Violent Journey Recordsin tallista, joka oli valintana jo sikäli osuva, että lafkaa pyörittää Vesa Ruokangas, bändin entinen vokalisti takavuosilta. Tuntuu, että tämä oman edun tavoittelu kaikessa kusee aika hyvin omille kintuille. Just Veskun kans kelailtiin, että kuulutaan siihen osaan tätä sukupolvea, joka ei miehistynyt koskaan. Samat ääliöjutut ja samaa paholaisen musiikkia vieläkin kuunnellaan. Elävämpää meininkiä rosoineen kaikkineen. Miksi? Napalmi haisee taas n ational Napalm Syndicate oli yksi ensimmäisiä kotimaisia thrash metal -yhtyeitä, kun genren buumi oli nousussa 1980-luvun lopulla
Se läväytti leukaluun sijoiltaan kuin kierrepotku tyhjyydestä. Ontto avaa sävellysprosessia: Jammaillaan treeneissä tosi paljon ja kokeillaan eri juttuja. Teimmekin niin ensin treeniksellä ennen kuin menimme äänittämään sen mökkistudiossa. Olen sitä mieltä, että on hyvä äänittää levy ennen kuin äänittää levyn. Pazuzu on Manaajakirjasta ja -elokuvista tuttu muinainen demoni, joka riivaa 12-vuotiasta Regan-tyttöä. Aivan kuin psykedeelisminimalistinen krautbläkkis olisi ollut aina olemassa. Suurin osa ajasta kuluu viilailuun ja juttujen eteenpäin kehittämiseen. avaruuspsykedeliaan ota askel tuntemat tomaan ja syleile pimeyttä. äjähdys alkur Mustan psykedelian Onton lisäksi yhtyeessä vaikuttavat kitaristi Moit, laulaja-kitaristi Jun-His, rumpali Korjak ja kosketinsoittaja-perkussionisti EviL. Ontto kertoo, että idea Oranssi Pazuzusta syntyi vuoden 2007 Tuskassa. Lopputulos on visuaalista, tunnelmallista ja uusia ovia aukovaa suomenkielistä heviä." Kun teksti vielä loppui sloganiin "Oranssi Pazuzu tekee musiikkia joka saa kirkonpolttajat ja pilvenpolttajat pitelemään toisiaan kädestä", oli suorastaan pakko ottaa selvää, tukeeko musiikki rohkeita sanoja vai onko kyseessä lauma lipeväkielisiä puoskareita saatekirjeet kun koostuvat usein sanahelinästä ja tyhjistä lupauksista. Black metal -riffittelyä täydentävät rauhalliset, kaikuvoittoiset psykedeliakitaramelodiat, hyytävät avaruuskiipparit, 70-lukulaiset rumpusoundit ja hämärät suomenkieliset sanoitukset mustalle metallille tyypillisesti kähistynä. Keikan jälkeen varmistui, että meidän on perustettava black metal -bändi. Se on ikään kuin sulatusuuni, jossa luodaan uutta soundia, jota ei ole hirveästi kuultu aikaisemmin, summaa basistisanoittaja Ontto. Inferno Tilanteesta ja tunnelmasta Muukalainen puhuu äänitettiin Nurmossa sijaitsevassa syrjäisessä mökissä kesällä 2008 ja saatettiin painovalmiiksi loppusyksystä. Muu porukka alkoi kasaantua pikkuhiljaa tuttavapiiristä. Yritämme tehdä vähällä isoja asioita. Siksi pyysimme Moitia soittamaan avaruuskitaroita. Mitään kitaroita tai muita ei ole nauhoitettu jälkikäteen ollenkaan, vaan albumi on purkitettu ihan livemeiningillä, Moit jatkaa. 36. Oranssi on taas ollut useiden lähteiden mukaan universumin alkuräjähdyksen ensimmäinen väri. Biisien rakenteet muodostuvat tosi nopeasti siitä tilanteesta ja tunnelmasta, joka vallitsee sävellyshetkellä. Monen mielestä yhtye ei voi edustaa black metalia, ellei se levitä antikristillistä sanomaa K uulin Oranssi Pazuzusta ensimmäisen kerran, kun Muukalainen puhuu -debyytin cd-rom-kopio tipahti postiluukusta ennen kuin albumilla oli virallinen julkaisija. TEKSTI Markus Laakso I www.myspace.com/oranssipazuzu oranssi Pazuzu sulauttaa mustan metallin hyiseen . Se soittaa jännää musaa. Se yhdistää avaruusteemaa paholaisteemaan. Jotkut jutut jäävät elämään ja muut heitetään pois. Kuromme yhdistävät palaset kasaan ja luomme niistä loogisia kokonaisuuksia. Tavoitteena oli saavuttaa brutaali mutta maanläheinen soundi, missä bändi onnistuikin hienosti. Oranssi Pazuzun kappaleet kehkeytyvät yhdessä soittamalla, mikä on nykyään aika harvinaista monet sävelsepot kun tuppaavat tekemään kaiken kotona tietokoneella. Levy on tavallaan aika dokumentaarinen. Se lähti siitä, kun olimme Jun-Hisin kanssa katsomassa Emperoria. Bändistä ei löydy tietoa juuri mistään, eikä yhtyeellä ole MySpacen ohella virallisia verkkosivuja. Persoonallinen ja kiehtova saatekirje alkoi seuraavin sanoin: "Meillä on tämmöinen yhtye nimeltään Oranssi Pazuzu. Molemmat haastateltavat kuuntelevat sekä black metalia että psykedeliaosastoa, joten niiden yhdistäminen omaan musiikkiin oli luonnollista. Pyrimme saamaan levylle tuoreen livesoiton tuntua, Ontto sanoo. Yritimme saada taltioitua sen, miltä bändi kuulostaa oikeasti, eikä siinä ole mitään ekstraa tai ihmeellisyyksiä. Bändin mainostamat epätavalliset vaikutteet ovat paitsi selkeästi läsnä myös harmonisessa balanssissa keskenään. norjalaisista black metal -klassikoista, kotimaisesta psykedeliasta ja 70-luvun krautprogesta. Vaikutteita on otettu mm. Kaikki syntyy yhteispelillä ja lähtee yhteissoitosta. On tietysti joitain riffejä, jotka ovat sävelletty etukäteen, mutta suurin osa biiseistä tulee kuitenkin hatusta treeniksellä. Soittajat huomauttavat, että musiikkityylien perusluonteissa esiintyy samankaltaisuuksia, sillä sekä krautrock että black metal ammentavat pitkälti hypnoottisesta minimalistisuudesta. Eriskummallinen nimi tähdentää bändin kahta pääelementtiä: pahuutta ja liehittelyä tuntemattoman kanssa. Oranssi Pazuzu on bändi, jossa erilaiset maailmat kohtaavat. Emme halua olla mikään Musta Pazuzu, Ontto korostaa. Tulimme siihen tulokseen, että musiikkiin on saatava jotain spesiaalia, uutta ulottuvuutta. Muukalainen puhuu yllätti
Se on ikään kuin sulatusuuni, jossa luodaan uutta soundia. osana aatteellis-taiteellista kokonaisuutta. Voisimme hyvin keikkailla perinteisen black metal-, doom- tai psykedeliabändin kanssa. Ulottuvuuksia on oltava useita. Sanoituksia ei ole myöskään painettu kansivihkoon, koska ne toimivat parhaiten musiikin sekaan laulettuina. Vaikka avaruusteema on vahvasti tapetilla niin teksteissä, äänimaisemassa kuin kansissakin, lyriikoihin on sisällytetty myös paljon muuta. Tämä on hartaudella väännettyä tavaraa, vaikka hinta onkin alhainen, Ontto sanoo. ja yksiselitteisiä. Siinä mielessä emme ole black metal -bändi, vaan enemmänkin sellainen porukka, joka varastaa eri puolilta juttuja ja tekee niistä jotain sellaista, joka sopii meille. Nuorempana tuli luettua aika paljon scifiä, komppaa mustan pipon alle piiloutunut kitaristi. Olemme antaneet Violent Journeylle vapaat kädet hoitaa tuon niin kuin parhaaksi näkee. Jääkylmään avaruustrippiin eksyy, siihen jää koukkuun. Ei se ole niin tarkkaa. Miksei sitä kelpuutettu mukaan. Näin fiiliskin välittyy toivotulla tavalla. Eli luulen, että hinnoittelupolitiikka on hyvä juttu, Moit pohtii. Ei kaikkien bändien tarvitse olla keskenään samanlaisia. Albumin julkaisee pudasjärveläinen Violent Journey Records, joka on lähtenyt taistoon pieneneviä levymyyntejä, alan huolestuttavinta haastetta, vastaan uudella hinnoittelupolitiikalla: Muukalainen puhuu lähtee tuoreeltaan alle kympillä! Bändiläiset suhtautuvat edulliseen hintaan positiivisesti, vaikka se tarkoittaa käytännössä myös sitä, että rojalti per myyty levy on pienempi kuin "normaalihinnalla" kaupattuna. Se on vaan fiilis, joka tulee soundista. Kai sitä ottaa vaikutteita eri puolilta, mutta on vaikea sanoa yhtä isoa, jota fanittaisi. Musiikin suurkuluttajana edullinen hinta on mielestäni mahtihomma. Kaikkea on sekoitettu keskenään. Hänestä on tärkeää jättää tilaa omiin tulkintoihin eikä tehdä teksteistä turhan helppoja Yhtye äänitti kahdeksan albumille päätyneen raidan lisäksi Avaruuden kuningas -kappaleen, joka edustaa bändin tarttuvinta osastoa. Se toimi yksittäisenä biisinä, muttei olisi ollut tällä levyllä välttämättä niin hyvä. Niin, kai sitä on vaan pienestä pitäen hurahtanut kaiken maailman avaruusjuttuihin. Kuinka paljon pitää vetää höpötupakkaa, että pystyy tekemään samanlaista musiikkia kuin Oranssi Pazuzu. Oranssi Pazuzulla ei ole sen ihmeellisempää ideologiaa kuin yleinen turhautuminen. Suuri avaruus on luontevasti läsnä, Ontto selventää. Niissä ei ole oikeastaan tarinoita, vaan niissä on yksi tai kaksi teemaa, joita sekoitan biisiin sopivalla tavalla. Oranssi Pazuzu on bändi, jossa erilaiset maailmat kohtaavat. Ovathan galaksit, räjähtävät aurinkokunnat, mustat aukot ja aikapoimut vitun siistejä! Kyllä meikä vähän fysiikasta tietää, muttei tässä mitään fysiikkaheviä olla tekemässä. Se oli liian selkeärakenteinen, tavallaan liian pop levyn kokonaisuuteen. Yritämme itse asiassa järjestääkin sellaisia tapahtumia, joissa olisi erityyppinen toinen bändi mukana, Ontto sanoo. Inferno 37. Bändiä ei ole nähty monesti keikoilla, mutta esiintymistiheys lienee kasvussa, sillä yhtye solmi hiljattain keikkamyyntisopimuksen Firebox Agencyn kanssa. Toivottavasti ihmisille ei tule sellainen kuva, että heille tarjotaan jotain halpis- tai Poptorimatskua, koska sitä se ei todellakaan ole. Tulee mieleen Levy-yhtiö, joka julkaisi aikoinaan Apulannan ja muiden sinkkuja halvalla ja sai tällä lailla listaykkösiä. Levynjulkaisua juhlitaan Seinäjoen Rokkikellarin lavalla 6.5., muut päivämäärät ovat tätä kirjoittaessa vahvistamatta. Sanoituksista löytyy painajaismaisuutta ja yhteiskunnallista turhautumista. Muukalainen puhuu on pyörähtänyt tämänkin kirjoittajan soittimessa jo kolmisenkymmentä kertaa vailla kyllästymisen oireita. Oranssi Pazuzun konsepti on melko uniikki. Burzumin Dunkelheitissä on helvetin hyvä teksti. Ei mullakaan mitään sitä vastaan ole. Halusimme tehdä niin loogisen levykokonaisuuden kuin mahdollista, ja Avaruuden kuningas ei tuntunut sopivan joukkoon. Millaiset bändit toimisivat parhaiten keikkakumppaneinanne. Psykedeelinen avaruusrockin soundimaailma vaan assosioituu avaruuteen, ainakin minun päässäni, Ontto sanailee verkkaisesti. Ei meillä ole varmaan tuohon mitään sanottavaa, nauraa Ontto pitkän hiljaisuuden jälkeen. Painajaisia avaruudesta Taistoon hinnalla ja laadulla Fysiikkaa opiskeleva Ontto sanoitti kaikki Muukalainen puhuu -levyn kappaleet. Ei haittaa, jos jonkun mielestä musiikkimme ei ole oikeaa black metalia, basisti toteaa. Mielestäni kyseessä on yksi alkuvuoden kovimmista julkaisuista
Musiikin tuuttaaminen kajareista todella kovaa on sanoinkuvaamattoman hienoa. Itse kuuntelemme monenlaista musiikkia, ja kun levyt eivät enää 38 Inferno. Bändi ei ole vaikeuksista huolimatta ajatellut hanskojen tiskiin naulaamista. Ensi joulukuussa Cairns on yllätyksekseen veivannut rockia samassa bändissä jo kaksikymmentä vuotta. Tuoreesta mustanpuhuvasta mulkerosta könyävä otus on eloisa, vieläpä eri tavalla kuin punkpoppaavasti räiskyvät vaihtoehtorock-edeltäjänsä. Pystymme edelleen elättämään itsemme tällä ja myymme tarpeeksi levyjä maailmanlaajuisesti, jotta saamme julkaista uusia levyjä. Se oli ennemminkin surullista. Grunge-aikana Therapy. Soittaminen ja kiertäminen on mahtavaa. Yhä mukana oleva basisti Michael Keegan liittyi koplaan seuraavan vuoden tammikuussa. Uutukainen vaikuttaa bändiin etäisesti suhtautuneeseen korvapariin erittäin kiinnostavalta tuttavuudelta. TEKSTI Kimmo K. Koskinen I www.therapyquestionmark.co.uk Irkkubändi Therapy. Kakuksi kolmikko on leiponut 12. Tuolloin hän perusti Therapy?:n rumpali Fyfe Ewingin kanssa. miltei breikkasi ison yleisönkin silmissä, mutta on jo pitkään liitänyt tutkan alapuolella. levynsä, jossa yhdistyvät nuoruuden kipakka energia ja iän marinoima mausteisuus. K oska kitaristi-laulaja Andy Cairns haluaa laskea bändinsä ensimmäiset mini-cd:t tuotannon kokonaislukuun mukaan, Crooked Timberin myötä Therapy?levyjä on iso munakennollinen. on ollut kasassa pian 20 vuotta. Kun Therapy?:n suosion kehitys alkoi muistuttaa 1990-luvun puolivälin jälkeen lehmänhäntää, Cairns koplineen ei oikeastaan ollut harmissaan kuuluisuuden hälvenemisestä. Syy on yksinkertainen: rakastamme tätä touhua
Kyllä mä uskallan sanoa, että viimeisen neljän vuoden aikana mä olen hakannut enemmän sähköpostia kuin soittanut. Oli levy-yhtiösotkut, bändin miehistönvaihdokset ja kaikki muu siinä päällä. Yhtyeen toinen pitkäsoitto on juuri ilmestynyt, mutta matka tähän pisteeseen ei ole ollut helppo. Jäähyväiset pyhimyksille W interbornin syntymä juontaa juurensa Mean Machine -nimisestä cover-pumpusta, joka 80-lukulaisessa heavyhatunnostossaan tervehti ilolla niin Whitesnakea kuin Iron Maideniakin. Mullahan on se ongelma, että mä teen muutakin kun soitan bändissä. Pasi on tyytyväinen uuteen järjestykseen ja sanoo vanhojen biisien kuulostavan sata kertaa paremmilta nykyisellä kokoonpanolla. Vuonna 2004 nimi muutettiin Winterborniksi ja ryhdyttiin tekemään omia sävellyksiä. TEKSTI Mikko Malm I www.winterborn.info Kokkolalainen Winterborn on tahkonnut jo useamman vuoden perinteisen heavy metalin reseptiin luottaen. Mä taistelen niiden asioiden puolesta ja se syö ihan vitusti miestä. Tämä on varmaan persein ala mille voi ryhtyä. Pasi myöntää auliisti vaikutteet. Levy on hieman raskaampi ja tummasävyisempi kuin edeltäjänsä. Farewell to Saintsilla soittaa suurimmaksi osaksi vanha kokoonpano. Nyt kun on lukenut noita ensimmäisiä arvosteluja Keski-Euroopasta, niin lähes poikkeuksetta on verrattu Dream Theateriin. Albumi sai kauttaaltaan hyvän vastaanoton, jopa kriitikotkin olivat melko lailla samanmielisiä levyn tasokkuudesta. Jos meikäläisen ja Jukan (Hänninen, koskettimet) lyö saman työpöydän ääreen, se linja hakeutuu tahtomattaankin sellaiseen Dream Theater -osastoon. Se on itselle tärkeä bändi, mutta jotenkin on aina pyrkinyt välttämään sitä, että kuulostaisi niiltä bändeiltä mitä kuuntelee. Siitä sitten lähdetään niitä lyriikoita vääntämään. Kitaristi Pasi Vapolan mukaan tämä ei ollut aluksi tietoinen valinta, mutta kun hommat ajautuivat siihen suuntaan, päätettiin jatkaa samalla linjalla. Tarkoitus olisi kyllä kokeilla, itse asiassa tällekin levylle piti, mutta asiat sitten rullasivat omalla painollaan. Levyn ehkä säväyttävintä materiaalia on parivaljakko Emptiness Inside ja Nightfall Symphony, joka on hivenen elokuvallisempi äänimaisemaltaan. Tunnelma on hyvin samanlainen kuin Dream Theaterin Scenes from a Memory -levyllä. Ja niin se ei pitäisi olla! Jos joku rupeaa tätä rahan takia tekemään, niin helpommin tienaa, kun kävelee kadulla ja yrittää kerätä kolikoita. 40. Ehkä sekin vaikutti siihen mielen synkkyyteen. Uudet miehet bändissä ovat Pasi Kauppinen (basso), Lauri Bexar (rummut) ja Antti Hokkala (kitara). Mitä tulee rahaan ja maineeseen, on Pasilla siitäkin oma mielipiteensä. Uusi Farewell to Saints saattaa aluksi tuntua hieman hämmentävältä kokonaisuudelta debyyttiin verrattuna, mutta onneksi hitaasti avautuva levy lopulta palkitsee kuuntelijan. Se kuulostaa taas musta kummalliselta. Helpoksi yhtyeen matkaa ei ole kuitenkaan tehty. Meillähän nuo biisit kuitenkin lähtee Inferno siitä, että mä duunaan ensin jonkun riffin tai aihion ja siitä sitten automaattisesti syntyy joku mielleyhtymä, että mistä se musiikki kertoo mulle. Tähän mennessä ei olla ikinä tehty biisiä, silleen, että olisi lyriikat valmiina ja sitten ruvettaisiin sen ympärille rakentamaan jotakin. Eipä tuo mikään ihme ole, sillä Winterborn osaa yhdistää hyvin suvereenisti vanhan liiton hevin melodisuuden modernin metallin raskauteen ja teknisyyteen. Tämän huomaa varsinkin sanoituksista. Ehkä meissä yhdistyy vähän samoja tekijöitä kuin siinäkin bändissä. Kaksi vuotta myöhemmin debyyttilevy Cold Reality näki päivänvalon. Ainoastaan Last Man Standing esittelee uutta verta. Winterbornilla näyttäisi tällä hetkellä olevan asiat mallillaan. Tosin se ilmestyi Japanissa jo syksyllä Marquee/Avalonin kautta, ja Suomessa julkaisija on Playground Music. Biisejä ja levyä tehtiin yhteensä kaksi ja puoli vuotta, erinäköisten sotkujen saattelemana. Massacren kanssa saavutettiin vihdoin kompromissi, ja levy on vihdoin saatu julkiseenkin levitykseen. Ehkä se tulee sitten kuitenkin sieltä alitajunnasta. Winterborn on saanut tapella kahden vuoden ajan levy-yhtiöiden kanssa ja kokoonpanokin on ehtinyt vaihtua
c e n t u r y m e d i a . c o m. Italian popmetallisensaatio Uusi albumi LACUNA COIL kaupoissa 22.4.09. Shallow Life Sisältää singlebiisin Spellbound! www.lacunacoil.it · www.myspace.com/lacunacoil w w w
"Olen aina sanonut, että bändissä pitää olla viisi kusipäistä rokkitähteä, jotka koettavat koko ajan päästä valokeilaan." 42 Inferno
Muuankin kaveri hölötti asiasta kovaan ääneen meidän omalla Nosturin-keikalla Tuskan jatkoklubilla, Varon manaa. Moni muukin kuuli siitä Tuskassa. Samalla yhtye ilmoitti etsivänsä uutta laulajaa, joka hallitsisi myös puhtaan ilmaisun ja olisi "lähempänä Sebastian Bachia kuin Glen Bentonia". Jälkeenpäin ajateltuna on ironista, että syynä eroon oli se, että Silvennoinen oli liittynyt jo kuukausia aiemmin Ari Koivusen taustabändiin, eikä aika riittänyt enää Amoraliin. Emme todellakaan odottaneet, että se olisi etusivun uutinen. Samoihin aikoihin, kun Johanssonin liittyminen oli sinetöity, laulaja Kalliojärvi pudotti muille jäsenille pommin omasta eroamisestaan. Olen aina sanonut, että bändissä pitää olla viisi kusipäistä rokkitähteä, jotka koettavat koko ajan päästä valokeilaan. Erkin lähdettyä menetimme sen armottoman musiikkiteorian tietämyksen, josta oli apua esimerkiksi studiossa ja sovittamisessa. Show Your Colors -pitkäsoitto on valmis ja sen julkaisu on tiedossa toukokuussa. Pekka Johansson, joka oli soittanut keikoilla jo vuoden alusta lähtien. Näiden huhujen vuoksi Koivunen meni tiedustelemaan asioiden oikeaa laitaa Varonilta. Inferno 43. Pointti oli siinä, että emme halunneet yleisön valmistautuvan mihinkään loppufanfaariin. Tuolloin kahdella levyllä mukana ollut basisti Erkki Silvennoinen ilmoitti jättävänsä rivistöt. Samana iltana teimme Juffin (rumpali Juhana Karlsson) ja Silverin (Ots, kitaristi) kanssa päätöksen siitä, että bändi sekä jatkaa että vaihtaa melodiseen laulajaan. osa fanikunnasta närkästyi raivoisasti ja asiaa ehdittiin myös epäillä mediatempuksi, mutta sittemmin on käynyt selväksi tulokkaan tulleen jäädäkseen. H elsinkiläinen Amoral julkaisi vuosina 20042007 kolme teknistä death metal -levyä, jotka otettiin kehuen vastaan sekä suomalaisissa että ulkomaisissa metallipiireissä. Heinäkuussa 2008 Amoral tiedotti laulaja Niko Kalliojärven eroavan yhtyeestä. Peksi on sopinut bändiin hemmetin hyvin. Amoralin nimi näkyi nyt valtavirtamediassa ja viihdelehdistö kertoi fanien raivoisista reaktioista liittyen Koivusen pestaamiseen. Yhtyeen tyyli muuttui vuosien varrella siten, että kiemuraiset kappalerakenteet virtaviivaistuivat ja brutaalit death-sävyt vaihtuivat rock-henkisempään ilmaisuun. Peksissä taas tuli mukaan enemmän rokkimeininkiä, mikä sopii meille. Silvennoista ei korvattu heti vakituisella uudella jäsenellä, vaan keikoilla nähtiin muutamia tuurausmiehiä. Nikon ja meidän muiden lähimmät frendit tiesivät asiasta jo aiemmin. Erkki hyppäsi Arin matkaan silloin, kun tämän kuumin keikkakausi oli alkamassa. Metalliin vihkiytyneet jäivät seuraamaan tilannetta, mutta suuri yleisö ei tiennyt vielä tässä vaiheessa Amoralista mitään. Musiikkiin tuotiin myös koko ajan enemmän melodisuutta. Erkki tajusi, ettei hän voi jarruttaa meitä, ja toisaalta hänelle oli tehty selväksi, ettemme me jää odottamaan häntä. Peksissä on juuri sitä, se jätkä luulee olevansa Amoralin kuningas ja se oli juuri se asenne, mitä haluttiin, Varon erittelee. Hiukan jännitti, mitä asiasta sanotaan, mutta silti se huomion määrä yllätti. Tähän tuli muutos saman vuoden marraskuun 25. Ennemmin niin, että siitä kerrottaisiin pienellä viihdesivuilla. Tieto Kalliojärven erosta lähti kuitenkin liikkumaan huhun tasolla hyvin nopeasti alan piireissä ja lopulta uutinen oli kiirinyt Ari Koivusenkin korviin. TEKSTI Toni Keränen I KUVAT Valtteri Hirvonen I www.amoralweb.com Kulttisuosikki Amoral otti uudeksi laulajakseen koko Suomen tunteman Ari Koivusen. Ja tämä päätös tehtiin tosiaan kaksi tuntia siitä, kun Niko oli ilmoittanut erostaan. Kun saa tuollaisen kiinteän liksan, millä pystyy elättämään itsensä, niin valinta on aika selvä. Bändi myös keikkaili Euroopassa ja Japanissa muun muassa Dark Funeralin ja Finntrollin kera. Niko ilmoitti, ettei hänellä ole enää aikaa yhtyeelle ja että hänellä oli myös motivaatio-ongelmia. Lopulta toukokuussa 2008 uudeksi basistiksi valittiin Huhuja ja peittelyä Amoral päätti, että Kalliojärvi tekee viimeisen keikkansa Amoralin riveissä elokuussa Thrashia Läpi Yön -festivaaleilla. Se paskiainen yrittää koko ajan pölliä muiden lavakarisman. Jotain, että Koivusella on uusi hc-punkbändi, Amoralin voimahahmo kitaristi Ben Varon muistelee maaliskuun loppupuolella muutaman kuukauden takaisia tapahtumia. Ymmärsin hyvin Erkkiä, hänellä ei ole musiikin lisäksi muuta duunia. Uutinen huomioitiin laajasti iltapäivälehtiä myöten. Ja aina joku puhui asiasta kännissä, vaikka olimme pyytäneet olemaan hiljaa. Aikataulut olivat niin järjettömiä, ettei ollut mitään mahdollisuutta jatkaa kummankin bändin aktiivista toimintaa Erkin kanssa, Varon kertoo. Se oli meille kolmelle alkuperäiselle jäsenelle päivänselvä asia, että tyyli tulee muuttumaan, aika radikaalistikin, Varon kertoo. Irtisanoutumisten aika Palataanpa kuitenkin hieman ajassa taaksepäin, sillä Amoral koki miehistönvaihdoksen jo edellisen levynsä Reptile Riden (2007) ilmestymisen aikoihin. Kuulin asiasta jotain kummallista kautta Tuskan jatkoilla, Koivunen kertoo nyt. päivä, kun Idols-televisiokilpailusta maineeseen nousseen Ari Koivusen kerrottiin liittyneen yhtyeen riveihin. Me leikimme sellaista idyllistä yhteiseloa vähän aikaa. Alkuperäinen suunnitelma oli ilmoittaa erosta vasta kyseisen keikan jälkeen
Välillä yritin, että entä jos kuitenkin, mutta..., Koivunen kertoo ja Varon jatkaa lennosta: Ehkä meillä oli niin tiukka vastareaktio tuohon ajatukseen, koska olimme jo tehneet örinää niin paljon. Alun perin olin sitä mieltä, että mukaan pitää saada monentyylistä laulua. Olin oikeastaan ainoa, joka yritti tunkea örinääkin joukkoon. Amoralin täytyi kuitenkin miettiä asian muitakin puolia. Oli pari biisiä ja paikkaa, jonne sitä mietittiin, mutta loppujen lopuksi se dumattiin aina pois. päivä. Sitten kerroin, että tieto Nikon erosta pitää paikkansa, mutta pyysin olemaan vielä hiljaa asiasta. Ja kyllähän me kokeilimme niitä mainittuja paikkoja sekä laululla että örinällä. Mutta me tiedostimme jo heti tuossa vaiheessa kolikon toisen puolen, eli sen, että tulee paljon syytöksiä uskottavuuden menettämisestä. Olin ensin sitä mieltä, ettei se ole mahdollista, sillä siinä vaiheessa ei ollut valmiina kovinkaan paljon uusia kappaleita. Hämmästelin heti, että mistä vitusta Ari nyt on asiasta kuullut. Yhtye ryhtyi kokoamaan palasia kokonaisuuksiksi ja teki syksyn aikana demoversioita kappaleista. Totta kai edellisen levyn jälkeen sekä minulla että Silverillä oli tullut paljon ideoita ja riffejä. Lopulta bändi näki parhaimmaksi kertoa Kalliojärven erosta virallisella tiedotteella heinäkuun 14. Arilta tuli viestiä, että kokeillaanko, kun olette nyt virallisestikin hakemassa laulajaa. Osa kokelaista oli nimekkäistä suomalaisbändeistä, mutta nimiä ei haluta luonnollisestikaan paljastaa. Jos Ari on selvästi paras hakija, miksei häntä otettaisi? Laulu jää pystyyn Koivusen valinta päätettiin pitää salassa ja Amoral ryhtyi toden teolla valmistelemaan materiaalia seuraavaa levyään varten. "Arilta tuli viestiä, että kokeil laanko, kun olette nyt viralli sestikin hakemassa uutta laulajaa. Monien kappaleiden rungot olisivat varmasti olleet samanlaisia, vaikka Niko olisi ollut yhä mukana. Nyt pystyttiin kuitenkin tekemään enemmän tilaa laululle. Esimerkiksi kummankin osapuolen levy-yhtiöiltä piti varmistaa lakitekniset asiat, ennen kuin voimien yhdistäminen olisi mahdollista. Ari ilmoitti yllättäen jo siinä, että voisi tulla kokeilemaan laulamista meidän kanssamme. Olimme niin innoissamme siitä, että jätkä osaa laulaa. Halusin ensisijaisesti vain fanina tietää, mikä bändin tilanne on. Hyvin nopeasti kävi kuitenkin selväksi, että Koivunen on hakijoista paras. Lopulta päätimme, ettemme tee asiasta itsellemme suurta numeroa. Luulimme sitä ensin vitsiksi, mutta kyllä se äpärä oli tosissaan." Se tapahtui Bullet for My Valentinen keikalla Tavastialla Ruisrockin jälkilöylyissä. Pohdimme asiaa oikeastaan kaikkein eniten kahdestaan Juffin kanssa. Vaikka ajatus tyylin vaihtumisesta oli selkeä, niin täydellistä 180 asteen suunnanmuutosta ei Varonin mukaan tapahtunut. Myös ratkaisun seuraamukset mietityttivät. Luulimme sitä ensin vitsiksi, mutta kyllä se äpärä oli tosissaan. Ensin järjestimme treenit ennen kuin aloimme spekuloimaan asiaa tarkemmin. Varon kertoo, että pestiä haki lopulta iso liuta laulajia. Se oli epätoivoinen yritys pitää asia salassa. Managerimme ilmoitti elokuussa, että joulukuussa pitäisi mennä stu- dioon. En minä aluksi ajatellut kalastella, että pääsisinkö itse mukaan, Koivunen muistelee. Ulkopuolelta katsottuna tämä voisi vaikuttaa siltä, että opportunistisesti valitaan bändiin kaikkien tuntema laulaja ja kerätään massit pois. Joka kerta kuitenkin huomasimme, että onhan tämä nyt siistimpää puhtailla vokaaleilla. 44 Inferno
On myös siistiä, että kun Benkin on diggaillut Gunnareista ja ties mistä, niin hän saa nyt tehdä sitä, mistä pitää, Koivunen analysoi. Kaikesta huolimatta tämä on hyvä lisä edellisten levyjen jatkumoon. Hän kiittelikin sitä, että nyt sai työskennellä sellaisen laulajan kanssa, joka todella osaa asiansa. Mukana on aika paljon vakavampaakin materiaalia. Tällä hetkellä on paljon metallia, jossa koetetaan vähän laulaa ja vähän öristä. Levy levyltä on tullut enemmän kasarihenkistä kamaa ja menty melodisempaan suuntaan. Ideana ei kuitenkaan ole se, että Amoral toistaa kaikkea sitä, mistä minä itse pidän. Kun ilmoitimme Jannelle, että mukaan tulee nyt melodinen laulu, niin hän vastasi, että vihdoinkin. Intiimin kappaleen olisi helposti saanut paisutettua power ballad -muotoon, mutta sitä haluttiin erityisesti välttää. Ennen studiosessioiden alkua Amoral ilmoitti lopulta sen, että Koivunen on bändin uusi laulaja. Tyyliin, että yritetäänpä saada jo- tain melodista, jotta saadaan kappale soimaan Radio Rockille. Levyn tuotannosta vastasi sama mies kuin Reptile Ridella, Janne Saksa, ja myös studio oli vanha tuttu Sound Supreme Hämeenlinnassa. Helpotus oli sanoinkuvaamattoman suuri, kun jätkät laittoivat hyväksyviä viestejä kuunneltuaan sen. Show Your Colors -levyn suurin poikkeus Amoralin aiempaan materiaaliin on varmasti toiseksi viimeinen kappale, akustisin kitaroin ja jousisoittimin etenevä Last October. Tätä voi toisaalta pitää ristiriitaisena, kun ajatellaan vaikkapa Varonin aiemmin mainittua viehtymystä 80-luvun yhtyeisiin. Lopulta esituotantovaihe saatiin päätökseen ja studioon päästiin suunnitelmien mukaisesti joulukuussa. Sen rehellisempää biisiä en voisi tehdä, Varon sanoo. Varon myöntää, että sen esitteleminen bändin muille jäsenille oli oma erityinen koettelemuksensa. Voi pyytää eri ottoja sen takia, että saadaan eri fiiliksiä, eikä vain siksi, että saadaan edes yksi kunnollinen veto, Varon kertoo. Härskin hittibal- "Täytyy myöntää, että Year of the Suckerpunchin julkaisun jälkeen tuntui pari päivää siltä kuin koko maailma vihaisi sitä kappaletta." ladin tekemisen olisi voinut kuvitella olevan looginen askel yhtyeen uudessa vaiheessa. Se oli uudenlainen kokemus. Ja kun hän sai kuulla, että Arsba on messissä, niin positiivisuus vain lisääntyi. Toivottavasti kuulijat ymmärtävät, ettei sitä ole tehty rahankiilto silmissä. marraskuuta 2008. Janne on joutunut monissa projekteissaan tottumaan siihen, että juuri ja juuri osataan laulaa. Virallinen tiedote julkaistiin 25. Minusta valmis levy on loistava keskisormenosoitus nykytrendeille. Ja tiesin, että hän osaa tuottaa nimenomaan laulajia. Se on palkkio niille, jotka ovat kuunnelleet levyn loppuun asti. Vaikka pidän hulluna vaikkapa Poisonista, niin se ei tarkoita sitä, että Amoral on pelkkää poisonia. Emme myöskään lähteneet hakemaan Last Octoberista sinkkua, vaan kyseessä on tavallaan piiloraita. En ole koskaan pelännyt niin paljon. Homma on toiminut Jannen kanssa niin hyvin, että häntä ei kannattanut vaihtaa. Yllätyin itsekin siitä, kuinka paljon minua pelotti. Ajatuksena oli että aikaväli shokkiuutisesta kuunneltavissa olevaan musiikkiin olisi mahdollisimman Keskustelupalstojen viha Inferno 45. Amoralin perinteitä kunnioittaen kappaleet olivat tässä vaiheessa suurimmaksi osaksi täysin valmiita ja tärkeintä oli vain saada materiaali mahdollisimman hyvin tallennettua. Show Your Colors taas on melodinen metallilevy ja piste, kitaristi painottaa. Demotimme kappaleen ensin Arin kanssa ja esittelin sen vasta sitten muille
ut myyn 4.2009. The Ultimate Final Show Of The 2007-2009 Dark Passion Play WorlD Tour + 18 vet klo o 9.2009l,Areena La 19.0 Hartwal ta. palvelus Lippu en 46,50 8 put alka velta: 4 nakkoli En Liput o Lip tiin 6
PROFAne OMen cALLIsTO eVILe MeDeIA DAunTLess TuKKAnuOTTA Lisää LIPuT ALKAen: 3 PVää 85,50 / 1 PVä 42,50 ennAKKOMyynTI: www.TIKeTTI.FI / www.LIPPuPALVeLu.FI 26.-28.6.2009 heLsInKI KAIsAnIeMI www.TusKA-FesTIVAL.FI. IMMORTAL VOLbeAT buLLeT FOR My VALenTIne V neuROsIs PAuL GILbeRT AMORPhIs My DyInG bRIDe PesTILence ensIFeRuM sTAM1nA GOjIRA bLAcK DAhLIA MuRDeR PARKwAy DRIVe wAy wA A LeGIOn OF The DAMneD ALL ThAT ReMAIns Mucc GIRuGäMesh DeAThchAIn jOn OLIVA AIn eLu ITIe ROTTen sOunD ATOn FIRewI jOn OLIVA´s PAIn eLuVeITIe ROTTen sOunD sAbATOn FIRewInD GAMA bOMb LIVAs bOMb tuLossa..
20 vuoden ura kuuluu järkyttävän tiukassa soitossa, murskaavassa soundissa ja erittäin toimivassa biisimateriaalissa. Emme ole tehneet tietoisesti riffejä eri tavalla. Levy on melodisempi, soundiltaan luonnollisempi, mutta ennen kaikkea monipuolisempi kuin yksikään edeltäjistään. Juuri julkaistu triplakokoelma Swedish Death Metal luotaa ruotsalaisen kuolon syntyhetkiä perusteellisella otteella. Minulla oli varastossa paljon hyvää matskua, joka ei sopinut TBS:lle. Taskusta löytyy uusi neljän levyn mittainen sopimus Metal Bladen kanssa, joten mättö raikaa vielä pitkälle tulevaisuuteen. Carnage Euphoria tekeekin kaiken hieman toisin. Uutuuslevy Carnage Euphoria ei osoita väsymisen merkkejä. Alkuvuosina tahti oli valitettavasti verkkaisempaa. Tuosta on aikaa jo 13 vuotta ja tekniikka on kehittynyt sinä aikana paljon. kuin koskaa rya kokoelmalta ei löydä, sillä bändi julkaisi ensimmäisen demonsa vasta 1992. Se on raaka ja primitiivinen, sillä meillä ei ollut budjettia, tietotaitoa tai kunnon studiota käytössämme. Olen silti sitä mieltä, että ensimmäinen demomme on ihan samalla tasolla noiden klassisten bändien demojen kanssa. TBS kuulostaa erittäin brutaalilta, mutta tavallaan aika kapealta. Mukaan vielä kaikki vanhat demot ja Moribund 7" bonuksina, niin eipä tuosta enää suunnitelma parane. Musiikista ja blastauksesta Vomitory on julkaissut Redemptionista (1999) lähtien tappavanvakuuttavaa sarjaa. Myös riffipuolella meno vaikuttaisi pirteämmältä. Uskoisin myös, että teemme Carnage Euphorian jälkeen vielä ainakin pari levyä. Tämä ei muuta sitä faktaa, että Vomitory on jäänyt suorastaan rikollisen vähälle huomiolle. Haimme vaihtelua rakenteisiin ilman, että menettäisimme pätkääkään intensiivisyydestämme. 50. Levyllä ei kylläkään ole blastia ja kaahausta aivan entisellä tavalla. Yhtyeen takkuiset alkuvuodet eivät hellittäneet vielä debyyttilevylläkään, sillä Raped in Their Own Bloodin (1996) aikaan ajat olivat jo täysin erilaiset. Meidän olisi pitänyt julkaista demomme jo 1990, mutta toisaalta, en usko että olisimme saaneet julkaistua mitään tarpeeksi hyvää vielä niin aikaisin. kavereita pa Slayerista ja ista jenkkideath aanut vaikutteita s soi death metal llä uudella levy mmin monipuolise n ennen. Tällä kertaa haimme luonnollisuutta, sillä kyllä hyvin mikitetty rumpusetti kuulostaa aina parhaalta. Vuonna 1989 perustettu bändi sai debyyttinsä ulos vasta vuonna 1996, jolloin ruotsalaisen deathin aallot olivat jo laskeneet. Emme ole pitäneet koskaan taukoa, vaan olemme keikkailleet ja julkaisseet musiikkia aina. Alkuperäisjäsen ja suurimman osan musiikista säveltävä rumpali Tobias Gustafsson on syystäkin ylpeä. Esimerkiksi Ripe Cadavers ja Rebirth of the Grotesque sisältävät vanhoja juttuja, jotka työstimme valmiiksi vasta nyt. Raped on kyllä ihan hyvä levy. Olisi kyllä hyvä tehdä levylle jotain ja julkaista se joskus uudestaan. Levyn soolot vaikuttaisivat aiempaa melodisemmilta, ja Great Deceiverin alku pääsi jopa yllättämään. Brutaaliudesta ei ole kuitenkaan tingitty. Halusimme myös lämpimämmän ja laajemman soundin. Terrorize Brutalize Sodomize (2007) vei tyylin äärimmäisyyksiin sekä kansitaiteen, musiikin että tavallaan myös soundien osalta. The Ravenous Dead, Ripe Cadavers ja Serpent sisältävät blastia tuskin lainkaan, ja ne ovatkin vähän erilaisia Vomitory-biisejä. Osasyy marginaaliseen suosioon löytyy myös itse musiikista, joka on huomattavasti esimerkiksi Entombedia tai Dismemberiä brutaalimpaa. Tarvitsimme nuo vuodet kasvaaksemme bändinä. Levy kärsii myös heikosta tuotannosta, eikä sitä ole ollut saatavilla enää aikoihin. Onhan se hyvä saavutus pysyä aktiivisena näin pitkään. Koskinen TEKSTI Kari I KUVA Henrik Hedlund I www.vomito ry.net uforia lyn e Veri lö T unnustan olevani ehta fanipoika. VomitoInferno n ruotsalaine Vomitory kaksi perustettiin entä vuosikymm a sitten, mutt näitä vanhuus ei ina. Minulla on itse asiassa uutta matskua kirjoitettuna jo nyt
Demotin sitä innoissani, mutta pelkäsin samalla saavani jätkiltä turpaani. Lukijoille vielä painotettakoon, että hitusen lisääntyneistä melodioista ja blastin vähenemisestä huolimatta Carnage Euphoria on edelleen varsin karskia tavaraa. Carnage Euphorian visuaalinen ilme onkin Killustrationsin työtä. Soitimme juuri Possessedia rundillamme Keski-Euroopassa, ja ihan hyvin se sujui. On- han tuo silti vaativaa, sillä tekniikkani voisi olla parempikin. Ratkaisu on perusteltu, sillä Terrorize Brutalize Sodomize vei verileikit tavallaan definitiiviseen päätökseen. RELEASE DATE: DARK SYMPHONIC METAL WITH OLIVER PALOTAI (KAMELOT), HENNING BASSE (METALIUM), AND GUEST VOCALIST SIMONE SIMONS (EPICA)! ALSO AVAILABLE AS A LIMITED EDITION DIGIPACK INCL. Mies soittaa Jörgen Sandströmin ja Lord K Philipsonin kanssa deathia myös Torture Divisionissa, joka on tehnyt jo useita netistä ladattavia demoja. Ei mitään Photoshop-mössöä, vaan death metal! Carnage Euphorian rajoitetun painoksen mukana tulee myös dvd, joka juhlistaa yhtyeen pitkää taivalta. Soittoharrastusta auttaa myös taannoin tehty diili ESP-kitaroiden, Seymour Duncanin ja Mesa Boogien kanssa. Dvd:n materiaali on omista arkistoistamme. Sama juttu joidenkin kitarasoolojen kanssa, kuten esimerkiksi kappaleissa Serpents ja A Lesson in Virulence, joista jälkimmäinen epäilytti minuakin. Order online today: www.napalmrecords.com RELEASE DATE: 29.04.2009. Mukana on kuvaa ensimmäiseltä kei- kaltamme huhtikuussa 1990, kuten myös toiselta keikaltamme, jolla vetäisimme aiemmin julkaisemattoman kappaleen. Joo, haha. Vastapainoksi esimerkiksi Deadlockin soolo kelpaisi varmasti Slayerillekin. Kannesta tuli aika karkea ja se sopii hyvin yhteen musiikin kanssa. Samoin Japanissa olisi hienoa päästä käymään. Ajattelin yllättää kaikki juustoisella, lähes In Flamesia lähentelevällä soololla. Olen surkea treenaamaan, enkä ole koskaan harjoitellut oikein tosissani. Mitä melodioihin tulee, emme todellakaan ole muuttumassa melodiseksi bändiksi. Se on Peteriä parhaimmillaan. Peterin kirjoittama Great Deceiver sisältää kuitenkin hyvää tunnelmaa. Soittaessa pitäisi olla mahdollisimman rentona. Minulla ei ole kurinalaisuutta, enkä taida olla erityisen hyvässä kunnossa muutenkaan, Tobias naurahtaa. Ulkomusiikillista höpinää Musiikin ohella myös graafinen puoli on kokenut muutoksen. Kansitaide on tummempaa eikä perustu suoraan graafiseen väkivaltaan tai valokuviin. Kuinka vaativaa moisen soittaminen livenä oikein on. Onneksi he kuitenkin pitivät siitä, ja kyllähän se sinne raskaiden thrash-riffien joukkoon sopii. Suunnitelmia on kuulemma jo olemassa, mutta ei vielä mitään varmaa. Tätä odotellessa, päästäkäämme verilöyly irti! JUNGLE ROT WHAT HORRORS AWAIT AN OLD SCHOOL DEATH METAL INFERNO! RELEASE DATE: 29.04.2009 Gods of Vermin SCORE TO A NEW BEGINNING THE TRILOGY IS COMPLETE! SYMPHONIC METAL FOR FANS OF BLIND GUARDIAN AND RHAPSODY OF FIRE. Tobiaksen jano kuolometalliin on ehtymätön. BONUS TRACK! 29.04.2009 RELEASE DATE: 29.04.2009 GIGAN THE ORDER OF THE FALSE EYE PSYCHEDELIC DEATH METAL FEATURING ERIC HERSEMANN (EX-HATE ETERNAL). Top prices, an excellent customer service, & the fastest delivery make us the European Metal mailorder. Rage of Honour tykittää ehtaa d-beatia ja Possessed puolestaan tärisee alusta loppuun kuin Marduk ikään. Kun uraa on takana näinkin paljon ja Vomitoryn toiminta on turvattu myös tulevaisuudessa, mitä on vielä saavuttamatta. Kyllähän sinne pakulla pääsee, mutta haluaisin tehdä sen kunnolla, vaikka jonkun isomman bändin lämppärinä. Muistutan Tobiasta myös Suomesta, bändihän ei ole soittanut täällä koskaan. Olisi kiva tehdä kunnon kiertue Jenkeissä. Tuo on kasattu käytännössä ilman budjettia ja teimme sen itse. Bootleg-laadusta huolimatta siitä tuli mielestäni ihan siisti. Juttelin juuri TBS:n kuvituksen tehneen Henrik Hedlundin kanssa ja kerroin hänelle, että emme tule koskaan ylittämään tuon levyn brutaaliutta, joten miksi edes yrittää. Kokonaisuus on vain aiempaa monipuolisempi
Born To Ro t on historiaa!" - The nenälle ja bad-hair-day: Aurinkolasit Kiillä kuin rokkistara! Tällä megakiillon antavalla tuotteella häikäiset bilekaverisi etkä taatusti jää vaille huomiota. Rock On! Flexible Hairspray 400 ml Bileet jatkuvat! Joustavan tuen antava aerosolilakka pitää hiuksesi messissä. Nopeuttaa hiusten kuivumista jättää aikaa olennaisemmille asioille kuin hiusten kuivaus! Maahantuoja Suomessa: SKT-GROUP Oy, www.skt.fi. Silota, selvitä ja rentouta bileväsymyksestä kärsivät hiuksesi ja tee niistä järisyttävän hyvännäköiset. Tämä kama koukuttaa! Leave-in Detangler & Defrizzer 200 ml Älä anna rokkaavan elämäntyylisi aiheuttaa takkuja. Enää sinun ei tarvitse pestä hiuksiasi joka päivä! Sprayaa hiusten tyviin imemään pois ylimääräinen rasvaisuus ja raikastamaan tuoksu - rokkaat kevyesti vielä yhden illan. Suojaa lettiäsi auringolta, pakkaa mukaan festareille! Kiertueilla testattu, rokkistarojen suosittelema. Shine Blaster 100 ml hkut pulasta rundilla, kun sui ! ret on se joka pelastaa AINOA JÄRKI! Dirty Sec meno todellakin jatkuu taa, että hyvä "TIGIN Rockaholic on i ja Fun Times varmis d ck fiksaa het 69 Eyes; Helsinki, Finlan on mitä on. Dry Shampoo 300 ml Meillä on salaisuus
Oma lukunsa on tietenkin Swallow the Sun, joka teki My Dying Bride -henkisillä valitusvirsillään doomista listakelpoista musiikkia. Aina välillä tulee sitten kesä, joka on kuitenkin niin lyhyt, että sen ohikiitävä lämpö ja valo saavat vääjäämättä pimenevät illat tuntumaan kahta katkerammilta. Toimittaja Zeus Mattila sitten pukkasi meidät tuohon doom-lokeroon jossain demoarvostelussa, basisti Teemu Maijala kertoo. Tyyliin vaikutti varmaan aika alkeellinen soittotaitomme. Useat kotimaiset kokoonpanot onkin noteerattu omassa sarjassaan ympäri maailman. Myös Firebox-yhtiö on edesauttanut doomin voittokulkua kiinnittämällä Firedoom-alamerkilleen komean kokoelman uusia tuomiopäivän orkestereita. Kun tämän sitten yhdisti Venomin raakuuteen, niin siitäpä soppa syntyi. Vilahteleepa seassa rob Halfordin henkikin. Tuomiopaivan pasuuna pauhaa S uomalaiset elävät suurimman osan vuotta säkkipimeässä, ja silloin kun pimeys ei vaivaa, on tilalla joko loskaista syksyä tai karua huhtikuun kevättä. Lienee siis turha ihmetellä, kuinka juuri suomalaiset ovat olleet ensimmäisten joukossa kehittämässä heavy-musiikin tyylilajia, jota on ajan mittaan alettu kutsua doom metaliksi. Sitähän sitä tosiaan itsekin aluksi mietittiin, että mitä tämä oikein on, kun ei tämä ihan Popedalta kuulosta eikä toisaalta Ironcrossiltakaan, virnistelee puolestaan Teemun veli, kitaristi Jussi Maijala. Tiluttamaan emme kyenneet, joten piti turvautua Black Sabbath -henkiseen riffittelyyn. Silloinen rumpalimme V-P toi mukaan myös bluesahtavaa soundia ja Led Zeppeliniä, mikä toimi myöskin hienosti. Made in Finland Reilun kahden vuosikymmenen aikana on doom-bändejä siunaantunut vaikka millä mitalla, eikä suinkaan mitä tahansa orkestereita esimerkiksi Reverend Bizarre, Skepticism ja Shape of Despair ovat kaikki millä tahansa mittapuulla kovatasoisia nimiä. Silloisen rumpalimme V-P Rapon Inferno mukaan musiikkimme oli "trans-avantgardefuusiojazzia hieman raskaalla ottella". Nimitimme itse hommaa "perverse metaliksi". TEKSTI Saku Schildt I www.spiritusmortis.com Yli kaksikymmentä vuotta toiminut Spiritus Mortis yhdistelee kolmannella levyllään Vanhan Testamentin analysointia panolauluihin. Ovatko Spiritus Mortisin kaverit yhtään happamina, kun nykypäivän doom-yhtyeet tu- 56. Aivan ensimmäinen doomiksi luokiteltu yhtyeemme oli vuonna 1987 Alavudella perustettu Spiritus Mortis, joka ei kuitenkaan aluksi edes tiennyt kuuluvansa kyseiseen kategoriaan
Keikoilla riittää väkeä, onhan doom-kansa tunnettu uskollisuudestaan, ja yhtyeen tekemisiä seurataan aina Saksassa ja Englannissa asti. Jussi lisää, että on virkistävää kuulla nykyisellä "itkun ja ikinän ajaksi" kuvailemallaan aikakaudella musiikkia, jossa lauletaan röyhkeästi säkeistöjä tyyliin "Ultimate in body and soul / Every cell hard as diamond / Every thought crystal clear / Unbending / Unbreakable". Inferno Läpi harmaan kiven Tavallaan Maijaloilla voisi ollakin syytä näyttää menestyneille tulokkaille hapanta naamaa, sillä Spiritus Mortis kuuluu bändeihin, jotka eivät ole saaneet mitään helpolla. Veljekset kertovat myös ymmärtävänsä doomin saralla enemmän bluesiin ja Black Sabbathiin nojaavan tyylin päälle, eivätkä Shape of Despairin säröisesti laahustavat jälkeläiset siten sytytä yhtä voimakkaasti. Hänen liittymisensä yhtyeeseen 2000-luvun alussa oli sellainen potku perseelle, että ainakin minä aloin tehdä tätä hommaa silloin tosissani. Esimerkiksi länsinaapurimme Ruotsin sekä Yhdysvaltain tarjonta on vähintään yhtä rautaista. Yhtye sai tyytyä tehtailemaan demoja läpi 1990-luvun 57. Nyt yhtye on esittelemässä kolmatta, The God Behind the Godiksi nimettyä albumiaan, jolla bändi päätti palata juurilleen ja kaivaa naftaliinista joitain aivan taipaleensa alkupuolella sävellettyjä kappaleita. Firma kaatui vauhdilla kuin tyvestä katkaistu mänty: kun Spiritus Mortis sai ilmoituksen lähtölaskennan alkamisesta keskiviikkona, oli firma vainaa jo seuraavana tiistaina. Olen ylpeä Spiritus Mortisista, mutta tajuan kyllä, että joku saattaa olla vieläkin kovempi bändi, Teemu toteaa. Ja siitä tämä nykyinen "noste" saikin alkunsa, Teemu heittää ja jatkaa yhtyeen sotkuisen historian analysointia. Ilmaisun rajojen venyttämistä Maijalat kuitenkin tervehtivät ilolla, eli kaikki kukat kukkikoot. On muuten erikseen mainittava entisen laulajamme Vesa Lammen panos Spiritus Mortisille. Koskaan ei ole tullut lopettaminen mieleen, vaan vastoinkäymiset ovat saaneet lähinnä pohtimaan, jotta "mikä ei tapa, niin on mulle aivan sama", vai miten se meni. Yksi menneisyydestä kaivettu kappale on avausraita The Man of Steel, jota yhtye käytti aikoinaan Maijaloiden mukaan keikkojen päätösbiisinä. Judas Priest on hyvä bongaus! Kappaleen lauluosuuksia tehdessä pohdittiin, jotta tämähän on kuin Painkiller: lauluja myöten tappobiisi yhtyeeltä, jonka uskottiin kuolleen, Teemu hihkaisee ja jatkaa: Kyllä hevirokkia soittaessa pitää aina olla pieni Spinal Tap silmäkulmassa, ja lavallakin saa hymyillä. ja pääsi äänittämään ensimmäistä albumiaan vasta pari vuosikymmentä perustamisensa jälkeen. Kappaleen perusteella alkaa nopeasti epäillä, ettei Spiritus Mortis epäröi flirttailla huumorin kanssa, mikäli siltä sattuu tuntumaan. Piisaahan sillä kulttisuosiota aina ulkomaita myöten, ja maine sekä arvostus ovat kasvaneet jatkuvasti. Sellaista sattuu. Lisäksi konkarit toteavat, etteivät jaksa niin oman alansa orkestereita luukuttaa, sillä vastaavaa ahdistusta piisaa riittämiin omissakin treeneissä. Kaiken hyvän lisäksi orkesterin s/t-debyyttilevyn (2004) julkaissut Rage of Achilles -yhtiö meni nurin pian sen ilmestymisen jälkeen, eikä kakkoslevy Fallenin (2006) julkaisseelle Black Lotus Recordsille käynyt yhtään paremmin. Bändi kuitenkin suhtautuu kuoppaiseen taipaleeseensa leppoisasti. Monesti väite sta ja ttä ei se kummemmin poh dita tai peruste n lla." levat ikään kuin valmiiksi katettuun pöytään. Ei mulla ole koskaan ole ollut mitään ylenkatsomista muita bändejä kohtaan, elleivät nämä sitten asiaa itse aiheuta. Toki kiinnostavampia ideoita tulee seurattua, kaksikko kuvailee. Niinpä uuden levyn materiaalin kanssa tuli hieman kiire, joten palasimme historian aamuhämäriin hautoja kaivelemaan. Veljekset myös huomauttavat, ettei suomalaisilla ole mitään yksinoikeutta paukutella henkseleitä doom-skenensä laadukkuudella. Suurin osa Fallen-levyn jälkeen tehdyistä biiseistä nakattiin roskikseen. Kaiken kaikkiaan homma on ollut lähinnä kiva harrastus, ja jos ei ole kiinnostanut, sitten olemme soitelleet harvemmin. Ja onhan toisaalta nykypäivän yhtyeillä vaikeampaa erottua muista, Jussi säestää. Levyn musiikki on toisin sanoen yhdistelmä 1980-luvun lopun juttuja ja ihan uusia biisejä, Teemu kertoo. "Tympii välillä tämä jota hoetaan kr pakonomainen mantra, istinuskon pah uude ahdistavuudest a. Suomibändit näyttävät aika usein kuin miettisivät, että "voi kun pääsis äkkiä lavalta pois", mutta me ainakin yritämme olla sen verran ammattimaisia, että annamme aina täydet, oli porukkaa katsomassa sitten seitsemän tai seitsemäntuhatta. Reipastempoinen ja ylitsevuotavan macho biisi on nimittäin ennemmin jonkinlainen Judas Priest -pastissi kuin karu ja synkeä doom-eepos. Ei tästä ole elämä kiinni, joten ei nuo levy-yhtiöiden kaatumiset mulla oikein tuntuneet missään. Jos on rekkaa koko päivän ajanut, niin ei sitä enää illalla lähde ajelemaan. Ei muiden maine ja kunnia ole meiltä pois. Vuonna 1987 ei tällaisella musiikilla saavutettu juurikaan vastakaikua, korkeintaan kohonneita kulmia ja häkeltynyttä päänraapimista
Hynninenhän vaikuttaa myös Puritanissa, ja kun Reverend Bizarrelta julkaistiin hiljattain sinkkujen b-puolet ja muut harvinaisuudet yhdistävä kokoelmalevy, on miehen nimi ollut runsaasti esillä muissakin yhteyksissä. Mun puolesta ihmiset saavat uskoa vaikka joulupukkiin, jos löytävät siitä voimaa tai lohtua, basisti sanoo. Mutta jos yhtye kuitenkin kehittyy Samin bändiksi, niin sitten kehittyy, ei sille mitään mahda, Jussi säestää. Vai onko siinä kyse samasta asiasta, mistä Monster Magnetin setä joskus puhui, että rokkareiden on ihan turha vikistä kuinka kaikki on vaikeaa ja elämä on kurjaa, kun Afrikassa on porukkaa, jolla on kärpäsiä silmissä, mies tuhahtaa. Kappaleen nimi viittaa gnostilaiseen ajatukseen siitä, että Nasaretilaisen puhuma voima, eli niin sanottu "todellinen jumala", jää vanhan testamentin demiurgin varjoon. Tälle levylle ei saatu mukaan natseja kuussa, mutta outoja tarinoita yhtä kaikki piisaa, Jussi kertoo. Sitten löytyy kuitenkin myös maailmanloppua ja jumaluuspohdintaa. Demiurgi on siis sokea luojajumala, ja tämä toinen jumala on se varsinainen kaikkia kulttuureja ja kaikkea ihmisyyttä yhdistävä mysteeri ja ydinkysymys. Tämä Lähi-idän paimentolaisheimon Jahvejumala on vain yksi jumala muiden joukossa, ja se itsekin sanoo, että "älä palvo muita jumalia, kun niitä voi olla paljon parempiakin kuin minä olen, muuten tulen mustasukkaiseksi ja sitten tulee salamasta päähän", Jussi hymähtää. Kyllä tätä pitäisi vähän pohtia, että mitä tämä koko touhu on ja miksi täällä ollaan. Tämä kai voisi olla jonkinlainen ideologia musiikkimme takana, Jussi jatkaa. Kun uuden laulajan hommaaminen sitten tuli ajankohtaiseksi, testailimme ensin paikallisia kykyjä, mutta Vesan ja hänen edeltäjänsä Tomi Murtomäen saappaat olivat turhan suuret täytettäviksi. Monesti väitettä ei sen kummemmin pohdita tai perustella. Meillä ei esiinny mitään palvontaa mihinkään suuntaan, minä ainakin palvon lähinnä itseäni. Juopottelu on minusta aika usein luuserimeininkiä, porukka vetää viinaa sosiaalisen paineen takia tai paetakseen elämää. Albert astuu kuvioihin The Man of Steelin nykyversion sanoitusten takana on Spiritus Mortisin uusi solisti, Sami Hynninen. Hynninen puolestaan luettelee levyn lyyrisen sisällön rakentuvan kuoleman erotiikasta, ihmiskunnan mädännäisyydestä, apokalypsista, muinaisista kehittyneistä sivilisaatioista, gnostilaisuudesta, oman elämän koettelemuksista sekä "heavy metalin Suuren Työn" seuraamisesta. Tässä on jo ehtinyt tottua vuosien varrella siihen, että bändi henkilöityy vahvasti laulajaan, 58 Inferno Hynninen ei ehtinyt juuri vaikuttaa The God Behind the Godin sävellystyöhön, mutta sanoitusten teossa hän on ollut ansiokkaasti mukana. Kiersimme vuoden 2006 tienoilla samoilla keikkareissuilla Reverend Bizarren kanssa, ja silloin oli Samin kanssa kännihöpötyksiä tyyliin "säähän sitten laulat seuraavan levyn", basisti kertoo. Samihan se tosiaan uskontotieteilijänä esitelmöi, kuinka jumalan takana on toinen jumala. Raamattu, eli tämä poliittisin perustein rakennettu orjuuttava kirjakokoelma, ilmentää itsessään täydellistä valhetta ja jopa jumalanpilkkaa yhdistäessään nämä miltei vastakkaiset entiteetit, Hynninen kuvailee. Vesa Lammen tilalle astunut Hynninen tunnetaan tietenkin parhaiten Albert Witchfinderina, Reverend Bizarren johtohahmona, ja mies lienee nykyisen doomskenen arvostetuin keskushenkilö. Maijalan veljekset kuitenkin suhtautuvat tähänkin mahdollisuuteen tyynesti. Varsinaisesti ei ole tarpeellista edes puhua Jumalasta, vaan sen voisi korvata esimerkiksi "luonnon mysteerillä". Niinpä otimme jälleen yhteyttä Samiin. Teema sopii kyseiseen biisiin, koska se on raskaudessaan jotain "jumalaakin suurempaa", eli näin ollen omiaan kuvaamaan äärimmäistä maksiimia ja ihmiset hulluksi tekevää totuutta. Teemun mukaan Hynnisen liittyminen tapahtui sutjakkaasti vanhojen kaveruussuhteiden pohjalta. Teemu kertoo karsastavansa samalla tavalla rippikoulumaista aivopesua sekä kirkonpolttajien hullutuksia. Kuten miesten puheista voi päätellä, on Spiritus Mortisin musiikissa kovaa sanomaa, jossa ei kumarrella mihinkään suuntaan. Uusi nokkamies tuo orkesterille varmasti uutta yleisöä, mutta onko tässä vaarana, että Spiritus Mortis muodostuisi yleisön silmissä "taas yhdeksi Albertin bändiksi". Lisäksi biisin voi nähdä monessa valossa. Minusta rokkimeininkiin kuuluu, että päässä pitää olla muutakin kuin tukka ja erilaisia asioita järkeillään. Näinä kvanttifysiikan kulta-aikoina tämä kaikki on taas varsin ajankohtaista. Jumaluusoppia. Samasta paketista löytyy siis sekä todellista sanomaa että virkeää pilkettä silmäkulmassa. Hynninen itse intoutuu antamaan kappaleen taustasta sangen seikkaperäisen selonteon. Esimerkiksi levyn komean ja kolkon nimibiisin teksti on hänen ideoimansa. , että "Rokkimeininkiin kuuluu n päässä pitää olla muutaki ioita kuin tukka ja erilaisia as järkeillään. ja minä olenkin mieluummin sellainen harmaa eminenssi taustalla, Teemu tuumaa. Spiritus Mortisilla on kuitenkin niin vahva brändi, ettei sen menneisyyttä kovin äkkiä unohdeta, ja itse uskon Samin liittymisen oikeastaan vain vahvistavan sitä. Solistihan on tavallaan sellainen kansikuvapoika. Molemmat itse asiassa tuntuvat tarjoavan ilomielin valokeilapaikkaa uudelle tulokkaalle. Laajentaa siis maailmankuvaa, enkä nyt tarkoita mitään pössyttelyä. Tosiaan tympii välillä tämä pakonomainen mantra, jota hoetaan kristinuskon pahuudesta ja ahdistavuudesta. Onhan meillä levyn vikana biisinä panolaulu, ja on siellä juopottelulaulukin mukana. Ei tuo "Albertin bändi" haittaa yhtään. Jussi kertookin yhtyeen saaneen inspiraatiota tasaisesti niin elokuvista, Conan Barbaarista, sotahistoriasta, olevaisuuden pohdiskelusta kuin jumaluusopista. Onko se campia, irvailu tällaisen vahvan miehen haaveille vai kertomus tällaisesta vahvasta miehestä. Jos elämä on vain sitä, että kannetaan sitten mäyräkoiraa kotiin, niin ättä." voisi olla yhtä hyvin eläm Heavyyn sopii tämä uhomeininki, eikä sitä saisi pilata laimentamalla sitä vitsiksi. Vesalla alkoi motivaatio loppua Black Lotus Recordsin kaatumisen jälkeen. Jos elämä on vain sitä, että kannetaan mäyräkoiraa kotiin, niin sitten voisi olla yhtä hyvin elämättä. Maijalat teroittavat, että niin tympääntyneitä kuin he ovatkin kristinuskoon, on sen pakonomainen mustamaalaaminen yhtä väsyttävää. Pienellä ihmisellä voi tietenkin helposti käydä niin, että muistaa bändin ensimmäisenä sen laulajasta
Viisi tonnia on melkoinen summa maassa, jossa keskimääräiset kuukausipalkat kieppuvat 50 euron tienoilla. Tämän hetken egyptiläisheavyn suurimmat nimet, Enraged, black metalia soittava Scarab, powermetallinen Varden, death metalin liepeillä liikuskeleva Worm, orientaaliksi black metaliksi musiikkinsa luokitteleva Odius ja muut yrittävät raivata tietään valtaväestön pariin El-Sawyssa järjestettävien keikkojen ja internetin välityksellä. Arabiankielinen heavy olisi suurin vitsi aikoihin, Enragedin Wael toteaa. Enraged on vetänyt alle kymmenen keikkaa nelivuotisen historiansa aikana ja Waelin mukaan tämä on Egyptin mittakaavassa varsin menestyksekästä. joulukuuta 1918 17. Cartoon Killersin kasetteja saattoi jopa löytyä kasettikioskeista, joista yleensä löytyi vain siirappisen arabipopin kuumia nimiä kuten Amr Diabia ja Shaaban Abdel Rahimia tai arabi-ikivihreitä kuten Oum Kalthoumia. Jopa El-Sawyssa heavy-keikat koetettiin kieltää sillä perusteella, että yleisön joukossa oli käyttäydytty sopimattomasti, mikä käytännössä vihjasi alkoholinkäyttöön ja pussailuun. Kilpailu keikoista on kovaa, ja suurin osa heavy-bändeistä soittaakin laittomissa underground-bileissä, joita niitäkin on koko maassa vain muutaman kerran vuodessa. Tämän hetken nimistä suurin, Scarab, on pioneeri egyptiläismetallibändien ulkomaanvalloituksessa bändin voitettua viime vuonna järjestetyn United We Rock -kilpailun, jonka johdosta Scarab esiintyi Arabiemiraattien Dubain Desert Rock -festareilla maaliskuun alussa. Hän myös harmittelee ulkomaisten bändien haluttomuutta keikkailla Lähi-idässä. Heavy on pohjimmiltaan liian länsimaista istuakseen Lähi-itään. 1990-luvun puoliväli oli raskaan musiikin kukoistusaikaa, jonka aikana paikallisbändit kuten Steel Edge, Andromeda ja Cartoon Killers soittivat Heliopoliksen hienostoalueella Baron palatsissa. Silti, myös Jordaniasta tulee joitakin tasokkaita heavy-bändejä, ja jopa Saudi-Arabiassa underground-heavya löytyy nykyään Wasted Land -bändin raivattua tietä saudiheavylle. Lisäksi korruptio estää tehokkaan suunnittelemisen. Cartoon Killersin Ahmed ja Enragedin Wael eivät usko heavyn varsinaiseen nousuun Lähi-idässä. Metallimiehiä (ja naisia) syytettiin moraalittomuudesta, huumeiden ja alkoholin käytöstä, seksuaalisen vapaamielisyyden levittämisestä sekä kristinuskon ja islamin vastaisuudesta. Wael itse on järjestänyt ruotsalaisen Pain of Salvation -yhtyeen soittamaan Egyptiin vuonna 2007, mutta tunnustaa keikan järjestämisen vaikeudet. Klassisia heavy-covereita soittavan Enraged-yhtyeen laulajan Wael Osaman mukaan metalli ja muu rockmusiikki kulkevat Egyptissä samaisen rock-sateenvarjon alla, mutta fanikunta on laajentumassa. Metalli on Egyptissä lähinnä harrastelua. Valtiomuoto Pääkaupunki Pinta-ala Asukasluku Viralliset kielet Valuutta Elinkeinorakenne Aikavyöhyke Itsenäistyi Tasavalta Maatunnus Kansainvälinen suuntanumero Enraged. tasavalta Kairo (noin 20 miljoonaa asukasta) 1 001 450 km² 81 miljoonaa arabia Egyptin punta (EGP) maatalous 15,5 %, palvelut 52,4 %, teollisuus 32,1 % BKT:sta GMT + 2 1. Monet 1990-luvulla lopettaneet bändit kuten Cartoon Killers aloittivat uudestaan keikkailun. Byrokratian määrä lupien saamiseksi on valtava. Scarabin seikkailu jatkuu Saksan Löbnitzin With Full Force -metallifestivaalilla seuranaan Dimmu Borgir, Carcass ja Amon Amarth. Cartoon Killers, kuten muutkin heavybändit, lopetti jo ennestään harvassa olevat keikkansa hallituksen aloitettua tiukan kampanjan heavy-muusikkoja ja -faneja vastaan. Yksi vanhimmista oli Cartoon Killers, joka saavutti mainetta jo 1990-luvun alkupuolella. Keikkoja on niukasti, sillä koko maassa on vain yksi paikka, El-Sawy, jossa silloin tällöin pidetään metallikonsertteja. Tapahtuma on Lähi-idän ulkopuolella tuntematon, vaikka esiintyjäkaartiin sisältyi tänä vuonna niin Motörhead, Arch Enemy, Opeth kuin Chimairakin. Osa lähinnä teini-ikäisistä faneista virui kaltereiden takana jopa puolitoista kuukautta, ja Egyptin mufti, uskonnollisen lain ekspertti, vaati "satanistisen kultin harjoittajille" tiukan sharia-lain mukaisia tuomioita jumalanpilkasta. Kukoistus Nykytila 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen lopulla Egyptissä koetaan eräänlaista heavyrenessanssia. kesäkuuta 1944 EG +20 kalaisen vapauden symbolina. Tapahtuman järjestämiseen tarvittavien lupien piti olla kunnossa, kunnes eräs virkamies vaati minua maksamaan 5000 Egyptin puntaa (800 euroa) hänelle tai "hän takaisi, ettei keikkaa järjestettäisi". Heavy-skene pyöri pitkään ulkomailta tuotujen levyjen varassa, ja paikallisia bändejä nousi hitaasti. Ilman El-Sawya ja internetiä heavy olisi kuollut Egyptissä aikoja sitten, toteaa Wael suorasti. Hallituksen huolestuessa "moraalittomuuden lisääntymisestä" sekä metallimusiikin anti-islamistisista ja pakanallisista vaikutteista, useita heavy-faneja joutui vaikeuksiin, jotka kulminoituivat 1997 vuoden tammikuuhun, jolloin kymmeniä faneja pidätettiin ja vielä useampien koteja pengottiin ja heitä uhkailtiin. Viimeiset pari vuotta ovat kuitenkin todistaneet raskaan musiikin hidasta, varovaista nousua, ja uusia bändejä ilmestyy jatkuvasti. Scarabin johdolla egyptiläismetalli ponnistaa varovasti maan alta, joskin 1990-luvun rautainen vastareaktio on liian tuoreessa muistissa. Inferno 61 Lähde: Wikipedia. Waelin mukaan Egyptin suurin ongelma on keikkapaikkojen ja levytyssopimusten puute, sillä metalliyhtyeiden on mahdotonta saada levytyssopimuksia. Suuret unelmat levytyssopimuksista jäävät, sillä headbanging, pitkätukkaiset miehet ja muut heavy-musiikkiin usein liittyvät ilmiöt eivät istu helposti konservatiiviseen, islamilaiseen kulttuuriin ja maahan, jonka väestöstä yli viides elää alla köyhyysrajan. Suurin osa paikallisista bändeistä soittaa klassisia heavy-covereita, eikä yhdelläkään bändillä ole arabiankielisiä lyriikoita. Verrattuna muihin Lähi-idän maihin Egyptissä on kuitenkin edes jonkinlaista tarjontaa raskaamman musiikin saralla, Wael pohtii
Mies on tehtaillut uskomattoman määrän todella komeita kansia. Pääasiassa taiteilija on itseoppinut, mutta kertoo kuitenkin opiskelleensa York Universityssä ja "mahtavien torontolaistaiteilijoiden kanssa" New School of Artissa. Moni progressiivisen tai vanhakantaisemman heavy rockin ystävä voikin löytää yllätyksekseen levyhyllystään miehen tekeleitä. Teknisesti Syme ei ole rajoittanut itseään vuosien varrella. Tuolla levyllä bändi siirtyi suorasukaisempaan ulosantiin, joten 62. Joidenkin lähteiden mukaan niitä on yli 300. Vuoden 1975 Caress of Steel -levystä lähtien Rushin kannet ovat järjestään olleet Symen käsialaa. Inferno Harva kansitaiteilija on töistään niin tunnettu ja tekijänä niin tuntematon kuin Hugh Syme. Itse käytän Photoshopia, Cinema 4D:tä, Z-Brushia ja niin edelleen. Vuoden 1991 Rush-levyn Roll the Bonesin kansi on todella komea esimerkki huolellisesta kuvausvalmistelusta, laadukkaasta tuotannosta ja huippuunsa viedystä tekniikasta etenkin kun otetaan huomioon, että vuonna 1991 Photoshop oli karu, juuri julkaistu ohjelma ja silloiset tietokoneet tehoiltaan jotakuinkin ovisummerin tasoa. Syme pitää uraansa levynkansientekijänä onnekkaana onhan hän "saanut kunnian työskennellä monien alan parhaiden kanssa" syystäkin: hän on tehnyt kansia alla esiteltävien lisäksi bändeille kuten Whitesnake, Aerosmith, Alice Cooper, Bon Jovi, Fates Warning, Nevermore, Magnum, Queensrÿche, Def Leppard, Kiss, Stone Sour... Kun sitten näin Hipgnosisin, Ed Thrasherin ja Mouse Kellyn kaltaisten tekijöiden tuon ajan uraauurtavia töitä, ajattelin tämän olevan ihanteellinen ala. Tuohon aikaan tekniikat olivat joko pimiössä erilaisten sabluunoiden ja maskien kanssa muokkaaminen tai vielä perinteisempi sakset ja liima -metodi. Omat suosikkikantensa Rushin Grace Under Pressuren (1984) ja Power Windowsin (1985) hän on maalannut, mutta mies tekee myös kuvamanipulaatioita, järjestää valokuvia tai tekee 3D-mallinnuksia. Syme aloitti taiteilijanuransa perinteikkäästi maalaustaiteen parissa. Koskinen havaintoja metallin visuaalisuudesta Tuntematon surrealisti K anadalainen Hugh Syme on ollut urallaan varsin tuottelias. Rushin Hemispheres (1978) esimerkiksi näyttää eritoten vinyylikoossa tarkasteltuna nykysilmin melko karkealta, mutta silti näyttävältä. Koostamalla valokuvia, kontrolloimalla kaikkia valoja ja muita elementtejä, voin saavuttaa lopulta kuvan, jossa visioni ja maalaustaitoni yhdistyvät täydelliseksi liitoksi. Roll the Bonesin kannen jalkakäytävä ja etualan vesi oli Symen kertoman mukaan massiivinen studiokonstrukio ja taustalle kuvattu arpakuutioseinä puolestaan miniatyyri. Photoshopissa yhdisteltynä jälki on kuitenkin saumatonta. Vuoden 1983 Creemlehden artikkelissa mies kertoo päätyneensä kolmikon luottotaiteilijaksi Ian Thomas Bandille omasta pyynnöstään tekemänsä kannen ansiosta. Tuo aika oli todella primitiivistä nykyaikaan verrattuna. Se on kuitenkin Symen teokset tunnetaan uskomattoman hienoina kuvamanipulaatioina. Levynkansien pariin Syme päätyi oikeastaan omasta halustaan. Nyt on huippuohjelmistoja, koneissa on prosessointitehoa ja on teknisiä vaihtoehtoja. Kun Anthem Records, Rushin Kanadan-lafka, näki miehen kädenjäljen, häntä pyydettiin tekemään myös heille kansia. Symen ensimmäisiä asiakkaita oli kanadalainen progesaurus Rush. Halusin löytää taiteellisen luovuuden alan, jossa olisi vapaus tehdä mitä tahansa. Englannin Sunderlandissa varttuneen pojan vanhemmat kuitenkin olivat hyvin avuliaita ja kannustavia. Syme ei edes muista, koska alkoi tuottaa taidetta. Mies ei itse edes muista, montako levynkantta on suunnitellut, mutta arvelee lukeman olevan satoja. Silmäterä TEKSTI Kimmo K. Käytin molempia. Soveltuvissa tapauksissa 3D-mallinnus on erinomainen vaihtoehto. Hän on tehnyt niitä jo pitkään ja kehittyi todella taitavaksi jo kuvamanipulaation kivikaudella. Rushin Counterparts (1993) on puolestaan visuaalisesti simppeleintä Symeä, ja samalla tietenkin Rushia. Osittain tästä syystä miehen tekemiset eivät olekaan suoralta kädeltä yhdistettävissä häneen semminkin kun järin näkyviä signeerauksia tai leimojakaan kansikuvissa ei tavallisesti ole. varsin erilainen ja kovin monimutkainen lähestymistapa sellaiseen työhön, joka ei edellytä animointia tai akselin ympäri kiertämistä. Kiireestä kantapäähän Rakastan maalaamista, mutta se on pitkällinen homma
Inferno 63
Lisäksi, seuraavan kahden vuoden aikana teen sarjan alastonkuvia. Muutoin odottamattomat vastakkainasettelut voivat olla usein ainakin yhtä kiehtovia. Tukkaheavybändi Warrantin Cherry Pie -levyn kansi on myös omalla tavallaan huomionarvoinen. Täällä Torontossa minulla on kyllä vireillä eräs musaprojekti, johon tulee useita laulajia ja muusikoita. Näyttely aloittaa Torontosta, mutta lähtee myöhemmin kiertämään. Tulevaisuus. voisi kuvitella kannen heijastelleen juuri tätä muutosta. Dream Theaterin Octavarium-levyn kannen konsepti on esimerkiksi kreditoitu Symen sekä rumpali Mike Portnoyn nimiin. Joskus tuo dynamiikka pohjaa "ansaittuun" luottamukseen, ihan ymmärrettävästi. Jos siitä tulee surrealistista, kieroa, häiriintynyttä, hassua tai ovelaa, se on vain prosessin sivutuote. Skenaario siitä, että pian musiikki myydään ilman kansitaidetta, kuitenkin kavahduttaa taiteilijaa. Fanit kyllä protestoivat salamana. Tietenkin Salvador Dali, Vermeer ainakin uskomattoman valonkäyttönsä takia. Tietysti, jos kyse on puhtaasti kaupallisesta projektista, studioni muu henkilökunta voi joskus hoitaa koko homman. Steve Harris halusi minun tekevän sen. Se on kyllä minun tekemäni. Levynkansien tekemisen luulisi kuitenkin eroavan melkoisesti taiteellisista tai kaupallisista tilaustöistä. Siinähän lähtee työ alta! A job! Siinä katoaa visuaaliseen maailmaan kaivautuminen samalla kun ensi kertaa uppoutuu levyn äänimaailmaan. Aion aloittaa vihdoin pitkään viivästyneen kirjan koostamisen. Symen ei tarvitse olla huolissaan duunin loppumisesta, sillä hän on tehnyt runsaasti kuvamateriaalia suurillekin yrityksille. Minä pyrin samaan. Kuten yleensäkin, Syme saa bändiltä ideoita kantta varten, ja osaa näistä hän ei olisi halunnut tehdä. Syme listaakin vaikuttajikseen tunnetuimmat surrealistit ja levynkansitaiteen legendahahmon. Koska ihan strategisesti asettelin piirakanpalan juuri siihen, se oli helppo siirtää vähän sivuun. Bändi diggasi sitä, että olin saanut Megadethin Vic Rattlehead -hahmoon Countdown to Extinction -levylle uutta hienostuneempaa otetta. Dream Theaterin uudelle Black Clouds & Silver Linings -cd:lle sain kuitenkin täyden vapauden tehdä mitä tahansa. Tämä ei tietenkään tarkoita, että idioomien välisiä raja-aitoja ei voisi ylittää ja käyttää surrealismia jazz-kansissa tai eleganttia minimalismia rockissa. Syme tekeekin useimmiten koko kansiprojektin ja pitää näin kaikki visuaaliset langat näpeissään. Musiikilla ei ollut sen kanssa mitään tekemistä. Ensimmäinen Rush-työ Caress of Steel oli varoittava esimerkki, ja mies oppi kantapään kautta ottamaan vastuun koko kannesta. omalla tavallaan. Tuolloin levylafkan visuaalinen osasto sössi kannen lyijykynäpiirroksen värjäyksillä ja maskauksilla. Prosessi ja vaikutteet Koska Syme haluaa pysyä liikkeessä ja käyttää monenlaisia tekniikoita, hänelle kansitaiteentuottamisprosessi ei ole kaavamaista työtä. Tuo vain sattui olemaan yksi minimalistisempia töitäni. Jos se ei ole rikki, niin... Tänä vuonna Syme on suunnitellut olevansa myös muuten taiteellisesti aktiivinen. Ja totta kai monet Storm Thorgesonin Hipgnosisille tekemät työt ovat vaikuttaneet kansiini. Joskus ideointi bändin kanssa on kuitenkin hedelmällistä. Periaatteessani pidän työnäni sitä, että luon levyn nimen tai teeman kanssa soveltuvan ironisen tai yllättävän visuaalisen ristiriidan niin luovalla tavalla kuin vain sopii. Tällä hetkellä kolmen tyttären isällä ei ole bändiä kasassa, mutta muuten musiikillisia rautoja on tulessa. Projekti on vielä työstövaiheessa. Jälkikäteen ajateltuna, vaikka yksittäisenä projektina pidinkin sitä hyvänä saavutuksena, se kuitenkin poikkeaa liiaksi Derek Riggsin alkuperäisistä piirroksista. Isokantiset lp:t ovat väistyneet cd:n tieltä laajamittaisesta musiikinlevityksestä jo aikapäiviä, ja monet kansitaiteilijat surkuttelevat asiaa. Kuitenkin samoin kuin Rushin Neil Peartin kanssa, myös Miken kanssa syntyy paljon keskustelua ja yhteystyötä ennen kuin kuva-aineisto lukittuu paikalleen. Totta kai 12-tuumainen kansi on mahtava, mutta myös cdbookit, digipakit ja sen sellaiset ovat yhtä palkitsevia... Muutosten paineesta kertoo omalta osaltaan myös Symen tekemä X-Factor-levyn (1995) kansi Iron Maidenin taiteellisesti synkiltä vuosilta mitä myös ruma mutta sensuroituna ainakin huomiota saanut kansi heijastaa. Hiukan yllättäen Syme ei erityisesti haikaile vinyylinkansien perään ja samaan hengenvetoon tuomitse cd:itä. Tietysti tein sen, mutta pitkin hampain ja väkipakolla. Se ei ole aina yhtä tärkeää kuin kannen kuvan ja levyn nimen suhde. Mies pitää surrealismia erittäin osuvana suuntauksena erityisesti progressiivisen rockin kuvituksessa. He halusivat Eddien jalostuvan samaan tapaan. Juuri tällä tavalla Octavarium valmistui. Syme on myös muusikko ja soittanut koskettimia useammallakin kappaleella Rushin levyillä. Odottamattomista vastakkainasetteluista päästään ilman aasinsiltaakin Symen visuaaliseen kuvastoon, joka on vahvasti surrealistinen. Toisinaan teen hatunnoston Rene Magritten suuntaan. Tuo on aina ollut erityinen hetki muusikon tai bändin uuden projektin kokemisessa. Levyn kansitaide keskustelee sekä esittäjän persoonallisuu64 Inferno den että musiikillisen idiooman kanssa. Se oli haasteellinen duuni. Rush on bändi, joka pysyy liikkeessä. Itse äänitteen sisältämä musiikki on joskus visuaalisesti valaisevaa, mutta ei kuitenkaan välttämättä oleellista. Kuten tavallista, levyn nimi saneli lopputuloksen. Vain kun minulle on asetettu tietty teema tai sellainen on levylle olennainen, tuohon haasteeseen pitää paneutua. Siinä tarjoilijatar pudottaa lautaselta piirakan, ja alkuperäisessä versiossa tuo piiras oli anatomisesti tarkalleen, no, tipusen piiraan kohdalla. Se uskaltaa muuntautua, jopa fanien kritiikin paineessa. Prosessi on aina erilainen. Kun minulta tilataan maalaus tai kuvituskuva, tilaaja tuntee jo valmiiksi tyylini. Minun tapauksessani ne eivät onneksi ole kovinkaan erilaisia. Ne ovat vain erilaisia
Dark Label -sarja jatkuu Muista myös Kausi 1 3D-kauhua leffateattereissa 24.4. 18
Varsinaisen basismin nimeen vannovia, tunnollisesti soittimensa parissa puurtavia ja asialle paljon aikaa uhraavia muusikoita löytyy heitäkin tästä maailmasta paljon. Mies Talasin, Mr. Bigistä ja sen. Bigin, Steve Vain ja David Lee rothin äänimaisemista tykkää edelleen sulkeutua yksin tyhjään huoneeseen ja viettää aikaa vain ja ainoastaan rakkaan instrumenttinsa parissa. r 66 Inferno Ei kiitos! Aerobicmusaa? askaan rockin historiassa kaikkein tunnetuimmat basistit ovat yleensä olleet bändiensä suuria vastuunkantajia ja monessa tapauksessa myös lahjakkaita säveltäjiä. Yksi näistä on Buffalossa maaliskuun 19. Edellä luetellut legendat ovat myös työvälineensä hyvin hallitsevia soittoniekkoja. päivänä vuonna 1953 syntynyt William "Billy" Sheehan. Sen ovat kiistatta osoittaneet muun muassa herrat Steve Harris, Gene Simmons ja Geezer Butler ihan vain muutamia mainitakseni. Yleensä nämä kaverit jäävät piiloon suurelta yleisöltä, vaikka asialle vihkiytyneet heidän kädenjälkensä tuntevatkin. Soittimeni TEKSTI Jaakko Silvast I www.billysheehan.com "Basso on rankka soitin", tuumaa nelikielisen legendaarisimpiin taitajiin lukeutuva Billy Sheehan. Monestihan on niin, että basistinpaikalle otetaan yhtyeen perustamisvaiheessa sellainen kaveri, joka hommaan sattuu suostumaan. Jotkut muistavat kaverin parhaiten bändistään Mr
Faneille tämä tiukka rutistus tuskin voi tuottaa pettymystä. Pystyykö tällaista materiaalia sisäistämään ilman taskulaskinta ja korkean tason jazz-tuntemusta. Tutuksi porukalle lienee tullut myös The Gathering ja tietysti Lacuna Coil. Soundi on raaka ja odotettua tummempi, mutta se istuu tulitukseen mainiosti. KARI KOSKINEN Regardless of Me The World Within LOCOMOTIVE Oceano Depths EARACHE Church of Misery RISE ABOVE Houses of the Unholy Church of Misery on ollut, sarjamurhaajalyriikoistaan huolimatta, omaan makuuni hieman liian laidbackia kamaa. Tätä vauhdikasta, murhaavilla ri eillä maustettua albumia kestää kuunnella toiseenkin kertaan. Vuosien aikana lafkalta toiselle palloteltu Imrama näyttää silti, kuinka bm-demomassoista nousseen irlantilaisporukan raaka ja paljas paatos on oivassa kasvukyydissä. Plussiksi pakettiin voidaan ynnätä hyppysellisen omaleimaisuutta antavat elektrotaustat sekä hienovarainen melankolia. WfaHM toikkaroi vahvasti samoilla linjoilla kuin Between the Buried and Me ja Dillinger Escape Plan. HYNNINEN Kamppailu maailman rankimman bändin tittelistä on pelkkänä ajatuksena täysin järjetön. Ja kolmanteen. Oceanolla on tekemisissään selkeästi oikeaa meininkiä, mutta bändin toivoisi ajavan itseään huomattavasti uskaliaampaan suuntaan. Turha varman päälle vetäminen ja hieman pakollisenoloiset metalcore-vaikutteet raastavat bändin musiikilta kaikkein kovimman roson pois. Perusarvot ovat siis kohdallaan, ainoa ero edelliseen levyyn on ajoittain ilmaan kajahtava rokkaavuus. Soundit ovat enemmän kallellaan luomun kuin modernin puolelle saaden levyn kuulostamaan hieman tunkkaiselta. Paljon Imraman jälkeen Primordial on sinetöinyt itsestään pakanametallin suurvisiirin, jonka onnistuu yhä kehittää paitsi yleisöpoh-. Yhtye nimeää vaikutteita Massive Attackista Katatoniaan ja Linkin Parkiin. Onneksi asiat eivät aina mene niin yksioikoisesti. Soinnillista rosoa riittää, mutta biiseissä pyritään useammin harmonisuuteen kuin repivyyteen. Eiköhän Depths kuitenkin vedä monen brutaaliutta arvostavan teinimetallistin suuta pyöreäksi tällaisenaankin. JONI JUUTILAINEN Regardless of Me avaa ottelun päällekäyvään tapaan, nykyaikaisesti rouhivia kitaroita ojennellen. Sicilian olisi kenties kannattanut jakaa vastuuta muillekin, sillä sävellyksellisesti tarvittaisiin vielä pykälää paria imukykyisempiä näytteitä. Viikinkiajan Bathory kuuluu ri eissä ja tempoissa, toisinaan heijataan melkein goottidoomin helmoissa. Jälleen kerran saa todeta, että eipä Witchmaster millään tavalla haastava tai per- Maailman paras heavy metal -pumppu ei ollut lajinsa ykkönen vielä neljäntoista vuoden takaisella esikoisella. Amerikkalaiset vetävät pitemmän 70 INFERNO Vuodesta 1996 toiminut Witchmaster on pitänyt joukoissaan muun muassa entisiä ja nykyisiä Vaderin ja Behemothin jäseniä. Miksi muuttaa konseptia joka toimii. Yksi huomion arvoinen seikka levyllä on, että yksikään yksittäinen ri , melodia tai teema ei toistu uudestaan biisissä. Ja jos edellinen levy oli hieman tasapaksu, tällä kertaa biisit erottuvat enemmän toisistaan. Meininki on suoraa sukua Venomin kaltaiselle rähinöinnille, joskin toki nopeammin ja tiukemmin soitettuna. Lähellä täydellistä avausbiisiä, muuten! Imramalla on vielä 1990-luvun pakanametallilevyjen lastentauteja: dramaattista puhelaulua, horjahtelevaa soittoa, kömpelöitä vaihtoja osasta toiseen, mitäänsanomattomia synapönkkiä, suhisevaa äänimaisemaa. Nopeimmillaan bändi riuhtoo vahvasti behemothmaisissa iliksissä, kun taas syvemmältä kumpuava ruoppaus muistuttaa yhdysvaltalaisen death metalin peruspilareista. Kappaleissa on paljon hyviä aineksia, mutta parhaista osista ei saada kaikkea irti, osin tuotannon, osin sovitusten vuoksi. In Shoals tarjoaa tyylillisesti vaikutteita ilistelevästä jazzista aina murhaavaan blastbeatiin asti. Arviot Vomitory METAL BLADE Carnage Euphoria 20-vuotista taivaltaan juhliva Vomitory ei ota harha-askelia eikä muutu, vaikka vuosia pamahtaa lisää yksi toisensa jälkeen kuin huomaamatta. Kokemusta löytyy, mutta äijät ovat rumia ja musiikki vielä rumempaa. Tuplabasarien ja törkyisten blast-hyökkäysten värittämä mättö saa tukea eläimellisen miehekkäistä vokaaleista ja ajoittaisista soolopätkistä. Modernia ja ikävä kyllä myös hieman steriiliä metallisekoitetta. PANU KOSKI Primordial Imrama METAL BLADE Witchmaster Trucizna AGONIA War from a Harlots Mouth In Shoals LIFEFORCE Saksalaisviisikko tarjoilee toisella albumillaan varsinaisen tyylien sekamelskan, joka saa seniilin allekirjoittaneen hämmennyksen valtaan. Tästäkin huolimatta Earache kertoo olevansa valmis lyömään roponsa likoon tämän bändin puolesta, eikä täysin suotta, onhan yhtyeen tanakassa mörssäyksessä aineksia suuren luokan onnistumisiin. Perinnepohja kuuluu selvimmin Beneath a Bronze Sky -välisoitossa ja iirinkielisessä Fúil Ársassa, jonka akustiseen päärifin heittäytyy kuin tuleen. Ja niin edelleen. Muutokset ovat positiivisia joskin marginaalisia, eli bändin seitsemäs kokopitkä on jälleen laatutarkastettua Vomitorya: rankkaa ja raakaa kuolometallia. Depths lainailee suurimman osan vaikutteista rankemman linjan death metalin saralta. Sitten tilanne seestyy, ja aikanaan siirrytään aivan metallittomalle maaperälle. The World Within, kvartetin ensimmäinen albumijulkaisu, on pitkälti Emiliano Sicilian aikaansaannosta: herran hallussa ovat kitara ja ohjelmointi sekä musiikki ja sanoitukset. Päälle lisätään vielä tuotantomerkintä. Sosiaalisia kiemuroita setvivällä Sir Lord Baltimore -coverilla on ehkä haettu kontrastia muun materiaalin aihemaailmojen kolkkouteen (ellei kyseessä sitten ole jonkinlaisen selityksen tai motiivin hakeminen levyn sankareiden toimiin!) ja kyllä se tehokkaassa kuuntelussa paikkansa löytääkin, mutta kieltämättä tilalla olisi voinut olla omaa tuotantoa, tai sitten joku rankempi SLB-biisi. Elementtejä näistä onkin huomattavissa siellä täällä, esimerkiksi Thy Nature henkii MA:n trip hopin synkkyyttä. Imramasta puhutaan usein Primordialin black metal -levynä, mutta siihen karsinaan se on tyylillisesti liian monipuolinen ja hidas. Kun soppaan vielä lisätään amerikkalaishenkinen raspikurkkulaulu, voisi kuvitella, ettei tämä albumi juurikaan iloitse pyöriessään soittimessani. Vaivattomasti juoksevaa, vanhakantaisen suoraviivaista black/thrashia roimiva bändi ei ole herännyt vielä nykyaikaan. Vomitory ei ole genren omaperäisin bändi mutta silti kiistämättä yksi parhaimmasta päästä. Homma kuitenkin toimii ja rokkisävyin maustetussa paahtamisessa on vetävän irtonaista imua ja myös ihan selvää heavy metal -ri ttelyä. Hommat hoidetaan oikealla kipinällä ja aidolla asenteella, ri eissä on totaalista svengiä eikä laulusolistikaan pidä elämöinnissään rimaa matalalla. Ehkä ei, mutta yritetään silti. Italialaisten vahvuus on näyttävän Pamela Manzon komea naislaulu. Esimerkiksi kakkosbiisi Serpents voisi olla örinäversio jostain Motörheadin biisistä. Suosittelen varsinkin matkamusiikiksi jos on kiire perille ja oma jalka kaasupolkimella. PIA SUNDSTRÖM korren tässä kilpailussa jättäen saksalaiset keräilemään murusia, jotka ovat heiltä pöydän päältä tippuneet. Yhtye on suitsuttanut puhtaan doom metalin perään, mutta keskittynyt omassa soitossaan sittenkin enemmän grooveen ja jopa sludgemaisiin vivahteisiin. Jos punainen lanka pysyy jatkossa hieman helpommin löydettävissä, WfaHM saattaa löytää edestään suurempia kuvioita. JANNE TOLONEN soonallinen lauma ole. Bändin dominoivimmaksi elementiksi nouseva järkälemäinen vokalisti Adam murisee, lurisee ja kirkuu levylle pari ylimääräistä vaihdetta lisää ja lieneekin yksi tämän hetken rujoimmista death metal -äänistä koko maailmassa. Veikkaisin, että aika monta uutta ystävääkin yhtye voisi tämän kautta saada. S.A. Toivottavasti yhtye saa Rise Aboven panostuksen myötä ansaitsemaansa huomiota, vihdoinkin. Yhtyeen nykyinen koukutin numero yksi, voimakasääninen Alan Nemtheangakin on vielä jatkumo räkäistä peruskähinää ja alleviivatun tunteellista runonlaulantaa. Ja tämä on siis trendi kaikissa albumin biiseissä! Soittajien tekninen taso on huikean korkealla, ainoastaan laulajan edesottamukset ovat hieman tasapaksua kuultavaa. Yli hilseenhän tämä levy allekirjoittaneella menee, se täytyy myöntää, mutta on tässä oma viehätyksensäkin
Näennäisen vaivattomasti etenevää, miellyttävää radio- ja klubiystävällisyyttä, kaunista melodisuutta. Rautalangan ykTI ELOKUVALEH sinkertaisen nerokkuuden sisäistänyt yhtye laulaa vakavista asioista isoin sanoin, käy MEN SUURIN 009 UO 5/2 6,70 | NUMERO NTA päälle vilpittömällä intensiteetillä ja kuulostaa harvinaisen virkistävältä. Yhtye on julistanut haluavansa vapautua genreaitojen kahleista, mutta juuri goottiyleisö ottanee AAA:n avosylin vastaan. Ote on AS TOM HANKS TA mallia pusertava ja ilme mallia vakava, eikä Kimaira yritäkään peitellä sitä, että hom- TIKAANIN HAMPAISSA VA maan suhtaudutaan aika helvetin vakavasti. Kujeilevankikkailevanpolveileva melodinen metalli on kiekolla täyteläisen yleissoundin kuorruttama höysteenään oivia kosketin- ja kitarajuoksutuksia. Onneksi ladyn äänestä ulos puskeva uhmakkuus on sen verran aidonoloista, ettei yliyrittämisestä tarvitse syytellä. JAAKKO SILVAST LVERINE WO Leffa- ja dvd-arvostelut, uutiset, henkilökuvat ja artikkelit, 12 kertaa vuodessa. Gory Blister MASCOT Graveyard of Angels Nimestään huolimatta italialainen Gory Blister ei roiski rupista goregrindiä vaan tuotannollisesti korkeatasoista ja terävästi ruhjovaa death metalia, jossa on ripaus myös melodiaa ja vanhakantaisempaa väriä. Vertailukohtia voidaan haeskella Apoptygma Berzerkistä (jonka riveissä Odden sattumoisin myös viihtyy ja jonka jäsenistöä levyllä ystävyyskäynnillä viivähtää) ja yleisemmin syntikkapopista. Uskon vilpittömästi, että Kimairasta voi kasvaa yksi modernin suomirockin merkittävimmistä yhtyeistä. STAR TREK ENKELIT JA DEMONIT JASON WARD TÄHTIEN LIHASTEN S ISUU SALA-TÄHTIEN WOOD HOLLY VINKIT TREENAAJAN White Skull DRAGONHEART Forever Fight Mäkihyppykommenttaattoria lainatakseni: "Tasaisenhyvää tekemistä ponnistuksessa ja ilmalennon aikana. Paljon musiikin iskuvoimalle tekee, että bändi soittaa pirun tiukasti yhteen. Perussuoritus vanhalta konkarilta." Kahdeksanteen pitkäsoittoonsa ehtineen italialaisen White Skullin tulosvarmuus sen kuin paranee vuosien kertyessä, mutta mitään legendaarista yhtyeen ei voi laskea tehneen tälläkään Forever Fightilla. Melodioissa on iskuvoimaa, kappaleilla painoarvoa ja suoraviivainen kokonaisuus toimivia oivalluksia täynnä. Se toimii bändin eduksi, sillä musiikkityyli on sitä sorttia, että pienikin vitsinväännön suuntaan vihjailu voi lurauttaa paskanmakua kuuntelijan makusensoreihin. Meno ei ole aivan brutaaleinta mahdollista, mutta blastia ja tylyä ri ttelyä löytyy vähintään riittävästi. Myöhäisempää Deathia ja Sadistia hengeltään muistuttava musisointi avautuu kuitenkin vähitellen, ja vaikean pinnan alta paljastuu monimuotoinen ja yksityiskohtia vilisevä, joskaan ei järin omaperäinen kokonaisuus. 3D CONCE OTHERS: THE VIE JONAS BR VASTAA NTANA: THE MO MERIROSVORADIO MÖRÖT AH MO AISUT FURIOUS HANN ASI VÄÄRIIN MIEHIIN HTAISET JULK NKARI FAST & CHE SA HLAA AIKA SA AJANKO TÄ SE! ÄLÄ TU DVD-OPPAAS EXPERIENCE JÄ ROUNDS TÄYNNÄ TARMOA UKALAISET 12 MU Suomen suurin elokuvalehti | www.episodi.. Osa otelautalirutuksesta lipsuu briljeerauksen puolelle, eikä ensimmäisestä kuuntelusta jää käteen kuin kasa vikuroivia ri ejä ja temponvaihteluita. Selkeät ja kirkkaat soundit tukevat teknisesti kikkailevaa murjomista. Jos levyltä olisi rajattu pois neljä viimeistä raitaa esimerkiksi varsin yhdentekevä GH JACKMAN No One Is With Me ja kaksi vaihtoehtoisversiota käsillä olisi kerta kaikkiaan erinomaiGOODWIN HU OR GINNIFER nen kokonaisuus. Melodioissa ei ole moittimista, ja rakenteetkin jaksavat puhutella. Nuori laitilalaistrio runttaa eetteriin vahvan, ilmeikkään ja tinkimättömän kattauksen alkuvoimaista rockia. Toisin kuin idolinsa Doro Pesch, White Skull -vokalisti Elisa "Over" De Palma ei jaksa kantaa äänellään bändiään niin kuin hänen kuuluisi. Levyn päättävää turhaa teknoremixiä lukuun ottamatta Graveyard of Angels on täyttä tavaraa. Uraa on takana pian kaksi vuosikymmentä, ja sen myös kuulee. Ankarasti öristy, satunnaisesti rähisty mättö kulmittelee ja ruhjoo raskaalla kädellä. Laulutyöskentely on enemmänkin toteavaa kuin tulkitsevaa. Tätä ennakoi jo Magentan tummanpuhuva, uskonnollista symboliikkaa tihkuva imago. Suomalaisen sävellyskynän kyllä tunnistaa. matiikkaa, tarttuvuutta. Rosoisiin melodioihin, käskevään ja sopivan nyrjähtäneeseen lauluun sekä peittelemättömään alakuloisuuteen nojaava AVARUUSSEIKKAILUN UUREN musiikillinen kokonaisuus on Apulantaa vihaisempaa, Saraa terävämpää ja Tuomari U! PALU Nurmiota tyytymättömämpää, mutta mittavasta vaikutekirjosta lainataan ainoastaan viitteet, loppu on omaa. Pop, pop, pop. Nyt on tyydyttävä ohjelmoimaan soitin kyntämään uraa kappalei- N MCGREG WA den 19 välillä. PANU KOSKI Nyt lehtipisteissä! DVD-OPAS Kimaira RANKA Neljäsosan keskellä Tässäkö on uuden sukupolven Sielun veljet. Vaan yksi on ylitse muiden: ennen kaikkea Gothministervierailulla varustettu To Die For ei edellytä minkäänlaisia ponnisteluja, jotta yhteys The Sisters of Mercyyn ja goottirockiin syntyy. Runsautta mutta hienostuneisuutta
COLDPLAY (UK) · DOWN (US) · FLEET FOXES (US) · FRIENDLY FIRES (UK) ° HAKAN HELLSTRÖM (S) MADNESS (UK) · THE MARS VOLTA (US) NINE INCH NAILS (US) · OASIS (UK) · RÖYKSOPP (N) · SATYRICON (N) SLIPKNOT (US) · VOLBEAT (DK) AMADOU & MARIAM (MALI) · AMON AMARTH (S) · BADDIES (UK) · CANCER BATS (CAN) · DARKANE (S) DEICHKIND (DE) · DEN SORTE SKOLE (DK) · DUNGEN (S) · FEVER RAY (S) · FRIGHTENED RABBIT (UK) GET WELL SOON (DE) · KATZENJAMMER (N) · KLOVNER I KAMP (N) · LA COKA NOSTRA (US) · SKAMBANKT (N) THE SOFT PACK (US) · MARNIE STERN (US) · YOGA FIRE (N) - AND MANY MORE... WWW.ROSKILDE-FESTIVAL.DK WARM-UP FROM 28 JUNE Jakelu:
Alakuloiset ja junnaavat melodiat tavoittelevat esikuvien sfäärejä maalailullaan, mutta tuotannon silottelu lähentelee kliinisyyttä ja sävellyksissä on liikaa varman päälle pelaamista. Jos on olemassa genre nimeltä "depressiivinen bailurock", on Sparzanza sen tyylipuhtain ja paras edustaja. Bai Bang julkaisi hiljattain kokoelmalevynsä, se olisi ollut hyvä aika laittaa bändi multiin koSANNA MUSTONEN konaan. Israthoum SPIKEFARM Monument of Brimstone Portugalilais-hollantilainen black metal -nelikko Israthoum on omien sanojensa mukaan toiminut usean nimen ja kokoonpanon alaisuudessa aina vuodesta 1992, ja yhtyeen musiikki on saman aikakauden peruja. Musiikillisia sielunkumppaneita voinee etsiä kotoisista Turisasista ja Ensiferumista. Jos olisin 15-vuotias liinaletti, voisin laiduntaa tuolla ympäri nummia (ei täällä ole nummia...) Profugus Mortisin pyöriessä soittimessa. Levynsä on kaiken lisäksi helppo sisäistää. Mutta kun en ole, niin en ole. Blackguard ponnistaa Kanadasta ja tuo debyyttilevyllään tuulahduksen tuhanteen kertaan tehtyä folk/power metalia. Jonkinlaisena Mustaschin veljesbändinä tunnettu Sparzanza vahvistaa mielikuvaa entisestään, sillä uusimmalla levyllään bändi vuodattaa korville uskomattoman hienon paketin karheaa ja viiltävänkaunista rouhintaa, jossa ei kovissa biiseissä turhaan säästellä. Teknisiltä ansioiltaan Blackguard on ihan kohtuutasoa, mutta valitettavasti itse kap-. Puhtaasti musiikillisesti mitattuna Monument of Brimstone on kelpo teos, paikoin jopa erinomainen, mutta black metal on aina ollut musiikillisia arvoja suurempaa, syvempää taidetta, eikä tämän vaikean lajin mustaa sydäntä saada Israthoumin kappaleissa sykkimään. JASON WARD Sparzanza KABUKI Mely In Voodoo Veritas Ruotsalaiset ne taitavat raskaan rockin soittamisen. Melyn ote on kuitenkin omaperäinen ja tarttuva. Ja asenteessa. Sparzanzan musiikissa on käsittämätöntä vetovoimaa ja karismaa. Perimätieto toki painaa puntarissa, mutta ihan syystä. Portrait of a Porcelain Dollin jälkeen jää tieto, että genrellä on toivoa jatkossakin. JAAKKO SILVAST Blackguard NUCLEAR BLAST Profugus Mortis On se kivaa kun on kivaa. En nyt siltikään voisi kuvitella innostuvani tästä tuotoksesta oikein missään vaiheessa. Tempo on hurja, hanuri soi ja kitarasooloissa löytyy. Vanhempi norjalainen musta metalli, ensisijaisesti Darkthrone ja Burzum, on Israthoumin musiikillisen inspiraation keskiössä. Itävaltalaisen Melyn tuorein rouhii makeasti ja tarjoilee tutkittavia tasoja kuuntelukerta toisensa perään. Materiaalin seesteisyys räiskyy ja raskaus rauhoittaa melankolian tuudittaessa enemmän lämpöä huokuvassa kuin kylmää puhaltavassa syleilyssään. Hitunen Katatoniaa, ripaus Swallow the Sunia, hyppysellinen Paradise Lostia, aavistus Opethiakin. Portrait of a Porcelain Dollilta nousevat mielenyhtyminä pintaan genren huippunimien tekeleet. Tunnelmat ovat pääosin alakuloisia, mutta alarekisterissä pörähtelevät kitarat riuhtovat kuulijaa kovalla kädellä kohti kuoleman tanssiparketteja. Huikeiden kertosäkeiden ja iskuri en ristitulessa tuntee olevansa aidon mestariteoksen parissa, ja näitä levyjähän ei tunnetusti synny aivan joka vuosi. Tyylipuhtaasti etenevät kitaravetoiset kappaleet ovat tunnistettavia otoksia black metalin mosaiikista, mutta kuvajainen nimeltä Israthoum jää hahmottumatta kuulijan tajuntaan. In Voodoo Veritas on erikoinen mutta häkellyttävän toimiva sekoitus vakavamielisyyttä ja täydellistä juhlahenkeä. Bändi vie kuulijaa isännän ottein, hallitsee tilannetta suvereenisti ja on tekemistensä suhteen täysin horjumaton tapaus. Toivottavasti levy löytää myös yleisönsä, näin loistavalle musiikille sitä luulisi riittävän. JONI JUUTILAINEN Portrait of a Porcelain Doll SILVERWOLF Liekö tässä yksi vuoden tunnelmallisen metallin kohokohdista
Hengähdystaukoja tarjotaan tyylikkäiden välisoittojen ja tunnelmapalojen myötä, jotka samalla myös painavat tunnelmaa utuisempaan ja synkempään suuntaan. Vokaalipuoli hoidetaan murina-osastolta käsin 86 INFERNO. Millintarkka kohkaus, äkkisoolot, sähisevä laulu ja sävellysten massiivisuus ovat olleet Absun tavaramerkkejä alusta lähtien, ja linja pitää myös uutukaisella. Yhtyeen musiikista puhuminen on aina ollut sitä kuuluisaa arkkitehtuurista tanssimista, ja myös uutta levyä luodatessa on vaikea selittää, mikä Absun musiikista tekee niin omaleimaista. Soitannollinen osasto on bändin kaksikolla erityisen hyvin hanskassa, minkä ansiosta bändi kuulostaa paikoin jopa poikkeuksellisen kovalta tapaukselta ollakseen sävellyksellisesti ainoastaan aavistuksen keskitasoa laadukkaampi ryhmä. Vaan siksipä kai Absusta on edelleen helppo puhua yhtyeenä, jolle ei löydy vastinetta tai verrokkia. JASON WARD The Boy Will Drown Fetish EARACHE The Boy Will Drown esittää asiansa hyvinkin vaikeasti. Kiipeäminen jatkuu, koska persaus kestää, teknisen osaamisen puolesta ainakin. Fetish sisältää death metalia vahvoilla jazzvaikutteilla. Tekninen osaaminen on todellakin huipputasolla, ja useasti luisutaan soitinpornoilun puolelle biisien kustannuksella. Progeilu tulee levyltä vasten kasvoja. Tarttuvista ja erittäin koukuttavista folkmelodioista irtoaa yksi lisähamara, mutta muuten kiekko osoittautuu pienimuotoiseksi pettymykseksi. TERO LASSILA USA:n lahja äärimetallin maailmalle on palannut reilun seitsemän vuoden hiljaiselon jälkeen. Kiehtovan mystinen tunnelma ja eksoottiset soittimet ovat edelleen Eluveitietä parhaimmillaan, mutta metallisempi draivi uupuu lähes kokonaan. Kielisoitinvelhot Shaftiel ja Equitant ovat poistuneet vahvuudesta, mutta rumpali-solisti-yleisjäärä Proscriptor on haalinut ympärilleen mittavan joukon osaavia muusikoita. Aggressiivinen, täysin pitelemätön ja psykoottisuutta lähentelevä sävelien mattopommitus on tunnistettavaa Absua ensimmäisestä kappaleesta lähtien, vaikkakin aiempaa lähempää tuttavuutta tehdään 90-lukulaisen black metalin kanssa. Vierailijoita riittää Blasphemerista David Harbouriin, ja myös edellä mainitut entiset Absu-miehet käyvät vierailemassa levyllä. Jos mahtipontinen hurlumheimetalli on sinun juttusi, kaipa tämäkin nyt pahimpaan nälkään menee. Etenkin kitaristien vaihtumisen kuulee viivastolla, sillä suoraviivaisuuteen taipuvainen sahaus ottaa huomattavaa pesäeroa vaikkapa The Sun of Tipharethin ja In the Eyes of Ioldánachin pikanttiin tyylittelyyn. Välillä tuntuu, että aita ulottuu pilviin asti, ja silti kiipeäminen jatkuu. Viimevuotinen Slania iski suhteellisen kovaa, mutta nyt tämä oktetti ottaa pari taka-askelta. Niin kuin oikeaan nälkään joskus MIKKO MALM mikropizza. Eluveitie Evocation I The Arcane Dominion NUCLEAR BLAST Ruins Cauldron DEBEMUR MORTI Australialaisen Ruinsin Spun Forth as Dark Nests (2005) oli kova ja vimmainen levytys. Nopeatempoinen piiskaus on ottanut vuosien varrella kuitenkin hieman laantuakseen, sillä Cauldronilla elämöi kohtuullisen maltillinen, mutta edelleen tutut piirteensä säilyttänyt bändi. Ulkoiset puitteet ovat siis varsin hyvin kohdallaan, mutta myös oivassa biisimateriaalista ja oikein kohdistetusta rosoisuudesta löytyy onnistumisen aineksia. JONI JUUTILAINEN Sveitsiläinen kelttiläisen folk metalin kuuma nimi on kovien odotusten edessä kolmoslevynsä kynnyksellä. Ruinsin black metal on kulkenut koko ajan kohti puhtaampaa ilmaisua, ja uusimmalla levyllä bändiä voi kuvailla oivaksi yhdistelmäksi Dissectionin melodisuutta ja Immortalin terävyyttä. Teksasin okkultistien omalaatuisessa, thrashista, progesta ja suurin piirtein jokaisesta mahdollisesta metallin alagenrestä lainaavassa, kontrolloidussa kaaoksessa on sitä tuttua Absu-taikaa miehistövaihdoksista huolimatta. Sitä tämä levy olisi kaivannut. Vaiheita löytyy pelkästään yhdestä kappaleesta enemmän kuin normaalilta metallilevyltä kokonaisuudessaan. Hyvin tuotettu ja soitettu black metal jakaa usein mielipiteet kahtia, mutta tässä tapauksessa Ruins onnistunee miellyttämään kummankin ääripään ystäviä. Arviot Candlelight Absu Absu CANDLELIGHT paleet huutavat keskinkertaisuutta. On vaikea sanoa, onko telakalla seisominen tehnyt Absulle hyvää, pahaa, saati kumpaakaan. Noviisille tämä varmasti tarjoaa asteen verran viihdyttävämpiä hetkiä, mutta itse tajusin tämän levyn äärellä tulleeni vanhaksi. Murinavokaalit ovat tippuneet lähes täysin pois ja erittäin viettelevä naislaulu vallannut tilaa entistä enemmän. Aidan matalimmasta kohdasta ei todellakaan mennä. Kevytpoljentoisen joskin ihan pirteän 50-minuuttisen parasta iskevyyttä tarjoavat mainio Omnos sekä nimibiisi The Arcane Dominion. Teknisesti yhtye tuntuu olevan aiempaakin timmimmässä iskussa Proscriptorin maanisen takomisen kompatessa päällekäyvää kitara-armadaa entistä villimmällä otteella. Sävellyksistä irtoaa myös kehuja, mutta kunnon kitaravalleja ja isompaa soundia jäin odottelemaan, tuloksetta
Odotukset ovatkin usealla suunnalla korkealla, sillä edeltävä Sounds of the Animal Kingdom oli sarallaan arvostettu ja melko pitkälle bändin brutaalin soundin määrittävä levy. 69 Chambers on alternativeen kovasti kallellaan oleva metallikolmikko, joka hämmästyttää useasta syystä. Nuorukaisten esikoinen pisteli kieltämättä rehvakkaan tunnekylmää brutalointia niin, että hiki roiskui, mutta päällimmäisenä levystä jäi mieleen lähinnä silmitön nopeus. The Great Depression vaikuttaisi asteen hallitummalta paketilta. Kyseessä on sveitsiläisen laulaja-kitaristin Nina Tremlin vuonna 2001 perustama trio, jonka debyytti War on the Inside on. Mainitsemisen arvoinen on myös Nina Tremlin ääni, joka on todella harvinainen yhdistelmä kaunista ja puhdasta naisääntä, jossa on enemmän munaa kuin monessa teknisesti sellaiset omistavassa vokalistissa. Treml venyy myös vaivattomasti puhdasoppiseen thrashmurinaan niin, että nahkahousut tutajavat. Valitettavasti päähuomio on yhä urheilua lähestyvässä instrumentaatiossa. ja on valitettavasti varsin monotonista verrattuna soitinilotteluun. Suosittelen. SANNA MUSTONEN la ja raskas soundi ei ole enää yhtä konemaisen kliininen. Erityismaininta erinomaisista breakdowneista. JANNE TOLONEN 69 Chambers SILVERWOLF War on the Inside Nyt on käsissä mielenkiintoinen lätty. Punainen lanka hukkuu välillä, mutta kelläpä se ei hukkuisi. Biisien erottaminen toisistaan tuottaa kuitenkin ongelmia. Fetish on oiva valinta niille, jotka arvostavat haasteellista ja teknillistä materiaalia. Hyvien mörinöiden, muutaman oivan soolon ja kohdallaan olevan toteutuksen ansiosta tätäkin lättyä pyörittää mukisematta. Jää täysin kuuntelijan päätettäväksi, toimivatko nämä ratkaisut. War on the Inside on täysin omalaatuinen ja todella toimiva yhdistelmä melodiaa, herkkyyttä, voimaa ja raivoa. Trio koostuu kolmesta erittäin taitavasta muusikosta, ja kuuleman mukaan 69 Chambers toimii myös livenä kuin tauti. Tulee vahvasti tunne, että on tungettu ri ä ri n perään ja biisin punainen lanka on hukkunut matkan varrelle. Bändistä ei uskoisi millään kuulemansa perusteella, että puhutaan triosta sen verran tykkiä ja rikasta tavaraa kolmikko puskee. Jos puolenvälin turhakkeista olisi raakattu kolmisen viisua, olisi levy hyvinkin tiivis ja linjakas. Välillä War on the Insidesta tulee mieleen Portishead, välillä Soundgarden ja Arch Enemy. Tällä kertaa fokus ei ole pelkässä silmittömässä kohkaamisessa, vaan musiikki vaikuttaa pitkälle harkitulta metelöinniltä. Rujoimmillaan yhtye heilahtaa edelleen lä- Trigger the Bloodshed The Great Depression RISING Vuosi sitten debyyttinsä julkaissut TtB edustaa brittideathin uutta aaltoa. Kestävämpää suhdetta kiekko ei itselleni kuitenkaan tarjoa. KARI KOSKINEN Brutal Truth RELAPSE Evolution Through Revolution Kovimpien grindcore-aikalaistensa jalkoihin läpi uransa jäänyt kulttibändi julkaisee ensimmäisen studiolevynsä kahteentoista vuoteen. Toisaalta näin on saatu todella yllättäviä käänteitä kappaleiden rakenteisiin. Huolimatta huikeasta teknisestä osaamisesta biisejä on vaikea erottaa toisistaan. Hitaammat kouraisut auttavat asiaa, mutta melko pitkälti samasta sapluunasta valetut nopeammat vedot sekoittuvat pahasti toisiinsa. Kitaristien teknissävytteinen, vikkelänä käyvä kulmittelu ja hulluna tärisevä rumpali osaavat hommansa. Ja samalla ei mikään noista. Häntä on vaikea verrata keneenkään tämänhetkiseen naisvokalistiin, sen verran oma soundi Tremlillä on. Debyytin 13 veisusta ei juuri ole pahaa sanottavaa; miinusta tulee vain lievästä tasapaksuudesta, joka valtaa levyn puolessavälissä. Biisien keskimitta on noussut, hetkittäin jyrätään hitaammallakin vaihteel-. Vuoden 2009 Brutal Truth on odotettua monipuolisempi bändi
Blood on todella moniulotteinen kokonaisuus, jonka kuuntelemiseen on vaikea väsyä. Hitaasti kasvava kappale lukeutuu helposti levyn kirkkaimpaan antiin. Melodiapuolella se osuu maaleihinsa keskivertoa paremmin, mutta levynsä on tästä huolimatta melko ennalta-arvattava. Taannoinen comeback-kiekko Scorpio Rising ei ollut kummoinenkaan toisinto industrial-painotteisesta alku-uran päättäneestä tyylistä. Kolmannella kerralla huomio alkaa kohdistua sampleihin, looppeihin ja muihin pienen pieniin yksityiskohtiin, joita Bloodilla kyllä riittää. Mikael "haluan olla joka levyllä" Åkerfeld laulaa johtolaulut Stockholmissa, joka on tummasävyisessä elektropopissaan melko lähellä ensimmäisen Chroma Key -albumin (Dead Air for Radios, 1998) tunnelmia. Toisin sanoen Credo on kaukana omaperäisestä, mutta ryhmä tekee musiikkiansa selvästi sydämestään, oikeista lähtökohdista. Koska Ministryä muistuttava konepainottei- 88 INFERNO. Shadowland ja Landmarq) kosketinsoitinaallokoihin. Portnoyn tilalle rumpuihin on saatu Gavin Harrison (Porcupine Tree), jonka hienovaraisempi tyyli loppujen lopuksi miellyttää enemmän kuin Portnoyn kikkailu. Ja onhan mukana tietysti se parin sekunnin vitsibiisikin, jotta vanhan koulukunnan diggaritkin saavat lakisääteisen hörähdyshetkensä. Nokka-asemassa seisoo solisti Mark Colton, joka muistuttaa monessa suhteessa enemmän kuin vähän Fishiä, tuota Marillionissa aikansa viihtynyttä ja myöhemmin soolouralle siirtynyttä skottia. Teknisesti erittäin tasokasta tavaraa tarjoava debyyttilevy on pääpiirteittäin mallikasta vanhan mantereen döödistä, mutta tunneosastolla viisari ei värähdäkään. Kaiken tämän keskeltä Kevin Mooren kylmän lakoninen lauluääni leikkaa läpi juuri sopivalla tavalla. NTSC-formaattiselle levylle on tallennettu lokakuussa 2008 soitettu noin 105 minuuttia kestävä ja vaivatta katselijan mielenkiinnon kahlitseva konsertti. Parin vuoden takainen Power of the Damager oli sentään hiukan relevantimpi tapaus, vaikka ei mestariteos sekään. Kunpa kaikki levyt olisivat kuuntelukokemuksena yhtä palkitsevia. MIKKO MALM hes noisecoren puolelle, mutta pääosin jyräys ja raavinta pysyttelevät hillityissä merkeissä. Teknisesti dvd on onnistunut. ETR:n kohdalla on ehkä hieman turhaa puhua comebackista, sillä bändi on pitänyt itseään jatkuvasti vireessä pienempien julkaisujen muodossa. Pendragon, IQ, Arena ja kumppanit ovat nekin helppoja vertailukohteita. Kiinnostavin, joskin luonnollisesti vain audiomuodossa oleva bonus on yhtyeen Chequered Past -esiasteen vuonna 1992 äänittämä kolmen kappaleen sikermä. Ekstroissakin on nähty tavallista enemmän vaivaa. Nyt käsillä oleva kolmas levy on kuitenkin parasta mitä yhtye on tähän asti saanut aikaan. Vaaditaan kuitenkin jotain muutakin kuin tarkasti soitettuja kappaleita, kohtalaisesti taipuvia sovituksia tai tyypillisen latteita kosketinsoundeja, jotta tavanomaisesta metallifestareiden pikkulavojen täytebändistä noustaan päästagen yleisönhuudattajaksi. JAAKKO SILVAST Suorastaan yltiöperinteistä melodista death metalia sorvaava Akrea erottuu sakeasta massasta pääasiallisesti saksankielisten sanoitustensa myötä, mutta siihenpä se sitten jääkin. Raskaat kitaravallit, maalailevat syntikat ja pulputtavat koneloopit seikkailevat äänikuvassa täydellisessä tasapainossa. Toisaalta The Escape Artistin ja False Startin kaltaiset suoraviivaisemmat metallipurkaukset tuovat mukavaa ryhtiä kaiken leijailun sekaan. Yhtyeen paluu täyspitkien pariin onnistuu kohtuullisesti, mutta klassikot ja oman tuotannon kiistattomat kulmakivet taitavat jo olla plakkarissa tämänkin bändin osalta. JONI JUUTILAINEN tä neoprogea, jonka soundi perustuu Tim Birrellin tunteikkaaseen ja tyylitajuiseen kitaraurakointiin sekä Mike Vartyn (mm. Victor koki levyn jääneen syyttä liian vähälle huomiolle, eikä se ollut kaiketi ihan optimaalisessa kunnossa julkaisunsa aikaan muutenkaan. Ensimmäinen kuuntelukerta antaa vasta väljän yleiskuvan musiikista ja tunnelmista, toisella kertaa sanoitusten kyyninen musta huumori ja sovitukselliset hienoudet puhuttavat. Jos Amorphis veti samalla kaavalla paremmin tuloksin 15 vuotta sitten, sopii kysyä, kuinka paljon painoarvoa Lebensliniellä tänä päivänä on. Italiassa on aina löytynyt tämän genren taitajia, ja sitä jatkumoa Flashback of Anger osaltaan kunniakkaasti jatkaa. Jopa säännöllisesti kymmenen minuutin tuolle puolen ulottuvien kappaleiden sanoitukset vievät teemoiltaan lähelle Fish-ajan Marillionia. Nyt yritetään saada pikajuna resiinalla kiinni, eikä Akrealla riitä habaa moiseen. JASON WARD Prong Power of the Damn MiXXXer 13TH PLANET Credo This Is What We Do Live in Poland METAL MIND Iso-Britanniasta kotoisin olevan Credon dvd tarjoaa vahvasti vanhan Marillionin sävyis- 2000-luvulla uudelleen aktivoituneen vaihtoehtometallipioneerin Prongin uran kakkosvaihe ei ilmeisesti lähtenyt ihan nokkamies Tommy Victorin ounastelemaan nousuun. Siksi kiekko on remiksattu ja nerokkaasti uudelleennimetty. Flashback of Anger saa silti tarkistaa tähtäintään. Jos tasokas melodinen proge kiinnostaa mutta Credosta ei ole vielä kokemusta, This Is What We Do on kätevä keino korjata puute. PANU KOSKI Akrea Lebenslinie DRAKKAR Flashback of Anger Splinters of Life LIMB Italialaiskuusikon debyytti on monisyinen paketti power-polkkaa, jolla tehdään melko uskaliaitakin progressiivisia hyppyjä. Arviot Inside Out OSI Blood INSIDEOUT Kevin Mooren (ex-Dream Theater, Chroma Key), Jim Matheosin (Fates Warning) ja Mike Portnoyn (Dream Theater) yhteisprojektina alkanut OSI (O ce of Strategic In uence), yllätti vuonna 2003 onnistuneella debyytillään ja jatkoi laadukasta linjaa vuoden 2006 Freealbumilla. Bloodin suurimpia ansioita on erittäin onnistunut soundimaailma. Kameratyö on keskimääräistä tasokkaampaa, rauhallinen leikkaus sopii tunnelmalliseen musiikkiin, ja ääneksi voi valita DD 5.1:n tai 2.0:n
Tämä kuulostaa imelältä, varsinkin kun metelissään ei ole "mitään uutta", mutta aivan sama: Vorum saa uskomaan tulevaisuuteen. Paskannan verkkareihini, jos bändi pettää jatkossa. MATTI RIEKKI Viitisen vuotta sitten varmaotteisen paluun suomalaisen black metalin eturiviin tehnyt Archgoat ei tingi toisella pitkäsoitollaan musiikkinsa väkivaltaisesti hyökyvästä perusluonteesta. Potentiaalia siihen selvästi on. JANNE TOLONEN Vorum Grim Death Awaits WOODCUT Onhan tätä ihastumista tullut jo kuulutettua, mutta kun paino odottaa ja kiire on, lausutaan nyt vielä itse muutama kaunis sana: Tuhat tulimmaista, että lähtee. Ehkäpä jo seuraavalla julkaisulla bändi tekee täyskympin ja pyyhkäisee muut huitsinnevadaan. Sekuntia vaille puoleen tuntiin kymmenen musiikillista teesiään junttaavalle triolle yksinkertaisuus on valtava voimavara. Arviot ja hänen coolin hengästyttävään performanssiinsa. Etenkin levyn ensimmäinen puolisko murskaavine hidasteluineen näistä parhaana esimerkkinä miltei tyynen ylväs Goat and the Moon on vakuuttava näytös yhtyeen dramaturgisesta tuhokyvystä. Ekstrat sen sijaan olisivat joutaneet sinne kuuluisaan romukoppaan, samoin hiukan kyseenalainen idea pukea dvd ulkoasultaan elokuvatallenteen muotoon. JAAKKO SILVAST Murena RANKA Katoamispiste Murena saapuu uuden albuminsa kanssa intoa puhkuen, kuin hevonen kevätlaitumella. Katoamispisteellä Murena vahvistaa asemiaan kotimaan kielellä esitetyn metallin hierarki- Archgoat The Light-Devouring Darkness BLASPHEMOUS UNDERGROUND assa. Paikoitellen laulu kuulostaa jollotukselta, mutta ylivoimaisesti suurin osa suorituksista on priimatavaraa. Lord Angelslayerin räkäinen mörinä käy osoitukseksi siitä, kuinka mielenkiinto voidaan vangita sangen tasaisellakin nuotilla. Kitaraharmoniat tuovat kieltämättä suuresti mieleen Stam1nan, mutta eikö heidän huhkimisensa tuo taas mieleen Stonen. Ahvenanmaalaisen Vorumin ensijulkaisu koostuu introa lukuun ottamatta Haudankaivaja-nimellä alun perin muovatusta, jo tutusta demomateriaalista, ja on tavattoman onnellista, ettei levyä ole lähdetty silottelemaan viralliselle letulle. Kaiken kaikkiaan biiseissä ja sovituksissa on pidetty ajatus mukana, eikä musiikki ole sillisalaattia, mihin on näin monipuolisessa materiaalissa selvä vaara. Tämähän on loppumaton ketju, ja se on aivan sama, kunhan materiaali kuulostaa hyvältä, eikö. Jos Whore of Bethlehem -esikoisalbumi (2006) sai osakseen hienoista kritiikkiä sotkuisesta äänimaailmastaan, The LightDevouring Darknessilla eteen hahmottuu entistä raaemmin ja iskevämmin mustaansa työstävä yhtye. Laulusuoritus jää hieman soitinten jalkoihin. Siinäpä sitä sitten ollaan, uutta verilöylyä odottamassa. Kaiken kaikkiaan hieno, tiivis ja omaehtoinen tuotos yhtyeeltä, joka tietää mitä tekee. MIKKO KURONEN. Peruspalikat ovat aika lailla samoilla paikoillaan kuin debyytillä (Metonin jakso, 2007), joten vertailut Stam1naan ja System of a Downiin voidaan edelleenkin pitää hengissä. Primitiivistä ja puolikaoottista black metalia pystytään harvoin toteuttamaan yhtä vankan eleettömästi ilman, että lopputulos näyttäytyisi monotonisena. Vaikka venkoilua tapahtuu, pakka pysyy hyvin kasassa, joten ajatustyötä on selvästi tehty ennen kuin pullat on työnnetty uuniin. Levyn dokumentti ei poikkea hirveästi totutusta, mutta tiivis kerronta helpottaa sen verran, että pätkän jaksaa katsella läpi sellainenkin, joka ei bändiä varsinaisesti diggaile. Varsinkin stemmalaulanta on erittäin onnistunutta. Edellä sanottu ei tarkoita, etteikö Archgoat osaisi tuoda musiikkiinsa sopivassa määrin variaatiota. Kirmaamista tapahtuu suuntaan jos toiseenkin. Hienoa kitaratyöskentelyä kuullaan pitkin levyä, eikä rumpupatteristo jää yhtään jälkeen. Ri eissä tai rakenteissa ei tavoitella innovaatioita, mutta pahansisuinen kohkaus onnistuu kerta toisensa jälkeen myllyttämään sisuskaluja uusiin asentoihin. Lyhkäisiin aivan oikein! kuolemanpurkauksiin jaoteltu Grim Death Awaits vyöryy päällesi, ottaa hampaisiinsa, jauhaa kasaksi verihyhmää ja jänteitä. Rummuissa on mukavasti luomu soundi, jonka rumpali Antti Honka käyttää hienosti hyväkseen tuoden biiseihin dynamiikkaa muutenkin kuin vain särön muuttuessa kliiniksi. YUP:n Jarkko Martikaisen vierailu levyllä on mainio veto, ja väittäisin, ettei Martikainen ole vähään aikaan näin hyvällä biisillä laulanutkaan
toimituskulut. Finnish Metal Events and Live Nation proudly present Ke 24.06.09 Kaisaniemen kenttä, Helsinki Portit avautuvat klo 16.30 Liput 59 + mahd
Lykkyä tykö! www.myspace.com/thefallingcrest Chaos Injected: Promo 2008 Lähes käsittämätöntä tämä tasokkuus. Edellisellä demollakaan ei ollut hullumpaa toimintaa, mutta nyt on loksahdellut kaikki paikalleen. Sen kummempaa merkitystä ei ole. Julma hakkaus on saanut seurakseen hyvin soilworkmaisia enkelikuoroja, joiden melodiat ja toteutus toimivat. ...katumaan, mitä tämän bändin nimissä olemme tehneet! Stadionille: The Falling Crest: Mouthful of Metal Demon nimestä ja varsinkin kannesta tulee mieleen eräs Bond-vihollinen Roger Mooren aikaisista elokuvista, mutta se nostalgiasta. Sanoilla on oltava jokin merkitys, eikä päätavoite ole saada vain loppusointuja rimmaamaan. Väliäkö tuolla jos ulosanti toimii. Kitaroilla sopivan melodiseksi sudittu musiikki ei hempeile, jokainen biisi on täsmäisku ja täynnä brutaalia vääntöä sekä asennetta. Nykyisellä nimellä on toimittu kuitenkin vasta vuodesta 2007, ja nyttemmin kokoonpanokin on alkanut näyttää vakiintumisen merkkejä. Bändin esiaste on aloittanut jo vuonna 2001, lähinnä soitellen covereita englanniksi ja suomeksi. Pidämme hauskaa, oli yleisöä vähän tai paljon. Tavoite on kuulostaa samalta kuin levyllä. Ehkä kehitymme tässä, tai sitten joudumme turvautumaan jatkossakin ulkoiseen apuun. Varmasti katsoja huomaa, että rakastamme soittamista. Roisin kielisoitinhyökkäyksen ohella Jan- Erik Niemen kuolonkorina luo oleellisen osan The Beginningin ärhäkkyydestä ja raastavuudesta. Yksi hyvin tärkeä asia on soittamisen tarkkuus. Keikalla olemme... Jos pidät heistä, pidät myös meistä: Killswitch Engage, Lamb of god, Chimaira, As I Lay Dying, Machine Head, kotimaisella saralla Nicole. Sitten Teemu kuuntelee ja poimii sieltä mieleiset kohdat tai soittaa täysin omat juttunsa. Olemme määrätietoisia ja tehneet asian eteen pitkäjänteisesti töitä. Työmme jakautuu... energisiä. Kukaan meistä ei ole vahva verbaalinen ilmaisija, joka pystyisi kirjoittamaan vaikka tuhkakupista niin kierot sanat, että rivien välistä voisi kuulla vaikka poliittista kannanottoa tai väkivaltaa käsitteleviä asioita. 2008 oli debyyttidemon vuoro, ja keikkarintamallakin on alkanut tapahtua. Kokoonpano on vaihdellut jonkin verran, ja samalla on siirrytty omaan materiaaliin ja raskaampaan suuntaan. www.processpain.com Milloin ja miten. Yhtye soi nykyaikaisesti, ääriraskaasti ja on todellakin tehtäviensä tasalla. ...sanoitukset. Biiseihin on näin saatu kiistatonta täkyä, samalla on tosin menetetty osa musiikin arvoituksellisuudesta. Metsään mennään ainoastaan siinä vaiheessa, kun laulua aletaan vetää nuottiin, koskapa tuo korina tuntuisi toimivan Kilnin musiikissa. Emme ikipäivänä tule... Joskus Jantsu vanhana rumpalina hyppää kannujen taakse ja ehdottaa jonkinlaista komppia. ...oli oikeastaan ensimmäinen joka kolahti, ja se alkoi jo alussa kuulostaa musiikiltamme. Black-, death- ja melodinen metalli paiskaavat kättä jämerästi keskenään, eikä soitostakaan ole mitään pahaa sanottavaa. www.chaosinjectedband.net Kiln: Keepsake Eipä ole ensimmäinen bändi Jyväskylästä, joka on kutakuinkin valmista tavaraa ja vakuuttaa nimenomaan ras- kaassa ja melodisessa death/thrash-sarjassa. Kiln sekoittaa sopivasti asennetta, vauhtia ja kauniita sointukulkuja ja soundaa komeasti raskaalta. ...toivottavasti tankkaamasta keikkabussia matkalla isommille lavoille. ... Viiden vuoden päästä meidät löytää... Humalassa örveltäminen ei kuulu lavalle, se hoidetaan soittamisen jälkeen. Raskas musiikki vain on meillä kaikilla niin lähellä sydäntä, sielumme on myyty jo aikaa sitten. Aggressiotakin on vielä mukana, lähinnä kyse on erilaisten suvantojen viljelystä biiseihin. Paikoin, useimmiten nopeimmillaan, bändi käyttää At The Gates -voimakeinoja, mikä ei ole huono asia sekään. ...siten, että Toni ja Sami tuovat valmiihkot kappaleet, joissa on mahdollisesti midirummut. Mikäli bändi on yhtä kova lavalla, mahdollisuudethan ovat lähes rajattomat. Meillä on paljon annettavaa, mutta omakustannuksella emme pääse suuremman kansan tietoisuuteen. Tämä musiikki tarjoaa meille paljon haastetta sekä työskentelyä yhdessä ja henkilökohtaisella tasolla. Muutaman bändin parhaat puolet soivat käytännössä koko ajan yhtyeen musiikissa, ja biisit ovat melometallin ystäville todellista nannaa. Kuulostaa soundeineen niin osaavalta, että luulisi löytävän tiensä 92 INFERNO helposti eteenpäin. The Departure on biisi, josta on syytä olla aidosti ylpeä. Sanoisiko vaikka, että jos kotimaiset Amorphis, Insomnium ja Amoral pannaan nyt perkule vaikka Diablokin sekä jotain Ruotsin Soilworkista lyötäisiin läjään kaikki ylimääräinen vouhotus pois karsien ja ripotellen sekaan bändin omaa melodiantajua, aletaan olla hommasta jyvällä. Suurin ongelmamme on... Ansaitsemme levytyssopimuksen, koska... Chaos Injected ei onnistu peittelemään vaikutteitaan, mutta tuskinpa siihen pyrkiikään. Aadolf ja demot Kuukauden bändi: Process: Pain Process: Pain: The Beginning Nyt tarjotaankin kovatasoista ensijulkaisua, metalcoren ja death metalin suoraviivaisimpia piirteitä hyödyntävä Process: Pain ei nimittäin haparoi. Mikko kuuntelee kitarari ejä ja sovittaa basson mieleisekseen. Uuden levyn sanoituksiin haettiin hyvältä ystävältämme Dennis Hautaniemeltä apua. Muutama kappale on tullut myös treeniksellä raakileita soitellen. Bändin nimi... Yhtye on kehittynyt hurjasti, ehkä hieman pehmeämpään suuntaan. Miksi. ...halu kehittyä on kova, kunnianhimoa ja potentiaalia löytyy
Ja se angsti oli varmasti ihan samaa teiniangstia kuin kaikilla muillakin sen ikäisillä, tyttöystävät jättävät ja muutenkin ahdistaa, kun ei tiedä miten suhtautua typerään maailmaan ja tuntee olonsa ulkopuoliseksi. Cthulhun hulluudessa näin kummallisia unia vähän samaan tapaan kuin hahmot Lovecraftin novelleissa. Meillä se kanavoitui musiikkiin, muinoin Hammer of Damnation -pienlehtiklassikkoakin ohjastanut Niko Sirkiä kuvailee. Jotenkin kuitenkin saatiin asiat sovittua sen verran, että levy saatiin valmiiksi. Levy joka lopetti kaiken Jos demo oli saatu pihalle miltei heti sen taltioinnin jälkeen, Stream of the Heavens -esikoispitkäsoiton julkaisu tapahtui levy-yhtiön ongelmien vuoksi vasta miltei kaksi vuotta äänitysten jälkeen. Tätä kuvaa melko hyvin se, että joskus ennen Streamin äänityksiä sekä Jori että Mikko erosivat hetkeksi bändistä eri aikoina siis koska eivät tulleet toimeen keskenään. Koitin puhua järkeä asioihin ja pyrkiä välttämään liialliset pilkunviilaukset. Niihin aikoihin aika syvällä ns. Muistaakseni homma johtui siitä, että paikan ulkopuolella oli porukkaa juopottelemassa ja meluamassa. Aika toimi yhtyettä vastaan, sillä tuolloin Thergothon oli jo hajonnut. Kyltäännyttyään se päätti katsoa sisälleen ja löysi sieltä hitaan, raskaan ja nimettömän äänen, joka opittiin myöhemmin tuntemaan funeral doomina. Poliisi-invaasio ja muita epäspektaakkeleita Maailmalla doom/death-pohjainen metalli eli 1980-luvun lopulla lanseerausvaihetta, kun jenkkiläiset Dream Death ja Winter suorittivat mutaisia kokeilujaan raskaan ja synkän ääniaallokon parissa. Vaikka Turusta ja lähikunnista nousi paljon aikansa tärkeitä underground-yhtyeitä Archgoatista Xysmaan, Thergothonilla ei ollut juurikaan kontakteja muihin bändeihin, jos moikkaustason tuttavuutta ei lasketa. Moniko teiniyhtye kuulostaa soidessaan siltä, että se olisi satoja vuosia vanha. Jälkikäteen on helppo huomata, että uusia musiikillisia haasteita hakenut yhtye sopi huonosti metalliseen ajatusmaailmaan, jossa kerran saavutettuun aggressioon, vihaan ja vaaraan takerrutaan, kunnes niistä ei ole mitään jäljellä. Soitimme hitaahkoa versiota Venomin In League with Satan -biisistä, se oli muistaakseni ihan toimiva veto. Kuvauksesi on aika osuva, olimme niihin aikoihin 1518-vuotiaita, ja ainakin omasta mielestämme täysin erilaisia kuin moposakki. Nämä merkitsivät Thergothonin kehitykselle kuitenkin vähemmän kuin rockin, uuden aallon ja goottirockin tummemmat nimet esimerkiksi Dead Can Dance, The Cure ja Mana Mana jotka hyydyttivät hitaammaksi, itsetutkiskelevammaksi ja kolkommaksi sen death metalin, johon yhtye oli väsähtänyt. Sivussa puoliksi tiedostamattomia impulsseja sysäsivät metallinimikkeet kuten Gothic, Astral Sleep ja Cathedralin "joltain doom-kokoelmalta" kuullut varhaisvirret. Moniko Messengerissä pornolinkkien lomassa biisiaihioita heittelevä bändi käyskentelee puistoissa, metsissä ja merenrannoilla tieteellisten ja uskonnollisten keskusteluiden pyörteissä, kirjaa sanoituksiaan kävelyretkillä muistivihkoihin, tukeutuu lovecraftilaiseen toismaailmallisuuteen, luontomystiikkaan ja unen psykologiaan. Ryhmässä piipahti myös toinen Sami-niminen kitaristi, joka potkut saatuaan kopioi Thergothonin tyylin härskisti oman yhtyeensä demolle. Thergothonin sisäinen kemia oli sitkeää luokkaa. Thergothon-keikat eivät olleet spektaakkeleita, meillä ei ollut minkäänlaista keikkakokemusta ja kappaleet eivät toimineet livenä kovin hyvin. Kun teinit perinteisesti hallinnoivat angstejaan moporingissä tai keskikaljakassi kädessä, kaarinalaiskolmikko soitti ylimaallisen raskasta, eksistentiaalista musiikkia, joka oli ajassaan ja paikassaan yksin. Tässä vaiheessa kokoonpanoon kuului vielä Nikon ja Mikon luokkatoveri Sami Kaveri (kitara), joka pudotettiin kokoonpanosta seuraavana vuonna "aika epäreilusti asiasta enempiä keskustelematta". Luokkatovereina ja perhetuttuina toisiinsa törmänneet, pikkuvanhasti maailmaa niskoillaan kannatelleet atlakset Niko Sirkiä (laulu ja koskettimet), Jori Sjöroos (rummut, kitara, laulu) ja Mikko Ruotsalainen (kitara, basso) tekivät tätä Thergothonin nimissä läpi teiniikänsä, vuodesta 1990 vuoteen 1993. Vaikka kyllähän ne universaalit vaikutteet kuten kalja ja tytöt olivat jatkuvasti mielessä... Mutta on muutakin. Lovecraft-intoilu oli pitkälti minun juttuni, luulen että muille kelpasi kunhan tunnelma on oikea ja vältetään metalliskenen kliseisimmät suonsilmät eli saatana ja suolenpätkät. Thergothon äänitti ainoaksi jääneen Fhtagn Nagh Yog-Sothoth -demonsa Studio Tuotanto-Tekniikassa marraskuussa 1991. Ensimmäinen keikka oli Salossa jonkun koulun tiloissa, toinen esiintyjä oli paikallinen speed metal -bändi ja yleisöä oli ehkä kolme henkeä. Mikäli kiekko olisi julkaistu aiotusti kesällä 1993, bändin jatkosta olisi ollut vielä toivoa. Inferno 95. Omaehtoisilla nuorilla oli näkemystä ja tahtoa kuljettaa musiikkia erilaisiin suuntiin. Elettiin kevättä 1992, ja doom oli yhä äärimmäisen harvojen musiikkia. Kaarinalainen Thergothon lipui uransa alussa death metal -virran mukana. Eritoten Sjöroosin ja Ruotsalaisen välille syntyi skismaa, joka uhkasi ajoittain hajottaa koko trion. Thergothon kuulostaa. "Turun Spinefarmiin" eli Comeback Recordsiin bändillä oli läheiset välit, kaupasta ostettiin kasapäin levyjä, Sirkiä oli Comebackilla työharjoittelussa ja lafkan esimerkki innoitti aikanaan perustamaan oman levy-yhtiön Demonosoundin (nykyinen Some Place Else). Bändin yleinen tunnelma oli korkealla. Toinen keikka oli Turussa A-Panimolla, metalli-iltama, jossa soittivat ainakin Sentenced ja Demilich. Tai olisivat soittaneet, jos tapahtumaa ei olisi keskeytetty poliisin toimesta. Vanha liitto TEKSTI Mikko Kuronen I www.nikoskorpio.net/thergothon T hergothon on vanhan maailman bändi tietysti jo siksi, että sen kuoppaamisesta on kuusitoista pitkää vuotta. Luulen, että Cthulhu-myytti oli sopiva sapluuna käsitellä asioita, joita ei normaalisti pys- Painonsa arvoinen ty jäsentelemään itselleen ymmärrettäviksi, ja varmastikin samalla eräänlaista eskapismia ja puhtaaksi pesemistä ahtaasta maailmankuvasta, johon lapsuuden myötä oli ehdollistunut. Kyllästymällä voi saavuttaa merkittäviä läpimurtoja. Demokasetin julkaistuaan Thergothon vei hitaat messunsa muutaman kerran myös lavalle. Mikolla ja Jorilla bändin pääasiallisina säveltäjinä tapasi olla usein erimielisyyksiä monista asioista, ja luulen, että minä olin näissä tilanteissa se eteenpäin työntävä voima
Median palveluhakemistossa! Ota Palveluhakemisto Mainosta Poplöydät osoitteesta www.popmedia.fiyhteyttä myyntiimme. Ja minä heitä." Page Hamilton PRO GEAR Hedengren yhtiö Puh. Nikula / 040 523 3110. Yhteystiedot . (09) 6828 4600, hedcom@hedcom.fi Näe ilmoituksesi tässä! Ota yhteyttä myyntiimme. pidän kovasti näistä "No joo, kyllähän minä kavereista, joiden kanssa nyt kierrän, mutta kyllä hekin välillä vituttavat minua
ISRATHOUM: Monument of Brimstone Tulikiven katkuista, visvaista & raakaa vanhankoulun BeeÄmmää meille tupruttelevat Hollannin vihtahousut. 6.5.. Totalt jävlä puoli tuntia rehdin V-mäistä meininkiä. 13.5. MURENA: Katoamispiste Kakkoslevyä puskee! Murena tarjoilee äkkiväärää ja paikoin melko huuruistakin rähinäänsä kaksin käsin ja avokämmenellä. 29.4. VIIKATE: Kesävainaja-EP Neljä uutta, rahtusen raskaampaa V-rallatusta ja koko Vaiennut soitto -ep liveytettynä alusta loppuun. www.spinefarm.fi · spinefarm@spinefarm.fi AMORAL: Show Your Colors Ette muuten tiedä kuka on uusi laulaja! Ai tiesitte?!! No, KP- ja eka-demo-oli-paras -kitinät kuitenkin loppuu toukokuun alussa. Tiedossa roisi latinki vahvaa paahtoa, jymäkkää rässäystä kaihtamatta. 6.5